Irtisanottu ensihoitaja Näkökulmia yt-neuvotteluista PROVOSOIVA käytös on vaiettu aihe LOVIISAAN UUSI asema poliisin kanssa ALUEELLISET ENNUSTEMALLIT tehostavat riskienhallintaa ja ennakointia 1/2026 PELASTUSTOIMI, ENSIHOITO JA VARAUTUMINEN
PÄÄKIRJOITUS PÄÄKIRJOITUS
Miksi ei, vastasi pelastusylijohtaja. 044 7280402 kimmo.kaisto@pelastustieto.fi, Marko Partanen p. Hän toivoo alalta keskustelua siitä, ollaanko valmiita hoitamaan pitkäkestoisia tilanteita, joissa toiminnan taso vaihtelee. Nyt sellaista ei tehdä. PÄÄKIRJOITUS Esiselvitys jää tekemättä 4041 1029 Pelastus toimen äänen pitää kuulua. Esimerkiksi sisäministeriössä ollaan kuitenkin sitä mieltä, että tämä raportti antoi pelastustoimen tulevaisuuden pohdintaa varten laihat eväät. 1/2026 Pelastustieto 3 PÄÄKIRJOITUS Päätoimittaja Esa Aalto, p. Se pohjautuu valtioneuvoston tilaamaan väliarviointiin. Samalla tulee pohdittavaksi paras järjestelmä eri tehtäviä varten.. 0400 674 208 marko.partanen@pelastustieto.fi Myynti ja markkinointi Minna Kamotskin p. Pelastustoimen äänen pitää nyt kuulua, vaikka sote-palvelut suurempana varastavatkin helposti päättäjien huomion. Myös pelastustoimella on omat tarpeensa, joista on huolehdittava. Selvitetään, kun asiaa on sisäministeriöltä usein tiedusteltu. LEHTI ILMESTYI ENSIMMÄISEN KERRAN VUONNA 1950 NIMELLÄ PALONTORJUNTA. Kun tämän lisäksi arvioidaan paikallisia ja alueellisia palvelutarpeita, pelastustoimen tulevaisuuden vaatimukset tulevat parhaimmin otetuiksi huomioon. Pelastusylijohtaja kertoi joulukuussa Suomen Palopäällystöliiton jouluseminaarissa, että pelastustoimen valtiollistamisesta käynnistetään esiselvitys. Se antaa askelmerkit kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluja, jonne esiselvityksenkin antia olisi tarjottu. 0505620735 esa.aalto@pelastustieto.fi Toimittajat Kimmo Kaisto taitto & ulkoasu, p. Ei varmaan tarpeenkaan, koska pelastustoimen kannalta on paljon oleellisempaa olla näkyvästi mukana poliitikkojen pohdinnoissa. Miksi juuri nyt, ihmetteli moni. Siksi tarvittaisiin omaa selvitystä, ja sellaiseksi kaavailtiin esiselvitystä valtiollistamisesta. 044 7280401 ilmoitukset@pelastustieto.fi Tilaukset tilaukset@pelastustieto.fi Yhteystiedot Ratamestarinkatu 11, 00520 Helsinki Internet: pelastustieto.fi Juttuvinkit ja palaute toimitus@pelastustieto.fi Julkaisija Paloja pelastustieto ry Kirjapaino Grano Oy ISSN 1236-8369 (painettu) ISSN 2954-1840 (verkkojulkaisu) Kansi Dimitri Lisitsyn Pelastustieto on Aikakausmedia ry:n jäsen Painopaperi kannet MAXI Silk 250 g, sisus Multi Offset 90 g PELASTUSTIETO ON JOURNALISTINEN MEDIA, JOKA KATTAA PELASTUSALAN JA ENSIHOIDON KOKO KENTÄN. Sisäministeriön kansliapäällikkö kantaa huolta pelastustoimen valtakunnallisista voimavaroista. Pääministeri Petteri Orpo kertoi antavansa eduskunnalle ilmoituksen paitsi hyvinvointialueista, myös parlamentaarisen työn käynnistämisestä. Poliittisen ohjauksen esiin nouseminen vei tilan esiselvitykseltä
4 Pelastustieto 1/2026 14 YT:n ytimessä: Miten ensihoito on selviytynyt. P IIR R O S : M A R JU T M A K K O N E N
26 Rahoituslakia uudistettava 32 Puheenjohtajalta 33 LVV on pieni uudistus pelastustoimelle 36 Mirafoni 38 SPALin itsenäisyys muuttui jäsenliitoksi 44 Maistiaisia uusista elvytyssuosituksista 46 Väsynyt lanssari 48 Ensihoitajan provosoiva käytös on vaiettu aihe 50 Tulityöt 52 Liian tummaa paahtoa 54 Loviisaan yhteinen asema poliisin kanssa 56 Alueelliset ennustemallit riskienhallintaan 59 Uusi kolumni: Vuoden ensihoitajat 60 Harjoittelemalla osaaminen pysyy hanskassa 64 Opinnäytteitä 66 Muistoissa: Antti Lallukka ja Reetta Rissanen 68 Ulkomailta 70 Lintusperspektiivistä 71 Vuoden 2025 paras kansi on... 1/2026 Pelastustieto 5 3 Pääkirjoitus 6 Ajassa 10 Pelastusalan maailma 12 Viranomaisille yhteinen näkyvyys messuilla 22 Mihin tarvitaan erillistä valvojaa. 73 Arkistojen aarteita 74 Pelastustieto.fi & Roger-sarjis 24 Kansliapäällikön huolena yhteiset voimavarat 72 Laulava kuski Anni maija Hiiri somettaa opiskelijapäivistä 28 Valtio ei innosta pelastus johtajia 37 Palopäällystöpäivät: Tulevaisuus tehdään tänään! H E LM I P A R T A N E N 40 Kenttäjohtaja: Ambulanssikolari tuli syliin
NUOHOUSALAN KESKUSLIITTO www.nuohoojat.fi • Hormien korjaus 7.–8.5. Atte Virolainen puhuu tapahtumassa psykiatrisen potilaan kohtaamisesta ensihoidossa. Helsinki ja Hyvinkää SISÄMINISTERIÖ pelastustoimi.fi/ajankohtaista • Työpaja psykosos. ”Niillä ensihoitajat vastaavat elämän ja kuoleman kysymykseen. Kuopio • PVAT-jatkokurssi 8.–12.6. Lisätietoja tapahtumasta: ensihoitajaopiskelijapaivat.wordpress.com Skannaa QR-koodi ja lue ennakkojuttu tapahtumasta pelastustieto.fi:ssä. Ensihoitajaopiskelijapäivät järjestetään vuosien tauon jälkeen. JKL ENSIHOITOALA • FinnEM2026-konferenssi Lappeenranta, 16.–17.4. maaliskuuta Kuopiossa Sokos Hotel Puijonsarvessa. • RRP-2026 -köysipelastustapahtuma 7.