NUUTTI RUOKANGAS. Torstaina 8.1.2026 Nro 1 | Irtonumero 5,90 € ETELÄISEN SALON PAIKALLISLEHTI Jäät vahvistuvat pakkaspäivä kerrallaan Sivu 7 Harmaahaikara tähyili merelle Strömmassa eilisaamuna. Hannes-myrsky ja pakkaset pistivät vauhtia meren ja järvien jäätymiseen, mutta virtapaikoissa kuten Strömman kanavalla ja isommilla selillä on edelleen sulaa
Ei voi vain hymistellä ” Ei ole ensimmäinen kerta eikä harvinaista, että lehdeltä toivotaan ”myönteisiä juttuja”. Ennen moottoritien avaamista Yle tallensi sillä mielenkiintoista keskusteluohjelmaa nimeltään Tie. Tarkemmat yhteystiedot, lehden vastuuja tietosuojalausekkeet: oma.media.fi/pernionseudunlehti Kaikki sisällöt voidaan julkaista kaikissa Mediakonserni Keskisuomalaisen medioissa. Yhtä näistä jutuista seurasi palautetta, jossa moitittiin negatiivisuudesta, ihmeteltiin miksi tällaista aihetta halutaan tonkia ja arveltiin, etteivät jutut ainakaan herätä kenessäkään haluja muuttaa seudulle. Edelleen: nakatkaa juttuvinkeillä jatkossakin, vaikka pieneltä tuntuvilla ja lopulta perättömäksikin osoittautuvilla. Lehti ei vastaa ilmoituksen poisjäännin aiheuttamista vahingoista eikä puhelimitse jätettyjen ilmoitusten virheistä. Eihän sukkien, varsinkaan eläkeläisellä, tarvitse olla ihan samanlaiset! Joku saattaa kyllä huomauttaa asiasta, mutta siihen minulla on varma vastaus valmiina. Puolen tunnin viikoittainen sukkasouvi kun merkitsee aikamoista kansantaloudellista tappiota, turhaa tuottamatonta työtä. 040 538 1417 Yritysilmoitusten aineistot: mainos.pernionseudunlehti@media.fi Valmistettavat aineistot: Maanantaina klo 10 mennessä. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä 8 vrk:n kuluessa lehden ilmestymisestä. Vuonna 2005 puolivallaton leskimies julkaisi koskettavan kirjan Viiden vuoden yksinäisyys . Kirjasta paljastui, että kuivahko talousmies osaa todella kirjoittaa. Pulmaa pahentaa vielä nykysukkien huonohko laatu. Painopaikka: Salon Lehtitehdas, Salo Varhaisjakeluhäiriöt: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, p. Perniönseudun Lehden viime vuosikerran jutuissa tuntui lehtiä selaillessa olevan sangen tasaiseen tahtiin sellaisia juttuja, jotka toimituksessa oli katsottu aiheen puolesta iloisiksi tai surullisiksi. Entisen valtionvarainministerin pieteetillä Niinistö tuskastelee ongelman kanssa. pajen.fi Pajen. Menevän miehen pitää vaihtaa sukkia lähes päivittäin. Samaa mukavan lennokasta tyyliä hän jatkoi myös kaksi vuotta myöhemmin julkaisemassaan kirjassa Hiljaisten historia. Vaikka eipä se varmaan auttaisikaan. 044 735 2303 Asiakaspalvelu, tilaukset: tilaukset@pernionseudunlehti.fi Tea Niinimäki p. Itse olen päätynyt oivallisempaan ratkaisuun. Paikkakunnan lehti ei ole paikkakunnan mainoslehti. Sukkiin tulee reikiä mutta ei suinkaan tasatahtiin. EU:n aulis rahoitus helpottaisi hanketta. Pyykin kuivuttua sukat pitää taas yhdistää pareiksi. Ei varmaan ollut kyse siltarumpupolitiikasta, paremminkin taitavasti laaditusta hakemuksesta. Turun moottoritien varren kylteissä kerrotaan vieläkin, että EIP/EIB on rahoittanut tämän väylän rakentamista. Pankkiiri Niinistökin esiintyi kerran ohjelmassa. 044 735 2302 Toimittaja: Nuutti Ruokangas p. Hiljattain ilmestynyttä uusinta ulkoja turvallisuuspolitiikkaan paneutuvaa kirjaa Kaikki tiet turvaan en ole vielä saanut luettua. Tämän vuoden otsikot ovat kiinni siitä, millaiseksi elämänmeno seudulla kehkeytyy ja sen eteen voi jokainen tehdä osuutensa. Maaailma harvoin on vain iloisia asioita eikä siltä silloin voi näyttää lehtikään. Viestin sävy ei ole uusi: ei ole ensimmäinen kerta eikä harvinaista, että lehdeltä toivotaan ”myönteisiä juttuja”. Yhdelle hyvä uutinen voi olla toiselle huono. Toimitus teki palvelukadosta ja asukasluvun pienenemisestä jatkojututkin, joiden avulla halusimme vielä avata lähihistoriaa. Sukat sekaisin V uoden 1999 vaalien jälkeen äänikuningas Sauli Niinistön poliittinen ura oli kovassa kiidossa. Sen paremmin Euroopan investointipankissa kuin Verkkojen Eurooppa -välineessäkään ei tätä nykyä taida työskennellä ketään suomalaista päättäjää. Niin Perkkarikin. Kilpailu tuista on kovaa, ja hakemuksen pitää olla viimeisen päälle houkutteleva, parempi kuin ensimmäisen yritelmän, josta tuli bumerangi. Kovan souvin jälkeen Niinistö jätti kotimaan politiikan ja siirtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi. Kun sitten pesee ison koneellisen vaatteita, pyykissä saattaa pyöriä parit kymmenet nilkkasukat, tietysti erillään. Istuttiin oikeasti ulkona moottoritiellä. Jostain muusta parista saattaa myöhemmin reikiintyä samanlainen. ISSN: 0782-5714 Uutismedian liiton jäsen. Valmiit aineistot: Tiistaina klo 10 mennessä. Toisaalta yleistää ei saa; kaupunkikaan ei tarjonnut tälle alueelle pelkkää kurjuutta. Pääkirjoitus Aku Poutanen V uotta 2026 on tänään kulunut runsas viikko ja tässä lehdessä on yksi samantapainen juttu kuin monessa muussakin lehdessä näihin aikoihin: aika moni media tekee vuodenvaihteen tienoilla yhteenvedon menneestä vuodesta, sen uutisista, iloista ja suruista. Ihmiset antavat netissä näppäriä neuvoja parinsa menettäneiden sukkien hyödyntämiseksi. Myönteisiä juttuja tietysti tehdään, jos aihetta on, ei pyynnöstä. Niistä voi tehdä koiranleluja, rättejä, siivousvälineitä, säilytyspusseja ja niillä on tosi kätevä kiillottaa kenkiä. Ei kuitenkaan keskusteltu teistä eikä niiden rahoittamisesta. Sen tarinat lienevät vakavampia. Eikä millään raaskisi heittää molempia pois, jos toinen on ehjä. Vuoden lopulle osui pari aika kiistatta huonoa paikallisia palveluja käsitellyttä uutista, kun samaan lehteen tulivat sekä ABC:n että perinteikkään Sähkö-Lindroosin sulkemisesta kertoneet jutut. Etkös sinä tiedä, että tämä on muotia, viimeisintä huutoa! Sukat tässä alkavat pyöriä jaloissa, ja tunnin juna niitä pyörittää. p Praakata Yhteystiedot Perniönseudun Lehti Päätoimittaja: Aku Poutanen p. 040 578 0066. 040 578 0066 Lukijailmoitukset: pernionseudunlehti.fi/ilmoita Toimitus ja asiakaspalvelu: Käyntios. Koska olen vuosikymmenet hoitanut, pyykännyt ja silittänyt vaatteeni, olen minäkin sukkaongelmassa vähän hajulla. Tiukka valtiovarainministeri johti Suomen talouden tervehdyttämistä eikä säälinyt ketään, ei lähimpiä tukijoitaankaan. Monesti hymyä ja onnistumisia oli ihmisistä ja yrityksistä kertoneissa jutuissa, monesti huonoja uutisia olivat ne, joihin liittyi jokin yhteisö: harva ilahtui esimerkiksi hyvinvointialueen tai Metsähallituksen säästöistä, joilla on vaikutuksensa myös seudulle. (02) 269 3434 ma–pe 06–16.30, la–su 07–12 Lehti päiväpostin jakelussa: Ota yhteys lehden asiakaspalveluun p. 2 Perniönseudun Lehti Torstaina 8.1.2026 LUKIJAN KUVA: LÖYTÖJÄ LUMESSA Vuoden lopun valkolakit Kuustossa kuvasi Jukka Tähkäpää. Parittomia sukkia on vuosien varrella kertynyt pyykkihuoneeseen. Poikkeuksellisista ilmestymispäivistä ilmoitamme edeltävissä numeroissa. Haarlantie 4, 25500 Perniö Kustantaja: Keskisuomalainen Media Oy Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@media.fi Juttuvinkit, palautteet: toimitus.pernionseudunlehti@media.fi Yritysasiakkaat ja mediamyynti: Joonatan Runolinna p. Kirja valotti tiukan talouden vartijan pehmeämpää puolta. Varapääjohtajana toimiessaan Niinistöllä oli vähän enemmän aikaa muuhunkin kuin talouden vahtimiseen. Poiminpa Niinistön toisesta kirjasta erään pienen ongelman hänen poikamieselämästään. Noudatamme Julkisen sanan neuvoston (JSN) periaatteita. Hänellä oli aikaa kirjoittaa. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään ilmoituksen hintaan
