8,90 € 131027_.indd 1 21.10.2019 16.25.19. C o d e V e in 10 /2 01 9 Marraskuu 2019 . SIELUNI VELI SUOMIPELIEN VOITTAJAKOLMIKKO VIIHDETTÄ VIIDAKOSSA TOM CLANCY’S GHOST RECON: BREAKPOINT GREEN HELL RUOKAA SIELUNNÄLKÄÄN Blasphemy Code Vein The Surge 2 KANSIEN KUUMA PELIPOIKA SYLVESTER STALLONE BORDERLANDS 3 Pandoran lipas auki, rynkyn lipas kiinni Pallot pelissä FIFA 20 PES 20 NBA 2K20 NOITA OCEANHORN 2 TRINE 4 B o rd e rla n d s 3 . N o it a
Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.fi Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.fi AD: Isma Valkama, isma.valkama@fokusmedia.fi Avustajat: Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Tuomas Honkala, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Juha Kerätär, Heli Koponen, Juho Kuorikoski, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Miika Sillanpää, Olli Sinerma, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta KUSTANTAJA Fokus Media Finland Oy www.fokusmedia.fi Aikakauslehtien liiton jäsen OSOITE Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki VERKKOSIVUT www.pelit.fi www.fokusmediatilaus.fi/pelit Julkaisujohtaja Laura Luoma Kaupallinen johtaja Jaana Lindvall-Harki Levikkimyynti Marjo Niemimäki PAINOPAIKKA Kroonpress AS Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@fokusmedia.fi puh. 020 7354 130* *Puhelun hinta lankapuhelinliittymästä soitettuna on 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min ja matkapuhelinliittymästä soitettuna 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min. Tallennamme puhelut laadun varmistamiseksi ja koulutustarkoituksiin. vuosikerta, 11 numeroa vuodessa Ajassa 5 Pääkirjoitus: Kivisydän Tuukka Grönholm 6 Kannessa Rambo... Markus Rojola 10 KIno: Rambo Last Blood Markus Rojola 11 NNirvi: Kyltyyria! Nnirvi 71 Konehuone: Steelseries Stratus Duo Juho Penttilä 71 Konehuone: Logitech G Pro X-kuulokkeet Tuukka Grönholm 72 Ruudun takaa Wallu 73 Manzos: Empatia Aleksandr Manzos 74 Tulossa Petri Heikkinen Pelit 12 Borderlands 3 Markus Rojola 15 Deliver Us The Moon Aleksi Kuutio 16 Code Vein Tuomo Nyrhilä & NNirvi 19 The Surge 2 Nnirvi 22 Blasphemous Juho Penttilä 24 Destiny 2: Shadowkeep Tuomas Honkala 26 Call of Duty: Modern Warfare Tuukka Grönholm 28 Tom Clancy’s Ghost Recon: Breaking Point Markus Rojola 31 Men of War: Assaut Squad 2: Cold War Santeri Oksanen 32 FIFA 20 & eFootball Pro Evolution Soccer 2020 Markus Lukkarinen 34 NBA 2K20 Markus Lukkarinen 36 Noita Juho Kuorikoski 38 Oceanhorn 2: Knights of the Lost Realm Juho Kuorikoski 12 66 Borderlands 3 Dauntless 2 131028_.indd 2 21.10.2019 16.18.42. vai onko. 299 numero 28
40 Trine 4: The Nightmare Prince Juho Kuorikoski 42 The Legend of Zelda: Link’s Awakening Heikki Hurme 44 Yoshi’s Crafted World Juho Kuorikoski 45 Puzzle Quest: The Legend Returns Juho Kuorikoski 46 Dicey Dungeons Kriina Rytkönen 48 Arma 3: Contact Riku Vihervirta 49 Draugen Johannes Valkola 50 Green Hell Antti Ilomäki 52 Hades Kriina Rytkönen 54 Outer Wilds Riku Vihervirta 56 Fantasy General II Tuukka Grönholm 58 Apsulov: End of Gods Tuomo Nyrhilä 60 Man of Medan Petri Heikkinen 61 Bus Simulator Juho Kuorikoski 62 Broken Reality Aleksandr Manzos 63 Gato Roboto Johannes Valkola 64 198x Johannes Valkola 66 Dauntless Juho Penttilä 68 Catherine: Full Body Antero Kyyhky 70 Forager Heli Koponen Teemat Kuin Dark Souls mutta parempi 16 Code Vein Tuomo Nyrhilä & NNirvi 19 Surge 2 Nnirvi 22 Blasphemous Juho Penttilä Kolme suomivoittajaa...NOT 36 Noita Juho Kuorikoski 38 Oceanhorn 2: Knights of the Lost Realm Juho Kuorikoski 40 Trine 4: The Nightmare Prince Juho Kuorikoski Haaveet ja todellisuus 32 FIFA 20 & eFootball Pro Evolution Soccer 2020 Markus Lukkarinen 34 NBA 2K20 Markus Lukkarinen 61 Bus Simulator Juho Kuorikoski 16 56 40 34 Code Vein Fantasy General II Trine 4: The Nightmare Prince NBA 2K20 3 131028_.indd 3 21.10.2019 16.22.05
Älä tyydy keskitasoiseen. Valitse paras. Tilaa omasi nyt autobild.. /tilaa 131029_.indd 4 21.10.2019 16.06.52. Mitä saadaan, kun yhdistetään maailman suurimman autolehden resurssit ja Suomen osaavimmat autoalan toimittajat. Saksan suurinta autolehteä lukeakseen riittää, että osaa suomea. Auto Bild on Suomen pätevin autolehti, josta löydät uusimmat autot, kattavimmat testit ja paljon tietoa päätöksenteon tueksi
Päätös tosin vain poiki lisäprotesteja ja ongelmia Blizzardin pelilähetyksiin, joissa nyt bannataan rutiininomaisesti väkeä chätistä. En usko, että Blizzard pystyy pelinteon ohella ratkomaan maailmanpolitiikan ongelmia, mutta aika selkeän viestin tapaus antaa. Kilpapelikulttuurista on vähän vaikea puhua vakavissaan, jos vaakakupissa painaa eniten raha. Pörssi suhtautui internettiä ymmärtäväisemmin, sillä Activision-Blizzardin pörssikurssi reagoi uutiseen laskulla, mutta kurssi nousi nopeasti kohua edeltäneelle tasolle ja jopa yli. Blizzard perusteli päätöstään sillä, että kaikki poliittiset mielipiteenilmaukset on Hearthstone-kisoissa kielletty. Kiina ehti viime vuonna nousta pelimaailman suurimmaksi markkinaksi. PÄÄKIRJOITUS K ilpapelikentillä kuohui lokakuun alussa, kun Blizzard antoi pelikieltoa hongkongilaiselle Chung ”Blitzchung” Ng Waille. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta lopetetaan tuoreimpaan kotoiseen esimerkkiin. Tapaus aiheutti Blizzardille PR-haittaa, mihin myös Hearthstone-tuomiossa vedottiin. Tarkoituksena on estää kroppakateuden lisäksi kannanotot aluspaitateksteillä. Jalkapallossa saa keltaisen kortin, jos tuulettaessa nostaa paitansa. KHL-ottelut aloitetaan kansallislaululla, jotta muistetaan, kenen säännöillä pelataan. Antiikin aikaan kisattiin siitä, kenen kaupunkivaltiosta tulevat vahvimmat ja nopeimmat. Internet hermostui siinä vaiheessa, kun pelaaja menetti koko vuoden palkintorahansa ja sai vuoden pelikiellon, parin vuoden pituisilla esports-urilla kun vuosi vastaa ikuisuutta. NFL:ssä pelaajat polvistuvat kansallislaulun aikana. Jos tarkastellaan pelkkää mobiilimarkkinaa, niin Kiina on ylivoimainen ykkönen. Ajatus ei ole uusi, mutta urheilu ja politiikka ovat kuuluneet yhteen koko olemassaolonsa ajan. Blitzchung vaatii Hongkongin vapauttamista suorassa lähetyksessä. Hearthstone-tapauksessa Blizzardin perustelu sinänsä perustui sääntöihin ja oli siinä mielessä oikea. Samalla Blizzard irtisanoi lähetyksen taiwanilaiset juontajat, jotka olivat kysyneet Blitzchungin mielipidettä Hongkongin mielenosoituksista. Kylmän sodan aikana pelkkä kisapaikan valinta ratkaisi tukun mitaleja, sillä rautaesiripun toiselle puolelle ei menty. 5 131030_.indd 5 21.10.2019 18.38.56. Useissa markkinatutkimuksissa sen arvo on jopa suurempi kuin muun maailman yhteensä, niin kauan kuin tarkastelussa on pelkkä mobiilimaailma. Toki Blitzchungin saamaa rangaistusta lievennettiin, mutta vasta internetin vastareaktion jälkeen. Toki Huuhkajien ikuinen kärsintäturnaustaivallus saattaa viimein päättyä... Kiina on maailmanpolitiikassa vain suurvalta, mutta pelimarkkinoilla suurin. KIVISYDÄN PELIT 25 VUOTTA SITTEN P elit-brändi aiheutti juuri keksimänsä esportsin ensimmäisen kansainvälisen kriisin, kun vuoden 1994 Suomen mestari valitsi palkinnokseen mieluummin IBM PS-1 -tietokoneen kuin matkan Virginille Lontooseen. Viesti rahamaailmalle oli selkeä: Blizzard ei halua ärsyttää Kiinaa ja uhata siten Diablon mobiiliversion tulevaisuutta. Tänä vuonna valtikkaa tavoittelee taas Yhdysvallat. Huuhkajien Riku Riski kieltäytyi Qatarin maajoukkueleiristä eettisiin syihin vedoten. Blizzard näkee kilpapelaamisen vain peliensä markkinointina eikä arvokkaana itsessään, sillä niin nopeasti kilpapelaaja ja kommentaattorit saivat kyytiä. Virenkin vei kultansa kisoissa, joita koko Afrikka boikotoi vastalauseena Etelä-Afrikan ja Uuden-Seelannin rugbypelille. Kuluneen vuoden suomalaisnäytöillä se pitäisi melkein valita vuoden urheiluteoksi, elleivät sitten dotaveteraanit voita
Kansitaiteilijoiden eniten suosima Stallone-hahmo onkin ehdottomasti John Rambo, joka löytyy muodossa tai toisessa lähes paristakymmenestä pelistä, jolla ei ole varsinaisesti mitään tekemistä Rambo-elokuvien kanssa. Ensimmäinen peli, jonka kanteen Rambo kopioitiin luvatta, muodostaa kuitenkin poikkeuksen. Vuosituhannen vaihteessa pelaajat vielä latailivat verkkosivuilta yleensä pelin ensimmäisen kentän sisältäviä demoversioita. 6 131525_.indd 6 21.10.2019 22.19.42. 1980-luvulla keinot olivat kuitenkin vielä rajalliset. Ensimmäinen peiteoperaatio Vaikka Rocky-elokuvat olivat äärimmäisen suosittuja, ei hahmoa juuri nähdä kuin omien peliensä kannessa. Vaikka alkuperäisessä Ashurassa seikkaili vihreän baretin sijaan kaksi buddhalaismunkkia, oli myös näiden hahmojen ulkomuotoon selvästi otettu vaikutteita Rambosta. Koska tekijänoikeussäädökset eivät olleet vielä tuolloin määritelty kovinkaan tarkasti etenkään Yhdysvaltojen ulkopuolella, kaikkein helpoin tapa tehdä vetoava kansi oli kopioida kuvasto uusimman menestyselokuvan markkinointimateriaaleista. Peli ei myynyt hyvin, joten ehkä hahmo olisi kannattanut sijoittaa etualalle. Muutettiinhan pelin eurooppalaisen version nimikin viime hetkellä Secret Commandosta Secret Commandiksi, koska alkuperäinen nimi (joka ehdittiin poistaa pelikansista, mutta ei alkuruudusta) oli liian lähellä Capcomin Commandoa (1985). Arcade-pelinä sille ei kuitenkaan ole tehty varsinaista kantta. Räiskintäpelien kohdalla innoitusta haettiin pääasiassa Sylvester Stallonen ja Arnold Schwarzeneggerin tähdittämistä toimintaelokuvista. Kansikuvan jousipyssyllä aseistautunut hahmo on selvästi kopioitu Rambo – taistelija 2 (1985) -elokuvan julisteesta kasvonpiirteitä myöten. The Final Round on yksi harvoista Stallonen innoittamista peleistä, joissa nähdään Rambon sijaan Rockyyn perustuva pelihahmo. Ashuran alkuruudussa nähty jousella ampuva Rambo löytyy puolestaan NCS:n PC-88:lle kehittämän strategiapelin Maidum (1988) kannen taustalta. Siitä nimittäin tuli julkaisunsa jälkeen virallisesti