s. 39 Sebaldia lukiessa: Miten alkaa menneisyyden. 49 Kuinka onnistua erovanhemmuudessa. s. 22 31. 1 1 Suomen Mielenterveysseura Parija perheterapian eroista s. vuosikerta 2/15 MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 1 12.5.2015 9.08. 6 Ylisukupolviset ja varhaiset riskitekijät lastensuojelun erityisyksikön asiakkailla s
040 647 6996 perheterapialehti@mielenterveysseura.fi Julkaisija: Suomen Mielenterveysseura Kustantaja: SMS-Tuotanto Oy 31. 3 2 Perheterapia 2/15 | 31. alv 10 %) Suomen Perheterapiayhdistyksen jäsenille 28 € (sis. 040 653 2895 mervi.venalainen@mielenterveysseura.fi Perheterapia-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. alv 10 %) Kestotilaus 34 € (sis. Vuosikerta 36 € (sis. Ohjeet kirjoittajille löytyy osoitteesta www.mielenterveysseura.fi/perheterapia MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 2 12.5.2015 8.58. vuosikerta, ISSN 0782-7210 Kirjapaino: Forssa Print Painosmäärä: 2 300 kpl Ulkoasu: Bond Taitto: Pirta Mikkola Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsenlehti. alv 24 %) Ilmoitukset: Sirpa Väänänen, p. alv 10 %) Irtonumero 9 € (sis. vuosikerta | Toukokuu 2015 Vastaava päätoimittaja: Kristian Wahlbeck Päätoimittaja: Aarno Laitila Toimitussihteeri: Janne Kurki Toimitusneuvosto: Jukka Aaltonen Tapio Ikonen, puheenjohtaja Päivi Kangas Ritva Karila-Hietala Janne Kurki Aarno Laitila Helena Niskanen Jorma Piha Tero Pulkkinen Eira Tikkanen Kristian Wahlbeck www.mielenterveysseura.fi/perheterapia Toimitus ja arkisto: Ratamestarinkatu 9, 00520 HELSINKI Tilaukset, osoitteenmuutokset ja laskutus: Mervi Venäläinen, p. alv 24 %) Digilehden vuosikerta 24 € (sis
56 Susan M. 39 Esseitä perheterapiasta Sebaldia Lukiessa: Miten alkaa menneisyyden. 59 SISÄLLYS MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 3 12.5.2015 9.08. 6 Ylisukupolvisten ja varhaisten riskitekijöiden sekä perheen toimintakyvyn yhteys perheen yhdistymiseen lastensuojelun erityisyksikön sijoituksen jälkeen Timo Pasanen, Kati Katajamäki ja Tuija Åstedt ....................................................22 Parija perheterapian eroista Ulla Partanen............................................................................................................. Nina Kauppinen........................................................................................................... 3 2 Pääkirjoitus Perhe, parisuhde ja avioliitto Suomessa Aarno Laitila................................................................................................................. Jukka Aaltonen ........................................................................................................... 5 Artikkelit Kuinka onnistua erovanhemmuudessa. Johnson, Tunnekeskeisen pariterapian käsikirja Jorma Piha ................................................................................................................. 49 Kirja-arvostelut Vuokko Malinen, Integratiivinen paripsykoterapia Tapio Ikonen ................................................................................................................52 Pepi Reinikainen, Elämässä eteenpäin – irti uhriutumisesta Tarja Salokoski ..........................................................................................................
5 4 Avioliiton rooli on muuttunut, kirkon rooli on muuttunut, avioliittolaki ja avioeron hakeminen ovat muuttuneet. MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 4 12.5.2015 8.59
Aarno Laitila aarno.laitila@uef.fi MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 5 12.5.2015 9.08. Vähennystä toissavuotiseen lukemaan on reilusti yli 4000. Tilastokeskuksen virkailija uskaltautui myös esittämään arvionsa siitä, että tämä suunta on nyt pysyvä, ja ettei kirkkovihkimisten määrä enää ylitä siviilivihkimisten määrää. Se on todennäköisesti hajallaan monissa erillisissä tutkimuksissa, ihmisten kertomissa ja kertomattomissa kertomuksissa sekä jossakin kollektiivisessa muistissa. Saman seminaarin sivutuotteena olen ollut pysyvästi kiinnostunut myös perhetilastoista, joihin viitataan usein artikkeleissa, niin ammattilehdissä kuin suurelle yleisölle suunnatuissa julkaisuissa. Pitkän aikavälin tilasto, hyvin toimivan Tilastokeskuksen tuotantoa sekin, osoittaa, että vuosittainen avioliittojen määrä oli korkeimmillaan vuonna 1946 (49473). Kiinnostavia niissä ovat sekä pitkän ajan kehitystrendit että viimeisten vuosien muutokset. ISSN=1797-6413. Jos vertaa avioliittolukuja tällä noin 70 vuoden aikajänteellä, niin muutos on iso. Avioliiton rooli on muuttunut, kirkon rooli on muuttunut, avioliittolaki ja avioeron hakeminen ovat muuttuneet. Koska kyseessä oli Suomen Tietotoimiston välittämä uutinen, niin se ylitti uutiskynnyksen useissa medioissa, myös valtakunnallisessa Yleisradiossamme. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.4.2015]). Eilen (21.4.2015) sähköposti toi näytölleni Suomen Tietotoimiston tiedotteen avioliitoista. Tämän kerrottiin liittyvän lähinnä uudelleenavioitumisiin eli niiden ihmisten elämään, jotka avioituvat toista tai kolmatta kertaa. Ensimmäinen luku edustaa jollakin tavalla poikkeuksellista sodan jälkeistä aikaa ja jälkimmäinen edelliseen verrattuna todellisen hyvinvoinnin aikaa. Avoliittojen tai rekisteröimättä yhdessä asuvien samaa sukupuolta olevien parisuhteita ja niiden muutoksien määriä tilasto ei kerro. 5 4 Pääkirjoitus PERHE, PARISUHDE JA AVIOLIITTO SUOMESSA Perheterapiakoulutukseni aikaan amerikkalainen perheja pariterapiakouluttaja Florence Kaslow opetti jotain, mikä on vaikuttanut pysyvästi itseeni kyseisten alueiden työntekijänä. Hän kehotti tutustumaan oman maan avioliittolakiin. Katsaus kattaa solmittujen avioliittojen ja rekisteröityjen parisuhteiden määrät, avioerojen ja purkautuneiden rekisteröityjen parisuhteiden määrät ja joitakin muutoksia edeltävään vuoteen nähden. 2014. Se, onko perheen rooli yksittäisen ihmisen elämässä muuttunut perheen sisäisissä muutoksissa ja suhteessa yhteiskunnan muutoksiin, on ehkä kysymys, johon ei löydy vastausta Tilastokeskuksen sivuilta. Tämän uutisen innoittamana googlailin jotakin muutakin eli Tilastokeskuksen vuosittaisen tilastoraportin siviilisäätyjen muutoksista maassamme vuodelta 2014 (Suomen virallinen tilasto (SVT): Siviilisäädyn muutokset [verkkojulkaisu]. Sen voinee sanoa olevan iso muutos Suomessa. Vuonna 2014 avioliittoja solmittiin 24462. Ensimmäisistä avioliitoista eron kautta purkautuu alle 50 %, joten vuosittaista avioliittojen ja erojen määrää ei voi verrata suoraan keskenään. Uutisointihan vaatii sensaatiota tai tavallisesta poikkeavaa, ja niinpä näistä tilastotiedoista uutiskynnyksen ylitti se, että siviilivihkimisten määrä ylitti ensimmäistä kertaa Suomessa kirkkovihkimisten määrän. Läheisiä ja perhettä ihmiset kuitenkin tarvitsevat. Avioeroja oli ollut 13682, mikä on vajaa sata vähemmän kuin edellisenä vuonna. Ehkä kyseiset elämänmuodot liittyvätkin osaltaan valintoihin tilastojen ulkopuolella pysymisestä
Vuosittaisten avioerojen määrä on vuoden 1988 avioliittolain muutoksen jälkeen pysynyt samana, 13 000–14 000 erona vuodessa. Löysin erokertomuksista vanhempien hyvän yhteistyön mahdollistumiseen liittyviä yhteisiä tarinoita eli kaikille vanhemmille yhteisiä tekijöitä yhteistyössä onnistumiselle. Artikkeli painottuu tutkimustuloksien esittelyyn. Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata eronneiden vanhempien selviytymistä ja erilaisia tapoja tehdä hyvää yhteistyötä lapsen asioissa. Suomessa solmitaan vuosittain 28 000–30 000 avioliittoa. 7 6 Kuinka onnistua erovanhemmuudessa. Vastoin yleistä käsitystä eroluvut eivät ole kuitenkaan nousussa. Tutkimusmetodina oli avoin, vuorovaikutuksellinen haastattelu. Eron haittavaikutusten kartoituksen sijaan tutkimuksessa keskityttiin eron eroperheiden elämään tuomiin positiivisiin vaikutuksiin. Yli Tarkastelen tässä artikkelissa vanhempien välistä onnistunutta yhteistyötä avioeron tai avoeron jälkeen. Analyysissä on hyödynnetty Polkinghornen narratiivista teoriaa, narratiivien analyysiä sekä Vilma Hännisen tarinallisen kiertokulun teoriaa. Artikkelin lopussa pohdin myös eroauttamistyön haasteita. Narratiivisen tutkimukseni tutkimuskohteena olivat eroperheiden kokemukset tarinoiden ja kertomusten muodossa. Avioliittoja on solmittu viime vuosina hieman vähemmän kuin aiemmin. Artikkeli perustuu lapsija nuorisososiaalityön erikoistumiskoulutukseen liittyvään lisensiaatintutkimukseeni Eronjälkeinen selviytyminen ja onnistunut yhteistyö eroperheiden tarinoissa, joka tarkastettiin Turun yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella 13.12.2013. Onnistuneella yhteistyöllä tarkoitetaan tutkimuksessa sitä, että vanhemmat ovat pystyneet toimimaan erovanhemmuudessaan lapsen etua ensisijaisesti huomioiden. Haastattelin tutkimukseen 11 vanhempaa ja viittä lasta yhteensä seitsemästä eroperheestä. JOHDANTO Avioerot ja avoerot koskettavat lukuisten perheiden elämää. Avainsanat: eronjälkeinen vanhemmuus, onnistunut yhteistyö, eron myönteiset vaikutukset, eroauttaminen Nina Kauppinen, VTL, erikoissosiaalityöntekijä, perheterapeutti ET, psykoterapeutti, perheneuvoja/Turun ja Kaarinan srk-yhtymän perheasiain neuvottelukeskus nina.kauppinen@evl.fi Perheterapia 2/15 Nina Kauppinen MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 6 12.5.2015 9.08. Eroperheiden kertomuksista löytyi myös kolme erilaista hyvän yhteistyön tapaa: asiallisen yhteistyön malli, tiiviin yhteistyön malli ja saumattoman yhteistyön malli
