10 /2019 | Viljelijät | Kaupat | Tukut | HoReCa Joulutähdet loistavat Aron puutarhalla Isotalon perhetilalta porkkanaa Kolme ruokakauppaa avautui Triplaan Tero Juntti tuottaa myös tomaattia
6 Prisma Tripla on aina auki s. s. Tiedossa on, että monet hypermarketitkin on rakennettu liian suuriksi, kun nettikauppa on vienyt asiakkaita käyttötavaran puolelta. 29-31 ULKOMAAT PUOLA Kannattavuus rassaa Puolan marjaja hedelmätiloja s. Hortiherttua täyttää tänä vuonna 20 vuotta. 12 Puutarhakalenteri 2020 on ilmestynyt s. – Siksi onkin upeaa, että olemme saaneet tällaisen kansainvälisen tunnustuksen ja meidät on valittu maailman parhaimmaksi ruokakaupaksi, Markku Hautala kertoo. Tarjoamme puutarha-alasta ja puutarhatuotteiden markkinoinnista uuden, innovatiivisen ja raikkaan näkökulman. 044 355 4304 hannele.iskala@puutarha-sanomat.fi Ilmoitusmateriaali Painopaikka Statusprint Ilmestyminen Painettu lehti ilmestyy 10 kertaa vuodessa. >>LUE LISÄÄ puutarha-sanomat.fi KOKO SUOMI Markkinat: Joulumarkkinat ovat alkamassa s. 5 Karjulan kolumni: Kirje joulupukille s. Butiksbyggandet för stort . – Olen ylpeä saavutuksestamme! Se on kaupan koko henkilökunnan ansiota. 16 JOKIOINEN Mitä biologinen torjunta tunneleissa maksaa. 3 K-supermaket Tripla kasvattaa yrttejä s. Tapiolan Ainoan laajennus nosti liiketilan 5 hehtaariin. Kansainvälinen tunnustus on alalla hyvin arvostettu. Seuraava lehti ilmestyy 17. tammikuuta 2020. 14 SALO Heikki Isotalolta porkkanaa paikallisiin kauppoihin s. Toimintaa on laajennettu harkiten kysynnän ja markkinoiden kasvun myötä. 10 Tuija Tanska vaihtui Tomi Pousiin Hedelmänja Marjanviljelijäin Liitossa, s. 12 Joulutervehdykset s. 20 UUSIKAUPUNKI Vihannes-Laitila tähtää kasvuloikkaan s. TILAUSHINTA Vuosikerran hinta kestotilauksena 54 euroa (sis. Hortiherttuan koko tuotanto on aitoa lähiruokaa. Huomautukset on tehtävä kirjallisesti 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisuajankohdasta. >>LUE LISÄÄ puutarha-sanomat.fi 31.10.2019 Hortiherttua Oy on Vuoden 2019 kasvihuonevihannesten laatutuottaja Lohjalla sijaitseva Hortiherttua Oy on palkittu vuoden 2019 parhaana kasvihuonevihannesviljelmänä Suomessa. Tulossa on Hertsi (2,3 ha) Helsinkiin ja Lippulaiva (4,4 ha) Espooseen. Kauppakeskusten liiketilojen vuokrien täytyy olla korkeat, kun voitot ovat roimat. Perässä seuraavat eläkeja vakuutusyhtiöt. Lähtökohdat yrittäjyyteen ovat vahvat, sillä Toni Tanner on jo kolmannen ja Jani Lindman toisen polven puutarhayrittäjä. Pitempiin lainauksiin täytyy olla lehden kirjallinen lupa. Uusin kasvihuone valmistuu käyttöön alkutalven aikana. 18 PIIKKIÖ Tero Juntti tuottaa myös tomaattia s. Pystymme myös yksilölliseen asiakaspalveluun, kertovat yrittäjät. K-Citymarket Järvenpään kauppias Markku Hautala kertoo kilpailun tuoneen Järvenpäähän runsaasti ulkomaisia turistiryhmiä, jotka haluavat tutustua yhteen maailman parhaista ruokakaupoista. 24 ESPOO Silmusalaatti kasvoi Kiloon s. 22 MYNÄMÄKI Joulutähdet loistavat Aron puutarhalla s. Puutarhan noin 9 700 neliönmetrin laajuiset kasvihuoneet tuottavat ympärivuotisesti kurkkuja, tomaatteja, ruukkuvihanneksia ja yrttejä. Kauppakeskusten kokonaisluvut eivät kuitenkaan kerro, miten niissä olevat yritykset ovat pärjänneet. Byggandet av nya köpcentrum har varit fartfullt. Tavarataloillakaan ei mene kaksisesti. Yritys on ottanut myös ympäristöystävällisyyden ja ekologisuuden vahvasti mukaan. Mall of Triplassa on myyntialaa 8,5 hehtaaria. Viime vuonna niiden kokonaismyynti ylsi 6,5 miljardiin euroon ja vertailukelpoista kasvua oli 1,7 prosenttia. Yrityksen perustajat Toni Tanner ja Jani Lindman ovat hortonomikurssikavereita Hämeen ammattikorkeakoulusta Lepaalta. alv 10%) TILAUKSET Sähköpostilla asiakaspalvelu@puutarha-sanomat.net Puhelimitse 010 387 0880 Internetistä puutarha-sanomat.fi TOIMITUS Päätoimittaja Jouko Tikkanen jouko.tikkanen@puutarha-sanomat.fi 0400 462 443 Toimittajat Juhani Piirainen, Camilla Heikkilä, Anna Kujala Taitto Taija-Tuulia Tammelin POSTIOSOITE PL 28 04131 Sipoo MEDIATIEDOT puutarha-sanomat.fi Ilmoitusmyynti Hannele Iskala Puh. Kauppakeskukset ovat toistaiseksi pärjänneet kilpailussa kuluttajista. Seuraava lehti ilmestyy 17. Vuosi sitten näki päivänvalon Redi (5,9 ha) Helsingissä ja Ratina (5,3 ha) Tampereella. Puutarha on koko historiansa ajan keskittynyt vihanneksiin. ISSN 1459-9791, 18. Puutarhan tuotteet jäävät hyvin lähellä tuotantopaikkaa eli läntiselle Uudellemaalle ja pääkaupunkiseudulle. I de nya köpcentren har matbutikerna inte lyckats så bra. 8 Lidl panostaa tuoreuteen s. Lisäksi yhteistyötä on läheisen HAMK Lepaan puutarhaopiskelijoiden kanssa. Lehti vastaa vain tilaamastaan aineistosta. Copyright Aineiston lainaamisen yhteydessä on lähde mainittava. Maataloustuottajien yritysvoitot ovat taasen väkevästi negatiivisia. Det är istället lättare att sänka inköpspriserna på livsmedel, vilket leder till ett mindre pris för odlarna. tammikuuta 2020. Pelkästään Cityconin ja Spondan liikevoitot vuosina 2014–2018 olivat yhteensä 1154 miljoonaa euroa. Yritys työllistää sesonkiaikoina kaikkiaan yhdeksän henkilöä. Vastuu virheistä ja reklamaatiot Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Tervetuloa kehitykseen. – Paikallisuus ja kotimaisuus ovat meille tärkeitä asioita. Puutarhan tuotanto on ympärivuotista kattaen laajasti kotimaisia sesongin kukkia. 23 HELSINKI Ruokakauppoja triplasti s. Onkohan niin, että häntä heiluttaa koiraa. >>LUE LISÄÄ puutarha-sanomat.fi 31.10.2019 Lakstedtin Puutarha Oy on Vuoden 2019 kukkien laatutuottaja Hattulassa sijaitseva Lakstedtin Puutarha Oy on palkittu vuoden 2019 parhaana kukkaviljelmänä Suomessa. Se, että tällainen koko maailman mittakaavalla pieni kauppa pienestä Järvenpään kaupungista, pienestä syrjäisestä maasta menestyy kansainvälisessä maailman parhaiden kilpailussa, on aivan huippujuttu! Hautala sanoo, että he ovat käyttäneet kaupan kehittämiseen runsaasti aikaa ja voimavaroja ja suhtautuneet kaikkeen tekemäänsä pienintäkin yksityiskohtaa myöten intohimoisesti. Yritys palkittiin keskiviikkona Kauppapuutarhaliitto ry:n 100-vuotisjuhlakokouksessa Hämeenlinnassa. 26 Kauppakeskusten kisa kovenee Kauppakeskusten rakentamisvauhti on ollut kasvukeskuksissa kiivasta. | 10/2019 2 PÄÄKIRJOITUS Jouko Tikkanen Uutisia netistä puutarha-sanomat.fi Sisällys 10/2019 PUUTARHA-Sanomat on puutarha-alan tuorein media. Energiahankinnoissaan yritys käyttää vihreää sähköä sekä sertifioitua kotimaistaa puuenergiaa. I oktober öppnades i Böle i Helsingfors Mall of Tripla. Dyra och ofta onödiga butiksinvesteringar orsakar press på att lyfta på konsumentpriserna, men konkurrenssituationen möjliggör dock inte detta. Suurin kauppakeskusten omistaja on Citycon Oyj ja toisena tulee Sponda Oyj. Tätä nykyä yrityksen toiminnassa on mukana myös kolmas sukupolvi, sisarukset Eero Lakstedt ja Sanni Schadewitz. I november öppnades en ny Ideapark i Seinäjoki. Digitaalinen näköispainos vuodesta 2004 alkaen (5 euroa/lehti) puutarha-sanomat.fi —> lehdet Kestotilaajille arkisto on ilmainen. Lehti ja sen nettilehti ovat puolueettomia ja ilman sidoksia olevia julkaisuja. Nykyiset yrittäjät Tarja ja Heikki Lakstedt ottivat vastuun puutarhasta vuonna 1988. Mikä ajaa kauppakeskusten rakentamiseen. Yrityksellä on kasvihuoneita vajaat 8 000 neliömetriä. vuosikerta Kustantaja Puutarha-Sanomat PS Oy PL 28, 04131 Sipoo 15.11.2019 K-Citymarket Järvenpää valittiin maailman parhaaksi kaupaksi K-Citymarket Järvenpää on voittanut IGD Awardsin Store of the Year 2019 -palkinnon. Markkinaosuuskilpailun vuoksi ruokakauppatoimijat eivät kuitenkaan voi jäädä pois kauppakeskuksista. Seinäjoella avattiin 6,6 hehtaarin Ideapark. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Selitys kauppakeskusten rakentamisvimmaan löytyy sijoitusbisneksestä. Kauppakeskusbisneksen voittoprosentit ovat satumaisia varmaan myös SOK:n, Lidlin ja Keskon näkökulmasta. På landsbygden har många butiker slutat. De nya försäljningsarealerna minskar dock på försäljningen av andra närliggande butiker. lakko) voida julkaista, lehti ei vastaa mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Väen oleilu ja viihtyminen kauppakeskuksissa – kaupunkilaisten olohuoneissa – ei ole bisnestä ruokakaupoille
