Rikoskokonaisuudessa tutkittiin 10 törkeää huumausainerikosta, useita huumausainerikoksia, törkeitä ampuma-aserikoksia ja ampuma-aserikoksia. Plussa-etu ?????. Runsaan kymmenen hengen rikollisryhmittymä toi maahan huumausaineita sekä levitti noin 70 kiloa amfetamiinia ja hankki levitykseen kuusi kiloa kokaiinia, joista poliisi takavarikoi viisi kiloa liikennepysäytyksen yhteydessä. Jokinen kärysi ratista ajettuaan humalassa Lahdentiellä tämän vuoden vappuaattona. Pisimmän, 13 vuoden vankeustuomion viidestä törkeästä huumausainerikoksesta sai rikollisryhmittymän johtajana toiminut Timo Pekka Huuskonen, joka lisäksi tuomittiin menettämään valtiolle huumausaineiden myynnistä saatu yli 800 000 euron rikoshyöty. Plussa-etu ?????. HePan miesjoukkuekaan ei saanut pistepussiin kohotusta sunnuntaina Helsingissä. JÄÄVUORISALAATTI Pakattu, Espanja SUOMI 1 99 kg Plussa-etu ?????. Tuomiot eivät ole lainvoimaisia. varavaltuutettu Jarkko Jokinen (60) tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta viime viikolla Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. Päivittäinen mielen ja kehon harjoitus on hyvä resepti kaamoksen keskelle ja muulloinkin. Etu vain sovelluksesta. Maastotyöt pyritään saamaan päätökseen joulukuun loppuun mennessä. Kyselykierros kertoo, että pikkujouluja vietetään eri tavoin, eikä teeman tarvitse välttämättä olla jouluinen. Mittaus ja pohjatutkimusten työt suoritetaan arkipäivinä pääasiassa kello 8–16. Fortum pyytää kaupunkilaisia olemaan yhteydessä, mikäli tiedossa kiinteistön omia putkia ja johtoja tutkittavilla alueilla. Muiden tuomittujen vankeusrangaistukset vaihtelivat 12 vuodesta puoleentoista vuoteen. Syytettyjä oli kaikkiaan kaksitoista, joista käräjäoikeus tuomitsi yksitoista eri pituisiin vankeusrangaistuksiin. Jos työkiireet painavat joulun alla, pikkujoulujen sijaan voidaan viettää vaikka kesäjuhlaa. AKTIVOI VIIKON MOBIILIETU! TAVALLISTA PAREMPAA JA EDULLISESTI Ilman Plussa-korttia 3,19-3,99/kpl (8,98-10,26/kg, 9,98/l) Valio OIVARIINIT 350-400 g (6,88-7,86/kg, 6,88/l) Myös pehmeät öljyt ja juokseva 400 ml Rajoitus 1 erä/talous 5 50 TOMAATTI 1 99 kg Ilman Plussa-korttia 1,55 prk (8,38-10,33/kg) Valio PROfeel LAKTOOSITTOMAT PROTEIINIVANUKKAAT ja PROTEIINIMOUSSET 150-185 g (5,41-6,67/kg) 4 . Ajon jälkeen mittaushetkellä hänellä oli 0,71 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Irtonumero 2,90 € (sis. 7–21, la–su 8–20, www.k-supermarket.fi Orimattilassa sijainneesta maastokätköstä poliisi takavarikoi huumaavien lääkeaineiden lisäksi muun muassa useita toimintakuntoisia konepistooleja, pistooleja sekä satoja erilaisia patruunoita. Arraste jäi poliisin haaviin tammikuussa 2025 Vanhalla Helsingintiellä oltuaan kuljettamassa toisen tuomitun kanssa päätekijän toimeksiannosta viiden kilon kokaiinierää Helsingistä Lahden suuntaan. ORIMATTILAN SANOMAT TIISTAINA 4. Poliisi takavarikoi viime joulukuussa Orimattilan maastosta huomattavan määrän huumaavia lääkeaineita sekä muun muassa useita toimintakuntoisia konepistooleja, pistooleja sekä satoja erilaisia patruunoita. Saldo salibandyn 4. Piristystä haetaan myös musiikista ja suklaasta. Artjärven seurakuntakodilla ja läheisellä viljamakasiinilla viikonloppuna pidetyssä Valoart-tapahtumassa kurkistettiin Artjärven menneeseen aikaan edesmenneen valokuvaaja Pekka Kinnarin mustavalkokuvien muodossa sekä ihasteltiin Pyhäjärven veden väreilyä kuvaavaa valotaideteosta. Pohjavesiselvitystä varten maastoon asennetaan yhteensä noin 12 kappaletta pohjaveden havaintoputkia. Rimat poistetaan maaperätutkimusten yhteydessä. Tuotteita rajoitettu määrä. Vastaajien joukosta vinkattiin myös meditaation ja joogan voimasta. SIVU 3 Viljatiloilla suuri huoli. alv.) ANNA HAKAMA Orimattila Päijät-Hämeen käräjäoikeus antoi perjantaina tuomionsa yhdestä suurimmista Lahden alueella paljastuneista huumausainerikoskokonaisuuksista. Keskimääräinen viljatila tekee varmasti tappiota, asiantuntijat kuuluttavat. Maastotyöt sisältävät geoteknisiäja pohjavesitutkimuksia. 11 95 kg KALAMESTARILTA TUORE AHVEN SUO MI 19 95 kg LÄMMINSAVUHERKKU LIHAMESTARILTA PORSAAN KINKKUSUIKALEET Naturel sekä maustettu kg 9 99 SUO MI Kuuma GRILLIBROILERI kpl 6 95 RUOKAMESTARILTA PUOLUKKAVALKOSUKLAARAHKA 14 95 kg Katso lisää tarjouksia täältä! Käkeläntie 3, Orimattila, puh. 2 kpl 4 prk Oululainen PULLAVA DALLASPITKO 400 g Arvid Nordquist JAUHETUT KAHVIT 500 g, EI SELECTION 1 99 ps (4,98/kg) 4 99 pkt (9,98/kg) Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 3,55 ps (8,88/kg) Rajoitus 2 ps/asiakas Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 8,69-9,35/pkt (17,38-18,70/kg) Rajoitus 2 pkt/asiakas Mobiilietu voimassa 3.-9.11.2025. Helmikuusta 2024 tammikuuhun 2025 jatkuneen rikosvyyhdin lonkerot ulottuvat myös Orimattilaan. Ennen maastotöiden aloitusta alueen putket ja johdot selvitetään. Maaperän ominaisuuksia tutkitaan painotai puristinheijarikairauksilla, lisäksi alueelta otetaan maanäytteitä eri syvyyksiltä. ORIMATTILAN SANOMAT Mittavan huumerikosvyyhdin lonkerot ulottuivat Orimattilaan Orimattilalaisnaiselle kuusi ja puoli vuotta vankeutta ANNA HAKAMA Orimattila Orimattilan sosialidemokraattien 3. SIVU 5 Valoart-tapahtuma ilahdutti Artjärvellä Viljan viljelijöiden huoli tuntuu myös Orimattilassa. SIVU 6 Orimattilan palloilujoukkueilla sakkaa Katugallupin enemmistö ei hätkähdä kaamoksesta eikä erityisemmin kärsi pimeimmästä vuodenajasta. Maastotutkimuksista vastaa Ramboll Finland Oy. Tuomitut ovat iältään noin 20– 50 vuotiaita ja valtaosalla heistä on aikaisempaa rikoshistoriaa. Ensi kertaa järjestetty tapahtuma sai ilahtuneen vastaanoton kävijöiltään. Tutkimuskohdat merkitään maastoon puurimoilla, joita ei tule merkitsemisen jälkeen siirtää tai poistaa maastosta. Varavaltuutettu kärysi ratista edellisen tuomion koeajalla Pikkujoulukulttuuri on yhä hengissä. Vankeuden sijaan Jokinen määrättiin suorittamaan rangaistus 80 tuntina yhdyskuntapalvelua. SIVU 3 Kaamos ei kaada katugallupin vastaajia www.orimattilansanomat.fi ANNA HAKAMA Orimattila Fortum käynnistää Pennalan aurinkovoimaosayleiskaavan laatimiseen ja pohjavesiselvitykseen liittyvät maastotutkimukset tällä viikolla. divarissa on yksi tasapelipinna. Kannattavuus on huono, eikä helppoja ratkaisuja sen parantamiseen ole. Yhden syytetyn osalta syyte hylättiin. Tutkimukset suoritetaan telakairavaunulla. Valoja kyllä sytytetään ja vitamiineja syödään. 044 363 6832 ark. Jokinen on esitutkinnassa myöntänyt teon. Tutkimuksilla kerätään tietoa kaavoituksen ja hankesuunnittelun tueksi. Vuonna 1997 syntynyt, tekoaikaan orimattilalainen Oili Ilona Arraste tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta kuuden ja puolen vuoden vankeuteen. TAKASIVU Pikkujouluja vietetään yhä Orimattilan Jymyn 16-vuotiaat koristytöt jatkavat nollakerholaisina lauantaisen Turun-reissun jälkeen valtakunnallisessa 1. marraskuuta 2025 N:o 83 – 74. Jokisen aiemmasta, marraskuussa 2023 annetusta rattijuopumustuomiosta kerrottiin eri medioissa kuntavaalien alla Jokisen ollessa ehdokkaana. Jokisella oli tapahtuma-aikaan meneillään aiemman rattijuopumustuomion koeaika, joten käräjäoikeus tuomitsi miehen törkeästä rattijuopumuksesta ja määräsi samalla täytäntöön pantavaksi aikaisemman rangaistuksen, joista yhteinen rangaistus on 80 päivää vankeutta. Pennalan aurinkovoimalan maastotutkimukset käyntiin www.orimattilanapteekki.fi Aqualan L, Aqualan Duo, Aqualan Plus, Probicare, Carbalan ja Carbalan Plus 200g PERUSVOITEET Marraskuussa Marraskuussa -25% ma–pe 8.30–20 | la 8.30–16 | su 10–14 Erkontie 16 | Orimattila | 03 887 430 ma–ke ja pe 9.30–16 (to suljettu) Pajatie 1 | Artjärvi | 044 978 4338 HINNAT VOIMASSA MA-KE 3.-5.11.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. Vyyhtiin liittyi huumausaineiden levittämisen lisäksi myös lääkeaineita sekä ampuma-aseita ja patruunoita, joita löytyi Orimattilasta Pennalan ja Hollolan Miekkiön suunnalla sijainneesta maastokätköstä. divisioonassa. Plussa-etu ?????. Huolta on tämän hetken lisäksi myös tulevaisuudesta, koska viljatiloille voi olla hankala saada toiminnan jatkajia. Pitkiä vankeusrangaistuksia Hämeen poliisi toimitti syyteharkintaan yhteensä 23 rikosepäilyä
Orimattilan Toiveen Jouko Järvinen kaunisti numeroita peräti 1 minuutin ja 1 sekunnin tehden reittiennätykseksi 34,50. Uuden monitoimitalon tilat ovat pienemmät, kuin erillisissä tiloissa tuotettu palvelu. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. Lainakanta nousi, kun Areena, uimahalli ja yhteiskoulu saatiin valmiiksi. – Pikkujouluaikaan voi liittyä isoja odotuksia. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina marraskuun 4. Kaupunginvaltuuston seminaarimatka Pitäjäsanomat kertoi 5. Pyhäinpäivän jälkeinen sunnuntai on vuosittain Kuivannon Kympin päivä. Orimattilan Sanomat, toimitus 2020 keskiarvoja lämpimämpi. Miten paljon koomisuuden kautta hyvää työyhteisölle se luokaan, kun ikivanha ”Yes sir, alkaa polttaa” alkaa soimaan jukeboksin kanssa vääntämisen jälkeen. – Koska tekoälylukutaito on erittäin tärkeää, tämä kehitys on huolestuttavaa, Welsch arvioi. Ehdokkaiden alaikäraja on 40 vuotta. Pitäjän 350-vuotisjuhlia vietetään heinäkuussa 30:nnellä viikolla. Oletimme, että tekoälylukutaitoiset olisivat paitsi parempia vuorovaikutuksessa tekoälyn kanssa, myös parempia arvioimaan suoriutumistaan tekoälyn kanssa. Itsekin pitäisi näyttää muuta kuin työminää, esimerkiksi karaokea laulaen. 10 %) Kestotilaus 12 kk 239 € 2 erässä á 121 €, 3 erässä á 82 €, 4 erässä á 62 € Paperilehden digilisä 1 €/kk. Juhlatoimikunnan tavoitteena on saada jokainen myrskyläläinen yhdistys tai seura osallistumaan juhlien järjestelyihin jollakin tavalla. Tekoäly saa ihmiset yliarvioimaan älylliset kykynsä Moni myös luottaa tekoälyyn sokeasti. 044?7043?722 tilaukset@orimattilansanomat.fi Lehtitilaukset p. Ilmoitan taatusti pääpäivän alkaessa, että en aio avata sanaista arkkua vieläkään. Suunnittelu oli lähtenyt palveluverkkoselvityksestä, jonka kautta tarpeet oli tiedossa. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi KONTTORI ma–pe klo 8–16 Toimistopäällikkö Marja Hakama p. Tutkijat havaitsivat, että kaikki tutkimuksessa mukana olleet Chat GPT:n käyttäjät yliarvioivat oman suorituksensa. Yleisönosastokirjoituksen pituus noin 2 500 merkkiä välimerkkeineen. Fernandesin mukaan tekoäly voisi pyytää käyttäjiä selittämään ajatteluaan tarkemmin. Lokakuu oli koko maassa 1,5– 3,5 astetta vertailukauden 1991– Lokakuu oli tavanomaista lämpimämpi Näin kirjoitat Lukijan postiin Lähetä kirjoituksesi osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Yleisönosastokirjoitus on aina allekirjoitettava – myös siinä tapauksessa, että kirjoittaja haluaa käyttää nimimerkkiä. Useimmiten osallistujat vain kopioivat kysymyksen ja esittivät sen Chat GPT:lle sellaisenaan. Se on ohjaava asiakirja kiinteistöjen omistamiseen tai käyttöön sekä poistamiseen. Ikään kuin irtiotto ruuhkavuosikuvioista ja kotiarjesta. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mah dollisesti aiheutuvasta vahingos ta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tms syistä jul kaista määrättynä päivänä. Artikkeli tutkimuksesta julkaistiin Computers in Human Behavior -lehdessä. Kesäkuussa työnsä aloittanut valtuusto osoitti vahvan kiinnostuksen ja halun perehtyä nykytilaan sekä tulevien vuosien mahdollisuuksiin. Viime valtuustokauden organisaatiomuutos käynnistyi kokonaisuudessaan kesäkuun alussa ja sen vakiintuminen etenee koko ajan. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Isille jaetaan tilaisuudessa Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein. Ajatusmalli on jokseenkin kyseenalainen, koska todellisuudessa pikkujoulut ovat harvoja kertoja vuodessa, kun ihmiset puhuvat toisilleen ilman kokousagendaa. 