–8.5. Yritämme pohtia, mikä ensihoitajia kentällä odottaa ja mitkä ovat mahdollisuutemme muutoksessa”, järjestäjätiimin Antti Salkosalo sanoo. Puheessa nousee teemoja valtakunnallisista keskustelufoorumeista sekä Pelastustiedon kyselyistä, ja hän odottaa yleisöltä aktiivista vuorovaikutusta. ALALLA TAPAHTUU SPEK www.spek.fi • Väestönsuojan hoitajan verkko kurssit >31.12.2030 PALOKUNTAAN.FI www.palokuntaan.fi • Palokuntanuorten SM-kilpailut 25.4. Kouvola • HÄLY 2026 kv. pelastajille 20.–24.4. • Kansallinen rauniopelastuskurssi 26.–27.5. Iso osa itsemurhan tehneistä on ollut yhteydessä terveydenhuoltoon sinä päivänä, kun on päätynyt tekoon. Pori PELASTUSOPISTO www.pelastusopisto.fi • Pelastustoiminnan johtamisen täyd.koul. ”Alamme näkymät ovat oudot ja jopa synkät. Masku PALOPÄÄLLYSTÖLIITTO www.sppl.fi • Tieliikennepelastamisen symposium 19.3. On urbaania legendaa, ettei se, joka pitää ääntä itsemurha-aikeistaan muka päätyisi tekemään sitä. Hän uskoo, että puhujat, yhteistyökumppanit ja yleisö näkevät tässä yhteisen arvon. Opiskelijavoimin järjestetyn ja opiskelijoille suunnatun tapahtuman yli 200 pääsylippua myytiin loppuun tunnissa. kuormitustekijöistä ja palautumismenetelmistä 24.3. Tapahtuma järjestetään 26.–27. Uusi virasto aloitti toimintansa 1. Helsinki • Palopäällystöpäivät 14.–16.4. Käytöksellä on väliä, ja on jaksettava ammatillisesti, vaikka vähän turhauttaisikin.” Dimitri Lisitsynin puheenvuoro käsittelee ensihoidon tulevaisuutta, jota hän ei lähitulevaisuudessa luonnehdi sokeriseksi. Aluehallintovirastoja oli kuusi, ja ne lakkautettiin uudistuksen yhteydessä – samoin kuin ELY-keskukset ja Valvira. tammikuuta 2026. 6 Pelastustieto 1/2026 TAPAHTUMA Ensihoitajaopiskelijapäivät – uusi alku AJASSA AJANKOHTAINEN LUKU 1 Valtion aluehallinnon uudistuksen jälkeen pelastustoimen valvontaa ja arviointia tehdään vain yhdessä virastossa, uudessa Lupaja valvontavirastossa. palokuntanuorten leiri 11.–17.7
SPPL 28.1. IG ” Pelastusalan sanaston luonnos on viime viikolla toimitettu lausuttavaksi pelastusalan organisaatioihin ja Palopäällystöliiton jäsenistölle. Monelle jää kuitenkin hyvä harrastus tai jopa muodostuu ammatti. IG ” Ambulanssi on yksi ensihoitajan tärkeimmistä työvälineistä ja säännöllinen ajoharjoittelu on kuulunut meillä koulutusohjelmaan jo kymmenen vuoden ajan. Käytössä on myös Resand Oy:n teollisuuspalokunnan säiliöauto. Omarahoitteisesti toimien meillä ei ole yhteiskunnan avustuksia, vaan kaikki varat toimintaamme tehdään talkoilla, esimerkiksi näillä turvapäivystyksillä.” Yhteistyökumppanuuksia saa Saku Rouvalin mukaan tottakai tulla aina lisää. @epensihoito 27.1. SPEK 28.1. Palokunnassa on hälytys-, kannatus ja harjoitusosasto, jäseniä on reilut 80. ”Varsinaisia hälytyksiä ei hätäkeskus meille osoita, mutta olemme olleet monella keikalla sattumalta kohdalle sattuessa niin hirvieläinkuin liikenneonnettomuuksissa ja ajoneuvopaloista raivaustehtäviin. LI Jokivarren VPK turvasi Daytona Circuitia 2022 eli nuorisoautopajojen kisaa Akaan Kurisjärvellä. Saarella toimiva ensivasteyksikkö on ainutlaatuinen Suomessa. ”Koulutamme aktiivisesti väkeämme ja meistä kaikki kuuluvat johonkin muuhunkin palokuntaan. Teemme palokuntatoimintaa tutuksi omalla tavallamme ’virka-apuna’ aina paikallisen palokunnan nimissä”, Rouvali kertoo. Jäsenistöllä on monenlaista koulutusta aina pelastusalan ammattilaisista maatalouslomittajaan sekä sosiaalija terveysalan henkilöistä metsäkoneenkuljettajiin asti. FB ” Viime viikolla pidimme Pelastusopiston ensivastekurssin seitsemän kouluttajan voimin Suomen eteläisimmällä asutulla saarella Utössä. Vuosittain meillä näitä ’muita keikkoja’ on noin kahdeksankymmentä – valistuksia, turvaamisia, ensiapu-, pelastusja turvapäivystyksiä, leirejä, toimintavuorokausia ja erilaisia tuotantoavustamisia myöten.” ”Palokuntanuorisotyö on yksi pelastustoiminnan kulmakivi. K U V A : S A N I R O U V A LI Jokivarren VPK perustettiin joulukuussa 2015 varmistamaan palokuntanuorten koulutusmahdollisuuksia ja ehkäisemään syrjäytymistä. Kauimmaisin asuu Sodankylässä, mutta jäseniä on myös Virossa ja Saksassa. ensihoidosta leikataan nyt myös isosti. ”Olemme mukana pelastusja ensiaputehtävissä esimerkiksi erilaisissa harrasteajoneuvotapahtumissa, kilpailuissa ja messuilla. @chrideericsson 5.2. Myös elokuviin ja tv-sarjoihin olemme osallistuneet niin kaluston kuin henkilöstönkin osalta”, palokunnan päällikkö Saku Rouvali luettelee. Jokivarren VPK toimii pääasiassa neljällä autolla, jotka ovat kevytsammutusauto Junnu, kevytpelastusauto Jannu, sammutusauto Jenna ja johtoauto Sitruuna. Jokainen tuo omaa osaamistaan esille, ja opimme toisiltamme erilaisia hyviä käytäntöjä. LI ” Hyvinvointialueiden toistuvista leikkauksista johtuen mm. Aku Heinonen 26.1. Tämän seurauksena menetämme jatkuvasti korkeasti koulutettuja ensihoitajia muualle. 1/2026 Pelastustieto 7 SOME VPK TOIMII AJASSA Nuoriso on kulmakivi ” SPEKin tuoreen selvityksen mukaan poistumisturvallisuus on pääosin hyvällä tasolla hoitolaitoksissa sekä palveluja tukiasunnoissa, mutta erot hyvinvointialueiden välillä ovat suuria. Näistä nuorista kasvaa turvallisuus orientoituneita ihmisiä, vaikka kaikki eivät palokuntaan jäisikään loppuiäkseen. Kimmo Kaisto. Perustamiskirjaan kirjattiin Saku Rouvali, Timo Tammisto, Pekka Jaakola ja Piia Rouvali
