Suomen Mielenterveysseura Vanhempien eron työstäminen lapsen kanssa Perhepeili kriisityön menetelmänä Videotallenteet perheterapian apuvälineenä Navigointia ajan virrassa – Perheterapeutin mietteitä ajan kokemisesta 31. vuosikerta 1/15 Mieli_Perheterapia_201501.indd 1 18.2.2015 10.40
alv 24 %) Digilehden vuosikerta 24 € (sis. Vuosikerta 36 € (sis. alv 10 %) Irtonumero 9 € (sis. alv 10 %) Suomen Perheterapiayhdistyksen jäsenille 28 € (sis. alv 10 %) Kestotilaus 34 € (sis. vuosikerta, ISSN 0782-7210 Kirjapaino: Forssa Print Painosmäärä: 2 300 kpl Ulkoasu: Bond Taitto: Pirta Mikkola Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsenlehti. alv 24 %) Ilmoitukset: Sirpa Väänänen 040 647 6996 perheterapialehti@mielenterveysseura.fi Julkaisija: Suomen Mielenterveysseura Kustantaja: SMS-Tuotanto Oy 31. 2 Perheterapia 1/2015 3 Perheterapia 1/2015 Perheterapia 1/2015 | 31. vuosikerta | Helmikuu 2015 Vastaava päätoimittaja: Kristian Wahlbeck Päätoimittaja: Aarno Laitila Toimitussihteeri: Janne Kurki Toimitusneuvosto: Jukka Aaltonen Tapio Ikonen puheenjohtaja Päivi Kangas Ritva Karila-Hietala Janne Kurki Aarno Laitila Helena Niskanen Jorma Piha Tero Pulkkinen Eira Tikkanen Kristian Wahlbeck www.mielenterveysseura.fi/perheterapia Toimitus ja arkisto: Ratamestarinkatu 9 00520 HELSINKI Tilaukset, osoitteenmuutokset ja laskutus: Mervi Venäläinen 040 653 2895 mervi.venalainen@mielenterveysseura.fi Perheterapia-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Mieli_Perheterapia_201501_18022015_final.indd 2 18.2.2015 13.31
Jukka Aaltonen ............................................................................................................52 Kirja-arvostelu: Rakkaalla lapsella on monta nimeä Hannu Räty ................................................................................................................ 16 Videotallenteet perheterapian apuvälineenä Agneta Storsjö ........................................................................................................... 28 Navigointia ajan virrassa – Perheterapeutin mietteitä ajan kokemisesta Kauko Haarakangas ................................................................................................44 Kuka on kenen Charlie. 3 Perheterapia 1/2015 Pääkirjoitus: Missä olit silloin. 56 Muistokirjoitus: Markku Sutela, 13.8.1955-20.12.2014 Jaakko Seikkula ja Pekka Holm ..............................................................................58 Kirjoittajaohjeet .........................................................................................................60 Ilmoituksia Sisällys Mieli_Perheterapia_201501.indd 3 18.2.2015 10.40. 6 Perhepeili kriisityön menetelmänä Olli Jäppinen & Satu Kaleva & Veli-Matti Husso .................................................. 5 Artikkelit: Vanhempien eron työstäminen lapsen kanssa Sari Sundvall-Piha ...................................................................................................... Aarno Laitila................................................................................................................
Mieli_Perheterapia_201501.indd 4 18.2.2015 10.45. 5 4 Perheterapia 1/2015 Perheterapia 1/15 Perhe-elämän monimuotoistuminen on perhetutkimuksen todentama fakta jo varsin pitkältä ajalta
vuosikerran viimeinen numero oli painossa ja tulossa jakeluun. Otsikon kysymys viittaa meille monille tuttuun tilanteeseen, kun aletaan miettiä omaa elämää koskettaneita merkittäviä ulkomaailman tapahtumia. Eduskunnan käsittelyä mainitun asian valmistelussa sävyttivät erittäin voimakkaasti polarisoituneet asenteet, eikä lakiehdotus ole vieläkään finlex.fi -kokoelmasta löytyvä laki, vaan valmistelussa oleva asia. Nuorisotutkimusseuran/ Nuorisotutkimusverkoston verkkojulkaisuja 81, Seta-julkaisuja 25.) Meidän kenenkään on turha olla niin hyväuskoinen, että kuvittelisimme syrjinnän, kiusaamisen ja henkisen väkivallan loppuvan tähän lainsäädännölliseen muutokseen. Toivottava seuraus tästä voisi olla sitten se, että sateenkaariperheet voisivat hakea samoja palveluita kuin muutkin perheet ja perhemuodot ja saada niitä samaten laadukkaina. Tosiasia kuitenkin on, että yhteiskunnalliset instituutiot joutuvat uudella tavalla noteeraamaan monimuotoistuvan perhe-elämän vaatimukset lainmuutoksen seurauksena ja tämä purkaa edelleen mahdollisuuksia ”näkymättömään” sortoon. Kuvittelen itse, että lakimuutokseen liittyvät intensiiviset keskustelut eivät ole vielä ohi. 5 Perheterapia 1/2015 Pääkirjoitus MISSä OLIT SILLOIN. Tämä tuo asennemuutoksen tarpeen jokaisen ihmisen pohdittavaksi. Aarno Laitila aarno.laitila@uef.fi 5 Perheterapia 1/15 Mieli_Perheterapia_201501.indd 5 18.2.2015 10.40. Perheterapia psykoterapian menetelmänä vain ajoittuu, etenkin sen alku, ihmiskunnan historiassa kohtalaisen lyhyen ydinperheen valtaajan kanssa yksiin. Seminaari puhkesi spontaaneihin taputuksiin. Mutta sitäkin voi muistaa hyvällä, kun siihen oli ehtinyt varautua. Tätä kirjoittaessani minulla on käytettävissäni myös julkaisutiedote siitä, kuinka sateenkaariperheiden nuoret kertovat elämästään ja haaveistaan mutta myös kokemastaan syrjinnästä (Riikka Taavetti: Olis siistiä, jos ei tarvis määritellä – kuriton ja tavallinen sateenkaarinuoruus (2015). Yhtäkkiä kävi niin, että Perheterapiayhdistyksen puheenjohtaja Ritva Karila-Hietala pyysi puheenvuoron ja sanoi eduskunnan täysistunnon hyväksyneen kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Perheterapia-lehti piti viime vuoden lopulla juhlaseminaarin, kun lehden 30. Mutta suunta on se, että voin tulevaisuudessa muistaa lehtemme juhlaseminaarin kahdesta painavasta syystä. Yhteiskuntatieteiden kielellinen käänne muutti jo 1980-luvulla nopeassa tahdissa sitä ymmärrystä, joka meillä on perheistä systeeminä. Mitä tämä sitten merkitsee perheterapian kannalta. Danilo herää nuoruuden (ja lapsuuden) ystävänsä olohuoneessa lasten leikkiessä havahtuen siihen, että television ruudulla Neil Armstrong laskeutuu kuumodulista Kuun pinnalle ja arvioi askeltensa mittaa säröilyn takaa. Nämä muutokset yhdessä lainsäädännön muutosten kanssa pakottavat perheterapian ja perheterapeuttien ajattelua tunnistamaan tämän monimuotoistumisen. Kauko Haarakangas, joka myös tuotti artikkelin juhlanumeroon, oli estynyt saapumasta paikalle, valitettavasti. Kaikki elokuvan kuvastossa viittaa siihen, että Danilo muistaa hetken, muistaa nyt jo kuolleen ystävänsä ja pystyy siirtymään elämässään eteenpäin. ISBN 978-952-5994-69-8. Kirjoittajakutsuun myönteisesti vastanneet Jukka Aaltonen, Jukka Harmainen, Mette Kontio ja Eija-Liisa Rautiainen tekivät seminaarista muistettavan myös tulevaisuudessa. Juhlaseminaarin yksi olennainen puoli oli muistaminen, mutta nykyisyydellä ja tulevaisuudella merkittynä. Arthur Pennin elokuvassa Neljä ystävää jugoslavialaisperheen maahanmuuttajapoika Danilo lupaa vakavasti sairaalle ystävälleen ajatella häntä sitten, kun ihminen kävelee Kuun pinnalla ensimmäisen kerran. Seminaarissa käytiin kuhunkin esitykseen liittyen keskustelua ja päivän lopussa yhteisempää ajatusten vaihtoa perheterapiasta, Perheterapiasta, perheterapian tulevaisuudesta ja Perheterapian tulevaisuudesta. Perhe-elämän monimuotoistuminen on perhetutkimuksen todentama fakta jo varsin pitkältä ajalta