Parisuhdeongelmista kärsivät pariskunnat hakeutuvat pariterapiapalveluihin yleensä kovin myöhään. Erotutkimus on eron negatiivisiin vaikutuksiin keskittynyttä. Heillä esiintyi myös enemmän käytöshäiriöitä. Yksityiset parija perheterapeutit sekä muut maksulliset palvelut ovat usein ainoa tapa saada nopeasti apua. Perhebarometrin (Kontula 2013, 13) mukaan neljä viidesosaa eronneista koki onnellisuutensa lisääntyneen eron ansiosta huomattavasti. Erojen seurauksia hoidetaan pahimmillaan lastensuojelussa ja lastenpsykiatrisilla osastoilla. 7 6 puolet esikoisista syntyy avioliiton ulkopuolella. Julkisuuden henkilöiden selviytymistarinoita lukuun ottamatta erot kuvataan mediassa katastrofaalisina tapahtumina. Lapset joutuvat kärsimään niin eroperheissä kuin ehjissäkin perheissä. Huoltoriidoista aiheutuu kymmenien miljoonien eurojen kustannukset yhteiskunnalle (Hämäläinen 2012, 200). Avioeron katsoi parantaneen elämänlaatua kaikista vastaajista runsaat kaksi kolmasosaa ja avioerossa aloitteellisista yli 80 prosenttia. Varsinkin suurissa kunnissa asiakkaille maksuttomiin parisuhdepalveluihin jonotetaan kuukausia. Lapsettomille pariskunnille tai niille pareille, joiden lapset ovat jo täysi-ikäisiä, tilanne on kaikkein huonoin. Yksilöllistä tukea erosta selviytymiseen on saatavilla monessa paikassa, niin perustasolla terveyskeskuksissa kuin eriytyneimmissäkin yksiköissä. Eroihin liittyviä palveluja on saatavilla yhä liian vähän, ja niitä pitäisi kehittää ennaltaehkäisevään suuntaan. Se kuitenkin tiedetään, että avoliitot purkautuvat useammin kuin avioliitot. Jos keskityttäisiin etsimään myönteisiä vaikutuksia, niistä tiedettäisiin enemmän (Amato 2000, 1274). Poijula (2007, 235) on sitä mieltä, että lapsen kannalta ratkaiseva asia on vanhempien suhde ennen eroa, eron aikana ja sen jälkeen. Yhteistyövanhemmuuden saavuttamiseen tarvitaan usein ulkopuolista apua. Ero näyttäytyi mahdollisuutena. Inhimillisten kustannusten lisäksi riitaisat erot aiheuttavat suuria taloudellisia kustannuksia terveydenhuollossa ja sosiaalitoimessa. Flowerdew ja Neale (2003, 157-158) muistuttavat, että erolapseksi määrittely on lasten elämänkululle aivan liian kapea määritelmä. Erojen aiheuttamia haittoja hyödyllisempää on etsiä tekijöitä, jotka lievittävät eron vaikutuksia (Smart, Neale ja Wade 2001, 37; Amato 2003, 337). Kuinka onnistua erovanhemmuudessa. Toimiva erovanhemmuus on nähty tärkeäksi tekijäksi lasten eroon sopeutumisessa niin tutkimuksissa kuin ero-oppaissa. Perheneuvolat, kriisikeskukset, perheasiain neuvottelukeskukset sekä erilaiset järjestöt tarjoavat yksilöllisen tuen lisäksi MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 7 12.5.2015 9.08. ehjien perheiden lapsiin (Lansford 2009, 141; Amato 2003, 336-337). Erimielisiä tutkijat ovat haittavaikutusten levinneisyydestä ja pitkäkestoisuudesta sekä siitä, kuinka suuri ero on verrattuna ns. Jotkut paikat, kuten Kriisikeskus, tarjoavat apua pariskunnille tietyn aikajakson. Smartin (2006, 168) mukaan vanhemmat eivät vahingoita lapsiaan itse erolla vaan eroamalla epärakentavalla tavalla. Moni aloittaa erokriisissään pitkän yksilöterapian yksityisellä psykoterapeutilla. Smart, Wade ja Neale (2001, 22) katsovat, että eron negatiivisiin vaikutuksiin keskittyminen estää näkemästä muita lapsia vahingoittavia seikkoja. Heille on tarjolla apua monesti ainoastaan Kirkon perheasiain neuvottelukeskuksissa. Muutoksia ja vaikeuksia on lähes jokaisen lapsen elämässä. Mittavan meta-analyysin (Amato & Keith 1991) tuloksissa eroperheiden lapset olivat heikommilla akateemisissa saavutuksissa, psykologisessa sopeutumisessa ja sosiaalisissa taidoissa. Tutkimustuloksissaan Kiiskeä yllätti se, että suurimmalla osalla vastaajista oli avioliiton purkautumisesta lopulta myönteisiä kokemuksia. Eroja tulee tapahtumaan aina. Kaikki hankaluudet eivät ole seurausta erosta. Myös suuren suomalaisen erotutkimuksen tekijä Kiiski (2011, 252) näkee haittoihin keskittymisen syynä niiden löytymiselle. Kansainvälisissä erotutkimuksissa ei löydy yhteistä näkemystä lasten sopeutumisesta vanhempien eroon, mutta lähes kaikki tutkijat näkevät eron olevan riski lapsen kehitykselle. Kaiken kaikkiaan vanhempiensa eron kokee vuosittain noin 30 000 lasta (Tilastokeskuksen julkistus 17.4.2014; Perhebarometri 2013, 22, 29–30; Litmala 2003, 3). Perheneuvolan parisuhdekäynnit on suunnattu monesti vain pienten lasten vanhemmille. Norjalaisen Moxnesin (2003, 145) tutkimuksessa vanhempien hyvä yhteistyö vaikutti lasten sopeutumiseen ja vähensi eron negatiivisia seurauksia lasten hyvinvoinnille. Taskisen (2001, 13) mukaan vanhempien keskinäinen yhteistyö on lapsen sopeutumisen kannalta jopa vaikuttavampi tekijä kuin kummankaan vanhemman yksilöllinen suhde lapseen. Ryhmien väliset erot olivat kuitenkin pieniä (Amato 2000, 1277). Avoliittojen purkautumisesta ei ole tarkkoja tilastotietoja. Tällöin unohdetaan myös, että avioliitossa eläminen voi olla lapselle vahingollisempaa kuin eronjälkeinen elämä
Monet vanhemmat, varsinkin miehet, jäävät tai jättäytyvät yksin kriisissään. Tutkimuksessani käytän kertomuksen käsitettä yläkäsitteenä ja tarinaa eli narratiivia alakäsitteenä niin, että useista pienemmistä tarinoista muodostuu kertomus. Eron vaikutukset lieventyisivät, jos vanhemmat pakottaisivat itsensä korrektiin vuorovaikutukseen toistensa ja lastensa kanssa sekä kunnioittaisivat ja tukisivat toistenPerheterapia 2/15 Nina Kauppinen sa vanhemmuutta. Koin näkökulman vaihdon myös hyvänä vastapainona raskaalle lastensuojelutyölle. Sovittelu voi tarkoittaa eri asiaa työpaikasta tai työntekijästä riippuen, eikä niin sanottua ”puhdasta” avioliittolakiin perustuvaa perheasioiden sovittelua tee välttämättä kukaan. 9 8 vertaistukea eroseminaarien ja -ryhmien muodossa. Usein se on epämääräisenä osana muuta keskusteluapua ja neuvontaa. Tutkimuksessani halusin selvittää, kuinka jotkut vanhemmat ovat tässä onnistuneet. Perheasiainsovittelu erotilanteissa on kunnan lakisääteistä palvelua, jota toteutetaan tavallisesti perheja sosiaalipalveluiden erillisissä yksiköissä. Päätin kuitenkin vaihtaa tutkimuksen näkökulmaa luettuani eroihin liittyvää kirjallisuutta ja havaittuani tutkimusaukon myönteisen näkökulman kohdalla. Tutkimuksessani etsin tarinoita erosta selviytymisestä ja selviytymisen keinoista sekä vanhempien välisestä hyvin toimivasta yhteistyöstä ja siinä onnistumisen keinoista. Onnistuneisuudella tarkoitan sitä, että eronneet vanhemmat ovat pystyneet toimimaan lapsen parhaan näkökulmasta tekemällä hyvää yhteistyötä lasten asioissa. TUTKIMUSKYSYMYKSET Sosiaalityön ammatillisessa lisensiaatintutkimuksessani tarkoituksenani oli tutkia ensin sitä, kuinka lapsi kokee vanhempien erittäin riitaisan eron. Kääriäisen (2008, 115) mukaan eroamisen kielteiset vaikutukset vanhemmuuteen ja ennen kaikkea lapsiin vähenisivät huomattavasti, jos vanhemmat suunnittelisivat eroa yhdessä ja kantaisivat yhteisen vastuun lapsistaan. Eronneet vanhemmat eivät myöskään osaa kysyä sovittelupalvelua. Kaikki tarvitsevat eivät käytä eropalveluja. Fasper-projektin (Suomen Sovittelufoorumin tutkimusja kehittämishanke, jossa tutkittiin fasilitatiivisen perhesovittelun mahdollisuuksia) kehittäjät Mattila-Aalto, Bergman-Pyykönen, Haavisto