Perheterapia 1/2012 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

Vuosikerta ? ? Perhelääketiedettä perheterapeuteille Lapsikeskeinen perheterapeuttinen konsultaatio yliopistollisen keskussairaalan syöpäklinikalla ? Lapsensa menettäneen perheen surusta ja surevien kohtaamisesta sairaalasielunhoitajana vastasyntyneiden osastolla 1. Perheterapia 1/12 28
1/12 28. 59 Kirjoittajaohjeet...........................................62 2 VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA PÄÄTOIMITTAJA TOIMITUSSIHTEERI/TAITTO Eila Okkonen Jarl Wahlström Heljä Meuronen TOIMITUSNEUVOSTO Jukka Aaltonen Heikki Helinko Tapio Ikonen Ritva Karila-Hietala Pentti Kivinen-Aalto Katriina Kuusi Tuula Multasuo Eila Okkonen Tero Pulkkinen Florence Schmitt, puh. (09) 4150 3650 sähköposti mervi.venalainen@mielenterveysseura.fi Ilmestyy neljänä numerona vuonna 2012 Vuosikerta 32 euroa Kestotilaus 30 euroa irtonumero 9 euroa (sis. 23 %) Ilmoitukset Hannele Hannukainen puh. alv. 3 Perheterapiayhdistyksen puheenjohtajalta........... 4 Artikkelit Pekka Larivaara, Sirpa Lindroos: Perhelääketiedettä perheterapeuteille............. (09) 4150 3663 sähköposti hannele.hannukainen@mielenterveysseura.fi Julkaisija Suomen Mielenterveysseura Koulutuskeskus Kustantaja SMS-Tuotanto Oy 28. vuosikerta, ISSN 0782-7210 Kirjapaino AO-PAINO, Mikkeli Ulkoasu Mainostoimisto Visuviestintä Oy Taina Ståhl. 5 Florence Schmitt, Hanna Manninen, Päivi Santalahti, Jorma Piha: Lapsikeskeinen perheterapeuttinen konsultaatio yliopistollisen keskussairaalan syöpäklinikalla.............................................17 Tuija Mustalahti: Lapsensa menettäneen perheen surusta ja surevien kohtaamisesta sairaalasielunhoitajana vastasyntyneiden osastolla.............25 Käytännössä koeteltua Riitta Lahtonen: Reumaatikko yleislääkärinä..........................37 Haastattelu Tuula Multasuo: Pekka Larivaara: ?Olen iloinen perhekeskeisen ajattelun lisääntymisestä eri tasoilla?........................................................45 Esseitä perheterapiasta Heterotopia ja peilikauppa................................51 Perheterapiayhdistys Yhteystiedot......................................................55 Ajankohtaiset tapahtumat ja uutiset..................55 Suomen Mielenterveysseura Koulutuskeskus Koulutuksia ja ilmoituksia........................... joht. Jarl Wahlström TOIMITUS JA ARKISTO Ratamestarinkatu 9 00520 Helsinki TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA LASKUTUS Mervi Venäläinen puh. Vuosikerta Maaliskuu 2012 Sisältö Päätoimittajalta.................................................
Psykoterapeuttikoulutusta voivat antaa ne yliopistot, joilla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu. . Terapeuttikoulutus on tyypillisesti aikuiskoulutusta. Psykoterapeuttikoulutuksessa yksi tulkinta tästä on, että vain tutkittua näyttöä omaavia menetelmiä tulisi opettaa. Yliopistoilta odotetaan tutkimukseen perustuvaa opetusta. jos mitään . Aikuisopiskelijoiden elämäntilanne on myös erilainen kuin nuorisovaiheen opiskelijoiden. Tämä on sekä resurssi että mahdollinen este. Kaikkien terapeuttien tulisi kuitenkin tietää, miten tutkimustieto hankitaan, ja osata lukea kriittisesti tutkimusraportteja, mutta kaikkien ei tarvitse osata tehdä tutkimusta. . Jos ja kun psykoterapia on tieteelliseen tutkimukseen perustuvan tiedon ja menetelmän käyttämistä auttamistyössä, tulisiko terapeuttien myös osata olla mukana kartuttamassa tätä tietoa. Numeron on toimittanut Florence Schmitt. Jarl Wahlström jarl.wahlstrom@psyka.jyu.fi 3. tulisi psykoterapeutilla olla. Ensinnäkin voidaan kysyä, miten tutkimustieto ohjaa koulutussisältöjen valintaa. Onko terapeutti myös tutkija. Vanha tieto ja taito voi voimistaa uuden tiedon ja uusien taitojen oppimista, mutta uuden tiedon ja uusien taitojen omaksuminen voi myös edellyttää vanhan poisoppimista. Osaava terapeutti ottaa nämä kaikki huomioon. Toiseksi voidaan kysyä, mitä tutkimuksen tekoon liittyviä taitoja . Kauhukuva yliopistollisesta terapeuttikoulutuksesta on se, että se on tenttikirjojen kahlaamista ja opinnäytetöiden nyhräämistä. Aiheen valinta liittyi psykoterapeuttien koulutuksen uudistumiseen. Tämäkin voi olla sekä resurssi että este uuden osaamisen omaksumisessa. Kolmanneksi voidaan kysyä, miten itse koulutusprosessin tulisi perustua tutkittuun tietoon. Kun katsotaan psykoterapian tulostutkimusta kokonaisuutena, on johtopäätös se, että menetelmän osuus on suhteellisen vähäinen. Psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttämisen edellytyksenä on vuoden 2012 alusta yliopiston järjestämä psykoterapeuttikoulutus. Tämä tarkoittaa myös psykoterapian prosessitutkimuksen tulosten painokasta huomioimista. . Tämä tieto kokonaisuudessaan tulisi siis olla koulutussisältöjen valinnan perusteena. Kysymykseen tutkimuksen ja koulutuksen välisestä suhteesta voi olla ainakin kolme eri tulokulmaa. ?Ei? siinä mielessä, ettemme voi odottaa kaikkien terapeuttien hankkivan tiedon tieteelliseen analysoimiseen ja raportoimiseen liittyvät taidot. Mikä on tutkimustiedon merkitys terapeuttien koulutuksessa. ehkä osuvampi vertailukohde olisi taidekäsityö. *** Tämä Perheterapia-lehden numero on teemanumero, jossa paneudutaan somaattisten sairauksien merkitykseen perheiden elämässä ja näiden tilanteiden perheterapeuttiseen hoitoon. Terapeuttinen osaaminen on kuitenkin sekä tietämistä että tekemisen taitoa. Terapian tulokseen vaikuttavat enemmän asiakkaiden ominaisuudet, asiakkaan ja terapeutin välinen suhde sekä terapeutin ominaisuudet ja taito. Näitä kysymyksiä pohdittiin kahdeksansilla Psykoterapiatutkimuksen päivillä Jyväskylässä 16.?17.2.2012. Päivien aiheena oli ?Osaava terapeutti ja muutos psykoterapiassa?. Tämä on kuitenkin liian kapea tulkinta. Pääkirjoitus Osaavaksi terapeutiksi ylioistosta? V oiko yliopistoista valmistua osaavia psykoterapeutteja. siinä mielessä, että jokainen terapiaprosessi on tutkimista ja lisää tietoa sekä asiakkaiden elämäntilanteesta ja toimintatavoista että mahdollisista muutosprosesseista. Sen pohjana on jo aikaisemmin hankittu ammattitaito ja karttunut elämänkokemus. Kyllä ja ei. ?Kyllä. Ei ehkä kuitenkaan taidetta
Tavoitteena on joukko, joka parhaiten edustaa yhdistyksen jäseniä niin ammatin, sukupuolen, kotipaikan kuin kielenkin puolesta. Valitettavasti erikoislääkärit kirjoittavat hyvin vähän kuntoutuspsykoterapialähetteitä perheterapiaan. Minulla on ollut ilo valmistella kongressin abstraktikirjaa. Perheterapeuttien oikeudesta tehdä parija yksilöterapiaa on Kelan lisäksi keskusteltu kansanedustaja- ja ministeritasolla. Sören Hertzin haastattelu löytyy Perheterapialehden numerosta 2/11. Valmistautuminen IV Suomalaiseen Perheterapiakongressiin on loppusuoralla. Kuitenkin yhdistyksemme jäsenistä vain pieni osa toimii yksityisyrittäjinä, joten emme voi keskittyä ainoastaan heidän asioittensa ajamiseen. Tätä kirjoittaessani Perheterapeutti-lehti on piakkoin menossa painoon ja mahdollisesti nyt olette jo sen kotiinne saaneet. Uuden lehden myötä tiedottaminen jäsenistön suuntaan paranee. Se oli yksi tavoitteistani. Vaikka perheterapeutti-nimike yhdistää kaikkia jäseniä, olemme silti heterogeeninen ryhmä, johon kuuluvilla on hyvinkin erilaisia tarpeita ja toiveita yhdistyksen suuntaan. Vaikka kaikki ei olekaan sujunut kuten Strömsössä, jotkut asiat ovat edenneet. Tästä lähtien kokoukset pyritään valmistelemaan huolellisemmin. Johtokunnan kokouksia on asiamäärään nähden suhteellisen harvoin, ja näin ollen kokoukset venyvät ajallisesti. Psykoterapiakoulutuksen muutoksen myötä meille on tullut pohdittavaksi, miten vaikuttaa perheterapiakoulutuksen turvaamiseen ja koulutuksen laadun varmistamiseen. Perheterapialla on perinteisesti vahva asema julkisen sektorin erityispalveluissa, kuten päihdehuollossa, psykiatriassa ja perheneuvoloissa. Joitakin vuosia sitten johtokuntaan oli paljon tulijoita, ja tuolloin jouduttiin äänestämään halukkaista. Viime vuosina on vastuunkantajia jouduttu rekrytoimaan. 