Hirvi oli tullut henkilöauton eteen täysin yllättäen niin, että kuljettaja oli ehtinyt vain hieman hiljentää vauhtia. Onnettomuuspaikan paikallistamisessa auttaa se, että soittaa 112-sovelluksen kautta. Merkki asetetaan kohtaan, jossa onnettomuudessa kuollut eläin on tai josta loukkaantunut eläin on kadonnut metsään. Etenkin hämärän aikaan liikkuvien on syytä erityiseen varovaisuuteen liikenteessä. Hirvenvasa kuoli kolarissa Satamaan aallonmurtajat viikolla 38 Uuden aallonmurtajan urakka alkaa 14.9. Riistakolarit, joissa toisena osapuolena on villisika, hirvieläin tai suurpeto, tulee aina ilmoittaa poliisille. Haastattelureissu oli kaikin puolin onnistunut. Aku Louhimiehen ohjaama elokuva alkaa olla valmis ja parhaallaan sen ympärille tehdään markkinointimateriaalia. Kysy lisää 040 577 4578. Korpinen on viimeksi esiintynyt Konflikti–sarjan pääosassa. 050 525 1592 Syyskuussa: Nuutisen kutomo Oy:n Nuutisen kutomo Oy:n NEULEITA NEULEITA Kaksi yhden Kaksi yhden hinnalla hinnalla Myymälä avoinna ma, ke, pe ja la klo 9–13. Satamaan tulee viikon aikana kaksi uutta 60-metristä aallonmurtajalaituria. Työ aiheuttaa liikennejärjestelyjä satamassa: osa parkkipaikasta joudutaan sulkemaan. Kuolleet hirvieläimet ja villisiat kuuluvat alueen riistanhoitoyhdistykselle ja suurpedot valtiolle. Lisäksi on tulossa pidempi YouTube–dokumentti, jossa Pastilan haastattelua hyödynnetään enemmän. Jos kyseessä on villisika tai suurpeto, autosta ei saa poistua, sillä loukkaantunut eläin voi käyttäytyä vaarallisesti. On myös tärkeää pitää historiaa yllä. Jos ajat kolarin koiran kanssa, koiraa ei saa lopettaa. Padasjoen Riistanhoitoyhdistys muistuttaa autoilijoita onnettomuuspaikan merkkaamisen tärkeydestä. Kuskille ja matkustajalle ei käynyt kuinkaan, mutta autoon tuli vaurioita, jotka eivät kuitenkaan estäneet matkan jatkumista. Riistanhoitoyhdistyksen SRVA-miesten tullessa paikalle oli kovan tärskyn peräpäähänsä saanut hirvenvasa kuolleena ojanpohjalla. Elokuvan ensi-ilta on 23. Sotaelokuvan markkinoinnissa mukana padasjokelaisveteraani Julia Korpinen oli kuvaajansa kanssa viime viikolla haastattelemassa Padasjoen viimeistä sotaveteraania. Myöskään pilssi, Koko kunnan HARRAsTEMESSUT la 5.9. Uusi yritys aloitti isännöintipalvelut, Kyläautojen käyttö kasvoi, kantosiipialuksella heikosti matkustajia, uusi ompelukerho... Myymälä avoinna ma, ke, pe ja la klo 9–13. Ilmoilantie 1, 17500 Padasjoki puh. Padasjoki vaikutti newyorkilaisen silmiin ihastuttavan idylliseltä maalaiskylältä. Paikka merkitään mieluiten riistaonnettomuusmerkillä, joka sidotaan kolaripaikalla olevaan näkyvään paikkaan. Markkinointikampanjan yhtenä osana on dokumentti ”Kysy ennen kuin on myöhäistä”, johon haastateltiin kahta sotaorpoa Kemistä ja kolmantena Lapin sodassa itse mukana ollutta Viljo Pastilaa Padasjoelta. Hän asuu parhaillaan New Yorkissa, jossa tekee maisteriopintoja elokuvatuottamisesta. lokakuuta. – Viljo on aivan hurmaava! Sydän suli heti: mikä lempeä olemus, vaikka elämäntarinaan mahtuu monta sotaa ja kuolemakin käynyt monta kertaa lähellä, ihasteli näyttelijänä tunnettu Julia Korpinen, joka on nyt ensimmäistä kertaa osatuottajana elokuvassa. Onnettomuus tapahtui iltakymmenen aikaan Liljanmaan notkossa. Parhaita paloja haastattelusta tulee esille jo ennen ensi-iltaa tuotantoyhtiön Instagramiin ja Facebookiin. Elokuva on aikalaiskertomus Lapin sodasta. Jos henkilövahinkoja ei ole, poliisi ottaa yhteyttä paikalliseen suurriistavirka-apuryhmään. Ilmoitus tehdään soittamalla yleiseen hätänumeroon 112. vuosikerta Irtonumero 2,50 €€ padasjoensanomat.fi www.porakaivoliikekallioniemi.fi Pyydä tarjouksesi 014-761168 KAIVONPORAUKSET ALUEELLANNE LÄMPÖja VESIKAIVOJEN • Uudisja saneerauskohteisiin • Vesipostijärjestelmät mökeille • Porakaivojen pesut ja huollot Salkkareista ja Selviytyjistä tuttu TV-tähti Julia Korpinen kävi viime viikolla Padasjoella kuvaamassa mainosmateriaalia Lapin sota –elokuvaa varten. Lopettamispäätöksen tekee aina eläinlääkäri, sillä jopa vakavasti vahingoittuneelta näyttävällä koiralla on hyvät mahdollisuudet toipua, jos se pääsee eläinlääkärille. – Unelmana on tehdä omia käsikirjoituksia ja tuottaa omia elokuvia. Mikäli eläin vain loukkaantuu ja pakenee metsään, on tärkeää löytää nopeasti oikea paikka jäljestyksen aloittamiseksi. Ihanaa kertoa hänen tarinansa suurelle yleisölle. Riistaonnettomuusmerkin voi tulostaa itse. Lauantai-iltana sattui Arrakoskella valtatie 24:lla hirvikolari, jossa hirvi kuoli onnettomuuspaikalle. Hirvieläinonnettomuudet alkavat yleistyä syksyn edetessä. 9. Liikennejärjestelyjä tulee samana päivänä 14.9. myös keskustan alueelle Vaahteratielle, jossa aloitetaan jalkakäytävän ja suojatien rakennustyöt. luokan PUFFETTI ja ONGINTAA Nuorisoseuran JOOGAESITTELY klo 11 ja klo 12 Argentiinalaisen tangon TANSSINÄYTÖS klo 10.50 ja 11.50 Vielä mahtuu mukaan: mari.engberg@padasjoki.fi septi ja mastonosturi eivät ole viikolla 38 käytössä. Olen hirveän kiitollinen, että sain hänet tavata. Onnettomuuden jälkeen ensimmäinen tehtävä on varoittaa muuta liikennettä asettamalla varoituskolmio 200–300 metrin päähän onnettomuuspaikasta tien onnettomuusalttiille puolelle ja laittamalla hätävilkut päälle. Lapin sota on sotana jäänyt yleisön mielissä talvisodan jalkoihin. Teollisuustie 12, Padasjoki www.tofumoon.fi Haetaan TYÖNTEKIJÖITÄ tofutuotantoon. Edellinen hirvieläinonnettomuus oli vajaa kuukausi sitten Maakeskessä, jossa auto törmäsi kauriiseen. klo 10–13 Mainiemen sahalla Toimintaansa esittelemässä : 4H, MLL, VPK, RHY, PaHUs, Nuorisoseura, Padasjoen Latu, Kk:n kyläyhdistys, Vanhempainyhdistys, Nuokkutoiminta, uimahalli, kirjasto, Wellamo-opisto jne. 100-vuotiaan hyvä kunto hämmästytti vieraita. N:o 36 Torstaina 3.9.2026 Padasjoen sitoutumaton paikallislehti 77. Kolaripaikka tulee merkitä heti, kun muuta liikennettä on varoitettu, loukkaantuneista huolehdittu ja onnettomuudesta ilmoitettu poliisille. – Olen itse juuri nähnyt elokuvan viimeisimmän leikkauksen ja pakko sanoa, että se on kyllä hyvinkin näkemisen arvoinen. Korpinen kuitenkin kuvaa Lapin sotaa äärettömän mielenkiintoisena tapahtumaketjuna. – Viljo on niin hurmaava, että saamme varmasti yleisön puolellemme. Merkkaamiseen voi käyttää myös esimerkiksi heijastinta tai muovikassia