ja Karvinen-Niinikoski (2012, 237) näkevät, että perheasioiden sovittelu ei ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vakiintunut osaksi sitä tarjoavien auttamispisteiden palveluja. ”Sovittelun käytännöt ovat sekavia jopa niitä tekeville työntekijöille.” MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 8 12.5.2015 9.08. Lastensuojelun sosiaalityöntekijänä seurasin päivittäin erojen suoria ja epäsuoria vaikutuksia perheiden elämään. Sovittelun käytäntöjä tulisi selkiyttää ja kehittää toimiviksi ja perheiden saatavilla oleviksi. Myös sovittelut ja huoltoriitaselvitykset olivat osa työtäni. Lisensiaatintutkimuksessani Eronjälkeinen selviytyminen ja onnistunut yhteistyö eroperheiden tarinoissa lähdin etsimään narratiivisen tutkimuksen keinoin tarinoita erovanhemmuudessa onnistumisesta. Ero-oppaiden ja erotutkimusten muodossa vanhemmille on annettu ohjeita siitä, kuinka vanhempien tulisi toimia, jotta eron haittavaikutukset vähenisivät. Entisenä kunnan perhepalvelujen sosiaalityöntekijänä ja nykyisenä perheasiain neuvottelukeskuksen perheneuvojana olen asiasta samaa mieltä. Käytännössä ihmiset kokevat kuitenkin usein jäävänsä vaille konkreettista ja henkistä tukea. Narratiivisen tutkimukseni keskeisin tutkimuskysymys oli, millaisia tarinoita vanhemmat kertovat erosta selviytymisestään ja toimivasta yhteistyöstään lasten asioissa. Nämä asiat on helppo hyväksyä ajatuksen tasolla, mutta monesti eronneiden vanhempien on tunnekuohuissaan vaikea toimia niiden mukaisesti. AINEISTO, MENETELMÄT JA ANALYYSIN ETENEMINEN Lisensiaatintutkimukseni on narratiivinen, kerronnallinen tutkimus. Sovittelun käytännöt ovat sekavia jopa niitä tekeville työntekijöille. Myös monilla perheasiain neuvottelukeskuksilla on aluehallintoviraston myöntämä sovittelulupa. Tarinoista etsin vastauksia kysymyksiin, mitkä tekijät mahdollistavat lapsen näkökulmasta hyvän eronjälkeisen yhteistyön, ja millaisia positiivisia vaikutuksia erolla on vanhempien ja lasten elämään
Parhaimmillaan sain haastateltua koko eroperheen ja niukimmillaan vain äidin. Myös uuden seurustelutai parisuhteen avulla saatiin voimia eronjälkeiseen elämään. Lapset asuivat virallisesti äidin luona kuudessa ja isänsä luona yhdessä eroperheessä. Yleisimpiä yksittäisiä syitä eroon olivat puolisoiden erilleen kasvaminen/eri asioiden haluaminen elämältä, uskottomuus ja rakkauden loppuminen. Narratiivista identiteettiä rakennetaan kertomalla elämäkertomusta, johon omaksutaan kertomuksia omasta elinpiiristä ja sen sosiaalisesta tarinavarannosta (Hänninen 2002, 21). Moraalinen pohdinta avioerosta oikeana tai vääränä ratkaisuna on vaihtunut terapeuttiseksi pohdinnaksi parisuhteen dynamiikasta ja tunteista. Osa lapsista oli kovin pieniä saamaan henkilökohtaista apua tilanteeseen ja osa sai apua epäsuorasti esimerkiksi eroon liittymättömästä lasten ryhmästä. Aineistonkeruumenetelmänä käytin avointa, vuorovaikutuksellista haastattelua. Vastoin ennakko-oletustani perheet eivät olleet turvautuneet lasten kohdalla ulkopuoliseen tukeen. Tutkimukseni analyysi oli kolmivaiheinen. Ihminen ymmärtää elämänsä tapahtumia tarinan muodossa ja rakentaa eli konstruoi identiteettinsä kertomusten välityksellä. Läheisiltä tai ammattiauttajilta saatu tuki oli ollut hyvin tärkeää. Myös haastatteluun osallistumattomien perheenjäsenten ääni kuului kertomuksissa. Konstruktivismin näkemysten mukaan ihminen on kertova ja kertomuksen kautta maailmaa tulkitseva olento. Parisuhde on lopetettu, koska sen ei katsottu toimivan tunnetasolla (Maksimainen 2010, 16; Maksimainen 2012, 133). Lasten tapaamisista ei välttämättä ollut virallista sopimusta. Kertomukset olivat moniäänisiä; tarinaa kerrottiin koko perheen näkökulmasta. Kertomukset olivat kronologisia, ja niissä oli viisi väliotsikkoa: eron taustaa, lasten reaktiot eroon, vanhempien välinen yhteistyö, vanhemman oma kasvu ja eroperheen tilanne tällä hetMIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 9 12.5.2015 9.08. Vain yksi vanhempi oli aiemmin eronnut liitosta, jossa oli lapsia. Sopimukset olivat usein suullisia ja hyvin joustavia. Se on kuuntelemista ja uudelleenkertomista. ehjässä perheessä. Haastateltavien lasten valinta ja motivointi jäi vanhempien vastuulle. Haastattelin tutkimukseeni 11 vanhempaa ja viittä lasta yhteensä seitsemästä eroperheestä. Tällöin lapsella oli ollut vaikeuksia jossain asiassa jo ennen eroa. 9 8 Kuinka onnistua erovanhemmuudessa. Ensimmäisessä analyysivaiheessa muodostin sanatarkasti litteroidusta haastattelumateriaalista Polkinghornen (1995) narratiivisen analyysin avulla seitsemän eroperheen selviytymiskertomukset. Onnistuin saamaan haastatteluun enemmän naisia kuin miehiä (7/11). Vanhemmat olisivat halunneet kasvattaa lapsensa ns. Kaikki haastatellut olivat pohtineet eroaan paljon eli työstäneet sitä yksin. Tavoitteena on tuottaa autenttinen näkökulma todellisuuteen (Heikkinen 2010, 146), joka tutkimuksissa esitetään rikkaana kuvauksena (thick description). Toiseksi suosituin tukimuoto olivat erilaiset vertaistuen muodot. Lasten haastatteluissa käytin apuna tarvittaessa myös toiminnallisia menetelmiä kuten verkostokarttaa. Kaikilla vanhemmilla oli keskenään sopimus lastensa yhteishuollosta. Vanhemmat olivat iältään 31–60-vuotiaita ja lapset 7–18-vuotiaita. Haastateltavani sain pääasiassa Etelä-Suomen alueella eroasioiden parissa toimivien järjestöjen kautta. Tieto maailmasta ja ihmisen oma käsitys itsestään ovat koko ajan rakentuvaa ja muuttuvaa kertomusta. Osa perheiden yhteensä yhdestätoista lapsesta oli haastatteluun liian nuoria. Kaikkien syiden kohdalla voidaan puhua parisuhteen terapeuttisen mielen vaikutuksesta eropäätökseen (Maksimainen 2010; Maksimainen 2012). Narratiivinen käsitys ihmisestä ja hänen identiteetistään poikkeaa yleisestä perinteisen tieteen käsityksistä. Vanhemmista kahdeksan oli haastatteluhetkellä parisuhteessa, ja kolme heistä oli avotai avioliitossa. Haastattelun pohjana oli runko tärkeinä pitämistäni teemoista, mutta jokaisesta haastattelusta tuli luonnollisesti omanlaisensa. Tutkimuksessa ei pyritäkään pääsemään objektiiviseen totuuteen. Syyllisyyttä erosta on tunnettu eniten suhteessa lapsiin. Lapset viettivät paljon aikaa molempien vanhempien luona. Lapset toki hyötyivät epäsuorasti vanhemman saamasta tuesta. Terapeuttisen mielen lisäksi myös moraalinen mieli oli läsnä tutkimuksen tarinoissa. Syyllisyyden tunteet olivat kuitenkin helpottaneet vanhempien välisen hyvän yhteistyön ja oman selviytymisen myötä. Konstruktivismin ajatusten mukaan ei ole olemassa yhtä kaikille yhteistä todellisuutta, vaan eri tavoin mielessä ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa konstruoituvia todellisuuksia. Yleisin syy miesten kieltäytymiselle oli se, että he eivät enää halunneet puhua eroajoista. Ystävien kanssa keskustelu oli tavallisin tapa käsitellä eroon liittyviä tunteita. Vanhempien erosta oli haastatteluhetkellä kulunut kahdesta kuuteen vuotta
Etsin erosta selviytymisen ja hyvän yhteistyön mahdollistavia tekijöitä eli kaikille kertomuksille yhteisiä tarinoita. Kertomukset sisälsivät tarinoita vanhempien päättäväisyydestä, vahvuudesta, sinnikkyydestä ja joustavuudesta. Erokertomusten muodostamisessa ja havainnollistamisessa käytin apuna myös Vilma Hännisen (2002) tarinallisen kiertokulun teoriaa sovellettuna erokontekstiin. Arvioin eri malleja suhteessa yhteistyön tiiviyteen, vanhempien suhteen laatuun, erosta selviämisen malliin, kertomuksen käännekohtaan ja kertomuksen tarinatyyppiin. Kolmannessa analyysivaiheessa jatkoin narratiivien analyysiä pienempiä tarinoita eli suoria puhesitaatteja tarkastellen. Tämän jälkeen luokittelin kertomukset kolmeksi erilaiseksi malliksi tehdä hyvää yhteistyötä lapsen asioissa. Aineksia omaan erovanhemmuuteen tarjosivat naistenlehtien erotarinoiden viisaudet, varoittavat esimerkit lähipiiristä sekä ero-oppaiden, nettipalstojen ja ammattiauttajien hyvän yhteistyövanhemmuuden mallit ja ihanteet. Tämän jälkeen luokittelin kertomukset kolmeksi erilaiseksi malliksi tehdä hyvää yhteistyötä lapsen asioissa. Aineksia omaan erovanhemmuuteen tarjosivat naistenlehtien erotarinoiden viisaudet, varoittavat esimerkit lähipiiristä sekä ero-oppaiden, nettipalstojen ja ammattiauttajien hyvän yhteistyövanhemmuuden mallit ja ihanteet. (Kuvio 1.) Hännisen (2002, 21) mukaan ihminen luo omaa sisäistä tarinaansa