1 Aikuinen jäi romahtavan lumikasan alle Jyväskylän Kortepohjassa keskiviikkona iltapäivällä. Tarkoitus on jatkaa viime vuonna aloitettuja palokuntavierailuita.. Uutta kehitetään ajan kanssa yhdessä pelastusliiton hallituksen, toimikuntien ja jäsenten kanssa. .Jokioisten leivän toimitus johtaja Mikko Virtanen IS Taloussanomat 8.2. Pelastusliiton näkyvyyteen tullaan myös kiinnittämään huomiota. Se on kuitenkin arkipäivinä aiempaa haastavampaa. POIMINNAT @sata_pelaeh Ensihoitaja YAMK Eeva Saarion lääketieteen väitöskirjan ”Screening older patients for falls risk, nutritional risk, and cognitive disorders in emergency medical services” tarkastus pidettiin tänään perjantaina 23.1.2026 Helsingin yliopistolla. Saimme Palosuojelurahastolta avustuksen, joka oli toiminnan jatkon kannalta tärkeää. Miten muutos vaikuttaa. Toiminnan painopisteet. Aikuinen oli mennyt hakemaan lumikasasta lasta pois, jolloin kasa oli romahtanut aikuisen päälle. Tulimme paikalle ja saimme ensisammuttamalla ulkona olleen tulipalon sammutettua. Myyntijohtaja ja Siuntion vpk-lainen Toni Wasenius Rakennuslehti 5.2. Eeva Saario työskentelee tällä hetkellä Satakunnan hyvinvointialueella ensihoidon osastonhoitajana, taustalla on myös pitkä ura kentän ensihoitajana. Siitä huolimatta että ensisammutus onnistui ja palokunta saapui paikalle hyvin nopeasti, palo pääsi leviämään rakenteisiin. Vastaväittäjänä toimi dosentti Piritta Setälä ja kustoksena professori Veli Pekka Harjola. Patrik Willberg jatkaa liiton toiminnanjohtajana. 8 Pelastustieto 1/2026 INSTAGRAM AJASSA MITÄ KUULUU. Päivystävä palomestari Samuli Norvapalo Keski-Suomen pelastuslaitos Yle 11.2. K U V A : M A R I K A N G A S K U V A : V IL LE H O N K O N E N Hyvä pohja jatkaa Pohjois-Suomen pelastusliitto ry:n yhteistoimintasopimus SPEKin kanssa päättyi vuonna 2025. 2 Leipomo ei ollut käynnissä, halli oli pimeänä. 3 Kaikkiin hälytyksiin on saatu miehet ja kalusto vaaditusti liikkeelle. Sopimuspalokuntatoiminnan koulutukset ja tapahtumat sekä turvallisuuskoulutukset yrityksille ja taloyhtiöille. Harva pystyy irrottautumaan töistään heti hälytyksen tullessa. Jotain uutta tulossa. Pelastusliitto järjestää toimintansa nyt itse, kuten myös Etelä-Savon, Pohjanmaan ja Lapin pelastusliittojen alueilla. Itselleni suurin muutos oli, että työnantaja vaihtui ja voin käyttää koko työaikani alueelleni Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa
1/2026 Pelastustieto 9 HYVÄ KYSYMYS UUTINEN Mitä hyötyä valtiollistamisesta. Varomaton putkien sulattaminen saattaa myös aiheuttaa jäätyneen putken halkeamisen. ”Hallituksen toimien ja tavoitteiden välissä on merkittävä taho eli hyvinvointialueet, jotka tekevät omat päätöksensä pelastajien määrässä ja työllistämisessä. Nestekaasupolttimen avoliekillä ja kuumailmapuhaltimella sulattaminen voi sytyttää tulipalon tai sulattaa muoviputket. ”Vesihanojen säännöllinen käyttäminen auttaa putkia pysymään avoinna. ”Kun ollaan kootusti yhdessä leirissä, toiminta, sen järjestäminen ja kehittäminen on linjakasta ja samanlaista. (LÄHDE: ESA KOKKI, HYVIL OY, TIEDOT ON KOOTTU PRONTOSTA) Hälytystehtävien määrä alle 95000:een vuodessa Jäätyneiden putkien itse sulattelusta useita tulipaloja Pitkät pakkaset voivat johtaa kuumaan tilanteeseen, jos ryhtyy liian luovaksi. Lämmintä vettä on ihan hyvä valuttaa joka päivä”, Salovaara muistuttaa. Pelastussektori on niin merkittävä turvallisuustoimija suomalaisessa yhteiskunnassa ja kokonaisturvallisuudessa, että pidän hyvin kummallisena sen järjestämistä tällä tavalla. Hallitusohjelmassa nostetaan poliisien ja pelastajien määrää. Toki tuottavuusohjelma aiheuttaa poliisillakin omia haasteita, mutta jos lukuja katsotaan, poliisien määrä kasvaa ja valmistuvat poliisit työllistyvät. Sen toimivuus todistetaan joka kerta, kun eri viranomaiset ovat yhteisillä keikoilla. Esimerkiksi poliisilla tämäkin on toisin. Se selittyy hätäkeskukseen liitettyjen tarkastustehtävien vähenemisellä noin 1500:lla ja liikenneonnettomuuksien vähenemisellä noin 1000:lla. Mitä monimutkaisemmaksi ja haastavammaksi turvallisuusympäristö muuttuu, sitä selkeämpi ja linjakkaampi turvallisuusorganisaatioiden rakenne pitäisi olla. ”Jäätyneitä putkia ei saa sulattaa omatoimisesti, apuun tarvitaan ammattilainen”, SPEKin kehittämispäällikkö Heli Salovaara kertoo. Riski tulipalosta on todellinen ilman ammattiosaamista. AJASSA TILASTO Pelastustoimen hälytystehtävien määrä jäi alle 95 000:n ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. SPEK muistuttaa, että omatoiminen sulattelu voi aiheuttaa vakavia vahinkoja ja vakuutuskorvausten alenemista. Pelastusalan koulutuskin on järjestetty hajanaisesti eikä tehokkaimmin. ”Mielestäni on jollakin aikataululla vääjäämätöntä, että pelastustoimi siirretään valtion alaisuuteen. Tulipaloja oli 600 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Mikä on perustelusi tälle. Pelastajia taas puolestaan valmistuu suoraan kortistoon, ja tämä ei ole missään nimessä hallituksen yhteinen tahtotila.” Mitkä ovat hyödyt tai