G o o se G o o se D u c k 1/2 02 3 Tammikuu 2023 . PERINNEKAUHUA SIGNALIS AVARUUDESSA KUKAAN EI KUULE HUUTOASI CALLISTO PROTOCOL OLE OMAN ELÄMÄSI SUPERSANKARI MARVEL’S MIDNIGHT SUNS IKIVANHAT IKISUOSIKIT POKÉMON SCARLET SONIC FRONTIERS KOLOPALLOA KESKELLÄ TALVEA. PGA TOUR 2K23 NELJÄ KUOLINHUUTOA KEISARILLE! HYVÄT, PAHAT JA VAMPYYRIT EVIL WEST R e a lis tin e n ro o lip e li . 11,90 € HANKI 164184_.indd 1 164184_.indd 1 28.12.2022 12.44.56 28.12.2022 12.44.56. C a ll o f D u ty : W a rz o n e 2 .0
/pelit Kaupallinen johtaja Jaana Lindvall-Harki PAINOPAIKKA Kroonpress Asiakaspalvelu www.fokusmedia.. www.fokusmediatilaus.. /asiakaspalvelu 324 numero 32. Graa. c Campaign + High Caliber Update High Caliber Update Goose Goose Duck Goose Goose Duck Ajassa 5 Pääkirjoitus: Pelitulva Tuukka Grönholm 6 Doom: Modeilla kohti ikuista nuoruutta Eemeli Sorri 10 Kino: Last of Us Tuukka Grönholm 11 Nnirvi: Uljas uusi Ailma Nnirvi 64 Ruudun takaa Wallu 65 Kirjakorneri: Jason Schreier – Press Reset Markus Lukkarinen 66 Tulossa Petri Heikkinen Pelit 8 Prodeus Lassi Hietala 12 The Callisto Protocol Ville Wikström 15 Marvel’s Midnight Suns Markus Lukkarinen 18 Warhammer 40K: Darktide Samu Ollila & Nnirvi 21 New Tales from the Borderlands Markus Rojola 24 Terror of Hemasaurus Iikka Kivi 26 Call of Duty: Warzone 2.0 Markus Rojola 28 Enlisted: Paci. c Campaign + High Caliber Update Nnirvi 30 War on the Sea Nnirvi 32 Destroyer: The U-Boat Hunter Antti Ilomäki 34 Order of Battle: Allies Victorious Juha-Pekka Viljanen 36 Flashpoint Campaigns: Southern Storm Ilja Varha 39 Moonbreaker Tuukka Grönholm 2 164185_.indd 2 164185_.indd 2 28.12.2022 11.54.01 28.12.2022 11.54.01. vuosikerta, 11 numeroa vuodessa Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.. KUSTANTAJA Fokus Media Finland Oy www.fokusmedia.. AD: Isma Valkama, isma.valkama@fokusmedia.. c Campaign + Enlisted: Paci. nen suunnittelija: Kalle Rouvinen Avustajat: Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Lassi Hietala, Tuomas Honkala, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Risto Karinkanta, Juha Kerätär, Heli Koponen, Juho Kuorikoski, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta, Juha-Pekka Viljanen, Ville Wikström 15 18 28 61 Marvel’s Midnight Suns Warhammer 40K: Darktide Enlisted: Paci. Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.. Aikakausmedia ry:n jäsen OSOITE Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki VERKKOSIVUT www.pelit.
c Campaign + High Caliber Update Nnirvi 30 War on the Sea Nnirvi 32 Destroyer: The U-Boat Hunter Antti Ilomäki 34 Order of Battle: Allies Victorious Juha-Pekka Viljanen 36 Flashpoint Campaigns: Southern Storm Ilja Varha Pelit taistelee pahaa vastaa 6 Doom: Modeilla kohti ikuista nuoruutta Eemeli Sorri 8 Prodeus Lassi Hietala 12 The Callisto Protocol Ville Wikström 18 Warhammer 40K: Darktide Samu Ollila & NNirvi 49 The Dark Pictures Anthology: The Devil in Me Antero Kyyhky 50 Evil West Nnirvi Pelit siilipuolustuksessa 58 Sonic Frontiers Lassi Hietala & Ville Wikström & Johannes Valkola 12 Pokémon Pokémon Scarlet Scarlet 3 164185_.indd 3 164185_.indd 3 28.12.2022 11.54.32 28.12.2022 11.54.32. 50 58 56 Evil West Sonic Frontiers The Callisto Protocol 40 Signalis Tuomo Nyrhilä & Antero Kyyhky 43 Silt Risto Karinkanta 44 Somerville Johannes Valkola 46 No Place for Bravery Iikka Kivi 48 Jurassic World Aftermath Collection Iikka Kivi 49 The Dark Pictures Anthology: The Devil in Me Antero Kyyhky 50 Evil West Nnirvi 52 Gungrave G.O.R.E Petri Heikkinen 54 Pocky & Rocky Reshrined Johannes Valkola 55 The Knight Witch Johannes Valkola 56 Pokémon Scarlet Tuukka Grönholm 58 Sonic Frontiers Lassi Hietala & Ville Wikström & Johannes Valkola 61 Goose Goose Duck Samu Gråsten 62 PGA Tour 2K23 Markus Lukkarinen Teemat Pelit taistelee 26 Call of Duty: Warzone 2.0 Markus Rojola 28 Enlisted: Paci
Yleensä vastaukseni on Civilization. PELITULVA Tammikuussa 1993 Pelit-lehdessä alkoi pyöriä taittaja Wallun piirtämä Kyöpelit-sarjakuva, jonka ensiesiintyminen oli lähinnä tiiseri. Nyt ei olla kaukana siitä pisteestä, että tekoäly tekee niin hyvää musiikkia ja grafiikkaa, että sen saa käytettyä pelissä pienellä muokkauksella. Todennäköisesti, ja toivottavasti silloin saadaan myös hakutekoäly, joka pystyy vastaamaan ihmiskuntaa jo kolme vuosikymmentä piinanneeseen kysymykseen: mitä pelaisin seuraavaksi. Koodauksessa jo nyt käytössä on graafisia työkaluja, joissa ohjelmointitaidotonkin voi tehdä logiikkapolkuja, jonka syy-seuraussuhteet tekoälyohjelma kääntää varsinaiseksi pelikoodiksi. Lihasäkkejä voi käyttää sen kokeilemiseen, onko kenttä viihdyttävä tai mielikuvitusta kutkuttava. Kohta ei olla kaukana siitä, että Flappy Bird -tason meemipelejä aletaan tehdä tekoälyavusteisesti reaktiona päivittäisiin tapahtumiin. Kun tänään tekoäly pystyy tuottamaan musiikkia, kuvia ja tekstiä, ei olla kaukana päivästä, että koneälyltä alkaa sujua myös ohjelmointi. Tekoälytestaaja tekee saman ihmistä nopeammin ja tehokkaammin. Tosin sitä ennen nähdään indiejulkaisuiden räjähdysmäinen kasvu määrässä ja toivottavasti myös laadussa. Nyt suurimpana pullonkaulana on ollut, että yksi ihminen ei skaalaudu kovin moneen asiaan yhtä aikaa. Harri Vaalio palkittiin työstään sarjakuvan parissa Puupäähatulla vuonna 2022. Sarjan huippukohta nähtiin vuosia myöhemmin Annikan Tommi-Gunissa. Tekoälystä ei ole vielä päägraafikoksi, mutta apuriksi on. Tekoälyä hyödynnetään jo pelitestauksessa suoraan. Sankarikoodaajalle grafiikan ja musiikin ruinaaminen kavereilta, tai Unreal-pelimoottorin kirjastoista haravoimalla, on vienyt suhteettomasti aikaa. Siinä vaiheessa Steamin 10 000 peliä vuodessa on vähän. Ennen QA-osastolla joku raukkaparka on joutunut kävelemään pelikentän jokaista seinää päin testatakseen, että kentässä on grafiikoiden lisäksi myös niiden fysiikat, eikä seinistä voi vain kävellä läpi. Yksittäisen pelijulkaisun näkyvyys ilman massiivista mainosbudjettia on jo nyt täysin olematon, ellei kyse ole aivan poikkeuksellisesta menestystarinasta. Perinteisesti tulevaisuuden ennustamisessa lyhyen aikavälin kehitys yliarvioidaan ja pitkän aikavälin vaikutukset aliarvioidaan. PÄÄKIRJOITUS 5 164187_.indd 5 164187_.indd 5 28.12.2022 12.14.42 28.12.2022 12.14.42. Kyse ei ole edes visioinnista. En edes liioittele paljon. Kun julkaisukynnys on jo nyt lähes olematon ja ohjelmointikynnys alkaa madaltua, pelien määrä räjähtää käsiin. Kuvien ja giffien lisäksi meillä on kohta myös meemipelejä. Samasta syystä Blade Runnerista ei saatu androideja ja lentäviä autoja, vaan vain valtioita suuremmat megayritykset ja ilmastonmuutoksen alkutahdit. Influensereilla ei mene kovin pitkään paremmin, kun työtuntien alle uupuvan Amazonin orjan korvaa aina pirteä virtuaalihahmo, joka ehtii vastata jokaisen käyttäjän jokaiseen viestiin henkilökohtaisella Twitch/Onlyfans-kanavallaan. Työkalujen taso on toistaiseksi vielä ohjelmaleluluokkaa tai ne on tehty vasta yksittäisen pelin tai pelimoottorin kehitystyökaluiksi, mutta nekin kehittyvät nopeassa tahdissa. PELIT 31 VUOTTA SITTEN T ekoälyn kehitys alkaa olla siinä vaiheessa, että kohta voidaan korvata toimittajat vanhan dadan pohjalta ”uutta” suoltavalla koodipätkällä
Monipuolisella asearsenaalilla käytävät taistelut liikkumaan pakottavia demonilaumoja vastaan yksinkertaisesti toimivat. Piti tätä sitten ongelmana tai ei, kannattaa kauniin pikseligra. Doomin lähdekoodi vapautettiin vuonna 1997 ja sille on siitä lähtien julkaistu iso kasa lähdekoodiporttauksia (source port). Ehdottomasti suosituin porttaus on GZDoom. Moni alku-Doomien kartoista tehtiin tiukan julkaisuaikataulun vuoksi kiireessä, mikä näkyy hiomattomana kenttäsuunnitteluna. Vähänkään puhdasoppisemmin Doomiin suhtautuvien valinta porttaukseksi on joko PrBoom+ tai Woof. Monipuolisuudestakaan ei voi valittaa, kaikkea löytyy uusista valaistusefekteistä, renderöintivaihtoehdoista ja omasta skriptauskielestä alkaen. Woof pyörittää isoimpiakin karttoja hienosti vanhallakin raudalla, mistä ikivanha läppärini kiittää. Pelimoottorin sääntöjä voi niissä helposti muokata complevel-asetuksella. Pelaajien tekemät kartat ja modit pyörivät omina wad-tiedostoinaan tämän rinnalla. Pelasin joitain vuosia sitten yleissivistyksen vuoksi kaksi alkuperäistä Doomia ja suurimman osan kaksiosaisesta Final Doomista (josta TNT on tylsä ja Plutonia sadistinen). Jos taas haluaa kokea alkuperäiset Doomit mahdollisimman autenttisina, valinta on Chocolate Doom. Mukana tuleva readme-tiedosto useimmiten kertoo, millä porttauksilla wad on testattu ja mitä asetuksia on hyvä käyttää. Suuri osa 1997 jälkeen julkaistusta sisällöstä ei tosin toimi näillä porttauksilla. Sillä pelin saa pyörimään alkuperäisuskollisesti resoluutiota, pelimoottorin outouksia ja bugeja myöten. ikka-asetukset. ikka ja musiikki. Tässä kohtaa edessä onkin miellyttävä ongelma, sillä vuosikymmenten varrella Doomille on kertynyt jokunenkin karttapaketti, modi ja audiovisuaalinen muutospaketti. Sellainen on FPS-vaari Doom, joka näki helvetin pimeyden 10.12.1993. ikan turmeleva, oletuksena päällä oleva reunanpehmennys (kohdassa Texture Filter Mode) kannattaa heti heittää jorpakkoon. Nämä saavat alkuperäiset pelit pyörimään nykykoneilla ja sallivat pelimoottorin teknisten rajoitusten kiertämisen. Hieman vähemmän puritaanisen kokemuksen voi saavuttaa Crispy Doomilla, joka