Vanhemmat voivat omalla toiminnallaan helpottaa tai vaikeuttaa merkittävästi lapsen asemaa ennen eroa, erotessa ja erottuaan. 6 Perheterapia 1/2015 VANHEMPIEN ERON TYöSTäMINEN LAPSEN KANSSA ”Jos eronneet vanhemmat kykenivät kumpikin korjaamaan elämänsä jälleen hyväksi ja lapset kuuluvat tärkeänä osana tähän uuteen elämään, lasten kävi varsin hyvin. 304) Tiivistelmä Vanhempien parisuhteen päättyminen on yksi lapsen elämän suurimmista haasteista, ja sillä on vaikutuksia koko hänen myöhempään elämäänsä. Eroa koskevassa tutkimuksessa on alettu kiinnittää aiempaa enemmän huomiota siihen, miten vanhemmat voivat työstää eroa lasten kanssa ja mitä lasten näkökulmasta on tehtävissä eroon sopeutumisen helpottamiseksi. Eroperheiden lasten tunteissa oli aikuisena kuitenkin useimmiten päällimmäisenä katkeruus toista vanhempaa kohtaan.” (Wallerstein, J., Lewis, J. Tällaiseen yhteistyöhön kykenevät vanhemmat antavat lapselleen luvan rakastaa ja kaivata poissaolevaa vanhempaa ja lohduttavat häntä tässä surussa. Huolehtiva ja rakastava yksinhuoltaja on lapsen kehitykselle selvästi hyväksi. & Blakeslee, S., 2007 s. Onkin syytä huomioida sikäläisen yhteiskuntarakenteen suuret eroavuudet suomalaiseen yhteiskuntaan nähden. Tämän katsauksen pohjana on lähinnä amerikkalaisia aiheeseen liittyviä 2000-luvun tutkimuksia. Avainsanat: Vanhempien ero, parisuhteen päättyminen, erovanhemmuus, eron jälkeinen vanhemmuus, kiintymyssuhde Sari Sundvall-Piha, PsM, TM, perhepsykoterapeutti VET, perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, 0400-92 39 30, sari.sundvall-piha@evl.fi Perheterapia 1/15 Sari Sundvall-Piha Mieli_Perheterapia_201501.indd 6 18.2.2015 10.40. Vaikka vanhempien ero mullistaa lapsen elämän ja on useimmiten hyvin surullinen asia, lapsi voi hyvällä erovanhemmuuden yhteistyöllä kokea, että vaikka vanhemmat eivät asu enää yhdessä, kumpikin heistä osoittaa rakkautta ja huolenpitoa häntä kohtaan ja kumpaankin voi turvautua. Mitä paremmin vanhemmat kykenevät eriyttämään päättyneeseen parisuhteeseensa liittyvien asioiden käsittelemisen vanhemmuuden kysymyksistä, sen paremmin heidän lapsensa voivat sopeutua eron jälkeiseen elämään
Nykytutkimuksessa mm. Vanhempien erolla on moniulotteisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia perheen ylisukupolvisiin suhteisiin. Ero on suuri kriisi koko perheelle, mutta rasittaa eniten lapsia, jotka eivät ole valinneet lapsuutta eroperheessä. Myöskään olettamus, että eron vaikutukset olisivat sitä lievempiä, mitä vanhempi lapsi on eron tapahtuessa, ei saanut tutkimuksessa tukea. erojen riskitekijöitä, jälkivaikutuksia ja mitä olisi tehtävissä niin erojen estämiseksi kuin niiden vaikutusten vähentämiseksi. Edellä mainittu huomioiden on lasten erosopeutumisen kannalta aivan olennaista, kuinka vanhemmat kertovat erosta lapsilleen. Suomessa vuosittain noin 30 000 lasta joutuu kokemaan avioeron. Aiempien tutkimusten perusteella on pidetty ilmeisenä, että eronneiden vanhempien lapset menestyvät ei-eronneiden vanhempien lapsia merkittävästi huonommin useilla eri elämän osaalueilla (Frisco, Muller & Frank 2007; Hango & Houseknecht 2005; Sun & Li 2002, Moon 2011). Toisissa tutkimuksissa taas huomattiin, että esimerkiksi vanhempiensa eron kokeneilla lapsilla oli huomattavasti ei-eronneiden vanhempien lapsia suurempi riski aloittaa seksuaalinen kanssakäyminen varhain, ja teiniraskauksien määrä oli eronneiden vanhempien tyttärillä huomattavasti ei-eronneiden vanhempien tyttäriä korkeampi. Avioeroja tapahtuu kaikenlaisissa perheissä lasten lukumäärästä, iästä tai perheen taloudellisesta tai sosiaalisesta tilanteesta riippumatta. 7 Perheterapia 1/2015 JOHDANTO Vanhempien ero koskettaa yhä useampia lapsia. Toisaalta Sinkkonen tuo esille näkökulman, että lasten pitkään jatkuneet vaikeudet selittyisivät enemmän aiemman liiton riitaisuudella kuin itse erolla (Sinkkonen 2005). Erojen yleistyminen ei ole vähentänyt niiden kuormittavuutta lapsille. (Albertini& Garriga 2011) EROSTA KERTOMINEN Belgiassa on kansalaistoimintana syntynyt erokoulu. Vanhempien eroa voidaan pitää yhtenä lapsen elämän kuormittavimmista tapahtumista, jolla on vaikutus lapsen koko loppuelämään. On alettu kiinnittää huomiota niihin seikkoihin, joilla eronneiden vanhempien lapset voisivat välttyä eron riskiseurauksilta. Tutkimuksissa ero on jaettu kolmeen vaiheeseen Vanhempien eron työstäminen lapsen kanssa a) tilanne ennen eroa ( pre-divorce), b) akuutti erotilanne ( in-divorce) sekä c) eron jälkeinen vaihe ( post-divorce) (Kim 2014). Vaikka ero on vanhempien päätös, on sen kertomisessa, täytäntöönpanossa ja käytännön toteutuksessa Mieli_Perheterapia_201501.indd 7 18.2.2015 10.40. Vaikka lapsille ei kehittyisi kliinisesti vakavia häiriöitä, vanhempien ero voi altistaa pitkäaikaiselle alakulolle ja hämmennykselle (Laumann-Billings & Emery 2000; Marquardt 2005). Vanhempien eron työstämiseen lapsen kanssa on alettu kiinnittää huomiota yhä enemmän. On tutkittu mm. Belgian erokoulun mukaan 90 % eron jälkeisistä vanhempien riidoista johtuu epäonnistuneella tavalla ilmoitetusta erosta, siitä, että eroa haluava osapuoli ilmoittaa ”väärällä” tavalla toiselle puolisolle haluavansa erota (www.deScheidingsschool.be). Kyseessä on vanhemmille tarkoitettu perhevalmennus, jossa vanhemmille jaetaan tietoa ja käytäntöjä lasten sopeutumisen edistämiseksi. Albertinin ja Garrigan mukaan tämä voi tulevaisuudessa merkittävästi vähentää eurooppalaisten yhteiskuntien sosiaalista yhteenkuuluvuutta. EROTUTKIMUS Erotutkimus on ollut menneenä vuosikymmenenä erityisen runsasta. Toisaalta todetaan, että monen vanhempiensa eron kokeneen on aikuisena vaikeuksia solmia pysyvää parisuhdetta tai avioitua itse (”kun ei koskaan mene naimisiin, ei koskaan tule eroakaan”) (Wallerstein, Lewis & Blakeslee 2000). Toiset lapset selviävät erosta paremmin kuin toiset, ja siksi on tärkeää tutkia, minkälaisiin tekijöihin erilainen erosta selviytyminen liittyy (Sigal, Sandler, Wohlchik & Braver 2011). Vanhempien erolla on tuntuvia vaikutuksia koko heidän elämänsä ajan. Albertini ja Garriga tutkivat vanhempien eron ja lapsen iän välistä sekä eron yleistymisen ja eron vaikutusten välistä yhteyttä. Australiassa ja Belgiassa on saatu yhä enemmän aineistoa eron pitkäaikaisvaikutuksista aiempien tutkimusten keskityttyä pitkälti akuuttiin erotilanteeseen. Tutkimustulokset kertovat eron seurauksista monella eri ulottuvuudella. Lyhyessä ajassa tapahtuvat suuret muutokset lisäävät lapsen riskiä joutua ongelmiin (Cherlin 2009)
Tällaisia seikkoja ovat mm. Lapselle on syytä korostaa molempien vanhempien läsnäoloa hänen elämässään, vaikkei hän voikaan enää asua molempien kanssa yhtaikaa. 8 Perheterapia 1/2015 syytä huomioida erityisesti lasten tarpeet. ensisijainen huoltaja (lähivanhempi) ja toinen ns. Siitä, miten paljon tapaavan vanhemman antaman hoidon laatu sinänsä vaikuttaa lapsen eroon sopeutumiseen, on epäselvää tutkimusnäyttöä (Amato & Gilbreth 1999; Whiteside & Becker 2000; King 1994; Menning 2002). Joko yksinasuvan äidin tai äidin uusperheessä asuvat lapset saivat sitä parempia arvosanoja, olivat suositumpia kavereiden kesken ja sopeutuivat muutoinkin paremmin eroon, mitä tiheämpi oli kontakti isän kanssa (mm Bronstein, Stoll, Causon, Abrams & Briones 1994). Yhdessä vietetty aika Useimmiten lapsen huolto sovitaan niin, että toinen vanhemmista on ns. tapaava huoltaja (etävanhempi). Cashmoren, Parkinsonin ja Taylorin (2008) mukaan joka toinen viikko vanhempaansa tapaavat lapset raportoivat vähemmän läheisyyttä suhteessa etävanhempaan ja enemmän surua liittyen eroon kuin vanhempaansa enemmän tapaavia lapsia. Varsinkin pienempien lasten suhteet etävanhempiin tai muihin sukulaisiin organisoituvat pitkälti vanhempivälitteisesti (Ritala-Koskinen 2001). VANHEMMUUS ERON JäLKEEN Sigal, Sandler, Wohlchik ja Braver (2011) kiinnittivät huomiota kolmeen seikkaan eron jälkeistä vanhemmuutta koskevassa tutkimuksessaan: a) lapsen kanssa vietetyn ajan määrään, b) vanhempien kykyyn hoitaa vanhemmuutta yhdessä ja c) kummankin vanhemman oman vanhemmuuden laatuun. Mitä vähemmän vanhempien välillä oli ristiriitoja, sitä läheisempi oli etävanhemman ja lapsen suhde. Vaikka ensisijainen huoltaja on lapsen kanssa enemmän, tapaamisjärjestelyillä ja erovanhemmuuden hyvillä käytännöillä voidaan merkittävällä tavalla tukea ja vahvistaa etävanhemman ja lapsen välistä kiintymyssuhdetta, jolla on lapsen psykologiselle kasvulle suuri merkitys. Useiden tutkimusten perusteella tiheän kontaktin voidaan katsoa johtavan lapsen ja vanhemman välisen suhteen laadun paranemiseen, mikä puolestaan edesauttaa lapsen sopeutumista eroon (Amato & Gilbreth, 1999; Coiro & Emery 1998; Fabricius & Hall 2000; Fabricius & Luecken 2007; King & Sobolewski 2006; Simons, Whitbeck, Beaman & Conger 1994; Whiteside & Becker, 2000). Vanhempien eron työstäminen lapsen kanssa Mieli_Perheterapia_201501.indd 8 18.2.2015 10.40. Enemmän kuin joka toinen viikko vanhempaa tapaavat lapset kokivat suhteen etävanhempaan läheisemmäksi kuin ne, jotka tapasivat etävanhempaansa vain minimaalisesti tai eivät lainkaan (Cashmore ym. Usein lapsen tapaamisen etävanhemman kanssa vähenevät, mitä kauemmin erosta kuluu aikaa. Eron käytännön toteutukseen siirryttäessä on hyvä, jos lapsen näkökulma voitaisiin huomioida mahdollisimman paljon. Lapsi saa luvan olla molempien vanhempiensa edelleen rakastama ja rakastaa heitä kumpaakin. Omalla tavallaan kummankin vanhemman olisi hyvä tuoda esille, että he haluavat lapsella säilyvän hyvän suhteen molempiin vanhempiin. mahdollisuus tutustua uuteen kotiin, mitä voi ottaa mukaansa, jotta olisi mahdollisimman kotoisa olo uudessakin paikassa, kuinka pitää yhteyttä siihen vanhempaan, joka ei ole paikalla. Perheet, jotka pystyvät neuvottelemaan ja joustamaan tapaamisista, päätyvät juridista sopimusta tarkkaan noudattavia perheitä laajempiin etävanhemman tapaamisiin (Kelly 2006). A. Toisaalta myöhemmässä tutkimuksessa on osoitettu, että poissa asuvan isän kontaktin vaikutus on riippumaton tekijä suhteessa vanhempien väliseen konfliktiin. Tutkimukset osoittavat, että hyvin suunniteltu, selkeä tapaamisjärjestely onnistuu ja jää parhaiten voimaan, jos se tehdään välittömästi eron jälkeen. Myös taloudellisilla seikoilla on merkitystä tapaamisfrekvenssiin niin, että taloudellinen hyvinvointi lisää tapaamisfrekvenssiä (Kelly 2006). Varsinkin pienten lasten säännöllisillä tapaamisilla on tärkeä merkitys lapsen kehitykselle. 