Tapauksesta selvittiin kaikin puolin vähällä. Mobiilietu voimassa 8.-14.6.2026. EDULLISESTI KAUPPAREISSUUN! Käkeläntie 3, Orimattila, puh. Tilapäinen valiokunta koolla sunnuntainakin Orimattilan tarkastuslautakunnan arviointikertomus antaa kaupungin taloudesta pääosin myönteisen kuvan. SIVU 3 Talous vahvistui, henkilöstössä haasteita Orimattilan Vesi oy on ottanut kaupunkilaisia tyrmistyttäneen hinnoittelumallinsa uudelleenkäsittelyyn. Valiokunnan käsittelemässä kaupunginhallituksen lausunnossa arvostellaan kovin sanoin valiokunnan työtä ja loppulausumaa. AKTIVOI VIIKON MOBIILIETU! Plussa-etu 24 95 kg TAIMENFILEE Norja 11 95 kg SUOMI SAVUSTETTU B-LEIKATTU LOHIFILEE Norja Myös juotava 0,95 l, ei Luonnon makea, A+, Balans eikä luomu. kesäkuuta kello 12 asti. – Elinvoiman toimialalle infran ja tilapalveluiden palvelualueelle tarvitaan määräaikaisesti lisäresurssia ja rakennussuunnittelun asiantuntijaosaamista palveluverkon kehittämiseen liittyvien laajojen hankesuunnitelmien sekä mahdollisten rakennussuunnitelmien koordinointiin ja suunnittelun ohjaamiseen, kuuluvat perustelut. Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 1,99/tlk (1,99/kg, 2,09/l). Valiokunta käsittelee kaupunginjohtajan lausunnon myöhemmin samana päivänä olevassa seuraavassa kokouksessaan. asti. Valiokunta päätti myös, ettei se myönnä Larssonille lisäaikaa lausunnon antamiseen. Valiokunta päätti kokouksessaan Larssonille toimitettavista materiaaleista ja päätti toimittaa kaiken materiaalin 8.6. Rosten ROUHESÄMPYLÄ 5 kpl/325 g (3,08/kg) Norm. Tehtävän on määrä alkaa 10.8.2026 ja päättyä 30.6.2028. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Irtonumero 2,90 € (sis. Tuotteita rajoitettu määrä. Samalla lautakunta nostaa esiin henkilöstötavoitteiden puutteita, nuorten palveluiden viivästyksiä sekä tarpeen kehittää tavoitteiden seurantaa. Tervetuloa nauttimaan upeista markkinoista koko perheen voimin! Lahden Kansainväliset Suurmarkkinat 11.-14.6. Rekrytoinnin taustalla ovat kaupungin keskustan palveluverkon uudistamiseen liittyvät laajat rakennushankkeet. Tehtävään valittavalta kaupunki edellyttää rakennusarkkitehdin (AMK) tai arkkitehdin (ylempi korkeakoulu) tutkintoa ja vähintään kolmen vuoden työkokemusta suurten talonrakennushankkeiden suunnittelun ohjaamisesta ja projektinhallinnasta. Valiokunta päätti lisäksi varata kaupunginjohtaja Kalle Larssonille mahdollisuuden tulla kirjallisesti kuulluksi valiokunnan loppulausumasta ja kaupunginhallituksen lausunnosta. – Tilapäisen valiokunnan sihteeri on määrätty valtuuston yksimielisellä päätöksellä kaupunginhallituksen esityksestä tilapäisen valiokunnan pöytäkirjanpitäjäksi eikä ole osallistunut päätöksentekoon, valiokunta huomauttaa sekä muistuttaa tarkastelleensa hallintoa valtuuston tehtävänannon mukaisesti. SIVU 3 Orimattilan Vesi pakittamassa jättimaksuista MISKA MIETTINEN Orimattila Kaksi henkilöautoa kolaroi keskiviikkona iltapäiväkolmen jälkeen Orimattilan Artjärventiellä Rypsikujan lähellä. 3,99/pll 2 99 pll VARHAISKAALI Säävaraus! VESIMELONI Espanja, kokonainen 2 49 kg 1 69 kg 1.ps Plussa-etu Arla JUUSTOVIIPALEET 150 g (10,00/kg) Ilman Plussa-korttia 2,78/pkt (18,53/kg) 3.2 pkt Plussa-etu SUOM I SUO MI Meillä savustettu! SUOM I KALAMESTARILTA ERÄ ERÄ INTERNATIONAL GRAND MARKETS — in Finland 2026 — KANSAINVÄLISET SUURMARKKINAT Mukana on yrittäjiä yli 30 eri maasta ja lukuisista Suomen eri maakunnista erikoistuotteineen. Samalla valiokunta linjasi jatkavansa työskentelyään sekä pitävänsä aiemmin antamansa loppulausunnon ennallaan. Suunnitelmissa on yhtiön hallituksen puheenjohtajan Vesa Leinon mukaan ainakin kolmen suurimman hintaluokan poistaminen. Kaupunki aikoo palkata rakennusarkkitehdin Orimattilan tilapäinen valiokunta kokoontui puheenjohtaja Riita Lonkan kutsumana nopealla aikataululla järjestettyyn kokoukseen sunnuntaina. Tilapäinen valiokunta ottaa kantaa asiaan huomioissaan. Tilapäinen valiokunta huomauttaa, että ”kaupunginhallitus on lausunnossaan ottanut tarpeettomasti esille, että päätöksentekijät joutuisivat rikosoikeudelliseen vastuuseen toimiessaan valtuuston päättämän tilapäisen valiokunnan jäseninä”. 2,09/ps (6,43/kg) Voimassa 13.6. – Tilapäinen valiokunta ei ole tietoinen, että kaupunginjohtajaa olisi painostettu eroamaan (avustajan väite painostamisesta), valiokunta kirjasi pöytäkirjaansa. – Tilapäisen valiokunnan loppulausunnon maininnat epäselvyyksistä tukevat erityistilintarkastuksen tarpeellisuutta. Vuoden 2025 ylijäämä kasvatti taseen ylijäämän 11,3 miljoonaan euroon ja lainakanta pieneni edelleen. Tilapäisen valiokunnan puheenjohtaja Riitta Lonka kertoo valiokunnan odottavan Larssonin vastausta 23. Tapauksesta kumpuava eripura näkyy kaupunginhallituksen jakautumisena, lisääntyneinä tietopyyntöinä ja jopa puheina hallituksen luottamuksen mittaamisesta. 3,29/pkt (8,77/kg) 2 99 pkt Felix KETSUPPI 1 kg Norm. Kulkuneuvoissa oli viisi altistunutta henkilöä, mutta ketään ei jouduttu kuljettamaan sairaalahoitoon. Rajoitus 2 kpl/asiakas. Valiokunnan esitys valtuustolle erityistilintarkastuksen käynnistämisestä on ehtinyt herättää ihmetystä ja kysymyksiä sen perusteista. 7–21, la–su 8–20, www.k-supermarket.fi 19 95 kg Viikon patonki CURRYKANA 3 99 kpl 1.kpl NAUDAN PAISTISUIKALE 3 ps ERÄ Ruokamestarilta KAALIKÄÄRYLEET Omasta myllystä NAUDAN 7% PAISTIJAUHELIHA LIHAMESTARILTA Voimassa ma–su 16 95 kg Plussa-etu Katso lisää Katso lisää tarjouksia tarjouksia täältä! täältä! HINNAT VOIMASSA MA–KE 8.–10.6.2026 ELLEI TOISIN MAINITA. Larsson on pyytänyt niitä aineistoja, joihin hänellä on oikeus, sillä tavalla tässä ei ole ihmeempää, Lonka sanoo. Elinvoimajohtaja Sara Vilander myönsi perjantaina täyttöluvan kahden vuoden määräaikaiseen kokoaikaiseen rakennusarkkitehdin tehtävään. kesäkuuta 2026 N:o 42 – 74. kesäkuuta puoleen päivään mennessä. 044 363 6832 ark. KUVA: ANNA HAKAMA Rakennusarkkitehdin tehtäväkohtainen palkka on 4164,97 euroa kuukaudessa. Tilapäinen valiokunta kirjasi toistakymmentä huomiota hallituksen lausunnosta Valiokunnan loppulausuma säilyi ennallaan Orimattilan aikoo palkata määräaikaisen rakennusarkkitehdin. ORIMATTILAN SANOMAT TIISTAINA 9. SIVU 5 Kaupunginjohtajan erottamisprosessi repii päätöksentekoa ANNA HAKAMA Orimattila Orimattilan tilapäinen valiokunta käsitteli perjantaina yli viisituntisessa kokouksessaan kaupunginhallituksen antaman lausunnon ja merkitsi sen tiedoksi määräajassa vastaanotettuna. Valiokunta ottaa muun muassa kantaa hallituksen lausunnossa esitettyihin epäilyihin valiokunnan sihteerinä toimineen hallintojohtaja Lilli Peltosen jääviyksistä sekä kertaa sitä, mihin valiokunnan tehtävä kohdistui. VALIOJOGURTTI LAKTOOSITON 1 kg 1.tlk (1,00/kg, 1,05/) Snellman TOSI MUREAT KOKOLIHALEIKKELEET 130-200 g (12,45-19,15/kg) Ilman Plussakorttia 3,43/pkt (17,15-26,38/kg) 2 49 pkt Myllyn Paras MAKARONI 400 g (0,83/kg) Rajoitus 2 erää/talous Ilman Plussa-korttia 0,55/ps (1,38/kg) 1.Kellogg’s CORN FLAKES 375 g (7,97/kg) Norm. – Päätimme siksi heti pitää kokouksen. Kokouksen aiheena oli käsitellä kaupunginjohtaja Kalle Larssonin aineistopyyntö. Etu vain sovelluksesta. alv.) Kaupunginjohtajan erottamisprosessi on jakanut Orimattilan päättäjät poikkeuksellisen jyrkästi. Edellisessä kokouksessaan valiokunta varasi mahdollisuuden Larssonille tulla kirjallisesti kuulluksi valiokunnan loppulausunnosta sekä hallituksen lausunnosta. Orimattilassa kolisi pelti Kaksi henkilöautoa kolaroi Orimattilan keskustan tuntumassa keskiviikkoiltapäivällä. Valiokunta puolustautui kirjauttamalla pöytäkirjaan toistakymmentä kohtaa sisältävän listauksen huomioistaan koskien kaupunginhallituksen lausuntoa. to-la klo 10-20 ja su klo 10-18 Teatterin etu ja Kirkkokatu KENKÄKAUPPIAS KENKÄKAUPPIAS KESKIVIIKKONA KESKIVIIKKONA ORIMATTILAN TORILLA ORIMATTILAN TORILLA Kevätja kesäkenkiä Kuomalenkkareita Nokian kumisaappaita TARJOUS! TARJOUS! Kiristämättömät Kiristämättömät puuvillasukat 3 pr puuvillasukat 3 pr 15,15,TAKASIVU Taidekesä alkoi Pukkilan Koivulinnassa. Kaupunginjohtajan lausumiselle valiokunta antoi aikaa 23
Sinänsä hyvä, jos painekattilan purkamiseen löytyy siihen tarkoitettu paikka, eikä angstia kohdisteta näyteikkunoihin tai julkisten tilojen särkemiseen. En ehtinyt listassa vielä pitkälle, tein vain pikaisen tarkastelun kuluihin. Voit laukoa salissa aivan mitä tahansa vailla huolta faktoista tai perusteluista. alv. Yleisimmät tehtävät viikonloppuna olivat ilkivalta, järjestyslakirikkomukset ja häiriökäyttäytyminen. Torstaina pidetyn kilpailun teoriaosassa kysyttiin traktorin rakenteesta, huollosta ja kunnossapidosta. päivänä 2 – N:o 42 – 2026 40 vuotta sitten Päivyri Päivän miete Tänään tästä Lukijan postia Raskas duunipäivä. Puheessaan hän totesi, että suurin osa tämän päivän eläkeläisistä on kokenut maamme sodat ja pulavuodet. 6.30–16, la–su 6.30–12, puh. Ajansäästö ei ole hyvä syy, sitä voidaan säästää vaikka vähemmällä itsensä kehumisella. Ei siinä oikeasti tunteita käsitellä. Ylennyksiä Yllättäen uusi edullisempi jätehuolto ei olekaan toimivampaa, vaikka hinta on halvempi. Nyt maksettu palkkio ei kuitenkaan ole hallintosäännön mukainen, vaan palkkio on maksettu vielä isompana, kuin mitä hallintosääntö hallituksen palkkiosta määrittää. Tekniikan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, insinööri (ylempi AMK): Lainekivi Toni Sakari, Pukkila. Hänestä on kasvanut yksi Kenian seurakuntien johtavista pastoreista. Luovuin muutama vuosi sitten Remeon tarjoamasta jätesäiliön tyhjennyksestä, sillä heillä ei ollut taitoa päästä autoinensa haja-asutus alueelle talvella. Määräaikainen tilaus 12 kk 249 €, 3 kk 71 € 6 kk 127 €, 1 kk 30 € Tarjous 3 kk 65 €, 6 kk 122 €. Hajota kaikki ja pura samalla patoutunut vihasi, kunhan et satuta itseäsi. Voit käyttää erilaisia lyöntiaseita kuten vasaraa tai sorkkarautaa mieleisen taustamusiikin soidessa. Tai, kun pelasit elektroniikkapeliä peukalot tiukasti näppäimillä ja juuri tulevan piste-ennätyksen kohdalla mokasit ja pelilaite tuuttasi erroria. Samalla omasta toiminnasta löytyy selvitettäviä asioita. Jos tarjolla oleva totuus ei miellytä, sekoita joukkoon reilusti omia, parempia totuuksiasi. 0500 840 266 ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi Ilmoitusvalmistus Arja Hämäläinen Julia Roine p. Kaiken perusta on ymmärtää, että totuudella ei ole mitään arvoa. Loput ilmoituksista saatiin ratkaistua hätäkeskuspäivystäjien neuvonnan ja opastuksen avulla. Juhlapuheen piti kunnanjohtaja Jorma Pylväs. En ole koskaan kokenut tarvetta heittää maljakkoa seinään, mutta kerran parikymppisenä halusin kokeilla, miltä tuntuu heittää kananmuna kerrostalon ikkunasta viereiseen katuun. On suorastaan ihanaa seurata, kuinka vaikkapa kaupungin hallintojohtaja vaihtaa roolia lennossa kesken prosessin. Mieleeni jopa juolahti, että pitäisiköhän tehdä aloite erityistilintarkastuksesta. Huomasin ilokseni, että olemme taas toimimattoman Remeon armoilla. Jäin miettimään viihteellisyyden näkökulmaa ja raivoamisen tarpeellisuutta. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu distus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Miksi valtuuston puheenjohtaja puuttuu muiden kuluihin, jos hyväksyy seminaarissaan 50 metrin kävelymatkalle hintaa 700 euroa. Lapsena saatu elektroniikkapeli on edelleen tallessa. Kun suomalaiset lähetyssaarnaajat saapuivat Embun kaupunkiin 1960-luvun alussa, pääsi Samuel kosketukseen heidän kanssaan ollen kotiapulaisenakin jonkin aikaa. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Säännöt ovat yksinkertaiset. Onnea valitsemallanne tiellä, arvon päättäjät. ooo 12. Lisäksi nuoria koskevia tehtäviä oli tavallista enemmän. Asiapolitikan aika on ohi, sillä nyt kilpaillaan tunteella. Viuhtominen kuulemma nostattaa raivon kuin itsestään. – Tehtäviin liittyy perinteisesti päihteiden käyttöä, häiriökäyttäytymistä, väkivaltaa sekä alkoholin vaikutusta eriasteisina myrkytystiloina ja loukkaantumisina, kerrottiin tiedotteessa. On rikollista irtisanoa kolmannen osapuolen sopimukset, ajaa toimivat yritykset selvitystilaan sillä seurauksella, että Salpakieron osakkeenomistajat tahkoavat rahaa ja me hukumme paskaan. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi massa olevan tilaushinnaston mu kaisesti. Parasta menestystä saavutat istumalla hiljaa takarivissä ja antamalla muiden tehdä myyräntyö ja selkäänpuukotukset puolestasi. Liikenneruuhkista minulla ei ole maalta tulleena juurikaan kokemusta kuin vasta nyt pari kertaa nelostiellä sunnuntai-iltapäivänä, mutta ei siinä ole tarvinnut hermoaan menettää, jokainen vuorollaan. Omasta pellosta he saavat jokapäiväisen ruoan, maissin, perunan, pavun ja vihannekset. Vuonna 1994 perustettu yhdistys päätettiin huhtikuussa lakkauttaa, mutta kiitospuheessaan yhdistyksen viimeisenä puheenjohtajana toiminut Riitta Karjalainen vakuutti, että ystävyys jatkuu yhdistyksen loppumisesta huolimatta. Hallintosääntö kuitenkin määrittää valiokuntien palkkion. kesäkuuta 1986 Orimattilan Sanomissa juhlittiin. Tuo sen sijaan parrasvaloihin maksimaalinen oma loukkaantumisesi ja henkinen kärsimyksesi. Avioeropaketilla saa tuhota exän tavarat ja päivänsankaripaketilla muistitikulle tallennetun vihasession, jota voi katsella jälkikäteen! En ymmärrä. Petojen jalkapallokoulua käsittelevässä jutussa (OS 4.6.) valmentajan lasten sukunimi oli kerrottu Keskevaariksi. 044 7043 713 hanna-mari.tyrvainen @orimattilansanomat.fi KONTTORI ma, ke, pe klo 8–16 ti, to klo 7.30-16.30 Toimistopäällikkö Marja Hakama p. Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi tilapäisen valiokunnan puheenjohtajalle maksettuihin palkkioihin. kesäkuuta 1986 Orimattilan Sanomissa hehkutettiin traktorimestaria. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Juho Kiuru p. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Kuvassa näkyvät myös yhdistyksen taidemuseolle lahjoittamat orimattilalaistaiteilijoiden teokset. Me kuntalaiset täällä katsomossa “nautimme” esityksestä – ainakin siihen asti, kunnes pääsemme äänestämään. PIIPPO tontinhaltija Jätehuolto ennen ja nyt ANNA HAKAMA Orimattila Orimattilan taidemuseon ystävät ry:n pienimuotoista jäähyväiskahvitilaisuutta vietettiin museolla torstai-iltapäivällä. Lapsena sinut kasvatettiin olemaan kiltti tyttö. Etenkin sisarusten välisissä riidoissa, kun sait aina vanhimpana syyt niskoillesi, vaikka olit tullut veljen tahallaan ärsyttämäksi ja härnäämäksi. Ne tarjoavat loistavan oppitunnin siitä, miten nykypäivän kuntapolitiikkaa todellisuudessa hoidetaan. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Miska Miettinen p. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. Toki valtatiellä ärsyttää, kun edellä ajetaan hieman alinopeutta, mutta ohituskaistalla kiihdytetään juuri sen verran, ettei ohi pääse – ja sen jälkeen vauhti taas hidastuu. TOMMI HYKKYRÄ Bumerangi saattaa kolahtaa myös omaan nilkkaan 10. Vedosilmoitukset kaksi täyttä työpäivää ennen julkaisupäivää. Vaadin jätemafian lakkauttamista ja haluan itse valita palveluntarjoajani. Kuka kaipaa puolueettomuutta, kun voi esittää supernaista. Törmäsin sosiaalisessa mediassa viihdekeskukseen, joka mainostaa palveluitaan tähän tyyliin. Päättäjäisviikonloppu oli Hätäkeskuslaitoksen mukaan tavanomaista kesäviikonloppua vilkkaampi. Olen seurannut hämmentyneenä, kuinka voimakkaasti valtuuston puheenjohtaja on julkisessa keskustelussa arvostellut muiden toimintaa. Jos haluat nimesi ja tahtosi lopulliseen lausuntoon, unohda argumentit. Runsaan yleisöjoukon toivotti tervetulleeksi Artjärven yhdistyksen puheenjohtaja Mariatta Wikström. Kenyan etelärinteillä noin 150 km Nairobista koilliseen. Lukeminen vain haittaa sujuvaa huutelua, sillä valtuutetun roolihan ei sido sinua mihinkään. ANNELI LAINE Hämeen aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat henkilöt reservissä 4.6.2026: kersantiksi Antti Petteri Jokinen Orimattilasta ja Topi Matias Lyytikäinen Orimattilasta. 044 7043 715 miska.miettinen@orimattilansanomat.fi Hanna-Mari Tyrväinen p. Ennen koronavuosia yhdistys toimi ennen kaikkea apuvoimina mahdollistaen museon aukiolon muun muassa viikonloppuisin ja lomakausilla. Teoksiksi yhdistys halusi hankkia työt sellaisilta paikallisilta taiteilijoilta, joiden teoksia ei ennestään taidemuseon kokoelmiin kuulu. Viime vuosina sen toiminta painottui teosten konservointiin ja tarvittavien avustusten kartuttamiseen. Aktiivisesta työelämästä pois jääneet tai joutuneet ihmiset jättäytyvät helposti myös muun yhteiskunnallisen toiminnan ulkopuolelle, hän jatkaa. Onko vihahuone viihdettä, hupia jäljittelevää väkivaltaa vai väkivallan normalisointia. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tms syistä julkaista määrättynä päivänä. Toiseksi eniten tehtäviä ohjattiin ensihoidolle, kolmanneksi eniten sosiaalija kriisipäivystykselle ja vain pieni osa pelastustoimelle. Digikesto 12 kk 147 €. Menikö hermo jatkuviin liikenneruuhkin. Julkisessa keskustelussa on viime kuukausina vaadittu läpinäkyvyyttä, vastuunkantoa ja tarkkaa syyniä toiminnasta. Lopuksi muista tärkein sääntö: älä likaa omia käsiäsi. Kahviakin on sen verran, että sen tuotolla voidaan kouluttaa lapsia, kahta poikaa ja kahta tyttöä. Oletko aina halunnut linkaista maljakon seinään tai miltäpä tuntuisi tuhota kahviastiasto. Mielen malttia. Eihän tuo rahassa paljoa ole, mutta ihmetystä herättää miksi lukemia suurennellaan, eihän siitä tykkää verottajakaan. Kisa oli samalla maakunnallinen karsintakisa valtakunnalliseen naisten traktorin ajotaitokilpailuun. 044 7043 718 ilmoitukset@orimattilansanomat.fi TILAUSHINNAT (sis. Silti ihmiset maksavat ”palvelusta” – ehkä siksi, että kontrolloidussa ympäristössä purkautuminen tuntuu luvalliselta. HANNA-MARI TYRVÄINEN Vihahuone auttaa – vai auttaako. Pukkilalainen Eeva Clever voitti naisten Uudenmaan mestaruuden traktorin ajotaitokilpailuissa, jotka pidettiin torstaina Hankkijan Anttilan koetilalla Hyrylässä. Näin kirjoitat Lukijan postiin Lähetä kirjoituksesi osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Päättäjäisviikonloppuna 14 500 ilmoitusta hätänumeroon. 0100 5577. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Tilausja laskutusasiat: Susan Petäjä p. Ilmoitukset on jätettävä konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Oikaisu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk:sta valmistui toukokuussa 574 opiskelijaa. Älä missään tapauksessa tuhlaa aikaa tekstin lukemiseen tai ymmärtämiseen. Tilapäiseen valiokuntaan sovelletaan sitä, mitä sovelletaan kaupunginhallitukseen. Eeva Clever edustaa Uuttamaata 11.7. – Kaikesta aineellisesta hyvästä huolimatta nykyään ihmiset tuntuvat olevansa eräänlaisessa hyvinvointiyhteiskunnan kasvukriisissä. Lasten sukunimi on oikeasti Saarinen. ”Ystävyys jatkuu, vaikka yhdistys loppuu” Taidemuseon ystävien jäähyväiskahvihetkeä vietettiin torstaina Orimattilan taidemuseon ystävät ry:n varapuheenjohtaja Sirkku Palokangas, museoamanuenssi Anniina Kiiskinen, kirjastoja museopalveluvastaava Henrika Suna, museoassistentti Satu Kosola, yhdistyksen puheenjohtaja Riitta Karjalainen ja jäsen Markku Viljanen kokoontuivat lämminhenkiseen yhdistyksen jäähyväistilaisuuteen torstai-iltapäivällä. Voi sitä kiukun ja raivon määrää, kun teki mieli huutaa! Sen sijaan, että olisin paiskannut taskupelin seinään, purin pelin reunoja niin, että hampaan jäljen näkyvät vielä tänä päivänä. Raivon saa päästää valloilleen turvallisesti asianmukaisissa suojavarusteissa. Haaviston teos on kooltaan 135 x 145 senttimetriä ja siinä on öljyvärein ja väriliiduin kultasävyiselle samettipohjalle tehty vuoristomaisema. Rajat virkamiesten ja poliitikkojen välillä joutavat romukoppaan. Ruokailu kaupungintalolla 50:lle henkilölle maksoi paikalle toimitettuna 1 441 euroa. Koska kyse on niin suositusta aktiviteetista, kannattaa tehdä ennakkovaraus. 03-876 678 tilaukset@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Petri Hotti p. Siksi on perusteltua tarkastella samalla tavalla myös tämän vaativan portaan omaa toimintaa. Pyysin kaupungin kirjaamosta Riitta Lonkan, eli valtuuston puheenjohtajan kulutiedot. Sosiaalija terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, sosionomi (AMK): Hilarto Mariella Helena, Orimattila. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila ark. Humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinto, yhteisöpedagogi (AMK): Viljanen Susanna Maria Kristiina, Orimattila. Lähes puolet ilmoituksista ohjattiin poliisille. Ajotehtäviä oli kolme, traktorin ajo sekä perävaunu että äes kytkettynä ja työkoneen kiinnitys ja irrotus. No ei yhtään miltään, kun ei siinä ollut tunnetta mukana! Vihahuoneen pointtina on raivoa, riko, hajota – vihahuone auttaa. Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto, tradenomi Valmistuneita (ylempi AMK): Simoinen Jaana Johanna, Orimattila. Raotin tuuletusikkunan kuin salaa auki, vilkaisin ettei kadulla liiku ketään ja paiskasin munan katuun. Teokset ovat Kyllikki Haaviston Krasnaya polyana (suom. Alle on listattu ne valmistuneet täkäläiset, jotka ovat antaneet nimelleen julkaisuluvan. ORIMATTILAN SANOMAT Koulujen päättäjäisviikonloppuna hätänumeroon tehtiin yhteensä 14 500 ilmoitusta perjantai-illan ja sunnuntaiaamun välisenä aikana. V. Iloisen yhdessäolon lisäksi iltapäivä tarjosi monipuolista ohjelmaa. – Tästä eteenpäin jokainen eläkeikään tuleva sukupolvi on edellistä terveempi ja aineellisesti turvatumpi, totesi Pylväs. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. VERONMAKSAJA JA KUNTALAINEN Pikakurssi kuntapäättäjille – näin menestyt valtuuston sirkuksessa Tänään: ENSIO Keskiviikkona: SEPPO Oman koon mittari: Kuinka pieneksi minun täytyy mitätöidä toinen, jotta näkyisin itse. 2026 kaupungintalolla järjestettyyn valtuustoseminaariin. Punainen aho) ja Jari Vesterisen Meteoriitti 3. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja Lauri Hakama p. Hän koki voimallisen hengellisen herätyksen ja antautui pian kokoaikaiseen Jumalan valtakunnan työhön. 10 %) Kestotilaus 12 kk 239 € 2 erässä á 121 €, 3 erässä á 82 €, 4 erässä á 62 € Paperilehden digilisä 1 €/kk. Tämä kaikki on mahdollista vihahuoneessa, jossa saa päästää raivon valloilleen. Mitä suurempi draama, sitä parempi lopputulos. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertainen maksu. Samuel ja Keren Murithin koti on lumihuippuisen Mt. Roolijaoillakaan ei kannata vaivata päätään, ne ovat niin vanhanaikaisia. Rauhallinen, tottelevainen ja “helppo”, joka teki mukisematta kaikki pyydetyt asiat, eikä osoittanut vanhemmilleen mieltään tai pettymystä, puhumattakaan itkupotkuraivareista, jos kauppareissulla mielitty asia jäi saamatta. 044 7043 722 lauri.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Uutismedian liiton jäsen ISSN 1236-6609 PAINOPAIKKA Lehtisepät Oy, Lahti Viimeaikaiset tapahtumat kaupunkimme päätöksenteossa ovat olleet silmiä avaavia. Itse olen tuota reittiä monta vuotta ajanut, joten tiedän matkan pituudet hyvin. Kaksi uutta teosta taidemuseon kokoelmiin Kahvihetkessä kerrottiin julki, mitkä kaksi orimattilalaistaiteilijoiden teosta yhdistys oli hankkinut tilillään oleilla varoilla taidemuseolle sen pysyvää kokoelmaa täydentämään. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutisja ilmoituslehti. Minulle on kerrottu, että ruokailu järjestettiin kaupungintalolla ajan säästämiseksi. Samoin kiukustuneen hampaanjäljet. Tällaista tehtävää ei edellisvuosien kilpailussa ole ollut. Parkkipaikan toisella puolella olisi ollut lounasravintola, jossa kustannus olisi ollut yli puolet pienempi. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,45 Tekstin edellä, tekstissä 2,20 Kuolinilmoitukset 2,20 Tekstin jälkeen 2,10 Takasivulla 2,30 Hintoihin lisätään 25,5 % arvonlisävero. Jätesäiliö tursuaa tyhjentämättömänä ja ei-toivotut eläimet pyörivät saalispaikalla, Remeon asiakaspalvelu on jopa tavoittamattomampi kuin aikaisemmin. Valiokuntien pienempi palkkio ei ole tässä ollut maksuperuste, vaan kaupunginhallituksen palkkio. – Lehti ei suorita tilaajalle hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Lehti ei vastaa painovirheistä, jotka johtuvat epäselvistä käsikirjoituksista tai puhelimessa sattuneista väärinkäsityksistä. Nyt kun Salpa-kierto pyytämättäni valitsi meille uuden palveluntarjoajan. Pylväs korosti, että toiminta ja yleinen aktiivisuus ovat kuitenkin niitä ominaisuuksia, jotka pitävät mielen virkeänä. Kilpailun erot syntyivät tehtävässä, jossa piti kiinnittää äes traktorin perään, ajaa merkityn reitin läpi sekä etuettä takaperin ja lopuksi irrottaa äes. Tarjolla on eri hintaisia vihaja kiukkupaketteja. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Uuden ajan valtuutetun tärkein taito on allekirjoittaa kaikki mahdolliset aloitteet välittömästi. Hieman yli puolet hätänumeroon 112 tulleista ilmoituksista välitettiin muille viranomaisille. FARMA-maatalousnäyttelyssä pidettävässä valtakunnallisessa kisassa. Unohdetaan puheet vastuusta ja kuntalaisten edusta – tässä ovat uudet, käytännössä testatut ohjeet jokaiselle valtuutetulle. Artjärven Vuorenmäellä vallitsi iloinen tunnelma keskiviikkona, kun Eläkeliiton Artjärven yhdistys vietti perinteistä kesäjuhlaansa. Kulutiedoissa ilmoitetut kaupungintalolle edestakaiset kilometrit eivät vastanneet todellista matkaa, vaan eroa oli noin 15 prosenttia. Miltä se sitten loppupelissä tuntui. Toinen havainto liittyi valtuuston puheenjohtajalle maksettuihin kilometrikorvauksiin kodin ja kaupungintalon välillä. Digitilaus 6 kk 80 €, 3 kk 45 €. Raivoa vain näytellään juurisyihin puuttumatta, kun taas vihanhallintakurssilla opetellaan tunnistamaan ja sanoittamaan tunteita ilman tavaroiden viskelyä. MISKA MIETTINEN Pukkilalaisnainen hallitsi traktorin ohjaamisen ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Päätoimittaja: Anna Hakama p. 0100 4070. Kolmas huomioni liittyy 17.4. Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, tradenomi (AMK): Kalliokoski Satu Johanna, Orimattila. Myös appelsiini ja banaani kasvavat kotiviljelmillä. Tiistaina kesäkuun 9. – Vuodet ovat olleet kovin mielenkiintoisia ja korona toi aikanaan uusia tuulia, mikä sekin oli varmasti yksi syy, miksi virta ja voimat tyssäsivät, eikä uusia jäseniä enää löytynyt, Karjalainen pohdiskeli. ooo 14. Kun on opetettu olemaan hiljaa ja hillitsemään tunteet, vaikka kuinka sapettaisi ja kokisit epäoikeudenmukaisuutta. Mallusjoella sijaitsevasta Lasija keramiikkakeskus Kuu:sta tutun Jari Vesterisen keramiikkatyö on tehty Taivalkosken Metsäkylän meteoriittijärven savesta ja poltettu Lasija keramiikkakeskus Kuun omassa anagamauunissa. kesäkuuta 1986 Orimattilan Sanomissa kerrottiin kenialaisvieraista