Ensimmäisen kerroksen alapuolella on 5 kerrosta käsittävä paikoituslaitos. Ihmiset tulevat viihtymään Neljännen kerroksen Little Manhattan on liikennevirtojen keskus, joka nimensä mukaisesti hakee inspiraationsa läpi vuorokauden sykkivästä suurkaupungin liikkeestä. Kuva Mall of Tripla. Avointa tilaa on neljän jalkapallokentän verran. Kauppakeskuksessa on ollut viikonloppuisin ja iltaisin paljon väkeä. Mall of Tripla on toteutettu yhteisyrityksenä, jonka omistajina ovat YIT, Ilmarinen, Conficap ja Fennia. Neljännessä kerroksessa asemahallin yhteydessä on lisäksi K-market ja Alepa, jotka molemmat ovat Prisman tavoin auki 24 tuntia vuorokaudessa. (09) 761 470 Fax. Pasilan asemahalli on neljännessä kerroksessa ja alimmassa eli ykköskerroksessa on Food Market -alue, jossa rintarinnan kilpailevat K-supermarket, Prisma ja Lidl. (09) 773 68 68 www.heikinlihaoy.com Luomua jo vuodesta 1996 lassenluomu.fi Kulmalan puutarha, Salo n Urbaania kauppakeskus Triplaa on mainostettu Helsingin uutena sydämenä ja 250 liiketilalla pohjoismaiden suurimpana kauppakeskuksena. Pasilassa pysähtyy 900 junavuoroa vuorokaudessa. Esimerkistä käy kulttuuriaukio, jossa järjestetään erilaisia esityksiä, Aalto kuvailee. – Triplassa on paljon paikkoja, joissa voi viipyä vaikkei ostaisikaan mitään. Pinta-alaltaan Tripla on Suomen suurimpia kauppakeskuksia, vuokrattavaa liikealaa on 85 000 neliötä. Pasilan asemahalli on neljännen kerroksen tasalla ja suuret ruokakaupat ovat ensimmäisessä kerroksessa. Ensimmäisinä viikkoina on rekisteröity jopa miljoona kävijää, kun mukana on Pasilan asemahallin läpi kulkeneet. PUUTARHA-SANOMAT | HELSINKI Mall of Tripla -kauppakeskus on neljässä kerroksessa. päivä. Triplassa käykin ihmiset paljolti viihtymässä. Katso video Triplan ruokakaupoista puutarha-sanomat.fi —> videot. Kauppakeskus on neljässä kerroksessa, joiden alle on rakennettu viisikerroksinen 2300 auton pysäköintilaitos. Kolmen korttelin ja maanalaisten tilojen muodostama Tripla on YIT:n historian suurin yksittäinen hanke, kokonaisarvoltaan lähes puolitoista miljardia euroa. Nyt tarjotaan autoileville asiakkaille 2 tuntia ilmaista parkkitilaa, jonka toivotaan lisäävän ruokakauppojen asiakkaita. Sivuilla 6–10 on esitelty Triplan kolme ruokakauppaa: K-supermarket, Prisma ja Lidl. = Ruokakauppoja triplasti Kauppakeskus Mall of Tripla avattiin Helsingin Pasilan aseman yhteyteen lokakuun 17. YIT:n kaupallisen kehitysjohtajan Pirjo Aallon mukaan Triplan ykköstavoite on palvella ihmistä. Erityisesti ruokakaupat kaipaavat lisää ruokaostoksia tekeviä asiakkaita. Kauppakeskuksen yhteyteen ja yläpuolelle valmistuu 50 000 neliötä toimistotiloja ja SOK:n suurhotelli. 10/2019 | 3 Työpajankatu 2 00580 Helsinki Puh. Ensimmäisinä viikkoina on rekisteröity miljoona viikoittaista kävijää, mutta heistä harvat ovat tehneet ruokaostoksensa jossakin Food Market -alueen kolmesta ruokakaupasta
Made in närpes. Meidän talvivalikoimassa on: Pidä HeVi huippukunnossa myös talvella! Tomaatti, kurkku, kirsikkatomaatti, oranssi ja punainen helmitomaatti, Dunne-tomaatti, suippopaprika, avomaankurkku ja nyt uutena tulokkaana myös pihvitomaatti. Nyt voit nauttia maukkaasta pihvitomaatista myös talvikaudella. | 10/2019 4 HEDELMÄISTÄ TALVEA! Herkulliset hedelmät maailmalta! Satotukusta talven ihanat eksoottiset hedelmät, sitrukset ja omenat! Kysy lisää myyjältäsi! Kasvatamme talvivalikoimaa entisestään! Osuuskunta Närpiön Vihannes, Kristinestadsvägen 375, 64200 Närpiö, puh. 020 1160 600, info@narpesgronsaker.?, www.narpesgronsaker.. Suomi on yksi niistä maista, joissa tuotetaan maailman puhtainta ruokaa
Oskalad potatis i alla former. Perinteisiin jouluruokiin kuuluvat juurekset. perunan menekin ja hinnan noudattavan edellisvuoden tasoa. – Odotamme kuitenkin, että juureksista tehdään tilauksia hyvät määrät. – Ehkä se johtuu Espanjan jäävuorisalaatin tuotanto-ongelmista, arvelee Hillilä. 10/2019 | 5 Markkinat | 22000 14001 Kuoripäällistä perunaa eri muodoissa, eri kokoisissa pakkauksissa. Kurkun veroton tukkuhinta marraskuun puolivälissä oli 1,80 euroa Pohjanmaalla ja tomaatin 2 euroa. Lainion mukaan kolmen kilon juurespussista on luovuttu jo vuosia sitten, kun perhekoot ovat pienentyneet. Hoxell toteaa, että ruokaperunan viljelijähinnan olevan edelleen alle 20 senttiä. – Hyvälaatuisen ruokaperunan hinta saisi olla korkeampi. Arto Hillilä Himangalta toteaa, että kiinankaalista on ollut yllättävän hyvä kysyntä. Suomessa tuotetaan perunaa liikaa – ehkä 120 % tarpeesta, niin perunaa on riittävästi, vaikka tulisi heikko sato. Niissä myydään porkkanaa, punajuurta, naurista ja lanttua. Toivotaan, että ne herättävät yleisesti mielenkiintoa perunaruokia kohtaan. Violet Queen -lajikkeessa on nelinkertainen määrä antosyaaneja verrattuna punaviiniin, punakaaliin ja mansikkaan.. – Nyt markkinatilanne on tasapainottumassa. – Minulla on 41 vuoden historia omenanviljelijänä eikä näin huonoa satoa ole ollut. – Nyt käytössä on 2 ja 1 kilon pussit. Pihvitomaattia myös talvella Jonas Lundström Närpiön Vihanneksesta kertoo tomaatin ja kurkun markkinatilanteen olleen lokakuussa ja marraskuun alkupuolella huono. Luomuperunan tuottajahinta on lähes kaksinkertainen tavanomaisesti tuotettuun perunaan nähden. – Kurkun ja tomaatin hinnat ovat nyt nousujohteisia, vaikkakaan eivät vielä tuotantokustannuksia vastaavalla tasolla. Jaakkola arvioi satotappioiden olleen kokonaisuudessaan neljänneksen luokkaa. Lainio odottaa kauppaketjuilta markkinatoimenpiteitä ja hän toivoo, että kaupat asettavat juurekset hyvin esille. Hyvän sadon johdosta hinnat ovat tänä vuonna selkeästi edullisempia kuin vuosi sitten. Viimeisetkin kausituotannon tomaatit ovat poissa ja valotuotanto on alkanut. – Meillä on erikoistuotteena pinkkejä perunoita, jotka sopivat hyvin joulupöytään. Valmiit juuressoseet vähentävät osaltaan kuoripäällisten juuresten myyntiä. Pinkkejä perunoita jouluksi Ostopäällikkö Ronny Hoxell Botnia Vihanneksesta sanoo Joulumarkkinat ovat alkamassa Jouluksi tehdään suuria ruokaostoksia ja perheet aterioivat yhdessä. 0400 340 170 • Fax 0420 340 170 info@lp-peruna.fi n Markku Lainio Vihannes-Laitilasta kertoo, että joulun juureskauppa on viime vuosina alkanut myöhemmin kuin aikoinaan. Ahvenanmaalta on kuitenkin tarjolla riittävästi kotimaisia jouluomenia ja ULO-varastoissa säilytettyjä omenoita riittää pari kuukautta uuden vuoden puolellekin. Suippopaprikaa tulee myös tarjolle ympärivuotisesti, kun viime talvena sen kysyntä oli hyvä, kertoo Lundström. Erikoistomaattien markkinatilanne oli tasapainossa. = Väriperunat tulivat markkinoille vuosi sitten. Keväthallat tuhosivat etenkin Amorosa-lajikkeen kukkasilmut. Hoxellin mukaan luomuperunan sato on ollut hyvä, joten luomuperunastakin on ylitarjontaa. Kun Ruotsissa tuotetaan 80–90 % tarpeesta, siellä hinta nousee huonona satovuotena. – Tänä talvena tulemme myymään myös pihvitomaattia, kun se on aiemmin ollut vain kesätuote. Puh. Myös muilla lajikkeilla on laatutappiota, kun pölyttäjät eivät olleet riittävästi liikkeellä. Jorma Jaakkola Karjalohjalta kertoo omenan kysynnän olleen hyvä, mutta omenaa ei Herkku Tarhoilla ole enää myytäväksi. Suunta on kuitenkin oikea
