Taidemuseoon saapuu silloin muun muassa tämä naisenergiaa tihkuva Pampula Paula. Taidemuseon tymäkkä typy. Orimattilalainen kuvanveistäjä Tapani Kokko pitää tänä kesänä ensimmäisen ison näyttelyn kotikaupungissaan. SIVU 12 Leikkipuistot luupin alla. Perheen Huuko-koira jätetään silloin kotiin. SIVUT 17 ORIMATTILAN SANOMAT KESÄLLÄ 2016 KUVA: Virpi KAllio KUVA : Virpi KAllio KUVA: AnnA HAKAmA KUVA: JUHo KiUrU. Orimattilan Sanomat otti erityistarkkailuun kaupungin leikkipuistot. Suven ohjelmaan on päätetty jo ottaa ainakin Jymyn järjestämää kesäliikuntaa. SIVUT 30–31 Olympiavoittaja Orimattilan suvessa. Mäkihyppyuraansa uuteen lentoon virittelevä Toni Nieminen viettää perheineen ensimmäistä kesäänsä Orimattilassa. SIVU 28 Kintaita koirasta. Iida Paappanen löytyi keinumasta Rauhankaaren leikkikentältä. Myrskyläläisestä Hilma-koirasta on jo aika jättänyt, mutta sen karvasta kudotut kintaat lämmittävät edelleen Hilman emäntää Susanne Paulinia
Orimattilalaiset voisivat ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä lopultakin katsomaan mitä oma Taidemuseo tarjoaa. Töyrylän pihamaalla huomio kiinnittyy korkeaan obeliskin muotoiseen muistokiveen, jossa todetaan Jean Sibeliuksen sukupuun juurten sijaitsevan tässä maankamarassa. markettien eteisaulasta, turistien suosimista kohteista sekä monista ruokaja kahvipaikoista. – Toiset tykkää pitää sukkia sandaalien kanssa ja mikäs siinä. – Jotkut pitävät sukkia varmaan siksi, ettei sandaali hierrä niin paljoa, hän pohtii. – Mahdollisimman mukavat ja rennot vaatteet pitää olla, hän sanoo. Hän pitää itsekin kesällä sandaaleita, ilman sukkia. – Kaikenväriset mekot käyvät. – Riippuu tietysti naisesta miten haluaa olla. Peltosen mukaan kesäpukeutumisen raja menee vähintään siinä, että esimerkiksi kirkkoon mentäessä pukeudutaan asiallisesti. Rakennus on myös pieni pala Suomen elokuvahistoriaa, sillä ”Särkelä itte” asui elokuvan mukaan juuri tässä rakennuksessa. OuTI SIRVIö Matti Peltonen Kesällä pukeudutaan mukavasti ja kelin mukaan KUVAt: AnnA HAKAmA Eerika Kärki Senni ja Pinja Koski Toni Lehtineva Elsa Valli. – Vaikka olisi kuinka hellettä, niin ei silti mennä uikkareissa kauppaan, tytöt toteavat. – Se olisi kyllä aika muotivirhe, sisarukset sanovat yhteen ääneen. – Bikinit kuuluvat rannalle ja paita päälle, kun käydään ihmisten ilmoilla. – Koululaiset saattavat pukeutua vähän rennommin. Vierailu siellä yllättää myönteisesti tottuneenkin taidemuseoissa kulkijan. Attila paitsi kodikseen, myös tehtaan konttoriksi. Rakennuksen on teettänyt 1897 Orimattilan Villatehtaan perustaja K.H. Sukat sandaaleissa muotivirhe Sisarusten Senni ja Pinja Kosken kesäpukeutumiseen kuuluvat sortsit ja t-paidat. Sekä Senni että Pinja tykkäävät pukeutua kesällä värikkäisiin ja kesäisiin vaatteisiin. Valli miettii kesäpukeutumisen rajojen menevän siinä, että hihattomat paidat ovat ihan sallitut, mutta sortseissa olisi hyvä olla pituutta. Orimattilan Sanomien kesägallupissa naisten mielestä sukat ja sandaalit eivät kuulu yhteen. eikä meillä täällä Orimattilassa ole ravintolaa, jossa olisi topless-tarjoilijoita, nauraa Peltonen. eikä laiteta sukkia sandaaleihin. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27. 03-876 678 Päätoimittaja: Kullervo Hakama Ulkoasu: Petri Sipiläinen Ladonta ja taitto: Pitäjäsanomat Oy Orimattila 2016 Paino: Esa Lehtipaino Oy Lahti Lähestulkoon jokainen sanomalehti julkaisee kesän korvalla ekstrana kesälehden, mikä jaetaan paitsi tilaajille, myös muille alueen asukkaille – ja vieraillekin, jotka osuvat paikkakunnalle syystä tai toisesta. – Lahkeissa saisi kyllä olla vähän enemmän pituutta, mitä välillä näkee, hän toteaa. – Kesän juhlissa voi kierrättää myös omia vanhoja vaatteita. Kärki toivoo, että ihmisillä olisi kesälläkin tilannetajua pukeutumisen suhteen. Siinä on Toni Lehtinevan resepti mukavaan kesäpukeutumiseen. Yöpyjiä varten katsastettiin lomamökkejä, telttahotelli ja ylellinen huippukohde Töyrylän kartanohotelli Artjärvellä. Ja viihteellistä askartelua Martti