3 / 2016 Kaskein Marja on kasvuloikan kynnyksellä s. 12. 8 Äänekoskella luotetaan tulevaan s. 14 Uusia mahdollisuuksia tuottajalle s. 6 Orvokit ovat jo ”oraalla” s
28 Jylhän rekkojen ilma putipuhtaaksi s. NÄRPIÖ Wikmans Plantskola: Värikkäät perennat ovat muodissa s. Lehti vastaa vain tilaamastaan aineistosta. 18 PUUTARHA-Sanomat nro 3/2016 SISÄLLYS minnasta. Puutarhatuotteiden ylivoimatekijät eivät kuitenkaan riitä, kun tekijät puuttuvat. Vuosikymmen sitten elintarviketuonnin arvo oli 2,3 miljardia euroa, mutta nyt se on jo yli 4 miljardia euroa vuodessa. Ay-väen näkökulmasta kustannustason leikkaamiseen ei ole tarvetta ja Sipilän vaatima kilpailukykyloikka tyrehtyi tasakäpälähypyksi. 12 LAPPEENRANTA Kaskein Marja on kasvuloikan kynnyksellä s. Tänä vuonna sitä on tarjolla 110 miljoonaa euroa ja potti kohoaa jatkossa 200 miljoonaa euroon vuodessa. LUE LISÄÄ >> www.puutarha-sanomat.fi TYRNÄVÄ HZPC Sadokas myytiin kokonaan Hollantiin s. Arktisuudesta vientivaltti. Ilmestyminen Painettu lehti ilmestyy 10 kertaa vuodessa. Yksi kritiikin kärjistä oli Maaseutuviraston tukimaksujen viivästyminen. Yksi Keskon kasvun painopistealueista on lähikauppaverkoston kasvattaminen ja uudistaminen. Netledin mukaan maksimisatotasot HPS-tekniikalla on saavutettu. 24 KORSNÄS Korsnäs handelsträdgård on vireä kuusikymppinen s. Yrittäjätulo kattaa enää 21 prosenttia tavoitteena olleista korvauksista yrittäjäperheen työlle ja yritykseen sijoitetulle omalle pääomalle. Arktiska grönsaker Närpes är ett unikt ställe i världen på grund av sin koncentrerade grönsaksproduktion. s. 30 ÄÄNEKOSKI Kauppias Mika Lankinen luottaa tulevaan s. Siltikin tuki on niin arvokas kala, että sitä kannattaa pyytää, vaikkei saisikaan. 3 SOK:n Antti Oksa lupaa uusia mahdollisuuksia tuottajille s. 20 3/2016 | | www.puutarha-sanomat.net. Elintarvikkeiden ulkomaankauppa on alijäämäinen ja epäsuhta on kasvanut Venäjän asettaman tuontikiellon vuoksi. Vuonna 2015 K-kauppiaiden suorat ostot Suomen maakunnista olivat 610 miljoonaa euroa ja kasvoivat 43 miljoonaa euroa edellisestä vuodesta. Puutarhatuotteiden vienti on ollut marginaalista, vaikka tuotteillamme olisi monia ylivoimatekijöitä. Suomalaisten tuotteiden osuus K-ruokakauppojen valikoimassa on yli 80 %. 26 Kasvihuoneravintola noteerataan maailmalla. 2 PÄÄKIRJOITUS Jouko Tikkanen 4041 0763 Painotuote Uutisia netistä www.puutarha-sanomat.fi PUUTARHA-Sanomat on puutarha-alan tuorein media. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Dess kriterier kunde utvecklas på så vis att de arktiska dragen skulle komma med i märket. s. Sinivalkoinen Jalanjälki -kampanja, kauppiaat ja tuottajat yhteen tuoneet Lähiruokatreffit sekä vuonna 2015 aloitettu Tuottajalle kiitos -toimintamalli ovat parantaneet kotimaisen tuotannon ja lähiruoan arvostusta. – On myös viitteitä, että tiettyihin tuholaisiin, kuten ansarijauhiaiseen, voidaan vaikuttaa oikeanlaatuisella valotuksella. Keskeisiä toimenpiteitä strategian toteuttamisessa ovat Suomen Lähikaupan hankinnasta sopiminen marraskuussa 2015. 044 355 4304 hannele.iskala@puutarha-sanomat.net Ilmoitusmateriaali Painopaikka Painotalo Plus Digital Oy, Lahti. 27 VIHTI Epävarmuus jäytää kaalinviljelijää, haastattelussa Handoliinit s. huhtikuuta 2016. ”Rent inhemsk”-märket är ett märke för kvalitet. EU erbjuder stora pennsummor för att främja åtgången. päivänä maaliskuusta Senaatintorille osoittamaan mieltä maatilojen talousahdingon johdosta. 11 KOUVOLA Sopimusviljely vakauttaa Tapio Koivulan Puutarhan kesäkukkasesonkia s. vuosikerta Kustantaja Puutarha-Sanomat PS Oy PL 28, 04131 Sipoo 11.3.2016 Maatalouden kannattavuus kriisirajoilla Kolme tuhatta viljelijää ja seitsemän sataa traktoria kokoontui perjantaina 11. Tarjoamme puutarha-alasta ja puutarhatuotteiden markkinoinnista uuden, innovatiivisen ja raikkaan näkökulman. Keskon strategian etenemisen ja vastuullisuustyön lisäksi raportti kokoaa yhdeksi paketiksi monia kiinnostavia tarinoita. På detta vis kunde man göra reklam för tomater och gurkor i Finland även med EU:s pengar. Nyt yhteistyö on ajettu alas. Helmiseminaarissa todettua: Kotimaisilla mansikantaimilla on imua s. Odlarnas yrkeskunskap är hög och man använder sig av hög teknologi. 14 HELSINKI Kauppa kysyy kotimaista kukkaa s. TILAUSHINTA Vuosikerran hinta kestotilauksena 54 euroa (sis. Seuraava lehti ilmestyy 22. Kaupan hintakilpailu on myös johtanut hintapaineeseen elintarviketeollisuutta kohtaan ja sitä kautta alkutuottajain saamiin hintoihin. Talousahdinkoon on johtanut myös Venäjän asettama elintarvikkeiden tuontikielto, jossa viljelijät kokevat olevansa sijaiskärsijöitä EU:n ja Venäjän nokitellessa toisiaan. Rahan hakemiseen liittyy tietenkin raskas byrokratia ja hakijalla täytyy olla massi kunnossa, kun tukea maksetaan takautuvasti. 14 Vienti vetämään Politikkojen yhteinen hokema talouskurimuksesta pääsemiksesi on, että vienti pitää saada vetämään. Vihanneksissa ja marjoissa arktiset ominaispiirteet ovat paljon vahvemmat kuin sianlihassa ja maidossa, joiden vientiin haetaan EU:lta merkittävää menekinedistämistukea. 4.3.2016 ”Led-valotus tuottaa monenlaisia hyötyjä” Netled toteaa uutiskirjeessään, että ledit tuovat mahdollisuuden energiatehokkuuden lisäksi antaa kasville optimaalista valonlaatua parhaan satotason ja kasvuston kunnon saavuttamiseksi. s. 8 Onko vientiin valmiutta. 10 TURKU Pääsiäisliljat vaihtuivat ruukkunarsissiksi s. Kysyntää on suurista mansikantaimista, mutta Euroopasta ei saada paikkausta, kertoo Jari Känninen. Kaksi vuosikymmentä sitten voitiin Kotimaiset Kasvikset -yhteistyöllä torjua tuontikasvisten vyörytys, kun rajat aukenivat ja tuontiesteet poistuivat yhdessä yössä. s. Vastuu virheistä ja reklamaatiot Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. – Tomaatti on puolivarjokasvi, mikä tarkoittaa että se hyötyy valosta vain tiettyyn rajaan asti. Ohjelman tukemana yritykset ovatkin käyneet ahkerasti messuilla Euroopassa ja Kaukoidässä, mutta tavoite karkaa, kun luontainen kauppatie itään on tukossa. Tervetuloa kehitykseen. Luonnonvarakeskuksen alustava ennuste vuoden 2015 tuloksista osoittaa maatilojen yrittäjätulon pienenevän 40 prosenttia edellisvuodesta keskimäärin 9 700 euroon tilaa kohti. Huomautukset on tehtävä kirjallisesti 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisuajankohdasta. LUE LISÄÄ >> www.puutarha-sanomat.fi 11.3.2016 Keskon vuosiraportti julki Keskon 2015 vuosiraportista selviää, kuinka ihmiset ja yhteiskunta hyötyvät K-ryhmän toiKOKO SUOMI Karjulan kolumni: Palkokasveissa on paljon potentiaalia s. alv 10%) TILAUKSET Sähköpostilla asiakaspalvelu@puutarha-sanomat.fi Puhelimitse 010 387 0880 Internetistä www.puutarha-sanomat.net TOIMITUS Päätoimittaja Jouko Tikkanen jouko.tikkanen@puutarha-sanomat.net 0400 462 443 Toimittajat Juhani Piirainen, Camilla Heikkilä, Soili Riepula Taitto Markku Laitinen POSTIOSOITE PL 28 04131 Sipoo MEDIATIEDOT www.puutarha-sanomat.net Ilmoitusmyynti Hannele Iskala Puh. Puutarha-ala on hajanainen ja kukin toimiala tuijottaa omaan napaansa, mikä on toki ymmärrettävää. Kesko julkaisi toukokuussa 2015 uuden strategian, joka perustuu kaikkea toimintaa ohjaavaan arvoon: ”Asiakas ja laatu – kaikessa mitä teemme”. EU tyrkyttää menekinedistämisrahaa. Löytyykö rohkeutta kilpailuloikkaan alan toimijoilta. 5 SUONENJOKI Ovatko sittenkin mansikan kukkaaiheet kunnossa?, Jarmo Röppänen tutkitutti. Koko K-ryhmä työllistää yhteensä 40 000 henkilöä kahdeksassa toimintamaassa. Food From Finland -vientiohjelman tavoitteena on kasvattaa elintarvikevienti kaksinkertaiseksi vuoteen 2020 mennessä. Pitempiin lainauksiin täytyy olla lehden kirjallinen lupa. Keinoista ollaankin sitten eri mieltä. 29 SULKAVA Martti Repo pohtii, joutuuko istuttamaan roudan päälle. 4 Markkinat s. Lehti ja sen nettilehti ovat puolueettomia ja ilman sidoksia olevia julkaisuja. Elintarvikevienti on 1,4 miljardia, joten aukko on kasvanut 2,6 miljardiin euroon. ISSN 1459-9791, 15. Digitaalinen näköispainos vuodesta 2004 alkaen (5 euroa/lehti) www.puutarha-sanomat.fi —> Lehdet Copyright Aineiston lainaamisen yhteydessä on lähde mainittava. Sirkkalehtilipun käyttöoikeuteen liittyy jo nyt laatukriteerit, ja niitä voitaisiin terävöittää arktisilla määreillä. 6 JYVÄSKYLÄ Hevi-tuotteille ja kukille lisää säilyvyyttä Airocidellä. Suomalaisista kasviksista on mahdollista tehdä todennettuja laatuja terveystuotteita, joiden menekkiä saisi EU-rahalla edistää kotimarkkinoillakin. Tulevaisuudessa valotuksella voidaankin sadontuoton lisäksi tuottaa uutta lisäarvoa; kustannussäästöä tuholaisten torjuntaan, ravintosisällöltään rikkaampia ”supertomaatteja” ja lajikejalostuksen myötä kokonaan uusia ominaisuuksia joilla tomaatista voidaan brändätä funktionaalinen elintarvike. lakko) voida julkaista, lehti ei vastaa mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Nykyisellä mittaustavalla, päivänvalokertymällä, tomaatin ylin lukema, jolla hyötyä vielä saadaan, on 30 mol/vrk. Kesko ja K-kauppiaat tarjoavat ihmisille työtä suoraan ja välillisesti ja ovat merkittäviä veronmaksajia
– Kysynnän kelkan kääntyminen nostaa monien puutarhojen tuloksen plussalle. – Leikkokrysanteemista luovuttiin Suomessa liian herkästi, toki näkymät olivat silloin synkkenevät. Suomessa hyödetään 60 miljoonaa tulppaania kukkaan. Tulppaaneista on tullut arkiostos ruokakauppojen tarjotessa niitä. – Ostettavat yritykset voisivat olla erikoistuneita puutarhoja, pieniä tai isoja. – Nyt kukkaostojen pääkriteeri on kotimaisuus. Nykynuoret eivät kuitenkaan halua kyykistyä kukkia keräilemään tai heidän selkänsä ei siihen vaan taivu. Pääomasijoittajia kukkabisneksen pelastajiksi. Pääomasijoittajat tähyävät kasvavia aloja, ja puutarhapuoli olisi sellainen. Sen viljelyyn voisi ryhtyä kohtuullisin investoinnein, kun se kasvatetaan pistokkaista. Nyt kun kaupan keskusliikkeiden kiinnostus kotimaista kukkatuotantoa kohtaan on kova, voisi olla oikea hetki saada pääomasijoittajia alalle. – Vetäjiä yrityksiin löytyisi, mutta harva haluaa tai pystyy sijoittamaan yritykseen miljoonaa. Viljelyyn voisi ryhtyä kohtuullisin investoinnein. Vain Ali-Marttilan puutarha jatkaa suurehkona ruusuntuottajana. Olisiko jo aika kukka-alankin ketjuuntua, heittää Kotilainen ajatuksen pohdittavaksi. Juhani Kotilainen katsoo, että joitakin leikkokukkia voitaisiin elvyttää takaisin tuotantoon, mikäli kotimaisuuden suosiminen kukkaostoissa on pysyvä ilmiö. Kukkaviljelmien rakenne on muuttunut: jäljelle ovat jääneet kesäkukkien suoramyyntiä tekevät pienet ns. 3 Jatkuu seuraavalla sivulla Kukkamyynnin volyymista valtaosa kulkee ruokakauppojen kautta. – Ruusun ja neilikan viljelyn aloittamisessa on iso kynnys, kun tarvittaisiin valotuskalusto ja ruusulla joudutaan investoimaan myös juurakoihin, arvioi Kotilainen. Kotilainen tietää, että moni