12 Monipuolisuus on Mahkosen valtti s. 14 Rakkaudesta heviin s. 8. 18 Juntin puutarhan uudistukset s. 3 / 2015 Mehiläisistä on moneksi s
Ostetuin yksittäinen tuote on yhä luomumaito. Vihreät voi tietenkin jättää sivuun, mutta miten käsitellä menneisyyden valtaan takertuneita ay-pomoja. TILAUSHINTA Vuosikerran hinta kestotilauksena 54 euroa (sis. lakko) voida julkaista, lehti ei vastaa mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Mielipidetiedustelujen mukaan suurimmat odotukset kohdistuvat Keskustaan ja Juha Sipilään. He koostuvat erilaisista turvallisuus-, järjestysja puolustusorganisaatioiden miehistä, joilla on lupa tappaa. 27 PUUTARHA-Sanomat nro 3/2015 SISÄLLYS jopa kiinteistön katolle. 22 LAITILA Mamasinalta harsonlevitysja keruukoneita s. – Tämän yhteistyön myötä voimme tarjota viljelijöille entistä kattavamman valikoiman ja kokonaisratkaisut, joilla taataan kannattavaa kasvua, toteaa Schetelig Oy:n toimitusjohtaja Pasi Hakkarainen. Tällöin asiakkaat ovat kävelyetäisyydellä, tuotteiden hiilijalanjälki pienenee ja tuotannon energiatehokkuus lisääntyy. ISSN 1459-9791, 14. Liiketoimintaja yrityskonseptia voidaan kehittää sijoittamalla esimerkiksi monituotekasvihuone keskelle taajamaa tai ULKOMAAT BERLIINI Ideoita HeViin Fruit Logistica -messuilta s. Om vi går med i Nato måste det ske tillsammans med Sverige. Kaikki ymmärtävät juhlapuheissa yrittäjyyden merkityksen, mutta käytännössä yritystoimintaa rasittavat säätelyt ja velvoitteet ovat lisääntyneet. – Kekkilä Vihanneslevy on ekologinen vaihtoehto, jolle kasvualustoissa on selvästi tarvetta. 14 JÄRVENPÄÄ Nutrifortelta säästöä lannoitekuluihin s. Är Nato en risk eller säkerhet. Myös lastenruoat ovat nousseet merkittäväksi luomutuoteryhmäksi, koska pienille lapsille halutaan puhtainta mahdollista ruokaa, sanoo Pro Luomun toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila. 2 PÄÄKIRJOITUS Jouko Tikkanen 4041 0763 Painotuote Uutisia netistä www.puutarha-sanomat.fi PUUTARHA-Sanomat on puutarha-alan tuorein media. Vaikka puutarhatuotteiden vienti Suomesta Venäjälle on ollut vähäistä, niin hintapaineet kiertyvät Euroopan liikatarjonnan kautta meidänkin markkinoille. Elintarviketaloutta ja erityisesti alkutuotantoa rasittaa järjettömyyksiin paisunut säätely ja valvonta. 24 KAARINA Juntin puutarha 50 v.: Osaava uudistaa hallitusti s. LUE LISÄÄ >> www.puutarha-sanomat.fi ÄHTÄVÄ Kukkasesonki alkoi Petterssonin puutarhalla s. I Sverige är redan hälften av befolkningen positiva till ett medlemskap och i Finland har mängden ökat, dock är procentandelen ännu bara 27. Yhteistyö käsittää kasvihuoneviljelyssä käytettävät ammattilannoitteet ja yhteistyön laajentamisen Kekkilä Vihanneslevyn myynnissä ja markkinoinnissa. Jyrki Kataisen taannoiset lausahdukset ”fantastisesta”, ”otettiin markkinavoimista niskalenkki” ja ”päästiin lamasta kuin koira veräjästä” tuntuvat nyt irvikuvilta. Tarjoamme puutarha-alasta ja puutarhatuotteiden markkinoinnista uuden, innovatiivisen ja raikkaan näkökulman. Samaan aikaan päivittäis-tavarakauppojen koko elintarvike-myynti lisääntyi alle prosentin. Pitempiin lainauksiin täytyy olla lehden kirjallinen lupa. Jotta muutos on mahdollinen, tulee uudet toimintamallit huomioida myös kaavoituksessa, Jokinen painottaa. Julkinen sektori pöhöttyy ja sen menot ovat jo lähes 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kevään 2015 aikana Scheteligille tulee kattava valikoima muun muassa Kekkilän valmistamia Superexja muita ammattiviljelylannoitteita. huhtikuuta Digitaalinen näköispainos vuodesta 2004 alkaen (5 euroa/lehti) www.puutarha-sanomat.net —> arkisto Copyright Aineiston lainaamisen yhteydessä on lähde mainittava. 3/2015 | | www.puutarha-sanomat.net. 16 Luukkainen: Valoilla, puolivaloilla vai ilman. 26 HELSINKI Hankeviidakkoon selkeyttä s. Turun yliopiston kauppakorkeakoulun (TSE) sekä Luonnonvarakeskuksen (Luke) yhteisessä monitieteisessä Voimakas-tutkimushankkeessa etsitään uusia ratkaisumalleja puutarha-alan liiketoiminnan kehittämiseksi. Huomautukset on tehtävä kirjallisesti 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisuajankohdasta. Så här i efterhand tänkt borde Finland ha gått med i Nato på 90-talet då de Baltiska länderna gick med. Tervetuloa kehitykseen. LUE LISÄÄ >> www.puutarha-sanomat.fi 24.2.2015 Luomun myynti lisääntyi viime vuonna Suomen luomumarkkinat kasvoivat viisi prosenttia vuonna 2014 tiukasta taloustilanteesta huolimatta. Voimakas-hankkeessa sovelletaan tietoa uusista tuoteja tuotantoideoista sekä niihin liittyvistä teknologioista ja liiketoimintamalleista, joissa nähdään olevan kasvumahdollisuuksia tulevaisuudessa. Putinia tuskin oli pidettykään kansanvallan miehenä, mutta hänen osoittautumisensa 30-luvun diktaattorien kaltaiseksi on kuitenkin yllätys. Luomun markkinaosuus päivittäistavarakaupan elintarvikemyynnistä Suomessa oli 1,7 prosenttia. s. vuosikerta Kustantaja Puutarha-Sanomat PS Oy PL 28, 04131 Sipoo 4.3.2015 Kaupunkikasvihuoneet tutkimuksen kohteena Suomalaisen puutarhatuotannon konseptia voisi kehittää esimerkiksi sijoittamalla kasvihuoneita keskelle taajamaa tai jopa kiinteistöjen katolle. Putin anser Finland höra till ett av sina egna intressesfär. Venäjän toimien seuraukset tuntuvat Suomen taloudessa kuten 90-luvun alussa Neuvostoliiton romahtaessa. Lehti ja sen nettilehti ovat puolueettomia ja ilman sidoksia olevia julkaisuja. Tiloilla tehdään lukuisia tarkastuksia vuoden aikana ja lisäksi pinta-aloja mittaillaan satelliiteista. päivä pidettävissä eduskuntavaaleissa mahdollisuus vaikuttaa. 20 Energia: Leuto ja sateinen sää painaa sähkön hintaa s. alv 10%) TILAUKSET Sähköpostilla asiakaspalvelu@puutarha-sanomat.net Puhelimitse 010 387 0880 Internetistä www.puutarha-sanomat.net TOIMITUS Päätoimittaja Jouko Tikkanen jouko.tikkanen@puutarha-sanomat.net 0400 462 443 Toimittajat Juhani Piirainen, Camilla Heikkilä, Soili Riepula Taitto Taija-Tuulia Tammelin POSTIOSOITE PL 28 04131 Sipoo MEDIATIEDOT www.puutarha-sanomat.net Ilmoitusmyynti Hannele Iskala Puh. Normaalitilanteessa perunan viljelijähinta olisi kaksinkertainen nykyiseen verrattuna. Lehti vastaa vain tilaamastaan aineistosta. – Hankkeen tulosten pohjalta suomalaisen puutarhatuotannon kilpailukykyä ja yritystoimintaa voidaan kehittää aiempaa monipuolisemmin, sanoo Kari Jokinen Luonnonvarakeskuksesta. 044 355 4304 hannele.iskala@puutarha-sanomat.net Ilmoitusmateriaali Painopaikka SLY-Lehtipainot Oy/ Kirjapaino Uusimaa Ilmestyminen Painettu lehti ilmestyy 10 kertaa vuodessa. Erityisen raskaan osan seurauksista joutuu kantamaan suomalainen elintarviketuotanto. Finlands och Sveriges planer på att börja samarbeta inom försvaret är en riktigt bra sak. 18 NURMIJÄRVI Mahkosen Puutarha elää monipuolisuudella s. Maamme kaipaa johtajuutta. Maamme taloustilanne on synkistynyt myös Suomen hallituksen saamattomuuden johdosta. Vastuu virheistä ja reklamaatiot Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Tällä hetkellä jo 34 % suomalaisista viljelijöistä käyttää Kekkilä Vihanneslevyä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Försvarsminister Carl Haglund vill att Finland ska gå med i Nato. Om Finland söker om medlemskap i Nato kommer Ryssland att reagera starkt. Putinin suojissa toimeenpanovalta ja myös mielivalta on nyt silovikeilla. 10 KOKO SUOMI Markkinat s. LUE LISÄÄ >> www.puutarha-sanomat.fi 26.2.2015 Schetelig ja Kekkilä tiivistävät yhteistyötä Schetelig Oy ja Kekkilä Oy ovat sopineet yhteistyön laajentamisesta. Pro Luomu ry:n arvion mukaan suomalaiset ostivat luomuruokaa ja -juomia viime vuonna yhteensä 225 miljoonalla eurolla. – Erityisen tärkeää on tunnistaa nopeasti kehittyvän ICT:n mahdollisuudet alan koko ketjun uudistumisessa. Elo on kuin Neuvostoliitossa, jossa valvottiin, ettei kolhoosilainen vain kasvata kahta omaa porsasta. Kansalaisilla on huhtikuun 19. Vesiliukoiset Superex-lannoitteet sisältävät pääravinteiden lisäksi kasvien tarvitsemat sivuja hivenravinteet. 3 Hertassa heviä rakkaudella s. Arvio perustuu päivittäistavarakaupan ryhmittymiltä kerättyihin myyntilukuihin. 8 PORVOO Näsin S-market uudistui s.6 Pelastetaan Suomi! Niin turvallisuuskuin talouspilvienkin väri tummuu. – Suomalaiset ostavat luomuna euromääräisesti eniten vihanneksia ja hedelmiä, maitoa, hiutaleita ja kananmunia. Tutkijoiden mukaan puutarha-alaan liittyvien markkinoiden uudistumista voidaan ymmärtää paremmin, jos uudenlaiset näkökulmat ja systemaattinen liiketoiminnan tarkastelu yhdistetään tulevaisuusskenaarioiksi. Illuusiot naapurimme Venäjän demokratisoitumisesta ovat hävinneet. Ekologisuudella tulee olemaan yhä enemmän merkitystä kaikille ihmisille, sanoo Kekkilä Oy:n myyntijohtaja Mikael Johansson. 12 SUONENJOKI Mehiläisistä on moneksi s. 5 Uusi EU-kausi alkaa: Ympäristöystävällisiä toimenpiteitä tuetaan s. Seuraava lehti ilmestyy 17. Yksin hänestä ei ole Suomen pelastajaksi, vaan samalla pitäisi jarrumiesten ote herpaantua
Alkuperä ja brändit tulevat sallituiksi Johan van Gruijthuijsenin mukaan uutta on se, että yritysten brändit ja alkuperä saavat näkyä ohjelmien materiaaleissa, kunhan ne ovat esillä tasaveroisesti keskenään ja pienemmällä kuin EU:n viesti. – Mavi ohjeistaa hakemiseen ja toimeenpanoon liittyvissä kysymyksissä, myöntää ja maksaa tuen sekä hyväksyy ohjelman materiaalin. – Prosessi on teknisesti jäykkä, mutta tuen hakemista pelätään liikaa. Jatkossa yhden maan ohjelmaa ei voi toteuttaa omassa maassa. | 3/2015 www.puutarha-sanomat.net |. Vuodesta 2016 eteenpäin kaikki maataloustuotteet tupakkaa lukuun ottamatta ovat kelvollisia EU:n menekinedistämisja tiedotushankkeiden kohteeksi. Poikkeuksena kuitenkin tämänhetkisessä luonnoksessa ovat nimisuojatuotteita, terveellistä ruokavaliota sekä luomutuotteita koskevat ohjelmat, joita voidaan toteuttaa hakijan omassa maassa. EU:n tukiprosentit ovat 70–85. Suomalainen toimija voi toteuttaa EU:n osarahoitteisen kampanjan esimerkiksi Venäjällä tai Virossa tai virolainen ja suomalainen toimija yhdessä voivat toteuttaa kampanjan Suomessa. Kansalliset hankkeet ruokaketjuhankkeet Markkinayksikön päällikkö Anna-Leena Miettinen maaja metsätalousministeriöstä kertoi, että aiemmin menekinedistämistä ja laadun kehittämistä koskevia hankkeita haettiin erillisillä hauilla, mutta viime syksynä ne yhdistettiin ruokaketjuhankkeiksi. Lisäksi komissiolla on omia ”korkean tason” kampanjoita. [PUUTARHA-SANOMAT: HELSINKI] Johan van Johan van Gruijthuijsen esitteli seminaarissa, kuinka EU:n menekinedistämisohjelma uudistuu. Tuen hakijoina voivat olla myös tuottajaorganisaatiot ja muut maatalousja elintarvikealan elimet, jotka on kansallisesti kelpuutettu edustamaan toimialaa. Uuden järjestelmän tarkoituksena on jatkossa kohdentaa menekinedistämistoimia erityisesti unionin ulkopuolelle Toimitusjohtaja Antti Lauslahti Reilua.fi Oy:stä kertoi, että lihalle on luotu kansallinen laatujärjestelmä ja näin tuotettua lihaa voidaan markkinoida EU:n tuella. Hankkeista kaksikolmasosaa on kohdistunut EU:n sisämarkkinoihin ja kolmasosa EU:n ulkopuolisten eli kolmansien maiden markkinoihin. – EU haluaa korostaa yhteisön ulottuvuutta eikä näin ollen halua jatkossa rahoittaa yhden maan ohjelmia hakijan omassa maassa. Maaja metsätalousministeriö järjesti helmikuussa ”Ruokaketjuhankkeiden kick-off -seminaarin” antaakseen ohjeita hanketoimijoille. Eveliina Viitanen Maaseutuvirastosta kertoi, että EU-osarahoitteisten ohjelmien esivalinta kansallisella tasolla poistuu ja ehdotukset tulee tehdä suoraan komissiolle. Suomessa onkin missattu isot mahdollisuudet. Lauslahti sanoi hävenneensä sitä, että suomalaiset elintarviketoimijat eivät olleet Kiinan messuilla esillä, kun muut maat järjestivät siellä maistatuksia EU:n rahoilla. EU-komission menekinedistämisyksikön apulaispäällikkö Johan van Gruijthuijsen selvitti satalukuiselle hanketoimijoiden joukolle, kuinka EU:n menekinedistämisohjelma uudistuu. 