Hei tilaajamme! Tiesitkö, että tilaukseesi sisältyy uusi Digiviikko, joka tarjoaa lisäannoksen kiinnostavia juttuja joka torstai. pernionseudunlehti.fi Kyläpanimo sai uuden panimojehun Sivu 10 NUUTTI RUOKANGAS. Digiviikon löydät heti näköislehden lopusta. Torstaina 23.4.2026 Nro 16 | Irtonumero 5,90 € ETELÄISEN SALON PAIKALLISLEHTI Enemmän on enemmän
Kenelläkään. Koirien ystävänä en hyväksy tätä metodia. Niinpä kansan keskuuteen tuli selvitys, että suntion pätevyysvaatimuksiin kuuluu potkaista kirkkoon pyrkivää koiraa yhtä aikaa molemmin jaloin. Tämä oli 1600-luvulla tapahtunut episodi, joka kertoo aatelisten välisistä hankauksista. Noudatamme Julkisen sanan neuvoston (JSN) periaatteita. päätoimittaja: Nuutti Ruokangas p. Paine lukea vain on erilainen, kun koulusta löytyy joku joka voi kannustaa ja tarvittaessa vähän potkia takamuksille jos lukeminen ei maistu. Mistäs sellainen taho löydettäisiin koulut jo käyneille. Tarkemmat yhteystiedot, lehden vastuuja tietosuojalausekkeet sekä ohjeet mielipidekirjoituksiin: oma.media.fi/pernionseudun-lehti Painopaikka: Salon Lehtitehdas, Salo Kaikki sisällöt voidaan julkaista kaikissa Mediakonserni Keskisuomalaisen medioissa. Hänen täytyi tarkata myös ulkona olevia, jotka saattoivat riidellä ja juopotella. Siksi lukutaitoa ei pitäisi myöskään ottaa itsestäänselvyytenä. Sarjassa Sakari Puistola nostaa esiin helmiä paikallishistoriasta. Tämä asia ei ole tuore tämänkään lehden sivuilla ja pääkirjoituksissa. Kun puhutaan lukemisesta ja lukutaidosta, kääntyy keskustelu helposti koskemaan lapsia ja nuoria, vaikka aikuisväestöäkään ei voi päästää kuin koiraa veräjästä tässä aiheessa. Hänet oli jopa itse piispa Johannes Terserus asettanut 1659 Perniön suntioksi. Näihin mittelöihin ei tarvittu ainoastaan suntioita, vaan piispaa ja jopa oikeuslaitosta. Perniössä tämä rajapyykki ylitettiin ensimmäisenä ja se tapahtui jo maaliskuussa. 040 562 7304 myyntipalvelu.etela@media.fi meks/yhteystiedot Asiakaspalvelu: Tilausasiat ja lukijailmoitukset pernionseudunlehti.fi/asiakaspalvelu Chat-palvelu toimii 24/7 pernionseudunlehti.fi/asiakaspalvelu Puhelin: 014 622 133 arkisin klo 8.00–18.00 (mpm/pvm) jonotus on maksullista. Kirkkoon tulijoista monetkaan eivät ehkä etsineet sielunsa autuutta ja Jumalan apua, vaan halusivat osoittaa sosiaalisen statuksensa. 2 Perniönseudun Lehti Torstaina 23.4.2026 LUKIJAN KUVA: KAUNIS AURINGONLASKU KEMIÖNSAARELLA Tämän kauniin kuvan kohti horisonttia laskevasta auringosta Kemiönsaarella otti Vili Lindegren. Tuon viestin tärkeys ei ole muuttunut, vaikka sen jälkeen on kerran ehditty tehdä kosmisessa karusellissa kierros Auringon ympäri. Sakari Olipas vaikea työ Perniön suntiolla Pääkirjoitus Nuutti Ruokangas T ällä viikolla vietetään lukemisen ja lukutaidon teemaviikkoa ja tämä teema antaa syyn juhlintaan Perniön yhtenäiskoululla. Eipä piispa Terseruksellekaan käynyt hyvin. Kuitenkin myöhemmin hän pääsi vielä Linköpingin piispaksi. Oli mukana kerrointa tai ei, on miljoonan luetun sivun saavuttaminen aplodien arvoinen suoritus. Lukuhaaste voisi tehdä hyvää aikuisväestöllekin ” Oli mukana kerrointa tai ei, on miljoonan luetun sivun saavuttaminen aplodien arvoinen suoritus.. Hän joutui Tukholman valtiopäiville syytettynä vääristä opeista ja erotettiin Turun piispan virasta. p Praakata Yhteystiedot Perniönseudun Lehti Haarlantie 4, 25500 Perniö Toimitus: etunimi.sukunimi@media.fi Päätoimittaja: Aku Poutanen (sairauslomalla) Vt. Historiakirjoihin on jäänyt Perniön suntion Heikin tapaus. Koulu on luontainen paikka lapsille ja nuorille antamaan lukuläksyjä ja haasteita, mutta miljoonan sivun lukuhaaste voisi toimia aikuisillekin. Moni aikuinenkin tiedostaa varmaan, että lukemisen lisääminen voisi tehdä hyvää itsellekin, sillä lukutaito ei ole taitona sellainen, jonka osaa täydellisesti aina kun sen kerran oppii. Tilaushinnat verkossa: oma.media.fi/tilaushinnat Jakelu: Voit hoitaa yleisiä jakeluun liittyviä asioita kirjautumalla pernionseudunlehti.fi/asiakaspalvelu Jakeluhäiriöt: Varhaisjakelualue Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, p. Vähäinenkin lukemisen lisääminen voisi usein olla hyödyksi, etenkin kun ottaa huomioon jo useampien vuosien ajan esillä olleet uutiset suomalaislasten ja -nuorten lukutaidon laskusta. 0100 5577 arkisin klo 8.00–16.00 ISSN: 0782-5714 Uutismedian liiton jäsen. Sekin voi rapistua, kuin mikä tahansa taito, jos sitä ei käytä. 044 735 2303 Juttuvinkit, palautteet: toimitus.pernionseudunlehti@media.fi Kustantaja: Keskisuomalainen Media Oy Mediamyynti, yritysilmoitukset: Eetu Parkkisenniemi p. Ihannetapauksessa nämä haasteet voivatkin lisätä nuorten motivaatiota lukea lisää. Perniön yhtenäiskoulu selviytyi voittajaksi talven aikana yhdessä Halikossa sijaitsevan Armfeltin koulun kanssa kisatussa lukuhaasteessa, jossa selvitettiin, kumpi kouluista lukee ensin yhteensä miljoona sivua. Mutta vaativa työ toi hänelle lisänimen Heikki Ontuva. Esimerkiksi viime vuonna Lukuviikolla tuolloin vastikään vuoden suomenopettajaksi valittu Piia Ukuri vieraili Perniössä ja puhui muun muassa lukutaidon tärkeydestä ihan jo yhteiskunnassa mukana pysymisen kannalta. Ilmeisesti koira oli puraissut virantoimituksessa olevaa suntiota. Näiden riitojen asiakirjojen avulla selviää myös Lindilän aatelistausta vielä 1600-luvulla. Lindilän lukulampun alla S untion toimeen kuului aiemmin paitsi kirkon ovien avaaminen ja Herran huoneen pitäminen siistinä, myös äänekkäiden ja juoruavien ihmisten sekä koirien ajaminen ulos. Koska oppilaita on Perniössä Armfeltia vähemmän, kerrottiin perniöläisten lukemat sivumäärät 1,8 kertoimella, jotta puntteja saatiin tasoitettua. Historiaan on jäänyt tarkat selvitykset Perniön kirkon penkkikiistoista. (02) 269 3434 arkisin 6.00–16.30, la–su 7.00–11.00 Postin päiväjakelu: p. Monella tapaa viestin voi nähdä entistä tärkeämmäksi nyt, kun esimerkiksi tekoäly ottaa entistä suurempaa roolia tiedon pureskelijana yhteiskunnassa
– Kyllä pitäisi asettaa tavoitteeksi, että vähintään puolet uusista investoinneista, joita Suomessa nyt tehdään, jäisi hyödyttämään suomalaista teollisuutta ja kansantaloutta. Veneitä sotilastarkoituksiin, rajavartiolaitosten käyttöön, pelastustyöhön ja satamalaitoksiin Teijolla valmistavalla Marine Alutechilla on mennyt kovaa viime aikoina. Lindtmanin maanantaisella kierroksella oli teemana puolustusteknologia. parissa yrityksissä ja haluavansa kuulla yhtiöiden tilanteesta. Lindtman kokee, että puolustusteknologiaan tehtävien panostusten pitäisi jatkossa hyödyttää entistä suuremmin nimenomaan kotimaista teollisuutta. päätoimittaja: Nuutti Ruokangas p. Nuutti Ruokangas P anostukset turvallisuuteen tuovat mahdollisuuksia suomalaisyrityksille, myös paikallisella tasolla, sanoo SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman. Vt. Sivu 6. – He ovat hyvä asiakas ja me olemme hyvä toimittaja. Viime vuoden puolella esimerkiksi yhtiön kerrottiin tehneen kauppoja Ruotsiin, Liettuaan ja Hollantiin, aloittavan yhteistyön saksalaistelakan kanssa ja laajentavan tilojaan myös Teijolla. 044 735 2303 Varhaisjakelun päivystys Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, p. – Tässä on erittäin suuret mahdollisuudet myös paikallisille yrityksille, Lindtman totesi. – Tämäkin esimerkki näyttää, että kasvunäkymät ovat todella mittavat, Lindtman kuvaili Marine Alutechia. (02) 269 3434 ma – pe 06 – 16.30, la – su 07 – 12 Asiakaspalvelu, tilaukset 014 622 133 Avoinna: ma–pe klo 8.00–18.00 tilaukset@media.fi Torstaina 23.4.2026 Turvallisuuteen panostaminen tukee suomalaista teollisuutta Antti Lindtman vieraili maanantaina Teijon telakalla. Se yhteistyö ei tule loppumaan, Grübl sanoo. Lindtman kommentoi asiaa vieraillessaan Teijon telakalla toimivan viranomaisveneiden valmistajan Marine Alutechin vieraana. Marine Alutechin markkinointijohtaja Jens Grübl kertoo, että yhteistyö yrityksen ja puolustusvoimien välillä on jatkuvaa. Tämän käytännön osalta Suomi on esimerkiksi Ruotsia jäljessä, hän muistutti. Vuonna 2023 puolustusvoimat esimerkiksi tilasi Marine Alutechiltä 17 Jurmo-luokan miehistönkuljetusvenettä varaosineen. NUUTTI RUOKANGAS. Kuvassa hänen kanssaan Marine Alutechin Niko Haro ja kehitysjohtaja Petra Haro. Lindtman kertoi kiertävänsä paljon turvallisuuden ja puolustuksen SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vieraili Marine Alutechin telakalla Teijolla. Ennen Teijoon saapumista hän oli vieraillut Hangossa toimivan räjähdeteknologian parissa toimivan Forcit Explosivisen tehtaalla. Tämä pätee myös Marine Alutechin kaltaiseen keskisuureen yritykseen, joka on tehnyt tiivistä yhteistyötä Suomen viranomaisten kanssa
