13,90 € JÄRKYTTÄVÄN HYVÄ KESÄ 182407_.indd 1 182407_.indd 1 28.5.2025 15.24.30 28.5.2025 15.24.30. BURDEN OF COMMAND RAKENNA UNELMAKAUPUNKI! ANNO 117: PAX ROMANA LOISTAVAA ROPENOSTALGIAA SKALD: AGAINST THE BLACK PRIORY YSTÄVÄT YÖSSÄ SURMATYÖSSÄ ELDEN RING: NIGHTREIGN KÄÄRÖHERKKUA KOLMELLA TAVALLA THE ELDER SCROLLS IV: OBLIVION REMASTERED THE ELDER SCROLLS ONLINE 2025 THE ELDER SCROLLS: BETRAYAL OF THE SECOND ERA TRIPLA-ANNOS CTHULLUUTTA STYGIAN: REIGN OF THE OLD ONES STYGIAN: OUTER GODS RAILGODS OF HYSTERRA T h e E ld e r S cr o lls IV : O b liv io n R e m a st e re d . D o o m : T h e D a rk A g e s . C la ir O b sc u r: E xp e d iti o n 3 3 6/2 02 5 Kesäkuu 2025 . SELÄTÄ DEMONISI DOOM: THE DARK AGES ONKO SINUSTA JOHTAJAKSI
182983_.indd 2 182983_.indd 2 27.5.2025 12.52.51 27.5.2025 12.52.51. Tarkista saatavuus jälleenmyyjältäsi. NYT KAUPOISSA! Saatavilla rajoitetusti julkaisun aikana
182983_.indd 3 182983_.indd 3 27.5.2025 12.52.59 27.5.2025 12.52.59. Tarkista saatavuus jälleenmyyjältäsi. NYT KAUPOISSA! Saatavilla rajoitetusti julkaisun aikana
AD: Isma Valkama, isma.valkama@fokusmedia.. vuosikerta, 11 numeroa vuodessa Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.. /asiakaspalvelu 351 numero 34. Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.. Avustajat: Antti Eronen, Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Lassi Hietala, Toni Hilden, Tuomas Honkala, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Risto Karinkanta, Juha Kerätär, Iikka Kivi, Heli Koponen, Jukka Koskela, Juho Kuorikoski, Juha Kuosmanen, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Jussi Mattila, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Pekko Pistokoski, Janne Pyykkönen, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta, Juha-Pekka Viljanen, Ville Wikström 25 20 10 Doom: The Dark Ages Ajassa 7 Pääkirjoitus: Liki puri Tuukka Grönholm 8 Ennakko: FBC Firebreak Tuukka Grönholm 13 The Elder Scrolls: Betrayal of the Second Era Juho Penttilä 14 Elder Scrolls Online 2025 Juho Penttilä 18 Nnirvi: Nysse tulee! ChatGTP 6 OpeNnirvi 19 Pyykkönen: Poterosta toiseen Janne Pyykkönen 28 Doom-wadit Iikka Kivi 58 Ennakko: Anno 117 Tuukka Grönholm 66 Konehuone: Total Controls Apache Multi Purpose Display Frames X 2 Antti Ilomäki 68 Pelasta WiiU! Ville Wikström 70 Evercade Arcade Petri Heikkinen 72 Ruudun takaa Wallu 73 Kino: Until Dawn Jussi Mattila 74 Tulossa Petri Heikkinen Graa. KUSTANTAJA Fokus Media Finland Oy www.fokusmedia.. jas grupa M?kusala, Riika, Latvia Asiakaspalvelu www.fokusmedia.. Aikakausmedia ry:n jäsen OSOITE Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki VERKKOSIVUT www.pelit.. nen Suunnittelija: Sanna Kangas 4 182408_.indd 4 182408_.indd 4 28.5.2025 14.47.55 28.5.2025 14.47.55. www.fokusmediatilaus.. /pelit Kaupallinen johtaja Ilmari Piela PAINOPAIKKA Poligr?
ict Nnirvi 46 Door Kickers 2: Task Force North Risto Karinkanta 48 Blue Prince Samu Ollila 50 Wanderstop Johannes Valkola 52 The Hundred Line: Last Defence Academy Antero Kyyhky 56 Warside Petri Heikkinen 60 Burden of Command Juha-Pekka Viljanen 63 Enlisted: Jet Power Nnirvi 64 DCS World: AH-64D Apache Antti Ilomäki 67 Sledders Risto Karinkanta Teemat Ripusta itsesi ropeen! 10 The Elder Scrolls IV: Oblivion Remastered Ville Wikström 20 Clair Obscur: Expedition 33 Toni Hilden 14 Elder Scrolls Online 2025 Juho Penttilä 30 Elden Ring: Nightreign Samu Ollila 34 Stygian: Reign of the Old Ones Nnirvi 38 SKALD: Against the Black Priory Ville Wikström Iärly Iärly, Cthulhu F’tagn! 32 Stygian: Outer Gods Nnirvi 34 Stygian: Reign of the Old Games Nnirvi 36 Railgods of Hysterra Tuukka Grönholm 38 SKALD: Against the Black Priory Ville Wikström Kevyttä sotaa 42 Tempest Rising Marko Mäkinen 45 Battlefall: State of Con. 64 42 30 AH-64D Apache Pelit 10 The Elder Scrolls IV: Oblivion Remastered Ville Wikström 20 Clair Obscur: Expedition 33 Toni Hilden 24 I, Robot Petri Heikkinen 25 Doom: The Dark Ages Ville Wikström 30 Elden Ring: Nightreign Samu Ollila 32 Stygian: Outer Gods Nnirvi 34 Stygian: Reign of the Old Ones Nnirvi 36 Railgods of Hysterra Tuukka Grönholm 38 SKALD: Against the Black Priory Ville Wikström 41 Stories From Sol: The Gun-Dog Antti Eronen 42 Tempest Rising Marko Mäkinen 45 Battlefall: State of Con. ict Nnirvi 56 Warside Petri Heikkinen 60 Burden of Command Juha-Pekka Viljanen 32 5 182408_.indd 5 182408_.indd 5 28.5.2025 14.48.03 28.5.2025 14.48.03
/tilaa 182409_.indd 6 182409_.indd 6 28.5.2025 14.44.20 28.5.2025 14.44.20. Tilaa omasi: autobild.. Tietoa auton ostoon ja käyttöön
Ymmärrän täysin miksi. ta tv-sarjaa. Finaalijakso on juuri tullut ulos, mutta ykköskauden . Euroina mitattuna toki totta, mutta arvostuksessa mitattuna pelit eivät ole lähellekään. Kaikki toivo ei ole onneksi kuollut. Paikoin peliä oli lainattu liki kuvakäsikirjoituksen tarkkuudella, kun pelitapahtumat toistettiin liikettä ja kuvakulmia myöten. Last of Us 2:n vahvuudet ovat tarinallisesti vaikeita ja raskaita seurattavia, sillä se on kertomus koston, katkeruuden ja väkivallan kaiken kuluttavasta voimasta. Veikkaan keskivertokansalaisen tuntevan Suomen peliteollisuudesta lähinnä Supercellin miljardit, mutta todennäköisesti pitää . naalikatsojamääristä on hukattu 55 prosenttia, kakkoskaudenkin aloittaneista liki kolmasosa. Ratkaisu oli täydellisen oikea. Kolmas kerta toden sanoo, sillä kolmoskaudella Game of Throneskin oli vielä hyvä. Vuorosanoja, vuorovaikutusta ja ihmissuhteiden rakentamista olisi yksinkertaisesti liian vähän kokonaisen tv-sarjan tarpeisiin, sillä aktiiviset pelit ja passiivinen katselu ovat niin eri maailmasta. Last of Us oli ensimmäinen pelimaailman ilmiö, joka oli nousemassa tv-sarjoja seuraavien massojen tietoisuuteen eli samaan asemaan kuin fantasiakirjallisuuden Game of Thrones -tv-sarja aikoinaan. Kakkoskaudella lisäykset olivat pitkäveteisiä, alkuperäistarinan rytmi oli rikottu pahoin ja sitä myöten myös draaman kaari. Vaikka Last of Us on kirjoissani yksi historian parhaista peleistä, pelkästään sen tapahtumien varaan ei saisi rakennettua kokonaisLIKI PURI PELIT 30 VUOTTA SITTEN Pelit-lehdessä 5/95 lukijat äänestivät kaikkien aikojen parhaan pelin. Rajujen teemojen käsittelyssä ei ole pelimaailmassakaan onnistuttu Last of Us 2:n jälkeen yhtä hyvin, joten tempun toistaminen tv-sarjassa olisi ollut jo ihme. Itsekin innostuin, sillä tekijät olivat onnistuneet kääntämään pelimaailman poikkeuksellisen toimivaksi tv-sarjaksi. Hahmojen motiivien rakentamisessa oli omat puutteensa. Aika harva pelimaailman ilmiö nousee valtavirran tietoisuuteen varsinkaan Suomessa. Vaikka itse olen nuori ja vetreä, lapsuuden ystäväni eivät jostain syystä ole. Kärjessä tässäkin numerossa seikkaileva Doom-peikko. HBO:lle ilmestynyt Last of Us -tv-sarja oli onnistunut puhkaisemaan jopa jästikavereideni tiukan panssarin. Tänä keväänä ilmestyi Last of Us -sarjan toinen kausi, mutta pääsuonen sijaan zombit haukkasivat tyhjää. Kolmoskausi on vielä tulossa, joten ehkä myös pelit saavat viimein valtavirtahittinsä telkkariin. Siinä vaiheessa voisi puhua jo valtavirtasuosiosta. Toki tv-sarjan tekijöiden urakka ei ollut helppo. Pelin ympärille oli silti uskallettu rakentaa lisää maailmaa, jopa täysin uusia episodimaisia tarinapolkuja. Sarjan maailmaa ja varsinkin Pedro Pascalin hahmoa kehuttiin kilpaa. Toimintakohtauksissa paistoi välillä liikaa peliesikuva läpi, sillä toiminta tuntui usein erikoiskohtauksilta eikä luontevalta saati loogiselta osalta tapahtumia. rman hittinä vihaisia lintuja. Aika harvoin kuulen heidän puhuvan mihinkään peleihin liittyvästä, mutta vuonna 2023 oli hetken toisin. 7 182410_.indd 7 182410_.indd 7 28.5.2025 15.58.21 28.5.2025 15.58.21. Ykköskaudella onnistuneet yksityiskohdat menivät nyt metsään. PÄÄKIRJOITUS P elimaailmassa usein korostetaan, miten tämä kulttuurimuoto on samalla tasolla musiikin ja elokuvien kanssa
Pitkä eristys ja miehitys näkyy joukkojen varusteissa, sillä aseistus ja vaatetus on koottu toimistotarvikkeisLINJAT KUUMINA Remedy Entertainment Ilmestyy 17. Fix Kit on käytännössä jakoavain, jota voi käyttää myös aseena. Eristystä on jatkunut nyt kuusi vuotta. Tarina sijoittuu Control-pelistä (Pelit 8/19, 90 p.) tuttuun Vanhimpaan taloon. Myös kriisivarusteet voi päivittää ja täyteen grindatussa kriisisetissä on yhdeksän perkkislottia. Jakarilla näppärä kasaa tykkitornin, joka ampuu lähelle tulevia vihollisia automaattisesti. Pelaamalla avautuvat myös perkit, joilla agenttiaan voi muokata haluamaansa suuntaan. Jump Kittiin voi liittää puutarhatontun, jota voi käyttää jumpkitin kanssa kranaattina. Ihmease kitillä voi myös ladata Boomboxin, jonka mökä houkuttelee hirviöitä ennen kuin laite räjähtää. Jump Kit on jonkin sortin sähkölaite, jolla voi lyödä virrat päälle vempaimiin, vahingoittaa vihollisia tai hypätä itse ilmaan kuin hyppykepillä. Vesisuihku parantaa tiimiläisiä ja vahingoittaa vihollisia. 8 183000_.indd 8 183000_.indd 8 28.5.2025 14.57.36 28.5.2025 14.57.36. Toisaalta vesi heikentää tulivahingon tehoa. Paloletkusta koottu Splash Kit on mukana kulkeva vesitykki. Mukana ei ole varsinaisia hahmoluokkia, vaan pelaajan roolin määrittävät kriisivarusteet. Ensimmäisellä tasolla efekti on heikko, seuraavalla tehokkaampi ja parhaalla tasolla kyky leviää koko tiimin käyttöön. Tuukka Grönholm Vaatteet tekevät miehen, mutta Remedyn uutukaisessa varusteet tekevät hahmoluokan. Federal Bureau of Controlin (FBC) pääkonttori on Hiss-olion hyökkäyksen alla. Vanhimman talon koko henkilökunta vahtimestareista siivoojiin on rekrytoitu Firebreak-tiimeihin, joiden tehtävänä on toimia etulinjan iskuryhmänä talossa puhkeavia uhkia vastaan. Maistiaisten perusteella touhu on kontrollissa. Varustesettiä voi myös muokata pidemmälle. Splash Kitillä voi myös koota ilmankostuttimesta vesipommin tai teekannusta kranaatin. Jakoavaimella voi tietenkin korjata rikkinäisiä laitteita. Yksittäiset perkit voi vielä päivittää. Myös . R emedy julkaisee kesällä FBC Firebreak -nettimoninpelin, jota pääsin pelaamaan muiden journojen kanssa ennakkoon. Mikään ei pakota ryhmää sopimaan roolejaan ennakkoon, mutta kolme eri varustesettiä on ainoa järkevä kokoonpano. Shake off -kyvyllä pääsee eroon haitallisesta statuksesta, jolloin paikallaan hyppimällä päältä varisee radioaktiivinen pöly. Kun onnistuu tehtävässä, tienaa varoja, joilla voi hankkia uusia varusteita. Suojatakseen todellisuutta FBC:n johto päätti sulkea pääkonttorin karanteeniin, jotta mikään ei pääsisi sisään tai varsinkaan ulos. Perkeillä saa esimerkiksi pistoolin lippaaseen virtaa, jolloin kudeilla on pieni todennäköisyys aiheuttaa sähköisku viholliselle. kesäkuuta Tulossa: PC, PS5, Xbox Series ta, olkapanssarit on selvästi rakennettu mappikansioista. Oikealla rahalla voi ostaa vain kosmeettisia esineitä, kaikki aseet avataan pelkästään pelaamalla. Vesitykillä voi parantaa omia ja vahingoittaa vihollisia, sillä FBC Firebreakissa vesi lisää elinvoimaa. Toisen ulottuvuuden entiteetti pystyy vääristämään todellisuuden rajoja ja taivuttamaan ihmiset tahtoonsa. Olisinpa tiennyt aikaisemmin, olisi säästynyt useampi kuusen alaoksa. Elämän vesi FBC Firebreak on yhteistyöhön nojaava moninpeliräiskintä, jossa kolmen hengen tiimi häärää kriisiyksikkönä. xkittiin voi liittää kranaattiaseen, joka rakennetaan säästöpossusta. Elementit toimivat loogisesti eli märkä otus ottaa enemmän vahinkoa sähköaseista, lammikko lattialla myös levittää sähköaseen salamaa kauemmas. Maksimiperkki vie kolme slottia, heikoin vain Useimmissa tilanteissa tarvitsee tiimiläisten apua. Työpaikkaedut Yksittäisten keikkojen välille jatkuvuutta ja pidempiä tavoitteita luomaan käytössä on kamagrindi ja perkit
Ykköstasolla vihollisia on vähän ja tehtävätavoitteita vain muutamia. 9 183000_.indd 9 183000_.indd 9 28.5.2025 14.58.28 28.5.2025 14.58.28. Ground Control -tehtävässä iilimadot ovat vallanneet kivilouhoksen. Ainakin oman laniporukan aktiivipelilistalle yritän tyrkyttää FBC Firebreakin ja uskon sen siinä ympäristössä toimivan. Hyvin kontrollissa FBC: Firebreakissa on paljon samaa hyvää kuin Helldiversissa. ilistä tehtävien lopussa. Tehtävistä paetaan aina hissillä, sanaleikin ymmärtävät lähinnä suomalaiset. FBC Firebreak on Remedyn omakustanne. Olen ihan palokujalla Vaikka tehtävätyypit pysyvät samoina, vaihtelua ja vaikeutta luodaan uhkatasoilla. Kun haluaa taukoa sukulaisista, mökkeilystä tai juhannuskokosta, kesällä voi ottaa tulitauon. Ensiyrittämällä emme tietenkään arvanneet, että tuuletin lähtee korjaamisen jälkeen heti pyörimään, mikä maksoi yhden korjaajan hengen. Vaikka olisi grindannut kaikki perkit tasokattoon, voi silti valita perkistä käyttöönsä heikoimman version, kun muokkaa agenttiaan tehtävän vaatimusten mukaan. Ei ollut kerta eikä kaksi, kun tiimin letkumiehen juuri hiilattua minut vedellä vieruskaveri täräytti minua ja vihollisia sähköaseella, vaikka nuttu oli vielä märkä. Tiukassa paikassa pitää nopeasti päättää, kannattaako päälle tunkevaan vihollisaaltoon heittää puutarhatonttukranaatti, koska kaverit ovat siellä kaiken keskellä. Säteily oli sen verran voimakasta, että välillä piti käydä suihkussa puhdistumassa tai pyytää kaveria suihkuttamaan vedellä samaan aikaan, kun itse kannoin helmeä turhan kaukaa kärrylle. Myös vaarojen määrä kasvaa. Tehtävien tavoitteet eivät ole niin monimutkaisia, ettei peli sujuisi myös satunnaisessa tai keski-ikäisessä seurassa. Viholliset ovat tuttuja Control-pääpelistä, sillä vastassa on työtuolissaan leijuvia henkiolentoja, vartijoita ja yliluonnollista outoutta. Räjähteitä olisi tarvittu, koska päälle tunki ykköstasoa huomattavasti useampia ja aggressiivisempia vihollisia. Loppuvastuksena tehtävässä on post it -lapuista koostuva Sticky Ricky. Paper Chase hehkui remedymäistä huumorintajua, sillä touhu vaikutti pelinkehittäjän painajaiselta, jossa post it -lappuja ilmestyy to do -listalle uhaten kaataa kaiken alleen. Vanhimman talon lämmityskattila reistailee. Yksittäinen kuolema ei kaada koko urakkaa, sillä käytössä on Helldiversin tyyliin rajallinen määrä spawneja. Eri elementtien efektit purevat myös pelaajiin. Grindin kestosta en osaa sanoa mitään, koska lehdistöennakossa kaiken kertymistä oli nopeutettu, jotta testiajassa ehtisi vähän leikki avautuvalla jutulla. Kun riittävästi helmiä on kaivoskärryn kyydissä, lasti työnnettiin sukkulaan, joka ammuttiin avaruuteen. yhden. Uhat ovat tuttuja Control-maailmasta. Kolmikon tehtävänä on korjata ensin ilmastointijärjestelmä ja sitten lämmityskattila. Esimerkiksi suihku parantaa, mutta ilman lämmityslaitteen korjaamista vesi on kylmää, mikä jättää tietenkin hypotermiaefektin päälle. Myös paikkoja kierrätetään peruspelistä, mikä on tarinan suhteen loogista, koska tapahtumapaikkana on Vanhin talo. Plus tuonelan porteilla konttaavan tiimiläisen pystyy vielä elvyttämään takaisin henkiin. Jokainen keikka päättyi siihen, että vihollisaalto puski kohti pelaajakolmikkoa, jossa joku kävi rämppäämässä hissin tilausnappia, koska se ei suoraan näyttänyt, onko paluukyyti tulossa vai ei. Alussa sähläsimme kranaattien kanssa ja vain ostimme ne ottamatta kranuja tehtävävarusteisiin mukaan, jolloin vaikeampi Paper Chase -keikka pysähtyi alkuunsa. Korkeammat uhkatasot lisäsivät karttaan huoneita ja varsinkin vihollisten määrää. Omia voi vahingoittaa, mikä on yllättävän tärkeää yhteistyöpelin tunnelmalle. Vain vihreällä saa liikkua. Lehdistöennakkoa varten grindiä oli nopeutettu, joten en tiedä julkaisuversiosta, mutta ainakin demossa kakkostaso aukesi heti ensimmäisen tehtävän jälkeen. Ehkä juuri siksi FBC Firebreak ilmestyy Gamepassiin ja PlayStation Plussaan (Extra ja Premium) heti julkaisupäivänä, sillä Microsoftin ja Sonyn maksujen myötä myös julkaisun riski tasoittuu. Keltaiset laput täyttävät vanhimman talon seinät peittäen myös agenttien näkyvyyden lopulta tukahduttaen uhrinsa hengiltä, jos lappuja ei poista vesisuihkulla tai räjähdyksen paineaallolla. Suihku parantaa kaikki vaivat, jos vesi on lämmintä. Yhden illan perusteella en odota mitään tajunnan räjäyttävän maagista vaan toimivaa viihdettä. Esimerkiksi Hot Fix -tehtävän perustasolla puuttui kokonaan osuus, jossa black rock -pölyllä piti täyttää tynnyreitä ja liu’uttaa niitä köysiradalla lämmityskattilaan. Kun ovet viimein avautuivat, koko konkkaronkka ryntäsi heti sisään. Tein, mitä pyydettiin, enkä kysellyt logiikkaa. Ensimmäiseksi keikaksi sattui osumaan Hot Fix, jossa Vanhimman talon lämmitysjärjestelmä on pettänyt ja talo uhkaa muuttua hehkuvaksi pätsiksi. En ole varma, oliko hissinapissa todella bugi vai luotiinko kyydin epäluotettavuudella vain . Matoja räiskimällä ne pudottivat säteilevän helmen, joka roudattiin kaivoskärryyn. Vanhimmassa talossa Julkaisuversiossa on viisi erilaista tehtävätyyppiä, joista lehdistöennakossa pääsin pelaamaan kolmea. Jos jengi ei kommunikoi, tilanne voi milloin tahansa riistäytyä käsistä
Oblivion on luonteeltaan kevyempi kuin synkkä Skyrim, eikä ota itseään liian vakavasti. Ajan lyhyt historia Ensimmäinen eli TES: Arena (1994) meni aikoinaan minulta ohi, mutta TES II: Daggerfallia (1996) ihastelin kaverin luona, joskin jo silloin pudistelin päätäni satunnaisgeneraattorin luomille luolastoille. Kuten kaikki kunnon sotilaat, vapaa-aikana kasarmilla luin tietysti Pelit-lehteä. Vuotta myöhemmin se käännettiin myös Playstation 3:lle. Perinteiseen The Elder Scrolls -tyyliin sankari herää vankityrmästä tietämättä, miten sinne joutui. Tuolloin noin kolmen euron hintaista täysin turhaa heppahaarniskaa haukuttiin ihan aiheesta. Ostin Oblivionin aluksi PC:lle, mutta vedin sen läpi vasta myöhemmin Xbox 360:lla, sillä tietokoneessani ei riittänyt puhti aikakauden mittapuulla upeaan gra. 10 182972_.indd 10 182972_.indd 10 28.5.2025 2.00.58 28.5.2025 2.00.58. Oblivionia moitittiin konsolityhmennyksistä ja toki se otti monessa suhteessa takapakkia Morrowindiin, mutta kassakoneen kilinässä tämä ei näkynyt. Näetkö tuon vuoren. Maailman pelastus saa odottaa, kun pitää hankkiutua mestariksi areenalla, salamurhaajien sekä varkaiden killan pääjehuksi, ehkä myös arkkimaagiksi ja käväistä hulluuden prinssin Sheogorathin Shivering Isles -valtakunnassa, joka onkin yksi parhaiten kirjoitettuja osuuksia. Tehtävien pariin eksytään luonnollisella tavalla, kuulemalla huhuja oudoista tapahtumista tai törmäämällä kaupungilla johonkin erikoiseen tyyppiin. Tarina on Remasterissa täysin muuttumaton. ikkaan. Kyllähän ne lomat Morrowindin parissa sitten riensivätkin! Morrowind todisti, että perinteinen länsimainen tietokoneroolipeli toimii myös sohvalta, sillä se ilmestyi myös Xboxille. Kun NNirvi lätkäisi Morrowindille Pelitissä 6/2002 87 pistettä kehuvin sanankääntein ja kaipasin kipeästi eskapismia, seuraavilla lomilla sijoitin vähäiset päivärahani Anttilan peliosastolla. Art of the Cyrodiil Ei ollut siis ihme, että Bethesda julkaisi TES IV: Oblivionin (2006) yhtä aikaa sekä PC:lle että uudenkarhealle Xbox 360:lle. Isoimmista tarinakokonaisuuksista pahisteluun kannustava kaksikko murhaajien Musta Veljeskunta ja varkaiden kilta ovat edelleen parasta sisältöä tehtäväsuunnittelultaan, mutta monet pienetkin sivutehtävät ilahduttavat nokkeluudellaan tai typerällä huumorillaan. Voi teitä vuoden 2006 viattomia lapsukaisia! Kaakkikypärä oli lähtölaukaus nykyiseen kosmeettisen lisäsisällön aikakauteen, hauskana vitsinä Deluxe-versiossa on vieläpä uudet konikuosit. Oblivion on myynyt arvioiden mukaan tähän päivään mennessä noin 10 miljoonaa kappaletta, sinetöiden Bethesdan maineen yhtenä maailman vaikutusvaltaisimmista roolipelistudioista. Vaikka konsoliporttaus pysyi kasassa lähinnä purkalla ja Dagoth Urin pyhällä hengellä, se oli Virtuous / Bethesda Game Studios Arvosteltu: PC Saatavilla: PlayStation 5, Xbox Series S/X Minimi: Intel i7-6800K tai AMD Ryzen 5 2600X, 16 Gt RAM, Nvidia GeForce 1070 Ti tai AMD Radeon RX 5700, 125 Gt SSD-kiintolevy Suositus: Intel i5-10600K tai AMD Ryzen 5 3600X, 32 Gt RAM, Nvidia RTX 2080 12 Gt tai AMD Radeon RX 6800XT, 125 Gt SSD-kiintolevy Testattu: AMD Ryzen 7 9800X3D / Nvidia RTX 5090 32 Gt / 64 Gt RAM Moninpeli: Ei Ikäraja: 18 menestys häviten julkaisuvuotensa myynneissä vain Halolle. Jonnet tietävät Bethesdan fantasiaroolipelisarjasta vain Skyrimin ja sen lukemattomat uusintajulkaisut, mutta Skyrim oli jo The Elder Scrolls -sarja viides osa numeroimattomat sivuosat unohtaen. Toiseen perinteiseen TES-tyyliin koko juonen voi painaa villaisella ja lähteä katsomaan, mitä lähimmän kukkulan takaa löytyy. Kaikki vanha DLC on mukana, jopa aikoinaan ihastuttanut ja vihastuttanut hevospanssari. Samalla Bethesda sai portit auki konsolipelaajien sydämiin ja luotua hyvät suhteet Microsoftiin. Kertomus sijoittuu Tamriel-maailman keisarikunnan keskukseen Cyrodiilin provinssiin. Kenellä muulla alkoi juuri soida päässä Jeremy Soulen mestarillinen Morrowindin tunnusmusiikki. Maailma oli laaja, muttei musertavan suuri, vapautta ja tekemistä riitti valtavasti. Valittu tyylilaji ja asenne antaa rooNUORUUTENI CYRODIIL Sisältäni Oblivionin portin löysin. Miten lähes parikymppinen roolipelivanhus taipuu nykypäivään vai olisiko Oblivionin portit ollut parempi pitää suljettuina. Tutoriaalin jälkeen keisari on manan majoilla ja tehtävänä on löytää dynastian viimeinen perillinen Martin (Sean Bean) ja ohessa pelastaa maailma Daedra-demoneilta, jotka hyökkäävät maailmaan tulisesta Oblivion-ulottuvuudesta. Hetken ihmettelyn jälkeen paikalle pölähtää itse keisari Uriel Septim VII (Sir Patrick Stewart) pakomatkallaan salamurhaajien kynsistä, ja sankari tempautuu mukaan kohtalokkaisiin tapahtumiin. Luonnossa samoilu johtaa jatkuvasti jonkun mielenkiintoisen kylän, raunion tai luolan äärelle. Vuoden 2002 vietin Puolustusvoimien palveluksessa. Cyrodiilin provinssi on nykymittapuulla avoimeksi maailmaksi melko pieni, mutta en koe tätä ongelmana, päinvastoin. Kolmannen osan, TES III: Morrowindin (2002) kanssa Bethesda iski kultasuoneen. Ilmainen vinkki: kunhan et edistä lainkaan pääjuonta tutoriaalin jälkeen, ei maastoon aukene rasittavia hornanportteja rauhallista samoilua häiritsemään. Loppu onkin sitten historiaa. Ville Wikström THE ELDER SCROLLS IV: OBLIVION REMASTERED Uudella pelimoottorilla Unohduskin välttyy unohdukselta. B ethesda paljasti vihdoin kevään huonoimmin vartioidun salaisuuden, Oblivionista on tehty remasterointi ja se julkaistiin saman tien esittelyvideon päätteeksi. Voit kiivetä sinne Oblivionin vahvuus on maailmassa ja tunnelmassa. Omaleimainen audiovisuaalinen ilme jäi mieleen
Pelimoottori on parhaimmillaan pienemmissä kahinoissa, ja pelasinkin tämän kierroksen varjoista nuolia ampuvalla salamurhaajakissalla. Oblivionin kanssa Virtuous on tehnyt pääosin hyvää työtä, joskin viilailtavaa vielä riittää. Toisaalta… Hintana on UE5:n tunnetut haasteet, päällimmäisenä raskaus. Iso osa ääninäyttelystä on tallella, mutta sitä on laajennettu eri rotujen osalta. Jos kehittää vain supliikkitaitoja tai vaikka alkemiaa, jää nopeasti alakynteen taistelun puhjetessa. Valon ja varjon leikki hämyisillä kujilla tai muinaisissa haudoissa tiivistää tunnelmaa, vehreissä metsissä puiden suhinat ja lintujen laulut saavat ympäristön elämään ennennäkemättömällä tavalla. Pääjuoni oli parempi kuin muistinkaan: pidin erityisesti siitä, ettei pelaaja ole mikään valittu messias vaan lähinnä tapahtumia tukeva sivuhahmo. Ensinnäkin kyseessä on remaster, ei remake. Hiiviskelyä ja tiirikointia painottava varaskin saa nostaa älykkyyttä ja kestävyyttä, jos haluaa. Oblivionin jo meemistatuksen nousseet mekaniikat ovat mukana, jopa ääninäyttelyn mokat ovat paikoillaan. tason supersankari voi saada kalleilla lasipanssareilla varustautuneilta maantierosvoilta pataan. Alkuperäisen häikäisevän kirkkaat värit ja liiallinen bloom-efektin käyttö puuttuvat, vaikka tiettyinä vuorokaudenaikoina keltaisen, vihreän ja sinisen sävyjäkin näkyy tarpeeksi. Vietin hetken, jos toisenkin ihastellen yötaivaan revontulia tai laskevan auringon siltaa järvien yllä, ja kuvankaappauksia kertyi satoja. Kannattaa silti muistaa ne taistelutaidot, ettei tule suru puseroon mutarapujen kynsissä! Any news from the other provinces. Skaalaus vei iloa tasojen kertymisestä, koska voimafantasiaa ei syntynyt. UE5 loihtii kertakaikkisen upeita näkymiä, PC:llä kaikki asetukset säteenseurantaa myöten maksimissa sain keräillä leukaani lattialta. Hiiviskelyn sujuvuutta on parannettu, joten tyyli toimi hyvin ja hauskaa oli. Vaatetus, aseet ja panssarit ovat myös kauniita ja vuoristossa satava lumi kerrostuu haarniskan päälle tyylikkäästi. Uudistuksia on paljon, mutta osa on lähes huomaamattomia elämänlaatuparannuksia. Joka toki teki suurimman työn, mutta niinhän se menee. Virtuous on aiemmin kunnostautunut lähinnä tukistudiona erilaisten käännösten ja remasterointien teossa vaihtelevalla menestyksellä. Vaikka luolastojen koluaminen tai Oblivion-porttien sulkeminen voi välillä pitkästyttää, silloin voi tehdä jotain ihan muuta, kyllä ne odottavat. Uutuuksista huomattavin on audiovisuaalinen täysremontti ja vaikuttava sellainen. 11 182972_.indd 11 182972_.indd 11 28.5.2025 2.02.38 28.5.2025 2.02.38. Tämä johtaa siihen, että ykköstason rääpällä voi pelastaa maailman, toisaalta 30. Vanhaan tapaan varsinkin joukkotappelut menevät silti melkoiseksi sekamelskaksi. Isoin muutos on hahmonkehityksessä. Hahmomalleja on paranneltu valtavasti. Nvidian 4000ja 5000-sarjan RTX-korteilla käyttöön saa ruutugeneraation (frame generation), joka auttoi valtavasti eikä aiheuttanut ongelmia ainakaan padilla pelatessa. Ne ovat ominaisuuksia eivät bugeja! Pääosin suuri yleisö on tästä lähestymistavasta ilahtunut ja niin olen minäkin. Oblivion ei olisi Oblivion ilman Radiant AI:n hölmöyksiä, kuten riemastuttavan typerää dialogia NPC-hahmojen kesken. Alku tutoriaalin jälkeen (2025). Ilman DLSS:ää tiukemmissa paikoissa mennään 40 FPS:n tienoilla. Siis jos nosti voimataitoja kuten raskaan panssarin tai tylpän aseen käyttöä, sai tasonnousussa enemmän kertoimia voimalle. En kyllästynyt takkatulen räiskeeseen tai katuvalojen loisteeseen kertaakaan, ja auringon noustessa tai laskiessa maailma kylpee väreissä uskottavalla, mutta fantasiamaailmaan sopivalla tavalla. Pisteitä jaettiin eri kertoimella riippuen, kuinka montaa kyseistä ominaisuutta käyttävää taitoa oli käyttänyt. Sankari osaa nyt juosta, kolmannen persoonan kameraa on paranneltu, valikoita on viilattu ja niin edelleen. Immersiota syö ryöväreiden satasen suojelurahojen kiristäminen, kun yllä on tuhansien roippeet. Alkuperäiseen jääneitä bugeja on liiskattu. Remasteredissa myös sivukykyjen kasvattaminen nostaa tasoja ja levelin kilahtaessa pisteitä saa jakaa kolmeen ominaisuuteen riippumatta siitä, mitä on tullut tehtyä. UE5:lle tuttua nytkähtelyä myös esiintyy aika-ajoin. Hahmot ovat silti sopivan Oblivionia, mitään fotorealismia ei ole haettu. Soule joutui aikoinaan auto-onnettomuuteen kesken Oblivionin sävellystyön, mikä heijastuu elämänmyönteisissä taideteoksissa, kontrastina Morrowindin mystiikkaan tai Skyrimin jylhään mahtipontisuuteen. Nyt hahmoilla voi olla jopa parta tai viikset, joita ei alkuperäisessä näkynyt, ja erilaisia hiusmalleja on runsaasti. Oblivionin ongelmana oli älytön skaalaussysteemi, jossa viholliset ovat aina suurin piirtein sankaria vastaavalla tasolla varusteineen. Skaalaus on edelleen mukana, mutta systeemiä on viilattu niin, ettei omaa hahmoaan pysty maalaamaan yhtä helposti nurkkaan kuin vuonna 2006. Klassisessa Oblivionissa tasoja noustiin kehittämällä hahmon pääasiallisia kykyjä. Jos hahmoaan ei suunnitellut ennakkoon, huomasi nopeasti olevansa täysin alitehoinen. Iskuilla on enemmän massan tunnetta, ja osumat aiheuttavat reagointia ja veriroiskeita kohteessa. Jos tiedät vanhasta Oblivionista jonkun juustoilutaktiikan, kuten hahmon kehittämisen liian nopeasti tai esineiden monistamisen, voit käyttää niitä edelleen. Remasteroi tietokoneesi Projektista on vastannut Virtuous Bethesdan valvovan silmän alla. Sentään pahimmat perunanaamat nyt puuttuvat. Argonian liskot kuulostavat erilaisilta kuin Khajiit-kissat. lipelille persoonallisuutta, jollaista ei nykypäivän AAA-peleistä juuri löydy. He ovat tekemässä myös Konamille Metal Gear Solid Delta: Snake Eateria, jonka pitäisi ilmestyä myöhemmin tänä vuonna. Cyrodiil on ollut aina luonnonkaunis paikka, mutta nyt se on sitä seuraavassa potenssissa. Alla pyörii vanha tuttu Oblivion, nyt kuorrutettuna Unreal Engine 5:llä. Edes omalla tymäkällä myllylläni ei selvitä ongelmitta. Jeremy Soulen klassinen musiikki on edelleen mukana, eivätkä maestron sulosoinnut ole vanhentuneet päivääkään. Taistelu on alkuperäistä fyysisempää. Alku tutoriaalin jälkeen (2006)
Daedra-hirviöt saavat maistaa taikamiekkaani. Toivottavasti siihen riittää teknisten jippojen lisäksi aimo annos pilkettä silmäkulmaan, sillä maailman ollessa muuten kovin synkkä on taiteessa entistä tärkeämpi antaa mielikuvituksen laukata ja herätellä leikkisyyttä. Huonoa . Päivitykset paransivat asiaa jonkin verran, mutta kannattaa silti tallennella usein. Konsoliversiot ovat kuulemma epätasaisia laadultaan, Digital Foundryltä löytyy hyviä vertailuvideoita, jos nyanssit kiinnostavat. Virallista moditukea ei ole, mutta alla pyörivä vanha runko on täysin modaamiskelpoinen ihan entiseen tapaan, joten modeja on jo nyt ilmestynyt vaikka kuinka. Hyviä muistoja, huomenna suihkuun Puoliksi puskista tullut Oblivionin uusioversio on yllättävänkin raikas tuulahdus lähes kahden vuosikymmenen takaa. Alkuperäisen Oblivionin keräilyversio. Aika näyttää, miten opit hyödynnetään tulevassa TES VI:ssä. nostalgiaa meidän keski-ikäistyneiden pelaajien keskuudessa. THE ELDER SCROLLS IV: OBLIVION REMASTERED Taistelu onnistuu nykyään myös kolmannesta persoonasta. Hyvää + Viehättävä katsoa ja kuunnella, viilailee systeemiä mutta ei riko mitään. Olisi mielenkiintoista tietää, miltä Oblivion-ummikolta tuntuu Cyrodiilin maisemissa. Skaalauksen nurja puoli, nämä kovatasoiset Daedrat teurastivat toverini sekunneissa. Suurin ongelma on kaatuilu, jonka syytä en koskaan keksinyt. Vihollisten tasoskaalaus on edelleen hölmöä, ja bugeja kuten kaatumisia riittää. Vanhat Oblivionit. Skingrad, kesäkaupunki. Tuolloin hölmöiltä vaikuttaneet ratkaisut ja erikoiset bugit ovat ajan vieriessä muuttuneet tunnistettavaksi persoonallisuudeksi, joka herättää 85 Onnistunut remasterointi on muutakin, kuin uusi kerros maalia. Oblivionin kaunis ja outo sydän on onneksi tallella ja sykkii entistä voimakkaammin. Eniten sitä tapahtui pääkaupungissa, jostain syystä juuri areenalla. En ole aikoihin nauranut niin makeasti. 12 182972_.indd 12 182972_.indd 12 28.5.2025 11.24.26 28.5.2025 11.24.26. Ja nyt suuntaan takaisin katsomaan Oblivion Remastered meemivideoita pelaamisen ohessa
Sitten lautapeli-innostus osui polveeni. Mutta kaikki muu on timanttia. Väsymys lisää pienen taktisen lisäväreen lähes jokaiseen päätökseen. Yksittäinen sessio on jaettu päiviin eli kartalla liikkumisen vuoroihin. Sääli, koska tämän pelin premissillä ja säännöillä voisi kertoa hyviäkin tarinoita. Jäljellä olevat terveyspisteet pinotaan yksikön alle torniksi terveyspoleteista. iktissa on aina joku juju ja eri vihollisilla on paljon eri yksilöllisiä ominaisuuksia, mikä tekee taisteluista todella mielenkiintoisia. Sama antagonisti häärää joka ikisessä provinssissa aina uuden pahan suunnitelman kanssa! Fiilis on kuin lauantaiaamun piirretyssä, kun pahiksella on uusi pahuus joka viikoksi. Juho Penttilä THE ELDER SCROLLS: BETRAYAL OF THE SECOND ERA Olin aikoinani videopelaaja kuten sinä. Kampanjan alussa jokainen pelaaja luo oman hahmonsa Elder Scrollin tutuista roduista. Mekaniikat toimivat, kunhan ne oppii, ja paketissa mukana tulevat materiaalit ovat premiumia ehkä juuri siksi, että miniatyyrejä ei ole, vaan kaikki on joko kangasta, polettia, noppaa tai pahvia. Vaihtoehtoinen tapa valita oma hahmoluokka on pelata perinteinen Scrolls-tutoriaali jossa karataan vankilasta. Niinhän se aina on uutta lautapeliä opetellessa, mutta Betrayalissa se oli erityisen huomattava ensimmäisen session hidaste. Ensimmäisellä pelikerralla aika-arvio kannattaa kolmintai nelinkertaistaa, sillä oppimista Betrayal of the Second Erassa on. Tekijät maalasivat itsensä tarinallisesti nurkkaan sijoittamalla pelin samaan kohtaan Tamrielin historiassa, jossa Elder Scrolls Onlinessa tapahtuu paljon muutakin. iktin kortissa oleva kartta, viholliset ja aarteet sekä mahdolliset erikoissäännöt. Joka kon. iktit ovat lähes aina taisteluita, vaikka niistäkin voi ajoittain selvitä puhumalla tai hiipimällä. Ensimmäinen taitolinja on ilmainen, muita voi oppia kaupungeissa. Hahmot eivät siirry kampanjoista toiseen. Provinssia kuvaavalla kartalla matkustaessa ryhmä voi törmätä niin kon. Oppia ikä kaikki Betrayal of the Second Era on todella hauska kooperatiivinen lautapeli, mutta pari juttua närästää. ikteihin, rauhallisiin tapahtumiin kuin kaupunkeihinkin. Yksittäiset kohtaamiset johtavat usein viihdyttäviin pikkutarinoihin, mutta pääjuoni, jonka pitäisi motivoida etenemiseen, on heppoinen. Sekä karttojen palat että hahmojen taitoja seuraava ruudukko ovat laadukasta kangasta mikä tarraa mattoon erinomaisen hyvin (matto myydään erikseen). Toinen on pelin kertomat tarinat. Taitolinjat vaihtelevat asekyvyistä taikuuteen ja jopa keskustelutaitoihin. Tesbetrayal: Materiaalit ovat ensiluokkaisia. Pelaajien valinnat vaikuttavat valittaviin hahmoluokkiin, mutta testisessiossamme nordimme kahden käden kirveen kanssa jyräsi kaikki tavoitteet jättäen muille vain hippusia, joten en ole täysin vakuuttunut tutoriaalin toimivuudesta. Kon. Kaupungeissa hengähdetään, parannellaan itseään, hankitaan parempaa kättä pidempää, opitaan uusia taitolinjoja ja napataan sivutehtäviä. Ehkä oppimiskynnys ei ole yhtä jyrkkä, jos Too Many Bones on tuttu, meillä se ei ollut. Monessa tilanteessa voi käyttää vielä vähän enemmän energiaa tehdäkseen tai liikkuakseen vielä vähän lisää, mutta se lisää konkreettista väsymystä hahmolle, mikä hankaloittaa myöhempiä vuoroja. Hahmo saa aloitusstatsinsa ja erikoiskyvyn rodulta, jonka lisäksi hahmolle saa valita hahmoluokan ja yhden taitolinjan. Ensinnäkin pelisession hitaus: opittavaa on paljon ja vaikka ohjekirja on ensiluokkainen, ensimmäinen sessio tökkii, koska sääntöjä pitää jatkuvasti tarkistaa. Vaikka taustalla olevat tapahtumat ovat samoja, kiltavalinta vaikuttaa siihen, miten provinssin juonta lähestytään. Esimerkiksi puhelahjoista on usein hyötyä. Se on tarinavetoinen yhteistyöpeli maksimissaan neljälle pelaajalle, mutta sitä voi pelata myös soolona. Taistelu on hauskaa ja monipuolista, sillä oman hahmon kehittämiseen annetaan paljon vapautta. Esimerkiksi yksi ryhmän jäsenistä voi jäädä kon. B etrayal of the Second Era perustuu Chiptheory Gamesin kehutun Too Many Bones -luolastokomppauslautapelin sääntöihin ja sijoittuu Elder Scrolls Onlinesta tuttuun kaoottiseen aikaan Tamrielin toiselle ajalle. Kampanjassa seurataan tiettyä juonilankaa. Se sekä provinssikohtaiset erikoissäännöt on kirjattu provinssin omaan paksuun vihkoon joka ikisen kaupungin kuvausten ja tietojen kanssa. 13 182973_.indd 13 182973_.indd 13 28.5.2025 1.47.58 28.5.2025 1.47.58. Joka provinssissa on oma taustatarinansa ja juoni, joka liittyy aina Betrayal of ELDER SCROLLS OFFLINE the Second Eran antagonistin Deslandran juoniin. Omaleimaisesti hahmoja ja vihollisia eivät kuvasta taistelussa miniatyyrit, vaan kasinotyylisellä poletilla on yksikön kuva ja tiedot. Pienemmät taistelut ovat kahakoita, joissa on vain kyseisen kon. iktin alussa vangiksi ja aloittaa taistelun vihollisten keskeltä joutuen käyttämään useamman vuoron yrittäen päästä irti kahleista loppuryhmän rynnistäessä auttamaan. Ajankohdaksi olisi pitänyt valita mikä tahansa pätkä Tamrielin historiaa kuin se viimeisen vuosikymmenen tarinallisesti täyteen tungettu osuus. Tusinan päivän ylityttyä sessio on hävitty, joten loputtomiin kartalla ei voi vaellella vaan tiimin pitää sopia päämäärät ja pyrkiä saavuttamaan ne. Isommat taistelut ovat oikeita luolastoja, joissa lisää heksapaloja lyödään pöytään sitä mukaa kun ryhmä tutkii luolaston kammioita. Niinpä salamyhkäinen lauantaiaamun pahis salamyhkäisine suunnitelmineen on lopputulos. En ala perata taistelun mekaniikkoja, koska niitä on paljon, aktiivinopista niiden drainaamiseen ja exhaustaamiseen, mutta erityismaininnan haluan antaa väsymykselle pelimekaniikkana. Lisenssipelinä lautapelissä ei voi tapahtua mitään, mikä olisi ristiriidassa ESO:n tapahtumien kanssa. Jos luolastojen koluamiseen erikoistuneen Undaunted-killan pitää kerätä luolastoista skyshardeja, pitää kartalla priorisoida mahdollisia luolastojen sijainteja. Taisteluita varten pelipöydälle lätkitään kankaalle printattuja heksakarttoja vaihteleva määrä taistelun koosta riippuen. Kaikki haisee vahvasti Elder Scrollsilta, jopa tavaroita löytäessä pitää ensin ”tiirikoida” noppia heittämällä ennen kuin lootti lähtee matkaan. Mutta hintakin on premiumia: jo massiivisen kokoinen peruspaketti kustantaa yksinään yli 200 euroa. Yksi kampanja sisältää yhden provinssin, ja jokaisen provinssin tarinan voi pelata yhdeksän eri killan näkökulmasta, joten permutaatioita ja uudelleenpelaamisarvoa on. Liian paljon kääröjä Kampanjat jaetaan sessioihin, joiden pituudeksi väitetään noin 2,5 tuntia. Rauhalliset tapahtumat ovat kortteja, joiden tilanteelle on erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja erilaisine palkintoineen riippuen ryhmän taidoista ja koostumuksesta
