14 Heinolla on tulisin tuotanto
Laadulla on tekijänsä
s. 12
Varhaistuotanto leipälajina
s. 6 Hertassa kuunnellaan asiakasta
s. 22. 5 / 2012
s
Att få till en regelbunden export kräver arbete och även pengar. Asiantuntijaraati luonnehti pellava-mustikkarouhetta aidoksi ja moderniksi. Huomautukset on tehtävä kirjallisesti 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisuajankohdasta. Vastuu virheistä ja reklamaatiot Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Siinä todettiin, että munarikkaan pääsiäisen toivottelu ei tänä vuonna kaikille toteutunutkaan, kun monien kauppojen munahyllyt ammottivat tyhjyyttään. Varenda euro som fås från exporten är viktiga, dock är det ännu viktigare att man med hjälp av exporten kan hålla prisnivån här i Finland stabil.
PUUTARHA-Sanomat nro 5/2012 SISÄLLYS
KOKO MAA Venäjän mahdollisuudet on otettava tosissaan s. MTT:n Uutta vipuvoimaa kasvi- ja puutarhatuotantoon Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa (VIPU) haettiin vauhtia viljelyyn avaamalla tuotannon pullonkauloja. Puutarha-alan kannattavuuteen on ratkaisu ja aivan vieressä. Tervetuloa kehitykseen.
TILAUSHINTA Vuosikerran hinta kestotilauksena 54 euroa (sis. 8
KÄYNTIOSOITE Vanha Talvitie 10 C 00580 Helsinki (Tukkutori)
PUUTARHA-Sanomat on puutarha-alan tuorein media. Alkutuotannon kannattamattomuus on yleistä muissakin elintarvikkeissa ja kukissa. 24. Odlarna har gjort stora investeringar på vinterodlingssidan. Temppu tehtiin jo 90-luvulla kotimaan markkinoilla, kun EU:n myötä tullit poistuivat, mutta silti kuluttajat halusivat ostaa "puhtaasti kotimaisia" vihanneksia ja maksaa niistä enemmän kuin tuontituotteista. Sisältää monia tärkeitä ravintoaineita kuten paljon hyviä rasvoja, proteiinia, kuitua ja magnesiumia. 10 Oleskelulupien haku kiristyi s. heinäkuuta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. 12 SALO Heinällä on Suomen tulisin tuotanto s. Keskinäisen pudotuspelin sijaan olisi katseet suunnattava yhteiseen vientistrategiaan: miten laadukkaiden vihannestemme virta Venäjälle saataisiin pysyväksi, jolloin se voisi toimia varaventtiilinä myös tilapäisessä ylitarjontatilanteessa. Kananmunissa tilanne näkyy kuluttajalle saakka, kun puutteita ei voida salmonellavaaran vuoksi korvata tuonnilla. Kotimarkkinat ovat kuitenkin kyllästyneet ja siten hinnan painuminen alas on hyvin herkässä. Puutarha-Sanomat järjestää ensi marraskuun 8.10. Tähän on vain löydettävä sopivat lajikkeet, sanoo tutkija Sanna Kauppinen. 30 NÄRPIÖ Blomsäsongen i full gång, Marita Kulmalan puutarha s. Jotta kohtuuhintainen raaka-aineen tuotanto olisi mahdollista, on tyrnin poiminta saatava koneellistettua. Pääkirjoituksen mukaan yksi onnistuneimmista markkinatempuista on "Reilu kauppa" Siinä . 14 HELSINKI Markus Ranne ohjaa Herttaa asiakaspalautteella s.6 Alepa on jo naapurissa, ketjujohtaja Nikulan haastattelu s. Maukas sellaisenaan ja toimii hyvin lisäkkeenä. 29 Kasvihuoneyritykset vaihtavat kotimaiseen energiaan s. lakko) voida julkaista, lehti ei vastaa mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehti ja sen nettilehti ovat puolueettomia ja ilman sidoksia olevia julkaisuja. Lopulta reiluudesta hyötyy koko kansantalous, kirjoitti päätoimittaja Jouko Tikkanen. Jotain vihannesta saatetaan joutua myymään pitkään alle tuotantokustannusten, kun tilapäinen ylitarjonta polkee hinnan. Kauppataseen miinusmerkki kasvaa ja kansantaloutemme kärsii. Tarjoamme puutarha-alasta ja puutarhatuotteiden markkinoinnista uuden, innovatiivisen ja raikkaan näkökulman. Perunapuolella vienti onkin kohtuullisella alulla, sillä menossa olevalla varastokautena naapuri ostaa noin 25 miljoonaa kiloa perunaa, vaikka Venäjän oma perunasato olisi ollut riittävä. Lehti vastaa vain tilaamastaan aineistosta. 18 Kuluttajat suosivat lähikauppaa nopeassa asioinnissa s. 3 Kilpailu hevin hävikin huomioimiseksi s. >>LUE LISÄÄ www.puutarha-sanomat.net
Vientiin tulee valmistautua
Suomessa puutarha-ala on yleisesti kannattavuuskriisissä, vaikka moni yksittäinen yritys tekeekin tulosta. De finländska marknaderna är fyllda och grönsakernas priser kan lätt sjunka för lågt. Sopii keliaakikoille ja vegaaneille. 044 355 4304 Ilmoitusmateriaali aineisto@puutarha-sanomat.net Painopaikka SLY-Lehtipainot Oy/ Kirjapaino Uusimaa Ilmestyminen Painettu lehti ilmestyy 10 kertaa vuodessa. Tuotteet tulee kuitenkin erilaistaa maailmanmarkkinoiden massasta. Jokainen yritys on suuntautunut luonnollisesti kotimarkkinoille. >>LUE LISÄÄ www.puutarha-sanomat.net
21.5.2012 Tukkutori kaipaa "reilua kauppaa" kotimaahankin
Vapun jälkeen ilmestyneen Tukkutori-lehden (nro 3/2012) pääkirjoitus oli otsikoitu "Munamaista" . Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä venäläisillä on maksukykyä laadukkaista tuotteista. 28 KUOPIO Heikkisten Kukkatarha kukoistaa s. Puutarhapuolelta puuttuu tekijä. alv 9%) TILAUKSET JA ASIAKASPALVELU PUUTARHA-Sanomat Vanha Talvitie 10 C, 00580 Helsinki Sähköpostilla asiakaspalvelu@puutarha-sanomat.net Puhelimitse 010 387 0880 Internetistä www.puutarha-sanomat.net TOIMITUS Päätoimittaja Jouko Tikkanen jouko.tikkanen@puutarha-sanomat.net 0400 462 443 Toimittajat Juhani Piirainen, Camilla Heikkilä, Pirkko Suhonen, Soili Riepula Taitto Taija-Tuulia Tammelin
MEDIATIEDOT www.puutarha-sanomat.net Ilmoitusmyynti Hannele Iskala Puh. >>LUE LISÄÄ www.puutarha-sanomat.net noin 500 hehtaaria. Voittaja ratkesi asiantuntijaraadin arvioinnin ja yleisöäänestyksen perusteella. ISSN 1459-9791, 11. 20 Närpiön Vihanneksessa aloittaa Stefan Skullbacka s. Kauhajoella toimivan Linseed Oy:n VALO 24h -tuotesarjassa hyödynnetään Suomen luonnossa kasvavaa pellavaa ja marjoja. För att kunna försäkra lönsamheten bättre behövs kontinuerlig export till St Petersburg. Reilua kauppaa tarvittaisiin suomalaisiakin tuottajia kohtaan. Suomalaisyritys hallitsee liki 50 % eurooppalaisen siemenperunan viennistä Venäjälle ja hyvin kannattavasti. Kuluttajat haluavat suosia kotimaisuutta ja olisi reilua maksaa sellaista hintaa, jolla kotimainen tuotanto voi jatkua ja jolla voidaan tehdä investointeja. I Ryssland värdesätter man finländska rena grönsaker. 2
PÄÄKIRJOITUS Jouko Tikkanen
5/2012 |
| www.puutarha-sanomat.net
Uutisia netistä
www.puutarha-sanomat.net
alempaa hintaa kuin Keski-Euroopassa. 26 SOMERO Berner järjestää virallisia kasvinsuojeluainekokeita s. päivinä vientiseminaarin viisumivapaalla risteilyllä Helsinki-Pietari-Helsinki, jossa päästään pureutumaan viennin mahdollisuuksiin. Monissa maataloustuotteissa Suomessa maksetaan
11.5.2012 Pellava-marjarouhe valittiin Vuoden 2012 Tähtituotteeksi
Elintarviketeollisuusliiton vuosittain järjestämän Tähtituotekilpailun on voittanut paahdettua pellavaa sekä mustikkaa sisältävä rouhe. Oma tuotanto näivettyy ja eurot pyörivät ulkomaille. Koulutus on tarjolla tuettuun hintaa myös puutarha-alan yrityksille.
Tukkutori-lehden kansikuvassa on Alexandra Skachkova, joka on yksi Piilolan verkkokaupan floristeista.
23.4.2012 Uusia ideoita tyrnin ja porkkanan viljelyyn Etelä-Pohjanmaalle
Etelä-Pohjanmaan pelloilta löytyy uusia mahdollisuuksia marjojen, avomaavihannesten, öljykasvien ja nurmisiementen tuotantoon. Tyrniä viljellään Suomessa 200 hehtaarin alalla, josta lähes puolet on Etelä-Pohjanmaalla. Trendin harjalla myös kansainvälisesti. Venäjän markkinoilla on tilaa hyvälaatuisille ja ennen kaikkea puhtaille suomalaisille vihanneksille. Seuraava lehti ilmestyy 27. 27 Kasvikset ovat entistä puhtaampia s. 16 HAUKIVUORI Katajakankaan puutarha valittiin kukkien laatutuottajaksi s. Kaunis ja informatiivinen pakkaus on riittoisa. Tutkimme hankkeessa leikkuukorjuu-menetelmää, jolla Saksassa korjataan kaikki tyrnisato, Ruotsissakin menetelmää on testattu hyvin tuloksin. vuosikerta Kustantaja Puutarha-Sanomat PS Oy Vanha Talvitie 10 C, 00580 Helsinki
TURKU Eero Lindroth uskoo kasvihuoneviljelyn tulevaisuuteen s. myydään kuluttajille hyvää omaatuntoa, vaikkakin kuluttajan maksamat lisähinnat vuotavat kehitysmaan viljelijöiden ja työntekijöiden sijaan valtaosiltaan muille. Pitempiin lainauksiin täytyy olla lehden kirjallinen lupa. Yrityksellä on öljypellavan sopimusviljelyksiä Etelä-Pohjanmaalla
Export skulle försäkra lönsamheten
Växthusgrönsakernas priser är ostabila och ofta täcker de inte produktionskostnaderna. Digitaalinen näköispainos vuodesta 2004 alkaen (5 euroa/lehti) www.puutarha-sanomat.net -- arkisto > Copyright Aineiston lainaamisen yhteydessä on lähde mainittava. Erityisen huolestuttavaa on epävarmuus tukkumarkkinoiden hintakehityksestä. Syksyllä tulee tarjolle vientikoulutusta, jossa perehdytään konkreettisesti Venäjän kaupan tekoon. 22 SULKAVA Varhaistuotanto on Repojen leipälaji s. Viennistä on tututtu ajattelemaan, että se on kannattamatonta
Eviran tilastojen mukaan siemenperunaa on viety EU:n ulkopuolelle, valtaosin Venäjälle, liki 3 miljoonaa kiloa. Nyt viimein on käynnistynyt keräkaalin vienti Pietariin, kertoo Kari Lyytinen Tuoreverkosta.