lisensoitu Rambo-peli. Kuka tietää, kenties Sega hankki lisenssin pelin länsijulkaisua varten välttääkseen oikeusjutun elokuvan julkaisseen Tri-Star Picturesin kanssa. Konamin nyrkkeilypeli Hard Puncher (1988) on yksi harvoista poikkeuksista, sillä siinä pelihahmona on Rocky Smithiksi kutsuttu nyrkkeilijä (länsiversiossa The Final Round hahmon nimeksi tosin vaihdettiin Jabbin’ Jim). n (1986) kannesta voi bongata Rambon. Alalaidan kaljupää ei kenties synnytä välitöntä RAMBON SALAISET TEHTÄVÄT Rocky Smith kohtaa Iron Dragon. S yyskuun Pelit-lehdessä käsiteltiin Sylvester Stallonen elokuviin perustuvia lisenssipelejä. Videopelien markkinointi elää jatkuvassa muutostilassa. Kyseessä on luonnollisesti Segan ainoastaan Japanissa julkaisema Ashura (1986), joka julkaistiin Yhdysvalloissa myöhemmin samana vuonna nimellä Rambo: First Blood Part II. Ajan pelikansista onkin helppo päätellä, minkä Stallone-elokuvan VHS-kotelo löytyi kansikuvituksesta vastanneiden taitelijoiden studioilta. Toimintatähden vaikutus oli 1980-luvulla kuitenkin niin valtava, että se näkyi myös sellaisissa peleissä, joilla ei ollut mitään tekemistä hänen tähdittämiensä elokuvien kanssa. Myös Wolf Teamin MSX:lle kehittämän Final Zone Wol. Ashuran kannessa käytetty poseeraus löytyy myös Strikerin 1990 julkaiseman seikkailupelin, Mephistin, kannesta, vaikka siinä sankari kantaakin jousipyssyn sijaan revolveria. Se oli selkeää jatkoa 90-luvun alussa yleistyneelle shareware-levitykselle. Silmä silmästä Toisen Rambo-elokuvan on täytynyt olla erityisen suosittu Japanissa, sillä Ashuran lisäksi hahmon voi löytää myös parista muustakin nousevan auringon maassa tehdyn pelin kannesta. Esimerkiksi kaksi buddhalaista munkkia. SYLVESTER STALLONEN VAIKUTUS TOIMINTAPELIEN MAAILMAAN OSA II: EPÄVIRALLISET STALLONE-PELIT Markus Rojola Mikä näyttää Rambolta mutta ei ole Rambo. Pelin alkuruudussa näkyvistä hahmoista kumpikaan ei muistuta Ramboa kasvoiltaan, mutta niiden käyttämät aseet ja asennot löytyvät elokuvan promokuvien joukosta. Silloin merkittävin keino saada peli kaupaksi oli tehdä sille mahdollisimman myyvä kansikuva. Viimeisten vuosien aikana striimaus on noussut yhdeksi merkittävimmistä pelimarkkinoinnin muodoista. Mephist kertoo salaisesta agentista, joka pyrkii selvittämään syyn omituisten merihirviöiden ilmestymiseen, joten peliä pelaamattakin lienee turvallista sanoa, että yhteydet Ramboon rajoittuvat kansikuvaan
On kuitenkin olemassa myös sellaisia kansia, joiden kohdalla on vaikea sanoa varmuudella, onko kyse Stallonesta vai ei. Pintaa syvemmältä Pelien ramboilu ei rajoitu pelkästään kansiin ja markkinointimateriaaleihin. R. Ensimmäisenä tämä tapahtui 1989 TurboGrafx-16 CD -konsolille julkaistusRambo, Ashura ja Mephist. Punainen otsanauha oli sentään vaihdettu vihreään. Kolikkopelin markkinointimateriaaleissa käytetyn hahmon asento muistuttaa jälleen konekiväärillä ampuvaa Ramboa (sama poseeraus nähdään myös Data East Corporationin kehittämien ja julkaisemien Bloody Wolfin (1988) ja Thunder Zonen (1991) sekä Segan Crack Downin (1989) kansikuvissa). Maininnan ansaitsee myös Konamin Contra-sarja. Asu ja ase saattavat vaihtua, mutta asento pysyy samana. Toisinaan taitojen rajallisuus tai turhan tiukka deadline on voinut estää kunnollisten jäljitelmien laatimisen. Molemmat hahmot ovat itse asiassa kopioita Predator-elokuvassa (1987) esiintyneestä Schwarzeneggeristä, mutta oikealla puolella olevan soturin pitkät mustat hiukset sekä punainen otsanauha ovat kuitenkin ilmiselviä viittauksia Ramboon (taustalla näkyvästä alienista saa kiittää H. Hammas hampaasta Osattiin sitä Euroopassakin. Bob Wakelinin kuvittama Contran (1987) NES-version kannessa komeilee kaksi muskelisankaria. Kyseessä on selkeästi yksi Rambo 2:n kuuluisimmista kohtauksista, jossa Stallone ampuu konekiväärillä yhdellä kädellä kohti vihollisia. Vaikka SNK:n kehittämän arcade-räiskintä Guerrilla Warin (1987) PC-version kannessa komeilee parrakas merimieslakkiin pukeutunut mies, ei inspiraation lähteestä voi erehtyä. Kohtaus, joka viestii Rambon saaneen tarpeekseen, oli niin vaikuttava, että sitä on käytetty elokuvan jatko-osan lisäksi myös parodioissa, kuten Kaapelit irti! (UHF, 1989) ja Hot Shots 2 – kaikkien jatko-osien äiti (1993), sekä ainakin kahdessa eri videopelissä. Hän käytti sitä jo ensimmäisessä elokuvassa paikatakseen verta vuotavan haavan. Tällaisten Rambo-pastissien joukkoon voi lukea ainakin SNK:n kehittämän Ikari Warriorsin (1986) eri versioiden kannet, Segan julkaiseman Double Hawkin (1990) kannen sekä Konamin arcade-räiskintä Devastatorsin (1988) mainoksen. Mikäli räiskintäpelin kannessa esiintyy paidattomia, otsanauhoja käyttäviä ja konekiväärillä ampuvia muskelisankareita, on mielleyhtymää Ramboon vaikea välttää. Kahden ensimmäisen kohdalla yhdennäköisyys rajoittuu paljaaseen ylävartaloon, takatukkaan sekä otsanauhaan, mutta Devastatorsin alkuruudussa näkyvien sankareiden on helppo todeta muistuttavan Stallonea myös kasvonpiirteiltään. Sama kuva innoitti selvästi myös Icon Designin kehittämän ja Mastertronicin julkaiseman sivusta kuvatun räiskintäpelin, Rapid Firen, kansitaidetta. 7 131525_.indd 7 21.10.2019 22.19.55. Edellä mainitut pelikannet ovat niin sanotusti selviä tapauksia, joissa alkuperäisestä lähteestä ei ole mitään epäselvyyttä. Kuvittajat ovat myös voineet ottaa tavallista enemmän taiteellisia vapauksia, jolloin vertailu alkuperäisiin kuviin on hieman hankalampaa. Pelisarja nosti Stallonen merkittävämpään rooliin 1988 ilmestyneellä Super Contralla. Hahmon tavaramerkki siitä muodostui kuitenkin vasta toisessa elokuvassa, kun Rambo sitoo sen päänsä ympäri dramaattisesti selkä kameraa vasten. Ashurassa ja etenkin sen eurooppalaisen versiossa, Secret Commandissa, ramboilu aloitetaan jo alkuruudussa. Selkeästi Ramboa muistuttavia pelihahmoja löytyy kaikista kolmesta edellä mainitusta pelistä. Kuten edellä on käynyt ilmi, otsanauha on yksi Rambon tavaramerkeistä. Super Contran japanilaisessa kannessa voi puolestaan löytää vaikutteita elokuvan julisteesta, jossa Rambo kantaa sinkoa. Gigeriä). Viittauksia Ramboon löytyy runsaasti myös pelien sisältä. mielleyhtymää, mutta asento on jäljennetty suoraan elokuvan promomateriaalina käytetystä kuvasta
Hän piirsi hahmoista karkeita hahmotelmia ajatellen, että hahmot lopulliseen versioon piirtävä taitelija muokkaisi niitä omaperäisemmiksi. Jalecon ainoastaan pelihalleissa nähdyn beat ’em upin, Ginga NinkyouDenin (1987), yksi vastuksista on Ranboksi kutsuttu punaista otsanauhaa käyttävä soturi, jonka konekivääri ampuu nyrkkeilyhanskoja. Pelin kehittänyt Noriyoshi Ohba syytti tästä omaa luovuuden puutettaan. Rambo, Last Alertin Guy Kazama ja Streets of Rage -sarjan Axel on veistetty samasta puusta. Streets of Rage 3 -nimisestä länsijulkaisusta viittaus uupuu. Guerilla Warin ja Rapid Firen kohdalla ei ole epäilystäkään, mutta Super Contran vasemmanpuoleinen hahmo saattaa olla kopio myös Rambo 2:n julisteesta, jossa Rambo kantaa sinkoa. Myöhemmissä julkaisuissa SYLVESTER STALLONEN VAIKUTUS TOIMINTAPELIEN MAAILMAAN OSA II: Final Zone Wolfin Rambo-vaikutteet paistavat kaljunkin läpi. 8 131525_.indd 8 21.10.2019 22.20.08. sa räiskintäpelissä Last Alert (Japanissa ja Euroopassa peli tunnetaan nimellä Red Alert). Hahmot kuitenkin siirrettiin epähuomiossa peliin sellaisenaan. Devastatorsin sankarikaksoset ovat kuin kaksi marjaa. Sen vastustajien joukossa nähtiin Rambon lisäksi muun muassa Batman, Hämähäkkimies ja Godzilla. Amigalle tehdyssä ajopeli Nitrossa (1990) pelattavaksi hahmokseen voi valita kyborgin, joka muistuttaa joko Roger Moorea, Clint Eastwoodia tai Ramboa. Myöhemmin samaa idea käytettiin Segan mätkintäpeli Bare Knuckle III:n (1994) japaninkielisen version alkuanimaatiossa. Segan Mega Drivelle kehittämä The Revenge of Shinobi (1989) käytti samaa taktiikkaa. Sankareiden ohella Rambon inspiroimia hahmoja on nähty myös tappelupelien sivuhahmoina. Eikä Rambo ole ainoa pelissä luvatta käytetty hahmo, sillä se vilisee 1970–80-lukujen anime-elokuvista tuttuja naamoja
Rambon uhriksi joutuneiden poliisien karjaisuja on käytetty vihollisten kuolinhuutoina (loput huudoista on napattu Schwarzeneggerin tähdittämästä Conan – barbaarista (Conan the Barbarian, 1982)). Chiban ja Sue Shiomin tähdittämän Sister Street Fighterin (1974) juliste on selvästi innoittanut ensimmäisen Streets of Rage -pelin (1991) kantta, sillä niistä löytyy kaksi keskenään lähestulkoon identtistä hahmoa. EPÄVIRALLISET STALLONE-PELIT ainoastaan kuulemaan. Bruce Lee löytyy Konamin arcade-tappelu Shao-lin’s Roadin (1985) kannesta ja aloitusruudusta sekä Dragon Ninjan (1988) Amstrad CPC-version latausruudusta. Kulttuuriperintöä kerrakseen. Kansikuvia tutkimalla voi löytää viittauksia lähes jokaiseen 1970– 1990-lukujen toimintatähteen Aasiasta Amerikkaan. Ennen uudelleenjulkaisuihin tehtyjä muutoksia esimerkiksi Big Boss oli ilmetty Sean Connery, Grey Fox Platoon – nuoret sotilaat -elokuvan (1990) Tom Berenger ja tohtori Madnar fyysikko Albert Einstein. Vice: Project Doomin (1991) japanilaisversion kansikuvan kyttä on ilmiselvästi Die Hardista (1988) kopioitu Bruce Willis. pelin hahmogalleria onkin muokattu lähes kokonaan uusiksi. True Crime: Street of LA:n (2003) kansi on puolestaan oiva kunnianosoitus Chow Yun-Fatin tähdittämän The Replacement Killers -elokuvan (1998) julisteelle. Impossible Mission II:n (1988) Spectrum-version kansi on helppo sekoittaa ensivilkaisulla Clint Eastwoodin esittämään likaiseen Harryyn. Alkuperäisessä Metal Gear 2 – Solid Snakessa (1990) Solid Snaken komentajan, eversti Campbellin, näköisyys oli lainattu selvästi Richard Crennan esittämältä Rambon komentajalta, eversti Trautmanilta. Road Raiderin (1988) kansikuvan sankari on puolestaan köyhän miehen Mad Max. Korvamerkityt pelit Rambo-viittaukset peleissä eivät ole rajoittuneet pelkästään Stalloneen. The Revenge of Shinobi ei