Korostaakseni valtavaa sisällön määrää, mitä peliin on vuosien myötä lisätty, käyn läpi äärimmäisen tiivistetysti läpi tärkeimmät merkkipaalut vuosittain. Se tarkoitti niin visuaalisen identiteetin kuin taistelusysteemin uudistamista. Luolastoja raidipäivitykset on pakko jättää pois, koska niitä on kymmenittäin. Samana vuonna julkaistaan ensimmäinen ilmainen uusi alue Craglorn sekä liuta parannuksia alkuaikojen ongelmiin. 2015: Mörppien itsestäänselvyytenä pidetty pakollinen kuukausimaksu tiputetaan pois uudelleenbrändäys Tamriel Unlimitedin Kiva nähdä vanhoja tuttuja, vaikka sitten menneisyydessä. Ei ihme, sillä pelin matka pelkästään julkaisuun oli tapahtumarikas. ESO:n tapahtumat ovat kaanonia Tamrielin historiassa. Ainakin ESO:n lohikäärmeet valitsivat lämpimämmän paikan vierailla kuin Skyrimin. ZeniMax Online Studiosin luoma Elder Scrolls Online julkaistiin loppukeväästä 2014 ja sai vaihtelevan vastaanoton. Sitten julkaistiin Skyrim, joka yks kaks yllättäen nousi yhdeksi kaikkien aikojen myydyimmäksi peliksi, joten Oblivionin pohjalta suunnitellun wowkloonin ratissa piti painaa jarrupoljin pohjaan ja miettiä monia asioita uudelleen. Kompuroiva alku Alkuaikojen ESO:sta näkee, että pelin identiteetti oli tekijöilläkin hukassa. Tarinana se sijoittuu kauas Tamrielin historiaan noin tuhannen vuotta ennen Skyrimiä. Oblivion Remasterediin lisätyt oman hahmon vapaavalintaiset taustavaihtoehdot viittaavat joihinkin vain ESO:ssa esiteltyihin asioihin. Vuodet vierivät, peli kehittyi ja julkaisupäivä lähestyi. 2014: Elder Scrolls Online julkaistaan PC:lle. Elder Scrolls Onlinen tekeminen aloitettiin jo Oblivionin jälkimainingeissa nolkytluvun loppupuolella Elder Scrolls -teemaisena World of Warcraft -kloonina wowkloonien kulta-aikaan. Juho Penttilä ELDER SCROLLS ONLINE 2025 Jos tärkeintä on vapaus, Elder Scrolls Online on nettiroolipelien esikuva. PVP-puoli napattiin suoraan Dark Age of Camelotista jättimäisine kolmen allianssiosapuolen armeijataisteluineen Cyrodiilissa. Vasta perustetun ZeniMax Online Studiosin johtoon uskottiin aikanaan Dark Age of Camelotin tehnyt Matt Firor ja suoraan ESO:lle suuntaa antamaan Oblivionin tiimistä kaapattu Rich Lambert. Jo silloin paljon oli muuttunut julkaisuversiosta, mutta vielä paljon enemmän tulisi muuttumaan. Kun Skyrimin ja Elder Scrolls Onlinen julkaisun välillä ei sitten lopulta ollut kuin muutama vuosi, se tarkoitti myös paljon töitä aivan viime metreille. Ajankohta tutustumiseen on nyt oikea: eihän kesälomalla olekaan muuta kuin aikaa kukkua aamuyöhön asti Tamrielin lämmössä ja auringossa, kun ulkona vihmoo todennäköisesti lunta. Mukana on pelin ensimmäiset neljä hahmoluokkaa, reilusti toista tusinaa aluetta ja sadoiksi tunneiksi Tamrielin savoa samottavaksi. G randpa Browses Facebook eli tuttavallisemmin Elder Scrolls Online täytti jo yksitoista vuotta. Aitoa Elder Scrollsia oli se, ettei edes kahden käden miekalla lyöminen tuntunut siltä, että sillä olisi edes osuessaan lainkaan painoa. ESO:n ehdoton vahvuus on, kuinka älyttömän paljon peliä on vuosien varrella päivitetty. Taistelusysteemi oli toimintapainotteisempi vapaine hyökkäyksineen, väistöineen, blokkeineen, mutta mukana oli myös mörppimäisiä erikoiskykyjä hotbarissa, joskin selvästi niukemmin kuin muissa aikalaisissa. Jos Oblivion jätti himon Tamrielin tamppaukseen, tämä on siihen lääke. Samassa allianssissakin pelkkä tehtävissä eri tahdissa eteneminen aiheutti ongelmia: jos olin pelastanut palavan kylän, mutta kaverini ei, emme nähneet toisiamme kyseisen kylän alueella. Lukekaamme muinaisia kääröjä En ollut ESO:n matkassa ihan alusta, hyppäsin mukaan pari vuotta myöhemmin kesällä 2016. Mitäs kaikkea päälle kymmenessä vuodessa ehti tapahtua ja mitä vielä tapahtuukaan. Aika olikin hyvä, koska tuossa vaiheessa Tamrielin historiassa ei ollut hallitsevaa keisaria, vaan kaikki kolme allianssia havittelivat valtaistuinta, ja pelaajat keisarin kruunua. Monet asiat olivat selvästi nolkytluvun mörppiperinteisKÄÄRÖJEN VUOSIKYMMEN tä, toiset taas yllättävänkin yksinpelilähtöisiä ajatuksia. Tarinapohjaisuus sopi huonosti yhteen nettimoninpelimaailman kanssa: jos halusit pelata kaverisi kanssa, sinun piti valita sama allianssi Daggerfall Covenantista, Ebonheart Pactista tai Aldmeri Dominionista, sillä toisen allianssin pelaajat voineet edes vierailla toistensa alueilla. 14 183272_.indd 14 183272_.indd 14 28.5.2025 1.53.03 28.5.2025 1.53.03. Aivan kaikki tarinat, aivan kaikki tehtävät ja ihan joka ikinen mitättöminkin NPC oli ääninäytelty, mukana nimekkäitä ääninäyttelijöitä aina John Cleesestä Kate Beckinsaleen ja Michael Gambonista Malcolm McDowelliin. Tarinasisältöä oli peruspelissä runsaasti: jokaisella kolmesta valittavista olevasta allianssista oli omat alueensa ja omat juonilinjansa, joita seuraamalla sai kulutettua kymmeniä tunteja
Kesällä julkaistaan ESO:n ensimmäinen chapter. Ensimmäiset maksulliset (mutta plussalaisille ilmaiset) DLC-paketit ilmestyvät loppuvuodesta. One Tamriel tekee koko pelille sen, minkä Orsinium teki vain yhdelle alueelle, eli skaalaa koko maailman pelaajan mukaan. Se tarkoittaa kesällä julkaistavaa chapteria, loppuvuodesta julkaistavaa pienempää tarinallista DLC-pakettia sekä niiden väliin ripoteltua paria luolastoihin keskittyvää DLC-pakettia per vuosi. Ja se pudottaa tarpeettomat esteet pelaajien väliltä pois. Loppuvuonna tulee jymypaukku ja Elder Scrolls Onlinen tähän asti merkittävin päivitys: One Tamriel. Ah, Solitude. Daedric War jatkuu loppuvuodesta niin ikään erinomaisessa Clockwork City -DLC:ssä. Ensimmäisenä on vuorossa nostalginen Morrowind, joka lisää erinomaisen uskollisesti toistetun Vvardenfellin saaren sarjan kolmannesta osasta, uuden areenapohjaisen PvP-muodon Battlegroundin, ensimmäisen kokonaan uuden hahmoluokan, metsän eläimiä ja luontotaikuutta yhdistävän Wardenin, sekä ensimmäisen osan Daedric War -tarinatrilogiaa. 2016: Alkuvuosi vietetään hiippaillen, sillä kaksi ensimmäistä DLC-pakettia keskittyivät varasteluun ja salamurhailuun. Se on vähän kuin mörppiperinteinen lisäri, muttei kuitenkaan ihan, koska chaptereita olisi tarkoitus tulla joka vuosi. Ei ehi raidaa, pitää pelata Tales of Tributee. Siihen asti julkaistu sisältö on pelattavissa pelkällä peruspelillä, mutta pelin lisätään vapaaehtoinen ESO Plus -kuukausijäsenyys bonuksineen. Jokaisella on omat tykkäyksensä ja inhokkiasiansa ja tekemisesi vaikuttavat heidän mielipiteeseensä sinusta. 2018: Suurten muutosten aika on ohi ja Elder Scrolls Online siirtyy tasaisen sisältösyklin aikakaudelle. Minne tahansa voi matkustaa ilman allianssirajoitteita, hahmon allianssivalinta vaikuttaa vain ja ainoastaan Cyrodiilin ja Imperial Cityn PvP-mähinöihin. Myöhempinä vuosina vuoden julkaisut liittyvät toisiinsa teemallisesti, nyt mennään vielä varsin laidasta laitaan. Toisin kuin nimeltä mainitsemattomissa mörpeissä, köh Final Fantasy XIV köh, talojen määrää ei ole rajoitettu. Tuttuihin paikkoihin on ilo törmätä, menneisyydessäkin. Ei siis ollut merkitystä seikkailiko lumivuorilla tasolla yksi vai 50. Orsinium oli sikälikin merkittävä, että se oli ensimmäinen alue, jossa pelaaja skaalattiin alueen tasolle. Bastian punaisine hiuksineen on yksi potentiaalisista companioneista. Jokainen pelaaja voi omistaa vaikka jokaisen talon maailmassa, niiden sisustamisessa ei ole rajoituksia eivätkä ne räjähdä, vaikka pelaaja ei loggaisi sisään tietyn ajan sisällä. 2017: Vuosi alkaa kotoisasti, sillä pelaajien omistamat talot lisätään peliin Homestead-päivityksessä. Orsinium lisää Wrothgarin lumisen vuoristoalueen ja edelleen yhden pelin parhaista tarinoista, joka keskittyy örkkien Orsinium-kaupungin valtapeliin. myötä. Peliin lisätään myös mahdollisuus varastaa tavaraa niin maailmasta kuin NPC-hahmoilta, mutta myös sarjan perinteiset sakkorangaistukset jos jää kiinni. Imperial City lisää Cyrodiilin sydämeen pienemmän skaalan PvPvE-alueen daedrojen valtaamassa Oblivionista tutussa pääkaupungissa ja sen alaisissa luolastoissa. Siellä peliin lisättiin ensimmäinen sooloareena Maelstrom, jossa yksinäinen pelaaja voi ottaa matsia vahvoja pomoja vastaan. Nyt se onnistuu myös ESO:ssa. Samalla peli julkaistaan konsoleille. 15 183272_.indd 15 183272_.indd 15 28.5.2025 1.53.20 28.5.2025 1.53.20. Thieves Guild ja Dark Brotherhood paitsi lisäävät peliin nimiensä killat liityttäviksi ja niille sopivat tarinalinjat koettaviksi, mutta myös eteläisen Hammerfellin Hew’s Banen sekä Oblivionista tutun Gold Coastin alueet tutkittavaksi. Elder Scrollsin The Juttuhan on, että voi mennä minne haluaa milloin haluaa
Se kertoo siitä, että vuosittainen kontenttisyklikonsepti natisee liitoksissaan, vaikka tarjosikin paljon uutta sisältöä joka vuosi lähes kellontarkasti. Kesän chapter Greymoor lisää läntisen Skyrimin alueen Solituden ympäristöstä, loppuvuoden DLC Markarth nimensä mukaisen vuoristoisen ympäristön. Tarkemmin chapter lisää peliin sille myös nimen antaneen High Islen sekä sen viidakkoisen naapurisaaren Amenosin, loppuvuoden Firesong-DLC taas pohjoisemman Galenin. Chapterin mukana ilmestyy myös pelin kuudes hahmoluokka necromancer. 16 183272_.indd 16 183272_.indd 16 28.5.2025 1.53.36 28.5.2025 1.53.36. Kuuma kiehtova kakskytluku 2020: Vuosikymmen vaihtuu Skyrimissä. High Islen uusi juttu on korttipeli Tales of Tribute, jota voi pelata joko toisia pelaajia tai NPC-hahmoja vastaan. Se ammentaa vihollisia ja pomoja kaikkialta muualta pelistä, niin tarinasta, luolastoista, avoimesta maailmasta, raideista, mistä tahansa, ja muokkaa niistä mekaniikoiltaan kahdelle pelaajalle toimivat versiot. Vuoden pelimekaaninen uudistus ovat antiikkiesineet, joita voi löytää ja kaivaa eri puolilta koko pelimaailmaa. Ne tarjoavat paitsi mammonaa, myös erityisvahvoja myyttisiä varusteita, joita voi olla vain yksi kappale kerrallaan päällä. Mutta myös palkinnot ovat syvemmällä paremmat. Loppuvuoden Murkmire-DLC vie liskomiesten kotikulmille Black Marshin sydämeen. Suuri uudistus ovat companionit, eli rekryttävät NPC-hahmot, jokaisella oma persoonallisuus ja tarinansa. Companionin voi ottaa mukaan omiin tarinaseikkailuihin tai vaikka korvaamaan puuttuvaa pelaajaa luolastoreissulla. Mukaan mahtui myös uusi alue Apocryphaan Oblivion-ulottuvuudessa. Pelimekaanisena erikoisuutena kummassa tahansa kolkassa Elsweyriä voi osallistua avoimen maailman taisteluihin lohikäärmeitä vastaan. Kyseessä on yllättävän syvällinen taktiikkapeli, joka palkitsee suunnitelmallisuuden (ja hyvän tuurin). Ilman Skyrimin Dragonbornia ne vaativat ison pelaajajoukon kaatuakseen. Markarth lisää peliin myös toisen sooloareenan, Vateshran Hollowsin. Tällä kertaa Skyrimiä uhkaa vampyyrien ja ihmissusien kirjaimellisesti maanalainen armeija, joten molempiin julkaistuihin alueisiin kuuluvat myös niiden maanalaiset vastineet Blackreachin luolissa. Ei companion asiansa osaavaa ihmispelaajaa korvaa, mutta voi heitä varustaa ja kehittää melkein kuin omaa hahmoaan. Heitetään mukaan roguelikemäisiä satunnaisia erikoistaitoja sekä jatkuvasti kovemmaksi kasvava vastus, niin saadaan hauskaa hupia, joka väistämättä päätyy siihen että edessä oleva seinä nousee liian kovaksi. Haluaisitko tulivahinkoa kahden käden miekkaasi. Sen sijaan julkaistaan vielä pidemmästä aikaa ihan kaikille täysin ilmainen päivitys Infinite Archive, yhdelle tai kahdelle pelaajalle tarkoitettu loputon haaste syvällä Apocryphan uumenissa. Niissä 12 pelaajaa ottaa vastaansa Tamrielin kovimmat haasteet yhdessä. Silti osa pelaajista on vieläkin käärmeissään siitä, että vuoden iso uudistus oli korttipeli. 2022: Seuraavaksi ESO purjehtii länteen, High Rockissa yleisimmin majailevien Bretonien asuttamille Systresin saarille. Koska ESO:ssa on mörppiharvinaisesti rikoksia ja rangaistuksia, kannattaa necromanceria pelatessa muistaa, että harva on innoissaan, jos herättää kuolleita keskellä katua. Scribaamalla saa terästettyä omaa buildiaan. 2019: ESO:ssa alkaa lohikäärmeen vuosi, kun lentävät liskot vapautuvat Khajiit-kissojen kotimaille Elsweyriin. Uusille pelaajille tiedoksi: vaikka ESO antaa pelata tarinat missä tahansa järjestyksessä, jotkut niistä kannattaa ehdottomasti pelata julkaisujärjestyksessä, ja Daedric War on sellainen. Mutta vuosittainen sykli alkaa vihdoin muuttua: loppuvuodesta ei tullutkaan Necromin tarinaa jatkavaa DLC-pakettia, vaan Hermeus Moraan ja mystiseen tuntemattomaan daedra-prinssiin keskittyvää tarinan päätöstä pitää pitkästä aikaa odottaa seuraavaan vuoteen. Onnistuu. Se lisää Oblivionista tutun West Wealdin alueen Skingradin kaupunkeineen sekä päätöksen Necromissa alkaneeseen tarinaan. Kaipaako buildisi vähän lisää parannusta. Daedric War -tarinatrilogia saa päätöksen Summerset-chapterissa, joka lisää sekä Summersetin että Artaeumin saaret, korusepän ammatin käsityöläisille ja Psijic Orderin uudeksi killaksi liityttäväksi. Pelimekaaninen uudistus on scribing, vanhoista Elder Scrolls -peleistä tutun taikojen luomisen esiaste. Jos se vuoden ainoa pelillinen uudistus ei maistunut, oli ikävä odottaa seuraavaa vuotta vain sitä samaa tuttua huttua pelaten, riippumatta siitä kuinka paljon sitä on tarjolla. Scribauksen avulla voi tietyistä erikoiskyvyistä tehdä täysin oman maun mukaisia ja omaan buildiin sopivia. Osuvasti nimetyssä Elsweyr-chapterissa julkaistaan pohjoisen Elsweyrin Anequinan kuningaskunta, loppuvuoden Dragonhold-DLC:ssä taas eteläisen Elsweyrin Pellitine. Onnistuu. Se tarkoittaa kesälomamatkaa Cyrodiilin ja Black Marshin rajalla sijaitsevalle Blackwoodin alueelle Cheydinhaalin kaupunkeine kaikkineen sekä loppuvuonna reissua Deadlands-DLC:ssä itse Oblivionin ulottuvuuteen. 2024: ESO täyttää kymmenen vuotta ja sitä juhlistaa Gold Road -chapter. 2023: Aurinkoisen ja viidakkoisen saariseikkailun jälkeen on hyvä palata täysin toisiin tunnelmiin Tamrielin itäosiin. Toki yhteispelattavia minipelejä ovat kilpailijamörpit tehneet jo pitkään. Necrom on paluu Morrowindin provinssiin, mutta tällä kertaa Telvanni Peninsulan alueelle. Aivan täysin vapaaELDER SCROLLS ONLINE 2025 Raidit ovat ESO-kielellä trialeita. 2021: Skyrim-nostalgian jälkeen koittaa aika Oblivion-nostalgialle Gates of Oblivion -vuoden merkeissä. Kesäinen uudistus on pelin seitsemäs hahmoluokka Arcanist, joka käyttää Apocryphan hallitsijan daedra-prinssi Hermeus Moran salaista taikuutta
Mikä on tarinan opetus. Osa on aloitettu, alkuperäiset tutoriaalialueet saivat taannoisessa päivityksessä kasvojen kohotuksen. Ainakin puheissaan tekijät lupailevat parannuksia juuri minua eniten harmittaviin juttuihin, eli tarinasisällön mahdollisiin vaikeustasovalintoihin ja potentiaalisesti audiovisuaalisiin parannuksiin taistelussa. Mahdollisia kombinaatioita on aivan tolkuttoman paljon. Elder Scrolls Online on tähänkin asti ollut nettiropeksi hyvinkin vapaa: mikä tahansa hahmoluokka on voinut käyttää mitä tahansa asetta ja panssaria, sekä hoitaa ryhmässä mitä tahansa roolia. Tekijöiden mukaan kyse on vain siirtymävuodesta, jatkossa kaudet voivat olla hyvinkin eripituisia ja -näköisiä. Loppukesästä on vuorossa yhteistapahtuma, jossa serverit lyövät päänsä yhteen tuhotakseen sieluseinän, mikä puolestaan avaa vuoden lopussa saaren itäosan tutkittavaksi. Sen alku oli kivikkoinen, se kapusi kivikosta kontenttikoneeksi, jonka sisältötehdas kävi ajan kanssa varsin arvattavaksi ja joka on nyt tekemässä pitkästä aikaa uusia ja innostavia asioita. Tulevaisuus on mysteeri, mutta minulle uusi suunta antaa uutta potkua. Tutulta kuulostaa myös kesän päivityksen yksi suuri pelimekaaninen uudistus, mutta se on suurin sitten One Tamrielin! Tulossa oleva subclassing on täysin ilmainen päivitys kaikille pelaajille. Mitä seuraavaksi. Mutta se yksi ja sama villapaita käy kovin yksitoikkoiseksi vuosien mittaan, ja siksikin muutokset kuulostavat mahdollisuuksilta uudeksi kulta-ajaksi. Nyt mahdollisuuksien kirjo vain nousee monta potenssia. Muutos on tarpeellista ESO on minulle lämmin villapaita, jonka sisään on mukava kääriytyä piiloon pahaa maailmaa. Tätä kirjoittaessani subclassaus on ollut testiservereillä kokeiltavana noin kuukauden. Jos Wardenina en haluaisikaan avukseni kivoja eläinystäviä vaan jotain kovempaa pimeän puolen kamaa, voisin korvata Animal Companions -puun Sorcererin Daedric Summoning -puulla. Uskallanko toivoa painoa kahden käden miekkaani. Saaren jakaa sieluista koostuva maaginen seinä, joten kesällä aukeaa saaren länsipuoli. 17 183272_.indd 17 183272_.indd 17 28.5.2025 1.53.44 28.5.2025 1.53.44. Kannattaa etukäteen valmistautua siihen, että subclassaus tulee varmasti vaatimaan tuhottoman pitkää tasapainotusta ennen kuin omiin siiloihinsa luodut, vuosikymmenen verran tasapainotetut taitopuut toimivat mitenkään järkevästi toistensa kanssa. Mutta nyt meille metan ulkopuolella leikkiville on entistä enemmän tilaa. Tänä vuonna on vuorossa Seasons of the Worm Cult, joka lupaa tarinallista jatkoa ESO:n alkuperäiselle päätarinalle sijoittuen Black Marshin eteläpuolella olevalle Solsticen saarelle. Vuosi 2024 ja Gold Road päättivät vuonna 2017 alkaneen chapterien aikakauden. Markkinointipuheissa Elder Scrolls Online siirtyy kausipäivityksiin, vaikka ensimmäinen ”kausi” vaikuttaakin erehdyttävän tutulta. Toistaiseksi näyttää siltä, aivan kuten epäilinkin, että optimaalisessa pelaamisessa on selkeästi voittajia ja häviäjiä siinä, mitkä taitopuut kannattaa ottaa mihinkin rooliin. Mitä se käytännössä tarkoittaa selvinnee vasta ensi vuonna. Pari rajoitetta on: hahmolla pitää olla vähintään yksi oman luokkansa taitopuu, vain omasta hahmoluokasta voi ottaa useamman taitopuun ja subclassin taitopuun taidot maksavat tuplasti enemmän taitopisteitä kuin normaalit. Meta on aina ollut ja meta tulee aina olemaan. ta scribingillä leikkiminen ei ole eikä siihen kannata luottaa ainoana erikoiskykyjen lähteenä, mutta oman buildin heikkouksien paikkaamiseen sekä yleiseen buildeilla leikkimiseen se on erinomainen. Elder Scrolls Online on nimensä mukaisesti boomeripeli boomereille. Kerron salaisuuden: aion rakentaa Final Fantasyn Dragoonin. Se tarkoittaa kaikkia taitopuun aktiivikykyjä ja kaikkia taitopuun passiiveja. Esimerkiksi Wardenilla Animal Companions -puu keskittyy eläinystäviin, Green Balance parantavaan luontotaikuuteen ja Winter’s Embrace jäätaikuuteen. Tätä lukiessasi minä lienen jo leikkimässä subclasseilla. Se kuulostaa dramaattisemmalta kuin onkaan, sillä osittain tulevaisuus näyttää vielä varsin tutulta. Vuoden 2025 kesällä on jälleen luvassa isompi päivitys, mutta chapterin nimellä se ei enää kulje. Perinteisesti ESO:ssa valitaan oma hahmoluokka, jolla on kolme vain sille luokalle kuuluvaa taitopuuta. Lumisilta vuorilta aavikolle, tropiikista luoliin ja sienien keskelle. Sitä on matkaaminen Tamrielissa. Eli pientä yhteisponnistusta lukuun ottamatta varsin standardilta kuulostava vuosi. Lupaukset ulottuvat myös graafisiin parannuksiin. Tärkeintä on, että nettipelien huonoimmista kausitoteutuksista ei ole otettu mallia, kausien uuden sisällön luvataan säilyvän pelissä kuten kaikki muukin tähän asti. Subclassing antaa korvata minkä tahansa oman hahmoluokan taitopuun minkä tahansa toisen hahmoluokan millä tahansa taitopuulla. Ja silti olen todella, todella innoissani systeemin mahdollisuuksista! Elder Scrolls -pelien juttu on vapaus tehdä mitä tahansa, milloin tahansa, minkälaisella kummajaisella tahansa. Se vaatinee ainakin Templarin Aedric Spearin ja Dragonknightin Draconic Powerin, mutta mikä olisi paras kolmanneksi taitopuuksi... Luokkarajat rikkoutuvat Jos viime vuoden scribing avasi ovia entistä villimmille buildeille, se ei ollut mitään subclassingiin verrattuna
Pedon lukuja Itse vitosessa sarjaan viimein kyllästyneenä aloin pohtia, parempien aiheiden puutteessa, että miksi GTA:t ovat niin suosittuja. Kyllä sillä hinnalla pitääkin jo saada kaasukuplia olutpulloihin ja hienkiilto ihoon. Pakenen poliisia ajamalla pitkin jalkakäytävää, sori siitä siviilit! Klassisin esimerkki on prostituoidun pätkiminen aktin jälkeen ja rahojen ottaminen takaisin. Ja GTA:n soittolistan arvon: ei sille enää ilmaiseksi päästä. Kun tv-sarjoissa istutaan sohvalla pelaamassa, ruudulla pyörii hahmon maasta ja iästä riippuen joko GTA tai FIFA, joka jätetään aina kesken ihan kuin TV-aamiainen koulubussin tullessa. Se on myös ainoa tehtävä, jonka muistan koko pelistä. Oikean, ruman väkivallan vastapainona GTA tarjoaa samaistuttavaa rikollisromantiikkaa. Rockstar poltti alusta asti kunnolla massia, jotta autojen radioista kajahti monta eri kanavaa täynnä laadukasta musiikkia. Miten olisi realistinen Call of Duty: Ruble Trouble, jossa venäläisen sotilaan lenkkareissa jalkineissa todella ”sekoiltaisiin”. Lähes täysin tämän voimalla pelasin näitä aina vitoseen asti, jossa lopulta kyllästyin varsinaiseen pelilliseen yksinkertaisuuteen ja toistoon. Gutarin päähenkilöt, pikkurikollispariskunta Lucia ”Bonnie” Caminos ja Jason ”Clyde” Duval varmaan rakastavat toisiaan. Oletetaan, että olen oikeassa, että tuommoinen harmaa piikkilangalla sekä nauloilla koristettu muovailusavimöykky on ihan meidän jokaisen sisällä. Ennakko-odotukset ja haaveilu räjähtivät käsiin, voisi puhua jo uskonnollisesta hurmoksesta. Kutosen ensimmäinen traileri ilmestyi joulukuun 4. En edes tiedä. Trailerissa on myös pelikuvaa eikä pelkkiä renderöityjä välivideoita. Oikeassa maailmassa yksikään kusipää ei itse usko olevansa kusipää, vaan yrittää oikeuttaa käytöksensä. Haluaisin lisää kokeiluja, joissa väkivalta ja rikollisuus olisivat realistisesti käsitelty, sillä, mitenkään viihteellistä peliväkivaltaa dissaamatta, sen vakiotemput on jo nähty. R istiinnaulitsemista sen ei tarvitse pelätä, vaikka epäilevä gamerjoukko alistaisi sen vuoden 2025 happo/tappotestiin: ”@ GROK is gta6 woke?” Grand Theft Autojen suosio ei ole enää tästä maailmasta. Onnistuuko se vielä vitosessa. Ahneuden hedelmät valuvat myös alaspäin, vaimoa lyödään rakkaudesta ja lapsia niiden oman edun takia. Samoilla eväillä ovat ratsastaneet muutkin, huomattavasti heikommalla menestyksellä, Saint’s Row’t ja Mafia’t ehkäpä lähimpänä esimerkkinä. Call of Duty: Modern Warfare 2:n No Russian -tehtävässä pelaaja on mukana ampumassa realistisesti henkensä puolesta anelevia siviileitä lentokentällä. Monet käyttävät siellä leikkimisestä termiä ”sekoilu”, joka on kuulemma hauskaa. Syytäkin, sillä arvioidut kehityskustannukset ovat luokkaa 1–2 miljardia. Mitä jos peliväkivallasta poistettaisiin viihde ja romantiikka. Say hello to a bad man! GTA:t ovat pelillinen huvipuisto, joka onnistuneesti venyy tarpeeksi jokaisen pelaajan maun mukaan ja jossa saa leikkiä rehtiä rikollista. Moni tosin lopetti pelaamisen vitosen kuuluisassa kidutuskohtauksessa, mutta silloin peli oli jo myyty. 18 182412_.indd 18 182412_.indd 18 28.5.2025 1.54.46 28.5.2025 1.54.46. Tälle möykylle Getarit tarjoavat leikkikentän, illuusion vapaudesta ja avoimuudesta. Matkijat eivät ole saaneet reseptiä kohdalleen. Koti-Japanissa Yakuza onkin Getareita merkittävästi suositumpi. Jos joku peli maailmassa onnistuisi tekemään yhdentekevästä pikkurikollisesta vängän pelihahmon, se olisi Grand Theft Auto. Parhaiten tämä ehkä näkyy GTA Onlinessa, jossa ihmiset saavat vapaasti toteuttaa libertaarisia ihanteitaan. En ole musiikillisesti orientoitunut, mutta ymmärrän temNYSSE TULEE! NNIRVI pun arvon. Messiasta on odotettu jo kauan, mutta nyt hänelle on ilmestymispäiväkin tiedossa. Ei sinänsä ihme, sillä teknisesti jälki on sellaista, että nihkeinkin kultasilmä kostuu. Se on oleva 26. Rikos ei kannata, rikolliset ovat eri juttu Sosiaalinen media paljastaa, että sivistys on oheneva kuori, joka peittää moukkamaisuutta, epäempaattisuutta, ahneutta ja oma edun tavoittelua. Trust me bro, kyllä kuudes Tuleminen sujuu jo rutiinilla. Lähimmäksi pääsee Yakuza-sarja, mutta meille se sijoittuu väärään kulttuuriin. vuonna 2023, ja keräsi vuorokaudessa noin 93 miljoonaa katsomiskertaa pelkästään Youtubessa. Kun sotasankaruudesta poistetaan sankaruus ja sotarikollisromantiikasta romantiikka, olisi opettavaista kokeilla mihin itse, tietysti läpällä ja pelihän se vain on, moraalisesti venyisi. Minulle kiinnostavinta on, että Rockstarin mukaan traileri on tehty pelimoottorilla ja kuva kaapattu karvalakki -PlayStation 5:llä, ei edes tehokkaammalla Pro-mallilla. Kun katsot Getariin, Getari katsoo sinuun tai voisi katsoa. Tai edes unohdettaisiin cooleimmat rikolliset. Ehkä vitosen Trevor oli koepallo, jolla kokeiltiin, miten täysin sosiopaattinen pelihahmo uppoaa. Ase esiin, ja siviilit pakenevat sen verran viihdyttävästi että niitä on kiva ampua. It too is a crime.” Tuskin maltan odottaa, että pääsen pelaamaan GTA kutosta! Ehkä jo kesällä 2027, jos PC-versio julkaistaan RDR2-tahtiin. Maailma toimii niin realistisesti, että siellä on kiva ”sekoilla” tavoilla, joista oikeassa maailmassa ei hyvä heilu. Poikkeusoloissa, kuten sähkökatkoksissa ja sodassa, saa lyödä näyteikkunat sisään ja nyysiä niin telkkarit kuin vesiklosetit. toukokuuta 2026. Ainakin erinomainen soundtrack lisää laadun tunnetta. Joka pelin päähenkilö on (Vitosen Trevor Phillipsiä lukuun ottamatta) aina sympaattinen roisto, jolle ystävyys ja perhe ovat tärkeitä. Vastaus ei voi olla pelimekaniikka, jossa hyvä-erinomainen autoilu yhdistyy keskinkertaiseen ammuskeluun/mättämiseen, kuorrutettuna valtavalla määrällä erilaisia minipelejä ja aktiviteetteja. 6. GTA:ssa kaikki nämä elementit ovat täydellisessä tasapainossa, ja siksi se hallitsee yksinvaltiaana. Sen sijaan, että pelipeilistä näkyy tuttu sankari tai pahisromanttinen antisankari, olisi kiinnostavaa yrittää eläytyä oikeasti vastenmielisen ihmisen elämään. Jo tällä pelit nousivat massasta ja saivat coolin hohteen. Tärkeintä on vertaansa vailla oleva käsikirjoitus täynnä kiinnostavia hahmoja, joilla on mielekästä hyvin kulkevaa sanottavaa, joka useat todella kovat nimet esitettävät ammattitaidolla. Ja sillä on tylsää. Olen epäilevä Tuomas, joka haluaa koskea ja ohjata itse pelihahmoja ennen kuin uskoo. Mutta onko tämäkään lopullinen selitys. toukokuuta 2025 julkaistiin toinen traileri, joka samassa ajassa kilkutti mittariin jo 475 miljoonaa katsomiskertaa. Joistain pelaajista niiden tappaminen oli oikeasti hauskaa, toisista ne olivat vain videopelihahmoja, joten IDGAF ja osa kulki mukana mutta ampumatta ketään (koska sen verran oli pakko joustaa tai juoni ei edennyt). Olen uskossani heikko, koska en pystynyt todistamaan mitään oikeaa pelaamista muistuttavaa. Vaan eihän hyvää todellisuuspakofantasiabrändiä kannata tuhota, joten tervetuloa PPFFD, Petty Pilfering Five Finger Discount! Kamppiskin on jo valmis: ”You wouldn’t steal a car! Shoplifting. Juuri tämä oikeuttaa tai tasapainottaa pelinsisäisen kusipäisen käytöksen
Kuin pistäisi pepsiä ja coukkua samaan lasiin vai mitä. Mutta syntyy sellainen ihan luonnostaankin! Mitä pidempään tätä tekee, sen enemmän alkavat etoa AAA:ksi brändätyt tuotteet isoilta julkaisijoilta. Ponnistan Kajaanin korvesta, ensimmäinen kotimikroni oli kuuslankkua selkeästi hienostuneempi ja kehittyneempi Spectravideo MSX. Taatusti! Haluaisitteko kuulla ilosanomaa Babylon 5:stä tai Stargåtesta. Tästä voi seurata kolme henkistä kehityssuuntaa tai oiretta, jotka ovat ylivakavoituminen, indiehifistely ja ikuisuuspeleihin juuttuminen. POTEROSTA TOISEEN Oleellista tässä kaikessa vain on fakta, joka on tiedossa myös Tuukalla ja Nikolla: Kun peleistä kirjoittaa kaikki päivät ja niitä tykittää illat ja yöt, niihin on vaikea suhtautua enää ”vain” viihteenä. Sitten minut värvättiin Aamulehden arvostelijaksi ja Pelaajan freelanceriksi. Luotsasin päätoimittajana Prismoissa jaeltua Pelaa!-ilmaisjakelulehteä ja myöhemmin Sankari-lastenlehteä. Kainuusta kajahtaa Pelijournalisti on hyödyllinen lukijalle, natsasivat maut tai eivät, kun hänen makunsa ja ajatusmaailmansa ovat tiedossa. P elaajan lukijoille saatan olla tuttu tyyppi, mutta on aika esittäytyä Pelit-kansalle. Kyllä. Hifistely lienee puolestaan kriitikon ammattitauti, joka voi seurata alitajuisesta pätemisen tai uskottavuuden hakemisen tarpeesta. Janne Pyykkönen on toimittaja, joka ottaa Pelit aivan liian vakavasti. Trekkeri. Pidin itseäni normipelaajana opiskeluaikoihin asti. Nörttiyden lähettiläänä Pelaajan kolumneissa tiivistin itseni lausahduksella ”Janne Pyykkönen on toimittaja, joka ottaa pelit aivan liian vakavasti.” Kasvaessa joka jonnella ei ollut nimittäin Forttia puhelimessa. Päätin sitten, että ollaan sitten nörttejä, saamari. Ristiretkiä ja avaruuslaivoja Pidän Pelitin formaatissa kovasti siitä, että kirjoittajilla on tilaisuuksia palata vanhempiin ja hyväksi koettuihin peleihin. Museossa minut löytää fossiilien osastolta. Uskallan siis varoittaa, että minulla on palavaa halua turista BioWaren klassisesta Neverwinter Nightsista, deittailupelien kunkusta Crusader Kings 3:sta tai siitä paremmasta Destinystä eli Warframesta. Tähän päivään asti olen jakanut ilosanomaa kaikesta nördeksi luokitellusta kamasta maksimivoluumilla ja ylpeästi, halusi väki kuulla siitä tai ei. ”Teidän pelijutut on paperilla?” Vaikka monesti on tullut jutusteltua jo esimerkiksi Kuorikosken Juhon kanssa, Pelit-liittymistä oli silti vaikea kuvitella. Kyse oli rakkaan lehden siilipuolustuksesta. PYYKKÖNEN Hornassa vedetään kiireesti ylle talvitakkia ja pitkiä kalsareita, sillä Pelit-lehden kolumnistina seikkailee nyt Pelaajan entinen vakiokynäilijä, joka on kuulemma myös swiftie. Podcastiakin on tehty nelinumeroinen tuntimäärä. MikroBitistä kopioitiin pelikoodia, mutta valitettavasti siitä tarttui rakkaus peleihin, eikä taloudellisesti kannattavampi koodaustaito. Sellaisessa hommassa poterosta toiseen tetsaava pelikiihkoilija saattaa olla ihan pätevä. Pelit tuli postilaatikkoon 16-bittisellä kaudella, mutta lehden Monkey Island -sisällöstä huolimatta kilahdin Amiga 500:lla enemmän Sierran seikkailuihin Hero’s Quest edellä. Dunkun pelijohtaja. Aikoinaan pelilehti saattoi käsitellä joka ikisen ilmestyneen laatupelin. Videopelit, vakavat lautapelit ja erityisesti rakastamani pöytäroolipelit olivat yksinomaan halveksituille nörteille sallittua viihdettä. 19 183518_.indd 19 183518_.indd 19 28.5.2025 1.55.35 28.5.2025 1.55.35. PC:lle käännyin vuonna ysikasi Battlezonen ja ekan Falloutin takia. Taistelu pelilehtien puolesta jatkuu indiehifistelyn, yltiövakavuuden ja ikuisuuspelien voimalla. Tässä siis elämänkertaa tiivistettynä. Hattuja alkoi kasautua päälaelle. Kaikenlaiset scifistelyt ja avaruussimut vetoavat, mutta niin tekee myös Infinity Nikki. Kyllä, pidän esimerkiksi ”vyöhykepelien” genressä enemmän Pacific Drivesta kuin uudesta Stalkerista. Steamistä tulee kaivettua yhä huuruisempia pelejä ainutkertaisten kokemusten toivossa. Kun liki kaikki maailman nimekkäät prestiisilehdet ovat kaatuneet kuin olkitalot, kahden kotimaisen painotuotteen olemassaolosta tuli kehun aihe, jolla saattoi aina hämmästyttää ulkomaiden väkeä. Vielä pari vuotta sitten olisi tuntunut todella kummalta ajatella, että saattaisin olla Pelitin kirjoittajien joukossa. Pelijournoilun kolmas oire on nimittäin ikisuosikkeihin obsessoituminen, eikä niistä voi koskaan jauhaa tarpeeksi. Nyt koetetaan epätoivoisesti siivilöidä kymmenien tuhansien pelien virrasta ne tapaukset, joihin oikeasti kannattaa hurahtaa. Useampi vuosi kului Suomen World of Warcraft -lehden päätoimittajana. Lukijat ovat saattaneet nähdä kilpailevien kotimaisten pelilehtien sekakäytön perin juurin luonnottomana. Kauhuosastolla on erityisesti tullut testattua kaikki mahdollinen. Oli kyse pakkomielteistä tai hifistelystä, uskon kuitenkin, että niistä kaikista voi olla oikeasti hyötyä lukijoille. Kun näin lopulta kävi, on selkeästi aika loikata seuraavaan kuoppaan. Siitä ei ole kyse. Ei tätä voi selittää mitenkään. Minä ja Pelaajan viimeinen päätoimittaja Ville Arvekari vannoimme pyhästi jo kauan sitten, että Pelaajaa tehtäisiin naama ruvella siihen asti, kunnes raatomme raahattaisiin pois poterosta. Itse toimituksissa rajanvedot ovat pehmenneet vuosien varrella karun todellisuuden kuristusotteessa
Suuret valon ja varjon kontrastit tyylittävät upeita ympäristöjä. Nykyisin maailmankarttoja näkee harvakseltaan, lähinnä HD-2D-tyylisissä japsiropeissa. Kerran vuodessa jumalolentoa muistuttava Maalaajatar herää ja maalaa valtavan monoliitin pintaan numeron. Toni Hilden CLAIR OBSCUR: EXPEDITION 33 Maalaajatar herää. Ranskalainen roolipelivallankumous alkaa. Lopputulos on yhtä aikaa tuttu ja silti täysin omanlaisensa. Täysin ansaittua, sillä Expedition 33 on vangitseva elämys. Kertomus alkaa Pariisiin pohjautuvasta Lumièren kaupungista, päivänä jolloin Maalaajattaren odotetaan jälleen heräävään. 20 182976_.indd 20 182976_.indd 20 28.5.2025 16.18.54 28.5.2025 16.18.54. Säveltäjä Lorien Testard puolestaan löytyi SoundCloudista, jossa hänen musiikkinäytteensä herättivät huomiota. Lopputulos on joka tapauksessa poikkeuksellinen: miljoonan myydyn kappaleen raja meni rikki vain kolmessa päivässä, kaksi miljoonaa noin viikko myöhemmin. Intro tempaisee heti mukaansa, se näyttää väläyksiä siitä, millaista on elää maailmassa, jossa oma kuolinpäivä on tarkkaan tiedossa. Hahmoja liikutetaan ympäristöissä, joissa ranskalainen arkkitehtuuri ja kulttuuri sulautuu osaksi unenomaista fantasiaa. Sen taistelujärjestelmä nivoo vuoropohjaiset ja tosiaikaiset elementit yhteen rytmikkääksi, taktisesti palkitsevaksi rivitanssiksi. Sitä käytetään runsaasti tyylikeinona. Kaikki sen ikäiset ja sitä vanhemmat kuolevat välittömästi. Alun perin ääninäyttelijäksi palkattu Svedberg-Yen osoittautui lahjakkaaksi kirjoittajaksi. Surmankello on laskenut alaspäin jo 67 vuotta, aina siitä lähtien kun yliluonnollinen katastro. E xpedition 33:n juonessa on yksinkertainen mutta tehokas koukku. Horisontissa näkyy kaikkea kummallista: ilmassa leijuvia rakennuksia ja kerrostalon kokoisia hirviöitä. repi maailman sirpaleiseksi, synkänkauniiksi luonnonoikuksi. Final Souls Fantasy: Avec Fromage Clair Obscurin taustalla on inspiroiva tuhkimotarina. Joka vuosi uusi retkikunta lähetetään pysäyttämään Maalaajatar. Lopulta pelin parissa työskenteli noin 30 hengen tiimi, joista suurimmalla osalla ei ollut aiempaa kokemusta pelialalta. Poikkeuksellisen hieno versio perinteisestä vapaasti tutkittavasta maailmankartasta todistaa, että tällainen ratkaisu toimii yhä. Jos mielii saada retkikunnalle biksut ja speedot ylle, pitää ensin läpäistä sadistisia minipelejä. Yksi heistä on 32-vuotias insinööri Gustave, joka lähtee retkikunta nro 33:n matkaan, yhdessä kollegansa Lunen ja adoptiotyttärensä Maellen kanssa. Retkelle lähtevät mukaan yleensä kaikki kynnelle kykenevät, joiden gommage eli seremoniallinen kuolinpäivä häämöttää vuoKUOLEMAN TAITEILIJA Sandfall Interactive / Kepler Interactive Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series X/S Versio: 1.2.2 Suositus: Intel Core i712700K / AMD Ryzen 7 5800X, 16 Gt RAM, NVIDIA GeForce RTX 3060 Ti / AMD Radeon RX 6800 XT Testattu: AMD Ryzen 7 5700X, 32 Gt RAM, Nvidia GeForce RTX 3090 24 Gt Ikäraja: 18 den päässä. Tällä kertaa ruudulla on kuitenkin aivan uudenlainen, korkeuksiin kohoava tulkinta, jonka tutkiminen tuo tervetullutta vaihtelua muuten melko suoraviivaisiin kenttärakenteisiin. Lopetan tähän, sillä mitä vähemmän tarinasta tietää etukäteen, sitä parempi. Joka vuosi se epäonnistuu. Monoliittiin piirtyy numero 33. Pandemian aikana projekti laajeni, ja Sandfall Interactive perustettiin osittain onnekkaiden sattumusten kautta. Se alkoi vuonna 2019, kun Guillaume Broche, Ubisoftilta lähtenyt pelialan veteraani, aloitti yksin intohimoprojektinsa. Lineaarisen alun jälkeen yllätyin, kun eteeni avautui jylhää kauneutta huokuva maailmankartta. Valohämy Clair obscur on käännös termistä chiaroscuro, joka tarkoittaa maalaustaiteessa valohämyä: jyrkkää valon ja varjon kontrastia. Maalaajattaren monoliittia lähestytään edellisten retkikuntien jalanjäljissä askel askeleelta syvemmälle alati oudommaksi käyvään maailmaan. Kaikkea ei toki tehty omin voimin, osa työstä ulkoistettiin. Belle époque -henkistä Ranskaa ja melodramaattista fantasiaa yhdistelevä teos ammentaa vaikutteita niin Final Fantasysta kuin Dark Soulsista. Broche löysi muun muassa tulevan pääkäsikirjoittajan, Jennifer Svedberg-Yenin, Redditistä