Lupaa haettiin Toijan jätevedenpuhdistamon toiminnan jatkamiseksi. Lisäksi viime vuonna siirrettiin Perniöntien suuntainen vesijohto pois jokivarresta, jossa se oli romahtamisvaarassa. – Meillä on tällä hetkellä noin 190 pumppaamoa ja niitä pitäisi pystyä uusimaan monia joka vuosi, jotta pysyisimme järkevässä tahdissa, hän toteaa. Jätevedenpumppaamoissakin kasvaa korjausvelka Perniön isoimman jätevedenpumppaamon saneeraustöitä on tehty viime päivinä Kaukurintien varressa Perniönjoen ylittävän sillan kohdalla. Nuutti Ruokangas S alossa on tarvetta uusia kaupungin jätevedenpumppaamoita tulevina vuosina yhä suuremmissa määrin. Arosilta-Gurvits kertoo, että jätevedenpumppaamoita uusitaan, kun ne tulevat tiensä päähän. (02) 269 3434 ma – pe 06 – 16.30, la – su 07 – 12 Asiakaspalvelu, tilaukset 040 578 0066 Tea Niinimäki, tilaukset@pernionseudunlehti.fi Torstaina 8.1.2026 paa uusimista tehdään noin 30–40 vuoden välein, mutta pumppaamoille tehdään myös pienempiä remontteja. Esimerkiksi Kirkonkylässä uusittiin viemäriverkostoa. Salon Vesi jätti myös vuonna 2025 aluehallintovirastolle ympäristölupahakemuksen koskien Kiskossa sijaitsevaa Toijan jätevedenpuhdistamoa. Parhaillaan saneeraustöitä tehdään eteläisessä Salossa, Perniön pääpumppaamolla. Arosilta-Gurvitsin mukaan kyseessä on kokonaissaneeraus, jossa uusitaan pumput ja pumppaamokaivo. Salon Vesi teki etenkin viime vuonna useampia kunnostustöitä Perniön alueella. Salon Veden verkostopäällikkö Simo Salonen kertoi Perniönseudun Lehdelle viime keväänä, että syynä uusimistöihin oli verkoston huonokuntoisuus. Yhden pumppaamon saneeraus näkyy Kaukurintiellä Perniönjoen ylittävän sillan kohdalla. Uusiminen alkoi joulukuussa ja toimenpiteet saataneen päätökseen tammikuun aikana. 044 735 2302 Varhaisjakelun päivystys Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, p. Pumppaamoita tulisi uusia Salossa tulevina vuosina enenevissä määrin. Perniössä saneeraustoimet eivät ole Salon Veden toimitusjohtaja Arosilta-Gurvitsin mukaan väliaikaisjärjestelyjen myötä näkyneet asiakkaille. Salon alueella on Salon Veden toimitusjohtaja Anna Arosilta-Gurvitsin mukaan kasvava tarve jätevedenpumppaamoiden saneeraukselle. Päätoimittaja: Aku Poutanen p. SuuremPerniössä on uusittu linjastoa ja siirretty romahtamisvaarassa ollut vesijohto pos jokivarresta NUUTTI RUOKANGAS
Palvelujen harveneminen ei ollut aiheena ensi kertaa, mutta nämä kaksi yllättivät toimituksessakin. Perkkarin vuodessa 2025 yksi uutinen oli lehti itse p Paikalliset. Jos kylmiltään olisi pitänyt sanoa, mitkä olivat viime vuoden isoja uutisia, olisin sanonut kaksi ihan loppuvuoteen osunutta juttua: ABC:n ja Sähkö-Lindroosin sulkeutumisen. Isoja ja yllättäviä ne toki olivatkin ja myös lehden somessa vilkkaasti ja tunteellisestikin kommentoituja. Helposti tulee vastattua jokin aika vähän aikaa sitten nähty leffa tai kuultu levy. Omat palstamillinsä sai esimerkiksi Perniön koulukysymys: kaupungin aikeita raAku Poutanen Perniössä keskusteltiin uudesta yläkoulusta elokuussa. Etenkin uudisrakennuksen sijainti alakoulun vieressä herätti kysymyksiä. Uutisten myötä tehtiin vielä pari jatkojuttuakin: miltä näytti palvelutarjonnan puolesta Perniössä vuosituhannen alkupuolella ja miten väkimäärä alueella on tosiasiassa kehittynyt. 4 Perniönseudun Lehti Torstaina 8.1.2026 Koulukinaa, voimaloita ja pakenevia palveluja T iedättekö tunteen, kun joku kysyy lempielokuvaa tai -levyä. Mutta mahtui kahteentoista kuukauteen muutakin. Samanlainen olo tuli, kun alkoi kirjoittaa tätä vuosikatsausta
Teijon luontotalon tulevaisuus on vielä auki, samoin Kirjakkalan ruukinkylän rakennusten. Perkkarin Instagramissa ylivoimaisesti ja poikkeavasti suosituin video oli se, jossa yhdeksäsluokkalaiset hakivat kaupasta kevään päätteeksi vielä viimeiset energiajuomat. Arki ja konkreettiset asiat kiinnostavat ja kerryttävät somessa tykkäyksiä; paikallisten yritysten hyvät kuulumiset, ehkä pienetkin hyvät teot ja tutut ihmiset. Kummatkaan eivät herättäneet lukijoissa iloisia tuntemuksia. Kahvilla istunut Reijo Kima ihmetteli tuoreeltaan tätä tietoa. Paikalliset p. Yritys rakentaa veneiden lisäksi lisätilaa tuotannolleen. Perniönseudun Lehti Torstaina 8.1.2026 5 kentaa uusi yläkoulu ei katsottu etenkään paikan puolesta hyvällä ja loppukesästä järjestetyssä keskustelutilaisuudessa hanketta kritisoitiin avokätisesti. Tänä vuonna sen pitäisi jatkua, samoin Pesänlammen kunnostuksen. Yhden lajin nikkarointi jatkuu Haarlantien varressa: Perkkaria tehdään Perniössä tänäänkin. AKU POUTANEN NUUTTI RUOKANGAS Koko Suomi leipoo -kilpailussa finaaliin asti mennyt Ilona Niittynen teki Perkkarin kesälehteen kakun, jossa näkyy ja maistuu Perniö; mukana on muun muassa perniöläistä omenasiideriä. Pistä viestiä toimitus@pernionseudunlehti.fi ” Yksi rakennustyömaa ei ota sujuakseen: Perniönjoen ylittävän kävelysillan työmaa on seissyt keväällä vuoden päivät. Koulua vasta suunnitellaan, voimaloita samoin, mutta jotain sentään rakennetaankin, kuten Teijolla veneitä. Sen enempää ei iloittu siitä, että Metsähallitus aikoo säästää Teijon kansallispuistossa ylläpidosta; taustalla ovat säästöpaineet. Aina paikallinen osaaminen ei pysy kylillä. Perniöläinen, laulamista rakastava Venla Suoranta pääsi näyttämään taitonsa Voice of Finlandkisassa ja perniöläisen Ursula Kähärin Barbiet taas lähtivät Turkuun näyttelyyn. Suur-Seudun Osuuskauppa kertoi loppuvuodesta sulkevansa Perniön ABC:n. Siellä täällä syttyvät valot tutuissa taloissa: vuoden aikana uuden omistajan löysivät muun muassa Särkisalon pappila ja Saurun koulu sekä Perniön vanha lääkäritalo. Facebookin puolella tykätyin kuva esitti 60 vuotta perniöläisten hiuksia hoitanutta ja siksi monelle tuttua parturi-kampaaja Leila Hartmania: tykkäyksiä yli 500. Ilonaiheita on antanut urheiluväelle paikallinen urheilumenestys: arkistojen perusteella noin toiseksi isoimmat otsikot tehtiin PeU:n miesten voitettua koripallon 1-divisioona B:n mestaruuden ja isoimmat hiihtäjä Lauri Vuorisen MM-pronssista. Yhtä lailla tunteita herättävät esimerkiksi aurinkoja tuulivoimalahankkeet: seudulla on vireillä edelleen useampi aurinkovoimalahanke ja Tuohitun projekti sai keväällä pidetyssä yleisötilaisuudessa melko lailla kyytiä. Tätä lehteä uettaessa valmiina on ehkä jo joku juttu, mistä kerrotaan vuosikatsauksessa tammikuun 2027 alussa. Lähinnä normaalia hyvin tykättyä oli pätkä partiolaisten lippukulkueesta itsenäisyyspäivänä: katsomiskertoja 22 000 ja tykkäyksiä noin 520. Yksi rakennustyömaa ei ota sujuakseen: Perniönjoen ylittävän kävelysillan työmaa on seissyt keväällä vuoden päivät. Epävakaa maailmantilanne tarkoittaa sitä, että työkaluja tarvitaan. Alkuvuodesta Perkkari piipahti Helsingissä jututtamassa perniöläissyntyistä keramiikkataiteilija Elena Palomoa, myöhemmin keväällä tuli taas asiaa pääkaupunkiin, kun Koko Suomi leipoo -ohjelmassa menestynyt Ilona Niittynen leipoi kakun, jossa perniöläisyys näkyy ja maistuu. Mikä juttu sinulle jäi erityisesti mieleen. Vuoden paikallisesti hyviä uutisia on tullut Marine Alutechiltä, joka kertoi muun muassa 22 miljoonan euron tilauksesta Liettuaan, 10 miljoonan euron tilauksesta Ruotsiin ja isoista kaupoista Hollantiin. Omat aiheensa antoi hyvinvointialue, Perniön lääkäritilanne ja keväällä tyhjenevät hoivakodit. Asiaan liittyvä iso uutinen syksyllä oli se, että Keskisuomalainen osti Perniönseudun Lehden ja jatkaa sen julkaisemista, kuten huomaatte. AKU POUTANEN Tuohitussa puhuttiin keväällä aurinkovoimaloista, joita kylän liepeille on kaavailtu. Katselukertoja videolla oli 370 000 ja tykkäyksiäkin lähes 2600 ja se oli erityistapaus. Aika näyttää, moniko näistä toteutuu: Melassuon voimalahanke pistettiin pysyvästi pakettiin keväällä. Varsinaisten uutisten ohella lehden sivuilla näkyy paikallinen vuodenkierto: peltotyöt, koulun lukuvuoden eteneminen, vuoden juhlat ja erilaiset tapahtumat. Vuoden loppupään uutisia olivat nämäkin. Samaan hengenvetoon uutisen kanssa tuli luvattua, että Perkkarin tekijät koluavat kylillä kuten tähänkin asti ja näin on: kyläjuttusarjassa on käyty isommin ainakin Teijolla, Ylikulmalla ja Tuohitussa ja lisää tätä lajia on muuten työn alla. Eteläinen Salo voi olla oma länttinsä kartalla Salon ja Suomen laidalla, mutta valtakunnalliset ja maailmankin tapahtumat ovat heijastuneet lehden sivuille