K-supermarket Triplan sydän on Bölen Hella, jota vetää Suomen ensimmäinen kaupan oma keittiömestari Mika Sillanpää kahdeksan kokin kanssa. Kaupan sushivalikoimassa on hyödynnetty kotimaista ahventa, silakkaa ja K-supermarketin kauppiaspari on rakentanut Triplan K-supermarketista herkullista elämyskauppaa. K-supermarketin lisäksi Miettiset ovat nyt kauppiaina K-market Triplassa, joka on auki 24 tuntia. Katso video Triplan ruokakaupoista puutarha-sanomat.fi —> videot. Asiakaskunta on erilainen Pasila on ruotsiksi Böle, joka tarkoittaa suorana käännöksenä kylää. Keskiostos jää pienemmäksi, kun Triplan ruokakaupat hakevat vielä asiakaskuntaa. PUUTARHA-SANOMAT | HELSINKI K-supermarket Tripla kasvattaa yrttejä Minna ja Petri Miettinen toteavat kaupan yrttiviljelmän herättäneen runsaasti mielenkiintoa. Aiemmin heillä oli Nummelassa neljä kauppaa pyöritettävänä. Triplassa on kauppiailla myös toinen kauppa, 24 tuntia auki oleva K-market. Vastuullisuutta valikoimiin Kaupassa on jauholeipomo ja viinibaari sekä MSC-sertifioitu kalatiski. Bölen Hellassa tehdään päivittäin tuoreita kasvis-, kalaja liharuokia mukaan otettavaksi tai paikan päällä nautittavaksi. Erikoistuotteet, luomu ja yrtit liikkuvat, mutta perunan myynti jää vähäiseksi. – Supermarketin perusvalikoima ei täällä riitä. | 10/2019 6 n Kauppiaspari Petri ja Minna Miettinen olivat ilmoittaneet Keskolle halukkuutensa tulla Triplaan kauppiaiksi ja vuosi sitten julkistettu Keskon valinta osui heihin. Monet jutut ovat ensimmäisiä Suomessa. Meillä oli myös kokemusta useamman kaupan samanaikaisesta vetämisestä, kertoo Petri Miettinen. Autohallista noustaan hissillä suoraan kaupan kohdalle. Parannusta autolla liikkuvien saamiseksi ruokaostoksille on jo kauppiaan tiedossa, kun Triplan parkkiin tulee maksuton 2 tunnin pysäköintiaika. – Panostamme rohkeasti myös kasvisruokaan. – Ehkä siihen vaikutti se, että olimme K-supermarket Nummelassa olleet kauppiaina 48 kuukautta ja kasvattaneet joka kuukausi myyntiä, kaikkiaan 73 prosenttia. Meillä on Suomen ensimmäinen Vege Butcher, kasvismestari, joka pilkkoo, höyryttää, paistaa, marinoi ja esivalmistelee sesongin kasvikset, kertoo Petri. Kauppiaat kertovat asiakaskunnan olevan hyvin erilainen Nummelaan verrattuna. Inspiraatiota Hellaan on haettu New Yorkista saakka ja kaupan suunnittelussa on ollut mukana julkiskokki Jyrki Sukula
Lämpösäädeltyihin kuljetuksiin erikoistunut kuljetusyhtiö Juustokivenkatu 1, 29200 Harjavalta PUH 010 425 1800 FAX 010 425 1899 Suupohjan Perunalaakso Oy Välitie 2 64350 KARIJOKI p. On tehty jo hyvää jälkeä. Aina sesongissa. – Suunnittelimme alkuun, että omat yrtit käytetään Hellan ruuanlaitossa, mutta asiakkaat halusivat ostaa niitä. = Minna Miettinen ja Katja Koponen vastaavat yhdessä hevistä. Alkuun on ollut viljelmän pumppujen kanssa hankaluuksia, mutta kyllä tästä hyvä tulee, luottaa Minna. Kiertolaispanimo tarkoittaa sitä, että yrityksellä ei ole omia isoja laitteistoja, vaan panimon yrittäjät käyvät panemassa kaupalliset oluensa muiden panimoiden vehkeillä. K-market on aina auki. Sisääntulo supermarketiin on avara, kun matalat hevipöydät eivät estä näkymää Bölen Hellaan. spl.oy@suupohjanperunalaakso.. K-supermarket Triplan juomaosasto on huomattavan laaja ja mielenkiintoinen. Meidän on pystyttävä erottumaan. Supermarketissa valmistettuja täytettyjä patonkeja ja muita ruokia viedään myytäväksi K-marketiin. www.silmusalaatti.fi Varaudu Silmusalaatin näkyvyyteen: MARRASKUU JOULUKUU TAMMIKUU BUSSIMAINONTA SMARTCART-ÄLYKÄRRYT VAIKUTTAJAYHTEISTYÖ MESSUT SOMEMAINONTA •••• •••••••• ••• ••• •• ••••••••••••• särkeä, myös kasvissushia on valikoimissa. 06-387 5682 • 040-7055586 www.suupohjanperunalaakso.. – Olemme saaneet paljon positiivista palautetta laadusta, siisteydestä ja väljyydestä, kertoo Minna. – Kokeilemalla selviää, kuittaa Minna vaikeudet. Kauppaa tehdään iloisella mielellä, vaikka tilausmäärien ennakointi on hankalaa, kun myyntihistoriaa ei vielä ole ja asiakaskunta ei ole vakiintunutta.. K-supermarketin myyntiala on 4000 neliötä ja K-marketin 363 neliötä. – Yhdistämme ruokaa ja palvelua. – Vastuullisuus on meillä tärkeällä sijalla. Yksi toimittaja kuitenkin löytyy vain kahdeksan kilometrin päästä – uusi vertikaaliviljelmä Salladsfabriken. Kaupassa myydään Triplan työmaapressuista valmistettuja kestokasseja, joita käyttämällä asiakkaille hyvitetään jokaisella ostoskerralla muovikassin hinta. Hevistä viedään yrtit K-supermarket Tripla on avoinna arkisin 7–23 ja sunnuntaisin 9–23. Palvelutiskissä myydään vain kotimaista lihaa. Haluamme olla Suomen reiluin ruokakauppa ja vastata asiakkaiden toiveisiin, kauppias kertoo. Siellä on kiertolaispanimo Brewcatsin kuratoima (valitsema/ suunnittelema/hoitama) kausittain vaihtuva olutvalikoima. Ihmiset haluavat syödä enemmän kasviksia ja kalaa, mutta eivät osaa valmistaa niitä. Hevi-osaston seinällä on yrttiviljelmä, joka on rakennettu yhteistyössä Robbes Lilla Trädgårdin kanssa. Hevissä on nimeltä mainittuja lähitoimittajia, vaikkakin etäisyyttä tuotantopaikkaan joutuu venyttämään. Puutarha toimittaa yrtit taimina kaupan vertikaaliviljelmään, ja kun ne ovat kasvaneet myyntivalmiiksi, laitetaan ne paperiseen vuokaan, jossa on EAN-koodi. Minna toteaa tuotteiden tilaamisen olevan haasteellista, kun ei ole olemassa myyntihistoriaa. Petri Miettinen listaa kaupan pärjäämisen avaintekijöiksi valikoimaan, laadun ja palvelun, kun kolme ruokakauppaa ovat rinnakkain kilpailemassa asiakkaista
– Markkinointia on uudistettu ja mielenkiintoa herätetty. Triplassa on myös Alepa auki 24 tuntia vuorokaudessa. Päivittäistavarakaupan päällikkö Jani Rusi kertoo ruokapuolen myyntialan olevan 3500 neliötä ja käyttötavaran 1700 neliötä. Vakinaisen henkilökunnan lisäksi on vuokratyöntekijöitä Baronalta ja 14 merkonomiopiskelijaa Business Collage Helsingistä. Toimistotiloja on tulossa 50 000 neliömetriä ja muun muassa HOK-Elannon pääkonttori on muuttamassa Pohjois-Haagasta Triplaan. Triplan Prisma on HOK-Elannon viides Prisma, joka on auki ympäri vuorokauden ja myös juhlapyhinä. Kun asiakasbonukset lasketaan mukaan, emme häviä edullisuudessa. Hevi-alueen osuus on 17x25 metriä eli runsaat 400 neliötä. n Prisma on Triplassa kahdessa kerroksessa: ruokapuoli on alemmassa Food Market -kerroksessa ja käyttötavara ylemmässä Nordic Avenue -nimisessä 2. – Ensimmäiset rekrytoinnit olivat jo keväällä ja toiset kesällä. Päivittäistavarapuolella työskentelee 70 henkilöä, mikä on kokoaikaiseksi työajaksi laskettuna 45–50 henkilön työpanos. Mukaan voi ottaa myös kaupan omassa uunissa paistettua artesaanipizzaa. – Asiakkaita on kyllä riittämiin, mutta keskiostos jää alhaiseksi. Kilpailutilanne on kutkuttava ja asiakkaille tämä on paras tilanne, kun he voivat vertailla missä laatu ja hinta ovat sopivia, toteaa Rusi. Viikonvaihteessa on vilkkainta, mutta arkipäivienkin myynti on alkanut nousta, kuvailee Jani Rusi kaupankäyntiä. – Kauppakeskusympäristöksi tämä on mielenkiintoinen, kun kolme eri ruokakauppaa on lähekkäin. PUUTARHA-SANOMAT | HELSINKI PT-päällikkö Jani Rusi sanoo kotimaisuuden korostuvan hevituotteiden valinnoissa myös Triplassa asioivien keskuudessa. Kaksi vuotta menee, ennen