JOULUN TÄHTI JÄNNITYS KORKEALLA CALL OF DUTY: VANGUARD ETIÄINEN AUTUUDESTA ELDEN RING PELIPAKETTI LAPSILLE! PIPSA POSSU RYHMÄ HAU SMURFFIT HOT WHEELS UNLEASHED GROOT! GUARDIANS OF THE GALAXY VANHAN IMPERIUMIN KUKISTAJA AGE OF EMPIRES 4 PIMEYTTÄ VALOON DARKEST DUNGEON 2 TÄYDELLINEN AJOPELI FORZA HORIZON 5! J a n i P e n tt ilä C o m m u n it y P ip sa P o ss u 11 /2 02 1 Joulukuu 2021 . 9,90 €
as Johannes Valkola 57 Kino: Squid Game Petri Heikkinen 58 Nintendo Switch Online Expansion Pack Ville Wikström 60 Switch OLED Heikki Hurme & Ville Wikström 62 Konehuone: Kolme näppistä Nnirvi 63 Kirjakorneri: Hideo Kojima: The Creative Gene Risto Karinkanta 64 Ruudun takaa Wallu 65 Manzos: Kokeelliset Aleksandr Manzos 66 Tulossa Petri Heikkinen Pelit 10 URG & Utopos Juho Kuorikoski 16 Call of Duty: Vanguard Tuomas Honkala, Marko Mäkinen & Markus Rojola 20 Age of Empires 4 Riku Vihervirta 23 Forgotten City Risto Karinkanta 24 Marvel’s Guardians of the Galaxy Markus Rojola 2. /asiakaspalvelu 322 numero 30. vuosikerta, 11 numeroa vuodessa 27 16 Elden Ring CNT Ajassa 5 Pääkirjoitus: Lumimyrsky vesilasissa Tuukka Grönholm 6 Sinne ja takaisin: Jani Penttinen Juho Kuorikoski 12 Community peleinä Markus Rojola 15 Nnirvi: Ilmainen lounas on kallis Nnirvi 53 On aika löytää Nif. Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.. Avustajat: Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Lassi Hietala, Tuomas Honkala, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Juha Kerätär, Heli Koponen, Juho Kuorikoski, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Miika Sillanpää, Olli Sinerma, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta, Juha-Pekka Viljanen, Ville Wikström KUSTANTAJA Fokus Media Finland Oy www.fokusmedia.. Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.. www.fokusmediatilaus.. AD: Isma Valkama, isma.valkama@fokusmedia.. Aikakausmedia ry:n jäsen OSOITE Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki VERKKOSIVUT www.pelit.. /pelit Kaupallinen johtaja Jaana Lindvall-Harki PAINOPAIKKA MDM Print Asiakaspalvelu www.fokusmedia.
24 44 20 34 Marvel’s Guardians of the Galaxy Age of Empires 4 Back 4 Blood 27 Elden Ring CNT Nnirvi 30 Darkest Dungeon 2 Samu Ollila 32 The Dark Pictures Anthology: House of Ashes Antero Kyyhky 34 Back 4 Blood Jussi Forelius 6 NHL 22 Markus Lukkarinen 38 FIFA 22 Markus Lukkarinen 40 Football Manager 2022 Tuukka Grönholm 42 Riders Republic Heikki Hurme 44 Forza Horizon 5 Petri Heikkinen 46 Hot Wheels Unleashed Tuukka Grönholm 48 My Friend Peppa Pig/ Pipsa Possu ystävineen Jussi Forelius & Iikka Kivi 50 Ryhmä Hau -elokuva – Seikkailukaupunki kutsuu Markus Rojola 51 Smurf. t: Operaatio Inhalehvä Markus Rojola 52 Ynglet Johannes Valkola 54 Valor & Victory Juha-Pekka Viljanen 56 Cruis’n Blast Johannes Valkola Teemat Ensi vuoden parhaat pelit 27 Elden Ring CNT Nnirvi Lepohetki lapsista 48 My Friend Peppa Pig/ Pipsa Possu ystävineen Jussi Forelius & Iikka Kivi 50 Ryhmä Hau -elokuva – Seikkailukaupunki kutsuu Markus Rojola 51 Smurf. t: Operaatio Inhalehvä Markus Rojola Tiimillä on väliä 34 Back 4 Blood Jussi Forelius 16 Call of Duty: Vanguard Tuomas Honkala, Marko Mäkinen & Markus Rojola 36 NHL 22 Markus Lukkarinen 38 FIFA 22 Markus Lukkarinen 40 Football Manager 2022 Tuukka Grönholm 3
Huolestuttavin yksityiskohta on Blizzardin toimitusjohtajaksi hetkeksi nostetun Jen O’Nealin kommentti Wall Street Journalissa. Kiitos, Jyrki, ystävyydestäsi läpi vuosikymmenten. PÄÄKIRJOITUS J ossain vaiheessa päätin, että en käytä Blizzardia enää yhdessäkään pääkirjoituksessa esimerkkinä pelimaailman ongelmista. O’Neal erosi Blizzardilta ja ilmoitti julkisesti, että ei usko Activision-Blizzardin johdon pystyvän yhtiössä vaadittaviin muutoksiin. Takavuosien suosikkifirmani on ollut jo pitkään alavireessä. Syytteen mukaan he ovat olleet toiminnassa joko itse mukana tai lakaisemassa väärinkäytöksiä maton alle. Sympatiani ovat tapauksessa täysin työntekijöiden puolella. Myös O’Neal ilmoittaa kokeneensa firmassa häirintää, vähättelyä ja syrjintää. Peliyhtiö loi maineensa timanttisilla peleillä, joissa ideat hiottiin huippuunsa. Viimeisen kerran puhuin Jyrkin kanssa viime kesänä. Jyrki jatkoi tietotekniikkalehtien ja Pelitin avustajana vuosikymmeniä. Hän kertoi kirjoittavansa vimmatusti novellikokoelmaa ja elämänkertaansa. Se jos mikä kertoo ammattitaidosta. Syytteessä nimetyt henkilöt ovat pääasiassa Blizzardin entisiä ja nykyisiä johtajia. Elämän jatkumisen yli kesän mahdollisti hänen turvakseen perustettu tukiryhmä, johon monet olivat liittyneet nimenomaan hänen lukijoinaan. Osin juuri World of Warcraftin takia tai ansiosta pelifirmat haaveilevat edelleen luovansa pelin sijaan palvelun. Hän jää muistoihin politiikkona, kirjoittajana, asiantuntijana, mutta ennen kaikkea ylpeästi nörttinä. Jutun mukaan Kotick on ollut mukana hyssyttelemässä häirintäja kiusaamistapauksia eikä ole ottanut työntekijöiden valituksia vakavasti. Activision-Blizzard-skandaali kertoo aivan toisesta maailmasta. Activision-Blizzard teki taas sen, mistä siitä koko ajan syytetään: johto ei ota työntekijöiden viestiä vakavasti. Työntekijät vaativat jutun julkaisun jälkeen Kotickin eroa, mutta yhtiön hallitus äänesti luottamuksen puolesta. Monelle heistä hän oli edelleen Wexteen, kolumnisti, joka kirjoitti scifistä, lautapeleistä ja tietokonepeleistä. Hän oli parikymppinen teekkari ja juuri muuttanut pääkaupunkiseudulle. Virheet, vääryydet ja väärinkäsitykset saa anteeksi, mutta kurssilaskua ei. Tätä kirjoittaessani firman kurssi on laskenut vuoden aikana liki 30 prosenttia. Jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan, mutta taustalla saa olla aikamoinen vuosien väärinkäsitysten ja sattumusten sarja, jos Blizzardilla ei ole tehty mitään väärin. Eräässä viestissään hän kertoi suunnitelleensa hautajaisensa. Jyrkin elämä päättyi 16.11.2021 57-vuotiaana. 5. O’Neal oli päätynyt yhtiöön fuusiossa, kun hänen johtamansa Vicarious Visions yhdistettiin Activision-Blizzardin osaksi. Wall Street Journalin jutussa nostettiin tikunnokkaan Activision-Blizzardin toimitusjohtaja Bobby Kotick. Jyrki eli positiivisesti loppuun asti. Somen sijaan asiaa lähdettiin ajamaan ensin talon sisällä ja vasta sitten oikeusteitse. Niissä soi ainakin Rammsteinin Engel, hän julisti. Hän kuulosti ihan omalta itseltään, naureskeli ja kertoi avoimesti tilanteestaan. Puhelumme aikana hän oli dialyysissä, koska se oli hyvä hetki puhua, muutakaan ei voinut tehdä. Parhaana esimerkkinä World of Warcraft, jossa ei ollut todellisuudessa yhtään omaa ideaa, mutta jokainen yksityiskohta oli tehty paremmin, fiksummin ja viihdyttävämmin kuin kilpailijoiden nettiroolipeleissä. Se oli kaupallinen superhitti, joka määritti koko pelialan vuosiksi eteenpäin. Monet tapauksista ovat vuosia vanhoja, mikä vain korostaa räikeää eroa pelialan nykykuvaan. Nyt vaikuttaa siltä, että Blizzardilla on kaivettu aivan itse niin syvä kuoppa, että sieltä ei enää nousta. Tuija Lindén Päätoimittaja evp. LUMIMYRSKY VESILASISSA HYVÄSTI, JYRKI J yrki Kasvi käveli tietotekniikkalehtien toimitukseen 1980-luvulla tarjoamaan juttua MikroBittiin. Masentavinta on, että Activision-Blizzardin ja yhtiön johtajien kohtalon ratkaisee todennäköisesti raha. Kalifornian osavaltio haastoi Activision-Blizzardin oikeuteen työntekijöiden epätasa-arvoisesta kohtelusta, seksuaalisesta häirinnästä ja jatkuvasta kiusaamisesta. Ainakin toivon, että pelit tunnetaan nykyään intohimolla työskentelevien huippuosaajien pelikenttänä, jossa korostuu tekijöiden ammattitaitoon nojaava johtamistyyli
Kenelläkään kaverilla ei ollut kumpaakaan, joten piraattipelejäkään ei ollut tarjolla.” Pelipulan selittää myös Penttisen shokkipaljastus: ”En koskaan omistanut Commodore 64:ää.” Jani sai ensimmäisen tietokoneensa kymmenvuotislahjaksi, ja se oli Amstrad CPC 464, joka ei ollut 8-bittisen kotimikropelaamisen kärkinimiä. Bloodhousella oli julkaisusopimus brittiläisen Dazen kanssa, ja projekti saatiin Suomessa nopeasti maaliin. ”Turboraketti oli demoskenepiireissä todella suosittu, joten halusin todistaa, että kyllä se ST:lläkin onnistuu. Tilauksia tuli ensin Suomesta, sitten Euroopasta ja myöhemmin myös Yhdysvalloista sekä Australiasta”, Penttinen muistelee. ST:n mukana tuli 21 peliä, mikä vaikutti ostopäätökseen. ”Utopoksen rekisteröinti maksoi 50 markkaa. ”Tulin tosi hyvin juttuun yrityksen perustaneen Harri Tikkasen kanssa, joten päätimme panna tulille Utopoksen jatko-osan Amiga 1200:lle.” Samaan aikaan työn alla oli Sonic the Hedgehogin hengessä tehty tasohyppelypeli työnimeltään Elvis the King of Lizards. Lisää sisältöä sai suoraan kehittäjältä postittamalla tälle rahaa. Ensimmäiset pelinkehittäjät kehittyivät itse demoista. Demot ovat ei-vuorovaikutteisia sovelluksia, jotka pyrkivät tiristämään kohdealustansa suorituskyvystä viimeisetkin tehohippuset. ”Jos olisin konetta ostaessa ollut paremmin kartalla ominaisuuksista, olisin todennäköisesti hankkinut Amigan. Penttinen kävi tutustumassa yritykseen ja esitteli Utoposta. Sivulta kuvatussa pelissä avaruusalukset ottivat mittaa toisistaan painovoiman heitellessä kapuloita rattaisiin. V aikka suomalaisen pelialan juuret ovat syvällä 1980-luvun alkuvuosissa, toden teolla pelejä alettiin tehdä vasta kymmenen vuotta myöhemmin. JANI PENTTINEN SINNE JA TAKAISIN Gra. Kummankin ruudunvieritys tosin oli kaikkea muuta kuin pehmeää. Peleiksi demot muuttuvat, kun niihin lisätään vuorovaikutus. Se on demoni Myös Penttinen päätyi peleihin juuri demojen kautta. ”Liityin heihin, koska he olivat ST:n kovimmat demoskenetyypit. Juho Kuorikoski Suomalainen peliala syntyi tyhjästä ja kasvoi kolmessa vuosikymmenessä kiinteäksi osaksi kotimaista kulttuuriteollisuutta. Tästä syntyi peli nimeltä Utopos.” Vaikka Utopoksen inspiraationa oli Turboraketti, Penttinen kertoo imeneensä vaikutteita myös sellaista yksinpeleistä kuin Oids ja Thrust, jotka olivat variaatioita Atarin klassisesta Gravitar-kolikkopelistä, kaikkien luolalentelyiden esi-isästä. Ajattelimme, että pelit saadaan valmiiksi nopeasti, joten Elvistä ryhdyttiin työstämään Utopos 2:n rinnalla. Utopos antoi hyvää oppia pelikehityksestä. ”En koskaan ajatellut sitä työnä, koska se oli lukioikäiselle todella innostavaa. Jani Penttinen poseeraa työhuoneessaan tyttärensä suunnitteleman Lillypad-hahmon kanssa, joka saatetaan tulevaisuudessa nähdä jossain Penttisen tekemässä pelissä 6. Shareware-jakelumalliin kuului, että pelin kokeiluversio oli ilmainen. Se oli Amigalla niin addiktoiva, että vastaava peli oli pakko tehdä myös ST:lle. Sitten Amigalle julkaistiin Turboraketti, eikä sitä saanut STE:lle. Demoilla ei tässä yhteydessä tarkoiteta