AAVIKON KOKOINEN HIEKKALAATIKKO PARHAITA HIRVIÖTARINOITA MONSTER HUNTER STORIES 3: TWISTED REFLECTION JUOKSE NIIN KUOLET MARATHON RUUDULLA JA PÖYDÄLLÄ SLAY THE SPIRE II RISTIRETKISTÄ JUOKSUHAUTAAN ENNEN SODATKIN OLIVAT PAREMPIA SUOMALAISTA OSAAMISTA ROAD TO VOSTOK THE LAST CARETAKER ARMORED BRIGADE II: SCANDINAVIA PALUU LAPSUUTEEN POKÉMON FIRERED VERSION GOD OF WAR: SONS OF SPARTA C rim so n D e se rt ■ R o a d to V o st o k ■ M a ra th o n 5/2 02 6 Toukokuu 2026 14,90 € PITKÄN MATKAN 190494_.indd 1 190494_.indd 1 21.4.2026 15.35.24 21.4.2026 15.35.24
KUSTANTAJA Fokus Media Finland Oy www.fokusmedia.fi Aikakausmedia ry:n jäsen OSOITE Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki VERKKOSIVUT www.pelit.fi www.fokusmediatilaus.fi /pelit Myyntipäällikkö Petri Nummi PAINOPAIKKA Poligrāfi jas grupa Mūkusala, Riika, Latvia Asiakaspalvelu www.fokusmedia.fi /asiakaspalvelu 361 numero 35. vuosikerta, 11 numeroa vuodessa Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.fi Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.fi AD: Isma Valkama, isma.valkama@fokusmedia.fi Avustajat: Antti Eronen, Jussi Forelius, Ville Harteela, Petri Heikkinen, Lassi Hietala, Toni Hilden, Tuomas Honkala, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Risto Karinkanta, Juha Kerätär, Iikka Kivi, Heli Koponen, Jukka Koskela, Juho Kuorikoski, Juha Kuosmanen, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Jussi Mattila, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Pekko Pistokoski, Janne Pyykkönen, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta, Juha-Pekka Viljanen, Ville Wikström 18 14 Crimson Desert Ajassa 5 Pääkirjoitus: Positiivinen yllätys Tuukka Grönholm 6 Cobra-pelit Markus Rojola 11 Animesarja Cobra Markus Rojola 12 Pelit Ennakko: Road to Vostok Nnirvi 14 Pelit Ennakko: The Last Caretaker Tuukka Grönholm 17 Nnirvi: Puku pelimiehen tekee Nnirvi 30 Monster Hunter Wilds 2026 Juho Penttilä 43 Vanhojen sotien Korkeajännityssarja Various 44 Crusader Kings 3 2026 Tapio Pellinen 48 Master of Command Antti Eronen 51 Ensimmäisen maailmansodan moninpelit Nnirvi 58 Slay The Spire The Board Game Risto Karinkanta 60 Kuukauden kone: A-10C II Tank Killer Antti Ilomäki 64 Ruudun takaa Wallu 65 Pistokoski: Mieslapsen tunnustukset Pekko Pistokoski 66 Tulossa Petri Heikkinen 22 2 190495_.indd 2 190495_.indd 2 21.4.2026 15.30.10 21.4.2026 15.30.10
12 28 32 Pelit 18 Crimson Desert Toni Hilden & Juho Penttilä 22 Marathon Tuukka Grönholm 25 Warhammer 40K Darktide: Beyond The Hive Nnirvi 26 God Of War: Sons Of Sparta Juha Kuosmanen 28 Monster Hunter Stories 3: Twisted Refl ection Juho Penttilä 31 Dark Auction 2 Antero Kyyhky 32 Screamer Petri Heikkinen 34 Pokémon FireRed version Juha-Pekka Viljanen 36 Pelit-Ennakko: Nethack 3D Lassi Hietala 38 The Last Faith ja Awakened Ancients -DLC Markus Lukkarinen 41 Replaced Markus Rojola 42 Awaria Risto Karinkanta 42 ENA: Dream BBQ Risto Karinkanta 56 Pelit Ennakko: Slay The Spire 2 Risto Karinkanta 59 Armored Brigade II: Scandinavia DLC Juha-Pekka Viljanen 62 Blade & Sorcery Antti Eronen Teemat Made in Finland 12 Pelit Ennakko: Road to Vostok Nnirvi 14 Pelit Ennakko: The Last Caretaker Tuukka Grönholm 59 Armored Brigade II: Scandinavia DLC Juha-Pekka Viljanen Paluu lapsuuteen 6 Cobra-pelit Markus Rojola 11 Animesarja Cobra Markus Rojola 34 Pokémon FireRed version Juha-Pekka Viljanen Vanhojen sotien Korkeajännityssarja 44 Crusader Kings 3 2026 Tapio Pellinen 48 Master of Command Antti Eronen 51 Ensimmäisen maailmansodan moninpelit Nnirvi 3 190495_.indd 3 190495_.indd 3 21.4.2026 15.30.20 21.4.2026 15.30.20
VAIN NINTENDO SWITCH 2:LLE 190496_.indd 4 190496_.indd 4 20.4.2026 8.43.38 20.4.2026 8.43.38
Yleisö rankaisi ratkaisuata arvostelupommittamalla erinomaisen pelin arvosanaa Steamissa. Kun kysyin siitä, sain vastauksena hihitystä, joten kaveri saattoi olla vain oman elämänsä Hietanen. Näillä pohjatiedoilla menin Marathoniin. Jähmetyin hämmästyksestä suolapatsaaksi. Arvosana vaikuttaa pelin saamaan näkyvyyteen digikaupassa, joten sillä on merkitystä myös pelintekijöille. Erinomaisesta pelistä huolimatta ilahduin eniten pelaajien käytöksestä. Saaliin saa se joka ensimmäisenä ehtii apajalle, mutta siitäkään en ole kuullut yhtä poikkisanaa. Onnistuneen tehtävän jälkeen kiitetään. En epäillyt, etteivätkö menetyksestä turhautuneet pelaajat rähjänneet toisilleen matsissa. Yleisö tietenkin närkästyi. Ehkä maailmalla on vielä toivoa, eikä nettikään ole täysin pilalla. Myrkylliseksi moititut pelaajat moikkailivat pelin alussa, tsemppasivat matsin aikana, kiittivät ja kehuivat. PÄÄKIRJOITUS E nnen kuin aloin pelata Marathonia seurasin siihen liittyvää nettikeskustelua. Epäonnistuneesta keikastakin joku yleensä toteaa vain, että ”ainakin oli hauskaa” tai ”hyvä yritys”. Muutoskin on myrkkyä. Pelaan edelleen World of Warshipsia, ja melkein joka matsissa kuulen olevani idiootti. 2 495 markkaa olisi nykyrahaksi muutettuna 702 euroa. Silloinkaan en ollut varma, huusiko tyyppi omalle tiimilleen vai vastustajalle yleiskanavalla. Kun pelastin tiimin, kaadoin viholliset ja nostin kaverit pystyyn, kaksikko totesi, että loottaa ensimmäisenä. Kilpailulliseksi nettimoninpeliksi meno on ollut jopa yllättävän ystävällistä. 5 190497_.indd 5 190497_.indd 5 21.4.2026 17.31.39 21.4.2026 17.31.39. Todennäköisesti kyselyyn vastasiPOSITIIVINEN YLLÄTYS PELIT 30 VUOTTA SITTEN vat ne, joille aihe oli lähellä eli kokemusta oli, mutta prosentti on siitä huolimatta suuri. Erikoisena piirteenä pelialan työntekijöillä oli sitä parempi käsitys pelaajista, mitä vähemmän he olivat näiden kanssa tekemisissä. Olen harvoin ollut niin positiivisesti yllättynyt netistä kuin Marathonin kohdalla. Pelit-lehden numerossa 4/1996 mainostettiin Sega Saturn -pelikonsolia räväkästi: oletko looseri vai täysin segaisin. Sega Saturn hävisi konesodan ja hintakilpailun PlayStationille, joka maksoi Suomessa samaan aikaan 1 200 markkaa eli nykyrahassa 338 euroa. Pari vuotta aikaisemmin Apexissa rivikoodaajat saivat tappouhkauksia päivitysten jälkeen, minkä jälkeen pelitiimi Respawn julkaisi ilmoituksen, että kriittinen palaute on tervetullutta, tappouhkaukset eivät. Useampi lähde moitti Marathonin pelaajayhteisöä myrkylliseksi. Jos tehtävästä ei pääse hengissä kotiin, menettää kaikki varusteensa ikiajoiksi, ja syyllinen on tietysti tiimi. Vuoden 2023 GDC-messuilla tutkittiin kyselyllä pelintekijöiden kokemaa häirintää. Yleensä netti on limbo: minkä tahansa riman asetan, netti alittaa sen. 47 prosenttia pelialan työntekijöistä ilmoitti kokeneensa pelaajayhteisön aiheuttamaa häirintää. Olivat jopa ystävällisiä. 50 tunnissa olen kuullut pelkurirunkkarit-huudon vain kerran. Varsinkin jos pelaan rankedia, jossa tuloksesta huolimatta kaikki rähjäävät koko ajan kaikille. Yhteisövastaavat, markkinointi ja PR kokivat enemmän nettikiusaamista kuin muut työntekijäryhmät. Slay the Spire 2:n tekijät päivittivät korttipeliään, jotta tietyillä yhdistelmillä ei saisi rampattua koko luolastoa läpi
Piraattikillan jahtaama Cobra joutui lavastamaan oman kuolemansa ja leikkauttamaan kasvonsa tunnistamattomaksi viisi vuotta aiemmin. Elämäänsä jännitystä kaipaava virkamies Johnson päättää vierailla virtuaalimatkoja tarjoavassa yrityksessä. Koska lapsilta kiellettyjen videoiden vuokraaminen alakoululaisille oli tuohon aikaan täysin normaalia toimintaa, poljimme suorinta tietä – lessaan bikinipimuja. Onneksi seikkailijalla on kaksi valttikorttia: androidikumppani Lady sekä vasemman käsivarren sisään piilotettu ainutlaatuinen psykoase, jota ohjataan ajatuksen voimalla. 6 190498_.indd 6 190498_.indd 6 21.4.2026 18.02.39 21.4.2026 18.02.39. Kaverini – kutsuttakoon häntä Pasiksi, koska se oli hänen nimensä – kertoi, että lähimpään kyläkauppaan oli ilmestynyt Sylvester Stallonen tähdittämä toimintarymistely Cobra (1986), joka huhujen mukaan oli yksi kaikkien aikojen väkivaltaisimmista elokuvista. Nämä olivatkin kouluikäiselle sopivia kertomuksia. Voi, kuinka kaipaankaan noita päiviä! LEGENDAARISIN AVARUUSSEIKKAILIJA, JOSTA ET OLE KOSKAAN KUULLUT COBRA-PELIT Varo toiveitasi… Osamu Dezakin ja Yoshio Takeuchin ohjaama avaruusseikkailu perustuu Buichi Terasawan (1955–2023) suursuosion saavuttaneeseen mangaan. N ykynuorisolle japanilaiset animaatiot ja sarjakuvat ovat osa viihdettä siinä missä Marvel-elokuvat tai Harry Potter. Lapsuudessani vallitsi käsitys, että animaatio oli aina suunnattu lapsille. Kukaan ei siis estänyt Pikku-Markusta katsomasta piirrettyä, jossa kovaotteinen sankari päästää päiviltä kymmeniä konnia vokotellessaan bikinipimuja. ”Huippuluokkaa sarjassaan piirrettyjä TV-elokuvia” Itse tutustuin Cobraan aurinkoisena kesäpäivänä 1990-luvun alkupuolella erikoisen väärinkäsityksen seurauksena. Voi, kuinka kaipaankaan noita päiviä! Voi, kuinka kaipaankaan noita päiviä! Elektroniikkapeli The Psychogun näyttää tyylikkäältä. Kymmenkunta ruotsiksi dubattua ja suomeksi tekstitettyä jaksoa kattoivat sarjan ensimmäisen tarinakaaren tarunhohtoisen avaruusaarteen etsinnästä. Totuuden paljastuttua vanhat viholliset ovat pian kimpussa. Toista se oli ennen vanhaan. Omasta haaremista unelmoinnin sijaan toimenpide tuo esiin salatut muistot menneestä elämästä avaruuspiraatti Cobrana. Scifi -sarja Cobra (Kobura, 1982) sen sijaan oli tarkoitettu hieman vanhemmille katsojille, vaikka kasettikotelon takakannessa suositusikärajaksi mainostettiin seitsemää vuotta. lessaan bikinipimuja. Oma ensikosketukseni animesarjoihin tuli 1980–90-lukujen vaihteessa huonekaluliikkeestä vuokrattujen VHS-nauhojen, kuten Hopeanuolen (Ginga: Nagareboshi Gin, 1986) ja Kuningas Jalkapallon (Kyaputen Tsubasa, 1983), kautta. Markus Rojola Lapsuuden sankareilla on tapana menettää loistonsa ajan myötä, mutta aina silloin tällöin joku heistä onnistuu yllättämään. Enkä tarkoita tällä peliä, jossa liikutaan 3x3-ruudukossa väistellen kimppuun käyviä kelmejä, vaan laitteen muotoilua. Alkuperäinen animaatiosarja koostui 31:stä puolen tunnin jaksosta. Suomeen Cobra saapui kolmella puolentoista tunnin mittaisella VHS-nauhalla, joiden kansia koristi (monista muistakin piirretyistä tuttu ja jonkin sortin laatuleimana toiminut) julkaisija Omaxin värikäs papukaijalogo
