8 Leena Saarinen uskoo lähikauppaan
s. 4 / 2009
s. 12. 28 Riisinviljelijät mansikanpoimijoiksi
Patioruusujen merkitys kasvaa
s. 18 Robbes erikoistuu versoihin
s
Se osuu jokaisen kohdalle, raekuuro vain harvojen. 044 355 4304 Ilmoitusmateriaali aineisto@puutarha-sanomat.net Painopaikka Printall Ilmestyminen Painettu lehti ilmestyy 10 kertaa vuodessa. Huomautukset on tehtävä kirjallisesti 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisuajankohdasta. Koettelee, vaan ei hylkää Herra. Pane leipään puolet petäjäistä, kaksin verroin minä ojaa kaivan, mutta Jumalalta kasvun toivon. Eilen aamullakin oli pari miinusastetta, mutta ei se orvokkia haittaa, totesi Jouko Frosterus huhtikuun 17. ISSN 1459-9791, 7. - Tavoitteemme on houkutella suomalaisia ottamaan viinitilat matkakohteikseen. Hankintaohjeistus on julkaistu osoitteessa www.hankintaohjeistus.fi/. Sen tavoitteena on tehokkaampi hankintaprosessi kaikille osapuolille. TILAUKSET JA ASIAKASPALVELU PUUTARHA-Sanomat Vanha Talvitie 10 C, 00580 Helsinki Sähköpostilla asiakaspalvelu@puutarha-sanomat.net Puhelimitse 010 387 0880 Internetistä www.puutarha-sanomat.net TOIMITUS Päätoimittaja Jouko Tikkanen jouko.tikkanen@puutarha-sanomat.net 0400 462 443 Toimittajat Juhani Piirainen, Camilla Heikkilä, Saila Routio Taitto Taija-Tuulia Tammelin KÄYNTIOSOITE Vanha Talvitie 10 C 00580 Helsinki (Tukkutori). >>LUE LISÄÄ www.puutarha-sanomat.net
17.4.2009 Viinitiloilla on viinimatka-kampanja
Kotimaanmatkailun ennakoidaan nousevan taloudellisen taantuman aikana kukoistukseen. - Kauppaa on tehty joka päivä, eikä tyhjää päivää ole ollut. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. 3 HELSINKI Suomen Lähikaupan Leena Saarisen haastattelu s. 6 www.puutarha-sanomat.net VIHTI Pellolle lähteminen polttaa s. 8
PUUTARHA-Sanomat on puutarha-alan tuorein media. Toisaalta markkinoille pitää olla koko ajan tarjota tuotteita, jotta ostajilla ei olisi tarvetta tuontiin. vuosikerta Kustantaja Tietoverkosto Eksakti Vanha Talvitie 10 C, 00580 Helsinki
PUUTARHA-Sanomat nro 4/2009 SISÄLLYS
KOKO SUOMI S-ryhmä jyrää markkinaosuuksissa s. Tervetuloa kehitykseen. Kun julkisuudessa taivastellaan maanviljelijöille maksettavista tuista, on syytä palauttaa mieliin tukien tausta. Lehti ja sen nettilehti ovat puolueettomia ja ilman sidoksia olevia julkaisuja. Hän viljelee kesäkukkia 4000 neliömetrin pinta-alalla. toukokuuta. Paavolla oli vastoinkäymisiä, kun keväällä tulva vei puolet oraista, kesällä raekuuro kaatoi toisen puolen maahan, ja syksyllä halla vei lopunkin sadon, mutta Paavo jaksoi lohduttaa vaimoaan. Maamiehillä on polte päästä pelloille. 22 IISALMI Jauhiaisen Mikko kasvatti ison kukkatarhan s. Vinterns marknader har varit i balans och odlarna har fått sina kostnader täckta. Sähköinen lehti ilmestyy Internetissä joka päivä 24 h vuorokaudessa osoitteessa www.puutarha-sanomat.net Copyright Aineiston lainaamisen yhteydessä on lähde mainittava. Aurinko paistaa, linnut sirkuttavat pesäpuuhissaan ja koivut alkavat vihoittaa. päivän aamuna. Valtakunnallinen keskiarvo vuosina 1997 - 2008 on ollut 22,5 kiloa hehtaarilla. Kun tulos painuu miinukselle, täytyy bisnekseen panna "puolet petäjäistä" jotta voi seuraavana vuonna yrittää vielä kovemmin , "kaksin verroin ojaa kaivaa" . Toki samaa , luottamusta kasvun ihmeeseen tarvitaan tänäänkin, mutta viljelyn kannattavuudessa suurin tekijä on markkinat. Toinen kimalaispönttö sijaitsi männyssä 50 metrin etäisyydellä koealueen keskustasta. Ensimmäiset varhaisperunat ja vihannekset nostetaan maasta jo touko-kesäkuun vaihteessa, kun Saarijärven Paavon aikaan silloin vasta uskaltauduttiin kylvöille. 29 TAMPERE Ruotsista pientä varhaisperunaa Suomeen s. >>LUE LISÄÄ www.puutarha-sanomat.net
www.puutarha-sanomat.net
17.4.2009 Kimalaispölytys lisää metsämarjasatoa
Kontukimalaisten pölyttämiltä koeruuduilta saatiin kaksitoista kertaa enemmän mustikkaa kuin valtakunnalliseen marjasatotutkimukseen kuuluneilta koeruuduilta, hämmästelee vanhempi tutkija Kauko Salo Metsäntutkimuslaitos Metlasta vertaillessaan vuoden 2008 tilastoja. Lehti vastaa vain tilaamastaan aineistosta. Savonlinnan Rönkönvaarassa sijaitsevien koeruutujen mustikkasaalis oli huikeat 174 kiloa hehtaarilla, kun valtakunnallinen mustikkasato jäi keskimäärin 14 kiloon. Vastuu virheistä ja reklamaatiot Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Onneksi yhteistoiminta on lisääntynyt.
16.4.2009 Elintarvikkeiden hankinnoista uusi ohjejulkaisu
Vuoden 2008 aikana valmisteltu Elintarvikkeiden hankintaohjeistus julkiselle on sektorille julkaistu. Tämän päivän Paavot laittavat varhaisviljelyksille harsoja ja suojaavat hallaöinä kasvustoja sadetuksella. Sitten alkaakin äitienpäiväruusun sesonki. Kun viljelijät onnistuvat tuotannossaan, on markkinoilla liikaa tarjontaa, ja hinnat tippuvat. Tasapaino on löydettävissä vain viljelijöiden yhteistyöllä tuotannon suunnittelussa ja markkinoinnissa. J.L.Runebergin runo Saarijärven Paavosta 1830-luvulta kuvaa viljelijän toiveikkuutta ja peräänantamattomuutta. Vaikka säät eivät paljoakaan ole muuttuneet sitten Runebergin päivien, on viljely kehittynyt. De som odlar utan belysning börjar få mogna tomater redan. lakko) voida julkaista, lehti ei vastaa mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. 16 KOSKI TL Huonemansikka varmisti elinkelpoisuuden s. 28 SULKAVA Varhaiskaalia istutettiin Savossa s.4 HATTULA Lepaan kasvihuone osoitti toimivuutensa s. Både i Österbotten och på Åland har odlarna förstått meningen med samarbete inom produktionsplanerandet och inom marknadsföringen. Niitä maksetaan tuotantoketjuun, jotta kuluttajat saavat halpaa ruokaa. Tähän luottavat myös Suomen viiniyrittäjät, jotka uusivat tänä vuonna seitsemän vuoden takaisen Suomalainen viinimatka -kampanjansa, jossa kerätään leimoja 18 kampanjaan osallistuvalta viinitilalta. Landsmännen börjar bli ivriga att få slippa ut på åkrarna för att så frön och plantera. On kylvöjen aika. 12 JYVÄSKYLÄ Riisinviljelijät mansikanpoimijoiksi s. 14 NOUSIAINEN Ketolan puutarha jatkaa kotimaisen energian voimin s. 28 Menekinedistämisrahat jakoon s. 4 NÄRPIÖ Kulmalan kukkasesonki alkaa s. 10 Poimijapula on helpottunut s. - Ensi viikolla tuodaan myyntiin surfiniat ja miljoonakellot. Kimalaisia houkuteltiin töihin koealueelle asentamalla alueen keskellä sijaitsevaan isoon kuuseen suomalaisyrityksen kehittämä "pörrin pönttö" jota kimalaiset , pitivät tukikohtanaan. Tarjoamme puutarha-alasta ja puutarhatuotteiden markkinoinnista uuden, innovatiivisen ja raikkaan näkökulman. EU-papereita täytettäessä ja kylvöille lähdettäessä on syytä miettiä, lisääkö tämä viimeinen kylvettävä hehtaari toimeentuloa vai onko se markkinoille liikaa. Det finns ännu mycket kvar att göra så att överproduction inte förstör lönsamheten.
MEDIATIEDOT www.puutarha-sanomat.net Ilmoitusmyynti Hannele Iskala Puh. Jouko Frosterus sanoo, että viljelijä suhtautuu aina optimistisesti tulevaisuuteen. Tänä päivänä Paavon painajaisena on maatalousbyrokratia. "Mutta Jumalalta kasvun toivon" luotti Saarijärven Paavo. Moni käy vuoden mittaan parilla kolmella tilalla, mutta annamme porkkanan käydä neljännellä ja viidennelläkin tilalla, kertoo Suomen Viiniyrittäjät ry:n tiedottaja Maria Tigerstedt. Pitempiin lainauksiin täytyy olla lehden kirjallinen lupa. 18 LAPINJÄRVI Robbes erikoistuu versoihin s. 31 KRUUNUPYY Monipuolinen puutarha Teerijärvellä s. 26 TURKU K-supermarket Runosmäen hyvä joukkue s. Hankintaohjeistuksessa käsitellään hankintaprosessiin liittyviä ongelmakohtia ja toimenpiteitä, joilla voidaan parantaa hankintojen tehokkuutta ja ratkaista epäselviä käytännön hankintatilanteita.
Orvokit ovat tulleet Helsingin Tukkutorille.
