5 /2020 | Viljelijät | Kaupat | Tukut | HoReCa Kesäkukkakauppa alkoi ennätysvilkkaana Herkussa on paras hevi Makua Lindroosin Puutarhasta ”Ruotsalainen peruna rassaa”
Niistä perunan ja juuresten ostot ovat kasvaneet eniten. Kokemusten perusteella laaditaan ohjeita ja tukisekä koulutusmateriaalia tulevaa laatujärjestelmän auditointia varten. 18 Esko Lehtoinen: ”Ruotsalainen varhaisperuna rassaa” s. Nyt on mahdollista luoda uutta bisnestä esimerkiksi kasvihuonevihannesten ja marjojen vientiin. 5 Karjulan kolumni: Back to basics s. 24 KAARINA Makua ja muhkeutta Lindroosin puutarhasta s. 30 Sisällys 5/2020 PUUTARHA-Sanomat on puutarha-alan tuorein media. 14 Korona kurittaa ja kirittää Koronan johdosta bruttokansantuote putoaa tänä vuonna ehkä 10 % ja monet toimialat ovat kärsineet totaalisen romahduksen. Tervetuloa kehitykseen. Omatarveviljelystä on tullut tavoiteltua – jopa ylpeilyn aihe. Business Finlandin kautta kanavoidaan avustuksia yrityksien kehittämistoimiin. Korona on kurittanut pahoin suurtalouskauppaa, kun työpaikkaruokalat ja ravintolat ovat olleet kiinni. Tärkeintä meille on tarjota viljelijöille heidän tarvitsemiaan palveluja ja tuotteita mahdollisemman laadukkaasti ja tehokkaasti, Viljelijän Bernerin liiketoimintajohtaja Kalle Erkkola kertoo. ProBIO Tech®-mikrobiseos lisätään prosessissa nopeuttamaan biomassan kompostoitumista. 4 Markkinat: Harsot jouduttavat varhaisvihanneksia s. Copyright Aineiston lainaamisen yhteydessä on lähde mainittava. Suurtalouskanavan puuttuminen on osaltaan aiheuttanut hintaherkkien kasvihuonevihannesten hintojen painumisen pohjamutiin. alv 10%) TILAUKSET Sähköpostilla asiakaspalvelu@puutarha-sanomat.net Puhelimitse 010 387 0880 Internetistä puutarha-sanomat.fi TOIMITUS Päätoimittaja Jouko Tikkanen jouko.tikkanen@puutarha-sanomat.fi 0400 462 443 Toimittajat Joakim Snickars, Anna Kujala Taitto Taija-Tuulia Tammelin POSTIOSOITE PL 28 04131 Sipoo MEDIATIEDOT puutarha-sanomat.fi Ilmoitusmyynti Hannele Iskala Puh. 20 MERIMASKU Stiina Lerkki: ”Keskustelu työvoimasta on pidettävä positiivisena” s. Tämän jälkeen kasvualustat voidaan helposti kunnostaa uudelleen käytettäviksi paikan päällä. 28 MIKKELI Työkalut maan kasvukunnon parantamiseen s. Lehti ja sen nettilehti ovat puolueettomia ja ilman sidoksia olevia julkaisuja. | 5/2020 2 PÄÄKIRJOITUS Jouko Tikkanen Uutisia netistä puutarha-sanomat.fi Y M PÄ RISTÖMER KK I MIL JÖMÄRK T Painotuote 4041 0089 SAUVO Korona hyydytti tarvikekauppaa s. Huomautukset on tehtävä kirjallisesti 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisuajankohdasta. Hankkeen alussa perustetaan kansallinen toimintaryhmä KATTRY, jonka tehtävänä on soveltaa laatujärjestelmä ja sen sosiaalisen vastuun lisäosa, GRASP, Suomen olosuhteisiin ja lainsäädäntöön. heinäkuuta. Onko tilaisuuteen tarttujaa. >>LUE LISÄÄ puutarha-sanomat.fi KOKO SUOMI Poikkeusaika vauhdittaa kesäkukkien ja -taimien myyntiä s. Partipriserna på gurka och tomat har i maj varit mycket låga. 12 PEDERSÖRE Unik inledning på vårsäsongen för Blomqvists Plantskola s. Pitempiin lainauksiin täytyy olla lehden kirjallinen lupa. lakko) voida julkaista, lehti ei vastaa mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. 22 HELSINKI Food Market Herkku on Suomen Paras Hevi 2020 s. Gurka och tomat i en svacka Coronan har märkbart ökat försäljningen av grönsaker i detaljhandeln – även försäljningen av tomater och gurkor har varit god. Efter packerikostnaderna är producentavräkningen minimalt liten. Seuraava lehti ilmestyy 24. Etätyö ja kotiruokailu ovat lisänneet ruoan ostamista lähikaupoista ja verkkomyynnistä. Uudessa menetelmässä kierrätetään vanhat kasvualustat, viljankorret ja kasvien varret sekä talousjätteet ja muut biojätteet uusiokäyttöön. Tarjoamme puutarha-alasta ja puutarhatuotteiden markkinoinnista uuden, innovatiivisen ja raikkaan näkökulman. Lehti vastaa vain tilaamastaan aineistosta. Koronapandemia on myös osoittanut, kuinka tärkeää kotimaisen ruokaketjun kehittäminen on, ja haluamme olla vahvasti kehityksessä mukana jatkossakin, taustoittaa Berner Oy:n toimitusjohtaja Antti Korpiniemi. Kotimaisuuden arvostus on noussut entisestään. 16 LEPPÄVIRTA Tohtoriparin marjatila Soisalossa s. 6 Korona kiritti hevikauppaa s. vuosikerta Kustantaja Puutarha-Sanomat PS Oy PL 28, 04131 Sipoo 13.5.2020 Berner Oy osti siivun Apetit Oyj:stä Berner Oy on allekirjoittanut 12.5.2020 sopimuksen noin 7 % osuuden hankkimisesta pörssiyhtiö Apetit Oyj:stä. Menetelmän avulla voidaan parantaa myös viljelyja kasvimaiden sekä nurmialueiden köyhtynyttä maa-ainesta. Biohiiltä voidaan tarvittaessa käyttää parantamaan sekä alustan happitaloutta että kosteudenhallintaa ja mahdollisesti tarvittavat muut tukimateriaalit voidaan sekoittaa mukaan samassa prosessissa. Bernerin omistukseen on siirtynyt 445 867 osaketta 4,1 miljoonalla eurolla. >>LUE LISÄÄ puutarha-sanomat.fi 13.5.2020 Vaikuta Suomen GLOBALG.A.P:n sisältöön Puutarhaliitto ry on käynnistänyt Ruokaviraston avustuksella hankkeen, jonka tavoitteena on tuoda ja soveltaa Suomen oloihin kansainvälinen GLOBAL.G.A.P.-laatujärjestelmä. – Omistajuuden myötä olemme entistäkin vahvemmin sitoutuneet kumppanuuteemme Viljelijän Avena Berner -organisaatiossa sekä Sucroksen kanssa tehtävässä sokerijuurikkaan sopimushankinnassa. – Berner on ollut yli 100 vuotta mukana kehittämässä suomalaista maataloutta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. 10 Korona kurittaa kauppakeskuksia s. Laatujärjestelmät turvaavat alkutuotteiden myynnin kotimaassa tukkukaupalle, minkä lisäksi tämä laatujärjestelmä mahdollistaa suomalaisten kasvisten ja ruokaperunan viennin. >>LUE LISÄÄ puutarha-sanomat.fi 11.5.2020 Vanha kasvualusta voidaan uudistaa Suomen Biokiertotuote Oy on saanut patentin menetelmälle kasvualustojen valmistukseen. TILAUSHINTA Vuosikerran hinta kestotilauksena 54 euroa (sis. Digitaalinen näköispainos vuodesta 2004 alkaen (5 euroa/lehti) puutarha-sanomat.fi —> lehdet Kestotilaajille arkisto on ilmainen. Pilottitilat hyötyvät mukana olosta muun muassa siksi, että koulutus osana hanketta on heille maksutonta. Utomordentligt högklassiga grönsaker säljs nu till vrakpris. Rahaakin on käytettävissä hyvin, kun sitä on säästynyt matkustamiselta ja muilta ostoksilta. Puutarha-ala ja ruokakauppa ovat selvinneet poikkeustilasta pääsääntöisesti hyvin. Ihmiset haluavat syödä terveellisesti, mikä on lisännyt hevi-tuotteiden osuutta ruokakorissa. Nu behövs nya idéer för att balansera efterfrågan och utbud. Vastuu virheistä ja reklamaatiot Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Seuraava lehti ilmestyy 24. Patentoitu menetelmä perustuu biojätteen mekaaniseen muokkaukseen. 044 355 4304 hannele.iskala@puutarha-sanomat.fi Ilmoitusmateriaali Painopaikka Painotalo Plus Digital Oy Ilmestyminen Painettu lehti ilmestyy 10 kertaa vuodessa. 26 RAUMA Ostoryntäys Vuorelan puutarhaan s. Valtio ottaa massiivisesti velkaa koronakuilun ylittämiseen. Korona on kirittänyt eniten kesäkukkien ja taimien kauppaa. ISSN 1459-9791, 19. De flesta storköken har ändå varit stängda och den ökade efterfrågan från butikerna har inte ersatt storkökens minskade konsumtion. Kenttäkokeissa havaittiin, että pelkästään ProBIO Tech®-mikrobiseoksen käyttö lisää kauppapuutarhan kasvualustojen vaihtoväliä yhdestä vuodesta jopa neljään vuoteen. 31 HAMINA Vesa Poikela jatkaa Lahden tilan perinteitä s. Kuoritun perunan ja pilkottujen kasvisten menekki on tyssännyt. Puutarhaliitto ry etsii nyt myös perunaja puutarhayrityksiä pilottitiloiksi, joissa GLOBALG.A.P:n vaatimuksia sovelletaan käytäntöön. Business Finland beviljar utvecklingsbidrag, vem tar ansvaret och börjar agera. Työvoima järjestynee myös sadonkorjuuseen. Ihmisillä on aikaa ja halua kiinnittää kotiympäristöön huomiota. 3 Poimijakiintiö on valmistelussa s. heinäkuuta