sentään sallii monipuolisemmat gra. Suosion yhtenä syynä on se, ettei löydy montaakaan karttapakettia, joka ei sillä toimisi. Vaan ei hätää, sillä kansainvälinen Doomworld.com-yhEemeli Sorri VAKA VANHA DOOM MODEILLA KOHTI IKUISTA NUORUUTTA DOOM JA MODIT 6 164216_.indd 6 164216_.indd 6 28.12.2022 16.20.12 28.12.2022 16.20.12. Moni karttapaketti ja modi on suunniteltu myös yhteistyöpeliä silmällä pitäen, ja deathmatch sallii periaatteessa melkein sadan pelaajan karkelot. Asiassa on auttanut merkittävästi se, että Doomin ja varsinkin Doom II:n peruspeliluuppi on edelleen täyttä rautaa. GZDoomin asetusviidakko on itse asiassa niin valtava, että siinä on oma hakutoimintonsa. Pelimekaniikkaa muuttavien modien parissa porttaus on edistyksellisyytensä vuoksi käytännössä standardi. Elämäänsä voi myös helpottaa käyttämällä erillistä ohjelmaa porttausten ja wadien käynnistämiseen, esimerkkeinä Doom Launcher ja ZDL. Vielä hienompaa on tehdä peli, jota kolmen vuosikymmen jälkeen edelleen pelataan ja jolle tehdään jatkuvasti uutta sisältöä. Pelikaupasta napataan Doom II, jonka doom2.wad-tiedoston porttaukset vaativat. Puristien mielestä GZDoom sisältää liian suuria eroja alkuperäisen lähdekoodin toimintaan esimerkiksi vahinkolaskelmien satunnaisuudessa ja osumalaatikoissa, jopa mahdollisimman tiukasti alkuperäistä Doomia matkivilla yhteensopivuusasetuksilla. N opeatempoisella pelialalla on suuri saavutus tehdä peli, joka muistetaan paria vuotta kauemmin. Pelattavaa kuin piruja manalassa Kun moottori on kunnossa, pitäisi etsiä pelattavaa. Eemeli Sorri 30-vuotias Doom on epäkuolleempi kuin koskaan. Asiaa eivät yhtään haittaa hevimetallista asenteensa saaneet gra. Oli se, paremmin kuin olisin osannut kuvitellakaan. Räiskintäevoluution puussa jotkin Doomien osuudet ovat vielä lähempänä Wolfenstein 3D:n sokkeloita kuin Duke Nukem 3D:n kekseliäisyyttä. Moninpelaamiseen suositellaan erikseen käytettäviksi Odamextai Zandorum-porttauksia, joita en introverttina pystynyt testaamaan. Kymmenet alkuperäiset kentät eivät onnistuneet tyydyttämään verenjanoani, joten päätin ottaa selvää, josko kahden vuosikymmenen jälkeen fanien tekemässä lisäsisällössä Doom olisi hioutunut huippuunsa. VAKA VANHA DOOM MODEILLA KOHTI IKUISTA NUORUUTTA Tekniikkapuoli kuntoon Doomia voi toki pelata PC:llä alkuperäisinä versioina Dosboxin kautta emuloituna (ja konsoleilla kohtuullisena pidettynä Unity-porttauksena), mutta 2020-luvulla on vähemmänkin masokistisia tapoja. Nämä sallivat pelimoottorin innovaatiot fanisisällössä, pyrkien kuitenkin olemaan uskollisempia alkuperäisteoksille. Niin kunnioitettavasti kuin klassikot olivatkin kestäneet ajan hammasta, on pakko myöntää, että merkittävä osa alkuperäisistä kentistä on jokseenkin puisevaa pelattavaa
Räiskinnän ei tosiaan ole pakko olla ruskeanharmaata ja haudanvakavaa. Jos kaikki nämä asiat ovat tasapainossa, Doomia pelatessa saavuttaa . Vaikeustaso on uudemmissa tuotoksissa korkeammalla kuin alkuperäisissä. Isojen poikien ja tyttöjen mukaan Doomin pelaaminen on vain porttihuume kovempiin aineisiin, eli omien karttojen, tekstuurien ja musiikin tekemiseen. ow-tilan, jota itse en Half-Lifen jälkeisissä räiskinnöissä vain löydä. Sisällä taisi olla muutakin kuin nikotiinia, sillä seikkailun värimaailma on sangen hapokas. Hapokasta: Ancient Aliens Myös Muinaiset muukalaiset on selkeästi tämän vuosituhannen Doomia, mistä kertovat isot vihollismäärät ja omaperäinen ulkoasu. ikoista on kaapattu muista peleistä. GZDoomia käytetään paitsi audiovisuaalisiin parannuksiin, myös uusiin aseisiin ja, mikä tärkeintä, yllätyksellisiin kenttäsuunnittelujippoihin, jotka tekevät modista paljon enemmän kuin pelkän ulkokuoripäivityksen. Palstatila ja vapaa-aika eivät riitä edes jokaisen vuoden ykköspystin saajien läpikäymiseen, joten ohessa oma lyhyt ja sitäkin subjektiivisempi ehdotuslistani johdatukseksi vanhan Doomin nykymaailmaan. GZDoomia vaativan täyskonversion tunnelma on siis humoristinen, mutta itse pelisuunnittelu on tehty täysin vakavissaan. Merirosvozombien ammuskelu Monkey Islandin sävelien tahtiin on kuulkaas aika vekkulia. Vaan kysymys ei kuulukaan mitä, vaan miten. Tiivistystä: Eviternity Eviternityn 32 karttaa tehtiin juhlistamaan Doomin 25-vuotisjuhlaa ja wadissa onkin tiivistetysti kaikki se, mikä tekee retroduumailusta niin hyvää: kaunis ja vaihteleva kenttäsuunnittelu maustettuna mieleenpainuvalla musiikilla ja uusilla hirviöillä. Kuulemma Doomille on viime vuosina julkaistu moderneja jatko-osia, jotka ovat saavuttaneet jonkinasteista menestystä. Kovat jätkät pelaavat tietysti sillä ainoalla oikealla Ultra Violence -vaikeusasteella ja aloittavat joka kentän nollasta pelkällä pistoolilla (mitä silmällä pitäen alkuperäiset Doomit ja useimmat fanikentätkin on suunniteltu). Jos olisin pakotettu pelimonogamiaan, olisi Doom fanisisältöineen morsmaikkulistallani korkealla. Aihepiiriin sopivasti musiikki ja osa gra. Muitakin merkkiteoksia väkertänyt Skillsaw on mielestäni alkuperäisen Doomin parhaat kentät suunnitelleen John Romeron mittainen mies, säveltäjä Stewboyn MIDI-soundtrack taas on piristänyt lukemattomia työpäiviäni. Helvetti on loputtoman syvä kaivo Tämän jutun kirjoittaminen oli sikäli tuskaista, että pelattavien Doom-wadien ja modien listani kasvoi Doomworldia, Doom Wikiä ja Doom-tubettajien videoita tutkaillessa roimasti pituutta. Välillä on suorastaan pakko pysähtyä ihastelemaan, miten hienoja näkymiä Doomin pelimoottorilla voi arkkitehtonisen silmän, valaistuksen ja upeiden tekstuureiden yhdistelmällä saada aikaiseksi. Tasoloikka kannattaa kuitenkin taitojen kartuttua tehdä, sillä isojen demonikatraiden lanaaminen kartantekijän kenttäkohtaisesti rajaamalla asearsenaalilla on sitä parasta Doomia. Räiskintäummikkoja tai alkuperäisistä Doomeista faniwadeihin hyppääviä neuvon mielenterveyden nimissä aloittelemaan keskimmäisellä Hurt Me Plenty -vaikeudella. Kun kokemus ja prosessoriteho lisääntyivät, Doom-fanit alkoivat luoda vaihtoehtoisia asearsenaaleja, taiteellisempia projekteja sekä hillittömiä teurastuskarttoja, joissa meno on lähempänä Serious Samia kuin alkuperäisiä pelejä. Doomguybrush Threepdoom: Pirate Doom Raketinheitin vaihtuu kanuunaan ja lääkintäpakkaukset rommipulloihin, kun Doom lähtee Karibialle. Tangerine Nightmaren yhdeksän kenttää ovat esimerkillisiä Doom-karttoja, eli ne soljuvat tavalla, jota on hankala laittaa sanoiksi. Yleensä pidän mouselookin käyttämistä Doomissa kerettiläisyytenä, mutta näin se vain on saatu toimimaan. Doomin pelimoottori ei ole paras vaihtoehto juonivetoiselle elämysjunalle, mutta sillä voi luoda haasteita, joissa liikkumisen, hirviötuntemuksen ja asevalintojen on tultava selkärangasta. teisö on jo vuodesta 2004 lähtien palkinnut tuotosten kerman vuosittain virtuaalisilla Cacoward-pysteillä. Jos Ancient Aliens iskee, duon yhteistyönä syntynyt Heartland on pakkolataus. Ranskalaista: Tangerine Nightmare Vaikka innovointi on Doomissakin kannatettavaa, välillä sitä vain haluaa kunnioittaa perinteitä ja painua helvettiin demoneita teurastamaan. Maksullisena retroräiskintänä tämä menisi aivan täydestä. Pitäisiköhän niitäkin joskus kokeilla. 7 164216_.indd 7 164216_.indd 7 28.12.2022 16.21.26 28.12.2022 16.21.26. Ranskalaisharrastajien yhteistyönä syntynyt Tangerine Nightmare on teemaltaan ja pelattavuudeltaan hyvin Doom-konservatiivista luolaja linnarämellystä, suorastaan kliseistä. Mukana ei ole alkuperäisten pelien sokkeloisia tusinakenttiä tai yksitoikkoista ammuskelua, vaan etenemiseen keksitään kenttäarkkitehtuurilla ja hirviöiden sijoittelulla jatkuvasti uusia koukkuja. Palkinnon saaneita tuotoksia läpikäydessä on mielenkiintoista huomata, miten teknisten rajoitusten poistuminen ja pitkä kokemus kenttäsuunnittelusta ovat muokanneet Doomia. Seikkailu saa alkunsa, kun Doomguy nautiskelee navajointiaanien piippua. Eviternity huokuu tunnelmaa ja suuren seikkailun tuntua. Doom-skenessä on omat auteurinsa, mistä AA:n tekijäkaksikko on hyvä esimerkki
