Kari Lehtinen avaa Markkinaohjelma alkaa perinteisellä avauspuheella klo 10, jolloin lavalle nousee Oras Groupin toimitusjohtaja Kari Lehtinen. Kansallispukuesittelyn jälkeen on kaikilla mahdollisuus mennä kuuntelemaan kansallispukuluentoa läheiselle Olkkarille, jossa Suomen johtava alan asiantuntija Sari Sallila kertoo kansallispuvuista. Kotiseututalo on markkinapäivänä avoinna samoin kuin kirjasto, molemmissa on kansallispukuteema esillä. hintaiset kankaat hintaiset kankaat Lomailen 9.7.–1.8. Hämeenlinnassa vuonna 1988 perustetun rockyh tyeen tunnetuimpia kappaleita on Ainutlaatuinen, joka nousi radiohitiksi, mutta myös lukuisat cover versiot esimerkiksi Hurriganesin klassikoista. Sahtimarkkinoita hän pitää merkittävänä tapahtumana, jollaista ei kaikilla paikkakunnilla edes ole. kaikki norm. Velleri juontaa Juontajana toimii jo 3. 050 525 1592 Myymälä avoinna ma, ke, pe ja la klo 9–13. on Padasjoella useampi kohde avoinna yleisölle. – Sahtimarkkinat on lunastanut paikkansa. Oheisohjelmana on entiseen tapaan renkaanja ketjunheittoa (PadY:n lentopallojaosto) sekä voimailua (kirkonkylän kyläyhdistys ja MTK) Teletalon pihalla. Kun säännöllinen reittiliikenne Lahteen loppui vuonna 2020, työllisti yritys loppuvaiheessa enää pari henkilöä.. Sahtimarkkinoiden erikoisuutena on tänä vuonna kansallispukutuuletus, joka näkyy värikkäänä oheisohjelmanumerona torilavalla.Kansallispukuiset pääsevät maksutta markkina-alueelle ja halukkaat esittäytymään lavalle klo 10.15–10.45. Iltapäivällä on rautalankamusiikin vuoro. Padasjoen Nuorisoseuran ja Padasjoki-seuran yhteistyönä toteuttama näytös ja luento aloittaa Padasjoen kansallispuvun 100-vuotisjuhlinnan. klo 18 Liput 15,Liput 15,Kellosalmi Seitniemi Virmaila VUOSIKOKOUS ja KESÄJUHLA Kellosalmen Siltapuistossa la 11.7. Lomaan asti Lomaan asti TÄLLÄ TÄLLÄ KUPONGILLA KUPONGILLA kaikki norm. Padasjoen kunnan nuorisoteemaa huomioidaan klo 11.15–11.45, kun torilavalla esiintyy lastenlauluyhtye Musaratas. Osakeyhtiöksi yritys rekisteröitiin marraskuussa 1968. Sahtimestari selville Avoimeen sahdintekomestaruuskilpailuun on näytteet toimitettava aamuyhdeksään mennessä Yrittäjien toimistolle. Sinne tullaan vuodesta toiseen tapaamaan vanhoja tuttuja, tietää Friman. Ohessa voi tehdä toriostoksia ja nauttia ohjelmasta. Jos sää suosii, voi alueella kokeilla opastetusti hirrensyöksyä ja halutessaan mittauttaa parhaan suorituksensa. vuosikerta Irtonumero 2,50 €€ padasjoensanomat.fi Ilmoilantie 1, 17500 Padasjoki puh. Entiseen tapaan markkinaetkoja juhlitaan Modetissa perjantai-iltana 3.7. Käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat. Yhteisön jäsenet ostivat paikan vajaat 3 vuotta sitten ja pihatöiden ohessa on kunnostettua vanhaa taloa. vanhan Säästöpankin edessä! Padasjokelaista Niemisen Linjat Oy:tä haetaan konkurssiin. Markkina-aluetta on tänä vuonna hieman supistettu yhdeltä sivultaan. Yhteisö ottaa mieluusti vastaan hyötykasveja. Parhaimmillaan käytössä oli 7 linja-autoa, joiden koot vaihtelivat 9-paikkaisesta pikkubussista aina 58-paikkaiseen suuriin linja-autoihin. Vuosikokous alkaa klo 16.00. Niemisen Linjat konkurssiin ke 8.7. Myymälä avoinna ma, ke, pe ja la klo 9–13. -50 50 % % KENKÄKAUPPIAS Sahtimarkkinoilla lauantaina 4.7. Hän on Padasjoella kasvanut ja täällä vapaa-aikaansa viettävä yritysjohtaja ja sijoittaja. Mainiemen sahalla pidettävissä sahdinteon SM-kilpailuissa. Asikkalalaisen muusikkotrion ohjelmisto koostuu tutuista lastenlauluista, joita voi laulaa ja leikkiä mukana. Pekka Tiilikainen&Beatmakers aloittaa esityksensä klo 12.30, soittaa kolme varttia ja pitää puolen tunnin tauon ennen seuraavaa settiä. Kevään aikana tilalle valmistui metsäpuutarhaan perustuva permakulttuurisuunnitelma, jota puutarhasunnuntaina esitellään. Omaa kansallispukua ryhdyttiin puuhamaan Padas joen Nuorisoseurassa v. Kävelykenkiä ja lenkkareita (KUOMA) Kesäkenkiä, aamutossuja TARJOUS! Kiristämättömät puuvillaja pellavasukat 15 € /3 paria Padasjoen suurin tapahtuma on vuodesta toiseen kerännyt lomalaiset kirkonkylän keskustaan tuttuja tapaamaan. Näin saadaan tietää, kuka edustaa Padasjokea 1.8. MPK:n teltalla on ekoammuntaa. Avoimet puutarhat –päivänä sunnuntaina 5.7. Uurassa keskitytään mahdollisimman omakätiseen ja kestävään ruoantuotantoon. Padasjoen Sahtimestari julkistetaan klo 12 torilavalla. Padasjoen Reserviläiset ovat esillä, samoin Maanpuolustusnaiset. Television suosikkiohjelmasta tuttu Love Island -voittaja on Padasjoelta kotoisin. Kasiniemessä on klo 12– 17 nähtävillä Uuran yhteisön vanha pihapiiri, jossa on myös syötävän metsäpuutarhan alku, taimisto ja yksivuotisten juuresten kasvimaa. Keskustien alkupäästä portteja tuodaan nyt lähemmäs keskustaa ja lipunmmyyntipiste tuleekin Riekkotien risteykseen. Puutarhoja avoinna 5.7. paikallisen Midnight Expressin tahtiin ja livemusiikkia on myös markkinapäivänä Modetin teltassa. 1927. Kuva kirjastonäyttelystä. klo 18 ke 8.7. kertaa Veli-Matti ”VelleSahtimarkkinoilla taas tavataan lauantaina ri” Friman, joka pitää tunnelmaa yllä soittamalla sekä suutaan että haitaria. Toimiston edustalla Padas joen Yrittäjien sahtiteltassa on tarjolla maukasta Lammin Sahtia. Toinen kohde on yksityispuutarha Maakeskessä. N:o 27 Torstaina 2.7.2026 Padasjoen sitoutumaton paikallislehti 77. www.kellosalmi.net, fb: Kellosalmen kyläyhdistys Samu Jaakkolan PERUNAA MYYNNISSÄ Sahtimarkkinoilla la 4.7. Perheyritys on tehnyt linja-autoliikennöintiä Padasjoella ja lähialueilla jo vuodesta 1938. Lisäksi myynnissä on militariaa. Kesäjuhla alkaa klo 18.00 Tervetuloa! Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan kyläyhdistys ry
Ikkunoita ei uusita, vaan entisöidään. Kelventeen yö melonta 2.–3.7. Minja Vuorentausta, sopraano, Anita Vuorentausta, mezzosopraano, Jussi Keltakangas, baritoni, Maarit Peltomaa, piano. Kattotiilet, jotka ovat vielä ihan käyttökuntoisia, saa hakea ilmaiseksi pois työmaalta noin viikon kuluttua. Verenluovutus bussi to 9.7. Padasjoki-seura ja Padasjoen Nuorisoseura. Muulloin avoinna sunnuntaisin 12–15. klo 12–18 Kausipaikka Purjeen piha. Sen jälkeen päästään kalustamaan ja laittamaan uusia ovia. klo 18 Täysin sydämin kesäillassa-konsertti kirkossa. klo 17–18. Takapäätyyn rakennetaan katettu 20-neliöinen terassi. Se on toiminut 191-vuotiaassa talossa sekä eristeenä että palosuojana. Su 5.7. mukaan 0505011889. Kyläkokous ja kesäjuhla la 11.7. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Alaosan kivilatomukset on aikanaan taiten tehty. Padasjoen kalakerho Padasjoen Frisbeegolf: viikkokisat to klo 18. Hänen kädessään on myös lähtömme hetki. Lattiaa purettaessa ja pohjaa siivotessa löytyi talon alta hiiltä, mikä paljastaa että Pappila on rakennettu aikanaan palaneen edeltäjänsä paikalle. Pappila työllistää muitakin padasjokelaisia. Järj. klo 13 Kyläkirkko Mainiemen sahalla, Rumpinkuja 4. Galleria Pikantissa Marketta Mänty sen retrospektii vinen taidenäyt tely 30.6.–31.7. klo 13 kylän urheilukenttä, Palsantie 971. S EURAPALST A Kasiniemen sprintti triathlon la 4.7. Ohjatut melonnat keskiviikkoisin klo 18–21, kokoontuminen klo 17.30 Mainiemen melontakeskuksessa. Musiikista vastaa Irwinin lapset. klo 12–15, lapsi ja lapsen seurassa olevat aikuiset ilmaiseksi, etsintävisa ja yllätyspalkinto. Käsiohjelma 15 €, maksu käteinen tai mobilepay. Siltapuistossa klo 16 alkaen kyläkokouksella. (ei 15.