Lankolainen otti Perniönseudun Lehden mukaan aamukierrokselleen. Torstaina 24.9.2026 Nro 38 | Irtonumero 5,90 € ETELÄISEN SALON PAIKALLISLEHTI Enemmän on enemmän. pernionseudunlehti.fi Jätteet kyytiin 40 sekunnissa Sivut 6–7 Perniöläinen Jari Lankolainen on toiminut jäteautonkuljettajana jo kymmenkunta vuotta. Hei tilaajamme! Tiesitkö, että tilaukseesi sisältyy uusi Digiviikko, joka tarjoaa lisäannoksen kiinnostavia juttuja joka torstai. NUUTTI RUOKANGAS. Digiviikon löydät heti näköislehden lopusta
Jos mietitään valtakunnallisestikin sitä, mihin kirkko on menossa, samaa aivotyötä pitäisi tehdä seurakunnissa kautta maan. Pääluvuksi käännettynä tämä tarkoittaa sitä, että noin kolmesta miljoonasta äänioikeutetusta äänestämässä kävi viimeksi noin 380 000. Kirkko itsessään on ollut joskus vähän äkkivääränkin reagoinnin kohteena; eropiikit ovat voineet johtua ihan muusta kuin kirkosta itsestään. Suunta on selvä. p Praakata Yhteystiedot Perniönseudun Lehti Haarlantie 4, 25500 Perniö Toimitus: etunimi.sukunimi@media.fi Päätoimittaja: Aku Poutanen p. Seurakuntavaalien äänestysprosentti jäi neljä vuotta sitten varsin matalalle 12,7:aan, kun vuonna 2018 se oli vielä yli 14. Kymmenien tai satojen katontai maanomistajien kanssa toteutettavan voimalamallin kokoon juokseminen ei ole ihan vaivatonta, edes teollisuusalueelle. Se olisi joko vajaa prosentti Suomen peltoalasta tai alle tuhannesosa metsämaasta. 2 Perniönseudun Lehti Torstaina 24.9.2026 s Perniönseudun Lehdessä 17.9.2026 oli useampikin juttu, jotka innoittivat esittämään täydentäviä näkökulmia, ehkäpä hieman epäsuosittuja. Katsoin, että mikä jätesäkki siinä on keskellä tietä, Varajärvi kertoo. Aku Poutanen Pääkirjoitus Keppihevoset lienevät itse tehtyjä. Säkistä pilkisti yksi keppihevonen ja säkin sisältä paljastui, että laumaan kuului vielä kaksi heppaa lisää. Keppihevoslauma toimitetaan Perniönseudun Lehden toimitukseen, josta omistaja voi käydä ne hakemassa. Työntekijät osaavat haistella näitä tuulia, mutta olennaista on sekin, että vaaleissa valitut luottamushenkilöt eivät ainakaan pistä hanttiin monimuotoisuudelle ja uusille avauksille. 044 735 2302 Toimittaja: Nuutti Ruokangas p. Pääkirjoituksen jälkeen uutisen otsikko kertoi: ”Sähkön halpa hinta pisti Tuohitun aurinkovoimalan jäihin.” Olemme Suomessa saaneet nauttia Euroopan edullisimmasta sähköstä. Kunnianhimoisimmissa sähköistämisvisioissa Suomessa voisi olla aurinkosähkökapasiteettia määrä joka pinta-alana vastaa noin 20 000 hehtaaria – vähemmän kuin vanha Kiskon kunta. Suuri yllätys ei ehkä ole, että aktiivisuus oli alhaisinta Helsingin hiippakunnassa, jonka alueella lienee tilastoissa aika moneen uskontokuntaan kuuluvia ihmisiä sekä heitä, jotka ovat irrallaan kaikista. Pekka Salomaa Kisko, Salon elinvoimajaoston jäsen, johtaja Energiateollisuus ry Sähkö ei tule noin vain töpselistä Kenen kepparit jäivät keskelle kantatietä Perniössä. Tarkemmat yhteystiedot, lehden vastuuja tietosuojalausekkeet sekä ohjeet mielipidekirjoituksiin: oma.media.fi/pernionseudun-lehti Painopaikka: Salon Lehtitehdas, Salo Kaikki sisällöt voidaan julkaista kaikissa Mediakonserni Keskisuomalaisen medioissa. Datakeskuksien hyödyntäminen suomalaisen osaamisen kehittämiseen maahan tulevan laskentakapasiteetin avulla on sitten itsestämme kiinni. Joka kohteessa ympäristöja lupaviranomaisten pitää toki pohtia esimerkiksi sijoituspaikan soveltuvuus luontoarvoihin, asianmukaisiin selvityksiin perustuen. Hän arvelee keppihevosten olevan itse tehtyjä ja todella rakkaita omistajilleen. Salon seurakunnan kirkkoherrana aloittava Miika Rosendahl totesi haastattelussa aiemmin syksyllä, että paikallisesti seurakunta on kulloinenkin kirkkoalue ja sen tekijät. Perniöläislähtöinen Matti Varajärvi julkaisi Perniön Seudun Puskaradio -ryhmässä Facebookissa viime viikolla ilmoituksen, jossa kertoi löytäneensä jätesäkin kantatieltä 52 Perniöstä Saloon ajaessaan. Pääkirjoituksessa pohdittiin oikeaa sijoituspaikkaa aurinkopaneeleille, jotain kymmenien hehtaarien kenttien ja marketin katon väliltä. Osaamishyödyn kannalta parhaasta päästä ovat vaikka Kajaanin Lumi-tietokone tai Nokian johtaman yritysryhmän EU:n Invest-AI -rahoitushaussa Ouluun tavoittelema suuri tekoälydatakeskus – onhan EU jäänyt tekoälykehityksessä USA:n ja Kiinan taakse. 044 735 2303 Juttuvinkit, palautteet: toimitus.pernionseudunlehti@media.fi Kustantaja: Keskisuomalainen Media Oy Mediamyynti, yritysilmoitukset: Katja Pölönen 040 527 1624 Eetu Parkkisenniemi p. Julkisuudessa datakeskuksissa kerrotaan työskentelevän vartijoita ja siistijöitä. Datakeskuksissa on esimerkiksi melkoiset määrät osaajia vaativaa talotekniikkaa: sähköä, vettä, tietoliikennettä. 040 562 7304 myyntipalvelu.etela@media.fi meks/yhteystiedot Asiakaspalvelu: Tilausasiat ja lukijailmoitukset pernionseudunlehti.fi/asiakaspalvelu Chat-palvelu toimii 24/7 pernionseudunlehti.fi/asiakaspalvelu Puhelin: 014 622 133 arkisin klo 8.00–18.00 (mpm/pvm) jonotus on maksullista. Löydetäänkö marraskuussa uurnille K evään eduskuntavaalien asetelmia jo pikkuhiljaa pedataan ja vaaliteemoja ennakoidaan. Siinä samalla pitäisi pitää näpeissä konkreettisia asioita kuten kysymykset kiinteistöistä. MATTI VARAJÄRVI. – Se oli keskellä kantatietä vanhan Salon puolella. Jollei väki lopu kesken, suomalaiset saavat jatkossa aiempaa paljon isomman osan rakennushankkeista ja osaamisella voi olla vientiarvoakin. Ennen vuodenvaihdetta tiedetään varmasti, millaiseksi kehkeytyi vuoden 2026 äänestysprosentti. Muuten – isot paneelikentät pyritään sijoittamaan lähelle olemassa olevaa sähköverkkoa, jolloin vältetään uusien johtoaukeiden tekoa. Suomalaiset rakennusliikkeet ovat viime vuosien aikana hankkineet datakeskuksissa tarvittavaa osaamista. Yhtä kaikki seurakunta on ja sen on oltava jotain muuta kuin vain kirkko keskellä kylää ja pappi arkun päässä mutta pohjaako monen mielikuva yhä vuosikymmeniä vanhaan käsitykseen. Kaupungin suuruus yksin ei toki selitä mitään; Oulun hiippakunnassa äänestettiin verraten vilkkasti. Uutiset toimeentulon hankaluuksista ja synkistä mielialoista antavat aihetta ounastella, että diakoniatyöllä ja henkisellä tuella on jatkossa entistä enemmän kysyjiä. Paperilehden lopulla (Tähdellistä) pohdittiin päivän puheenaihetta eli datakeskuksia. Datakeskukset sekä teollisuuden ja lämmityksen sähköistyminen voivat lisätä sähkön kysyntää ja tuoda uutta taloudellista toimeliaisuutta. Nuutti Ruokangas Keppihevoset etsivät omistajiaan Perniössä. Mahdollista on aina sekin, että seurakuntavaaleissa ei äänestetä yksinkertaiseksi siksi, että äänestämään ei ole totuttu. (02) 269 3434 arkisin 6.00–16.30, la–su 7.00–11.00 Postin päiväjakelu: p. Noudatamme Julkisen sanan neuvoston (JSN) periaatteita. Seurakunnan tekeminen ja tarjonta saavat paikallisesti muodostua sen mukaan, mitä omalla alueella kaivataan, toivotaan ja mille on tarvetta. Siitä ilosta seuraa toinen puoli: Sähkön markkinahintataso ei näytä mahdollistavan investointeja mihinkään uuteen sähköntuotantoon ja vanhaakin puretaan ylituotannon takia – jollei sähkön kulutus lähde kasvuun. Tilaushinnat verkossa: oma.media.fi/tilaushinnat Jakelu: Voit hoitaa yleisiä jakeluun liittyviä asioita kirjautumalla pernionseudunlehti.fi/asiakaspalvelu Jakeluhäiriöt: Varhaisjakelualue Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, p. Aktiivisinta oli pienissä seurakunnissa. Todennäköisesti tarve jää paljon pienemmiksi. Silkkaa sirkushuvia tekeminen ei toki voi olla, vaikka Rosendahl muistuttikin, että kirkko kilpailee ihmisten vapaa-ajasta aikamoisen tarjonnan keskellä. Siinä on luottamushenkilöillä mietittävää; miten seurakunta tekee itsensä tykö ja merkitykselliseksi edelleen. Päätoimittaja epäili, mahtavatko uudet hankkeet tuoda työtä. Ennen kevättä tai jouluakaan pitäisi käydä läpi kuitenkin toiset vaalit; seurakuntavaalien ehdokaslistat on lyöty lukkoon ja uurnille käydään marraskuussa jos käydään. Datakeskuksiakin on monenlaisia. Toivotaan, että voimalat tulisi toteuttaa alueilla, joilla maankäyttöä on jo aiemmin muutettu. He eivät ole ainoita. Aika näyttää senkin, tietävätkö järjestökentän leikkaukset lisätöitä kirkollekin. Onko sitä kattoa tarkoitus korjata, mietitäänkö muuta käyttöä nykyiselle joutomaalle tai pitääkö alueen sähköverkkoa vahvistaa, hyötyykö naapuri enemmän kuin minä. Siihen ei äänestämistä tarvita, että pappia osataan pyytää ristiäisiin tai vihkimään ja aina vaan useampi ei tarvitse kirkkoa nimen antamiseen tai avioonkaan päätymiseen. Jos näin on, miten sitten käy kevään eduskuntavaaleissa tai sitä seuraavissa vaaleissa. 0100 5577 arkisin klo 8.00–16.00 ISSN: 0782-5714 Uutismedian liiton jäsen. Alhaiseen äänestysaktiivisuuteen on helppo löytää syitä: jos seurakuntaa ei koeta omaksi eikä sen tarjonta kosketa, äänestäminen voi jäädä väliin. Varajärven mukaan kaikki keppihevoset ovat ehjiä, vaikka rekka olikin ajanut yli säkistä
