Nintendo . The Lost Levels SE MARIO, JOTA SINUN EI ANNETTU PELATA! Mestariteos! AUTOILUA JOKA LÄHTÖÖN Carmageddon Reincarnation Project CARS Cinemaware 30 vuotta PELIT, JOTKA HALUSIVAT OLLA ELOKUVIA SOTAA! Oikeat sotapelit muuttivat historiaa DOTAA! Esittelyssä maailman suosituimmat pelit Mestariteos!. Ne oik ea t sotapelit Kesäheinäkuu 6–7/2015 . 8,90 € 6–7/2015 . Mobiili PAL.VKO 2015-33 15006 6 414886 093546 609354-1506 Super Mario Bros. T he W it cher 3: W ild Hunt . PC . Xbox . Dotaa! . PlayStation
2
3 SYKSY 2015
4 Arvostelut 15 The Witcher 3: Wild Hunt Tuukka Grönholm 18 The Witcher Adventure Game Petri Heikkinen 19 Kirjakorneri: Noituri-saaga Tuukka Grönholm 20 Legend of Grimrock (iPad) Nnirvi 22 Wolfenstein: The Old Blood Tuomas Honkala 24 MOBA-ilmiö Samu Ollila 28 LOLin tarina Tuomas Honkala 30 Project CARS Santeri Oksanen 32 Goatz Juho Kuorikoski 33 Assassin’s Creed Chronicles: China Petri Heikkinen 34 Broken Age Aleksi Kuutio 36 Carmageddon: Reincarnation Markus Lukkarinen 38 Frozen Cortex Antti Ilomäki 40 Hearthstone: Blackrock Mountain Tuukka Grönholm 41 Toren Kriina Rytkönen 42 Mario Kart DLC Petri Heikkinen 43 Bunker: The Underground Game Suomi-ilmiö. Kestotilaus jatkuu ilman erillistä uudistamista ellei tilaaja irtisano tilaustaan tai muuta sitä määräaikaiseksi. Rekisteriseloste on nähtävissä verkkosivuillamme osoitteessa www.fokusmedia.fi sekä asiakaspalvelussamme osoitteessa Nesenta Oy/Fokus Median asiakaspalvelu, Hirsalantie 11, 02420 Helsinki. Sivu 15 The Witcher 3: Wild Hunt. TILAUSHINNAT 12 kk kestotilauksen ensimmäinen jakso 95,00 € 6 kk kestotilauksen ensimmäinen jakso 52,00 € 12 kk määräaikaistilaus 97,50 € 6 kk määräaikaistilaus 53,20 € Hinnat ovat voimassa toistaiseksi. Irtisanomisen voimaantulo Irtisanominen tulee voimaan neljän viikon kuluessa ilmoituksen tekemisestä. Henkilökohtainen palvelu arkisin klo 8 –17. ASIAKASPALVELU Netissä: www.fokusmedia.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse: 020 7354 130 Puhelun hinta: Lankapuhelimesta 8.35 snt/ puh + 7,02snt/min matkapuhelimesta 8.35 snt/ puh + 17.17 snt/min. numero Päätoimittaja: Tuija Lindén, tuija.linden@fokusmedia.fi, 050 559 6606 Toimittajat: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.fi Tuomas Honkala, tuomas.honkala@fokusmedia.fi Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.fi AD: Robert Ottosson, robert.ottosson@fokusmedia.fi Avustajat: Petri Heikkinen, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Juha Kerätär, Juho Kuorikoski, Aleksi Kuutio, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Miika Sillanpää, Olli Sinerma, Jouni Utriainen, Harri Vaalio JULKAISIJA Fokus Media Finland Oy Toimitusjohtaja: Tapani Pitzen, tapani.pitzen@fokusmedia.fi MEDIAMYYNTI Esko Kontio, puh. Asiointiasi nopeuttaa asiakasnumero (9 numeroa), jonka löydät lehtesi takakannesta osoitetietojen yhteydestä. Vuonna 2015 ilmestyy 12 numeroa, joista yksi on kaksoisnumero (6–7). Käyttöönottoon tarvitset asiakasnumeron, joka löytyy lehtesi takakannesta. vuosikerta 252. Jos tilausjakson sisältämä lehtimäärä muuttuu, muuttuu hinta vastaavasti siten, että lehtikohtainen hinta pysyy ennallaan KESTOTILAUKSEN SÄÄNNÖT Kestotilaus on tilaamistapa, jossa tilausmaksu laskutetaan sovituin laskutusvälein kulloinkin voimassaolevaan kestotilaushintaan, joka on aina edullisempi kuin vastaavan pituisen määräaikaistilauksen normaalihinta. Osoitteen muutos: Otathan yhteyttä asiakaspalveluumme (kts edellinen) E-LASKU: Ota käyttöön e-lasku omassa verkkopankissasi. Lehti ei vastaa tilaamattoman materiaalin säilyttämisestä eikä palauttamisesta. Jos laskutusjakso tai maksuerä on maksettu ennen irtisanomisen voimaantuloa, päättyy tilaus maksetun jakson loppuessa. 0400 997622, esko.kontio@fokusmedia.fi YHTEYSTIEDOT Osoite: Hämeentie 153, 00560 Helsinki Kotisivu: www.pelit.fi, www.fokusmedia.fi Painopaikka: Punamusta 2015 ISSN 1235-1199 Aikakauslehtien Liiton jäsen. Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan uudelleenjulkaisun, yleisölle välittämisen tai muun käytön yhteydessä toteutusja jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. Tilauksen peruuttaminen (KSL 6:15): Uusi tilaus on mahdollista peruuttaa veloituksetta kuluttajansuojalain 6 luvun 15§ nojalla 14 päivän kuluessa tilausvahvistuksen tai ensimmäisen lehden vastaanottamisesta ilmoittamalla siitä Fokus Median asiakaspalveluun. Mikäli laskutusjakso on sovittu maksettavaksi useammassa erässä, laskutetaan maksuerät kunkin laskutusjakson alettua perättäisinä kuukausina. Tilauksen päättyessä veloitamme ennen irtisanomisen voimaantuloa toimitettujen lehtien hinnan. Lehden tilaajat ovat Fokus Media Finland Oy:n asiakasrekisterissä. Juho Kuorikoski 44 Star Drive 2 Nnirvi 24
5 46 Il-2: Battle of Stalingrad Antti Ilomäki 52 Flashpoint Campaigns: Red Storm – Players’s Edition Ilja Varha 54 Order of Battle: Pacific Ilja Varha 55 Vietnam Riku Vihervirta 56 ArmA3: Helicopters ja Marksmen DLC:t Santeri Oksanen 57 Destiny Expansion II: House of Wolves Tuomas Honkala 58 Super Mario Bros: The Lost Levels Aleksandr Manzos 61 Uusin silmin: Super Metroid Juho Kuorikoski 62 Westerado: Double Barreled Aleksandr Manzos 63 Uusin silmin: Outlaws Aleksandr Manzos Ennakot 10 Eastside Hockey Manager Tapani Olkku 12 Dirt Rally Marko Mäkinen 13 Killing Floor 2 Santeri Oksanen Vakiot 9 Pääkirjoitus: E3 20 Tuija Lindén 14 Nnirvi 73 Tuomas: P2P Sivu 24 Sivu 34 MOBA-ilmiö Bunker: The Underground Game Ajassa 21 Peliskaba15 – suunnittele peli! 48 Ne oikeat sotapelit Ilja Varha 67 Mörpit: Star Trek Online Marko Mäkinen 64 Japanilaiset outomätkinnät Marko Heikkinen 68 Cinemaware 30 v Petri Heikkinen 72 Ruudun takaa Wallu 74 Tulossa olevia pelejä ja juttuja Tuomas Honkala Sivu 48 Ne oikeat sotapelit Sivu 30 Project CARS
Yhtäkkiä olimme tilanteessa, jossa koti-Suomessa sohvalla makaavat olivat paremmin ajan tasalla siitä, mitä messuilla tapahtui, kuin me, jotka juoksimme hiki hatussa tapaamisesta ja hallista toiseen. Loppu koko hauskuuteen tuli, kun kaikki lehdistötilaisuudet alettiin striimata suorana netissä. Sitten ala alkoi paisua ja Los Angelesiin perustettiin ne ainoat oikeat pelimessut. Siellä näki myös ihan oikeita julkkiksia: olen tavannut aimo määrän niin vanhan kuin Star Trek the Next Genin näyttelijöitä, joukossa muun muassa William Shatner ja Jonathan Frakes. Matka Losiin oli mukava myös siitä syystä, että senaikaisen lentohinnoittelupolitiikan mukaan viikonloppuyön viettäminen perillä merkitsi huomattavaa alennusta hintoihin. Jossain vaiheessa huomasimme, että messuilla tapasi enää pelien tuottajia, joilla oli etukäteen suunniteltu puheenvuoro, jota ei pystynyt kysymyksillä horjuttamaan. Niinpä messujen jälkeen ehti shoppailla tai käydä vaikkapa Universal Studioilla ja Hollywoodissa. Vähän on ikävä mennyttä aikaa. E3 oli siitä mukava tapahtuma, että siellä pääsi haastattelemaan ihan oikeasti pelintekijöitä, niin kuin Shigeru Miyamotoa ja Richard Garriottia. Miten maailman suurimmasta ja parhaasta pelitapahtumasta tuli ”En todellakaan halua mennä sinne” -juttu. Hassuinta oli, että muutaman vuoden matkustin Los Angelesiin tapaamaan suomalaisia kontaktejani. Muutama vuosi myöhemmin E3:een lähti Suomesta aina muutaman kymmenen hengen delegaatio kaikkine pelijälleenmyyjineen ja journoineen. Jo ennen E3:sta pelejä esiteltiin muun muassa ECTS-messuilla Lontoossa parhaimmillaan kaksi kertaa vuodessa sekä Consumer Electronics Show’ssa Las Vegasissa. 9 20 VUOTTA EEKOLMOSTA E3-messut täyttää tänä vuonna jo 20 vuotta. Eräänä vuonna paikalle raahatut klingonit jo huudahtivat minut nähdessään: ”I know you, I know you! You were here last year!” Mitäpä sitä kieltämään, kuvaan vaan (siis ennen selfieitä). Olin mukana jo ensimmäisessä tapahtumassa – minä ja senaikaisen Toptronicsin Petri Lehmuskoski olimme ainoat suomalaiset. Lisäksi 10 tunnin aikaerosta ja miltei vuorokauden matkustamisesta toipuminen kestää kauemmin kuin itse messumatka. Nyt kuitenkin jo muutaman vuoden E3:een lähtö olisi silkkaa rahantuhlausta: kesäkuun tapahtumaa voisi käsitellä Pääkirjoitus vasta elokuun lehdessä, jolloin se olisi niin muinaista historiaa. Hyvää kesää, tapaamme elokuussa! Lue klassikot Pelit.fi:stä