Shoppaillessa kannattaa harkita tarkkaan, mihin vaivalla hankkimansa malmihiput käyttää: esimerkiksi nopeaa syöksyä en tarvinnut mihinkään, siinä missä tuplahyppy olisi helpottanut elämää kummasti. Tahtilaji on täyttä tykitystä, klassinen pelikaava ysäriäkin ysärimpi. Onneksi ohjaustuntuma on poikkeuksellisen napakka, käskyt siirtyvät ydinjatkeesta tietokoneelle ajatusta nopeammin. Kuulemma. Riittävä voiman ja fyysisyyden vaikutelma puuttuu, tappaminen tuntuu klikkailutekniseltä suoritteelta, jossa tähtäin viedään kohteeseen ja annetaan paukkua, kun8 163830_.indd 8 163830_.indd 8 28.12.2022 12.28.53 28.12.2022 12.28.53. Jatkuva liike on elintärkeää, muuten joutuu äkkiä tulipallojen kärventämäksi, lauman tallomaksi tai selustaan teleporttaavien lisäjoukkojen tähtäimiin. nitestä Singularityyn ja Doom Eternaliin, joten lähtökohdat ovat ihan kiintoisat. räjähdykset). Mitä vikaa olisi tavallisissa tilannetallennuksissa, vaikkapa rajoitettuna pariin kertaan per kenttä. Tuomion työkalut Tappovälineinä on genren perustuslakisääteistä vakiokamaa haulikosta sinkoon ja sädepyssyihin, toissijaisilla tulimoodeilla ryyditettynä: esimerkiksi plasmakiväärin ammukset saa hakeutumaan kohteeseen pientä tehonmenetystä vastaan, ja haulikon hitaasti kypsyteltävä voimalaukaus sytyttää kohteen palamaan. Huoh. Osan aseista löytää maastosta lojumasta tai haasteratojen palkintoina, loput voi ostaa kauppatasoilta(!), joissa on myös tarjolla parannuksia hahmon kykyihin. Ihmeellisesti jälkimmäistä ei voi käyttää eräässä loppupään kentässä jääesteiden sulattamiseen, vaan sitä varten on oma energia-aseensa. Aika hyvä suoritus, sillä peliä pyörittää vanha kehno Unity Engine. Aseiden käyttäytymisessä häiritsee yksi oleellinen asia: laukauksissa ei ole kummoistakaan hajontaa tai läpäisykykyä, vaan tulitus tuntuu vaikuttavan vain yhteen hirviöön kerrallaan (pl. teemaisen, äärimmäisen doomahtavan Prodeuksen. Neljännesvuosisata myöhemmin helvetin portteja jälleen raotellaan, mutta syöksyykö sieltä esiin rankka doomeri vai OK boomeri. A lkuperäistä Doomia ja sen aikalaiskopioita mukailevat retroräiskinnät, pilkallisesti boomer shooterit eli doomerit, ovat ampuneet tiensä pienten indiekehittäjien vakiolistalle. Pelaajatkin tykkäävät, sillä suoraviivaisessa ysäriräimeessä on alkukantaista vetovoimaa, joka sittemmin on nykyaikaisissa 3D-räiskinnöissä kadotettu. Duke Nukem 3D:tä imitoinut Ion Fury (2019), quakehtava Dusk (2018) ja Hereticin henkiseksi seuraajaksi tituleerattu Amid Evil (2018) saavat joukkoonsa sci. Lassi Hietala PRODEUS 90-luvulla maailma peittyi Doom-kloonien tulvaan. Tai saivat jo pari vuotta sitten, sillä nykymenon mukaisesti peliä kypsyteltiin aluksi Kickstart-rahoitettuna öörlärinä, kunnes ”valmis” 1.0-versio potkaistiin maailmalle tänä syksynä. Alkukantaista selviytymisvaistoa kutittelevan tulitaistelun ja riskittömän kuoleman välillä vallitsee outo epätasapaino. VAKA VANHA VERILÖYLY Arvosteltu: PC Saatavilla: macOS, Nintendo Switch, PS4, PS5, Xbox One, Xbox Series X/S Bounding Box Software / Humble Games Versio: 1.0.2 Minimi: 2 GHz 4-ydinprosessori, 2 Gt, GTX 580 / AMD HD 7870 Testattu: Intel i7-10700K 4,7 GHz, 32 Gt muistia, GeForce RTX 3080 (1440p-resoluutio), Windows 10 Ikäraja: Ei tiedossa Nimetön kyborgisoturi ryntäilee muukalaiskompleksien käytävillä avainkortteja etsien, vipuja väännellen ja tietysti kaikki vastaantulijat lahdaten. Miksi paskarrella iänikuisia metroidvanioita ja roguelitejä, kun ideoita voi kupata PC-pelaamisen veriseltä kultakaudelta. Räiskinnän jujuna on liskoaivovetoinen kohteiden priorisointi: keskittyäkö joukon suurimpaan korstoon, takakentän sniputtelijoihin, kamikazena iholle syöksyviin ötököihin, vai kannattaisiko ensimmäisenä harventaa laahustavia zombirykelmiä, jotta alueella mahtuisi ylipäätään liikkumaan. Jonkinmoinen sota on kai meneillään kaaoksen joukkoja vastaan. Vaikka vänkiä yllätyksiä ei ole luvassa, ainakin aseet säilyvät käyttökelpoisina läpi pelin: superhaulikkoa lähikontakteihin, gatlingia joukkojen harvennukseen ja niin edelleen. Tunnelmoinnille ja tuumailulle ei ole sijaa, vihamielisiä örkkejä hyökyy päälle kuin itärajalta konsanaan. Puskahuohottajillekin kasvaa karvaa rintaan, sillä haavat parannellaan oldskoolisti ensiapupakkauksia keräämällä. Kuoleminen on modernin vaaratonta: pelaaja vain palautetaan viimeisimmälle tarkistuspisteelle, eikä kertaalleen tapettuja hirviöitä edes tarvitse surmata uudelleen. Stoori on painettu niin syvälle hämärän peittoon, että tuskinpa tekijöitäkään kiinnostaa, mikä on homman nimi. Ask me about Doom Prodeuksen taustajuonesta on vaikeaa kertoa, sillä viitteitä sen olemassaolosta löytyy lähinnä kenttien suppeista tehtäväkuvauksista. Tekijöiden meriittilistalta löytyy isoja nimikkeitä Bioshock In
nes hirviön hiparit hiipuvat nollaan. Läpäistyille alueille voi myöhemmin palata vaikka etsimään lukemattomia salaisuuksia. Sellaistahan se oli ysärilläkin, joo-o, mutta Doomin ja Duken kentissä oli sentään hahmotettava rakenne. Silti Prodeus on vain mukiinmenevää räiskintäviihdettä, ei sen kummempaa. Vaihtelu virkistää. Ympäristöt ovat harmaita ja ankeita, viholliset mielikuvituksettomia möhköjä. 9 163830_.indd 9 163830_.indd 9 28.12.2022 12.29.21 28.12.2022 12.29.21. Prodeuksen järjettömillä käytävillä suuntavaisto sekoaa viimeistään loppupään kentissä, joissa maastonmuodot 78 Ihan OK Doom-klooni, jonka tarjoama viihdepaukku mäjähtää yhdestä aivolohkosta sisään ja toisesta ulos. Onneksi eri vihollistyypit (joita saisi olla enemmänkin) sentään erottaa toisistaan vilkaisulla. kitaan tuotantolinjalla vältellen putoamista sulaan metalliin. Booooring! Välillä taistelu siirtyy valtaville ulkoareenoille, joissa vihollisia hyökyy kimppuun aalto toisensa perään. Taistelun tiimellyksessä seinät ja katot peittyvät punamuusista melkein Brutal Doomin tapaan. Alkupuolella on paljon harjoituskappalemaisen kolhoja sci. Arkkitehdin paha päivä Toinen iso kompastuskivi on kenttäsuunnittelu. Lyhyissä pätkissä viisituntisen kampanjan mäiskii ihan ilokseen loppuun, mutta myöhemmin kokemuksesta ei takuulla muista mitään. Hyvää + Örkkien silppuaminen on terapeuttista. Sanoisin, että lopputulos on teknisesti toimiva, mutta designin puolesta ikävystyttävä. -louhoksia, siinä missä lopussa nähdään esimerkiksi upean yksityiskohtainen, quakehtava linna. Ihan kiva, että tällaisia retroräiskintöjä tehdään, mutta edelleenkin odottelen merkkiteosta, joka pelkän kumartelun asemasta päihittäisi ikivanhat esikuvansa tunnelmassa, pelattavuudessa ja tyylillisesti. Äänimaailma on ihan asiansa ajavaa pauketta, musiikki Bethesda-aikakauden Doomeista muistuttavaa rutisevaksi kompressoitua soran murskausta, jonka väänsin saman tien pienemmälle. Ei pistä esikuviaan paremmaksi oikein millään osa-alueella. Toista se oli Doomissa, jossa yhdellä haulikon laukauksella saattoi kaataa vaikka kolme öklömönkiäistä. Osan pöhinästä voinee selittää sisäänrakennetulla kenttäeditorilla ja tekijöiden yhteisöystävällisellä meiningillä: peliin on esimerkiksi julkaistu pelkästään fanien tekemistä kentistä koostettu lisäkampanja. ikkaa ja moderneja efektejä yhdistävällä ulkoasullaan. Steamissa Prodeus on kerännyt ylitsevuotavan positiivisia käyttäjäarvioita, ja pelillä on jo pieni kulttimaine. Kolmisenkymmentä kenttää sisältävän kampanjan edetessä tuntuu, kuin tasot olisi läntätty peliin tekojärjestyksessä. Rati riti ralla, kuole ampumalla. yhtäkkisesti kohoilevat ja sortuilevat odottamattomilla tavoilla. Murhamestoina on abstraktin videopelimäisiä ampumaratoja, joilla kummallisen muotoiset huoneet, käytävät ja hallit seuraavat toisiaan vailla hajuakaan arkkitehtonisesta logiikasta. Lopullinen tuomio Mainospuheissa Prodeus brassailee uusretrohtavalla, isopikselistä spritegra. Myöhempien tasojen vahvemmat vastustajat ovat siniseksi maalattuja turboversioita perushirviöistä. Huonoa . Useimpiin kenttiin on viitsitty sentään keksiä jokin ominaisjippo: yhdessä esimerkiksi piilotellaan kallioiden suojassa tarkka-ampujilta, toisessa loiKenttien välillä liikutaan maailmankartalla kuin Super Mario Worldissa ikään. Karttasysteemi on sekavuudessaan käyttökelvoton. Navigoiminen tapahtuu lähinnä parkkiintuneen fps-pelaajan sumealla vaistolla: mistä suunnasta kuuluu demonien mylvintää, sinne mars
Lopulle lataan eritysodotuksia, sillä Last of Usin loppuratkaisu on yksi lemppareistani pelimaailmassa. Yhteistyö tuntuu toimivan, sillä maailma ja hahmo ovat tunnistettavia ja pelistä suoraan ruudulle on siirretty vain oleellisia, tarinaa kuljettavia asioita. Toiminta oli lähinnä kohkaamista, hiipimistä ja juoksemista, mikä ei esikuvaa ajatellen ole väärin sekään. tammikuuta. Pelikäsikirjoitukseksi tavallista paremman pohjan lisäksi syyt ovat kaupalliset. Samasta syystä en syttynyt samalla tavalla jatko-osalle, koska omassa mielessäni visioima jatko korvattiin tekijöiden synkemmällä ja masentavammalla näkemyksellä. Maailman idea esimerkiksi selitetään keskusteluohjelmatakaumassa, jossa tiedemiehet pohtivat pandemiauhkia. Mukana on paljon erinomaisia oikaisuja, joissa yksityiskohtia jätetään katsojan mielikuvituksen varaan eikä kaikkea selitetä puhki. Tuukka Grönholm HBO:n Last of Us saattaa olla ensimmäinen pelitaustainen tvsovitus, jonka ei tarvitse pyytää anteeksi alkuperäänsä. Ensimmäisessä taistelukohtauksessa Joel niittaa lähinnä paniikissa räveltäviä tunareita. ilistä oli trailerin A-Han Take on Me -biisillä, jolla yritettiin samaa efektiä kuin Kate Bushin Running ENASIMMÄINEN MONISTA HBO Max Ensi-ilta: 16. Toisaalta tietty pelimäisyys ei ole aina rasite. Pääosissa: Pedro Pascal, Bella Ramsey Käsikirjoitus: Neil Druckmann, Craig Mazin Ohjaus: Useita eri tekijöitä LAST OF US Up That Hillillä Stranger Thingsissä, jossa saatiin nuoriso ja some hetkeksi haltuun klassikolla. Tarina on paljon enemmän kuin alkuasetelmansa. ixin Witcher-sarjasta pidin, mutta tunteessa oli aika paljon kirjojen ja pelien fanitusta taustalla. Tarinankuljetus on sujuvaa, näyttelijätyö hyvää ja dialogi erinomaista. Usein kohtauksessa on vain muutama metri tilaa ja useampi hahmo. Kun Joel yrittää löytää tietään ulos saarretusta kaupungista, kamera on hahmojen keskellä auton kyydissä takapenkillä, mikä pelimäisyydestään huolimatta kääntyy kohtauksen eduksi ja luo kuvaa kaaoksesta. Last of Usissa on onneksi toisin, sillä koko projekti on lähtenyt liikkeelle tärkeimmästä: käsikirjoituksesta. Mukana on muun muassa kohtaus, jossa kaksi autoa kolaroi ja tukkii sivukujan pikselin tarkasti niin, ettei siitä pääse yli, ohi eikä kovin läheltä ympäri. Last of Usin alkuvaikutelma on niin hyvä, että sarjaa ei joudu Noiturin tavoin välillä puolustelemaan. 