Sen sijaan iskuja väistellään ja niiden yli hypitään. eksit. Viholliset hengailevat ennalta määritetyillä paikoillaan. Liikkeistä vastasivat paikalliset näyttelijät, äänistä taas starat kuten Andy Serkis ja Charlie Cox. Ruudun reunassa näkyvä vuorojärjestys määräytyy hahmojen nopeuden mukaan. Teoriassa lähes kaiken voi väistää, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Mukana on myös kaikkea perin ranskalaista, kuten karkuun kipittäviä petankkipalloja ja kuumottavia miimikoita. Kertomus etenee tosin välillä liiankin vauhdilla. Seikkailu yhdistelee onnistuneesti japsiropen perinteitä ranskalaishenkiseen tarinaan ja maailmaan, mikä erottaa sen massasta. Joskin kaikelle on, sen enempää spoilaamatta, lopulta järkeenkäypä syynsä. Kolmen hahmon rivitaistelu on sinänsä perinteistä siinä, etteivät hahmot liiku taistelun aikaan kentällä. Expedition 33 ei kuitenkaan ole varsinainen soulslike, vaikka haastetta riittää. Puhdasta vuoropohjaisuutta kaipaaville tai toimintapelejä vierastaville systeemi voi maistua tervalta, minulle se maistui hunajalta. Ääninäyttely itsessään on erinomaista, vaikka satunnaiset ranskalaiset huudahdukset enemmän huvittavat kuin lisäävät immersiota. Suuntavaistoni petti toisinaan, koska taistelun jälkeen hahmo saattaa ärsyttävästi katsoa eri suuntaan kuin taistelun käynnistyessä, mikä johti harhailuun. Iskevän näköisessä käyttöliittymässä on selkeitä Persona-vivahteita. Maailma tuntuu myös ajoittain irtaantuvan liikaakin logiikasta. Vuoropohjaisuuden ja tosiaikaisten elementtien yhdistäminen ei ole uutta, mutta Expedition 33 vie idean pidemmälle kuin kenties yksikään edeltäjä. Suurimmalla osalla porukasta on pitkä yhteinen historia, ja ryhmädynamiikassa on muutenkin mukavasti jännitettä, kun kaikki eivät vain silittele toistensa päitä jatkuvasti. Presentaatiossa piisaa tyylitajua ja gra. 21 182976_.indd 21 182976_.indd 21 28.5.2025 16.19.08 28.5.2025 16.19.08. Lopulta kasassa on kirjava joukko rikkinäisiä ihmisiä etsimässä tarkoitusta viimeiselle taipaleelleen. Reaktiot harjaantuivat virheiden kautta, ja opin seuraamaan myös ääniefektejä, jotka usein paljastavat ajoituksen paremmin kuin animaatio. Vapaaehtoiset keskustelut syventävät hahmoja ja kertomusta. ikka on näyttävää. Hahmot olisivat ansainneet enemmän suvantovaiheita, joissa tapahtumia voisi kunnolla prosessoida. Sivupolkujakin riittää ja niiltä löytyy kovimmat taistelut ja parhaat aarteet. Jos niitä iskee ensin, taistelu alkaa varmasti omalla vuorolla. Iskemällä niitä ennen taistelua pääsee aloittamaan omalla vuorolla. Viholliset eivät vaella kentissä paikoiltaan kovin kauas. Kuvittelin Khazanin jälkeen olevani parry-mestari, mutta nevronien pirulaiset huijasivat minua kerta toisensa jälkeen. Jäin silti kaipaamaan painiketta, jolla taistelun voisi aloittaa alusta ilman pienintäkään turhaa ravaamista. Clair pitää mielenkiintoa yllä tarjoamalla toinen toistaan komeampien maisemien lisäksi tasaisesti ihmeteltäväksi uusia pelimekaanisia jippoja niin taisteluun kuin maailman nuohoukseen. Paras puolustus on viime hetken torjunta eli parry, joka blokkaa kaiken vahingon ja palauttaa toimintapisteitä. Useimmat örvelöt on helppo väistää, mutta koska monilta putoaa uniikkia loottia, kannattaa kaikki nirhata ainakin kerran. Eteneminen on jouhevaa ja palkitsevaa. Ehkä se johtuu siitä, että mocap ja äänitys tehtiin erikseen. Huulisynkka tosin vähän takkuaa, mikä pistää silmään muuten tosi ilmeikkäillä kasvoilla. Alueet eivät ole niin isoja, että satunnainen eksyminen kasvaisi suuremmaksi ongelmaksi. Taidolla ja taktiikalla Lokimerkintöjen lisäksi kentistä löytyy edeltävien retkikuntien jättämiä lippuja. Pidin tarinasta paljon. Parryamalla vastustajan lyöntisarjan pääsee tekemään vastaiskun. Gustaven enkelit Maalajattaren mysteeri on kiehtova, ja vääjäämätön kuolema painaa retkikunnan harteilla. Kun lyöntisarjat venyvät ja paukkuvat, lähestytään jo rytmipelin kaltaista toimintaa vuoropohjaisilla elementeillä eikä toisinpäin. Matkalla tapaa monta mystistä kulkijaa. Ne toimivat lepopisteinä, joilla voi kehittää hahmoa, täyttää parannusputelit ja levätä, mikä samalla herättää alueen viholliset henkiin. Kartalla voi leiriytyä, ja leirissä kannattaakin piipahtaa tasaisin väliajoin jututtamassa matkatovereita. Pääreitille ohjataan hienovaraisesti, teemaan sopivasti valojen avulla. Viholliset käyttävät paljon viivytyksiä ja hämäyksiä liikkeissään. Kuolemanruudun näin kymmeniä kertoja, mutta eteneminen jatkui aina nopeasti lyhyen takapakin jälkeen. Taistelu on näyttävää ja nopeatempoista. Menestys vaatii sekä taktista pelisilmää että nopeat re. Kovin tuttua! Souls-tyylinen ratkaisu parannusputeleihin on mainio: se karsii japsiropeja usein vaivaavan rohtoyltäkylläisyyden pois. Clair Obscur ei sisällä tehtävälokia, navigaatio ei pohjaudu ikoneihin eikä kenttien sisäistä karttaa edes ole. Merde! Jos haluaa kunnon le patongilta käryävän tunnelman, myös ranskalainen dubbaus löytyy. Gustave on karismaattinen johtohahmo, jonka epävarmuudet tekevät hänestä kiinnostavan. Vastustajat ovat nevroneita, eldritch-henkisiä hirviöitä sekä erikoisia biomassan ja patsaiden fuusioita. Tarinan kuljetukseen kohdistuva kritiikkini hälveni mitä pidemmälle pääsin
Hyökkäyksiä tehostavat kevyet QTE-näpäytykset, jotka voi halutessaan automatisoida. Valinnanvaraa kuitenkin kertyy niin paljon, että lumina-valikko alkaa muistuttaa Excel-taulukkoa, eikä sen käyttöliittymä aiheuta riemunkiljahduksia. Se voi olla myös suorempi etu, kuten kaksi peräkkäistä vuoroa tai yksi automaattinen henkiinherätys. Esimerkiksi Lune jättää taioillaan vihollisiin elementtitahroja, joilla voi vahvistaa seuraavien vuorojen loitsuja. Aseita voi kehittää, jolloin niihin avautuu uusia ominaisuuksia, ja niiden tehot skaalautuvat hahmon attribuuttien mukaan ihan kuin Dark Soulsissa. oituihin hyökkäyksiin saa lisätehoa kevyillä QTE-näpäytyksillä, mutta ne ovat enemmän taistelun tuntumaa tukevaa tunnelmanluontia kuin taitotestiä. Mätkintä pysyi freesinä, kun ei tarvinnut toistaa samoja iskusarjoja alusta loppuun saakka, vaan saatoin rakentaa huoletta uudenlaisen buildin aina mielenkiintoisen nevronintappoaseen poimittuani. Nevroneilla on vaihteleva vastustuskyky, joten strategiaa on hyvä mukauttaa tilanteen mukaan. Aseita voi kehittää, jolloin niihin avautuu uusia ominaisuuksia, ja niiden tehot skaalautuvat hahmon attribuuttien mukaan ihan kuin Dark Soulsissa. Esimerkiksi Lune jättää vihollisiin elementtitahroja, jotka vahvistavat seuraavia loitsuja. Tämä kannustaa tutkimaan alueet perusteellisesti harvinaisempien aseiden ja päivitysromppeiden toivossa. Jokaisella hahmolla on oma aseensa ja taistelutyylinsä. Jokainen hahmoista tuntuu hyvältä pelata eikä niille ole määritelty tiukkoja roolirajoja. Synergiaa! Hahmonkehityksen ytimessä ovat myös pictokset ja luminat. Silloin kannattaa reilusti panostaa elinvoimaan ja suojiin, jotta iskuja kestää enemmän. Tasonnousun yhteydessä jaetaan kolme pistettä attribuutteihin ja yksi piste taitopuuhun. Ne ovat enemmänkin tunnelmanluontia kuin taitotestiä. Maelle taasen vaihtaa rapiirinsa kanssa taisteluasentoa hyökkäyksen päätteeksi, mikä avaa bonuksia seuraaviin liikkeisiin asennosta riippuen. Kun pictos on ollut mukana neljässä taistelussa, sen lumina vapautuu kaikkien käyttöön. Nyt taistelun tasapaino romahtaa, kun löytää ylivoimaiset yhdistelmät ja aktivoi kaikki mahdolliset lämäbonarit. Synergiaa! Peruslyönneillä kerätään toimintapisteitä, joilla aktivoidaan taikoja ja erikoisliikkeitä. Onneksi peli tekee heti selväksi, että uudelleenkouluttautuminen eli respec onnistuu. Jo hahmonkehityksessä riittää pähkäiltävää. Sopivilla yhdistelmillä voi paikata heikkouksia: jos parry ei suju, voi rakentaa hahmon, joka kasaa ylleen suojakilpiä ja vahvistuu osumien vastaanottamisesta. Attribuuttien minmaxausta ei kuitenkaan tarvitse stressata. Pictos. Klassisia roolirajoja ei ole: buildien variointiin on runsaasti tilaa, ja kaikki hahmot ovat omalla tavallaan palkitsevia pelata. Tästä syntyi klassinen, positiivinen rope-dilemma. Toisaalta, jos vihollinen pohjautuu tulielementtiin, liekit vain parantavat sitä. Roolileikkejä retkikunnassa Näyttävästi koreogra. Esimerkiksi tulihyökkäykset aiheuttaa poltto-statuksen, joka käristää nevronia aina sen vuoron alussa. Lunen, Maellen ja muidenkin hahmojen kuteet ja tukan voi stailata mielensä mukaan. Onneksi ne eivät tule ihan ilmaiCLAIR OBSCUR: EXPEDITION 33 Kykyjen välillä on synergiaa ja parhaita hyökkäyksiä pohjustetaan useilla iskuilla ja kavereiden avulla. Lumina voi olla tilanteeseen reagoiva hyöty, kuten 50 prosenttia lisää lämää henkihieverissä olevalle hahmolle. Olisin halunnut pelata kaikilla hahmoilla yhtä aikaa, mutta vain kolme mahtuu kerralla mukaan. Aseen vahinko skaalautuu attribuuttien mukaan, ja tasojen karttuessa siihen aukeaa uusia ominaisuuksia. Aktiivisten luminoiden määrää rajoittaa vain luminapisteet, joita kertyy tasonnousuista ja esineistä. Jylhän ja kauniin maailmankartan tutkiminen nostattaa seikkailu. Kaltaisilleni virittelijöille on siis tarjolla runsaasti pelinappuloita pyöriteltäväksi, mutta järjestelmä toimii myös kevyemmällä panostuksella. 22 182976_.indd 22 182976_.indd 22 28.5.2025 16.19.23 28.5.2025 16.19.23. Jokaisella hahmolla on omat attribuuttinsa, taitopuunsa, aseluokkansa ja taistelutyylinsä pähkäiltäväksi. Yhdellä hahmolla voi olla kolme pictosta päällä samanaikaisesti. Pitäähän sitä kuoleman porteilla nyt edes näyttää hyvältä!. Melko alussa ryhmään liittyvä Sciel käyttää viikatetta sekä auringon ja kuun voimia valjastavia korttitemppuja, joilla rakennetaan usean vuoron pohjustusta vaativia pommeja tai tehokkaita buffeja. Jonkinlainen raja luminoiden yhtäaikaiselle määrälle olisi tehnyt terää. ilistä. Pictos on esine, joka antaa bonuksia statseihin ja yhden passiivisen taidon eli luminan. Varsinkaan, jos parryt ja väistöt tuottavat vaikeuksia. Peruslyönnit kerryttävät toimintapisteitä, joilla aktivoidaan taikoja ja erikoisliikkeitä. Systeemi on kekseliäs ja luminat tarjoavat jatkuvaa pientä optimointia. Päälle jätettävät pictokset valitaan enemmän niiden tarjoamien statsien perusteella, ja luminat poimitaan erikseen. Lyömäaseiden kehitys noudattaa Dark Soulsin hyväksi toteamaa kaavaa, jossa päivitysten hinta ja vaadittavat resurssit kasvavat asteittain. Attribuutit voi myöhemmin jakaa uudestaan, kun lemmikkiaseet ovat löytyneet. Maelle vaihtaa taistelun aikana hyökkäysasentoa pistomiekkansa kanssa, mikä muuttaa hänen seuraavia siirtojaan. Elementit ja statukset ovat olennainen osa arsenaalia. Lumina
Tätä toki tasapainottaa monipuolinen viholliskattaus, aina on uusia liikesarjoja sisäistettäväksi. Clair Obscur: Expedition 33 on raikas, tyylitietoinen ja unohtumaton roolipeliseikkailu. Minulle se tarjosi jotakin samalla tavalla luihin ja ytimiin uppoavaa kuin Squaren 90-luvun klassikot aikoinaan, mutta nyt modernimpaan ja varttuneempaan makuun sovitettuna. Sitten kun parryt ja väistöt lähtevät lihasmuistista, myös taktiikoiden merkitys pienenee. Sacrebleu! BonjouRPG est né, quelle belle surprise! 93 Sandfallin esikoinen kumartaa japanilaisille klassikoille, ja kulkee sitten vahvasti omilla jaloillaan. Taistelun tasapaino kompuroi, valikoissa on kankeutta, rantabileet ovat sadistisia. Yli kahdeksan tunnin ja 154 kappaleen mittainen Lorien Testardin säveltämä soundtrack on sitten se kirsikka kaiken muun herkun päällä. Se on yhtä keskeinen osa Clair Obscurin identiteettiä kuin Studio Monacan musiikki on Nier: Automatalle tai Nobuo Uematsun sävellykset Final Fantasy VII:lle. Aurinkorannat. Sadistin päivä rannalla Lohduttomaan maailmaan tuovat valoa sen eriskummalliset asukkaat, kuten gestraalit: juuttisäkkeihin pukeutuvat, väkivaltaa rakastavat puu-ukot ja -akat. Sen järjestelmät ja tyylivalinnat, erityisesti taisteluissa, vaativat tarkkaa osumaa pelimakuun. Obscur . Hahmonkehityksessä ja taistelussa piisaa sekä syvyyttä että haastetta, ja uusia pelillisiä ideoita tuodaan mukaan tasaisessa tahdissa. Loppua kohti horjuvaksi käyvästä tasapainosta huolimatta rytmikkään taistelun suussa sulava pelattavuus ja hahmojen virittely vetivät mukaansa sellaisella voimalla, ettei mätkintä alkanut missään vaiheessa turruttaa. Loppupuolella minua kuitenkin haastoi enää pari valinnaista superbossia, muut nevronit sulivat alta. Mieluummin näkisin vähemmän paikkoja, mutta enemmän mittakaavaa niiden sisällä. Se jo itsessään on melkoinen saavutus, etenkin kun kyseessä on pääasiassa kokemattoman ranskalaisstudion debyyttiteos. 23 182976_.indd 23 182976_.indd 23 28.5.2025 16.19.45 28.5.2025 16.19.45. Suurin osa sivusisällöstä painottuu hauskoihin taisteluhaasteisiin, kevyisiin aivopähkinöihin ja tarinaa syventäviin mysteereihin. Kromaattiset nevronit ovat ilkeitä minibosseja, joita tulee vastaan syrjäisemmillä poluilla. Taisteluihin en koskaan kuitenkaan kyllästynyt, koska sen systeemi nyt on vaan niin toimiva, eikä mistään muusta pelistä löydy vastaavaa. Ja sitten ajoituksen epäonnistuessa kärsitään. Parasta on, ettei tunnelma latistu taisteluiden ulkopuolellakaan, päinvastoin. Lopputekstit näkee noin 30 tunnissa, mutta maailmaa tonkiessa peliaika tuplaantui helposti. Sivusisältöä on sopivasti: maailma ei tunnu liian pieneltä, mutta ei myöskään ähkyyn asti täyteen ahdetulta. Pikkuluolastoja on oikeastaan vähän liikaakin. Ehkä parempi ratkaisu silti olisi, että parryista pääsisi edes osa vahingosta läpi, ja liian anteliaille väistöille pitäisi olla jonkinlainen hintalappu. Pääsuunnittelija Guillaume Broche kuulemma nauttii tällaisista vaivaannuttavan kömpelöistä minipeleistä, mutta miksi minun pitää kärsiä muiden perversioista. Mutta kun se osuu, se näköjään todella osuu. Clair + Tarinassa ja maailmassa on ideaa ja vetoa, taistelusysteemi rokkaa, musiikki on jumalaista. Surumielisistä pianomelodioista ja ranskalaisista balladeista lukuisiin muihin genreihin laajeneva ääniraita varastaa huomion jokaisessa maisemassa, taistelussa ja juonenkäänteessä. En silti usko Clair Obscurin purevan samalla tavalla jokaiseen japanilaisten roolipelien ystävään. Jos kaiken koluaa läpi, nevroneista loppuu variaatio kesken, mutta vasta ihan lopussa. Kyllä, se on oikeasti niin hyvä. Nyt luvut pyörivät kymmenissä tuhansissa ja pahimmillaan miljoonissa, mikä sekä näyttää että tuntuu hölmöltä. Biitseillä pääsee hikoilemaan kömpelöiden, sadististen minipelien parissa, joista saa palkinnoksi uimapukuja. Maalaajattaren monoliitti häämöttää aina horisontissa uhkaavana. Vahingon ja hipareiden skaalaa pitäisi laskea tuntuvasti. Ympäristöt ovat kiehtovia, tarina yllättävä, tunteikas ja vetovoimainen, ja hahmot mieleenpainuvia. Onneksi hahmokustomoinnista pitävälle riittää kuteita ja kampauksia löydettäväksi ilman tasoloikkahelvettiäkin. Nevroneita löytyy joka lähtöön, ne ovat usein säväyttävän näköisiä. seksi, kun parhaat romppeet ovat usein vaativien taisteluiden palkintoina. Heidän lempipaikkansa. Kertomus etenee napakasti ilman turhaa täytettä. Innostuin tutkimaan kaikki kolkat läpikotaisin, ja olisin mielelläni jatkanut vähän pidempäänkin. Coup de foudre Pienistä kauneusvirheistään huolimatta Expedition 33 teki suuren vaikutuksen. Hyökkäyksiä väistetään, parrytaan ja niiden yli hypitään. Pelaaminen on sujuvaa ja miellyttävää, monet japanilaisia roolipelejä vaivaavat rytmitysongelmat ja tarpeettomat rasitteet loistavat vain poissaolollaan. Bonuksena asut näkyvät myös välinäytöksissä, paitsi muutamissa esirenderöidyissä kohtauksissa
Pääosin kerralla ruudulle mahtuvissa värikkäissä 3D-kentissä puhvelipäisellä robotilla maalataan kaikki lattiaruudut käymällä niissä vähintään kerran. Jokainen kenttä päättyy tempestmäiseen bonustunneliin, jossa vihollisiin osuminen lisää tulinopeutta ja pistekerrointa. VR-laseja tukevan I, Robotin ungame-vaihtoehdossa leikitään bonuskenttien ra. Hyvää + Kentät vaativat taktikointia. ikkaa käyttäneistä peleistä ja modernisointi säilyttää saman kliinisen tyylikkään ilmaisun. Minterin pelit ovat hieman kärjistäen sata lasissa perstuntumalla vetämistä, mutta I, Robot vaatii yllättävän paljon taktikointia ja ylempiä aivotoimintoja. Vaikeammissa kentissä jatkuvaa huomiota vaativa valvoja ampuu myös säännöllisin väliajoin laajalle ISOVELI VALVOO Llamasoft Ltd. Addiktiivinen arcadepeli I, Robot jatkaa Llamasoftin laadukasta ja omaperäistä linjaa. Valvojan myötä ahtaat paikat pitää ennakoida, sillä pelkkä reagointi ei riitä kovin pitkälle. Lopun tavoittamiseen tarvitaan pääasiassa kärsivällisyyttä. Minterin kahden miehen Llamasoft-tiimin pelit ovat niin vahvasti audiovisuaalisia elämyksiä ja kokemuksia, että ne on helppo määritellä taiteeksi. Maalauskentät ovat Minterin psykedeliasteikolla suhteellisen maltillisia esityksiä, mutta bonustunneleissa tavaramerkkimäinen efekti-iloittelu pääsee valloilleen. I, Robot ei perustu Will Smithin tähdittämään rainaan, vaan Dave ”Tempest” Theurerin Atarille suunnittelemaan arcadepeliin, joka julkaistiin vuonna 1984. Petri Heikkinen I, ROBOT Kun Jeff Minter tarttuu robotiikkaan, tarvitaan tarkkoja asimuuveja! W alesiin kotiutuneen indiemaestro Jeff Minterin iloisen hapokkaat pelit tuovat mieleeni kliseisen ikuisuusjankkauskysymyksen: ovatko videopelit taidetta. Vaikeampia kenttiä pitää ensin testailla, sitten keksiä jokin toimintatai reittisuunnitelma ja lopulta toteuttaa se. alueelle leviäviä raketteja, joten ahtaissa nurkissa ei kannata tötöillä pitkään. Perustilassa sankaripuhveli räiskii vain ruudun syvyyssuuntaan, mutta spesiaaliblokkien kohdalla tulitusta sinkoaa jokaiseen pääilmansuuntaan. Operaatiota mutkistavat eri tavoin liikkuvat viholliset, joista osan voi ampua hetkeksi ulos areenalta. Puhvelirobo pystyy hyppäämään tyhjien välien yli, mutta jos valvojan silmä on kokonaan auki, se ampuu pomppaavan sankarin saman tien laserilla pirstaleiksi. aavilla taustoilla. Moninpelielementtejä ei ole, mutta netin enkkalistalla pojot laitetaan paremmuusjärjestykseen. Tuttua tykitystä Kenttien välitilkkeet nostavat mielikuvia Tempestistä ja Robotronista, joiden ansiokkaasti modernisoidut iteraatiot kuuluvat Minterin pitkän linjan repertuaariin. Ei nimenkirjoitusta paikallisessa enkkalistassa. Mutta ne ovat myös vahvasti pelejä isolla P:llä, ne eivät yritä simuloida oikeita tai kuviteltuja maailmoja vaan ne ovat zone-tilaan upottavia efekti-ihmeitä vaihtoehtoisesta todellisuudesta, jossa arcade ei koskaan kuollut. Vaikka lista oli vielä lyhyehkö ja kärki ei ollut kaukana, se oli meikän ulottumattomissa. Vajaan 60 erilaisen kentän kokonaisuuden vaikeustaso on varsin maltillinen, sillä toimintaa pääsee jatkamaan suoraan siitä kentästä, mihin on jäänyt. I, Robot ei ollut aikanaan menestys, joten harva siitä on nykyään kuullutkaan, mikä tarjoaa erinomaisen sauman Llamasoftin vahvasti päivitetylle versiolle. Korkeat maastokohteet suojaavat valvojan ohjuksilta, joten niitä ei usein kannata ampua maan tasalle heti. Kasarilla varsin ailahtelevia tuotoksia väsännyt Jeff Minter on saavuttanut vakaan tason ja tunnistettavan kädenjäljen, eikä miestä ole enää pitkään aikaan voinut väittää pelkän Tempestin tuunaajaksi. I, Robot oli yksi ensimmäisiä täytettyä polygonigra. Selkeä alueenvaltausaktiviteetti tuo mieleen myös Minterin oman kasariklassikon Hover Bovverin C64:lle. Osumat madaltavat myös korkeita muureja, joiden päällä on kulkukelpoisia laattoja. Tietyn tyyppinen tulituslaatta tarttuu mukaan ja leviää vierailtuihin laattoihin, jolloin robotti pystyy pienen pyörimisen jälkeen ampumaan melkein mistä tahansa joka suuntaan. Avoin sokkelo Suurin kanto kaskessa on kenttää valvova valtava robottisilmä, Isoveli, se pelin nimen I tai ”eye”. Jälleen kerran olisi erittäin jees, jos paikalliseen ja varsin pitkään listaan voisi kirjoitella nimiä vapaasti, mutta ei, vaikka on kyse enkkaorientoituneesta arcadepelistä. Vaarallisesta myrkkyväristä pääsee eroon hyppäämällä tyhjien kohtien yli. Nuolimaiset ammukset tuhoavat liikkuvat öttiäiset kohteen koosta riippuen yhdellä tai useammalla osumalla. Kapean lattiakaistaleen hyppykohtien väliin luova loikka on mainio keino väistää muita vihollisia, mutta valvojan silmäily mutkistaa sen ajoitusta melkoisesti. / Atari Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, Xbox Series S/X, Switch Moninpeli: Ei Ikäraja: 3 87 Psykedeeleillä terästetty modernisointi harvinaisesta kasarikauden arcadepelistä. Huonoa . Osa peruskentistä on Robotron-tyylisiä räiskintäareenoita, joilla lattiaa maalataan tuhoamalla vihollisia, joista puhvelirobotti lukittuu automaattisesti lähimpään. 24 182999_.indd 24 182999_.indd 24 28.5.2025 2.08.20 28.5.2025 2.08.20. Toiminnan ydin muistuttaa Atarin varhaisempaa Crystal Castlesia jopa siinä määrin, että I, Robotin nimeksi kaavailtiin ensin Ice Castlesia. Haastekerroin nousi toki melkoisesti, kun lähdin yrittämään enkkoja ilman jatkoyrityksiä, sillä valvojan laser onnistui kerta toisensa jälkeen yllättämään
Vaikka pelasin Eternalin just, ei näistä sepustuksista paljoa mieleen jäänyt. Ajat ovat pimeät mutta säteellä seuratut. Tapahtumapaikkoina on Sentinel-kaupunkien lisäksi muinaisia temppeleitä, Helvetin punahehkuisia laavakenttiä ja mahtuupa loppupuolelle muutama virkistävä yllätyskin. Slayer osaa toki loikkia ja juosta, mutta tuplahyppy ja ilmasyöksähtely on unohdettu. Älkää huoliko, Eternalin veroista tasohyppelyä ei ole luvassa. PALUU PIMEÄLLE KESKIAJALLE id Software / Bethesda Softworks Arvosteltu: PC Saatavilla: PlayStation 5, Xbox Series S/X Minimi: Intel i7 10700K tai AMD Ryzen 7 3700X, 16 Gt RAM, Nvidia RTX 2060 Super tai AMD RX 6600, SSD-kiintolevy Suositus: Intel i7 12700K tai AMD Ryzen 7 5700X, 32 Gt RAM, Nvidia RTX 3080 tai AMD Radeon RX 6800, SSD-kiintolevy Testattu: AMD Ryzen 7 9800X3D, 64 Gt RAM, Nvidia RTX 5090 32 Gt Moninpeli: Ei Ikäraja: 18 Kaikkihan me tiedämme kon. Ei ihme, että ilme on koko ajan tuima. Ville Wikström Trilogian viimeinen osa onkin esiosa, ja pääsemme kokemaan Doom Slayerin päättymättömän vihan alkulähteet. Pimeä Keskiaika kertookin työmies-Slayerin karusta arjesta, jossa maykrit kohtelevat tätä työkaluna ja ihmiset joko vihaavat tai kunnioittavat pelonsekaisesti. Jatko-osa Doom Eternal (Pelit 4/20, 85 p.) meni monien mielestä liian pitkälle tasohyppelyineen ja puzzlemaisine taisteluineen. 25 182718_.indd 25 182718_.indd 25 28.5.2025 17.06.56 28.5.2025 17.06.56. Kilvellä voi torjua vahinkoa, mutta myös heijastaa vihreitä iskuja takaisin lähettäjilleen, mikä avaa mahdollisuuden vastaiskuun nyrkein tai asein. Doomguy the Demon Slayer The Dark Ages on juonijatkumossa esiosa kahdelle aiemmalle. Hype oli vaisua, mutta peli timanttinen yksinpelikokemus, joka kehitti räiskintäkaavaa onnistuneesti eteenpäin. (Kiitos, Matriisi!_nn) KilVihollismäärät ovat huomattavan isoja, joten tappamista riittää. Kilpenä pahuutta vastaan Yhdenkin mainoskuvan uudesta Doomista nähtyään tietää, mikä on pelin tärkein uusi jippo: sahalaitainen kilpi. Keskiaikaiseen menoon hyvin sopiva työkalu toimii paitsi suojana, myös aseena. Klassiset ysäri-Doomit ovat toimivaa, mutta yksinkertaista mättöä, joten uutukaisesta tehtiin ajattelevan pelaajan räiskintä, jossa tärkeää on eri aseiden ja kykyjen yhdistely sulavaan murhabalettiin. V ertailu kahteen aiempaan osaan on välttämätöntä kontekstin vuoksi. Onnistuuko id luomaan jotain uutta vai mielikuvituksettoman jatko-osan. Pian Kapteeni Doom eikun Slayer oppii myös heittelemään kilpeä, joka tappaa pienemmät möröt kerralla tai jää kivasti sahaamaan isompia rintaan. Pelaajan alter ego, Slayer, on maykreilta supervoimat saanut ihminen, tappokone, joka lähetetään pahimpiin paikkoihin näyttämään pirulaisille kaapin paikka. iktin kehittyneen maykr-rodun sodasta Helvetin legioonia vastaan, sekä Sentinel-soturit, jotka taistelivat maykrien puolella lopulta häviten demoneille. Pelaako joku Doomia juonen takia. Täh, miksi Doom-pelissäni on tarina. Vuonna 2016 id Software julkaisi Doom-sarjan uusioversion, jota kutsutaan Doom 2016 -nimellä (Pelit 6/16, 87 p.) erotukseksi alkuperäisestä vuoden 1993 klassikosta. Teemoissa yritettiin selvästi luoda vähän kristinuskon makuista taustatarinaa, mutta kaikki tuntui väkisin väännetyltä tekosyyltä demonipeijaisille. Pelitissä 4/2020 Lassi Hietala kommentoi Eternalin muistuttavan ”eräänlaista yksinpelattavaa e-spörttimaratonia”, mikä on hyvä kiteytys! Pelasin Eternalin delsuineen läpi valmistautuakseni Pimeään Keskiaikaan. Heti alusta asti oli selvää, että nyt on otettu tarkoituksella pesäeroa Ikuisuuteen. Joissain kohdissa kilpeä nakkelemalla avataan lukkoja tai heijaillaan kuilujen yli
On virkistävää pelata PC-peliä, joka ei nytkähtele uusia alueita lataillessaan (katson sinua, Unreal Engine 5). Päälle vielä tuttua aseen vaihtoa numeroista, hiiren rullasta tai Q:sta, sekä hyppelyä välilyönnistä ja juoksua shiftistä. Osa kartoista on edelleen putkia, joissa kohdataan vihollisia tipoittain. Latausajat kenttäsiirtymissä tai kuolon korjatessa ovat salamannopeat, puhutaan sekunneista. Komentaja Thira on juonen keskiössä. Terveyttä, panssaria ja ammusvarastoa päivitetään joskus vastaan marssivia kovempia demoneja mättämällä. Nettipöhinän perusteella konsoleillakin päästään näyttävään ja sulavaan kokemukseen. Piilopaikoista löytyy tärkeää päivitysvaluuttaa, jolla saa aseisiin, kilpeen ja lähitaisteluun lisää tehoa. Aiempien osien niukkuudessa ei kuitenkaan eletä, joten demonipiñatoja ei tarvitse sahailla auki jatkuvasti. Se tekee kivasti lämää ja on oiva keino päästä pois tulituksen alta. Toinen tärkeä mekaniikka on lähitaistelu. Harmittavasti aiemmista osista tuttua mahdollisuutta teleportata kentän loppuun ei ole, joten jos jotain jää välistä, pitää kenttä pelata uudelleen alusta asti. Vaikka nimestä voi toisin päätellä, nyt ei olla kirjaimellisesti keskiajalla, joten tuliluikkuja löytyy. Teurastushommia tasapainotetaan ajoittain ajoneuvokentillä. Joillain kehveleillä on itselläänkin kilvet tai panssarointia, jota pitää ensin kuumentaa vaikka plasmatuikuttimella, ja sitten irrottaa kilvellä nakkaamalla. Välillä pääsee myös lentelemään lemmikkilohikäärmeellä, mikä on yllättävänkin sujuvaa. Turistina hornan porteilla Muutaman tutoriaalinomaisen alkukentän jälkeen varusteita on tarpeeksi ja toiminnan kova ydin paljastuu. Id Softwaren tekniikka on edelleen hyvässä maineessa eikä The Dark Ages petä. Uskollinen ratsu tuo vaihtelua toimintaan. Iskut latautuvat hitaasti tai välittömästi poimimalla sopiva esine, hieman kuten moottorisaha aiemmissa osissa, mutta sujuvammin toteutettuna. Riittääkö 486 vai pitääkö hommata Pentium. Muutamissa kohdissa tykitetään ensin lohharilla vihollisten puolustukset alas ja jalkaudutaan viimeistelemään homma käsipelillä. Vaikka säteenseurantaan kykenevä kortti onkin minimivaatimus, jopa 4060:lla Slayer-setä on hyvin, hyvin vihainen. Vaihtelu virkistää, eikä välipaloja syötetty kyllästymiseen asti. Valtavalla mechillä rymistely on näyttävää ja saa kyllä hymyn huulilleni: oi kuinka söpöjä pikkudemoneja, oi kuinka söpösti ne murskautuvat saappaideni alle! Vastaan tallustelee myös valtavia titaaneja, joita saa leipoa kasettiin tyydyttävästi. Lopetusiskujenkaan aikana toiminta ei pysähdy sekunneiksi, joten kontrollin tunne säilyy. DOOM: THE DARK AGES ven avulla voi lukittua viholliseen ja rynnätä päin. Demonit ovat komeasti suunniteltuja sekä animoituja, ja mikä parasta, ne hajoavat tyydyttävästi palasiksi. Pelasin PC:llä, sillä haluan nauttia Doomini hiirellä ja näppiksellä. Kaikkialta löytyy paljon salaisuuksia ja sivupolkuja koluttavaksi, enkä suosittele jättämään ainakaan kaikkia niitä väliin. Meno on edeltäjiä hitaampaa ja raskaampaa, mutta nojaa silti taitoon. Lopetusisku luuvitosella antaa paremmat palkinnot kuin kaukaa tykittely. Tällä kertaa sekaan on ripoteltu runsaasti puoliavoimia, laajempia taistelukenttiä, joissa saa suorittaa tehtävät haluamassaan järjestyksessä. 26 182718_.indd 26 182718_.indd 26 28.5.2025 17.58.57 28.5.2025 17.58.57. Kontrollit ovatkin voinsulavat: vasen hiirenkorva tulittaa, ja oikea käyttää kilpeä. Ilahduttavasti kerralla kohdattavien vihollisten määrää on nostettu reippaasti, joten ajoittain päästään ysäri-Doomien demonimassamurhauksen tunnelmiin. Mikä johtaa jatkuvaan kartan availuun ihmettelemään, onko lähellä jotain kerättävää ja miten sinne pääsee. Viholliskavalkadi on aika lailla tuttua Doom-perheestä: on tykinruoka-solttuja, paksuja mancubuksia, lentäviä cacodemoneja, hämähäkkipirulaisia, Helvetin paroneita ja myös muutama uusi tuttavuus kuten ratsuveijarit. NVME SSD on syystäkin vaatimuksena. Yksinkertaisuudessaan homma toimii värikoodien avulla: käytä vihreään kilpeä, keltaiseen nyrkkiä ja siniseen plasmaa. Hupaisimmat uudet tuttavuudet ovat konekiväärin variantti, joka jauhaa vihollisten kalloja teräviksi luunsiruiksi singoten ne päin tovereidensa näköä sekä Painkiller-sarjasta pöllitty vaarnapyssy, joka tekee varsinkin päähän osuessaan kivasti vauriota. Ja ohessa tietenkin tykitetään kaikella mahdollisella niin pirusti. Uudella id Tech 8:lla rullaava peli on huippunäyttävä, mutta ei vaadi tuhansien eurojen näytönohjainta. Idin mukaan kartat ovat 5–10 kertaa aiempaa isompia, ja vaikkei Slayerin varustukseen kuulukaan mittanauhaa, uskon. Hirviön välähtäessä keltaisena on hyvä käydä nyrkein tai muun kättä pidemmän avulla vastaiskuun, ja lyöntejä voi yhdistellä verisiksi komboiksi. Vihollisten heikkouksien hyödyntäminen on oleellista etenkin kovemmilla vaikeustasoilla. Aseissa on jopa käytetty mielikuvitustakin, toki vanhat työjuhdat haulikko sekä plasmakanuuna löytyvät, kummatkin sekä tuplapiippuisena että tavallisena. Rytmitys kärsii, vaikka ovathan hengähdystauot kivoja. Jopa louhikäärmeellä lentely on kontrolleiltaan onnistunutta. Kenttäsuunnittelu toimii vaikka rytmityksessä on välillä parantamisen varaa. Aseiden vaihteluun toiminnan tiimellyksessä kannustetaan edelleen, sillä siniset suojakilvet saa ylikuumentumaan nopeasti plasmatykillä eikä yhteen aseeseen muutenkaan yleensä riitä panoksia koko kohtaamisen ajaksi. Etenkin ajoneuvokoheltaminen vaatii laajat areenat. Oletuksena E-kirjaimesta heilutellaan nyrkkejä ja R:stä nakellaan kilpeä
Melkein mitä vain voi itse tuunailla, joten kokemus sopii kaikille taitotasosta riippumatta. Rip & Tear, Bfg Division, The Only Thing They Fear Is You… ikonisia kappaleita, joita kuunnellessa jopa kotityöt sujuvat leikiten. Suosittelen musiikin äänenvoimakkuuden nostoa valikoista ainakin parilla kymmenellä prosentilla, sillä perusasetuksilla se jäi liiankin huomaamattomaksi. Olen jo rasvannut naulapyssyni! 90 Doom: The Dark Ages on oman genrensä mestariteos, sopivasti vanhaa ja tarpeeksi uutta sisältävä paketti, ja päättää trilogian ADHD-edeltäjäänsä rauhallisemmissa merkeissä, mikä sopii meille keskiikäisillekin Slayereille. Tai uudelleen keksiä jotain vanhaa: hei id, miten olisi Quake. Panssaroidut möröt pitää ensin riisua haarniskastaan, mieluiten väkivaltaisesti. Omalla koneellani ei ollut ongelmia vääntää kaikkea silmäkarkkia täysille ja silti nauttia uskomattomasta sulavuudesta yli 120 FPS:n tienoilla, jopa ilman ruutugeneraatiota, jota tuetaan 4X asti 5000-sarjan RTX:illä. Saatanalliset säkeet Musiikki on Doom-peleissä ollut aina tärkeä osa kokemusta. Prinssi Ahzrak punoo juonia Slayerin pään menoksi. E-sport-sinkoilusta on muututtu raskaaksi höyryjunaksi, jossa voittajia olemme me pelaajat, häviäjiä kaikki Helvetin asukit. Välillä törmätään myös siviilipakolaisiin tai Sentinel-sotilaisiin, ja koska tämä Slayer on enemmän Buffy kuin Spike, ei heitä saa kurittaa. loso. Mickin tai Andrewin tasolle ei valitettavasti päästä: musiikki ei häiritse mutta ei kyllä oikein jää mieleenkään. Moninpeliä ei ole, joten uudelleenpeluuarvoa voi hakea vaikeustasoa nostamalla ja salaisuuksia etsimällä. Tätä kirjoittaessani kesäkuulle luvattua polunseurantaa (path tracing) ei ole vielä julkaistu. 182718_.indd 27 182718_.indd 27 28.5.2025 17.08.42 28.5.2025 17.08.42. ilistellä pelin ulkopuolella. Jos Eternalin lisureista voi päätellä mitään, eiköhän sieltä laatua taas tule. Tosiajassa renderöidyissä komeissa välivideoissa uhoaa Gears of Warista karanneen näköisiä lihaskimppuja sekä tietysti iljettäviä pirulaisia, joita oikein odottaa pääsevänsä nakuttamaan nokkaan myöhemmin. Miltä kuulostaa 150 prosenttia nopeuteen tai 1 000 prosenttia vahinkoon, mikä tappaa kaiken yhdellä osumalla. Täytyy kehua id Softwarea säätömahdollisuuksista, sillä rähinästä voi tehdä juuri niin helppoa tai vaikeaa kuin itse haluaa. Sen Gordon toteutti sataprosenttisesti päinvastoin, upein seurauksin ja sama meno jatkui Eternalissa. Jos Indiana Jonesista voi mitään päätellä, se tulee olemaan kaunista mutta todella raskasta. Laajemmat kentät ja demonimäärät. Esimerkillistä toimintaa, kyllähän demoninmetsästyksen kuuluukin olla koko kansan huvia! Mutta harmittavasti asetta ei saa siirrettyä ruudun keskelle perinteiseen paikkaansa, luultavasti siksi, että kilpi myös näkyisi. Ei tämä mikään Red Faction ole, mutta immersio lisääntyy tuhoutuvilla yksityiskohdilla. Vertailut on siis tehty, aika lopullisen Tuomion. (kuulemma) pärjää. Valitettavasti maestro Gordonin ja idin tiet ovat eronneet lopullisesti, eikä Eternalin DLC:n onnistuneen ääniraidan säveltäjää Andrew Hulshultia ole palkattu uudelleen. Doomissa sulavuus on tärkeää, joten saa nähdä miten ulkonäkö ja pelattavuus saadaan tasapainoon. Musat löytyvät suoratoistopalveluista à la Spotify, jos haluaa . 1993 Doomin ysärimetallicoverit rokkaavat edelleen, ja 2016 Doomiin Mick Gordon loihti järisyttävän hienon ääniraidan. Säteenseuranta on oleellinen osa pelimaailman estetiikkaa ja suunnittelu. Ovat näköjään muutakin pelimusiikkia säveltäneet, muun muassa Halo-sarjaan, The Callisto Protocoliin, Microsoft Flight Simulatoriin (!) ja Borderlands 3:een. End of Days Kaikki hyvä loppuu aikanaan, pian oli The Dark Agesin 22 kenttää koluttu. Maisemissa on kivasti vaihtelua, toki niitä helvetillisen lihaisia visioitakin näkyy, mutta myös Sentinel-kaupunkien loistoa ennen kuin ne nähtiin raunioina Eternalissa. Kuulemma Bethesda oli antanut ohjeeksi ”ei metallia, ei kitaroita”. Mutta kolmeen on hyvä lopettaa ja keksiä jotain uutta. Musiikki ei ole kovin mieleenpainuvaa ja rytmitys kärsii salaisuuksien koluamisesta. -niminen pumppu, ja luvassa on jälleen menevää metallia. Tätä sujuvaa, mutta tarpeeksi raskasta ja näyttävää mättöä pelaisin mielellään pidempäänkin, onneksi ainakin yksi tarina-DLC on jo luvattu. Huonoa . aa, ja se on otettu huomioon kaikessa taiteellisessa suunnittelussa. Välipomojen sydämen riistämällä saa pysyviä bonuksia. Rip and tear, until it is done. Ympäristöissä on aiempaa enemmän interaktiota: Slayerin touhutessa tanner tömisee ja aitaa kaatuu, ja tohinan jälkeen maasto on täynnä romua. Hyvää + Upean näköinen ja sulavasti rullaava tapaus, jossa toiminta on hidastempoisempaa kuin aiemmin mutta silti oivaltavaa. Tällä kertaa tahtipuikkoja heiluttaa Finishing Move Inc. Ei mahda mitään, The Dark Ages kiilasi kilven mitalla uus-Doomien trilogian suosikikseni
LEGACY OF RUST Legacy of Rust edustaa kokonaan toista ääripäätä suhteessa No Rest for the Livingiin: sen kartat ovat valtavia ja helvetillisen vaikeita. Minulle Rustin vaikeustaso ja massiivinen koko olivat vähän liikaa, mutta työn jälki vakuuttaa. Tiukkaan vääntöön antautuminen kannattaa, sillä Legacy of Rust on ensimmäinen klassisten Doomien osa sitten Doom II:n, joka sisältää uusia vihollisia ja aseita. Päheimpänä uutuutena myös konsolipelaajille avautui yhteisön väsäämien tuhansien modien (eli Doomin tapauksessa wadien) kirjasto, jonka varhaisimmat nimikkeet ovat ysäriltä asti. Ja tämä kaikki Hurt Me Plenty -vaikeustasolla, Ultra-Violencea en uskaltanut edes kokeilla. Wadit ladataan ja käynnistetään kätevästi omasta valikostaan ja ne luovat automaattisesti omat tallennustiedostonsa. Poimin näytille muutaman lisäosan, jotka edustavat moditarjonnan parhaimmistoa. Viholliskaartiin tuovat uutta väriä muun muassa plasmakiväärillä roiskiva zombi, miniatyyriversio Spider Mastermindista ja aikoinaan välibossiksi kaavailtu, liekeillä pelaajaa paiskova vassago. Plasmakivääri korvataan rapsakalla liekinheittimellä ja BFG:n tilalle tulee kovasti Doom Eternalin ballistaa muistuttava calamity blade. Nykyään jos iskee klassisen Doomin nälkä, niin ykkösen ja kakkosen sijaan tahkoan läpi No Rest for the Livingin. Meikäläisen rähmäkäpälilläkin episodin pystyi vääntämään läpi Ultra-Violencella. Päivityskamaa tuli varsin mukavasti, kuten tuki 4K-resoluutiolle ja mahdollisuus jopa 16 pelaajan moninpeleihin (myös ristiinpeluu eri alustojen välillä onnistuu). Joutava haahuilu on minimissä, yleensä avattava ovi on hyvin lähellä löydettävää avainkorttia. Eka mappi on vielä kevyttä lämmittelyä, mutta jo toisessa kartassa pelaaja blokataan valtavan veripadon (kyllä, veripadon) eteen maasta nousevilla lihatolpilla ja syliin heitetään roppakaupalla pinkyjä, cacodemoneja ja revenanteja. Iikka Kivi Vanhan Doomin tuorein päivitys tuo sen modikirjaston myös konsoleille. Lisäosa on mainittu Pelitissä kuitenkin vain kerran aiemmin, joten se ansaitsee toisenkin kierroksen hehkutusta. B ethesda saattaa jakaa julkaisijana pelaajien mielipiteitä, mutta klassista Doomia pulju kohtelee hienosti. Episodi kestää tiiviin kestonsa takia tavallista enemmän uudelleenpeluuta, koska puutuminen ei ehdi iskeä missään vaiheessa. Doominsa mahdollisimman kovaksi keitettynä nauttiville 16 kentässä riittää huipputasokasta myllytettävää. Ilman modiyhteisöä Doomia tuskin enää pelattaisiin, joten valikoiman avaaminen konsoleille on hieno pelikulttuuriteko. Uutta sisältöä saatiin tuhdisti. Se on jo itsessään aika älytöntä, että alkuperäistä Doomia vielä pelataan vuonna 2025, mutta että vieläpä Pleikkari vitosella ja vanhoja wadeja myöten! Laitosvanhukset voivat vain kateellisina huokailla, miten hyvää huolta joistakin senioreista pidetään. No Restin kenttäsuunnittelu on äärettömän tiukkaa ja selkeää: päämäärä on aina selvästi näkyvissä, keinot perille pääsyyn pitää keksiä itse (demonien ampuminen haulikolla yleensä auttaa). No Rest for the Living ei sorru monille wadeille tyypilliseen mammuttitautiin, vaan kentät ja vihollismäärät pysyvät kohtuullisina. 28 182719_.indd 28 182719_.indd 28 28.5.2025 14.09.41 28.5.2025 14.09.41. Kenttien arkkitehtuuri on vaikuttavaa ja omaperäistä (etenkin ekan kentän ulottuvuusportin läpi meneminen oli ihmeen lujaa iskevä hetki) ja kenttäsuunnittelu vetää pelaajaa eteenpäin erinomaisesti. Kolmoskentässä arch-vile alkaa olla melkein yhtä yleinen näky kuin hell knight. Alkuperäiset Doom ja Doom II siirtyivät syksyllä 2024 Nightdiven räiskintäremasteroinneissaan käyttämään Kex Enginea ja paketti sai nimen Doom 1 + 2. WAD IS LOVE DOOM-MODIT NO REST FOR THE LIVING No Rest for the Living ei ole uusi julkaisu, sillä se ilmestyi Doomin Xbox 360 -version kylkiäisenä jo 2010-luvun alussa. Aiempien lisäosien, kuten Plutonia Experimentin ja Sigilien, rinnalle julkaistiin kokonaan uusi lisäosa Legacy of Rust, jonka tekijätiimistä löytyy niin idin, Nightdiven kuin Machine Gamesin väkeä. Kentissä on paljon omia, hienoja ideoita (kuten rinnettä ylös taistelu jatkuvan konekivääritulen alla) ja vaikeustasoa ruuvataan esimerkillisesti