pelien kokeiluversioita vaan tosiaikaista audiovisuaalista taidetta, joka syntyy ohjelmakoodista. Penttinen kopioi jokaisen disketin käsin. Pelin kokeiluversio kiersi ensin Penttisen kavereille disketiltä toiselle. ”ST:ltä puuttui nopeatempoinen tasoloikka, joten päätimme tehdä sellaisen. Jokaisessa kirjekuoressa oli rahan lisäksi myös kirje, jossa tilaaja kertoi tykkäävänsä pelistä. Kun tulin koulusta, postilaatikossa oli yleensä kolmesta viiteen tällaista kirjettä.” Yksi ongelma oli, että rahat tulivat seteleinä ja sekkeinä, joiden vaihtaminen pankissa markoiksi oli kallista. Newtonin teesejä kunnioittava lentomalli teki pelistä sopivan haastavan, mikä koukutti monet, myös Penttisen. Päätin tehdä pelistä oman versioni.” Turboraketti oli moninpelattava luolalentelypeli, jossa kiehtoi mahdollisuus pelata kaverin kanssa. Taustalla jylläsi lisäksi Amigan ja ST:n välinen konesota. Tähtipölyä Utopoksen julkaisun jälkeen Penttinen tutustui Aggression-demoryhmän jäseniin. He myös tykästyivät Utopokseen.” Samoihin aikoihin eli ysärin alkuvuosina Suomeen oli perustettu ensimmäinen pelistudio, Bloodhouse. Bloodhouse oli saanut julkisuutta juuri julkaistulla Stardustilla (1993), ja Penttinen liittyi joukkoon. ”Tein Atari STE:lle demoja, eikä minun ollut alun perin tarkoitus edes tehdä pelejä. Suomessa demoskene on pitkälti vastuussa ensimmäisen aallon pelistudioiden, Housemarquen ja Remedyn, synnystä. Yhteensä Utoposta myytiin noin 2 000 kappaletta. ikat teki Janin ystävä Matti Mäenpää, ja projekti oli maalissa muutamassa kuukaudessa. Porttauksen parissa ahersivat erityisesti Jan Achrenius ja Rene Kivioja. Ajatuksena oli rahoittaa sen turvin seuraavien pelien kehitystä, Jani Penttisen Atari ST:lle ohjelmoima Utopos oli rakkauskirje Amigan Turboraketille. Lopulta Elvis kuopattiin, ja keskityimme Utopokseen.” Penttinen toi Bloodhouselle mukanaan Aggressionin jäseniä, jotka alkoivat portata Stardustia Atari ST:lle, Penttisen keskittyessä Utopoksen jatko-osaan. Jani Penttinen on todistanut tätä kaikkea aitiopaikalta
”Äiti huusi minulle, että joku Samuli tavoittelee minua. Hän opetteli gra. ikan optimointia, mikä oli todellinen onnenpotku hänen uransa kannalta. Skeneaikoina tehtiin tosi hienoja 3D-juttuja, ja 3D-korttien myötä sitä osasi tosissaan arvostaa, että polygoneja pystyi ahtamaan ruudulle huomattavasti enemmän kuin ennen. ”Sain ajatuksen, että voisin mennä britteihin töihin. ”Olin jo mielessäni hyväksynyt työtarjouksen, mutta päätin hoitaa Hybridin työkeikan ensin.” Jani Penttinen työsti Bloodhousella jatko-osaa Utopokselle, ja hänen mukanaan tulleet Aggression-demoryhmän jäsenet porttasivat Stardustin ST:lle Housemarquen Supreme Snowboarding oli ensimmäinen 3D-peli, jota Penttinen oli tekemässä. Penttinen jatkoi työtään Utopoksen jatko-osan parissa Syvähuokon vanhempien kellarissa. Demoryhmä Future Crew oli pannut peli. ”Toimistolla oli viisituhatta Stardust-pahvilaatikkoa, jotka sitten postitettiin julkaisijan pyynnöstä britteihin. Hän lähetti emailia Utopoksen tilaajille ja onnistui myymään viitisensataa Stardustia, 25 taalaa pala. ”Tämä kieltämättä katkeroitti, joten yhteistyö päättyi siihen.” Kohtalo huokaa syvään Stardust-katastro. ”Remedy ei kuitenkaan onnistunut saamaan pelille julkaisijaa, sitä pidettiin liian yksinkertaisena. ”3D-kortit olivat juuri lyöneet läpi, ja ne tarjosivat aivan uskomatonta gra. ”Siellä väännettiin Death Rallya ja samalla speksattiin jo Dark Justicea, josta lopulta tuli Max Payne. ”Homma loppui yksipuolisella ilmoituksella siihen. Stardust ST myi siis vähintään 5 000 kappaletta pelkästään Briteissä, mutta... Mukaan ympättiin kustomoitavat alukset ja aseet, joiden myötä pelin nimi vaihtui Guntechiksi. Penttinen uskoo, että jossain syvällä Housemarquen holveissa on edelleen tuo CD-levy, joka sisältää pelattavan version alkuperäisestä Guntechistä. Mukana tuli myös Guntech. Penttinen oli ehtinyt saada pelistään valmiiksi verkkopelin sisältävän moninpeliversion, joka hänen mukaansa olisi kannattanut julkaista. Hybrid Graphicsin kehittämään Surrender 3D -pelimoottoriin pohjautuva snoukkapeli tarjosi demoskenestä ponnistaneelle Penttiselle mielenkiintoisen haasteen. 7. rman pystyyn, ja minut haluttiin mukaan.” Alun perin Penttinen suhtautui ajatukseen nihkeästi. Surrender-pelimoottoriin perustuva snoukkapeli oli käänteentekevä hänen urallaan. Syvähuokon puhujanlahjat saivat kuitenkin hänen päänsä kääntymään, joten matka pelialalla jatkui. Remedyn alkumuoto työsti samaan aikaan useita peliprojekteja. Ostin kioskilta englantilaisen pelilehden ja aloin selata työpaikkailmoituksia.” Penttinen sai sovituksi puolenkymmentä haastattelua. ”Sain sumplittua itselleni konsultointikeikan Hybrid Graphicsin nimissä Yhdysvaltoihin. Acclaim tarjosi paikkaa ja kovaa palkkaa. Virgin tappoi puolet kehityksessä olleista peliprojekteista, ja Guntech oli yksi näistä. ”Nimi perustuu suoraan pelimekaniikkaan. ”Se kulki Ilari Kuittisen mukana pelimessuilla CD-levyllä, ja sitä esiteltiin potentiaalisille julkaisijoille.” Vaikka peli herätti kiinnostusta, sille oli käytännössä mahdoton saada julkaisijaa. ikkaa verrattuna aikaan ennen niitä. Minä jatkoin työtäni Utopoksen jatko-osan parissa.” Remedyn myötä kehitystyö jatkui PC:llä. Tekisin välilaskun Lontooseen, olisin siellä viikon ja matkustaisin sitten Las Vegasiin.” Lontoossa Penttinen kävi sopimissaan haastatteluissa. Pari vuotta aikaisemmin sellaista ei olisi voinut kuvitellakaan.” Penttinen oli tutustunut Supreme Snowboardingin myötä Surrenderin sielunelämään. Virginin kanssa allekirjoitettu julkaisusopimuksen takia kehitystyön ennakkomaksut oli maksettava Virginille takaisin, jos joku muu taho kiinnostuisi pelistä. Ainoa ongelma oli, että ne olivat Lontoossa eikä Penttisellä ollut rahaa lentolippuun. mutta toisin kävi. Tiesimme, että peli oli käynyt kaupaksi, sillä julkaisija tilasi myöhemmin vielä lisää laatikoita.” Laatikot olivat loppu, mutta ilmeisesti kustantaja teki niitä itse lisää. Kun lumilautailupeli oli saatu valmiiksi ja kauppoihin, Penttinen alkoi pohtia, mitä tekisi seuraavaksi. Pelissä pystyi kustomoimaan aseita vaihtelemalla niiden osia keskenään.” Virgin maksoi ennakkomaksut, ja kehitystyö eteni hyvässä tahdissa, kunnes julkaisija ilmoitti ajautuneensa rahoitusvaikeuksiin. Samalla se oli Penttisen ensimmäinen 3D-peli. Jossain vaiheessa Daze vain katosi, eikä se maksanut Bloodhouselle shillinkiäkään. Pelin parissa oli vaikeaa jatkaa ilman rahoitusta, minkä vuoksi siirryin Housemarquelle, koska he maksoivat kuukausipalkkaa.” Vain muutamaa kuukautta myöhemmin sama olisi onnistunut Remedyllä, mutta Penttinen siirtyi naapuriin työskentelemään The Reapin ja myöhemmin Supreme Snowboardingin parissa. Peliä muokattiin sitten monipuolisemmaksi, ja lopulta Virgin Interactiven kanssa saatiin julkaisusopimus.” Tämän vuoksi pelin mittakaava kasvoi. Ainoat tulot Stardustin ST -versiosta tulivat Penttisen kautta. Penttinen oli pesemässä vanhempiensa asuntoauton kattoa, kun puhelin soi. ”En tosin tiedä, että millaisella raudalla tuo nykyään pyörisi.” Lumilaudalla maailmalle Vuonna 1999 julkaistu Supreme Snowboarding oli ensimmäinen suomalaispeli, joka myi yli miljoona kappaletta. n jälkeen Penttinen päätti lopettaa pelialalla, mutta kohtalo puuttui peliin Samuli Syvähuokon hahmossa
”Minusta tuli henkilö, joka vastasi 3D:stä. ”Itseluottamuksen taso oli paljon korkeampi, koska voitiin luottaa siihen, että tuote myy. ”Suomessa pelikehitys oli tuohon aikaan varsin harrastelijamaista. Guntechistä koettu pettymys toistui golf-pelin kanssa. Minuun iski suomalainen häveliäisyys ja hyväksyin sopimuksen, koska sain lisää rahaa väärinkäsityksen seurauksena. ikalla toteutettu golf-peli, jossa kolopalloa maustettiin fantasiaelementeillä. Yhdysvaltojen palkkatasolla koodareiden palkkaaminen porttaustyöhön olisi syönyt kaiken rahan, joten Penttinen päätti kääntää katseensa Kiinaan. Umocon projektille kävi samoin kuin Guntechille. Itse sisältöön jäi vain neljännes. Tätä avaruusräiskintää pelataan kaverin kanssa. rman auditoriossa puheen, josta ei oikein ottanut selvää. Hän oli aikoinaan tehnyt kasuaalipelejä Amigalle, niistä päätimme tehdä kännykkäversiot.” Koska puhelinmalleja oli markkinoilla hillitön määrä, tarkoitti tämä myös valtavaa määrää eri porttauksia. ”Hän ei halunnut muuttaa pois Kiinasta, joten jäin sinne.” Samalla myös Penttisen ura otti uuden suunnan. Aloittaessaan Westwoodilla Penttinen huomasi, että työskentelykulttuuri erosi merkittävästi siitä, miten Suomessa toimittiin. Tämä piti usein myös paikkansa. rmallaan Jollygood Games. Toki joskus tuollakin crunchattiin, mutta pääosin työnteko oli aikuismaista.” Myöskään rahoituksesta ei tarvinnut huolehtia. SINNE JA TAKAISIN Länsipuun varjossa Hybridin asiakas oli Westwood. ”EA kuitenkin kohteli meitä hyvin, eikä minulla jäänyt mitään hampaankoloon. ”He ymmärsivät tämän neuvottelutaktiikaksi, ja paransivat huomattavasti sopimusehtoja. Hän oli mielessään jo päättänyt hyväksyä Acclaimin tarjouksen, minkä vuoksi hän sanoi, että hänen oli mietittävä Westwoodin tarjousta. Se pyöritti muun muassa C&C: Generalsia ja Lord of the Rings -toimintanaksuja. 