kannattavakin yritys on lopettanut viljelyn, kun jatkajaa ei ole ollut. Useammasta puutarhasta voisi rakentaa tuoteperheen, johon voisi liittyä myös alan tukkuja vähittäisKauppa kysyy kotimaista kukkaa Juhani Kotilainen toteaa, että leikkokrysanteemi haluttaisiin vaihtaa ulkomaisesta kotimaiseksi. Toisaalta tuotantoa on voinut jatkaa puolitusinaa suurta puutarhaa, jotka hyötävät tulppaa| 3/2016 www.puutarha-sanomat.net |. Hollannissakin leikkokrysanteemin hinta on selvästi aiempia vuosia korkeammalla tasolla. Muutos tapahtui kuitenkin liian myöhään, sillä suuri osa kotimaisesta leikkokukkatuotannosta ehti loppua. Leikkokukista ruusu sinnitteli pitempään: aikoinaan sitä viljeltiin 40 hehtaarin alalla, mutta afrikkalainen halpatuonti iski lopullisesti kotimaisuuden kanveesiin 2005– 2010 ja nyt ruusuala on vain 1–2 hehtaaria. ”kirkonkylän puutarhat”, joita on noin 500 yritystä. [PUUTARHA-SANOMAT: HELSINKI] J uhani Kotilainen Helsingin Kukkatoimituksesta sanoo, että puolentoista vuoden aikana on tapahtunut iso muutos kaupan keskusliikkeiden asenteissa kotimaista kukkaa kohtaan. Kotimaisesta kukkatuotannosta menetettiin 90-luvun puolivälissä tuonnin vapautumisen vuoksi moni leikkokukka kuten neilikka, leikkokrysanteemi, freesia. kauppoja. Kotilainen muistuttaa, että puutarhapuoli on kuitenkin kasvava ala, kasvua on 2–5 prosenttia joka vuosi. Pääomasijoittajien toivoisi kiinnostuvan kasvavasta alasta. Yksi kauppaketju kysyi kotimaista ruusua artikkelikseen, mutta sitä ei ole enää saatavissa, harmittelee Kotilainen. Leikkokukista ainoastaan tulppaani on kotimaista, mutta nyt olisi kysyntää muillekin kotimaisille kukille. – Olen huolestunut erittäin hyvien yritysten jatkonäkymistä, kun vanha polvi lopettaa ja tuotannon investoinnit uhkaavat sammua. – Lisukekukkapuolella olisi tilaa, kun vanha polvi on jäänyt eläkkeelle. Perennoja voidaan kasvattaa ulkona ja 10 kappaleen nipuilla ja sekanipuilla on kysyntää
4 Ajankohtaista kasviskaupassa Samuli Karjula Palkokasveissa on paljon potentiaalia – ja proteiinia Papuja on moneksi: härkäpapu, lila ja vihreä taitepapu sekä vahapapu. P ääsin tiistaina 8.3.2016 osallistumaan Hanna Mattilan toimittaman ”Vähemmän lihaa – kohti kestävää ruokakulttuuria” -kirjan julkistamistilaisuuteen. Tähän riittäisi 52 000 hehtaarin viljelyala. Kaupparyhmien välinen kilpailu on laajentunut hinnoista nyt myös laatuun ja kotimaisuuden esilletuontiin. Härkäpapu on yksi varmimpia ruokakasveja, joita näin pohjoisessa viljellään. – Haluamme lisätä suomalaisten kukkailoa: kukista voi ja saa nauttia myös muulloin kuin juhlapäivinä, valikoimajohtaja Antti Oksa SOK:lta painottaa. Toivottavasti myös tarjontaa riittää, eikä tuoreita palkokasveja tarvitsisi tuoda ulkomailta. Suomessa sen viljely on aloitettu jo merovingiajalla eli 600–700-luvulla jKr. l Saara Korhonen Loisto Cateringista nouti Helsingin Kukkatoimituksesta Ali-Marttilan puutarhan ruusuja. Todennäköisesti taite-, vahasekä leikkopavut löytäisivät paremmin tiensä meidän kuluttajien lautaselle. Uusien kasvisproteiinista kehitettyjen tuotteiden suosio hyödyttää meitä kaikkia. Huutokaupoissa kotimaisilla toimijoilla ei ole vaihtoehtoista markkinakanavaa, mikä vääristää huutokaupan idean. Keskolla jatkuu kolmatta vuotta ”Sinivalkoinen jalanjälki” -kampanja yhdessä Suomalaisen Työn Liiton kanssa. Vaikka Lidlin myynnistä Suomessa valmistettujen elintarvikkeiden osuus on vain reilut 50 %, on se nostanut kotimaisuuden näkyvästi esille. Elintarviketeollisuus yrittää parhaillaan kehittää niistä ”lihan korvaajia” joista uusimpana villityksenä on kotimainen nyhtökaura. Kaikkiin sesonkeihin ei ole enää löydettävissä kotimaisia kukkia. Tämä näkyi meille kuluttajille elokuussa, kun kotimaiset härkäpavut olivat löytäneet tiensä hyvin varusteltuihin ruokakauppoihin. Ostaja on saanut tuotteet muutamana vuonna halvalla, mutta samalla se on tappanut tuotantoyrityksiä. Sitran laskelmien mukaan jo pelkkä tuontisoijan korvaaminen kokonaan Suomessa viljellyllä härkäpavulla parantaisi vaihtotasetta 50 miljoonalla eurolla vuosittain. Kuukauden kukat -konsepti nostaa joka kuukausi kaksi ajankohtaista kukkaa Prismojen parhaille myyntipaikoille. Ne ovat nimittäin herkullisia raaka-aineita ihan sellaisenaan myös meille sekasyöjille. YK julisti vuoden 2016 palkokasvien vuodeksi. Maaliskuun Kuukauden kukat ovat tetenarsissi ja palmuvehka. Kuvat Kotimaiset Kasvikset ry. Härkäpavun menestys helpottaisi myös herneiden brändäämistä, jonka viljelyosaaminen on jo Suomessa huippuluokkaa. Useat kasvissyöjät korvaavat niillä lihan lautasellaan. Tästä huolimatta niitä käytetään tällä hetkellä harmittavan vähän. 02 848 2800 Kalannintie 896, 23600 kalanti www.vihanneslaitila.fi vana kasvukautena paljon kotimaisia palkokasveja ja teen parhaani kysynnän kasvattamiseksi. Nyhtökaurassa käytettävä härkäpapu on perinteinen eurooppalainen ravintokasvi jo antiikin Rooman ajoilta. Toivottavasti tämä näkyy tulevana kasvukautena kotimaisissa ruokakaupoissa. Onneksemme viime kesänä kotimainen härkäpapuala oli jo 13 400 hehtaaria, joka on Luonnonvarakeskuksen mukaan suurin satavuotisen tilastointihistorian aikana. Tätä perinnettä palauttamalla tuotteiden paikallisuudesta saataisiin enemmän lisäarvoa ja viljelijälle parempaa korvausta, ainakin suoramyynnissä. Ne tähtäävät globaaleille markkinoille, jolloin kotimaisten raaka-aineiden markkinat kasvavat. Vanhankantainen rokkapavunviljely perinne elää ainoastaan Etelä-Karjalassa. Ennen vanhaan ”jokaisella talolla” oli oma, hieman toisistaan poikkeavat papukantansa. Minä ainakin lupaan ostaa tuleHyvinvointia vihanneksista Vihannes-laitila oy Puh. S-ryhmä aloitti kaikissa Prismoissa Kuukauden kukat -konseptin, jossa tuodaan sesongin suosituimpien kukkien ostaminen helpoksi. Kotimaiset palkokasvit parantavat ruokaturvaa, hidastavat ilmastonmuutosta ja edistävät kestävää maataloutta. Huutokaupoilla hävitetään Keskusliikekauppaa tekevät puutarhat ja kukkatukut ovat joutuneet tekemään tarjouksensa nettipohjaisissa huutokaupoissa, mikä on johtanut epäterveen alhaisiin hintatarjouksiin. Tuoreet härkäpavut taipuvat vaikka millaisiksi herkuiksi, eikä kasvisten kulutuksen lisääminen ainakaan heikentäisi kansanterveyttä. Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja monessa puheenvuorossa korostettiin palkokasvien kasvavaa osuutta tulevaisuuden ruoantuotannossa. l neja ja kasvattavat ruukkukukkia automatisoiduilla linjoilla. 3/2016 | | www.puutarha-sanomat.net. – Kotimaiset ovat parempilaatuisia, olisin kuitenkin kaivannut vielä pitempivartisia ruusuja. Tämä kehityssuunta, jossa kasvisruokia verrataan pelkästään lihatuotteisiin, voi olla myös palkokasvien maineen kannalta hieman ongelmallista. Me kuluttajat pääsisimme nauttimaan monipuolisemmasta ruokakulttuurista. Kasvikunnan tuotteista runsaasti proteiinia on muun muassa pähkinöissä, siemenissä, pavuissa, linsseissä ja herneissä. Ne sopivat kotimaamme kasvuolosuhteisiin ja niillä on täällä pitkät viljelyperinteet. Helmikuussa paraatipaikalta löytyivät tulppaani ja kevätesikko. Nyhtökaura koostuu kaura-, härkäpapuja herneproteiinista
Perunasoppa kuumenee hitaasti Tilastojen mukaan ruokaperunan pitäisi loppua jo huhtikuun puolivälissä, mutta merkkejä markkinoilla perunakaupan kuumenemisesta ei ole. Punasipulilla päästään pääsiäiseen, samoin porkkanalla. Toivottavasti alentuva tarjonta tasapainottaa tulevan kauden kurkkumarkkinoita, toivoo Skullbacka. – Sesonkikurkku kärsi eniten viime vuoden halvoista hinnoista. – Punajuuri on loppunut. Varastovihannekset loppumassa Viime lokakuun alun pakkaskausi lyhensi varastovihannesten kautta. Nyt hintakuoppa on ohi ja hinnoissa päästään normaalille tasolle, luottaa Skullbacka. Hiihtolomaviikot saattoivat heikentää kysyntää ja syntyi hetkellinen ylitarjonta, joka romahdutti hinnat. Nousiainen kertoo maassa olevan routaa Vakka-Suomen seudulla 30–40 senttiä. – Markkinat ovat pysyneet yllättävän rauhallisina. – Olemme pikemminkin pulan puolella kuin ylitarjonnassa. Ilmeisestikään kauppa ei halua nostaa hintoja, ettei se leimaantuisi hintojen korottajaksi minkään tuotteen osalta, vaikka pulaa on. Tero Nousiainen tietää, etteivät viljelijät kuitenkaan aio lyödä hanskoja tiskiin, vaikka viime sadosta tulikin tappiota. – Kaupalla on viikkohinnoittelurytmi ja on vaikea nostaa kesken viikon hintaa. Palsternakka on ollut ohi, ja sellerillä ei päästy alkuunkaan. – Pesukelpoisen perunan hinta on 25–26 senttiä ja kuorintaan menevän perunan hinta voi olla alle 20 senttiä. Kurkkukuoppa ohitettiin Stefan Skullbacka Närpiön Vihanneksesta kertoo pyöreän tomaatin kysynnän jatkuneen hyvänä. Jouni Alavillamo sanoo, että nyt on kuitenkin aistittavissa kysynnän lisääntymistä. – En usko sen vaikuttavan kevään kylvöaikoihin, vaan se sulaa pois ajoissa. Luonnollisesti . – Tämä on pitkäjänteistä touhua. – Hinta ei kuitenkaan ole vielä noussut. Huono asia olisi se, jos kulutus olisi pienentynyt. Lue lisää internetsivuiltamme. Teollisuus lienee tuonut omiin tarpeisiinsa, mutta tullin tilastoista ei pysty sitä kunnolla seuraamaan. Markkinat 5 w w w.ikaalistenluomu.fi Parasta . – Myytävän perunan saannot raakaeristä ovat olleet paremmat, mikä lisää riittävyyttä. Nuosiainen kertoo, että keräkaalia on siivottu todella paljon, ja sen loppuu heiltä huhtikuussa. Varastotilanteeseen nähden markkinat ovat pysyneet yllättävän rauhallisina. Vaikka porkkanan hinta on ollut hieman korkeampi kuin edellisenä varastokautena, ei se korvaa satotappioita ja lisääntynyttä lajittelutyötä. – Pari viikkoa oli haastava markkinatilanne. Pakkaamoille toimitetun perunan viljelijähinta ensimmäisen luokan osuudesta on 20 sentin molemmin puolin. Keltasipuli kuitenkin riittää heinäkuulle, kun se oli pääosin varastossa ennen pakkasia. Ensimmäisistä huoneista satoa aletaan saada huhtikuun alussa. Lajittelijoilla voidaan poistaa tehokkaasti tuotevirrasta värivirheet, vierasmateriaalit, vioittuneet ja tietyn kokoiset tuotteet. Tarjonnassa ei ole tapahtunut muutosta, jokohan ennakoidaan pääsiäisen sisäänostoja. – Lounais-Suomessa lokakuun 5.–11. Luomusalaateissamme on erittäin alhaiset nitraattipitoisuudet. Närpiössä tulee luonnonvalokurkun viljelyalat olemaan alemmat kuin viime vuonna. SENTINEL II HALO PESTYN JA KUORITUN PERUNAN OPTINEN LAJITTELU HALO ja SENTINEL II soveltuvat pestyn ja kuoritun perunan sekä muiden juuresten optiseen lajitteluun. Kasvihuonevihanneksista tomaatti porskuttaa tasaisesti, ja kurkun hiihtoloman aikainen notkahdus on ohitse. Kasvihuonekurkun hinta kävi pohjilla, ja alimmillaan se oli helmi-maaliskuun vaihteessa 1–1,20 eurossa verottomana Pohjanmaalla. l | 3/2016 www.puutarha-sanomat.net |. Jos ylitarjontaa tulee, hinta kyllä putoaa keskelläkin viikkoa, kuvailee Stefan Skullbacka. – Olemme laskeneet hieman hintaa, että sillä olisi vaikutusta kysyntään ja voitaisiin paremmin kilpailla ulkomaisten erikoistomaattien kanssa, kertoo Skullbacka. Erikoistomaateissa on kohtuullinen tasapaino, mutta tarjonta on lisääntymässä. – Ennenkin on ollut niin, että pienikin määrä riittää, ja suurikin määrä saadaan hävitettyä, toteaa Jouni Alavillamo Suupohjan Perunalaaksosta. Perunan riittävyys puhuttaa. päivien pakkaset tekivät pahaa tuhoa. Alavillamo sanoo olleensa odottavalla kannalla, milloin pieni varastomäärä alkaisi heijastua markkinoihin. Selleristä tuhoutui 99 prosenttia, sillä sadonkorjuun jälkeen se mustui viikossa. WWW.TOMRA.COM/POTATOES WWW.MACSER.FI Tutustu myös muuhun valikoimaamme kotisivuillamme! T ero Nousiainen VihannesLaitilasta listaa vihanneksia, jotka ovat jo loppuneet tai loppumassa. Yksittäisille viljelijöille tappiot ovat olleet erittäin suuret, harmittelee Nousiainen