3 Jatkuu seuraavalla sivulla Hankemaailmassa on osa EU:n osarahoitteisia hankkeita ja osa kansallisesti rahoitettavia hankkeita. – Komissio on käyttänyt maataloustuotteiden menekinedistämiseen vuosittain noin 60 miljoonaa euroa ja se on tukenut vuodesta 2001 alkaen 640 eri ohjelmaa. Syksyllä haku oli auki vain kuukauden päivät ja ministeriö Hankeviidakkoon selkeyttä Maaja puutarhatalouden, ruokaketjun sekä maaseudun kehittämisen tukeminen on eriytynyt omaksi maailmakseen, jota on yksittäisen yrittäjän vaikea hahmottaa. Ohjelmaan voi saada tukea vain kaksi kertaa peräkkäin silloin, kun ohjelma koskee samoja tuotteita samoilla kohdemarkkinoilla. Vuotuinen komission rahankäyttö lisääntyy jopa 200 miljoonaan euroon. Antti Lauslahti kertoi Kiinan kauppavaltuuskunnan mukana ollessaan hävenneensä, kun Suomi ei ollut EU-rahoilla esillä kuten muut maat. Mavi vastaa myös tarkastuksista. Esimerkiksi perunaa voitaisiin markkinoida Pietarissa enintään kahdella peräkkäisellä hankkeella. Viitasen mukaan edistystä on se, että tuotemerkit ja alkuperä saavat jatkossa näkyä, mutta takapakkina hän pitää sitä, että hakija ei voi toteuttaa kampanjaa omassa maassa
Alkuperän ja tuotemerkkien näkymistä säätelee komission asetus 702/2014 – Yritysten tiedot eivät saa olla hankkeen nettisivujen etu”Hanke-elämä irtautunut todellisuudesta” Myllyliiton puheenjohtaja Seppo Koivula kritisoi hankemaailmaa. Sen enempää hankeihmiset kuin virkamiehetkään eivät ole vastuussa kenellekään tuloksista. Hänellä itsellään on takana pitkä virkamiesura ministeriössä ja eläkepäivinään hän edustaa pienmyllyjä. sivulla. När det då uppstår avvikelser är det din uppgift att kontakta kunden och hitta lösningar som gör kunden nöjd. Du ska skicka information ut till våra kunder om våra produkter och följa upp förfrågningar på telefon. Vi har en total yta av 50 000 m² under glas. Tidsperiod: Tillträde mitten av mars eller enligt överenskommelse och beräknas avslutas i mitten av september. Koivulan mukaan hanketoiminta menee hankeammattilaisille eikä amatööreillä ole siihen asiaa, vaikka he olisivat kuinka oikealla asialla tahansa. Ministeriö määrittelee hankkeiden painopisteet kevään aikana. 3/2015 | | www.puutarha-sanomat.net. Ympäristökorvauksiin on suunniteltu käytettäväksi 1586 ja luonnonmukaisen tuotannon tukemiseen 326 miljoonaa euroa. Önskvärda kunskaper/egenskaper: Kunskaper om växter främst kryddor och blommor samt med erfarenhet från detaljhandel. Eveliina Viitanen opasti seminaarilaisia tulevaan ruokaketjuhankkeiden hakuun, joka järjestetään ensi syksynä. – Omarahoitusosuus voi koostua rahasta ja työstä, mutta yritysten antamille tuotelahjoituksille ei voi laskea rahallista arvoa, joka kattaisi omarahoitusosuutta. Arbetet sköts från kontoret i Hällnäs och går ut på att hjälpa våra kunder med att handla av oss. Tarkastajia riittää joka oksalle. Vi behöver därför förstärka vår kundmottagning . – Kyseessä on hankeraha, joten sillä ei rahoiteta hakijan omaa toimintaa. – Hanketouhu on puuhastelua eikä siinä ole tekemisen makua. sai 78 hakemusta, joista hyväksyttiin 47. Maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Marianne Selkäinaho maaja metsätalousministeriöstä esitteli vuoteen 2020 ulottuvan maaseudun kehittämisohjelman. Yrityksien tulisi sopeutua siihen, vaikka yrittäjä ei tämän mutkan kautta saa hyötyä. – Hankkeissa on lennokkaita ajatuksia, mutta niiden realistisuutta ei testata eikä tuloksia mitata. Seitsemänvuotisen kehittämisohjelman suurimmat panostukset ovat luonnonhaittakorvauksissa (3734 milj.€) ja investoinneissa (1035 milj.€). Avustusprosentti oli pääsääntöisesti 80. Lätt att skapa kontakter med nya personer. Hanketta saa kuitenkin markkinoida yrityksen omissa toimitiloissa, neuvoi Viitanen. Koivulan mukaan hankkeissa keskitytään vain nippeleihin ja muodollisen puolen täyttämiseen. Avustusta 1–3 -vuotisiin hankkeisiin jaetaan yli 7 miljoonaa euroa. Vi söker därför en person med kunskaper i ?nska utöver det svenska språket. Myllyliiton Seppo Koivula (etualalla) katsoi, että nykyinen hanke-elämä ei edistä yritysten asiaa. Strukturerad och ordningssam. investointeina ja talkootyönä. Själva transporten av produkten är en del av produkten och det innebär för din del även kontakter med transportörer. Eveliina Viitanen antoi neuvoja, mitä tulisi ottaa huomioon valmistauduttaessa syksyllä avautuvaan ruokaketjuhankehakuun. Ansökning ställs till Björn Isacsson. Anna-Leena Miettinen toimi 10.2.2015 järjestetyn "Ruokaketjuhankkeiden kick-off" -seminaarin puheenjohtajana. Sen julkinen rahoitus on yhteensä 8 265 000 miljoonaa euroa, minkä lisäksi tulee yksityiset panostukset esim. Du kommer att ha direkt kontakt med våra kunder. Kundfokuserad. Myöskään yrityksen tuotteita ei saa mainostaa. Ollaan nöyriä ja kuuliaisia komissiolle ja herroille. – Hanke-elämä ei ole todellista elämää, sanoo Seppo Koivula. – Raha kuluu toisarvoisiin asioihin, kun se kulkee hanketoimijoiden kautta. Myllyliiton esittämä lähileipähanke ei saanut ministeriön rahoitusta. Leader-toimintaa tuetaan 300 miljoonalla eurolla. Vi har haft en ökad försäljning till Finland utöver den Svenska marknaden och vill därför speciellt stärka våra relationer till våra ?nsktalande kunder. Sista ansökningsdatum 20.3.2015 bjorn@hallnas.nu Hällnäs Handelsträdgård Lyckselevägen 59 922 73 Hällnäs, Sverige 09 332 0100 info@hallnas.nu Arbetsuppgifter: Vi har en del kunder i Finland och vill förstärka vår orderavdelning med en kunnig person som kan hjälpa våra nsk talande kunder samt även stötta vår säljare i hennes arbete . – Näihin käytetään järjettömästi aikaa, mutta itse tuloksella ei ole väliä. 4 Säljsupport växter Hällnäs handelsträdgård är ett odlingsföretag i norra Sverige som producerar ekologiska kryddor och sallater samt under vårsäsong även utplanteringsväxter. Vi har ett databaserat ordersystem som kunden själv kan beställa ifrån. Krav: Kunna uttrycka sig i tal och skrift på nska och svenska. Hankkeella tulee olla selkeät tavoitteet ja mittarit, joilla seurataan tavoitteiden toteutumista. Vår verksamhet är starkt säsongsbetonad med en stor försäljning under våren och vi har haft en bra tillväxt de senaste åren
Perunan vientitoive elää Lyytinen arvioi, että ensimmäiset kaalin istutukset tullaan tekemään huhtikuun ensimmäisellä viikolla. Kirsikkatomaatista oli marras-joulukuussa heikko saatavuus, ja kauppaketjut poistivat sitä valikoimaluokistaan. Kurkun hinta on ollut 1,80 euroa. Lyytinen kertoi kuulleensa, että Valko-Venäjän kautta menee kaalia Venäjälle. – Itä-Suomen pelloilla on vielä lunta ja varhaisviljelijät levittävät biotiittiä, joka imee auringonvalon ja sulattaa lumen pois. HALUATKO VILJELLÄ MAUKKAITA VIHANNEKSIA. Kestää aikansa ennen kuin kotimainen kirsikkatomaatti saadaan uudelleen syvälle valikoimaluokkiin, analysoi Lundström. Markkinat 5 Puh. – Kylvetty on varhaiskaalia ja pitkän taimikasvatusajan vaativaa purjoa ja varsiselleriä. Viennin estyminen Venäjälle aiheuttaa painetta hintatasoon. – Serbiastakin on yht’äkkiä tullut suuri hedelmäntuottaja, ja sen vienti Venäjälle vetää hyvin. – Tomaatin tarjonta lisääntyy vasta huhtikuussa. – Erikoistomaateista on ollut lievää ylitarjontaa. Kari Lyytinen Tuoreverkosta kertoo, että ensimmäiset kylvökset taimihuoneisiin tehtiin jo helmi-maaliskuun vaihteessa. Pekka Honkala kertoo Venäjän sinnittelevän oman perunan varassa ja tuonti Marokosta ja muista Välimeren maista on ollut suhteellisen vähäistä, kun tuontiperunan hinta on ruplissa korkea. Tero Nousiainen Vihannes-Laitilasta lupaa kotimaisen porkkanan riittävän äitienpäivään, mutta kaali, sipuli ja lanttu tulevat riittämään uuteen satoon saakka. Tomaatista on niukkuutta, mutta kurkun markkinatilanne on epävakaa. Jo muutama kuorma vientiin olisi tasapainottanut markkinat. Avomaalla ei routaa ole, joten pelloilta rupeaa kuulumaan pörinää maalis-huhtikuun vaihteessa. – Nyt on jo kevään odottelua. maaliskuuta ja asialistalla on peruna. 09 274 6880 / www.hl-vihannes. On odotettavissa haasteellinen kevät, pelkää Lundström. Tomaatin veroton tukkuhinta Pohjanmaalla on ollut 3,40 euroa kiloa. Jos ilmat lämpenevät – kuten ennusteet ovat – niin kausihuoneissa alkaa tohina. – Keräkaali riittää uuteen satoon. | 3/2015 www.puutarha-sanomat.net |. Talvi on ollut tasapainoinen ja viljelijähinta sellainen kuin sen kuuluukin olla. – Vieläkin näillä valuuttakursseilla perunan vienti Suomesta olisi kannattavaa. Lumen alla ei juuri routaa ole. Tomaatti niukkuudessa pääsiäiseen Jonas Lundström Närpiön Vihanneksesta kertoo tomaatista olevan jopa niukkuutta. Lundströmin mukaan viime syksyn pimeät säät hankaloittivat tomaatin alkukehitystä, mistä johtuen satomäärät ovat jääneet 5 prosenttia alle budjetoidun. Kurkun viljelyala on lisääntynyt 5 hehtaarilla. Venäjän ja Suomen talouskomissio kokoontuu 23. Tuottajat odottavat jo pellolle pääsyä Tomaatin markkinat tulevat olemaan vakaita pääsiäiseen saakka. Varastovihanneksista kiinankaali on jo loppunut ja punakaali riittää toukokuulle. Viennin mahdollistuminen riippuu yksin Venäjästä, toteaa Honkala ja sanoo elättelevänsä pieniä toiveita perunan tuontikiellon purusta, kun Kreikka ja Unkari ovat jo saaneet helpotuksia. Meiltä löytyy niihin siemenet, kysy lisää! Kevät näyttää olevan aikainen ja varastovihannesviljelijöiden katseet ovat kääntyneet jo tulevaan satokauteen. Se ei johdu kuitenkaan siitä, että tuotetta olisi liikaa, vaan päinvastoin. – Kurkun markkinatilanne on ollut epävakaa, kun kasvustoja on vaihdettu