rajoittanut varasteluaan pelkästään pelihahmoihin, sillä pelin kannessa nähdään Kage no Gundan -TV-sarjasta (1980–1985) sipaistu Sonny Chiba. Battle K-Road -tappelupelin Wolfin pitäisi perustua Stallonen sijaan showpainija Volk Haniin, mutta jousipyssy kylvää epäilyksen siemenen. TOISEKSI SUURIN IMARTELUN MUOTO S chwarzenegger ja Stallone eivät ole ainoita näyttelijöitä, joiden näköisyyttä on käytetty pelien markkinoinnissa. Arska vastaan Sly. Harrison Ford laskeutuu Kadonneen aarteen metsästäjät -elokuvassa (1981) käärmeluolaan ja Arumana no Kisekin (1987) kannen aarteenetsijä laskeutuu samalla tyylillä omaa olkapäätään pitkin. Segan Mega Drivelle kehittämä fantasiatappelu Golden Axeen (1989) lainattiin äänitehosteita ensimmäisestä Rambo-elokuvasta Taistelija (First Blood, 1982). The Revenge of Shinobin liekinheitintä käyttävä vihollinen koki muodonmuutoksen julkaisujen välillä. Hideo Kojiman suunnitteleman Metal Gearin (1987) kannessa Solid Snake näyttää Terminatorin (1984) Kyle Reesen eli Michael Biehnin doppelgängeriltä. Tämä ei tosin ollut pelin ainoa hahmo, jolla oli kuuluisa kaksoisolento. Joidenkin pelien kohdalla yhteys on niin hatara, että sitä ei pysty näkemään vaan 9 131525_.indd 9 21.10.2019 22.20.18. Charles Bronson puolestaan näyttää kohtaavan paholaisen korealaisen MSX-peli Devil Zonen (1989) mainoksessa. Steven Seagal komeilee International Karate +:n (1987) Amiga-version kannessa. Saman herran Policenautsin (1996) sankaripari on kuin Mel Gibsonin ja Danny Gloverin Riggs & Murtaugh Tappava ase -elokuvasarjasta. 1980-luvun alusta alkaen on julkaistu lähes 30 Stallonen elokuviin pohjautuvaa lisenssipeliä ja, kuten edeltä käy ilmi, epävirallisia Stallone-pelejä on ilmestynyt lähes yhtä paljon. Jean-Claude Van Damme – tai ainakin hänen hauiksensa – päätyi koristamaan kansitaidetta sekä Jim Power in Mutant Planetin (1992) länsijulkaisuun että Streets of Rage 2:n (1992) japanilaiseen versioon Bare Knuckle II. Leen manttelinperijä Jackie Chan on lätkäisty sekä Gang Warsin (1989) mainokseen että Silent Dragonin kanteen. Hänen poseerauksensa The Game of Deathin (1978) julisteesta on päätynyt sekä Yie Ar Kung-Fu II:n (1985) että China Warriorin (1987) kansiin. Sylvester Stallone oli yksi 1980-luvun menestyneimmistä näyttelijöistä ja hänen elokuviensa vaikutus popkulttuuriin – ja etenkin peleihin – oli huomattava
Mitä tahansa kauheuksia vihollinen keksiikin, Rambo kostaa sen heille vielä pahemmin. VIIMEINEN PISARA 10 133163_.indd 10 21.10.2019 21.27.20. Kahdessa vuosikymmenessä vanhoista vihollisista oli tullut ystäviä, ystävistä vihollisia. Last Blood paljastaa Rambon palanneen kotiin pysyvästi. Katsoja kyllä tietää, mihin suuntaan tarina on menossa. Se on ensinnäkin antanut katsojille mahdollisuuden seurata saman hahmon kehittymistä lähes 40 vuoden ajan. Last Blood ei siis ole täydellinen toimintaelokuva. Naiset ovat pääasiassa uhreja. Ensimmäinen Rambo-elokuva kuvasi myötätuntoisesti Vietnamin sodan veteraanien vaikeuksia sopeutua yhteiskuntaan. Lähes jokainen elokuvassa esiintyvä meksikolainen mieshahmo kuvataan joko raiskaajana tai murhaajana, useat molempina. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin genre-elokuvan konventioista. R ambo on monella tapaa epätavallinen elokuvasarja. Entinen sotilas on edelleen menneisyytensä riivaama, mutta jollain tasolla hän on vihdoin löytänyt ensimmäisestä elokuvasta asti etsimänsä rauhan. Tapahtumat pääsevät kunnolla vauhtiin vasta, kun Gabrielle päättää matkustaa Meksikoon tapaamaan hänet lapsena hylännyttä isäänsä. Se tuntuu kuitenkin turhalta viivyttelyltä. Tilalla hänen kanssaan asuvat myös meksikolainen Maria ( Adriana Barraza) ja tämän teini-ikäinen tyttärentytär Gabrielle ( Yvette Montreal), jota Rambo on kasvattanut lapsesta saakka. Neljäs kuvasi maailmaa, jossa sodalla ei ollut enää sääntöjä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun elokuva muuttuu lapsilta kielletyksi versioksi Yksin kotona -elokuvista, on selvää, ettei elokuvaa tule tulkita kattavana kuvauksena yhteiskunnallisista epäkohdista. Last Blood tekee Rambosta meksikolaisen kartellin pysäyttävän ihmismuurin. Tarinankuljetuksen kannalta suurimmat ongelmat liittyvät laahaavaan keskikohtaan. Kommunistisen kaltaisen vastavoiman puuttuessa Rambo kohdistaa säälimättömän raivonsa epäinhimillisyytensä todistaneisiin burmalaisiin sotilaisiin. Rambo teki paluun Rambossa (2008). Käsikirjoituksen ideologisia ongelmia auttaa pehmentämään myös loppukohtauksen absurdius. James Bond on elokuvasarjana 20 vuotta vanhempi, mutta sen päähahmo on pysynyt näyttelijävaihdoksista huolimatta pääasiassa muuttumattomana vuosikymmenestä toiseen. Alun rauhallisuus palkitaan elokuvan huipentumana toimivalla kolmannella näytöksellä. Sankarin väkivaltaisuus on oikeutettava eikä Last Blood ei säästele iskujaan sen suhteen, koska maailman vihamielisyys on olennainen osa Rambo-elokuvien rakennetta. Markus Rojola RAMBO: LAST BLOOD Last Bloodissa Rambo ylittää omat rajansa. Vanha mies hunningolla Elokuvan maailmankuvassa on arveluttavia piirteitä. Päähahmonsa lisäksi myös itse elokuvasarjalla on oma poikkeuksellinen kaarensa. Se tuntuu kuitenkin luonnolliselta jatkolta hahmon kaarelle ja, koska pohjustus on tehty huolella, on brutaalia murhamontaasia väkivaltaisuudestaan huolimatta tyydyttävää seurata. Elokuvasarjan ystäville se on pakollista katsottavaa. Se koostuu käytännössä yhdestä pitkästä toimintakohtauksesta, jossa Rambo nirhaa kymmeniä pahiksia kotitilalleen virittämillään ansoilla. Kolmas elokuva lähetti hänet Afganistaniin taistelemaan neuvostoliittolaisia vastaan islamilaisten uskonsotureiden rinnalla (spoilerivaroitus: tämä juonenkäänne ei ikääntynyt hyvin). Vaikka Rambo-elokuvat toimivat lähes synonyymeinä väkivaltaisille toimintaja sotaelokuville, elokuvasarjan ensimmäinen osa, vuonna 1982 ilmestynyt Taistelija (First Blood), oli vakavamielinen kuvaus Vietnamin sodan veteraanista, joka joutuu pikkukylän poliisivoimien ahdistelemaksi. Toinen ja kolmas elokuva ilmensivät täydellisesti Reaganin hallinnon aikaista sotaisaa patriotismia. Lyhyttä johdantoa lukuun ottamatta ensimmäisen puolen tunnin aikana ei tapahdu mitään jännittävää, ainakaan Rambo-elokuvien asteikolla mitattuna, ja katsojille annetaan aikaa kiintyä hahmoihin. Ensimmäistä kertaa Rambo ei tapa, koska hänen täytyy, vaan koska hän haluaa. Sylvester Stallonen esittämän Rambon kohdalla ikääntyminen ja muutos ovat erottamaton osa hahmoa. Tätä korostetaan seesteisellä aloituksella. Purppurasydämen särkyessä Kun viimeksi näimme Rambon, hän käveli kohti sukutilaa, jonka oli jättänyt taakseen vuosikymmeniä aiemmin. Rambo tappaa varmuudella vain yhden hahmon ja hänetkin vahingossa. Gabrielle ei ehdi viettää maassa vuorokauttakaan, ennen kuin päätyy kartellin kidnappaamaksi. Maailma oli muuttunut, mutta niin oli Rambokin. Rambo-elokuvana se kuitenkin täyttää sille asetetut odotukset. Rambo varoittaa tyttöä matkan vaarallisuudesta, mutta tämä pitää päänsä. Rambo-elokuvat ovat aina heijastelleet syntyajankohtansa ilmapiiriä. Jännitettä pyritään luomaan osoittamalla Rambon taitojen olevan ruosteessa. Kun Gabrielle katoaa, on Rambon lähdettävä jälleen pelastusretkelle – kenties viimeiselleen. Vaikka toiminta oli osa elokuvaa, se ei määritellyt sitä. Sodan muututtua henkilökohtaiseksi Meksiko ei ole ainoa raja, jonka hahmo on valmis ylittämään. Hahmosta tuli todellinen tappokone vasta vuonna 1985 ilmestyneessä jatko-osassa Rambo – taistelija 2 (Rambo: First Blood Part II), jossa Vietnamiin sotavankeja pelastamaan lähetetty Rambo oikoo historiallisen vääryyden periaatteessa voittamalla jo kertaalleen hävityn sodan Yhdysvalloille
Kaikki sanovat että Jepetär pelaa, mutta kukaan ei kysy mitä Jepetär pelaa. Niinpä aika lailla ainoa valtavirtamedia, jossa pelit näkyvät muutenkin kuin satunnaisina arvosteluina, on Talouselämä. Kyse on logistiikasta. Vieläkään. OK, Minecraftia ja Fortnitea sentään joskus näkee, mutta ne ovatkin enemmän kuin pelejä, ne ovat (toimittajien omien) lasten ja nuorison kulttuuria. Mutta mitä pelikulttuuri on. Siinäkin tulokulma on raha ja silloinkin (luotettavan lähteen mukaan), mielellään negaation kautta, koska vahingonilolla klikit lisääntyy. Kun tarkemmin ajattelen, taitaa olla vain parempi, että valtamedia edelleen vaikenee pelikulttuurista. Kiinnostavaa ei ole se, että Ence voitti Dubbelkex-turnauksessa, vaan se että Ence voitti biljardi dollaria. Mobiilipeleissä se on pitkä ja tuskainen odotusikuisuus, josta selviäisi ostamalla kympillä timantteja. #historianjännätrunoilijat 11 133165_.indd 11 21.10.2019 20.19.56. Hetkinen... Negaatio toki myy, mutta jos peliskeneen oikeasti haluaa tasa-arvoa ja ihanaa inklusiivisuutta, se ei onnistu vain kauhujutuilla siitä, kuinka Counter-Strikeen eksyvää naispelaajaa tervehditään huorittelulla, tappouhkauksilla ja polttopulloilla. Hesarin kulttuurisivuja saa selata turhaan: ei näy pelijuttuja, vaikka lehden dinosaurustoimittajat ovat kuolleet sukupuuttoon ja millenniaalit vääntävät ruoria. Menkää oikeisiin töihin!” No, iltapäivälehdet ja Yle heiluttavat esporttikorttia, joskin siihen korttiin on yleensä painettu kulloisenkin turnauksen palkintosumma. Nyt-liitteen (38/2003) Anu Silfverberg, joka (juuri 16 vuotta sitten) omi pelaajakulttuuria lopettamalla suihkussa käynnin, aloittamalla pitsa/ Coca-Cola-dieetin ja ampumalla Grand Theft Auto III:ssa prostituoidun, koska niin pelaajat tekevät. Mutta vielä ei ole näkynyt juttuja, jossa kunnianhimoiset vanhemmat herättävät 10-vuotiaan lapsensa reenaamaan Counter-Strikeä kello viisi arkiaamuina. not Pelit ovat siis vähintään toiseksi tärkein viihdeja miksei kulttuurimuotokin! Mutta jätetään skumppa korkkaamatta, koska pelit eivät näy yhtään missään. Lordi Raglanin kuolemattomia sanoja mukaillen: ”Pelikulttuuria on karkeasti ottaen kaikki se, mitä me pelaajat teemme, mutta apinat