4 Johtuen psykoterapiakoulutuksen uudistamisesta syksyllä alkoi paljon perheterapiakoulutuksia, mistä on seurannut yhdistyksen jäsenten määrän huima kasvu. Meitä on jo liki 1 800. Toivottavasti tämä tulee näkymään alueyhdistysten aktivoitumisessa ja myös emoyhdistyksen toiminnassa. Uusi johtokunta kokoontui loppiaisena vuosittaiseen internaattiin. Tavoitteet puheenjohtajuudelle olivat korkealla ja ajatukset lennokkaitakin. Yhdistyksen internetsivut ovat tarkastelun alla. Sama koskee myös pariterapiaa. Nähdään Turussa. Ritva Karila-Hietala. Edunvalvonta on yksi niistä. Perheterapian ja sen ideolo- gioiden (systeemisyys, dialogisuus, sosiaalinen konstruktionismi) esillä pitäminen julkisuudessa on yksi yhdistyksemme perustehtävistä. Valmisteleva elin on työvaliokunta, johon kuuluvat toiminnanjohtaja, varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja. Syyspäivien kouluttajaksi olemme saaneet tanskalaisen lasten- ja nuorisopsykiatri Sören Hertzin, joka tulee Tampereelle meitä kouluttamaan 15.?16.11.2012. Pois jäivät omasta halustaan sosiaalityöntekijä Katariina Fagerstöm Porvoosta ja TtM Juha Alakulppi Oulusta. Muutoksia yhdistyksen vastuuhenkilöissä ei tehty. Perheterapiayhdistyksen puheenjohtajan kynästä Matkalla kongressiin V uosi sitten kirjoitin ensimmäistä palstaani Suomen Perheterapiayhdistyksen puheenjohtajana tähän lehteen. Esimerkiksi ruotsin- ja englanninkieliset sivut pitäisi saada nopeasti tehdyksi. Perheterapeuttien edunvalvonta ei ole edennyt, vaikka reklamaatiota ja yhteydenpitoa Kelaan on tehty monelta taholta. Niissä on runsaasti parannettavaa. Lukemani perusteella tulee olemaan vaikeuksia valita lukuisten kiinnostavien esitysten kesken. Yhdistykseen liittyneiden uusien jäsenten ja heidän ammattiensa kautta näyttää siltä, että myös peruspalveluihin, kuten sosiaalityöhön, oppilashuoltoon, lastensuojeluun, päiväkoteihin ja seurakuntiin, on tulossa lisää perheterapeutteja. Perheterapiayhdistyksen hallituksessa tapahtui muutoksia marraskuun vuosikokouksessa. Uusiksi yhdistyksen hallituksen jäseniksi valittiin psykiatri Tiina Tuominen Oulusta ja sosiaalityöntekijä Micaela Grundsröm Sipoosta. Yhdistyksen johtokunnassa on aina vaalittu moniarvoisuutta
Nykyisin lääkäreillä ja muilla, etenkin perusterveydenhuollon ammattilaisilla, on mahdollisuus saada sekä teoreettista että käytännönläheistä perhelääketieteellistä koulutusta, joka perustuu tutki5. Perhelääketieteellinen viitekehys tarjoaa runsaasti uusia toimintamalleja, jotka soveltuvat etenkin perusterveydenhuollossa toimiville lääkäreille ja suurelta osin myös muille sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille. Nykyisen tutkimuksen ja vankan kokemustiedon mukaan näkökulman laajentamisesta on hyötyä. Omalääkärijärjestelmä, listalääkärijärjestelmä tai mikä tahansa pitkäaikaiseen hoitosuhteeseen perustuva työn järjestelytapa tarjoaa lääkärille oivan mahdollisuuden perhekeskeiseen työotteeseen. Artikkelit Perhelääketiedettä perheterapeuteille Pekka Larivaara LKT, professori psykoterapeutti/perheterapeutti VET Famsystems Oy Sirpa Lindroos psykiatrian erikoislääkäri perheterapeutti VET FSTKY (Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymä) Länsimainen lääketiede on perinteisesti hoitanut potilaita yksilöinä noudattaen biolääketieteellistä lähestymistapaa. Kaiken lähtökohtana on luottamuksellinen yhteistyösuhde lääkärin, potilaan ja perheen kanssa. Tähän työtapaan koulutetulla lääkärillä on mahdollisuus niin halutessaan vähitellen tutustua potilaaseen, perheeseen ja koko lähiverkostoon ja luoda luottamuksellinen uomessa jo ennen kansanterveyslain voimaantuloa kunnanlääkärit työskentelivät usein hyvinkin potilas- ja perhekeskeisesti intuition varassa, vailla varsinaista teoreettista pohjaa. Olemme varsin tietoisia siitä, että perheterapeuttien työpanoksesta olisi hyötyä myöskin erikoissairaanhoidossa. S mukseen ja teoreettisiin viitekehyksiin. Artikkelissa pyrimme antamaan perheterapeuteille tiiviin ja riittävän kattavan tietopaketin perhelääketieteestä sekä osoittamaan heille, että heidän yhteistyökumppanuuttaan tarvitaan etenkin perusterveydenhuollossa. Käytännön työssä pyritään silloin integroimaan perheorientoitunut lääkärin työ, joka nojautuu vankkaan biomedisiiniseen osaamiseen, sekä hyödyntämään soveltuvin osin perheterapian teorioita ja työtapoja. Ajoittain lääkäri tarvitsee tässä työssä muiden ammattilaisten apua
Tämä poikkesi eurooppalaisesta traditiosta, jonka mukaisesti useissa maissa oli käytössä termi yleislääketiede (general practice). Eurooppalaiseen tapaan otti myös Suomeen vuonna 1972 perustettu perusterveydenhuollon erikoisala käyttöön nimikkeet yleislääketiede ja yleislääkäri, vaikka jo tuolloin monessa yhteydessä puhuttiin perhelääkärijärjestelmän tarpeellisuudesta. Perheorientoitunut yleislääketiede alkoi kehittyä osin vastapainoksi tälle reduktionistiselle kehitykselle. Viro, ovat alkaneet käyttää kansainvälisen kehityksen mukaisesti termejä perhelääkäri (perearst) ja perhelääketiede. alla Kuva 1). Lisäksi alettiin korostaa perusterveydenhuollon ja yleensäkin peruspalvelujen moniammatillisen työtavan tärkeyttä. Kuva 1. Tämä on vauhdittanut samansuuntaista keskustelua myös Suomessa, jossa jo 1980-luvun lopulla alettiin järjestää yleislääkärien virallisista koulutusohjelmista erillään olevia perhelääkärikoulutuksia. Vaikka käytämme sanaa perhelääkäri, haluamme korostaa, että myös monet muut terveydenhuollon ammattihenkilöt voivat sijoittaa itsensä kyseiseen tilanteeseen tai toimintaan. perheen aiemmista vaiheista, kulttuurista, muutoksista ja kriisivaiheista sekä näiden tapahtumien käsittelytavoista ja merkityksistä potilaan terveyden ja sairauden ymmärtämisessä. Perhelääketieteen ja perhelääkärin työn teoreettisena viitekehyksenä käytetään systeemiteorian pohjalta kehitettyä biopsykososiaalista diagnosointi- ja hoitomallia (ks. Niissä on korostettu, että perusterveydenhuollossa toimivat lääkärit ja muut ammattilaiset tarvitsevat työssään uudenlaista teoriaa ja uudenlaisia työtapoja, joissa otetaan huomioon yksilön lisäksi potilaan perhe ja lähiverkosto. Perhelääketieteessä korostetaan usein vahvaa yhteistyötä potilaan, perheen ja moniammatillisen tiimin kanssa. Viime vuosisadalla tapahtunut lääketieteen pirstoutuminen yhä kapeammiksi erikoisaloiksi heikensi monissa maissa, etenkin Yhdysvalloissa, perusterveydenhuollossa toimivien lääkärien työn arvostusta. Tämän kehityssuuntauksen syntymistä vauhditti voimakas käytännön työssä havaittu tarve tarkastella ihmistä inhimillisenä kokonaisuutena, jolla myös on voimavaroja ratkaista ongelmiaan. Apua tähän kehitykseen saatiin kehittymässä olevista perheterapian uusista teorioista ja menetelmistä. Kun Yhdysvalloissa ja Kanadassa 1960-luvun lopulla perustettiin yleislääketieteen erikoisalat (joissain maissa huomattavasti myöhemmin), ne ottivat nimekseen perhelääketiede (family medicine), millä haluttiin korostaa perheen merkitystä sekä ongelmien ja oireiden synnyssä että myös niistä paranemisessa ja kuntoutumisessa. Vuosikerta Perhelääketieteen kehitys ja tieteellinen perusta yhteistyösuhde, jossa lääkärille kertyy yhä enemmän tietoa . Viime vuosina monet perusterveydenhuoltoaan uudistavat maat, esim. Se tarjoaa biolääketieteellisen mallin täydentäjäksi laajempaa teoreettista pohjaa ja uudenlaisia työkaluja niin diagnostiikkaan kuin hoitoonkin. Biopsykososiaalinen malli. biosfääri yhteiskunta kulttuuri yhteisö perhe pari Yksilö, ajatukset, kokemukset, tunteet, käyttäytyminen hermosto elimet solut molekyylit atomit 6. biolääketieteellisen tiedon lisäksi . 1/12 Pekka Larivaara, Sirpa Lindroos 28
Perhelääketiedettä perheterapeuteille biopsykososiaalista kokonaisuutta, ja näitä taitoja perhelääkärikoulutuksessa opetellaan. Perhelää7. Tietysti etenkin silloin osa perheenjäsenistä voi asua hyvinkin kaukana. Jos tällainen psykosomaattinen reaktio jatkuu hoitamattomana pitkään, voi solutasolla tapahtua pysyviä muutoksia, jolloin aletaan puhua somaattisesta taudista, jonka etiologian psykologiset komponentit saatetaan unohtaa. Yksilöä ei voida jakaa pelkästään osiin ja nähdä koostuvan näiden osien summasta, kuten perinteisessä sairaalalääketieteessä usein toimitaan. Vähitellen kertyy lisääntyvästi tietoa potilaan ja hänen läheistensä merkittävistä elämäntapahtumista ja suvun terveys- ja sairauskäsityksistä. Tähän tarkasteluun tulisi kuulua yksilön ruumiillisen tutkimisen lisäksi hänen aiemmat kokemuksensa ja tutkimushetken elämäntilanne, lääkärin ja hänen välinen vuorovaikutus sekä perhe ja muu sosiaalinen ympäristö. Tässä työssä perheterapeutti voi olla perhelääkärille arvokas yhteistyökumppani. Perhelääketieteen tieteellinen perusta nojaa, kuten jo edellä todettiin, systeemiseen tieteenteoriaan ja osin perheterapian teorioihin. Toisinaan vahvasti myös se kulttuuritausta, josta yksilö on lähtöisin, sekä hänen hengelliset uskomuksensa. Perhelääkärin on yhdessä potilaan tai asiakkaan kanssa hahmotettava, keitä nimenomaisesti tämän ihmisen perheeseen kuuluu, ja pohdittava, keitä pyritään ottamaan mukaan hoitoprosessiin. Perhekeskeinen työote on käyttökelpoinen myös yksinasuvien ihmisten kohtaamisessa ja hoidossa. Jo tämänkin takia perhekeskeinen työote, ja