Räsänen oli rauhallinen tulevan sadon suhteen. Poikkeuksellisen suurta satoa Järvinen ei tänä vuonna odota. – Siinä tuli sadetta, mutta ei niin että maa olisi kuorettunut. Sucroksen maatalousjohtaja Fanni Heinonen toteaa, että aikataulu on periaatteessa ihan sama kuin viime vuonnakin. (02) 269 3434 ma – pe 06 – 16.30, la – su 07 – 12 Asiakaspalvelu, tilaukset 014 622 133 Avoinna: ma–pe klo 8.00–18.00 tilaukset@media.fi Torstaina 24.9.2026 Sateen uhka pisti vauhtia juurikkaannostoon Syksyn varma merkki ovat sokerijuurikasaumat peltojen reunoilla. Olennainen asia eli sokeripitoisuus näyttäisi nousevan hyvälle tasolle muutaman heikomman vuoden jälkeen. AKU POUTANEN. Esimerkiksi Antti-Jussi Räsänen Leipyölin tilalta aloittaa nostot ensi viikolla ja kimppakone liikkuu niin Ylönkylässä, Alikulmalla kuin kirkonkylänkin kupeella. Nostokoneet käyvät jo eri puolilla seutua ja työtä on painettu tarvittaessa pikkutunneille asti. Sato-odotukset tehtaalla ovat parhaillaan varovaisen optimistiset. Sokeritehtaalle tähän asti tuodut juurikkaat näyttävät puhtailta ja juurikasmäärä pinta-alalla on iso. – Tänä vuonna aloitettiin sieltä, satakymppitieltä lähdettiin Sauvon suuntaan. 044 735 2302 Varhaisjakelun päivystys Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, p. Parhaillaan vallitsevat säät, kylmät yöt ja lämpimät päivät olisivat juurikkaan kannalta oikein hyvät olosuhteet, muistuttaa Järvinen. – Päivämäärä oli yhtä aiemmin, mutta sama tiistai se kuitenkin on, naurahtaa Heinonen. Elokuun koenostoissa sateisilla alueilla sokeripitoisuus oli matalampi, Heinonen sanoo. Alkuvuosi suosi säiltään juurikasta. Ensi viikolla nostot näkyvät Perniössä ja Särkisalossa entistä helpommin. – Odotuksissa on, että vähän sen yli mennään, Heinonen sanoo. Kuluvan viikon alkupuolella Räsänen oli juurikkaanlastauksessa kuntarajan toisella puolella, Paimion ja Sauvon alueella. Yön urakointia seurasi kaunis keskiviikko ja aamupäivällä nostotyöt olivat jo loppusuoralla. Sucroksen Säkylän sokeritehtaan käyntikausi käynnistyi tiistaina, päivää aiemmin kuin viime vuonna. – Jos keskisato on tässä sen 55 tonnia, nyt jäädään tällä alalla 50 tonnin huitteille. Aku Poutanen S okerijuurikkaan nostokausi on alkanut eteläisessä Salossa. – Tiistai-iltana aloitettiin, kun ennusteessa oli isoja sateita ja töissä oltiinkin sitten yli yön, kertoi perniöläinen Pasi Järvinen keskiviikkoaamuna. Tehtaan keskisato on viiden viime vuoden ajalta ollut 41 tonnia hehtaarilta. – Ja aluekohtaisia eroja on aina. Eilisaamuna työ oli käynnissä Perniön Joutnassa; Harri Haakanen kippasi kyytiä odottamaan kärryllisen juurikkaita Pasi Järvisen pellosta. Taimi pääsi hyvin pintaan, Järvinen kertaa. Sokeritehtaan käyntikausi alkoi päivää viime vuotta aiemmin. 41 Sucroksen Säkylän sokeritehtaan viiden edellisvuoden keskisato on ollut 41 tonnia hehtaarilta. – Yhtään juurikasta en ole vielä nostanut, mutta silmämitalla ja kannan koon perusteella näyttää hyvältä. Tekemiseen kiritti sekin, että oma ajopäivä tehtaalle on ensi torstaina. Toisaalta maatalousjohtaja korosti eilisaamuna, että ennusteet ja satonäkymät tarkentuvat, kunhan käyntikausi etenee. Päätoimittaja: Aku Poutanen p
Asia ottaa kuitenkin askeleen eteenpäin näillä näkymin vielä tämän vuoden aikana. Vuosien kuluminen tarkoittaa sitä, että kustannusarviokin pitää päivittää. Aiemmin vesilain mukaiset luvat myönsi aluehallintovirasto. – Padoille ei niiden iän takia ole aiemmin haettukaan vesilain mukaista lupaa, Korkeamäki sanoo. Patoturvallisuus eli Lapin elinvoimakeskus on osaltaan muistuttanut Metsähallitusta korjaamisen tarpeesta, kertoo Korkeamäki. Kaikki kolme patoa laitetaan kuntoon kerralla. Eilisaamuna järvi oli peilityyni. Lupaa haetaan lupaja valvontavirastolta. AKU POUTANEN 1680 Hamarijärven pato Kirjakkalassa on ollut paikallaan jo 1680-luvulla. Suunnitelmien mukaan kylää kohti näkyvä padon sivu näyttäisi korjausten jälkeenkin samalta kuin ennenkin. Lupahakemuksen Metsähallitukselle tekee Ramboll, joka tekee myös Natura-arvion vielä tämän vuoden aikana. Metsähallituksen arvio on, että Sahajärvellä sijaitsevaan uomaan, jossa Fleminginpato sijaitsee, on rakennettu useita patorakenteita ja teollisuusrakennuksia viimeistään 1700-luvulla. Osaltaan painetta korjaamiseen tuo se, että Kirjakkalan pato on luokiteltu vahingonvaaran perusteella 1-luokkaan. Hamarijärven patoon on kaavailtu uusia vedenpidätysrakenteita järven puolelle patoa. – Olemme tehneet hartiavoimin työtä sen eteen, että hanke saadaan valtion budjettiin, mutta taloustilanne tietysti on vaikea. – Tavoitteena on, että haemme töille vesilain mukaista lupaa vuoden loppuun mennessä. 1-luokkaan luokitellut padot aiheuttavat onnettomuuden sattuessa vaaran ihmishengelle ja terveydelle taikka huomattavan vaaran ympäristölle tai ominaisuudelle. Metsähallituksen omistamille padoille laadittiin tuoreeltaan korjaussuunnitelma kustannusarvioineen, mutta toistaiseksi padoilla ei ole tapahtunut mitään. Perniönseudun Lehti uutisoi aiheesta isommin viimeksi loppuvuodesta 2024, jolloin rahoituskysymys oli vielä auki. Patokunnostukset vievät hänen arvionsa mukaan pari-kolme kuukautta ja ne on ajoitettava lintujen pesimäajan ulkopuolelle. ” Olemme tehneet hartiavoimin työtä sen eteen, että hanke saadaan valtion budjettiin. Hamarijärven pato Kirjakkalassa on ollut paikallaan aikaisintaan 1680-luvulla ja patolaitteita tiedetään uusitun ainakin 1700-luvun lopulla ja 1900-luvulla. Harri Korkeamäki Kirjakkalassa sijaitseva Hamarinpato on yksi korjauskohteista. Kuokat isketään maahan vuonna 2028, jos rahoitus varmistuu. 4 Perniönseudun Lehti Torstaina 24.9.2026 Kansallispuiston patoremontille haetaan lupia vielä tänä vuonna Aku Poutanen T eijon kansallispuiston vanhojen patojen kunnostaminen on nytkähtänyt eteenpäin. Harri Korkeamäki ei halua arvioida tarkkaa hintalappua, mutta toteaa kyseessä olevan satojentuhansien eurojen työmaan. p Paikalliset. Erikoissuunnittelija Tuija Väli-Torala totesi haastattelussa vuonna 2022, että patojen kohdalla maisema ei muutu, mutta vedenpidätys on uusien rakenteiden vastuulla. Molemmat padot ovat muinaismuistolain tarkoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä, joihin kajoaminen ilman lupaa on kielletty. Harri Korkeamäki korostaa, että vaikka lupa olisikin käsissä, toteutuksesta ei vielä anneta lupausta: korjaamisen ajankohta riippuu rahoituksesta. Kirjakkalan padon ja Sahajärven kahden padon kuntoa tutkittiin jo syksyllä 2021 ja tuolloin padoissa todettiin korjaustarpeita. Lupaprosessi vie muutaman kuukauden ja ajatuksena on, että työt voisivat käynnistyä vuonna 2028, tiivistää palveluomistaja Harri Korkeamäki Metsähallituksesta
LIINU NIEMINEN Paikalliset p. Toivon listalla alueelta ovat ehdolla Perniöstä Päivi Vigg, Iiro Pouke, Timo Lindstedt ja aseman postinumeroalueelta Juha Laurila. Eteläisen Salon ehdokkaita eniten, kuusi, on Toivon listalla. Keskiryhmässä alueelta ovat ehdolla Perniön puolelta Jaana Uusitalo ja Teijolta Yrjö Myllylä, Särkisalosta ei ole tällä listalla ehdokkaita. Perniönseudun Lehti käsitteli koivua luonnonmuistomerkkejä käsittelevässä jutussa viime keväänä. Kiskosta listalla ovat Annikka Viitaniemi ja Kristiina Kymäläinen. Keväällä tehdyssä jutussa Kiskossa asuva dendrologi Kristin Lauharo kertoi, että kyseinen koivu on Suomessa mitatuista rauduskoivuista tyvimitaltaan toiseksi paksuin. Taivasmetsät ovatkin ajatelleet laittaa koivun edustalle kyltin, jossa kerrotaan puun ja tilan historiasta. Näin lopulta tapahtui tänä vuonna ja nyt Taivasmetsä kertoo, että luonnonmuistomerkkistatusta päädyttiin hakemaan kesällä. Kiskolaisen Metsäketun Kievarin pihalta löytyvä Veikon koivuksi nimetty puu on ulkomuodoltaan koivuksi epätyypillinen yksilö, joka on selkeästi paksuimmillaan tyvensä kohdalta ja haarautuu reilun metrin korkeudesta lähtien kahteen erilliseen haaraan. Tämä kaksihaarainen koivu on nimetty Veikon koivuksi. Virallisen statuksen luonnonmuistomerkki saa lokakuussa lakisääteisen valitusajan umpeuduttua. Kaikki ehdokkaat ovat alla: Avoin seurakunta-ehdokaslista Brännkärr-Väänänen Laura, Helenius Riitta, Holopainen Teemu, Iltanen Otto, Kalin Kukka, Kankaanpää Karoliina, Keinänen Antero, Liimatainen Tuomas, Luoma Ari-Pekka, Mänki Laura, Nummila Juha, Panttila Eija, Pölönen Hannu, Susi Antti, Syrjälä Satu, Vienonen Remi Keskiryhmän ehdokaslista Haarala Mika, Helenius Kaarina, Ihander Piia-Riina, Järvinen Ari, Kankaanpää Anu, Kymäläinen Kristiina, Laiho Jari J, Lehtovirta Tarja, Lunden Jore, Mikkola Kalle, Myllylä Yrjö, Mäkitalo Martti, Mänkäri Marjaana, Määttänen Iiris, Nieminen Jukka, Orrenmaa Anniina, Peltonen Jorma, Pietilä Essi, Pohjola Jukka, Rannikko Mari, Riihikankare Ari-Heikki, Saari Ismo, Seitz Elina, Uusitalo Jaana, Vierjoki Antti, Viitaniemi Annikka, Yli-Liipola Hanna Sosialidemokraattinen ehdokaslista Aaltonen Marko, Blomqvist Mia, Jalonen Anneli, Jokinen Kirsi-Maria, Komulainen Jyrki, Lautiala Arja, Maleike Sofia, Meisola Sari, Oksanen Markku, Parttimaa Satu, Saarinen Kari, Tammi Timo, Vataja Miika, Vesa Simo Toivon ehdokaslista Hallivuori Pauliina, Harstinen Pirjo, Hietanen Marika, Hyttinen Marjatta, Järvinen Anne, Kirves-Järvinen Taina, Kortelainen Mika, Laurila Juha, Lindstedt Timo, Luodes Jenni, Mielikäinen Mari-Anne, Myllykylä Marja, Mäki Jussi, Mäkinen Marko, Niinistö Kari, Paltta Juho, Pohjanheimo Marketta, Pouke Iiro, Rouhiainen Saila, Rusi Jarmo, Syrjälä Josefiina, Topi Ulla, Viander Jarmo. Tuolloin Metsäketun Kievarin Mari-Johanna Taivasmetsä kertoi, että heillä oli monta vuotta ollut tarkoitus pyytää jotakuta tarkistamaan puun merkittävyyttä. Puuta on käyty myös varta vasten katsomassa. Luonnomuistomerkkistatusta haettiin nimenomaan puun koon, ulkonäön ja iän pohjalta. Vastaavasti Avoin seurakunta -listan ehdokkaat ovat toisaalta kaupungista, asiamies Paula Lindbergin mukaan Salon, Halikon, Marttilan ja Kuusjoen alueilta. Tämän jälkeen Veikon koivu tallennettaan luonnonmuistomerkkien valtakunnalliseen tietojärjestelmään ja Salon kaupunki merkitsee puun luonnonmuistomerkkistatuksesta kertovalla kyltillä. Perniönseudun Lehti Torstaina 24.9.2026 5 Kiskossa komeileva Suomen toiseksi paksuin rauduskoivu rauhoitetaan Nuutti Ruokangas Kiskosta löytyvä valtava kaksihaarainen rauduskoivu on saamassa rauhoitetun luonnonmuistomerkin statuksen. Ratkaisusta on tehty Salon kaupungin ympäristönsuojelussa viranhaltijapäätös syyskuun alussa. Viranhaltijapäätös tehtiin syyskuussa. Koivulle poikkeavan ulkomuotonsa osalta puuta voi erehtyä ensinäkemällä luulemaan esimerkiksi tammen kaltaiseksi lehtipuuksi. Toivon lista sai eteläisestä Salosta eniten ehdokkaita Seurakuntavaalit järjestetään marraskuussa. NUUTTI RUOKANGAS Aku Poutanen S eurakuntavaaleihin lähdetään Salossa neljällä listalla. Förby on kotipaikkana Jenni Luodeksella ja Kisko Hannele Pohjanheimolla. – Ihanaa, että se nyt rauhoitetaan, Taivasmetsä sanoo. Luonnonmuistomerkit ovat luonnossa tavattavia poikkeuksellisia luonnonmuodostumia, kuten isoja tai muuten erikoisia puita tai vaikkapa luolia. SDP:n listalla on Perniön kirkonkylän alueelta Miika Vataja ja Mathildedalista Jyrki Komulainen. – Laitoin hakemuksen jo kesällä, mutta siinä meni aika kauan, että vastattiin, Mari-Johanna Taivasmetsä kertoo. Vigg Päivi, Viitanen Merja. Kuvassa Perniön Pyhän Laurin kirkko. Erikoinen koivu on saanut tänäkin kesänä huomiota asiakkaiden suunnalta
