F a llo u t 7 6 SUURI MUINAINEN Joulukuu 2018 . R e d D e a d R e d e m p tio n 2 . B a tt le fi e ld V . 8,90 € Jo ulu ku u 20 18 Burden of Command KOMENTOTAAKKA PAINAA Space Hulk Tactics SATTUMA KORJAA VERISTÄ SATOA Thronebreaker: Witcher Tales NOITUURIPELI KORTEILLA Red Dead Redemption 2 MAHTAVA LÄNNENPAKETTI CALL OF CTHULHU Äl’ anna maailman hukkua anna muinaisten nukkua BATTLEFIELD V Viides maailmansota alkaa Fallout 76 Esimakua helvetistä 6 414886 093546 18011 PAL.VKO 201860 93 54 -1 81 1 PAL.VKO 2019-2
Asiointiasi nopeuttaa asiakasnumero (2–6 numeroa), jonka löydät lehtesi takakannesta osoitetietojen yhteydestä. Henkilökohtainen palvelu arkisin klo 8 –17. Jos tilausjakson sisältämä lehtimäärä muuttuu, muuttuu hinta vastaavasti siten, että lehtikohtainen hinta pysyy ennallaan KESTOTILAUKSEN SÄÄNNÖT Kestotilaus on tilaamistapa, jossa tilausmaksu laskutetaan sovituin laskutusvälein kulloinkin voimassaolevaan kestotilaushintaan, joka on aina edullisempi kuin vastaavan pituisen määräaikaistilauksen normaalihinta. Rekisteriseloste on nähtävissä verkkosivuillamme osoitteessa www.fokusmedia.fi sekä asiakaspalvelussamme osoitteessa Nesenta Oy/Fokus Median asiakaspalvelu, Hirsalantie 11, 02420 Helsinki. Tilauksen päättyessä veloitamme ennen irtisanomisen voimaantuloa toimitettujen lehtien hinnan. Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan uudelleenjulkaisun, yleisölle välittämisen tai muun käytön yhteydessä toteutusja jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. ASIAKASPALVELU Netissä: www.fokusmedia.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse: 020 7354 130 Puhelun hinta: Lankapuhelimesta 8.35 snt/ puh + 7,02snt/min matkapuhelimesta 8.35 snt/ puh + 17.17 snt/min. numero Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.fi Toimittaja: Tuomas Honkala, tuomas.honkala@fokusmedia.fi Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.fi AD: Robert Ottosson, Faktor Oy Avustajat: Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Juha Kerätär, Heli Koponen, Juho Kuorikoski, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Miika Sillanpää, Olli Sinerma, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta JULKAISIJA Fokus Media Finland Oy Julkaisujohtaja: Laura Luoma Kaupallinen johtaja: Jaana Lindvall-Harki Mediamyynti: Sirpa Toivoniemi YHTEYSTIEDOT Osoite: Hämeentie 153, 00560 Helsinki Kotisivu: www.pelit.fi, www.fokusmedia.fi Painopaikka: Kroonpress AS ISSN 1235-1199 Aikakauslehtien Liiton jäsen. Vuonna 2018 ilmestyy 12 numeroa, joista yksi on kaksoisnumero (6–7). vuosikerta 289. Jos laskutusjakso tai maksuerä on maksettu ennen irtisanomisen voimaantuloa, päättyy tilaus maksetun jakson loppuessa. Irtisanomisen voimaantulo Irtisanominen tulee voimaan neljän viikon kuluessa ilmoituksen tekemisestä. Lehti ei vastaa tilaamattoman materiaalin säilyttämisestä eikä palauttamisesta. 72 Ruudun takaa Wallu 73 Kuorikoski: Saiturin joulu Juho Kuorikoski 74 Tulossa Petri Heikkinen Pelit 10 Red Dead Redemption 2 Tuukka Grönholm, Petri Heikkinen, Markus Rojola 22 BattlefieldV Samu Ollila 28 Call of Cthulhu Nnirvi 31 Achtung! Cthulhu Tactics Tuomo Nyrhilä 34 Fallout 76 Riku Vihervirta 37 Space Hulk Tactics Nnirvi 40 Return to Obra Dinn Aleksandr Manzos 42 Chasm Tuomo Nyrhilä 44 The Missing Antero Kyyhky 2 Sivu 28 Sivu 50 Sivu 54 Call of Cthulhu 27. Lehden tilaajat ovat Fokus Media Finland Oy:n asiakasrekisterissä. Osoitteen muutos: Otathan yhteyttä asiakaspalveluumme (kts edellinen) E-LASKU: Ota käyttöön e-lasku omassa verkkopankissasi. Mikäli laskutusjakso on sovittu maksettavaksi useammassa erässä, laskutetaan maksuerät kunkin laskutusjakson alettua perättäisinä kuukausina. Käyttöönottoon tarvitset asiakasnumeron, joka löytyy lehtesi takakannesta. Kestotilaus jatkuu ilman erillistä uudistamista ellei tilaaja irtisano tilaustaan tai muuta sitä määräaikaiseksi. Lovecraft, hulluuden tulkki Aleksi Kuutio 32 Arkham Horror Card Game Tuukka Grönholm 56 Haaveet, sotaleikit ja avaruusrakkaus Aleksandr Manzos 66 Burden of Command Ilja Varha 68 Kirjakorneri: Zones of Control Riku Vihervirta 69 Kirjakorneri: Fortnite-suuri pelikirja & Eronen: Poltettu maa Tuukka Grönholm, Nnirvi. Tilauksen peruuttaminen (KSL 6:15): Uusi tilaus on mahdollista peruuttaa veloituksetta kuluttajansuojalain 6 luvun 15§ nojalla 14 päivän kuluessa tilausvahvistuksen tai ensimmäisen lehden vastaanottamisesta ilmoittamalla siitä Fokus Median asiakaspalveluun. Ajassa 5 Pääkirjoitus: Vääräaikajapaikka Tuukka Grönholm 6 Merkittävät lännenpelit Juho Kuorikoski, Wild Nik Nirvi 13 Lännenelokuvien edeltäjät Markus Rojola 14 Lännenelokuvat Markus Rojola 18 Red Dead Referenssit Markus Rojola 21 Nnirvi: Lisenssipalsta Nnirvitron 2.0 26 H.P. TILAUSHINNAT 12 kk kestotilauksen ensimmäinen jakso 95,00 € 6 kk kestotilauksen ensimmäinen jakso 52,00 € 12 kk määräaikaistilaus 97,50 € 6 kk määräaikaistilaus 53,20 € Hinnat ovat voimassa toistaiseksi
3 Sivu 22 Sivu 37 Sivu 10 Battlefield V 46 Thronebreaker: Witcher Tales Tuukka Grönholm 48 Leisure Suit Larry: Wet Dreams Don’t Dry Juho Kuorikoski 50 SNK Heroines: Tag Team Frenzy Petri Heikkinen 52 Starlink: Battle for Atlas Petri Heikkinen 54 Super Mario Party Petri Heikkinen 55 Zaccaria Pinball Petri Heikkinen 60 The World Ends With You: Final Remix Antero Kyyhky 61 Spider-Man: The Heist DLC Markus Rojola 64 Frozen Synapse 2 Antti Ilomäki 70 Sekiro: Shadows Die Twice Tuukka Grönholm Teemat Hurja joukko villiä länttä 6 Merkittävät lännenpelit Juho Kuorikoski, Wild Nik Nirvi 10 Red Dead Redemption 2 Tuukka Grönholm, Petri Heikkinen, Markus Rojola 13 Lännenelokuvien edeltäjät Markus Rojola 14 Lännenelokuvat Markus Rojola 18 Red Dead Referenssit Markus Rojola Pelitnomicon 26 H.P.Lovecraft, hulluuden tulkki Aleksi Kuutio 28 Call of Cthulhu Nnirvi 31 Achtung! Cthulhu Tactics Tuomo Nyrhilä 32 Arkham Horror Card Game Tuukka Grönholm
Se on sama kuin Tuska-festareille varattaisiin pääesiintyjäksi Ed Sheeran tai Adele. Blizzard oli täysin valmistautumaton yleisönsä nuivaan suhtautumiseen. Kun Blizzcon-messujen rakennustöiden alkaessa levisi huhu Diablo-julkistuksesta, kurssit pomppasivat ylös, mutta itse tapahtuman jälkeen ne painuivat entistä alemmas. B lizzard aiheutti harmistusta internetissä, kun firma julkaisi Diablo Immortal -pelinsä syksyn Blizzconissa. Hän puhui vain mobiilista, vaikka muutama ympäripyöreä lupaus tulevasta konsolija PC-projektista olisi muuttanut suhtautumista selvästi. Diablo oli vielä parikymmentä vuotta sitten massapeli, jota pelasivat kaikki. joulukuuta. Blizzconissa paikalla ovat firman suurimmat fanit, jotka pelaavat enimmäkPääkirjoitus ÄÄNESTÄ VUODEN PELI P elivuodessa kahdeksan on ilmeisesti taikaa, sillä 1998 oli poikkeuksellisen kova. Peli on siis Diablo alusta loppuun. Se olisi vain kannattanut kertoa haetulle yleisölle. Yhden napin pelikone ei yksinkertaisesti yleisöä kiinnostanut. Blizzardin virhe oli yllättävä, sillä perinteisesti firman vahvuus on ollut juuri siinä, että he ovat osanneet tavoittaa pelaajat. Julkistus oli suunniteltu pumppaamaan pörssikurssia, mutta lopputulos jäi negatiiviseksi. 2008 julkaistiin Fallout 3, Grand Theft Auto V, Left 4 Dead, Braid ja Metal Gear Solid 4. Blizzconissa muutenkin tiivistä harrastajakärjestä on vielä paikalla se kaikkein intohimoisin porukka. Yksi selkeä todiste siitä on, että aina kun Pelit-lehden kannessa mainitaan Diablo, irtonumeromyynti värähtää vähän paremmaksi. Tapoja olla, pelata ja nauttia peleistä on loputon määrä, samoin mieltymyksiä. Heille ei voi esitellä mobiilipeliä, vaikka todennäköisesti tuloksen kannalta se olisikin Blizzardin tärkein julkistus vuosikausiin. Se oli uutisen kertomiseen täydellisen väärä aika ja paikka. Silloin ilmestyi Baldur’s Gate, Legend of Zelda, Half-Life, Starcraft, Fallout 2, Grim Fandango ja monet muut. Siitä ei voi tosin päätellä onnistumista, sillä pörssikurssit tuppaavat ylireagoimaan huhuihin. 5 VÄÄRÄ AIKA JA PAIKKA seen PC:llä, joten kaikki kysymykset käsittelivät kaikkea muuta kuin mobiilia. Tilanne ei ole enää sama, sillä Diablo on Starcraftin tapaan lipunut valtavirran sivuun harrastajapeliksi. Onko nettipeli loistava vai ydinjätettä. Diablo Immortal on puhdas mobiilipeli. Siis sen laajan kirjon, joka pelaa vain satunnaisesti silloin tällöin, vääntää aamusta iltaan yhtä peliä yrittäessään välttää NHLvierasmatkalla hotellikuolemaa tai pelaa joka työmatkallaan pari erää Hearthstonea bussimatkalla. Pelaaja on jo vuosia ollut yhtä selkeä määritelmä ihmisestä kuin musiikin kuuntelija tai jonne. Palkinnot ovat enimmäkseen kovia ja pehmeät paketitkin ovat useimmiten softaa.. Joulun kunniaksi ensimmäisenä päivänä alkaa myös Pelit-lehden perinteinen joulukalenteri. Julkistus jää aina pettymykseksi, ellei kerro keksineensä lohkoketjuun perustuvaa uutta energiamuotoa. Firma itse on mieltä että he tekevät pelejä muillekin. Kiina on noussut jo maailman suurimmaksi yksittäiseksi pelimarkkinaksi ja siellä hallitseva pelikone on mobiili. Roolipelissä on mukana kaman keruuta, taitopuuta ja hahmoluokkia barbaarista nekromanseriin. Tammikuussa on luvassa kymmenen parhaan finaali, jossa voittajat lopullisesti ratkotaan. Diabloa esitellyt pelintekijäparka oli täysin valmistautumaton tilanteeseen. Tavis pelaa PUBGia tai Fornitea, Diabloa pelaavat ne, jotka määrittelevät itsensä faniksi tai peliharrastajaksi. Nyt 2018 tykittelee myös keskimääräistä kovemalla tasolla, sillä vuoden peli tittelistä taistelee Red Dead Redemption 2, God of War, Ni no Kuni, Assassin’s Creed Odyssey’s, Forza Horizon 4, Spider-Man ja Fallout 76, jonka tasosta ei uskalla sanoa vielä mitään. Osoitteessa pelit.fi alkaa vuoden peli -äänestyksen ensimmäinen vaihe 20. Fanien suhtautuminen oli samaa luokkaa: nettiviestien perusteella Blizzardin nähtiin unohtaneen heidät