Räikkösen laatiman sanaristikon parissa kesäiltojen ja sadepäivien ratoksi. Kesällä kuitenkin jokainen saa pukeutua oman mielensä mukaan. Matti Peltosen kesäasuun kuuluvat sortsit ja paita. Pinja on löytänyt itselleen kesävaatteita kirpputoreiltakin. Kolmas perinteinen taidenäyttelypaikka on Villa Roosa Käkelässä. Nimekkäiden taiteilijoiden töitä on usein lainassa museonäyttelyissä ulkomaita myöten. Muistomerkki paljastettiin 1921 säveltäjämestarin läsnä ollessa perheineen. Sisarukset ovat odottaneet pitkän talven kesää ja helteitä, jolloin voi pukeutua kevyemmin. Yli-Mäyryn värikylläiset työt ja lasiteokset kannattaa käydä bongaamassa ja samalla pääsee myös syvälle Orimattilan historiaan. Bikinit kuuluvat rannalle Sortsit, mukava paita, huppari, lippis ja aurinkolasit. He löytävät lehden mm. Mekot kuuluvat kesään Eerika Kärki käyttää itse kesällä mieluiten kesämekkoja. Ilman paitaa ei Lehtineva lähtisi terassille istumaan, eikä toivo muidenkaan näin olevan. Miehet ovat tässä asiassa sallivampia. – Muita kivoja kesäkenkiä ovat ballerinat, korkkarit ja tennarit. – Ilman paitaa kulkeminen julkisilla paikoilla ei ole ehkä ihan kiva juttu, hän pohtii. Soile Yli-Mäyryn Taidelinna keskellä kaupunkia Palojoen rannalla on myös kokemuksen arvoinen paikka. Bikinit kuitenkin kuuluvat Lehtinevan mielestä enemmän auringonottoon nurmikolle kuin terassille. Lapsiperheitä silmälläpitäen Orimattilan Sanomat kävi tutustumassa alueen leikkipuistoihin. Orimattilan Sanomat toivottaa lukijoilleen mielenkiintoista ja aurinkoista kesää! KuLLeRVO HAKAMA Kaikki irti kesästä! K esällä ei laiteta sandaalien kanssa sukkia, ainakaan jos naisilta kysytään. Elsa Valli ei katsoisi pahalla sukkia sandaaleissa. – Kesämekotkin ovat kivoja, Senni sanoo. Koulun päättäjäisjuhliin laitan viimekesäisen rippimekon, Senni kertoo. Kysymys sukista sandaaleissa saa Peltosen pohtimaan myös sitä, miksi niin kovin moni ei tykkää valkoisista sukista. Olen toki nähnyt kesällä monen pitävän nahkatakkiakin, hän sanoo. Kannattaa panna muistiin kesäteatterien näytäntöjen esitysajat, jottei syksyllä tarvitse todeta, että taas ne jäivät näkemättä, vaikka niin meinasin käydä katsomassa kaikki. Kesällä on ihana pukeutua siten, kun keli sallii, hän sanoo. Peltonen ei myöskään näe, että naiset olisivat bikineissä istumassa terassilla. Vallin omaan kesäasuun kuuluu myös sortsit ja kevyt pusero, jossa on mukava olla. – Bikiniasuiset naiset eivät miehiä varmastikaan haittaisi, kuten ei varmaan paidattomat miehet naisia, pohtii Lehtineva. Kesälehti on jaossa pitkälle kesään ja siitä vieras pääsee jyvälle, minkälaiseen paikkaan on tullut. Tälläkin rakennuksella on mielenkiintoinen historia. – Kyllä kesällä liikkuessa paita olisi hyvä olla päällä, eikä niitä sukkia sandaaleihin, Kärki nauraa. Kesän juhliin pukeudutaan Kärjen mukaan myös tapahtuman vaatimalla arvokkuudella. Se tunnetaan korkeatasoisena kotimaisen nykytaiteen kesänäyttelykohteena. Huopatossutehtaiden pitäjästä Kirvusta tuli sotien jälkeen Orimattilaan Mikko Verta, joka rakensi funkkista myötäilevän rakennuksen huopatossutehtaalleen. päivänä 2 – N:o 58 B – 2016 ORIMATTILAN SANOMAT ISSN 0782-5374 Julkaisija: Pitäjäsanomat Oy PL 5, 16301 Orimattila TOIMITUS JA KONTTORI: Orimattila, Eerakkala, Erkontie 17 puh. – Itse pitäisin sukkiakin sandaaleissa, emäntä ei tykkää tehdä niin, hän nauraa. – Joku kiva toppikin käy hyvin, Pinja lisää. Tarkoitus on, että paikallinen asukaskin saa lehdestä ahaa-elämyksiä, uusia oivalluksia kotiseudun tarjonnasta. Osa haluaa mennä ihan paljainkin jaloin. – Ostamme kesävaatteita eri nuorten vaateliikkeistä
Orimattila Palvelemme ma–la ?–?. Tervetuloa kesän herkullisimmille ostoksille! R-KIOSKI ORIMATTILA Erkontie 16, 16300 Orimattila Avoinna: ma–la 7.00–21.00, su 9.00–21.00 R_kioski_Orimattila.indd 1 28.7.2011 9.22. päivänä 2016 – N:o 58 B – 3 Grillikauteen S-marketista Omistajan käyntikortti S-market Orimattila Erkontie ?. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27. ????. su ??–?