Se oli saman talNuutti Ruokangas Perkkari hyppäsi jäteautonkuljettaja Jari Lankolaisen kyytiin tämän kierrokselle itäiseen Perniöön. Hän kertoo viihtyvänsä työssä, jota hän kuvailee itsenäiseksi. – Kaksi viikkoa on kierto näissä, sitten se alkaa uudestaan, hän sanoo. Kapuan ohjaamoon vänkärin paikalle ja auto lähtee liikkeelle aamuyön pimeydessä. Täytyy itse selviytyä, jos jotain pulmia tulee, Lankolainen kertoo. 40 Jäteastian tyhjennys vie alle 40 sekuntia. Koskinen Oy on perniöläinen jätehuoltoalan yritys, joka tarjoaa alan palveluita, kuten jäteastioiden tyhjennystä, vaihtolavapalveluita sekä erilaisia kuljetuksia yrityksille ja myös yksityishenkilöille. Lisäksi vuonna 1999 perustettu yhtiö tekee toistaiseksi yrityksille kaivojen tyhjennyksiä. Nytkin pienemmillä sorateillä on ajoittain edellispäivän sateiden muodostamia railoja, joiden ylittäminen ei kuitenkaan osoittaudu ongelmaksi. Lankolainen on lupautunut ottamaan minut kyytiin kierrokselleen ja kertomaan samalla työstä jätehuollon parissa ja alalla tapahtuneista muutoksista samalla kun hän kerää kotitalouksien polttokelpoisia jätteitä, kansankielellä sekäjätteitä, vanhan Perniön kunnan itäosista. – Yksin täällä mennään. Reitti on Lankolaiselle tuttu, sillä hän on ajanut sitä käytännössä jo kymmenen vuoden ajan. Eivät ongelmat tosin ole poissuljettuja. p Paikalliset. Jätehuolto H. 6 Perniönseudun Lehti Torstaina 24.9.2026 Havuja pyörien alle ja savuava paristo kyytiin K ello ei ole lyönyt vielä kuutta, kun Jätehuolto H. Tällä kertaa agendalla on hakea polttokelpoisia jätteitä muun muassa, Lintilän, Kosken, Ylikulman ja Lemun alueelta. Ratin takana istuu perniöläinen Jari Lankolainen, joka on toiminut yhtiössä jäteautonkuljettajana jo kymmenkunta vuotta. Koskinen Oy:n jäteauto pysähtyy Perniönseudun Lehden toimituksen eteen. Tällaisia pulmia voivat olla esimerkiksi ongelmat kaluston kanssa tai selviytyminen vaikeissa keleissä kapeilla ja ajoittain huonokuntoisilla sivuteillä. Väärä kierrättäminen voi johtaa jopa vaaratilanteisiin, muistuttaa Lankolainen. Koskinen Oy:lle kaverinsa kautta ensin kesätöihin ja armeijan käytyään kokopäiväiseksi jäteauton kuljettajaksi. – Kaksi kertaa olen ajanut ojaan. Lankolainen on itse päätynyt H. Taivas on vielä pimeä ja pian koittavasta päivästä vinkkaa ainoastaan itäisessä taivaanrannassa heikosti kajastava vaaleansininen valo. Hyvin nopeasti käy ilmi, että Lankolainen tosiaan tuntee reitin kuin omat taskunsa, kun hän operoi Scanian jäteautoa ketterästi pihateillä. Reitin muistaa siis hyvinkin ulkoa
SULATUKSET • MINIKAIVINKONETYÖT Mika 0400 681 026 Santeri 0400 863 020 Turuntie 14, Salo. Mutta toistaiseksi kulku jatkuu vielä tuttuun tapaan. Polttokelpoiseen jätteeseen kuuluvat esimerkiksi jätteet, joita ei voi muuten kierrättää. Jari Lankolainen NUUTTI RUOKANGAS Väärä kierrättäminen tietää työtä jossain vaiheessa polkua. Kerran tuli hirveästi lunta, jonka jälkeen meni plussalle. Kierrätyksen jättämättä tekeminen voi tuntua ajan säästöltä omassa arjessa, mutta työtä se teettää silti jossain välissä. Tosin tähänkin on tiedossa muutos, sillä Lounais-Suomen Jätehuolto tulee kilpailuttamaan myös kotitalouksien jätehuollon Salonkin alueella. Se tekee jo jonkin verran, hän arvelee. Kierrosta nopeuttaa myös aiemmin mainittu reitin tuttuus, joka määräytyy vielä toistaiseksi kiinteistöjenomistajien tilausten pohjalta. Kierroksen aikana tyhjennettäviä jäteastioita kertyi noin 70–80. – On epävarmat ajat sillä tavalla. Niin, nyt keräyksessä ovat polttokelpoiset jätteet, mitä niihin siis kuuluu laittaa. Lankolainen nostaa esiin ainakin sen, että kerättävät jäteastiat tuotaisiin yhä useammin isomman tien ristetykseen. Aamuhämärä on muuttunut jo kirkkaaksi aamuksi ja auton ikkunoista näkyy muutakin elämää kuin pelloilla liikkuvia hirvieläimiä. Koskinen Oy:ssa jäteautonkuljettajana. Se syttyi tuleen, minulla tuli hieman kiire ottaa se pois ennen kuin auto syttyi palamaan. Lankolainen kertookin, että liukkaimmilla talvikeleillä kulkemisen helpottamiseksi täytyy turvautua renkaisiin asennettaviin ketjuihin ja onpa Lankolainen turvautunut pidon löytämiseksi laittamaan havujakin renkaiden alle. Siksi journalismi. Esimerkiksi kartonkilenkillä saattaa olla jotain muuta ja yritän niitä blokkailla, Lankolainen sanoo. – Ehkä ihmiset osaavat jo vähän paremmin lajitella. Oli ihan peilijääkeli. Ihmettelin, kun puristin jätteitä, että savu alkoi nousemaan. – Eihän kaikki pysty sitä tekemään, se vaan helpottaisi talvella. Mikä kuskin näkökulmasta voisi olla vielä paremmin. vena aikana, kai se oli vaan olevinaan niin hankala talvi. Väärät tuotteet kun pitäisi saada jätteiden seasta pois jossain vaiheessa kulkua. Auton pysähdyksen ja takaisin ohjaamoon nousemisen välillä kuluu noin 40 sekuntia. Kaatopaikalla takavuosina vierailleet voivat muistaa sieltä löytyneet roskakasat ja suuret lokkiparvet. – Kyllä se jotain henkilöä kuormittaa jossain vaiheessa. Kun ohjaamosta laskeutumisia ja nousemisia sekä ajoittain raskaiden jäteastioiden keräämistä kertyy neljän ja puolin tunnin aamukierroksemme aikana 70–80, on selvää, että työtä voi hyvinkin kuvailla fyysiseksi. www.optikkosalo.fi info@optikkosalo.fi ( 2 ) 7 2 7 2 8 Tieto tekee päätöksistä parempia. Kyllähän nykyään melkein kaikki kierrätetään, Lankolainen sanoo. Jäteastioiden tyhjennys menee rutiinilla ja nopeasti. – Se on kierrätykseen kelpaamatonta jätettä. Sitähän ei loppupeleissä ole juurikaan, kun alkaa miettimään. – Kerran oli litiumakku oli sekajätteen kyydissä. – Ei tiedä kuka sen tarjouskilpailun tulee sitten voittamaan, Lankolainen toteaa. Päädymme pohtimaan syitä työn siistiytymiselle ja yksi selittävä tekijä voi Lankolaisen mielestä olla kierrätyksen lisääntyminen. Jätehuollolla voi olla maine likaisena työnä, mutta jäteauton kuljettajan työ ei ole Lankolaisen mukaan nykyään enää niin likaista kuin se on aiemmin voinut olla. Lankolainen noutaa jätteitä varsin ripeällä tahdilla, eikä pysähdysten välillä ajettava matka pääse venymään usein pitkäksi. Palvelemme ma-pe 9-17.30, la 9-14. ” Ihmettelin, kun puristin jätteitä, että savu alkoi nousemaan. Toki tänäkin aamuna näyttäisi roskisten mukana jäteautoon kyytiin kulkeutuvan jätteitä, joita olisi voinut kierrättää muuten, kuten kartonkia ja metallia. Perniönseudun Lehti Torstaina 24.9.2026 7 0400 681 026 putkimies50@gmail.com • ASENNUKSET • URAKOINTI • TARVIKKEET • VIEMÄRIN AVAUKSET • VESIJOHT. Väärin lajittelu voi aiheuttaa myös vaaratilanteita. Hän on ollut hommissa noin kymmenen vuotta. Kierrätyksen lisääntymisestä kertookin, että Lankolainen on huomannut vuosien aikana kerättävän sekajätteen määrän vähentyneen. Jari Lankolainen toimii Jätehuolto H. Scania etenee Lankolaisen ajamana pihasta toiseen pimeän aamun vaihtuessa hiljalleen päivän sarastukseen. Nykyisin nekin ovat ympäristöinä siistiytyneet. Kun joku uskaltaa kysyä, vaikka olisi helpompi vaieta – sitä on paikallinen media. Paikalliset p. Varmoin ottein tutuilla reiteillä