kuin Triplassa asiointi ja liikkeet ovat vakiintuneet, katsoo Jani Rusi. | 10/2019 8 www.ath.ax Hedelmää ja vihanneksia aurinkoiselta Ahvenanmaalta. Katso video Triplan ruokakaupoista puutarha-sanomat.fi —> videot. Valikoimaa sovitetaan vastaamaan asiakaskunnan tarpeita. Triplaan on tulossa myös neljänneksi suurin Sokos Hotelli. – On haastavaa, kun palvelut rakennetaan ensimmäisenä ja uusi asutus tulee vasta valmiiden palveluiden ääreen. Meillä on päivittäistavarassa 18 000 artikkelia ja asiakastoiveita on tullut satoja. Prismassa on muun muassa Sushi Daily -sushiravintola, joka tarjoilee asiakkaiden edessä valmistettua tuoretta sushia päivittäin. Valikoimaa rakennetaan eksaktisti asiakkaiden tarpeiden mukaiseksi. Prisman vieressä on K-supermarket ja niiden välissä on Alko omissa tiloissaan. kerroksessa. – Kyllä kaikkina yön tunteina aina joitain asiakkaita on. Vihreän kortin vahvuus vetää asiakkaita. Prisma Tripla on aina auki Prisma on Pasilan kauppakeskuksessa uudessa ympäristössä, kun asiakaskunta ei koostukaan pääosaltaan perheiden ruokaostoksia tekevistä autoilevista ihmisistä kuten muitten Prismojen. Myös muihin valmisruokaratkaisuihin on panostettu. Vastapäätä Prismaa on Lidlin myymälä. Bonuskortti vetää asiakkaita Prisma aikoo pärjätä kilpailussa ja osuuskauppa tekee Rusin mukaan hyvää työtä. Laatu on tuotteen laadun ohella palvelun ja tekemisen laatua, korostaa Rusi. Ennen aamu yhdeksää on rauhallista, kun myynti painottuu kello 16 jälkeen. Helsinkiin ei ole tullut uusia Prismoja kymmeneen vuoteen. Asiakastoiveet muokkaavat valikoimaa Jani Rusi tuli Triplaan Keravan Prismasta. Työntekijät asettivat itselleen tavoitteekseen tarjota Pasilan parasta palvelua. Pasilaan avattiin Triplan 85 000 neliön suuruinen kauppakeskus ennen tulevia toimistoja asuintiloja. Frukt och grönsaker från soliga Åland. – Kooltaan tämä on keskikoinen Prisma. Hän on todennut asiakaskunnan erilaisuuden. Nyt Pasilaan avattu Prisma on lähinnä Helsingin keskustaa, ja ensi vuonna on tulossa Prisma Herttoniemeen, kauppakeskus Hertsiin
Kysyntää on myös harvinaisemmista tuotteista kuten artisokasta ja jopa sitruunaruohosta. Lue lisää: www.ikaalistenluomu.fi/rpet-muovi PAKKAUKSET NYT 100 % KIERRÄTETYSTÄ MUOVISTA. Tiina toteaa, että tilausmääriä joutuu viilaamaan, kun ostojen ennakointi on vielä vaikeaa tilaushistorian puuttuessa. Hevivastaava Tiina Hirvonen sanoo, että hevituotteisiin on tullut vain kaksi erikoistoivetta. Kotimaista omenaa myymme lavoilta, sillä muutoin saisi olla jatkuvasti esittelyä täydentämässä, kertoo Jani Rusi. Perunan volyymit ovat odotettua pienempiä, bataatin myynti on suurempaa kuin irtoperunan. Kotimaisella omenalla on niin hyvä menekki, että sitä myydään suoraan lavoilta. – Kotimaisuuden merkitys on korkealla Triplankin asiakkaiden keskuudessa. SILTI 100 % KIERRÄTETTÄVI Ä. – Luomu korostuu. = 1. – Vaikka kaikki tekevät kaikkea, meillä on nimettynä 12 henkilöä, jotka työskentelevät suurimmaksi osaksi hevissä. Jani arvelee, että harvinaisempien hevituotteiden ostajina voi olla myös Triplassa olevia ravintoloita, joita on 60. Maistuvaa Joulua ja Loistavaa Uutta Vuotta 2020! Kaupasta on myös Fazerin jauholeipomo ja laaja valikoima pienpanimojen oluita. Tiina Hirvonen kunnostaa Satokausipöydän esittelyä. 10/2019 | 9 • Pakkauksen valmistuksen hiilijalanjälki pieneni 71 % • Valmistuksen energiankulutus pieneni 84 % • Pakkaukset ovat edelleen 100 % kierrätettäviä PAKKAAMME TOMAATTIMME NYT 100 % KIERRÄTETYSTÄ MUOVISTA VALMISTETTUIHIN RASIOIHIN. 2. 1 2. Bataatti peittoaa perunan Hevin valikoimaluokka on S-ryhmän laajin. Tiina on aiemmin ollut 11 vuotta hevivastaavana S-marketeissa. Hevi vaatii silmää, intohimoa ja uskallusta
PUUTARHA-SANOMAT | HELSINKI Heli Turunen sanoo yrttien käyvän Triplassa kaupaksi. Myymäläpäällikkö Heli Turunen kertoo, että myymäläkohtaisesti vihanneksia ja hedelmiä voidaan sijoitella kunkin tuoteryhmän sisällä, sillä myymälöiden asiakaskunnat ovat erilaisia. Arttu Syrjänen sanoo kotimaisuuden olevan etusijalla ja erityisen ylpeä hän on suomalaisista yrteistä ja salaateista. Historiatietoa hyödynnetään myös, jotta tavarankulku saadaan optimaaliseksi. Myymälä on avoinna arkisin klo 7–22, lauantaisin klo 8–21 ja sunnuntaisi klo 9–21. = Lidl panostaa tuoreuteen Lidl avasi 17. Lidlissä ei ole kylmätiskejä ja tuoreus perustuu nopeaan kiertoon. Lidlin kaikissa myymälöissä on HeVi-tuotteista määrätyt tuoteryhmät, mutta myymälät päättävät tuotteiden sijoittelusta ryhmien sisällä. Olemme niissä Euroopan kärjessä. Lidl ja loppuvuonna avataan vielä myymälät Sipoossa ja Hyvinkäällä. – Vaikka Lidlin DNA:han on kirjoitettu tarjota kokonaisedullisin ostoskori, laatua ei saa unohtaa. Arttu Syrjänen kertoo, että tuoreutta vaalitaan läpi koko toimitusketjun. Teemme tavarantoimittajien kanssa räätälöityjä kampanjoita valtakunnallisesti tai paikallisesti. Myymäläkohtainen keräily on illansuussa ja tuotteet toimitaan aamuyöstä myymälöihin. Yrteistä ylpeitä – Hevissä kampanjatuotteiden valintaa ohjaa tuotteiden saatavuus. – Tuotteet tulevat jakelukeskuksiimme aamupäivisin. | 10/2019 10 n Triplan myymälä edustaa Lidlin uusinta valko-harmaata myymäläilmettä. Sisäänkäynnistä ensimmäisenä ovat hedelmät ja vihannekset, jotka muodostavat peräkkäisiä tuoteryhmiä ja asiakkaat kulkevat niiden jommalta kummalta puolelta peremmälle myymälään. – Saamme toimituksia joka päivä, myös sunnuntaisin. Katso video Triplan ruokakaupoista puutarha-sanomat.fi —> videot. Hevi-tuotteissa laatu turvataan nopealla kierrolla. Se on myös sitä, että kotimaisuus näkyy laatikoissa, kuljetusten lämpötilat ovat oikeita ja toimitukset ovat ajoissa, listaa Arttu Syrjänen. Arttu Syrjänen on tyytyväinen kotimaisen perunan menekkiin. – Ulkomaiset kollegat hämmästelevät meidän ruukkuvihannesten laatua ja runsautta. Lajikkeista Jazzy ja Annabelle ovat olleet erityisen suosittuja. Olemme herkällä korvalla koko ajan ja meillä on kyky nopeasti reagoida toiveisiin. Laatu on paljon muuta kuin tuotteen laatuspeksit. – Kauppakeskusmyymälä on erilainen ja täällä menevät kaupaksi erikoisemmat tuotteet, toteaa Heli, joka on aiemmin ollut Vantaalla Kaivokselan Lidlissä. Triplan Lidl työllistää noin 25 kaupan henkilöä. Toimituksia myös sunnuntaina Heli sanoo tuotteiden tuoreuden olevan tärkeä kilpailutekijä. – Tripla on uusi paikka ja se hakee vakituista asiakaskuntaa. Triplan Lidl on Suomen 184. päivänä lokakuuta 1200 neliön suuruisen myymälän Triplan Food Market -alueelle samanaikaisesti vastapäätä olevan Prisman ja K-supermarketin kanssa. – Lidlin myymälöissä asiakkaat näkevät kaikki hevituotteet helposti eikä mikään tuote jää varjoon, sanoo Lidl Suomi Ky:n HeVi-osaston päällikkö Arttu Syrjänen. Syrjänen kertoo, että hankinta saa tarkkaa dataa myynneistä jopa tunneittain ja hankinnat sovitetaan niihin. Kulkukäytävän viereisellä seinällä ovat lisäksi salaatit ja yrtit
Aina jotain Uutta – Aina jotain Hyvää