Tästä vuodesta lähtien maatalouden ympäristösopimukset haetaan Lounais-Suomen elinvoimakeskuksesta, johon Varsinais-Suomen ely-keskuksen toiminta on siirtynyt vuodenvaihteessa. Somerikon kohdalla tärkeää olisi taas jatkaa laiduntamista perinnebiotoopin ylläpitämiseksi. Ely-keskukset ovat vuoden alusta lähtien muuttuneet elinvoimakeskuksiksi. Nairassuolla ja Somerikossa tehtiin kunnostustoimenpiteitä osana ympäristöministeriön elinympäristöohjelma Helmeä, joka pyrkii vahvistamaan luonnon monimuotoisuutta esimerkiksi soita suojelemalla ja ennallistamalla sekä perinnebiotooppeja hoitamalla. Korotettu korvaus maksetaan sekä uusille että vanhoille sopimuslohkoille. Varsinais-Suomessa sopimuksia hoidosta on tehty noin 250 tilan kanssa noin 4 400 hehtaarin kokoiselle alueelle. Jarkko Leka kertoo, että Valonian näkökulmasta näillä alueilla tehdyt toimenpiteet ovat onnistuneet erinomaisesti. Tästä vuodesta lähtien korvaustasot ovat arvokkailla perinnebiotoopeilla 650 euroa hehtaarilta ja luonnonlaitumilla ja muilla sopimuskohteilla 550 euroa hehtaarilta. ” Kovasti yritämme miettiä sitä, miten esimerkiksi yksityistä rahaa saisi liikkeelle tuohon puoleen. Valonia tiedotti joulukuussa, että määrärahojen puutteen vuoksi on epätodennäköistä, että ohjelman kuntaja järjestöpuolelle tuskin myönnetään uutta rahoituskierrosta nykyisen hallituksen aikana. Jos niille ei tehdä kunnostustoimenpiteitä, nämä ympäristöt voivat kohta olla avun tavoittamattomissa. Tehdyistä toimenpiteistä huolimatta tekemistä olisi vielä, etenkin Nairassuolla yksityismaille jäi kunnostettavaa. 6 Perniönseudun Lehti Torstaina 8.1.2026 Somerikon niitylle tehdyt kunnostustoimenpiteet olivat erittäin kriittisiä Nuutti Ruokangas P erniössä Nairassuolla ja Somerikon niityllä tehdyt kunnostustoimet ovat onnistuneita, mutta lisääkin kunnostettavia kohteita löytyy Salosta varmasti. Me olemme olleet enemmän sivusta seuraajia, Leka toteaa. Leka toteaa, että Salossa olisi lisääkin kunnostettavia tai edistettäviä kohteita liittyen esimerkiksi pienvesiin. Lisäksi soiden ennallistaminen on Lekan mukaan kustannustehokasta työtä hiilensidonnan kannalta. Nairassuolla suunniteltiin kunnostustöitä keväällä 2022 osana Puujalka-hanketta. Ely-keskus ja metsähallitus tekevät omilla Helmi-rahoituksillaan kunnostustöitä, mutta ne ovat enemmän valtion mailla, Leka kertaa. Esimerkiksi Nairassuolla kunnostustoimenpiteitä tehtiin aiemmin myös vesistöjen kunnostukseen keskittyneen Puujalka-hankkeen alla. Sen sijaan Nairassuolla tehdyt toimenpiteet ovat olleet enemmän yhteistyötä, joihin Leka on tehnyt kunnostussuunnitelmia. Perinnemaisemien, eli maatalousluonnon ja maiseman hoitosopimukset ovat viisivuotisia maatalouden ympäristösopimuksia. Tämä ei tosin Lekan mukaan tarkoita, etteikö kunnostushankkeita olisi kuitenkin tiedossa. Toisaalta soiden ennallistaminen on myös erittäin akuuttia, Leka lisää. Perinnebiotooppien kunnostuksesta ja aitauksesta maksettavat korvaukset taas ovat tänä vuonna samalla tasolla kuin viime vuonna. – Jos ne ovat yksityismailla se on tietysti eri asia, miten niiden kanssa päästään etenemään, mutta on siellä varmasti myös kunnan omistamilla alueilla vielä töitä, Leka pohtii. Varsinais-Suomen ely-keskus tiedotti asiasta joulun alla. Käytännössä nuo toimet erotti myöhemmin tehdyistä toimista vain rahoitusmekanismi. Korotuksella pyritään lisäämään perinnebiotooppien määrää. Kunnostusraivauksesta maksetaan 450 euroa hehtaarilta, aitauksesta 1 500 euroa hehtaarilta ja petoaitauksesta 2 400 euroa hehtaarilta. Nairassuolla rahoituksella kunnostettiin soita, kun taas Somerikon niityn perinnebiotooppia on hoidettu laiduntamalla lampaita. – Kuntien ja järjestöjen Helmi-avustuksillahan olemme toimineet melkein viisi vuotta ja tehneet luonnonhoitotöitä. Niiden avulla säilytetään tai edistetään tavanomaista arvokkaampia luontotai maisema-arvoja, joita laiduntaminen, niitto tai raivaushoito edesauttaa. Helmi-rahoituksesta hyödyllisen toteuttajien kannalta tekee etenkin suuri, 80 prosentin rahoitusosuus. – Somerikon niittyhän on tehty oikeastaan puhtaasti Salon kaupungin työnä. Leka toivoo, että kuntien kanssa tehtävää Helmi-yhteistyötä voitaisiin jatkaa seuraavallakin hallituskaudella. Somerikossa oli jo aikaisemmin kunnostettu siellä sijaitsevaa hiekkaharjannetta. Korvauksen korottamiselle pyritään saamaan korvaukset vastaamaan paremmin kustannuksia ja lisäämään Suomen perinnebiotooppien määrää. Hoitosopimuksiin hyväksytään alueita, jotka ovat luontoarvoiltaan monimuotoisia tai maisemaltaan merkittäviä. Somerikon niittyä ja Nairassuota kunnostettiin Perniössä ympäristöministeriön Helmi-rahoituksella. Perinnebiotoopit ovat perinteisen karjatalouden muovaamia, usein runsaslajisia elinympäristöjä. – Toistaiseksi ei ole tiedossa vastaavaa rahoituslähdettä, mutta kovasti yritämme miettiä sitä, miten esimerkiksi yksityistä rahaa saisi liikkeelle tuohon puoleen. Jos me emme vikkelästi ala niitä miettimään ja tekemään, olemme auttamattomasti myöhässä luontokadon ja ilmastonmuutoksen edessä, hän toteaa. Näin toteaa Varsinais-Suomen liiton alla toimivan kestävän kehityksen asiantuntijaorganisaation Valonian vesija luontoasiantuntija Jarkko Leka. Nairassuon ja Somerikon kohdalla Leka näki etenkin Somerikon toimenpiteet perinnebiotooppina erittäin kriittisenä, sillä perinnebiotoopit ovat joko äärimmäisen uhanalaisia tai erittäin uhanalaisia. – Meidän on kuitenkin pakko miettiä näitä monimuotoisuusja hiilensidonta-asioita. Tällä hallituskaudella tuota rahoitusta tuskin saadaan enää kuntien maille. Nykymuodossaan vastaavankaltaisten hankkeiden järjestäminen yhdessä kuntien kanssa Helmi-ohjelman kanssa tosin onnistunee. Ely-keskuksen maaseutuyksikön ryhmäpäällikkö kertoo elyn tiedotteessa, että sopimusalojen määrä on lähtenyt kasvuun, kun tänä vuonna on haettu sopimuksiin lisäaloja. AKU POUTANEN Perinnemaisemien hoidosta maksettavat korvaukset nousivat vuoden alusta Nuutti Ruokangas Perinnemaisemien hoidosta maksetaan tästä vuodesta lähtien entistä suurempaa korvausta. – He olivat päättäneet, että se on kaupungin mailla oleva perinnebiotooppi, joka kannattaa kunnostaa ja tehneet siihen suunnitelman ja luonnonhoitotyöt sen mukaisesti. 650 euroa hehtaarilta korvausta arvokkaan perinnebiotoopin hoidosta p Paikalliset
Lämpimän joulukuun jälkeen pakkaset ovat saapuneet myös Lounais-Suomeen ja ennusteet myös povaavat kylmien säiden jatkumista. Satamassa käy vuosittain noin 30 laivaa. Myös kaivostoiminnan rikastushiekkaa, silikaattikalkkia, on toimitettu maanparannuskäyttöön. Parhaillaan Omyalla on Särkisalossa toiminnassa satama ja kuivatuotetehdas. .. Ilmoittautumiset hiihtopernio@gmail.com. pernionseudunlehti.fi Hannes-myrsky ja pakkaset pistivät vauhtia meren jäätymiseen Nuutti Ruokangas Pohjoisenpuoleinen Hannes-myrsky ja sitä seuranneet pakkassäätt edesauttavat jäiden muodostumista mereen, sanoo Ilmatieteen laitoksen vanhempi merijääasiantuntija Jouni Vainio. Tämä edellyttää, että hävikkijae rekisteröidään Ruokaviraston lannoitevalmisteiden aineosaluetteloon ja hävikkituotteelle hankitaan myös virallinen sivutuoteluokitus. Jäälle menemistä joutuu kuitenkin vielä odottamaan. Vainio neuvoo, että jos tänä viikonloppuna näkee jäätyneen lahdelman, niin pakkasten jatkuessa jään kestämistä kannattaa odottaa seuraavaan viikonloppuun saakka. Tervetuloa keskustelemaan asuntoasioista. Käytännössä kaikki hävikkituote on kalsiumkarbonaattia. Sitä oli elokuussa tehdasalueella kasassa noin 240 000 tonnia. Uusi ympäristölupa sallisi tuonniksi enintään 700 000 tonnia kuivia tai nestemäisiä kalsiumkarbonaattituotteita. – Se on hyvä asia jäätymisen kannalta, että sekoittavan myrskyn jälkeen tuli pakkasjakso. Myrskyn myötä eri lämpöiset vedet sekoittuvat siten, että pinnan kylmempi, kevyempi vesi päätyy syvemmälle ja lämpimämpää vettä nousee myös syvemmältä pintaan. Toisaalta Vainio huomauttaa, että yleensä ensimmäisenä jäälle suuntaavat pilkkijät ja retkiluistelijat, joille jäihin putoaminen ja niistä selviäminen on tuttua. www.optikkosalo.fi info@optikkosalo.fi ( 2 ) 7 2 7 2 8 Hiihtokoulu 2026 alkaa! Perniön Urheilijoiden hiihtojaosto järjestää viisivuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille hiihtokoulua tiistaisin 13.1.–10.2.2026 klo18.00 Perniön Melassuon kuntoladuilla. Paikalliset p. Sisälahdissa alkaa olla riitettä ja vahvempaakin jäätä. Tämä tarkoittaa myös tilannetta, jossa mereen muodostuu ennen pitkää kulkemiseen tarvittava jääkerros. Kovalla pakkasella kohtuullisen nopeasti jää muodostuu teräsjääksi ja se on silloin vahvempaa, kuin jos lämpötila on ollut siinä nollan tietämissä, Vainio kuvailee. Jos jäätä on mittauksissa kymmenen senttiä, voi tuolloin Vainion mukaan alkaa luottaa jo sen kantavuuteen suunnilleen samalla alueella. – Kohvajäätä pitäisi aina olla tuplaverran verrattuna teräsjäähän, kun mietitään kuinka paljon se kantaa. Tämän myötä esimerkiksi rannan läheisissä matalissa vesissä vesi on Vainion mukaan aika tasaisesti saman lämpöistä. Oma tuotanto saisi olla enimmillään 100 000 tonnia vuodessa. Vainio muistuttaa, että yleensä turvallisen jään paksuudeksi ohjeistetaan kymmentä senttiä, vaikka viisisenttinen teräsjää kantaa lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen. Nyt luvasta halutaan poistaa jo tarpeettomaksi tulleita kohtia. Lisätiedot www.peu.fi/hiihto. Hinta 45 € / 5krt, sisaralennus 5€. – Tällainenhan on hyvä tilanne, että tulee kunnon pakkaset. Toisaalta eteläiseen Saloonkin saatu lumisade taas laittaa hidastaa jäätymistä, sillä lumi toimii eristeenä. Tuolloin yritys lopetti muun muassa kalkkikiven murskauksen ja rikastamisen Särkisalon tehtaalla. Historiaa on myös sivutuotteena syntyneen silikaatin pumppaaminen kaivokseen; kaikkiaan sitä pumpattiin kaivoskäytäviin vuoteen 2020 mennessä yli 830 tonnia. . – Jos nyt on ohut jää, et tiedä, syntyikö se eilen vai viikko sitten. Tällöin jäässä olevista halkeamista tulee vettä pinnalle, mikä tekee lumesta sohjoa. Jäätymistä nopeuttaa myös välipäivinä koettu Hannes-myrsky, kertoo Vainio. .. Lisäksi jos lunta sataa paljon ohuen jään päälle, se painaa jäätä alaspäin. Askarruttaako asuntosi arvo. AKU POUTANEN Raino Laakso RE/MAX OmaanKotiin Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV 040 592 9738 raino.laakso@remax.fi Valitse Salon seudun asuntokaupan asiantuntija Suunnitteletko asuntosi myyntiä. SULATUKSET • MINIKAIVINKONETYÖT Mika 0400 681 026 Santeri 0400 863 020 ongelmapuiden poistot puistoja maisemahakkuut kaivinkonetyöt + traktorityöt energiapuuhakkuut puunkorjuu traktorilla puiden ja oksien kuljetukset kantojyrsin kaivinkoneeseen ketjumurskain (tiet, pellonreunat) .. Toissavuonna tätä hävikkiä syntyi noin 42 tonnia. . 