2008). Vähäkonfliktisissa perheissä isän tiiviimmät tapaamiset ja hyvin konfliktoituneissa perheissä isien harvat tapaamiset olivat yhdistettävissä lapsen parempaan sopeutumiseen (Amato, Rezac 1994; Johnston, Kline & Tschann, 1989). Vanhempien tulehtuneet välit vaikuttivat heikentävästi nimenomaan tapaavan vanhemman ja lapsen suhteeseen (Whiteside 1998; Kelly & Emergy 2003). Valitettavasti moni vanhempi joutuu eron yhteydessä itse niin kuormitettuun asemaan, että lapsen etu jää sivuun
1996; Harper & Fine 2006; Vanhempien eron työstäminen lapsen kanssa Mieli_Perheterapia_201501.indd 9 18.2.2015 10.40. Vanhempien erotessa lapsi joutuu lojaliteettiristiriitaan, mistä syystä lapsen on usein vaikeaa ylläpitää hyvää ja läheistä suhdetta kummankaan vanhemman kanssa. Etävanhemman tapaamisten tiheys ei ole niin olennaista kuin se, että lapsi koki suhteen etävanhempaan läheiseksi ja tukea antavaksi (Carlson 2006; Harper & Fine 2006; King & Sobolewski 2006). Tutkimustulokset ovat ristiriitaisia siitä, kuinka olennaista lapsen hyvinvoinnin kannalta on etävanhempien tapaamisten tiheys (Furstenberg, Morgan & Allison 1987). Mikäli lapsella on hyvä ja läheinen suhde edes toiseen vanhempaansa, tämä suojaa häntä eron vaikutuksilta, vaikka suhde toiseen vanhempaan jäisikin etäiseksi (Booth & Amato 1994). Amato on tutkinut ”hyvän eron” käsitettä ja jakanut erovanhemmuuden kolmeen ryhmään: yhteistyövanhemmuus ( co-operative co-parenting), rinnakkaisvanhemmuus ( parallel parenting) ja yksinhuoltajavanhemmus ( single parenting). Tässä tutkimuksessa ei tutkittu isien luona pääsääntöisesti asuvien lasten äitisuhdetta vastaavasta näkökulmasta. mitätöimällä toisen antamia ohjeita). Vanhempi voi olla hyvässä kiintymyssuhteessa vaikka ei asuisikaan lapsen kanssa (Sroufe & McIntosh 2011). Hyvä erovanhemmuus ei välttämättä edellytä, että etävanhempi tapaa lapsia tiheästi. Puolet erovanhemmista koki yhteistyösuhteensa erittäin hyväksi. Mitä enemmän vanhemmilla oli keskenään konfliktia, sitä harvemmat olivat etävanhemman ja lapsen väliset tapaamiset ja sitä huonompi etävanhemman ja lapsen välinen suhde (Sobolevski & King 2005). Olennaista hyvän erovanhemmuuden kannalta on myös se, että vanhemmat ovat säännöllisesti yhteydessä toisiinsa lapsen asioiden vuoksi, että säännöt molemmissa kodeissa ovat riittävän samanlaiset ja etteivät vanhemmat pyri kumoamaan toistensa auktoriteettia (esim. Eniten kärsivät lapset, joiden eronneet vanhemmat ovat riitaisia, keskenään epäjohdonmukaisia ja toisiaan moittivia (Buchanan ym. 9 Perheterapia 1/2015 Isän tiivis kontakti on lapsen sopeutumista edistävä tekijä riippumatta vanhempien välisen konfliktin määrästä ennen eroa, eron yhteydessä tai viiden vuoden seurannassa eron jälkeen (Fabricius & Luecken 2007). Molemmat vanhemmat voivat erottuaankin hoitaa aktiivisesti tätä vanhemmuuden emotionaalista puolta asumisesta riippumatta. Termi yhteisvanhemmuus kuvaa enemmän sitä, miten eronneet vanhemmat todella jakavat lapsista huolehtimista ( parenthood) (Schmitt & Piha 2006). yhteishuoltajuus, joint custody). Tutkijat jakoivat erovanhemmuuden neljään eri kategoriaan (Whiteside 1998): 1) paljon yhteistyötä, vähän konfliktia ( positive co-parenting), 2) lievästi sekä yhteistyötä että konfliktia, 3) vähän sekä konfliktia että yhteistyötä ja 4) paljon konfliktia, vähän yhteistyötä Whitesiden mukaan erovanhemmista 20 % koki suhteen edelliseen puolisoon erittäin riitaisaksi ja jännitteiseksi; asiat jäivät ratkaisematta, emotionaaliset rajat olivat epäselviä, ja toista kohtaan osoitettiin joko fyysistä tai henkistä kaltoinkohtelua. Yhteisvanhemmuuden merkitys on erotettavissa lapsen ja vanhempien välisen suhteen tai vanhempien tekemien laillisten sopimusten merkityksestä. Sobolevskin ja Kingin tutkimuksen mukaan vanhempien välisen konfliktin määrä on suoraan yhteydessä etävanhemman ja lapsen tapaamistiheyteen. Lasta koskevien päätösten kohdalla vanhemmat ovat yhdenvertaisia riippumatta siitä, miten paljon kumpikin heistä asuu lasten kanssa. ”Hyvällä erolla” Amato tarkoittaa vanhempien eron jälkeistä kykyä vanhemmuuden yhteiseen hoitamiseen lapsensa parhaaksi. B. Vanhemmat ovat kyenneet erottamaan päättyneeseen parisuhteeseensa liittyvät asiat vanhemmuudesta ja pyrkivät asioiden yhteisellä hoitamisella edesauttamaan lapsen hyvinvointia (Amato, Kane & James 2011). Hyvässä erovanhemmuudessa vanhemmat kykenevät ilman erimielisyyksiä jakamaan vastuuta lastenkasvatuksesta, ylläpitämään tasapainoista ilmapiiriä sekä osoittamaan kunnioitusta toista vanhempaa kohtaan (Whiteside 1998). Todettakoon kuitenkin, että Nousiainen on tuonut tutkimuksessaan esille, miten ainakin suomalaisessa kulttuurissa äidin etävanhemmuus on häpeälliseksi koettu asia (Nousiainen 2004). Vanhemmuuden jakaminen Englanninkielen ilmaisu ” co-parentig” kuvaa eronneiden vanhempien suhtautumista toisiinsa lasta koskevien asioiden hoitamisessa, ei niinkään sitä, millaisia juridisia ratkaisuja lapsen asioissa on tehty (vrt. Termillä ”erovanhemmuus” tarkoitetaan tässä eronneiden vanhempien yhteistyötä lastensa asioissa eron jälkeen
10 Perheterapia 1/2015 Sandler, Miles, Cookston & Braver 2008). Vanhempien eron työstäminen lapsen kanssa Mieli_Perheterapia_201501.indd 10 18.2.2015 10.40. He asettavat lapsen edun omien tunteidensa edelle ja erottavat vanhemmuuden päättyneeseen parisuhteeseen liittyvistä tunteista ja ajatuksista (Emery 2006). Mikäli vanhemmat kykenevät hyvään erovanhemmuuteen, heidän lapsillaan on jatkossa vähemmän käytösongelmia ja parempi suhde etävanhempaan. Tämän tulkinnan mukaan jos erovanhemmat voivat omaksua hyvin toimivien kahden vanhemman perheiden toimintamalleja ja käyttäytymistä, heidän lapsensa hyötyvät siitä erityisen paljon. Lapset näyttäisivät selviytyvän uudenlaisissa olosuhteissa ja perhekokoonpanoissa sitä paremmin, mitä enemmän heillä on tilaa itse vaikuttaa asioihin (Ritala-Koskinen 2001). Systeemiteoreettisesti katsottuna perhe koostuu toisiinsa suhteessa olevista perheenjäsenistä. Viidettä kategoriaa Ahrons nimitti hajonneeksi kaksikoksi ( dissolved duo). Hyvin toimiva eroperhe voidaan rinnastaa monessa suhteessa hyvin toimivaan kahden vanhemman perheeseen: isä ja äiti hoitavat vanhemmuutta täydentäen toisiaan, lapsilla on läheiset suhteen kumpaankin vanhempaan ja vanhemmat koordinoivat omia toimiaan lastensa kehitystä ja hyvinvointia edistääkseen. Ensimmäiset kaksi luokkaa edustivat hyvää erovanhemmuutta. Maccobyn ja Mnookinin tutkimuksessa puolestaan vain 26 % erovanhemmista koki suhteensa positiiviseksi. Erityisen kuormittavaa lapselle on, jos hän kokee joutuvansa valitsemaan puolen vanhempiensa välisissä ristiriidoissa (Buchanan ym. Myös nuoruusiässä heillä oli vähemmän ajautumista liian varhaiseen ”aikuisuuteen”. Perheenjäsenten teot vaikuttavat toisiinsa pyrkien ylläpitämään hyvin toimivaa, tervettä systeemiä (Bowen 1978; Minuchin 1974). Emeryn (2006) luokitus on hyvin lähellä Ahronsin luokitusta. Näillä eronneilla vanhemmilla oli vain vähän tai ei yhtään