– Miljöö tehtiin uudeksi. Alkuvuonna myymälässä toteutettiin kuudessa viikossa miljoona euroa maksanut remontti, jolla tehtiin myymälään uusi ilme. Perusväri muuttui keltaisesta harmaaksi. Kuivahyllyt muuttuivat valkoisista harmaiksi. – Meillä on yhteistyö paikallisen Porvoon Perunan kanssa, joka vastaanottaa pientuottajien tuotteita ja toimittaa ne kootusti meille. – Hevi on paras työpaikka. Hevin pinta-ala kasvoi huomattavasti. – Merkitsemme lähiruokatuotteet erityisin lähiruokamerkein ja olemme sijoittaneet lähellä tuotettuja tuotteita myös hyllyjen päätyihin, jotta asiakkaiden olisi helppo poimia näitä tuotteita ja näin tukea kanssamme paikallisia pienyrittäjiä, toteaa Patovirta. Myymälään tuli led-valoteknikka, lisättiin toinen sisäänkäynti, hankittiin markkinoiden nopeimmat pullokoneet ja maitokaapit laitettiin ovien taakse energian säästämiseksi. Tunnelmaa luodaan Porvoota esittävin valokuvin. Hevin päälle asetettiin halkaisijaltaan suuret hedelmiä ja vihanneksia kuvaavat lieriöt, aloittaa marketpäällikkö Henri Patovirta uudistuslistan. Hän ei ole huolissaan S-market Näsin asemasta jatkossakaan, vaan katsoo, että se on juurruttanut oman asemansa Porvoossa. Asiakkaiden luottamus avainasia Suuren myynnin lähtökohtina Patovirta pitää erinomaista liikepaikkaa, hyviä tuotteita ja palvelevaa henkilökuntaa. 6 Osuuskauppa Osla teki vuonna 1998 nappi-investoinnin, kun se rakennutti S-marketin Porvoonjoen länsipuolelle Näsiin. Markettia laajennettiin vuonna 2007 ja tammi-helmikuussa siihen tehtiin sisäremontti. [PUUTARHA-SANOMAT: PORVOO] ”Hevikakkonen” Satu Boström on ollut vuoden ajan hevissä ja sitä ennen hän oli pitkään ravintola-alalla. Lähiruoka on nostettu hyvin näkyvään osaan. Myyvin S-market uudistui S-market Näsin myynti on peräti 41 miljoonaa euroa. – Hallitus on vaihtumassa, toivottavasti ymmärrystä saadaan, toteaa Patovirta. Remontissa saimme tuotteille lisää toista sataa moduulia, jotka ovat 90 senttiä leveitä hyllyköitä eli hyllymetrit lisääntyivät usealla sadalla metrillä, lisää Patovirta. S-market Näsin myyntiala on 4200 neliötä ja remontti tehtiin olemassa olevien seinien sisällä. – Henkilökunta tämän tekee, painottaa Henri ja toteaa asiakkaiden luottamuksen hankkimisen olevan yksi avaintekijä. ”Kusettamalla” ei pärjää. Työaika alkaa aamulla 5:ltä ja kello 13 pääsee vapaalle, kun aiemmin menin töihin yöksi. Osa lähituottajista toimittaa suoraan. Osaston yläpuolella ovat kookkaat hedelmien ja vihannesten kuvia esittävät lieriöt. Ministeriön vastustuksesta sekä S-ryhmän että Keskon hankkeet hypermarkettien rakentamisesta sinne ovat tyssääntyneet. – Aina täytyy myydä hyvää laatua, tuoretta ja kohtuuhintaan. Marketpäällikkö Henri Patovirta kehuu varastointitekniikan kehitystä, kun kotimaista omenaa on saatavissa vielä maaliskuussakin. – Kaava ei kuitenkaan voi estää asiakkaita käymästä meillä, naurahtaa Patovirta. päivänä. – Pinta-alaltaan on pari suurempaa S-markettia, mutta myynnillisesti olemme ykkösiä. 3/2015 | | www.puutarha-sanomat.net. S-market Näsiä ei voi muuttaa Prismaksi, sillä kaava mahdollistaa vain supermarketin eikä hypermarkettia. Ruokamyynnillä mitattuna sijoittuisimme korkealle Prismojenkin listalla, toteaa Patovirta. Porvoossa ei ole Prismaa, mutta suunnitelmat ovat valmiina hypermarketin perustamiseksi läheiselle Kuninkaanportin alueelle. HeVi sai lisätilaa – Annoimme tilaa hyvin myyville tuotteille ja pienensimme käyttötavaraa. Lähiruokaa korostetaan S-market Näsin uudistuksen yhteydessä lähiruoka nostettiin entistä näkyvämmin esille. Myymälä oli avoinna koko remontin ajan ja uudistetun myymälän avajaisia vietettiin helmikuun 18
– Sen pääpaino on Prismoissa ja meillä S-marketissa se koskee runsasta sataa tuotetta. Varuboden-Osla maksoi omistajille Bonusta ja maksutapaetua sekä osuuspääoman korkoa vuonna 2014 yhteensä 10,1 miljoonaa euroa. | 3/2015 www.puutarha-sanomat.net |. 100 henkilöä HENKILöSTö Marketpäällikkö Henri Patovirta hevi-vastaavat Tina Kuusisto ja Satu Boström Patovirta toivoo lisää pientuottajia toimittajiksi ja on huolestunut siitä, ovatko monet jo lopettaneet. Sisäänkäynnissä on kuva Vanhan Porvoon ranta-aitoista. Vuonna 2014 Varuboden-Oslan myynti ylitti 400 miljoonan euron rajan ja tulos kaksinkertaistui (4,6 milj. €. Hevin valikoima onkin tänä päivänä hyvin monipuolinen. – Ennen kaikki myytiin irtonaisena, mutta nyt on runsaasti valmiiksi pussitettua ja rasioissa olevia tuotteita. Mm. Henri Patovirta on ollut kaupan alalla vuodesta 1982, alkuun Sestossa ja vuodesta 1999 S-ryhmässä. 019-5219900 | www.porvoonperuna. €). Sen toimialueen katkaisee HOK-Elanto, jolle kuuluu pääkaupunkiseutu ja pääradan varsi. Uuden osuuskaupan nimeksi tuli Varuboden-Osla. Enää ei ole niin selkeitä kausia kuten ’Jaffat tulloo’ -aikoihin. Osuuskaupan tytäryhtiö on Varuboden på Åland Ab, joka on usean vuoden voimakkaiden investointien jälkeen kääntynyt tulokseltaan positiiviseksi. – En halua uskoa, että halvemmat hinnat vyörytetään tavarantoimittajille. Hevissä on hyvä järjestys ja asiakkaiden on helppo erottaa tuotteet toisistaan. Uudistuksen myötä heviin tuli lisää tilaa massaesittelyille. Matkailu on lisääntynyt ja ihmiset harrastavat kokkausta. S-market Näsissä tunnelmaa luo Porvoo-kuvat. Asiakkaita toivotaan lisää sisään ja samalla he ostavat muitakin tuotteita, pohdiskelee marketpäällikkö Henri Patovirta. – Tässä on kaupalla peiliin katsomisen paikka. Kotimaiset tomaatit ja kurkut ovat ympärivuoden massapaikoilla. Asiakkaat ovat ottaneet tyytyväisenä vastaan sen, kun kauppa tinkii katteestaan. Nyt kysytäänkin mitä ihmeellisimpiä tuotteita. Perunasta riitti aiemmin kaksi lajiketta, nyt tarvitaan viisi, vertailee Henri ja toteaa asiakkaiden olevan valveutuneita ja vaativia. Marketkaupan myynti kasvoi noin prosentin ja oli lähes 300 milj. Marketpäällikkyyden lisäksi hän on aluepäällikkö vastaten alueen muidenkin S-kauppojen toiminnasta. luomutuotteita sekä laaja lähituotevalikoima. ”Halpuuttaminen” otetaan kaupan katteesta – Tänä aikana ruokakauppa on muuttunut paljon. Meidän on tehostettava omaa toimintaa niin, että tulos saadaan aikaiseksi. Osuuskaupan asiakasomistajatalouksien määrä on 62 774. Faktat S-market Näsi MyyNTI 41 milj. 7 Eihän meitä erota muista kuin maku. Varuboden-Oslan fuusio onnistui Uudenmaan länsirannikolla ja Sipoossa toiminut Varuboden sekä Itä-Uudellamaalla toiminut Osla yhdistyivät vuoden 2011 heinäkuussa. S-ryhmä lanseerasi tammikuussa ”halpuutimme hintoja” -teeman. Kaiken kattava elintarviketukku Itä-Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun alueella. Kaupat, ravintolat, lounasravintolat jne. €, myynnillisesti suurin S-market RAKENNETTU 1998, laajennettu 2007 ja uudistettu 2015 MyyNTIALA 4200 m2 TUOTTEET Elintarvikkeita 15 000 tuotetta, käyttötavaroita 5 000 tuotetta TyöLLISTÄÄ n
Olin Rabateissa, jotka muuttuivat Spareiksi, ja Sokoksella kassana. Huolella hoidettu hevi on yksi kaupan vahvuuksista. Sanna Auvinen asettelee porkkanapusseja esille. [PUUTARHA-SANOMAT: HELSINKI] Sirkka Mäkinen kertoo, että hevissä työpäivä kuluu huomaamatta. Sirkka kertoo asiakkaiden lisänneen vihannesten ja kasvisten käyttöä vuosien varrella merkittävästi. 3/2015 | | www.puutarha-sanomat.net. Luomuosasto on perunaosaston vieressä. Asiakkaat käyttävät sitä paljon smootheihin, kertoo Sirkka. Suoratoimittajan jättibasilikat tuovat tuoksua osastolle. Sirkka on hyvin tyytyväinen Lehtosen puutarhan jääsalaattiin, jota viljelijä tuo kahdesti viikossa. Kotimaisista omenoista puristettu mehu on etenkin lapsiperheiden suosiossa. Väinö Pietilän häkäkaasuautolla kuljetettu kuorma oli alku yrittämiselle,mikä tänä päivänä tunnetaan H&H Tuominen Oy:nä. K-supermarket Hertta sijaitsee Herttoniemessä Itäväylän varrella, metrorata kulkee kaupan alitse eikä asemallekaan ole matkaa kuin kivenheitto. Hertan heviä hoidetaan rakkaudella K-supermarket Hertta tunnetaan hyvästä laadusta ja monipuolisista valikoimista. Hertassa heviä hoidetaankin sydämellä ja rakkaudella. Kun Sirkka aloitti Hertassa, kauppiaina olivat Merja ja Lasse Sjöberg. – Syöntikypsät hedelmät ovat olleet ”in” jo jonkin aikaa. Kuusi vuotta sitten kauppiaiksi tulivat Markus ja Taru Ranne. Ruukkulehtikaali on uutuus Yksi uusista artikkeleista on ruukussa viljelty lehtikaali, joka tulee Varpion puutarhalta. Hevi-tiimiin kuuluvat myös Katja Mäkilä, Sanna Auvinen ja Joonas Ek. Pussitettu lehtikaali on vaihtunut jo ulkomaiseksi. Kauppa on saanut nimensä epäilemättä Herttoniemestä, mutta Hertta-kuvio merkitsee myös sydäntä. Hertan hevihoitaja on Sirkka Mäkinen. Hertassa kotimaiset kurkut ja tomaatit ovat massaesittelyssä kaiken aikaa. – Hevi on monipuolistunut ja artikkeleita tulee lisää koko ajan. – Ruokaresepteissä on paljon lehtikaalia, sillä se on terveystuote. Minun mielestä peruna sopii ensimmäiseksi, sillä siitähän usein ruoan tekeminen aloitetaan. • Löydät meidät myös H&H TUOMINEN O Y H&H TUOMINEN O Y Huhtikuussa tulee kuluneeksi tasan 70 vuotta siitä, kun Pentti Tuominen kuljetti ensimmäisen oman perunakuormansa Lopelta Helsinkiin. – Lähdin kaupan alalle jo 16-vuotiaana koulusta suoraan. – Ulkomaista pyöreää irtotomaattia meillä ei ole lainkaan myynnissä, sillä se ei liiku, kun laatu on huono. • www.hhtuominen.. Rasiasalaatit ja valmiiksi pilkotut salaatit ovat jatkaneet voittokulkuaan. Raskaat perunat jäävät myös ostoskorissa alimmaiseksi. Perunat kierron ensimmäisenä Hertan sisäänkäynnistä ensimmäisenä on perunaosasto, jossa on Männistön veljesten perunaa. 8 H&H Tuominen Oy • Ilvesvuorenkatu 11, 01900 NURMIJÄRVI • 0400 354 339 • heikki.tuominen@hhtuominen.. – Aiemmin peruna oli hevin perällä, mutta sinne tuli juustotiski. Nyt niiden laatu on tasoittunut ja ne ovat todella sopivan kypsiä, sillä niitä tulee joka päivä uusia. Nyt olen ollut 15 vuotta täällä Hertan hevissä, toteaa Sirkka. Markus on K-kauppiasliiton varapuheenjohtaja. Se tulee raakana eikä kypsy, mainitsee Sirkka