–18.7.) ke–pe klo 11–15 ja la 10– 13 Kotiseututalolla. Kellosalmi Seitniemi Virmaila Pappila sääsuojattu, kattotiiliä saatavana • Valmistuneet Gradiasta: metsäalan perustutkinto, metsäkoneenkuljettaja Ville Kortelainen ja Ilmari Pelli. – Ensin otetaan tiilet pois, sitten huopa ja lopulta päreet, sanoo padasjokelainen Sauli Kivinen. klo 11–15, la 4.7. klo 13. klo 9–16, Ahjolan nurmi ja tekonurmi, Kellosalmentie 120. Koulumestarintie 8, 17200 Vääksy. Vesijakojär ven suojeluyh distyksen vuo sikokous su 12.7. Päheet viikko Enni Idin tai teilijakodilla 27.6.– 5.7. Pressukatto ulottuu osittain myös seinälle, joten remonttia pääsee jatkamaan säästä riippumatta. Pesäpalloa tiistaisin klo 18 Vesijako Areenalla. klo 12 Sepänniemen laavulla. 2 n:o 27 Torstaina 2.7.2026 SEURAT esikoislesta diolaisten rukoushuoneella su 5.7. Pappila saa uudet lattiat, uudet seinäkoolaukset ja uudet alakatot. Liikkuen kohti mielen hyvinvointia ryhmän kesäinen pikniktapaaminen Olkkarilla pe 3.7. – Korkea aika tehdä remontti, jos talolla meinaa vielä tehdä jotakin, toteaa Olli Mäkelä Lahden Rakentava Oy:stä. Sahtimarkkinoilla la 4.7. Ke 1.7. klo 12–15 Kuusikujalla. – Paikallisia on haluttu mukaan mahdollisimman paljon. Kasiniemen Kanuunat. Ke 1.7. Päheet–museoviikko 27.6.–5.7. Mölkkyä maantaisin ja torstaisin klo 9 Ahjolassa. klo 13 Sepänniemen laavu. klo 18 Ossi Pitkänen. Sisäpuolen työt etenevät samalla koko ajan. Makasiini museo ja k a h v i l a avoinna sunnuntaisin sekä 3.–4.7. Uinti 600 m, 20 km pyöräily, 6 km juoksu. Iltarastit Padasjoki/Taulu ti 7.7. Ullakolta imettiin pois sata tonnia hiekkaa. • Enni Idin taiteilijakoti klo 12–15. 27.6.1949 k. klo 12–15. Pappilan sääsuojaus alkoi viikko sitten. pidennetysti klo 16 asti, vanhojen lelujen näyttely. Pihanpuolen sisäänkäynti puretaan ja siihen tulee invahissi. Katja-Margit Takatalo, Suvi Häme. Uolevi Antero PAARVIO s. klo 14. Padasjoki-Seura S e p ä n m ä e n museo avoinna heinäkuussa sunnuntaisin klo 11–14, myös sop. Laivarannassa, ilm. Uudelta parkkipaikalta tulee sinne polku. 3.6.2026 Rakas puolisoni, isämme ja pappamme Kaivaten Irma Marikan perhe Ari-Pekan perhe Sinikan perhe Teron perhe ystävät Herra on antanut meille elämän. Vapaa pääsy. Olli Mäkelä ja Henri Kylmäperä Lahden Rakentavasta olivat seuraamassa nosto-operaatiota. Samantyylinen kuin on viereisessä Pikkupappilassa. Kesäretki su 12.7. Se ei tullut urakoitsijalle yllätyksenä. klo 12–15 pihapiirissä lapsille kivaa tekemistä. Niiden saumaukset uusitaan remontissa. • Toritulla Sepänmä en museolla su 5.7. Petri Pykälistö tekee maansiirtoa, Lehmussaari korjaa purkujätteet, sähköt tekee paikallinen Hämeen Sähköasennus ja putket Lahden Putkihuolto, joka on Padasjoella nykyisin asuvan Marko Suppulan yritys. Yleiset onkikil pailut ke 8.7. Kokoontuminen klo 18.30 Mainiemeen ja paluu n. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta Tervetuloa! To 2.7. ke–pe klo 11–15 ja la 10–13 ja 4Hyrittäjien pakope li 1.–30.7. Ohjatut maastopyö rälenkit kk:n välein ja oh jatut gravelpyöräilylen kit 2 vkn välein, pyydä kutsua WhatsApp-ryhmään info@padasjoenlatu.org 4Hkahvila 1.– 31.7. Jumppa kes kiviikkoisin klo 18–19 Rientolassa. klo 02. Yhdistyksen jäsen Pro fessori Panu Halmeen esitelmä sekä kahvia ja makkaraa. Tuusulasta tullut 40-metrinen nosturi laitteli katon päälle 7 kappaletta 350-kiloista elementtiä, jotka ensin pihalla kasattiin. viimeistään klo 17.30. PadY. Kirkonkylän kyläyhdistys. Lenkkisauna Kaunismäessä ke: naiset 18– 20.30, miehet 20.30–22. klo 11–16 vanhojen lelujen näyttely • Lelumuisto ja – sata vuotta leikkiä, Kotiseututalo, ke 1.7. • Makasiinimu seo Kuusikujalla pe–su 3.–5.7. ti–pe 10– 15.30, la 10–14. Tervetuloa! AUTTOISTEN RUKOUSHUONE Pe 3.7. – Tilalle tulee myös 3 kerrosta: ensin vaneri, sitten huopa ja konesaumapelti. Pappilassa oli iso ala suojattavana: katolla on pinta-alaa noin 400 neliötä. Tervetuloa! HELLUNTAISEURAKUNTA Ti 7.7. Tapahtumana Lasten ja nuorten vuosi 2026 ”Huomisen tekijät”. klo 10–16. J a l k a p a l l o n kyläturnaus la 11.7. Kesäasukkaiden kirkkopyhä. Avoinna 5.7. MLL Leikkitref fit ma klo 9.30– 11.30 Liikennepuistossa. Padasjoen kansallispu ku 100 vuotta -tapahtu ma: kansallispukutuu letus, näytös torilavalla klo 10.15, näyttely kirjastossa, Sari Sallilan luen to Olkkarilla klo 11. Avoimet puutarhat päi vä su 5.7.: klo 12–17 Uuran yhteisö Kasiniemessä, Maakeskessä Piilonen. Oli korkea aika korjata Hirsiä on jouduttu uusimaan etenkin ikkunoiden alta. Tulisijat ja savupiiput puretaan kaikki. klo 11–18, to–pe 2.–3.7
Hän on PäijätHämeen kyläaktivaattori ja kylien yhteyshenkilö. Ideana on, että Fieandt kommentoi jokaisessa äänitteessä jotakin tapahtunutta omasta näkökulmastaan. Jenni-rakas on käynyt jo useamman kerran Padasjoella. Kohteita on eri puolilla maakuntaa kaikkiaan 8, näistä suurin osa on digitaalisia tarinareittejä, osassa myös pelillistäminen tai kyläbrändin kehittäminen. Suntela on paluumuuttaja. Suntela kertoo osallistuvansa paljon talkoisiin ja olevansa paikallisessa hirviseurassa, jonka toimesta hirvipeijaisia ollaan herättelemässä takaisin henkiin. Viime viikon Love Island -finaalissa ratkesi voittajapari. Hän on vaimonsa Katrin kanssa kumpikin aktiivisia kylätoiminnassa. Hankkeesta vastaava Minna Ahlstenin kuvailee oman osaamisalansa olevan matkailu, teknologiat ja elämykset. Jenni on taas talveksi lähdössä pohjoiseen ja Ilmari puolestaan lopetti vakituisen työnsä juuri: elokuussa hän aloittaa media-alan opinnot Laajasalossa. Katsojat äänestivät 26.6. – Kun kerran oli työn puolesta mahdollista, niin päätin, että nyt tai ei koskaan. Lopputuloksena infotauluihin lisätään QR-koodit, joista vierailijat voivat kuunnella sisällöt. Näin jälkikäteen voi todeta, että se oli varmaan yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. – Totta kai urheilu on yhä tosi isossa roolissa, mutta ei enää tavoitteellisesti, vaan projektiluontoisesti. Tällä viikolla koko kansan seuraama lemmenpari lähtee lomailemaan Kroatiaan ja palaa kotimaahan juuri ennen jalkapalloturnausta, jonka jälkeen on heti Podcast–haastatteluja ja PR– tapahtumia. Nyt päätettiin siitä, että opasteista tehdään hieDigitaalisen tarinapolun äänet omalta kylältä man tarinallisia. Liisa Häme ja Timo Suntela toimivat kylätarinoiden lukijoina. Karl Fieandt on ollut vaikutusvaltainen henkilö Arrakoskella. Hankkeen toteuttajia ovat LAB-ammattikorkeakoulu ja Päijänne Leader ry. Suntela kertoo kotiseutuhistorian kiinnostavan häntä. Häme on asunut Arrakoskella 55 vuotta ja tietää paljon kylän asioita. Äänitykset tapahtuvat syksyllä. Karl Fieandt sankarina Suunnittelupalaveri oli hankkeen ensimmäisiä, mutta paljon oli tehty suunnitelmia jo etukäteen. Asunut pisimpään Padasjoella Lehtinen on syntynyt Helsingissä, joskin molemmat vanhemmat ovat Padasjoelta. – Some-hommia pystyy ainakin tekemään opintojen ohessa. Parasta Lehtisen mielestä oli tietenkin se, että hän löysi oikean ihmisen elämäänsä. Someseuraajien määrä alkaakin olemaan jo sellainen, että somesta saattaa mahdollisesti olla jo jotakin pientä tuloa luvassa. Hanketta rahoittaa maaseuturahasto. Love Island Suomen loppuratkaisua jännättiin TV– ruutujen äärellä perjantaina, mutta itse sarja kuvattiin jo viime syksynä, syyslokakuussa Espanjassa. suosikkiparikseen Jennin ja Ilmarin.. Aiemmin hän on kerännyt tarinoita Vääksystä. Lehtinen on siis joutunut salailemaan voittoaan jo yli puolen vuoden ajan. Monet heistä, joilta tarinoita silloin keräsin, ovat nyt edesmenneitä. Lähestymistapa on niin sanottu sankarin matka. Hän kertoo olevansa erittäin innoissaan hankkeesta ja toivonut pääsevänsä tekemään juuri kyseistä hanketta. Hän lukee ääneen päivittäin ja on lukenut muun muassa Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kokonaan ääneen. Se saa tarinoiden keräämisen tuntumaan tärkeältä. 