klo 18. lokakuuta, 4. Äänioikeutettuja vaaleissa ovat viimeistään 15.11.2026 kuusitoista vuotta täyttävät kirkon jäsenet. Heistä 643 on ensimmäistä kertaa äänestämään pääseviä 16–17-vuotiaita. Varsinaista ompeluohjausta tai -opetusta ei ole, mutta muilta paikalla olevilta voi kysellä neuvoja ja saada hyviä ideoita. marraskuuta. – Ideana on, että jokaisella olisi tullessaan mukanaan kaikki tarvitsemansa tavarat ja tarvikkeet (langat, kankaat, ompeluvälineet, suurennuslasit, kohdevalot jne.). klo 11–13 Padasjoen Olkkari. alkaen: Lihaskunto ma 18.15 yläkoulu, Jooga ti klo 18.30 yläkoulu, Miesten 50+ pelit ke klo 19 alakoulu, 3–6v liikunta pe klo 17 yläkoulu. Ensimmäisellä kerralla on tasapainoa kehittävää ja vahvistavaa jumppaa ns. Otago-menetelmää hyödyntäen. Tiistaisin on tarjolla Metsäsalapoliisit–kerho 68– vuotiaille Kullasvuoren koulun lähimetsässä, Kädentaitajat (612v) 4H– kerhotilassa, Jalkapallokerho Kullasvuoren koulun liikuntasalissa ja Liikunta-kerho Pappilan mäen salilla. – Lämpimästi tervetuloa mukaan osallistumaan ja ideoimaan jatkoa. Ikäihmisten 65 + päivätoiminta keskiviikkoisin klo 9–12 Padaspaletilla. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta Tervetuloa! Kouluruokailu 7.–11.9. alkaen klo 16 Kotiseututalolla. Avoinna ke–pe 10–15.30, la 10–14. Papin tunnilla Kristian Saarnio. Ompelukerho alkaa Tervetuloa! AUTTOISTEN RUKOUSHUONE Pe 4.9. klo 9 Kaunismäestä. Ennakkoon voi äänestää 3.–7. klo 10– 11 Miestämä. S EURAPALST A KesäKino pe 4.9. Eräs tuuletuksen osallistuja kertoi, että hänellä olisi keskeneräinen Padasjoen kansallispuku, jonka hän tahtoisi saada valmiiksi, mutta että itsekseen kotona sen tekeminen ei ole edistynyt. Korttirinki sunnuntaisin 6.9. marraskuuta äänestäjä voi äänestää vain oman äänestysalueensa äänestyspaikassa. Iltaperhekahvila yhdessä Hollolan srk:n kanssa parillisilla viikoilla keskiviikkoisin 16.9. Reserviläisten järj. esitys alkaa 18.30. Ensimmäinen kokoontuminen on 23.9. Vetäjinä toimivat Marjatta Ojala, Maija Ojala ja Krista Kupari. – Vaikka yhdessäompelun idea lähti kansallispuvuista, iltaan voi osallistua mikä tahansa käsityö mukanaan. Muisti ja -sairaudet. lokakuuta, 21. Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. alkaen yhteensä 10 kerhossa. Kaikille avoimet jumpat soveltuvat myös ikääntyneille. Linja-Auto Kasiniemi 16.25 Arrakoski 16.45 ABC 16.50 Kirjasto 17.00 Auttoinen 17.10 Hämeenlinna 18.05. Maakesken kyläyhdistyksen järjestämät jumpat alkavat 6.9. Vaaleissa on myös kotiäänestysmahdollisuus. Tanssiliikunta alkaa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Sahtimarkkinoiden yhteydessä oli kansallispukutuuletus, jonka järjestivät Padasjokiseura ja Padasjoen nuorisoseura. Ja näin vaihdellen jatketaan. Tervetuloa! HELLUNTAISEURAKUNTA Pe 4.9. Ti 8.9. Seuraavana sunnuntaina on perinteisempää tuolijumppaa ja kolmantena keppijumppaa. Kirjastossa on yksi lainattava ompelukone, jonka voi omalla kirjastokortillaan lainata käyttöönsä, jos se on vapaana, kertoo kerhoa puuhannut paikallinen kansallispukuharrastaja. Nuoriso-osasto sunnuntaisin klo 14. alkaen klo 17– 19 Palotalolla. jalkamarssi la 19.9. Jokaisella osallistujalla tulee kuitenkin olla kirjastokortti ja tunnusluku omatoimikirjaston käyttöä varten ulko-ovesta kulkemiseksi. Suosittu Safkasankarit–kokkikerho kokoontuu maanantai-iltapäivisin Pappilanmäen koulun opetuskeittiössä. Padasjoen Yrittäjien järjestämä paikallinen yrittäjäjuhla on 26.9. Auttoisten HM. Tarjoilua ei seurojen puolelta ole järjestetty, mutta monitoimitilassa on minikeittiö, jota voi halutessaan käyttää. G a l l e r i a P i kantti: Padasj o e n Ta i d e yhdistyksen jäsenten yhteisnäyttely 4.8.–2.10. Syksyn aikana selvinnee, onko Padasjoella innostusta ja kiinnostusta tällaiselle entisajan ompeluseuratyyppiselle toiminnalle ja millaista sen tulisi olla. ja ennakkoäänestys 3.–7.11. Ampumakoe ja Jousikoe la 5.9. klo 13–14 kirjaston monitoimitilassa. Olisi kiva, jos jossain olisi porukka, jonka kanssa ommella yhdessä. 9.9.2026 Mummu onnittelee O NNITTELU T Vuoden yrittäjä julkistetaan 5.9. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 15.11. Muistikahvila ti 15.9. Sitovat ilmoittautumiset Anna-Leenalle ma 21.9 mennessä puh. Kokoontumiset ovat keskiviikkoisin klo 17– 20 välillä 23. klo 20 kesäteatterilla. Naisia äänioikeutetuista on 9 289 ja miehiä 8 125. Padas joen Vuoden yrittäjä julkistetaan 5.9. Maanpuolustusnaisten järj. Äänioikeutetuista 12 048 on Hollolan äänestysalueella, 1 297 Kuhmoisten, 2 168 Kärkölän ja 1 630 Padasjoen. klo 10 Taruksella. VPK harjoitukset tiistaisin klo 18 paloasemalla. Kymmenen 4H-kerhoa Padasjoen 4H-yhdistys käynnistelee talven kerhokautta. lokakuuta, 28. Torstaisin kokoontuu Palloilu-kerho Kullasvuoren koululla ja Ulkoleikki-kerho Kullasvuoressa. klo 10 Messu. Paikalla on Padasjoki-seuran tai nuorisoseuran edustaja, joka huolehtii tilasta ja yleisistä järjestelyistä. Padasjoella 1630 äänioikeutettua Seurakuntavaalien äänioikeutettuja on koko Hollolan alueella yhteensä 17 414. Rientolan jumpat alkavat REKKAMIES MARKUS täyttää 30 v. marraskuuta missä tahansa Suomen evankelisluterilaisen kirkon ennakkoäänestyspaikassa. SEURAT su 6.9. Kirjaston monitoimitila on nyt varattuna yhdessäompelua varten kuutena keskiviikkoiltana syys– marraskuussa. klo 18 Milka Laaksonen. Lue haastattelu heti lauantaina verkkolehdestä. Äänioikeutetulle lähetettävä henkilökohtainen ilmoituskortti kertoo, missä hän voi käyttää äänioikeuttaan varsinaisena vaalipäivänä. Nuorisoseuran liikuntaryhmät 7.9. Maakunnallinen PäijätHämeen yrittäjäjuhla järjestetään 29.1. Lahdessa.. MLL Perhekahvila maanantaisin klo 9.30– 11.30 Palotalolla. Alakouluikäisille ja osin myös esikoululaisille on jälleen monenlaista toimintaa tarjolla liki joka arkipäivä 7.9. 2 n:o 36 Torstaina 3.9.2026 Esikoislesta diolaisten rukoushuoneella PYHÄKOULU to 3.9. Messu kumppanina Nyystölän kylä. marraskuuta ja 18. Vaaleissa Hollolan seurakunnan kirkkovaltuustoon valitaan 33 jäsentä vuosiksi 2027–2030. Janne Mustonen – Mystinen Taikashow ke 9.9. syyskuuta, 7. Viime vaaleissa Hollolan seurakunnan äänestysprosentti oli 15,7. Vuonna 2022 Hollolan seurakunnassa oli ennen oikaisuja 18 875 äänioi keu tettua, nyt määrä on noin 1 460 henkilöä pienempi. Valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat on toimitettava kirkkoherranvirastoon viimeistään 15.9.2026, jolloin ehdokasasettelu päättyy. P-H muistiyhdistys Teatterimatka Hämeenlinnaan La 24.10 Entisten nuorten kapina on näytös. kirjaston monitoimitilassa. Kirjaston henkilökunta auttaa siinä asiassa tarvittaessa. Tuolijumpp a a (tasapainon kehittäminen) su 6.9 klo 15.00 Rientolassa. Keskiviikkoisin on Salibandy-kerho alakoululla sekä Leikki ja peli -kerho yläkoululla. Syyskauden uutuus on ompelukerho, joka on tarkoitettu kaikille ompelusta kiinnostuneille. www.nyystolankesakino.fi RHY Taruksella: Johdetut harjoitukset tors taisin klo 18–21, 3.9. Jumppa on joka sunnuntai, ellei Rientola ole varattu. klo 18 Työväentalolla. Harjulassa. Ma Ti Ke To Pe Chili con carne/ jauhelihakastike Uunikala/Kipparinkala/kalapuikot Kinkkukiusaus Kasvisohukaiset Jauhelihakeitto Joka päivä lisukkeita. Su 6.9. Uutuuskerho sai alkunsa kesän tuuletustapahtumasta. Varsinaisena vaalipäivänä 15. Ilman määriteltyä äänestysaluetta on tässä vaiheessa 271 henkilöä. klo 15 Rientolassa. Kristian Saarnio, Jussi Keltakangas. 0503598590. klo 17.30 MIX-kerho alaja yläkoululaisille Ti 8.9. klo 14. maaottelumarssi 10 km la 12.9