Pekka Honkala esitteli realistisia vientitavoitteita 14. www.puutarha-sanomat.net |
| 5/2012
3
Venäjän mahdollisuudet on otettava tosissaan
Suomen elintarvikevienti ylsi viime vuonna ennätykselliseen 1,6 miljardin euroon. päivänä toukokuuta. Kun vienti olisi jatkuvasti auki, sillä voitaisiin vakiinnuttaa kotimaan markkinatilannetta merkittävästi. Kouvolalainen Aurinkotarhat Oy on käynnistellyt tomaatin ja kurkun vientiä kauppatalo Lendin kanssa (lue "Aurinkotarhoilta vihanneksia sopimushinnoin Pietariin" -artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 3/2012). [PUUTARHA-SANOMAT]
E
lintarvikeviennistä Venäjälle yli puolet on maitotaloustuotteita. Vientiä on hieman
enemmän kuin varastokaudella 2009/2010. Päävientimaa oli Venäjä, jonne vienti oli 400 miljoonaa euroa. Agronomi Pekka Honkala on konsultoinut parin vuosikymmenen ajan suomalaisia yrityksiä Venäjän viennissä, ja hän katsoo, että vihannesten ja juuresten vientiin olisi hyvät mahdollisuudet.
Venäjällä on ostopotentiaalia ja suomalaisia puhtaita tuotteita arvostetaan. Vuoden 2010 perunasadosta vietiin Venäjälle yli 50 miljoonaa kiloa, kun Venäjän oma sato epäonnistui kuuman ja kuivan kasvukauden johdosta. Ylitarkastaja Atro Virtanen Evirasta pitää ilahduttavana perunan viennin jatkumista myös tänä varastointikautena. Viennistä on vastannut HZPC Sadokas Oy, jolla on tytäryritys Pietarissa. Hän kertoo Sadokkaan osuuden Euroopasta Venäjälle vietävästä siemenperunasta olevan 4050 prosenttia.
Eeva-Liisa Lilja sanoo Venäjän olevan Suomen puutarha-alalle äärettömän suuren mahdollisuuden, mutta markkinoille on mentävä taiten.
Kasvisvientiä aloitellaan Puutarha-alan arvo on moninkertainen peruna-alaan verrattuna, mutta vihannesten ja kas-
visten viennin määrä on tänä varastokautena ollut vain sadan tonnin luokkaa. maaliskuuta MTK:ssa pidetyssä vientipalaverissa.
Suomen vähittäiskauppamarkkinoille ylisuuren kaalin vientiä on puuhattu koko talvi, mutta viennin konkreettinen käynnistyminen venyi toukokuulle. Ensin on tehtävä päätös, että lähdetäänkö Venäjälle. Pyrkimyksenä oli saada puutarha- ja peruna-alan yritysten yhteisosasto Venäjän suurimmille ruoka-alan messuille, World Food Moscow -tapahtumaan, ensi syyskuussa, mutta riittävää sitoutumista ei nopalla aikataululla löytynyt, harmittelee Honkala.
Konkreettista koulutusta tarjolle Eeva-Liisa Lilja on toiminut elintarvikealan kehittämisen ja kansainvälistymisen tehtävissä vuodesta 1996 ja oman Fennopromo-yrityksen puitteissa vuodesta 2010 alkaen.
Jatkuu seuraavalla sivulla. Toukokuun 18. päivään mennessä on vuoden 2011 perunasadosta viety kolmansiin maihin pääosin Venäjälle ja pieneltä osin Norjaan 20 miljoonaa kiloa. Valio onkin tehnyt pitkäjänteisesti vientiä Venäjälle ja kuukausittaisen viennin arvo on jo yli 20 miljoonaa euroa. Ei siellä voi puolittain olla, opastaa toimitusjohtaja Jaakko Rahko. Ensimmäinen erä 400 gramman rasiaan pakattuja tomaatteja lähti Pietariin 21. Perunasektorin vienti on jo ollut merkittävää, mutta puutarha-ala on toistaiseksi käyttänyt vientimahdollisuuksista vain murto-osan hyväkseen. Lend teki valmiiksi vaadittavat paperit, ja meidän täytyi ne allekirjoittaa ja laittaa runsaasti leimoja, kertoo Minna Rissanen Aurinkotarhoilta
Koulutuksesta osallistujat saavat tiiviin tietopaketin Venäjän kaupasta. Tarkempi ohjelma ja ilmoittautumisohjeet ovat tulevissa Puutarha-Sanomissa. Koulutus on maksanut yritykselle kahdesta kolmeen tonnia sisältäen matkakulut, kertoo Lilja.
5/2012 |
| www.puutarha-sanomat.net
Vientiseminaari laivamatkalla Pietariin
P
uutarha-Sanomat järjestää ensi marraskuun 8.10. Elintarvikekaupan alijäämäisyys on perinteisesti selittynyt hedelmien, vihannesten, raakakahvin, alkoholijuomien ja tupakan tuonnin suurella määrällä. Seminaarimatkalle pyritään saamaan mukaan myös potentiaalisia venäläisiä ostajia. Syksyksi on suunnitteilla Uudenmaan ulkopuolella oleville alueilla vastaavaa koulutusta, joka sopii myös puutarha-alan vientihakuisille yrityksille, kertoo Lilja. Elintarvikekaupan alijäämä kasvoi edelleen lähes 90 miljoonalla eurolla yltäen jo 2,7 miljardiin euroon. retkeillään Pietarin lähettyvillä olevassa vihannes- ja perunapakkaamossa ja tutustutaan paikalliseen tukkutoriin ja elintarvikemyymälöihin. Perjantaina 9.11. Jotkut yritykset voivat edustaa markkinointiyhtiöinä myös muita yrityksiä. Stockmann avasi tavaratalon Pietariin Nevski Prospektille marraskuussa 2010. Seminaariosuus alkaa torstaina 8.11. Stockmannilla on Moskovassa viisi tavarataloa ja lisäksi Outlet-myymälä. Kolme neljäsosaa suomalaisten syömästä ruuasta on kuitenkin edelleen kotimaista alkuperää. Seminaarissa alustajat kertovat Venäjän kaupan kokemuksistaan. Asiantuntijat tekevät käytännön viennin avaamistyötä ja koulutuksen aikana käydään kahdesti tapaamassa potentiaalisia ostajia. Matkan hinta tulee olemaan n. Logistiikkaa tulee olla mietitty, hinnastot valmiina ja materiaalit venäjäksi. Se vaatii panostusta ja riskinottoa. 300 euroa. Viime aikoina tuonti on kasvanut rajusti myös niissä tuoteryhmissä, joissa on kotimaista tuotantoa kuten maitotuotteissa, lihassa ja kalassa. Idea matkasta tuli, kun perunantuottajat harmittelivat sitä, että Kotimaiset Kasvikset ry:n perinteisiä perunaseminaareita ei enää järjestetä. Alijäämän arvo on yli kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, todetaan MTT:n selvityksessä. On mietittävä etukäteen, millaisille asiakasryhmille ja kanaviin lähtee tuotteitaan tarjoamaan. EU:n ulkopuolisten maiden osuus on vajaat 29 prosenttia. Seuraavaksi tärkein vientimaa oli Ruotsi (250 milj. klo 8.00. 4
Yritysten tulee tehdä strateginen päätös kansainvälistymisestä. Tämä laivaseminaari laajennetaan kattamaan myös puutarha-alan yrittäjät, joilla on kiinnostusta Venäjään ja jotka haluavat tavata kollegoitaan, kertoo päätoimittaja Jouko Tikkanen. klo 13 Helsingin Länsisatamassa M/S Marialla. Uudenmaan ELY-keskuksen pilotoimana on ollut parinkymmenen yrityksen vientikoulutus, jonka toteuttajana Fennopromo on ollut yhdessä Finpron kanssa. Suomi vei viime vuonna elintarvikkeita Venäjälle 400 miljoonan euron arvosta. Uusin Stockmann-tavaratalo avattiin Jekaterinburgissa vuosi sitten. Ruokakaupassa Keskon pidemmän ajan tavoitteena on avata 10 kaupan keskittymät sekä Pietarissa että Moskovassa. Venäjä on äärimmäisen iso mahdollisuus, kun asiat tehdään taiten, näkee Eeva-Liisa Lilja. Yritys oli toiminut Venäjällä vuodesta 1993 ja sillä oli Pietarissa kolme kauppaa liikenimillä Siwa ja Super Siwa.
Vihannes-laitila oy Puh. Venäjälle pidä lähteä kokeilemaan, vaan perusvalmistautumisen tulee olla kunnossa. Tuottajain yhteenliittymisellä voidaan taata tarjonta ja laatu. ).
Suomalaista 2,5 kilon perunapussia myytiin vapun alla Pietarin Stockmannilla 85 ruplalla (2,14 eurolla).
Stockmannin tavaratalo Nevski Prospektilla Pietarissa. Matkalle ei tarvita viisumia, mutta passin tulee olla voimassa puoli vuotta Pietariin saapumisen jälkeenkin.
Elintarvikkeiden kauppatase on negatiivinen
Vaikka elintarvikevienti ylsi viime vuonna ennätykselliseen 1600 miljoonan euron arvoon, on elintarvikkeiden tuonnin arvo liki kolminkertainen, 4282 miljoonaa euroa. Paluu Suomeen on lauantaina 10.11. Suomen Lähikauppa Oy puolestaan luopui Venäjän toiminnoista vuonna 2009, jolloin se myi Venäjällä toimivan tytäryhtiönsä ZAO Renlund SPb:n koko osakekannan. Liljan mielestä puutarhasektorin mahdollisuutena on joukkovoima ja kokonaisvalikoiman tarjoaminen Suomesta. päivinä seminaarimatkan viisumivapaana risteilynä Helsingistä Pietariin. Elintarvikeosasto on alakerrassa, ja ensimmäisenä siinä on hevi-osasto.
Suomalaiset kaupat investoivat rajusti naapuriin
Pietarissa on yhdeksän Prismaa ja suunnitteilla on avata puolenkymmentä uutta vuoden kuluessa. Tilaisuudessa julkistetaan perunan varastotilanne 15.10.2012, mistä keskusteluissa vedetään johtopäätöksiä tulevan talven markkinatilanteesta. Matkasta tulee ikimuistoinen ja seminaarissa luodaan realistiset näkymät vientiin, joten nyt kannattaa merkitä päivämäärä ylös kalenteriin, kehottaa Jouko Tikkanen. 02 - 848 2800 Kalannintie 896, 23600 kalanti www.vihanneslaitila.fi
Hyvinvointia vihanneksista. Liljan mukaan yritysten on pohdittava, mikä on osaamisen taso, millaisia yhteistyökumppaneita voisi käyttää sekä analysoitava, mikä on yrityksen riskinottokyky. ) ja kolmanneksi tärkein Viro (140 milj. Keskon tavoitteena on investoida ruoka- ja rautakaupan sekä Intersportin Venäjän-toimintoihin yli 600 miljoonaa euroa vuoteen 2015 mennessä, pääasiassa Moskovan ja Pietarin alueille. Valtaosa eli yli 70 prosenttia Suomen elintarviketuonnista on peräisin EU-alueelta. Suurimmat osuudet ovat Saksalla, Hollannilla ja Ruotsilla. Se sisältää risteilyn 2 hengen B-hyteissä, kaksi buffetillallista, kaksi buffet-aamiaista, kokoustarjoilut, bussimatkat sekä seminaariohjelman
ja 7. Kausihuoneista on kuitenkin tullut jo tarjolle useimpia vihanneksia. Kurkun hinta on normaali ja tomaatin parempi kuin edellisenä vuotena vastaavaan aikaan. Myös jenkkisalaattia on ollut koeviljelyssä kasvihuoneessa. Lue "Tankoparsaa Ahvenanmaalta" -juttu Puutarha-Sanomien numerosta 5/2011, www.puutarha-sanomat.net -- Arkisto (lehden hinta 5 ) >
Myös luomutukku. Kukkanuppuja on runsaasti. Bäckström arvelee heikkojen ilmojen pienentäneen tarjontaa ja myös pinta-alojen vähentyneen. Tilastojen mukaan viljelyalat ovat vähentyneet selvästi, mutta tilastot ovat tilastoja, enkä oikein luota niihin. Hallaöitä kuitenkin tulee, ja kun marjat eivät ole vielä kukassa, ei vahinkojakaan synny.