Våren är den bästa tiden
Våren är den bästa tiden på året. 2
PÄÄKIRJOITUS Jouko Tikkanen
4/2009
Uutisia netistä
17.4.2009 Orvokkiamppelit ilmestyivät Tukkutorille
Jouko Frosterus on tuonut jo viikon päivät orvokkeja Tukkutorille Karkkilalainen Jouko Frosterus toi ensimmäiset orvokkiamppelit ja orvokit myyntiin huhtikuun toisella viikolla. 20 KAJAANI Ojavuon taimisto on hovihankkija s. >>LUE LISÄÄ www.puutarha-sanomat.net
Kylvöille
On vuoden hienoin aika. Seuraava lehti ilmestyy 22. Växthusodlarna har påbörjat sina odlingssäsonger för länge sedan. Nykyaikana Paavon suurin huolenaihe on hintahalla. Solen skiner, fåglarna kvittrar och björkarna börjar blomma. - Kun nyt myynti on lähtenyt liikkeelle, toivoisi, että takatalvea ei nyt tulisi
Pidämme harsoja 34 hehtaarin alalla. Ehdimme pakkaamaan varastokaalin kahdestaan, kun toimituksia tukkuun on 23 kertaa viikossa. Kaksi viikkoa sitten vielä hiihdeltiin pelloilla, totesi Pirkko. Kyllä minä tästä työstä tykkään, kun saa nähdä kasvun ihmeen. Meillä oli viime kesänä venäläinen työntekijä, mutta hän pakkasi yhtäkkiä tavaransa, kun totesi kaalipellolla olemisen liian raskaaksi. [PUUTARHA-SANOMAT: VIHTI]
V
ihtiläiset Pirkko ja Seppo Vaihia kylvivät ensimmäiset varhaiskaalin siemenerät maaliskuun alussa. Meillä oli viiden vuoden ajan tarttolainen tyttö. Vaihioilta loppui varastokaali tänä vuonna jo maaliskuun alussa, kun sitä normaalisti on riittänyt istutuksiin saakka. Viimeistään vappuviikolla traktorit pärähtävät yleisesti käyntiin. Se antaa voimia. Aikainen hiekkamaa upotti vielä eilen. Kauempaa kuten Romaniasta ja Thaimaasta saisi työvoimaa, mutta silloin tulee kieliongelmia.
Pirkko kertoi, että he ovat haaveilleet jatkavansa vielä kaksi vuotta viljelyä. Heidän oma 18vuotias poikansa ei jatka kaalinviljelyä, vaan hän aikoo tehdä muita töitä ja pitää peltoja viljalla.
Uutta satoa kesäkuun puolivälissä Pirkko Vaihia odottaa, että he pääsevät korjaamaan uutta satoa kesäkuun puolivälissä. Joskus on juhannukseen mennessä kaikki varhaiskaalit myyty. Savossa on ensimmäiset istutukset jo tehty. Ollaan kuitenkin säiden armoilla, ja siinä onkin jännitys. valmiina... Käytämme harsoja
myös alavilla mailla talvikaalilla yöpakkasten vuoksi. Päästiin Sepon kanssa hiihtämään yhdessä jopa päivällä, kun normaalisti ei päästä yhdessä lomia pitämään, iloitsi Pirkko ylimääräisestä vapaasta ja kertoi Sepon tehneen nautinnolla myös raivaustöitä metsässä.
Työvoiman saanti on epävarmaa Vaihiat viljelevät kaalia 11 hehtaarin alalla. Tänä vuonna aloitus siirtyy. 4/2009
3
"Paikoillanne... Se oli ihanaa, kun sai pitää vakituisen työntekijän, joka tiesi mitä tehdään, totesi Pirkko. Kesäaikaan tila tarvitsee kuitenkin vierasta työvoimaa, sillä kaalinviljely on käsityövaltaista, kun jokainen kaalinpää pitää kumartua leikkaamaan. Tämä on sopiva ala meille. Taimet olivat huhtikuun puolivälissä hyvinkin istutuskuntoiset, mutta maat olivat vielä märkiä eikä pellolle ollut menemistä. 017 462 1468
www.puutarha-sanomat.net. nyt!"
Pirkko Vaihia toteaa kaalikoira Tonyn kanssa varhaiskaalin taimien olevan istutusvalmiita.
Etelä-Suomen viljelmillä varhaiskaalien taimet olivat jo huhtikuun puolivälistä alkaen istutuskuntoisia, mutta hiekkaisetkaan pellot eivät olleet vielä kuivuneet. Vaihiat ovat monena vuonna päässeet kaalin istutukseen heti
huhtikuun puolivälin jälkeen. Siitä kukkakaalia on nelisen hehtaaria. Tarvitaan muutama lämmin päivä, mutta ensi viikollekin on luvattu kylmää, kertasi Pirkko Vaihia sääennustetta. Kun tulee huono vuosi, odottaa, että seuraava on parempi. Kunnioitan itse sitä, että saan olla ruoan tuottaja, kiittelee Pirkko Vaihia ammattiaan.
Kokonaiset · kuoritut pilkotut · siivutetut tuorejalosteet · pakasteet keltaiset · punaiset · luomut
www.pekkavehvilainen.fi pekka@pekkavehvilainen.fi puh
Kyllä roudan päälle on istutettu perunaa, arvioi Lehmuskoski. Kampanjaa hallinnoin LRF ja sen toteuttaa Svensk Potatis toimialajärjestö. nu. Ensimmäisistä avomaan istutuksista saadaan perunaa ylioppilasjuhliin. 4/2009
5
ta Suomeen
LRF:n perunaasiantuntija Pirjo Gustafsson selvitti karttapiirroksen avulla perunakaupan rakennetta Ruotsissa.
varhaisperuna
PerunaSuomi ry:n sihteeri Antti Lavonen MTK:sta arvioi, että Ruotsista tuleva varhaisperunan määrä on 0,60,7 miljoonaa kiloa, kun Suomen oma varhaisperunatuotanto on n. Jaakko Lehmuskoski laskee, että aikaa istutuksesta sadonkorjuuseen menee seitsemän viikkoa. 50 tonnin hehtaarisadolla kustannukset ovat 7140 euroa hehtaarilta, mikä merkitsee 4060
millimetrin mukulakokoa oleville perunoille 0,19 euron kustannusta kiloa kohden. Kampanjan budjetti on 10 miljoonaa kruunua (n. 014-465 131, fax 465 125 www.ahosentaimisto.fi ahosen.taimisto@sci.fi
Katso uudistuneet www-sivumme
www.puutarha-sanomat.net. Gustafssonin mukaan projektin tuen hakuvaiheessa tuli selvittää, mitä hyötyä kampanjasta on muille maille. - "Svensk" sanaa ei kampanjassa saa käyttää. Jaakko Lehmuskoski kertoo, että tänä keväänä ei päästy niin aikaisin pelloille kuin kahtena edellisenä vuonna, mutta varhaisperunan istutukset ovat edenneet ilman takapakkia. Ruotsista viedään
Suomeen halpaa perunaa hiutaleiden raaka-aineeksi sekä varhaisperunaa. Jokainen toimenpide lähetetään kuukautta ennen ministeriöön tarkastettavaksi, kertoi Pirjo Gustafsson byrokratiasta, joka on tuttua Suomessakin. Joka päivä ilmaantuu uusia muoveilla ja harsoilla peitettyjä peltolohkoja. Se on 49 vuorokautta. Lumet ja routa lähtivät äkkiä. Vappuun mennessä kaikki Rymättylän varhaisperunat on istutettu. Huhtikuun puolivälissä oli istutettu jo 10 prosenttia alasta, mikä on enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Tanskasta tulee vuosittain Ruotsiin noin 50 miljoonaa kiloa perunaa. Suomesta taasen viedään ruokaperunaa Tukholman seudulle, selvitti Gustafsson perunavirtoja.
Kotimaista varhaisperunaa valmistuu avomaalta kesäkuun alkupuolella.
EU-projektista rahaa perunan markkinointiin
Ruotsissa on käynnistetty kolmevuotinen "Merpotatis.nu" kampanja, jonka kotisivut ovat osoitteessa www.merpotis. - Selvitimme, että perunaan tuodaan Ruotsiin Tanskasta ja Hollannista ja viedään Suomeen, joten kampanjasta on hyötyä muuallakin kuin Ruotsissa, naurahtaa Pirjo.
Jalostetut PERUNATUOTTEET JA VIHANNEKSET
LAAJA VALIKOIMA KESTÄVIÄ TAIMIA
PERUNAPISTE Oy Ab
Lapväärtti 040 5688567 www.perunapiste.com Puh. - Kampanjan avulla pyritään modernisoimaan kauppojen harmaa perunanurkka. miljoona euroa) ja rahoituksesta on 50 % EU:lta, 30 % Ruotsin valtiolta ja omarahoituksen osuus on 20 %. Toki routaa on vielä märissä kohdin. Jos takapakkia säiden puolesta tulee, vie kehitys 55 vuorokautta. Kaksi viikkoa ennen juhannusta tulee kauppaan jo suuria määriä, lupaa Lehmuskoski.
Viljelykustannusten seuranta osoittaa niiden nousseen vuodesta 2005 45 prosenttia. Perunan puolesta kampanjoidaan messuilla ja perunatiloilla järjestetään avoimia päiviä, kertoi Pirjo Gustafsson. 10 miljoonaa kiloa.
Kotimainen varhaisperuna on ajoissa
Rymättylässä istutettiin ensimmäiset varhaisperunat maalishuhtikuun taitteessa
Mikko Huhtanen on sisäistänyt tämän ja huolehtii Anna-Liisan kanssa siitä, että jokaisella osaston vastuuhenkilöllä on hyvät toimintaedellytykset. Nelisen vuotta sitten Kesko rakensi supermarketkiinteistön Runosmäkeen, mihin yrittäjäpari muutti työpaikkansa.
Runosmarket oli siinä vaiheessa tullut käännekohtaansa eli se oli liian suuri lähiöön ja siksi pienennettiin lähikaupaksi ja lähistölle tehtiin laajemmalta alueelta asiakkaita vetävä supermarket, kertaa Mikko Huhtanen kauppiasuransa viimeisintä vaihetta ja entisen ja nykyisen kauppansa rooleja.