Lautakunnan mukaan henkilöstön pysyvyyteen, työyhteisön toimivuuteen sekä työnantajakuvaan liittyy edelleen kehittämistarpeita. Hovioikeus päätyi kuitenkin samaan johtopäätökseen kuin käräjäoikeus. MISKA MIETTINEN Virenoja Itä-Suomen hovioikeus ei muuttanut lahtelaismiehelle aiemmin annettua tuomiota Orimattilan Virenojan nuorisoseurantalon paloon liittyvässä rikosjutussa. Takavarikkopäätös määrättiin pidettäväksi voimassa, kunnes menettämisseuraamus pannaan täytäntöön. Järvikunnan koulu myydään tarjotulla 52 000 eurolla Järvikunnan koulusta tehty 52 000 euron tarjous hyväksyttiin ja koulu on vaihtamassa omistajaa. Arviointikertomus luovutettiin torstaina. Käräjäoikeuden mielestä tilisiirrot ovat olleet joko tosiasioita vastaamattomia, yhtiön toiminnalle tarpeettomia tai joka tapauksessa perusteettomia yhtiön asemaan ja taloudelliseen tilanteeseen nähden, kun liiketoiminta on ollut tilikaudella 2022 raskaasti tappiollista, eivätkä tuotot ole kattaneet kaikkia kuluja. Pelastuslaitokselta kerrottiin ettei lettujen ankarasta paistamisesta aiheutunut kuitenkaan mitään vaaraa. Hovioikeus piti Virenojan seurantalon palosta tuomitun rangaistuksen ennallaan HANNA-MARI TYRVÄINEN Orimattila Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut orimattilalaisen, vuonna 1990 syntyneen, miehen törkeästä petoksesta ja liiketoimintakiellon rikkomisesta. Puolustuksen mielestä rakennuksen arvo oli enintään noin 5 000 euroa. Vastaajan liiketoimintakieltoa jatkettiin marraskuuhun 2026 saakka. Takavarikossa olleet noin 5 000 euroa palautuvat asianomistajille näinä päivinä, mikä vähentää korvattavaa määrää. Teot tapahtuivat marraskuussa 2025. Julkisuuslain mukaan tietopyyntö on käsiteltävä viivytyksettä, ja tieto julkisesta asiakirjasta annettava mahdollisimman pian, viimeistään kahden viikon kuluessa pyynnöstä. Tuomitulle määrättiin 80 euron rikosuhrimaksu. Tuomittu joutuu maksamaan valtiolle rikosuhrimaksua 80 euroa sekä hänelle puolustajaksi määrätyn oikeudenkäyntiavustajan palkkion reilut 8 200 euroa. Se tarkoittaisi aiemman suurimman mahdollisen perusmaksun laskemista 10 000 eurosta 3 600 euroon. Toisaalta henkilöstöön, tavoitteiden seurantaan ja osaan palveluiden kehittämishankkeista liittyi huomioitavaa. Lisäksi mies on jättänyt ilmoittamatta, ettei hänellä ollut oikeutta harjoittaa liiketoimintaa Suomessa, koska hän oli liiketoimintakiellossa. Lautakunta kiinnitti huomiota myös hankintaja sopimusosaamisen kehittämistarpeisiin. Yhdyskuntapalvelua ja vahingonkorvauksia Mies tuomittiin viiden kuukauden vankeusrangaistukseen, joka muunnettiin 150 tunniksi yhdyskuntapalvelua. Mies vaati syytteiden hylkäämistä tai vaihtoehtoisesti rangaistuksen ja korvausvelvollisuuden alentamista. Henkilöstötavoitteissa puutteita Tarkastuslautakunta arvioi, etteivät henkilöstöä koskevat tavoitteet toteutuneet kaikilta osin vuonna 2025. Kaupunki teki 1,6 miljoonan euron ylijäämäisen tuloksen, minkä myötä taseeseen kertynyt ylijäämä kasvoi 11,3 miljoonaan euroon. Mies on erehdyttänyt asianomistajia varojen käyttötarkoituksesta, koska tällaista kattoremonttia ei ollut tosiasiassa sovittu. Yhtiö on ajautunut maksukyvyttömäksi viimeistään alkuvuodesta 2023, ja lopulta asetettu konkurssiin marraskuussa 2023. Päätökseen voi hakea muutos valittamalla. Hänen maksettavakseen tuli muun muassa Virenojan Nuorisoseuran, asianomistajan sekä vakuutusyhtiön hovioikeudessa syntyneitä kuluja yhteensä runsaat 5 600 euroa, ja kaikkiaan maksettavaa tuli 243 000 euroa. Hän on myös luovuttanut itselleen yrityksen varoja yhtiön kirjanpidon ulkopuolisen monivaluuttatilin kautta, tekemällä tilisiirtoja yhteensä 5 900 eurolla sekä tiliin liitetyn kortin omalla käytöllä noin 1 600 eurolla. Satojatuhansia ulkomaille Tuomittu on käyttänyt samaa keinoa tehdessään yhtiön varoilla kuitittomia ostoja ja nostaessaan lainana varoja yhteensä reilut 9 200 euroa, joka on kirjattu yhtiön kirjanpidossa tilille muina menoennakkoina. – Kaupungissa tapahtui vuonna 2025 aika paljon. Miehen maksettavaksi Virenojan Nuorisoseuralle jäi 89 000 euroa, käräjäoikeuden määräämä summa oli 100 000 euroa. Hovioikeus velvoitti miehen korvaamaan myös valituksesta aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja. KUVA: IDA NIVA ANNA HAKAMA Orimattila Orimattilan kaupunki myy Järvikunnan koulun siitä huutokaupassa korkeimman tarjouksen tehneelle Amaki oy:lle 52 000 euron kauppahinnalla. Vuoteen 2022 verrattuna lainakanta on supistunut lähes 12 miljoonalla eurolla. Miehen naiselle lähettämistä viesteistä ilmeni, ettei mies hyväksynyt parisuhteen päättymistä. Pitkäaikaisen lainan määrä pieneni kolmantena vuonna peräkkäin ja oli vuoden lopussa 60,5 miljoonaa euroa. Tulipalossa tuhoutui tuomion mukaan naisen ja lasten käytännössä koko henkilökohtainen omaisuus ja koti-irtaimisto. Lopulliset päätökset eivät olleet lehden painoon mentäessä vielä tiedossa. Myös poikkeustapauksista aiotaan keskustella. Tavoitteiden toteutumisen seurantaa ja arviointia tulisi sen mukaan selkeyttää. Järvikunnan koulun toiminta päättyi tämän lukukauden päättyessä. Vesiyhtiön tulee pärjätä omillaan Vesihuoltolain mukaan vesiyhtiöiden tulee kattaa kaikki sen toiminnasta aiheutuvat kustannukset vesimaksuilla. Taustalla parisuhteen päättyminen Teon motiivi on jäänyt hieman epäselväksi, mutta se liittyy hyvin todennäköisesti parisuhteen päättymisestä aiheutuneeseen katkeruuteen. Tuomittu on laiminlyönyt yhtiön liiketapahtumien kirjaamista ja tilinpäätöksen laatimista sekä merkinnyt yhtiön kirjanpitoon vääriä tai harhaanjohtavia tietoja vuosina 2022 ja 2023. Kun asianomaiset olivat siirtäneet rahat miehen Viroon perustetun yhtiön hallinnoimalle tilille, oli niistä valtaosa siirretty eteenpäin tuomitun omalle tilille palkkana sekä muille yksityishenkilöille, kunnes loput varoista oli pysäytetty viranomaisvoimin. Olemme keskittyneet kertomuksessa toiminnallisiin tavoitteisiin, Ritala huomautti. Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi miehen vuoden ja kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä vahingonteosta, vainoamisesta ja lähestymiskiellon rikkomisesta vajaat puolitoista vuotta sitten. Nuorten palveluissa viivästyksiä Nuorten palveluiden kehittämisessä tavoitteita jäi saavuttamatta. Myönteisenä kehityksenä arviointikertomuksessa nostettiin esiin myös kaupungin velkaantumisen väheneminen. Kaupungin asettama pohjahinta koululle oli 50 000 euroa. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Riitta Lonka piti arviointikertomuksen havaintoja tärkeinä erityisesti henkilöstön näkökulmasta. Ratkaisu annettiin 3. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että mies halusi vahingoittaa seurantalossa säilytettyä entisen puolisonsa omaisuutta. Mies on ilman hyväksyttävää syytä luovuttanut yhtiön omaisuutta yhteensä 394 120 euron edestä. Orimattilalaismies huijasi 35 000 euroa valheellisella remonttitarinalla HANNA-MARI TYRVÄINEN Orimattila Orimattilalaisen rakennustoimintaan erikoistuneen yrityksen toimitusjohtaja on tuomittu törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. Hyvinvoinnin edistämisessä lautakunta näki kuitenkin myös onnistumisia. Virheellisten tai harhaanjohtavien tietojen määrä on suuri ja ne koskevat merkittäviä summia. Mies väitti olevansa syttymisajankohdan aikaan Helsingissä. Sama määrä on kirjattu yhtiön kirjanpidossa tilille vastaavan suuruiseksi saatavaksi häneltä itseltään. Vuonna 1987 syntynyt mies tuomittiin rikoksista yhteiseen vuoden ja seitsemän kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koeaika päättyy toukokuussa 2028. Orimattilan Vesi oy on tehnyt kolmena viime vuotena tappiollisen tuloksen ja sillä on mittavasti korjausvelkaa. Pannu kuumeni liian tehokkaasti Orimattilan kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Johanna Helstelä (kd.) kertoo saaneensa viime tiistaina vastauksen noin puoli vuotta sitten kaupungin kirjaamoon lähettämäänsä tietopyyntöön. Moduuleista kootulla, kuudellekymmenelle oppilaalle mitoitetulla koulurakennuksella on ikää vain reilu kymmenen vuotta. Virenojan nuorisoseurantalo tuhoutui tulipalossa syksyllä 2022. Päijät-Hämeen käräjäoikeuden aiemmin määräämä vakuustakavarikko määrättiin pidettäväksi voimassa, kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Tilinpäätöksen laatiminen on laiminlyöty kokonaan kaudella 2022. kesäkuuta. Vesiyhtiö kokoontui viime torstaina ylimääräiseen yhtiön hallituksen kokoukseen aiheen tiimoilta ja vesiyhtiön hallituksen puheenjohtaja Vesa Leino kertoo, että hinnoittelumallin käsittelyä jatkettiin vielä maanantai-iltana yhtiön strategiapäivässä. Tuomittu on myös siirtänyt ulkomaisille pankkitileille yhtiön varoja yhteensä noin 316 400 euroa väitettyinä projektinhallintaja konsulttimaksuina, mistä 109 000 euroa on siirretty Kyprokselle ja 207 400 euroa Sveitsiin. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tuomo Jussila lupasi arviointikertomuksen toimivan jatkossa työkaluna kaupungin päätöksenteossa. Keksitty työmaa vei rahat Tuomittu oli esittänyt asianomistajille, että hänen yhtiöllään olisi toimeksiantona rivitalojen kattoremontti, jonka rahoittamiseksi hän tarvitsisi lainaa yksityishenkilöiltä. Organisaatiomuutosta pantiin toimeen, lisäksi oli kuntavaalit ja syksyn tapahtumia tytäryhtiöihin liittyen. Valtio maksaa miehen asianajan 2 360 euron palkkion, josta tuomittu velvoitetaan korvaamaan valtiolle 1 170 euroa. Työkuormat ovat kasvaneet eli tässä ei olla pystytty tekemään kaikkea sitä tehtävää, joka olisi kuulunut tehdä. Päätöksen koulun myymisestä teki elinvoimajohtaja Sara Vilander viime perjantaina. Sen mukaan kaupungissa on tehty paljon hyvää työtä, vaikka tavoitteiden seuranta ja raportointi kaipaavat jatkossa nykyistä selkeämpää otetta. Mies velvoitetaan maksamaan yhtiön konkurssipesälle taloudelliseen vahinkoon perustuvia ja aikaisemmassa asiassa käsittelemättä jääneitä korvauksia yhteensä runsaat 12 500 euroa, sekä konkurssipesän noin 24 700 euron oikeudenkäyntikulut. Leino kertoo, että yhtiö aikoo käsitellä ainakin kolmen suurimman hintaluokan, eli luokkien 5, 6 ja 7 poistamista kokonaan. Syyttäjä määräsi marraskuussa 2025 takavarikoitavaksi virolaistilillä olleet noin 5 000 euroa ja keväällä 2026 ennen oikeudenkäyntiä ne palautettavaksi asianomistajille. Vakuutusyhtiö korvasi Virenojan Nuorisoseuralle rakennuksesta 130 000 euroa, joka miehen tulee korvata. Leino kertoo, ettei uudistuksen jälkeen yhtiön tuotto ole noussut enempää kun 3,5 prosenttia. Vesiyhtiö päättää itse hinnoittelustaan, mutta kaupunki voi vaikuttaa päätöksiin omistajaohjauksella. Mies asetettiin liiketoimintakieltoon, joka päättyy keväällä 2031. Helstelä sai vastauksen tietopyyntöönsä Nelostiellä Orimattilan kohdalla sattui maanantain vastaisena yönä puoli kahden maissa pieni hirvikolari. Reilun 900 neliön suuruinen koulutalo maksoi kaupungille aikoinaan noin kaksi miljoonaa euroa. – Henkilöstö on nostettu strategiassa korkealle tasolle, mutta se ei tavoitteiden toteutumisessa näy. Lisäksi yhtiö haluaa selkeyttää, että jos perusmaksu on mahdollista laskuttaa vesimittarin tai huoneistojen määrän mukaan, tullaan valitsemaan asiakkaalle edullisempi vaihtoehto. Oikeuden mukaan vahingon määrää arvioitaessa voitiin ottaa huomioon rakennuksen korjaamisesta tai uudelleen rakentamisesta aiheutuvat kustannukset, koska Nuorisoseuran tarkoituksena on ollut jatkaa tuhoutuneen ja vasta remontoidun rakennuksen käyttöä entiseen tapaan. Näennäinen saatavasaldo Esimerkiksi yhtiön kirjanpitoon on merkitty lukuisia tapahtumia niin, että sillä olisi ollut konkurssihetkellä reilu 292 300 euron saatavasaldo, vaikka yhtiöllä ei tosiasiassa ollut tällaista varallisuussaatavaa. Korvauskiista ei muuttanut lopputulosta Puolustuksen näkemyksen mukaan yli satavuotiaan seurantalon korvauksia olisi tullut arvioida rakennuksen käyvän arvon perusteella eikä korjaustai jälleenrakennuskustannusten mukaan. Mies oli harhauttanut kahta asianomistajina ollutta henkilöä siirtämään hänen osoittamalleen tilille yhteensä 35 000 euroa ja aiheuttamalla siten heille taloudellista vahinkoa. Lautakunta kiinnitti huomiota myös siihen, ettei kaikille strategisille tavoitteille ole määritelty selkeitä mittareita. – Tiedossamme on jo esimerkiksi yksi iso kiinteistö, jossa paljastui kulutusvirtaamalaskelman myötä, että vesimittari tullaan vaihtamaan pienempään, jotta se vastaa kiinteistön tämän hetken käyttötarkoitusta. Ensi syksystä lähtien Järvikunnan oppilaat siirtyvät Tönnön kouluun opiskelemaan. Pian uutisen julkaisun jälkeen, tiistaina, kaupunki toimitti Helstelälle hänen kaipaamansa tiedon. Esimerkiksi suurten kiinteistöjen perusmaksun hinnat voitaisiin määritellä jatkossa tapauskohtaisesti, mutta kuitenkin mittausvirtaamiin ja laskutuskäytäntöihin perustuen, jolloin perusmaksun määrä voi kasvaa tai laskea, selittää Leino. päivänä 2026 – N:o 42 – 3 MISKA MIETTINEN Orimattila Viime vuotta käsittelevässä Orimattilan kaupungin arviointikertomuksessa talouden tunnusluvut saivat tarkastuslautakunnalta pääosin myönteisen arvion. Lisäksi hänelle määrättiin oheisseuraamuksena 60 tuntia yhdyskuntapalvelua. Osallisuusohjelmatyö keskeytyi osallisuuskoordinaattorin irtisanoutumisen vuoksi eikä työtä päästy jatkamaan vajaalla henkilöstöresurssilla. Orimattilassa pieni hirvikolari Näky Orimattilan Virenojalla syyskuussa 2022 oli lohduton. Tunnustus kevensi tuomiota Asia käsiteltiin tunnustamisoikeudenkäynnissä, ja rangaistusta alennettiin sen perusteella, että syytteen mukaiset rikokset oli syyteneuvottelussa tunnustettu. Henkilöstön vaihtuvuus oli tavoitetta suurempi, ja myös henkilöstökyselyn tulokset jäivät useilta osin asetetuista tavoitteista. Tavallista suuremman työmäärän vaativissakin tietopyynnöissä tieto julkisesta asiakirjasta on annettava kuukauden kuluessa pyynnöstä. Strategia pitää olla päättämisen mukana. Tuomittu oli tunnustanut menetelleensä näin. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 9. – Kovien arvojen eli eurojen rinnalla pehmeät arvot ovat yhtä tärkeitä. Hän on esimerkiksi siirtänyt itselleen ennakkopalkoiksi merkittyinä suorituksina yhteensä reilut 61 000 euroa enemmän varoja kuin palkkamenoina on kirjattu ja ilmoitettu. Arviointikertomus kiitti taloudesta ja huomautti henkilöstöstä Orimattilan tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Salla Ritala (vas.) luovutti tuoreen arviointikertomuksen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Riitta Lonkalle. Tuomittu ei tuntenut petoksen uhreiksi joutuneita henkilöitä entuudestaan. Koulu oli huutokauppasivustolla myynnissä 13.4.