Mutta se ei saa olla kohtuutonta. Se ei tarkoita sitä, että olisin itse koko ajan äänessä, mutta haluaisin jakaa muutenkin enemmän näkyvyyttä yrittäjille, Siikonen sanoo. – Itse näen, että joustavat työmarkkinat eivät ole pelkästään yrittäjälle mukava asia tai yritysten etu vaan se on myös työntekijöiden etu. Sen Siikonen kuitenkin myöntää, että mahdollinen hyppäys nykyisestä varapuheenjohtajan pestistä puheenjohtajaksi valtavassa järjestössä tulee viemään aikaisempaa enemmän aikaa. Yrittäjät ovat valmiita ottamaan riskejä, mutta sen pitää olla myös kohtuullista ja kannattavaa. ” Olen valmiiksi miettinyt, että mistä sitä aikaa otetaan. Siikonen ajatteleekin, että poliittisen päätöksenteon ulkopuolella työmarkkinatoimijat voisivat löytää toisiaan paremmin, vaikka pitääkin järkevänä, että työmarkkinoista päätetään parlamentaarisesti. Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva tiedotti syyskuun alussa kyselystä, jonka mukaan miltei 90 prosenttia suomalaisista kokee Suomen talouden tarvitsevan kipeästi kasvavia yrityksiä, mutta vain alle kolmannes pitää itse yrittäjyyttä houkuttelevana. – Emme ole saaneet tarpeeksi ratkottua sitä, kuinka voimme tukea konkurssin tekeviä yrittäjiä, Siikonen sanoo. – Ei ole kuitenkaan järkevää, että kaikki tulevat eri suunnista pöytään vaikuttamaan ja koittavat huutaa kovempaa. Nyt Siikonen kertoo tarkoittaneen niillä esimerkiksi työllistämisen esteiden madaltamista vaikkapa paikallista sopimista lisäämällä tai sairausajan palkan siirtämistä aikaisemmin verovaroista maksettavaksi. Pestissä hän toisi enemmän esiin tarinoita yrittäjän arjesta. Meidän pitää vain katsoa, että yrittäminen on järkevää. Lukuisten luottamustoimien lisäksi hän on yrittäjänä Verroa Oyssa, Koolle Oyssa ja Formare Oyssa. – Yrittäminen on kuitenkin osa-alue, jolla pystytään todella paljon ratkaisemaan hyvinvointiyhteiskunnan turvaamisen suhteen. NUUTTI RUOKANGAS ” Kun ottaa riskiä ja jotain sattuu, silloin putoaa jonkun matkaa. Äänestystä edeltävään kuukauteen kuuluu muun muassa paneeleja ja vierailuja eri puolilla Suomea. Teijolainen pyrkii Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi. Kun on monessa mukana, on monta juttua, josta voi siinä kohdin astua syrjään. Siikonen korosti ehdokkuutensa julistuksen yhteydessä muun muassa yrittäjien riskien madaltamista ja työmarkkinoiden joustavuutta. Siikonen myöntää, ettei kaikkien tarvitse ryhtyä yrittäjäksi, mutta toteaa samaan hengenvetoon, että esimerkiksi monille yrityksille tarvitaan Suomessa jatkajia, jolloin riski on nollasta lähtemistä pienempi. Kun työmarkkinat joustavat, se tarkoittaa sitä, että meillä on varmemmin oikeat henkilöt oikeilla paikoilla ja työntekijät kokevat itse näin. Nämä liittyvät esimerkiksi takaisin työelämään mukaan pääsemiseen yritystoiminnan loputtua tai tukeen konkurssin hetkellä. Yrittäjäksi ryhtyminen ja ammattiin liittyvät taloudelliset riskit ovat ajankohtaisia aiheita. On ihan järkevää, että olemme pyrkineet löytämään yhteistyötä aikaisemmin. Esimerkiksi yritysten puolella se tarkoittaa enemmän yhteistyötä alihankkijoiden kanssa tai työntekijöiden rekrytointia. Siikonen pitää hyvänä Pentikäisen isoa julkista roolia, mutta sanoo, että haluaisi tulevaisuudessa nostaa enemmän esiin tarinoita tavallisesta yrittäjän arjesta. Työmarkkinoihin liittyvät kysymykset esimerkiksi paikallisesta sopimisesta tai irtisanomisen helpottamisesta ovat asioita, joista työnantajaja työntekijäjärjestöt ovat olleet erimielisiä. – Väitän, että se on erityisen tärkeää. Yrittäjyyteen liittyviä riskejä ei Suomen Yrittäjät järjestönä pysty poistamaan, mutta Siikonen näkee, että apua se voi antaa. Kun on monessa mukana, on monta juttua, josta voi siinä kohdin astua syrjään. Siikonen on monenlaisessa toiminnassa mukana. p Paikalliset. Tuota päätöstä tosin saadaan odottaa vielä lokakuun puoliväliin saakka. Sitä Siikonen ei vielä kommentoi, mitä valinta Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi tarkoittaisi muiden luottamustoimien kannalta. Siikonen kuvattuna Wiurilan kartanolla Salon kaupunginvaltuuston talousseminaarin yhteydessä. Suomen Yrittäjien julkisten ulostulojen osalta järjestö näkyvimpiin toimijoihin kuuluu sen toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, jonka kanssa yhteistyön tekeminen on Siikoselle tuttua jo nykyisestä roolistaan järjestössä. Siikonen julisti ehdokkuutensa kesän korvilla, mutta kiihkein kampanjointi on nyt vasta edessä. Olisi enemmän tarinoita, jotka nousevat yrittäjän arjesta, tosielämän tilanteista. Harmillisena hän pitää naisyrittäjien määrää, joka on noin kolmannes kaikista yrittäjistä Suomessa, mutta pitää positiivisena, että Elinkeinoelämän keskusliiton tekemässä vuoden takaisessa kyselyssä noin puolet nuorista kertoi voivansa toimia yrittäjänä. – Kyllä meillä on aika paljon varaa lisätä sitä, kuinka paljon yrittäjät näkyvät ja heidän äänensä kuuluu. Meidänkin pitää käydä keskusteluja vaikka muiden työmarkkinatoimijoiden kanssa entistä enemmän. Mutta se ei saa olla kohtuutonta. Siikonen sanoo ymmärtävänsä asioissa myös työntekijöiden näkökulman ja kokee todella tärkeänä että työmarkkinaosapuolet pääsisivät lähemmäksi toisiaan tällaisissa kysymyksissä. – Olen valmiiksi miettinyt, että mistä sitä aikaa otetaan. 8 Perniönseudun Lehti Torstaina 24.9.2026 Stina Siikonen korostaa työmarkkinajärjestöjen yhteistyötä Nuutti Ruokangas T eijolaisella yrittäjällä, Salon kaupunginvaltuutetulla (kok.) ja luottamushenkilöllä Stina Siikosella on noin kuukauden päivät aikaa merkittävään äänestykseen. Siikonen pitää harmillisena Suomen naisyrittäjien alhaista määrää. Ehdokkaita on neljä; tällä hetkellä muun muassa samaisen yrittäjäjärjestön varapuheenjohtajana ja Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtajana toimiva Siikonen on yksi näistä neljästä ehdokkaasta. Tuolloin päätetään seuraavasta Suomen Yrittäjien puheenjohtajasta. – Kun ottaa riskiä ja jotain sattuu, silloin putoaa jonkun matkaa. Stina Siikonen Stina Siikonen toimii jo nykyisin Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajana. Suomen Yrittäjien puheenjohtajakisaan Siikonen lähti, koska on halukas edistämään yrittäjyyttä ja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan turvaamista kyseisestä tehtävästä käsin. Mitä tulee mahdollisuuksiin tulla valituksi Suomen Yrittäjien seuraavaksi puheenjohtajaksi, niiden osalta teijolainen uskoo, että kaikilla neljällä ehdokkaalla on mahdollisuus tulla valituksi seuraavaksi puheenjohtajaksi. Lähes kolme neljäsosaa vastaajista katsoi yrittäjyyteen liittyvän liikaa taloudellisia riskejä. Itse Siikonen kokee soveltuvansa puheenjohtajan rooliin, koska on pyrkinyt kaikessa tekemisessään rakentamaan siltoja ja edistämään yhteistyötä eri tahojen kanssa
Siinä suuria ihoalueita täytetään umpinaisella mustalla värillä. Luottamuksen osoittaminen ja matalan kynnyksen yli astuminen näkyvät siinä, että Niemen studiossa tehdään leimoja monipuolisesti eri tyylein ja kokoluokin. Niemi kuvailee, että kun ihminen jostain innostuu, oppii mitä vain. Vaikka usein aloittelijoiden kuvat voivat myös näyttää aloittelijoiden kuvilta, kertoo Niemi ylpeästi, että yhtäkään huonoa kuvaa ei siltä iholta löydy. Niemi kertoo, että 15 vuotta sitten tatuointimaailmassa olivat vallalla hyvin erilaiset piirteet kuin tänään. Tahtotila teki kuuden tunnin tatuointisessiosta siedettävän kerralla suoritettavaksi. Minä olen täällä kiireettömästi asiakkaita varten, Niemi kertoo. Taiteilija Tessa Niemi avasi Perniöön tatuointistudion syyskuun alussa. Niemi kertoo, että blackout-tyyliä voi myös muovata asiakkaan omaan tyyliin sopivaksi. Niemi kertoo blackout-tyylistä, jota hänenkin studiossaan on jo tehty. Leiman ottamisen yhteydessä voi katsella telkkaria, jutella tai olla ihan hiljaakin. Niemi piirtää itse kaikki kuvat, jotka hän asiakkaidensa ihoihin hakkaa. Ennen kaikkea hän on monipuolisesti taitelija, josta myös taulut seinällä riippuvat todisteina. Tessa Niemi Tessa Niemi on aina ollut taiteellinen ihminen. Joskus asiakkaalla voi olla lista asioista, jotka Niemi sitten yhdistää kuvan muodossa. – Älä koskaan luota tatuoijaan, jolla ei ole yhtäkään huonoa tatuointia, hän nauraa. Tatuoimiskärpänen puraisi kertaheitolla, tavallaan sattumienkin kautta. Tessa Niemi on todistanut tämän viime viikkojen aikana omassa uudessa tatuointistudiossaan Kuormuksentiellä Perniössä. LIINU NIEMINEN NEA AHLROOS-HAAKANEN LIINU NIEMINEN Yritys Sarjassa piipahdetaan eteläisen Salon yrityksissä. Uniikkius ja sen tarjoaminen ovat Niemelle tärkeitä. Itselle tatuoinnin tekeminen on vaikeampaa, mutta itseäkin täytyy laittaa likoon. Asia ei ollut parantunut, päinvastoin. Tessa Niemi kertoo tarvitsevansa heräävää innostusta luodakseen uutta. Peittokuvia tehdään tänä päivänä paljon. Vaikka tatuoiminen on verrattain uusi taiteen muoto Niemen taitopakissa, on taide kulkenut mukana aina. Kysymys siitä, oliko studiolle tarvetta, on tarpeeton. Nykyään suunnitellaan enemmän ja mietitään kokonaisuuksia. Hän maalaa tällä hetkellä esimerkiksi yrityksiltä saamiaan toimeksiantoja, ja kaksi studion seinällä roikkuvaa tauluakin ovat pian matkalla uusiin koteihinsa. Perniöläinen mies oli aikanaan tehnyt itse itselleen tatuoinnin jalkaan ja katumapäälle tullessaan yrittänyt itse tehdä sen päälle peittokuvaa. Missään vaiheessa haaveissa ei ollut kylmä, kolkko studio. Siksi Perniön studiosta tehtiin intiimi ja rauhallinen. Studio on rakennettu omakotitalon kellarikerrokseen. Niin ensikertalaisia kuin konkareitakin on antanut ihonsa Niemen tatuoitavaksi. – Tatskakone sopi käteeni heti, Niemi muistelee. Jo piirustuslehtiö koulurepussaan hän ajatteli, että muuta ei haluaisikaan tehdä. Ensikosketuksesta lähtien ei ole kulunut yhtäkään viikkoa, etteikö tatuointeja olisi Kuormuksentiellä tehty. – Jos varauskalenteria katsoo, niin todellakin oli tarvetta, Niemi nauraa. Tasaisen pinnan saaminen ei ole helppoa, vaikka ulkopuolinen niin ehkä luulisi. Taide on ainoa asia, joka saa pysähtymään. Hän ei enää uskaltanut mennä studioon hakemaan apua. – Olen todella vauhdikas ja hektinen ihminen. Mustan tiilitalon kellariin remontoitu tatuointistudio näyttää omistajaltaan. Kun mieli muuttuu ja ihminen kasvaa, ei välttämättä menneisyydessä otetut kuvat tunnukaan enää omalta. Ilman mustetta jääviin kohtiin voi esimerkiksi tehdä kukkia tai muita kuvioita. ” Tatskakone sopi käteeni heti. Perniönseudun Lehti Torstaina 24.9.2026 9 Tatuointi on ainoa asia, jonka saa hautaan mukaan Liinu Nieminen T atuoinnin ottaminen ei ole vain koristautumista, vaan yhtä lailla se voi olla itsetunnon nostamista ja kehonkuvan parantamista. Tummanvihreä seinä, suuri peili ja suuret taulut, punainen