Batman Doomiin käytetyn työn määrä on huikea. Erityisesti modissa tekee vaikutuksen graa. Suurin haaste oli alkuperäispelin ja kohdeyleisön ristiriita: Doom on ultraväkivaltainen räiskintäpeli ja muroja markkinoidaan mukuloille, joten tekijätiimi sai käyttää kunnolla mielikuvitustaan. BATMAN DOOM Doomin totaalikonversioista komeimpia on Batman Doom, joka tarjoaa peräti 32 kartan verran teräväkorvaisessa kumipuvussa pieksämistä. Erikoinen konsepti toimi häkellyttävän hyvin, sillä kampanja pokkasi markkinointipalkintoja ja buustasi Chexien myyntiä melkoisesti. NUTS.WAD Tärkeä osa Doomin yhteisöä ovat meemikentät ja nuts.wad on niistä kenties kuuluisimpia. rma halusi buustata Chex-aamiaismurojensa myyntiä ja tälläsi miljooniin muropaketteihin kylkiäisiksi Chex Questin sisältävän rompun. Jopa moottorisahan korvaava käyrämiekka näyttää häkellyttävän hyvältä. Demonitkin ovat sympaattisia, merirosvohuivilla varustettua cacodemonia katsellessa tulee väkisin hyvälle tuulelle. Bossimatseissa saa ottaa mittaa monista legendaarisista Batman-pahiksista, kuten Killer Crocista, Banesta ja Jokerista. Peli on selvästi tavallista Doomia vaikeampi, sillä Batman ei kestä monta osumaa ja tehokkaampaa aseistusta pihtaillaan. Budjettirajoitusten takia peli piti tehdä kustannustehokkaasti, joten idiltä halvalla irronnut Doomin lisenssi tarjosi Chex Questille valmiin pohjan. Suorastaan ihmetyttää, miten näin periaatteessa kapeasta aihepiiristä ammennetaan näin paljon hienoja kenttiä. ikkapäivitys, vaan kenttien hyvä rytmitys ja idearikkaus tekevät siitä oman eläimensä. Hauskoja yksityiskohtia piisaa myös pelisuunnittelun puolella: viemärikentässä pahikset voivat vaania veden alla ja esineet hajoavat tulituksessa. Lepakkoluolasta löytyy tietysti dinosaurus ja Robinin puku, kenttien aloituspisteessä nököttää tavallisimmin Lepakkomobiili. Fiilis oli korkealla siihen asti kunnes huomasin, että ensimmäisen hirviölauman kellistämisen jälkeen kenttä ei päätykään, vaan raatokasojen takaa löytyy toiseen huoneeseen vievä ovi... Doomin kautta pyöräytettävää epävirallista versiota ei kuitenkaan kannata antaa penskoille pelattavaksi, sillä konversio on vähän puutteellinen ja tynnyrit räjäyttävät edelleen kiltit alienhirviöt rumaksi verihyhmäksi. CHEX QUEST Chex Questin taustatarina on herkullinen: amerikkalainen muro. Pääaseena toimii batarang, sen vastaanottavassa päässä on räjähtäviä mekaanisia pingviinejä, katurosvoja ja martiaaliartisteja. 29 182719_.indd 29 182719_.indd 29 28.5.2025 14.11.37 28.5.2025 14.11.37. Peli puolestaan nousi kulttimaineeseen ja sille tehtiin jopa jatko-osia. Modernit masiinat pyörittävät sen yskimättä ja kieltämättä demonimeren näkeminen ensimmäistä kertaa oli vaikuttava kokemus. Doomworldin ”100 muistettavinta karttaa” -rankingissa se sijoittui sijalle neljä ja YouTubessa sen speedrun-video on saavuttanut yli miljoona katselua. nen loisto: värit hehkuvat Doomille epätavallisen kirkkaina ja kentissä on hirmeästi kekseliäitä yksityiskohtia. Samalla kentän avoin muoto ja vihollisten älytön määrä muuttaa Doomin puzzleräiskinnäksi: aika kauan sai eri vaihtoehtoja pyöritellä, ennen kuin homman sai edes helpoimmalla vaikeustasolla sujumaan. Ratkaisut ovat kekseliäitä ja hellyttäviä: tappamisen sijaan vihollishirviöt teleportataan takaisin kotiplaneetalleen, eikä sankarikaan kuole, vaan tarpeeksi osumaa otettuaan immobilisoituu vihollisten sylkemään räkään. Ylipäätään Doomin räiskintämekaniikka istuu vähän heikosti varjoista nopeasti iskevään Batmaniin, mutta yritys on niin kova, että lopputuloksesta on mahdotonta olla pitämättä. Chex Quest on enemmän hauska kuriositeetti kuin moditarjonnan kovinta kärkeä, mutta laadukas kenttäsuunnittelu ja sympaattinen yleisilme toimivat yhä. PIRATE DOOM II Huh-hah-hei ja Doomia pullo! Pirate Doom II heittää tutut demoniviholliset rattoisille merirosvosaarille. Ruosteisissa teräskäytävissä koluamisen jälkeen tuntuu hyvältä viedä Doomguy Karibian aurinkoon. Esimerkiksi ensimmäisessä mapissa taistellaan tie zombipiraattien täyttämän rannan läpi omalle laivalle ja seuraavassa kartassa tyhjennetään kansi hirviöistä keskellä avomerta. Lokaatiot vaihtelevat iloisesti Gothamin kaduista Lepakkoluolan kautta teollisuuskomplekseihin ja Arkhamin mielisairaalaan. Pirate Doom II ei ole pelkkä gra. nuts.wadin idea on niin posketon vihollisten määrä, että julkaisun aikaan (2001) se riitti kyykyttämään koneen kuin koneen
Kynnet katkesivat nappien hakkaamisesta, mutta saa mieskin käydä manikyyrihoidoissa, kun on voittanut muinaisen demonihirviön kaksintaistelussa. Helpommalla pääsee, kun hankkii tiimiinsä pari tuttua tai tuntematonta ja lähtee seikkailemaan kimpassa. Rohkeasti kimppuun vaan. Peto on irti Elden Ringistä poiketen Nightreignissa ei voi kehittää omaa akkel-ukkeliaan vapaaJA SAAPUU JA SAAPUU OIKEA OIKEA YÖ YÖ Näyttävä sisääntulo. Meillä peliarvostelijoilla on tunnetusti puolijumalalliset voimat, salamannopeat re. K aikkea Fromilta voi odottaa, mutta Fortnitereign, aina alati kutistuvaa Elden-rinkiä myöten, on kyllä yllätys! Parin vuoden takainen Elden Ring oli oikea mestariteos, jossa onnistuneesti yhdistettiin laaja ja vapaa fantasiamaailma pirullisen haastaviin Souls-peleille ominaisiin pomotaisteluihin. Hikeä pukkaa ihan muista syistä, tuska päällimmäisenä. Ennen virallista julkaisua pääsin etukäteen hakkaamaan hirviöitä yhdessä muiden urheiden peliarvostelijoiden kanssa. Cocktail toimi mitä parhaiten, eikä aiheuttanut suurempaa päänsärkyä edes runsaasti nautittuna. Kyseessä on siis ilmiselvä salaliitto, jonka jäljille aion vielä päästä. Vaikka Elden Ring ei ole (ainakaan lähiaikoina) saamassa eeppisen kokoista jatko-osaa, sai se eeppisen kokoisen lisälevyn Shadow of the Erdtree, josta riitti taattua laadukasta yksinpeli-iloa kymmeniksi tunneiksi. Lisähaastetta kaipaavat voivat toki kohdata yön hirveydet yksinkin, mutta silloin on varauduttava hikeen ja kyyneliin. Nightreign nöyryytti minua ja lukuisia tiimitovereitaFromSoftware Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5 ja Xbox Series X/S Versio: Ennakko Minimi: Intel i5-10600, 12 Gt muistia, NVIDIA GeForce 1060 Suositus: Intel Core i511500, 16 Gt muistia, NVIDIA GeForce GTX 1070 Testattu: AMD Ryzen 7 6800H, 16 Gt muistia, NVIDIA GeForce GTX 3070 Ti 8 Gt muistia Ikäraja: 16 ni niin pahasti, etten meinannut ollenkaan päästä alkua pidemmälle. Samu Ollila ELDEN RING NIGHTREIGN Yölordin määräyksellä auringonpaiste ja kesähelteet on peruttu. Mutta nyt jatkan pelistä tarinointia. Nyt on vuorossa ihan jotain muuta: Battle Royalesta ja yhteistyömoninpeleistä vaikutteita saanut Nightreign, jossa kolmihenkiset tiimit kamppailevat yölordeja ja heidän liittolaisiaan vastaan. Sitä juhlittiin kuin Suomen MM-kultaa vuonna 95, eihän se vaatinut kuin viitisen tuntia kallisarvoista aikaani. Lopulta kymmenennellä pelikerralla ensimmäinen suuri pomo ja yksi yölordeista kaatui. Olen vakuuttunut siitä, että arvosteluversiossa vaikeustaso on tahallaan jätetty liian korkeaksi, sillä ei voi olla mitenkään mahdollista, että me peliarvostelijat olisimme vain huonoja pelaajia. 30 183508_.indd 30 183508_.indd 30 28.5.2025 17.01.01 28.5.2025 17.01.01. eksit ja veistosmainen vartalo, joten kaltaisiltamme ammattilaisilta pelin läpäiseminen vie varmasti vain hetken. Toisin kävi
Koko prosessi hoituu automaattisesti, mikä säästää aikaa. Jos senkin ajan olisin käyttänyt kokemuksen ja parempien varusteiden keräämiseen, en ehkä olisi saanut niin pahasti turpaani. Syksymmällä nähdään, hallitseeko Nightreign edelleen ihmisten ajatuksissa vai onko se vajonnut unholaan. Itse tein aluksi moneenkin kertaan sen virheen, että jäin paikoilleni ihastelemaan maisemia ja säätämään inventaariotani, mihin helposti tuhlaantui useita arvokkaita minuutteja. Sama ongelma on tietysti muissakin Battle Royale -peleissä, minkä vuoksi niiden karttoja aina aika ajoin rukkaillaan. Itse tykästyin eniten porukan kiintiöjousimieheen, jonka legolasmaiset muuvsit ja huippuhyvä osumatarkkuus tulivat tarpeeseen aina, kun päälle vyöryi vähänkin isompi pahislauma. Ensimmäisenä kohdataan hitaasti löntystäviä vartiomiehiä tai muita lähes harmittomia otuksia, jotka on helppo eliminoida muutamalla iskulla. Nightreign osoittautui sen verran laajaksi ja haastavaksi tuotokseksi, etten näin lyhyen testausajan perusteella osaa sanoa onko se seuraava yhteistyöhitti vaiko vain perusvarma seiskan suoritus. Itseäni tämä ei ole vielä alkanut haitata, mutta en olekaan vielä ehtinyt pelailla yli sataa tuntia. Matsien jälkeen palataan takaisin omaan kotilinnaan. Aika onkin pelissä se kaikkein tärkein resurssi, sillä maailmassa ei voi viipyä loputtomiin. Jos sen onnistuu päihittämään, pääsee kentän seuraavaan vaiheeseen. Kun aluetta on jäljellä enää vain pieni kaistale, joutuu kamppailemaan tavallista voimakkaampaa pomoa vastaan. Tämänhetkiset fiilikseni kallistuvat enemmän positiivisempaan suuntaan, mutta viisari voi vielä kääntyä, kun saan lisää tunteja pelikelloon. Kaiken mättämisen ja aarteiden kahminnan ohessa on hyvä välillä seurata pelialueen kutistumista. Tasonnousun yhteydessä ei enää itse valita mitä ominaisuuksia kehitetään. Omiin taktiikoihin vaikuttaa paljon se, millaisia hahmovalintoja tiimikaverit ovat tehneet. Titaanien taistelu. Kaikilla valittavilla hahmoilla on ennalta määritellyt polut, joten raavaasta barbaarista ei voi tehdä maagia, vaikka mieli tekisi. Kaiken kaikkiaan siis ihan kelpo muutos, vaikka aluksi se vaatiikin totuttelua. Mukana on muutamia erikoisempiakin vaihtoehtoja, kuten salaperäinen katanasoturi, joka voi hetkellisesti muuntautua jättimäiseksi pedoksi ja iskeä kiinni saaliiseensa terävillä raatelukynsillään. Kun kokemustasoja on kertynyt useampi kappale, voi lähteä tutkailemaan kartan vaarallisempia kohteita. Jos taas hinkuu tekemään nopeita ja tappavia yllätyshyökkäyksiä, silloin valinta kohdistuu tikkareita heiluttelevaan herttuattareen. Jos tykkää piiloutua ison kilven taakse, silloin kannattaa valita raskaasti panssaroitu suojelija. Jos läpäisee vielä tämän kakkosvaiheenkin, saa tilaisuuden haastaa yhden kahdeksasta yölordista. Vaikka pahisten olinpaikat aina vaihtuvatkin ja tietyt spesiaalitapahtumat saavat aikaan pysyviä muutoksia, kartta pysyy silti pääpiirteittäin samanlaisena. Kukaan ei kuitenkaan pääse istuskelemaan sisällä lämpimässä bussissa, vaan kyyditsijöinä toimivat enemmän fantasiamaailmaan soveltuvat aavehaukat. Suurin huolenaiheeni liittyy siihen, kuinka kauan tuota samaa kenttää jaksaa tahkota. Nyt on kuumat paikat. Omat kokemustasot ja varusteet onneksi säilyvät, mutta samalla toki pahuuden joukotkin kasvavat. Useimmiten näitä kohteita vartioi vielä lisäksi suurempi pomohirviö, jonka kukistamisesta palkitaan harvinaisella aseella tai erikoiskyvyllä. Osaavan ryhmän kanssa jousiampuja muuttuu vielä entistä tehokkaammaksi, koska silloin hän pystyy huolettomasti tulittamaan takalinjasta tiimiläisten viedessä vihujen huomion. Hahmovalikoimasta jokainen varmasti bongaa oman suosikkinsa, sillä kaikki suosituimmat pelityylit ovat hyvin edustettuina. seen suuntaan. Tapoista tienaa itselleen riimukiviä, jotka voi sitten käyttää leirinuotiolla kokemustasojen ostamiseen. Tällöin koko kartta resetoituu ja homma alkaa ikään kuin alusta. Heiveröinen maagi vaatii aivan erilaisen pelistrategian kuin miekalla huitova lähitaisteluekspertti. Viimeinen loppuvastus saa vielä toistaiseksi pitää päänsä, mutta jonain päivänä, jonain päivänä oikeus, eli minä, voittaa! Pelin hahmovalikoimaa on pakko kehua, sillä jokainen sankari on tuntumaltaan ja kyvyiltään erilainen. Samalla ne ovat toki myös pahisten kokoontumispaikkoja, joten ankarilta taisteluilta ei voi välttyä. Kylmä rinki Matsit alkavat Fortniten malliin eli pelaajat lennätetään paikalle ilmojen halki. Vaikka korkea vaikeustaso saikin aluksi kyyneleet valumaan, jatkoin siitä huolimatta yrittämistä ja onnistuin lopulta jopa voittamaan! En tosin vielä koko peliä, vaan yksittäisiä matseja. Ja niitä maailmassa riittää. Matkan päätteeksi hypätään alas maankamaralle ja lähdetään tutkimaan lähiseutuja. On hylättyjä kirkkoja, linnoituksia ja maanalaisia kaivoksia, jotka ovat pullollaan kadonneita aarteita ja muuta hyödyllistä sälää. Tämä vapauden puute hieman kismittää, mutta toisaalta nyt kaikilla hahmoilla on enemmän persoonallisuutta ja erilaisia erikoiskykyjä, joita hyödynnetään taisteluissa. Hänet voittamalla voittaa koko matsin, mutta se ei ole mikään simppeli homma. 31 183508_.indd 31 183508_.indd 31 28.5.2025 17.01.21 28.5.2025 17.01.21. Se tapahtuu yllättävän nopeasti, joten aina on hyvä olla valmiudessa siirtymään seuraavalle suoja-alueelle. Vähitellen kartta nimittäin pienenee ja pienenee, kunnes jäljellä on enää vain pieni rinkula maata. Vaikeuksien kautta voittoon Nightreignin parissa viettämäni päivät olivat tuskaisia, mutta samalla myös oikein viihdyttäviä
Vaikka hiipimälläkin pärjää, yleensä noidat pitää hoitaa pois tieltä, jotta elämä helpottuu. Vaikka myöhemmin saa tuliaseita, ampumista kannattaa harkita pari kertaa, koska muutamassa kohdassa käsikähmä on tuhoon tuomittu optio. Silloin saa vedettyä pari vapaNnirvi Noituus pitää hoitaa taktisesti. Pääpaino on tutkimisessa ja loogisissa puzzleissa, taistelua on mutta hyvällä tavalla, sillä vastukset ovat oAikeasti vaarallisia. Vuonna 2019 tähdet olivat selvästi oikeassa asennossa, koska silloin ilmestyi myös Fulqrumin julkaisemana seikkailu/roolipelihybridi Stygian: Reign of the Old Ones, jolle samaan jatkumoon sijoittuva Outer Gods on itse asiassa esi-osa. Se tuo hyvällä tavalla mieleen myös Looking Glassin legendaariset Thief-pelit. Oy vey, Steam a’let Cthulhu f’tagn! Misterial Games / Fulqrum Publishing Arvosteltu: PC Tulossa: PS5, Xbox Series Versio: Early Access Minimi: Intel i5-10600 / AMD Ryzen 5 3600, 16 Gt RAM, GeForce RTX 3050 / Radeon RX 6600 (8 Gt VRAM) / RTX 2060 Super / GTX 1080 Ti / RX 5700 XT (DLSS/TSR päällä) Suositus:Intel i7-10700K / AMD Ryzen 7 5700X3D / 32 Gt RAM, GeForce RTX 3080 / AMD Radeon RX 6800 XT (10 Gt+ VRAM) Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 3,60 GHz, 32 Gt RAM, GeForce RTX 4070 12 Gt VRAM Ikäraja: Ei tiedossa Noita kyllä riittää Oudon unen jälkeen sukunimettömän Jackin luona vierailee vanha heila ja okkultismin tutkija Victoria Fredkin. Noita on kolme liikaa! 32 183169_.indd 32 183169_.indd 32 28.5.2025 16.38.51 28.5.2025 16.38.51. L ovecraft-henkinen 3D-toimintaseikkailu Stygian: Outer Gods yllätti minut ei hyppäämällä ikkunasta ja huutamalla böö! vaan iloisesti. Kylässä hengissä on muutama koira (tai susi) sekä joukko sirpeillä aseistautuneita noitia. Toki vaikutteet ovat harvinaisen selvät, mukana on lovecraftilaisuuteen kuuluva järjen (ja lopulta hengen) menetys. Varsinkin aluksi, kun aseet ovat vielä luokkaa keittiöveitsi ja/tai sirppi, viholliset ovat taktinen ongelma, jota pitää lähestyä takaapäin. Verellä lotraamisen ja pelottelun asemasta se tarjoilee tunnelmallisen, sopivasti ahdistavan, kiinnostavan ja haastavan selviytymismysteerin. Kaiken takana tuntuu olevan noita Agata, joka ensin sai kylän naiset mukaan messiin ja sitten tapettiinkin (melkein) kaikki miehet. Stygian: Outer Gods nykii minua oikeista naruista. Hän kaipaa seuraa Kingsportin kalastajakylään, ja sehän sopii Jackille, koska samalla hän voi etsiä kadonnutta isäänsä. Maan alla ongelma ovat ghoulit, joita varten kannattaa säästää harvat luodit tai ostaa se kallis moukari. Tunnelma kutkuttaa, juonen selvittäminen kiehtoo. Noitanaisen älä salli elää Vaikka Kingsport on pieni, sen laidalla kohoaa majakka, löytyy myös kaivos, kirkko ja komea kartano. Joista ainakin osa kaikesta päätellen myös syötiin. Mutta onko Agata edes pahis. Oho, Reign on voittanut Paras Lovecraft-peli koskaan -palkinnon! Outerista innoissani siis säntäsin ostamaan Reignin vain huomatakseni, että olin jo viisi vuotta sitten ostanut sen. Cthulhu-toimintaseikkailujen Akilleen kantapää on yleensä se, että jossain vaiheessa hyvä tunnelmointi vaihtuu liikaan taisteluun, The Sinking Cityn kujilla ja taloissa riehuvat hirviölaumat ehkäpä räikeimpänä esimerkkinä. Silti kylässä on ehkä jotain pielessä, koska nurkat ovat piukassa ruumiita, eivätkä ne edes ole pahinta. Mutta sitten tulin minä. Mainitsemani Reign of the Old Ones sitoo Stygian-pelimaailman suoraan Lovecraftiin, Outer Godsissa Heikki-Petterin luomuksia ei namedroppailla. Outer Gods on selvästi samaa sukua kuin legendaarinen Call of Cthulhu: Dark Corners of the Earth (2005), tarinaltaan mainio Call of Cthulhu (2019) sekä osittain hömelö The Sunken City (2019), eli hahmon silmin kuvattua 3D:tä puzzleilla, tarinalla ja taistelulla. Jotta paluu arkeen ei ole vaihtoehto, kylään Jack saapuu haaksirikkoisena, mutta ei sentään menetä muistiaan. Tapaamani jumaluus toi mieleeni enemmänkin kaaoslordi Ariochin kuin vaikka Shub-Niggurathin, mustan vuohen jolla on tuhat lasta. STYGIAN: OUTER GODS Kingsportin kalastajakylässä on paljon muutakin mätää kuin verannalle unohtuneet kalat, sentään naiset pystyivät kävelemään sen raitilla ilman pelkoa miehistä
Kevyt hahmonkehitys hoituu kentistä löytyvillä tarot-korteilla, joilla saa avattua ja parannettua eri kykyjä. Jos loppu on yhtä hyvää kuin alku, tästä tulee paras H.P. Mutta aina löytyy keino tai reitti, tiirikointikin auttaa ja oman reitin voi kyhätä milläpä muulla kuin pelin fysiikkamoottorilla ja laatikoilla. Pidin siitä kuinka peli on rakennettu. Taistelu on varmasti tarkoituksella kankeaa, mutta ehkä vähän turhankin: oikeassa elämässä edes minä en hengästy huitoessani pari kertaa veitsellä. Odotan jatkoa veri kielellä! Sika ruokalevolla. 33 183169_.indd 33 183169_.indd 33 28.5.2025 16.39.27 28.5.2025 16.39.27. ria, mikä yleensä ratkaisee positiivisen lopputuloksen. Aluksi tuntuu siltä, että minnekään ei pääse, on lukittua ovea, murrettavia lautaesteitä, joihin pelkkä veitsi ei pure, sekä oudon kasvuston peittämiä reittejä pimeyteen. Muitakin objekteja voi käyttää, joskin laatikot (ja raskaat tynnyrit) ovat ainoat jotka eivät varmasti hajoa. Sitä se jännitys tekee. Itse kipitin onnistuneen tapon jälkeen aina välittömästi lähimmälle savepeilille. Onneksi olin jo melkein lopussa. sesti hyvin ja Misterial Games / Fulqrum Publishing Arvosteltu: PC Tulossa: PS5, Xbox Series Versio: Early Access Minimi: Intel i5-10600 / AMD Ryzen 5 3600, 16 Gt RAM, GeForce RTX 3050 / Radeon RX 6600 (8 Gt VRAM) / RTX 2060 Super / GTX 1080 Ti / RX 5700 XT (DLSS/TSR päällä) Suositus:Intel i7-10700K / AMD Ryzen 7 5700X3D / 32 Gt RAM, GeForce RTX 3080 / AMD Radeon RX 6800 XT (10 Gt+ VRAM) Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 3,60 GHz, 32 Gt RAM, GeForce RTX 4070 12 Gt VRAM Ikäraja: Ei tiedossa tunnelma on paikallaan. -henkinen toimintaseikkailu ikinä! Riskinä toki on, että Early Accessilla varmaan yritetään rahoittaa pelin lopetus, kuten Reign of the Old Gods kuulemma teki. Aluksi reittejä sulkee muun muassa outo punainen kasvillisuus. Tekijöiden mukaan loppuratkaisuja on monta ja pelissä tehdyillä päätöksillä on suurta merkitystä. Käytännön ongelmana kaiken keräämällä saa sekä oman inventaarion että varastoarkun helposti täyteen, ja vaikka aluksi näytti että kamat voi tiputtaa lattiallekin, jossain vaiheessa ne hävisivät. Jatkuu ensi viikolla Kahdenkympin pelissä on yksi pikku ongelma: Early Access -versiossa on tekijöiden mukaan vasta noin puolet pelistä, sellaiset kymmenisen tuntia pelattavaa. Dismal Man, Stygian-pelit yhdistävä mystinen jumaluus. Olisin voinut vannoa, että meni ainakin tuplat, mutta pelikello tuskin valehtelee. Mitä olisi Lovecraft-peli ilman rakkautta craftaukseen. Käyttöliittymässäkään ei ole valittamista. Kyvyistä tiirikointi oli selkeästi hyödyllisin, ainakin toistaiseksi. Vihollisten vaarallisuuden takia se on jopa sopivasti ahdistava. Sillä tehdään käyttöesineitä kuten parannusroinaa, tiirikoita ja myöhemmin jopa ammuksia. Kaivoksista löytää kaikkea outoa... Kädessä pitelyn asemasta pelissä on keksimisen ja löytämisen iloa. Unreal vitosella pyörivä peli on selvästi vielä raskas, mutta toimii graa. ...kuten ghouleja. Jos saiturigeimerit taas vain istuvat lompakkonsa päällä, pahuus voittaa. Muistakaa, että iloista antajaa vanhat jumalat rakastaa, ja hän on istuva Cthulhun, iä iän kaikkivaltiaan, oikealla puolella! Poikkeuksellisen lupaava toimintakauhuseikkailu
34 182728_.indd 34 182728_.indd 34 28.5.2025 16.56.25 28.5.2025 16.56.25. Tavallaan olin oikeassa, tavallaan en. Tapahtumassa, joka tunnetaan Mustana päivänä, vanhat jumalat heräsivät. Rikollisjengi kaappasi vallan kaupungissa, ja Cthulhu-kulttilaiset tekevät sinne iskuja löytääkseen uutta uhrattavaa. S tygian: Reign of the Old Ones on erittäin omaperäinen ja -laatuinen sekoitus roolija seikkailupeliä painottuen selkeästi sinne roolipeliin. Kummankin tipahtaminen nollaan on game over. Maailmanlopun yhtenä seurauksena Massachusettsissa sijaitseva Arkhamin kaupunki ympäristöineen kaapattiin johonkin outoon maailmojen välitilaan, jossa kaikkea ympäröi tyhjyys. Rahalla ei ole arvoa, valuuttana toimivat savukkeet. Terve mieli terveessä ruumiissa Hahmon voi luoda ihan itse tai säästää aikaa ja valita valmiista. Peli on siinä todella aiheuskollinen, että sen parissa voi menettää järkensä, sillä se palvoo Suuria Muinaisia. Ja musiikki hoiti pelipaikkansa, ettei vain olisi ollut Erich Zannin käsialaa. Pelin maine on perusteltu: siinä missä maallikkokin voi pelata Outer Godsia, Reignissä käsitys H.P. Se kolmas pysyvä muutos on angst, joka nousee, kun hahmo taistelee tai näkee jotain hirvittävää. Vaikka raja nouseekin, ”sankari” sen kun heikkenee. Oma pubi kullan kallis Tarina alkaa Old Eel Housen ullakolta, jossa sankarini näkee outoa unta sekä Dismal Manin. Hiparit ja mielenterveys parantuvat nukkumalla, tai viinalla ja huumeilla, mutta ongelmaksi voi kehittyä addiktio. Minimi: Intel i3, 2 Gt RAM, Nvidia 450 GTS / Radeon HD 5750 Suositus: Intel i5, 4 Gt RAM, GeForce 700 Series tai Radeon HD 7730 Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 3,60 GHz, 32 Gt RAM, GeForce RTX 4070 12 Gt RAM Ikäraja: Ei tiedossa. Gra. Mittarin täyttyessä hahmolle täytyy valita joku pysyvä huononnus. Normivalintojen lisäksi hahmolla on myös uskosysteemi, jolla kerrankin on vaikutusta. Dialogi on pääsääntöisesti erinomaista, mutta ääninäyttelyä ei ole, mikä on hyvä asia: parempi hyvä teksti kuin huono ääninäyttely. Tekijät listaavat esikuvikseen Falloutin, Baldur’s Gaten ja Planescape Tormentin, ryyditettynä Heroes of Might and Magic III:n tyyppisellä taistelulla. Hiparit ovat kaikille itsestäänselvyys, mielenterveys kaikille Cthulhunsa haltsaaville myös. Ni-Go Nirvi Onko Vanhain valta rakkaudella craftatuin Lovecraft-peli ikinä. Pelin selkäranka on löytää tämä outo D-mies, joka tietää, mitä tapahtui. Lisäksi se tekee parhaansa tappaakseen pelihahmon, enkä tarkoita vain taistelua. Kun musta aurinko nousi Reign sijoittuu 1920-luvulle. Pelaaja löytää kumppaneikseen kaksi muuta hahmoa, plus voi palkata vielä neljännenkin. Tämä henchman ei kuitenkaan varsinaisesti kuulu ydinryhmään. Valitsin Harry Powellin, hartaan vanhan sotilaan, olettamuksella ettei taistelutaito koskaan ole se huonoin valinta, varsinkaan silloin kun pelimekaniikka on vielä täysi arvoitus. Aluksi peliympäristö rajautuu vain Arkhamin keskustaan, ja sielläkin moni paikka on kiinni. Olin hukassa kuin Randolph Carter Kadathissa, mutta juttelin kaikille ja luuhasin nurkat, jolloin muistikirjaani alkoi kasautua tekemistä. Pelin julmassa hengessä poispotkitut tiimin jäsenet häviävät lopullisesti. Lovecraftin maailmasta kuuluu, jollei laitevaatimuksiin niin suosituksiin ainakin. Mielenterveyden palauttamiseen on muitakin keinoja, kuten roolissa pysyminen. ikka on yhtä omaperäistä kuin toimivaakin, jopa mi-got näytttivät mi-goilta. Liike-elämästä on jäljellä vain rippeet, pubi, apteekki, asekauppa ja antiikkiliike. Hahmolla on rapsakat kolme mittaria. Hän on mahdollisesti pakotie Arkhamista. Keskustelut avaavat Arkhamin ulkopuolisia kohteita, kuten intiaanien kylän ja Arkhamin postitoimiston pomo ottaa ghoulisti. eikä väännä mitään rautalangasta. Kun harras-Harry tokaisee dialogissa jotain kristillistä, mielenterveys nousee muutamalla pojolla, levätessään hän voi rukoilla ja lukea Raamattua. Jos elämä Arkhamissa on vaikeaa, se kyllä heijastuu peliin joka ei turhia selittele NIMEKÄS KAUPUNKI JA MUITA KERTOMUKSIA Cultic Games / 1C Games Versio: 1.1.7. Arki järkkyi
Osa on tarkoitettu vain myyntiin. Peli suoraan käskee välttämään taistelua, mutta se nyt ei aina vain onnistu. Buginen ja loppuu kesken. Reign of the Old Ones on Bug-Niggurath -pelien Musta Hevonen, jolla on tuhansia ideoita. Beyond The End of Game Reign kickstartattiin vuonna 2016 ja ilmestyi vuonna 2019. Oikea avaa loput mahdolliset optiot eikä mitenkään itsestään selvästi: laatikon murtaminen auki vaati sorkkaraudan käteen ja MELEE-option valinnan. Aluksi lisäsin sillä itselleni vain ruokaa ja leirintäkamppeita. Taistelussa tehdään tuttuja HOMMia. Sitten savukkeita, kun piti vaikka saada pirun kallis lamppu. Ainakin enimmäkseen. Cultic ehti jopa julkistaa jatko-osan, mutta Stygian heikko menestys tappoi senkin. Huonoa . Vaikka massiivista inventaariota voi . paikallista viinaa valmistavan tislaamon. Oppia iä kaikki! Buginen, keskeneräinen mestariteos. Suoranaisena suunnitteluvirheenä pidän sitä, että pelihahmojen pitää syödä. Hyvää + Nokkela, omaperäinen ja taidolla lovecraftattu. Ongelmista huolimatta suosittelen sitä (vähintään alekorihankintana), joskin erittäin suurin varauksin ja varoituksin. Mitään en kadu, mutta kunnioitan jokaista, joka on rehellisesti pystynyt vetämään pelin läpi. Joku onnellinen pääsee taas herramme Cthulhun syliin. Vaikka aluksi tarkoitus oli vain vähän tsekata, mistä pelissä on kyse, vajosin huumeisiin, hulluuteen ja skitsofreniaan poikkeuksellisen tyytyväisenä. Lopussa tuntuu, että suunniteltua sisältöä on jouduttu karsimaan, koska lopun Nithon on turhan autio. Tämä ei ole mitään muuta kuin turhaa pelaajan kiusaamista. Kulttilaistet hakevat uhreja, massamurhaaja kulkee puukottamassa asukkaita, valinnoilla on seurauksia. Ja muutaman kertaa vedin debug-lepoa, kun maalasin itseni nurkkaan ilman hipareita eikä Reign of Old Saves miellyttänyt. Cthulhu antaa, Cthulhu ottaa, kiitetty olkoon Cthulhun nimi. Pahinta on se, että osassa taisteluista vihollisia tulee kentälle heti lisää kun edelliset on voittanut. Hyödyntämällä hahmonsa ominaisuuksia taistelun voi ohittaa vaikka puhumalla, mutta usein näihin ohitusoptioihin on vain yksi mahdollisuus. Pidin siitä, kuinka tekemistä tuntuu tulevan lisää koko ajan ja Arkham tuntuu elävän. Varsinkin kun murkinamittari raksuttaa tosiajassa, pysähtyen vain taistelussa ja dialogissa. Pahinta on erinomaisen pelin loppuminen To be continued -tyyliin. Sivutehtävät tuntuvat liittyvän tavalla tai toisella koko suureen kuvioon. Kaikki on hyvin ysäriroolipelimäisen oloista, mutta hyvällä tavalla. Synkkänä enteenä pelisarjan logo on kuollut. Se ei ikävä kyllä myynyt tarpeeksi, mikä näkyy. Käyttöliittymässä vasen nappi suorittaa vakio-operaation, kuten avaa laatikon. Taistelusta voi paeta, mutta angst kasvaa, ja normipako tarkoittaa, että taistelu on edelleen pöydällä. Toisaalta loppu on mainettaan parempi, osittain tulkinnanvarainen ja vaatii lopulta jotain ikävää. Hiipiminen on toinen tapa, mutta en täysin ymmärrä miksi käry käy. 35 182728_.indd 35 182728_.indd 35 28.5.2025 16.56.50 28.5.2025 16.56.50. Turvallinen yö Old Eel Housessa maksaa rapsakat 40 savuketta, leiriytyminen nuotiolla on muuten ilmaista, mutta vaatii yhden Camping Setin, plus uhkana on yöllinen hyökkäys. Haavojen parantaminen on sekin turhan haastavaa. ltteröidä, osa tavaroista näkyy vain ALL-optiolla, ja sitä tavaraa kyllä kertyy. Sanoisin, että yhdellä pelikerralla ei edes näe kaikkea. Toinen vaihtoehto on taistelussa avautuva ohituspako, jossa pakoheksat tulevat vihujen taakse, ja niihin pääseminen ”voittaa” taistelun. Kun joka puolella alkoi nousta seinä (ja deadline) vastaan, aloin tasata pelikenttää kehityskonsolilla, joka skandinäppiksellä avautuu ö-napista. Heroes of Mountain & Madness Vuoropohjaisen taistelun HOMMimainen systeemi on ihan hyvä, mutta vaikeustaso vetää vakavaksi. Enimmäkseen Stygian: Reign of the Old Ones on yllärihyvä, omaleimainen peli, jossa näkyy, että sitä on koodattu ideoilla ja rakkaudella. Maaseutumatkailulla on sekä random encountereita että selkeästi juoneen kuuluvia encountereita
Päähenkilö on Uinuja, joka havahtuu keskellä Hysterraa, jossa todellisuus on sanoinkuvaamattomien kauhujen vääristämä painajainen. Tuukka Grönholm Uuden peligenren syntyminen on aina hieno hetki. Kun katsot reppuun, se katsoo takaisin Tekijät ovat tavoittaneet täydellisesti Lovecraft-tarinoiden kauhun ytimen, sillä kertomukset perustuvat usein minuuden hajoamiseen. Junaan lisätään uusia vaunuja ja loppupelissä siitä on tarkoitus rakentaa pysäyttämätön panssarijuna 1920-luvun hengessä. Jumalauta vai jumala auta Mielenterveytensä saa takaisin, kun hulluutensa vuodattaa junan sydämelle. Todellisuuden rajan hämärtyminen toistuu teemana muuallakin. Tehtäväkohteet ilmoitetaan numerosarjoina, jotka syötetään junalle, joka kuljettaa perille tehtäväalueelle. Railgods yhdistää toimintaroolipelin tukikohdan (eli junan) rakentamiseen ja uusien romppeiden craftaukseen. Vasta radioyhteys avaa varsinaisen pelin tehtävineen, vaikka siihen asti vaikutti, että meno on pelkkää lahtausta ja craftausta. R ailgods of Hysterra -toimintaroolipeli nappasi mielenkiintoni heti pelkällä asetelmallaan. Hetkeä aikaisemmin selkeästi näkynyt kartta sumentuu usvaan, ympärillä olevat vaarat (todelliset tai kuvitellut) kasvavat. Ikäraja: Ei tiedossa. ilis, että tarinassa lyödään reikiä lippujen sijaan sankarin järkeen, mikä on pelintekijöiltä selkeä onnistuminen. Muinaiset jumalat ovat heränneet ja ottaneet Maan takaisin valtaansa. Uinujaa kutsuu junajumala, jonka kyytiin pitäisi nousta ikuiselle junaradalle. Koska taustatarinassa Junajumalan ja sankarin tavoitteena on kukistaa suuret muinaiset, hahmon lisäksi myös itse juna vahvistuu. Koko ajan on . Matkan tavoitteena on kerätä niin paljon tietoa ja voimaa, että konduktööriksi kutsuttu sankari voisi lopulta kukistaa muinaiset ja palauttaa Hysterran takaisin Terraksi. Rakennettavien varusteiden ja niiden rakennuskaavojen kehittäminen onkin pelissä yhtä suuressa osassa kuin taistelu. Kun junalle aletaan syöttää polttoaineeksi eläviä uhreja, alkaa miettiä, onko todella pikajunan ohjaksissa vai vain kyydissä hulluuteen. Veturimiehet heiluttaa Juna toimii tukikohtana, jolla pysähdytään seisakkeille tutkimaan maailmaa. Joko ohitin jotain oleellista tai minulla kävi osittain satunnaisesti luodussa maailmassa huono tuuri, sillä etsin tuskastuttavan pitkään kuparia, jotta saisin radion korjattua. 36 183172_.indd 36 183172_.indd 36 28.5.2025 15.28.15 28.5.2025 15.28.15. Ytimeltään kyse on co-op-moninpelistä, jossa ideana on rakentaa junaa yhdessä kavereiden kanssa. Kun sankari matkaa kauemmas junasta, mielenterveys alkaa järkkyä. Alussa ympärillä on vain hulluutta ja aggressiivisia eläimiä, mutta muutaman pysäkin päässä löytyy ensimmäinen kaupunki. Matka alkaa siitä, mitä Lovecraft-tarinoissa aina yritetään välttää. Railgods of Hysterra on maailman ensimmäinen lovecraftauspeli. Missä tahansa muussa todellisuudessa moinen olisi tarpeettoman kankeaa, mutta Lovecraft-maailmaan oudot rituaalit ja koneet sopivat täydellisesti. Vastalahjana saa pinnoja, jotka voi käyttää joko hahYhdellä iskulla tappaa monta kärpästä ja osuu kerralla useampaan hulluun kalastajaan. Lopulta konduktööri ei tunnista edes repussa olevia varusteitaan, vaan tavarat alkavat muuttua yksi toisensa jälkeen takaisin tuijottaviksi silmiksi. Tuukka Grönholm LENTÄVÄ IKU-TURSO Troglobytes Games / Digital Vortex Entertainment Versio: Early Access Arvosteltu: PC Suositus: Intel Core i5 11600K / Ryzen 5 5600X, 16 Gt, GeForce RTX 3060 / AMD Radeon RX 5700-XT Moninpeli: 2–4 pelaajaa. Sieltä löytyy jo perinteisiä questejä ja kiltoja, joiden tehtävistä irtoaa satunnaista saalista parempia palkkioita. Maailmankartasta näkee, mitä tarveaineita kullakin seisakkeella on
Kaikki on hiomatonta, osa asioista toimii aavistuksen omituisesti ja osa suorastaan kökösti. Eniten haittaa, että taistelu on tunnotonta ja kankeaa. Sellainen perusjuttu kuin kontrollien uudelleen määrittäminen puuttuu, vaikka pelintekijöiltä se vaatisi yksinkertaisimmillaan yhden muokattavan tekstitiedoston. Junasta ei uskalla astua ulos, ellei kyydissä ole kymmenen kiloa keitettyä perunaa ja vähintään saman verran kalaa. Eniten startissa turhauttaa konduktöörin pohjaton nälkä. Tekijät kuitenkin takovat päivityksiä tasaiseen tahtiin, joten ehkä iä tekee tehtävänsä ja tästä hautuu valmis peli. Kesken vai kauhua Tasapaino on vielä ihan levällään. Varavarusteiden kanssa on repulla inventaario-ongelmia, koska niiden kotiin tuominen vie oman tilansa. Valtaosa peliajasta taistellaan, joten ongelma pitäisi olla tekijöiden prioriteettilistan kärjessä. Onneksi maailman arkut ovat maagisia eli metsässä arkkuun laitetut tavarat löytyvät junasta. Outous ei lovecraftpelissä ole suoraan virhe, mutta kaikesta näkee, että taustalla on vain pieni espanjalainen indietiimi. Vasta ampuma-aseiden saaminen muutti asetelman. RailGods of Hysterra on erinomaisen kiinnostava kokonaisuus, mutta vasta lupaava alku ja jumalaisen pelin poikanen. Kun kuolee, palaa junalle. Craftaaminen on tarpeettoman kankeaa ja osa ihan perusjutuista on piilotettu hahmonkehityksen taakse. Viisaammat väittävät, että mukaansa ei täältä mitään saa ja Railgodsissa kamat tosiaan jäävät kuolinpaikkaan. Lisäriesana junassa ollessa tarveaineet pitää hakea erikseen laatikoista inventaarioon, mutta myöhemmin junajumalan kyvyllä pystyykin rakentamaan kaiken mahdollisen, jos tarveaineet ovat vain jossain päin junaa. Kaikesta marinastani huolimatta . Hahmo myös kääntyy edelleen itsekseen pysähtyessään, mikä yhdistettynä suuntaukseen perustuvaan taisteluun on todella ärsyttävää. Jos on tunkenut liian kauas junasta, parhaat vermeensä joutuu hakemaan takaisin paljain käsin tai varavarusteissa. iliskitka johtuu Early Access -statuksesta, sillä useimmiten ei voi vain tietää, onko peli pielessä, vain kesken vai itseltä jäänyt huomaamatta jotain oleellista. Co-oppi ja takaisin kotipesään RailGods of Hysterra on ennen kaikkea moninpeli, jota olisi tarkoitus pelata kavereiden kanssa. 37 183172_.indd 37 183172_.indd 37 28.5.2025 15.28.54 28.5.2025 15.28.54. Pelkkä käyttöliittymä on osin omituinen, koska en muista pitkään aikaan käyttäneeni hiiren keskinappia niin moneen asiaan kuin Railgods of Hysterrassa. Railgods of Hysterra ei ole vielä siinä kunnossa, että kyytiin kehtaisi pyytää kavereitaan. Kun pelin perustaja nousee junan kyydistä, kaikki muutkin joutuvat tulemaan pois, eikä yksi voi jäädä tukikohtaan esimerkiksi rakentamaan varusteita. Tärkein Lovecraft-pelin elementti eli tunnelma on jo nyt kohdillaan. Vaikka co-op-juna jyskyttää, yhtään ystävää en mä nää, sillä pelasin Early Access -versiota pitkälti yksin. Tiimin jakaminen on kuitenkin näissä peleissä nopein tapa edetä ja perustaktiikka. Syvemmälle kauhuihin puskemisesta luodaan toimiva riskin ja palkkion optimoiva minipeli, jossa kannattaa mennä vain niin pitkälle kuin hengissä pystyy. Osin . Yksi ensimmäistä ja tärkeimmistä on teleporttitaika, jolla voi palata korvesta suoraan junan viereen, mikä säästää aikaa ja vaivaa. Pelaajahahmot eivät ole maailman ainoita Uinujia, sillä vastassa on myös matkalla langenneita poloisia. Juna käyttää polttoaineenaan eläviä uhreja. Jotain Early Access -version keskeneräisyydestä kertoo se, että esimerkiksi sprinttitaito tuli vasta päivityksessä. Kuten roolipeleissä usein alku on taas huomattavasti hankalampaa kuin meno myöhemmin, kun varusteet ja hahmon ominaisuudet ovat paremmat. mon perusominaisuuksien parantamiseen tai jumalien lahjoihin eli GodKeeper-kykyihin. Aina ei ole ihan selvää, missä kohtaa vihollisten osuma-alueet menevät, joten mättäminen menee lähinnä huitomiseksi. Jo introssa saatava hyökkäystaika on niin tehokas, että jousta ja nuolta ei tullut kokeilun jälkeen toista kertaa käytettyä, koska niiden ampuminen on taikaan verrattuna hidasta ja tulivoima onneton. Eniten kummastutti, että co-op-pelissä hahmot eivät ole tasa-arvoisia. ilikseni on teemaan sopivasti jakomielitautinen
Moninpeli: Ei modernille pelaajalle sopiva roolipeli, sillä elämänlaatu on parempaa kuin kasarilla: missä tahansa voi tallentaa, eikä itseään voi maalata nurkkaan, ellei todella yritä. Ville Wikström SKALDin resepti on simppeli: sekoitetaan uusretropadassa desi Ultimaa Lovecraft-vaikutteiseen tarinaan. Oikeastaan neljään, jos keskustelut ja tekstipohjaiset valintaruudut huomioidaan. Koko maata on kohdannut erikoinen kirous, kaikki on jotenkin oudolla tavalla vinksallaan. Kauheus on katsojan silmässä Omalle sankarille hahmoluokkia on tarpeeksi ja taustankin saa valita. Tavarat poimitaan niihin törmäämällä tai vasemmalLoitsuefektit ovat näyttäviä. Haaksirikkoutunut sankarimme joutuu synkällä saarella keräilemään paitsi elämänsä palasia myös liittolaisia. Unissa liikkuu hahmottomia kauhuja ja taivaalta hohtaa tähtiä, joihin tuijottamalla näkee jotain, mitä ihmisen ei ole tarkoitus koskaan nähdä. in kaipuuseen. Kuusnelosajan (Commodore 64, ei Nintendo 64) estetiikka yhdistettynä aikakauden roolipelihenkeen ja luovuuteen on yhdistelmä, jota en uskonut enää näkeväni. Ultima-henkeä löytyy ulkoasun lisäksi kolmeen tyyliin jaetusta toiminnasta eli käytössä maailmankartta, aluekartta ja taistelu. Osa ihmisistä on menettänyt järkensä ja käy toistensa kimppuun, osa kuihtuu mystisten tautien kourissa. SKALD on lähes täysin yhden miehen, Anders Lauridsenin projekti. Ei-pelaajahahmot ja viholliset liikkuvat vain silloin kuin pelaaja. Kirjaimellisesti, sillä pelaajaa kuljettavan laivan kimppuun käy jonkinlainen suunnaton merihirviö ja paatti menee nurin. Taustat ovat kuitenkin kauniisti animoituja sadepisaroita ja soihtujen kajoa myöten, mihin C64 ei olisi oikeasti pystynyt. Systeemi on melko anteeksiantava, joten kovin helposti sankaristaan ei saa kyvytöntä, vaikka mahdollisuuksia jakaa pisteitä uudelleen ei ole. ikka ja erikoinen, ruskeantummia sävyjä sisältävä väripaletti. Joka tasonnousussa saa jakaa kolme kykypistettä selkeään taitopuuhun. Jopa villieläimet ovat muuttuneet vihamielisiksi. Tarkoituksena ei ole pelastaa maailmaa, eikä pelaaja ole mikään jumalten valittu sankari, vaan lapsuudenystäväänsä etsimään lähetetty palkkasoturi. Sankarijoukkoa liikutellaan näppäimistöltä tai hiirellä. Tein itse aatelistaustaisen bardin, joka osaa paitsi tuikkia tikarilla, myös inspiroida kavereita taistelussa kauniilla soitannolla. 38 182707_.indd 38 182707_.indd 38 28.5.2025 2.15.20 28.5.2025 2.15.20. Alussa loitsuvalikoima on köpöinen, mutta niitä löytyy myöhemmin kauppiailta ja tasojen noustessa niitä saa myös ilmaiseksi. eikkailun taustatarina on heti kiinnostava. Ensimmäisenä vastaan hyppää kaunis pikseligra. Ulkokuoresta huolimatta alla pyörii High North Studios AS / Raw Fury Arvosteltu: PC Minimi: Windows 10, Intel i5 tai AMD:n vastaava, 4 Gt RAM, Intel Iris tai AMD Vega tai vastaava, 500 Mt kiintolevy, DirectX 10 Suositus: Windows 10, Intel i7 tai AMD:n vastaava, 8 Gt RAM, Nvidia GTX 10-sarja tai vastaava, 500 Mt kiintolevy, DirectX 10 Testattu: AMD Ryzen 7 9800X3D, 64 Gt RAM, Nvidia RTX 5090 32 Gt Muuta: Steam Deck veri. Perusnäkymä on aluekartta, jossa liikutaan ruutupohjaisessa maastossa vuoroissa. Peliherkku saa veden kielelle ja vie sielun mennessään. Jo matkalla Idran saarivaltioon on piru merrassa. Norjalainen High North Studios iskee todella spesi. oitu