joskus perheterapia somaattisen hoidon rinnalla, saattaa osoittautua tarpeelliseksi. Perhelääketieteen näkökulmasta ajateltuna lääkäri, joka määrittelee taudin vain somaattiseksi tai erillisesti psyykkiseksi, jättää tarkastelun ulkopuolelle hyvin tärkeitä kokonaisuuteen vaikuttavia osatekijöitä. Jonkun on katsottava tätä Perhelääketieteellisen toimintamallin käsitteitä, työvälineitä ja toimintatapoja Perheellä tarkoitamme yleensä niitä ihmisiä, joiden kanssa pääsääntöisesti asumme. Kattavan tiedon keräämiseksi ja ymmärryksen lisäämiseksi tarvitaan myös hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja sekä kykyä havainnoida läsnä olevien ihmisten välistä vuorovaikutusta. Se sisältää biolääketieteellisen toimintamallin, mutta samalla laajentaa sen rajoja. Ymmärrettiin, että perheessä yksilö vaikuttaa aina käyttäytymisellään muihin perheenjäseniin ja päinvastoin ja että tämä vuorovaikutus muokkaa yksilön ajattelua ja emotionaalista tasapainoa. ?Kuka perheestä otti oireesi puheeksi?? ?Mitä kerrot kotona tästä käynnistä?. Yksilöiden väliset siteet voivat olla biologisia, emotionaalisia tai laillisia, usein kaikkea tätä. Jokaisella meistä on lapsuudenaikainen yhteisö, useimmiten perhe, joskus perhekoti, joka on muokannut omia arvojamme ja asenteitamme sekä käsityksiämme itsestä, sairastamisesta ja hoitamisesta. On myös syytä korostaa, että perusterveydenhuollossa toimivat perhelääkärit useimmiten tapaavat potilaan yksin laajentaen näkökulmaa kysymyksin ja huomioin: ?Jos puolisosi olisi tässä, mitä hän kertoisi?. Joissain kulttuureissa perhe sanana tarkoittaa jo itsessään laajempaa sukua. Joskus puhutaan yksinkertaisesti ja leikillisesti ryhmästä ihmisiä, jotka käyttävät samaa jääkaappia. Tämä malli tukeutui laajaan tutkimusaineistoon, joka vahvisti, että perhe on yksilön tärkein sosiaalinen konteksti ja että sillä on voimakas vaikutus yksilön terveyteen ja sairastumiseen. Kun perhe on ollut luontevalla tavalla keskusteluissa mukana alusta alkaen, on luontevaa kutsua perheenjäseniä mukaan vastaanotolle, jos se tuntuu tarpeelliselta. Siinä syntyvät affektit siirtyvät neurohumoraalisten välitysmekanismien avulla elin- ja solutasolle ja ilmenevät joko somaattisina tai psyykkisinä (usein molempina) reaktioina, joilla on myös vaikutus yksilön sosiaaliseen käyttäytymiseen. Huomattava perhelääketieteen kehityksen teoreettinen edistysaskel tapahtui 1970-luvun loppupuolella, kun George Engel julkaisi työryhmänsä kanssa USA:ssa jo tämän artikkelin johdannossa mainitun biopsykososiaalisen hoitomallin
Sen jälkeen jotkut asiantuntijat, mm. Merkittävät tapahtumat integroituvat yksilön muistiin tarinan muotoon eli erilaisiksi sisäisiksi loogisiksi kertomuksiksi ja siten osaksi eksplisiittistä muistijärjestelmää. Lääkäri myös ymmärtää, että hänestä tulee perhettä auttaessaan osa systeemiä, jolloin hän ei voi olla enää pelkästään ulkopuolinen tarkkailija. Sukupuu on työvälineenä voimakas ja saattaa nostaa pintaan voimakkaita muistoja ja tunteita. Tuolloin asiasta keskusteltiin laajasti, mutta lääkäreitä kouluttavat organisaatiot eivät olleet siihen valmiita. nakertaa monissa tilanteissa tätä perhelääketieteellisen hoitofilosofian edistämistä. Suomessa nimike perhelääkäri ei ole saanut toistaiseksi vakiintunutta asemaa, vaikka lääkintöhallituksen pääjohtaja Erkki Kivalo esitti jo 1970-luvulla, että perusterveydenhuoltoon pitää kehittää perhelääkärijärjestelmä. Siinä potilaskeskeisesti työskentelevää lääkäriä opetetaan avaamaan potilaansa mielensisäistä tarinaa, joka hahmottaa tämän tapaa elää ja ymmärtää maailmaa. Onko niin, että perheterapeuttien koulutukset eivät tuo esille perusterveydenhuollon näkökohtia, eikä niissä anneta valmiuksia työskennellä sellaisten asiakkaitten kanssa, joiden sairaudenkuva ja oireet ovat pääasiallisesti somaattisia. Perhelääkärien koulutuksessa opetellaan sukupuutekniikkaa aivan kuten perheterapiakoulutuksissakin, ja koulutettavat perehtyvät omaan taustaansa sukupuutyöskentelyn avulla. Tarinan empaattinen kuuntelu sekä potilaan arvostaminen ja kunnioittaminen luovat hyvät lähtökohdat auttaa potilasta. Tämä sisäinen tarina on tärkeää kuulla, koska sen avulla yksilö määrittelee arvojaan, identiteettiään, tavoitteitaan ja asemaansa suhteessa muihin ihmisiin. Kokemuksemme on, että esimerkiksi terveyskeskuslääkärit ovat useinkin valmiita työskentelemään perhe- ja verkostokeskeisesti, kun heillä on mahdollisuus yhteistyöhön perheterapeutin kanssa. Reflektointi korostaa luontevasti potilaan ja perheen omaa vastuuta tilanteen tarkastelussa ja ratkaisujen löytymisestä. Perhelääketiede on ottanut paljon oppia monista perheterapian menetelmistä ja kehittyy tavallaan rinnakkain perheterapian kehityksen kanssa. Yksi tuoreimmista uusista työtavoista on narratiivinen työskentely. On hyödyllistä, että perhelääkärillä itsellään on kokemus oman taustansa ja nykytilanteen tutkimisesta sukupuun avulla. Perhelääkärit oppivat omissa koulutuksissaan myös reflektointia, jota he voivat käyttää työskennellessään yksin, työparin tai työryhmän kanssa. Reflektoinnissa noudatetaan pitkälle Tom Andersenin kehittämiä malleja. Perhekeskeinen työote tuo esiin usein sellaisia ongelmia ja huolia, joiden hoitamiseen yhden ammattilaisen taidot eivät ole riittäviä. Me artikkelin kirjoittajat olemme myös tällä kannalla ja korostamme perhelääketieteellisten opintojen tärkeyttä sekä lääkärien perusopetuksessa että etenkin jatko- ja täydennyskoulutuksessa. Perhelääketieteen näkökulmasta katsottuna perheterapeutti on perheiden vuorovaikutukseen perehtynyt psykoterapeutti, joka voi olla suureksi avuksi etenkin perusterveydenhuollossa lääkärille, terveydenhoitajalle, psykologille, sosiaalityöntekijälle tai koulukuraattorille työparina, konsulttina ja joskus työnohjaajana. Viimeisen kymmenen vuoden aikana huomattavaa jalansijaa saanut ?keikkalääkäritoiminta. Mikäli kokemukset ovat hyvin traumaattisia, ne tallentuvat muistiin vain aistimuk8. 1/12 Pekka Larivaara, Sirpa Lindroos 28. Lääkäri oppii, että hän ei voi muuttaa asiakastaan tai hänen perhettään, vaan ainoastaan auttaa potilasta tai kokonaista perhettä löytämään uusia näkökulmia tai selityksiä käsiteltäviin ongelmiin. Kuopion yleislääketieteen professori Esko Kumpusalo, ovat esittäneet tämän nimikkeen käyttöä yleislääketieteen erikoislääkäreistä sekä terveyskeskuslääkäreistä, joilla on oma vastuuväestö. Vuosikerta käri huolehtii, että perhetapaamisessa kaikki perheenjäsenet tulevat kuulluiksi. Huolenamme on, että usein lääkärit esittävät kysymyksen: ?Missä niitä perheterapeutteja on saatavilla?. Perheterapiasta poiketen perusterveydenhuollossa piirrettävä sukupuu alkaa usein rakentua perheenjäsenten oireiden, merkittävien sairaalahoitojen ja kuolemansyiden ympärille ja vasta vähitellen laajenee käsittelemään perheen ja suvun vuorovaikutusmalleja, uskomuksia ja tapoja
Kun vanhusten määrä lisääntyy lähes räjähdysmäisesti lähivuosikymmeninä, huolenpito lankeaa taas, kuten viime vuosisadan alkupuoliskolla, yhä enemmän pääasiassa omaisille. Kun tutkimusten perusteella tiedetään, että suomalaisessa yhteiskunnassa nuorten ja aikuisten mielenterveysongelmat ja päihteiden käyttö lisääntyvät, niin nyt tiedetään myös, että samat ongelmat lisääntyvät vanhuksillakin monenlaisen Perhelääketieteeseen tukeutuvan hoidon tarve tutkimusten valossa Satunnaistettujen kontrolloitujen tutkimusten järjestely on perusterveydenhuollossa ongelmallista, koska potilaiden ja perheiden hoitotilanne edellyttää yleensä samanaikaisesti useampien hoitomenetelmien integroimista. Siksi Suomessakin neuvoloissa ollaan yhä enemmän siirtymässä perhekeskeiseen toimintamalliin. Perhelääketiedettä perheterapeuteille sina ja pirstaleisina mielikuvina, jotka eivät muodosta loogista ja sosiaalisesti kommunikoitavissa olevaa kertomusta, vaan jäävät implisiittisen muistijärjestelmän tasolle. nuoren päihteiden käytössä perhe on hyvin merkittävässä asemassa. Lujan luottamuksen synnyttyä lääkärin ja potilaan välille voidaan siirtyä kohti uudenlaista keskustelua, jolloin potilaan mielessä alkaa syntyä tervehdyttäviä, kertomuksellisia uusia näkökulmia. Nuoren hyvin varhaiset päihdekokeilut ovat suurena riskinä yksilön tulevaisuuden kululle. Siksi perheeseen kohdistetut hoitointerventiot ovat usein yksilöön kohdistettuja toimenpiteitä tehokkaampia ja vaikuttavampia. Tutkimusten perusteella tiedetään, että perheellä on suuri merkitys odottavalle äidille, isälle ja syntyvälle vauvalle. On voitu osoittaa, että esimerkiksi perheissä, joissa äiti jää yksin hoitovastuuseen ja puoliso on etäinen, lapsen oireilu ja runsas sairastaminen