Vaiku t t avannäkö inen kaappivanhus edustaa barokin kertaustyyliä. Kahden kuukauden aikana kahdella sähköautolla tehtiin yhteensä 82 varausta, kun viime kesänä varauksia kertyi 84. Myös väistötila Kotiseututalolle on kesänäyttelyn jälkeen saatu lisää kokoontumisja työskentelytilaa. Tervetu loa! www.maakeski.fi Sadonkorjuujuhla Rientolassa la 12.9. klo 17 alkaen Illallinen ja tanssimusiikkia. Seuraava isompi julkinen tilaisuus talolla on sieninäyttely syyskuussa. Tumma kaappi on edukseen kahvion sivuhuoneessa vaaleaa seinää vasten. Laivayrittäjä Aarne Ilves kertoi, että matkustajia oli heikosti. Lahdessa päivät ovat olleet viimeksi vuonna 2019. Heinäkuu oli selvästi suosituin autonlainauskuukausi. Mukana on 34 yritystä ja muuta toimijaa, Padasjoelta ravintolaja pitopalvelupalveluja tuottava Karabi Oy. Nopea vesiliikennereitti ei kiinnostanut tarpeeksi. Ilveksen mukaan Padasjoelta tuli parhaimmillaan kyytiin kymmenkunta ihmistä. – Tämä on aikaisintaan 1880-luvulta, todennäköisesti 1890-luvulta, arvioi museotutkija Päivi Repo. Päiväkohtainen varausmäärä kasvoi siten noin 44 prosenttia. Ne kuuluvat kunnan museokokoelmaan ja ovat olleet esillä viimeksi silloin, kun museo oli Nyystölässä. Tapahtuma sisältää bisnesseminaarin, jossa on valtakunnallisesti tunnettuja puhujia kuten Krista Kosonen ja Sipe Santapukki sekä käytännönläheisiä tietoiskuja. 1800ja 1900-lukujen taitteesta peräisin oleva huonekalu siirrettiin Kaukelassa sijaitsevalta kesähuvilalta kirkonkylälle ja on nyt kiiltäväksi puunattuna kahvionkäyttäjien ihailtavana. – Saliin tulee lisäksi piano, ja vielä ennen joulua järjestämme ”Entisten lasten joulujuhlan” eli aikuisille suunnatun kansakouluajan kuusijuhlan, jossa koko ohjelma mukailee perinteisiä koulun joulujuhlia, kertoo kirjastonjohtaja Eija-Liisa Kasesniemi, jonka vastuulla ovat myös kunnan museoasiat. Vastaavanlaista huonekalua ei ainakaan julkisissa tiloissa Padasjoella muualla ole. Muutenkin kiinnostaa Padasjoki kyllä kovin ja sen satama on yksi parhaista, mutta se on syventynyt pikkuveneisiin. Uutuuspalvelu oli tarjolla heinäkuussa ja vielä viime viikolla Suvi Express kävi heittämässä kauden viimeisen keikan EteläPäijänteellä. Varausaika oli heinäkuussa yhteensä 156 tuntia, kesäkuussa 52 ja elokuussa 43. ottaa käyttöön. Ennakkoilmoittautuminen viestillä puh. 1600-luvulla vallinneen barokkityylin mukaisesti se on koristeellinen jopa teatraalisuuteen asti. Heinäkuun sää ei ollut aina paras mahdollinen, mutta aluksessa oli kuivat sisätilat käytettävissä. Padasjoen soittokunnan soittimia ja nuotteja voi ihailla talvikauden tapahtumissa Kotiseututalolla. Repo muistaa nähneensä samankaltaisen Lahden historiallisessa museossa. – Kun varaukset suhteutetaan käyttöpäiviin, kyläautojen käyttö oli tänä kesänä selvästi viime vuotta vilkkaampaa. Vuonna 2025 varauksia kertyi keskimäärin noin 0,9 käyttöpäivää kohden, tänä kesänä noin 1,3. – Käyttö näyttää myös painottuneen aiempaa enemmän lyhyisiin paikallisiin matkoihin: 59 % matkoista oli korkeintaan 20 kilometriä ja noin kaksi kolmesta varauksesta kesti maksimissaan 2 tuntia. Uutuutena on elämyksellinen kumppanialue, jossa Elinvoimakatu on ensimmäistä kertaa mukana. Vitriineihin on koottu pienoisnäyttely soittokunnan vanhasta esineistöstä ja muistoja kunnan toiminnasta. 044 248 8338. 2 sähköautoa oli jo toista kesää lainattavissa satamassa. Salin ja kahvion lisäksi kokouksia ja muita pienempiä tapaamisia voi pitää luokkahuoneen viereisessä nurkkahuoneessa ja salin vieressä, jossa aiemmin oli kätilö Niirasen huone. – Pelkkä varausten kokonaismäärä ei kuitenkaan kerro koko kuvaa, sillä tänä vuonna autot olivat käytettävissä noin kuukauden lyhyemmän ajan, toteaa projektivastaava Janne Niemimäki Päijänne-Leader ry:stä. Kyläautoilla 82 ajelua Kantosiipialus Suvi Express risteili kesällä Padasjoelta Vääksyyn ja Lahteen sekä Sysmään ja takaisin. Kotiseututalo on kevääseen saakka avoinna vain varauksesta kello 8–21. Kotiseututalolle saatiin pramea kaappilahjoitus ja lisää kokoustilaa 1800-luvun korkealle kaapille löytyi passeli paikka kahvion sivuhuoneesta. – Yhtenä aamuna piti pyytää hinaaja, että päästiin pois. Reittihän on hieno kuin mikä. – Sillä ei paljon parta paukaha. Tarkoituksena on tuoda kaikille osallistujille esille päijäthämäläisten vahvuuksia ja osaamista. päivinä Lahden Messuhallissa pidettävät Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät on Suomen Yrittäjien vuosittain järjestämä tapahtuma, joka kokoaa yhteen yli 1 500 yrittäjää, päättäjää ja elinkeinoelämän vaikuttajaa eri puolilta Suomea. Aikuiset 30 €, 6–17 -vuotiaat 20 €.. Ensi kesän suunnitelmat kantosiipialuksen reittiliikenteestä ovat vielä auki. – Padasjoki on hieno paikka, mutta kun siellä ei ole sitä laituripaikkaa, niin on vaikea tulla. Keskimääräinen varaus kesti 3,46 tuntia ja ajomatkan pituus oli noin 48 kilometriä. Varauksia oli 48, kun kesäkuun varausmäärä oli 22 ja elokuun 12. Matkustajalaivoja ei ole ajateltu ollenkaan, kritisoi Ilves. Yhteiskäyttöiset Kyläautot olivat tänä kesänä käytettävissä satamassa 15.6.–16.8. Lokakuun 16.–17. Paikallista asiaa vuodesta 1950 Modetti valtakunnallisille Yrittäjäpäiville Päijät-Hämeen Yrittäjät on saanut alueelleen Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät. Se on talon historiaa huokuvaa tunnelmaa täydentävää rekvisiittaa, mutta myös käyttöesine. Päijät-Hämeen Yrittäjistä kerrotaan, että alueellisesti tapahtuma on merkittävä, sillä se tuo alueelle välillisesti noin puoli miljoonaa euroa. Sisäpuolen uudelleenjärjestelyillä on samalla muodostettu väistötiloja, joita voidaan tarvittaessa Myös vanha lahjoitustaulu löysi paikkansa Kotiseututalolta. Yrittäjägaalassa palkitaan Valtakunnalliset Vuoden Yrittäjät. Käyttäjiä oli tänä vuonna 31. Kantosiipialuksen kesäkausi oli pettymys Kotiseututalolle saatiin lahjoituksena vanha kaappi. – Ne harvat, jotka oli kyydissä, niin tykkäsi kyllä