Historia vitae magistra (historia on elämän opettaja) sanoisivat keskiajan ihmiset. Elävä Keskiaika -poppoon juhlissa ei vilkuilla kelloja, sähkövalojen sijasta palavat kynttilät ja väki hoilaa juomalauluja ja kuuntelee kampaliiraa, säkkipilliä tai jouhikkoa. Magnus-lordi on siviilissä keskiaikaseuran puheenjohtaja, insinööri Mauno Salmela Pukkilasta ja leidi Lauretta hänen vaimonsa, pukuompelija ja lähihoitaja Satu-Kirsi Salmela, joka muun muassa emännöi Torpissa Mustan Orin kylän eli Mäntsälän, Orimattilan, Pukkilan, Myrskylän ja Artjärven keskiaikaharrastajien tapaamisia. Värit vaihtavat paikkaa asun alaosassa. Keskiajan arkeahan olivat vaikkapa rutto, kolera, lavantauti ja orjuus. – Keskiajan ihmiset joivat olutta ja simaa ja söivät naurista ja porkkanaa, perunaa ei siihen aikaan vielä tunnettu. Moni pitää keskiajan ihmisiä tyhminä, vaikka he tekivät nerokkaita keksintöjä, sanovat Salmelat ja ottavat esimerkiksi rakentamistaidot: Tietotaito puumateriaalin käyttäytymisestä erilaisissa olosuhteissa siirtyi entisaikaan mestarilta oppipojille. Tinavati ja jouhikko – Elävä Keskiaika on historian elävöittämisseura. Mi-parti ja kilpi Mauno Salmelalla on kahteen osaan jaettu vaihtovärinen Mi-parti -asu eli kauttaaltaan kaksivärinen puku, jossa koko oikea puoli on harmaa, vasen puoli musta. Kesälehden kuvassa Waattureitten sinettikiltaan kuuluvalla Satu-Kirsi Salmelalla on yllä 1300-luvun puolivälin mallia oleva mekko, jonka kangas on kalanruototoimikaskudetta ja jonka kaava perustuu Herjolfsnesin hautalöytöön. Alusmekkoja on kaksi, pellavainen ja kohottava sekä villainen. Coiffi ja pattenit Keskiaikailijan vaatearkkuun kuuluvat miehillä ainakin aluspaita, alushousut tai lannevaate, lautanauhoilla sidotut sukat, tunika, päähine – esimerkiksi sotilaallinen coiffi tai huppu lireineen eli häntineen – ja naisilla alusmekko, sukat, mekko, päällysmekko ja huntu sekä tietysti viitta, kengät, vyö, vyöpussi ja pattenit eli puupohjat kengille. Aivan. Näyttävin osa kokonaisuutta on kilpi, jonka kuvassa komeilee taruhahmo merisusi. Jos muuta ei keksitä, aina voi moittia sitä samperin piikaa, joka ei osaa kanojakaan ruokkia... Keskiaikaharrastus vie Salmelat 1360-luvulle. päivänä 4 – N:o 58 B – 2016 I n medias res eli keskiajan kielestä latinasta käännettynä menkäämme suoraan asiaan. Jälkimmäisen yläosa on vuoritettu pellavalla ja kaula-aukko huoliteltu lautanauhalla. Autot, tietokoneet tai työpaikkakuulumiset eivät ole ykköspuheenaiheita. Keskiaikakostyymin lisäksi garderobissa on myös muinaisja viikinkiasuja. No, aloitetaan vaikka siitä, että 1000–1400-luvun Eurooppaa ja Arabiaa mallaava Louhenkajon kuningaskunta on Elävä Keskiaika ry:n fiktiivinen valtakunta, jonne jokainen tulee omasta ajastaan. Ei CD-soitinkaan silti pannassa ole kunhan keskitytään keskiaikamusiikkiin. Hometalojen aikakauden timpureiden kannattaisi ottaa oppia muinaisista esiisistään. Asuun kuuluvat myös birgittalaismyssy, leukaliina ja huntu. Yleensä riista tai sianliha syötiin paloina. – Kiinnostus historiaan tukee kaikkea muutakin elämää, opettaa katsomaan asioita eri kantilta ja antaa perspektiiviä. Viljoista käytettiin ohraa, listaavat Salmelat esimerkkejä keskiaikaruokailusta. Jos olisi talvi, Salmela käyttäisi myös huopuneesta villasta tehtyä, lehtiaiheisin tinakuvioin koristeltua hihatonta mekkoa. Ennallistamaan emme pyri, alleviivaavat Salmelat. VirPi KALLiO – Tää on niin meidän juttu, sanoo keskiaikaan hurahtanut Salmelan perhe, äiti Satu-Kirsi, isä Mauno ja tytöt Aada (6) ja Saara (2). Piste iin päällä ovat asun koristeelliset yksityiskohdat, kuten huntuneulat, eri nivelissä käytettävät sormukset, otsan aatelispanta, tinanapit lasikivineen ja vyö hopeoituine