suhteessa kulttuurisen ja sosiaalisen tarinavarannon tarjoamiin tarinoihin. Kolmannessa analyysivaiheessa jatkoin narratiivien analyysiä pienempiä tarinoita eli suoria Kuvio 1. Lasten kohdalla tarinoita löytyi lasten sopeutumisesta eronjälkeiseen arkeen sekä vanhempiin liittyvästä ymmärryksestä ja luottamuksesta. Muodostin kertomukset välttämällä asioiden tulkintaa ja kirjoittamalla tarinat, kuten ne oli kerrottu haastateltujen omia sanoja käyttäen. Etsin erosta selviytymisen ja hyvän yhteistyön mahdollistavia tekijöitä eli kaikille kertomuksille yhteisiä tarinoita. Eroperheen yhden jäsenen kertomuksen muodostuminen Hännisen (2002) tarinallisen kiertokulun teoriaa mukaillen MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 10 12.5.2015 9.08. Toisessa analyysivaiheessa siirryin Polkinghornen narratiivien analyysin pariin. TUTKIMUSTULOKSET Yhteiset tarinat erokertomuksissa Tutkimukseni seitsemän perheen moniääniset kertomukset olivat kaikki erosta selviytymiskertomuksia suhteessa eronjälkeisen arjen sujumiseen, lapsen edunmukaiseen yhteistyöhön ja vanhemman omaan henkiseen kasvuun. Toisessa analyysivaiheessa siirryin Polkinghornen narratiivien analyysin pariin. Eroperheen yhden jäsenen kertomuksen muodostuminen Hännisen (2002) tarinallisen kiertokulun teoriaa mukaillen Hännisen (2002, 21) mukaan ihminen luo omaa sisäistä tarinaansa suhteessa kulttuurisen ja sosiaalisen tarinavarannon tarjoamiin tarinoihin. Toiseksi tämän 10 EROKERTOMUS DRAAMA Yhteistyövanhemmuuden käytännöt lapsen ja vanhemman yhteydenpito lapsen hoito ja kasvatus yhteistyöneuvottelut, palaute toiselle KERTOJAN SISÄINEN TARINA Sosiaalinen tarinavaranto Situaatio varoittavat esimerkit, ideaalit kaksi kotia elokuvat, romaanit, ero-oppaat mahdollinen uusi perhekuvio lehtikirjoitukset, tutkimukset päiväkoti, koulu, kaverit, läheiset Kuvio 1. Tarinavarannon laajuus eroasioissa kuului tutkimuksen tarinoissa. Tarinavarannon laajuus eroasioissa kuului tutkimuksen tarinoissa. Yhteistä kaikille vanhempien välisen hyvän yhteistyön tarinoille oli se, että vanhemmat olivat yhdessä päättäneet hoitaa yhteistyön lapsen asioissa hyvin ja toimia lapsen parhaaksi. Käytin paljon suoria puhesitaatteja, koska halusin tuoda haastateltavieni tarinoita esiin mahdollisimman aitoina. 11 10 Perheterapia 2/15 Nina Kauppinen kellä. Arvioin eri malleja suhteessa yhteistyön tiiviyteen, vanhempien suhteen laatuun, erosta selviämisen malliin, kertomuksen käännekohtaan ja kertomuksen tarinatyyppiin. Haastatellut lukivat ja hyväksyivät kertomusten sisällön ja suorat haastattelusitaatit
Tästä hyvänä esimerkkinä on Erikin neuvo muille erovanhemmille: Erik: ”Käyttäytykää hyvin! Mikä on ollut tärkeää minulle molemmissa eroissa ja samaa…että teen maailman niin pehmeäksi kuin mahdollista lapsille. Tutkimuksen vanhemmat olivat oppineet erottamaan parisuhteeseen liittyvät tunteet vanhemmuudesta, jonka puitteissa hoidetaan lapsen asioita. 11 10 Kuinka onnistua erovanhemmuudessa. Tavoitteena oli toimiva lapsikeskeinen erovanhemmuus. Tämä tarkoitti käytännössä vanhempien omien tarpeiden ja tunteiden toissijaiseksi asettamista. Marjan entinen mies Pekka oli oivaltanut, että jos ex-puolisoa kohtelee huonosti, siitä kärsivät kaikki. Hän teki päätöksen lopettaa Marjalle kiukuttelun vaihtamalla asennettaan. Mitä sä ajattelet, miten sä oot pystynyt kumminkin tekemään hyvää yhteistyötä exän kanssa, joka on sua pettänyt. tutkimuksen vanhemmat olivat oppineet erottamaan parisuhteeseen liittyvät tunteet vanhemmuudesta, jonka puitteissa hoidetaan lapsen asioita. Meri huomasi kuitenkin melko pian, että riita ja katkeruus eivät auta tilannetta. Pekka: ”…Että pitää vihaa exää kohtaan, siinä tekee itselleen eniten hallaa, mun mielestä se on vaan typerää, kun sulla on itelläs paha olo ja aiheutat sitä toiselle, sä pidät yllä pahaa oloa eikä siinä oo mitään mieltä.Toki ymmärrän, että se ei aina ihan MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 11 12.5.2015 9.08. Meri: ”Hyvä kysymys, (naurahdus) mä en tosiaan osaa sanoa mut, kai siinä joku järki koko ajan oli mukana, että ei pysty niinku ja jotenkin se ajatus vaan, vaik sitä ajatteli että mä vihaisin häntä hirveesti ja mulla olis joku, musta tulis katkera niin joka tapauksessa, se on niinkun lasten isä aina, vaiks se ois tehny näin niinku se tekikin. Se ei niinku sitä isyyttä voi pois viedä enkä mä voi pilata sitä lapsilla niin, että mä rupeisin haukkuun tai että mä tekisin siitä elämästä hirveen hankalan, et ei lapset sais nähdä (…) Mä tiedän, että hän on hyvä isä, mun ei tartte sitä koskaan niinku miettiä taikka kyseenalaistaa, hän on sen ihan itte osoittanut.” Parisuhteeseen liittyvien tunteiden erottaminen vanhemmuuden asioiden hoidosta Parisuhteeseen liittyvät asiat herättävät usein kielteisiä tunteita ja ajatuksia, joiden olisi helppo antaa ohjata toimintaa. Toimintaa ensisijaisesti ohjaavana arvona toimi lapsen mahdollisimman hyvä olo. Elämä jatkui kipeästä erosta huolimatta, ja lasten vuoksi oli toimittava rakentavasti. Olen isompi ja vahvempi ja minun tehtävänäni on huolehtia hänestä.” Merille oli erityisen haastavaa tehdä päätös hyvästä yhteistyöstä ja pysyä päätöksessä. Motivaatiota yhteistyöhön löytyi molemmilta vanhemmilta. Hänelle olisi ollut luonnollista jäädä katkeraksi eroon johtaneen puolison uskottomuuden vuoksi. Kolmas yhteinen tekijä hyvän yhteistyön onnistumiselle oli kertomuksissa joustavuus lasta koskevissa asioissa. Marja kuvasi asiaa näin: Marja: ”Yks on mun mielestä se, että osattais erottaa ero ja vanhemmuus toisistaan, niitä ei sotkettais yhteen, koska siitä tulee vaan sekasotkua, tavallaan kun niitä eroasioita puidaan, siihen ei, pidetään eroasiat omanaan ja kun tulee aika hoitaa vanhemmuuden asioita, niin osattais keskittyä siihen vanhemmuuteen. Et ne kaksi erillään, tietysti se ei oo mikään helppo asia…”. Ensimmäinen juttu tässä täytyy olla se, että minä olin paskiainen ja minun täytyy maksaa siitä ja minulla ei ole oikeutta sanoa, että minä haluan ja minä tarvitsen. Tietoinen päätös hyvästä yhteistyöstä Hyvä yhteistyö vanhempien välillä ei olisi onnistunut ilman yhteistä päätöstä hoitaa yhteistyö lapsen asioissa hyvin ja toimia lapsen parhaaksi. Jos otat avioeron, niin hyväksy, että sinulla ei ole oikeutta, olet numero kaksi, numero yksi on lapset… Se (lapsen parhaan etusijalla pitäminen) ei ole koskaan ollut niin vaikeaa… Se oli kriisi minun elämässäni, mutta en saa antaa sen vaikuttaa liikaa Elmerin elämään. Pekka ei halunnut tuottaa lapselleen suurempaa tuskaa kuin mitä ero jo itsessään aiheutti ja suositteli sitä myös muille. Tärkeätä on hyväksyä, että ero on sinun syysi niissä olosuhteissa, jäädyttää omat odotukset ja keskittyä lapsiin. Et mä uskoisin, että jokainen tavallaan jaksais paljon paremmin silloin, että jos puhutaan vanhemmuudesta, ei sotketa siihen, että sä teit tätä ja sä teit tätä, että tulee siihen se semmonen kiukkusuus toista kohtaan ja silloin se vanhemmuuskaan ei onnistu
Luoviminen tapahtui antamalla ajan kulua tai olemalla väittelemättä asiasta. Yhteistyö oli lapsen asioista tiedotusta ja kasvatusasioissa yhdessä toimimista. Reetalle ajatus ystävyydestä tuntui mahdottomalta. Asiallisen yhteistyön malli Asiallisen yhteistyön mallin vanhemmat olivat asiallisissa, kohteliaissa yhteistyöväleissä. Ulla kertoi tunnistavansa tulenarat tilanteet, ja hän oli pystynyt estämään provosoitumisensa niissä. Vanhemmat olivat löytäneet keinoja välttää konflikteja ja hillitä itsensä kiperissä tilanteissa paremmin kuin parisuhteen aikana. Vanhemmat eivät kilpailleet keskenään, vaan halusivat aidosti jakaa vanhemmuuden toisen vanhemman kanssa. Emotionaalisesti suuntautunut selviytyjätyyppi taas käyttää emotionaalista selviytymiskanavaa ilmaisemalla tunteensa itkien, nauraen, MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 12 12.5.2015 9.08. Ne vanhemmat, joiden toimintaa tämä malli parhaiten kuvasi, kokivat lämpimiä tunteita lähinnä ex-puolison vanhemman roolia kohtaan. Mä hyväksyn sen, koska jos ihmisestä tuntuu semmoselta miltä tuntuu, niin sitten ei, tuota, täytyy olla rehellinen itselleen.” Suhteessa Ayalonin (1996, 27–28) integratiivisen kriisiteorian selviytymistyyppeihin mallin vanhemmat olivat kognitiivisesti, sosiaalisesti ja emotionaalisesti suuntautuneita. Joustavuus on myös sitä, että vanhemmat ovat tarvittaessa luontevasti tekemisissä entisen kumppanin nykyisen puolison, sukulaisten ja muiden läheisten kanssa. 