Parkkipaikkoja on yhteensä 320 kpl rakennuksen alla ja pihassa. Kauppias haluaa olla kehityksen kärjessä, ja hän on ottanut ensimmäisenä käyttöön NASAn kehittämät ilmanpuhdistajat pienentämään hevin hävikkiä. Kaupassa on yhteinen ilmatila eikä yksi laite riitä puhdistamaan koko kaupan ilmaa. Myymme jouluna normikinkut, mutta kinkkujen myyntiä jatketaan ja pääsiäiseen mennessä niitä myydään vielä 11 lavaa edulliseen hintaan, myhäilee Lankinen oivallustaan asiakkaiden tarpeiden täyttämisessä. Herkällä korvalla olemme kehittäneet valikoimaa, ja perusvalikoiman päälle on rakennettu oma valikoima. Airocide vähensä hävikkiä Mika Lankinen kertoo hevimyynnin olevan 10,9 prosenttia ruokakaupan myynnistä, mihin hän on tyytyväinen, kun ollaan suurkaupunkien ulkopuolisessa Suomessa. 3/2016 | | www.puutarha-sanomat.net. Herkissä tuotteissa sen näkee, salaatti säilyy terhakkaana. – Hankin poroa pohjoisesta suoraan poroisänniltä 3–4 eri paikasta. Kotimaiset tuotteet ovat hevissä pääosassa. NASAn kehittämä laite poistaa etyleenin ja eliminoi mikrobit kuten homeitiöt (laite on esitelty sivulla 28 olevassa jutussa). Perinteisten tuotteiden lisäksi on uskallettava kokeilla uutta ja ihmeellistä. Kaikki mitä lähituottajilta saadaan, on meidän valikoimissa. – Se on napakka luku. – Siellä kehittyi hyvä tuntuma paikkakunnan asiakkaiden tarpeisiin. Ulosvuokrattavat etutilat ovat noin 510 m 2 . Silloinen K-market Suosikki oli Itä-Suomen suurin K-market, mutta nyt se toimii supermarkettina. Äänekoskella luotetaan tulevaan Mika Lankinen on äänekoskelaisille tuttu kauppias. Poroa on meillä aina saatavilla. Ilmanpuhdistimen hinnan saa kuoletettua ensimmäisenä toimintavuonna, laskee Lankinen. – Ajankohtaisuudessa tulee olla hyvin hereillä, että oikeat tuotteet löytyvät tiskistä. Mika Lankinen kertoo hevin hävikin olleen viime vuonna 3,4 prosenttia ja hävikki oli pienentynyt edellisestä vuodesta 0,6 prosenttiyksikköä. Vieressä on suuri Smarket ja Valintalo sekä lähietäisyydellä myös Lidl. Lankinen toteaa kuitenkin, että lähituottajaa ei ole määritelty ja hän pitää kaikkea Suomessa tuotettua lähituotantona. Toinen laitteista on hevi-varastossa ja toinen myymälätilassa hevi-osaston päällä. Kaupassa on vuoden ajan ollut käytössä Airocide-ilmanpuhdistimet ensimmäisenä Suomessa. Talvikurkku ja -tomaatti pidetään edullisena koko talven. Valikoima on räätälöity asiakkaita kuullen Lankinen kertoo olevansa paikkakunnan poikia, vaikka kauppiasura alkoikin Varkaudessa. – Otimme markkinat vahvasti haltuun. Hän sanoo kuuntelevansa asiakkaiden toiveita herkällä korvalla. Mika Lankinen sanoo kaupan vahvuudeksi tuoreosastot – hevin, leivän, lihan ja kalan. – Varastossa huomaa, että tavara on huomattavasti freesimpää. Puolessa vuodessa noustiin markkinajohtajaksi ja ollaan sitä edelleen, toteaa kauppias. Ennen citymarkettia hän ehti olla kuitenkin 11 vuotta kauppiaana Äänekosken toisessa keskuksessa Suolahdessa. [ÄÄNEKOSKI: PUUTARHA-SANOMAT] T eollisuuskaupunki Äänekoski sai viime vuonna hyvän potkun, kun Metsä Fibre päätti rakentaa biotuotetehtaan sen nykyisen sellutehtaan rinnalle. Elämä on arkipäiväistynyt Mika Lankinen nostaa kaupan keskeiseksi menestystekijäksi henkilöstön. K-citymarketin liikekeskuksen koko on 6 500 m 2 , josta kaupan neliöt ovat 5 800 m 2 . – Olemme laittaneet myös teolliset valikoimat asiakaskunnan näköisiksi. K-citymarket Äänekoski avattiin marraskuussa 2011 ja se korvasi K-supermarket Kauppaniskan. Tehtaan rakennustyöt ovat piristäneet kaupungin elinkeinoelämää, ja K-citymarketin kauppias Mika Lankinen hyrisee tyytyväisyyttä muiden palveluyrittäjien tapaan. Kauppias sanoo valikoiman olevan runsaan ja vaihtelevan. 6 Hedelmää & vihanneksia aurinkoiselta Ahvenanmaalta! Frukt & Grönsaker från Soliga Åland! www.ath.ax, sales@ath.ax, puh (018) 36 460 Äänekosken K-citymarketin kauppias tuntee asiakkaidensa tarpeet
Hevi-osaston yläpuolella on rinnakkain sinertävää valoa hohtava hyönteistorjuntalaite ja Airocide-ilmanpuhdistin, joka poistaa etyleenin ja eliminoi mikrobit. – Äänekoski on perunapaikkakunta, mutta bataatin menekki kasvaa vuosi vuodelta, kun nuoret käyttävät sitä. Jani hinnoittelee myös kotimaisen talvitomaatin ja -kurkun maltillisesti, jotta asiakkaat voivat valita kotimaisen vaihtoehdon, jota he syövät mieluimmin. Airocide toimii parhaiten rajoitetussa tilassa kuten hevi-tuotteiden varastossa, jossa se pitää arat tuotteet tuoreempina. Kauppias itse on valmentaja, jolla on rooli sekä kaupan puolella että toimistossa. Jani kertoo hintakilpailun olevan paikkakunnalla kovan. l Äänekoskella kulutetaan paljon perunaa, mutta bataatti on noussut nuorten ostoslistalle. – Ennen sitä meni laatikko viikossa, nyt menekki on 80 kiloa. Jani pitää yllättävänä luomuomena Royal Galan suosion kasvua. Maista ja ihastu! www.jarvikyla.fi varten ja hehän maksavat meidän palkan. Jani Myllylä kertoo viihtyvänsä niin hyvin hevissä, ettei tahdo huomata työajan päättymistä. Hän sanoo, että työ ei ole raskasta ja töissä on mukava olla. Myös avokado ja granaattiomena ovat nuorten suosikkeja. Poutasäälläkin pitää lentää mittareilla. – Pyrin olemaan aina asiakkaiden saatavilla. Hän koostaa jatkuvasti uudistuvan massapöydän yhden euron tuotteista. – Kauppa on auki 7 päivänä viikossa ja työntekijöille kuuluu 2 vapaapäivää. Jani koostaa vaihtuvista tuotteista tarjouspöydän vetääkseen asiakkaat hevi-osastolle sisään. Hän kutsuu hevi-osastoa Janin kaupaksi, sillä Jani Myllylä on vastannut siitä alusta alkaen. Hevi on Janin ”kauppa” Kauppias korostaa hevin tärkeyttä, kun asiakkaiden mielissä sen merkitys on kasvanut. Janin työaika alkaa kello 6 ja päättyy kello 14. – Hyvä henkilöstö on tärkein voimavara ja pääoma. Ei ole perustetta enää sille, että sunnuntain tunneista maksetaan kaksinkertaista palkkaa ja kello 18 jälkeen vielä iltalisät päälle. – Myynti ei kompensoi pitempää ja kalliimpaa aukioloaikaa. Lankinen toteaa, että ihmiset eivät syö yhtään enempää, vaikka kauppa olisi aina auki. – Tulen jo viiden aikaan kahvia keittelemään enkä aina malta lähteä pois vielä 14 aikoihin, paljastaa Jani kiintymyksensä työhön. Keskeytän palaverin, jos asiakas soittaa infosta. Suomessa tulisi käydä arvokeskustelua, sillä meillä on arkipäiväistytty, linjaa Lankinen. K-citymarket Äänekoski on pidentänyt aukioloaikaa: arkisin ja lauantaisin kauppa on auki 8:sta 21:een ja sunnuntaina 10:stä 20:een. 7 Wasabi Rucola, pirteä uutuus nyt kaupoissa! Wasabi Rucola on pienilehtinen, voimakasmakuinen ja tulinen salaatti, joka maistuu nimensä mukaisesti Wasabille. Olemme täällä asiakkaita | 3/2016 www.puutarha-sanomat.net |. – Vaihtelen tarjoustuotteita, jotta asiakkaat saadaan heviosaston sisälle
– Kaupoissa oli julisteet ja knoppitietoa kuukauden kasviksista. S-ryhmän markkinaosuus on A.C. – Ihmiset olivat aidosti innostuneita. – Asiakaspalautetta tulee paljon, mikä on hyvä asia. Maaliskuussa satokausituotteina ovat muun muassa kotimaiset sipulit ja espanjalaiset parsakaalit. – Pyrimme vastaamaan kuluttajakysyntään. Lokakuussa laitoimme Prismojen ja S-markettien parhaille paikoille kuukauden kasvikset. Paikallisuus framille – Lähituotteet ovat usein vielä tuoreempaa ja laadullisesti paSOK:n valikoimajohtaja lupaa Uusia mahdollisuuksia kotimaisille kasvistuottajille Valikoimajohtaja Antti Oksa toteaa, että satokausituotteilla vastattiin hyvin kuluttajien ajatuksiin. S-ryhmä koostuu 20 osuuskaupasta, ja meille on tärkeää pitää koko Suomi vireänä. Kysyntä kehittyy ja ennustamme, mitä trendejä on tulossa. Yhteishyvässä oli ruokaohjeita. Olimme bonganneet sen maailmalta ja Suomessakin käytiin somessa tavallisten kuluttajien kesken keskusteluja kausiruoasta. Satokausikalenteri oli saanut Facebookissa kymmeniä tuhansia seuraajia. Anturit ovat ojossa ulkomailla tapahtuneisiin muutoksiin, sosiaaliseen mediaan ja huippukokkien tekemisiin. – Se oli todellinen korkeakoulu, kun teoreettisista opinnoista tulin hektiseen työhön, naurahtaa Antti Oksa, joka kouliintui SOK:n eri tehtävissä ja viime vuoden lopun organisaationmuutoksessa hänelle lankesi valikoimajohtajan titteli. – Kun trendi oli nousussa, totesimme, että meidän tulisi kauppana olla mukana. Antti tiimeineen ja hankintapuolen kanssa keskustellen päättää, mistä tuotteista S-ketjujen valikoimat koostuvat. Tulokset ylittivät odotukset. – Olemme panostaneet heviin todella paljon. Viime syksynä aloitettu satokausituotteiden esille nostaminen osoittaa, että kaupparyhmä voi saada aikaa merkittäviä kulutuksen lisäyksiä uusilla tuotteilla tai jo unohduksiin jääneillä vanhoilla tuotteilla. Paljon kuitenkin on edelleen parannettavaa, mikä onkin meidän ohjelmassa, kertoo Antti Oksa. Lähestyimme Satokausikalenterin tekijää ja jo ensimmäisessä palaverissa innostuttiin molemmat. 3/2016 | | www.puutarha-sanomat.net. Keltajuurta myytiin jopa kolmikymmenkertainen määrä. – Kuluttajat ovat aikaisempaa enemmän kiinnostuneita kotimaisuudesta ja paikallisuudesta. – Se oli viime vuoden isoin ruokailmiö. Hevi tekee eron kauppojen välillä ja se on kuluttajille tärkein tuoteryhmä. Oksa katsoo, että kotimaisella kasvistuotannolla on mahdollisuuksia. [PUUTARHA-SANOMAT: HELSINKI] V alikoimajohtaja Antti Oksa tuli kauppakorkean penkiltä 10 vuotta sitten S-ryhmän hedelmäja vihanneshankintaan. Antti Oksa sanoo satokausitarjonnasta saadun erittäin hyviä tuloksia. Käymme keskusteluja myös tuottajapään kanssa siitä, mitä on tapahtumassa. Päätettäviin asioihin kuuluvat myös myyntihinnat, joita voidaan säätää paikallisesti kilpailutilanteen mukaan. S-ryhmä myy noin miljardin euron arvosta paikallista ruokaa. Heviin panostus jatkuu S-ryhmän hevi-kauppa kasvoi viime vuonna 12 miljoonalla kilolla eli 5 prosentilla, kun kasvu aiempina vuosina oli ollut parin prosentin luokkaa. – Meillä on kauppana välineet ja keinot nostaa esille uusia tuotteita tai vanhoja jo unohtumaan päässeitä tuotteita. Nielsenin mukaan 46 prosenttia, mutta hedelmissä ja vihanneksissa se on pari prosenttiyksikköä korkeampi. Kurpitsoita myytiin yli kymmenkertainen määrä edellisen vuoden vastaavan ajankohtaan verrattuna. Myös oma data myynnin kehityksestä on pohjana valikoimaratkaisuissa. 8 S-ryhmän osuus kasviskaupasta on liki puolet. Trendeihin tulee vastata mieluusti jo ennakoiden. Arvoihimme kuuluu ostaa lähellä tuotettua. Satokausituotteet oli menestys Antti Oksa nostaa hyvänä esimerkkinä satokausi-ilmiön