044 7043 718 ilmoitukset@orimattilansanomat.fi TILAUSHINNAT (sis. 03 876 678 tilaukset@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Petri Hotti p. Sähköt olivat poikki muutamia tunteja isoillakin alueilla, mutta yksittäiset syrjät maatilat saivat odotella virtaa päiväkausia. MARTIN LUTHER KING JR. Siellä voi huomata, että työkavereista yksi oikeasti tykkää Einin musiikista ja toinen kamppailee sen kanssa, että tilatako olut vai glögi. Kymppi on vakiinnuttanut paikkansa kuntoilevien kuivantolaisten ja kauempaakin tulevien vieraitten syysohjelmaan. Runsaan viikon takainen Mantaksi ristitty myrsky pyyhkäisi nurin – paitsi miljoonia kuutiometrejä puita – suuren määrän sähkölinjoja. Kaupunginjohtaja, konserni-, elinvoimaja sivistystoimialojen johtajat esittelivät talousarvion. Paljon mahdollistavia vinkkejä saimme kuulla Orimattilan palvelutuotannolle. Vain harva osallistujista käytti useampaa kuin yhtä tekoälykehotetta. marraskuuta. marraskuuta 1985 ilmestyneessä Pitäjäsanomissa Kirjoitettiin Myrskylän valmistautumisesta 350-vuotisjuhlaan. Yhtymä tuottaa kunnille myös muita palveluita. Lokakuun jälkipuoliskolla lunta oli maassa vähäisiä määriä Keskija Pohjois-Lapissa ja kuun lopussa enää paikoin Pohjois-Lapissa. Tai kun toisen alkoholikamppailu päättyy tasan, jonka seurauksena tämän on pakko samaan aikaan tilata sekä glögi että olut. Heidän mukaansa riskinä on, että kyky arvioida tietoa kriittisesti heikentyy ja osaaminen työelämässä heikkenee. Kun kaupunkilaisia kuoli samana aikana 144, luonnollinen väestönlisäys on 78 henkeä miinuksella. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Kun ihmiset arvioivat kykyään suoriutua jostain tehtävästä, he ajattelevat usein suoriutuvansa keskivertoa paremmin. Juhlien jäljet eivät heijastu vain ohimoihin seuraavana aamuna. Ulkomaille tilattaessa kaksinker tainen maksu. 0100 5577. päivänä 2 – N:o 83 – 2025 40 vuotta sitten Päivyri Päivän miete Tänään tästä Lukijan postia ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Päätoimittaja: Anna Hakama p. Datakeskus ja aurinkovoimalat mainittiin. Lasten lukumäärä ei ole määräävä peruste palkitsemiseen. Kuin tilauksesta aukenivat taivaan pilviverhot sunnuntaina Orimattilan Kuivannolle, jossa vietettiin hieno kuntoilujuhla Kuivannon Kymppi. Alkajaisiksi kulttuurilautakunta avaa kirkonkylän koululla monipuolisen Myrskylän historiasta ja nykypäivästä kertovan näyttelyn. Määräaikainen tilaus 12 kk 249 €, 3 kk 71 € 6 kk 127 €, 1 kk 30 € Tarjous 3 kk 65 €, 6 kk 122 €. Yritysten henkilöstötarpeiden koulutuksen mahdollistaminen yhtymän tuottaman palvelun kautta on onnistunut. Tällöin kirjoittajan henkilöllisyys jää vain toimituksen tietoon. ”Ei selitykset auta kun on vauhtia liikaa, Tulisuudelmassa olis’ tarjolla priimaa.” Psykoterapeutti Piritta Pitkänen Terveystalosta on antanut ymmärtää Iltalehden vuoden 2019 haastattelussa, että pikkujoulusesonki on itseasiassa monelle vuoden kohokohta. marraskuuta 1985 Pitäjäsanomissa palattiin aiemmin riehuneeseen Manta-myrskyyn ja kerrottiin, millaista haittaa sähkökatko voi tehdä navetassa. Maan pohjoisosassa kuukausi oli jopa harvinaisen lämmin. Työpaikan pikkujouluissa pitäisi ensiksi löytää oikea hymy, sitten oikeat sanat ja unohtaa laite, jolla välttää seurustelu ihmisten kanssa. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. Vedosilmoituk set kaksi täyttä työpäivää ennen julkaisupäivää. Oikaisu KUVA: JUHO KIURU Presidentti Alexander Stubb on myöntänyt 48 isälle valtiollisen kunniamerkin, Väestöliitto kertoi hiljan. Huomautukset on tehtävä kah deksan päivän kuluessa ilmoituk sen julkaisupäivästä lukien. Karjatiloilla sähkön puute ei ainoastaan tee asumista epämukavaksi, vaan aiheuttaa heti tuntuvia taloudellisia toppioita. Jos lypsy estyy useamman kerran sähkökatko alentaa maitotuotosta pitkälle eteenpäin ja vaarantaa lehmien utareterveyden. Myrskylässä valmistaudutaan ensi kesänä vietettäviin kunnan ja seurakunnan 350-vuotisjuhliin. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Miska Miettinen p. Usein juuri ne hetket, joissa vähiten odottaa antavansa itsestään irti, jäävät muistoihin. Normaalin arjen palatessa on aivan varma, että Eini, olut tai glögi -pähkäily sekä Vauhti Kiihtyy -kailotus keventävät tunnelmaa tammikuisten maanantaiden palavereissa. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila ark. Käkelän valmistuskeittiössä olemme jo vierailleet. Koulun ulkopuolisena aikana piha toimii koko perheen liikuntapaikkana. Eli persoonallisuudet aukeavat uudella tavalla, jota kautta syntyy tietyllä tavalla luottamusta. Omistamiemme kiinteistöjen korjausvelka on nyt raportoitu vuosille 2025–2034. Monelle se voi olla pitkästä aikaa sauma omaan, kodin ulkopuoliseen aikaan. Esimerkiksi naisjärjestöille, martoille ja maatalousnaisille annetaan juhlien tarjoilupuolen järjestelytyöt. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. 0100?4070. Mutta näin ei ollutkaan, Welsch kertoi hiljan Aaltoyliopiston tiedotteessa. Tämä on tyypillistä etenkin ihmisille, jotka pärjäävät muita heikommin kognitiivisissa testeissä. Ensilumi mitattiin lokakuun 16. Digitilaus 6 kk 80 €, 3 kk 45 €. Äideille kunniamerkkejä on myönnetty jo vuodesta 1946 äitienpäivän yhteydessä. Tänä vuonna palkittujen isien keski-ikä on 67 vuotta. Laulamistani puoltaa se tiedossa oleva vanha myytti, jonka mukaan pikkujouluissa voi tosiaankin tapahtua mitä vain, kun nyörit löystyvät pitkän syksyn hellittäessä joulunpyhien alla. Tämänvuotinen kymppi oli menestys kautta linjan, sillä osallistujaennätyksen lisäksi juostiin kärjessä kahden miehen voimin historiaan viime vuonna Lasse Virenin tekemä reittiennätys 35,51. Vanhoja lainoja on saatu maksettua pois ja tämä turvaa suunnitelmavuosien investointien rahoitusta ja korkomenot pysyvät hallittuina. Lehti ei vastaa painovirheistä, jot ka johtuvat epäselvistä käsikir joituksista tai puhelimessa sattu neista väärinkäsityksistä. Avoimia oppimisympäristöjä ei rakennettu, vaan muunneltavat väliseinin jaettavat tilat. ooo 9. Kuukauden keskilämpötila vaihteli Enontekiön noin 1,5 asteesta lounaissaariston noin 10 asteeseen. Keskimääräistä kyvykkäämmät ihmiset ovat puolestaan harvemmin tietoisia omista kyvyistään, tutkijat kertovat. Saimme kuulla lainakannan laskusta. Aikuisille mahdollisuus lihaskuntoharjoitteluun. Näin saamme kokonaiskuvan kiinteistöistämme, joita vertaamme lapsilukuennusteisiin ja kiinteistöjen korjausvelkaan. Biisivalinta olisi varmaankin Portion Boysin uusiohitti Matin ja Tepon eräästä hyvin osuvasta legendasta. Ulkomailta Orimattilaan muutti alkuvuonna 92 henkeä, kun samaan aikaan vain kahdeksan kaupunkilaista siirtyi maan rajojen ulkopuolelle asumaan. RIITTA LONKA (KESK) Orimattilan kaupunginvaltuuston pj. Torstai-iltana olivat juhlatoimikunnan kutsusta kokoontuneet myrskyläläisten yhdistysten ja seurojen edustajat kuulemaan juhlan aikataulusta ja muihin juhlan valmisteluihin liittyvistä kysymyksistä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun isät saavat kunniamerkin. Tammi–syyskuussa kaupungista muutti pois muihin kuntiin 607 asukasta, mikä on 102 enemmän kuin Orimattilaan muutti samana aikana uusia asukkaita muista kunnista. 0500 840 266 ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi Ilmoitusvalmistus Tarja Hietavirta p. Osallistujat eivät tarkistaneet vastauksia Tutkimuksessa 500 osallistujaa käytti tekoälyä loogisen päättelyn tehtävissä ja arvioi pärjäämistään. Kunniamerkit luovutetaan valtakunnallisessa isänpäiväjuhlassa 9. Tutkijoiden mukaan useimmat käyttäjät luottivatkin tekoälyyn sokeasti. Siis puhelin. Enkä aio myöskään tanssia, mutta en varsinkaan laulaa karaokea. Tutustuimme Forssan Monitoimikeskus Akvarelliin. Heistä vanhin on 91-vuotias ja nuorin 46-vuotias. Kuntien väkilukumuutoksista kertoneeseen juttuun (OS 28.10.) oli kirjattu väärin Orimattilan syntyneiden, kuolleiden ja muuttajien kokonaismäärät. Tutkimuksen tekivät väitöskirjatutkija Daniela da Silva Fernandes ja professori Robin Welsch tutkijakollegoineen. ooo 7. 044 7043 715 miska.miettinen@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. alv. LUUKAS VARPA Kirjoittaja on Orimattilan Yhteiskoulun yhdeksännen luokan oppilas, joka suoritti tet-harjoittelunsa Orimattilan Sanomissa. Ilmiötä kutsutaan ylivertaisuusvinoumaksi eli Dunning–Kruger-efektiksi. Kymppi oli järjestyksessään jo viides ja nyt päästiin ensi kerran yli 100 osallistujan määrään, sillä peräti 134 iloista kuntoilijaa kiersi kympin. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Kuivannon kympillä ensikertaa yli 100 osallistujaa Tänään: HERTTA Keskiviikkona: REIMA Älä ole tyytyväinen siihen, missä olet, kun tiedät, että voit olla jossain muualla. Orimattilan kaupunginvaltuusto vierailee alkuvuonna kaikissa omissa kouluissa ja päiväkodeissa. Talouden hoito on onnistunut, kun uutta lainaa ei ole tarvinnut nostaa viime vuonna niin paljoa kuin oli arvioitu. MISKA MIETTINEN Pikkujoulujuhlissa voi ja kannattaa päästää irti Joulupukin kätteleminen voi olla yksi jännittävimmistä hetkistä pikkujouluissa. Merkit luovutetaan kasvatustyössä ansioituneille isille. Tässä oikeat: Orimattilassa syntyi vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana 66 lasta. Digikesto 12 kk 147 €. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,45 Tekstin edellä, tekstissä 2,20 Kuolinilmoitukset 2,20 Tekstin jälkeen 2,10 Takasivulla 2,30 Hintoihin lisätään 25,5 % arvon lisävero. Koulun piha-alue on liikunnallinen oppimisympäristö, jossa 70 erilaista mahdollisuutta touhuta. Hymisyttää, mutta ei kauaa. Ensilumi satoi tänä vuonna reilut kaksi viikkoa tavanomaista myöhemmin. Jaettu opettajuus koettiin uudessa talossa toimivana, joka on kahden tai useamman opettajan yhteistä sekä tasaarvoista työtä saman opetusryhmän kanssa. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Uutismedian liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Sanoma Manu Oy, Tampere Itseni, varautuneen introvertin, tuntien tiedostan, että pikkujoulut niin sanotussa virallisessa ja mahdollisesti osaksi vieraassa porukassa ovat vuoden raskaimpia rasteja. Pikkujoulujen myötä pääsee laittamaan jalalla koreasti tutussa ja turvallisessa ympäristössä, mutta samalla porukassa, jonka dynaamisuuden hiomisessa ei todellakaan ole mitään pahaa. Ne toimivat muistutuksena esimerkiksi siitä, että kollega, jonka sähköpostit kuulostavat tönköiltä, saattaakin olla hulvattoman hauska. Peruskorjauksen tai uudisrakentamisen tulee perustua palveluverkon tehokkaaseen käyttöön. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia toimituksellisten periaatteiden mukaisesti. – Lehti ei suorita tilaajalle hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaise matta jääneistä numeroista. Kuukauden sademäärä oli idässä ja etelässä pääosin tavanomaista pienempi, länsija lounaisrannikolla sekä laajalti pohjoisessa vähän tavanomaista suurempi. Viisi koulua yhdistettiin ja saman katon alle saatiin lisäksi päiväkoti sekä esikoulu. Avautuessaan se palvelee jälleen maakunnan ulkopuoleltakin tulevia asiakkaita, kuten Orimattilassakin uimahalli palvelee laaja-alaisesti. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja Kullervo Hakama p. Forssan seudulla on samanlaisia elinvoimahankkeita kuin meilläkin. Forssan kaupungin viihdeuimala Vesihelmi on remontissa. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymis päivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. STT Tekoäly saa ihmiset yliarvioimaan älylliset kykynsä, kertoo Aalto-yliopiston tutkimus. Olen ottavinani väkijuomaa sivistyneesti kuin esimerkkinä toimien. Arkikin keventyy. – Tekoälyn käyttö saa ylivertaisuusvinouman katoamaan – ja yllättävää kyllä, parempi tekoälylukutaito tekee ihmisistä muita luottavaisempia. – Se pakottaisi käyttäjät vuorovaikuttamaan enemmän tekoälyn kanssa, jolloin he joutuisivat kohtaamaan osaamistaan koskevat harhaluulot. päivänä Enontekiön Kilpisjärven kyläkeskuksella. He eivät tarkistaneet tai arvioineet vastausta tarkemmin. Liki 50 isälle ensi kertaa valtiollinen kunniamerkki Lokakuu oli koko maassa tavanomaista lämpimämpi, Ilmatieteen laitos kertoo. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus: Susan Petäjä p. Orimattilan kaupunginvaltuusto kahden päivän seminaarissa työsti isoja kokonaisuuksia. Saimme kuulla Lounais-Hämeen koulutuskeskuskuntayhtymän yhtymäjohtajalta ammatillisen koulutuksen raikkaista mahdollisuuksista. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Vielä käytin molemmilla bussimatkoilla mahdollisuuden kertoa valtuutetuille ryhmien puheenjohtajien kokoontumisten keskustelun aiheista. marraskuuta 1985 Kuivannon Kympistä. Jo yhden lypsykerran poisjääminen pienentää maitotiliä keskikokoisessa karjassa viitisensataa markkaa. Kuulen mielikuvissa, miten joku kollega muistuttaa aamupalaverissa Tulisuudelman priimasta tai jonkun kanssa aurinkoon lentämisestä. 03-876?678 Lauri Hakama p. Pikkujouluja ei kannata jännittää liikaa tai varsinkaan skipata niitä. 6.30–16, la–su 6.30–12, puh. Tätä eivät jokaviikkoinen kahvihuoneja sähköpostityö tee. Se myös lisäisi kriittistä ajattelua, Fernandes sanoi tiedotteessa
