. Perheterapia 4/14 -lehti a i p a r te Perhe vuotta! 30 . . 30. Vuosikerta Eivät ole muistojemme lehdet kuolleet – kansalaisjournalismi Perheterapia-lehden ulottuvuutena Käytännön perheterapeutti perheterapiaa tutkimassa Systeemisyys – dialogisuus – integraatio: kohti kokonaisvaltaista psykoterapiaa Erottautumisesta integraatioon – ajatuksia perheterapiakouluttamisen kehittymisestä 30 vuodessa Perheterapia tulevaisuudessa 1. .
vuosikerta, ISSN 0782-7210 KIRJAPAINO AO-PAINO, Mikkeli ULKOASU Mainostoimisto Visuviestintä Oy Taina Ståhl 2. alv. 4 Eija-Liisa Rautiainen: Käytännön perheterapeutti perheterapiaa tutkimassa .................................................. 10 %) Suomen Perheterapiayhdistyksen jäsenille 28 euroa (sis. 10 %) Irtonumero 9 euroa (sis. 040 647 6996 sähköposti perheterapialehti@mielenterveysseura.fi JULKAISIJA Suomen Mielenterveysseura KUSTANTAJA SMS-Tuotanto Oy 30. 14 Kauko Haarakangas: Systeemisyys – dialogisuus – integraatio: kohti kokonaisvaltaista psykoterapiaa ...... 32 Mette Kontio: Perheterapia tulevaisuudessa ...................... alv. Vuosikerta Joulukuu 2014 Sisältö 3 VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA PÄÄTOIMITTAJA TOIMITUSSIHTEERI/TAITTO Artikkelit Jukka Aaltonen: Eivät ole muistojemme lehdet kuolleet – kansalaisjournalismi Perheterapia-lehden ulottuvuutena .............................................. 60 Kirjoittajaohjeet ............................................. 19 Jukka Harmainen: Erottautumisesta integraatioon – ajatuksia perheterapiakouluttamisen kehittymisestä 30 vuodessa ......................... 4/14 4/14 30. 10 %) Kestotilaus 34 euroa (sis.alv. 040 653 2895 sähköposti mervi.venalainen@mielenterveysseura.fi Ilmestyy neljänä numerona vuonna 2014 Vuosikerta 36 euroa (sis. 56 Ilmoituksia ..................................................... 24 %) Digilehti 24 euroa (sis. Esseita perheterapiasta Lukeminen on muutakin kuin ”lukemista” ...... Vuosikerta 30. 24 %) ILMOITUKSET Sirpa Väänänen puh. 62 Kristian Wahlbeck Aarno Laitila Heljä Meuronen www.mielenterveysseura.?/perheterapia TOIMITUS JA ARKISTO Ratamestarinkatu 9, 00520 Helsinki TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA LASKUTUS Mervi Venäläinen puh. joht. Päivi Kangas Ritva Karila-Hietala Aarno Laitila Tuula Multasuo Jorma Piha Tero Pulkkinen Eira Tikkanen Kristian Wahlbeck Päätoimittajalta ................................................ 44 TOIMITUSNEUVOSTO Jukka Aaltonen Tapio Ikonen, puhj. alv. alv
Hänen kuvaustaan autenttisempaa sa ja luopumaan alkoholin käytöstä. Miehen senhet- omistautumisterapiaa; siinä voi tunnistaa selkeän metaforan kinen elämä näyttäytyi keskustelussa vaihtoehdottoma- asiakkaan merkityksenantojen tutkimusvälineenä; tai toimi- na. Kirjoittajat innoittuivat teemoistaan, ja kastaan tai potilastaan koskaan sen jälkeen, ja varsinainen painopisteinä ovat niin lehtemme kehityskaari, perheterapi- hoitoprosessiin liittyvä seurantatieto intervention vaikut- an kliinisen ja koulutustoiminnan kehityskaaret, kliinikon tavuudesta jäi puuttumaan. Ericksonin onni oli siinä, että ja tutkijan roolin yhdistäminen kuin perheterapian tulevai- tämä nuori nainen saapui hänen luokseen ja validoi kerto- suuskin. Näihin kertomuksiin tiivisesti lehteen ja suomalaiseen perheterapiaan panoksensa liittyi myös se, että terapeutti ei välttämättä tavannut asia- antaneilta tekijöiltä. oivaltava tapa rakentaa interventionsa ja tarjoilla se siten, Numero on kutsunumero, johon pyydettiin kirjoituksia ak- että näkökulma vaihtuu vääjäämättä. ciety for Psychotherapy Researchin maailmankongressissa. (Näitä tarinoita on kirjattuna mm. Erickson.) tarinoihin. Ohje oli asettua sen Perheterapia oli laajemmin esillä kuin ehkä kertaakaan ai- kaktuksen eteen tai lähelle miettimään tarkkaan sitä, kuin- emmin kyseisen järjestön kongresseissa. on menossa vuosikerta 30. Perheterapia-lehti alkoi ilmestyä vuonna 1985, ja nyt ka tuo vanha iso kaktus tulee toimeen niin pitkiä aikoja ilman vettä. Jay Haleyn teokseen Uncommon therapy: The 3. tunnistaa selkeän arvotyöskentelyn, joka vuosi- ammatiltaan toimittaja, oli saapunut keskustelemaan Erick- kymmeniä myöhemmin tuli aktiiviseksi osaksi hyväksymis- sonin kanssa noista tilanteista elämässään. Pääkirjoitus Juhlien jatkoon Y ksi varhaisimpia muistojani täs- Psychiatric Techniques of Milton H. Huo- asettuminen osaksi palvelujärjestelmää on edellyttänyt sys- lellisesta pohdinnasta huolimatta tulevaisuuden mahdolli- temaattisten koulutuskäytäntöjen luomista sekä etenkin suuksien arviointi ja puntarointi törmäsi toistuvasti siihen, tutkimuksen kehittämistä siten, että myös perheterapiaa että kuvitellut siirtymät tuntuivat mahdottomilta. Interventios- syydestä Erickson vei kertomuksen hetkeen, jolloin tuo isä, sa voi esim. Erick- tä lehdestä liittyy Ben Furmanin son, M.D. Sijoitimme juhlan tähän pyö- Perheterapian pioneeriaikoihin liittyy paljon kuva- reään vuosikertalukuun ja vuoden viimeiseen numeroon, tunkaltaisia tapausselostuksia, joissa korostuu terapeutin vaikka yhtä perusteltua olisi ollut sijoittaa se ensi vuoteen. Ratkai- koskeva tutkimus elää hyvässä vuorovaikutuksessa muita sua ei löytynyt edes pitkän yhteisen tutkimisen ja arvioin- psykoterapian menetelmiä koskevan tutkimuksen kanssa. nin jälkeen, mutta tapaamisen lopussa Erickson kehotti tätä Tästä sai hyvän näytön viime kesänä Kööpenhaminassa So- miestä menemään läheiseen kasvitieteelliseen puutarhaan. sekä Sidney Rosenin teokseen päätoimittajakaudella mukana My voice will go with you: The Teaching olleisiin Milton Ericksonin opettavaisiin Tales of Milton H. kanssa sitä, mitä tehdä ja millaiseen lehteen menemällä rat- Noista ajoista ja Ericksonin ajoista perheterapian keaisi se, ettei tämä olennainen osa siihen kuuluisi. Erityisesti on jäänyt mieleen Tämän päivän jälkiperspektiivistä kertomus (mutta ei lehden numero tai jul- voisi tehdä uudelleenluentaa siitä, mitä kaisuvuosi) siitä, kuinka Ericksonin luokse kaikkea tuo pieni terapiavinjetti tai tapausselostus pitikään sisällään Erickso- saapui nuori aikuinen nainen tavatakseen sen miehen, joka sai hänen isänsä vaihtamaan työpaikkaan- nin itsensä kuvaamana. Työhön kuuluivat lehdistötilaisuudet, joiden tarjoilun van tukemiseen tähtäävän intervention, yhden monelle työ- olennainen osa alkoholi oli. arvostuksia ja toimintaa, ja ehkä ennen muuta toimijuu- Aarno Laitila aarno.laitila@uef.fi den tunnon kokemusta muuttava. Tästä meidän on hyvä suunnata uutta vuotta koh- muksellaan sen, että lyhytterapia, tässä tapauksessa kerta- den toiveenamme tehdä tätä lehteä laadukkaasta käsikirjoi- tapaaminen, oli ollut ratkaisevalla tavalla elämän suuntaa, tustarjonnasta myös ensi vuonna. Tuosta tarinansa nykyi- materiaalia siihen yhteen tapaamiseen ei liity. Erickson tutki yhdessä miehen muodolle keskeisen yhteisen tekijän. Siellä nimittäin oli ikivanha kaktus
Sävyttääkö se myös suhdettani Perheterapialehteen. Mutta heti kun olen alkanut kirjoittaa artikkelia, huomaan, että vastaan heti mielessäni kysymykseen kieltävästi: eivät ole kuolleet, ja jo pelkästään kysymyksen esittäminen tuntuu oudolta, siinä määrin elävä lehti näköjään on minun elämäntilassani. 4/14 30. Jokainen näistä kolmesta osatekijästä on perheterapian olemassaolon aikana muuttunut, ja myös niitten keskinäiset painotussuhteet ovat muuttuneet. – Yksilö, perhe ja sosiaalinen yhteisö muodostavat jatkumon. Les Feuilles Mortes), Jacques Prévert’n kirjoittama ja Joseph Kosman säveltämä ranskalainen laulu vuodelta 1945; suomeksi sen on levyttänyt mm. Mikä tahansa merkittävä tapahtuma yhdellä tasolla tunkeutuu ja vaikuttaa toisen tason tapahtumiin. Jokaisella tasolla käyttäytymistä hallitsee suhteellinen autonomia, mutta samanaikaisesti näitten inhimillisten kokemusten muodostaman organisaation tasojen läpi on jatkuva vuorovaikutus. Katsotaan. Kun saapuu syys, niin lehdet puiston se hehkumaan saa loistoaan, kuin ikävyys, mi kauniin muiston voi synnyttää, vaikk’ suru jää. Se sävytti ensimmäistä rakkaussuruani. Perheterapia on aina ollut perusolemuksensa mukaisesti hoitomuoto, jonka on kannettava huolta sekä yksilöstä, tämän suhteesta ympäröivään yhteiskuntaan että näiden kahden välimaastosta, perheestä. Vuosikerta Eivät ole muistojemme lehdet kuolleet – kansalaisjournalismi Perheterapia-lehden ulottuvuutena Motto (ei se näin ole; miksi ei, sitä tässä artikkelissa tarkastelen) Mitä lehdet merkitsevät perheterapiassa. Ovat muistojemme lehdet kuolleet, ne mennessään vie tuulonen. Hetken lehdet nuo vielä hehkuu; on loisto tuo jo viimeinen. Ensimmäisessä Family Process -lehden pääkirjoituksessa 1962 silloinen päätoimittaja Nathan W. Ackerman kantoi huolta erityisesti siitä, mikä on yksilön arkipäivän todellisuus yksilönä kaiken kes4. Yhteisön vuorovaikutusmallit vaikuttavat perheen sisäiseen elämään, perhe muovaa yksittäisten ihmisten kehitystä ja mukautumista ja yksilön ja perheen vuorovaikutusmallit vaikuttavat takaisin laajemman yhteisön prosesseihin. Ackerman kirjoitti asiasta näin: K un päätoimittaja Aarno Laitila pyysi artikkelia Perheterapia-lehden 30-vuotisjuhlanumeroon, annoin heti otsikoksi ”Ovatko muistojemme lehdet kuolleet?” Taustalla on tietysti nuoruuteni kaihoisa laulelma ”Kuolleet lehdet” (ransk. Olavi Virta