Vaikka se kuulostaa huvittavalta, niin se vain on, toteaa Tomi Tahvonen. Hyvin on toiminut sekä noutona että kotiinkuljetuksena. Korona-aikana rahaa on säästynyt muilta menoilta. Abeja töihin taimistolle Tomi Tahvonen Puutarha Tahvoset Oy:stä Raaseporista kertoo taimien tilausrytmin osoittavan, että jälleenmyyjien kauppa käy hyvin. Joidenkin tuotteiden kuvauksia on vielä kesken, kertoo Marko. – Amppelit ja orvokit on menneet tosi hyvin kaupaksi. Tomi toteaa, että kaikkia taimia on tilattu paljon, mutta hyötytaimien myynti on kirinyt vielä enemmän kuin koristepuiden ja pensaiden taimet. 5/2020 | 3 n Maria Kokko Äänekoskelta kertoo äitienpäivämyynnin olleen vilkasta. Vuorelan Puutarhan taimikaupasta on artikkeli sivulla 20. He kaikki ovat uusia työntekijöitä ja opastukseen menee paljon aikaa. – Ihmiset pelastavat omaa talouttaan istuttamalla marjapensaan. – Olemme palkanneet paikallisia nuoria kuten kevään ylioppilaita. – Kun koronauutisia tuli, aloimme rakentaa verkkokauppaa. – Äitienpäivämyynti oli parempi kuin aikaisemmin. – Ei täällä ole kukaan koronasta puhunut. – Viherrakentajien ja julkisen sektorin taimihankinnoista ei voi vetää pitkälle johtopäätöksiä. Vanhemmat ihmiset ovat tulleet mielellään ostoksille, kun täällä puutarhalla on tilaa noudattaa turvavälejä. Meillä on väljät tilat vierailla. – Nyt keli lyö korvalle, mutta näinhän kevät on aina. Äitienpäivän jälkeisen viikon räntäja lumisateet ovat rauhoittaneet myyntiä, mutta Maria uskoo sen käynnistyvät ilmojen lämmittyä. Äitienpäivän jälkeinen takatalvi kuitenkin keskeytti hyvin alkaneen kauden, mutta ilmojen lämmettyä menekin uskotaan jatkuvan hyvänä. Lue ”Kukkasesonki on hanskassa” -artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 5/2014, puutarha-sanomat.fi Poikkeusaika nostaa kesäkukkaja taimikauppaa ennätykseen Koronan aiheuttamat poikkeusolot ovat vauhdittaneet kesäkukkien sekä hyötyja koristekasvien taimien myyntiä. Matti Lindström Hyvinkäältä kertoo äitienpäivämyynnin olleen parhaimpia, mitä ikinä on ollut. Nyt kelit ovat viilenneet eikä asiakkaita juuri ole, mutta ei ole pelkoa siitä, etteikö kauppa ala käydä, kun ilmat lämpiävät. Tahvosen mukaan taimikaupassa on ollut pari hiljaisempaa vuotta ja tänä vuonna hän odottaa kaupan käyvän hyvin. Kuntien rahat saattavat jatkossa mennä muihin tarkoituksiin. = Marko ja Maria Kokko viljelevät kesäkukkia Äänekoskella. Marko Kaijansinkko Nastolasta kertoo avanneensa suoramyynnin vapun jälkeen. PUUTARHA-SANOMAT. – Ihmiset tulevat mielellään ostamaan paikalliselta yrittäjältä. Myös tomaatin taimia on myyty paljon, kun ihmisillä on pieniä kasvihuoneita. – Omatarveviljely näyttää lisääntyvän, kun vihannesten ja yrttien taimien myynti on alkanut hyvin. Taimitarhalla on luvat parille kymmenelle ulkomaiselle työntekijälle valmiina, mutta he eivät ole päässeet tulemaan
Kotimaista työvoimaa on syytä edelleen rekrytoida, sanoo Reskola. 3000 työntekijän kiintiöstä ei valmistella mitään nimilistaa. Kotimaan kausityövoiman saatavuuden turvaamiseksi hallitus valmistelee muun muassa määräaikaista korotusta työttömyysturvaan suojaosaan ja työttömyysturvalainsäädännössä tarkoitetun liikkuvuusavustuksen käyttömahdollisuuksien laajentamista määräajaksi. = Maaja metsätalousministeri Jari Leppä tekee toukokuun lopulla esityksen valtioneuvostolle, kuinka paljon työvoimaa tarvitaan kolmansista maista sadonkorjuutyöhön. Työja elinkeinoministeriössä valmistellaan luonnonmarjojen poimijakiintiöitä kolmansista maista. | 5/2020 4 Uudet kartonkipakkaukset Hyvän mielen ekologinen tuote, jonka hiilijalanjälki on laskettu tarkkaan! Lue lisää: lassenluomu.?/hiilijalanjalki n Hallitus sallii kevään ja alkukesän tarpeisiin 3 000 henkilön maahantulon EU:n ulkopuolelta aikaisemmin päätetyn 1 500 henkilön lisäksi 14.5 alkaen. Kiintiön täyttymisen jälkeen ei enää päästetä maahan, vaikka heillä olisi työlupa ja työnantajan perustelulomake maahantulon välttämättömyydestä. Rajavartiolaitos laskee, että määrä pysyy kiintiön puitteissa ja ne, jotka tulevat ripeimmin pääsevät. Päätös on poliittinen ja siihen vaikuttaa koronatilanteen kehitys. Parhaillaan ministeriössä valmistellaan ehdotusta, kuinka paljon kesän poimintatöihin ja sadonkorjuuseen tarvitaan työvoimaa kolmansista maista kuten Venäjältä ja Ukrainasta. mennessä saapua ja heidät lisätään nyt linjatun 3000 henkilön kiintiöön niin, että kokonaismäärä kevään ja alkukesän töihin on 4500 työntekijää, kertoo ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola maaja metsätalousministeriöstä. Reskola kertoo, että kiitosta on tullut siitä, että nimiä on perustelluissa tapauksissa pystytty vaihtamaan, jos nimetty työntekijä ei jostain syystä olekaan voinut tulla. Näistä maista tulevien on kuitenkin esitettävä työsopimus tai vastaavan työsuhteen osoittava todistus. Ministeri Jari Leppä on luvannut esitellä lisätyövoiman tarpeen toukokuun lopulla ja valtioneuvosto päättää lopulta määrästä. He eivät ole työsuhteisia henkilöitä. Myös velvoite työntekijän 14 vuorokauden karanteeninomaisten olosuhteiden järjestämisestä säilyy. – Osa 1500 nimettyjen työntekijäin kiintiöstä ei ole ehtinyt 14.5. – Kritiikkiäkin on tullut etenkin niiltä tiloilta, jotka eivät ole ehtineet saada lupia kuntoon ajoissa. Nyt maaja metsätalousministeriössä valmistellaan esitystä työvoimakiintiöstä sadonkorjuun tarpeisiin.. – Valmistelussa ovat mukana myös alan järjestöt. Siihen saakka noudatetaan 1500 henkilön kiintiötä. Kotimaista työvoimaa suositellaan Reskola toteaa, että uusi kiintiö koskee vain EU:n ulkopuolelta tulevaa työvoimaa, ja EU:n sisältä kuten Bulgariasta ja Romaniasta on mahdollista tulla töihin. Poimijakiintiö on valmistelussa Valtioneuvosto on sallinut 4500 työntekijän tulon kevättöihin EU:n ulkopuolisista maista