ikka on taidolla maalailtua: pikselitaiteesta voi bongailla pieniä yksityiskohtia ja animaatioita, ja värien käyttö alleviivaa synkkää kertomusta onnistuneesti. Lepoa varten pitää löytyä myös eineksiä, eikä raa’an lihan ja perunan syöminen ole yhtä ravitsevaa kuin niistä valmistetun maukkaan keiton. Maailmankarttaa. Omat hahmot asetellaan ruudukkoon, sitten aletaan vuorotellen rähisemään. Omalla vuorollaan voi liikkua, loitsia, käyttää kykyjä tai naukkailla puteleista sekä tietenkin iskeä aseella, joka päättää aina vuoron. Maastossa kulkiessa maastoa peittävä tumma huntu toki väistyy, ja yöllä näkee heikommin kuin päivällä. Craftausta, kuten taikajuomien tai ruokien valmistusta, pääsee myös harrastamaan. Etulyöntiasemaa voi hakea aloittamalla nahistelu varjojen piilosta, jolloin saa iskeä itse ensin pari kertaa. Keskusteluissa ja tekstiseikkailuvaiheissa voi ihastella staattista, kaunista taidetta samalla kun tekee stressaavia päätöksiä. Klaustrofobista tunnelmaa alleviivaa aluekartan puute. la hiirenkorvalla, oikeasta hiirennapista tai shiftistä puolestaan korostetaan maastosta käpisteltävät tai poimittavat esineet. Vuoropohjaista hutkintaa, suosikkiani Viholliseen törmätessä siirrytään erilliseen taistelutilaan, joka muodostuu sillä hetkellä ruudulla olevasta ympäristöstä. Kannattaa muistaa käyttää oikeaa hahmoa oikeissa taitoa vaativissa tehtävissä, joskaan kesken keskustelun turisijaa ei voi vaihtaa, muut vain kommentoivat ohessa ja antavat omia mielipiteitään. Myös jotkut tilanteet kartalla, kuten vaikka pimeään luolaan sukeltaminen, aukaisevat tekstiseikkailumaiset kertomusruudut. Horrynin kaupungissa ei mene vahvasti. Oma lipeväkielinen bardini joutuikin usein pulaan, jos piti tehdä keskustelun lomassa joku fyysinen suoritus ja hyvä näin. Kestopisteiden loppuessa sankari ei vielä menetä tajuntaansa, vaan sen jälkeen alkaa muodostua miinuksia antavia haavoja, jotka paranevat vain nukkumalla kunnon yöunet. Selkeää ja toimivaa. Kauppiailta voi yrittää varastaa, mikä on turhan helppo keino saada kallista roinaa nopeasti, mutta kiinni jääminen sulkee kaupankäynnin kyseisen yrittäjän kanssa. Kokkailu on tärkeää levätessä, sillä normaalilla vaikeustasolla hahmot paranevat vain nukkumalla, taikapulloilla tai loitsuilla. Tähän maailmaan myös epäonnistuminen sopii, sillä täydellisen onnellisia loppuja sen tehtäväketjuissa harvoin näkee. Taide hyödyntää mustaa, sinistä ja ruskeaa upealla tavalla. Ihmisten kanssa pääsee keskustelemaan tai vaikka käymään kauppaa. Jännitys säilyy ja tallennuksia en lataillut, paitsi tietenkin kuollessa. Kumma kyllä muita seurauksia ei tule, joten tasapainon rikkomisen taakka on omilla harteilla. Kanveesiin isketyt toveritkin nousevat tolpilleen, jos taistelu voitetaan. Yksinkertaiselta vaikuttava systeemi mahdollistaa lopulta tarpeeksi monipuoliset taktikoinnit, ja heikoltakin vaikuttavat viholliset saattavat pistää kovasti hanttiin huonosti valmistautuneelle. 39 182707_.indd 39 182707_.indd 39 28.5.2025 2.15.40 28.5.2025 2.15.40. Taustagra. Tiettyjä kykyjä käyttäessä heitetään noppaa Baldur’s Gate 3:n tyyliin, ja sitten ihmetellään seurauksia. Sotureiden asettelulla on suuri merkitys, sillä esimerkiksi varas tai bardi osaa iskeä selkään ja osa kavereista antaa bonuksia vierellä oleville
Jos tekee mieli vain kokea tarina ilman taistelustressiä, on sekin mahdollista. Jos ei jaksa odottaa sivuhahmojen löytymistä, voi joistain asutuskeskuksista värvätä mukaansa palkkasotureita, jotka voi luoda itse. Lopussa kaikki tuntuu jo vähän turhankin helpolta, lieneekö kyse omien taitojen kehittymisestä vai tasapainotuksen heikkoudesta. levelille, vaikka tein aika lailla kaiken mitä löysin. Loppumetrit olivat todella pysäyttäviä. Tarinat ovat harvoin onnellisia. Ympäristön hiljaiset tarinat ja kohdatut ihmiskohtalot ovat paitsi outoja myös karmivia, eikä kaikkea selitetä auki liian nopeasti. 90 Karmivan tunnelmallinen, sujuva ja mielenkiintoinen roolipeli omalaatuisessa maailmassa. Peli kannustaa valitsemaan vaikeustason omien mieltymysten mukaan, ja kokemusta voi koska vain helpottaa valikoista. Hyvää + Kaunis pikselitaide, painostava musiikki ja tunnelma, jota voisi leikata käyrällä uhriveitsellä. Taistelu on loppupuolella monotonista ja melko helppoa, eikä sivutekemistä ole liiaksi. Kertomus etenee jouhevasti eikä SKALD ole liian massiivinen. Pituutta seikkailulle kertyi omalla perusteellisella tyylilläni noin 20 tuntia, joka on täysin riittävä. Ei vaadi tehokonetta. Lovecraft-vaikutteet paistavat toki läpi, SKALD onkin yksi parhaita muinaisia syvyyksien ja tähtienvälisten tyhjyyksien kauhuja kuvaava SKALD: AGAINST THE BLACK PRIORY pelikokemus miesmuistiin, sen narratiivi on upealla tavalla kudottu. 40 182707_.indd 40 182707_.indd 40 28.5.2025 2.15.56 28.5.2025 2.15.56. Toki äänimaisema kiihtyy taistelussa, mutta mitään sankarillisia teemoja on turha odottaa. Maksimitaso on 25, joskin pääsin vain 20. Langat pysyvät pelaajan hyppysissä hienosti, ilahduttavasti joitain isompiakin tehtäväketjuja voi ratkoa älynystyröillä kylmän teräksen sijaan. Tab-näppäimestä aukeaa vielä ihanan retro huijausvalikko. On koko ajan tunne, että jotain on pielessä, mutta tarkasti ei voi sanoa, mitä. Tallentaakin voi koska vain, paitsi tupenrapinan tiimellyksessä. Musiikki on tärkeässä asemassa, mollivoittoinen tunnelmointi saa aikaan jotenkin epätodellisen olon. Huonoa . En suosittele uimaan näissä vesissä. Pitkästä aikaa koin SKALDin parissa jotain, jonka olin luullut jo menettäneeni: halun jatkaa pelaamista pikkutunneille, kun pelaamista ei vain malta millään lopettaa. Remmissä voi olla yhtä aikaa 1–6 sankaria, joten porukan lisääntyessä pidot paranevat taistelun monipuolistuessa. Normaalilla vaikeustasolla taistelu on etenkin alussa armotonta, yksikin onnistunut nopanheitto viholliselta voi pistää koko oman jengin matalaksi. Tulee nopeasti suru puseroon, kun hahmot ovat heikkoja risukeppejä ja parannuskeinoja vähän. Kosmiset kauhut ja vinksahtaneet kultit Maailma on omalaatuinen ja mielenkiintoinen. Kymppitason tienoilla perusnahistelut menivät jo rutiinilla, mutta kovempia poppoita vastaan sai edelleen klikkailla kieli keskellä suuta. Varsinkin parantajan mukaan saaminen helpotti suunnattomasti. Tunnelma on jatkuvasti painostava, eikä tehtävissä onnistuminenkaan yleensä johda yksiselitteisesti hyvään lopputulokseen
Eri osatekijät tukevat hienosti toisiaan luoden upean kontrastin alun keveyden ja loppupuolen synkkyyden välille, saaden ensi alkuun karikatyyrimäiGAINAX-POSERIT Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, PS4, Nintendo Switch Ikäraja: 12 Minimi: 2,0 GHz 64-bittinen Intelyhteensopiva prosessori, OpenGL 3.0 -gra. Taustatarinaa annetaan sen verran, että aiempi sota ei mennyt luutnantiltamme ihan putkeen, vaan jätti häneen omat traumansa. Työnkuvaan kuuluu niin sisäisten kuin ulkoistenkin turvallisuusuhkien kitkeminen. Kappaleita soundtrackillä olisi, mutta animaatioiden lailla niitä ei jostain syystä haluta käyttää. Juoni on isojen linjojen osalta lineaarinen, vaikka yksityiskohtien osalta hieman haarautuukin. ikka ja musiikki eivät yllä muun kokonaisuuden tasolle. Hahmokohtaiset tunnarit olisivat olleet poikaa. Esikuvamateriaalinsa tapaan tarina on outo sekoitus vakavaa sotilassci. Tarinan asetelma hakee innoituksensa 70ja 80-luvun avaruusoppera-animesta, jossa pieteetillä mallinnetut teknologiset vimpaimet ja ihmissuhdedraama löivät kättä yhteen synnyttäen sellaisia ikiklassikoita kuin Macross, Gundam ja Gunbuster. 41 182998_.indd 41 182998_.indd 41 28.5.2025 2.20.42 28.5.2025 2.20.42. Antti Eronen STORIES FROM SOL: THE GUN-DOG Visual novel -muotoista avaruusoopperaa 80-luvun sci. Nousevan auringon tähdet Sota Jupiter-marsilaisen Liittoutuman ja Solin Federaation välillä on ollut virallisesti ohi jo neljä vuotta, mutta tilanne raja-alueella on edelleen jännitteinen. Valituksen aiheet ovat kuitenkin kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä: Gun-Dogin tarina tempaa heti mukaansa ja on ehdottomasti kokemisen arvoinen. Onneksi Gun-Dogin miehistöön kuuluu myös tyttöystävä Cassandra, jonka lämmin sydän ja räiskyvä luonne räjäyttävät synkeyden pois. -animefaneille. Itse mysteeritarina sen sijaan on rytmitetty äärettömän napakasti ja sitä ei malta jättää kesken. Tavallinen maanantai IT-tuessa. Don’t Macross the beams Suhteeni tekstiin on kaksijakoinen: lauseet on hyvin rakennettu ja niissä ei ole turhaa ilmaa, mutta rytmityksestä sitä löytyy. Cliffhanger-lopetus petaa jatkoa, ja pelin brittiläis-amerikkalainen kehitystiimi on ilmeisesti jo aloittanut työt jatko-osan parissa. anime-estetiikalla ja mechoilla. Taustakuvat jäävät upeiden hahmopotrettien varjoon. ikka kiihdytin, 2 Gt RAM Testattu: AMD Ryzen 7 9800X3D 4,7 GHz, AMD Radeon RX 9070 XT 16 Gt, 32 Gt RAM 84 Lyhyt ja ytimekäs täsmätuote 80-luvun sci. sinä näyttäytyvät miehistön jäsenet tuntumaan lopulta oikeilta ihmisiltä. Tämän kääntöpuolena pelin läpäisee noin kuuteen tuntiin, joskin näin minimalistiselle tarinalle se on juuri sopiva mitta. ä, kevyttä hömppää, vakavaa ihmissuhdedraamaa ja mysteeritrilleriä. Hahmogra. Oho, luottokorttini suoritti valmistelemattoman FTL-hypyn! S tories From Sol: The GunDog on uusretro visual novel PC-9800-nimikkeiden tyyliin. Toivottavasti sieltä tulee vanhaa hyvää animea, eikä uutta huonoa animea! Ylimääräisiä still-kuvia ja pikku animaatioita käytetään kitsaasti, mutta ne vähät ovat sitäkin komeampia. Ilmaisu laahaa, eli tekstilaatikoita luetaan vielä pari sen jälkeenkin, kun asia on jo tullut selväksi. Hyvää + Minimalistinen mysteeri toimii ja pitää mielenkiintoa yllä, hyvin kirjoitetut hahmot. Huonoa . JSF Gun-Dog ja sen sisaralus JSF O’Brien ovat lähdössä tiedustelutehtävälle, kun pelaajan alter ego siirretään Gun-Dogin yhdeksänhenkiseen miehistöön sen turvallisuuspäälliköksi. Myöskään musiikissa ei ole tarpeeksi vaihtelua, vaan suurin osa pelistä kuunnellaan paria samaa raitaa. Silmät ja pikselit ovat isoja, taustalla piippailee kasibittisoundtrack. Mukana on pari puzzlea, jotka edellyttävät paperimuistiinpanojen tekoa ja yksi puzzlehtava monivalintakeskustelu, mutta siihenpä se pelillinen anti sitten jääkin. Lopun yhteenvedossa paljastuu, miten omat tekemiset heijastuivat miehistön kohtaloihin. Taustagra. Pahinta on, että samalla aluksella palveleva entinen partiokaveri Hansen kuittailee luutnantille jatkuvasti näistä menneisyyden luurangoista. Verrattuna 2000-luvun yhden persoonallisuuspiirteen animehahmoihin, joilta ei löydy pintaa syvemmältä kuin pikkuhousut, kokemus on raikas tuulahdus sivistyneemmiltä ajoilta. Odo-Gardibaldi-kiinnostavuusindeksillä päähenkilömme ei saa huippupisteitä, mutta ei sentään ole keskimääräisen haaremianimen self-inserttikään. Avaruusalusten funktionaalinen design mukailee esikuvamateriaaliaan. Taiten tehtyjä pikku animaatioita käytetään kuitenkin turhan kitsaasti, ja keskustelut käydään pääasiassa staattisten pahvikuvien kanssa. ikat ovat persoonallisia ja tavoittavat hienosti kasarianime-estetiikan. Ratkaisu on hieman outo ottaen huomioon, että tarvittavat animaatiot ovat kuitenkin koko ajan olemassa. Kapea väripaletti saa etenkin avaruusaluksen käytävät näyttämään siltä, että harmaanvihreään taustaan on lisätty MS Paintilla pari ovea ja siinä se
Liikkuvasta rakennusajoneuvosta pyöräytetään tukikohta pystyyn, rakennetaan parit jalostamot resurssien Määräylivoima toimii niin kauan, kun massaa ei tarvitse liikutella. Päätavoitteiden ohella tehtävissä tarjoillaan paljon pikkupuuhasteltavaa, kuten vihun tuotantoketjujen rampauttamista tai linjojen taakse jääneiden solttujen pelastamista. Lisäksi tehtävien läpäisemisestä avautuvia pisteitä sijoitellaan passiivisia buffeja tarjoileviin kolmeen eri kykypuuhun. Premissi on siis aivan tyylipuhdasta Command & Conqueria, mutta juuri siksi se nostaa hymyn huulilleni. Niitä saa kerralla naksuteltua päälle vain rajallisen määrän, mikä kannustaa oman pelityylin muovaamiseen. Ne eivät ole lopputuloksen kannalta pakollisia, mutta niitä suorittamalla saa lisävaluuttaa päivitysten hankkimiseen. Osa tehtävistä on suht suoraviivaisia, tukikohtavetoisia lihamyllyjä, mutta sekaan mahtuu ilahduttavasti niin mittakaavaltaan pienempiä kuin myös hyvin dynaamisiakin tehtäviä. Fanien iloksi tanskalainen Slipgate Ironworks meni ja totesi, että jos ei virallista jatkoa tule, niin tehdään sitten itse! Myrskyinen aamunkoitto Tarina sijoittuu vaihtoehtomenneisyyteen, jossa Kuuban kriisi johti rauhanomaisen ratkaisun sijaan ydinsotaan. Juonta pusketaan eteenpäin näyteltyjen välivideoiden sijaan pelimoottorilla rakennetuilla puhuvilla päillä (budjettisyistä oletan) ja kahakan kehittymistä seurataan tehtävien välillä tuTERVETULOA TAKAISIN, KOMENTAJA! Slipgate Ironworks / 2B Games / 3D Realms / Knight’s Peak Arvosteltu: PC Minimi: Intel i5-8600 / AMD Ryzen 5 1600, 8 Gt RAM, Geforce GTX 1060 / Radeon RX 580, Windows 10, 45 Gt kiintolevytilaa Testattu: AMD Ryzen 5800X, 32 Gt Ram, Radeon RX 9070 XT, Windows 11 / Lenovo Legion 5 15ACH6H Moninpeli: 2–4 pelaajaa Ikäraja: 12 tunnäköisellä, DOS-aikakautta huokuvalla karttanäkymällä. Myrskyisät sodat Pelimekaniikka on hyvin tuttu kaikille C&C:nsä pelanneille. 42 182729_.indd 42 182729_.indd 42 28.5.2025 11.40.54 28.5.2025 11.40.54. J os mainiota Remastered Collectionia ei lasketa, on Command & Conquer -sarja ollut manan mailla jo kohta kaksi vuosikymmentä. Ihan kuin kotona olisi! Myrskyinen aurinko Molempien osapuolien 11 tehtävän mittaiset kampanjat tarjoilevat mukavan monipuolista mähinää. Juonellisesti kampanjat ovat toimivaa B-luokan viihdettä: ei huonoa, mutta ei mitään kovin päräyttävääkään. EA, en ole antanut tätä vieläkään anteeksi. Länsi väittää käyttävänsä ihmeainetta rauhan ylläpitämiseen, kun taas neukkuaksentilla uhoava Dynastia pitää sitä synnyinoikeutenaan. Enempiä spoilaamatta kolmannen faktion ilmestyminen kuvioihin ei hirveästi yllätä, mutta se potkaisee kivasti isompaa vaihdetta loppusuoran häämöttäessä. Marko Mäkinen TEMPEST RISING Slipgate Ironworksin reaaliaikanaksu on niin hävyttömän ronski rakkauskirje Westwoodin klassikkosarjalle, että ujompaa punastuttaa. Onnistunut comeback Tiberium Wars valoi uskoa parempaan, mutta Nikon osuvasti ”keskinkertaiseksi pelipökäleeksi” nimeämä nelososa tappoi kaiken toivon tyydyttävästä lopetuksesta. Tarina on kuitenkin Tempest Risingissa lopulta vain tekosyy toiminnalle, ja siinä se toimii oikein hyvin. Asetelmat voivat kääntyä operaation edetessä täysin päälaelleen, ja eteen tuleekin muutamia maukkaita twistejä. Vuonna 1997 globaali valtapolitiikka on käytännössä kahden kauppaa. Tehtävien välissä ostettavilla päivityspaketeilla saa esimerkiksi lisättyä lentohärpäkkeiden panssarointia tai vaikka jalkaväen näköetäisyyttä. Lännessä valtikkaa heiluttaa GDF (köh köh), vastapuolella vallan on kaapannut itäblokkiin ja Aasiaan levittäytynyt Veljeseikun Dynastia. Säteilyn seurauksena suuria alueita maapallosta on muuttunut asuinkelvottomaksi joutomaaksi, mutta teki niistä samalla otollisia kasvualustoja maankuoresta puskeneelle kristallikasvustolle tempestille
Molemmille pelattaville osapuolille on saatu myös omia pikku jippoja. Massoja siirtäessä muutama yksikkö jää aina härväämään esteitä päin, joten yhtään isompien ryhmien jatkuva paimennus on muualta pois. Tulta päin mennään surutta lähimmälle kentälle, vaikka tukikohdan toisella puolella olisi koskematon resurssipelto. Esimerkiksi GDF:n tukeutuessa perinteisiin harvestereihin ja jalostamoihin on Dynastian vastaava liikuteltavaa mallia pikkudronein varustettuna. Kaikki lunastavat paikkansa, selkeitä turhakkeita ei joukosta löydy. Tekoälyä ei olisi välttämättä tarvinnut apinoida ihan yksi yhteen esikuvista. GDF:n jalostamo saa kyytiä. Moninpelistä puheen ollen, tarjolla on tällä hetkellä maksimissaan vain neljän hengen matseja. Ne maksavat paljon, ne ovat hitaita ja kaiken kukkuraksi niiden laskeutumisalustat vievät rutosti tilaa tukikohdista. Hölmösti tosin vain GDF pystyy ketjuttamaan rakentamista, eli Dynastialla pelatessa joutuu tekemään aivan turhaa käsityötä. Vastaavasti Dynastia ei liikoja hienostele, tuhovoima on ylivoimaa. Asiasta on pidetty netissä jo sen verran meteliä, että korjauksen luulisi tulevan piakkoin. Soltuissa ja ajoneuvoissa tasapaino on pääosin kohdallaan, vain Dynastian ohjuskirppu on massoittain tuotettuna turhan ylivoimainen. GDF luottaa yksiköissä enemmän kevyempään, mutta teknologialtaan edistyneempään lähestymistapaan. 43 182729_.indd 43 182729_.indd 43 28.5.2025 11.41.09 28.5.2025 11.41.09. Nerf-vasara heiluu varmasti, sillä ohjusvehkeitä väärinkäytetään huolella moninpelissä etenkin matsien alkuvaiheilla. keruuseen ja aletaan suoltamaan yksiköitä vastustajan lanaamista varten. Myös harvestereilta puuttuu luonnollisesti itsesuojeluvaisto. Useimmiten sivuutankin ne kokonaan ja käytän kassavirran maayksiköiden väkertämiseen. Kattaus perusyksiköiden suhteen on pitkälti sitä, mitä voi kloonilta odottaa. Yksiköt eivät esimerkiksi osaa liikkumiskomennon alla hyökätä liikkuessaan, mikä aiheuttaa aivan turhaa paimentamista. Jalkaväkeä, mukaan lukien erikoisjoukot, on molemmilla kymmenen ja ajoneuvoja yhdeksän erilaista. Lisäksi isommissa ryysiksissä reitinhaku sakkaa totaalisesti. Isoin ongelma on lentoyksiköiden tasapainossa, sillä tällä hetkellä niissä ei hinta-laatusuhde kohtaa. Tähän lasketaan myös tekoälyvastustajat, eli kunnon kimppamätöt tietokonetta vastaan eivät vielä onnistu. Domovoy Molchalin eli kiintiö-Kane ja Dynastian taustapiru
Hyvää + Tuo uskollisesti toimintanaksuklassikon nykypäivään. Ikonista, synavetoista metallimusiikkia ryyditetään onnistuneesti moderneilla matalavirekitaroilla. Tuo uskollisesti toimintanaksuklassikon nykypäivään. Aina voi toivoa. Tässä muuten olisi myös täydellinen alusta esimerkiksi Tiberian Sun -täyskonversiolle, sillä EA vaikuttaa hylänneen aikeet muista uudelleenlämmittelyistä. Tempest Rising kutittelee onnistuneesti nostalgianystyröitä. Se tosin voisi olla parempikin, sillä etenkin tekoälyn suhteen olisi paljon parantamisen varaa. 84 Tempest Rising on onnistunut rakkauskirje Command & Conquer -sarjalle. Design on selkeää ja yhtenäistä, eikä sarjakuvamaisuutta ole vedetty överiksi. Soundtrackin puolelle on saatukin sitten ehkä kovin mahdollinen vahvistus, sillä itse Frank Klepacki mukana! Sävellyspuolella on jopa seitsemän herraa häärimässä, mutta siitä huolimatta musamaailmasta on saatu loihdittua yhtenäinen, toimiva kokonaisuus. Pienen mittakaavan erikoisjoukkotehtävät ovat pelin parhaimmistoa. Jahka modituki saadaan mukaan, muutamia ärsyttävyyksiä hiotaan pois ja moninpelin pelaajamäärää nostetaan, on käsillä kestohitti. Sen verran rakkaudella peli on nimittäin otettu jo nyt vastaan. Huonoa . Mitään rajoja rikkovaa graafista tykitystä se ei tarjoa, mutta tuskin kukaan sitä odottikaan. 44 182729_.indd 44 182729_.indd 44 28.5.2025 11.41.28 28.5.2025 11.41.28. Lisäksi olisin kaivannut enemmän omaperäisyyttä. Myrskyisä iltarusko Graafiselta tyyliltään Tempest Rising näyttää tutulta, kuin kahden viimeisen ComConin salaiselta veljeltä. GDF-komentaja ottaa vastaan käskynsä eversti Fisheriltä. Se tosin apinoi vähän liikaakin esikuvaansa, sillä sen valuviat olisi voinut jättää edellisille vuosikymmenille, eikä ripaus omaperäisyyttä olisi ollut pahitteeksi. Pikkuärsyttävyytenä kamerakulma on lukittu vähän turhan matalalle, etenkin isommalla 4K-ruudulla näkymä tuntuu ikävän ahtaalta. virallisten lisenssien uupuessa toteutettiin vain muuttamalla tiimien nimiä ja värityksiä. Etenkin tekoäly kaipaa viilaamista. Pelissä on todella paljon potentiaalia, sillä esikuvien koukuttavuus on kopioitu mainiosti. Se voisi myös olla omaperäisempi. Toiminta toimii ja se näyttää ja kuulostaa hyvältä. Ääninäyttely on kauttaaltaan oikein toimivaa, eikä ulosannissa ole muiltakaan osin moitittavaa. Nyt se välillä tuntuu ysärin urheilupeleiltä, jotka TEMPEST RISING Dynastian puolella briiffauksen hoitaa useimmiten luutnantti Molnik. Valikkografiikat eivät jätä esikuvasta epäilystä. Sekaan on lisäksi saatu hienovaraisesti uitettua täkyjä esikuvien teemoista
Komentokeskuksen jälkeen rakennetaan jalostamo, jonka harvesteri käy tiber... Minua häiritsee se, että yksiköt kuolevat hetkessä, varsinkaan maavoimilla ei tunnu olevan mitään jakoa lentovehkeitä vastaan. iktit sopivat täydellisesti pelin pohjaksi, mutta joskus idea kaatuu taisteluun, vaikka kuinka kanavoisi muinaisia mestareita. Hyvää + Yritys. 45 182730_.indd 45 182730_.indd 45 28.5.2025 14.06.50 28.5.2025 14.06.50. Kaikki tämä on Tuttua & Turvallista, mutta tapahtuu normaalia nopeammalla vauhdilla, johon itse ei voi vaikuttaa. Battlefall on ilmiselvästi päästetty liian aikaisin Early Accessiin. ikka edellä, Battlefail on todella ruma, kaikin mahdollisin tavoin. O len jo muutaman kerran ihastellut tuhkasta nousseen Microprosen uutta nousua mielenkiintoisten indiepelien julkaisijaksi. Bonuksena resotkin loppuvat toistaiseksi 1920 x 1080 -tasoon. Heitin lopulta hanskat naulaan kesken peliurakan, koska rajansa työpelaamisellakin. whateverium-kentällä hakemassa rahaa. Liian aikainen lintu ei nappaa matoa. Homman nimi on nopeus ja yksinkertaisuus, jopa alkuperäiseen Command & Conqueriin verrattuna. Pelin Oma Juttu on yksiköiden pikapäivittäminen. Yksiköt ovat harvinaisen rumia ja hädintuskin animoituja, mutta pahimpana ongelmana niitä vaikea tunnistaa. Liikkuva tukikohta pystytetään painamalla maagista näppäintä E, mikä pitää muistaa kerralla koska promptia tai hiirivaihtoehtoa ei ole. Kaikesta tästä huolimatta Battlefallin Steam-indeksi on Enimmäkseen positiivinen, sanoo 74 prosenttia pelin hankkineista. SOTA ON RUMAA Legopalikoitamme ei vihu vie! Tämä näkymä ei ole pahimmasta päästä. Vaikka pelillisesti se jossain määrin toimii, jopa minun matalat normini alittava visuaalinen toteutus potkii pelihalua kulkusille, mitä avittaa kivasti se, ettei tehtävän aikaista tallennusta (vielä) ole. ikka on kuin minun tekemääni, eli alkuperäinen Command & Conquer on siihen verrattuna Sikstuksen kappelia. Scrapperit ovat romunkerääjämutanttianarkisteja, ja SEL (Synthetic Enhanced Lifeforms) se AI-vallankumouksen väistämätön lopputulos, ihmiset hyödyttöminä raivaava koneosapuoli, Jokaiselle tulee oma tarinallinen kampanjansa, joskin SELittäjiltä se toistaiseksi puuttuu. Battlefall: State of Con. Hieroin EFNETin kamppista. Jalkaväen eri muodot ovat Westwoodista veistettyjä, itse asiassa kuin Red Alertin kummatkin osapuolet olisivat lyöneet kamat yhteen, koska tesla-teknologiaakin löytyy. Nnirvi BATTLEFALL: STATE OF CONFLICT Kon. Väripaletti on aivan kauhea, ja sen päälle on vielä laskettu kummallisen tumma tai samea harso. Vastustajien tappaminen menee suoraan bonustilille, joista kouralliselle yksiköitä saa kliksuteltua paikallisesti vaikka lisää terveyttä ja tuhovoimaa, bonukset voi ottaa myös rahana. ictin temmeltämään Early Accessiin, ajattelin että kas tuossapa sopiva taistelupari Marko Mäkisen kehuman Tempestin seuraksi! Esikuviakaan ei tarvitse etsiä Westwoodin Command & Conqueria ja Red Alertia kauempaa: liikkuva tukikohta pystytetään haluttuun paikkaan, harvester alkaa kerätä jotain vihreää resurssia, pystytetään puolustuslaiteita ja pytinkejä, jotka joko sallivat yksiköiden rakentelun tai mahdollistavat paremman teknologian. Vastapainoksi tekee mieli pelata jotain loppuun asti hiottua leppoisaa peliä. Pelattavuus on vähän niin ja näin. Kun Microprose päästi toimintastrategia Battlefall: State of Con. Rakennusjonoihin on helppo lisätä jonottajia ja talous tukee massarakentamista. EFNET eli Earth Force Network on tuttu GDI-tyyppinen Yhdysvaltain armeijaa muistuttava osapuoli. Kyoto Video Game Concern / Microprose Software Arvosteltu: PC Versio: 0.12 EA Minimi: Intel 4790, 4 Gt RAM, GeForce GTX 1070 Suositus: Intel 4790k, 8 Gt RAM, GeForce 1080 Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 3,60 GHz, 32 Gt RAM, GeForce RTX 4070 12 Gt RAM Moninpeli: 2 pelaajaa Ikäraja: Ei tiedossa. EFNETin yksiköt olivat kovin tuttuja. Eri tehtaat ja leirit tuottavat yksiköitä, lisärakennukset lisäävät optioita, ja puolustustornit handlaavat jalkaväen, tankit ja lentovehkeet. ltterin poisto auttoi vähän. Varsinainen peligra. Ruudun skrollauskin on turhan hidasta. Energiavaatimukset on poistettu kuvioista kokonaan. Click & Conquer Löytyisikö selitys pelattavuudesta. On tutut tankit ja telatykki, jonka pitää ennen ampumista pysähtyä asemaan. Ensimmäistä kertaa ihmettelen, onko toimari David Lagettie joutunut ottamaan vaimon veljen pelin listoilleen. Jos lähdetään gra. Rakentamisessa lisätehtaat lisäävät vain nopeutta, yksiköt valmistuvat edelleen jonossa yksi kerrallaan. On tässä pelin aihio sentään. Sen tehtävät olivat aika yhdentekeviä, saa pelata monta tehtävää ennen kuin ne alkavat muistuttaa muutakin kuin tutoriaalia. ict kuulostaa nimeltään täysin kiinalaiselta mobiilipeliltä, mutta se on sen ongelmista pienin. Ilmavoimat rajoittuvat vain koptereihin. Pyhä kolmiyhteys Maapallo on vaihteeksi historiaa, mutta tuhkasta nousee aina uusia osapuolia palvomaan sodan jumalia, yleensä kolme ja niin nytkin. Yksi kahdella sotilaalla isolla kartalla haahuilu suorastaan persiistä, koska tehtävän aikaista seivausta ei vielä ole. Monitoria matkivan . Huonoa . Paikallisuus tarkoittaa sitä, että ne koskevat vain valittuja, ei uusia yksiköitä. Listalla on huteja vähemmän kuin tarkka-ampujien maailmanmestaruuskisoissa.. Taidanpa tarttua Stygian: Reign of the Old Onesiin, saa hermo levätä. Sitten laumat lassotaan ja klikataan vastustajan kimppuun. Battlefailin versionumero on vasta 0.12, joten en viitsi sen enempää haukkua, annan mahdollisuuden kauneusleikkaukseen ja yleiseen kasvojenkohotukseen. Toteutus. Vaan mitäpä minä tiedän, kansa on eri mieltä
Rynnäköi sinä, minä suojaan Ensivilkaisulla tuntuu siltä, että paljon ei ole ykkösestä muuttunut. Alkuperäinen Door Kickers oli tosin tarjolla useimmille konsoleille, mutta toistaiseksi kakkososa on vain tietokoneille. Tehtävän aluksi yksiköille voidaan luoda hyvinkin yksityiskohtainen etenemissuunnitelma, jota sotilaat noudattavat. Sutjakkaa toimintaa katsotaan yläviistosta. Erilaisia vermeitä on runsaasti. Kranaatit ovat jopa tarpeettoman tarkkoja, sillä kranaatit lentävät millintarkasti kaukaisuuteen. Vaikka ykkösosan pelaamisesta on vuosikausia ja ennakkojulkaisun testailustakin lähes puoli vuosikymmentä, on tuntuma välittömästi tuttu. Mistään James Bond -vehkeistä ei ole kyse, mutta silti 46 183173_.indd 46 183173_.indd 46 28.5.2025 12.42.11 28.5.2025 12.42.11. Oven potkaisu on myös itsessään ase, sillä oven takana seisoskelevat hyypiöt tyrmäytyvät iskusta. Vihollisten sijainnit satunnaistetaan, joten joskus paras tapa edetä on käsituntumalla. Tehokas tapa puhdistaa huone on laittaa kaveri passiin ikkunan taakse, antaa parin rikkoa ikkuna ja repäistä verhot alas. Etenemisreitti raahataan hiirellä ja oikealla painikkeella aktivoidaan erilaiset lisätoiminnot, kuten varusteiden käyttö tai oven erilaiset avaustavat. Vuosikymmenen uurastuksen jälkeen lopputulos vihdoin pullahti Steamiin. Käytettävyys on kerta kaikkiaan erinomainen. Sieltä käsin erikoisjoukkoja ohjataan pelastamaan panttivankeja, purkamaan pommeja, neutralisoimaan vihulaisia sekä nimensä mukaisesti potkimaan lukemattomia ovia sisään. kettu kuittailee KillHouse Games Arvosteltu: PC Saatavilla: Mac Versio: 1.0 Minimi: Neliytiminen prosessori, 4 Gt muistia, Intel HD 630 Testattu: Intel Core i910900KF 3,70 Ghz, 32 Gt muistia, GeForce RTX 3080 Moninpeli: Co-op 2-4 Ikäraja: Ei tiedossa. Tämä ilmenee pieninä asioina, esimerkiksi oven avaamista ei tarvitse erikseen valita vaan raahaamalla etenemisreitti oven läpi aktivoituu oletustoimintona sen potkaiseminen auki. Q:n laboratoriossa. Jokaisessa tehtävässä on kolme ylimääräistä tavoitetta, joita noheva operaattori voi tavoitella. Joskus paras tapa läpäistä kenttä on valita varusteeksi lisäkranaatit ja paukutella jokainen nurkka tarkasti puhtaaksi. Liikettä voi rytmittää pelaajan kontrolloimilla etenemiskomennoilla sekä automaattisilla pysähdyksillä, joissa solttu pysyy asemissaan, kunnes hetken kuluttua automaattisesti kajahtava Clear!-huuto vapauttaa yksikön etenemään. Mutta suunnitelmaa ei tarvitse noudattaa orjallisesti, vaan tehtävässä voi missä tahansa välissä muuttaa etenemisjärjestystä tai ottaa tuumaustauon. T aktisten ammuskeluiden valioyksilö Door Kickers (Pelit 3/2015, 87 p.) oli pitkään paras markkinoilla oleva erikoisjoukkoräime. Risto Karinkanta DOOR KICKERS 2: TASK FORCE NORTH Ovi auki potkaistiin, tiimi astui kammariin, pyyhki terot kanveesiin, oli huolet väistyneet. Tuotantohelvettiin juuttunut julkaisu oli alun perin tuotantoputkessa jo vuodelle 2016 ja ennakkojulkaisu tapahtui ”pian” tavoiteajan jälkeen vuonna 2020. Parhaimmillaan huone tyhjenee sekunneissa. Hyökkäyksen rytmittäminen on helppoa, varsinkin kun mukana on taistelupari. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan Olin jo henkisesti varautunut siihen, ettei Door Kickers 2 valmistu koskaan. Huoneen tyhjentämiseen on lukuisia tapoja kranaateista äkkirynnäkköihin. Esimerkiksi pelaaminen ilman paussia, eteneminen täysin valmiin suunnitelman mukaan tai kaiken vahingon välttäminen ovat yleisimpiä lisähaasteita. Oman näkemyksensä genrestä antoi No Plan B (Pelit 6/2024, 86 p.), mutta varsinaisen kuninkaansurman suorittaa vihdoin keväällä valmistunut Door Kickers 2: Task Force North
Tällä ei ole niin väliä, semminkin kun tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Nowherakin valtioon. Näin pienen kentän voi rysäyttää läpi 15 sekunnissa. kerran, jonka jälkeen ne ovat käytössä jokaisella ryhmän jäsenelle. Toimintaelokuvien fanit pääsevät nauttimaan laajasta arsenaalista erilaisia räjähteitä. Hyvää + Hiottu käyttöliittymä, rutkasti pelattavaa. Niiden vastapainoksi myös hiljainen eteneminen on entistä helpompaa. Kaikkea tuntuu olevan enemmän, paremmin ja kauniimmin ilman, että varsinaiseen sieluun olisi koskettu. Rakennuksista voi nipsaista sähköt pois, jolloin pimeännäkölaseilla eteneminen on turvallisempaa. Pitkäpiippuiset aseet loistavat pitkillä etäisyyksillä, konepistoolit ovat tiiviiden ja ahtaiden paikkojen valinta. Door Kickers 2 on siitä harvinainen peli, että siitä on vaikeaa löytää pahaa sanottavaa. laajentunut valikoima tukee sekä hiljaisempaa että äänekkäämpää lähestymistapaa. Kalliimpi ei ole aina parempi, vaan varusteiden soveltuvuus riippuu kentästä. Onneksi mukaan mahtuu myös hieman erikoisempia valintoja, kuten kielitaito, jolla pseudo-irakia puhuvat siviilit voi komentamaan nopeammin pois tulilinjalta. Pitkän kehitysajan myötä oikeastaan ainoa vanhentunut asia on teema. Läpäisy ilman hälytystä on myös yksi välillä ilmestyvistä lisätavoitteista. Tarjolla toistaiseksi vain PC:lle. Kaiken kukkuraksi tiimi kerää kokemuspisteitä, joilla erilaisia taitoja voi parannella. Monet operaatioista sijoittuvat Lähi-itään, jossa jenkkisotilaat eivät ole operoineet tällä vuosikymmenellä enää samaan tahtiin kuin edellisen vuosikymmenen puolivälissä. Liian vauhdikas eteneminen voi johtaa miehistöpulan tuottamaan äkkistoppiin loppua kohti. Yksittäisiä tehtäviä voi napsia hauskoina välipaloina, joissa omat joukot pysyvät kuolleina tasan tehtävän loppuun asti. Kampanjoiden grindaaminen tuottaa omaa lisähaastettaan ja modituen kautta lisäkarttoja löytyy käytännössä loputtomasti. Myös äänenvaimentimia ja muita hissutteluvermeitä voi käyttää. Harvinainen löytö Vaikka periaatteessa peli alkaa olla nähty kymmenessä tunnissa varusteluettelon ja kokemuspistepotin kerryttyä melkoiseksi, riittää varsinaista pelaamista paljon pidemmäksi ajaksi. Sen sijaan seitsemänosaisessa kampanjassa kuolleet pysyvät kuolleina tehtäväkimaran loppuun asti ja loukkaantuneetkin joutuvat ottamaan huilitaukoa. Esimerkiksi raketinheittimet, kranaattikiväärit, seinänräjäyttimet ja muut raskaat aseet mahdollistavat jytyisämmän etenemistavan, mikä ei ole välttämättä yhteensopiva panttivankien pelastamisen kanssa. Näin monimutkainen suunnitelma vaatii herkästi interventioita. Aseita on paljon ja niihin on mahdollista pultata ominaisuuksia muokkaavia tähtäimiä ja muita varusteita. Jo ykkösosa tarjosi poikkeuksellisen sujuvaa toimintaa, eikä jatko-osa jätä sitäkään vähää moitteen sijaa. Huonoa . 47 183173_.indd 47 183173_.indd 47 28.5.2025 12.42.59 28.5.2025 12.42.59. Tarpeeksi monen epäonnistumisen jälkeen kenttää kannattaa kokeilla käsipelillä ilman esisuunnittelua. Pidemmän pelaamisen myötä valikoimaa alkoi olla sen verran, että päädyin lopulta käyttämään vain hyvää yleispakettia koko konkkaronkalle. Kuolemat eivät ole sentään täysin lopullisia, vaan porukka palautuu limbosta kampanjan päätyttyä. Pelkästään yksittäisiä tehtäviä on niin kymmeniä ja kymmeniä. Erilaisia varusteita ja vaihtoehtoja riittää jopa runsaudenpulaksi. Sisyfoksen myytti Kentissä eteneminen tuottaa näppärän progression, jossa läpäisyistä kertyviä tähtiä voi käyttää uusien varusteiden avaamiseen. Kaikkein kehittyneimmät varusteet vaativat erikoispisteitä, joita kertyy ainoastaan kampanjoiden läpäisystä. Se todistaa vahvasti, että taktinen räiskintä toimii muutenkin kuin 1st person -paukutteluna. Tällä kertaa muistin tarkistaa jokaisen huussin. Lisäksi samalla täydellä tiimillä voi pelata yksittäisiä kampanjan ulkopuolisia tehtäviä, vaikka kampanjarykelmä olisi kesken. Suurin osa taidoista on hitusen geneerisiä, kuten nopeampaa tai tarkempaa tähtäämistä. Kaikeksi onneksi krääsä on avattava vain 90 Se paras Karhuryhmäsimulaattori
Näistä vaihtoehdoista valitaan mieluisin, minkä jälkeen huone ilmestyy maagisesti paikoilleen ja sitä pääsee vapaasti tutkimaan. Blue Prince on ensimmäisen persoonan puzzlepeli, jonka mysteerit saavat kokeneenkin ongelmanratkojan pään sekaisin. Yöt nukutaan ulkona teltassa. Aina tässä vaiheessa eteensä saa kolme erilaista huonevaihtoehtoa, joista yksi voi olla esimerkiksi hyödyllisiä esineitä myyvä kauppa, toinen ruokaa sisältävä keittiö ja kolmas salainen laboratorio. Talo kun on labyrintti, johon helposti eksyy, jos ei ole yhtään suuntavaistoa. Kartanossa on vain 45 huonetta ja huoneiden järjestys muuttuu joka päivä. puuttuu. Pelin luonut Tonda Ros on aiemmin tehnyt vain joitain satunnaisia leffamaailman hommia, eikä todellista pelialan kokemusta oikeastaan ole. Testamentissa on vain sellainen pikkuriikkinen ehto, että perinnön saadaksesi sinun pitää löytää kartanosta huone numero 46. Ikinä ei tiedä, mihin päätyy. Käyttää saa vain rakennuksen sisältä tai ulkopuolelta löytyviä esineitä. Kun ne on kaikki käytetty, on palattava takaisin teltalle nukkumaan ja jatkettava seuraavana päivänä. Kun loputkin säännöt on sisäistetty, on aika avata ensimmäinen ovi ja kurkistaa, mitä sieltä paljastuu. Dogubomb / Raw Fury Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5 ja Xbox Series X/S Versio: 1.0 Minimi: Intel i5-2300, 16 Gt muistia, NVIDIA GeForce 1060 Suositus: Intel Core i5 4690K, 16 Gt muistia, NVIDIA GeForce GTX 1080 Testattu: AMD Ryzen 7 6800H, 16 Gt muistia, NVIDIA GeForce GTX 3070 Ti 8 Gt muistia Ikäraja: Ei tiedossa. Päämääräksi asetettu mystinen huone 46 sijaitsee karttaruudukon mukaan mahdollisesti rakennuksen pohjoisosassa, mutta reitti sinne ei ole niin simppeli kuin luulisi. Nykyteknologia toki mahdollistaisi muistiinpanojen kirjaamisen tietokoneellekin, mutta eihän se ole yhtä hohdokasta. Tervetuloa kartanoon. Samu Ollila BLUE PRINCE Kynä: on. Pelin ehdottomasti omaperäisin idea on alati muuttuva huonejärjestys. Mikäs ongelma se on. Samoissa säännöissä myös todetaan, että aina öisin kartanon huoneet resetoidaan ja niiden järjestystä muutetaan, joten pimeyden laskeutuessa alueelta on poistuttava välittömästi. Paperille voi sitten kynäillä tarpeen mukaan omia havaintoja samaan tyyliin kuin muinaisella 90-luvulla, kun pelattiin niitä klassisia seikkailupelejä. Niitä on onneksi hyvin saatavilla, kunhan tietää mistä etsiä. Vaikka olen tahkonnut saman lajityypin pelejä aina legendaarisesta Mystistä lähtien ja nähnyt niissä kaikenlaista, yllätyin ja hämmästyin Blue Princen parissa moneen otteeseen. Se lisää tuntuvasti yllätyksellisyyttä ja saa jokaisen pelikerran tuntumaan täysin erilaiselta. Puzzleja on mukavan montaa sorttia, helpoimmat ovat simppeleitä arvausleikkejä tai matemaattisia laskuja, mutta mukana on myös korkeampaa aivotoimintaa vaativia tehtäviä. Etsintää vaikeuttaa sekin, että joka päivä käytössä on vain rajallinen määrä askelia. Onneksi askelia saa lisää pihistämällä itselleen murkinaa ruokavarastosta tai piipahtamalla makuuhuoneissa. On hämmentävää, miten hänen debyyttinsä on näin vakuuttava. Ovelta ovelle Kartanolle saavutaan täysin tyhjätaskuna, koska yhtenä perinnön saamisen ehtona on se, että mitään apuvälineitä ei saa tuoda mukanaan. PRINSSIN PÄHKINÄ 48 183501_.indd 48 183501_.indd 48 28.5.2025 12.35.02 28.5.2025 12.35.02. Ne ovat yleensä niin vaikeita, ettei niitä pysty mitenkään ratkomaan ilman muista huoneista löytyviä vihjeitä. Valinnoilla on älyttömän suuri merkitys, sillä osa huoneista johtaa aina umpikujaan tai hankaloittaa etenemistä muilla tavoilla. Vihjeitä ja muuta tärkeää informaatiota on piilotettu ympäri taloa sen verran paljon, että suosittelen lämpimästi pitämään kynää ja muistivihkoa vieressä koko ajan. Vihko: on. Siitä löytyikin ratkaisun avaimet. O nneksi olkoon! Edesmennyt isosetäsi halusi jättää sinulle perinnöksi hulppean kokoisen sukukartanon ja sitä ympäröivät maat, joten luksuselämä voi nyt alkaa. Äly... Kynä käteen Huoneita tutkiessa joutuu välillä pähkäilemään oikein kunnolla, jotta saa ratkaistua niissä olevia pikku pulmia. Itse en millään keksinyt, miten sulakeboksin saa kytkettyä päälle, sitten sattumalta sain käsiini sen ohjekirjan aivan toisella puolella taloa