Mielenterveysseuran tiedotus5. ollut erittäin tärkeä, jopa ratkaiseva. Syntymästähän tietysti kaikki näkyvä historia tavallaan alkaa, niin lasten kuin lehtienkin. Artikkelit kellä, perheessä ja yhteiskunnassa, tiedostettuna ja tiedostamattomana. Näihin monensuuntaisiin prosesseihin hyvä perheterapialehti paneutuu. Perheterapiakeskukselle suunnitellaan omaa julkaisutoimintaa, jossa perheterapeuttista asiantuntemusta välitetään sekä perheterapeuteille että asiasta kiinnostuneille.” Toivoisin sinunkin muistelevan: lehden varhaishistoriaa Perheterapia-lehden historia aloitetaan useimmiten ensimmäisestä julkaistusta numerosta vuonna 1985, kuten Jussi Sierla lehden historiaa kuvaa artikkelissaan Perheterapia-lehdessä 2/2009. Hedelmöittämistä edeltävään silmäpeliin osallistuivat Jukka Aaltonen puheenjohtajana, Anja Forssén, Irja Rantanen, Heimo Salminen ja sihteerinä Raili Rinne. Ja huhtikuussa 1982 ensimmäinen lehti ilmestyikin. Nyt siitä käytettiin nimitystä ”julkaisu”; se oli moniste ja nimeltään Kotikytö. Mielestäni Ackermanin ajatukset ovat edelleen kuranttia tavaraa, kun ajatellaan perheterapialehtien ja tässä tapauksessa Suomen Perheterapia-lehden tehtävää. Edelleen käytettiin diminutiivi-ilmaisua ”lehtinen” ja painosmäärää arvioitiin vaatimattomasti 150:ksi. Pöytäkirjan otsikossa Valistus ja julkaisutoiminta sanotaan näin: Jukka Aaltonen LKT perheterapian emeritusprofessori psykoanalyytikko Turku ”Pyritään aloittamaan keskuksen julkaisutoiminta. Ensimmäinen keskustelu, jossa lehti jo tavallaan vilahteli siittämisen tai hedelmöityksen kohteena, käytiin Perheterapiakeskuksen johtokunnan kokouksessa 15. päivän kokouksessa, jossa päästään jo pitemmälle ja tehdään uskaliaita ehdotuksia. Toisin kuin imettäväisten kohdalla, lehtien kohdalla vanhempia voi olla useampia kuin kaksi. Raili Rinteen panos lehden historiassa on tästä alusta alkaen Keskustelu jatkui saman vuoden syyskuun 24. Käytän siitä ajasta nimitystä lehden raskausaika. Olen käynyt läpi vanhoja Mielenterveysseuran Perheterapiakeskuksen johtokunnan – olin sen puheenjohtaja – pöytäkirjoja ja hämmästellyt, kuinka pitkä ja perusteellinen raskausaika lehdellä oli. Perheterapia-lehden ensimmäistä numeroa edelsi kuitenkin varsin pitkä suunnittelujakso Perheterapiakeskuksessa. ”Jukka Aaltonen ehdottaa, että Perheterapiakeskus ryhtyisi toimittamaan tiedotuslehteä, jossa referoitaisiin artikkeleita, julkaistaisiin esitelmiä ja kerrottaisiin ajankohtaisista perheterapiaan liittyvistä asioista. Päätettiin ryhtyä toimenpiteisiin. Raili Rinne oli keksinyt lapselle tämän nimen. Kumma kyllä, Mielenterveysseuran arkistoissa ei ole kumpaakaan kahdesta tällä nimellä ilmestyneestä monisteesta, eikä niitä ole säilynyt minunkaan arkistoissani. Lehti täyttäisikin nyt melkein 34 vuotta, ei 30 vuotta, siis jos ikä aina laskettaisiin raskausaika mukaan lukien. Kokouksessamme tammikuussa 1982 päästään jo pidemmälle ja päätämme, että kevään aikana pyritään saamaan myyntiin ensimmäinen Perheterapiakeskuksen ”lehdykkä”, joka ilmestyisi kahdesti vuodessa. – Norsun raskausaika on nisäkkäitten pisin, 22 kuukautta; Perheterapia-lehden raskausaika oli noin 48 kuukautta, toukokuusta 1981 toukokuuhun 1985. Lehtistä toimittamaan ehdotettiin Ritva Saarelaista ja Raili Rinnettä ja Riitta Rasimusta.” Keskustelua jatkettiin syksyn seuraavissa kokouksissa. Muussa tapauksessa käy kuten Kuolleissa lehdissä: Hetken lehdet nuo vielä hehkuu; on loisto tuo jo viimeinen. Helmikuussa 1983 lehtihanke siirtyi lähemmäs virallistamista. toukokuuta 1981
Ben ehdotti Perheterapia- tai Perhetyö-nimeä. Tammikuussa 1984 päästiin niin pitkälle, että lehdelle etsittiin asiantuntijatasoista päätoimittajaa; lehtisuunnitelma oli vielä Kotikytö-niminen. Lehdessä ei ole mainintaa päivämäärästä, mutta arvelen sen tapahtuneen toukokuussa, koska Perhete- – psykoterapiapalvelusten takaaminen perusväestölle asuinpaikkakunnasta ja häiriön vaikeusasteesta riippumatta – psykoterapiakoulutusten takaaminen terveydenhuollon ja sosiaalitoimen eri ammattiryhmien piirissä sitä haluaville ja siihen kykeneville asuinpaikkakunnasta riippumatta, eli antaa heille mahdollisuus saattaa empatiakykynsä ammattitaitoisesti potilaitten hyödyksi – korkeatasoisten psykoterapiapalveluitten ja koulu6. Kumpikaan ei voinut ottaa vastaan tarjousta, joten päätimme kutsua Jan-Christer Wahlbeckin päätoimittajaksi, mutta ei hänkään tarttunut tarjoukseen. Mutta tietoomme oli tullut, että aina innokas Ben Furman oli ilmaissut halukkuutensa ja niin päätettiin valita hänet. Mutta samalla käytiin aloitteestani keskustelua sellaisen toimitusneuvoston perustamisesta, joka kantaisi huolta lehden linjan säilymisestä alkuperäisen näkemyksen mukaisena, siis laaja-alaisena. Vuotta myöhemmin luovuin toimitusneuvoston puheenjohtajuudesta ja seuraajaksi valittiin Jussi Sierla, joka hoitikin hommaa aktiivisesti ja hyvin innostuneesti aina vuoteen 2011, ja hänen jälkeensä Florence Schmitt ja nyt Tapio Ikonen. Itse olin eri vaiheissa korostanut sosiaalipoliittista painotusta osana perheterapian erityistä eetosta. Toisaalta hänet tiedettiin tarmokkaaksi ja tiedettiin myös, että hänellä oli runsaasti kansainvälisiä kontakteja. Se edellyttäisi päätoimittajan saamista lehdelle. Lopullinen, ”byrokraattinen synnytys” tapahtui maaliskuussa 1985, kun Mielenterveysseuran hallitus päätti perustaa Perheterapia-lehden. painottamani perheterapian sosiaalipoliittinen tehtävä: tuksen saaminen julkisen terveydenhuollon ja sosiaalitoimen alueella. Päätoimittajaksi päätettiin pyytää lastenpsykiatri Esko Variloa ja varalle psykiatri Katriina Kuusta. Hänellä ei ollut perheterapeuttikoulutusta, koska hän oli keskeyttänyt sen. 4/14 Jukka Aaltonen 30. Perheterapia valittiin, mutta samalla todettiin, että sisältö voi olla tai pitääkin olla laaja-alaista, mm. Vuosikerta sihteeri Kristiina Salonen esitti meille muistion, jossa hän ehdotti Kotikytö-lehden muuttamista julkisessa myynnissä olevaksi, siis myös muille kuin pelkästään perheterapiakoulutuksessa oleville tai jo valmiille perheterapeuteille tarkoitetuksi lehdeksi. Maailmaan lehti sitten putkahti keväällä 1985. muita terapiamuotoja sekä perhe- ja sosiaalipolitiikkaa käsittelevää. Niinpä lehtihanke siirtyi – jos jatkaisin ras kausmetaforaa – vaiheeseen, jossa me tulevan Perheterapia-lehden vanhemmat jo aloimme tuntea supistuksia. Asiat etenivät, supistukset tihenivät; helmikuussa 1985 päästiin niin pitkälle, että lehdelle saataisiin iskevä nimi. Toimitusneuvostoksi Perheterapiakeskus valitsi Jukka Aaltosen puheenjohtajaksi, jäseniksi Raili Rinteen, Erkki Väisäsen, Esko Varilon, Jussi Sierlan, Jan-Christer Wahlbeckin, Anja Forssénin, Hellevi Kurjen, Johannes Enckellin ja Helena Vapaavallan; siis varsin tomeran joukon jo kokeneita perheterapeutteja, joitten ajattelutapojen ja kliinisen toiminnan monipuolisuudesta ei ollut epäilyjä. lehden budjettia, tunnetuksi tekemistä ja aikataulutusta. Painokseksi päätettiin noin 2 000 kappaletta, siis ajatuksena oli huomattavasti laajempi jakelu kuin pelkästään melko vähälukuiselle perheterapeuttikunnalle. Päätoimittajuus sovittiin 2-vuotiseksi, ja 1987 päädyttiin siihen, että se olisi 2-vuosittainen jatkossakin. Laaja-alaisuuden toiveen taustalla oli mm. Ben Furmanin valinta oli kuitenkin pulmallinen, ja siitä keskusteltiin pitkään. – Alettiin hankkia pian syntyvälle vaatteita: Ben Furman, Kristiina Salonen, Terhi Tammilehto ja Jukka Aaltonen muodostivat työryhmän suunnittelemaan mm. Näitä tavoitteita lehden tuli tukea. Riski päätettiin ottaa. Tästä ei ole pidetty kiinni, vaan päätoimittajuudet ovat olleet huomattavasti pidempiä