– Juurespussit olivat jo viime syksynä mukana. Tuore parsa on kevään merkki! Satotukusta saa niin vihreää kuin valkoistakin parsaa. Meiltä löydät myös Suomen laajimman luomuvalikoiman. Suupohjan Perunalaakso Oy Välitie 2 64350 KARIJOKI p. S-ryhmä lanseerasi ”halpuutus” -strategian vuoden 2015 alussa. – Tiedämme, että alkutuottajilla menee todella huonosti. Tutustu herkkuun lisää: satotukku.fi lisänneen miljoonia kiloja kotimaisten juustojen, lihojen ja leipien myyntiä. 9 H&H Tuominen Oy Ilvesvuorenkatu 11, 01900 NURMIJÄRVI, 0400 354 339 heikki.tuominen@hhtuominen.fi • www.hhtuominen.fi Tuore. Luomua. – Kilpailu oli kiristynyt tosi paljon. Tunnustuksen vastaanottivat markepäällikkö Hanna Lempiäinen ja hevihoitaja Harriet Koskenmäki. Antti Oksa sanoo sen taustalla olleen huonon taloustilanteen ja kuluttajien ostovoiman laskun. Halpuutus poikkeaa normaalista tarjouskampanjasta sillä, että edullinen hinta on pitkäaikainen. RAIKASTA KEVÄTTÄ! Satotukku Oy, Tuupakantie 32, 01740 Vantaa, p. Halpuutuksen piirissä on kotimaisista tuotteista monet salaatit, ja ulkomaisista on nyt parsaja kukkakaali. Maukas. Oksa kertoo ”halpuutuksen” | 3/2016 www.puutarha-sanomat.net |. Antti Oksa paljastaa, että Sryhmällä on suunnitelmia panostaa paikallisuuteen entistä korostetummin. Tuottajahintojen lasku ei johdu kuitenkaan meidän toimista, vaan yleinen tuottajahintojen kehitys on ollut aleneva. spl.oy@suupohjanperunalaakso.. l Antti Oksa iloitsee S-kauppojen hevistä. 010 581 6000, satotukku@satotukku.fi, satotukku.fi Ruokaa rakkaudella. Satotukusta kaikki kevään raikkaat ja ihanat yrtit, versot, tuoreet parsat, kevätsipulit, varhaisperunat.. Osuuskaupat hinnoittelevat paikalliset tuotteet itse. Laajassa valikoimassamme vihannesten ja yrttien lisäksi juurekset, hedelmät, marjat ja sienet ympäri vuoden kilpailukykyiseen hintaan. ”Halpuutukseen” myös hevi-tuotteita ”Halpuutus” ei koskenut alkuun hevi-tuotteita, koska niiden hinta vaihtelee tarjonnan mukaan. Tammikuussa S-market Wiklund Herkku palkittiin Suomen parhaana hevi-kauppana marketsarjassa. 06-387 5682 • 040-7055586 www.suupohjanperunalaakso.. Saavutettu säästö laitettiin hinnoitteluun ja se kohdistettiin erityisesti kotimaisiin tuotteisiin. – Asiakaspalautteessa on kuitenkin haluttu hevi-tuotteita mukaan. rempaa, kun lähituotteita ei ole kuljetettu pitkiä matkoja. Nyt onkin lisätty mukaan monia sellaisia kasviksia, joiden hintatason voidaan ennustaa tasaiseksi. – Teimme mittavan kustannusten säästöohjelman, kävimme useat yt-neuvottelut. Osuustoiminnallisena yrityksenä meidän tuli olla juurevammin luomassa etua asiakasomistajille ja ruoan hinta on siinä olennainen juttu. Osuuskauppojen kanssa keskustelut johtivat siihen, että meidän tuli ottaa iso askel kilpailukyvyn vahvistamisessa
– Työvoimatoimisto velvoitti meitä julistamaan avoimeksi työpaikkoja. – Onneksi saimme ukrainalaisia työntekijöitä, jotka olivat työhaluisia ja heistä vakiintui jokakesäisiä työntekijöitä. – Viimein saimme tietää, että lehtikaalia ja lanttua ei lueta kaaleiksi, mikä helpotti hieman tilannetta. – Epävarmuus ottaa päähän, kun kukaan ei tiedä mitään. – SAK näyttää määräävän kaikesta, mitä maan hallituksen pitää tehdä, ihmettelee Jorma ammattiyhdistysten valtaa. – Koulimme ensimmäiset kylvöt potteihin. Hakijoina oli puolenkymmentä suomalaistakin, mutta kun analysoin hakemukset, osoittautui, että kukaan heistä ei ollut oikeasti halukas tulemaan, vaan heidät oli vain velvoitettu hakemaan, kuvailee Helena. – Sen jälkeen pidämme taukoa ja viimeiset istutukset tehdään kesäkuun lopussa. Päälajeina ovat keräja kukkakaali, mutta viljelyssä ovat kaikki mahdolliset kaalilajit paitsi kiinankaali. Meitä harmittaa moinen käytös, vain viljelijöille voidaan näin tehdä, muut ammattikunnat eivät tällaista hyväksyisi. 3/2016 | | www.puutarha-sanomat.net. Handolinit kokevat, että ei ole ketään, joka pitäisi viljelijän puolta. Jos sitä meillä on, ei sitä kukaan osta. Ensimmäiset kukkakaalintaimet olivat sirkkalehtiasteella maaliskuun 9. päivänä. – Mitään ammattiryhmää ei saa kohdella näin, parahtaa Helena. Ukrainalaisilla on työhalua Jorma Handolin muistelee 80-lukua, jolloin kaupan kanssa pystyi sopimaan ruuhkien purusta. Helena ja Jorma Handolin ovat vastanneet tilasta 30 vuotta ja he kokevat, että viljelijän tilanne on muuttunut vuosi vuodelta hankalammaksi. – Rajoituksia on liikaa, kustannukset nousevat ja vaatimukset kasvavat, mutta tuotteista saatavat hinnat eivät. Nyt tarkoituksena on hakea IPsertifikaatti. Kaikista kiristyksistä huolimatta Handolinit ovat tehneet ensimmäiset kylvöt maaliskuun alussa petiin. – Ei sitä kukaan pakota, mutta jos sinulla ei ole tätä sertifiointia, ei kukaan osta sinun kaalejasi. Koulinta aikaistuttaa kaaleja, kertovat Handolinit. – Kyssäkaalissa markkinatilanne on aina päälaellaan. Jouduimme kuitenkin pienentämään kaalien viljelyalaa ja viljelemään hömppäheinää ja viljaa, jota ei ollut moneen vuoteen tilalla ollut. Helena Handolin kertoo, että varastotukien hakupapereita täytettäessä tueksi ilmoitettiin 14,20 euroa kuutiota kohden koneellisesti jäähdytetyssä varastossa. Se on liian jäykkä systeemi tuoreille kasviksille, harmittelee Jorma. Myöhemmät kylvöt tehdään jo suoraan paakkuihin. – Vuosi sitten meillä oli viisi taimihuonetta täynnä kaalien taimia, mutta vasta huhtikuun ensimmäisenä päivänä varmistui, että viljelyssä on kolmen kasvin sääntö ja kaaleja saa olla enintään 75 prosenttia pintaalasta. – Kalkitsemme joka vuosi pellot. – Aikoinaan yli yhteisiä matkoja ja seminaareja. Tämä on mahdoton yhtälö, lisää Jorma. Jorma muistelee, että kymmenkunta vuotta sitten viljely meinasi loppua, kun virolaisten työntekijöiden motivaatio heikkeni. Helena purkaa kovin sanoin turhautumistaan ministeriön ja Maaseutuviraston virkamiehiin. Tilalla on viljelty kaalikasveja samoissa maissa pitkään, mutta möhöjuuri ei ole muodostunut ongelmaksi. [PUUTARHA-SANOMAT: VIHTI] R öykän kylällä oleva Handolinien tila on ollut suvun hallussa jo 229 vuotta ja kaaleja tilalla on viljelty viimeiset 63 vuotta. – Maksu onkin vain 6,80 euroa kuutiolta eikä mitään tietoa ole, milloin maksu tulee. Nyt kaupassa on sähköiset tietojärjestelmät, mutta kampanjan aikaansaaminen vie minimissään kaksi viikkoa. Kauppakuviot ovat sekaisin ja byrokratia pompottaa viljelijöitä. Vihannesviljelyssä tarvitaan työvoimaa, mutta sitä ei saada kotimaasta. Ensimmäiset kaalierät ovat kuitenkin jo kasvamassa. Ensimmäiset erät istutetaan huhtikuun loppupuolella ja istutukset jatkuvat joka päivä kesäkuun 10. Sitten kun sitä ei ole, niin kaikki sitä kysyvät, kummeksuu Jorma. 10 Handolinit ovat aloittamassa uutta viljelykautta epävarmoissa tunnelmissa. Suurin kaaliemme ostaja on Tuko Logistics, mutta Ruokakeskon ja Lähikaupan väliset kuviot ovat auki eikä kukaan osaa antaa meille tietoa, ostetaanko meidän tuotteita, harmittelee Jorma ja lisää, että riskin päälle pitää viljellä, sillä taimet ovat jo kasvussa. – Kun tukkuostajalle ilmoitti kasvavista tuotemääristä, pystyivät he heti reagoimaan tar jouksilla. Kaalien viljelyala on nykyisin hieman alle 30 hehtaaria. l Epävarmuus jäytää kaalinviljelijää Jorma ja Helena Handolin tutkistelevat ensimmäisiä petiin tehtyjä taimikylvöksiä, jotka tullaan viikkoa myöhemmin koulimaan potteihin. Tällaista vapaaehtoisuutta tämä on, naurahtaa Jorma. Nyt voimme vaihtaa ajatuksia vain muutaman luottoviljelijän kanssa. Helena harmittelee viljelijöiden kanssakäymisen hiipumista. Tukimaksujen viivästyminen on nuorille ja velkaisille tiloille kova paikka. Pykälien mukaan on istutettava kesäkuun puolella, kertoo Helena. Kaikki kaalilajit viljelyssä Jorma lisää, että viranomaisilta oli vaikea saada tulkintaa siitä, mitä kaalikasveilla tukipapereissa tarkoitetaan. Liikaa ei saa kastella. päivään saakka. – Vihannestuottajan elämä on liian jännää, siksi minulle varmaan on tullut sydänvika, naurahtaa Helena. IP-sertifikaatin vapaaehtoisuus Handolinien kaalitila on auditoitu Kotimaiset Kasvikset ry:n sirkkalehtimerkin käyttäjänä. Nykyään on myös möhöjuuren kestäviä lajikkeita, kertoo Jorma
l Roudan päälle istuttamaan. – Kasvisvalikoima säilyy entisellään, hieman enemmän on kyselty kukkivien kaalien siemeniä, kun ne ovat nimetty Vuoden vihannekseksi. Sade olisi erinomainen roudan sulattaja. 0400-207 288 Meiltä laaja valikoima kasvihuonelannoitteita. Jos lunta on runsaasti, hangen pinnalle levitetään biotiittiä. Myllymäki sanoo, että vihannesvalikoimaan ei suurta muutosta ole havaittavissa. – Pensaspavuilla, lehtikaalilla ja kukkivilla kaaleilla on jonkin verran enemmän kysyntää kuin aiemmin. 3 kertaa niin väkevä, mitä vesiliuoksena vastaavaan tarkoitukseen myytävä Restart-tuote! Tutustu laajoihin kotisivuihin! A vomaanvihannesten siementen kauppa on normaalisti käynyt jo helmikuulla vilkkaasti, mutta tänä talvena siemenkauppiaat odottavat kaupan vilkastuvan vasta maaliskuun lopulla. Nie minen Oy:stä toteaa, että siemenkaupan alkuunlähtö on jäljessä. Myllymäki arvelee, että kaupankäynnin hitauden syitä on monia. Lumen poistaminen ei Revon tilalla ole ongelma. – Osalla viljelijöistä on pelkoa tulevasta kesästä ja sadon hinnoittelusta, kun pakkaajia on kovisteltu halpuutuksella. l Siemenostoihin on herätty myöhään | 3/2016 www.puutarha-sanomat.net |. Lehdet (hinta 5 €) Haifa-ProteK'illa luonnollista vastustuskykyä kasvitaudeille! Myynti: Nutriforte Oy, puh. – Vihannesten viljelymäärät tulevat olemaan entisellään, 9–10 hehtaaria, sanoo Martti Repo. Koski toteaa, että retiisin siementä on mennyt normaalia enemmän, mutta se on hyvin marginaalinen kasvi. Voi olla myös, että talven tulon venyminen vuodenvaihteeseen aiheutti sen, ettei vielä mielletä kevään olevan tulossa. (06) 2256 491, (06) 2256 401 fax. Pasi Myllymäki S.G. – Tänä keväänä näyttää harmaan dolomiittikalkin levitys riittävän sulattamaan lumen. tomaatille, paprikalle, kurkulle, kukille, mansikalle, vadelmalle ja marjoille, taimikasvatukseen lehtilannoitteenakin • jauheinen, n. – Moni viljelijä joutuu katsomaan myös kukkaroon, ja siirtämään ostoksia mahdollisimman myöhäiseksi, toteaa Myllymäki. 