3 Torstaina 2.7.2026 n:o 27 Padasjoella on seurattu erityisellä mielenkiinnolla Love Island Suomi –ohjelmaa, jossa Padasjoen oma kasvatti Ilmari Lehtinen lopulta nousi kisan voittoon ja sai rahapalkinnon lisäksi elämänkumppanin. Hahmoa ei ollut vaikea päättää. Tekoälyn integroiminen lisää mahdollisuuksia luovaan toteutukseen ja mahdollistaa esimerkiksi paikallisen äänen antamisen tarinoille tai maisemasta jo kadonneen kulttuurihistorian näkyväksi tekemisen. Ajattelin, että se varmaan on viikon, parin reissu, mutta kuinkas ollakaan, siinä meni sitten kaksi kuukautta, ihan alusta loppuun asti, kuvailee Lehtinen erikoista ajanjaksoa elämässään. Äänessä Liisa Häme ja Timo Suntela Äänen tauluille antavat arrakoskelaiset Liisa Häme ja Timo Suntela. Karl Fieandt valikoitui saman tien osaksi audioita ja Suntela saa toimia hänen äänenään. – En odottanut koko reissulta mitään. Hanketta toteutetaan eri puolilla Päijät-Hämeen maaseutua. Häme kertoo sanovansa aina kaikkeen kyllä. Jenni käynyt jo Padasjoellakin Lehtiselle tarjoutui jo muutamana vuonna mahdollisuus osallistua suosikkiohjelmaan, mutta silloin hän ulkomailla pelaamassa salibandyä. Häme lukee muut osat. Suunnittelun lomassa häneltä kuulee jos jonkinlaisia tarinoita kylän persoonista ja erinäisistä tapahtumista. Myös kylän kotisivuille tulee sisällöt kuunneltavaksi. Lehtinen muuttaa tällä viikolla Helsinkiin ja joksikin aikaa saman katon alle Jennin kanssa. Hankkeen keskiössä on digitaalisten tarinapolkujen lisäksi kyläbrändien kehittäminen ja pelillistäminen. Love Island -voittaja tulossa jalkapalloturnaukseen Arrakosken historiasta kertovat infotaulut heräävät henkiin audiomuodossa, kun kylältä valitut lukijat antavat äänensä tauluille. Yksi vuoden pääviikonloppu on jalkapallon kyläturnaus, jossa Lehtinen pääsee näkemään vanhoja kavereita. Häme lukee ääneen mielellään. Padasjoki on muutenkin tärkeä paikka, etenkin kesäaikaan. Talven hän oli entiseen tapaan Levillä ja vasta keväällä pari on päässyt tapailemaan. Hän omisti sekä Vierun ruukin että Tamppitarhan. Yhteyttä on toki pidetty päivittäin. Vaikka se menisi huonostikin, silti ärsyttäisi myöhemmin enemmän se, ettei käyttänyt tilaisuutta hyväksi. Äänitteiden tekeminen on tärkeää saavutettavuuden lisäämisen näkökulmasta. Kaiken kaikkiaan äärimmäisen opettavainen tilanne, ihan eri ihmisenä asteli ulos sieltä kuin mitä oli tullessa. Hankkeen suunnittelupalaveri pidettiin viime viikolla Arrakosken kylätalolla. Vuosikymmenen verran eli suurimman osan elämästään Lehtinen on asunut täällä. Nukkumisesta ei tullut mitään ensimmäiseen kahteen viikkoon, mutta sitten kävin sanomassa tuotantoyhtiön edustajille ja saatiin ilmastointilaitteet kuntoon. Digitalisaation ja tekoälyn avulla on mahdollista lisätä merkittävästi paikallisesta ympäristöstä nousevien tarinoiden saavutettavuutta ja tehoa. Ohjelman suosiota kertoo jotakin se, että jalkapallon MM–kisat on ollut viime aikojen katsotuinta antia Maikkarilla, mutta heti sen jälkeen kakkosena on listalla Love Island. Suntela puolestaan valikoitui tehtävään kyläyhdistyksen kokouksessa, jossa muista vaihtoehdoista ei taidettu edes keskustella. Hän myös puhuu mielellään ja paljon puhuukin. Hankkeessa tuotetaan maaseudun luontoon, kulttuuriperintöön ja paikalliseen elämäntapaan liittyviä tarinoita digitaaliseen muotoon. Kumpikin on innolla mukana hankkeessa. Päijät-Hämeen digitaaliset tarinapolut on kehittämishanke, jonka tavoitteena on vahvistaa maaseudun vetoja pitovoimaa matkailun, yrittämisen ja asumisen ympäristönä. Hankkeessa mukana on myös Henna Pirkonen Päijänne Leaderista. – Ei ollut mitään yhteyttä ulkomaailmaan, ei puhelimia: jo se oli outo tilanne, ja vielä kun olet suljetussa tilassa vieraiden ihmisten kanssa 24/7. Nyt työkuviot sai soviteltua niin, että TV–kuvauksissa paloi vuosilomat. – En ollut katsonut yhtään kokonaista aiempaa LIS–kautta, vaan pätkiä sieltä täältä, kun muutama kaveri oli käynyt siellä. Ohjelmaan oli otettu useam pia Ilmarin haukotuksia, mutta niille on hyvä selitys: – Siellä oli ihan järkyttävän kuuma alkuvaiheessa. Nyt ajatusmaailma kääntyi niin, että jälkeenpäin ulkopuolisten mielipiteet ei kiinnostaneet pätkän vertaa. Oma salibandyjoukkue on Vierumäellä, Vierumäki Bengalsin kanssa pelasimme liiton sarjoja. Opiskeltuaan Vierumäellä liikuntaneuvojaksi Lehtinen pelasi Tanskassa, asui Helsingissä vuoden verran ja ollut nyt 5½ vuotta Lahdessa, jossa työskenteli myynnin esimiestehtävissä elektroniikkaliikkeessä. Mitä mun korviin on kantautunut, on ollut pääosin positiivista. Hän ei lähtenyt pelaamaan mitään pelejä, vaan olemaan oma itsensä. Perhe asui useam man vuoden Etiopiassa, kunnes Ilmarin tultua kouluikään palasi Padasjoelle. Katsojat äänestivät suosikkiparinsa, joka paljastettiin 26.6
Tiistaina 7.7. – 15 vuotta ollaan kierretty Suomea. Aarreaitalla esillä Kostin vanha Mersu Katja Avovaara toivottaa tervetulleeksi Aarreaitalle aina kun pihakirppiskyltti on Kellosalmentien poskessa. Näyttelyn aukioloaikoina Kotiseututalossa toimii Padasjoen 4H-yrittäjien kesäkahvio. Lentoemäntänä Lahdessa miehensä kanssa asuva Avovaara on työskennellyt viimeiset parikymmentä vuotta lentoemäntänä. Muistan hyvin, kun tietä alettiin puuhata. Kutsuvieraita tervetulleeksi toivottamassa olivat kirjastonjohtaja EijaLiisa Kasesniemi, kunnan hallintojohtajan viransijainen Susanna Hietala, Maria Virtanen Padasjoen matkailusta, hyvinvointijohtaja Pauliina Koskela ja projektityöntekijä, museotutkija Päivi Repo. Hän on Kellosalmelta kotoisin ja viettää nykyisin vapaa-aikaa isänsä Kostin vanhassa kotitalossa, josta huolehtii yhdessä Marko-veljensä kanssa. Näyttelyn leluihin sisältyy kulttuurija paikallishistoriaa. Lelujen omistajat ovat ymmärtäneet, että esineet ovat arvokkaita, Päivi Repo kiittelee. – Padasjoella en ole vielä vieraillut Poolon ja Millan lukuisista kutsuista huolimatta. Moni muistaa minut Kellosalmen Valinnan ajoilta. Yleisön toiveitakin otetaan huomioon. Avovaara kävi Kellosalmen koulua, jossa hänen lisäkseen oli samalla luokalla 2 muuta oppilasta. Osa valikoimasta oli aseteltu näytille pihalle katoksen alle. Niiden takana on ihania tarinoita, näyttelyn käsikirjoittanut museotutkija Päivi Repo kertoo. On myös aitonahkaisia eläinleluja kuten vuohi ja keinuhevonen. Suomen iskelmätaivaan