Ei naista, jota hän ei onnistu valloittamaan. Cobra osoittautui poikkeuksellisen puoleensavetäväksi sankariksi. Kuvitelkaa hahmo, jossa yhdistyvät kaikki James Bondin, Han Solon ja Clint Eastwoodin esittämien lännensankareiden vahvuudet eikä yhtään näiden heikkouksista. Vanhan viisauden mukaan sankareitaan ei kannattaisi koskaan tavata, koska he eivät koskaan kykene vastaamaan mielikuvia. Muiden saman aikakauden elektroniikkapelien perusteella niistä olisi riittänyt hupia ainakin vartiksi eli yhteensä noin yhden Cobra-jakson verran. Sarjan katsoneet tietävät, että naamion alla piilee jotain Anakiniakin katalampaa. Tarina on ohkainen, mutta sarjan katsoneet pystyvät täyttämään puuttuvat palat helposti. Takakannessa kuitenkin todettiin, että tästä Cobrasta ”on sanottu, että se on parempi kuin Stallonen Cobra”, joten päätimme uhrata viikkorahamme videon vuokraamiseen. Cobra oli osoittautunut suosituksi Ranskassa 1980-luvun puolivälissä, joten ei ihme, että sarjaa esittänyt maksutelevisiokanava Canal+ löytyy pelin rahoittajien joukosta. DOS:lle, Amstrad CPC:lle sekä ranskalaiselle Thomson TO:lle ilmestynyt Cobra on isometrinen toimintaseikkailu, jossa Cobra vastaanottaa viestin ajoittaiselta mielitietyltään Dominiquelta. Herrasmiesvaras selviää tilanteesta kuin tilanteesta pelkän hymyn, neuvokkuutensa sekä käsitykkinsä turvin. Koska en ollut 13 tunnin jälkeenkään valmis luopumaan legendaarisen avaruuspiraatin seurasta, seuraava looginen askel oli testata jokaista Cobra-peliä, jonka vain onnistuisin saamaan käsiini. Koska en ollut valmis maksamaan paria sataa euroa itseäni vanhemmasta ja todennäköisesti epäkunnossa olevasta elektroniikasta, Space Cobra: Professional (1982) ja The Psychogun (1982) jäivät testaamatta. Kenties pelkäsin katselun pilaavan lapsuuden lämpimät muistot. Cobrasta tulikin välittömästi yksi tuon kesän vakioleikeistämme Action Forcen ja Tangon & Cashin rinnalle. Kokemuksen erityisyyttä korosti se, ettei kukaan muu tuntunut koskaan kuulleenkaan Cobrasta. Kun kuulin viime syksynä ilmestyneestä Cobra-pelistä, päätin katsoa kaikki 31 jaksoa. Riski kannatti. Mustan lohikäämeen legendan sarjakuvamainen tyyli miellyttää silmää. Kuka ikinä sen keksikään, ei ollut selvästikään kuullut Cobrasta. Riski kannatti. Sen ja pelimekaniikkojensa ansiosta seikkailu tuo toistuvasti mieleen Hideo Kojiman vuotta aikaisemmin ilmestyneen Snatcherin (1988). 7 190498_.indd 7 190498_.indd 7 21.4.2026 18.02.52 21.4.2026 18.02.52. Avaruuspiraatti sai ensimmäisen virallisen videopelinsä vasta 1987. Cobra 2:n pääpahis, Salamander, on selkeästi Darth Vaderin innoittama. Loricielsin Cobrassa herätti huvitusta hahmojen tapa ketkuttaa lanteitaan lonkkaleikkauksesta toipuvan pikakävelijän tapaan. Pettymys oli kova. Kaksikko kulkee massiivisen areenan halki etsien tietä Dominiquen luokse tappaen samalla kaikki vastaantulevat viholliset. Sarjan tapahtumia mukaillen linnunratapartion agentti on jäänyt salaperäisen lordi Salamanderin vangiksi, joten Cobra kiitää paikalle. Pelin kehityksestä vastasi ranskalainen Loriciels. Cobrassa ohjataan samanaikaisesti sekä nimihahmoa että tämän androidikumppani Ladyä. Luihu lordi! Salamander! Ensimmäiset Cobra-pelit perustuivat animesarjan sijaan Terasawan alkuperäiseen sarjakuvaan. ”Sekoitus Tähtien Sotaa ja Indiana Jonesia” Vaikka näin jaksot vain kerran, hahmo jäi elämään muistikuvissa. Eivätkä ne edes olleet varsinaisia videopelejä, vaan nestekidenäytöillä toimivia elektroniikkapelejä. Psykedeelisine kuvastoineen, jazzahtavine musiikkeineen sekä runsaine scifija spagettiwestern-viittauksineen sarja osoittautui huomattavasti odotuksia paremmaksi. Ei vihollista, jota hän ei pysty päihittämään. Ei ole ongelmaa, jota Cobra ei selättäisi. mikä tässä tapauksessa tarkoitti kuoppaista metsäpolkua – vuokrapisteeseen. Ihan kuin kyse olisi ollut jonkinlaisesta unesta! Mielikuvista tuli totta vasta reilut 15 vuotta myöhemmin, kun löysin koko sarjan kattavan DVD-julkaisun Anttilan alekorista. Ostopäätöstä ei tarvinnut miettiä pitkään, mutta jostain syystä kotelo jäi hyllyyn pölyttymään. Ja yrittäkää sen jälkeen kuvitella, ettei se tee hahmosta täysin sietämätöntä vaan ainoastaan hurmaavan. Olivathan nopeasti ja halvalla luodut lisenssipelit 1980-luvulla hyväksi todettu keino lisätä kiinnostusta elokuvia ja TV-sarjoja kohtaan etenkin keskenkasvuisten keskuudessa. Perillä selvisi, että Stallonen toimintaelokuvan sijaan kyse oli piirretystä
Uusi seikkailu, kiehtova mysteeri ja tyylikäs grafiikka: mitä muuta voisin kaivata. Hudson Softin kehittämä seikkailu oli yksi ensimmäisistä CD-ROM-peleistä, joten se sisältää useita lähdemateriaalin tyyliin animoituja videoita. Se ei seuraa sarjan tapahtumia, vaan perustuu ainoastaan mangassa nähtyyn tarinakaareen. Sinänsä se ei haittaa, sillä kokemus kääntyy nopeasti luotaantyöntäväksi. Eniten hämmästystä aiheuttaa Lady paljasrintaisena kyborgina, joka on vohkinut kypäränsä Robocopilta. Särkylääkereseptiä ei siis ole pakko uusia ennen jokaista pelisessiota. Alalaidassa kulkee lauma Tähtien sodan AT-ST-kävelijöitä ja niiden yllä pörrää Dyynistä tuttuja ornitoptereita. Kuinka Salamander päihitetään. Viattoman ruutukaappauksen saaminen Space Adventuresta osoittautui yhdeksi pelin suurimmista haasteista. Hyväkuntoisesta kopiosta pyydetään yli 500 euroa. Kahden hahmon ohjaus tuo omat kommervenkkinsä. Sankarimme löytää itsensä avaruusasemalta läheltä planeetta Eldoa. Vaikkei moni pelistä pidä, se on kuitenkin keräilijöiden arvostama. Puoliksi kone. Valitettavasti nämä eivät ole animesarjasta tuttuja nimiä, sillä esimerkiksi Cobraa esittänyt Nachi Nozawa on korvattu (sinänsä rooliin sopivalla) Yasuo Yamadalla. Taivaankappaletta asuttanut muinainen sivilisaatio on tuhoutunut jo kauan sitten, mutta paikkaa ympäröivä poikkeuksellisen kaunis valo houkuttelee paikalle turisteja ympäri galaksia. Pidin kuitenkin siitä, että Lady huomioidaan. Peli julkaistiin ainoastaan japaninkielisenä ja keskusteluihin ja valintoihin paljolti perustuvan seikkailupelin kohdalla kielimuuri osoittautui valitettavasti turhan korkeaksi. Vailla vaihtoehtoja Pienenä lohtuna voidaan pitää sitä, että Virgin Interactive julkaisi jatko-osan Cobra: Densetsu no Otoko (1991) (suom. Toisin kuin edeltäjänsä, Sega Mega-CD:lle 1994 ilmestynyt seikkaiCOBRA-PELIT 8PlayStation Space Adventure Cobra: The Shootinng on keskimääräistä kehnompi kolmannen persoonan ammuskelu. Ansioihin lukeutuvat kaksinpelimahdollisuus, aiempaa sävyisämmät värit sekä luonnollisempi äänimaailma (mukana on jopa jazzahtava tulkinta tunnusmusiikista). Hahmojen letkeä kävelytyyli herättää huvitusta, mutta muilta osin Cobra sekä Lady on onnistuttu mallintamaan yllättävän tarkasti. TurboGrafx CD:lle julkaistu seikkailupeli Cobra: Kokuryū Ō no Densetsu (suom. Täyttä plagiointia. Dominique on taas joutunut Salamanderin kidnappaamaksi, joten Cobran ja Ladyn tehtävä on pelastaa neito pulasta. Pohjimmiltaan tarjolla on kuitenkin samaa hidastempoista ja itseään toistavaa räiskintää, mutta ainoastaan pidempänä ja jossain määrin heikommin toteutettuna. Ainakin sanakirjaa. Loriciels kehitti myös kaksi vuotta myöhemmin Atari ST:lle ilmestyneen jatko-osan, mutta Cobra 2 tuntuu pikemminkin uusintaversiolta edeltäjästään. Iso energiapalkki suojaa osumilta ja kourallinen kranaatteja auttaa haastavampien vihollislaumojen päihittämisessä. Kuvakulma, pelimekaniikat, hahmomallit ja tapahtumapaikat ovat lähestulkoon identtisiä. Taiteilija on kuvannut sankarin lyhythihaista paitaa käyttävänä muskelikasana eikä psykoasetta ole piirretty oikeaan (eli vasempaan) käsivarteen. Yksityiskohtien määrä koskee päähahmojen lisäksi myös vihollisia. Mustan lohikäärmekuninkaan jäljillä Cobra 2 ei ollut onneksi ainoa 1989 ilmestynyt Cobra-peli. Puoliksi nainen. Dialogista vastaavat ammattinäyttelijät. Muilta osin Cobra on yllättävän helppo peli ikäisekseen. Pelastihan tämä sarjassakin miehen hengen kerta toisensa jälkeen. Värikartta rajoittuu pelkkiin pääväreihin, kun tähän yhdistää toinen toistaan ärsyttävimmistä piippauksista koostuvan äänimaailman, tuloksena on lyhyellä ajastimella varustettu migreenipommi. Suunnitelmia sotkee salaperäinen mies, joka tuntuu seuraavan Cobran jokaista liikettä. Edes tarinaa ei ole vaivauduttu laittamaan uusiksi. Liian tiukasti ohitetut nurkat voi nimittäin heittää hahmot turhan kauas toisistaan eikä Cobra suostu taistelemaan ilman kumppaniaan. Mustan lohikäärmekuninkaan legenda) vaikuttaa myös huomattavasti Loricielsin teosta mielenkiintoisemmalta tapaukselta. Avaruuspiraatti ei ole paikalla ihailemassa maisemia vaan varastamassa arvokkaan artefaktin. 