haitat. Kansanedustaja Marko Kilven (kok.) mielestä pelastustoimi pitäisi siirtää valtiolle, jotta valmistuvat pelastajat työllistyisivät paremmin. Taloudelliset tosiseikat ja muuttuva turvallisuusympäristö tulevat aiheuttamaan sen, että tässä asiassa ei lopulta vaihtoehtoa enää löydy.” Esa Aalto. Tänä talvena on ollut jo useita omatoimisesta sulattelusta johtuneita tulipaloja. Poliisien määrän osalta tämä toteutuu ohjelman mukaisesti, pelastajien kohdalla ei. Nythän joillakin alueilla pelastustoiminta hoituu hyvin, ja toisilla alueilla voi olla kovastikin toivomisen varaa. Pelastusalan koulutusta voitaisiin järjestää monipaikkaisesti, mutta hallinnollisesti oltaisiin saman katon alla.” Pitääkö selvitys ottaa seuraavaan hallitusohjelmaan. Suomen selkeä vahvuus on moniviranomaisyhteistyö
PELASTUSALAN MAAILMA
9. Libanonin siviilipuolustuksen pelastuspalvelun pääjohtaja Imad Khreish kertoi, että pelastustiimit ovat löytäneet 14 ruumista ja pelastaneet kahdeksan ihmistä romahtaneen rakennuksen raunioista. Kuva: Marwan Naamani/dpa.. helmikuuta 2026. PELASTUSALAN MAAILMA 34°26’35 P 35° 51’ 08 I Libanonin pelastusja ensivastehenkilöstö etsii raunioista eloonjääneitä sen jälkeen, kun vanha asuinrakennus romahti Bab al-Tabbanehin kaupungin osassa Tripolissa
Kokemusta on kertynyt myös muilta messuilta, kuten opiskelijoille suunnatuista messutapahtumista. Rajavartiolaitok. Riskienhallinnasta palotarkastuksen ja turvallisuuskoulutuksen lisäksi keskeistä oli väestönsuojelu. ”Suunnittelimme osallistumisemme niin, että saimme parhaan mahdollisen hyödyn omia tavoitteitamme varten. ”Kokonaisturvallisuusajattelu kulkee mukana myös arjen töissä.” Saine-Kottonen pitääkin suunniteltua viranomaiskorttelia hyvänä tavoitteena seuraaville Turvallisuus-messuille. Helsingin pelastuslaitoksella alettiin suunnitella messuosaston sisältöä yhdessä eri palvelualueiden edustajien kanssa. ”Seuraavilla messuilla viranomaisilla voisi olla myös näytösluonteista toimintaa, ja sitä voitaisiin toteuttaa yhteisesti eri viranomaisten kesken”, Annukka Saine-Kottonen sanoo.” MYÖNTEINEN KOKEMUS Rajavartiolaitos oli toinen osallistuja viranomaisosastolla. Palkinnoksi tästä sai aina yhtä suositun ämpärin. Meille tärkeää oli esitellä toimintaamme paitsi alan toimijoille, myös opiskelijoille sekä yhtä aikaa järjestetyn Kiinteistö-messujen kävijöille. Mukaan toivotaan muutkin viranomaiset seuraaville messuille. ”Operatiiviselta puolelta mukaan tuli MIRG-toiminta, jossa toteutuu erityisesti viranomaisyhteistyö.” Kansainvälisiin ja kansallisiin tehtäviin koulutettu pelastustoimen erikoiskoulutettu meripelastusryhmä toimii jatkuvassa valmiudessa Helsingin lisäksi Turussa. Ihmisillä on myös mahdollisuus tulla keskustelemaan heitä askarruttavista asioista.” ”Laskimme käyneemme jopa 1200 keskustelua messukävijöiden kanssa, joten meidän näkökulmastamme tapahtuma onnistui hyvin.” Pelastuslaitos järjesti kävijöille myös varautumiskyselyn, jossa pääsi arvioimaan omaa varautumistaan ja samalla jaettiin tietoa varautumisesta. 12 Pelastustieto 1/2026 Turvallisuusviranomaisille yhteinen messunäkyvyys Viime lokakuussa järjestetyillä Turvallisuus-messuilla oli viranomaisten yhteinen osasto, jossa toimintaansa esittelivät pelastustoimen edustajana Helsingin pelastuslaitos ja Rajavartiolaitos. Teksti: Esa Aalto · Kuva: Kimmo Kaisto AJASSA Messut hyvä tapa päästä kertomaan ja neuvomaan. Messutapahtuma on hyvä tapa päästä kertomaan ja neuvomaan. Myös Pelastuskoulun toimintaa esiteltiin osastolla, ja opiskelusta olivat kertomassa koulun oppilaat yhdessä henkilökunnan kanssa. T urvallisuusviestinnän suunnittelija Annukka Sai neKottonen Helsingin pelastuslaitokselta kertoo, että kokemukset messuosallistumisesta olivat myönteiset. Annukka Saine-Kottonen toivoo, että seuraavilla messuilla viranomaisten yhteistä toimintaa voitaisiin esitellä vielä laajemmin. Pääsimmekin hyvin keskustelemaan messukävijöiden kanssa esimerkiksi asumisen turvallisuudesta”, Saine-Kottonen kertoo. Helsingin pelastuslaitos esiintyi ensimmäistä kertaa Turvallisuus-messuilla. ”Viranomaisen kuuluu näkyä ihmisille ja haluamme kohdata kansalaisia
Varsinkin viranomaistahojen ja sidosryhmien kanssa neuvottelut on aloitettu jo nyt, koska monet menot ja tapahtumat suunnitellaan hyvissä ajoin. ”Meillä oli hyvä yhteistyö erityisesti Suomen Palokalustoliikkeiden Yhdistyksen edustajien kanssa ja saimme keskustelujen jälkeen toteutettua oman osallistumisemme juuri sillä tavalla kuin toivoimme.” ”Osallistumme vuosittain muutamille messuille operatiivisen tehtäviemme salliessa. Tapahtuma järjestetään taas Helsingin Messukeskuksessa. ”Viranomaisyhteistyön tärkeyttä ei voi olla nostamatta esille. 