retrotuoli ja viherkasvit korvaavat kliinisyyden. Studion paikaksi oli alussa mietinnässä tila kirkonkylältä, mutta lyhyt työmatka ja oma rauha kallistivat vaakakupin tilan kunnostamiseen kotona. Kun tartun pensseliin, niin Tessakin on turpa kiinni, hän naurahtaa. Kädessään hänellä on tatuointisuunnitelma, taustalla itsetehdyt taulut. Matalan kynnyksen ja kiireettömyyden tarjoaminen toistuu taiteilijan puheissa usein. Tatuointipenkistä avautuva näkymä siis muuttuu sitä mukaan, kun taulut jatkavat matkaansa. Tekoälykuvat eivät tätä innostusta herätä, mutta asiakkaiden tuomia sellaisia voi käyttää ajatuksen välittämiseen. Merkittävä osa jopa sallinut täysin vapaat kädet. Niemenkin neulan alla on nähtävissä laajemmalle ulottuva trendi. Tessa Niemen studion punaisessa tuolissa itsetunto nousi uuden musteen peittäessä vanhaa alleen. Tessa Niemen kumppani oli yrittänyt saada tatuointiaikaa, mutta kärsivällisyyden loppuessa, hän ostikin Tessalle tatuointikoneen. Syyskuun alussa auenneen Studio ArTessa Inkin varauskalenteri täyttyi hetkessä kuukausia eteenpäin. – Tatuointi on ainoa asia, jonka saa hautaan asti mukaan, hän perustelee. – Halusin, että tänne on asiakkaan hyvä tulla. Vaihtoehtoja onneksi ovat niin poistaminen, peittokuvat kuin täysin uusikin päälle tehtävä tyyli. Alussa tatuointiaiheiset videot pyörivät öin ja päivin, sillä halua oppia oli niin paljon. Tessa Niemi toteaa, että hänen on vaikea kutsua itseään tatuoijaksi. Tila on tullut tutuksi monelle perniöläiselle, ainakin yhdelle kuopiolaiselle ja kouralliselle pääkaupunkiseudun asukkaistakin. Tatuointikoneen ostanut kumppani pääsi itse harjoitusihoksi. – Hän kertoi minulle, että se kesä oli ensimmäinen pitkään aikaan, kun hän on käyttänyt shortseja, Niemi kertoo. Niemi ei ole itse koskaan innostunut tatuointistudioista, joissa kymmenen artistia hakkaa ihoa vierekkäin sinisen valon alla. Tessa Niemen neula hakkaa peittokuvaa Nea Ahlroos-Haakasen ihoon. Omasta ihosta hän ei sano samaa. Paikalliset p. – Tässä ammatissa pääsee todistamaan tosi hienoja juttuja, Niemi kiteyttää. Lopulta Perniöön aukesi tatuointistudio, mikä madalsi kynnystä peittokuvan hakemiseen. Vasta hetken auki olleen studion varauskalenteri täyttyi hetkessä vuoden loppuun saakka
Jo Perniön alueella löytyy moneksi päiväksi tekemistä esimerkiksi Teijon kansallispuiston alueelta, Latokartanonkoski viehättää metsän kätköihin sulkeutuvalla vehreydellään ja pysäyttäviä maisemia pääsee ihailemaan esimerkiksi Strömman eteläNuutti Ruokangas Toimittaja testasi Kemiönsaaren Purunpään syysretkeä varten, eikä se jättänyt kylmäksi. p Paikalliset. 10 Perniönseudun Lehti Torstaina 24.9.2026 Retkikohde, jossa on sekä Kolia että Karibiaa M etsäpolun päätteeksi aukeaa vaikuttava näkymä: rantakalliot ja niiden takana pitkälle horisonttiin jatkuva, sinisenä välkkyvä meri kaukaisuudessa näkyvine saarineen. Pian silmiin sattuu koukeroisesti kallioisesta metsästä merta päin kurkottavia mäntyjä, joita saa katsella meren liplatuksen säveltämänä. Eteläinen Salo tarjoaa retkeilymaisemia kaipaavalle runsaasti vaihtoehtoja. Ja kuten aikoinaan ostos-tv:tä katsoneet tietävät kuluneen myyntilauseen menevän, ei tässä ole vielä kaikki, kun päätyy retkeilemään Purunpään maastoon Kemiönsaaressa. Kaunis merimaisema pysyy näkyvissä jatkuvasti kun matkaa jatkaa rannansuuntaisesti kulkevalla polulla
Kaikki loistavia kohteita aurinkoisen syyspäivän retkille tulevina viikkoina. Purunpään ympäristö koostuu useammista eripituisista reiteistä, muutaman kilometrin lenkistä miltei 20 kilometrin kierrokseen. Samaan aikaan kanssani reitille saapuu Islaksi ja Rasmukseksi esittäytyvä turkulaiskaksikko, jotka ovat päättäneet tulla päiväretkelle Saaristomeren maisemiin. Tuohon pisimpään reittiin sisältyy kesäaikaan myös pieni vesistönylitys veneillä. Ja retkeiltävää riittää, sillä pelkästä parinkymmenen minuutin happihyppelystä ei näillä reitistöillä ole kyse. Vaikka maasto ei ole varsinaisesti vaikeaa, voi se olla haastavaa, jos kulkeminen on rajoittunutta tai etsii saavutettavaa reittiä. Reittivalintojeni myötä kävelymatkaa tuli noin kahdeksan ja puoli kilometriä ja aikaa kului kuvauspaussien myötä kolmatta tuntia. tomerestä aukeaa aina vain uusia puolia. Samalla osoittautuvat selvemmäksi syyt, miksi reittiä on suositeltu. – Lähinnä vain saaristoluontoa ja sitä ettei missään ole rakennuksia, Isla toteaa. Missään tapauksessa Purunpäähän päätymistä ei tarvinnut katua ja tuskin muillakaan tarvitsee, mikäli sen päättää valita retkikohteeksi eteläisestä Salosta lähtiessä. Kaiken kaikkiaan kokemus Purunpäässä on vaikuttava. Pisin lähtee Söderlångvikin kartanolta ja kiertää yhteensä 18,5 kilometrin ringin, joka kulkee kartanolta aina varsinaiseen Purunpäähän saakka, joka sijaitsee Sandön tienoilla mantereen puolella ja takaisin. Lyhyen metsäkävelyn jälkeen aukeaa ensi kerran merimaisema, joka jatkuu aina vain hienompana polun viedessä retkeilijää ylemmäs kallioille. Kun lopulta pääsee kiipeämään korkeimpaan kohtaan kallioiden päälle, on näky niin henkeäsalpaava, ettei se jätä ketään kylmäksi. Tällä kertaa syksyisen päiväretkikohteen arviointia varten en kuitenkaan kierrä koko reittiä, vaan valikoin siitä vain parhaat palat, eli Purunpään rantakallioilla kulkevat polut. Reitiltä he odottavat muun muassa merenrantamaisemia ja raikasta ilmaa. Purunpään retkeilyreitistö sijaitsee Saaristomeren kansallispuistossa Söderlångvikin kartanolta luoteeseen, jonne matkaa kertyy Perniöstä noin viitisenkymmentä kilometriä. Ja mitä ylemmäs matka vie, sitä hienommaksi maisema muuttuu ja SaarisParhaimmillaan Purunpään maisemat muistuttavat Pohjois-Karjalan Kolia. Vaikka lyhyemmän reitin kulki, ei kuitenkaan tuntunut siltä, että matkalla olisi jäänyt mistään paitsi. Näiden maisemien jälkeen reitti alkaa laskeutua alas kallioilta ja kohti metsää. Merkkejä muista elävistä olennoista olivat lähinnä merellä näkyneet purjealukset, kohtaamani haukka sekä kaksi komeasti liidellyttä merikotkaa, joista toinen kävi välillä hyvin lähellä minua. Tietyistä kulmista näky tuo mieleen jopa ikoniset kuvat Kolin päältä. Ajankin auton siis Söderlångvikin sijaan Purunpääntietä pitkin lähemmäs varsinaista kohdetta, jätän auton tien varteen ja lähden muutaman tunnin kävelyreitille Saaristomeren maisemiin. Paikalliset p. Keli on mitä mainioin pienelle retkelle alkusyksyisenä torstai-iltapäivänä, jolloin matkaan suuntaan: aurinko paistaa miltei täydeltä taivaalta ja lämpöasteitakin on miltei kaksikymmentä. Reitti kulkee metsäautotien ulkopuolella ajoittain varsin kapeita polkuja pitkin ja korkeuseroja löytyy. Samaten käymisen arvoisia paikkoja löytyy myös lähialueelta, jos uskaltautuu retkelle kunnanrajojen ulkopuolelle. Heillekin, kuten minulle, kerta Purunpäässä on ensimmäinen. Islaksi ja Rasmukseksi esittäytyneet turkulaiset vierailivat Purunpäässä ensimmäistä kertaa. Matkan sain taittaa alun kohtaamisten jälkeen yksin. Sellainen Purunpään reitti ei valitettavasti ole. NUUTTI RUOKANGAS Matkalla näkyi pari purjevenettä liikkeellä. Lähinnä itse päädyin katumaan, etten ollut reitillä käynyt vielä aiemmin. Eikä kommentti osoittaudu tuuleksi temmatuksi, kun metsäautotieltä kääntyy pian rantaan vievälle polulle. Itse lähdin pariin otteeseen kalliometsissä väärään suuntaan, kun huomio ei ollut täysin keskittynyt siihen, mihin matkaa pitäisi seuraavaksi jatkaa. He eivät kerro nimiään, mutta kysyn heiltä millaista maisemaa voi pian edessä odottaa. Reitti jatkuu vielä tuon lahden toisella puolella sijaitsevan kallion päälle kertaalleen Glasbergetin kauniisiin maisemiin ennen paluuta takaisin metsäautotielle ja muutaman kilometrin kävelyä lähtöpisteeseen. Koko kahdeksantoistakilometrisen ringin tekemiseen vesistönylityksineen olisi kulunut varmasti koko päivä. Tämän kaksikon lähdettyä matkaan suuntaan itsekin kohti Purunpäätä vievälle metsäautotielle, jossa sielläkin tulee piakkoin vastaan toinen retkeilevä duo. Ajankohdan huomioiden olen varautunut siihen, että en toisiin retkeilijöihin reitillä törmää, mutta tämä oletus osoittautuu vääräksi. Yksi minulle monesti suositeltu kohde on Kemiönsaaren lounaisosasta löytyvä Purunpää. Vastauksena kuuluu, ettei mitään, mitä metsäautotien ympäristössä juuri silloin näkyy. Juuri kun ehdin luulla, että näyttävimmät kohdat on nähty, tarjoaa Purunpää maiseman, joka osoittautuu omaksi suosikikseni; löydän itseni kallioisen niemen nokasta, josta aukeaa näkymät lahden toisella puolella majesteettisena kohoavaan kallioon. Kalliomaisemissa myös opasteet on välillä vaikea bongata. Veden aaltoillessa kauniin sinisenä miltei erehdyn eksyneeni Karibianmeren maisemiin saakka. Perniönseudun Lehti Torstaina 24.9.2026 11 puolella sijaitsevalla Viikinkivuorella. Varsinaiseen Purunpäähän ohjaavalle polulle käännytään metsäautotieltä. – Täällä näytti olevan sopivat vaellusreitit, jotka menevät merenrantaa pitkin vaihtoehtona Saariston rengastielle, Rasmus kertoo