eivät”. Tarpeeksi naispelaajia ja ISIStä pahemman terroristijärjestön Gamergaten sotilaat ovat vihdoin hiljaa: pelien lopuksi uhmakkaasti kirjoitettu statement “gg” jää historiaan. Levyarviota varten pitää jaksaa kuunnella vajaan tunnin mittainen levy, elokuva-arvostelussa Avengers: Endgame on paha nakki, mutta siitäkin selviää kolmen tunnin sessiolla. Hello, fellow kids! Luonnollisesti tiedän, miksi peleistä ei koskaan tule kulttuurisivujen palstantäytettä. Sinä aikana pelaaminen on sentään muuttunut nörttipoikien lapsellisesta nisseilystä arkipäiväiseksi asiaksi. Mitäpä jos niissä samoissa naispelaajissa keskityttäisiin hyviin puolin. No, ainakaan mainosraha ei ole ongelma, sitä kun ei tule. Mitä peleissä on kolme tuntia. Tietysti voidaan myös olettaa: jos kansa haluaisi valtamedioissa lukea peleistä, peliasiaa ei olisi viety soramontulle. Paras esimerkki löytyy historiasta. ”Vai tippui tulos, se on teille pelimaakareille ihan oikein. Periaatteessa otan kierroksia, kun pelaamisesta kirjoitetaan selkeän agendan mukaan faktoja joko unohtaen tai luovasti poimien. Minimissään pelit voisi jakaa edes mobiilija videopeleihin, koska ne eroavat toisistaan kuin mainosjiingle ja Sibeliuksen kahdeksas sinfonia. Pohjavire pelaamiseen on edelleen negatiivinen, joten pelikulttuurista pitäisi tietoisesti opetella kirjoittamaan muutenkin kuin kielteisten ilmiöiden kautta. Hyväksyntään ja mukaan ottamiseen, mikä todennäköisesti on pelaavan enemmistön kanta. Pelikulttuuri on sen verran arkipäivää, että sen pitäisi näkyä norsunluutornienkin huipulle. Kun feministisen invaasion de_dust hälvenee, naisten asema tasa-arvoisina pelaajina normalisoituu. Oikeissa peleissä se on keskimäärin hyvä alku. Jos tämä toimii, syön ”hattuni”, mikä on lempinimeni leipäkebabille. Yhdistettynä eSportsin räjähdysmäisesti kasvavaan suosioon, naispositiivinen pelikirjoittelu takuuvarmasti rohkaisisi naisia tarttumaan hiireen, näppäimistöön ja virtuaaliseen rynnäkkökivääriin. P elit ovat isompi bisnes kuin musiikki ja elokuvat YHTEENSÄ! Vuonna 2018 elokuvat raapivat kokoon 41,1 miljardia dollaria, musiikkibisneksen hattuun heitettiin vain 19,1 miljardia dollaria, mutta pelibisneksen liikevaihto oli käsittämättömät 138,7 miljardia dollaria! ”Ja mulla 265 miljard...” Turpa kiinni TV-bisnes, ketään ei kiinnosta! Tuo huuto on Suomessa syyri... Se ei ehkä vieläkään kelpaa jäseneksi Kulttuuriasialiitto Unioniin, mutta sentään jo rivisotilaaksi kulttuurisotien juoksuhautoihin. Kuten ostamme yhtä kalliita kuin tarpeettomia Dark Souls -pelioppaita. NNIRVI Alvin Tofflerilla on mainio mansikkahillosääntö: mitä laajemmalle kulttuuria levitetään, sitä ohuemmalti sitä on. Siihen iloon ja saavuttamisen tunteeseen, mitä he pelaamisesta saavat. Toimintaelokuvaja supersankarikulttuuri pohjautuvat pelaamista huomattavasti vanhempiin taidemuotoihin, mutta niissä ollaan edelleen tasolla, jossa uuden Batwoman-sarjan ollessa floppi syyllinen on toksinen fanikulttuuri, eikä esimerkiksi pilotin mieltälamauttava keskinkertaisuus. (Ainakin Mechwarrior On-Linessa, your gamescene may differ.) Tai edes, gagh, ihanaan voimaantumiseen, jota kokee kun Banaanissa laittaa Awikalla misogynäriä päähän. Pelit ovat siis vielä amorfinen möykky, siinä missä musiikin alalajien alalajien alalajit jaetaan alalajeihin, mikä ei ole kenestäkään edes outoa. Informaatioarvoltaan se vastaa tarkkaa puolet musiikinkuuntelijoista on naisia -analyysia. Voisi edes mainita, että juuri Köyntterissä löyhyy jonnesteroni tosi vahvana, eikä se vastaa keskimääräistä peliyhteisöä. Tunnettu esimerkki on ”puolet pelaajista on naisia!”. Se oli kunnon nerdface-journalismia! Pelien vastaisessa propagandassa oli oma viehätyksensä, jota tulee ikävä, kun luen Next Gamesin toimarin mietteitä uudesta rahoituskierroksesta. Olen kirjoittanut peleistä rapsakat 33 ja suolipuoli vuotta. Ainakin Suomen Kuvalehti ja Keskisuomalainen taluttivat pelisisältönsä soramontulle. Eino Leino sen jo tiesi: Kyltyyri on yhdelle ooppera-kyyri, taas toiselle The Curen Flow-tyyri, mut Suomessa pelikyltyyri tuon kaiken on karrikatyyri. Kas, siinäpä pulma on jyyri Suureen yleisöön kirjoittelu on toki vähän vaikeaa, kun peliväkivallan vaikutus lapsiin on tutkimusten mukaan höpönlöpöä ja vanhustenkin pitäisi pelata, niin pysyisi aivot kondiksessa. Mut mikä se on se kyltyyri. Ei nopeasti kyhättyinä peliarvosteluina, mutta ilmiöinä. KYLTYYRI! KYLTYYRI! KYLTYYRI! Tiesitkö, että runoilija Eino Leinon etunimessä ensimmäinen tavu on samassa sanassa tekstitetty englanniksi
Jopa keräilytehtävät ovat tavallista hauskempia. Huippukohtina voi mainita esimerkiksi Killavoltin nauruhermoja kutkuttavan Battle Royale -turnauksen sekä Handsome Jackin sekä hänen tyttärensä Angelin historiaa koskettavasti avaavan älypähkinän. Sivutehtävät koostuvat omista lyhyistä tarinoistaan, joista useimmat todella ansaitsevat tulla kerrotuksi. Suurimmaksi uhaksi ovat kuitenkin muodostumassa striimaajakaksoset Tyreen ja Troy Calypso, jotka johtavat seuraajistaan koostuvaa väkivaltaista henkilökulttia. Borderlands 3 tarjoaa enemmän kaikkea, mutta riittääkö se enää. Robotti FL4K turvautuu kesyttämiensä petoeläinten apuun. Gearboxin alkuperäisteos sai aikaan torjuntareaktion, mutta Telltalen lisäys saagaan avasi Pandoran lippaan tarjoamalla mahtavan seikkailun täynnä upeita hahmoja, nasevaa sanailua ja yllättäviä käänteitä. Kaksoset ovat nimittäin saaneet selville, että mittaamattomia rikkauksia sisältäviä mystisiä holveja on kätketty Pandoran lisäksi muillekin planeetoille. Pahiskaksosten radiolähetysten kaappaamiset koostuvat haastavista kiipeilyosioista, jotka hyödyntävät aiemmista osista parannettua liikkuvuutta (hahmot voivat liukua maata pitkin sekä tarttua ylempiin tasoihin). Valitettavan usein tämä tapahtuu kesken kiivaan tulitaistelun, joten juonen kaikista yksityiskohdista on aika mahdotonta pysyä perillä. Valitettavasti, mutta Borderlands 3 tarjoaa sille kuitenkin todella kovan haasteen. Tehtävänantoa päivitetään tarpeen mukaan ruudun ylänurkassa satunnaisesti piipahtavien puhuvien päiden kautta. Yllätys, yllätys, kun olin sitoutunut pelin maailmaan sekä hahmoihin, se teki pelikokemuksesta merkittävästi aiempaa palkitsevamman. Seireeni Amara voi iskeä viholliset ilmaan Looter-shootereiden esi-isä tekee paluun viiden vuoden jälkeen. Tales from the Borderlands on edelleen Telltalen paras peli ja kaikella todennäköisyydellä sellaiseksi myös jää. Huonoina puolina se sai Borderlands 3:n tarinan ja etenkin sen kerrontatyylin tuntumaan heikolta. Borderlands 3:n kirjoittajilla on selvästi paljon sanottavaa (tästä kertoo se, ettei suurin osa hahmoista pysty olemaan hetkeäkään hiljaa), mutta tarinan lopullinen sanoma jää epämääräiseksi. Borderlandsin maailmassa he ovat, ainakin enimmäkseen, niitä hyviä tyyppejä. Moze voi kylvää tuhoa hyppäämällä valtavan mechin sisään. Markus Rojola Markus Rojola EDELLÄKÄVIJÄN DILEMMA Arvosteltu: PS4 Pro Saatavilla: PC, Xbox One Gearbox Software / 2K Games Versio: Myynti Ikäraja: 18 H eti alkuun teen tunnustuksen. Tällä oli sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia Borderlands 3 -kokemukseeni. Kaikki holvit avaamalla he voisivat hallita koko universumia. Holvinmetsästäjien tehtävänä on estää tämä ampumalla, räjäyttämällä, sulattamalla sekä säteilyttämällä hengiltä jokainen, joka rohkenee asettua heitä vastaan. 12 131541_.indd 12 21.10.2019 21.36.27. Onko se edelleen myös paras Borderlandsin maailmaan sijoittuva peli. Kaikkien aikojen ensimmäisen holvinmetsästäjän, Typhon DeLeonin, saavutuksista kertovien päiväkirjamerkintöjen sekä Claptrapin kasaaman tyttöystävän osien metsästys on perinteisempää kartan reunamien nuohoamista, Avoimilla alueilla eteneminen on nopeinta ajoneuvoilla. Oikeasta yläkulmasta löytyvän aktiivisen tehtävän voi vaihtaa kätevästi suuntanäppäimillä. Sivupolkuja sydämeen Borderlands 3:n tie pelaajan sydämeen kulkee sivupolkujen kautta. Vaikka olin pelannut vuonna 2009 ilmestynyttä ensimmäistä peliä melkein puoliväliin saakka, en ymmärtänyt sen viehätystä. Sen jälkeen kokeilin uusiksi myös ensimmäistä peliä. Kaikki muuttui Telltalen tekemän Tales from the Borderlandsin (Pelit 12/2015, 92 pistettä) myötä. Rakastan Borderlandsin maailmaa, hahmoja ja huumoria, mutta sillä ei ole juuri mitään tekemistä Gearboxin pelien kanssa. Viillot näkee, muttei tunne. Pelaaja valitsee hahmonsa neljästä holvinmetsästäjäksi kutsutusta palkkasoturin ja aarteenetsijän yhdistelmästä, jotka saapuvat etsimään onneaan pahamaineiselta aavikkoplaneetta Pandoralta. Tällä kertaa heidät on kutsunut paikalle Lilith, yksi ensimmäisen Borderlands-pelin holvinmetsästäjistä, joka pyrkii puolustamaan Pandoran asukkaita kiertäviltä roistojoukoilta sekä intergalaktisten megakorporaatioiden yksityisarmeijoilta. Vaikka merkittävimmät käänteet kerrotaan hienosti animoiduilla välivideolla, valtaosan ajasta tarina etenee pelimaailman sisällä, pelaajan ottaessa vastaan tehtäviä eri hahmoilta. Erinomainen tarina ja ronski, mutta nokkela huumori saivat myös odottamaan uutta peliä entistä enemmän. Rhys, Fiona, Sasha ja kumppanit toivat vuoron perään, ja parhaimmillaan samanaikaisesti, hymyn huulilleni sekä tipan silmäkulmaani. maagisilla voimillaan tai luoda astraaliprojektion itsestään taistelemaan rinnallaan. Hyvänä puolena se muistutti merkittävistä hahmoista, paikoista sekä tapahtumista. Neljälle jaettu kohtalo Borderlands 3 alkaa kuten jokainen sarjan aikaisempikin peli. Tukahdetut tunteet Sarjan uusinta osaa odotellessa palasin Tales from the Borderlandsin pariin. Se johtuu tavasta, jolla tarina kerrotaan. Sivupuuhastelusta palkitaan paitsi uusilla aseilla ja varusteilla, myös syventämällä maailmaa. Puhuvien päiden varaan nojaava kerronta etäännyttää, joten dramaattisimpiakin juonenkäänteitä seuraa kuin paikallispuudutuksessa. Karttaa rohkaistaan tutkimaan sivusekä keräilytehtävien avulla, eikä niitä kannata missään nimessä jättää väliin. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Yhden tai kahden idean varaan rakennettuina ne pysyvät päätehtäviä paremmin kasassa koko kestonsa ajan, ja ovat myös muistettavampia. Salamurhaaja Zane luottaa vihollisia ampuvaan lennokkiin, suojakilpeen sekä hologrammiklooniinsa, jonka kanssa hän voi vaihtaa halutessaan paikkaa