– Toukokuun viimeisestä viikosta alkaen myyntiin tulevat harsojen alla kasvatetut retiisit ja syksyllä istutetut valkosipulit. – Tämä on peittojen vuosi, sillä harsoilla on ollut iso merkitys sadon aikaistamisessa säiden ollessa kylmiä. Pohjanmaalla tomaatin veroton tukkuhinta oli toukokuun puolivälissä euron luokkaa ja kurkun jopa vain puolet siitä. Sato ei juurikaan myöhästy edellisvuosien aikataulusta. – Vähittäiskaupan lisääntynyt veto on korvannut suurkeittiöiden poissaoloa markkinoilta. Kiinankaali tulee samaa tahtia markkinoille kuin varhaiskaalikin. – Kevään tilastoja tarkastellessa esiin nousee perunan merkittävästi kasvanut myynti. Toivotaan ravintoloiden aukeamista kesäkuun alusta, sillä niiden tarpeisiin on vihanneksia kasvamassa. – Meillä menekki on koronan aikaan kasvanut ehkä 15 prosenttia. Samalla kun suurkeittiöihin tarkoitetun kuoritun perunan menekki on ollut tukossa, on ruokaperunan kysyntä vähittäiskauppoihin ollut hyvä. Kasvihuonevihanneksista tomaatin ja kurkun markkinatilanne on ollut erittäin huono. Yöt ovat olleet kylmiä, ja viljelijät ovat joutuneet hallasadettamaan viikon ajan joka yö. Jäävuorisalaatti ehtinee nippanappa juhannukseksi. – Kaali on ihme kasvi, kun se kasvaa ja kehittyy näin kylmissä olosuhteissa. Peruna kuuluu olennaisesti suomalaiseen ruokapöytään ja nyt perheet ovat syöneet enemmän kotona. Laitilan seudulta perunasato alkaa kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Arttu Syrjänen. Menekin lisääntyminen ei kuitenkaan näy hinnoissa, vaan koko varastokausi on menty samoilla hinnoilla, kertoo Mikael Gröndahl Lapväärtin Perunasta. Vaikka toukokuu on ollut kylmä, niin harsojen alla päivälämpötilat ovat olleet kasvulle kohtuulliset. – Turun saaristosta saadaan avomaan varhaisperunaa jo toukokuun viimeiselle viikolle. Hedelmien ja vihannesten myynti on tällä hetkellä aika lailla normaalilla tasolla. Tomaatti ja kurkku alhossa Lyytisen mukaan varastokaalin kysyntä on ollut hyvä jo kahden kuukauden ajan. Nyt suurkeittiöpuolikin on piristymässä. Harsot jouduttavat varhaisvihanneksia Tunneleissa tuotettujen nippuvihannesten kausi on jo alkanut. 5/2020 | 5 Markkinat | www.yrttiahlberg.fi Yrtit, versot ja syötävät kukat Luomua Sipoosta, puhtaasti puulla ja tuulella tuotettu Sipoo Suomi H&H Tuominen Oy Ilvesvuorenkatu 11, 01900 NURMIJÄRVI, 0400 354 339 heikki.tuominen@hhtuominen.fi • www.hhtuominen.fi n Tero Nousiainen Vihannes-Laitilasta kertoo nippusipulien kaupan alkaneen jo ennen toukokuun puoliväliä ja toukokuun viimeisellä viikolla tulevat nippuporkkanat myyntiin. päivän tienoilla. = Perunaa ostetaan hyvin Lidlin heviosaston päällikkö Arttu Syrjänen kertoo, että poikkeusolojen alun myyntipiikkien jälkeen tilanne on rauhoittunut ja nyt ostetaan tavallista arkiruokaa. Satoa on joudutettu muovija harsokatteen avulla. Kari Lyytinen Tuoreverkosta kertoo varhaiskaalin leikkuuseen päästävän kesäkuun 10. Harson alla päivälämpötila on 10 astetta ulkoilmaan lämpimämpi
Osastopäällikkö Rony Mitzner toteaa, että tuotteiden laatu on ostettaessa nykyisin parempi. Hän tuli valmisruoasta hevin osastopäälliköksi helmikuussa. Tasaväkisestä joukosta voittajaksi nousi lopulta Food Market Herkku Helsinki. | 5/2020 6 www.ath.ax Hedelmää ja vihanneksia aurinkoiselta Ahvenanmaalta. n Viisihenkinen tuomaristo piti kaikkia kuutta finaalikauppaa esimerkillisinä hevikauppoina. Deliverde, Helsingin salaattitehdas, H&H Tuominen ja kesäisin Hästön maatila ja Torrbackan puutarha. Hevi pursuaa kaikkia hevituotteita ja esillepanoltaan se on tyylikäs. Pääosa hevistä tulee Inexiltä ja erikoistuotteet Satotukulta. – Tuotteiden laadusta huolehditaan pitkin päivää. Esittelypöydät on mitoitettu laatikoitten standardikokoon mukaan, joten esillepanossa massat voidaan rakentaa laatiHerkku on paras hevikauppa Food Market Herkku Helsinki nappasi voiton Suomen Paras Hevi 2020 -kilpailussa. Rony Mitzner esittelee ylpeänä kotimaista fenkolia. Nyt hävikkiä on vähemmän. Frukt och grönsaker från soliga Åland. Tuote-esittelyitä käännetään 2–3 kertaa päivän aikana, jolloin edelliset tuote-erät tulevat eteen, sanoo Minna. – Tuotteet ovat samoja. Aiemmin esittelyt pidettiin runsaimpina niin, että kaikkia tuotteita riitti illan viimeiselle asiakkaalle. Suomen 2020 Paras Hevi. Heviosasto on erilainen, niin sanotusti laadukas cityihmisen heviosasto luomuineen, eksoottisine osineen ja valmistuotteineen. Hävikki hanskaan Hevihoitaja Minna Johansson on ollut Herkussa vuodesta 2011, joten hänellä on vertailupohjaa Stockmannin ja HOK-Elannon aikaan. Tuomaristo arvioi Food Market Herkkua mm. Suoratoimittajina ovat mm. kokonaisuudeltaan selkeäksi ja tiukasti konseptoiduksi: hevi kantaa läpi kauppakokonaisuuden aina valmisruokiin saakka, jossa käytetään sesongin raaka-aineita. Se sijaitsee Stockmannin tavaratalossa. – Emme voi hinnoilla kilpailla, vaan näyttävyydellä ja laajalla valikoimalla. – Hevi on erilaista, se on herkempää, olen tykännyt. PUUTARHA-SANOMAT | HELSINKI Hevivastaava Minna Johansson sanoo, että hänelle mieluisinta hevissä on yrttien asettelu esille. Kotimaisuutta tuomme vahvasti esille, painottaa Rony. Food Market Herkku on myyntialaltaan 5000 neliötä. Yleisöäänestyksessä tykättiin eniten K-supermarket Järvenpäästä. Kesäkuussa 2017 se siirtyi HOK-Elannolle ja osuuskaupan uuden konseptin mukaisena se avattiin lokakuussa 2018. Hevi-vastaava on Minna Johansson ja osastopäällikkö on Rony Mitzner, joka tuli heviin valmisruokaosastolta helmikuussa, kun Kirsi Suojanen siirtyi Espoon Tapiolan Herkkuun
Katso reseptivinkkejä www.kasvisreseptit.. Ne myydään jääpediltä. 5/2020 | 7 Food Market Herkun satokausipöydässä on kolme ketjun määräämää tuotetta, muista kauppa tekee omat valinnat. 020 1160 600, info@narpesgronsaker.?, www.narpesgronsaker.?, www.kasvisreseptit.. Fresh-baarissa valmistetaan smoothiet ja mehut tuoreista raaka-aineista, myös juureksista. Kulinaarisia käyttömahdollisuuksia on rajattomasti, vain mielikuvitus asettaa rajat. AIDOSTI MAISTUVA PIHVITOMAATTI Kun koko ja maku kohtaavat, tässä on lopputulos made in närpes Suomen puhtaimmat tulevat Suomesta. Osuuskunta Närpiön Vihannes, Kristinestadsvägen 375, 64200 Närpiö, puh. Retiisi on kotimaista, Deliverden kasvattamaan. www.champ.fi Jatkuu seuraavalla sivulla Suomen 2020 Paras Hevi. Närpiön Vihanneksen pihvitomaatit viljellään ympärivuotisesti. Meidän mahtavat mehukkaat pihvitomaatit ovat mainioita esimerkiksi grillissä, täytettyinä tai uunissa kypsytettyinä