Me käytämme vähiten bruttotuloistamme rahaa ruokaa koko ihmiskunnan historian aikana. Vuoden 2020 kesäkukkatrendit on esitelty kolmessa artikkelissa. Kalenterissa on tilaa tehdä merkinnät eri lohkoille tehdyistä viljelytoimenpiteistä. 2020-luvulla tämä arvostus tulisi kääntää euroiksi, joka kotiutuisi tuottajalle. Sen jälkeen alkoi puhe omasta ruokakulttuurista ja identiteettimme vahvistui. Tuplakannet voi leikata auki, jolloin niiden sisäpuoletkin voi käyttää tärkeiden suunnitelmien pohjina. 2020-luku alkaa kuukauden päästä, joten sinulla joulupukki tulee kiire. Kalenterin hinnan voi vähentää verotuksessa tulonhankkimiskuluna ja hinnan sisältämän alv:n verolaskelmassa. Kirje joulupukille Ajankohtaista kasviskaupassa Samuli Karjula Kirjoittaja tuo kuluttajan näkökulman, hän on kehittänyt Satokausikalenterin. = Puutarhakalenteri 2020 on ilmestynyt Kalenteria voi tilata Puutarha-Sanomien asiakaspalvelusta 010 387 0880 (ark. 2000-luvun alussa suomalainen ruokakulttuuri oli hukassa ja ilman suuntaa. Puutarhakalenterin teemasivuille on laajalti tietoa viljelijöille ja markkinoijille. Unelmoin myös siitä, että ruoasta puhuttaessa ei enää päädyttäisi hintakeskusteluun. Siihen voi nopeasti tehdä ajankohtaiset merkinnät tai sommitella suunnitelmia ajan kanssa, sanoo päätoimittaja Jouko Tikkanen. Haluaisin myös, että suomalaista raaka-aineista tulee aitoja vientituotteita. Päinvastoin uskon sen tuovan tervettä kilpailuetua niihin toimijoihin, jotka eivät käytä suomalaisia raaka-aineita. Artikkeleissa esitellään perhoset kasvintuhoojina. Tiedän, että kirjeeni toistaa 2010-luvun toiveita, jolloin yleinen konsensus aiheesta oli “2020-luvulla kaikki on paremmin”. Edellisestä kirjeestäni saattaa olla jo yli 20 vuotta. Kalenterissa on tietoa kasvija kausihuoneiden rakentamisen rajusta kasvusta. Tikkasen mukaan hyvin tärkeätä informaatiota on myös ilmoituksissa. Hyvää joulua! = Kirjoittaja toivoo, että tuottajat saisivat myös jouluisen rosollin raaka-aineista tuotantokustannukset kattavan hinnan. Taulukoihin on tiivistetty tietoa avomaanvihanneksista, perunaja omenalajikkeista sekä polttoaineista. Suomalaisten raaka-aineiden ympärille rakentuvat huippuravintolat nostivat ruokakulttuurimme arvostusta ja tekevät sitä edelleen. | 10/2019 12 n Rakas joulupukki! Kirjoitan sinulle pitkästä aikaa. Puutarhakalenterissa julkaistut yhteystiedot muodostavat puutarha-alan "sisäpiirin". Monet yritykset lahjoittavat sen asiakkailleen ja työntekijöilleen. Puutarhakalenterissa ovat joka päivälle sääsymbolit, joihin on helppo ruksata säätila muistiin. Puhetta jatkettiin edelleen, luotiin standardeja ja jopa pieniä tekoja. Toivon, että 2020-luvulla kotimaisen ruoan arvostus muuttuu euroiksi. Muut rahat käytämme lähtökohtaisesti johonkin turhaan, joka saastuttaa maapalloa perustarpeiden tyydyttämistä enemmän. Tiedän ettei se kiinnosta jokaista asiakasta, mutta tämän tiedon kertominen siitä kiinnostuneille ei ole keltään pois. Toivon, että 2020-luvulla jokainen julkinen keittiö, ruokakauppa ja ravintola kertoo jokaisen raaka-aineiden alkuperän. 8–16), sähköpostilla tilaajapalvelu@puutarha-sanomat.fi ja netistä puutarha-sanomat.fi/kalenteritilaus Kalenterin hinta on 29 €, kun tilaa 2 tai useampia kalentereita, ne toimitetaan ilman postimaksua.. Ei mitään 200 kilon eriä puikulaperunaa johonkin berliiniläiseen ravintolaan, vaan ihan kunnon volyymeja, jossa liikkuu isot rahat. Meillä Suomessa kasvaa aika montaa maailman parasta kasvista, joten on sääli, ettei sitä tiedetä maailmalla. Kalenteriin tehdyt merkinnät säilyvät yksissä kansissa ja ovat helposti palautettavissa mieliin vuosienkin jälkeen. Mikrobiologisesta kasvinsuojelusta ja kasvunedistämisestä on oma kirjoituksensa. Lopuksi vielä toivoisin, että 2020-luvulla ruokahävikki saataisiin puolitettua. Kuva Kotimaiset Kasvikset ry. Muistiinpanotiloihin voi merkitä myös myynnit. Se seikka olisi hyvä hoitaa ilman liikevaihdon laskua. Puutarhakalenteri 2020 on viljelijöiden, hevi-hoitajien ja muiden alalla työskentelevien ammattilaisten työväline. Tätä kautta Suomeen syntyisi entistä kannattavampia brändejä, joilla on kyky tarjota jatkuvasti parempia tuotteita myös meille kriittisille kuluttajille. 2010-luvulla asioiden eteen tehtiin jo paljon. Paprikoista on artikkelit sekä kaupan että viljelyn kannalta. Kalenterilla on takana peräti 77 vuoden historia. – Sähköiset kalenterit eivät voita tuttua ja turvallista Puutarhakalenteria. Sanna Peurakoski n Puutarha-Sanomien Puutarhakalenteri on ilmestynyt. Ruoan hinnasta keskustelu ei vie kenenkään etua isossa kuvassa eteenpäin. Koko vuodelle on myös juokseva päivämäärä, jota voidaan käyttää pakkauspäivän tunnuksena. Sipulien ja kurkkukasvien monimuotoisuus ja lajikkeet ovat esittelyssä. Onneksi et ole asiasi kanssa yksin, vaan uskon, että meitä auttavia tonttuja on tarpeeksi ja tavoitteeseen päästään. Silloin toivoin itselleni Legoja, mutta nyt toivon Suomeen entistä parempaa ruokakulttuuria
Hinta 29 € + postituskulut 3,10 €, kun tilaat 2 tai useamman ei postituskuluja. Puutarhakalenteri 2020 . 29 € +postikulut 3,10 € Kalenterissa on paljon hyödyllisiä ja ajankohtaisia artikkeleita! Runsaasti tilaa muistiinpanoille Tilaa koko työporukalle Myös hevihoitajien työkalu. Laita kalenterien lasku verotukseen tulonhankkimisvähennyksinä, ota ALV:t pois! Puutarhakalenteri on 2020 ilmestynyt Tilaa ammattilaiskalenteri nyt. 29 € +postikulut 3,10 € KATSO LISÄÄ JA TILAA puutarha-sanomat.fi Kukkakauppakalenteri 2020 . Puutarhayrittäjille ja kaupan väelle Puutarhakalenteri 2020 on tuhti pöytäkalenteri: koko A5, sivuja 224, kierreselkä, tuplakannet, runsaasti muistiinpanotilaa. Hinta 29 €, kun tilaat useamman ei postituskuluja. Tilaukset netistä tai asiakaspalvelustamme puh. Kukkakauppiaille, kukkien suoramyyjille Tilaa joululahjaksi asiakkaillesi ja työntekijöillesi Sisältää mm. mallisidontatyön joka viikolle, kukkien nimistön, talouslaskennan pohjat. 10/2019 | 13 Puutarha-alan kalenterit joululahjoiksi Anna lahja, joka muistuttaa sinusta vuoden jokaisena päivänä Molemmat kalenterit ovat tuhteja pöytäkalentereita: koko A5, sivuja 224, kierreselkä, tuplakannet, runsaasti muistiinpanotilaa. 010 387 0880 (ark. klo 8–16)
Jos hinta on sama, ei tarvitse ihmetellä, että Merliceä viljellään. – Kasvihuoneita on laajennettu nyt neljä kertaa, kun viime keväänä otettiin käyttöön 8000 neliön laajennus. Kurkun ylituotanto huolettaa Tero Junttia, mihin kesäaikana vienti voisi olla ratkaisu. sydäntomaatti Strabenaa ja pihvitomaattia. Tero Juntti korostaa, että kotimaisten vihannesten laadusta kiinni pitäminen on äärettömän tärkeä, sillä on olemassa myös hyvänmakuisia tuontituotteita. – Tomaatin maku on meille tärkeintä. Viennillä voitaisiin tasapainottaa markkinoita. PUUTARHA-SANOMAT | PIIKKIÖ Tero Juntti esittelee Hertta-tuotemerkillä myytävää tomaattia. Tomaattilajikkeiden satoerot ovat merkittäviä ja Merlicestä saisi 20 prosenttia enemmän satoa, mutta siinä ei ole makua. Lämpö otetaan talteen vesivaraajaan ja käytetään koko laitoksen lämmittämiseen. Paikallismarkkinassa oli kysyntää tomaatista ja se tasaa töitä. Kaarinan Piispanristille rakennetut kasvihuoneet jäivät asutuksen jalkoihin ja uutta kasvihuonelaitosta alettiin rakentaa Piikkiöön Merivuoren puutarhalta ostetulle pellolle vuonna 2007. | 10/2019 14 n Tero Juntti on vuosituhannen vaihteesta jatkanut yrittäjänä isänsä Timon 1960-luvulla perustamassa puutarhassa. Kurkkurivien välissä on Novarbon pisaraverho, joka jäähdyttää ilmastoa. Makua, makua, makua Teron mukaan makuun vaikuttavat lajikevalinnan lisäksi poiminnan kypsyysaste ja lannoiteveden väkevyys. Myös tomaatin tuotanto on ympärivuotista, mutta pihvitomaatti jää vain kesätuotteeksi. Lue ilmastonhallinnasta lisää Puutarha-Sanomien numerosta 3/2015. – Maun merkitys ymmärretään muuallakin. Tero tuottaa myös tomaattia Kurkkutalona tunnettu Puutarha Timo Juntti Oy aloitti tänä vuonna tomaatin viljelyn puolen hehtaarin alalla, kun paikallistuotteista oli kysyntää. Jos kotimaisessa tomaatissa ei ole makua, on tilanne huolestuttava. Kypsät tomaatit eivät kestäisikään koneellista lajittelua. Varsinais-Suomesta on moni puutarha lopettanut ja kysyntää on ollut lähituotannosta, perustelee Tero Juntti investointia. (puutarha-sanomat.fi —> lehdet) Tero Junttia huolestuttaa valtakunnallinen kurkun ylituotanto. Tomaatti toiseksi jalaksi Puutarhassa on ympärivuotista viljelyalaa 2 hehtaaria. Kun on kaksi kasvia, ei olla yhden tukijalan varassa, toteaa Tero. Katso video Puutarha Timo Juntti Oy:stä puutarha-sanomat.fi —> videot. – Poimimme tomaatit kypsinä ja lajittelemme ne poiminnan yhteydessä vain kahteen luokkaan, kun värilajittelua ei tarvita. Kurkkutalona tunnettu puutarha aloitti tänä vuonna tomaatin tuotannon, jota on neljännes kokonaisalasta. Tomaatin päälajikkeena on Encore ja lisäksi on ollut mm. – Tomaatti ei ole meille uusi kasvi, vaan olimme viljelleet terttutomaattia ja tavallista tomaattia vuosina 1995–2009