Alun alkaen EHM-sarja haudattiin jakeluongelmien ja liian huonon myynnin vuoksi. Oman joukkueen arjen pyörittämistä auttaa, että loukkaantumissumassa apu löytyy Aja B-junioreista. Eastside Hockey Managerin ura jäi aikanaan ammattilaiskentillä lyhyeksi. Siinä missä Football Managerissa on jo fokus karannut median kanssa taiteilun ja pelaajien luonteenpiirteiden kanssa, EHM:ssä ei juuri tarvitse huolehtia siitä, onko ykkössentterillä nyt kaikki hyvin ja minkälaisia persoonia joukkueeseen voi haalia. Koska mukana (joskaan ei pelattavissa) on varsin eksoottisia kiekkomaita, voi hyvään valmennukseen luottava yrittää koulia liigatason pelureita vaikka romanialaisista lupauksista tai toivoa Hollannin maajoukkuelaiturin paljastuvan todelliseksi ylivoimatykiksi (harvemmin paljastuu). Pikkuseurassa voi keskittyä naaraamaan suurseurojen ylijäämäjunnulupauksia halvalla, isommassa rakentaa joukkuetta rahalla ja NHL:ssä luovia treidien ja varausvuorojen viidakossa tekoälyä höynäytellen. EHM:ssä on nimittäin mukavalla tavalla old school -meininki. Suomalaisen Risto ”Riz” Remeksen freewarena kehittämä EHM otettiin Championship/Football Managereista tutun Sports Interactiven talliin. Palkitsevinta on uramoodin jatkuvuus. Potentiaalin mittaamiseksi EHM julkaistiin jo keväällä Steamin Early Access -versiona. Kun on bongannut B-junnuista lahjakkaan oman kylän pojan, neuvotellut sopimukset, ajanut pojan rauhassa sisään joukkueeseen, seurannut kaverin kasvua enEastside Hockey Manager PC Sports Interactive/Sega Myynnissä Steamin Early Access -versiona Taktisia vaihtoehtoja riittää. Menut toimivat entiseen tyyliin, näppäinoikotiet ovat tutut, scouttaus, sopimusneuvottelut, taktiset kuviot. Harjoitukset voi suunnitella itse tai jättää apurille, taktisia valintoja löytyy yllin kyllin, mutta jos taktiset nyanssit eivät kiinnosta (tai aukea), nekin voi jättää vähemmälle huomiolle. Uusi elämä Kun EHM käynnistyy, olo on kuin kotiin palaisi. Viimeisin Eastside Hockey Managerin versio oli 2007, ja sen jälkeen lajityypin ystävät ovat eläneet vuosikaudet jonkinasteisessa tyhjiössä. EHM:n perintö on silti elänyt vahvana, etenkin kun faniyhteisössä on pidetty pelin tietokantoja aktiivisesti ajan tasalla. Vasta syksyllä 2013 julkaistu, ja sittemmin jatkuvasti päivittynyt, Franchise Hockey Manager (pelit 2/2014, 73 pistettä) toi kiekkomanageriskeneen jotain uutta. Toisaalta peli todistaa, että mukaansatempaavaan pelikokemukseen ei vieläkään vaadita interaktiivista kilkettä vaan riittää, että tekee asiat tarpeeksi hyvin. SI julkaisi EHM:ää kolmen version verran, kunnes todettiin, että myynti ei vedä tarpeeksi. Joka kentälle voi määrittää eri tilanteisiin omat ohjeet, ja lisäksi pelaajille voi antaa henkilökohtaisesti käskyn vaikka pudottaa hanskat aina kun tilaisuus siihen aukeaa.. ENNAKOT 10 PITKÄ VAIHTO Riemuhuudot kaikuivat keväällä halki lätkäkansan, kun ilmoitettiin kahdeksan vuotta sitten eläköityneen Eastside Hockey Manager -sarjan paluusta. Kun pelimekaniikka toimii, tietokanta on valtava ja pelimaailma syvä ja elävä, tempaa Eastside mukaansa yhtä varmasti kuin ennenkin. Early Access -versio käytännössä jatkaa suoraan siitä, mihin myyntiversio monta vuotta sitten päätti. Pelifirmassa haluttiin laajentaa valikoimaa ja nähtiin jääkiekossa kaupallista potentiaalia alueilla, joilla jalkapallo ei ole ykkönen (lue: Pohjois-Amerikassa). Kuvio on selvä: rakenna joukkue, säädä kokoonpanot, valitse taktiikat ja pelaa. Peli kuopattiin ja tekijät siirrettiin Football Managerin pariin. Kaikki pohjautuu EHM07:aan. Taustalla olivat kopiosuojausongelmat ja vanha tuttu vitsaus eli piratismi. Kiitos Steamin, jakelu hoituu nyt digitaalisesti, mikä ei ole enää vuosiin tarkoittanut kaupallista itsemurhaa. Pelata voi monella tavalla
Kaikki kuitenkin riippuu siitä, miten hyvin uusi EHM käy kaupaksi”, Miles Jacobson luonnehtii. Kanadan juniorisarjat (OHL) Venäjä (KHL) Suomi (Liiga+Mestis) Ruotsi (SHL+Allsvenskan). Itse uskoin koko ajan, että jonakin päivänä EHM vielä palaa”, myöntää Remes. Tapani Olkku Laukaisukartasta näkee, mistä vastustajan veskari vuotaa. Joukkueiden voimasuhteet ovat sekä virallisessa että Blue Linen tietokannoissa suurin piirtein kohdillaan. Viralliset liigat saataneen mukaan myöhemmin, kunhan projekti lähtee kunnolla pyörimään, otaksuu Sports Interactive -pomo Miles Jacobson, joka on mukana myös EHM:n kehityksessä. Jyväskylässä syntyi hirveä poru, kun joukkueen sielulle Gil Perezille ei annettu jatkosopimusta. Tietokannassa joukkueet ja pelaajat ovat oikeita, mutta nimet vääriä. Hän ounastelee, että tuntumaa pelisarjan jatkosta voidaan saada aikaisintaan ensi vuoden alussa. EHM:ää päivittää Sports Interactivella vaihtelevan kokoinen porukka. ”Myös palaute on ollut tosi positiivista. Tulevaisuudessa on helpompaa päivittää peliin esimerkiksi, missä muodossa Suomen sarjoja pelataan, kunhan siitä saataisiin ensin selko tosielämässäkin. Early Access -versiossa on toki uuttakin, mutta muutokset ovat vielä pelaamisen kannalta lähinnä kosmeettisia. Kun Early access -versio saatiin ulos, monet vanhat fanit ovat palanneet pelin pariin.” Nykyisen version elämän Remes laskee alkaneeksi loppuvuodesta 2013, jolloin pelin pariin palattiin enemmän tosimielellä. Remeksen lisäksi EHM-projektin taustalla ovat Spots Interactiven studiojohtaja Miles Jacobson ja tuottaja Paul Hecker. Yhden tai kahden kuukauden projektista ei siis ole kysymys. Vanhat tallennukset eivät sentään toimi. 11 Mukana olevat sarjat NHL AHL ECHL sin runkopelaajaksi, sitten mestaruuden takuumieheksi ja näkee viimein, miten jeppe lentää pesästä ja lähtee luomaan uraa Pohjois-Amerikkaan. Karskimmallakin virtuaalimanagerilla on herkistyminen lähellä, kun muistaa kaverin loikanneen vain pari kautta aikaisemmin ensimmäiseen vaihtoonsa jalassaan teräsuojat. Sarjatasolla on tosin merkitystä, sillä keskilännen kaljaliigassa vedot lähtevät mihin sattuu riippumatta siitä, mihin ne käskee suuntaamaan. ”Olen todellakin riemuissani. Early Access -versio on nykyisellään liki sama peli kuin EHM07, mutta kiinnostavinta Early Access -projektissa onkin potentiaali. Taustoja rukataan kuntoon kaiken aikaa. Esimerkiksi käyttöliittymä on uusittu toimivan ja selkeäksi, mutta pelaamiseen viilaukset eivät juuri vaikuta. Vaikka SI:llä peliä on ollut tekemässä iso joukko muitakin, EHM henkilöityy nimenomaan Remekseen. KooKoolla pelatessa ensimmäinen Mestiskausi päättyi mestaruuteen, kun muutama pelaajakauppa meni putkeen ja liigasta irtosi muutama onnekas laina, jotka nostivat joukkueen sille kuuluisalle seuraavalle