Oregon Trailin uusia versioita on tippunut tasaiseen tahtiin, muun muassa 5th Edition julkaistiin 2002, Wii-DS-versio 2012, ja tänä vuonna siitä julkaistiin kannettava uusretrovekotin, jota tosin saa vain Yhdysvalloista. Jos pelaajan käy huonosti, toivottavasti lekuri on selvä ja/tai pitää seriffistä, tai pelaaja vuotaa kuiviin. Opetuspelistä tuli yhdysvaltalaislasten oma sukupolvikokemus. Kun tutustuin lännenpelien historiaan, ymmärsin miksi. 6 OREGONISTA LUNASTUKSEEN sin marginaalimies. Oregon Trail julkaistiin jo herran vuonna 1974, lähestulkoon samoihin aikoihin kun villi länsi lakkasi olemasta villi. Nebulisit muistavat pelin näyttävän grafiikan, jossa seriffin puolikas seisoo raitilla, käsi lähellä Coltin kahvaa. Pelaaminen perustuu dialogiin erilaisten länsimytologisten pelihahmojen kanssa, ja keskustelu usein päättyy Coltin laukauksiin. Vuoropohjainen länkkäripeli Six-Gun Shootout (1985).. Juho Kuorikoski & Nnirvi Vaikka pioneerit tekivät parhaansa, lännen valloittivat vasta rokkitähdet. O lin aidosti yllättynyt, ettei Rockstarin taannoinen Red Dead Redemption (2010) aloittanut minkäänlaista länkkäripelien hyökyaaltoa, vaikka kyseessä oli erinomaisen pelin lisäksi myös jättimäinen myyntimenestys. Villillä lännellä on vahva jalansija elokuvaperinteessä, mutta pelimaailmassa John Wayne on täyMerkittävät lännenpelit Vuonna 1974 julkaistu Oregon Trail oli lännenpelin ohella myös ehtaa edutainmenttia. Accoladen vuonna 1985 julkaistu Law of the West on tavallaan sellainen. Kuolema vaanii rajaseuduilla Lännenpelien historia alkaa lupaavasti. Merkittävät aihepiirin mytologiaa muutenkin kuin tekosyynä käyttävät lännenpelit (melkein) mahtuvat yhden Coltin patruunapesään. Ja sitten alkoikin pitkä hiljaisuus. Tavoitteena oli opettaa lapsosille 1800-luvun uudisraivaajahenkeä, sillä pelissä saatettiin vankkureilla liikkuva uudisasukaslauma Missourista Oregoniin, mieluiten hengissä. Don Rawitschin, Bill Heinemannin ja Paul Dillenbergerin hengentuotoksen julkaisi Minnesota Educational Computing Consortium (MECC), ja kyseessä oli opetuskäyttöön tarkoitettu BASICilla kirjoitettu valistustuote. Oregon Trail on valtaisa hitti: eri versioina peliä oli vuonna 2011 myyty kaikkiaan yli 65 miljoonaa kappaletta. Kuudesti naksuva seikkailu Yksi alue, jossa villi länsi valloitti edes jotain, ovat seikkailupelit. Erilaiset vaivat taudeista satunnaisiin ampuma-aseonnettomuuksiin tulivat matkan aikana tutuksi. Pelaaja on sheriffi, joka yrittää pysyä hengissä ihan koko päivän
Gold Rush oli Sierran viimeinen AGI-pelimoottorilla tehty seikkailupeli. Desperadosin pikkunätti grafiikka on vielä nykyäänkin kaunista katseltavaa.. Pienet ukot preerialla Villiä länttä on sovitettu myös taktisempaan muotoon. Corralin verilöylyn. Suomessa osataan paremmin: Prank Entertainmentin vuonna 2013 julkaistu Fester Mudd: Curse of the Gold oli hyvä päänavaus Monkey Island -henkiseen huumoriseikkailuun. Ammoiseen VGA-tarkkuuteen työstetty seikkailupeli oli omaan makuuni oikein onnistunut, mutta huumori ja villi länsi kannattaa kipata pois konseptipussista, sillä köyhyyteen kuollut mämmiwestern haudattiin Saapaskukkulalle. Ikävä kyllä jaksoissa julkaistavaksi tarkoitettu naksuttelu kupsahti ensimmäiseen episodiin. Law of the West. Sierran Gold Rush on seikkailupeli, mutta se ottaa paljon pelillisiä vaikutteita Oregon Trailista. Freddyn takaa löytyvät Larry-pelisarjasta tunnetut Al Lowe ja Josh Mandel. Jerrod Wilsonin on lähdettävä Brooklynistä tapaamaan veljeään Sacramentoon. Hieman modernimpaa länkkäriseikkailua, taas Sierralta, edustaa Freddy Pharkas: Frontier Pharmacist (1993). Loathing yhdistelee naksuseikkailuperinteisiin satunnaisuutta ja japsiroolipeleistä tuttua rivitanssitaistelua, tarjoten outoa ja absurdia huumoria usean Speden soramonttulänkkärin edestä. Premissi on kaukaa haettu eikä pieruhuumorikaan aina pärähdä. Kun Freddylta ammuttiin korva pois, hän alkoi apteekkariksi ja lääkkeiden sekoittelu onkin osa Coarsegoldin kummien tapahtumien selvittelyä. Gold Rush erosi melkoisesti Sierran muusta seikkailupelituotannosta. Varsinaisen lännenseikkailuhuuman avasi Sierra vuonna 1988 julkaistulla Gold Rushilla. Fester Muddin vaikutteita ei tarvitse etsiä Apinasaarta kauempaa. Vuoteen 1848 sijoittuva peli starttaa hetkeä ennen suurta kultaryntäystä, mutta Wilsonin lähdettyä matkaan Sacramentoon haluavat monet muutkin. Seuraavaa aivolänkkäriä saatiinkin odottaa, vasta Spellboundin mainio Desperados: Wanted Dead or Alive (2001) katkaisi pitkän kuivan kauden. Freddy Pharkas ei todellakaan nouse Sierran klassikkopelien tasolle, ja jäi oletetun sarjansa ainoaksi. Se mikä grafiikassa menetettiin, pikkutarkkuudessa voitettiin. 7 . Tämä ei kuitenkaan estänyt peliä nousemasta rakastetuksi (kultti)klassikoksi, josta työstettiin Saksassa vuonna 2014 uusversio. Al Lowen käsikirjoittama Freddy Pharkas on mukiinmenevä naksuseikkailu, mutta ei millään muotoa Larryjen veroinen klassikkopeli. Kuten arvata saattaa, retkellä ei kommelluksilta voida välttyä, sillä Oregon Trailin tapaan urheita lännenmiehiä vaivaavat sairaudet, villieläimet, alkuperäisasukkaat ja luonnonvoimat. Se on luokaton räpellys, mutta sentään kertoo rakkaudesta lähdemateriaaliin. Matkaa pystyi taittamaan monella tavalla, sillä kukkaron paksuus määritti, kuinka Sacramentoon lähdettiin. Haarautuva ja aavistuksen simulaatiomainen rakenne monimutkaisti kehitystyötä, minkä seurauksena Gold Rush jäi audiovisuaalisesti kilpailijoidensa runnomaksi. Huumoria on siis tiedossa, tarkennettuna slapstick-henkistä pieruhuumorikohellusta, joka ottaa paljon vaikutteita spagettiwesterneistä. SSI:n Six Gun Shootout (1985) loi vuoropohjaisesti kymmenen oikeaa ja fiktionaalista lännen tulitaistelua, kuten O.K. Kun huumoriin päästiin, punchlinen hoitaa tuore tikku-ukkoseikkailu West of Loathing (2017), joka toi vitsailun preerialle huomattavasti suuremmalla kaupallisella menestyksellä kuin härmäläisserkkunsa
Red Dead Revolver julkaistiin vuonna 2004. Kiinnostavasti sen länsi valloitettiin tiukassa ja suorassa toimintaputkessa, mutta peli tavoitti jo hyvin spagettiwesternien tunnelman aina visuaalisesta ilmeestään ääniraitaan. Marshall James Anderson palaa kotiin, hän löytää vaimonsa Annan kuolevana ja tytär Sarah on kidnapattu. Vaikka Red Dead Revolver (2004) ja Gun (2005) aiheuttivat laineita ja yhdistettynä myöhemmin tsunamin, jonkin aikaa länttä hallitsi puolalainen visio, joka alkoi kun 2006 Techland puski kauppoihin Call of Juarez -räiskintäsarjansa ensimmäisen osan. Kolmas osa, Cartel (2011), sijoittuu Meksikoon ja nykyaikaan, mutta viimeinen osa Gunslinger (2013) palaa länteen ja kertoo palkkionmetsästäjä Silas Greavesin tarinan. Pelin suurin ongelma on tylsähköt kentät. Juarez-sarjan ongelmat liittyvät lähinnä moninpeliin, tylsähköön kenttäsuunnitteluun ja tekoälyn tasoon, mutta kehuja saavat aihepiiriuskollisuus ja miellyttävän väkivaltainen, aidonoloinen räiskintämekaniikka. Merkittävät lännenpelit Desperados tarjosi pikkunätillä grafiikalla ryyditettyä puzzletaktikointia, jossa tavoitteena on käyttää vikkelän liipaisinsormen sijaan aivoja ja kuuden täysin erilaisen lännenhahmon spesiaalikykyjä. Peli hyppii näiden kahden välillä. Outlawsissa oli myös nettipeli. Tarina pohjustaa kivasti Call of Juarezin tapahtumat. Koska hän luulee Billiä murhaajaksi, kommelluksilta ei voida välttyä. Peli innovoi myös pelimekaniikassa: siinä on historian ensimmäinen zoomattava kiikaritähtäin, plus ensimmäinen aseen manuaalinen lataaminen. Neljäs, steampunk-henkinen Desperados Gangs jäi vain suunnitelmaksi. Ladon seinässä lukee ”Call of Juarez”. Capcom turhautui hiturointiin ja peruutti pelin julkaisun vuonna 2002. Auringonlaskun ratsastajat Mutta miksi käyttää aivoja kun voi ampua. Imaise kyynel takaisin silmään, sillä syksyn Gamescomissa THQ Nordic ilmoitti, että Desperados-nimistä taktikointia on tulossa lähitulevaisuudessa. Se oli siis lähinnä Doomimainen pseudo-3D-räiskintä, jossa vihulaiset rakentuivat bittikarttakuvista. Kun hän etsii murhaaja, ex-saarnaaja, nykyinen pyssysankari ja setäpuoli Ray McCall etsii häntä. Sarjan pelejä yhdistää myyttinen Juarezin kulta-aarre, uskollisuus aihepiirille ja ennen kaikkea hyvä räiskintämekaniikka. Red Dead Revolverissa testataan, kuka vetää nopeimmin.. Mutta vain maininnan, koska yksinpeliä ei ole, ja peliserverit matkivat kultaryntäyksen loppumista: ne ovat täysiä aavekaupunkeja. Red Harlow tappoi talossa ja puutarhassa. Outlaws on ensimmäinen oikea villin lännen ensimmäisen persoonan räiskintä. Tavoitteena on herätellä henkiin vuoden 2001 kantaisää modernin tekniikan tukemana. Ensimmäistä Desperadosia seurasi jatko-osa Desperado 2: Cooper’s Revenge vuonna 2006 ja Helldorado vuonna 2007. Kun Harlow ja Colton kohtasivat Palataan takaisin vuoteen 2000, jolloin toinen Red Dead Redemptionin vanhemmista, Red Dead Revolver, sai alkunsa Capcomin tilaustyönä. LucasArts julkaisi vuonna 1997 seikkailullisen räiskinnän Outlaws, joka valitettavasti rakentui Dark Forcesin pelimoottorin päälle. Aloituksessa Bill ”Candle” McCall palaa kotiin mutta löytää äitinsä ja isäpuolensa tapettuina. San Diegossa toimiva Angel Studios alkoi työstää länkkäriräimettä rahoittajana toimivan japanilaisstudion ohjeistuksen mukaan vuonna 2000. Lainsuojattoman epäonneksi oikea 3D-aika, kiitos grafiikkakorttien, oli juuri Järistyksen kourissa. Vaikka peli näyttikin kiinnostavalta, sen kehitystyö takelteli. 