8 190498_.indd 8 190498_.indd 8 21.4.2026 18.03.04 21.4.2026 18.03.04. Ainakin robottihyönteiset tunnistaa helposti sarjasta tutuiksi kiusanhengiksi. Koska eteneminen oli pääosin hidasta (ja toisaalta useimmiten oli epävarmaa, olinko edes oikeasti edennyt tarinassa), lohikäärmekuninkaan legenda jäi hämärän peittoon. Läpäisyyn ei kulu muutama kuolema mukaan laskettunakaan pariakymmentä minuuttia pidempään. Cobra 2:n mieleenpainuvin piirre lienee uusiksi laitettu kansitaide. Sega CD:n Space Adventuressa on runsaasti turhalta tuntuvaa klikkailua. Legendaarinen mies) englanniksi nimellä The Space Adventure
Tunnelman viimeistelevät alkuperäissarjasta tutut musiikit, jotka nostavat ihokarvat pystyyn kohtaus toisensa jälkeen. Sarjan vastikään katsoneelle se aiheuttaa pienoisen pettymyksen. Bonustehtävästä selviää, miten pelastusoperaatio toteutui. Kuvanlaatu on kämäistä VHS-suttua, mikä tekee videoista ainoastaan entistä autenttisemman oloisia. Pahamaineinen salamurhaaja ei kuitenkaan ole paikalla Cobran, vaan Janen vuoksi. Olisi silti ollut kiva, jos pelaaja pääsisi osallistumaan edes jollain tapaa lukuisiin toimintakohtauksiin tai tarjolla olisi edes muutama mieltä askarruttava puzzle. Kierrelaukaukset toimivat erinomaisesti sekä runsaslukuisia vihollisjoukkoja että suojien takana piileksiviä vastustajia vastaan. Paluuta saatiin odottaa syksyyn 2025 asti, ja kerrankin odotus palkittiin. lu mukailee animea. Hudson Soft on tehnyt kelpo työtä muuntaessaan animesarjan graafi seksi seikkailupeliksi. Koska mukaan on ympätty myös yllättäviä käänteitä, se ei paina mieltä pitkään. Tehtävien välissä voi viettää aikaa aluksella koristellen sitä kentistä kerätyillä muistoesineillä. Sinisten energiakilpien suojaamat viholliset on nitistettävä nyrkein. Ainoina elonmerkkeinä toimivat PlayStationille 1996 julkaistu (ja kaiken kuulemani mukaan kamala) kolmannen persoonan ammuskelu Space Adventure Cobra: The Shooting sekä Namcon loppuvuodesta 2005 pelihalleihin tuoma (ja huomattavasti kehutumpi) valopistooliräiskintä Cobra the Arcade. Cobran kohtaamat kelmitkin toimivat erinomaisina pomovastuksina. Kehittäjät ovat selvästi sarjan suuria faneja, sillä lähdemateriaalia kunnioitetaan kaikin tavoin. Ajan pysäyttävää kolmatta ammustyyppiä Cobra ohjaa ajatuksensa voimalla. Jokaisen taistelun alkaessa pitää siis laskelmoida nopeasti, missä järjestyksessä viholliset kannattaa kukistaa. Sankarimme hengailevat strippiklubissa, Cobra tirkistelee Janea suihkussa ja valtaosan ajasta naishahmot ovat pukeutuneet pelkkiin bikineihin. Kun kyse on 1990-luvun alkupuolen seikkailupelistä, odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla, mutta myötähäpeän määrä onnistuu silti yllättämään. Ranskalaisen (kuinkas muutenkaan?) Magic Pocketsin kehittämä nopeatempoinen toimintatasoloikka perustuu alkuperäisen animesarjan kaksitoista ensimmäistä jaksoa kattavaan tarinakaareen. Jokaiselta löytyy runsaasti persoonallisuutta sekä omat erikoiskykynsä. Monet tehtävät syventävät maailmaa tai paikkaavat tarinan aukkoja. Kolmannen jakson jälkeen Cobra saa käyttöönsä Kilpikonnaksi nimetyn avaruusaluksensa. Odotellessaan kumppaniaan baarissa Cobra kohtaa kauniin palkkionmetsästäjä Janen. Esimerkiksi seinien läpi sujahtavan Zygoban päihittämiseksi ei riitä pelkät nopeat refl eksit, vaan pelaajan on Cobran tavoin turvauduttava hoksottimiinsa. Myötähäpeästä puheen ollen Cobran luonut Terasawa toimi projektissa visuaalisena valvojana. Pelaaja ei esimerkiksi pääse keskustelemaan Ladyn ja muiden alukselle päätyvien hahmojen kanssa siitä, miten heidän seikkailunsa kulloinkin etenee. Space Adventure Cobra: The Awakening on juuri sellainen peli, jonka Cobra-fanit ovat ansainneet. Kummastakaan ei ollut tuomaan hahmoa takaisin pelikansan tietoisuuteen. Se näkyy ulkoasun yhtenäisyydessä, mutta mukana on myös runsaasti animesarjasta tuttua irstailua. Suurimman kauhistuksen aiheuttaa kuitenkin dialogi, joka ei ole ainoastaan kehnosti kirjoitettua vaan myös vaivaannuttavan heikosti näyteltyä. Mitään todella törkeää ei nähdä, mutta peli on selvästi oman aikakautensa tuote. Cobran tunteville oli selvää, ettei intergalaktista kovanaamaa voida lopullisesti lannistaa. Sarjasta tutut varusteet monipuolistavat pelattavuutta mukavasti. Cobra the Arcade tarjoaa tauotonta toimintaa parhaiden valopistooliräiskintöjen tapaan. Asetelmat kääntyvät päälaelleen, kun paikalle saapuu Cobran arkkivihollinen Crystal Boy. Tekijät eivät ole tyytyneet ainoastaan toistamaan jaksojen tapahtumia. 9 190498_.indd 9 190498_.indd 9 21.4.2026 18.03.15 21.4.2026 18.03.15. Esimerkiksi Johnsonin uni on laajennettu lyhyestä montaasista täysimittaiseksi johdantotehtäväksi, jossa varastetaan piraattikillan aarre liikkuvasta junasta. Lähes joka jakso sijoittuu eri planeetalle, joten tapahtumapaikoissa riittää vaihtelua. Useimpien vihollisten tappamiseen riittää yksi tai kaksi laukausta psykoaseen piipusta. Punaisia energiakilpiä käyttäviin vihollisiin tämä ei kuitenkaan tepsi, joten heidän kohdallaan on turvauduttava Cobran vara-aseena toimivaan revolveriin. The Space Adventuren pelaaminen nimittäin pelkistyy pelkäksi valikoiden selaamiseksi, jonka tarina etenee vasta pelaajan tehtyä oikean valinnan tarjolla olevista vaihtoehdoista. Seikkailunsa aikana Cobra ja Lady kohtaavat useita ikonisia hahmoja, kuten Vakenin, Crystal Boyn sekä kaikki kolme Royalin sisarusta. Avaruuspiraatilta ei kestä kauaa tajuta, että nainen on hänen jäljillään. Se pitää pelaajan valppaana ja estää ammuskelua muuttumasta tylsäksi. Kelmi on saanut selville, että Janen sekä hänen kahden siskonsa selkätatuoinnit paljastavat arvoituksellisen aarteen sijainnin. Pelastaakseen nahkansa Jane joutuu liittoutumaan jahtaamansa miehen kanssa. Kun Cobra taistelee Zygobaa vastaan sarjan toisessa jaksossa, Lady saa tehtäväkseen vapauttaa tämän vangitsemat naiset. Psykoaseella voi ampua joko nopean sarjan heikkoja laukauksia tai hitaasti latautuvan teholaukauksen, jolla voi räjäyttää kappaleiksi useimpien vihollisten lisäksi myös kulkureitin tukkivia seiniä. Onhan Cobran päästään luvattu huomattava palkkio. Sen ansiosta sarjan vahvuudet – tarina, hahmot ja huumori – nousevat paremmin esiin kuin tavanomaisessa räiskinnässä. Ässä hihassa! Psykoase! Animesarjaa katsoessa en tajunnut, miten loistavasti se toimisi pelin muodossa. Henkiin herääminen! Nostalgiahuippu! Tämän jälkeen Cobra vetäytyi pelilaitteilta pitkäksi aikaa. Kuka välittäisi robotista. Sivuhahmoille suodaan kuitenkin omat hetkensä. Mukana on ainoastaan muutama niin huono valinta, että ne päättävät pelin. Joka jaksolle on omistettu kahdesta kolmeen kenttää ja pelattavien osioiden välillä tarinaa edistetään animesta napatuilla pätkillä. Hauska idea, vaikka kaikkea siitä ei saatu kaikkea irti