–31.5. Uutta taloa on rakennettu osittain Päijänne Leaderiltä saadulla avustuksella, jonka määrä on 135 000 euroa. Siinä on monivaiheinen pohja, josta arviointia on alettu tekemään, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Salla Ritala sanoi. Tuomittu velvoitettiin korvaamaan naiselle 7 700 euroa ja miehelle 15 000 euroa viivästyskorkoineen sekä heidän oikeudenkäyntikuluja reilut 1 800 euroa. KUVA: JOANNA LUOKKANEN JOANNA LUOKKANEN Orimattila Orimattilan Vesi oy:n vesimaksujen muutokset ovat tyrmistyttäneet osaa paikallisista, joilla vesilaskujen hinnat nousivat uuden hinnoittelumallin myötä moninkertaisiksi. – Toivomme, että kaupunginhallitus ottaisi kantaa huomioihin ja kehittämisehdotuksiin sekä siihen, ovatko ne johtaneet toimenpiteisiin, Ritala sanoi viitaten arviointikertomukseen kauttaaltaan. Me ollaan menty organisaatiouudistus edellä, jotta saamme talouden kuntoon. Leino kertoo heidän olevan valmiita ainakin keskustelemaan uuden hinnaston voimaantulon jälkeen lähetettyjen laskujen tasaamisesta uusiin hintoihin, jos asiakas siirtyy tulevien muutosten jälkeen edullisempaan hintaryhmään. Orimattilan Sanomat uutisoi viime viikon alussa ettei Helstelä jutuntekohetkeen mennessä ollut saanut kaupungilta vastausta tietopyyntöönsä, vaikka kyseli asian perään uudestaan tammikuussa. Pelastuslaitoksella ei ollut tarkempaa kerrottavaa tapauksesta, mutta tiettävästi mitään kovin pahaa ei käynyt. Henkilöstön hyvinvoinnissa ja asemassa on edelleen kehitettävää. Rakennusalan yrittäjä tuomittiin törkeistä talousrikoksista Orimattilan Orionkujalla paistettiin lettuja keskiviikkona iltapäiväneljän jälkeen sen verran ankarasti, että rakennuksessa laukesi automaattihälytys. Syyttäjän mukaan tuomittu oli korvannut petoksen uhreiksi joutuneille naiselle ja miehelle jo aikaisemmin ennen oikeuden käsittelyä 12 300 euroa, heti tapahtumien ja rikosilmoituksen tekemisen jälkeen. – Talouden osalta ei ollut niin paljon arvioitavaa. Ylijäämä kasvoi ja velka pieneni Orimattilan talous vahvistui vuonna 2025 edelleen. – Otetaan oppia työskentelyyn. ja siitä jätettiin ainoastaan yksi tarjous. Kaupunginhallituksen pöytäkirjoissa todetaan omistajaohjauksen tahtotilana olevan se, että vesiyhtiön tulee tuottaa positiivinen tulos myös lainanhoitokulujen jälkeen, mutta ettei hintoja saa korottaa yli aiemmin mainitun 3,5 prosentin ilman kaupungin ennakkokantaa. Ohjaamo-toiminta ei käynnistynyt siten, kuten oli suunniteltu. Helstelä pyysi joulukuussa 2025 nähtäväkseen kaupunginjohtajan erottamisprosessin keskiössä olevaan terveyskeskuskauppavyyhtiin liittyneestä asiakirjaväärennösepäilystä tehdyn rikosilmoituksen. Orimattilan Vesi oy ottaa uuden hinnastonsa uudelleenkäsittelyyn
Vieraaksi olemme pyytäneet Mäntsälän Martat. Tervetuloa! Luhtikylän Martat kokoontuu Hallamaalla osoite Vanha Helsingintie 2126, Luhtikylä, torstaina 11.6. klo 17.45. – Tärkein toiveemme on tavoittaa nuoria, jotka tarvitsevat tukea ja apua. Elimäellä. Yksilövalmennusta annetaan nuoren omista lähtökohdista ja tilanteesta riippuen, joiden perusteella asioissa lähdetään etenemään, kertoo hankekoordinaattori Riikka Sompi. Moni nuori on syrjäytynyt ja työkokeilu tarjoaa heille tärkeän syyn lähteä aamuisin liikkeelle sekä mahdollisuuden olla muiden ihmisten kanssa, joka tukee hyvinvointia, sanoo Sompi Kohderyhmässä yli 200 nuorta Orimattilassa kohderyhmään kuuluu reilut 200 nuorta. Ensimmäinen kohteemme Mäntyharjulla on Suomen toiseksi suurin puukirkko. Me ollaan katsottu, että meillä olisi samojakin hahmoja, mutta sitten Minni saattaa tehdä jonkun oman jutun ja minä esimerkiksi tällaisen pupun, näyttää Sara. Tämä osoittaa, että poliisin laillisuuskasvatukselle on tilausta, ja että etäyhteys kouluille toimiva osallistumistapa. 6.5.2026 Orimattila Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää. Seuratoiminta Riikka Sompi kannustaa nuoria tulemaan juttusille matalalla kynnyksellä. HANNA-MARI TYRVÄINEN Orimattila Toukokuun viimeisellä viikolla pidetyt poliisin liikenneoppitunnit tavoittivat verkossa yli 81 000 lasta ja nuorta. Ensin me kasvatettiin näitä yhdessä äitin kanssa. Mäntyharjulle. ais ud ok u. mennessä Markku 050 545 0449 ja Reijo 050 589 5981. Tätä ennen lasketaan muistokukat Karjalaan jääneiden vainajien ja sankarivainajien muistomerkeille. Työllisyyspaku starttaa syksyllä Syksyllä hankkeelle saadaan myös liikkuva palvelu eli ”työllisyyspaku”, jolla on tarkoituksena suunnata maaseudulle nuorten pariin. Teen sitä aika paljon, että ne tottuvat siihen, mutta kohtahan ne voi jättää Paprikataimia ja virkkuuhahmoja – nuorten omat bisnekset kukoistavat Eemeli Dufva myy paprikantaimia rahoittaakseen omia harrastuksiaan. Pienimmät virkkuuhahmot syntyvät melko nopeasti. Hankkeessa pyritään tarjoamaan nuorille työkokeiluja työssäoppimismahdollisuuksia. Eemelillä oli myyntipöydällä reilut kymmenen paprikantaimea, jotka hän oli laittanut kasvamaan tammikuussa. Niitä pitää viedä välillä ulos ja tuoda takaisin sisälle. Poliisi on järjestänyt vuoden aikana valtakunnallisia online-oppitunteja neljästä teemasta, kuten väkivaltarikoksista ja sosiaalisen median riskeistä. 0100 5577 HANNA-MARI TYRVÄINEN Orimattila Kesän jäätelöja taskurahat eivät kerry kaikille tavallisista kesätöistä, vaan monet nuoret hankkivat tuloja harrastustensa kautta. Sara ja Minni ovat puolestaan löytäneet virkkuukoukusta ja langasta sekä yhteisestä harrastuksesta oman ansaintatavan. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Onhan kasvua myös ihan hauska seurata. Ilmoittautumiset 27.6. Näyttelyn tavoite on karjalaisen kulttuurin edistäminen sekä kansallispukutietoisuuden kasvattaminen ja käytön lisääminen. Jumalanpalvelus on klo 10 Elimäen kirkossa. Hahmoilla ei ole nimiä, vaikka ne suunnitellaan ja toteutetaan ihan omien ideoiden pohjalta. Tervetuloa! Seurapalstailmoitukset: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Ystävykset tarttuivat virkkuukoukkuihin ja pehmoiseen lankaan suurin piirtein samoihin aikoihin ja ensimmäisiin myyjäisiinkin suunnattiin yhdessä jouluna 2026. Molemmilla tytöillä on omat Instagram-tilit. Sato selviää vasta kesän lopulla Suippopaprikoita on eri värisiä, mutta Eemeli ei tiedä vielä tässä vaiheessa, minkä väristä satoa tämä erä tuottaa. – Me ollaan tehty näitä 2-3 vuotta. Vanhustenviikkoa tullaan viettämään lokakuussa. Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset sekä ruokarajoitteet su 14.6. s. 0100 4070 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. Näyttely on avoinna päivisin klo 10–20, ja näyttelyssä on päivittäinen opastus. Tervetuloa! Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. Yhdessä voidaan pohtia esimerkiksi sopivaa koulutusalaa. vietettävän vammaistenpäivän juhlistaminen. Neuvostojen ja eri toimielimien tapaamisissa on ollut hyvää keskustelua, kertoo Viljanen. Suunnitelma on sen verran alkuvaiheessa, että ei ollut tarkempaa lausuntoa meillä. Aamukahvit nautimme Heinolan Kauppahalleilla. (Sirkka Turkka) Rakkaudella kaivaten Tiina, Kai-Ari, Kalle ja Ilona Tuomo sukulaiset ja ystävät Vahviala-seura. – Se on sellaista nuoren rinnalla kulkemista, toteaa Sompi. Viimeisillä tunneilla keskityttiin liikenneturvallisuuteen yhdessä Liikenneturvan kanssa. Siemenet ostettiin aluksi kaupasta, mutta sitten mummi sanoi, että kanttii ottaa suoraan paprikasta. Yritämme, ettei nuorilla olisi painetta lähtemisen kannalta, koska monella voi olla vaikeutta arjenhallinnan asioissa, sanoo Sompi. Kaikkiaan oppitunneilla on ollut livenä yhteensä noin 664 000 katsojaa, ja osa lapsista ja nuorista on osallistunut kaikkiin tunteihin. Yritteliäisyys, luovuus ja intohimo omaan tekemiseen on oivallinen keino tienata ja kartuttaa samalla säästöjä omia unelmia varten. Hankkeessa tarjotaan asiakkaille yksilöja ryhmävalmennusta sekä mahdollisuuksia tutustua työelämään. Hinta aikuiset 65e/kuoro 30e/ lapset 30e. Nuorten työttömyyteen haetaan ratkaisuja (c ) Ar to In ka la ww w. Jätin pienimmät vielä kotiin kasvamaan. Eemelille paprikoiden kasvatus on ollut luonteva tapa hankkia lisätuloja mäkihypyn ja yhdistetyn harrastukseen. Varmaan siksi, kun tykkään paprikasta. Viimeisenä kohteena on Vuohijärven kulttuuritalossa Reidar Särestöniemen taidenäyttely. co m 3 4 5 1 8 1 9 6 7 5 1 2 8 5 7 4 6 9 1 9 2 6 7 1 3 Virkkaaminen on Minni Juntuselle (vas.) ja Sara Niskaselle sekä mieluisaa ajanvietettä että tapa ansaita omaa rahaa. Isomman pupun virkkaa viidessä tunnissa ja ampiaisen tunnissa, mutta pikkusammakkoon menee vain puoli tuntia. Nyt ollaan menty pari vuotta omilla siemenillä, kertoo Eemeli. Karjalaisia kansallispukuja -näyttely pidetään Iitin Kirkonkylän kylätalolla 23.6.–6.7., osoite Kymentaantie 1. Virkkuutyöt valmistuvat ripeästi Vanutäytetyt virkkuutyöt ovat melko nopeatekoisia, mutta riippuu ihan siitä, minkä kokoisen hahmon tekee. 12.12.1937 Orimattila k. Seuraavaksi siirrymme Woikoskelle, jossa nautimme lounaan ja tutustumme automuseoon. – Aiempina vuosina on ollut reippaasti osallistujia, noin sata, Viljanen kertoo. Siihen yhdistetään myös joulukuun 3. – Nyt on toinen vuosi, kun myyn näitä. Paprika kannattaa kasvattaa kasvihuoneessa, hän suosittelee. Nostamme maljan kesälle, kertaamme alkuvuoden tapahtumat. Komisario Arttu Visuri Lounais-Suomen poliisilaitokselta toteaa, että joka kesä kuullaan valitettavia uutisia liikenneonnettomuuksista, joissa lapsia ja nuoria loukkaantuu tai menehtyy. Me katsottiin vähän ohjeita ja sitten vaan laitettiin tulemaan. Lähtö on klo 8.20 ja paluu n. Vahviala-seuran kesäjuhla pidetään 5.7. Tervetuloa! Orimattila-Seuran ja Länsi-Orimattilan Laulajien yhteinen kesäretki ke 24.6. Varhaiskannon valitukset arkisin klo 6.30–16.00, viikonloppuisin 6.30–12.00, puh. 28.7. Hahmoja voi tilata myös suoraan tekijöiltä. Samalla halutaan tuoda näkyvyyttä ja tunnettavuutta Vahviala-seuralle. ORIMATTILAN SANOMAT Suruilmoitus Orimattilan Sanomiin: puh. – Meiltä pyydetyssä lausuntopyynnössä asemakaavaan liittyen päädyttiin nostamaan esiin esteettömyys. – Yrityksiltä toivotaan yhteiskunnallisen vastuun ottamista siitä, että nuoria saataisiin töihin ja kokeilemaan todellisia työelämän tilanteita. Eväitä työelämään Yksilöja ryhmävalmennuksessa käydään läpi arjenhallinnan asioita ja työnhakua sekä harjoitellaan työhaastattelutilanteita, cv:n tekemistä omia vahvuuksia miettien ja tutustutaan koulutusmahdollisuuksiin. Lisäksi joukossa on maahanmuuttajanuoria, jotka voivat kaivata erityistä tukea omaan etenemiseen. Paprikamyynti on helppo tapa saada harrastukseen rahaa, toteaa olympiakullasta haaveileva Eemeli. – Yksilövalmennusta voidaan tarjota myös etänä puhelimitse tai Teamsin välityksellä. Kuolleita Liikenneturvallisuutta ruudun kautta Orimattilan vanhusja vammaisneuvosto kokoontui toukokuun lopussa. Poliisi tavoitteli viime vuonna alkaneilla valtakunnallisilla oppitunneilla koululaisia koko maassa. Kysynnän ja tarjonnan epätasapainoon haetaan ratkaisua toukokuussa käynnistyneellä Yksilöllisiä polkuja työelämään -hankkeella, jonka tavoitteena on tukea 18–29-vuotiaiden nuorten siirtymistä koulutukseen ja työelämään. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 9. ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. Seuraavat poliisin oppitunnit järjestetään ensi syksynä viikolla 40. Toimintaa toteutetaan tiiviissä yhteistyössä työllisyysalueen, oppilaitosten, alueen yritysten ja nuorisopalvelujen kanssa. Riittää, että kuuluu kohderyhmään ja kokee tarvitsevansa tukea, hän kannustaa. Tähän toivotaan mukaan paikallisia yrityksiä, jotka voisivat tarjota nuorille mahdollisuuden tutustua työpaikkoihin ja tilaisuuden tullen solmimaan myös oppisopimussuhteita. Satoahan paprika tekee vasta loppukesästä ja alkusyksystä, hän kertoo esitellessään terhakoita kasvejaan. päivänä 4 – N:o 42 – 2026 Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Puheenjohtaja Markku Viljanen kertoo neuvoston käyneen kokouksessa läpi lausuntopyyntöä Orivillen asemakaavoitukseen liittyen ja kuulumisia eri neuvostojen tapaamisiin liittyen. Elimäen seurakuntakeskuksessa, Vanhamaantie 15, nautitaan lounas, jonka jälkeen on päiväjuhla. 03-876 678. klo 16. Nuorten työllistämiseen suunnatun pari vuotisen hankkeen suuruus on reilut 160 000 euroa, johon on myönnetty enintään 121 000 euron avustus Euroopan sosiaalirahastosta. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. mennessä vastaanottaa Jari Käki, jari.kaki@pp.inet.fi, tai 044 3466461. Vanhusja vammaisneuvosto kokoontui HANNA-MARI TYRVÄINEN Orimattila Orimattilassa nuorten työttömyys on lisääntynyt, samalla kun tietyillä aloilla toimivat paikalliset yritykset kamppailevat osaavan työvoiman puutteen kanssa. FI64 4210 0010 114427 ja viite 10126, eräpv. Kaikki työt päätyvät myyntiin ja niitä on kaupattu erilaisissa tapahtumissa hyvällä menestyksellä. – Taimia pitää kastella paljon. Taimet olivat tässä vaiheessa jo 40 sentin korkuisia. – Työnhakijaryhmälle se tarkoittaa käytännössä tukea koulutukseen ja työelämään hakeutumiseen. Mutta miksi kasvatat juuri suippopaprikaa. – Paprikat kasvavat korkeutta metristä puoleentoista. Pehmohahmot syntyvät omista ideoista Sara ja Minni ovat innostuneet virkkaamaan yhdessä pehmohahmoja, kuten rapuja, sorsia, matoja, pupuja ja ampiaisia. Myyntituloilla he voi hankkia haluamiaan asioita – toinen säästää rahaa uuteen puhelimeen ja toinen puolestaan uusiin käsityötarvikkeisiin.. Eikö lehtesi tullut. Alustavissa suunnitelmissa on viikon ajalle jaettua ohjelmaa, johon saattaa lukeutua kaikille avointa konserttia, sauvakävelyä ja muuta eri järjestöjen järjestämää ohjelmaa. Joukossa on sekä nopeammin työllistyviä, että enemmän tukea koulutukseen ja työelämään siirtymiseen tarvitsevia nuoria. Hän on matkalla lapsuutensa metsiin, sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan. jo kokonaan ulos. Eemeli Dufva (11) myy itse kasvattamiaan suippopaprikoita, kun taas Sara Niskanen (13) ja Minni Juntunen (15) virkkaavat pehmohahmoja myyntiin. 03-876 678 ilmoitukset@ orimattilansanomat.fi Rakas äiti ja mummu Seija Kirsti Helena Karjalainen Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. Hän kilpailee aktiivisesti mäkihypyssä ja yhdistetyssä, ja tavoitteenaan hänellä on olympiakulta. 30.6. Jaala Areenalle Keiski ja ENO konserttiin lähtijät: hinta on 55 € ja tilino. Tarvittaessa liikkeelle lähdetään arjen perusasioiden vahvistamisesta, jotta eteneminen koulutukseen tai työhön mahdollistuu. Poliisi kutsuu koulut oppitunneille kuntien kirjaamojen kautta. – En oikein tiedä. Esimerkiksi Sara esittelee yhdessä Instagram-päivityksessään kaikki viikon aikana tehdyt hahmot, joita on peräti 11 kappaletta. Lähtö torilta klo 17.00. Lämmin kiitos osanotosta. Minun kanssani voi tulla juttelemaan matalalla kynnyksellä – se ei sido mihinkään. Siellä laulavat toisenlaiset linnut. Toista vuotta taimimyyjänä Nuoret myyvät tuotteitaan erilaisissa tapahtumissa, kuten tällä kertaa Pennalan kevätkarkeloissa. Tuntien aiheena on väkivalta ja kiusaaminen. Hänen mukaansa poliisin oppitunnit ovat onnistuneet, jos edes yksi vakava liikenneonnettomuus jäisi tapahtumatta. Visuri arvioi, että tässä myös onnistuttiin. Mukana oli myös useita Orimattilan kouluja