kontaktia keskenään. Aikaisemmat tutkimukset olivat keskittyneet lähes yksinomaan eroa edeltäneisiin, eron aikaisiin ja sen jälkeisiin ongelmiin. ”hyvään erovanhemmuuteen”. Ajan kuluminen erosta vaikutti myönteisesti erovanhempien suhteeseen ja erovanhemmuuden riitaisuus väheni merkittävästi kolmen vuoden seurannassa (Maccoby & Mnookin 1992). Erona kahden vanhemman perheisiin hyvässä erovanhemmuudessa on se, että vanhemmat ovat hyväksyneet parisuhteensa päättymisen, vaikka se olisikin ollut vastoin heidän tahtoaan. Ahronsin tutkimusten mukaan puolet erovanhemmista kokivat suhteensa positiiviseksi (Ahrons 1994). Erovanhemmuudessa samoin kuin uusperheiden kohdalla korostuu vanhempien (sekä biologisten että uusperheiden vanhempien) joustavuuden ja ymmärtäväisyyden tarpeellisuus. Auttamalla vanhempia mahdollisimman hyvään yhteiseen erovanhemmuuteen voidaan auttaa lasten sopeutumista eroon ja vähentää näin eron ikäviä pitkäaikaisvaikutuksia eronneiden lasten elämässä sekä lapsuudessa että aikuisuudessa (Amato, Kane & James 2011). Ahronsin tutkimus oli ensimmäisiä, jotka keskittivät huomiota ns. Ahrons (1994) jakoi erovanhemmuuden neljään eri luokkaan sen perusteella, kuinka usein erovanhemmat riitelivät tai painostivat toisiaan, sopeutuivat aikataulumuutoksiin suhteessa lasten tapaamisiin, keskustelivat rakentavasti ja miellyttävässä ilmapiirissä lapsistaan, ystävistään ja perheistään: 1) hyvät yhteistyökumppanit ( co-operating colleagues) – maltillinen (moderate) yhteistyö ja kyky hyvään kommunikaatioon toistensa kanssa 2) parhaat kaverit ( perfect pans) – paljon yhteistyötä ja kommunikaatiota 3) vihaiset liittolaiset ( angry associates) – harvoin tapahtuva yhteistyö ja kohtuullinen kommunikaatio 4) pahimmat viholliset ( fiery foes) – huono yhteistyö ja kommunikaatio. Hyvän eron kokeneilla lapsilla oli etävanhempiinsa ja muihin sukulaisiin tai perheenjäseniin ( extended families) läheisemmät suhteet kuin riitaisan eron kokeneilla lapsilla (Buchanan 1996). Yhteistyökyiset vanhemmat hoitavat vanhemmuutta yhdessä eron jälkeenkin. Hän jakaa vanhemmat kolmeen luokkaan: 1) yhteistyökyiset vanhemmat, 2) etäiset vanhemmat ja 3) katkeroituneet vanhemmat. Ahronsin erovanhemmuuden luokitteluissa tulee selkeästi esiin, että hyvä erovanhemmuus on mahdollista vanhemmille, jotka kykenevät erottamaan parisuhteen päättymisen ja erovanhemmuuden toisistaan (Ahrons 1994). 1996)
Myös lähihuoltajana toimivan kyky hyvään vanhemmuuteen vähentää selvästi lapsen vaikeutta sopeutua eron jälkeiseen elämään (Hetherington, Bridges & Insabella 1998; Amato & Keith 1991a; Kelly & Emery 2003). 2002; Whiteside & Becker 2000). Korjaavia ja suojaavia vaikutuksia on myös mahdollisen uusperheen vanhemmuudella. Ymmärrettävästi huonoimmassa asemassa olivat lapset, joilla ei ollut hyvää suhdetta kumpaankaan vanhempaan, ja joiden vanhempien keskinäiset välit olivat hyvin tulehtuneet. Useimmiten sekä etäettä lähivanhemman vanhemmuuden laatu kärsii muutaman eron jälkeisen vuoden ajan vanhempien omaa elämää rasittavien useiden samanaikaisten muutosten takia (Kelly & Emery 2003). Mikäli eronneiden vanhempien välit ovat hyvin tulehtuneet, nousee lapsen selviytymisen kannalta olennaiseksi, voiko hänellä olla hyvä suhde ainakin toiseen vanhempaan. Eron akuuttivaiheen jälkeen vanhemmuuden laatu useimmiten kuitenkin paranee (Amato & Keith 1991a). Amato ja Kane ovat tutkineet vanhempien parisuhteen ristiriitojen, avioeron ja uudelleen avioitumisen yhteyttä tyttöjen aikaiseen perheen muodostamiseen. Vanhemman kyky läheisyyteen ja rajojen asettamiseen suhteessa lapseen yhdistettynä aktiiviseen osallistumiseen lapsen asioihin on selvästi lapsen eroon sopeutumista auttava asia (Wolchik ym. Lapsen eroon sopeutumista edesauttaa vanhempien kyky osoittaa lapselleen läheisyyttä ja etävanhemman aktiivinen osallistuminen lapsen arkeen. Vanhemman kyky osoittaa lapselleen lämpöä ja ylläpitää ikätasolle adekvaatteja rajoituksia tukee lapsen ja vanhemman välistä suhdetta. Isän ja äidin eron jälkeisen vanhemmuuden tutkimista rajoittaa, että vain harva tutkimus tutkii yhtaikaa molempien vanhemmuutta. Vanhemmuuden laatu Isän tai äidin eron jälkeistä vanhemmuuden laatua arvioitaessa on kiinnitetty huomiota kahteen seikkaan: suhteen lämpöön sekä vanhemman kykyyn ohjata ja kasvattaa lasta. Hyvässä ilmapiirissä esimerkiksi lapsen rajoittamisessa voidaan käyttää eri keinoja mahdollisimman vaikuttavalla tavalla, ja lapsen ja vanhemman välinen konflikti vähenee. Vanhemman aktiivisuus luo tilaa läheisyyden tunteelle, luottamukselle, rohkaisulle ja ongelmista keskustelulle (Amato & Gilbreth 1999). 2000, Amato & Keith 1991; Amato & Gilbreth 1999; Kelly & Emery 2003). Aktiivinen vanhemmuus suojaa lapsen itsetuntoa, vähentää hänen hylätyksi tulemisen pelkoaan, vahvistaa hänen sosiaalisia taitojaan ja selviytymiskykyään (Amato & Gilbreth 1999; Wolchik ym. Eron jälkeisen vanhemmuuden laadun arvioinnissa kiinnitetään myös huomiota varsinkin etävanhemman jatkuvaan aktiiviseen mukanaoloon lapsen elämäntapahtumissa. Yhtenä harvoista tutkimuksista King ja Sobolewski pyrkivät tutkimaan kummankin vanhemman vanhemmuutta erikseen. EROVANHEMMUUTEEN VALMENTAMINEN Kahden viimeisen vuosikymmenen aikana useissa maissa on alettu järjestää enenevässä määrin lapsen näkökulman huomioimiseksi vanhempiVanhempien eron työstäminen lapsen kanssa Mieli_Perheterapia_201501.indd 11 18.2.2015 10.40. 11 Perheterapia 1/2015 C. Lämpö-ulottuvuutta tutkittaessa huomioidaan vanhemman kyky vastata lapsen tarpeisiin ja tarjota lapselleen läheisyyttä, hyväksyntää ja rohkaisua ja luoda positiivinen tunnesuhde lapsen kanssa. He huomioivat, että jommankumman vanhemman positiivinen kontakti lapseen auttoi sopeutumista, vaikka suhde toiseen vanhempaan olisikin huono (King & Sobolewski 2006). Mikäli vanhempien uudet liitot ovat tasapainoisia ja vakaita, ne suojaavat lasta syrjäytymiseltä (Amato & Kane 2011). Etävanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen ei vaikuta ainoastaan, kuinka paljon he voivat viettää aikaa yhdessä, vaan myös se, millaiseksi he kokevat yhdessä viettämänsä ajan (Sroufe & McIntosh 2011). Vanhempien kyky osoittaa lapselleen lämpöä ja läheisyyttä on heikentynyt, ja ärtyisyys, vihamielisyys ja tiukkuus voivat korostua. Ohjaamista ja kasvatuksellista kykyä tutkittaessa kiinnitetään huomiota vanhemman kykyyn asettaa lapselle tämän ikäja kehitystasolle adekvaatteja rajoituksia ja odotuksia, kykyyn ilmaista nämä rajoitukset ja odotukset selkeästi lapselle ja auttaa lasta noudattamaan rajoituksia tai onnistumaan suorituksissa. Isien sensitiivisyydellä oli yhteys paitsi lasten vähempiin ongelmiin myös lasten parempaan akateemiseen menestykseen (Amato & Gilbreth 1999). Erityisesti lähihuoltajan ja etävanhemman kyky lapsen sensitiiviseen ohjaamiseen ja kasvattamiseen eron jälkeen on yhteydessä lapsen kykyyn kontrolloida itseään sekä vähentyneeseen alttiuteen ajautua epäsuotuisiin sosiaalisiin suhteisiin ikätovereiden kanssa (DeGarmo & Forgatch 2005)