3D-osaamiseni vuoksi tein heille pitkään Westwoodin jälkeen keikkahommia optimoinnin parissa.” Kännykkä kutsuu Keikkatyön loputtua Penttinen päätyi mobiilipelien pariin . Takana oli useammat irtisanomiset, minkä seurauksena studion henkilövahvuudesta oli ehtinyt kadota jo kolmannes. Ennen iPhonea ja App Storea mobiilimaailmasta puuttui keskitetty sovelluskauppa, ja Nokia valloitti markkinoita satojen erilaisten puhelinmallien voimin. rman. rmassa gurun maineen, mikä osoittautui myöhemmin todella hyväksi uravedoksi.” Westwoodin 3D-moottori debytoi pelissä Command & Conquer: Renegade, ja ristittiin myöhemmin SAGE Engineksi. ”Perustimme erään EA-pomon kanssa Umoco-nimisen mobiilipeli. Penttisen esikoispeli Utopos on myös Steamissa, tosin rutkasti uusittuna painoksena ja vielä toistaiseksi Early Accessissa. Guntech kävi myös Steamissa, mutta kulkee tällä hetkellä siellä nimellä URG (Utopos Rocketship Game). Viljelin demoskeneajoilta tuttua fraasia siitä, että minkä tahansa koodinpätkän voi optimoida kymmenen kertaa nopeammaksi. Westwood oli ollut asialla yli kymmenen vuotta, joten suurin osa asioista saatiin tehtyä normaalin työajan puitteissa. Tämä olisi ollut meidän ensimmäinen oma pelimme, ja koko homman tarkoitus oli näyttää, mihin pystymme.” Muutto Kiinaan muutti Penttisen elämän, sillä hän tutustui siellä nykyiseen vaimoonsa Weniin. Alun perin hän keskittyi Surrenderin optimointiin, mutta lopulta hän laati Westwoodin käyttöön uuden 3D-pelimoottorin. ”Meidän pelimme tapettiin siihen paikkaan. Sain . ”Kaksi pitkään tehUtopoksen jatko-osa Guntech osoittautui todelliseksi ikuisuusprojektiksi, mutta se julkaistiin vuonna 2020, ja jatko-osakin on aivan nurkan takana. Halu omien pelien tekemiseen oli kova, mutta Nokian lisensointiehtojen vuoksi se olisi ollut kallista. ”Westwoodin perustaja Louis Castle piti . ikan pariin, mutta Surrenderista ei saatu tiristettyä riittävästi suorituskykyä. Penttisen ura Westwoodilla päättyi, kun Electronic Arts sulki studion vuonna 2003. Surrenderin suorituskyky ei ollut linjassa uusien näytönohjainten ominaisuuksien kanssa, joten korjaamisen sijaan oli paljon helpompaa laatia kokonaan uusi pohja tuleville peleille. Vasta sitten aloin miettiä, mitä muutto Las Vegasiin käytännössä vaatii.” Westwoodin emoyhtiö Electronic Arts kuitenkin hoiti kaikki muuttoon liittyvät asiat sekä tarvittavat paperityöt. Penttisellä oli työn alla 3D-gra. ”Lähdin sinne perustamaan porttaustiimiä, jotta pystymme tuottamaan suurimman osan porttauksista sisäisesti. Näin varsinaiseen kehitystyöhön jäisi enemmän rahaa.” Yhden pelin budjetista peräti 75 prosenttia kului eri versioiden tekemiseen. ”Sain optimoitua pelimoottorin nopeammaksi jo päivässä, ja seuraavana päivänä mennessäni konttorille minulle tarjottiin työsopimusta.” Penttinen ei ollut valmistautunut tähän. Niin ikään Surrenderia käyttävä Westwoodin Command & Conquer: Renegade hyötyi Penttisen optimointitaidoista 8. ”He joutuivat maksamaan siitä erikseen, joten tietyssä mielessä sain viimeisen sanan, mutta harmitusta se ei poistanut. ”Laskimme, että voimme tuplata sisältöbudjetin, jos teemme edes osan porttauksista itse.” Umoco tuotti mobiilipelejä pääasiassa EA:n tuotteista. Lopulta ymmärsimme, että studio suljettiin.” Työntekijöille tarjottiin mahdollisuutta siirtyä Los Angelesiin jatkamaan EA:n palkkalistoilla, mutta Penttinen ei tarttunut tähän. Westwood oli ollut osa Virgin Interactivea, mutta Virginin rahoitusvaikeuksien kautta päätynyt pari vuotta aikaisemmin maailman sen hetken suurimman pelijulkaisijan EA:n omistukseen. Tekemisestä oli maksettu, mutta sydämeni särkyi, koska olin jälleen tehnyt pelin, josta olin ylpeä, mutta sitä ei tultaisi koskaan julkaisemaan.” Penttinen sai hieman balsamia haavoihinsa siitä, että hän ei ollut ehtinyt toimittaa 3D-pelimoottoriaan EA:lle. Command & Conquerista tuttu studio oli hiljattain siirtynyt 3D-gra. ”Se oli tosi näyttävä, selkeästi seuraavan sukupolven mobiilipeli.” Samoihin aikoihin EA hankki omistukseensa toisen mobiilipelistudion, joka oli tekemässä Tiger Woods -lisenssillä varustettua golf-peliä. Minulle Westwood oli rauhoittumisen paikka.” Penttinen koodasi ja optimoi
”Guntech on nimenä hieman haastava, sillä hakukoneissa se vie aseharrastajien sivuille. ”Skannasin sen ja lisäsin peliin. Hän perusti Xiha Lifeja Trans. ikalla. Valve ei tästä pitänyt, sillä ilmaisia avaimia ei yrityksen mukaan ollut soveliasta jakaa Steamin ulkopuolelle. ”He vaativat peliä ilmaisjakeluun vuorokauden ajaksi, mihin suostuimme. PlayStation 4 ja saman aikakauden älypuhelimet olisivat tukehtuneet laskentaan, joten tekoälyn vaatima laskenta olisi pitänyt tehdä pilvessä. ”Trans. URG on lyhenne Utopos Rocketship Gamesta, joksi tyttäreni on peliä aina kutsunut.” URG ja Guntech sulkevat kauniisti ympyrän myös laitteistotasolla, sillä alun perin Atari ST:lle julkaistu Utopos sai uuden elämän myös Atari VCS -konsolin julkaisupelinä. Tämä taas olisi pakottanut pelin free to playksi, koska ylläpitokustannukset olisivat olleet todella suuret. ”Tähän liittyy paljon nostalgiaa ja . Penttisen kotitoimistolla on lapsille omat työpisteet, missä he ovat työstäneet ensimmäistä peliään Robloxiin. Hän halusi jatkaa pelien tekemistä tullessaan koulusta, minkä vuoksi aloin itsekin innostua. Se on aivan valtava muutos, jos tilannetta vertaa omaan nuoruuteeni.” Penttisen tarina on myös kertomus sinnikkyydestä. Moninpeliräiskinnällä on valmis yleisö, kun se saadaan julkaistuksi.” Raivo vaatii älyä Utopos Gamesilla on työn alla myös oppivan tekoälyn ympärille rakentuva Raivo-robottipeli. 9. Kerroin heille, että oma mielenkiintoni oli alkanut siirtyä toisaalle, minkä he hyvin ymmärsivät. Eri pelaajien kouluttamat robotit ottavat toisistaan mittaa areenataisteluissa, millä vältetään se, ettei pelaaja joudu hakkaamaan osaamatonta vastustajaa sen kouluttamiseksi. ”Oleellisin kysymys on, missä vaiheessa tekoäly päihittää pelaajan.” Idea olisi vaatinut toimiakseen sen, että aluksi pelaaja mätkii käytännössä puolustuskyvytöntä vastustajaa. ”On jännä nähdä, miten peli otetaan lopulta vastaan. Black Mirror -vaikutteiden välttämiseksi peli rakennettiin robottien ympärille, joita pelaaja treenaa. ”Idea ei vanhene käsiin ja tämä on tarkoitus tehdä jossain vaiheessa valmiiksi. Se oli todella lannistavaa.” Pioneeri palaa taistelukentälle Seuraavat vuodet Penttinen työskenteli konekäännössovellusten parissa. ”Tämä vaatii toteutuakseen useamman miljoonan budjetin.” Tekoäly vaatii suorituskykyä. rman.” Pöytälaatikosta nousi esiin Guntech, jota Penttinen ensin teki vain omaksi ilokseen. Hän on ollut ensimmäinen maailmalle lähtenyt suomalaisdevaaja, joka on urallaan ehtinyt nähdä pelialan monesta eri näkökulmasta. He etsivät uuden toimitusjohtajan, minkä jälkeen itse siirryin sivuun.” Samoihin aikoihin Penttinen oli päätynyt mukaan byFounders-sijoitusrahaston toimintaan pelialataustansa ansiosta. Viitteitä suosiosta on.” Intel halusi itselleen 10 000 Utopos-avainta jaettavaksi omalle yhteisölleen. ”Heitä ei hirveästi kiinnostanut käännöstoimistourani, mutta minusta tuli rock-tähti, kun pelimenneisyyteni selvisi heille.” Penttinen asensi Unityn ja pyysi kuusivuotiasta tytärtään piirtämään pelihahmon. Tämä oli minulle todella sykähdyttävä juttu.” Yhtäkkiä Penttinen huomasi koodaavansa illat ja viikonloput. ”Ensimmäiset rahat pelialalta on jo tienattu suljetussa betassa ja nyt odotetaan, että saadaan se lähiaikoina julkaistua.” Esikuvan voima on vahva. Hän on toiminut myös esikuvana monelle nuoremmalle pelikehittäjälle. uent oli sijoittajavetoinen yritys. tyä peliä päätyivät roskikseen. Vanha kipinä oli syttynyt uudelleen. Kehitystyö on toistaiseksi jäissä, sillä kyseessä on huomattavasti Utoposta ja Guntechia isompi projekti. Lilly oli innoissaan. ”Vaikka kyseessä on pieni alusta, Guntech on VCS:n suosituin peli.” Atarille on hiljattain julkaistu myös Guntech 2, joka on tulossa myös Xboxille. uent-käännöspalvelut. Kun hän perheineen muutti Las Vegasiin, hän perusti entisten Westwood-kollegoidensa kanssa Utopos Gamesin, ja touhu muuttui päivätyöksi. Tämä on vuonna 2021 julkaistu mikrokonsoli, joka näyttää muinaiselta Atari 2600 -rohjakkeelta, mutta Linuxin voimalla pyörittää aika lailla paremman näköistä kamaa. Sitten hänen lapsilleen selvisi, että isä oli työskennellyt pelialalla. Vuosikymmeniksi pöytälaatikkoon jäänyt Guntech näki lopulta päivänvalon, vaikka projektin kanssa oli kuljettavana enemmän kuin yksi vastamäki. ”PlayStation 5 ja nykyiset kännykät saattavat tällaisesta laskennasta jo selvitä, mikä oleellisesti pienentää käyttökustannuksia.” Raivon taustalla on ajatus mätkintäpelistä, jossa vastustaja opiskelee pelaajan liikkeitä ja pyrkii vastaamaan siihen. Tuona aikana peli ladattiin 300 000 kertaa. Meillä on olemassa pelattava alfaversio, jota aletaan viedä eteenpäin, kun pandemia helpottaa.” Pelialan kasvu Jani Penttinen on urallaan nähnyt Suomen pelialan synnyn ja kasvun. ilistä siitä, että nyt ympyrä vihdoin sulkeutuu.” Myös lasten pelikehitys on edennyt. Penttisen kotikonttori on sisustettu peligra. Penttinen lopulta kirjoitti EA:lle SAGE-pelimoottorin, jota on käytetty muun muassa Command & Conquer Generalsissa, Earth & Beyondissa ja EA:n Sormusten herra -peleissä. Paljon on vuosikymmenten aikana myös muuttunut. Guntech julkaistiin ensin iOS:lle, ja myöhemmin se saapui myös Steamiin. ”Nykynuori voi haaveilla urasta pelialalla ja myös toteuttaa haaveensa Suomessa. Steamin Early Accessissa on myös netissä pelattava moninpeli nimeltä Utopos, jonka varsinainen julkaisuversio siintää aivan nurkan takana. Hän pääsi tutustumaan pelistudioihin ja pohtimaan niiden rahoitustarpeita. ”Tämäkin osaltaan vaikutti siihen, että päätin lopulta perustaa oman peli. Tällä hetkellä se on palvelussa nimellä URG
Pelimekaanisesti se muistuttaa ysärin shareware-esikuviaan, mutta gra. Jälkimmäinen ehdottomasti kaipaisi remasterointia, sillä alkuperäistä pilaa huono skrollaus. Suuntaa vaihdetaan kiepauttamalla alus ympäri ja painamalla kaasua. Pelit jäivät lopulta ysärin ilmiöksi, vaikka Remedy oli lähellä kaupallistaa luolalentelyt Guntech-peliprojektinsa myötä. Hän on kuolematon, mutta sidottu pääpelaajan ruutuun. Yksinpelissä tavoitteena on selvittää tie kentän lähdöstä maaliin. Kuvio on hieman sekava, koska pelikolmikko edustaa modernia näkemystä luolalentelypelistä, henkistä uusversiota Guntechista sekä Utopoksen jatko-osaa. Luolalentelyiden ohjaus on peräisin Atarin kolikkopelistä Asteroids, mutta aakea avaruuslaakea korvattiin ahtailla YKSI LUOLA, KOLME SISÄÄNKÄYNTIÄ URG Utopos Games Testattu: PC Saatavilla :Atari VCS Moninpeli: (yhden ruudun) Co-op Utopos Utopos Games PC Minimi: Win10-64bit, Intel i5/8 gt RAM Suositus: Intel i9/16 gt RAM Moninpeli: +10 pelaajaa verkossa luolilla saman . Hieman myöhemmin se sai myös Utopos-nimisen moninpelipikkuveljen, joka tosin on vielä early access -päiväkodissa. I so siivu sinivalkoisten pelien kivikaudesta vietettiin luolassa. Mukana on muun muassa rahtaripuuhaa sekä korona-aikaan sopiva virustehtävien sarja, jossa kerätään palapelin paloja rokotteen kehittämiseksi tappavaa kulkutautia vastaan. Turboraketti kumppaneineen kyllästi sharewareskenen niin, että luolalentelypeleistä alettiin puhua jo omana genrenään. ikka on tätä päivää. Pelin perusteemaa varioidaan mukavasti kenttien edetessä. Matkan varrella voi kerätä kolikoita, joita puolestaan tarvitaan uusiin aluksiin tai aseiden päivittämiseen. Sivulta kuvatussa luolastossa lennellään sokkeloisissa kentissä, joissa rakettimoottori puskee painovoimaa vastaan. KäyGuntechissa alusta ohjataan virtuaalitikulla, tai siis napilla. URG on moderni näkemys luolalentelypelistä. Tuolloin Penttinen julkaisi Atari ST:lle Utopos-nimisen luolalentelypelin. Seuraavaksi tuli PC-julkaisu, jonka myötä Guntech ristittiin uudelleen Utopos Rocket Gameksi eli URG:ksi. Juho Kuorikoski URG & UTOPOS Kadonnut palanen kotimaista pelihistoriaa on viimein saatu pelattavaksi, mutta kolmessa eri osassa. Tavoitteena on tuhota vastapuolen liituri ennen kuin oma kulkupeli kokee saman kohtalon. Taskuraketti URG:n mobiilipelijuuret näkyvät etenkin käyttöliittymässä, sillä valikkopainikkeet ovat niin suuria, että niitä tekisi mieli tökkiä sormella 49-tuuman näytölläkin. Ahtaissa surmanloukoissa on ammuskelun lisäksi osattava myös navigoida. Väärän puhelimen takia Guntech jäi kokeilematta, joten annoin ääneni suoraan Kakkoselle, tuttavallisemmin URGille. Vetovoiman lait Luolalentelypelien idea on varsin simppeli. Virukset tosin ovat merimiinan kokoisia pallukoita, jotka tarrautuvat alukseen kiinni nitkuttamaan energiavarantoja. rman Gravitarissa, josta ammensivat sellaiset klassikot kuin kuusnepan Thrust ja Atari ST:n Oids. Mukaan voi liittyä ainakin toinen ihmispelaaja, mutta apuriksi. Nyt myös Guntech on päätynyt omalla tavallaan myyntiin, kun pelin parissa työskennellyt Jani Penttinen julkaisi sen iLaitteille. 10. Hommaa hankaloitetaan muun muassa päälle hönkivillä vihulaisilla, etenemistä katkovilla lasersäteillä ja liikevoimaa muuttavilla avaruustuulettimilla, jotka luovat tyhjiöön vastatuulta. Tämän kolmiosaisen luolalentelytrilogian juuret ovat vuodessa 1993