1/2026 Pelastustieto 13 AJASSA sen toimintaa esitteli Suomenlahden Merivartiosto, jonka viestintäassistentti Marjo Peni pitää ensimmäistä kokemusta Turvallisuus-messuilla hyvänä. Marjo Peni sanoo, että Rajavartiolaitos suunnittelee messuosallistumisensa vuosittain. ”Viranomaisosasto omana osastonaan oli nyt mukana ensimmäistä kertaa ja kokemukset olivat puolin ja toisin hyvin positiiviset. Se on erinomainen mahdollisuus avata monipuolista toimintaa yhteistyökumppaneille ja mahdollisesti alalle aikoville opiskelijoille", Kalliomäki painottaa. Se ja kansainvälinen yhteistyö ovat osaamisen ja työn jakamista eri toimijoiden kesken. Vuoden 2027 messuille tavoitellaan mukaan yhteiselle viranomaisosastolle lisää myös muita viranomaisia.” Marjo Peni sanoo järjestelyjen heidän kannaltaan onnistuneen hyvin. Yhdessä olemme tehokkaampia.” Seuraavat Turvallisuus-messut järjestetään puolentoista vuoden kuluttua. Haluamme näin olla myös lähellä kansalaisia ja tehdä tutuksi monipuolista toimintamme. Turvallisuus-messuihin osallistumisesta päätös tehdään noin vuoden kuluttua. Näillä messuilla esittelimme joukkojen hallintaa ja vedenalaista toimintaa sekä niiden suorituskykyjä.” Myös Marjo Peni toivoo, että seuraavilla messuilla useat turvallisuusviranomaiset voisivat esitellä yhteisellä viranomaisosastolla omaa toimintaansa ja yhteinen kokonaisturvallisuusajattelu nousisi esille. Turvallisuus-messujen viranomaisosasto toteutui viime syksynä, mutta se halutaan suuremmaksi vuonna 2027. ”Toivon, että olemme mukana myös seuraavilla Turvallisuus-messuilla”, Marjo Peni sanoo. Seuraaville messuille aiomme yhteisten kokemusten perusteella kehittää osaston ajatusta ja toimintaa”, SPLY:n puheenjohtaja Iivari Kalliomäki sanoo. Hyvää oli myös se, että ihmiset kohtasivat viranomaistoimijat samassa paikassa. SUUNNITTELU VAUHDISSA Vuoden 2027 Turvallisuus-messujen suunnittelutyö on vauhdissa. ”Osaston sijainti oli hyvä. ”Erityisen tärkeää on muistaa, mikä merkitys osastolla on viranomaisille itselleen. Yh dessä olemme tehokkaampia.
Samalla kun oma työpaikka on katkolla, saattaa olla edessä johdettavien irtisanominen. Ei ole yhtään hyvinvointialuetta, jossa tämä ei olisi ajankohtaista.” Viime syksynä Anssi Aunola perusteli muuttunutta tilannetta ensihoitajille. Ei enää. Neuvotteluiden aikainen vähäinen tieto vie helposti harhaan, mutta niistä uloskäynti voi olla karua, jopa lopullista. Ihminen väkipakolla reagoi tällaiseen, se vaikuttaa perusturvallisuuden tunteeseen.” EI HETKEÄ HUOAHTAA Aunolan mukaan ongelmana on se, kun toinen yt päättyy, niin toinen alkaa. Energiaa kuluu, kun pohditaan, onko töitä enää huomenna. Teksti: Marko Partanen · Kuvitus: Marjut Makkonen YT:n ytimessä Esihenkilöt kahden tulen välissä sallinut. Yt-neuvotteluista on tullut uusi normaali. ”Kenenkään työpaikka ei enää ole varma. ”Ei tule hetkeä, että voisi huoahtaa, vaan epävarmuus jatkuu. Edellisen yt:n muutoksia ei keretä vakiinnuttamaan, kun tulee jo uutta muutosta. ”Emme pystyneet palkkaamaan määräaikaista henkilöstöä, kun talous ei si tä Ensihoito on aiemmin selviytynyt yhteistoimintaneuvotteluiden sokkeloista ulos koskemattomana, kuin suojeltuna. Se kuormittaa kaikkia.” Parhaillaan Keski-Suomessa arvioidaan organisaatioita ja johtamisjärjestelmää.. 14 Pelastustieto 1/2026 14 Pelastustieto 1/2026 ENSIHOIDON SÄÄSTÖT E sihenkilöt joutuvat yhteistoimintamenettelyissä kahden tulen väliin, kun painetta annetaan ylhäältä ja alhaalta. Henkilöstölle tämä oli uusi tilanne aiempaan verrattuna.” LÖYHÄSSÄ HIRRESSÄ Yt-neuvotteluille on ominaista, että niitä koskettavat henkilöt kokevat epävarmuuden tunnetta. ”En enää edes muista, monetko yt:t olen käynyt läpi, mutta kolmeen viime vuoteen niitä mahtuu toistakymmentä”, Keski-Suomen hyvinvointialueen ensihoitopäällikkö Anssi Aunola sanoo. Aiemmin ensihoito on välttynyt ytneuvotteluilta ja irtisanomisilta, mutta hy vinvointialueaika on muuttanut tämänkin. ”Kun roikutaan löyhässä hirressä, se vaikuttaa kaikkien työhyvinvointiin
Tilaisuuksissa ei enää neuvotella, vaan asiat ovat jo päätetty, ja kuulemisessa ne vain käydään läpi. Jos ei ota muutosta vastaan, se voi muuttua irtisanomiseksi. TIUKKOJA RAAMEJA, KARUJA TILANTEITA Yt-neuvotteluissa määritellään raamit, joilla esihenkilön on omassa toimintayksikössään pyrittävä järjestämään toiminta. Vähäinen tieto voi johtaa arvailuun ja päätelmiin, joka lisää epäluuloisuutta. Mikäli yt-neuvottelut johtavat henkilöstön vähennyksiin, niin palkkaava esihenkilö on usein se, joka käsittelee työntekijöiden kanssa irtisanomiset. Henkilöstöllä saattaa olla käsitys, että esihenkilö tietää yt:stä enemmän, mutta ei kerro niistä heille. Lue lisää seuraavilta aukeamilta.. Tehtävän muuttuessa tilaisuudessa kuultavan tulee päättää, ottaako muutetun tehtävän vastaan. ”Irtisanomiskeskustelut ovat karuja paikkoja. Esihenkilöllä ei tässä tilanteessa ole muuta mahdollisuutta kuin lukea papereista, mitä työnantaja on päättänyt: sinut on irtisanottu tuotannollisista ja taloudellisista syistä.” KUULEMINEN ON MUODOLLISUUS Kuulemistilaisuus voi koskea tehtävän lakkauttamista tai tehtävän muuttamista. Niissä esihenkilö ottaa työntekijän tunnelatauksen vastaan. 1/2026 Pelastustieto 15 ENSIHOIDON SÄÄSTÖT ”Esihenkilöt saavat yt:ssä painetta ylhäältä ja alhaalta.” Yt-neuvotteluita koskeva keskustelu kulminoituu vähäiseen tiedon määrään, koska kesken olevista neuvotteluista ei voida viestiä yksityiskohtia. Muutoksessa tehtävä, palkka ja työaika voivat muuttua. ”Raamit ovat tyypillisesti sellaisia, joilla muutoksen toteuttaminen on haastavaa”, Anssi Aunola kuvailee
