alv 10 %) Irtonumero 9 € (sis. 040 6791 501 perheterapialehti@mielenterveysseura.fi Julkaisija: Suomen Mielenterveysseura Kustantaja: SMS-Tuotanto Oy 31. alv 24 %) Ilmoitukset: Sirpa Väänänen, p. vuosikerta, ISSN 0782-7210 Kirjapaino: Forssa Print Painosmäärä: 2 200 kpl Ulkoasu: Bond Taitto: Pirta Mikkola Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsenlehti. 040 653 2895 mervi.venalainen@mielenterveysseura.fi Perheterapia-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Ohjeet kirjoittajille: www.mielenterveysseura.fi/perheterapia PeTe_032015_20150831 .indd 2 31.8.2015 19.00. alv 10 %) Suomen Perheterapiayhdistyksen jäsenille 28 € (sis. 3 2 Perheterapia 3/15 | 31. alv 24 %) Digilehden vuosikerta 24 € (sis. alv 10 %) Kestotilaus 34 € (sis. Vuosikerta 36 € (sis. vuosikerta | Syyskuu 2015 Vastaava päätoimittaja: Kristian Wahlbeck Päätoimittaja: Aarno Laitila Toimitussihteeri: Janne Kurki Toimitusneuvosto: Jukka Aaltonen Tapio Ikonen, puheenjohtaja Päivi Kangas Ritva Karila-Hietala Janne Kurki Aarno Laitila Helena Niskanen Jorma Piha Tero Pulkkinen Eira Tikkanen Kristian Wahlbeck www.mielenterveysseura.fi/perheterapia Toimitus ja arkisto: Ratamestarinkatu 9, 00520 HELSINKI Tilaukset, osoitteenmuutokset ja laskutus: Mervi Venäläinen, p
3 2 Pääkirjoitus Connecting people Aarno Laitila ............................................................................................................... 6 Vanhemmuuden tukeminen perheneuvolassa näkökulmia kiintymyssuhdekeskeisestä ja mentalisaatioteoriaan pohjaavasta perheterapiasta Riikka Simonaho ........................................................................................................18 Perheterapiaa lastensuojelun rajapinnassa Jaana Kivistö ...............................................................................................................32 Esseitä perheterapiasta Erillisyyden puuttuminen perheessä Sirkka Halme ............................................................................................................. 5 Artikkelit Lapsettomat äitipuolet Laura Mannila ............................................................................................................ 43 Kadonnutta aikaa etsimässä, uutena löydetty aika Jukka Aaltonen ............................................................................................................47 Kirja-arvostelu ”Tarvitseeko joka paikkaan päästä?” Katja Dindar ...............................................................................................................50 SISÄLLYS PeTe_032015_20150831 .indd 3 31.8.2015 18.59
PeTe_032015_20150831 .indd 4 31.8.2015 19.00. 5 4 Mistä tiedämme ymmärtävämme vaimeat viestit, tavoittavamme noitten vielä idullaan olevien ilmaisujen eri sävyt, halun puhua ja vaieta yhtä aikaa
Päähenkilön elämässä nämä hänen kanssaan loppukohtauksessa olleet ihmiset olivat olleet jo aiemminkin, mutta välissä oli tapahtunut laadullinen muutos. Enempää siitä ei juuri voinut päätellä, koska sitä ei todellakaan voinut tietää. Mistä tiedämme ymmärtävämme vaimeat viestit, tavoittavamme noitten vielä idullaan olevien ilmaisujen eri sävyt, halun puhua ja vaieta yhtä aikaa. Vai olisiko mahdollista ottaa joltakin mukaan lupautuneelta myös tekstiin liittyvä kokemuspuheenvuoro, tekstin katkelma tai vaikka vain kommentti mukaan tekstiin. Jokainen tutkimusluvan antanut potilas terveydenhuollossa tai asiakas sosiaalihuollon palveluista tekee ison ratkaisun antaessaan luvan käyttää jotakin itseään koskevaa tapahtumaa hoidossa tai selvittelyn keinoa tekemään näkyväksi työn eri puolia, haasteita ja onnistumisia. On kuitenkin näky ihmisistä, joita yhdistää jokin, elokuvan kohtauksessa yhteinen istumaja katselupaikka…, ehkä jokin, mitä voi kutsua termillä yhteisöllisyys. Tämä pyyntö tai kysymys tuntuu tätä kirjoittaessani hieman oudolta, sillä niin paljon sanatarkkoja sitaatteja perheenjäseniltä on sisältynyt lehden artikkeleihin. 5 4 Pääkirjoitus Connecting people Veikko Aaltosen elokuvan Tuhlaajapoika (1992) loppukohtauksessa joukko ihmisiä istuu katolla ja katsoo horisonttiin – ilmeistä päätellen johonkin, minkä pitäisi saada myös elokuvan katsoja tajuamaan, että tulevaisuus on siellä. Ja kuitenkin hoitokeskustelujen, verkostokokousten tai perheterapiatapaamisten aikana lausutut puheenvuorot ovat muuta kuin kokemusnäkökulman mukaan tuomista osaksi näistä kokemuksista kirjoitettua tutkimusraporttia, artikkelijulkaisua tai perheterapiakoulutuksen opinnäytetyötä. Tällä tuolilla voin olla kuitenkin tällä tavalla aktiivinen ja miettiä kokemusasiantuntijuuden ulottuvuuksia. Onko tuo luvan antaminen tai sen kysyminen kaikki, mitä perheterapian kaltaista avoimuuden kulttuuria viljelevä terapeuttiyhteisö pystyy tarjoamaan. l Aarno Laitila aarno.laitila@uef.fi PeTe_032015_20150831 .indd 5 31.8.2015 18.59. Se sai minut pohtimaan edelleen sitä, miten ulkopuolelta määriteltyinä muutoksen kriteerit voivat olla kovin toiset kuin vaikeutensa kanssa kamppailevan ihmisen itsensä näkökulmasta. He olivat lopussa eri tavalla yhdessä siten, että päähenkilö itse ei enää ollut yksin. Tämä on pyörinyt mielessäni toistuvasti ja olen yrittänyt siirtää sitä toistuvasti tulevaisuuteen. Jokin noitten ihmisten olemuksessa, ilmeissä ja ruumiinkielessä kertoo, että asiat ovat paremmin kuin vielä vähän aiemmin. Eläköitynyt entinen työkaverini siteerasi yhteiskuntapolitiikan emerita-lehtori Raija Julkusta kysymällä: ”Kuulemmeko vaimeat viestit?” Yhteiskuntapolitiikan tutkijan sanomana tuo kysymys voi viitata varsin moniin asioihin huono-osaisuuden tunnistamisesta lastensuojelun asiakasperheiden pahoinvointiin, työttömän kamppailusta oman arvokkuuden kokemuksen säilyttämisestä politiikan suuntien päätöksiin vaikuttaviin signaaleihin, mutta itselleni se tulee toistuvasti mieleen psykoterapiaan liittyvänä, jos toki usein myös organisaatioiden kehittymiseen (ja etenkin kehittymättömyyteen) liittyvänä. Jyväskylän yliopiston Psykoterapian opetusja tutkimusklinikan järjestämillä vuosittaisilla Psykoterapiatutkimuksen päivillä emeritusprofessori Jukka Aaltonen on nostanut esiin kysymystä kokemusasiantuntijuudesta kotimaisessa psykoterapiatutkimuksessa ja kysynyt myöhemmin sitä, miten se saataisiin osaksi myös Perheterapia-lehden julkaisupolitiikkaa. Kun näin itse aikoinani Tuhlaajapoika-elokuvan, tavoitin itseni miettimästä, mikä vakuuttaa minut itseni siitä, että asiat ovat Hannu Kiviojan esittämän päähenkilön elämässä muuttuneet, ja muuttuneet riittävästi. Sanoja ei ole, eikä suurta tarinaa oivalluksesta eikä muutoksesta, joka määrittäisi alleviivaten hiljaisen näyn puhutuksi todellisuudeksi
Siinä mielessä termi ”lapseton äitipuoli” kuvaa tilanteen kahtalaisuutta: olla yhtä aikaa biologisesti lapseton ja uusperheen sosiaalinen vanhempi. Suurin osa tutkimuksista ei tee eroa lapsettomien äitipuolien ja myös biologisia lapsia omaavien äitipuolien välillä. Avainsanat: uusperhe, lapsettomuus, äitipuoli Laura Mannila, psykoterapeutti, työnohjaaja, uusperheneuvoja, yksityinen ammatinharjoittaja, lauramarjaanamannila@gmail.com Perheterapia 3/15 PeTe_032015_20150831 .indd 6 31.8.2015 18.59. Elämä uusperheessä on lapsiperheen elämää. Uusperheneuvojakoulutuksen aikana kiinnostuin erityisesti äitipuolen roolista uusperheessä. Se viittaa yhtäaikaisesti ihmiseen, joka on joko omasta tahdostaan tai vastoin omaa tahtoaan lapseton, että ihmiseen, joka elää uusperheen sosiaalisena vanhempana. Toisaalta äitipuolen, jolla ei ole biologisia lapsia, on jollakin tapaa ratkaistava suhteensa myös lapsettomuuteen. 7 6 Lapsettomat äitipuolet JOHDANTO Opiskelin viime vuonna uusperheneuvojaksi. Lapsettomien äitipuolien erityiskysymykset rajautuivat tutkimusaiheekseni. Kun lähdin etsimään tietoa lapsettomista äitipuolista, törmäsin siihen, että suomenkielisessä uusperhekirjallisuudessa esimerkkitarinoiden uusperheiden äitipuolet ovat useimmiten myös biologisia äitejä. Lukiessani kirjallisuutta äitipuolista ymmärsin, että äitipuolen rooli on erilainen siitä riippuen, onko tällä myös omia lapsia vai ei. Tämän artikkelin pohjana on uusperheneuvojakoulutuksen lopputyötutkielmani. Tutkielma perustuu seitsemän lapsettoman äitipuolen haastatteluun sekä aihetta käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen. Lapsettomien äitipuolien ääni loistaa poissaolollaan. Oletettavaa kuitenkin on, että lapsettomat äitipuolet kohtaavat toisenlaisia Lapseton äitipuoli on määritelmänä ristiriitainen ja hämmentävä. Minulla oli myös oma kiinnostus asiaan, koska elän itsekin uusperheessä. Käsittelen tutkielmassa seuraavia aiheita: lapsettomaan äitipuoleen liittyvät myytit ja rooliristiriidat, uusperheelliseksi tuleminen, äitipuolen paikka uusperheessä, vapaaehtoinen tai tahaton lapsettomuus, suhde lapsipuoliin, parisuhde, suhde toiseen biologiseen vanhempaan, uusperheen vaikeat vaiheet ja ilot sekä toiseus osana identiteettiä. Olen ammatiltani psykoterapeutti ja törmään työssäni melko usein uusperhekysymyksiin