Juntin puutarhan tomaatit menevät suorajakeluun. Yrityksen Virkku-kurkku pakataan löysään pussiin, mutta Virkun osuus koko sadosta on vähäinen. – Brändin rakentaminen on pitkäjänteistä työtä. – Pihvitomaatti jää meillä vain kesätuotteeksi. Kesätuotannolla olisikin mahdollisuuksia viennissä, näkee Tero ylituotannon ratkaisuna. Kasvihuoneeseen on vuonna 2014 asennettu Novarbon ilmastonhallintajärjestelmä, joka hoitaa kasvihuoneen jäähdytystä, kosteudenhallintaa ja lämmitystä. Visuaalisella ilmeellä voidaan erilaistaa, mutta oleellisinta on tuote itsessään. Meidänkin yrityksen organisaatio on jäänyt liian kapeaksi. 5000 neliön alalta liika lämpö otetaan pisaraverhojen avulla talteen varaajaan, jolla lämmitetään loput puutarhasta myös talvella. Viennissä mahdollisuuksia Kasvihuonevihannesten tuotantoalojen kasvu saa Teron huolestuneeksi, sillä jo mennyt kausi osoitti, että tuotanto on menekkimahdollisuuksien rajapinnassa. Yrityksissä on lukuisia paikkoja auki, kun puutarhat ovat kasvaneet. Suoratoimituksissa ei tarvitse olla halvin, mutta volyymimarkkinat määrittävät myös paikallistuotannon hinnat. – Kesällä Espanjassa kesätuotanto on mahdotonta ja Hollannissa se on haastavaa, mutta Suomessa kesällä on maailman parhaat olosuhteet. – He ovat kotiutuneet Suomeen ja integroituneet yhteiskuntaan. Tarvitaan määrätietoista ja pitkäjänteistä vuosia ja jopa vuosikymmeniä kestävää laatutyötä, tietää Tero. Tuotemerkkinä on Hertta. Kesäaikana ei tomaattia valoteta ja kurkunkin valotus kesä-heinäkuussa on vähäistä. – Markkinatilanne vaikuttaa hurjalta. Timo Juntti Oy:n puutarhassa työskentelee 25 työntekijää, pääosin vietnamilaistaustaisia henkilöitä. Nyt väli-istutus tehtiin koko alalle kerralla, mutta 1–2 viikon porrastus voisi olla tarpeen, pohtii Tero. Heidän työmotivaatio on hyvä. – Puutarhoihin tarvitaan vastuuhenkilöitä. Erikoistomaatteja on helposti liikaa tai liian vähän. – Ilmaston hallinta alkaa olla hanskassa. Juntin puutarhalla ei ole nyt suunnitelmia rakentaa lisää kasvihuoneita, vaan tulevat investoinnit suunnataan valaistukseen. – Tavoitteena on, ettei satokatkoa tulisi. – Vihannesmarkkinat menevät hinta edellä. Menekki riippuu siitä, kuinka hyvin se on esillä kaupassa. 10/2019 | 15 asiakaspalvelu@schetelig.com • p. – Lähivuosina nostetaan kurkun alimpia valaistustehoja ja ledejäkin on kokeiltu. Tero kuitenkin korostaa, että maksimikilojen haku ei ole tavoitteena. Kasteluvesissä on suljettu kierto ja ne puhdistetaan biofiltterillä. Tomaattirivien viereen oli istuttu syyskuun puolivälissä uudet taimet, joista ensimmäiset tomaatit olivat jo kypsymässä. = Lue arkistosta puutarha-sanomat.fi —> lehdet (lehden hinta 5 €) Tilaajille lehtiarkisto on ilmainen! Puutarha-Sanomat 3/2015 Juntin puutarha 50 vuotta: Osaava uudistaa hallitusti Puutarha-Sanomat 3/2008 Valokurkun viljely on tekniikkalaji Sammanfattning på svenska på sidan 27. Timo-isä on ollut hyvänä tukena, kun hän käy vielä päivittäin puutarhassa. Tomaatilla lamppujen asennusteho on 250 wattia neliölle ja kurkulla 240–350 wattia. Nestekaasu on tukena, ja siitä saadaan hiilidioksidia kasvustoon, kertoo Tero. Tammikuussa istutetut tomaatit olivat lokakuun lopussa latvottu ja viimeiset tertut olivat kypsymässä. Kesätuotanto on nyt sekä kurkulla että salaatilla kuolemankielissä. Kesäkuumalla johtoluku ei voi kuitenkaan olla niin korkea, että veden saanti vaikeutuisi, kertoo Tero. Kurkun neliösato vuodessa on 150–200 kiloa ja tomaatilla tavoitellaan 100 kiloa. Kurkun ilmasto hallitaan Lähiruoka-ajattelu tuli Teron mukaan merkittäväksi 2010-luvun taitteessa. Kurkkua valotetaan 18–20 tuntia vuorokaudessa ja tomaattia pari tuntia lyhyemmän aikaa. Juntin puutarha on kurkkumarkkinoilla sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Tero on lähtenyt kouluttamaan heistä puutarhureita, kun ammattitaitoisia työntekijöitä on vaikea löytää. 09 8520 6222 • www.schetelig.com Yhdessä Kekkilän Superexlannoitteiden kanssa paras kasvutulos! Natural Control -viljelylevy Parannettu vedenläpäisykyky Peruskalkittu Helppo kierrättää 100% kotimainen ja luonnonmukainen – Lannoituksessa pidämme johtolukua melko korkeana, millä alkuun myös jarrutetaan varrennettujen taimien kasvua
Haukivuori Mikkeli Taimien tuottaja: krason.com.pl Myynti ja maahantuonti: n Katariina ja Heikki Isotalo muuttivat maatilalle vuonna 1986. Lisäksi on 24 hehtaaria viljaa, jonka korjuun hoitaa velimies. Alkuun munitettiin kanoja Heikin velimiehen kanssa ja viljeltiin kausihuoneissa porkkanaa, jota myytiin nippuina Helsingin Tukkutorilla. Porkkanamaa lannoitetaan ja jyrsitään kelajyrsimellä kuohkeaksi. Lajikkeena on Romance, jonka siemen on myös esi-idätettyä. – Samalla paikalla porkkanaa voi viljellä enintään kaksi vuotta ja sitten väliä tulee olla 5–6 vuotta. – Varastoinnin alussa 3–4 viikon ajan kierrätämme ilmaa, jotta porkkanat jäähtyvät laatikoissa. Isotalot nostavat sadon Pejo-merkkisellä koneella, joka nostaa naateista porkkanarivin ylös ja veitsilistin leikkaa naatin. 0400 196 934 • e-mail: markkinointi@3toy. Annamme hivenlannoitusta lehdille 2–3 kertaa kasvukaudella. Kosteus kylmävarastossa on 95–100 prosenttia ja lämpötila on nolla. Porkkana-alaa on vuosittain 12–13 hehtaaria. – Tänä syksynä nostokelit olivat hyvät ja sato saatiin varastoon lokakuun 10. Porkkana pestään ja pussitetaan tilan pakkaamossa. PUUTARHA-SANOMAT | SALO Heikki Isotalo pakkaa valtaosan porkkanasadosta kilon pusseihin. – Tuholaisten kanssa olemme pärjänneet, eikä hyönteisverkkoa ole tarvittu. Katso video Isotalojen porkkanan pakkauksesta puutarha-sanomat.fi —> videot. Kun porkkanan juuri alkaa paksuuntua, voi kuivuudessa hiekkaisilla mailla tulla rengasmaista rupea. päivään mennessä. päivän tienoilla, joskus vasta kesäkuun alussa. Kiillotus on houkutus Isotalot eivät käytä muovipussia varastolaatikossa, sillä heidän tekniikallaan porkkanat eivät kuivu. Muutoin iskevät varastotaudit, sanoo Heikki. Sitten kytkemme ilmankierron pois kuivattamasta ilmaa. Satoa saatiin 60 tonnia hehtaarilta. Hyvien peltojen vuokrataso on Salon ja Someron seuduilla on 800–1000 euroa hehtaarilta. – Porkkanaa mahtuu kylmävarastoon 500 tonnia. • www.3toy. Verkko ei sovellu niille lajikkeille, joiden naatti ei nouse ylös verkon jäljiltä. – Ei varastoporkkanaa voi liian aikaisin kylvää, sillä se on otettava ylös, kun solukko on valmis. Avomaalla viljeltiin myös tilliä, kukkakaalia, kiinankaalia, lanttua ja punajuurta. Kylmähuone on ollut maailman paras investointi, toteaa Heikki. – Sitten viljelyyn vakiintui porkkana, sillä sitä kulutetaan ympäri vuoden, kertoo Heikki Isotalo päätymisestään porkkanan tuottajaksi. Vuokrapeltoja hakiessa joutuu menemään kauas, ja kuluja