Vaikka tutkimukset eivät yksiselitteisesti tuekaan vanhempien ero-ohjaamisen vaikuttavuutta, on kuitenkin tutkimuksellista näyttöä esim. 1996; Hughes &Kirby 2000). Vanhempien eron työstäminen lapsen kanssa ”Yhteistyökyiset vanhemmat hoitavat vanhemmuutta yhdessä eron jälkeenkin. Tästä huolimatta on vain vähän varsinaista näyttöä siitä, että esimerkiksi oikeuden istuntoihin liittyvä vanhempien ero-ohjaus vaikuttaisi sille asetettuihin päämääriin, on varsin vähän. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 1990-luvun alussa 17 % ja tällä hetkellä noin 50 % osavaltioista järjestää erovanhemmille jonkinlaista valmennusta (Geelhoed, Blaisure, & Geasler 2001; Geasler & Blaisure 1998). Se painottaa liikaa lapsen kanssa vietetyn ajan määrää. kurssien, luentojen tai ryhmien muodossa (Arbuthnot 2002; Braver ym. Tulevaisuuden haasteena voidaankin nähdä oikeuden ja vanhempien ohjauksia kehittäneiden tahojen välisen yhteistyön tehostaminen entisestään (Siga, Msandler, Wolchik & Braver 2011). Ohjelmien päämäärä on lapsen aseman tukeminen erotilanteessa mm. Työssä käyvien vanhempien kohdalla lapsi voi viettää enemmän aikaa päivähoidossa kuin ensisijaisten kiintymyskohteidensa kanssa (Sroufe & McIntosh 2011). Sroufen ja McIntoshin mukaan käytäntö ei tue lapsen kehitystä eikä huomioi kiintymyssuhdetta. Tutkimuksellisen näytön puutteesta huolimatta vanhempien valmennusohjelmien on katsottu parantavan erovanhemmuuden laatua ja lapsen etua. Useissa eron jälkeistä vanhemmuutta ja lasten sopeutumista koskeneissa tutkimuksissa on todettu, että eroa edeltäneiden perhesuhteiden laatu on merkittävä tekijä sen kannalta, miten asiat sujuvat eron jälkeen (mm. He asettavat lapsen edun omien tunteidensa edelle ja erottavat vanhemmuuden päättyneeseen parisuhteeseen liittyvistä tunteista ja ajatuksista.” Mieli_Perheterapia_201501.indd 12 18.2.2015 10.40. Muun muassa Belgiassa ja Australiassa vanhemmat voivat osallistua erokouluun. Myös yhteisvanhemmuuden paranemisesta ja vanhempien välisten konfliktien vähenemisestä saatiin näyttöä Wolchik ym. 1996; Geasler & Blaisure 1998). Nielsenin mukaan jaetussa vanhemmuudessa lapset sopeutuvat eroon paremmin, ja heillä on läheisempi suhde isään kuin lapsilla, jotka asuvat pääsääntöisesti äidin kanssa (Nielsen 2011). 12 Perheterapia 1/2015 en erovalmennusta mm. Nielsenin mukaan eroavien vanhempien ei joistakin muista tutkimustuloksista poiketen tarvitse olla erityisen yhteistyökykyisiä, taloudellisesti hyvin toimeentulevia, koulutettuja tai automaattisesti samaa mieltä lapsen kasvatusta koskevista kysymyksistä kyetäkseen jaettuun vanhemmuuteen (Nielsen 2011). Syyksi tähän on esitetty tutkimusten arviointiin liittyviä metodologisia rajoitteita (Sigal, Sandler, Wolchik & Braver 2011). tämänkaltaisten interventioiden vaikuttavuudesta nuoruusikäisten kohdalla. Sekä oikeuslaitos että erovanhemmat itse arvostavat vanhempien ohjaamista. Useimmiten kurssit ovat kestoltaan lyhyitä, muutaman tunnin mittaisia ja vapaaehtoisuuteen perustuvia, mutta esimerkiksi joissakin osavaltioissa vanhempien erokoulutus on asetettu pakolliseksi oikeudenkäyntien yhteydessä (Braver ym. Amato 2010) JAETTU VANHEMMUUS Viikko-viikko -järjestely ( shared parenting) on yleistymässä oleva käytäntö, jossa lapsi asuu puolet tai vähintään 30 % kummankin vanhemman kanssa. 2002, Sandler, Wolchik, Winslow & Schenck 2006). etävanhemman ja lapsen välisiä tapaamisia lisäämällä, vanhempien ja lapsen välisien suhteiden läheisyyden varjelemisella, vanhempien välisten konfliktien välttämisellä, yhteisvanhemmuuden tehostamisella ja toistuvien oikeusprosessien ehkäisemisellä (Sigal, Sandler, Wohlchik & Braver 2011). Tutkimustulokset jaetun vanhemmuuden hyödyistä ja haitoista ovat ristiriitaisia (Fehlberg, Smyth, Maclean & Roberts 2011; Nielsen 2011; Sroufe & McIntosh 2011). Nilsenistä poiketen Sroufe ja McIntosh asettuvat vastustamaan tiukasti käytäntöä, jossa lapsi viettäisi puolet ajastaan kummankin eronneen vanhempansa kanssa
B. (1999). & Keith, B. Linnavuori (2007) ja Panttila (2005) näkevät vuoroasumisessa paljon myönteisiä puolia. Amato, P. Kaipaus on erotilanteessa luonnollinen asia, ja sen huomioiminen ja lohduttaminen lujittaa lapsen kiintymystä kumpaankin vanhempaansa (Sroufe & McIntosh 2011). The Effect of Divorce on Parent-Child Contacts: Evidence of Two declining Effect Hypotheses. & Garriga, A. Parental Divorce and the Well-Being of Children: A Meta-Analysis. Psychological Bulletin, 110:26-46. (2010). Journal of Family Issues, 15:191-207. Amato, P. R., Kane, J. (1994). Parent´s Marital Distress, Divorce, and Remarriage: Links With Daughters´ Early Family Transitions. Amato, P. & Kane, J. Kaikki menee kuitenkin hyvin; olet minun kanssani, ja minä pidän sinusta huolta, ja pian menet taas takaisin äidin luo” (Sroufe & McIntosh 2011, 472). 72:650-666. Säännöllisyys ja ennakoitavuus ovat erityisen tärkeitä lapsen kannalta eroon sopeutumisessa ja kiintymyssuhteen ylläpitämisessä. Vanhemmat voivat monin eri tavoin olla merkittävästi vähentämässä eron haitallisia seurauksia lasten elämässä erotilanteessa ja sen jälkeen. On hyvä, jos lapsi voi ilmaista kaipuuta, ja etävanhempi lohduttaa lasta tässä eikä vain yritä kiinnittää lapsen huomiota muualle tai järjestää lapselle mahdollisimman toiminnantäyteisiä, virikkeisiä tapaamisia, joissa ei jää tilaa sille, että lapsi voisi tuntea ikävää toista vanhempaa kohtaan. (1994). Sroufen ja McIntoshin mukaan etävanhempi voi rakentaa hyvää kiintymyssuhdetta lapseensa eron jälkeenkin, vaikka ei vietä yhtä paljon aikaa lapsen kanssa kuin lähivanhempi. On monia tapoja luoda ja ylläpitää hyvää kiintymyssuhdetta lapseen eron jälkeenkin, eikä tuntien määrä ole niin olennaista kuin säännöllisyys kiintymyssuhteen kannalta. LOPUKSI Vanhempien ero järkyttää lapsen maailmaa pysyvällä tavalla, ja on traagista, että niin monet lapset joutuvat kokemaan sen. (2011). New York, Harper Collins. Linnavuori tuo vuoroasumisen esille ihanteellisena eronjälkeisenä asumismuotona, mikäli järjestely on lapsikeskeinen ja joustava, ja lapsi voi kokea molemmat kodit omikseen (Linnavuori 2007). European Societies, 13(2): 257-278. Albertini, M. Journal of Marriage and Family. Amato, P., R. Journal of Family Issues, 32(8):1073-1103. Kolmen ensimmäisen kuukauden jälkeen päivätapaamisia voidaan vähentää ja siirtyä siihen, että lapsi yöpyisi etävanhemman luona joka toinen viikko. Se, miten hyvin tai huonosti vanhemmat hoitavat erotilanteen ja sen jälkeisen erovanhemmuuden, vaikuttaa merkittävästi heidän lastensa elämään ja tulevaisuuteen – aikuisenakin. J. R. (2011). Panttila näkee vuoroasumisen jopa keinona saada eronneet vanhemmat yhteistoimintaan lastensa eduksi (Panttila 2005). Research on Divorce: Continuing Trends and New Developments. Sroufe ja McIntosh korostavat edelleen, ettei säännöllisyys ja tasapuolisuus tai säännöllisyys ja yöpymisten määrä ole toisiinsa verrattavia. Vanhempien eron työstäminen lapsen kanssa Mieli_Perheterapia_201501.indd 13 18.2.2015 10.40. Journal of Marriage and the Family, 61:557-573. (2011). (Sroufe & McIntosh 2011) Sroufe ja McIntosh ehdottavat siis tutkimustuloksiin perustuen, ettei pieni lapsi yöpyisi akuutissa erotilanteessa kolmeen ensimmäiseen kuukauteen etävanhemman luona, mutta etävanhempi tapaisi lasta muuten tiiviisti. Nonresident Fathers and Children´s Well-Being: A Meta-Analysis. The Good Divorce: Keeping Your Family Together When Your Marriage Comes Apart. (Sroufe & McIntosh 2011) Sroufe ja McIntosh opastavat etävanhempia lohduttamaan lähivanhempaa kaipaavaa lasta mm. (1991). näin: ”Tiedän, että kaipaat äitiä, ja se tuntuu vaikealta, eikö niin. R. 13 Perheterapia 1/2015 Suomalaisissa tutkimuksissa mm. Amato, P. Päätyessään eroon vanhemmat ovat erityisen suuressa vastuussa kyetäkseen uudenlaisen yhteistyösuhteeseen. Reconsidering the ”Good Divorce” in Family Relations. & James, S. & Rezac, S. R. Varsinkin pienen lapsen kohdalla Sroufe ja McIntosh pitävät tärkeänä, että lapsi yöpyisi ensisija isen kiintymyskohteensa luona ensimmäisen kolmen kuukauden ajan eron jälkeen. & Gilbreth, J., G. KIRJALLISUUS Ahrons, C. Amato, P. Contact with Non-Residental Parents, Interparental Conflict and the Children´s Behavior. B. Samaan aikaan he korostavat, että etävanhemman olisi hyvä tavata lasta päivisin runsaasti esimerkiksi siten, että etävanhempi tapaisi lasta viikolla kaksi kertaa ja olisi toisen viikonlopun päivistä hänen kanssaan ilman, että lapsi jäisi yöksi. Interdisciplinary Journal of Applied Family Studies, 60:511-524. R