Retiisi oli kotimaista Deliverden kasvattamaa. – Koronan johdosta nyt tuotteet tehdään aamulla valmiiksi jääpedille eikä asiakas voi tehdä tilausta odottaessaan kuten aiemmin, sanoo Rony. Hedelmiä kuten omenapusseja menee paljon kaupaksi. Koronan aikaan edullisempia ostoksia Food Market Herkun yksi bravuureista on Fresh-baari. huolehtii siitä että sopimusviljelijät ovat ammattitaitoisia. – Pandemian alussa asiakkaat vieroksuivat italialaisia tuotteita mutta ei enää. viljelee koko tomaattiskaala: punaista, kirsikkaa, luumua jne. Siinä tehdään hedelmäja juuresmehuja sekä smoothieta. on keskellä Suomen vihannesaittaa, Korsnäsissä Pohjanmaalla. Satokausipöydässä ovat ketjun määräämät tuotteet: tällä kertaa retiisiä, parsaa ja paprikaa. – Olemme saaneet tästä järjestelystä paljon kiitosta ja luomun menekki on kasvanut, kertoo Minna. Minna kertoo asettavansa nippuvihannekset pidemmälle sisääntuloon, kun nippukausi kunnolla alkaa. Satokausipöytää täydennetään kaupan omilla valinnoilla ja niinpä siltä löytyi myös Närpiön Vihanneksen Trio-napostelutomaattia. – Nautiskelut jätetään vähemmälle. = Perunakäytävässä myytiin aiemmin lähes pelkästään irtoperunaa, mutta koronan johdosta valikoimaa on täydennetty pussitetuilla perunoilla. – Satunnaisia asiakkaita tavaratalosta ei tule niin kuin aiemmin. toimittaa kotimaista kurkkua ja tomaattia rajoitetusti myös talvella. Siinä oli uutta Annebelle-perunaa, punasipulinippua ja fenkolia. Niiden menekki on ollut niin suurta, että pakatut perunat tulevat jäämään valikoimiin jatkossakin.. Korona on vaikuttanut ihmisten ostokäyttäytymiseen. Hultholmin laatuketju lähtee viljelystä ja jatkuu asiakkaittamme kautta kuluttajalle saakka. Tuotteet jäähdytetään kestämään tuoreina koko kauppakierron ajan. Asiakkaat tulevat tänne parkkihallin kautta nimenomaan ruokaostoksille, toteaa Rony. Pakattuja tuotteita ostetaan mieluiten. Verkko-ostaminen on moninkertaistunut, päivittäin kerätään toistasataa tilausta. Aiemmin myimme pelkästään irtoperunaa, mutta nyt pakattuja perunapusseja menee hämmästyttävän paljon kaupaksi, kertoo Rony. päivä ensimmäiset nippuvihannekset olivat jo saapuneet ja uutta kasvihuoneessa viljelyä kotimaista perunaa on ollut myynnissä jo huhtikuun alusta alkaen. Minnan havaintona on, että edullisten juuresten myynti on kasvanut huomattavasti. lajittelee tomaatit ja kurkut pakkaamolla erittäin tasalaatuisiksi. Food Market Herkun luomuhedelmät ja -vihannekset on keskitetty omiin hyllyihin, kun ne aiemmin olivat tavanomaisesti viljeltyjen seassa. Pieni satokausipöytä on koottu pelkästään kotimaisista tuotteista. koita hyödyntäen. Oy K Hultholm Ab Niclas Hultholm, toimitusjohtaja Strandvägen 4420, 66200 KORSNÄS Ve xa -p ro je kt in vi h an n es as et el m a Hyvää Hultholmilta Hyvää Hultholmilta on luotettava laadukkaiden tomaattien ja kurkkujen toimittaja ympäri vuoden. Jatkuva laadun ylläpito vaatii työvoimaan ja Rony kertoo heviosaston vahvuuden olevan 16 henkilöä. Toukokuun 14. Tulijalle ensimmäisenä avautuvat hevituotteet. Satokausipöytään lisää kotimaista Tavaratalo Stockmannin hiljentyminen Koronan johdosta vaikuttaa myös Food Market Herkkuun. Yrteistä mm. | 5/2020 8 Kysy tukkukaupastasi Hultholmin hyviä vihanneksia. basilikan myynti on vähentynyt
On mielenkiintoista seurata, heijastuuko tämä kasvisten osalta konservatiivisempaan ostoskäyttäytymiseen. Kausivaihtelut huomioon ottaen myymme vuoden aikana noin 185 eri luomuartikkelia, kertoo hevivastaava Kirsti Ojala Kasarmista. = Juuresten, perunoiden ja muiden perustuotteiden myynti on vähittäiskaupoissa kasvanut, kun korona-aikaan on kotiruokailu lisääntynyt. = Sokos Herkku Tampere voitti luomukisan Tuija Virkkula ja Heli Mäkinen vastaavat Sokos Herkku Tampereen heviosastosta.. Tämä indikoi vahvasti sitä, että alusta asti ajan kanssa kokkaaminen kasvaa entisestään ja siihen touhuun käsittelemättömät suomalaiset kasvikset kuuluvat jo. Tältä pohjalta kesän menekkiarviot ja markkinointisuunnitelmat on turvallista rakentaa. Erottautumista kannattaa hakea lajikeinfolla ja yksinkertaisilla käyttövinkeillä. Vastuullista satoa! n Viime viikkoina on uutisoitu kovasti siitä, kuinka koronakriisi on vaikuttanut ihmisten kulutustottumuksiin. Minna Ala-Kyyny kertoo, että Pro Luomussa käytiin vilkasta keskustelua luomukasvisten arvoketjuryhmän ja henkilökunnan kesken valinnasta. Leipominen ja itse tekeminen ovat olleet kovassa kasvussa. Kuva KCM Easton Helsingistä. Kaksi edellistä Luomuhevikauppa-kilpailua voittanut K-Supermarket Kasarmi Helsingistä sai tällä kertaa kunniamaininnan. Myös muiden varastokasvisten osalta suurtalouskeittiöiden kulutuksen romahtaminen aiheutti samankaltaisia haasteita. Varsinkin pienille tuottajille suoramyynti on ollut merkittävä tulonlähde. Kovinta kasvua on viime vuosina nähty erikoistuotteissa, kuten kirsikkaja luumutomaateissa. Pienikin hinnan korotus voi helposti tipauttaa esimerkiksi Back to basics Ajankohtaista kasviskaupassa Samuli Karjula Kirjoittaja tuo kuluttajan näkökulman, hän on kehittänyt Satokausikalenterin. Hevin osuus päivittäistavaramyynnistä 2019 oli Kasarmissa 18.7 % ja siitä luomun osuus 8,9 %. Järjestetäänkö kesällä mansikoiden itsepoimintaa tai voiko mökkiperunat noutaa suoraan tuottajalta. – Päätimme tällä kertaa painottaa kehitystä, joten valitsimme Vuoden Luomuhevikaupaksi Sokos Herkku Tampereen. n Pro Luomu ry valitsi Sokos Herkku Tampereen parhaaksi Luomuhevikaupaksi 2020. ANNETAAN KESÄN MAISTUA! Laajassa valikoimassamme on hedelmien lisäksi vihanneksia, yrttejä, marjoja ja sieniä ympäri vuoden kilpailukykyiseen hintaan . Tällä hetkellä ilmassa on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Hevivastaavina ovat Tuija Virkkula ja Heli Mäkinen. Huhtikuun lopussa kasviskeskustelun kuuma peruna oli peruna. Tähän hinnallakilpailtuun markkinaan vaikuttaa tietysti myös Etelä-Euroopan tilanne. Jatkaako niiden suosio tasaista kasvuaan vai lähteekö perinteisen pyöreän tomaatin kulutus kovaan kasvuun. Hevin osuus päivittäistavaramyynnistä 2018 oli 22,2 % ja luomun osuus hevistä 8,1 %. espanjalaisen paprikan pois ostoskorista ja sen jälkeen kotimainen vaihtoehto on helppo ostopäätös. Kolmas mielenkiintoinen seurattava on, että kuinka käy suomalaisen ruokamatkailun. | 5/2020 10 ESPANJAN AURINGON KYPSYTTÄMÄT PERSIKAT, NEKTARIINIT JA APRIKOOSIT. Toinen mielenkiintoinen seurattava on, kuinka käy kotimaisten kasvihuonevihannesten menekille kesällä. Onneksi kaikki kulutustrendit viittaavat siihen, että kovinta kasvua on havaittavissa perustuotteissa eikä esimerkiksi valmistuotteissa. – Kaikista tuotteista löytyy myös luomuversio, jos sitä on vain saatavilla. Tänä kesänä markkinoinnissa toimivat samat vanhat tutut suomalaisen ruoan valtit, joita ovat tietysti turvallisuus sekä puhtaus makua unohtamatta. Harventunut kaupassakäyntiväli on vaikuttanut ostosten määrään ja kuluttajille pitäisi pystyä myymään kerralla useampi kilo kyseistä tuotetta. Suurtalouskeittiöiden toiminta ei kesällä myytäviin kausituotteisiin muutenkaan vaikuta, joten nyt on hyvä hetki vallata lisää markkinaa tuontituotteilta. Edelleen ruokakaupoista on saatavilla suomalaista varastoporkkanaa, vaikka joskus sen saatavuus on loppunut jo maaliskuussa
Tuoreet grillisalaatit ja herkulliset lisukkeet valmisruokahyllyyn Lisukkeeksi hampurilaisen tai grilliruoan kanssa Klassiset lisukesalaatit kylmähevihyllyyn Makeat suomalaiset tomaatit lämminhevihyllyyn Kasviksia grillikesään!