Peliä on todella mukava pelata, ja lentomalli on rakennettu tismalleen oikein. 80 Utopos Hyvää + Lentomalli toimii moninpelissäkin… Huonoa . Moninpeliluolalentely ei oikein toimi, jos palvelimella seikkailee vain yksin. URG URG on mainiosti modernisoitu luolalentelypeli ja Utopos sen moninpeliversio, jonka suurin ongelma on tyhjät serverit. 11. Ihmiskunta kehittyy, mutta luolissa lentely näyttää olevan ikuista. ...mutta pelistä on vaikea sanoa mitään, koska sitä ei pelaa kukaan. tetty fontti on niin suurta, että sitä pystyy näytöltä lukemaan helposti neljän metrin päästä. Värikäs gra. Early access -versiossa voi pelata kolmea kaveria vastaan deathmatchia, mutta tulevaisuudessa moninpeliräiskeeseen voi osallistua kymmenen pelaajaa. Tein parin viikon ajan pistokokeita, mutta sain lennellä autuaassa yksinäisyydessäni niin Euroopan, Yhdysvaltojen kuin Aasian palvelimilla. Pädillä pelatessa Utopos käyttäytyy kuin mikä tahansa tuplatattiräiskintä. Kokeilin. Mobiilipelijuuret näkyvät ikävällä tavalla valikoissa ja käyttöliittymässä. Ensin tosin samaan matsiin pitäisi saada edes se neljän pelaajan porukka. Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi Penttisen toinen peli, Utopos, on periaatteessa URG:n jalostetumpi versio. Peli käyttäytyy samoin kuin Utopos, mutta tulitussuuntaa voi vaihtaa hiirellä. Utopoksesta on paha sanoa mitään peliseuran puuttuessa, mutta URG sen sijaan on oikein mainio nykynäkemys ysärin shareware-ilmiöstä. Kenttäkattaus on myös mainiosti mietitty, ja hupsut teemat sopivat nekin hienosti luolalentelypelien kaanoniin. Hyvää + Mainio pelattavuus, näyttää kivalta, luolalentelypelien shareware-perintö näkyy hauskalla tavalla. ikka tuo mieleen Housemarquen Super Stardust HD:n Tämä on Utopoksen moninpeliteoria… …mutta tämä on todellisuus. Alusta on mukava lennättää, mutta moninpeli vaatii toimiakseen pelaajia, joita ei linjoilla ole. URG on heittämällä modernien luolalentelypelien harvalukuisen joukon suvereeni kuningas. Mobiililaitteille julkaistun Guntechin, yksinpeliksi tarkoitetun URG:n ja moninpeli-Utopoksen olisi helposti voinut kääriä samaksi paketiksi, sillä pelit ovat varsin samanlaisia keskenään. Pelin ongelmana on, että sitä ei pelaa kukaan. Kentän läpäisystä seuraa Angry Birdsin tyyliin tähtiranking, ja toisinaan peli palkitsee selätetystä tehtävästä bonuksilla, jonka tuottama sateenkaariefekti on taatusti myrkkyä epileptikoille. Se on yksinomaan moninpeliksi tarkoitettu luolalentely. Huonoa
Hämmästyin, miten paljon pelimaailma muistuttaa esikuvaansa. Esimerkiksi jokaisella alueella on oma mainio musiikkinsa. Eipä hätää, sillä sarjasta on kaikessa hiljaisuudessa tehty peräti kaksi eri peliä, joilla hahmoja kaipaavat voivat helpottaa odotuksen luomaa ahdistusta. 12. Markus Rojola Kaksi Community-sarjaan perustuvaa peliä, joista molemmat ovat ilmaisia ja vieläpä hyviä. Perillä ryhmä tapaa Corneliuksen avustajan, Gilbertin, joka toimii myös hänen pesänjakajanaan. Hajota ja hallitse 101 Journey to the Center of Hawkthorne perustuu Communityn kolmannen kauden 20. Tapahtumia jatkaneesta elokuvasta on ollut aika ajoin puhetta, mutta se ei ole ainakaan toistaiseksi edennyt Harmonin ja näyttelijöiden vihjauksia pidemmälle. Päätin palata pelin pariin myöhemmin, kunhan se olisi hieman valmiimpi. Pelaaja valitsee jonkin hahmoista, minkä jälkeen peli käynnistyy tismalleen samalla tapaa kuin sarjassakin. K Hawkthornen äänimaailma on repliikeistä riisuttu, mutta muuten siinä ei ole moittimista. Muistaakseni mukana ei ollut kuin ensimmäinen alue eikä siinä ollut paljoakaan tehtävää. Dan Harmonin (Rick and Morty) luoma TV-sarja sai jatkuvasta peruuntumisuhasta huolimatta lopulta kuusi kautta, josta viimeinen julkaistiin jo edesmenneessä Yahoo! Screen -striimauspalvelussa. Ehkä tämä ei olekaan se kaikkein kamalin aikajana. Ympäristöt, hahmot ja hahmojen liikkeet on onnistuttu kopioimaan lähestulkoon täydellisesti vihollisina toimivia likaisia hippejä myöten. Kokeilin pelin ensimmäistä versiota jo kesällä 2012, mutta se ei tehnyt vielä tuolloin suurta vaikutusta. Molemmat ovat sarjan ystävien luomia ilmaispelejä. COMMUNITY-TV-SARJAAN POHJAUTUVAT PELIT Gilbertin mukaan Pierce oli 30 vuotta aikaisemmin ehdottanut Corneliukselle, että heidän tulisi sijoittaa perheyrityksen rahoja videopeleihin. Pelissä ei nähdä lainkaan tarinan alkuasetelmaa. Journey to the Center of Hawkthorne käynnistyy oikeaoppisesti siitä hetkestä, kun opintopiiri astuu peliin. Hän ryhtyi suunnittelemaan omaa videopeliään, joka julkaistaisiin postuumisti. Vaikka ne eroavat toisistaan lähes kaikilla tavoin, niitä yhdistää kuitenkin yksi – ja kenties kaikkein tärkein – seikka: tekijöiden kunnioitus ja kiintymys lähdemateriaalia kohtaan. Pelintekemisen historia Pelattavaa versiota Journey to the Center of Hawkthornesta ryhdyttiin väsäämään faniprojektina välittömästi jakson ilmestyttyä toukokuussa 2012. Kyseisessä jaksossa Chevy Chasen esittämä Pierce kutsuu opintopiirin mukaansa isänsä, Cornelius Hawthornen, perinnönjakoon. Toive toteutui ainoastaan osittain. Cornelius piti ehdotusta typeränä, sillä videopelit olivat hänen silmissään hetken villitys, kun taas yrityksen päätuotteille, kosteuspyyhkeille, tulisi riittämään kysyntää aina. Sarjassa Journey to the Center of Hawkthorne -seikkailuroolipeli ratkaisee perinnön kohtalon. omediasarja Communityn (2009–2015) fanien mantrana toimi vuosien ajan ”kuusi kautta ja elokuva”. jaksoon Digital Estate Planning. Ehdotus antoi kuitenkin ahdasmieliselle Corneliukselle idean. Lopullinen versio julkaistiin marraskuussa 2015. KUUSI KAUTTA JA KAKSI PELIÄ Hawkthorne & The Human Beings / Moto Studios Arvosteltu: PC Versio: Ilmaiset Minimi: Win 10, Intel Core2Duo 1.66 GHz, 2 Gt RAM, Radeon HD5870 Ikäraja: . Vartin pelailun jälkeen olin nähnyt kaiken, mitä matkalla Hawkthornen ytimeen oli tuolloin tarjolla
Kaikilla on värikuula-aseet. Padan löytäessään pelaaja voi valmistaa erilaisia taikajuomia. Vaikeustaso on onnistuttu säätämään pääasiassa sopivaksi. Johdatus kenttäsuunnitteluun Aloitin pelaamisen ilman jakson katsomista. Eniten kuolemia aiheuttivat liikkuvat tasot, jotka alkoivat yhtäkkiä pudottaa pelihahmon kyydistä. Tämän lisäksi ainakin yksi muutos parantaa peliä merkittävällä tavalla. Pelimaailman sisäisestä logiikasta on onnistuttu pitämään kiinni viimeiseen saakka. Vihollisten pudottamilla kultakolikoilla voi kuitenkin ostaa lisävarusteita. Laiskuuden laaksosta löytyy esimerkiksi loputonta siestaa viettävä Taco Town, jonka jokaisen asukkaan nimi on Juan (poikkeuksena on kylän ainoa nainen, jonka nimi on luonnollisesti Juanita) ja viholliset ovat mariachi-muusikoita. Mikäli haluaa kokea kaiken, pelattavaa riittää helposti puoleksi kymmeneksi tunniksi. Aseita voi myös valmistaa yhdistelemällä ympäristöstä löydettyjä tarvikkeita. Mukana on myös paljon uusia hahmoja, dialogia ja juonenkäänteitä. Pelimaailmaa on avattu merkittävästi. Edellisestä katselukerrasta oli puoli vuosikymmentä, joten osa käänteistä oli hämärän peitossa. Luojan kiitos en sentään murhannut häntä ja hänen vaimoaan sekä polttanut pajaa peittääkseni rikokseni jäljet Annien ja Shirleyn tapaan (sen tein vasta toisella peluukerralla). Overwatch-henkisen sankariräiskinnän sijaan kyse on – ikävä kyllä – pelkästä yksinkertaisesta deathmatchista, Hawkthornen loppuvaiheilla pääsee tutkimaan Greendalen kampusta, joka on täynnä viittauksia sarjan tapahtumiin. Kahdeksanhenkisten joukkueiden hahmoina toimivat opintopiirin jäsenet vahvistettuna señor Changilla. Ensinnäkin suututin kylän sepän varastamalla vahingossa hänen tarvikkeitaan. Räiskinnän perusteet Six Seasons and a Game on Hawkthornea tuoreempi ja monella tapaa vaatimattomampi tapaus. Kuten arvata saattaa, amatöörien vapaaehtoisvoimin tekemä tuotos on kovin kaukana lajityypin kärkipäästä, mutta onnistuu silti olemaan odotuksia parempi. Pelin ja sarjan tapahtumien välillä on myös merkittäviä eroja. On aika sotia. Vastustajajoukkueessa ovat näiden pahat doppelgängerit. Ilmeisesti Cornelius oli varmistanut, että hänen perintöään ei voida jakaa tiettyjä etnisyyksiä edustaville ihmisille. Pelissä ei ensinnäkään seikkaile koko opintopiiri. Kuollessa ei nimittäin palata koko pelin alkuun vain korkeintaan muutaman ruudun taakse. Esimerkiksi puupalikasta ja lehdestä väsätään nuolia. Olin valinnut pelihahmokseni afroamerikkalaisen Troyn ja tämä saattoi olla ratkaiseva tekijä. Tämä koskee luonnollisesti päähahmojen ääninäyttelyä, mutta myös muiden hahmojen ääniraidat on poistettu tai korvattu tekstiruuduilla. Esimerkiksi Je lle on tarjolla valkoinen hihaton paita, Abedin voi pukea Batmaniksi ja Britan puuksi. Tasohyppelykonkareille eteneminen on sujuvaa, mutta mukana on myös muutama haastavampi loikkakohta. En tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Pelintekijöiden ansioksi täytyy lukea se, että he eivät ole ainoastaan tyytyneet kopioimaan sarjassa nähtyä, vaan he ovat myös jättäneet oman jälkensä Hawkthornen valtakuntaan. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että ne ovat täynnä stereotyyppisiä kuvauksia vähemmistöistä. Alkuvuodesta julkaistu ensimmäisen persoonan moninpeliräiskintä perustuu Communityn paintballsota-jaksoihin, joista kolme ensimmäistä, ensimmäisen kauden Modern Warfare ja kakkoskauden päätösjaksot A Fistful of Paintballs ja For a Few Paintballs More, ovat todellisia klassikkoja. Pelihahmonsa voi varustaa erilaisilla lyöntija heittoaseilla, joiden käyttötarkoitukset vaihtelevat. Miekkaa heiluttaessaan voi pitää hieman enemmän etäisyyttä, mutta iskuja vaaditaan useampi. Moninpelin puutteen aiheuttamaa pettymystä lieventää onneksi myös se, että pelaaja voi valita hahmonsa asun lukuisista eri vaihtoehdoista. Toinen puuttuva seikka on ääninäyttely. Tasohyppelyn aineopinnot Journey to the Center of Hawkthorne yllättää laadullaan. Uudet tapahtumapaikat asettuvat lähes saumattomasti osaksi umpirasistisen Corneliuksen luomaa pelimaailmaa. Heittoveitset ovat kaikkein turvallisin vaihtoehto etenkin kinkkisiä pomovastuksia vastaan, mutta ne loppuvat nopeasti. Onnistuin myös häviämään kaikki rahani sekä vaatteeni pokerissa, joten jouduin pelaamaan loppupelin alastomana. Tietysti mukana on myös Annie joulumekossaan. Kylää ympäröivä metsä, Laiskuuden laakso sekä Gay Island, jotka sarjassa ohitettiin pikaisesti karttanäkymässä, ovat täysin pelattavia alueita. Hypyt ovat tarkkoja ja taistelu on – kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta – varsin tyydyttävää. Niitä varten kannattaa kuitenkin ensin kerätä reseptejä tai lopputuloksena voi olla Britan myrkkyjuoma, joka vie vähätkin elinvoimat. Valitettavasti jäljellä on myös pari harmillista bugia. Ovathan muutokset olleet välttämättömiä tekijänoikeusoikeusongelmien välttämiseksi. Vitsit ovat väsähtäneitä, mutta se lienee tarkoituskin. Tarinaa ei peliin ole lisätty, mutta eipä sitä kaivatakaan. Esimerkiksi taistelukirves tekee suuren määrän vahinkoa, mutta lyhyen kantaman vuoksi pelaajan on uskaltauduttava aivan vihollisten viereen. Onneksi elämien määrää ei ole rajoitettu ja – kuten sanottua – kuolema ei palauta koko pelin eikä aina edes alueen alkuun. 13. Onnistuin etenemään pelissä viimeiselle alueelle asti, minkä jälkeen en enää tiennyt miten edetä pelin varsinaiseen lopetuskohtaukseen. Pelaajan täytyy valita yksi seitsemästä pelihahmoista eikä mukana ole lainkaan moninpeliä. Pelattavuus on ensinnäkin kohdallaan. Tietyllä tapaa tämä on viety kenties liiankin pitkälle. Matka oli tärkeämpi kuin määränpää. Lopulta ratkaisu – mikäli kyse todella oli tästä seikasta – oli niin osuva, etten voinut pysyä pelille vihaisena. Gay Islandilla soundtrackina soi puolestaan kasibittinen versiointi Abban Mamma Miasta. Vapaaehtoisvoimin tehdyltä faniprojektilta ei voi odottaa täydellisyyttä, mutta joskus sitä tarjotaan siitä huolimatta. Tiesittekö, että dekaanin toimistossa on salainen Je -huone. Poikkeukset lähdemateriaalista ovat harmillisia, mutta ne eivät kuitenkaan haittaa liiaksi. Seuraavana päivänä korjasin virheeni ja hämmästyin, miten paljon olin onnistunut toistamaan hahmojen tekemiä virheitä. Foorumeita tutkimalla kävi ilmi, että kyseessä ei kenties ollutkaan bugi, vaan tietoinen ratkaisu
Kun hän sai kenkää neljännen kauden ajaksi, sarja menetti identiteettinsä ja alkoi muistuttamaan (tällä kertaa huonosti kirjoitettua) parodiaa itsestään. Bu yn ja tämän ystävien välinen sanailu oli täynnä popkulttuuriviittauksia. Paluu pulpettiin) erotti muiden tilannekomedioiden joukosta sen tapa luoda itsensä uusiksi kerta toisensa jälkeen. aelokuvat, fantasiapelit, spagettiwesternit, kauhu, jne.) ja kerrontatyylit (takaumat, pitkät otot, dokumenttimainen kuvaustyyli). Mikä parasta, yhteisö oli yhtenäistä. Samanaikaisesti se on myös upea kertomus, joka sattuu sijoittumaan eri aikajanoille. YHTEISÖLLISYYS EDELLÄ Mikä teki Communitystä niin omalaatuisen ja mainion sarjan. Jakso tuo kiistatta esiin, miten pienillä yksittäisillä valinnoilla voi olla lopulta valtavan suuri vaikutus. Vuosien varrella Community otti kohteekseen useat eri genret (ma. Kuten on epäilemättä käynyt ilmi, molemmat projektit on suunnattu ensisijaisesti Communityn ystäville ja tämä on huomioitu myös arvosanoissa. Simpsonit tietysti tekivät sen ensin. Eniten sarja keskittyi pilkkaamaan tilannekomedioiden genrekonventioita, mutta osansa saivat myös elokuvat, videoja roolipelit sekä yleinen nörttikulttuuri. Huonoa . Pelattavuudessa ei ole paljonkaan moitittavaa, kun ottaa huomioon projektin syntyhistorian. Hahmot ja laajempi tarina pysyvät kuitenkin yhtenäisinä, minkä ansiosta katsojatkin jaksavat välittää niistä. Kesähelteiden saavuttua kokeilin peliä uudestaan enkä onnistunut viikon testijakson aikana löytämään kuin yhden neljän hengen pelin kirjautuessani sisään aamuvarhaisella lavastamaan kuvia puolison avustuksella. Salaista puutarhaa koristaa iso trampoliini ja parkkipaikalle on pysäköity avaruussimulaattoriksi muutettu matkailuauto. Communityn innovatiivisuudesta voi kiittää paljolti Harmonia. Mikäli sinulla ei ole hajuakaan, miksi Kickpuncher on paras toimintaelokuva, jota ei ole koskaan tehty, voit saman tien vähentää vähintään kymmenkunta pistettä kummaltakin peliltä. Harmon ei ollut kuitenkaan ainoa kameran takana seisonut vaikuttaja. Se on tulinopeudeltaan päihittämätön, mutta hajonta on luokkaa ladonseinä. Tästä päästäänkin 6 Seasons and a Gamen pahimpaan ongelmaan eli peliseuran puutteeseen. Changin sarjakuulaaseella osuu kaikkialle eikä mihinkään. Tämä tuntuu menetetyltä mahdollisuudelta, sillä monipuolisen sankarikaartin ainutlaatuisien vahvuuksien ja heikkouksien hyödyntäminen olisi sopinut sarjan henkeen erinomaisesti. Community ei suinkaan ollut ensimmäinen TV-sarja, joka käytti popkulttuurin ilmiöitä käsikirjoitustensa pohjana. Mikä parasta, kyseisen jakson tapahtumat heijastuvat pitkälle tulevaisuuteen ja siihen viitataan tuon tuostakin. Tämä saavutettiin ennen kaikkea niin kutsuttuilla konseptijaksoilla, joilla sarja teki pilaa popkulttuurista laidasta laitaan. Opintohuone on luonnollisesti mukana, mutta mukana on myös useita viittauksia yksittäisiin jaksoihin. Veljesten kyky kopioiden kalliiden hittielokuvien tyyliä TV-sarjan budjetilla poiki heille lopulta rahakkaan Marvel-keikan Kapteeni Amerikkaja Kostajat-elokuvien ohjaajina. Dan Harmonin luoma sarja teki samaa kuitenkin ennennäkemättömässä mittakaavassa kaiken kaikkiaan kuuden kauden ajan. Edes alkuvuodesta pelaajia ei ollut liiaksi. 88 Journey to the Center of Hawkthorne 79 Six Seasons and a Game Rakkaudella tehdyt projektit tarjoavat oivat nostalgiatripit faneille, mutta tuskin tarjoavat paljoakaan ulkopuolisille. Kolmen ensimmäisen kauden aikana Anthony ja Joe Russo ohjasivat useita sarjan hienoimmista jaksoista. Värimaailma on kauniin kuulas, mutta muuten graa. Liikkumiseen rohkaisee sekin, että pelaajat eivät voi kantaa loputonta määrää ammuksia mukanaan. Spaced – Avaruuden tuntua puolestaan rakensi jaksot sekä Resident Evil 2:n että paintballsodan ympärille jo 1990-luvun lopussa. Eikä kotimaista Studio Julmahuviakaan sovi unohtaa. Täydennyspisteitä löytyy kuitenkin ympäri kampusta. Niiden sijainnit kannattaa opetella nopeasti. Communityn (suom. Pelaajakadon vuoksi se ei kuitenkaan tarjoa kovinkaan paljoa koettavaa edes kaikkein kovimmille Community-faneille, ellei näillä satu olemaan vähintään puolisen tusinaa samanhenkistä kaveria. Genret voivat vaihtua jaksosta toiseen. 14. Cool cool cool. Paintballsota ilman vastustajia on todella tylsää. Esimerkiksi kolmannen kauden Remedial Chaos Theory on mainio satiirinen kuvaus tarinoista, jotka sijoittuvat eri aikajanoille. Britta on kamalin. Opetuksesta vapaa jakso Kumpikin peli ansaitsee kehunsa. Silloin oli kuitenkin mahdollista saada täydet joukkueet kasaan valitsemalla peliaikansa huolella. Pelaajia yhdisti rakkaus sarjaa kohtaan, chatissa viljeltiin tuttuja repliikkejä ja kaikilla tuntui olevan kivaa. Journey to the Center of Hawkthorne on mainio tasohyppely, joka hyödyntää lähdemateriaalia juuri oikealla tavalla. Vaihtoehtoisesti voit myös tehdä itsellesi suuren palveluksen ja aloittaa katsomaan yhtä tämän vuosituhannen parhaista komediasarjoista. Kampusalueelle on piilotettu myös Changin sarjatuliase. Henki lähtee ensinnäkin herkästi. sillä hahmoilla ei ole minkäänlaisia erikoiskykyjä. Sodankäynnin taito Perusaseina toimivat hitaat, mutta yllättävän tarkat värikuulapistoolit. Tämä käytännössä pakottaa pelaajat pysymään liikkeessä, käyttämään suojaa sekä taktikoimaan. Kurssipaikat tyhjänä Pelialueena toimii Greendalen kampus tuttuine maamerkkeineen. Parhaat Community-jaksot toimivat kahdella tasolla. Äänimaailma on sitäkin riisutumpi. Hahmomallit ovat tyylisuunnaltaan lähempänä kubismia kuin fotorealismia. Se myös tunnusti konventioiden arvon hyödyntämällä niitä avoimesti. Koskaan ei voi tietää, mihin aikajana johtaa. Kävelemällä pelaaja voi kuitenkin väistää (eli kestää) yhden suoran osuman. Se on cool. Tällä hetkellä pelin yhteisö vaikuttaa olevan yhtä kuollut kuin sarja, johon se perustuu, eikä tätä korjaa yksikään Je n yhteishenkeä kohottava monologi. Hyvää + Tekijöiden rakkauden aihepiiriä kohtaan näkee, kuulee ja tuntee. Mitä tulee faniprojekteina toteutettuihin komediasarjoihin perustuviin räiskintäpeleihin, niin 6 Seasons and a Game päihittää Tyttökullat Battle Royalen ylivoimaisesti. Kampusalue on mallinnettu tarkasti, mutta kaikkea vaivaa kulmikkuus. Paikallaan pysyvä pelaaja kuolee välittömästi ensimmäisestä osumasta. nen anti jää vaatimattomaksi. Sarja ei kuitenkaan tyytynyt pilkkaamaan kuluneita genrekonventioita. Muutamalla käytävällä soi hissimusiikki, mutta muuten kaiuttimista kaikuvat ainoastaan värikuulapistoolien naputus ja lähinnä oman pelihahmon askeleet. Juoksemalla määrä nousee peräti kolmeen