usein lisääntyy. tupakointi, 9. Lisäksi ongelmaksi voi tulla se, että lääketieteelliselle tutkimukselle ominaisilla kvantitatiivisilla menetelmillä on vaikea syvällisemmin tavoittaa hoitoon liittyvinä asioina potilaan tyytyväisyyttä ja elämänlaatua koskevia kysymyksiä. Siksi tarvitaan myös kvalitatiivista tutkimusotetta. Toistaiseksi Suomessa on tehty perhelääketieteellistä tutkimusta melko niukasti. Pääasiassa muualla tehdyt tutkimukset ovat kuitenkin vakuuttavasti osoittaneet, että perheellä on monenlainen vaikutus yksilöiden terveyteen, sairastumiseen ja sairauksista toipumiseen; ne myös havainnollistavat, että perhekeskeiset hoitomuodot voivat antaa tehokasta apua yksilöille ja perheille, jotka kärsivät mitä erilaisimmista ongelmista ja sairauksista. Hyvin suuri osa ihmisten fyysisistä taudeista ja niiden aiheuttamasta kuolleisuudesta johtuu erilaisista pitkäaikaisista sairauksista, jotka ovat pääasiassa epäterveellisten elintapojen (mm. Tiedetään, että epäterveellinen tai terveellinen elämäntyyli kehittyy, sitä ylläpidetään ja tarvittaessa muutetaan tavallisimmin perheessä, koska perheenjäsenet yleensä jakavat samanlaiset elintapatottumukset. Onnistuneessa, joskus pitkäänkin jatkuvassa työskentelyssä traumaattiset tapahtumat muotoutuvat vähitellen yhtenäiseksi tarinaksi. Lääkärin ja potilaan ymmärrys lisääntyy, ja potilas kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Lasten tavoin myös nuoret tarvitsevat runsaasti perheen tukea eri kehitysvaiheissaan. Kun vanhempien kypsyminen äitiyteen ja isyyteen tapahtuu suotuisissa olosuhteissa, syntyy myös turvallinen kiintymyssuhde lapseen. Tätä prosessia perhekeskeinen neuvolatyö tukee ja tarvittaessa tarjoaa lisätukea, jos sellaiseen on tarve. Perheellä on myös monenlainen vaikutus lasten terveyspalvelujen käyttöön. Vähitellen uudet näkökulmat luovat uuden voimavarasuuntautuneen ja potilasta vahvistavan sisäisen tarinan. runsas alkoholinkäyttö, virheellinen ruokavalio, vähäinen liikunta) seurausta. Mm. Myöhemmin mahdollisesti lisääntyvä alkoholinkulutus ja myös tupakointi lisäävät riskiä huumekokeiluihin, josta taas seuraa monenlaisia terveydellisiä ja sosiaalisia ongelmia. Jos perheen merkitys on hyvin suuri lapsen ja nuoren kasvulle ja kehitykselle, niin sitä se on myös vanhukselle elinkaaren toisessa päässä
1/12 Pekka Larivaara, Sirpa Lindroos 28. Perhekeskeisissä hoitointerventioissa on todettu, että lasten oireilu näissä sairausryhmissä helpottuu, lääkkeiden käyttö tulee säännölliseksi ja asianmukaiseksi sekä koulusta poissaolot vähenevät. Nämä potilaat kuor10. sydän- ja verenkiertoelinten taudeissa, diabeteksessa ja siihen usein liittyvässä liikalihavuudessa. Suomessa kehitetty perhekeskeinen, tarpeenmukainen lähestymistapa on vähentänyt psykiatrisen sairaalahoidon tarvetta, kroonistumista ja lääkehoidon tarvetta sekä parantanut laajasti psykoosien ennustetta. Perhekeskeinen raihnastumisen ohella. Nykyisin vilkasta keskustelua käydään jatkuvasti myös vanhusten runsaasta ja sekavasta lääkkeiden käytöstä. Syynä tähän ovat usein yksinäisyys, turvattomuus, elämän yksitoikkoisuus ja tarkoituksettomuus, masentuneisuus, univaikeudet ja perheen tuen puute. Usein kyseessä on somatisaatiohäiriöstä kärsivä potilas, joka ei ole saanut asianmukaista hoitoa. Vakavasti sairaiden vanhusten omaishoitajina toimivien puolisoiden oma sairastuvuus- ja kuolemanriski on merkittävästi lisääntynyt ilman asianmukaisia tukitoimia. Sekä perhekeskeisten hoitomuotojen tarvetta että tuloksellisuutta tarkastelevien tutkimusten perusteella voidaan yhteenvetona todeta, että perhekeskeinen, usein moniammatillinen työskentely edistää väestön terveyttä laajasti. Etenkin nuorten päihdeongelmissa varhain aloitetut perhekeskeiset interventiot ovat tehokkaita. Lasten sairaudet vaativat jokseenkin aina perhekeskeistä hoito-otetta. Voimavarakeskeisellä varhaisella tuella on voitu vahvistaa perheiden luonnollista ja epävirallista tukiverkkoa. Perhekeskeiset hoitointerventiot on osoitettu tehokkaiksi myös monissa pitkäaikaissairauksissa, mm. Vuosikerta mittavat terveyskeskuksia, lääkärit kokevat heidän hoitonsa erityisen haastavaksi, turhauttavaksikin. Heillekin on kehitetty tuloksellisia perhekeskeisiä hoitomalleja, ja tähän hyvin tärkeään aiheeseen perehdytään tarkemmin tuonnempana. Kun sairaille vanhuksille kehitetään hyviä hoitoja, on tärkeää ottaa huomioon myös hoidossa tiiviisti mukana olevien omaishoitajien terveystilanne. Tämän toimintamallin edelleen kehittämisessä osaava perhelääkäri voi olla osana moniammatillista tiimiä. Hyvässä vanhusten hoidossa tarvitaan vahvaa perhekeskeistä ja moniammatillista hoito-otetta. Perhekeskeisen hoidon tuloksellisuus Terveyttä edistävissä perheinterventioissa on käytetty tavallisimmin voimavarakeskeisiä ja aktivoivia työmenetelmiä. Heillä on tavanomaista runsaammin ahdistuneisuutta ja masennusta. Myös suuren kansanterveysongelman depression hoidossa perhekeskeisestä ja pariskuntien hoidosta on saatu tutkimuksissa myönteisiä tuloksia. Perusterveydenhuollossa yleislääkärin potilaista jopa 25?45 %:lla on selittämättömiä ja tarkemmin määrittelemättömiä ongelmia. Niiden on osoitettu auttavan äidin suhtautumisessa raskauteen, imetykseen, lapsenhoitoon, äitiydestä selviytymiseen ja stressinsietokykyyn sekä kohottavan äidin itsetuntoa. Perheiden varhaisen tuen tarpeet liittyvät myös vanhempien ja lasten terveydentilaan, työelämään, opiskeluun, taloudelliseen tilanteeseen, asumiseen ja perherakennekriiseihin. Lasten somaattisten sairauksien perhetutkimuksissa on kiinnitetty ehkä eniten huomiota astmaa ja diabetesta sairastavien sekä vammaisten lasten perheisiin. Perheen toimivuus tukee parhaiten lapsen selviytymistä sairauden kanssa. Toisaalta taas hyvät suhteet lapsiin, lastenlapsiin ja ystäviin ovat suojaavia tekijöitä. Tutkimuksissa on saatu myös näyttöä siitä, että perhekeskeiset hoitomuodot ovat tuloksellisia lasten ja nuorten syömishäiriöissä ja seksuaalisessa hyväksikäytössä, samoin ADHD:ssä, ahdistuneisuudessa, masennuksessa ja vakavasta surusta selviämisessä. Ikähaitarin toisessa päässä vanhusten perhekeskeinen hoito on myös monin tavoin tuloksellista. On todettu, että heikentynyt perheen tuki ja yksinäisyys lisäävät sairastumis- ja kuolemanriskiä huomattavasti. Puolisot tai vanhemman hoitoon sitoutuneet aikuiset lapset kärsivät usein sekä fyysisistä että psyykkisistä oireista
Samoin hän osaa perhekeskeisen haastattelun peruselementit ja sukupuun käytön työvälineenä. Kun perhelääkäri uskaltaa yhä rohkeammin kohdata pariskuntia ja kokonaisia perheitä, hän usein alkaa kokea yksin työskentelyn raskaaksi ja vaikeaksi. Silloin lääkärin on helpompi myös motivoida potilas ja perhe terapiaan. Miten perheen kanssa työskennellään perhelääkärinä? Perhelääkäri ymmärtää, että kunnioittava ja kiinnostunut suhtautuminen potilaisiin on työskentelyn peruslähtökohta. Vaativissa perheen tai parisuhteen ongelmissa luonteva työpari olisi usein perheterapeutti. Ongelmien lisäksi potilaalla ja perheellä on aina vahvuuksia, kykyjä, taitoja ja tietoa, jotka ovat hyödyksi tutkimus- ja hoitoprosessin suunnittelussa. Lääkäri tuo oman koulutuksensa ja kokemuksensa keskusteluun eri pohjalta, mutta tasaveroisena. Avoin kiinnostus luo myönteisen ja turvallisen ilmapiirin, joka mahdollistaa kohtaamisen ja dialogin. Tässä dialogissa on keskeistä auttaa potilasta ja hänen perhettään löytämään, vahvistamaan ja paremmin ottamaan käyttöön omia voimiaan ja kykyjään. Ne ovat usein kadoksissa sairauksien ja ongelmien saadessa yliotteen. Kun lääkäri on kutsunut vastaanotolleen kokonaisen perheen tai vain esimerkiksi puolison, hän osaa tilanteeseen soveltuvin ky11. Lääkäri on lääketieteellinen asiantuntija, potilas ja perhe oman elämäntilanteensa asiantuntijoita. Tämä on aivan luonnollinen kehitys. Työparin valintaan vaikuttaa tietysti ongelman luonne. Somaattisissa sairauksissa, esimerkiksi diabeteksen hoidossa, tuttu diabeteshoitaja on luonteva valinta. Psykologi tai neuvolan terveydenhoitaja sopii työpariksi vaikkapa nuoren äidin ahdistusoireilun selvittelyssä. Yksin itsepintainen puurtaminen saattaa viedä aikaa ja voimia aivan turhaan. jokaiseen paikallaolijaan ja etenkin ensitapaamisella panostaa erityisesti hyvän yhteistyösuhteen rakentamiseen. Työparin lisäksi toisinaan tarvitaan kokonainen moniammatillinen tiimi ratkomaan perheen kanssa haastavia ongelmia. Selkeästi vaativat perhedynamiikkaan liittyvät ongelmat saattavat alusta alkaen olla aihe ohjata perhe perheterapiaan. Silloin hän voi pyytää hoitoprosessin selvittelyyn ja suunnitteluun mukaan toisen