Kauppakeskusten kokonaismyynti oli 6 650 miljoonaa euroa, missä kasvua oli 2 %. PUUTARHA-SANOMAT Mall of Tripla avattiin lokakuussa 2019 Helsingin Pasilaan. Päivittäistavarakauppoina ovat Prisma, K-supermarket, Lidl, K-market ja Alepa. Muodin ja asusteiden sekä vapaa-ajan tuotteiden myynti puolestaan laski jo tammikuussa selkeästi viime vuoteen verrattuna, ja maaliskuun romahdus veti koko neljänneksen muutosluvun vielä kahviloita ja ravintoloita synkemmäksi. Vuokrattavaa myyntialaa Triplassa on 8,5 hehtaaria. Koronakriisin vaikutukset näkyvät ensimmäisen vuosineljänneksen myyntija kävijäluvuissa kuitenkin vain osin, kun helmikuun päättyessä muutosluvut olivat vielä positiivisia. – Kriisin vaikutukset tulevatkin näkymään selvemmin vasta toisen vuosineljänneksen ja loppuvuoden luvuissa, kommentoi Cityconin kauppakeskustoiminnoista vastaava johtaja Sanna Yliniemi Kauppakeskusyhdistyksen tiedotteessa. Keskimääräinen myynti kävijää kohden oli 19,11 euroa. Kävijämäärä oli yhteensä 428 miljoonaa. Vuokrattavaa liikealaa kauppakeskuksissa on yhteensä noin 270 hehtaaria, missä kasvua edellisvuodesta oli 8,4 prosenttia. Päivittäistavarakaupan osuus kauppakeskusten myyntialasta on 16,6 %. Kävijämäärä laski koko neljänneksellä runsaat 9 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Puutarha-Sanomien numerossa 10/2019 on esitelty Triplan kolme suurinta ruokakauppaa, puutarha-sanomat.fi. Maaliskuussa koronakriisi hiljensi kauppakeskukset ja kokonaismyynti putosi yli 20 prosenttia vuoden 2019 maaliskuuhun verrattuna. = Korona kurittaa kauppakeskuksia Maaliskuun viimeisellä viikolla kauppakeskuksissa kävijöitä oli 60 % vähemmän kuin edellisvuonna vastaavalla viikolla. Huhtikuun tilanteesta ei ole vielä julkistettua tietoa. | 5/2020 12 n Kauppakeskusyhdistyksen huhtikuun lopun tiedotteen mukaan kauppakeskusten vertailukelpoinen kokonaismyynti putosi 5,5 prosenttia kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kauppakeskusten ruokakaupoissa kriisi ei näy yhtä selkeästi kuin vaatekaupoissa ja erikoisliikkeissä. Kahviloiden ja ravintoloiden myynti kehittyi suotuisasti vielä kahden ensimmäisen kuukauden aikana, mutta maaliskuun romahdus veti koko vuosineljänneksen muutosluvun yli 10 prosenttia pakkaselle. Päivittäistavaraja tavaratalokaupan sekä kauneuden ja terveyden tuotteiden toimialoilla kriisi ei näy yhtä selkeästi, sillä niissä koko vuosineljänneksen myynti oli vain hienoisesti viime vuotta matalampaa. Kasvu on ollut ripeää, sillä vuonna 2000 pinta-alaa oli 30 hehtaaria, vuonna 2010 se oli 150 hehtaaria ja viimeisen 10 vuoden aikana pinta-ala on lähes tuplaantunut. Myyntija kävijämäärien kehityksessä ei ollut merkittäviä alueellisia eroja. Maaliskuun toiseksi viimeisellä viikolla kävijöitä oli lähes 50 prosenttia, ja viimeisellä viikolla melkein 60 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2019. Kauppakeskuksia syntyi kuin sieniä sateella Vuoden 2019 lopussa kauppakeskusten lukumäärä oli 111, uusia keskuksia nousi vuoden aikana 4 kappaletta: Westeri Tamperelle, Lohi Lohjalle, Ideapark Seinäjoella ja Mall of Tripla Helsinkiin
20 suurinta kauppakeskusta vuokrattavan liikepinta-alan mukaan m2 1 Jumbo-Flamingo Vantaa 115 900 2 Ideapark Lempäälä 114 117 3 Sello Espoo 91 700 4 Mall of Tripla Helsinki 85 394 5 Iso Omena Espoo 84 500 6 Itis Helsinki 78 562 7 Ideapark Seinäjoki 69 000 8 REDI Helsinki 59 000 9 Mylly Raisio 58 695 10 Hansakortteli Turku 53 022 11 Willa Hyvinkää 51 994 12 Kaari Helsinki 45 665 13 AINOA Espoo 45 584 14 Ratina Tampere 43 600 15 Veturi Kouvola 41 745 16 Forum Helsinki 40 500 17 Skanssi Turku 36 850 18 Puuvilla Pori 35 683 19 Kamppi Helsinki 32 662 20 Matkus Kuopio 31 701 10 suurinta kauppakeskusta myynnin mukaan vuonna 2019 (milj.€) 1 Jumbo-Flamingo Vantaa 501,0 2 Sello Espoo 394,0 3 Iso Omena Espoo 385,1 4 Ideapark Lempäälä 330,0 5 Itis Helsinki 319* 6 Kamppi Helsinki 235,0 7 Kaari Helsinki 234,0 8 Mylly Raisio 233,0 9 Forum Helsinki 215,8 10 Hansakortteli Turku 211,0 * vuosi 2018 10 suurinta kauppakeskusta kävijämäärän mukaan vuonna 2019 ja myynti kävijää kohden milj. puutarha-sanomat.fi Menossa mukana! Seuraa meitä myös Facebookissa!. kävijää €/käyntikerta 1 Kamppi Helsinki 30,4 7,7 2 Sello Espoo 24,3 16,2 3 Iso Omena Espoo 19,9 19,4 4 Itis Helsinki 17,5 * 18,2* 5 Citycenter Helsinki 16,7 7,1 6 Jumbo-Flamingo Vantaa 13,0 38,3 7 Forum Helsinki 12,9 6,8 8 Hansakortteli Turku 11,5 18,3 9 Dixi Vantaa 9,3 4,9 10 Myyrmanni Vantaa 8,6 17,7 * vuosi 2018 Kauppakeskus Kaaren myyntiala on liki 5 hehtaaria ja sen kokonaismyynti oli 234 miljoonaa euroa vuonna 2019. Yksittäisen yrityksen osuus liiketilan kokonaismäärästä ei ylitä 50 %. Kauppakeskuksessa on yksi tai useampi ankkuritai veturiyritys ja joukko avainyrityksiä sekä muita myymälöitä ja palveluja. Palvelut voivat olla joko kaupallisia tai julkisia. 5/2020 | 13 suomalainen pak choi jarvikyla.fi K t o res pt Rapea pak choi kestää lämmityksen. Vuokrattavan liiketilan määrä on yleensä vähintään 5000 hyötyneliötä. Suomen Kauppakeskusyhdistys määritelmän mukaan kauppakeskus muodostuu liikerakennuksesta, jossa myymälät ja palvelut avautuvat sisäänpäin käytäville tai keskusaukiolle. Kauppakeskuksella on yhteinen johto ja markkinointi. • Wokit, keitot, salaatit • Grilliin ja uuniin • Maista myös sellaisenaan Mikä on kauppakeskus. Kauppakeskuksessa on vähintään 10 myymälää
– Toukokuusta elokuun alkuun saakka mansikka tulee olemaan myydyin tuote, kertoo Eki Zaiedman. Lasihytti myy pihaltaan puutarhamultaa. – Emme ole lähteneet stressaamaan ja asiakkaat ovat käyttäytyneet hienosti. – Perunapussit menevät hyvin kaupaksi kuten myös pakatut tomaatit, mutta se ei ole vähentänyt irtotomaattien myyntiä. 0400 340 170 • Fax 0420 340 170 info@lp-peruna.fi n Koronan vaikutus näkyy pääkaupunkiseudun kaupoissa hyvin merkittävänä vihannesten, marjojen, perunan ja hedelmien myynnin kasvuna. Tomaattirasioiden myynti on lisääntynyt, mutta myös irtotomaattia menee kaupaksi entiseen tahtiin. Juurekset suosiossa K-supermarket Kasarmin hevivastaava Kirsti Ojalan mukaan hevimyynnissä oli heti rajoitusten alettua hurja – jopa 200 prosentin – nousu, mutta nyt se on asettunut 50 prosenttia normaalitilannetta suuremmaksi. – Meillä loppuviikon myynnit ovat nousseet alkuviikkoa enemmän, mikä johtuu siitä, että asiakkaat tulevat kauempaakin viikonloppuostoksille, toteaa kauppias. PUUTARHA-SANOMAT | HELSINKI Anne Saarinen ja Kirsti Ojala kertoivat hevimyynnin kasvun vakiintuneen 50 prosenttiin pandemian alun hurjan hyppäyksen jälkeen. Kiinnostus kasviksiin tulee lisäämään niiden kysyntää talvella kaupoista, ennakoi Eki Zaiedman. – Ensimmäisinä päivinä vihreät vihannekset kuten salaatit ja parsat eivät liikkuneet, mutta pyhien tullessa niidenkin menekki lähti kasvamaan. Luomun ja yrttien myynti on noussut entisestään. Ylituotantotilanteessa olemme auttaneet heitä ja he ovat vuorostaan auttaneet meitä, kun marjoista on niukkuutta. – Kun peruskasviksia on nyt opittu käyttämään, toivotaan niiden ”lentokorkeuden” säilyvän pitkään. Hevissä on ollut hurja kasvu – jopa 80 prosenttia, arvioi Natalia Chornikova K-Citymarket Eastonista. Mansikkarasia nousi K-supermarket Lasihytin myynnin TOP 3:een jo vappuviikolla vappupallojen ja sushien jälkeen. Eki Zaiedman ja Sanna Mönttinen iloitsevat hevimyynnin hyvistä kasvuluvuista.. Kauppiaan mukaan myynti on noussut käsittämättömän suureksi, kun on jo tilattu kaksi täyttä rekkakuormaa ja kausi on vasta alussa. Mansikka kaupan myydyin tuote