040 732 9634 pete.haikonen87@gmail.com Turuntie 14, Salo. Hävikkijakeen käyttö ei ole hakemuksen pääasia vaan se, että ympäristölupaa pitää päivittää toiminnan muututtua vuonna 2020. Asiantuntija muistuttaa viikkosäännöstä. Kuva on Kemiönsaaresta, Västanfjärdin Lammalanlahdelta ja otettu uudenvuodenaattona. Palvelemme ma-pe 9-17.30, la 9-14. Hävikkiä syntyy esimerkiksi alipainoisista tai rikkinäisistä säkeistä tai jos tuote muuten ei vastaa vaatimuksia. Luonnossa jäiden paksuus voi kuitenkin vaihdella jo muutamien kymmenien metrien alueella. Metsäja maanrakennustyöt KoneHai Oy Haikonen Petri p. Tieto käy ilmi ympäristöluvan muutoshakemuksesta, jonka Omya jätti aluehallintovirastoon viime vuoden lopulla. Sohjo taas jäätyy pakkasilla heikommin kantavaksi kohvajääksi. Kyllä se pakkasilla on niin, että sinne voi mennä, kun viikon verran seuraa jään muodostumista, hän toteaa. Tervetuloa mukaan! Perniönseudun Lehti Tykkää, kommentoi, jaa, osallistu! Paras paikallinen sisältö täydennettynä maan ja maailman asioilla. Perniönseudun Lehti Torstaina 8.1.2026 7 0400 681 026 putkimies50@gmail.com • ASENNUKSET • URAKOINTI • TARVIKKEET • VIEMÄRIN AVAUKSET • VESIJOHT. Olemme mukana Salon messuilla 10.–11.1.2026. Omyan hävikki maanparannusaineeksi Aku Poutanen Förbyssä toimiva Omya Oy haluaisi toimittaa kuivatuotetehtaan hävikkiä maanparannuskäyttöön lähialueille. – Ne ovat ne tavalliset kulkijat niitä, jotka menevät ja tippuvat jäihin, eivätkä pääse sieltä pois
– Siihen kun löytyisi joku ratkaisu, että lapsi pääsee kotiin Kiskoon siten, että vanhemmat eivät joutuisi kuskaamaan niin paljon, niin varmasti harrastaisi enemmän. Joel Rask Joel Rask on Salon jäähallilla tuttu näky. – Jalkapalloa on koko vuoden, nyt on pelit tauolla. Jääkiekon osalta Joel Rask on taas samassa tilanteessa, kuin kaikki muutkin eteläisen Salon asukkaat: jos luistelemaan mielii ulkojäiden puuttuessa, täytyy suunnata jäähalliin Saloon. Pelejäkin sattuu usein kerran viikkoon. Tarkoituksena on saada lapsia liikkumaan, kertoo Kiekkohaiden valmennuspäällikkö Toni Elo. Dany Rask arvelee syyksi vähäisemmille harrastajamäärille vanhemmille kasautuvaa kuljetusvastuuta. Useamman ikäryhmän muodostamassa joukkueessa on pelaajia noin 40, jotka on jaettu kolmeen eri ryhmään. Tämä tarkoittaa sitä, että kuskausvastuu siirtyy pitkälti vanhemmille. Salon Kiekkohait järjestävät yhdessä SalPan kanssa eskariluisteluita kaikille salolaisille. Salon Kiekkohaissa jääkiekkoa pelaavan Raskin joukkue harjoittelee noin kolme kertaa viikossa. Esimerkiksi ulkojäät täyttyvät Dany Raskin mukaan pelaajista silloin, kun niitä Kiskoon saadaan. p Paikalliset. Jäähallin olosuhteista ei voi erehtyä. Viimeinen bussi Kiskon suuntaan lähtee arki-iltaisin kuuden maissa. 8 Perniönseudun Lehti Torstaina 8.1.2026 ja yksi pelasi aiemmin jääkiekkoa, mutta lopetti tähän kauteen. Kahden lajin arjessa käytännössä taukoja ei hirveästi ehdi tulla. Salon jäähallissa edellä mainittuihin ääniin liittyy arki-iltana myös omaa jäävuoroaan odottavien juniorien tohina. Yhteen suuntaan julkisten varassa kulkeminen onnistuu, takaisin Kiskoon useinkaan ei. Jääkiekko on kesät tauolla, hän kertoo. – Olen Kiskon Kiskojissa mukana ja käynyt nuokkarilla kysymässä mitä lapset haluavat, että järjestäisin tänne, niin ensimmäinen vastaus on ollut jääkiekkoa. Arki kuulostaa hänen kohdallaan hyvin kiireiseltä, mutta raskasta se ei kuitenkaan hänen mielestään ole. Pari hänen kaveriaan pelaa jalkapalloa Ulkojäiden puuttuessa täytyy suunnata Salon jäähalliin, jos luistimille mielii. Dany Rask tosin viettää itsekin hallilla paljon aikaa, sillä hän on poikansa joukkueen huoltajana. – Mieluummin teen tätä ja kuskaan ja annan lasten harrastaa, kuin että he jämähtävät kotiin pelaamaan tai pyörimään kylillä, hän sanoo. Tavoitteellisesti jääkiekkoa ja jalkapalloa pelaavalle Joel Raskille Kiskon ja Salon välin kulkeminen on tuttua. Junioreihin lukeutuu myös kiskolainen 12-vuotias Joel Rask, mikä ei tosin ole yllättävää. Joelhan tulee paljon treeneihin bussilla, kertoo hänen isänsä Dany Rask. Nytkin hän teroittaa harjoitusten alla pelaajien luistimia. Salon Kiekkohaissa mukana olevasta noin parista sadasta juniorista harvempi itse asiassa kulkee esimerkiksi Kiskon tai Perniön suunEteläisen Salon kiekkoharrastusta vaikeuttavat ennen kaikkea pitkät välimatkat Nuutti Ruokangas K irkkaana loistavat valot, luistinten äänet, mailojen kalina, kiekkojen kolahdukset ja lämpötila, joka on vähintään yhtä kylmä kuin ulkona koettiin alkutalven lämpiminä päivinä. Ei pysty päättämään. Kulkemista on siis paljon, mutta harrastavalle vaihtoehdot ovat vähissä. Hänet löytää urheilupuistosta käytännössä päivittäin. Jalkapallokenttiä Kiskosta kyllä löytyy, mutta tavoitteellisempaa harrastamista täytyy etsiä Salosta. ” Molemmat ovat melkein lemppareita. Nuoren harrastajan kulkeminen Kiskosta Saloon tarkoittaa matkaamista myös vanhemmille. Jääkiekon pelaamisen lisäksi hän pelaa yhtä tosissaan jalkapalloa. – Nyt meitä on kymmenen kenttäpelaajaa ja maalivahti, hän kertoo oman ryhmänsä kokoonpanosta Rask on omista kavereistaan miltei ainoa, joka kulkee Kiskosta harrastusten perässä Saloon. Välillä molempien lajin treenit osuvat myös samalla päivälle, joten illat kuluvat hallilla. Dany Rask myöntää, että hänelle välillä kulkeminen tuntuu raskaalta, mutta kuitenkin palkitsevalta. – Onneksi bussit kulkevat hyvin nykyään. Harrastaminen on kuitenkin kivaa, nuori urheilija toteaa. Vaikka Rask on 12-vuotias, pelaa hän silti kiekkoa seuran U14-joukkueessa, sillä hänen ikäisistään joukkuetta ei saatu yksinään muodostettua. – Ei oikein. Vaikka Rask nauttii harrastamisesta, on selvää, että se vie aikaa. Tähän vielä lisätään se, että Rask pelaa yhtä aktiivisesti myös jalkapalloa SalPan riveissä, joten Salon ja Kiskon välinen matka ehtii tulla hänelle hyvinkin tutuksi
Ei pysty päättämään. Selkeää ykköslajiakaan ei Joel Raskilla itse asiassa edes ole. Kiekkohait järjestää itse asiassa SalPan kanssa eskariluistelut päiväkodeille ympäri Saloa. Tosin eskariluistelua ei pystytä järjestämään yhtä kertaa useammin yhtä ryhmää kohden, sillä tukijoita seuroilla ei hankkeessa tällä hetkellä ole. Hänen isänsä Dany Rask toimii jääkiekkojoukkueen huoltajana. Elo pohtii voisiko luistelukoululaisia kyydittää esimerkiksi samalla kyydillä vaikkapa uimakoululaisten kanssa. Mitä Joel Raskiin taas tulee, näillä näkymin kiireinen arki tulee jatkumaan, sillä tavoitteet hänellä ovat korkealla. Seuratoiminnan sisäänheittotuotteen sijaan eskariluisteluissa pyritään ennen kaikkea liikuttamaan lapsia, Elo kertoo. Kiskolainen Joel Rask viettää aikaa jääkiekon ja jalkapallon parissa Salon urheilupuistossa miltei päivittäin. Perniönseudun Lehti Torstaina 8.1.2026 9 nalta, kertoo valmennuspäällikkö Toni Elo. Dany Rask taas ehdottaa enemmän leikkimielisten jäävuorojen järjestämistä etenkin nuorille, vaikka tässäkin tapauksessa kyydit hallille täytyisi kauempaa tulevilla löytää. – Jotta se ei keskity tähän keskustaan, vaan se on tasapuolisesti kaikille, jos siellä joku innostuu, Elo selittää ajatusta koulun järjestämisessä kaikille salolaisille. Syytä tähän hän ei osaa tarkalleen sanoa. Dany Rask NUUTTI RUOKANGAS Joel Rask odottaa harjoitusvuoronsa alkua Salon jäähallilla. Ainakin Joel Rask pitää ehdotusta hyvänä. Haastattelua seuraavana päivänä lapsia on tulossa paikalle Perniöstä. – Jos joku haluaa sitten tulla pelaamaan jääkiekkoa, niin sitten tulee, kunhan saisimme näitä lapsia liikkumaan. – Molemmat ovat melkein lemppareita. – Saisi vähän rauhallisemmin ottaa kuin treeneissä, hän hymyilee. ” Siihen kun löytyisi joku ratkaisu, että lapsi pääsee kotiin Kiskoon siten, että vanhemmat eivät joutuisi kuskaamaan niin paljon, niin varmasti harrastaisi enemmän. Osittain vaikutus voi olla huonommin ilta-aikaan toimivalla julkisella liikenteellä, mutta joka tapauksessa kulkemisten osalta tarvitaan vanhemmilta apua etenkin alkuun. Harjoitusolosuhteet muuttuvat vuonna 2027, kun nykyisen viereen valmistuu uusi jäähalli. Paikalliset p. Jääkiekossa hän on esimerkiksi ehtinyt pelata ja harjoitella jonkin verran Kiekkohaiden yhteistyöjoukkueen Rauman Lukon mukana, mutta hän aikoo jatkaa molempien lajien pelaamista niin kauan kuin pystyy, mihin hänen isänsäkin kannustaa