Pelikertojen kasvaessa myös pelin monimutkaisuus lisääntyy, koska käyttöön tulee entistä erikoisempia huoneita ja välineitä. Vihjeitä arvoituksiin löytää välillä yllättävistä paikoista. Kaikkien mysteerien paljastaminen vaatii helposti kymmeniä reissuja kartanon käytäville. Onneksi häviöt eivät ikinä tunnu liian masentavilta, koska niistä oppii aina jotain uutta, josta on apua seuraavissa suorituksissa. Miksi euron juusto ei enää maksa euroa. Huonoa . Suurennuslasi paljastaa sen, mitä silmät eivät näe. Blue Princessä juonta ei kuljeteta perinteiseen tapaan lukuisilla välivideoilla ja hahmojen välisillä vuoropuheluilla, kaikki pitää päätellä itse. Alussa voi hyvin ajatella, että huoneiden sijoittamisessa ei ole mitään strategiaa ja niitä voi läiskiä minne huvittaa, mutta sehän ei pidä lainkaan paikkaansa. Blue Princelle voi hyvin mielin myöntää vuoden yllättäjä -palkinnon, sillä todella harvoin näin hyvä tuotos ilmestyy täysin tyhjästä. Jos haluaa selviytyä niistä kaikista ihan yksin ilman muiden apua, edessä on viikkojen urakka. Se vasta olisi harmi, isosedällä on yllättävän suuria salaisuuksia. Työpajalla saa rakenneltua mitä eriskummallisimpia vekottimia. Koska huoneet aina arvotaan, välillä reissu päättyy umpikujaan jo heti alkuvaiheessa huonon tuurin vuoksi. Pelkästään päätehtävässä, eli huoneen numero 46 etsinnässä, menee helposti parikymmentä tuntia, jonka jälkeen vuorossa on vielä monen monta pienempää ja suurempaa mysteeriä. Ei mahdollisuutta tallentaa vapaasti. Yksinkertaista on myös pelin tarinankerronta. Peli on rakenteeltaan hyvin samanlainen kuin roguelike, joten lopullisen voiton voi saavuttaa vain häviöiden kautta. Mistä löydän shakkilaudan viimeisen nappulan. Seikkailun päätös, vai onko sittenkään. Kuka on jättänyt punaisia kirjekuoria kassakaappeihin. 92 Puzzlepelin ja rogueliken nerokas yhdistelmä, jonka mysteereitä ei voi jättää ratkomatta. Mikään suuri ongelma tämä ei ole, sillä päivät kestävät keskimäärin vain puolisen tuntia. Hiljaa hyvä tulee Blue Prince ei sovellu kiireisille hätäilijöille, koska sitä ei ole tarkoitettu läpäistäväksi yhden pelikerran aikana. Nyt olisi sähkärille töitä. Vetäydyn takaisin kammiooni pohtimaan näihin arvoituksiin ratkaisua. Ilman niitä ei pääse kaikista huoneista läpi, joten siksi niille on aina käyttöä. Jotkut niistä ovat toki itsestään selviä, kuten aina hyödyllinen suurennuslasi, jolla on syytä tarkastella kaikki vanhat valokuvat ja asiakirjat piilotettujen vihjeiden varalta. Aivan oma lukunsa ovat apuvälineet ja niiden käyttötarkoituksen keksiminen. Itse yllätyin eniten siitä, miten paljon sisältöä peliin on saatu mahtumaan. Muuten mainiota peliä haittaa pari rasittavaa piirrettä. Bara bada bastu. Kartanon huoneet ovat täynnä pieniä yksityiskohtia, joita kelpaa ihastella lähempääkin. Nähdään taas ensi vuonna. ikat on tehty ajattomalla cel shading -tekniikalla, joka mahdollistaa oikein kivannäköisen, omintakeisen piirrosmaisen lopputuloksen. Minkä takia kartanon huoneissa olevat kuvat vaihtuvat. Tulipalon tai muun katastro. Toinen pisteitä alentava seikka on vapaan tallennuksen puuttuminen. Gra. Tässä auttavat kartanon henkilökunnan jättämät viestit ja piilotetut johtolangat, sekä tietenkin ne omaan vihkoon tehdyt muistiinpanot. Huoneita pääsee lopulta myös päivittämään paremmiksi ja yhdistämään toisiinsa, mikä lisää strategian määrää entisestään. 49 183501_.indd 49 183501_.indd 49 28.5.2025 12.36.00 28.5.2025 12.36.00. Taskuun tarttuu kuitenkin paljon sellaistakin kamaa, jota tarvitaan vasta paljon myöhemmin tai jota pitää ensin nikkaroida uusiksi työpajalla. Ei siis puhuta tunnien menetyksestä. Yksi sellainen on liiallinen satunnaisuus. Huoneiden persoonallisuutta lisää paikan mukaan vaihtuva taustamusiikki, joka voi olla heleää pianon pimputusta tai mahtipontisempaa melodiaa. Tällä tietokoneella ei taida nykypelit ihan pyöriä. Sukuni salat ”Simppeli on kaunista” kuvaa Blue Princen audiovisuaalisen toteutuksen. n yllättäessä sessiota ei voi tallentaa kesken, meneillään oleva päivä on pelattava loppuun tai muuten kaikki työ valuu hukkaan. Hyvää + Mystisen lumoava kartano täynnä älyä vaativaa tekemistä. Heti alkupuolella on hyvä haalia kartanoonsa varastoja, kellareita ja muita säilytystiloja, koska niihin on piilotettu kaikkea hyödyllistä pikkusälää, kuten avaimia ja timantteja. Jos ei ole koko aikaa tarkkana, saattaa missata koko hyvän tarinan
Kasvien siemenille on varattu oma pieni peltonsa, mutta niitä voi halutessaan kylvää minne vain maaperään. Wanderstop tarjoaa tuoreen kulman puuhasteluun: se poistaa cräftäämisestä ja keräämisestä kaiken stressin. K un aloitan uuden pelin, toivon sen tarjoavan jotain uutta ja ihmeellistä. Tähän ei kahvi pysty. Alta avaa silmänsä jossain aivan muualla, puiden metsään kätkemällä aukiolla, jonka keskellä jököttää outo rakennus. Alta pistää tappion sattuman piikkiin, mutta myös seuraava vastustaja pudottaa Altan kanveesiin. Ylhäällä puussa on vesivarasto, keskellä itse keitin, sivuilla outoja vipujen ja putkien muodostamia ulokkeita. Hän on niin poikki, ettei jaksa kantaa miekkaansa ja lopulta tuupertuu tajuttomana. Kyllä, kuvankaunis ja huippuunsa hiottu Wanderstop on minun kuppini teetä. Lähimaastosta kerätään teelehtiä, jotka viedään sisälle kuivumaan. Alta kohtaa taistelijan, joka pieksee häneltä tajun kankaalle. Mutta se ei Altaa kiinnosta, hän haluaa löytää tarujen mestaritaistelijan. Talon sisällä lattian läpi kasvaa elävä puu, jonka varaan on rakennettu taivasta kohti kurkottava jättiteepannu. Ja kaiken tämän se tekee kaiken teen valmistamisen kautta. Valmistuessaan niistä tulee teelehtipalloja, joita pitää heittää aina yksi kappale kapineeseen osaksi kuumaa vettä. Jos kylvääkin yhden siemenen ympärille Teen tekemiseen paneutuva Wanderstop on kahden modernin peli-ilmaisun mestarin odotettu yhteistyö. Kunnes kaikki muuttuu. Näitä oikein vääntämällä laite loihtii teetä mitä vaativimpiin makuihin. Alkaa erikoinen, hieno ystävyys keskellä satumaisen metsän tarjoamaa turvapaikkaa. Altalta on jälleen pian taju kankaalla ja Boro kantaa hänet takaisin retriittiinsä. Johannes Valkola WANDERSTOP Jos maailma ahdistaa, miten olisi kupponen. Eihän siitä mitään tule. Kokonaisuus on niin iso, että sen eri puolille täytyy kiivetä tikapuilla, joilla myös liu’utaan sivusuunnassa teemasiinan ympäri. Teen tähden Tarkoitus on opetella talon tavoille. Tosin vielä se ei riitä. Se on unohtumaton seikkailu, mestarillinen teos menneisyyden paineista, muutoksen merkityksestä ja… teen keittämisestä. Lempeä mies, Boro, kertoo löytäneensä ja kantaneensa Altan tähän paikkaan, jossa hän pyörittää teehuonettaan. Kolmen tasariveissä siemenistä keskimmäisestä nousee kasvi, josta saa taas uusia siemeniä. Toisaalta juuri se, että toive harvoin toteutuu, tekee jahdista houkuttelevaa. Hän esittää ehdotuksen: mitäpä jos Alta jäisi tänne lepäämään. Tee saa erityismakunsa istutuksista, joita hoidetaan vapaasti. Toivon, että peli avartaisi ajatukseni ja mullistaisi maailmani. Sieltä nousee kiemurteleva, tuprutteleva piippu korkeuksiin. Luonnollisesti yleensä petyn. Hämmästynyt ja vihainen Alta hakee ratkaisua metsästä, jossa huhutaan asuvan jo kauan sitten kehistä vetäytyneen suuren taistelijan. Talo tosin tarkoittaa hökkeliä, joka olisi voinut kummuta itsensä Tohtori Sykerön mielikuvituksesta: tätä insinöörityötä eivät reaalimaailman lait rajoita. Tasapainossa kaikkeuden kanssa. Siemenet muuttuvat sen mukaan, missä järjestyksessä niitä maahan asettelee. Peli puhuu levon ja rentoutumisen arvosta, murskaavista suorituspaineista ja kokonaisvaltaisen muutoksen merkityksestä. Samalla nainen voisi ottaa teebisneksen hoitoonsa – tosin rahaa siitä ei sitten saisi keneltäkään pyytää. Hän varmasti koulii Altan taas kuntoon! Metsässä totuus paljastuu: Alta on henkisesti ja fyysisesti lopen uupunut. 50 183507_.indd 50 183507_.indd 50 28.5.2025 12.31.38 28.5.2025 12.31.38. TEE HETKESTÄ MESTARILLINEN Ivy Road / Annapurna Interactive Arvosteltu: PS5, PS5 Pro, Xbox Series X Saatavilla: PC Teen parhaani mutta se ei riitä Alta on taistelija, hän potkii ja lyö, huitoo ja miekkailee. Nyt osuu ja uppoaa: amerikkalaisen Ivy Road -studion tarinavetoinen seikkailupeli Wanderstop on yksi alkuvuoden hienoimmista peleistä. Hän on koko elämänsä voittanut vastustajansa ilman, että kenelläkään olisi ollut saumaa panna vastaan
Tällainen taituruus jättää muistijäljen, joka ei hevillä häviä. Mitä enemmän Boron teetuvassa siellä viettää aikaa, sitä enemmän siellä vain haluaa kaikessa rauhassa olla. Tavoitteita ja tehtäviä löytyy, mutta on täysin itsestä kiinni, miten RAKKAUDELLA JA AMMATTITAIDOLLA Viime aikoina Annapurnan sisällä on kuohunut ja väki vaihtunut. Katoa mieleesi! Wanderstop käsittelee digitaalista tilaa mielenkiintoisesti. Se on audiovisuaalisesti lumoava, pelillisesti rennon rempseä ja tarinaltaan viiltävän kaunis teos, jolla koskettaa minua syvältä. kolmion muotoon vielä kolme siementä lisää, maasta saa loihdittua kasvin, joka tuottaa hedelmiä. Ei sovi suorittajille 51 183507_.indd 51 183507_.indd 51 28.5.2025 12.31.54 28.5.2025 12.31.54. Wredenin ja Zimonjan yhteistyö luo kiehtovan näkemyksen tarinan ja pelimekaniikan kautta siitä, miten trauman kanssa voi elää, miten sen yli voi päästä ja lopulta; miten itsensä voi hyväksyä. Teen tekeminen avaa uusia jutunaiheita ja paljastaa lisää pääjuonesta. Kotoisa teetupa, johon on oman vaivannäön kautta sitoutunut, alkaa elää omaa elämäänsä. Huonoa . Lopulta tämäkin vapauttaa. Rosenfeld on luonut maineensa etenkin Minecraftin säveltäjänä. Se antaa cozy-pelaamiselle uuden ulostulon. Wanderstop tekee rohkean rakenteellisen ratkaisun. Mutta studion tuotannosta tätä ei uskoisi: Wanderstop on tyyni, hallittu ja kiehtova peli. Lisäksi alue muuttuu niin, että tutut paikat saattavat olla aivan muualla tai täysin erinäköisiä. Reaalimaailman kanssa millään ei ole mitään tekemistä, kyse on sensuellista sadusta. Bibbidi-bobbidi-boo Wanderstop voi kuulostaa Stardew Valleyn sekä Animal Crossing: New Horizonsin pelaamiselta, mutta se on jotain aivan muuta. Hyvää + Hyvin pienessä tilassa tapahtuu suuri seikkailu. Sen on luonut Daniel Rosenfeld, paremmin taiteilijanimeltään C418 tunnettu ruotsalainen säveltäjä. 93 Wanderstop on peli, jossa mihinkään ei ole kiire eikä mistään tarvitse ottaa stressiä. Päinvastoin, pelillisesti Wanderstop löytää cozy-pelaamiseen oman näkökulmansa, selkeän, monipuolisen ja innostavan. Juoni onkin yksi pelin suurimmista ansioista, sillä Wanderstop on tarinankerronnan merkkipaalu. Pelissä ei ole vaarallista, jos kasveja ei hoida tai jos teetä tehdessä veteen joutuu muutama ylimääräinenkin ainesosa. Eikä tämä tarkoita, etteikö pelimekaniikka olisi vahvalla pohjalla. Maininnan ansaitsee myös Wanderstopin kerta kaikkiaan maaginen musiikki. Hän työsti perustamassaan The Fullbright Company -studiossa draamapelin Gone Home, jossa nuori henkilö painii sukupuoli-identiteetin ja traumaattisen historiansa kanssa. Kun sanon “loihdittua”, tarkoitan juuri sitä. Kyse ei ole bisnesähkystä vaan tutustumisesta eriskummallisiin persooniin. Rosenfeld tietää myös, miten ja milloin syöksyä dramatiikkaan. Wredenin tavoin kymmenisen vuotta sitten lähtemättömän jälkensä moderniin pelisuunnitteluun ja tarinankerrontaan on jättänyt Karla Zimonja. Sen lavea tarina on niin taidokkaasti luotu ja käänteissään yllättävä, niin herkkä ja henkilökohtainen, että vaikka mieli todella tekisi, en spoilaa sitä pätkääkään, sen tapahtumat on koettava itse. On hoppu mennä, luoda ja tuottaa, mikä on paradoksi etenkin Stardew Valleyn kohdalla, koska se nimenomaan kertoo paosta nykymaailman oravanpyörästä. Teekeitin on massiivinen kapistus. Niillä voi vaikkapa maustaa teetä tai sisustaa kotipesää. Tarina tiivistyy Teepuodin asiakkaille valmistetaan juotavaa tilausten mukaan. Tärkein ero on, että nyt ei ole kiire minnekään. Viimeistelyä huokuva Wanderstop on traumasta selviämiseen, sen jälkeiseen elämässä takaisin jaloilleen nousemiseen ja itsensä eheytymiseen kannustava peli. Alueen kiertää kokonaan reilussa minuutissa, mutta juuri tällä Wanderstop luo kotoisan tunteen tiivistämällä kaiken oleellisen eteerisen satumetsän sisään. Minulle iskuvoima oli jotain, jota en ole peleissä hetkeen kokenut. Wanderstopin eteerinen metsä ja tarinallinen dramatiikka päästävät Rosenfeldin mielen laukkaamaan upeisiin sävellyksiin. Niistähän syntyy onnellisia sattumuksia. Ainakin kun minä pelaan näitä, varsinkin Stardew Valleyta, ylisuorittaminen täyttää ajatukseni. En ole vastaavaa kokenut peleissä koskaan aikaisemmin. Koko pelimaailma viestii, että täällä on hyvä asua ja elää, täällä ei tarvitse miellyttää ketään. sesti ja maaginen musiikillisesti, peli näyttää fantastiselta kaikissa testaamissani konsoliversioissa Pleikkarista Xboxiin. Pelialue on pieni, vain kaksikerroksinen talo ja sen lähipiha. Peli kannustaa rentoutumaan ja muistuttaa, etteivät virheet ole vaarallisia. Jälki on jälleen erityisen kiehtovaa musiikin leijaillessa taustalla lempeästi tunnetiloja maalaillen ja dynaamisesti soiden pelaajan toimien mukaan. Se luo ilmapiirin, jossa stressi häviää ja mieli lepää. Sitä on tehty kaikessa rauhassa vuodesta 2017, ja tämän huomaa. Ensin mainittu on ilman muuta maineikkain, ja siitä hän myös hiljattain työsti upean uusintaversion The Stanley Parable: Ultra Deluxen. Vuodenajat vaihtuvat ja muuttavat väriloistoa dramaattisesti, mutta estetiikan ohella kierto vaikuttaa myös tarinaan. Juuri niillä maustetaan teetä. Wanderstopin taikametsässä päivät jatkuvat vaikka ikuisuuteen. Dynaaminen duo. ja milloin ne suorittaa. Kaikki kasvit ja siemenet on jaettu värikoodeihin ja outoihin nimiin, kuten Chip Chips, Puffpod ja Messberry. Se on sielukas graa. Tämä pätee myös hedelmiin, jotka ilmestyvät puihin ja puskiin, maukkaina ja mehukkaina valmiiksi poimittaviksi. On oikeasti ilo päästää asioista irti, ja tämä on jotain mihin harva peli uskaltaa kehottaa. Wanderstopin teko lähti alkujaan liikkeelle loppuun palamisesta sekä suorituspaineista seurata The Stanley Parablea, humoristisella otteella pelien tarinankerrontaa muovannutta mestariteosta, joka myöhemmin muun muassa inspiroi jättihitiksi nousseen tv-sarja Severancen. Aiemmat istutukset ja sisustusratkaisut saattavat pyyhkiytyä hetkessä kokonaan pois, mikä tuntuu aluksi hälyttävältä. Se ei ole yllätys, sillä Wanderstop on Davey Wredenin odotettu uutuustyö. Wreden tunnetaan sellaisista peleistä kuin The Stanley Parable ja The Beginner’s Guide. Ympäristöä voi halutessaan siistiä roskista ja risuista, sieltä voi löytää istutusten antimien ohella sieniä, esineitä, kirjeitä ja jotain oudompaakin. Wanderstopissa aika pysähtyy ja kaikki kasvaa kuin taikaiskusta hetkessä täyteen muotoonsa, kunhan muistaa lirauttaa hiukan vettä kastelukannusta
Kaikki onkin näennäisesti hoidossa. Sirei sulkee joukon toinen toistaan sekopäisempiä ja omituisempia taistelijoita koululta näyttävään tukikohtaan, viihdyttää ja motivoi heitä ja käskee kohti rintamaa. Uchikoshi on säilyttänyt keski-ikäisen nörttimiehen huumorintajunsa, mutta jonkin verran hillinnyt aiempien töidensä technobabblea ja antanut tilaa hahmodraamalle. 52 183168_.indd 52 183168_.indd 52 28.5.2025 9.09.36 28.5.2025 9.09.36. Sellainen peli on nyt saatu, ja tulos ylittää kaikki kuvitelmat. Vaikutusvaltaisessa visual novel -sarjassa joukko teinejä taistelee armottomia ulkoavaruuden valloittajaolentoja vastaan erittäin väkivaltaisessa ja seksuaalisessa maailmassa. Antero Kyyhky THE HUNDRED LINE: LAST DEFENCE ACADEMY Sitten 13 Sentinels: Aegis Rimin ei yksikään japanilainen kulttipeli ole osunut näin täsmälleen maaliinsa, The Hundred Line on mestariteos ja visual novel -genren virstanpylväs. Esille pääseminen tuntuu vaativan pohjatonta markkinabudjettia tai suopeampaa maailmaa, jossa omalaatuinen huumori ja shokeeraava väkivalta eivät jää sensuurin kouriin. A rmottomana huomiotalouden aikakautena moni käsikonsoliaikana kukoistanut japanilainen peliauteur on yllättynyt käynnissä olevasta kuolemanpelistä. Tiivistettynä kyse on massiivisesta visual novelin ja vuoropohjaisen strategiapelin tai tornipuolustuksen yhdistelmästä. Sarjan parhaimpina hetkinä on helppo ymmärtää Muv-Luvin vision voimakkuus ja lonkeroiden ulottuminen nykypeleihin. Vastaavaa tuskin tullaan hetkeen näkemään. Kaiken näkemiseen saa käyttää helposti yli sata tuntia. Äärimmäiset taistelijat on koottu vastentahtoisesta nuorista, salaisista supersotilaista, jotka muuntuvat omituisen superveren eli hemoaniman voimasta. Välipalapeliä odottavat pyyhkäistään tulimereen, sillä pelkästään tutoriaalin pituus on kolmekymmentä tuntia. Kodakan hulluus näkyy sekopäisissä hahmoissa ja halussa rikkoa kaikki seinät, Uchikoshi taas tuo mukanaan tieteisvaikutteita ja 2000-luvun alun visual novel -kokemusta. Ei kestä monta päivää, kun Sirei katoaa ja nuoret jäävät puolustamaan ihmiskuntaa ilman vierellä kulkevaa Vergiliusta. Tai niin heille kertoo valkoisen puolimetrisen Sirei-maskotin kautta komentava johtava upseeri. Ohjaajana ja päätarinan kirjoittajana on Danganronpa-mies Kazutaka Kodaka, mutta The Hundred Line ei ole kuolonpeli, ja tarina leikittelee Kodakan aiempiin töihin perustuvilla odotuksilla. Pelissä on sata erilaista loppuratkaisua, mikä ei ole pelkkää markkinaliskojen kidastaan hönkimää kuumaa ilmaa. The Hundred Linen tulevaisuudessa ihmiskunnan rippeet käyvät puolustustaistelua salaperäisiä olentoja vastaan. Pelinkehittäjältä vaaditaan mielipuolisuutta laittaakseen koko omaisuutensa äärimmäiseen indiepeliin. SATA PÄIVÄÄ TAIVAASSA Too Kyo Games / Media.Vision Arvosteltu: Switch Saatavilla: PC Laitteistovaatimukset: Intel Core i3-7100 / AMD A10-7850K tai parempi, 8 Gt keskusmuistia NVIDIA GeForce GTX 660 / AMD Radeon RX 560 tai parempi. Ever 17, Philip K. Kuin silmäniskuna Danganronpan faneille alku vaikuttaa kuolemanpeliltä. Ikäraja: 16 Kaikkihan nyt Muv-Luvin tietävät. Zero Escape -sarjan Kotaro Uchikoshi ja hänen tiiminsä ovat kirjoittaneet pääskenaariota lukuun ottamatta muut tarinalinjat. Uchikoshi ja Kodaka ovat minulle tämän hetken tärkeimpiä visionäärejä, ja he tekevät The Hundred Linesta henkilökohtaisen kokemuksen. Mutta käänteitä tarjoillaan armottomasti. Ryhmän tehtävänä on selvitä sata päivää, jolloin ihmiskunnan pelastava ase on valmis. Kyseessä on miehen huikein suoritus sitten henkeäsalpaavan Zero Time Dilemman. Dick, Attack on Titan ja 13 Sentinels: Aegis Rim (Pelit 10/20, 94 p.) ovat kaikki maukkaita vivahteita keitoksessa. Aistin vaikutteita myös Attack on Titania innoittaneesta Muv-Luvista. Tukikohta kätkee sisäänsä tarvittavat tilat ruokaloista kasinoihin ja uima-altaisiin ja taistelusimulaattoreihin
Näitä kerätään puolustustaisteluista, farmaamalla tukikohdan taistelusimulaattoria tai sitten kahmimalla mineraaleja ja tekstiilejä ja muita raaka-aineita koulun ulkopuolelta lautapeliä muistuttavassa tutkimismoodissa. Akatemiassa liikutaan sivulta kuvatusti Danganronpa 2 -tyyliin, mutta huoneisiin siirryttäessä kuvakulma vaihtuu ensimmäiseen persoonaan. irttailee vampyyrimaisilla piirteillä, sillä supervoimat siirtyvät veren mukana toisiin hahmoihin. Peli onkin japanilaisten indiepelien joukossa tuotantoarvoiltaan aivan jotakin muuta. Too Kyo Games / Media.Vision Arvosteltu: Switch Saatavilla: PC Laitteistovaatimukset: Intel Core i3-7100 / AMD A10-7850K tai parempi, 8 Gt keskusmuistia NVIDIA GeForce GTX 660 / AMD Radeon RX 560 tai parempi. Näistä lautapeliosio on hieman itseään toistava ja minimalistinen näyttäen budjetin rajat. Hahmotaidetta on ollut tekemässä Danganronpasta tuttu Komatsuzaki Rui ja musiikista vastaa Kodakan luotettu Masafumi Takada. Pelissä on valtavasti sisältöä, hahmogra. Too Kyo Gamesin edelliseen eli Master Detective Archives: Rain Codeen (Pelit 8/23, 85 p.) verrattuna sujuvuus on positiivinen yllätys, sillä Rain Coden pelimoottori oli todella tök-ki-vä. Salaperäinen palava poika on tärkeä osa akatemian mysteeriä. Juonenkäänteitä on mahdoton ennakoida. Koska vapaa-aikaa on rajallinen määrä, pelaaja joutuu valitsemaan resurssien keräämisen ja arvosanojen nostamisen väliltä. Yleensä hahmojen kanssa jutteleminen tuntuu mielekkäältä itsestään. Vuoropohjaisesta strategisesta taistelusta vastaa Media.Vision, jonka listoilta löytyvät Wild Arms ja muutama Valkyria Chronicles, jotka ovat X-COM-vaikutteisia ja Julian Gollopin hyväksymiä taktisia roolipelejä. Vapaus tai kuolema Käsillä ei ole mikään komiteatyö vaan puhdasta auteur-taidetta, johon Kodaka on laittanut omaa rahaa, yrityksensä rahaa ja koko elämänsä peliin kuin Francis Ford Coppola teki Megalopoliksellaan. Switchillä latausajat pysyvät kohtuullisina, paitsi taisteluun siirryttäessä. Joskus tiimikaverit vain ovat kannibaaleja. Tällöin vapaa-aika lähinnä hidastaa etenemistä. Miehen kaksi moodia: deittailu ja taistelu The Hundred Line jakautuu visual novel -osioon ja vuoropohjaisiin taisteluihin. Välillä päähenkilön potretti ilmeilee ruudun toisessa laidassa kuvastamassa reaktioita ja tunteita kuin Doomguyn kasvot. Hemoanima saadaan käyttöön iskemällä itseään miekalla mahaan, jolloin veri suihkuaa kohti ruutua kuin kahdeksankymmentäluvun animessa. Alussa akatemian taistelusimulaattorilla saa farmattua hahmonkehityksessä tärkeää BP-materiaalia, mutta samanlaiset skenaariot alkavat toistaa itseään nopeasti. On hätkähdyttävää nähdä psykopaatin lähestyvän veitsi kourassa kameraa ja kuorimassa vihollista verisateessa, ja se tappaja olinkin minä! Verimotiivi . Siinä missä Persona 3:ssa hahmot kutsuvat taikavoimia ampumalla itseään päähän, on The Hundred Linen versio vielä raaempi. Sireenien soidessa oppilaat syöksyvät puolustamaan tukikohtaa, mutta omituisesti. Ikäraja: 16 Taistelijat eivät kerää kokemusta ja tasoja kuin roolipeleissä yleensä, vaan kehittäminen vaatii resursseja. Kodakalla ei ole tällä hetkellä rahaa julkaista The Hundred Linea PC:n lisäksi muille koneille, mikä on Sony-uskollisille pettymys: ovathan Kodakan tyylin juuret käsikonsoleissa eli PSP:ssä ja PS Vitassa. Toisena tulppana kehittämiselle ovat Takumin arvosanat. Pitkä kehitysaika näkyy lopputuloksessa. Yllättävät ja mielenkiintoiset äänimaisemat muistuttavat Danganronpasta, eikä musiikkiin onneksi kyllästy pelin vaatimien kymmenien tuntien aikana. Aivan ufoa taistelua Too Kyo Games ei ole The Hundred Linen ainoa kehittäjä. Armottomat teloitukset koetaan vihollisen näkökulmasta 53 183168_.indd 53 183168_.indd 53 28.5.2025 9.09.56 28.5.2025 9.09.56. Hahmot ovat äärimmäisen ilmeikkäitä, mieleenpainuvia, toisistaan erottuvia ja suorastaan ikonisia. Lahjoja generoimalla saa avattua ekstrasalaisia bonding-hetkiä, joiden kerääminen on lisätekemistä loppupeliin. Loppupuolella BP:tä jaetaan hyvin avokätisesti ja hahmonkehityksestä tulee suorastaan triviaalia. ikkaa, hienosti tuotettuja välivideoita, omaperäistä hahmoja hirviödesigniä, erilaisia juonireittejä ja vielä lisäksi hyvin onnistunut taktinen roolipeliosuus. Taistelut eivät ole liian puzzlemaisia, vaan niissä on mahdollisuus omaan luovuuteen ja strategiaan. Näitä parannellaan juttelemalla muiden hahmojen kanssa, craftaamalla heille sopivia lahjoja ja opiskelemalla kirjastossa. Samalla rujolla tavalla vastustajan komentajan teloitus nähdään kuolevan silmin. Kodakan mukaan erottuakseen joukosta The Hundred Linestä piti tehdä mahdollisimman ”mielipuolinen”
Ensimmäisen juonilinjan selvittäminen kestää noin kolmekymmentä tuntia, jonka jälkeen tarina haarautuu. Ponnistuslaudalla voi myös heittää taistelijoita vihollisen rivien taakse, mutta silloin saattaa jäädä seuraavan aallon jyräämäksi. 54 183168_.indd 54 183168_.indd 54 28.5.2025 9.10.16 28.5.2025 9.10.16. Jos Takumi taas kommentoi tuota naurettavuutta, hän räjähtää. Tarinalinjoissa voi hukata kymmeniä tunteja täysin epäoleellisiin seikkailuihin. Työpajat mahdollistavat puolustuslaitteiden, kuten aitojen ja miinojen kehittämisen. Alastalon salissa The Hundred Linen juonirakenne on yksi parhaista koskaan kokemistani. Isommat pulleat hirviöt ovat rynnimistä mahdollistavia tankkeja ja negatiivisia status-ominaisuuksia lätkiviä rasittavuuksia. Samalla myös avautuu Zero Escapen tyylinen aikajana, joka avulla eri valintoja ja juonihaaroja voi kokeilla vapaammin. Koko läpipeTHE HUNDRED LINE: LAST DEFENCE ACADEMY Visuaalinen viittaus Danganronpa V3:n ikoniseen Monokuma-mottaukseen. Yritän kuvailla ominaisuutta mahdollisimman spoilerivapaasti, koska itse kokeminen on suurinta hupia. Pomot ovat omituisia ja tuntemattomia ja myös hyökkäyksissään armottomia. Kodakalla ja Uchikoshilla on kyky rakentaa tunteisiin meneviä ja yllättäviä tilanteita ja genrevaihdoksia, joita en uskonut näkeväni peleissä koskaan. Among Us -hahmoilta näyttävät itsemurhapommittajat eivät tee paljoa vahinkoa, mutta niitä on valtavasti. Aivopesua ihmiskunnan eduksi Pomovihollisissa on samaa epäinhimillistä henkeä kuin Neon Genesis Evangelionin Tokyo-3:a kohti hyökkäävissä enkeleissä. Taistelua käydään useammalla rintamalla, jolloin kaikkea ei ehdi tehdä yhdessä vuorossa. Ne ovat kullanarvoisia varsinkin viimeisten aaltojen epätoivoisissa väännöissä. Drooneja ja uudelleensyntymisiä Vihollisten seivästäminen ja omien hahmojen kuoleminen kasvattavat voltage-mittaria, jonka latautuminen mahdollistaa laajalle alueelle yltävät superhyökkäykset. Suorien hyökkäysten sijaan ne saattavat esimerkiksi aivokaapata pelaajan taistelijoita puolelleen kuin X-COMissa. Niiden tuhoamisesta on lähinnä hyötyä voltage-mittarin täyttämisessä. Droonit kantavat ruumiin koneeseen ja, voilà, taistelija on valmis seuraavaan aaltoon. Luovuus on todella valloittavaa tässäkin tapauksessa. Yleensä liikuin nopealla hahmolla selustaan, vedin hyökkäyspisteitä antavan energiajuoman ja väijytin mahdollisimman monta takarivin isompaa hirviötä ennen kuin liikutin eturiviä kohti massoja. Välillä taisteluissa päästään jopa Psycho Mantis -tyylisiin metasfääreihin. Tällöin kannattaa priorisoida tankkien ja muiden halinallejen tuhoamista, koska niistä tippuu lisävuoroja antavia toimintapisteitä. Erityisen uhkaavia ovat takarivin kaukaa vahinkoa heittelevät valkosiniset teletapit ja stressipallon näköinen köntys, joka luo lähimmille yksiköille rasittavan tehokkaan voimakentän. Tosin on todella vaikea ennakoida, kuka menettää juonipanssarinsa ja joutuu oikeasti vihollisten surmaamaksi. Siinä on pakko olla jotakin synkkää taustalla, niinhän. ”Tapa vauva?” Valinnat saavat Fallout 2 -fanit tyytyväiseksi. Teletappien kosto Vastustajan taktiikka perustuu massalla vyöryttämiseen kohti akatemian energiakilpeä generoivaa tolppaa kohtaan. On yhtä suuri mysteeri hahmoille, kuinka taistelijat voivat vain palata henkiin ensin räjähdettyään kappaleiksi. Harvoin peleissä esitetään sotaa näin kauhistuttavasta näkökulmasta. Tunsin epämiellyttäviä tunteita erityisesti eräässä aivopesukidutus-kohtauksessa, vaikka Sirei rauhoittele kuinka sodassa vain voitolla on merkitystä. Tehokkaita ovat myös laboratoriossa kehitettävät parannusjuomat, joiden ryystäminen helpottaa pomotaisteluita suunnattomasti. Aidat ovat näppäriä tykkitornien suojana ja niiden eteen on kätevä heitellä massoja tuhoavia miinoja. Kaiken lisäksi Takumi alkaa saada viestejä Saatanalta. Eräässä komediatarinassa päähenkilö Takumi sairastuu ”viisastelija-tautiin”, joka saa hänen toverinsa käyttäytymään naurettavasti. Onneksi akatemian syövereistä löytyvä salaperäinen uudelleensynnytin palauttaa taistelijat takaisin elävien kirjoihin. Hahmon kuolema nostaa mittaria niin suurilla harppauksilla, että joskus kannattaa uhrata etulinjassa liian pitkälle päänsä työntänyt oppilas ihmiskunnan edun nimessä. Juuri runsaushan luo immersiota! Immersiivisissä peleissä on näkökentän ulkopuolella jotakin elävää ja ylimääräistä, mitä ei pysty täysin saamaan hallintaansa. Kyse on jopa Spec Ops: The Linen kaltaisesta sotapelin purkamisesta. Uudelleensynnytin ei ole vain osa pelisysteemiä
Riippuen juonilinjasta saa pelaaja taisteluun käyttöön tietyt hahmot, joten taistelussa säilyy miellyttävästi monipuolisuutta. Sadasta lopusta olin tähän mennessä saanut avattua hieman yli kolmekymmentä, ja useat salaisuudet ja tarinan mysteerit ovat yhä hämärässä. Ensimmäisen seitsemänkymmenen tunnin jälkeen käy työlääksi, jos haluaa nähdä kaiken. Kokemuksesta on yhtä aikaa tehty massiivinen, mutta samalla massiivisuus ei täysin pysy tiimin näpeissä. Tiimikaverien normaalista päästä ovat avaruuspukuun itsensä piilottava Eito ja Takumin nuoruudenrakastettua muistuttava Nozomi. Tämä muistuttaa minua Steins;Gatesta, jossa kaiken harhailun jälkeen viimeisen oikean juonilinjan löytäminen on koskettava hetki. Hahmot myös taistelevat eri tavoin. luu siis perustuu siihen, että hän yrittää hillitä itseään, että ei vain kommentoisi kaveriensa äärimmäisen tyhmiä tempauksia. Onneksi osan taisteluista voi Kultaiset keihästäjät pitäisi saada tuhottua generaattorin edestä nopeasti. Autoon oksenteleva insinööri Kodaka on aina osannut luoda äärimmäisen viihdyttäviä persoonia, joiden kohellus korostuu verrattuna neutraalin päähenkilön rauhalliseen reagointiin. 95 Bravo, Kodaka ja Uchikoshi! Ennennäkemätön yhdistelmä tieteistarinaa ja vuoropohjaista strategiaa. Häntä ei todellakaan kiinnostaisi osallistua mihinkään tylsään tornipuolustukseen. Ennakko-odotuksia haastaa sekopäinen Darumi, joka toivoo olevansa Kodakan edellisten tuotosten tyylisessä kuolonpelissä. Lisää hahmoja lisätään pelaajan ryhmään tarinan edetessä, ja heidän sekopäisten persoonallisuuksiensa paljastuminen on osa lumoa. Kaiken lisäksi Takumi alkaa saada viestejä Saatanalta. The Hundred Linen kanssa koin useita ällistyksen, vaikutuksen ja liikutuksen tunteita. Kodakan mukaan pelaaja saa itse päättää, onko tyytyväinen johonkin loppuratkaisuun. Osa lentää nopeasti takalinjaan, osa heittelee viikatetta kauempaa, osa tekee lähietäisyydeltä massiivista vahinkoa ja osa on tarkoitettu tankeiksi. Loppupuolella haaste katoaa. En voinut uskoa, kuinka hyvän pelin useiden yritysten ja epäonnistumisten jälkeen Kodaka ja Uchikoshi vielä saivat aikaan. Code Rainia lukuun ottamatta Too Kyo Games ei ole ollut varsinaisesti laadun tae. Ensivaikutelma on yleensä tahallaan harhaanjohtava, jotta tunnistamisen hetki on mahdollisimman vaikuttava. Huonoa . Tämä on loistava näpäytys pelaajille, jotka haluavat Kodakalta vain sitä samaa danganronpaa, vaikka hän on siirtynyt eteenpäin. Taisteluissa ei ole juuri vastusta viidenkymmenen pelitunnin jälkeen, sillä hahmonkehityksessä tulee seinä vastaan nopeasti. Tähän voi käyttää tunteja tai sitten hypätä johonkin toiseen tarinalinjaan. Tarinalinjoissa liikkuessa myös pelaajan käsitys koko pelistä muuttuu huomattavasti. Toisin sanoen kaikki loppuratkaisut ovat kaanonia, ja joskus onnellinen loppu tarkoittaa sitä, että ei tiedä totuutta. Onneksi osan taisteluista voi skipata, jos on toisessa tarinalinjassa kokenut jo jotakin samankaltaista. nopeasti. Lautapelitutkimuksessa näkyvät budjetin rajat. Erityinen suola on hahmojen välisessä interaktiossa, kuinka he kommentoivat toistensa tekemisiä harvinaisen onnistuneella huumorilla. Komentajien salaisuudet aukeavat vasta kymmenien tuntien jälkeen. Joskus unelmat toteutuvat Arvostelua kirjoittaessani Switchin laskuri näytti kahdeksaakymmentä pelituntia. Hiljainen sisar Kako ja häntä hieman liikaa jumaloiva veli Ima ovat todella tappava pari tarkka-ampujia ja kuolemanenkeleitä, Takemaru on KOKO AJAN HUUTAVA moottoripyöräjengiläinen, Tsubasa on hermostuessaan autoonsa oksenteleva mekaanikko ja Gaku valmis tekemään mitä tahansa rahan takia. Hyvää + Uskomattomat tuotantoarvot, erinomainen tarina, onnistunut taistelusysteemi, luovuutta toiselta planeetalta. Sisältöä on vain niin paljon, että todellisen päämäärän merkitys hämärtyy ja pelaaja ikään kuin eksyy itsekin hahmon tavoin. Enkä varsinkaan uskonut, että Danganronpa V3:a (Pelit 12/2017, 94 p.) voisi ylittää vaikuttavuudeltaan. 55 183168_.indd 55 183168_.indd 55 28.5.2025 9.10.38 28.5.2025 9.10.38. Kerroksen kerroksia on niin valtavasti, että kokonaisuutta on vaikea hahmottaa. Punahiuksinen ja tapahtumiin lähinnä reagoiva Takumi on tälläkin kertaa tyhjä maalitaulu kaikelle elämän häntä kohtaan heittämälle kidutukselle. Harva pelintekijä muuttuu vahvemmaksi vanhetessaan vaan on pikemminkin tähdenlento, joka palaa hetken kirkkaana ja sitten hiipuu. Tämä tähti nähdään taivaalla vielä pitkään. Tarinalinjojen avauksen työläys ja taistelusysteemin haasteen katoaminen ovat ainoita suurempia loppupeliin liittyviä kritiikkejäni
Juuri vallattu kaupunki on useita vuoroja heikossa hapessa, joten se on helppo kaapata takaisin jopa osumia ottaneella jalkavä56 183546_.indd 56 183546_.indd 56 28.5.2025 9.00.15 28.5.2025 9.00.15. Edistynyt sota on levinnyt Nintendo-rajojen ulkopuolelle vain klooneina, joista esimerkiksi Chucklefishin aika suoralla kopiolla Wargroove (Pelit 3/2019, 84 p.) on hyvä maine. Hyökkäystehon ja panssarien paksuuden ohella liikkumisominaisuudet ja tulituksen tyyppi vaihtelevat. Jos kaupungin pojot putoavat nollaan, siitä tulee neutraali, joten kaupungin murjomisesta on hyötyä, vaikka sitä ei valtaisikaan. Toiset haluavat pölliä laitteen ja käyttää sitä itse. Voimakas ja epävakaa terraformauskoje, jota voidaan käyttää myös joukkotuhoaseena, pitää jotenkin neutraloida. N intendon kevytstrategioista vetovoimaisin on Advance Wars -sarja, josta Switchin omistajille julkaistiin toissa vuonna remasteroitu Advance Wars 1+2: Re-Boot Camp. Nyt Nintendon nuivaa lakiosastoa uhmaa Lavabirdin Andy Savage, sillä myös Warside on häpeämätön Advance Wars -klooni aina söppänää ja veretöntä pikseligrafiikkaa myöten. Warsidessa kyseessä ovat esikuvan mukaan puhuvat tai pikemminkin tekstiä suoltavat pikselitorsot, jotka ovat konfliktin osapuolien komentajia. Pääasiassa kartat ovat kompakteja, jotta matsit pysyvät nopeina, mikä tarkoittaa noin puolesta kokonaiseen tuntia per tehtävä. Jos rikkinäiset yksiköt haluaa kuntoon, niiden pitää selvitä takaisin tehtaalle, joka korjaa ne käteistä vastaan. Valloitusretki Suurimmat käytännön erot Advance Warsiin nähden liittyvät kaupunkien valtaamiseen ja niiden taktiseen hyödyntämiseen. Mikä tahansa yksikkö kykenee räiskimään kaupungin kestopisteitä pois, mutta mikään yksikkö ei voi liikkua kaupungin päälle ja suojata sitä. Samantasoisilla yksiköillä vastaisku on heikompi, koska ensi-iskun vauriot laskevat tulituksen tehoa. Tuttu juttu Warsiden vuoropohjaiset taistelut käydään vaihtelevan kokoisilla ruutukartoilla, joilla on erilaisia liikkumista hidastavia tai estäviä maastoja. Hyökkäyksiä seuraa aina kohteen vastaisku, jos se siihen yleensä kykenee. Mutta uutta sotimista ei ole nähty. Yksi osapuoli siirtää rauhassa kaikki yksikkönsä, minkä jälkeen on seuraavan armeijan vuoro. Vain jalkaväki kykenee valtaamaan kaupunkeja, joiden tuloilla ostetaan tehtaista lisää yksiköitä. Komentajilla on vähemmän yllättäen yksiköiden toimintaan vaikuttavia ”supervoimia”, joita ehtii käyttämään muutaman kerran per taistelu. Kaupungit eivät korjaa puolustajiaan, joten etulinjan asutuskeskukset vaihtavat usein omistajaa monta kertaa peräkkäin. Kaikilla on periaatteessa kymmenen kestopistettä, mutta pojot ovat samanarvoisia vain samanlaisilla yksiköillä. Sotakoneet jakautuvat karkeasti maa, merija ilmayksiköihin. Epäsuoran tulen yksiköt eivät pysty liikkumaan samalla vuorolla kuin ne ampuvat, mutta vastapainoksi ne eivät kärsi vastaiskuista. Pikavilkaisulla pelejä ei välttämättä edes erota toisistaan. Petri Heikkinen WARSIDE Jos Nintendo ei itse jatka pelisarjojaan, ei kai haittaa, jos joku muu tekee sen. Advance Warseilla ja Warsidella kevyt juoni nivoo kampanjan taistelutehtävät yhteen. LEIKKISOTA EDISTYY JÄLLEEN Lavabird Arvosteltu: PC Tulossa: PS4/5, Xbox One/ Series S/X, Switch Moninpeli: 2–4 Ikäraja: Ei tiedossa