Orimattilan Sanomat kysyi Lonkalta tuoreeltaan loppulausumaa käsittelevään juttuun toukokuussa, epäileekö valiokunta väärinkäytöksiä. Orimattilan MLL:n puheenjohtaja Henni Ahokas kertoi laskeneensa, että osallistujia oli 54. – Tämä on yksittäinen, joskin iso asia, josta oltiin eri mieltä. Jossain vaiheessa luvassa on musiikkipäivä, johon kuuluu levyraati ja tuolileikki musiikin tahdissa. Valtuuston aloitetta lieventävää esitystä ei katsottu hyvällä Larssonin erottamista ajavan puolen keskuudessa. – Kaupunginhallitus saa sanoa, mutta nämä jääviysasiat eivät sinne kuuluneet, ne ratkotaan muualla. Kaupunginhallitus moittii tuoreessa lausunnossaan tilapäistä valiokuntaa poikkeuksellisen kovilla argumenteilla puolueellisesta työskentelystä ja siitä, että johtopäätökset olisi käytännössä tehty jo ennen selvitystyön valmistumista. Uskon tämän olevan luottamuksen kirkastamiselle välttämätön, Lonka sanoo. kysyy toinen. Lounaaseen mennessä he olivat ennättäneet puhaltaa saippuakuplia, kiipeillä ja leikkiä. – Että pääsee heittämään vesiilmapalloja! Ensimmäisen päivän tunnelmia kysyttäessä vastaus tulee kuorossa: – On ollut super kivaa! MLL:n kesätoiminta tarjoaa monipuolista ohjelmaa lapsille Lapset leikkivät aurinkoisessa säässä Jokivarren koulun pihalla. kesäkuuta pidetyn, kokouksen pöytäkirjassa erityistilintarkastuksen perustetta avataan hieman enemmän: ”loppulausunnon maininnat epäselvyyksistä tukevat erityistilintarkastuksen tarpeellisuutta”. Se näkyy niin julkisessa keskustelussa kuin kaupunginhallituksen valiokunnalle antamassa lausunnossakin. – Kesätoiminta tarjoaa lapsille turvallisen ympäristön ja mukavaa tekemistä, kun vanhemmat ovat töissä, totesi kesätoiminnan ohjaaja Nea Oksanen koulun pihalla. Hän on yksi neljästä, jotka jättivät eriävän mielipiteensä kaupunginhallituksen lausunnosta. – Ja perjantaina saa jäätelöä, lapset lisäsivät innoissaan. Kahdeksasta lapsesta seitsemän on toiminnassa mukana ensimmäistä kertaa. SASKIA SUNDSTRÖM Orimattila Keskiviikko-aamupäivällä Karpalontien leikkipuistoon oli kokoontunut paljon väkeä seurakunnan ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Orimattilan yhdistyksen järjestämään puistotreffit-tapahtumaan. Ohjelmassa oli vapaata seurustelua ja erilaisia pelejä ja leikkejä lapsille. – Ihana tilaisuus tutustua lapsiperheisiin ja helpottaa heidän arkeaan. – Kivaa. Lahdessa vastaavia tapahtumia on hänen mukaansa enemmän. – Kyllä, ei saa jäädä, ei missään nimessä. Hallituksen välillä näkemyseroja asioista Eriävän mielipiteen jättäneet kaupunginhallituksen jäsenet kiistävät muun muassa virallisessa lausunnossaan esitetyt väitteet liian lyhyestä lausuntoajasta ja siitä, että tieto 3-sivuisesta AKA-arviosta olisi tullut hallituksen tietoon vasta poliisin selvityksen päätyttyä. Asiaa kysellessä ainoaksi perusteluksi ”luottokorttiepäselvyyksille” irtoaa keväällä hälyä nostanut Oulun seminaarimatka. – Olihan se harvinaisen voimakkaasti kommentoitu, luonnehtii eriävän mielipiteen lausunnosta jättänyt kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tuomo Jussila. Onko sinulla jokin keino, jolla aiot lähteä rakentamaan uudestaan yhtenäisyyttä. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 9. Uskotko, että tilanne pystytään nollaamaan, eikä asia jää taustalle kalvamaan. Ikonen suunnitteli mahdollisesti menevänsä puistotreffeille myös kahdella seuraavalla viikolla. – En lähde luottokorttiasioista julkisesti puhumaan, katsotaan niitä sisäisesti. Päättäjistä useampi kertoo odottaneensa valiokunnan loppulausumalta Larssonin toimien selvittämisen lisäksi perusteellisempaa analyysia myös muiden kuultujen johtavien viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden roolista tapahtumien kulussa. Epäilen tietovuotoa tilapäiseltä valiokunnalta, eräs päättäjä lataa. Hänen mukaansa tärkein tavoite on tarjota toimintaa kaiken ikäisille. Tuolloin Lonka vastasi, että valtuutettujen täytyy saada tietää, miten kaupungin varoja on käytetty. – Kaikki kaverit! kuului vastaus epäröimättä. Ohjelmasta eniten lapset kertoivat odottavansa vesisotaa. Tämä on iso asia, joka herättää varmaan vähän kaikissa keskustelua ja ihmetystä. Suurin osa oli tullut paikalle yksin, mutta osa tunsi toisensa iltapäiväkerhosta tai oli tullut yhdessä sisaruksensa kanssa. Hallituksen enemmistö ei jousta kannastaan Kaupunginjohtajan jatkoa puoltava kaupunginhallituksen niukka enemmistö on koko prosessin ajan pitänyt johdonmukaisesti kiinni omasta kannastaan. Jokainen taustahaastatelluista päättäjistä kertoo tunnistavansa hallituksen luottamuksen arviointiin liittyvät puheet. Kun hallituksen enemmistö nyt asettui ”uhmaamaan” myös valtuuston asettaman tilapäisen valiokunnan loppulausuman johtopäätöksiä, asetelmat vaikuttavat jyrkentyneen entisestään. – Asioista mennään eteenpäin. Lausuma vaikuttaa entisestään syventäneen kuilua kaupunginjohtajan puolustajien ja kriitikoiden välillä. Puistotreffit tarjosi mukavaa ohjelmaa ja maksuttoman lounaan ”Juttuseuraa aikuisille ja leikkiseuraa lapsille” Tuija Ikonen ja lapset Noel ja Elia Dahlqvist ovat käyneet puistotreffeillä ennenkin. Kaupunginjohtajan erottamisprosessi on jakanut alusta saakka päättäjät kahteen leiriin. ”Voihan käydä niin, että meillä on seuraavaksi tilapäinen valiokunta pystyssä kaupunginhallituksen erottamiseksi” Orimattilassa ei kiistellä enää vain kaupunginjohtajasta Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tuomo Jussila korostaa, että vaikeasta tilanteesta on päästävä yli. Samalla he tulevat kumonneeksi hallituksen viralliseksi lausunnoksi viidellä äänellä äänestetyn lausunnon väittämiä. Puistotreffit järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2021 ja puistolounas osana niitä viime kesästä lähtien. Tällä kertaa tarjolla oli kinkkukiusausta ja kasviskiusausta. Itse jätin eriävän mielipiteen siinä mielessä, kun olin pettynyt, koska olisin halunnut kaikki lausunnot sinne, Jussila sanoo. Kello yhdeltätoista tarjoiltiin maksuton puistolounas. Se näkyy kaupungin kirjaamoon saapuneiden tietopyyntöjen määrässä, joita asianhallintasihteeri Tiina Ruokolan mukaan on tullut tavanomaista enemmän. Erityistilintarkastuksen perusteita on päättäjien keskuudessa selvitelty tietopyynnölläkin, mutta tietoja ei tullut asian keskeneräisyyteen vedoten. Ensimmäinen päivä alkoi aamu yhdeksältä tutustumisella, kertoi Oksanen. Se on näkynyt kaupunginhallituksen päätöksissä, viimeisimpänä tilapäiselle valiokunnalle jätetyssä lausunnossa, ja ollut omiaan sähköistämään tunnelmaa.. Vuoden aikana torstaihin mennessä oli jätetty kaikkiaan 29 tietopyyntöä. – Hallitus on jakautunut kahtia ja kun enemmistö halusi äänestää, äänestettiin. – Juttuseuraa aikuisille ja leikkiseuraa lapsille, Ahokas täydentää. Heidän mukaansa asiasta kerrottiin kaupunginhallitukselle jo joulukuussa. Tuomo Jussilan pohjaesityksenä oli kirjauttaa hallituksen erilaiset lausunnot yhteen. Tilanne pitää vain nollata. Ahokkaan mukaan puistotreffit tarjoaa perheille tekemistä kesässä ja helpottaa arkea, kun perheiden ei tarvitse miettiä ruokailua. – Haluamme läpivalaista asian. ”Tilanne pitää nollata” Hallituksen jyrkkää jakautumista kuvasta se, että lähes puolet hallituksesta jätti eriävän mielipiteen hallituksen omasta lausunnosta, perustellen vastakkaista näkemystään pitkästi. Lapset totesivat kinkkukiusauksen olleen hyvää ja keksit vaikuttivat myös maistuvan heille jälkiruoaksi. Hallitus katsoo lausunnossaan, ettei valiokunnan esittämälle erityistilintarkastukselle ole perusteita, mutta eriävän mielipiteen jättäneet perustelivat erityistilintarkastuksen tarpeellisuutta viitaten luottokorttiepäselvyyksiin, joista valiokunnan lausumassa ei mainita. Tilapäisen valiokunnan tuoreimman, perjantain 5. Puistotreffejä saisi olla enemmänkin Seurakunnan diakonityöntekijä Tarja Perälän mukaan puistotreffien kaltaiselle toiminnalle on tarvetta, sillä ne tarjoavat mahdollisuuden yhteiseen ruokailuun ja kokoavat lapsiperheet yhteen. päivänä 2026 – N:o 42 – 5 SASKIA SUNDSTRÖM Orimattila Mannerheimin Lastensuojeluliiton Orimattilan yhdistys ry tarjoaa kesätoimintaa 7–10-vuotiaille lapsille kesäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla Jokivarren koululla. Samat ihmiset ovat itse olleet valtuustossa nimeämässä Peltosen sihteeriksi valiokuntaan, hän muistuttaa. Useampi päättäjälähteistä ei kuitenkaan tunnista tilannetta, että toisilla olisi viranhaltijatasolta saatuna päätöksenteon tueksi enemmän tietoa kuin toisilla. Osa ryhtyi heittelemään koripalloa, toiset suuntasivat keinumaan ja jotkut kiipeilivät ja tasapainoilivat. Kiristynyt tilanne on saanut eri leirit selvittelemään aiempaa aktiivisemmin hallinnon yksityiskohtia ja päätöksenteon taustoja. – Tekevätkö hallituksen jäsenet päätöksiä samoilla tiedoilla. Tämä on keino tarkastaa mitä on tapahtunut ja poissulkea asioita. Silloin ne järjestetään Lettulantien leikkipuistossa ja Kotiseutumuseolla. – En ole vielä mennyt niin pitkälle. Millaista oli tulla paikalle aamulla. Siinä enemmän viitataan ehkä joihinkin yksittäisiin asioihin, hän kuittaa. Tuija Ikonen tuli leikkipuistoon viettämään kesäpäivää viisija kaksivuotiaiden lastensa Elia ja Noel Dahlqvistin kanssa. Tuorein hämmennystä herättänyt käänne liittyykin eriävässä mielipiteessä mainittuihin ”luottokorttiepäselvyyksiin”. Kahtiajakautuminen on ollut nähtävissä siitä lähtien, kun 19 valtuutettua viime joulukuussa jätti aloitteen tilapäisen valiokunnan perustamisesta hallinnon tarkastamiseksi ja kaupunginjohtajan irtisanomisen valmistelemiseksi. Niistä 17 on jätetty pelkästään toukokuun ja kesäkuun neljän ensimmäisen päivän aikana. – Bongasin puistotreffit sosiaalisessa mediassa, Ikonen kertoi. Tilapäisen valiokunnan puheenjohtaja Riitta Lonka on tietyiltä osin yllättynyt hallituksen lausunnon sisällöstä. ANNA HAKAMA Orimattila Orimattilan kaupunginjohtajan erottamisprosessi on laajentunut kiistelyksi myös päätöksenteosta, tiedonkulusta ja luottamuksesta päättäjien välillä. Keskiviikkona ryhmä menee kaupungin järjestämään Puistotreffit tapahtumaan Karpalontien leikkipuistoon. – Jännittävää. Lisäksi nelikko moittii vastapuolta panettelusta ja vihjailuista koskien hallintojohtaja Lilli Peltoseen kohdistuvia epäilyjä jääviyksistä ja taloudellisesta hyötymisestä. – Hauskaa! kuului lasten vastaus. Jussila alleviivaa jakautumisen kohdistuvan ainoastaan kyseiseen asiaan. Erityistilintarkastuksen esitys ei kuntalain mukaan ole säädetty niin, että se vaatisi perusteltua tai painavaa syytä. – Voihan käydä niin, että meillä on seuraavaksi tilapäinen valiokunta pystyssä kaupunginhallituksen erottamiseksi, kuuluu toisen pohdinta. Näin toimien hallituksen sisällä vallitseva erimielisyys asiasta olisi kenties näyttäytynyt ulospäin jossain määrin lievempänä. – Hieman vähemmän kuin viime kesänä. Hänen mielestään puistotreffit ovat todella kivoja ja hän kaipaisi niitä lisää Orimattilaankin. Hänen mukaansa ohjelmaan kuuluu erilaista liikuntaa, askartelua, retkeilyä ja ulkoilua. Valtuuston kokoonpanosta selkeä enemmistö on ollut kaupunginjohtajan erottamisen kannalla, kun taas kaupunginhallituksessa kaupunginjohtajan puolustajia on niukasti enemmän. – Nyt tämä tieto näyttää löytyvän eriävästä mielipiteestä. Kohta ”luottokorttiepäselvyyksistä” hämmensi päättäjiä Jos hallituksen lausunto ei kohottanut hallituksen sisäistä luottamusta, eivät sitä tehneet eriävän mielipiteen perustelutkaan. Eri tahoilta ilmaan nostettu kysymys kuuluukin, nauttiiko kaupunginhallitus enää luottamusta. Ohjatun toiminnan lisäksi päiviin sisältyy lounas ja välipala ja osallistujat saavat vakuutuksen. Jo valiokunnan perustamisvaiheessa se esitti, että kaupunginjohtajan irtisanomisen valmistelu jätettäisiin pois ja tarkastelu rajattaisiin hallintoon. Monenlaista ohjelmaa Tällä viikolla tiistaina on lelupäivä, jolloin jokainen saa tuoda kotoa haluamansa lelun. – Enimmäkseen tietopyyntöjä on tullut päättäjiltä, Ruokola sanoo. Muilta osin en ole nähnyt kaupunginhallituksen toiminnassa kahtiajakautumista, vaan asiat ovat edenneet ihan asiallisesti, hän sanoo. Jussilan näkemys muiden asioiden asiallisesta etenemisestä hallituksessa saa tukea päättäjälähteistä. Puheenjohtaja Jussilalta ei heru vastausta, mihin luottakorttiepäselvyyksillä viitataan. Tilapäisen valiokunnan puheenjohtaja Riitta Lonka kertoo yllättyneensä siitä, että lausunnossa käsiteltiin myös valiokunnan loppulausuman ulkopuolisia asioita. Mikä on ollut tähän asti kivointa. Jokivarren koulun pihalla riittikin maanantaina vilskettä, kun kahdeksan lasta kirmasi leikkikentälle. Jussila kuvailee vallitsevaa tilannetta haastavaksi ja jakautumista voimakkaaksi, mutta luottaa siitä päästävän yli. Toukokuussa selvitystyönsä loppuun saanut tilapäinen valiokunta esitti kaupunginjohtaja Kalle Larssonin irtisanomista luottamuspulan vuoksi sekä erityistilintarkastuksen käynnistämistä. Yksi lähteistä sanoo suoraan, että myös päättäjien keskuudessa on nostettu esiin tarve mittauttaa hallituksen luottamus