7. Mutta varmaa myös on, ettei alun loisto jäänyt viimeiseksi muunnellakseni edelleen Jacques Prévert’n laulun sanoja. Itse saatoin minäkin seurata hankauksia Perheterapiakeskuksen ja sittemmin Koulutuskeskuksen epävirallisena konsulttina. Voi ehkä sanoa, että tätä näkökulmaa odottaisi lehden tarkastelevan enemmän. Muistojemme lehti oli syntynyt. Artikkeli avaa mielenkiintoisesti perhe- ”Olet varmasti jo huomannut, että lapsesi ymmärtää jo monia sanoja lähestyessään yhden vuoden ikää. Ehkä kuitenkin olisi ollut hyvä nähdä, että palloja oli enemmänkin ja korvilla olisi voinut kuunnella enemmänkin kaikenlaisia ääniä enemmän kuin tavallinen yksivuotias. Ehkä ajatuskin toisten apuna olemisesta oli vielä liian nöyryyttävää. Millä tavalla perheterapia näyttäytyy näitten ajallisten ääripäitten läpi nähtynä. Niinpä yritän verrata Perheterapia-lehden ensimmäistä numeroa 1/1985 numeroon 2/2014. En lähde tässä artikkelissa kuvaamaan lehden kehitystä yksivuotiaasta eteenpäin. Tällöin perheterapiaa voidaan käyttää tukitoimena lukkiutuneen hoitotilanteen avaamiseksi. En halua niistä kirjoittaa; ne on mennessään vienyt tuulonen. Siitä ovat kirjoittaneet ytimekkäästi Raili Rinne ja Jussi Sierla Sinikka Arhovaaran toimittamassa julkaisussa Suomen Mielenterveysseura tukimuotojen ja psykoterapiakoulutusten käynnistäjänä ja kehittäjänä; Jussi Sierla sopivan kriittisestikin eräistä hankauksista Mielenterveysseuran kanssa. rapia-lehti järjesti 1-vuotistanssiaiset ravintola Kaisaniemessä 24.5.1986. Tällä tarkoitan sitä, että lehden alkua kritisoitiin ainakin joissakin piireissä liiallisesta pitäytymisestä lyhytterapioihin ja laajemman yhteiskunnallisen kentän tarkastelun vähäisyydestä. On myös viitettä siitä, että perheterapian lisääminen hoitokombinaatioon parantaa ainakin julkisen terveydenhuollon piirissä kulloisenkin ”perusterapian” tuloksellisuutta, mukaan lukien lääkehoidot. Tässä ei kuitenkaan vielä näy ajatusta perheterapiasta toisten psykoterapiamuotojen aputerapiana, joka myöhemmin on osoittautunut myös tärkeäksi indikaatioalueeksi. Internetissä 1-vuotiaasta sanotaan mukavasti mm. – Sittemmin lehdellä on ollut kolme päätoimittajaa Ben Furmanin jälkeen: Jarl Wahlström kahteen otteeseen (1989– 1992 ja 2006–2012), Raili Rinne (1993–2005) ja nyt 2013 alkaen Aarno Laitila. – Muitten psykoterapioitten – mutta myös muitten psykiatristen hoitojen – yhteydessä saatetaan nimittäin joutua tilanteeseen, jossa hoidon tuloksellista jatkumista tai hoitomyöntyvyyttä vaikeuttaa perheen vuorovaikutuksen lukkiutuminen muutosta estäväksi. Eivät ole muistojemme lehdet kuolleet – kansalaisjournalismi Perheterapia-lehden ulottuvuutena Ensimmäinen Perheterapia-lehden numero... näin: Kvalitatiivisen tutkimuksen metodiikassa yksi mahdollisuus on ääripäitten vertailu. Lisäksi tässä kimmeltää ajatus perheterapiasta itsenäisenä psykoterapian muotona, jolla on omat indikaationsa, joista yksi on vuorovaikutukseen pyrkiminen toisten psykoterapiamuotojen kanssa – siis perheterapialle sinänsä ominaisen lähestymistavan ulottaminen myös psykoterapian kenttään laajemmin. Matti Joensuu kirjoittaa perheneuvonnan kehityksestä. Ensimmäisessä numerossa on pääkirjoituksen lisäksi viisi artikkelia ja yhdeksän kirjaesittelyä. Päätoimittaja Ben Furman kertaa pääkirjoituksessa Perheterapiakeskuksen johtokunnan linjaamien periaatteitten mukaisesti, että lehdessä painotetaan perheterapian lisäksi perhekeskeistä työskentelyä ja ajattelutapaa sekä myös muita psykoterapian suuntauksia. Suuri norjalainen tutkimus vuodelta 2001 osoitti, että lähes 70 % tutkimukseen osallistuneista yksivuotiaista lapsista katsoi oikeaa esinettä, kun heiltä kysyttiin: ’Missä pallo on?’ Yhden ja kahden vuoden välillä lapsi ymmärtää noin kolme kertaa enemmän sanoja kuin hän pystyy itse ilmaisemaan.” Perheterapia-lehti oli jo kyllä yksivuotiaana huomannut, missä pallo on, ja sillä oli aika tukevasti perheterapian pallo hallussaan
Tämä pyrkimys lähestyä perheterapiaa yksilönäkökulmasta ei ehkä ollut kovinkaan paljon perheterapian itsenäisyyttä korostavaa. [Kursiivi J. Vuosikerta neuvonnan alun sodan päättymisen luomaan tilanteeseen: isät palasivat kotiin pelonsekaisten vuosien jälkeen. Heimo Salmisella oli pitkä ja vankka yksilö- ja ryhmäterapeutin kokemus. – Voi myös kysyä, onko perheterapia, ja Perheterapia-lehti, näitten vuosien aikana ollut yhtä herkkä näkemään kulloinkin vallitsevan yhteiskunnallisen hädän ja vastaamaan siihen perheterapeuttisesti. Ravinteita voi verrata Winnicottin transitionaaliobjekteihin, joita transpersonaallinen prosessi vaihtaa sisäistettyihin objekteihin”. Artikkelissa on huikea määrä kirjallisuusviitteitä. Kyse oli tarkasta ja pakottavasta avuntarpeen huomaamisesta. Myös psykoterapian yhteisten tekijöitten kansainvälisesti ehkä tunnetuin tutkija Bruce Wampold on aivan viime aikoina kiinnittänyt itse asiassa samaan ilmiöön huomiota painottaessaan psykoterapioitten humanistista ulottuvuutta. Psychotherapy evolved as a culturally imbedded healing practice because of human traits. Tilanne on oikeastaan muuttunut vasta 2000-luvulla, jolloin perheterapian suunnasta on lähestytty psykoanalyyttista näkemystä. Tapani Ahola kirjoittaa tarinoiden käytöstä terapiassa. Kyse lienee siitä, että toisen näkemystä voidaan pitää arvossa ja pyrkiä vuorovaikutukseen vasta sitten, kun oma identiteetti on riittävän vahva. Voinee sanoa, että artikkeli kuvastaa hyvin ponnistelua perheterapian teoreettisen kentän haltuunotossa ja heijasteli myös kansainvälistä vilkasta, eräänlaista perheterapian teoreettista perustutkimusta. Jan-Christer Wahlbeck kirjoittaa perheterapeutista ja vallasta. Kuten hyvin tiedetään, kansainvälinen perheterapia suhtautui pitkään hyvin kielteisesti yksilö psykologiaan ja erityisesti psykoanalyyttiseen psykoterapiaan. Mukana artikkelissa on myös viittaus perheterapian tekniikkaan: sirkulaariseen haastatteluun, ja kirjallisuusluettelossa Milanon työryhmän paradoksikirja – jota kirjoittaja ei kuitenkaan tekstissä käsittele. Sen huomaaminen ja siihen vastaaminen menee kaiken hienosyisen psykoterapiatekniikan ohi, mutta edellyttää kuitenkin samalla sellaista omaa hienosyistä tekniikkaa, joka yhdistää avoimen dialogin ja sosiaaliseen hätään vastaamisen. Eivätkä vaikeudet olleet pelkästään psykologisia vaan moninaisesti välittömään ja laajempaan yhteiskuntaan liittyviä. Viehättävä kertomus 14-vuotiaan Sarin hoidosta, jossa yllättäen Matti Nykänen -niminen mäkihyppääjä saa toimia hyvänä esimerkkinä vaativaan suoritukseen valmistautumisesta ja oireen mää- – There have been many attempts to classify the common factors, each based on a different conceptual scheme. Sodanjälkeinen tilanne ikään kuin tiivistyi kaikkine vaikeuksineen perheisiin. Hänen artikkelinsa rakentuu paljolti psykoanalyytikkojen varaan ikään kuin siirtämällä psykoanalyysin kuvastoa perheterapian kontekstiin, kun hän kirjoittaa, että ”Perhesysteemiä voi verrata kasvumaljaan, jossa on ravintoliuosta. 4/14 Jukka Aaltonen 30. A.] 8. Hän pohtii sitä hyvin teoreettisesti muun muassa Batesonin, Maturanan, Dellin ja Milanon työryhmän näkemyksiä analysoiden. The factors that make all therapies effective (i.e., the common factors) are ones that are uniquely human. Mutta ei voi sanoa, että kyse olisi ollut pelkästään yleisistä tai yhteisistä tekijöistä (common factors), joitten merkitystä psykoterapiatutkimuksessa on painotettu. Kirjoittaja sanoo ikään kuin vähätellen, ettei kyse ollut varsinaisesta perheterapiasta, kun hän kuvaa spontaania toimintaa, jossa oli mukana muun muassa tuleva valtakunnansovittelija. Se menee ohi lähes kaikkien perheterapiatekniikkojen. That is to say, all psychotherapies are humanistic. Artikkeli kuvaa hyvin silloista arkaa yritystä soveltaa perheterapiaan omaa vankkaa aikaisempaa yksilöterapian kliinistä kokemusta. Kun ajattelen tätä kirjoitusta nykyisen perheterapian näkökulmasta, keskeiseksi muodostuu mielestäni herkkä kosketus perhekeskeisen lähestymistavan yhteiskunnalliseen tilaukseen. Wampold (2012) sanoo näin: Heimo Salminen kirjoittaa yksilö- ja perhetera piasta