Mielipyyhkäisyn heikentämiä vaistoja vahvistetaan keräämällä kenttiin piilotettuja muistijälkiä. Tällaisia tilanteita varten on oma erillinen tähtäysnappinsa, mutta sen painaminen rikkoo fl ow-tilan välittömästi ja tuntuu ristiriitaiselta ratkaisulta vauhtia korostavalle ja runsaasti taistelua sisältävälle ammuskelulle. Toisinaan eteneminen edellyttää tarkkaan mitoitettuja hyppyjä, mutta syöksyä käyttäessä suuntaa ei voi muuttaa kesken lennon. Näkisin mielelläni The Awakingin tekijöiden tulkitsevan sarjan myöhempiä tapahtumia. Uusimman Cobra-pelin vahvuuksiin kuuluu, ettei se ei ota itseään liian vakavasti missään vaiheessa. Pelinautintoa nakertavat vain pienoiset puutteet pelimekaniikoissa. Cobra on sama vanha Cobra. Kenttäsuunnittelu on kekseliästä ja yllätyksiä riittää loppuun asti. Uusintapeluuarvoa luodaan ajan myötä avautuvilla varusteilla, joilla voi saavuttaa uusia alueita aiemmin läpäistyssä kentissä. Cobralle lojaalius on kaikki kaikessa. Etenemisen esteenä toimii myös runsas määrä eritasoisia puzzleja, joiden ratkaiseminen on lähestulkoon yhtä tyydyttävää kuin täyteen ladatun psykoaseen lasauttaminen keskellä vihollisrypästä. COBRA-PELIT Latauspalkin kerryttyä täyteen psykoaseella voi hoidella jokaisen ruudulla näkyvän vihollisen tai kuluttaa ison osan pomovastuksen energioista yhdellä ainoalla laukauksella. Pienistä puutteista huolimatta Space Adventure Cobra: The Awakening jättää hyvän mielen. Psykoaseella voi tähdätä täydet 360 astetta, mutta ikävänä piirteenä tähtääminen on sidottu samaan tattiin kuin liikkuminen. Cobra-faneille se on pakko-ostos. Pelitulkinnat ovat harvoin yhtä uskollisia alkuperäismateriaalille. Liikkeiden hallinta on hyvällä tasolla, mutta ei kuitenkaan yllä huippuluokan toimintatasoloikkien tasolle. Sen myötä esimerkiksi alaviistoon ei voi tähdätä tippumatta samalla kuiluun. Mitä he saisivatkaan irti rugball-jaksoista. Toistuvat kuolemat eivät ainoastaan turhauta, vaan rikkovat myös immersiota, sillä onhan Cobra hahmo, jolla on tapana selvitä tilanteesta kuin tilanteesta. Menneen aikakauden perinteitä kunnioittava kerronta tuntuu virkistävältä vastaiskulta nykykertomusten vakavuudelle. Ongelma korostuu lopun pomotaistoissa, jotka iskevät vaikeuspiikin syvälle pelaajan selkään. Valitettavasti heikot myyntiluvut eivät lupaa hyvää jatkon kannalta. Häpeilemätön kasarihenkisyys tekee siitä kauniin kunnianosoituksen klassikkoanimelle. Siitä seuraa runsas määrä tarpeettoman tuntuisia kuolemia. Hyvästi! Minun Cobrani! Valtaosan ajasta Space Adventure Cobra tasapainottelee nopeatempoisen väistöräiskinnän ja pulmapohjaisen tasoloikinnan välillä. Toimintatasoloikkien ystäville sitä voi suositella pienellä varauksella. Tarinan edetessä käyttöönsä saa myös muita sarjasta tuttuja varusteita, kuten kiipeilykoukun, magneettisaappaat ja kranaatin virkaa hoitavat räjähtävät sikarit. Avaruuspiraatteja, robotteja, lumigorilloja ja muita vihulaisia vyöryy päälle tiheään tahtiin ja kaatuneiden määrä lasketaan tuhansissa. Osa näistä on sijoitettu varsin näkyviin paikkoihin, mutta useimpien löytämiseksi täytyy nähdä hieman ylimääräistä vaivaa. 10 190498_.indd 10 190498_.indd 10 21.4.2026 18.03.43 21.4.2026 18.03.43
Sarjasta löytyy runsaasti viittauksia etenkin Tähtien sotaan, Bond-elokuviin, fi lm noiriin sekä westerneihin. Kiirehdinnän myötä voitot tuntuvat harvoin ansaitulta. Animaatio tihkuu tyyliä. Rohkea värien käyttö saa yksittäiset kohtaukset tuntumaan lähestulkoon psykedeelisiltä. Tyyli ennen kaikkea Osamu Dezakin ja Yoshio Takeuchin ohjaaman sarjan kerronta oli aikaansa edellä. Erityiskiitoksen ansaitsevat mielikuvitukselliset hahmot, jotka tuntuvat ainutlaatuisilta pieniä sivurooleja myöten. Cobra on jättänyt myös oman jälkensä pop-kulttuuriin. Tarinan kannalta tärkeitä elementtejä ovat myös sankarin kohtaamat kauGALAKSIN KOVAKSIKEITETYIN TETYIN SANKARI ANIMESARJA COBRA niit naiset. Angstisuus ei kuulu miehen tyyliin. Toiset pahoja. Cobra kuljettaa katsojat tulevaisuuteen, jossa futurististen kaupunkien neonloiste käy ikuista kamppailua avaruuden pohjatonta pimeyttä vastaan. B uichi Terasawan mangaan perustuva animesarja Cobra (Kobura, 1982–1983) sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on kartoittanut galaksin ja kohdannut lukemattomia maan ulkopuolisia sivilisaatioita. Onneksi harmitus unohtuu yleensä nopeasti seuraavan seikkailun tempaistessa mukaansa. Kovan kuoren alla sykkii kuitenkin kultainen sydän. todellista pahuutta edustavaan piraattikiltaan. Jokaisella kelmillä on jokin erityinen ulkonäköön liittyvä piirre. Viittauksia voi bongata Luc Bessonin elokuvista, Hajime Sorayaman pin-up-roboteista sekä Mega Maneistä, Metroideista ja Devil May Cry -sarjan peleistä. Cobrassa vetoaa se, että hän nauttii häpeilemättä seikkailuistaan sekä vaarojen täyttämästä elämästään. Jokaisella kelmillä on jokin erityinen ulkonäköön liittyvä piirre. Osa hyviä. Avaruus tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia mysteereitä ja rikkauksia etsiville seikkailijoille. Päähahmo on kovaotteinen lainsuojaton, joka ampuu ensin eikä koskaan peräänny taistelusta. Kaikki kohtalokkaita. Syvyysvaikutelmaa luodaan heijastuksilla. Useiden jaksojen aikana huolella rakennetut juonikuviot ratkaistaan toistuvasti todella nopeasti, toisinaan yhden ainoan kohtauksen aikana. Kun ottaa huomioon aikakauden animaatiotekniikoiden rajoitukset, on vaikea käsittää, kuinka hienostunutta ja visuaalisesti kunnianhimoista jälkeä tekijät ovat saaneet aikaan. Tarinan edetessä tämä alkaa ärsyttämään yhä enemmän. Lähtöasetelma muistinsa menettäneestä sankarista on lainattu Philip K. Karismaattinen antisankari, lakonisen huumorin sävyttämä toiminta ja noir-vaikutteiden yhdistäminen psykedeelisin värein hehkuvaan avaruusoopperaan muodostavat kulttiklassikon, jota on mahdoton unohtaa. Muihin klassisiin sankarin piirteisiin lukeutuvat nopea alus sekä uskollinen androidiavustaja Lady. Näistä tunnetuin on Cobra. Toimintakohtauksia tehostetaan leikkimällä perspektiiveillä. Nimikkoaseena toimii keinotekoisen käsivarren sisään kätketty psykoase. 11 190502_.indd 11 190502_.indd 11 21.4.2026 17.59.27 21.4.2026 17.59.27. Katsetta ohjataan kuvan sisäisillä kehyksillä. Tarinan kannalta tärkeitä elementtejä ovat myös sankarin kohtaamat kauCobrassa sisältö ja muoto sulautuvat erottamattomaksi kokonaisuudeksi. Ensimmäisessä etsitään legendaarista aarretta, toisessa soluttaudutaan urheiluliigaan ja kolmannessa käydään viimeiseen taistoon avaruuspiraatteja vastaan. Vaikka joukossa on muutamia itsenäisiä seikkailuita, valtaosa jaksoista muodostaa pitkiä tarinakaaria. Dickin pienoisromaanista We Can Remember It for You Wholesale (johon myös Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä Total Recall – Unohda tai kuole perustui). Markus Rojola Pulp-henkeä ja psykedeliaa: Cobra-animesarja on 1980-luvun viihdettä parhaimmillaan. Noir-estetiikkaa hyödynnetään varjojen käytössä ja tunnelmaa tehostetaan jazzahtavilla musiikeilla. Sarja jää mieleen ennen kaikkea asenteestaan ja tyylistään. Eivätkä vaikutteet lopu tähän. Harvoihin heikkouksiin lukeutuu loppuratkaisujen kaavamaisuus. Useimmat Cobran vastustajista kuuluvat todellista pahuutta edustavaan piraattikiltaan. Leukaansa saa nostella lattialta vähän väliä
Suurin osa rosvoista löytyy valmisraatoina. Pelissä on paitsi vuorokauden, myös vuodenajan vaihtelu, mikäli selviää tarpeeksi kauan. Pari vuotta sitten pelin voittaessa Finnish Game Awardsin vuoden 2024 Best Creative Achievement of the Year -palkinnon, siitä näky paljon tarinoita valtamediassa. Inventaario on kova tyhmille: veitselle on oma kolonsa. Ympäristö ei voi olla enempää (itä)suomalaisen näköistä, tutun näköinen lootti saa hymyn huulille ja jo ensimmäinen kauppias lisää siihen äänitehosteen. Vieläpä oikeasti, koska viisi päivää pelin julkaisun jälkeen se oli myynyt jo huikeat 140 000 kappaletta, naputtaessani luku on yli 200 000, joten Leinosella on rahoitus vuosikausiksi kunnossa. Peli kulminoituu parhaan lootin Vostokiin (Apartments ja Terminal). Näiden malliin kaikki tekeminen ja käyttöliittymä on (tarkoituksella) hankalaa kuin Tuukka maanantaisin. Tarkoitus on pysyä henJuhannus joka jäi kesken. Vostok alkaa Kaakkois-Suomen ja Haminan inspiroimalta itäraja-alueelta, ja eräänä juhannuksena Haminassa tapahtuu jotain, Kymenlaakso evakuoidaan ja rajaseutu hylätään. Se noudattaa sellaisten suomalaispelien kuin My Summer/Winter Car ja Finnish Cottage Simulator ylväitä perinteitä. Nnirvi ROAD TO VOSTOK Opetusupseerina toiminut Antti Leinonen jätti työnsä tehdäkseen oman pelin, ja nyt neljä vuotta myöhemmin katastrofi n autioittama Kaakkois-Suomi saapui Early Accessiin. Jotka kaikki menivät minulta ohi, koska kiinnostukseni julkaisemattomiin peleihin on niin kovin, kovin vähäinen. Nyt Tie Vostokiin ei ole enää unelmahöttöä, vaan se on auki taivasta myöten. Ikäraja: Ei tiedossa. Zone 05 on aloitusalue, karttoina Village, School ja HIghway. Kysis on surviksesta Mukana on myös craftaus ja pitkä lista tiettynä vuorokautena aktivoituvia eventejä, jotka ilmeisesti selittävät juonta. Ja tietysti Road to Vostokia. Moottoritie on aina tukossa. Godotilla tehty peli miellyttää visuaalisesti silmääni todella paljon. Peli tallentuu vain ja ainoastaan suojapaikoissa, vaikeimmilla tasoilla kuolema deletoi savet kokonaan. Vostok on armoton selviytymissimulaattori, jopa helpoimmalla vaikeusasteella. Vähän pyörittelin silmiäni, mutta samapa tuo. Varsinkin aserealismi: lipastus vielä menee, mutta haulikko ladataan panos kerrallaan ja tulitaisteluissa kannattaa olla varma että piipussa on kuti. Leinosen jo vuonna 2012 ideana syntynyttä, 2022 vauhdilla alkanutta pelinkehitysprojektia on voinut seurata Tubessa @roadtovostok-kanavalla. Ehkä, sillä en ole pelannut niitä. Vostok on näitä pelejä, joita vain suomalaiset osaavat tehdä, ainakin kunnolla. Maailmassa on kolme pääaluetta. Seuraavaksi kohdataan vaarallinen Border Zone rajavartioineen, karttoina Outpost ja Minefi eld. MY SUMMER GUN Road To Vostok Arvosteltu: PC Minimi: Intel Core i5, 8 Gt RAM, GeForce GTX 1060 Suositus: Intel Core i7, 8 Gt RAM, GeForce GTX 1080Ti Testattu: AMD Ryzen 7 3700X/32 Gt RAM, GeForce RTX 4070 12 Gt Moninpeli: Ei. Siellä hengailee lisäkseni enää erilaisia roistoja, sotilaita ja kauppiaita. Tarkkana saa muutenkin olla: yritin ekassa pelissäni sijoittaa veistä PRIMARY-slottin, se kun on ase, mutta poof! Veitsi hävisi jäljettömiin. Road To Vostok on menestyksensä ansainnut. Early Access -version (ilmeisesti) pystyy jo nyt pelaamaan läpi, raakileelta se vielä tuntuu. 