Lauantai-aukiolot alkavat syyskuun puolessa välissä. Yrityksen kautta paikallisia isännöintipalveluja tarjoaa Purjeen emäntä Henni Koskimäki, joka suoritti viime vuonna isännöinnin ammattitutkinnon. – Volin mielestä saha oli timanttinen paikka esiintyä. Menoa ja meininkiä ei ollenkaan haitannut se, että 3-miehinen pääesiintyjä Teflon Brothtes oli bändin buukkaamisen jälkeen kutistunut kaksimiehiseksi. – Matti on kuulunut repertuaariin Sataman valoista lähtien, jopa kerran ilman Mattiakin, nauraa hyvinvointijohtaja Pauliina Koskela. Uudet kaapit tulevat paikalliselta kalustetehtaalta Pamelista. Entiseen tapaan kuukauden viimeisenä sunnuntaina kahvitellaan yhdessä ja syyskuun aiheena on Alpo Pajulahden uutuuskirja, jota on myynnissä Raittiustalolla. Paavon vetämä Pöperöpaja siirtyy nuokulta kotitalousluokkaan, jotta kokkaajat saavat oman rauhan. 4 n:o 36 Torstaina 3.9.2026 Kauppapaikka Purje sulki toisen kesäkautensa päätteeksi ja muuttui jälleen veneiden, autojen, moottoripyörien ja muiden kulkupelien säilytyspaikaksi. Yrittäjä Henni Koskimäki on parhaillaan aloittelemassa isännöintiä Padasjoella. Isännöitsijän kiireisin aika ajoittuu keväälle, jolloin pidetään taloyhtiöiden yhtiökokoukset. Puuhella halutaan jatkossakin keittiöön varautumisen vuoksi. Päijät-Isännöinti on juuri aloittanut toimintansa Padasjoella. Kohta-laiturien esittelyallas pihalla oli suosittu ja ihmiset kävivät pitkänkin matkan päästä kokeilemassa laiturin ominaisuuksia vedessä. Kukkia ja kahvia Kulunut kesä oli Koskimäen mielestä tasaisen rauhallinen, eikä hirveästi eronnut viime kesästä. Padasjoella sijaitseva Kasiniemenkoski. Arrakoskelaiset ovat kunnostaneet historiallista kylätaloaan vaiheittain, viimeksi on kaivettu piha auki vesijohtotyön takia. – Todella laadukas bändi, joka veti vähän erilaisen bilekattauksen; ihan joka ryhmä ei voi vetää kaikkea JVG:stä Whitney Houstoniin. Lähinnä kyläyhdistyksen hallituksesta muodostuva talkooporukka saa avukseen puusepän Asikkalasta. Koskimäellä on jo pari asunto-osakeyhtiötä isännöitävänään. Suojeluyhdistys perustettiin viime vuonna turvaamaan Vehkajärven vedenkorkeuden vakauttamista ja järven ekologista tilaa. Saliin mahtuu satakunta henkeä. Kyläyhdistykselläkin on tuore myyntiartikkeli: Arrakoski–T-paitoja on saatavilla kahta eri väriä. Aikaa ja joustoa aikatauluissa löytyy varmaan enemmän kuin isoissa firmoissa. Lyhyen kokemuksen perusteella työ on todella mielenkiintoista ja vastaanotto on ollut hyvä. Puheenjohtajana toimii Jasmi Rekola, varapuheenjohtajana Pekka Laakso, sihteerinä Riitta Paajanen, rahastonhoitajana Kalle Kukkonen ja muita jäseniä ovat Jari Paavilainen, Jyrki Uusmies ja Pauli Tossavainen. Arrakoskella keittiöremontti Sahan Valot päätti kesäkauden Teflon Brothers viihdytti kesänpäätösjuhlan yleisöä sahalla. Talo alkaa olla kauttaaltaan läpikäyty, kun ikkunatkin on vaihdettu ja kattoa kunnostettu. Seuraavat isommat hyvinvointipalvelujen järjestämät tapahtumat ovat ensi lauantaina pidettävät Harrastemessut sekä itsenäisyyspäivän juhlallisuudet. – Normiaukiolot astuvat voimaan ja Oman luokan -illat sekä kerhot alkavat. Keittiöön tulee uuni ja hella, ja toinen jääkaappikin on tulossa. Taustalla on ranta-aktiivien pitkäaikainen huoli järven vedenpinnan vaihteluista. Voimalaitoksen luvitusvaiheessa ympäristövaikutusten arviointia ei ylletty Vehkajärveen ja sen yläpuolisiin vesiin. Kasiniemenkoski ennallistetaan. Isännöitsijä hoitaa taloyhtiön hallintoa, taloutta ja kiinteistön kunnossapitoa. Kyläkahvit on Arrakosken seuraava tapahtuma. Lahjoituksena saatuihin kahteen vitriiniin on tarkoitus laittaa esille kylän vanhan meijerin esineistöä. – Toiveissa olisi saada isännöinnistä ympärivuotinen elanto. Yhtiön hallitus tekee päätökset, joita isännöitsijä toteuttaa. – Tyhjilleen se ei tule jäämään. Toiseksi bilebändiksi tänä vuonna valikoitui Dance Storm. Jo 20 vuotta keikkaa painaneet räppärit olivat vaikuttuneita keikkamiljööstä, joka poikkesi suuresti normityöympäristöstä. Vehkajärven vesiensuojeluyhdistys piti vuosikokouksensa 15.8. Ensi kesän suunnitelmat ovat vielä auki ja monenlaista on ilmassa. Vehkajärvi saa suurimman osan vedestään Lummenneesta,Vesijako– järvi 80–prosenttisesti Vehkajärven kautta. Kahvion kulmassa on pönttöuuni tuomassa lämpöä. Teflon Brothers palkattiin tapahtuman pääesiintyjäksi meneillään olevan Lasten ja nuorten teemavuotta ajatellen. Huomenna alkaa eristys, kertoi kyläyhdistyksen puheenjohtaja Hanna Särkiö maanantaina. Leader-tukea on saatu moneen kunnostushankkeeseen. Tuttuun ihmiseen on myös helpompi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä. Nuokulla on myös oma salivuoro ja kuntosalivuorot tytöille ja pojille. Ensi kesän suunnitelmiin vaikuttaa se, miten paljon isännöinti työllistää. Uuden keittiön pitäisi valmistua Miestämän Metsästäjien hirvipeijaisiin mennessä lokakuussa. Isoin urakka oli vanhan hellan ja leivinuunin purkaminen, kaapistoa on säästetty mahdollista myöhempää hyödyntämistä varten. Ohjeet jäseneksi liittymiseen löytyvät Vehkajarvi.fi–sivustolta, jossa on oma alasivusto vesiensuojeluyhdistykselle. – Tavoitteena on, että talolla voisi pitää entistä enemmän tapahtumia. Erityisnuoriso-ohjaaja Paavo Malasteen mielestä Heikki ja Voli saivat hyvät bileet aikaiseksi ilman bändin keulakuva Pyhimystä. Nuok ku toiminnan osalta perusarki alkaa rullaamaan ensi viikolla. Koskimäki aloitti isännöinnin, Purje muuttui taas kausipaikaksi Raittiusseurantalolla on juuri alkanut korjaustyö, joka lisää kylätalon toiminnallisuutta merkittävästi. Taiteilija itse tulee kertomaan töistään ja signeeraamaan teostaan. Paikallistuntemuksesta on iso apu: – Pystyy aika nopealla aikataululla reagoimaan ja piipahtaa tarvittaessa käymään. Keittiön ja kahvion välinen seinä laitetaan remontissa umpeen, jolloin saadaan lisää säilytysja työskentelytilaa. Talkooväki muisteli, että 30 vuotta sitten on uusittu kahvion ja eteisen lattiat sekä tehty saareke keittiön ja kahvion välille. Syyskauden muita tapahtumia ovat Joulutori marraskuun viimeisenä lauantaina ja seuraavana päivänä Joululaulajaiset. Lopuksi esiteltiin Aito Suvi ry:n toimintaa. Vedenkorkeuteen vaikuttaa mm. –Hirvipeijaisiin mennessä meillä on täällä tiskikone. Lisää kohteita otetaan: jos on kiinnostusta, niin ei muuta kuin tarjousta pyytämään. Outlet-myyntiä ei nyt ollut, Purje keskittyi kukkiin ja kahvilaan. Päijät-Isännöinnin toimisto on Purjeen tiloissa. Kesän päättymistä juhli reilu 400 henkilöä viime lauantaina Sahan Valot –tapahtumassa Mainiemen sahalla. Järven vedenkorkeutta on mitattu automaattisesti vasta vuodesta 2022 (vesi.fi). Vedenkorkeutta säätelemään on kaavailtu pohjakynnystä Vehkajärven puolelle. Varajäseniä ovat Matias Mert salmi ja Kimmo Konttinen. Toistaiseksi toimistossa palvellaan ajanvarauksella. – Kieltämättä