– Kaiuttimet tulevat Italiasta ja toimitus on jo nyt viivästynyt, mutta uskon, että ne tulevat sieltä lähiaikoina, hän sanoo toiveikkaasti. Päätös otto-oikeuden käyttämisestä koskee myös Sirkkulan, Hajalan ja Hähkänän kouluja. Paassilta myös huomautti, että jo aiemmin valtuustoryhmien puheenjohtajien kanssa oli sovittu, että prosessi voidaan perustaa siten, kuinka vuonna 2020 tehdyssä selvityksessä on esitetty. 4 Perniönseudun Lehti Torstaina 23.4.2026 Teijon koulun lakkauttamiseen tuli odotettu käänne Maria Aittoniemi S alon kaupunginjohtajan sijainen, hallintojohtaja Riku Rönnholm, käyttää kaupunginjohtajan otto-oikeutta opetuslautakunnan Teijon koulun lakkauttamista koskevaan päätökseen. Koulukysymysten oli alkujaan määrä tulla kaupunginhallituksen listalle 4. johtava kanttori Kaisa Suutela-Kuisma Tavoitteena täyteläisempää ja kauttaaltaan kuuluvampaa äänentoistoa. – Taustakeskusteluja kuitenkin kävimme, Paassilta kertoo. – Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kun lähdemme tarkastamaan kouluverkkoa, tarkastamme sen kokonaan, hän sanoi tuolloin Perniönseudun Lehdelle. NUUTTI RUOKANGAS Perniön kirkon äänentoistojärjestelmä uusitaan Maria Aittoniemi Perniön kirkon äänentoistojärjestelmä uusitaan. NUUTTI RUOKANGAS p Paikalliset. Otto-oikeus perustuu kuntalakiin ja päätöksen siitä voi tehdä kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan muu viranhaltija. Sen sijaan, että Teijon – ja muiden lakkautuslistalla olleiden koulujen lakkauttamisesitykset olisivat edenneet kaupunginhallitukseen ja edelleen -valtuustoon, ne päätettiin äänestyksen jälkeen palauttaa valmisteluun siten, että koko Salon kaupungin kouluverkosto tarkastellaan seuraavan kahden vuoden aikana kokonaisuutena. Kaupunginjohtajan sijainen Riku Rönnholm käytti otto-oikeutta ja koulukysymykset etenevät kaupunginhallituksen käsittelyyn. Mahdollisen otto-oikeuden käyttäminen tuli tuolloin esiin heti kokouksen jälkeen. – Ajattelen, että tätä asiaa on niin laajasti ja perusteellisesti valmisteltu, joten on ihan kohtuullista, että mahdollistettaisiin kaupunginhallituksen käsitellä sitä ja siihen otto-oikeus antaa mahdollisuuden, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Simo Paassilta (sd.) sanoi tuolloin. – Perniön kirkossa on ollut ongelmana kuuluvuus. – Kirkkoon on hankittu parempia kaiuttimia ja niihin viivejärjestelmä, jolloin ääni tulee kaikkialle yhtä aikaa, Suutela-Kuisma kertoo. Tarkkaa päivää hän ei uskalla luvata. Induktiosilmukka siirtää äänen langattomasti kuulokojeeseen tai implanttiin ilman taustahälyä. Esitysten valmisteluun palauttamisesta Teijon koulun kohdalla teki Anne Hurve (vihr.). – Ja induktiosilmukka, joka ei tähän asti ole toiminut, on nyt kunnossa, Suutela-Kuisma iloitsee. ” Induktiosilmukka, joka ei tähän asti ole toiminut, on nyt kunnossa. Lisäksi kirkon penkkien alle on asennettu bassokaiuttimia lisäämään äänentoistoon täyteläisyyttä. Teijon koulua uhkaa lakkautus vuoden 2027 elokuusta lähtien. Käyttäjäystävällisyyttä on muun muassa se, että suntio voi säätää äänenvoimakkuutta kirkkosalissa kannettavasta tablettitietokoneesta. toukokuuta ja kaupunginvaltuuston käsittelyyn 18. Hän vetosi esityksessään yhdenvertaisuuteen. Perniön kirkon äänentoistoa parannetaan. – Kaupunginhallituksen tahto oli, että tämä pitää saada kaupunginvaltuuston päätettäväksi, eikä vain lautakunnan, Paassilta vielä painottaa. Lautakunta ei kuitenkaan asettunut yksimielisesti viranhaltijaesitysten taakse. Hän ilmoitti asiasta Perniönseudun Lehdelle tiistaina. Eritoten kirkon peräpäässä on ollut vaikeuksia saada saarnasta selvää, koska saarnastuolista lähtenyt ääni hidastuu matkalla ja sekoittuu kaiuttimista oikea-aikaisesti tulevaan ääneen. Siellä on niin kova kaiku. Kaupunginhallitus ei maanantaisessa kokouksessaan otto-oikeutta käyttänyt, koska opetuslautakunnan kokouspöytäkirjaa ei ole vielä allekirjoitettu. – Ennen hän kävi sakastissa kääntämässä ääntä kovemmalle tai hiljaisemmalle, kuulematta sitä samalla. Samoin esimerkiksi kuorojen mikitys sujuu uuden järjestelmän ansiosta helposti. Uusi järjestelmä on Suutela-Kuisman mukaan valmis kevään aikana. Viime viikon tiistaina opetuslautakunta käsitteli sivistyspalveluiden johtaja Pia Stoorin esitystä lakkauttaa Teijon, Sirkkulan, Hajalan ja Hähkänän koulut tulevasta syksystä alkaen. Salon seurakunnan johtava kanttori Kaisa Suutela-Kuisma kertoo, että tarkoituksena on saada aiempaa sekä kuulijaettä käyttäjäystävällisempi järjestelmä. toukokuuta. – Nopealla otto-oikeudella voidaan käsitellä asia sillä aikataululla, kuin se on sovittu kaupunginhallituksessa ja valtuustossa
– Istutamme siihen sitten syysviljaa, sanoo Räsänen. – Sellainen nätti kevyt sade päälle, hän toivoo. Liikuntapalveluille aiheutuu sisäisiä toimintakuluja vuokrakuluista ja muun muassa siivousja puhtaanapitokuluista. Esimerkiksi Perniön koko palloilusalin vuokra noussee aikuisten ryhmille 15 eurosta 20 euroon tunnilta. NUUTTI RUOKANGAS Maria Aittoniemi Salon kaupunki on aikeissa nostaa liikuntapalvelujen hintoja. – Juurikkaista aloitettiin, niillä on pisin kasvukausi, Räsänen kertoo. Paikalliset p. Avustukset jaetaan viime vuonna tilastoidun toiminnan perusteella siten, että yhdistyksen järjestämän ohjatun liikunnan määrä painotetaan eri osallistujaryhmien kohdalla erilaisin kertoimin. Pistekertoimissa esimerkiksi yhden alle 20-vuotiaiden lasten ja nuorten osallistuminen tuo kahden pisteen kertoimen ja yksilölajeissa kahden ja puolen pisteen kertoimen. Pisteistä lasketaan seuroille oma prosenttiosuutensa kaikista kertyneistä pisteistä, jonka mukaan seura saa avustusta. Lisäksi hinnastoon esitetään salolaisten yhdistysten osalta aikaisemman 19 vuoden maksuttomuuden ikärajan nostamista 20 vuoteen. Salon vapaa-ajan lautakunta käsittelee urheiluseuroille ja yhdistyksille jaettavia yleisavustuksia kokouksessaan tänään illalla. Eteläisestä Salosta suurinta summaa esitetään Perniön Urheilijoille, joka on saamassa noin 2 988 euroa yleisavustuksia. Ulkoisten toimintakulujen lisäksi myös sisäiset toimintakulut ovat nousseet. Kiskossa aikuisten kuntosalin vuosimaksuun esitetään kymmenen euron korotusta (110/€/v.) Salon uimahallin sisäänpääsymaksuihin esitetään nousua siten, että aikuisten kertamaksu nousee 6,50 eurosta seitsemään ja lasten kolmesta eurosta 3,50 euroon. Tämän viikon sää on ollut mitä suotuisin kylvöille. – Kevätvehnää jonkin verran ja saneerauskasvia, Räsänen kertoo. Perniöläisillä pelloilla kylvöt ovat jo alkaneet. NUUTTI RUOKANGAS 7 Salon uimahallin aikuisten kertamaksuksi esitetään seitsemää euroa. Sunnuntaina alkanut sokerijuurikkaan kylvö on tapahtunut poutasäässä ja alkaa huomenissa olla valmista. Saneerauskasvi on maanparannuskasvi, jonka tehtävä on kuohkeuttaa ja parantaa maata. Perniön Urheilijat saamassa eteläisestä Salosta suurimman summan yleisavustuksia Perniön liikuntapaikkamaksuihin esitetään korotuksia. Alle 20-vuotiailla vammaisilla tai pitkäaikaissairailla lapsilla kerroin on taas viisi pistettä. Maanviljelijän säätoive saattaa joiltain osin tänä vuonna jopa toteutua. Varhaisperunanistutukset käynnistyivät Proagrian tiedotteen mukaan maaliskuun puolivälissä Varsinais-Suomen saaristossa ja ovat jatkuneet nyt huhtikuun puolella myös muualla Etelä-Suomessa. – Myös palvelutuotantoon merkittävästi vaikuttavat henkilöstökulut ovat nousseet viime vuosien aikana tasaisesti, esittelytekstissä todetaan. Pistekertoimilla lautakunta haluaa kannustaa yhdistyksiä liikuttamaan erityisesti lapsia ja nuoria, erityisryhmiä, ikääntyneitä sekä työttömiä. Nuutti Ruokangas Perniön Urheilijat on saamassa eteläisen Salon urheiluseuroista suurimman tuen Salon kaupungin yleisavustuksista. Maanparannuskasviin hän kertoo päätyneensä tänä vuonna, koska ”viljojen hinta ei kannusta viljelemään”. Kovan pakkastalven jälkeen pellot olivat roudassa syvältä ja sen sulaminen on ottanut aikansa. Perniönseudun Lehti Torstaina 23.4.2026 5 Kylvöt ovat päässeet Perniössä hyvään vauhtiin Maria Aittoniemi P roagria tiedotti viime viikolla, että pellot olivat hiljalleen kuivumassa ja lämpenemässä kylvökuntoon. Liikuntapalveluiden hintoihin on tulossa korotuksia Yhdistysten tarjoamissa lasten ja nuorten harrastuksissa tilojen käyttö säilyy jatkossakin maksuttomana. Lauantaille Ilmatieteenlaitos lupaa hienoista vesisadetta. Muista puhtaasti eteläisen Salon seuroista ja yhdistyksistä Kirjakkalan Alku on saamassa 107 euroa, Teijon Toverit noin 160 euroa ja Rasti-Perniö noin 36 euroa. Muutoksen perusteena on tasapuolistaa hinnasto vastaamaan nuorten juniorisarjojen ikäluokkia lajista riippumatta. Liikuntapalvelujen tämän vuoden talousarviossa yhdistysten avustuksiin jaettu 122 000 euroa, joista yleisavustuksiin käytetään 96 000 euroa. Sen sijaan aikuisten vuosikortin hintaa esitetään laskettavan 450 eurosta 320 euroon. Salon kaupungin kohdeavustukset yhdistyksille jaetaan syksyllä. Lisäksi viime viikkojen yöpakkaset ovat hidastaneet kasvukauden käynnistymistä, mutta vielä ollaan normaalissa aikataulussa tai jopa hieman etuajassa. Sokerijuurikkaiden jälkeen istutusvuorossa ovat herneet ja viljat. Toiseksi suurimman avustuksen on saamassa Perniön Sisu 985 euron summallaan, kun taas Kiskon Kiskojille esitetään noin 650 euron avustuksia. Tilojen hinnoitteluun esitetään muutoksia sekä yhdistyksille että muille toimijoille. Niiden päätyttyä Räsäsen toiveissa olisi vettä. Tänään torstaina kokoontuva vapaa-ajan lautakunta saa käsiteltäväkseen liikuntasalien, -hallien ja uimahallien käyttömaksujen korotukset. Hintojen korotuksia perustellaan alv-kantojen muutoksilla, liikuntatilojen kohonneilla ylläpitokustannuksilla ja yleisellä kustannustason nousulla. Kuntosalin aikuisten vuosimaksuun esitetään Perniössä kahden euron korotusta (uusi maksu 110€/vuosi), samoin Särkisalon (40€/v.). Pääosa hintojen korotuksista koskee tilojen käyttöä ja niistä perittäviä maksuja. Perniön yhtenäiskoulun aikuisten ryhmien salivuokra puolestaan noussee viidestä eurosta kahdeksaan euroon tunnilta. Samoin sipulia ja porkkanaa on jo saatu maahan Varsinais-Suomessa. Leipyölin tilan isäntä Antti-Jussi Räsänen aloitti sunnuntaina sokerijuurikkaiden istutuksen. ”Hetken vielä tällaista säätä, sitten nätti kevyt sade päälle.” Kylvöt ovat alkaneet perniöläisillä pelloilla. Yhdistysten tarjoamissa lasten ja nuorten harrastuksissa tilojen käyttö säilyy jatkossakin maksuttomana. Sitä ei korjata talteen, vaan murskataan syksyllä maahan. Lasten vuosikortin hinta nousee 55 eurosta 75 euroon