Sirkka Mäkinen toteaa, että hintakilpailu on kiristynyt ja tarjouksia on runsaasti. – Hevissä aika kuluu nopeasti. – Määrätty osa ihmisistä ostaa luomua eikä talouden kiristyminen ole vaikuttanut siihen. Työpäivä menee kuin siivillä Maaliskuussa sisäänkäyntiä reunustavat tulppaanit. Kysy lisää myyjältäsi! Satotukku Oy | Tuupakantie 32, 01740 Vantaa | p. Lehtikaali on saanut superruoan maineen. www.epetrade. – Laatu pitää kuitenkin olla ensisijainen. | 3/2015 www.puutarha-sanomat.net |. Epetrade Oy Linnavuorentie 28 D 00950 Helsinki puh. RAIKASTA TALVEA! Oletko jo tutustunut laadukkaisiin Eden-tuotteisiimme. Luomu tarvitsisi meillä lisää tilaa, suunnittelee Sirkka. Tarjoamme laajan valikoiman tuoreita vihanneksia, hedelmiä, marjoja, yrttejä ja juureksia ympäri vuoden kilpailukykyiseen hintaan. Nyt alkavat tulla jo narsissit rinnalle. – Tulppaania menee hyvin kaupaksi pääsiäiseen asti. Meiltä löydät myös Suomen laajimman luomuvalikoiman. 010 581 6000 satotukku@satotukku.fi | www.satotukku.fi Satotukku on Suomen johtava vihannesja hedelmätukku. Sirkka Mäkinen kertoo heräävänsä päivään kello neljältä ja töissä hän on kuudelta, iltavuoroon hän saapuu kello 11. K-supermarket Hertassa hevin osuus myynnistä on viime viikkoina ollut 14 prosenttia. – Osuus riippuu tarjouksista. Ei ole koskaan tullut sellaista tilannetta eteen, että toivoisi kellon kulkevan nopeammin, naurahtaa Sirkka. Tulppaaniostos on piristys talven harmaudessa. Leipä-, juustoja hevi-kalusteisiin. Niinpä sen ravinnevesiviljely on suomalaisten puutarhojen uusi innovaatio. 9 KESTÄVÄT JA KONEPESTÄVÄT MUOVIPUNOSKORIT Aseta tuotteet kauniisti esille. Joulun jälkeen ihmiset ostavat heviä, kun he laihduttavat. 09 8036 408 myynti@epetrade. Meille tulee paljon tuotteita suoraan tuottajilta. Katja Mäkilä asettelee herkkusieniä kylmätiskiin
Niiden nenäksi sopii tietenkin porkkana, jonka lapset laittavat itsestään selvyytenä lumiukollekin. Vesi viestii myös tuoreudesta. Väliverhoja kasviksista Onko tarvetta jakaa hevi-osastoa. Vahvimmillaan ne ovat monissa marjoissa ja hedelmissä. Sinertävien flavonoidien uskotaan parantavan muistia ja hidastavan vanhenemista. Jo 18 vuotta LUOMUA! Saatavilla tukkuliikkeistä. Vihreissä kasviksissa on myös paljon luteiinia ja indolihappoja, joiden molempien tiedetään edistävän terveyttä. Värit ilahduttavat ostajaa vielä lautasellakin. 10 Hedelmää & vihanneksia aurinkoiselta Ahvenanmaalta! Frukt & Grönsaker från Soliga Åland! www.ath.ax, sales@ath.ax, puh (018) 36 460 TUOREINTA TIETOA viljelystä ja markkinoinnista Hedelmät ja vihannekset ovat kiitollisia siitä, että ne ovat hyvin värikkäitä. Kasvien sinisen ja purppuran sävyt ovat antosyaanien ja fenoliyhdisteiden synnyttämiä värejä. Samaan sarjaan kuuluvat kasviksista tehdyt, osaston päällä roikkuvat elementit, joiden alla on myytävä massaesittely. Värit viestivät terveyttä Punaiset väriaineet kuuluvat antosyaaneihin. Messuilla tilanjako oli tehty pujottamalla kasviksia naruun, kuten lapsena laitettiin marjoja heinän korteen. Yhteisesiintymiselle on hyvä keksiä vetävä nimi. Voimakas vihreä väri kertoo, että kasviksessa on paljon yhteyttäviä viherhiukkasia, joissa on rautaa. Keltaiset ja oranssit värit ovat usein merkki siitä, että kasvis sisältää paljon vitamiineja ja nämä kasvikset virkistävät oloa. Akvaariopumpulla saadaan kuplintaa ja liikettä lasisiin vesilieriöihin ja altaisiin, joihin voidaan laittaa kulloinkin esille nostettavia vihanneksia tai hedelmiä. Punaisista väriaineista tunnetuin on tomaatin lykopeeni. Aktivoivia esittelyitä Salaattibaari on osoittautunut suosituksi ratkaisuksi vähittäiskaupassa. Ehkä joillekin asiakkaille tulee mieleen, ettei ruoan kanssa pitäisi leikkiä. Vihreiden kasvisten tiedetään ehkäisevän syöpää ja parantavan luuston kuntoa. Usein tulee hamstrattua enemmän kuin oli aikomuskaan. Asiakkaat saisivat aktiivista tekemistä poimiessaan samaan pussiin eri tuotteita kuten karkkikaupassa. Perunoista, sipuleista tai omenoista tehdyt väliverhot toimivat myös katseen vangitsijoina. Myös kaalikasvien värittömät sulfidiyhdisteet ovat terveyttä edistäviä. 3/2015 | | www.puutarha-sanomat.net. Kasviksista on rakenneltu myös ukkoja. Paitsi että värit toimivat silmänruokana, ne viestivät monista terveysvaikutuksista, joita kaikkia ei vielä tunnetakaan. Puutarha-Sanomat poimi viime messuilta joitain ideoita, joita voisi soveltaa hevi-osastolla. Väreillä saadaan hevin esittelyt houkutteleviksi ja niillä voidaan saada tuotteet erottumaan. [PUUTARHA-SANOMAT:BERLIINI] Ideoita hevin piristykseksi Värit erottavat, mutta ne voivat myös yhdistää. Sen puutteella näyttää olevan selvä yhteys sekä sydänja verisuonitautien esiintymiseen että miesten eturauhassyöpään. Berliinissä on vuosittain helmikuussa Fruit Logistica -messut, joissa eri puolilta maailmaa tulevat yritykset esittelevät tuotteitaan. Messuilla oli katseen kiinnittäjinä vesielementtejä. Tiedetään, että ilman beetakaroteenia ihon ja limakalvojen kunto sekä näkökyky heikkenisivät. Samalla tavoin voi toimia irtonaisina myytävät hedelmät ja vihannekset. Suunnilleen samanhintaiset tuotteet voisivat olla yhdellä tarjouspöydällä. Tehokkaimpia valkoisten kasvisten flavonoideja ovat sipulikasvien kversetiini ja allisiini, joiden tiedetään torjuvan virusten ja bakteerien hyökkäyksiä. Väriaineista tunnetuin on oranssi beetakaroteeni, joka muuttuu elimistössä A-vitamiiniksi. Asiakkaat tykkäävät poimia haluamiaan komponentteja rasiaan ja punnita ne yhdellä painikkeella
06-387 5682 • 040-8094113 • 040-7055586 www.suupohjanperunalaakso. 4) Kilpailun finalistit julkistetaan marraskuun lopulla Puutarha-Sanomien numerossa 9/2015. päivänä vuonna 2016 järjestettävässä HeVi-gaalassa julkistetaan Vuoden 2016 hevi-kaupat. Kasviksiakin voidaan poimia ja sekoittaa kuten irtokarkkeja. Hyvinvointia vihanneksista Vihannes-laitila oy Puh. Kaupat jaetaan marketsarjaan ja hypermarketsarjaan. spl.oy@suupohjanperunalaakso. Oskalad potatis i alla former. Kasviksista voidaan tehdä roikkuvia katseenvangitsijoita. Onko Sinulla Suomen Paras HeVi. 2) Vastausten perusteella valitaan kaupat, joissa kilpailuraadin edustaja vierailee vuoden aikana. Marjamyynnin yhteyteen voi marjoja laittaa maistiaisiksi arvokkaan oloisiin maljoihin, millä viestitään marjojen arvokkaista ominaisuuksista. 3) Kilpailulla edistetään tuotannon, tukkukaupan ja vähittäiskaupan yhteistyötä ja keskinäistä ymmärrystä sekä tietenkin tehdään asiakkaille entistä houkuttelevampaa heviä. Kaupat saavat kunniaa ja hevi-vastaavat matkalahjakortit. Lue lisätietoja internetsivuiltamme www.ikaalistenluomu.fi Luomu on terveellistä Suupohjan Perunalaakso Oy Välitie 2 64350 KARIJOKI p. 5) Tammikuun 13. Sellainen esittely pysäyttää miehetkin. 11 w w w .ik aalist enluomu .fi UUTUUS! LEIKATTU LUOMU JÄÄSALAATTI NYT KAUPOISSA! Salaateissamme on tutkimusten mukaan erittäin alhaiset nitraattipitoisuudet. | 3/2015 www.puutarha-sanomat.net |. Ilmoittaudu mukaan Puutarha-Sanomien järjestämään Suomen Paras HeVi -kilpailuun maaliskuun loppuun mennessä sähköpostilla toimitus@ puutarha-sanomat.net Kilpailun kulku: 1) Ilmoittautuminen kilpailuun 31.3.2015 mennessä, sähköpostilla: toimitus@ puutarha-sanomat.net, jonka jälkeen toimitus ottaa yhteyttä pyytäen lisätietoja. Yhtenä esimerkkinä heviosaston kiintopisteestä oli takavuosina ”Kaali-Kalle” Lindströmin kaaleilla täytetty kolhiintunut kilpa-auto. Hän pitää hevi-osaston katselmuksen ja haastattelee hevi-vastaavaa ja/tai kauppiasta tai myymäläpäällikköä. Hevi-osastolle voidaan luoda asiakkaille tekemistä. Pilkotut hedelmät ovat houkutteleva välipala. 6) Kilpailussa palkitaan erikseen Vuoden LuomuHeVi. 0400 340 170 • Fax 0420 340 170 • lapvaartin.peruna@oy.inet.fi Hyviä katseenvangitsijoita ovat myös vanhat kiesit, veneet, reet ja maitokärryt, jotka täytetään ajankohtaisilla kasviksilla. Puh. 02 848 2800 Kalannintie 896, 23600 kalanti www.vihanneslaitila.fi Kuoripäällistä perunaa eri muodoissa, eri kokoisissa pakkauksissa
Vesi ei kierrä pisaraverhossa tauotta, vaan vain automatiikan ohjaamana, kun lämpötila poikkeaa asetetuista raja-arvoista. Suljetussa kasvihuoneessa voidaan pitää normaalia korkeampaa hiilidioksiditasoa, mikä tehostaa kasvien yhteyttämistä. Kasvin herkkyys tauteja, tuholaisia ja kasvuolosuhteiden vaihteluja vastaan tarkoittaa sitä, että kasvi ei ”tuhlaa” yhteyttämistuotteitaan itsensä suojaamiseen, vaan suuntaa siitä maksimimäärän sadon tuottamiseen. Viljelijän on vain hallittava kasvuolosuhteet kurkun vaatimusten mukaan, mikä on helpompi todeta kuin tehdä. – Kurkku tuotti silloin paremmin ja sen seurauksena erikoistuimme kurkun tuotantoon. [PUUTARHASANOMAT: KAARINA] Teksti ja kuvat Juhani Piirainen mista kasveista, mutta samalla myös eräs tehokkaimmista sadon tuottajista. Välivalot nostetaan hoitoja korjuutöiden ajaksi ylös, kuten tässä taaempana on tehty. Katso video Puutarha Timo Juntti Oy:stä www.puutarha-sanomat.net/videot 3/2015 | | www.puutarha-sanomat.net. Vasemmalla olevaan torniin kerätään hiilidioksidilannoitusta varten päivällä poltetun nestekaasun lämpöä yökäyttöä varten. Ja nyt sen laajennusosa mahdollistaa entistä paremmat satotulokset vähäisemmällä energiamäärällä. Näin talvella verho on hyvin ohut, koska viilennystarve on vähäinen. 5 m korkeita kurkkukasvustoja valotetaan sekä päältäpäin että rivien välivaloilla. Uusi osa on oikealla. Nyt sitä käytetään myös pisarajäähdytyksen lämpöpumpun siirtolämpöä. Kurkku on eräs vaativimJuntin puutarha 50 vuotta Osaava uudistaa hallitusti Juntin Puutarha on koko 50-vuotisen historiansa ajan kuulunut Suomen eturivin kurkuntuottajiin. – Aloitin kasvihuoneviljelyn yhdessä huoneessa ja kasveina olivat kurkku ja tomaatti, muistelee Timo Juntti nuorukaisena alkanutta yrittäjäuraansa. Pisaraverho lisää satoa ja vähentää energian käyttöä Juntin Puutarha rakensi viime vuoden lopulla uutta kasvihuonealaa 2500 m2 eli kasvatti tuotantoalaa 25 %. Tarhan tunnus voisi olla ”hallitusti hoidettu”. – Tuuletustarve kasvihuoneissa on luonnollisesti suurinta kesällä, mutta talvellakin on tarpeen avata tuuletusluukkuja auringon paistaessa ja hyvin sumppuisilla ilmoilla ilman kosteuden alentamisekIlmakuvasta näkee havainnollisesti Juntin Puutarhan nykytilan. Juntin puutarhan n. 12 Juntin puutarhan aloitus oli vuonna 1965 esimerkillinen, kun rakennettiin tilavat, 20 m leveät kasvihuoneet tehokkaasti yhden katon alla. Vuosina 2007– 2009 kasvihuoneyrityksen sijainti vaihtui Kaarinan Piispanristiltä Toivonlinnantien varteen Piikkiöön. Tero Juntti tarkkailee Pisaraverhon toimintaa. Uusi hehtaaripuutarha on kurkun tehokkaalle tuotannolle ihanteellinen, korkea ryhmähuone. Satomäärän oletetaan kasvavan vielä enemmän, koska huoneet ovat pisaraverhojäähdytyksen ansiosta lähes suljettuja myös kesähelteillä