Mainostaa nyt junalautojen saatavuutta lapsille, kyllähän se on hauskaa. Se nyt vaan on saman tason pyhäinhäväistys kuin jos saman kombon laittaisi pullapitkopalan päälle. Ihan vain sen takia, että voisi lehdessä julkaista jutun tietynlaisella otsikolla. Kolmen oppilaan koulussa kaksi voi liittoutua kolmatta vastaan ja lopputuloksen arvaatte. Aku Poutanen Tähdellistä Nuutti Ruokangas Tulevana viikonloppuna Salossa pääsee taas jazzmusiikin tunnelmaan, kun kolmipäiväinen SaloJazz-festivaali järjestetään jälleen. Siinä onkin sitten pähkäiltävää maallikollekin, pitääkö pienessä koulussa olla parillinen vai pariton määrä oppilaita. Pikkuhiljaa päälle käyvä syksy tietää monenlaista väijymistä. Jonkin todennäköisyyden mukaan alle kymmenen oppilaan koulussa voi käydä vielä niinkin, että ekaluokalla on yksi onneton ja loput seitsemän kuudennella. Yli kymmenen vuotta toimineessa SaloJazzissa kuullaan tänä vuonna musiikkia vaihdellen perinteisestä jazzista pohjoismaiseen jazziin ja souliin. Ensimmäiseksi täytyy todeta, että koko Lounais-Suomi oli minulle oikeasti hyvin tuntematonta seutua käytännössä siihen asti, että opintoni aloitin Turussa. Siihen ei tarvita edes Jari Sinkkosta, että ennustaa sen yhden olevan samalla yksin. Tänä vuonna juhlitaan myös kotimaisen jazzmusiikin satavuotispäivää, mikä huomioidaan myös ohjelmassa. Painottaen vielä voimakkaasti sanojen alkutavuja. Täkäläistä välimatkaa Förbystä hammashoitoon Suomusjärvelle vastaa keikka Hattulasta Lammille. Eipä sillä, tiettyä tehokkuutta tuokin esitys tietysti uhkuu. Sellaisen jutun kehtaisi lukea aamukahvipöydässä samalla kun nauttii tyytyväisenä voisarvia. Viime viikolla jäi monttu hetkeksi auki, kun erään uutisen mukaan Maaja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n puolelta annettiin tukea sille, josko pelloille laskeutuvilta kurjiltakin henkiä pois. Tarkoitan, että kun järjestöllä on kohta aihetta vaihtaa nimeään, entinen lyhenne ja logo kelpaavat. Joskus erityistä luontosuhdetta vaalitaan yksityishenkilöiden sijasta oikein organisaation voimin. Tuolloin esiintyy muun muassa Ida Alanen Trio Salon pääkirjastolla, kun taas Salon seurakuntatalolla kuullaan itävaltalaisista pianisti David Helbockista ja sähköbasisti-sellisti Julia Hoferista koostuvaa duoa sekä ravintola Musinessa esimerkiksi soul-yhtye Punomoa. Huomaamaton, salakavala vaikutus on jossain taustalla vedellyt naruista ja muovannut omaa ajatteluani vaikka en siitä ollut ollenkaan tietoinen. Keneltä se jää ajamatta aikatai rahapulan vuoksi, kuka ei kehtaa ajattaa taksia ennen kuin vaiva on liian paha. Esimerkiksi sientenpyydystysaika on hyvinkin käsillä ja sekin metsästys, missä pitää tappaa luontokappale tai useampikin. Ja pelkkää positiivista. Lienee turha mainita, että tuo keskustelu tyssäsi alkuunsa. Syön niitä itsekin ja ihan maukkaita ne ovat, mutta en tykkää siltikään. Savon kyllä tiesin, mutta ei ilmeisesti ollut sama paikka. Halusi sitä tai ei, Perniötä on hypnotisoitu mieleeni jo pienestä lähtien, vaikka olin säilynyt elossa jo 24 vuotta tällä pallonpahasella, kun ensimmäisen kerran Perniön kirkonkylän näin silmieni edessä. Tämän olen kuitenkin tiennyt jonkin aikaa, mutta tarinat Perniön aseman palvelutarjonnasta tajusin vasta reilu viikko sitten. Ja sehän meitä alakoululaisia nauratti. Palvelut joka tapauksessa puhuttavat kun ensi vuoden rahoja laskeskellaan. Joku asiantuntija tietää paremmin, mikä on pedagogisesti koulun minimikoko ja arvaapa tuonkin, että rima on eri korkeudella siitä riippuen, ovatko koulumatkat kuutta vai kuuttakymmentä kilometriä. Viikonlopun ohjelmaan kotona mahtui vieras Kanta-Hämeestä ja kas: mikä siellä puhuttaisi jos eivät sikäläisen hyvinvointialueen aikeet sulkea paikallinen terveysasema ja kylillä tietysti paitsi kirotaan, myös laskeskellaan sitä, montako päivää terveysasemaa pyörittäisi Kela-takseihin jatkossa menevillä rahoilla. Olin aina ajatellut suuntaavani Helsinkiin opiskelemaan, mutta päädyinkin Varsinais-Suomeen ex tempore -päätöksellä, enkä ole katunut tuota päätöstä päivääkään. Aiheessa on jotain perin tutun kuuloista. Siinä on hyvä kermakakku saatu pilalle suolaisella sisällöllä. Niillä tiedoilla ei vielä yltänyt seudulla matkaoppaaksi. Silti Perniö on vaikuttanut elämääni jo pidempään tietämättäni. Skenaarioita voi kehitellä mielessään laiskempikin harrastajateatterilainen. Hillon kanssa. Sen sitten selittää joku muu, miksi yksinäinen koulussa tuntuu vähemmän pahalta kuin yksinäinen kotikoulussa erossa ihan kaikesta. Tapahtuma alkaakin torstaina Jazz Suomi 100 -nimisellä konsertilla, joka keskittyy suomalaisen jazzin ensivuosikymmenten sointuihin. Enpä tiennyt sen olevan Perniöstä, mutta maku oli kohdillaan. Kahden oppilaan koulussa kaksikko joko ystävystyy tai vihaa toisiaan syvästi. Mutta sovitaan, että lause koski nimenomaan Perniön asemaa. Jazz soi viikonloppuna Salossa SaloJazzissa kuullaan musiikkia vaihdellen perinteisestä jazzista souliin. Tokko on maaseutuvaltaista kuntaa, jossa ei pienien koulujenkin jatkoa puntaroitaisi. Varmaan johtuen siitä, että eihän sen ikäisillä ole rahaa ostaa junalautoja. Kerrannaishuoli on tietysti se, minkämoinen etäisyys on hyvään tottuneille liian pitkä. Vierailut seudulla olivat olleet lapsuudessa yksittäisiä Turun vierailuja veljien jalkapalloturnausten katsojana. Kun asuin lukion ja armeijan jälkeistä välivuotta pääkaupunkiseudulla ja treffisovelluksessa tuli vastaan henkilö, joka kertoi olevansa Salosta, oli vastaukseni kysyä, missä se on. Vielä kyseenalaisempi konsepti on voileipäkakku. En itse asiassa tiedä, mikä on tällä hetkellä junalautojen saatavuus Perniön asemalla, mutta toivon kuitenkin, että niiden myynti siellä aloitettaisiin. Vaikka esityksiä kuullaan niin torstaina kuin perjantainakin, keskittyy suurin osa tapahtuman esityksistä lauantaille. Ensinnäkin jossain vaiheessa voisarvien väliin vanhempieni luona alkoi ilmestyä Meritalon mansikkahilloa tarjolle. Yritän vain korostaa sitä, että seudulla päätyminen ei ollut erityisen suunniteltua. En tosin tajunnut nähneeni Perniön asemaa, vaikka minulle on jo ala-asteella opettajani kertonut kyseisen kylän palveluista. Tarkoitan, että murteet voivat vaihdella, mutta lehdenteon tai nykyään hienommin sanottuna sisällöntuotannon riemun ja raivostumisen aiheet ovat aika lailla samoja, olipa ympärillä Perniö, Nivala, Ii tai vaikka Laukaa. Hyvien tyyppien, tärkeilevien mulkvistien, kiireen ja vastaamatta jäävien puheluiden määrän keskinäinen suhde on aika lailla sama eri puolilla maata eikä postinumeroaluetta, jolla ei jotain näistä lajeista esiintyisi. Perniön aseman olin itse asiassa nähnyt tietämättäni hieman aiemmin matkalla Mathildedalista Turkuun ja päätyessäni vahingoissa Sauruntielle. Ehkä jotain kertoo seudun tuntemuksestani seuraava. Olen miltei sataprosenttisen varma, että tuossa lausahduksessa puhutaan nimenomaan Perniön asemasta, niin selkärangasta se minulla kertoessa tuli, vaikka periaatteessa puhe saattoi olla myös Perkkiöstä. Torstaista lauantaihin kestävän festivaalin aikana Salossa esiintyy niin kotimaisia, kuin ulkomaisiakin kansainvälistä uraa luovia muusikoita. Muuten välihuomiona on pakko todeta, että ainoa oikea sisältö voisarveen on jotain makeaa. Eivät vientäneet paikalliset täällä kieltä samalla tavalla. Kasvoin kuitenkin 600 kilometrin päässä ja matkat Suomen sisällä olivat tapahtuneet muihin suuntiin. Joku asia tietysti ei muutu: jos ei mustaa tilataksia raatsi ajoissa käyttää, toisenlaiselle mustalle ja kiiltävälle autolle voi tulla käyttöä. Puhtaasti periaatteesta. Neljän oppilaan porukassa saadaan jo tasaparit, joskin eivät tasaväkiset jos kaksi on ekalla luokalla ja toiset kaksi kuudennella. Koko ohjelma löytyy osoitteesta salojazz.fi/festival. SaloJazz 24.–26.9. Asiaan palatakseni, huomasin vain jossain vaiheessa syöneeni varsin tyytyväisenä perniöläisiä tuotteita tietämättäni. Ei ylpein hetkeni, mutta näin pääsi käymään. Heip. Me Tapetaan Kaikki lyhenee samoin kuin nykyinenkin nimi. AKU POUTANEN p Täl viikol. Ei suolaista, vaikka esimerkiksi pesto, mozzarella ja tomaatti hyvä kombo ovatkin. 12 Perniönseudun Lehti Torstaina 24.9.2026 Perniö on vaikuttanut elämääni taustalla jo vuosikymmeniä Nuutti Ruokangas S itä ei tajuakaan millainen vaikutus Perniöllä on omaan elämääni ollut. Ihminen saa unelmoida. Varsinaisia aiheita unohtamatta. Se kuuluu näin: ”Junalautoja saatavana Perniön asemalta”. Tuolloin kerroin pitkästä aikaa lentävän lauseen, jonka ala-asteen opettajani oli kertonut aikoinaan. Muikun mietteitä Murheet murrealueelta toiselle O nkohan tässä tullut mainittua ennenkin, miten paikallislehtien päätoimittajien tapaamisissa tulee metkan kotoisa olo. Mutta miksi tätä seutua olisinkaan tuntenut. Lienee jälleen kerran hieman syytä pohjustaa epämääräistä ajatuksenjuoksuani. Vaikka minulla ei niitä valtuuksia olekaan, julistan kaikki voileipäkakun syöjät pannaan. Tosiasiassa yhden, kahden oppilaan kouluja ei tietenkään missään ole eikä tule olemaankaan, mutta ymmärrätte yskän