Osa eli avioliitossa, osa avoliitossa. Haastattelemieni äitipuolien uusperheet olivat eri vaiheissa. Minulla oli tietty haastattelurunko, jonka kävin läpi kaikkien kanssa. Jokainen tapaaminen kesti puolestatoista kahteen tuntiin. Tällä työlläni pyrin tuomaan esiin lapsettomien äitipuolien äänen. Nämä vastakkaiset odotukset saattavat asettaa äitipuolen lähes mahdottomaan tilanteeseen. Muutamasta uusperheestä lapset tai osa lapsista oli jo itsenäistynyt ja muuttanut omilleen. PeTe_032015_20150831 .indd 7 31.8.2015 18.59. Tutkimukset osoittavat, että uusvanhemmaksi tuleminen on merkittävä stressitekijä. Haastattelin kutakin henkilöä yhden kerran. Yhteisiä lapsia on vajaa kolmannes ja isän lapsia noin kymmenen prosenttia. Lapset lasketaan kuuluviksi vain siihen perheeseen, jossa he ovat kirjoilla. Perinteisien sukupuolirooliodotusten pohjalta naisten odotetaan huolehtivan lastenja kodinhoidosta enemmän kuin miesten. DeSio (2008) viittaa Colemanin, Ganongin ja Cablen (1996) tutkimukseen, jonka mukaan muiden ihmisten käsitykset siitä, miten eri perheenjäsenten odotetaan reagoivan tietyissä tilanteissa, vaihtelevat äitipuolien kohdalla kaikkein eniten. Äitipuolet ovat stressaantuneempia kuin isäpuolet (DeSio 2008). Äitipuolien odotetaan ottavan aktiivisesti osaa lasten arkeen ja kasvatukseen. Heidän odotetaan myös pitävän enemmän etäisyyttä lapsiin kuin biologisten vanhempien (DeSio 2008). Joidenkin lapsipuolet asuivat virallisesti toisen biologisen vanhempansa kanssa ja viettivät osan ajasta äitipuolien perheessä. Lapsettomat äitipuolet ovat vähemmistö. Jotkut olivat olleet olemassa vasta pari vuotta, toiset pitkälti toistakymmentä vuotta. 7 6 kysymyksiä ja stressitekijöitä kuin äitipuolet, joilla on myös omia lapsia joko aiemmasta liitosta tai uusliitosta (Craig 2008). Tilastokeskus määrittelee uusperheen ”perheeksi, jossa on vähintään yksi alle 18-vuotias vain toisen puolison lapsi”. Heidän rooliaan on kuvattu kenties kaikkein haastavimmaksi uusperheen rooleista, koska siihen liittyy niin paljon myyttejä ja ristiriitaisia odotuksia. Toisilla asumisjärjestely oli vuoroasuminen. Tämän lisäksi annoin keskustelun harhautua niihin teemoihin, jotka nousivat luontaisesti esille kussakin haastattelussa. Uusperhetiedon määrä ja tarve ylipäätään on lisääntynyt viime vuosikymmeninä uusperheiden yleistyessä. Äitipuoliin kohdistuu ristiriitaisempia oletuksia ja vähemmän ohjaavia normeja kuin biologisiin vanhempiin tai isäpuoliin. Joidenkin äitipuolien kohdalla osa perheen lapsista asui äitipuolen ja tämän puolison kodissa, toiset taas toisen biologisen vanhempansa kanssa. En löytänyt juuri mitään suomenkielistä kirjallisuutta lapsettomista äitipuolista. Löysin seitsemän naista, jotka olivat halukkaita tulemaan haastateltavikseni ja joiden kanssa saimme haastatteluajan toteutumaan. Toisaalta heillä ei ole huoltajuuteen liittyviä oikeuksia. Lapsettomat äitipuolet MYYTTEJÄ JA ROOLIRISTIRIITOJA Äitipuolet ovat ainakin tilastollisesti uusperheiden sisäinen vähemmistö. Koska suurin osa uusperheistä on heteroperheitä, tämä tarkoittaa, että suurin osa uusperheen sosiaalisista vanhemmista on joko isäpuolia tai äitipuolia, joilla on myös omia lapsia. Näin ollen äitipuolilta puuttuu yhteiskunnallinen paikka ja ohjenuorat siitä, mitä heiltä odotetaan. Käytännössä kuitenkin uusperhedynamiikka ja uusperheen kysymykset koskettavat myös kaikkia niitä perheitä, joissa lapset asuvat vuoroasumisperiaatteella, vaikka ovat kirjoilla vain toisella vanhemmalla, sekä myös niitä perheitä, joissa lapset ovat etälapsia tai jo 18 vuotta täyttäneitä. 60 %) uusperheiden lapsista on perheen äidin lapsia. Lapsettomat äitipuolet ovat vähemmistöryhmä perheiden ja uusperheidenkin sisällä, mutta jos huomioidaan myös nämä kaikki tilastoimattomat uusperheet, kasvaa myös lapsettomien äitipuolien määrä paljon suuremmaksi. Kuusi äitipuolta oli heteroliitoissa lapsipuoltensa isien kanssa, yksi homoseksuaalisessa liitossa lapsipuolensa äidin kanssa. Päädyin etsimään haastateltavikseni lapsettomia äitipuolia. Heistä kirjoittamiselle näytti siis olevan tarve. Iältään haastattelemani naiset olivat haastattelun ajankohtana 35–55 -vuotiaita. Muita ulkoisia ehtoja en asettanut sille, mikä täyttää lapsettoman äitipuolen määritelmän, vaan laskin ryhmään kuuluvaksi kaikki ne naiset, jotka itsensä sellaiseksi identifioivat. Kaikki haastattelemani naiset elivät uusperheessä ja olivat siinä äitipuolen roolissa. Yhdelläkään ei ollut biologisia lapsia eikä adoptiotai sijaislapsia aiemmasta elämästä. Tilastokeskuksen perhetilaston (2012) mukaan suurin osa (n. Joidenkin lapsipuolet elivät kokoaikaisesti heidän kanssaan. Vaikka uusperheet yleistyvät koko ajan, yhteiskunnan käytännöt ja lainsäädäntö perustuvat edelleen ydinperhemalliin. Näen tärkeänä, että uusperheiden kaikki osapuolet saavat äänensä kuuluviin. Käytännön tilanne ei aivan vastaa tilastoja
Biologisen äitiyden idealisointi vaikuttaa tähän. ”ITSEKÄS NAINEN” JA ”PAHA ÄITIPUOLI” Lapsettomat naiset ja äitipuolet ovat kaksi naisryhmää, jotka kokevat itseensä kohdistuvan sosiaalisen stigman. Lapseton äitipuoli kantaa siis kaksoisstigmaa. Lapsettomiin äitipuoliin liitetään negatiivisia ominaisuuksia, kuten kiinnostumattomuus lapsista, epäonnistuminen parisuhteessa ja ei-perhekeskeisyys (DeSio 2008). Tämän myytin vaikutuksen alaisena monet äitipuolet taistelevat sen todellisuuden kanssa, että he eivät rakasta lapsipuoliaan välittömästi. Moni äitipuoli kokee, että jos hän asettaa rajoja tai vaatii lapsilta jotakin, hän saa ilkeän äitipuolen leiman. Lapsettomat äitipuolet kokevat joutuvansa lunastamaan paikkaansa sosiaalisissa tilanteissa. Biologisia äitejä pidetään epäitsekkäinä, rakastavina ja arvostettavina. Jos äiti nähdään automaattisesti parhaana kasvattajana lapselle, on biologisen isän ja äitipuolen uusperhe lähtökohtaisesti altavastaaja-asemassa (DeSio 2008). Äitipuoleuteen on yhdistetty kautta aikojen negatiivisia myyttejä ja merkityksiä. Samanlainen toiminta biologisen äidin tai isän taholta taas on normaalia vanhemmuutta. Asiantuntijat suosittelevatkin, että äitipuolet keskittyisivät enemmän hyvän parisuhteen rakentamiseen ja itsestään huolehtimiseen (DeSio 2008). Äidit nähdään myös usein ensisijaisina lasten edun kannalta verrattuna isiin ja äitipuoliin. Äitipuoliin vaikuttaa myös myytti välittömästä rakkaudesta, jonka mukaan naisen tulisi sulautua välittömästi uusperheeseen ja omaksua perinteinen äidillinen rooli. PeTe_032015_20150831 .indd 8 31.8.2015 18.59. Tästä syystä osa äitipuolista salaa perhestatuksensa. Toisaalta haastattelemani äitipuolet kertoivat myös kokevansa, että uusperheellisyys on nostanut heidän sosiaalista statustaan. DeSion (2008) mukaan vastoin myyttiä, että äitipuolet ovat kovasydämisiä ja itsekkäitä, suuri osa heidän stressistään syntyy siitä, että he ovat liiankin epäitsekkäitä ja pehmeäsydämisiä. Jane Bartlettin (1995) mukaan käsitykset lapsettomista naisista jakautuvat kahteen päästereotypiaan: ”surullinen vanhapiika” tai ”neuroottinen uranainen”. He saattavat luoda itselleen niin kovia paineita vanhemmuudesta, että heistä tulee kireitä, varautuneita ja uupuneita. Etenkin uusperheen alkuvaiheissa äitipuolet kokevat painetta ansaita lapsipuoltensa hyväksyntä ja päätyvät keskittymään liikaa lasten onnelliseksi tekemiseen ja liian vähän omaan hyvinvointiinsa ja parisuhteeseensa. Uusperheisiin liittyvistä myyteistä kirjoittaPerheterapia 3/15 Laura Mannila neet Kaisa Raittila ja Päivi Sutinen (2008) kuvaavat myyttien äitipuolia tunkeutujina, osaamattomina ja ulkopuolisina. 9 8 Äitipuolet etsivät enemmän informaatiota uusperheestä ja vanhemmuudesta kuin isäpuolet. Ganongin ja Colemanin (1997) tutkimuksen mukaan äitipuoliin liitetään ylipäätään vähemmän positiivisia ominaisuuksia kuin naisiin yleensä ja heidät arvioidaan negatiivisemmin kuin biologiset äidit. Heidän on varottava todentamasta kylmän uranaisen tai piittaamattoman, miehen huomiota ja omaisuutta tavoittelevan syöjättären ”kirousta”. Biologisille vanhemmille monenlaiset tunteet ja hermojen menettäminenkin on hyväksyttävämpää. Ilkeän äitipuolen ja itsekeskeisen lapsettoman naisen myytit saattavat varjostaa lapsettomia äitipuolia. He tuntevat syyllisyyttä, kieltävät todelliset tunteensa ja yrittävät pakottaa suhteensa lapsipuoliin läheiseksi sen sijaan, että antaisivat sen kehittyä omalla rytmillään. Lapsettomiin naisiin liitetään itsekkyyden, turhamaisuuden ja ei-hoivaavuuden leimoja. Niin aikuiset kuin lapsetkin tietävät, että saduissa äitipuolet ovat pahoja. Välittömän rakkauden myyttiin liittyy usein yritys tehdä uusperheestä ydinperheen kaltainen, mikä on epärealistinen tavoite (DeSio 2008). Vaikka monet haastattelemistani äitipuolista tuntuivat olevan tietoisia siitä, että välitön rakkaus on mahdottomuus ja että uusvanhemman ei tarvitse olla samassa roolissa kuin biologisen vanhemman, he kamppailivat silti riittämättömyyden ja syyllisyyden kanssa. He toteavat, että yhteiskunta odottaa toisaalta äitipuolen hoitavan tehtävänsä uusperheen naispuolisena aikuisena, mutta toisaalta hänet pakotetaan perheen reunamille muistuttamalla, ettei hänestä ole tätä tehtävää täyttämään. Lapsettomat äitipuolet, kuten muutkin lapsettomat naiset, kokevat myös enemmän yhteiskunnallista ulkopuolisuutta. Jos äitipuoli kaipaa omaa tilaa, tai hänen hermonsa kiristyvät lapsen kanssa, hän kokee välittömästi syyllisyyttä. Yhteiskunta ja yhteiskunnalliset instituutiot syrjivät lapsettomia naisia