kestotähtiin kuuluva Arja Koriseva on tulossa Padasjoelle ensi viikolla. Lelumuistoja – sata vuotta leikkiä on Kotiseututalon tämän kesän päänäyttely, mutta sen yhteydessä on myös yhden huoneen käsittävä Beckerskanäyttely. Arja Koriseva Palaksessa Kotiseututalon kesänäyttely aukesi Kotiseututalon yhteistyökumppanit ja Lelumuistoja – sata vuotta leikkiä -näyttelyn kokoamiseen osallistuneet juhlivat tiistaina näyttelyn kutsuvierasavajaisia aurinkoisessa säässä. Kesään kuuluu konsertteja, lavakeikkoja ja muita esiintymisiä, mutta myös lomailua. Kaksikon suunnitelmissa on leppoisa hyvän mielen ilta, jossa jokainen voi laulaa tuttuja lauluja muiden mukana. Toivotaan kesäistä säätä ja paljon porukkaa paikalle. Susanna Hietala piti puheenvuoron Lelumuistoja-näyttelyn kutsuvierasavajaisissa.. Vain näyttelyn rekvisiitta, kuten pöydät tai kalusteet, ovat kunnan omasta museoesinekokoelmasta. – Lelu ei ehkä näytä enää hirveän hienolta, mutta se on silti ollut kaikkein rakkain, Repo sanoo. päivänä. Tangomarkkinoilta lähti Korisevan ura nousukiitoon vuonna 1989, jolloin hänet kruunattiin Tangokuningattareksi. – Iloisia, suomenkielisiä lauluja ripauksella nostalgiaa. Valikoimaa päivitetään Aittarakennuksesta löytyy monenmoista esinettä aina vaatetavarasta ja astioista kirjoihin ja työkaluihin. Ihan todella mahtavaa päästä näkemään palkittu satama livenä. Näyttelyyn ne lainasi Saksalan isäntä Christian Creutz. Päheet museot -teemaviikolla museo on avoinna myös Sahtimarkkinalauantaina klo 13–16 ja elokuussa ennen Arwidsson-seuran kesäluentoa 7.8. Jokaisella lelulla on tarina, joka liittyy omistajansa henkilökohtaisiin muistoihin. Leluja on Saksalan kartanosta sekä kahdestakymmenestä muusta padasjokelaisesta yksityiskokoelmasta. Hän muistaa ajan, jolloin kahden kärrytien välissä on 2 km pätkä polkua. Saksalan kartanosta leluja on löytynyt erityisen paljon, joten niille on omistettu oma huone. – Se on tarkoittanut paljolti hellävaraista imurointia ja pyyhkimistä, Backlund kertoo ja muistuttaa, että vanhoja esineitä puhdistettaessa on oltava erityisen varovainen. Maanantaina on edessä lähtö Dallasiin. – Tämä on harvinainen näyttely siinä, että kaikki näyttelyesineet on saatu lainaan tavallisilta ihmisiltä. Arjan on parhaillaan ulkomailla. – Minulle on ollut erityinen ilo se, että leluilla on nähty arvoa ja että niitä on säilytetty. Riippumatossa lötköttely on myös lempipuuhaa. Lelumuistoja -näyttely on osa Padasjoen lasten ja nuorten teemavuotta 2026. Kartanosta on muun muassa kahden hevosen keinutuoli Hirmu ja Valta, joka kertoman mukaan meni helposti ympäri. klo 15–17. – Paljon on nähty ja koettu aikanaan vanhempien rinnalla. Mökkipuuhastelun ohessa ei hirveästi muuta ehdi: – Suppailla olen ajattelut, kunhan kerkiän, mutta vielä ei sitä päivää ole koittanut. – 1946 minut on ensi kertaa tänne tuotu ja ennen kouluaikaa asuin reilun vuoden verran isovanhempien luona. Näin jälkikäteen voi todeta, että tylsää hetkeä ei lapsuudessa ollut. Järvinen on ollut Pajulantien varrella enemmän tai vähemmän jo 60 vuoden ajan. – Esiintymiset tehdään aina yleisöä varten, että ihmisille saataisiin mahdollisimman kiva elämys ja hengenravintoa. Olen tyytyväinen, että esineitä on runsaasti ja että ne ovat keskenään erilaisia. Tällä hetkellä olen vanhin asukas Pajulantiellä. Aarreaittaa pyritään päivittämään vähän väliä, jotta aina olisi uusia löytöjä useammin käyville. Lapset olivat mukana myös lavatanssien järjestelyissä Kellosalmen Sötköllä. Monet ovat kuluneet leikeissä, mikä osoittaa niiden olleen omistajilleen rakkaita: Amerikan tädiltä saadun nuken hiukset ovat paljosta leikkimisestä lähteneet, pehmolelujen karvat kuluneet pois. – Lähdin toteuttamaan lapsuuden unelmaa ja olen kyllä tykännyt kovasti. Monet niistä liittyvät toisiinsa ollen osa laajempaa paikallishistoriaa. – Aarreaitta on avoinna aina, kun olen paikalla, kertoo Katiksi kutsuttu Katja Avovaara. Alaa hän vaihtoi oltuaan ensin hammashoitajana. Tämän kesän isoimpia keikkoja on Tangomarkkinat, joten Padasjoen tapahtumaan osallistuneet voivat nähdä Arjan ja Minnan suorassa TV-lähetyksessä heti saman viikon perjantaina. 4 n:o 27 Torstaina 2.7.2026 Kellosalmella ajelleet ovat nähneet Pihakirppis–kyltin tienpenkalla vähän ennen Kelossia ja nyt myös Facebookissa on kerrottu Katin Aarreaitasta. 4-vuotiaana pianonsoiton aloittanut Lintukangas on puolestaan opiskellut pianonsoitonopettajaksi ja tehnyt monipuolisesti musiikkia koko elämänsä ajan. Näitä tarinoita on tuotu esille myös näyttelyteksteissä. Kaupanpito on tuttua lapsuudesta, sillä vanhemmat pitivät kauppaa myös Harjunsalmella, jossa oli kioskikin, ja olivat yrittäjinä myös Kullasvuoren lomakeskuksessa. Mukavat muistot on Kellosalmelta, tietysti on vähän haikeaa, kun talojen piipuista savu hälvenee ja väki vähenee. Molemmat haluavat myös nauttia kesästä ja golfata – keikkareissuilla kaivetaan välillä mailat esiin ja suunnistetaan lähimmälle viheriölle. Karin Backlund on ollut vapaaehtoisena puhdistamassa ja huoltamassa niitä. Se on avoinna 8. hän vetää yhteislauluillan satamaravintola Palaksen terassilla yhdessä työparinsa, pianisti Minna Lintukankaan kanssa. – Tämä on varsinainen puuhamaa. elokuuta saakka ke-pe klo 11–15 ja la klo 10–13. – Heitän kyltin tienposkeen, niin silloin Aarreaitta on auki. Lauantain erikoisuutena oli peräkonttikirppistapahtuma: pihapiiriin oli järjestetty paikka 10 autolle, jotta muutkin voivat tulla myymään tavaroitaan. Näyttelyyn on vapaa pääsy, mutta kävijät voivat tukea museotoimintaa vapaaehtoisella pääsymaksulla. Kullasvuoren festareilla esiintyi senhetkisiä kiintotähtiä ja valtakunnallisesti huomioitiin Hurriganesin comeback vuonna 1988. Avovaara aikoo pitää peräkonttikirppiksiä myöhemminkin. Yleisölle näyttely avautui keskiviikkona, heinäkuun 1. Kesäaikaan Avovaara pyrkii olemaan paikalla pari kertaa viikossa. Lelut heijastavat aikaansa ja joka ajalla on omanlaisensa leikkikalut. Apukäsinä hääri mökkiläisystävä Kari Järvinen, joka oli tuonut myyntiin omia tavaroitaan vanhan Volvonsa takakontissa. Tässä kohtaa kivasti ihmisiä ja saa samalla edesmenneen isän tavaroita vähemmälle. Lähellä on myös Marjatta-äidin vanha kotipaikka. Olen Arjan pianisti sekä bändissä että duokeikoilla, ja hoidamme yhdessä konserttien tuotantoa ja taustatyötä, kertoo Iitissä asuva Lintukangas