En halua heitä syyttää, mutta he tuntuvat onnistuvan bisneksessään paremmin kuin viljelijät omassaan, Kyrö sanoo. Ja suklaa. Jos ennen joka viides tila pärjäsi hyvin, nyt enää joka kymmenes. Se on miltei kolme miljoonaa euroa enemmän kuin tänä vuonna tytäryhtiölle on lainattu. – Ja musiikki auttaa syksyllä. Vartoon, että tulee kuivempaa, niin pääsee lehtiä haravoimaan. Kaupungin ensi vuoden budjetti on vasta kaupunginjohtajan esitys. Vesiyhtiö on päättänyt nostaa myös kiinteistöjen liittymämaksuja ja yhtenäistää kiinteistöjen perusmaksut. – Sähkö on niin kallista, että saa loputkin valot sammuttaa. Kai se kaamos joitakin vaivaa. Yhtenä pontimena kaupassa on myös valtiovallan ukaasi, jonka mukaan hyvinvointialueiden on toimittava jatkossa yhtiöiden – ei esimerkiksi kuntien – omistamissa kiinteistöissä. – Se on minulle vähän hankala. – Ehkä kannattaa katsoa kaupparyhmittymien tuloksentekokykyä. Kun olin töissä, ei ollut aikaa istuskella siinä, mutta nyt on. – Kaikki vuodenajat ovat omalla tavallaan mukavia. Lamppuja tai vitamiineja ei tarvita. Tällä 3,5 prosentin korotusesityksellä lähdetään keskiviikon hallituksen kokoukseen, sanoo puheenjohtaja Leino. Jos asiakas tarvitsee terveydenhuoltoa juuri torstai-iltana, voi soittaa päivystysavun numeroon 116117. Syyksi Andersson arvelee, ettei hän ole herkkä ympäristölle, oli se sitten pimeä tai valoisa, kylmä tai kuuma. Mutta en itse välitä sienistä. Meditaatio ja jooga auttavat Roland Andersson ei kärsi kaamoksesta lainkaan, vaan odottaa hyvillä mielin talvea. Kaamos ei edes koettele kovasti vastaajia. Poikahan menee kelissä kuin kelissä, Suvi Patokoski naurahtaa. Ihan sama millainen on ilma. – Talvella tarvitsee niin paljon vaatteita. Somerolla puhuttiin, että vastuullinen toimija ei ostaisi tuotetta alemmalla hinnalla kuin sen tuotantokustannukset ovat. – Ei muuten, mutta nurmikot ja muut ovat niin lillinkiä. – Ne ovat valopilkku. Tuottajat pystyvät vielä tuottamaan ruokaa, mutta työstä ei tule palkkaa. Kuinka paljon, sitä ei kaupungin talouspäällikkö Eero Aitkoski uskalla vielä tässä vaiheessa ennustaa. Mutta heti kun aurinko taas pilkahtaa, se luo uskoa tulevaan. – Jos on pitkä tauko investoinneissa, se syö tulevaisuutta. Eikä syksy ole Teeristön mielestä niin paha vuodenaika kuin talvi. Tällä hetkellä vesiyhtiön verollinen hinta puhtaalle vedelle on 1,72 ja jätevedelle 2,68 euroa kuutiolta. Hän huomauttaa, että Orimattilan seudulla on melko paljon viljelijöitä, jotka tekevät muitakin töitä elantonsa eteen. Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan viljatilojen kannattavuuskerroin jää ennusteessa tänä vuonna kolmatta vuotta peräkkäin miinukselle. – Tasapaino tulee sisältä, en kaipaa ulkopuolisia konsteja. – Omistajaohjausta noudatetaan. Tämä oli 63 vähemmän kuin vuotta aiemmin, jolloin huumeisiin kuoli ennätysmäärä ihmisiä. KUVAT: MISKA MIETTINEN Roland Andersson Kenneth Holmström Erja Teeristö Timo Kallioniemi KUVA: JUHO KIURU on pois käytöstä. Kiinteistökaupan seurauksena kaupungin talousarvio saadaan näyttämään 1,8 miljoonan euron voittoa murskatappion sijaan. Erilaisia lyhtyjä ja lamppuja on paljon. Syksy on tärkeä siirtymävaihe, Roland Andersson sanoo. Vesiyhtiön hallitukseen kuuluvat kokoomuslaisen Leinon lisäksi vihreiden Venla Avelin, perussuomalaisten Joni Frisk, demareiden Suvi Järvinen ja keskustan Sanna Rauta. Mutta toisaalta on ikävä ajatus, etenkin vähävaraisimpien kuluttajien kannalta, että ruoka olisi nykyistä kalliimpaa. Huumekuolemien määrä väheni Orimattilan Veden kuluttajilta keräämiä vesimaksuja käytetään muun muassa vesihuoltolinjojen rakentamiseen. Olen kesän lapsi, Teeristö sanoo. – Minä olen eläkkeellä. Hän ei käytä minkäänlaisia kaamoksen kampittamisen konsteja. Budjetin pelastavassa kiinteistökikkailussa kaupunki siirtelee euroja taskusta toiseen Kankaanmäen terveyskeskus on siirtymässä 4,8 miljoonalla eurolla kaupungilta sen oman tytäryhtiön omistukseen. Valot ja asenne auttavat kaamoksen keskellä – syksystä kärsii vain harva Suvi ja Mikael Patokoski eivät juuri hätkähdä pimeää syksyä. Kaupunginvaltuusto hyväksyi viime kokouksessaan yrityksen toiminnan käynnistämistä varten 300 000 euron pääomalainan. Yhtiön toimitusjohtaja Petteri Kotonen ja hallituksen puheenjohtaja Vesa Leino olivat viime maanantaina kaupunginhallituksen kuultavina sovittua suurempien korotusten johdosta. Ja kuka siinä kirkasvalolampun ääressä jaksaa istua. Kiinteistökaupan jälkeen yhtiötä painaa raskas velkataakka, mutta talouspäällikkö Aitkosken mukaan yhtiön on arvioitu selviytyvän veloistaan. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina marraskuun 4. Meditaatio ja jooga, 15 minuuttia aamulla ja illalla joka päivä. Tyttären arvioitu selviävän veloistaan Kaupunki aikoo periä Yrityskiinteistöille myöntämästään lainasta korkona takaisin sen, mitä se joutuu itse maksamaan markkinoilta ottamastaan lainasta korkoa. Tuottajan pitäisi saada ruuasta enemmän rahaa. Huumeisiin kuoli 40 alle 25-vuotiasta, kun toissa vuonna määrä oli 91. En ole ikinä kärsinyt kaamoksesta tai en ole ainakaan huomannut sitä. Tilaisuudessa kaupunki ilmoitti, ettei asetettua kattoa saa ylittää. – Tämmöiset tilat aika usein kompensoivat esimerkiksi maanrakennuksella maataloutta. Hän arvelee, että yhtiön pitää ensi vuonna karsia vesijohtojen ja viemäreiden saneerauskohteita tulojen pienentymisen seurauksena. Suvi Patokoski ja poikansa Mikael eivät kärsi kaamoksesta, vaikka syksyn märkyys vähän äitiä häiritseekin. Orimattilassa on aika ikääntyneitä viljelijöitä. Syksyn värikylläisyys on sentään hyvä puoli. Perussuomalaiset aikoo jatkossa kieltää puolueen kansanedustajia palkkaamasta perheenjäseniään tai läheisiään eduskuntaavustajikseen. Vesiyhtiö luopumassa esittämistään käyttövesitaksojen korotuksista PETRI SIPILÄINEN Orimattila Orimattilan ensi vuoden budjettiesityksen pelastukseksi loihditulla kiinteistökaupalla kaupungin budjettiin taiotaan 4,8 miljoonan euron tulovirta, kun kaupunki myy omistamansa Kankaanmäen terveyskeskuskiinteistön omalle tytäryhtiölleen. – Kriisin paikka. kello 6 asti. Yhteissumma hipoo jo 70 miljoonaa euroa. Puoluesihteeri Harri Vuorenpää kertoo tiedotteessa, että asiaa koskeva ehto aiotaan lisätä eduskuntavaalien ehdokassopimuksiin. Syksyssä itsessään on Patokosken mielestä hyvää vain ruskan värit. Se on hyvä resepti. Patokoski odotteleekin jo talvea. Huoli on suuri, eikä helppoja ratkaisuja ole. päivänä 2025 – N:o 83 – 3 PETRI SIPILÄINEN Orimattila Orimattilan Vesi ottaa lusikan kauniiseen käteen ja luopuu esittämistään 5,3 prosentin korotuksista käyttövesitaksoihin. Kirkasvalolamppukin on kotona. lu, kun Iltalehti paljasti, että sosiaalija terveysministeri Kaisa Juuson (ps.) eduskunta-avustajaksi on palkattu hänen poikansa Ville Rajainmäki. Huoltokatkon aikana sovelluksessa näkyy ilmoitus, että palvelu Päijät-Sotesovelluksessa käyttökatko Suomessa huumausaineista johtuvien kuolemien määrä väheni viime vuonna, kertoo Tilastokeskus. Radiossa sanottiin, että pitäisi olla 30 sentin päässä valosta. Kaupunki saa kaupasta tuloja, mutta samalla se joutuu itse ottamaan markkinoilta lainaa oman tytäryhtiönsä lainoittamiseen. Silloin lautailen, hiihdän ja nautin talvesta. Teeristö ei ole varma, kuinka kirkasvalolamppu vaikuttaa, mutta arvelee, että sitä kannattaa kokeilla. Helpotus on kuitenkin tilapäinen, sillä taloussuunnitelman mukaan kaupunki takoo kahtena seuraavana vuonna tappiota yhteensä 5,4 miljoonaa euroa. KUVA: JUHO KIURU JUHO KIURU Orimattila Somerolla pidetty viljelijöiden kriisikokous puhui myös Orimattilan seudun hädästä. Kaupungin omistaman vesiyhtiön hallitus pitää huomenna keskiviikkona ylimääräisen kokouksen, jossa käyttömaksujen korotuksesta tehdään uusi, omistajatahon tahtoa noudattava päätös. MTK Orimattilan puheenjohtaja Aleksis Kyrön mukaan todella huonosti pärjäävien viljatilojen osuus on kasvanut selvästi ja parhaiten pärjäävien määrä on vähentynyt. Aitkoski muistuttaa kuitenkin, että kaupunki ottaa ensi vuonna uutta lainaa moneen muuhunkin tarkoitukseen kuin tytäryhtiöiden luotottamiseen: – Tarkoituksena on, ettei tämä terveyskeskuksen kiinteistökaupan lainoittaminen nostaisi kaupungin kokonaisvelkaa. Holmström ei tarvitse syksyyn muita kikkoja. Yhtiön ensi vuoden liikevaihdoksi on arvioitu 1,2 miljoonaa euroa. Someron kokouksessa viljelijät esittivät pitkän toimenpidelistan, jolla ongelmia voisi korjata. Hän toteaa, että markkinat ovat hankalat. Ei se kauhean kestävältä kuulosta, että on tehtävä muita töitä, että on varaa viljellä maata. Jälkimmäinen tuo korotuksia osalle kiinteistöistä. Orimattilan Yrityskiinteistöt oy herätettiin henkiin tänä vuonna. Pakko uskoa, että ne auttavat. – On mahdollista, että osa tytäryhtiölle myönnettävästä lainasta pystytään kattamaan kaupungin omilla kassavaroilla, hän kertoo. KUVA: HETA YLITIE JUHO KIURU Orimattila Orimattilan Sanomien katugallupin vastaajien enemmistö selviää kaamoksesta ilman kummempia apukeinoja. – Ympäri taloa ja pihalla. Se tarvitsee vielä kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksynnän. Se koostuu terveyskeskuksessa vuokralaisena olevan Päijät-Hämeen hyvinvointialueen maksamista vuokrista. kello 17 alkaen. Huumausainekuolemia oli 247. – Aina. Kiinteistökikkailulla Orimattila välttyy näppärästi veronkorotukselta, joka olisi ollut muuten edessä ensi vuonna. Käyttökatko kestää perjantaiaamuun 7.11. Kielto astuu voimaan tulevien eduskuntavaalien jälkeen. Valon puute iskee aina syksyllä. Ja on syksyssä hyvääkin. Tällä hetkellä viljan viljely on kannattamatonta, vaikka hommansa hoitaisi kuinka hyvin. Katko voi päättyä ilmoitettua aiemmin. Toimimme kuten eläimet, keräämme vararavintoa. Timo Kallioniemi kokee, että syksy on yhtä kaamosta, mutta se ei miestä kuitenkaan suuremmin haittaa. Käyttövesimaksuihin jo kertaalleen päätetyn korotuksen pieneneminen 1,8 prosenttiyksikön verran, tekee aukon vesiyhtiön budjettiin. Kesän lapsi Erja Teeristöä kaamos koettelee oikein kunnolla. – Suklaan syöminen lähtee lapasesta, kun sen rasian avaa. 3,5 prosentin korotus nostaa kuutiotaksat 1,78:aan ja 2,77 euroon. – Tarkkaa lukua en osaa tässä vaiheessa antaa, kymmenistätuhansista euroista joka tapauksessa puhutaan, Leino toteaa. – Tässä astuvat kuvioon EU:n asetukset ja Kuntalaki, Aitkoski selventää. Viljatilojen kannattavuuskriisi huolestuttaa Vilja kasvaa yhä, mutta ei tuo riittävästi rahaa maatiloille. – Tietää, että talvi on tulossa. Mies nauttii poretabletteja, mutta pohtii, että tärkeämpi rooli