13 12 Perheterapia 2/15 Nina Kauppinen heti omallakin kohdalla, en mä heti osannut olla niin fiksu, et mä olisin lakannut kiukuttelemasta Marjalle, mut sekin oli jossain kohdassa päätös, mä päätin, että nyt loppu, vaikka joku ärsyttäis, mä en enää vinoile mistään tai aloita vääntöä, se on vaan, kannattaa olla sen verran itsekäs, että lopettaa sen ilonpidon, koska se on itselle parempi, kun päästää irti ja jatkaa elämäänsä ihan normaaliin tapaan. Arvostuksen säilyminen toista vanhempaa kohtaan on hyvin keskeistä vanhemmuuden ja menneen parisuhteen erottamisessa toisistaan. Asioita suunniteltiin ja toteutettiin omien tarpeiden sijaan ensisijaisesti lapsen tarpeet huomioiden. Enkä mä kaipaa hänen kanssaan olla ystävä. Reetta: ”Et kun jotkut kertoo, että ollaan erotilanteessa ystäviä ja erotaan ystävinä, niin ei meillä voida kuvitellakaan sellaista, että se loukkaus oli liian suuri ja hän ei ymmärtänyt sitä silloin ollenkaan, että mä en voi hyvällä häneen suhtautua ollenkaan (…) Ei me olla ystäviä. Kognitiivinen selviytyjätyyppi valitsee selviytyäkseen strategioiksi tiedon keruun, ongelman ratkaisun, sisäinen dialogin ja toimenpiteiden tärkeysjärjestykseen asettamisen. Vaikka Reetta ei ymmärtänyt miehen päätöstä, hän hyväksyi sen. Sosiaalisesti suuntautunut selviytymistyyppi kuuluu ryhmään tai järjestöön sekä vastaanottaa ja antaa tukea. Ystäviä he eivät olleet. Mut sanotaan, että mä ymmärrän hänen ratkaisunsa. 1. Tapahtuneen yllätyseron jälkeen hän ei edes haluaisi olla ex-miehensä ystävä. Pekka kertoi luovivansa niiden Marjan pyyntöjen suhteen, joita ei pysty toteuttamaan. Joustavuus lapsia koskevissa asioissa Kertomuksissa kolmas yhteinen tekijä hyvän yhteistyön onnistumiselle oli joustavuus lasta koskevissa asioissa. Näin ei ollut kaikissa tapauksissa heti eron jälkeen. Vuorovaikutuksessa entisen puolison kanssa tarvitaan joustavuutta. Ja kaikki mitä sä hankaloitat sen exän elämää, niin siellä on se yhteinen lapsi, sä hankaloitat yleensä sen lapsenkin elämää…” Parisuhteeseen ja vanhemmuuteen liittyvien tunteiden erottamisessa auttaa se, että vanhemmat ovat hyväksyneet tapahtuneen eron ja jatkaneet elämäänsä. He eivät nähneet toisiaan romanttisessa valossa vaan yhteistyökumppaneina. Kolme erilaista hyvän yhteistyön tapaa Seitsemän eroperheen kertomuksista löytyi kolme erilaista hyvän yhteistyön tapaa: asiallisen yhteistyön malli, tiiviin yhteistyön malli ja saumattoman yhteistyön malli. Yllätyseron vaikutuksesta vanhempien välisestä yhteistyösuhteesta oli tullut ”viileän asiallista” verrattuna yhteisestä päätöksestä eronneiden yhteistyösuhteeseen. Kaikki haastateltavat puhuivat arvostavasti ex-puolison vanhemmuudesta ja arvostivat toisiaan myös ihmisenä. Cullbergin (1980) kriisiteorian vaiheita ajatellen tutkimukseni vanhemmat olivat uudelleensuuntautumisen vaiheessa. Vanhemmat ovat yhteistyökumppaneita lapsen asioissa
Pauli ja Mari ovat miettineet, keskustelleet, yrittäneet ymmärtää toisiaan, hioneet yhteistyötään. Lapset viettivät paljon aikaa molempien vanhempien luona. Pauli kuvasi osuvasti yhteistyön työstämistä, ja kuinka rakkaus lapseen on saanut jaksamaan ja yrittämään. Heidin ja Joukon välit olivat herättäneet kummastusta ympäristössä. Pauli: ”…Helvetisti on tehty töitä ja mikä se motivaattori on ollut, et siihen on nöyrtynyt, et tehdään töitä, koska mikään ei tuu ilmaiseksi ja näin, kai se on sit ollut se työnteon nöyryys ja moraali taas kerran se, et on pakko vittu nöyrtyä ja on pakko mennä, käydä ne kipupisteet läpi ja keskustella ja puhua niistä, ja yrittää nähdä ja yrittää ymmärtää ja kun siitä omasta lapsestaan niin paljon välittää ja haluais, että sillä on asiat hyvin, niin kyl kai se on se, se suora vilpitön rakkaussuhde siihen omaan lapseen, niin on se, että on tehnyt vaan, se on se motivaattori, se vahva tuli, että tästä on minulle hyötyä, kun minä tappelen ja raastan itsenäni ja teen tätä työtä, tästä on se hyöty, mun pojan ei tarvi, tulee pienikin onnistumisen tunne, et onnistuu hyvin, se alkaa taas itseään ruokkimaan, jolloin se rakkauden potenssin potenssi, kun alkaa joku pieni kipinä taas toimimaan, sit se antaa taas sen tunteen, että jotakin me tehdään oikeinkin, ja silloin alkaa taas luottamusta löytymään ja kyl niinkun sen työpanoksen, mitä on siihen tehny, et kyl nyt eletään niillä koroilla…” Tiiviin yhteistyön mallin vanhemmat ovat selvinneet erosta käsittelemällä eroa itse eli pohtimalla, suremalla ja lukemalla erokirjallisuutta. Vanhemmat ovat oivaltaneet, että yhteistyön eteen on tehtävä pitkäjänteisesti töitä. Miehet ovat olleet tilanteessa emotionaalisesti melko yksin. Verrattuna muiden mallien vanhempiin asiallista yhteistyötä tekevät vanhemmat olivat turvautuneet enemmän ystäviin ja ammattiauttajiin. Tässäkään mallissa vanhemmat eivät olleet ystäviä keskenään niin, että he olisivat uskoutuneet henkilökohtaisista asioistaan tai halunneet toisen puuttuvan niihin. Myös huonot esimerkit lähipiiristä olivat auttaneet oivaltamaan, kuinka itse ei halua toimia. Tarinatyypin mukaan arvioituna mallin kertomukset olivat vaikeuksista voittoon -tyyppisiä, progressiivisia kertomuksia (Gergen 1999, 70-71). Melko pian eron jälkeen vanhemmat oivalsivat, että riidat ja katkeruus eivät auta tilannetta. Asiallisen yhteistyön mallin vanhemmat olivat kasvaneet hyvään erovanhemmuuteen vähitellen. Tiiviin yhteistyön malli Vanhemmat, joiden toimintaa tiiviin yhteistyön malli parhaiten kuvasi, olivat usein tekemisissä toistensa kanssa. Mua auttaa ainakin hirveesti, että mun ei tarvitse puuttua hänen asioihinsa ja hän ei saa puutua mun asioihin eli ne on mun asioita, piste.” Tiiviin yhteistyömallin vanhemmat ovat miettineet eroa vuosien ajan. ”Myös huonot esimerkit lähipiiristä olivat auttaneet oivaltamaan, kuinka itse ei halua toimia.” MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 13 12.5.2015 9.08. Meri oli oppinut sosiaalisen tarinavarannon huonoista esimerkeistä: Meri: ”…Mä oon nähnyt niin paljon ja kuullut tosi rumia tarinoita, niin mä sit silloin heti päätin, et vaiks mun tuska ja suru on suuri niin, et mun pitää kuitenkin ajatella järkevästi, et se lapsen suru on yhtä suuri, et kaikin keinoin, millä mää voin vaan helpottaa sitä ja tehdä ne asiat jotenkin helposti ettei ne oo lapselle niinku vielä vaikeempia, niin teen sen eteen kaiken” 2. Tämä oli johtanut parempaan yhteistyöhön ja edistänyt erosta selviytymistä. piirtäen tai musiikin avulla (Ayalon 1996, 28). Emotionaalisen mallin toimintatavat, kuten ystäviin tukeutuminen, ovat tyypillisiä kertomusten naisille. muille uskoutuen tai ei-kielellisesti esim. Tämä johtui eron taustojen rankkuudesta. 13 12 Kuinka onnistua erovanhemmuudessa. Käytännön alkuhankaluuksien jälkeen vanhemmat ovat päässeet yhä toimivampaan yhteistyöhön. Ryhmän vanhemmat ovat toimineet eniten Ayalonin kognitiivisen selviytyjätyypin tapaan. Oivallus oli saanut aikaiseksi käänteen selviytymistarinassa. Vanhempien välit olivat kuitenkin selkeästi ystävällisemmät kuin asiallisen yhteistyön mallissa. Jouko: ”Et ilmeisesti näitä niin sanottuja järkiperäisiä eroja on hirveen vähän, koska tuntuu, että ympäristö ei ymmärrä hirveesti, että me ollaan ihan ystävällisissä väleissä, paljon ystävällisimmissä kuin avioliiton viimeisinä vuosina keskenämme. Käytännössä arkea pyöritettiin yhdessä