Tässäkin on edustettuna lapsiperheiden erityiskysymyksiin liittyviä kirjoituksia, lasten ja lapsiperheiden kanssa tehtävien perheterapeuttisen työn menetelmien esittelyjä ja lasten eri ongelmat ja häiriöt. Kaikki muut ovat olleet suomalaisten kirjoittajien itsenäisesti tarjoamia käsikirjoituksia. Masennuksen hoito pariterapialla ja lähisuhdeväkivalta ovat useasti olleet esillä. Suurin ryhmä (20) ovat parisuhteeseen ja pariterapiaan liittyvät artikkelit. Näistä vain kaksi on ollut ulkomaisen kirjoittajan suomeksi käännettyjä tekstejä. Näistä selvä enemmistö on perustunut kirjoittajien perheterapeuttikoulutuksissa laatimiin opinnäytetöihin. Siis 1980-luvun raskaudesta on syntynyt lapsi, joka on mukavasti saavuttanut Erik H. Viimeksi mainittu on, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, luonnehtinut mielestäni Suomen perheterapian historiaa yleisemminkin. Tässä ovat mukana sekä parisuhdetta eri näkökulmista valottavat kirjoitukset, pariterapian menetelmällisten kysymysten tarkastelut ja eri ongelmien hoitoa pariterapialla tai parisuhteen erityisongelmia kuvaavat artikkelit. – Olipa komeasti sanottu. Tässä kuitenkin yksi yritys. Tässä ryhmässä on todella iso aiheiden kirjo vanhemmuudesta, isyydestä ja sisarussuhteista aina adoptioon, huostaanottoihin, somaattisiin sairauksiin ja itsemurhiin perheessä. Kaksitoista artikkelia on sisältynyt pyydettyinä kirjoituksina kolmeen teemanumeroon. Voinee sanoa, että ensimmäistä Perheterapia-lehteä kuvastaa lähes romantiikansävyinen kurottautuminen kohti jotain sellaista, jota ei oikein hahmota mutta jonka toivoisi omakseen. 9. ”Näiden seitsemän vuoden aikana on lehdessä julkaistu 83 artikkelia. Artikkelissa ei ole yhtään kirjallisuusviitettä, vaikka nyt lukien taustakirjallisuus selvästi kuultaa tekstin läpi. Hyvin keskeisen ja tärkeän piirteen lehden kehityshistoriasta tarjoaa edellisen päätoimittajan Jarl Wahlströmin viimeinen pääkirjoitus 4/12. Hieman toisenlaista näkökulmaa perhetera piaan ja perheterapeuttien työhön edustavat artikkelit, jotka esittelevät tai tutkimuksellisesti tarkastelevat eri terapeuttisia työmuotoja ja menetelmiä (9), perheterapian teoriaa, käsitteitä ja lähestymistapoja (6), terapeuttien koulutusta, identiteettiä ja hyvinvointia (5) tai työskentelyä eri asiakasryhmien kanssa (4).” ...verrattuna viime aikojen numeroihin En siis pyri tässä artikkelissa käymään läpi Perheterapia-lehden yksityiskohtaista historiaa. Oman ryhmänsä muodostavat ne artikkelit (8), joissa käsitellään aikuisten eri ongelmien, mielenterveyden häiriöiden tai psykiatristen sairauksien perheterapeuttista hoitamista. Olen jopa olettanut, että juuri tämä on johtanut siihen, että perheterapia on verrattain joustavasti hyväksytty vakiintuneeksi psykoterapian muodoksi – verrattuna moniin muihin maihin. Eriksonia mukaillen sellaisen varhaisaikuisuuden tai jopa keskiiän, jolloin on kehittynyt aito oma identiteetti, kyky pitää huolta itsestään ja toisista, mutta vältetty eristäytymisen tai lamaantumisen kriisi. Julkaistuja artikkeleita voisi ryhmitellä monella tavalla, eikä mikään ryhmittely tee oikeutta kirjoitusten laajalle kirjolle. Mutta samalla mukavalta tuntuu lukea lehteä, koska siinä ei ole myöskään uuden autuaaksitekevyyden odotusta eikä toisaalta myöskään muitten psykoterapiamuotojen kimppuun hyökkäämistä. Kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi (12) nousivat luokittelussani erilaisia perheasetelmia ja perhetilanteita koskevat kirjoitukset. Tässä ovat edustettuina psykoosit ja dissosiaatiohäiriöt, päihdeongelmat, muistisairaudet, traumat ja syömishäiriöt. Eivät ole muistojemme lehdet kuolleet – kansalaisjournalismi Perheterapia-lehden ulottuvuutena räämisestä tarinallisena terapiatekniikkana. Mistä suomalaiset perheterapeutit ovat lehteen kirjoittaneet näiden vuosien aikana. Toiseksi suurin ryhmä (19) ovat lapsiin ja lapsiperheisiin liittyvät artikkelit. Siteeraan sitä varsin pitkään, koska se osoittaa lehden suunnittelussa 1980-luvulla hahmoteltujen keskeisten tavoitteitten toteutuneen
4/14 Jukka Aaltonen 30. Keskeiseksi näyttää nousevan tuoreitten perheterapeuttien merkittävä kirjoittajuus. Ne ovat, kuten useimmat viime vuosien artikkelit, muokattu perheterapiakoulutusten opinnäytetöistä. Tämä on mielestäni erityisen tärkeä ilmiö, koska juuri tämänkaltaiset kliinikkojen tekemät tutkimukset toteuttavat itse asiassa jopa sellaista yliopistolain edellyttämää tutkimusta, jonka mukaan yliopistojen tulee edistää tutkimustoiminnassaan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Mutta lisäksi kaikkia niitä luonnehtivat erityiset erot – joihin ei Jarl Wahlström tule viitanneeksi – ensimmäiseen lehteen verrattuna: teoria on selvästi alisteista havainnoille, artikkelit eivät ole kirjallisuuskatsauksia vaan kaikissa tutkitaan omaa kliinistä toimintaa. Artikkelit ovat huolellisesti tieteellisen standardin mukaan kirjoitettuja. Lisäksi lehdessä on kaksi ansiokasta kirjaesittelyä ja tietysti essee perheterapiasta. Lapset terapeuttisen yhteistyösuhteen arvioijina perheterapiassa, ryhmämuotoiset parisuhdekurssit, monen perheen terapeuttinen ryhmä ja perheterapia akuutissa kriisissä olevan kanssa. Lehdessä on neljä perusteellista, kliinisesti orientoitunutta artikkelia, joissa kaikissa on suoria potilas- tai asiakassitaatteja. Emme siis ole koskaan päästäneet syntymään avointa konfliktia perheterapian ja muitten psykoterapiamuotojen välille – toisin kuin useissa muissa maissa on tapahtunut. Daniel Stern on luonnehtinut psykoterapioitten syntyä näin: Uudet psykoterapian muodot ja myös niihin liittyvät teoriat syntyvät jälkikäteen, kun uusia kliinisiä, ratkaisuja etsiviä ongelmia tai uusia hoitoa odottavia potilasryhmiä ensin nousee terveydenhuollon kenttään. Yksi yhteiskunnallisista ulottuvuuksista on keskinäinen luottamus, joka on myös keskeinen osa psykoterapioitten yhteisiä tekijöitä. Kansalaisjournalismi ja Perheterapia-lehti Edellisen kappaleen maininta kokemusasiantuntijoista johtaa tällä hetkellä hyvin keskeiseen medianäkemykseen, kansalaisjournalismiin. Nämä muodostuvat hoitohaasteeksi psykoterapeuteille. Lehden historiassa on lisäksi koko ajan ollut lukuisia muita yliopistokytkentöjä. Vasta tämän jälkeen ja vuorovaikutuksessa hoitotyötä tekevien kanssa tutkijat pyrkivät löytämään ja hahmottelemaan teoriaa, joka auttaisi ymmärtämään tai selittämään hoitotoiminnan prosessia ja sen mahdollista tuloksellisuutta. Tämä on ollut kantava politiikka yleensäkin Suomen perheterapian historiassa. Lehden ilmeisenä hyvänä toimituspolitiikkana pidän sitä, että se ei ole missään vaiheessa pyrkinyt kärjistämään eri psykoterapiamuotojen eroja. Tulkitsen tämän siten, että Perheterapia-lehti on erityisellä tavalla tieteellinen lehti. He hoitavat, minkä osaavat. Tämä on johtanut perheterapian laajaan hyväksymiseen itsenäisenä psykoterapian muotona. Vuosikerta Millainen on kirjoittamisen hetkellä viimeisin, eli 2/2014 Perheterapia-lehti verrattuna ensimmäiseen. Tämä on tietysti epävirallisesti toteutunut kahden päätoimittajan, Jarl Wahlströmin ja Aarno Laitilan kautta. Mainitsin edellä yliopistolain sisältämän tieteellisen tutkimuksen yhteiskunnallisen ulottuvuuden. Erityisellä näkökulmalla tarkoitan sitä, että Perheterapia-lehdessä pitäisi olla myös kokemusasiantuntijoitten kirjoittamia artikkeleita tai yhdessä tutkijakirjoittajien kanssa kirjoitettuja. Tällöin olisi johdonmukaista lähestyä psykoterapian tieteellistä tutkimusta myös potilaitten erityisestä näkökulmasta. Se, että artikkeleissa usein teoria on kliiniselle kuvaukselle alisteista, on ilmiö, jonka toivoisi yhä enemmän vahvistuvan, koska (vain?) se tuo uusia innovaatioita myös uudenlaisen teorian rakentamiseen. Ja jo nyt voi sanoa, että kirjoittajakunnan ero lehden ensimmäiseen numeroon näyttää osoittavan, että lehti on median evoluution kärjessä. 10. Tarkastelen tätä myöhemmin tässä artikkelissa myös yleisemmästä mediateorian näkökulmasta. Kun psykoterapiakoulutukset ovat uuden asetuksen mukaisesti siirtyneet yliopistoihin, Perheterapia-lehden rooli voisi ehkä vielä enemmänkin olla osa tällaista yliopistollista kenttää yhteistyössä yliopistojen kanssa