Joka kerta uudelle alueelle siirryttäessä peli arpoo sekä pelaajan että vihollisten kykyihin vaikuttavia muuttujia. Kenties kyse on Jakobsin valmistamasta tehokkaasta kuudestilaukeavasta, jolla pudottaa kohti juoksevan psykon puolessatoista sekunnissa, Torguen rynnäkkökivääristä, joka paljastuukin lihat vihollisten luista sulattavaksi liekinheittimeksi tai kelmin kylkeen teleporttaavasta sähkökranaatista. Ruumiintoimintojen ympärillä pyörivä groteski huumori ei aina toimi, mutta on myönnettävä, että erään vessasta löytyvän päiväkirjamerkinnän kuultuani nauroin makeammin kuin koskaan, ainakaan pelihuumorille. Hyökkäsin ensiksi vihollisjoukon keskelle aiheuttaen mahdollisimman suurta vahinkoa mahdollisimman monelle vastustajalle lähitaistelussa. Pelisarjan todellinen eteenpäin ajava voima on aseiden keräily. Vihollisten tulinopeus saattaa olla esimerkiksi viidenneksen parempi, mutta tätä tasapainotetaan nopeuttamalla pelaajan liikkeitä. Doris (kyllä, nimesin droonini) suojeli selustaani, mutta, mikä tärkeintä, hän oli myös mainiota seuraa. Harmaalla, vihreällä tai sinisellä merkityt alemman tason aseet voi jättää melkein huomiotta, mutta violetilla merkityt eeppiset sekä oranssilla merkityt legendaarisen tason tussarit, jotka sisältävät kaikkein parhaimmat bonukset, saavat aikaan pavlovilaisen kuolausreaktion. Pelisarja on nimittäin rakennettu pelattavuuden varaan eikä se puoli petä. Haulikot saavat viholliset lentämään räsynukkeina vaikkapa kalliolta alas, joten niitä on todella tyydyttävä käyttää. Vaikka en ollut suojelijani kanssa aina samaa mieltä (hänen murhanhimoisuutensa kalpeni ainoastaan hänen mustasukkaisuutensa rinnalla), en yksinkertaisesti voinut hylätä häntä ennen kuin oli pakko. Zanen valinnut kaverini sinkoili ympäri taistelukenttää ja pyrki jatkuvasti vihollisten selustaan vaihtamalla paikkaa hologramminsa kanssa. mutta vaivanpalkkana odottaa useimmiten hauska dialoginpätkä. Hieman tarinan puolivälin jälkeen löysin itselleni suojan, jota käytin tarinan loppuun saakka. Heikohkon päätarinan aiheuttamaa harmitusta lieventää myös hienosti toteutettu loppupeli. Vaikka hahmot eroavat toisistaan merkittävästi, vaikuttavat ne ainakin pikaisen testauksen perusteella yhtä hauskoilta pelata. Kuin Turusen pyssy Hieman kylmäksi jättävä tarina on pettymys, muttei katastro. Vastaan tulee yhä mielikuvituksellisempia pyssyjä, joiden avulla pystyy ratkaisemaan minkä tahansa vastaan tulevan ongelman. Hahmonsa ulkoasua voi muokata valmiista vaihtoehdoista. Itse pelasin valtaosan ajasta Amaralla. Hänen viholliset ilmaan heittävä erikoisiskunsa ei tehnyt välitöntä vaikutusta, mutta omieni sekä hahmoni kykyjen kehityttyä taisteluun alkoi tulla oma kiehtova rytminsä. 13 131541_.indd 13 21.10.2019 21.36.54. Erikoisiskujen latautuessa vetäydyin kauemmas jatkaen taistelua tuliaseilla. Eikä mielikuvituksellisuus koske pelkästään aseita. Osa sivutehtävistä kannattaakin säästää pelattavaksi vasta päätarinan jälkeen. Pelin voi aloittaa alusta pitämällä kaikki siihen asti hankitut varusteet sekä kyvyt. Pomotaistoista ei puutu kekseliäisyyttä. Kukin hahmo voi kuitenkin käyttää kerrallaan ainoastaan yhtä kykypuuta (Zane voi poikkeuksellisesti aktivoida toisen kykypuun hylkäämällä kranaatit), mikä lisää jälleenpeluuarvoa merkittävästi. . Vastustajat ovat entistä kovempia, mutta niiden pudottama lootti paranee samassa suhteessa. Eden-6:lla ehtii jo tehtäväketjun puoliväliin mennessä unohtaa, mistä kaikessa melskaamisessa onkaan kyse. Tarinassa tökkii rytmitys. Valinnanvaraa on silti kiitettävän paljon. Osa aseista on niin tehokkaita, että niiden käyttäminen tuntuu jo huijaamiselta. Eikä tussareista ole Borderlandsin maailmassa koskaan puutetta. Mukana on myös uusi kolmitasoinen Mayhem-tila, joka tarjoaa jäljellä oleviin sivutehtäviin lisähaastetta mielenkiintoisilla tavoilla. Kaikilla neljällä valittavissa olevalla hahmolla on kolme erilaista kykypuuta, joita kehittämällä hahmosta tulee lopulta todella tehokas taistelija. Kyseessä ei ollut mikään kaikkein tehokkain suoja, mutta siihen kuului bonuksena pieni lentävä pallo. Osa eri planeetoille tehdyistä vierailuista venyy liian pitkiksi
Äänitehosteista huomaa, ettei aseiden yksilöllisyyttä ole rajoitettu pelkkään ulkoasuun. Borderlands 3 on selvästi tehty vastaamaan fanien odotuksia. Uusi pistooli saattaa olla entistä tehokkaampi, mutta jos sillä ei ole yhtä hauska ampua kuin edellisellä, katkeruudelta on vaikea välttyä. Luulisi, että neljänteen peliin mennessä näinkin keskeiseen osa-alueeseen olisi keksitty toimivampi ratkaisu. Co-opissa korostuu taktikointi. Y ksi mieleenpainuvimmista hetkistäni pelin parissa tapahtui välittömästi hektisen taistelun jälkeen. Hyvää + Tarjoaa jatkuvasti uusia virikkeitä. Äänimaailma on toteutettu kauttaaltaan erinomaisesti. Enemmän harmitusta aiheutti se, kun tekoälykaverit päättivät estää etenemisen kieltäytymällä aukaisemasta seuraavalle alueelle johtavaa ovea. Pomomatsit pääsevät yllättämään kerta toisensa jälkeen. Sarjakuvamainen, mutta silti yksityiskohtainen cel-shading-gra. Borderlands 3 ei ole kenties kaikkein legendaarista loottia, mutta sen eeppisyydestä ei ole epäilystäkään. Vihollisten tasojen noustessa on kuitenkin ennen pitkää aina pakko alkaa etsiä uutta reikärautaa ja suojakilpeä. Ensiluokkaisen ääninäyttelyn ainoat miinukset ovat Claptrapin sekä Rhysin näyttelijöiden vaihtuminen uusiin nimiin, vaikka uusiin ääninäyttelijöihin tottuikin lopulta. Yksittäisiä nytkähdyksiä lukuun ottamatta peli toimi mainiosti pelasi sitten yksin, jaetulla ruudulla tai netin kautta. Pomotaisteluiden aikana soivat klubiraidat auttavat omalta osaltaan saamaan taisteluiden rytmistä kiinni. Eron tuntee metkasti myös ohjaimen tärinässä. Esimerkiksi rämeplaneetta Eden-6 näyttää erityisen hehkeältä auringon laskiessa eikä Promethean futuristista kaupunkimaisemaakaan parane moittia. Tämän huomaa kaikkein selvimmin jätettyään Pandoran tutut maisemat taakseen. Ei ole kuitenkaan reilua väittää, että Borderlands 3 tarjoaisi vain lisää samaa. Taistelu on pelihahmosta riippumatta entistä sujuvampaa, monipuolisempaa sekä tyydyttävämpää. Jokaisella tuliaseella on oma sointinsa ja Tedioren valmistamista kertakäyttöaseista kuulee myös sen, milloin aseen lipas on tyhjenemässä. Huonoa . Ylistyslaulu yksilöllisyydelle Visuaalisesti Borderlands 3 on puhdasta silmäkarkkia. Olin pudota tuolistani, koska en ollut tajunnut, että kertakäyttöinen ase oli muuttunut kimmokekranaatiksi heitettyäni sen menemään edellisen latauksen yhteydessä. Tämä tapahtui kaikkiaan kolmen eri tehtävän aikana, mutta vika korjaantui joka kerta käynnistämällä peli uudelleen. Taistelukentälle laskeutuneen hiljaisuuden rikkoi ruudun halki pomppiva konepistooli, joka huusi kivusta jokaisen loikan kohdalla. Kun liika ei riitä Ensimmäisen peliviikon aikana Borderlands 3:sta kritisoitiin heikosta suorituskyvystä. Kaikkein rakkaimmat aseet ja varusteet voi kuitenkin ripustaa kunniapaikalle oman huoneensa seinälle. 14 131541_.indd 14 21.10.2019 21.37.22. Osaan varusteista huomaa kiintyneensä enemmän kuin pelin hahmoihin, eikä niistä luopuminen ole aina helppoa. Reppu pursuu jatkuvasti yli ja varusteiden lajittelu on työlästä. Se sisältää kaiken, mitä pelisarjan ystävät siltä kaipasivat ja enemmänkin. Sivutehtävät ovat pääasiassa erinomaisia. Kankea inventaario on pelin ärsyttävin puoli. Vanhoja vihamiehiä se ei kuitenkaan onnistu kääntämään puolelleen. Valitettavasti tämä tarkoittaa samalla myös sitä, ettei se vie pelisarjaa eteenpäin mitenkään merkittävällä tavalla. Jokaisella planeetalla on oma säveltäjänsä ja musiikillinen teemansa. ikka tuntuu edelleen tarpeeksi omaperäiseltä ja parantuneen valaistuksen myötä Borderlandsin maailma näyttää kauniimmalta kuin koskaan. PS4 Prolla pelatessani en kuitenkaan huomannut suuria heilahteluja ruudunpäivityksessä. BORDERLANDS 3 90 Jos pidät aikaisemmista Borderlandseista, pidät todennäköisesti tästäkin. Uudistukset pääasiassa pinnallisia. Kun Amara on iskenyt vihollisten suojat alas, Zanen on helppo hoitaa homma loppuun liekinheittimellään. Sen tarina ei kenties ole kaikkein vetoavin, mutta tästä huolimatta Borderlands 3 ei lakannut viihdyttämästä hetkeksikään 50 pelitunnin aikana. Kömpelösti kerrottu päätarina. Se on kiistatta Gearboxin paras Borderlands-peli tähän mennessä. Musiikki tekee myös vaikutuksen. Gearbox ei ole ottanut huomioon läheskään kaikkia niitä parannuksia, joita luuttiräiskintöihin on tehty viimeisen viiden vuoden aikana