12 191628_.indd 12 191628_.indd 12 21.4.2026 17.35.48 21.4.2026 17.35.48. Minulle Vostok muistutti enemmän peliä 7 Days To Die, mikä ei ole huono juttu. Vostokin alueella permadeath iskee joka vaikeustasolla. Sodan siipien haminaa Vostokin poliittinen laajennus taas on se alussa pidetty pitkähkö luento, jossa syyksi dystooppiseen kuvastoon kerrotaan, että Suomi tyhmyyttään luopui puolueettomuudestaan. Aseiden monimutkainen räpistely sopii hyvin kaiken armottomuuteen, mutta suojapaikassa objektien pyörittely ja asemointi on jo turhaa kiusaamista. Vaikka olin varma, ettei ole miumaumukkaa pidä, yhden niistä ostin minä, sillä hulluja ylikunnianhimoisia projekteja pitää aina tukea! Kuten Vic Reijkerszin järkyttävää Shadow Empireä, jonka odottamani poliittinen laajennus Republica juuri ilmestyi. S uomen itärajalle sijoittuva armoton selviytymispeli muistuttaa Stalker-sarjaa, kertoo Leinonen
Helpoimman tason alkupaketti ei juuri lämmitä, joten kohti läheisiä taloja ja lootille! Suurin osa kohteista on tyhjiä, mutta koko kylän komppaamalla, tuurilla ja tarkoilla silmillä (osa lootista ei ole komeroissa) jotain kyllä löytää. Odotan mielenkiinnolla, miten peli kehittyy, klassisesti ensimmäinen päivitys ilmestyi päivä sen jälkeen, kun Pelit meni painoon. Levyksi ja ryömimään ei voi heittäytyä, mikä on entiseltä puolustusvoimailijalta outo ratkaisu. Maailman pelaajille juuri pelin silkka armottomuus ja elossapysymisen vaikeus on ilmiselvästi sen vetovoiman ja identiteetin ydin. Kokeilin jopa tyhjiin valuessani jemmata kamat kaappiin, vaan sekään ei ole toimiva ratkaisu. Lisäksi juuri Early Accessiin ilmestynyttä peliä on turha hirveästi kritisoida, sillä perusta on kunnossa ja sille voi rakentaa vaikka mitä. Etsi vihollinen. Pari kertaa vain vuodin kuiviin, sideharso auttoi hetken, mutta ei tyrehdyttänyt verenvuotoa. Taisi olla hurja juhannus, kun maasto on täynnä ruostuneita sotakoneita. gissä, ja sepäs onkin aika vaikeaa. Punahilkka vastaan Iso Paha Nestehukka Jotenkin minua riepoo, että jossain aseiss... Verrattuna vaikka Seiskapäivään Vostok on vielä turhan peliluuranko. Minulle. Joskus se saattaa puhua itsekseen, mutta silloin ollaan jo vaarallisen lähellä. Road to Vostok on kova peli koville pelaajille, enkä minä ole tarpeeksi kova, sillä useamman kuoleman ja uudelleen aloittamisen jälkeen oma motivaationi alkoi haihtua, kun meno alkoi muistuttaa liikaa päivääni murmelina, huolimatta siitä, että minulla oli vararompetta mökissä. Kamaa luodaan ainakin silloin, kun vaihtaa aluetta (ja palaa takaisin), jolloin myös viholliset respawnataan. Rehti KK-kauppias myy vaikka mitä. asioissa Vostok on niin realistinen, mutta joissain ei. 13 191628_.indd 13 191628_.indd 13 21.4.2026 17.36.51 21.4.2026 17.36.51. Turha siitä on tinkiä, meille heikoille löytyy kyllä vaihtoehtoja. Jos olisi todella jano, hörppäisin suomalaista järvivettä mieluummin kuin kuolisin janoon mehutetraa metsästäessäni. Mieluummin kuolen tietokoneen käsissä kuin kytiksellä makaavan virtuaalisosiopaatin luotiin. Suojan läheisessä rakennuksessa on kauppias, jonka luona turhemman kaman voi myydä ja ostaa tarpeellisempaa tilalle. Pelille on jo modiskene, niitä löytyy ainakin osoitteesta https://modworkshop.net/g/ road-to-vostok, ja niillä leikkimällä peliä voi vähän säätää omaan makuun. Vihollisissa ongelma on, että ensimmäinen varoitus on kun joku ampuu tappakseen. Voiko koulu olla enempää koulun näköinen. Pääasiassa kaapeista löytää vain tyhjää, mutta siten arpaonni suosii ja sulakekaapista löytyy keittolevy ja kaksi käynnistyskaapelia! Lootin laadullla ja harvinaisuudella on omat todennäköisyytensä, mutta todennäköisintä selvästi on, ettei löydä yhtään mitään. Ikävä kyllä maahan pudonneet romut, kuten ne kuollessa mukana olleet, deletoidaan. Ihmettelen myös miksi aseita tuntuu löytyvän enemmän kuin tulitikkuja. Ja edistyksen tai siis kamojen poispyyhkiminen kuollessa on jotain, mistä Niko-poika ei pidä. Osuma saattaa koitua kohtaloksi, vaikka ei tappaisi heti. Onnea Antti Leinoselle, joka otti melkoisen riskin ja saa nyt palkintonsa voiden täyspäiväisesti huoletta keskittyä pelinkehittämiseen. Eniten ärsyttää, että ruokaa ja juomaa löytää vain loottaamalla, mistä en pidä pätkääkään, koska kuolema nestehukkaan järven rannalla tai pihakaivon viereen silittää minua pahasti vastakarvaan. Peruspelimekaanisesti eli liikkuessa ja ampuessa Vostok on aika lailla moitteeton. Ei yskimistä, ei askelten kopinaa puulattialla, ei yössä hehkuvaa tupakkaa. Mutta tekemistä riittää. Vaikka vihollisia ei ole paljoa (ainakaan alussa), tulitaisteluissa ei tingitä, joten koko ajan kannattaa liikkua pahinta odotellen. Silloin nimittäin kuolee minun lisäkseni pala pohjatonta ihmisrakkauttani. Ostin Vostokin, koska siinä ei ole moninpeliä. Ihminen selviää kolme päivää ilman vettä (ja kolme viikkoa ilman ruokaa), Vostok voisi tarkistaa pelihahmon kulutusta. ”Hauskimpia” ovat talossa hipihiljaa väijyvät ninjaylläripylläribandiitit. Kuten vaikka tulitikkuja, joita olen löytänyt vain kerran. Toivon, ettei matka tällä Tiellä ole yhtä pitkä kuin 7 Days To Diellä, joka alkoi 2013, Early Accessin päätepiste v1.0 julkaistiin 2024, ja peli kehittyy edelleen. Kyllä omatkin adrenaliinirauhaseni paiskivat oikeasti töitä, kun tiesi ettei virheisiin käytännössä ole varaa. Lootti respawnaa, joidenkin lähteiden mukaan silloin kun vierailee suojapaikassaan. Samoin metsässä voisi kuvitella olevan riistaa, sieniä ja marjoja
Jos taas etenen nopeasti, kaikki on tietenkin vaikeampaa ja resurssit niukemmat. Ideana on antaa ratkaisuvapaus pelaajalle, valmiita ratkaisuja ei ole. Kun pelaaja tulee uuteen paikkaan, ensimmäinen pulma on, mitä täällä olisi tarkoitus tehdä. Ongelma on, ettei alussa käytössä ole juuri mitään. VIIMEINEN SAMMUTTAA VALOT Channel37 Saatavilla: PC Ilmestynyt Early Access -versiona. Mitä jää jäljelle ihmiskunnasta, kun viimeinen ihminen on kadonnut ja maailma hiljentynyt. Tuukka Grönholm Kanava37 ei aio esittää sirkustemppuja vaan pelejä. P elintekijäveteraani Antti Ilvessuo vetää vuonna 2021 perustettua Channel37-tiimiä, joka on julkaissut viime vuoden lopussa The Last Caretaker -selviytymiscraftauspelin. Ainoa loputon resurssi on aurinkoenergia, mutta siinäkin ongelma on sama kuin todellisuudessa: akkukestävyys ja se paljonko energiaa voi säilöä. 14 190814_.indd 14 190814_.indd 14 21.4.2026 17.55.42 21.4.2026 17.55.42. Sitähän koko elämä tavallaan on”, Antti Ilvessuo sanoo. Alussa mysteereitä on monia. ”Vaikka maailma on pienimuotoinen, teema on iso. Jokaisen lokaation voi rakentaa ja kunnostaa tukikohdaksi tai käyttää resurssit laivan parantamiseen, mikä taitaa olla se fi ksumpi ratkaisu. Tarinassa kootaan ihminen syöttämällä sille ruoan lisäksi muistoja. Niiden lisäksi matkaan tarvitaan vielä ruokaa ja polttoainetta. Kokeilemalla saa hyödynnettyä ympäristöä parhaiten. Jos etenen hitaasti, rakennan kaikki täydet suojat ja vermeet, kaikki sujuu helposti. En alkuun edes tiedä, onko ihmiskunta hengissä kiertoradalla vai ei. Kaikki tarvitsee virtaa, joten resurssit pitää jakaa botin, aseiden ja laitteiden kesken. Tehtävänä on suunnata niitä kohti resurssien toivossa, jotta saa korjailtua alusta ja selvittää, löytyykö maailmasta vielä elämää. Astrobotti ei syö ruokaa vaan energiaa, mistä tulee yksi perin perusongelmista. Se vaatii, että maailmasta löytyvät ihmisalkiot lähetetään takaisin avaruuteen ja annetaan niille matkaevääksi muistoja menneestä ihmiskunnasta. Kyse on resurssihallinnasta, mikä tavallaan myös luo vaikeustason. ”Olemme tietoisesti pyrkineet siihen, että peli ei ole puzzle. Tutoriaaliosuus on tarkoituksella niukka, koska valtaosa viehätyksestä perustuu siihen, että itse keksii ratkaisuja tilanteisiin. Tavallaan teemana on pohtia, mitä on ihmisyys. Akku tyhjänä Robotti havahtuu keskellä autiota merta aluksessa, horisontissa näkyy vain muutamia porauslauttoja. Sähkötyöni ei ole nättiä, mutta autiossa maailmassa kukaan muu ei kompastu vetämiini johtoihin. Jos olen tehnyt täysin sähkölaivan, voin vetää piuhat ja lyödä heti virrat päälle uuteen paikkaan käyttämällä omaa alustani. Tavoitteena on palauttaa ihmiskunta henkiin. Mukana on myös yöKoneet vaativat toimiakseen virtaa. Maailman viimeistä huoltorobottia odottaa massiivinen tehtävä. Minusta se asioiden summa, mitä elämässäsi teet, muistot niistä. Astrobotti herää horroksesta selvästi muuta maailmaa myöhemmin. Robo ja meri Ilmastomuutoksen seurauksena Maa on lähes kokonaan meren peitossa. Lisätietoa löytää ympäriltään päättelemällä, mutta myös lokitiedostoista. Tarina on samaan aikaan syvä ja simppeli, sillä se on valjastettu palvelemaan peliä. Jos taas olen panostanut bensaan, toimin täysin eri lailla”, Ilvessuo kuvaa. Peli on parhaillaan Early Accesissa ja versio saa tasaisesti päivityksiä