Elizabeth Craigin (2008) mukaan stressiä on enemmän, jos roolimuutokset etenevät normaalista tai luonnollisesta poikkeavassa järjestyksessä. Koska biologinen vanhempi lapsineen edustaa määrällistä enemmistöä ja koska lasten tarpeet on usein pakko asettaa etusijalle, joutuu lapseton äitipuoli luopumaan monella tavalla siitä, mihin on itse tottunut. Haastattelemani äitipuolet puhuivat oman tilan menettämisestä. Naisten odotetaan astuvan ensisijaisen huolenpitäjän rooliin. Tämä luonnollisesta perheen muodostumisesta poikkeava järjestys lisää roolien omaksumiseen liittyviä paineita (DeSio 2008). 9 8 Lapsettomat äitipuolet Ollessaan mukana lasten harrastuksissa tai perhetuttavien seurassa he saattavat toisaalta kokea mielihyvää ja ylpeyttä voidessaan olla osa lapsiperheiden yhteisöä. Aina joku tarvitsee, on tehtävää ja puuhaa. Sosiaalisen vanhemman rooli ei ole aina toivottu rooli. Useat päällekkäiset roolit voivat lisätä niiden omaksumisen vaativuutta ja koettua ristiriitaa (DeSio 2008). Tässäkin kohdassa lapsettomat äitipuolet joutuvat usein luopumaan itselleen tärkeistä ja tutuista asumista määrittävistä tekijöistä ja joustamaan puolison lasten edun vuoksi. On PeTe_032015_20150831 .indd 9 31.8.2015 18.59. Lapseton äitipuoli saattaa olla lapseton omasta tahdostaan. DeSio (2008) tarkastelee uusperheen äitipuoleksi tulemista rooliteorian kautta. Sen vuoksi äitipuoleus ei ole heille täysin uusi rooli. Uusperheessä mukaan tulee myös monimutkaisempi sukuyhteisö, johon liittyminen lisää uusien roolien määrää (Craig 2008). Toisaalta he kokevat olonsa uhatuksi ja pelkäävät tulevansa kohdelluksi jollakin tapaa alempiarvoisina kuin biologiset vanhemmat. Myös parisuhteen kahdenkeskeinen aika on usein kortilla. Naiset mainitsivat tärkeänä tukena myös toiset uusperheet, jos sellaisia löytyi suvusta tai ystäväpiiristä. Roolilla hän viittaa sosiaaliseen asemaan, jonka ihminen valitsee tai johon hän joutuu. Yksi suurimmista kysymyksistä on asumisen ratkaiseminen. Haastattelemistani äitipuolista ne, jotka olivat vapaaehtoisesti lapsettomia, kuvasivat joutuneensa suuren elämänmullistuksen eteen tullessaan uusperheellisiksi. Jokaiseen rooliin liittyy myös rooliodotuksia. Oma aika on harvemmin enää omaa. DeSion (2008) mukaan lapsettoman äitipuolen rooli on roolien omaksumisen järjestyksen kannalta haastavin. ÄITIPUOLEN PAIKKA UUSPERHEESSÄ Monet vanhempipuolet kokevat ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä etenkin uusperheen alkuvaiheissa. Lapsettomalle naiselle uusperheelliseksi tuleminen tarkoittaa totaalista elämänmuutosta. Toisaalta osa haastattelemistani äitipuolista kuvaa uutta sukuyhteisöä sopeutumista helpottavanakin tekijänä. Tämä näyttää tapahtuvan riippumatta siitä, miten äitipuoli mieltää roolinsa sosiaalisena vanhempana, ja millaisena hän kokee suhteensa lapsipuoliinsa (Browning & Artelt 2012). Äitipuolet, joilla on ennestään omia lapsia, ovat omaksuneet vanhemman roolin jo aiemmin elämässään. Niin aikuisilta kuin lapsiltakin vaaditaan paljon sopeutumiskykyä. Haastattelemieni äitipuolien tarinoista nousivat vahvasti esiin myös käytännön kysymykset, joita uusperheelliseksi tuleminen toi tullessaan. Lapsettomalla äitipuolella ei myöskään ole välttämättä mitään kokemusta lasten kanssa elämisestä. Hänestä tulee yhtäaikaisesti puoliso ja sosiaalinen vanhempi. Tällöin puolison perheellisyyteen sopeutuminen voi olla suorastaan kriisi. UUSPERHEELLISEKSI TULEMINEN Uusperheen alkuvaiheet ovat kaikille uusperheen jäsenille haastavaa aikaa. Browningin ja Arteltin (2012) mukaan äitipuolet ovat alttiita stressille ja konflikteille niiden odotusten vuoksi, joita kohdistuu heihin naisina. DeSio viittaa Gooden (1960) rooliteoriaan todetessaan, että roolit ovat merkittäviä itsen määrittämisen lähteitä. Sen sijaan lapseton äitipuoli omaksuu kerralla kaksi roolia. Uusperheessä ei onnistu, jos haluaisi viettää koko illan rauhassa kirjaa lukien. Äitipuolien odotetaan olevan tiiviimmin tekemisissä lapsipuoliensa kanssa kuin isäpuolien. Siirtymä yksineläjästä perheelliseksi ilman kahdenkeskeistä seurustelua tai yhteistä harkintaa perheen perustamisesta on melkoinen elämänmullistus. Tähän ratkaisuun vaikuttaa vahvasti lasten toisen kodin ja koulun sijainti. Meteliä ja meininkiä riittää. Muutetaanko yhteen parisuhteen jommankumman osapuolen aiempaan asuntoon vai hankitaanko kokonaan uusi asunto. Onnistuminen tai epäonnistuminen roolien täyttämisessä voi olla merkittävä stressin lähde
Äitipuoli on vahvasti perinteisessä perheenäidin roolissa. Lapsettomat äitipuolet kokevat vielä enemmän ulkopuolisuutta uusperheen sisällä kuin äitipuolet, joilla on myös omia lapsia. PeTe_032015_20150831 .indd 10 31.8.2015 18.59. Naiset kuvasivat helpottavana sitä, että he olivat oppineet vetäytymään tarvittaessa sivummalle. Minna Murtorinne-Lahtinen (2013) nimeää kolme äitipuolityyppiä, joista kukin edustaa omanlaistaan ratkaisua perheen roolijaossa. Toiminnanjohtaja-äitipuolet taas elävät yleensä perheessä, jossa on koulutai teini-ikäisiä lapsia. Etenkin väsyneenä toiminnanjohtajan rooli on kuitenkin myös raskas. He eivät jaa biologisen vanhemmuuden kokemusta kumppaninsa kanssa. Näistä ensimmäinen, ”satelliittiäidin” rajoittama äitipuoli elää perheessä, jossa miehen entinen puoliso hallitsee. Muutamat haastattelemistani äitipuolista tunnistivat toiminnanjohtajan roolin. Äitipuolen ja lasten välille kehittyy luottamuksellinen tunnesuhde. He kokevat usein olevansa isää tiukempia kasvattajia ja näin ollen rajojen asettajia ja arjen askareiden valvojia. Heillä ei myöskään ole biologista sidettä yhteenkään uusperheen lapseen. Hän on ulkopuolinen myös siitä yhteisestä vanhemmuudesta, jonka puoliso jakaa entisen puolisonsa kanssa. Muutamat äitipuolet kertoivat, että osallistuisivat mielellään enemmänkin esimerkiksi lapsen koulunkäyntiä koskeviin asioihin, mutta biologinen äiti ei salli sitä. Äitipuolikeskeisessä uusperheessä äitipuoli on perheen tunnejohtaja ja/tai toiminnanjohtaja (Murtorinne-Lahtinen 2013). Uusperheessä uusvanhemmalla ei ole mahdollisuutta kasvaa vanhemmaksi perheen kanssa ja tutustua lapsiin alusta asti. Tämä ratkaisu tuo äitipuolelle lisää valtaa ja hallinnan tunnetta perheessä, mikä taas vähentää ulkopuolisuuden ja osattomuuden tunnetta. Äitipuoli joutuu astumaan sisään jo perustettuun perheeseen, jossa mahdollisesti surraan vielä menetettyä vanhempaa tai työstetään eroa (Browning & Artelt 2012). Erityisen kipeää ulkopuolisuus voi olla äitipuolelle, jonka puoliso on leski. Tällöin myös äitipuolen ja lasten välille saattaa syntyä hankalia mustasukkaisuuksia isän huomiosta. Tiimivanhemmuusperheissä sosiaalisen vanhemman ja biologisen vanhemman roolit eivät eroa toisistaan jyrkästi. Äitipuoli ei löydä paikkaansa vanhempana uusperheessä ja puolisona miehensä rinnalla. Molemmat ovat perheen aikuisia ja vanhempia (Murtorinne-Lahtinen 2013). Joissakin uusperheissä vahva parisuhde on keskeisin avain äitipuolen paikan löytymiseen. Joitakin sen kaltaisia elementtejä kuitenkin tuli esille. 11 10 Perheterapia 3/15 Laura Mannila luonnollista, että uusvanhemmat kokevat itsensä ulkopuolisiksi tullessaan pudotetuksi perheeseen, jonka jäsenillä on keskenään biologiset sidokset sekä aiemmin luodut rutiinit ja rituaalit. Puolisolla ja hänen lapsillaan on omat muistonsa ja oma menneisyytensä, josta äitipuoli on ulkopuolinen. Haastattelemistani lapsettomista äitipuolista kukaan ei kuvannut tilannettaan ensisijaisesti satelliittiäidin rajoittamaksi uusperhetilanteeksi. Edesmennyt vaimo ja äiti saattaa elää voimakkaasti perheen muistoissa. Yksi naisista kuvasi, miten organisointiroolin ottaminen oli keino saada paikkansa perheessä. Heidän roolinsa perheessä koskien kasvatusta ja huoltajuutta on usein rajattu (DeSio 2008). Myös yhteiset säännöt ja yhteen hiileen puhaltaminen kasvatuskysymyksissä helpottivat äitipuolen oloa. Ulkopuolisuus herättää herkästi hylätyksi tulemisen ja mustasukkaisuuden tunteita. Äiti saattaa myös yrittää vieraannuttaa isää lapsistaan. Näissä perheissä biologinen vanhempi ja sosiaalinen vanhempi lähtevät toimimaan tiiminä, joka johtaa perhettä yhdessä. Äitimyytti, jonka mukaan biologisen äidin hoiva on aina lapselle parasta, vallitsee. Uusi puoliso ei voi ottaa osaa muun perheen suruun, vaan jää myös siitä ulkopuoliseksi. Biologisten vanhempien välit ovat usein riitaisat. Tämän paikka saattaa jäädä toisella tavalla pyhäksi kuin eroperheessä. Toiset lunastavat paikkansa perheessä ryhtymällä perheen toiminnanjohtajiksi. Tunnejohtaja-äitipuolien perheissä lapset ovat usein pieniä ja asuvat samassa taloudessa äitipuolensa kanssa. Tiimivanhemmuusperheissä puolisot kokevat saavansa toisiltaan tukea perheen haastavissa vaiheissa. Heistä tulee kodin pomoja, jotka koordinoivat arkea ja pitävät kodin kasassa. Toiset hyväksyvät paikkansa hiukan syrjässä ja osaavat myös nauttia sen suomasta vapaudesta. Toisaalta entisten puolisoiden välit voivat olla myös niin tiiviit, että äitipuoli kokee itsensä ulkopuoliseksi ja epäilee, onko eroa koskaan oikeastaan tapahtunutkaan. Aluksi ulkopuolisuus oli niin räikeää. Satelliittiäiti ei hyväksy äitipuolta kasvattajaksi ja saattaa mustamaalata tätä lapsille. Äitipuolen ja etenkin lapsettoman äitipuolen paikka uusperheessä on usein epäselvä uusperheen alkuvaiheissa. Ulkopuolisuutensa äitipuolet ratkaisevat kukin omalla tavallaan