Näistä eniten huomiota sai heinäkuussa sattunut tulipalo, jossa tuhoutui Mussaaren tilan päärakennus. Maastopaloja kirjattiin yhteensä 14 ja niistä pitkäkestoisin sattui Särkisalossa toukokuussa, missä tarvittiin 20 yksikön apua. VPK lähti hälytykselle viime vuonna lähes 140 kertaa Särkisalon Hakkalassa paloi neljä hehtaaria rantaruovikkoa keväällä. Isosti, 13 yksikköä, hälytettiin paikalle myös Tuohittuun, missä hakekeskuksen palo levisi maastoonkin. Vuodenvaihteen jälkeen kiristyneet pakkaset ovat jo teettäneet tehtäviä. Aaltonen uumoilee, että nuohoamattomuus, varomaton tulisijojen käyttö tai sopimattomat lämmityslaiteet voivat aiheuttaa ongelmia, kun pakkaset saavat kansalaiset pistämään pökköä pesään tavallista enemmän tai jopa ensi kertaa tälle talvelle. Palokunnan tehtäväksi jäi suojata päärakennusta ja estää palon leviäminen saunaan tai maastosta metsäpaloksi. Palokuntien tehtäväksi jäi noutaa veneellä koneen päälle pelastautunut lentäjä rantaan. Hyvien uutisten sarakkeeseen voi kirjata senkin, että alueella ei onnettomuuksissa viime vuonna menetetty ihmishenkiä. Liikenneonnettomuuksia tilastoihin merkittiin 14. Palokunta myös puomitti alueen koneesta valuneen polttoaineen vuoksi. Tilastojen valossa harvinainen hälytys oli syksyllä Kiskon puolella sattunut ilmaliikenneonnettomuus, missä vesitaso kääntyi laskussa Iso-Kisko-järveen katolleen. Toinenkin iso tehtävä sattui Ylikulman suunnalla, missä risujenpoltto levisi maastoon ja siitä vanhaan navettarakennukseen ja uhkasi myös pihasaunaa. Takavuosien huippulukemista, yli 400 tehtävästä, on tultu alaspäin kahdestakin syystä: hälytysohje on pitänyt viime vuodet ensivasteauton lähdöt vähissä ja muita pelastustehtäviä oli viime vuonna muuten rajallinen määrä. Ensivastetehtäviä on kirjattu niukasti, mutta palokuntaa on toisaalta tarvittu sairaankuljetuksen avunantotehtäviin. Apu oli paikalla nopeasti; paloasemalta tehtaan pihalle on tietä pitkin vajaa 300 metriä ja linnuntietä vielä vähemmän. Kuva on kaapattu lukijan videolta. Tällainenkin tapaus viime vuoteen mahtuu. Vahingontorjuntatehtäväksi kirjattiin lähdöistä parikymmentä, öljyntorjuntatehtäviä näistä oli yhdeksän. – Suuntahan on lukujen valossa ihan ideaali, toteaa VPK:n päällikkö Hannes Aaltonen. Jo luonteensa takia isoksi kirjattiin tehtävä, jossa kuorma-auto ajautui Kemiöntiellä penkalle, kaatui ja kuormana ollutta lannoitetta päätyi maastoon, samoin polttoainetta. Paikalla oli lopulta useampia viranomaisia; pelastuslaitoksen lisäksi muun muassa Ely-keskus, poliisi ja onnettomuustutkintakeskus Otkes. 24 Rakennuspaloa vuonna 2025 EIJA KUKKAMAA Mussaaren tilan päärakennus paloi heinäkuussa. Käytännössä kyse on ollut pienistä tehtävistä kuten maahan vuotaneesta polttoaineesta. Ensivastetehtäviä oli 16. NUUTTI RUOKANGAS. p Paikalliset. LIINU NIEMINEN Poistoilmaimuri syttyi palamaan Wipron tehtaalla Perniössä joulukuussa. Maantietä tullut auto osui Lehmijärveltä tulleen auton kylkeen. Eniten ihmisiä oli osallisina kahden henkilöauton kolarissa kantatie 52:n ja Lehmijärventien risteyksessä. Navettarakennus paloi kivijalkaan asti, muut rakennukset säästyivät. Joskus tilastoja puolestaan kaunistaa omatoimisuus: kansalaisilla on valmiuksia esimerkiksi raivata itse myrskynkaatamia puita tai sammuttaa tulipaloja niin, että palokunnassa kuullaan tapahtuneesta vasta jälkikäteen. Kaikki autoissa olleet kuusi ihmistä toimitettiin sairaalaan tarkastettavaksi ja hoidettavaksi. Palokunta laskeutui köysien avulla pelastettavan luo. Rantakaislikkoa Hakkalassa paloi lopulta nelisen hehtaaria. – Kantoavuksi, ovenavausavuksi ja niin edelleen, Hannes Aaltonen luettelee. 10 Perniönseudun Lehti Torstaina 8.1.2026 Aku Poutanen P erniön VPK lähti viime vuonna hälytystehtävälle 137 kertaa. Sunnuntaina VPK:ta tarvittiin Tenholassa, missä ylilämmitys kuumensi hormin ja sitä myöten seinärakenteen. Huonoa ja murheellistakin viime vuoden tilastoista löytyy: rakennuspalo-sarakkeessa on 24 tehtävää. Ihmisen pelastamisia vuoteen mahtuu useampia; eräs niistä tapahtui Teijolla, missä kallionrinnettä laskeutumaan lähtenyt nuori ei päässytkään omin avuin alas eikä takaisin ylöskään
Perniönseudun Lehti Torstaina 8.1.2026 11 Mediamyyntimme yhteystiedot Perniönseudun Lehti on siirtynyt osaksi Mediakonserni Keskisuomalaista. Punatulkut olivat metsän kätköissä. Reitin varrella oli vain kaksi ruokintapistettä. Silloin laskettiin 187 sinitiaista ja 114 talitiaista. Nyt reitillä oli vain yksi pikkuvarpunen. Toisen edustalla hyöri kymmeniä tiaisia ja keltasirkkuja. Eteenpäin on asteltu paksussa lumessa ja toisinaan liukasteltu peilikirkkailla poluilla. Aseman talvilaskennan runsain lintu oli naakka Maakotka ensimmäisen kerran reitillä Maakotka nähtiin laskentareitillä nyt ensimmäistä kertaa. Kaksi vuotta sitten lintuja oli yhteensä 1468. Myös pikkuvarpuset ovat leudon syksyn jälkeen liikkuneet edelleen parvissa, jotka ovat siirtyneet nopeasti paikasta toiseen. Omistajavaihdoksen myötä ilmoitusmyyntiä koskevat aineistoaikataulut ja yhteystiedot ovat muuttuneet. 09 273 00220 Monipuoliset markkinointiratkaisut – ota yhteyttä: JOONATAN RUNOLINNA PUH. Uudet aineistoaikataulut: Valmistettavien aineistojen toimitus maanantaina klo 10 mennessä. Reitin ulkopuolella havaittiin sama ilmiö. Myös lintujen ruokintapaikkoja on nyt melko vähän. Reitillä oli vain kaksi punatulkkua. Muutos oli nopea, mutta suuri osa linnuista pysytteli edelleen hajallaan metsissä. Aineistot osoitteeseen: mainos.pernionseudunlehti@media.fi Aineistoihin liittyvät asiat (ma-pe klo 8-16): puh. Niitä oli reitillä yhteensä 220. Ennätysvuonna 2023/2024 reitillä oli peräti 91 punatulkkua ja edellisessä laskennassa 32 punatulkkua. Parvet olivat edelleen kuin syksyisellä vaellusmatkalla. Perniön asemaseudun talvilintujen laskentareitti laskettiin ensimmäisen kerran 55. Valmiiden aineistojen toimitus tiistaina klo 10 mennessä. Jouni Tittonen rengasti joulukuun aikana kotipihani ruokintapaikalta 142 sinitiaista. Maakotkia nähtiin kaksi ja merikotkia kolme. Laskennan aikana vihreät oraspellot peittyivät lumeen. Viime vuonna 556 lintua. Laskennan runsain lintu oli naakka. Vain kuusi kontrolloitiin eli nämä linnut pysyivät samalla paikalla. 040 538 1417 joonatan.runolinna@media.fi meks.fi Eero Ketola Voimakas, myrskyinen luoteistuuli ja sitä seurannut pohjoinen virtaus muutti harmaan syksyn nopeasti talviseksi. Nyt kumpaakaan lajia ei nähty. Laskenta tavoitti yhteensä 649 lintua. Silloin reitille osui 800 tikliä ja 200 hemppoa. Määrä on yli kaksinkertainen keskiarvoon verrattuna. Sinitiaisia laskettiin aseman reitillä yhteensä 124 yksilöä. Talitiaisten määrä oli nyt 55-vuotisen historian suurin, sillä reitillä oli 116 talitiaista. Laskenta-aikana sää on vaihdellut kovista pakkasista vesisateeseen. Laskentareitillä kävi ilmeiseksi, että varsinkin sinitiaisparvet siirtyvät edelleen paikasta toiseen etsien hyvä ruokintapaikkoja. Yllätyksenä oli kahden maakotkan ja kolmen merikotkan lento navakassa luoteistuulessa suoraan laskijoiden yli. Tosin yksitoista vuotta sitten reitillä oli vielä enemmin sinitiaisia. vuotta sitten. EERO KETOLA Paikalliset p