Kauppiaspersoonaksi joukkueen voimin Mikko Huhtanen menestyi uudessa K-supermarketissa niin
Joni Alhosella on aamuisin muiden hevissä työskentelevien tavoin kiirettä täyttää tiskit houkuttelevan kukkuraisiksi
Kauppias Mikko Huhtanen esittelee ylpeydellä Vuoden K-kauppiaspersoonan palkintona saatua taiteellista kauppiasta ripeästi kasvava hevi taustanaan
hyvin, että hänet valittiin syksyllä 2008 vuoden K-kauppiaspersoonaksi. Erityisen suotuisaa kehitys on ollut kaupan hevi-osastolla. Videossa tuli hyvin esille joukkueen voima, kun Mikko oli koonnut kauppaansa vastuullisille paikoille hänen kanssaan taekwondoa harjoittavia henkilöitä. Finaalissa kukin loppukilpailuun valittu kauppias esitti oman esittelyvideon. Yksityistä kauppaa voi hyvin verrata urheilujoukkueeseen: se
voi menestyä vain jos sen jäsenillä on oikea joukkuehenki. Esittelin muutenkin videossa joukkueeni toimintaa sen jäsenten kautta. Lyhyen historiansa aikana K-Supermar-
ket Runosmäki on osoittanut kasvukykynsä. [PUUTARHA-SANOMAT: TURKU]
M
ikko Huhtanen aloitti uransa kaupan parissa parikymmentä vuotta sitten sen ajan eräässä edistyksellisimmässä kaupassa eli Kupittaan Citymarketissa. Sen jälkeen toimittiin kauppiasparina pohjanmaalaisessa lähikaupassa ja Turussa Runosmarketissa. terveisin tuoreverkon väki. Kunkin osaston päällikkö saa melko vapaat kädet koostaa tuotepalettinsa ja valita ostopaikkansa, kertoo Mikko Huhtanen. Eräs hyvä päätös oli palkata pari vuotta sitten Joni Alhonen vetämään heviosastoa. Joni oli ollut aiemmin 17 vuotta töissä läheisessä K-citymarket Länsikeskuksessa edeten urallaan siellä heviosaston kakkoseksi. Paras osoitus tästä on kaupan heviosasto. Heviosaston hoitajana Joni on rohkea uusien tuulien haastaja, jolla kuitenkin on sen verran
SATOENNUSTE 2009
Jäävuorisalaatti Kiinankaali Erikoissalaatit Keräkaali Punakaali Kukkakaali Parsakaali
21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52
KESÄ HEINÄ ELO SYYS LOKA MARRAS JOULU
j a p a lj o n m u u t a h y v ä ä k e s ä än 2009 .....
www.tuoreverkko.fi
www.puutarha-sanomat.net
ota yhteyttä..... Neljä vuotta toiminut K-supermarket Runosmäki Turussa on päässyt hyvään vauhtiin joukkueen voimin ja tuonut tunnustusta myös muiden silmissä. 6
4/2009
Teksti ja kuvat Juhani Piirainen
Hyvä joukkue palkitsee
Vuoden 2008 K-kauppiaspersoona Mikko Huhtanen tietää joukkueen merkityksen yrityksen tuloksen kulmakivenä. Hän on tittelin ensimmäinen saaja ja sen valintaan ovat osallistuneet kaikki maamme K-kauppiaat. Meidän hevi on kasvanut kolme viimeistä vuotta yli 10 % vauhdilla, kehaisee Mikko.
Hevin vetäjällä tarkka vainu Hyvän kauppiaan on osattava tehdä hyviä päätöksiä. Sieltä tarttui mukaan paitsi oivaltavaa kauppiastaitoa myös elämänkumppani Anna-Liisa Gynther. Toki suuret linjat päätetään yhdessä ja sopimukset minä allekirjoitan. He ovatkin ihailtavan yrittäjähenkisiä. Pelkästään hyvän esittelyvideon työstäminen ei riitä vuoden kauppiaspersoonaksi valintaan, sillä sen tekemiseen pääsevät vain hyviä tuloksia tehneet. Rinnastimme videossa työpaikkaneuvottelut taekwondoturnaukseen, hekottelee Mikko oivaltavaa esittelytapaa
Haastattelijalla oli hyvä tuuri, kun sattui paikalle silloin, kun Tuorekartanon palkkaama konsulentti esitteli uusia perunatuotteita. Uutta on kuitenkin aina kokeiltava niin kuin nyt esittelyssä olevaa 800 gramman ikkunapussiin ja alle 5 mm kokoerolle lajiteltua vaivatonta perunaa. Muiden kasvisten osalta meillä on kakkostoimittajana paikallinen Satotukku, joka on niin lähellä, että voi vielä paikata iltapäivän toimituksilla yllättäviä puutostiloja. K-supermarket Runosmäen heviosasto onkin monipuolinen ja monia erilaisia tarpeita tyydyttävä. Sen lisäksi Joni järjestää joskus kaupan omia maistareita kasviksista, kun alalla ei ole tuottajien omia esittelijöitä viljalti tarjolla. Parhaiten Jonin kyvyt ovat tulleet esiin kukkamyynnissä, joka on kolmessa vuodessa kymmenkertaistunut. Yleisperunaa saa suursäkistä ja 5 kilon pusseissa. Perunan päätoimittaja on Tuorekartano, jonka ohella on
Erikoistuotteet haasteellisia Heviosaston hoitajan kyvyt punnitaan erityisesti erityistuotteiden kohdalla, joiden menekki voi vaihdella suhteellisen paljon ja vaarana on hävikin kasvu. Meidän asiakkaamme ovat tyypillisiä lähiön asukkaita, joiden kulutustottumukset eivät suosi monia erikoisuuksia ja siksi esimerkiksi puikulaperunaa on tarjolla harvoin, kertoo Joni. Runosmäen supermarketin heviosaston kylmätiskissä on myös hapankaalia eri muodoissaan. Meillä on tuote-esittelijöitä 12 kertaa viikossa, mutta hevissä vain noin kerran kuukaudessa, ilmoittaa Mikko Huhtanen. Luomun menekki on meillä kasvanut hitaasti ja nyt se näyttää ehkä laman vuoksi pysähtyneen, aprikoi Joni Alhonen. Kesällä paikallisuus näkyy tiskillä luonnollisesti runsaammin.
Kasvishankinnoissa tuoreus ja varmuus tärkeitä K-supermarket Runosmäki ostaa luonnollisesti valtaosan kasviksista Ruokakeskon omasta tukusta, mikä tehokkaana takaa peruskilpailukyvyn. Supermarketin heviosastolla on kohtuullisen monipuolinen luomutiski, vaikka sen menestyminen
Faktat
K-supermarket Runosmäki
LIIKEVAIHTO 6,84 milj. Pussiperunaa on sekä 2 kilon Pirkka-pakkauksissa että 1 kilon Tuorekartanon pakkauksissa. 02 - 848 2800 Kalannintie 896 23600 KALANTI
www.puutarha-sanomat.net. Joitain lähinnä kasvihuonevihanneksia ostamme myös suoraan paikallisilta viljelijöiltä, täydentää Joni toimituspalettia. HEVIN OSUUS 8 %, kasvussa HENKILÖKUNTA 21 työntekijää MYYMÄLÄALA 1234 m² ASIAKASKÄYNTEJÄ yli 500 000 vuodessa
K-supermarket Runosmäen luomuhylly ei ole kovin laaja, mutta mahdollistaa silti sitä haluaville riittävän monipuolisen valikoiman
Vihannes-Laitila Oy
Puh. 4/2009
kokemusta, että päätökset eivät ole hullun rohkeita, summaa Mikko Jonin kykyjä. Mutta asiakkaista kilpaillessa on, varsinkin lounaisessa Suomessa, ostettava myös lähempää. Hapankaalin suosio on tasaisesti kasvanut, mihin osasyynä on Turun lähiöihin muuttaneilla venäläisillä ja muilla Itä-Euroopasta muuttaneilla, arvelee Joni. Meillä kukat tulevat lähistöllä sijaitsevasta Lepolan Puutarhasta, jolla on Suomen suurimpiin kuuluvat kukkasipulien hyötöalat ja gerberaviljelmät, valistaa Joni Alhonen. tuntuu nyt polkevan paikallaan. Kauppiaallakin on asiasta oma näkemyksensä, kun hän on verrannut luomun ja reilun kaupan tuotteiden menekin kehittymistä. Vähän ennen pääsiäistä K-supermarket Runosmäessä myytiinkin kukkia kahdesta esittelypisteestä: talven tulppaanit olivat omassa esittelypaikassaan ja ruukkukasvit ja reilunkaupan ruusut toisessa kohtaa. Eräiden reilun kaupan tuotteiden menekki on kasvanut niin paljon, että hintaero tavanomaisiin tuotteisiin on saatu puristettua alle 10 prosenttiin, mikä takaa niille kasvavan kysynnän, ilmoittaa Mikko Huhtanen oman näkemyksensä.
7
myös toinen alueellinen perunapakkaaja, jolloin Keskon osalle jää lähinnä Pirkka-pussien toimitus, kertoo Joni. Esimerkiksi perunaosastolla löytyy laatikoissa sekä kiinteää että jauhoista perunaa pestynä ja multaisena
Tampereen yliopiston selvityksen mukaan lähikaupassa asiointi on kolme kertaa ympäristöystävällisempää kuin isossa kaupassa. On kuitenkin haaste lähikaupalle löytää sopivat palkitsemismenetelmät. Kilpailijat ovat investoineet satoja miljoonia. Tärkein on puolen miljoonan päivittäisen asiakkaan antama palaute. Leena Saarinen korostaa hevin merkitystä lähikaupassa. Suomen Lähikauppa Oy:n omistuksesta on ruotsalaisella IK Investment Partnersilla kaksi kolmasosaa (66 %). Omistajat ovat sitoutuneet pitkäjänteisesti luotuun strategiaan, vakuuttaa toimitusjohtaja Leena Saarinen.