heloineen ja solkineen. Yksi puvun ”helyistä” on tikari. Miten on mahdollista, että keskiajalla, 1360-luvulla eläneet Mustan Orin kylän kylänvanhin Lady Lauretta of Palatine ja Louhenkajon kuningaskunnan käskynhaltija Lord Magnus mac Fenton ovat lihaa ja verta seisoessaan kesällä 2016 tuiki tavallisen rintamamiestalon pihassa Pukkilan Torpissa. Ei lainkaan ihme, jos koulutustapahtumissa kuten kiltaeli harrastuspiireissä, kylätapaamisissa, pukujuhlissa ja leireillä vähän romantisoidaan keskiaikaa. Taisteluharjoituksiin Asemestarien sinettikiltaan kuuluva, rengaspanssarinkin omistava Salmela ottaa mukaan teräsmiekkansa. Keskiaikaharrastajat opettelevat vaatteiden ompelua, nahkaisten vyölaukkujen tekemistä, smokkauksen eli rypytyksen alkeita ja lankojen kasvivärjäystä muun muassa konventtien eli koulutusviikonlopun työpajoissa – vaikkapa jousiammuntaja taisteluharjoitusten, hoviairutkoulutuksen ja saippuan valmistuksen lomassa. Pyrkimystä autenttisuuteen edustavat esimerkiksi Salmelan perheen keskiaikaleiriytymistä varten hankkimat viikinki-, saxonja paviljonkiteltat tai leiriruokailussa käytettävät herraskaiset tinalautaset, haarukan virkaa tekevät piikit ja erilaisilla ulokkeilla koristellut juomalasit, joista sormin syövä saa hyvän otteen rasvaisilla näpeilläkin. Jauhettu liha oli, toisin kuin nykyään, luksusta. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27
040 701 3763, 040 763 5804 SAIMA JA KO 65 v. Pukkila • (019) 685 1164 • www.mybe.. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27. 65 v. Valmisbetonia ja betonituotteita 65 v. Pattenit eli kenkien puupohjat. Hihaa koristavat tinanapit lasikivineen. 0400 316 871, 0400 213 166 KULJETUSJA MAANSIIRTOLIIKE www.liikennelam pola.fi Taksipalvelu Jyrki Lampola Taksi 1+8 (invavarustus) Taksipalvelu Jyrki Lampola 0400 771 700 Orimattila Pikkubussit 10–50 paikkaa Liikenne Lampola 0400 706 526 MARKKU HEINONEN Kaivuriurakointi ja sirkkelisahaus Hissintie 86, 07560 Pukkila puh. 0400 176 536 Pihapuukaadot Tonttihakkuut Polttopuun teot ja myynti Aitaleikkaukset Kantojyrsintä 0400 687 831 MTI Timo Lindgren KIINTEISTÖJA PUUTARHANHOITO Koivulinnantie 3 A, 07560 Pukkila puh. Puh. päivänä 2016 – N:o 58 B – 5 Koskenkujantie 82, 07560 Pukkila, p. 65 v. Ulokkein varustettu lasi pysyy rasvaisessakin kädessä.. Valmisbetonia ja betonituotteita 65 v. Pukkila • (019) 685 1164 • www.mybe.. Vesakon raivaukset ja heinän niitot Löydät myös Facebookista PUKKILASSA ONNISTUU! Nämä vaatteet ovat näyttäytymistä, eivät peltotöiden tekemistä varten. Valmisbetonia ja betonituotteita 65 v. Sihlman Oy www.msihlmanoy.fi Mikko Sihlman puh. 0400 588 344 – Kaikki maanrakennustyöt – Jätevesijärjestelmät – Teiden kunnossapito – Pölynsidontasuolaus Varaa ensi kesän suolaus ajoissa! – Purkutyöt – Traktorija kuljetuspalvelut MAXI-KAIVIN OY Toni Hannula Myllytie 34 07560 Pukkila 040 759 8334 toni.hannula@pp2.inet.fi Kalusto: Kumitelakaivinkone 5600 kg Telakaivinkone 14 tn Telakaivinkone 18 tn Keskustie 21, 07560 Pukkila, puh. Pöydän keskiaikakattaus. 040 715 8858 Lauttatie 8, 07560 Pukkila Maanrakennustyöt 16T pyöräalustainen ja 5T telakone . YLI-HYRYLÄ OY Maanrakennusja kiinteistönhuoltotyöt, siirtolavakuljetukset, soramurskeet, soran ja mullan myynti. 019-625 286 Sirkka Suomela Parturikampaamo Tervetuloa mukavaan seuraan www.pukkilanvesa.fi M. Takin rintamuksessa on muun muassa käskynhaltijan merkki sekä Linnanrakentajainkillan ja asemestarin tunnukset. Pukkila • (019) 685 1164 • www.mybe.. Traktorityöt