Päivän lopuksi päästiin vielä pelaamaan minigolfia. Anna Alatalo oli opintojensa ohessa perehtynyt Mainiemen alueen kulttuurihistoriaan ja erityisesti Päijänteen rannassa olevaan saunaja kuiPäättymässä olevan PARRU–hankkeen loppuseminaarissa käytiin läpi 3 hankekunnan toimenpideohjelmia. Lounaalle mentiin läheiselle PadMun laavulle. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset päätyvät usein purkuun, koska niille ei löydy uutta käyttötarkoitusta. Padasjoella vain 23 % oli tietoisia selvityksistä. Opistotalo säilytettävä Eeva Aarrevaara kävi läpi kevään asukaskyselyä. Keskiviikkona vuorossa oli Vesijaon TuoreTori. Leiripäivän loppupuolella halukkaat pääsivät ratsastamaan Särkiös sä kesää viettävillä Timoja Aspen-hevosilla. Purkamisen välttäminen säästää sekä luonnonvaroja että paikallishistoriaa. Tahvo-lammas oli lähtenyt seuraamaan leiriläisiä ja kiipesi jopa laavun katolle heidän perässään, kertoo Eelin Nieminen, joka osallistui leirille jokaisena päivänä. Kuivaamokäytön päätyttyä talossa toimi korjaamo, mutta nyt se on ollut pitkään tyhjillään. – Tällaisenaan suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut Padasjoella, kertoo Hanna Särkiö. Iltapäivällä leiriläiset saivat tärkeän tehtävän. Ihanaa olisi saada jatkoa leirille. Sahaa käytetään tapahtumapaikkana. Riihimäellä on aika kova luopumispaine, yli 30 prosenttia rakennuskannasta on luovu–salkussa. Loppupäivä kului leikkien ja uiden Maatilat ja eläimet tutuiksi Farmileirillä men laavulla ennen kuin leiriläiset pääsivät tutustumaan tilaan. Padasjoen paikalliskohde kyselyssä oli Opistotalo. Se on tehty kahdessa osassa, vanhin on 1880–luvun lopulta ja tiilinen laajennus 1936. Leiriläisten ansiosta juhlat saatiin pelastettua. Kulttuuriympäristöstatus oli 47 kohteella. Kun kysyttiin, keskustellaanko kunnassa vanhojen rakennusten säilyttämisestä, yli 53 % padasjokelaisista vastasi kyllä. Nykyisin alueella toimii karavaanimatkailuyritys, joka hyödyntää isoa osaa alueen rakennuksista. Tilajako mahdollistaa tilojen muokkaamisen erilaisiin käyttötarkoituksiin, totesi Alatalo PARRU:n loppuseminaarissa. – 66 % oli vakituisia asukkaita, 25 % vapaaajan asukkaita. Riihimäkeläiset olivat passiivisimpia ja sysmäläiset aktiivisimpia. Aamu alkoi leikeillä ja uimisella kylän uimarannalla. – Rakennuksen kunto on niin huono, että korjauslaajuus on joka tapauk sessa iso, jolloin muutoksia on samalla helppo tehdä. Farmileiri järjestettiin Padasjoella ensimmäistä kertaa. Alueen potentiaali on Alatalon mukaan matkailukäytössä ilmeinen. Aarrevaara kiteytti, että kiinnostusta kulttuuriympäristöön ja sen säilyttämiseen on, mutta tiedottamista tarvitaan merkittävästi enemmän. Siihen on olemassa valmis malli ja valtakunnallinen MTK rahoittaa näitä leirejä. Lounasta syötiin SepännieVeera Jaakkola auttoi leiriläisiä laittamaan varusteet hevosille. – Tiilirunko on kestävä. – Sysmässä on vahva kehittämispainotus, yli 80 % on salkussa ”pidä ja kehitä”. Kirkkolammin rannassa. – Leiriä oli mukava lähteä kehittämään yhdessä MTK:n ja 4H:n voimin, sillä yhdistyksiltä löytyy yhteistä arvopohjaa. Alun perin se oli mylly, sitten paja. Kuntalaiset kokevat sen arvokkaaksi ja säilyttämisen arvoiseksi: rakennuksen tulevaisuus riippuu erityisesti kunnostuksen mahdollisuuksista ja toimivan käyttökonseptin löytymisestä. Sadonkorjuujuhlien vihannekset olivat menneet sekaisin. Alatalo tutki, voiko elinkaaritarkastelua hyödyntää Mainiemen alueen kehittämisessä matkailukäyttöön. 5 Torstaina 2.7.2026 n:o 27 Hankkeessa syntyi opinnäytetyön osana kuntoarvioraportti Mainiemen saha-alueella sijaitsevasta saunaja kuivaamorakennuksesta. Rakennusten purkaminen on entisestään yleistymässä uuden rakennuslain helpotettua purkamista. Marjalan tilalla päästiin tekemään tuttavuutta lehmien ja possujen kanssa.. – Elinkaaritarkastelussa oleellisinta oli rakennuksen ominaisuuksien hahmottaminen. Vaikka rakennus on kattavan peruskorjauksen tarpeessa, muutos kahvilaksi olisi 30 vuoden tarkastelujaksolla edullisempi vaihtoehto kuin uuden kahvilan rakentaminen. Vesikatto on tarpeen uusia lähivuosina. Viidellätoista kuntakiinteistöllä kulttuuriarvoja vaamorakennukseen. Parhaana pidettiin talon kehittämistä kulttuurija yhteisökäyttöä tukevaksi monitoimitilaksi. Se oli selvästi enemmän kuin muissa hankekunnissa. – On hienoa, että tilallisilla on ollut aikaa järjestää ohjelmaa ja panostaa leiripäivään, vaikka käsillä on vuoden kiireisimmät ajat, kiittelee 4H:n toiminnanjohtaja Salla Lindqvist. Kaikki pinnat, ikkunat ja ovet on uusittava, samoin talotekniikka, jos rakennus otetaan uudestaan käyttöön. Välipalaa valmistettiin itse tilan tuotteista. Leiriläiset pääsivät näkemään, mitä tunnelit pitävät sisällään; vadelmia, kurkkuja ja tomaatteja ainakin. Alkujaan leirin oli tarkoitus olla ruokaleiri. Vastaajien tietämystä luodattiin kysymyksellä ”tunnetko kuntasi kulttuurihistorialliseen rakennuskantaan liittyviä selvityksiä”. Kuntakiinteistöistä 69 oli Padasjoelta, niistä viidellätoista on tunnistettuja kulttuuriarvoja. Leirille osallistui kymmenkunta lasta jokaisena leiripäivänä, mukana sekä mökkiläisiä että paikallisia. Kuivaamolle uutta käyttöä. – Purkukeskustelu on yleensä teknistaloudellista, muut asiat jäävät jalkoihin, surkutteli projektipäällikkö Kimmo Liimatainen. Leiri syntyi yhteistyössä 4H:n ja MTK:n kanssa. Nyt saatiin leiri, jossa viljely tulee tutuksi eri näkökulmista ja maalaiselämä ylipäätään. Alatalon mukaan Padasjoen kaltaisessa pienessä kunnassa kulttuurihistoriallisesti merkittävän kohteen säästäminen voi olla erityisen haastavaa. Tilan hommien lomassa oli jälleen myös uimista ja leikkejä. Kolmen leiripäivän aikana tutustuttiin ruoantuotantoon ja maalaiselämään kolmella tilalla. Hankekunnilta saatiin tiedot yhteensä 258 rakennuksesta, joista löytyi 68 merkintää eri lähteissä. Leiri aloitettiin Marjalan tilalta, jossa leiriläiset pääsivät näkemään maatilan eläimiä. Saha lopetti 1962 Mainiemen höyrysaha perustettiin vuonna 1880 ja lopetti toimintansa vuonna 1962. Viimeinen leiripäivä järjestettiin Särkiön marjatilalla, jossa leiriläiset pääsivät hoitamaan kanoja ja poimimaan välipalamansikat. – Kohdetta pitäisi markkinoida ja parantaa käyttöastetta. Padasjoella salkutusta ei vielä ole
Tyylin taustalla ovat Amerikan tummaihoisen väestön laulamat negrospirituaalit, mutta Suomessa gospel käsittää laajasti kaiken sanomaltaan kristillisen popja rockmusiikin. Vaikka kroatian kieli on vaikeaa, niin sen laulaminen sujuu leiriläisiltä jo hyvin. Virressä Perttilä tarkastelee muun muassa suhdettaan Isä meidän -rukouksen pyyntöön “tapahtukoon sinun tahtosi” ja pelkoon, että Jumalan tahto saattaakin olla jotain, mitä ei itse halua. kesäkuuta kun Heikki ja Make, eli muusikot Heikki Ruokonen ja Markku Perttilä yhdistivät voimansa gospelduoksi. Vuonna 2024 hän sanoitti lauluja Songs from an Unknown Land -levylle. Kuorolaulua hän on harrastanut parikymmentä vuotta. On kolmas leiripäivä. Suomessa hän asuu nyt viidettä vuotta. Kyseessä voisi olla minkä tahansa kuoron äänenmuodostushetki, mutta Nyystölän leirillä mennään vielä syvemmälle. Äidinkielensä kroatian ohella hän puhuu sujuvasti englantia, italiaa, espanjaa ja suomea. Nauru ja laulu ovat herkässä. Etiopiaan liittyvistä mietteistä ja tunnelmista kertoivat Perttilän Jumala kuuli ja Etiopia. Niiden teemoissa kuului muun muassa Etiopia, jossa Perttilä syntyi, kun hänen vanhempansa työskentelivät maassa lähetystyössä. Perttilän sävellyksiä Gospelkonsertin ohjelmisto koostui suureksi osaksi Perttilän omista sävellyksistä. Suuri yleisö saattaa tuntea Perttilän televisiosta kuten Ylen Nojatuolikirkko -ohjelmasta tai Exityhtyeestä, mutta Perttilä on työskennellyt musiikin alalla erittäin monipuolisesti muutenkin: studiomuusikkona, taiteellisena tuottajana ja sovittajana lukuisilla levyillä. Urakin on hyvin kansainvälinen: seuraavaksi Pilat esiintyy Meksikossa. Ihmiset saattavat olla fyysisesti käpertyneitä, ja monilla voi olla