Virpi ja Tage Karlsson mittailivat viime vuoden toukokuussa tankoparsaa. päivän välisenä yönä Ahvenanmaalla ollut pakkanen vei kaikki pinnalle nousseet parsat. Myyristäkään ei ole ollut suurempaa haittaa. Ei ole ollut talvituhoja. Tulevat säät ratkaisevat. www.puutarha-sanomat.net |
| 5/2012
Markkinat
5
Viikon viive varhaistuotantoon
Kevään kylmyys näyttää viivästyttävän avomaan varhaistuotannon alkamista viikolla. On parempi, että kesä käynnistyy hitaasti. Tosin ne ovat rei'ittäneet harsoja, mutta ainahan myyriä luonnossa on. Kasvihuonevihannesten markkinat ovat olleet tasapainoiset.
T
ord Sarling Ahvenanmaan puutarhahallista, ÅTH:sta kertoo, että kevät on ollut sinnikäs, kun joka toinen päivä on ollut lämmin ja joka toinen kylmä, mutta nyt alkaa olla saatavilla hyvin monia varhaisvihanneksia. Nousiaisen mukaan lakkiaisiin saadaan pieniä määriä varhaisperunaa, mutta muutoin varhaisperunan sadon alkamista hän ei vielä uskalla ennustaa.
Tomaatin hinta parempi kuin vuosi sitten Peter Bäckström Vaasan Vihanneksesta sanoo, että niin to-
maatti kuin kurkkukin ovat olleet tasapainossa. Tero Nousiainen VihannesLaitilasta kertoo, että myynnissä on ollut sipulinippua, raparperia ja kasvihuoneessa viljeltyä varhaisperunaa. Jos kuitenkin hinta pysyisi nykyisellään, ei katastrofia tulisi. Kiinankaalia on myyty kasvihuoneesta jo kuukauden ajan. Kurkun hinnan tulisi olla nykyistä 1,20 euroa 2030 senttiä korkeampi. Myös Niclas Hultholm K.Hultholm Oy:stä Korsnäsistä sanoo kasvihuonevihannesten markkinatilanteen olevan tasapainoinen. Voutilaisen mukaan mansikan kehitys on myöhässä, mutta ei paljoa. Nippuporkkanankin sato on alkamassa. Tankoparsa myöhästyi viikolla, kun toukokuun 6. Ilkka Voutilainen Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksestä kertoo mansikkakasvustojen olevan hyvässä kunnossa. päivänä 1,701,80 euroa ja kurkun 1,20 euroa. Varhaisperunaakin on saatu kasvihuoneesta muutama tonni. Tomaatin veroton suurtukkuhinta Vaasassa oli toukokuun 20. Omenapuut näyttävät selvinneen talvesta hyvässä kunnossa eikä vaurioita ole. Sarlingin mukaan kevät on ollut positiivinen, kun kaupan ketjut ovat halunneet kotimaista satoa myyntiin. Silloin se oli niin alhaalla, että emme halua edes muistaa sitä
Asiakaspalautteen keräämisessä on siirrytty reaaliaikaiseen järjestelmään. Myymälässä työskentelee kaikkiaan 55 henkilöä. Tämän lisäksi ympäristöasiatkin oli huomioitu ja jäteasiat ratkaistu niin, ettei tule kaatopaikkajätettä, kiittelee Markus Ranne edellisiä kauppiaita.
Hevin osuus 1314 prosenttia Ranteen mukaan Herttoniemi on huomattavasti vilkkaampi kauppapaikka kuin Mäntsälä. Asiakkailla on paljon vaihtoehtoja, kun Hertan vieressä on Alepa, Siwa ja Itäväylän toisella puolella S-market, Lidl ja Valintatalo eikä Itäkeskukseenkaan ole matkaa kuin pari kilometriä. Uuden kaupan toimintatavat tulee tuntea, ennekuin harkitseekaan muutoksia. Meillä hevin osuus kokonaismyynnistä on 1314 prosenttia eli se on samankokoinen kun lihan ja kalan yhteensä, joka sekin on korkealla tasolla. Hevin osuus myynnistä on huippulukemissa. On mielenkiintois-
ta vaihtaa kauppapaikkaa, kun tapaa uudet ihmiset. Meillä on hevissä paljon suora-
toimittajia. Tämä taas tuo asiakkaille sen edun, että kaupan vaihtaminen on helppoa, jos myymälän toiminta tai valikoimat eivät miellytä. 6
5/2012 |
| www.puutarha-sanomat.net
Hertassa asiakaspalaute on sydämenasia
Viime vuonna yli miljoona asiakasta teki ostoksia K-supermarket Hertassa. Olimme kauppiaina Mäntsälän Kalaasissa 5,5 vuotta ja se aika tuntui paljon pidemmältä. Hevi ja muut tuoreosastot ovat niitä, joilla vaikutetaan asiakkaiden päätökseen ostopaikasta. Kauppias katsoo tietokoneeltaan joka aamu edellisen päivän palautteen. Hevitiimin vastaavana on Sirkka Mäkinen.
Kauppias Markus Ranne pitää hevin merkitystä suurena asiakkaiden päättäessä ostopaikkansa.
Meillä on hevissä tosi hyvä porukka, kaikki pystyvät toimimaan vastuullisina, kiittää Markus Ranne. Aika kuluu äkkiä. Hertan kauppiaspariskuntana on kolmen vuoden ajan ollut Taru ja Markus Ranne. Kauppiaan mukaan herttonie-
Asiakkaat voivat antaa näppärästi palautteen osastoilla olevilta päätteiltä. Ammattitaito Hertassa työskentelevillä on erittäin korkealla tasolla, joten muutoksia työtapoihin ei ole juurikaan tarvinnut tehdä. Tietenkin väestöpohja myy-
mälän vaikutusalueella on paljon suurempi, mutta myös kilpailevia kauppoja on paljon enemmän. [PUUTARHA-SANOMAT: HELSINKI]
K
-supermarket Hertta on ottavalla paikalla Helsingin Herttoniemessä, Itäväylän varrella ja kaupan vieressä on myös metroasema. Asiakaskunta on kuitenkin samantyyppinen. K-supermarket Hertta on saanut asiakkaiden luottamuksen, sillä sen myynti oli viime tilikaudella 24,3 miljoonaa euroa ja kasvua oli 6,5 prosenttia ja sitä edellisenä vuonna kasvuprosentti oli yli kymmenen. Saamme irtokirsikkatomaatin suoraan viljelijältä, ja kun tomaatti poimitaan kypsänä, on tuotteen maku erilainen kuin puoliraakana poimitussa. Asiakkaat arvostavat laatua, valikoimia ja hyvää palvelua. Viikkoraportit annetaan henkilökunnalle.. Heistä hevissä on kolme kokoaikaista ja yksi osa-aikainen henkilö. Laatu edellä mennään
Jos jotain poikkeavaa on, pureudutaan päiväkohtaisiin raportteihin, kertoo kauppias Markus Ranne.
7
Tarjoa asiakkaillesi parasta luomulaatua!
Ikaalisten Luomu kasvattaa mehevän maukkaat ja raikkaat luomutomaatit, ruukkusalaatit sekä kesäisen makeat herneenversot ja aromikkaat tillit. Strategia on uudistettu. Luomun tuotteet toimitetaan keskusliikkeiden ja yksityisten luomutukkujen kautta Suomen kauppoihin.
Luomua shop-in-shop. Asiat ovat palautteen mukaan hyvällä tolalla ja saamme arvostusta. Perustuotteissa hintojen tulee olla kilpailukykyisiä. Tuotto pyritään tekemään valikoiman kautta, kun tarjolla on vaihtoehtoja, kertoo Markus Ranne. Niiden osuus kaupan myynnistä on jo 3,5 prosenttia. Suomalainen ostaa suomalaista, varsinkin hevissä. Niistä satakunta on luomutuotetta. Hevi-osasto avautuu runsaana ja houkuttelevana heti kauppaan sisääntulon jälkeen. Kauppiasliitto keskittyy K-kauppiaiden asioiden hoitamiseen ja uusien palveluiden tuottamiseen sekä ammatilliseen auttamiseen ja opettamiseen, kertoo Markus Ranne. Se ei kuitenkaan näissä tiloissa ole mahdollista, vaan pitäisi muuttaa uusiin tiloihin tai laajentaa nykyistä kauppaa.
Asiakaskyselyllä ohjataan toimintaa Keskiostos on 23 euron luokkaa. Olemme pyrkineet lisäämään luomutuotteiden myyntiä. Myymälässä otettiin toukokuun alussa käyttöön Intermarketing-päätelaitteet, joilla asiakkaat voivat antaa välittömän arvion osastoista. Kauppiaiden järjestöllinen yhteistoiminta käynnistyi sata vuotta sitten maakauppiaiden perustaessa Suomen Maakauppiasliiton. Parasta on asiakaspalaute, jonka mukaan kehitämme kauppaa paremmaksi. Viikkoraportit ovat kahvihuoneen seinällä. Sitten katsotaan, kiertääkö tavara, kertoo kauppias ja lisää, että Pirkka-sarjassa on paljon teollisia luomutuotteita, joiden kanssa on helppo toimia. Viime vuonna K-supermarket Hertassa kävi yli miljoona asiakasta ja tänä vuonna tavoitteena on 1150 000 maksavaa asiakasta.
| 5/2012
Ranne tyytyväisenä. uusi sopimusjuristi. Liitolla on hyvä ja rakentava suhde Keskoon, jonka Kauppiasliitto on perustanut vuonna 1940, korostaa Markus Ranne.. Palveluksessa on mm. www.puutarha-sanomat.net |
meläiset arvostavat kotimaisuutta yhtä lailla kuin muutkin. Kotimaisen varhaiskaalisadon alkaessa kaalit nousevat massapaikalle.
Kauppiaiden edunvalvoja
Kauppias Markus Ranne valittiin K-kauppiasliiton hallituksen varapuheenjohtajaksi liiton vuosikokouksessa 24.3.2012 Helsingissä. Tulokset näkyvät kauppiaan tietokoneruudulla, ja hän tarkastelee edellisen päivän palautteet seuraavana aamuna. Myymälän myyntiala on 2000 neliötä ja esillä on 19 000 tuotetta, joista hevissä on kaudesta riippuen noin 900 tuotetta. Häntä miellyttää erityisesti asiakkaiden sitoutuneisuus, sillä 95 prosenttia asiakkaista ei aio vaihtaa kauppaa. Olemme asiakastyytyväisyydessä kaikilla mittareilla kolmen kärjessä pääkaupunkiseudun K-supermarkettien joukossa, kertoo Markus
www.ikaalistenluomu.fi
Markus Ranne pitää kotimaisten tuotteiden näkyvää esillä oloa tärkeänä, sillä varsinkin hevissä suomalaiset haluavat ostaa suomalaista, vaikka hinta olisi korkeampi.