Faktat
Leena Saarinen
KOULUTUS opiskellut elintarviketieteen maisteriksi pääaineena elintarviketeknologia TYÖURA pisin työura Unileverissä, Suomen toimitusjohtaja ja Pohjoismaiden toimitusjohtaja sk-tuotteissa vuosina 20052007 Altia Oyj:n pääjohtaja joulukuusta 2007 alkaen Tradeka Oy:n ja sittemmin Suomen Lähikauppa Oy:n toimitusjohtaja.. Vaikka pienten myymälöiden markkinaosuus on nykyisin vähäinen, uskalsimme valita lähikaupan strategiaksemme, koska pidimme merkittävimpänä lähtökohtana kuluttajia ja ihmisiä. Leena Saarinen pitää lähikaupan omana vikana sitä, että siitä on muodostunut täydennysostopaikka. Saamme palautetta monesta lähteestä. Kuluttajat käyvät lähikaupassa keskimäärin 3 kertaa viikossa ja isossa kaupassa 12 kertaa ostaen kerralla enemmän tavaraa, mutta iso kauppa on suuri energiasyöppö. Kantaasiakasjärjestelmät perustuvat keskittämisen volyymiin ja niiden palkitsemiskyky 12 hengen talouksille on huono. Etenkin pienet kaupat saivat helpotusta työhön. Huoli ikääntyvien ihmisten kyvystä selviytyä yksin elämässä on noussut yllättävän voimakkaasti esille. Hiilidioksidikuorma koostuu kaupan pitämisestä ja kuluttajien asioimisesta. Lisäksi toimivalla johdolla on 2,48 prosentin omistus. Sekä Osuuskunta Tradeka-yhtymän että Wihuri Oy:n omistus on 15,76 %. Pohdimme, minkälainen malli rakennetaan yhdessä henkilöstön kanssa. Se on saanut porukkaa liikkeelle ja palvelu toimii hyvänä dialogina, kertoo Leena Saarinen ja sanoo, että suora ja avoin vuoropuhelu on vahvuus. Maaliskuun lopussa yritys käynnisti yt-neuvottelut, ja arvioitu henkilöstön vähennystarve Euromarket-ketjusta on 200 työntekijää. Korttipeli on murroksessa Suomen Lähikauppa Oy:llä on YkkösBonus-kortti. Uskomme vahvasti siihen, että tulevaisuuden kauppa on yhä useammin lähikauppa, muttei välttämättä aivan samanlainen kuin tänään. Monet tutkimukset osoittavat, että ihmisten elämän laadun mittarina on palvelujen läheisyys, korostaa Leena Saarinen. Toiminnanohjausjärjestelmän muutos on jalkautettu ja siiwww.puutarha-sanomat.net
nä henkilökunta on ollut mukana. [PUUTARHA-SANOMAT: HELSINKI]
Toimitusjohtaja Leena Saarinen uskoo lähikaupan olevan tulevaisuuden kauppa.
S
uomen Lähikauppa Oy julistautui viime joulukuussa lähikaupan uudistajaksi ja lupasi olla lähellä asiakkaitaan. Henkilöstön rooli on siinä keskeinen ja onneksi myymäläpäälliköt pysyvät työssään kohtalaisen pitkäjänteisesti ja lähikaupan "kauppiaan" rooli tulee tutuksi kaupan asiakkaille. Meidän tädit, isät ja äidit vanhenevat. Lähikauppa ei voi lähteä kilpailuun nelihenkisen perheen viikkoostoksista isompien kauppojen kanssa meidän rooli on täyttää erilaisia kaupassa asioinnin tarpeita, myöntää Saarinen. Nyt ollaan jalkauttamassa sitä, millainen lähikaupan rooli on tulevaisuudessa. Toimitusjohtaja Leena Saarinen oli tullut taloon vuotta aikaisemmin. Murroksessa ollaan, toteaa Saarinen. 8
4/2009
Leena Saarinen:
Asiakkaat tarvitsevat lähikauppaa
Siwat, Valintatalot ja Euromarketit omistava Tradeka Oy muutti nimensä viime vuoden lopulla Suomen Lähikauppa Oy:ksi. Neuvonantajissa palaute on systemaattisempaa ja strukturoidumpaa. Leena Saarinen sanoo, että huoli lähikaupan palveluiden saatavuudesta koskee sekä maaseudun että kaupunkien ihmisiä.
Hiilijalanjälki kolmasosaan Saarisen mukaan lähikaupan puolesta puhuu myös ilmastonmuutos. Suomen Lähikauppa Oy kutsuu asiakkaitaan neuvonantajaksi nettiin. Nimi ja pyöräilevästä asiakkaasta kertova tunnus kuvastavat yrityksen visiota ja toimenpiteet sen saavuttamiseksi on käynnistetty. Suomen Lähikauppa Oy:n Euromarket-ketjussa on 25 suurmyymälää. Lähikauppaverkkomme on Suomen kattavin: Siwoja on 550 ja Valintataloja 184 myymälää. Saarisen mukaan kanta-asiakas-
Suomen Lähikauppa Oy:n tunnuksessa näkyy pyöräilevä asiakas.
järjestelmän lähtökohta oli sitä perustettaessa erilainen. Uusi strategia lähtee omista vahvuuksista ja tulevaisuuden mahdollisuuksista. Hevi on tärkeässä roolissa ja se on ihan keskeinen tuoteryhmä. Lähikaupasta voi noutaa jo nykyisin verkkokaupan ostokset ja Matkahuollon paketit. Tuttu ja turvallinen lähikauppa on vanhuksille elintärkeä kysymys. Kortti perustuu kokonaisasiakkuuteen ja se on edelleen vahva järjestelmä. Saarisen mukaan Euromarketin kilpailusarja on kaikkein haasteellisin. Meillä on kova pyrkimys nostaa laatua ja valikoimaa sekä saatavuutta myös Siwoissa. Lähikaupan pitää olla vastaus jokapäiväiseen asiointiin. Suomen Lähikaupan ketjuissa on jo useamman vuoden ajan viety kehittämisprojekteja läpi. Nimenvaihdoksen kanssa samanaikaisesti pääkonttori muutti perinteisestä osuusliikkeen Hämeentien kiinteistöstä Sörnäistenkadulle, Tukkutorin laitaan valmistuneisiin uusiin konttoritiloihin
Me ei olla automarketti. Lämpimän puolen heviin tuli uusi kalusto. Silja Paajanen sanoo, että Valintatalo on selkeästi oittilaisille lähikauppa. Kaalin kanssa pähkinäisellä Mâche-salaatilla ei nimestään huolimatta ole mitään tekemistä, vaan vuonankaali kuuluu salaattikasveihin. Hyllylaivat lyhenivät. Nyt tämä ikivanha uutuus on saatavilla Järvikylän salaattivalikoimassa.
www.puutarha-sanomat.net. - Lähikauppa on onnistunut nimitys. Riihimäelle, jonne on tietyistä kylistä lyhempi matka kuin Oitin keskustaajamaan.
Oy Klåvus Ab
- The One Potato Company
Kysy tukustasi Klåvuksen kultapussiperunaa ja ole voittaja!
1969
2009
Myymäläpäällikkö Silja Paajanen kertoo, että Valintatalo on oittilaisille lähikauppa.
www.klavus.fi
Jo muinaisessa Roomassa ymmärrettiin hyvän päälle
Mâche-salaatti eli tuttavallisemmin Vuonankaali on salaattilaji, jota oli tarjolla jo antiikin Rooman pitopöydissä. Mâchen miellyttävän miedonmakuiset ja lusikkamaiset lehdet sopivat erinomaisesti salaattisekoituksia koristamaan. Silja Paajanen kertoo Hausjärven kunnan olevan repaleista aluetta, ja kunnasta karkaa ostovoimaa mm. Aiemmin hevi oli hyllyissä, nyt se on pöydillä, jolloin saadaan torimainen alue hevin keskelle, kertoo myymäläpäällikkö Silja Paajanen uudistuksista. 4/2009
9
Valintatalo Oitti uudistui
H
ausjärven Oitissa avattiin maaliskuun 26. päivänä uudistettu Valintatalo. Myymälän koko sallii sen olevan auki myös sunnuntaisin, jolloin se palvelee kello 12:sta ilta yhdeksään. - Kaikki kylmälaitteet uudistettiin. Myymälä on arkisin avoinna kello 7:stä 21:een ja lauantaisin klo 18:aan saakka. Silja iloitsee siitä, että kaupasta tuli entistä viihtyisämpi ja ilme koheni selkeästi
K-ryhmän osuus päivittäistavaroiden myynnistä oli viime vuonna 33,7 prosenttia. Vihannesten ja perunoiden kasvuksi yhteensä jäi vajaa prosentti.
Tomaatti on tärkein vihannes
Vihanneksista eniten ostettiin tomaattia, 34 miljoonaa kiloa. Vihanneksia ja perunoita ostetaan toreilta ja suoraan tiloilta enemmän kuin muita elintarvikkeita. Myyntiään ovat kasvattaneet toisaalta pienmyymälät ja toisaalta hypermarketit. Muiden juuresten ostomäärä oli 7 miljoonaa kiloa. Kaikki muut ryhmät menettivät markkinaosuuksia, poikkeuksena Lidl. Kaikkiaan kuluttajapaneeli kirjasi perunoiden ja vihannesten ostoja viime vuodelta 246,7 miljoonaa kiloa. Toisella sijalla on kasvihuonekurkku, jota ostettiin 29,1 miljoonaa kiloa ja kasvu oli parissa vuodessa tapahtunut viitisen prosenttia. Eniten avattiin uusia myymälöitä K-ryhmässä, 22 myymälää. [PUUTARHA-SANOMAT]
N
ielsenin mittaama päivittäistavaroiden myynnin arvo oli viime vuonna 14,1 miljardia euroa. Markkinaosuuttaan kasvatti eniten Prisma. Kolmannelle sijalle vihanneksissa nousee porkkana, jota ostettiin 23 miljoonaa kiloa. Siksi ryhmän muut osuus hankinnoista oli 15,2 prosenttia kun se kaikissa päivittäistavaroissa on 12,6 prosenttia. Kotitaloudet ostivat viime vuonna sipuleita 15 miljoonaa kiloa. K-ryhmän osuus oli 31,6 prosenttia eli se jäi 2,1 prosenttia alhaisemmaksi kuin yleinen markkinaosuus. S-ryhmän markkinaosuus kasvoi 1,4 prosenttiyksikköä ja nousi 42,4 prosenttiin. Sipuleiden ostomäärä oli kasvanut parissa vuodessa 6 prosenttia. Hevissä S-ryhmän ylivoima on vielä suurempi. Kotitaloudet ostivat kaaleja 15,4 miljoonaa kiloa ja vähennystä parin vuoden takaiseen tilanteeseen oli kuusi prosenttia. Ryhmän sisällä oleva Lidl pystyi Nielsenin arvion mukaan nostamaan markkinaosuuttaan 0,4 prosenttiyksikköä ja sen viime vuoden osuus kokonaismarkkinoista oli 5,1 prosenttia.