työntekijän. Tietysti tämän lisäksi lääkärin velvollisuus on myös ottaa esille esim. terveyttä vaarantavat elintavat ja kertoa tosiasiat sekä tutkimuksiin perustuvat, tarvittavat biolääketieteelliset hoitovaihtoehdot. Koulutettu perhelääkäri osaa soveltaa työssään systeemiteoriaa ja työskennellä perhekeskeisesti sekä yksilöiden että tarpeen mukaan kokonaisten perheiden ja verkostojen kanssa. Perhelääketiedettä perheterapeuteille toiminta lisää myös potilaiden ja perheiden tyytyväisyyttä sekä parantaa lääkäreiden ja koko terveydenhuoltohenkilöstön työmotivaatiota; säästöä syntyy, kun magneettitutkimuksen uusimisen sijasta pysähdytään kuvaamaan suvun historiaa ja oireilevan ihmisen elämäntilannetta ja ajankohtaisia kuormitustekijöitä. symyksin ?liittoutua. Aiemmin pinnan alla ollut konflikti voi kärjistyä sairauden tai vaikkapa nuoren poismuuton myötä. Perheterapiaan ohjaaminen onnistuu parhaiten, kun lääkäri oppii tuntemaan perheterapeutteja ja yhteistyöstä kertyy vähitellen hyviä kokemuksia. Potilaan huolellinen kuuntelu ja avoimet kysymykset antavat hänelle mahdollisuuden kertoa omin sanoin huolenaiheensa. Potilas ja hänen läheisensä ovat parhaita oman elämänsä, tunteidensa ja arvojensa asiantuntijoita. Krooninen psyykkinen tai somaattinen sairaus saattaa täysin sotkea perheen kuviot ja toimintakyvyn, tai vanhat toimintamallit eivät enää toimikaan muuttuneessa tilanteessa. Hän oivaltaa, että potilaan näkyvät ongelmat ovatkin osa laajempaa kokonaisuutta ja edellyttävät aivan eri alan asiantuntemusta kuin mihin oma koulutus ja kokemus riittävät
Haastattelussa on erityisen tärkeää antaa tilaa heti alkuvaiheessa potilaan omalle kertomukselle ja mielipiteille avoimin, joustavin ja tarkentavin kysymyksin. Somatisaatio-ongelma puhkeaa yleensä ennen 30. ikävuotta, ja se on naisilla noin 5?6 kertaa yleisempää kuin miehillä. Usein lääkärien käyttökielessä puhutaan vain psykosomaattisesta oireilusta. Näiden lisäksi monet psykiatriset sairaudet aiheuttavat selittämättömiä somaattisia oireita. masennus, ahdistuneisuushäiriöt, paniikkihäiriö, ruumiinkuvan häiriöt sekä dissosiaatiohäiriöt. Somatisaatioilmiön esiintyvyys väestössä vaihtelee taudin määritelmän ja vaikeusasteen mukaan. Perusterveydenhuollossa yleislääkärin vastaanotolla somatisaatio on hyvin yleistä, ja esiintyvyys on siellä noin 8?25 %. Joissain tutkimuksissa on osoitettu vielä huomattavasti suurempiakin prosenttilukuja. Lääkärin on tärkeää tunnistaa oman turhautumisen ja epätoivon tunteen uhka tavatessaan ensimmäisiä kertoja somatisoivan potilaan. Nämä tunteet ovat kenties saaneet monenkin lääkärin jo luopumaan toivosta. Somatisoivalle potilaalle pitää varata riittävästi vastaanottoaikaa ja järjestää tapaamiset säännöllisesti, olipa hänellä oireita tai ei. Laaja-alaisista ja usein toistuvista somatisaatio-oireista kärsivistä potilaista kehittyy silloin helposti terveyspalvelujen suurkäyttäjiä, jotka kiertävät lääkäriltä toiselle ja alkavat tuntua lääkäreistä turhauttavilta ja ahdistavilta sekä masentavalta taakalta. Perhelääkärin tavoitteena on muodostaa potilaalle kliinistä diagnoosia laajempi biopsykososiaalinen ongelman määrittely, joka sisältää mm. Vuosikerta Somatisoiva potilas perheessä maattinen tutkimus. Nämä potilaat ovat voineet matkan varrella saada lukuisia lempinimiä ja negatiivisia leimoja. Pahimmillaan lääkärin energia potilasvastaanotolla kuluu siihen, miten hän voisi parhaiten päästä eroon potilaastaan, eikä niinkään siihen, miten hän todella voisi potilasta auttaa. Terveyskeskuksessa näiden potilaiden kokonaistilanteen ja hoidon arvioinnin keskittäminen samalle lääkärille on aivan välttämätöntä. Näitä ovat mm. Joidenkin somatisoivien potilaiden elämänkaari on täynnä sairaustapahtumia ja hoitamista. Somatisaation taustalla voi olla toistuvaa masennusta ja ahdistuneisuutta, pitkäaikaisia perheja muita ihmissuhdeongelmia, haitallisten aineiden väärinkäyttöä, lapsuuden tunnevaikeuksia ja hoidon laiminlyöntejä, väkivallan kohteeksi joutumisia ja seksuaalista hyväksikäyttöä. tiedot potilaan perheestä ja muista ihmissuhteista. Oikealla asenteella ja hoidon suunnittelulla voi masentavasta taakasta muodostua mielenkiintoinen matka kiinnostavan persoonan, ja joissain tapauksissa koko perheen kanssa. Etenkin vaikeissa dissosiaatiohäiriöissä taustalla on usein juuri lapsuuden ja nuoruuden aikaisia pitkäaikaisia traumaattisia kokemuksia. Usein somatisoivan potilaan lapsuudenperheessä vanhemmilla on tai on ollut somatisaatiota. Koska somatisoivat potilaat muodostavat terveyskeskuksissa ehkä kaikkein haasteellisimman potilasryhmän, tätä aihetta käsitellään tässä artikkelissa hieman muita aihealueita laajemmin. Peruslähtökohtana somatisaatioilmiön ja somatoformisten sairauksien tunnistamisessa ovat huolellinen esitietojen kerääminen, potilaan elämäntilanteen ja -historian kartoittaminen sekä so12. Somatisaatioilmiö liittyy kaikkiin elimellisoireisiin eli somatoformisiin sairauksiin. 1/12 Pekka Larivaara, Sirpa Lindroos 28. Kokemuksen karttuessa lääkäri oppii, että riittävän ajan varaaminen tulee takaisin moninkertaisena luottamuksen lisääntyessä ja päivystyksellisten käyntien vähentyessä. Somatisoivan potilaan kohtaaminen, rinnalla eläminen ja hoito ovat usein erityisen haastavia, eikä pelkästään lääkärille, vaan myös potilaan läheisille ja muulle hoitohenkilökunnalle. Perhelääkärien koulutuksissa pyritään siihen, että lääkärit kokisivat nämä potilaat aivan erityisen mielenkiintoisiksi haasteiksi, joiden hoitaminen voi olla pitkän päälle hyvinkin palkitsevaa. Oi- Somatisaatio voidaan määritellä potilaan, perheen, lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen taipumuksena huomioida monimutkaisissa ongelmatilanteissa vain somaattiset näkökohdat
Tästä käytetään siellä nimitystä ?medical family therapy. Vihkon toiseen puoliskoon häntä pyydetään kirjaamaan vastaavalle kohdalle senhetkiset tapahtumat, tapahtumapaikat, keitä oli paikalla, mielikuvat ja tunnereaktiot. Alussa potilaan on usein vaikea yhdistellä ruumiillisia tuntemuksia ja tunteita, mutta vähitellen, etenkin hoitosuhteen vahvistuessa, päästään käsittelemään laukaisevia psyykkisiä tekijöitä. Hoitoväsymyksen ja turhautumisen estämiseksi vaikeasti somatisoivaa potilasta hoitava lääkäri tarvitsee myös itse tukea ja työnohjausta. Perhelääketiedettä perheterapeuteille reiden kuvaamisen lisäksi potilasta rohkaistaan kertomaan omista ajatuksistaan, arvoistaan, toiveistaan, odotuksistaan, tunteistaan, huolistaan ja peloistaan. Yhteistyön alussa on kuitenkin järkevää välttää ruumiin ja mielen vastakkainasettelua ja tarkastella biolääketieteellisiä ja psykososiaalisia näkökulmia rinnakkain. Hoitosuhteen vahvistuessa lääkäri havaitsee helposti, että somatisoivalle potilaalle on saattanut kertyä vuosien varrella runsaasti tarpeettomia hoitoja ja lääkitystä. Tämän lisäksi perheterapeuttisen hoidon lähtökohtana on, että hän on saanut tällaisen prosessin hoitoon eväitä omassa perheterapiakoulutuksessaan. On myös tärkeää ymmärtää, että edelleen monin paikoin vallalla oleva biolääketieteellinen hoitokulttuuri ylläpitää somatisaatiota. Näiden tarpeettomien ja jopa haitallisten lääkkeiden käyttö voidaan vähitellen ja harkitusti lopettaa yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Päiväkirjan käyttö on usein koettu hyväksi hoidon apuvälineeksi. Yhdysvalloissa somatisoivien ja vaikeiden kroonisista sairauksista kärsivien potilaiden hoidosta kiinnostuneille terapeuteille on vähitellen kehittynyt oma perheterapeuttinen erityisosaamisalue. Perhekeskeisessä työssä huomiota kiinnitetään erityisesti perheen vahvuuksiin ja voimavaroihin. Hoidon aikana on hyvä käyttää yleisesti hyväksyttyjä somatisaatioon viittaavia ilmaisuja, kuten stressi, vastustuskyvyn heikkeneminen, matala kipukynnys tai esimerkiksi suoliston ärtyvyys. Hänen täytyy olla tietoinen ja oivaltaa, että näitä potilaita on runsaasti etenkin terveyskeskuslääkärien vastaanotoilla, mutta myös sairaaloissa. Siinä potilasta pyydetään tarkkaan kuvaamaan ruumiilliset oireensa esimerkiksi ruutuvihkon toiseen puoliskoon. Työnohjaus voi auttaa lääkäriä paremmin hyväksymään somatisoivan potilaan tavan ilmaista itseään ruumiillisin oirein. Silloin lääkäri voi oivaltaa, ettei potilasta tarvitsekaan yrittää parantaa, vaan vain auttaa häntä tulemaan toimeen oireidensa kanssa. ja tämän suunnan koulutetuista perheterapeuteista nimitystä ?medical family therapist?. 13. Nämä eivät korosta erityisesti sellaista oireiden etiologiaa, joka potilaan on vaikea hyväksyä. Somatisoivan potilaan perhe on järkevää ottaa mukaan hoitoon mahdollisimman varhain. Kun yhteistyö potilaan ja mahdollisesti hänen perheensä kans- sa on vakiintunut, sukupuun piirtämistä voidaan käyttää apuna etsittäessä yhteistä näkemystä oireiden merkityksestä sukupolvien välisessä vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on jo 1980-luvulla oivallettu, että terveyskeskuslääkärit eivät useinkaan yksin jaksa auttaa somatisoivia potilaita ja heidän perheitään. Siksi siellä on kehitetty toimintamalleja, joissa perhelääkärin aloittamaan hoitoon osallistuu tarvittaessa myös perheterapeutti. Tässä haastetta meneillään oleville ja tuleville koulutuksille. Sukupuutyöskentely voi paljastaa somatisaation taustalta varhaista hyväksikäyttöä, alistamista, surematonta surua ja huolta, päihteiden käyttöä, vanhemmuuden laiminlyöntiä ja poissaoloa. Jos kaikesta kiinnostuksesta ja auttamishalusta huolimatta lääkäri alkaa väsyä, kokea uupumusta ja epätoivoa ja potilaan somatisaatio-ongelmat jatkuvat vaikeina tai somatisaatiopotilas on lapsi tai nuori, perheterapeuttinen hoito on aiheellista. Miten perheterapeutti voi auttaa perhelääkäriä, somatisoivaa potilasta ja perhettä Lähtökohtana somatisoivan potilaan ja hänen perheensä perheterapeuttiselle hoidolle on luonnollisesti se, että somatisaatioilmiö on tuttu perheterapeutille