Mielestäni se ei vähennä artikkeleitten arvoa, vaan päinvastoin korostaa kirjoitusten tuoreutta. Eivät ole muistojemme lehdet kuolleet – kansalaisjournalismi Perheterapia-lehden ulottuvuutena Kansalaisjournalismi voidaan nähdä historiallisena median uudistusliikkeenä, joka ottaa tavalliset kansalaiset aiempaa paremmin median tuotantoprosesseissa huomioon. Mikä estäisi esimerkiksi sitä, että lehden artikkeleita kommentoisi ja arvioisi lehden sivuilla kokemusasiantuntija. 11. Jossakin mielessä kansalaisjournalismia edustaa myös perheterapiakoulutettavien opinnäytetöitten muokkaaminen julkaisuiksi. Kuten myöhemmin vielä korostan, juuri tämä kirjoittamisen erityispiirre on Perheterapia-lehden kohdalla erityisesti korostunut, ja sillä on myös oma erityinen psykologiansa. Kun aloin kirjoittaa nimimerkillä Laura B:n kolumneja ja sittemmin omalla nimelläni esseitä perheterapiasta, hän on aina saanut tekstit ensimmäiseksi. Arkinen tietämisen kokemus nykyisessä elämässä on muun muassa netin kautta välittyvä tieto arjesta. Perheterapia-lehti ei ole pelkkä viestinviejä, välittäjä tai maailman perheterapian tilan raportoija, vaan myös itse osaltaan vastuussa yhteiskunnallisen psykoterapian ja sitä koskevan keskustelun tasosta. Tämä merkitsee sitä, että lehteä olisi mielestäni kehitettävä enemmän vuorovaikutukselliseksi. (Karvala 2014). Mikään ei myöskään estäne, että kokemusasiantuntijoita pyrittäisiin aktivoimaan kirjoittajiksi. Perheterapiaa koskevan keskustelun pitää oppia asettumaan – ei pelkästään perheterapeuttien vaan myös muitten psykoterapian muotojen, potilaitten ja yleensä kansalaisten osallistumisen välineeksi, se on kansalaisten käyttöön. Alkuperäisessä merkityksessään kansalaisjournalismi-määritelmä lienee lähimpänä määritelmää, jossa ammattijournalistit ja kansalaiset tuottavat yhdessä ihmisille itselleen merkityksellistä journalismia ja jossa kansalaisten omia kokemuksia hyödynnetään vakiintuneiden eliittilähteiden sijaan. Heidän roolinsa on erityisesti tutkimuksen pysyminen arvoiltaan ja tavoitteiltaan relevanttina ja lähellä arkista kokemusta. Siihen ei riitä mahdollisuus kommentoida kirjoituksia netissä. Usein häntä voi myös luonnehtia toivelukijaksi. Ei kai mikään estäisi. Tai sitten kansalaisjournalismina voidaan pitää uusia työkäytäntöjä, joilla journalistisesta tiedonhankinnasta ja jutunteosta tehdään aiempaa kansalaislähtöisempää. Otaksun, että nämä puheeni ovat kärpäsen surinaa tutkijoitten korvissa. Kansalaisjournalismia voidaan käsitellä myös teoriana, joka pureutuu median rooliin yhteiskunnassa. Olen edellä ehdottanut, että perheterapiaa tutkiviin tieteellisiin tiimeihin pitäisi kuulua myös kokemusasiantuntijoita. Kirjoittamisen psykologiasta: toivelukija Minun kokemukseni kirjoittamisesta näyttää useimmiten kytkeytyvän läheisesti henkilöön, joka on vähän sivussa kirjoituksen sisällöstä, mutta kuitenkin ystävällisesti tukemassa kirjoittamista. Perheterapian on hyväksyttävä, että myös ihmisten arkinen kokemus on tärkeä tapa tietää. Näin kirjoittaa Kreeta Karvala väitöskirjassaan Kaaoksen kesyttäjät. Kysehän ei läheskään aina ole tutkijoiksi itsensä hahmottavien artikkeleista vaan enemmänkin kirjoittajalle itselleen merkityksellisyyden kautta toteutettua ”journalismia”; jos nyt sallitaan tällainen ilmaisu. Hän on lukenut ne tarkasti, korjannut lukuisat kirjoitusvirheet, huomauttanut epäselvistä kohdista ja sanonut aina jotain mukavaa, esimer- 1. 3. Suomalaisten mediatutkijoiden mielestä kansalaiset pitää ottaa aktiivisesti mukaan journalismin tuotantoprosesseihin. Saman ehdotuksen voisi tehdä myös perheterapiaa käsittelevälle lehdelle. Edellä Perheterapia-lehteen sovelletut kansalaisjournalismin keskeiset teemat voi Heikkilää ja Kuneliusta soveltaen Perheterapia-lehden kohdalla tiivistää seuraavaan kolmeen ajatukseen: 2. Kansalaisjournalismin ilmiötä voi hyvin soveltaa myös Perheterapia-lehden historiaan, ryhmäpsykologiaan ja merkitykseen suomalaisen perheterapian kentässä. – Perheterapia-lehdessä on vastaavalla tavalla tärkeä ihminen ollut toimitussihteeri Heljä Meuronen, luultavasti myös muille kuin minulle
Mutta, kuten seuraavassa oletan, niitä toisaalta on nykyisillä kirjoittajilla useita. Kuuluisan ranskalaisen kirjailijan Marcel Proustin kirjan Mennyttä aikaa etsimässä päähenkilö on menettänyt rakastettunsa; tämä on kuollut ratsastusonnettomuudessa. Ovatkohan kommentoineet tai kiittäneet muita kirjoittajia, en tiedä. Ja vielä: koska ne liittyvät samaan kulttuuriulottuvuuteen, siis suomalaiseen perheterapiakulttuuriin, joka monilta osin poikkeaa (myönteisesti) useista muista ulkomai- Kirjoittamisen terapeuttisuudesta Tässä artikkelissa luonnehtimani kansalaisjournalismi Perheterapia-lehteen sovellettuna tuottaa vielä uuden, ehkä yllättävältä kuulostavan näkökulman: kirjoittamisen terapeuttisuuden. Tässä mielessä on vahinko, että tämä yhteistyö on päättynyt – ottamatta mitenkään kantaa kirjoitusten aihepiiriin, sisältöön tai tasoon. Erityisesti opinnäytetöihin perustuvat artikkelit elävät ainakin niitten kirjoittajien elämässä. Tämä on toisenlaista kuin sellainen tieteellisten lehtien vertaisarviointimenettely, joka tapahtuu ennen artikkelin julkaisuluvan myöntämistä ja keskittyy enemmänkin siihen, onko käytetty tieteellinen menetelmä validi. Mutta koska ne ovat syntyneet välittömässä yhteydessä kirjoittajan kliiniseen maailmaan ja koulutusryhmässä, ne elävät myös usein muitten saman koulutusryhmän jäsenten mielessä. Tätä vuorovaikutuspsykologiaa ei korvaa mikään ulkomainen lehti; niillä ei ole vastaavaa välitöntä kosketusta suomalaiseen perheterapian todellisuuteen. Sama psykologia, niin oletan, koskee myös Perheterapia-lehteen kirjoittavia. Äiti, ei työn ohjaaja, oli toivelukija. Kun Heljä kuulemma on lähtemäisillään eläkkeelle, häntä ei pitäisi päästää tai hänestä pitäisi ottaa kopio! Kunnon perheterapialehdessä pitäisi aina olla tällainen toivelukija. Tässä mielessä Perheterapia-lehti on todellisuudessa kokonainen lehdistö. Koska kirjoittajat ovat monille lukijoista henkilökohtaisesti tuttuja, artikkelit on usein kirjoitettu osana yhteistä koulutuskokemusta ja sen läpi niitä myös luetaan, kirjoittajilla on todennäköisesti mielessään nämä henkilökohtaiset toivelukijansa. Suuri valtaosa kirjoitti mielessään äidilleen. Tämä todellisuus tulee edellä kuvatulla tavalla sekä aihepiirin että kirjoittajan erityisestä tuttuudesta mutta myös siitä, että lukija voi täydentää artikkelia omalla kliinisesti suuntautuneella mielikuvituksellaan. Kun tämä tuli avoimemmin puheeksi, gradutkin valmistuivat ajallaan. kiksi: ”Täytyi mennä lähimetsään kannon päälle lukemaan ja syventymään.” Julkaisijan edustajat eivät ole kommentoineet kertaakaan. Vaimoni tietysti on ollut ensimmäinen lukija. Samalla tämä merkitsee myös eräänlaista ”todellista” tai ainakin toisenlaista artikkelien vertaisarviointia. Oikeastaan, näin luulen, olen esseeni aina mielessäni lähettänyt Heljän luettavaksi, en niinkään päätoimittajan. Päähenkilö kuvaa moniulotteisesti menetystä ja reaktioitaan siihen, myös suruaan. ”Ja siitä lähtien ryhdyin kirjoittamaan kaikille minua kohdanneesta suuresta surusta ja lakkasin suremasta.” 12. Sinänsä toivelukija siis on aina tärkeä osa kirjoittamisen psykologiaa; siihen pitäisi Perheterapian kaltaisen lehden toimituksen kiinnittää koko ajan herkkää huomiota. Yhdessä vaiheessa hän kertoo menetyksestään ja alkaa myös kirjoittaa siitä kirjeissään. Kiinnitin ilmiöön tietoisesti huomiota yliopisto-opettajana. Vuosikerta sista perheterapiakulttuureista, myös kaikki perheterapeutit saanevat kirjoituksiin erityisen läheisen tuntuman: he ikään kuin kirjoittavat artikkelit uudestaan lukiessaan niitä, samalla tavalla kuin kirjallisuustutkija Roland Barthes väittää lukijan varsinaisesti kirjoittavan kaunokirjallisen tuotteen. Aloitan kaunokirjallisuudesta. Edellä kuvatusta kirjoittamisen ja lukemisen vuorovaikutuspsykologisesta näkökulmasta Perheterapia-lehden aikaisempi yhteistyö Suomen Perheterapiayhdistyksen kanssa oli mielestäni erityisen perusteltua ja kannatettavaa. 4/14 Jukka Aaltonen 30. Tässä on kotimaisen Perheterapia-lehden erityinen merkitys. Kysyin usein graduvaiheen opiskelijoilta, kenelle he mielessään kirjoittavat tutkielmaansa. Kummallakin oli sama kirjoitusalusta ja samat toivelukijat, usein myös samat kirjoittajat