KYSY LAADUKKAITA TUOTTEITAMME TUKKUKAUPPIAALTASI!
Nyt kevään tomaatit ja kurkut
Katja Viuhko asettelee ulkomaisia varhaiskaaleja kuntoon. Liiton puheenjohtajaksi valittiin Tomi Korpisaari, jonka kauppoja ovat K-maatalous Riihimäellä, Rautia Klaukkalassa ja Rautia K-maatalous Hämeenlinnassa, Nurmijärvellä sekä Mäntsälässä. Haaveeni on luoda luomukauppa kaupan sisään. Tänä päivänä liittoon kuuluvat kaikki Suomen noin 1250 K-kauppiasta. Jos uusia luomutuotteita on tarjolla, otetaan ne liki poikkeuksetta hyllyyn ja annetaan niille mahdollisuus. Voin ohjata toimintaa kaupassa asiakaskyselyyn tekemilläni kysymyksillä, sillä myös henkilökunta kiinnittää huomiota kysymyksiin. Metron läheisyyden vuoksi moni asiakas käyttää meitä kioskina, mutta pääosalle asiakkaista olemme heidän ruokakauppansa. Vaikka suomalainen olisi reilustikin kalliimpaa, niin sitä myydään
Nikulan mukaan Alepa erottuu visuaalisella ilmeeltään muista ketjuista ja se on aito lähikauppa, joka on monelle asiakkaista pääasiallinen ostopaikka. Inex Partners Oy toimittaa Alepoihin samaa tavaraa kuin Smarketteihin ja Prismoihin. [PUUTARHA-SANOMAT: HELSINKI]
H
elsingin Osuuskauppa Elannon myynti ylitti viime vuonna kaksi miljardia euroa. Marketkauppa kasvoi 7 %, mutta ripeintä vauhtia piti Alepa-ketju 12,7 prosentin kasvullaan. Meillä on nopea logistiikka. Myymälän henkilökunnasta kaikki tekevät kaikkia töitä, myös kunnostavat heviä.
Monet yllättyvät Alepan valikoimista, sillä myymälöistä löytyy erikoisempiakin tuotteita. Nikulan mukaan Alepa on oman kokoluokkansa hintajohtaja HOK-Elannon alueella. Osa myymälöistä palvelee 24 tuntia ja uutena palveluna on kotiinkuljetus. He voivat luottaa siihen, että myymälä on pitkään auki ja että hinnat ovat kilpailukykyiset.. Alepojen lukumäärä on jo 88 ja myymälöiden myyntipinta-ala on kolmea poikkeusta lukuun ottamatta alle 400 neliön. Meillä on hyvä myymäläverkosto. 5/2012 |
| www.puutarha-sanomat.net
Alepa on jo naapurissa
Pääkaupunkiseudulla toimiva Alepa on yksi vahvimmin kasvaneista ketjuista. Alepan 82 lähikauppaa kehräsi 282 miljoonan liikevaihdon. Ne riittäisivät itsellenikin. Ketjujohtaja Kimmo Nikulan vastuulle kuuluvat HOKElannon Alepat ja S-marketit. Meillä on kaikissa myymälöissä samat hinnat, myös 24 tuntia auki olevassa lentokenttämyymälässä.
Kauppakassi tulee "himaan" Alepan palveluksessa on 953 henkilöä, joista Nikulan
Ketjujohtaja Kimmo Nikulan vastuulla on 84 Alepaa ja 52 S-markettia HOK- Elannon alueella.
Asiakkaiden luottamus on avaintekijä Alepan menestyksessä. Keskustelupalstoilla käydään aktiivista keskustelua ja moni tykkää käydä omassa lähikaupassa. Sloganissa sanotaankin, että "Alepa on naapuri, joka tunnetaan nimeltä."
Valikoima riittää arjen tarpeisiin Alepaa pidetään trendikkäänä. Asiakkaat voivat luottaa, että Alepa on auki kello 23:een saakka. Kierto riittää ja tuoreus on kohdallaan.
Maija Nkwelle-Kang palvelee asiakkaita Lintuvaaran myymälässä. Se tarjoaa laajan valikoiman ja pitkän aukioloajan pienissä tiloissa. Muu-
alla maassa osuuskauppojen lähikauppaketjuna on Sale. Alepoissa on hyvä ja uskottava valikoima, parhaimmillaan lähes 6000 tuotetta. Lisäksi kuusi myymälää on auki ympäri vuorokauden. Tilankäy-
tössä olemme tehokkaita, kehuu Kimmo Nikula
Osuuskaupan yhtenä vahvuutena pidetään S-bonuskorttia. Alepa-ketjua päätettiin aluksi laajentaa muualle Suomeen, mutta vuonna 1990 ketju rajoitettiin HOK:n toimialueelle. Alepan nimi onkin perua liikenimestä Alennushalli Pajunen. Kauppakassia kehitetään
| 5/2012
koko ajan ja uskommekin tälle olevan kysyntää yhä enemmän tulevaisuudessa. Pajusten yrittäjäperhe perusti vuonna 1979 Kuluttajain Pikatukkua Alepa Oy:n. Vuonna 1993 Kuluttajan Pikatukku Alepa Oy ja Oy Ässä-Market Ab sulautuivat yhteen ja muodostivat Ässä Partners Oy:n. www.puutarha-sanomat.net |
mukaan huomattava osa on kokoaikaisia. Keräyksen ja kotiinkuljetuksen hinta on 9,90 euroa ja hintatasona on tuttu ja turvallinen Alepa-hinta, toteaa Kimmo Nikula.
Eihän meitä erota muista kuin maku.
Alepan hevi-valikoima on laaja.
Alepa alkoi Pajusesta
Alepan historia ulottuu liki sadan vuoden taakse, kun Helsingin kaupunginjohtajan, ylipormestari Jussi Pajusen isovanhemmat perustivat myymälän Sörnäisiin vuonna 1918. arjen ostamisen. Vuonna 2000 aloitettiin Alepa-ketjun valikoimauudistus. Haluan kuitenkin ajatella, että konseptin on itse lunastettava paikkansa. Kun S-etukortin kautta tulee vielä muun muassa palkitseminen, ollaan oikeilla jäljillä, toteaa Nikula. Ota yteyttä, niin kerromme lisää. Vuonna 1995 HOK ottaa haltuunsa Ässä-Partnersin ja myy hotelliliiketoiminnan SOK:lle. Jakelun hoitaa Gastronautti Oy. Vuonna 2004 Helsingin Osuuskauppa ja E-osuusliike Elanto yhdistyvät Helsingin Osuuskauppa Elannoksi.
MARABEL
Erinomainen yleisperuna
Anna meidän tehdä perunaosastostasi tuottava. Suoraan tuottajalta, omasta maakunnasta, laaja lajikevalikoima.
Hyvä Turun alueen kauppias.
www.finpom.com
TUOREINTA TIETOA viljelystä ja markkinoinnista
www.puutarha-sanomat.net
www.meinikkalantila.com 040 724 8922. Vuonna 2010 Alepa käynnisti päivittäistavaran nettikaupan ja kotiinkuljetuksen, joka on nimeltään Kauppakassi-palvelu. Alepat karistivat laatikkomyymälän maineensa ja niistä kehittyi lähimyymälöitä, joissa asiakas voi tehdä kaiken tarvitsemansa ns. K-ryhmässä toiminut Alepa oli vuonna 1987 laajentunut 37 myymälän vähittäiskauppaketjuksi, kun SOK:n Ässä-Marketin osti sen
Tärkeä sääntö hevissä työskenteleville on, että "first in first out" Tätä tähdennetään jopa niin, että on potkujen . [PUUTARHA-SANOMAT]
S
uomalaisista vähittäis- ja tukkukaupoista ruokaa päätyy biojätteisiin 6575 miljoonaa kiloa. Myös kauppojen kokenut ja ammattitaitoinen henkilökunta
on tärkeässä roolissa, jotta suunnittelutyö onnistuu. MTT:n tutkija Juha-Matti Katajajuuren mukaan muissa Pohjoismaissa henkilöä kohti laskettu kauppojen ruokahävikki näyttäisi olevan hieman pienempi kuin Suomessa. Tietyn hävikkimäärän syntymistä on vaikea välttää, sillä kaupat haluavat tarjota erinomaista palvelua ja pitää yllä mahdollisimman laajaa valikoimaa. Kuluttajat odottavat, että kauppojen tarjonta on runsas ja kattava koko aukioloajan. Oikein sydäntä raastaa, kun näen asiakkaiden puristelevan herkkiä hevi-tuotteita, joiden laatua on vaalittu niin viljelmillä kuin koko siihenastisessa kauppaketjussa, sanoi Kari Lyytinen Tuoreverkosta. Eniten jätteisiin päätyy hedelmiä, vihanneksia ja leipää. peruste, jos tiskissä olevien hevi-tuotteiden päälle kaadetaan myöhemmin tullutta tavaraa. Vanhentuvat hevi-tuotteet lahjoitetaan paikalliselle seurakunnalle. Eniten jätteeksi päätyy tuoretuotteita: hedelmiä, vihanneksia sekä leipää. Myyntiin saattavat vaikuttaa
Oululainen Satu Hackzell tietää, kuinka herkkiä hevi-tuotteita tulee käsitellä. Tämä tarkoittaa 1214 kiloa jokaista suomalaista kohti. Kilpailussa pyydetään keksimään slogan, logo tai kuva, jolla kiinnitetään niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin huomiota hevi-tuotteiden oikeaan käsittelyyn.
Seilorin hevivastaava Erkki Kairento pitää esittelyn houkuttelevana. Lue lisää Seilorista Puutarha-Sanomien numerosta 4/2012, www.puutarha-sanomat.net -- Arkisto. Palkintona on kahden hengen matka Eukonkannon maailmanmestaruuskilpailuun, joka pidetään Sonkajärvellä heinäkuun 6.7. >
vaikkapa muutokset kesän säätilassa, muiden myymälöiden kampanjat tai tapahtumat myymälän lähellä. Elintarviketeollisuuden hävikki on noin 100 miljoonaa kiloa. Päiväystä läheneviä tuotteita voisi nykyistä enemmän myydä alennuksella, jolloin kuluttajat saisivat ostaa muuten poistettavaksi joutuvia tuotteita. Hevi-tuotteita pahoinpidellään. toimitus@puutarha-sanomat.net. Kotitalouksien hävikkilaskelmassa mukana oli vain syömäkelpoinen ruoka, kun taas kauppojen hävikkiin laskettiin käytännön syistä esimerkiksi hedelmien kuoret ja eläinten luut. Kauppojen ruokahävikki on reilut 65 miljoonaa kiloa vuodessa. Puutarha-Sanomat julistaa kilpailun kaikille lukijoilleen viljelijöistä hevi-hoitajiin keksiä slogan, logo tai kuva, jolla kiinnitetään huomiota hevituotteiden hellävaraiseen käsittelyyn. Hän lisää, että kuluttajakäyttäytymistä on hankala ennakoida. MTT:n tutkija Kirsi Silvennoinen kertoo, että kauppojen jätemäärät ovat viime vuosina suhteellisesti vähentyneet parempien sähköisten ennuste- ja tilausjärjestelmien sekä tehokkaamman logistiikan vuoksi. päivinä 2012. 10
5/2012 |
| www.puutarha-sanomat.net
Hevi-tiskillä pilataan ruokaa
Tuoreen MTT:n arvion mukaan kotimaisen elintarvikeketjun ruokahävikki on vuodessa vajaat 400 miljoonaa kiloa. Eniten ruokaa tuhlaavat kotitaloudet, joissa ruokahävikkiä syntyy lähes 130 miljoonaa kiloa. Kilpailuaika on 15.6.2012 saakka ja ehdotukset tulee lähettää sähköpostissa osoitteella. Alennusjärjestelmä ei kuitenkaan ole mahdollinen, jos kaupan tai kauppaketjun liiketoimintaidea korostaa erityisesti laatua ja tuoreutta, huomauttaa Silvennoinen.