Family Process, 46:35-52. R. (2006). Cashmore, J., Parkinson, P. Dividing the Child: Social and Legal Dilemmas of Custody. European Social Review, 29(5):888898. Journal of Family Issues, 26:3-31. Bronstein, P., Stoll, M. & Frank, K. Family Court Review, 40:371-382. J. (2007). (2003). What Matters. & Roberts, C. Fabricius, W. & Dornsbusch, S. DeGarmo, D. Family Court Review, 39:393-404. Linnavuori, H. (2011). A Review of Divorce Education Program Materials. Journal of Marriage and Family, 69:721-741. Parental Marital Quality, Parental Divorce and Relations with Parents. S. B.& Emery, R. Distress Among Young Adults From Divorced Families. M., & Maccoby, E. Journal of Family Psychology, 14:671-687. Adolescents After Divorce. & Taylor, A. Family Relations, 43:469-479. Marquardt, E. Cambridge, MA: Harvard University Press. New York: Crown. (2007). Journal of Family Issues, 29:707-733. (2007). S. L. Fathering, 4:286311. W. J. Frisco, M., L., Muller, C. (1987). V. V. Developmental Science, 8:229-239. American Psychologist, 53:167-184. (2006). (2009). Kim, H. Children´s Adjustment Following Divorce: Insights from Empirical and Clinical Research. & Hall, J. Journal of Family Issues, 15:78-96. (1989). & Briones, M. Paternal Participation and Children´s Well-Being After Marital Dissolution. (1998). P. J. (2013). Family Relations, 49: 53-61. A Call Unheeded: Court´s Perceived Obstacles to Establishing Divorce Education Programs. (1994). Cherlin, A. Renegotiating Family Relationships, Divorce, Child Custody and Mediation. Johnston, J. Buchanan, C. Family Relations, 47:167175. & Insabella, G. Young Adults´ Perspectives on Divorce: Living Arrangements. & Kirby, J. Long-Term Effects of Divorce on Parent-Child Relationships: Within-Family Comparisons of Fathers and Mothers. Laumann-Billings, L. New York, Knopf. & Balisure, K. Hetherington, E. Family Structure, Father Involvement and Adolescent Behavioral Outcomes. E. Between Two Worlds: The Inner Lives of Children of Divorce. (2002). (2011). (2008). Kalmijn, M. & Houseknecht, S. J. & Forgatch, M. Kelly, J. Journal of Family Psychology, 21:195-205. Postdivorce Living Arrangements, Parent Conflict, and Longterm Physical Health Correlates for Children of Divorce. & Luecken, L. J. (1998). & Geasler, M. Hughes, R. What Does Not. Geasler, M. London: Guilford. King, V. Perspectives of Parent Educators, Mediators, Attorneys and Judges. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä studies in education, psychology and social research 313 Maccoby, E. Family Conciliation Courts Review 38:446-461. The Effects of Involved Nonresidental Fathers´ Distress, Parenting Behaviors, Inter-Parental Conflict and the Quality of father-Child Relationships on Childrens´ Well-Being. J. M. F., Clauson, J., Abrams, C. R. F. Fathering after Separation or Divorce: Factors Predicting Children´s Adjustment. Lasten kokemuksia vuoroasumisesta. A. Kelly, J. Strengthening Evaluation Strategies for Divorcing Family Support Services. S. R. Consequences of Parental Divorce for Child Development. (1994). Nonresident Father Involvement and Child Well-Being: Can Dads Make Any Difference. M. & Tschann, J. E. Journal of Marriage and the Family, 56, 21-34. (2006). American Journal of Orthopsychiatry, 59: 576-592. The Content of Divorce Education Programs: Results of a Survey. International Journal of Law, Policy and the Family, 25(3):318-337. Overnight Stays and Children´s Relations with Resident and Nonresident Parents after Divorce. Marital Disruption and Accidents/Injuries among Children. D. 14 Perheterapia 1/2015 Vanhempien eron työstäminen lapsen kanssa Arnbuthnot, J. (2001). (2005). Hango, D. & Mnookin, R. (1992). Cambridge, MA: University Press. Jr., Morgan, S. M., Bridges, M. M. King, V. H. (1994). Ongoing Postdivorce Conflict: Effects on Children of Joint Custody and Frequent Access. (1996). M. Early Development of Delinquency within Divorced Families: Evaluating a Randomized Preventive Intervention Trial. (1996). American Sociological Review 76(3):487-511. (2000). Fehlberg, B., Smyth,B., Maclean, M. Nonresident Fathers´ Contributions to Adolescent Well-Being. B. Status of Court-Connected Programs for Children Whose Parents are Separating or Divorcing. J., Blaisure, K. Parents´ Union Dissolution and Adolescents´ School Performance: Comparing Methodological Approaches. R., Kline, M. Furstenberg, F. Journal of Marriage and Family, 68:537-557. Harper, S. (2000). & Fine, M. & Sobolewski, J. Geelhoed, R. Legislating for Shared Time Parenting After Separation: a Research Review. (2005). Fabricius, W. The Marriage-Go-Round: The State of Marriage and the Family in America Today. American Sociological Review, 52:695-701. Family and Conciliation Courts Review, 34:41-59. E. E. Mieli_Perheterapia_201501.indd 14 18.2.2015 10.40. Emery, R. (2005). Childrens’ Living Arrangements Following Separation and Divorce. & Deluse, S. Five Perspectives on the Association Between Marital Transitions and Children´s Adjustment. R. & Allison, P. (2006). & Amato, P. (2006). Journal of Marriage and Family, 68:137-154. Carlson, M. Braver, S. (2000). L., Salem, P., Pearson, J. K. & Emery,R. Booth, A. Journal of the American Academy of Matrimonial Law, 19:237-254
Whiteside, M. Simons, R. A., Wilcox, K. M., Anderson, E. Helsinki: Therapeia –säätiö. The Impact of Mothers´ Parenting, Involvement by Nonresidential Fathers and Parental Conflict on the Adjustment of Adolescent Children. Mieli_Perheterapia_201501.indd 15 18.2.2015 10.40. R. F & Becker, B. (1994). Journal of Family Psychology, 14: 5.26. Prevention as the Promotion of Healthy Parenting Following Divorce. (2002). Sun, Y. ym (toim.) Relational Processes in DSM-V: Neuroscience, Assessment, Prevention and Intervention (ss. N. Sinkkonen, J. A., Winslow, E. Wolchik, S. Kahden kodin lapsuus. Parental Factors and the Young Child´s Post-divorce Adjustment: A MetaAnalysis with Implications for Parenting Arrangements. Mikä on lapsen perhe. An Experimental Evaluation of Theory-Based Mother and Mother-Child Programs for Children of Divorce. Divorce and Attachment Relationships: The Longitudinal Journey in Family Court review, 49(3):464-473. & Blakeslee, S. E., Plummer, B. Panttila, R. N., Milsap, R. Vanhemmuudesta – vanhempana oleminen ja vanhempana toimiminen. Wolchik, S. W. & Piha, J. Journal of Abnormal Clinical Psychology, 28:87-102. N, Tein, J.-Y., Coatsworth, D., Lengua, L., ym. Journal of Divorce and Remarriage, 52:344-349. Journal of Abnormal Child Psychology, 30:401-418. The Parental Alliance Following Divorce: An Overview. (2004). A., West, S. Absent Parents are More than Money: The Joint Effects of Activities and Financial Support on Youth´s Educational Attainment. (2006). Journal of Divorce and Remarriage, 52:586-609. & Sandler, I. Wolchik, S. N., Wolchik, S. Helsinki: SOCCA:n ja Heikki Waris –instituutin julkaisusarja 1/2005. Journal of Marital and Family Therapy, 24:3-24. J. & Braver, S. A., Sandler, I. Children´s Well-Being During Parent´s Marital Disruption Process: A Polled TimeSeries Analysis. Sigal, A., Sandler, I., Wohlchik, S. 195-209). H. Lapsistaan erillään asuvat äidit. & Conger, R. Six-Year Follow-Up of Preventive Interventions for Children of Divorce. The Importance of the Co-parental Relationship for Nonresidential Fathers´ Ties to Children. Family Court Review, 49(1): 120-139. Do Parent Education Programs Promote Healthy Postdivorce Parenting. Vélez, C. SoPhi 89. & Doyle, K. (2000). Journal of Consulting and Clinical Psychology, 68:843-856. (2011). Wolchik, S. Wallerstein, J., Lewis, J. Journal of the American Medical Association, 288:1874-1881. Sandler, I., Miles, J., Cookston, J. Journal of Family Issues, 23:648-671. & McIntosh, J. R., ym. (2007). F. & Sandler, I. Washington, DC: American Psychiatric Publishers. Nielsen, L. L. Journal of Marriage and the Family, 56:356-374. Helsinki: WSOY. Teoksessa Beach, S. Journal of Marriage and Family, 64:742-762. & King, V. A., Tein, J-Y. (2006). Katsaus lapsen vuorottelevan asumisen kirjallisuuteen ja käytännön toteutukseen. Journal of Marriage and Family, 67:11961212. Maternal Acceptance and Consistency of Discipline as Buffers of Divorce Stressors on Children´s Psychological Adjustment Problems. M. (2011). (2008). B. Sandler, I. (2001). Shared Parenting After Divorce: A review of Shared Residential Parenting Research. & Schenk, C. Schmitt, F. Effects on Father and Mother Parenting on Children´s Mental Health in Highand LowConflict Divorces. : Tulkintoja lasten uusperhesuhteista. Nousiainen, K. Sobolewski, J. The Effects of Divorce on Children: Married and Divorced Parents´ Perspectives. Helsinki: Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 38/2001. Child Development, 82(1), 244-257. (2002). Äitiysidentiteetin rakentamisen tiloja. Jyväskylä: Minerva Kustannus. (2005). (2005). L., Whitbeck, L. & Li, Y. A., Greene, S. Critical Distinctions and a Review of the Evidence. D. Protecting Children from the Consequences of Divorce: A Longitudinal Study of the Effects of Parenting on Childrens’ Coping Processes. (2002). Family Court Review, 46:282-296. & Braver, S. Elämäni poikana. (2011). (2000). W., Tein, J.-Y. (2000). (2005). (2014). Moon, M. (2011). Fear Abandonment as a Mediator of the Relations Between Divorce Stressors and Mother-Child Relationship Quality and Children´s Adjustment Problems. (2011). E., Wolchik, S. B., Beaman, J. Journal of Divorce & Remarriage, 52:77-93. G., Sandler, I. Whiteside, M. Avioeron perintö – Eron lapset aikuisina (The Unexpected Legacy of Divorce, 2000). Sroufe, A. N. 15 Perheterapia 1/2015 Vanhempien eron työstäminen lapsen kanssa Menning, C. A, Tein, J.Y., Sandler, I. Ritala-Koskinen, A. (1998). Nielsen, L. Perheterapia, (24)2: 6-14. Divorced Fathers and Their Daughters: A Review of Recent Research. (2002)