Yhteensä Marine Alutechillä on noin 80 julkisen puolen toimijoista koostuvia asiakkaita ympäri maailman ja sen tuotteita on viety 24 eri maahan. Lindtman pysähtyi tapahtuman aikana keskustelemaan median kanssa ja korosti haastattelussa puolustusinvestointien tuomia mahdollisuuksia Suomessa toimiville puolustusteollisuuden yrityksille. Se voi olla sitä, että tämä toimii, emme tee mitään, tai teemme jotain, Jorva sanoo. Viime syksynä yhtiö rekrytoi noin 25–30 työntekijää sekä tuotantotehtäviin että toimihenkilöiksi ja haku on auki muutamalle työntekijälle nytkin. Lindtman oli vieraillut ruotsalaisessa sotilastukikohdassa vuosi takaperin, ja vieraita oli tuolloin kuljetettu merellä samankaltaisilla aluksilla, joita Alutech valmistaa. Yhtiön työntekijät tulevat Teijolle lähiseutujen lisäksi muun muassa jopa Turusta saakka. Se, että Marine Alutechilla menee hyvin, hyödyttää myös Teijon aluetta. Liettuaan myytiin kaksi monitoimialusta, Ruotsi osti 20 Watercat M9-mallista miehistönkuljetusalusta, joiden valmistaminen on jo aloitettu ja Alankomaiden merivoimat tilasi yhtiön M14-venetyyppiin pohjautuvia uusia maihinnousuveneitä Marine Alutechilta. Jens Grüblin mukaan yhtiön telakalla vierailee monipuolisesti erilaisia vieraita yritysvieraista koululaisiin. Viime marraskuussa taas kerrottiin, että Alutech aloittaa yhteistyön saksalaisen Schiffswerft Gebrüder Friedrich Kielin, joka alkaa valmistaa Marine Alutechin Watercat 2000 Patrol -tyypin veneitä Saksassa. Antti Lindtmanin tämänkertainen vierailu juuri Teijolla oli itse asiassa salolaisen kansanedustajakollegan Saku Nikkasen (sd.) liikkeelle laittama. Nikkanen oli tämän myötä pistänyt liikkeelle samankaltaisen tapaamisen Teijolla. – Kaikki ihmiset ovat meidän kannaltamme niin sanottuja multiplikaattoreita. Hän nosti esiin muun muassa EU:n yhteishankinnat puolustuksen saralla. Vaikka yhtiön toiminta on laajentunut jo Saksaan, pysyy Teijo edelleen toiminnan tukikohtana. Viime vuonna yhtiö pääsi allekirjoittamaan useita kauppoja. Tämä pitää ottaa huomioon esimerkiksi elinkeinopolitiikassa, koulutuksessa ja osaamisessa. Teijolla on taas parhaillaan rakentumassa uusi varustehalli, jonka raamit ovat jo pystyssä yhtiön pääkonttorin vieressä satamassa. – Olemme todenneet, että seuraamme ja reagoimme tilanteen mukaan. Marine Alutechin henkilöstöpäällikkö Matti Jorva kertoo, että seuraava suurempi hakukierros voi taas aueta aikaisintaan ensi syksynä. Teijo tulee olemaan Marine Alutechin pääpaikka jatkossakin. NUUTTI RUOKANGAS Antti Lindtman vieraili Teijolla maanantaina. Kasvun myötä tarve uusille työntekijöille on noussut. Siksi me rakennamme ja investoimme tänne. Puolustusteemaisella maakuntakierroksella Lindtman tutustui Teijolla sekä Marine Alutechin että sen naapurissa toimivan Millog Marine & Powerin toimintaan ja kävi myös lyhyen ajelun Marine Alutechin Jurmo-luokan miehistönkuljetusveneellä. Meyerin telakalla Turussa rakennetaan suuria risteilyaluksia ja Yhdysvallat on myös tilannut Suomesta jäänmurtajia. – Meidän etumme on ensinnäkin turvallisuuden kannalta se, että eurooppalaiset maat investoisivat, mutta se myös luo isoja mahdollisuuksia suomalaiselle työlle. Lindtman pitää meriteollisuutta tulevaisuuden kasvualana, johon osaavien tekijöiden löytymisestä pitää huolehtia. Grüblin mukaan tuotteiden myyntiä Saksassa edesauttaa, mikäli yhtiöllä on toimintaa maassa. 2028 Vuosi, johon mennessä Marine Alutech aikoo tuplata työntekijämääränsä. Jens Grübl, markkinointijohtaja Marine Alutech maine tunnetaan, kertoo yhtiön markkinointijohtaja Jens Grübl. 6 Perniönseudun Lehti Torstaina 23.4.2026 Marine Alutechilla tarkoitus tuplata työntekijöiden määrä Nuutti Ruokangas V iranomaisveneitä Teijon telakalla valmistavalla Marine Alutechilla on tarkoitus tuplata nykyinen työntekijämäärä vuoteen 2028 mennessä, kertoo yhtiön markkinointijohtaja Jens Grübl. – Teijo on meidän pääpaikkamme. Tällä hetkellä firmalla on palkkalistoillaan noin 150 henkilöä ja Grüblin mukaan tavoitteena on, että työntekijöiden määrä on kasvanut 300 henkilöön vuoteen 2028 mennessä. ” Me huomaamme, kun olemme kansainvälisillä messuilla, että ihmiset tietävät ja tuntevat meidät. Hän ei kuitenkaan anna sen suurempaa painoarvoa gallupeja johtavan puoleen puheenjohtajan vierailulle Teijolla yhtiön toiminnan kannalta. Selkeitä aikomuksia Marine Alutechilla kuitenkin on kasvattaa työntekijöidensä määrää. Jens Grübl kertookin, että Marine Alutech tekee myös yhteistyötä Salon Seudun ammattiopiston kanssa, jotta nuoria osaajia löytää alalle. Tekijöiden löytäminen Suomen telakoille oli keskusteluissa myös maanantaina, kun SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vieraili Teijon telakalla. Grüblin mukaan Marine Alutechin Watercat tunnetaan brändinä. p Paikalliset. – Nythän alalla näkymä on hyvä. Oli sitten kyseessä koululainen tai Antti Lindtman, meidän hyötymme on se, että he puhuvat meistä positiivisesti. Me tarvitsemme tulevaisuudessa työntekijöitä ja jos meistä puhutaan huonosti, ei tänne kukaan tule. Suomeen on tullut viime aikoina useampia suuria telakkateollisuuden tilauksia. – Me huomaamme, kun olemme kansainvälisillä messuilla, että ihmiset tietävät ja tuntevat meidät. Teijo tulee olemaan yhtiön pääpaikka jatkossakin, sanoo markkinointijohtaja Jens Grübl
Hyödynnä näkyvyys luettujen juttujen parissa ja tuo yrityksesi näkyville paikallisesti parhaalla tavalla! la! KE SÄ LEH TI TAVOIT TA A KA TT A V A ST I! LAAJENNETTU JAKELU 4 500 KPL Mainostaja – varmista näkyvyytesi kesän ykkösoppaassa! Mainospaikat ovat jaossa nyt – kysy lisää! Eetu Parkkisenniemi p. Tammipuistonkujan rakentaminen liittyy ruukkikylään suunniteltuun Matildan Tammipuistoon, jonne suunnitelmien toteutuessa tulisi kylpylähotelli ja erillisiä asuntoja. Tällä hetkellä sivut eivät aukea. Suunnitelmat ovat käynnistyneet jo vuonna 2021, mutta alueen tarvitsema asemakaavan muutos viivästyi niin, että se hyväksyttiin vasta huhtikuussa vuonna 2024. Antura on perustuksen alin osa. Matildan Tammipuisto junnaa lähtökuopissaan Nuutti Ruokangas Perniön vanhan terveysaseman purkutyömaalla rikkoutui torstaina vesiputki. Perniönseudun Lehti Torstaina 23.4.2026 7 0400 681 026 putkimies50@gmail.com • ASENNUKSET • URAKOINTI • TARVIKKEET • VIEMÄRIN AVAUKSET • VESIJOHT. – Suunnittelua jatketaan ja ajatus on, että konsepti toimii ja aikanaan saadaan maaliinkin. huhtikuuta. TOTEUTAT HUIPPUEDULLISESTI BETONIMURSKEELLA PYYDÄ TARJOUS : 040 503 5988 / INFO @KIVIASEMA.FI TIENPITÄJÄT, KIINTEISTÖNOMISTAJAT ! KIVIASEMALTA KAIKKI TALVEN HIEKOITUSSEPELIT, -SORAT JA -HIEKAT Irtotavarana ja kätevissä suursäkeissä Myös suolahiekkaa SOITA JA TILAA: 040 503 5988 Maria Aittoniemi Salon kaupungin infrapalvelualue on pyytänyt tarjouksia Mathildedalin Tammipuistonkujan rakentamisesta. Tarjouspyynnön mukaan koko urakan valmistumisaika on 30.9.2026. Maailmantilanne ei ole tuosta suinkaan parantunut, mutta Nurmelan mukaan konseptin suunnitelma on edelleen elossa ja toteutettavissa. Perniön vanhan terveysaseman purkutyömaalla rikkoutui vesiputki Jätä juttuvinkki! pernionseudunlehti.fi Vettä suihkusi kunnolla rikkoutuneesta vesiputkesta. Tuolloin Matildan Tammipuiston toimitusjohtaja Tomi Nurmela arvioi toiveikkaasti, että ensimmäiset rakennustyöt olisivat olleet käynnissä vuoden 2025 kesällä. Tarjouksien jättöaika päättyi 16. Tuolloin paikan päällä olleen Salon tilapalveluiden päivystäjän mukaan kyseessä oli terveysaseman vanha vesilinja, joka kulkee ainoastaan vanhalle terveysasemalle. Muuten terveysaseman purkutyöt ovat edenneet Nymanin mukaan hyvin. Nymanilla ei ole tiedossa, kuinka paljon vettä rikkoutuneesta putkesta ehti vuotaa. Erillisja luhtitaloasuntoja on suunniteltu alueelle 25–30. Puoli kuuden aikaan torstaina vesiputkesta suihkusi kaaressa vettä työmaa-alueelta kohti terveysaseman vierestä menevää Vuorilinnantietä. – Tämä oli ensimmäinen tällainen takaisku, mutta selvisimme siitäkin. 