Keskeytin monologin, sillä en halunnut lähteä lomalta pitkän matkan taakse keskusteluun. Ihmettelin, mistä ihmiset tietävät, vaikka asioiden piti pysyä kabinettien seinien sisällä.” Yt-neuvotteluiden aikana hyvinvointialuejohtaja kertoi, että leikkauksia ei tehdä juustohöylällä eikä hyvinvointialueelle työllistymisjärjestyksessä. Sen jälkeen Akuutin tulosyksikön palvelupäälliköltä tuli oma tiedonanto. ”Se oli kuin resetointi – se, mitä oli ollut 20 vuotta, sitä ei enää ollut. Luulin, että ensihoidossakin vaikuttaisi henkilön monikäyttöisyys”, Ville Kause sanoo. Ne saivat Ville Kausen pohtimaan, että nyt ei välttämättä käy hyvin. Hän työskenteli Luumäen toimipisteellä, kun Etelä-Karjalan hyvinvointialueen yhteistoimintaneuvottelut käynnistyivät. ”Yhtä äkkiä se, mikä oli ollut 20 vuotta – sitä ei enää ollut.” Teksti: Marko Partanen · Kuva: Dimitri Lisitsyn ENSIHOIDON SÄÄSTÖT E nsihoitaja Ville Kausella on takanaan 20 vuoden ensihoitoura. Ville Kausen mielestä aikaikkuna ja toimintamalli oli työntekijälle epäinhimillisen julma. ”Marraskuun aikana huhut alkoivat kupruilla. Joku oli saanut kutsun irtisanomiskeskusteluun, ja joku oli jo irtisanottukin.” Irtisanomiskeskusteluja käytiin kahden viikon ajan. Todellinen pommi tuli marras–joulukuun taitteessa: ensihoidosta irtisanottaisiin 13 henkilöä ja päivystyksestä 30”, Ville Kause sanoo. ”Itse vanhempana villoittajana ajattelin, että johan on markkinat.” LOMALTA IRTISANOMISKESKUSTELUUN Ville Kause sai lomallaan puhelun, jossa hänet pyydettiin irtisanomiskeskusteluun. Ainoana perusteena tuli olla se, ketä voidaan käyttää laajasti hyvinvointialueorganisaatiossa, Ville Kause muistelee. Kysyin, voidaanko asia hoitaa Teamsilla?” Häntä kiinnosti, miten irtisanomiseen liittyvä muutosturva toimii käytännössä. 16 Pelastustieto 1/2026 Irtisanottu ensihoitaja Ensihoitaja Ville Kause irtisanottiin Etelä-Karjalan hyvinvointialueelta. Toiset olivat menettäneet ruokahalunsa, alkaneet oksennella ja laihtuneet. Hyvinvointialuejohtaja lateli hen kilöstölle talouden madonluvut. Tärkeätä tietoa olivat myös työssäolovelvoite, vuosilomien käyttö, milloin palautetaan avaimet ja mitä sitten, kun kuuden kuukauden mittainen irtisanomisaika päättyy. ”Liikkeellä oli jo varmaa ja tärkeääkin tietoa organisaatiosta. Ensihoitajien WhatsApp-ryhmissä huhumyllyyn lisättiin vettä. Olin huvittunut siitä, että hävyttömyys sai sellaisen vallan kuin se sai.” Työssään Ville Kausella oli tapana. ”Ryhmän aktiivit pitivät keskustelun kuumana, ja privaateimmissa ryhmissä kuulin homman menneen rumaksikin. ”Sanoin lähettäväni hänelle vuoden päästä joulukortin muikeista maisemis ta.” ”HÄVYTTÖMYYS SAI VALLAN” Ville Kause oli hämmästynyt ja ihmeissään, mutta ei kokenut toivottomuutta. Hän oli kuullut ihmisten reagoineen tuona aikana voimakkaasti. ”EPÄINHIMILLINEN AIKAIKKUNA” Huhujen tilalle alkoi tulla faktoja. ”Joku oli kuullut jotain aluevaltuuston ihmisiltä, ja toinen oli kuullut toista hevosmiesten tietotoimistosta”, Ville Kause kertoo. Laadittiin listoja, kenen pitäisi lähteä.” LUULIN MONIKÄYTTÖISYYDEN VAIKUTTAVAN Yt-neuvotteluista tihkui niukasti tietoa, mutta huhut kulkivat WhatsAppissa ja muuallakin. ”Olin kuullut keskustelun automaattiasetuksista, joten en kysellyt päätöksen tarkempia perusteita, vastaus olisi ollut: taloudelliset ja tuotannolliset syyt.” Akuutin tulosyksikön palvelupäällikkö pahoitteli irtisanomista Ville Kauselle ja toivoi, että he näkisivät työn merkeissä vielä joskus. ”Se oli kuin hammaslääkärifirman automaattipuhelu, joka tarjoaa palveluita. ”Näkemykseni mukaan perusteen tuli olla koulutuspohjainen, eikä henkilöominaisuuksien pitänyt vaikuttaa. Hänen mukaansa Etelä-Karjalassa ensihoito on tähän asti ollut hyvissä käsissä ja alaan on investoitu paljon. ”Ihmiset kertoivat WhatsApp-ryhmässä olleensa muutoskeskusteluissa ja joutuneensa 12-tuntiseen työvuoroon. Sinä aikana työntekijät odottivat puhelua tiedosta, säilyykö työpaikka vai ei. Viime lokakuussa (2025) suunta muuttui. Toiset valittelivat, että elämä jää hoitamatta
SUUNNITELMA NAFTALIINISTA Irtisanomisilmoituksen saatuaan Ville Kause käveli kaksi iltaa puistossa ja pohti. Jos on hyviä hommia ja paskahommia, niin tämä oli heille kuralaarin pohjalta kaavittu työ.” Ville Kause tietää, että esimiehet ovat saaneet tänä aikana paljon epäasiallista ja epäinhimillistä kohtelua. Palkallista opiskeluaikaa on kesäkuulle asti. Ostin Epassilla verkosta kielikursseja ja muutosturvan kautta yritän saada niitä lisää, toivottavasti saan myös ALSja ETC-koulutukset.” Ville Kause sanoo, että reilu kuukausi irtisanomisen jälkeen muutosturva vaikuttaa edelleen epäselvältä palvelulta. ”Näin siinä käy, kun renki riittävän usein luutii maton alta, niin jossain joulusiivouksessa hän löytääkin itsensä isännän rikkalapiosta.” Ville Kause uskoo, että irtisanottavien listalla oli muitakin, joilla oli samankaltainen tapa. Kun omat kynnet kestää, hakeudun vaativampiin