tasolle. Nykyisessä Eastsidessa Liigan jumbo ja Mestiksen mestari pelaavat yhä keskenään karsintasarjan. Early access -version tarkoituksena on kiillottaa EHM07:sta ja testata, riittääkö yleisön mielenkiinto, jotta kehittämistä kannattaisi jatkaa. Asiasta ei synny ongelmaa, sillä The Blue Line -sivustolta (ehmtheblueline.com) löytyy ajantasaiset, fanien päivittämät tietokannat, joilla pääsee pelaamaan täysin aitoja liigoja. Myös kustomointimahdollisuuksia parannetaan: esimerkiksi tietokannat on uusittu niin, että sarjojen päivittäminen ja muuttaminen on helpompaa. Remes kertoo, että tällä hetkellä ykköstavoite on vanhan pelimoottorin viilaaminen mahdollisimman hyväksi. ”Pyrimme EHM:n kanssa siihen, että voisimme tehdä jatkossa peliin kausipäivitykset joka vuosi ja tehdä pelistä eri versiot myös eri alustoille, aivan kuten Football Managerien kanssa. Virallinen vs. Kaikki EHM07:n tietokannat, grafiikat ja taktiikat toimivat suoraan uudessa versiossa, joten vanha kunnon slapshot-taktiikkakin on taas valjastettavissa ylöspäin pyrkivän Mestisjoukkueen käyttöön. Remes on tehnyt peliä päätyönään viime kuukaudet, mutta jatkaa työskentelyä myös Football Managerin parissa. Pelin virallisessa tietokannassa sarjojen, joukkueiden ja pelaajien nimet on keksitty, mutta data itsessään on oikeaa. epävirallinen Virallisessa versiossa ei ole tällä hetkellä, säästösyistä, aitoja nimiä. EHM07:ssa monet asiat oli koodattu peliin sisälle, joten sarjasysteemin päivittäminen oli liki mahdotonta. Pelattavien liigojen määrä on 07:aa pienempi, sillä esimerkiksi Suomi-sarja on pudonnut listalta pois. Liigassa taas marssittiin Kärppien johdolla odotettuun mestaruuteen Pelicansin jäädessä jumbosijalle
Nämä eivät onneksi ole pelkkiä tyhjiä lupauksia. Ajomallinnus tuntuu riittävän realistiselta menemättä liiallisuuksiin. Autoja on tällä hetkellä mukana vain 17, mutta vaihtelua on sitäkin enemmän. Fanien tiedonmurusista keräilemän listan mukaan kehityksen edetessä pitäisi autoja tulla reilut parikymmentä lisää, eli toivoni klassikko-Celican mukanaolosta elää yhä. VR-tuki vaatii vielä turhan paljon kikkailua, joten lykkään kokeilun myöhemmäksi. Klassisia värityksiä ei tosin nähdä, mutta siitä viis. Halpiksella Driving Force GT:llä pärjää kyllä tarpeeksi hyvin, mutta peli kuitenkin huutaa kaverikseen kunnon H-kuvioista vaihdekeppiä ja pitempiliikkeisiä polkimia. Mutainen ja sateinen Wales, kivien ja tiepölyn kyllästämä Kreikka sekä jään ja kiviaitojen päällystämä Monaco ovat kaikki vakuuttavasti mallinnettuja. Vauriomallinnuksen suhteen ollaan oikeilla jäljillä, liiallinen mutkien oikominen johtaa nopeasti nilkuttamiseen. Haastattelujen perusteella kehittäjät ovat pyrkineet välttämään pahinta nihilismiä, yrittäen kuitenkin pysyä esikuvalleen uskollisina. Laatu korvaa määrän Early access -julkistusta ei ennakkoon rummutettu ollenkaan, bongasin pelin sattumalta Twitter-syötteestäni julkistuspäivänä. Edustusta on viideltä vuosikymmeneltä aina Mini Cooperista ja Fiat Abarthista B-ryhmän hirviöautoihin ja nykyisiin 1,6-litraisiin. Äänipuolella pörinät kuulostavat autenttisilta ja kartturi kaikkine säätövaroineen on priimaa. Ouuu-uu! Mitä tapahtui. Aivan oma lukunsa näihin alitehoisiin vehkeisiin verrattuna on B-ryhmän monsteri 205 T16, joka ei meinaa alkuun pysyä hanskassa sitten yhtään. Marko Mäkinen RALLISIMU! Dirt Rally Ooou! Mitä. Autot ovat pirun nättejä hehkuvine jarrulevyineen, ja etenkin komeat sääefektit ansaitsevat erityismaininnan. 36 erikoiskokeen joukossa on piristävästi genren muista edustajista poiketen pidempiäkin pätkiä, vaikkei tosielämän yli 40-kilometrisiin rykäisyihin ihan päästäkään (ainakaan vielä). Täysin varoittamatta. Taisin ekalla koepätkällä selvitä puoli kilometriä ilman kaatoa. A-ryhmäläistä Imprezaa viedään hallitusti nelipyöräluisussa, kun taas parikymmentä vuotta tuoreempi Fiesta WRC lykätään siististi keula edellä sisämutkaan. Pellin alla jyllää Ego-moottorin nelosversio, joka on vihdosta viimein päässyt irti vanhan konsolisukupolven kahleista. 12 Juuri kun olin luovuttamassa rallipelien suhteen, lyö Codemasters ässän pöytään. Tuli perseeseen jotain läpi! Juhannusralli 2014.. Pitoa on kuitenkin vielä liikaa etenkin liukkailla pinnoilla, joten työnsarkaakin on. Omat kädet, Vatasen jalat. PC Ennakkojulkaisu, saatavilla Steamista 30 euron hintaan. Ja se tuntuu realistiselta. Ralleja on ekassa versiossa mukana kolme. Ihanan armotonta! Tulen seuraamaan kuukausittaisia sisältöpäivityksiä suurella innolla, sillä odottelen muutamaa rallia lisää uramoodin aloittamista varten. Viime vuosina Codemasters ei juuri saanut kiljumaan pelaamisen riemusta. Penkan kautta kerien Richard Burns Rally ja etenkin sen RS -modi ovat kiehtoneet pitkän aikaa, mutta varsinkin jälkimmäisen äärimmäisyyksiin asti viety realismi on ollut makuuni liikaa. En ihan ensimmäisenä odottanut taannoin rahavaikeuksissa painineen studion julkaisevan rallisimuilua, ja vieläpä vain pc:lle (toistaiseksi). Dirt Rally on piristävä valonpilkku sunnuntaikaahailun sävyttämässä ralligenressä, ja etenkin vuosia jatkuneen WRC-sarjan rämpimisen jälkeen. Saman tien Steamiin tyrkätty versio oli kämäisen alpha-version sijaan täysin kuranttia kamaa, kolmenkympin kohtuullisella hintalapulla. Kaluston ja erikoiskokeiden suhteen keskittyminen määrän sijaan laatuun ja lupaukset Richard Burns Rallyn perinnön kunnoittamisesta olivat ne viimeiset niitit ostopäätökselleni. Edelleen tosin kaipaisin pikku nyansseja, esimerkiksi etukulman tällääminen kiveen saisi taittaa tukivarret kunnolla mutkalle. Tuntumassa ollaan oikeilla jäljillä, tärinäpalaute välittää kaasun ja pidon nätisti käsiin. Töhöilyistäni loppumetreillä aiheutunut rengasrikko ja siitä seurannut penkan kautta ojanpohjalle kieriminen nostatti kunnon virneen naamalleni. Grid Autosport kaatui puuduttavuuteen, Dirt Showdown oli tylsää arcaderässäystä ja F1 2014 veti pohjat tökerönä rahastuksena
Riittää että yksi pelaaja säilyy aallosta hengissä, mutta kun menoon tunkee yhä pahempia otuksia, ei niitä pistoolilla pysäytetä. Killing Floor 2 tarjoaa jo Early Accessina kokonaiselta tuntuvaa pelattavaa. Jopa aseiden lataaminen on taltioitu suoraan aseenkäsittelyn ammattilaiselta. Aseissa on rautatähtäimet, mutta meno on yleensä niin hektistä ettei niitä tule käytettyä, vaan räiskiminen sujuu paniikissa usein ympäri seiniä ja lonkalta kohteeseen. Ideana on selvitä jatkuvasti pahenevista Zedlaumojen hyökkäysaalloista, ja niiden välillä juosta ostamaan parempaa aseistusta, täydentämään ammuksia ja korjaamaan suojausta. Killing Floor 2 Killing Floor kakkoseen pääsee jo early access -hissillä, mutta siellä odottaa ikävä vastaanotto. Jos tiimi säilyy hengissä tarpeeksi pitkään, lopulta vastaan nousee itse tuomionpatriarkka, jota juostaan karkuun pitkin koitosten kuluessa verellä maalautuneita käytäviä. Aseidenmallinnus on loistokasta, jokainen pyssy eroaa ominaisuuksiltaan selvästi ja niissä on sitä kuuluisaa munaa. Ammustäydennyksiä voi etsiä myös ympäristöstä. Se on kuin suunniteltu zombi-invaasiota varten, mitä nyt haulit loppuvat sillä nopeasti kesken. Mutta siihen asti meno on luvattoman hauskaa, kun zombiukot sulavat kesäiseen haulisateeseen. On vaikeaa löytää tilaa, jonne ei pääsisi monesta eri suunnasta. Todellista kauhua tarjoaa luotisateen läpi rennosti kävelevä, moottorisahalla varustettu lihaskimppu tai gorillamainen nyrkkikeisari. Aluksi