050 4342413 Salontie 4, 25500 PERNIÖ Perkkarin kesälehti Tortone julkaistaan ke 3.6. Marraskuussa 2024 Nurmela kuitenkin joutui toteamaan Perniönseudun Lehdelle maailmantilanteen sellaiseksi, että vapaata pääomaa kiinteistörakentamiseen on vähemmän. Hänen mukaansa tällaiset vahingot eivät ole isommilla työmailla harvinaisia. – Nyt vaaditaan vain malttia käydä suunnitelmia läpi tietyntyyppisten tahojen kanssa, Nurmela sanoo. Sijoittajien nihkeys Matildan Tammipuistoa kohtaan ei Nurmelan arvion mukaan ole ainutlaatuista, vaan kyse on hänen mukaansa laajemmasta ilmiöstä. Palvelemme ma-pe 9-17.30, la 9-14. Hänen mukaansa ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö alueelle löytyisi aikanaan käyttäjiä, kun vain löytyisi tahoja, jotka uskaltaisivat investoida. Myös työnjohtaja Pauli Nyman Karri Räikkä Oy:sta vahvistaa tämän. Viime viikolla sivuille menijä ohjautui suoraan nettikasino-sivulle. – Putki oli talon anturan vieressä ja kun antura revittiin, se kolasi samalla sitä putkea, hän kertoo perjantaiaamuna. – Matilda paikkana kiinnostaa, mutta tilanne on nyt mikä on surkeaan suuntaan on menty. Hotelli on suunniteltu noin 200 vieraalle. – Ei kyllä pitäisi, hän vastasi ja sanoi tarkistavansa asian. Tähän tarvitaan useampia tahoja jakamaan riskiä, hän sanoo. Matildan Tammipuistoa on esitelty hankkeen verkkosivuilla osoitteessa www. Vuoto saatiin loppumaan jo torstai-iltana. Vesi valui myös noroina nykyisen terveysaseman vierestä alas Vuorilinnantietä pitkin. Nurmela ei kuitenkaan ole valmis lyömään hanskoja tiskiin. Vesiputki kulki ainoastaan vanhalle terveysasemalle. SULATUKSET • MINIKAIVINKONETYÖT Mika 0400 681 026 Santeri 0400 863 020 Turuntie 14, Salo. – Työpöydälläni on useampia ehdokkaita, mutta vähemmän tarjokkaita, hän naurahtaa. NUUTTI RUOKANGAS Paikalliset p. – Tämä on Suomessa isomman kuvan ongelma; palveluiden käyttäjiä olisi, kun joku uskaltaisi investoida niihin. Perniönseudun Lehti kysyi Tomi Nurmelalta, mistä siinä on kyse. 040 562 7304 eetu.parkkisenniemi@media.fi Peltija tiilikattojen maalaukset, julkisivumaalaukset Kysy tarjous: 0440400286 TIENPITÄJÄT, KIINTEISTÖNOMISTAJAT ! KIVIASEMALTA KAIKKI TALVEN HIEKOITUSSEPELIT, -SORAT JA -HIEKAT Irtotavarana ja kätevissä suursäkeissä Myös suolahiekkaa SOITA JA TILAA: 040 503 5988 PYYDÄ TARJOUS : 040 503 5988 / INFO@KIVIASEMA.FI Metsäja peltotiet, erilaiset teollisuus& varastorakennusten pohjat, kentät ja väylät... Hetken kuluttua Tammipuiston sivut eivät auenneet ollenkaan. tammipuisto.fi. – Se on aina vähän arvoitus, missä ne putket loppujen lopuksi menevät, vaikka näemme, että se tulee taloon sisälle. Urakkaan kuuluu Tammipuistonkujan ja siihen liittyvän kevyen liikenteen väylän rakentaminen sekä siihen kuuluvien putkijohtolinjojen, valaistuksen maanrakennustöiden, hulevesialtaiden ja vihertöiden rakentaminen. www.optikkosalo.fi info@optikkosalo.fi ( 2 ) 7 2 7 2 8 Oikia Tilitoimisto Oy toimisto@oikiatilitoimisto.fi, p
Tällä viikolla vietetään kansallista Lukuviikkoa, joka on lukemisen ja lukutaidon teemaviikko. Lukuharrastukseen voi inspiroida myös vinkkaamalla hyviä kirjoja kavereille. Luvassa on myös pienimuotoinen palkinto yhdessä tekemisestä, Tallqvist paljastaa päivää ennen juhlintoja. ” Kaikki lukeminen on kotiin päin. Paikalla on lisäksi lukumummo, ja lukukoirankin on määrä olla töissä. Lukuhaastetta luotsanneet opettajat Anna Rousi ja Sini Tallqvist muistuttavat myös kirjastojen kirjavinkkauksista, joita hyödynnetään myös koulussa. Tämä lukuhaaste käytiin kisaten halikkolaista Armfeltin koulua vastaan siten, että Perniön oppilasmäärän ollessa vähäisempi, kerrottiin luettujen sivujen määrä kertoimella 1,8. Yksi näistä, nuortenromaani Aurora – Loukattu , löytyy parhaillaankin Niemisen hyppysistä. Yksi keino kuluttaa kirjallisuutta on myös kuunnella sitä. Keskustelussa nostetaan esiin muitakin hyväksi havaittuja, lukuinspiraatiota lisääviä vinkkejä. Kriittiseksi lukijaksi itseään kuvaileva Viivi Nieminen antaa puolestaan erityiskiitokset äidinkielenopettajalleen Sini Perssonille, jolta on saanut hyviä kirjavinkkauksia. Miljoonan luetun sivun täyttymistä on lehden ilmestyessä juhlittu yhtenäiskoulussa lukemisen teemapäivän puitteissa keskiviikkona 22. Tällä viikolla yhteensä luettuja sivuja oli Perniössä kertynyt 1 160 326. Tykkään tästä kovasti, hän kehuu parhaillaan lukemaansa, Karen M. Syy tähänkin on selvillä ja varsin kelpo sellainen. Yhdeksäsluokkalaiset Ellinoora Lehtinen, Viivi Nieminen ja Kerttu Jalonen ovat osa Miljoona sivua -lukuhaasteen voitokasta joukko ANETTE AHLQVIST ” Näin somessa videon, jossa tätä kirjaa suositeltiin ja halusin lainata sen itselleni. Tästä osoituksena toimii myös lukuhaaste, joka jatkunee Perniössä alkuperäiseen määräpäiväänsä vappuaattoon asti jo varmistetusta voitosta huolimatta. Anna Rousi, opettaja Viidesluokkalaiset Venla Paltola ja Frida Holm ovat mieltyneet saman kirjailijan jännitysromaaneihin. McManuksen jännitysromaania, joka on itsenäinen jatko-osa taas Paltolan käsissään pitämälle teokselle samalta kirjailijalta. Rousi ja Tallqvist pohtivatkin, että lukuviikolla voisi juurruttaa jonkin vuotuisen tapahtuman, jota jokainen osaisi odottaa. Kun samaisen pöydän ääressä kokoontui koulun oppilaita, henkilökuntaa ja vanhempia viime marraskuussa Perkkarin piipahtaessa paikalla, oli tuolloin asetettu selkeä tavoite; lukea miljoona sivua osana lukuhaastetta kevääseen mennessä. – Ohjelmassa on muun muassa kirjaston kirjavinkkausta, muumirentoutusta ja kirjasuunnistusta, runopiste sekä pajojen kiertämistä. 8 Perniönseudun Lehti Torstaina 23.4.2026 Miljoonan sivun rajapyykki ylittyi, mutta lukeminen jatkuu Perniössä Anette Ahlqvist – Tietynlainen kilpailuasetelma haastaa aina yrittämään kovemmin, tuumittiin tiistaina Perniön yhtenäiskoulun alakoulun tekstiilityön luokassa. – Tänä vuonna olen lukenut muun muassa Salla Simukan kirjan Musta kuin eebenpuu . – Sarjakuvia löytyy helpommin ja edullisemmin englanniksi, Lehtinen tietää. p Paikalliset. Apuna mieleisen luettavan etsimisessä Holm kertoo hyödyntävänsä muun muassa sosiaalista mediaa. Perniössä lukeminen ei kuitenkaan rajoitu vain kilpailuihin tai haasteisiin, vaan se on osa koululaisten arkea. – Vaikka kilpailuasetelma on hiipunut, kirjoja ja sivuja tulee yhä luetuksi tasaiseen tahtiin, Tallqvist sanoo. Voiton lisäksi käteen on jäänyt muutakin: muun muassa lisäpontta lukuharrastukseen ja kasa uusia kirjatuttavuuksia. Frida Holm, 5 lk. huhtikuuta. – Näin somessa videon, jossa tätä kirjaa suositeltiin ja halusin lainata sen itselleni. Niemiselle lukuhaaste on toiminut hyvänä innoittajana myös henkilökohtaisen tavoitteen saavuttamiseksi. Näin pohtivat haasteeseen lukupanoksensa antaneet viidesluokkalaiset Frida Holm ja Venla Paltola sekä yhdeksäsluokkalaiset Ellinoora Lehtinen, Kerttu Jalonen ja Viivi Nieminen. Tavoite täyttyi ja vieläpä mallikkaasti, kun miljoonan sivun rajapyykki ylittyi maaliskuussa taaten perniöläisille voiton. Kun löydän hyvän kirjailijan, tutustun usein myös hänen muuhun tuotantoonsa, hän toteaa. – Kaikki lukeminen on kotiin päin, Rousi toteaa Tallqvistin jatkaessa samoilla linjoilla. Hän pitää erityisesti jännityksestä ja kauhusta. Sen tekstiin oli helppo eläytyä, Jalonen toteaa. Kerttu Jalonen myöntää kuuntelevansa äänikirjoja usein esimerkiksi lenkkeillessään. Perniön yhtenäiskoulu luki tiensä Halikon Armfeltin koulua vastaan kisatun Miljoona sivua -lukuhaasteen voittoon. – On tärkeää, että koulu osoittaa lukemisen tärkeyden, hän summaa. Uusien kirjatuttavuuksien voikin katsoa olleen merkittävässä osassa huiman tuloksen saavuttamisessa: itselle mieluisa kirja koukuttaa ja innostaa lukemaan enemmänkin, toteavat Frida Holm ja Venla Paltola. Koulun henkilökunnassa lukuhaasteeseen osallistuvia edustava, vastaava kokki Raila Marin jakaa myös oman vinkkinsä sekä lukemiensa kirjojen määrän, joka on sekin ihailtava. Vastaavia tempauksia lukemisen ympärille on tarkoitus järjestää myös tulevaisuudessa. – Olen lukenut syksyn jälkeen noin kolmekymmentä kirjaa. – Yritän korottaa äidinkielen arvosanaani ja siihen lukeminen on hyvä keino, hän toteaa. Ellinoora Lehtinen kertoo lukevansa mielellään erityisesti sarjakuvia, useimmiten vieläpä englanniksi
säästä 200€. Perniönseudun Lehti Torstaina 23.4.2026 9 Hei salolainen! *Ilmainen toimitus kaikkiin tuotteisiin halvimman toimitusvaihtoehdon mukaan Gigantti.fi -verkkokaupasta. 179€ 30 pv alin hinta 279€ SAMSUNG A17 LTE 256GB Rajattu 1000 kpl erä Kampanja-aika 13.4.3.5. Tilaa Gigantista – toimitus 0€ Tartu viikon tarjouksiin. Kampanja voimassa 13.-26.4. Lue tarkemmat tiedot ja ehdot www.gigantti.fi/salo. säästä 100€ 299€ 30 pv alin hinta 499€ DYSON V8 Absolute varsi-imuri Kampanja-aika 13.4.3.5
– Voisi sanoa, että kellään ei ole helppoa, toteaa nyt myös Huiko. Hän myöntää, että kasvava myynti taas törmäisi piakkoin jakeluongelmiin. – Mielestäni tämä on ihan hiton tärkeä kylälle. Elmo sitten sanoi, että Mia tässä lopettelee, tulisinko kyläpanimolle. Tosin yhteistä juuri tuolla kyseisellä brändillä ja Mathildedalin kyläpanimolla ei Huikon mukaan juurikaan ole, – Hartwall on jättiläinen, joka tekee juttunsa ihan omalla tavallaan. Hän vetää nyt kyläpanimon toimintaa, kun aikaisemmin vetovastuussa ollut Mia Nygård-Peltola jäi tehtävästä sivuun. Se olisi suuri sääli, jos tällaista kyläpanimoa ei olisi. Se, että panimosta tulee laadukasta tavaraa. Mies kun aloitti huhtikuun alussa tehtävät Mathildedalin kyläpanimon ”panimojehuna”, kuten hän itse titteliä kuvailee. Tällaisessa pienessä kyläpanimossa puhutaan aivan eri mittakaavasta, Huiko sanoo. Uusi panimojehu Sami Huiko tietää kyläpanimon merkityksen paikallisesti. ” Seinän takaa tulee laadukasta tavaraa, jota voi myydä myymälässä ja Terhossa. NUUTTI RUOKANGAS p Paikalliset. Huikon mainitsemat haasteet liittyvät esimerkiksi kuluttajakäyttäytymiseen ja muutenkin alan kokemiin ongelmiin. Etenkin Huiko kehuu panimon taustalla toimivia henkilöitä, jotka hänen mukaansa ymmärtävät, mistä panimossa on kysymys. Hommat on hoidettu aika tasapainoisesti, meillä ei ole mitään hätää. Mathildedalissa on monia sellaisia juttuja, jotka