tehtäviin.” IHMISKONTAKTIT OVAT TÄRKEITÄ Suunniteltu päiväohjelma ja uudet rutiinit vievät Ville Kausea eteenpäin. Päivän pakollinen runko muodostuu 2–4 norjan kielen tunnista ja muutamasta tunnista kuntoilua. ”On tärkeää, että ei jää punomaan mietteitään yksin, vaan keskustelee asioista, jotta oma näkemys laajenee. ”En mistään hinnasta olisi halunnut olla esimiestehtävissä tällaisena aikana. Norjan kieltä opittuaan Ville Kause tekee avoimen työhakemuksen vuokratyöfirmoille ja kuuntelee, mitä ne suosittelevat. ”Tavoitteeni on aloittaa työt rauhallisemmassa paikassa, vaikkapa vanhainkodissa, jossa opin kieltä ja adaptoidun työkulttuuriin. Ihmiskontaktit ovat tärkeämpiä kuin osasin aavistaakaan.” Lähtöaikeisiinsa Norjaan Ville Kause on saanut kannustusta luottoystävil tään. ”Lähden Norjaan hommiin. ”Vaikka olen hyvä teelehdistä ennustaja, niin ajattelin, että on sillä pokkaa.” Oli aika kaivaa monta vuotta vanha suunnitelma naftaliinista. 1/2026 Pelastustieto 17 ENSIHOIDON SÄÄSTÖT ottaa asioita suoraan esille, mutta kertoo yrittäneensä olla kohtelias. Olen sen verran simppeli ukko, että jos turinatuokio Lidlin työntekijän kanssa houkuttelee, menen Lidliin turisemaan.” Ville Kausesta tuntuu, että työttömäksi jääneen henkilön sijasta tässä vaalitaan konsulttifirman etua, kun tarvittaisiin erityisesti konkreettisia koulutuksia. EI HERKKUA POMOILLEKAAN Ville Kause sanoo, että yt-neuvottelut ja irtisanomiset eivät ole mikään herkkupala esimiehillekään. ”Jos keisari sanoi, että hänellä on uu det vaatteet, eikä sitten ollut, niin kyllä minä siitä tulin maininneeksi.” IHMEELLISIÄ IRTISANOMISIA Ville Kause ihmetteli irtisanomistaan, koska lääkintävahtimestari-sairaankuljettaja saattoi säilyttää paikkansa, mutta ensihoitaja amk -koulutettu ei. ”Konsulttiyhtiö tarjoaa ainoastaan mo tivaatiokeskusteluja kaupan alan työkokemuksen omaavan henkilön kanssa. Lue lisää seuraavilta aukeamilta. ”Ensihoitajalla voidaan kuitenkin teettää laajempaa työnkuvaa ja antaa vastuullisempia tehtäviä kuin lääkintävahtimestari-sairaankuljettajalle .” Ville Kausen mukaan entisen työnantajan työkulttuurista puuttui se, että esimies tietäisi, kuka mitenkin työssään suoriutuu tai jopa ottaisi epäkohdan tarvittaessa puheeksi. Ensihoitaja Ville Kausen mukaan on tärkeää, ettei irtisanomisen jälkeen jää punomaan mietteitään yksin.
Lopulta työt jatkuivat, mutta uusin kujein. Jouluviikolla aloimme saada enemmän faktaa.” Ensimmäisen kerran Henna havahtui epävakaaseen tilanteeseen, kun hänen kanssaan samaan aikaan taloon tulleilta, pitkäaikaisilta ja motivoituneilta sijaisilta, loppuivat työt. ”Oli tavallaan hyvä, että irtisanomisista ei tarvinnut tehdä identiteettiasiaa, koska irtisanomiset tehtiin sen mukaan, milloin olit tullut töihin taloon.” EI VARASUUNNITELMIA Henna Pölönen ei ollut kohtalostaan omalla kohdallaan huolissaan, vaan ennemminkin harmitti pitkäaikaisten 18 Pelastustieto 1/2026 Yt:n jälkeen Henna Pölönen sai opintovaapata, pakkasi gravelpyöränsä ja lähti Havijille opiskelemaan sekä treenaamaan.. ”Kuuluin siihen ryhmään, joka oli viimeisimpänä saanut vakipaikan”, Henna Pölönen sanoo. Ollessaan liipaisimella hän koki saavansa työyhteisössä kollegiaalista sympatiaa, mutta myös yksittäisiä ”joko laukut on pakattu” -heittoja. Sitten tuli tieto, että sama kohtalo koskisi myös 12 vakituista ensihoitajaa. Irtisanottavat määriteltäisiin tiettyjen kriteerien mukaisesti, joista laitokselle työhöntulojärjestys oli painavimmasta päästä. Teksti: Marko Partanen · Kuvat: Jussi Korhonen H enna Pölönen on työskennellyt ensihoidossa yhteensä kymmenen vuotta, niistä parin viime vuoden ajan Keski-Uudellamaalla vakituisena hoitotason ensihoitajana. ”En osannut silloin syksyllä (2024) ajatella, miten vakava tilanne oli. 18 Pelastustieto 1/2026 ENSIHOIDON SÄÄSTÖT Yt mylläsi työt, mutta ei lopullisesti Vuosi sitten (2025) Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella käydyissä yhteistoimintaneuvotteluissa 12 ensihoitajaa uhkasi irtisanominen, Henna Pölönen kuului tähän joukkoon
”Olen ottanut yt:t yllättävän kevyesti. ”En tehnyt varasuunnitelmia, halusin vain odottaa päätöstä ja katsoa rauhassa, mitä eteen tulee. Tiesin, että oli yt:n tulos mikä tahansa, en missään tapauksessa saisi jatkaa omalla asemallani Pelastuskeskuksella, jossa viihdyin erinomaisesti.” TÖITÄ LÖYTYIKIN Työnantaja sai järjesteltyä asiat siten, että kaikki 12 irtisanottavaa hoitotason ensihoitajaa saisivat jatkaa laitoksen palveluksessa, mikäli ottaisivat vastaan perustason ensihoitajan vakituisen työn. Tykkään niin paljon työstäni, että teen tätä vaikka pienemmällä palkalla. He ymmärsivät, että minulle voisi tauko tehdä hyvää.” Henna sai sovittua puolen vuoden mittaisen opintovapaan, jossa hän jatkaa kesken olevaa kansainvälistä Biblical Studies -tutkintoa. ”Mulla ei myöskään vielä ole puolisoa tai perhettä, mikä sitoo tiettyyn paikkaan”. ”Minulle tarjottiin töitä ensin 12 tunnin yksiköstä Vantaalta, ja kirjoitin nimeni siihen soppariin.” Hennaa uusi työaika mietitytti, sillä hän oli työskennellyt kymmenen vuoden ajan 24 tunnin yksikössä. En ole vielä keksinyt parempaakaan ammattia. ”Ei saa olla pinnallinen, mutta kun oli mahdollista valita perustason työt pimeässä syksyssä Vantaalla tai treenaamisen ja opiskelun Havaijilla, niin valitsin auringon. ”Sain treenata ja opiskella. Palaan takaisin kakkosvuoroon onnellisena. Työnantaja sai kuitenkin järjestettyä asiat heti kesällä niin, että Henna pääsi työskentelemään hänelle tutussa 24 tunnin työrytmissä, vaikkakin perustasolla. 