Pallo oli siis pelissä, jonka seurauksena Kinni ja vastustaja liukuivat pelivälineeseen niin, että maalivahti loukkaantui pahasti. Keväällä satoi laajalti tavanomaista vähemmän, etelässä paikoin ennätyksellisen vähän. OSU:n Satu Mäkelä-Nummela tähtäsi naisten kilpailussa kuudenneksi. Aikaisemmin Kallen golfin nimellä pelattu kilpailu nimettiin Tuulan Muistokilpailuksi seuran pitkäaikaisen jäsenen, Tuula Töyrylän, muistoa kunnioittaen. Ja se oli maalipotku. Nämä kuskit tulevat ottamaan kauden päätteeksi kullan ja hopean. – Yllätys yllätys, kulmapotkuihin kaatui koko tivoli. minuutilla. – Yllättävää kyllä, loimme vajaallakin paljon enemmän maalipaikkoja kuin vastustaja. Toukokuun keskilämpötila oli koko maassa tavanomaista korkeampi. VINK OY – 35v. FC Loviisa Korian Klubi 2–3. Paitsiomaaleja voi tässä sarjassa joskus syntyä, koska linjatuomareita ei ole. Kevät mittaushistorian lämpimin lähes koko maassa Orimattilan kaupungin hallinnoimille kuntosalien salikorteille ei pysty lataamaan kesällä arvoa, joten kaupunki kehottaa saleilla kävijöitä hankkimaan tai lataamaan kortit 14.6. – Seuraavaksi ohjelmassa on motocrossin SM-kisoja aika paljon ja Sipoon SM-enduro (5.9). Kisaa piinasi ainakin sen alla paikoittain sade. Viimeksi koronakaudella 2020 pelannut Aaro Leutola iski Pedoille kaksi maalia. Pedot johti ottelua 22 minuutin jälkeen 0–2 Veera Kronqvistin ja Linnea Nevalaisen maaleilla. Viime kaudella Orimattilassa vierasjoukkue nousi 1-1:een vartti ennen loppua, Lahdessa Koljonen iski 1-0-lopputuloksen ajassa 90+3. Varmaan saamme hyviä pelejä ja pystymme peluuttamaan tasaisemmin isoa rinkiämme. Pedot FC Lahti/3 2–3. En ole treenivauhtia oikein saanut kisoihin. Kaupungin hallinnoimia kunKaupungin kuntosalikorttien lataus ei onnistu kesällä Orimattilan Seudun Urheiluampujien Juho Mäkelä sijoittui viikonloppuna Tshekin Brnossa ammutussa trapissa viidenneksi. Mitali tulee SME1-luokassa pistetilanne on hyvä. Yleisöä oli kauden ensimmäisessä yläkentän pelissä paikalla hyvin, ja meininkikin oli hyvä. Petojen ero oman pelin jälkeen viimeiseen nousulohkoon oikeuttavaan sijaan oli neljä pistettä. 050 300 5116, 050 542 4864, jasenkeittio@gmail.com Wanhan amiksen polku 3 D, 16300 Orimattila Pasi Kujala valmistautuu yhdeksännen väylän avauslyöntiin. Syyskauden otteluohjelma selviää, kun kevätlohko on pelattu kokonaan. Pedot ei latistunut. Eivät ne olleet mitään hörppyjä. – Vajaalla pelaaminen helteessä vei meiltä tietysti voimia, Savolainen mietti. Maaliin meni Riikka Jaakkola. Koska luokkakolmoseksi ajanut Vantaan Moottorikerhon Ukko Laaksonen jäi Hujalan taakse, kasvatti OriMKkuski piste-eroaan tähän viiteen. Oli siellä liukasta, olisin toivonut kuivempaa keliä. Ei ole mies entisensä, Sundholm virnisti. Peetu Juupaluomasta mestari Muista OriMK-kuskeista Samu Vilden (SME1) keskeytti. – Lähdimme kovat edellä, eli meikäläinen pelasi sentterinä. 2010), Daniel Hallalehto (s. Tuusulalaisjoukkue sai hanansa auki vasta puolen tunnin jälkeen. – Toivottavasti saadaan lisää ehdokkaita, niin saamme jännän äänestyksen vuoden loppuun. TuPS NouLa 7–3, JäPS/ United KJP 1–0. Kolmonen ja nelonenhan olivat kuin kotikatuja. Ei masentumista Päävalmentaja ei ollut pahoillaan, vaikka neljän nousulohkovuoden jälkeen tie vie syksyksi jatkolohkoon. – Keskiviikon peli oli jo ennakkoon vaikea, koska muutama tärkeä pelaaja puuttui. Nuori ja taisteleva Pedot Leutola ei ollut ainoa uusi nimi nipussa. – Kyllä minä sijoitusta ylemmäs odotin. – Sitten pidettiin joku vartin kokous, että miten jatketaan: tuleeko pilkku vai maalipotku. Vastustajan veskari oli siinä vähän ulkona, Petojen päävalmentaja Toni Sundholm kertasi. Lisätietoa salikorteista ja maksamisesta saa uimahallin kassan henkilökunnalta sen aukioloaikana ennen kassasulkua.. Petojen taival kevätlohkossa päättyy 10. 29.5. SME2:n voitti Suomen mestaruuden varmistanut Jämsän Seudun Moottorikerhon Peetu Juupaluoma ennen Salpausselän Moottorikerhon Antti Hännistä ja Mäntsälän Moottorikerhon Albert Juholaa. Kotijoukkueen 2–1-johto ei kantanut voittoon, koska FC Lahti oli parempi maalein 2–3. Ruffe (Rufus Sundholm) pelasi Leutolalle tyhjän maalin ja toisen Leutola pamautti jostain 35 metristä. Suositussa kilpailussa oli mukana peräti 35 pelaajaa eikä hyvää lähipeliä vaatinut kenttä päästänyt heitä helpolla. 2010), Iivari Räty (s. päivänä 6 – N:o 42 – 2026 MISKA MIETTINEN Orimattila Orimattilan Petojen naisjoukkueen tie jalkapallon eteläisen Suomen nelosessa ei vie syyskaudeksi nousulohkoon. 22.5. Hän sanoi, että Leutola ilmoitti jälkimmäisellä osumalla itsensä mukaan vuoden maali -kategoriaan toisena pelaajana. Sarjataulukko O V T H M P HyPS 7 6 1 38– 9 19 FC Lahti/2 7 5 2 18– 5 17 TuPS 7 4 2 1 20–11 14 KJP 7 3 1 3 6–13 10 OPedot 7 3 1 3 14–11 10 SibboVargarna 7 2 1 4 13–24 7 ToBK 8 2 6 8–16 6 JäPS/United 7 2 5 8–24 6 NouLa 7 2 5 13–25 2 Myydään Petonaisten tie nousulohkoon tyssäsi Petojen taistelu jatkuu kevätlohkon viimeisen matsin jälkeen. KyPa FC Loviisa 1–2. – Ei harmita. Kapteeniksi merkitty Miki Kinni otettiin johtoasemassa maalilta pois, tilalle tuli Riku Korhonen. Lopulta Paronen sijoittui kolmanneksi, kun edelle vielä kiilasi Tuomo Järvinen. – Olen noita reittejä jonkin verran ajanut, mutten kauttaaltaan. mennessä uimahallin kassalla. 1.6. Sarjataulukko O V T H M P PaPe 7 7 49–14 21 FC Lahti/3 7 6 1 27–19 18 KyPa 7 4 1 2 30–17 13 FC Loviisa 7 4 3 23–20 12 Union Plaani/17 6 4 2 29–22 12 OPedot 7 3 4 26–33 9 Nopsa 7 2 1 4 15–16 7 Korian klubi 7 2 5 19–37 6 Flamingo United 6 1 5 15–32 1 KarPo 7 1 6 12–35 1 FC Lahti/3 tylytti Petoja paikallismatsin loppuhetkillä MISKA MIETTINEN Myrskylä Orimattilan Moottorikerhon Jonni Hujala ajoi lauantaina Myrskylän SM-endurossa luokkansa kakkoseksi ja yleiskilpailun seitsemänneksi. STT Kevät oli mittaushistorian lämpimin lähes koko maassa, Ilmatieteen laitos kertoi maanantaina tilastoihinsa perustuen. Pedot ja Sipoo olivat lohkossa peräkkäisillä sijoilla neljä ja viisi keskiviikon kierroksen jälkeen. Korian Klubi Union Plaani/17 4–9, KarPo PaPe 1–7. Ne syntyivät 11. 2.6. KUVA: RAIMO RUOKONEN KOIVIKON YRTTITILALLA nyt AMPPELIT ja KESÄKUKAT, yrtit. – Ei Rikua maaleista voi syyttää, tietenkään. Vastustaja ei todellakaan ollut niin hyvä kuin odotimme. – Kyllä kaikki joukkueet tässä lohkossa olivat ihan voitettavissa, Savolainen arveli lohkon tasoa. – Maastossahan oli jonkun verran katsojia. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun FC Lahti/3 kuritti Petoja loppuhetkillä. Helsingin Kaisaniemessä keskilämpötila oli aseman 182-vuotisen havaintohistorian korkein keväälle eli 6,9 astetta. Flamingo United Nopsa 2–2. Erkontie 20, Orimattila puh. tosaleja ovat Orimattilan Areenan kuntosali ja Artjärven kuntosali. Markus Sääski kavensi kuutisen minuuttia ennen taukoa ja teki voittomaalin peliajan ollessa täysi. – Tuo on pelottavaa. ja 13. Asia varmistui keskiviikkona Tuusulan Hyrylässä, jossa Pedot taipui paikalliselle TuPS:lle maalein 2–3. FC Lahti/2 ToBK 1–0, TuPS Pedot 3–2. – Kaatuilua tuli, ja kaksi kertaa olin kiinni. KJP HyPS 1–6. Johtoasema oli siinä mielessä yllättävä, että maalivahti Anniina Seljänne lensi ulos jo viidennellä minuutilla. Kummatkin ovat lähellä kotia. Paha loukkaantuminen Pelin kulminaatiopiste oli kuitenkin muualla. Yleiskisan kolme parasta olivat Kytönen, Juupaluoma ja Hänninen. 050 559 8634 www.tiliekspertti.fi TILIEKSPERTTI M. Pelatut ottelut: 3.6. Pääsin itsekin vetämään jostain 16 metristä volleyn. Ilmatieteen laitoksen ja Helsingin yliopiston arvioiden mukaan ilmastonmuutos teki keväästä Helsingissä noin 2,3 astetta lämpimämmän ja keskilämpötilasta noin 40 kertaa todennäköisemmän kuin se olisi ollut ilman jo havaittua ilmaston lämpenemistä. toukokuuta Tohmajärvellä ja Ilomantsissa. Pertti Tuuli oli V50:n kymmenes. Kuva on otettu keväällä Orimattilassa pelatussa HyPS-ottelussa. Orimattilan Jymyn Sara Nummela oli pykälää alempana seitsemäs ja OSU:n Noora Antikainen kahdeksas. Kujalan kanssa samassa ryhmässä pelannut Risto Paronen taisteli voitosta aina väylälle 17 asti. 040-531 1729, 16200 Artjärvi • LVI-asennukset • Kiinteistöhuolto www.putkikama.fi Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. 29.5. Kotikisassa tuskaillut Jonni Hujala menossa kohti SM-kultaa Jonni Hujala on ajamassa luokkansa Suomen mestariksi. Se oli jäykkää. KUVA: JOANNA LUOKKANEN mukana finaalissa, jossa sijoitus oli kahdeksas. Tuntuu aika pahalta, oli kovaa taistelua ja Kinnin loukkaantuminen. Peli muuttui vielä vaikeammaksi, kun maalivahtimme torjui kädellä rangaistusalueen ulkopuolella, Petojen päävalmentaja Jukka Savolainen luonnehti. Kevään ylin lämpötila 30,2 astetta mitattiin 20. Maalis–toukokuun keskilämpötila vaihteli etelärannikon seitsemästä asteesta PohjoisLapin nollaan asteeseen. Ei tuo seitsemäs sija oikein hyvä ole. – Uudet pelaajat parantavat koko ajan. Sibbo-Vargarna FC Lahti/2 2–4. Maalit tulivat erikoistilanteista ja yksi oli selvä paitsio. Tietysti realismi on hyvä pitää mielessä. Myös joukkueen peli paranee. Tulosrajoja ei nyt rikottu. Kytönen oli Hujalaa lähes neljä minuuttia (3.46,68) nopeampi. Brnon kilpailu oli yksi Ampumaurheiluliiton asettamista näyttökilpailuista marraskuussa Qatarin Dohassa järjestettäviin MM-kilpailuihin. Nyt on varmaan helpompi peluuttaa kaikkia, kun vastustajat eivät ole ihan niin kovia. Kinnin kausi hyvin todennäköisesti loppui ihmeellisen kommunikaatiokatkoksen seurauksena. He (juniorit) eivät ole koskaan pelanneet miesten pelejä. Mutta tämähän oli yksi kisa muiden joukossa. konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. Tuntui ihan hyvältä juosta, viimeksi juoksin syyskuussa. Joukkueen omista junnuista mukaan nousivat Juho Laaksonen (s. 2010), Nooa Laitinen (s. Endurossa on tarkoitus saada mestaruus, se on ollut iso teema. – Joo, pistetilannehan on hyvä, mutta ajon puolesta ei ole lähtenyt. Tärkeintä on se, että saamme hyviä pelejä syksyksi. Menee äijä ihan jumiin, ensimmäistä kertaa kotimaastoissa kilpaillut myrskyläläinen tuumi. En päässyt yhtä mäkeä ylös, joten siihen meni aikaa. 3.6. – Aika paljon oli uusia kasvoja. Kun maalipotku oli lähdössä, antoi erotuomari yhtäkkiä kummankin joukkueen pelata. Tästä on hyvä jatkaa syksyyn. 2011). Pasi Kujala ykköseksi Tuulan muistokilpailussa LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA LVI-LIIKKEITÄ LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. Me ei osata puolustaa niitä. Seurakaveri Simo Köylinen oli hänkin Orimattilalaiset eivät yltäneet trapin MM-tulosrajoihin MISKA MIETTINEN Orimattila Orimattilan Pedot oli voitossa kiinni FC Lahden kolmosjoukkuetta vastaan 88 minuuttia jalkapallon eteläisen Suomen vitosen pelissä perjantaina. Kauden jälkimmäisen osion pelit ovat tyypillisesti pyörähtäneet vauhtiin heinäkuun lopulla tai elokuun alussa. Pelatut ottelut: 5.6. kesäkuuta sipoolaista Sibbo-Vargarnaa vastaan kotona luonnonnurmella. Keskilämpötila oli lähes koko maassa mittaushistorian korkein vuosien 1991–2020 pitkän ajan keskiarvoon verrattuna. – Saimme ensimmäisellä (puoliajalla) jälleen kerran hyviä vastahyökkäyksiä. HyPS ToBK 5–1. C21:ssä Henry Johansson oli 20:s, Timo Savilaakso ja Miika Sipiläinen keskeyttivät. OS Jymy Golfin kesän ensimmäisen kilpailun voiton Vierumäen par 3 -radalla otti Pasi Kujala tasaisen varmalla suorituksella. – Ei oikein lähtenyt, siellä oli kaikkea ylimääräistä. Hän tarvitsi jatkohoitoa. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA PITOPALVELUJA ORIMATTILAN PUTKITYÖ OY Tilaukset 040 513 8073 Nettikauppa: www.orimattilanputkityo.fi Kaikki LVI-työt ja remontit nopeasti Pitopalvelu Vuokrattavat kokousja juhlatilat Puh. Sundholm kävi antamassa pelin jälkeen tuomaristolle palautetta, tietysti ihan ymmärrettävästi. Peli alkaa kello 19. Tervetuloa! Ojamaantie 206. Koskahan viimeksi veskari on volleyni torjunut. 27.5. Yleisen kisan ja SME1:n voittanut Jämsän Seudun Moottorikerhon Roni Kytönen on kärkikaksikkoa 42 pisteen päässä. Hänen mukaansa ajaminen tutuissa maisemissa tuntui kuitenkin kivalta. Tuulan Muistokisa, Coach Course 22.5.2026, lyöntipeli, netto: 1) Pasi Kujala (HCP 9) 55 (+1), 2) Tuomo Järvinen (10) 57 (+3), 3) Risto Paronen (11) 59 (+5), 4) Matti Myllynen (6) 61 (+7), 5) Jouko Hyytiäinen (8) 61 (+7), 6) Jani Pöppönen (11) 61 (+7), 7) Eera Virtanen (8) 62 (+8), 8) Mika Hyytiäinen (8) 62 (+8), 9) Veijo Hämäläinen (11) 63 (+9), 10) Teemu Häyrinen (9) 64 (+10), 11) Mika Ankka Andersin (10) 64 (+10), 12) Pauli Seistilä (10) 65 (+11), 13) Toni Mero (13) 65 (+11), 14) Kimmo Rauhala (6) 66 (+12), 15) Ari Viljanen (12) 66 (+12), 16) Eero Myllynen (7) 67 (+13), 17) Paavo Palokangas (17) 68 (+14), 18) Kirsi Kekäle (14) 71 (+17), 19) Raimo Ruokonen (15) 71 (+17), 20) Arto Rantanen (8) 72 (+18), 21) Karita Alen (18) 72 (+18), 22) Janina Virtanen (14) 73 (+19), 23) Markku Toivonen (9) 75 (+21), 24) Ensio Kivikangas (9) 75 (+21), 25) Pekka Iskanius (10) 75 (+21), 26) Jarmo Nykvist (12) 76 (+22), 27) Matti Heikkilä (14) 76 (+22), 28) Pirjo Virtanen (14) 78 (+24), 29) Raija Veijalainen (14) 79 (+25), 30) Sirpa Laapotti-Pirhonen (15) 80 (+26), 31) Reijo Virtanen (12) 81 (+27), 32) Pekka Roine (15) 83 (+29), 33) Elina Virtanen (16) 83 (+29), 34) Pentti Pirhonen (15) 86 (+32), 35) Juha Asikainen (18) 88 (+34). Fiilis on epäreilu. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 9. Hellepäiviä oli neljä, mikä on yksi hellepäivä pitkän ajan keskiarvoa enemmän. Siihen nähden matsi meni aika hyvin. TuPS iski 1–2-kavennuksen ja 2–2-tasoituksen minuutin sisällä toisistaan. – Joukkue taisteli todella hyvin eikä vastustaja saanut juurikaan paikkoja. C40:n puolella Mikko Sirparanta ajoi hienosti kakkoseksi, Tero Pöllänen oli 12:s. Välissä Ilari Koljonen tasoitti 2–2:een kaksi minuuttia ennen loppua. 28.5. Petojen kausi jatkuu perjantaina taas kotona heinolalaista Union Plaani/17:ää vastaan kello 18.30. Jaossa joukkueelle on enää kolme pinnaa. – Meillä oli 14–16-vuotiaita ukkoja puolustamassa niitä. 2010) ja Eemil Kiuru (s. Eräässä tilanteessa erotuomari ja avustava tuomari näyttivät maalipotkua. – Hyvät systeemit