(1962). Kansalaisjournalismi kehityshankkeena suomalaisissa sanomalehdissä. (1999). (1999). Karvala, K. – Kun olin lähettänyt tämän artikkelin käsikirjoituksen lehden päätoimittajalle, Aarno Laitilalle, hän lähetti minulle seuraavana päivänä lukuisia kirjallisuusviitteitä, jotka osoittavat kirjoittamisen vaikuttavan myönteisesti useitten muittenkin fyysisten sairauksien oireisiin ja jopa organisaatioitten oikeudenmukaisuutta lisäävästi. Teoksessa M. Jukka Aaltonen 050 564 9021 jukka.aaltonen@jyu.fi 13. W. Maasilta (toim.) Journalismin muutoskaruselli. Introduction to Family Process. & Kunelius, R. Jyväskylä. Editorial. Kun on näin, kirjoittamisen terveysvaikutus sinänsä oletettavasti toimii myös psykoterapeuttien oman elämän kohdalla, myös silloin, kun kyse ei ole stressaavasta mutta emotionaalisesti tärkeästä kokemuksesta, sellaisesta kuin omasta kliinisestä toiminnasta kirjoittamisessa on kyse. Loppulaulu Loppupäätelmänä voi sanoa, ettei sävelmä ”Kuolleet lehdet” todellakaan kuvaa Perheterapia-lehteä. Pelkkä asenne ei riitä. Perheterapiakoulutusta 30 vuotta Suomessa: sisäisen tarinan synty ja tarinan synty ja tarinallinen kiertokulku. Jyväskylä studies in humanities, 228. Jukka Aaltosen arkistot. Journal of American Medical Association, 281 (14), 1304–1309. Uutismediat nettimurroksessa 2006–2012. Perheterapia, 25 (4), 6–20. Vammala: Journalismin tutkimusyksikkö. (2014). Paremmin sitä kuvannee Kustaa Killisen 1800-luvulla kirjoittama ja hyvin monen sekakuoron vakio-ohjelmistoon edelleen kuuluva laulu Metsän puita tuuli tuudittaa, Joka lehti liikkuu, Oksat keinuu, kiikkuu... Samalla tavalla voi ajatella siitä tieteellisestä tutkimuksesta, joka muutama vuosi sitten julkaistiin British Journal of Psychiatryssa: kun reumasta tai astmasta kärsiviä pyydettiin kirjoittamaan jostakin elämänsä stressaavasta kokemuksesta, heidän sairausarvonsa muuttuivat tilastollisesti erittäin merkitsevästi paremmiksi kuin satunnaistetun vertailuryhmän. Eivät ole muistojemme lehdet kuolleet – kansalaisjournalismi Perheterapia-lehden ulottuvuutena Lähteet ja kirjallisuus Kirjoittaminen ei ole itsensä kirjoittamista ulos jostakin vaan jonkin läpi, eteenpäin. Perheterapia Suomessa ja Perheterapia-lehti. Aaltonen, J. Perheterapia, 25 (2), 44–47. JAMA-study of the use of writing for patients with a asthma or rheumatoid arthritis. Family Process, 1(1) Heikkilä, H. Sierla, J. (2009). (1999). Kaaoksen kesyttäjät. Ackerman, N. Joshua et al. Suomen Mielenterveysseuran Perheterapiakeskuksen johtokunnan pöytäkirjat 15.5.1981–12.11.1987
4/14 30. Kuten äskettäin ilmestyneissä katsausartikkeleissa todetaan (Carr 2014a; 2014b), perheterapia on tuloksellista toimintaa monenlaisissa tilanteissa olevien perheiden kanssa. Mitä teem- Mitä tutkimus antaa perheterapiakentälle. Perheterapia kehittyi omaksi psykoterapiamuodokseen käytännön työn innovaatioiden ja karismaattisten terapeuttien opetusten avulla, tutkimukseen suhtauduttiin perheterapiakentässä alkuaikoina jopa kielteisesti. Aikuisilla perheterapia on vastaavasti havaittu tehokkaaksi niin ihmissuhdeongelmien, psykoseksuaalisten ongelmien, lähisuhdeväkivallan, ahdistuneisuushäiriöiden, mielialaongelmien, alkoholin väärinkäytön, skitsofrenian kuin kroonisiin sairauksiin sopeutumisen kohdalla. Ehkäpä aika antaa perspektiiviä ja nyt on hyvä pysähtyä pohtimaan tutkimuksen antia. Kun tutkimusta varten on tarpeen kuvata työskentelyn periaatteita ja toimintatapoja, ne kirkastuvat uudella tavalla myös tekijöilleen ja tulevat osaksi sekä ulkoista että sisäistä dialogia. Asetelma on vähitellen muuttunut ja tutkimus on tullut osaksi perheterapian kenttää. kas hoitomuoto joko yksin tai yhdistettynä muihin hoitomuotoihin seuraavissa lasten ja nuorten ongelmissa: nukkumisen vaikeudet, syömisen ja kiintymyksen ongelmat pikkulapsilla, käytöshäiriöt, tunne-elämän ongelmat, syömishäiriöt ja somaattiset ongelmat. Vuosikerta Käytännön perheterapeutti perheterapiaa tutkimassa P ohdin tässä artikkelissani, mitä tieteellinen tutkimus voi antaa perheterapialle, perheterapeuteille ja kliinikko-tutkijalle itselleen. Vallalla on jo pitkään ollut vaatimus psykoterapian tuloksellisuuden todentamisesta tutkimuksen keinoin. Perheterapia on teho14. Näin tutkimus antaa olemassaolon oikeutusta koko terapiamuodolle, ja tämän vuoksi perheterapiakentän mukanaolo psykoterapian tuloksellisuustutkimuksessa on perusteltua ja tärkeää. Käytännön kliinikoiden on siis hyvä seurata tutkimustuloksia alan lehdistä ja olla ajan tasalla siitä, millaisia tutkimustuloksia on mahdollista käyttää oman työnsä aseman perustelemiseen. Tämä vaatimus on perinteisesti ollut perheterapiakentälle hankala. Perheterapiakentän kannalta perheterapeuttisten työmuotojen tieteellinen tutkiminen auttaa systemaattisesti tarkastelemaan sitä, mitä ollaan tekemässä. Masennuksen pariterapiaa käsittelevän väitöskirjani valmistumisesta alkaa pian olla neljä vuotta, joten katselen tutkimuksen tekemisen aikaa jo vähän etäämmältä
Ja toisaalta, jos tuloksellisuustutkimuksessa on tutkittu perheterapeutille vieraan työskentelytavan tuloksellisuutta, on aika epätodennäköistä, että terapeutti artikkelin luettuaan alkaisi kouluttautua tähän uuteen työskentelytapaan ja muuttaisi oleellisesti omaa tapaansa tehdä työtä (Dattilio ym. Perheterapia-alan tutkijat voisivat aiempaa enemmän kutsua asiakkaitaan mukaan oman työnsä tutkimiseen, siihen perheterapeuttinen osaaminen antaa mielestäni hyviä edellytyksiä. Työyksikköjen työkäytännöissä on paljon aikojen saatossa käytännöiksi muotoutuneita toimintatapoja, joita tutkimuksen tekeminen käytännön työyksiköissä voi haastaa tarkastelemaan ja mahdollisesti myös muuttumaan. Perheterapia on osa psykoterapiakenttää, ja ainakin itse toivoisin tämän kehityssuunnan jatkuvan. Tutkimuksen näkökulmasta yksi vastaus tähän on tutkia perheterapiaa naturalistisella tutkimusotteella: tutkitaan sitä työtä, mitä perheterapeutit tekevät, eikä ennalta määritellä manuaalia, jota terapeuttien tulee noudattaa. me, kun teemme perheterapiaa. Psykoterapiatutkimuksen kautta myös perheterapiakentässä on alettu keskustella psykoterapian yhteisten tekijöiden (Assay & Lambert 1999) merkityksestä asiakkaan auttamisessa. Artikkelit liittyviä tekijöitä, odotuksiin liittyviä tekijöitä ja terapeuttisiin Eija-Liisa Rautiainen interventioihin liittyPsT, VET-perheterapeutti viä tekijöitä. Erityisen hedelmällistä voisi olla tehdä yhteistyötä tutkijoiden kanssa, jotka tulevat perheterapiakentän ulkopuolelta. Myös yhteistoiminnallisten tutkimusmenetelmien kehittäminen ja palvelujen käyttäjien äänen vahvempi mukaan ottaminen perheterapian tutkimukseen ovat keinoja tuoda tutkimusta lähemmäksi käytännön terapiatyötä tekevän perheterapeutin arkea ja kokemusmaailmaa. Ja toisaalta, kun hahmotetaan eri psykotera piamuotojen yhteisiä tekijöitä, nähdään selvemmin myös se, mikä on juuri perheterapialle erityistä. Muistan, kun luin tutkimuksen hiljaisuuksista psykoterapiaistunnoissa (Levitt 2001). Niin tärkeää kuin edellä mainitsemani tuloksellisuustutkimus voi perheterapian aseman suhteen ollakin, sen sisällöllinen anti jää käytännön kliinikolle usein aika laihaksi. He katsovat perheterapeuteille tuttuja asioita etäämpää ja osaavat myös kysyä sellaisia kysymyksiä, jotka eivät tulisi alaa sisältä päin tuntevan mieleen ja jotka voivat auttaa uudella tavalla pohtimaan tuttuja asioita. Parhaimmillaan tutkimuksen tekeminen voi auttaa itsestään selvinä pidettyjen asioiden kyseenalaistamisessa. Psykoterapian yhteisinä tekijöinä pidetään asiakkaaseen liittyviä tekijöitä, terapeuttiseen yhteistyösuhteeseen Mitä tutkimus antaa perheterapeutille. Se, että perheterapia todetaan tulokselliseksi, vastaa usein kliinikon omaa kokemusta ja käsitystä. Millä perusteilla toimimme perheiden kanssa niin kuin toimimme. 2014). Tutkija oli haastatellut seitsemää 15. Riskinä tässä voi olla se, että elävät ja innovatiiviset prosessit jäykistyvät kuolleiksi kuvauksiksi ja kuvaukset kangistavat elävää käytäntöä. (Blow & työnohjaaja ja kouluttaja Sprenkle 2001.) KaiDialogic Partner Oy kille psykoterapiamuoHelsinki doille yhteisiä tekijöitä pidetään terapian onnistumisen näkökulmasta oleellisimpina kuin eri terapiamenetelmien erityisiä piirteitä. Käytännön kliinikoille sisällöllisesti mielenkiintoisempia ovat laadulliset tutkimukset, joissa kuvataan terapiaprosesseja. Eri psykoterapiamuotojen välillä on mielestäni aikojen kuluessa ollut harmillisen vähän yhteyksiä; kiinnostus psykoterapioiden yhteisiin tekijöihin ja psykoterapiaprosessien tutkimiseen voivat olla rakentamassa siltaa eri psykoterapiamuotojen välillä. Kiinnostava ja vaikea kysymys onkin, miten osaisimme kuvata perheterapiaa riittävän konkreettisesti ja kuitenkin riittävän avoimesti, jättäen tilaa luovuudelle ja hetkessä toimimiselle