Warsiden ja Advance Warsin perusyksiköt ovat likimain yksi yhteen samanlaisia. Julkaisun jälkeen Warsidessa oli paljon bugeja ja puutteita, mutta niitä on murskattu kiitettävää tahtia. Mukavan suuret kartat sallivan kenttäeditorin tallennuksessa tuntuu olevan jotain häikkää, mutta eiköhän sekin pian korjaannu. Rhino on eräänlainen puskutraktoritankki, jonka tekee minimaalisesti suoraa vahinkoa, mutta työntää vihollista kaksi karttaruutua. 57 183546_.indd 57 183546_.indd 57 28.5.2025 9.00.32 28.5.2025 9.00.32. Suoraviivainen tekoäly. Kenties tulevat konsoliversiot tukevat cross-playta. Warsideen pätevät samat kehut kuin Advance Warsiinkin, se on suhteellisen nopeasti ja jouhevasti rullaava kiva kevytstrategia. Pommikoneet nollaavat kaupungin, tehtaan, lentokentän tai laivoja tuottavan sataman kertalaakista, joten pommarit ovat käteviä vihollisen tuotannon häiriköinnissä. Snaippaajat ovat käytännössä epäsuoran tulen ukkeleita, jotka kaatavat jalkaväkeä yhdellä iskulla. Sama pätee kaupunkeihin, jotka tuottavat rahaa omistajalleen vain vuoron alussa. Vaikka vastustaja saisi tehtaan takaisin omalla vuorollaan, se ei pysty samalla vuorolla tekemään uusia yksiköitä. Yksiköiden bensasta tai ammuksista ei pidetä kirjaa, minkä ansiosta muun muassa lentokoneet pystyvät hyökkimään loputtomiin, jos niitä ei tuhota. Komentajien supervoimat aiheuttavat muutaman vuoron ajaksi joko suoraa tuhoa, aseiden jumittamista tai liikkeen loppumista. Kaupunkien murjominen on koneen ykkösasia jopa siinä määrin, että seuraavaa vuoroa haittaavat vihollisyksiköt jäävät rauhaan. Liekinheitintankit syövät jalkaväkeä, mutta kaikkia muita vastaan ne ovat meh ja puh. Fog of waria eli kaukana liikkuvia yksiköitä piilottavaa sumua käytetään kampanjassa vain muutaman kerran. Vihollisen epäsuoran tulen yksiköihin kannattaa aina käydä kiinni. Kone tuskin miettii yhtä vuoroa pidemmällä tähtäimellä, mitä on varsin helppo hyödyntää. Jos näissä ruuduissa on vettä, vuoristoa tai kaupunki, tuuppauskohde tuhoutuu kestopisteistä riippumatta. Jos et ole koskaan Nintendo-allergian takia Advance Warsia kokeillut, Warside on siihen epäsuora mahdollisuus. Moottoripyörät ampuvat pieniä raketteja, mikä takaa niille tehokkaan hyökkäyksen, mutta vastaisku on kehno konepistooliröpötys. Paikalliseen moninpeliin voi sentään houkutella kamuja. Määrä vai laatu. Kunnon nettimoninpeli ei kuulunut Advance Warsin repertuaariin, joten on kiva nähdä se Warsidessa. Co-op-kampanja odotuttaa vielä itseään, mutta muuten minulla ei ole valittamista. Pelaajia tosin tuntuu olevan liikenteessä vain muutamia, joten pelimuoto on Warsidessakin vähän plus miinus nolla. Lääkintämiehet tuovat omalle jalkaväelle lisää kestopisteitä. Warsiden pahiksilla eli wastelandereilla on räjähdekuormureita, jotka tekevät pahaa jälkeä, mutta tuhoutuvat kamikazeiskussa itsekin. Sarvikuono on pienellä taktikoinnilla erittäin teho86 Vuoropohjaisen Advance Wars -taktikoinnin pätevä klooni. Sotapuolen jalkaväen erikoisyksiköihin kuuluvat tarkka-ampujat ja lääkintämiehet. ellä. Huonoa . ilispohjalta Warsidella näyttäisi olevan jokunen oma idea. Noin 20 tunnin yksinpelin jälkeen käteen jää nettimoninpeli ja paikallinen hot seat -moninpeli ynnä yksittäiset skirmish-ottelut algoritmia vastaan. bat oli korjattu ja kaikki luvatut pelimuodot oli pääpiirteissään tehty. Yksiköiden väliset kahakat kuvataan siisteillä ja verettömillä pikselianimaatioilla. Jalkaväkeä on syytä tuutata areenalle jatkuvalla syötöllä, sillä ne ovat heikkoja, mutta valtauspuuhissa välttämättömiä. kas yksikkö. Hyvää + Monipuolinen yksikkövalikoima. Hard-vaikeustaso ei peruskaavaa juuri muuta ja Brutal vain lisää koneen aloitusyksikköjen määrää. Kaikkia maayksiköitä vastaan tehokkaita tankkeja ei voi olla koskaan liikaa, elleivät kartan koukerot muuta edellytä. Jopa siinä määrin, että samat perustaktiikat toimivat molemmissa. Olen tahkonnut kaikki GBA:n ja DS:n Advance Warsit läpi, mutta siitä on jo aikaa, enkä muista satavarmasti kaikkia sarjassa esiintyneitä yksiköitä, mutta näin . Ohjusristeilijä on Warsiden tehokkain epäsuoran tulen yksikkö. Erikoisyksiköt ovat yleensä tietyn osapuolen yksinoikeuksia. En edes aluksi huomannut tätä, mikä osoittaa lähinnä sen, ettei tankkaussykli Advance Warsissakaan kovin suurta osaa näytellyt. Älytöntä menoa Warsiden tietokonealgoritmi ei tarjoa Advance Wars -veteraanille juuri vastusta normal-vaikeustasolla, sillä sen prioriteetit ovat selkeitä ja helposti ennakoitavissa. Itse en ehtinyt kovinkaan monesta bugista edes kärsimään, sillä jo muutaman viikon jälkeen tekoälyn selkeimmät
Attribuutit näytetään suoraan ja demoversio oli vielä tutoriaalivaiheessa vinkaten heti, jos joku arvo putosi turhan alas. A nno-kaupunginrakennuspelisarja on aina keikkunut läpimurron kynnyksellä, sillä peleissä yhdistetään hienosti Simcitymäinen kaupungilla leikkiminen saksalaishenkisiin tuotantoketjuihin. Kun kotoa pääsee vielä torille, saa bonuksia asukkaiden määrään ja tuloihin. Toisaalta tuotantoketjua pystyy tehostamaan hyvällä optimoinnilla. Alussa ei ole suo, kuokka ja Jussi vaan savotta, sillä ketju alkaa metsätyömaasta, jonka tukeista rakennetaan kartano Romulukselle ja Remukselle. Tuukka Grönholm ANNO 117: PAX ROMANA Vaikka rakennusprojekteissa aikataulu ja budjetti tuppaa venymään, Anno 117 -pressimatkalla sain Rooman rakennettua päivässä. Anno 117: Pax Romana sijoittuu roomalaiseen kulta-aikaan, jolloin Roomassa vallitsi suhteellisen rauhallinen aikakausi, mikä sopii kaupunginrakennuspeliin täydellisesti. Miilua ei kannata laittaa kauDiplomatia on suhteellisen simppeliä. Teemana on Rooma, mutta pelimaailma muistuttaa enemmän Kreikkaa. Toki Anno-sarjassa aikaa ei valita pelkästään kaupallisista syistä saati sattumalta, sillä tekijöillä on vuosiluvussa numeroleikki. Systeemi antaa myös lyhytaikaiset tavoitteet kaupungin kehittämiseen, kun miettii, mitä seuraavaksi tekisi. Annossa orjat ovat olemassa, mutta niitä ei haluttu pelillistää. Samasta syystä sarjassa ei koskaan nähdä 1900-luvulle sijoittuvaa osaa. Budjettihuvi eikä -kuri Anno-pelisarja leikittelee kaupungin rakentamisen ja simulaation välimaastossa, joten tuotannon alkupää ei vaadi hirveästi. Ensimmäiset asukkaat ruokitaan kalalla, vaatetukseksi riittää pelkkä tunika. Alkupelin puuta tarvitaan rakennusaineiden lisäksi myös polttoaineeksi, mitä voi tehostaa polttamalla puuta hiileksi miilussa. Pieni kalastajakylä ei kaipaa hirveästi infraa, mutta kaupungin kehittyessä kohti suurkaupunki Roomaa aletaan tarvita suunnitelmallista tieverkkoa ja jopa varhaista palokuntaa, jotta kynttilän kaatuessa ei pala koko kaupunki. Kun elintaso nousee, kaupunkiinsa saa rakennettua yhä komeampia pytinkejä. Patrix Reloaded Vaikka teema lainataan historiasta, pelintekijät korostavat, että peli sijoittuu fantasiamaailmaan. Kaupunkiaan on vaikea saada konkurssiin, koska käytännössä uusia taloja rakentamalla niihin muuttaa heti väkeä, mikä takaa massiiviset verotulot kaupungin kirstuun. Napoleonin aikaan sijoittuva Anno 1800 kävi jo superhitin kynnyksellä myyden viisi miljoonaa kappaletta, mutta Ubilla päätettiin panostaa vielä suositumpaan teemaan. Todellisuudesta poiketen Annossa duunariluokka voi nousta patriisien asemaan. Kaupungissa näkyvät vain plebeijit ja patriisit. 58 183607_.indd 58 183607_.indd 58 28.5.2025 17.46.11 28.5.2025 17.46.11. Maailma jakautuu pieniin saariin, joita kaikkia asuttaa kaupunkivaltio, joiden kanssa voi käydä kauppaa. Roomalainen yhteiskunta jakautui patriiseihin, plebeijeihin ja orjiin. Naapurisuhteiden tärkein merkitys on kaupassa, jossa kaupunkiinsa saa kotisaarelta puuttuvia raaka-aineita ja jalosteita. Plebeijit vastaavat duunariluokkaa, johon kuuluvat talonpojat, kauppiaat ja käsityöläiset. Asukkaiden tyytyväisyyttä voi kasvattaa entisestään puurolla, hatulla ja tavernalla, jolloin asukasmäärän, tulojen lisäksi kasvaa myös kansalaisten onnellisuus. Esimerkiksi raaka-aineiden kuljetus jatkojalostukseen vaatii, että miettii varastojen sijaintia valmiiksi. ROMUTUS VAI REMONTTI Ubisoft Mainz / Ubisoft Ilmestyy 2025 Tulossa: PC, PS5, Xbox Series Jo muinaiset roomalaiset Anno yhdistää kaupunginrakentamisen sujuvasti tuotantoketjuihin, joissa yksinkertaisista raaka-aineista jalostetaan yhä kehittyneempiä kulutustavaroita. Jokainen Anno-peli on yhteenlaskettuna aina yhdeksän. Niiden yläpuolella ovat aatelisia vastanneet patriisit, joista valittiin muun muassa senaattorit
Alkupelin Roomani oli toki rakennettu enimmäkseen kivitaloista, mutta komeiden kirjastojen, kylpylöiden, temppeleiden ja areenoiden täyttämää pelimaailmaa vilautettiin esittelyn aikana. Systeemi ei ole kauhean syvällinen, sillä ainakin demossa uskontopuu on jumaluuden valinnan jälkeen jana, jossa avataan bonuksia. Vaikka pelisarjan nimessä toistuu ysi, arvosanat ovat useimmiten alkaneet kasilla. Kokonaisuus vaikuttaa lupaavalta. Vaikka kyse on tuotannon optimoinnista, systeemi piilottaa hyvällä tavalla taustalla olevan numeromurskauksen hukkaamatta tärkeää tietoa. Ajatus toistuu gra. Pelattavana on ensi alkuun sama versio mihin juttunikin perustuu. Toisaalta tarkoituksena ei ole hylätä sarjan faneja, minkä takia Ubisoft aloittaa kesällä Anno 117 -strategiapelistä suljetun betan, johon voi hakea mukaan ainakin pelin kotisivuilta. Pelattavana oli vain Välimeren seutu, mutta julkaisuversiossa nähdään myös Pohjois-Eurooppaan sijoittuva Britannian vastine, jolloin naapurissa seikkailevat myös kuuluisat gallit. Legioonilla pääsee leikkimään lopullisessa pelissä, mutta demossa niitä ei näkynyt. Esimerkiksi hedelmällisyyden jumala Cereksen palvominen lisää peltojen tuottavuutta ja myös kaupunkilaisten hedelmällisyyttä. Erityisesti pidän orgaanisen oloisesta kaupungin rakentamisesta, sillä jokaista tönöä ei laiteta yksittäin paikalleen vaan alueen yleislinja vain maalataan paikalleen. Tuotantopuiden lisäksi käytössä ovat myös tekniikkapuut, joiden oksilla kiivetään tiedepinnoilla. Peli vain kehotti sijoittamaan senaattorin kartanon mahdollisimman kauas rannasta, sillä saarivaltakunnassa vihollinen hyökkäisi sieltä. Sikolätin vieressä asuvat alkavat herkästi valittaa hajusta, mutta ilmanlaatua voi parantaa perustamalla naapuriin tuoksuvan laventelipellon. ilis on lähempänä Simsejä kuin Annoja. Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria, mutta sarjassa uutena ominaisuutena ne voivat mennä myös vinottain. ikoissa, sillä simsmäinen ulkonäöllä leikkiminen on iso osa Annon viehätystä. ilikseni on, että Anno 117 osuu taas sarjan muiden osien tasolle. Esimerkiksi välivarastoa pykätessä näkee heti, kuinka kaukaa siihen jaksetaan raahata raaka-aineita, jotta välivarastolleen ei joudu myöhemmin pystyttämään toista välivarastoa. Enimmäkseen oksilla on puhtaita numerobonuksia, mutta myös loppupelissä tarvittavia rakennuksia kuten Colosseum ja akveduktit, joilla molemmilla parannetaan kaupunkilaisten oloja. Aika oli rajoitettu kolmeen tuntiin, joten näin lähinnä alkupelin ja sessio päättyi juuri, kun touhu olisi alkanut laajentua. Koko Galliako Pääsin pelaamaan ennakkoon Anno 117: Pax Romana -kaupunginrakennuspeliä, mutta juttu perustuu vain yhden illan rajoitettuun demoon. Perus. 59 183607_.indd 59 183607_.indd 59 28.5.2025 17.47.03 28.5.2025 17.47.03. pungin keskelle, sillä se lisää heti tulipalojen riskiä. Loppupelissä pitää alkaa jo miettiä, koska yhdellä saarella raaka-aineita ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen mahdolliseen vaan on perustettava siirtokuntia muualle tai alettava käydä kauppaa naapurisaarien kanssa. Pelisysteemi sommittelee varsinaiset rakennukset paikalleen. Mukana olevista ominaisuuksista taistelusta en tiedä mitään. Julkaisijalla tavoitteena on tietenkin entistä paremmat myyntimäärät, mikä näkyy pelisuunnittelun valtavirtaistumisena: . Erikoistumisaloja on useita sotataidosta yhteiskuntaoppiin. Kuorman purkaminen ja lastaaminen hidastaa tuotantoketjun tehoa. Käyttöliittymä myös korostaa suoraan ongelmat korostaen talot, joihin ei johda yhtään tietä. Naapurina Anno Turtiainen Tavoitteena ei ole simulaatio, mikä näkyy jo siinä, että kaupungin nimikkojumalalla on konkreettinen vaikutus
Taktiikat ovat siis realistiset ja tiettävästi käytössä meilläkin vielä tänä droonien ja mielipidevaikuttamisen päivinä. Konekiväärin tulilinjalle meneminen vaatii onnistuneen moraaliheiton, jos miehet tietävät kookoon väijyvän. Tämän vuoksi komppania ei ole vain tusina yksiköitä vaan komentoketju. Verisiä pistintaisteluita ei käydä, koska onnistunut rynnäkkö päättyy yleensä vihollisten antautumiseen ja epäonnistunut pysähtyy matkalle. Mutta kilpatappamisen sijaan tulituksella hallitaan liikettä; pääsevätkö hyökkääjät talon lähelle vai jäävätkö he turvaan maan koloihin. Olet johtaja. Burdenissa ei rakenneta eri aselajeja yhdistelevää erillisosastoa, sillä näkökulma pysyy tiukasti yhdysvaltalaisessa jalkaväkikomppaniassa. Ihmiset haluavat säilyä hengissä. Tappioita toki syntyy, mutta ne eivät ole pääasiallinen tie voittoon. Tähtäimessä on nyt ihminen. Upseeriston toimintapisteet kuluvat myös ryhmien aktivointeihin ja tukemiseen. Kuuluu telaketjujen kilinää. Vallankumouksellista on tapa, jolla sota käsitellään. Tulitukseen vaikuttaa joukkojen kokemus ja tilanne: huonoissa asemissa olevilta joukoilta voi jäädä ampumiset ampumatta, kun vihollisen tuli iskee jo ennen kuin itse ehditään ampuma-asemiin. Puolustaessa hyökkääjää ammutaan ja toivotaan, että naapuri menee pois. Jalkaväki hyökkää Burden of Commandin näkökulma on toisen maailmansodan jalkaväkitaisteluissa eli jalkaväkiryhmät ampuvat ja loikkivat suojasta toiseen kuin olisi vuosi 1977 (Squad Leader julkaistiin). Upseeri voi antaa toimintapisteensä ryhmälle, ja epäsuoraa tultakin voi pyytää, kun sitä on tarjolla. Isona ero totuttuun on taisteluiden korostettu verettömyys. Minimi: Win 10+, 2 GHz -prosessori, 1 Gt RAM Testattu: Win 10, Intel(R) Core(TM) i7-10750H CPU @ 2,60GHz, 32 Gt RAM, NVIDIA GeForce RTX 2080. Moninpeli: Ei Ikäraja: Ei tiedossa. Tulen alla joukkojen kyky toimia heikkenee ja lopuksi lakkaa. Kampanjan lopuksi alter egoni oli järjestysnumeroltaan komppanian neljäs kapteeni. Mukana kulkevat joukot keräävät kokemusta, kokeneet ryhmät ja upseerit ehtivät tehdä vuorollaan enemmän ja paremmin. stressaavissa olosuhteissa hankalaa. Liikkuminen ja taisteleminen kuluttavat toimintapisteitä. Tukitapoja on erilaisia. 60 183554_.indd 60 183554_.indd 60 28.5.2025 8.53.46 28.5.2025 8.53.46. Bonuksena vuoropohjaisuus tuntuu tosiaikaisemmalta, kun pelaajan ja tietokoneen vuorot ovat pieniä ja limittyvät toisiinsa. Tulitus harvoin tappaa ketään eikä taistelutahdon pettäminenkään poista pelimerkkejä pöydältä. Isompien tykkien omistus kuuluu komentoketjun ylemmille portaille. B urden of Command on vallankumouksellinen strategiapeli, mitä on vaikea uskoa toisen maailmansodan sotapelistä, jossa Yhdysvallat vapauttaa Euroopan. Juha-Pekka Viljanen Italialainen kylä. Myöskään joukkoja komentavat ja tukevat upseerit eivät ole immuuneja vaaroille, mikä entisestään synnyttää komentosotkuja. Lähitaisteluun ryhtyviä kannattaa tsempata, jottei tuleen jäädä makaamaan. Mitä teet. Muutakin psykologiaa on mukana: kaikki eivät halua ampua lajitovereitaan ja vaikka haluaisivat, niin kunnollinen tähtääminen on TUNTEMATON LUUTNANTTI Green Tree Games LLC Arvosteltu: PC Versio: 1.0.38. Talon seinään ropisevat hudit eivät ole vain huteja, ne vähentävät puolustajien intoa kurkkia ikkunoista. Tahtojen taisto Pienempänä erikoisuutena joukkoja käskytetään joukkueittain. Taktikointi on siis osaksi toimintoekonomiaa, jossa asiat pitää priorisoida. Miehesi makaavat ikkunoiden alla. Tilanteiden kehittyessä, kun tulitus syö taistelutahtoa ja toimintapisteitä, ne eivät enää riitä kaikkeen. Kapteeni kykyineen tuo tähän joustoa, koska hän aktivoi väkeä vapaammin. Talosta tien toisella puolella tulitetaan. Tämä mallintaa sen, että veteraaneille ei tarvitse paljoa kertoa, jotta he osaavat suorittaa tehtävänsä. Välillä kylässä käy kaikenlaista kalustoa, mutta niitä ei saa pitää. Vuoropohjaisuus, heksat ja tilaisuustuli ovat vain osa peliä, mukana on myös roolipeli ja visuaalinen novelli. Kokemuksen syvä rintaääni Kampanja on sarja tehtäviä, joiden läpi johdetaan ydinjoukko. Radio on rikki. Yksiköissä on inhimillisyyttä, sillä käskyt eivät aina toteudu. Taistelumallinnus rakentuu sen huomion ympärille, että sodassakin ihmisten ampuminen on kovin vaikeaa, kun modernien aseiden tuhovoima ajaa sotijat piiloihin. Naamat nousevat turpeesta, jos käy kertomassa, ettei tällä tavalla sodita. Tarkoituksena on pääasiassa heivata akselivaltojen edustajat pois voittoheksoista vuoropohjaisissa tulitaisteluissa. Burdenin henkenä on löytää vihollinen, sitoa se tulituksella, hivuttaa joukot kohti vihollisasemia, jotka sitten vallataan rynnäköllä. Ryhmät kannattaa pitää koossa, koska samaan joukkueeseen kuuluvat toimivat samaan aikaan, ja pelaajan aktivointien välissä tietokone käskyttää omia joukkojaan. Eikä vain siksi, että pelissä on tarina ja kehittyviä kykyjä. Sen jälkeen lisätuli lähinnä pitää miehet maissa, joten tuttu tapa ampua viholliset pois karttaa rumentamasta ei toimi. Kokemattomien aika kuTulitaistelun aloitte syntyy monesta. Kivitalo on näilläkin säännöillä pelottava linnake
61 183554_.indd 61 183554_.indd 61 28.5.2025 8.54.54 28.5.2025 8.54.54. Tietokone ei ole vain säännöistä huolehtiva tuomari vaan pelinjohtaja, joka tarinoi näkösuojansa takaa. Tapahtumien keskellä ei voi täysin päätellä, milloin kannattaa jatkaa, milloin luovuttaa. Ratkaisuilla on muitakin seurauksia kuin suolenpätkät oksilla. Ei aina tartte voittaa Burdenissa on mukana jo kauan kaipaamani yksityiskohta. Pelinjohtajan antamien valintojen lopputulos riippuu joskus pelaajahahmon kyvyistä ja onnesta, joskus ties mistä. Nämä voittoehdot eivät sulje toisiaan pois, mutta joskus täytyy tehdä valintoja, joskus taas vain töppää molemmat väärillä päätöksillä. Tehtävän merkitystä voi pohtia, koska epäonnistuminen tavoitteessa ei päätä koko kampanjaa. Tehtävien välissä huolletaan joukkoja. Miksi vetäytyä eikä vain ladata pelitilannetta. Ei haukkujakaan sen puoleen. Sota ei kaadu yhden komppanian suoritukseen, vaikka kehuja ei aina satele. Toisinaan koira haukkuu. Kampanjan lopussa kapteenini oli neljäs inkarnaatio. Kaikki kapteenini eivät kuolleet. Joskus kyvyillä on vähemmän merkitystä: miinakentän voi ylittää nopeasti ja toivoa parasta tai kutsua paikalle pioneerit ja menettää hieman aikaa ja mainetta. luu enemmän nenänkaivuuseen ja yleiseen hämmennykseen. Toinen liittyy miehiin ja on yleensä toive, että mahdollisimman moni selviäisi hengissä. Normaalisti kampanjoissa on tavoitteena kouluttaa pystyvä sotajoukko, joka selviää pelin viimeisistä tehtävistä. Kampanja on lopulta tarina Nikkelikomppaniasta, ei pelkästä pelaajasta. Joskus pitää rohkaista alaisiaan ja joskus ihmetellä miinakenttää. Kun joukot ovat jumissa, voittoheksat saavuttamattomissa ja tappiot kasvavat saksalaisten konekiväärien tahdissa, voi päättää vetäytyä ja viedä miehensä turvaan. Tietenkin kenkä heiluu, jos mokaa kunnolla. Tappioiden lisäksi sotilaat väsyvät ja stressaantuvat. Valinnanvaraa tukee se, että skenaarioissa on kaksi voittoehtoa. Armeijayksiköt ovat Theseuksen laivoja, jotka eivät lopullisesti katoa. Yli kasteisten vuorten me kuljemme Tarina huomioi pelaajan valintoja, tehtävien välissä ja joskus niiden aikanakin Burden of Command on visuaalinen novelli. Toinen on varsinainen tehtävä, kuten esimerkiksi käsky valloittaa risteys. Kampanjassa on oletuksena vain pari tallennuspaikkaa, joiden päälle tallennetaan. Patu muistelee. Verisimpien taisteluiden jälkeen komppanian suorituskyky ei ole hetkeen entisellään, koska palautuminen vie aikansa. Burden of Command hyväksyy sen, että komppanian osaaminen aaltoilee tilanteiden mukaan ja tappioita tulee. Tykistö voi tarjota apuaan kesken taistelun, panssarivaunuilta voi loppua menovesi. Iso osa taistelukenttien dynaamisuudesta syntyy sääntöjen sijaan tästä tarinoinnista. Burden of Commandin nimi ei olekaan sattumanvarainen yhdistelmä toisen maailmansodan sanoja vaan peli-idean kuvaus. Taisteluilla on seurauksia. Tappioiden myötä joukkojen taso laskee, koska täydennysmiehet ovat harvoin veteraaneja ja Amerikan Rokkien mukana poistuu tulivoimaa sekä osaamista. Tappiota ei siis helposti ohiteta uudelleenyrityksillä, joten seurauksien kanssa pitää elää. Jos päästää miehet matkaan varmasti ihan rehellisesti hankittujen marmelaatipurkkien ja keksilöiden kanssa, voi joutua itse keskustelemaan tärkeiden Kapteeni harkitsee rohkaisureissua. Joku voi ehdottaa urheata sissi-iskua. Oveluutta kehittäneen kapteenin kannattaa yrittää eri asioita kuin ohjesääntöön panostaneen. Taisteluissa tapahtuu paljon. Sota siis jatkuu hävityn tehtävän jälkeen ja seurausten kanssa on pärjättävä, sodat kun eivät pääty yhden komppanian epäonnistumisiin. Upseerin kuollessa esimerkiksi hänen tarinansa päättyy ja tilalle tulee kokemattomampi mies. Edes pelaajahahmon kuolema ei ole etenemisen kannalta fataalia. Toisesta kasvaa maine ja toisessa sotilaiden luottamus. Mukana on kaikkea leirissä jutustelusta taisteluissa tehtäviin valintoihin
Hyvää + Tungettu yhteen kasa mekaniikkoja, jotka kaikki tukevat toisiaan. Burdenissa ideoita on yhdistelty ja kehitetty eteenpäin. Tutoriaali on kampanjassa omana sotaharjoituksiin sijoittuvana episodinaan, juoni etenee mekaniikkoja oppiessa. Ihmisten väliset suhteet eivät typisty ratkaistavaksi Excel-taulukoksi. Peliä ei ole pakko suoranaisesti voittaa, kun selviäminen riittää pitkälle. Aurinko katsoi heitä Omaperäisyys on luovaa lainaamista: esimerkiksi jo Close Combateissa oli itsenäisesti toimivia kuolemanpelkoisia sotilaita ja The Great Battles of Alexanderissa komentoja jakavia komentajia. Sodan ikäviä puolia ei vältellä. Homeros vain pilkkii 90 Uudenlainen, mutta onnistunut johtamissimulaattori/roolipeli/ taktiikkapeli. On hienoa, kuinka sotapelin realismi on levinnyt yksiköiden arvoista ja taktiikoista ihmisiin. Tämä näyttää saman asian kuin muut sotapelit, mutta eri vinkkelistä abstrahoituna. Näinkin pieni kenttä toimii. Silti maailmansotaa käydään kuten sitä käytiin. Tekstiä on välistä paljon, muttei liikaa. Erässä loppupään kentässä käydään mukavuusalueen rajoilla, kun avukseen saa toisen komppanian. Luutnanteilla on jo tarkemmat tarinat, esimerkiksi Wilson on ensimmäisen maailmansodan veteraani ja sinänsä eniten asioista tietävä vanha fogeli. Laajempien voittoehtojen myötä pohdittavana on sellaisia ongelmia, kannattaako jotain tehdä ja kuinka hyvin. Jos miehiä kohtelee sotilaskurin ja ohjesäännön mukaisesti, eipä siitäkään suosio kasva. Suojatulen merkityksen noustua taistelut muistuttavat enemmän Tuntemattoman sotilaan kohtauksia kuin paintballia. Savuisten vuorten saksalaiset. Peli hieman hyytyy kaikesta tapahtuvasta ja joukkojen määrä heikentää komentosysteemin luomaa mielikuvaa tapahtumien samanaikaisuudesta, kun aktivoinnit loikkivat pitkin isoa karttaa. Yksi loppupään skenaario on varsin raskas. Pienimuotoisuus on oikea ratkaisu. ihmisten kanssa. Oppiminen on osa tarinaa. Koska joukkojen hengissä selviäminen ei ole pakko, se ei muutu pelimäiseksi ongelmaksi, vaan pysyy leikkinä ja roolipelinä. Siviilejä kuolee ja pelaajalla on välillä vastuussa tästäkin, kun kaupunkialueella taistellessa tykkituli ei osu pelkästään sotilaisiin. 62 183554_.indd 62 183554_.indd 62 28.5.2025 8.56.07 28.5.2025 8.56.07. 40-luvun hengessä harjoittelu ei ole päänsilittelyä, onnistumisia ja kehuja, mikä valmentaa tulevaan. (Siinä tipahti myös kolmas kapteenini.) BURDEN OF COMMAND Johtamisen taakka on kantamisen arvoinen. Tämä ja monet muut tapahtumat muistuttavat, ettei sota ole viihdettä. Ne kun ovat aika velikultia! Komppanian kaavio. Sotilaista välittää enemmän tarinoiden vuoksi ja tehdyissä päätöksissä on asiaankuuluvaa lopullisuutta. Etenkin ensimmäisellä pelikerralla metanarratiivi on kunnossa, kuten hienosti sanotaan. Huonoa . Näkökulma painottuu tulen sijasta taistelutahtoon. Ylipäätään pelaajan taitojen kasvaminen kuvaa hyvin sitä, kuinka armeijatkin oppivat asioita sotiessaan. Burden of Commandin mittakaava pysyy maltillisen pienenä, jolloin käskytyssysteemi ja juoni ovat selkeitä. Sen taso on enemmän Band of Brothers -sarjaa kuin Väinö Linnaa, mikä sopii amerikkalaisnäkökulmaan. eikä nuku, sillä kenttä on temaattisesti toimiva, ei Siegfried-linjan läpäisyn kuulukaan olla hauskaa. (Ei spoileri, koska esimerkki ei ole tästä pelistä.) Sotilaat esiintyvät tarinoissa joskus nimillään, joskus yleisenä massana. Hän kollegoineen reagoi sodan tapahtumiin, kukin tavoillaan ja hyvin kirjoitetusti
Ilmatilan puhdistamiseen nokalla keikkuu neljä 30 mm:n tykkiä ja 360 ammusta eli 90 per tykki, mikä ei ole paljon. re MkVc neljä 20 mm:n konetykkiä riittää komeasti Pääskyn siipien leikkaamiseen. Myös liittoutuneiden suihkukoneet ovat itsestään selviä: ilmainen versio on brittien Gloster Meteor F Mk.3 kahdella 1 000 paunan pommilla ja neljällä 20 mm:n konetykillä (720), eli 180 per tykki. Me 262:een pohjautuvasta koneesta saatiin valmiiksi yksi prototyyppi, joka ehti lentää yhden kerran vuonna 1945. ow / Gaijin Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series Versio: 0.6.8.64 S itä voi Enlistedissä kokeilla, sillä loppusodan suihkuhävittäjät liittyvät nyt pelissä käytävään loputtomaan, loppumattomaan toiseen maailmansotaan. Julkaisussa se ampui vain pst-ammuksia, onneksi päivityksessä joka kolmas ammus on nyt räjähtävä, mutta lähinnä kuriositeetti se silti on. Saksan etumatka näkyy Japanin Nakajima Kikka -suihkarissa. Ja jos Spit. Aseet ovat tehokkaita, mutta ammuksia ei ole tuhlattavaksi, siinä missä joku P-47 voi huoletta roiskia menemään. Päinvastoin kuin premi-Pääskyllä Tähden kuudella 12,7 mm:n kk:lla ja kahdella 1 000 paunan pommilla jo tekee jotain. Toki silloin kun osuvat, mutta kaartotaistelussa niistä tulee jopa altavastaajia, ja ingressiin palatakseni Spit. re ja Me-262 Schwalbe taistelis, kumpi voittais. Esimerkiksi muiden panssarikalustosta vain neukkujen IS-2 näki oikeasti taisteluita. Sikäli Su-9 on toimiva valinta, että suorituskyvyltään se vastaa noita muita koneita. Se toinen eli jenkkien Lockheed F-80A-5 Shooting Star on premikone. Secret Weapons of the Wunderwaffe Suihkuhävittäjissä Saksa oli niin paljon edellä, että valinnanvaraa löytyy jopa tuotantomalleista, kuten lähinnä lentäjille vaaralliset Me-163 Komet ja Heinkel He-162 Volksjäger, mutta ennen kaikkea peliin kahdella mallilla päässyt legendaarinen Messerschmitt Me-262. Nnirvi ENLISTED: JET POWER Ekaluokkalaisina keskustelimme sellaisista aiheista, että miksi kanaviillokki on keksitty. Sukhoi Su-9 Lockheed F-80A-5 Shooting Star Gloster Meteor F Mk.3 Me-262 A-1a/JaBo Me-262 A1/U4 ”Unicorn” Nakajima Kikka 63 182726_.indd 63 182726_.indd 63 28.5.2025 11.26.29 28.5.2025 11.26.29. Arsenaali on täynnä erilaisia kertakokeiluun tai jopa tupakkiaskin kanteen jääneitä prototyyppejä tuliaseista tankkeihin ja lentokoneisiin. re Mk Vc/ trop -mallin, mutta lopputulos ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Toinen versio on premium-kone, Me-262 A1/ U4, teoriassa hyvältä kuulostavalla 50 millin tykillä. Enlistedissä loppusota onkin muille täynnä kainalosauvoja, joilla tasapainoa pidetään yllä. Neuvostoliitto taas vaihteeksi ratsastaa varastetulla teknologialla ja saa aikatasoitusta: neukuille lisätty Sukhoi Su-9 perustui kaapattuun Me-262:een. Nokalla keikkuu kaksi 30 mm:n konetykkiä, tosi niukalla 100 ammuksen lastilla, eli 50 per tykki. SPIT VS SWALLOW Dark. Se on kuin Battle. Vaan eipä tuo haittaa. Enlisted on räväkkä taistelupeli, joka seisoo realismin jakkaralla, mutta ei tee siitä itselleen hirttoköyttä. Korkein Battle Rating 5 käydään liki mielikuvitussodan kalustolla. Olen pelannut Enlistediä alusta alkaen ja vielä se addiktoi kuin Pervitin silloin kaukopartiossa. Suuri Johtaja rampautti mainion pommarintappajan kahdella 500 kilon pommilla, mutta Enlistediin idea sopii oikeaa sotaa paremmin. Voitonpäivän eventissä se sai temaattisen amerikkalaisen potkurikaverin XA-38-protokoneen 75 mm:n tykillä. Wunderwaffet, kuten Königstiger, olivat tehokkaita mutta ylisuunniteltuja, joten massatuotanto sekä huolto oli hankalaa ja laatuongelmien takia vehkeet hajosivat helposti. Liian hyvä Saksa Enlistedissä toisen maailmansodan kaikkea edistynyttä saksalaistekniikkaa auttaa se, että niiden todellisia ongelmia ei mallinneta. Näistä uusista suihkareista sentään kaikki ovat ainakin kerran lentäneet. Myöhempi 50-luvun lopun Sukhoi Su-9 ”Fishpot” taas on ihan eri kone. Harmia hieman lievittää Kikan sukkula jenkkien A… Venukseen eli 800 kilon pommi, mutta ei se auta, kun konetykit sanovat klik klik. Pommi on 500 kilon jötikkä, nokalla keikkuu 37 mm:n ja 23 mm:n tykit. Pääskystä eli Schwalbesta kaikille tarjotaan itsensä Hitlerin munaama Me-262 A-1a/JaBo-versio. Miksi listasin ammuslasteja. Se ampuu 25 kilon painoisia ammuksia, minkä seurauksena tulinopeus on luokkaa “osu ensimmäisellä tai…” Yhdysvalloille oli pakko antaa nippanappa sotaa nähnyt M-26 Pershing, japanilaisille taas myönnettiin tukku puhtaasti prototyyppija suunnitelma-asteelle jääneitä tankkeja. Omana erikoisuutena pelaaja ei pelaa vain yhtä sotilasta, vaan kokonaista 5–10 hengen AI-ryhmää. Lyhyt kertaus Heille Jotka Eivät Tiedä: Enlisted on Gaijinin free-2-play-nettimoninpeli PC:lle ja konsoleille. Siksi, että ne ovat näiden wunderwaffe-koneiden heikko kohta. Suihkuhävittäjien pioneerit eivät ole niin ylivoimaisia, että niistä tulisi Kuolema, potkurikoneiden tuhoaja. eld, mutta Bäfän virheet ja tylsät pelimuodot välttäen. Sen rasvaaminen mitä jos -tekniikalla ei peliä pilaa, varsinkin kun eri Battle Rating -luokkia on viisi, ja ne alemmat neljä tarjoavat niitä oikeampia sotaleluja. Sen suunnittelu alkoi 1944, mutta vuonna 1946 lentänyt kone oli merkittävästi hitaampi kuin kilpailevat mallit ja haudattiin. Testi tosin vaatii, että BR5-tason matsiin ottaa BR2-rankatun Spit
Apachen järjestelmien hallinnassa tekniseksi haasteeksi jää kaksi isoa näyttöä nappuloineen. HOTAS-systeemin pitää olla melko harkkore-luokkaa (siis Thrustmaster Warthog ja paremmat), mutta toisaalta sellainen kyllä riittää, kunhan selvittää ja ohjelmoi ne oikeasti tärkeät toiminnot. Muutamaa vuotta myöhemmin ilmestyi jatko-osa Gunship 2000 (1991) ja pelit kasvoivat nopeasti kehittyvän kopteriprojektin mukana, kun Jane’s Longbow (1996) ja Longbow 2 (1997) julkaistiin juhlistamaan päivitettyä D-mallin Apachea (1997). Tai sitten roiskii ohjuksia systemaattisesti kiertoradalle, tekoäly kun on vähän binäärinen. Periaatteessa opeteltavaa riittää hurjasti, mutta käytännössä Apachella on yllättävän helppoa olla tappavan tehokas. Kun mukaan lasketaan DI:n Apache (1995), Team Apache (1998), Enemy Engaged: Apache Havoc (1998) ja Microprosen simulaattorien sarjan päättänyt Gunship! (2000), Apache ehti esiintyä simulaattoreissa ainakin kahdeksan kertaa olemassaolonsa ensimmäisten 14 vuoden aikana. Kattavat, selkeät videotutoriaalit, pätevä manuaali (Chuck’s Guide -opas saatavilla) ja kohtuullinen valikoima tehtäviä ovat käytännössä DCS:n perustasoa. Thrustmasterin ja Winwingin peruskehikoissa ei oikein kapasiteetti riitä ja varsinkin kuskin paikalta on vähän ikävää huitoa jokaista perustoimintoa hiirellä, kopterilla lentäminen kun on usein melko dynaamista touhua eikä maasto ole koskaan kaukana. Sotapolulla DCS Worldin Apache on semimoderni D-malli tutkalla ja lasiohjaamolla Jane’s Longbow’n tyyliin. Molemmille kuskeille riittää tekemistä, mutta yhteistyöllä operaation monimutkaisuus pysyy hyvin kurissa. Antti Ilomäki KUUKAUDEN KONE: AH-64D APACHE Jos maailmassa on helikopteri, jonka jokainen tuntee, se on AH-64 Apache. SE ALKUPERÄINEN ASELAIVA Eagle Dynamics DCS World Arvosteltu: PC Testattu: 7950X3D, RTX 4090, 32 Gt, Pimax 8kX AH-64D on perusteellisesti tietokoneistettu lentolaite F-18C:n ja F-16C:n tapaan. Varsinkin etupenkkiläisen ohjaimiin on tungettu kaikki maailman nappulat kahteen kertaan. Ihmispilotti osaa sentään ihmetellä ääneen, pitäisikö tehdä jotain ennen kuin ottaa kopin maailman ilmeisimmästä ja hitaimmasta PST-ohjuksesta. 64 182724_.indd 64 182724_.indd 64 28.5.2025 8.43.25 28.5.2025 8.43.25. Internet-olennot keksivät myös, miten etupenkin monimutkaisen sensorija asehallintajärjestelmän saa korvattua ihan pätevästi Xbox-ohjaimella. Tekoälyampujan käskyttäminen on kaiken kaikkiaan sujuvaa ja tarpeeksi monipuolista, sekään ei tosin skannaile taistelukenttää tai tee juuri mitään muutakaan oma-aloitteisesti. Vuonna 1986 käyttöön otettu kopteri sai välittömästi oman pelinsä ja pelaava maailma mahdollisesti ensimmäisen varsinaisen helikopterisimulaattorinsa, kun Microprose julkaisi Gunshipin (1986). Apache voi hyvinkin olla simulaattorihistorian paras cooppialusta monipuolisine sensorija asejärjestelmineen. Periaatteessa kopteria voi yksinpelata myös etupenkiltä sensorija asejärjestelmäoperaattorina, mutta käytännössä tekoälylentäjä on aika rajoittunut eikä tee yhtään mitään ilman erillisiä käskyjä. Seuraavaa varsinaista Apache-taistelusimulaattoria saatiin sitten odottaa reilut parikymmentä vuotta, eikä se ole virallisesti vieläkään ihan valmis. Varsinkin Hell. re-ohjuksilla voi halutessaan pelata yksinkin ysärihelppoa osoita ja murhaa -seikkailua, missä apukuski tekee paria nappia painelemalla selvää kaikesta, minkä pilotti näkee. DCS-Apache on aidosti kaksipaikkainen perhemalli, johon saa yksinpelissä kyytiin (enimmäkseen melko) hyödyllisen George-tekoälykaverin etutai takapenkille, moninpelissä tunnelmaa kohottamassa on ties mitä Kalleja tai vastaavia kauhuja katsomassa opetusvideoita matkalla toiminta-alueelle. Maailma on hieman muuttunut: juuri tällä hetkellä pelaavan yleisön mielestä F-35A (laivuekäytössä 2016) on liian tuore laite uskottavasti mallinnettavaksi, vaikka Eagle Dynamics toisin väittääkin. A pache on kirjaimellisesti tietokonepeliajan laite. Sinänsä ihan hyvissä harjoitustehtävissä tympii se, että moni niistä on vain etupenkiltä ajettavia, vaikka käytännössä useimmat lentänevät kopteria DCS-apassin kyytiin pääsee myös etupenkille perinteisemmän takapenkkinäkymän lisäksi. Je suis Ville Eagle Dynamicsin omaa tuotantoa oleva AH-64D on monin tavoin tuttua laatua
65 182724_.indd 65 182724_.indd 65 28.5.2025 8.44.12 28.5.2025 8.44.12. lähinnä takapenkiltä. Siitä tai jostain muusta syystä se on kuitenkin myös selvästi raskain vehje mikä pelistä löytyy. Audiovisuaalisesti Apache on niin hieno kuin DCS:ltä voi nykyään odottaakin. Apache on taisteluhelikopterien kruunattu kuningas, AH-64D-moduulin julkaisun jälkeen kaikki muut DCS-kopterit ovat hipsterivalintoja erityishaastetta haluaville. Apachella lentäminen tuntuu miellyttävältä, sen järjestelmät ovat julman tehokkaita ja kokonaisuuden opettelu ja operointi DCS:n tehtävissä ja kampanjoissa palkitsevaa. Nimellisesti Apache on yhä örläri ja on siinä toki vielä puutteita, mutta ED:n mittakaavalla kyse on aika valmiista tuotteesta. Kerran siipimies vähän suuttui, ampuen ensin iranilaisen F-4:n alas Hell. Kopteri on kovolle kova kaikin tavoin ja elämys skaalautuu väkevästi laitteiston mukana, mutta jos konehuoneessa on tehoa ja ohjaimet kunnossa, DCS:n versio klassikkolentolaitteesta tekee kunniaa paitsi itse laitteelle, myös sen uljaalle pelihistorialle. Ei haittaisi yhtään, vaikka harjoitustehtäviä ja muuta pelattavaa tulisi vielä lisää projektin kypsyessä. Keinotodellisuudessa valkokankaallakin mainetta kerännyt IHADSS-kypärätähtäin pääsee oikeuksiinsa ihan eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin tietokonepelien historiassa. Moninpeliin se on suorastaan ihanteellinen valinta. Varsinkin VR-apassi voi olla ongelma mille tahansa raudalle, kaksiulotteisena DCS pyörii sentään aika jouhevasti. Toiminnantäyteiset ympäristöt ovat vaarallisia, vaikka lentokoneet ovatkin vähän sokeita matalalla lentäviä koptereita jahdatessaan. Parempi lähestymistapa olisi harjoituttaa kaikki operaatiot erikseen molemmilta penkeiltä. Apassipartion jumalaton tulivoima on myös oma haasteensa kamppiksille, sillä niissä ei ole maajoukkoja läheskään realistisia määriä, jolloin 16–64 Hell. Säätiedotukset kannattaa lukea tarkkaan, sillä “apokalyptinen” ei kuulu edes Apachen valikoimaan, vaikka tehtävägeneraattori onkin välillä eri mieltä. En simputtanut sitä hetkeen. Itse vehje. Apache on saatavilla kahden viikon ilmaistestiin, mikäli oman raudan suorituskyky epäilyttää. rellä ja sitten F-14 sai tykistä. Jos suorituskyvyn kanssa on jo muutenkin haasteita, Apache – varsinkin rankimmilla kartoilla – saattaa olla tekemätön paikka. reä siivoaa herkästi ison osan kartasta. Moderni tuhokone toimii mainiosti ainakin muutamassa Liberation / Retribution -kampanjassa. Suht vastikään tuli toki iso muutos lentomalliin, samoin kuin Vanhan testamentin aikaiselle F-18C:llekin