11 Sähköllä tai akulla kulkevat -ruiskut ja robotit, useita malleja Myös varaosat ja huolto Hortimax-ohjausautomatiikka Kasvitarhoihin apulannat Biobest'n kimalaiset ja biologinen torjunta, toimitus viikottain Muovit ja muut tarvikkeet Cultilene Kivivilla kasvualustoja eri malleja ja kokoja, tomaatin ja kurkun viljelyyn mm. (06 2256 402, info@climakontroll.. päivänä. Martti Repo kasvattaa itse taimet, varhaiskaalit 100 kappaleen kennoissa, muut taimet 216 kappaleen kennoissa. Katso pätevyysalue www.finas.fi & 06-347 4250 www.hortilab.fi AVOMAAVILJELIJÄ! Tarkista että viljavuustutkimuksesi on voimassa! Kotimainen asiantunteva palvelu! Viljavuustutkimukset M artti Repo Sulkavalta kertoo, että he tekivät ensimmäiset avomaanvihannesten kylvöt kasvihuoneeseen helmikuun 20. – Maa pääsi tammikuussa routimaan pahoin, kun ei ollut lumipeitettä. Lue lisää/ Läs mer också på svenska • johtavan lannoitevalmistajan Haifan kehittämä luotettava tuote • sisältää kalimfosfiittia, mitä kasvi käyttää hyvin tehokkaasti • lisää kasvin luonnollista vastustuskykyä kasvitauteja vastaan • mahdollista saada parempi sato ja lisää vegetatiivista kasvua • sopii mm. Repojen varhaistuotannosta on kirjoitettu Puutarha-Sanomien numerossa 5/2012, voit ostaa lehden näköispainoksen www.puutarha-sanomat.fi . Puutarhayrittäjä Meiltä asiantuntevaa palvelua työsuhdeasioissa! Puutarha-alan TES 2014–2017 Maaseudun Työnantajaliitto MTA www.tyonantajat.. – Se kurotaan kuitenkin umpeen maaliskuussa. SOITA JA KYSY LISÄTIETOJA: Clima Kontroll Oy puh. Antti Koski Helle Oy:sta toteaa samoin siementilausten viipyneen ja aikataulusta ollaan perässä. Juha Rita HL-Vihanneksesta, joka kuuluu Berneriin, kertoo, että siemenkauppa on käynnistynyt jälkijunassa. – Ostajat ovat antaneet myöhässä tietoja siitä, tehdäänkö vihanneskauppaa tulevana kautena. Varhaistuotannossa on keräkaalia, punasalaattia ja varsiselleriä. Martti arvioi, että istuttamaan pääsee huhtikuun puolivälissä, mikä on viikkoa myöhemmin kuin normaalisti. Istukassipulin määrä pienenee, kun tuottajahinnat ovat olleet alhaiset. Lunta voidaan myös äestää, kun lämpötila on plussan puolella. Routaa on 50 senttiä, ja voi joutua istuttamaan roudan päälle
– Seurakunnille toimitamme 5–10 lajia, mutta kaupungeilla on kirjavammat tarpeet ja niille toimitamme 50 lajia tai lajiketta. Saamme tavaran huoneista pois ennen kuin seurakuntien tavara harvennetaan. titalouksissa on minikasvihuoneita ja parvekeviljelyä. – Asiakkaita tulee Kouvolasta, Korialta ja Elimäeltä. Seurakunnille hautakukkia Pinta-ala on sen verran suuri, että suoramyyntiin menee vain kolmannes. [PUUTARHA-SANOMAT: KOUVOLA] T apio Koivulan kesäkukkaviljelmä sijaitsee entisen Elimäen kunnan pohjoisosassa, nelisen kilometriä 6-tieltä sivussa. Kustannussäästöillä kannattavuutta Kesäkukkien sopimushinnat eivät ole nousseet kymmeneen vuoteen ja joidenkin tuotteiden hinnat ovat jopa laskeneet. Huoneet ovat kunnostettuja ja ympäristö pidetään siistinä. Tärkeimmät lajit ovat verenpisara, pikkubegonia, lohikäärmekukka (Dragon wings begonia), begonia ja hopealehti – perinteisiä hautausmaan kasveja. 12 Tapio Koivulan Puutarha Ky:n tuotanto on niin laajaa, ettei sitä voi myydä yksin suoramyyntinä. Pääosa kesäkukkatuotannosta kasvatetaan sopimuksiin perustuen seurakunnille ja kaupungeille. Olemme sopeutuneet siihen. – Huoneet ovat kuin palapeli, kun niitä on rakennettu tarpeeseen vuosikymmenten kuluessa. Vakioasiakkaat pitävät suoramyynnin pystyssä, kun he tekevät hyvänkokoisia kertaostoksia. Vihannestaimia kysytään Tapio kertoo, että vuosina 2010– 2012 sopimustuotannon osuus nousi, mutta viime vuosina on suoramyyntiä saatu kasvatettua, kun rakennettiin lisähuone. Oma taulu on kuitenkin pystytetty, naurahtaa Tapio. Yrityksen kasvihuoneala on 5500 neliötä eli liki kaksinkertainen keskimääräisen viljelmään nähden. Toisaalta puutarha on liian pieni kilpailemaan markettien markkinoista. Lavalla on kätevä siirrellä kukkia ja sen päältä ylettyy nostelemaan amppeleita orsille. Työnmenekkiä on tasattu tekemällä ruukutus valmiiksi pöydille. Tapio Koivula kertoo orvokkien olevan jo kasvussa ja niiden myynti alkaa huhtikuun lopulla. – Sopimusviljely on kultainen keskitie tukkumyynnin ja suorakaupan välissä. – Itse kylvämme kesäbegoniat. Sopimusviljely tarjoaa varman työn. Silti Tapio pystyy listaamaan sopimusviljelystä monia etuja. – Amppeleita teemme sopimustuotantona Viherpeukaloiden postimyyntiin. Kangas on ruukkujen ja pottien välissä estämässä sitä, että poteista kesäkukkien juuret pääsisivät kasvamaan ruukkuihin, jotka on tarkoitettu myöhemmin istutettaville taimille. Puutarha ei käytä puolivalmisteita, vaan kaikki kasvatetaan siemenistä tai pienistä taimista, joita ostetaan Ansarilta ja Huiskulasta. – Emme ole saaneet tien varteen virallisia merkkejä puutarhasta, kun sijaitsemme niin monen mutkan takana. Taimiagentit ovat tehneet hyvää valistustyötä aikataulusta seurakuntiin ja kaupunkeihin päin, kiittelee Tapio. Suurempia sarjoja kasvatettaessa pystymme säästämään kuluissa. – Aiemmin myytiin mansikka-amppeleita, mutta nyt kasvatetaan vihannestaimia, kun koSopimusviljely vakauttaa kesäkukkasesonkia Katso video puutarhasta www.puutarha-sanomat.fi?videot Toukokuun lopulla puutarha on kukkaloistossa. Sopimustuotannossa tärkeää on saada tilaukset ajoissa. Yläputkista roikkuva liikuteltava lava on puutarhan omaa kehitystyötä. – Kun toimitukset ovat vasta kesäkuun alussa, voimme aloittaa niiden viljelyn pari viikkoa myöhemmin ja näin säästämme viljelyn alkupäässä energiaa. Kun on hitaasti kehitetty, eivät riskit ole olleet isoja, toteaa Tapio. Yrttien taimia emme kuitenkaan ole tuottaneet ja niihin on jatkossa tarve panostaa. Jos mennään vuoden vaihteen yli, ollaan myöhässä. Sopimusviljely onkin ollut yritykselle sopiva kauppatapa. 3/2016 | | www.puutarha-sanomat.net. – Puutarhurin toive on tehdä tarjoukset loka-marraskuussa, mutta se ei aina toteudu. Tapio toteaa, että hyötykasvien taimet ovat lisääntyneet suoramyynnissä, mikä trendi on myös näkyvissä Euroopassa
– Kymmenkunta vuotta sitten oli ympärivuotisia työntekijöitä, mutta nyt pärjäämme omilla. 13 Vantaa 09 852 061 • Närpiö 042 446 2600 www.schetelig.com Lisätietoja valikoimasta nettisivuiltamme tai ota yhteyttä omaan Schetelig-myyjääsi! Uutuus kirvojen torjuntaan Koppertilta! Aphiscout sisältää useita eri kirvavainokaislajeja. Aphiscout soveltuu erityisesti koristekasveille sekä marjanviljelyyn kasvihuoneissa ja muovitunneleissa. Tapio Koivula sanoo, että vanhemmiten tulee kyynisemmäksi. Kesäkukkakaupan lisäksi puutarha tuottaa pienimuotoisesti joulukukkia. Suunnitelmat biovoimalalle ovat olemassa, mutta turpeelle ja hakkeellekin taitaa tulla rasitteita, ennakoi Tapio. Kestävää kehitystä: torjuntaeliöt, biologiset kasvinsuojeluaineet ja kasvunedistäjät yhdessä. Koivula kritisoi viranomaisbyrokratian menneen äärettömäksi, mutta omaan toimialajärjestöön hän on tyytyväinen. Maaliskuusta juhannukseen on nuoria sesonkitöissä ja heistä on vain positiivista kerrottavaa, kun he yläasteelta lukion loppuun eli sa tarvittavan lisäkoulutuksen. Juurakosta kasvaa näyttävämmän kokoinen kasvi kuin kannan pistokkaista, jotka ovat jo hyvässä kasvussa puutarhassa. Puutarha lämpiää raskaalla öljyllä, kausihuoneissa on lämminilmakehittimiä. 0207-597 500 www.khtgarden.com Taimet, pakkaukset, tarvikkeet 040 930 6230 050 590 3802 www.marvipak.fi Katso uudet nettisivut, www.marvipak.fi – Seurakuntia on yhtynyt ja jos tilaukset kasvavat liian suuriksi, emme pärjää leikissä. Tapio Koivula kertoo orvokkien olevan jo kasvussa ja niiden myynti alkaa huhtikuun lopulla Puutarha on rakennettu vuosikymmenten kuluessa huone kerrallaan. Byrokratia kiukuttaa Tapion omistukseen kuuluu Inkeroisissa oleva kukkakauppa, mutta Kuusassa olleesta kukkakaupasta hän on luopunut. Korsnäs Handelsträdgård Kyrkobyvägen 55, 66200 Korsnäs tel. – Olen vuosikymmeniä ajanut kuorma-autolla kukkia, mutta nyt en saa enää mennä rattiin, kun ammattiajolupa puuttuu. – Ympärivuotisen työvoiman palkkaaminen on tehty hyvin raskaaksi. Vuosi sitten pojat tulivat kommandiittiyhtiöön äänellisiksi yhtiömiehiksi. Onneksi heitä on nyt yrityksessä mukana. Nuori polvi mukaan yritykseen Tapio Koivulan lisäksi ympärivuotisia työntekijöitä on hänen siskonsa, oma poika Niklas ja siskonpoika Kimmo Kuusikangas. Poika kävi hankkimasKaupunki on toimittanut kannan (Canna x generalis) juurakoita säilytykseen Koivulan puutarhalle: niitä pidetään talven yli + 5 C-asteessa. – Teemme sukupolvenvaihdosta pitkällä ajalla, toteaa 53-vuotias Tapio, joka on ollut puutarhayrittäjänä jo 33 vuotta. – On vaikea motivoitua ja innostua ottamaan uusia haasteita, että uudistuisi. Verdera-tuoteperhe kasvien hyvinvoinnin puolesta! Ennakkotorjunnalla varmistat terveet ja tuottavat kasvit: Mycostop, Prestop ja Prestop Mix. Kasvua tukemaan biologiset kasvunedistäjät Greenstim ja Gliomix. | 3/2016 www.puutarha-sanomat.net |. Pitää osata luopua omista ajatuksista ja antaa tilaa nuorille. Hän jatkoi armeijasta tultuaan isänsä vuonna 1951 perustamaa viljelmää. Paperien täyttämiseen menee enemmän ja enemmän aikaa. l 3–4 vuonna käyvät töissä. Korkeimmillaan se oli liki eurossa, nyt taitaa olla 0,56 sentissä verollinen hinta. – Öljyn hinta on tullut liki puolet alas. Sopiva taimikaupan koko on meille noin 10 000 kesäkukkaa. Näin Aphiscout torjuu useita kirvalajeja
Tehtaan edustalla olevassa taulussa nimi on typistynyt Kaskeiksi, kun tuotevalikoimassa metsäsienet ovat marjojen rinnalla. Pekka Koivisto kertoo, että kultakin messulta tulee kymmenittäin kontakteja, joista voi kehittyä pysyviä asiakkuuksia. – On ollut valtava urakka siirtää tuotanto Luumäen Taavetista tänne ja samalla saneerata entiset lihatehtaan tilat meidän tarpeisiin sopiviksi. 