Monet kommentoivat myös sitä, että hankkeessa mukanaolo oli ollut opettavaista ja oli vahvistanut omaa perheterapeutin identiteettiä. Tutkimuksessa mukanaolo oli antanut perheterapeuteille luvan keskittyä työpaikallaan enemmän perhe- ja pariterapian tekemiseen, tarjosi tilaisuuden pysähtyä itse pohtimaan omaa tekemistään ja ajatteluaan, auttoi kuuntelemaan tarkasti asiakaspariskuntien kokemuksia hoitoprosesseista, innosti jatkamaan perheterapian tekemistä ja sai terapeutit vakuuttumaan perheterapian käyttökelpoisuudesta masennuksen hoitomuotona. Näiden kokemusten innoittamana ajattelen, että perheterapeuttien kannattaa lähteä mukaan väitöskirjatutkimushankkeisiin, ottaa opiskelijoita työpaikoille tekemään opinnäytetöitään ja pyrkiä vuoropuheluun tutkijoiden kanssa. He myös osallistuivat yhteisen tutkimisen haastatteluihin hoitoprosessien päättymisen jälkeen yhdessä asiakaspariskuntiensa kanssa ja osa heistä tuli vielä fokusryhmähaastatteluun, jossa keskusteltiin terapeuttien kokemuksista tutkimushankkeessa mukana olemisesta. Tutkija oli luokitellut erilaisia hiljaisuuksia terapiaistunnoissa ja oli löytänyt seitsemän erilaista taukoa: omissa ajatuksissa olemisen tauot, emotionaaliset tauot, vuorovaikutukseen liittyvät tauot, refleksiiviset tauot, ilmaisuun liittyvät tauot, assosiatiiviset tauot ja muistelemiseen liittyvät tauot. 4/14 Eija-Liisa Rautiainen 30. Dattilion ja kumppaneiden (2014) mukaan tutkijoiden olisi hyvä kiinnittää huomiota tutkimusraporttien kieleen ja omaan tapaansa ilmaista asioita, jotta tutkimusraportit olisivat lukijaystävällisempiä. Uskon, että edellä mainitsemani ominaisuudet ovat hyvin tarpeellisia kliinikkona toimiessani ja myös nykyisessä työssäni työnohjaajana ja kouluttajana. Kun nyt tänään pohdin sitä, mitä väitöskirjatutkimuksen tekeminen on antanut minulle kliinikkona, mieleen tulee monenlaisia asioita. Sen lisäksi, että käytännön työtä tekevä perheterapeutti voi seurata tutkimusta lukemalla tieteellisiä artikkeleita, toisinaan avautuu mahdollisuuksia olla myös mukana tutkimushankkeissa. Uskon, että laadullisen perheterapiatutkimuksen seuraaminen on käytännön perheterapiatyötä tekevän kliinikon kannalta hyödyllistä ja uusia ajatuksia herättävää. Itselleni juuri kliinisen työn ja tutkimustyön tekeminen vuorotellen (olin tutkimuksen teon joissakin vaiheissa alkuviikon kliinisessä työssä ja loppuviikon tutkijana) auttoi eteenpäin tutkimuksessa. Kokemus on auttanut minua ensinnäkin pohtimaan tieteellisen tutkimuksen ja käytännön kliinisen työn vaatiman ajattelutavan samanlaisuuksia ja erilaisuuksia. Tämänvuotisessa Turun pohjoismaisessa per16. Palaute, jota hankkeessa mukana olleilta perheterapeuteilta fokusryhmähaastattelussa ja jo aineistoa kerätessäni sain, oli pääsääntöisesti innostunutta ja myönteistä, vaikkakin oman työn Mitä tutkimus antaa kliinikko-tutkijalle itselleen. Vuosikerta avaaminen tutkimuksen kohteeksi oli toki jännittänytkin. Omassa masennuksen pariterapiaan liittyvässä väitöskirjatutkimuksessani (Rautiainen 2010) oli mukana perheterapeutteja, jotka nauhoittivat jokaisen terapiaistunnon tutkimuksessa mukana olevien pariskuntien kanssa. psykoterapia-asiakasta, jotka olivat katsoneet videonauhalta omaa psykoterapiaistuntoaan istunnon jälkeen ja kertoneet joka kerta, kun olivat istunnossa pitäneet tauon, mitä heidän mielessään tuona hetkenä oli ollut. Systemaattisuus, kurinalaisuus ja pitkäjänteisyys ovat asioita, joita tutkimusta tehdessään pääsee opettelemaan. Oma kysymyksensä on se, kuinka usein kiireistä asiakastyötä tekevä perheterapeutti jaksaa ja ehtii lukea tutkimusraportteja, joiden kieli on usein monimutkaista ja teksti kohtuullisen vaikeaa ymmärtää ja usein vielä englanninkielistä. Oma kokemukseni väitöskirjatutkimukseni kanssa oli, että pikkuhiljaa ajatukset aina selkiytyivät ja työn kanssa pääsi eteenpäin. Minua artikkelin lukeminen innosti tutkailemaan hiljaa olemista asiakkaideni kanssa ja lisäsi uteliaisuuttani ilmiötä kohtaan. Tutkimuksen tekemiseen liittyy paljon rutiiniluontoista, tarkkuutta vaativaa työtä ja hitaasti etenevää ajatustyötä, joka välillä tuskastuttaa
Osaan siis todella arvostaa hyvin tehtyjä tutkimuksia ja ihailen taitavien kirjoittajien hyviä tutkimusraportteja. Tutkimuksen tekeminen antaa nykypäivänä mahdollisuuden myös kansainvälisiin kontakteihin ja yhteistyöhön. Pystyn nyt paremmin arvioimaan vaikkapa käytettyjä tutkimusmene17. Tämän vuoksi arkityön tutkimus on mielestäni niin arvokasta: tutkiminen auttaa hoitokäytäntöjen kehittämisessä. aiemmin mainitsemani palvelujen käyttäjien äänen mukaan kutsuminen tieteelliseen tutkimukseen). Tavoitteenamme tutkimushankkeessa oli omalta osaltamme vaikuttaa suomalaisiin hoitokäytäntöihin masennuksen osalta ja jollakin tavalla siinä varmasti onnistuimmekin. Tutun arkityön asettaminen tutkimuskohteeksi auttaa myös terapeuttitutkijaa kiinnostumaan uudella tavalla tutusta, ehkä jo rutiiniksi tulleesta työstä, näkemään arkisen eksoottisena. masentuneiden ihmisten puolisoiden huomioimisen puolesta. Myös tunne siitä, että on osa isompaa joukkoa ja oivallus siitä, että perheterapeutit eri maissa pohdiskelevat samanlaisia kysymyksiä ja inspiroituvat samoista kirjoista ja artikkeleista, on innostanut minua. Tutkimuksen tekeminen on avannut minulle yhteyksiä perheterapian tutkijoihin ja kehittäjiin eri maissa ja on tätä kautta opettanut minulle paljon. Usein kokeneet kliinikot näin valitsevatkin. Tällä tavalla tutkimusta ei tee vain oppiarvon tai tutkimuksen vuoksi vaan päästäkseen syventymään itseä kiinnostavaan ja omaa työtä hyödyttävään aiheeseen. Kehitettävää on edelleen paljon, myös masennuksen perhekeskeisessä hoidossa. Toisaalta, perheterapeuteilla voisi olla paljon annettavaa tutkimuskentälle vaikkapa uudenlaisten tutkimusmenetelmien kehittämisessä (vrt. Uskon, että tällainen pitkäjänteinen itsensä kehittäminen, tutkiva työote, pitää työn mielenkiintoisena ja oman mielen virkeänä. Mikä urakka on löytää tutkittavia arkityön keskellä, miten paljon tiedottamista ja muistuttelua tutkimushanke vaatii, mitä kaikkea on otettava huomioon tutkimusta suunniteltaessa, miten millään ei osaa ennakoida vastaantulevia kysymyksiä ja pulmia, miten aikataulut venyvät ja muuttuvat matkan varrella, miten vaikeaa tutkimusartikkelin kirjoittaminen osaakin olla, miten tyrmääviä arvioijien raportit tieteellisistä lehdistä voivat olla jne. Artikkelimuotoista väitöskirjaa tehdessään saa arvioita omasta tekstistään eri puolilta maailmaa ja omaa tutkimustaan pääsee esittelemään kongresseihin ulkomaille asti. Valitsin oman tutkimusaiheeni, masennuksen pariterapian kehittäminen ja tutkiminen, omasta kliinisestä työstäni ja sillä tavalla pääsin samalla kehittämään työtäni, kun tein tutkimustani. Tutkimuksen tekemisen kautta opin ymmärtämään tiedeyhteisön kriittisyyden arvon: joutumalla tarkentamaan, muokkaamaan ja korjaamaan tekstiään ja perustelemaan kantojaan saa loppujen lopuksi kirjoitettua parempaa tekstiä. Olen myös itse oppinut olemaan kriittinen, kun luen tutkimuksia. Käytännön perheterapeutti perheterapiaa tutkimassa heterapiakongressissa yksi pääpuhujista, Susanne Bargman, kannusti kliinikoita systemaattisesti kehittämään omia taitojaan perheterapeutteina keräämällä palautelomakkeiden avulla palautetta asiakkailtaan, palaamalla aika ajoin lukemaan tuttuja perusteoksia, tunnistamaan omia onnistumisia terapeutteina ja keskittymällä systemaattisesti vahvistamaan niitä. Hänen tapansa arvioida työtäni oli hyvin kannustava ja itse väittelytilanne aidosti mielen- kiintoinen akateeminen keskustelu, jossa pääsin perustelemaan työtäni. Itselleni erityisen hieno kokemus oli yhteistyö belgialaisen vastaväittäjäni kanssa. Oma kokemukseni tutkimuksen tekemisestä on auttanut minua ymmärtämään, miten vaativaa tutkimuksen tekeminen on. Väitöskirjan tekeminen on antanut minulle mahdollisuuden puhua masennuksen pariterapeuttisesta hoidosta erilaisilla foorumeilla ja tätä kautta olen päässyt puhumaan mm. Perheterapiatyön tekeminen vaatii monia sellaisia taitoja, joita ei suoraan pysty hyödyntämään tutkijana. Vaikkapa terapiatilanteessa improvisointi, tilanteen lukeminen, monien ihmisten reaktioiden samanaikainen havaitseminen ja kyky vastata nykyhetkessä siihen, mitä tapahtuu, ovat taitoja, joita on vaikeampaa kuvitella soveltavansa tieteelliseen tutkimukseen