Vink Oy VALITSE OSAAVA TILITOIMISTO Auktorisoitu tilitoimisto Erkontie 20, 16300 Orimattila puh. Harjoittelun vaiheisiin pääsee tutustumaan myös verkon kautta Telman kulissien takana -blogissa. päivänä 6 – N:o 58 B – 2016 Orimattilan V E S I Torin kesäkaivo on avattu! Vesipisteet myös: Tokkolantie 3:ssa Järvikunnan koululla ja Hasintiellä Karkkulassa Tiliekspertti M. METSÄSTÄJÄTUTKINNOT 2016 14.6. Osoite: Olympiavoittajantie 79 C, 16300 Orimattila Ampumakokeen aikana toisella Salolan hirviradalla kohdistusmahdollisuus 10,00 € / max 10 laukausta. Tutkinto järjestetään jos vähintään 5 ilmoittautuu. Pöydän ääressä istuu hänen miehensä Ensio, jota esittää toista kesäänsä Jätinpesässä viettävä Vesa Teräs. klo 18 Orimattila RHY / Seppä Kallen Paja Niemenkylä 15.10. Puitteet ovat siis paikallaan, kun iso kesäteatterinäytelmä jälleen kerran tuotetaan Orimattilassa. Onnillakin on seuraväelle julistettavaa: hänestä on juuri tullut lottomiljonääri! Mutkia matkaan syntyy ja alkoholilla on vaikutusta tapahtumien kulkuun, kuinkas muuten. Avoinna ma–to 8.30–16.00, pe klo 8.30–15.00. Osin katettu katsomo on kesäteatterille hyvä sadevakuutus, ja myös bussit mahtuvat parkkipaikalle, näytelmäähän markkinoidaan myös kauempaa tuleville kesäretkeläisille. Tällaisessa taikatempussa Orimattilan kesäteatterissa on yleensä onnistuttu hyvin. klo 18 Orimattila RHY / Salusjärven Leirikeskus 6.7., 18.7., 1.8., 5.9. klo 11–13 Salolan Hirvirata Orimattila (säävaraus) Ilmoittautuminen paikan päällä. Keskeisissä rooleissa näytelevät Seija Rytky, Raija Salmi, Petri Orkola, Kati Wirman, Eero Alastalo ja Antti Ahonen; Artjärven näytelmiin jo aikaisempina vuosina tutustuneita alkaa todennäköisesti jo etukäteen vähän naurattaa. Onni Oinonen on maatalon poika, eikä leskiäitinsä Olga oikein suvaitsisi hänen itsenäistyvän. Tämä tausta on teatterintekijöille melkoinen haaste. Onni voi siis potkia kesällä, tavalla tai toisella. klo 10–12 Salolan Hirvirata Orimattila 15.10. (http://orimattilanteatteri.blogspot.fi/) Lähihistoriaa tekstiiliteollisuuden nousukaudelta Jätinpesän iso näyttämö puolestaan on ympäristö, jossa voi tarttua isoihinkin kokonaisuuksiin kuten tämän kesän näytelmä Puhtaat valkeat lakanat. Outi Keskevaarin tämän kesän näyttämösovitus kattaa alkuperäisen tv-sarjan kuvaamat 1960–70-lukujen tapahtumat. taloushallinnon palvelut, yhtiöiden perustamiset ja yhtiömuodon muutokset. Tiedustelut Pertti Oksanen mp. 884 830, gsm 050-559 8634 www.tiliekspertti.com, marjatta.vink@tiliekspertti.com Hoidamme ammattitaidolla kirjanpidot, tilinpäätökset, palkanlaskennat ym. Mauri Laihorinteen kirjoittaman näytelmän on Nuorisoseura Säilän harrastajateatteria varten sovittanut ja ohjannut Tero Porali. Elävän teatteriesityksen taika on kuitenkin siinä hetkessä, kun näyttämöllä tapahtuva irrottaa katsojan ennakko-oletuksistaan. Ilmoittautuminen mieluummin sähköpostilla: pertti.oksanen @phnet.fi. 03-777 1000. klo 17–19 Salolan Hirvirata Orimattila 3.9., 10.9., 17.9. Kirjana Puhtaat valkeat lakanat julkaistiin vasta vuonna 1996 ja se sai myös jatkoosan, Puhtaat valkeat lakanat: Onnela. 0400 459 222. Mervi Reini-Kaukinen p. Näytelmän viimeiset näytökset esitetään sitten perinteisesti Artjärvi-päivien päätteeksi. – Alkuperäisen tekstin pohjalaismurre on muokattu paikalliseen puheenparteen sopivaksi, kertoo Artjärven monitoimimies Antti Ahonen. Kertomus kattaa Raikkaan suvun historian pitkällä aikajänteellä ja siihen sisältyvät loppuvaiheessa myös 90-luvun rakennemuutoksen suomalaiselle tekstiiliteollisuudelle aiheuttamat ongelmat, Orimattilassakin rankkaa todellisuutta. Telma ja tarinoiden talo aloittaa Orimattilan teatterikesän. klo 13–15 Salolan Hirvirata Orimattila 12.11. Ammattitaitoisesti ja luotettavasti mervi.reini-kaukinen@asiakirjapalvelu.fi www.asiakirjapalvelu.fi TAPAAMISET MYÖS ILTAISIN SEKÄ VIIKONLOPPUISIN. Jo huhtikuussa aloitettujen siivoustöiden ja varsinaisten harjoitusten kautta pieni, mutta hyvin ilmastoitu Latoteatteri on tullut kaikille näytelmäntekijöille varsin tutuksi; näyttämölle pääsee tänä vuonna esiintymään yhden kerrostalon lapsilauman verran nuoria näyttelijänalkuja, eli ainakin 20 lasta. Oinosten talon pihapiirissä järjestetään seurat, jossa puhujina esiintyvät rovasti Häjytkoski ja maallikkosaarnaaja Hirvivaara. ORIMATTILAN ISÄNNÖINTIKESKUS OY Orionaukio 4, Orimattila puh. TAINA LUKKAROINEN Eija Pelli (vas.) nähdään Puhtaiden valkeiden lakanoiden tyylikkäänä rouva Maire Raikkaana. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27. Kangasnäytekansioita heille esittelee Eero Kurppa eli Eerik Kuronen. Artjärvellä tarttuva lottokuume! Artjärvellä pitää heinäkuussa varoa lottokuumetta, kun Vuorenmäen Päälliköntalolla esitetään komediaa Vanhanpojan lottovoitto. Erkontie 9, Orimattila | 040 557 5592 ASIANAJOTOIMISTO KAIKKI TALOUSHALLINNON PALVELUT TILITOIMISTO MIRA KUKKOLA Erkontie 13, Orimattila puh. Monilla katsojilla on jo valmis ennakkokäsitys siitä, miltä roolihenkilöiden pitäisi kuulostaa tai miltä koko näyttämömiljöön tulisi näyttää. Näytelmä perustuu Mila Teräksen vuonna 2010 julkaistuun kirjaan, ja sen on näyttämölle sovittanut Suvi Eskola, joka myös ohjaa näytelmän. 777 1500, gsm 040 535 6130 ORIMATTILAN RIISTANHOITOYHDISTYS AMPUMAKOKEET 2016 6.6. O rimattilan teatterikesän aloittaa Latoteatterissa kesäkuun aikana esitettävä lastennäytelmä Telma ja tarinoiden talo. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen yli 25 v. Lisäksi on vielä suunniteltu, että osa yleisöstä saa myös konkreettisen mahdollisuuden omaan lottovoittoon esitäytettyjen lottokuponkien muodossa. Koko järkälettä ei kuitenkaan pyritä kerralla vyöryttämään näyttämölle. 044 973 1498 Erkontie 18, Orimattila | 040 557 5592 LAKIASIAINTOIMISTO PÄIVI KOKKO OY • perunkirjoitukset • ositukset ja perinnönjaot • testamentit, avioehdot • kauppaja lahjakirjat ym. klo 15 Orimattila RHY / Salusjärven Leirikeskus Metsästäjätutkintoon tulee ilmoittautua 7 pv ennen tutkintoa. Raija Orasen käsikirjoittamaa tv-sarjaa Puhtaat valkeat lakanat esitettiin vuosina 1993–1996 ja tarina julkaistiin myös kirjana vuonna 1996. klo 17–19 Niinikosken Hirvirata Osoite: Niinikoskenväylä 486, 16200 Artjärvi 11.7., 1.8., 15.8. Lisäksi veroneuvonta ja -suunnittelu sekä HTM-tilintarkastukset
päivänä 2016 – N:o 58 B – 7 PRISMA HOLMA Johanneksenkatu 4, 15240 Lahti PRISMA LAUNE Ajokatu 83, 15610 Lahti PRISMA PALVELEE PIDEMPÄÄN! MA–LA 8-21, SU 10 –21 Barbec Veranda 3 Kaasugrilli Grillin kansi, ohjauspaneeli, tulilaatikko ja vaunu sivutasoineen ovat pulverimaalattua terästä. Polttimet (3 kpl) ovat valurautaa. Kierrätyskuitu 500g. Rento Koivu Lahjapakkaus Sis. Paino vain 480 g. 199 00 9 95 14 95 34 95 7 95 79 95 Eskimo Jäätelöpuikot laktoositon 480 g (8,23/kg) 3 95 99 00 79 00 Bonaqua Kivennäisvedet 24 x 0,33 l plo 7,92 l (0,83/l) (sis. Kärcher K2 Painepesuri 100 bar 340L/h vesimäärä, 1.3kw teho, 4kg paino , Rotojet-turbosuutin. Teho 900 W. Vain ulkokäyttöön. Materiaali erittäin kovaa kulutusta kestävää polypropeenia. Konepestävissä 30C°.. narusaippua ja löylytuoksu X-tra Pilvi Peite ja tyynysetti 50% polyesteria, 50% polyesterontelokuitua. Koukut päissä ruostumatonta terästä. Kesto 200 kg. Gamegraft Golf Disc setti 3 kiekkoa Aloittelijan kolmen kieko setti sisältää Driverin, midarin sekä putterin. 6,55 + pantit 2,40) 8 95 Moonhammock Riippumatto Korkealaatuista hengittävää laskuvarjonailonia, joka kunnioittaa kehon verenkiertoa eikä synnytä painepisteitä. Muurikka Nokkela Sähkögrilli/ savustin Valmistettu ruostumattomasta teräksestä. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27. Airam Deluxe Kylmälaukku Sisälämpö ei laske alle +4°C eikä lämpö nouse yli +65°C