syksyn kohtaamisessa on tasapainoisella elämällä. Kenneth Holmströmille kaamos ei ota ollenkaan koville, mutta hän pistää kuitenkin valoja päälle. Sovelluksen digiklinikka toimii torstaina normaalisti kello 16.15 saakka. Jos homma ei kannata, miksi nuoret ryhtyisivät siihen, Kyrö pohtii. Anderssonin mielestä syksyssä on paljon hyvää. Kaupungin jo kertaalleen laskuun kääntynyt talousarviolainojen kokonaismäärä kasvaa sekin noin 2,3 miljoonaa euroa tästä vuodesta. Kaupunginjohtaja Kalle Larssonin ”poikkeukselliseksi” luonnehtimassa manööverissä kaupunki siirtää euroja yhdestä taskustaan toiseen. Tytäryhtiön kaupungille pulittama kauppasumma on jo huomioitu budjettiesityksen rahoituslaskelmissa. – Pitää suhtautua oikein kaamokseen. Antolainaus tytäryhtiöille miltei tuplaantuu Orimattilan ensi vuoden budjettiesityksessä tytäryhtiöille myönnettävien luottojen kokonaismääräksi on merkitty yli kuusi miljoonaa euroa. Maksuja nostetaan ensi vuonna vain 3,5 prosentin verran, mikä oli kaupunginhallituksen asettama yläraja korotuksille. Tämä kuva on Pasinasta vuodelta 2023. Maatiloja ei pysty kehittämään. Positiivista ajattelua vaan. Syksyn pimeys ei häntä haittaa, koska se on merkki talven tulosta. Katseita kohdistetaan paljolti valtion suuntaan. Orimattilan tyttäriä ovat Yrityskiinteistöjen lisäksi Orimattilan Vesi ja Orimattilan Asunnot. Katkon aikana sovellukseen tehdään päivityksiä, eikä sovellus ei ole käytettävissä. Olen sen diagnosoinut jo ennen kuin siitä ruvettiin puhumaan yleisesti. Kun sataa ja on oikein harmaata, se masentaa. Perheenjäsenten ja läheisten palkkaamisesta nousi keskustePerussuomalaiset tiukentaa avustajien kriteerejä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen Päijät-Sote-sovelluksessa on käyttökatko torstaina 6.11. Alle 25-vuotiaiden huumekuolemat vähenivät viime vuonna selvästi. Tilanne on ollut sama läpi elämän. Teeristö karkottaa kaamosta valoilla. – Sienet kasvavat. Myös b-vitamiini kuuluu keinovalikoimaan. Tapana on, että edustajat valitsevat avustajansa itse.. Kallioniemen mielestä syksyssä ei ole mitään hyvää, mutta ei se toisaalta ole mikään ongelmakaan. Terveyskeskuksen ostava Orimattilan Yrityskiinteistöt oy nimittäin rahoittaa kaupan emokaupungilta otettavalta 4,8 miljoonan euron lainalla, jota se sitten lyhentää pikkuhiljaa takaisin kaupungille. Päivitysten tarkoituksena on parantaa sovelluksen turvallisuutta ja toimintavarmuutta
Yrittäjät pienensi hallituksensa kokoa 12 jäsenestä ja puheenjohtajasta 10 jäseneen ja puheenjohtajaan. – Se on ehkä vähän vähemmän kuin aiemmin, arvioi tapahtuman puuhanaisiin lukeutuva Sini Saares. Yhteensä paraatissa marssii noin 1 300 ihmistä sekä noin 65 Puolustusvoimien ja muiden viranomaisten ajoneuvoa. Pakaantie 505. Muutosverokortti pitää tilata sosiaalietuuksien maksamista varten. Yleisöäänestyksen perusteella voittajiksi kurpitsalyhtykilpailussa valikoituivat Otto Peuran (10) ja Viola Kaarelan (5) kaivertamat kurpitsat, joista kumpikin sai tismalleen saman 42 ääntä. 0100?4070 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. Haastateltavat kertovat myös, että koska kaupat esimerkiksi tekevät nykyään tilauksiaan entistä tarkemmin ja myyvät vanhenemassa olevaa ruokaa itse, lahjoitettavaa ruokatavaraa on aiempaa vähemmän. Uusina mukaan tulivat puutarhaja koristekasviyrittäjä Anni Kyrö sekä Koneurakointi Petri Villberg oy:n Petri Villberg. Keittiösarjassa kakkossija oli jaettu. Kurpitsalyhtyjen ja laajemminkin halloween-teeman ympärille rakentuneen tapahtuman tärkeä osa on kurpitsalyhtykilpailu, jossa miteltiin tänäkin vuonna. Paraatikatselmus järjestetään puolenpäivän aikaan Kouvolan pesäpallostadionilla ja ohimarssi Salpausselänkadulla. STT:n haastattelemat ruokaaputoimijat kertovat, ettei tilanteessa ole näkynyt kohenemisen merkkejä. Vetäjänä toimii jo vuosien varrelta tuttu Reijo Savela. klo 15–16.30. Kurpitsoja oli ehkä vähän vähemmän, mutta sitten oli kaikenlaista muuta, Saares sanoo. Orimattilan omaishoitajien vertaisryhmä ikääntynyttä omaistaan hoitaville Olotilassa (Erkontie 20, ovi 14 C, Orimattila) torstaina 6.11. Seuratoiminta Orimattilalaislähtöisen Linda Bakin sisustussuunnittelema viime kesän asuntomessujen Kontio Vehmas -kohde keräsi menestystä yleisöäänestyksessä. KUVA: LINDA BAKI Jymyn Aino Sipiläinen (keskellä) hiihtokilpailuissa. Aavan meren tuolla puolenmuistoissa Reijo Taipale konserttiin. Jos uusi verokortti koskee tulevia maksuja, Verohallintoa voi pyytää toimittamaan sen suoraan Kelaan. Viola ja Otto ottivat tuplavoiton Luhtikylän kurpitsalyhtykisassa Toinen yleisön tuplavoittoon äänestämistä kurpitsalyhdyistä oli 10-vuotiaan Otto Peuran kaivertama pikkukurpitsaa puraiseva jättiläinen. Ruoka-avulla enemmän ottajia, vähemmän tarjottavaa (c ) Ar to In ka la ww w. Paraatiin osallistuu joukkoja Maavoimista, Merivoimista, Ilmavoimista, Maanpuolustuskorkeakoulusta ja Rajavartiolaitoksesta sekä veteraanija maanpuolustusjärjestöistä. Ennakonpidätystä voi myös korjata jälkikäteen tilaamalla uuden verokortin ja pyytämällä Kelasta ennakonpidätyksen korjausta. ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. Viime vuonna paraati järjestettiin Lappeenrannassa.. Kasvua edellisvuoteen oli 1,2 prosenttia. Yhteistyö kiikarissa Hanna-Liisa Leino kertoo, että yhdistyksen toiminta jatkuu entiseen malliin. – Olisi tärkeä tukea ja ostaa paikallisilta. Stipendisummaa hän aikoi käyttää ampumahiihdon peruskuluihin kuten panoksiin, suksiin, monoihin ja leirikustannuksiin. Sen sijaan autoja urheilukaupassa sekä rakentamisen ja talotekniikan sektorilla myyntikäyrät sojottavat ylöspäin. Stipendi mahdollistaa Sipiläisen osallistumisen useampiin ampumahiihdon kilpailuihin ja leireihin. klo 17.30–19.30. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina marraskuun 4. Muissa sarjoissa voiton vei Villa Satakieli, joka oli piha-sarjassa toinen. Nuorelan pihalla löytyi parikin teemapolkua, joiden varrella riitti katseltavaa kaiken ikäisille kurpitsajuhlan ystäville. Jos haluaa Kelan korjaavan tänä vuonna maksettua ennakonpidätystä, uuden verokortin on oltava Kelassa joulukuun puoleen väliin mennessä. Rastivarsat. Hallituksesta jäävät pois Outi Kyöstilä, Niina Pärhä ja Jukka Saarelainen. K-ryhmä odottaa päivittäistavarakaupankin piristyvän loppuvuonna, kun uusi Citymarket avataan Lahden Paavolassa. Osaltaan tätä edesauttoi Orimattilaan tammikuussa avattu uusi K-Rauta. Sillä kaupunki pidetään elinvoimaisena, Leino haastaa. Tervetuloa. Saares kertoi maanantaina, että halloween-kahvilan myyntiin perustuvien arvioiden mukaan tapahtuma houkutteli lauantai-iltana ainakin pari sataa ihmistä ja vielä sunnuntainakin mukavasti väkeä Nuorelaan. alkaa kello 13.15. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Oton kurpitsassa oli toisenlaista veikeyttä, sillä ärhäkän näköinen hampaat irvessä oleva kurpitsa oli ottanut hampaisiinsa pienemmän kurpitsan. co m 5 1 6 8 2 3 6 4 3 7 1 3 8 9 5 4 1 3 4 4 3 6 9 5 7 Kontio Vehmas -asuntomessukohde hopealle Orimattilalaislähtöisen Linda Bakin sisustussuunnittelema viime kesän asuntomessukohde Kontio Vehmas -talo tuli toiseksi paras messukoti -äänestyksessä, jossa asuntomessuyleisö valitsee talon, joka kokonaisuutena on miellyttänyt eniten. KUVA: MISKA MIETTINEN KUVA: ANNA HAKAMA 5-vuotiaan Viola Kaarelan kurpitsalyhtyä koristivat myös lisävalot. Stipendin arvo on saajalle 800 euroa. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Stipendien tarkoituksena on kannustaa lajiinsa sitoutuneita nuoria urheilijoita eteenpäin ja menestykseen lajinsa parissa. Neljännessä sarjassa, jossa äänestettiin parasta pihaa Kontio Vehmas oli voittaja. Keskuksen os. Elinkustannukset ovat nousseet, monet ovat menettäneet työpaikkansa muutosneuvotteluissa ja sosiaaliturvaa on leikattu. Suhdanne näyttäisi olevan elpymässä. Ryhmässä on hyvä ja lämmin yhteishenki. – Tapahtuma oli aika samoissa mitoissa kuin viime vuonna. Se näkyy meidänkin jäsenissä, Leino sanoo. Paraatin järjestelyistä vastaa Karjalan prikaati ja musiikista Rakuunasoittokunta. Kela patistelee tarkistamaan verokortin tulorajan JUHO KIURU Orimattila Orimattilan Yrittäjät valitsi lokakuisessa syyskokouksessaan kaksi uutta jäsentä yhdistyksen hallitukseen. 0100 5577 ANNA HAKAMA Luhtikylä Luhtikylän Nuorelassa vietettiin viikonloppuna jo perinteeksi muodostunutta kurpitsalyhtyjuhlaa. Avaustapahtuma Tietävälässä pe 7.11. Lämpimästi tervetuloa! Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry Erityislasten vanhempien vertaisryhmä Olotilassa (Erkontie 20, ovi 14 C, Orimattila) torstaina 6.11. 03-876 678. Varhaiskannon valitukset arkisin klo 6.30–16.00, viikonloppuisin 6.30–12.00, puh. klo 17.30 alkaen. Hakemuksia tuli tänä vuonna 110. Yösuunnistusiltarastit, Varsakuppi, marraskuussa perjantaisin. Ryhmään osallistuminen ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä eikä sopimusta omaishoidon tuesta. Toiminnasta ja sen merkityksestä voi tiedustella puh. Paras messukoti -äänestyksessä voittaja, eli Villa Satakieli keräsi 20 prosenttia äänistä, kun taas toiseksi tullut Kontio Vehmas sai 19 prosenttia äänistä. Uuden verokortin voi tilata Verohallinnon Omavero-palvelusta. Hän huomauttaa, että koko Suomessa lakkautetaan nyt aika paljon yrityksiä. Yrittäjät ei antanut syyskokouksessa julkilausumia tai vastaavia, mutta talouden tilanne puhuttaa. Orimattilan seudulta stipendin sai Jymyn ampumahiihtäjä Aino Sipiläinen. Lisäksi Maavoimien helikopterit ja Ilmavoimien hävittäjät ja suihkuharjoituskoneet tekevät ylilentoja. Toivotan kaikki entiset kävijät sekä uudet tulokkaat tervetulleiksi. Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry Seurapalstailmoitukset: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Lämpimästi tervetuloa! Lisätietoja: p. Ei aina tarvitse kertoa liikesalaisuuksiaan, vaan yhteistyötä voi tehdä monella muullakin tavalla. Jos tuloraja ylittyy loppuvuodesta, Kelan maksamat tuet verotetaan perusprosentin sijaan korkeammalla lisäprosentilla. Luhtikylän Martojen syysretki Järvenpäähän ke 5.11. Hanna-Liisa Leinon mielestä orimattilalaiset yritykset voisivat pitää vielä enemmän ääntä itsestään ja tehostaa yhteistyötä. Hänen kurpitsastaan saattoi löytää kissamaisia piirteitä ja lisävalonauha toi oman säväyksensä iloisen näköiseen lyhtyyn. Puheenjohtajana jatkaa Leino Sijoituksen Hanna-Liisa Leino. Kymenlaakson Sähkö on jakanut stipendejä noin 20 vuoden ajan. ais ud ok u. Osa Kelan maksamista tuista on verotettavaa tuloa, osa verotonta. Orimattilan Yrittäjät uusi hallitustaan Ruoka-avun tarvitsijoiden määrä jatkaa kasvuaan, ja jaettavan ruoan määrä vähenee edelleen. Myyntiä kertyi hieman yli 165 miljoonan euron edestä. Puolustusvoimien valtakunnallinen itsenäisyyspäivän paraati marssitaan tänä vuonna Kouvolassa. KUVA: RAILA KAARELA Orimattilan Yrittäjissä on noin 250 jäsenyritystä. Lauantai-ilta veti ainakin pari sataa kävijää Tapahtuma veti satamäärin ihmisiä paikalle viikonlopun iltoina. Aino Sipiläiselle sähköyhtiön stipendi Kymenlaakson Sähkö jakoi tämän vuoden stipendit kymmenelle urheilijalle. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. – K-Rauta-ketjun myynti kasvoi yli viisi prosenttia. Laskua kertyi noin puolitoista prosenttia. Ensi vuonna toimintansa aloittavassa hallituksessa ovat Kyrön ja Villbergin lisäksi K-kauppias Anne Baikov, Jasa Autohuollon Jani Heinonen, Personal tilin Tanja Hyytiäinen, Kauneuskeidas MK:n Mirva Karjalainen, Speweld Servicen Michael Kraus, Virain Kätevän Toni Kuronen, Jasen Keittiön Jarmo Tiala ja Tuoaxin Markus Tuominen. Miesten keskustelupiiri kokoontuu Anninkammarilla torstaisin klo 11–13. Kaikkiaan ääniä annettiin yli 200 kappaletta. Heikoksi jääneestä kurpitsavuodesta huolimatta kilpailuun osallistuttiin yli kymmenellä erilaisella kurpitsalyhdyllä. – Haave on, että yrittäjät löytäisivät toisensa ja tekisivät yhteistyötä. K-ryhmän myynti päivittäistavarakaupassa laski K-ryhmän päivittäistavarakaupan myynti laski Päijät-Hämeessä alkuvuonna. Kurpitsojen lisäksi tapahtuma tarjoili monenlaista kauhistuttavaa aina leijailevista haamuista luurankoihin ja hämähäkkeihin. marraskuuta. Mukavaa konserttia ! Eläkeliiton Pukkilan yhdistyksen kerho Toimelassa ke 5.11 klo 11.30. Seuraava isompi tapahtuma Yrittäjillä on joulukauden avajaiset lauantaina 29. Tapahtumassa ovat mukana myös Orimattilan kaupunki ja seurakunta. 045 854 4085. Avuntarvitsijoiden määrän kasvuun on useita syitä. Olen luottavainen tulevaan, toteaa Keskon Hämeen aluejohtaja Janne Virtanen. Yrittäjäyhdistyksessä on mukana noin kuudesosa Orimattilan yrityksistä. Eikö lehtesi tullut. Tule kohtaamaan toisia vanhempia sekä jakamaan ajatuksia ja kokemuksia erityisvanhemmuuteen liittyen. päivänä 4 – N:o 83 – 2025 Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Autoja urheilukaupassa kasvua syntyi peräti yli 15 prosentin verran. Myös paras sisustusja paras keittiö -sarjoissa Kontio Vehmaksen asuntomessukohde ylsi hopealle. Kaikkiaan K-ryhmän vähittäismyynti nousi tammi–syyskuussa Päijät-Hämeen alueella yli 260 miljoonan euron. Ohimarssi Itsenäisyyspäivän paraati Kouvolassa Kela muistuttaa tarkistamaan tämän vuoden verokortin tulorajan. Ymmärrän, että se ei aina ole mahdollista, mutta siihen pitää pyrkiä. 0400-712451. – Tällä hetkellä olen eniten huolissani siitä, että talous ei ole lähtenyt niin nopeasti elpymään. Viola sai nuoresta iästään johtuen omaan kurpitsaansa hieman apua veitsityöskentelyssä. Rakentamisen ja talotekniikan saralla myynti oli hieman yli 62 ja autoja urheilukaupassa vajaat 33 miljoonaa euroa