Myymälöitä liki 4000 kappaletta Nielsenin myymälärekisterissä on 3904 myymälää, jossa vähennystä oli enää 18 kappaletta edelliseen vuoteen. 10
4/2009
S-ryhmä jyrää markkinaosuuksissa
A.C.Nielsenin päivittäistavarakaupan myymälärekisteri 2008 kertoo S-ryhmän ottaneen lisää markkinaosuutta. Suomen Lähikaupan osuus vihannesten ostopaikkana oli 7,4 prosenttia eli 3,9 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin päivittäistavaroiden markkinaosuus. Luvussa ei ole mukana perunan suurtalouskäyttö eikä omatarveviljely.
www.puutarha-sanomat.net. laskua edelliseen vuoteen oli 0,2 prosenttiyksikköä. Myymälöiden lukumäärän mukaan suurin ketju on Siwa, jolla on 546 myymälää. Toisena tulee K-market 466 myymälällä ja kolmantena S-market 419 myymälällä. Pienmyymälöiden osuus kokonaismarkkinoista on kuitenkin vain 2,3 prosenttia, joten siellä tapahtunut 13,2 prosentin myynnin kasvu on vähäi-
Prisma Itäkeskuksen hevihoitaja Kirsi Kiuru on saanut vihannesmassat valmiiksi hetkeä ennen myymälän avaamista yleisölle.
nen hypermarkettien myynnin kasvuun. Myynniltään suurin ketju on S-market, jonka myynti oli 3236 miljoonaa euroa ja kasvua oli 9,5 prosenttia. Lama ei näkynyt viime vuoden myynneissä, sillä päivittäistavaramyynnin arvo kasvoi peräti 8,1 prosenttia, minkä taustalla on hintojen nousu. Myynniltään suurin myymälätyyppi on iso supermarket.
Niiden osuus koko päivittäistavaramyynnistä on kolmannes (33,7 prosenttia). Toiseksi suurin ketju
on Prisma, jonka myynti oli 1763 miljoonaa euroa (kasvu 15 %) ja kolmanneksi suurin K-supermarket, jonka myynti oli 1571 miljoonaa (kasvu 6,3 %). Kun erikoistomaatit lasketaan mukaan, tomaattien ostot olivat jo 40,6 miljoonaa kiloa. Sipulien kokonaismyyntimäärä ohittaa pian kaalien myyntimäärän. Muut yksityiset -ryhmän osuus oli 12,6 prosenttia ja laskua oli 0,5 prosenttia. Kotitalouksien vihannesten ostot kasvoivat vuonna 2006 tehtyyn tilastoon verrattuna kolmisen prosenttia eli 159 miljoonaan kiloon, mutta perunaostot vähenivät vastaavasti kolmisen prosenttia kokonaismäärän ollessa 88 miljoonaa kiloa. Täysin uusia myymälöitä perustettiin viime vuoden aikana 79 kappaletta. Vuonna 1991 kaalien myyntimäärä oli lähes kaksi kertaa suurempi kuin sipuleiden ja hieman suurempi kuin juuresten.
KOTITALOUKSIEN OSTOMAT VIHANNEKSET JA PERUNAT (TONNIA) VUOSINA 2006 JA 2008
Lähde: A.C.Nielsen, Kuluttajapaneeli 2006 Peruna Juurekset Sipulit Kaalit Tomaatit Kurkut Paprikat Salaatit Muut vihannekset Kaikki vihannekset yhteensä Peruna ja vihannekset yhteensä 91 037 28 752 14 150 16 295 38 914 29 515 6 905 12 042 6 872 153 445 244 482 2008 88 125 30 131 15021 15 438 40 835 30 288 7 223 12 640 6971 158 547 246 672
Nielsenin kuluttajapaneelin mukaan kotitaloudet ostivat viime vuonna perunaa 88 miljoonaa kiloa. Vuonna 2008 S-ryhmän osuus kuluttajien vihannesten ostopaikkana oli 45,8 prosenttia eli 3,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin mitä S-ryhmän osuus päivittäistavaroista oli. Hypermarketit vastaavat neljännestä kokonaismyynnistä ja niiden myynnin kasvu oli 10,7 prosenttia. Suomen Lähikauppa Oy:n markkinaosuus oli 11,3 prosenttia ja laskua siinä oli 0,6 prosenttiyksikköä. Prisman (51 kpl)
Vihanneksissa S-ryhmän osuus lähenee puolta
Kotimaiset Kasvikset ry:n toimeksiannosta A.C.Nielsen Oy on seurannut kotitalouksien vihannes- ja perunaostoja vähittäismyymälöistä vuodesta 1991 alkaen
Lidlillä on 129 myymälää ja markkinaosuutta Nielsenin arvion mukaan 5,1 prosenttia. Mketjulla oli 58 myymälää ja sen markkinaosuus oli 0,9 prosenttia. 4/2009
markkinaosuus oli 12,5 prosenttia kaikesta päivittäistavaramyynnistä. K-citymarkettien (64 kpl) markkinaosuus oli 10 kuten myös Kmarkettien. Ensiluokkaista palveluamme täydentää markkinoiden uudenaikaisimmat banaaninkypsyttämöt, jotka takaavat entistä tasalaatuisemman banaanin. Soita meille, niin tehdään yhdessä hevi-tiskistäsi tuoretuotteiden keidas.
mediakolmio.
Satotukku Oy | Tuupakantie 32, 01740 Vantaa | Puh. Ryhmässä muut on lisäksi 1002 myymälää, joiden markkinaosuus on 6,6 prosenttia.
11
Raikkaat ja maukkaat luomuvihannekset Ikaalisista
Ikaalisten Luomu kasvattaa mehevän maukkaat ja raikkaat luomutomaatit ja ruukkusalaatit. Ne mahdollistavat entistäkin tehokkaamman ja laadukkaamman toiminnan. K-ryhmän ketjut ovat markkinaosuuksiltaan tasavahvoja. 09 251 59100 email: satotukku@satotukku. Voimme nyt taata yhä laajemman valikoiman laadukkaita hedelmiä, vihanneksia ja juureksia sekä reilusti vaihtoehtoja erikoisja luomutuotteisiin. Olemme myös Suomen suurin luomutoimittaja. Suomen Lähikaupan ketjuista Siwoilla on 5,2 prosentin osuus eli se on myös Lidlin luokkaa. K-supermarkettien markkinaosuus oli näitä hieman suurempi, 11,1 prosenttia. S-markettien markkinaosuus oli 23 prosenttia. Kextran osuus markkinoista oli 1,7 prosenttia. Alepan ja Salen osuus yhteensä on 5,5 prosenttia eli ne Lidlin luokkaa, jonka osuus oli 5,1 prosenttia. Valintatalojen osuus markkinoista oli 3,9 prosenttia ja Euromarkettien 2,2 prosenttia. Luomun tuotteet toimitetaan keskusliikkeiden ja yksityisten luomutukkujen kautta Suomen kauppoihin.
www.ikaalistenluomu.fi
Kysy tukkukauppiaaltasi!
NYT UUTTA IKAALISTEN LUOMULTA
Kesäisen makea ja rapea herneenverso!
Tamara Heinonen järjestää paikallista kurkkua massamyyntiin Launeen K-citymarketissa.
- saatavana sekä Ikaalisten Luomun omalla tuotemerkillä että Pirkka-tuotteena.
Laatua Valikoimaa Palvelua
Suomen parhaasta tuoretukusta
Satotukku Vantaan modernit toimitilat sijaitsevat logistisesti ihanteellisessa paikassa. | www.satotukku.
www.puutarha-sanomat.net
Alkuun kukat myytiin loppukäyttäjälle. Orret vähentävät valon sopivaksi, kun sitä on keväällä liikaakin, toteaa Mikko. Hyödämme tammi-maaliskuulla puoli miljoonaa tulppaania, jotta saamme pidettyä porukan kasassa, toteaa Mikko ja kertoo tulppaanin olevan osin vesiviljellyssä.
13
Tulppaanit turvaavat talven työllisyyden Kasvihuoneissa kesäkukkia viljellään kahdessa kerroksessa. Pöytien yläpuolella ovat kourut, joissa on ruukkukukkia. Pääsiäiseksi kasvatettiin sekä leikkonarsissia että 22 000 ruukkunarsissipurkkia, jotka menivät hyvin kaupaksi. Lavat tuovat joustavuutta tilatarpeeseen. Kun aloitin, ei firmassa ollut edes sähköliittymää. Tätä meinattiin pitää yleisöpaikkana eikä viljelypaikkana, tuhahtaa Mikko byrokratialle. Piti etsiä ala, jossa saa tehdä töitä, perustelee Mikko puutarhayrittäjäksi ryhtymistään. Kesäkukkien ohella sesonkeja ovat pääsiäinen, äitienpäivä ja joulu, johon puutarha kasvattaa 50 000 joulutähteä. Mikko kertoo pienten huoneiden sopivan hyvin monimuotoiseen kukkatuotantoon. Perinteiset äitienpäiväruusut ovat menossa alas, mutta etelässä muutos on voimakkaampi, sillä tänne metsänreunaan ovat jääneet vanhat ihmiset ja he ostavat perinteistä ´Morsdagia´. Mikko kertoo hänen äidillään olleen kaksi pientä muovihuonetta. Ne on siivottu pois ennen kuin rakennustarkastaja ehtii paikalle, hekottelee Mikko ja sanoo kasvihuoneisiinkin haetun rakennusluvat jälkikäteen. Lavoja rakennettiin lehmän lantakasojen päälle. Nyt asiakkaina ovat tavarataloketjut ja keväällä seurakunnat. Eihän tuosta jatkosta tiedä, mutta eihän näitä huoneita mukaansa saa, virnistää Mikko.