tulee, kun rahtimies ajaa satoa. Porkkanan itäminen avainasia Isotalot eivät käytä harsoja aikaisellakaan porkkanalla, vaan kylvävät Napoli-lajikkeen herätetyllä siemenellä. – Kun porkkanan saa säilymään tammikuulle, säilyy se sitten kevääseen. Lämpötila on saatava laskemaan eikä sähköä voi säästää, toteaa Heikki. – Porkkanaa ei pidä lannoittaa typellä liikaa ja kalin täytyy olla kohdallaan. Varastoporkkana kylvetään toukokuun 20. Viljelykierto on hyvä lääke Rikkaruohoja torjutaan Fenixja Senkor-ruiskutuksin, mutta saunakukka on kitkettävä käsin. | 10/2019 16 • Täsmälliset toimitukset • Kaalien taimiin mahdollisuus saada Verimark ® -käsittely Laadukkaat vihannesten taimet 3T VIHANNESYHTYMÄ TUOREUS • TASALAATUISUUS • TOIMITUSVARMUUS p. Multaporkkanan osuus on vähäinen. Porkkanan viljelyssä on monta haastetta voitettavana, jotta kuluttajat saavat hyvännäköisiä ja maukkaita tuotteita. Isotalojen maatilalla ei ole peltojen kasteluvettä käytettävissä. Traktorin pyörien väliin tulee kolme riviä, ja kun pyöräurat painuvat syvemmälle, syntyy matalahko penkki. Tilalle rakennettiin pakkaamo ja kylmähuone 1996 ja uusi kylmähuone 2009. – Kun porkkanan saa itämään, se hakee itse veden. Uuden porkkanasadon korjuu alkaa heinä-elokuun vaihteessa ja varastoporkkanan nosto alkaa syys-lokakuun vaihteessa. Hyvänä päivänä nostoteho on 120 laatikkoa. Viimeiset porkkanat pakataan toukokuulla. Tämän vuoden hankintana on kiillotuskone, joka Perhetilalta porkkanaa paikallisiin kauppoihin Isotalojen tila tuottaa porkkanaa pussitettuna kymmeneen lähiseudun kauppaan. Heikki toteaa, että viljelykierto on paras lääke varastotauteihin
Somerolle hän vie kahdesti ja Perniöön kerran viikossa. 10/2019 | 17 ISOKAPPA laatikot perunoille ja vihanneksille Täällä on perunan ja vihannesten hyvä olla Hyödynnä vuodenvaihteen veroetu! Kaikki mekaaniseen rikkatorjuntaan • Kress -traktoriharat, harakomponentit • Rikkamestari, liekittimet, Ryömijä • UUTTA: Terrateck -käsityökalut ammattiviljelyyn! Elomestari Oy • 040 581 8477 www.elomestari.fi Ennakkoehdot 28.2.2020 asti 100 % suomalaisvalmisteiset Rapi-mansikanviljelykoneet on valmistettu Laitilassa vuosikymmenten kokemuksella ja kehitetty yhteistyössä viljelijöiden kanssa vastaamaan suomalaisten mansikkatilojen muuttuviin haasteisiin. Kuluttajat haluavat hyvännäköistä porkkanaa. Avagro Oy • p. – Asiakkaina on kymmenen kauppaa ja paikkakunnalla oleva vihannestukku, Kimmon Vihannes. – Kiillotuskoneen hankimme, kun varastotuotteesta ei kaikki multa pesemällä lähde. Heikki tietää, että ilmojen kylmetessä porkkanan menekki kasvaa. Aamulla soitamme kauppoihin, pakkaamme ja puolilta päivin lähdemme viemään. Voisimme kiinnittää porkkanaan vaikka kultahippuja, jos siitä maksettaisiin, naurahtaa Heikki. Valitse Rapi, valitset suomalaista kestävää laatua ja nopeaa varaosapalvelua lähellä sinua! Uusi 3-rivinen harja tuo tehoa ja tarkkuutta harjaukseen. 02 858 3600 • avagro.. Palvelemme joustavasti pyhienkin aikaan, sillä kauppojen kylmähuoneet ovat pienet. Uudistetun käytäväleikkurin toimintavarmuutta on parannettu voimansiirtoon tehdyillä muutoksilla. Katariinalla ja Heikillä on kaksi tytärtä, jotka ovat sijoittuneet muihin ammatteihin eivätkä ole jatkamassa porkkanan tuotantoa. puutarhasanomat.fi Menossa mukana! Tutustu myös on pesulinjan jatkeena ennen käsinvalintapöytää. Jokainen harja on omilla kannatinpyörillään. Rullaluistelevat porkkanahahmot muistuttavat porkkanan terveellisyydestä. Katariina Isotalo on valintapöydällä tarkkana, jotta virheelliset porkkanat saadaan poistetuksi.. Joustavaa palvelua jopa pyhinä Heikki Isotalo jakaa porkkanaa kolmena päivänä viikossa Turun ja Salon kauppoihin. = Isotalon jakeluauto herättää hyvää mieltä. – Jouluksi on menekissä piikki, mutta se ei ole enää niin iso kuin ennen. Isotalon tilalla on porkkanan nostoaikaan töissä kuusi henkilöä ja varastoinnin aikaan yrittäjien lisäksi yksi palkattu henkilö
– Yli puolet tähdistä on vielä joulua edeltävänä viikonvaihteena tarhalla. Tulilatva on toinen syyskauden kukka Aron Puutarhassa.. Ripsiäisiä vastaa on käytettävissä Vertimec-ruiskutus ja juuristotauteja voidaan torjua Previcurilla. Syksyllä ei huoneita kuitenkaan voi kylmäksi jättää, sillä keväällä on hankalaa laittaa vedet lämmitysputkistoihin, toteaa Eija Aro ja kyselee, että jospa joku löytäisi ratkaisun joulutuotannon kannattavuuteen. Aron kasvihuoneet ovat siistit eikä siellä näy lenteleviä jauhiaisia, sillä ne torjutaan kastelemalla ruukut Confidor-valmisteella. Syyskauden tuotannon pääartikkeli on joulutähti. Tähtiä ei pussiteta ennakkoon, vaan ne lähetetään asiakkaille tuoreina. 044 3150870 Ari info@alfa ame.eu • www.alfa ame.eu n Eija ja Tapani Aron kasvihuoneyrityksessä on pinta-alaa 1,46 hehtaaria. – Punaisia lajikkeita on 3–4 ja valkoisia kaksi lajiketta. Lokakuun lopulla tähtien ylimmät lehdet ovat jo värittyneitä. Joulutähtilajikkeita on kymmenkunta. Joulutähden myynti alkaa marraskuun puolivälissä, kun myymälöissä on jouluavauksia, mutta myynti painottuu aivan joulun alle. Joulutähdet loistavat Aron puutarhalla Aron Puutarha Oy on niitä harvoja kukkaviljelmiä, jotka ovat jatkaneet joulutähden tuotantoa. Punaisten lajikkeiden osuus on kaksi kolmasosaa. Eija toivookin, että tukkuasiakkaat kävisivät paikan päällä katsomassa tuotantoa. Yrityksen kannattavinta toimintaa ovat kesäkukat ja amppelit, mutta kasvihuoneissa viljellään myös joulutähteä ja tulilatvaa. PUUTARHA-SANOMAT | MYNÄMÄKI Eija Aro viljelee syyskaudella joulutähteä. Orvokit päätuotteena Syyskaudella kasvihuoneissa on myös tulilatvaa, joka ostetaan juurtumattomina pistokkaina ja kasvatetaan 14 sentin ruukuissa. Pistokkaat tulevat puutarhaan elokuussa viikoilla 31–35. | 10/2019 18 Kustannustehokkuutta lämmitykseen AlfaFlame biolämpölaitteilla Valmist e t t u S a lossa AlfaFlame biolämpölaitteilla Kuuma ilmaa kasvihuoneille, viljankuivureille ja halleille ilman vettä POLTTOAINEKULUISSA SÄÄSTÖÄ JOPA 70% Va Va V l al a m lm l Kuuma ilmaa kasvihuoneille, viljankuivureille ja halleille ilman vettä Kuuma ilmaa kasvihuoneille, viljankuivureille ja halleille ilman vettä POLTTOAINEKULUISSA SÄÄSTÖÄ JOPA 70% POLTTOAINEKULUISSA SÄÄSTÖÄ JOPA 70% Erilliset biolämpölaitteet ja biolämpökontit 800 kW asti AlfaFlame Oy Huom! Investointitukimahdollisuus puh. – Voi mennä vuosikymmen, että on puhelimessa kauppaa tehty näkemättä toisiamme. Joulumyynti on kiireistä – Meidän tuotannosta punaisia tähtiä on kaksi kolmasosaa, valkoisia 30 ja vaaleanpunaisia 5 prosenttia. Puupelletit ovat osoittautuneet käteväksi lämmitysratkaisuksi. Punaisista 1-latvaisista tärkein on Magma ja muita ovat Happy Day, Lyra, Noel, Titan. Lohenpunaisena lajikkeena on Cinnamon. Kesäkukat pitävät kuitenkin yrityksen pinnalla. Valkeita lajikkeita ovat Alaska ja White Star. Aron puutarhalla vaalitaan laatua ja joulutähtiä puhdistetaan pöydillä ennen myyntiä. 0400 114 064 Indrek puh. – Kesäkukat pitävät puutarhan pinnalla. Tulilatvan myynti alkaa itsenäisyyspäiväksi. Aina kiire tulee, huokaisee Eija. – Albina ei ole meillä onnistunut ja Polar Bear -lajiketta emme saaneet, sanoo Eija. Niitä oli tuotannossa aikoinaan neljä huonetta – nyt enää kaksi, kun tuotanto ei ole kannattavaa