8 . Jos kuulostaa tutulta, kyllä, kyseessä on lännenvariantti vuoden 1998 sotapuzzleklassikosta Commandos: Behind Enemy Lines. Unohdetaan kolikkopelit sekä ankeat CD-pelit, ja siirrytään suoraan lännenpelit henkiin herättäneeseen kantaisään. Kun U.S. Jos vähän tuoreempaa nettiräimettä hakee, mutta vanhempi Red Dead Redemption ei ole vaihtoehto, eikä millään odottaa Red Dead Redemption Onlineen asti, maininnan ansaitsee Fatsharkin vähän kankea tiimiräiskintä Lead And Gold (2010). Bill on se stealthimpi hiiviskelijä, Ray suoraviivainen tappaja. Juarez kutsuu Outlaws sai hetken yksin edustaa kerronnallista lännenpelaamista. RDR ei ollut vielä kuivilla, sillä iso luuta alkoi lakaista enkelistudion peliportfoliota. Vaikka Outlaws hävisi graafisesti polygonigrafiikasta rakennetulle Quakelle, juonellista kostotarinaa painottava länkkäriräime löysi yleisönsä, ja pelin ympärille on vuosien varrella rakentunut kulttimaine. Read Dead Redemptionin toinen vahvuus eli hiekkalaatikkopreeria pohjustettiin Neversoftin LucasArtsin Outlaws tarjoaa Doom-teknistä räimettä villin lännen miljöössä. Pelastajaksi ilmestyi Rockstar, joka osti Angel Studiosin ja nimesi sen Rockstar San Diegoksi. Mutta Rockstarin luotsi Dan Houser pelasti Red Deadin, koska peli näytti hänen mielestään nastalta. Idean tuorein inkarnaatio on samuraihenkinen Shadow Tactics: Blades of the Shogun (2016). Bound for Blood (2009) on esiosa, joka sijoittuu aikaan parikymmentä vuotta ennen Call of Juarezia, pääosissa Ray McCall ja hänen veljensä Thomas, jotka taistelivat Etelän puolella. Projekti oli lähinnä konseptivaiheessa, eikä pelattavaa materiaalia ollut metriäkään
On sivutehtävää, on eläinten metsästystä, rikollista häröilyä kaupungeissa ja perään pärähtävät palkkionmetsästäjät. Red Dead Redemption oli myyntija arvostelumenestys, vaikka tietyt tahot valittelivatkin sankarin munattomuudesta.. Mahdoton tapahtui ja villin lännen menestyspeli syntyi. Kun villin lännen mytologia vangittiin hiekkalaatikkoon Rockstarin ammattitaidolla, ja peli oli välitön myyntija arvostelumenestys. Ja sitten ilmestyi Red Dead Redemption 2 (2018). Jo nyt puhutaan sen luokan arvosteluja myyntimenestyksestä, että jos villi länsi ei vieläkään ala vetää, ainakin nyt syy on selvä kuin pläkki. Vauhdikkaat western-paukuttelut tarjoavat sopivan kevyttä reukkuviihdettä Call of Dutyn hengessä. Se on varsin vähän, koska peli julkaistiin PS2:lle, Xboxille, GameCubelle ja myöhemmin myös PSP:lle. 9 pelissä Gun (2005), jossa Colton White otti aavat preeriat haltuunsa. Ehkä juuri se sai idealampun syttymään, mutta niin tai näin, Gunin maailma kohtasi Red Dead Revolverin autenttisen hengen. Tämä kolmannen persoonan westernräime oli arvostelumenestys ja peli kahmi palkintoja, mutta villi länsi on villi länsi ja myynnit jäivät 1,4 miljoonaan. Gun oli myös Xbox 360:n lanseerauspeli vuonna 2005, mutta suoraan vanhan päälle rakennettu porttaus ei oikeastaan tehnyt muuta kuin paransi grafiikan tarkkuutta. Call of Juarez -räiskintäsarjan ensimmäisen osa. Red Dead Redemptionista on tullut lännenpelien Wild Bill Hickcock, nyt maineeltaan jo niin pelottava, ettei arkajaloilla yksinkertaisesti rohkeus (tai budjetti) enää riitä tämän jätin haastamiseen. Mutta 11 miljoonaa myytyä peliä myöhemminkin pelien villin lännen autiudessa pyörivät edelleen vain preeriapallot. Monissa arvosteluissa Gunista puhuttiin villiin länteen sijoittuvana Grand Theft Autona. Call of Juarez -pelisarjan tuoreimman osan Gunslingerin grafiikka on aavistuksen sarjakuvamaista. Gun tarjoaa avointa hiekkalaatikkopreeriaa. Voi Marstonin munat! Red Dead Redemption julkaistiin vuonna 2011, ja tämä John Marstonin tähdittämä polygoniwestern tuskin kaipaa esittelyä
Kakkososassa ei nähdä ykkösen tavoin uudelleen ja uudelleen toistuvia ”satunnaistapahtumia”, mikä lisää tunnetta aidosta todellisuudesta eikä pelkästä pelimaailmasta. Hurja joukko Hahmokäsikirjoitus loistaa, sillä dialogi on samaan aikaan uskottavaa ja hauskaa. Ei löydy palkkion kuittaajaa. Hetkiä on kymmenittäin ja ne tapahtuvat maailmassa vain kerran, mikä tekee niistä tavallista mielenkiintoisempia. Maastosta löytää oman hevosensa teloman kaverin, kassakaappia ryöstävän kaksikon, maailman vanhinta kikkaa käyttävän hevosvarkaan tai vaikka vankikarkurin. Jos maantiellä kohtaa vastaantulijan, kaveri todennäköisesti vain tervehtii kohteliaasti. Jengissä asuu kokonaisia perheitä, joten rahaa tarvitaan jo pelkästään arjen pyörittämiseen. Red Dead Redemption 2:ssa tehdään juonitehtäviä tai haahuillaan sivutehtävien parissa pitkin hiekkalaatikkomaailmaa. Jengi kätkee pakomatkalla saaliin ja katoaa erämaahan, jossa leirin paikkaa siirretään aina, kun takaa-ajajat pääsevät liian lähelle. Ykkösosan sankari John Marston kipuilee isän roolissa rikollisjengissä. Tehtävissä jengiläiset naureskelevat jutuille, sillä kivaa tapaa tappaa ei tietenkään ole. Tiimin koko on ollut yhtä posketon kuin työajat, joten yksityiskohtia riittää ja käsityön määrä on vaikuttava. Asetelma on tarkoin harkittu ja osa draaman kaarta. Tehtävät muodostuvat rosvojengin saamista vihjeistä ja keikoista. Hosea Matthews ei ole mikään perinteinen vanhempi tutor-hahmo vaan elämänvalintojaan katuva taparikollinen. Kun morsmaikku on entinen ilolintu, niin nuorimies koittaa keksiä sitoutumiskammossaan ulospääsyä eikä itsetunto kestä muiden isyydestä piikittelyä. Kauniissa pelimaailmassa voi oikeasti samoilla kohtaamatta mitään tai ketään, ihailla auringonlaskua vuoristossa tai seistä sumuisella suolla kuin Suomi-elokuvassa ikään. Rosvopäällikkö Dutch Van der Linde näkee itsensä Robin Hoodin tapaisena hyveellisenä roistona ja pitää yhteisöhenkeä nostattavia puheita. O n vuosi 1899. Hän on myös Red Dead Redemption 2:n ”sankari”. 10 HIRTTÄMÄTTÖMÄT odotettava, että tilanne ehtii rauhoittua ja takaaajajilta loppuu suurin into. Päätösvalta on pelaajalla, joten pelimaailman on juuri niin kauhea tai kaunis kuin siitä tekee. Mukana on useita erinomaisesti kirjoitettuja tyyppejä, jotka ovat usein muunnelmia tutuista teemoista ja hahmoista. Jokaista kolkkaa ei tungeta täyteen tapettavaa, vaan maailman rytmi on verkkainen. Van der Linde nähdään hyvin erilaisessa valossa ensimmäisessä Red Dead Redemptionissa, jonka esiosa kakkonen on. Ensi alkuun ihmettelin, miten kirstunvartija Leopold Strauss voi olla rikollinen, mutta syyt selvisivät aika pian. Yksi heistä on lainsuojaton Arthur Morgan, jolle jengi on korvannut perheen lapsuudesta asti. Hiekkalaatikkopeliin juoni sopii täydellisesti, sillä se antaa kerrankin loogisen selityksen kaikelle pikkupuuhastelulle. Tuukka Grönholm Mies seisoo lailla kallion, ja taalat jo melkein taskussa on. Van der Linde -jengin keikka on mennyt pahasti pieleen Blackwaterissa, jossa kaikki Pinkertonin etsivätoimistosta palkkionmetsästäjiin ovat porukan perässä. Tilanteisiin voi reagoida mielensä mukaan. Saalista ei uskalleta hakea, sillä on Arvosteltu: PS4 Saatavilla: Xbox One Rockstar Games / Take-Two Interactive Ikäraja: 18 Red Dead Redemption 2 Automaattitähtäyksellä jyvä osuu aina kohdalleen.. Pelin kaava on tuttu GTA-peleistä. Hän vetää, ampuu ja horjahtaa. Roisto ja sankari Rockstar antaa tilaa hurjalle luonnolleen
Vapaampi toiminta tehtävissä tekisi niistä kiinnostavampia. Lisäksi dead eye -systeemillä voi pysäyttää ajan, mikä pelin edetessä muuttuu normitavaksi ampua. Komeassa grafiikassa tekee suurimman vaikutuksen valaistuksen käyttö tehokeinona. Tapella ei juuri kannata, sillä telepaattinen virkavalta kyllä aina arvaa, kuka kaupungissa taas on keppostellut. Jos ehtii napata silminnäkijät, ei teostaan joudu vastuuseen. Kulissin hajoaminen on myös kakkososan yksi suurista teemoista. Pidän enemmän Bungien tyylistä, jossa automaattitähtäys yrittää edes esittää itse tähtäämistä, kun jyvä hakeutuu aina osuma-alueelle. Jopa aseet kuulostavat erilaisilta, kun laukaus kaikuu vuoristosolassa tai jyrähdys katoaa tiheään metsään. Tosin kaupungissa moista ei välttämättä tarvitse tehdä. Vihollinenkin pysähtyy paikoin lataamaan, jolloin on hyvä hetki rynnätä päälle. Musiikin käyttö on Rockstarin tyyliin esimerkillistä. Pelaajaan ei muuten luoteta: jos ruudulla on lapsia, aseita ei edes voi käyttää. Tehtävissä toteutustavan sai ajoneuvoa myöten valita vapaasti, mutta Red Dead Redemption 2:ssakin komennetaan koko ajan tiettyyn paikkaan kyykkimään tai tekemään ratkaisuja, jotka pitäisi olla täysin hahmon päätettävissä, kuten lyömään matkustajia junaryöstössä. Kun musiikki alkaa soida tarkkaan mietityissä avainkohdissa, niin kappaleet leikittelevät western-elokuvien klassisilla teemoilla ilman, että musiikki tuntuu kopiolta tai imitaatiolta. Itse aseistus toimii erinomaisesti. Tiimi tuntuu vuosien aikana unohtaneen, mikä GTA-peleistä teki aikanaan niin hienoja. Aikakauden aseiden rytmi on verkkainen ja ammusmäärät pieniä, minkä takia valtaosa tulitaisteluista alkaa ja käydään suojassa. Päivänpaiste lumisella rinteellä häikäisee, samoin ulos astuminen sisätiloista ja auringonlaskut ovat melkeinpä kauniimpia kuin todellisuudessa. Aktiivisen toimijan sijaan Morgan useimmiten vain seuraa tilannetta ja kulkee tehtävänantojen käskyjen mukaan, eikä hahmoa pääse vapaasti roolipelaamaan. Hahmo reagoi erinomaisen hienosti ympäristöönsä työntäen ovia auki, nojautuen tynnyrin taakse suojaan, kyykistyy käsikähmässä kimppuun, jos toinen kaatuu. Pelin esikuvat ovat western-elokuvissa ja sen näkee. Vastapainona tehtävien tiukalle kurille maailma palkitsee vapaan vaeltelun, sillä se vilisee hienoja yksityiskohtia. Kaiken pienen hienouden hintana sitten on, että ohjaus elää animaation varassa ja aiheuttaa getarimaisen kankeuden. Rantakivistä melkein aistii, että joku on niitä pyöritellessä miettinyt, mistä kulmasta pelaaja tehtävän myötä paikalle saapuu. Ohjaustuntuma on tutun kolho, mutta syy on hyvin perusteltu. Ammun yleiseen suuntaasi Räiskintä toimii GTA-tyyliin, eli on riittävän hyvää. Nyt pitää koko ajan seistä oikean rastin päällä kuin lännenelokuvan kuvauksissa. Brokeback Mountain En hirveästi panostanut tukikohdan somistamiseen tai kehittämiseen saati metsästykseen, kalastukseen tai craftaamiseen, sillä halusin nähdä Luonnon kauneus pysäyttää.. Kuteet likaantuvat ravassa pyöriessä ja hattu katoaa nyrkkitappelussa, jos sitä ei muista nostaa maasta mukaansa. Toki rosvojoukko on suhteellisen hyveellistä sakkia, kessu palaa, mutta kirosanoja ei kuulla ja huonomaineiset naiset eivät tee koko pelin aikana mitään, mikä oikeuttaisi pahat puheet. Käsityön jälki näkyy monessa yksityiskohdassa säilyketölkeistä maastoon. 