Näitä osa-alueita hyödynnetään työskentelyssä joustavasti, mutta jämäkästi siten, että työskentelyllä on selkeä rakenne ja tavoite. Perhepeilin avulla tutkitaan vaikeissa elämäntilanteissa olevien perheiden voimavaroja, vahvuuksia ja vaikeuksia sekä tuetaan perheen toimintakykyä. Avainsanat: Perhepeili, perhe, vuorovaikutus, kriisi, kriisityö, perhetyö. Suomen Mielenterveysseuran kehittämä menetelmä on Bentovimin ja Bingley Millerin (2006) strukturoidusta perhearviointimenetelmästä edelleen kehitetty terapeuttinen sovellus, jota voi kuvata mallija asiakaslähtöiseksi. Sen kehittämisessä on hyödynnetty SOS-kriisikeskuksen toiminnassa karttunutta tietoa ja kokemusta kriisityöstä sekä Bentovimin ja Bingley Millerin perhearviointimenetelmää (Bentovim & Bingley Miller 2007). Olli Jäppinen, psykoterapeutti VET Satu Kaleva, VTM, sosiaalipsykologi Veli-Matti Husso, kriisityöntekijä, psykoterapeutti, veli-matti.husso@mielenterveysseura.fi Perheterapia 1/15 Olli Jäppinen, Satu Kaleva ja Veli-Matti Husso Mieli_Perheterapia_201501.indd 16 18.2.2015 10.40. Perhepeili tarjoaa rakenteen työskennellä koko perheen kanssa kriisityön kontekstissa. Työmenetelmän kehittämisessä on hyödynnetty lisäksi Suomen Mielenterveysseurassa kerääntynyttä tietoa ja kokemuksia kriisityöstä. Työskentelyn tavoitteena on lisätä perheenjäsenten välistä vuorovaikutusta ja ennaltaehkäistä näin perheen elämää hankaloittavien jumien Tiivistelmä Perhepeili on kriisityön menetelmä, joka on kehitetty tilanteisiin, joissa on tarkoituksenmukaista yksilölähtöisen kriisityön ohessa tavata perheitä tai pareja. 16 Perheterapia 1/2015 PERHEPEILI KRIISITYöN MENETELMäNä PERHEPEILI TYöSKENTELYMENETELMäNä Suomen Mielenterveysseuran Kehittämisyksikkö Horisontti ja SOS-kriisikeskus ovat kehittäneet yhteistyössä Perhepeilin apuvälineeksi työntekijälle kriisissä olevien parien ja perheiden kohtaamiseen. Menetelmä tuo rakenteen työskentelyyn ja auttaa fokusoimaan keskustelua. Perhepeili perustuu strukturoituun malliin perheen toiminnan kuudesta osa-alueesta, jotka liittyvät arjen sujumiseen ja siihen, millaista on elää tässä perheessä nyt
rutiineista huolehtiminen, tuen saaminen), tilanteen ymmärtämisen Perhepeili kriisityön menetelmänä helpottaminen (mitä tapahtui?), orientoituminen ongelmanratkaisuun (kontrollin saaminen) ja toimijuuden tukeminen (Flannery & Everly 2000). Bentovim ja Bingley Miller (2007) ovat kehittäneet Englannissa yli kahdenkymmenen vuoden aikana perheen voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmän, joka sisältää puolistrukturoidun mallin perheen toimintakyvyn moniulotteiseen tarkasteluun. Työskentelyn tavoitteena on lisätä perheenjäsenten välistä vuorovaikutusta ja ennaltaehkäistä perheen elämää hankaloittavien jumien syntymistä. Perhearviointimenetelmän juuret ovat perheterapiassa. Kun perhe hakee apua, on tärkeää voida käsitellä tapahtunutta koko perheen voimin perhe-elämän osa-alueita kattavasti tarkastellen niin perheenjäsenten yksilöllisten kokemusten kuin kaikkiin perheenjäseniin vaikuttavien tekijöiden osalta. Itse kriisin tulee olla kriisityön keskiössä (Ollikainen 2009). Perheenjäsenten väliset kiintymyssuhteet aktivoituvat poikkeuksellisissa Mieli_Perheterapia_201501.indd 17 18.2.2015 10.40. Aikarajoitteinen, tämän hetkiseen tilanteeseen keskittyvä ja matalakynnyksinen tuki on suunniteltu yksilöllisen kriisituen jatkotoimeksi silloin, kun kriisi koskettaa useita perheenjäseniä. Työskentely rakentuu eri teemoista, joita työstetään perheen tarpeiden mukaan. Teemojen avulla käsitellään tähän elämäntilanteeseen liittyviä ilmiöitä perheen toiminnan eri tasoilla. Tieto kriisireaktioista normalisoi tilannetta ja lisää ymmärrystä kriisin monista vaikutuksista perheen elämään ja arkeen. Kriisityön periaatteita ovat muun muassa nopea tarjottavuus, konkreettisuus ja rajattu kesto. 17 Perheterapia 1/2015 syntymistä. Tässä artikkelissa kuvataan Perhepeili-työskentelymenetelmän kehittämistä, siihen liittyvää taustateoriaa sekä kokemuksia sen käytöstä ja koulutuksesta. Perheen ja sen ympäristön välinen raja on osittain läpäisevä. Perheillä on myös omanlaisensa tavat keskinäisessä toiminnassaan kuten esimerkiksi siinä, miten puhua ja kuunnella toisia sekä näyttää ja vastaanottaa tunteita. Perhe on yksikkönä myös osa sitä ympäröivää laajempaa sosiaalista systeemiä ja jokaisella perheellä on omanalaisensa tapa olla vuorovaikutuksessa sitä ympäröivien tahojen kanssa. Erityisen mielenkiinnon kohteena on se, miten vanhemmat pystyvät vastaamaan lasten tarpeisiin ja hyvinvointiin. PERHEPEILIN TAUSTAA JA TEORIAA Perhepeilin kehittäminen kytkeytyy Suomen Mielenterveysseurassa kerääntyneisiin kokemuksiin, joiden mukaan perhetapaamiset koetaan usein vaativiksi ja haasteellisiksi. Työskentelyn tavoitteena voidaan pitää tilanteen normalisointia ja stressireaktion laajenemisen ehkäisemistä sekä sopeuttavan toiminnan palauttamista. Kriisitilanteisiin kohdentuvien tapaamisten sujuvuuden ja tuloksellisuuden varmistamiseksi kaivataan lisätyökaluja. Vaikeissa elämäntilanteissa joustavat rajapinnat voivat muuttua niin, että perheenjäsenet eivät voi tukeutua toisiinsa riittävästi tai rajat jäykistyvät eristäen perhettä muista ihmisistä ja yhteiskunnasta. Flannery ja Everly ovat tiivistäneet kriisi-interventioiden periaatteet seuraavasti: tilanteen vakauttaminen (esim. Perhe on luonnollinen, sosiaalinen systeemi, jolla on tietynlainen rakenne ja tehtävä. Tämä läpäisevyys on yhteydessä perheen sopeutumiseen ja säilymiseen. Myös asiakkaat toivovat monesti, että muut perheenjäsenet tai puoliso voisivat olla tapaamisissa mukana. Perheillä on taipumus ja tarve huolehtia jäseniensä hyvinvoinnista. Tilanne on tarvittaessa pystyttävä arvioimaan uudelleen ja jatkohoidon tarpeen kartoituksesta on huolehdittava (Henriksson & Lönnqvist 1999). Perheenjäsenet ovat kehämäisessä vuorovaikutuksessa keskenään ja muutos yhdessä perheenjäsenessä vaikuttaa koko systeemiin ja perheenjäsenten välisiin suhteisiin. Perhepeilin käyttökokeiluista ja pilottikoulutuksesta saadut kokemukset vahvistavat käsitystä siitä, että tämän kaltaisesta menetelmästä on hyötyä kohdattaessa vaikeassa elämän tilanteessa olevia perheitä ja pareja. Perhepeili hyödyntää sekä perhekokonaisuuden huomioivaa että kriisityön näkökulmaa. Systeemisessä perheterapiassa perhe nähdään systeeminä, joka on vuorovaikutuksessa muiden systeemien kanssa. MIKä ON PERHE. Perheenjäsenten väliset vuorovaikutussuhteet ja tunnesiteet tekevät jokaisesta perheestä omanlaisensa
Mieli_Perheterapia_201501.indd 18 18.2.2015 10.42. 18 Perheterapia 1/2015 Perhepeili kriisityön menetelmänä Kriisitapahtumat voivat kuitenkin muuttaa oleellisesti tasapainoa ja perheenjäsenten tapaa olla vuorovaikutuksessa keskenään, jolloin yhteinen puhuminen on tilanteen normalisointia ja kokemusten haltuun ottamista