14 Kaskein Marja Oy on kasvamassa suomalaisen luonnontuotealan globaaliksi lähettilääksi. Viime vuoden aikana toteutettiin muutto ja lokakuusta alkaen yritys on toiminut Lappeenrannassa. Rakennustoiminta jatkuu vielä tämän vuoden ajan ja vuoden lopussa kaikki on valmiina. Puolet investoinnista koostuu kiinteistön ostosta ja toinen puoli laitteistosta, selvittää Pekka. – Haemme messuilta yhteistyökumppaneita, joiden tarpeisiin voimme tehdä sopivia tuotteita. Kaskein Marja on kasvuloikan kynnyksellä Pekka Koivisto on toisen polven yrittäjä Kaskein Marjassa. Pitkäaikaisia kumppanuuksia haetaan Koivisto perustelee kumppanuutta sillä, että Kaskein Marjan kehitykseen potkua antaneista yrityksistä on kehittynyt parhaat, pitkäaikaiset yhteistyökumppanit. Koivisto esittelee kahta pullotuslinjaa, joista toinen hiilihapotetuille juomille. ”Ollaan vientihattu päässä” Koiviston katse on globaaleilla markkinoilla. Koivisto kuitenkin muistelee, että yrityksen edellinen vuonna 1999 toteutunut muutto 250 neliön tiloista Savitaipaleelta Taavetin 1170 neliön tiloihin oli sekin yhtiölle henkisesti yhtä suuri muutos kuin nyt tapahtunut muutto 10 000 neliön tiloihin. Maaliskuun toisella viikolla yritys oli Foodex-messuilla Tokiossa. Koivisto kertoo kuulleensa kollegalta, että yksin Kiina ostaa mustikkaa 100 miljoonaa kiloa vuodessa. Pekka Koivisto kertoo, että muuton aikoihin oli suuri haaste huolehtia toimituksista ilman katkoksia. [PUUTARHA-SANOMAT: LAPPEENRANTA] T oimitusjohtaja Pekka Koivisto esittelee Kaskein Marjan hehtaarin suuruisia tehdastiloja Lappeenrannan Portinkadulla. – Nyt meillä on kaikki mahdollisuudet tilojen puolesta huolehtia tuotteiden määristä, laadusta ja toimitusvarmuudesta sekä tehostaa tuotantoa, katsoo Koivisto luottavaisena tulevaisuuteen. Vuosi 2014 meni infran rakentamiseen, joskin oma höyrytuotanto saatiin vasta äskettäin käyntiin. Se muutti 5 kuukautta sitten Karjaportin entisiin tehdastiloihin ja yritys messuaa Japanissa saakka suomalaisten marjojen ja sienten erinomaisuudesta. – Olemme koko ajan vientihattu päässä. – Olemme vuokranneet 3000 neliötä Lappeenrannan Kuljetus Oy:lle, joka hoitaa myös meidän elintarvikekuljetuksia, kertoo Koivisto. – Investointi on ollut äärirajoilla, mihin on pystytty. Pensasmustikka on volyymiltaan suurempi kuin metsämustikka, mutta metsämustikassa on kolminkertainen antosyaanipitoisuus. Emme hae niinkään ostajia, joille voimme heti toimittaa erän pakastemarjaa. Marjojen ja luonnontuotteiden kysyntä on maailmalla kasvussa ja kysyntä on iso. ”Nenä pysyi pinnalla” Kaskein Marjan omistama Kiinteistö Oy Marjahalli teki kaupat Karjaportin konkurssipesän kanssa Lappeenrannan tehtaasta jo runsas kaksi vuotta sitten. – Nenä on kuitenkin pysynyt pinnalla, ja myynti ylittää jo nyt kulut. Kaskein Marja on puolentoista vuoden aikana ollut kymmenellä messulla Food from Finland -ohjelman mukana Euroopassa ja Kaukoidässä. 3/2016 | | www.puutarha-sanomat.net. Kiinalaiset yritykset uuttavat mustikasta antosyaanin irti ja valmistavat siitä silmälääkettä Japanin markkinoille. Messuilla vieraili myös presidentti Sauli Niinistö ja maatalousministeri Kimmo Tiilikainen
Olemme olleet ketterämpiä ja pysyneet kehityksessä mukana, luonnehtii Pekka Koivisto yrityksensä vahvuuksia. Meille on jäänyt aukko valmistaa perinteisiä ja käsityömäisiä tuotteita, toteaa Koivisto. ja mietittävä, onko talossa osaamista. Kaskein Marjan tuotevalikoimasta löytyy mehuja, hilloja ja hyytelöitä, joissa marjapitoisuudet ovat korkeita ja lisätyn sokerin määrä mahdollisimman alhainen, 20–30 %. Kaskein Marja Oy:llä on henkilöstöä 16–20 ja liikevaihto on 5 miljoonan euron tasolla. Tunnelipakastus tehdään järeillä laitteilla ja marjaa voidaan pakastaa 26 tonnia vuorokaudessa. likööriä USA:n markkinoille. Olemmekin häivyttämässä yhtiön nimestä marja-sanaa pois, toteaa Koivisto ja tehtaan opastetauluissa onkin pelkästään Kaskein. – Sienet ovat ilmiönä yhtä tärkeitä kuin luonnonmarjatkin. Ketteryyttä tuotekehityksessä Messukontaktien jälkihoito vaatii runsaasti työtä. Maakuntasarjan suoritustaso ei enää riitä. Tuoremarjojen osuus on kymmenisen prosenttia ja yrityksellä on sekä omia että jälleenmyyjien myyntipisteitä kaupoissa. – Kun kilpailu kovenee, iso teollisuus miettii kustannuksia enemmän, mutta me emme mene hintalappu edellä. Viime vuonna se osti neljänneksen polvijärveläisen Nordic Vitalityn osakekannasta ja yhtiö muutti Kaskein Marjan tiloihin Lappeenrantaan. 15 Uutuutena kasvutunnelit! Satotaso mansikalla 60 tn/ha ja vadelmalla 30 tn/ha Meiltä myös kaikki muut viljelytarvikkeet! mikael.norrteir@jarvenkyla.fi puh. 0500 279 830 Vehvilänsalontie 19, 77600 Suonenjoki Jarmo 040 505 403 ja Merja 040 864 3838 www.taimituotanto.net Soiton päässä valmiina palvelemaan! Marjatilan taimet ja tarvikkeet Mansikan taimet – näitä lajikkeita vielä saatavana Flair, Fleurette, Wendy, Rumba, Polka, Sonata, Korona, Salsa, Faith ja Florence • Harsot • Pakkasverkko • Reikämuovi • Tuulensuojaverkot • Katekankankaat • Mansikkamuovit • Table Top -tarvikkeet • Kourut • Viljelylaatikot • Vadelman tuentatarvikkeet • Myynti -ja tilaopasteet • Rasiat Marja-Suomen Taimituotanto Oy Varaudu marjakauteen ajoissa! Uudet upeat laatikot kevään toimitukseen! – Kun muut ovat siirtyneet PET-pulloihin ja tölkkeihin, me investoimme lasipullotuslinjaan. – Yritys on historialtaan, kooltaan, kokemukseltaan ja osaamiseltaan sellainen, että se on pystynyt tekemään tuotekehitystä ja innovaatioita. Vienti edellyttää yritykseltä myös sertifioituja laatujärjestelmiä. Koivisto toteaa, että vientiin ryhdyttäessä on rakennettava kontaktiverkosto aivan kuten yritystä aloitettaessa, mutta nyt pelikenttänä on Suomen sijasta koko maailma. Niin mekin teimme 90-luvulla Venäjällä ja Saksassa. Tarkoitus on kehittää jatkojalostettuja tuotteita niin, että ne käyvät vientimarkkinoille. Pekka Koivisto sanoo, että kansainvälisiin messuihin osallistuminen edellyttää yritykseltä strategiaa viennin kehittämiseen. Kaskein Marja Oy on 35 vuotta vanha yritys, jonka perusti Pekan isä Taisto Koivisto. Myyntikausi alkaa kirsikoilla ja tuontimarjoilla, mutta kun kotimaiset marjat kypsyvät, vaihtuvat marjat kotimaisiksi. Ne saadaan tuoreina myös jalostukseen. Pekka Koivisto ei kerro julkisesti myyntitavoitteista tuleville vuosille. Nordic Vitality valmistaa Berryfect marjajauheita. Suomalaiset marjat ovat kuitenkin maukkaampia ja aromikkaampia pitkien kesäöitten ansiosta. – On ollut kiva huomata, että dokumentointi parantaa omaa toimintaa koko ajan, iloitsee Koivisto. Suosin aina suomalaista, sanoo yrittäjä Pekka Koivisto. – Kustannustaso Suomessa on kallis ja viljellyt marjat ovat aina hinnakkaampia kuin tuontimarjat. – Pohjatöitä viennin aloittamiseksi pitää tehdä ja vientipäätöksen pitää perustua faktoihin. l Katso pätevyysalue www.finas.fi & 06-347 4250 www.hortilab.fi HUOM! Puristenesteanalyysit TIISTAISIN & TORSTAISIN! Kotimainen asiantunteva palvelu! Viljavuustutkimukset – Haluamme olla samanlaisia yhteistyökumppaneita myös globaaleilla markkinoilla emmekä pelkästään tavarantoimittajia. Puolet yrityksen myynnistä on pakastemarjoja. Tehtaalla on 400 tonnin pakkasvarasto. Siihen kuuluu myös alkoholijuomat ja yhtiö valmistaa mm. Viljelijäverkostoa kasvatetaan Kaskein Marja Oy:n tuotannosta juomien osuus on vajaan viidenneksen. Koivisto ennakoi, että Japanissa tulosten saavuttaminen kestää kolme vuotta edellyttäen, että askelmerkit osuvat kohdalleen. Emme ole ehtineet kehittää ostotoimintaa, harmittelee Pekka ja toteaa aikomuksena olevan viljelyverkoston kasvattamisen. Siideri tehdään suomalaisista omenoista. Vienti edellyttää matkustamista ja siitä alkaa tulla rasite. Metsäsienten osuus on 15 prosenttia myynnistä. Hän menehtyi myyntimatkalla Pietarissa vuonna 2007. – Viljeltyjä marjoja ostamme niin paljon kuin niitä kiinni saadaan. 050 463 0640 jari.suominen@jarvenkyla.fi puh. Se on kuitenkin hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa. – Ruotsin kanssa painimme samalla kustannustasolla. – En puhu mielelläni laajentumisesta, vaan kehittymisestä. Vienti on strateginen ratkaisu Suurimmat kasvumahdollisuudet Koivisto näkee kuivatuissa marjoissa ja marjajauheissa. Koivisto kertoo, että Ukraina, Valko-Venäjä ja Venäjä ovat luonnonmarjojen markkinoilla pahimpia kilpailijoita, kun niiden valuutta on hyvin edullinen. Kunkin säiliön vetoisuus on 27 000 litraa. Tämä ei ole helpoin reitti, mutta se on ollut meille tapa kehittyä. Itsekin olen ollut enemmän poissa kotoa kun kotona. – Haluamme olla asiakkaiden yhteistyökumppani tuotekehityksessä ja palvelussa. – Toki voi käydä yksittäisillä messuilla mittauttamassa itseään. Vienti oli toissa vuonna 27 prosenttia liikevaihdostamme, mutta viime vuonna vain 10 prosenttia, kun kysyntä kotimaassa oli suurta. Kaskein Marja on tehnyt yhteistyötä keittiömestari Hans Välimäen kanssa sieniruokien resepteissä ja Sör-siiderin kehittämisessä. – Kotoa tuotteita ei tulla hakemaan. On tehtävä markkinaselvityksiä Näissä säiliöissä tehdään omenaviiniä. | 3/2016 www.puutarha-sanomat.net |
Messuvieraita oli 70 000, jotka olivat pääosin ammattilaisia. Suomen kesän olosuhteet antavat joillekin tuotteille jopa tuotannollisen kilpailuedun Eteläja Keski-Euroopan tuotteisiin verrattuna. [PUUTARHA-SANOMAT: HELSINKI] S uomalaiset puutarhatuotteet ja ruokaperuna sekä niiden jalosteet ovat etenkin puhtauden ja maun puolesta kilpailukykyisiä ja niissä on vientipotentiaalia. Messujen yhteyteen järjestetään ostajatapaamisia ja kansainvälistä mediaa kutsutaan Suomeen. Suomi voisi olla mukana 2017. Monilla mailla on yhteisosastoja, mutta Suomella ei ole sellaista ollut. Arktisuudesta haetaan yhteistä nimittäjää elintarvikeviennissä. EU-rahoitteinen tiedotus ja menekinedistäminen EU osoittaa Annex 1 -tuotteiden tiedotukseen ja menekinedistämiseen tänä vuonna 110 miljoonaa euroa ja summa nousee vuosittain niin, että vuonna Onko vientiin valmiutta. Fruit Logisticassa voisi tuoretuotteille olla oma paviljonki ja teknisille tuotteille oma paviljonki toiseen halliin, hahmotti Soult. Food From Finland -ohjelmalla ei voida tukea jalostamattomien Annex1 -tuotteiden vientiä. Fruit Logistica -messut Messuedustaja Mikko Nummen mukaan Berliinin Fruit Logistica -messut ovat kasvaneet vuosi vuodelta. – Vuodelle 2017 on periaatteessa mahdollista sisällyttää Food From Finland -ohjelmaan Fruit Logistica -messut. – Helmikuussa pidetyillä messuilla oli liki 3000 näytteilleasettajaa 84 maasta. Messuihin on vuosittain tutustunut pari sataa suomalaista. Food From Finland -ohjelma Suomalaisten elintarvikkeiden Food From Finland -vientiohjelma käynnistettiin syksyllä 2014. Venäjän tuontikiellon johdosta Suomi menetti perunassa merkittävän vientimahdollisuuden. Annaleena Soultin mukaan heillä on kuitenkin vapaus tehdä yhteistyötä: vihannekset, marjat ja peruna voivat olla mukana messujen Suomipaviljongissa. EU tyrkyttää menekinedistämisrahaa, mutta kopin ottajaa ei kasvispuolella ole näkyvissä. Nummen mukaan 160 neliön yhteisosaston kokonaisuus valmiiksi rakennettuna maksaa n. 90 000 €, joka voidaan jakaa yrityskohtaisiin osiin: 9 neliön osaston hinta olisi 5310 € ja 16 neliön osasto 9940 €. päivänä aloituspalaverin, jolla tähdätään ensi helmikuun 8.–10. Fruit Logistica -messuilla on runsaasti maaosastoja. Salaattien ja yrttien vesiviljelyssä Suomi on yksi kärkimaista, totesi päätoimittaja Jouko Tikkanen. päivinä Berliinissä pidettäville Fruit Logistica -messuille. Varsinaisen messuesiintymisen ohella ohjelmalla tuetaan yritysten kansainvälistymistä ja verkostoitumista. Ympärivuotinen kasvihuonetuotanto takaa tuoreuden ja tasaisen saatavuuden. 16 Puutarha-Sanomat järjesti maaliskuun 1. Se oli viime vuonna mukana seitsemillä messuilla ja tänä vuonna 10–11 messuilla Euroopassa ja Kaukoidässä. Luomutuotanto onnistuu Suomessa paremmin kuin eteläisissä maissa. Myös kartonkija muovipakkauksilla sekä kauppakunnostusja prosessointilaitteilla on hyvät kilpailumahdollisuudet viennissä, listasi Tikkanen. 3/2016 | | www.puutarha-sanomat.net. Messuesiintymisen tuki näitä tuotteita edustaville yrityksille täytyy löytää kuitenkin muualta. – Suomessa on korkeatasoinen viljelytekniikka ja siihen liittyvä koneja laitevalmistus eli niin sanottu agroteknologia. – Esimerkiksi jäävuorisalaatti kehittyy meidän viileissä olosuhteissa laadukkaaksi ja tuoremarjojen maku ja myöhäinen kypsymisaika ovat valttejamme. Suomalaisia näytteilleasettajia on vuosittain ollut vain pari tekniikan alalta. – Ilman vientiä Suomi on hevi-markkinoiden suhteen ”pussinperällä”, kun vapaa tuonti ja hetkelliset ylitarjontatilanteet heikentävät kannattavuutta