To 24.9. Rakastettu kirjailija Astrid Lindgren on todennut: ”Uskon että elämän syvin tarkoitus on rakkaus. Niiden seurauksena maailmamme on täynnä vihaa, kateellisuutta, nälänhätää, sotia, epäoikeudenmukaisuuksia, luonnonsaastutusta ja luonnonkatoa. • Perheiden ilta ke 30.9. Vanhempien makuhuoneiden väliseen oviaukkoon kiinnitetty verho oli kiitos Carlin aikaisemmin, samaisen oven yläpuolelle, maalaamasta kukkaköynnöksestä. Sopii hyvin myös liikuntarajoitteisille. klo 8.30 Perniön srk-talolta. Ekkin korttirinki klo 14. Ohj. Omenapäivä järjestetään tänä vuonna jo 21. Siellä missä on rakkautta, ei ole väkivaltaa, vallanhimoa tai sortoa. Toiminnallinen musiikkituokio klo 13 Särkisalokodissa. klo 10 Perniön kirkossa; Rainio-Alaranta, Hurtig. Järj Yhres. Ohj. Siksi Täl viikol p. Laulu on yhtä ajankohtainen tänään. Yhres To 1.10.Yhres kävely klo 11. Järj Yhres. Ja lasten huoneeseen Carl oli muistutukseksi maalannut seinäkirjoituksen: ”Älsken varandra barn, ty kärleken är allt”. Lounasvieraana Timo Viitanen. Tapahtuman yhteydessä on myös esimerkiksi paikalla Tvärminnen eläintieteellisen tutkimusaseman alus ja tutkijoita. klo 18 Plakkarissa Esillä sääntöjen määräämät asiat. Lisäksi tapahtuman yhteydessä järjestettävillä markkinoilla myydään esimerkiksi käsitöitä ja sadonkorjuutuotteita. Hautaan siunatut: Terttu Kaarina Nikunen 97 v, Irma Annikki Björkstrand 90 v, Arto Yrjö Voitto 89 v, Tauno Anselm Mattila 86 v, Tuula Maija Harttio 80 v, Raija Helena Kymäläinen 75 v, Jorma Antero Heimo 73 v, Paula Marjatta Kallio 73 v. Vielä ehdit ilmoittautua Naistenpäivään! La 3.10. Totesin, että koti oli täynnä rakkautta. Suomeksi: ”Rakastakaa toisianne lapset, sillä rakkaus on kaikki” Miten meidän tulisi elää, jotta nämä yllä mainittujen henkilöiden muistutukset voisivat toteutua elämässämme. Järj. Särksalokotiyhdistys / Yhres To 24.9. Pysähdy hetkeksi Eläkeliiton Perniön yhdistys Keskiviikko-kerho 30.9. Järj Yhres. klo 10–20 Naarilassa ohjelmassa Hanna Kivisalon (Sekunnit ja tunnit) ”Menestystarinoista merkitystarinoihin”, improesitys, saunomista ja hyvää ruokaa. • Aamulenkki ke 30.9. Lähtö Särkisalokodilta. Hänessä avautuu rakkauden lähde. Viime vuonna tapahtuma keräsi paikalle yli 5000 henkeä. Koti on heidän sukunsa omistuksessa ja on säilytetty alkuperäisenä, sellaisena kun se oli Larssonin ison perheen asuessa siellä. @perkkari Lähtö Särkisalokodilta. Jennynkuja 2. Myös kotikäynnit koko Salon alueella ja Kemiönsaaressa. Tapahtuma on sadonkorjuujuhla, jonka keskiössä on nimensä mukaisesti omena. Miten meistä voisi tulla rakastavaisia ihmisiä. klo 16 Perniön srk-talossa; TT, psykoterapeutti Johannes Alaranta luennoi aiheesta Maailman mielenterveyspäivänä. Liike on lääke aktiivisuustunti klo 10 Särkisalokodissa. 041 319 0920 info@hautauspalveluaava.fi www.hautauspalveluaava.fi Messu su 27.9. diakoniatyö. Seurakuntavaalit: www.salonseurakunta.fi/seurakuntavaalit2026 * Ennakkoäänestys 3.–7.11. Jennynkuja 2. Arvontaa. Särkisalokoti, Jennynkuja 2. klo 13 Toijan Valopilkussa. Järj Yhres. AKU POUTANEN Sinun puolellasi. Ke 30.9. Myös vialliset/ tarjoa soittamalla tai txt N.0406743411 Uusimäki Ostetaan autiotalo/maalaistalo tai vastaava tontteineen Perniön alueelta tai lähistöltä. Nuutti Ruokangas Tulevana lauantaina kerätään taas omenoita Söderlångvikin kartanolla, Kemiönsaaren Dragsfjärdissä omenapäivän muodossa. Ohjaajina Mari Kettunen ja Eija Korpi. kansikuvassa väärä kuvaajan nimi. Perniönseudun Lehti Torstaina 24.9.2026 13 KOKOUKSIA TYÖSUORITUKSIA HUONEISTOJA JA KIINTEISTÖJÄ OSTETAAN OSTETAAN MOOTTORI AJONEUVOJA JA TARVIKKEITA Salontie 2, 25500 Perniö Turuntie 8, 24100 Salo Kaikki hautajaisiin ja muistotilaisuuteen liittyvät palvelut samasta paikasta, samalta henkilöltä aina hautakiveen ja perunkirjoitukseen saakka. Jennynkuja 2. 044 774 5216 (klo 10–12). syyskuuta kello 11–17 osoitteessa Amos Andersonintie 2. Ohjelmallista yhdessäoloa, kahvitarjoilu. Hallitus. Muistorikkaalta matkalta käynti Carl ja Karin Larssonin kodissa Sundbornissa jäi erityisesti mieleen. klo 13 Särkisalon srk-kodissa. P.0400 530 415 /Lasse Keskustan Perniön py:n SYYSKOKOUS 28.9. 24.9. Yhdessäoloa, leikkiä, puuhastelua ja iltapalaa. Järj Yhres. Tapahtuman yhteydessä Söderlångvikin kartano koristellaan omenoilla, omenatorilla tarjoillaan maistiaisia, myydään kartanon omenatuotteita ja tiedossa on myös omenoiden itsepoimintaa. Ig: kirkkoperniossa Fb: Salon seurakunta Perniössä ja Särkisalossa KISKO PERNIÖ SÄRKISALO www.salonseurakunta.fi salonseurakunta@evl.fi Seurakuntatoimisto p. POLIITTINEN MAINOS: Rahoittaja ja määräysvalta: Keskustan Perniön py Oikaisu Perniönseudun Lehdessä oli 17.9. Liikkeille ohjeistetaan useita eriasteisia vaihtoehtoja. Miten uskonto vaikuttaa mielenterveyteen. Jennynkuja 2. La 10.10. Sitä elämää, mitä Jeesus tarjoaa, on rakkaudesta läpitunkemaa elämää. ENEMMÄN KUIN KAKSI KOOLLA Lähellä sinua – myös somessa. kerran. * Vaalipäivä 15.11. To 1.10. Ilm. kerran tänä vuonna. Hinta 40 € sis. Kun tarkkailemme itsemme ja maailman päättäjiä, paljastuu, että täysin eri arvot saavat vallita. Vertaisohjattu kuntosali klo 13 Särkisalokodissa. Omenapäivä Söderlångvikin kartanolla lauantaina 26. Ohjaus Nikolas Björklöf. Kokoavaa toimintaa • Iltarusko ma 28.9. Kahvitarjoilu, tervetuloa. klo 12 Op Lounaismaan kokoustiloissa. Harjoitteet toteutetaan kehonpainoharjoitteina ja/tai lisäpainojen avulla. P. Jennynkuja 2. TERVETULOA KIRKKOON MUUTA TOIMINTAA KIRKOSSA KUULUTETTUA Kastetut: Aaron Aarne Nikolai Nuutinen, Adele Celine Elisabeth Rinelli, Alexander Otto Tapani Salonen, Akseli Eino Jyri Vainio, Julius Matti Albert Ylieskola. Musiikkituokio klo 13 Särkisalokodissa. ensisijaisesti netissä tai p. klo 17–19 Perniön srk-talossa. Koti on tullut tunnetuksi Carl Larssonin tekemästä kirjasta Ett hem, joka sisältää hänen akvarellimaalauksiaan perhe-elämästä ja kodista. Bingoa. Viime sunnuntain otsikkona oli ”Jeesus antaa elämän”. Jennynkuja 2. • Kiskon käsityökerho ti 29.9. Yhteisessä pöydässä to 1.10. Järj Yhres Pe 2.10. Lenkin jälkeen kahvit ja päivän Sana. Miten rakkaudesta voi tulla se voima, joka johdattaisi meitä ja maailman politiikkoja ja mahtihenkilöitä. • Sauna ja kylmäuinti ti 29.9. klo 12 Perniön srk-talossa. Vieraana Öyrilän Löyly ja loma. Kristittyinä tunnemme Jeesuksen rakkauden ruumiillistumana. Yhres kävely klo 11. Järj Yhres. Musiikkiterapeutti Teija Kalevo. Ohjelmassa levyraati. viim. Elämän tarkoitus oli varmaankin alun perin se, että meidän tulisi elää rakkaudessa ja harmoniassa lähimmäistemme sekä luonnon kanssa – sen suuren, vapauttavan ja parantavan voiman, joka meille on annettu.” Tulin maanantaina kotiin Ruotsin Taalainmaalle tehdyltä ryhmämatkalta. Päivän aikana muun muassa kuullaan livemusiikkia, nähdään kouluratsastusta keppihevosella sekä tankotanssia ja livekokkausta. Kaffet keittää ja ohjelman tarjoaa Särkisalon Eläkeliitto. Naarilan rantasaunalla; lapsiperheille klo 17–19, yleinen saunailta klo 19–21. Pe 25.9. Söderlångvikissä pääsee lauantaina poimimaan omenoita Omenapäivä järjestetään jo 21. Omenapäivä järjestetään joka vuosi syyskuun viimeisenä lauantaina. aamiaisen, lounaan, päiväkahvit ja päivällisen. Karin oli muun muassa kutonut miehelleen lahjaksi Rakkauden ruusu -nimisen draperia-oviverhon. Järj. Vapaaehtoinen ruokamaksu Yhteisvastuukeräykseen. Keskiviikkokaffet klo 13 Särkisalokodissa. Kansikuvan on ottanut Jonna Hellberg-Pitkänen. Tervetuloa! Perniön Karjalaiset Perniön Karjalaisten tupailtapäivä Plakkarissa on peruttu 25.9. Karin Jennynkuja 2. Mitä maailma kaipaa Staffan Söderlund M itä maailma nyt kaipaa, on rakkaus, suloinen rakkaus , lauloi The Beatles 1960-luvulla. Ti 29.9. 02 774 5206 Ostetaan Romuautoja.kaiken kuntoiset ja merkkiset kelpaa vat.virallinenromutustodistus onnistuu.jos pihalla lojuu tarpeeton.soitto vain ja sovi noudosta 0413180846 IT-Asennus/Opastus kotonasi -Petteri 044 979 3435 Ostetaan auto 041-3286643 Ostetaan ajoneuvot/asunto-autot/vaunut/. Hakeutukaamme siihen! Kirjoittaja on rovasti. Tapahtuma on maksuton
Viikonloppuna on Nälkäpäivä-keräyksen päätyttyä tiedossa myös juhlaa: SPR:n Perniön osasto viettää sunnuntaina 75-vuotisjuhlaansa. Omapaikka on osaston näkyvintä ja samalla arkista toimintaa; kirppis on vakiinnuttanut asemansa, samoin Omapaikan tiloihin toissavuonna perustettu terveyspiste. Osa on jo poistunut keskuudestamme. – Ja moni jäi silloin pois toiminnasta, Sundholm harmittelee. Aikanaan SPR:n Perniön osaston vuoteen kuuluivat leiritkin ja niillä yhdet tutut kasvot olivat pitkäaikaisen voimahahmon Ritva Piirosen. A-RATA 6.10 kilometriä, 10 osallistujaa 1) Paulin Joonas 48:14 2) Hämäläinen Werner SalVie 57:04 3) Vuorinen Lassi 58:23 4) Härkönen Marjo SalVil 1:16:03 5) Lönnfeldt Erik OK77 1:24:04 5) Pukki Ari R-P 1:24:04 B-RATA 4.10 kilometriä, 13 osallistujaa 1) Peltola Ari SalVie 37:46 2) Kuusisto Juha 42:43 3) Laiho Aleksi Salon Viesti 47:41 4) Grönholm Timo SalVie 48:01 5) Särmäntö Päivi R-P 49:43 C-RATA 3.40 kilometriä, 27 osallistujaa 1) Lietzen Jaakko Suomusjärven Sisu 36:21 2) Alarakkola Ari PePe 43:09 3) Luoma Ari-Pekka SLV 46:24 4) Kokko Tero SalVil 46:52 5) Särmäntö Liisa 48:11 D-RATA 2.30 kilometriä, 15 osallistujaa 1) Peltola Eveliina SalVie 27:04 2) Lietzen Jukka Suomusjärven Sisu 28:38 3) Partanen Juuso SalVie 30:04 4) Salminen Rauno SalVie 32:55 5) Sorvari Ari Salon Viesti 34:17 E-RATA 1.60 kilometriä, 11 osallistujaa 1) Ojamaa Marja-Liisa Salon Viesti 34:49 2) Olenjus Paula 37:01 3) Saarinen Jouni SalVie 39:39 4) Aulis Nikkanen M75 40:39 4) Talikka Aarne 40:39 Maanantairastien tulokset 21. Viikonloppuna siihen voi tulla joku naarmu lisää, kun tonkka kuskataan kylille jälleen yhtä keräystä varten. Muutamia puheenjohtajia viime vuosilta muistuu heti mieleen Eira Erikssonillekin, kun muistelemaan aletaan. SPR:n Perniön osasto yhdistää Erikssonia ja Sundholmia; edellisellä on takanaan kohta neljännesvuosisata mukana, Sundholm taas liittyi Perniön yhdistykseen vuosi sitten oltuaan sitä ennen mukana Salon yhdistyksessä. AKU POUTANEN Maanantairasteja etsittiin maanantaina Teijon laskettelurinteen maastoissa. Keräyksen tuotto ohjataan SPR:n katastrofirahastoon ja sieltä apua jaetaan sitä tarvitseville niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Vaalimainonnan vaikuttavimmat mainosympäristöt varataan nyt Meks tarjoaa monikanavaisia mainosratkaisuja niin ulkonäytöillä, uutismediassa kuin radioaalloillakin. Varsinainen ystävätoiminta on paikallisosastossa hiipunut, mutta juttuseuraa ja kuulevia korvia