Tervetuloa, hallitus ENEMMÄN KUIN KAKSI KOOLLA Nuutti Ruokangas Tulevana viikonloppuna on odotettavissa trafiikkia Salohalliin, jossa järjestetään lauantain ja sunnuntain aikana Salon messut. Eikä sillä, ettei eräs toinenkin yksittäinen eläinaiheinen uutinen olisi käynyt silmään maakunnan alueelta. Tällä lailla vuodet vierivät. 6:26-28,30-31) Kirjoittaja on diakoni. Mielessä ehtikin käydä pelottava ajatus: entä, jos jahti-innon ja kiireen takana ei ole pelkkää tappoja trofeensaantihalua, vaan ennen muuta halu kertoa kuuluvansa johonkin porukkaan. Kovasti on uutisoitu sudenmetsästyksestä ja otettu siihen kantaa vuoden ensimmäisen viikon aikana. – Meillä on ollut aina silloin tällöin ollut muita teemoja ja nyt se on tuo hyvinvointi. Laukka asettuu messujen viihteelliseen puoleen, jonka osuutta järjestävä organisaatio on pyrkinyt lisäämään. Hyvinvointiteemaan liittyen messuilla nähdään puhumassa ja vastaamassa yleisön kysymyksiin tv-lääkäriksikin tituleerattu liikuntalääketieteen erikoislääkäri Pippa Laukka. Toimituksen itämännikön viikkokiintiöt käytetään tässä seuraavaksi. Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siis murehtiko.” (Matt. Keräännymme toreille, terasseille ja kahviloihin. Uudet ja vanhat pelaajat tervetuloa. Ja yhteytensä näillä kahdella aiheella totta vie on. Kävijöitä onkin odotettavissa tuhatmäärin, keskimääräinen kävijämäärä messuilla on ollut noin viisituhatta henkeä ja itse asiassa määrä on jopa kasvanut vuosittain, Jukka Alanko kertoo. Aku Poutanen Huolenpito Elina Virtaperko V uoden kierto on jotenkin kummallinen. Ke 14.1. Salon messujen teemana on jo monta vuotta ollut koti, mökki ja vapaa-aika, kertoo järjestävän organisaation Salon Seudun Elinkeinomessut ry:n johtokunnan puheenjohtaja Jukka Alanko. Nykyajan jakolinjoista yksi ihan keskeinen on se, kummalla puolella taajamamerkkiä on kirjoilla. Taas alkaa arjen aherrus. Selvästi Salossa messut jaksavat siis kiinnostaa. Krisse Salminen esimerkiksi on näyttelijä ja stand up –koomikko, mutta ihan pelkkää stand upia koomikot eivät tule messuilla tekemään. Jennynkuja 2. Sudenmetsästäjät eivät tietenkään ole sen enempää yhteisellä asialla kuin Odin-katupartiotkaan, mutta kerranko sitä oman naapuruston näkemystä luullaan enemmistön mielipiteeksi. Muuten ohjelmaltaan kyseessä ovat Alangon mukaan yleismessut, eli näytillä on toimijoita eri puolilta esittelemässä toimintaansa ja kävijät saapuvat paikalle katsomaan mitä on tarjolla. 10.45-13.45 Plakkarissa, ja jatkuu aina parittomilla viikoilla keskiviikkoisin samaan aikaan. Vertaisohjattu kuntosali klo 13 Särkisalokodissa. Kaffet keittää ja ohjelman tarjoaa Särkisalon maaja kotitalousnaiset. Kun riittävässä määrin somen syövereissä kirjoittelee olevansa susijahtiin lähdössä, niin sillä jo ihmeesti vakuuttaa ainakin jotkut siitä, että tässä ei olla ainakaan kaupungista eikä etenkään Helsingistä eikä varsinkaan piiperö ja hyvä jos edes etelästä ja se voi olla joillekin tärkeää ilmoitettavaa sekin. Jennynkuja 2. – Meillä on kymmeniä paikallisia, jotka tulevat sinne joka vuosi näytteille asettajaksi, se on heille tärkeä tapahtuma. Lähtö Särkisalokodilta. Järj Yhres. Ti 13.1. Joulua fiilistelemme sitten joulupäivän iltaan saakka, jonka jälkeen vaihdamme koristeet uuden vuoden juhlintaan sopiviksi. Keskiviikkokaffet klo 13 Särkisalokodissa. Ti 13.1. Tarkoitan, että kovin monelle susi on ennen muuta poliittinen keppihevonen. Se riittää meille todisteeksi siitä, että messut toimivat. Siitä taas ei ole pitkä matka siihen vaaralliseen ajatukseen, että elämä olisi jotenkin aidompaa tai todempaa jommalla kummalla puolen sitä merkkiä. Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä huomaamattomammin sujahtaa vappu ohitsemme ja sitten onkin jo kauan odotettu kesä, jolloin heräämme eloon. Syksyn koittaessa ihmettelemme miten nopeasti kesä meni. Järj Yhres. Laukan lisäksi messuilla esiintyy lauantaina mentalisti Noora Karma ja sunnuntaina järjestetään Krisse Salmisen juontama muotinäytös. Arpajaiset, omaa ohjelmaa. T ervepä terve. ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Odotamme tulevaa, vaikka juuri edellisenä vuonna odotimme tätä hetkeä. Salon messuilla puhutaan tänä vuonna hyvinvoinnista Lauantaina messuilla esiintyy mentalisti Noora Karma. Paikkansa löytävät tipuset, munat ja ruohonoraat. Paimiossa vorot iskivät keppihevosia valmistavan yrityksen tiloihin ja saivat saaliiikseen tietysti keppareita. Ei toki ole. Pelikortti-kerho alkaa 14.1. Keskivaiheilla syksyä alamme ripustelemaan kaikenlaisia valoja pihoillemme ja hyvin pian myös joulukoristeita tupiimme. Sunnuntaina nähdään myös hyväntekeväisyyshuutokauppa, jonka tuotot käytetään salolaisten lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa. Järj Yhres. Ekkin korttirinki klo 14. Siellä on hälinää sen verran ympärillä, Alanko toteaa. Wanhanajan ompeluseura kaikenikäisille klo 17 Särkisalokodissa. 12 Perniönseudun Lehti Torstaina 8.1.2026 Uhopuheet vuosien takaa Tähdellistä ” Kovin monelle susi on ennen muuta poliittinen keppihevonen. Ala-arvoisesti valmisteltu lainmuutos ehti tulla voimaan ja sen turvin esimerkiksi lähinnä paikallisen eli näillekin main ulottuvan Paimio-Auran reviirin kiintiö tuli jo täyteen. klo.12-14 Osuuspankin kokoustiloissa, ja jatkuvat joka tiistai samaan aikaan huhtikuun loppuun. Jennynkuja 2. klo 13 ravintola Teijon arkissa. klo. Kiire oudoksuttaa, samoin uho. Huutokaupan meklarina toimii sosiaalidemokraattien salolainen kansanedustaja Saku Nikkanen. Alanko huomauttaa, että heidän messuvieraansa oikeasti saapuvat tekemään kauppaa tapahtumaan. – Olemme koittaneet löytää ohjelmaa, joka sopii messutapahtumaan. Keskustelua seuraillessa on tullut jotenkin mieleen Soldiers of Odin; muistattehan ne katteetonta itseluottamusta uhkuneet mustatakkisten ukkojen porukat, joista saatiin hyvät naurut kymmenkunta vuotta sitten. Järj Yhres Teijon seudun eläkkeensaajat ry Kerhopäivä 13.1. Suuntaamme kulkumme kesätapahtumiin, teattereihin ja rannoille. Täksi vuodeksi mukaan otettiin uusi teema: hyvinvointi. Kesällä olemme sosiaalisia ja hyväntuulisia. To 15.1. Yhres kävely klo 11. Se on asia, joka kiinnostaa varmaan kaikkia, Alanko toteaa. Jennynkuja 2. Särkisalokoti, Jennynkuja 2. Lehtijutussa yrittäjä näki tapahtumassa koomisiakin puolia ja kuviossa kieltämättä on jotain Monty Python -henkistä, vaikka rötökselle ja pienyrittäjän kokemalle vahingolle ei sivullinen tohdi nauraa. Sitten keskitymme arkeen, hyvässä kunnossa ja lämpimänä pysymiseen. Särkisalokotiyhdistys /Yhres Pe 9.1. Pienissä määrin se onkin hyvä asia, mutta lempi raamatun kohtani mukaan Jumalan huolenpito on niin paljon suurempaa, ettei oma murehtimisemme siihen yllä. Tiedossa on kuhinaa, kun noin parisataa yritystä ja yhdistystä etenkin Salon alueelta ja kauempaakin saapuu halliin esittelemään toimintaansa. Tapahtuma vetää Salohalliin vuosittain tuhansia kävijöitä SARI SAKALA p Täl viikol. Mielemme on herkkä huolestumaan ja murehtimaan tulevaa ja toisinaan märehtimään menneitä. Pääsiäisen lähestyessä koristelemme ympäristöämme, mutta paljon hillitymmin kuin jouluna. Pysähdy hetkeksi Eläkeliiton Perniön yhdistys Boccia-pelit alkavat 13.1. Susia on ammuttu muuallakin; kaiken luetun perusteella kaikkialla ne eivät olleet ilotulitteita, jotka heti uudenvuodenyönä paukkuivat
P. Tänä vuonna näyttelyä koristaa 40 teosta, joista puolet ovat pieniä valokuvatauluja ja puolet sametille painettuja, valokuviin pohjautuvia teoksia. Avajaiset perjantaina 9. 0400 596 423 • info@tructor.fi Suruilmoitus pernionseudunlehti.fi/ ilmoita Seurakuntatoimisto p. – Tästä on näköjään jo tullut perinne, sillä ravintoloitsija Maria Rantanen Marinasta kysyi, että onhan sinulla taas sitten näyttely, hän on sen jo merkinnyt kalenteriin, Kähönen kertoo. – Se on mielestäni tosi hieno juttu. 041 319 0920 info@hautauspalveluaava.fi www.hautauspalveluaava.fi Rakkaamme Airi Sinikka RANKI o.s. Ohjaajina Lauriina Hurtig ja Mari Kettunen. YLIMÄÄRÄISTÄ KALUSTOA. MAATALOUSKONEET YMS. • Kuoroja läksykerho Laurin lapset ke 14.1. MUUTA TOIMINTAA • Sauna ja kylmäuinti Naarilassa ti 13.1. • Kässäkerho ke 14.1. – Minä liikun täällä tosi paljon luonnossa. klo 18 Särkisalon srk-kodissa. Aikaisempina vuosina Marinassa pidetyt näyttelyt ovat Kähösen mukaan vetäneet varsin mukavasti väkeä. 20.12.2025 Salo Lämmöllä muistaen Merja Joel ja Saimi Esko ja Teija Eija Muut sukulaiset ja ystävät Hiljaa ja lempeästi niin kuin kynttilä yön tullen puhalletaan sammuksiin niin puhalletaan sammuksiin elämän lepattava liekki hiljaa ja lempeästi. Mukana on sekä aiemmin jo näytillä olleita teoksia että täysin näyttelyitä kokemattomia töitä. 