Kurkkutuotannon kasvattamisen johdosta on jouduttu palkkaamaan muutama uusi työntekijä, mutta muuten laajennus on vaikuttanut puutarhan toimintaan melko vähän. – Kylmä pisaroitu vesi on meidän alkukokemusten mukaan lämmennyt pudotuksen aikana 4 astetta, selvittää Tero. Kiertoliuoksen paluuputkeen on asennettu UV-suodatin, jonka UV-valo tuhoaa liuokseen mahdollisesti pesiytyneet juuristotauteja aiheuttavat mikrobit. Tauti-itiöt itävät kasvien pinnoilla vain, kun pinta on riittävän kauan kostea. – Turun ympäristössä jäljelle jääneet kurkun tuottajat jakavat pääasiassa satonsa suoraan vähittäiskauppoihin, mutta meillä 2 miljoonan vuotuisen kurkkukilon jakelu tulisi häiritsemään liiaksi tuotantoa, vakuuttaa Tero Juntti. + 358 400 365 405 • Email wesander@tawi.fi Esitteet, kuvastot, logot pakkaussuunnittelu, nettisivut, kaikki yrityksesi graafinen suunnittelu TTT Graafinen Suunnittelu 040 572 9272 www.ttt-gs.fi si, selvittää nykyinen isäntä Tero Juntti. – Nyt kaikki työntekijät ovat vakituisia ja lomat pyörivät tarpeen mukaan. Kesällä, kun kasvihuoneita ei tarvitse tuulettaa, viljelykasvit voivat säästyä tuhohyönteisten ja punkkien saastunnoilta. Novarbon pisaraverhosysteemi jäähdyttää kasvihuoneen niin, että ylhäältä alas sumutettu kylmävesisumu lämpiää matkalla kokoomaränniin, joka vie veden kylmävesialtaan kautta uuteen kiertoon. Sammanfattning på svenska, sid 21 På svenska | 3/2015 www.puutarha-sanomat.net |. Pisaraverhon kiertoon ei tarvitsekaan juuri koskaan lisätä vettä, sillä se saa usein täydennystä kasvien omalta jäähdytyssysteemiltä eli niiden haihdunnasta. – Jonkin verran pystymme auttamaan lähialueiden kollegoja, jos heille tulee hetkellisiä toimitusvaikeuksia. Ekologiaan panostaminen mahdollistaa imagon nostamisen kurkkujen markkinoinnissa, mikä on ollut tavallista vain suoramarkkinoiduilla kasviksilla. Virkku-kurkut tullaan pakkaamaan omalla tuotemerkillä varustettuihin pusseihin. Tero esittelee Timo Juntin Puutarha Oy:n uutta esitettä, mitä käytetään imagomarkkinoinnin tukena. – Pisaraverhon alas valuva vesiverho liikuttaa jo itsellään ilmaa ja lämpöpumpulla viilennetyn kiertoveden lämpö voidaan johtaa maanpinnalla oleviin lämmitysputkiin, joiden lämmittämä ilma kevyempänä nousee kasvuston läpi ylös, selventää Anssi vielä Novarbon systeemin ominaisuuksia. X NÄRPES • NÄRPIÖ • 23.-24.4.2015 INFO: Wesander Marketing puh. Pisaraverho vähentää kasvien pintakosteutta myös lisäämällä ilman kiertoa, mikä tasaa kasvien pinnoilla olevaa kosteampaa vyöhykettä muuhun ilmatilaan. Ehkä vielä suurempi vaikutus systeemillä on sienitautien torjuntaan. – Lämmitykseen muuten käytämme nestekaasua, joka on niin puhdasta, että sen polttokaasun voimme ohjata kasvihuoneisiin nostamaan ilman hiilidioksidipitoisuutta, kuvailee Tero. Lämpöpumppuja on useampi rinnan, joiden käyttöastetta automatiikka säätää tilanteen vaatimalle tasolle. Alussa vaihdoimme uudet taimet noin 3 kuukauden välein, nyt väli pidentynyt lähemmäs 4 kuukauteen, toteaa Tero. seuraavaa yötä tai kasteluveden lämmitystä varten. Efekti on samanlainen, kun jääkaapista otetun olutpullon pinnalle joskus tiivistyy kosteutta. Kaaviokuvasta näkyy pisaraverhon toimintaperiaate. Esimerkiksi puutarhan uuden osan sähkö on tuulivoimalla tuotettua ja kastelussa käytettävä ravintoliuos kiertää suljetussa systeemissä ja turvealustat ja kasvit kompostoidaan maanparannusaineeksi. – Pisaraverhon lämpötila on selvästi kylmempi kuin kasvihuoneilman, mistä syystä sen pisaroiden pinnoille tiivistyy vesihöyryä, jos ilmankosteus on korkea, kuvailee Anssi Jalava Novarbo Oy:ltä. Kasvualustan kastelu ja lannoitus hoidetaan ravintoliuosta kierrättämällä suljetussa systeemissä. Lisäksi Juntin Puutarha on panostanut muutenkin ekologisuuteen. 13 Sähköllä tai akulla kulkevat -ruiskut ja robotit, useita malleja Myös varaosat ja huolto Hortimax-ohjausautomatiikka Kasvitarhoihin apulannat, Biobest'n kimalaiset ja biologinen torjunta, toimitus viikottain Muovit ja muut tarvikkeet Cultilene Kivivilla kasvualustoja eri malleja ja kokoja, tomaatin ja kurkun viljelyyn mm. (06 2256 402, info@climakontroll. – Me markkinoimme ennen kurkut tukkuliikkeille, jotka eivät voineet taata niiden päätyvän aina samoille kuluttajille. Lisävalon määrä Juntin Puutarhalla on sen verran suurta, että natriumlampuista tuleva lämpö vähentää merkittävästi muuta lämmitystarvetta. Ja tämä siirtolämpö voidaan Juntin tapauksessa hyödyntää koko tarhan alueella. Viime mainittuun on ehkä vaikuttanut biologisen torjunnan varmuus etenkin juuristotautien kurissa pitämisessä. Kohti imagomarkkinointia Suljettu kasvihuone vähentää energian käyttöä tuotettua kurkkukiloa kohden. – Ja vaikka tuuletustarve on pientä, niin kylmä ulkoilma tulee usein pyörteinä, jotka luovat epätasaisia olosuhteita huoneeseen, tähdentää Tero vesijäähdytyksen etuja. – Viljelyerien vaihtoa on kokemusten myötä jonkin verran harvennettu. Tätä helpottaa sekin, että työntekijöistä suurin osa on vietnamilaisia, jotka käyvät sukuloimassa mieluiten talvella. Imagoa kohottamaan Juntin Puutarha on kehittänyt oman Virkku-tuotemerkin, jota käytetään ainakin osassa tuotteita. Mutta kun kurkun viljelijäin määrä on vähentynyt Turun alueella, pystyvät paikalliset tukkuliikkeet nyt jakamaan kurkkumme yleensä samoille kaupoille, kertoo Tero Juntti. Pisaraverhon kautta kulkeva vesiverho kerää kasvihuoneista lämpöä ja tarvittaessa kasvien haihdunnasta tullutta liikakosteutta kylmävesialtaaseen, mistä lämpöpumppu siirtää lämmön edelleen lämpövaraajaan lämmityskäyttöön. (06) 2256 491, (06) 2256 401 fax. varastossa! SOITA JA KYSY LISÄTIETOJA: Clima Kontroll Oy puh. Pisaraverhon kautta kulkevan veden lämpeneminen otetaan lämmityskäyttöön lämpöpumpun avulla ja johdetaan lämmönvaraajaan esim. Ilmaston kosteuden säätöön oleellinen parannus Pisaraverhon edut eivät rajoitu pelkästään suurempaan sadontuottokykyyn ja energian säästöön, vaan se auttaa myös kasvintuhoojien torjunnassa. – Puutarhan toiminnat muuttuivat eniten, kun siirryttiin vanhasta tarhasta uuteen ja aloimme viljellä kurkkua tasaisesti ympäri vuoden, sanoo Tero Juntti. – Uuteen osaan me johdamme kuitenkin puhdasta hiilidioksidia, jolloin voimme pitää hiilidioksiditason ihannetasolla myös silloin, kun aurinko ja lamput lämmittävät riittävästi
Kevät näyttää olevan ainakin yhtä aikainen kuin viime vuonna, toteaa Pertti Mahkonen ja samalla muistuttaa toissakeväänä olleesta takatalvesta, jolloin narsissikauppa tyssäsi. Jo maaliskuun puolessa välissä alkaa myös ensimmäisten orvokkiamppelien myynti. Mahkosen puutarhan ryhmäkasvien myynti jakaantuu kolmeen osaan: Kolmasosa menee jakeluna kukkaja taimikauppiaille, kolmasosa sopimustuotantona kahdelle seurakunnalla ja yhdelle kunnalle. Ennen myyntiä ne Aikainen kausi tulollaan Mahkosen Puutarha elää monipuolisuudella Mahkosen Puutarhalla valmistaudutaan aikaiseen kevätsesonkiin. Mahkosen mukaan tete narsissien tukkuhinta on sama kuin viimekin keväänä. Vaikka amppelit olisivat ulkomailla liki ilmaisia, niin kuljettaminen maksaa. Nämä orvokit kasvatetaan vappumyyntiin. Puutarhan pöytätila käytetään tarkoin hyödyksi. Pertti Mahkonen toteaa amppeleiden olevan tärkeä osa kesäkukkakauppaa. Veroton tukkuhinta on 1,50 euroa ruukulta, mutta suurissa erissä hinta on 1,20 euron paikkeilla. Ylätasoilla on kesäneilikan taimia. Mahkosen puutarha on hankkinut orvokin taimia Siltaojan puutarhalta. 3/2015 | | www.puutarha-sanomat.net. Kun tehdään seka-amppeleita, voidaan ruukkuun istuttaa vielä kaksi tainta muuta lajia. Mahkosen puutarhalla viljellään myös amppeleita. Veropolitiikka kuitenkin eroaa, kun he tekevät yhteisökauppaa, harmittelee Mahkonen. 14 Maaliskuun alussa lämpimänä pinta-alasta on puolet ja huhtikuun alussa koko ala. Ensimmäiset pelargoniat viljellään pistokkaista ja heti kun pöytätilaa on tyhjänä, ostetaan puolivalmista pelargoniaa Ansarilta. Loput myydään vähittäin kuluttajille suoraan puutarhalta. Pertti Mahkonen toimii kukkamarkkinoiden sykkeessä. – Suomalaisen tuotannon vahvuus on iso ruukkukoko ja mahdollisimman valmiit tuotteet. Ansarilta tulevat pelargonin pistokkaat ja lumihiutaleiden ja miljoonakellojen taimet. Teten hyötöaika on 2 viikkoa, leikkonarsissin 3 viikkoa. – Tyypillisesti markettien ulosmyyntihinta on 4 kappaletta kympillä. Kukkakauppiaat laittavat ruukkuihin koristeita ja pyrkivät myymään paremmalla hinnalla. Oman viljelyn ohella hän harjoittaa kukkatukkutoimintaa kiertäen jakeluautolla viitenä päivänä viikossa Uudenmaan kukkakauppoja. [PUUTARHA-SANOMAT: NURMIJÄRVI] periksi. – Olemme antaneet hollantilaisille rekoille turhan helpolla Surfinia-petuniaa kasvatetaan kolme kappaletta 30 sentin amppeleissa. Vaikka yrittäjä on laajentanut puutarhan toiminnan kukkatukuksi, on omasta tuotannosta pidetty kiinni. – Öljyn hinta on laskenut parikymmentä senttiä viime kaudesta ja viimeisin ostohinta oli alle 70 senttiä litralta. – Ryhmäkasvikausi on aikaistunut ja pidentynyt vuosi vuodelta. Taimia tulee myös Gasalta. Isoimmissa huoneissa on keskuslämmitys, mutta pienissä huoneissa ovat kuumailmapuhaltimet. Nyt jakelen 40 kukkakauppaa ympärivuotisesti: auto seisoo vain kahtena viikkona tammikuussa ja kahtena heinäkuussa. Samoin menetellään ruusubegonioiden kanssa. – Minulla on diileri Hollannissa, jonka varastosta Jylhän auto käy tilaukseni noutamassa. Niiden markkinakausi jatkuu vielä pääsiäisen jälkeen, mutta leikkonarsissin menekki loppuu pääsiäiseen. Orvokintaimet tulevat Siltaojan puutarhasta. Kesäkukkien ohella puutarha tuottaa syksyksi leikkokrysanteemia ja jouluksi joulutähtiä. Myynnissä on ’sixpackejä’, joissa kukat ovat yhtä pieniä kuin meidän kylvötaimet. Vuodessa öljyä kuluu 30 000 litraa, kertoo Pertti. Mahkosen puutarhan koko on 2500 neliötä, joka jakaantuu kahdeksaan huoneeseen. Kun kesä on lyhyt, asiakkaat haluavat ostaa valmista, painottaa Pertti. Viisi vuotta sitten mukaan tulivat leikkokukat. Tuontikukassa meillä on hollantilaisten kanssa sama lähde. Leikkokukkia Hollannista Mahkonen aloitti kukkien välitystoiminnan jo kaksi vuosikymmentä sitten, kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Kuormassa on paitsi omaa ja muiden suomalaisten viljelijöiden kukkatuotantoa myös ulkomaista kukkaa. – Viljelemme orvokit pitkän kaavan mukaan alhaisissa lämpötiloissa. Hän lisää, että yksi mies ja auto pystyy toimimaan pienillä katteilla. Puolivalmiista täydennystä Puutarhalle tulee pikkutaimia 100 000 kappaletta, joista puolet on orvokkia. Mahkosen puutarha aloittaa tete ruukkunarsissien myynnin maaliskuun puolivälissä. Kun ensimmäiset omassa navetassa juurrutetut Tete narsissit myydään, tilalle ostetaan Partaharjun puutarhasta lisää juurrutettuja tetejä. Suurimmat ruukut ovat halkaisijaltaan 30 senttiä. Kevään ensimmäiset Tete ruukkunarsissit ovat Mahkosen puutarhalla valmistuneet. Ansarilla olikin tulipalo, mutta he pystyvät paikkaamaan menetyksensä, toteaa Pertti. – Pikkutaimipuolta nakertaa tuonti. Jos asiakkaani haluavat erikoisempaa kuten kolumbialaista ruusua, tulee toimeksiannon tulla kaksi päivää ennakkoon, niin tilattua kukkaa ostetaan kellolta. – Olemme jakaneet taimihankinnan usealle taholle, jos jollekin toimittajalle sattuu jotakin. Mahkosen puutarhan kotisivuilla on verkkokauppa, josta kukkakauppiaat voivat tilata jo ennakkoon. – Aluksi myimme syksyisin oman leikkokrysanteemin ohella callunaa ja kanervaa. Koroisilta hankitaan petunian ja lobelian kylvötaimet. Toisena vahvuutena Pertti näkee suomalaisen viljelytekniikan