vastassa on vain massoittain hitaita zombeja, juoksevia viikatetyyppejä ja maassa kömpiviä ihmishämähäkkejä, jotka helposti yllättävät pimeillä käytävillä. Killing Floor 2 lupailee ehdottomasti yhtä vuoden vahvimmista pienen porukan coop-peliä. Berserkkeri ja Commando keskittyvät pelkkään mättämiseen. Hahmoluokat tuovat peliin kivi-paperi-saksetelementin. Maailmanlopun Pariisissa ei pysy hengissä Eiffel-tornikaan, ja tiedemiesten salaisissa laitoksissa päälle käy mitä ihmeellisemmän brutaaleja zed-mutantteja. Upeana yksityiskohtana parantunut aseenkäsittelytaito ei vain nopeuta lataamisanimaatiota, vaan se jopa vaihtuu erilaiseen. Santeri Oksanen Early access ilmestyy todella pian. Yksi syy odottaa varsinaista julkaisua onkin se, että nyt vaivalla kerätyt perkit nollataan silloin. Se pitää upealla toteutuksellaan vahvasti otteessaan, näennäisestä saman kaavan toistostaan huolimatta. Näillä on tapana valita satunnainen uhri ja puskea raukan päälle kuin pysäyttämätön biisoni. Pelaajakatto on kuusi, mutta jos kavereita on vähemmän, peli skaalautuu lennosta. Tiimityö pahimpia zedejä vastaan tulee kuin luonnostaan, sillä pelaajien kuoleminen tarkoittaa että selviytyminen on yhä vaikeampaa. Koska pelaajat ovat tiimi, jokainen voi lahjoittaa tovereille rahaa ja aseistusta, ja parantaa kavereitaan, joskin hitaasti. Myöhemmin mukaan tulee vaikka myrkkypilveä oksentava sumopainija tai näkymättömyysviitan alle piiloutuva naisninja. Yhteistyöllä se sujuu Maineikkaasta edeltäjästä tuttu kaava on tallella, näennäinen kauhupeli onkin mitä lupaavinta yhteistyötä vaativa, pienen porukan nopeatempoinen co-op-peli. Lääkintämies hoitaa homman paremmin, nakkelemalla esimerkiksi parannuskaasukranaatteja omien sekaan. Support jakaa ammuksia, mikä on elintärkeää koska ammuksia (ja aseita) voi kantaa vain rajoitetusti. Niissä ei Killing Floor 2 pihtaa, valikoimasta löytyy lyömäaseita katanoista puukkoihin, plus tuttuja pistooleja, rynchestereitä, haulikkoja ja liekinheitin. Karttoja varmasti lisätään, ehkä peliin kaipaisi jotain Alan Wakesta lainattua öistä metsäympäristöä ja muuta vähemmän scifiä näkymää. Levelien kerääminen omalle hahmolle vaatii turhan pitkiä sessioita, sitä ensimmäistä perkkiäkin voi joutua grindaamaan tuntikaupalla. Karttaprofiilit pitävät pelaajat varpaillaan, sillä zedit hengittävät hetkessä niskaan, jos ei vilkuile jatkuvasti taaksensa. Blood on the Dance Floor Pahaa jälkeä ei saa aikaiseksi ilman kunnon työkaluja. Dawn of the Zed Virallisia karttoja on vasta kolme, mutta vielä en ole kyllästynyt. Ovia voi teljetä, mutta jollei ryhmässä joku keskity korjailemaan hajoavia kiinnityksiä, jää ilo lyhyeksi. Suosikkiaseeni on AA-12-automaattihaulikko. 13 ZED NIIN KUIN ZORRO Mainio zombi-co-op-peli Killing Floor on pitänyt tekijätiiminsä Tripwiren tähän asti leivässä, nyt sen päälle kaivataan verta ja sisälmyksiä. Kompaktit ja melko laajat kartat ovat täynnä eri reittejä mahdollistavia käytäviä ja portaikkoja. Myös matsin pituutta ja vaikeustasoa voi säätää helpon pyrähdyksen ja mahdottoman maratoonin välillä. Servereillä pyörii lisäksi jo yhteisönkin tekeleitä, jotka asentuvat automaattisesti kun serverille liittyy. Brutaali on niiden kohtelukin, sillä kiitos siitä uuden yliampuvan väkivaltaisen MEAT-goremallinnuksen, niin tunnelmaa kuin zedejä voi leikata vaikka lihakirveellä
Tai padin nappeja, mikä esti minulta padin käyttämisen. Osasta ”grafiikka modeilla kakasta kuninkaaksi” -videoista tulee mieleen vanha hifi-legenda. En osaa tarkasti arvottaa tietyn rajan ylittävää grafiikkaa, sillä minulla ei ole kultasilmää. No en helvetissä. Eikä se ollut vain silloin, kyllä siinä leuat tipahtivat kun Oculus Riftissä strippari käveli selän taakse. Nnirvi. Luonnollisesti se ei haitannut yhtään. Pc, PlayStation 4 ja Xbox One ovat samassa pallopuistossa, ja niiden graafiset erot antavat aihetta korkeintaan netistä tuttuun, leikkisään ja hyvässä hengessä tapahtuvaan grafiikkavertailuun. No nuo viimeiset sentään ovat valideja validuksia, mutta jättäisinkö niiden takia yhden vuoden kovimmista peleistä väliin. Ei voi sanoa, että Watch Dogsin modaaminen konsolikunnosta komeaan esittelydemotasoon olisi parantanut itse peliä pätkääkään. Sitten iskee henkinen pakko polttaa tuntikaupalla aikaa ja vaivaa säätämällä ja modaamalla grafiikkaa, kunnes se on just eikä melkein. Doom, Comanchen vokseligrafiikka, ensimmäiset 3D-kiihdytetyt pelit, varsinkin se Voodoo2-vauhditettu Star Wars -peli jossa Hothissa lumikiitureilla hyökättiin AT-AT-kävelijöiden kimppuun, ja kymmenet muut graafisten rajojen siirtäjät. 14 60,0 JA KULTAINEN SILMÄ Joskus tuntuu, että minulta puuttuu peliarvostelijan perusvalmiudet. En jaksanut edes kokeilla, saako jotain väännettyä ultraan ilman liian kovaa framesakkoa. Se ei ollut mitään verrattuna Wing Commanderin kinemaattiseen loistoon, joka ensi kerran nähtynä veti sanattomaksi. On kultasilmiä, jotka tyytyväisenä vääntävät PS4:lla alirenderoitua peliä 60 asteen FOVilla ja kinemaattisella ruudunpäivityksellä, täysin ilman ongelmia. Testaajat kuulivat selvän eron. Ja laulajana Matti on minuun verrattuna Valvatti. Ehkä kinemaattisen ruudunpäivityksen sivuvaikutuksena tuleva viive ohjauksessa tuntuu enemmän, mutta se ei ollut minulle ongelma sen enempää Bloodbornessa kuin edes pc:n Dark Soulissa. FOViakaan ei voi säätää, eikä näppistä määritellä uudestaan. Ei Witcher kolmosta saa tungettua PS3:n (256 mt systeemi/256 mt grafiikka) tai Xbox 360:n (512 mt jaettua) muistikomeroon, vaikka ohjelmoijat varastettaisiin Rockstarilta. Luolamies tajusi, milloin kaverit eivät pysyneet rummutuksen rytmissä, mutta siitä tapeltiin verissä päin, onko mammutin kuvassa syöksyhampaat liian edessä. Foorumeilla nähty pelikultasilmä ei ole ominaisuus, kultasilmä on pelaajien alalaji. On totta, että nykyäänkin varsin selviä eroja on. Pelasin Alan Waken Xboxilla koska muuta versiota ei ollut, ja (ehkäpä juuri siksi) sen grafiikka ei tuntunut yhtään huonolta. Sillä ei Witcher 3 900p:lla ole mitenkään merkittävästi huonompi pelikokemus kuin grafiikkamodeilla pimpattu Witcher 3 järeällä peli-pc:llä. Pc:n säätäminen on yksinkertaisesti digiajan vastike hifi-harrastukselle. Kiitos Peter Jackson ja Hobbit! Jopa minä huomaan että Witcher 3:n Xboneversiossa tekstuurit ovat pehmeämmät ja resoluutio skaalataan 900p-resosta HD-resoksi. Sekään ei muuten vakuuttanut kaikkia. Ehkä tilaaja ei sitä olisi lunastanut, mutta Louvressa se roikkuisi. Silmä sopeutuu Teoriassa peligrafiikka on objektiivista: mitä lähempänä se on fotorealismia, sen parempaa se on. On se silti aika nätti. Kukaan ei varmasti ole sitä mieltä, etteikö Witcher 3 olisi parhautta, mutta on niitäkin Witcherfaneja, jotka mielenosoituksellisesti jättävät kolmos-Noiturin hyllylle. Ei minua tarvitse paljoa raaputtaa, kun alta löytyy vahingoniloinen pc master racer, joka nauraa ivallisesti kun markkinointipelle kutsuu 30 framen ruudunpäivitystä ”kinemaattiseksi”. Sävelkorvani toimii vain sen verran, että Matti Nykäsen ”Samurain” kuullessaan se tajuaa, ettei Matille pärjää edes Autotune. Joskus kauan sitten kun American Idolissa oli vielä ideaa, en kuullut ensimmäistäkään niistä epäpuhtauksista, joita Randy Jackson spottasi vaivattomasti. Kultasilmä ei voi olla yhtä absoluuttinen kuin sävelkorva. Mutta käytännössä peligrafiikka on subjektiivista, sen arvottaminen riippuu verrokeista, sekä