Myynti ja markkinointi
www.suomenmegawatti.fi | www.kha.fi
Suomen Megawatti Oy
www.puutarha-sanomat.net. Niitä on Jauhiai-
Puutarha on suunnitellut korkeareunaiset kourut, joissa hortensiat kasvavat kaatuilematta.
Mikko Jauhiainen on tyytyväinen "rotoon" eli lämmitettävään lavaan, jossa viihtyvät myös orvokkiamppelit. Kun minä menen Kuopioon, vastaan tulee kymmenen muiden kukka-autoa, toteaa Mikko Jauhiainen. Jauhiaisen puutarhassa on ympärivuoden 10 henkilöä töissä ja keväisin määrä tuplaantuu. Kaalia kasvatettiin kirkon pellossa. Mikko kehuu tänä vuonna saatujen ruusunjuurakoiden laatua ja neuvottelee Scheteligin myyntiedustaja Esko Koposen kanssa tarvittavista kasvunsäädekäsittelyistä ja sekoitussuhteista. Se oli silloin kun tuli työaikalaki ja rupesivat rajoittamaan työntekoa. Tein hommaa 15 vuotta äidin lukuun, ennen kuin kaupat paikasta tehtiin ja sisarosuudet maksettiin, muistelee Mikko ja kertoo joka vuosi rakennetun uuden huoneen. Seuraavaksi uudistetaan konttoritilat. Vaatimukset meinasivat mennä hulluiksi, kun ryhtyivät vaatimaan väestösuojia. Markkina-alue on 250 kilometriä joka suuntaan: Jyväskylä, Joensuu, Oulu ja Kuhmo. Mikko on 63-vuotias ja Maija-tytär on miehensä kanssa hommassa mukana. Lämmitysputkistoin varustettu lava on nopea pystyttää ja purkaa.
Rekankuljettajasta puutarhayrittäjäksi
Mikko Jauhiainen ajoi nuoruudessaan 5 vuotta täysperävaunuista tukkirekkaa ja 10 vuotta kiitolinjaa Helsinkiin. Lava rakennetaan asfalttipihalle pulttaamalla ensin keskiparru kiinni asfalttiin. Ristiin ajellaan. Blokkihuonetta pitäisi lämmittää koko ajan, kun täällä tulee lumikuormaa. sella koeviljelyssä toista kautta. Hän aloitti puutarhatuotannon vuoden 1980 paikkeilla. Puutarhalla on erikokoisia Reo-huoneita ja suurehkoja Liitto-huoneita. Äitienpäiväruusuja valmistuu 8000 ja samoin miniruusuja. Puutarhalla on edelleen suoramyyntiä. Siitähän se on kiinni, millainen kesä on ollut KeskiEuroopassa, toteaa Esko Koponen ja sanoo jaloruusujen kuten patioruusujen merkityksen kasvavan. Kasvuturvetta myydään vuosittain 300 kuutioita kaupunkilaisille. 4/2009
Näihin "rotoihin" emme tarvitse rakennuslupia. Tontti on täynnä eikä lisää voi rakentaa
Tämä talvi on menty lämminilmakehittimien ja puhaltimien avulla. Robertin ja hänen avopuolisonsa Marit Strömbergin omistaman yrityksen virallinen nimi on Vihannestalo Jordas Oy Ab, mutta tuotemerkkinä on Pikku Puutarha Robbes - Lilla Trädgård Robbes. Herneenversoa on alle neljäsosa pinta-alasta, mutta se on meidän tärkein artikkeli, iloitsee Robert ja kertoo tuotannossa olevan myös kanadalaista vihantahernettä. Uusi lämpölaitos käyttää haketta, purua ja puun kuorta ja se on varustettu liikkuvalla arinalla. Yrityksen pääasiakkaina ovat ravintolatukut. Vielä ollaan alimittainen puutarha. Oma generaattori olisi tarvittu, sillä talvella oli muutaman tunnin sähkökatkos ja lämpötila laski alle 10 asteen, mutta ei vielä vaurioittanut basilikaa. Se tulee valmiiksi 10 päivässä, kun tavallinen herne vie aikaa kaksi viikkoa. Se on työlästä. 14
4/2009
Robbes erikoistuu versoihin
Vihannestalo Jordas Oy rakensi uuden kasvihuonelaitoksen vuosi sitten. Investointitukisysteemi on hyvä, mutta se on hidas. Tavallisen herneen verso on väriltään tummempi ja koristeellisempi. Kun lämpökeskus ja halli saadaan valmiiksi, niin voidaan hakea investointitukea laajentamiseen. Lähdimme rakentamaan omalla riskillä keväällä 2007, kun edellisenä syksynä jätettyyn hakemukseen tuli päätös vasta syksyllä 2007. Markkinoinnissa Pikku Puutarha Robbes -nimeä käyttävä yritys on erikoistunut jääsalaatin ja basilikan ohella tuottamaan versoja ravintoloille. Robert Jordas kertoo kotitilalla viljellyn vihanneksia ja marjoja ja niiden myynti toreilla on tuttua. Sen pinta-ala oli 700 neliötä, josta ympärivuotista tuotantoa oli vain 200 neliötä. Huoneissa on lampputeholtaan 90 W/m2 valaistus, jonka on toimittanut Puutarhaliike Helle Oy. Nuori yrittäjä Robert Jordas (31 vuotta) rakensi kuitenkin uuden, kasvihuonepinta-alaltaan 2000 neliön puutarhan, josta ensimmäiset salaattierät myytiin viime vuoden toukokuussa. Hänen oma viljelyharrastus alkoi vuonna 2001, kun hän osti pienimuotoisesti herneenversoa kasvattavan yrityksen. Robert kertoo, että investointi on pysynyt budjetissaan hyvin. Jääsalaatilla ja basilikalla on Ari Green Plant Oy: n toimittamat kasvatuslinjastot, mutta versot kasvatetaan kukkapöydillä olevissa kouruissa. Seuraavassa
laajennuksessa versoille tulee oma kasvatuslinjasto, toteaa Robert.
Salaattihernettä ravintoloille Pieni tarha joutuu hakemaan erikoisuuksia. Opiskelin täysipainoisesti teatterikorkeassa, eikä yritykselle tehty mitään.
Viinisuolaheinä menee hyvin kaupaksi lähiseudun myymälöissä.
Investointituki on tarpeen Uuden kasvihuonelaitoksen investoinnin kustannukset olivat TE-keskuksen hyväksymän laskelman mukaan 830 000 euroa. Uusien ehtojen mukaan rakentamista ei voi aloittaa, ennen kuin tukipäätös on saatu, kertoo Robert ja arvioi, että nyt tukipäätökset tulevat rivakammin. Siihen kuului 2000 neliötä Rovero -merkkistä muoviblokkihuonetta viljelyvarustuksineen, 500 neliön varasto- ja toimistohalli sekä lämpökeskus 300 neliön hakevarastolla. [PUUTARHA-SANOMAT: LAPINJÄRVI]
Robert Jordas viljelee basilikaa ruukuissa, mutta ravintola-asiakkaita varten lehvästö leikataan ja pakataan 100 gramman punteiksi.
U
uden kasvihuonelaitoksen syntyminen Uudellemaalle alkaa olla jo tilastollinen harvinaisuus. Jotkut asiat ovat olleet kalliimpia ja jotkut edullisempia kuin
ajateltiin. Se tulee olemaan hyvä systeemi, luottaa Robert. Ravintolat haluavat niin basi-
www.puutarha-sanomat.net. Robertin mukaan salaattiherneen verso on hyvin nopeakasvuinen. Nimitämme sitä salaattiherneeksi, sillä se ei ole niin kuituista kuin tavallinen herne ja sopii siten salaatteihin. Projekti on vielä kesken, kun lämpölaitoksen toimittaja ei ole saanut toimitustaan valmiiksi, vaikka sen piti valmistua viime syksynä, harmittelee Robert. Ne eivät kuitenkaan korvaa tasaista lämpöputkiston tuottamaa lämpöä, ja liiasta il-
man kosteudesta on ollut ongelmia, kun basilika ja jääsalaatti vaativat hyvät olosuhteet
I en bunt på 100 gram basilika går det åt 3-4 krukor. Om en nyhet inte har någon åtgång blir det stora förluster för odlaren och detta resulterar i att det blir ett dyrt experiment.
Uutuudet vaativat koko ketjun sitoutumista Puutarhan tuottama viinisuolaheinä on taasen tullut suosituksi tuotteeksi vähittäiskaupoissa. luttajat haluaisivat monipuolista salaattivalikoimaa. 010 245 2111 Fax 010 245 2156 www.scapackaging.fi
· Katekankaat marja-, hedelmä-, taimisto- ja kasvihuoneviljelyyn. Kauppoihin taasen ei käy kuin ruukut. Skott av ärter odlas på under en fjärdedel av odlingsarealen men den är vår viktigaste produkt, gläder sig Robert och berättar att man även producerar sallatsärter som inte är lika fiberrikt som vanliga ärters skott. - Restaurangerna vill ha sin basilika samt sina skott färdigt klippta. · Varjostusverkot aurinko- ja tuulisuojaksi · Suodatinkankaat maa-, taloja vesirakentamiseen · Luiskakennostot rinnerakentamiseen · Lasi- ja kennomuovikasvihuoneet · Vajat/varastot/autotallit · Hirsirakennukset · Nostalgiset kaivonpumput
Saksalainen laatu Kiinalainen valmistus
2.5T Isuzumoottori masto 4800mm, sivusiirto 14 800 alv 0%
BAOLI-trukki
Lämpösäädeltyihin kuljetuksiin erikoistunut kuljetusyhtiö
Juustokivenkatu 1, 29200 Harjavalta PUH 010 425 1800 FAX 010 425 1899
www.puutarha-sanomat.net
Verkkokauppa: tuontiukkonen.fi
Harustie 7 B, 00980 Hki Puh. Veli on kova mansikanmyyjä, vihjaa Robert Jordas.