Onneksi vaihtoehtoja riittää. Alkupeli keskittyy aika pikälti resurssiniukkuuden ja virtojen palauttamisen ympärille. ja päivärytmi, joten aurinkokaan ei paista aina. Sen tavoitteet täyttämällä avaa uusia rakennuksia ja varusteita. En ole koskaan purjehtinut, minulla on vain saunalautta eikä se liiku mihinkään. ”Jos tykkää jostain asiasta todella paljon, siitä ei kannata tehdä peliä. Ulapalla laivalla seikkaillessa rajallinen rakennusalustakin on resurssi. Silloin tietää asiasta liian paljon ja keskittyy siihen, miten asiat oikeasti ovat eikä keskitys siihen, miten asiasta saa toimivan pelin. Ympäristö itsessään toimii tarinankertojana. Merellä seuraava kohde on aina silmän kantaman päässä, mutta varsinaisesta purjehdusseikkailusta ei kannata haaveilla. Täydellinen valinnanvapaus ei ole rikkaus vaan aiheuttaa omat ongelmansa, joten pelaajaa tökitään oikeaan suuntaan levelöintisysteemillä. Auringon lisäksi merestä löytyy vielä bensatynnyreitä, lisäksi tuulta, jopa vettä voi käyttää energialähteenä. Last Caretaker nojaa kuuluisaan emergenttiin tarinankerrontaan, sillä juoni muodostuu pelitapahtumista. Sijoitimme pelin merelle ja tukikohtana toimii laiva juuri siitä syystä”, Ilvessuo sanoo. Yöllä hyökkäävät biomekaaniset iilimadot, mutta minecraftimaisesti ensimmäisistä öistä selviää ilman aseitakin, jos pysyttelee turvassa. Maailma ei ole täysin tyhjä, minkä takia tarvitaan kättä pidempää. Valtamerestä löytyy tukikohtia, laukaisualustoja, porauslauttoja ja ihmisten suojakseen kyhäämiä turvapaikkoja, jotka paljastavat aina jotain menneestä. Aurinko poistaa tutusti vaarat. Kokemusta ei saa pelkästään tapoista vaan romun kerääminen ja laitteiden kierrättäminen raaka-aineeksi kerryttää myös expaa. Tukikohtana toimii alus, jolla seilataan ulapalla. Lokistíikkaa Aika pian on aika siirtyä kohti horisontissa siintäviä muita seutuja. 15 190814_.indd 15 190814_.indd 15 21.4.2026 17.55.53 21.4.2026 17.55.53. Myös varjot heikentävät aurinkopaneelien tehoa, joten niitä ei voi laittaa kaikkialle eli raaka-aineiden lisäksi joutuu pohtimaan myös kiinteän pinnan määrää
Esimerkiksi jokaisen kontin on suunnitellut yksi äijä, joka veti standardointityötä. Channel37 on Ilvessuolle uusi alku, mutta hän itse kiistää heti. Meillä ei ole pyöräetua, ei lounareita, mutta jokainen saa palkkansa ajallaan, managementti on ihan minimaalista, samoin muu häsläys. Päivityksiä ja uusia juttuja on tullut tasaisesti Early Access -julkaisusta lähtien. Erittäin hyvä ellei täydellinen Ilvessuo on tehnyt pitkän uran. Vaikka mukana ei ole varsinaista tehdastuotantoa, Ilvessuon mukaan Last Caretaker on lähempänä Satisfactorya kuin Factoriota. Huhtikuussa saatiin valokuvadrone, jolla pystyy tiedustelemaan ja ottamaan kuvankaappauksia. Myrskyalueiden lisäksi uhkana ovat villiintyneet koneet, laserhait ja muut otukset, jotka hyökkäävät astrobotin kimppuun. ”Ei tämä ole uusi alku vaan voittajakaava. Kaikki välittävät siitä, mitä he tekevät. Toinen keino ovat lokitiedostot. Early Access ei jää roikkumaan vaan se etenee koko ajan. Lopulta kaveri jäi konttien alle, koska ei tehnyt työtään kunnolla, minkä loki kertoo.” Taisteluni Uhkana on ympäristö. Taistelusta huolimatta painopiste on nimenomaan craftauksessa. Tämähän on ihan täydellistä”, Ilvessuo sanoo. Kaikki lähtee energiatuotannosta, jonka pyörittämiseen on useita tapoja. 16 190814_.indd 16 190814_.indd 16 21.4.2026 17.56.53 21.4.2026 17.56.53. Olemme laittaneet Steam-sivuille roadmapin, jonka mukaan olemme edenneet toistaiseksi aika hyvin. Jokaisella lokaatiolla on tavallaan oma tarinansa. Niitä vastaan toimii sähköpistooli tai liekinheitin huomattavasti paremmin. Meillä on lukuisia pieniä tarinoita, jotka muodostuvat lokeista. Täällä ei tehdä sirkustemppuja vaan peliä. Vedestä nousee pieniä rapuja, jotka parveilevat joukolla, joten niiden ampuminen luodeilla kuluttaa turhaan resursseja. THE LAST CARETAKER Auringonlasku on aina kaunis, mutta yö herättää hirviöt kuin Minecraftissa. Tuuliturbiinit eivät kaipaa polttoainetta. Meillä on tarkoitus tehdä tätä peliä pitkään, jopa vuosia. ”Mikään ei ole maailmassa sattumalta vaan kaikilla paikoilla on syynsä olla siellä. Hän perusti veljensä kanssa RedLynxin vuosituhannen alussa, UbiSoftille fi rma myytiin vuonna 2011. Taistelun kulku riippuu käytetystä ammustyypistä ja vihollisista. Myrskyalue lisäsi vaaran tuntua maailmaan, sillä ympäristön uhkat olivat aikaisemmin rajoittuneet vain otuksiin
Kun miehen pitää valita, ostaako lapsilisillä uudet kalsarit vaiko koristevanteet Datsuniin, vanteet voittavat 4-3. Vai tuottaako yksi valas oikeasti tuhannen ektoparasiitin edestä rahambraa. Enlistedissä lentokoneisiin saa vain dekaaleja, ja nekin näkee vain pelaaja. Tosin siinä vaiheessa operaattoritkin olivat jo karikatyyrejä mielikuvitusleluilla. Luonnollisesti pikkuhiljaa olen puvustanut tankkini oikeisiin kuosiin. Osa taas hioo tuntikausia pelihahmostaan idealistisen alter egonsa ja puvustus on huolella valittu. Vai mitä, Fortnite. Näitä dekaaleja on äärimmäisen helppo tehdä, ne ovat 2D-kuvia, joiden esimerkkejä on lähdekirjallisuus täynnä. Itsekin World of Tanksissa tuskaisesti ilmaisgrindasin, kunnes tajusin että käyn ansiotöissä ja aikani on kyllä kalliimpaa kuin pikku summa rahaa. Vaikka mitään muita dekaaleja ei olisi, niin näillä pärjäisi! Näitä on rukoiltu vuosia, ja ne on itse asiassa luvattu, mutta miten näin yksinkertaisen vääryyden korjaaminen voi kestää. Tämä kolumni ei liity siihen maailmaan. Se on lisämateriaaleista turhin mutta myös vaarattomin, koska se ei koskaan ole pay to win, se on vain pay to impress. Se on toinen tapa julistaa identiteettiään, kun tarrat läppärin kannessa eivät enää riitä. Se olisi kaupallisesti iso juttu, koska se vaatii kaksi kolme camoa. Rajahinta kiinni Mutta Enlistedissä, kuten F2P-peleissä yleensäkin, rajahinta/hyöty on täysin tuntematon käsite. Sekin riippuu pelistä. Säätämällä rajahinta kohdalleen ja pistämällä graafikot (tai graafikkoharjoittelija tai yhteisö) töihin näistä saisi helpon tulonlähteen. Mutta digirääsyjen pitää tukea laajaa makua. Defaultcamoa on vain yksi per tankki, joten pahimmillaan hiekanvärinen Tunisian rintaman Panzer III Venäjän hangilla tuhoaa Sotkien lisäksi immersiota. Haarniska kuin haarniska, helldiivalta se hahmo aina näyttää, tärkeämpiä ovat perkit. Puhutaan valikoimasta. S arjassa ”asiat joita en pelaajissa ymmärrä” on pakonomainen tarve olla maksamatta yhtään mistään free-2-play-peleissä. Entäpä nykypäivän paperinukke: pelihahmon vaatteet. Toki vastaava karsinaratkaisu on aika yleistä: aluksi asiallinen Rainbow Six: Siege ampui asiallisia asusteita tyhmillä hupivaihtoehdoilla nilkkaan. Vain Mechwarrior Onlinessa hinnoittelu oli kohdallaan: dekaalin yhteen mechiin sai halvalla, mutta maksamalla enemmän siihen dekaaliin sai täyden käyttöoikeuden. Warhammer 40K: Darktidessa asulla on väliä. Joku muinainen yhteissopimus. Varsinkin jossain Call of Dutyssa, jossa pitää napata LSD:tä, jotta aseet näyttävät normaalilta. Itse ostin joka numeron ja numeroin kaikki mechini (250+) ostojärjestyksessä. Disclaimer: osaa skineistä, kuten Counter-Striken ja Dota 2:n, voi käyttää sijoittamiseen, kaupankäyntiin ja rahanpesuun. Mukana on ilmaisia releitä, mutta niistä puolet on rumia vanginvaatteita tai vastaavia ei kovin inspiroivia, joten kovan rahan asusteita näkee paljon. Iloisena valaana lankean kosmeettiseen lisäsisältöön vain silloin, kun peli iskee ja sisältö on mielekästä. Järkyttävin kaupallinen typeryys on vielä kertomatta: dekaaleista puuttuvat kansallisuustunnukset! Se on kuin Sormusten herrasta puuttuisi Frodo! Venäjän punainen ja jenkkien valkoinen tähti (muunnoksineen), Saksan Balkenkreuz (muunnoksineen), Japanin ja brittien pallot, liput ja rinkulat, muut vakiotunnukset. Kun hahmolla on usein kolmesta kahdeksaan buildia, on kiva että puku olisi buildia myöten. Jopa aseet olivat enemmän piirroselokuvakuin työvälinetasoa. Minulla ei ole Patek Philippeä, mutta pikkuisen liioiteltuna 60 kiloeuron edestä digitaalista kosmetiikkaa. Jos ei pitänyt hahmojen perustyylistä, maksulliset vaihtoehdot edustivat vain PUKU PELIMIEHEN TEKEE samaa kepeän humoristista rojufilosofiaa. No kypärällä on väliä, se ei saa olla nolo mopokulho. Pukuleikeistä vanhin muistikuvani on Pelitin liitukaudelta, kun World of Warcraft oli vielä