Onnistuneessa hoidossa potilas ja perhe saadaan vakuuttumaan sairauden pitkäkestoisesta luonteesta, mikäli sairaus on jatkunut useita vuosia tai vuosikymmeniä ennen hoidon aloittamista. Keski-Suomes14. Terapian edistymistä on hyvä mitata potilaan toimintakyvyn paranemisella, ei niinkään oireiden radikaalilla vähenemisellä. Hänen on opittava myös käyttämään tietty määrä ?lääketieteellistä kieltä?. Vastaavista koulutuksista oli saatu myönteisiä kokemuksia etenkin Yhdysvalloissa ja Kanadassa. 1990-luvulla Tampereesta tuli eräänlainen keskuspaikka näiden koulutusten järjestämisessä, ja siellä koulutusohjelmat jatkuvat edelleen, vaikkakin koulutusorganisaatio on vaihtunut. Terapeutin on oltava valmis kuuntelemaan yhä uudelleen samoja oirekuvauksia. Vuosikerta tyisen tärkeää liittää ainakin jossain vaiheessa yksi tai useampia kotikäyntejä. Pohjois-Suomessa 1980-luvulla tehdyn lääkäripalvelujen suurkäyttäjätutkimuksen tulosten innoittamana käynnistettiin Oulussa ensimmäinen kaksivuotinen perhelääkärien koulutus saman vuosikymmenen lopulla. Nämä kuukaudet ovat vaatineet terapeutilta erityistä kärsivällisyyttä. Usein koti nähdään emotionaalisesti ja yhteisöllisesti tärkeänä turvapaikkana, joka elää meille paitsi seinien myös sielun sisällä. Niitä jatkettiin sen jälkeen Oulun lisäksi myös Kajaanissa. Konkreettinen työskentely lehtiötaulun avulla helpottaa yhteistyötä alussa. Sukupuun käsittely auttaa tarkastelemaan perheenjäsenten rooleja ja roolimalleja, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle. Somatisoivan potilaan saaminen perheterapiaan voi onnistua, jos lääkäri on tutustunut perheterapeuttiin ja hänen työskentelytapoihinsa. Tärkeänä osasyynä tähän oli perhe- ja verkostokeskeisen näkökulman puute tiedekuntien opetusohjelmissa. Siksi perheterapeutin ensisijaisia tehtäviä on saada käsitys lääkärin asenteista ja somatisaatioilmiön tuntemisesta ja hoitokokemuksista. Terapeutin on tärkeää myös tiedostaa, että potilas tarvitsee koko ajan myös lääkärinsä tutkimuksia ja että potilaan ja perheen lisäksi hän voi joutua tukemaan lääkäriä jaksamaan. Kun perheterapeutti tulee mukaan somatisoivan potilaan hoitoon, hän usein huomaa, että potilas ja perhe sekä hoitava lääkäri ovat monella tavalla turhautuneita. Hänen on tärkeää oivaltaa, että somatisoivan potilaan ja perheen kanssa työskenneltäessä liittoutumisvaihe kestää usein tavallista pitempään, usein jopa kuukausia. Jokainen koti on täynnä tarinoita ja symboliikkaa, ja jokainen perheenjäsen ilmentää symboliikkaa eri tavoin. Somatisoivan potilaan ja perheen terapeuttinen hoito on usein pitkällinen ja perusteellinen oppimisprosessi sekä potilaalle, perheelle että myös terapeutille. Tietysti on myös tärkeää, että perheterapeutti on tutustunut lääkärin ja muiden terveyskeskusammattilaisten työn sisältöihin ja työolosuhteisiin. Perheterapeuttisen hoidon alkuvaiheessa terapeutin kärsivällisyys saattaa olla kovalla koetuksella, kun hänestä mahdollisesti alkaa tuntua, ettei terapia edisty. 1/12 Pekka Larivaara, Sirpa Lindroos 28. Etenkin niissä terveyskeskuksissa, joissa lääkärimiehitys on puutteellinen, lääkärien työskentely on kiireistä ja hoitoratkaisut ovat suurelta osin teknisiä. Perheterapeutti voi myös pyytää potilasta pitämään muistikirjaa oireistaan tapaamisten välillä. Kokemusten mukaan kotikäynnillä saattaa olla aivan erityinen, ja terapian kannalta jopa käänteentekevä merkitys. Terapian tässä vaiheessa potilaan ja perheen kanssa voidaan puhua yhä tarkemmin biopsykososiaalisesta sairausmallista maallikkokielellä. Somatisoivan potilaan perheterapiaan on eri- Perhelääkärien koulutus Suomessa Suomalaisista lääketieteellisistä tiedekunnista valmistuvien lääkärien kyvyt toimia tehokkaasti perusterveydenhuollossa havaittiin monelta osin puutteellisiksi jo 1980-luvulla. Epävarmuuden sieto on osa prosessia. Hoidon alkuvaiheissa on tärkeää, että terapeutti paneutuu kuulemaan ?sairauden tarinaa?. Usein on nähtävissä, että oireet ja sairaus ovat alkaneet hallita ja määrätä perheen koko elämänrytmiä. Perheterapeutin rooli, merkitys ja tärkeys hoidossa alkavat vahvistua potilaalle ja perheelle usein vasta kuukausien yhteistyön jälkeen
Yhteistyössä Suomen Yleislääketieteen Yhdistys ry:n kanssa perhelääketiedettä voidaan tällä hetkellä kouluttaa yhä laajemmin perusterveydenhuollon lääkäreille ja muille henkilöstöryhmille. Perheterapeutteja peruspalveluihin Perhelääketieteellisen osaamisen lisääntyessä rohkenevat perhelääkärit/terveyskeskuslääkärit yhä useammin avata potilaiden kanssa keskustelua paitsi oireista ja sairauksista myös elämäntilanteesta. Moniammatillisen tiimityön tuki antaa siihen heille lisää uskallusta. Osa potilaista ja perheistä tulee autettua heidän yhteistyöllään ja empaattisella työotteella. Vähitellen myös potilaat kokevat luottamusta ja rohkenevat aiempaa herkemmin puhua esimerkiksi masennuksesta, väsymyksestä, ahdistuksesta, peloista, perhe- ja parisuhdeongelmista, väkivallasta, päihteistä tai työuupumuksesta. Vuosina 2000?2002 Oulun läänissä järjestettiin samanaikaisesti Oulussa, Kajaanissa ja Raahessa perhelääkärikoulutusten volyymiä ja sisältöjä noudatteleva moniammatillinen, perhekeskeisesti orientoitunut koulutus. Tämä koulutusohjelma tukee monipuolisesti yleislääketieteen asiantuntijaksi kehittymistä ja työn hallintaa. ilman pitempiaikaisia potilas?lääkärisuhteita. Pohjois-Suomessa erilliset perhelääkärikoulutukset lopetettiin jo 1990-luvun lopulla, koska tutkimuksissa oli noussut esille tarve moniammatilliseen perusterveydenhuollon henkilöstön koulutukseen. Perhelääketiedettä perheterapeuteille sa myös Jyväskylän psykologian laitos järjesti kaksivuotisen perhelääkärien koulutusjakson vuosina 2000?2002. Kaikki edellä mainitut koulutusohjelmat ovat olleet useita vuosia virallisesta yleislääkärien erikoistumiskoulutuksesta erillään. Se on edistänyt systeemisen ajattelutavan leviämistä laajasti Suomessa. Kuitenkin, kuten jo aiemmin todettiin, tätä myönteistä kehitystä on osittain jarruttanut 2000-luvulla nopeasti lisääntynyt vuokralääkäritoiminta, jossa lääkärit toimivat suurelta osin terveyskeskuksissa lyhytaikaisina ?keikkailijoina. Sen tarkoituksena on parantaa yleislääkärin työn laatua ja tehokkuutta sekä yhtenäistää ja syventää EU:n alueella yleislääketieteen erikoislääkärin ja perhelääkärin ammatillista osaamista. Vuonna 1999 perustettu Suomen Perhelääketieteen Yhdistys ry on ajanut perhelääketieteen asiaa nyt runsaat 10 vuotta ja järjestänyt vuosittain jatkuvia täydennyskoulutusseminaareja koulutetuille perhelääkäreille. Näissä tilanteissa taas lääkärin saattaa olla hyvä tavata pariskuntia, perheitä tai tehdä terveydenhoitajan kanssa kotikäyntejä. Niissä on ollut tavoitteena opettaa lääkäreille juuri perusopetuksesta puuttunutta potilaskeskeistä perhe- ja verkostokeskeistä työskentelyä. Näiden koulutusohjelmien ja niiden sisällöllinen tärkeys alettiin oivaltaa laajemmin 1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvulla, jolloin näitä samoja teoria- ja -toimintamalleja alettiin vähitellen integroida lääketieteellisten tiedekuntien perusopetukseen. Sen myötä viime vuosina valmistuneilla nuorilla lääkäreillä on jo periaatteellinen valmius soveltaa työssään perusterveydenhuollossa biolääketieteen viitekehistä laajempaa näkökulmaa. Tämän koulutuksen tuloksia ja kokemuksia on myöhemmin hyödynnetty monissa perhekeskeisissä koulutuksissa eri puolilla Suomea. Perhelääketieteellisen koulutuksen merkittävänä edistysaskeleena voidaan pitää Oulussa keväällä 2008 käynnistettyjä kaksivuotisia ?GP-koulutuksia? (general practitioner -koulutus), joissa tavoitteena on, että jokainen Pohjois-Suomesta yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri saisi perustiedot ja taidot sekä selkeän yleislääketieteen erikoislääkärin (perhe- lääkärin) identiteetin terveyskeskuslääkärin työhön. Tähän identiteettiin pyritään sisällyttämään moniammatillisen perhekeskeisen työn teoriaa ja käytäntöä. Joissain tapauksissa ongelmat osoittautuvat kuitenkin niin haastaviksi, että heidän tuekseen ja avukseen tarvitaan syvällisempää systeemistä näkemystä ja perheterapeuttista osaamista. Perheterapeutti voi silloin tulla mukaan joko lääkärin työpariksi, tiimin jäseneksi tai moniamma15