10 164574_.indd 10 164574_.indd 10 28.12.2022 12.48.33 28.12.2022 12.48.33. Pelintekijöiden esikuvina on ollut muun muassa Cormac McCarthyn erinomainen Tie-kirja, mikä näkyy lopputuloksessa. Pelilogiikka ei ole loogista Aina hämmästyn, kun tuotantoyhtiöt palkkaavat isoja nimiä tähdiksi, käyttävät massia markkinointiin ja erikoistehosteisiin, mutta käsikirjoitukseksi tuntuu riittävän mikä tahansa. Myös HBO hakee 30 miljoonan kappaleen myyntimääriä hivuttelevan Last of Usin myötä itselleen valmista yleisöä suoratoistopalveluunsa. L ast of Us -pelisarja on ollut viime aikoina masentavan ajankohtainen. Totuus paljastuu lähiviikkojen aikana, kun sarja alkaa pyöriä HBO:lla tammikuun puolivälissä. Tekijät yrittävät pelkän viholliskuvan luomisen sijaan myös inhimillistää vastustajia. Käsikirjoituksen taustalla ovat Chernobylissä loistavasti onnistunut Craig Mazin ja itse pelin käsikirjoittanut Neil Druckmann. Toki alun karanteenialueen jälkeen siirrytään avarampiin maisemiin. Erinomainen valinta Ymmärrän täysin, miksi HBO ja Sony ovat valinneet yhdeksänosaisen sarjan aiheeksi juuri Last of Usin. Myönnän suhtautuneeni kyynisesti yhteistyöhön, sillä pidin sarjaa osana Sonyn brändimarkkinointia. Ideana on tietenkin mehustella ikuista uhkakuvaa siitä, kuinka arki on todellisuudessa hauras harso, jota oikeassa kriisissä tulee nopeasti ikävä. Sivuhahmo jää väärälle puolelle ja joutuu kiertämään jostain kaukaa kartan ulkopuolelta sankareiden luokse. Alkuvaikutelmani Last of Usista on erinomainen tv-sarja, joka vieläpä pelaa Last of Us -pelin vahvuuksilla. Itse pidän pelissä siitä, että Naughty Dog kyseenalaisti monia pelinteossa selviöinä ohitettuja juttuja. Olen nähnyt sarjasta vasta muutaman alkujakson, mutta näkemäni voitti minut jo puolelleen. Toivottavasti Last of Us onnistuu lopussa yhtä hyvin kuin alussa. Last of Usissa väkivalta ei ole pelkkä keino kävellä yli heikommista, vaan teoilla on aina seurauksensa. Tarina sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa sieni-infektio romahduttaa Yhdysvaltojen yhteiskunnan ja maa ajautuu sotilasdiktatuuriin. Kokonaisuus myös toimii ymmärrettävästi ilman, että pelistä tietää yhtään mitään. Keikka tietenkin muuttuu vaellukseksi dystopian halki. Vähän samaa markkinointihenkistä . Vaikutelma saattaa olla jopa parempi, sillä tunnistin suoraan pelistä sana sanalta siirretyt kohtaukset. Virusten sijaan toinen keskustelijoista alkaa maalata sienistä uhkakuvaa. Net. Sienitautiin sairastuneet ovat muuttuneet verenhimoisiksi zombeiksi, ja selviytyjien arki on lähinnä päivästä toiseen pyristelyä ilman toivoa paremmasta. Pääosissa nähdään Game of Thronesissakin olleet Pedro Pascal ja Bella Ramsey. Myös alun uhan nostatus toimii varmasti paremmin, kun ei tiedä, mitä tai kenen puolesta jännittää. Mukana on myös enemmän hahmon selän takana kuvattua käytävällä kävelyä kuin muistan koskaan nähneeni pelien ulkopuolella. Ennakkoon Last of Us -sarjan massiivisesta budjetista liikkuu hurjia huhuja, minkä takia välillä yllätyin kerronnan pienimuotoisuudesta. Kohtaus noudattaa todellisuuden sijaan pelilogiikkaa, sillä korttelin kiertäminen ei montaa sekuntia veisi. Pedro Pascalin Joelin ostin heti, mutta Bella Ramseyn esittämän Ellien suhteen olen vielä vähän varautunut. Sarja ei varsinaisesti lieventänyt epäilyjäni. Heikoimmillaan sarja on, kun se lähestyy pelitodellisuutta. Molemmat noudattavat samaa perusdynamiikkaa, jossa isähahmo kaitsee lasta. Se on myös HBO:n uuden Last of Us -sarjan perusasetelma. Paras viimeiseksi En ole HBO:n sarjassa alkua pidemmällä, mutta toivon, että taso säilyy kaikissa jaksoissa. Visiot ovat tuttuja myös Ukrainan sodan GoPro-videoista. Kaikista Game of Thronesin lapsitähdistä ei kasvanut näyttelijöitä ja Ramseyn ruutuaika jäi vielä aika pieneksi. Last of Usissa salakuljettaja Joel saa tehtäväkseen kuljettaa teini-ikäisen Ellien pois karanteenialueelta. HBO on pitänyt suhteellisen tiukkaa tiedotuslinjaa sarjan suhteen. Aloittaminen on tosin aina helpompaa kuin lopettaminen, minkä jokainen parisuhteessa ollut tietää
Ennustan siis että 8K-näyttökortit, 120 fps:n ruudunpäivityksellä, tulevat olemaan ainakin resoluution kehityksen looginen resoluutio. Virtuaalitodellisuus vaatii pari juttua muuttuakseen valtavirtatodellisuudeksi. Koska Zuckerbergin kuuluisa metaversumi lienee tämän hetken vakavimmin otettava yritys, aika huonosti pyyhkii metaversumissa, jossa jalatkin ovat vasta beta-asteella. V ielä vaikeampaa on ennustaa disruptiot: 30 vuotta sitten, Amigan ja ST:n valtakaudella, oli jo mahdollista ennustaa PC:n tuleva voitto, jopa konsolien uusi tuleminen. Mummo of Pihtiputaa, ymmärtää. Digijakelu. Tärkeintä on tietysti grafiikka, ja siinä maali lienee fotorealismi, joten tekniikan takaraja on ihmissilmän suorituskykyyn pääsy. Ajatelkaa, miltä näyttää League of Legends. Päälle Epicin ostamisella saisi kivan (yli)otteen pelimoottorimarkkinoista, Unity vielä siihen kylkeen niin olisi pienemmätkin devaajat rautahanskassa. Koska muuten eSportsin voi vihdoin katsoa lyöneensä itsensä läpi. 11 164189_.indd 11 164189_.indd 11 28.12.2022 12.53.00 28.12.2022 12.53.00. Aerial Burton ja Digital Nature Group tutkivat hologrammeja, joihin sykkivällä laserilla luodaan kosketeltava pinta, eli taas piste pornolle. Tosin sen ongelmat ovat samat kuin VR:llä, mutta lapsenkengät merkittävästi pienemmät. Pelikoneissa voittajaksi jää PC, kun konsoleiden valmistus muuttuu kannattamattomaksi komponenttien kallistuessa liikaa niihin vaadittavien harvinaisten raaka-aineiden loppuessa. Tosin jos tekniikka ei muuten kehity, pelilaitteet kasataan pöytäkoneen kokoisen näytönohjaimen ympärille. NNIRVI Ennustaminen Jules Vernen tyyliin on helppoa: ”Miehet lentävät Kuuhun.” Mutta detaljit pilaavat juhlat: ei menty isolla tykillä ammuttuna, mentiin monivaiheisella kerosiini-LOX-raketilla. ULJAS UUSI AILMA Lyhyt ennustusversio: 30 vuoden kuluttua kaikki pelaavat älypuhelin-tyyppisellä laitteella näennäisesti ilmaisia, yksinkertaisia pelejä, joissa nimikin on emoji. Toiseksi VR-laseille täytyy olla käyttöä, jonka journalistien pyhimyskin, St. Suurin osa pelikäsikirjoittamisestakin sujuu geneerisyydessään tekoälyltä suits AI:t. Ehkäpä sitten, kun sillä on oikeita arvokisoja, eli eSports-olympialaisia ja EM/MM-kisoja, joissa olisi muitakin arvoja kuin energiajuomayhtiön lahjoittama palkintosumma. Lauma pieniä piirrossarjoista nyysittyjä suttuprötöjä heittää toisiaan värikkäillä oksennuksilla, eikä Normi Kansalainen ymmärrä, missä mennään ja kuka johtaa. Luonnollisesti Nintendo on vielä hengissä ja itsenäinen. Ilman 2400-luvun holodeck-tekniikkaa on vaikea keksiä, miten holokonsolia voi käyttää pelaamiseen, pois lukien joku nahkea kaksintaistelu. Kehityssuunta on oikea, joten tekniikka aikanaan onnistunee. Dark Souls. Menestys vain ei ole ollut hääppöistä, isoista pojista Playstation Now joutui jo Playstation Plussan huutolaiseksi, Googlen ison rahan ryminällä alkanut Stadia kuolinkorahtaa 18. Pseudo-AR:n sanansaattaja, Pokemon Go, jäi ainoaksi menestykseksi, vaikka yrittäjiä oli monia. VR on jo käypää teknologiaa, jolle on demoa parempia sovelluksia, AR:lle ei niinkään. No, Tencent hallitsee mobiilia ja Aasiaa. Ei sillä kyllä HoloStationia myydä. Näitä lähestyisi varmimmin Microsoft, joka on jatkanut panostusta pelijakelun varmimpaan tulevaisuuden trendiin, Gamepassiin. Kun lähdedataa löytyy tarpeeksi, Beatles levyttää jälleen ja H.P. Lovecraft herää kuin Cthulhu. Yksi luo peliympäristön, toisella generoidaan ja animoidaan pelihahmoja, ja niin edespäin. Olisiko jalkapallo suosittua, jos ainoat tavat katsoa sitä, olisivat joko pelaajaan niitattu GoPro-kamera tai dronenäkymä korkealta kentän yläpuolelta. That is no moon! Tekniikka edistyy niin kuin tähänkin asti, teho vain kasvaa hitaammin kun nopeampien prosessorien valmistaminen vaikeutuu. tammikuuta ja vaikenee iäksi. Tästä ennusmerkkeinä toimivat Microsoftin suorittama Xboxin ja PC:n tasa-arvottaminen sekä Sonyn kampeaminen kohti PC-pelejä. Nisse-possujen seikkailut Sitten on näitä unelmia, joiden lento katkea törmäykseen realismitorniin: eli hintaan ja kuluttajien kiinnostukseen. Niitä ihmisiä tarvitaan kyllä siksi, että virheen sattuessa syntipukki on uhrattavissa. Ainakin tiedän, mitä pelataan. Microsaurus Rex Olettaen, että pelien kehitys pysyy kannattavana, tulevaisuus on sikäli helppo ennustaa, että isot edelleen syövät pienemmät. Striimauskultuuri. Kuluttajahintaisen VR:n tulevaisuus on toistaiseksi peleissä ja pornossa. Yhdysvaltain joukkokannekulttuurista johtuen niissä pitää myös olla joku tapa havaita normitodellisuuden huville asettamat esteet, kuten matalat kahvipöydät. Kumarra yliherraa Yksi asia on satavarma, ja se on ystävämme AI. Coming Soon Augmented Reality eli lisätty todellisuus ehkä näkyy peleissä. Ehkä joku onnistuu, mutta kuka uskaltaa hetkeen yrittää. Kaikki disruptioita, joista ei osattu nähdä edes unta. Markkinoiden unelma on pelien Netflix eli pilvipelaaminen, jossa perunalla voi teoriassa pelata mitä tahansa, kunhan yhteys on tarpeeksi hyvä. En tiedä, riittääkö siihen toiset kolmekymmentä vuotta. Ennustan, että noin vuosikymmenen kuluttua suurin osa peleistä luodaan erilaisten AI-moduulien yhteistyöllä. Toinen on tekniikkaa, eli lasien pitää olla kevyet, johdottomat ja kohtuuhintaiset. Ensimmäiseksi nämä tekniikat nähdään mobiilipeleissä. Mutta hyvä renki on yleensä huono isäntä, jos sille antaa tuotantovaltaa. Nintendo