kuuluvat tähän kylään. – Hyvässä hengessä totesimme, että on ehkä parempi, että menemme erilleen, Huiko kuvailee lyhyesti Meri-Teijon Golfista lähtönsä syitä. Yksi niistä asioista on aivan ehdottomasti panimo. En minä ainakaan tiedä, miten voisi tehdä paremmin. Itse tehtävässä häntä kiinnosti muun muassa firman tilanne, jonka hän näkee hyväksi, vaikka haasteita onkin. – Ennen kaikkea ensimmäinen asia on laatu. Kyläpanimoon hän päätyi töihin keskusteltuaan aiheesta kyläpanimon hallituksen puheenjohtajan Elmo Blomqvistin kanssa. – Meillä on mielestäni aika kivasti asiat. – Olen nähnyt, kun tämä panimo perustettiin, olen nähnyt millainen Terho oli silloin aikanaan, olen nähnyt, kuinka tämä kylä on kehittynyt, hän luettelee. Panimon tuottaman oluen laadusta vastaa viime vuoden keväästä panimomestarina toiminut Isosomppi, jonka käden jälkeä Huiko kehuu. Haastatteluhetkellä viikkoja työssä on takana pari kappaletta ja hän on viihtynyt työssään. Se on aivan ehdottomasti ykkösjuttu, Huiko linjaa. – Mielestäni tämä toimii pienessä mittakaavassa hyvin. Perniönseudun Lehti käsitteli pienpanimoiden tilannetta jo vuosi sitten, jolloin kyläpanimolta kommentoivat silloinen toimitusjohtaja Nygård-Peltola sekä panimomestari Matti Isosomppi. Huiko toimi itsekin vielä viime syksyyn saakka muutaman kilometrin päässä nykyisestä työpaikastaan pohjoiseen Meri-Teijo Golfin puheenjohtajana. Tosin omasta brändistään tulee pitää kiinni, jotta kyläpanimo ei liiku liian kauas juuristaan. – Mikä itselleni on tärkeintä, on se, että tiedän mitä ravintolaja kauppamaailmassa tapahtuu. Pitkän Mathildedalin kokemuksen lisäksi Huikolla riittää myös kokemusta panimoalasta. 10 Perniönseudun Lehti Torstaina 23.4.2026 ”Mathildedalin kyläpanimon tulisi pysyä juurillaan” Nuutti Ruokangas S ami Huiko myöntää olevansa tyytyväinen ja miksipähän ei olisi. Tosin senkään osalta hän ei koe, että päräyttävälle mainoskampanjalle olisi tarvetta, vaan se tulee tehdä hienovaraisesti. Sinänsä Huiko vaikuttaisi olevan oikea mies vetämään Mathildedalin kyläpanimoa. He kokivat tuolloin, että alan vaikeuksiin vaikuttivat yleinen taloudellinen tilanne sekä oluen laskevat kulutusmäärät. Osa toiminnan säilyttämistä on myös se, ettei kyläpanimon toimintaa ole Huikolla tarkoitus erityisesti kasvattaa. Aikaisemmin markkinoinnin parissa työskennellyt Huiko teki esimerkiksi vuosien ajan yhteistyötä Hartwallin kanssa. Moni pienpanimo olikin joutunut laittamaan lapun luukulle. Ensinnäkin hän on pyörinyt Mathildedalin ympäristössä jo kaksi vuosikymmentä, joten ympäristö on hänelle tuttu. Hän oli muun muassa osa tiimiä, joka oli rakentamassa Happy Joe -siiderin brändiä alusta lähtien. Mathildedalin suhteellisen tasapainoisen tilanteen lisäksi häntä itseään kiinnosti panimojehun tehtävässä mahdollisuus työskennellä Mathildedalissa pääkaupungin vilskeeseen palaamisen sijaan. Tämän edesauttaminen taas lähtee liikkeelle olutpullojen sisällöistä. Siitä se lähti. – Oli puhetta, että voisin tehdä jotain. Ennemminkin missio liittyy siihen, että toiminta jatkuu samanlaisena kuin aikaisemminkin. Isoja muutoksia kyläpanimon toimintaan ei Huiko aio vahtivuorollaan tehdä. Tässä on kaikella tavalla hyvin järjestyksessä; seinän takaa tulee laadukasta tavaraa, jota voi myydä myymälässä ja Terhossa. – Vähän liian hiljaa täällä on ehkä oltu. Oli titteli mikä tahansa, toimenkuva on selvä. Pitkään markkinoinnin parissa työskennelleenä Huiko myöntää, että kyläpanimon markkinoinnissa on sen sijaan hieman parannettavan varaa. Sami Huiko on toiminut kyläpanimon vetäjänä huhtikuun alusta lähtien. Panimopuodin kävijämäärätkin ovat jo näyttäneet merkkejä kesän lähestymisestä. Tämän perusteella voisi siis olettaa, että Huiko myös ymmärtää kyläpanimon merkityksen Mathildedalille
Osa Meri-Teijolla järjestettävistä kisoista on ulkopuolisten järjestämiä, esimerkiksi Matilda Villas on järjestämässä toukokuussa ison kilpailun. Vajaa pari viikkoa sitten oli kenttä ollut viikonloppuna Hakkaraisen mukaan miltei täynnä. Jyrki Hakkarainen Paikalliset p. – Kenttä on parhaimmassa kunnossa tähän aikaan vuodesta ikinä. Nyt oli koviakin pakkasia, mutta kun kevät tuli, sulivat lumet todella nopeasti pois. UUSI MAKSUTON URHEILUMEDIA vuohi.fi Nuutti Ruokangas Meri-Teijo Golfissa jaetaan jatkossa toimitusjohtajan tehtäviä useammille henkilöille. – Osa kisoista on meidän omia, osa on taas kaupallisessa yhteistyössä tehtyjä, hän kertoo. Golfkenttä on ollut Meri-Teijon maisemissa auki nyt noin kuukauden ajan, ja pelaajia on riittänyt kentällä etenkin viikonloppuisin. – Haemme näkyvyyttä ja uudenlaista otetta ja fiilistä kentälle. Hakkarainen oli taas käynyt Bistro Bruketin kanssa on neuvotteluja juhannuskisan isännöinnistä. Se on golfkentälle myrkkyä se pinnan jäätyminen. NUUTTI RUOKANGAS ” Haemme näkyvyyttä ja uudenlaista otetta ja fiilistä kentälle. Hallituksen puheenjohtaja Tommy Skoqster vastaa kenttätöistä ja Petri Jaatinen taas talouspuolesta ja laskutuksesta. Hakkarainen jopa näkee, ettei kenttä olisi koskaan talvehtinut näin hyvin. – Olemme jakaneet nämä toimitusjohtajan tehtävät ja ainakin minä olen itse innoissani tästä hommasta, Hakkarainen sanoo. Hakkarainen on aikaisemmin toiminut Meri-Teijo Golfin hallituksessa ennen siirtymistään nykyiseen tehtävään. – Tässä on ollut monta sellaista talvea, jolloin välillä pakastaa ja jäätyy. Aiemmin Meri-Teijo Golfin toimitusjohtajana toiminut Sami Huiko jäi tehtävästä pois syksyllä. – Totta kai arkipäivisin on vielä hyvin tilaa, hän sanoo. Klubimestarina Hakkaraisen vastuulla on golfklubin toiminta, caddiemasterin palvelupiste ja kilpailuiden isännöinti. Kenttä itsessään oli selvinnyt talven jäljiltä harvinaisen hyvässä kunnossa. Perniönseudun Lehti Torstaina 23.4.2026 11 Elämä on osa urheilua. Hakkarainen kertoo, että Meri-Teijo Golf on pyrkinyt hakemaan näkyvyyttä aktiivisella toiminnalla sosiaalisen median puolella. – Meillä on ollut toimitusjohtajien kanssa vähän turbulenttia, joten päädyimme viime syksynä vähän tällaiseen kevyempään organisaatioon, kertoo nyt kuukauden päivät klubimestarin toimea hoitanut Jyrki Hakkarainen. Meri-Teijon Golf jakaa toimitusjohtajan tehtäviä Golfkenttä on ollut Teijolla auki noin kuukauden ajan. Meri-Teijon Golfissa on tiedossa kymmenkunta kisaa. Meillähän on ollut kesägreenit heti alusta lähtien käynnissä, Hakkarainen toteaa. Hakkarainen arvioi, että kesän aikana kisoja tulee noin kymmenkunta. Kisojen lisäksi kentälle on suunnitteilla mailantestausta ja myös golfopetusta ollaan Hakkaraisen mukaan elvyttämässä. Henkilökohtaisesti Hakkaraisella aikaa on mennyt muun muassa Meri-Teijo Golfin kisakalenterin muodostamiseen yhdessä palvelupäällikkö Nadja Isoahon kanssa. Kisoja on luvassa kentällä jo monia muun muassa vappuna ja juhannuksena
Kevätmarkkinat kunnantalolla lauantaina PsL Osuuskunta Pro Perniö järjestää tulevana lauantaina keväisen hyvän mielen markkinatapahtuman kunnantalon ympäristössä. Hän suunnittelee, että kunhan kesä kunnolla käynnistyy, kioskin yhteyteen voidaan järjestää myös pienimuotoisia tapahtumia perniöläisten iloksi. – Sitä on käynyt syömässä suurella halulla myös hevonen, Leino nauraa. – Fronerilta otettiin meihin yhteyttä, ja kysyttiin, olisimmeko kiinnostuneita vielä yhdestä kioskipaikasta, ja me innostuimme, yrittäjä Mikko Leino kertoo. Uusi paikka, uusi yrittäjä, tutut tuotteet parilla uutuudella. Jälkeenpäin tosin selvisi, että tämä parisenkymmentä vuotta sitten hurrikaani Katrinan runtelema kaupunki on myös todella kallis vakuutusten osalta, koska sitä uhkaa muun muassa muuttuva ilmasto. Ensimmäiset kevätja vappumarkkinat järjestettiin kaksi vuotta sitten. Tapahtuma järjestetään nyt kolmatta kertaa. Tai olisin menemässä, jos oikeasti Torinoon suuntaisin. Mahdollisesti palkkaamme vielä 1–2 työntekijää lisää, Leino kertoo ja painottaa, että haluaa ehdottomasti työllistää paikallisia nuoria. – Meidän kioskeissamme on jo kahdeksan vuotta ollut tarjolla lemmikkijäätelöannos, joka on tosi suosittu. Kuusjoki Klo 11 seppeleen lasku sankarihaudalla. Näitä päähänpistoja minulle tulee silloin tällöin. klo 11–14 Kunnantalolla. Särkisalo Klo 12 seppeleen lasku veteraanimuistomerkillä, sijainti Ankkuritie 4, entisen suojeluskuntatalon pihalla. Elokuun puolivälissä Italian sisämaassa taitaisi lämpöä olla Pohjois-Euroopan kasvatille liikaa, eikä välttämättä nykyisessä maailmantilanteessa lentolippuihin investoiminen olisi kuitenkaan se järkevin tai kestävin ratkaisu. Eikä minulla valitettavasti puoltatoista miljoonaa dollaria, vaikka työssäkäyvä olenkin. Perniö Klo 12 seppeleen lasku sotaan lähteneiden muistokivellä, sijainti Perniön Pyhän Laurin kirkon pohjoispuolella nurmikentällä. Muurla Klo 12 seppeleen lasku veteraanikivellä, sijainti uudella hautausmaalla, joka on vastapäätä kirkkoa tien toisella puolella. Ei sillä, että tuollaiset asiat unelmointiin vaikuttaisivat. Hieno paikka olisi varmaan ollut, kuten nyt Italian kohteet yleensä ja matkasivustotkin tuntuivat kehuvan Torinoa maasta taivaaseen. Rakennuskanta on taas varsin värikästä ja eurooppalaista Yhdysvaltain kaupungiksi. No, sinnekin piti muka päästä tätä kaupungin historiaa aistimaan henkilökohtaisesti. Kiikala 26.4. Lemmikkien annos koostuu laktoosittomasta pehmiksestä, joka on koristeltu koirankeksillä. Jäätelömenekin suurin