hiukan mietitytti, miten keikka lähtee rullaamaan, sillä yleensä saa sen mitä tilaa, eikä vain kaksikolmasosaa. Laituriyritys oli tyytyväinen saatuaan useita tilauksia. Elyllä oli tarkoitus viime vuoden puolella aloittaa ennallistamishankkeen suunnittelu, mutta vuodenvaihteessa tapahtunut organisaatiomuutos viivästytti käytännön toimia. Nuorisovaltuustovaalit ovat marras-joulukuun taitteessa. Nuokku vauhtiin Nuorisopalveluiden syyskausi alkoi yläkouluikäisten poikien kalaretkellä Kalainsaareen. Yhdistys on huomioinut, että toisen padasjokelaiskohteen, Arrakosken yksityisen voimalaitoksen vedentarve on mahdollisesti vaikuttanut myös Vehkajärveen. Myös astiat löytyy suurellekin juhlaväelle ja jatkossa ne löytyvät kätevästi salin puolelta. Kaikki kolme kesätyöikäistä omaa poikaa olivat äidin apuna Purjeessa. Keittiöremontti alkoi viime viikolla purkutöillä. Mutta hatunnoston arvoinen suoritus. Vehkajärven karttakorkeus on 110,50 mN60, mutta vedenkorkeus on jäänyt sen alapuolelle jopa koko vuoden ajaksi. Purje avataan todennäköisesti ensi keväänäkin, mutta ei kenties ole avoinna ihan päivittäin. Ikärajattoman keikan jälkeen tilaisuus muuttui aikuisten juhliksi ja lavalle nousi kaikkien padasjokelaisten tuntema Matti Kallion bändi MKAC. Tällä hetkellä se on 27 cm alle karttaarvon. Hallitus jatkaa samalla kokoonpanolla. Myös Pajulahden hieno luontokuvanäyttely mietelmälauseineen on yhä katsottavissa. Perinteiseen tapaan Arrakoskella otetaan uusi vuosi vastaan porukalla. Edessä on liittyminen kunnan verkkoon. Kasiniemenkosken ennallistamistavoitteen ajamisessa ollaan etenemässä Elinvoimakeskuksen, padon luvanhaltijan, Hauhon reitin kalatalousalueen ja Vehkajärven osakaskuntien yhteistyössä
Aktiivikoirat-yhdistys lopettaa Biodiversiteetti teemana yläkoulun biologian tunneilla Kirjaston syyskuuta piristää Taisto Haapalaisen värikäs pikkuautonäyttely. 5 Torstaina 3.9.2026 n:o 36 Iida Payne-Valajärvi on aloittanut Padasjoen uutena hammaslääkärinä elokuun alussa. Hampaiden kannalta napostelu on pahasta, samoin happamat juomat, jotka aiheuttavat eroosiota. Se yhdistää kuntia ja ihmisiä. Siellä nähtiin, miten joukkoliikennettä voidaan kehittää niin, että se palvelee ihmisiä paremmin ja yhdenvertaisemmin. – Ei ollut enää halukkaita jatkamaan, toteaa yhdistyksen perustajajäsen ja puheenjohtaja Marita Packalen. Se on mahdollisuus päästä töihin, opiskelemaan, palveluihin, harrastuksiin ja tapaamaan läheisiä. Ruokailujen jälkeen on hyvä katkaista happohyökkäys ksylitolipurukumilla tai -pastillilla. Padasjoella hän työskentelee kahtena päivänä viikossa, Vääksyssä kolmena. – Ja vaikka se vähän rasittavalta tuntuisi, hammasvälien puhdistus olisi tosi tärkeää, edes muutaman kerran viikossa. – Meillä oli kuitenkin aikanaan aktiivista toimintaa kerran viikossa vuoden ympäri. Samalla syntyy tunne siitä, että olemme osa samaa kokonaisuutta. Suositut energiajuomat voivat aiheuttaa yllättävän nopeasti hampaiden kulumista. Lahdessa kiinnostaa myös kulttuuritarjonta. Pesti on alustavasti puolen vuoden mittainen. Esillä vitriinissä on noin 100 autoa. Packalenin mukaan metsästyskoiratoiminta on Padasjoella voimissaan ja myös näyttelykoiria löytyy paikkakunnalta. Mutta niin kauan kuin aktiivista toimintaa kesti, oli se todella mukavaa. On tärkeää ymmärtää, että luonnon monimuotoisuus vaikuttaa ihmisten terveyteen, hyvinvointiin ja jopa talouteen. Haapalainen on aiemminkin tuonut keräilyautojaan näytteille, mutta nyt esille tuodut ovat ensi kertaa julkisesti nähtävillä. Hampaisiin liittyvät perushoito-ohjeet eivät ole muuttuneet mihinkään vuosikymmenien varrella: tärkeintä on pestä hampaat fluorihammastahnalla kaksi kertaa päivässä. Packalenilla on itsellään edelleen noutaja, jo 19. Kirjastosta muistutetaan, että keräilykokoelmiaan tai harraste-esineitään voi tarjota näytteille. Vuonna 2003 perustetulla harrasteyhdistyksellä on pitkään aktiivista toimintaa, koirakoulutuksia, -kokeita ja -kisoja, mutta viime vuosina toiminta on hiipunut. – Tätä muutosta olen itse ajanut jo pitkään joukkoliikennelautakunnassa. Siksi pidän tasataksaa myös tärkeänä yhdenvertaisuustekona koko Päijät-Hämeessä. Siksi valitsin pääteemaksi luonnon monimuotoisuuden, kertoo biologian opettaja Pirjo Tuominen. – Täällä on leppoisampi tunnelma kuin kaupungissa ja mukavia ihmisiä. Padasjoen ja Lahden välisen joukkoliikenteen käyttö on kasvanut peräti 40 prosenttia. Nuorilla ihmisillä on purukalusto pääsääntöisesti hyvässä kunnossa, hammasvaivoja onkin lähinnä varttuneemmilla ikäluokilla. – Oma isoäitinikin sai rippilahjaksi tekohampaat. Tärkeintä on pesu Hammaslääkäriksi Payne-Valajärvi päätyi sairaanhoitajaäitinsä suosituksesta: – Äiti keksi, että ala voisi sopia, kun olen aika pikkutarkka luonteeltani ja tykkään olla ihmisten kanssa. Lapsille ei paikkoja nykypäivänä tarvitse juurikaan laittaa, sen sijaan oikomista voi olla. Hän toteaa iän tulevan vastaan: – Sitä alkaa jo väsyä. – Päijät-Häme vaikuttaa aivan ihanalta alueelta. Kahdeksasluokkalaiset tutkivat metsän elämää. Pitkälle on tultu siitä. – Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on ollut viime vuosina usein esillä mediassa. Joukkoliikenne ei ole vain siirtymistä paikasta toiseen. Tasataksa toi Padasjoen lähemmäs muuta Päijät-Hämettä Padasjoelta loppuu vuoden loppuun mennessä yksi yhdistys, kun Aktiivikoirat on tehnyt kahdessa kokouk sessaan lopettamispäätöksen. Seitsemäsluokkalaiset määrittivät vesiympäristön kasvilajeja ja keräsivät vesihaaveilla Kirkkojoesta pohjan pieniä selkärangattomia. Payne-Valajärvi on soittanut selloa kuusivuotiaasta asti. – Hyvin toimiva ja kohtuuhintainen joukkoliikenne tekee koko maakunnasta saavutettavamman. Olen ollut valintaani todella tyytyväinen. On ihana asia, että nykyisin lapsiperheissä pidetään huolta suun terveydestä. Padasjoki on itse asiassa hiukan tuttu jo entuudestaan, täällä asuu nimittäin kummitäti ja -setä. Padasjoki–Asikkala–Lahti -välillä voidaan matkustaa samalla periaatteella ja samalla hinnalla kuin muuallakin alueella. Täällä on kaunista luontoa ympärillä ja upeita lenkkimaastoja. Suonenjoelta kotoisin oleva Payne-Valajärvi on opiskellut Helsingissä ja siellä on myös puoliso, joka työpaikkansa vuoksi pysyy pääkaupungissa. Yhteistyö tuotti tulosta, ja kasvi-, eläinja sienilajeja löytyi kaiken kaikkiaan kuutisenkymmentä. Sitä varten käy oikomishoitaja Padasjoella kerran kuukaudessa. – Padasjokelaisen ei tarvitse enää ajatella olevansa kauempana tai huonommassa asemassa vain siksi, että asumme maakunnan laidalla. Aikaisempaa työkokemusta on Helsingin terveyskeskuksesta. Padasjoella vietetään lasten ja