28.5.1932 Kurkijoki k. Luonto inspiroi Mathildedalissa eniten Jaana Kähösen teokset valtaavat taas Matildan Marinan Jaana Kähösen tämänvuotinen näyttelyt Matildan Marinassa käsittää yhteensä 40 teosta. Lisäksi Kähönen vuokrasi viime vuonna kuukaudeksi näyttelytilan itselleen Mathildedalin Kaarnalaivassa sijaitsevasta galleria Voimasta, mutta samaa ratkaisua ei ole suunnitteilla tänä vuonna. Pyhäpäivän hartaus Valopilkussa Su 11.1. Tosin Kähönen kokee, että taidenäyttelyidenkin kävijämäärät ovat lisääntyneet viime vuosina. 02 774 5200, hauta-asiat p. Vuosien aikana Kähösen teokset ovat olleet Mathildedalissa paljon esillä myös Marinassa pidettyjen näyttelyiden ulkopuolella. Teosten sisältö sopii myös näyttelymiljööseen, sillä ne kuvaavat pitkälti luontoa Mathildedalin ympäristössä. • Perniön Laulukuoro ke 14.1. Perniönseudun Lehti Torstaina 8.1.2026 13 KUOLLEET OSTETAAN Salontie 2, 25500 Perniö Turuntie 8, 24100 Salo Kaikki hautajaisiin ja muistotilaisuuteen liittyvät palvelut samasta paikasta, samalta henkilöltä aina hautakiveen ja perunkirjoitukseen saakka. tammikuuta kello 18. • Särkisalon kirkossa messu klo 13; Airaksinen, Hurtig. • Iltaperhekerho torstaisin klo 17–19 Särkisalon srk-kodissa. – Pyöritin yksin koko hommaa lähtien siitä, että suurin piirtein tein kaikki tuotteet, myin ne ja olin siellä paikalla ihan joka ikinen viikonloppu ja viikollakin, hän kuvailee. Tietyllä tavalla huomenna avajaisiaan viettävä näyttely asettuu osaksi monivuotista jatkumoa, sillä kyseessä on jo neljäs peräkkäinen vuosi, kun Kähösen töitä on Marinassa esillä. Sikiö s. – Luulen, että museokortti on tehnyt sen, että sellaisia ihmisiä on ollut paljon enemmän, jotka eivät ole aikaisemmin käyneet katsomassa taidetta, hän pohtii. Myös kotikäynnit koko Salon alueella ja Kemiönsaaressa. OSTETAAN TRAKTORIT JA OSTETAAN TRAKTORIT JA MAATALOUSKONEET YMS. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Perniön siunauskappelissa lauantaina 10.1.2026 klo 13.00, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalossa läheisille. MYÖS WAPPJA TXT-VIESTIT MYÖS WAPPJA TXT-VIESTIT P. Tähän hän uskoo auttaneen teosten esillä olo ravintolatilassa, mikä on mahdollistanut teosten katselun ilman varsinaiseen taidenäyttelyyn menemistä. klo 13 hartaus Toijan Valopilkussa, Kuusitie 8; Huhtasalo, Sirén. Se on minulle hirveän tärkeä ja läheinen. • Perniön kirkossa messu klo 10; Airaksinen, Hurtig. Kähönen itse asiassa piti seitsemän vuotta kylän puuhiilivarastossa omaa galleriaansa, jossa hän harjoitti myös vaatemyyntiä, mutta luopui galleriasta sen aiheuttaneen suuren työmäärän myötä. SEURAA MEITÄ SOMESSA Facebook: Salon seurakunta Perniössä ja Särkisalossa Instagram: kirkkoperniossa KIRKOSSA KUULUTETTUA Kastetut Manta Elma Aurora Kraappa Hautaan siunatut Terttu Mirjam Koskela 97 v, Eine Orvokki Vaheranta 97 v, Maija-Liisa Petrimäki 89 v, Ritva Anneli Helskyaho 88 v, Esko Johannes Koskela 85 v, Mauno Viljami Villanen 85 v, Pirjo Leena Äijälä 82 v, Pasi Kalevi Ossian Venho 81 v, Hannu Juhani Nieminen 78 v, Jouko Kullervo Rantalaiho 75 v Mika Sakari Saarinen 61 v, Tommi Johannes Jalonen 59 v Nuutti Ruokangas Huomisesta lähtien Mathildedalin maisemia voi ihailla myös sisätiloissa, kun Mathildan Marinan vuoden ensimmäisestä uudesta taidenäyttelystä vastaa taiteilija Jaana Kähönen näyttelyllään Sävyjä Vuosien Varrelta . Esillä on teoksia seitsemän vuoden ajanjaksolta 2018–2025. YLIMÄÄRÄISTÄ KALUSTOA. 02 774 5209 salonseurakunta@evl.fi, www.salonseurakunta.fi TERVETULOA KIRKKOON Sunnuntaina 11.1. lapsiperheille klo 17–19 ja muillekin klo 19–21. Jaana Kähösen Sävyjä Vuosien Varrelta Mathildan Marinassa 9.1.–26.4.2026. klo 12–15 Perniön srk-talossa. Sinänsä ei ole yllätys, että Mathildedalin luonto on avautuvassa näyttelyssä pääosassa, sillä se on myös asia, jonka Mathildedalissa asuva Kähönen kertoo inspiroivan häntä ruukkikylässä eniten. Johtaa Lauriina Hurtig. Perniön srktalossa. Klo 14–15 välipalaa, läksyjä ja pelailua, klo 15–16 kuoroharjoitukset. Kähösen töitä on kuitenkin suunniteltu esiteltävän eteläisessä Salossa osana Kiskon kivimakasiinissa järjestettävää Salon Taiteilijaseuran näyttelyä sekä Lehmirannan taidegalleriassa järjestävässä näyttelyssä. 02 774 5206, taloustoimisto p. Kahvitarjoilu. HELENA HAUTA-AHO Täl viikol p. Parillisilla viikoilla Perniössä
044 7217 130 Joutnantie 73, Perniö Kelakyydit Salon kaupungin taksikorttikyydit 0400 727 519 www.taksitonikesala.fi TAKSI 0400 261 608 MILLA 0400 980 472 Oikia Tilitoimisto Oy toimisto@oikiatilitoimisto.fi, p. 0400 520 065 pernionputkitarvike.fi VUOKRATTAVANA HENKILÖNOSTIN DEXTER 15 Z 60 €/pvä, 100 €/vkl Myös hakitelineitä vuokrattavana p. 044 535 4103 ASBESTIJA HAITTA-AINE PURKUTYÖT TIMANTTIPORAUS JA SAHAUS PURKUTYÖT PERNIÖN VPK kaivonpesut puunkaadot erilaiset työsuoritteet palokunnantalon vuokraus Kysy tarkemmin 02-735 7114 pernionvpk@pernionvpk.fi Paikkakuntalaisten tekijöiden tuottamien sisältöjen juuret ovat syvällä paikallisuuden ymmärryksessä. 2, Perniö | p. 14 Perniönseudun Lehti Torstaina 8.1.2026 Palveluhakemisto Tavoitat kohderyhmäsi kustannustehokkaasti laatuympäristössä. 0400 901 550 Avoinna: ma-to 9-17, pe 9-18, la 9-15 info@pernionapteekki.fi www.pernionapteekki.fi Haarlantie 21 25500 Perniö puh. 050 352 1584 kylanpaajuha@gmail.com kylanpaajuha@gmail.com Pihapuiden kaadot Kantojyrsintä Ulkomaalaukset KIINTEISTÖPALVELU LAAKSONEN Puh. (02) 735 7313 fax (02) 735 2335 Rannekellojen paristonvaihto alk. 040 125 3887 nuohooja.suni@gmail.com Niko Suni Tmi Timo Halkilahti 0400 948 233 • Nuohoukset • IV-puhdistukset/ säädöt Nuohous, ilmastointipuhdistus, tulisijaja hormikorjaukset 40 vuoden kokemuksella Nuohoojamestari J.Takanen, Teijo, Perniö p. Pullinen Oy 0500 873 484 RAKENNUSPALVELUTPULLINEN.FI 38 VUODEN KOKEMUKSELLA p. Ota yhteys myyntipalveluumme puhelin (09) 2730 0202 (pvm/mpm). 02 735 1307 ti-pe 9-17, la 9-14 Muina aikoina sopim. 045 8440 870 Luotettavaa ja faktapohjaista lähijournalismia. 010 5173 888 info@pksammutin.fi www.pksammutin.fi TyösuoriTukseT PERNIÖN SIIVOUSPALVELU • KOTI-, MUUTTO-, JA TOIMITILOJEN SIIVOUKSET • IKKUNANPESUT ym. 040 762 3329 • SISÄJA ULKOMAALAUKSET • TAPETOINNIT • SIIVOUKSET NUOHOOJAT Yli 10 vuoden kokemuksella p. Varaa oma paikkasi! Hakemistosivut ilmestyvät kerran kuussa Perniönseudun Lehdessä. Ti ja to klo 12-16 Su klo 12-14 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖSUUNNITTELUT P. trimmeröinti • Aliurakoinnit, työsuoritukset • Maatalouskoneiden, -irtaimiston, työkalujen osto • Hyötyajoneuvojen kalusteiden ym. 0408036715 Beautyspot Kitta www.beautyspotkitta.fi Haarlant. 050 352 1584 P. 040 5719 521 PERNIÖN VÄRI JA TAPETTI KY Haarlantie 8, Perniö, (02) 735 2344 Jari-Jorma Tammi 0400 788 133 Värisilmä Sahatut ja höylätyt puutavarat SUONION SAHA 0500 128 956 Tuohittu HENKILÖJA PAKETTIAUTOJEN RENKAAT & VANTEET Myös renkaanvaihdot ja rengashotelli Jukka 044 095 5878 hj.renkaat@gmail.com Metalantie 2, Perniö WWW.HJRENKAAT.FI KIERRÄTYSKESKUS KARLSTADINTIE 2 P. 0400 535 465 ✽ istutusja pihasuunnitelmat ✽ viherrakennustyöt, kantojyrsintää! ✽ Bobcat -urakointi minikuormaajalla ja -kaivurilla ✽ puiden ja pensaiden hoitoleikkaukset 050 331 2858 Sari ✽ 050 5280 688 Kalle www.melkkilanpuutarha.fi Metsuripalvelu Metsuripalvelu J. mukaan Salontie 2, PERNIÖ p. Kylänpää Pihapuiden kaadot ja Pihapuiden kaadot ja metsänhoitotyöt metsänhoitotyöt P. 050 4342413 Salontie 4, 25500 PERNIÖ • Pihojen, niittyjen ym. Kylänpää J. 7 € KULTAISIMMAT www.salonkultaisimmat.fi Kauppakeskus Plaza, 2krs, Salo www.meidan.co Anssi Örri FYSIOTERAPEUTTI Fysioterapiapalvelut Perniössä ja Särkisalossa 0400 744 269 Vastaanotot: Haarlantie 4, 2.krs, Perniö Jennynkuja 2, Särkisalo Vuokrataan viihtyisää PeU:n majaa Alhomäentie 132, Perniö Varaukset: 040 725 2283 Erilaisiin juhliin, kokouksiin ja illanviettoihin MERELLINEN MERIPIRTTI ■ JUHLIIN JA TAPAHTUMIIN Särkisalontie 590, Särkisalo www.meripirtti.fi p. APTEEKIT ERIKOISLIIKKEET MAALAUSLIIKKEET Kampaamot Maanrakennusliikkeet LVIS-LIIkkeet FYSIKAALISTA HOITOA KAUNEUSJA HYVINVOINTI RakennuspuutavaRaa RAVINTOLAPALVELUT Rengasliikkeet VuokrauspalVelut SEKALAISTA RAKENNUSALAN PALVELUT JUHLAPALVELUT puunkaatopalvelut PIHAJA PUUTARHATYÖT SiivouSpalvelut Sähköalanliikkeet TAKSIPALVELUT TiliToimisToT Laadukasta maa-ainespalvelua 040 503 5988 www kiviasema fi KIVIASEMA Perniön Putkitarvike OY Kari Kakko puh. -PIIRUSTUKSET RAKENNUSLUVAN HAKEMUKSEEN Tiina Madison-Leino p. 044 0400 286 www.kpl.fi Raksalle Oy Rakennusja maalaustyöt raksalleoy@hotmail.com 045-652 6285 Jani Lehtonen 040-746 3785 Markku Lehtonen Löydät meidät myös facebookista. http://www.raksalleoy.com RAKENNUSSUUNNITTELUA ARK. 040 838 5735 . (02) 735 7274 www.staili.fi Jätevesijärjestelmät – suunnittelu – myynti – asennus Rakennuspalvelu T. 040 779 4985. osto ja välitys SOITA JA KYSY LISÄÄ: p. Anja Virtanen p