haitta on kylmä vesisade, niinpä kioskiyrittäjä toivookin tulevalle kesälle kivaa poutasäätä. p Täl viikol. Pehmiksistä meillä saa erilaisia pyörteitä ja erilaisia makuja ja pehmisja pallopuolella saa paljon erilaisia annoksia, Leino luettelee. Kaukana pahasta maailmasta pienen ihmisen unelmissa. Kioskille on asennettu vesi ja sähköt ja perjantaina pitäisi kaiken olla valmiina. Kisko Klo 11 seppeleen lasku sankarihautausmaalla. Ja jos muuten pohditte, kyllä, olen jo katsellut asuntoja myös Torinosta. NUUTTI RUOKANGAS 24 Pop Ice Companyn kioskeissa viime kesänä työllistettyjen nuorten määrä. Halikko Klo 11 seppeleen lasku veteraanikivellä, sijainti entisen kunnantalon vieressä. – Viime vuonna työllistimme kioskeissamme kaikkiaan 24 nuorta. Liputus klo 8–21. messun jälkeen noin klo 11.15 seppeleen lasku veteraanikivellä, sijainti päiväkodin edessä. Pingviini-jäätelökioskin uusi paikka on Perniön S-marketin pihalla. Talon peruskorjaus oli parahiksi juuri valmistunut. Muikun mietteitä ” Näitä päähänpistoja minulle tulee silloin tällöin. Mitäpä kohdetta nuo sivut eivät tosin kehuisi. Ruokaakin on tarjolla, luvassa on muun muassa burgereita ja minilettuja. Sisäpihan markkinatorilla ja talon alakerrassa on kaikkiaan parisenkymmentä myyntipistettä, joissa on myytävänä muun muassa käsitöitä, kukkia, yrttejä ja työkaluja. Kyllä, luit oikein, en ole Meri-Lappiin suuntaamassa, vaan Piemonten maakuntaan ihailemaan horisontissa kohoavia majesteettisia Alppeja. Tänä kesänä jäätelökioskia ylläpitää Pop Ice Company, jolla on kioskit myös Kaarinassa, Paimiossa ja Liedossa. Ei tuo idea kuitenkaan konkretisoitunut. Sain vaan eräs perjantaiaamu päähäni tarkastella, kuinka Suomesta pääsee tuohon yhdistyneen Italian ensimmäiseen pääkaupunkiin. Kesäjäätelön puraisu tuntuu jo melkein suussa Maria Aittoniemi Perniön Pingviini-jäätelökioskin paikka on vaihtunut, samoin yrittäjä. Nimenomaan valitsemassa, en hankkimassa, koska minähän en tykkää realistisia kohteita katsella. Kioski on nyt Perniön S-marketin pihalla ABC-liikenneaseman lopetettua toimintansa. Matka oli miltei varattu ennen aamukahveja, töistä puhumattakaan. Hyvänä esimerkkinä toimii muutama vuosi sitten syntynyt kiinnostukseni Yhdysvalloissa Louisianan osavaltiota ja ennen kaikkea sen keskusta, New Orleansia kohtaan. Silloin juhlittiin nykymuotoisen, yhteisöllisen kunnantalon ensimmäisen vuosikymmenen täyttymistä. No, selvisi, että eräs valtio-omisteinen lentoyhtiö on aloittanut suora lennot Helsingistä Torinoon ja hinnatkaan eivät olleet mahdottomia. – Palkkasimme kolme tyttöä, jotka ovat olleet myös viime kesänä. – Tuntuu kivalta paikalta, S-marketin kanssa yhteistyö lähti hyvin, Leino kehuu. Kansallinen veteraanipäivä on valtioneuvoston päätöksellä yleinen liputuspäivä. Pertteli Klo 12 seppeleen lasku veteraanikivellä, sijainti seurakuntatalon yläpihalla. Kioskiin on palkattu kesäksi kolme työntekijää, joista Pop Ice Company sai vinkin edelliseltä yrittäjältä. Veteraanijärjestöt, Kansalaisjärjestöt, Salon kaupunki, Salon seurakunta Salon kaupunki Tehdaskatu 2, 24100 SALO www.salo.fi kirjaamo@salo.fi Torinoon on päästävä Nuutti Ruokangas S ain taas pari viikkoa sitten omalaatuisen päähänpiston. Kevään ajan jäätelökioskin aukioloajat painottuvat viikonloppuihin ja iltapäiviin, mutta kesän kunnolla käynnistyessä Leino kertoo kioskin olevan päivittäin avoinna kello 10–20. – Uusia makua ovat Oreo ja Daim. Taisi olla, että olin edellisiltana katsonut joitain vanhoja videoita Torinon ylpeyden, eli jalkapalloseura Juventuksen peleistä ja pohtinut siinä samalla, että millainen lienee tuo kaupunki kohteena. Suomusjärvi Klo 11 seppeleen lasku veteraanikivellä, sijainti kirjaston pihalla. Perniön jäätelökioskilla palvellaan ihmisasiakkaiden lisäksi myös lemmikkejä. Hyvä kysymys sinänsä. Ja koska tykkään katsella asuntoja huvin vuoksi vapaa-ajalla, asuntoakin olin jo valitsemassa. – Jäätelö on elämys, se on muutakin kuin vain kioski avoinna, se tuo hyvää mieltä, Leino painottaa. Kohtuullisen halpoja olivat tuossa miltei miljoonaluokkaan lukeutuvassa kaupungissa myös majoitukset, joten senkään puolelta ei reissu tulisi halvaksi. Sen järjestää partiolippukunta Pyhän Laurin Ritarit. 12 Perniönseudun Lehti Torstaina 23.4.2026 Kansallisen veteraanipäivän vietto Salossa 27.4.2026 Salon keskusta-alue Klo 11 seppeleen lasku Vapauden liekki -muistomerkillä Sibeliuspuistossa, lippulinna, puhe ja Veteraanikuoron lauluesitys. Sen verran paljon tuli muuten New Orleansin vanhoja, värikkäitä taloja kuvitteelliset ostohousut jalassa selattua, että mieleen jäi jo osa ranskalaiskortteleiden katujen nimistä. Läheisellä parkkipaikalla pidetään samaan aikaan markkinoiden kanssa peräkonttikirppis. Kitaran soittokin on muuten eräs päähänpisto, joka ei kuitenkaan kunnolla ole koskaan toteutunut. Seppeleen laskun jälkeen kahvitilaisuus Perinnepajalla (Torikatu 7). Mistä ikinä nuo päähänpistot edes saavat alkunsa. Jostain syystä vaan päätin, että Torinoon on päästävä. Angelniemi Klo 11 seppeleen lasku sankarihaudalla. Mikäs siellä olisi ollut elellä omalla hienolla 1700-luvun talon sisäpihalla ja kitaraa soitella. Ja sitten se tärkein: Miltä jäätelökesä 2026 maistuu. Kevätmarkkinat lauantaina 25.4. En tiedä varsinaisesti mistä se lähti, mutta kiinnostuin tuosta Mississippi-joen päässä sijaitsevasta kaupungista, jossa toisensa kohtaavat ranskalaistaustainen, afroamerikkalainen ja espanjalainen kulttuuri. Kun aloin mielessäni jo hylätä Torinoa kesän matkakohteena, vaikka olin siitä haaveillut jo puoli tuntia, esitettiin meidän huushollissa olennainen kysymys, eli mistäs minä tällä kertaa tuon Torinon repäisin
Perniönseudun Lehti Torstaina 23.4.2026 13 KIRKOLLISET KUOLLEET Salontie 2, 25500 Perniö Turuntie 8, 24100 Salo Kaikki hautajaisiin ja muistotilaisuuteen liittyvät palvelut samasta paikasta, samalta henkilöltä aina hautakiveen ja perunkirjoitukseen saakka. Ti 28.4. Vertaisohjattu kuntosali klo 13 Särkisalokodissa. Sopii hyvin myös liikuntarajoitteisille. Illan aikana kuullaan kauniita kevään sävyjä, koskettavia tulkintoja ja monipuolista lauluohjelmistoa kahden sukupolven kohtaamisena. ENEMMÄN KUIN KAKSI KOOLLA Pekka Laakso ja Simon Kiuru Perniön kirkossa PsL Perniöläismuusikot Pekka Laakso ja Simon Kiuru esiintyvät tulevana sunnuntaina Perniön kirkossa järjestettävässä ilmaiskonsertissa. Keskiviikkokaffet klo 13 Särkisalokodissa. Järj. Yhres. Vapaa pääsy, ohjelma 20 euroa. Järj. 040 1326385. Pensalontie 1. Kansallinen veteraanipäivä Seppeleenlaskut ja kunniakäynnit ma 27.4. Laulua, kahvia, muuta ohjelmaa, arvontaa. Hiljaisuuden polku La 23.5. Jennynkuja 2. Tiedustelut: Liisi Kärkkäinen p. klo 13 Reilan leirikeskuksessa, Kuivastontie 351. Hän laulaa myös aktiivisesti sekä nuorisoettä mieskuorossa. Munkkeja myydään mukaan vain ennakkotilauksesta, haun yhteydessä voi kahvitella. Ohj. Yhres ja Särkisalon EL. klo 15–17 Perniön srk-talossa munkkikahvila Yhteisvastuun hyväksi. P. To 30.4. Järj. Tervetuloa! PERNIÖN SPR Terveyspiste Perniön SPR:n kirpputorin tiloissa on perjantaisin auki klo 10–12. Lähtö Särkisalokodilta. Munkkimarkkinat & munkkeja ennakkoon Vapunaattona to 30.4. Yhres Ke 29.4. Hyvän mielen kivien työstö. To 23.4. Särkisalokodin talkoot klo 9. Ti 28.4. Yhres kävely klo 11. klo 12 Op:n kokoustiloissa. Ekkin korttirinki klo 13. 041 319 0920 info@hautauspalveluaava.fi www.hautauspalveluaava.fi Seija Tuulia KUIVALA s. Yhres. Ohjelmassa Vappu – juttu ja pulmia. Järj Yhres. Omat eväät mukaan, paikalla makkaran paistomahdollisuus. klo 13 Särkisalon srk-kodissa. Kädentaitotupa klo 11 Särkisalokodissa. Kaffet keittää ja ohjelman tarjoaa Martat. kello 17. Lähtö Särkisalokodilta. Mika. Naarilassa; lapsiperheille klo 17–19, yleinen saunailta klo 19–21. Tervetuloa! Terveyspiste SPR:n kirpparilla on suljettu vappuna eli 1.5.2026. Järj. 700Eur/kk + sähkö, vakuutuksen, jäte, nuohous ja viemärin tyhjennyksen Mikko 0505668854 mikkokoskinen@live.fi SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Rasti-Perniö ry Torstai 7.5.2026 klo 18 Plakkarissa Sääntömääräiset asiat Rasti-Perniö ry Tervetuloa! Lue silloin, kun sinulle sopii: pernionseudunlehti.fi Jumalanpalvelus Reilassa Rippikoululaisten valmistama jumalanpalvelus su 26.4. Keskiviikko-kerho 29.4. Pekka Laakso kuvattuna kesäkuussa 2025. Särkisalon EL, Yhres Ke 28.4. Järj Yhres. Jennynkuja 2. Järj. Teijon kansallispuistossa Matildanjärven ympäri 5,5 km, noin 4 tuntia. Laakso on myös suorittanut kaksi maisterin tutkintoa Sibelius-Akatemiassa. Kevätlaulu Vårsång -konsertti Perniön kirkossa sunnuntaina 26.4. Tervetuloa tekemään yhdessä! Kokoavaa toimintaa • Iltarusko ma 27.4. Kiuru on opiskellut Lärkkullan kansanopiston Pop & Rock -linjalla ja jatkaa opintojaan tällä hetkellä Raaseporin musiikkiopistossa pääaineenaan soololaulu. Vapaa pääsy, ohjelma 20 €. Turinatupa Särkisalokodissa klo 13. Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. 