Tällöin asian jatkuva ihmettely saattaa herättää ärtymystä ja puolustautumista: eikö lapsettomuutta saisi valita. Puolisoiden välinen vanhemmuuden tiimityö lisää parisuhdetyytyväisyyttä ja onnea. Nainen saattaa olla lapseton vastoin tahtoaan. Naiset määrittävät itsensä tai tulevat määritetyksi muiden taholta sen mukaan, ovatko he naimisissa (tai avoliitossa), ja onko heillä lapsia. Murtorinne-Lahtisen (2013) määrittämien äitipuolityyppien lisäksi haastattelemieni äitipuolien tarinoissa tuli esiin myös neljäs äitipuolen paikkaa luonnehtiva ratkaisu. Monen haastattelemani äitipuolen kohdalla lapsettomuus näyttäytyi monen tekijän summana ja elämäntilanteeseen kytkeytyvänä ratkaisuna. Lapsettomat äitipuolet voivat olla lapsettomia monesta syystä. Äitipuolen paikka puolisonsa rinnalla vaimona ja toisena aikuisena on selkeä, jolloin myöskään lasten ja äitipuolen ei tarvitse kilpailla keskenään ”ykköspaikasta”. Äitipuoli on tasavertaisena aikuisena puolisonsa rinnalla, mutta pysyttelee etäämmällä lasten kasvatuksesta ja hoidosta. Kun yhteistyö toimii, ja aikuiset tukevat toisiaan, kaikki osapuolet hyötyvät. Molemmat kokevat itsensä täysivaltaisiksi, tasavertaisiksi perheen jäseniksi ja aikuisiksi. Nainen saattaa olla omasta tahdostaan lapseton, eikä toivo koskaan saavansa biologisia lapsia. Naisten odotetaan haluavan äitiyttä (DeSio 2008). Lapsettomuutensa valinneet naiset eivät välttämättä halua identifioitua uusperheessä vanhemman rooliin (DeSio 2008). Parhaimmillaan toinen biologinen vanhempi, kuten myös muut sukulaiset ja läheiset aikuiset, ovat osa ”kasvatustiimiä”. Näissä uusperheissä lapsettomalla äitipuolella on enemmän tilaa ja aikaa keskittyä työhönsä, harrastuksiinsa ja muihin asioihin, jotka ovat määrittäneet hänen elämäänsä ennen uusperheen syntyäkin. Uusperheiden kanssa työskennelleet Krähenbühl, Jellouschek, Kohaus-Jellouschek ja Weber (1986) ovatkin esittäneet, että uusperheissä toimisi parhaiten roolijako, jossa biologinen vanhempi sukupuolesta riippumatta ottaa päävastuun kasvatuksesta, ja uusvanhempi toimii enemmänkin supportiivisessa roolissa. Hän voi olla fysiologisista syistä kykenemätön saamaan lapsia tai hän saattaa olla liian vanha tulemaan raskaaksi uusperheen syntyessä. Mies saattaa olla kykenemätön saamaan lisää lapsia. Koska äitiys tai vanhemmuus ei ole koskaan PeTe_032015_20150831 .indd 11 31.8.2015 18.59. Hän voi olla myös haluton hankkimaan lisää lapsia uudessa liitossaan. Mikä tahansa tahdosta riippumattoman lapsettomuuden syy onkin, on lapsettomuus äitipuolelle usein kipeä kysymys, johon hän toivoisi muilta hienotunteista suhtautumista. Uusperheen äitipuoli saattaa olla vastoin tahtoaan lapseton myös miehestään johtuvista syistä. VAPAAEHTOINEN TAI TAHATON LAPSETTOMUUS Useampi haastattelemistani lapsettomista äitipuolista oli kohdannut tilanteen, jossa häneltä oli kysytty: ”Koska te hankitte yhteisiä lapsia?” tai ”Miksi teillä ei ole yhteisiä lapsia?” Monelle lapsettomalle äitipuolelle lapsettomuutta ihmettelevät kysymykset tuntuvat vaikeilta ja loukkaavilta. Uusperheen toisen aikuisen rooli ja lapsettoman naisen rooli voivat olla myös sulassa sovussa. Hän kuvasi viihtyvänsä hyvin lasten kanssa ja viettävänsä näiden kanssa myös kahdenkeskeistä aikaa. 11 10 Lapsettomat äitipuolet Myös ongelmat suhteessa lasten toiseen biologiseen vanhempaan kohdataan yhdessä. Jako vapaaehtoisesti tai tahattomasti lapsettomiin ei ole useinkaan yksiselitteinen. Toisinaan taas lapsipuolet näyttäytyivät lahjana, mahdollisuutena elää vanhemmuus uusperheen kautta. Harvemmin keneltäkään kysytään kysymystä toisinpäin: ”Miksi sinä olet halunnut lapsia?” tai ”Miksi te halusitte vielä yhteisiäkin lapsia?” Lapsettomuus on yhteiskunnassamme hyvin latautunut aihe erityisesti naisille. Tässä ratkaisussa uusperheen biologinen vanhempi ottaa päävastuun lapsista. Äitiys on naisille yhteiskunnallinen normi, josta poikkeaminen vaatii selityksiä. Ne lapsettomat äitipuolet, jotka ovat omasta tahdostaan valinneet lapsettomuuden ennen uusperheeseen tuloaan, voivat kokea ristiriitaa itse valitun lapsettomuuden ja uusvanhemman rooliin liittyvien äidillisyyden odotusten välillä. Parhaimmillaan tämä ratkaisu on tietoinen ja selkeä. Heteroliittoon perustuvissa uusperheissä tämä ratkaisu tarkoittaa äitimyytin murtamista ja isän asettumista keskiöön. Kasvatusvastuun hän koki kuitenkin olevan miehellään. Lapsilla ja aikuisilla on omat paikkansa. Yksi haastattelemistani naisista nimesi roolinsa perheessä ”tasapainoiseksi aikuiseksi”. Vastoin omaa tahtoaan tai elämäntilanteesta johtuvista syistä lapsettomien äitipuolien tarinoissa oli läsnä jonkinlainen luopuminen ja suru. Joissakin tapauksissa uuslasten läsnäolo vahvisti surua
Tästä näkökulmasta ei ole vaikea ymmärtää, että ”tunkeutuja” herättää lapsessa usein monenlaisia, ristiriitaisia ja vihamielisiäkin tunteita. Lapset tulevat puolison mukana, halusi äitipuoli sitä tai ei. Uusperheessä on aina läsnä myös menneisyys. Monesta kertomuksesta käy kuitenkin ilmi, että lapsettomat äitipuolet ovat tietoisia siitä, etteivät tunne lasta kohtaan samanlaista rakkautta kuin kuvittelevat biologisten vanhempien tuntevan. Äitipuolilla varhainen fyysinen yhteys lapseen ja oksitosiinin kiintymistä tukeva vaikutus puuttuvat. Tätä selitetään sillä, että lasten vain vieraillessa äitipuolella ei ole riittävästi aikaa kehittää ratkaisuja pulmatilanteisiin ja suhteessa ilmeneviin ongelmiin, sekä sen kautta, että ero lapsettomien ja ”lapsellisten” jaksojen välillä on suurin silloin kun lapset vain vierailevat. Yhteiset kiinnostuksen kohteet, kuten lemmikki tai harrastus näyttivät helpottavan tutustumista. Haastattelemani äitipuolet tuntuivat tekevän työtä myös aluksi hankalilta tuntuvien suhteiden luomiseksi ja keksivätkin siihen luovia ratkaisuja. Fantasia biologisten vanhempien palaamisesta yhteen tulee haastetuksi, ja siitä on luovuttava. Kaikkien haastattelemieni äitipuolien suhde uuslapsiinsa kuvautuu tärkeänä ja merkityksellisenä. Biologisen äidin kiintymistä tukee kuitenkin sen hormonaalinen pohja. Etenkin jo isompien lasten äitipuolet mainitsevat myös fyysisen läheisyyden puuttumisen. Myöskään äitipuoli ei valitse lapsiaan. Äitipuolen näkökulmasta taas lapsi tai lapset kantavat mukanaan uuden kumppanin vanhaa perhettä. Biologisessakaan vanhempi–lapsi -suhteessa kiintymys ei toki synny aina automaattisesti tai ongelmitta. Nuorempien lasten kohdalla suhteesta tulee todennäköisemmin vanhempi-lapsi -suhteen kaltainen. Tällöin äitipuoli asettuu enemmänkin perheen toisen aikuisen paikalle tai muodostaa isoihin lapsiin ystävyyden kaltaisen suhteen. Vaikka lapsettomat äitipuolet toteuttavat usein sekä vanhemmuusroolia että ammatillista roolia, näillä rooleilla on heille erilainen merkitys, erilainen palkitsevuus ja erilainen painoarvo itseymmärryksen kannalta kuin biologisille äideille. Tämä näkemys ei saanut vahvistusta haastattelemieni äitipuolten kertomuksista. Tämä ei tapahdu lapsen tahdosta, vaan lapsi joutuu sopeutumaan tilanteeseen, jota hän ei ole itse valinnut (Broberg 2010). He putoavat keskelle perhettä, jonka jäsenillä on jo omat vakiintuneet suhteensa. Lapsen biologiset vanhemmat saavat mahdollisuuden kasvaa vanhemmuuteen ja kiintymyssuhteeseen vauvan kanssa. Niin äitipuolen kuin lapsenkin persoona vaikuttaa siihen, miten suhde lähtee käyntiin. 