Osallistu kilpailuun
Hevin hävikki huomioon
Puutarha-Sanomien 10-vuotisjuhlassa viime marraskuussa nousi esille hevin huono kohtelu. Toki kaupat pyrkivät pitämään hävikkinsä mahdollisimman pienenä kustannustehokkuuden vuoksi. Esimerkiksi tuoretta leipää tulisi olla tarjolla aina sulkemisaikaan saakka. Kauppias Toni Pokela korosti laadun merkitystä hevi-kaupassa. Tärkeimpänä pidetään kuitenkin asiakkaan palvelemista ja hävikin seurantaa kokonaisuudessaan, Silvennoinen sanoo
| www.satotukku.. Muistathan, että Satotukku tarjoaa myös Suomen laajimman luomuvalikoiman.
Satotukku Oy | Tuupakantie 32, 01740 Vantaa | Puh. 09 251 59100 email: satotukku@satotukku. päivänä valitsi seitsenjäsenisen hallituksen. Hallituksessa jatkavat vuorineuvos, diplomi-insinööri Ilpo Kokkila, diplomikauppias, kauppatieteiden maisteri Tomi Korpisaari ja kauppatieteiden maisteri Maarit Näkyvä.
Monta hyvää syytä valita Fontane!
Aromaattinen kiinteäperuna
BELANA
ne ntaun Fo laad e
d läh
Perunaseppä Oy
Puh.040 535 1434, asko.seppanen@perunaseppa.fi www.perunaseppa.fi
www.finpom.com
Esa Kiiskinen johtaa Kesko Oyj:n hallitusta seuraavat kolme vuotta. www.puutarha-sanomat.net |
| 5/2012
11
Kauppias Esa Kiiskinen Keskon johtoon
Keskon varsinainen yhtiökokous huhtikuun 16. Hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi kauppias Esa Kiiskisen, joka toimii kauppiaana K-supermarket Kontumarketissa Helsingissä. Uusina hallituksen jäseninä aloittavat kauppias Toni Pokela sekä professori, kauppatieteiden tohtori Virpi Tuunainen. Olemme vahva toimija vihanneksissa sekä hedelmissä. Kesko Oyj:n hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Seppo Paatelainen. Hän on myös Kaupan liiton hallituksen jäsen sekä Elinkeinoelämän keskusliitossa EK:ssa yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja ja hallituksen varapuheenjohtaja.
Parhaat uuden sadon hedelmät ja vihannekset Satotukusta
MYÖS LUOMUNA
mediakolmio.fi
Satotukulla on yli 40 vuoden kokemus ja laaja viljelijäverkosto niin kotimaisissa kuin ulkomaisissa tuotteissa
Pinta-aloja on vuosikymmenen takaisesta ajasta pienennetty, ja hyvin hallittavalta alalta pyritään saamaan mahdollisimman hyvä tulos. Varhaislajikkeita on 100 tainta 40x40 sentin kennossa ja muut taimet kasvatetaan 216 taimen 40x60 sentin lokerikossa.
Martti Repo toteaa 12. Kate estää rikkaruohoja ja sitä käytetään salaateilla ja varsisellerillä ensimmäistä ja viimeistä istutuserää lukuun ottamatta. Repojen tilalla ensimmäiset kaalit istutettiin jo huhtikuun 14. Satokausi aloitetaan mahdollisimman aikaisin ja tarjonta pyritään pitämään tasaisena koko kesän ajan. päivän tienoilla.
Aiemmin kasvatimme taimet isoimmissa paakuissa, mutta se pidentää kasvatusaikaa, vaatii enemmän pinta-alaa ja lisää öljylaskua. Vuokrasin peltoa viideksi vuodeksi, joten emme aio heti luovuttaa, lohkaisee tänä vuonna 67 vuotta täyttävä Martti. Näin varmistetaan laadukas tarjonta läpi kasvukauden.
Roomansalaatin taimi on istutuskuntoinen. Revot muodostavat istutus-
penkin koneella, jossa on jyrsin ja jyrä. Istutus on vain tehtävä, sillä jos odottelemaan jää, saa usein odottaa parikin viikkoa, opastaa Martti. Varsiselleri on arka paleltumaan, jolloin tulee ruoteisiin vikoja. päivänä toukokuuta, että kuukautta aikaisemmin istutetut varhaiskaalit ovat jo hyvässä kasvussa. Taimien istutuskoneessa on biohajoavan katekalvon levitin. Varhaistuotannossa tärkeintä on saada lumet pois pellolta, kun
lumien päälle ei voi istuttaa. Revoilla tuotannon suunnittelu ei lähde pinta-aloista, vaan sopimusten mukaisista määristä, joista johdetaan tarvittavien siementen määrät. Revot pääsivät istuttamaan samoihin aikoihin kuin edellisinäkin vuosina eli huhtikuun 14. Satoa päästään leikkaamaan kesäkuun 7. Me joudutamme lumen sulamista levittämällä mustaa biotiittiä. Repo käyttää kahta harsoa päällekkäin, sillä hän on havainnut tuplaharson alla minimilämpötilan säilyvän kaksi-
kolme astetta korkeampana kuin yksinkertaisen harson alla. Taimihuoneessa on värikkäitä kaistoja, kun vihanneslajien taimet vaihtuvat toiseksi.
PORKKANA-, PERUNA-, SALAATTI- JA KUKKAPUSSIT SEKÄ SALAATTI- JA KURKKURADAT. Myöhäisemmät erät istutetaan biohajoavaan katteeseen.
Jääsalaattia oli istutettu äitienpäivään mennessä jo neljä erää, kun kaikkiaan istutuseriä on salaateilla 16. Kun maan pinnalla ei ole katetta, maa lämmittää pa-
Martti Repo odottaa ensimmäisen lehtiselleri-erän valmistuvan korjuukuntoon heinäkuun alussa. päivänä, jolloin pellon reunoilla oli vielä paksulti lunta. Jotkut muut linkoavat lumen pois.
Istuttamaan vaikka väkisin Urakoitsija levitti kevättalvella biotiittiä 40 tonnia 8 hehtaarin alalle, mikä maksoi 1960 euroa. Varhaiskaalia on istuttu 50 000 tainta ja pinta-alaa on liki hehtaari. Pellot ovat tasaista hietamultamaata. päivänä ja satoa päästään leikkaamaan kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Taimet oli kasvatettu omissa kasvihuoneissa lokerikkotaimina. [PUUTARHA-SANOMAT: SULKAVA]
A
nna-Liisa ja Martti Repo ovat hioneet avomaan vihannesten tuotantoa vuosikymmenien ajan. Käytössä on 30 hehtaaria peltoa, josta omaa peltoa on 20 hehtaaria. 12
5/2012 |
| www.puutarha-sanomat.net
Varhaistuotanto on Repojen leipälaji
Varhaisvihannesten satokausi alkaa Etelä-Savossa jopa aikaisemmin kuin Lounais- ja Etelä-Suomessa. Ensimmäisenä Revoilla istutettiin varhaiskaali. Revon mukaan kaali kestää jopa viisi astetta pakkasta.
Salaatit biohajoavaan katteeseen Myös jääsalaatti kestää pakkasta, mutta lollo rosso kärsii helposti hallasta
Repojen kolme tyttöä ja poika oppivat nuoresta alkaen tekemään vihannestilalla töitä. Repojen tilalla aloitettiin vihannesten viljely vuonna 1978 Mehevän innoittamana. Salaattien taimimäärä on 92 000 tainta hehtaarille paitsi punasikurisalaatin, jota istutetaan 75 000 tainta hehtaarille. Kasvatamme lehtisellerin tiheässä, jotta siinä olisi lehtien osuus pieni ja mehevien varsien suuri, toteaa Martti Repo.
Revot kasvattavat itse taimet. Lokerikossa on 216 tainta ja istutustiheys on suuri.
Salon Agrimarketista
Martti Repo on modifioinut penkinmuodostajaa ja istutuskonetta sopimaan vihannestilan tarpeisiin.
"Siirtolaistilalle sattui hyvät pellot"
Anna-Liisa Repo on alkuperäisiä sulkavalaisia, mutta Martin sukujuuret ovat Parikkalan pitäjän rajan taakse jääneessä osassa. Pakkaamisen hoitaa Mestariviljelijät Oy Juvalla. Martin vanhemmille oli tarjolla valmista suopeltoa, mutta asuntona alkuun oli vain lato. Enimmillään Revoilla oli vihanneksia 18 hehtaaria, mutta nyt pinta-ala jää alle 10 hehtaarin. www.puutarha-sanomat.net |
remmin. Lehtisellerin taimimäärä on 82 000 tainta hehtaarille. Martti toimi kunnan maataloussihteerinä ja Anna-Liisa kantoi päivittäisen vastuun vihannestilan pyörittämisestä. Paras tunnustus tuli tyttäreltä, kun hän väitöstilaisuudessa kiitti vanhempiaan siitä, että olimme opettaneet hänet tekemään töitä, herkistyy Anna-Liisa.
Nopeat ja varmat toimitukset, kysy tarjousta!
we tray... Poika on diplomi-insinööri tietotekniikan alalta. to be your best
Wilhelmiina Kallio 044 770 5176
www.sso-horti.fi
Anna-Liisa Repo on toiminut vihannestilan työnjohtajana.
Örninkatu 16, 24100 Salo. päivänä alkavalla viikolla. Istutuspenkissä on neljä riviä ja keskimmäisissä riveissä istutusetäisyys on suurempi kuin reunariveissä, jotta tuuli kävisi penkin keskelle ja näin homehtumisen vaara vähentyisi. Lehtiselleri myydään 250 gramman ja 500 gramman tasapainopakkauksissa. Samoihin aikoihin alkaa jääsalaatin sato. Tilalla ei viljellä enää varastovihanneksia ja lehtisellerinkin pinta-alaa on pudotettu viidestä hehtaarista 1,7 hehtaariin. Osa tuotteista menee Salicon salaattitehtaalle Juvalle.