Enlisted sopii esimerkiksi pohtiessani yhtä suurta arvoitusta, jonka epäloogisuus on häirinnyt minua jo ikuisuuden, mutta johon en itsekään ole ollut viaton. Koska olen yleensä aika kärjessä, vapaamatILMAINEN LOUNAS ON KALLIS kustajan expat lienevät väliä 2,5-5k. Jos tulot ovat tasolla, jossa kymppi on kova raha (olen elänyt sellaisia aikoja), niin asia on ok. Free 2 play -pelin nykypinnat heiluvat näiden kahden numeron välissä. Kakkostason 500 expaa on vain yhden matsin kuriositeetti, kolmas taso vaati 12 000 expaa, lopussa yksi taso vaatii 180 000 expaa, myös joukkueiden vaatima expa on ihan eri luokkaa. Mutta samalla ne olemassa olevat miehet ja joukkueet keräävät kokemusta: joukkue kasvaa ja monipuolistuu, miehet saavat lisää ominaisuuksia. 15. Jo kaukaisessa nuoruudessani mahdollistin vastaavan kulutuksen ostot muuttamalla summan isoiksi oluttuopeiksi: tämä turha hankinta on vain neljä isoa tuoppia, ottakaa siis rahani. Enlistedissä ei ole lainkaan kosmeettista sisältöä, vaikka se taitaa olla ainoa kaikkien hyväksymä tapa rahastaa. Somen perusteella ”Minulla on oikeus, mutta ei vastuuta” on aikamme ajatusmalli, joka sopii kaikkeen, koronasta sananvapauden kautta verotukseen. Jos Netflix mainostaisi olevansa free 2 watch, jossa sarjoja saa jakson päivässä ilmaiseksi, valituksesta ei tulisi loppua. Free 2 play -peleissä onnistuneista ensitreffeistä alkaa kuherruskuukausi, jolloin kaikki on uutta ja helppoa. Jos hieno, raivokas taistelu tosi hyvillä pelimuodoilla unohdetaan, metapäämäärä on avata kampanjassa uusia varusteita keräämällä kokemusta. Ne ovat vaihtelevan hyviä, mutta eivät vihattuja Pay 2 win -yksiköitä, siis ilmaiseen nähden ylivoimaisia pakkohankintoja. Miten sen voi perustella edes itselleen. Valituskierteestä pääse irti tempulla, jonka F2P-pelit osaavat: rahan arvon hämärtämisellä timanteiksi tai vastaavaksi. Pikku grindaajalla alkaa olla päätöksen aika: pitäisikö minun... Miksi. Valitse kampanja, valitse puoli, saat (muutaman) aloitusjoukkueen ja eikun PLAY. Enlistedissä treffit eivät ole ongelma, sen käyttöliittymä on harvinaisen selvä eikä mystinen optioseinä. Enlistedissä minulla on premium-tili (kolmen kuukauden pötköissä) ja Battle Pass. Suurin osa free 2 play -pelaajista ei halua maksaa pelaamisestaan yhtään mitään. maksaa. Enlistedissä palkinnoista ehdottomasti tärkein ovat Silver Orderit, nykyään ainoa tapa ostaa uusia miehiä joukkueita täydentämään. Perusjuttu on kympin kuussa maksava Premium-tili, joka nopeuttaa edistymistä tuplaamalla saadun expan. Sen siitä saa, kun kuuluu vähemmistöön. Honeytrap Honeymoon Mutta ensin teoriaa. Helpotan omaa elämääni, rajallista vapaa-aikaani ja tuen pelinkehittäjiä. Rahalla voittoon Venäläiseen F2P-arsenaaliin kuuluvat Premium-yksiköt, ja nyt puhutaan valasosastosta: Enlistedin Premium-squadit maksavat noin kympistä kuuteen kymppiin. Lisäksi raha pitää tekijät sorvin ääressä kehittämässä lisäsisältöä. Nämä ovat allegoriani mobiilija PCF2P:n eroista. Mobiilipuolen mainoksilla pommittavat, naamalle istuvat F2P-pelit edustavat sitä todennäköistä dystooppista pelitulevaisuutta, PC-puolella löytyy vielä maltillisempia toteutuksia. Mutta järki ja logiikka, LOL, ketä niitä kaipaa. Jos ei tuhlaa mihinkään muuhun, sillä voi maksaa seuraavan kauden. Oma keskiarvoni on noin 8 – 10k expaa per matsi, high scoreni on 98k, mutta siinä olin saanut päiväarvasta 200 prosentin kertaboosterin. Siitä saa myös lisäpaikkoja kisatiimiinsä, joita voi (ja kannattaa) ostaa muutenkin, koska ilmaiseksi matsiin saa neljä jalkaväkijoukkuetta ja ajoneuvon. Porissa kaksimetrinen laitapuolen kulkija jätti väliin esileikit ja sanoi: ”Ann markka tai hakkaan sut paskaks.” Annoin kaksi. Se on hyvin toimiva, pelaamiseen motivoiva honey trap. En ole valas, mutta maksan pelaamisestani, jotain kympin ja vähän päälle kuussa. Globaali yhteisvaluutta on jo olemassa: yhden kotiinkuljetetun pizzan väliin jättämällä kuittaa grindipelinsä kuukausimaksun (lähes) kokonaan. Battle Pass lisää (muun muassa) tienattavien Silver Ordereiden määrää, muiden hyvien palkintojen lisäksi. Rahahahaaa! Pian vauhti alkaa hidastua. Siksi! Jos kysymys ei ole rahasta, mistä sitten. Pelaan aktiivisesti kahta F2P-peliä. Lontoossa nuori mies lähestyi: ”Excuse me sir, do you have some spare change?” Sitten hän huomasi Star Trek-rintamerkkini ja kehaisi kapteeni Kirkiä. Mechwarrior Online on jotakuinkin reiluin ja anteliain F2P ikinä, Enlisted jo lähempänä PC-puolen normitasoa. Ostan myös irtiottoa aikamme suurimmasta, yleisimmästä ongelmaryhmästä: valittajista. Onko logiikka sama kuin kunnallispolitiikassa, jossa 30 hengen tutustumismatkat Thaimaan nuorisotyökomiteoiden tietojärjestelmiin ei liity mitenkään lasten ja vanhusten hoitovajeeseen, koska kulut kuuluvat eri budjettipaikoille. Teoriassa Battle Pass tarvitse ostaa vain kerran, koska sen palkinnoista saa ostosumman 900 kultaa takaisin. Pelimaailmassa lupaukset ovat tärkeitä: early accessin toivorikkaita lupauksia ei anneta anteeksi, senkään jälkeen, kun realiteetit ovat hakanneet ne sairaalakuntoon. Samoin Battle Pass. Kunnes tajusin, että onhan minulla varaa maksaa kymppi kuussa! Liityin vähemmistöön, pelaamisen ja elämänlaatuni paranivat. Siihen todellisuuteen kun pystyy järkyttävän helposti vaikuttamaan. Enlisted on toisen maailmansodan taistelupeli, jonka jälkeen Battlefieldien tai Call of Dutyn pelaaminen käy henkisesti mahdottomaksi, koska ne tuntuvat joko tylsiltä tai typeriltä. Nämä ovat ne varsinaiset nopeammin ja enemmän -kohdat. nousee armeijan tuella Yhdysvaltain presidentiksi, sounds legit. Mutta jos raha ei ole ongelma, lähes kaiken grindin voi korvata maksullisella pelikullalla. Päivä jolloin logiikka kuoli Jos peliä pelaa vähänkin enemmän kuin matsin joskus, järki ja logiikka sanovat, että ainakin premium-tili ja Battle Pass ovat pakkohankinta: pieni sijoitus säästää valtavasti aikaa ja parantaa pelikokemusta. Annoin kaksi puntaa. Maksajien määrä ovat luokkaa pari prosenttia (mobiilipuolella), War of Tanksissa luku oli aikoinaan noin 20 prosenttia, mitä pidettiin aivan järjettömän hyvänä. Free 2 playn myyntiargumentti voisi olla nopeammin, enemmän, paremmin. Expa avaa uusia joukkueita, ajoneuvoja ja aseita, jotka ovat yleensä edellisiä parempia. Tuen Mechwarrioria noin 15–20 eurolla kuussa. Mutta jos kyseessä on normihenkilö jokseenkin normituloilla, mitä helvettiä. Squadeja ostin, jotta pääsin suljettuun betaan. Entäpä paremmin. Itsekin poltan minimaalisia määriä kultaa joukkueen alkukoulutuksessa, jos saan sillä auki expabonusta kasvattavan noodin. Myös pelaajakuntansa käytöksen puolesta: monesta asiasta Mechwarriorissakin itketään, mutta grindi ei kuulu niihin. Jos joku pitää pelistä ja pelaa sitä säännöllisesti, mutta ei halua maksaa, miksi täyttää foorumi ja some grindivalituksella. NNIRVI Mikään peli ei ole tullut minulle niin kalliiksi kuin Free 2 play. Taisi olla World of Tanks kauan sitten, jossa itsekin itkin grindin laatua ja määrää. Premisquadeilla lähinnä kevennetään grindiä ja helpotetaan alkupeliä. Aivoille nimi on voinut olla virhe: Free 2 play sisältää lupauksen ilmaisuudesta! Aivot syöttävät sen alitajuntaan totuutena, syntyy tiedostamaton tarve olla maksamatta. Joten todennäköisin syy on se default: ”Minulla on oikeus pelata ilman rajoituksia, kyllä muut kuitenkin maksavat.” Vai onko kyse aivojen kehnosta käyttöjärjestelmästä, jossa todellisuus on aina tulkinta, ei mitattava fakta. Syöpä lähtee äidin halilla ja vuonna 99 ammuttu Kennedy jr. M uistan kaksi kertaa, kun minulta on pyydetty kadulla rahaa. Vain harvalla ostoyksiköllä on käyttöä kymppitason jälkeen
No tietenkin lentää, eikä vähempää kuin legendaarisessa Midwayn taistelussa. Yhdenkään ryhmäjäsenen taustoja ei siis jätetä perkaamatta. Vihollisia pyörii jatkuvasti lähietäisyydellä, eikä tällaista määräylivoimaa ole mitään järkeä torjua hiiiitaaaaasti latautuvalla perintö-Nagantilla. Sen sijaan Libya ja Normandia olivat molemmat kirjoissani ihan jees. Projekti Feeniks ei tunnu oikein missään vaiheessa kampanjaa miltään, fokus on ihan muualla. Moninpeli pelastaa, taas Olen pelannut melkein jokaista Call of Dutya vuodesta 2003 lähtien. Onko ryhmä saapunut Berliiniin salamurhaamaan Hitlerin tai tekemään jotain muuta yhtä dramaattista. Ovatko taustatarinat sitten mielenkiintoisia. Mikäli koko kampanja olisi pelkkää raunioiksi pommitettua Berliiniä ja Hampuria, kokemus olisi luultavasti todella yksitoikkoinen. Räjähde-ekspertti on oman elämänsä MVP. Ja silti, kaikesta aikajanakikkailustaan huolimatta Call of Duty: Vanguard on perinteisin Call of Duty miesmuistiin. Nyt kolmannen valtakunnan rauniot toimivat erinomaisena kontrastina takautumien monenkirjavia miljöitä vasten: on hiekkaerämaata, viidakkoa, ranskalaista maaseutua ja Stalingradin talven ihmemaa. Midway-takautuman jälkipuolisko sykitään viidakossa, jossa lentäjän on kohdattava kivääri kourassa sodankäynnin realiteetit. Mutta samalla kun kampanja hoipertelee Tyyneltämereltä Pohjois-Afrikan aavikoille ja Normandian maihinnoususta Stalingradin taisteluihin, tarinasta hukkuu tyystin punainen lanka. Jonkin verran inspiroituneempaa on sentään se, että iskuryhmän komentajaksi on valikoitunut tummaihoinen britti. Joka ikinen mies (ja se ryhmän ainoa neukkunainen) on urhoollinen ja oikeamielinen, eikä kenelläkään ole luurankoja kaapissaan. Oikea mies väärässä paikassa voi saada paljon aikaiseksi. Samalla pelin päähenkilöä päästään vaihtamaan uudestaan ja uudestaan, kuin paitaa joulupyhinä. Junan kaappaamista seuraa jättiyllätys: kampanjan fokus ei olekaan Feeniksin pysäyttämisessä vaan iskuryhmäläisten taustatarinoissa. Sotasankareiden taustatarinat ovat paitsi kovin, kovin irrallisia, myös enimmäkseen aika särmätöntä kilvenkiillotusta. Eh… kyllä kai. Ilmataistelut ja niitä seuraava torpedohyökkäys Japanin keisarillista laivastoa vastaan ovat visuaalisesti pelin komeinta antia. Kullakin sankarilla on vieläpä oma pieni erikoiskykynsä, kuten neukkunaisen seinillä kiipeily ja amerikkalaisen lentäjäpojun ”kuudes aisti”, joka hidastaa aikaa ja paljastaa viholliset viidakon aluskasvillisuuden läpi. Mikä pahinta, japanilaisilta löytyy kerättäväksi toinen toistaan kurjempia Kaukoitä-pyssyjä, eikä mitään kunnollista, kuten Sturmgewehr 44:ää tai Hitlerin sirkkeliä MG-42:ta. Tuomas Honkala CALL OF DUTY: VANGUARD Call of Duty: Vanguard näyttää toisen maailmansodan räiskintäpeliltä, mutta tuntuu modernilta sodankäynniltä, ainakin moninpelissä. Mitä lentäjä edes tekee Call of Dutyssa. Valitettavasti lentokohtausten pelattavuus ei oikein vedä vertoa upeille visuille, lentäminen tuntuu enemmän interaktiiviselta välinäytökseltä kuin, no, oikealta lentämiseltä. PeXbox Series X, saatavilla PC, PS4, PS5, Xbox One Sledgehammer Games / Activision Versio: Myynti Ikäraja: 18 lin parhaat draamat revitäänkin siitä, kun kiilusilmäiset SS-komentajat yrittävät tehdä selkoa mustasta miehestä vuoden 1945 Berliinissä. Pelikellossa on tuskin tuntiakaan, kun kampanja on täydessä takautumamoodissa. Joudun kai jo NATSISIN TAISTELUT JA VÄHÄN JAPANILAISTENKIN 16. Takautumat eivät ole mikään palvelus juonenkuljetukselle, mutta yksittäin arvioituna ne tuovat räiskintään mukavasti monipuolisuutta, omintakeisuutta ja tekosyyn leikitellä erilaisilla erikoiskohtauksilla. Kyydissä on salamatkustajia: liittoutuneiden monikansallinen iskuryhmä. Nainen on luonnonlahjakkuus tarkka-ampujaksi, mutta Vanguard ei vain malta hiljentää tahtia ja keskittyä tarkka-ammuntaan. Olin jo unohtaa koko asian, kun Projekti Feeniksin mysteeriin viimein palataan. Libyassa hikoilevalla aussijäbällä on kerrassaan hilpeä erikoiskyky nakella tolkuton määrä käsikranaatteja ympäriinsä. Japanilaiset ovat viekkaita vihollisia, jotka vaanivat palmujen latvoissa ja ovelasti naamioiduissa maakuopissa. Ei, he jäljittävät Projekti Feeniksiä, jonkin sortin katalaa natsisuunnitelmaa, joka oli lentää liittoutuneilta tutkan ali. Heikoimpana takautumana pidän neuvostonaisen sotaseikkailuja Stalingradissa. Eletään toisen maailmansodan ratkaisuhetkiä vuonna 1945, ja juna puksuttaa kohti natsivaltakunnan pimeää ydintä. C all of Dutyn yksinpelien sanotaan etenevän kuin raiteilla, joten on kerrassaan sopivaa, että Call of Duty: Vanguard käynnistyy sotilasjunan kyydissä. Berliinissä sitä vastoin katsellaan pitkään vain pelkkiä välinäytöksiä, kun peli rakentaa aasinsiltoja kohti seuraavaa takautumaa. Päähenkilön vaihtuminen jokaiseen takautumaan tuntuu aluksi hieman oudolta, mutta siihen tottuu nopeasti. Sekalainen seurakunta Suurin osa yksinpelin noin kuusi-seitsemäntuntisesta kestosta kuluu takautumiin, vähän kuin lukisi vuoron perään Aavikon, Ilmojen, Merten ja Viidakon Korkeajännitystä