13 12 Perheterapia 3/15 Laura Mannila ollut osa hänen identiteettiään, hän koki olevansa jokseenkin vapaa äitiyteen tai äitipuoleuteen liittyvistä myyteistä ja odotuksista. Teini-ikäinen taas ei kaipaa uutta vanhempaa, koska on muutenkin irrottautumassa lapsuuden perheestään. Uusvanhemmuus onkin kiintymyssuhteen kannalta biologista vanhemmuutta monimutkaisempi prosessi. Tämä realiteetti herättää tunteita kaikissa osapuolissa. Kosketuksessa ja hoivatilanteissa erittyvä oksitosiini vahvistaa kiintymisen tunteita. DeSion (2008) mukaan lapsettomat äitipuolet, joiden perheissä uuslapset asuvat vain osan aikaa, kokevat enemmän stressiä kuin ne äitipuolet, joiden perheessä lapset asuvat pääasiallisesti. Lapselle uusi perheenjäsen todentaa alkuperäisen perheen menetyksen. DeSion (2008) mukaan lapsettomat äitipuolet määrittävät itsensä vähemmän vanhemmuuden kautta kuin äitipuolet, joilla on myös biologisia lapsia. Jos lapsia on useampi, äitipuoli saattaa kokea suhteen luomisen johonkin lapseen helpompana tai vaikeampana kuin toiseen. Jotkut äitipuolet kokivat pikemminkin positiivisena vuoroasumisen, joka mahdollistaa sekä koko perheen yhteistä aikaa että parin kahdenkeskeistä aikaa. SUHDE LAPSIPUOLIIN Lapselle, joka on jo olemassa uusperheen syntyessä, perheen uusi aikuinen on kolmas, joka tunkeutuu lapsen ja biologisen vanhemman muodostamaan perheeseen. Lapsen ikä vaikuttaa siihen, millaiseksi uusvanhemman rooli hänen elämässään muodostuu. Lapsettomat äitipuolet antavat useammin enemmän painoa ammatilliselle roolilleen, mikä voi myös nostaa heidän itsetuntoaan. Synnytys ja imetys käynnistävät oksitosiinin tuotannon (MäkiMattila & Tuomisto 2007). Lapsen ja äidin fyysinen yhteys – tai oikeammin ykseys – raskausvaiheessa helpottaa kiintymyssuhteen syntymistä biologisessa vanhemmuudessa. Myös lapsella on jo oma kiintyPeTe_032015_20150831 .indd 12 31.8.2015 18.59. Myös isät ovat nykyään usein alusta asti tiiviisti mukana vauvan odotuksessa, synnytyksessä ja alkutaipaleella. Haastattelemani äitipuolet kuvasivat lapsiin tutustumista pääosin positiivisena ja mutkattomana prosessina
Uusparisuhteita tutkineen Kontkasen (2012) mukaan uusperheiden miehet ovat keskimäärin tyytyväisempiä parisuhteeseensa kuin uusparien naiset. Toisaalta selkeäksi muodostunut paikka puolison lasten elämässä on parisuhdetyytyväisyyden edellytys. Uusvanhemmuus ja parisuhde ovat tiiviisti toisiinsa kytkeytyneitä ja molemminpuolisessa vuorovaikutussuhteessa. DeSion (2008) tutkimuksessa parisuhdetyytyväisyys oli sen sijaan korkeampi niillä äitipuolilla, joilla oli myös biologisia lapsia. Yhtäältä vahva parisuhde auttaa luomaan hyvät suhteet lapsipuoliin. Tilanne on epätasapainoinen, koska heillä ei ole elatusvelvollisuutta yhtäkään lasta kohtaan, mutta silti heidän odotetaan osallistuvan myös lapsipuolten kuluihin (DeSio 2008). Kontkasen (2012) mukaan taloudellisen ja sosiaalisen vastuun ottaminen ei-yhteisen lapsen elämästä lisää parisuhdetyytyväisyyttä ja ilmentää parisuhteen toimivuutta. Uusperheessä on alusta asti mukana kolmas tai useampia osapuolia. Koska heillä on vaurautta, he kokevat myös enemmän taloudellisia vaatimuksia perhettään kohtaan. DeSion (2008) tutkimuksessa lapsettomien äitipuolien koulutustaso ja työllisyysaste oli korkeampi kuin niiden äitipuolien, joilla oli myös omia lapsia. Toisilla taas oli puolisonsa kanssa selkeä sopimus siitä, kuka mistäkin vastaa. Uusparisuhteessa kolmas on aina läsnä. Osa heistä piti luonnollisena osallistua myös lapsipuoliensa kuluihin. Sen sijaan lapsettomille äitipuolille vanhemmuusrooli tulee sekundäärisenä roolina sen seurauksena, että he ovat valinneet puolison, jolla on lapsia. Murtorinne-Lahtisen (2013) mukaan uusperheen miesten ja naisten tyytyväisyys parisuhteeseen riippuu pitkälti siitä, miten lastenhoidon, kotitöiden ja päätösvallan jako toteutuu. Äitipuolet, joilla on myös omia lapsia, ovat joka tapauksessa sitoutuneet ja sopeutuneet rooliinsa vanhempina. Tutkimusten mukaan lapsettomat äitipuolet kokevat äitipuolen roolin vangitsevampana kuin äitipuolet, joilla on myös omia lapsia (DeSio 2008). Nämä tekijät heikensivät parisuhdetyytyväisyyttä. Suomalaisissa uusperheissä kotityöt jaetaan tasaisemmin kuin ydinperheissä, ja uusparit ovat PeTe_032015_20150831 .indd 13 31.8.2015 18.59. Toiseksi äitipuolien perheissä miehen entisen perheen vaikutus näytti tunkeutuvan erityisen voimakkaasti uusperheen arkeen, mikä muodosti oman haasteensa uusparisuhteelle. Kun äitipuolien perheiden isät ovat aktiivisessa roolissa lastenhoidossa, parisuhde kukoistaa. Lapsettomalla äitipuolella ei ole ehkä mitään kokemusta siitä, miten lasten kanssa ollaan. Kun ei ole ollut alusta asti mukana täysin tarvitsevan vauvan kehityksessä, ei ole helppo hypätä kesken matkan mukaan ja asettaa lapsen tarpeita omiensa edelle. Yksi tekijä oli, että äitipuolien perheissä tapahtui lukkiutumista negatiiviseen vuorovaikutuskierteeseen enemmän kuin muissa perhetyypeissä. Lapsettomat äitipuolet kokivat äitipuolen roolin vangitsevampana kuin äiti-äitipuolet ja he myös kokivat enemmän ulkopuolisuuden tunnetta. Juuri yhteisen varhaisen kiintymyssuhteen puuttumisesta johtuen lapsettomat äitipuolet saattavat kokea lapsen tarpeisiin vastaamisen vaikeaksi. Kolmas osapuoli voi olla lapsi, työ, sairaus, alkoholismi tai mikä tahansa muu tekijä, joka vie huomiota pois parisuhteesta ja puolisosta. Tämän vuoksi lapsettomat äitipuolet olivat taloudellisesti itsenäisempiä. Silti naisilta ylipäätään odotetaan vastuunottoa lapsista ja perheestä, ja he myös itse ottavat sitä miehiä enemmän (Mäki-Mattila & Tuomisto 2007). Kontkasen (2012) mukaan parisuhdetyytyväisyyden kannalta ei ole merkitystä, onko molemmilla puolisoilla biologisia lapsia vai ei. Haastattelemani äitipuolet eivät tuntuneet kuitenkaan kokevan taloudellista stressiä tai epäoikeudenmukaisuutta. Äitipuolien taloudellinen tilanne saattaa vaikuttaa siihen, kuinka vangitsevana tai rajoittavana he äitipuolen roolinsa kokevat. Broberg (2010) viittaa Jallinojaan (2000), jonka mukaan aina, kun parisuhteeseen tulee mukaan joku kolmas tai ”vieras” osapuoli, puolisot pakotetaan ainakin jonkin verran kauemmaksi toisistaan. Tämän ajatellaan johtuvan äitipuolen monimutkaisemmasta asemasta uusperheessä. 13 12 Lapsettomat äitipuolet myssuhdetyylinsä ja vuorovaikutushistoriansa, johon äitipuoli ei ole osallinen. Taloudellisen tilanteen vakaus ei kuitenkaan vähentänyt taloudellista stressiä. LAPSETTOMAT ÄITIPUOLET JA PARISUHDE Uusparisuhteessa parisuhteen muodostuminen alkaa aivan eri lähtökohdasta kuin kahden lapsettoman aikuisen parisuhteessa. Kontkasen tutkimuksessa esiin nousi joitakin erityisesti äitipuolien perheitä luonnehtivia tekijöitä
Äitipuolet ja etenkin lapsettomat äitipuolet saattavat puolestaan kokea katkeruutta joutuessaan hoitamaan toisen naisen lapsia. Hyvät neuvottelutaidot auttavat ratkaisemaan ristiriitoja ja sopimaan yhteisistä pelisäännöistä. Katkeruutta lisää, jos biologinen äiti ei anna tunnustusta vaan ilmaisee tyytymättömyyttä äitipuolen tapaan hoitaa asioita (Raittila ja Sutinen 2008). Kasvatuksellisien ristiriitojen ei tarvitse kuitenkaan koitua uusparisuhteen kohtaloksi. MielenPeTe_032015_20150831 .indd 14 31.8.2015 18.59. Sen sijaan kasvatuksellisista näkemyksistä uusperheissä riidellään enemmän kuin ydinperheissä (Kontkanen 2012). Parisuhteen kummaltakin osapuolelta vaaditaan sitoutumishalua sekä tahtoa kuunnella ja yrittää ymmärtää myös toisen osapuolen kokemusta. Heteroparisuhteeseen perustuvissa uusperheissä tämä on biologinen äiti. Mikäli lasten biologisella äidillä oli mielenterveystai päihdeongelmia, heijastui se vahvasti myös äitipuolen arkeen. Haastattelemistani seitsemästä äitipuolesta neljällä ei ollut mitään yhteyttä lasten biologiseen äitiin. Siihen ei kuitenkaan ollut edellytyksiä. Monet haastattelemistani äitipuolista kuvasivatkin omassa perheessään juuri tällaista tilannetta. Malisen ja Larkelan (2011) mukaan onnellisen parisuhteen salaisuus ei ole vaikeuksien ja ongelmien puute, vaan se, että vuorovaikutusta voidaan jatkaa erimielisyyksistä huolimatta. Vastoin tahtoaan lapsettomat äitipuolet saattavat kokea suhteen lapsen biologiseen äitiin erityisen vaikeana. Martinin (2009) mukaan kasvatukselliset erimielisyydet korostuvat usein biologisen isän ja lapsettoman äitipuolen parisuhteessa. Pelko yhteyden menettämisestä lapsiin saattaa ajaa etenkin eronneet isät miellyttämään lapsiaan. Miehet hyväksyvät kuitenkin enemmän kasvatusvastuuta, mikäli lapsi on biologinen. Ei ole lainkaan harvinaista, että lasten biologinen äiti ei hyväksy äitipuolta lasten elämään ja pyrkii horjuttamaan uusperheen kasvurauhaa ja tasapainoa. SUHDE LASTEN TOISEEN BIOLOgISEEN VANHEMPAAN Uusperheen äitipuolet ovat aina tavalla tai toisella suhteessa myös lapsen toiseen biologiseen vanhempaan. Äitiydessä on ylivoimaa, joka jyrää usein uusperheenkin tontille. Raittilan ja Sutisen (2008) mukaan uuden ja vanhan perheen välistä valtataistelua käyvät nimenomaan naiset keskenään. Omista tunteista, tarpeista ja ajatuksista puhuminen lisää läheisyyttä ja yhteisyyttä. Lasten biologiset äidit käyttäytyivät tavalla, joka vaikeutti huomattavassa määrin äitipuolien paikkaa uusperheessä. 