4.3.2026 Perniö Oli sulla sydän niin lämmin, hellä, oli siellä paikka meille jokaiselle. Talkoot sankarihaudoilla Ke 29.4. Jennynkuja 2. AKU POUTANEN Täl viikol p. Lenkin jälkeen kahvit ja aamun sana. Kiurun ohjelmistoon kuuluu balladeja, laulelmia, ikivihreitä, tanssimusiikkia, countrya sekä klassista musiikkia. klo 8.30 Perniön srk-talolta. Boccia klo 17 Särkisalon koululla. • Sauna ja kylmäuinti ti 28.4. klo 12 kevään viimeiset bocciapelit Op: n kokoustiloissa. Yhres. Toukokuussa alkavat mölkkypelit keskusurheilukentällä. klo 17 Perniön kirkossa esiintyvät vahvat ja ilmeikkäät laulajat Pekka Laakso ja Simon Kiuru. Kiittäen ja kaivaten Jaakko Marko ja Marie-Kristine Mikko ja Markus muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Järj. 040 368 8058 / Tomi Jauhiainen SEURAT JA JÄRJESTÖT Perniön ja Finbyn Hky ry:n vuosikokous Perniön kunnantalolla ti.5.5.2026 klo 18.00 Esillä sääntöjen määräämät asiat.Tervetuloa! Ervelän pienviljelijäin yhdistyksen ulkoilupäivä La 25.4. Pekka Laakso on Perniöön asettunut harmonikkataiteilija, laulaja ja musiikinopettaja, joka voitti Kultainen harmonikka -kilpailun vuonna 1995 ollessaan vain 21-vuotias. Tervetulleita kaikenikäiset apukädet. 1.3.1941 Salo k. Jennynkuja 2. Särkisalokoti, Jennynkuja 2. Katso www.salo.fi. Turinatuvan ja vapaaehtoisten keilaus klo 11, Rata 57. Kevätlaulu Vårsång -konsertti Su 26.4. p. Jennynkuja 2. SÄRKISALOKOTIYHDISTYS RY / YHRES To 23.4. Puh. Järj. klo 15 Perniön kirkon sankarihaudoilla; puhdistetaan laatat. Jennynkuja 2. To 30.4. Lämmin kiitos osanotosta.Kiitos Alholan henkilökunnalle Seijan hyvästä hoidosta KOKOUKSIA VUOKRALLE TARJOTAAN OSTETAAN MOOTTORI AJONEUVOJA JA TARVIKKEITA OSTAN AUTOT JA MATKAILUAJONEUVOT Kaikki merkit ja mallit – myös vialliset ja katsastamattomat. Järj Yhres. Ilm. kello 14.00 Latokartanonkoskella osoite Hästöntie 140. • Iltaperhekerho torstaisin klo 17–19 Särkisalon srk-kodissa. Ma 27.4. Munkkien (2 €/kpl tai 10 €/6 kpl) ennakkotilaus mahdollinen vielä 23.4. Sunnuntaina kuullaan kahden sukupolven kohtaamisena kauniita kevään sävyjä, koskettavia tulkintoja ja monipuolista lauluohjelmistoa, johon kuuluu muun muassa Charlie Chaplinin Smile , Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin Guldet blev till sand ja Giuseppe Verdin Nabucco -oopperan Orjien kuoro. Järj. www.salonseurakunta.fi salonseurakunta@evl.fi Seurakuntatoimisto p. Myös kotikäynnit koko Salon alueella ja Kemiönsaaressa. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä aina muistit ja huolta kannoit. Liikuntaneuvonnan aktiivisuustunti klo 10 Särkisalokodissa. Yhres Pe 24.4. Hautaan siunatut: Ilmo Tapani Numminen 98 v, Kaisu Irene Niemelä 93 v, Kaino Kalevi Haapanen 90 v, Anneli Maria Vainio 88 v, Juho Teemu Snikkarinen 88 v, Pekka Niilo Rintola 86 v, Seija Tuulia Kuivala 85 v, Lilja Kirsti Kaarina Laine 84 v, Päivi Katriina Ahonen 82 v, Jarmo Pauli Virtanen 80 v, Paula Irmeli Roth 76 v, Timo Juhani Salmi 76 v, Anna-Maija Pihlakoski 74 v, Tauno Henrik Uotila 72 v, Kari Olavi Halme 69 v, Janne Tapani Lintula 52 v. Jennynkuja 2. Laakson laulullinen repertuaari muodostuu iskelmästä oopperaan ja vahvimmillaan hän on muun muassa laulelmamusiikin ja slaavilaisten laulujen parissa. Matkalla pysähdytään tekstien ja mietiskelykysymysten äärelle. Terveyspisteessä asioiminen on ilmaista; voit tarkistuttaa verenpaineesi, verensokerisi tai muuten vain tulla juttelemaan esimerkiksi terveysasioistasi. VUOKRATAAN MERINÄKÖALAASUNTO Teijontie 181 As 2 PITKÄAIKAISESTI, 1/2 PARITALO 3krs, n80-100m² oh, keittiö, 2mh, makuualkovi, sauna, sisäja ulkovarasto, takka, ILP. La 25.4. • Aamulenkki ke 29.4. Äijät leipoo klo 10 Särkisalokodissa. Ohjaus Nikolas Björklöf. Päiville p. 044 774 5216 (klo 10– 12) tai diakoniatoimisto.salo@evl.fi. TERVETULOA KIRKKOON Ig: kirkkoperniossa Fb: Salon seurakunta Perniössä ja Särkisalossa KISKO PERNIÖ SÄRKISALO Kastetut: Ilona Eevi Helmiina Hallikainen, Eeli Tapani Kalevi Kosonen, Arto Emil Lastunen. Simon Kiuru on taas Perniössä kasvanut, mutta nykyisin Tammisaaressa asuva nuori laulaja. Yhres Ti 28.4. • Kiskon käsityökerho ti 28.4. Kodalla voi jutella, syödä eväitä ja paistaa makkaraa. 02 774 5206 MUUTA TOIMINTAA KIRKOSSA KUULUTETTUA ELÄKELIITON PERNIÖN YHDISTYS RY Tiistaina 28.4. klo 13 Toijan Valopilkussa. Yhres kävely klo 11. Kokoontuminen klo 12.30 luontotalolla, Matildanjärventie 84. Tervetuloa! PERNIÖN KARJALAISET Perniön Karjalaisten tupailtapäivä Plakkarissa perjantaina 24.4. klo 14-16. Kirkkokahvit kirkonmenojen päätteeksi. 044 774 5266
– Se on ilman muuta yksi tekijä, koska varpunen on talvella tavalla tai toisella riippuvainen ihmisen tuottamasta ruoasta. – Yritimme ihan oikeasti hakea varpusta, kertoo lintuharrastaja ja Turun Lintutieteellisen yhdistyksen jäsen Esko Gustafsson. Lajin kannan pienenemiseen tuskin on yhtä yksiselitteistä syytä. – Pienistä taajamista se on käytännössä häviämässä, koska vauhti on näin hurja. Yhdistys kävi läpi yhteensä 42 maaseututaajamien aluetta eri puolilla Varsinais-Suomen maakuntaa ja tulosten perusteella näyttäisi siltä, että varpunen on vaarassa hävitä kokonaan Varsinais-Suomen maaseudulta. Varpusen oloja auttaisikin laittamalla ruokintapaikkoja, joista löytyy myös siemeniä. Juuri siitä syystä, että varpunen elää ihmisen nurkissa, on sen häviäminen myös Gustafssonin mielestä pelottavaa. Kun vuonna 2015 näiltä alueilta löydettiin yhteensä 815 varpusta, oli niitä tammi–helmikuussa tänä vuonna tehdyissä laskennoissa enää yhteensä 50. Esimerkiksi tuija-aidat taas ovat varpuselle huonompia. – Olemme keskusteluissa päätyneet siihen, että orapihlaja on piikkinen, tiheä, suojaava ja varpunen näkee sieltä viholliset. Perniössä havaittiin tämän vuoden laskennoissa 59 pikkuvarpusta, miltei tuplaten vuoden 2015 30 pikkuvarpuseen. – Pitää olla talvella ruokinta, myös siemeniä, orapihlaja-aita ja sellainen rakennus, jossa pystyy mahdollisesti pesimään. Varpusen kanta häviää myös muualla Euroopassa. Esimerkiksi nyt tehdyissä laskennoissa havaittiin kaikilla 42 alueella 241 ruokintapaikkaa, kun vuonna 215 ruokintapaikkoja oli 423. Varpusten määrä oli siis romahtanut noin kymmenessä vuodessa näissä Varsinais-Suomen maaseututaajamissa vain kuuteen prosenttiin aikaisemmasta. Varpusen häviäminen ei tosin ole ainoastaan Suomen ilmiö, Gustafsson huomauttaa. Näyttää nimittäin siltä, että perinteistä varpusta ei paikkakunnalta välttämättä löydy ollenkaan. Varsinaiselta maaseudulta se on jo käytännössä hävinnyt, Gustafsson toteaa. – On ihan eri asia puhua jostain hömötiaisesta metsässä, kuin että tästä meidän pihalta häviää joku laji. Turun Lintutieteellisen Yhdistyksen tämän vuoden talvilaskennoissa Perniössä ei havaittu yhtään varpusta, Toijasta löytyi yksi. – Rakennuksissa ei pysty enää yöpymään, sinne ei pääse enää koloihin, niitä on suljettu tavalla tai toisella, Gustafsson sanoo. Kaikilla valituilla alueilla oli löydetty talvilaskennoissa vuonna 2015 vähintään kymmenen varpusta. Lisäksi varpunen tuntuu Gustafssonin mukaan myös selvästi pitävän orapihlaja-aidoista, vaikka ne voivat olla työläitä ihmisen kannalta. Tuija-aidasta se ei näe mitään ja sen täytyy tulla ulkoreunaan, että se näkee ympäristöään. NUUTTI RUOKANGAS Nuutti Ruokangas K evään edetessä saa ihastella alati vahvistuvaa lintukonserttia luonnossa, kun pesäntekopuuhissa olevat siivekkäät kajauttavat ilmoille laulujaan. Perniössä tarkasteltavaksi alueeksi valikoitui Haarlantien pohjoispuolella ja Salontien länsipuolella sijaitseva alue. Suurin osa alueista oli pientaloalueita. Tosin isommissa taajamissa, kuten Turussa oli vuosi takaperin tehdyissä laskennoissa huomattu, että varpusen kannan lasku näyttää pysähtyneen kymmenen vuoden aikana. Varpunen on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi lajiksi. p Paikalliset. Varpunen syö myös ennen kaikkea siemeniä, joita sille pitäisi olla myös tarjolla ruokintapaikoilla. ” Varsinaiselta maaseudulta se on jo käytännössä hävinnyt. Tosin vuonna 2015 samalta alueelta löytyi jopa 18 varpusta. Muutos oli suoranaisesti hälyttävä. Asia nousi esille Turun Lintutieteellisen Yhdistyksen alkuvuodesta tekemissä laskennoissa. En oikein jaksa uskoa, että tässä tapahtuisi mitään dramaattista muutosta. Toijasta, Kiskontien etelänpuoleiselta alueelta sentään löytyi yksi varpunen. Kun tuolloin kyseiseltä Perniön lohkolta löytyi kymmenen varpusta, ei Gustafsson törmännyt tänä vuonna yhteenkään varpuseen. Turussa sen sijaan varpusten kannan kasvu vaikuttaa pysähtyneen kymmenessä vuodessa. Toisaalta varpusen sukulaislaji pikkuvarpusta löytyi niin Toijasta kuin Perniöstäkin ja jälkimmäisessä sen määrä oli jopa kasvanut. Gustafsson oli tekemässä itse laskelmia tuolla samaisella alueella myös vuonna 2015. Varpusen kannalta ihanteellinen elinympäristö kuulostaakin siis selkeältä. Gustafsson arvelee kantaan vaikuttaviksi tekijöiksi muun muassa maaseudun autioitumisen ja maatalouden siistiytymisen sekä rakennustapojen muuttumisen kaupungeissa. Jos lintuja ei halua omien rakennustensa koloihin pesimään, on niille olemassa myös omanlaisiaan pönttöjä, joita voi pystyttää. Sen sijaan varpusta liikkuvaisempi pikkuvarpunen näyttää pärjäävän tällä hetkellä paljon paremmin. Samaten vähentynyt on myös lintujen ruokinta. Kehityssuunta oli myös sama Perniössä ja Kiskossa, joissa Gustafsson suoritti lintulaskennat itse tänä talvena. Näkökulma on ihan erilainen. Toijassa pikkuvarpusia oli nyt taas 22, kun vuonna 2015 niitä oli 25. Vaikka Perniössä pikkuvarpusten määrä olikin kasvanut, oli niiden määrä vähentynyt neljänneksen 11 vuoden aikana näillä samoilla 42 alueella. Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan varpusten määrä on Suomessa vähentynyt 70 prosenttia vain 40 vuoden aikana. Nämä linnut kuvattiinkin Turussa. 14 Perniönseudun Lehti Torstaina 23.4.2026 Varpunen vaikuttaa hävinneen Perniöstä kymmenessä vuodessa Varpusta ei välttämättä Perniössä enää näe. Yksi ääni, johon kuitenkaan ainakaan Perniössä tuskin törmää on varpusen laulu