Tämän lisäksi avaruusmatkaajalla on käytössään plasmaleikkuri, jolla saa avatuksi hätäuloskäyntejä ja erilaisia paneeleita. Pelin inspiraationa on ollut Apollo 11:n matka Kuuhun, ajatuksena on luoda peli, jossa pääsee kokemaan millaista on todella olla astronautti. Hapen loppuminen, haaksirikkoutuminen yksin avaruuteen ja täydellinen ahdistava hiljaisuus kuun pinnalla kantavat hyvin läpi koko pelin. Deliver Us the Moon on rauhallisesti etenevä, vahvaan tarinaan nojaava avaruustrilleri, jossa ratkotaan kevyitä pulmia ja ihaillaan kertakaikkisen upeita maisemia. Astronauttimme happivaranto riittää kolmeksi minuutiksi kerrallaan, mikä pistää vipinää kinttuun. Sen avulla ratkeaa useampikin pulma. Aleksi Kuutio DELIVER US THE MOON Jos Duncan Jones olisi The Moon -elokuvan sijaan tehnyt aiheesta pelin, hän olisi saattanut tehdä jotain hyvin samantyyppistä kuin Deliver Us The Moon. Pientä vaihtelua tuo se, että pelin edetessä pelaaja saa käyttöönsä ASE-robotin, kauko-ohjattavan leijuvan pallon, joka pääsee paikkoihin joihin muuten ei pääsisi. Pisteet KeokeNille kunnianhimosta ja fanipalvelusta. Varaa kuumatkasi mieluummin nyt kuin ensi Kuussa. Edeltävästä voi jo päätellä, että hirviöitä tai taisteluita ei ole siis tarjolla, vaan jännite syntyy ympäristöstä. Maassa kärvistelevä ihmiskunta onnistuu viisi vuotta tapahtuneen jälkeen rakentamaan avaruusraketin ja lähettämään sen mukana yhden matkaajan selvittämään, mitä on tapahtunut. Yhtäkkiä kesällä 2019 KeokeN ilmoitti vetävänsä koko pelin myynnistä Steamista lokakuun puoliväliin asti, kunnes saisi pelin siihen kuntoon kuin kehitystiimi oli alun perin ajatellut. Astronauttimme ainoa apuväline on plasmaleikkuri, jolle tulee usein käyttöä. Minulta vierähti pelin kanssa kahdeksan tuntia, mutta olen hitaammasta päästä, keskimäärin porukka on potkinut pelin läpi viiteen tuntiin. Siis faktoista on tingitty pelikokemuksen vahvistamiseksi, mutta ote on silti puolirealistinen ja luo halutun vaikutelman. Matkaa on ryyditetty tasaisesti kevyillä pulmilla ja osioilla joissa taistellaan aikaa vastaan. Astronauttimme happivaranto riittää kolmeksi minuutiksi kerrallaan, mikä pistää vipinää kinttuun. Kaikki on Kuun varassa Ihmiskunta sössii asiat maapallolla lopullisesti 2030-luvulla. Tämän mahdollisti se, että julkaisijaksi pelille oli saatu englantilainen Wired Productions. Luonnonvarat käytetään loppuun ja ilmastonmuutos lähtee isoille kierroksille. KUU, VIIMEINEN RAJASEUTU Kuumatkalla halki avaruuden alla tähtisumujen. Näissä maisemissa kelpaa ajaa. Pulmat ovat peruskauraa: avauskoodien etsiskelyä, laitteiston korjaamista ja kulkureittien etsiskelyä. Kuumatkalla, halki salaisuuden löydän vastauksen. Mistään moraalisaarnasta ei silti ole kyse. Kohti tähtiä! vanha kyltti julistaa. Suurin osa pelin pulmista on kevyttä peruskauraa, mutta yhtä kaikki viihdyttäviä. Kuva ei tee oikeutta upeille kuumaisemille. ilis onkin kuin elokuvassa Gravity. Teemojensa tasolla tarinassa on aika vahva yhteiskunnallinen pohjavire, joka pohtii niin yksittäisen ihmisen kuin ihmiskunnan tekoja ja niiden seurauksia. Pulmissa on toistoa, pelissä ajoittaista tyhjäkäyntiä. Kuumatkalla, halki avaruuden, alla tähtisumujen Tapahtumat käynnistyvät maapallolta laukaisualustalta, siitä edetään nopeasti Kuuta kiertävälle avaruusasemalle ja lopulta itse Kuun kamaralle, jossa kuluukin suurin osa pelistä. Siinä on rosoja, ja pieni budjetti näkyy esimerkiksi siinä, että pelaajan eteneminen on isketty turhan tiukkaan putkeen, ja tiettyjä pulmia kierrätetään. Kaikki sujuu hyvin, kunnes vuonna 2054 energiansiirto Kuusta äkkiä lakkaa ja kaikki yhteydet menetetään. Harvoin tulee välianimaatioita kehuttua, mutta tässä kuuseikkailussa ne ovat komeaa katseltavaa. Nicepappi: Kuumatkalla Kuva ei tee oikeutta upeille kuumaisemille. 15 133462_.indd 15 21.10.2019 20.16.47. Tällaista kuumatkaa ei saa mistään muualta! Hyvää + Vahva tarina huikeissa maisemissa. Puutteineenkin se on vahvan tarinan luotsaama, omalaatuinen kuuseikkailu, joista ei markkinoilla ole ylitarjontaa. Jos Gravity (2013) tai Duncan Jonesin The Moon (2009) osuivat ja upposivat, Deliver Us the Moon on peli sinulle. Tehtävä on simppeli: käynnistää mikroaaltoantenni ja energiatuotanto uudelleen. Tarinan kannalta pituus on juuri sopiva. Pelistä kuitenkin puuttui kunnollinen lopetus, pelaajien reaktiot olivat negatiivisia, eikä kehitystiimi itsekään ollut tyytyväinen lopputulokseen. Niinpä Kuuhun perustetaan pian kuuasema, joka alkaa tekohengittää kuolevaa planeettaa. KUU, VIIMEINEN Arvosteltu: PC Tulossa: PS4, Xbox One KeokeN Interactive / Wired Productions Versio: Myynti Testattu: Intel i5-7300HQ (Kaby Lake, 4-ydintä) 2,5 GHz, 8 Gt DDR4, GeForce GTX 1050 4 Gt Minimi: 2,5 GHz, 4 Gt, GeForce GTX 750 2Gt vRAM Moninpeli: Ei Ikäraja: 12 80 Todella tunnelmallinen scifiseikkailu upeissa kuumaisemissa. Juuri kun tylsistyminen alkaa vaivata, peli lyö yleensä eteen taas jonkin kevyen ennennäkemättömän pulman tai päästää upeiden avaruusmaisemien äärelle. KeokeN on tehnyt huiman määrän taustatutkimusta ja . Onneksi tiedemiehet kehittävät uudenlaisen tavan hyödyntää Kuussa olevaa helium 3 -isotooppia ja siirtää mikroaaltojen avulla energiapulasta kärsivälle maapallolle. seikkailu, joka valmistui reilusti myöhässä vuoden 2018 lopussa. Kaikki pelin alun perin ostaneet saivat uuden version ilmaiseksi. Huonoa . Pulmissa on vähän liikaa toistoa, ja toisaalta paikoitellen pelissä on jopa kävelysimulaattorin tuntua. D eliver Us the Moon on hollantilaisen KeokeN Interactiven alun perin Kickstarter-joukkorahoituksella tehty kunnianhimoinen sci. Etenkin kuumaisema ja osiot kuun pinnalla on niin hienosti tehty, että minä pysähdyin tuijottelemaan niitä muutamaan otteeseen ja pitkäksi aikaa. Tällaista kuukokemusta tuskin saa mistään muualta, voi kun tästä saisin VR-version! Kuumatkalla, halki salaisuuden, löydän vastauksen Kuukiviä kypärään, Deliver Us the Moon ei ole missään nimessä täydellinen. Muuta suuntaa ei oikeastaan enää jäljellä olekaan
Erilaisia hahmoluokkia on pari tusinaa, jokaisella omat vaikutuksensa numeroihin sekä muutama ostettava Lahja. Pienemmät viholliset Tuomo Nyrhilä MAAILMANLOPUN KAUNOKAISET Arvosteltu: PC Saatavilla: PS4, Xbox One Bandai Namco Versio: 1.01 Minimi: Intel i5-2300, 6 Gt RAM, GeForce GTX 760 tai Radeon HD 7850 Suositus: Intel i5-7400 tai AMD Ryzen 3 2200G, 8 Gt RAM, GeForce GTX 960 tai Radeon R9 380X Testattu: AMD FX-4350 4.2 GHz, nVidia GTX 1060 6 Gt, 16 Gt RAM Moninpeli: 2 pelaajan co-op Ikäraja: 16 Verierikoisuudet antavat efektejä. Lahjoja, joita löytyy erivärisistä elementtiammuksista taistelutantereella teleporttailuun, iskusarjoihin ja iskujen väliaikaiseen tehostamiseen. Uusien erikoisuuksien avaaminen on kaksivaiheinen prosessi, ensin on löydettävä luokan sisältävä sydänkristalli pelimaailmasta tai saatava sivuhahmot antamaan vertaan puhumalla, minkä jälkeen luokan taidot voi ostaa. Sentään osa muistoista palautuu pelin aikana. Useimmissa luokissa osa taidoista on suljettu lisäavailun taakse, pelaajan on löydettävä ja avattava luokan omistajan kadonneita muistoja. Hulluksi muuttuvista sotureista on pelastajien sijaan tullut selviytymisen suurin ongelma. Vaatetus on niukkaa ja tiukkaa, ylimääräisillä vöillä ja perässä liehuvilla takeilla maustettuna. Suurimpia aseita lukuun ottamatta kukaan ei tunnu reagoivan iskuihin kuin pudottamalla pisteitä elinpalkistaan, mikä tekee taistelusta sekavaa vahingon vaihtamista, etenkin pikkuvihollisten joukkorähinöissä. Code Vein sakottaa nukkuvaa virheistä, mutta on keskimäärin helpohko peli, jos katsoo ympärilleen ja jaksaa vähän taktikoida kohtaamisissa. 16 131528_.indd 16 21.10.2019 19.16.58. Temput avautuvat tasojen noususta erillisesti hahmoluokista verikoodeista ostamalla, mikä kätkee sisäänsä vapaan hahmonrakentelun laajuuden. Maailman sortuessa hirviöinvaasioon tehtiin suuri joukko ihmiskuntaa puolustavia kuolemattomia, jotka ruumiisiin asetettu parasiitti ajaa loputtomaan verenhimoon. Kevyttä ja vaihtuvaa Taistelun sydämenä on vaihtelevan nopeatempoinen väistely, hitaammat viholliset ilmoittavat lyönnistään minuutin etukäteen ja nopeampien kanssa ympäri saa pomppia minkä ehtii. Oma huolella viilattu alter ego herää raunioista ilman muistoja menneestä, eikä sano pelin aikana oikeastaan mitään, joten osallisuus selviytymistarinassa jää muiden seuraamiseen. Siinä ei ole parhaiden huitomispelien välitöntä terävyyttä tai kaikkeen vaikuttavan massan tuntua. Peruslyöntien survomisen lisäksi taistelussa heitellään verellä maksettuja erikoistemppuja. Code Veinin japanilaisuus ei jää epäselväksi: visuaalisena tyylinä on ylisuunniteltu anime, jossa lähes kaikki hahmot sukupuoleen katsomatta ovat nuoria ja kauniita lautassilmäisiä siloposkia. Sen paljaan pinnan alla piileksii hyvä soulslike-toimintapeli, jonka erikoisuutena hahmon kyvyt riippuvat täysin vapaasti vaihdettavissa olevista hahmoluokista. Tuomo Nyrhilä Kun sielun musta synkkyys kohtaa iloisen animen, mitä tapahtuu. Tarina on perussynkkää maailmanlopun jälkeistä fantasiaa. Animeteiniä suuremmilla vasaroilla iskutilaisuuksia joutuu kärkkymään, mutta osuessa viholliset lentävät kaaressa kauas pois. Heiluminen oli omaan käteeni oudon tunnotonta, minulla meni ikuisuus päästä sen rytmiin kiinni. Suosimallani yhden käden miekalla on helppo lätkiä nopeita pikkuiskuja, kivääreillä voi pistimellä pistelyn lisäksi ampua jopa kymmeneen metriin. On helpottavaa täydentää oman tyylin heikkouksia apurilla, nopeaan väistelypeliin keskittyvä kaipaa suuren miekan tai taikatemppujen tuomaa vahinkoapua ja kauempaa verierikoisuuksilla ampuva jotain viholliset pysäyttävää. Koska hahmon rakentaminen ei uusia vaihtoehtoja avatessa sido mihinkään, erilaisia pelityylejä voi testailla miten haluaa yhdistelemällä varusteita, luokkien antamia bonuksia ja eri luokilta kerättyjä erikoistemppuja. Tarjolla on suuria tunteita, dramaattisia kuvakulmia ja epäilyttävän nuorta paljasta pintaa. Omissa hyökkäyksissä löytyy vastaavaa vaihtelua. Yksinkin saa yrittää, jos ajattelee itsetuntonsa horjuvan avun pyytämisestä, mutta tilaisuuden tarjoutuessa päätin nauttia seuralaisten hyödyllisyydestä. Muistot ovat kykyjen availun lisäksi sivuhahmoja ja maailmaa täydentäviä muutaman minuutin tarinapätkiä, joiden etsiminen kannustaa tutkimaan nurkat ja sivupolut huolella. Luokkia voi vaihdella täysin miten haluaa, koska haluaa. U usi Devil May Cry oli keskinkertainen pettymys, mutta onneksi nousevan auringon maasta eivät mättöspektaakkelit lopu. Kaksin maailmaa vastaan Kerrankin maailman pelastaminen ei ole yksilösuorittamista, vaan selviytymistaisteluun voi valita kerralla yhden kumppanin kotipesään kertyvästä seuraajajoukosta