Tämä on vaikuttanut yhteistyön luontevuuteen ja keskinäisen ystävyyden mahdollistumiseen. Kai se pitäis olla tämmönen idyllinen perhekuva päässä, mutta enemmän se niinku avartaa, et asioista pääsee yli, niistä voi tehdä paremmankin ratkaisun, ei tarvi mennä perinteisillä keinoilla, MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 14 12.5.2015 9.08. Eropäätös tehtiin yhdessä. Ystävyyden lujittuminen oli seurausta siitä, että he molemmat olivat muuttuneet eron jälkeen. Kertomuksen käännekohdan ja tarinatyypin suhteen saumattoman yhteistyömallin vanhemmat erosivat yhteistyön tasaisuudessa toisista malleista. (Taulukko 1.) Eron positiiviset vaikutukset Vaikka ero ei ollut toivottu asia, sain kuulla monta tarinaa eron positiivisista vaikutuksista perheiden elämään. 15 14 Perheterapia 2/15 Nina Kauppinen 3. Vanhemmilla oli kykyä ilmaista tunteita ja uskoutua toisille ihmisille tunteiden patoamisen sijaan. Muina positiivisina seikkoina mainittiin vanhemman oma kasvu, erityinen huomio lapselle, uusi parisuhde ja uudet perheenjäsenet. 18-vuotias Aino ei nähnyt vanhempiensa erossa mitään negatiivista. He auttoivat toisiaan käytännön asioissa ja tarvittaessa myös raha-asioissa. Saumattoman yhteistyön malli Myös saumattoman yhteistyön mallissa vanhemmat olivat usein yhteydessä toisiinsa. Mallien erot ilmenevät seuraavasti taulukosta. Riidat oli riidelty ja eroa työstetty pitkään jo avioliiton aikana. Vanhemmat olivat luoneet toimintasuunnitelman, jota he olivat toteuttaneet onnistuneesti. Ulla koki hänen ja Oton ystävyyden lujittuneen eron jälkeen. Varsinaista käännettä kertomuksista ei löytynyt. Hän pystyi kertomaan Otolle mm. Selviytymismalleista tyypillisimpiä olivat kognitiivinen ja emotionaalinen malli. Asiallisen yhteistyön mallin oivallukset liittyivät ensisijaisesti päätökseen toimia rakentavasti lapsen parhaaksi, vaikka erotilanne oli vaikea. Mut et joo, siis ollaan todella, oikeen hyviä ystäviä.” Niiden vanhempien, joiden yhteistyötä kuvaa parhaiten saumattoman yhteistyön malli, yhteistyö lapsen asioissa oli sujunut hyvin alusta alkaen. Tiiviin yhteistyömallin vanhemmat olivat ensisijaisesti oivaltaneet asioita tekemällä työtä yhteistyön onnistumisen eteen. Mallien erot ja yhtäläisyydet Eri malleissa oli sekä yhtäläisyyksiä että eroja. Lapsen asumiseen liittyvissä ratkaisuissa saumattoman yhteistyömallin vanhemmat olivat uskaltautuneet toimimaan tavallisesta poiketen (asuminen vierekkäisissä taloissa ja lapsen asuminen isän luona). Saumattoman yhteistyön mallissa yhteistyö oli ollut tasaisen hyvää alusta lähtien, selkeää käännettä parempaan ei löytynyt. Yhteydenottoja toiseen vanhempaan oli eniten tiiviin ja saumattoman yhteistyön malleissa. Vain saumattoman yhteistyön mallissa vanhempien suhde oli ystävyyssuhde, jossa toiselle uskoudutaan henkilökohtaisista asioista. Ayalonin selviytymistyyppien (1996) suhteen eri mallien vanhemmat eivät juurikaan eronneet toisistaan. Yhteistyö oli muotoutunut sujuvammaksi sitä tekemällä . Eron tuomina positiivisina asioina hän piti rauhaa ja onnellisuutta. Tarinatyyppinä saumattoman yhteistyön mallin kertomukset olivat melko stabiileja, lievästi progressiivisia. Ja kyllä mä senkin huomaan, että miten, tottakai itekin olen muuttunut varmasti ja huomaan sen, että mun ex-mieskin on muuttunut eron jälkeen, et hän on kasvanut ihan hirveesti, jos sitä nyt näin pystyy arvioimaan, mut nyt mä hukkasin sen punasen langan. parisuhteistaan ja masennuksestaan. Positiivisina vaikutuksina nähtiin useimmin toimiva erovanhemmuus, eroperheiden tyytyväisyys nykytilanteeseen, eronjälkeinen helpotus ja voimien palautuminen sekä rauhallisempi ilmapiiri kotona. Aino: ”En oikeastaan en, en mää nää siinä negatiivista. Vanhemmat pitivät toisiaan ystävinä. Ulla: ”Tähän täytyy sanoa se toinen naisten lehtien klisee, että olemme nyt parempia ystäviä kuin koskaan! Mä inhoon, että mä joudun sen toteamaan, mutta niin se vaan hemmetti vieköön on! (naurua) Niin, siis me pystytään puhumaan enemmän ja paremmin asioista kuin silloin kun me ollaan oltu parisuhteessa. Pieni ero löytyi siitä, että asiallisen yhteistyön mallin vanhemmat käyttivät kognitiivisen ja emotionaalisen selviytymisstrategian lisäksi eniten sosiaalista ulottuvuutta. Näetkö vanhempien erolla olleen negatiivisia vaikutuksia teidän lasten tai vanhempien elämään. Erotilanteeseen ei liittynyt epäoikeudenmukaisuuden tunteita. Kognitiivinen, tietoinen tapa selvitä vaikeuksista oli vahvasti vallalla kaikilla vanhemmilla
Myös Ainon pikkuveli Elmeri oli tyytyväinen riitojen loppumisesta. Vanhempien eroon liittyvien tunteiden käsittelyprosessi oli alkanut jo ennen eroa kuten vanhemmillakin. mut ei perinteinen oo aina paras. En usko, en usko.” Mitä kaikkea positiivista siitä on seurannut. Aino: ”Varmaan se, että vanhemmat lopetti riitelemisen, niistä tuli onnellisempia, kyl vaikuttaa et kun ne on onnellisia, niin itekin on onnellisempi ja tuli enemmän semmonen rauha. Ei se aina oo negatiivinen juttu, että jotkut eroo…(…) Kyl se on parempi, että ne on onnellisia kuin onnettomia yhdessä..” Ainolle vanhempien onnellisuus oli tärkeää (vrt. Elmeri ei löytänyt epäkohtia kahden talon systeemistä ja vanhempien yhteistyöstä. Hän oli tyytyväinen itseensä ja nykyiseen elämäntilanteeseen ja ajatteli, että hän ei olisi ollut samanlainen tyttö ilman vanhempien eroa. 15 14 Kuinka onnistua erovanhemmuudessa. Heitä ei nähdä erillisinä vanhemmista, ja heidän psyykkinen prosessinsa unohdetaan (Wallerstein, Lewis & Blakeslee 2007; Karttunen 2010, Yhteistyön tiiviys Vanhempien suhde Selviytymistyyppi Käännekohta Tarinatyyppi Asiallisen yhteistyön malli yhteys aina tarvittaessa asiallinen, ei ystäviä kognitiivinen, sosiaalinen, emotionaalinen oivallus toimia rakentavasti lapsen parhaaksi progressiivinen, ”vaikeuksista voittoon” Tiiviin yhteistyön malli yhteyksiä useasti ystävällinen, ei ystäviä kognitiivinen, emotionaalinen naisilla oivallus tehdä töitä yhteistyön suhteen progressiivinen, ”vaikeuksista voittoon” Saumattoman yhteistyön malli yhteyksiä useasti välitön, ovat ystäviä kognitiivinen, emotionaalinen ei löydy, alusta saakka päätetty tehdä hyvää yhteistyötä stabiili, lievästi progressiivinen, yhteistyö on ollut hyvää alusta lähtien Taulukko 1.: Erilaiset yhteistyömallit suhteessa yhteistyön tiiviyteen, vanhempien suhteen laatuun, erosta selviämisen malliin, kertomuksen käännekohtaan ja kertomuksen tarinatyyppiin MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 15 12.5.2015 9.08. 7-vuotias Jesse ei osannut kuvitella muunlaista tilannetta kuin se, että asuu lähes puoliksi vanhempiensa kanssa. Wallerstein, Lewis ja Blakeslee (2007, prologi xxvii) katsovat uskomuksen onnellisista vanhemmista ja sitä kautta onnellisista lapsista sisältävän ajatuksen lapsista sopeutuvina ja erosta nopeasti toipuvina. Asiat hoituivat, ja vanhemmat tulivat toimeen keskenään. Roosa oli alusta pitäen uskonut, että erosta selvitään, ja luottanut vanhempien tapaan hoitaa erotilanne. Poijula 2007, 236). Se onnellisuus ja rauha on ehkä paras. Roosalle varhaisteininä tapahtunut ero oli luonnollinen asia haastatteluhetkellä, vaikka erohetkellä elämä oli tuntunut kaoottiselta. Lopullisen eron tapahduttua siitä oli ollut helpompaa toipua verrattuna siihen, että ero olisi tullut yllättäen
Uskomus eron jälkeen onnellisista vanhemmista ja sitä kautta onnellisista lapsista eli vahvana haastateltujen sosiaalisessa tarinavarannossa. Että hoiti vaan ne mitä on pakko. Että kyllä huono liitto vie hirveesti voimia. Myös Panttilan vuoroasuvien vanhempien olosuhdekartoituksessa (2005, 47– 48) kävi ilmi, että lapsen ollessa paljon molempien vanhempien luona, vanhempi pyrki panostamaan enemmän lapsen kanssa viettämäänsä aikaan. Pauli: ” Kyl hän kokee semmosta, varmaan tarkempaa ihailua ja tarkempaa kiinnostusta hänen elämästään, kun molemmat joutuu tekemään töitä se eteen, että miten sulla menee koulussa, ja mitäs sulle nyt kuuluu ja kenen kanssa sä nyt olet ja hänestä ollaan kiinnostuttu ja tavallaan hänelle jaetaan semmosta varastoitunutta rakkautta sitten taas kun hän tulee, kolmen, neljän päivän päästä taas mun luokse, sit se on semmosta varastoitunutta taas, että hän saa vähän enemmän ekstraa, enemmän halauksia ja, se vastaanotto on kauheen lämmin.” Myös uusperheiden mukana tuomat muutokset kuvattiin positiivisina asioina kuten esimerkiksi uusi puoliso miehen mallina ja uudet sisarukset. Psykologinen joustavuus on Pietikäisen (2009, 16; 2011, 24, 28) mukaan kykyä kohdata tilanne avoimesti, tietoisesti ja keskit”Eron jälkeen voimia riitti enemmän myös lapsen kanssa olemiseen.” MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 16 12.5.2015 9.08. Kyllä mä uskon, että mä oon parempi äiti nytten kuin niinä viimeisinä vuosina.” Positiiviseksi nähtiin myös vanhemman oma kasvu ihmisenä, itsenäisyys ja vahvuus. Dialogisen keskustelun osapuolten on oltava halukkaita kuuntelemaan. Dialogi ei olisi mahdollista ilman vanhempien psykologista joustavuutta. Nämä on nähty vahvuutena myös uusperhetutkimuksissa (Broberg 2010, 188; Ritala-Koskinen 2001, 106). Haarakangas (2008, 26,28) näkee dialogin sekä suhteena että prosessina. Kyl mä niinku huomasin sen, että sitten kun erottiin, niin vaikka se oli raskasta olla yksin, niin oli kuitenkin sitten helpottavaa olla yksin, että jotenkin ne voimat palautu ja huomas, että mulla on paljon