siitä, minkä laitteen omistaa. Kun konsolikultasilmä katsoi pc-grafiikkaa, hän katsoi aurinkoon. Defender of The Crown myi Amigaa sen kuuluisan kohtauksen voimalla, jossa linnanneito läpinäkyvässä yöpuvussa lipuu kohti herraansa, varmaan koko 32-värisen paletin voimalla. Hifi-lehti digitoi cd-levyn, värjäsi vihreäksi, digitoi uudestaan ja ajoi tulokset ristiin. Noina viattomuuden aikoina mikä tahansa uusi kikka tai tekniikka laukaisi sekä aahin että oohin, niin Eliten 3D-viivagrafiikka kuin Leaderboardin maastotäyttörutiini, tai Law of the Westin taidokas bittigrafiikka. Hifistit suttasivat cd-levyt vihreällä tussilla, koska se loi niihin vinyyliä muistuttavan luonnollisen soundin. Puhun näistä audiofiileistä, joiden omakotitalon hintaisen levysoittimen kallis kultajohto nostetaan maasta irti keraamisilla kaapelinostinpalikoilla. Graafiset rikokset eivät vaadi edes edes vertailupeliä: PS4-yksinoikeudessa Bloodbornessa rekisteröin myös sen HD-resoa alemman sisäisen reson ja pehmeät tekstuurit. Se on pakko tehdä, koska niin voi tehdä. Siinä ei haise veri eikä koneuskovaisuus! FFS MSAA! Enimmäkseen peligrafiikka pelaa samoilla korteilla kuin maalaustaide: ei fotorealismi ole ainoa päämäärä, Leonardo da Vinci olisi varmasti osannut maalata taidokkaan 8-bittisen Mona Lisan vain muutamalla värillä. Suurin osa niistä ja etenkin kaikki 3D-pohjainen, näyttää nykyään ihan kauhealta. Esimerkiksi Kuusnepalla 80-luvun mainoksessa oli Beach-Headin meritaistelukuva, mikä tuoreelle nepan omistajalle, aiempi pelikokemus Manic Miner, näytti täysin fotorealistiselta. Ja niin edespäin ja niin edespäin. Samoin erot Xbox 360ja PS3 -versioiden erolla, hyvä jumala, tuossa ehkä näkee sahalaitoja!!! Minun kultasilmäni meni talviunille, koska grafiikka saavutti tason ”riittävän hyvä”. En kuitenkaan epäile absoluuttisen sävelkorvan olemassaoloa tai sitä, että sen ansiosta osa ihmisistä tajuaa musiikin ihan eri tavalla kuin toiset. Ostin Atari ST:n kahden sekunnin mietinnän jälkeen, koska näin, kun siinä pyöri Flight Simulator 2 täytetyllä vektorigrafiikalla, varmaan sellaisella 5-10 framen uskomattomalla päivitysnopeudella. Viidestä kymmeneen vuotta, niin katson kauhuissani ja säälien näitä alkeellisia DevKit1-visioita. Ostaessaan pelin pc-versiona vaikka alesta, he vilkaisevat kerran jo lähtötasolta PS4:n peittoavaa grafiikkaa. Eikä siinä ole mitään pahaa. Omat säätöni Witcherissä ovat jääneet siihen, että nostin päivityksen resetoiman tekstuurien tasosta lowista takaisin highiin. Tulos oli suora viiva, eli bittikään ei muuttunut. Kyllä näyttivät pc-versiot ihan samalta kuin konsoliversiot, eikä kompressoidulla matalaresoluutiografiikalla varmasti ollut mitään tekemistä asian kanssa. Miksi. Voi p! Uusi konsolisukupolvi tasasi graafista pelikenttää, vaikka merkittävintä tosin on jaetun muistin nostaminen kahdeksaan gigatavuun. Nykyäänkin voin PS3:llani pelata jotain Demon’s Soulia ja Dragon’s Dogmaa, eikä kultasilmäni verisesti poksahda poskelle. Eikä minkäänlaista sävelkorvaa. Etsi kolme eroa Ennen PS3:sta ja Xbox 360:sta kultasilmäily oli selkeästi pc-pelaajien yksinoikeus. Aah ja ooh, baby, aah ja ooh. Kyllä peli itse tietää miltä sen pitää näyttää, ei sitä saa ihminen hubriksessaan sörkkiä ja törkkiä. Pystyykö joku oikeasti ja absoluuttisesti havaitsemaan tekstuurien mikromuutoksen, reunanpehmennyksen tason ja ruudunpäivitysvaihtelun, ainakaan paljaalla silmällä. Ääni muuttui pään sisällä, ja siinä kultasilmäilyssäkin on kysymys: itse vaivalla säädetty grafiikka, sen nyt vain näyttää paremmalta. Koska se on laiska konsolikäännös, jonka könsögrafiikka ei yhtään muistuta niitä ensimmäisiä demoja. Kultasilmää epäilen. Uudet konsolit toivat uudet kujeet, kuten YouTuben ilmestyneet grafiikanvertailuvideot
Pelaaminen ei vaadi kirjojen tuntemusta, peli jopa spoilaa muutamia avaintapahtumia suomennosten tahtiin lukeville. Huomaan metsäaukiolle ratsastaessani tuulen nousevan, käännän Särjen ympäri ja näen laskevan auringon valossa kylpevän ukkospilven vyöryvän kohti. Pieneltäkin tuntuvasta tapahtumasta saattaa versoa pitkiä, monihaaraisia juonipuita ja toisaalta isoksi seikkailuksi kuvittelemani keikka päättyikin tylyyn ”Ei kiinnosta” -ilmoitukseen, joten ennakko-odotuksia osataan hienosti hämmentää. En yksinkertaisesti malttanut puskea pelkkää pääjuonta pitkin, sillä kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa oli liikaa. Käsityön määrä näkyy kaikessa, sillä tehtävät ovat monipuolisia ja yksilöllisiä. Noituri opetti, että se onkin harmaa. Witcher 3 on tarinallinen tunnelmointipeli. Cirin on ennustettu tuhoavan nykyisen maailman ja aloittavan uuden, joten kaikki velhoista kuninkaisiin haluavat saada nuoren naisen käsiinsä. Witcher 3 ei ole myöskään hiekkalaatikkopeli, kuten avoin maailma ja aukea ympäristö antaisivat olettaa, sillä vaikutusmahdollisuudet maailmaan ovat rajalliset. Vain Novigradissa sorrutaan hetkeksi perinteiseen juoksupoikailuun, mutta tekijät ovat selvästi uskoneet eläväisen suurkaupungin varastavan huomion, niin melkein käykin. The Witcher 3: Wild Hunt Arvosteltu: PS4, PC Saatavilla: Xbox One CD Projekt Red Versio: 1.03 Minimi: i5-2500K 3,3 GHz/ Phenom II X4 940, Geforce GTX 660/Radeon HD 7870, 6 Gt muistia Ikäraja: 18 NOITUURIN KYLÄKAUPPA Pelitin arvosteluissa on sääntönä, että genre pitää mainita parin ensimmäisen kappaleen aikana. Loppu ei ole Witcher 2:n tasoa, sillä lopetus hajoaa paikasta toiseen juoksenteluksi. Vaikka tarina heijastelee hienosti harmaan sävyjä, värimaailma onneksi ei. Geraltin tavoitteena on vältellä kuninkaiden ja velhojen valtapeliin sekaantumista ja löytää kadonnut ottotyttärensä Ciri. Metsästä elämyksiä Witcher-pelisarja pohjautuu puolalaisen Andrzej Sapkowskin Noituri-fantasiakirjoihin, joiden teemoja, tarinoita ja henkilöhahmoja pelit lainaavat. Sateen piiskatessa liki tunnen, kuinka vanhoja vammoja kolottaa kylmässä. Maailma muistuttaa keskiaikaista Eurooppaa, jossa Nilfgaardin keisari hyödyntää pohjoisten kuningaskuntien eripuraa ja valloittaa suuria osia mannerta. Suden hetki Noituri-kirjojen maailmassa ihmiset ovat tarinan todellisia hirviöitä, minkä Witcher 3 tavoittaa todella hyvin, sillä otuksissa yhdistyy hienosti moderni fantasiakirjoitus ja vanhat kansansadut. Parhaat paukut sijoitetaan alkuun, sillä alkupelin Punainen paroni ja varsinkin suonoidat ovat hienompia hahmoja hetkeen. Päähenkilöiden rinnalle yhtä suureen rooliin nousee pelimaailma, jossa siellä olemisen fiilis on ihan mieletön. 15 Pienenä luulin, että lempivärini on sininen. Tarinan hirviöt ARVOSTELUT. Geraltista lähtien hahmot ovat tavallaan antisankareita, jotka koittavat selviytyä sodan keskellä ajaen omia itsekkäitä päämääriään. Kirjojen ja pelin päähenkilö on hirviönmetsästäjä Geralt Rivialainen, mutantti ja supersoturi, joka on yhtä aikaa rahvaan kunnioittama ja pelkäämä. Hetki sitten horisontissa siintäneet vuoret katoavat syysmyrskyyn. Witcher 3 ei ole roolipeli, sillä tarkoituksena ei ole pelata roolia vaan seikkailla noituri Geralt Rivialaisen hahmossa. Witcher 3:n suhteen minulla on positiivinen ongelma, sillä peli ei kumarra perinteisille genrerajoille. Lajityypin edustajia ei ole montaa, sillä loistava käsikirjoitus on olennainen osa seikkailua, miljöö elimellinen osa fiiliksen rakennuspalikoista ja pelityypin vaatima työmäärä niin valtava, ettei moiseen ole kovin monessa pelifirmassa varaa.