NUUTTI RUOKANGAS PeU:n reservi varmisti lohkovoiton Perniön Urheilijoiden miesten reservijoukkue varmisti oman lohkonsa mestaruuden koripallon neljännessä divisioonassa. Päävalmentaja Arttu Peltolasta oli aistittavissa alkuviikosta pettymystä häviön jälkeen. Pistemäärien heittelystä pelin aikana kertoo se, että Perniö oli enimmillään pelissä miltei 20 pisteen takamatkalla, mutta onnistui kuitenkin taistelemaan pelin loppuhetkillä äärimmäisen tiukaksi. Eemil Peltola huomauttaakin, että PeU on ennen kaikkea onnistunut yhdessä yhteistyöseura Salon Vilppaan kanssa. – Saimme hyviä heittopaikkoja, mutta emme oikein naulanneet tänään niistäkään. Viimeisessä erässä kuitenkin PeU:n käsi oli kuuma ja kotijoukkueen vahvan puolustuspelin myötä helsinkiläisillä kylmä. Perniönseudun Lehti Torstaina 23.4.2026 15 PeU oli kahdesti lähellä, mutta Pantterit vei mestaruuden kolmessa pelissä Nuutti Ruokangas Vähästä se jäi kiinni. Sunnuntain peli eteni tulosten samantapaisesti kuin Melassuolla torstaina pelattu peli. Tino Yli-Junnila koki, ettei PeU ollut parhaimmillaan toisessa finaalipelissä. PeU voitti sarjakakkosen kaikissa kolmessa joukkueen välisissä otteluissa tällä kaudella. Mikko Wikström ja Eemil Peltola pitävät toistuvaa menestystä PeU:lle tärkeänä. Valjanen koki, että torstain peli ratkesi vierasjoukkueen otteluvalmiuteen vastaamiseen ja yleiseen kovuuteen puolustuspäässä. Wikström taas kokee, ettei menestys ainakaan heikennä kylään kehittynyttä koripallokulttuuria. Kolmannella jaksolla Pantterit pääsi taas karkaamaan ja lopputulos alkoi vaikuttaa selvältä kun viimeistä neljännestä oli jäljellä reilu kuusi minuuttia ja Panttereiden johto oli 13 pistettä. – Toisessa ja neljännessä erässä oli todella hyvää tekemistä varsinkin puolustuspäässä, totesikin Perniön toinen valmentaja Veeti Valjanen pelin jälkeen. Joukkueelle tulevat viikot tietävät tappiosta palautumista ja yhteisiä rennompia kokoontumisia. – Jos sitä ei olisi, niin olisihan se vähintään aika tylsää. On hienoa junioritoiminnankin kannalta, että he näkevät tuollaisia esikuvia. – Mielestäni on ollut siistiä nähdä, että tämä vetää junioreita, Wikström täydentää. Peltola myönsi Panttereiden olleen parempi kolmessa pelissä, mutta huomautti PeU:n luoneen itselleen mahdollisuudet päästä mukaan kamppailemaan voitosta kahdessa viimeisessä pelissä. Tätä kannatusta ei kuitenkaan tänä keväänä sarjapelien muodossa päästä Melassuolla enää kokemaan. Katsomossa on nähty tämän kauden kotipeleissä taas myös seuran junioreita edustusjoukkueen otteita seuraamassa. Kausi päättyy lauantaina Melassuolla kotipelillä Korihait 3:a vastaan. Perniöläisyhteisön tuoma kannustus ei olekaan jäänyt PeU:n joukkueelta huomaamatta. Pantterit vei peliä ensimmäisellä neljänneksellä huippulupaus Aaron Ekweren johtaman avausviisikon voimin, mutta toisella jaksolla PeU kiri onnistuneilla suorituksilla ja yli 350 hengen yleisön tuoman hurmion voimin pelin tasoihin. PeU:n edustusjoukkueen manageri Eemil Peltola pitää tämän vuoden menestystä entistä tärkeämpänä, kun joukkueen ytimeen on saatu mukaan salolaisia nuoria, kuten Eemeli Leino, Kirill Kuznetcov ja perniöläinen Luka Tallqvist. PeU:n edustusjoukkueen manageri Eemil Peltola näkee sen aina voittona, kun Perniössä päästään kokemaan pudotuspelien huumaa. PeU pelaa toiseksi viimeisen pelinsä tänään Turussa Fasaani Basketia vastaan. Hävityn finaalisarjan pelaajat olivat päävalmentaja Peltolan mukaan luonnollisesti pettnyeitä. Voitto oli PeU:n reserville jo kauden 17., kun pelejä on takana 19. PeU teki kuitenkin vielä viimeisen nousun ja pääsi kolmen pisteen päähän ennen viimeisen minuutin alkua. Perniönseudun lehti haastatteli Wikströmiä ja Peltolaa viime torstaina toisen finaaliottelun alla. Vaikka kevät ei mestaruuteen päättynytkään, voi tämän kauden nähdä seuran kannalta voittona, vaikka toiminta luonnollisesti tähtää pokaalin nostamiseen kauden päätteeksi. Kolmen ja kahden pisteen erot miesten koripallon 1B-divisioonan toisessa ja kolmannessa finaalissa riitti varmistamaan sen, ettei Perniön Urheilijat päässyt nostamaan mestaruuskannua toista kertaa peräkkäin. Tasaisesti edenneiden ensiminuuttien jälkeen Pantterit repi eron perniöläisiin ensimmäisen neljänneksen loppupuolella parhaimmillaan yli kymmeneen pisteeseen ja PeU:lle jäi tehtäväksi kuroa väli umpeen toisella neljänneksellä. – On se mielestäni tosi iso asia, kun ajattelee, että tässä maassa on valtakunnallisella tasolla 24 meidän edellä. Tiukkoja nuo kaksi finaalipeliä olivatkin. Päivä kerrallaan eteenpäin, Peltola totesi. Viime torstaina Perniössä nähtiin peli, jossa kumpikaan joukkueista ei vaikuttanut olevan parhaimmillaan yhtä aikaa. Ekwerellä oli mahdollisuus viedä Pantterit viiden pisteen johtoon vapaaheittoviivalta, kun peliä oli jäljellä ainoastaan 20 sekuntia, mutta hän epäonnistui molemmissa heitoissa ja Perniö sai vielä mahdollisuuden päästä tasoihin kolmen pisteen takaa. Seurajohdossa nähdään toistuvan menestyksen merkitys PeU:lle tärkeänä. Vaikka ihan tasoihin Perniö ei pelin puoliväliin mennessä päässyt, oli joukkueiden välillä eroa enää kaksi pistettä Tino Yli-Junnilan upotettua kolmen pisteen heiton sisään vain puoli minuuttia ennen taukoa. – Varmaan suurin harmitus jäi siihen, ettemme pystyneen saamaan keskiviikon neljättä finaalia Perniöön. – Jos viime kaudella 1.–3.-luokkalaista pelasi noin puolet, emme voi kasvaa samalla tavalla kuin Salo, Turku tai muut paikat. – Varsinkin vaikeimmilla hetkillä, kun tulee yksi onnistuminen joltain pelaajalta, siitä saa hurraukset, aplodit ja huudot, jotka lyö enemmän energiaa, bensaa ja uskoa siihen toimintaan. Joukkue voitti viime lauantaina kotikentällään Ura Sedät Kaarinasta lukemin 67–50. Jos mukaan lasketaan myös mestaruuteen päättynyt kevät 2022, oli kyseessä jo kolmas kevät viiden kauden sisään, jolloin Perniö on mukana kamppailemassa sarjan kuninkuudesta. Urheilu p. Daniel Rantapajun viimeisen sekunnin kolmen pisteen heitto ei kuitenkaan löytänyt tietään koriin. – Mielestäni aina se, että pääsemme elämään pleijarihuumaa, on voitto, Peltola sanoo. – Lähellä olimme. Pantterit voitti Perniön viime viikon torstaina Melassuolla pelatussa toisessa finaalipelissä lukemin 77––80 ja varmisti mestaruuden kaadettuaan PeU:n sunnuntaina kotikentällään 89–87. Peu pääsi hyvin lähelle vielä pelin viimeisellä minuutilla. Se oli meidän isoin teema sunnuntain matsiin lähtiessä, että haluamme saada sarja ainakin vielä Perniöön, Peltola sanoi. Ei tietenkään ole hyvä fiilis, mutta emme pelanneet mitenkään erityisen hyvin ja silti hävisimme vain kolmella, totesi tuon pelin jälkeen 15 pistettä upottanut PeU:n Tino Yli-Junnila. Panttereiden Leo Guday upotti toisen viime hetken vapaaheitoistaan, eikä PeU pääsyt enää nousemaan tasoihin neljän pisteen takaa. Tekijöinä jatkuvaan menestykseen nousee muun muassa onnistunut joukkueen rakentaminen ja hyvän valmennuksen löytäminen. Pantterit pääsi taas ruoriin kolmannella neljänneksellä, minkä myötä peli näytti olevan täysin Perniön ulottumattomissa. PeU johtaa sarjaa kahden voiton erolla NORSU V:hen, kun pelejä on pelaamatta kaksi. – Fiilikset ovat mitä ovat finaalien tappion jälkeen, sen osaa jokainen varmaan kuvitella. Se on Perniöstä katsottuna aika kova saavutus, sanoo seuran koripallojaoston varapuheenjohtaja Mikko Wikström. NUUTTI RUOKANGAS Perniön menestyksen takana muun muassa onnistunut yhteistyö Vilppaan kanssa Nuutti Ruokangas Perniön Urheilijat pelasi tänä keväänä toisena vuotena peräkkäin finaaleissa miesten 1B-divisioonassa, joka on miesten koripallon kolmanneksi korkein sarjataso Suomessa. Peltola kokee, että seuran keihäänkärjen menestyksellä on jonkinlainen vaikutus junioriharrastajien määrään, mutta kasvumahdollisuudet ovat Perniössä rajalliset. Kahdessa viimeisessä pelissä eroa oli joukkueiden välillä vain kolme ja kaksi pistettä. Yli-Junnilalla oli vielä mahdollisuus tuoda Perniö tasoihin reilu 20 sekuntia ennen loppua, mutta hänen kolmen pisteen yrityksensä ei uponnut
Yleisöllä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Valitse ilmoitusmalli ja koko (Palvelussa käytössäsi on valmiita ilmoitusmalleja, joita voit muokata. perheilmoitukset, luokitellut osastot, seuraja järjestötoiminta...) 3. Suunnittele ilmoituksen sisältö (Näet ilmoituksen koon, ulkonäön ja hinnan ilmoitusta tehdessäsi.) 5. Ilmoituksen hinta päivittyy automaattisesti koon mukaan.) 4. 16 Perniönseudun Lehti Torstaina 23.4.2026 Hei lukija! Tee ilmoituksesi lehteen verkossa näin: 1. Lue kaikki 37 journalistin ohjetta: jsn.fi/journalistin-ohjeet VOIT LUOTTAA VOIT LUOTTAA Olemme sitoutuneet JSN:n Journalistin ohjeisiin.. Tekemällä ilmoituksen verkossa säästät valmistusmaksun. Jätä ilmoitus verkkopalveluun. Tutustu ja tee ilmoitus täällä: pernionseudunlehti.fi/ilmoita Journalisti on vastuussa ennen kaikkea yleisölleen. Voit maksaa ilmoituksen verkossa joustavasti kerrallaan tai useammassa erässä. Valitse ilmoitusosasto (esim. Mene osoitteeseen pernionseudunlehti.fi/ilmoita 2