Kartat ovat enimmäkseen onnistuneita, noudattaen yksinpelistä tuttuja teemoja Tyyneltämereltä sekä itäja länsirintamalta. Tuskin maltan odottaa. Vanguard on ammattimaisesti tuotettua tasaisen viihdyttävää räiskintää, joka ei oikein missään vaiheessa uskalla astua kunnolla oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja yrittää jotain aidosti repäisevää. Nyt siis piippuun voi ruuvata äänenvaimentimen ja tuliannokseksi valita rumpulippaallisen sytytyspatruunoita. Mitä näitä arvostelemaankaan, olisin ostanut tämän joka tapauksessa… 80 Call of Duty: Vanguard täyttää odotukset, mutta ei tee mitään ylimääräistä ollakseen enempää kuin ”se tämänvuotinen Call of Duty.” Hyvää + Tekninen toteutus virheetöntä. Verkkopeli on moitteeton. Vaikka yksinpeli on vähän vaisu, Vanguardissa on ymmärretty panostaa isosti moninpeliin, jota on muutenkin vaikea kokonaan pilata tällaisessa räiskintäpelissä. Se on faniserviisiä fanikunnalle, joka haluaa räiskintäpelinsä vuodesta toiseen mahdollisimman samanlaisina. Vanguardin aseet ja hahmot ovat totuttuun tapaan siirrettävissä Warzoneen, jonka pitäisi Vanguardin siivellä viimein saada kokonaan uusi Verdanskin korvaava kartta. viimeistään tässä vaiheessa myöntämään itselleni, että olen jonkin sortin fani. Mikä vuosi nyt on, kuka on presidentti. Peli näyttää ja kuulostaa upealta. Kivääriluokan aseisiin voi tällä kertaa liittää erilaisia modauksia hulppeat kymmenen kappaletta kerrallaan. Tänä vuonna pelinkehityksen vetovastuu oli Sledgehammer Gamesilla, jota ei voi mitenkään pitää coditusten ykköstiiminä. Niin kivaa ja kiehtovaa kuin aseiden modailu onkin, sillä on myös kääntöpuolensa. (Cough..Enlisted...cough.._nn) Ensi kerralla sitten Activisionin viihdekoneisto tuottaa Call of Dutyja tasaista tahtia kerran vuodessa. Aseen kuin aseen, aina amerikkalaisten ikonista Garand -palveluskivääriä ja saksalaisten Sturmgewehriä myöten, voi pimpata täysin tunnistamattomaksi tacticool-tussariksi etukahvoineen, skeittiteippeineen ja hifistelyoptiikoineen. Se viitta kuuluu nykyään Infinity Wardille, jonka vuoro koittaa taas vuonna 2022. Moninpelin urakehityksessä painopisteet ovat totuttuun tapaan uusien aseiden ja oheistilpehöörien availussa. Vanguardin moninpeli on erittäin hyvä, marsalkan sauvan mitalla parempi kuin Call of Duty Black Ops: Cold Warissa vuosi sitten. Varustautuminen tuo mieleen Warzonen, mutta itse taistelut ovat todellakin pelkkiä nopeatempoisia pikkukahakoita, joita jatketaan, kunnes joukkue on tuhlannut kaikki elämänsä. Muutamaa lähitaistelupainotteista karttaa lukuun ottamatta Vanguardin designit suosivat kämppereitä ja tarkka-ampuja, eli ne ovat oikein sopivia omaan paskaiseen pelityyliini. Huonoa . Pelitempovalinta on aivan loistava keksintö ainakin minulle, joka tykkää 12 vastaan 12 -otteluiden kaaoksesta. Uusista modauksista selvästi mielenkiintoisin on patruunatyypin valinta, mikä on aikaisemmissa Call of Dutyissa ollut kömpelösti sidoksissa makasiinityypiin. Höh. Call of Duty -kampanjoiden henkilökohtaisessa rankingissani Modern Warfare 2019 olisi TOP 5 tai jopa TOP 3 -kamaa. Harmillista kyllä, Vanguard jänistää kaikkein pienimpien karttojen kohdalla, eikä nosta niitä Blitz-pelinhakuun. Aseet voisivat yhtä hyvin olla Modern Warfaresta peräisin. Mitä sitä kiertelemäänkään: moninpelinä Call of Duty: Vanguard haaskaa toisen maailmansodan teemansa. Ei kuitenkaan pitäisi olla enää kenellekään uutinen, että yksinpelikampanja on Call of Dutyissa pelkkä parin illan alkupala, jota seuraa viikkokausia tai jopa kuukausia kestävä putki moninpeliä. Peruskarttojen lisäksi valikoimaan kuuluu areenakartta Champion Hill, jossa pienjoukkueet ottavat vuoron perään toisistaan mittaa ja ostavat taistelun lomassa uusia aseita. Univormuttomuudesta seuraa myös vakava tunnistamisongelma: onko tuo puskissa kykkivä resupekka ystävä vai vihollinen. Infinity Wardiin kohdistuviin massiivisiin odotuksiin nähden Call of Duty: Vanguard on juuri sellainen perustason esitys, jollaista voi välivuoden Call of Dutylta odottaa. Erityispiirteistä kekseliäin on pelinhakuun sisäänrakennettu mahdollisuus valita mieleisensä pelitempo asteikolla tactical-assault-blitz. Aseiden rajaton modulaarisuus ei nimittäin yhtään istu toisen maailmansodan ilmapiiriin, jota Call of Duty: Vanguard yrittää epätoivoisesti ylläpitää. Kaikkein ällistyttävintä on, että moninpeli ei edes tunnusta toista maailmansotaa kansallisvaltioiden taisteluna, sillä oli kartta mikä hyvänsä – vaikka Berliini! – kentällä kohtaa kaksi sekajoukkuetta, vailla mitään tunnuksia. Niinpä ainoa varma tunnistamiskeino on bongailla pelaajien ystävätai vihollisvärisiä nimikylttejä. Mikä on ihan helvetin dorkaa siihen verrattuna, että muissa olosuhteissa ystävät voisi erottaa vihollisista jo pelkästään amerikkalaistai saksalaistyyppisen kypärän siluetista. Matchmakingin kyky muodostaa keskenään tasaväkisiä joukkueita vaihtelee, mutta sellaistahan se on ollut Call of Dutyn kanssa aina. Vanguard on siihen verrattuna keskikastia. Tätä kirjoittaessa Vanguardissa on seitsemäntoista perusmoninpelikarttaa, mitä voi pitää oivallisena valikoimana pari viikkoa pelin julkaisusta. Champion Hill oli minulle pelkkä kuriositeetti, itse olin ylivoimaisesti kiinnostuneempi perusmoninpelistä. Toinen maailmansota ei tunnu toiselta maailmansodalta myöskään siksi, että moninpelihahmoilla ei ole tunnistettavia univormuja, melkein joka iikan näyttäessä joltain partisaanilta tai 1950-luvun palkkasotilaalta. Toisin kuin laimeasti startanneessa Cold Warissa, Vanguardissa ei pihistellä moninpelisisällöstä. Eihän se moninpeliä varsinaisesti pilaa, mutta jotenkin se halventaa kokonaisuutta ja saa moninpelin tuntumaan pelkältä Modern Warfaren kopiolta, johon on vaihdettu toiset aseet ja kartat alkuperäisten tilalle. Call of Dutyn yksinpelikampanja kuuluu loppuvuoteen kuin joulupukki tai veromätkyt. Call of Duty: Vanguard tuskin voittaa uusia pelaajia puolelleen. 17. Uuden kartan avautuminen on luultavasti suurin tapaus Warzonen tähänastisessa historiassa. Ei yllätyksiä, ei niin minkäänlaisia. Vanguardin kohdalla on vielä katsomatta Call of Duty: Warzonen valttikortti. Tactical-pelitempo tarkoittaa tutun turvallista kuusi vastaan kuusi -sotimista, kun taas Blitzissä kentälle heitetään jo tuplakokoiset joukkueet. Palaan siihen vielä myöhemmin. Se on sitä tuttua Coditusta, mutta toisen maailmansodan aseilla ja höystettynä parilla melko omintakeisella erityispiirteellä. Pikkulinnut jo visertävät, että luvassa on jotain todella päräyttävää ja brutaalia
Vanguardin beta taasen tuntui kotoisalta, jopa vähän liiaksikin. Aseiden näin laaja muokkaaminen historiallinen ajanjakso huomioiden tuntuu äkkiseltään vähän överiltä, mutta siinä onnistutaan pääosin hyvän maun rajoissa. Sotilasarvojen karttuessa aukeaa lisää aseita arsenaaliin, ja tappoja kasaamalla avataan tuliluikkuihin päivitysosia. Tappoputkilla avattavat erikoisaseet tosin lipeävät välillä överin puolelle, etenkin sotakoirat tuntuvat kestävän aivan liikaa osumia tehokkuuteensa nähden. Patrol on variaatio Hardpoint-pelimuodosta, jossa vaihtuvien kiinteiden pisteiden sijaan alue liikkuu ympäri karttaa. Sinänsä valittu lähestymistapa ei juuri häiritse, mitä nyt välillä omien ja vastustajien erottaminen kestää sen kohtalokkaan sekunnin liian pitkään. Lemppareikseni nousivat Stalingrad-kenttä Red Star sekä sukellusvenehangaariin sijoittuva Sub Pens, jonka pitkulainen, monitasoinen taistelutanner tarjoaa joka kerta mukavan arvaamatonta vääntöä. Aseissa on Modern Warfaren tapaan edelleen massan tuntu tallella, mikä on itselleni tuntuman suhteen se tärkein juttu. Taistoa joka lähtöön Pelimuotoja Vanguardissa on julkaisuhetkellä mukana kahdeksan, joista suuri osa on jo Modern Warfaresta tuttuja. Lisäksi aseiden 79 välinen tasapaino tuntuu olevan pääosin kuosissa, mikään ei tunnu selkeästi ylitehokkaalta. Taistelut käydään ainoastaan liittoutuneiden sekalaisen seurakunnan kesken, sillä akselivaltojen edustus puuttuu erikoisesti kokonaan. Vanguardin moninpeli tekee paljon oikein, mutta se pelaa liiaksi varman päälle. Joidenkin pelimuotojen ongelmat tuntuvat seuraavan mukana pelistä toiseen. Heikointa antia tarjoilevat niin sanotut harjoittelukentät. Zombi-pelimuoto ei ole minua aiemmin puhutellut sitten yhtään, mutta Vanguardin versiointi tuntui parin matsin perusteella yllättävän hauskalta. Ehkä jopa vähän liiaksikin. Mainiona lisänä osan seinistä ja muusta sälästä voi ampua hajalle, mikä tuo mukavaa arvaamattomuutta kenttiin. Mutta nälkä jäi. Syntymispisteet ovat edeltäjänsä tapaan paikoin rikki, mikä korostuu etenkin Free For All -räimeessä. Battlefieldeihin ja nettiräiskintöihin ylipäätään kyllästyneenä tsekkasin kehuja saaneen Warzonen, kavereiden painostuksesta. C all of Duty -sarjan moninpelin tyyli aiheutti minulle pitkään akuutin allergisen reaktion. Pelimuoto vaikuttaa pirun hauskalta, sillä usein maltti on siinä valttia. Kill Confirmed on tässä jostain syystä toimivampaa kuin aiemmin, mutta siltikin turhan usein tuntolaatat jäävät killumaan kentälle menon taantuessa normaaliksi deathmatchiksi. Sama tuttu paketti on käytännössä puettu toisen maailmansodan kuosiin muutamaa lisäystä lukuun ottamatta. Omien suosikkipyssyjen kasaaminen omaan pelityyliin sopivaksi on edelleen erittäin koukuttavaa puuhaa. Kulkureittejä ja lähestymistapoja on rutkasti, joten pahoja pullonkauloja harvemmin syntyy. Se vei mennessään, ja alkuhuumassa nappasin samaan syssyyn Modern Warfaren, lähinnä kaluston avaamista varten. Marko Mäkinen CALL OF DUTY: VANGUARD MONINPELI Vanguard jatkaa Modern Warfaren viitoittamalla tiellä. Takaisin Stalingradiin Kenttädesignista on pääosin vain positiivista sanottavaa. Toinen uutukainen on Champion Hill, jossa kahdeksan duoa tai trioa kaksintaistelee toisiaan vastaan, kunnes vain yksi tiimi on hengissä. Ilmeisesti pelattavat natsisoltut eivät ole lännessä vieläkään sallittuja, vaikka venäläisissä peleissä ne ovat olleet ikuisuuden mukana. Saksa jättää sodan väliin Toisesta maailmansodasta on vaikea kuvitella enää saavansa mitään tuoretta näkökulmaa irti, mutta Vanguard vähät välittää siitä. Lupaavasta sisällöstä huolimatta samat vanhat ärsyttävyydet