13
Kaalin varhaistamisesta saadaan hintahyötyä Lehtiselleriä istutetaan kahdeksan erää ja satoa päästään korjaamaan heinäkuun alussa. Kaksi tytöistä on väitellyt tekniikan alan tohtoriksi ja kolmas tyttäristä on saman alan tohtoriputkessa. Aloituskynnys oli matala, kun Mehevältä saatiin taimet ja Mehevä lupasi markkinoida vihannekset. Jääsalaatin pinta-ala on 1,5 hehtaaria, roomansalaatin eli sidesalaatin 1,65 hehtaaria, punasikurisalaatin 1,85 hehtaaria, friseesalaatin eli kähäräendiivin 1,15 hehtaaria ja lollo rosson
| 5/2012
0,65 hehtaaria. Repojen vihannekset markkinoidaan Tuoreverkko Oy:n kautta tukkuliikkeisiin. Salaatteja istutetaan viikoittain ja istutuseriä on 16, joista jo puolenkymmentä erää oli äitienpäivään mennessä istutettu. Sieltä tuli useita muitakin naapureita Sulkavan Reposuon laitaan asutustilalliseksi. Syksyllä käytän joskus kolmeakin harsoa varsisellerikasvuston päällä, kertoo Martti. Kiertelin paljon tiloja ja havaitsin, että siirtolaisille oli yleensä osoitettu huonommat pellot, mutta meille ja naapurille sattui tulemaan vihannestuotantoon hyvin sopivat peltomaat, naurahtaa Martti. Kaalin varhaistamisesta saadaan hintahyötyä, mutta salaattien hinta on ensimmäisestä erästä alkaen sama, kertoo Martti ja aikoo leikata ensimmäiset kaalit kesäkuun 4. Jatkajasta ei kuitenkaan ole tietoa
[PUUTARHA-SANOMAT: SALO]
C
hilibuumi on vahvistunut koko 2000-luvun Suomessa. Se on yksi maailman tulisimmista chileistä, kertoo Pentti Heinä ja sanoo, ettei itse pysty sitä syömään. Jos kasvualusta on liian väkevä, hedelmä voi abortoitua. Lajike kuuluu Capsicum annuum -ryhmään ja se on tulisuudeltaan kolmosta.
'Naga Morich' -lajike on hyvin hidaskasvuinen. Pentti sanoo, että jokaisella lajikkeella tulisi olla oma hintansa, sillä ne poikkeavat satoisuuden osalta niin paljon toisistaan. Taimivaiheen jälkeen chilejä viljellään luonnonvalossa ja taimet istutetaan kasvihuoneisiin maaliskuun puolivälissä. Moni kotikasvattaja päästää chilikasvin puskaksi. Heinä kertoo, että luotettavaa tietoa lajikkeiden kasvutavoista ei ole saatavilla: toiset lajikkeet voivat kasvaa nopeasti pitkäksi ja toiset jäävät lyhytkasvuisiksi. Se on kylvetty joulukuussa ja satoa odotetaan juhannukseksi. Latvoja ei kuitenkaan pidä ottaa liikaa, sillä silloin hedelmänkoko jää pieneksi. Juurtumisvaiheessa pitää alla
Pentti Heinä viljelee chilejä. 14
5/2012 |
| www.puutarha-sanomat.net
Heinällä on Suomen tulisin tuotanto
Heinän puutarha on erikoistunut paprikaan ja chileihin. Annuum-
chilien polte on kuin löisi tiiliskivellä päähän, mutta Baccatumchileissä polte tulee hiipien ja on voimakkaampi. Kasvualusta saa välillä kuivahtaa, jolloin chili innostuu kasvamaan. Chili-lajeja ja lajikkeita on runsaasti ja niiden viljely on vaativaa. Heinän puutarhalla chilien lannoitus hoituu kuten paprikan lannoitus. Viljelyssä on oltava koko ajan tarkkana. Pentti Heinä markkinoi chilit
pääosin tuoreena Turun ja Helsingin kauppoihin. Salossa sijaitseva Heinän puutarha on ollut ensimmäisenä hyödyntämässä chilien kysyntää. päivän tienoilla. Hän hinnoittelee chilit tasahinnalla koko kaudeksi. Lajike on tulisuudeltaan 10+++.. Käytän tarkoituksella kasvualustaa kuivahkona välillä. Kaupoissa ei kuitenkaan ole vapaita vaakapaikkoja, joten lajikkeita ei voi hinnoitella kovin eri tavalla: ohutkuorisen ja kevyen 'Nagan' myymme kuitenkin 45 eurolla kauppoihin, paksukuorisen 'Jalapenon' ja 'Baccatum'-
'Gaucho' on jalapenoihin kuuluva hybridilajike, jonka pinta on mosaiikkimainen.
'Homera' -lajike on satoisa ja ensimmäiset hedelmät alkoivat punastua toukokuun 10. Annuum-ryhmän chilit ovat nopeampikasvuisia kuin Baccatumryhmän chilit. Leikkaamisessa on tärkeää päättää, kuinka monta latvaa kustakin kasvista kasvatetaan ylös.
mieluummin liian vähän kuin liian paljon kosteutta.
Tulisuus pitää kertoa Pentti Heinä sanoo, ettei neliösatoa pääse mittaamaan, kun lajikkeita on paljon ja niiden vaatima tila vaihtelee. Pentti kertoo chilien viljelyn poikkeavan paprikan viljelystä.
Leikkaus on avainasia Kantapään kautta ja kokeillen on oppia haettu. Kasvin leikkaaminen on hyvin tärkeää: pe-
rusrungosta otetaan neljä latvaa ja parhaimmista latvoista vielä apulatvoja. Paprikoita on 2000 neliötä. Pentti Heinä viljelee puolisonsa Ly Verretin kanssa pariakymmentä chililajiketta. Tomaatti on jäänyt jo kokonaan pois viljelystä, kertoo Pentti Heinä. Kysyntä ohjaa uusiin kokeiluihin. Chilien osuus pinta-alastamme on kasvanut ripeästi ja nyt chilejä on 1500 neliötä. Johtokykyä seurataan, kalsiumin lisäys parantaa hedelmien makua. Hitaammin kehittyviä ovat Chinense-ryhmän lajikkeet, johon kuuluva 'Naga Morich' -lajike laitetaan itämään jo joulukuussa, mutta satoa aletaan saada vasta juhannuksena. Viljelen niitä lajikkeita, mitä ihmiset ostavat ja haluavat. Hedelmien kehittyminen on hitaampaa kuin tomaatin ja satoa päästään korjaamaan toukokuun puolivälissä. Jokainen saa chiliin poltteen, muitta se joka saa siihen maun, se johtaa tätä kilpailua, korostaa Pentti Heinä ja toteaa raakaveden puhtauden olevan avaintekijä chilien hyvässä maussa. Heinän puutarha ostaa chilien taimet Korsnäsin Kauppapuutarhalta ja Tammisillan puutarhalta. Niissä on myös polte-ero ja makuero
Pentti Heinä korostaa tulisuuden informoinnin tärkeyttä. Chileiksi nimitetään sellaisia paprikoita (Capsicum), joiden kapsaisiinipitoisuus on suuri. Isolehtinen lajike on 'Star fish' ja pienilehtinen lajike on 'Medina', joka kestää tiheän istutuksen.
Voihan turkinpippuri!
Chilin vanha puhekielinen nimitys on turkinpippuri. Kun asteikko kehitettiin, ei tunnettu vielä 'Naga Morichia', jonka tulisuus merkitään nyt kympillä ja kolme plussaa perään, naurahtaa Pentti Heinä ja kertoo Tampereella elokuussa järjestettävässä chilinsyönnin MM-kilpailussa lajikkeena olevan nimenomaan 'Nagan'. Monet haluavat kokea tämän tunteen yhä uudestaan ja heistä tulee chilien vakiokäyttäjiä. Han prissätter chilin till ett jämnt pris för hela säsongen. Pakkaamme neljää eri chililajiketta samaan 100 gramman flow pack -rasiaan, joissa kullekin lajikkeelle on oma lokeronsa. Chilien tulisuus luokitellaan asteikolla 010, jossa nollan arvoisia ovat paprika ja 'Ramiro'-chili. Ehkä meidän pitkällä päivällä on merkitystä maun muodostumisessa. Kapsaisiini vaikuttaa suoraan suun seudun kipuhermoihin. Heinä kertoo, että chilejä voidaan käyttää moniin tarkoituksiin. Kapsaisiinit hämäävät elimistöä luulemaan, että sitä vahingoitetaan, mutta mitään fyysistä vahinkoa ei tapahdu. Pentti Heinä kertoo, että chilin viljelyä tullaan puutarhalla jatkamaan. Chiliä käytetään myös kaasusumuttimissa.. Tänä vuonna on otettu neljä uutta lajiketta viljelyyn yleisön pyynnöstä.
15
På svenska
Chilin är efterfrågad
Efterfrågan på chili har växt under hela 2000-talet i Finland. Paprika har vi på 2000 kvadrat. Chiliä
| 5/2012
käytetään suklaassa, hillossa, sinapissa jäätelössä ja alkoholissa. Kasvin on päästävä lepäämään välillä, tietää Pentti Heinä. Heinäs trädgård i Salo har varit den första att utnyttja chiliboomen. Istutukset teemme 11,5 viikon porrastuksella ja sadon eka-aallossa on istutuserien välillä satoeroa, mutta toises-
Chililajikkeita on hyvin monenlaisia. Pentti Heinä berättar att man kommer fortsätta odla chili vid trädgården. www.puutarha-sanomat.net |
ryhmän chilit myymme 30 euron kahtapuolin olevin hinnoin. Chilejä voidaan jauhaa, kuivattaa, pakastaa, valmistaa säilykkeeksi ja jopa savustaa. Pentti Heinä är inte orolig för konkurrensen av den utländska paprikan och chilin eftersom de inhemska är mycket smakrikare. Joka vuosi kertoo seuraavalle vuodelle, minne päin tuotantoa kehitettään. Chilien tulisin osa on hedelmän keskellä olevassa valkoisessa seinämässä, johon siemenet ovat kiinnittyneet. Chilien viljelyssä ei Heinän mukaa tarvita kimalaisia pölyttäjinä. Chilimausteet voivat parantaa ruoansulatusta, tuhota loisia ruoansulatuskanavassa ja suojata mahahaavalta. Me valmistamme paikallisen kurkunsäilöjän kanssa nagakurkkua. Den tjockskalade 'Jalapeno' och chilin som hör till 'Baccatum'-gruppen säljs för kring 30 euro. Voitamme maussa ne mennen tullen: voin mennä ulkomaisen paprikan kanssa samalle viivalle milloin tahansa. Tomaten har vi lämnat bort helt berättar Pentti Heinä. 'Lemon Drop' -lajikkeen hedelmä painaa vain 7 grammaa, joten sen poimintatyö on kalliimpaa. Man ska dock inte ta för mycket toppar annars lämnar fruktstorleken liten. Nautittuna kuitenkin aiheuttaa kivun tunnetta, joka vapauttaa elimistön omia puudutusaineita, endorfiineja. Viljelyssä ongelmana on sadon jaksottaisuus. Pentti Heinä marknadsför sina chilin som färskvaror till butikerna i Åbo och Helsingfors. sa aallossa kaikkien chilien sato on samassa kasassa, etkä mitään voi tehdä. I år odlar vi fyra nya sorter på kundernas begäran.
Kotimaisen chilin maku on ylivertainen Pentti Heinä ei ole huolissaan ulkomaisen paprikan ja chilin tuomasta kilpailusta. Vesi tai esimerkiksi olut eivät auta, vaan voivat levittää kapsaisiinia ja aiheuttaa lisäpolttoa. Jos on pitkään, 34 viikkoa aurinkoista, lopettaa hedelmä kypsymisen eikä värity. Sadon määrässä on saksiliikettä koko ajan. Den väldigt starka 'Naga'-chilin har ett pris på 45 euro då den säljs till butik. Lisäksi kapsaisiini lisää kehoa viilentävää hikoilua. Kapsaisiini on rasvaliukoinen, joten poltetta voi hillitä rasvaisella maidolla, jogurtilla tai leipätuotteilla. Chilins andel av vår odlingsareal har växt snabbt och nu har vi chili på 1500 kvadrat. Enligt Pentti Heinä är nyckelordet plantans klippning då man odlar chili. Av basstammarna tas fyra toppar och från de bästa topparna ännu tilläggstoppar. Se voi alentaa myös verenpainetta. Chili koukuttaa käyttäjäänsä, mutta sillä on todettu olevan monia terveysvaikutuksia. Chilien viljelyssä yölämpötila tulee pitää 1719 asteessa ja juurtumisvaiheessa sen tulee olla 19 asteessa, sillä muutoin juurtuminen kestää kauan. Siemenissä itsessään ei ole tulisuutta
Nyt asiakkailla on vertailukohtia. Yli 60-vuotias kukkiva ja satoa tekevä omenapuu on vierailijoiden ihmetyksen aihe.