uusi. Tuskin, sillä näitä kansallistunnuksia näkyy jo Premien, Battle Passien ja Eventien palkintocamoissa. Osasta pelaajia on hauska tehdä rujo mutantti, antaa sen nimeksi KakkaPylly tai Trump2028, ja joko riisua siltä kaikki mahdolliset vaatteet tai pukea se mahdollisimman typerästi. Siksi syystä aavikkomaalattu Stuka Venäjän talvisilla aroilla haittaa vain pedantikkoa, muut eivät sitä näe. Eniten rahaa kosmetiikkaan olen polttanut Enlistedissä, mutta en vaatteisiin, koska univormukaappia voi helposti päivittää pelissä tienatuilla kupongeilla (tai törkeään hintaan kullalla) ja pakollista upseerinlakkia lukuun ottamatta defaulteilla pärjää. Tapio Salminen puki, vaivaa ja rahaa säästämättä, pelihahmonsa tarkalla kriteerillä: sininen. Dekaalit (joukko-osastotunnukset, tankkinumerot, jne.) ovat merkittävästi houkuttelevampia ja tankkien camot jo melkein pakollista parhautta. Yksinpeleissä maksullisilla vaatteilla on minimaalista arvoa, mutta coop-peleissä rahalle saa vastiketta, koska muutkin saavat ihailla ulkomuotoani koko tehtävän ajan, eikä vain ohimennen killcamissa. Mitä minä missaan. Silti uusia tulee vain hyvin satunnaisesti, nekin Event-palkintoina. Jos katsoo ruudulla juoksevaan pelihahmoaan, onhan se kiva jos se silmille kelpaa. Miksi siis aineetonta helposti luotavaa sisältöä myydään järkyttävällä ylihinnalla. Johonkin on raja vedettävä, viis kustannuksista. Unohdetaan korkea hinta, joka toimisi vain Mechwarrior Onlinen hintapolitiikalla. Aatamin puvussa ja vähän Eevankin Minusta siis tuli valas, mutta valitsen planktonini tarkkaan, varsinkin kosmetiikan. Niitä jo näkeekin, mutta ei lainkaan siinä mittakaavassa kuin pitäisi. Kellon näkee puhelimesta. 17 190499_.indd 17 190499_.indd 17 21.4.2026 15.37.28 21.4.2026 15.37.28. Minäpoika katselin vain statseja, joten iso paha örkkini näytti vihreältä punahilkalta. NNIRVI Helpompi on miehen ostaa Patek Philippe Aquanaut Extra Large (noin 60 kiloeuroa) kuin kuukausi premiaikaa free-2-play-pelissä. Mutta F2P-hinnat ovat säännöllisesti joko kipurajalla tai sen yli. Oikealla hinnoittelulla kassa kilisisi, pelin visuaalinen ilme piristyisi ja muuttuisi yhä realistisemmaksi, pelaajien kustantamana. Turhinta ovat koristeobjektit, kuten tankkeihin saatavat oksat, kypärät ja vastaavat. @grok is this true. Toki jos ilmaiseksi saa niin sitten kelpaa. Kun hinta on tasolla, jossa kysyntä tuottaa eniten massia, se on jiirissä. Fuzzy Dice to my Boiler of Rice Nimittäin viis vaatteista, ajoneuvojen kustomointi on ihan eri juttu. Miten olisi ollut tiukan asiallinen agenttitai sotilasvaihtoehto. Camoksi tarkoitetut oksat olisivat jees, mutta hinnassa ei ole järkeä. Tankit ovat eri juttu, koska nämä pikku ystävämme pyörivät kaikkien nähtävinä. Lainsäädäntö. Sitä eivät ole aseskinit. Varsinkin kun tässä on oma taloudellinen etu selkeästi näkyvissä. Kuka siitä maksaa. Camoille on runsaasti vaihtoehtoja ja harvinaisena viisaana vetona peliin luotiin mahdollisuus camon automaattiseen vaihtoon taistelukentän mukaan. Esimerkiksi Enlistedin tankkidekaaleista vastaava sisältöjohtaja on selvästi Veijo Enlistedin veljenpoika, joka ei saanut kesätöitä mistään, koska on niin helvetin tyhmä. Helldivers 2:ssa diversiteettaajani ulkonäkö on yhdentekevä. Tässä esimerkiksi Remedyn Firebreak meni metsään
Mahtavan maailman kahleissa Pywelin porteilla vastassa on kasa pikkuvikoja, jotka tekevät sisäänpääsystä hankalaa. Pearl Abyss ampui itseään jalkaan jättäessään Black Desertin maailmankuulun hahmoeditorin rannalle. Voisin viettää kymmeniä tunteja vain kalastamassa. Abyss tarjoaa kokonaisen puzzle-ulottuvuuden ihmeteltäväksi. Muuta Pyweliin! K orealaisesta Black Desert -mörpistä tunnetun Pearl Abyssin toimintaseikkailu Crimson Desert on kevään hypetetyin julkaisu. Toni Hilden CRIMSON DESERT Onko sinulla liikaa luppoaikaa. Tarina sinkoilee tapahtumasta toiseen vailla punaista lankaa. 18 190816_.indd 18 190816_.indd 18 21.4.2026 17.25.56 21.4.2026 17.25.56. Hahmo jää niin tyhjäksi, että tekisin mieluummin oman. Siitä piti tulla mörppisisarensa esiosa, mutta melko varhaisessa vaiheessa kehitystä suunta vaihtui massiivisen moninpelin sijaan massiiviseen yksinpeliin, varsinaiseen Crimson Dead Redemptioniin. Myös muut perustaidot taisteluun pitäisi avata erikseen jokaiselle, mikä tuntuu ärsyttävältä, koska Kliff tarvitsee niihin käytettäviä pisteitä paljon enemmän. Silti järjestelmässä on oma viehätyksensä: uusia käyttötapoja työkaluille löytyy vielä kymmenien tuntien jälkeen. Silti olen jumissa Kliffi n saappaissa. Minipelejä on tusina, on parturi, satoja varusteita, joita voi tuunata ja värjätä, oma leiri, kotitalo, lemmikit ja karjatila. Seikkailun tunne on vahva, maailma kutsuu tutkimaan ja tongittavaa riittää. Pelattavaksi aukeaa myös piilukkopistoolein ja pistomiekoin taisteleva leidi Damiane sekä kirveitä ja kanuunaa heiluttava Oongka-örkki. Kompastuskivi on axiom, jota tarvitaan paitsi pulmiin myös monen sortin romun keräilyyn. Siinä on totuuden siemen, mutta tempo on yllättävän rauhallinen. Seikkailun sydän on Pywel, poskettoman kokoinen ja eloisa maailma, jonka tutkimisessa on imua. Käyttöliittymässä, liikkumisessa ja maailman rytmissä on samaa verkkaista painoa kuin Red Dead Redemption 2:ssa, mikä toimii. Damiane ja Oongka jäivät siksi pitkälti vaihtopenkille. Hernand edustaa Pywelin viidestä alueesta perinteisintä keskiaikaista fantasiakuvastoa satumetsineen, linnoineen ja vuoristoineen. Ihmeen kaupalla Kliff selviää, päätyy etelään Hernandiin, jossa alkaa rakentaa heimoaan uudelleen tähtäimessään kosto ja kotiseudun vapautus. Tehtäviä ilmestyy lokiin ilman pohjustusta ja tutoriaali-ikkunat vyöryvät päälle. Kertomuksen alussa Kliffi n kurkku viilletään auki ja Black Bears -öykkärijengi ajaa greymane-heimon pois pohjoisilta, punapuiden peittämiltä Pailunen mailta. Valitsen suunnan ja lähden liikkeelle. Kivikasvoinen mies Crimson Desert näyttää ulospäin täysin sekoboltsilta puuhastelulta, jossa on mekaniikkoja kymmenen pelin tarpeisiin. Tosin Pywelin tarinat ja hahmot eivät yllä lähellekään Van der Linde -jengin tasoa. Pywelissä nähkääs piisaa immersiota ja vuorovaikutuskeinoja maailman kanssa. Lihasmuisti pelastaa jonkun verran, mutta turhaa kitkaa on edelleen voideltavaksi. Toimintopainikkeen jakaminen hypyn kanssa aiheuttaa harmaita hiuksia. Sitten rytmi löytyy. Se on yksi omituisimmista, ihastuttavimmista ja turhauttavimmista seikkailuista, joita olen ikinä pelannut. Taistelutyylit erottuvat edukseen, mutta kaverit on muuten tehty hutaisten: tarinaa heille ei juuri ole, mutta käytännön ongelmia sitäkin enemmän. Mutta vapauden rinnalla kulkee rakenne, joka kahlitsee enemmän kuin ensiksi näyttää. Sen monenkirjavat mysteerit, upeat maisemat ja pähkähullu taistelu tarjoavat monen sortin iloa ja riemua, mutta Crimson on myös täynnä asioita, joita on vaikeampi niellä. Muilla sitä ei ole, joten Kliff on pakko kaivaa pelattavaksi vähän väliä. Pywelin maisemiin ei kyllästy. Kliff poukkoilee juottolan kädenvääntökilpailusta nahistelevan pariskunnan savupiippua nuohoamaan ja sieltä Abyssiksi kutsuttuun taivassaarten valtakuntaan, jossa noidan tamineisiin pukeutunut nainen opettaa Kliffi n liitämään taivaalla. Perusasioita ei opeteta kunnolla, käyttöliittymä on kankea ja inventaario sekava. Kliff on geneerinen mörisijä, joka vastaa lähinnä ”kyllä” tai ”hmm” ja hoitaa loput miekalla, pellepainiliikMELKOINEN KLIFFHANGER Pearl Abyss Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series X/S Versio: 1.01.03 Suositus: Intel Core i5-11600K, AMD Ryzen 5 5600, 16 Gt RAM, NVIDIA Geforce RTX 2080, AMD Radeon RX 6700 XT Testattu: AMD Ryzen 7 5700X, 32 Gt RAM, NVIDIA GeForce RTX 5070 Ti Ikäraja: 18 keillä, liitämällä taivaalla ja sorkkimalla ympäristöä axiomilla, Zeldan ultrahandia muistuttavalla vekottimella