on aina arvoitus, mutta PlayStation 6 voi hyvinkin olla viimeinen pleikkari. Onneksi aina tarvitaan ihminen tai pari. Myös liikkeen pehmeydessä raja on 72 fps, joskin on varmaa, että useampikin ihminen ”pystyy selvästi näkemään” eron 72 ja 120 fps:n välillä. Joten eikun ennustamaan seuraavaa kolmeakymmentä vuotta! Se vaatii rohkeutta, onneksi minulla on balls of crystal. Yksi mahdollinen uusi tekniikka voisi olla hologrammit. Ennustan siis, että kun savu hälvenee, pelimarkkinoiden yksinvaltias on Microsoft, jossain muodossa. Vaikka Second Life ja Habbo-hotelli olivat aika suosittuja, jotain mullistavaa pitää tapahtua, että kansa hengaillee metaversessä typerinä avatareina. Toisaalta, jos VR lyö itsensä läpi, myös esportsilla on vihdoinkin mahdollisuus läpilyöntiin. MK I Eyeballin resoluutio on noin 30 megapikseliä, eli kuvasuhteella 16:9 ihmissilmän resoluutio on likiarvoisesti 7304 × 4112. Minecraft. En jouluista kolumniani kirjoittaessani täysin tajunnut, että AI-tsunami vyöryy jo, eikä vain kuvataiteilijoiden leipää ryöstämässä. Kun Microsoft tekee Steamista macrohard-tarjouksen, siitä ei voi kieltäytyä. Tosin ihmisten typeryyttä ei länsimainenkaan tiedemies ole vielä onnistunut yliarvioimaan. Jo nyt sisältöä luova AI on hyvä esimerkki ennustamattomasta disruptiivisesta kehityksestä. Mutta online-moninpelaaminen, 3D-kiihdyttimet, älypuhelinpelailu, free-2-play. Kuviot muuttava sukupuuttotapahtuma voi olla esimerkiksi se, että Gabe Newell heittää joko hanskat naulaan tai lusikan nurkkaan, ja Steamin tulevaisuus jäisi korporaatokotkien varaan. VR ainakin mahdollistaisi henkimäisen leijailun esports-areenalla, jolloin pelit saattaisivat näyttää kiinnostavilta. Tekoälyt haukkuvat prompteilla pelejä luovaa, rosessia päältä katsovia lihasäkkejä ”Sidiksi”, muinaisen, myyttisen tekoälyllä sisältöä generoivan C.P.U Bachin tekijän Sid Meierin kunniaksi. Kuluttajahologrammilaite voisi soittaa musiikkia ja tuoda sen esittäjän keskelle huonetta, mikä olisi se tekosyy ostaa laite, vaikka oikea syy olisi porno. Counter-Strike on nyt 22 vuotta vanha eikä näytä eläköitymisen merkkejä, joten eiköhän fläsyjä paiskota banaaniin vielä 2053. Sisällönluomisessa se on varmasti hyvä renki: luo luonnetta NPC-hahmoille, auttaa reitinhakua, kehittää illuusiota pelimaailmasta, jossa pelaajan teot määrittelevät, miten häneen suhtaudutaan
Iljettävien mutanttien silpomiseen turtuu pian ja ennakkoon mainostetut kuolinanimaatiot alkavat turruttaa jo toisella katselukerralla. Arvosteltu: PC Saatavilla: Playstation 5, Xbox Series S/X, Playstation 4, Xbox One Minimi: Intel Core i5-8400 tai AMD Ryzen 5 2600, 8 Gt RAM, GTX 1060 tai Radeon RX 580, DX11, 75 Gt kiintolevytilaa Suositus: Intel Core i7-8700 tai AMD Ryzen 5 3600, 16 Gt RAM, GTX 1070 tai Radeon RX 5700, DX12, 75 Gt SSD Moninpeli: Ei Testattu: Ryzen 9 5950X/32 Gt RAM, GeForce RTX 4090 24 Gt Ikäraja: 18 Calliston avaruusvankilan voisi arvata luonnollisista syistäkin olevan pieni ja ahdas, mutta välillä tekijät ovat luoneet myös avaria, hienoja ympäristöjä. Jacob ei välitä. Kasarikauhua nykysilmin Alien-elokuvan retrosci. Ville Wikström THE CALLISTO PROTOCOL Hyppysellinen Dead Spacea, ripaus Resident Eviliä, siitä on Calliston protokollat tehty. ...mutta onko siinä Dark Soulsin taistelu. Mutta Black Iron -vankilassa on muutakin mätää kuin ruoka, sillä Jacobin tullessa tajuihinsa kaikki menee tietysti hirvittävällä tavalla pieleen. Jacob ei välitä, vaikka apupilotilla on ihme epäilyjä työstä: miksi kaikki on salaista rahtia myöten. Tunnelmassakin on paljon samaa, ja vaikka varsinaisesta kauhusta ei voi puhua, on jännitystä silti ilmassa. Lähitaistelussa ei pärjää silmittömästi mättämällä, avain voittoon on sivulta toiselle väistely. Ihan yksin ei tarvitse pelätä, sillä Jacob kohtaa matkallaan muitakin ihmisiä, toki genrelle liiankin perinteisiä äänitallenteita saa kuunnella vähän väliä. Avaruuden rekkamies Jacob Lee on hyvällä tuulella. Kyse on silti putkesta ja hyvä näin. Vankilan lisäksi kuu tarjoaa muutakin mielenkiintoista tutkittavaa. Haaste on keskimmäisellä tasolla sopiva. Taistelu on aluksi kankean ja yksinkertaisen oloista, sillä Jacob on rekkakuski. Pitkä työrupeama rahdin roudauksessa Jupiterin kuiden Europan ja Kalliston välillä on lähestymässä loppuaan. Kyllä The Callisto Protocolin ikäraja kannattaa silti ottaa tosissaan. Rytmi käy nopeasti selväksi: vasen, oikea, turpiin kerran tai pari, sitten uusi kierros. Näkymät tuovat mieleen myös Doom kolmosen, koska pelissä leikitään valolla ja varjolla, kuljetaan ahtaita ja tuhon kohdanneita käytäviä sanoinkuvaamattomien hirviöiden vaaniessa ympärillä. 12 164188_.indd 12 164188_.indd 12 28.12.2022 12.56.26 28.12.2022 12.56.26. -estetiikasta ammentava Callisto on kaunis, sillä valaistus, pinnat ja yleinen tyylitaju on kohdillaan. Vielä viimeinen keikka ja rahaa riittää vaikka eläkkeelle jäisi. Hirviön lyödessä ohjataan joko vasemmalle tai oikealle lyönnin suunnasta riippumatta, ja mikäli iskusarja jatkuu, vaihdetaan aina suuntaa. Joku on tunkeutunut alukseen! Vaurioitunut avaruuspurtilo tekee pakkolaskun Kallistolle, jossa Jacobia kohtaa yllätys: entinen työnantaja nakkaa miehen vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta. Ongelmana on turhan toistuva ilmastointikanavia pitkin ryömiminen tai ahtaista tiloista hitaasti sivuttain hivuttautuminen, mikä on selvästi tehty peittämään latausaikoja kymmenen vuotta vanhoja konsoleja (PS4, Xbox One) ajatellen. Ahkerat nurkkien nuohoajat löytävät valinnaisia reittejä, palkintona yleensä rahaa tai panoksia. Jacob on karski avaruusrekkamies, jonka iskuissa on voimaa. Sitä ennen ilmestyi pelin epävirallinen jälkeläinen: Callisto Protocolin tiimi Striking Distance Studio koostuu pitkälti alkuperäisen Dead Spacen tekijöistä. The Callisto Protocol kallistuu enemmän selviytymiskauhuun kuin puhtaaseen toimintaan. KAUTTA JUPITERIN Lonkerot kiiltelevät kauniisti. Callisto on pirteä tuulahdus menneisyydestä: ilahduttavasti ei näy mitään HUD-elementtejä, eikä karttaa tai oikeaa suuntaa näyttäviä nuolia. Ihan toista kuin nykyinen pelailu, jossa peli ratkoo puzzlet pelaajan puolesta parin sekunnin pähkäilyn jälkeen eikä jumiin voi jäädä. Yllättäen ja pyytämättä niskaan asennetaan hallintalaite, joka toimiikin näppärästi terveysja voimamittarina. Striking Distance Studios / KRAFTON, Inc. Ei liene yllätys, että kuun pinnallekin päästään tepastelemaan paikallisten luonnonvoimien armoille. Sinänsä klaustrofobinen ympäristö sopii teemaan, mutta liika on aina liikaa: kuoleman korjatessa ryömimiset pitää hoitaa toistamiseen. A varuuskauhu ei ole kuollut, sillä genreklassikko Dead Space palaa tammikuussa remakena. Kaikkihan me tallennamme semmoisiin päivän tapahtumia. Ja sitten soi hälytys. Jupiter ja osa kuista osaavat olla kauniita
Facehugger. Hätä ei olisi tämän näköinen, jos peli tukisi DLSS:ää, mutta AMD:n sponsoroimana nimikkeenä näin tuskin tulee koskaan tapahtumaan. 3D-printterit ovat kehittyneet melkoisesti. Terveyttä ei paranneta nurkassa kykkimällä, vaan ihan kuten oikeassa elämässä, niskaan injisoitavilla parannusruiskeilla. Kolme vihollista tulee kohti ahtaalla käytävällä. Vankitoveri haluaa läheisyyttä. Pelkkä lyöntinapin tai aseen liipaisimen rämpyttäminen johtaa nopeasti paitsi turhautumiseen myös ammusten sekä elämän loppumiseen. Epäilen, että Resident Evil 4:n tapaan terveyttä ja ammuksia jaellaan dynaamisesti sen mukaan, mistä on puute. Terveys näkyy niskassa, panokset aseessa, HUD-elementtejä ei ole. Nakkaa ensimmäistä päin vierestä löytynyt kaasupullo, lyö seuraavaa naamaan muutaman kerran, jotta se taintuu hetkeksi. Aluksi pelkkä puolelta toiselle heiluminen muuttuu monipuolisemmaksi ympäristön hyödyntämiseksi, kun käteen löytyy tuliluikkuja ja GRP-voimahanska. Jacob poskiontelopunktiossa. Kesken taistelun ei kannata piikitellä, se johtaa todennäköisesti kuolemaan, sillä aika ei pysähdy inventaariota plärätessä. Alkuun turhauttavaltakin vaikuttanut mättäminen on parhaimmillaan melkoista murhabalettia. Kaappaa silloin kolmas voimaräpylään ja heitä se viereisiin piikkeihin tai kuiluun, minkä jälkeen viimeisen voi viimeistellä muutamalla napakalla lähitaisteluiskulla tai kuulalla kalloon. PC-versio julkaistiin keskeneräisenä, mutta toimi jo parin päivityksen jälkeen selvästi jouhevammin ja lisää on luvattu. Taistelun dynamiikka kehittyy sen mukana, mitä enemmän varusteita ja aseita saa avattua. Ystävyyden hehku. Lähes aina terveyden vilkkuessa punaisella tipahtaa seuraavalta monsulta parannusesine, kunhan muistaa murskata ruhot saappaalla tömistelemällä Dead Space -tyyliin. Säteenseurantaa hyödynnetään esimerkillisesti. Cauneus on Calliston silmissä The Callisto Protocol on selkeästi suunniteltu nykylaitteille ja on erinomaisen kaunis kaikki herkut maksimilla. Osumat aiheuttavat tyydyttäviä audiovisuaalisia elämyksiä. 13 164188_.indd 13 164188_.indd 13 28.12.2022 12.58.54 28.12.2022 12.58.54. Pyöriminen ei silti ole aivan ideaalia, jopa RTX 4090:lla mennään 4K:lla 45–60 FPS luokissa suurimman osan ajasta