1/12 Pekka Larivaara, Sirpa Lindroos 28. Larivaara, S. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Lindroos, S., Hyypiä, M-L. Joissain tapauksissa saatetaan myös sopia työnjaosta niin, että perheterapeutti jatkaa terapeuttista työtä perheen kanssa ja lääkäri yksin tai yhdessä esimerkiksi terveydenhoitajan kanssa keskittyy enemmän somaattisiin hoitoihin. Tämän artikkelin kirjoittajilla olisi toiveena, etteivät he enää usein kuulisi terveyskeskuslääkärien kysyvän: ?Mistä niitä perheterapeutteja löytyy?. Family-oriented primary care. Potilas, perhe ja perusterveydenhuolto. H., Campbell, T. Process 26, 415?28. Alenius, H. Vuosikerta Larivaara, P., Lindroos, S., Heikkilä, T. (toim. Larivaara, S. Olemme erittäin vakuuttuneita siitä, että perusterveydenhuoltoon ja myös sairaaloihin pitää perustaa lähivuosina nykyistä huomattavasti enemmän perheterapeutin toimia. Pekka Larivaara 040 553 0741 pekka.larivaara@oulu.fi Sirpa Lindroos 050 440 7077 sirpa.lindroos@fstky.fi Kirjallisuutta Andersen, T. New York: Springer. McDaniel, S. New York: Basic Books. Pinsof, J. (2009). Miten perheen kanssa työskennellään perhelääkärinä. H., Hepworth, J., Doherty, W. Lindroos, T. Teoksessa P. Lindroos, T. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, s. painos. Teoksessa P. The reflecting team: Dialogue and meta-dialogue in clinical work. Fam. L. 219?227. Rautiainen, E.-L. Larivaara, S. W., Wynne, L. 407?434. 16. Perhekeskeisen hoidon tarve ja tuloksellisuus. Heikkilä (toim.) Potilas, perhe ja perusterveydenhuolto. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, s. Heikkilä (toim.) Potilas, perhe ja perusterveydenhuolto. Somatisoiva potilas perheessä. Lindroos, T. Teoksessa P. University of Jyväskylä. tillisen verkoston konsultiksi. (2009). 2. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, s. C. Larivaara, S. (2005). (1977). (1995). The effectiveness and eficacy of marital and family therapy: introduction to the special issue. J Marriage Fam Ther 21, 341?343. Raivio, R., Larivaara, P. (1992). L., Hepworth, J., Lorenz, A. (1990). 138?154. McDaniel, S. (2009). (2009). Perhekeskeinen neuvola. Heikkilä (toim.) Potilas, perhe ja perusterveydenhuolto. (2010). Medical family therapy. A biopsychosocial approach to families with health problems. Teoksessa P. Heikkilä (toim.) Potilas, perhe ja perusterveydenhuolto. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, s. 2009). Lindroos, T. Co-construction and collaboration in couple therapy for depression. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 396. 67?79. Engel, G. J. The need for a new medical model: A challenge for biomedicine. Science 196, 129?36. Larivaara, P
Voiko perheterapiasta olla apua perheille. Voidaanko perheitä auttaa strukturoiduilla perhe- ja lapsikeskeisillä menetelmillä. Nykyään tehdään varsin paljon erilaisia töitä projekteina, ja vaikka joitakin käytäntöjä pidetään arvokkaina, työn jatkuvuus kyseenalaistetaan heti projektin päätyttyä rahoitusongelmien vuoksi. Tarkoituksena on jakaa kokemuksia lapsikeskeisestä perheterapeuttisesta konsultaatiotyöstä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa, jossa jo kymmenen vuoden aikana ainutlaatuinen yhteistyö kahden täysin erilaisen erikoisalan . välillä on osoittautunut toimivaksi. T ämä artikkeli on ensisijaisesti kliininen, ei tieteellinen. aikuisten syöpätautien ja lastenpsykiatrian . 2007b, c). COSIP (Children of Somatically Ill Parents) -projekti Vuoden 2002 alussa käynnistyi Turussa EU:n rahoittama kahdeksan eurooppalaisen tutkimuskeskuksen (Englanti, Itävalta, Kreikka, Romania, Saksa, Sveitsi, Tanska ja Suomi) tutkimushanke ?Lapsi ja vanhemman vakava sairaus?. Se koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa raportoidaan lyhyesti vuosina 2002?2004 EU:n rahoittaman kehittämis- ja tutkimushankkeen kliinisen työn tuloksia, ja toisessa osassa kerrotaan, miten työ jatkui ja mikä on nykytilanne. Näin ollen vaikuttaa siltä, että useat projektit eivät kanna hedelmää, koska ne jäävät kesken ei- vätkä tuota pysyviä muutoksia hoitokäytäntöihin (Schmitt ym. Tarkoituksena oli selvittää vanhemman sairastumisen yhteyksiä van17. Vanhempien ja lasten hätä voi olla suuri, varsinkin jos sairaus on niin vakava, että siihen voi kuolla. Artikkelit Lapsikeskeinen perheterapeuttinen konsultaatio yliopistollisen keskussairaalan syöpäklinikalla Florence Schmitt, FT, psykoterapeutti VET (perhe-, yksilö ja varhaisten vuorovaikutussuhteiden psykoterapeutti), Turun yliopisto & VSSHP/TYKS Lastenpsykiatrian klinikka Hanna Manninen, LL, lastenpsykiatrian erikoislääkäri psykoanalyytikko, perheterapeutti, varhaisten vuorovaikutussuhteiden psykoterapeutti VSSHP/TYKS Lastenpsykiatrian klinikka Päivi Santalahti, LKT, dosentti lastenpsykiatrian erikoislääkäri Lastenpsykiatria/Turun yliopisto yksikönpäällikkö/lasten ja nuorten mielenterveysyksikkö Mielenterveys ja päihdepalvelut -osasto Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki Jorma Piha, LKT, lastenpsykiatrian professori lasten- ja nuorisopsykiatrian ja perheterapian dosentti Turun yliopisto & VSSHP/TYKS Lastenpsykiatrian klinikka Kun isä tai äiti sairastuu syöpään, perheen ja lasten elämä muuttuu
Tietoa kerättiin kyselylomakkeilla ja neuvontakokeilun yhteydessä. Neuvontakeskusteluilla tarkoitettiin keskusteluja, joissa vanhemmilla oli mahdollisuus puhua vanhemmuudestaan ja sairastumisestaan ja lapsilla mahdollisuus omin sanoin kuvailla sitä, miten vanhemman sairaus muutti heidän elämäänsä. Yhteensä 46 perhettä kävi siis neuvonnassa. Alla Taulukko 1 keskustelutyypeistä. Alussa monet perheet kokivat ongelmalliseksi tulla lastenpsykiatrian yksikköön, koska he eivät kokeneet lapsillaan olevan mitään psyykkisiä ongelmia. Toteutuneet neuvontakäynnit Koko perheen istunnot 94 33,5 % Vanhempien käynnit 23 12,8 % Sisaruskäynnit 15 5,7 % Lasten yksilökäynnit 29 13,9 % Aikuisten yksilökäynnit 38 33,9 % Kaikki yhteensä 174 18 99,8 %. Tästä ryhmästä 14 potilasta kieltäytyi vastaanottamasta mitään tietoa projektista. Perheet saattoivat osallistua projektiin kahdella tavalla: 1) täyttämällä vain tutkimuslomakkeet tai 2) osallistumalla myös neuvontakäynteihin (Schmitt, 2008a). Lapsiperheiden etsiminen oli työlästä, koska potilaskertomuksista ei saanut tietoa potilaiden perheistä. Tämän vuoksi syöpätautien klinikka uudisti projektin aikana potilaiden perustietolomakkeen, jonka potilas täyttää tullessaan ensimmäisen kerran syöpätautien poliklinikalle. 2007b). lapsi. Lomakkeeseen lisättiin kaksi kysymystä: Montako aikuista asuu perheessä? Asuuko perheessä lapsia. Tämä muutos helpotti äitien ja isien löytämistä. Neuvontakäynnit Neuvontaan osallistui 37 perhettä (60 aikuista ja 67 lasta). Tutkimukseen osallistumista tarjottiin kaikille sellaisille perheille, joissa vanhemmalla oli juuri todettu tai uusiutunut syöpä ja joissa oli ainakin yksi alle 18-vuotias lapsi, joka asui sairastuneen vanhemman kanssa. 1/12 28. Keskustelut tarjottiin erilaisilla kokoonpanoilla: vanhemmat yhdessä tai yksin, koko perhe, sisarukset, lapset yksin (Schmitt ym. Lastenpsykiatria on kuitenkin lääketieteen erikoisala, joka on kiinnostunut lasten ja nuorten kokemuksista, mielenterveyttä Projektin toteutuminen Projektin aikana 1.5.2002?30.4.2004 TYKS:n syöpätautien klinikkaan tuli 2 063 uutta potilasta. Heistä vain vajaa kolmannes, noin 600 potilasta, oli iältään 17?55-vuotiaita. He olivatkin oikeassa, koska sinänsä vanhemman sairastuminen ei välttämättä aiheuta lapsille psyykkisiä häiriöitä, vaikka vanhemman vakava sairastuminen saattaa olla riski lasten ja nuorten mielenterveydelle (Lindqvist ym. Kaikkiaan mukaan tuli 120 perhettä. 2007; Manninen ym. 2008; Schmitt ym. Vuosikerta Florence Schmitt, Hanna Manninen, Päivi Santalahti, Jorma Piha hemmuuteen, perheen toimintaan ja lasten mielenterveyteen sekä saada kuvaa perheiden ja lasten selviytymisstrategioista. Tämän tutkimuksen yhteydessä TYKS:n lastenpsykiatrian klinikka aloitti yhdessä syöpätautien klinikan kanssa neuvontakokeilun, jossa koko perheelle tarjottiin mahdollisuutta läpikäydä sitä, miten vanhemman sairaus vaikuttaa perheen ja sen jäsenten elämään. Tästä joukosta löysimme 134 perhettä, joissa vanhempi oli sairastunut joko ensimmäistä kertaa tai uudelleen syöpään ja joissa oli ainakin yksi alle 18-vuotias, suomea puhuva Taulukko 1. 2007c)