aiheuttivat näppylöitä, ja palasinkin vähin äänin edeltäjän pariin. Kunhan ampuu realismiodotuksia ensin päähän. Pelin pihvi on edeltäjiensä tapaan tasojen keräämisessä ja uusien hahmojen avaamisessa. Turboahdettu 15-vuotiaan reaktioita vaatinut pelimekaniikka ei vain tuntunut olevan minua varten. Taustatarina on taattua ö-laatua, mutta itse se pihvi eli elävien kuolleiden aaltojen lahtaaminen toimii sopivina annoksina niin yksin kuin porukallakin ja hiljalleen nouseva vaikeusaste pitää hyvin varpaillaan. On aina yhtä mieltä ylentävää saada luotia naamaan kolmesti putkeen heti syntymän jälkeen. Jopa valittavat erikoistaidot ovat täsmälleen samat, mitä Modern Warfaressa! Toimivaa pelimekaniikkaa on toisaalta turha lähteä väkisin korjaamaan, mutta olisin toivonut vähän rohkeampaa uudistumista kuin sisällön uudelleentapetointia. Pelimuotoa on ilmeisesti suoraviivaistettu jonkin verran edeltäjistään. OLEN OLLUT TÄÄLLÄ ENNENKIN 18. Decoy on tylsän tuntuinen hökkelikylä, kun taas Valkoisen talon länsisiipeä apinoiva Das Haus äityy turhan kaoottiseksi ristituleksi, etenkin isommalla pelaajamäärällä. Jää nähtäväksi, mitä tulevat kaudet tuovat tullessaan, mutta nykyisellään pelistä tuskin muodostuu samanlaista kestosuosikkia kuin Modern Warfaresta. Se tarjoaa mukavan nopeatempoista toimintaa verrattuna usein istumiseksi taantuvaan sisarmuotoonsa. Modern Warfaren fyysisempään pelimekaniikkaan tykästyneenä Cold War tuntui pettymykseltä. Kovempiakin vastuksia vastaan pystyy pitämään pintansa, kunhan malttaa säästellä tiimin elämiä turneen alkuvaiheessa. Se kolisi vielä kovempaa kuin battle royale, ja sittemmin pelikelloon on kertynyt satoja tunteja
Valitettavasti tehtävä paljastuu pian tämän jälkeen näennäiseksi juoksukisaksi aikaa vastaan. Sen tilalla on tavallistakin putkimaisempia kenttiä, runsaasti räjähdyksiä, Korkkaritason juonenkäänteitä sekä arkkityyppisiä henkilöhahmoja kylmäpäisine sankareineen sekä Beethovenista nauttivine natsiupseereineen. Taustoilla tarkoitan kuvausta siitä, kuinka jokainen heistä ansaitsee paikkansa tiimissä tappamalla kymmeniä – ellei peräti satoja – vihollissotilaita omin voimin. Puhtoinen kolmasosatusina Vanguard ei kerro tuntemattomien rivisotilaiden tarinoita toisen maailmansodan näyttämöllä. Näiden pelien tarinoissa merkittävintä oli se, etteivät ne olleet erityisen merkittäviä. Jos ei muusta syystä, niin jonkinlaisesta kunnioituksesta haastateltuja veteraaneja kohtaan. Toiseen maailmansotaan sijoittuvat osat ovat KESKIMATALAJÄNNITYS Arvosteltu: PS5 77 kuitenkin, ainakin omissa mielikuvissani, pyrkineet pysymään lähellä todellisia tapahtumia. Perusasiat, kuten pelattavuus ja grafiikka, ovat kuitenkin pääasiassa kunnossa. Näillä sanoilla kersantti Kingsley itse perustelee tukijoukkojen puutetta. Markus Rojola CALL OF DUTY: VANGUARD Call of Duty: Vanguardin tarinakampanja iskee kuin kymmenen volttia. Paikalle ei lähetetä armeijaa, koska Vanguard on oma armeijansa. 19. Pelaaja oli yksi sotilas satojen samankaltaisten joukossa. Myöhemmät – modernia ja futuristista sodankäyntiä sekä salaisia operaatioita kuvaavat – CoD-pelit ovat kertoneet huomattavasti lennokkaampia tarinoita. Lähes mitätön, mutta silti kriittisen tärkeä osa valtavaa sotakoneistoa. Ne kun ovat klassikoita hyvästä syystä. Suurin osa kampanjan yhdeksästä tehtävästä ovat takaumia, joissa kerrotaan kunkin tiimin jäsenen taustat. Tummaihoisen brittiläiskersantin, amerikkalaisen pilottiässän, australialaisen räjähde-ekspertin ja venäläisen naistarkka-ampujan muodostama eliittiyksikkö Vanguardin tehtävä on ottaa selvää, mistä natsien salaisessa Feeniks-projektissa on oikein kyse. Vanguard on jotain aivan muuta. Esimerkiksi vieressä tapahtuva räjähdys sai korvat soimaan ja sumensi tilapäisesti näkökentän. Lentelystä on tehty liiankin yksinkertaista. En keksinyt tuota itse. Mikäli onnistuu hyväksymään tämän seikan, niin Vanguardin parissa todennäköisesti viihtyy koko kahdeksantuntisen kampanjan ajan. K auas ovat jääneet Call of Dutyn kunnian päivät. Mikäli ei, niin on kenties paras palata pelisarjan klassisempien osien pariin. Pelisarjan ensimmäiset osat, vuonna 2003 julkaistusta Call of Dutysta lähtien, pyrkivät kuvaamaan toisen maailmansodan muistettavimpia taisteluita yksittäisen rivisotilaan näkökulmasta. Ohjaus hoituu pelkällä oikealla tatilla ja kuviosta eksyessä autopilotti nappaa vallan. Tarkka-ampuja Polina kiipeilee kuin orava ja pilotti Wade pystyy keskittymällä aistimaan viholliset seinien läpi ja naputtelemaan nämä hengiltä ilman harhaluoteja. Muutaman pelihahmon erityiskyvyt lähentelevät yliluonnollista. Sen sijaan sen pääosassa ovat liittoutuneiden sotilaiden muodostamat erikoisjoukot. Alusta asti on siis selvää, että minkäänlaisesta todenmukaisuudesta on turha edes haaveilla. Pelintekijät haastattelivat lukuisia veteraaneja saadakseen kaoottiset yksityiskohdat kuvattua oikein. Rauhallisen pohjustuksen ansiosta Stalingradin pommitus hätkähdyttää hetken. Läsnäolon tunne oli vahva
Ero on lähinnä pelityylissä. Perinteisimmin pelaavat vanha taistelupari Englanti ja Ranska, jotka kouluttavat ritareita talonpoikien kiusaksi ja rakentavat linnoja, jotka sitten jyrätään sotakoneilla. Puolustusta ei silti ole unohdettu. Aloittelijan ja konkarin erottaa yhä kyky pyörittää tukikohdan taloutta ja ratsuväen rynnäkköä samanaikaisesti, mutta mukana on myös uusien kansojen opettelua. Yksinpelistä palkitaan minidokumenteilla. Pieniä eroja on runsaasti, mutta muutokset voi tiivistää pelin nopeuttamiseen. Alussa luonnon helmassa vaeltaa vain lampaita kaitsevia kyläläisiä ja tuntematonta tutkivia tiedustelijoita. Suosion myötä Age of Empires 2 restauroitiin kahteenkin otteeseen (Pelit 1/2020, 88 p.) ja sai lisäosia vielä hiiren vuonna 2021. Riku Vihervirta AGE OF EMPIRES 4 Imperiumien aika koittaa jälleen, mutta viekö se keskiajan syksystä tyytymättömyyden talveen. Age of Empires 4 kuitenkin palaa keskiajalle modernein ideoin. Teksasilaisen Ensemble Studiosin historiateemaisen Age of Empires -sarjan pitkäikäisimmäksi osaksi jäi millenniumin aattona julkaistu kakkososa. Aloituksesta ponkaistaan nopeasti toisen ajan armeijoihin, jotka vääntävät toisinaan jo pelin voitosta kevyen häirinnän sijaan. Peliä ei voi enää voittaa keräämällä kaikki pyhäinjäännökset tukikohdan syövereihin, vaan sana velvoittaa valtaamaan kartan pyhät paikat. Delhin sulttaanikunta ja abbasidien kalifaatti ovat tieteen ja kulttuurin kehtoYksiköillä on erityiskykyjä. Kansankokous Empiren yksinkertaisesta kivi-paperi-sakset-asetelmasta on yli 20 moninpelivuoden aikana kehitetty taktiikoita, jotka perustuvat kansojen pieniin eroihin ja jotka kuulostavat tärähtäneeltä shakilta: nopea linna, kelttirush, korealaiset tornit, persialainen törppö. Puolustautuvampi Englanti luottaa jousimiehiin ja tehokkaisiin maatiloihin, Ranska puolestaan itseään parantaviin ritareihin ja häirintään. N iin väärin kuin se Mika Waltaria kohtaan onkin, kuuluisimmat keskiajan kuvaukset ovat amerikkalaisia. Neljäs Age of Empires painottaa yhä enemmän kartan hallintaa. Englantilaiset jousimiehet odottavat Ranskan delegaatiota seipäiden takana papin parantaessa. Löytyykö vanhoilta mestareilta ymmärrystä toistensa töille. Muureja ei voi enää tökkiä kumoon kärsivällisyydellä ja keihäällä, mutta jalkaväki voi missä vain rakentaa muurinmurtajia ja piiritystorneja. 20. Muistoissa elänyt tosiaikastrategia nousi yllättäen uuteen kukoistukseen striimauksen myötä. Neljä kiveä, kuusi kultaa Age of Empiresissä historian paino on kevennetty kilpaileviin kansakuntiin ja neljään aikakauteen. Haasteeseen tarttui kokenut Relic Entertainment, jonka ansioluettelossa kummittelee onneton uusinta, . Ylimääräisiä maamerkkejä rakentava Kiina voi harpata joka aikakaudella uuteen dynastiaan, joka avaa yhä uusia yksiköitä. Nuorta vesaa vastaan onkin nuristu kuin munkkiluostarissa, jossa on juuri kuultu vapahtajan paluun pilanneen kaanonin. Maan rikkaudet muuttuvat sotilaiksi, jotka yrittävät vaikeuttaa vihollistensa kyläläisten päivää ja puolustaa omiaan. Kilpakumppanien kyläläiset kaatavat metsää, louhivat kultaa ja keräävät ruokaa. Keskiajan suurvallaksi lasketaan myös Suomi, jonka edustajat ovat yksin ja yhdessä naksuttaneet kilpakumppaneitaan suohon turnajaisissa. Uutuutena kartoilla on muun muassa puolueettomia toreja, joiden kanssa voi käydä kauppaa ilman joukkuetovereitakin. Nostalgiannälkäiset huomasivat selostajien avulla, että helposti pelattavassa pelissä oli riittävästi hienouksia huippupelaajien tasaväkisiin mittelöihin. Kaikki nelosen uutuudet nojaavat jollain tavalla esivanhemman ratkaisuihin. Hengellisessä Saksassa kyläläisiä vauhdittaa papisto, joka myöhemmin inspiroi myös nopeasti kasvavaa jalkaväkiarmeijaa. Tanssi yli hauVANHAT MESTARIT Relic Entertainment / World’s Edge / Xbox Game Studios Saatavilla: PC, Game Pass Versio: julkaisu Suositus: Intel i5 3.6 GHz tai AMD Ryzen 5 1600, 4 Gb RAM, Nvidia GeForce 970 tai AMD Radeon RX 570, Windows 10 tai 11 Testattu: Intel Core i77700K @ 4.20 Ghz, 16 Gb RAM, Nvidia GeForce GTX 1080, Windows 10 tojen jatkuu aikakausien läpi tuoden mukanaan yhä suurempia sotakoneita. Niiden avulla kansojen erikoisyksiköitä ja uusia kyliä alkaa näkyä jo pelin toisella ajalla. Tässä esitellään haukkametsästystä, joka toimii pelissä mongolien tiedustelutemppuna. Relicin peli karsii kansojen määrää, mutta yrittää kasvattaa niiden eroja, samaan tapaan kuin italialaisen pikkustudion vähälle huomiolle jäänyt Empires Apart (Pelit 4/2018). Kassa tosin kilisee pyhäinjäännöksistä, ja niitä todisteena heiluttelevat munkit voivat käännyttää suuren joukon yksiköitä omalle puolelleen. Kolmas ja neljäs kausi jäivät joskus kaksinpeleissä kokonaan näkemättä. Lopussa kauriit ja metsät on kaadettu tykkien ja teräksen tieltä. Age of Empires 2 elää siis parhaimpia vuosiaan. Nähtävyydet tukevat joko taloutta tai sotatoimia toimimalla ylimääräisenä torina, tallina tai linnana. Varhaisimpiinkin näkötorneihin saa yksiköitä turvaan, ja viimeinkin keskiaikapelissä saa jousimiehiä kivimuurien huipulle vartioon. Sotilaitaan voi myös piilottaa metsiin, millä voi houkutella vastustajaa ansaan. Kakkosessa kyläläisiä ei synny silloin kun kaupunki siirtyy seuraavalle ajanjaksolle, jolloin vähälukuisemman naapurin väkiluku ehtii kiriä. Uusia kuvioita esittelevät Saksa ja Kiina. Esimerkkinä tukikohdan keskus on yhä kyläläisiä kasvattava keskusaukio. Kiinan kansantaloudesta puolestaan huolehtivat virkailijat, jotka keräävät rakennuksista kultaveroa. opannut Dawn of War 3. Nelosessa kasvu ei pysähdy koskaan, sillä vuosi vaihtuu rakentamalla kyläläisillä maamerkki. Pelin ympärille kasvoi harvinaisen mukava moninpeliskene