KUVA: JYMYN YLEISURHEILUJAOSTO Äänestä ja vaali sitä, mikä on sinulle tärkeää OP Ylä-Uusimaan uusi edustajisto valitaan tänä vuonna. Lahtelaisjoukkue päästi ensimmäiset maalinsa vasta finaalissa, jossa pohjoisirlantilainen FC Larne oli etevämpi osumin 2–1. Joukkue olikin vuosikaudet vakiokasvo ikämiesturnauksissa Savonlinnassa ja Lahdessa. Pienimuotoisesti alkuun Artjärven kappeliseurakunnan kappalainen Elina Lehdeskoski kertoi kolmen illan mittaisen Valoart-tapahtuman olevan Artjärvellä ensimmäinen laatuaan. Harjoitusryhmämme on tosi tiivis nippu ja (urheilijat) tulevat hyvin toimeen keskenään. Voit osallistua samalla arvontaan. – Syksyn aikana olemme miettineet toteutusta ja eilen kävimme pystyttämässä teoksen, Mikkanen kertoi. – Ensi vuonna meillä on mahdollista saada vielä isompi edustajamäärä SM-kisoihin ja lisää potentiaalista menestystä. T9: Tuuli Saarelma, Usva Hämäläinen, Aava Ojala, Etta Vahlberg, Lilja Lankinen, Valma Ruhanen, P9: Kasperi Salminen, Joacim Erola, Velmu Kanerva. Jymyn yleisurheilijoilla positiivista sähinää SM-kentillä Pipsa Kanerva (vas.), Lauri Laitinen, Joonas Kumpulainen, Meiju Alhola (oik.) ja Amanda Sallinen olivat yleisurheilukauden tähtinimiä. Palkitut Sarjapalkitut: T8: Etta Vahlberg, P8: Velmu Kanerva, T9: Viivi Suvanto, T10: Ida Koistinen, T12: Pihla Rantala, Saana Keisala, Lotta Suvanto, Erin Vahlberg, T13: Pipsa Kanerva, Aino Koistinen, Iris Vikström, T15: Meiju Alhola, Ellen Vahlberg, Essi Anttila, N16: Janette Ikävalko, Inari Töyrylä. – Pekka kulki aina kameran kanssa, Lasse muisteli. – On hienoa nähdä, että Jymylle tuli menestystä myös piirinmestaruuskisoissa. Pekka Kinnarin vanhat mustavalkokuvat ilahduttivat Valoart-tapahtumassa Artjärvellä Timo Eronen (vas.) ja Jouko Nikula istahtivat Elina Lehdeskosken kanssa katselemaan kuvaesityksen artjärveläisestä elämänmenosta. Artjärven seurakuntakodin salissa valkokankaalle heijastetut mustavalkokuvat tarjoilivat kävijöille tuttuja maisemia ja rakennuksia sekä muistoja entisajan arkisista askareista. Se on samalla seuraennätys. Lisäksi kun nuorten EM-kisoissa Kumpulainen oli 19:s ja Ruotsi-ottelussa viides, palkittiin hän Jymyn vuoden yleisurheilijana perjantaina Myllylän koulun päätösgaalassa. Lähellä sydäntä olivat lisäksi Artjärven maisemat, lapsuudenkodin pihapiiri ja kotiseudun ihmiset, joita Artjärvelle koostutussa kuvakattauksessa nähdään. – Mennyt aika kiinnostaa. Menestyineitä monessa ikäluokassa Aluemestaruuskisoissa Alhola otti keihään kultaa, kiekon hopeaa ja pronssia sekä moukarin ja korkeuden pronssia. Isoimpana muistijälkenä minulla on kaudesta Joonaksen hyvät juoksut Kalevan kisoissa ja Meijun erinomaiset suoritukset nuorten SMkisoissa. Timo Eronen ja Jouko Nikula poikkesivat katsomaan kuvaesityksen samalla, kun veivät pyhäinpäivän aattona kynttilän haudalle. Parayleisurheilun SM-kisoissa Sallinen voitti tuolikuulan, -keihään ja -kiekon kultaa. Ryhmän toiminta on edelleen aktiivista: kaksi kertaa viikossa pelataan koripalloa, perinteiset keilakisat löytyvät vuosittain kalenterista ja osa porukasta käy seuraamassa koripallon arvokisoja eri puolilla Eurooppaa. Välierässä FC Lahti kohtasi FCFJ:n Suomen Porvoosta, ja voitti 1–0. Moni pysähtyikin katsomaan mielenkiintoista teosta, jossa väreilevä veden pinta heijastettiin seinälle akvaarion kautta. Läheisen viljamakasiinin seinälle heijastettu valotaideteos Pyhäjärven veden väreilyä pääsi oikeuksiinsa illan pimetessä. T11: Ellen Ojala, Iida Koistinen, Martta Juures, Oona Korkeamäki, P11: Leo Koskinen. OS FC Lahden jalkapallojoukkueessa pelaava Orimattilan Jokivarren yhdeksännen luokan Milla Kuusela sai juhlia hopeamitalia Espanjassa syyslomaviikon Barcelona Cupissa. klo 16.00 välisenä aikana. – Tänä vuonna tapahtuma on varsin pienimuotoinen, mutta pääsemme tällä alkuun. FC Lahti voitti vuonna 2010 syntyneiden tyttöjen alkulohkossa ruotsalaisen Alviks IK:n, kanadalaisen Venturin ja irlantilaisen Merville United AFC:n 2–0, norjalainen Hållingen taipui 3–0. Koko maan kiekkotilastossa Alhola nousi viidenneksi tuloksella 38,30. Hienoa on sekin, etttä harrastajamäärät ovat olleet käytännössä muuttumattomia. Kultaa tuli myös hallikuulasta ja -keihäästä. SE:t hän heitti pystykeihäässä, -kuulassa ja -kiekossa. Äänestä oman osuuspankkisi edustajiston vaaleissa 3.11. – Lassen isä oli kahdessa kuvassa ja aika paljon muitakin tuttuja näkyi, esimerkiksi Pekka Kinnarin äiti, Eeva Vähätalo kertoi katseltuaan useammasta kymmenestä valokuvasta koostetun esityksen loppuun. Mukana oli 17 joukkuetta viidestä maasta. Omistaja-asiakas, vaali sinulle tärkeitä asioita ja anna äänesi kuulua. Alkuvuosina Jymy III -nimellä esiintynyt joukkue pelasi pääasiassa kaakkoisen alueen maakuntasarjaa. Kultaa Kumpulainen otti 19-vuotiaiden 800 ja 1 500 metrillä, hopeaa hän sai Kalevan kisojen 1 500 metriltä. – Tuossa näkyy Pekan kotitalo, Vähätalot kertoivat yhden kuvissa esiintyvän rakennuksen heijastuessa jo uutta kierrosta valkokankaalle. Mainittujen lisäksi SM-arvon kisoissa kävivät Ellen Vahlberg, Janette Ikävalko, Anniina Rantala ja 15-vuotiaiden tyttöjen 4x100 metrin viestijoukkue. Olipa meillä useampi edustaja myös noissa nuorten SM-kisoissa. Marraskuussa 2024 aineisto digitoitiin ja luetteloitiin, ja kuvat ovat nähtävissä Finna-palvelussa. – Ulpu Riikonen on koostanut Finnasta löytyvistä Pekka Kinnarin valokuvista esityksen ja valotaideteosta on ollut koostamassa isompi porukka, Lehdeskoski kertoi. Hän on 13-vuotiaiden 60 metrillä Suomen tilaston kakkonen, satasella vitonen ja 200 metrillä yhdeksäs. Lauri Laitinen pukkasi 35-vuotiaiden SM-kisoissa pronssia, ja palkittiin vuoden aikuisurheilijana. Korimattila pelikentillä jo 50 vuotta Korimattilan miehiä muistelemassa joukkueen 50-vuotistaivalta: Tommi Mattola (vas.), Seppo Mölsä, Heikki Ovaska, Kari Virtanen, Hannu Kesänen, Teppo Kaunismäki, Pasi Velling, Timo Rajamäki ja Marko Suni (etualalla). Se syntyi Alviks IK-pelissä. päivänä 2025 – N:o 83 – 5 ANNA HAKAMA Artjärvi Artjärvelläkin asuneen Pekka Kinnarin (1926–2001) vanhat valokuvat artjärveläisestä elämän menosta 1950–1980-luvuilta ilahduttivat ja palauttivat muistoja mieliin Artjärven Valoart-tapahtuman avauspäivänä perjantaina. klo 8.00 ja 13.11. Se on seurakunnan ja Artjärven kulttuuriyhdistykseksi kutsutun Villikkalan nuorisoseuran kulttuurijaoston yhteistyönä järjestämä tapahtuma. Sisulisätyttö on Kanerva. Piirinmestaruuskisoista tuli 13 kultaa sekä seitsemän hopeaa ja pronssia. Nyt se saatiin toteutettua. Esimerkiksi 15-vuotiaiden SM-kisoissa hän oli kiekon viides, keihään kuudes ja moukarin kahdeksas. T13: Amanda Närhi, Erin Vahlberg, Pihla Rintala. Nuori yleisurheilija -tittelin sai Meiju Alhola. – Meille on tullut muutama uusikin harrastaja. – Matka oli unohtumaton: hienoa peliä, yhteishenkeä ja lämpöä Espanjan auringon alla, joukkueen Instagram-tilillä kirjoitettiin. Hän kertoi, että idea viljamakasiinin vaalealle seinälle heijastettavasta valoteoksesta on elänyt artjärveläistekijöiden mielessä jo pidempään. Päällimmäisenä kaudesta mieleen jäi nuorten urheilijoiden aktiivinen kilpaileminen. Muita aluemestaruusmitalisteja Jymyssä ei ollut. Jymy otti SM-tason kisoista siis kaikkiaan peräti seitsemän kultaa Kumpulaisen ja Sallisen johdolla sekä hopean (Kumpulainen) ja pronssin (Laitinen). KUVA: KOTIALBUMI. op.?/yla-uusimaa/vaalit OS Seniorikoripallojoukkue Korimattila juhlisti 50-vuotista taivaltaan viime viikonloppuna. MISKA MIETTINEN Orimattila Orimattilan Jymyn yleisurheilukauden menestyneimmät olivat SM-mitalien määrässä Joonas Kumpulainen ja Amanda Sallinen. Yksi valoteoskollektiivin jäsenistä on Suvi Mikkanen, joka pistäytyi itsekin perjantai-iltana tapahtumassa. Kuvissa mukavaa ovat erityisesti vanhat pihapiirit ja rakennukset, ihmisiä emme tunnistaneet, Eronen kertoi kuvien katsomien jälkeen. Seurakisapalkitut: T5: Peppi Saarelainen, Fiona Weckström, Elise Perttola, Ella Hartman, Hekla Karvanen, Olivia Hartman, Aada Hietanen, Ella Toivonen, Ellen Pätynen, Fanni Kraus, Hilda Riukka, Iida Sinkkonen, Julia Lilja, Nelli Toivanen, Peppi Karjalainen, Vivian Närhi, Wilma Närhi, Edea Herlevi, P5: Leevi Lankinen, Veini Weckström, Eemeli Tuomi, Eetu Salminen, Eino Ruohisto, Ilkka Ojala, Josua Herlevi, Luukas Murtomäki, Mateo Sivén, Niklas Lehtonen, Tuukka Toivanen, Veeti Närhi, Tuukka Toivonen, Veini Sallinen, Vilho Sallinen, Leo Erälähde, Lucas Jalo. Esimerkiksi Pipsa Kanerva kisailee ensimmäistä kertaa SM-kisoissa. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina marraskuun 4. Sallinen palkittiin Jymyn vuoden paraurheilijana. T15: Essi Anttila, Meiju Alhola, Viivi Korkeamäki. Lasse ja Eeva Vähätalo sen sijaan bongasivat valokuvista useammankin tutun henkilön. Se toimi samalla Jymyn edustusjoukkueen farmiryhmänä, josta useampi pelaaja lunasti myöhemmin paikan ykkösryhmässä. N17: Janette Ikävalko, Inari Töyrylä. Orimattilalaistyttö menestyi Espanjan futisturnauksessa Milla Kuusela sai hopeaa ja iski maalin Espanjassa. Kinnari innostui valokuvauksesta alle kolmekymppisenä 1950-luvulla. Mitalien ja edustajien SM-määrästä Jymyn yleisurheilujaoston puheenjohtaja Juho Laitisen fiilikset ovat tosi posiitiviset. Hänen tärkein aiheensa oli meri ja merimiehen elämä, joista kuvia on runsaasti myös Lahden museoiden saamassa lahjoituksessa. Kuusela teki turnauksessa maalin. Vuosituhannen vaihteessa toiminta painottui enemmän seniorikoripalloon. Pekka Kinnarin kuvaama ja kokoama valokuvakokonaisuus lahjoitettiin Lahden museoiden kokoelmiin vuonna 2000. Se on yksi iso tekijä, ettei porukka ole lopetttanut harrastamista, Juho Laitinen hymyilee. Vähätalot muistivat hyvin myös Kinnarin innostuksen valokuvaamiseen. Vähätalot kertoivat tunteneensa Pekka Kinnarin hyvin, sillä tämän Artjärven-koti oli sijainnut kirkonmäellä aivan Vähätalojen naapurissa. Yksi heistä oli Lasse Vähätalon isä, sähkömies Eino Vähätalo, joka kuvassa oli kiivennyt muuntajapylvääseen sähkötöitä tekemään. T7: Emma Korkeamäki, Enna Karvanen, Säde Hämäläinen, Veera Saarikoski, Eeva Väisänen, Hana Kekki-Ishihara, Helmi Hietanen, Iines Pätynen, Neea Sinkkonen, Yasmina Ten Oever, P7: Eemil Lankinen, Atso Astikainen, Konsta Kuuslampi, Luca Lilja, Noel Nieminen, Remu Hämäläinen