Hi. Teline on suunniteltu kiinnittymään pöydän reunaan niin, että koko hökötys tulee pöydän päälle (tai mahdollisesti ehkä alle). VR:ssä niistä on yhtä paljon iloa kuin mukana tulevista pahvisista koristetaustoista, joten en ole itse kokeillut. 66 182724_.indd 66 182724_.indd 66 28.5.2025 8.45.10 28.5.2025 8.45.10. Koko rahalla! Halvasta huvista ei valitettavasti ole kyse: kehikkoparille tuli hintaa yhteensä noin 330 euroa, millä saisi kuusi Winwingin kehikkoa kiinnitystelineineen (joka on kyllä tosi pelkistetty rimpula). Antti Ilomäki TOTAL CONTROLS APACHE MULTI PURPOSE DISPLAY FRAMES X 2 Tie modernin apassin sydämeen käy kahden ison näytön kautta. Painikkeiden napakka tuntuma puolestaan tarkoittaa sitä, että ylimmän rivin nappuloiden tökkiminen vääntää telinettä kohtuullisella voimalla. Ja vaikka Winwingissä riittää teoriassa nappuloita, käytännössä Total Controlsin aito asia on käytettävyydeltään täysin omassa luokassaan. stelijöiltä taas ei herkku lopu heti kesken. Etupenkillä sensorioperaattorina viihtyville ehdoton ohjain on TEDAC, joka on käytännössä murhapadi Helvetistä. Tällöin koko noin 22 senttiä korkea rakennelma on pöytätason yläpuolella (tai ehkä alla), millä voi olla jo vaikutusta näkyvyyteen. Apachen kehikot ovat paljon isommat ja niissä on enemmän nappeja, koska valikoiden hallintaan käytettyjen painikkeiden lisäksi niissä on lukuisia nopeita oikoteitä suoraan tärkeimpiin toimintoihin. Jos näyttöjä haluaa, yksi iso voisi olla kätevämpi ja mahdollisesti edullisempikin ratkaisu. stelemään oikeasti isoilla rahoilla. KONEHUONE Laite: Yleishyödyllisyys: Hinta-laatu: Antti Ilomäki TOTAL CONTROLS APACHE MULTI PURPOSE DISPLAY FRAMES X 2 SOTAPOLULLA Total Controls Apache Multi Purpose Display Frames X 2 noin 330 € kotiovelle toimitettuna KONEHUONE Yleishyödyllisyys: Hinta-laatu: nikkeiden lisäksi niissä on lukuisia nopeita oikoteitä suoraan tärkeimpiin toimintoihin. Apache-näyttökehykset ovat . Total Controlsin erikseen ostettavan telineen hinnalla (60 euroa + kulut) saisi reilusti seitsemännen. Kunnollinen, moderni HOTAS-systeemi selviää urakastaan kohtuullisesti, mutta Thrustmasterin ja Winwingin peruskehikot eivät kovin hyvin. Kun VR-kopeloijia varten on vielä valettu hyvät merkinnät, ei enempää voi oikein edes toivoa, ellei lähdetä hi. Total Controlsin Apache-näyttökehikot ovat hintava, mutta laadukas ja hyödyllinen lisä helikopterilentäjille. Vähemmän yllättäen ihan toimiva ghetto-versio syntyy vaikkapa Xboxin padista. Toisaalta AH-64D on kopterien kuninkaana monin tavoin paras mahdollinen valinta, joten jos yhteen pitää keskittyä, miksipä ei juuri siihen. Peliohjainpuolella Virpilillä on valikoimissaan esikuvauskollinen kollektiivi, joka onkin melkoinen toiminnontäyteinen nippelivaltikka. Laatua! Ruotsalainen Total Controls tekee jotain oikein, sillä olen keräillyt kokoelmiini jo melkoisen osan yrityksen valikoimasta. Total Controlsin Apache-kehikko on melkoinen monsteri verrattuna Winwingin F-18 -settiin verrattuna. USB-piuha kiinnittyy kehikon alareunaan, mikä ei ole kätevin mahdollinen paikka ohjaamoon asennettaessa, mutta mahdollistaa juuri hyvin erilaisten näyttöratkaisujen käytön. Lähes kaikkia toimintoja hallitaan nippeleitä pursuavien HOTAS-ohjaimien, kahden ison näytön, niiden painikkeiden ja erillisen näppäimistön kautta. Harkkorempia replikoita on saatavilla pienvalmistajilta, mutta ohjaimen monimutkaisuudesta johtuen hinta tuppaa olemaan todella kova ja saatavuus heikko. ksusti valittu lisä katalogiin, sillä ne ovat kirjaimellisesti keskeinen osa Apachen käyttöliittymää eikä kilpailijoilla (=Winwing) ole mitään vastaavaa. Total Controlsilla on saatavilla vastikään julkaistu hyödyllinen, mutta ei kriittinen, näppäimistöyksikkö ja satunnaisemmin myös radioja informaatiopaneeli. Muoviset, mitoiltaan esikuvanmukaiset keSOTAPOLULLA Total Controls Apache Multi Purpose Display Frames X 2 Hinta: noin 330 € kotiovelle toimitettuna hikot ovat tukevarakenteisia, niissä on ihan kaikki rullat ja nappulat täsmälleen oikeilla paikoillaan ja painikkeiden tuntuma on napsuvan jämäkkä Thrustmasterin ja Winwingin lähes vastaaviin verrattuna. Periaatteessa ne toimivat näppäinpaketteina missä tahansa käytössä ja nappuloiden määrä kyllä riittää useimpiin kuviteltavissa oleviin tarkoituksiin, mutta käytännössä kehikot toimivat optimaalisesti lähinnä Apachessa, mikä korostaa hintalapun merkitystä. Modernissa Apachessa on lasiohjaamo, jossa ei juuri irtonappeja kolise. Muoviset, mitoiltaan esikuvanmukaiset keta haastetta. Myös hinnaltaan. 31 taustavalaistua painiketta, kolmiasentoinen kytkin ja kaksi potentiometriä on ihan liikaa vaadittu Thrustmasterin kehikolta. Näyttöjä kehysten sisään ei ole suoraan saatavilla, mutta sellaiset voi hankkia itse, Total Controlilla onkin ehdotuksia sopiviksi laitteiksi. Simulaattorihardiksen perinteiden mukaan vastaus löytyy jälleen entisestä suurvallasta. Kopteri on suorastaan miellyttävän helppokäyttöinen, kunhan ohjainlaitepuoli on kunnossa. Erillisnäppäimistö puolestaan ei ole hirveän kriittinen ohjain eikä sitä edes juurikaan tarvita kiireisen toiminnan aikana varsinkaan, jos ohjaamossa on jo vaikkapa juuri F-16:n tai F-18:n numeronäppäimistö tulenjohdon Total Controls vastaa haasteeseen teknisesti osapuilleen täydellisellä suorituksella. Erillisnäppäimistö puolestaan ei ole hirveän kriittinen ohjain eikä sitä edes juurikaan tarvita kiireisen toiminnan aikana varsinkaan, jos ohjaamossa on jo vaikkapa juuri F-16:n tai F-18:n numeronäppäimistö tulenjohdon koordinaattien syöttöön. Näytöt kehikkoineen ovat tärkeässä roolissa, sillä niiden kautta käytetään useita melko kiireellisiäkin toimintoja, lisäksi jatkuvasti lähikontaktissa vihollisen ja maaston kanssa toimivalla kopterikuskilla ei ole hirveästi ylimääräistä aikaa huitoa hiirellä ympäri ohjaamoa. Total Controls vastaa haasteeseen teknisesti osapuilleen täydellisellä suorituksella. Telinettä en kokeillut, mutta siinä piilee pari potentiaalista haastetta. A H-64D Apache on simulaattorikopterien kruunattu kuningas ja Eagle Dynamicsin DCS-moduuli sen paras versio. Kiinnitys kannattaa joka tapauksessa suunnitella huolella etukäteen. Kunnon harkkore-HOTAS ja näyttökehikot riittävät käytännössä optimaaliseen Apache-elämykseen, ensin mainittu on välttämätön ja jälkimmäinen suositeltava
T alviloma 2012, Tahko. Etelän poika on päästetty moottorikelkan ohjaksiin hiihtokeskuksen pihalla, jossa hän ensimmäisenä tekonaan kokeilee kuinka kaasukahva kääntyy – ja ajaa ulos ajetulta kelkkaladulta. Hyvää + Ilmeisen intohimolla toteutettu simulaattori. Sain uusia tämän kokemuksen vuosikymmentä myöhemmin, kiitos Sleddersin. Kymmenen jumin jälkeen idea alkaa hahmottua: kaasua ei kerta kaikkiaan voi truutata jatkuvasti pohjassa ja nojaamisella on estettävä etujalaksien välitön tökkääminen kinokseen. Sleddersin pisteyttämisessä ei oikein ole järkeä, koska käyttäjien arvostelut erityisesti Steamissa ovat käsittämättömän ylistäviä, joten selvästi tämä osuu monella johonkin kelkkailuhermoon. Kelkan voima lähtee takavetoisesti teloista, joten ohjausliikkeiden on oltava sen mukaisia. Simulaattori on simulaattori, mutta olisi sen simuloinnin päälle voinut rakentaa myös stimulaatiota. Vaikka etujalaksia kääntämällä pystyy vaikuttamaan jonkin verran laitteen kulkuun, tapahtuu suurin osa varsinaisesta ohjaustyöstä kehonliikkeillä. Tutustuin Sleddersiin jo ennakkojulkaisuvaiheessa, mutta jätin puuhastelun väliin tekemisen puutteessa. Ja ohjaamisessa auttaa enemmän vartalon keinuttelu sivuille kuin jalaksien epätoivoinen kääntely. Jos sellaista ilmestyy, käännän mielelläni kelkkani. Korvessa kukaan ei kuule huutoasi, eikä ystävällinen vuokraamon kausityöntekijä saavu auttamaan. HYPPÄÄ KELKKAAN! Hanki Games / Bonus Stage Publishing Arvosteltu: PC Saatavilla: Xbox Series X/S Versio: 1.0 Minimi: 2,4 GHz -prosessori, 8 Gt muistia Testattu: Intel Core i9-10900KF 3,70 GHz, 32 Gt muistia, GeForce RTX 3080 Ikäraja: Ei tiedossa Omalaatuinen nichesimulaattori, josta puuttuu kaikki pelillinen sisältö. Tee-oma-pelisi ilman tavoitteita. Pelin henki hahmottuu nopeasti: peliä ei ole. Tutoriaaleja ei tunneta. Huonoa . Sen sijaan tarjolla on runsaasti erilaisia itselleni tuntemattomia kelkkamerkkejä lukuisin variantein. Lumen tarkka mallintaminen on tärkeää, jotta sen vaikutus kelkan liikkeisiin saadaan toimimaan. Simulaatiota, ei stimulaatiota Teknisesti Sledders on todella raskas. Kyseessä on puhdasverinen simulaattori, jossa pelaaja heitetään suoraan syvään päätyyn selviytymään upottavaa korpea vastaan. Tarjolla on ainoastaan laajoja avoimia karttoja, joista löytyy niin kukkulaista maastoa kuin paikallista Esson baaria. Julkaisun kohderyhmä jää hieman avoimeksi, sillä simulaation ja kontrollien ottaminen haltuun vaatii melkoista panostusta, mutta aivojen koukuttamisreseptoreja ei juuri kutitella. Tällä on hintansa, sillä näytönohjaimeni tuulettimet huutavat hoosiannaa, eikä RTX 3080 tunnu riittävän jykevältä näytönohjaimelta sujuvaan pelaamiseen. Ensikokemus on varmasti tyrmistyttävä, jos ei ole kokemusta oikeasta umpihankimoottorikelkkailusta. Sen sijaan palkintona saa lähinnä ajella umpikorvessa. Alustasta riippumatta pelaaminen käytännössä vaatii peliohjaimen. Tämän nopea sisäistäminen on olennaisen tärkeää. Itseäni jäi kaivelemaan se, että varsinainen pelisisältö on pudonnut kelkasta. Risto Karinkanta SLEDDERS Metsän eläimiä riemastuttavan pärinän ei tarvitse loppua edes kesällä. Ensimmäisen kiihdytyksen jälkeen kokemus replikoi todellista ensikosketustani umpihankikelkkailuun: kelkka on ja pysyy hangessa. Kelkalla voi päristellä yksin tai kavereiden kanssa, ja tarvittaessa voi myös liittyä avoimiin nettipeleihin, joissa olen kohdannut parhaimmillaan kaksi muuta pelaajaa samanaikaisesti. Valitettavasti kaikki on vain kulissia, eikä huoltoasemapalveluihin pääse tutustumaan My Summer Carin hengessä. 67 183509_.indd 67 183509_.indd 67 28.5.2025 8.27.07 28.5.2025 8.27.07. Tästä kiipelistä ei pääsekään vain vääntämällä kaasukahvaa, mutta onneksi vuokraamon henkilökunta osasi kitkutella kelkan helposti ulos nietoksesta. My Winter Car. Nautintoa ei helpota se, että äänimaailma on kovin monotonisen pärinäntäyteinen. En ole asiantuntija, mutta minusta kaikki kelkkamallit kuulostivat melko samanlaisilta. Kuten muistijälkeni antaa ymmärtää, kelkat ovat melkoisen venkuloita vehkeitä ohjattavaksi varsinkin latujen ulkopuolella. Minuutin mittaisesta tosielämän elämyksestäni huolimatta en laske itseäni tähän viiteryhmään. Varsinaiseen julkaisuun luvattiin erilaisia tavoitteita ja pelillistä sisältöä, mutta köykäisiä Steam-saavutuksia kummempaa ei ole ainakaan kirjoitushetkellä ilmestynyt. Keinutaan, keinutaan Suomalaisen Hanki Gamesin päämaja Kuopiossa ei ole hirveän kaukana Tahkosta, joten monet tutut palikat ja taivaan merkit outoon moottorikelkkasekoiluun ovat todella kohdillaan. Ylös, sanoi mummo lumessa Kenttävalinnasta riippuen pelaaja heitetään enemmän tai vähemmän keskelle korpea selviytymään. Onneksi tämä kokeilu tuli tehtyä vuokrauskeskuksen pihalla, sillä kelkka jämähti välittömästi kiinni pehmeään puuterilumikerrostumaan. Yhdellä tatilla ohjataan jalaksia, toisella taas kuskin kehonliikkeitä. Sopivassa asennossa kelkka miltei leijuu puuterilumen päällä tasapainoisessa keulimisasennossa. Näin se taitaa oikeastikin olla, sillä luonnonrauhaa ja linnun ääniä janoavat valinnevat toisen kulkuvälineen. Sen sijaan hangesta noustaan napin painalluksella, jolloin pelaaja voi nostaa rautaratsunsa noin metrin säteelle jumahduspaikasta. Kenties kohteena ovat tosielämän himokelkkailijat, joiden kesäkausi kaipaa muutakin kuin auringonottoa
Laitteella on edelleen käyttökohteensa, koska se toistaa edeltäjänsä Wii-pelit ongelmitta HDMI:n kautta suoraan levyiltä. Ikävä kyllä sen pelejä ei voi suoraan pelata Cuben pikkukiekoilta, mutta Wii U toistaa GCN-pelit moitteetta. Ainoa keino pitää Wii U varmasti hengissä on joko käyttää laitetta säännöllisesti päällä tai tehdä NAND-softavarmuuskopio. 68 181941_.indd 68 181941_.indd 68 28.5.2025 8.20.35 28.5.2025 8.20.35. NAND-varmuuskopion voi tehdä modausprosessin alussa. Kaapeleita saa tilattua parilla eurolla. Yhdestä ei saa tarpeeksi virtaa ja ulkoisia virtalähteitä ei moderneissa USB-levyissä enää ole. Jos haluaa myöhemmin asentaa pelit ulkoiselle USB-kiintolevylle, tarvitaan USB-jakokaapeli eli niin sanottu Y-kaapeli, jolla saa jaettua ulkoisen kiintolevyn ottamaan virtaa kahdesta portista. Nyt kun Xenoblade Chronicles X ilmestyi Switchille, on Wii U:lla enää kourallinen yksinoikeuspelejä jäljellä. Vaikka Wii U:n eShop-kauppapaikka on suljettu, voi sieltä edelleen ladata ostamansa pelit talteen. Sillä voi pelata kaikkien alueiden pelejä levyiltä aluekoodeista välittämättä, asentaa pelit alkuperäisiltä levyiltä Wii U:n sisäiseen muistiin tai ulkoiselle kiintolevylle ja ottaa varmuuskopiot pelitallennuksista tai editoida niitä. Niistä isoa osaa ei ole virallisesti julkaistu Switchille lainkaan. ash-muisti hajoaa odotettua nopeammin. Tietysti myös ajaa homebrew-softaa, kuten emulaattoreita, ja pelata Wiija Gamecube-pelejä SD-muistikortilta. Se voi jopa estää niiden itsemurhan. Selkeät ohjeet löytyvät helposti luettavassa muodossa Wii U Hacks Guide -sivustolta. Modauksen voi hoitaa näppärästi GamePadin ruudulta, tässä NAND-varmuuskopiointia. PELASTAKAA SOTAMIES WII U! MUISTISAIRAS VANHUS Tiedostojen avulla Wii U:n voi palauttaa, jos jotain menee myöhemmin pieleen. opannut Wii U saattaa löytyä vielä kaapin perukoilta pölyä keräämästä. Osassa koneissa NAND-piiri kuolee itsekseen ellei konsolia pidä päällä säännöllisin väliajoin, sillä akkupatterin virran loppuessa laitteen . Eivätkä modauksen ilot eivät lopu tähän, sillä modatulla laitteella voi harrastaa paljon muutakin. N intendon vuonna 2012 ilmestynyt ja . Itsemurhaa estämässä Wii U -konsolista on aikojen myötä paljastunut vika. Toinen syy on Gamecube. Tilanteen voi pelastaa softamodaamalla laitteen, eli käyttää hyväksi hakkereiden löytämiä aukkoja käyttöjärjestelmässä ja asentaa homebrew-softaa, ensimmäisenä Aroma-käyttöympäristö. Ville Wikström Eläköityneet pelikoneet voivat vielä täyttää tehtävänsä peliyhteiskunnan arvokkaina jäseninä. Softa tarvitsee SD-muistikortin (32 Gt riittää, micro-SD toimii adapterilla), tietokoneen tiedostojen siirtoa varten ja tietenkin Wii U:n, joka on yhdistetty internetiin. Ongelmasta tekee pahan se, ettei piiriä voi niin vaan vaihtaa, koska käyttöliittymä on lukittu laitteen alkuperäisiin osiin
Se oli GCN-levyjen maksimikapasiteetti. Vanhat tallennuksetkin pelittävät: oli nostalgista katsella lapsen kanssa rakennettua Minecraft-maailmaa vuodelta 2016. Käytän Switch-brändättyä Gamecube-adapteria, joka tuli Smash Bros. Gamecube-ohjaimet toimivat adapterilla. Ultimaten erikoisversion mukana. USB Loader GX -konfiguroinnista löytyy erinomaisia ja helposti seurattavia YouTube-videoita, esimerkiksi kanavalta FunkyScott47. Gamecubeja Wii-pelit saa näkymään hienosti kansineen. Toki manuaalisesti asentaminen eli .iso-tiedostojen kopioiminen sellaisenaan onnistuu, silloin ne vievät tilaa aina 1,4 Gt per levy. Mutta kerranhan sen kärsii, ja nyt pelit toimivat hienosti ilman levyä. modatulla Wiillä (Wii U ei lue GCN-levyjä) omalta alkuperäiseltä levyltä. Myös tallennusmuistikorttien ja levyjen kanssa räpeltäminen jää unholaan. Jos nurkistasi löytyy Wii U tai aiot hankkia sellaisen käytettynä, modaus kannattaa. Kuvanlaatu on yllättävän hyvä sellaisenaan, vaikka ei taida päihittää hyvillä johdoilla ja asiansa osaavan skaalaimen kautta käytettyä alkuperäistä konsolia. USB Loader GX -ohjelman saa käynnistymään suoraan Wii U:n valikosta, eli sitä klikkaamalla pääsee suoraan pelien kimppuun. 69 181941_.indd 69 181941_.indd 69 28.5.2025 8.21.14 28.5.2025 8.21.14. Laite saa uuden elämän ja samalla estetään sen NAND-itsetuho. Se on täysin sama kuin Wii U:lle myyty, mutta eri paketissa, joten kumpikin käy. Softamodaus on erittäin suositeltava projekti, sillä vaikka siinä oli lukuisia vaiheita ja aikaa kului, oli prosessi helppo eikä ongelmia ilmaantunut missään vaiheessa. Selkeänä etuna Gamecubeen tai Wiihin on helppous AV-liitäntöjen kanssa, Wii U kun toimii HDMI:llä nykynäyttöjen kanssa helposti. Alkuperäiset GCN-padit toimivat tai Wii U:n/Switchin Smash Brosille julkaistut versiot, jotka ovat käytännössä alkuperäisiä mutta pidemmällä johdolla ja erikoislogolla. Pad Moon Rising Kaikki toimii erinomaisesti, pian olin tyytyväisenä pelkäämässä Eternal Darknessia. Myös vWiille pitää tehdä omat modauksensa, jotta nämä saa toimimaan. Gamecube-pelit pyörivät Nintendont-softalla vWii-ympäristössä eli siellä Wiin puolella. Gamecubeja Wii-pelit saa toimimaan joko USB:ltä tai SD-muistikortilta, itse suosin SD-korttia, kun hankin onneksi tarpeeksi ison 128 Gt:n kortin tätä projektia varten, eivätkä Gamecube-pelit paljoa tilaa vie. Modaaminen tai emulointi ei itsessään ole laitonta, mutta pelit pitää ripata itse esim. Kätevä ohjelma pelien asentamiseen ja hallinnointiin tietokoneella on Gamecube Backup Manager, joka osaa myös karsia .iso-tiedostot pienemmän kokoiseksi asentaessa. Sain kaikki hyllyistäni löytyvät pelit toimimaan, joten fyysinen kokoelma saa nyt levätä. Prosessin jälkeen Wii U:n valikoista löytyy uutta ohjelmistoa. Toki voi käyttää myös esimerkiksi Wiin Classic Controlleria, jos suhteellisen harvinaista GCN-adapteria ei omista. Asennus oli vähän kankeaa, ensin piti ripata levyt Wii U:lla ja sitten tietokoneella siirtää tiedostot oikeaan paikkaan, minkä jälkeen asentaa ne erikseen toisella ohjelmalla. Vaikka operaatio vei useita tunteja aikaa, oli kaikki todella helppoa ja selkeää. Seuraavaksi rippaan vaatimattoman Wii-kokoelmani SD-kortille, Wii U -pelit laitan ulkoiselle USB-kiintolevylle, niitä kun ei voi pelata SD-kortilta. Luigi’s Mansion oli Gamecuben julkaisupelejä ja edelleen hauska. Ei vaikeaa, vain hidasta ja työlästä. Wii U pyörittää sekä Wiiettä Gamecube-pelejä natiivisti ja Smash Bros. Kädet päälle Ryhdyin itse prosessiin joululomani ratoksi. -adapterin avulla Gamecube-ohjaimetkin toimivat, joten laite soveltuu erinomaisesti näiden konsoleiden tarjonnan kahlaamiseen. Kokeilin asentaa pari peliä omilta levyiltäni, ensimmäisenä Super Mario 3D World ja Minecraft: Wii U Edition
Petri Heikkinen EVERCADE ALPHA On aika nostaa arcadekabinetit pöydälle. PÖYDÄLTÄ SE PIENIKIN PONNISTAA Valmistaja: Blaze Entertainment Hinta: noin 240 € Kookas keppi! Kutsun ohjainta arcademaiseksi, sillä siinä ei käytetä A-luokan arcadeosia ellei ole tilannut erikoismallia. Äänen voimakkuutta säädetään etulevyn kytkimellä ja/tai softapohjaisilla säätimillä, joiden optiot ovat master, menumusiikki ja -efektit. Capcommunistien kabinetti Alphan pelikelpoiseksi buuttamisessa kuluu vajaat puoli minuuttia, minkä aikana pyöritetään arcademielikuvia nostattavaa gra. Yleinen soundi on aavistuksen kumiseva, mutta se tavallaan kuuluu asiaan, eivät ne arcadeluolatkaan mitään äänentoiston ihanneympäristöjä olleet. Markiisin vaihtoehdot ovat ostamassani versiossa Mega Man, Strider ja Final Fight. ikka on vaihdettavalla muovikalvolla. Pieni mutta pippurinen Paksujen puukomposiittilevyjen sisään kasattu Evercade Alpha on varsin jämerä masiina, jolla on korkeutta 41 senttiä ja painoa noin 4,5 kiloa. Monet videopeliharrastajan hankinnat eivät ole suoranaisesti järki-investointeja. Kaksi USB-liitintä on kahta pelaajaa varten, mutta systeemi tukee tiettyjen pelien kohdalla kolmea pelaajaa. Koneessa on kaksi USB-A-liitäntää ulkoisille ohjaimille, millä ongelma tavallaan kierretään, sillä ykkösportin ohjaimella korvataan laitteen oma tikku. Ohjaimen alla on kaksi liitintä Evercade-pelimoduuleille. Volyymi vaihtelee jonkin verran pelistä riippuen. Tikku ja näppäimet ovat kuitenkin mukavan kookkaita, ohjaustuntuma on herkkä ja naksuva tikku palautuu riittävän napakasti keskelle. A jatus aidosta arcadekabinetista on vaikea perustella sisustusvastaavalle, mutta helposti siirreltävä pöytälaite on jo kokonaan toinen juttu. Etupaneelissa on kuulokeliitäntä hiljaisempia sessioita varten. Evercaden kompakti pöytä-arcade taitaa kanavoida synapseissani Nintendon muinaisia, etäisesti arcadekabinettia muistuttavia elektroniikkapelejä, joita en itse omistanut, mutta kävin kavereilla käpistelemässä. Pikkukabinetti tuuppaa ilmoille stereoääntä varsin reippaasti ja bassoakin löytyy ainakin retropelien tarpeisiin. Laitteen vanhoille peleille sopivan 4:3-kuvasuhteen IPS-näyttö on 8-tuumainen ja kuuden namiskan ohjain on normaalia arcadekokoa. L2ja R2-takanäppäinten korvikkeita ei ole lainkaan, mikä teoriassa aiheuttaa yhteensopivuusongelmia, mutta käytännössä en tiedä yhtään Evercade-peliä, joka niitä tarvitsisi. 8 tuuman näyttö on oikeastaan laadukkaampi kuin odotin, sillä tarkassa kuvassa on laaja katselukulma, hyvä kontrasti, kirkkaus ja värisyvyys, enkä huomannut mitään erityistä haamuilua tai vastaavaa. Päälle jätetty konsoli alkaa hetken päästä pyörittämään peleistä arcademaisia houkuttelumoodeja. Näytön päällä on valaistu markiisi, jonka gra. ikkaa ja ääniä. reä, start-, selectja menu-namiskat, mikä on kaksi vähemmän kuin muissa Evercadeissa, jos ensimmäistä taskumallia ei lasketa. Omistan jo ihan tarpeeksi Katutappelijoita, joten nappasin Mega Man -teemaisen mallin. KONEHUONE Kuuden Capcomin arcadepelin ohella Alphan sisäisessä muistissa on 9 ”piilotettua” peliä, kuten Andrew Braybrookin C64-klassikko Gribbly’s Day Out. Kivana tatsina valaistu virtanäppäin muistuttaa aitojen arcademasiinoiden kolikkoaukkoa. Brittiläisen Blaze Entertainmentin Evercade Alpha -miniarcadekabinetti kuuluu tähän kategoriaan, koska omistan jo kaksi Evercaden taskumallia plus telkkariin kytkettävän VS-R:n. Jos skarppia kuvanlaatua haluaa välttämättä heikentää kasarin suuntaan, asetusvalikoissa on softapohjaisia scan-linejä, joista valitsin käyttöön lievän version. Joikkarin rinnalla on kuusi värikästä . Löyhästi Arthur-teemainen Knights of the Round tukee Alphalla kolminpeliä. Vaikka kyseessä ei ole OLED, myös mustan syvyys on asiallista luokkaa. 70 181942_.indd 70 181942_.indd 70 28.5.2025 8.15.38 28.5.2025 8.15.38. Laitteen sisäisessä muistissa on kuusi Capcomin arcadepeliä riippuen Alphan mallista, jotka julkaisun tienoolla olivat Mega Man ja Street Fighter. Jos Alpha sijoitetaan tarpeeksi korkealle alustalle, sitä on helppo pelata myös seisaaltaan, kuten pelihalleissa oli tapana
Laitteesta olisi ehkä voinut tehdä version, jonka näyttö on pystyssä tate-orientaatiossa, sillä jo nyt Alpha-versioita on kaksi. Mega Manit voi helposti kolikkospämmätä maaliin asti, sillä peli jatkuu suoraan siitä, mihin elämät loppuivat. Olen selvästi jäänyt koukkuun, sillä Alpha on jo neljäs Evercadeni. Yli 500 peliä! Pieni osa vanhoista Evercaden moduuleista, kuten Namcoja Atari-koosteet, ovat saavuttaneet legacy-statuksen, mikä tarkoittaa sitä, että niiden valmistus on lisenssisyistä lopetettu. Kuusi vanhaa arcadepeliä plus koodeilla aktivoitavat yhdeksän bonuspeliä eivät tietenkään riitä kovin pitkälle, joten lisää pitäisi saada. Lisäksi muutama natiivikoodattu peli ei Alphassa (ehkä kuvasuhteen takia) tällä hetkellä toimi ja minä tietysti omistan melkein ne kaikki. Jos jälkiviisaana jotain tästä ekosysteemistä karsisin, jättäisin taskukonsolit hankkimatta. Evercadelle julkaistaan myös retrotyylistä uutta tuotantoa Indie Heroes -sarjassa, vähän kunnianhimoisemmat julkaisut ovat kahden pelin teemakoosteissa. ksu retroilualusta etenkin niille, joita kiinnostaa nimenomaan pelaaminen, eikä erilaisten tee-se-itse-ratkaisujen parissa säätäminen, vääntäminen ja kääntäminen. Loput neljä peliä ovat sekalaista sakkia. Pelien ja . 181942_.indd 71 181942_.indd 71 28.5.2025 8.15.52 28.5.2025 8.15.52. Runsas ammuskelu erottaa ne perinteisistä kaksintaistelumätkinnöistä. Olisin itse ostanut sen, sillä tykkään klassisista vertikaaliräiskinnöistä, joita Evercadella on runsaasti. Monipuolisen Evercaderetroilualustan miniarcadekabinettiinkarnaatio. Kyseessä ovat Cathedral-metroidvania sekä Indie Heroes 3:n Donut Dodo ja Bubble Seahorse Adventures. Final Fight on pari pykälää tunnetumpi kaupunkiteemainen, mukavasti rullaava kahden pelaajan joukkomätkintäklassikko. Ensimmäinen kolikkomegamies tuotti minulle enemmän vaikeuksia, sillä pääsin avokätisesti bonuksia jakavassa jatko-osassa yllättävän pitkälle jopa ilman kolikkospämmäystä. Ennen hyppelyräiskintää valitaan erilaisista bossirunditeemoista, jotka ovat Mega Man 1–2, 4–6 ja 7. Moderneja hävittäjiä kuvaava Carrier Air Wing -horisontaaliräiskintä ei sen sijaan kovin usein Capcomin koosteissa esiinny, syynä lienee geneerisyys. Viime aikojen tiiserien perusteella Evercadelle saadaan vuoden 2025 kuluessa SNK:n Neo Geo -hittejä, mikä on ehdottomasti arvokas lisä Evercade-kirjastoon. Yhteyttä ei käytetä minkään sortin enkkalistoihin, mutta myynnissä olevia pelikoosteita voi selata suoraan koneelta. Strider-mätkintätasoloikkaan tutustuin aikoinaan Amigalla ja jo silloin se tuntui vaikealta tapaukselta. Mega Man: The Power Battle ja Mega Man 2: The Power Fighters ovat Mega Maneja, jotka on tiivistetty bossitaisteluiden kavalkadiksi. Mitään merkittäviä puutteita Evercade Alphassa ei ole, jos huomioi suhteellisen siedettävän hintatason. Alpha pitää myös muiden uusien Evercadejen tapaan yllä virtuaalikokoelmaa koneessa käyneistä moduuleista ja yksittäisistä peleistä, joista voi katsella kansikuvia ja lyhyitä kuvauksia ilman moduulin liittämistä. Knights of the Round -joukkomätkintä on yksi niistä harvoista peleistä, jotka tukevat Alphalla kolmea pelaajaa. Huonoa . rmwaren päivitykset eivät sinänsä tuota ongelmia, sillä Alpha on wi-. Hyvää + Lähes arcadetason ohjain. Voitetuilta vastustajilta nyysitään aseita, jotka purevat johonkin muuhun bossiin kenties paremmin. Alpha tukee Evercade-moduuleita, joilla on 80ja 90-luvun arcadepelien ohella muun muassa konsolien ja kotimikrojen klassikoita viime vuosituhannelta. Fantasiamättö on muuten mukavaa tiimirymistelyä, mutta blokki on vähän turhan vaikea tehdä hyökkäyksen ja tikkusuunnan yhdistelmällä. Evercaden tukisivuilla niille luvataan Alpha-päivitykset jossain vaiheessa. Tulevaisuuden Moskovasta starttaavan Striderin mieleenpainuvimpia erikoisuuksia ovat melkein missä tahansa kulmassa olevat tasot ja maastot. n välityksellä internetissä. Alphassa ei ole L2ja R2-näppäimiä. Ei ruudun pystyversiota. Fyysisten pelikokoelmien myötä keräilygeeniä kutitteleva Evercade on
Sankarit koolla Kaikki maailman supersankarit puolestaan kokoontuivat Tampereelle. Pelimuseosta tutun Vapriikin alakerrassa avautui 29.5.2025 Supersankarit – antiikista nykypäivään -näyttely, joka on Italiassa koottu, mutta täällä siihen on lisätty ripaus paikallisväriä. F rank Miller palautti Batmanin eläkkeeltä ja samalla sarjan arvostuksen vuonna 1986 julkaistulla Yön ritari (The Dark Knight) -tarinalla. 1957) sarjakuvataiteen Työn ritari -arvonimen hänen ansioistaan vanhenevan Batmanin kuvaamisessa. Ristiretken on piirtänyt monista meilläkin julkaistuista Marvel-sarjoista tuttu John Romita jr. ... Näyttely on auki aina 18.1.2026 asti, joten lyhyet kalsarit pitkien päälle, nyt voi ikämiesten cosplay alkaa! • Miller, Azzarello, Romita jr.: Batman Yön ritari: Viimeinen ristiretki, Story House Egmont 2025, 72 sivua, hinta noin 22 euroa. 72 182717_.indd 72 182717_.indd 72 28.5.2025 8.07.36 28.5.2025 8.07.36. johon Batman vastaa tyylillään. Tässäkin tarinassa Jokeri vain naureskelee koko ajan taustalla, kunnes tulee aika hyydyttää koko hauskuus. Tällä kerralla on kuitenkin hieman poikettu vanhoista amerikkalaisen sarjakuvan tekorutiineista ja jätetty tussausvaihe pois. Sen sijaan oppipoika-Robinin voi käydä heikommin, kun kaksikko käy Viimeiselle ristiretkelle. Sanoi Peräsmiehen isä, Timo Kokkila, joka on ollut apuna Suomi-osuuden kokoamisessa. Siinä vanheneva Lepakkomies palasi konnien kauhuksi entistä synkemmällä otteella, joka osui ja upposi sarjakuvia lukevaan sivistyneistöön, ja sen jälkeen ei entisestä 1960-luvun KA-POW! HOLY SMOKE! -hassuttelu-Batmanista ole näkynyt jälkeäkään. Ei, vaikka henki kulkee lepakkovanhuksella hetkittäin jo heikosti. Lisäksi jatkajan manttelia eli Robinin viittaa kantava Jason Todd osoittautuu empatiakyvyiltään onnettomaksi. Jokeria naurattaa Viimeinen ristiretki -tarinan alussa Jokeria naurattaa, sillä hänet talutetaan taas Arkhamin mielisairaalaan. Ojennan täten Frank Millerille (s. Tampereella on kaikki. Ei siis ihme, että Batman eli Bruce Wayne miettii syntyjä syviä ja vetäytyy pian tämän TYÖN RITARI tarinan jälkeen kymmeneksi vuodeksi eläkkeelle Batmanin hommista ja keskittyy miljooniinsa (ja mikäli merkit pitävät paikkansa, myös Kissanaiseen). Hän näyttää suorastaan nauttivan rikollisten rusikoinnista ja suoranaisesta väkivallasta. Tarina tuntuu jopa tuoreelta, vaikka vanhentumisesta kertookin. Äkkiseltään näyttäisi siltä, että harmaasävykuvaa on hieman siistitty ja ääriviivoja korostettu, mutta oli miten oli, eipä tuo haittaa, lopputulos on kuitenkin onnistunut. Hän on hahmona kaikessa kaameudessaan Batman-sarjojen ehdoton tähti. En tiedä, miten tällainen kahden kirjoittajan yhteistyö sujuu, ja kuinka paljon kumpikin on hommaa eteenpäin vienyt, mutta lopputulos on kohtuullinen, pahimmat toistot ja kliseet menneistä sarjoista on vältetty. Joten nostetaan tässä vielä sarjan komeasti värittäneen Peter Steigerwaldin nimi esiin. Jos Batman vanhenee ja väsyy, Jokeri tuntuu vain nuortuvan. Muratti (Poison Ivy) esittää lempeän kutsun Robinille... Batmania ei sen sijaan naurata, sillä vanhuus alkaa kolottaa luissa ja lihaksissa, eikä kroppa tahdo enää palautua tappeluitten jälkeen yhtä nopeasti kuin nuorempana. Viimeistään tämän kirjan myötä käy selväksi, että Batman ei ole supersankari, vaan vain tavallinen rautaa pumppaava miljonääri. Sen sijaan Romitan luonnosmaiset lyijykynäpiirrokset on suoraan ”digitussattu” väritettävään kuntoon. Yön ritari -tarinaan on ilmestynyt vuosien mittaan jo kolme jatko-osaakin: Yön ritari iskee jälleen, Yön ritari III: Herrakansa ja Yön ritarin paluu: Kultainen lapsi. Batman ei kuole koskaan. Wallu RUUDUN TAKAA LUKIJAN TOIVESARJA: BUTTS Vanhetessaan ihmiset palkitaan arvonimillä. Paluu alkuun Frank Millerin parina Viimeinen ristiretki -tarinaa vääntämässä on ollut toinen ansioitunut sarjakuvakäsikirjoittaja, Brian Azzarello, jonka töistä kannattaa muistaa ainakin 100 Bullets -sarja ja miksei myös tämän Yön ritari -sarjan kolmas osa nimeltä Herrakansa sekä muutama kuukausi sitten Egmontin uudelleen julkaisema komea Jokeri-kirja, jonka kuvituspuolen hoiti Lee Bermejo. Nyt on esiosan vuoro. Hyvä värittäjä saa piirroksen kuin piirroksen elämään aivan uudella tavalla
Mutta ei siinä vielä kaikki! Talon aulan tiimalasi kääntyy ja yö alkaa alusta henkiin heränneen nuorison pohtiessa, mitä täällä KESTÄTKÖ AAMUUN ASTI. Stormaren maneerit sopivat hyypiöhahmoihin. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan, vaikka epäloogisimpina hetkinä hämmennys paistaakin heidän kasvoiltaan. Valitettavasti ei. Sandberg Käsikirjoitus: Gary Dauberman, Blair Butler Pääosissa: Ella Rubin, Michael Cimino, Odessa A’zion, Ji-young Yoo, Belmont Cameli, Maia Mitchell, Peter Stormare Ikäraja: 16 tapahtuu. Ohjaaja: David F. L aadukas Heavy Rain (2010) mursi interaktiivisten elokuvien kirouksen. Uusioversioon lisättiin lopetus, joka vihjaa jatko-osaan, mutta sitä ennen elokuvapelistä sikisi pelielokuva. Nuori Clover ystävineen matkustaa kadonneen Melanie-siskon viimeiseen tunnettuun sijaintiin Peter Stormaren näyttelemän hyypiön huoltamolle. Aluksi nerokkaalta vaikuttava idea kääntyy hyvin nopeasti itseään vastaan. Until Dawn edustaa samankaltaista aivot narikkaan -kauhuviihdettä kuin Final Destination, mutta pinnallisen menon alta vilautellaan aika ajoin myös nerokkaita oivalluksia, joista olisi pidemmällä hiomisella ja ajankäytöllä saanut rakennettua timanttista menoa. Tekijöiltä on tosin tullut osittain vieläkin hätäisemmässä tahdissa tehtyjä, silti menestyneitä The Conjuring -leffasarjan elokuvia, joten syitä voi olla monia. Vaikka elokuva ärsyttävän kirjaimellisesti selittää katsojalle, että samana toistuva aikasilmukka kävisi tylsäksi ja hirviövalinnoille on muka selitys, itse uskon vain kiireellä kirjoitettuun käsikseen. Kaikesta huolimatta tehokas lopun tunnelmannostatus viimeisten hiekanjyvien valuessa tiimalasissa toimi. Kun pelaaja teki väärän valinnan ja pelihahmo kuoli sen johdosta, interaktiivisuus loi kerrankin tunnelmaa. Joukko eksyykin suoraan Glore Valleyn vierasmajalle, missä kaikki ei vaikuta olevan kohdallaan. Elokuvassa ei, vaikka se muuta väittää. Koska yhtäkään kauhua ei ehditä pohjustamaan kunnolla ja kuolema on vain väliaikainen, pakollinen paha odotellessa että juoni liikkuisi edes vähän, mikään ei lopulta säväytä. Teknisistä ongelmista kärsinyt uudelleenlämmitys floppasi todella pahasti. Pelissä kauhuilla oli suora, riittävän hyvin kirjoitettu yhteys päähenkilöihin. Until Dawn -juoni leikitteli kauhuelokuvien kuluneimmilla kliseillä. Mutta Until Dawn ei käytä alussa tarpeeksi aikaa hahmojen rakentamiseen, joten vain hippimeedio Meganista voin keksiä kaksi asiaa kuvaamaan häntä hahmona: hippi ja meedio. Tähän vaadittaisiin hyvin pohjustettuja ja kirjoitettuja hahmoja, joiden virheet ja puutteet katsoja ymmärtäisi. Irtokohtaukset ovat useimmiten hyvin rakennettuja ja mietittyjä. Pian selviää, että sinnittelemällä aamuun saakka elossa he pelastuisivat. Pelintekijät kompensoivat kömpelöä juonta panostamalla onnistuneesti hahmoihin. Parin minuutin harhailun jälkeen yö koittaa ja teinit tapetaan ennen aamunkoittoa. Ja taas mennään Elokuva kertaa paljon, mutta ei onneksi pelin tarinaa ja hahmoja. Päiväni Murmelina -tyylisessä aikasilmukassa päähahmon/hahmojen kohtaamat vastukset pysyisivät samankaltaisina, ja hahmojen ainoa keino voittaa aikasilmukka olisi muuttua itse ihmisinä parempaan suuntaan. Joka yö tuo uuden painajaisen, eli Until Dawn käy vuorotellen läpi kauhuelokuvakliseen toisensa perään. Viihdyttävää B-luokan kauhua ja paljon hukattua potentiaalia. Jussi Mattila KINO: UNTIL DAWN Tällä kertaa kauhuelokuvan hahmot tekevät tyhmiä päätöksiä ihan ilman pelaajan apua. Onko tämä Yöni Murmelina. Käsikirjoituksen hyvät ideat on jostain syystä vain selitetty dialogissa katsojille sen sijaan että ne olisi näytetty toiminnan kautta. Siellä teiniporukkaa varoitetaan, että Glore Valleyhin vievällä tiellä katoaa ihmisiä, joten sieltähän heidän kannattaa etsiä seuraavaksi. 73 183513_.indd 73 183513_.indd 73 28.5.2025 8.03.44 28.5.2025 8.03.44. Elokuva yrittää paikata ongelmaa yllätyskäänteellä: aikasilmukka ei toistukaan tasan samanlaisena. Until Dawn Remake julkaistiin 2024, mutta salama ei iskenyt kahdesti samaan paikkaan. Heti perään vuonna 2015 elokuvamainen kauhupeli Until Dawn lisäsi voittavaan kaavaan mukaan lisää kauheuksia ja teinix-draamaa, nousten hitiksi ja jonkinlaiseksi arvostelumenestykseksikin (Pelit 11/2016, 87 p.). Se mikä toimii roguelike-peleissä, ei toimi elokuvaformaatissa. Olen viihdytetty Vaikka elokuvassa olisi kaikki mahdollista lohikäärmeistä sote-uudistukseen, mopo ei karkaa käsistä ihan niin pitkälle. Pelistä tutun naamiomiehen ja wendigot voin hyväksyä, mutta muuten elokuva ei mitenkään anna syytä sille, mikä kauhu tulee seuraavaksi. Pelin päähenkilöissä sentään tuoksui teinisielu, elokuvassa porukka on hyvin hajutonta. Aivan viimehetken paljastus jättää varmasti myös hyvän maun pelinsä pelanneille. Tyynessä myrskynsilmässä oleva majatalo, välkkyvän valon tahdissa teleporttaileva wendigo, koputteleva kummitus ja moni muu hieno hetki toimivat ajoittain, vaikka kokonaisuus ei vakuuta
Paketin klassikot ovat Gradius, Salamander, Life Force, Gradius II: Gofer no Yabou, Gradius III: Densetsu kara Shinwa e ja Salamander2. Metal Gear Solid Delta: Snake Eater (PC, PS5, Xbox Series S/X) Eriskummallisia yksityiskohtia pursuavat jutut ovat aina olleet tärkeitä Snaken hiiviskelyseikkailuissa. TULOSSA HEINÄKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 28.8. Sama pätee Snaken varusteisiin ja vaatteisiin, jotka keräävät likaa, mutaa ja lehtiä maastossa rymyämisestä. ELOKUUTA 17.7. Donkey Kongin paluu painottaa loikkimisen ohella miljöiden murusiksi murskaamista, mikä edistää muun muassa uusien reittien ja esineiden löytämistä hiekkalaatikkomaisissa kentissä. Snake Eaterin remasteroinnissa agenttisankarin haavat ja mustelmat säilyvät seikkailun loppuun saakka. Enkoilla keulitaan nettilistoilla. 7.8. Ydin on jo ennestään rautaa, joten klassikon parannukset ovat pääasiassa audiovisuaalisia. Petri Heikkinen SEURAAVA PELIT-LEHTI ILMESTYY 6. Gradius Origins (PC, PS5, Xbox Series S/X, Switch) Legendaarisen Gradius-2D-räiskintäsarjan, jonka kuusnepailijat muistavat Nemesiksenä, alkutahdit kootaan yhteen kokoelmaan, jonka kruunaa täysin uusi Salamander III -ammuskelu. Peleistä on yhteensä 18 eri ROM-versiota ja harjoittelua helpottaa pikatallennus ja kelaus. Donkey Kong Bananza (Switch 2) VoidCon roistoapinat ovat nyysineet Golden Banana -timantit ja ne pitäisi hakea maanalaisesta maailmasta takaisin. KESÄKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 ELOKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 SADEPÄIVIEN ILONAIHEET Kesän 2025 julkaisukalenteri on isojen nimien suhteen täydempi kuin aikoihin. Donkey ”viidakon paksuin hauis” Kongin aiheuttamaa tuhoa rajoittaa oikeastaan vain peruskallio, jota Kongikaan ei pysty enää rikkomaan. 74 182413_.indd 74 182413_.indd 74 28.5.2025 16.45.30 28.5.2025 16.45.30
Kairos on tähän mennessä laajin ja avoimin Borderlands-toilailualue. Uusien ajoneuvojen ohella etenemistä ja lukuisia taisteluita jouhevoitetaan kiipeilykoukulla. Killing Floor 3 (PC, PS5, Xbox Series S/X) Valtavien zombie-, sori, zedilaumojen kurmottaminen jatkuu synkkään tulevaisuuteen sijoittuvassa Killing Floor 3:ssa. Verta ja suolenpätkiä levitellään yksin tai enintään neljän sankarin tiimeissä, jolloin zedien määrää lisätään automaattisesti. 24.7. Tärkeän kaman reppuselässä roudaaminen tapahtuu tällä kertaa pääasiassa Meksikon ja Australian apokalyptisissa ja teknisesti vaikuttavissa maisemissa. Wuchang: Fallen Feathers (PC, PS5, Xbox Series S/X) Ming-dynastian aikaan sodan ja mustan magian ruhjomilla Shun mailla liikkuu naispuolinen merirosvo Bai Wuchang, jonka edesottamuksia kuvataan soulslike-tyyppisenä toimintaroolipelinä. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 26.6. 24.7. Keskustemppelistä liikutaan enemmän tai vähemmän vapaasti muille alueille. Sankarittaren asetaidot ja muut kyvyt riippuvat aktiivisesta aseesta, joita on 25 erilaista viidessä pääluokassa. Nimekkään tähtikattauksen kirkkaimpana starana nähdään Norman Reedus, joka näyttelee päähahmo Sam Bridgesiä. Death Stranding 2: On the Beach (PS5) Hideo Kojiman tiimin vahvatunnelmaisen Death Stranding -toimintaseikkailun jatko-osa on ennakkoon kesän kiinnostavimpia pelejä. Borderlands 4 (PC, PS5, Xbox Series S/X) Huumorilla meininkiä keventävän luuttishuutteri Borderlandsin nelososa sijoittuu Kairos-planeetalle, jossa sankaritiimi taistelee kovaotteisen Timekeeper-diktaattorin synteettisiä Order-seuraajia vastaan. Aseen voi halutessaan jättää sivujuonteeksi, sillä vaihtelevia loitsuja on 40 erilaista. Hyytäviä BT-haamuja ja vihamielisiä ihmisiä kurmotetaan taisteluissa, joita kuvaillaan edeltäjäänsä dynaamisemmiksi. Erilaisia aseita on sarjalle ominaisesti likimain loputon määrä. Pyssysankarien ja zed-humanoidihirviöiden liikkuvuus on parantunut, joten kentät ovat aikaisempaa vertikaalisempia. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 75 182413_.indd 75 182413_.indd 75 28.5.2025 16.45.38 28.5.2025 16.45.38. 12.9. Scifi-asetelmasta huolimatta aseet ja varusteet ovat suhteellisen tuttuja 2020-luvun asukeille
D o o m : T h e D a rk A g e s . SELÄTÄ DEMONISI DOOM: THE DARK AGES ONKO SINUSTA JOHTAJAKSI. 13,90 € JÄRKYTTÄVÄN HYVÄ KESÄ PA L. VK O 20 25 -3 2 609 354 -25 06 182407_.indd 1 182407_.indd 1 28.5.2025 15.21.18 28.5.2025 15.21.18. C la ir O b sc u r: E xp e d iti o n 3 3 6/2 02 5 Kesäkuu 2025 . BURDEN OF COMMAND RAKENNA UNELMAKAUPUNKI! ANNO 117: PAX ROMANA LOISTAVAA ROPENOSTALGIAA SKALD: AGAINST THE BLACK PRIORY YSTÄVÄT YÖSSÄ SURMATYÖSSÄ ELDEN RING: NIGHTREIGN KÄÄRÖHERKKUA KOLMELLA TAVALLA THE ELDER SCROLLS IV: OBLIVION REMASTERED THE ELDER SCROLLS ONLINE 2025 THE ELDER SCROLLS: BETRAYAL OF THE SECOND ERA TRIPLA-ANNOS CTHULLUUTTA STYGIAN: REIGN OF THE OLD ONES STYGIAN: OUTER GODS RAILGODS OF HYSTERRA T h e E ld e r S cr o lls IV : O b liv io n R e m a st e re d