nuorten teemavuotta. Työkaverit ovat kehuneet Sibeliustaloa, joten siellä tulee varmasti käytyä konsertissa syksyn mittaan. – Etsin työpaikkaa, ja koska pääkaupunkiseudulla ei sosiaalija terveydenhoitoalalla ole ihan helpointa löytää töitä, laajensin hakualuetta ja huomasin, että Vääksyssä ja Padasjoella ollaan vailla hammaslääkäriä. Yhdeksäsluokkalaiset sekä lukion ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat ottivat valokuvia koulun lähiympäristön lajeista. Jokaisella kuukaudella on oma tarkempi teemansa, ja elokuussa se oli luonto ja retkeily. Uudeksi asuinpaikkakunnaksi valikoitui Lahti. – Vaikka on pieni terveys asema, hienosti on palveluja saatavilla. Ensi vuonna tulee 30 vuotta siitä, kun Packalen muutti Padasjoelle. Kun samalla hinnalla voi matkustaa eri puolille maakuntaa, kuntien väliset rajat tuntuvat pienemmiltä. Aikuispotilailla nimenomaan hammasvälit ovat niitä, jotka ensimmäisinä lähtevät reikiintymään. Hän toimi myös pitkään tuomarina koirakokeissa. Pitkä yhdistystoiminta saa virallisen sinetin loppuvuodesta. Voimistelu oli myös pitkään harrastuksena, joukkueessa aina kilpatasolle asti. Joukkoliikenteen käyttöonkasvanut40 % sen jälkeen, kun Padasjoen ja Lahden välisessä joukkoliikenteessä siirryttiin kesäkuussa tasataksa-malliin. Lopputuotoksena saatiin upea kuvakollaasi tutuista ja vähän tuntemattomistakin lajeista. – Nyt se on toteutunut. 7.-luokkalaisia tutkimassa Kirkkojoesta pyydystämiään sudenkorennon toukkia. Bugatti katseenvangitsijana. Pappilanmäen koulussa oppilaat ja suurin osa lukion opiskelijoista osallistui pikku tutkimuksiin, joilla selvitettiin koulun lähiluonnon monimuotoisuutta. Luonnon tutkiminen kuuluu oleellisena osana biologian opiskeluun, mutta tänä vuonna otettiin lisäksi yhteinen tavoite. laatuaan. Ajatus tasataksasta jäi mieleen – ja siitä alkoi pitkä työ sen eteen, että myös Padas joella päästäisiin samanlaiseen malliin, sanoo Mira Vilkman, Padasjoen edustaja joukkoliikennelautakunnassa. Ajatus sai alkunsa jo syksyllä 2018, kun olimme joukkoliikennelautakunnan kanssa syyskuussa 2018 Turun joukkoliikennepäivillä. Terveyskeskushammaslääkärin vastaanotolle tulee kaikenikäisiä vauvasta vaariin. Uusi hammaslääkäri Helsingistä Lahteen hyvin kotiutunut Iida Payne-Valajärvi on töissä Padasjoen hammashoitolassa keskiviikkoisin ja torstaisin. Tasataksalla on ollut välitön vaikutus bussien käyttöön. Tärkeitä ovat myös säännölliset hammaslääkärin tekemät suun tutkimukset, jolloin voidaan tarvittaessa röntgenkuvauksella tarkistaa hammasvälien tilanne. Alakouluikäisillä taas harvemmin motoriikka vielä riittää huolelliseen hammaspesuun, joten vanhempien olisi hyvä tarkistaa pesutulos
Nuoret: 1) Lauri AliPietilä Itä-Asikkalan ms 52. Kullasvuoren koululla on perjantaina 25.9. T132-ottelu (60 m ja keihäs): 1) Peppiina Salo nen 313 (10,07 ja 10.35). KellosalmiSeitniemi Virmailan kyläyhdistys järjestää vielä yhdet ylei set onkikilpailut lauantai na 19.9. M2-ottelu(100 m ja keihäs): 1) Petteri Lahti nen 607 (13,98 ja 29.51), 2) Matias Kallio 605 (13,59 ja 25.17), 3) Mik ko Virtanen 572 (14,29 ja 30.04), 4) Markku Lahti nen 522 (14,57 ja 29.07), 5) Jaakko Aaltonen 502 (15,68 ja 36.08), 6) Ant ti Rantanen 399 (15,70 ja 28.99). T340m:1) Tilhi Lam pinen 14,99, 2) Viima Ara 18,80. Padasjoen RHY:n mes taruuskisojen 23.8. Nuokkutoiminnan kausi käynnistyy myös 7.9. Messuosastoilla esitellään oman kylän tai asuinalu een hienouksia. 6 n:o 36 Torstaina 3.9.2026 Padasjoen kunnan nuorisovuoden teemana on syyskuussa harrastukset ja yhteisöllisyys. Myös Yrityksen mestaruudet ratkottu Padasjoen Yrityksen mestaruudet yleisurhei lussa ratkottiin sunnun taina 30.8. T112-ottelu (60 m ja pituus): 1) Elsa Lahtinen 257 (11,00 ja 2,90) T132-ottelu (60 m ja pituus): 1) Peppiina Salo nen 381 (9,90 ja 3.12) N15 2-ottelu (100 ma ja keihäs): 1) Minttu Santalahti 517 (14,88 ja 21.25), 2) Crista Mäkinen 332 (16,20 ja 14.46). Tässä vaiheessa tie dossa on toistakymmentä eri yhdistystä ja muuta har rastusten järjestäjää, jotka ovat tulossa sahalle esitte lemään toimintaansa. P92-ottelu (40 m ja keihäs): 1) Veeti Lampi nen 282 (7,53 ja 12.78), 2) Olli Jaakkola 253 (7,77 ja 12.50), 3) Urho Ojala 207 (7,97 ja 10.17), 4) Valtteri Suntela 169 (8,01 ja 7.23), 5) Leo Kuorikoski. – Toivomme paljon osal listujia harrastusmessuille ja monipuolista harrastus toimintaa esille sekä lapsil le että aikuisille, toivotaan hyvinvointipalveluista. (8,50 ja 8.47), 2) Adessa Vilen 85 (9,05 ja 10.68), 3) Aava Ara 25 (10,10 ja 2.73). Joukkue: 1) Itä-Asik kalan metsästysseura 223 pist. Ala koululaisten nuokkuilta päivät, pöperöpaja, luovan toiminnan kerho, kuntosa likerhot, oman luokan illat ym. (Lauri Ali-Pietilä 52, Henri Vartiainen 49, Tuo mo Riihilahti 42, Kimmo Tirkkonen 42, Ilpo Ali-Pie tilä 38. Yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailut pidettiin keskiviikkona26.8. T340m: 1) Hilma Hölt tä 13,20, 2) Tilhi Lampinen 13,50, 3) Viima Ara 17,30. Vielä lisääkin toiminnan esittelijöitä mahtuu mu kaan. Harrastuskausi käynnis tyy taas syyskuun alkaes sa. M60: 1) Jari Lehtinen Viitaila-Paakkola 53, 2) Jukka Lehtinen ViitailaPaakkola 49, 3) Ahti Laak sonen Maakesken Metsäs täjät 49, 4) Kimmo Rahi kainen Taulun Erä 45, 5) Pekka Hakala Mustjärven Eräveikot 44, 6) Kimmo Tirkkonen Itä-Asikkalan ms 42, 7) Matti Koppo sela Miestämän Metsäs täjät 29 M70: 1) Jouko Vilen Virmailan Erä-Veikot 55, 2) Pekka Pajulahti Maju an Metsästäjät 42, 3) Pek ka Salonen Vesijaon Erä miehet 32, 4) Matti Rön nemaa Vesijaon Erämie het 31 M80: 1) Heikki Salmela Virmailan Erä-Veikot 44. teematapahtumat al kavat pyöriä ensi viikosta. 2) Virmailan EräVeikot 208 ( Jouko Vilen 55, Heikki Salmela 44, Ol li Vilen 41, Mikko Mörs ky 34, Jukka-Pekka Jaak kola 34. oli yli 70 osallistujaa. N: 1) Heli Hoimela 68.. P52-ottelu (40 m ja pi tuus): 1) Joel Kuorikoski 79 (9,50 ja 1.98), 2) Elmo Kontra 52 (9,90 ja 1.68), 3) Iikka Lahtinen 43 (9,90 ja 1.48), 4) Veikko Ojala 34 (11,00 ja 1.65), 5) Eeme li Tolonen 11,90 ja 1.76). T52-ottelu (40 m ja pituus): 1) Viivi Leikas 17 (12,40 ja 1.50), 2) Vivian Lahtinen (13,00 ja 0.89) T72-ottelu (40 m ja pituus): 1) Eevi Rantanen 110 (8,70 ja 2.02), 2) Elsa Virlander 98 (9,10 ja 2.07), 3) Aava Ara 28 (11,40 ja 1.58). Sa massa yhteydessä on Pa dasjoki liikkeellä päivä, jossa jälleen maksuton in bodykehonkoostumus mittaus (PHLU:n järjestä mänä). Kortelahti pisteen päässä A-luokasta Eero Kortelahti ajoi tois sa viikonlopun XXVIII Nummen motocrossra dan endurokisoissa hie nosti: padasjokelainen oli B1-luokan ja koko B-luo kan kolmas. Liikuntasalivuorot läh tivät käyntiin tämän vii kon