11 . Näin Morgan jää hyvispahikseksi. Se tosin vaatii, että kyse on vain kolarista, eikä toista osapuolta ole sattumalta hakattu tai ammuttu. Muiden persoona näkyy teoissa ja vuorosanoissa, mutta Arthur Morgan jää puoliväkisin vähän valjuksi, vangiksi pelihahmon ja pelattavan hahmon välimaastoon. Jos hevonen törmää asekäteen, tähtäin kääntyy sivuun. Automaattilukitus takaa, että osuu siihen, mihin suuntaan katsoo. Jos jää rötöksen jälkeen vain odottamaan viranomaisia, heiltä voi pyytää anteeksi eikä sakkoja peritä. Valtaosasta ajassa maailmassa ei edes soi mikään muu kuin viikon luontoääni, mikä on väkevin mahdollisin tapa luoda immersioita. Tosin ohjauksen hienona yksityiskohtana hevonen tottelee sitä paremmin, mitä pidempään sen kanssa on puuhannut. Pahimmillaan jopa asevalikoima vaihtuu pelin määräämiin
95 Red Dead Redemption 2 on yksi niistä peleistä, joista konsolisukupolvi muistetaan. Red Dead Redemption 2:ssa kitka on homman koukku, joka sitoo kaiken yhteen. Lihapalat pitää paistaa ja maustaa yksitellen huolellisesti väsättyjen ja yksityiskohtaisen animaatioiden saattamana. Leikki veisi hengen. Denisin puistossa päiväkausia. Loppua kohden ammuskelun määrä tuntuu vain lisääntyvän. En olisi edes kaivannut tuntikausien pituista epilogia vielä päätarinan jälkeen, vaikka se tavallaan täyttääkin aukon Red Dead Redemption -tarinoiden välissä. Blackjackiin kyllästyy nopeasti, sillä 21:n metsästyksessä on yhtä minimaalisesti pelattavaa kuin oikeastikin. Red Dead Redemption 2 on jo nyt julistettu yhdeksi vuosikymmenen merkittävimmistä peleistä. Peli ei millään tavalla pakota sivuhommiin, mikä onkin paras tapa hoitaa asia. Onko uhkapelissä tarpeeksi uhkaa, jos siihen panostetaan vain virtuaalidollareita. Kaikkea ei saanut heti ja nyt. Kerran jopa hahmot kommentoivat pelin peruskaavaa, kun Morgan tivaa, miksi järven rannastakin pitää lähteä Ei kannata pelata juomapeliä, jossa otetaan ryyppy aina, kun tehtävän alussa pitää ratsastaa aloituspisteeseen. Tarinassa on tavallaan kaksi päätöstä. Kas vain, sähköratikoita vuonna 1899! Intensiivinen yksityiskohtiin panostaminen näkyy hienosti uhkapeleissä, joita ovat pokeri, blackjack, erilaiset dominopelit sekä punaniskojen puukkokikkailu five finger fillet. Tosin tajusin vasta useamman kymmenen pelitunnin jälkeen, että legendaaristen eläinten kaatamisesta saisi taikakaluja, jotka antavat hyödyllisiä bonuksia. Red Dead Redemption 2 paljastaa kuolevan maailman viimeiset loiston hetket. Immersio on jotain ihan muuta, kun metsissä ja kaupunkien kaduilla kävelee ihan vain ilokseen, oppien samalla jotain uutta historiasta. Pöytiin istuvat vastustajat pelaavat asiallisesti: pelejä voitetaan harvoin pelkällä tuurilla. Siinä lähes kaikki on, hitto soikoon, vaikeaa ja sen tuntee fyysisesti myös pelatessaan. Pahimmillaan vielä ratsastetaan paikkaan, jossa sivuhahmo ojentaa palkkion. Hienointa on, kuinka luontoon sijoittuva alku on parempi kuin turhauttavassa St. Jopa luoteihin pitää tehdä viillot yksi kerrallaan, mikäli haluaa niiden aiheuttavan mahdollisimman suurta vahinkoa. Pokerissa pelimiehet bluffaavat kököillä käsillä ja foldaavat (toisinaan) bluffausten edessä, mikä riippuu tietysti panosten määrästä. PELIT PELISSÄ Arthur Morganin monipuolisten seikkailujen vahvuudet kumpuavat hämmästyttävän autenttisesta ja ajankuvalle uskollisesta ilmapiiristä. Kyseessä on tapa kuvata uskollisesti tiettyä aikaa historiassa. Morganin tavoin aloin itsekin kaivata takaisin erämaan villiin vapauteen teollisen sivistyksen keskeltä. hevosella jonnekin muualle kalastamaan. Denisin kaupungissa pyörivä osuus. 12 . Morganin tarina viedään hienosti loogiseen päätökseensä ja tulevasta annetaan sen verran vinkkiä, että tapahtumat tuntuvat uskottavilta. Red Dead Redemption 2 Hyvää + Mielettömän kaunis maailma.. En ole eri mieltä. Huonoa – Tehtäväsuunnittelu toistaa itseään. Markus Rojola tarinan. Dominoon sen sijaan kuluu melkoisesti aikaa, sillä mietin siirtoja tosissaan: otanko pisteet vai blokkaanko pojopaikan ja mitähän palikoita vastustajilla vielä on. Mies tosin istui St. Aseet pitää putsata, jotta ne toimivat paremmin, ja se kestää 10-30 sekuntia. Hevonen pitää harjata ratsastuksen jälkeen, jotta se voi paremmin. Eräs tyyppi arvosteli dominosiirtojeni hitautta mainitsemalla, että toisten pitäisi ehtiä töihinkin. 94 93. Parhaissa kertomuksissa jätetään aina tilaa yleisönkin tulkinnalle, kaikkea ei tarvitse kuvittaa. Loottaus pitää tehdä jok’ikiselle raadolle ja vetolaatikolle erikseen. Länkkäripelissä loistaa samalla tavalla tekemisen taito ja resurssit kuten Witcher 3:ssa. Puukon hakkaaminen käy yllättävän kiperäksi, kun mukaan tulee kolmas ja neljäs näppäin. Tämä kaikki turhauttaa välillä, mutta ehkäpä se on sen tarkoitus. Joskus nykyisin itsestään selvinä pitämämme asiat vaativat tunteja tai päiviä, toisinaan viikkoja tai kuukausia. Ilmankin toki pärjäsi. Jos sen kuvaamiseen käytettyä tekstuuria hiottaisiin liikaa, menetettäisiin siinä lopulta enemmän kuin saavutettaisiin. Red Dead Redemption II on mahtava kokemuspuisto ja virtuaalimatka villiin länteen, jossa unohtuu todella helposti tekemään jotain ihan muuta kuin mitä alunperin aikoi. Pelisuunnitteluratkaisut ovat liki vuosikymmenen vanhoja ja tehtäväsuunnittelu ajoittain jopa tylsää. Dominotuumailun vastapainoksi hupaisa five finger filet on puhdasta rytmitoimintaa, jossa sormien välit kuvataan kuvionäppäimillä. Tälläisestä tunnelmasta voisivat pelkät korttipelitkin ottaa oppia. Peruskeikalla matkustetaan ensin paikalle, tehdään jotain ja tapahtumat päättyvät tulitaisteluun. Peleissä Arthur on edelleen osa maailmaa ja korttien lätkimisen lomassa katsellaan ja kuunnellaan saluunan ja muiden pelipaikkojen tapahtumia, menoa ja meininkiä. Ottelussa pitää saada vastustajaa enemmän kierroksia kämmenselän ympäri 20 sekunnissa. Se oli hyvä kysymys. Yleensä pelinautinto lisääntyy, kun pelattavuus (tähtäys ja liikkuminen), animaatiot sekä esimerkiksi inventaarion käyttö muuttuvat sujuvammaksi. Petri Heikkinen ODOTTAMISEN ARVOINEN Red Dead Redemption 2 onnistuu jotenkin järjettömällä tavalla olemaan peli, joka viehättää oikeastaan sitä enemmän, mitä enemmän se tappelee vastaan. Aikaa, jolloin kaikki oli vielä hidasta ja vaikeaa. Pöydän ääressä puhutaan pelistä ja toisinaan vähän muustakin. Peli on niin täydellinen rakkaudenosoitus westerneille
Cowboy-myytti elää vahvasti nykyisessäkin countrymusiikissa. Virginialainen oli julkaisuvuotensa myydyin kirja Yhdysvalloissa ja siitä otettiin ensimmäisen vuoden aikana viisitoista painosta. Cowboy-myytti sai alkunsa kansanmusiikista ja kirjallisuudesta. Kirjan lopetus jätti lähtemättömän jäljen lännentarinoiden historiaan. Tarinan roisto antaa sankarille mahdollisuuden lähteä kaupungista auringonlaskuun mennessä. Nuorella maalla oli selvästi tarve omalle mytologialle. Oma roolinsa oli myös omaelämäkerrallisilla ja runollisilla matkakuvauksilla. Se vakiinnutti myyttisen lännensankarin arkkityypin, cowboyn. Kirjan nimihahmo oli vähäsanainen, älykäs, vahva ja omasta kunniakoodistaan kiinni pitävä karjapaimen, joka ei kuitenkaan epäröinyt tarttua revolveriin tarpeen vaatiessa. Tarinat olivat vahvasti liioiteltuja tai täysin kuvitteellisia (Buffalo Bill taisteli muun muassa aaveita vastaan ja Jesse James nähtiin robinhoodmaisena jalona rosvona) ja niillä oli suuri merkitys Villin lännen myyttien luomisessa. Markus Rojola Lännenelokuvat eivät syntyneet tyhjästä. Kirjoilla oli kuitenkin joitakin yhteisiä piirteitä klassisten westernien kanssa, kuten yhteisön ulkopuolinen sankari, vastustajina toimivat lainsuoLännenelokuvien edelläkävijät Mark Twainin Koiranelämää-kirjassa kuvatut seikkailut toimivat innoituksen lähteenä muun muassa TV-sarjalle Bonanza (1959–1973). Toinen merkittävä tekijä Villin lännen myyttien rakentamisessa olivat rajaseudulle sijoittuvat kirjat. Päähahmoina käytettiin usein oikeita ihmisiä. Cowboy saapuu kaupunkiin Vakavan lännenkirjallisuuden ensimmäisenä todellisena merkkiteoksena pidetään Owen Wisterin romaania Virginialainen: tasankojen ratsumies (The Virginian) vuodelta 1902. Lännentarinoiden suosio lähti kuitenkin uudestaan nousuun 1900-luvun alkupuolella lännenelokuvien ilmestymisen myötä. Varsinainen taistelu on ohi hetkessä. Yhdysvaltalaisten lukutaito parani sisällissodan jälkeen merkittävästi ja kirjat olivat valtavan suosittuja kautta maan. Konna vetää aseensa ensimmäisenä, mutta sankari ehtii ampua ensin. Aikaisemmat tarinat olivat sisältäneet kaksintaisteluja, mutta Wister romantisoi tilanteen ennennäkemättömällä tavalla. Pohjoiseurooppalaiset siirtolaiset sanoittivat uusiksi perinteisiä englantilaisia, skotlantilaisia ja irlantilaisia arkkiveisuja 1700-luvulta alkaen. 