mahdollisuus tukea sen yksittäisten jäsenien kehitystä) voivat heikentyä (Patterson 2002). Perheen toimintakykyä tukevat esimerkiksi yhtenäisyys ja joustavuus, avoin kommunikointi ja ongelmanratkaisutaidot (Walsh 1996). (Solantaus 2014) Perhepeili kriisityön menetelmänä Mieli_Perheterapia_201501.indd 19 18.2.2015 10.40. Perheen resilienssillä tarkoitetaan perheen kykyä pitää yllä tarpeenmukaista toimintakykyä (Goldenberg & Goldenberg 2013, 7). Kehityskriisiksi voidaan kutsua esimerkiksi murrosikää. KRIISI PERHEESSä Jokainen kohtaa elämänsä aikana jonkinlaisia vaikeita elämäntilanteita. Voidaan puhua elämän tasapainon järkkymisestä, jossa keskeistä on kokemus hallinnan tunteen menettämisestä. Kriisitapahtumat voivat kuitenkin muuttaa oleellisesti tasapainoa ja perheenjäsenten tapaa olla vuorovaikutuksessa keskenään, jolloin yhteinen puhuminen on tilanteen normalisointia ja kokemusten haltuun ottamista. Tämän yksilöllisyyden huomioiminen on edellytys riittävän hyvän yhteistyösuhteen rakentumiselle. Perheen selviytymisen sekä auttamistyön näkökulmasta ratkaisevana voidaan nähdä, jaetaanko perheessä tunteita, ja miten niitä jaetaan. (Ollikainen 2009.) Kriisitilannetta ja -kokemuksia käsitellään usein yksilön tasolla, mutta kriisitilanne on harvemmin vain yhtä ihmistä koskettava tilanne. MIKSI ON HYVä TAVATA PERHETTä. Kun perheessä on vanhempia rasittavia huolia tai ongelmia, kärsii vanhemmuus ja elämä lasten kanssa. Ensimmäinen viittaa ennakoimattoman ja kontrolloimattoman tilanteen kohtaamiseen, ja siihen liittyy usein kuoleman tai muun vakavan vahingoittumisen uhka. Elämäntilannekriisi ymmärretään poikkeukselliseksi elämäntapahtumaksi, joka voi kohdata periaatteessa ketä tahansa, kuten esimerkiksi avioero. Se, miten perhe uuteen tilanteeseen reagoi ja sopeutuu, on perheen stressin ja resilienssin näkökulmasta ajateltu olevan riippuvainen siitä, miten perheen kyvyt vastaavat havaittuihin vaatimuksiin, ja minkälaisia merkityksiä tilanne saa (Patterson 2002). Tällöin lapsilla on kohonnut vaara mielenterveys-, päihdeja kouluongelmille sekä sosiaaliselle syrjäytymiselle. Tähän liittyvät esimerkiksi ennustettavuuden ja jatkuvuuden kokemusten säilyminen. Kriisi voidaan ymmärtää normaalina reaktiona koettuun uhkaan, jonka tuloksena ihminen on mahdollisesti menettämässä jotain itselleen tärkeää. Kehityskriisi viittaa elämään kuuluviin erilaisiin vaiheisiin ja niiden herättämiin uhkiin sekä mahdollisuuksiin. 19 Perheterapia 1/2015 tilanteissa, ja tarve olla yhdessä ja lähellä toisia perheenjäseniä lisääntyy usein. (Ruishalme & Saaristo 2007) Kriisit luokitellaan usein traumaattisiin, elämäntilanneja kehityskriiseihin. Vaikea elämäntilanne saattaa näkyä esimerkiksi vanhemman rooliin liittyvinä haasteina, ongelmina läheisyydessä tai perheen kiinteydessä sekä roolien muutoksina tai hajaannuksena (Goff & Smith 2005). Perheenjäsenet pyrkivät toimimaan niin, että tasapaino perheen elämässä säilyy. Tällainen haasteellinen elämänvaihe voi kehittyä myös kriisitilanteeksi. Perhepeilin käytön kannalta on keskeistä tavoittaa ja ymmärtää jokaisen perheen ainutlaatuinen luonne. Kriisi voidaan määritellä tilanteeksi, jossa ihmisen aiemmin oppimat keinot tehdä ratkaisuja eivät toimi. Erityisesti lasten kannalta perhe nousee tekijäksi, joka on tärkeää huomioida. Puhumattomuus ja käsittelemättömät tunteet voivat näkyä erilaisina jumeina ja ehkäistä näin perheen sopeutumista uuteen tilanteeseen. Perheenjäsenet voivat reagoida tilanteeseen hyvinkin eri tavoin ja eri aikaan. Kriisitilanteelle merkityksellisiä voivat olla myös vuorovaikutussuhteet, jotka eivät rajoitu perhepiiriin. Jonkin tilanteen ylittäessä perheen kyvyn tasapainottaa sen kokemia vaatimuksia ja voimavaroja perheen mahdollisuudet erilaisista tehtävistään huolehtimiseen (esim. Siksi tavataan tarpeen mukaan myös niitä perheen ulkopuolisia ihmisiä, jotka liittyvät tähän asiaan oleellisella tavalla. Ihminen pyrkii toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla ja ymmärtämään tapahtunutta, mutta voi lannistua ja uupua, jos ratkaisuyritykset epäonnistuvat. Perhe on myös voimavara ja suojaava tekijä, josta saa tukea, ja jonka kanssa voi yhdessä käydä asiaa läpi. Näissä vaikeissa elämäntilanteissa lasten hyvinvointia tuetaan tunnistamalla lapsen kehitystä suojaavat arkiset tekijät ja prosessit. Kun esimerkiksi yksi perheenjäsen kohtaa järkyttävän asian, näkyy elämäntilanne usein koko perheen tasolla
Turvallinen perusta vahvistuu työntekijän tutkiessa yhdessä perheenjäsenten kanssa perheen elämään vaikuttavia tekijöitä niin, että kaikkien käsitys puheena olevasta asiasta tulee esille. TAVOITTEENA ON PERHEEN VUOROVAIKUTUKSEN EDISTäMINEN Perheitä tavattaessa työntekijän tärkein tehtävä on perheenjäsenten välisen vuorovaikutuksen edistäminen. ”Monipuolinen kysymysten asettelu, tasapuolisuus, avoimuus ja kunnioittava asenne perhettä kohtaan luovat keskustelevaa ilmapiiriä. Kuten sota-aikana, nykyajan lapsetkin ovat tottuneet yllättäviin muutoksiin, omillaan pärjäämiseen ja varhaiseen itsenäistymiseen (Näre & Kirves 2008). YHTEISTOIMINNALLINEN TYöSKENTELYTAPA Vaikeassa elämäntilanteessa olevan perheen tapaamista ohjaa kaksi keskeistä periaatetta: 1) kriisityössä keskitytään juuri sen hetkiseen kriisiin ja 2) systeemisen näkökulman periaatteen mukaisesti työntekijä toimii niin, että edistää perheenjäsenten välistä vuorovaikutusta. Työntekijän kunnioittava, yhdessä tutkiva ja yhteistoiminnallinen lähestymistapa, jossa työntekijä ja perheenjäsenet pyrkivät yhdessä ymmärtämään perheen tilannetta, vahvistaa perheen vastuunottoa toiminnastaan samalla vähentäen oman toiminnan puolustamista ja selittelyä. Samoin asioiden ja ongelPerhepeili kriisityön menetelmänä Mieli_Perheterapia_201501.indd 20 18.2.2015 10.40. 20 Perheterapia 1/2015 Perheterapeutti Maurizio Andolfi (2013) on todennut tutkiessaan lasten alakuloisuutta ja perheen ylisukupolvisia traumoja, että lapset ja nuoret, joilla on vakavia psyykkisiä, ihmissuhteisiin liittyviä oireita tai varsinaisia psykiatrisia häiriöitä, ovat usein kasvaneet perheissä, joissa ongelmista ei ole puhuttu eikä niiden olemassaoloa ole tunnustettu. Työntekijä on kiinnostunut kaikkien mielipiteistä, kysyy saman asian jokaiselta, pitää erilaiset näkökulmat mielessään ja sietää perheenjäsenten ristiriitaisiakin näkemyksiä samasta asiasta. He kirjoittavat, että 1900-luvulla käydyt sodat koskettivat lähes miljoonaa kasvuikäistä ja vaikuttavat jälkipolvissa tunneperintönä, josta on vaiettu. Sota-ajan tunneperintö näyttää tutulta myös laman jälkeisessä Suomessa, jota leimaa ylikorostunut tehokkuus ja muutoshakuisuus. Traumaattisten kokemusten yhteydessä ja sijaistraumatisoitumiseen liittyen on myös keskusteltu siitä, että pelkkä yksilökohtainen tuki voi jättää huomiotta sen, miten traumaattiset kokemukset voivat näkyä esimerkiksi parisuhteen tasolla. Tavattaessa vaikeassa elämäntilanteessa olevaa perhettä työntekijä ei ole kaiken tietäjä, vaan hänen on koko ajan lähdettävä ei-tietämisen asenteesta. Työntekijä on asiantuntija siinä, miten luoda tilaa perheenjäsenten väliselle vuoropuhelulle ja miten helpottaa vuoropuhelun prosessia. Syy-seuraussuhdetta kiinnostavampia ovat perheen vuorovaikutuksen kuviot ja niiden vaikutus kuhunkin alajärjestelmään ja perheen kokonaistoimintaan. Asioiden kiteyttämisen sijasta työntekijä on kiinnostunut erilaisista näkemyksistä eikä niinkään yhdestä oikeasta totuudesta. Perhepeilin selkeä fokus on tämän hetkisessä kriisissä ja siitä selviämisessä. Tutkijat ovat esittäneet, että olisi hyödyllistä huomioida traumaattiset kokemukset myös systeemisestä näkökulmasta (Goff & Smith 2005). Kohdatessaan vaikeassa elämäntilanteessa olevan perheen on työntekijän asenne ja työote myötätuntoinen, läsnäoleva, kuunteleva ja perhettä kunnioittava. Tapaamisen polttopiste on kaikkia perheenjäseniä koskevien uusien mahdollisuuksien luomisessa ja luottamisessa kaikkien osallistujien panokseen ja luovuuteen. (Gysin-Maillard & Michel 2013) Työntekijä auttaa perhettä myös tutkimaan ja tarkastelemaan omaa toimintaansa sekä samalla korjaamaan sitä, mikä ei toimi. Suomessa tutkijat Sari Näre ja Jenni Kirves (2008) ovat tutkineet kriisien ylisukupolvisia vaikutuksia toimittamassaan kirjassa Ruma sota. Edellisten sukupolvien ketjussa tapahtuneet käsittelemättömät kriisit (halveksunta, pettyminen, salailu, äkilliset menetykset, perhesiteiden katkeaminen ja väkivalta) kuormittavat nuorempien sukupolvien arkista perhe-elämää myös tänään (Andolfi 2013). Työntekijän kunnioittava asenne perhettä kohtaan lisää kunnioitusta perheen sisällä. Työntekijän sitoutuminen prosessiin on keskeistä turvallisuuden ja vakauttamisen kannalta. Tarvittaessa perhe ohjataan laajemman ja pitempikestoisen avun pariin, esimerkiksi perheterapiaan. Yhteisen työskentelyn edellytys on riittävän hyvä yhteistyösuhde jokaisen perheenjäsenen kanssa, ja tästä on huolehdittava koko prosessin ajan