antaa tolle pojalle ja vielä niin, että mä jaksan paljon enemmän sen kanssa. Lähes kaikki vanhemmat kokivat muuttuneensa eron myötä. Dialogi on vuorovaikutussuhde, jossa on parhaimmillaan keskinäistä kunnioitusta, tasavertaisuutta ja avoimuutta. Eikä kumpikaan saanut toisistaan mitään voimaa. Musta on tullut paljon itsenäisempi ja mä en tarvitse päätöksiin kenenkään muun mielipidettä ja mä tiedän mitä mä haluan ja mitä mä en halua ja millaisen elämän mä haluan ja miten asiat tehdään, että kyllä se on tehnyt musta hirveen vahvan ja itsenäisen ja oli aikakin jo!” (naurua) Eron positiivisena seurauksena tuli esiin lapsen saama erityinen huomio. Usein ero oli helpotus, poispääsy voimia vievästä liitosta. Merille ero oli ollut suuri itsenäiseksi kasvamisen paikka: Meri: ”On, et mähän oon aikoinani muuttanut kotoo suoraan ex-miehen kanssa, mä en oo eläissäni asunut yksin, alkuun se oli aivan kauheeta, olla yksin, mutta kyllä siitä on tullut sellainen vahvuus. Eron jälkeen voimia riitti enemmän myös lapsen kanssa olemiseen. Keskustelu on avointa, vahvasti tähän hetkeen liittyvää ja se sisältää aitoa kiinnostusta toisen mielipiteitä kohtaan. Siitä oli tullut myös oma kokemus. Dialogi ei ollut mahdollista kaikissa perheissä heti eron jälkeen, mutta tutkimushetkellä vanhemmat olivat saavuttaneet yhteistyöhönsä dialogisen ulottuvuuden. Marja ajatteli olevansa eron jälkeen parempi äiti: Marja: ”Joo, voin, voin, et oma jaksaminen oli aika lopussa niinä viimeisinä vuosina, et ei oikein jaksanut keskittyä mihinkään, et se vei hirveesti voimaa, että yritettiin yhdessä. Ja se vei loppuun, ei jaksanut kauheesti keskittyä ton pojankaan elämään. Erovanhemmuus dialogisena vuorovaikutussuhteena Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että haastattelemieni vanhempien erovanhemmuus täytti tutkimushetkellä dialogin kriteerit. 17 16 Perheterapia 2/15 Nina Kauppinen 66). Pauli ja Mari näkivät poikansa Jessen saaneen eron seurauksena osakseen enemmän rakkautta, hellyyttä ja hänen asioihinsa keskittymistä. Moni korosti omaa kasvuaan ihmisenä
MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 17 12.5.2015 9.00. Erokriiseihin tarvitaan oikeanlaista ja oikeanaikaista apua. 17 16 Eron kokeneelle perheelle ero on kuitenkin iso, raskas ja usein myös ainutkertainen asia tilastollisesta tavanomaisuudesta huolimatta
Ero on häiriötila, johon vanhemmat ovat sopeutuneet ajan kuluessa. Tärkeintä on, että oman käytöksen reflektointi saa aikaan muutoksia tulevissa tilanteissa. Perheasioiden sovittelun sekavia käytäntöjä tulee kehittää ja vakiinnuttaa. Winnicottin (1965) käsite riittävän hyvä äiti) lapsen näkökulmasta. Tutkimuksen vanhemmilla oli kykyä psykologiseen joustavuuteen haastavissakin yhteistyötilanteissa ja myös yksin lapsen/lasten kanssa. D.H. myös Karvinen-Niinikoski & Pelli 2010, 106). Todentuntu, uskottavuus ja vakuuttavuus ovat ne seikat, joihin olen tutkimuksessani pyrkinyt. Fasper-hanke on tehnyt ansiokasta työtä tällä saralla (ks. Erokurssit, joissa vanhempia koulutettaisiin hyvään yhteistyöhön sekä tarjottaisiin perheille tukea eron jälkeiseen tilanteeseen (Wallerstein & Blakeslee 2007, 312; Koskela 2011, 145) ovat tervetulleita. Katastrofi ei kuitenkaan ole ollut pysyvä, krooninen tila, vaan Amaton (2000, 1273) avioerostressiin sopeutumisen kriisimallin mukainen ohimenevä psykososiaalisen kuormituksen vaihe. 2012; Haavisto ym. Riessmann (1993, 65) puhuu vakuuttavuudesta ja sen lähikäsitteestä uskottavuudesta. Nämäkin tarinat jatkavat kulkuaan sosiaalisessa ja kulttuurisessa tarinavarannossa ja muuntuvat niitä uudelleen kerrottaessa uusien kokemusten myötä. Yhteistyö ei aiheuta stressiä, vaan on sujuvaa ja toimivaa. Tämän tietoisen hyväksyvän havainnoinnin avulla hän pystyy omistautumaan tekemisilleen. POHDINTAA Tutkimustulosten pohdintaa Narratiivisen, kuten kvalitatiivisen tutkimuksen yleensäkin, luotettavuutta arvioidaan eri kriteerein kuin niin sanottua perinteistä, paradigmaattisen muodon omaavaa tutkimusta. Follo-malli käräjäoikeuksissa on hyvä apu jo sinne ehtineisiin huoltoriitoihin. Aiemman avioliittolain aikana vanhempien piti käydä perheasiain neuvottelukeskuksessa puPerheterapia 2/15 Nina Kauppinen MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 18 12.5.2015 9.08. Eron kokeneelle perheelle se on kuitenkin iso, raskas ja usein myös ainutkertainen asia tilastollisesta tavanomaisuudesta huolimatta. Eroa harkitsevien tai eropäätöksen jo tehneiden saatavilla on hyvä olla erilaisia tuen muotoja, joista jokainen voisi löytää itselleen sopivan. Stressitilan jälkeen he ovat palautuneet toimintakyvyssään eroa edeltäneelle tasolle tai jopa paremmalle tasolle. Hän kehottaa tutkijaa miettimään, onko tulkinta järkevä ja vakuuttava. Kun paradigmaattisen muodon tarkoituksena on vakuuttaa totuudesta , narratiivisen muodon tarkoitus on vakuuttaa todentunnusta (Heikkinen 2010, 153–154). Hyvää yhteistyötä voi tehdä eron jälkeen monella eri tavalla. Täydellistä, ideaalista yhteistyötä tuskin on kuin ero-oppaissa kuvattuna. Jokaisen on hyvä löytää oma toimiva tapansa. Yhteistyö ei ole tutkimukseni vanhemmillakaan ollut täydellisen harmonista, mutta vanhemmat ovat oppineet käsittelemään mahdollisia erimielisyyksiään ja hillitsemään itsensä kiperissä tilanteissa. Tunteita kuohuvassa kriisitilanteessa ei ole helppoa toimia järkevästi, vaikka ajatuksen tasolla siihen pystyisikin. Suuremmalla tutkimusotoksella malleja olisi ehkä löytynyt lisää. Hyvä yhteistyö on saavutettu oppimalla itselle hyvä tapa toimia suhteessa entiseen puolisoon. Tarinat ja kertomukset olivat todentuntuisia, uskottavia ja vakuuttavia kuvauksia tilanteista, joissa yhteistyövanhemmuus oli onnistunut. Erokriiseihin tarvitaan oikeanlaista ja oikeanaikaista apua. Yllätyseron kokeneille ero on ollut hetkellisesti katastrofi (vertaa Jallinoja 2000, Kimpimäki 2012). Kuten tarinoista on ilmennyt, alku yhteistyölle on monesti ollut hankala. Impulsiivisuuden sijaan heidän toimintaansa ohjasivat arvot ja tavoitteet, joihin he olivat sitoutuneet. Ulkopuolisen on helppo neuvoa, kuinka tilanteessa tulisi toimia. Katson, että yhteistyön olisi hyvä olla ”riittävän hyvää” (vrt. Omistautuminen tarkoittaa tavoitteiden asettamista ja niihin sitoutumista. 2014). Tarvitaan sekä uusia matalan kynnyksen palveluja että nykyisten palvelujärjestelmien ja auttamiskäytäntöjen uudistamista vastaamaan paremmin tehtäväänsä (kts. ”Riittävän hyvän yhteistyön” avulla lapsella ja myös vanhemmilla on hyvä olla. Perheterapia-lehti 3/2014, Mattila-Aalto ym. Ihminen on psykologisesti läsnä, avoimen uteliaana nykyhetkessä tarkastellen kokemaansa. Pohdintaa eropalvelujen kehittämisestä Eroista on tullut tavallisia tapahtumia perheiden elämässä. 19 18 tyneesti. Tutkimuksessani on esitelty kolme erilaista hyvän yhteistyön mallia erovanhemmuuteen. Kaikki vanhemmat tekevät virheitä. Kulttuurisen ja sosiaalisen tarinavarannon ihanteet ja ideaalit voivat aiheuttaa suorituspaineita
Näen narratiivisen ja dialogisen terapiasuuntauksen sopivan tähän hetkeen ja tulevaisuuteen suuntautuneina sekä voimavarakeskeisinä hyvin eroihin liittyvään auttamistyöhön. Vaaranen on saanut ajatteluunsa vaikutteita Belgian erokoulusta. Monesti sovittelua ja muuta erotyöskentelyä tehdään eri toimipisteissä vain aikuisten kanssa. Psykososiaalisesti työskenneltäessä asiakkaiden kanssa pohditaan asioita useammalla tapaamiskerralla ja tehdään lyhyitä kokeilusopimuksia. Istunnoissa loukkauksia pyydetään ja annetaan anteeksi. Lapset ovat kuitenkin kotona kuulemassa riidat ja näkemässä itkuisen tai vihaisen vanhemman sekä kenties tukemassakin häntä. Vai pitäisikö lastenvalvojien lähteä tapaamaan myös lapsia. Tämä ei toki tarkoita menneisyyden vaikeuksien väheksymistä tai kuulematta jättämistä. Vaaranen järjestää pareille ”rauhanistuntoja”, joiden puitteissa työskennellään niin kauan, että molemmat osapuolet hyväksyvät eron. Eronjälkeistä auttamistyötä tehdään monesta eri viitekehyksestä. Hänen mukaansa ”ero tarvitsee aina hoitoa”. Raskaasta elämäntilanteesta selviytyminen on mielestäni aina myös muutostyöskentelyä. Kaslow (1993, 343–344) näkee, että eroavat parit hyötyisivät ”parantavasta eroseremoniasta”, joka olisi eräänlainen psyykkinen lopetus avioliitolle. Lasten huomioiminen erotilanteessa olisi mitä parhainta ehkäisevää lastensuojelua. Tämä voisi riittää tueksi monelle