15 14 Perheterapia 3/15 Laura Mannila taloudellisesti itsenäisempiä kuin ydinperheiden parit (Broberg 2010). Toimivassa parisuhteessa puolisot ratkovat kasvatukselliset erimielisyytensä kaksin ja puhaltavat yhteen hiileen lasten ollessa läsnä (Murtorinne-Lahtinen 2013). Kontkasen (2012) mukaan naiset kantavat enemmän kasvatusvastuuta sekä ydinperheissä että uusperheissä. Nämä voidaan nähdä suhdetta tukevina tekijöinä. Näin ollen biologisen isän ja äitipuolen parisuhteessa voisi olettaa kasvatusvastuun jakautuvan tasapuolisemmin molemmille. Biologinen äiti ei halunnut tavata äitipuolta eikä kommunikoida millään tapaa. DeSion (2008) mukaan lapsettoman äitipuolen voi olla vaikeaa tulla toimeen lasten biologisen äidin kanssa, koska hän ei jaa biologisen äidin roolia ja statusta tämän kanssa. Riitatilanteet muodostuvat, kun biologisen vanhemman kenties tarpeettoman sallivat ja uusvanhemman tiukkarajaiset kasvatusnäkemykset polarisoituvat ja törmäävät toisiinsa. Myös kahden naisen parisuhteessa vastuunjako saattaa olla tasapuolisempaa, koska sukupuolirooleista johtuvaa epätasapainoa ei ole. Ilmiö tuleekin erittäin vahvasti esille haastattelemieni äitipuolien tarinoissa. Toimivan uusparisuhteen kulmakivenä on puolisoiden välinen luottamus ja kunnioitus. Hänen mukaansa eronneet vanhemmat ovat usein syyllisyyden tunteidensa vuoksi alttiita lipsumaan rajojen asettamisesta. Uusperhe rakentuu parisuhteen varaan, ja näin ollen parisuhteen toimivuus on kestävän uusperheen edellytys. Vain yksi ainoa haastattelemistani lapsettomista äitipuolista kuvasi suhdettaan lapsen toiseen biologiseen vanhempaan toimivana. Uusvanhemmille on Martinin mukaan tyypillisempää sen sijaan tiukempi suhtautuminen rajoihin. Etenkin lapsettomien uusvanhempien kohdalla tottumattomuus lapsiperhe-elämään saattaa johtaa liiankin tiukkoihin vaatimuksiin esimerkiksi kodin siisteydessä. Äitipuolet kokivat olevansa halukkaita jonkinlaiseen yhteistyöhön. Samalla kun he surevat omaa lapsettomuuttaan, saattavat he kokea kateutta ja katkeruutta lasten biologista äitiä kohtaan, tämä kun on saanut jakaa vanhemmuuden äitipuolen nykyisen puolison kanssa
Biologinen vanhempi kokee olevansa puolisonsa, lastensa ja mahdollisesti vielä ex-puolisonsa välisessä ristitulessa. Symbioosi ja sopeutuminen jäävät taakse. Äidit puuttuvat uusperheen asioihin enemmän. Eriytyminen tapahtuu riitojen ja kaaoksen kautta. Alun symbioosivaihe ja idealisoidut haavekuvat ovat luotuja rikkoutumaan. Tällöin myös heidän haaveensa ehjästä perheestä kohdistuvat vastasyntyneeseen uusperheeseen. Voidaan puhua tiedostamisvaiheesta (Papernow 1984). Eron tai entisen puolisonsa menetyksen kokenut biologinen vanhempi haluaa korvata rikkoutuneen perheensä ja hyvittää lapsilleen näiden kokeman tuskan (Raittila & Sutinen 2008). Jos täysrähinästä päästään toimintavaiheeseen, uusparin aikuiset alkavat toimia yhteistyössä. Useimmiten lapseton äitipuoli on ensimmäinen, joka tulee piinallisen tietoiseksi muutoksen tarpeesta. Uusvanhempi taas kyseenalaistaa niitä ja haluaa rakentaa jotakin aivan uutta. 15 14 Lapsettomat äitipuolet kiintoista on, että tämä äitipuoli eli liitossa lapsen biologisen äidin kanssa. Haastattelemani äitipuolen kohdalla osuutensa oli kenties silläkin, että toinen biologinen vanhempi oli tässä tapauksessa siis isä. Kun juridiset linjat eivät suojaa, ja vanhemmuuskysymykset eivät ratkea ydinperhenormien mukaisesti, syntyy enemmän neuvotteluun perustuvaa vanhemmuutta. Aikuiset ovat vastarakastuneita ja haluavat uskoa kaikkien tulevan onnellisiksi, sopeutuvan toisiinsa ja rakastavan toinen toistaan. Hän on uusperheessä eniten ulkopuolella ja tyytymättömin tilanteeseen. Joidenkin haastattelemieni äitipuolien tarinoista käy ilmi, että toisinaan lapset voivat ottaa uuden vanhemman hyvinkin hanakasti vastaan. Tässä vaiheessa tulee usein tarpeelliseksi hakea ulkopuolista apua terapiasta, vertaistuesta tai uusperhekirjallisuudesta (Papernow 1984; Larkela 2014; Hirvonen 2014). On myös yleistä, ettei miehen entinen puoliso, yleisimmin siis lasten äiti, hyväksy entisen miehensä nykyistä suhdetta (Kontkanen 2012). Uusvanhempi saattaakin leimautua ”riidankylväjäksi”, mutta itse asiassa hänellä on tärkeä rooli ydinperheestä lähtöisin olevien vanhojen struktuurien kyseenalaistajana ja uuden perheen omien käytäntöjen etsimisen käynnistäjänä. Perhe voi olla myös muuttuva suhteiden verkko, jota sekä lapset että aikuiset rakentavat aktiivisen neuvottelun ja määrittelyn kautta. He neuvottelevat, etsivät aktiivisesti ratkaisuja PeTe_032015_20150831 .indd 15 31.8.2015 18.59. Lapset puolestaan saattavat tässä vaiheessa vielä toivoa vanhempiensa palaavan yhteen, eivätkä välttämättä toivota äitipuolta avosylin tervetulleeksi. Uusparisuhteen aikuiset alkavat eriytyä toisistaan, ja kummankin osapuolen oma yksilöllinen kokemus vahvistuu. Tuskallisiakin tunteita aletaan tuntea, tunnistaa ja nimetä. TÄYSRÄHINÄN KAUTTA KOHTI UUSPERHEEN ILOJA Uusperheen syntyessä kaikilla osapuolilla on omat kuvitelmansa ja haaveensa. Kun tiedostamisvaihe etenee liikkeellepanovaiheeksi, kukin perheenjäsen alkaa ilmaista voimakkaammin omia tarpeitaan ja halujaan. Lapset käyttävät hyväkseen uusperheen aikuisten välisiä erimielisyyksiä. Tässäkin vaiheessa lapseton äitipuoli on vaatimassa usein kaikkein aktiivisimmin muutoksia, uusia sopimuksia ja sääntöjä. Ritala-Koskinen nostaa esiin sen, että myös lapsi itse määrittelee aktiivisesti omaa perhettään, ja tässä määrittelyssä yhdistyvät perhesuhteiden biologiset, juridiset, sosiaaliset ja psykologiset ulottuvuudet. Moringin mukaan kyse voi olla siitä, että sateenkaariperheet ovat tottuneet ”neuvottelun eetokseen”. Isät ovat erotilanteissa haavoittuvaisemmassa asemassa kuin äidit (Raittila & Sutinen 2008). Perhesuhteiden neuvoteltavuudesta puhuu myös Aino Ritala-Koskinen (2001) väitöskirjassaan. Kasvatukselliset erimielisyydet kuten muutkin uusparisuhteen ristiriidat kärjistyvät tyypillisimmin vaiheessa, jossa uusperhe on ollut olemassa muutaman vuoden. He voivat kohdistaa äitipuoleen kohtuuttomiakin odotuksia, joita tämä ei pysty täyttämään. Vanhan perheen käytännöt ja tavat ovat biologiselle vanhemmalle itsestäänselvyyksiä. Lapselle perhe ei rajaudu välttämättä saman katon alla elävien ihmisten joukoksi. Lapseton äitipuoli haluaa voittaa lasten luottamuksen ja lunastaa paikkansa uusperheessä. Jos perheeseen suhtaudutaan muuttuvana ja neuvoteltavana suhdeverkkona biologisten suhteiden määräävyyden sijaan, voidaan löytää kenties helpommin tahtoa ja valmiutta yhteistyöhön lapsen toisen kodin vanhempien kanssa. Tässä vaiheessa riitely on tärkeää, jotta muutos voi tapahtua ja kukin perheenjäsen löytää oman paikkansa uusperheessä. Moringin (2014) mukaan tällaisia tilanteita on enemmänkin sateenkaariperheissä. Uusperheteorioissa puhutaankin ”täysrähinästä” (Larkela 2014)
Tämä jako marginalisoi kaikki toisenlaiset äidit – joita Downe kutsuu hauskasti termillä ”other-mothers” (Downe 2001). Uusperhe näyttäytyikin monelle lapsettomalle äitipuolelle arvokkaana oppimisen paikkana. Parisuhde ratkaisee sen, miten uusperhe toimii. Olen yrittänyt keksiä termejä, jotka eivät perustuisi vajavuuteen tai negaatioon. He nauttivat arkisesta perhe-elämästä ja yhteisistä lomista. Asiat rullaavat omalla painollaan. Vaikeiden vaiheiden läpikäyminen on vahvistanut luottamusta uusperheen kykyyn selviytyä yhdessä kriisienkin läpi (Hirvonen 2014; Larkela 2014; Papernow 1984). Kriisejä ja konflikteja saattaa ajoittain tulla, mutta ne pystytään ratkaisemaan nopeammin ja loppuun asti. Muiden naisten pääsy äitiyden alueelle on tiukasti rajattu. On vaikea esitellä itsensä ylpeänä ja omanarvontuntoisena lapsettomana äitipuolena. Osa haastattelemistani äitipuolista mainitsi ilon aiheena myös sen, että he pääsivät osallisiksi lasten elämän tärkeistä päivistä. Äitipuolet olivat kiitollisia myös saamastaan ammattiavusta, vertaistuesta ja tiedosta. Äitiyden normi pitää sisällään raskauden, synnytyksen ja geneettisen siteen. Sanat ”lapseton” ja ”äitipuoli” viittaavat kumpikin vajavuuteen: lasten puutteeseen, äitiyden puolinaisuuteen. Miltei kaikki haastattelemani äitipuolet kuvasivat jonkinlaista ylpeyttä vanhemmuudesta. Vaikka riitoja ja erimielisyyksiä saattaa edelleen tulla, niitä luonnehtii tuoreus ja kyky viedä tilanteet ehyeen loppuun. 