Tilan pinta-ala on 14,5 hehtaaria ja pellot on vuokrattu naapureille, mutta yritys on edelleen maatalousverotuksen piirissä. Pertti Mahkosen isä oli siirtokarjalaisia. 0400 912 005 välivalot ylävalot hybridivalotussovellukset monikerrosviljely ps. – Perinteisten kukkakauppojen on kehitettävä oheistoimintaa pärjätäkseen. Leikkokrysanteemin viljelyala on 1500 neliötä ja siihen käytetään 30 000 pistokasta, jotka Mahkonen ostaa saksalaiselta viljelijältä. Taimimyymälätkin saavat keväällä täydennystä joka päivä suoraan puutarhalta. Oma tavara menee kylkiäisenä. Pertti pitää 24 prosentin arvonlisäverokantaa armottoman kovana, sillä se on työn verottamista. En tiedä ketään muuta leikkokrysanteemin viljelijää Suomessa, naurahtaa Pertti ja kertoo viljelevänsä lajikkeita, joita on rahdillisesti hankala tuoda. 041 465 131 vielä karaistaan, jolloin lämpötila voi mennä jopa pakkasen puolelle. Pitää pH:n oikealla tasolla koko viljelyn ajan Vantaa 09 852 061 • Närpiö 042 446 2600 www.schetelig.com Philips LED tehokkainta valotusta Soita ja kysy lisää: Tony Joas p. Puutarhalla on kaksi kuorma-autoa, joista isompi otetaan kevätsesonkina käyttöön ja pienempi jää kylmävarastoksi. Leikkokrysanteemia omana tuotantona Mahkosen puutarhan erikoisuutena on leikkonarsissin viljely syksyllä. Ryhmäkasvien taimia vielä saatavilla! www.ahosentaimisto.fi info@ahosentaimisto.fi puh. Vuonna 1962 oli Haagan puutarhasta ostettu ensimmäisen kasvihuoneen runko, tietää Pertti ja lisää kesäkukkien tulleen viljelyyn ensikerran 60-luvun puolivälissä. Superex-lannoitteilla pH pysyy oikealla tasolla koko viljelyn ajan. – Sekin on järkevää kauppaa, sillä asiakas ostaa samalla vähän kaikkea. 0400 367 728 Johan Höysti p. Valtio maksoi silloin vielä viljelyn kulut, mutta ei myyntituloa. Ne tuli haudata kaatopaikalle monen metrin syvyyteen. Pertti osti tilan perikunnalta vuonna 1990, kun heidän isänsä oli kuollut kolme vuotta aiemmin. – Täällä Röykän alueella on tuhat taloutta, mutta ei yhtään kukkakauppaa. – Myynnistä 40 prosenttia on kotimaista kukkaa, osin omaa tuotantoa. Ruukun toi markkinoille Schetelig. – Hollantilainenkin krysanteemi maksaa, kun mennään erikoislajikkeisiin. – Yksinään mikään yrityksen toiminnoista ei kannata, mutta kun riittävästi touhuaa, niin pärjää, tiivistää Pertti Mahkonen monipuolisesti toimivan puutarhan aseman. – EU:n myötä leikkokukkien viljelyn kannattavuus heikkeni. Puutarhayrittäjä Meiltä asiantuntevaa palvelua työsuhdeasioissa! Puutarha-alan uusi TES 2014 -2017 Maaseudun Työnantajaliitto MTA www.tyonantajat.fi KEKKILA.FI KEKKILÄ RUUKKU KASVI-SUPEREX KORKEALAATUINEN ERIKOISLANNOITE RUUKKUJA RYHMÄ KASVEILLE Kekkilän vesiliukoiset Superex-erikoislannoitteet sisältävät pääravinteiden lisäksi kasvien tarvitsemat sivuja hivenravinteet. Yhdessä kaupassa oli hääteema, jossa oli mukana muitakin häävalmisteluihin liittyviä pienyrityksiä. Viljelyyn ostetaan puolivalmiita joulutähtiä. Hän tietää erikoiskukkakauppojen olevan tiukoilla, kun marketit myyvät kukkia pienillä katteilla. Nythän ei enää korvausta voi saada, toteaa Pertti Mahkonen. Kolme vuotta sitten Eviran tarkastajat löysivät yhdestä huoneesta krysanteemin suonimiinaajakärpästä (Liriomyza huidobrensis), joka luokitellaan Suomessa vaaralliseksi kasvintuhoojaksi. Harmina on kuitenkin se, että siinä ei ole EAN-koodia. – Kaikki neljässä huoneessa olevat kasvustot määrättiin tuhottavaksi. Pertti kertoo kollegoiden ihmetelleen, miten hänen kannattaa viedä kukkakauppoihin laatikko tai kaksi kesäkukkaa. Myyntityö ja puutarhan tekniset asiat vievätkin Pertin ajan. Pertti Mahkonen jakelee kukkia lähialueen 40 kukkakauppaan. 15 Pertti pitää onnistuneena pelargoniruukkua, jossa on Suomen lipun värit ja tekstinä lähellä tuotettu. | 3/2015 www.puutarha-sanomat.net |. – Kukkakaupat ovat hyviä työllistäjiä, joten arvonlisävero on kohtuuton, puolustaa Pertti Mahkonen asiakkaitaan. Kuluttajakauppaa tehdään puutarhalta kevään ohella myös jouluna. – Isä teki ensimmäisenä kaalintaimia muillekin viljelijöille. Lähituotannolle arvostusta Pertti toteaa, että kukkakaupat ovat alkaneet arvostaa yhä enemmän lähituotantoa. Leikkokukkien myynti nostaa ulkomaisen osuuden 60 prosenttiin. Kuvassa hän tarkastelee valkoista muscaria, joka on kohtuullisen harvinainen tuote. Siirtolaistilasta kukkatukuksi – Se onkin järkevää myös kasvien kannalta, sillä niillä ei ole ollut pitkiä kuljetusmatkoja eikä niitä ole seisotettu pimeissä varastoissa. Nurmijärven Röykässä olevalla maatilalla hän aloitti kaalinviljelyn kuten monet muutkin nurmijärveläiset. Mahkosen puutarhalla on Pertin lisäksi kolme vakituista työntekijää, joista kaksi on hänen siskojaan. Viisi vuotta sitten Pertti aloitti leikkokukkien välityksen kukkakaupoille
Jos vaatimuksissa on kolme viljeltävää kasvia, kahden suurimman kasvin yhteisala ei saa ylittää yli 95 %. Sen sijaan pysyviä nurmia koskeviin linjauksiin haetaan edelleen uusia ratkaisuja. Verkon kustannus on noin 6000 euroa hehtaarilta. Tuhohyönteisverkot ovat tuen piirissä, korvaus 350 euroa hehtaarilta. Muiden kuin luomutilojen osalta viherryttämisvaatimukset koskevat eri tavalla pinta-alaltaan ja sijainniltaan erilaisia tiloja. 3/2015 | | www.puutarha-sanomat.net. Ensisijaisesti suositeltava on sähköinen piirros Vipu-palvelussa. Mitä viherryttämistuen monipuolistaminen on. Kolmasosa suorista tukieuroista viherryttämiseen Suorien tukien tilatuki päättyy entisenmuotoisena. Luomutilojen katsotaan viljelytapansa vuoksi täyttävän viherryttämisvaatimukset jo sinänsä, joten ne on suoraan vapautettu viherryttämistuen vaatimuksista. Huomioitavaa jatkossa on, että tukioikeuksien oltava käytössä aktiiviviljelijöillä. yhteiskäyttö peruslohkoilla säilyy Peruslohkojen yhteiskäyttöasiasta käytiin laajaa polemiikkia talvella. Se koskee erityisesti typpilannoitusta ja orgaanisten lannoiteja maanparannusaineiden ravinnesisältöjä. Mavi päätti jatkaa käytössä olleen yhteiskäyttömallin soveltamista. Viherryttämistuki kuitenkin maksetaan luomutilalle, kuten myös muille vaatimuksista vapautetuille tiloille. Yhteiskäyttöisistä peruslohkoista tulee kuitenkin toimittaa myös paperinen kasvulohkokartta kuntaan, koska sähköisessä Vipu-palvelussa ei voi piirtää yhteiskäyttölohkoja ainakaan vielä vuonna 2015. C-alueella 10 hehtaarin tai sitä suuremmilla tiloilla on oltava kaksi kasvia. Kasvihuonepuolen tukien haku on jo päättynyt. Tuella voi maksaa joka neljännen tai viidennen rullan. Lisäksi pääkasvia ei saa olla yli 75 % peltoalasta. Kullakin viljelijällä hallinnassa olevat kasvulohkot yhteiskäyttöisistä peruslohkoista ilmoitetaan jatkossakin viljelijöiden omissa tukihakemuksissa joko sähköisesti tai paperilla. Sen sijaan mansikkaa ei pidetä ”pysyvänä” kasvina. Tällaisia ovat esimerkiksi hedelmäpuut, herukat ja vadelma. Viherryttämiseen kuuluu kolme pakollista vaatimusta: viljelyn monipuolistaminen, pysyvän nurmen säilyttäminen ja ekologinen ala. Kyseinen peltoala on laskennan pohjana määritettäessä viherryttämistuen vaatimuksia. Kysymys on kokonaisuutta tarkastellen pieni, koska Suomen yli miljoonasta peruslohkosta vain 1400 kpl on yhteiskäytössä. Avomaan puutarhatuotannolle asia on kuitenkin hyvin tärkeä. Avomaanviljelyn tukiopas tultaneen julkistamaan Mavin sivuilla maaliskuun 16. Peltoala on tilan koko viljelyssä oleva maatalousmaa poislukien pysyvät kasvit. Kasvulohkot ilmoitetaan jatkossa piirtäen ne viljelykartalle. Viljelijätukien fokuksessa ovat monet kasvinsuojeluun liittyvät uudet ja hiukan vanhemmatkin ratkaisut. Viherryttämisen tukiin on jokaisen jäsenmaan varattava 30 % suorien tukien kokonaismäärästä. Paperinen on myös mahdollinen, mutta ei suositeltava. Nitraattiasetus on myös annettu. Perustuki, nuoren viljelijän tuki (40 v. päivänä. Vapautus viherryttämisen vaatimuksesta toteutuu, kun viljellään yli 75 % nurmea ja/tai Uusi EU-kausi alkaa: Ympäristöystävällisiä toimenpiteitä tuetaan Uusi EU:n ohjelmakausi on alkanut. Pysyvinä kasveina, jotka siis vähennetään maatalousmaa-alasta, pidetään pitkäaikaisia nurmia. Minitunnelin saaman tuen suuruudesta ei ole vielä linjausta. – Viimeiset tukiratkaisua koskevat asetukset hyväksyttäneen valtioneuvostossa maaliskuun aikana, uskoo Reskola. Toiseksi pysyvinä pidetään kasveja, jotka ovat kasvupaikallaan 5 vuotta tai pidempään. – Pienet, alle 5 aarin vierekkäiset puutarhakasvien kasvulohkot on mahdollista ilmoittaa yhtenä lohkona, kunhan niiden tukiominaisuudet ovat samat, kertoo Reskola. Biokalvoa levitetään Laitilassa. [PUUTARHA-SANOMAT] Teksti ja kuvat Marja Aaltonen Itseohjautuvien harojen käyttö on nyt tuen piirissä, tuki on 350 € hehtaari. 16 Ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola MMM:n Ruokaosaston maatalousyksiköstä kertoo EU:n uuden ohjelmakauden tukiratkaisujen liittyvän olennaisesti myös kasvinsuojeluun. Tässä tarkastelussa on tärkeää tuntea peltoalan käsite. Komissiosta odotetaan päätöstä CAP2020 ilmoituksesta sidottujen tukien linjauksiksi. AB-alueella 10–30 ha tiloilla on oltava vähintään kaksi viljelykasvia, yli 30 ha tiloilla vaaditaan vähintään 3 kasvia. Keskeinen asia on, että EU:n komissio on hyväksynyt Manner-Suomen maaseutuohjelman. Jos tilan peltoala on alle 10 ha, ei monipuolistamisvaatimusta ole. Ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola on käynyt kertomassa viljelijäseminaareissa tulevista tukiperusteista. raja) ja viherryttämistuki korvaavat nykyisen tukikäytännön