lapsuudesta ikäviä laulumuistoja, varsinkin koulusta. Nyt joukkoon on liittynyt uusia kasvoja, ja mukana on myös kokonaisia perheitä. Perttilän kitarasoolot ja lauluääni henkivät toiveikkuutta, ja musiikillisen moniottelija Ruokosen improvisointikyky ihastutti. Yleisökin pääsi laulamaan konsertissa kahdesti, aluksi Perttilän Paradoksin kertosäkeessä ja toisen kerran konsertin encoren, virren 501 Kuule, Isä taivaan pyyntö tää kertosäkeessä. Perttilä on oikeassa konsertin lopussa yleisöä kehottaessaan: – Tehtävä meille kaikille: ollaan hyviä toisillemme. Markus Bäckmanin kappaleet taas toivat vastapainoa viemällä rokkaavampiin hengellisiin tunnelmiin. Hän työskentelee ja asuu vakituisesti Helsingin seudulla, mutta kesämökki hänellä on ollut Nyystölässä jo kuudetta vuotta. Sävellyksessä Maan päällä niinkuin taivaassa Perttilä pohtii, mitä Jeesus tekisi hänen käsillään, jos hän antaisi ne Jeesuksen käyttöön. On kaanoneita, lauluja ilman sanoja sekä iloisia ja nostattavia lauluja. Mieleen tuli italialaisen elokuvasäveltäjän Pino Donaggion Don Matteo. Opinnäytetyössään hän tutki ryhmässä laulamista ja sen vaikutuksia hyvinvointiin. Pilat aloitti musiikkiuransa jo lapsena kotimaassaan. – Avaamme itsemme maailmalle ja otamme rohkeasti oman tilamme. Pikemminkin kaunis ääni on harjoitusten seuraus, Pilat sanoo. Heikki Ruokonen lauloi soolon, syntetisaattori loi kirkkomaisen kaiun ja Make Perttilän kitarasoolo kosketti. Niinpä Katajiston pihapiiri kuhisee elämää. Seuraavaksi lauletaan “mammamammamamma” eri sävelkorkeuksilla. Vokaalit vaihtuvat toisiksi. – Laululeirille on jokainen tervetullut, Laakso muistuttaa. Tehnyt myös virren Make Perttilälle merkitsee paljon se, että hänen alun perin Et Cetera -kuoron levylle kirjoittama Tahtosi tiellä hyväksyttiin virsikirjaan (virsi 930). – Suomalaisille se ei ole vaikeaa, koska kroatiaa lausutaan kuten kirjoitetaan, Pilat sanoo. Werbeckmetodi pyrkii vapauttamaan laulajan koko potentiaalin poistamalla keholliset ja psykologiset esteet, jännitykset ja rajoitukset, jotta ääni voi soida vapaasti ja luonnollisesti. Tarinin konservatoriosta 2021. “Niityt hämyssä nukkuu” tunnelmoidaan lyriikoissa. – Mahtavaa kun ootte paikalla, Perttilä totesi ja aloitti kappaleellaan Elämä albumilta Rakkaus olis talossa. Torstain konsertti oli evankelinen sävelkeidas keskellä synkkää maailmantilannetta. Tänä syksynä Pilat levyttää sanoittamaansa jazzalbumia, joka julkaistaan ensi vuonna. 1975) esiintyi ensimmäistä kertaa sahan lavalla. Hän päätyi Suomeen ensimmäisen kerran vaihto-opiskelijaksi 2019. Padasjoen leiritradition on tarkoitus jatkua ensi kesänä. – Suuri osa leirimme harjoituksista ei kuulu kuorojen jokaviikkoiseen opetusrutiiniin, Ana Pilat paljastaa. On siirrytty ulos, ja Katajiston pihamaa kylpee auringossa. – On ilo ja kunnia saada soittaa mahtavan taiteilijan kanssa, Make Perttilä totesikin esitellessään Heikki Ruokosta, jonka taiturillisuus on ehtinyt moneen kertaan ihastuttaa padasjokelaisiakin. Ana Pilatilla on puolestaan omat nettisivut osoitteessa anapilat.com. – Päätavoite ei ole tulla parhaaksi laulajaksi. Käytännössä se tarkoittaa perustan luomista laululle muun muassa hengitystä syventämällä ja vapauttamalla kehon jännityksiä. Gospelduo: ollaan hyviä toisillemme Tuijuijuijuijuijuijuijuijui… Ryhmä laulajia harjoittelee Nyystölän maamiesseuran Katajiston salissa. Suurin osa osallistujista on tullut Helsingin alueelta. Yhdessä laulamisella on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia. Evankelinen sävelkeidas Gospel tarkoittaa evankeliumia, ilosanomaa. Pilat valmistui jazzlaulun ohjelmasta Triesten G. Niissä pyydetään siunausta koko maailmalle jokainen maanosa erikseen mainiten. Harjoituksissa huomioon otetaan keho, mieli ja henki. Harjoituksissa kuuluu ilo, rentous ja spontaanius. Werbecklaulua hän opettaa Snellman-korkeakoulussa Helsingissä. Hän opiskeli Jyväskylän AMK:ssa, josta valmistui jazz-pop-laulun musiikkipedagogiksi kolmisen vuotta sitten. Kahdesta muusikosta oli moneksi. Pilat opettaa laulua ISM International School of Music Finlandissa, Taitein musiikkikoulussa Helsingissä ja Helsingin aikuisopistossa. Musiikkipedagogi ja laulaja Ana Pilat ohjaa oppilaitaan pianon äärestä käsin. Lauluja myös Kroatiasta Luonnollisesti lauletaan myös joitakin Pilatin kotimaan sävellyksiä Kroatian Istrian alueelta. Laululeirin tavoitteena kaunis ääni Laulajat harjoittelevat perinteisessa puolikaarimuodostelmassa Ana Pilatin johdolla.. Juha Tapion biisissä Rakastettu Ruokosen ja Perttilän äänet soivat mainoisti yhteen. Leirillä on laulettu muun muassa kansanmusiikkia ja suomalaisia kuorolauluja. Hän tekee yhteistyötä monien artistien kanssa. Muusikko muisteli Etiopian maaseudun köyhiä oloja, mutta muistikuvat ovat samalla mitä kauneimmat. Laakso vastaa mielellään leiriä koskeviin kysymyksiin, ja ensi vuoden leirille voi ilmoittauta myös osoitteeseen sommardal@saunalahti.fi. Laulajat ovat eri taustoista ja eri-ikäisiä. 6 n:o 27 Torstaina 2.7.2026 Mainiemen saha täyttyi yleisöstä torstaina 25. Lisäksi Pilat on jazzlaulaja-lauluntekijä. Samana vuonna hän levytti palkitun albumin Sonce Ljubo. Perttilä kertoi ihmisten olevan niin vieraanvaraisia, yhteisöllisiä ja välittäviä, että sellaista ei esimerkiksi Suomessa samalla lailla kohtaa. Kitaristi, laulaja-lauluntekijä ja tuottajanakin menestynyt Markku Perttilä (s. Jaakko Löytty teki sävelmään suomenkieliset sanat. Laulu kuulostaa vapautuneelta ja puhtaalta. Metodi pohjaa ruotsalaisen oopperalaulaja Valborg Werbeck-Svärdströmin (1879–1972) holistiseen oppiin, jota tämä kehitti yhdessä Rudolf Steinerin kanssa. Myös leirin lauluohjelmisto on tasapainoinen ja helposti lähestyttävä. Silloin kuulumme tähän maailmaan ilman pelkoa tai epävarmuutta, Pilat kertoo. Leiriläiset iloitsevat arvostavasta ilmapiiristä ja yhteisöllisyyden tunteesta. Aisapari Heikki Ruokonen loi syntetisaattorillaan muhkeita sointupohjia ja sointivärejä. Hän työskentelee myös näkövammaisten parissa Tampereella. Pilatin harjoituksissa äänen kehittäminen yhdistyy kehonja mielen hyvinvointiin. Kyseessä on eteläafrikkalaisen, vuonna 1905 kuolleen nuoren opettajan Enoch Sontongan sävelmä, josta vuosikymmeniä myöhemmin tuli EteläAfrikan tasavallan kansallislaulu. Gospelkonsertti keräsi viimevuotiseen tapaan sahan täyteen yleisöä. – Ainoa edellytys on kiinnostus laulamiseen, Pilat lisää. – Kokemusta, musiikkiosaamista tai -koulutusta ei tarvitse olla lainkaan. Leirin käytännönasioita hoitava vapaaajanasukas Suvi Laakso on ollut tässä primus motorina. Hän on järjestänyt myös kotikonsertteja ja kirjoituskursseja, ja sitä hän haluaa jatkaa Padasjoellakin. Osa lauletaan nuoteista, osa ulkoa. Alun perin Sibelius-Akatemian klassisen musiikin puolelta valmistuneen Perttilän kitarismi pääsi sahalla oikeuksiinsa. Laakso haluaa omalta osaltaan tuoda kulttuuria vapaa-ajankuntaansa. Kuopiossa työskentelevän nuorisokanttori Jarkko Maukosen säveltämä ja Päivi Grönholmin sanoittama, vuonna 2010 julkaistu Hän pitää meistä huolen oli yksi illan upeimmista. – Vanhempani lähtivät paikkaan, josta eivät tienneet mitään, mutta he kokivat saaneensa elämältä niin paljon, että halusivat jakaa hyvää muillekin, Perttilä valaisi vanhempiensa ratkaisua. Leiritraditio jatkuu Pilatin luotsaama laululeiri järjestettiin viime kesänä ensimmäistä kertaa, silloin Auttoisilla, jossa oli kuusi osallistujaa