13 MYYTTISEN PREERIAN PIONEERIT jattomat ja intiaanit sekä aseilla käytävä lopullinen välienselvittely. Wister loi selkeästi romantisoidun version Villistä lännestä, joka oli todellisuudessa saatu juuri kesytettyä. Villin lännen aikakauden päättyminen vapautti kirjailijoiden mielikuvituksen. Lännenkirjallisuus kiinnosti myös Yhdysvaltain ulkopuolella. Lännenlukemistojen suosio jatkui Suomessa Yhdysvaltoja pidempään, mutta hiipui lopulta muun kioskikirjallisuuden tapaan 1980-luvun jälkipuoliskolla videonauhurien yleistyttyä. Jälkimmäinen tarina julkaistiin alun perin jatkokertomuksena New York Weekly -sanomalehdessä Jamesin kuolinvuonna 1882 Finnwest kertoi 197 numeron verran pohjalaisen Juho Kaaponpoika Helapään seikkailusta Villissä lännessä. Ellisin Seth Jones (1860) oli yksi ensimmäisistä lännenaiheisista pulp-kirjoista sekä Abraham Lincolnin lempitarinoita. Kirjojen muuttuminen entistä halvemmiksi pulp-lehdiksi vaikutti myös asiaan. Kirjasta on tehty sittemmin lähes kymmenkunta elokuvaversiota, joista viimeisin ilmestyi 1992. Suomessa kioskikirjallisuutta ilmestyi vuodesta 1936 lähtien. Todellisuudessa kaksintaistelut olivat harvinaisia ja useimmat humalaisten välisiä kärhämiä saluunoissa, mutta Wisterin kuvaamasta välienselvittelystä tuli vakiintunut tapa päättää useimmat westernit. Francis Parkmanin kirjoittama The Oregon Trail (1849) kertoo kaksi kuukautta kestäneestä retkestä keskilännessä, jonka aikana Parkman muun muassa metsästi biisoneita lakota-intiaanien kanssa. Etsivätarinat nousivat suosituimmaksi kioskikirjallisuuden lajiksi vuosisadan lopulla. Polunraivaajat Lännenkirjallisuuden katsotaan saaneen alkunsa halvoista satasivuisista kioskiromaaneista 1860-luvun alussa. Ajan umpeuduttua vastustajat kohtaavat toisensa kadulla. 1870-luvulta alkaen lännenlukemistoissa esiintyivät muun muassa Wild Bill Hickok, Wyatt Earp, Jesse James ja Billy the Kid, jotka olivat kaikki vielä elossa tuohon aikaan. Virginialaisen suosio raivasi tietä myös muille lännenkirjailijoille. Buffalo Billja Jesse James -aiheiset lännenlukemistot vuosilta 1880 ja 1900. Tunnetuimpia olivat Lännensarja (1954-1991), Colt (1961-1991) ja Finnwest (1976-1992). Ensimmäisten lännentarinoiden sankarina oli cowboyn sijaan useimmiten rajaseudun konkari. Vuoteen 1757 sijoittuva tarina kertoo mohikaaniheimon kolmesta viimeisestä jäsenestä, jotka taistelevat siirtomaasodassa Englannin puolella Ranskaa vastaan. Aiheet muuttuivat perinteisistä rakkaustarinoista siirtolaisten elämää kuvaaviksi. V arhaisimmat tarinat karjapaimenien uroteoista kerrottiin laulaen. Ensimmäiset tarinat olivat dekkareita, mutta 1950ja 1960-luvuilla suosituimmiksi nousivat lännenlukemistot, joita ilmestyi samaan aikaan parhaimmillaan kymmenkunta nimikettä. James Fenimore Cooperin historiallista romaania Viimeinen mohikaani (The Last of the Mohicans, 1826) pidetään yhtenä merkittävimmistä lännenkirjallisuuden esikuvista. 1950-luvun loppuun mennessä niistä oli tehty yli 100 elokuvaa. Sarjan loi Juhani Salomaa.. Lehtien suosio huipentui 1960-luvulla lännensarjojen ilmestyttyä televisioon, mutta hiipui pian sen jälkeen. Buffalo Billin hahmo edustaa siirtymää uudisraivaajatarinoista cowboy-tarinoihin, sillä hän toimi molemmissa rooleissa. Vuoteen 1904 mennessä sitä oli myyty 300 000 kopiota. Esimerkiksi 1900-luvun alun suosituimpiin kirjailijoihin lukeutunut Zane Grey kirjoitti vuosina 1908–1939 lähes 60 lännenromaania. Mark Twainin humoristinen Koiranelämää (Roughing It, 1872) kuvaa puolestaan Twainin mutkikasta matkaa Villin lännen läpi 1861–1867. Avointen laidunmaiden, vuoristojen ja preerioiden leirinuotioilla 1800-luvun alkupuolella syntynyt western-musiikki kertoi karjapaimentamisen vaaroista. Edward S
Augustus Thomasin ohjaama Arizona (1913) oli ensimmäinen täysimittainen western. Samalla ne merkitsevät sitä, että tarinan päähenkilön, vähäpuheisen revolverisankarin, aika on käymässä vähiin. Varsin usein sankari päihittää lopun kaksintaistelussa pahan vastineensa, joka edustaa tämän luonteen synkimpiä piirteitä, sitä, millainen hän voisi olla ilman yhteisön ja sivistyksen tuomaa turvaa. Vaikka tämä kattaa valtaosan lännenelokuvista, eivät lajityypin rajat ole kuitenkaan niin selkeät. Osapuolia ilmentävät lakia ylläpitävät seriffit ja lainsuojattomat rikolliset, rohkeat uudisasukkaat ja raakalaismaiset intiaanit, köyhät pientilalliset ja rikkaat karjaparonit. Tyypillisiä tapahtumapaikkoja ovat syrjäiset linnoitukset ja maatilat sekä (niin sanotun) sivilisaation reunamilla Westernit kautta aikain Suuri lännentie floppasi, mutta vika ei ollut elokuvan laadussa. Klassiseen kuvastoon kuuluvat revolverit ja kiväärit, lierihatut ja sulkapäähineet, hevoset sekä näillä ratsastavat karjapaimenet, cowboyt. Westerneiksi luettavat elokuvat saattavat sijoittua esimerkiksi 1700–1800-lukujen vaihteeseen tai 1900-luvun alkuun. 14 OLIPA KERRAN WESTERN… sijaitsevien pikkukaupunkien pölyiset pääkadut, saluunat ja sheriffien toimistot. Valtaosa lännenelokuvista sijoittuu pääasiassa Pohjois-Amerikan länsiosassa (eli Mississipistä länteen) sijainneelle rajaseudulle Yhdysvaltain sisällissodan (1861–1865) lopusta vuoteen 1890. Lännensankari onnistuu voittamaan kohtaamansa vaikeudet ylivertaisten taitojensa avulla, oli kyse sitten ampumanopeudesta tai tarkkuudesta, hevosen käsittelystä tai selviytymiskyvyistä. Aluetta kutsuttiin Villiksi länneksi siellä vallinneiden laittomien ja vaarallisten olosuhteiden vuoksi. W estern on puhtaasti amerikkalainen taidemuoto. Suuren junaryöstön kuuluisin kohtaus nähdään varsinaisen tarinan päätyttyä. Valkoiset vastaan mustat hatut Useimmat lännenelokuvista tiivistyvät arkkityyppisiksi kertomuksiksi hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Valtaosa 1930-luvun elokuvateattereista ei suostunut kustannussyistä esittämään laajakuvana kuvattua elokuvaa. Eritoten klassisissa westerneissä kyse on jyrkästä vastakkainasettelusta, jossa ottavat yhteen ihmiset ja luonto sekä sivistys ja sekasorto. Siinä Justus D. Olotilojen karuutta kuvataan ympäristön vihamielisyydellä. Lännenelokuvat kuvaavat sivistyksen saapumista erämaahan. Elokuvasta ei ole säilynyt ainuttakaan kopiota. Hän kohtaa vastustajansa yksin tai korkeintaan muutaman uskollisen ystävänsä avustuksella. Hän on yleensä joko seriffi, karjapaimen tai vaeltava revolverisankari, joka arvostaa vapautta, mutta tuntee samalla vetoa ja suojelunhalua yhteisöään kohtaan. Sankari kallistuu lopulta aina lain ja järjestyksen puoleen, vaikka se lopulta merkitsee myös hänen oman elämäntapansa katoamista. Junaraiteet ovat yleensä merkki siitä, että taistelu luonnonoloja vastaan on kääntymässä voitoksi. Maisemina vuorottelevat loputtomiin jatkuvat preeriat, lumiset vuoristoseudut ja paahtavan kuuma autiomaa. Markus Rojola Lännenelokuvat ovat muistokirjoituksia menneisyydelle, jota ei koskaan ollut. Tarinan sankari, joka on lähes poikkeuksetta valkoihoinen mies, elää näiden kahden ääripään välillä. Barnesin esittämä rosvojoukon johtaja ampuu kohti yleisöä.. Yhdysvaltojen ohella tapahtumat voivat sijoittua myös Meksikoon, Kanadan erämaihin tai Alaskan kultakentille
150 dollarin budjetilla (nykyrahassa noin 4 400 dollaria) toteutettu Suuri junaryöstö oli elokuvakerronnan edelläkävijä monella tapaa. Ensimmäiset westernejä muistuttavat lyhytelokuvat syntyivät 1890-luvulla, kun Villi länsi oli ajoittain edelleen villi. John Fordin ohjaama elokuva osoitti, että westernit voidaan toteuttaa laadukkaasti ja taiteellisesti. Vaikka lännenelokuvien sankari oli cowboy, karjanajoa elokuvissa ei juurikaan nähty. DeMillen Urhojen tie (Union Pacific) ilmestyivät samana keväänä ja olivat myös menestyksiä. Viisi vuotta myöhemmin Thomas Edisonin elokuvastudio julkaisi kaksi alle minuutin mittaista näyteltyä kohtausta, jotka sijoittuivat Villiin länteen. 15 . 1950-luvulla elokuviin alkoi ilmestyä entistä syvempiä temaattisia tasoja yhteiskunnallisen ja poliittisen vertauskuvallisuuden myötä. Porterin ohjaamaa elokuvaa Suuri junaryöstö (The Great Train Robbery, 1903). Elokuva kuvattiin studion sijaan aidoilla kuvauspaikoilla, kamera seurasi hahmojen liikkeitä ja samaan aikaan tapahtuvia asioita leikattiin ensimmäistä kertaa ristiin. Howard Hawksin Punainen virta (Red River, 1948) on yksi harvoista poikkeuksista.. Michael Curtizin ohjaama Lännen valloittajat (Dodge City) ja Cecil B. Yhteisön ulkopuolelle omasta tahdostaan jäänyt sankari kulkee takaisin kohti erämaata ja ovi sulkeutuu hänen selkänsä takana. Sankarit ovat vähäpuheisia toiminnan miehiä, kelmit joko lainsuojattomia, karjaparoneita tai intiaaneja. Ensimmäisenä todellisena lännenelokuvana pidetään kuitenkin Edwin S. Valtaosa 1930-luvulla valmistuneista lännenelokuvista olikin pienellä budjetilla toteutettuja, juoneltaan kaavamaisia B-elokuvia. 