Useamman yrityksen yhteistyöhankkeisiin on saatavissa merkittävää tukea. Eveliina Viitanen Mavista kertoi, että haku tälle vuodelle on käynnissä ja se sulkeutuu huhtikuun lopussa. – Esikuvana meillä on tanskalaisten vientihanke, jossa kohdemaana oli Kiina. Fruit Logistica -messut voivat olla yhtenä osana tiedotusja menekinedistämisohjelmaa. Tiina Lampisjärvi Ruokatieto ry:stä katsoo, että suomalaisen ruokatuotannon arktisuus voidaan kaupallistaa viennissä. Menekinedistämisja tiedotuskampanjan voi toteuttaa sisämarkkinoilla ja EU:n ulkopuolella. – Yhteistyössä toimialojen kanssa on tarkoitus kiteyttää arktisuuteen liittyvät piirteet ja ydinasiat. Muu rahoitustuki Annex1-yrityksillä voi olla myös kehittämishankkeita, johon saatua rahoitusta voidaan mahdollisesti käyttää messukulujen subventointiin. Anna-Leena Stoult Mikko Nummi Eveliina Viitanen | 3/2016 www.puutarha-sanomat.net |. Ohjelma on suunnattu maatalouskoneita, metsätalouskoneita ja erilaisia karjatalouden ratkaisuja tuottaville yrityksille. Tietoa näistä tuista on saatavissa ELY-keskuksista ja maaseutu.fi -palvelusta. L uonnonvarakeskuksen tutkijat ovat koostaneet taustaselvityksen, mitä arktinen ruuantuotanto on. Avustusta on myönnetty Fennopromolle 44 000 € Peruna-alan kansainvälistymiseen, Maaja kotitalousnaisille 67 240 € ”Pure peruna” -hankkeeseen, Marttaliitolle 29 540 € ”Parasta perunasta arkeen ja juhlaan” -hankkeeseen, Orkla Confectionary & Sncaks Finland Ab:lle 90 480 € perunapohjaisten snackstuotteiden akryyliamidipitoisuuden vaikuttamisen selvitykseen sekä Peruna-alan yhteistyöryhmälle 258 119 € perunan menekinedistämisen, tiedotuksen, neuvonnan, koulutuksen ja kehittämisen tehostamiseen. Hyvää Suomesta -merkki saa ympärilleen tekstin ”Arctic Food from Finland”. – Kampanjan lähtökohtana ei saa käyttää alkuperää tai tuotemerkkejä, jotka voivat kuitenkin olla näkyvillä, mutta vain sivuosassa. Maaseutuohjelman rahoittamana alkoi helmikuun alussa kolmivuotinen ”Arktisuus elintarvikeviennin kärkenä” -niminen hanke. Tiina Lampisjärvi sanoo, että kotimaassa Ruokatieto ei aio korostaa arktisuutta, mutta sillä saa syvennettyä suomalaisen ruuan tarinaa. Viro, Ruotsi) tulevan toimijan kanssa. Yhtenäisellä ilmiasulla saamme voimaa viestintään. 17 2020 se on 200 miljoonan euron tasolla. Agrotechnology from Finland-kasvuohjelma tukee suomalaisten agroteknologia-alan yritysten kasvua ja vientiä. Puutarha-Sanomien järjestämässä tilaisuudessa perustettiin työryhmä valmistelemaan osallistumista Fruit Logistica 2017 -messuille. Ruokatiedon on tarkoitus hakea EU:n menekinedistämisvaroista merkittävää summaa maidon ja sianlihan menekinedistämiseen kolmansissa maissa. l Oletko kiinnostunut Fruit Logistica 2017 -messuista. Kiinaa kokeillaan Ruokatieto aikoo toteuttaa vientipilotin Kiinassa, jossa ostajilta ja yhden kauppaketjun asiakkailta kerätään palautetta, kuinka he kokevat arktisuuden ruuassa. Työryhmään valittiin Mikko Nummi Messuille Oy:stä (mikko.nummi@messuille.fi, puh 050 357 0112) Annaleena Stoult Finprosta (annaleena.soult@finpro.fi, puh 040 343 3447 Pekka Honkala, konsultti (pekka.honkala@gmail.com, puh 044 916 1556) Työryhmä tekee ehdotuksensa messukonseptista ja kokoaa mukaan lähtijät 30.4.2016 mennessä. Hallinnoijana on Luke ja hankkeen budjetti on 400 000 euroa. Kotimarkkinoilla se voidaan toteuttaa yhdessä toisesta jäsenvaltiosta (esim. Kansallisen ruokaketjun kehittämismomentilta on ollut haettavana erillisrahoitus peruna-alalle. Kun edistetään laatujärjestelmiä (luomu, nimisuojatuote) tai viestitään terveellisestä ruokavaliosta (kasvikset), voi kohdemaana olla Suomi. – Arktisuus on määritelty 60° leveyspiirin pohjoispuolella tapahtuvalle ruuantuotannolle. Kasvikset mukaan. – Ohjelmien kesto on 1–3 vuotta ja EU:n rahoitusosuus on 70–85 prosenttia. Mukaan ohjelmaan tavoitellaan 20 toimialan yritystä. Kampanjoissa tulee olla näkyvissä EU:n merkit, kertoi Viitanen. Luken selvitys listaa pohjoisista olosuhteista vahvuuksia kuten hyvät vesivarat, ilman laatu, maaperän puhtaus, kesän valoisuus, kasvinsuojeluaineiden tarpeen vähäisyys ja vihreä infrastruktuuri, joka mahdollistaa kiertotalouden ja hiilineutraaliuden maatilatasolla. Teemme perusaineistot, joita yritykset voivat hyödyntää omassa vientitoiminnassaan. Johtavilta elintarvikeyrityksiltä on kysytty, miten arktisuuden voisi käyttää hyödyksi. Se kattaa lähes koko Suomen, mutta muualla maailmassa näin pohjoisessa olevaa tuotantoa on hyvin vähän. – Kun aiemmin selvitettiin kauran, kuminan, mustikan, sianlihan, siemenperuna ja maidon sekä naudanlihan arktisuuden perusteita, nyt tässä jatkohankkeessa voidaan toimialoja laajentaa esimerkiksi kalaan ja kasviksiin, sanoo Lampisjärvi. Voit olla yhteydessä työryhmään. Ohjelman hakijana voi olla alaa edustava yhdistys tai hyväksytty tuottajaorganisaatio. Ruokatieto ry pyrkii kiteyttämään arktisuuden ydin asiat, jotta vientiä harjoittavat yritykset voisivat hyödyntää arktisuutta viennissä. Jatkossa on syytä miettiä usean maan yhteisiä menekinedistämishankkeita, ehkäpä se voisi olla Nordic-tasoinen yhteistyö, pohtii Tiina Lampisjärvi. – Yritysten mielestä arktisuus sopii hyödynnettäväksi viennissä, toteaa Lampisjärvi. Arktisuudesta vientivaltti. Ruokatiedon toimitusjohtaja Tiina Lampisjärvi kertoo, että Luken tekemä arktisen ruuantuotannon selvitys antaa runsaasti kriteereitä, joilla suomalainen ruuantuotanto erottuu muista maista. Finpro hallinnoi Agrotechnology from Finland -kasvuohjelmaa, jonka toteuttajaksi on valittu Into Seinäjoki Oy
På den plats där företaget idag är beläget byggdes de första växthusen 1967. Ibland kan det kännas onödigt att glesa på fredag och sedan packa samma plantor på måndag men det är absolut värt mödan. Viktigt hållas uppdaterad Hela 85 % av blommorna som odlas här är sålda på förhand. Ingen ska ringa mig efter att de fått leverans härifrån och fråga att vad är detta. Av dessa är 8–10 kunder i Sverige. Till exempel så får vi i timmen 10 000 stycken frön sådda med såningsmaskinen. Södergran som har hand om försäljning måste hela tiden hålla koll på hurdana mängder som finns i växthusen. Av penséerna har vi säkert 20 olika färger. Ungefär kring den 15–20 mars börjar vi sälja penséer till Stockholm och Helsingfors, säger Södergran. – Vi är även väldigt noggranna med kvaliteten här. Fastän vi arbetar mycket med händerna här har vi även mycket hjälp utav maskinerna. Planteringsmaskinen planterar 100 000 plantor dagligen och krukningsmaskinen krukar 5 000 krukor i timmen, konstaterar Lars-Eric Nylund. För oss är det här en hederssak. [TRÄDGÅRDSBLADET: KORSNÄS] Text Camilla Heikkilä. Förutom traditionella tomater odlar de även bilogiska tomatplantor. – Vi har tomater i alla former, färger och storlekar. Korsnäs Handelsträdgård har idag närmare 100 odlingar som tar sina grönsaksplantor av dem. 3/2016 | | www.puutarha-sanomat.net. Företaget har två egna bilar med vilken de kör ut plantorna själva. När vi gleser räknar vi med att 30–40 % mindre ryms på borden, tillägger Södergran. Det är fascinerande att få arbeta med något levande och det är alltid roligt på våren då det börjar blomma i alla växthus, förklarar Lis-Britt Södergran. Eftersom det är hela 460 meter från kontoret till ändan på det sista växthuset rör hon sig runt vid trädgården med cykel. Ungefär 20 % av blommorna säljs till Stockholms-området i Sverige. Vitt och blått är pop Själva har de så gott som alltid arbetat i familjeföretaget. Högsäsongen vid Korsnäs Handelsträdgård pågår från december till juni. Planteringsmaskinen planterar 100 000 plantor dagligen. Till en början odlade de i Harrström, men flyttade några år senare till Korsnäs centrum. Tillsammans med sin bror, Lars-Eric Nylund, äger Södergran Korsnäs Handelsträdgård idag. – Det går lite i perioder här, ibland har vi 5–6 stycken och ibland 20 arbetare här, räknar Södergran. – Vi tog över 1995 men pappa arbetade ännu länge här för det, berättar Lars-Eric. – Blomsäsongen har redan påbörjats och de första penséerna blommar redan hos oss. Korsnäs Handelsträdgård säljer 800 000 penséer varje år. Idag har företaget 14 växthus, i många olika storlekar, på en sammanlagd areal på 2 hektar. Av gurkorna och paprikorna har vi ca 15 sorter vardera och av chili har vi 40 olika sorter. Och den går ju jättebra att sätta ut tidigt på våren redan. – Penséerna är vår absolut största produkt av blommorna och vi säljer 800 000 penséer varje säsong. sammanlagt räknar Södergran att de har minst 70 olika tomatsorter. För tillfället finns det mycket handarbete vid handelsträdgården eftersom allt glesas och packas sköts för hand. – Vi odlar ca 20–25 olika blomsorter, men då finns det ju så många olika färger. – Pappa byggde tre växthus hit och de hade en sammanlagd areal på 6 000 kvadratmeter, vilket var jättestort på den tiden, fortsätter Nylund. Pensén är så otroligt tacksam, den tål ju vad som helst. Förut var de gula penséerna populärare men nu har vi märkt att kunderna vill ha mera vitt och blått. Företaget har i medeltal 14 anställda. Det har alltid fungerat bra för oss att jobba ihop och vi tänker väldigt lika så vi brukar vara överens om saker och ting, skrattar LisBritt. Av tomaterna är de tre huvudsorterna idag Merlice, Encore och Arvento. bilder Philip Södergran L is-Britt Södergran, som är en av delägarna och har hand om kundbetjäning och beställningar, berättar att alla grönsaksplantor börjar vara levererade för vintersäsongen. – Vi sätter mycket arbete på glesning här eftersom det förbättrar kvaliteten på blommorna då de har mera rum att växa. – Jag började jobba här direkt efter min utbildning och min bror for efter militären ett år till Australien och jobbade där vid ett par stora trädgårdar, men kom sedan tillbaka hit och började också jobba här. En liten del kortstöds gurkplantor säljs ännu i april och maj samt tomatplantor för åretruntodlingar. Senast byggdes ett blockhus år 2002. Företaget har specialiserat sig på odling av grönsaksplantor och blommor som säljs runtom i Finland men även en hel del till Sverige. l Korsnäs Handelsträdgård 60 år Lis-Britt Södergran och Lars-Eric Nylund äger Korsnäs Handelsträdgård tillsammans. 18 Handelsträdgården grundades år 1955 av Ralf Nylund