Jos tila ei täytä viherryttämistuen vaatimuksia vuosina 2015– 2016, leikataan viherryttämistukea kyseiseltä vuodelta. Tuki on yksivuotisilla kasveilla 300 €/ha ja monivuotisilla 500 €/ha. Hajoamaton muovikalvo tai -kangas ei ole korvattava kate. Huomattavaa on, että katteen on peitettävä 90 % katettavasta alasta (esim. Sitoumuksen tehneillä tiloilla yhteinen korvattava toimenpide on ravinteiden tasapainoinen käyttö (korvaus puutarhalohkoilla 200 €/ha). Tuholaisverkkojen hinnoista esimerkkinä on IC/NET hyönteisverkko, jonka 16 m leveä 100 m pitkä rulla maksaa verottomana hiukan päälle tuhat euroa ja kapein 2 m leveä 100 m pitkä rulla noin 200 euroa. Korvattavia katemateriaaleja Tuettuja katemateriaaleja ovat erilaiset orgaaniset katteet joko rivissä, rivivälissä tai koko alalla. Viherryttämistuki on suuruudeltaan n. Tarvittaessa täydennys kemiallisella torjunnalla on myös mahdollista. Korvausta voi kuitenkin saada esimerkiksi yhdistelmälle, jossa hajoamaton muovikate on rivin kohdalla ja rivivälissä leikattava ruohokate. Korvauksen määrä on 350 €/ha. Esimerkiksi nykyisillä biokalvon hinnoilla voidaan arvioida, että 1 ha kalvotarve noin 4-5 rullaa maksaa karkeasti 1500 €, josta tuki kattaisi siten keskimäärin yhden rullan hinnan. Laskennan painokerroin vaihtelee ja on esim. metsäisyyspoikkeuksen perusteella. riviväleistä). Eri kasveiksi lasketaan pääsääntöisesti eri sukuiset kasvit. Myös tunnelit ja verkot tuen piiriin EU-tuen lisätoimenpiteessä viljelijä sitoutuu käyttämään vuosittain ilmoittamillaan lohkoilla ei-kemiallista torjuntamenetelmää sekä seuraamaan torjunnan onnistumista. 050-521 4726 Fertil lannoitteen täsmäannostelija • helppo käyttää • tarkka annostelumäärä • annostelumäärä säädettävissä 2 ja 25 gramman välillä katso lisää www.tarvikepalvelu.fi Myös AW-Disk ruukun suojat meiltä Tarjous 320 € Kompostoitu, puhdas ja ravinnerikas PEHTOORIN BROILERHYVÄ maasi parhaaksi. 17 050 5717 333 Verkkokauppa Biologinen torjunta Viljelytarvikkeet Kastelu SÄKYLÄN TARVIKEPALVELU OY Päivi Aaltonen puh. Esimerkkejä katevaihtoehdoista ovat: olki, paperi, hake, biohajoava kalvo ja monivuotisilla myös leikattava ruoho riviväleissä. Kesanto lasketaan yhdeksi kasviksi, samoin heinät ja muut nurmirehukasvit. Siirtymäajan jälkeen eli vuodesta 2017 alkaen sanktiovaikutukset laajenevat myös muihin tukiin. Näillä tiloilla ekologista alaa oltava vähintään 5 % peltoalasta. Pyydä tarjous! Katso uudet kotisivut! www.maamasina.fi kesantoa ja ylijäävä pinta-ala on enintään 30 ha. 65–70 €/ha. Monivuotisilla puutarhakasveilla ei ole enää typpilannoitusrajoja, vaan typen käytön enimmäismäärä määräytyy nitraattiasetuksen perusteella. Tila voi valita molemmat puutarhatoimet, mutta lohkoa kohti korvauksen voi saada vain yhdelle toimenpiteelle. Ekologiseksi alaksi voi ilmoittaa: kesantoalat, typpeä sitovien kasvien alat (herneet, pavut, apilat jne.), lyhytkiertoisen energiapuun alat (haapa ja paju) ja täydentävien ehtojen mukaiset suojellut maisemapiirteet. Valittavissa on erilaisia mekaanisia ja biologisia menetelmiä, joita tuetaan kasveittain seuraavasti: Ryhmä 1: Monivuotisille marjaja hedelmäkasveille ovat käytettävissä petopunkit ja muut makroeliövalmisteet, hyönteislevitteiset mikrobiologiset kasvinsuojeluaineet, kasvutunnelit. Korvauksen määrä on 500 €/ha. Muualla Suomessa sijaitsevat tilat vapautettu ekologisen alan vaatimuksesta ns. Ryhmä 2: Yksija monivuotisille kasveilla voidaan käyttää tuhohyönteisverkkoja, mekaanisesti levitettäviä mikrobiologisia kasvinsuojeluaineita, tunnistavaa haraa (optinen, sähköinen tai satelliittipaikannuksen perustuva järjestelmä) tai traktorikäyttöistä liekitintä. kesannolla 1, typensitojakasveilla 0,7. Molemmista löytyy vaihtoehtoja sekä yksiettä monivuotisille puutarhakasveille, katetoimenpiteestä myös sertifioidulle siemenperunalle. . www.mavi.fi Viherryttäminen ja ekologinen ala Ekologista alaa vaaditaan Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla sijaitsevilla tiloilla, joilla on yli 15 ha peltoa. Lisäksi valittavissa olevista lohkokohtaisista toimenpiteistä poistettiin yksivuotisten puutarhakasvien alennettu lannoitus. Jenkkisalaatin viljelyä biohajoavassa kalvossa. Tarkempi lista eri kasveiksi laskettavista kasveista löytyy Mavin sivuilta. 06-347 4250 UUTUUS! 1.3-30.9 puristenesteanalyysit TIISTAISIIN & TORSTAISIN! Kotimainen asiantunteva palvelu! Kotimainen asiantunteva palvelu! | 3/2015 www.puutarha-sanomat.net |. Puutarhatilojen lohkokohtaisiin toimenpiteisiin kuuluu alkavalla ohjelmakaudella orgaanisten katteiden käyttö ja puutarhakasvien vaihtoehtoinen kasvinsuojelu. Tuki ohjaa vaihtoehtojen suuntaan Päätöksenteon loppuvaiheessa ympäristötuen perusvaatimuksiin lisättiin viljelysuunnitelma ja peltomaan laatutesti
Torjunta-aineet ovat riski Tällä hetkellä maassamme on noin 2700 mehiläistarhaajaa, joista satakunta ammattimaisia. Mehiläiset levittävät biologista kasvisuojeluainetta Prestop Mixiä kasvustoihin, mikä ehkäisee harmaahomeen kehittymistä. Vaikka mansikka on tuulipölytteinen kasvi, mehiläisistä on kovasti apua. Parhaimmillaan 1980-luvulla tarhaajien kokonaismäärä oli neljässätuhannessa. Mönkkösen mukaan vadelma on erittäin houkutteleva kasvi ja hunajantuotannon kannalta yksi parhaita satokasveja. Kiinnostus mehiläistarhausta kohtaan on nousussa, sillä se voi antaa merkittävää lisätuloa niin marjasadon paranemisena kuin hunajan myyntituloina. Lähde: Suomen Mehiläishoitajain liiton internet-sivusto Mehiläistarhaus on uudessa nousussa – ainakin, jos mehiläisten hoidon peruskurssien saaman kiinnostuksen perusteella voidaan jotakin päätellä. Toki tämäkään varotoimenpide ei aina auta, sillä mehiläisten lentomatka on kolme kilometriä ja sillä säteellä voi olla myös niitä tiloja, joilla ei noudateta suositeltuja ruiskutusaikoja. Paitsi omia mansikoita Mönkkösen mehiläiset pölyttävät myös muutamien muiden leppävirtalaistilojen mansikoita ja vadelmia. Tämä siitäkin huolimatta, että kesä jäi hänen mukaansa hunajantuotannon kannalta lyhyeksi. Oma merkityksensä mehiläisillä on Mönkkösen tilalla ollut myös harmaahomeen torjunnassa. Mönkkösen mehiläisiä on Mehiläisistä on moneksi Marjanviljelijät ovat vakuuttuneita mehiläispölytyksen eduista. Oma työnsä on myös siitä huolehtimisessa, ettei ympäristössä oli kovin runsaasti sellaisia kasveja, jotka kiinnostavat mehiläisiä enemmän kuin mansikankukat. Hunajaa kulutetaan maassamme noin 475–590 grammaa henkeä kohti vuodessa. Hän kuitenkin myöntää, että työlästä tällainen torjunta on, sillä aamuvarhaisella pitää olla laittamassa kasvinsuojeluainetta pesien lentoaukkoihin, mistä se tarttuu mehiläisiin, jotka vievät sen mennessään mansikkakasvustoihin. – Tulee isommat, täyteläisemmän näköiset marjat, hän kuvailee. Vuonna 2012 Suomeen tuotiin 1,3 miljoonaa kiloa hunajaa. Edellinen hyvä vuosi oli 2006, minkä jälkeen hunajan hinta romahti. – Muuten ruiskutukset tietävät mehiläisten tuhoa: osa tuhoutuu heti, osa pesässä ja talvehtimisen epäonnistumisen kautta. – Yksi parhaimmista pitkiin aikoihin, Mönkkönen kertoo. Mansikkaa enemmän mehiläisiä houkuttavat esimerkiksi vadelmat, voikukat, apilat ja horsmat. Leppävirtalainen mehiläistarhaaja ja marjanviljelijä Jouko Mönkkönen on havainnut, että mehiläisten suorittama pölytys edesauttaa niin mansikkasadon määrää kuin laatuakin. Kursseja järjestetään eri puolilla maata ja tulijoita on hyvin. Lisäksi aine on hintavaa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana hunajasato on ollut noin 1,8 miljoonaa kiloa. Mönkkönen on huomannut tämän omalla tilallaan. Tulostakaan ei voi etukäteen tietää, sillä tarhaaja on täysin säiden armoilla. Nyt hinta on kirinyt ylöspäin. Hän onkin rajannut pesien viennin vain niille tiloille, joilla tietää noudatettavan kasvinsuojeluaineiden käytössä suositeltuja ruiskutusaikoja. Kun keruuaika on normaalisti kuukauden puolitoista, viime kesänä se jäi kahteen viikkoon. Hänen tarhassaan pesien määrä on tippunut kovasti huippuajasta. Mönkkönen kuuluu niihin, joiden tilan tuotosta osa tulee mehiläistarhauksesta: kolmannes mehiläisistä, loput mansikasta. [PUUTARHASANOMAT: SUONENJOKI, LEPPÄVIRTA] Teksti ja kuvat Soili Riepula Suonenjokelainen mehiläistarhaaja Juha Rossi on nähnyt, kuinka kotimaisella hunajalla on kysyntää. Mönkkönen tietää, mistä puhuu, sillä ennen mehiläistarhauksen aloittamista hän oli viljellyt kymmenen vuotta mansikkaa. – Kasvustoja on tarkkailtava ahkerasti. Sen jälkeen, kun hän aloitti mehiläistarhauksen, mansikan satotasossa tapahtui selvä hyppäys. Mehiläiset käyttö biologisen harmaahomeen torjunta-aineen levittäjänä on tukikelpoinen toimenpide. – Harmaahometta en ole juuri tavannut lohkoilla, varpaisjärveläinen luomumansikanviljelijä Kaija Valkonen kertoo kokemuksistaan sen jälkeen, kun hän ryhtyi käyttämään mehiläisiä harmaahomeen torjunnassa. Mansikankukista mehiläiset eivät saa juurikaan mettä, vaan siitepölyä, jolla ne ruokkivat pesän asukkaita. – Saman verran tuli kuin kolmena edellisenä kesänä yhteensä, suonenjokelainen mehiläistarhaaja Juha Rossi kuvaa viime kesän hunajasatoa pesää kohti laskettuna. Niistä tulee toki hyvin mettä ja sitä kautta hunajaa. Mehiläistarhaus on kovaa ammattitaitoa vaativaa työtä. 3/2015 | | www.puutarha-sanomat.net. Koko maassa hunajaa tuotettiin reilut 2 miljoonaa kiloa. Kotimaisen hunajan tuotanto kattaa noin 35–90 prosenttia kulutuksesta vuosittaisesta satomäärästä riippuen. Kysyntää mehiläispesillä marjahalmeiden äärelle olisi kovastikin. 18 Faktat Hunaja Suomessa on noin 2700 mehiläistarhaajaa. Viime kesä oli hyvä hunajantuotannon kannalta: hunajasta tuli paras sato moneen vuoteen. Etenkin nuoret perheet ovat löytäneet hunajan ja siitä saatavat monet hyödyt. – Sopivasti oli kosteutta ja lämpöä, Rossi miettii, mistä hyvä hunajakesä muodostui. Pölytys parantaa satoa Mansikantuotannon kannalta mehiläisten suurin hyöty on pölytyksessä. Leppävirralla 15 vuotta mehiläistarhausta mansikanviljelyn ohessa harjoittanut Jouko Mönkkönen kertoi, että hänenkin vetämälleen kurssille oli tulossa 30 kiinnostunutta, mutta 20 voitiin ottaa, kun tupaan ei mahtunut enempää. Rossi tuumailee, että joka kevät on kysyjiä