1960–1970-lukujen revisionistissa anti-westerneissä, jotka avoimesti kyseenalaistivat perinteisten lännenelokuvien arvomaailman, tämä oli jo pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Suuren junaryöstön valtavan menestyksen innoittamana useimmat elokuvastudiot ryhtyivät valmistamaan omia lännenelokuviaan. Western-kliseet syntyivät varhain. Hyökkäys erämaassa on kuitenkin monella tapaa aikakautensa merkittävin lännenelokuva. Sen lopetus sisältää yhden lännenelokuvien ikonisimmista kuvista. Ford myöhemmin alleviivaa tämän seikan elokuvassaan Mies joka ampui Liberty Valancen (The Man Who Shot Liberty Valance, 1962). Genren kliseillä leikkiminen alkoi yleistyä jo toisen maailmansodan jälkeen. Esimerkiksi Raoul Walshin ohjaama (ja John Waynen ensimmäisen pääosasuorituksen sisältänyt) Suuri lännentie (The Big Trail, 1930) ei menestynyt odotetulla tavalla. Walter Wanger lupasi lopulta rahoittaa elokuvaa 250 000 dollarilla, joka oli vain hieman yli puolet Fordin vaatimasta summasta, mutta Wayne sai pitää roolinsa. 1894 ilmestyi puolenkymmentä Buffalo Billin Villin Lännen Näytös -sirkuksessa kuvattua lyhytfilmiä, joissa esiteltiin muun muassa Annie Oakleyn ampumataitoja ja rodeoratsastusta. Valoja kankaalla Western oli yksi ensimmäisistä elokuvagenreistä ja ne kehittyivät rinta rinnan Hollywoodin studiojärjestelmän kanssa. Fordin merkittävimpiin töihin kuuluvat Wyatt Earpista ja Tombstonen taistelusta kertova Erämaan laki (My Darling Clementine, 1946) sekä 1956 valmistunut Etsijät (The Searchers), jossa John Waynen esittämä sisällissodan veteraani etsii kaapattua veljentytärtään. Historiallisella tarkkuudella ei ollut suurtakaan merkitystä. Arvostelut olivat myönteisiä ja elokuva oli kaupallinen menestys. Fordin luottamus tähteensä palkittiin. Juonien kaavamaisuus ja teemojen toistuvuus saattavat lopulta koitua genren kohtaloksi, mutta kyllästymispistettä ei ole saavutettu edelleenkään. Hart, Tom Mix ja Bronco Billy Anderson. Westernin on pitänyt hengissä se, että lajityyppi ei missään vaiheessa ole lakannut kehittymästä. Selznick kiinnostui projektista, mutta hän epäili Waynen karisman riittävyyttä. Paha saa lopulta aina palkkansa. Sitä pidetään ensimmäisenä klassisena lännenelokuvana, jonka kuvaustyyli ja tarinaelementit toimivat mallina lukemattomille jäljittelijöille myös genrensä ulkopuolella (Orson Welles kertoi katsoneensa sen neljäkymmentä kertaa valmistellessaan esikoisohjaustaan Kansalainen Kane (Citizen Kane, 1941)). Suurten studioiden siirryttyä muihin tyylilajeihin pienemmät tuotantoyhtiöt kaappasivat aihepiirin itselleen. Lisäongelmia aiheutti se, että Ford oli kiinnittänyt päärooliin ystävänsä John Waynen, joka oli luonut uraa siihen asti lähinnä B-elokuvissa. 12 minuutin mittainen elokuva kertoo eheän tarinan väkivaltaisesta junaryöstöstä, sitä seuranneesta takaa-ajosta ja tulitaistelusta, jossa ryöstäjät saavat surmansa. Postivaunu jättää syvät urat Helmikuussa 1939 ilmestynyt Hyökkäys erämaassa (Stagecoach) kuvaa pienen ryhmän matkaa postivaunulla intiaanisotia käyvän maan läpi. Se palkittiin kahdella Oscarilla (miessivuosasta ja musiikista) sekä viidellä ehdokkuudella (mm. Hyökkäys erämaassa nosti lännenelokuvien arvostusta sekä elokuvastudioiden että suuren yleisön silmissä. Myyttien luominen oli sitä tärkeämpää. 1940–1960-luvuilla Hollywoodissa valmistuneita lännenelokuvia kutsutaan usein klassisiksi tai eeppisiksi westerneiksi, joissa näkyy kaikkein voimakkaimmin westerneille tyypilliset piirteet. Suurten studioiden kieltäydyttyä rahoittamasta elokuvaa Ford lähestyi itsenäisiä tuottajia. Tilanne muuttui kuitenkin dramaattisesti vuosikymmenen lopussa. Lännenelokuvat olivat äärimmäisen suosittuja mykkäelokuvan aikakaudella, mutta niiden arvostus laski äänielokuvien myötä 1920-luvun lopulla. Kourallinen klassikoita Fordin elokuva aloitti westernien toisen kultakauden, joka jatkui aina 1970-luvun alkuun saakka. Ensimmäisen kerran se nähtiin valkokankaalla vuonna 1939 elokuvassa Hyökkäys erämaassa. parhaasta elokuvasta ja ohjauksesta). Poker at Dawson Cityssä nähdään puolestaan korttipelistä syntynyt tappelu. Hyökkäys erämaassa teki Waynestä tähden. David O. Mykän kauden tunnetuimmat westernnäyttelijät olivat William S. Vuosikymmenen lopulla joka viides elokuva oli western ja Hollywoodille tyypilliseen tapaan lajityyppi sai myös omat tähtensä. Hyökkäys erämaassa ei ollut ilmestymisvuotensa ainoa ison budjetin western. Monument valley on erottamaton osa lännenelokuvien kuvastoa. Kohtaus osoittaa, miten 1950-luvulla lännenelokuvissa alkoi esiintyä yhä enemmän psykologisia painotuksia ja vertauskuvallisuutta. Cripple Creek Bar Room Scene kuvasi saluunassa syntyvää käsikähmää. Fordilla oli aluksi hankala löytää elokuvalle rahoittajaa, koska westernit eivät olleet enää muodissa
Kun rangaistus ei eroa rikoksesta 1970-luvun puolivälin jälkeen western kävi lähes sukupuuton partaalla. Elokuvista alettiin käyttää nimitystä spagettiwestern. Sheriffin voi toisaalta katsoa tuovan esiin myös perinteisiä amerikkalaisia arvoja, kuten peräänantamattomuutta. Päähahmoina alkoi esiintyä rikollisia, joka olisi vuosikymmen aiemmin tuntunut lähes mahdottomalta ajatukselta. Miller (1971), Pat Garrett & Billy the Kid (1973), Lainsuojaton (Outlaw Josey Wales, 1976). Myös vähemmistöjen näkökulmia pyrittiin tuomaan aiempaa enemmän esille. Visuaalisesti Leonen elokuva oli äärimmäisen tyylitelty. Clint Eastwoodin esittämä antisankari oli mies vailla nimeä ja menneisyyttä, lähes moraaliton oman etunsa ajaja. Hän halusi uudistaa lajityyppiä viemällä sitä realistisempaan suuntaan. Leone kehitti tyyliään entistä pidemmälle dollaritrilogian kahdessa seuraavassa osassa Vain muutaman dollarin tähden (Per qualche dollaro in più, 1965) ja Hyvät, pahat ja rumat (Il buono, il brutto, il cattivo, 1967). Dollaritrilogian kahdessa ensimmäisessä osassa Clint Eastwood käytti TV-sarjan Lännentie (Rawhide, 1959–1966) kuvauksista lainaamaansa revolveria.. Katso myös nämä rikollisen hyvät lännenelokuvat: Butch ja Kid – auringonlaskun ratsastajat (Butch Cassidy and the Sundance Kid, 1969), McCabe & Mrs. Vaikka nimi tarkoitettiin haukkumanimeksi, herkullisten spagettiwesternien lista on pitkä: Huuliharppukostaja (Once Upon a Time in the West, 1968), Django – kostaja (1966), Sabata – salaperäinen ratsastaja (1969), Nimeni on Trinity – paholaisen oikea käsi (Lo chiamavano Trinità, 1970), Nimeni on Nobody (Il mio nome è Nessonu, 1973). Leonen elokuva osoittaa Villin lännen myyttien yleismaailmallisuuden. Lännenelokuvia ilmestyi vain muutama eivätkä ne juuri menestystä saavuttaneet. Kourallinen dollareita perustui Akira Kurosawan 1961 ilmestyneeseen samuraielokuvaan Yojimbo – onnensoturi, joka puolestaan syntyi John Fordin tuotannon innoittamana. …mutta kuolemalla sentään joskus Spagettiwesternien vaikutus näkyi nopeasti amerikkalaisissa lännenelokuvissa. Kourallinen dollareita toteutettiin nimensä mukaisesti vaatimattomalla budjetilla, mutta se saavutti maailmanlaajuisen suosion ja aloitti italialaisten lännenelokuvien vyöryn. Michael Ciminon Kauriinmetsästäjän (The Deer Hunter, 1978) jälkeen ohjaama Portti ikuisuuteen (Heaven’s Gate, 1980) tuotti ennennäkemätKourallinen dollareita ei ollut ainoa Kurosawan ohjaukseen perustunut western. Aikakauden antiwesterneihin lukeutuvat myös alkuperäiskansat aiempaa myönteisemmässä valossa esittäneet Arthur Pennin Pieni suuri mies (Little Big Man, 1970) ja Elliot Silversteinin Mies hevosena (Man Called Horse, 1970). Vaikka Hollywood oli alkanut vähentää tuottamiensa westernien määrää, Leone tiesi, että lännentarinoille oli edelleen kysyntää Euroopassa. 7 rohkeata miestä pohjautui elokuvaan Seitsemän samuraita (1954). Se kertoo ikääntyneiden rikollisten epätoivoisesta paosta Meksikoon, jossa noudatetaan edelleen Villin lännen lakeja. Peckinpah oli aloittanut lännenelokuvien konventioiden rikkomisen jo aiemmin elokuvilla Viheltävät luodit (Ride the High Country, 1962) sekä Majuri Dundee (Major Dundee, 1965), mutta Hurja joukko vie tuon matkan ääripisteeseensä. Samojen teemojen kierrättämisen sijaan Leone kuitenkin käänsi useimmat niistä päälaelleen. Elokuvien pääosia tosin esittivät edelleen valkoihoiset näyttelijät (Dustin Hoffman ja Richard Harris). Näistä huomionarvoisin Sam Peckinpahin vuoteen 1913 sijoittuva mestarillinen Hurja joukko (The Wild Bunch, 1969). Kuten edellä käy ilmi, aikakauden elokuvantekijöillä, erityisesti ohjaajilla, oli vapaudet luoda itsensä näköisiä elokuvia. Howard Hawks ja Wayne loivat vastalauseeksi Rio Bravon (1959), joka on selvästi konservatiivisempi western ystävyydestä, velvollisuudentunnosta ja vastuusta. Missä elämällä ei ollut arvoa… 1960-luvulla Hollywoodin tuottamat lännenelokuvat eivät olleet enää entisen kaltaisia menestyksiä. Tulkintaa tukee se, että käsikirjoituksen laati Carl Foreman, joka oli joutunut mustalle listalle kommunismista epäiltynä ja kieltäytyi nimeämästä muita. Se oli leikattu amerikkalaisista elokuvista poikkeavalla tavalla ja sisälsi runsaasti tiukkoja lähikuvia hahmojen kasvoista. Maailma kuvattiin armottomana paikkana, jossa yksikään hyvä teko ei jää rankaisematta. John Wayne, joka kannatti Foremanin karkottamista Hollywoodista, piti Sheriffiä äärimmäisen epäamerikkalaisena elokuvana. Kultakaudelle osuvat myös Winchester ’73 – kohtalon ase (1950), Etäisten laaksojen mies (Shane, 1953), 7 rohkeata miestä (The Magnificent Seven, 1960), joka oli Akira Kurosawan Seitsemän samuraita -elokuvan muunnos westerniksi. Leikkausta tuettiin Ennio Morriconen säveltämällä musiikilla. 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa ilmestyneitä elokuvia kutsutaan revisionistisiksi tai naturalistisiksi westerneiksi. 