Arvostan suuresti tällaisia tarpeettomia, mutta maailmaa syventäviä detaljeja. Unohtakaa eukonkanto, täältä tulee lampaankanto! 19 190816_.indd 19 190816_.indd 19 21.4.2026 17.26.54 21.4.2026 17.26.54. Ongelma ei ole tämä malli vaan sen seuraukset. Pywelissa on helppo vain olla: ratsastaa, kalastaa ja katsella ympärilleen. Duunin hyväksyttyä voi mennä perässä ja seurata rakennustyön valmistumista reaaliajassa. Ajoittain sivutehtävät tuovat Pyweliin sitä kaivattua tarttumapintaa, kun Kliff rakentaa heimolleen leiriä ja sotkeutuu paikallisiin konfl ikteihin. Hernandin ja Pailunen lisäksi reitit vievät Demenissin valtakeskukseen ja Delesiyan steampunk-henkiseen kolkkaan. Miekasta heijastettavalla valonsäteellä voi skannata ympäristöä ja bongata pikamatkustuspaikkojen lisäksi pulmia, joiden ratkaisu palkitsee kykypisteillä. Optimointi on maailman kokoon nähden hyvää, mutta kuvanlaatu heittelee rajusti. Täysin uniikkeja varusteita löytyy, mutta ne ovat Baari-ilta meni taas pitkäksi. Esimerkiksi hiippailu ja rötöstely ovat täysin kämäisiä. Ilman modeja jälki on häiritsevän yliterävää. Mätkintä tuntuu fyysiseltä, ei numeroiden tuijotukselta. Tunnelma kantaa pitkälle. Mitään taikamiekkaa ei juuri ole, kun ne taikaominaisuudet voi siirtää aseesta toiseen. Rakenne muistuttaa mörppejä ja japsiropeja: tarina kuljettaa uuteen biomiin, jossa kukistan sitä terrorisoivan uhan. Maailma piilottelee salaisuuksiaan ovelasti: luolat paljastuvat vasta oikeasta kulmasta aivan läheltä, arkkuja löytyy mitä oudoimmista paikoista ja salaovia tuntuu olevan kaikkialla. Tämä syö tosin hieman löytämisen riemua. Ilahduttavasti tasoja tai tasoskaalausta ei ole ja vahinkoluvut pysyvät maltillisina. Varusteiden erot saman kategorian sisällä ovat pieniä, joten riittää, että valitsee mieluisan näköiset kamat ja päivittää ne. Esimerkkinä sivutehtävä avaa greymaneille siltoja, taloja ja muita rakennusprojekteja, ne eivät ole pelkkää kulissia ja mittarin täyttymisen odottelua. Hahmot ovat ohuita, lore lepää esinekuvausten ja rivien väliin jätettyjen vihjeiden varassa. Sitten on Crimson Desert itse, paahteinen erämaa, joka tosin jää hämmentävän vähälle käytölle, vaikka se on pelin nimikkoalue. Mutta johdonmukaisuus puuttuu. Maailmaa elävöittävät monet yksityiskohdat. Pellepainia ja konnankoukkuja Pywelissa kuhisee kaikenkarvaisia rosvoja ja otuksia, jotka haluavat päättää Kliffi n päivät. Satojen tehtävien virta kuljettaa lähes kaikille maamerkeille kädestä pitäen. Vasta sen jälkeen alueen sivutehtävät ja palvelut avautuvat kunnolla. Kokonaisuutena kerronta on heikkoa. Kliff valkoisella ratsullaan. Tekemistä on silti valtavasti, myös tehtävien ulkopuolella. Ensin omin päin oivaltaen, sitten tehtävässä, jossa ohjeet pakkosyötetään. Ne paikkaavat aukkoja, mutta eivät kannattele kokonaisuutta. Todellinen paino on abyss-ytimissä, jotka tuovat bonukset ja kyvyt aseisiin. Sisältöä ja mekaniikkoja on absurdi määrä, mutta kaikki ei ole yhtä harkittua. Voin kävellä pankin holviin, työntää sieltä kaiken taskuuni ja sitten talsia tiskille tallettamaan saaliin omalle tililleni, ilman että vartijan ilme värähtääkään. Mitä maanläheisempänä touhu pysyy, sitä parempaa se yleensä on. Pahimmillaan jouduin muutaman kerran tekemään saman puzzlen kahdesti. Niissä on menty rajusti määrä laadun edellä. Myös teknisesti kokonaisuus on kaksijakoinen. Oivaltamisen riemu latistuu, hiffaamisesta tulee Kliffaamista. Onneksi tehtävät sentään palkitsevat avokätisesti. Luonto ja eläimet näyttävät ja tuntuvat eläviltä, uusien alueiden näkeminen on kokemus itsessään ja komeasti soiva orkesterimusiikki nostaa seikkailufi ilistä. Moni samoillessa vastaan tullut paikka menettää mystiikkansa, kun sinne palautetaan uudestaan tehtävän kanssa, joka näyttää täsmälleen mitä tehdä. Well, well, Pywel Viihdyin parhaiten, kun lopetin tehtävälokin tuijottamisen, hyppäsin hevosen selkään ja ratsastin ilman päämäärää. Valtaosa sisällöstä aukeaa juonen mukana. Onneksi joskus käy päinvastoin ja tehtävä kuittautuu heti tehtävänantajalla hoidetuksi, jos kohde on löytynyt etukäteen. Toivottavasti pidät kokkaamisesta, Kliffi llä on pohjaton vatsa. Sivutehtävissä on useimmiten pulmien ratkonnan lisäksi linnoitusten valtausta, aivottomia lähettitehtäviä, ratsastusretkiä ja pomotaisteluita. Ennen sitä osa kohteista ei välttämättä edes toimi kunnolla, koska kaikki sisältö ei välttämättä spawnaa ilman oikeaa tehtävää. Inventaariotila kasvaa, varusteita kertyy ja mukaan tarttuu erikoisia vempaimia, jotka avaavat lisää tekemistä, kuten tähtikuvioiden bongausta oudon kypärän avulla. Crimsonia on verrattu Skyrim-tyyliseen vapaaseen seikkailuun, mutta vertaus ontuu. Sivutehtävät ohjaavat liikaa. Horisontti on täynnä kiinnostavia kohteita ja harharetkiltä palaa harvoin tyhjin käsin. Se voi puuroutua pahasti vuorokaudenajasta ja säästä riippuen. Taivaalla leijuva Abyss jää mieleen erityisesti monipuolisilla arvoituksillaan ja komeilla maisemillaan
Sisällön täysin tarpeeton ja perustelematon laajuus uuvutti, vastaan tuli lopussa myös monia spoilereiden alle kuuluvia mutta räikeitä ongelmia. Päivityksiä on tullut sellaista tahtia, että osa pointeistani on varmaan jo vanhentunut lehden ilmestyessä. Tehkää perässä, kas näin! Mulkeroita vyöryy päälle maasta ja ilmasta. Oletko nähnyt tämän näköistä kaveria. Esimerkiksi Kliffi n myöhempiin liikkumiskeinoihin on pultattu rajoitteita, jotka tuntuvat siltä kuin joku käskisi lopettamaan hauskanpidon. Maailman logiikka ei kestä tarkempaa syyniä. Potentiaalia toki on jäljellä, mutta aika näyttää, mihin suuntaan samumtuuli kalsareihini kertyneen aavikkohiekan puhaltaa. Arvosteluversio tuli polttavan kuumana uunista, joten mukana oli ongelmia, joita suurin osa pelaajista ei ole edes nähnyt. Tunnelmaa nakersi myös Pywelin itäpuoli, joka on länttä bugisempi ja sisällöltään köyhempi. Rivivihollisten kattaus painottuu monin eri tavoin taisteleviin maantierosvoihin ja sotilaisiin. Idän steampunkissa tuntee pelaavansa jo ihan eri peliä kuin mistä aloitettiin. Julkaisun jälkeisten korjausten määrä tosin teki myös selväksi, että pelasin täysin keskeneräistä versiota. 20 190816_.indd 20 190816_.indd 20 21.4.2026 17.28.00 21.4.2026 17.28.00. usein hupikamaa, kuten hattu, jonka sisältä kukko pomppaa esiin kiekumaan joka aamu. Lähes kaikki sen ideat on jossain muodossa nähty jo Black Desertissä. Sain tarinan päätökseen, kiersin maailman, kaadoin superpomot ja ratkoin useimmat keskeiset mysteerit. En muutenkaan niellyt idän steampunk-teemaa. Taistelu on parhaimmillaan vauhdikasta brawler-mättöä. Komboissa yhdistyvät miekkaswingit, potkut ja vihollisten paiskominen ympäriinsä. Loppupuolella abyss-ytimet nousevat tärkeämmiksi kuin näppäinyhdistelmät. Minulle ne olivat lopulta, odotettua kahlitsevamman tehtävärakenteen lisäksi, suurin syy siihen, että Crimson Desert jää kauas esikuviensa tasosta. Ongelmistaan huolimatta Crimson Desert on parhaimmillaan hyvin viihdyttävä ja hämmentävä sekoitus vähän kaikkea, jossa suuri seikkailu toimii etenkin alussa ja keskivaiheilla. Menetetyt hiparit saa takaisin safkalla, eikä aterioiden määrää ole rajoitettu. Terve ja kiitos kaloista Ensimmäiset kolme tuntia mietin, jätänkö leikin kesken. Onhan se kliffaa mutta jäin kaipaamaan alun maanläheisempää tuntumaa, jolloin Kliff on itsekin haavoittuvampi. Arvoituksien ratkomisesta saa kykypisteitä. Erilaiset kikkapomot erottuvat joukosta, mutta eivät edukseen. Ero muiden alueiden matalaan fantasiaan (satunnaisesta scifi -tykittelystä huolimatta!) häiritsi. Kliffi stä saa lopulta sellaisen voimanpesän, että mättö lähentelee jo musouta: yksi meteoriittipotku sinkoaa kymmeniä ukkoja kerralla ilmaan. Tasapainoa nakertaa parantamisen helppous. CRIMSON DESERT 78 Lainaan Pywelin suurta fi losofi a Kliffi a ja totean, että Crimson Desert on sekä ”kyllä”, ”hmm” että ”ei”, mutta ehdottomasti eniten ”odota”. Fiksumpi odottaa vuoden. Tavaroille ei ollut arkkua, inventaario oli naurettavan pieni eikä ajan kelaaminen toiminut lainkaan, vain muutaman mainitakseni. On eri kysymys, tarvitseeko näin laaja peli yhtään enempää sisältöä. Kaikkea sivusisältöä en millään ehtinyt saati jaksanut kompata läpi. Tarinan loppu on alkuakin heikompi, joskin viihdyttävä siksi, että näin kömpelöä jälkeä näkee harvoin. Suurin kysymys on, estääkö täysin mitäänsanomaton tarina ja hahmokaarti siitä nauttimisen. Pomot saa syötyä nurin, koska Kliff voi kiskoa kymmenen ruokalajin illallisen jokaisen kombon välissä. Jo pelkkä cooldown aterioiden välille toisi touhuun ryhtiä. Silti jokin loksahti paikoilleen ja seuraavat sata tuntia veivät mennessään. NPC-hahmot putoilivat maan alle ja estivät tehtävien suorittamisen ja vaikka mitä. Näin valtavan tekeleen kohdalla se alkoi nakertaa, kun ymmärsin käyttäneeni valtavasti aikaa johonkin, joka on vasta matkalla kohti sellaista versiota, joka on paremmin kaiken sen ajan arvoinen. Se oli yksi niistä monista asioista, jotka vaikuttivat olevan mukana vain siksi, että se näyttää siistiltä. Sitten taika alkoi hiipua. Tekemistä on ihan tuhottomasti, puhutaan varmasti yli 300 tunnista, jos kaiken tekee. Huonoa − Tarina ja tehtävät ovat heikkoja, viilattavaa ja höylättävää riittää. Sieltä on vielä paljon sisältöä mistä ammentaa, aina purjehtimisesta, merihirviöistä ja vedenalaisesta maailmasta alkaen. Toisaalta perusliikkeillä pärjää pitkälle, ja monimutkaisemmat kyvyt jäävät niille, jotka haluavat syventyä systeemiin. Tämä kun ei ole Skyrim tai Dragon’s Dogma, joissa ne voi vain ohittaa. Niitä isommat ja kiinnostavammat vastukset jää harmillisen harvinaiseksi, jos pomoja ei lasketa. Hyvää + Parhaimmillaan vastustamaton seikkailufi ilis, taistelu on hektistä hupia. Vihollisia hyökkää kerralla päälle laumoittain, eivätkä ne odota kiltisti lyöntivuoroaan. Pomoista ihmiset toimivat parhaiten, koska usein ne taipuvat RKO:n ja suplexin alla. Suurin osa bosseista tuntuu kuitenkin tylsemmiltä väännöiltä kuin tavalliset joukkotappelut