Huomaa kaksinaaman takana oleva piikit, jotka suorastaan kutsuvat. Mies ja Suomen talvi. Tekijät suosittelevat kuulokkeilla pelaamista ja noudatin kehotusta mielelläni. Tällä kertaa kannattaa harkita säteenseurantamoodia, sillä pelin visuaalinen ilme on rakennettu sitä silmällä pitäen. Sivuhahmoissa on onnistuttu vähän paremmin. Ilman säteenseurantaa pyöriminen on parempaa, mutta silloin joutuu rampauttamaan taidetta liikaa. Valitettavasti Jacob on niin tasapaksu mitäänsanomattomuus, ettei hänen kohtalostaan jaksa välittää tuon taivaallista. Nykykonsoleilla voi valita 30 FPS RT -tilan ja 60 FPS pyörimisen välillä. Ehkei tarvitsekaan, sillä tarinallista lisäsisältöä on jo luvattu. Verellä kirjoitetut viestit tuovat mieleen System Shockin. The Callisto Protocol on sydämeltään enemmän kuin pintaraapaisu paljastaa ja toivottavasti menestyy sen verran, että Striking Distance pääsee hiomaan kokemusta jatko-osiin. Jacobin vankilapako vähemmän yllättäen muuttuu koko tilanteen selvittämiseksi. Hyvää + Kaunis kuin mutantti pienenä, äänisuunnittelu toimii. Rauhallinen tutkiminen vaihtuu nopeasti epätoivoiseen taisteluun, jossa voi monipuolisesti hyödyntää kaikkea opittua. PS4 ja Xbox One ovat yksityiskohdiltaan pahoin karsittuja. Avaruudessa kukaan ei kuule latteuksiasi Lineaarinen kertomus etenee omalla painollaan, mutta kliseisen juonen avautuessa genren tuotoksia nauttineet arvaavat alusta asti, mikä on homman nimi. Äänisuunnittelusta napsahtaa täysi kymppi: säästeliäästi käytetty musiikki luo tunnelmaa ja erinomaiset tilaäänet kertovat missä suunnassa hirviöt rymistelevät. Pienellä hiomisella voisi olla mestariteos. Jos laitan silmät kiinni, se ei näe minua. Vaikka pelin voi teoriassa tallentaa voi koska vain, lataus palauttaa vain tiettyihin ennalta määrättyihin pisteisiin. Mukavan vanhanaikainen suunnittelu uskaltaa jättää pelaajan myös pulaan ja haastaa muutenkin eri tavalla kuin valmiiksi pureskellut pelikokemukset. Tekniset ongelmat ja moneen kertaan nähty juoni. The Callisto Protocolin vahvuus onkin audiovisuaalisessa tunnelmoinnissa kuten kauniin ympäristön avulla kerrotuissa pienissä tarinoissa. 14 164188_.indd 14 164188_.indd 14 28.12.2022 13.01.32 28.12.2022 13.01.32. Iisakin ja Jaakobin raamatullinen kaksinkamppailu on käynnistynyt, pallo on nyt Dead Spacen päädyssä. Lopputekstien vieriessä ruudussa tajusin laitostuneeni Black Ironin asukkaaksi, enkä olisi halunnut lähteä. Eikä siinä kaikki: usein joutuu taas keräämään ympäristön romppeet, jopa päivittämään varusteet uudelleen! Mutta kuolema 84 Tunnelmallinen, sopivalla tavalla haastava selviytymiskauhu voittaa puolelleen hitaasti, mutta jää mieleen pitkäksi aikaa. Huonoa . opettaa kovapäisemmänkin, sillä hirviöt hyökkäävät aina samoista paikoista. Kuinka pitkä matka vielä pitääkään tarpoa. THE CALLISTO PROTOCOL Potilas ei ole iloinen jouduttuaan eristykseen. Tämä rasittaa etenkin vaikeimmissa rähinöissä, kun toistuva kuolema heittää turhan kauas
Kesti tosin aikansa, että lämpenin RDJajan jälkeiselle Rautamiehen tulkitsijalle. Konkariosastoa edustavat Kostajat, jotka ovat jo niputtaneet Ultronin, Galactuksen ja Thanoksen. Toisinaan minusta tuntui siltä, että osaan lukea muiden ajatuksia. Midnight Suns puolestaan koostuu nuorista urhoista, jotka luottavat magiaan ja yliluonnollisiin kykyihin. Eikä suotta, sillä vuoropohjainen taistelu ja supersankarimätkintä korteilla maustettuna uppoavat paatuneeseen sarjisfaniin kuin Wolverinen kynnet pahikseen. Ratkaisu helpottaa taktikointia ja ennen kaikkea se saa sankarit tuntumaan voimakkailta. Vakiintuneiden sankarien rinnalle nousee järisyttävän vahva Hunter, pelaajan alter ego, jonka voimat kumpuavat erityisesti sarvipäisen äidin puolelta. Huumoria annostellaan maltillisesti, mutta Hämis on toki oma vitsaileva itsensä. Sekään ei haittaa, että hahmoilla on rutkasti persoonallisuutta sekä taistelutantereella että sen ulkopuolella. Ystävyyssuhteiden rakentaminen on keskeinen osa tarinaa ja hahmot bondaavat päämajana toimivassa luostarissa. Yhtenä iltana singahtelin seittien varassa Manhattanilla, seuraavaksi kiidin metallipuvussa Atlantin yllä. Dialogi kulkee jouhevasti ja mainio ääninäyttely antaa hahmoille luonnetta. Rintamalle lähetetään kerrallaan kolme sankaria, jotka ottavat vuoropohjaisissa mittelöissä mittaa pahiksista ja demoneista. Firaxiksen taktisessa roolipelissä keskiöön nostetaan myös joukko muita Marvel-sankareita, kuten Wolverine ja Magik. 15 164519_.indd 15 164519_.indd 15 28.12.2022 13.10.34 28.12.2022 13.10.34. Firaxis tunnetaan mainioista XCOM-peleistään, joten odotukseni Midnight Sunsia kohtaan olivat korkealla. Paha nostaa taas päätään, kun pirullisen voimakas demonikuningatar Lilith nousee haudastaan ja herättää samalla äkäiset ystävänsä. Firaxis on selvästi saanut innoitusta FemShepistä (Ihme toistoa: riittäisi että Shepard on nainen ja Hepard mies._nn) Lähdemateriaalia hyödynnetään taitavasti ja laajalle sankarijoukolle annetaan riittävästi tilaa. Suomeksi sanottuna hurahdin totaalisesti Marvel-sarjakuviin. Kaiken nähnyt ja kokenut Kapteeni Amerikka puolestaan oppii nuorilta, mitä sisäisiä demoneita vastaan kamppaileminen tarkoittaa käytännössä. Taistelussa on runsaasti kaikuja XCOM-peleistä, mutta tärkeänä erona hyökkäykset ja erikoiskyvyt osuvat aina maaliinsa. Aihe ei ole uusi, sillä sukupolvien välisistä kuiluista ja ristiriidoista on kirjoitettu halki aikojen. KESKIYÖN AURINKO NOUSEE Firaxis Games / 2K Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series X/S, PS4, Xbox One, Switch Versio: Arvostelu Moninpeli: Ei Ikäraja: 16 Magiaa, demoneja ja perinteisiä sankareita Tarina nostaa kiinnostavalla tavalla keskiöön vanhat parrat ja nuoret nousukkaat, jotka ovat yhteisistä päämääristään huolimatta usein napit vastakkain. Täytyykö hirviön kukistaakseen muuttua itse hirviöksi. Juonesta nauttiakseen ei tarvitse olla sarjisten ystävä, sillä hyvä tarina toimii kaikille. Hahmoksi kannattaa valita naispuolinen Hunter jo kaanonin ja ääninäyttelyn takia. Pian koossa on sellainen sankarikattaus, että sarjisnörtin käsi alkaa täristä. Kostajat eivät pärjää yksin HYDRA-sotilaille ja Lilithin joukoille, joten avuksi kutsutaan mystisten ilmiöiden erikoisosaajat Tohtori Outo ja Purppuranoita. Tarinankerronta kuitenkin onnistuu, sillä hahmoissa on riittävästi syvyyttä ja ryhmän välisiä suhteita valotetaan kiinnostavasti. V arhaisteini-ikä oli mahtavaa aikaa. Jotain sinistä, jotain punaista ja jotain outoa. Mahdollisuudet olivat rajattomia, mielikuvitus virtasi vapaasti. Kortti vie, kortti tuo Sosialisointi toimii, mutta vielä kirkkaammin aurinko loistaa taistelukentällä. Aaveajaja on aina haaveillut stunt-miehen urasta. Markus Lukkarinen MARVEL’S MIDNIGHT SUNS Midnight Suns esittää ajankohtaisen kysymyksen. Midnight Suns todistaa, että Marvelilla on kyllä kortinlyönti hanskassa, sillä mainio Marvel Snap (Pelit 11/22, 91 p.) nappasi juuri ansaitusti Game Awardsin Vuoden mobiilipeli -palkinnon. Marvel’s Midnight Suns ammentaa ihanista ysärisarjiksista, joissa Blade, Morbius ja Aaveajaja kamppailivat Lilithiä vastaan. Hunter ei ole tyhjä taulu, vaan päähahmon tarina nivoutuu yllättävän kivuttomasti tiiviiksi osaksi juonta. Tony Starkin huonot päätökset ja välinpitämättömyys ovat vaikuttaneet suoraan Robbie Reyesin eli Aaveajajan elämään
Ympäristöissä hyödynnetään myös klassisia Marvel-teemoja. Tämä puolestaan helpottaa kovempien taitojen käytön ajoitusta. Hahmojen oikea asemointi vaikuttaa taistelumenestykseen. Käteen jäävät kortit eivät mene poistopakkaan, vaan ne voi siirtää seuraavalle vuorolle. Mikä tärkeintä, supereiden voimat näkyvät ja kuuluvat. Irtokaman voi paiskata vihollisten niskaan ja vastustajia voi yrittää työntää ulos kartalta. Kyllästymään ei pääse, vaikka tarinaan uppoaa helposti 50 tuntia. Hahmoja kykyvalikoima kasvaa sopivaan tahtiin ja kortteja voi päivittää paremmiksi. Vuoron alkaessa pakasta nostetaan satunnainen kortti, joten taisteluissa on jonkin verran satunnaisuutta. Milloin Mary Janesta tuli brunetti. Tavallisesti yhden vuoron aikana voi pelata kolme korttia, mutta käytännössä määrä on yleensä isompi. Minion-vihut kannattaa niitata quick-korteilla, jotka eivät kuluta pelattavia käsiä. Areenat soveltuvat erinomaisesti supersankariryskeeseen. Toisaalta kortteja on kerrallaan käytössä niin vähän, että kamppailun kulkua pystyy suunnittelemaan. Hyvä niin, sillä pomojen pitääkin olla ennalta arvaamattomia. Toisaalta pelkistetyn sarjakuvamainen tyyli natsaa lähdeaineiston kanssa ja antaa taktiselle roolipelille uniikkia ilmettä. 16 164519_.indd 16 164519_.indd 16 28.12.2022 13.11.39 28.12.2022 13.11.39. Kyllä minä mieleni niin ilahdutin. Arvaamaton esihenkilö Monipuolisuus ja hyvä suunnittelu pätee myös kenttiin, tehtäviin ja vihollistyyppeihin. Sankarien kyvyt ja taistelutyylit eroavat mukavasti toisistaan. Välillä harmitti, että kentälle saa kerrallaan vain kolme sankaria. Haastetta pystyy säätämään näppärästi ja tarinassa edistymisen myötä aukeaa uusia vaikeustasoja. Kun Kapteeni Marvel lanaa Photon MARVEL’S MIDNIGHT SUNS Nico ei ole koskaan hyvällä tuulella. Älkää kertoko tätä kuitenkaan Tuukalle. Midnight Sunsin ulkoasu jätti minut aluksi kylmäksi, sillä olin tottunut God of Warin ja Gotham Knightsin silmäkarkkiin. HYDRA-sotilaista on harvoin vastusta. Heivasin sivutehtävissä Hunterin syrjään ja kokeilin erilaisia sankarikokoonpanoja ja buildeja, vaikka yleensä keskityin sydämeni valittuihin eli Hämikseen, Wolverineen ja Kapteeni Marveliin. Siviilien pelastaminen ja vihulaisten kukistaminen on sankareille peruskauraa, mutta pomotaistelut heittävät haasteeseen uutta kierrettä. Taisteluissa näkee yleensä, mitä sankaria vastustaja aikoo rankaista seuraavaksi, mutta pomomittelöissä tieto on piilotettu. Kahakoissa ei edetä huoneesta toiseen, vaan tehdashallissa aloitettu kamppailu myös päättyy siellä. Ja onhan se hienoa, että ei tarvitse kiroilla metrin päästä missattua voimapommia taistelun ratkaisuhetkillä. Fiksusti myös penkinlämmittäjät keräävät kokemusta, joten yhdestäkään hahmosta ei tule turhaketta. Kapu käskee, vihu tottelee. Hahmot erikoistuvat tiettyyn rooliin: Blade läpsyttelee vahinkoa, Kapteeni Amerikka tankkaa, Purppuranoita tekee aluevahinkoa ja Magik kontrolloi taistelukenttää taioillaan. Nopea eliminointi on valttia, sillä viholliset saavat kamppailun aikana vahvistuksia. 13 erilaisen sankarin myötä variaatiota on messevästi. Jotkin kortit kerryttävät heroismia, joka on voimakkaimpien kykyjen polttoainetta. Toisinaan tarina nousee aivan toisiin sfääreihin. Taisteluiden jälkeen hahmot parantelevat haavojaan, mikä kannustaa vaihtelemaan kokoonpanoa. Sankarikolmikon kyvyt taisteluissa aktivoidaan korteilla, joita on kerrallaan käytössä kahdeksan per hahmo eli yhteensä 24