PeU:n juniorivalmennuksessa mukana oleva Eemil Peltola nostaa tulosten lisäksi joukkueista esiin myös joukkueiden jäsenten tsemppauksen, pelaajien kehityksen ja kokemusten hakemisen kevätkauden kannalta. Perniöläisjoukkueessa vallitseekin kevään alla hyvä pöhinä, Arttu Peltola kertoo. Pudotuspeleissä runkosarjan neljä parasta joukkuetta saavat kotiedun, eli kussakin pudotuspelisarjassa mahdollisuuden pelata yksi peli enemmän kotikentällä kuin vastustaja. Peltola on tyytyväinen, että syksystä poissaolojen kanssa kamppaillut perniöläisjoukkue pääsi treenaamaan joulun jäljiltä täysilukuisena. Syyskautta hän kuvailee todella rikkonaiseksi jo otteluiden vajaista kokoonpanoista lähtien. – Näemme siinä aika paljon, missä menemme vähän pienemmällä varustautumisajalla. Pienen tauon jälkeen ja vähäisillä harjoitusmäärillä pelattava kevätkauden ensimmäinen peli taas lukeutuu vielä tietyllä tavalla Peltolan mukaan osaksi syyskauden otteluita. Perniö palasi harjoitusparketille viime viikon lopulla “kinkunsulattelupelailuihin”, kuten päävalmentaja niitä kuvailee. Palaveri Eemil Peltolan ja PeU:n alle 10-vuotiaiden poikien joukkueen kesken viime viikonloppuna. Vuodenvaihde ei tuonut mukanaan suuria muutoksia joukkueen kokoonpanoon. Runkosarjan ensimmäisen puoliskon jälkeen plakkarissa on kuusi voittoa ja viisi tappiota ja taulukon viiden sija, mutta joukkueen päävalmentaja Arttu Peltola muistuttaa, että kamppailu sarjassa on tiukka: kolmannen ja kahdeksannen joukkueen erottaa toisistaan vain kolme voitettua peliä. Juva hiihti seitsemänneksi Lahdessa Jätä juttuvinkki! pernionseudunlehti.fi Urheilu p. Kauden alla Peltola totesi, että joukkueen ensisijainen tavoite on sarjassa säilyminen, muut tavoitteet tarkentuvat sarjan edetessä. Mukana PeU:lta pelasivat alle 10-vuotiaiden poikien ja tyttöjen, alle 11-vuotiaiden poikien ja tyttöjen sekä alle 14-vuotiaiden poikien joukkueet. Kilpailun voittoon hiihti Ski Jyväskylää edustava Sini Alusniemi ajalla 30:13,3. Isoja minuutteja kauden mittaan kellottanut Micke Schukov puki päälleen maanantaina kurkkusalaatin värisen peliasun, mutta hän pyrkii pysymään myös Perniön vahvuudessa mahdollisuuksien mukaan. Saimme paljon vastuuta jätkille, minkä näen palvelevan meitä pitkälle kevääseen asti. Perniönseudun Lehti Torstaina 8.1.2026 15 PeU:n miehillä tähtäimessä pudotuspelit ja kotietu Nuutti Ruokangas M uutaman viikon pituinen joulutauko on nyt hengähdetty koripallon miesten 1B-divisioonassa. Armeijan vahvuudesta PeU:n ainakin harjoittelevaan kokoonpanoon palaa taas Niilo Määttänen. Päävalmentaja myöntää, että lähestyvät pudotuspelit tuovat keväällä runkosarjaan erilaista intensiteettiä syksyyn verrattuna. PeU:ta edustava Jonna Juva kilpaili viime sunnuntaina Lahdessa hiihdetyissä Hannu Viitalan muistohiihdoissa. – Meidän tavoitteemme kevätkaudella on pelata pudotuspelejä niin pitkälle kuin ikinä pääsemme. PeU lähtee mukaan kamppailuun loppukeväästä pelattavista pudotuspelipaikoista varsin hyvistä asemista. Nyt ajatukset ovat selkeästi kevään pudotuspeleissä, joihin pääsee sarjan kahdeksan parasta joukkuetta. Syksyn onnistumisina Peltola nostaa etenkin puolustuksen toimimisen ja hyökkäyspään levypallopelaamisen. Perniöläisten osalta kevätkausi starttaa tänään torstaina, kun Perniön Urheilijat kohtaa kotikentällään Pyrintö Akatemia B:n. – Siihen peilaten väänsimme todella positiivisin mielin syksyn ja muutenkin on vain positiiviset fiilikset syyskaudesta. PeU:n päävalmentaja Arttu Peltola kuvailee joukkueessa vallitsevan kevätkauden alla hyvä pöhinä. Peltola kuvattuna viime kevään pudotuspeleissä. – Oli kiva nähdä, että 12 jätkää pelkästään omasta takaa pystyivät vetämään kaikki terveenä. Juva osallistui kisoissa naisten yleisessä luokassa kymmenen kilometriin vapaan hiihtotyylin matkalle, jossa hän sijoittui seitsemänneksi ajalla 33:19,2. PEU PsL Hiihdon kilpailukausi on alkanut tälle talvea myös Perniön Urheilijoiden osalta. NUUTTI RUOKANGAS Pronssia, kehitystä ja pelikokemusta And1:sta PsL Perniön Urheilijat oli viidellä joukkueella edustettuna viime viikonloppuna Salossa pelatussa 114 joukkueen And1-juniorikoripalloturnauksessa. Parhaimmalle sijoitukselle ylsi joukkueista alle 12-vuotiaiden fun-sarjaa pelannut alle 11-vuotiaiden poikien joukkue, joka ylsi pronssille. Ja jos jotain runkosarjasta haluaa, on kotietu iso asia, jota kannattaa lähteä tavoittelemaan. Muut joukkueet sijoittuivat sarjoissaan pääosin keskivaiheen tienoille. – Alkukeväästä ja lopputalvesta kerätään parhaita kokemuksia ennen sarjan oikeasti parasta aikaa loppukeväästä. – Lähdemme nostamaan sarjasijoitusta ylöspäin, hän toteaa tyhjentävästi. Koripallon 1B-divisioonan kevätkausi starttaa tänään ” Saimme paljon vastuuta jätkille, minkä näen palvelevan meitä pitkälle kevääseen asti
Paljoa ei sikälikään ole muuttunut, että kuvassa luisteleva Kristian on tällä sivulla ylempänä olevassa jutussa luistelevan Eemilin eno. Sekä äidillä että pojalla oli päässään Tampereen Ilveksen pipo, vaikka kaukana Hämeestä oltiinkin. Toisaalta monien pohjoisten kalastuskohteiden lupamyynti avataan vasta keväämmällä. Miten sitä nyt niin. Keskiviikkona myyntiin tuleviin kohteisiin hankittiin viime vuonna yhteensä yli 3000 kalastuslupaa. Vielä kivempaa, kuului vastaus. Samalla mielessä oli jo se, koska ehkä pääsisi hiihtämään. Kuuden kosken kalastusluvat tulivat myyntiin Eräluvat.fi-palveluun. Kaikki eivät silti malta odottaa. Keskiviikkona myyntiin tulleille kohteille on saatavilla 6 tunnin, 12 tunnin ja vuorokauden mittaisia lupia. Tasan 30 vuotta sitten pakkanen paukkui ja houkutteli ulos. Tiistaiksi piti jo helpottaa. Joka vuosi muutamat kalastajat ostavat lupia vielä aiemmin, eli tammi-helmikuulle. AKU POUTANEN 30 vuotta sitten Latokartanonkosken kalastuskausi on jo käynnissä. Kristian Hoppania, Tommi Soininen ja Jarkko Moberg lätkivät menemään Perniön asemalla. Kaupungin jääkentät Perniössä saatiin kuntoon joululomalla ja Eemilin mieli paloi koettamaan kylmästä huolimatta. . Äiti Katariina Hoppania myönsi olleensa epäilevämpi menemisen suhteen, mutta niin vain löysi itsensä kentän laidalta. AKU POUTANEN Onko paljoa muuttunut. – Tavallisesti ensimmäiset perhokalastajat aloittavat kautensa kevättalvella, kun hankikorennot kuoriutuvat ja kalat kerääntyvät niitä syömään. Selitys löytyy siitä, että molemmat ovat Tampereella syntyneet. Vähemmän innosti loman päättyminen ja paluu kouluun. ” Pidetään näitä vaikka vähän riskilläkin. Yksi kikka pärjäämiseen olivat paksupohjaiset kengät. Liikekin lämmitti. Punaposkinen oli iltapäivällä Melassuon luistelukentällä kiekkoa kuljetellut Eemil Hoppaniakin, mutta tarkeni: pipo, kypärä, toppatakki, toppahousujen alla collegepöksyt ja muut asusteet pitivät siitä huolen. Onko se siis kivaa, tosi kivaa vai vielä kivempaa. Mahtoiko asteissa olla monelle vähän liikaa, sillä vielä maanantaina ei jäällä ollut varsinaista ruuhkaa, kun pakkanen huiteli liki 20 asteessa. – Pidetään näitä vaikka vähän riskilläkin, nauroi Katariina Hoppania. Kuva on toissavuoden kevättalvelta. AKU POUTANEN p Paikalliset. Ehkä silloin halutaan enemmän testata välineitä kuin tosissaan pyytää, viestintäpäällikkö Aku Ahlholm Metsähallituksen Eräpalveluista arvelee tiedotteessa. Talven riemuja vuonna 1996 Metsähallitus käynnisti jo lupien myynnin Latokartanonkoskelle PsL Koskikalastuskausi on käynnistynyt pakkasista huolimatta jo eri puolilla Suomea. 16 Perniönseudun Lehti Torstaina 8.1.2026 Teepaitakeli, tuumi Eemil paristakymmenestä pakkasasteesta Aku Poutanen P akkanen puraisi maanantaina kunnolla Perniötä ja poskipäitä, ainakin ulos uskaltautuneiden. PeU:n lumitykki puhkui maanantainakin lunta levitettäväksi ja tekolumikasan olivat löytäneet myös leikkijät. Metsähallitus avasi eilen kalastuslupien myynnin kuudelle koskikohteelle ja yksi niistä on Latokartanonkoski Perniössä. Eemil Hoppaniaa ei pureva pakkanen pitänyt maanantaina poissa jäältä. Lomalla oli ehditty niin mummolaan kuin uimahalliinkin ja kiekkotuloksetkin olivat muistissa. Raikasta ja raitista ilmaa kaivattiin siksikin, että edellinen viikonvaihde meni And1-koripalloturnauksessa eli sisäurheilun merkeissä. Suuri osa vuoden 2026 luvista tuli myyntiin jo joulukuussa. Joululoman päättyminen ei niinkään ollut Eemilin mieleen, mutta luistelujään valmistuminen oli