Vaikka me teemmekin paljon töitä käsin täällä, meillä on myös paljon koneellista apua. LisBritt ja Lars-Eric ovat molemmat työskennelleet melkein koko ikänsä puutarhalla. Orvokeista meillä löytyy ainakin 20 erilaista väriä. Pieni osa kurkun taimia myydään vielä huhtikuussa ja toukokuussa. Orvokki on uskomattoman kiitollinen kukka, sehän kestää ihan mitä vain ja sen voi istuttaa todella aikaisin keväällä. Lis-Britt Södergran, joka on yksi omistajista ja hoitaa asiakaspalvelun sekä tilaukset, kertoo että vihannestaimien talvisesonki on lopuillaan. Vihanestaimia sadalle viljelmälle Lähemmäs 100 viljelmää ostaa vihannestaimensa KHT:ltä. Viimeisimpänä rakennettiin blokkihuone vuonna 2002. M aatiainen ry:n puheenjohtaja Timo Rantakaulio pitää maatiaistattaria erinomaisena kasvina. Tänään yrityksellä on 14 kasvihuonetta, monessa eri koossa ja pinta-alaakin on kertynyt pari hehtaaria. Yrityksellä on keskimäärin 14 työntekijää. Maaliskuun 15.–20. – Panostamme paljon työtä harventamiseen, koska kasvutilan antaminen parantaa kukkien laatua. Tattarissa on flavonoideja, jotka auttavat ehkäisemään muun muassa sepelvaltimotautia ja diabetesta. Kiireisin sesonki puutarhalla on joulukuusta kesäkuuhun. Myynnissä on tärkeää pysytellä ajan tasalla määristä kaiken aika. Tattari kasvaa laihassa maassa, mutta tarvitsee paljon kalia ja kukinta-aikana kosteutta. On kiehtovaa työskennellä elävien asioiden kanssa ja keväisin on aina mukavaa kun kaikissa huoneissa alkaa kukkia, Lis-Britt jatkaa. Meille laatu on kunnia-asia. Kurkkua ja paprikaa löytyy 15 eri lajiketta ja chiliä ainakin 40 erilaista. Tattarin proteiini voi vähentää kolesterolin imeytymistä jopa 47 prosentilla. Puutarha oli siihen aikaan todella suuri, Nylund jatkaa. – Tomaattia löytyy kaikissa väreissä ja muodoissa. Ennen vanhaan tattaria viljeltiin paljon kaskessa, usein viimeisenä kasvina, sillä tattari on erittäin tehokas ottamaan juurillaan maasta tarvitsemansa ravinteet. Yritys on erikoistunut viljelemään vihannestaimia sekä kukkia, joita myydään ympäri Suomen sekä Ruotsiin. Södergren laskeskelee että heillä on noin 70 erilaista tomaattilajiketta. l KHT myy jo orvokkejaTukholmaan Tattari on ravintoarvoiltaan erinomainen. Orvokeille annetaan kasvutilaa – Orvokit ovat kaikista suurin tuotteemme kukkapuolella ja myymme niitä joka sesonki 800 000 kpl. Perinteisten tomaatintaimien lisäksi KHT:ltä saa myös biologisia taimia. päivä alamme myydä orvokkeja Tukholmaan ja Helsinkiin, Södergran sanoo. Kaksi hehtaaria kasvihuoneita Ensimmäiset kasvihuoneet rakennettiin vuonna 1967. Tattarisuurimoita voi valmistaa sellaisenaan lisäkkeeksi tai käyttää risotossa riisin sijasta. – Viljelemme noin 20–25 erilaista kukkalajiketta, joita sitten löytyy monessa eri värissä. Tattari on terveystuote, joka sopii gluteenittomana myös keliaakikoille. l Tattari on gluteenitonta ”viljaa” Tattari (Fagopyrum esculentum) ei ole heinäkasvi kuten varsinaiset viljat, vaan kuuluu tatarkasveihin. 19 Suomeksi R alf Nylund perusti Korsnäs Handelsträdgårdin (KHT) vuonna 1955. Maultaan pähkinäistä tattaria käytetään meillä perinteisesti leipään, uunipuuroon ja blineihin. Yrityksellä on kaksi omaa autoa, jolla he toimittavat taimet asiakkaille. – Minä tulin tänne töihin heti koulut käytyä ja veljeni lähti armeijaan jälkeen Australiaan vuodeksi ja työskenteli siellä kahdella suurella puutarhalle ennen kuin tuli tänne takaisin. – Olemme aina olleet erittäin tarkkoja laadun suhteen. Tällä hetkellä puutarhalla tehdään paljon töitä käsin koska kaikkea harvennetaan koko ajan ja pakataan. Aikaisemmin keltaiset värit olivat huudossa mutta olemme huomanneet viime vuosina että asiakkaat haluavat nykyään enemmän valkoista ja sinistä. Esimerkiksi saamme istutettua koneella 100 000 tainta päivässä ja ruukutuskoneella saamme multaa 5000 ruukkuun tunnissa, Lars-Eric Nylund toteaa. Tattarista valmistetaan myös pastaa. Kukkiva maatiaistattaripelto onkin kaunis röyhytessään vaaleanpunaisen ja valkoisen sekaisena kukkamerenä pitkälle syksyyn. Joskus voi tuntua turhalta, kun käy niin, että olemme harventaneet perjantaina ja heti maanantaina pakataan, mutta olemme tulleet siihen tulokseen että se todellakin on sen arvoista, Lis-Britt lisää. Noin 20 % kukista myydään Tukholman alueelle Ruotsiin. Ennen tattaria viljeltiin lähinnä Viipurin ympäristössä, nykyään suurimmat viljelyalat ovat Pirkanmaalla. – Maukas ja gluteeniton maatiaistattari kasvaa laihassakin maassa ja mehiläiset tuottavat sen medestä tummaa, täyteläistä hunajaa. – Yritys siirrettiin meille jo vuona 1995, mutta isämme työskenteli silti täällä vielä kauan sen jälkeen, Lars-Eric kertoo. Kuva Matti Lahtinen. 85 % kukista on myyty jo etukäteen. Södergran omistaa KHT:n yhdessä veljensä, Lars-Eric Nylundin kanssa. | 3/2016 www.puutarha-sanomat.net |. – Kesäkukkien parissa työskentely on jo kovassa vauhdissa ja ensimmäiset orvokit kukkivat jo. Koska toimistolta tulee matkaa viimeiselle kasvihuoneelle liki puoli kilometriä, Lis-Britt Södergran liikkuu puutarhalla pyörällä. Ensimmäiset vuodet hän viljeli Harrströmissä, mutta muutti yrityksensä myöhemmin Korsnäsin keskustaan. Tattaria voidaan käyttää maanparannuskasvina. Lisäksi siinä on kaikkia ihmisen tarvitsemia aminohappoja. Näistä 8–10 kpl ovat Ruotsissa. Tomaattilajikkeista KHT myy eniten Merliceä, Encorea sekä Arventoa. – Isä rakensi kolme kasvihuonetta, joiden pinta-ala oli yhteensä 6000 neliömetriä. Valkokukkainen ja vihreävartinen tattari on syrjäyttänyt maatiaistattarin kaupallisessa viljelyssä, heikommasta maustaan huolimatta. Tattaria eli viljatatarta (Fagopyrum esculentum) viljeltiin Suomessa jo kivikaudella 7000 vuotta sitten, Jaalan Huhdasjärveltä löydetyn siitepölyhiukkasen perusteella. – Harvinaistunut maatiaislajike voittaa kilpailijansa maullaan ja vetoaa terveystietoisiin, lähiruokaa arvostaviin kuluttajiin. Olemme aina olleet hyvä tiimi ja yhteistyömme toimii, sillä olemme samanlaisia ja useimmiten samaa mieltä asioista, Lis-Britt naurahtaa
Lähituottajalle onkin kukan iso koko myyntivaltti lähinnä Etelä-Euroopasta tuotujen, avomaalla kukitettujen narsissien kanssa kilpaillessa. [PUUTARHA-SANOMAT: TURUN SEUTU] Teksti ja kuvat Juhani Piirainen K eltainen vakiintui pääsiäiskukkien valtaväriksi varmaankin jo yli 100 vuotta sitten, kuvastaahan se hyvin uutta kasvua ennustavaa kevätaurinkoa. Pääsiäisliljan tuottajat vähissä Suomessa merkittäviä leikkonarsissin tuottajia on enää vain kourallinen. Kun Suomi liittyi vuonna 1995 EU:n jäseneksi, hyödettiin leikkonarsisseja yli 4 miljoonaa kappaletta/vuosi, ja vuonna 2011 enää 1,3 miljoonaa kpl. Pääsiäisen merkityksen kasvu tulppaanilla näkyy myös lajikevertailuissa. Yksi näistä ”viimeisistä mohikaaneista” on lietolainen Riipin Puutarha. Pääsiäisen kukkamarkkinoihin vaikuttaa huomattavasti sekä pääsiäisen sijoittuminen että kevään kehityksen vaihtelut. – Luovuimme leikkonarsissien tuotannosta yli 10 vuotta sitten, kun menekki laski ja poimijoiden allergiaoireet kasvoivat, muistelee Antti Pajunen Huiskulasta. Johanna Lassilan tarjottimella olevat tulilatvat sopivat hyvin pääsiäiskukiksi sellaisenaan tai ne voi varustaa erilaisilla koristeilla tai käyttää pääsiäisasetelmissa. Päätuotteemme pääsiäistä edeltävinä viikkoina ovat ylivoimaisesti leikkotulppaanit ja Tetenarsissit. Tilanne on sama myös Huiskulassa. Tomi Suominen näyttää, että tulppaaneissa on monenlaisia pääsiäispöytiin ja -koteihin sopivia värejä. Leikkotulppaanin suosio kasvanut Talvikautena kotimaisia leikkokukkia edustaa vain tulppaani muiden tuotannon ollessa marginaalista. Tuottajille leikkonarsissit ovat hankalia, koska niiden keruu on työlästä ja ennen kaikkea varsista valuva neste aiheuttaa ajanoloon monille ihoallergioita. Mia Ahlsted esittelee, millaisia pääsiäiskimppuja Kukka-Tuiressa tehdään tulppaaneista. Kuluttajille ne antavat pääsiäistunnelmaa pidemmäksi ajaksi ja mahdollistavat monipuolisempien pääsiäiskoristelujen luomisen niin kotona kuin kaupoissa. Hyötösipuleista ruukkukasveja Tête-á-Tête eli tuttavallisemmin Tete-narsissi avasi tietä myös muiden kukkasipulien ruukkukasvikäyttöön, mutta niiden Pääsiäisliljat vaihtuivat ruukkunarsisseiksi Lepolan tulppaanit nyhdetään sipuleineen kuljetusnauhalle, mikä kuljettaa ne leikkurille ja puntitukseen. Toinen merkittävä muutos on ollut leikkotulppaanin nousu merkittäväksi pääsiäiskukaksi. – Noutotukussamme tulppaaneista keltaisia on parhaimmillaan yli 90 %, arvioi Huiskulan noutotukun hoitaja Mona Stenberg. Leikkonarsissit ovat aiheuttaneet niiden poimijoille aina jonkin verran allergioita, mutta tilanne on pahentunut samoin kuin muutkin allergiat. Riipin Puutarha onkin merkittävä leikkonarsissien tuottaja tämän päivän Suomessa. Myymme ne kaikki kukkatukkuliikkeille parin viikon sesongin aikana. – Me hyödämme vuosittain noin 10 000 kiloa narsissin sipuleita ja saamme niistä myytävää yli 100 000 pääsiäisliljaa, laskeskelee Arto Riip. Komeat torvinarsissit saivat kilpailijoikseen 2000-luvulla pienikukkaiset, ruukkukasveina kasvatettavat tete-narsissit, jotka syrjäyttivät leikkonarsissit alle 10 vuodessa. Samalla pääsiäiskukaksi valikoitui keltainen narsissi. – Jonkin verran toimitamme narsisseja pariin vanhaan kukkakauppaan, jotka arvostavat kukkaan auenneina korjattuja, kookaskukkaisia narsisseja, hän jatkaa. 3/2016 | | www.puutarha-sanomat.net. Turun Paimalan kylässä sijaitsee kaksi Suomen suurimpiin kuuluvaa kukkatuottajaa ja -markkinoijaa eli Huiskula ja Lepola. 20 Kulutustottumukset vaihtuvat yleensä hitaasti, mutta Tete-ruukkunarsissi syrjäytti alle 10 vuodessa pääsiäisliljat eli leikkonarsissit. Narsissihyötöjä ei enää tilastoida erikseen, vaan se on osa muita leikkokukkahyötöjä, joita vuonna 2014 tehtiin n. Mona Stenberg esittelee Huiskulan noutotukun suurimpia pääsiäisartikkeleita, sylissä on suosituimpia tulppaanilajikkeita ja taustalla rullakoissa toimitusvalmiita tetenarsisseja. Tulppaanikauppa hiipuu pääsiäisen jälkeen, mutta jatkuu silti vielä huhtikuun loppuun asti, pienessä määrin jopa pidemmälle. Joten ei ole ihme, että siitä on tullut osaltaan leikkonarsissin korvaaja. Muutaman tukkukauppaan pääsiäisliljoja toimittavan tarhan lisäksi Suomessa on vielä joitain kymmeniä omaan vähittäismyyntiin ja lähikaupoille toimittavia hyötäjiä. – Me hyödämme leikkonarsisseja vain muutamia tuhansia, jotka markkinoimme pääasiassa Turun torilla, kertoo Mäntymäen ”vanha isäntä” Gunnar Hiippavuori. Eräs heistä on Turun Maariassa toimiva Mäntymäen Puutarha. – Keltaisten tulppaanien suosio muuten on alle 20 %, mutta pääsiäistä ennen niiden osuus kasvaa yli 70 %:n, laskeskelee Tomi Suominen. 800 000 kpl. Molemmat ovat luopuneet leikkonarsissin tuotannosta ja korvanneet sen ruukkunarsisseilla ja leikkotulppaaneilla. – Meillä puutarhan tuotannossa pääsiäinen menee ohi jopa joulun, kertoo Tomi Suominen Lepolan Puutarhalta