Kukkatarha kukoistaa Kuopiossa
Heikkisten Kukkatarha on tunnettu kesäkukkien ostopaikka Kuopiossa. Kuvassa olevan oleskelutilan päähän ryhdytään kesällä rakentamaan 200 neliön kukkakauppaa. Uusina kilpailijoina ovat Hong Kong, Kodin Ykkönen, Terra ja toukokuun 24. Olen ollut torilla pääsiäismyynnin ja sitten jatkuvasti vapulta aamu seitsemästä iltaneljään. Viimeisen parin vuoden aikana Prisma on laajentanut ja samoin K-rauta. Meillä asiakkaat saavat tulla kasvihuoneisiin ja ottaa kasvit suoraan kasvupaikalta, sanoo Ari Heikkinen ja kehaisee, ettei Kuopion seudulla ole yhtä laajaa valikoimaa.
I
rja ja Ari Heikkisen kukkatarha sijaitsee Vehmasmäessä, parikymmentä kilometriä Kuopiosta etelään. Päälle on vielä kuorman laitto, joten päivä venyy kello 20 saakka. Aloitamme viljelyn helmikuun puolivälissä ja asteittain otetaan huoneita käyttöön. Puutarha on perustettu Irjan kotitilalle, jossa tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 1984. Heikkiset ovat harkinneet torimyynnin lopettamista ja kaiken myynnin keskittämistä Kukkatarhalle. Alussa oli pääasiassa torimyyn-
tiä, mutta pikkuhiljaa asiakkaita on tullut puutarhalle, toteaa Ari Heikkinen ja kertoo, että vuosituhannen vaihteessa he ryhtyivät kehittämän suoramyyntiä. Kesäkukat ovat suurimmalta osaltaan omaa tuotantoa, ruukkukukissa noin puolet on välitystä ja pensaat ovat kokonaan välitystavaraa. Vaikka paikkakunnalle on viimevuosina tullut valtavasti lisää kilpailua, suhtautuvat yrittäjät luottavaisesti tulevaisuuteen. Kukat ovat olleet alusta alkaen tässä puutarhassa pääosassa. on tori on hiljentynyt jatkuvien toriremonttien vuoksi. Torikausi kestää marraskuulle. Arin vanhemmilla oli läheisyydessä Heikkisen puutarha, jossa oli viljelty 1940-luvun lopulta alkaen vihanneksia ja kukkia. Eivät nämä ole syöneet meidän myyntiä, vaan on käynyt päinvastoin, kun kukkien käyttö on lisääntynyt. Koko myynnistä oman tuotannon osuus on puolet, arvioi Ari.
Torimyynti hiipuu suoramyynti kiihtyy Irja Heikkinen on hoitanut torimyyntiä jo vuodesta 1980 alkaen, mutta viime vuosina Kuopi-
Asiakkaat voivat noutaa kasvihuoneista haluamiaan kukkia. Nyt myydään kaikki suoraan asiakkaille. 16
5/2012 |
| www.puutarha-sanomat.net
Mari ja Ari Heikkinen suhtautuvat luottavaisesti yrityksen tulevaisuuteen. Puutarhaan rakennetaan ympärivuoden palveleva kukkakauppa. Heikkisen Kukkatarhalla on näyttöä kilpailussa pärjäämisessä. Vielä neljä vuotta sitten Kuopiossa oli kilpailijana vain Multasormi. Hän on valmistunut ensin puutarhuriksi ja sitten floristiksi, joten eväät kukkakauppiaana menestymiselle ovat olemassa.. Begonian voimakas väri ja hyväkuntoisuus houkuttavat ostamaan.
Mari Heikkiselle petunioiden siistiminen ja muutkin puutarhan työt ovat tulleet tutuiksi lapsesta alkaen. Koko pinta-ala on viljelyssä huhtikuun alusta alkaen, kertoo Ari. päivänä avataan vajaan 10 kilometrin etäisyydelle Ikea. Viljelemme sekä siemenistä että lokerikkotaimista, joita hankimme kotimaan toimittajilta. [PUUTARHA-SANOMAT: KUOPIO]
Puutarhan pinta-ala on 2500 neliötä ja kasvihuoneet lämmitetään öljyllä
Under den finns en lekplats för barn. Paret Heikkinens 26-årige dotter Mari är utbildad florist och hon kommer att ha hand om blombutiken.
Laadukkaat Paskaltuentatarvikkeet vihannesviljelyyn
· Rollerhook-alaslaskurullat · metalliset lankakoukut · clipperit ja tertuntuet Muista myös mustat ja valkoiset katekankaat kasvihuoneeseen ja avomaalle! Heti toimituksena ajankohtaiset peiteharsot!
Vantaa (09) 852 061 · Närpiö 042 446 2600 www.schetelig.com. Irja Heikkinen har haft hand om torgförsäljningen under 30 års tid. Dock har torget i Kuopio blivit lugnare under de senaste åren på grund av kontinuerliga torgremonter. Kukkatarhalla on viihtyisä kasvihuoneeseen rakennettu oleskelutila, jossa kukkii vanha omenapuu. Toriremontit ovat hiljentäneet torimyyntiä ja Heikkiset ovat aikeissa luopua siitä.
kekkila.fi
Mari Heikkinen kertoo maljaköynnöksen olleen viime vuosina suosittu kasvi. Företaget marknadsför sig via sin hemsida, via tidningsannonser och radio. Yritys markkinoi itseään kotisivujen, lehti-ilmoitusten ja radiomainonnan avulla. Allt säljs direkt till kunderna. Av den totala försäljningen upptar den egna produktionen hälften beräknar Ari Heikkinen. Av krukblommorna är ungefär hälften förmedlade och buskarna är helt och hållet förmedlingsprodukter. Trädgården grundades 1984. Paret Heikkinen har funderat på att avsluta torgförsäljningen och istället koncentrera försäljningen till blomgården. Myös yrttien taimien menekki on kasvanut.
På svenska
Hemförsäljning lönar sig
Heikkinens blomgård ligger tjugo kilometer söder om Kuopio. Asiakkaat arvostavat palvelua.
| 5/2012
17
Kukkakaupan myötä ympärivuotiseksi Heikkisten Kukkatarhan piha ja kasvihuoneet ovat asfaltoidut. Myös heinäkuussa asiakkaita käy meiltä hakemassa kukkia, kun niitä ei ole enää kaikkialla saatavissa.
Kekkilän laadukkaat Vihanneslevyt kesäistutuksiin
- Kurkulle, tomaatille, paprikalle ja mansikalle - Laaja valikoima eri kokoja
Muista myös
Vihanneslevy + kookos, koko 100 x16 x 13 cm
Irja Heikkinen myi äitienpäivän aattona ruusuja Kuopion torilla. Rakennamme 200 neliön suuruisen ja maalämmöllä lämpiävän lisärakennuksen, johon tulee kukkakauppa ja sosiaalitilat, kertoo Ari. Dit kommer blombutiken och de sociala utrymmena berättar Ari. www.puutarha-sanomat.net |
Kun asiakkaat tulevat puutarhalle, he ostavat mitä tarvitsevat. Heikkisten 26-vuotias Maritytär on valmistunut floristiksi ja hän ottaa hoitaakseen kukkakaupan. Blomgården har hittills haft öppet från vappen till oktober men från och med i år kommer det att bli året runt försäljning. Under säsongstid har blomgården 12 personer anställda. Gården och växthusen vid Heikkinens blomgård är asfalterade. Vid blomgården finns ett trevligt sällskapsutrymme där ett gammalt äppelträd växer. Henkilökuntaa Kukkatarhassa on sesongin aikana12 henkeä. Vi kommer att bygga en 200 kvadrat stor tilläggsbyggnad som värms med jordvärme. Kukkatarha on tähän saakka ollut avoimena vapusta lokakuulle, mutta tästä vuodesta lähtien myynti muuttuu ympärivuotiseksi. Sommarblommorna är til stor del av egen produktion. Kiivaimpina päivinä meillä käy 300400 asiakasta, kertoo Mari Heikkinen. Sen katveessa on lasten suosima leikkipaikka ja Ari kertoo, että lapset pyytävät vanhempia lähtemään puutarhalle. Meillä on tuttu asiakaskunta, joten kukkakaupallekin asiakkaita löytyy, uskoo Ari. Trädgårdens areal är 2500 kvadrat och växthusen värms upp med olja
Voutilainen on huolissaan Suomen kilpailukyvystä, kun ulkomaalaisilta täytyy periä lähdeveroa 35 prosenttia siitä palkan osasta, joka ylittää 17 euroa oleskelupäivältä. Aikaisempi työnantajan vireillepano-oikeus on kumottu vuoden 2012 alusta. EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleva työntekijä tarvitsee oleskeluluvan voidakseen oleskella Suomessa yli kolme kuukautta. Vaimokin puhuu venäjää, mistä on suuri apu.
verkkokauppa
Torjuntaeliöt mansikkamaalle
Ota yhteyttä!
Tyrnimarjaa & tyrnintaimia
Marjat pakasteena n. Työntekijöitä vaaditaan täyttämään oleskelulupahakemus, mutta eiväthän he osaa suomea. Oleskelulupaan sisältyy työ- ja elinkeinotoimiston osaratkaisu ja Maahanmuuttoviraston tai kihlakunnan poliisilaitoksen oleskelulupapäätös. [PUUTARHA-SANOMAT]
P
uutarhataloudessa työskentelee noin 15 000 ulkomaista työntekijää. Työntekijöiltä perittävä lähdevero ja sivukulut syövät Suomen kilpailukykyä. Paperiasiat ovat hoituneet, kun meillä on siellä agentti, joka huolehtii asioista. Myös kreikkalaisia ja italialaisia
poimijoita on tarjolla, toteaa Voutilainen. 050-5570 084. Yksi työntekijä saapui istutushommiin kolme viikkoa myöhässä. Yli kolme kuukautta työskenteleviltä vaadittavan "läpyskän" eli biometriset tunnisteet sisältävän oleskelukortin valmistus on viivästynyt, kun päätöstä tehdään monessa virastossa. Ensimmäistä oleskelulupaa tulee työntekijän hakea henkilökohtaisesti Suomen lähetystöstä. Olen lähetellyt heille puoliksi täytettyjä papereita avuksi. Lisäksi palkan sivukuluina on 23,3 %:n työeläkemaksu, 1,4 prosentin suuruinen työttömyysvakuutusmaksu ja yli 4 kuukauden työsuhteissa 2,12 % suuruinen sosiaaliturvamaksu, luettelee Ilkka Voutilainen. Poimijat eivät ole työsuhteessa Hankosen Marja-Matti Oy:hyn, mutta Hankonen lupaa poimijoille ostaa markkinahintaan kaikki metsämarjat.
Poimijat tulevat heinäkuun puolivälissä, ja jos marjavuosi on huono, tulevat he poimimaan myös sieniä.