Myymäläpäällikkö Sanna Mönttinen toteaa perunan ja juuresten myynnin kasvun kertovan kotiruokailun lisääntymisestä. Oskalad potatis i alla former. Ensimmäiset kotimaiset mansikat ovat tulossa myyntiin. – Pakatut hevi-tuotteet ovat nousseet eniten. K-Citymarket Eastonissa salaattibaari on pidetty pandemian ajan kiinni, mutta maustekurkkutynnyrit ovat olleet esillä. – Ihmiset ovat tehneet kotona etätöitä ja valmistaneet perheilleen terveellistä kotiruokaa, selittää kauppias Anne Saarinen myynnin kasvua. Natalian mukaan heti rajoitustoimien alettua nousi juuresten ja perunan kulutus selkeästi, kun asiakkaat varautuivat valmistamaan kotiruokaa, mutta nyt kysyntähuippu on jo rauhoittunut. Ruoan kulutus on siirtynyt laitoksista, työpaikkaruokaloista ja ravintoloista koteihin. | 5/2020 14 22000 14001 Kuoripäällistä perunaa eri muodoissa, eri kokoisissa pakkauksissa. Asiakasmäärä on hieman laskenut, kun perheestä käy vain yksi henkilö ostoksilla, mutta kertaostokset ovat suurentuneet. Myös kukkia on myyty paljon, kun ihmiset ovat halunneet piristystä päiviinsä. Kelmutamme kaupassa avonaiset mansikkarasiat, ja kun vapuksi tuli iso erä, oli siinä iso työ. – Se kertoo mielenkiinnosta omaa viljelyä kohtaan. – Uskomme saavamme poimijavajauksesta huolimatta riittävästi kotimaista mansikkaa, sillä meillä on vakiintuneet toimittajat. = Korona kiritti hevikauppaa Koronan johdosta koulut ovat olleet kiinni ja ihmiset etätöissä jo kaksi kuukautta. K-supermarket Lasihytin kauppias Eki Zaiedman kertoo hevimyynnin nousseen koronan johdosta noin 30 prosenttia. – Verkkokauppa on räjähtänyt ja koko talon myynti on noussut. Puh. – Hevi-myynnin osuus on meillä jo yli 20 %, vaikka marjakausi on vasta alussa
– Maaliskuussa K-ruokakauppojen päivittäistavaramyynti kasvoi kaikissa ketjuissa ja kasvu oli 9,8 %. Minä ja kalaruoat tuomme toistemme parhaat puolet esille! Makuni on ihanan kaalimainen. YKSINOIKEUDELLA MUNDUS AER OY MUISTA TYÖTURVALLISUUS KORONA-AIKANA! ME TUHOAMME MYÖS VIRUKSET! ÅLANDS TRÄDGÅRDSHALL 6 4 6 4 6 3 8 1 :i s k a F | 6 4 6 3 8 1 : h u P , 22150 JOMALA 6 n e g ä v e l ö b s g n i R sales@ath.ax | www.ath.ax Uuden sadon tankoparsaa ÅTH:lta Herkullinen kevätuutuus! Korona korostaa kotimaisuuden merkitystä Keskon tavarakaupan johtaja Harri Hovi toteaa koronaepidemian vaikutusten vaihtelevan päivittäistavarakaupassa. – Kesko on pystynyt kauppiasmallin avulla ketterästi vastamaan poikkeustilanteeseen. 5/2020 | 15 Maistun kesälle ja siksi olen Silmusalaateista suosituin! Raikas ja hernemäinen maku sopii joka suuhun, niin lapsille kuin aikuisille. Puna-apilan ja sinimailasen versoja Vihreä herne sekä punainen ja vihreä linssi idätettyinä alfalfa parsakaali tulinen rouskuva Parsakaalin, puna-apilan ja sinimailasen versoja Daikon-retikan, puna-apilan ja sinimailasen versoja Tarjoa: leivän päälle, salaatteihin, sosekeittoihin, smoothieen, voileipäkakkuun Luomuviljelijä Laurikaisen Silmusalaatit Espoon Kerasta! reseptejä: silmusalaatti.fi silmusalaatti Luomuviljelijä Laurikainen YouTubessa: Mundus Aer Oy | Akkalankuja 1, Jyväskylä info@mundusaer.. – Suomalainen ruoka on meille K:ssa tärkeää ja kotimaisten elintarvikkeiden osuus valikoimissamme on noin 80 prosenttia. | mundusaer.. Ruoan vähittäismyynnin kasvu on ollut vahvaa sekä K-ruokakaupoissa että K-ruoka.fi-verkkokaupassa. Hovin mukaan kotimainen ruokaketju on toiminut kriisitilanteessa hyvin ja yhteistyö on ollut koko kriisin ajan tiivistä. Hovin mukaan tuotetasolla tarkasteltuna on havaittavissa, että kasvisten osalta kuluttajien ostoskorien sisältö alkaa päivä päivältä lähentyä normaalitilannetta. Harri Hovi uskoo, että poikkeusolot nostavat entisestään kuluttajien arvostusta kotimaista ruokaa kohtaan.. Vaikka pastan myynti onkin kasvanut, se ei ole kuitenkaan vähentänyt perunan kulutusta – voikin todeta, että perunalla on vahva asema suomalaisten ruokapöydissä myös näinä poikkeusaikoina. Kotimainen ruoka ja omavaraisuus ovat ansaitusti nousseet poikkeusaikana otsikoihin ja uskomme, että koronakriisin myötä myös kuluttajien arvostus suomalaiseen ruokaan nousee entisestään. Patentoidulla Suomalaisella tegnologialla nyt myös reaaliaikainen etyleenitason seuranta. Banzai! Retikan versoni tuovat potkua aasialaisiin ja TexMex-ruokiin! Rohkeat kokeilijat rakastavat minua! Olen proteiinipommi (8,9g/100g) raikkaista herneistä ja täyteläisistä linsseistä! Tuon napakkaa purutuntumaa ja rakennetta annokseen. – Peruskasvisten käytön kasvun takana lienee se, että nyt kun ihmiset ovat enemmän kotona, arkiruoanlaitto on lisääntynyt. Hovin mukaan erityisesti peruskasvikset – kuten sipulit, juurekset, sienet, peruna – ovat olleet kuluttajien suosiossa. Ruoan verkkokaupassa olemme pystyneet nopeasti kasvattamaan kapasiteettia, ja K-ruoka.fi:stä on tullut Suomen suurin ruoan verkkokauppa, kertoo Hovi
– Pystymme palvelemaan hyvin, kun tiedämme missä autot liikkuvat. Tuotteet myytiin Turun torilla ja osin tukkuun. Haketta polttava biokattila lämmittää kasvihuoneet. Puutarhan tomaatit ja salaatit ovatkin haluttuja Turun ja Helsingin seudulla. PUUTARHA-SANOMAT | KAARINA Lindroosin Puutarha Oy:n pääkasvina ovat salaatit. – Salaateissa avopussin osuus on laskenut 20 prosenttia ja saman verran suljettu Lindroosin puutarha on toiminut 80 vuotta Piikkiössä. – Ajoitamme tomaattikasvuston vaihdon heinä-elokuun vaihteeseen. Salaateille riittää 100 watin lampputeho, ja valot ovat päällä 20 h vuorokaudessa. – Pidämme myös ravinneveden johtolukua korkeana, mikä pienentää hedelmän kokoa. Johtoluku on 3, mutta kasvatussäkissä väkevyys on 5, kun pidämme kastelun niukkana. Jussi naurahtaa, etteivät kauppiaat tykkää toimitustauosta, mutta joskushan kasvustot on vaihdettava. Jakopäiviä on kuusi viikossa ja kun kahta lenkkiä ajetaan, saavat kaupat tuotteita kolmesti viikossa. Tuotteiden laatuun panostaminen näkyy yrityksen hyvänä taloudellisena tuloksena. Tomaattihuoneessa lampputeho on 260 wattia neliölle, josta 80 wattia on rivien välissä ja 180 watin tehot ylhäällä. Jakelu kauppoihin alkoi, kun yrittäjät halusivat saada tuotteiden laadusta parempaa hintaa. – Ajoin päivittäin töihin Helsinkiin eikä selkä enää sitä kestänyt. Lindroosin Puutarha Oy:n päämyyjänä on Marjut Ruusumo, joka tuli puutarhan palvelukseen viitisen vuotta sitten. Yrttejä viljellään 500 neliön alalla, ja Marjut kertoo vinkuvansa yrttien lisäämistä, kun asiakkaat haluavat niitä. Tällä vuosituhannella yrityksen kehitys on ollut ripeää. Makua ja muhkeutta Lindroosin puutarhasta. Hän oli aiemmin ollut hevi-vastaavana helsinkiläisissä kaupoissa ja tukkuliikkeen palveluksessa. Investointi maksoi 1,7 miljoonaa euroa, mutta olemme hyvin tyytyväisiä, että uskalsimme laajentaa. Valot palavat 17 tuntia vuorokaudessa. Mausta parempaa hintaa Lindroosin tuotteiden hinnat ovat yleistä hintatasoa korkeammat, mutta tomaattien maku ja salaattien muhkeus selittävät asiakkaiden kiinnostuksen. Alkuaikoina vihanneksia viljeltiin avomaalla ja lavoissa. – Rakensimme 2015 puolen hehtaarin blokkihuoneen. Lindroosit viljelevät Encore-lajiketta, joka jää satomäärässä jälkeen makuneutraaleista lajikkeista. Tomaattikasvusto jaksaa vuoden Puutarhan pinta-alasta 60 prosenttia on salaateilla. Korona lisää pakkaamista Korona näkyy kysynnässä siten, että asiakkaat suosivat pakattuja vihanneksia. päivänä. | 5/2020 16 n Jussin ja Ismo Lindroosin isoisä Uuno Lindroos alkoi viljellä vihanneksia Talvisodan jälkeen vuonna 1940. Marjut Ruusumo, Ismo Lindroos ja Jussi Lindroos voivat