1970-luvulla valmistui vielä runsaasti spagettiwesternejä, mutta elokuvien taso laski huippuvuosista merkittävästi. Sergio Leonen ohjaama Kourallinen dollareita (Per un pugno di dollari, 1964) ei ollut ensimmäinen italialainen lännenelokuva (se kunnia kuuluu itse asiassa hänen isänsä, Roberto Robertin, ohjaamalle mykkäelokuvalle La vampira indiana vuodelta 1913), mutta se on takuulla kaikkein merkittävin. Sidney Poitierin ohjaama Buck ja tappajasaarnaaja (Buck and the Preacher, 1972) toi puolestaan esiin mustaihoisten merkittävän (joka neljännen karjapaimenen arvioidaan olleen afroamerikkalainen), mutta elokuvissa perinteisesti vaietun roolin Villissä lännessä. 16 . Väkivalta kuvattiin totuttua rajummin. Yhdysvalloissa koettiin voimakkaita yhteiskunnallisia muutoksia eivätkä perinteiset sankarit enää puhutelleet yleisöä samalla tapaa. Tarinan konnista hänet erottaa lähinnä se, ettei hän ammu naisia ja lapsia. Pertti Avola kuvaakin osuvasti kirjassaan Ruutia valkokankaalla (2017) Peckinpahin hautaavan Hurjalla joukolla lännenelokuvien perinteet ja konventiot lopullisesti. Tämä loi kysynnän uudenkaltaisille tarinoille ja sankareille, jotka saapuivat Euroopasta. Italialaisen westernin kultakausi jäi varsin lyhyeksi. Fordin ja Hawksin ohella merkittävimpien klassisten westernien ohjaajiin kuuluvat esimerkiksi Budd Boetticher, John Sturges ja Anthony Mann. Väkivalta on veriroiskeiden ja runsaiden hidastusten ansiosta spagettiwesternejäkin raaempaa. Ne kritisoivat ja kyseenalaistivat klassisten lännenelokuvien teemoja ja maailmankuvaa. Jo aloituskohtauksessa sekä virkavallan edustajat ja rikolliset ampuvat toisiaan harkitsematta ja useimmat osuman saaneista ovat sivullisia. Gary Cooper esittää sheriffiä, joka tulee yhteisönsä hylkäämäksi kostoa hautovan rikollisjoukon saavuttua kaupunkiin. Lyhyen ajan sisällä syntyi useita merkittäviä lännenelokuvia. Westernit kautta aikain Yksi tunnetuimmista vertauskuvallisista westerneistä on Fred Zinnermanin ohjaama Sheriffi (High Noon, 1952), jonka on tulkittu kertovan eritoten Hollywoodiin kohdistuneista kommunistivainoista. Leonen mukaan amerikkalaiset westernit olivat muuttuneet saarnaaviksi ja epärealistiksi. Se kesti vain noin vuosikymmenen ajan
Armoton on realistisuudessaan säälimätön visio Villin lännen todellisesta historiasta, vaikka se ei kerrokaan todellisista henkilöistä. 1980-luvulla toivon kipinää pitivät yllä ainoastaan Walter Hillin Jesse James -elokuva Lainsuojattomat (The Long Riders, 1980), Lawrence Kasdanin nostalginen westernpastissi Silverado (1985) Eastwoodin yliluonnollisia elementtejä inhorealismiin yhdistävä Kalpea ratsastaja (Pale Rider, 1985) sekä Christopher Cainin teinilänkkäri Nuoret sankarit (Young Guns, 1988). Lännentarinoita on kerrottu ansiokkaasti myös pienellä ruudulla. Clint Eastwood vei kuitenkin Armottomalla (Unforgiven, 1992) loppuun sen työn, minkä hän Leonen kanssa aloitti lähes kolme vuosikymmentä aiemmin. Ron Hansenin historialliseen romaaniin perustuva elokuva on arkirealistinen luonnehdinta Jesse Jamesin viimeisestä elinvuodesta. Uuden vuosituhannen merkittävin western on kuitenkin Andrew Dominikin käsikirjoittama ja ohjaama Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta (The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford, 2007). Katso myös nämä ysärilänkkärit: Tombstone (1993), Nopeat ja kuolleet (The Quick and the Dead, 1995), Dead Man (1995), Erämaa syö miestä (Ravenous, 1999). Villi länsi pysyy elossa myytin voimalla. TV-westernien kärkikastiin kuuluvat CBS:n minisarja Vaarojen maa (Lonesome Dove, 1989) sekä HBO:n Deadwood (2004–2006). Eastwood valitsee, kenties ensimmäistä kertaa, totuuden legendan sijaan. Historiallisesta tarkkuudesta huolimatta Roger Deakinsin kuvaus saa elokuvan tuntumaan runolliselta, kuin surumieliseltä unelta. Poissa on myös Leonen itsetietoinen tyylittely, joka teki revolverisankareiden välienselvittelyistä spektaakkeleja. Westernin tulevaisuus näyttää tällä hetkellä vakaalta. Hän saattoi hautaan myös ne Villin lännen myytit, jotka Leone oli kääntänyt päälaelleen ja luonut omikseen. Leone teki sankareista antisankareita – tai jotain vielä pahempaa. Sergio Leonen vaikutus näkyi Clint Eastwoodin ohjaustöissä kaikkein selkeimmin elokuvissa Ruoska (High Plains Drifter, 1973) sekä Kalpea ratsastaja. Ensi vuonna pitäisi ilmestyä Vincent D’Onofrion ohjaama lännendraama The Kid, joka kertoo Pat Garrettin (Ethan Hawke) ja Billy the Kidin (Dane DeHaan) kohtaamista todistavasta nuoresta pojasta sekä Daniel Minahanin ohjaama (ja pitkään odotettu) HBO:n TV-elokuva Deadwood. Nykyisyyden heijastumia menneessä Uudella vuosituhannella western on pitänyt pintansa. Kostolta riisutaan viimeisetkin kunnian rippeet. 17 tömät tappiot ja sitä pidettiin lähes täydellisenä epäonnistumisena. Westerneepoksen katastrofaalinen vastaanotto tuntui viimeiseltä naulalta lajityypin arkkuun. Hurja joukko paljastaa, mitä Villin lännen kesyttäminen merkitsi aikakauden lainsuojattomille. Raja-aidat kaatuvat. Näiden joukkoon voi lukea ainakin Kevin Costnerin uran pelastaneen ohjaustyön Armoton maa (Open Range, 2003), James Mangoldin vuoden 1957 lännenklassikon uusintaversion Klo 15:10 lähtö Yumaan (3:10 to Yuma, 2007), Coenin veljesten vuoden 1969 lännenklassikon uusintaversion Kova kuin kivi (True Grit, 2010) sekä Quentin Tarantinon omintakeiset kunnianosoitukset spagettiwesterneille Django Unchained (2012) ja The Hateful Eight (2015). Eastwoodin esittämä William Munny on sikafarmariksi ryhtynyt entinen tappaja, joka katuu ja häpeää menneisyyttään, aikaa, jolloin hän oli valmis tappamaan kenet tahansa viskirahojen toivossa. Turvatakseen lastensa tulevaisuuden Munny suostuu lähtemään viimeiselle tapporetkelle kerätäkseen palkkiorahat prostituoidun kasvot viillelleiden miesten murhaamisesta. Marraskuun puolivälissä Netflixiin saapui Coenin veljesten kehuttu The Ballad of Buster Scruggs. John Hillcoatin ohjaama The Proposition (2005) on erinomainen bushranger western eli Australiaan sijoittuva lännenelokuva.. Kun Munny kumppaneineen saavat suoritettua tehtävänsä loppuun, tilanne kuvataan ilottomasti. Vaikka lännenelokuvia tuotetaan kultakausiin nähden vähän, kiinnostavat westernit kuitenkin edelleen sekä elokuvantekijöitä että yleisöä. Vasemmalla Clint Eastwood (Hyvät, pahat ja Rumat) ja oikealla Charles Bronson ja Henry Fonda (Huuliharppukostaja). Kevin Costnerin Tanssii susien kanssa (Dances with Wolves, 1990) sekä Michael Mannin Viimeinen mohikaani (The Last of the Mohicans, 1992) ja Walter Hillin Geronimo (Geronimo: An American Legend, 1993) kuvasivat länttä myös alkuperäisasukkaiden näkökulmasta, vaikka päähahmot olivat jälleen kerran valkoihoisia. Sankarin pään päällä ei ole minkäänlaista sädekehää. Genrenä se on edelleen marginaalissa, mutta viimeisen kahden vuosikymmenen aikana on ilmestynyt useita erinomaisia lännenelokuvia, joiden ei tarvitse hävetä edes lajityypin kuolemattomien klassikoiden rinnalla. 1990-luvun alkupuolella westernit tekivät jälleen paluuta ja Villin lännen myyttiä alettiin purkaa entistä tarkoituksellisemmin
Hurja joukko kuvaa rikollisjoukkoa, joka joutuu pakenemaan Meksikoon pieleen menneen ryöstön jälkeen. Hurjassa joukossa Freddie ja joukkoa jahdannut Deke Thornton (Robert Ryan) ovat lopussa ainoat elossa olevat jengin jäsenet, aivan kuten Uncle ja John RDR:ssä. L.A. Lainsuojaton Ramiro de la Torre on puolestaan niin olemuksensa kuin luonteensakin puolesta pikkutarkka kopio Mario Bregan Chicosta elokuvasta Kourallinen dollareita (1964). Molemmissa on kyse lainsuojattomista, jotka joutuvat pakenemaan virkavaltaa pieleen menneen ryöstön jälkeen ja unelmoivat jokin päivä löytävänsä varkaiden paratiisin. Esimerkiksi Dutch on saanut nimensä Ernest Borgninen esittämältä hahmolta, mutta muistuttaa luonteeltaan ja ulkonäöltään joukon johtajaa Pike Bishopia (William Holden). Kolmas sopisi täydellisesti Kalpean ratsastajan (1985) roistomaisen sheriffi Stockburnin (John Russell) apulaissheriffien joukkoon. Armadillon kauppiaan ulkonäkö tuo mieleen Ruoskassa (1973) nähdyn baarimikon. Mustat reunapalkit lisäävät elokuvamaisuutta. Red Dead Redemptionin juoni on napattu lähes sellaisenaan Sam Peckinpahin ohjaamasta western-klassikosta, vaikka näkökulma onkin käännetty päälaelleen. Heitä jäljittää yksi heidän entisistä rikoskumppaneistaan, jota uhkaa paluu vankilaan, jos hän ei onnistu tehtävässään. Ensinnäkin, se ei ole alusta loppuun Rockstarin tuotantoa. Marstonin ulkoasu on lainattu tutuilta naamoilta. Arthurin voi stailata useimpien western-sankareiden tyyliin, oli kyse sitten Wyatt Earpistä tai Josey Walesista. R ockstar Gamesin pelit pursuavat elokuvaviittauksia. Red Dead Redemption 2 lisää mahdollisuuksia roolileikkeihin. 