Joukkue teki sunnuntaina Helsingin Tapulinkaupungissa kauden kolmannessa turnauksessa vain yhden maalin, hävisi kummatkin pelit ja jatkaa sarjan hännillä yksin. Ei asenneongelmaa Joukkue pääsi hiomaan kuvioita ennen Turun-reissua keskittyneesti, kun se vietti syysloman ajan peleistä taukoa. Jymyn kahdeksikosta jokainen onnistui upottamaan vähintään pinnan. Kolarin sijoitus oli 18:s omassa ryhmässä ja totaalissa 58:s. – Tämä oli meidän joukkueen ensimmäinen turnaus ja paikan päällä meininki oli todella hyvä. Päivä oli tiivis, koska ottelut pelattiin läpi muutaman tunnin aikana. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA PITOPALVELUJA ORIMATTILAN PUTKITYÖ OY Tilaukset 040 513 8073 Nettikauppa: www.orimattilanputkityo.fi Kaikki LVI-työt ja remontit nopeasti Pitopalvelu Vuokrattavat kokousja juhlatilat Puh. Tiesimme, että nousua on tehtävä paljon, jos mielii päästä jatkoon. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Onnittele edullisella perhepalstailmoituksella! ORIMATTILAN SANOMAT puh. Hän ei selvinnyt kisan finaaliin, ja torstain keskeytys maksoi liikaa. Kivelä pelasi viikonloppuna Lahden Pöytätennisseuran joukkueessa yhdessä Miika Berghällin kanssa. Eemil kysyi, että haluanko tulla maaliin, Laaksonen kertoi. He ottivat elokuussa Ranskan Chateaurouxissa EM-pronssia. Orimattilalaisampujia muistettiin kauden päätösgaalassa Orimattilalainen Leo Kivelä ylsi jo 69:een SM-mitaliin pöytätenniksen veteraanien joukkuekisoissa Helsingissä. Helsinki United III AC HAKI 10–4, HePa Darras Taas 0–6, AC HAKI SB Kurkkumopo II 3–2, HePa KaPa-90 1–9, Darras Taas SB Kurkkumopo II 8–2, RSJ Säbäpojat 4–6, KaPa-90 Superlaaserit 3–4, Säbäpojat SBS Graniitti 3–3, Superlaaserit RSJ 3–6, SBS Graniitti Helsinki United III 3–4. Vain kahdeksan tehtyä maalia kuuteen peliin on selvästi vähiten kaikista, 44 päästettyä puolestaan on eniten. Tervetuloa! Orimattilan Metsästysseuran ja Heinämaan Metsästysseuran yhteiset HIRVIPEIJAISET Jymylinnassa la 15.11.2025 klo 18.00 Maanvuokraajat, jäsenet ja naapuriseurojen edustajat tervetuloa! Hirvimiehet. Jymyn nuoret salibandylapset kipinöivät Sysmässä Jymyn nuorimmat lapsukaiset pääsivät debytoimaan liiton peleissä. Se iski jokaiseen erään kaksi maalia. Erkontie 20, Orimattila puh. divisioonassa jatkui pyhäinpäivänä viiden ottelun, eli koko kauden mittaiseksi. 040-531 1729, 16200 Artjärvi • LVI-asennukset • Kiinteistöhuolto www.putkikama.fi Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. Tapahtumassa oli mukana kaikkiaan yli 400 kuskia. Taustalla Orimattilassa syyskuussa pelattua treenipeliä seuraa tuomari Janne Grip. Tervetuloa jäsenet ja jäseniksi haluavat. konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. VINK OY – 35v. krs. Sarjataulukko O V T TP– AP P LePy 5 5 318–203 10 BC Nokia 5 3 2 302–294 6 PeKa 4 3 1 324–176 6 Hyvinkään Ponteva 5 3 2 307–246 6 BC Sisu 5 2 3 280–285 4 Kouvot 4 2 2 209–212 4 TuNMKY 4 2 2 208–242 4 Catz 5 1 4 194–307 2 OrJy 5 5 180–357 Jymyn koristyttöjen hyvä alku suli, voittotili avaamatta Helmi Eiranen (oik.) oli lauantaina pisteiden valossa parhaalla pelipäällä Jymystä yhdessä Mea Pesosen kanssa. klo 9–16 KUTSU SPR:n Orimattilan Osaston sääntömääräinen syyskokous pidetään keskiviikkona 19.11.2025 klo 18.00 SPR Orimattilan toimitilassa, osoite Orionkuja 3, 2. PeKa on voittanut neljästä ottelustaan kolme, sarjataulukossa se on kolmantena. PadelMestassa, tasona naisten D (tuloksissa neljä parasta ja ratkaisuotteluiden tulokset): Padelia LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA LVI-LIIKKEITÄ LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. Pelatut ottelut: 1.11. Hän ajoi seitsemänneksi ja tämän osakisan kovimman kierroksen. – Ei me oltu niin huonoja, miltä tulokset näyttävät. klo 9–16 MYRSKYLÄN TORILLA torstaina 6.11. Mea Pesonen ja Helmi Eiranen pussittivat kahdeksan pinnaa, Loviisa Heikkisen saldo oli kuusi pistettä. Uuno pystyi näyttämään, että oma suoritustaso riittää kansainvälisissä kahinoissa senior-luokassa, kuskin tiimistä viestittiin. Sarja oli kilpailujen nuorimpien luokka, eli 40-vuotiaiden sarja. Kyllä me saadaan tämä kurssi käännettyä. Pelaajavalmentaja ei painanut päätänsä syvälle puskaan. Junioreiden tilastokärjeksi tähtäsi OSU:n Samuel Ruusunen. – Tauolla treenattiin kevyemmin ja keskityimme henkilökohtaisiin taitoihin. Orimattilan Jymyn järjestämä padelliiton alainen kansallinen turnaus Orimattila Open 2.11. Jymy roikkui kahden ensimmäisen neljänneksen ajan pelissä mukana hyvin. Finaali: Grahn / Holmström Elg / Rantanen 2–0 (6–0, 6–4). Tästä iso kiitos tytöille, Nykter kiitteli. Orimattilalaisella jo lähes 70 SM-mitalia pöytätenniksessä OS Orimattilan Jymyn P8-ikäisten salibandyjoukkue debytoi pyhäinpäivänä Sysmän kaukalossa säbäkipinäturnauksessa. Yleisen sarjan rankingin paras oli OSU:n Jukka Laakso, naisten ykköseksi nousi Nummela. Lajijaostojen palkinnoista trapissa kolme palkintoa neljästä tuli Orimattilaan. Jymyllä on liiton sarjoissa nyt kaksi porukkaa, eli P8ja P19-juniorit. Hämäläiselle, Matikaiselle sekä Taljalle ottelu oli ensimmäinen myös HePassa. KaPa sen sijaan vastasi kavennukseen 11 sekuntia myöhemmin, ja vielä toisen kerran tasan saman ajan kuluttua. – Pettymys oli kova, kun finaalipaikka karkasi täpärästi. HePan 1–5-kavennusmaalista vastasi pelin puolen välin alla Sisu Kalpio Paavo Hämäläisen syötöstä. Se oli minun moka, pelaajavalmentaja kertoi sunnuntain kamppailuiden annista. Kolari avasi päivän erinomaisesti. Kauden ensimmäiset ottelunsa pelasivat Hämäläinen, Kalpio, Jimi Matikainen, Miro Talja, Niklas Oksanen ja Marko Purtilo. Eiranen oli kahdella kolmosella ottelun paras tässä tilastossa. Iltapäiväottelussa tuusulalainen KaPa-90 oli parempi vielä tylymmin 9–1. – Sunnuntain pelit olivat monelle kauden ensimmäiset, ja jopa miesuran ensimmäiset. 050 300 5116, 050 542 4864, jasenkeittio@gmail.com Wanhan amiksen polku 3 D, 16300 Orimattila MISKA MIETTINEN Orimattila Orimattilalaisella Heinämaan Pallolla on todella vaikeaa salibandyn eteläisen Suomen nelosdivisioonan D-lohkossa ainakin tulosten valossa. Turnauksen järjesti Bandy Boys-88. Ei sillä ollut 1–7-tilanteessa enää vaikutusta lopputuloksen kannalta. Huolellisuus, syöttöpeli ja maltti kuntoon, niin peli paranee. Seuraavaksi edessä olivat alkuerät. Säbäkipinässä ei listata tuloksia, sarjataulukkoa eikä pistepörssiä. Wega voitti mestaruuden lopulta selvästi 3–0. 03-876 678 ilmoitukset @ orimattilansanomat.fi Artjärven Vanhustentuki ry:n SYYSKOKOUS on 14.11.2025 klo 17 Osuuspankin tiloissa. Turkulainen TuNMKY voitti lauantaina kotonaan 70–37. Esillä sääntömääräiset asiat. klo 9–16 MYRSKYLÄN TORILLA torstaina 6.11. KUVA: ORIMATTILAN JYMY Kilpailun neljä parasta: Oona Elg (vas.), Essi Rantanen, Tiina Holmströn ja Erica Grahn. 050 559 8634 www.tiliekspertti.fi TILIEKSPERTTI M. Perustilastojen valossa HePan suurin murheenkryyni koskee maalintekoa kummassakin päässä. Niissä kävi selväksi, että vauhti voisi riittää finaaliin. Uuno Kolarin jännitys päättyi pettymykseen Valenciassa Suomen Ampumaurheiluliiton kauden päätösgaalassa muistettiin lauantaina Lohjalla viittä orimattilalaista trap-ampujaa. Keskiviikon aika-ajossa kilpakumppani täräytti orimattilalaisen kylkeen nopealla kierroksella. Torstain erissä hän sijoittui 22:nneksi ja 23:nneksi, päivän kolmas erä päättyi jo lähdössä keskeytykseen. Sairastupa on myös tyhjentynyt hyvin ja olemme päässeet treenaamaan ja nyt myös pelaamaan koko joukkueella. Edelleen perustekemisessä annamme liikaa tasoitusta vastustajille. Koko matsin syöttötilaston kärjeksi nousi Venla Rutila (4) ja riistotilaston ykköseksi Hilla Kraus (7). Kelkka käännettävissä Orimattilalaisten kausi jatkuu 22. Siitä pitää antaa pisteet jengille. KUVA: PADEL-MESTA Naiset D välierät: Grahn / Holmström Merentaivo / Selenius 2–0 (7– 6, 6–2), Elg / Rantanen (3) Pyykkönen / Katajainen 2–1 (3–6, 6–2, 10–2). Sarjataulukko O V T H M P Säbäpojat 6 4 2 30–12 10 Darras Taas 6 4 1 1 28– 9 9 AC HAKI 6 4 2 23–24 8 RSJ 6 3 1 2 38–22 7 Superlaaserit 6 3 1 2 30–26 7 Helsinki United III 6 2 2 2 24–40 6 KaPa-90 6 2 1 3 24–12 5 SBS Graniitti 6 1 2 3 23–29 4 SB Kurkkumopo II 6 1 1 4 17–27 3 HePa 6 1 5 8–44 1 Vain yhden maalin Helsingissä tehneessä HePassa riittää uskoa Paavo Hämäläinen syötti HePan ainoan maalin sunnuntaina. Sitten tapahtui käänne, koska kahden viimeisen jakson aikana Jymy onnistui tekemään yhteensä vain kymmenen pinnaa. Jymy kohtasi turnauksessa neljästi Kouvolan Susien kolme joukkuetta. – Kahdella ensimmäisellä jaksolla pääsimme pelaamaan omaa peliämme ja heitot upposivat. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina marraskuun 4. Esimerkiksi Lappeenrannan Catz teki omassa ottelussaan Hyvinkään Pontevaa vastaan lauantaina ainoastaan 24 pinnaa. Kuvassa ohjeita jakaa Kimmo Snellman. – Hyvin oli väkeä mukana, eli ei me siihen kaaduttu. Erikoismaininnan sai trapin naisjoukkue, johon kuuluivat Orimattilan Seudun Urheiluampujien Noora Antikainen ja Satu Mäkelä-Nummela sekä Orimattilan Jymyn Sara Nummela. Tauon jälkeen vastustaja tuli prässäten peliin ja olimme sen jälkeen vaikeuksissa, valmentaja Mikko Nykter luonnehti. Kuva otettu pari viikkoa sitten BC Nokia -pelissä, jossa Eirasen kanssa kirmasi Jade Hakalahti. – Heittoprosentit jäivät alhaisiksi kovan puolustuksen myötä. Jymyn kausi jatkuu 8. Aamukymmeneltä vastaan tulee helsinkiläinen SBS Graniitti, iltaseitsemältä HePa kohtaa vantaalaisen RSJ:n. – Miika pyysi mukaan parikseen omaa ikäluokkaa alempaan sarjaan. – Kovalla pettymyksellä on kuitenkin se toinen puoli. Lapset jaksoivat hienosti kaikki neljä peliä, joukkueenjohtaja Laura Heino iloitsi. Salibandyjaoston puheenjohtaja Kimmo Snellman kertoi, P12 ei ainakaan syyskaudella pelaa sarjaotteluita. Loppuottelussa paikallisseura Wega osoittautui paremmaksi, vaikka Kivelä ja Berghäll napsivat neljä eräkavennusta. Kovia väläytyksiä Kisatapahtumat alkoivat maanantain ja tiistain harjoituksilla. Kolarin luokassa kaasutteli 126 kuskia. marraskuuta niin sanotulla kotiturnauksella Askolassa. – Hyvin yritimme loppuun saakka, vaikka perässä oltiin. Maalivahti Eemil Törnvall sai tehdä tilaa maalilla Tomi Laaksoselle. Vieraiden tekemät 37 pistettä kuulostaa pieneltä, mutta poikkeuksellinen saldo se ei tähän sarjaan ole. klo 9–16 ORIMATTILAN TORILLA keskiviikkona 5.11. Joukkue voitti välierissä Hyvinkään Urheilutoverit 3–0. – Asenteen merkitystä tälle joukkueelle ei tarvitse opettaa, jokainen tyttö yrittää aina loppuun asti, oli taululla sitten mitkä luvut tahansa. Pelatut ottelut: 2.11. – Ei vielä katastrofi, kun taakse jäi kuitenkin vuoden 2024 OKluokan pronssimitalisti. Kreikan Ateenan MM-kisoissa sijoitus oli pykälää heikompi. Pronssiottelu: Merentaivo / Selenius Pyykkönen / Katajainen 2–0 (6–2, 7–6). – Perjantaina ajettiin kaksi erää. Maaliero -36 on sekin samalla luonnollisesti isoin. Loppusijoitukset: 1) Erica Grahn / Tiina Holmström (Open Padel, Pk -seutu), 2) Oona Elg / Essi Rantanen (Hi5 Padel, Kotone Sport), 3) Tanja Merentaivo / Petra Selenius (Porvoon Padel), 4) Riikka Pyykkönen / Jaana Katajainen (Padel Lahti). Aamupelissä paikallinen Darras Taas voitti 6–0 tasaisen suorituksensa myötä. päivänä 6 – N:o 83 – 2025 Kokouksia Myydään Hirvipeijaisia MISKA MIETTINEN Orimattila Orimattilalainen Uuno Kolari joutui pettymään jännittämisen jälkeen kartingin IAME World Final -maailmanfinaalissa Espanjan Valenciassa viime viikolla. Hän vaikutti yllättävän positiiviselta tuloksiin nähden. Hyvinhän siinä sitten kävi nuorempiani vastaan, Kivelä hymähti. – Ei ole aikaisemmin kesken pelin sellaista HePassa tehty. Seuraavassa startissa tullut kohtuullisen hieno 15:s sija ei lopulta riittänyt finaaliin. Ensimmäisessä sellaisessa Kolari oli keskiviikkona 18:s. Avausneljänneksen TuNMKY voitti 16–15 ja toisen 18–12. Tervetuloa! Hallitus KIMMON KENKÄ ORIMATTILAN TORILLA keskiviikkona 5.11. Olin liian optimistinen sen suhteen, että pystyttäisiin karvaamaan ylhäältä ja se näkyi taululla turnauksessa. MISKA MIETTINEN Orimattila Orimattilan Jymyn tyttöjen tappioputki koripallon 16-vuotiaiden valtakunnallisessa 1. BC Sisu Kouvot 54–63, Catz Hyvinkään Ponteva 24–58, TuNMKY Jymy 70–37, BC Nokia LePy 47–71. Hallituksen kokous klo 16. Siihen Laaksosella oli konkreettiset konstit tiedossa, mutta niitä ei auta luetella kaikkien, kuten vastustajienkaan nähtäville. päivä marraskuuta kotipelillä kotkalaista Peli-Karhuja vastaan