Itse olen heikkona hempeämpään punapäähän, mutta toisaalta Yenneferin koron alle tunkeminenkin houkuttaa. The Witcher 3: Wild Hunt eivät aina synny tyhjästä vaan ihmisten pahuudesta, ilkeydestä ja tunteettomuudesta. Taistelua on paljon, mutta harmillisesti mättäminen on yksi Witcherin heikoimmista puolista. 16 . Eniten harmittaa, että syvyyttä ja taktiikkaa ei juuri tarvita. Vielä kolmosdeitilläkin sain vetäviltä vosuilta vain lisähommia ja tehtäväpuun lopussa nainen suoja-unmatchasi itsensä. Ihmettelin vaimoni kysyvää katsetta, mutta pelihuoneeseen kävellessä ruudulla nököttivät parikymppisen terhakat rinnat ja keskusteluvaihtoehdot: tykkään tytöistä, tykkään pojista, kaikki käy. Aikaisemmin aikuisteemat rajoittuivat vain seksiin, mutta Wild Huntissa sivutaan niin populistisen politiikan ongelmia kuin ihmisten muutosvastaisuutta. Kirjojen Geralt käytännössä aina pistää henkensä alttiiksi kumotessaan kirousta ja saattaa tehdä hengenvaarallisia virheitä. Väistö ja isku selkään -taktiikka toimii kaikissa taisteluissa.. Antautuisitko Milfgaardille. Esimerkiksi muotopuoli botchling-hirviö on keskenmennyt lapsi, jota kukaan ei halunnut. Käytännössä vain väistän, isken selkään, Cirin etsiminen on pääjuoni, jolle sinänsä irralliset tehtäväpuut punovat rungon. Ihmisiä vastaan taas pitäisi torjua ja tehdä vastahyökkäys, mutta ei maksa vaivaa. Teoriassa hirviöitä vastaan tapellessa olisi tarkoitus väistellä, sillä osalla otuksista on esimerkiksi miekan kestävä panssari ja niitä on iskettävä selkään. Tarina ei juuri pakkosyötä vastauksia, vaan jättää asiat oman oivaltamisen varaan, mikä on ylivoimaisesti vaikein keino tarinankerronnassa. Ainoastaan sota esitetään puhtaana pahantekona, mikä on peleissä jopa virkistävää. Elostelua on vähemmän kuin aikaisemmin, jopa naistenmies Valvatti tuntuu vain muistelevan menneitä kosteita aikojaan, mikä alkaa kuulostaa jo kaveripiirini tapaamisilta. Vaikeustaso on liki olematon ja pelin edetessä se vain madaltuu. Se ei valitettavasti ollut Tinderissä vaan Witcherissä. Jatkuvan vihollisten niittämisen sijaan kaipaisin kirjojen hengen mukaisia, tiukkoja vääntöjä vaarallisia ja harvinaisia vihollisia vastaan. Geralt suhtautuu kohtaamiinsa otuksiin kuin sukupuuttoon kuoleviin tiikereihin, mikä ei pelissä pahemmin näy. Odotin jo pariin kertaan taikamiekka väpättäen, että kohta päästään kyntöhommiin, mutta Noiturilla käy flaksi kuin Ihmemiehellä. Taistelusysteemi ei ole surkea, mutta se ei myöskään nouse muun pelin tasolle. Olin juuri ruokapöydässä selittänyt suu perunamuussia roiskuen, kuinka Witcherissä yhdistyy hienosti kansantarujen tunnelma modernien tv-sarjojen rikkaisiin henkilöhahmoihin. Aika nopeasti satunnaishirviön nähdessäni potkaisin Särjelle kannuksia kylkiin. Irtosuhteiden sijaan pääosaan nousee Noiturin kimurantti suhde voimakastahtoiseen Yenneferiin ja kipuilu kakkososan heilan Triss Merigoldin kanssa. Toki tarinassa on pari alastonkohtausta puhtaassa HBO-hengessä
Craftaamisen rooli jätetään suosiolla kivaksi lisäpuuhaksi, mikä on erinomainen ratkaisu. Kokonaisuus on mielettömän hyvä. Todellinen sudenkuoppa Ostin alkuvuodesta uuden koneen Witcheriä varten, mutta universumin ilkeänä kikkana sain arvosteluversion PS4:lle. Vaikka pelasin koko ajan deadlinea vastaan, unohduin jatkuvasti ihailemaan maisemia tai jumitin sivutehtävään vain nähdäkseni, miten tarinapolku etenee. PS4:n tehot riittävät muuten, mutta parissa joukkotaistelussa, ratsailta sotiessa ja tiheämmässä kasvustossa ruudunpäivitys putoaa jopa häiritsevän alas. Onneksi karttojen näyttämiä asioita voi säätää ja ne hieman muuttuvat myös vaikeustason mukaan. Upeita maisemia, komeita hirviöitä, raastavia (epä) ihmiskohtaloita ja ennen kaikkea runsaasti mielekkäitä tehtäviä. Immersiota syövät vain paikkaan sidottujen vastustajien selkeät vetäytymisrajat. Witcher näyttää graafisesti komealta. Pelitelkkarini ei ole mikään jumbotron, joten tekstitkin ovat välillä turhauttavan pientä piperrystä. 17 KUIN SKYRIM MUTTA PIRUSTI PAREMPI Witcher 3:n ihanuutta pilaa vain taistelu, ja sekin vain siksi että ylivoimaiseen Bloodborne/Dark Souls-taistelumekaniikan ja kontrollien pitäisi jo olla WASDin kaltainen vakio. Kartta paljastaa vähän liikaa, toissijaisten kohteiden kysymysmerkit verottivat löytämisen iloa. Tosin paikat ovat ennalta tiedossa, sillä maailmankartta kertoo mielestäni vähän liikaa. Pataan ottamisesta saa syyttää vain itseään. Petri Heikkinen 94 väistän, isken selkään. Novigradin rikkaassa kaupunginosassa jopa bordellissa loistavat kukat, mutta köyhälistökorttelin täyttää rapa ja kerjäläiset.. Jokainen kiinnostava kohde näytetään kysymysmerkillä, mikä muuttaa seikkailun opastetuksi turistikierrokseksi. 93 Kartta paljastaa, että rauniolinnoitukseen on kätketty jotain mielenkiintoista. Ei pidemmän päälle kauhean kiinnostavaa tai palkitsevaa. Poikkeuksellisesti jaksoin ryynätä luolastoihin ja hautoihin piilotettujen noiturivarusteiden perässä, sillä realistinen haarniskatyyli on harvinaisen komeaa. Lukuun ottamatta uusiksi keksittyä, vähän soikeaa pyörää Witcher 3 tekee vuoden pelin valinnasta entistä vaikeampaa. Tuukka Grönholm Loistava Witcher 3 -seikkailu tuntuu kansansadulta, sillä se on kammottava ja kaunis yhtä aikaa. Koska tarinassa Geralt on täysinoppinut noituri, hahmo ei voi oikein saada jatkuvasti uusia taitoja, joten tasonnousu palkitaan yleensä vain tylsillä prosenttibonuksilla. Pystyin elämään asian kanssa. Nnirvi 92 METSÄÄN HALUAN MENNÄ NYT Olen legendaarinen Geralt Rivialainen jossain koinsyömässä korvessa, ja rakastan joka hetkeä! En viitsi hoputtaa Särkeä, en halua näiltä kutkuttavilta poluilta liian nopeasti perille, vaikka silmä lepää Pohjoisten kuningaskuntien kylien, kaupunkien, linnojen ja luolastojen ankarassa arkirealismissakin. Kerran tehtyjä taikajuomia ja pommeja ei tarvitse tehdä uudelleen, vaan Geralt jatkaa niitä meditoidessa viinalla ja täydentää varastonsa. Valitettavasti randomsaalis skaalautuu, mikä syö tempun tehoa, koska riski palkitaan vain hahmon tasoisilla varusteilla. Kannattaa tallentaa usein, sillä peli kaatuu tasaisesti ja inventaariobugien takia myydyt tavarat ilmestyivät uudelleen valikkoon tai kamat saattoivat vaihtua päällä. Geralt olisi pystynyt perustamaan keräämistäni yrteistä luontaistuotekauppaketjun, ennen kuin tajusin pelimaailman olevan homeopaattinen. Miekan sivallukset, torjunnat, väistöt, vastaiskut ja noiturimerkit seuraavat toisiaan jouhevana ketjuna. Taistelut ovat jännittäviä ja monipuolisia, mikä on tärkeää, sillä noiturin pitkästä elämästä ei puutu hopealla ja kylmällä teräksellä ratkaistavia konflikteja. Peli nojaa niin paljon tarinaansa, etten ihan heti aloita uusintakierrosta puuceella. Vaikka parin prosentin korotus liksaa saakin hymyilemään, ei sama prosenttikorotus kriittisen osuman todennäköisyyteen paljon lämmitä. Tykkään varsinkin ympäristön koko värimaailman muuttumisesta säätilan ja vuorokaudenajan mukaan. Lataustaukojen puutekin luo yllättävän paljon fiilistä, kun luolastosta ulos kömpiessä ei hetkeen erota päivän kirkkaudessa mitään. Harvassa seikkailussa on näin hienoja hahmoja, tarinankerrontaa, tunnelmaa ja maailmaa. Tasonnousujen myötä Geralt myös kehittyy ja voi erikoistua taisteluun, taikoihin tai taikajuomiin. Viholliset eivät skaalaudu Geraltin mukaan, joten vaikeutta voi hakea menemällä paikkoihin, joihin ei vielä kannattaisi mennä. The Witcher 3 täytti vasta hiljattain heränneet odotukseni kirkkaasti. Aito ja alkuperäinen puolalainen Monster Hunter ilmoittautuu Vuoden peli -kisan ennakkosuosikiksi. Valikot sinänsä ovat vähän kankeita ja täynnä 46” telkkarissa pientä piperrystä, mutta toisaalta kamaa ja niihin liittyvää näperreltävää on tajuttomasti. Witcher 3 on seikkailu, jossa voi suorittamisen sijaan keskittyä fiilistelyyn. Yllätyn todella, todella positiivisesti, jos Witcher 3 ei ole vuoden pelini. Jo nyt se nousi heittämällä yhdeksi kaikkien aikojen suosikkipeleistäni. Jos Geralt joutuu piiritetyksi, kierähdän turvaan