ylpeänä esitellä muhkeita salaatteja, joiden keskipaino on talvisinkin 150 grammaa. Yhdessä kasvatussäkissä on kaksi juuristoa, josta kustakin kasvatetaan kahta latvaa. Ismo Lindroos korostaa, että maun kannalta tärkeää on se, että suoran jakelun ansiosta tomaatit voidaan poimia kypsinä. Jussi Lindroos kertoo Marjutin vakuuttaneen, että puutarha voisi laajentaa tuotantoa, sillä Helsingissä on tilaa hyville tuotteille. Ensimmäiset sadan neliön kasvihuoneet rakennettiin 1950-luvulla. Kasvatamme salaatit kookkaiksi, niiden keskipaino on talvisinkin 150 grammaa, toteaa Jussi. – Talvitomaatin verollinen jakohinta oli huhtikuun lopulle saakka 4 ja nyt se on 3 euroa kilolta. En paljoakaan seuraa, mikä on yleinen hintataso, sillä kauppiaat haluavat tarjota asiakkailleen meidän tuotteita. Näin saamme taimet kasvatettu luonnonvalolla uuteen satoon, joka alkaa 2 kuukauden kuluttua istutuksesta, kertoo Ismo. – Pakkaamme aamulla kuormat, jotka jaetaan samana päivänä kauppoihin. – Rungosta täytyy pitää huolta, ettei home niihin iske, toteaa Jussi. Niitä on kymmenen erilaista, mutta jääsalaatin osuus on puolet. Encore-tomaatit ovat varrennettuja vahvalle juuristolle. Puutarha työllistää 20 henkilöä. – Emme toimita lainkaan tukkuun, vaan meillä on omassa jakelussa 26 kauppaa pääkaupunkiseudulla ja 45 kauppaa Turun alueella. Tontilla on laajennusvaraa vielä 2000 neliölle. Jos jossakin kaupassa on puutetta, voimme poiketa reitiltä täydentämään, selvittää Jussi. Tomaattien hyvä maku koostuu monesta tekijästä. Hevi-osaaja palkattiin taloon Puutarhalla on omat jakeluautot ja kaksi vakiokuljettajaa. Lisäksi myymme vihanneksia Turun torilla ja puutarhalta suoraan asiakkaille, kertoo Jussi Lindroos. Nyt Lindroosin puutarhassa on kasvihuonealaa 11 500 neliötä, josta 9000 neliötä on ympärivuotisessa tuotannossa. Tomaattikasvusto on istutettu elokuun 1. Jussi aloitti puutarhayrittäjänä 1985 ja hänen veljensä Ismo tuli yrityksen osakkaaksi 2002. Viikkosato on talvisin keskimäärin 1,5 kiloa neliöltä, paljastaa Jussi maun salaisuuksia. Nyt alaslasketut varret ovat jo 10–12 metriä pitkiä ja samalla kasvustolla jatketaan heinäkuun puoliväliin
Parasta palvelua yli 30-vuoden kokemuksella Tutustu verkkokauppaamme Jari Suominen • 0500 279 830 • jari.suominen@jarvenkyla.. 5/2020 | 17 Mikael Komsi • puh. Kotija torimyyntiä varten puutarhassa viljellään erikoistomaatteja, paprikoita ja kesäkurkkua, jota riittää myös kauppoihin. – Osittain tämä on koronan vaikutusta, osittain siksi, että pystymme pitämään parempaa hintaa. Suunnitteilla on pakkaamon viereen erillinen myyntikontti, kertoo Jussi. 0400 663 767 mikael@varitex. – Liikevaihtomme viime vuonna oli noin 3,5 miljoonaa euroa, josta lähipuutarhojen tuotannon osuus oli noin puoli miljoonaa, kertoo Jussi Lindroos. Pakkaamorakennuksen sisääntulon yhteydessä on näyttävä vihannesesittely, jonka Marjut tulee rakentamaan aamuisin 6–7 välillä. Ilmakuva Lindroosin puutarhasta. Lähiviljelijöiden tuotteilla täydennystä Korona on vauhdittanut myös puutarhan kotimyyntiä. 2. – Kuluttajat hakevat täältä puhdasta ja tuoretta satoa. Meille se on sama, sillä voimme pakata halutulla tavalla, toteaa Jussi. Lindroosin puutarha on ottanut välitykseen myös lähipuutarhojen kurkkuja, tomaatteja ja paprikoita, jotka kulkevat samoilla toimituksilla kauppoihin. Puutarhalla siirrytään pakkaamaan pyöreää tomaattia puolen kilon rasioihin kuten kirsikkatomaattia on totuttu pakkaamaan. (06) 2256 491, (06) 2256 401 fax. (06 2256 402, info@climakontroll.. pussi on noussut. Sjömansgatan 8, 64100 Kristinestad • Sähköllä tai akulla kulkevat -ruiskut ja robotit, useita malleja • Myös varaosat ja huolto • Hortimax-ohjausautomatiikka • Kasvitarhoihin apulannat • Kelta-ansat, eri kokoja • Biobest'n kimalaiset ja biologinen torjunta, toimitus viikottain • Verderan Mycostop, Prestop ja muut tarvikkeet • Cultilene Kivivilla kasvualustoja eri malleja ja kokoja, tomaatin ja kurkun viljelyyn mm. • Desin?ointiannostelijat, -matot ja -aineet • Muovit ja muut tarvikkeet SOITA JA KYSY LISÄTIETOJA: Clima Kontroll Oy puh. Tontilla on vielä tilaa laajentaa kasvihuoneita 2000 neliön verran. 1 2 3. Hän on yhteydessä noin 70 vähittäiskauppaan. Ismo ja Jussi Lindroos kertovat tomaatin maun olevan yrityksen myyntivaltti. Puolen kilon rasian verollinen jakohinta on 2 euroa, kertoo Jussi ja lisää, että muovihuoneesta tulevaa irtotomaattia myydään edullisempaan hintaan. 3. = 1. Marjut Ruusumo kokoaa puutarhan kotimyyntiesittelyn aamulla kello 6. Myynti on avoinna kello 7-15 jokaisena arkipäivänä. Tomaattien kasvatuksessa ei pyritä maksimaaliseen satoon, vaan vaikeutetaan korkeahkolla johtoluvulla kasvien veden saantia, jolloin tomaattien kuiva-ainepitoisuus kasvaa ja maku paranee
Meidän tilalla suomalaiset ajavat laitteita ja tekevät haastavampia töitä. – Suomalaiset ovat hyvin kouluttautuneita, mikä on hyvä asia. Syrjäseudulla olevalle marjatilalle on kuitenkin hyvin haastavaa saada rekrytoitua satoja suomalaisia poimijoita, ymmärtää Stiina. Vaikeutta lisää laaja byrokratia ja laatujärjestelmät. Hyvä palkka motivoi ulkomaalaisia – Työvoima herättää ristiriitaista keskustelua. Kuluttajien tietoisuus lisääntyy koko ajan. päivinä, oikealla puolella olevaa varhaisporkkanaa päästään nostamaan kesäkuun lopussa.. Stiina kaipaa positiivista keskustelua yleisestikin, kun ulkomaista työvoimaa on paljon rakennuksilla, autoteollisuudessa ja telakalla. Nostan hattua kaikille viljelijöille. – Jokaisella tilalla on omat käytänteensä ja ratkaisumallit ongelmatilanteissa. Voidaanko kuitenkin liian hyvin, kun kynnys lähteä maatöihin on korkea. Maaja metsätalousministeriö ja Huoltovarmuuskeskus esittivät maaliskuun lopussa 1500 ulkomaisen työntekijän tulon sallimista kriittisiin kevättöihin. Palkka luo motivaatiota: tänne tullaan tekemään töitä ja ollaan valmiita sopeutumaan yhteismajoitukseen sekä olemaan erossa omasta perheestä. Sielläkin tehtiin töitä, mutta puutarhatiloilla työ on kovaa. – Korona-case on nostanut maatyön merkitystä. – Olen viljatilan tytär Loimaalta. | 5/2020 18 n Runsaasti työvoimaa tarvitsevat puutarhatilat joutuivat maaliskuussa suureen epävarmuuteen, kun koronan vuoksi tutun työvoiman saanti ulkomailta estyi. MTK:n puutarhaverkoston puheenjohtaja Stiina Lerkki kannustaa tiloja toimimaan ratkaisukeskeisesti ja luovasti sekä luottamaan suomalaiseen kausityövoimaan. Uskon, että poimijoita sallitaan vielä saman verran, mutta se riippuu tautitilanteen kehittymisestä, sanoo Stiina Lerkki. Lisäksi Tamsaaren ja Simulan tilan yhteinen yritys, JJ Vihannes Oy, viljelee sipulia ja lanttua. Me voimme olla ylpeitä tuotteistamme ja tekemästämme työstä. Vaikeuksia ja viivästyksiä on ollut myös luvattujen henkilöiden saapumisessa, kun Ukraina rajoitti alkuun kansalaistensa lähtemistä. – Tilojen kannattaa toimia ratkaisukeskeisesti ja luovasti sekä luottaa suomalaiseen kausityövoimaan. He ovat käyneet maatalousalan kouluja. – Olemme palkanneet neljä suomalaista työntekijää ja lisäksi on oma väki, kertoo Stiina Lerkki. Venäjällä korona leviää nyt eniten Euroopassa. Stiina korostaa, että suomalainen kuluttaja on viljelijän paras kaveri, koska ruokaa tehdään hänelle. Nyt havaitaan, että ruoka on maalta lähtöisin. Tamsaaren tila kiirehti saamaan neljä ukrainalaista työntekijää ennen rajojen sulkeutumista. – Ukrainalaiselle TES-sopimuksen mukainen runsaan 8 euron tuntipalkka tarkoittaa heille 80 euroa kotimaassa. Suomalaisen ruuan laatu ja viljelijöiden ammattitaito ovat maailman parhaita. Stiina onkin huolestunut työvoimakeskustelusta, jota käydään kiivaasti somessa ja lehtien palstoilla. He ovat yhdeksän kuukauden työluvalla. PUUTARHA-SANOMAT | MERIMASKU Stiina Lerkki kertoo varhaisperunan valmistuvan tältä harsotetulta pellolta kesäkuun 5.–10. Meidän ei tule väheksyä sitä, etteikö suomalainen työntekijä osaisi tehdä näitä töitä. Luovia ratkaisuja työvoiman saamiseksi Ulkomaisen työvoiman tilanne on elänyt viikko viikolta. Toukokuun alussa hallitus päätti lisätä EU:n ulkopuolelta tulevien määrää 3000 henkilöllä. – Ministeri Jari Leppä on luvannut, että poimijatyövoiman tarpeeseen palataan toukokuun lopussa. = ”Keskustelu työvoimasta on pidettävä positiivisena” Puutarhatilojen riippuvuus ulkomaisesta kausityövoimasta on aiheuttanut ristiriitaista keskustelua. Puutarhatiloilla on työtä paljon Stiina Lerkki on Tamsaaren tilan emäntä ja hän hoitaa avopuolisonsa Jaakko Tammelinin kanssa yhdessä perinteikästä maatilaa, jossa viljellään varhaisperunaa ja varhaisporkkanaa