Vuoristoseudulla on valmistettu siideriä ja juustoa jo satojen vuosien ajan. Kausi 1. (Iso-Britannia, 2011). N: Eeva-Kaarina Volanen, Leif Wager, Tauno Palo, Leena Häkinen, Jussi Jurkka. N: Pertti Palo, Sirkku Grahn, Pauli Virtanen, Eeva Eloranta, Mauri Heikkilä. O: Erkko Kivikoski. Lande 19.30 Suurmestari Ruotsi 21.00 Beck: Ikonien salaisuus (2) 23.20 Rikospaikka 23.35 Kolmosvaihde 00.20 Rekkakuskit jäällä 01.20 Simpsonit 01.50–02.50 Laittomien autojen takavarikoijat Yle Teema & Fem 08.03 BUU-klubben 08.32 Studio 65 09.01 Efter Nio 10.00 Talot huokuvat historiaa 10.59 Kuoleman monet kasvot 11.29 Kylän sankarit 11.47 Stunttijengi 12.00 Vigdis 13.00 Hobbyhorse Revolution 14.30 Yölento 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Martti ja minä, reformaattorin tarina 16.55 Jumalallista ruokaa 17.25 He jotka päättivät jäädä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Kadonneet perijät 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.54 Norjaa ristiin rastiin 20.00 Mina Settembre 21.00 80-luku: Minä olen muistanut 21.50 Yö meren rannalla Avioparin järjestämän illanvieton aikana aletaan käydä läpi menneisyyden saavutuksia ja tappioita. 08.21 Pikku Kakkonen 08.22 Athleticus 08.25 Supersisarukset 08.36 Näin meillä 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.11 Jopet-show 09.40 Peltsin toinen luonto 10.10 Tuhkimotarinoita 11.00 Ruokamatka Ranskaan 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.00 Koiraperheet käytöskoulussa 13.40 Tarinoita tuntureilta 13.45 Tanskalainen maajussi 14.15 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 14.45 Minun maisemani 15.00 Kauppakaupunkien aarteita 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Ruokamatka Espanjassa 19.00 Jopet-show 19.30 Peltsin toinen luonto 20.00 Last Action Rinkinen 20.30 Rikostarinoita Suomesta 21.00 Seitsemän 21.45 He jotka päättivät jäädä 22.15 Seksi-Suomen historia 22.45 Karppi 23.35 Aineissa 00.07–06.50 Pentulive TV2 yöstriimi MTV3 03.10 Laittomien autojen takavarikoijat 04.00 Murhaklubi ratkaisee 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat 11.00 Ostoskanava Myori.fi 11.30 Viisi miestä viikossa 12.00 Remontilla rahoiksi 14.00 Bachelor Suomi 15.00 Suomen kaunein koti 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Pirunpeli 21.30 Maajussille morsian: Kaikki tarinat 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.35 UEFA Champions League: Huippuhetket: Mestarien liiga: Kaikki maalit 00.05 Tanssii Tähtien Kanssa 01.50 Bachelor Suomi 02.40 Muodin huipulle 03.30–04.30 MasterChef Suomi Nelonen 03.40 Poliisit 2017 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Smurffit 06.40 LEGO Friends: Uusi luku 07.05 LEGO DreamZzz 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.50 Sonic Boom 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Raharemontti 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 11.00 Haluatko miljonääriksi. Taloyhtiön asukkailla on omat epäilynsä rikoksen tekijästä. 12.00 Tähtiarpa 14.55 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 15.55 Remppa vai muutto 16.55 100 Places to Be 17.00 100 Places to Be 17.05 Tähtiarpa 17.10 Maryn helpot kokkailut 17.40 IS esittää: Sain sen videolle 17.50 Vain elämää 20.00 Rekkakuskit Suomi 21.00 Haluatko miljonääriksi. Varhainen aamu poliisilaitoksella. Kausi 1. Yle Radio 1 6.30 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.05 Aamusoitto 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Radio 1:n aamu 9.00 Yle Uutiset 9.04 Muistojen bulevardi 10.00 Sari Valto: Vuorikiipeilyä ja skeittausta ikään katsomatta 11.00 Klasariparatiisi – Eva Tigerstedt 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Kuosmanen Tulenkantajien jäljillä: Manifestien aika 12.25 Aristoteleen kantapää 12.50 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Kulttuuriykkönen: Sananvapautta vai kiihotusta – Päivi Räsäsen oikeudenkäynti Korkeimman oikeuden pohdittavana 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Uutispodcast 17.20 Yksi on hyvää seuraa 17.35 Kissankehto – Susanna Vainiola 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radioteatteri esittää: Luutnantin sydän, osa 1/3 20.00 Maailman tärkein pieni asia 20.20 Romano mirits 20.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää 21.00 Yksi on hyvää seuraa 21.05 Politiikkaradio 21.35 Sari Valto 22.30 Maailman paras Tarja Turunen: Valot ja varjot 23.40 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Markus Turunen 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Markus Turunen 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Markus Turunen 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.05 Urheiluradio 7.07 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.30 Yle Uutiset läheltäsi 7.32 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.03 Urheiluradio 9.06 Koko Suomen Radio. Sää 9.30 Yle Uutiset läheltäsi 9.32 Koko Suomen Radio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 10.30 Yle Uutiset läheltäsi 10.32 Koko Suomen Radio 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 11.30 Yle Uutiset läheltäsi 11.32 Koko Suomen Radio 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomen Iltapäivä 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Iltapäivä 14.30 Yle Uutiset läheltäsi 14.32 Radio Suomen Iltapäivä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Iltapäivä 15.30 Yle Uutiset läheltäsi 15.32 Radio Suomen Iltapäivä 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta – Paavo Häikiö 16.30 Yle Uutiset läheltäsi 16.32 Radio Suomen Alkuilta – Paavo Häikiö 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta – Paavo Häikiö 17.30 Pyöreä pöytä 18.00 Yle Uutiset 18.02 Luonto-Suomi: Ikimetsät 18.50 Merisää 18.55 Luonto-Suomi: Ikimetsät 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Luonto-Suomi: Ikimetsät 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Metsä-Suomi 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Yöradio 23.00 Yle Uutiset 23.02 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 23.40 Yöradio 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.15 Pyöreä pöytä 2.45 Yöradio 3.00 Yle Uutiset 3.02 Olli Haapakangas – Tekstinkäsittelijä 3.50 Yöradio 6 5 1 3 8 9 7 4 2 7 4 3 6 2 1 5 8 9 8 2 9 4 5 7 3 6 1 2 8 5 9 1 4 6 7 3 3 9 4 7 6 5 2 1 8 1 6 7 2 3 8 9 5 4 5 7 8 1 9 3 4 2 6 4 3 2 8 7 6 1 9 5 9 1 6 5 4 2 8 3 7 Yle TV2 klo 21.00: Seitsemän. 1/4. Empanadoja ja merenherkkuja Galiciassa. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Sudokun ratkaisu Jere B.Virtanen Viivi ja Wagner T i i s t a i 4 . 1 1 . T: Fennada (1953) (MV) Yle TV2 klo 18.00: Ruokamatka Espanjassa. 06.53 Pikkilän katras 07.05 Pikku Kakkonen 07.06 Eeti valmis on! 07.14 Rikke 07.19 Pikku Kakkonen 07.20 Simo 07.26 Vilja hoitaa 07.38 Pikku Kakkonen 07.39 Oktonautit 08.01 Askarrellaan 08.06 Dinofarmi 08.19 Nimipäiväonnittelu: 4.11. 12.00 Tähtiarpa 14.55 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 15.55 Remppa vai muutto 16.55 Tähtiarpa 17.00 MasterChef Australia 18.30 The Box Suomi 19.30 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta 20.00 Raharemontti 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Erikoisjoukot 23.00 Veikkausliiga 23.05 IS esittää: Sain sen videolle 23.15 Munkkivuori 00.40 Selviytyjät Suomi 02.10 Arman Pohjantähden alla 03.10 Poliisit 2017 03.40–04.10 Poliisit 2017 MTV Sub 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Illallinen kansallismaisemassa 09.00 Rekkakuskit jäällä 10.00 Ostoskanava Myori.fi 10.30 Mr. Bean 11.00 Suurmestari Ruotsi 12.30 Salatut elämät 13.00 Suurmestari Australia 14.00 Vintiöt 14.30 Masked Singer Suomi 16.00 Rekkakuskit jäällä 17.00 Laittomien autojen takavarikoijat 18.00 Simpsonit 18.30 Stadi vs. (2000) Yle TV1 klo 13.21: Kolmiapila. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Tom Östling. Ja vähän ulkopuolellakin. 06.53 Martta puhuu 07.17 Pikku Kakkonen 07.19 Tulipop 07.26 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan 07.37 Pikku Kakkonen 07.38 Puuhailukylä 07.49 Kallen keittiö 08.00 Pikku Kakkonen 08.02 Kiri ja Lolo 08.07 Mimosa ja Lennu 08.19 Nimipäiväonnittelu: 5.11. 4/12. Viimeinen kohtalo onkin lääkärin vaimon oma tarina. 08.21 Galaxi 08.22 Keskiajalla keksittyä 08.26 Mysteerikuja 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.11 Sohvaperunat 10.02 YleX Otto 10.10 Tuhkimotarinoita 11.00 Ruokamatka Ranskaan 12.00 Laivakokin matkassa 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.00 Koiraperheet käytöskoulussa 13.41 Tarinoita tuntureilta 13.45 Tanskalainen maajussi 14.15 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 14.45 Minun maisemani 15.00 Kauppakaupunkien aarteita 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Ruokamatka Ranskaan 19.00 Jopet-show 19.30 Peltsin toinen luonto 20.00 Martin Clunes saarimatkoilla 20.46 Kirjava luonto 20.50 Kun tanssin itsekseni 21.00 Pidetty hiljainen mies 21.32 Buduaar 21.46 Etsijät 22.07 Justimus esittää: Henki Vex 22.32 Musk ja Twitterin valloitus 23.25 Tuontirakkautta 23.55 -06.50 Pentulive TV2 yöstriimi MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat 11.00 Ostoskanava Myori.fi 11.30 Viisi miestä viikossa 12.00 Ei saa nauraa 12.25 Ota rahat ja juokse 13.15 Bachelor Suomi 14.10 Sunnuntailounas 14.40 Maajussille morsian: Kaikki tarinat 15.05 Maajussille morsian 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Suomen surkein kuski 21.00 Alone Suomi 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Asian ytimessä.doc: Unelma, jonka ei pitänyt toteutua 23.15 Karkurit 00.15 Maajussille morsian 01.05 Maajussille morsian: Kaikki tarinat 01.30 Suomen kaunein koti 02.20 Ensitreffit alttarilla 03.10 Laittomien autojen takavarikoijat 04.00–05.00 Murhaklubi ratkaisee Nelonen 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Smurffit 06.40 LEGO Friends: Uusi luku 07.05 LEGO DreamZzz 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.50 Sonic Boom 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Raharemontti 10.00 Maryn helpot kokkailut 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Haluatko miljonääriksi. 