Miekkoja tarvitaan hirviön lyömiseen ja kilpiä puolustukseen. Lieneekö fyysisessä lautapelissä liikaa nippelien näpellystä. Europelien tapaan suoraa interaktiota ei ole sen enempää. Taisteluheiton noppatuloksia lisätään ja muunnellaan kykykorteilla.. Vihjeitä irtoaa kartan alueilta, kuten Cintrasta ja Kaer Morhenista. Kovempi vaikeustaso vaatii ihmisiä, joko paikallisessa hotseat-nelinpelissä tai nettipelissä. Geralt Rivialainen on jo niin tunnettu hahmo, että edes lautapeli ei ole kaupallinen riski. Systeemi kasaa mukavasti painetta, meininki ei tunnu pelkältä fantasiapasianssilta. Ladattujen korttien lypsämistä hillitään sallimalla niiden käyttö joko kerran vuorossa tai kerran taistelussa. Vastustaja kuukahtaa, jos miekkoja on tarpeeksi, vaikka kilvet eivät riittäisikään. Tuumailua edellyttävät hetket liittyvä europeleille tyypillisesti siirtojen optimointiin, pääasiallinen vastustaja on muiden toimista kumpuava kiire. Vaikeuksista seuraa toimintomahdollisuuksia kaventavia haavoja ja ylimääräisiä kurja kohtalo -kortteja toimintojen päälle. The Witcher Adventure Game Arvosteltu: PC Saatavilla: iOS, Android, lautapeli Ignacy Trzewiczek/CD Projekt Red Versio: 1.1.2 Testattu: i5, 8Gt RAM, Radeon R7 240 2Gt Moninpeli: 2-4 Ikäraja: 16 82Viihdyttävä Noiturin maailmaan sijoittuva digitaalinen lautapeli. Lisäpisteitä irtoaa kortin sivuja tukitehtävistä. Netissä toimintojen aikarajat pitävät tahtia yllä ja vastustajan kortteja saa silmäillä omaa vuoroa odotellessa. Tulokset ovat miekkoja, kilpiä, magiaa ja tyhjiä. Jatko riippuu tilanteesta. Sankari ei kuole, mutta jos haavat tai kurjat kohtalot eivät enää mahdu toimintojen päälle, voittopisteitä verotetaan kaksi per kortti. Tärkeintä on miettiä, missä toiminnoissa haavat ja foul fatet aiheuttavat vähiten harmia. Harkitsen peliä jopa oikeana lautiksena, vaikka sen sijoitus BoardGameGeekissä ei olekaan ihmeellinen. Lisäksi The Witcher Adventure Game julkaistaan pöytäversion ohella pc:lle ja täppäreille. Sivutehtävät vaativat muutamaa vihjettä, rahaa tai matkustamista jonnekin. Petri Heikkinen Brokilonin dryadimetsästä, Jarugasta ja Ellanderista ei saa lainkaan vihjeitä. Ikävänä sivuvaikutuksena nettivisiitti hävitti offline-tallennukseni. Se lataa Trissin loitsuihin käyttökertoja. Jokaisella hahmolla on yksi spesiaalitoiminto ja erilaiset kykykortit, jotka tuovat touhuun kevyttä roolipeliotetta. Keräilyn jälkeen marssitaan tehtäväkortin osoittamaan paikkaan ja keikka on paketissa. Jos alue on tyhjä (siellä ei ole monsuja eikä foul fateja), ”sotaradalta” (war track), eräänlaiselta rotaatiolla etenevältä mittarilta, katsotaan, tuleeko sinne monsu vai foul fate -kortti. Lautanoiturin (laiturin?) sankareita ovat Geralt, bardi Valvatti, velhotar Triss Merigold sekä kääpiösoturi Yarpen Zigrin. Satunnaisia nettipelaajia oli Wild Huntin vanavedessä vähän, mutta pääsin sentään kokeilemaan. Netissä pelataan julkisesti tai nimetyssä privapelissä, jonka nimi pitää tietää, jos haluaa mukaan. Vihjeen väri riippuu alueesta, joten nelikko matkustelee lautaa ristiin rastiin. The Witcher Adventure Game on leppoisaa lautistoimintaa Noiturin raadollisessa maailmassa. 18 NOITURI VAAKALAUDALLA Noiturin maailmassa vaara uhkaa joka kortin takana, eikä kysymys ole gwentistä. Pahasti haavoittunut sankari lepää, heikolle hahmolle kaivetaan lisää kykykortteja. Stryksille ja muille kultatason monsuille ei ole mitään jakoa ilman tuloksien buustausta. Opportunisti valitsee tutkimukset, jotka tuovat usein lisää vihjeitä, mutta investigationkorttien sattumuksista ja minitehtävistä sataa myös kakkaa niskaan. Tehtävissä kerätään vihjeitä, joita kuvataan punaisilla, violeteilla ja sinisillä lätkillä. Sen on syytä olla tuttu, jos haluaa nelikon seikkailuista kaiken irti. Sekaannuksien varmistamiseksi kartta on jokseenkin erilainen kun The Witcher 3:n mukana tuleva paperikartta. Sapkowskin kirjoista kuuluisa Noituri ylitti erinomaisten videopelien ansiosta Puolan rajan ja nousi lännessäkin fantasiasuosikiksi. Peli päättyy yhteen, kolmeen tai viiteen keikkaan, ja eniten pisteitä kasannut voittaa. Noppatulosten määrää lisätään tai niitä muunnellaan kykykorttien aseilla ja loitsuilla. Kykykortit, kuten Yarpenin mahakamilainen taistelukirves, buustaavat noppien tuloksia. Hyviksistä huolimatta kyseessä ei ole tiimipeli, sankarit kilpailevat keskenään tehtävien hoitamisessa. Pienillä animaatioilla ryyditetty kartta noudattaa tarkkaan lautapelin grafiikkaa, juuria ei edes yritetä peittää. Taisteluiden ainoa taitoelementti on niihin varautuminen: jos kykykortteja ei ole ladattu, mitäs läksit. Noituurilla voittoon Yksinpelin suurin ongelma on helppous: voitin jokaisen pelini, hahmosta riippumatta. Erikoistoiminto, kuten Trissin prepare, liittyy kykykortteihin. Ottelut etenevät sutjakkaasti ja voiton eteen joutuu tekemään jo töitä. Noiturimaista fiilistä edistetään tehtävien tekstikuvausten ohella kauniilla Pohjoisten kuningaskuntien kartalla. Tukitehtävän vaatimukset katsotaan kaverin kortilta ja molempien hahmojen pitää olla samassa paikassa. Kun pesät olivat melkein täynnä, lepäsin tai vierailin Nenneken luona Ellanderissa. Vuoron kahdesta toiminnosta toisen kannattaa olla liikkuminen, koska vihjeitä saa vain uudesta paikasta. Taistelut ja muut konfliktit hoidetaan virtuaalipöydälle heitetyillä erikoisnopilla, jotka ovat joka sankarille erilaiset. Helppo reissu Basiliski lentää tuulettimeen viimeistään vuoron lopussa, jolloin taistellaan hirviö(i)tä vastaan tai kärsitään foul fate -korttien ikävyyksistä, kuten hidastava rankkasade, vihjeitä kiristävä Dijkstra ja sen sorttista
Viimeinen toivomus Novellimuotoon kirjoitettu Viimeinen toivomus -kirja muistuttaa eniten pelien maailmaa. Kohtalon miekassa myös viitataan Cirin syntyyn ja Cintran valtakunnan kaatumiseen. Maalaisjussit suhautuvat usein Geraltiin yhtä inhoten kuin otuksiin, joita Geralt on palkattu metsästämään. Hirviön ja ihmisen raja on kirjoissa paikoin hyvin häilyvä, mikä tekee maailmasta niin kiinnostavan. Fiilis on pelimäinen, sillä tarinoissa Geraltin paikka, tavoite ja motiivit vaihtelevat kuin pelin sivutehtävissä eikä selkeää pääjuonta ole. Kirja paneutuu myös Geraltin ajautumiseen poliittisiin vääntöihin, joten tarinaltaan se on ehkä lähinnä Wicher 2 -peliä, jossa hirviömetsästystä ei juuri ollut. Fantasiamaailman kulissit vastaavat perusfantasiaa, sillä yhteiskunta muistuttaa keskiaikaista Eurooppaa, jossa asuu haltioita, kääpiöitä, vampyyreja ja muuta mukavaa. Tulikaste Lupaavasti viimeisin käännetty Noituri on romaanimuotoisista paras. Cirin kohtalon väitetään ratkaisevan maailman kohtalon. Minun kirjoissani Noituri-saaga nousee Tarun sormusten herrasta ja Maameren tarinoiden rinnalle. Novelleissaan Sapkowski yhdistää hienosti Tolkienin luomia fantasiakliseitä Sapkowskin omaan maailmaan, mutta tarinoissa lainataan luovasti myös slaavilaisia kansantarustoja ja yhteiseurooppalaista satuperinnettä. Kohtalon miekka Myös Kohtalon miekka on pelimäinen novellikokoelma, jossa esitellään romaanien keskeisiä hahmoja. 