päivänä 8 – N:o 58 B – 2016 Myrskylä 8-21 • 8-20 • 10-19 Artjärvi 8-21 • 8-20 • 10-18 Bonusta jopa 5% [NOPEA] siellä missä sinäkin lomailuun! Omistajan käyntikortti Ene mmän aikaa. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27
f i Valtuutettu asennusliike Maalaus ja saneeraus Kari Arola 0400 716 965 HUOPAKATOT KUNTOON! PUH. Tuotevalikoimat olivat vielä työn alla, mutta käsityökorut ja leivonnaiset olivat nuorten suunnitelmissa. Nuorille annetaan mahdollisuus kokeilla, millaista yrittäjyys oikeastaan on. (03) 871 220 Fax (03) 871 2210 heikki.saarinen@co.inet.fi www.heikkisaarinenky.fi Tokkolantie 5, 16300 ORIMATTILA KOUKJÄRVEN HÖYLÄÄMÖ Puutavaran vakioja erikoismallien höyläykset. Lisäksi kahviloita nousee Myrskylään ja Pukkilaan. Aukioloajat ja tuotevalikoima riippuvat täysin nuoresta itsestään. Vainio 0400-714 281 Pukkilantie 16 07600 MYRSKYLÄ www.koukjarvenhoylaamo.. Kahvilan pyörittäminen ei ole kuitenkaan niin sanottu oikea yritys eli nuorten ei tarvitse maksaa yritysveroa. Aikataulut tarkentuvat, kun nuoret saavat suunnitelmansa valmiiksi. Tuotteet tulevat suoraan tehtaaltamme, asentajina omat FI-sertifioidut peltisepät, ainoana Suomessa. Vastaavia 4H-nuorten kesäkahviloita perustetaan myös Pukkilaan ja Myrskylään. Kesän aikana pitäjä vaihtuu vuoroviikoittain. Jos innokkuutta löytyy, voi kahvila olla avoinna iltakahdeksaankin saakka. – Aiempina vuosina on pyritty tarjoamaan tuotteita, joita ei saa kaupasta, Simola kertoo. Nopea toimitus. Kysy tarjous! Rakennus Lauha Ky Hannu 040 570 0228 Lauri 040 523 7783 rakennuslauha@hotmail.com Timpurin työt uudisja saneerauskohteet ammattitaidolla! Katto Kuntoon Jukka Rämö 0400 494 832 Peltikatot & Kattoremontit w w w . Myrskylässä paikkana on toista vuotta putkeen nuorisoseurantalo Majakka. 040 502 4916 NIKKE AREENA OLAN PUUTAVARALIIKE HEIKKI SAARINEN KY Määrämittaiset kattoja seinäpellit suoraan valmistajalta. Kesäkahvilan nuorista yrittäjistä osa saa kahvilan myötä ensimmäisen kesätyökokemuksensa.. Valitse kestävin Sadevesijärjestelmät • Tikkaat ja kattoturvatuotteet •Toimitustakuu; myöhästyneestä toimituksesta rahat takaisin! •Asennustakuu 5 vuotta. Kahvila sijaitsee siis vastapäätä K-supermarketia Palojoen rannassa ja on avoinna arkisin noin klo 10 alkaen. Simolan mukaan keskeistä on erottua joukosta positiivisella tavalla. – puutavaraa ja rakennustarvikkeita Avoinna: ma–pe klo 8–16.30, la klo 10–13 Viljamaantie 4, 16300 Orimattila, p. Puh. RAUTARAKENNE TUOHILUOMA T:MI Asennus Helén www.asennushelen.fi – Remonttija uudisrakennustyöt – Märkätilojen vesieristystyöt – VTT:n hyväksymä märkätilasertifikaatti Muista kotitalousvähennys! www.virenojanrakennus.fi 040 517 9096 RAKENNUSJA PELTITYÖ KARI KOSKINEN Huhdanojanpolku 16, 16300 Orimattila rakennusjapeltityokoskinen@gmail.com Hollolan Kalustemaalaamo Keskikankaantie 4, 15860 Hollola puh. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27. sadevesijärjestelmän alumiinimateriaalilla PUHKIRUOSTUMATTOMUUSTAKUU vesivek.fi Kysy tehdastoimitustarjousta! Soita 029 123 5353 4 H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Hanna Simola opasti nuoria ensiyrittäjiä hattarakoneen käytössä Palojoen rannalle Orimattilassa nousevassa kesäkahvilassa. NIKO KARVANEN Hattarat ja käsityötuotteet kesäkahvilan vetonauloja Ampun 4H-yhdistyksen projektissa nuoret pyörittävät kesäkahvilaa Palojoen rannassa. Infotilaisuudessa kerrottiin kahvilan pitämisestä kiinnostuneille nuorille myyntityön perusteista. Hattarakone tulee olemaan kahvilan valttikortti, ja 4Hjäsenkortilla saakin yhden hattaran päivässä ilmaiseksi. Pukkilassa kahvila toimii taidegalleria Koivulinnan yhteydessä ja on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin klo 11– 17 koulujen kesälomien ajan. maalausta. Se on 30 vuoden kehitystyön tulos. (03) 780 5088 Muista kotitalousvähennys! tarjoaa väliovien, keittiökaapiston ovien ym. Aukioloajat tarkentuvat myös myöhemmin. päivänä 2016 – N:o 58 B – 9 Pekka Tuohiluoma @ Rautarakenteet Hitsaus Putkityöt yms. Markkinoiden ainoa alumiininen ARVO-kouru ei ruostu. Sahaja höylätavaran sekä kutterinpurun myynti. k a t t o k u n t o o n