eroperheelle. Seremoniassa puolisot kertovat terapeutin avulla toisilleen muun muassa, mitä hyviä muistoja heille jää avioliitosta. MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 19 12.5.2015 9.08. Mikäli lapset eivät ole mukana työskentelyssä, jonkun turvallisen aikuisen olisi hyvä keskustella lapsen kanssa erosta. Keskustelun avulla vanhemmille selkiytyisi, toimivatko he kipeiden tunteiden ohjaamina vai järkevästi reflektoiden. Erojen tutkiminen positiivisesta näkökulmasta on tärkeää (myös Kiiski 2011, 252). Haasteena istunnoissa on se, että ne vaativat asiakkailta todellista pitkäjänteisyyttä, varsinkin jos toinen on vahvasti eron kannalla ja toinen täysin sitä vastaan. Eropalvelujen kehittäminen tarvitsee tuekseen myös tieteellistä tutkimustietoa. Voisiko lasten mukaan ottaminen ja heidän kuulemisensa parhaimmillaan pysäyttää kiivaita vanhempia. Voisiko käytäntö olla hyvä myös tänä päivänä, eli pitäisikö eropäätöskeskustelun olla pakollista eron saamiseksi. Myös lapset saavat kertoa, mitä ero heille merkitsee, ja mitä he toivovat vanhemmiltaan eron jälkeen. Niin sanotun psykososiaalisen orientaation (Antikainen 2007, 73–75) käyttäminen useammin tarjoaisi hyvän tuen erotilanteessa verrattuna rutiininomaiseen lapsen asioista sopimiseen. Erilaiset viitekehykset sopivat erotyöhön, ja terapeutti voi toimia integratiivisesti eri suuntauksia yhdistellen. Eron taustoista puhuminen voi auttaa tulevassa yhteistyössä. Tutkimukseni ja ammattiroolini kautta minua mietiKuinka onnistua erovanhemmuudessa. Suojelemmeko lapsia turhaan. Lastenvalvojan sopimuspalvelut tavoittavat hyvin suuren osan eroavista vanhemmista. Kansalaistoimintana syntyneeseen erokouluun on kerätty yhteen sovittelukirjallisuuden ja erotutkimuksen hyviä käytäntöjä. Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen näkee tarpeellisena jokaisen perheen osallistumisen eronjälkeiseen perhetapaamiseen. Erilaisten eroauttamisen metodien ja käytäntöjen vaikuttavuutta olisi hyvä tutkia. Pitäisikö lapsia ottaa mukaan eronjälkeiseen työskentelyyn, vai pitäisikö lapset pitää erossa aikuisten riidoista. Seremoniassa hyvästellään perhe sellaisessa muodossaan, ja se on alku uudenlaiselle perheyhteydelle ilman vuorovaikutusta kahlitsevia tunteita. Dolto (2005, 26) ajattelee, että eroavien pitäisi ilmaista eron syyt kolmannen osapuolen läsnä ollessa. Tarkoituksena on purkaa osapuolten välistä tunnesuhdetta. Tämä tarkoittaisi lisäresurssien kohdentamista lastenvalvojan palveluihin. Eroja on tutkittu Suomessa melko vähän. 19 18 humassa eroaikeistaan. Lasten kanssa työskentely on yksi eroauttajia mietityttävä asia. Erokoulun piirissä uskotaan, että 90 % erojen jälkeisistä riidoista johtuu väärällä tavalla annetusta eroilmoituksesta. Se voisi olla koulunterveydenhoitaja, koulupsykologi tai lastentarhanopettaja. Voisiko se ehkäistä myös psyykkisesti erittäin kuormittavia ja kalliiksi tulevia huoltoriitoja. (Vaarasen luento Perheneuvojille Helsingissä 6.5.13; Kohti Erorauhaa, julkaisematon lähde.) ”Rauhanistuntoja” voisi Väestöliiton lisäksi soveltaa myös muissa auttamispisteissä. Näen erittäin tarpeellisena suuren kvantitatiivisen tutkimuksen lasten erokokemuksista, mutta myös kvalitatiivista tutkimusta aiheesta tarvitaan. Eronjälkeinen sovittelutyö on haasteita täynnä. Millainen keskustelu edistää erosta selviytymistä. Uudessa Fasper-hankkeen sovittelumallissakaan lapset eivät ole mukana
Kun vanhemmat eroavat. (2007). The Consequences of Divorce for Adults and Children. Kipeän ja kaoottisenkin eron jälkeen on sovittava lasten asioista. Teoksessa J. Kriisiteoriasta ja kriisipsykoterapiasta. Kääriäinen, J. Helsinki: Väestöliitto. 21 20 Perheterapia 2/15 Nina Kauppinen tyttävät monet kysymykset. Helsinki: A-klinikkasäätiö. Keskeisenä ajatuksena terapiasuuntauksessa on vaikeiden ajatusten ja tunteiden hyväksymisen parantava vaikutus sekä omiin keskeisiin elämänarvoihin sitoutumisen merkitys. l LÄHTEET Amato P. Journal of Marriage and the Family 62, 1269-1288. Narratiivinen tutkimus – todellisuus kertomuksena. Helsinki: Otava. (2002). Childhood 2003 (10), 147-161. (2003). Eronjälkeisessä työskentelyssä on mielestäni kuitenkin hyvä olla psykoedukatiivista otetta. Phychological Bulletin 110, 26–46. Viime aikoina kiinnostukseni on herännyt kognitiiviseen psykoterapiaan ja erityisesti sen piirissä vaikuttavaan hyväksymisja omistautumisterapiaan. (2003). Suomen sovittelufoorumi ry. Acta Universitatis Tamperensis 696. Teoksessa A. 2010. Heikkinen H.L.T. Yhteisön tuki ja selviytyminen. 1991. & Angelino I. (2010). Kuinka hyvän eronvanhemmuuden oivallukset ja yhteistyön käännekohdat olisivat entistä useammin mahdollisia. Antikainen M. Muutoksen saavuttamiseen kaivataan usein työkaluja. Sosiaalityöntekijän asiantuntijuus lapsen huoltoja tapaamissopimuspalvelussa. Helsinki: Mannerheimin lastensuojeluliitto. An Invitatiton to social Construction. Jallinoja (2000). MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 20 12.5.2015 9.08. Haarakangas K. Hämäläinen & P. Helsinki: Eveil-kustannus. Nastola: Magentum. Tampere: Tampereen yliopisto. Gergen K. (1996). Psyykkinen trauma. Dolto F. Broberg M. Lontoo: SAGE. Usein terapeutit vieroksuvat asiakkaiden neuvomista. Selviydyn. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 52/2010. Hämäläinen J. Ayalon O. Eroon liittyvien tunteiden poisrajaaminen keskustelusta on vaikeaa asiakkaille, mutta myös meille terapeuttista työtä tekeville. Huoltoriitojen kustannukset yhteiskunnalle: taloudellisen arvioinnin teoreettisia ja metodologisia haasteita. Sovittelijan rooli eroaa terapeutin roolista. (2014). Parantava puhe: dialogisuus ihmissuhteissa, mielenterveystyössä ja psykiatrisessa hoidossa. Pölkki (toim.) s. Hänninen V. Monet vanhemmat tarvitsevat pitkää yksilöhoitoa erosta selviytymiseen. Kuinka kriisissä olevat, katkerat ja vihaiset ihmiset saadaan hedelmälliseen dialogiin keskenään. Amato P. Valli (toim.). Jyväskylä: PS-kustannus. Sisäinen tarina, elämä ja muutos. (2000). Flowerdew J. Havaintoja, mallinnuksia ja arvioita FASPERhenkkeen pohjalta. Eron haasteet, väliintulot ja lapset. Hyväksymisja omistautumisterapian piirissä kehitettyjen mentaalisten työkalujen oppimisprosessi ei välttämättä vaadi vuosien psykoterapiaa, vaan harjoituksia voidaan hyödyntää lyhyemmissäkin terapiaja konsultaatiosuhteissa. Yhteiskuntatieteet 148. Tunteiden hyväksymisen jälkeen muutos näkyy myös käyttäytymisen tasolla. Uusperheen voimavarat ja lasten hyvinvointi. Ikkunoita tutkimusmetodeihin II, s.143–159. (2012). Parental Divorce and the Wellbeing of children: A Meta-analysis. Family Relations 52, 332-339. (1980). (1999). Kuopion yliopiston julkaisuja E. Perheasioiden sovittelun uudet tuulet. Kuopio: Kuopion yliopisto. Onnistunut erovanhemmuus on yleensä mahdollista vasta vaikeiden tunteiden hyväksymisprosessin kautta. Onko sovittelutyössä hyvä keskittyä vain lapsen asioista sopimiseen ja rajata keskustelusta parisuhteeseen liittyvät tunteet. (2008). & Keith B. & Neale B. 187-212. Aaltola & R. Mielestäni yksilötyössäkin pitäisi olla ”lapsen puolella” tuoden keskusteluun sitä, miltä asiat ja tilanteet tuntuvat lapsesta, ja miten ne vaikuttavat lapsiin. Traumatisoituneiden ja muuten herkillä olevien vanhempien kanssa tulee olla sensitiivinen, mutta toisaalta tilanne ei saisi pysähtyä paikoilleen terapeutin liian varovaisuuden vuoksi. Haavisto V., Bergman-Pyykkönen M & KarvinenNiinikoski S. Amato P. Trying to Stay Apace: Children with Multiple Challenges in Their Post-Divorce Family Lives. Perheen aika. (2005). A-klinikkasäätiön julkaisu n:o 5. Vanhemmat tietävät usein, kuinka kuuluisi toimia, mutta kuinka saada heidät oikeasti ajattelemaan lapsen näkökulmasta omat kipeät tunteensa ja tarpeensa ohittaen. http://chd. sagepub.com/content/10/2/147 Viitattu 7.4.2012. Olen usein pohtinut kuinka kauan lapset voivat odottaa sitä, että äidin tai isän katkeruus erotilanteesta helpottaa, ja tämä jatkaa viimein elämäänsä. Cullberg J. Reconciling Divergent Perspectives: Judith Wallerstein, Quantitative Family Research, and Children of Divorce. On vaikea kysymys, mennäkö suoraan asian ytimeen vai odottaako asiakkaalle oikeaa ja sopivaa hetkeä joskus hyvinkin pitkään. Lapsen edunmukaiseen toimintaan omistautuminen ja sitoutuminen eivät välttämättä onnistu ilman ulkopuolista tukea. Helsinki, Ensija turvakotien liitto