Aloitimme turvepelleteillä, mutta niiden hienoaine rikkoi paikkoja ja vaihdoimme puupelletteihin. Tulppaanin viljely loppui tarhalta 2011. Yrittäjä on tyytyväinen Vapon puupellettien toimituksiin. Kevytöljy on nyt varalähteenä. = Pellettisiilot ovat osoittautuneet käteväksi ratkaisuksi biovoimalan yhteyteen, kun tilaa vaativa hake ei tullut kysymykseen pienellä tontille. Aron Puutarhalla otettiin 2012 käyttöön 2,4 megawatin biovoimala, kun aiemmin kasvihuoneita lämmitettiin raskaalla polttoöljyllä. Päätoimipaikkamme on Vantaan Petikossa, mutta asentajan työ on siellä missä projektitkin eli eri puolilla Suomea. Puutarhan perusti Tapanin isä Kalevi Aro vuonna 1967 eli yli 50 vuotta sitten. Pelletit puhalletaan korkeisiin siiloihin, joista pelletit saadaan kätevästi polttoon. Suoramyynti lopetettiin – Kesäkukista tukkuun menee 30 prosenttia, kun joulukukista tukkumyynnin osuus on 70 %. Schetelig Oy palvelee ammatti-kasvihuoneviljelijöitä, kaupunkien puistoja liikuntatoimesta vastaavia, golfkenttiä, seurakuntapuutarhureita, viherrakentajia, suunnittelijoita, kiinteistöjen huolloista vastaavia isännöitsijöitä, huoltoyhtiöitä ja harrastelijapuutarhatuotteiden jälleenmyyjiä. Aron Puutarhan kukkavalikoima on vuosikymmenten saatossa kaventunut. Hakuaika 31.12.2019 saakka. Puupelletit pelittävät Joulutähden kannattavuus riippuu Eijan mukaan lämmitysenergian kulutuksesta. Jaamme kesäkukkia Poriin, Tampereelle ja Helsinkiin. Tuotannosta ovat poistuneet myös syklaami, saintpaulia, sinisilmä, ruukkugerbera ja esikko. Eija laskee öljyn kulutuksen olleen yli 400 tonnia vuodessa ja nykyisin pellettejä kuluu 800 tonnia. – Lopetimme viime keväänä suoramyynnin puutarhalta kokonaan. HAEMME AUTOMATIIKKA-ASENTAJAA Tarjoamme mielenkiintoista, monipuolista ja itsenäistä työtä hyvässä tiimissä, erilaisten projektien, asiakkaiden ja alan parhaimpien tuotteiden parissa. – Tontti on kapea ja ahdas, niin ei voitu haketta ajatellakaan. Kevään päätuotteena ovat orvokit, joiden myynnin jälkeen huoneita täytetään uudestaan muilla kesäkukilla. Vaikka olen tykännyt asiakkaista, täytyi jostain luopua, jotta jaksaa. HAEMME LISÄÄ TYÖNTEKIJÖITÄ! Kasvihuoneissa on kevään myyntituotannosta kasvatuksessa jo murattia ja lankaköynnöstä, jotka selviävät talven alhaisessa lämpötilassa. Valitsimme polttoaineeksi pelletit. 09 8520 6222 • www.schetelig.com Schetelig-konserni on monialayhtiö, jonka liiketoiminnot on jaettu kolmeen liiketoiminta-alueeseen: Ammattiviljely, Viheralue ja Koti & Puutarha. – Kuin vaihdettiin puupelletteihin, tulivat ne puolet halvemmiksi kuin öljylämmitys – turve olisi ollut vieläkin edullisempaa. Eija tilaa vuosittain nipun Puutarhakalentereita ja Kukkakauppakalentereita, joita annetaan lahjaksi työntekijöille ja kukkakauppa-asiakkaille.. 10/2019 | 19 asiakaspalvelu@schetelig.com • p. Lisätietoja avoimista työpaikoista: www.schetelig.com Ajankohtaista-osiosta. Aroilla on kolme tytärtä, jotka ovat sijoittuneet muihin ammatteihin eikä puutarhalla ole jatkajaa omasta perheestä. Yritys työllistää talviaikaan neljä henkilöä ja keväällä 13 henkilöä. HAEMME MYYNTIEDUSTAJAA Tarjoamme mielenkiintoista, monipuolista ja itsenäistä työtä hyvässä työyhteisössä, erilaisten asiakkaiden, alan parhaimpien tuotteiden sekä kotimaisten ja ulkomaisten toimittajiemme kanssa. Tukun kautta niitä menee Seinäjoelle ja Ouluun, kertoo Eija. Konserniin kuuluu myös oma tuotantolaitos Oy Ansari-Yhtymä sekä tytäryhtiöt Venäjällä ja Slovakiassa. Eija toteaa, että kesäkukista ahkeraliisan, koristetupakan ja rautayrtin menekissä oli tänä vuonna vaikeuksia, mutta vihreät täytekasvit loppuivat kesken. Päätoimipaikkamme on Vantaan Petikossa, mutta myyntiedustajan työ on luonteeltaan hyvin liikkuvaa ja sisältää paljon asiakaskäyntejä omalla alueellaan, joka sinun tapauksessasi olisi Eteläja Itä-Suomi. – Meillä tulppaani kasvatettiin perinteisesti turpeessa eikä kannattanut tapella tehotuotantoa vastaan. Eija tuli yritykseen vuonna 1984, jolloin viljelyssä oli vielä leikkokukkia kuten ruusua, neilikkaa ja krysanteemia
Pavel Eggert kertoi aronian viljelystä ja lajikejalostuksesta oppaamme Bo?ena Kojron tulkkaamana.. Marjojen osuus kokonaiskulutuksesta on noin 11 %. Tällä hetkellä jopa 90 % tuotannosta menee vientiin Marjanviljelijät tekivät opintomatkan Puolaan 8.–11. Puolan hedelmänja marjantuotanto kasvaa koko ajan, sillä tuotantoa lisätään ja tehostetaan. Hortplant on Puolan ensimmäinen frigotaimia tuottava yritys. Omenan tuotantomäärä on peräti 4000 miljoonaa kiloa ja marjojen lähes 600 miljoonaa kiloa. Marjoja tuotetaan vuosittain yhteensä noin 580 miljoonaa kiloa. Bliss Berry -tilan yrittäjät ovat tyytyväisiä pensasmustikan viennistä saatuun hintaan. Marjat ovat kuitenkin pieni tuotannonala kokonaisuudesta, sillä omenan osuus on noin 75– 80 % koko hedelmäja marjatuotannosta. Suuri osa alueesta on omenanviljelyn tutkimuksen käytössä. Tohtori Pluta on tutkimuslaitoksen geenitutkija ja työskentelee mustaherukka-, karviais-, pensasmustikkaja saskatoonlajikkeiden jalostuksen parissa. Bliss Berryllä keskimääräinen satotaso on 25 000 kg/ha. elintarviketurvallisuuteen tai geenivarantojen ylläpitoon liittyen. Puolalaisen tuotannon tilasta saimme kattavan esittelyn vierailullamme Skiernewicessä sijaitsevassa tutkimuslaitoksessa – Research Institute of Horticulture. lokakuuta 2019. Yksi Skiernewicen puutarhainstituutille asetetuista tehtävistä on lisätä puolalaisten hedelmien ja marjojen kulutusta kansanterveyden edistämiseksi. Mansikkaa viljellään pääasiassa pakastukseen ja jatkojalostukseen, vain 20–25 % myydään tuorekauppaan. Koekentillä toteutetaan myös tilauskokeita yksityisille yrityksille, mistä laitos saa osan rahoituksestaan. Mansikkaa teollisuuteen Puola on merkittävä hedelmien ja marjojen tuottajamaa. PUUTARHA-SANOMAT | PUOLA TEKSTI Leena Koponen KUVAT Leena Koponen ja Marjo Marttinen Opintomatkalla opittua: Kannattavuus rassaa Puolan marjaja hedelmätiloja Mansikan taimituotantoa Hortplantilla. Myös tuontihedelmiä, kuten appelsiineja, syödään paljon. Vierailukohteille yhteistä oli se, että kaikki yritykset olivat melko pieniä Puolan mittakaavassa, mutta jokaisessa oli saatu omalla tavallaan kannattavuuteen liittyviä haasteita. Hedelmien ja marjojen kokonaiskulutus on keskimäärin 55 kg/hlö/vuosi, mistä yli puolet on omenaa. | 10/2019 20 n Opintomatka Puolaan kohdistui Varsovan lounaispuolelle ?ód?n ja Skierniewicen alueille, missä on vahvaa marjanja hedelmäntuotantoa sekä -tutkimusta. Kannattavuus on yksi suurimmista haasteista Puolan hedelmänja marjantuotannolle. Panostus pensasmustikan leikkaukseen näkyy korkeina satotasoina. Tänä vuonna Puolassa marjasato jäi viidenneksen edellisvuotta pienemmäksi. Tuotantoa kasvatetaan hinnoista huolimatta Omenalla on iso rooli puolalaisessa keittiössä. Tutkimuslaitoksen koeviljelmä on 78 ha laajuinen. Laitos työllistää tällä hetkellä 568 henkilöä. Satotappiot johtuivat professori Plutan mukaan pääosin kukinta-aikaisista hallavaurioista sekä kuivuudesta. Matkalla tutustuttiin herukka-, pensasmustikkaja aroniatiloihin, mansikkataimistoihin sekä maatalouskonetehtaaseen. Viljelytutkimuksen lisäksi laitos osallistuu valtion tutkimusohjelmiin mm. Viljelyja työvoimakustannukset ovat muuta Eurooppaa alhaisemmat, mutta kannattavuus on silti heikkoa. Opintomatkalla opittua: Pensasmustikkakasvustot ovat korkeita. Marjat menevät pääosin teollisuuteen tappiollisella hinnalla. Mansikan keskihinta teollisuuskäyttöön on viimeisten viiden vuoden aikana vaihdellut 0,51–1,93 €/kg välillä. Mansikan sato pitkän aikavälin keskiarvona on 180 miljoonaa kiloa. Skiernewicen puutarhainstituutti toimii Puolan maatalousministeriön alaisuudessa osin valtion ja osin EU-rahoituksella. Tohtori Stanislaw Pluta kertoi Puolan marjantuotannon viimeaikaisesta tilanteesta sekä tutkimuslaitoksen toiminnasta