Lapsikeskeinen perheterapeuttinen konsultaatio yliopistollisen keskussairaalan syöpäklinikalla suojaavista ja uhkaavista tekijöistä ja niiden tutkimisesta eikä ainoastaan lasten psyykkisten ongelmien hoitamisesta. Kaikki perheet korostivat, että juuri tällainen yhdistelmä, jossa oli koko perheen keskusteluja, lapsille omat ja vanhemmille omat käynnit sekä yksilökeskustelut, tuntui toimivan hyvin. Viimeisessä istunnossa vanhemmat olivat yleensä hyvin kiinnostuneita siitä, mitä mieltä olimme heidän vanhemmuudestaan sekä heidän lastensa selviämisestä ja hyvinvoinnista. Lähes kaikki perheet olivat myös sitä mieltä, että kannatti tulla mukaan (Schmitt ym. 2007b). Vanhempien keskustelut Kun vanhemmat olivat keskenään, puhuttiin lapsista, parisuhteesta ja suhteista omiin vanhempiin. Erittäin koskettavia olivat keskustelut yksinhuoltajavanhempien kanssa. Tunnelma oli luottavainen, ja saatoimme myös varsin avoimesti kertoa havaitsemistamme huolenaiheista (jos niitä oli) ja ohjata apua tarvitsevia vanhempia ja lapsia eteenpäin sopivan avun piiriin. Toiveena on ollut, että tutkimuksen tuloksista raportoimalla voitaisiin vaikuttaa jatkossa mm. siihen, että aikuisen sairastuessa vakavasti lääketieteellisen hoidon ohella huomioitaisiin myös sairauden mahdolliset heijastumat vanhemmuuden voimavaroihin ja tarjottaisiin paljon nykyistä useammin tukea myös heidän perheilleen (Solantaus 2011). Kaikki mukana olleet perheet olivat sitä mieltä, että tällainen perhekeskustelu pitäisi kuulua automaattisesti hoitoon, samalla tavalla kuin röntgenku- Sisaruskeskustelut Perhekäynnin yhteydessä lapsille ehdotettiin yhteistä sisaruskäyntiä, ilman vanhempia. Lapset olivatkin poikkeuksetta halukkaita tähän. Monella yksinhuoltajalla oli hyvät suhteet lapsensa toiseen vanhempaan, mutta oli myös sellaisia tilanteita, joissa lapsen toinen vanhempi ei juurikaan osallistunut lapsensa elämään. Näille yksinhuoltajavanhemmille oli suuri helpotus tietää, että on mahdollista hakea niin sanottua oheishuoltajuutta jonkun muun aikuisen kanssa. Yksinhuoltajavanhempia kannustettiin ottamaan asia puheeksi omien sisarustensa ja lasten kummien kanssa. Tässä yhteydessä käsiteltiin kunkin lapsen ajatuksia, tunteita ja reaktiotapoja, joita tieto vanhemman sairaudesta heissä aiheutti. Tätä asiaa voitiin yleensä käsitellä ensimmäisen käynnin yhteydessä, ja se helpotti vanhempien suhtautumista. Keskustelut perheiden kanssa olivat hyvin antoisia. Noin puolet perheistä halusi tulla ensin ilman lapsia ja toinen puoli heti koko perheenä. Perhekeskusteluissa puhuttiin siitä, miten kaikki alkoi. Niissä huomiota kiinnitti erityisesti vanhimpien sisarusten hoivaava, ohjaava ja paikoin myös määräilevä asenne nuorempia sisaruksia kohtaan. 19. Tullessaan meille kaikki vanhemmat olivat kertoneet lapsilleen syövästä. Perheet korostivat, että oli hyvä saada kuulla, miten toiset ajattelivat ja tunsivat, koska kotona keskenään ei olisi ehkä puhuttu sellaisella avoimuudella kuin perheterapeuttien kanssa. Tavoissa kertoa oli paljon vaihteluita. vat tai verikokeet. He olivat erityisen huolestuneita siitä, mitä lapsille mahtaisi tapahtua, jos he eivät toipuisikaan syövästä. Sisarustapaaminen tuntui olevan turvallinen tapa tulla vieraaseen ympäristöön puhumaan vaikeasta asiasta. Kävi myös selväksi, että sosiaalisten verkostojen puuttuminen oli perheille erityisen raskasta, koska tavallista kotiapua on vaikea saada. Kaikki perheenjäsenet saivat tilaisuuden kuulla toistensa ajatuksia ja tunteita. Kävi ilmi, että monissa kaupungeissa kotiapua saavat vain lastensuojelun piirissä olevat perheet. Koko perheen keskustelut Perheet valitsivat itse, halusivatko he tulla ensimmäiselle käynnille koko perheenä vai vanhemmat ensin yksin. Sisarustapaamisella käytiin vielä uudelleen läpi vanhemman sairastumisen alkuvaiheet ja erityisesti se, milloin, missä tilanteessa ja miten kukin perheen lapsista oli saanut tiedon vanhemman sairastumisesta. Näissä tapaamisissa yhtenä selvänä elementtinä nousivat esiin sisarusten keskinäiset roolit. Tuntui hyvältä antaa vanhemmille ja lapsille vilpitöntä positiivista palautetta
lähdeluettelo), joista koostui myös väitöskirja (Schmitt 2008a). Jatko-osa Tutkimustyön ohella FS jatkoi keskusteluja syöpäperheiden kanssa. Usein näytti käyneen niin, että sellaiset asiat, joita ei ennen ollut halunnut ajatella, nousivat mieleen sairastumisen yhteydessä. Oman ikätasoisen elämän jatkaminen mahdollisimman entisenlaisena tuntui kaikille lapsille olevan melkeinpä tärkein selviytymistä ja huolestuneisuutta helpottava asia. Tämän vuoksi muutimme toimintatapaamme ja aloimme tarjota yksilökeskustelumahdollisuutta kaikille perheen lapsille. FS on jatkanut yksin, osa-aikaisena (20?40 % työaikaa) ja määräaikaisena. Vaikka kaikki näyttävät arvostavan kovasti työtä syöpäperheiden kanssa, ei ole löytynyt pysyvää rahoitusta, jolla toiminnan jatkuvuus voitaisiin turvata. Jokainen löysi keskustelujen aikana oman tapansa tehdä se. Lasten yksilökeskustelut Projektin alkuvaiheessa tarjosimme yksilökeskustelumahdollisuutta valitettavasti vain yhdelle syntymäpäivän sijoittumisen mukaan valitulle lapselle, koska mukana olleeseen tutkimussuunnitelmaan sisältyi ajatus yhden perheen lapsen tutkimisesta muita huolellisemmin. Kerätystä tutkimusaineistosta julkaistiin tieteellisiä raportteja (ks. Tällaisia keinoja olivat jollekin yksinoloon vetäytyminen ja miettiminen, musiikin kuuntelu tai vaikkapa piirtäminen, jollekin toiselle taas muiden seuraan hakeutuminen joko juttelemaan tai vain yhdessä olemaan ja tekemään asioita. Näin on jatkunut nyt kymmenen vuotta. Tämän sitkeän sitoutumisen ansiosta syöpätautiklinikalla on tapahtunut paljon pieniä, mutta syvällisiä muutoksia. Tämä aikataulu ei aina korreloi avun tarjoamiseen. Lopuksi Tämä COSIP-projekti loppui virallisesti vuoden 2004 lopussa. Lapsen selviämiskeinoja hankalassa elämäntilanteessa käsiteltiin tarkoitukseen suunniteltua kyselylomaketta apuna käyttäen. Monet kuitenkin sanoivat, että perhekeskustelutkin olivat hyödyllisiä, koska silloin sai kuulla, mitä muut perheenjäsenet tilanteesta ajattelivat. Lähes kaikki lapset käyttivätkin mahdollisuuden hyväkseen. Tosin jotkut lapset kokivat myös ahdistavana puhua vanhemman sairaudesta. Vuosittain loppusyksystä syöpätautiklinikka etsii rahoja, joilla toimintaa voitaisiin jatkaa. Tuntui koskettavalta, miten jokainen äiti ja jokainen isä halusi ajatella lapsiaan ja huolehtia heistä aivan viimeiseen hetkeen asti. 1/12 28. Yksilökeskusteluissa käsiteltiin paljon lapsen omaan elämään liittyviä asioita: koulua, harrastuksia, kavereita. Keskustelut saattoivat tapahtua kuolevan vanhemman kanssa osastolla sängyn vierellä. Tällaisia asioita olivat parisuhdeongelmat, suhde omaan äitiin, avioero sekä lasten syntymään tai aiempiin menetyksiin liittyvät asiat. Muut yksilökeskustelut tapahtuivat vuodeosastolla, jossa sairastunut vanhempi oli hoidossa tai kuolemaisillaan. He myös antoivat hyvää palautetta nimenomaan tästä keskustelumuodosta. Jokaisella lapsella on oma aikataulunsa siinä, milloin hän on valmis käsittelemään hänelle vaikeita asioita. Hyvin pian kuitenkin huomasimme, että yksilökeskustelumahdollisuutta vaille jääneet sisarukset vaikuttivat pettyneiltä ja että lapset puhuivat henkilökohtaisista ajatuksistaan yksilökeskusteluissa avoimemmin kuin muiden sisarusten läsnä ollessa. Lähes kaikilla lapsilla tuntui olevan käytössään ainakin joitakin omia keinoja kestää pahaa oloa ja ahdistuneisuutta. Vuosikerta Florence Schmitt, Hanna Manninen, Päivi Santalahti, Jorma Piha Vanhempien yksilökeskustelut Nuoremmat ja etenkin nuorimmat sisarukset myös turvasivat vanhimpiin sisaruksiinsa. Vanhempien yksilökeskustelut tapahtuivat enimmäkseen juuri ennen neuvonnan alkamista, kun sairastunut vanhempi pohdiskeli työntekijän kanssa, tuleeko hän mukaan tähän kokeiluun vai ei. Sairastunut vanhempi työsti ensin henkilökohtaista kriisiään. Jos alussa koettiin tunkeilevana kysellä potilaalta, onko hänellä lapsia ja minkä 20