15
På svenska Robbes specialiserar sig på skott
Grönsakshuset Jordas Ab byggde ett nytt växthus på 2000 kvadratmeter för ett år sedan i Östra-Nyland. - Dit hörde 2000 kvadratmeter plastblockrum av märket Rovero inkluderande odlingsutrustning, en 500 kvadratmeters lagringsoch kontorshall samt en värmecentral på 300 kvadrat med flislager. Jos uutuudella ei ole menekkiä, ovat viljelijän tappiot hurjat ja siitä tulee kallis kokeilu. Yritys viljelee tukkuun myös sitruunamelissaa. - En liten odling måste söka efter specialiteter. - Vi hade på besök fyra svenska skottodlare som förundrades över att åtgången var så dålig här, på grund av att skott av solblomman är en stor produkt i Sverige. Robert Jordasin mukaan ku-
Salaattiherneen ja tavallisen herneen versot eroavat ulkonäöltään, maultaan ja kasvatusnopeudeltaan. Olemme yrittäneet pientä herneenversorasiaa, mutta Suomi näyttää olevan ruukkumaa, kun muualla leikatut ja rasioihin pakatut baby-leafit ovat yleisiä, toteaa Robert. 09-3213 211 · Fax 09-341 6495
Tuontiliike Ukkonen Oy Ltd
www.tuontiukkonen.fi
www.ergorej.com puh. Ett större utbud kräver att hela kedjan förbinder sig från odlaren till affärernas frukt- och grönsaksskötare. Olemme kokeilleet salanovaa ja frisee-salaattia. Halkaisijaltaan 9 sentin ruukuissa on vain pari senttiä multaa, sillä juuret saavat ravinteensa kouruissa olevasta vedestä.
Vihannestalo Jordas käyttää markkinoinnissa sympaattista nimeä.
Pakkaus, jossa säilyy
Kirsi Kumin leikkaa salaattiherneen versoja puolen kilon pusseihin. Trädgården odlar även skott av solblommor, men dess åtgång har varit svag. Kerro meille, mitä tarvitset me suunnittelemme pakkaukset, jotka toimivat.
SCA PACKAGING FINLAND OY PL 426, 33101 TAMPERE Puh. Satsaamme salaattien ja yrttien viljelyyn, mutta olen herkkä kokeilemaan uusia juttuja, kertoo Robert ja sanoo lähtevänsä niihin asiakkaiden toiveiden täyttämiseksi. Niitä myydään viikossa noin tuhat kappaletta ravintoloille.
tuoreus
Ammattitaidolla ja käyttötarkoituksen mukaan suunniteltu pakkaus toimii kaikissa tilanteissa. Se myös varmistaa herkkien tuotteiden säilymisen vahingoittumattomina ja tuoreina. Paikallisiin kauppoihin tuotannossa on tilliä, ruohosipulia, persiljaa ja rucolaa. Företagets största kunder är restaurangspartihandeln. Puutarha viljelee myös auringonkukan versoa, mutta sen menekki on ollut heikko. Niitä on työläs tehdä, mutta homma on toiminut kohtuullisen hyvin. Musta,valkoinen, ruskea, vihreä. - Vi har prövat på salanova- och frisee-sallat. Yhteen basilikapunttiin menee 34 ruukkua, jotta saadaan 100 gramman puntti. Företaget som inom marknadsföringen använder sig av namnet Lilla Trädgård Robbes har specialiserat sig på issallad och basilika samt på att producera skott till restauranger. Den unga företagaren Robert Jordas berättar att investeringarna för växthusinrättningen var av TE-centralens beräkning 830 000 euro. Meillä on kokemusta suomalaisesta pakkausvalmistuksesta jo vuodesta 1911. Enligt Robert Jordan vill konsumenterna ha ett mångsidigt urval av sallader. Meillä vieraili neljä ruotsalaista versonkasvattajaa, jotka ihmettelivät menekkivaikeuksia, sillä Ruotsissa auringonkukkaverso on suuri tuote. 09 8770 970. Laajempi valikoima vaatii sitoutumista koko ketjulta viljelijästä hevi-hoitajaan asti. Robertin harkinnassa on tunneliviljely. 4/2009
likat kuin versotkin valmiiksi leikattuina. Kevään taimimyyntiin yrttivalikoima vielä laajenee
Kasvukausi jatkuu läpi talven ja kasvusto raivataan kesäkuussa. Investoinnin arvo oli 2 miljoonaa euroa. Osa niistä rakennettiin räystäitään myöten maahan kaivaen. Kokeet antavat opiskelijoille opinnäytetyöaiheita ja samalla tutkimustoiminta tulee tutuksi. opetustyötä. Oppilaitoksen henkilökunta on tyytyväinen laitoksen soveltuvuuteen, sillä se on mahdollistanut myös tutkimustoiminnan. Uusien huoneiden korkeus on yli kuusi metriä. Mika Järvinen selostaa, että tomaatin kasvukausi alkaa elokuussa, jolloin taimet istutetaan kasvualustasäkkeihin. Toinen viljelykoe on ruukkukasvien kasvualustakoe, jossa on toinen vuosi käynnissä kokeen ollessa kolmevuotinen. Uusi kasvihuone koostuu 1300 m² tuotantotilasta, sekä viidestä koeosastosta. Kasvihuonetyöskentelyn lisäksi
kullekin kuuluu muitakin tehtäviä Lepaalla, kuten mm. Ylikasteluvesi kiertää UV-suodattimen kautta, jolloin vesi saa osakseen mahdollisia taudinaiheuttajia tappavaa säteilyä. Hämeen ammattikorkeakoulun rehtori Veijo Hintsanen koki tarpeelliseksi vahvistaa ammattikorkeakoulun tutkimustoimintaa, joten Lepaan uudelle kasvihuonelaitokselle näytettiin vihreää valoa, kertoo koulutusohjelmajohtaja Kaarina Hänninen tyytyväisenä. Uuteen kasvihuonetekniikkaan siirtymistä oli kypsytelty Lepaalla jo vuosia, mutta vasta vuonna 2005 homma alkoi saada konkreettisesti tuulta alleen. Ensimmäiset tomaatit istutettiin jo marraskuussa 2007, puoli vuotta urakkasopimuksen kirjoittamisen jälkeen. Kasvihuoneen ylläpidosta vastaavat hortonomit Mika Järvinen ja Keijo Juntunen sekä puutarhuri Kaija Suominen. Lepaa kuuluu osana Hämeen ammattikorkeakouluun (HAMK) ja Hämeen ammatti-instituuttiin (HAMI). Lepaalla valmistuva sato markkinoidaan Kanta-Hämeen Tuoretuotteelle, jonka toimialue ulottuu Pirkamaalle, Satakuntaan, Kanta-Hämeeseen sekä Uudenmaan alueelle. Järvinen kertoo, että kastelu toteutetaan tippukastelujärjestelmän avulla. Käytössä on suljettu kierto, selvittää Järvinen. Kokonaispinta-ala tuotantotiloineen, koeosastoineen ja teknisine tiloineen on 2000 neliömetriä. Yliopettaja Arto Vuollet kertoo, että koeosastoilla toteutetaan opiskelijoiden opinnäytetöitä ja harjoitustöitä, kasvatetaan mikrolisättyjä taimia ja suoritetaan erilaisia viljelykokeita. Nyt kurkotellaan korkealle ylös. Kasvihuone on tyhjillään
Kasvusto ulottuu korkealle kasvukauden ollessa lopuillaan, kasvusto raivataan kesäkuussa.
Tuotantopäällikkö Mika Järvinen on tyytyväinen uuteen kasvihuoneeseen ja sen mukana tulleeseen uuteen teknologiaan.
www.puutarha-sanomat.net. Desinfiointi tapahtuu ultraviolettisäteilyn avulla. Uutta tekniikkaa on toteutettu muun muassa kastelussa ja lannoituksessa. 16
4/2009
Teksti ja kuvat Sanna Heinonen
Lepaan uusi kasvihuonelaitos on antanut
Lepaan pitkäaikainen haave kasvihuonelaitoksen uudistamisesta toteutui runsas vuosi sitten. Tällä hetkellä on käynnissä Kauppapuutarhaliiton ruukkuvihannesjaoston tilaama nelivuotinen koe, josta ensimmäinen vuosi on meneillään. Koeosastojen myötä kasvihuoneiden kasvivalikoiman laajeneminen hyödyttää kaikkia Lepaalla opiskelevia, tähdentää Hänninen.
Käytössä on uusinta teknologiaa Lepaan kasvihuonetuotannon tuotantopäällikkö Mika Järvinen
on tyytyväinen uusiin tiloihin. Salaattikokeessa päärahoittaja on Maiju ja Yrjö Rikalan Puutarhasäätiö ja ruuk-
Koulutusohjelmajohtaja Kaarina Hänninen ja HAMK:in rehtori Veijo Hintsanen juhlivat vuosi sitten uuden kasvihuonelaitoksen vihkiäisiä.
kukasvikokeessa Nikolai ja Ljudmila Borisoffin Puutarhasäätiö. Huone on hollantilaista Venlo -tyyppistä blokkihuonetta. Tavoitteena on kehittää puutarha-alaa yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa soveltavan tutkimuksen keinoin. Hännisen mukaan ammattikorkeakoulun toiminnan kannalta kasvihuoneen koeosastot ovat erityisen tärkeitä. Opiskelijoiden panos kasvihuoneen toiminnassa näkyy koulutukseen kuuluvina viikon mittaisina päivystysjaksoina sekä muuna harjoitteluna.
Koeosastoilla on käynnissä monivuotisia kokeita Kasvihuoneen pääurakoitsijana oli Oy Schetelig Ab. Johtokykyä
tarkkailemalla varmistetaan kasveille riittävä johtokyky, kun veteen lisätään vielä lannoiteliuos.