Lahti on voittanut 3 kertaa Lahden Kimmon joukkueessa lentopallon Suomen mestaruuden. Luottohenkilösi: Puukauppa Matti Rantala p. Poikia on jonkun verran enemmän kuin tyttöjä. Padasjoen Raivauksen vakituinen henkilökunta on melko pieni, mutta jälki sitäkin mittavampaa ja ennen kaikkea näkyvämpää. Putkaan jouduttiin aattona korjaamaan vain 4 miestä, kun muutama vuosi sitten oli ongelmana, mihin kaikki saatiin mahtumaan. ALV. 8,90 8,90 PAKASTUSRASIA 0,35/0,5/0,75 Pakastuspullo 0,5 L/ 1 L MARJANPOIMURI met.piikeillä RASTASVERKKO alk. Suurin kone, puskutraktori painaa 33 tonnia ja työntää edeltään kaiken tielle sattuvan. 25,5 %. Viipurissa syntynyt Lahti tuli evakkona Arrakoskelle, koulut hän kävi Helsingissä, mutta Arrakoskella hän oleskeli lähes kaikki lomat ja löysi sieltä vaimonkin. ILMOITUSHINNAT 1.9.2024 alkaen . pnä 1976 Teitä satoja kilometrejä. Padasjoen juhannus rauhallinen. Huopanaula 30 mm 1,5 kg LANKANAULA KS 60–125 mm alk. Puolustusvoimain komentaja on määrännyt Lapin jääkäripataljoonan päälliköksi everstiluutnantti Hannu Särkiön, joka on syntyisin Arrakoskelta. klo 20–01, soittaa Martti Järvisen yhtye.” Ilmoituksen mukaan kunnan uimakoulut pidetään 10 kylällä: Torittu, Arrakoski, Auttoinen, Vesijako, Kasiniemi, Porasa, Kirkonkylä, Kellosalmi, Maakeski ja Nyystölä. ke–pe 11–15, la 10–13 ja Sahtarilauantaina myös 13–16 Koulukuja 2. Valmistamme metsäsi tukeista ja parruista pitkäikäisiä ja ympäristöystävällisiä puutuotteita. 050 4111 868 (ma–pe 10–17, la 9–13) AVOINNA HEINÄKUUSSA: TO–PE 10–17, LA 9–13, SU–KE suljettu PIHAMYYNTI AINA AUKI! PS 50 VUOTTA SITTE N HEINÄKUUN KUPONKI-ILMOITUKSET Torstaina heinäkuun 1. (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna ma, ti ja to klo 10–17, keskiviikkoisin ja perjantaisin suljettu. 9,90 9,90 16,90 16,90 99,90 ,90 Belindan, Biolanin ja Kekkilän HUUSSIKUIVIKKEET alk. Ilmoitus: ”Kellosalmi Sötkössä tanssitaan 3.7. Puh. 4,70 4,70 37,50 37,50 ONKIVAPA 3 m/4 m Kalastussetti aloituspaketti alk. Aimo Lahti toimii leipätöikseen Lahdessa Kiveriön peruskoulun opettajana. 4,10 4,10 17,90 17,90 29,50 29,50 4,70 4,70 14,90 14,90 66,50 66,50 1,90 1,90 1,30/1,50 1,30/1,50 PUUTARHAMULTA 40 L Biolan ravinnepuikko 60 kpl LUONNONLANNOITE alk. Maansiirtokoneita on tällä hetkellä 6 kpl. OBD 2 vianhaku ja –määritys. 51 x 51 x 650 8,90 8,90 55,00 55,00 32,90 32,90 9,90 9,90 SAAVIT, ÄMPÄRIT ja PESUVADIT Padasjoen kirjasto 1.7.–9.8. Yrityksen 4-sarjassa pelaava lentopallojoukkue on saanut kesän aikana uuden valmentajan. Särkiö on julkaissut 2 kirjaa, joista ensimmäinen käsittelee YYA-sopimuksen tulkintaa ja jälkimmäinen teos yhdessä majuri Gunnar Hägglundin kanssa käsittelee Lapin sotilaallista asemaa mahdollisen kriisin syttyessä. Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. Leiriläisten ikä vaihtelee 8 ja 14 vuoden välillä. Se koostuu metsäajo-, huvilaja paikallisteistä. Liikuntaleirillä 57 nuorta. Siviiliarvoltaan hän on valtiotieteiden maisteri. Levikki 2990, LT 2023 Päätoimittaja: Jaana Tanner, puh. Päijänteen saaret keräsivät ennätysmäärin telttailijoita rannoilleen. ma–ti 9–15 ke 9–10 (huomaa poikkeava aika!) to–pe 9–15 Padasjoen kotiseututalo 1.7.–9.8. 7 n:o 27 Torstaina 2.7.2026 ISSN 0784-6568 Koivutie 8, 17500 Padasjoki. Varsinaisia juhannusjuhlia ei vietetty kuin seurakunnan järjestämä tilaisuus Särsjärven leirialueella. 040 484 0550 044 244 9779 timo@paijanteen.fi www.paijanteen.fi Kiinteistönvälitystä Kuhmoisissa ja lähialueilla Abloy käyttölukot, turvalukot, sarjoitukset yms. Kunnan nuorisoja urheilulautakuntien järjestämä tyttöjen ja poikien liikuntaleiri alkoi heti juhannuksen jälkeen Mylly-Mäkelän leirikeskuksessa. Tuskin löytyy Padasjoelta täysikasvuista, joka ei olisi liikkunut Raivauksen tekemillä teillä. Teiden lisäksi firma urakoi lähes kaikentyyppisiä maansiirtotöitä aina siltoihin ja jopa lossiväyliin saakka. 4,95 4,95 VIEHELAJITELMA Sulkapallopelisetti 4-os. Kullasvuoren matkailukeskuksessa vietti juhannustaan noin 1000 telttakuntaa. AITATOLPANJALKA alk. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. Hintoihin lisätään ALV. Myös iltaja lauantaiaikoja! (Lomalla 1.8.–9.8.) 03 551 2731 Vaahteratie 4, 17500 Padasjoki suskinhiusjakauneus www.suskinhiusjakauneus.fi KIERRÄTYSKESKUS avoinna ti 12–16, ke ja pe 12–18, to 10–14 , HUOM: lauantaisin 9–15 ! Sähkötie 5 (teollisuusalueella) 040 701 4515 Ostokset 4H-jäsenille -50 % Autojen peltityöt, maalaukset, huollot, tuulilasit, renkaat, vakuutusyhtiön työt. Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 € + ALV. EURORAUTA OY VARASTOMYYNTI p. Alueelle on alkukesästä raivattu urheilukenttä, jonne pystytettiin heti jalkapallomaalit. (03) 552 7521 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Anna Engblom, puh. 5,5 L Kekkilä kastelulannoite 800 G KUORIKATE 50 L 4 ps 4 ps 10 10€€ 10,95 10,95 7,50 7,50 9,95 9,95 2 ps 2 ps 10 10€€ TERASSIRUUVIT 45–90 mm 200 kpl alk. 10 cm x 8 m 7,95 7,95 8,90 8,90 3,90 3,90 79,90 79,90 alk. Puukauppaa sinun ja metsäsi tarpeiden mukaan. Omatoimiasiointi joka päivä klo 6–21 Euron löytöjä! POISTOMYYNTI koko kesän. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. WEBASTO virallinen jälleenmyyjä, takuumyynti ja vianhaku. Paino: Lehtisepät Oy, Lahti Myymällä puusi kotimaiselle tukkipuun jalostajalle maksimoit metsäsi tuoton. Hinnat sis. 2x5 m 7,50 7,50 1,20 1,20 10,90 10,90 alk. Kylämäntie 269, 17800 Kuhmoinen info@laarinpaja.fi, www.laarinpaja.fi Oy HAUTAUSPALVELUN ASIOISSA SOITA P. Vuosittain uutta tietä syntyy noin 200 kilometriä. 25,5 % Etusivu 1,49 € /pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen 1,37 € /pmm Takasivu 1,41 € /pmm Rivi-ilmoitus 3,50 € /rivi TILAUSHINNAT 1.1.2026 alkaen. Padasjoella hän oli aikanaan käynnistämässä pesäpallon kyläsarjaa ja siinä ohella pyörähti käyntiin 50-luvulla ensimmäinen lentopallon kyläsarja. Uimarengas 107 cm KESÄSANDAALIT OVIVERHOT Hyönteisverkko VUODEKATOS 250x380 cm FINNFOAM FL-300 PP50 x 585 x 2485 mm Filmivaneri 9 x 1250 x 2500 mm Kiukaantaustalevy 9 x 1200 x 1275 mm Kovalevy 3 x 1220 x 2750 mm PALAHUOPA 3 m 3 , musta SOKKELIKAISTA alk. Leiri on jakaantunut kahteen osaan: yleinen liikunta ja pingis. 10 % Kotimaa: Kestotilaus 96,00 € 12 kk 109,50 € 6 kk 59,50 € 3 kk 38,00 € Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan 12 kk 140,00 € Alle 30 € laskuun lisätään laskutuslisä 5 € + alv. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Uutismedian liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. 9–17, la 9–14 RAKENNUS-, PUUTARHAja TALOUSTARVIKKEET (Padasjoki) Taulunmäentie 1 PUHELIMEN SUOJAPUSSI kelluva IP68 Snorkkelisukellussetti Jr. (03) 552 7500 www.padasjoensanomat.fi, myös Ilmestyy torstaisin. Vapaa pääsy!. SPIKEBALL-ulkopeli alk. 03 874 590 Avoinna ark. Raivauksen johtaja Markus Lehto ja Kalle Suhonen. Näyttää siltä kuin keskikesän juhlaa Padasjoelle viettämään saapuva väki käyttäytyisi vuosi vuodelta asiallisemmin, todettiin Padasjoen poliisista