Sään armoilla Niin kuin maataloustuotanto muutenkin on myös mehiläistarhaaja sään armoilla. Ympäristökorvausta mehiläispölytyksestä EU:n uudella ohjelmakaudella ympäristötukiin on tulossa muutoksia ja uudistuksia. Vadelmat: Ottawa, Muskoka, Glen Ample, Takalan Herkku, Maurin Makea, Keltainen vadelma ja Siperialainen karhunvadelma. • Useita Soolo-tunnelivaihtoehtoja. Myös helteellä viilentävää muovia. Pituudet peltolohkojen ja tarpeen mukaan. – Tähän ei valmiiksi tule milloinkaan, Rossi kuvailee mehiläistarhauksen vaativuutta. Tärkeä merkitys on myös talvella, jotta pesien talvehtiminen onnistuu. Mehiläisten työskentelyn ja kasvien kukinnan kannalta suotuisat kesäsäät tietävät hyvää hunajasatoa. Elianny, Malwina) Vadelma (esim. Yksi niistä koskee puutarhakasvien vaihtoehtoista kasvinsuojelua. – Sikiöi hyvin ja lähtee hyvin liikkeelle, hän tähdentää. Tyrnin taimia Pietilän isomarjaisia lajikkeita. myynti@taiminetti.. Samoin rullaovet. 19 Rönsyleikkuri Myynti: Vihdin Kone 045 130 8999 VISSERSILTÄ Pakkaustarvikkeet: Stora Enso/DS SMITH EU-lannoitteet Mansikka (esim. Sitä ei kuitenkaan onneksi löytynyt. 0400 670868 www.taiminetti.. kurkulle/ Hortifain för att öka motståndskraften mot mjöldagg; bl a för gurkan Bekanta dig med nya hemsidor! Tutustu uusiin kotisivuihin! Käy katsomassa uudet monipuoliset nettisivut: www.puutarha-sanomat.net ollut töissä omien vadelmakasvustojen lisäksi muutamilla vadelmatiloilla auttamassa pölytyksessä. Itse hän suunnittelee pesien määrän lisäämistä, mutta sitä varten hän tarvitsisi apulaisen, sillä mehiläisallergia asettaa omat rajoituksensa niiden parissa työskentelylle. Heinäkuussa mehiläiset olivat hyvissä voimissa ja työskentelivät ahkerasti, kun kasvit aloittivat kunnolla kukinnan. Rossin tarha oli pari vuotta sitten mukana tutkimuksessa, jossa etsittiin muun muassa varroapukkia. Kotimaisella hunajalla olisi hänen mukaansa menekkiä, kunhan vain olisi tarhaajia. Niin Mönkkönen kuin Rossikin toteavat, että mehiläistarhaaja on sään armoilla. Saatavilla vahvuudet: 2,0–2,5 mm ja Ø 40–60 mm • Blokkitunneleita kahdella eri jalan muodolla. • Useita pöytäviljelyvaihtoehtoja Voit tulla tutustumaan tunneleihin tai katsomaan tunneleiden muovinvetoa tilalleni Hämeenlinnaan. • Tunneleiden leveydet 5,5–10 m. Tuuletus mahdollista automatisoida. Myös talvenkestäviä erikoistunneleita. Siihen tulee 500 euron hehtaarituki. Itse tuottamansa hunajan myyvä Rossi tapaa runsaasti asiakkaita ja sanoo monien kertovan siitä, kuinka he saavat allergisia reaktioita ulkomaalaisesta hunajasta, mutta eivät kotimaisesta. Sen Rossi on huomannut, että viime aikoina monet nuoret perheet ovat ottaneen hunajan omakseen. Lannoitteita yli 30 vuoden alan kokemuksella! Myynti: Nutriforte Oy, puh. Sen sijaan monissa Skandinavian ulkopuolella olevissa maissa saa käyttää. Toki talvea on vielä jäljellä, mutta mehiläistarhaajat odottavat jo seuraavaa kesää. Mansikoiden rivinvälit on pidettävä puhtaina kasvustosta, jotta sieltä ei löydy mansikankukkia enemmän houkuttelevia kukkia. 0400-207 288 Försäljning i Österbotten av Clima Kontroll Ab Lue lisää/ Läs mer www.nutriforte.fi också på svenska • Laadukkaita kasvihuonelannoitteita/ Förstklassiga växthusgödsel • Lannoitteita avomaalle ja taimistoille/ Gödsel för friland och plantskolor • Hortifainia lisäämään kasvin vastustuskykyä härmää vastaan; mm. • P. – Ei tiedä ennen kuin elokuun kymmenennen päivän jälkeen, millainen kesä on ollut. Viime kesänä kesäkuu oli kylmä ja sateinen, mikä osaltaan myös pelasti hunajantuotannon, kun sitä seurasi lämmin heinäkuu. Vastaus on yleensä, että kyllä. Kuusiston tyrnitila Rainer Kuusisto 050 557 0084 Tyrnimarjaa & tyrnintaimia 050 5717 333 Verkkokauppa Biologinen torjunta Viljelytarvikkeet Kastelu Olemme soiton päässä valmiina palvelemaan taimi ja tarvikeasioissa! Jarmo 040 505 4035 ja Merja 040 864 3838 www.taimituotanto.net Marja-Suomen Taimituotanto Oy Laatutaimet kevääksi! Kevään istutuksiin tutut mansikat: Rumba, Flair, Honeoye, Darselect, Korona, Polka, Senga Sengana, Sonata, Florence, Salsa ja Malwina. Tällaisessa tapauksessa Rossi kysyy aina asiakkaalta, onko tämä allerginen antibiooteille. Keväällä paju on Rossin mukaan tärkeä aloituskasvi mehiläisille. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että biologisen harmaahomeen torjuntaan käytettävän kasvinsuojeluaineen levittämiseen hyväksytään jatkossa vain mehiläinen, ei kimalaista, jos viljelijä hakee tukea. Näin ollen kimalaisen käytöstä pölyttäjänä ei tukea tulisi. Kuva Norjasta. Valkonen puolestaan kertoo pyrkivänsä niittämään villivadelmikkoja pois tilan ympäristöstä. Hän on käynyt varovasti kuuntelemassa pihapiirin pesien elämää ja sieltä on kuulunut hyvä surina. Yksi suurimpia mehiläispesien ongelmia on varroapunkki. Tätä alun perin idästä saapunutta tautia esiintyy lähes kaikkialla Suomessa, vain Ahvenanmaa on tautivapaa tältä osin. Perusteluna on aiheeseen liittyvä tutkimustieto. Glen Ample, Polka) Polka mansikalle kilpailija (CO60817)??. Eri tunnelikorkeuksia eri kasveille. | 3/2015 www.puutarha-sanomat.net |. Puhdasta hunajaa kotimaasta Oma lukunsa ovat mehiläisiä vaivaavat taudit, jotka voivat tuhota pesän tai osia siitä. Soittele! Myös erikoisvahvoja talvenkestäviä tunneleita. • Useita ovija muovivaihtoehtoja. Kulunut talvi on Mönkkösen ensihavaintojen mukaan ollut mehiläisten kannalta ihan suotuisa. • Saatavilla teräskourut jalkariveihin. Kesäkuun viileässä pesissä valmistauduttiin tulevaan ja kasvien kukinta ei edennyt niin hurjaa vauhtia kuin sitä edeltänyt lämmin kausi oli antanut odottaa. Suomessa mehiläistarhauksessa ei saa käyttää lääkkeitä. Mikäli kaikki menee suunnitellusti, biologisen kasvinsuojelun ”Puutarhakasvien vaihtoehtoinen kasvinsuojelu” -toimenpiteessä, josta mainittu hehtaarituki tulisi, pölyttäjähyönteiseksi hyväksytään näillä näkymin vain mehiläinen. Kevään istutuksiin. Elite-tunnelit – laadukasta satoa ilman sääriskiä! Istutuskoneella tehokkuutta marjanviljelyyn! Varaa taimet ajoissa! Peltosirkun tila Sirkku Holttinen • Alvettulantie 427, 14680 Alvettula 040 351 9993 • sirkku@tunneli.fi • www.tunneli.fi HAYGROVE-kasvutunnelit Lukuisia vaihtoehtoja yli 20 vuoden kokemuksella • Erikoisvahva(XS) täyssinkitty teräsrunko
Lisäksi viimeiseen sarakkeeseen on otettu parhaiten menestyneiden (yläkvartiili, paras neljännes) kurkkuja tomaattiviljelmien yhteiset keskiarvoluvut. Valoviljelytekniikan saralla suomalainen kasvihuoneviljely onkin eittämättä maailman kärkijoukoissa. Vastaavasti tuotantokustannuksessa ero on n. Tässä kirjoituksessa koetetaan hahmottaa myös sitä, millainen ero tuotantokustannuksessa ja menestyksessä on ympärivuotisen valoviljelyn ja luonnonvalossa tapahtuvan viljelyn välillä. 3/2015 | | www.puutarha-sanomat.net. Pitäisikö Suomessa ottaa vakavammin myös panostus kesäaikaisten tuotantotekniikoiden kehittämiseen. Kun puolestaan niputetaan kurkkuja tomaattiviljelmien parhaiten menestynyt neljänKURKKU TOMAATTI KU + TO YmpäriLuonnonYmpäriLuonnonYlävuotinen valo vuotinen valo kvartiili Tilinpäätökset, kpl 18 16 31 54 33 Viljelypinta-ala, ha 1,68 0,88 1,38 0,63 1,2 Työntekijämäärä, hlö 22 6 14 7 13 Taseen loppusumma, milj.€ 3,83 0,40 2,08 0,46 1,9 Liikevaihto, milj.€ 3,07 0,36 1,99 0,37 1,9 Saatu keskihinta, €/kg 1,68 1,31 2,67 1,44 Myyty sato, milj.kg 1,82 0,28 0,75 0,26 Laskennallinen keskisato, kg/m2 117 34 58 39 Tuotantokustannus, €/kg 1,80 1,63 2,87 1,67 Sijoitetun pääoman tuotto, % 0,03 2,66 5,11 4,19 16,4 Liikevoitto, % 0,55 0,53 2,39 3,91 13,0 Käyttökate, % 10,2 8,7 11,0 13,5 18,6 Taulukko 1. Edellisessä tämän kirjoitussarjan osassa (P-S 2/2015) käsiteltiin tuotantokustannuslaskentaa, kasvihuoneviljelmien kulurakennetta yleisesti sekä hahmoteltiin tuloslukujen valossa erityisesti valokurkkuviljelmän tuotantokustannusta. 20 senttiä kiloa kohti luonnonvaloviljelyn eduksi ja tomaatilla jopa 1,2 euroa. Tähän eroon vaikuttanee kuitenkin lisäävästi se, että ympärivuotisesti viljelevillä lienee viljelyssä suhteellisesti enemmän erikoistomaatteja, joiden hintataso on korkeampi. [PUUTARHA-SANOMAT] Teksti KTT, MMM Pertti Luukkainen Luonnonvalotuotantoa Närpiössä lokakuun loppupäivinä. Kurkun osalta lukujen perusteella laskettu toteutunut keskisato on n. Kasvihuonetuotannon kuusitoista vuotta 1998 – 2013 tuloslukujen valossa, osa 3 Kurkistus lukujen taa – valoilla, puolivaloilla vai ilman. Valoviljelytekniikan saralla suomalainen kasvihuoneviljely on eittämättä maailman kärkijoukoissa. Keskeiset huomiot taulukosta 1 Aineiston pelkästään luonnonvalossa viljelevien yritysten tuotantopinta-ala on likimain puolet verrattuna ympärivuotista tuotantoa harjoittaviin. 1,5-kertainen tomaatilla. Tämän kirjoitussarjan kolmannessa osassa yritän lähestyä tätä strategiasuuntausta myös tuloslukujen näkökulmasta. Kannattavuudesta ei voida saada tilastollisesti merkittävää eroa valottoman ja ympärivuotisen tuotannon välille. Luvut ovat keskiarvoja kyseisistä yritysjoukoista ja ne on ryhmitelty yritysjoukkoa tyypitteleviin, aineistosta laskettuihin ja lopuksi kannattavuutta kuvaaviin lukuihin. Tämä kehityssuunta asettaa lisähaastetta toimialan taloudellisen menestyksen analysoimiselle tuloslaskelmainformaation perusteella, koska yhteen viljelykasviin erikoistuneita viljelmiä on entistä vähemmän. Viljelykasvikohtaisen erittelyn tekee haasteelliseksi se, että viimeisten vuosien aikana entistä useammasta viljelmästä on tullut ”sekaviljelmä” sekä lisävalotuksen käytön että viljelykasvien suhteen: Vihannesviljelmillä samassa yrityksessä viljellään entistä useammin kurkkua, tomaattia sekä ruukkuvihanneksia ja puolestaan kukkaviljelmillä monipuolisemmin ruukkukukkia. Valoilla vai ilman. Valoviljely on voimaperäisen tuotannon muoto, jossa tuotantopanokset ovat suuret: käytetään erittäin edistynyttä viljelytekniikkaa, pyritään maksimoimaan neliösatoa ja luonnollisesti pyritään myös parantamaan taloudellista lopputulosta. Sen sijaan tomaatin viljely ylipäätään näyttää tässäkin otoksessa olevan kannattavampaa kuin kurkun viljely. 3,5-kertainen vastaavaan luonnonvaloviljelyyn verrattuna ja n. Strategiat näyttävät vievän lisääntyvässä määrin takaisin monipuolistumisen suuntaan erityisesti kasvihuonevihannesten sisällä, mikä johtunee ainakin osittain suuntauksesta, jossa ostajat suosivat lähituotantoa. Erityyppisten kasvihuoneyritysten tunnuslukujen vertailu vuosien 2011–2013 keskiarvoina. Kannattavuuden seurannassa ja analysoinnissa korostuukin jatkossa entisestään yrityskohtaisen sisäisen laskennan merkitys: kasvikohtaiset tuotot ja kulut on pystyttävä erittelemään riittävän tarkasti, että voidaan päätyä optimaaliseen tuotantopalettiin, jossa myös markkinoiden vaatimukset on otettu huomioon. 20 Kauppapuutarhuri Pertti Luukkainen väitteli kauppatieteiden tohtoriksi 9.11.2012 Ympärivuotisesta, lisävalotuksen avulla tapahtuvasta viljelystä on vakiintuneen käsityksen mukaan muodostunut Suomen kasvihuoneviljelyn ”virallinen tuotantostrategia”. Taulukkoon 1 on listattu suuresta kasvihuonetilinpäätösaineistosta (1998–2013) vuosia 2011–2013 koskevat tunnusluvut yrityksistä, jotka viljelevät kurkkua tai tomaattia lähes koko pinta-alallaan joko ympärivuotisesti tai pelkästään luonnonvalon avulla. Tuloksia on pidettävä vain suuntaa antavina, koska käytettävien tilinpäätösten määrä on liian pieni luotettavan tilastollisen analyysin suorittamiseksi. Nyt koetetaan hahmottaa lisäksi sitä, millainen ero tuotantokustannuksessa ja menestyksessä (taulukko 1) on ympärivuotisen valoviljelyn ja luonnonvalossa tapahtuvan viljelyn välillä