Pääasiallinen tuotanto tulee tomaatilla Kaarina Hänninen kertoo, että tomaatti valittiin pääkasviksi sen merkittävyyden takia kotimaisessa kasvihuonetuotannossa. [PUUTARHA-SANOMAT: HATTULA]
potkua tutkimustoimintaan
K
oulutuso h j el m a j o h ta j a Kaarina Hänninen kertoo Lepaan puutarhaopiston saaneen ensimmäiset kasvihuoneet vuosina 19101912. Uuden kasvihuonelaitoksen avajaisia vietettiin vuoden 2008 helmikuussa. Lannoiteannostelijan kahdesta emoliuoksesta saadaan sopiva lannoitus kasteluveden mukaan. Kastelun laatua tarkkaillaan mittaamalla paluuveden johtokyky sekä kiertävän veden määrä, jolloin saadaan selville ylimenevän veden määrä
Nuorisoasteen aloituspaikkoja on 25 molemmissa koulutusohjelmissa, aikuisryhmiä otetaan joka toinen vuosi 15 opiskelijaa koulutusohjelmaa kohden. Heillä on entistä paremmat mahdollisuudet hyödyntää oppilaitoksen kasvihuoneita, sillä vanhoissa kasvihuoneissa ei ollut erillisiä tutkimushuoneita ja tekniikka oli jo vanhentunutta. Opiskelijoilla on myös mahdollisuus suorittaa osa opinnoistaan ulkomailla tai suorittaa kaksoistutkinto Hollannissa. Polttimot tuottavat valoa 230 W/m². 4/2009
kesän kuumimmat kuukaudet henkilökunnan ja oppilaitoksen opiskelijoiden ollessa lomalla. Lepaalla on laaja yhteistyökumppanuusverkosto ulkomaisiin puutarha-alan yrityksiin, oppi- ja tutkimuslaitoksiin. Tomaatit kasvatetaan perliitissä, joka on suhteellisen kuiva ja ilmava inaktiivinen kasvualusta. Aikuisopiskelijoiden määrä on kasvanut viime vuosina ja kiinnostus alaa kohtaan on nousussa. Espanjasta, Italiasta, Saksasta, Ranskasta ja Hollannista. Tomaatin valonsaannin varmistavat 600 watin elektronisella liitäntälaitteella varustetut valaisimet. Nykyisin Lepaalta valmistuu hortonomeja puutarhatalouden ja maisemasuunnittelun puolelta sekä puutarhureita viheralalle ja puutarhatuotantoon. Syksyisin, ja toisinaan myös keväisin, joukkoa suurentavat vaihto-opiskelijat lukuisista eri maista, mm. Puutarhurikoulussa nuorisoasteella on vuosittain 30 aloituspaikkaa, aikuisryhmiä otetaan tilanteiden mukaan. Uuden kasvihuonelaitoksen avulla opiskelijat oppivat nykyaikaisen tuotantotekniikan. opinnäytetyön teon tai harjoittelun. Huoneen harjarakenteet, ja samalla tomaattikasvustorivit, ovat etelä-pohjoissuunnassa jolloin auringonvalo jakautuu tasaisesti koko kasvustoon.
17
Hae omasi lehtipisteestä!
Uusi Oma Piha on ilmestynyt
Tomaatin lajittelu tehdään Lepaalla käsityönä lajittelukoneen avustuksella, kertoo puutarhuri Kaija Suominen.
Opiskelijat ovat osana uutta kasvihuonelaitosta Uusi kasvihuonelaitos on käytännöllinen ja toimiva opiskelijoille. Ulkomaisiin opintoihin voi sisällyttää mm. Osa harjoittelusta ja viikon mittainen päivystystoiminta suoritetaan tekemällä käytännön hoitotöitä kasvihuoneessa ja korjaamalla tomaatin satoa. Ammattikorkeakoulun puolella opiskelee sekä nuorisoasteen että aikuispuolen opiskelijoita. Lisäksi järjestetään vuosittain monia lyhyitä täydennyskoulutuksia yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun Täydennyskoulutuksen kanssa.
HANKI OMA RULLAKKO!
VAKIONA KOLMe HyLLyä. Lisäksi opiskelijat pääsevät seuraamaan mm. LIsäHyLLy T jA MARKIIsIT TARpeeN MUKAAN.
soita Niina puh 09 - 852 06 229
www.schetelig.com Vantaa (09) 852 061 · Turku (02) 277 5700 · Närpiö 042 446 2600
www.puutarha-sanomat.net. ryhmäkasvien ja taimien viljelyä, kertoo yliopettaja Arto Vuollet.
Tomaatteja hoitaessa tomaatin viljely tulee tutuksi oppilaitoksen opiskelijoille.
www.omapiha.info
Puutarhaopetusta jo vuodesta 1910
Lepaalta puutarha-alan ammattilaisia on valmistunut kohta sata vuotta. Toisaalta sen vedenpidätyskyky on heikko, sanoo Järvinen. Perliitti soveltuu hyvin tomaatille, sillä se ei sisällä taudinaiheuttajia eikä myöskään rikkakasvien siemeniä ja se on helppo hävittää. Harjoitustöiden kautta saatua tietoa voidaan soveltaa muuhun opiskeluun ja tulevaan työelämään. Auringon paistaessa, tasainen säteily varmistetaan pohjoispuolen seinän valkoisella varjostusverholla. Lepaalla voi opiskella myös tilaviinituotannon ammattitutkinnon, golfkenttämestarin erikoistutkinnon ja golfkentänhoitajan ammattitutkinnon
Ett antal bord skördas två gånger i veckan och för samma antal bord sås nya frön som. Tomaterna och gurkorna
www.puutarha-sanomat.net
plockas tre gånger i veckan och tomaterna till exempel plockas mogna, halvmogna tomater vill inte Fresh ta emot. Alla produkterna packas själv vilket utgör en stor del av arbetsbördan för paret. Fresh hämtar gurkor, tomater och sallat ett par gånger i veckan. Varje år tar hon in nyheter och så många olika sorter som möjligt.
Av tomat odlas sorten Encore. Paret Österbacka packar alla sina produkter själv. Under flera års tid hade Österbacks även julstjärnor men har nu slutat med dem och odlar nu istället sallat i det växthuset. Vi skulle behöva ha ganska så stora arealer att det skulle löna sig att ha ett packeri som kommer och hämtar våra grönsaker, konstaterar Sune. Året därpå, 2005, revs det första växthuset på 384 kvadratmeter och på samma ställe byggdes ett nytt toppmodernt lite större glasväxthus.
Säljer till Fresh Arealen omfattar idag 4500 kvadratmeter med säsongshusen inräknade. Million Bells har visat sig vara Gun-Viols populäraste ampelblomma under flera års tid redan, hon menar att detta beror på att den är så lättskött och alltid blommar rikligt. Sallaten odlar man i rännor till vilka vattnet leds via en gödselblandare till ena änden och överskottsvattnet leds tillbaka till en uppsamlingstank för återanvändning via gödselblandaren. 1998 fusionerades våra odlingar och vi bildade bolaget Österbacka Trädgård ÖB, berättar Sune. Deras totala odlingsareal uppgår till 4500 kvadratmeter idag och under nio års tid har man odlat året runt. Tomaterna har sedan år 2003 odlats året runt vid Österbackas Trädgård.
man odla sallat året runt och därefter även tomater. Att ha lite av varje sort är roligt även för kunderna som varje år tycker om att pröva på något nytt också vid sidan om de traditionella sorterna, berättar Gun-Viol. Av sorterna odlar man Annika av gurka och Encore av tomatsorterna. Man tätar och glesar sallaterna ofta. Folke som idag är pensionerad är dagligen med och arbetar på odlingen.1997 byggdes ett plasthus till på 510 kvadratmeter enbart för blomodling. Speciellt till packandet av sallaten behöver paret oändligt många tillbehör. Inplastningsmaskinen plastar in ungefär 2000 gurkor i timmen. Gun-Viol har mest hand om blomsidan och tycker att den sociala delen då kunderna kommer till växthuset och köper blommor är jätteviktig för henne. Endast en liten del av blommorna säljs till partihandeln. Gun-Viol försöker ha så många blomsorter som möjligt. Ett säsongshus byggdes 2004 som även det var menat för sommarblommorna. Som växtunderlag använde man till först vanlig matjord från åkern. [TRÄDGÅRDSBLADET: KRONOBY]
S
une Österbackas föräldrar, Folke och Kristina, startade tomatodlandet 1967 efter att ha byggt sitt första växthus på 387 kvadratmeter. Sommartid kör paret även själv ut grönsaker till olika butiker i närområdet.
Blomförsäljningen ger omväxling Paret tycker att gurkorna speciellt blivit mer populära bland konsumenterna under de senaste åren. Dock trivs paret bra med sina val att odla flera olika produkter och skulle inte vilja odla enbart till exempel tomater utan menar att det till stor del är just omväxlingen som gör att arbetet håller sig intressant från år till år. Av dessa har 3100 kvadratmeter konstbelysning. 1989 byggde sonen Sune sitt första egna växthus efter att ha avslutat sina studier till trädgårdsmästare vid Korsholms Trädgårdsskola. Följande år byggdes ett glasväxthus på 600 kvadratmeter för tomatodling. Blomförsäljningen tycker Gun-Viol är trevligt, att få prata med kunder och träffa människor ger en positiv omväxling till odlandet.
Sallaten känsligast Sallatsodlingen har utvidgats under åren och under de senaste åren har issallaten dominerat. År 1969 började man odla även sallat. Tomaterna och gurkorna packas i 10 och 12 kilos lådor samt i olika förpackningar. I år har hon till exempel 30 olika pensésorter, 20 olika pelargonsorter och 15 olika sorter av b,egonian. Gurkorna plastas. Största delen av deras grönsaker säljs till Fresh i Jakobstad. Blommorna börjar säljas till morsdag och blomsäsongen pågår till början av augusti. Efter att han gift sig med Gun-Viol har de
tillsammans utvecklat verksamheten och deltagit aktivt i föräldrarnas odling. Paret har inget packeri eftersom det närmaste ligger på 140 kilometers avstånd i Vasa. Gurkorna började man odla året runt år 2000. 20
4/2009
Text och bilder Camilla Heikkilä
Mångsidig odling i Terjärv
Sune och Gun-Viol Österbacka i Terjärv odlar förutom tomat och gurka även sallat och sommarblommor. Året därpå installerades ett värmesystem med kombinerad varmvatten- och luftuppvärmning. Ifjol fick man en tomatskörd på 69 kilo kvadratmetern och gurkskörd på 150 kilo kvadratmetern trots att man hade ett par månaders uppehåll med gurkhuset. Tillsammans har
paret 80 olika arter blommor. Året därpå började
Gun-Viol trivs med blommorna. Man byggde samma år ett litet plastväxthus till och där odlade man för första gången blommor och efter blomsäsongen en kort gurkkultur. Under det första året använde man oljegrytor som tillfällig uppvärmningskälla