Hän lähti ensin MTK:n Maaseutunuoriin. Sitten hänet valittiin Varsinais-Suomen tuottajaliiton johtokuntaan. Tuotteet menevät osuuskunnan myyntinä Vihannes-Laitilaan. varvaamo.fi. Stiina Lerkki on vahvasti mukana tuottajajärjestön luottamustoimissa. Viime syksystä Stiina on ollut MTK:n puutarhaverkoston puheenjohtaja ja hän edustaa puutarhaviljelijöitä MTK:n erikoiskasvivaliokunnassa. Stiina toteaa Merimaskun viljelijöillä olevan hyvä yhteishenki. – Yksi esimerkki hyvästä brändäyksestä on Englannin kanaalissa olevien Guernsey ja Jersey saarten varhaisperuna, Jersey Royals. 5/2020 | 19 TARVITSETKO APUTYÖVOIMAA. – Viljelijät ovat hyvissä väleissä ja vetävät yhtä köyttä. Lapset ovat aamulla kunnostamassa myyntiesittelyä.. Vuonna 2021 tullaan menekinedistämisessä jotain tekemään eri tavalla, lupaa Stiina. Järjestämme yhteishankintoja ja teemme matkoja. Ota yhteyttä ja kysy lisää! Etelä-Suomi: Henri Falkstedt, 040 090 4286, henri.falkstedt@varvaamo.fi Pohjois-Suomi: Jouni Palosaari, 040 090 4349, jouni.palosaari@varvaamo.fi www.elomestari.fi / 040 581 8477 Stiina Lerkki katsoo, että kotimaisten tuotteiden imagon vahvistamiseen on löydettävä uusia eväitä. Vuonna 1995 viljelijät perustivat Merimaskun Peruna Osuuskunnan. Värväämöstä löydät satoja kausija aputyöntekijöitä nopeasti ja joustavasti kasvihuoneelle, kauppaan, pellolle, varastoon tai vaikka tehtaalle koronan aiheuttamaan poikkeustilanteeseen. Tuotteiden brändäystä on kehitettävä Itsepalveluperiaatteella toimiva Tamsaaren Farmishoppi on Stiinan mukaan hänen ja perheen kahden lapsen puuhamaa. – Ensivaiheessa Kotimaiset Kasvikset -nettisivut uusitaan jo tänä kesänä. – Tykkään olla ihmisten lähellä ja tehdä yhteistä hyvää eli lisätä tuotannon kannattavuutta
Vuorelan puutarha työllistää omistajat mukaan lukien 10 henkilöä. Meillä on käsidesiä tarjolla joka puolella ja pleksi on viritetty kassalle. Vuorelan puutarhan tomaattiamppeleissa on kolme tainta ja tuote on ollut suosittu äitienpäivälahja. Niissä kasvatetaan kesäkukkia monipuolisesti. – Kevät on ollut aikainen ja säät aurinkoiset eikä täällä ole satanut lainkaan. Mustikantaimia hillittömästi Vuorelan puutarhan yhtenä tukkuasiakkaana on Laitilan Hankkija, jonka kassat menivät kiinni emoyhtiöön tehdyn verkkohyökkäyksen johdosta ja sovitut toimitukset tyssääntyivät. Kun juhannuksen jälkeen on yksi vapaapäivä viikossa, se tuntuu kesälomalta, huokaa Mika Salomäki. Myös vihannesten taimilla on ollut hyvä kysyntä. Taimitarhassa viljellään 250 erilaista perennaa ja kasvihuoneissa tuotetaan puolen hehtaarin alalla kesäkukkia. – Kiivain sesonki on vapusta juhannukseen. Nyt orvokit ovat miltei loppuneet, kertoo Mika toukokuun 6. – Me olemme molemmat taustaltamme metallimiehiä, mutta käytännön puutarhatöitä olemme kuitenkin tehneet mukulasta asti. Näin asiakkaat saavat hyväkuntoiset taimet. Hyötykasvien taimet ovat olleet kevään suosikkeja, kun ihmiset haluavat vahvistaa omavaraistalouttaan. päivänä. – Ihmiset eivät enää usko tähän toitotukseen. Asiakkaat saavat valita kasvihuoneista haluamansa kukat. | 5/2020 20 Mika Salomäki sanoo, että Vuorelan Puutarha on tuottanut perennoja jo yli 70 vuoden ajan. Kaikki työntekijät ovat paikkakuntalaisia, joten korona ei ole aiheuttanut ongelmia työvoiman saannissa. PUUTARHA-SANOMAT | RAUMA Katso video Vuorelan Puutarha Oy esittäytyy puutarha-sanomat.fi —> videot. Tuontimaat ovat Hollanti ja Tanska. – Myymme kylmiöstä mansikan frigotaimia ja nekin ovat jo loppuneet. Heidän isoisänsä aloitti puutarhan pidon sota-aikaan vuonna 1942. Pelko on hävinnyt ja täälläkin on käynyt ysikymppisiä ”nuoripareja” ostoksilla. Suoramyynti on ollut moninkertainen – tämä on ollut yhtä kaaosta, kuvailee Mika Salomäki hyvin alkanutta sesonkia. – Tulemme vähentämään perennoja, sillä ne ovat työläitä eikä perkaaminen tuota yhtään. – Tänä keväänä havupuita on jouduttu tilamaan kaksi kertaa lisää normaalin tuonnin päälle. Työtä tulee yhtä ruukkua kohden liian paljon. Pensasmustikan taimia on mennyt hillittömästi. Puutarhalla on lämmitettäviä kasvihuoneita 4000 neliötä ja ilman lämmitystä olevia on tuhatkunta neliötä. Taidetaan pelätä, että ruoka loppuu. Suoramyynti nousee koronakeväänä ennätykseen. Laitamme paakkutavaran hiekkapetiin ja kastelemme niitä. Poika on sähkömies ja hän tulee paikalle muutamassa tunnissa, jos tuuletusluukku jumittuu. Alkoi asiakkaiden ralli puutarhaan ja kolmessa päivässä myimme täältä suoraan lähes 20 000 orvokkia. – Uusia kasveja tulee harvoin, mutta uusia värejä ja lajikkeita tulee vuosittain. Myyntialtaita täytetään moneen otteeseen, kertoo Mika. Nyt kaikkia pitää olla tarjolla jo kuukautta aikaisemmin. Niiden osuutta tullaan pienentämään, koska perennatuotanto vaatii paljon työtä. Kotimyynnin ohella asiakkaina ovat puutarhamyymälät ja viherrakentajat ympäri Suomen. Suoramyynnin osuus on puolet liikevaihdosta. n Koronaähkyyn kyllästyneet kansalaiset rynnistivät Vuorelan puutarhan taimija kukkaostoksille heti pääsiäisen jälkeen. = Ostoryntäys Vuorelan puutarhaan Vuorelan Puutarha Oy on laajan valikoiman puutarhakeidas. – Perennoja on 250 lajia ja lajiketta. Samalla kun Mika Salomäki iloitsee oman yrityksen menestyksestä, hän on ikävissään ravintola-alalla olevien yrittäjäkollegoiden ahdingosta. Aiemmin myytiin orvokit ensin ja sitten tuli muitten kesäkukkien vuoro. Korona on hillinnyt ihmisten liikkumista jo kahden kuukauden ajan ja yli 70-vuotiaita on kehotettu pysymään eristyksissä vailla sosiaalisia kontakteja. – Siitäkin pelastuttiin, kun laitoimme orvokit tarjoukseen. Lamoherukka kasvatetaan alusta alkaen itse, mutta havupuut tulevat ulkomailta kuten yleensäkin. Pystymme tekemään kaiken itse, louhintakalustoakin on, naurahtaa Mika. Pastellisävyiset pelargonit ovat nyt suosittuja, kertoo Mika. Vajaan 10 kilometrin päässä Rauman keskustasta sijaitsevan Vuorela-nimisen tilan pinta-ala on 16 hehtaaria, josta 2–3 hehtaaria on puutarhan käytössä. – Viljelijän homma on täytynyt miettiä uusiksi. Vuorelan puutarhalla on monipuolinen tuotanto, perennoja on kasvatettu alusta alkaen. Teppo aloitti puutarhalla 1985 ja Mika 1996. Niitä myydään vuosittainen yli 150 000 ruukkua ja myyntiaika kestää syksyyn asti. Kesäkukkasesonki on aikaistunut Vuorelan puutarha kasvattaa koristepensaita ja ruukuttaa niitä. Perennoilla pitkä perinne Vuorelan puutarhan yrittäjinä ovat veljekset Mika ja Teppo Salomäki. Teppo Salomäki toteaa, että lasitettujen parvekkeiden yleistyminen on muuttanut kasvatusrytmiä