riittää sentään, kun vaan kahville asti pääsee. Eira Erikssonilla on takanaan kohta neljännesvuosisata SPR:n Perniön osastossa, Aleksandra Sundholm puolestaan tuli mukaan vasta vuosi sitten. Toiminta kiinnosti siinä määrin, että hän jäi mukaan, vaikka korona-aika käsidesin lutraamisineen tekemiseen vaikuttikin. Sokerija verenpainemittaukset ovat itse asia, mutta yhtä lailla odotetaan mittausten jälkeen juotavia kahveja ja jutustelua. Mutta mikä saa löytämään jostain ajan tähän tekemiseen päivätöiden ja perheen täyttämässä arjessa. Tekemisen ei tarvitse olla samaa kuin aina, esimerkiksi Aleksandra Sundholm on toiminut pitkään verkkoystävänä. Joskus Nälkäpäivä on näkynyt Perniössä lipaskeräyksinä, soppatykkinä ja nälkäpäiväleipänä, nyttemmin keräystä tehdään voimien ja mahdollisuuksien mukaan. Tonkalle riittää pariksi päiväksi päivystäjiä, alakoululle viedään lippaat ja yläkoululle ohjeet keräykseen osallistumisesta Mobilepaylla. – Irmeli Jokilehto oli Marja Niemisen kanssa vauhdikas pari, he menivät ja tekivät koko ajan. – Ja niin paljon sinulla on tehtävää, että joku tittelikin pitäisi antaa, letkauttaa Eriksson. Tonkka on ollut tallessa SPR:n Perniön osaston Omapaikassa. Yhteistyö paikallisosastojen kesken toimii; esimerkiksi kriisiryhmään saadaan tarvittaessa apuvoimia Salosta. Ohessa kunkin matkan viisi parasta. Nälkäpäivä-keräystonkka Perniön SPR-marketilla perjantaina klo 9–19 ja lauantaina klo 9–15. Paikallisosasto puolestaan täyttää 75 vuotta. – Se siinä on, että saa auttaa ja ihmiset ovat niin hyvillään kun saavat apua, Sundholm tiivistää. Sundholm päätyi SPR-toimintaan hiukan hauskallakin tavalla: häntä pyydettiin ensiapuharjoituksiin potilaaksi. Vanhustentaloyhdistyksen puikoista tuttu Tapio Lahti toimi puheenjohtajana pitkään, monelle tuttu pappi Johannes Alaranta pari vuotta. 14 Perniönseudun Lehti Torstaina 24.9.2026 "KYLLÄ MEDIA LÖYTÄÄ MINUT." Löydä itse äänestäjäsi olemalla läsnä uutismediaympäristöissä. Luvassa on kutsuvieraille asiaan kuuluvasti tarjoilua, puheenvuoroja ja muuta ohjelmaa sekä tietysti muistoja: mukaan on kutsuttu entisiä puheenjohtajiakin. Paikallisen näkyvyyden asiantuntijamme ovat jo valmiina käärimät hihat. Tähän asti on sivuttu paikallisosaston arkea. Paikallisosaston 75-vuotisjuhlia vietetään heti Nälkäpäivä-keräyksen jälkeen. Verkkoystävä ei mene vanhaan tapaan ovelle vaan kuulumisia voidaan vaihtaa esimerkiksi viestein tai sähköpostilla. Alarannan ansiota on, että Omapaikka sai nykyiset tilansa. Tekijä voi saada muutakin kuin hyvää mieltä: Aleksandra Sundholm sanoo, että on SPR-vuosiensa aikana esimerkiksi selvästi rohkaistunut juttelemaan uusien ihmisten kanssa ja soittamaankin heille. Eikä ystävätoimintaa ole pysyvästi hylätty: – Jos vaan osallistujia löytyy riittävästi, kurssi voidaan aloittaa, lupaa Sundholm. Tutustu vaalimainontaamme: SPR:n Perniön osaston arki on muuttunut ja muuttuu, mutta kuulevia korvia on yhä Aku Poutanen T onkka, jonka Aleksandra Sundholm ja Eira Eriksson raahaavat näkyviin kuvaa varten, on jo aika kuhmuinen eli muutamankin Nälkäpäivä-keräyksen nähnyt. syyskuuta Lue diginä silloin kun sinulle sopii pernionseudunlehti.fi/ nakoislehti p Paikalliset. SPR:n paikallisosastoissa näkyy väistämättä se, mikä muissakin yhdistyksissä: aktiiviset tekijät ikääntyvät ja vähenevät. – Sitä oikein odotetaan, ovella ollaan jo ajoissa, Eira Eriksson kertoo
– Yritän pitää sijoitukset samanlaisina kuin viime kaudella tai parantaa. Perniönseudun Lehti Torstaina 24.9.2026 15 Elina Varemäki haluaa ylittää itsensä tulevana talvena Nuutti Ruokangas T alvikeleihin on aikaa vielä monta kuukautta, mutta se ei hiihtämistä estä. Ja kun kisojen makuun päästään, niitä todella kerNuorelle perniöläishiihtäjälle kertyy talven kisakauden aikana startteja käytännössä joka viikonloppu. Myös esimerkiksi Tammisaaren rullahiihtorata on toinen hyvä harjoituspaikka rullien päällä. Toistaiseksi Varemäellä ovat siis käynnissä tärkeät hetket tulevaan kisakauteen valmistautuessa. – Hiihdossa tarvitaan ylävartaloa paljon, mutta juoksu tekee hyvää alavartalon hermotukselle ja kestävyydelle kokonaisuudessaan. Elina Varemäki NUUTTI RUOKANGAS tyy. Wikstöm korostaakin liikeradan puolesta juoksusta perinteisen tyylin hiihtoon saatavaa etua, mutta kehuu Varemäen kehittymistä myös vapaan hiihtotavan kisoissa. Ne ovat toisiaan tukevia lajeja ja hyvä kokonaisuus, Wikström sanoo. Käytännössä reissussa ollaan kerran viikonloppuun ellei useamminkin tammija maaliskuun välillä. Talvi tietää siis paljon kisoja, mutta mitään suurempia tavoitteita nuori hiihtäjä ei ole itselleen asettanut, vaikka viime kaudella plakkariin kertyi myös kisavoittoja. Tämän varjossa ei ole myöskään yllätys kuulla, että ainakin valmentaja Wikström nimeää mäet Varemäen yhdeksi vahvuudeksi ja hän on itse samaa mieltä. – Hiihtäjät tehdään yleensä kesällä. Lentopallo on taas nopeusja räjähtävyyspainotteinen laji. Vieressä pyörällä valmentaja Bettina Wikström. Ylittää itsensä. – Se on elämäntapa, meidän perheen yhteinen juttu, Jenni Varemäki kertoo. – Lumella on varmaan mahdollisuuksien mukaan pari treeniä, sitten on voimaa, lentopalloa ja voi olla myös juoksutreeniä. Viikon kestävillä yläkoululeireillä yhdistetään niin koulukäyntiä kuin treenaamistakin tavalla, joka voi esimerkiksi edesauttaa hakemista urheiluakatemioihin lukioja ammattikouluaikana. Ohjelmaan kuuluu useampia harjoituksia päivän aikana, opiskelua sekä erilaisia urheiluun liittyviä luentoja. Elina Varemäki, hänen huoltojoukoissa oleva äitinsä Jenni Varemäki sekä valmentaja Wikström laskevat startteja kertyvän kisakaudella hiihdossa jopa 15–20. Työtä pitänee tehdä myös syksyn mittaan esimerkiksi sauvajuoksun muodossa Teijon laskettelurinteessä. Hiihdon lisäksi Varemäki harrastaa lentopalloa ja yleisurheilua, jossa omat lajit löytyvät keskipitkien matkojen juoksun parista. Kenties eri lajien toisiaan tukevasta vaikutuksesta kertoo myös se, että viime talvena Varemäki pärjäsi etenkin perinteisen hiihtotavan kisoissa. Monipuolista lajiharjoittelua kertyy eri vuodenaikoihin, mistä kertoo Varemäen kuvaama tyypillinen viikkoharjoittelu talviaikaan. Urheilu p. Siinäkin pelit kestävät pidempään, joten ei kestävyyskunnosta mitään haittaa ole. Ei se ehkä juuri siinä treenin kohdalla ole, mutta sen jälkeen on kiva fiilis, nuori urheilija hymyilee. Suurin osa harjoittelusta tapahtuu kuitenkin kuivan maan olosuhteissa. Tasapainoa auttanee myös se, ettei Varemäellä ole lajien välillä selvää suosikkia, vaan sekin vaihtelee eri vuodenaikojen mukaan. Nyt on käsillä nyt kaikkein paras aika valmistautua talven lumille, mikäli uskoo Varemäen valmentajaa Bettina Wikströmiä. Jälkimmäisen tunnelmaan Varemäki on päässyt myös hiihtoliiton yläkoululeireillä, joilla hän käy säännöllisesti ja on leirillä myös jutun julkaisuhetkellä. – Se on ihan normijuttu, että menee joka viikonloppu kisoihin. Varemäen perheelle hiihtokisojen perässä reissaaminen viikonloppuisin on jo tuttua. Eli tykkäät siis rääkätä itseäsi. – On se kivaa. ” Yritän pitää sijoitukset samanlaisina kuin viime kaudella tai parantaa. Tällä kertaa harjoittelu tarkoittaa Perniön Urheilijoita edustavalle Varemäelle rullahiihtoa Tupurin maastoissa. Valmentaja Wikström kehuu Varemäen monilajisuutta, mikä hyödyttää myös tekemistä ladulla. Laskettelurinnettä ylös juokseminen ei tunnetusti ole mitään kevyttä harjoittelua, mutta Varemäki kertoo pitävänsä siitä. – Kyllä se pari lepopäivää vaatii, mutta siitä palataan ihan normaaliin treeniin. Vaikka Elina Varemäki on Perniönseudun Lehden sivuilla kunnostautunut ennen kaikkea hiihtotulosten parissa, koostuu hänen arkensa myös muiden lajien harjoittelusta. On se ihan kivaa, toteaa taas Elina Varemäki. Säistä ja keleistä riippuu, milloin numerolappu asetetaan rintaan, mutta tuo hetki on yleensä koittanut ennen vuodenvaihdetta. Elina Varemäen harjoituksen kuluvat talven ulkopuolella esimerkiksi rullasuksien päällä. Harjoittelu kuulostaa vielä tänä vuonna 15 vuotta täyttävän Elina Varemäen kohdalla siis jo hyvin tavoitteelliselta ja ammattimaiseltakin. – No, vähän, hän naurahtaa. Kisojen perässä reissaaminen on perheen elämäntapa. Tämä käy selväksi arkisena iltana Salossa Tupurin S-Marketin parkkipaikalla, jossa perniöläinen juniorihiihtäjä Elina Varemäki on valmistautumissa harjoituksiin rullasuksien päällä. – Varmaan hyvä sietokyky, lihaskestävyys ja hapenottokyky, Varemäki pohtii syitä tämän vahvuuden taustalla. Hiihdon lisäksi Varemäki harrastaa myös lentopalloa ja yleisurheilua. Varemäki on käynyt leireillä seiskaluokkalaisesta lähtien ja viihtyy niillä, vaikka intensiiviseltä harjoitteluviikolta palautuminen vaatii myös lepoa
ESA-MATTI RISTOLA Pihlaja ei kanna kahta taakkaa, sanotaan. Tietäneekö Erja Johanssonin kuvaama puu vähälumista talvea. Osa rakeista oli jo isoja, hyvinkin herneen kokoisia. EERO KETOLA Raekuuro ryöpytti Perniön kirkonkylää maanantaina. 16 Perniönseudun Lehti Torstaina 24.9.2026 21 / 10 / 2026 / Porvoon Taidetehdas Lue lisää ja tule mukaan Porvoon Taidetehtaalle tai seuraa livelähetystä ke 21.10. ERJA JOHANSSON LUKIJOIDEN KUVAT: LÖYTÖJÄ JA VÄREJÄ LUONNOSTA p Paikalliset. NUUTTI RUOKANGAS Ruska-aika alkoi jo, ainakin Esa-Matti Ristolan piikkiaraliassa Strömmassa. osoitteessa uusimaa.fi/cwp VIIKOLLA NÄHTYÄ LUKIJOIDEN KUVAT: LÖYTÖJÄ JA VÄREJÄ LUONNOSTA Seferon Nuberon löysi Yliskylästä sieniretken aikana kanttarellin, joka on kuin kukka. Kuvan löydöstä otti Eero Ketola. Sienen läpimitta on 15 x 11 senttiä