Kuljetko kohti valoa vai varjoja. Pisteet ja tiukat loppukommentit isken kehiin seuraavassa numerossa. Kamera liikkuu hiirellä tattimaisen tahmeasti ja kortin valinnan jälkeen kamera vaeltaa satunnaiseen viholliseen. Kerran tunnelma oli kuin Manaajasta, kun pahis liukui kyykkyasennossa ympäri taistelutannerta. Kontrollit on suunniteltu konsoliohjaimet edellä, esimerkiksi kävelyn ja juoksun välillä ei voi vaihtaa napin painalluksella. Hengailu palkitaan uusilla asuilla. Ihan täyttä auvoa elämä Marvel-kommuunissa ei ole. Tiukan deadlinen ja vuodenajan takia ehdin pelata Midnight Sunsia vain parikymmentä tuntia, mikä ei riitä lopullisen arvion tekemiseen. Valo on pimeyden vasen käsi Taistelujärjestelmään antaa lisäsyvyyttä Hunterin moraali. Hämmentävän monipuolisessa taistelussa riittää syvyyttä, korttijärjestelmä toimii, tutut supersankarit kasvavat elämää suuremmiksi ja Hunter on onnistunut hahmo. 17 164519_.indd 17 164519_.indd 17 28.12.2022 18.11.32 28.12.2022 18.11.32. Hämis ottaa mittaa arkkivihollisestaan. Ah, Logan ja kynnet. Massiivinen Marvel’s Midnight Suns on vuoden parhaita pelejä. Pieni kontrollien sujuvoittaminen tekisi terää. Typeränä ratkaisuna peli pitää myös käynnistää erillisen 2K-launcherin kautta, joka jää tietysti taustalle pyörimään ja tahmauttaa peliä. Peliä riivaavat myös satunnaiset kaatuilut ja bugit. Jo nyt on kuitenkin selvää, että jollei loppupelissä ole massiivista ongelmaa, taktinen roolipeli kuuluu vuoden parhaimmistoon. Hunterin pakka on niin monipuolinen, että hahmo taipuu käytännössä minkälaiseen rooliin tahansa. Beamilla kymmenpäisen lauman kumoon ja halkaisee samalla maan kahtia, virnistykseni nousee korviin saakka. Tummanpuhuva tyyli sopii myös sankareille. Supersankarien vastustaja numero yksi. Photon Beamin laukaisu vaatii kolme heroism-pistettä. Valinnat avaavat uusia kykyjä ja kortteja: voiman valoisa puoli panostaa bu eihin ja parantamiseen, pimeyteen taipuvaiset keskittyvät vahingon buustaamiseen ja vastustajan mielen korruptoimiseen. Lähes kolmekymmentä vuotta siinä kesti, mutta osaan taas lentää
Vaihtelevuutta on myös kentissä. Samu Ollila Loppuelämä vankilassa vai varma kuolema keisarin joukoissa. Ankaran taistelun jälkeen viimeinenkin mörkö lepää maassa kuolleena, joten tehtävä vaikuttaisi olevan paketissa ja kotimatka edessä – vai onko sittenkään. Näytä naamasi Warhammer 40 000 -universumin kovimpia jätkiä ovat voimahaarniskoihin sonnustautuneet avaruusmariinit, jotka voivat yksin kääntää koko sodan kulun. Tiedossa on taas ylitöitä, mutta palkka on silti kiinteä. Se toki sopii pelin henkeen, mutta silti jäin kaipaamaan reissua lumiselle vuoristolle tai tiheään viidakkoon. Darktide on Left 4 Deadin kaltainen yhteistyöammuskelu, jossa nelihenkinen pelaajaporukka marssii eteenpäin iloisin askelein ja tappaa kaiken liikkuvan. Warhammerin maailmassa on vain synkkyyttä ja sotia, joten en sinne perhelomalle lähtisi, mutta peliloman tapahtumapaikaksi se kelpaa oikein mainiosti. (Anti)sankareiksi nousevat vankilaan erinäisistä syistä päätyneet perusjampat, Tulta munille! Minun lyömät, madon syömät. Upean synkkää arkkitehtuuria ja hyytäviä maisemia kelpaa jäädä ihastelemaan pidemmäksikin aikaa, jos vain ehtii kaikelta taistelemiselta. Tappavia aseita nekin tietysti ovat. Kun vielä ottaa huomioon keikkojen hyvän uudelleenpeluuarvon, pelattava ei lopu heti kesken. Meneillään olevaa puhdistusoperaatiota edistää parhaiten tekemällä noin puolen tunnin mittaisia tehtäviä, joissa yhdessä kolmen muun kaverin kanssa seikkaillaan planeetalla, tapetaan laumoittain ilkeitä olioita ja lopuksi häivytään takaisin kotiin. 18 164228_.indd 18 164228_.indd 18 28.12.2022 13.20.02 28.12.2022 13.20.02. Erilaisia tehtäviä on 13 kappaletta, mikä on kohtuu hyvä määrä. KONNAKOPLA Fatshark Arvosteltu: PC Tulossa: Xbox Series S/X Versio: 1.02 Minimi: Intel i5-6600, 8 Gt RAM, Geforce GTX 970 Suositus: Intel i7-9700K, 16 Gt RAM, GeForce RTX 3060 Testattu: i7-7700K 4,2 GHz, 16 Gt muistia, Geforce GTX 1070 8 Gt Moninpeli: 2–4 pelaajaa Ikäraja: 18 Ainakin toistaiseksi Darktide on virtaviivaisempi versio Vermintiden konseptista, esimerkiksi hahmojen erikoistuminen alaluokkiin puuttuu, ja toistaiseksi vielä osa craftauksestakin. Kauan eläköön keisari! Darktiden tarina alkaa lupaavasti eeppisellä introvideolla, joka esittelee kaaoksen voimien turmeltaman planeetan Tertiuksen ja sitä puhdistamaan saapuvan inkvisiittorijoukon, jonka riveihin oma hahmokin liittyy pakkotilanteessa. Koska he ovat olleet pääosassa kymmenissä eri peleissä, on virkistävää, ettei heitä nähdä Darktidessa edes sivuroolissa. Taisteluita käydään niin massiivisissa linnoituksissa kuin limaisissa viemäreissäkin. Jatkossa karttavalikoimaan olisi vielä hyvä saada lisää ulkoilmakenttiä, sillä nyt seikkaillaan lähes pelkästään sisätiloissa. Samoja tehtäviä jaksaa tahkota läpi useita kertoja, koska niissä on juuri sopivasti satunnaisuutta ja kivoja ylläreitä. Nyt on paha valinta, suorastaan Prigozhinin valinta! B olterit räiskyvät ja voimamiekat viuhuvat, kun napakka nelikko syöksyy hurjaan rynnäkköön. Kenttäsuunnittelijat ansaitsevat erityismaininnan valolla ja varjolla kikkailusta, sillä se tekee tunnelmasta täydellisen. Joskus myös ratkotaan simppeleitä pulmia. Ne tosin sijoittuivat Warhammerin fantasiamaailmaan, joten plasmakanuunojen sijaan siinä käytettiin perinteisempiä jousipyssyköitä. Tappokeikkojen lomassa ostellaan tukikohdasta parempia tykkejä, hankitaan uusia taitoja ja käydään jopa parturissa. Vermintide 2:sta poiketen kaikki tehtävät eivät ole samanaikaisesti saatavilla, vaan ainoastaan pieni osa niistä ilmaantuu säännöllisesti päivittyvälle tehtävätaululle. Ikinä ei tiedä, minkä kulman takaa se jättimäinen petohirviö hyökkää. Darktiden tekijöille yhteistyöräiskinnät eivät vieraita, sillä Darktide on temaattista jatkoa Fatsharkin kahteen edelliseen Vermintideen, samanlaisiin nelinpelattaviin mättöjuhliin. Omaa suosikkia ei siis välttämättä pääse pelaamaan joka päivä, mikä saattaa joitakin harmittaa, mutta itse tykkään vaihtelusta. Tehtävien sisältöön vaikuttaa myös valittu vaikeustaso sekä lisähaasteet, kuten aina yhtä pelottava pimeysmoodi. Siinä aseen mahdollinen taskulamppu sekä kylmät hermot ovat tarpeen. Valittaisin liittoon, mutta... Sankareiden harmiksi pimeiltä käytäviltä kuuluu hullujen kulttilaisten huutoa ja tautikoiran haukkua, ja pian paikalle rynnii uusi satapäinen soturilauma
Jokaisella on oma roolinsa, erikoiskykynsä ja suppea kykypuunsa. Hyvää + Näyttää, tuntuu ja kuulostaa Warhammerilta. Pienempien siis kannattaa jatkaa niiden ponipelien pelailua ja antaa iskän elää Warhammer-fantasiaansa. Kukapa olisi uskonut, että hauskaa voi olla ilman avaruusmariinejakin! Tästä ei insinöörikään ota selvää. Monissa tilanteissa kannattaa toimia vastuullisesti luontoa kunnioittaen ja turvautua kylmään teräkseen. Huomattavasti enemmän haastetta antavat liekinheitinmiehet, raivoisat ruttokoirat ja äärimmäisen pirulliset ansoittajat, joiden ansaverkon vangiksi ei kannata jäädä. Tarpeeksi kauan keskittymällä hän pystyy poksauttamaan kohteensa aivot palasiksi, mikä on äärimmäisen hyvä taito osata tiukassa tilanteessa. Villiä vapautta lähdetään tavoittelemaan yhdellä neljästä eri hahmoluokasta. Tosin tekniset ongelmat eivät ole globaali vakio. Onneksi merkit viittaavat siihen, että peli kasvaa ja laajenee. Rynnäkköön! Hui, mikä hirvitys. Varsinkin korkeimmilla vaikeustasoilla täytyy pysyä koko ajan liikkeessä ja muistaa väistellä paljon, jos haluaa pysyä elossa muutamaa sekuntia pidempään. Vaikka hahmot nousevat tasoissa (nykykatto 30), se näkyy lähinnä parantuvissa työkaluissa, ei esimerkiksi hiparieroissa. Kokonaisuus viimeistellään mieleisellä taustatarinalla ja puheäänellä. Oikea heppu siihen tarkoitukseen on kolmimetrinen ogryn, joka on eräänlainen jättimutantti-ihminen. Erikoismaininnan ansaitsee Demonhost, jonka kannattaa antaa nukkua ja hipsiä ohi vain. Joissain kentissä voi myös törmätä ilkeännäköisiin hirviöihin, jotka tekevät selvää yksin kulkevista sankareista. Hän on sen ansainnut. Jos joku idiootti sen herättää, paras taktiikka on toivoa että joukossa on ogryn, joka blokkaa hostia kun muut yrittävät saada sitä hengiltä. Vaikka Darktidessa riittää vielä