1/2026 Pelastustieto 19 ENSIHOIDON SÄÄSTÖT sijaisten puolesta, joilta työt loppuivat kokonaan. Tason ja työajan muutoksen takia Hennan kuukausipalkka väheni useita satoja euroja. ”Rakastan 24 tunnin työrytmiä, ja se sopii elämänrytmiini parhaiten”. Havaijilla ollessaan Henna sai työnantajaltaan tarjouksen hoitotason toimesta. Tutkintoon liittyy Raamatun tekstianalyysia sen kulttuuri-historiallisessa kontekstissa, apologetiikkaa sekä maailmankatsomusten ja uskontojen tutkimista, joten opintovapaa tarjoili myös todellisen irtioton työstä. Yt-neuvotteluiden yhteydessä monet joutuvat miettimään vaihtoehtoja, miten jatkaa elämässään eteenpäin. ”Aktiivityössä muutos näkyy lähinnä palkkakuitissa. Hänellä itsellään saattaisi avautua takaportti, sillä työnantajalla oli velvollisuus työllistää, mikäli soveltuvia muita töitä löytyisi. Keväällä 2026 Henna palaa töihin Keski-Uudellemaalle ja lupaa, että työnantaja saa takaisin levänneen ensihoitajan. ”Aamu kajasti Meilahdessa, kun veim me sinne kouristelevaa potilasta. Identiteettini ei perustu työhön, vaan siihen, että olen kristitty. Voin olla koskematta tiettyyn lääkeampulliin, mutta ajatus toimii kuten hoitotasolla. ”Muutos on aina mahdollisuus, joten tässä oli hyvä paikka kysyä opintovapaata. Minulla on yhteisö sekä töissä, CrossFit-salilla että seurakunnassa.” AJATUS TOIMII HOITOTASOLLA Henna muistaa hyvin toistaiseksi viimeisen hoitotason keikkansa. Pa luumatkalla poikkesimme ostamaan Shelliltä munkit.” Sen jälkeen perustason ensihoitajana hän on päässyt työskentelemään uusien kollegoiden kanssa, sillä KUP:n ambulanssissa henkilöstö muodostuu tyypillisesti hoitoja perustason ensihoitajasta. Terkkuja papalle!” Lue lisää seuraavalta aukeamalta. Hennalle tuli ajatus keskeneräisten kristillisten opintojensa jatkamisesta. Kun on oppinut kantamaan tietyn vastuun, ei sitä yhtäkkiä voi heittää pois.” VANTAA VAI HAVAIJI. Hän otti sen vastaan.. Olen valon lapsi.” Myös iso palkanpudotus pienensi Hennan kynnystä jäädä palkattomalle opintovapaalle. Ei omasta työmoodista voi oikein poisoppia. Yt:n tuomat muutokset astuivat voimaan huhtikuussa 2025. Työnantaja ja esihenkilö olivat ihania
Opiskelijat pitävät kaikkia työllistymisvaihtoehtoja auki, mutta toiset saattavat hakeutua suoraan jatkoopintoihin. Niin sanotusta varmasta sairaanhoitajan työpaikastakin on tullut epävarma ammatti, eikä työllistyminen olekaan niin selvää”, Antti Salkosalo sanoo. ”On huolestuttavaa, että julkinen ter veydenhuolto on isojen muutosten kes kellä. Ympäri maata kumpuaa huoli ensihoidon alan työpaikoista, sijaisille ei ole paikkoja ja vakituista väkeä irtisanotaan. Skaalan, jolla töitä haetaan, pitää olla laaja, siirtoajoista turvapalveluihin ja hoitolaitosten sisälle. Kuljettavia kahden hengen lansseja muutetaan yhden hengen lansseiksi, ensihoitajien työaikoja muutetaan tekijöille epämiellyttävimmiksi, päivystyksiä lakkautetaan, ensihoidon valmiutta leikataan, ensivasteyksiköiden lääkkeitä vähennetään ja vpk-toimintaa tuetaan vähemmän. ”Huolestuttaa, mutta luomme toivoa” Ensihoidon opiskelijat ovat hurjassa tilanteessa. Työpaikoista irtisanotaan väkeä ja koulut lisäävät opiskelupaikkoja. Teksti: Marko Partanen · Kuvat: Sissel Halmesmäki ja Miro Nummijärvi reilun kahden vuoden päässä, silti työllistyminen ja alan tulevaisuus mietityttävät. ”Haluamme kartoittaa tilanteen tarkasti sekä luoda toivoa ja näyttää, mitkä ovat mahdollisuutemme kentällä”, Antti Salkosalo sanoo. ”Luulen, että moni ensihoitajaopiskelija on tiedostanut, että hyvinvointialueilla ensihoidon työpaikkoja on vähän. Vaikka juuri nyt on huono hetki, niin pian niitä taas on.” Valmistuessaan Ensihoitaja amk -tutkinnon suorittanut on myös sairaanhoitaja, joka nähdään yleispätevänä alan tutkintona. Niissäkin tehtävissä vakituisesti työllistyminen saattaa olla hankalaa.” OLLAAN TOIVEIKKAITA Usko omaan alaan on silti vahva, eikä Antti Salkosalo sanoo, että ensihoidon opiskelijoiden on haettava nyt töitä laajemmalla skaalalla.. ”Lähtökohtaisesti ollaan toiveikkaita, ja ajatellaan, että töitä kyllä löytyy. ERIKOISIA PÄÄTÖKSIÄ Monessa terveydenhuoltoon tulleessa muutoksessa näkyy tarve säästää ja pääs tä halvemmalla kuin hoitaa tehtäviä te hokkaasti, Antti Salkosalo pohtii. 20 Pelastustieto 1/2026 ENSIHOIDON SÄÄSTÖT S avonia ammattikorkeakoulun toisen vuoden ensihoitajaopiskelija Antti Salkosalo on hetki sitten kiertänyt maan ammattikorkeakoulukampuksilla. LAAJALLA SKAALALLA Antti Salkosalon valmistuminen siintää aloitettua koulutusta olla vaihtamassa mihinkään. Hänen mukaansa ensihoitajien heikentynyt työtilanne on kuitenkin ollut jo pitempään tiedossa