Esiintyjänä Kokkopirtillä on ”oman kylän” Old Cover Tornados, jonka jälkeen tunnelmaa ylläpitää Jarin karaoke. – Levypainoja voisi ainakin vielä uusia. Vanhoista laitteista jäi reiden lähentäjäja loitontajalaite. Sellaista tilaa täällä ei enää ole. Taitelijan kirkkaat ideat voi havaita kuvistakin, vaikka suurimman elämyksen luonnollisesti toisi mahdollisuus nähdä teokset alkuperäisellä paikallaan. Salille on saatu uusia laitteita ja järjes tystä muutettu niin, et tä tila on aikaisempaa selvästi väljempi. Kilpaongin taan voi osallistua vie lä kahtena seuraavana kin keskiviikkoiltana. Jos joku kaipailee kylkikonetta, se on viety Seniorisalille. Maalaus ten loistavat värit, teos ten kristallinkirkkaat ideat, kantaaottavuus ja ITEtaiteilijan pistä mätön huumori. Rack-teline ikkunoiden alla oli uusittu vasta muutama vuosi sitten, joten se sai jäädä. Uusi taljalaite mahtuu nyt merkittävästi pienempään tilaan kuin aiempi. Muun muassa näistä elementeistä rakentuu taiteilija Marketta Mäntysen retrospektiivinen taidenäyttely, joka on esillä Galleria Pikantissa heinäkuun 2026 loppuun saakka. Kukkaron kartalla. Pikantin teokset ovat myynnissä, lisäksi sieltä voi ostaa taideteoksista tehtyjä kortteja. Näin suurta uudistusta ei salilla ole tehtykään kuin kerran aiemmin, viime vuosituhannen lopulla uimahallin remontin yhtey dessä. Pakkaa on nyt sen verran, ettei lopu kovemmallakaan treenarilla painot kesken. Korkeussäädettävän taljalaitteen rungossa on mallikuvia siitä, miten monipuolisesti laitteella voi harjoitella. KäsiKuntosalille uusia laitteita Eemeli Lehtinen ja uusi jalkaprässi, jossa on myös hackkyykky-toiminto. Edellisen kerran Mäntysellä oli Pikantissa oma näyttely 2019, minkä lisäksi hänen teoksiaan on ollut Pikantissa esillä Padasjoen Taideyhdistyksen yhteisnäyttelyissä. Audun Tengs 1.23.42 Iltarastituloksia Marketta Mäntysen retrospektiivista taidetta Tytöt, Naiset, Yksi näinen nainen, Teri joen salavat, Hevoset kaksin, Sibelius, Jen ni ja Sauli; sitten vielä Tikapuut taivaaseen, Pulloportti ja Viikate puu Sepänmäellä sekä monet muut. Ominaista Mäntysen taiteelle vahvat, katsojaa puhuttelevat ideat. – Smith-laitetta on toivottu, mutta siinä on tanko ja se vie 3 metriä tilaa leveyssuunnassa. Kyläturnauslauantain päätösjuhlaa vietetään 11.7. Uutta on ylä-alataljalaite ja jalkaprässi, jossa on nyt myös hackkyykky. Se on ollut käyttäjien toivelistalla. – Penkki on nyt virallisten mittojen mukainen. Anniskelusta huolehtii Modetti. – Määrärahasta jäi vähän jäljelle, lisäksi vanhat laitteet saatiin kaupaksi kiertonetissä. Ympäristöteoksista valokuvisuurennoksia Retrospektiivisen taidenäyttelyn hienoin anti on laajuus, koska kyseessä on takautuva yleiskatsaus taiteilijan siihenastisista töistä. Esimerkiksi Helsingin Kaapelitehtaalla huhtikuussa 2024 Loisto-näyttelyssä oli mukana kolme Mäntysen taulua. Kun Mäntynen jäi eläkkeelle IT-alalta vuonna 2003, hän pystyi viimein keskittymään taiteeseen. Mäntynen suoritti vuosien varrella lukuisia taidekursseja. Veikeä esimerkki värien käytöstä on maalaus keltaisesta, slipoveriin puetusta kissasta ja sitä remmissä ulkoiluttavan ihmisen jaloista. Osa ympäristötaideteoksista on ollut maataidetta eli niissä on käytetty hyväksi luonnonmateriaaleja. painosarjaa on täydennetty välipainoilla 7 ja 9 kiloa. Tilalle on hankittu kompakti taljalaite, joka on sijoitettu uuden penkkipunnerruspaikan viereen. – Värit on mulle se tärkein juttu, Mäntynen on sanonut kerran. Näkyvin muutos on ison taljatelineen poistuminen keskeltä salia. Tuttavat pyysivät muotokuvia lapsistaan. Siellä hän esitteli taiTuija Martikainen 210, 6) Heli Rantanen 105 Miehet: 1) Paavo Tervo 2305, 2) Tapio Lustig 2080, 3) Kauko Jääskeläinen 1310, 4) Marko Virtanen 1150, 5) Reijo Louna 1035, 6) Janne Pirttikoski 665, 7) Timo Korelin 650, 8) Matti Huotari 510, 9) Reino Kaakko 390, 10) Arto Särkikoski 345, 11) Eino Soikka 340, 12) Tauno Valtonen 275, 13) Esa Helvilä 275, 14) Aarre Miettinen 250, 15) Ensio Hietanen 150 Kasiniemessä on pääsymaksuton musiikkitapahtuma lauantaina 25.7. On mahdollista nähdä, millainen on “Koko sote”, “Sähkömiehenpuu” tai “Niksipirkka-aita”. Pikantissa Marketta Mäntysen teoksia taiteilijan ohjeiden mukaan ripustamassa Tero Paarvio ja Jari Sipinen. 8 n:o 27 Torstaina 2.7.2026 Padasjoen Kalaker hon järjestämiin onki kilpailuihin osallistui 24.6. Reiden ojennus/ koukistuslaitekin päivitettiin uuteen, joka on toivottavasti helpompi käyttää. Yksi vaikuttavimmista on vuonna 2016 valmistunut Rauhanneuvottelu alkaa, jossa Obama, al-Assad, Merkel, Putin ja Erdogan saapuvat vaatteiden liepeet hulmuten neuvottelupöytään. Mäntysen kotisivulta mmtaide.fi lisätietoja. Iltarastit suunnistettiin 23.6. DJ Wille Lahden johdolla.. Nuoret: 1) Matias Nieminen 1120 g, 2) Lauri Mikkonen 230, 3) Eino Mikkonen 205, 4) Daniel Valtonen 105 Naiset: 1) Tuula Kivistö 1630, 2) Maarit Haapaniemi 1030, 3) Ritva Kaakko 785, 4) Lilja Tuikka 495, 5) Satamassa ongittiin Kuntosalia on uudis tettu. Laivarannassa 25 kalastajaa. Jonkin ajan kuluttua Mäntynen alkoi sommitella pihapiiriinsä ympäristötaideteoksia, joista ensimmäisiä oli edellä mainittu, ripustajaltaan kiipeilytaitoa ja ketteryyttä vaativa Tikapuut taivaaseen. Punnerruspenkki telineineen oli mallia itsetehty joskus 70-luvulla. Mäntynen on dokumentoinut taidettaan vuosien ajan, ja katsojaa varmasti ilahduttaa, että ympäristötaideteoksista on olemassa isokokoisia valokuvia, joista muutama on esillä Pikantissa. Silmää ilahduttavat maalausten kirkkaat värit ja selkeät linjat. Uusi vinopenkki on aiempaa leveämpi ja siinä on pyörät siirtämistä varten. Hän muutti Espoosta Padasjoelle ostettuaan miehensä Auliksen kanssa Neroskulmalta Ala-Savin tilan. Vielä on siis mahdollisuus tehdä joitakin hankintoja, kertoo kunnan liikuntakoordinaattori Mari Engberg. DJ Wille Lahti Säpinöissä Sahan Säpinät kutsuu tänäkin vuonna Mainiemen sahalle. Näyttelyn herkintä puolta taas edustavat piirrokset lapsista, aviomiehestä ja vanhemmista. Taidetta on ulkopuolellakin: Pikantin ulkoseinää koristaa Mäntysen maalaama Jenni Haukion ja presidentti Sauli Niinistön kuva, joka tihkuu onnea ja romantiikkaa. Rata A 3,0 km: 1) Sami Rouvila 32.04, 2) Niko Kallioinen 36.02, 3) Mauri Pilt 55.29,4) Mari Honkanen 56.53, 5) Hannu Lahti 1.02.00, 6) Olli Savela 1.14:44, 7) Suvi Uusitalo 1.23.57, 8) Erkki Mäki 1.25.40 Rata B 1,8 km: 1) Jouko Kontturi 43.04, 2) Eero Lampi 52.38, 3) Tuuli Saari 1.06.45, 4) Eero Ikonen 1.28.14, *. Kiertoliikkeen tekemiseen on kyllä useita vaihtoehtoja vapailla painoilla ja taljassa. Kookkaiden valokuvien lisäksi Pikantin näyttelyssä voi tutustua tilataideteoksista otettuihin pienempiin valokuviin. Marketta Mäntynen syntyi Rantasalmella vuonna 1940. Kun hän alkoi käydä taidekerhossa, perheenjäsenet toimivat hiilipiirustusten malleina. Mäntynen on myös Suomen Taiteilijoiden jäsen ja näin ollen mukana myös heidän yhteisnäyttelyissään. Kokkopirtiltä kajahtaa dettaan ensimmäisen kerran vuonna 2007 avaraksi galleriaksi muutetussa aitassa. Pilvipoutaisessä 20 asteen lämptilassa osallistujia oli 13/15 ja ratamestarina Pekka Valtonen