17 16 ongelmatilanteisiin ja tekevät sopimuksia. Uusperhesyklin viimeisessä niin kutsutussa ratkaisuvaiheessa koko uusperheen identiteetti on selkiytynyt. Myös lapseton äitipuoli kokee löytäneensä paikkansa, eikä joudu enää taistelemaan siitä. Toisilla taas tämä puoli perhe-elämästä oli varsin rajoitettua, koska lapsen toinen biologinen vanhempi ei hyväksynyt äitipuolen olemassaoloa lapsen elämässä. Vaikka lapsettomien äitipuolien elämässä on kehitysvaiheensa ja usein suuretkin haasteensa suhteessa kaikkiin uusperheen osapuoliin, kaikki haastattelemani naiset olivat sitoutuneet uusperheeseen. Suhteet perheenjäsenten välillä ovat vakiintuneet. Downen (2001) mukaan biologisen äitiyden ylivertainen asema näkyy siinä, miten kaikki muut äitiyden muodot on määriteltävä lisämäärein: isoäidit, adoptioäidit, sijaisäidit ja äitipuolet. Kontaktivaiheessa kaikkien uusperheen jäsenten välille on syntynyt ihmissuhde (Papernow 1984). Onnea äitipuolille toi myös mahdollisuus vaikuttaa lapsipuolten elämään sekä jakaa näille jotakin omasta osaamisestaan ja persoonastaan. Useimmat äitipuolet kokivat myönteisenä, jos voivat osallistua esimerkiksi lapsen koulun juhliin. Perheterapia 3/15 Laura Mannila PeTe_032015_20150831 .indd 16 31.8.2015 18.59. Sanoissa on valtaa, ja ylläpidämme myyttejä myös sanavalinnoillamme. Kun päästään uusperheen kehityksen myöhempiin vaiheisiin, ollaan jo voiton puolella. Rakkaudellinen parisuhde näyttäytyi suurimpana kantavana voimana. Parisuhteessa voidaan puhua rakkaudesta, johon on päästy alun rakastumisen ja sen jälkeen tapahtuneen eriytymisvaiheen jälkeen. Lapset saattavat ensin vastustaa muutoksia ja sääntöjä, joita aikuiset asettavat nyt yhdessä. En ole toistaiseksi onnistunut siinä. Ne auttavat oman paikan löytämisessä ja tukevat vaikeimpien paikkojen yli. ”OTHER-MOTHERS” – TOISEUS OSANA IDENTITEETTIÄ Lapsettomien äitipuolien rooli on moniselitteinen ja määrittämätön. Olisikin tärkeää voida löytää ilmaisuja, jotka vahvistaisivat uusperheellisten naisten asemaa ja identiteettiä. Parisuhteessa aiemmin ilmenneet polarisaatiot väistyvät. Perheen aikuiset toimivat yhteisenä rintamana, ja lapset saavat olla lasten paikalla (Hirvonen 2014; Larkela 2014). Elämä on selkeästi helpompaa kuin syklin alkuvaiheissa. Äitipuolet tunsivat ylpeyttä sekä uuslastensa kehityksestä että omasta kasvamisestaan vanhempina. Parisuhteessa oli voitu puhua vaikeistakin asioista, ja siihen oli voitu turvautua hankalina hetkinä. Pamela J. Varsin moni haastattelemistani äitipuolista mainitsikin juuri yhteiset lomat tärkeinä uusperhettä yhdistävinä tilanteina. Kun biologinen äitiys nähdään lähtötasona kaiken äitiyden tarkastelulle, siitä tulee normi. Puolisot pystyvät toimimaan yhdessä ”samalla puolella” vastakkainasetteluiden sijaan. Vaikeistakin asioista pystytään puhumaan turvallisessa ilmapiirissä. Uusvanhemmuuden kautta he olivat kohdanneet itsessään sellaisia puolia, jotka olisivat muutoin jääneet vieraiksi. Viime kädessä kaikki palautuu parisuhteeseen. Äitipuolien on helppo löytää uusperheen elämästä ilon ja onnen aiheita. Lisäksi apua on vertaistuesta, uusperhekirjallisuudesta ja uusperheneuvonnassa käymisestä
(2000). (2014). Washington: American Psychological Association. & Artelt, E. Teoksessa S. Goode, W. Päiväkodin, koulun ja harrastusten lomakkeissa on tila vain kahden vanhemman tiedoille. Tämä herätti mielenkiintoista pohdintaa siitä, miten lapsettomat äitipuolet voisivat vähemmistönä ajaa omia oikeuksiaan. Moni haastattelemistani naisista näki uusperheen toiseuden voimavarana myös lapsille. Mikä on lapsen perhe. Will you be mother. Journal of the Association for Research on Mothering, 3, 27-40. Boston: Houghton Mifflin Harcourt. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja, D 38. Krähenbühl, V., Jellouschek, H., Kohaus-Jellouschek, M. He asettuvat määrittelemättömälle välialueelle – vanhemmuuden ja ei-vanhemmuuden välimaastoon. Reflections On Becoming An ”Other-Mother”. Raittila, K. Turku: Luentodiat / Uusperheneuvojakoulutus, Malinen, V. Tilastokeskus perhetilastot 2012 Lapsettomat äitipuolet PeTe_032015_20150831 .indd 17 31.8.2015 18.59. (2001). Kontkanen, A. Tässä piilee myös mahdollisuuksia. & Coleman, M. (2010). University of Oklahoma. Opinnäytetyö. J. Lahden ammattikorkeakoulu. l LÄHTEET Bartlett, J. Stepmonster. New York: NY University press. Murtorinne-Lahtinen, M. (2001). Ritala-Koskinen, A. Luento ja diat. Family Relations, 33, 355–364. H. Helsinki: WSOY. Monimuotoiset perheet. Uusperheet: Rakenne, kehitys, terapia. The Stepfamily Cycle: An Experiential Model of Stepfamily Development. Ganong, L. A comparison of childless stepmothers and stepmothers with children: the significance of role salience and role strain in marital and psychological wellbeing. Adoptioäitien äidiksi kasvaminen. Martin, W. Larkela, P. Elämää uusperheessä. ja Kalland, M. (2007). Helsinki: Sosiaalihallituksen julkaisuja 10/1986. Väestöliiton nettisivut. Ajatus monivanhemmuudesta poikkeaa normista ja näyttäytyy uhkaavana. New to site and needing advice: A content analysis examining role strain and social support in an online support group for childless stepmothers. (1996). (2008). A new look at why real stepmothers think, feel and act the way we do. Turku: Uusperheneuvojakoulutus. Hirvonen, H. & Cable S.M. Downe, P. Journal of Divorce & Remarriage, 26, 25-48. Helsinki: Väestöliitto. (2011). Helsinki: Väestöliitto. – Tulkintoja lasten uusperhesuhteista. Uusparisuhteen onnellisuuden ja eroaikeiden tekijät. 17 16 Muutaman haastattelemani lapsettoman äitipuolen kertomuksissa tulikin esille se, miten he kokevat roolinsa lapsettomana äitipuolena vähemmistössä elämiseksi. American Sociological Review, 25, 24-27. R. Broberg, M. Hyvä paha äitipuoli. Helsinki: Väestöliitto. Uusperheen arjessa. Haastatteluissa tuli esiin emansipatorinen näkökulma. ja Tuomisto, J. Browning, S. (2012). Taskinen (toim.) Perhe ja ammattiauttaja, s. Uusperhekin käy läpi erilaiset kehitysvaiheet. Pro gradu -tutkielma. Women who choose to say no. (1984). & Sutinen, P. (1960). Uusperheen voimavarat ja lasten hyvinvointi. Coleman, M., Ganong L.H. Jallinoja, R. Huonetta vai sukua. (2014). Helsinki: Otava. A theory of role strain. How society views stepfamilies. (2014). DeSio, A. http://pqdtopen.proquest.com, noudettu 26.4.2015. (2008). Helsinki: Kirjapaja, Mäki-Mattila, A. Moring, A. A 10-step clinical approach. Lapsettomat äitipuolet haastavat äitiyttä ja perhekäsitystä jo pelkällä olemassaolollaan. L. J. (1986). Stepfamily therapy. Lähtökohtaisesti lapsella voi olla vain yksi äiti ja yksi isä. (2009). Stepping on Maternal Ground. Kulttuurissamme vanhemmuuden rajat ovat kapeat. Lapsettomilla äitipuolilla on mahdollisuus määritellä naiseutensa omalla tavallaan, omista lähtökohdistaan. (2013). Itä-Suomen yliopisto. Parisuhde – uusperheen ydin. Vähemmistöidentiteettiin liittyy pelko torjutuksi tulemisesta ja siihen liittyvästä häpeästä. (1997). Marriage & Family Review, 12, 85-106. Perceptions of stepparents: an examination of the incomplete institutionalization and social stigma hypotheses. Kun ei itse edusta normia, joutuu myös ravistelemaan liian ahtaita käsityksiä. Papernow, P. 87–101. & Weber, R. Useampi äitipuoli käytti termiä ”tulla kaapista” kertoessaan kokemuksista, joissa he olivat paljastanut julkisesti olevansa lapsettomia äitipuolia. & Larkela, P. Jos sinne lisää kolmannen tai neljännen vanhemman tiedot, tulee väistämättä tietoiseksi siitä, että rikkoo normia. Buffalo: Umi Dissertation Publishing ProQuest LLC. Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen. (2008). Parhaimmillaan se synnyttää suvaitsevaisuutta, joka siirtyy lapsille. (2012). Craig, E. Sinkkonen, J. Helsinki: Kirjapaja. (1995). Perheen aika. (2005)
Avainsanat: Perhepeili, perhe, vuorovaikutus, kriisi, kriisityö, perhetyö. Perhepeilin avulla tutkitaan vaikeissa elämäntilanteissa olevien perheiden voimavaroja, vahvuuksia ja vaikeuksia sekä tuetaan perheen toimintakykyä. Työmenetelmän kehittämisessä on hyödynnetty lisäksi Suomen Mielenterveysseurassa kerääntynyttä tietoa ja kokemuksia kriisityöstä. Perheterapia 3/15 PeTe_032015_20150831 .indd 18 31.8.2015 18.59. Tavanomaista on myös se, että esimerkiksi rajoitustilanteissa sekä lapsen että vanhempien tunteet kohoavat nopeasti säätelemättömään tilaan, lapsi saa raivarin, johon vanhempi reagoi suuttumisella, tyypillisimmin huutamalla sekä joissain tapauksissa kovaotteisella jäähylle raahaamisella taikka kuritusväkivallalla. Vanhempien toistuvat kokemukset, etteivät he yrityksistään huolimatta onnistu lapsensa ohjaamisessa, lisäävät heidän tunPerhepeili on kriisityön menetelmä, joka on kehitetty tilanteisiin, joissa on tarkoituksenmukaista yksilölähtöisen kriisityön ohessa tavata perheitä tai pareja. Tätä vuorovaikutusta, jota leimaa toistuva kielteinen reagoiminen toiseen, vihamielisyys ja itsensä puolustaminen, on kuvattu negatiivisen vuorovaikutuksen kehänä, jossa sekä lapsen että vanhempien kielteinen toiminta lisää vastaavaa käyttäytymistä toisessa. Perhepeili tarjoaa rakenteen työskennellä koko perheen kanssa kriisityön kontekstissa. Suomen Mielenterveysseuran kehittämä menetelmä on Bentovimin ja Bingley Millerin (2006) strukturoidusta perhearviointimenetelmästä edelleen kehitetty terapeuttinen sovellus, jota voi kuvata mallija asiakaslähtöiseksi. 19 18 Vanhemmuuden tukeminen perheneuvolassa – näkökulmia kiintymyssuhdekeskeisestä ja mentalisaatioteoriaan pohjaavasta perheterapiasta Riikka Simonaho, psykologi (PsM), et-perheterapeutti, Tietotaito group Oy Suomi, Kuopion toimisto, riikka.l.simonaho@gmail.com JOHDANTO Perheneuvolatyöskentelyn alkaessa kotitilanne saattaa olla kärjistynyt siihen, että vanhempien ja lapsen suhde on toistuvaa tahtojen taistelua. Lapsi uhmaa, ja vanhempien toiminnassa korostuu lapsen käyttäytymisen seuraaminen ja kontrolloiminen sekä erilaisten rangaistusten asettaminen