Blow, A. Journal of Marital and Family Therapy, 40, 5–16. Carr, A. J. Common factors across theories of marriage and family therapy: A modified Delphi study. Journal of Marital and Family Therapy, 27, 385–402. (2010). The evidence base for family therapy and systemic interventions for childfocused problems. L. The evidence base for couple therapy, family therapy and systemic interventions for adult-focused problems. & Lambert, M. M. Rautiainen, E-L. Jyväskylä studies in education, psychology and social research, 396. Levitt, H. P. P. Miller (toim.) The heart and soul of change: What works in therapy (s. Co-construction and collaboration in couple therapy for depression. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. & Davis, S. Journal of Family Therapy, 36, 107–157. 18. Hubble, B. D. Vuosikerta Dattilio, F. The empirical case for the common factors in therapy: Quantitative findings. Psychotherapy Research, 11, 295–309. Sound of Silence in Psychotherapy: The Categorization of Clients’ Pauses. D. Carr, A. Teoksessa M. (2014). (2014). Se opetti minua terapian yhteistoiminnallisen luonteen ymmärtämisessä; terapia on, tai sen tulisi olla, näin ajattelen, yhteistoiminnallinen prosessi, jossa asiakkaiden kokemusten kuunteleminen ja yhteinen dialogi siitä, mikä kyseistä perhettä auttaa, on keskeistä. Haastattelujen tekemisellä oli vahva vaikutus minuun terapeuttina. Washington, DC: American Psychological Association. A. 33–56). (1999). (2014). 4/14 Eija-Liisa Rautiainen 30. M., Piercy, F. Näin molemmat osapuolet saivat sekä pohtia ääneen omia kokemuksiaan terapiaprosessista että asettua kuuntelemaan toisten kokemuksia. (2001). & Sprenkle, D. telmiä tai tutkijoiden tekemiä johtopäätöksiä tuloksistaan. Tein omassa tutkimuksessani yhteisen tutkimisen haastatteluja, joissa keskustelin sekä terapeuttien että heidän asiakkaidensa kanssa tavalla, jossa puhuminen ja kuunteleminen selkeästi erotettiin toisistaan. Duncan & S. Eija-Liisa Rautiainen 050 3568 777 eija-liisa.rautiainen@dialogic.fi LÄHTEET Assay, T. The Divide between “Evidenced-based” Approaches and Practitioners of Traditional Theories of Family Therapy. Journal of Family Therapy, 36, 158–194. (2001)
Maturana tuli ja hävitti perheen objektiivisesta todellisuudesta sepitelmäksi, jokainen ”konstruoi” oman todellisuutensa. Alaotsikkona oli Batesonin ja Maturanan vaikutus perheterapiaan. Samalla kurssilla ollut Perheterapialehden päätoimittaja Jarl Wahlström nappasi sen sitten lehteen, ja artikkeli ilmestyi numerossa 3/90 raflaavalla otsikolla Perheterapian ”nousu ja tuho”. Artikkelit Systeemisyys – dialogisuus – integraatio: Kauko Haarakangas psykologian tohtori vaativan erityistason perheterapeutti (SMS) kohti kokonaisvaltaista psykoterapiaa E nsimmäisen artikkelini perheterapian kehityksestä kirjoitin 1980-luvun lopulla dosentti Veli Verrosen tieteenfilosofian kurssin lopputyöksi. 1980-luvulla Milanon työryhmän kehittämä perheen sirkulaarinen haastattelutekniikka oli muodostunut vallitsevaksi menetelmäksi systeemisessä perheterapiassa. Perheterapeutit halusivat laajentaa rakenteellisen determinismin myös perheen vuorovaikutukseen, ja näin siitä muodostui perheterapian uusi epistemologia. Maturanan mukaan kaikessa vuorovaikutuksessa elolliset systeemit käyttäytyvät rakenteensa mukaisesti. Toisen asteen kybernetiikan mukaan terapeutti ei voi olla systeemin ulkopuolisena tarkkailijana tai vaikuttajana, joka interventioillaan voi muuttaa perheen patologisena nähtyä vuorovaikutusta. Terapeutti on osa keskustelussa muodostuvaa yhteistä systeemiä, jota amerikkalaiset terapeutit Harlene Anderson ja Harold Goolishian (1988) nimittivät kielelliseksi systeemiksi. Batesonin työryhmä Palo Altossa USA:ssa auttoi löytämään perheen ja vuorovaikutussuhteet yksilön käyttäytymisen kontekstina. Näin systeeminen epistemologia syrjäytti yksilökeskeisen ja lineaarisen ajattelun. Kaksoissidostutkimusprojektissaan Bateson oli soveltanut kyberneettistä teoriaa perheiden vuorovaikutuksen tutkimiseen. Jos kärjistetysti voidaan sanoa Batesonin ”perustaneen” perheterapian, niin kuinka sitten Maturana onnistui ”hävittämään” sen. Jokainen tekee havaintonsa oman rakenteensa mukaisesti. Eri perheen19. Perheterapeuttien keskuudessa oli virinnyt myös itsekritiikkiä perheterapian kontrolloivaa luonnetta kohtaan. Totesin siinä antropologi Gregory Batesonin ja biologi Humberto Maturanan vaikutuksen olleen käänteentekevä perheterapian teorian ja käytännön kannalta. Jokaisen havainnot ovat siinä mielessä yhtä oikeutettuja ja tosia, myös psykoottisen potilaan kokema harhamaailma
Terapeutin tehtävä oli muuttunut tietäjästä ja ratkaisujen löytäjästä dialogin synnyttäjäksi tai uusien kertomusten syntymisen edistäjäksi. 4/14 Kauko Haarakangas 30. Terapeutti ei voi näin ollen kohdella perhettä kuin se olisi olemassa yhtäläisenä objektina. Maailma on edelleen olemassa mutta valmis se ei ole. Internet oli tuntematon. Nyt ovat sitten älypuhelimet ja kaiken maailman somet. Mitä tapahtumia ja prosesseja ihmisten keskinäinen kontakti ja vuorovaikutus saavat aikaan. Dialogi jatkuu. Nyt on vuoden 2014 syksy. Näin tapahtuu, koska 20. Olisiko mahdollista vähitellen luopua perheterapian ja yksilöpsykoterapian erillisyydestä ja kouluttaa kokonaisvaltaisia ihmissuhdepsykoterapeutteja. Vuoden 1990 artikkelini kirjoitin vielä kirjoituskoneella. Kymmenen vuoden päästä puhelin kulki mukanani, tietokone ja Google auttoivat valtavasti artikkelin tekemisessä. Merkitysten antaminen asioille tapahtuu keskinäisessä keskustelussa. Chileläiset biologit Humberto Maturana ja Francisco Varela (1980, 1987) tarkastelevat kaikkia eläviä olentoja systeemeinä, jotka käyttäytyvät rakenteensa määräämällä tavalla. Dialogisen teorian kehittelyyn oli löytynyt apua niin muinaisen Sokrateen ajatuksista kuin venäläisten kielitieteilijöiden Mihail Bahtinin (1981, 1986, 1991) ja Valentin Voloshinovin (1990) teksteistä. Totesin tapahtuneen kehityksen, jossa perhe oli alettu nähdä yhteistyökumppanina eikä enää muuttamisen ja terapiatekniikoiden kohteena. Missä menee perheterapia. Vuosikerta jäsenten mielikuva perheestään on erilainen. Avainsanana 2000-luvulle mentäessä oli dialogisuus. Ihmisten muodostamat systeemit ovat merkityksiä luovia systeemejä. Sota ja hirmuteot ovat jokapäiväistä uutisaineistoa. Pu- helimeni oli silloin tiukasti kiinni seinässä. Andersonin ja Goolishianin mukaan systeemit eivät luo ongelmia, vaan ongelmista puhuminen, niiden kielellistäminen, luo systeemit. On myös alettu nähdä, että kaikissa psykoterapiamuodoissa tuloksellisuuden kannalta tärkeintä ovat suhteen turvallisuus, terapeutin myötäelävä läsnäolo ja asiakkaan kokemus tuesta ja kuulluksi tulemisesta. Ongelman määrittämä systeemi on olemassa vain kielessä, ja se käsittää ne henkilöt, jotka osallistuvat keskusteluun ongelmasta. Toinen perheterapian kehitystä käsittelevä artikkelini ilmestyi vuosikymmenen päästä Perheterapia-lehden numerossa 1/2001 otsikolla ”Menetelmistä dialogiin perheterapiassa”. Esimerkiksi juostessani lenkkipolulla ja ohittaessani emäntäänsä kävelyttävän ajokoiran koira alkaa haukkua minua. Perheterapiassa oli tärkeää luoda turvallinen keskusteluilmapiiri ja synnyttää keskustelua, johon kaikki voivat osallistua omalla äänellään. Myös mielen ja kehon kokemusten yhteys on voitava ottaa osaksi terapeuttista dialogia. Tietotekninen kehitys on ollut huimaa. Koulutusohjelmissa esimerkiksi yksilöpsykoterapeuttisen ja perheterapeuttisen lähestymistavan välisiä yhteyksiä on pyritty edistämään. 1980-luvun lopulla perheterapiassa oli alettu puhua todellisuudesta sosiaalisena konstruktiona, jonka luomme kielellisessä vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Systeemisyys ja toisen ihmisen kohtaaminen Mitä tapahtuu, kun kohdataan. Perheterapeuttien keskuudessa oli virinnyt kiinnostus terapiaistuntojen kieleen ja asioiden keskustelussa saamiin erilaisiin merkityksiin. Tätä elämän järjestäytymisen periaatetta he kutsuvat rakenteelliseksi determinismiksi. Tavoitteena on, että jokaisen osallistujan kokemukset ja havainnot voivat tulla osaksi dialogista prosessia, yhteistä jakamista ja ymmärryksen etsintää. Psykoterapiassa on viime vuosina korostettu eri suuntausten välisen integraation tärkeyttä (Eronen & Lahti-Nuuttila 2012). Se tarkoittaisi psykoterapeutteja, jotka voivat kohdata ihmisen niin hänen lähiverkostonsa kanssa kuin myös kahden kesken. Ihmisen mieli ja vuorovaikutus maailmassa avautuvat toiselle dialogin kautta, olemisen ongelmien ymmärtäminen mahdollistuu suhteessa, jossa kokija kohtaa kuuntelijan. Mikä on tärkeää ihmisten kohtaamisessa