10.00 Koti koiralle 11.00 Raharemontti 12.00 Tähtiarpa 15.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet 16.05 100 Places to Be 16.15 Maryn helpot kokkailut 16.45 Leijonan luola USA 17.45 Huvila & Huussi 18.45 MasterChef Australia 20.00 Poliisit 2019 21.00 Grillit tulessa 22.00 Erikoisjoukot 23.00 Suomen huutokauppakeisari 00.00 Tältä tuntuu Veikkausliiga 00.05 Superpesis, Naiset 00.10 Poliisit 2019 01.10 Arman Pohjantähden alla 02.10 Raharemontti 03.10–04.10 Raharemontti MTV Sub 04.10 Masked Singer Suomi 06.00 MTV sääkamera 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Thank God, sä tulit! 09.30 Suurmestari UK 10.30 Elämää äärirajoilla: Alaska 11.30 Poliisit UK: Ajojahti 12.30 Salatut elämät 13.00 Salatut elämät 13.30 Salatut elämät 14.00 Salatut elämät 14.30 Salatut elämät 15.00 Sukuni salat 16.00 Ota rahat ja juokse 17.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 18.00 FIFA 2026: Kohti MM-kisoja 18.30 FIFA 2026: Kohti MM-kisoja 19.00 NHL-kooste 20.00 Love Island Suomi 21.00 Wallander: Velkoja 23.00 Hautalehto Hiljainen viikko. 08.22 Pikku Kakkonen 08.23 Haju-uutiset 08.25 Supersisarukset 08.37 Näin meillä 08.50 Kesäjumppaa Sofian kanssa 09.11 Vatsani ja minä 09.31 Se on niin kuin se on 09.46 Elämäni Biisi 12.32 Maailmaa muuttavia eläimiä 12.45 Kandit 13.15 Teiden sankarit 13.54 Kirjava luonto 14.00 Tiettömän taipaleen takana 14.30 Tanskalainen maajussi 15.00 Antiikkimakasiini 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät Paulin 10-vuotinen muotivaatemetsästys huipentuu muotinäytökseen Kööpenhaminassa. Monet suunnittelijat ja valaisinvalmistajat ovat viime vuosina saavuttaneet kulttimaineen.Anne Lundbergin vieraina ovat keräilijä Dennis Johansson ja Antikrundan-ohjelman asiantuntija Eva Seeman. Ruotsalainen sarja vanhenemisen roadtripistä. Yle TV1 klo 21.55: Palkkatappaja. 08.23 Pikku Kakkonen 08.25 Athleticus 08.27 Croodit: Yhtä perhettä 08.50 Kesäjumppaa Sofian kanssa 09.11 Vatsani ja minä 09.28 Tarinoita tuntureilta 09.35 Eränkävijät 10.05 Elämäni Biisi 11.20 Kansakunnan perilliset 12.10 Pelaajat 12.35 Maailmaa muuttavia eläimiä 12.45 Kandit 13.15 Teiden sankarit 13.54 Kirjava luonto 14.00 Tiettömän taipaleen takana 14.30 Tanskalainen maajussi 15.00 Antiikkimakasiini 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 16.00 Puutarhakausi 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Elämäni Biisi 19.17 YleX Otto 19.30 Jalkapallon MM-karsinta, Suomi – Portugali, alkustudio 19.50 Jalkapallon MM-karsinta, Suomi – Portugali 21.55 Jalkapallon MM-karsinta, Suomi – Portugali, jälkistudio 22.15 Ultrat 23.45–00.35 Tappava yölento MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat 11.00 TÄHTIARPA 12.00 Murha paratiisissa 13.00 Ostoskanava Myori.fi 13.30 Kolmosvaihde 14.00 Alone Suomi 15.00 Kolmiodraama 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 MasterChef Suomi 21.30 Unelmia Italiassa 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Love Island Suomi 23.35 FIFA 2026: Kohti MM-kisoja 00.10 Lauma 01.10 Harjunpää 02.00 Suurmestari UK 03.00 –03.55 Penn & Teller: Naruta meitä! Nelonen 03.15 Raharemontti 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Smurffit 06.40 LEGO Friends: Uusi luku 06.55 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu 07.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.40 S.M.A.S.H! 07.50 S.M.A.S.H! 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Remppa vai muutto 10.00 Maryn helpot kokkailut 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Raharemontti 12.00 Tähtiarpa 15.00 Remppa vai muutto 16.00 100 Places to Be 16.05 100 Places to Be 16.15 Leijonan luola USA 17.15 The Voice of Finland 18.45 MasterChef Australia 20.00 Poliisit 2019 21.00 Erikoisjoukot 22.00 Kurjen kirous 22.35 Kummeli esittää: Mökkinaapurit 23.05 Kummeli esittää: Mökkinaapurit 23.35 Superpesis, Naiset 23.40 Tältä tuntuu Veikkausliiga 23.45 Poliisit 2019 00.45 Suomen huutokauppakeisari 01.45 Arman Pohjantähden alla 02.45 Raharemontti 03.45–04.15 Australian rajalla MTV Sub 03.05 Petos 04.00 Olet mitä syöt 04.55 Suurmestari UK 06.00 MTV sääkamera 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 The Floor USA Strategiapeliä. 00.00 Petos 00.55 Olet mitä syöt 01.50 Kulttijohtajat oikeuden edessä 02.45 Ota rahat ja juokse 03.45–05.03 Masked Singer Suomi Yle Teema & Fem 08.19 Unelmakoti Sisiliassa 08.48 Kysy lääkäriltä terveydestä 09.32 Antiikkimakasiini Ruotsalaisia retrovalaisimia. 21.00 Yökylässä Maria Veitola 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Love Island Suomi 23.35 The Hunting Wives 00.35 The Summit Suomi 02.05 Suurmestari UK 03.05–04.00 Penn & Teller: Naruta meitä! Nelonen 03.45 Australian rajalla 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Smurffit 06.40 LEGO Friends: Uusi luku 06.55 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu 07.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.40 S.M.A.S.H! 07.50 S.M.A.S.H! 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Remppa vai muutto Asunto kellariin. Onko kellariin remontoitavasta asunnosta apua, vai onko perheen parempi etsiä kokonaan uusi koti. Christian Rönnbackan Antti Hautalehto -dekkarisarjaan pohjaava rikossarja kertoo nuorten miesten hukkumistapauksista, jotka saavat rikoskomisario Hautalehdon piinaavan epätietoisuuden valtaan. päivänä 2026 – N:o 42 – 7 Ke s k i v i i k ko 1 . Yle TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Suomi on eurooppalainen 10.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 11.00 Kesäkasvo 11.10 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.28 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.31 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.37 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.45 Oddasat 11.55 Tanskalainen maajussi 12.25 Nuori Morse 13.15 Ihana seikkailu 14.55 Vuosirenkaita 15.00 Talot huokuvat historiaa 16.02 A-studio 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Nuori Morse 17.51 Egenlandin matkakohteet 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 Kesäkasvo 18.30 Suomi on eurooppalainen 19.00 Prisma: Uhka avaruudesta 19.53 Egenlandin matkakohteet 20.00 Akuutti: Aikuisen ADHD – yllätys ja helpotus 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 Hyvissä aikeissa 21.30 Egenlandin matkakohteet 21.37 Yle Uutiset Uutis-Suomi 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.55 Unelmien mies 22.40 Oddasat 22.50 Ulkolinja: USA: rasismin varjo 23.45–00.12 Modernit Miehet Yle TV2 06.20 Meidän maamme – Vårt land 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 9.6. Mukana visailutansseissa Kiti Kokkonen, Joonas Nordman, Vappu Pimiä ja Ernest Lawson. Debin ja Scottin lapset palaavat kotiin opiskelujen valmistuttua, mutta koti on liian pieni neljälle aikuiselle. Leenaa kiusaa epäilys, että Antilla saattaa olla vanhat suolat mielessä. 12.35 Aristoteleen kantapää 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä: Elokuvat, jotka halusimme nähdä – Le Havre 15.00 Kulttuuriykkönen 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Uutispodcast 17.30 Yksi on hyvää seuraa 17.35 Kissankehto – Susanna Vainiola 18.30 Viikon luontoääni: Rastaskerttunen 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Kuunnelma: Laskettua aikaa: May the force be with you 2/10 20.00 Romano mirits 20.15 Maailman tärkein pieni asia: Sylvie Fraboulet-Jussila 20.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää 21.00 Politiikkaradio 21.30 Maarit Tastula – Yksi maailma, kaksi katsetta 22.25 Uudet levyt 23.40 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Aki Laine 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Aki Laine 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.05 Urheiluradio 7.07 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.03 Urheiluradio 9.06 Koko Suomen Radio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomi lähelläsi 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomi lähelläsi 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomi lähelläsi 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta 18.00 Yle Uutiset 18.02 Ihmisten ilta 18.50 Merisää 18.55 Ihmisten ilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Ihmisten ilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Ilta 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Yöradio – Vellu Salminen 23.00 Yle Uutiset 23.02 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 23.40 Yöradio 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö – Vellu Salminen 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö – Vellu Salminen 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.15 Minna Pyykön maailma 2.40 Yöradio 3.00 Yle Uutiset 3.02 Sillanpään sunnuntai Keskiviikko 10.6. Nyt Edward saapuu yllätysvierailulle ja lämmittelemään välejä. Pystyvätkö mestarit pitämään paikkansa puolustaessaan perittyjä aiheitaan, vai onnistuuko joku kaatamaan jättiläisen. 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.06 A-studio 21.37 Yle Uutiset Uutis-Suomi 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.55 Palkkatappaja 22.45 Oddasat 22.55 Ulkolinja: Sodan edessä 23.40–00.06 Modernit Miehet Yle TV2 06.20 Meidän maamme – Vårt land 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 10.6. 14.05 Sarpaneva ja muodon taju 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 15.55 Mina Settembre 16.55 Pakko neuloa 17.07 Matematiikan taikaa 17.25 Malory Towers 17.51 Huippuvuoret yläilmoista 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Kaarle XVI Kustaan 50 vuotta vallassa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.54 Norjaa ristiin rastiin 20.00 Ylpeys ja ennakkoluulo 20.53 Kukituksia: Vieno Motorsin uudet muotokuvat 21.00 Historia: Esihistoriallinen lapsuus 21.46 Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä 23.11–00.07 Historia: Portugalin neilikkavallankumous Yle TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Suomi on eurooppalainen 10.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 12.31 Kesäkasvo 12.40 Nuori Morse 13.21 Juha 15.05 Vuosirenkaita 15.10 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä 15.40 Hyvissä aikeissa 16.10 F19, ruotsalaislaivue Suomen puolesta 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Nuori Morse 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 Kesäkasvo 18.30 Suomi on suomalainen 19.00 Historia: Vallan kartat 19.53 Egenlandin matkakohteet 20.00 Puolet minusta. – studiovieraana säveltäjä Pauli Laine 15.00 Kulttuuriykkönen 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Uutispodcast 17.30 Yksi on hyvää seuraa 17.35 Jazzklubi 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Kotimainen konsertti 21.00 Politiikkaradio 21.31 Havaintoja muutoksesta 22.21 Kuunnelma: Laskettua aikaa: May the force be with you 2/10 23.20 Mannerheimin agentti 23.40 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Miia Krause 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Miia Krause 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Miia Krause 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.05 Urheiluradio 7.07 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.03 Urheiluradio 9.06 Koko Suomen Radio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomi lähelläsi 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomi lähelläsi 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomi lähelläsi 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta esittää: Kysymys vai vastaus 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta esittää: Kysymys vai vastaus 17.30 Pyöreä pöytä 18.00 Yle Uutiset 18.02 Luonto-Suomi: Haukiilta 18.50 Merisää 18.55 Luonto-Suomi: Hauki-ilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Luonto-Suomi: Hauki-ilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Metsä-Suomi: Ammattina retkeilykirjailija 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta – Markus Turunen 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Yöradio – Vellu Salminen 23.00 Yle Uutiset 23.02 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 23.40 Yöradio 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö – Vellu Salminen 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö – Vellu Salminen 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.15 Pyöreä pöytä 2.45 Yöradio 3.00 Yle Uutiset 3.02 Olli Haapakangas – Tekstinkäsittelijä 3.50 Yöradio 3 6 4 5 7 9 8 2 1 8 2 5 4 1 3 9 6 7 9 7 1 2 8 6 3 4 5 7 1 3 9 2 5 4 8 6 5 9 8 7 6 4 1 3 2 2 4 6 8 3 1 7 5 9 6 3 7 1 5 8 2 9 4 1 5 9 3 4 2 6 7 8 4 8 2 6 9 7 5 1 3 Sudokun ratkaisu MTV Sub klo 21.00: Alcatraz – kohtaloni. Lattian isoimmat aluevaltaukset ovat tulilinjalla, kun kilpailu on edennyt puoliväliin. Kuunkaltainen profeetta Saparmurat Nijazov 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä: Miten tekoäly vaikuttaa musiikin tekemiseen. Kontula Electronic on kokeellisen elektronisen musiikin festivaali. Hauskuudesta huolen pitävät Joonas Nordman, Kiti Kokkonen sekä kaksi vaihtuvaa vierasta. Toimittaja Janne Josefsson pakkaa eläkkeen kynnyksellä työtavaroita laatikoihin. Mistä oikein on kyse?. Verihäät. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 9. 09.00 Liikennepoliisit UK 10.00 Liikennepoliisit UK 11.00 The Summit Suomi 12.30 Salatut elämät 13.00 Salatut elämät 13.30 Salatut elämät 14.00 Salatut elämät 14.30 Salatut elämät 15.00 Kuokkavieras Kataja 16.00 Lomalle lompsis 17.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 18.00 Suurmestari UK 19.00 Poliisit UK: Ajojahti 20.00 Love Island Suomi 21.00 Alcatraz – kohtaloni 23.25 Kolmosvaihde 23.55 Selviytyjät 01.20 Petos 02.20 Kolmosvaihde 03.00–03.53 NHL: NHL – Stanley Cup Finals: Vegas – Carolina Yle Teema & Fem 07.33 Maajussin luontokuvat 08.13 Vatsani ja minä 08.34 Unelmakoti Sisiliassa 09.03 Efter Nio 10.03 Puutarhakausi 11.02 Ruoka tekee onnelliseksi 12.00 Chydeniukset Chydeniuksesta 12.55 Hannu Hautala – legendan perintö 13.53 Egenlandin matkakohteet: Outo musiikki soi Kontulan ostarilla. 08.10 Rossi ja Rymy 08.21 Nimipäiväonnittelu: 9.6. Hänen nuori asianajajansa James Stamphill esittää radikaalin syytöksen todellisesta syyllisestä. Kansankotien valaistuksesta on tullut kovaa valuuttaa kansainvälisillä designmarkkinoilla. Voiko omiin lähimpiinsäkään luottaa, kun salaisuus luo varjon lähipiirin ylle. Tositapahtumiin pohjautuvassa draamaelokuvassa 5 dollaria varastanut Henri Young joutuu pahamaineiseen Alcatrazin vankilaan. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Pohjoismainen design, rakkaustarina 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.54 Tarinoita järviltä 20.00 Ylpeys ja ennakkoluulo 20.52 Kukituksia: On sinun aikasi kukoistaa, veli 21.00 Eräänä iltana Miamissa 22.50 Topi Borgin elokuvakerho 23.20–00.44 En salaa sinulta mitään Tiistai 9.6. 6 . Søren Sørensen rakastuu flipperiin, jukeboksiin ja vanhoihin autoihin. Tapahtuman pani alulle kontulalainen muusikko Jimi Tenor, joka halusi ”vähän gentrifioida” huonosta maineesta kärsivää kaupunginosaa. Yle Radio 1 23.40 Yöklassinen 6.30 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.06 Aamusoitto 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Radio 1:n aamu 9.00 Yle Uutiset 9.04 Muistojen bulevardi 10.00 Maarit Tastula – Yksi maailma, kaksi katsetta: Riina Tanskanen ja Merai Käyhkö 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Klasariparatiisi – Eva Tigerstedt 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 KC Kirjapodcast: Teurastaja ja vanginvartija – Miten kehollisuus kuuluu kirjoissa. 06.54 Tilkku ja Nukka 06.59 Pikku Papun aakkoset 07.03 Pikku Kakkonen 07.06 Anna ja ystävät 07.13 Tipo 07.20 Pikku Kakkonen 07.22 Martta puhuu 07.46 Kurnu 07.56 Pikku Kakkonen 07.59 Askarrellaan 08.05 Mitä ihmettä. Yle Radio 1 23.40 Yöklassinen 6.30 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.06 Aamusoitto 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Radio 1:n aamu 9.00 Yle Uutiset 9.04 Muistojen bulevardi 10.00 Havaintoja muutoksesta: Ystävämme pölyttäjät 10.50 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Klassinen kattaus 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 12 diktaattoria. Taksinkuljettaja Mohammad Lamari liikuttuu muistellessaan nuoruuden unelmiaan. Uusi, pelottava löytö vuotaa medialle, ja Antti anoo apua Keskusrikospoliisista. 16.00 Puutarhakausi 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yleisurheilun GP Lahti 21.16 Tuntematon sotilas -sarja 22.10 LAKEUSlife 22.35 Linna 23.05 Eloonjääneet 23.35–00.07 Story – hetki joka muutti elämän MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat 11.00 TÄHTIARPA 12.00 Hudson & Rex 13.00 Ostoskanava Myori.fi 13.30 Suurmestari UK 14.30 MasterChef Suomi 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Tämä on tämä Tänään Kirsi Alm-Siiran johdolla tulkitaan emojeja ja musiikkia. Tässä pöljässä visailussa kysytään kaksi kysymystä: mikä on tämä ja kuka on tämä. Julie on aina ollut pojalleen arvoitus. Kun kylässä alkaa ammuskelu, tappajat tuntuvat ottaneen maalikseen juuri Julien. Helpot kysymykset eivät ole koskaan olleet näin vaikeita! Tämä on Tämä on kotimainen Kirsi Alm-Siiran emännöimä komediapaneeli. 6 . Epäonnistuneen pakoyrityksen jälkeen hänet päätetään ’kuntouttaa’ pitkällä eristyksellä. Sarjassa metsästetään antiikkiesineitä ja kirpputoritavaraa. Kanadalainen lifestyleohjelma. 06.54 Touhukkaat 07.16 Pikku Kakkonen 07.18 Hilla ja avaruuden Eetu 07.28 Pikku Kakkonen 07.31 Osku 07.38 Onni-siili 07.45 Pikku Kakkonen 07.47 Puu Fu Tom 08.09 Mimosa ja Lennu 08.20 Nimipäiväonnittelu: 10.6. Sieltä vapauduttuaan Henri surmaa vankitoverin, ja häntä uhkaa kuolemantuomio. 10.01 Puutarhakausi 12.30 Pablo Picasso – elämä ja taide 13.20 Elävä arkisto: Pro arte utili 13.40 Kouluvuosi Japanissa 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Mina Settembre 17.01 Pakko neuloa 17.10 Matematiikan taikaa 17.25 Hisingenistä Casablancaan – matkalla eläkkeelle Seuralliset miehet pohtivat yksinäisyyttä. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Jere B.Virtanen Viivi ja Wagner T i i s t a i 9
Voittoina oli muun muassa suuri pehmonalle, kassillinen erilaisia juustoja ja suuri määrä jäsenien lahjoittamia tuotteita. Myrskylän kesä on avattu Kauppa kävi kukkahattuisen Päivi Votkinin pisteellä, jossa hän myi kasveja. JOANNA LUOKKANEN Myrskylä Lauantaina Myrskylän kesä pääsi alkamaan virallisesti, kun kunta järjesti kesän avajaiset yhdessä kuntalaisten kanssa. Hallitus on myöntänyt järjestelmän kehittämiseen ja käyttöönottoon rahoituksen. – Näyttelyn nimi Heijastuksia viittaa sekä valoon, joka on esillä maalauksissa, sekä näihin muistoihin vuosien takaa, Antonoff kertoo. päivänä 8 – N:o 42 – 2026 JOANNA LUOKKANEN Pukkila Pukkilan Galleria Koivulinnassa avattiin torstaina Heijastuksia -näyttely, jossa taiteilija Katja Antonoffin maalaukset ja teokset vuosien varrelta kuljettavat katsojan rauhalliseen tunnelmaan. Hänen mielestään tapahtuma toimii hyvin tapana tuoda tuoda myrskyläläiset yhteen. Myrskylän koulun rehtori Karjalainen on yhtyeen viimeisin kiinnitys – hän sai tammikuussa Ylevältä kutsun tulla yhtyeeseen kitaristiksi, ja hän kertoo tarvinneensa vain muutaman sekunnin miettimisaikaa ennen suostumista. Vaaratiedotejärjestelmä matkapuhelimiin syksyllä Ruoan hinnat pysyvät tänä vuonna maltillisina, vaikka kustannuspaineet hintojen nousulle ovat taas voimistumassa, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreesta maaja elintarviketalouden suhdannekatsauksesta. Hintojen arvioidaan nousevan tänä vuonna 2–3 prosenttia. Avajaispäivänä pidetyssä lehdistötilaisuudessa Antonoff kertoi taiteen roolin hänen elämässään ulottuvan varhaislapsuuteen. Järjestelmä ei vaadi erillisen sovelluksen asentamista. Alun perin kutsuttiin tätä uushumpaksi, yhtyeen jäsenet kertovat. Taiteilija toivoo, että teokset koskettaisivat katsojaa jollain tavalla, ja hän kokee taiteen tehtäväksi sen, että se tuottaa kokemuksia ja että sen avulla voi peilata tunteita. Pelastustiedottamisen heikentäminen luo tilaa disinformaatiolle, varoittaa Päätoimittajien yhdistys. Ruoan hinnat nousevat tänä vuonna hieman Näyttelyssä on harvinainen tilaisuus nähdä Katja Antonoffin vanhoja veistoksia, jotka ovat olleet näyttelyssä esillä viimeksi yli vuosikymmen sitten. Kunnanjohtaja Esa Ukkola avasi tapahtuman pitämällä avajaispuheen kukka-asetelmin koristellulla keikkalavalla.. Tapaus paljastui viimeistään siinä vaiheessa, kun pelastuslaitos sai hälytyksen asemalle lauantaina vähän ennen iltapäiväyhtä pienen ympäristöonnettomuuden takia. Toistuvana elementtinä teoksissa esiintyy talo. Paikalle saapui niin myyjiä, partiolaisia, marttoja kuin kuntalaisia, ja monilla oli pian tapahtuman alettua jäätelöt kourassa ja toritunnelma oli valloillaan. – Kannattaa hiljentyä tunnelmaan, vaikka istahtamalla hetkeksi aistimaan tunnelmaa ja katsomaan rauhassa ympärilleen. Musiikkipuolesta oli vastaamassa Pakilele-yhtye ja Antero Raimo & Ovet -yhtye. Nyt näyttelyyn on tuotu teoksia jopa 17 vuoden takaa, ja niitä läpi käydessä taiteilijalle itselleenkin on avautunut muistoja niiden syntyhetkistä. Uudella järjestelmällä tuodaan matkapuhelimiin nopeammat ja kohdennetut alueelliset varoitukset. Sisäministeriö ja Erillisverkot solmivat viime viikolla sopimuksen järjestelmän toteuttamisesta. Lisäksi esimerkiksi lippuautomaatti on ollut useamman kerran rikki. Niiden lisäksi on mukana on erittäin tuoreita teoksia – kaksi maalauksista oli saanut viime silauksensa avajaisia edeltävänä iltana. Kulkuneuvot ovat kokeneet Hennan asemalla aiemminkin monenlaista ilkivaltaa, myös polttoainevarkauksia. – Nyt soitetaan kaiken maailman musiikkia. Päätoimittajien yhdistyksen mukaan jatkossa vaarana on, että sosiaalisessa mediassa leviävät huhut, spekulaatiot ja tahallinen disinformaatio korvaavat virallisen ja avoimen tiedotuksen. – Henkilökohtaisesti koen, että tämä on paras paikka välittömään vuorovaikutukseen ja kohtaamiseen, Ukkola kertoo. Kunnanjohtaja kertoo järjestöpuolen olevan isossa osassa Myrskylän tapahtumien järjestäjinä, niin kuin kesän avajaisissakin. Tapaus ei ole ensimmäinen laatuaan. Esimerkiksi Antonoffin siipiaiheiset veistokset vievät hänet ajassa taaksepäin kodin autotalliin, jossa hän muistaa tehneensä niitä lasten ollessa itkuhälyttimen päässä päiväunilla. Paikan päällä olevat martat organisoivat arpajaisia. Avajaiset järjestettiin Koivulinnan pihapiirissä, ja galleristi Mirva Jaakkola kehuu tunnelman olleen mahtava. – Se on Myrskylän vahvuus, Ukkola toteaa avajaispuheessaan. Hän kertoo jälkikäteen tunnistaneensa elämästään monia pieniä hetkiä ja elementtejä, joista taiteellinen polku on lähtenyt. Myyntipöytiä ja musiikkia Kunnan puolesta tapahtumaan luvattiin musiikkia ja tunnelmaa. Öljynviennille kriittisen Hormuzinsalmen sulku nostaa polttoaineiden lisäksi myös lannoitteiden hintoja. Maaja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK on aiemmin varoittanut, että sota Lähi-idässä nostaa ruoan hintaa Suomessa. Se on saanut inspiraationsa unesta. Tapahtumapaikkaa siirrettiin sateen uhan vuoksi Myrskylän koulun ja liikuntahalli Myräkän pihapiiriin, jotta musiikkiesitykset olisi voitu siirtää tarvittaessa sisätiloihin. Pelastuslaitos kertoi, että asvaltille oli valunut rikoksen yhteydessä autosta jonkin verran polttoainetta. – Se tuo minulle kokemuksen tilasta ja rauhasta. Tapahtuma mahdollisti myrskyläläisten kohtaamisia. Kunnanjohtaja Ukkola kiitti avajaiset avaavassa puheessa vielä kaikkia, jotka olivat järjestämässä tapahtumaa. Ne ilmenevät hänen maalauksissaan yksinkertaisina, harjakattoisina hahmoina maisemien keskellä. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 9. Hän kertoo niiden kantavat mukanaan ihania muistoja, esimerkiksi silloin kun hän sekä muovaili veistosta että keinutti esikoistaan sitterissä. Myrskylän kunnanjohtaja Esa Ukkola on itse kesän avajaisissa kolmatta kertaa. Talo voi näyttäytyä minulle turvapaikkana, selittää Antonoff. Linnunpoikasveistokset kuuluvat teoskokonaisuuteen Anna meille meidän jokapäiväinen toivomme. Tapahtumaan sai tulla pitämään myyntipistettä ilman erillisiä lupia, riitti kun toi itsensä ja oman pöytänsä mukaan. Hennassa taas polttoainevarkaus Uusi vaaratiedotejärjestelmä matkapuhelimiin rakennetaan lokakuun loppuun mennessä, kertoo sisäministeriö Uusi FI-Alert -järjestelmä täydentää nykyistä vaaratiedottamista, mutta ei korvaa sitä. He aikoivat avata ohjelmistonsa Kreikkaan liittyvällä kappaleella ja näin lähettää yhtyeensä jäsenelle Matti Kerviselle terveiset Kreikkaan. Heijastuksia-näyttely avasi ovensa Koivulinnassa Näyttelyssä nähdään myös Katja Antonoffin veistoksellisia kokonaisuuksia, kuten yhden huoneen keskellä sijaitseva Metsän tanssi-teos, joka koostuu kalastajanlangasta virkatuista puista. Päätoimittajien yhdistys: Pelastustiedottamisen heikentäminen luo tilaa disinformaatiolle Orimattilan Hennan juna-asemalla tehtiin viikonloppuna polttoainevarkaus poraamalla auton tankkiin reikä. Antero Raimo & Ovet -yhtyeen jäsenistä neljä pääsi avajaisiin paikalle. Taiteen avulla voi peilata tunteita Teoskokonaisuus, joka on koottu gallerian kolmeen huoneeseen koostuu tummista maalauksista, lintuaiheisesta kuvanveistosta ja suuresta puutaideteoksesta. Lauantaipäivä alkoi sateella, mutta kesän avajaisiin mennessä sää ehti selkiytyä. Viime vuonna ruoan hinnat nousivat Suomessa keskimäärin 2,1 prosenttia. Antonoff kertoo talon kiehtovan häntä – hän näkee usein myös unia erilaisista taloista. Hänestä on hämmästyttävää, kuinka vapaaehtoiset toimijat lähtevät kerta toisensa jälkeen sankoin joukoin liikkeelle. Syksystä alkaen ensitiedottaminen onnettomuusja hälytystehtävistä on aiempaa enemmän yksittäisten viranomaisten ja pelastuslaitosten vastuulla, kun nykyinen ilmoituskanava Peto-media korvataan toisella järjestelmällä. Kuvassa Antero Raimo & Ovet -yhtyeen Vesa Karjalainen (vas.), Tero Ylevä, keinun takana Raimo Laine ja edessä Jari Rönkkö. Antonoffin ystävä esiintyi avajaisissa omilla kappaleillaan ja avajaisvieraita saapui paikalle noin sata