19 Jos uskonnollisten kirjojen fanit tavoittaisivat alkuperäisteosten hengen yhtä hyvin kuin puolalaiset Noituri-fanit pelissään, maailma olisi huomattavasti parempi paikka. Täydellisiä henkilöitä ei ole fantasiamaailmassakaan. Kohtalon miekka on Viimeistä Toivomusta kiinteämpi kokonaisuus, sillä tarinat pyrkivät kehittämään Geraltin ja Yenneferin hahmoja ja suhdetta. Witcher-pelien henkilöt, dialogi, maailma ja tarina ovat paljosta velkaa Andrzej Sapkowskin Noituri-kirjoille. Noituri taas vaeltaa pakolaisvirran keskellä ja tapaa peleistäkin tutun Zoltan Chivayn. Kirja on koottu Sapkowskin Noituri-novelleista, joissa esitellään liki kaikki pelin keskeiset hahmot. Avainhahmona vuorotellaan Witcher 3 -tyyliin Geraltin ja Cirin välillä, mutta toisin kuin pelissä, kirjassa myös Ciri-osuuksissa tarina etenee. Fiilis on myös vakavampi kuin Viimeisessä toivomuksessa, minkä takia Viimeinen toivomus on suosikkini. Kirjan tapahtumiin myös viitataan useampaan kertaan peleissä, mikä auttaa sivulauseiden ymmärtämistä. WSOY on julkaissut suomeksi viisi Noituri-kirjaa. Yhteistä kirjoille on saagan maailma ja päähenkilö, noituri Geralt Rivialainen, joka peleissä noudattaa varsin hyvin kirjojen hahmoa. Ensin kirjoista ilmestyivät Viimeinen toivomus ja Kohtalon miekka, joiden hyvän myynnin ansiosta Sapkowski kirjoitti nopeaan tahtiin viisi muutakin kirjaa. Ciri muuttuu uhmakkaasta pikkutytöstä hukassa olevaksi naiseksi, jonka ratkaisut eivät aina ole järkeviä, perusteltuja tai edes oikeita. Geralt on kiertelevä hirviönmetsästäjä, joka vaeltaa paikasta toiseen etsimässä työtilaisuuksia. Välillä on jopa vaikea tietää, milloin pelintekijät kopioivat, milloin imitoivat ja milloin lisäävät omiaan Sapkowskin hienossa maailmassa. Tarina myös paljastaa, miten ja miksi Triss Merigold liittyi maagien yhteenliittymään. Pääskytorni ilmestyy kesäkuussa ja viimeinen eli Järven valtiatar joskus. Cirin kasvaessa hahmolle tulee entistä enemmän persoonallisuutta ja muitakin määrääviä ominaisuuksia kuin vain pieni ikä. Haltiain verta Haltiain verta on ensimmäinen romaanimuotoinen Noituri-kirja, se on suomeksi ilmestyneistä kirjoista heikoin, koska Sapkowski vielä hakee rytmiään romaanimuotoon. Seikkailussa kuolee jatkuvasti niin hirviöitä kuin ihmisiä. Sapkowski kirjoitti Noiturit jo 90-luvulla, mutta länsimaihin kirjat tulivat Witcher-roolipelin myötä. Jos lukee Noituri-kirjoista vain yhden, kannattaa valita Viimeinen toivomus, sillä kirja toimii yksinäisenä teoksena ja on toistaiseksi käännetyistä Noituri-kirjoista paras. Harva lisenssipeli pystyy yhtä hienosti ja oivaltavasti toistamaan esikuvatarinat. Maailmassa ihmiset levittäytyvät kaikkialle työntäen tieltään vanhan ja erilaisen, maailma on selvästi muuttumassa kohti nykyaikaa, kuten Tarun sormusten herrasta lopussa. Kirjan henkilövetoisuudesta seuraa lievä pitkäveteisyys, sillä tarinassa keskustellaan usein ja hartaasti eikä Noituri-kirjoille tyypillisestä nopeasta, terävästä dialogista ole kuin muistoja vain. Peleissä Merigoldin asema todetaan lähinnä faktana, mikä jättää motiivit hämäriksi. Pelissä ja kirjoissa dialogi on nopeaa, sujuvaa ja paikoin hauskaa, mikä näkyy myös Tapani Kärkkäisen erinomaisissa käännöksissä. Halveksunnan aika Halveksunnan aika on suoraa jatkoa Haltiain verta -romaanille, mutta tahti paranee edellisestä osasta. Ciri on äärimmäisen tärkeä paitsi keisari Emhyr var Emreisin hallintavallan ”oikeuttamiseksi” myös ennustuksen takia. Tarinassa Nilfgaardin keisarikunta hyökkää Cintran kuningaskuntaan, mutta pääkaupungin valtauksen melskeessä kruunuprinsessa Ciri pääsee luikahtamaan valloittajien käsistä. Varsinkin tarinan loppu on Noituria parhaimmillaan: hauska, yllättävä ja vetää lankoja yhteen tavalla, jonka epäilee olleen alun perin suunniteltukin. Haltiain verta lähinnä petaa asemia tuleville tapahtumille, mutta kirjassa seikkailevat Geraltin rinnalla Yennefer, Triss Merigold, Valvatti ja Ciri. Fantasiamaailmassa noitureihin suhtaudutaan kaksijakoisesti. Tuukka Grönholm NOITURI Lue ja pelaa K uv a: Elzbieta L empp. Myös sivuosaan jääneen Yenneferin motiiveja avataan entistä paremmin. Noituri-kirjoissa niin Lumikki kuin Kaunottaren ja hirviön Hirviö saavat aivan uuden käsittelyn ja kuorrutuksen. Vaikka sanoma on selvästi rasismin vastainen, ihmisten vainoamia haltioitakaan ei nähdä puhtoisina, vaan haltiat syyllistyvät kirjoissa synkkiin tekoihin, suoranaisiin vääryyksiin
Toivon, että hyvin, koska Grimrock on mahdollisesti jopa AppStoren paras peli. Melko alussa pitää kikkailla yksi pussi pois suljetusta sellistä, ja jouduin luomaan keinoteloisen pimeyden, jotta erotin missä se säkki oikein on. Tavarat kerätään suoraan ruudulta, samoin nappeja painetaan ja vipuja vedetään myös suoraan ruudulla. ”Iih, se on Setä Myrkkysieni!” Mutta nyt Grimrock iskee takaisin, sillä mobiilipelinä se automaattisesti nousee suomalaisen median valokiilaan ja pelilistoille. Loistavasti suunniteltu roolipeli täynnä kimurantteja, mutta reiluja puzzleja ja epäreiluja ansoja, oli täyttä asiaa. Jää chicksit näkemättä ja kokematta. Mökkirangaistus on lusittu, mutta jos sitä olisi, Legend of Grimrockin iPad-versio olisi lahja taivaasta! Paitsi että... Ongelmia siitä ei tullut, joten puzzle-ajoitukset(kin) lienee suhteutettu hitaammalle tökkimiselle. Ja hävisin. Edelleen ihan yhtä toimivasti kuin pc:llä. iPadilla se onnistuu vain suuntanuolia tökkimällä. Legend of Grimrock Arvosteltu: iPad Tulossa: iPhone Almost Human Moninpeli: Ei Suomalainen roolipeliklassikko toimii loistavasti myös mobiilimuodossaan. Mobiilina Grimrock varmasti herättää ansaitsemaansa intoa suurissa päiväja talouslehdissä. Tai mikä pahempi, löytää esineitä. Ah, kesämökki, tuo lapsuuteni pakkotyön täyteinen vankileiri. Lapset ilosta kiljuen juoksisivat karkuun Jättikuutiota, kun aikuiset siemailisivat Vitalityja Manapotioneita terassilla. Taikavalikoima on iso, ja vaatii oppikääröjen lisäksi taikakuvion muistamisen. Lapsiperheet polttaisivat rahaa Kiveslahden Grimrock-puistossa. Kun aurinko paistaa ja mustarastaat metelöi, on aika laiturin nokalla kaivaa iPad esiin ja sukeltaa Grimrockin pimeisiin, kosteisiin holvistoihin. Clash of Angry Snails Legend of Grimrock haastoi ruuturoolipelien kuninkaan Dungeon Masterin ja jokseenkin yllättäen melkein voitti sen. Nimittäkin iPadin ruutu heijastaa valoa niin, että pimeästä pelistä on välillä melkein mahdoton saada selvää. Instant henkiinherätys, 1,50. Minulla ei ole pahaa sanottavaa iPad-versiosta, paitsi että... Tai no, pelillisesti Grimrockin hahmonkehitys on jäykempää kuin kakkosessa. Taistelussa on eroa, koska ruudulle mahtuu vain yksi käsi. Tosin siitä joutuu maksamaan vitosen, joten voi olla ettei köyhillä toimittajilla ole varaa. Nnirvi LUJA SORMI VIE LÄPI SYNKÄN KIVEN 92 Huomenna sataa. Almost Human lupasi ottaa asian huomioon, ja kun se korjataan, valitusmittarini olikin oikeastaan siinä. Taistelussa painetaan asekättä, jolloin miekka heilahtaa, tai piirretään loitsukirjaan (yksinkertainen) kuvio, jolla hirviön niskaan sataa tulta tai kuolemaa. Saa nähdä, miten padipelaajat ottavat vastaan tällaisen oikean, haastavan pelin. Hahmon naamaa tökkimällä avautuu inventaario, jossa sille puetaan varusteet ja aseet, syötetään, luetaan kääröjä ja niin edespäin. Toinen tärkeä ero on, että pc:ssä onnistui nopea liikkuminen suoraan näppikseltä, mutta padissa tökitään kömpelömmin nuolia ruudulla. Luolaston nuori mestari Tekopirteiden ällösöpöjen täppäripelien antiteesinä Grimrock on ruudukolle piirretty pimeä luolasto, jossa nelihenkinen ryhmä liikkuu ruutu kerrallaan. Hämmennystä herättänee puuttuvat pelinsisäiset ostokset, kuten vaikka viisi annosta ruokaa tai pulloa taikaputelia tai räjähtävää kranaattia, vain 99 senttiä. Ja kahden ja puolen euron Mighty Dragon, joka kerralla tappaa ”ylivoimaisen” vastustajan. Maksullisen pelin on myös vaikea saada tuttua ”Uudelle suomalaiselle huippuhitille jo miljoona latausta!” -nettiuutisointia. Valo varjot pimentää ...Grimrockia voi pelata vain pimeässä. Välillä ruutua ei uskalla tökätä.. Kokemus ei ole ihan samaa verrattuna vaikka näihin suosittuihin, eläinkokeita muistuttaviin Flappy Bird -variantteihin. Homma toimii ihan yhtä hyvin kuin pc:llä ja hiirellä. Oikeudenmukaisessa maailmassa Legend of Grimrock olisi Suomen virallinen peli. Eikä vain iPadversiona, vaan piakkoin myös iPhone-versiona. Toki iPadissa itsessään on kirkkaudensäätö, mutta jostain käsittämättömästä syystä pelin optioissa ei ole kirkkauden säätöä. 20 Nyt saa kalliin iLaitteensakin hajottaa Synkkäkiveen. Yöttömän yön auringontäyteinen kesäpelaaminen vaati vaikka rannalla valonkestävän, pyyhkeestä tehdyn peliteltan. Dungeon-talossa mentäisiin katolta sisään ja yrittäisiin löytää tie kerros kerrokselta sokkeloiden halki, kyllästyneiden hirviöpuvuissa hikoilevien kesätyöläisten veltosti hyökkäillessä. Paarmojen, hyttysten ja kyykäärmeiden syödessä taistelin taikalapioni kanssa kaislojen invaasiota vastaan