maanantaina ja tyhjiä vuoroja voi varata edelleen Timlen kautta. Nuorisoseuran joogaa ja argentiinalaista tangoa. Kellosalmen Siltapuistossa onkikilpailut lander 12,80, 2) Antto Kontra 12,90, 3) Eelis Lah tinen 19.08, 4) Leevi Lei kas 29.70. Saaliiksi tu li jälleen nousupiste koh ti A-luokkaa. M152-ottelu (100 m ja kuula): 1) Jooa Perälä 357 (17,20 ja 5.40). VPK:n toimintaan ja paloautoon pääsee tutus tumaan sahan pihapiirissä. Itä-Asikkalan metsästysseura voitti kuntakaksikon väliset ampumakisat Hippo-kisoissa 12.8. N kuula: 1) Tiina Toi vonen 7.71, 2) Marika Sil ventoinen 6.37 P72-ottelu(40 m ja pallonheitto): 1) Julius Lahtinen 94 (8,50 ja 7.58), 2) Onni Suntela 78 (9,60 ja 12.26), 3) Eero Leikas 70 (9,00 ja 7.41), 4) Sulo Oja la 56 (9,50 ja 7.89) P92-ottelu (40 m ja pallonheitto): 1) Vee ti Lampinen 311 (7,30 ja 23.77), 2) Benjamin Mäki nen 299 (7,50 ja 25.41), 3) Valtteri Suntela 277 (7,70 ja 25.40), 4) Urho Ojala 196 (8,00 ja 18.74) P112-ottelu (60 m ja pituus): 1) Vilde Rantanen 275 (10,90 ja 3.00) M2-ottelu(60 m ja kuula): 1) Markku Lahti nen 854 (8,55 ja 9.29), 2) Mikko Virtanen 819 (8,40 ja 8.06), 3) Martti Salonen 795 (8,89 ja 9.68), 4) Pet teri Lahtinen 782 (8,60 ja 8.29). N152-ottelu(100 m ja kuula): 1) Minttu San talahti 632 (14,88 ja 7.84), 2) Crista Mäkinen 502 (16,10 ja 7.12). Kirkonkylän kyläyhdistys järjestää saappaanheitto kisat kuivaamon parkki paikalla klo 11. M172-ottelu(100 m ja kuula): 1) Leo Mäkinen 703 (13,87 ja 8.09). kello 13–15. Tapahtu maan kutsutaan kyläedus tus ja huoltajat. Asikkala-Padasjoki hirviseurueiden välinen kilpailu hirvikivääriammunnnassa käytiin Tarukselle lauantaina29.8. Y: 1) Hannu Niemelä Majuan Metsästäjät 52 pist., 2) Henri Vartiainen Itä-Asikkalan ms 49, 3) Riku Nieminen Nyystölän Eräveikot 42, 4) Olli Vilen Virmailan Erä-Veikot 41, 5) Veikka Siljander Nyys tölän Eräveikot 38, 6) Aa ron Ali-Pietilä Itä-Asikka lan ms 31. Miehet: 1) Asko Tuo minen 353 g, 2) Tauno Tuominen 64, 3) Lasse Rantanen 26 Naiset: 1) Erja Kopo nen 289 g Lapset: 1) Veeti Nuuti nen 329 g, 2) Hilma Kos kinen 23. Muutamia näytök siä on myös luvassa, mm. Onni ja Milla Sääskilahti jäivät ilman saalista. Y: 1) Hannu Nieme lä 89, 2) Janne Virtanen 82, 3) Antti Heikkinen 82, 4) Matti Lehtimäki 80, 5) Marko Heinonen 77, 6) Riku Nieminen 70, 7) Ju ho Iittainen 69, 8) Olli Vi len 69, 9) Antti Jussila 68, 10) Heikki Iittainen 67, 11) Jussi Salonen 67, 12) Mik ko Mörsky 64, 13) Veikka Siljander 63, 14) Jan Matt son 55, 15) Jukka-Pekka Jaakkola 41. M60: 1) Antti Laine 87, 2) Jouko Vilen 78, 3) Vesa Laakso 74, 4) Ahti Laak sonen 73, 5) Ismo Jussila 71, 6) Olli-Matti Oittinen 70, 7) Matti Kopposela 68, 8) Aarno Stenhammar 66, 9) Pekka Siljander 66, 10) Asko Köttö 37. M50:1) Tuomo Riihi lahti Itä-Asikkalan ms 42, 2) Janne Virtanen Ma juan Metsästäjät 40, 3) Jan Mattsson Taulun Erä 39, 4) Ilpo Ali-Pietilä ItäAsikkalan ms 38, 5) Mik ko Mörsky Virmailan Erä Veikot 34, 6) Jukka-Pekka Jaakkola Virmailan EräVeikot 34. Kan nattaa ottaa uimahallin Fa cebooksivu ja nuorisopal veluiden Instagram seu rantaan sekä hyvinvointi palveluiden somekanavat. T52-ottelu (40 m ja pallonheitto): 1) Alina Puupponen 20 (10,50 ja 4.46), 2) Viivi Leikas 9 (11,30 ja 3.37), 3) Vilma Kotka 6 (11,65 ja 4.10), 4) Vivian Lahtinen (13,20 ja 2.43) T7 2-ottelu (40 m ja pallonheitto): 1) Eevi Rantanen 98 pist. Kerhotoiminta alkanut Kerho ja muu ohjattu toiminta alkaa yhdistyk sillä ja kunnan hyvinvoin tipalveluissa: kannattaa seurata ilmoittelua ja läh teä mukaan toimintoihin. M75: 1) Heikki Salme la 77, 2) Matti Rönnemaa 76, 3) Pekka Pajulahti 75, 4) Pekka Salonen 66. lasten valmistelevat Kylämessut. Uimahallin ohjattu toimin ta alkaa myös ensi viikol la ja uutena toimintamuo tona uimataitoisille koulu ikäisille lapsille uimakerho tiistaisin klo 15–16. P340m:1) Eino Vir Onkikilpailut Kelossilla pidettiin lauantaina tuulisessa säässä. P132-ottelu (60 m ja keihäs): 1) Vilde Ranta nen 271 (11,07 ja 13.71). Harrastusmessuilla 5.9. Tulevana viikonloppuna ajetaan kauden päättävä SMenduro Sipoossa, jo hon Kortelahti lähtee met sästämään viimeistä puut tuvaa pistettä. P72-ottelu(40 m ja pituus): 1) Eero Leikas 142 (8,62 ha 2.40), 2) Ee li Kettunen 111 (8,78 ja 2.08), 3) Elmo Kettunen 66 (9,51 ja 1.76), 4) Aa peli Tolonen 44 (10,57 ja 1.73), 5) Roope Salminen 30 (11,38 ja 1.63). Pai kalla on myös 9.-luokka laisten puffetti ja onginta. Lapsille on kepparira ta ja näytillä mahdollises ti myös metsästyskoiria ja poneja. sahalla esitellään Padas joen monipuolisia harras tusmahdollisuuksia. Nu: 1) Ville Heikkinen 56. yksi lötuloksia. Syyskuun teemana harrastukset Yleisurheilun kunnanmestarit selvillä Kuva Sport Image
040 484 0550 044 244 9779 timo@paijanteen.fi www.paijanteen.fi Kiinteistönvälitystä Kuhmoisissa ja lähialueilla Abloy käyttölukot, turvalukot, sarjoitukset yms. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 € + ALV. ma ja ke klo 13.30–14.00, ti klo 8.00–8.30, to klo 19.00–19.45. Lue Padasjoen Sanomat myös digitaalisena näköislehtenä . 7 n:o 36 Torstaina 3.9.2026 Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Anna Engblom, puh. alk. Levikki 2990, LT 2023 Päätoimittaja: Jaana Tanner, puh. Rapu-SM -kilpailuissa 9,7 kg saalista Lämpö poikki kerrostalosta Yhdestä keskustan kerrostalosta on jouduttu katkaisemaan kaukolämpö. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. • Poikkeuksellisen mittava panos Päijät-Hämeen liiton luottamushenkilönä, viranhaltijana ja työntekijänä. (ryhmät lomalla vk 43) Kuntouttava kuntosaliryhmä ti klo 10.00–11.00, Seniorisali, ilmainen. Valmistamme metsäsi tukeista ja parruista pitkäikäisiä ja ympäristöystävällisiä puutuotteita. 25,5 %. Ansiokkaaksi toiminnaksi voidaan katsoa mm. Tehojumppa to klo 18.00 – 18.50, Kullasvuoren koulu, 5 €/krt, 30 € kausi. • Yleistä tunnustusta saanut toiminta, joka on poikkeuksellisella tavalla edistänyt maakunnan aineellista ja henkistä hyvinvointia. (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna ma, ti ja to klo 10–17, keskiviikkoisin ja perjantaisin suljettu. Kylämäntie 269, 17800 Kuhmoinen info@laarinpaja.fi, www.laarinpaja.fi Oy ma–pe 10–17 ja la 9–13 su suljettu puh. Toinen mitali jaetaan henkilölle ja toinen yhteisölle. Mitali myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta Päijät-Hämeen hyväksi. KIERRÄTYSKESKUS avoinna ti 12–16, ke ja pe 12–18, to 10–14 , HUOM: lauantaisin 9–15 ! Sähkötie 5 (teollisuusalueella) 040 701 4515 Ostokset 4H-jäsenille -50 % Autojen peltityöt, maalaukset, huollot, tuulilasit, renkaat, vakuutusyhtiön työt. päivänä elokuuta 2026 EHDOTA PÄIJÄT-HÄME-MITALIN SAAJAT VUODELLE 2026 Hyvinvointipalvelujen liikuntaryhmät Syyskausi 7.9.