22.00 Tulossa: Amazing Race Suomi 22.05 Veikkausliiga 22.10 Suomen huutokauppakeisari 23.10 Koskinen 00.15 Rekkakuskit Suomi 01.15 Arman Pohjantähden alla 02.15 Poliisit 2017 02.45 Poliisit 2017 03.15–03.45 Poliisit 2017 MTV Sub 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Panttilainaamo 08.30 Panttilainaamo 09.00 Rekkakuskit jäällä 10.00 Ostoskanava Myori.fi 10.30 Vintiöiden kosto 11.00 Suurmestari Ruotsi 12.30 Salatut elämät 13.00 Panttilainaamo 13.30 Panttilainaamo 14.00 Vintiöt 14.30 The Floor Suomi 16.00 Sunnuntailounas 16.30 Ei saa nauraa 17.00 Laittomien autojen takavarikoijat 18.00 Simpsonit 18.30 Huutokaupan metsästäjät 19.00 Suurmestari Australia 20.00 UEFA Champions League: Huippuhetket: Mestarien liiga: Kaikki maalit 20.30 Poliisit UK: Ajojahti 21.30 Beck: Valkeat yöt (3) 23.15 Juokse tai kuole 01.15 Rekkakuskit jäällä 02.15 Simpsonit 02.45–03.45 Laittomien autojen takavarikoijat Yle Teema & Fem 07.49 BUU-klubben 08.18 Studio 65 08.48 Kysy lääkäriltä terveydestä 09.32 Arkistosta revittyä: Hulluus 10.01 Talot huokuvat historiaa 12.30 Unelmia ja bändihommia 13.30 Mateli – säkeitä runonlaulajan elämästä 14.05 Pieni suuri maailma 14.10 80-luku: Minä olen muistanut 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Mina Settembre 17.00 Ihanat autot 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Unelmakoti 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 20.00 Mina Settembre 20.53 Pieni suuri maailma 21.00 Rakas äitini 22.35 Historia: Malcolm X 23.30–00.00 Paratiisin avaimet Tiistai 4.11. Arttu on sairaalassa ja poliisi alkaa tutkia rikosta. Lääkäriperhe suunnittelee ottolapsen hankkimista ja vierailee lastenkodissa. Rick Steinin Espanjan-kierros alkaa Atlantin rannikolta Galiciasta, jossa maistellaan empanada-piiraita ja mereneläviä. Lastenkodin johtajatar kertoo heille kolmen lapsen tarinan: Marjan tarina, Onnellinen perhe ja Eevan kertomus. 1 1 . Yle TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 12.30 Kulttuuricocktail Kirjat 13.00 Murdochin murhamysteerit 13.45 Markan tähden 15.05 Akuutti: Kaksi syöpää ja puolikas sydän 15.35 A-studio viittomakielellä 16.05 Mot 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Murdochin murhamysteerit 17.52 Tarinoita tuntureilta 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Miehitetyn Pariisin teloitetut 19.53 Tarinoita tuntureilta 20.00 Kulttuuricocktail Live 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.06 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 Verinen risteily 22.46 Oddasat 23.00 Tuomittu hoitoon 23.45–00.10 Logged in : Mikä ei tapa, vahvistaa Yle TV2 23.55 Pentulive TV2 yöstriimi 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.11. 23.10 Tekhenu – taivaan puhkaisija 23.13 Playing God 23.25–00.26 Unelmia ja bändihommia Tiistaina marraskuun 4. Varman syyttävä sormi osoittaa moneen suuntaan, mutta Helenan mielestä on vain yksi vaihtoehto. Sää 9.30 Yle Uutiset läheltäsi 9.32 Koko Suomen Radio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 10.30 Yle Uutiset läheltäsi 10.32 Koko Suomen Radio 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 11.30 Yle Uutiset läheltäsi 11.32 Koko Suomen Radio 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomen Iltapäivä 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Iltapäivä 14.30 Yle Uutiset läheltäsi 14.32 Radio Suomen Iltapäivä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Iltapäivä 15.30 Yle Uutiset läheltäsi 15.32 Radio Suomen Iltapäivä 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta – Jenny Lehtinen 16.30 Yle Uutiset läheltäsi 16.32 Radio Suomen Alkuilta – Jenny Lehtinen 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta – Jenny Lehtinen 18.00 Yle Uutiset 18.02 Ihmisten ilta 18.50 Merisää 18.55 Ihmisten ilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Ihmisten ilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Ilta 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Yöradio 23.00 Yle Uutiset 23.02 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 23.40 Yöradio 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.15 Minna Pyykön maailma 2.40 Yöradio 3.00 Yle Uutiset 3.02 Sillanpään sunnuntai Keskiviikko 5.11. päivänä 2025 – N:o 83 – 7 Ke s k i v i i k ko 5. O: Esko Töyri, Kyllikki Forssell, Roland af Hällström. Yle Radio 1 6.30 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.05 Aamusoitto 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Radio 1:n aamu 9.00 Yle Uutiset 9.04 Muistojen bulevardi 10.00 Havaintoja muutoksesta: Kestävän tulevaisuuden tavoittelu yhdistää eri sukupolvet 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Kalle Haatanen: Kiinalaisen kirjallisuuden historia 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Kulttuuriykkönen: Liberalismi: vapaamarkkinoiden mörkö vai yksilön ja yhteisön sparraaja. (2003) 15.09 Koiraperheet käytöskoulussa 15.51 A-studio 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Murdochin murhamysteerit 17.52 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset 17.55 Pieni suuri maailma 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Totuus teini-iästä 19.43 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä 20.00 Akuutti: Kaksi syöpää ja puolikas sydän 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.01 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 Houkutus naapurissa 22.50 Oddasat 23.05–23.56 Ulkolinja: Kanaria väsyy turismiin Yle TV2 00.05 Pentulive TV2 yöstriimi 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.11. ORIMATTILAN SANOMAT Yle TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.05 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.10 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.20 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.35 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.45 Yle Uutiset Lappi 11.50 Yle Oddasat 11.55 Oddasat 12.10 Tanskalainen maajussi 12.39 Murdochin murhamysteerit 13.21 Kolmiapila 14.41 Sukkahousut, purukumi, rupla Miten Neuvostoviron ja Suomen ystävyys kukoisti Viru-hotellin seinien sisäpuolella. 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Uutispodcast 17.20 Yksi on hyvää seuraa 17.35 Laura Korhosen Jazzklubi: Myöhästymisen mestari Matin matkassa eri kulkuvälineiden kyydissä 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Klassisen musiikin iltakonsertti 21.00 Yksi on hyvää seuraa 21.05 Politiikkaradio 21.35 Havaintoja muutoksesta 22.26 Radioteatteri esittää: 23.15 Kairossa kadonnut J4: Populaarin lumo 23.40 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Hanna Kataja-Rahko 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Hanna Kataja-Rahko 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Hanna Kataja-Rahko 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.05 Urheiluradio 7.07 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.30 Yle Uutiset läheltäsi 7.32 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.03 Urheiluradio 9.06 Koko Suomen Radio
K-Teampäivät on aina ollut todella pidetty ja odotettu tapahtuma. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina marraskuun 4. – Tänä vuonna ohjelmassa on perinteisten ammattilaismessujen lisäksi muun muassa puheenvuoroja (Elastinen, Millu Haataja, Jukka Hildén). Viime vuonna osallistumisaste oli korkeampi. Orimattilan Kehräämöllä toimivan Ravintola Olan yrittäjä Joonas Lintunen kertoi, että pikkujouluja kysytään ja tilataan tähän aikaan jo paljon. KUVA: JUHO KIURU Ostetaan joululahjat läheltä! Ostetaan joululahjat läheltä! Ilmoittaessasi kaikissa neljässä, saat ilmoituksesi edulliseen jouluhintaan. Kiparkatin tilaisuuteen osallistui noin kolmasosa työntekijöistä. Ja ilta on päättynyt yhteiseen illanviettoon grillaten ja saunoen. Vielä ei ole jouluista menua. – Aiemmissa kauppapaikoissani ollut muun muassa Amazing Race ympäri Lahtea, joukkueonkikisat ynnä muuta. – Asiakkaat eivät vielä halua kinkkuja ja laatikoita. – Ei ole sovittu mitään tai tiedossa, että joku tiimi pitäisi erikseen pikkujoulut, sanoi kaupungin elinvoimajohtaja Sara Vilander esimerkiksi tilapalveluun viitaten. Se pidettiin Kiparkatin kunnostetulla hiihtomajalla. Tai tänä vuonna kyse ei ollut varsinaisista pikkujouluista, vaan virkistyspäivästä. Meidän porukoista sinne lähtee nyt 15 henkilöä, Baikov sanoi viime torstaina. Hän uskoo, että yhdessäolo työn ulkopuolella on tarpeellista ja että pikkujouluille on tilausta. Myrskylä juhli, Orimattila ehkä ei Orimattilan kaupungintalolla pikkujoulujen vietosta ei ole sovittu vielä ainakaan elinvoimatoimialalla. – On hommaa muutenkin ja kädet täynnä. – Kiparkatissa oli leikkimielistä kisailua, makkaranpaistoa, salaattia ja sauna. Niin tänäkin vuonna. Viime kesänä tätä ei vielä saatu järjestymään, mutta ensi kesälle tämä on jo suunnitteilla, kauppias kertoi. Se on sentään suurempi määrä kuin joitakin vuosia aiemmin. Pikkujouluja vietetään, mutta vaihtoehtojakin on Pikkujouluille on tarvetta, Myrskylän Esa Ukkola näkee. Edullisen hinnoittelun edellytyksenä on: Ilmoitusaineistot varataan samalla kertaa kaikille teemasivuille ja ilmoitusaineisto on sama. Mallusjoen kulttuuriaktiiveihin kuuluva Aleksis Kyrö sanoo, että pikkujoulutahti on esiintyjän näkökulmasta paljon hiljaisempi kuin huippuaikoina 10–15 vuotta sitten. Hinnat verottom ia. Kauppa juhlii muulloin K-Supermarket Orimattilan kauppias Anne Baikov kertoi, että kaupan alalla ei useinkaan ole tapana viettää pikkujouluja ennen joulua, sillä joulu on kaupalle todella kiireistä aikaa. Pikkujouluporukoita kokoontuu myös esimerkiksi Mallusjoen Takkariklubille. – Mutta me vietämme yhdessä K-Team-päiviä joka vuosi pyhäinpäivänä. Sinne saa jokainen halutessaan osallistua. Vuodesta 1996 esimieshommissa olleena tiedän, että järjestäminen on haasteellista. Kunnalla on 1 500 euron virkistysrahapotti, josta tulee työntekijää kohti käytettäväksi noin 30 euroa. Myrskylä sen sijaan on jo juhlinut. K-Team-päivillä on sekä asiaohjelmaa että viihdettä. sekä 11.12. Aivan välttämättömyys ne eivät kuitenkaan ole. Joonas Lintusen mukaan varsinainen pikkujoulukausi ei vielä ollut alkanut lokakuun lopulla. KUVA: JUHO KIURU Pikkujouluja yleensä kaivataan pimeimmän syksyn piristykseksi. Yhteydenotot: 0500 840 266, ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi Joulun teemasivumme ilmestyvät Joulun teemasivumme ilmestyvät neljänä peräkkäisenä viikkona neljänä peräkkäisenä viikkona 20.11., 27.11., 4.12. Silloin Kyröllä oli pikkujoulukauden esiintymiskeikkoja toistakymmentä. Pitopalvelutyyppistä keikkaakin kysytään, mutta niitä Ravintola Ola ei ole juuri tehnyt. Illan kruunaa huippuartistit, jotka tänä vuonna ovat Bee, Kuumaa ja Käärijä, Baikov valotti. Yli jäänyt raha jaettiin työyksiköille, jotka voivat käydä vaikka syömässä tai tehdä jotain pientä kivaa, kunnanjohtaja Esa Ukkola kertoi. Silloin pikkujoulut pidettiin Myrskytähdessä ja paikalla oli noin puolet työntekijöistä. Olassa niitä vietetään aiempia vuosia vähemmän, sillä ravintola on pudottanut tietoisesti järjestämiensä pikkujoulujen määrää. Olemme ottaneet isompien porukoiden pikkujouluja. Koskaan ei ole sellaista, että kaikki tykkäisivät. päivänä 8 – N:o 83 – 2025 JUHO KIURU Orimattila Pikkujoulujen viettäminen kuuluu yhä erilaisten yhteisöjen loppuvuoden ohjelmistoon. Nyt niitä on muutama. KUVA: ANNA HAKAMA Kaupassa joulunaika on kiireinen, joten juhlia pidetään muina aikoina. samaa laskenta tapaa.. Kaikkien ilmoitus kokojen Kaikkien ilmoitus kokojen kohdalla noudate taan kohdalla noudate taan samaa laskenta tapaa. – Paikanpäälle tänne, on meille helpompi. 30 henkeä ja yli, niin alkaa olla jo järkeä meidän kannalta, Lintunen sanoi. sekä 11.12. 20.11., 27.11., 4.12. Firman pikkujoulujen sijaan Baikovilla on ollut tapana järjestää kesäpäivät. Siksi vaihdellaan vähän teemaa, Ukkola sanoi. – Ensi vuonna kysellään taas, mitä porukka haluaa. Tarjou shinta Tarjou shinta ilmoitu skoolle 2x50 ilmoitu skoolle 2x50 Ilmoitu s I Ilmoitu s I 100 100 €€ Ilmoitu s 2 Ilmoitu s 2 75 75 €€ Ilmoitu s 3 Ilmoitu s 3 50 50 €€ Ilmoitu s 4 Ilmoitu s 4 00 €€ Tarjoushinta Tarjoushinta ilmoituskoo lle 2x70 ilmoituskoo lle 2x70 Ilmoitus I Ilmoitus I 140 140 €€ Ilmoitus 2 Ilmoitus 2 105 105 €€ Ilmoitus 3 Ilmoitus 3 70 70 €€ Ilmoitus 4 Ilmoitus 4 00 €€ Tarjoushin ta Tarjoushin ta ilmoitusko olle 2x100 ilmoitusko olle 2x100 Ilmoitus I Ilmoitus I 200 200 €€ Ilmoitus 2 Ilmoitus 2 150 150 €€ Ilmoitus 3 Ilmoitus 3 100 100 €€ Ilmoitus 4 Ilmoitus 4 00 €€ Tarjoush inta Tarjoush inta ilmoitus koolle 1x50 ilmoitus koolle 1x50 Ilmoitus I Ilmoitus I 50 50 €€ Ilmoitus 2 Ilmoitus 2 37 37 €€ Ilmoitus 3 Ilmoitus 3 25 25 €€ Ilmoitus 4 Ilmoitus 4 00 €€ Hinnat verottom ia