Hyvät aikeet eivät jää rankaisematta, sillä kaiken aloittanutta suurta Sortumaa lukuun ottamatta maailmaa vaivaavat ongelmat ovat järjestään aiempien ongelmien käsistä lähteneitä viallisia ratkaisuja. Kaiken yllä leijuu toivottomuuden sumu, koska hyvienkin sankareiden muistot katoavat loputtoman kuoleman ja uudelleen syntymisen sykliin. Olin jo tottunut lähitaistelijoiden kanssa hyörimiseen, kun eteen asettui kentän päästä päähän hyppivä taian heittelijä. Kun viimein sain avattua suoran putken tallennuspisteeltä loppupomolle, olin väsynyt mutta helpottunut. Odotin animekliseiden myötä tarinan olevan selkeän mustavalkoinen eepos absoluuttisten hyvän ja pahan välisestä taistelusta, mutta kaikki osapuolet tuntuvat huonoista valinnoista huolimatta nautittavan ymmärrettäviltä ja maailma on täynnä harmaan sävyjä. Tunnoton taistelu. Vähän pelaajahahmoa suurempi kokoluokka on erinomainen, hyökkääjät ovat riittävän suuria lähestyvien iskujen helppoon lukemiseen, mutta mahtuvat liikkumaan areenoillaan ilman puuduttavaa perässä juoksemista. Suurin osa maailmaa riivaavista hirviöistä on Kuningattaren voittamiseen tehtyjä sotureita, jotka ovat sortuneet verenhimoonsa ja muuttuneet luonnottomiksi, mielettömiksi vaaroiksi. Jos kuolee, mukana kannettu valuutta eli haze jää kuolinpaikalle, josta se pitää käydä noukkimassa. Pelin pomohirviöt ovat taidolla suunniteltuja, viihdyttäviä ja muistettavia kohtaamisia. Suuria kaarissa lyöviä vihollisia kohdatessa on tilaa väistellä, joukkoja voi ahdistaa ohuisiin paikkoihin ja kaikkia ei tarvitse haastaa kerralla. Ensimmäinen osoitus sankarin erinomaisuudesta onkin herättää kuivuneet puut uuteen kukoistukseen muutamalla veripisaralla, mikä saa nälkäisen matkaseuran välittömän innostuksen valtaan. Hyvää + Hahmonkeräily ja maailman sokkelot säestävät tarinan säikeitä. Se paljastaa pelaajahahmon roolin Kuningatarta vastaan käydyn sodan loppuhetkillä, syyn tämän ainutlaatuisiin kykyihin sekä salaperäisesti vilauksittain nähdyn Sephiroth-korvikkeen henkilöllisyyden. Muuten peli pyöri pehmeästi, mikä on nopeatempoisessa toiminnassa elinehto sekä pelaajahahmolle että nautinnolle. Alueilla riittää koluttavaa, mutta sivupolut ovat eksymistä estävän lyhyitä ja suunnan hukkuessa kotipesän kartta antaa sanallisia vihjeitä etenemissuunnasta. Suurin apu taistelussa ovat ympäristöt, jotka ovat kohtaamisiin sopiviksi suunniteltuja. Peli jakautuu erottuviin alueisiin, jotka vaihtelevat suorista putkista monimutkaisiin joka suuntaan jatkuviin sokkeloihin. Paitsi arkkuja avatessa tyhjästä selän taakse ilmestyvät väijyttäjät. Nuoret selviytyjät etsivät nimettömästä rauniokaupungista valkoisissa puissa kasvavia verihelmiä, jotka ovat harvinaiseksi käyvän ihmisveren lisäksi ainoita loputtoman nälän tyydyttäjiä, mutta puiden anti on jatkuvan sadonkorjuun vuoksi alkanut kuivumaan. Hakattuani päätä tulipalloon muutaman yrityksen verran lähetin kahden käden miekkaan luottavan vakiotoverini hakemaan kiväärityttöä vaihtopenkiltä ja tuunasin itselleni paremmin liikkuvan pitkän kantaman hahmon, mikä sai arvostamaan eri vaihtoehtojen vapautta. Eikä aikaakaan kun tyhjä sankari paljastuu ainutlaatuisilla erikoiskyvyillä varustetuksi pelastajaksi, jonka avulla selviytyjäjoukko ratkoo maailman ja oman huonomuistisuutensa salaisuudet. Suosikkini oli pelin puolivälillä kohdattu Pyhän Veren Katedraali, joka on useissa kerroksissa risteilevien vaaleiden siltakäytävien sokkelo. Kun eräs Perillinen ehdottaa säilytysprojektin sijaan voitetun Kuningattaren järkevää tuhoamista polttouunissa, voittaneen puolen johtaja paljastaa sen yrityksen epäonnistuneen ja ajan pelaamisen olevan ainoa näköpiirissä oleva vaihtoehto. Alueiden välillä on lataustaukojen piilottamiseksi tarkoitettuja pitkiä suoria putkia, mutta niistä huolimatta siirtymät aiheuttivat nykimistä. 90 Ei seuransa terävin mutta värikkäin. Välillä peli heittää kunnon yllätyksiä urautuneelle pelaajalle. Nyt seuraa spoilereita: Hiljalleen maailmanlopun omenavarkaiden tarina laajenee selittämään hirviöiden syntyyn johtanutta sotaa yksinkertaisesti nimettyä Kuningatarta vastaan ja asioiden paljastuessa kokonaisuus käy selkeämmäksi. Tarinan keskiössä on Kuningattaren paluun estäminen voittamalla hänen voimaansa säilyttävät Perilliset, koska he eivät pysty hillitsemään paluuta loputtomasti oltuaan alkujaankin epätoivoisen ihmiskunnan väliaikainen hätäratkaisu. En tiedä johtuuko näkemykseni muiden samankaltaisten pelien antamasta tottumuksesta vai kaverin työntöavusta, mutta useimmat pomot kaatuivat kohtuullisen helposti, jos eivät ensimmäisellä yrityksellä niin viimeistään parin hiomiskerran jälkeen. Huonoa . Useimmat ovat enemmän tai vähemmän ihmismuotoisia, mutta niin värikkäitä ja persoonallisia, etteivät sekoitu toisiinsa. Jos seinä nousee pystyyn kaksistaan kamppaillessa, konekaverin lisäksi on mahdollista kaivaa toinen seuralainen internetin syövereistä. Code Vein tietää vakavista aiheista huolimatta olevansa kevyttä viihdettä ja nauttii täysin olemassaolostaan. Suuretkin viholliset kaatuvat kaverin kanssa. Nälkää tyydyttävien puiden kuihtuessa yhä useammat jäljellä olevat selviytyjät muuttuvat hirviöiksi. Deus ex Tabula Rasa Pelaaminen on vaihtelevaa ja värikästä, mutta pelin tarina ja hahmot ovat sellainen animekliseiden paraati, että sietokykyä vaaditaan. luottavat joukkovoimaan tai nurkan takaa yllättämiseen ja suuremmillakin on toisinaan apureita mukana, mutta kohtaamiset tuntuvat harvoin epäreiluilta ansoilta. Sankari herää mainitusti ilman muistikuvia menneestä, mutta onneksi mukaan heittäytyy mystisillä vihjeillä ja maailman lyhimmällä sairaalakaavulla varustettu persoonaton aputyttö Io sekä tarinan oikealta päähenkilöltä vaikuttava vampyyriryhmän johtaja Louis. Kartastakin on kerrosvaihteluiden vuoksi rajallisesti hyötyä ja reilun pelin hengessä eksynyttä kulkijaa opastavat merkittävästi aiempia alueita aggressiivisemmat viholliset. 17 131528_.indd 17 21.10.2019 19.17.52. Perilliset, jopa itse Kuningatar, vaikuttavat hyviä aikeita omaavilta, mutta epätoivoisilta ja inhimillisen viallisilta olennoilta. Suurin informaatioklöntti pudotetaan selvästi etenemisreitille laitetussa, mutta ohitettavassa muistossa. Ei aina tarvitse olla täydellinen viihdyttääkseen
Animufantti olohuoneessa Code Veinissä alkukankeutta aiheutti anime, eikä hyvällä waifutavalla. Grindasin kyllä Lahjat auki, mutta luotin fyysiseen voimaan. Gra. Ja sai AI-kumppaneiden jatkuvan ”Noita tikkaita pääsee alaspäin” -kommentoinnin kuulostamaan vähemmän ärsyttävältä. Plus AI-toverit ja uusi tapa hahmojen rakennukseen. Onneksi taikavoimiini kuuluu nähdä metsä rinnoilta, Siinä auttoi puhutun dialogin vaihtaminen japaniksi, mikä asetti pelin oikeaan kulttuurikontekstiin. Luojan kiitos, vielä toistaiseksi uudet soulslike-yrittäjät keksivät uusia temppuja. Ympäristöt häviävät 10-0, taistelu 2-1, mutta kiinnostava tarina ja omaperäinen hahmokikkailu ovat Veinille eduksi. Pelin objektiivisesti heikoin osa-alue on visuaalisestikin tosi blandit kentät, jotka ovat kuin Remnantista, mutta ilman toteutuksen selittävää satunnaisuutta. Hyvin ne riittävätkin, ei Suonikoodin tarvitse muiden soulaajien seurassa hävetä. Jos tyyliä kohtaan on allerginen tai jos animetyttöjen rinnat ovat liian isot mahtuakseen ahtaaseen ideologiakuplaan, kannattaa varmaan sanoa kuten revenantti Dracula linnassaan Jonathan Harkerille: ”I don’t dig… Vein.” MANGAA TAIVAASTA 85 Jos soulslike genrenä kiinnostaa, mutta väitetty vaikeus pelottaa, Code Vein on kaikin puolin hyvä tutor. Sekä Atlas-buildiani kahden käden miekalla, jonka otin käyttöön, jos avausgrindin alla ollut verikoodi ei pärjännyt. Onneksi osan aikaa kaasunaamari säästi silmiäni. Taistelu on astetta heikompi versio Soulsista, astetta paria tyhmempiä vihollisia vastaan. Waifujen rinnat ovat kuin talvisodan aikainen Neuvostoliitto, heidän paitansa kuin Suomi, joka urheasti venyy äärirajoille yrittäen pitää invaasion kurissa. Huonoa . Mutta ei siinä kaikki: melkein kaikki verikoodien kyvyt eli Lahjat saa pelaamalla auki, joten se suosikki lopulta rakentuu verikoodin perustalle, mutta rusinat voi poimia muista pullista. Paitsi että Anor London lakimiehet vetävät sen oikeuteen, se on kuin pelikentissä suunnistamisen loppukoe. Nnirvi Kun sataa, sataa kaatamalla. Yritin luoda vämppyyrimäistä pelihahmoa, onnistuin luomaan punasilmäisen androgyynin Michael Myersin, joka ärsytti minua koko pelin ajan. C ode Veinin omat temput ovat veri nais, eli vampyyrit ja animetytöt. ikat. En huomannut kaivata ihmisapua, joten nettipeli jäi kokeilematta. En edes ehtinyt kyllästyä Remnantiin, kun päälle tunki The Surge 2 ja melkein heti perään Code Vein. Jos helppous sylettää, ratkaisukin on helppo: jätä kaveri kotiin. ”Taika”-kombo eli Lahjojen käyttö vaatii manaksi ichoria, jota saa hakkaamalla, mutta varsinaisesti Drainilla, eräänlaisella vimmahyökkäyksellä, joka mielestäni on käyttökelvottoman hidas. Vaikka ylikävelystä ei ole kysymys, Code Vein on selkeästi helpoin soulslike. Eli et kohota strenaa expalla, vaan valitset verikoodiksi Atlaksen. Helppous jatkuu neuvotteluissa johtoportaan kanssa. Mitä pitemmälle Code Veinin animedramaattinen, kiemurainen juoni eteni, sen enemmän siitä pidin, koska palaset asettuivat nätisti paikoilleen. 