Turvallisesti kiintyneet lapset ovat johdonmukaisina toistuvien kokemustensa pohjalta oppineet, että tunteiden näyttäminen johtaa kiintymyskohteen myötätuntoiseen lähestymiseen, saatavilla oloon tunteiden yhteissäätelyssä ja tästä seuraavaan rauhoittumiseen. Vanhempien ja lapsen onnistunut tunteiden yhteissäätely liittyy osaksi lapsen kehittyvää tunteiden itsesäätelyä ja resilienssiä (Dallos & Vetere 2009; Sinkkonen 2004). TURVALLINEN KIINTYMYSSUHDE Bowlbyn kiintymyssuhdeteoria tarjoaa mallin lapsen säätelytaitojen kehittymisestä vuorovaikutuksessa vanhempiensa kanssa. Tässä artikkelissa esitellään laajimmin Hughesin (2007; 2011b) kiintymyssuhdekeskeistä perheterapiaa, joka on tullut tunnetuksi eritoten sijaisja adoptioperheille suunnattuna DDP-terapiana (Dyadic Developmental Psychoterapy®). Kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta perheen tehtävänä on mahdollistaa sekä jäsentensä yksilöllinen kehitys että koko perheen toimivuus. Tavoitteena on myös tunnesäätelyn ja reflektointikyvyn vahvistaminen (ensisijaisesti vanhempien kyky asettua lapsen säätelyavuksi) sekä vanhempien ja lapsen välisen suhteen ja keskinäisen luottamuksen vahvistaminen. Nämä rinnakkaiset tehtävät toteutuvat optimaalisesti, kun vanhemmat toimivat turvallisena perustana, josta käsin kukin perheenjäsen voi alkaa muodostaa koherenttia omaelämänkerrallista nar”Kiintymystyyli kuvaa yksilön tapaa turvautua toisiin stressaavissa tilanteissa.” Vanhemmuuden tukeminen perheneuvolassa PeTe_032015_20150831 .indd 19 31.8.2015 18.59. Näiden kysymysten ja tarpeiden pohjalta tutustuin kiintymyssuhdeteoriaan ja mentalisaatioteoriaan pohjaaviin perheterapiamalleihin. Työskentelyn fokuksessa on vanhemman ja lapsen suhteen vahvistaminen, turvallisuuden tunteen lisääminen sekä pyrkimys ja halu nähdä lapsen käyttäytymisen taustalla oleviin ajatuksiin ja tunteisiin. Nämä muodostavat sisäisen työskentelymallin, joka jaetaan turvalliseen ja turvattomiin kiintymystyyleihin. Terapian tavoitteet asettuvat seuraavaksi esiteltävien keskeisten käsitteiden mukaisiksi. Mentalisaatioteoriaan pohjautuva perhetapiasovellus MBF-T täydentää artikkelissa eritoten tunnesäätelyn ja käyttäytymisen reflektoimisen elementtejä. Turvallisessa kiintymyssuhteessa lapsen reflektiivisen kyvyn eli kyvyn tunnistaa ja olla tietoinen omasta ja toisten sisäisestä maailmasta on todettu kehittyvän vahvemmaksi kuin turvattomissa kiintymyssuhteissa (Hughes 2011b). Sisäinen työskentelymalli käsittää sekä deklaratiivista tietoa eli uskomuksia toisten hyväntahtoisuudesta ja luotettavuudesta että proseduraalista tietoa eli halukuutta ilmaista tunteita, hakea toisilta apua niiden säätelyyn ja käsityksiä omista tunteidensäätelykyvyistä. Lapsi puolestaan kokee vanhempiensa epäjohdonmukaisen ja jopa pelottavan toiminnan hämmentävänä ja turvattomana, mikä lisää lapsen impulsiivisuutta ja uhmakkuutta. Kiintymystyyli kuvaa yksilön tapaa turvautua toisiin stressaavissa tilanteissa. (Lajunen & Laakso 2011) Erityistason perheterapiakoulutukseni opinnäytetyössä, johon tämä artikkeli pohjautuu, tutustuin työskentelymalleihin, joissa vanhemmuuden ohjaamisessa pyritään pääsemään käyttäytymisen tasolta ”pintaa syvemmälle”. Lapsen haastavan käyttäytymisen kysymyksissä on usein keskeisenä vanhempien kyky asettua lapsen säätelyavuksi ja säilyttää omat tunteensa riittävän säädellyllä tasolla. He ovat oppineet, että voivat selviytyä tunteidensa kanssa yksinkin, mutta toisiin tukeutuminen vahvistaa selviytymistä. Vuorovaikutuskokemustensa kautta lapsi sisäistää kiintymyskohteensa ja suhteensa heihin sekä tähän suhteeseen liittyviä tunteita ja representaation itsestään tässä suhteessa. Nämä kokemukset tukevat kompetenssin tunteen, itsesäätelyn ja autonomisuuden kehittymistä. Lapsen minäkäsitys alkaa muodostua negatiiviseksi, mikä voi lisätä eitoivottua käytöstä. Negatiivinen kehä ylläpitää vanhempien epäonnistumisen, avuttomuuden ja keinottomuuden kokemusta. (Midgley & Troup 2013) Terapiamallien tavoitteena on perheen kommunikoinnin ja yhteistyön vahvistaminen sen kautta, että perheenjäseniä autetaan tunnistamaan ja ymmärtämään omia ja toisten käyttäytymisen taustalla olevia ajatuksia, tunteita ja pyrkimyksiä sekä ilmaisemaan näitä toisilleen. 19 18 nevaltaista, epäjohdonmukaista ja impulsiivista sekä kontrolloivaa ja rankaisevaa käyttäytymistään
Muutos vuorovaikutussuhteissa voi lähteä liikkeelle sen ymmärtämisestä, että tilanteesta on erilaisia, mutta tasavertaisia kokemuksia, mikä vähentää tarvetta jäykille oikein/väärin-uskomuksille sekä defensiivisyydelle, jolla pyritään suojautumaan itseen kohdistuvalta kritiikiltä. INTERSUBJEKTIIVISUUS Intersubjektiivisuusteoria käsitteellistää, kuinka lapsi oppii itsestään, perheestään sekä laajemmasta yhteisöstä ja kulttuurista vanhempiensa kanssa jakamien vastavuoroisten kokemusten kautta. Vastavuoroisen jakamisen kautta nykyisille ja menneille kokemuksille voidaan alkaa muodostaa uudenlaisia merkityksiä. Vanhempien kokemukseen vanhemmuudestaan vaikuttaa merkittävästi se, millaisena he hahmottavat oman vaikutuksensa lapseensa. Terapeutin tehtävänä istunnoisPerheterapia 3/15 Riikka Simonaho PeTe_032015_20150831 .indd 20 31.8.2015 18.59. Jaettuun tunnetilaan virittyminen mahdollistaa turvallisuuden tunnetta ja reflektointia vahvistavan tunteiden yhteissäätelyn ja antaa kokemuksen ymmärretyksi tulemisesta. Hughes jäsentää tällaista vastavuoroista vuorovaikutusta intersubjektiivisuuden käsitteellä, joka on hänen ajattelussaan merkittävässä osassa (Hughes 2007; 2011b). Kiintymyskeskeisessä perheterapiassa terapeutin tavoitteena on tutustua perheenjäsenten sisäiseen maailmaan miellyttävällä ja turvallisella tavalla, sekä luoda ja ylläpitää intersubjektiivisia kokemuksia kunkin perheenjäsenen kanssa ja tukea perheenjäseniä muodostaman vastaavia kokemuksia keskenään. Turvallisesti kiintyneessä perheessä suhteet ovat muodostuneet sellaisiksi, että niissä voidaan ilmaista ja säädellä yhdessä kaikenlaisia tunteita sekä muodostaa yhdessä monipuolisia merkityksiä kokemuksille (Dallos & Vetere 2009; Diamond 2005; Hughes 2007). Turvallisesti kiintyneessä perheessä yhdistyvät onnistuneesti yksilön tarpeet sekä läheisiin suhteisiin että autonomisuuteen. Kiintymyssuhdekeskeisessä perheterapiassa kiintymyssuhde käsitetään stressaaviin tilanteisiin liittyvän turvallisuuden ja avun hakemista laajemmin. 21 20 ratiiviaan. Kiintymyssuhdekeskeisessä perheterapiassa terapeutti suuntautuu perheenjäsenten kokemuksiin intersubjektiivisesti liittyen heidän kokemuksiinsa ja jakaen sen, mitä perheenjäsenten kokemukset hänessä herättävät. Jotta yksilöt ovat intersubjektiivisesti läsnä toisilleen, heidän tulee haluta samoja asioita yhteiseltä ajaltaan. Vastaavasti lapsi kokee vanhempansa myönteisesti. Tämä käsitys kiintymyssuhteesta pohjautuu esim. Turvallisesti kiintyneissä perheissä vanhemmat korjaavat aktiivisesti kiintymyssuhteessa väistämättä (esimerkiksi lapsen rajoittaminen ja erossa oleminen) tapahtuvia katkoksia ja palauttavat lapsen turvallisuuden tunteen (Hughes 2007). Kiintymyskeskeisessä perheterapiassa korostetaan, että perheenjäsenillä pitäisi olla aidosti myönteinen vaikutus terapeuttiin, jotta hän voisi tunnistaa heidän kompetenssejaan syvemmin. Sternin näkemyksiin vauvasta vuorovaikutukseen ja yhteyteen pyrkivänä olentona (Lehtovuori 2012) sekä Trevarthenin käsitteellistyksiin siitä, että lapsen ja vanhemman yhteensoinnuttautunut vuorovaikutus, jossa jaetaan vastavuoroisesti monenlaisia kokemuksia, on keskeistä lapsen kehitykselle (Hughes 2011a). Lapsen käsitys itsestään muodostuu niissä kokemuksissa, millainen vaikutus hänellä on vanhempiinsa. (Hughes 2007; 2011b) Toisena intersubjektiivisuuden ominaisuutena on jaettu mielenkiinnon kohde, huomion keskittyminen samaan tekemiseen tai sisältöön. Terapeutti virittäytyy jaettuun tunnetilaan eritoten nonverbaalin viestinnän kautta, mitä kuvataan myöhemmin. Intersubjektiivisuus määritellään kommunikaatioksi, jossa vähintään kaksi subjektia jakaa yhteisen kokemuksen siten, että osapuolet ovat avoimia sekä olemaan vaikutettavana että vaikuttamaan. (Hughes 2007; 2011b) Kolmas intersubjektiivisuuden piirre on yhtenevä, toisiaan täydentävä pyrkimys ja tavoite. Vanhempien liittyessä lapsen iloon ja innokkuuteen tai ilmaistessa lapsestaan kokemaansa ylpeyttä lapsi kokee vanhempiensa kokemukset aitoina reaktioina häneen. (Hughes 2007; 2011b) Intersubjektiivisuus muodostuu kolmesta tekijästä, joista ensimmäisenä on samanlaiseen tunnetilaan virittäytyminen ja liittyminen. Terapeuttisessa kontekstissa keskeisenä tavoitteena on saavuttaa ymmärrystä siitä, että perheenjäsenillä on usein erilaiset kokemukset ja merkityksenannot samasta tilanteesta, minkä edistämiseksi on vaikuttavinta, kun erilaiset kokemukset jaetaan pyrkimättä muuttamaan toisen kokemusta. Vanhempien keskinäinen suhde on puolestaan heidän turvallisuutensa lähde. Lapsen turvallisuuden tunne pohjautuu vanhempien kykyyn olla emotionaalisesti hänen käytettävissään sekä suojella häntä. Nämä merkitykset liittyvät hänen kehittyvään omaelämänkerralliseen narratiiviinsa