Palkan sivukulut syövät kilpailukykyä Toiminnanjohtaja Ilkka Voutilainen Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksestä kertoo paikkakunnalle tulevan noin 2000 ulkomaalaista poimijaa. Veikko Raivio Suonenjoelta sanoo, ettei viranomaisia voi moittia, mutta ei kehuakaan. Hannu Salo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta kertoo, että alle kolmen kuukauden viisumien saannissa ei ole ollut suurempia ongelmia muulta kuin kaukomailta Thaimaasta ja Vietnamista saapuvilta.
Kai pelätään luvatonta muuttoa Schengen-alueelle. Lähtömaissa on myös ongelmia korruption kanssa monia rahastajia on matkalla, toteaa Salo. Hanna Holma Paimiosta pahoittelee, että tiukentuneista säännöksistä ei ole kerrottu riittävästi. Aiemmin poimijat ovat tienestiensä varmistamiseksi voineet poimia puutarhamarjojakin, mutta nyt suurlähetystöstä ilmoittivat, että se ei käy enää päinsä. Myönteisen oleskelulupapäätöksen saaneille on valmistettu biotunnisteilla varustettu henkilökortti.
kaan saisi kiirehtiä. Tänä vuonna poimijoita on ollut paljon tarjolla ja sähköpostia on tullut ympäri maailman. Työnantajan velvollisuutena on varmistua siitä, että palvelukseen tulevalla ja palveluksessa olevalla ulkomaalaisella on vaadittava työntekijän oleskelulupa tai että hän ei tarvitse oleskelulupaa. Jos päätös on myönteinen, hakijalta otetaan sormenjäljet ja hän saa biometriset tunnisteet sisältävän oleskelulupakortin, kun aiemmin oleskelupa oli passissa. Kankeutta työntekijöiden oleskelulupien saannissa on ollut, mutta ei suuria vaikeuksia. Aikaisempi työnantajan vireillepano-oikeus kumottiin vuoden 2012 alusta. 1
5/2012 |
| www.puutarha-sanomat.net
Oleskelulupien haku kiristyi
EU- ja ETA-alueen ulkopuolista maista tulevat työntekijät tarvitsevat oleskeluluvan, jonka hakeminen siirtyi työntekijälle itselleen. Mansikkatilalle tulevat poimijat voivat kyllä poimia myös metsämarjoja, mutta enää metsämarjojen poimintaan tulevia ei voi lainata mansikkatiloille. 20kg säkeissä Taimet 60 × 60 mm kennossa, lajikkeet isomarjaisia Pietilän jalosteita
Kuusiston tyrnitila
Puh. Matti Hankonen Jyväskylästä kertoo, että hän on saanut järjestettyä luonnonmarjojen ja sienien poimijoita Thaimaasta aikaisempaa vähemmän, vain sata. Poimijoita on myös Baltian maista, mutta thaimaalaisia on vain muutamia. Poimijoista venäläisiä on eniten ja seuraavaksi tulevat ukrainalaiset. Meille on varattuna 110 työntekijää Ukrainasta. Aika rupeaa loppumaan.
Työnantajien apua paperien täyttämiseen Salon mukaan ne työnantajat, jotka aloittivat työvoiman hankinnan aikaisemman aikataulun mukaan, voivat joutua soveltamaan alle kolmen kuukauden työsuhteita ja hankkimaan uutta lyhytaikaista työvoimaa porrastetusti. Kukaan ei kerro, kuinka kauan hakemuksen käsittely kestää eikä sitä viranomaisten ohjeiden mu-
EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tulevien ja yli 3 kuukautta oleskelevien työntekijöiden on tullut itse hakea oleskelulupaa Suomen edustustosta
Kun palkka-arvio on 15 000 euroa, selviää työntekijä 8 prosentin ennakonpidätyksellä. www.puutarha-sanomat.net |
Pitkiin työsuhteisiin suomalainen verokortti
Veikko Raiviolla on joitakin työntekijöitä yli puolen vuoden työsuhteessa, jolloin työntekijä saa suomalaisen verokortin. Kazakstanilaiset eivät saaneet viisumia. Se on työntekijän kannalta paljon parempi kuin lähdeveron mukainen pidätys. Aiemmin riitti passiin tarra, mutta nyt oleskeluluvasta tehdään ajokortin tapainen henkilökortti. Sen myötä työehtosopimuksen taulukkopalkkoihin tuli korotuksia. Maaseutuelinkeinojen uusi työehtosopimus (2012 2014) tuli voimaan maaliskuun alussa. Tämän ja ensi vuoden aikana työsuojelutarkastajat suuntaavat tarkastuksia maatiloille, jotka käyttävät palkkatyövoimaa ja siinä yhteydessä työaikakirjanpito on yksi tarkastettava asia. Tehdystä työajasta myös urakkatyössä tulee työnantajalla olla dokumentti, joka voi perustua siihen, että jokainen työntekijä on velvoitettu merkitsemään muistiin päivittäinen työaikansa, sanoo Rekola. Yli kolmen kuukauden oleskeluluvan käsittely kestää nyt kauan. 7,91 /h ja palkkaryhmä 2. Takuupalkka ei kuitenkaan koske tapauksia, joissa työansio jää hyvin alhaiseksi johtuen ainoastaan työntekijän omasta työvauhdista, tähdentää Veli-Matti Rekola Maaseudun Työnantajaliitosta.
Veli-Matti Rekola muistuttaa, että työnantajan tulee pystyä esittämään dokumentti tehdystä työajasta.
Vanhat lehdet hukassa. Se käy Schengenmaissa viisumina.
1
Ilkka Voutilainen kertoo tänä keväänä tulleen maailmalta aiempaa enemmän kyselyitä työmahdollisuuksista marjanpoiminnassa.
Laajatehoinen valmiste mansikan tautien torjuntaan
Erinomainen teho harmaahomeeseen Parantaa poiminta-, kuljetus -ja varastointikestävyyttä Perusaine torjuntaohjelmiin Lyhyt varoaika, 3 vrk Myös hedelmäpuille ja vihanneksille
Työajasta tulee olla kirjanpito
Veli-Matti Rekola Maaseudun Työantajaliitosta muistuttaa, että työnantajien täytyy pitää työaikakirjanpitoa. Meillä ei ole ollut ongelmia työvoiman saannissa. Äläpä hätäile.
Digitaaliset näköispainokset vuodesta 2004 alkaen löytyvät osoitteessa: www.puutarha-sanomat.net -- arkisto (5 euroa/lehti) >
Taimet ja tarvikkeet marja- ja puutarhatiloille
Mansikantaimia vielä saatavana
marvipak@marvipak.fi · www.marvipak.fi 040 9306 230 · 050 5903 802
www.agro.basf.fi
Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. 8,31 /h. Marjanpoiminnassa ja kasvien hoitotöissä sovellettavissa palkkaryhmissä palkat ovat nyt seuraavat: palkkaryhmä 1. Työnantaja ei saa kuitenkaan ottaa haltuunsa ja säilyttää esimerkiksi työntekijöiden passeja. Urakkatyön osalta työehtosopimukseen tuli myös takuupalkka siten, että urakkatyötä tehtäessä on tuntipalkka taattu. Pääosa työntekijöistä tulee Ukrainasta
| 5/2012
ja osa Venäjältä, Virosta ja Bulgariasta. Ingrida Alijosiute hoitaa Järvenkylän tilan poimijoiden hankinnan, joita tarvitaan 130 150 henkilöä. Ulkomaisten työntekijöiden oleskeluvasta tai muusta työntekoon oikeuttavasta asiakirjasta työnantajan kannattaa ottaa itselleen kopiot ja säilyttää ne mahdollisia tarkastuksia varten
Transportavgifterna kan man inte ha kunderna att betala heller så man hamnar i en svår situation.
Traditionella blommor intresserar även yngre Kulmala tycker det är synd att den inhemska produktionen
måste tävla med de utländska. Av pelargonen har hon närmare 60 olika sorter. Marita Kulmala räknar att alla kostnader stigit under åren hon haft blommor men inte själva blompriserna har höjts på flera år. Pelargonen ses inte längre som en "mormors" blomma. Pelargonen är en blomma som hela tiden blir populärare bland kunderna, gamla som unga.
och genom at sortimentet blivit bredare. Även alla kryddväxter säljer bra och blir allt mer populära bland kunderna. Kulmala har t.ex salvia, basilika, citronmelissa, gräslök och även olika te-örter.
Million Bells är den mest populära bland ampelblommorna och finns i flera olika färger och kombinationer.
Frida-Maria Engelholm trivs bra som sommararbetare i blomhuset.. Även intresset för andra traditionella krukväxter har ökat på sistone. Flera av dem har hon haft redan i tiotals år medan det även kommit till nya under årens lopp
Marita Kulmala har odlat blommor i 30 år. Kvaliteten är jätteviktig för Kulmala eftersom detta gör att kunderna vill komma på nytt och handla av henne. Rådgivning ges åt kunderna, detta är även viktigt för att kunderna ska kunna hitta de lämpligaste växterna till just sina planteringsställen. Eftersom Kulmala säljer direkt till kunderna måste hon ha ett brett sortiment. Jag brukar inte marknadsföra så mycket utan nya kunder hittar alltid hit via de gamla. Blommorna har alltid intresserat Kulmala och kommer alltid att göra det. Fuxian är en annan ampelblomma som aldrig går ur mode. På detta vis upptäcks problem snabbt och man kan åtgärda dem så fort som möjligt. På grund av att vi har tre olika växthus kan vi odla i olika temperaturer fortsätter hon.
Kunder ända från Esbo Plantorna flyttas flera gånger under våren på grund av detta. En del av småplantorna sås från frön. Alla krukväxterna kommer som sticklingar från finländska leverantörer, samlingspelargoniorna från Sverige. Kulmala berättar att allt arbete i blomhusen görs som handarbete, från krukning till bevattning. 20
5/2012 |
| www.puutarha-sanomat.net
Blomsäsongen i full gång
Marita Kulmala i Pjelax,Närpes, har odlat blommor i hela 30 år i år. Bland krukväxterna växer pelargonens popularitet hela tiden. Marita Kulmala berättar att hon haft bra åtgång i år av hortensian. Intresset för att börja på med egen blomodling vaknade direkt hon blev tillfrågad. [TRÄDGÅRDSBLADET: NÄRPES]
Text och bilder Camilla Heikkilä
T
ill en början hade hon en odlingsareal på 900 kvadratmeter. I en stor ampel som hon
säljer finns det mellan 5070 blommor. Under åren har utbudet växt så pass mycket att hon varit tvungen att hyra extra växthus till och har idag en total odlingsareal på 2000 kvadratmeter med blommor. Kulmalas kundkrets består till största delen utav kunder från Närpes och närkommunerna men Marita har även kunder som varje år kommer längre ifrån för att handla av henne, till och med så långt ifrån som Kemi och Esbo. Även bevattningen blir jämnare när den görs för hand, menar Kulmala. Detta gör att det inte lämnar lika mycket som förut åt odlaren. Kulmala säljer även en del av sina blommor till partikunder. Planteringen har många olika skeden berättar Kulmala. Den mest populära ampelblomman enligt Kulmala är dock Million Bellsen, som både är lättskött och jättesöt i utseendet och som finns i många olika läckra färger. Hon tog över efter sin svärfar Ingmar Sigg, som även han hade hållit på med blommor i tiotals år innan. På detta sätt blir blommorna större och starkare och de ges även ex-
tra ljus i februari månad under lampor. Hon tror ändå att inhemskt odlat är bättre både till utseende och kvalitet. Efter skolning planteras alla sticklingar i 8 cm:s krukor varifrån de senare planteras i större krukor