18 131523_.indd 18 21.10.2019 19.10.59. ikka on kaksiteräinen miekka: anime-estetiikan faneille piikkileukaiset lautassilmät ovat selkeästi iso iloinen juttu, minulla on tunne että peliin on modattu väärät gra. Ei ihme, että kaikilla on lautasen kokoiset silmät. Hintana Lahjojen käyttö padilla lievästi vaikeutui, mutta se oli halpa hinta. Jos buildikikkailu kiinnostaa, Code Vein on Lahja, joka ei lakkaa antamasta. Putkimaisten sokkeloiden huipentuma on noin puolen välin paikkeilla sijaitseva Pyhän Veren Katedraali. No, Mido kaatui vasta neljännellä yrityksellä, iskua ennen omaa kuolemaani. Vaikeustaso on varmasti riittävä. Toteutus osittain B-luokkaa. Kontrollit saa määriteltyä uusiksi, joten väänsin ne vauhdilla Dark Souls -kon. Sankari on tyhjä taulu, jonka ominaisuudet riippuvat täysin valitusta verikoodista. Alun Lady Butter. yn kanssa vielä nikottelin, mutta sen jälkeen pomot kaatuivat vaivatta aina viimopomoon asti. Ei ihme, että ankeuttajat vähän elämöivät, sillä animu tekee Code Veinistä poikkeuksellisen seksistisen näköisen pelin. Jos söpöissä pojissa on jo vähän sulattelemista, kevyesti puetut lautassilmäiset tytöt murskaavat uskottavuutta vielä pahemmin kuin ne klassiset fantasianaissoturit, jotka lumessa ja pakkasessa taistelevat teräsbikineissä. Rakennan minä tomumajani Ehdottomasti onnistuneinta on hahmojen rakennus. Pelin aihe on suurtuhon jälkeinen maailma, jossa kuolleet sotilaat on muutettu revenanteiksi, käytännössä vampyyreiksi, taistelemaan pahaa vastaan. Lisäksi soulslike on genrenä kuin kebab: kun peruslähtö on hyvä niin tyriminen vaatii työtä. Niistä esimerkiksi pelaaja on ykkösmaali, joten välillä homma meni niin että minä pidin torjunnan päällä ja kaveri hakkasi vapareita selkään. Vaivattomasta pomolahtauksesta kiitän sitä uskollista NPC-toveriani, kuka nyt milloinkin parhaiten taistelukaveriksi sopi. Wakarimasu ka. Code Vein lainaa paljon Dark Soulsista, mutta ei toteuta niitä samalla taidolla. Kentät on kolattu Code Vein vihjaa tapaan, jolla kentät on tehty: Ctrl-C, Ctrl-V. guraatioon. Drain attaaaaack! Ei muuten yleensä onnistu koska latausaika kestää ikuisuuden. Code Veinissa naiset ovat vahvoja toimijoita, joista hennoinmankin näköisen jaksaa kantaa osansa taisteluvastuusta. Katedraalissa myös juoni kokee dramaattisen käänteen, jonka seurauksena jatkossa pomojen voittamiseen menee vähemmän aikaa kuin sitä seuraavan videopommituksen katsomiseen. Hyvää + Koherentti juoni ja erinomainen hahmoleikki antavat oman luonteen. Varsinainen vaa’ankieli on anime. Eikä se todellakaan ole huono juttu
Kivasti noin puolessa välissä pelin pakka sekoitetaan uudelleen: se mikä oli jo tuttua, muuttuukin dramaattisesti. kuvastoinen kaupunkiympäristö toimii metrin paremmin, joskin loppupeleissä palaillaan osittain edeltäjämäisiin näkymiin. Henkiin jääneet muutettiin zombimaisiksi osiksi iloiseen naniittiarmeijaan. Sankarin tehtävä liittyy lentoturman toiseen henkiin jääneeseen, CREOn pääjohtajan Jonah Guttenbergin tyttäreen Athenaan. Melkein. Ikäraja: 18 Vedin Surge 2:n silmä kirkkaana loppuun asti. Kun voimahaarniskan asennuksesta unohtui puudutus, Warren oli taju kankaalla Purkauksen aikana ja säilytti itsenäisyytensä. Valikoima laajenee, kun pelin edetessä sankari saa varusteet köysiradoilla liikkumiseen ja suljettujen ovien avaamiseen. Tässä vaiheessa kakkosen sankari (jonka saa tehdä itse) herää koomastaan vankilan sairaalasta, eikä kommelluksilta säästytä. The Surge sentään todisti arvonsa jo pari vuotta sitten. Ei tapella käytävillä Ykkösen suurin heikkous oli pelin rajoittuminen CREOn laitokseen, joten ympäristöt olivat tylsänpulleita käytäviä vailla vaihtelua. Seuraus on omituinen tauti, defrag, joten Jericho City eristetään muurilla ja siviilit evakuoidaan. Jericho City on teoriassa evakuoitu, mutta kaduilla vallitsee anarkia: on jengiä, karannutta vankia ja muuta joutoväkeä. Se sci. Souls-perinteiden vastaisesti varsinaisen juonen tajuaa melkein kuin normaalissa pelissä, ja ihan kelvollinen juoni se onkin. Kiinnostavasti nämä eksoskeletonit ovat viittä vaille arkitodellisuutta ja jopa näyttävät hyvin paljon pelin rigeiltä. Bon. Hengeltään The Surge 2 on aito soulslike. Hyvän tunnistaneet surgimukset tietävät, mitä odottaa, ja sitä samaa on kakkosessa mutta enemmän: rigejä, aseita, pomoja, pelattavaa. Nnirvi Nano nano! Onpa sinulla kivan näköinen jalka, tuollaista minulla ei olekaan! P ikkuhiljaa soulslike-pelejä on alkanut tihkua jo jopa huolestuttavia määriä. Niissä LEIKKAA JA LIIMAA Arvosteltu: PC Saatavilla: PS4 ja Xbox One Edge-13 / Focus Home Interactive Versio: 1.03 Minimi: AMD FX-8320 (3.5 GHz) / Intel i54690K (3.5 GHz)/8 gt RAM, Radeon R9 280 tai GeForce GTX 950 Suositus: AMD FX-8370 (4.0 GHz) / Intel Core i7-3820 (3.6 GHz)/ 16 Gt RAM, Radeon RX Vega 56 tai GeForce GTX 980 Ti Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 24 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX970 4Gt VRAM Moninpeli: Ei. Suomennosklassikko kuvana: ”It must be a drill” 19 131527_.indd 19 21.10.2019 21.19.46. sti Souls-konseptin, lisäsi siihen omia hyviä ideoita ja hyvän taistelun, jossa pääosassa olivat erilaiset ulkoiset tukirangat. Liipaisinherkät avustusjärjestö A.I.D:n sotilaat pitävät jöötiä tarkastuspisteissä yrittäen estää tautia (ja pelaajaa) leviämästä. Nimittäin pala ilmakehään syöksyvää naniittitietoisuutta osuu lentokoneeseen, joka tekee pakkolaskun lähelle Jericho Cityä. Maailma on heti kättelyssä mallia puoliavoin, ja tutkiminen palkitaan kiitettävällä määrällä oikoreittejä. Sankari oli rullatuoliin sidottu CREOn tuore työläinen Warren. Dronesta on tehty oikeasti hyödyllinen, implanttisirkus on virtaviivaistettu ja parannussysteemi on vedetty onnistuneesti uusiksi. Katastro. reinä toimivat Medbayt, joissa terveys palautuu ja maailma resetoituu. Kaupungissa on jäljellä vielä kolme taistelulta rauhoitettua aluetta. Vaikeuksien kautta Warren hakkasi tiensä kaatopaikalta läpi koko laitoksen, pätki itsensä Suurnaniitin ja voitti. Jos The Surge ei vedonnut, ei kakkonen toimi konversioterapiana. The Surge oli jo tosi hyvä, ja kakkonen on surgeuksien surgeus, virtaviivaistettu, virtaa piikittänyt, nautittavan pelattava versio rikollisen aliarvostetusta edeltäjästään. Surgeasti loppui Ykkösen juoni kertoi dystooppisesta tulevaisuudesta ja megayhtiö CREOn pieleen menneestä yrityksestä korjata rikki mennyt Maapallo kokeellisella nanotekniikalla. CREOn laitoksen naniitit kehittävät parvitietoisuuden ja aiheuttavat virtapurkauksen, joka tappaa 95 prosenttia laitoksen henkilökunnasta
”Surge on!” sanoi kirurgi Alan ja irrotti jalan Surgen ydin ovat eksoskeletonit eli rigit, joiden osat ovat kypärä, keho ja raajat. Eri aseissa on erilainen energiatehokkuus. shin, jolla avataan sähkölukkoja). 20 131527_.indd 20 21.10.2019 21.20.19. Uutta on suunnan lisääminen torjuntaan, ominaisuus josta taitava pelaaja tiristää paljon hyötyä, varsinkin sopivilla implanteilla. Tuliaseita on vain vastustajilla. Pomoilta saa, oikeat raajat pätkimällä, niiden aseiden spessuversiot, minkä mahdollisuuden enimmäkseen paniikissa munasin. Osittain tätä korvaa se, että nyt omaan apudroneen saa kiinni melko tehokkaita tuliaseita (plus muuta kivaa, tärkeimpänä EMP-44 Star. Niin uudet rigit kuin niiden päivitysten raaka-aineet hankitaan perinteisen raa’asti: leikkaamalla vastustajalta haluttu osa irti näyttävällä lopetusliikkeellä. The Surge kakkosessa on tarpeeksi pohdittavaa, mikä tappotyökalu ja rig mihinkin tappeluun kannattaa pukea. Pelimekanismin eri rattaat muodostavat loogisen, selkeän koneiston, joka pyörii saksalaisella ammattitaidolla. Ja taas kaatui pomo. Jos terveys on tapissa, injektori osaa säilöä muutaman latauksen. Aluksi yritin päivittää kaiken, mutta pelin loppua kohti siitä tulee logaritmisesti nouseva painajainen, ja lopulta päivitin vain muutamaa suosikkiani. Myös uudet aseet ja niiden päivitysaineet hankitaan samalla tekniikalla. Aseissa on vain runsaudenpulaa. Meinaan loppua kohti asevalikoima vain kasvaa kohti ääretöntä, mutta niukasti sen ali. Merkittävin ero se että heikon ja vahvan lyönnin tilalla ovat horisontaalinen ja vertikaalinen isku. myös rahana toimivan techscrapin saa poltettua varusteiden päivittämiseen tai sen voi tallentaa. Lopetusanimaatiot ovat huolestuttavan tyydyttäviä. Päivitys maksaa samaa techscrapia, jolla päivitetään myös rigejä ja aseita. Esimerkiksi pomotaisteluissa pyrin speksaamaan buildini niin, että jo muutamalla iskulla generoin palkillisen energiaa, jolla palautin suurimman osan terveydestäni. Silvon salvon tuoreeks terveeks Terveydenhuolto on osittain uudistettu ja parannuspottuilu on historiaa. Sitä tuottaa core, se pelaajan ominaisuus, jota varsinaisesti levelöidään. Onneksi käyttöliittymä tekee aseiden ja rigien hallinnasta helppoa. Implantit ovat hahmon hienosäätöoptio, ne vaativat vapaan paikan ja syövät energiaa. Itse tyydyin suosiolla tehottomampaan yleistorjuntaan ja panostin väistelyyn. Lopussa tosin Black Cerberus kuittasi rig-yksinoikeuteni. Tämä plus uusien aseiden sekä rigien hankinta on The Surgen ydinlooppi, ja minulle se toimii aivan pirun hyvin. Suojaamattomaan ruumiinosaan iskeminen tekee enemmän lämää, mutta osat pitää irrottaa suojatuista osista. Eri asetyyppejä on yhdeksän, kaikki lähitaisteluaseita. Nyt rig-valikoima on vain todella laaja. Kapteeni Cervantesilta saamani 2.0-miekka oli loppuun asti luottoaseeni, ja niittasin sillä viimeisen pomon ensi yrityksellä. Pääosassa on Surgessakin näkynyt tapa, jossa aseiden iskut generoivat energiaa energiapalkkeihin, josta sen sopivalla injektorilla saa käytettyä vaikka ja etenkin parantamiseen. Merkittävät ominaisuudet ovat vahingon lisäksi nopeus, paljonko ase staggeroi, paljonko staminaa kuluu, paljonko energiaa ase kehittää, tekeekö ase jotain bonusvahinkoa. Energiakapasiteetin lisäksi levelöinnillä saa uusia implanttipaikkoja, lisää hipareita, staminaa ja injektoreiden tehoa. Näyttö kertoo, paljonko sitä suojausta pitää jyrsiä. Maistuva, fyysinen mättö on lähes identtistä edeltäjän kanssa. Aseista on poistettu käyttämällä kasvava asetaito, ehkä sen takia kynnys kokeilla muutakin kuin sitä tappiin asti päivitettyä lyömäasetta. Aseista saa suosikkeja ja buildeja saa speksattua kolme helposti THE SURGE 2 Onko se naniittien Ahmamies. Näppituntumalta uudempi on aina vähän parempi, luojan kiitos niitä ei tarvitse aina alusta asti päivittää. Plus tietysti millainen sen liikesetti on. Muuten kuoleman koittaessa pitää kiirehtiä kuolinpaikalle keräämään massi talteen ennen kun se haihtuu. Systeemi on tosi näppärä kun siihen tottuu. Uutta on sekin, että joka setillä on kaksi bonusta: toisen saa jo kolmella palalla, toinen vaatii edelleen täyden setin. Soulsinsa pelanneelle sopeutuminen ei tuota ongelmia