18 laskun ratsastajat (1969). Kuten Butch ja Kid, myös uusi päähahmo Arthur Morgan tietää, etteivät he voi paeta loputtomiin. Molemmat ovat vanhoja, parrakkaita juoppoja, jotka saavat roikkua mukana lähinnä siitä syystä, että joukon johtaja pitää heistä. Hänen vakioasunsa on riisuttu Hurjan joukon Tector Gorchilta (Ben Johnson). Siinä kirjailija W.W. Jos John Marston ei onnistu tehtävässään, myös hänen perheensä joutuu kärsimään. Muutamat pelihahmot muistuttavat esikuviaan lähinnä ulkonäöltään. Jälkimmäinen muutos tuo mieleen erään toisen westernin. Yksi hänen vanhoista vihamiehistään on Slim Grant, josta on sittemmin tullut sheriffi. Pienemmät pahat Marstonin lisäksi muillakin van der Linden jengin jäsenillä on esikuvansa Hurjassa joukossa. Sankarit janoavat ainoastaan oikeutta tai kostoa. Idea siihen on napattu Django – kostajasta. Jatko-osan latausruuduissa ja siirMarkus Rojola Red Dead Redemption -sarjan peleistä löytyy hurja joukko western-vaikutteita. Väkivalta on yksinkertaisin keino ratkaista ongelmat. Punertava värimaailma, jossa hahmot esitetään mustina siluetteina, on kopioitu suoraan Kourallinen dollareita sekä Hyvät, pahat ja rumat (1966) -elokuvien alkuteksteistä. Noire (2011) oli rakkaudentunnustus film noirille. Freddie ja Uncle ovat kuitenkin selviytyjiä. John Hillcoatin ohjaamassa Australiaan sijoittuvassa The Propositionissa (2005) viranomaiset pakottavat Guy Pearcen esittämän rikollisen etsimään ja tappamaan isoveljensä 30 päivän aikana tai heidän nuorin veljensä teloitetaan. GTA-sarja keskittyy rikoselokuviin. Westernviittauksia siinäkin olisi kyllä riittänyt, kuten ruumisarkkuun piilotettua konekivääriä käyttävä välipomo. Käärmeöljykauppias Nigel West Dickens käyttäytyy hyvin samalla tapaa kuin kollegansa Carpetbagger (Woodrow Parfrey) elokuvassa Lainsuojaton. Kasvojen arvet tuovat mieleen Clint Eastwoodin Lainsuojattomassa (1976) näyttelemän Josey Walesin. Molemmat ovat tekopyhiä valehtelijoita, jotka ovat tarpeen tullen valmiita uhraamaan ystävänsä pelastaakseen oman nahkansa, mutta muistavat näitä myöhemmin kauniilla sanoilla. Kaksi heistä on pukeutunut tismalleen samalla tavalla kuin Clint Eastwoodin ja Ben Johsonin näyttelemät liittovaltion sheriffit elokuvassa Hirttäkää heidät! (Hang ’Em High, 1968). Kyseessä ei ole munattomuus, vaan lännenelokuvien konventio. Meksikossa käytössä oleva poncho taas tuo välittömästi mieleen dollaritrilogian miehen ilman nimeä. Rockstar on myös Hillcoatin elokuvan faneja, sillä he palkkasivat tämän ohjaamaan Read Dead Redemptionin välivideoista koostetun lyhytelokuvan The Man from Blackwater (2010). Spagettiwestern on silmänruokaa RDR:n visuaalinen tyyli pohjautuu hyvin pitkälti westerneihin. Mies ilman nimeä on valitettavasti jatko-osassa mies ilman ponchoa, mutta lohdutukseksi pelaaja voi kuitenkin kaiverruttaa käärmekuvion kuudestilaukeavansa kahvaan. Dead Eye -tilan käynnistyessä kamerakulma siirtyy pelaajan revolverikäden taakse, joka on tuttu näky Leonen elokuvia katsoneille. Uncle puolestaan perustuu Freddie Sykesiin (Edmond O’Brien). Osumia korostavat veriset hidastukset ovat puhdasta Peckinpahia.. Vaikka Marston pelastaa useita naisia pulasta, hän ei osoita minkäänlaista seksuaalista halua näitä kohtaan. Syitä on kaksi. Tämä koskee esimerkiksi ensimmäisen Red Dead Redemptionin apulaissheriffejä. Red Dead -peleihin kuuluu myös sarjan aloittanut Red Dead Revolver, mutta sitä ei tässä jutussa juurikaan käsitellä. Red Dead Redemption (2010) ja sen jatko-osa ovat paljon velkaa westerneille, mutta ennen kaikkea yhdelle niistä. Hurjan joukon (1969) vaikutteet heijastuvat pelien tarinoihin, tehtäviin, hahmoihin ja jopa kuvakerrontaan. Beauchamp (Saul Rubinek) kirjoittaa kirjaa English Bobista (Richard Curtis), kunnes nämä törmäävät Bobin vanhaan tuttuun, Little Bill Daggettiin (Gene Hackman), joka on myös ryhtynyt sheriffiksi. Marston edustaa revolverisankareiden arkkityyppiä. Pääpirut Tarinoiden ja teemojen lisäksi myös monet pelihahmoista on lainattu lännenelokuvista. Toiset sivuhahmot on lainattu muista westerneistä. Pääsyy on kuitenkin se, etten ole pelannut peliä enkä halunnut kirjoittaa siitä pelkkien läpipeluuvideoiden varassa. Red Dead Redemption 2 toistaa ykkösen teemoja, mutta sen tarina on lähempänä George Roy Hillin ohjaamaa westerniä Butch ja Kid – auringonRed Dead Redemption -pelien innoittajat RULLA TYHJÄNÄ Tämä artikkeli kertoo Red Dead Redemption -peleistä löytyvistä western-vaikutteista ja -viittauksista. RDR2:ssa nähdään Theodore Leviniksi kutsuttu kirjailija, joka kirjoittaa kirjaa legendaarisen revolverisankarin, Jimmy ”Boy” Callowayn, menneistä uroteoista. Asetelma on sama kuin Armottomassa (1992). Kyyninen voisi tosin arvella, että Hillcoat sai keikan, jotta tarinoiden yhteneväisyyksistä ei koituisi ongelmia. Peli tekee entisiä tovereitaan jäljittävästä miehestä päähenkilön, mutta koventaa panoksia. Sama värimaailma toistuu myös RDR2:ssa
Sam Houser kuvaili Vanity Fairille vuonna 2010, kuinka RDR:n toimintakohtauksiin otettiin visuaalisia ideoita ja kuvaustekniikoita – aina tarkoista kamerakulmista lähtien – elokuvien klassisista ammuskelukohtauksista. Kuin kaksi marjaa: Hurjan joukon kenraali Mapache ja RDR:n eversti Allende. W.W. Eastwood käytti samaa vitsiä ensimmäisessä western-ohjauksessaan Ruoska (1973), jossa nähdään kahden Eastwoodin uraan eniten vaikuttaneiden ohjaajien, Sergio Leonen ja Don Siegelin, nimillä varustetut hautakivet.. Nämä ei ole missään nimessä sattumia. Toisaalta Rockstar totesi verkkosivuillaan juuri ennen pelin julkaisua, että Klo 15:10 lähtö Yumaan oli heidän mielestään The Propositionin ohella tämän vuosituhannen paras western. Ensimmäisen pelin lopussa nähdään vielä yksi Hurjasta joukosta vaikutteita ottanut tehtävä. Tehtävä pitää suorittaa hiljaa junan ollessa pysähdyksissä ja Marstonin on irrotettava junaa vartioivia sotilaita kuljettava vaunu ennen junan kaappaamista. Armottoman Big Whiskeyssä sekä RDR2:n Valentinessa on jotain samaa – eli liikoja itsestään luuleva sheriffi. Pikavipit Varsinaisten tehtävien lisäksi molemmissa peleissä on runsaasti satunnaisesti pelaajan kohdalle osuvia lyhyitä tapahtumia tai haasteita, joihin Rockstar on selkeästi napannut ideat lännenelokuvista. Yksi ensimmäisen trailerin kuvista oli aseteltu samalla tapaa kuin elokuvassa Armoton maa (2003). Marston saa tietää, että Dutch on tulossa Blackwaterin pankkiin. Molemmat johtavat verenvuodatukseen, jossa kärsivät eniten viattomat sivulliset. Javier soittaa nuotiolla kitaraa tovereilleen aivan kuten Hurjan joukon Angel. Toisaalta kello on 2:24 aamuyöllä. RDR:n Diez Coronas on käytännössä Monument Valley, jossa on kuvattu useita klassikkowesternejä. Ensimmäisessä pelissä linnoituksen valtaamiseen käytetty suunnitelma (hevosvaunuihin piilotettu konekivääri) on kopioitu Django – kostajasta (1966). ihailee English Bobia, mutta Theodore pelkää Jim ”Boyta”. Sama tapahtuu Hurjan joukon alussa. Sama kuvio toistuu myös jatko-osassa, jossa Arthur ja kumppanit suorittavat tehtäviä sekä Grayn että Braithwaiten suvuille. Molempiin myös saavutaan valtavien puiden reunustamaa tietä pitkin. New Austinin suurin öljynporausalue Plainview viittaa There Will Be Bloodin (2007) häikäilemättömään öljyparoniin, Daniel Plainview’hun. Tämän jälkeen Marston matkustaa Meksikoon. RDR:ssä kohdataan esimerkiksi prostituoitu, jonka raivostunut asiakas uhkaa viillellä puukolla. Maalaus näyttää Ben Waden (Russell Crowe) elokuvassa Klo 15:10 lähtö Yumaan (2007) piirtämältä hahmotelmalta. Viranomaiset järjestävät väijytyksen kadun toisella puolella olevan talon katolle. Elokuvahistorian yksi tunnetuimmista kuvista sekä Red Dead Redemptionin mainos. Tämä näkyy esimerkiksi pelien kaksintaisteluissa. Meksikoon saavuttuaan Marston saa tehtäväkseen ryöstää ammuksia kuljettavan junan. Trailereista leikataan kymmeniä versioita ja jokainen kuva kulkee tarkan seulan läpi. Coot’s Chapelin hautausmaalta löytyy hauta, johon on haudattu cowboy ilman nimeä. Ehkä tulee aika, jolloin on parempi antaa jokaisen tehdä omat johtopäätöksensä. Toisaalta jonkin Rockstarin graafikon on täytynyt miettiä, miltä Armadillon saluunan seinällä oleva taulu näyttää ja – koska kyseessä on vähäpukeinen nainen – hyväksyttää se esimiehellään. RDR2:n trailereissa nähtiin suoria viittauksia pariinkin eri elokuvaan. Dead Eye -hidastus antaa pelaajalle mahdollisuuden onnistua ampumaan vastustajaltaan hatun päästä (tai monta vastustajaa kerralla) spagettiwesterneistä tuttuun tapaan. RDR2:n metsästyshaasteista löytyy viittaukset ainakin kahteen westerniin. Candielandin metsä tosin loppuu kauemmas ja kartanoa ympäröivät pellot. Sama rikos käynnistää Armottoman tapahtumat. Armadillon saluunan seinällä roikkuu taulu, joka kuvaa alastomana sängyllä makaavaa naista. Viittauksia löytyy myös pelimaailman tapahtumapaikoista. 19 tymissä nähdään kuitenkin vanhoja haalistuneita valokuvia. Hän ylittää San Luis -joen köyteen kiinnitetyllä lautalla, jonka jälkeen hän joutuu tulitaisteluun. Red Eye Deadline Viittauksien etsimisessä on sellainen jännä juttu, että kun sitä on tehnyt tarpeeksi pitkään, niitä alkaa lopulta nähdä kaikkialla. Tapa, jolla Marston suorittaa tehtäviä sekä kapinallisille että armeijalle tuo mieleen Kourallinen dollareita -elokuvan juonen, jossa päähenkilö myös työskentelee salaa kahdelle kilpailevalle joukkiolle. Rockstar on äärimmäisen tarkka siitä, mitä se kertoo tulevista peleistään. Karhuhyökkäyksen kuvakulmat ja hyökkäyksen uhrin vartalon riepottelu on kopioitu Alejandro González Iñárritun elokuvasta The Revenant (2015). RDR2:n Braithwaiten kartano muistuttaa Django Unchainedissa nähtyä Candieland-plantaasia. Ehkä tuo aika on 2:42. Sama tapahtuu Josey Walesille. Kyseessä saattaa silti olla laina, sillä samaa ideaa käytettiin The Propositionin alkuteksteissä. Siltä osin se muistuttaa enemmän Grayn suvun kartanoa. Toisaalta kello on 2:37 ja nukahtelen näppäimistön ääreen. Painajaismaisesta kokemuksesta toivuttuaan Arthur voi lähteä Grizzlies-vuorille metsästämään legendaarista valkoista biisonia, kuten Charles Bronsonin esittämä Wild Bill Hickok tekee westernissä Verenpunainen preeria (The White Buffalo, 1977). Jotain uutta, jotain vanhaa Pääjuonen ohella myös yksittäisiin tarinatehtäviin on napattu ideoita useista westernien enemmän ja vähemmän klassisista kohtauksista. Lähes samankaltainen junaryöstö nähdään Hurjassa joukossa. Toisessa trailerissa nähty junaryöstö on kopioitu yksityiskohtaisesti elokuvasta Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta (2007). Kyseessä on pakko olla sattuma..
230x297_Pelit torstai 15. marraskuuta 2018 13.58.54