– 4.12. ISSN 0784-6568 Koivutie 8, 17500 Padasjoki. Seniorisali 65+ padasjokelaisille avoinna ma, ke, to klo 8.00–15.00 ti ja pe klo 11.00–15.00. Asukkaat ovat olleet ilman lämmintä vettä jo pari kuukautta. Luottohenkilösi: Puukauppa Matti Rantala p. SM-ravun rantaonkikilpailu, miehet: Vili Tuomainen 1660 g, Heikki Tuomainen 80. Nuoret: Nea Sotamaa 160, Minttu Tuomainen 80. Vesijumpat Uimahalli Jokihelmi 7.9. Naiset: Iida-Maria Tuomainen 620, Sanna Tuomainen 460. Digilehti lisäetuna kestotilaajille, aktivoi tunnukset asiakasnumerollasi tai pyydä ne sähköpostitse: sähköpostitse: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi SM-rapukisojen tulokset: 1) Moro Moro 1.940 g, 2) Irkku ja Jutta 1.320, 3) Nisu 1.080, 4) Leppoisat Lötköttelijät 900, 5) Räpyläjalat 780, 6) Konjakkikujan Rotarit 700, 7) Team Siimahäntä 660, 8) Tytsyt 560, 10) Don´t tell Mama 340, 11) Jätkä on eläin 320, 12) Hesan Pellet 200, 13) Alabaman Veto 130, 14) Rapumakkarat 120, 15) Pöljät 90, 16) Risto Reipas 80. (03) 552 7521 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Paino: Lehtisepät Oy, Lahti. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Uutismedian liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. Kevyt kuntojumppa to klo 17.00–17.45, Kullasvuoren koulu, 5 €/krt, 30 € kausi. klo 10–15, 4H-sienikahvila klo 10–15 Vapaa pääsy! Tervetuloa! MA klo 15.00–16.30 Safkasankarit 1.–6.lk klo 16.30–18.00 Safkasankarit 1.–6.lk TI klo 13.15–14.45 Metsäsalapoliisit 6–8v klo 15.00–16.00 Kädentaitajat 6–12v klo 15.00–16.00 Jalkapallokerho 1.–6.lk klo 16.00–17.00 Liikuntakerho 1.–6.lk KE klo 15.00–16.00 Salibandykerho 1.–6.lk klo 15.00–16.00 Leikkija pelikerho 1.–6.lk TO klo 15.00–16.00 Palloilukerho 1.–6.lk klo 15.00–16.00 Ulkoleikkikerho 1.–6.lk Ilmoittautumiset 4H:n kotisivujen kautta www.padasjoki.4h.fi/kerhot Lisätiedot Salla Lindqvist, toiminnanjohtaja 040 548 9711, padasjoki@4h.fi PADASJOEN 4H-YHDISTYKSEN KERHOTOIMINTA 2026–2027: Padasjoen Reserviupseerit ry:n SYYSKOKOUS ti 22.9.2026 klo 18 Ahjolassa.. 050 4111 868 MEILTÄ MONIPUOLINEN KUKKAVALIKOIMA SYKSYYN! SYYSKUUN KUPONKI-ILMOITUKSET Varaathan ilta-ajat ajoissa 03 551 2731 Vaahteratie 4, 17500 Padasjoki suskinhiusjakauneus www.suskinhiusjakauneus.fi Ajanvaraus: 040 83 88 963 Sanna Ilmarinen Kerron lisää hoidoista ilomielin KUPPAUSTA JA MUITA KANSANPARANNUSHOITOJA Päijät-Hämeen maakuntahallitus jakaa vuosittain kaksi Päijät-Häme-mitalia. WEBASTO virallinen jälleenmyyjä, takuumyynti ja vianhaku. Padasjoen Reserviupseerit ry:n VUOSIKOKOUS ti 22.9.2026 klo 18 Ahjolassa. Myydään HEINÄÄ pikkupaaleissa yht.otot viesti 0409348808 adasjoen Sanomat Oy P ainopalvelut arhaat painotuotteet paikallisesti Kirja Padasjoen Kirjapaino , Tammitie 3, (03) 551 2186, aineisto@padasjoen-kirjapaino.inet.fii Kotiseututalolla (Koulukuja 2) Padasjoen Luonnonystävien SIENINÄYTTELY pe 18.9. (03) 552 7500 www.padasjoensanomat.fi, myös Ilmestyy torstaisin. OBD 2 vianhaku ja –määritys. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. Puukauppaa sinun ja metsäsi tarpeiden mukaan. Esitykset perusteluineen pyydetään lähettämään viimeistään 27.9.2026 Päijät-Hämeen maakuntahallitukselle toimisto@paijat-hame.fi tai lomakkeella osoitteessa www.paijat-hame.fi /paijat-hameenliitto/paijat-hame-mitali/ Lahdessa 30. Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. Mitalit luovutetaan maakuntajuhlassa 3.12.2026. Myymällä puusi kotimaiselle tukkipuun jalostajalle maksimoit metsäsi tuoton. • Teko, joka päijäthämäläisen suorittamana on tehnyt maakuntaa tunnetuksi ja jolla annetaan erityinen arvo maakunnan ulkopuolellakin. Puh. klo 10–18, 4H-sienikahvila klo 14–18 la 19.9. Sen sijaan kunnan asuntoyhtiön suhteen energiayhtiö on luottavainen, että rästilaskut vielä hoituvat. Tuolijumppa to klo 10.30–11.15, Terveysaseman ruokasali
– Kivat pelit. Palas oli paras toisen kerran peräkkäin jalkapallon Padasjoen mestaruusturnauksessa. Pallotreenit jatkuvat ensi viikosta al kaen Kullasvuoren kou lun salissa. Ei minusta ole yksin puru radalle juoksemaan, mut ta hyvässä porukassa on mukava harrastaa. 13 minuu tin ottelut riittävät tällai seen turnaukseen. Finaalissa Palas sai vas taansa niin ikään kaikki runkosarjaottelunsa voit taneen Toritun. Maalivahti Marko Kaukonen edessä. Palaksen joukkueen ko koojana sekä managerina toimii Pauli Lepistö. Pyydä tarjous: Padasjoen jalkapal lon mestaruustur naus käytiin lauantai na 29.8. Padasjoen Yrityksen jal kapallojaoston ulkokausi päättyy perinteisesti elo kuun lopun mestaruus turnaukseen. Kyykyssä Santeri Jokinen, Pasi ja Ilmari Lehtinen sekä Niklas Mandelin. Ilmakin suosi tällä kertaa, sillä viime vuonna pelattiin vesisateessa, sa noo vuodesta 1975 jalka palloa harrastanut Lepistö. Myöskään jatkoaika ei tuonut selvyyttä joukkuei den väliseen paremmuu teen, joten voittaja ratkais tiin vasta rangaistuspotku kilpailun jälkeen. 040 1861 041 kaski.fi Arvomme ulko-oven Yale älylukolla syyskuussa tarjouksen pyytäneiden kesken! Arvonnan voittaja julkaistaan 5.10.2026 nettisivuillamme. Lehtinen myönsi Toritun yllättäneen finaalissa, kun se teki nopealla tahdilla ot telun alkuun kaksi maalia. – Tasaväkisiä pelejä ja katsojiakin oli mukavasti paikalla. Palas oli peliajan alus sa niskan päällä ja johti jo 2–0, mutta Torittu ei an tanut periksi, vaan nousi tasoihin. Pronssia otti nuoriso joukkue Kukkoralli, nel jänsiä olivat Naistenpo jat, viidenneksi sijoittui HotShots ja kuudenneksi Kotirannat. Turnaus voitto ei irronnut helpol la, sillä varsinainen peli aika päättyi tasatulokseen 2–2. Turnauk sen maalikuningas oli PalasTeamissa pelannut Ilmari Lehtinen kuudella maalilla. – En osaa olla pois, mi nusta tämä on kuntoilua parhaimmasta päästä. Voiton leppoises sa ja herrasmiesmäi sesti pelatussa kuuden joukkueen turnaukses sa voitti toisen kerran peräkkäin Palas-Team. 8 n:o 36 Torstaina 3.9.2026 Kaski ikkunat ja ulko-ovet suoraan tehtaalta asennettuna! Jesse Rohtla P. Hän kertoi, että mestaruustur nauksen sääntöjä muutet tiin hiukan tälle vuodelle, jotta mukaan saatiin enem män joukkueita. – Pilkut ovat aivan tuu ripeliä, mutta tällä kertaa onni oli meidän puolella. Kun joukkueita oli vain 6, ei otteluiden väliin jää pit kiä palautumisaikoja, niin ei sitä tällaiset harrasteli jat juuri pidempiä pelejä jaksaisikaan, totesi maa likunkku. lämpöisessä pilvipoutaisessa sääs sä Ahjolan nurmiken tällä. Vaikka turnauksessa Le pistö ei kentällä ollutkaan, niin harjoituksissa hän käy edelleen säännöllisesti. Palas-Team: Markus Mattila, Pauli Lepistö, Eero Niemonen ja Aleksi Huttunen