parannettavaa, se on jo nyt koukuttava yhteistyöräiskintä aikuiseen makuun. Olisko henkkareita. Pakkohankinta kaikille Warhammer-faneille. Keisarille kiitos Monen muun nykypelin tapaan myös Darktide ilmestyi keskeneräisenä. Julkaisuversiossa oli pahoja teknisiä ongelmia, kuten kaatuilua ja kaikenlaisia gra abugeja, joista suurin osa on onneksi saatu korjattua, mutta päivityksille on vielä tarvetta. Kaikista paitsi ogryneistä voi vapaasti tehdä miehen tai naisen. Psyykikot ovat koko porukasta fyysisesti heikoimpia, joten he tarvitsevat tukea ja turvaa joltain isolta ja vahvalta. Huonoa . Ogrynit ovat vain hieman saappaita älykkäämpiä, mutta taistelukentällä verrattomia suojelijoita suuren kokonsa ja mielettömän kestävyytensä ansiosta. Brutaalia menoa siivittää yksi vuoden parhaista soundtrackeista, jonka kappaleiden teknojumputus nostaa aina tunnelmaa. Kannattaa uskoa varoitusta. Turhaa aseilla räiskimistä on myös syytä välttää, koska ammuksia on saatavilla vain rajallinen määrä. Muuten erinomaista peliä vaivaa selkeä päämäärän puute, sillä nyt siinä ei ole oikein muuta suurempaa tavoitetta kuin korkeimman kokemustason saavuttaminen ja parhaiden aseiden hankkiminen. Taisteluissa veri lentää asianmukaisesti, ja kaikilla on kivaa (paitsi teuraaksi tulevilla pahiksilla), joten pakkohan tästä on tykätä. Olisi hyvä saada siihen edes jonkinlainen loppuratkaisu. Vaikka ukkelin/akkelin tekeminen itsensä peilikuvaksi on hauskaa, tykkään silti enemmän Vermintiden mallista, jossa hahmot ovat ennalta määriteltyjä ja siksi paljon persoonallisempia. Tätä suurta voimaa ei kuitenkaan kannata käyttää liikaa, koska se voi johtaa omaan turmioon. Luodit voikin sitten säästää kovimpia yhteenottoja varten. jotka saavat ainutkertaisen tilaisuuden ansaita vapautensa. Veteraanin on paras pysytellä poissa pahimmista kahinoista ja keskittyä nirhaamaan tärkeitä kohteita kauempaa. 19 164228_.indd 19 164228_.indd 19 28.12.2022 13.20.26 28.12.2022 13.20.26. Niiden kaatamiseen tarvitaankin koko tiimin tukea. Jos demonhost-kaaokseen sattuu osumaan lisää kuokkavieraita, keikka on aika lailla sayonara. Psykerin päätehtävä onkin eliminoida vaarallisia eliittivihollisia. Taistelut ovat melkoista verijuhlaa, mutta yllättävän taktista sellaista. Uskiksille jatkuva etulinjassa tappeleminen on oikeastaan vain hyödyksi, koska haavoittuessaan heidän tappovoimansa kasvaa entisestään. Varsinainen päämäärä puuttuu, tekniset ongelmat. Esimerkiksi juonta voisi kehittää, sillä nyt kiinnostavasta lähtötilanteesta alkanut tarina ei etene ollenkaan, vaan junnaa paikoillaan koko pelin ajan. Veteraanin vastakohta on lähitaisteluun hurjalla raivolla ryntäävä uskonkiihkoilija zealot, joka raivaa tien isonkin lössin läpi kirvestä tai vasaraa heiluttamalla. Darktide on K18-merkitty peli, eikä syyttä: kun haulikko pamahtaa lähietäisyydeltä öykkärin nokkaan, tuloksena on verta ja suolenpätkiä ruudun täydeltä. Torju tai kuole! 85 Brutaalia räiskintää ja mäiskintää nelihenkiselle porukalle. Tuli vapaa. Siinäkin toki riittää tekemistä kymmeniksi tunneiksi, mutta kaipaisin lisäksi jotain muuta. Hahmoista tutuin ja turvallisin on räiskimiseen ja kranaattien viskomiseen erikoistunut veteraani, jonka asearsenaaliin kuuluvat niin bolterit, haulikot kuin konekivääritkin. Ne tipahtavat kanveesiin jo yhdestä tai kahdesta iskusta, joten niitä on sitten hauska mättää porukalla turpaan. Luokan valinnan jälkeen vuorossa on vielä pakollinen ulkonäön muokkausvaihe, jonka aikana saadaan tukka kondikseen ja kasvojen arvet oikeille paikoille. Erilaisia vastustyyppejä on useita, joista yleisimpiä ovat suurina laumoina hyökkäävät rivipahikset. Tulevaisuuden maagin korvike on mielenvoimaa käyttävä psyykikko psyker
Darktidessa on yksi loistava ratkaisu, joka vähentää nettipelien kuin automaattisesti luomaa toksisuutta: siinä ei ole mitään tapaa seurata yksilösuoritustaan! Ei omaa eikä muiden, tilastot ovat vain ja ainoastaan koko tiimin yhteiset. Jollei ole pakkomielteisesti . Totuus ei pala tulessakaan, mutta harhaoppi palaa. Niko Nyrgo Uskossa kiihkoilu on kivaa, kun saa kunnolla . Siksi onkin mahdollista, että myrkkypesäkkeet piileksivät näissä maksimivaikeuden matseissa. e, Eviscerator ja Heavy Stubber. Kolme omassa kärjessäni ovat Recon Laser Ri. Tappakaa ne kaikkiiiiii! Darktidesta on helppo pitää. Vermintidea pelasin aika hemmetin paljon, Vermintide 2:n ostin, mutta pelasin minimaalisesti enkä edes muista miksi. Pidän myös siitä, että Vermintidessa samaa hahmoluokkaa ei tiimissä voinut olla kuin yksi, mutta nyt neljän ogrynin Big Boys -tiimiä ei estä mikään. Hyvä, että ostin, yllätyin iloisesti, kuinka lujaa Darktide vei mukanaan, jopa niin lujaa, että petasin sille sängyn hotelli Vuodenpelistä. Vermintide 2 -veteraanit itkevät Darktiden urakehityksen rajallisuutta, mutta veikkaan, että pelin virtaviivaisuus on tarkoituksellista ja ainakin se tekee siitä helpommin lähestyttävän. Siksi ei myöskään ole hyvä idea pilata muiden peliä tunkemalla liikaa painoluokkansa yläpuolelle. Kaksi ekaa ovat läpsyttelyä, kolmas eli Malice yleisin, sitä voisi pitää normaalivaikeustasoisena. Kynnykseni inhimillisen typeryyden ja silkan kusipäisyyden sietämiseen on todella matala. Jo se monipuolistaa matseja, varsinkin jos tiimissä on liikaa herkästi särkyviä psykereitä. Kun matsista heitetään ulos siksi, että kääntyi kulmassa vasemmalle eikä oikealle, on helppo ihmetellä, pelaavatko jotkut ihmiset pakko-oireen seurauksena, koska huvikseen ne eivät sitä tee. Vaikka tehtävät ovat samoja, vaikeustaso määrittää, mitä tulee vastaan. Samoin lempiaseeni ovat jo selvästi löytyneet, vaikka välillä kokeilen jotain ihan muuta ihan vain huvikseni. Ogrynia lukuun ottamatta pelihahmosta saa tasapuolisesti miehen tai naisen, ja jälkimmäisiä näkyy todella paljon. Niin, ja bolter, ja... Tekstichatti on, mutta siihen ei hirveästi ehdi naputtaa. Warhammer 40K: Darktide on paitsi yksi parhaita Warhammer-pelejä, myös yksi viime vuoden parhaita pelikokemuksia. F atshark löysi oman osaamisalueensa Vermintidessa, kiehtovassa fantasia-Warhammer-mätössä. Puhekommunikointia ei tarvitse, koska tilannekohtaiseen kommunikointiin on työkalut sekä valmiiksi purkitetut vuorosanat. En ole muuten nähnyt pelissä myöskään pienintäkään merkkiä naisvihasta. Aseissa on oikeasti munaa, siinä vanhakin herkistyy, kun terät katkovat, nuijat heittävät, raskas kk tekee tomaattimurskaa ja niin edespäin. Käytännössä toksiinien protestit jäävät siis ragequittaukseen, mikä ei ole ongelma, koska tilalle poksahtaa botti tai toinen pelaaja. Toivottavasti harhaoppiset eivät maailmasta lopu, sillä jo yhdessä matsissa niitä kulutetaan satoja! Blööörg, sanoi Nurglen peto. amettaa harhaoppisia, eikä missään kämyisessä Heretik-Heretoksomessa, vaan ihan oikeasti. Salamurhassa mennään läpi suojakentän. ksaantunut jonkun ikivanhan Half-Life-modin vääntöön esiteinien kanssa, ehkä kannattaa kokeilla uraa Keisarin ja ihmiskunnan palveluksessa. Mitä tulee teknisiin ongelmiin, vajaan sadan tunnin aikana peli kaatui kerran ja silloinkin vasta, kun matsi oli ohi. Mikkiin öristään sitten tuttujen kanssa vaikkka Discordissa. Itse tehty hahmo on (lähes) aina rakkaampi kuin valmiiksi luotu. Viimeisellä jokaisen pitää jo hallita pelin niksit tai koko ryhmä saa maksaa. Craftauksesta on vasta puolet käytössä, eli aseeseen saa uusia perkeitä ja siunauksia, ja jonkun niistä voi valita erikoiskehittämiseen, mutta pari optiota puuttuu vielä. Tai ainakin pelioikeasti. Kentät luovat illuusion monipuolisuudesta, mutta kääntyy minne vain, lopulta kaikki reitit johtavat samaan paikkaan. 90 20 164635_.indd 20 164635_.indd 20 28.12.2022 11.38.31 28.12.2022 11.38.31. Tämä on sitä ihkua tunnelmaa, mitä Warhammer-peliltä odotan! Tiimivetoiset räiskinnät, kuten Left 4 Dead, kaatuvat lopulta niihin toksisiin anomalioihin, jotka osaavat kentät ulkoa ja olettavat, että muutkin osaavat. uensserin mielipidettä. Tietyn pisteen jälkeen tavoite menee suosikkiaseiden hivuttamiseen aina pikkuisen paHARHAOPPI KAATAA OJAAN 90 Parhaita Warhammer-pelejä ikinä! remmiksi. Itseilmaisun ihanuus Koska siis mulle niinku luovuus ja niinku oman itseni näkyminen on ihan sairaan must, omien pelihahmojen koostaminen maailman rumimmista kasvo-optioista ilahdutti suuresti. Mahdollisesti osuin liian toksiseen peliseuraan ja sain kerralla tarpeeksi. Trapper, sitä me vihataan ikuisesti! Se antaa verkkopelille pahan maineen. Itsekin osallistuin ‘Tidepodaamiseen, mutta vaihtelevasti. Kiitos RNG-jumalan, se tarkoittaa ahkeraa asekaupan selailua, jollei muuten niin ostaakseen aseen, jota tuskin edes käyttää, mutta jonka taso taas vähän parantaa valikoimaa, kun kauppias seuraavan kerran päivittää tarjontaansa. Pelissä tosin kannattaa ymmärtää vaikeustason merkitys. Ikävä kyllä Vermintidestä tuttu käreä tulinoidan ääni on vielä mukana optioissa. Vermintidea pelasin usein poikani kanssa, mikä oli osasyy, että ostin Darktidet kummallekin sen enempää miettimättä, ilman kirkuvan in. Myös tuliaseet tekevät Darktidesta edeltäjiään helpommin lähestyttävän, koska lähitaistelussa on ihan oma tekniikkansa, jossa pitää oppia koska blokata ja väistellä. Niinpä Timo Päsikuu voi kyllä epäillä taas carryneensa koko matsin, mutta ei voi todistaa sitä. Melkoisena yllätyksenä pidin jokaisesta hahmoluokasta aika tarkkaan yhtä paljon, psykeristä ehkä kuitenkin vähiten