Syynä muutoksiin ovat pulmat aiemman paikan kanssa. Keskiviikkona Mallusjoella soi usea kokoonpanon voimin. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Yhtye esittää iskeviä ja moderneja harmonikkakappaleita. Torstaina esiintyy Mikko Perkoilan lastenmusiikkikonsertissa. 16300 Orimattila. Tapahtuman juontaa Esa Sirkiä. Myös lauantaille on suunniteltu kevyemmän ohjelmiston tapahtumaa esimerkiksi Kinolla. Tapahtumapaikat ja esiintymisajat selviävät alkukesän aikana. Ohjelmistossa on myös Helena Eskonsalon lausuntaa. kerran järjestettävä Orimattila Laulaa ja Soi -tapahtumaa vietetään perinteistä poiketen kaksipäiväisenä uudella paikalla. Ensimmäisenä päivänä sunnuntaina esiintyy perinteisesti Kaj Chydenius, solisteinaan Taru Nyman ja Ahti Paunu. Villa Roosassa järjestetään 18. – Viime vuosina tapahtuma on järjestetty Orimattilan Kehräämön takapihalla, mutta esiintymislavan kyljessä on nyt rakennustyömaa, kertoo puheenjohtaja Jyrki Ylöstalo. Tiistaina 14. 10-18, la 10-14, P. OUTI SIRVIÖ Kaikenkattavaa musiikkitarjontaa kesälle LOVIIS A 6 X 28.5 KokoKylän Kirppis / Mar ojen taimipäivä 10-19.6 Kuutostie on kuuma Kotiseutupäivät I Hevosparaati I Pelle Miljoona I Peten puolikas I Lasten luovuu a I Jalkapalloa I Kamarimusiikkia LAPINJÄRVEN KESÄ 2016 9.7 Porlammin Kyläpäivä 30.7 Lukkarin Puistojuhla 5-14.8 KESÄTEATTERI: Jytää ja Purkkaa LAPINJARVI.FI. päivänä 10 – N:o 58 B – 2016 Meillä palvellaan reippaasti! Olemme myös Facebookissa Tokkolantie 8, Orimattila www.orimattilanputkityo.fi Orimattilan Putkityö Oy LVI-MYYMÄLÄM ME palvelee arkisin 8.00–16.00 Huom! Uudet numerot! Soita tai tule käymään! Kun tarvitset PUTKIMIESTÄ Soita! Joni (myymälä) 040 513 8073 Janne 0400 616 234 Sarjat ja lajit: M: 200 m, 800 m, 5?000 m, 400 m aj., seiväs, pituus, 3-loikka, moukari ja keihäs N: 200 m, 800 m, 3?000 m, 400 m aj., seiväs, pituus, moukari ja keihäs T/P15: 200 m T/P11: 60 m ORIMATTILAN ORIMATTILAN ORIMATTILAN MUSTI JA MIRRI MUSTI JA MIRRI TIEDOTTAA! TIEDOTTAA! Tällä kupongilla 5€ alennus yli 40€ ostoksista kesä-elokuun 2016 ajan Tällä kupongilla 5€ alennus yli 40€ ostoksista kesä-elokuun 2016 ajan Tällä kupongilla 5€ alennus yli 40€ ostoksista kesä-elokuun 2016 ajan Tällä kupongilla 5€ alennus yli 40€ ostoksista kesä-elokuun 2016 ajan MUSTI JA MIRRI MUSTI JA MIRRI TIEDOTTAA! TIEDOTTAA! KESÄN 2016 AUKILOAJAT MA-PE KLO 10-18 LA KLO 10-16 HEINÄKUUSTA ALKAEN MYÖS SUNNUNTAISIN KLO 11-15 KÄYNTI MYYMÄLÄÄN OMASTA SISÄÄNKÄYNNISTÄ PÄÄTYPARKKIALUEEN PUOLELTA KESÄN 2016 AUKILOAJAT MA-PE KLO 10-18 LA KLO 10-16 HEINÄKUUSTA ALKAEN MYÖS SUNNUNTAISIN KLO 11-15 KÄYNTI MYYMÄLÄÄN OMASTA SISÄÄNKÄYNNISTÄ PÄÄTYPARKKIALUEEN PUOLELTA KESÄN 2016 AUKILOAJAT MA-PE KLO 10-18 LA KLO 10-16 HEINÄKUUSTA ALKAEN MYÖS SUNNUNTAISIN KLO 11-15 KÄYNTI MYYMÄLÄÄN OMASTA SISÄÄNKÄYNNISTÄ PÄÄTYPARKKIALUEEN PUOLELTA KESÄN 2016 AUKILOAJAT MA-PE KLO 10-18 LA KLO 10-16 HEINÄKUUSTA ALKAEN MYÖS SUNNUNTAISIN KLO 11-15 KÄYNTI MYYMÄLÄÄN OMASTA SISÄÄNKÄYNNISTÄ PÄÄTYPARKKIALUEEN PUOLELTA MUSTI JA MIRRI ORIMATTILA MUSTI JA MIRRI ORIMATTILA MUSTI JA MIRRI ORIMATTILA MUSTI JA MIRRI ORIMATTILA Erkontie 16. heinäkuuta on koonnut mittavan esiintyjäjoukon seurantalolle heinäkuun viimeiselle viikolle. 16300 Orimattila. Kehräämöllä on musiikkia ja kantrimeininkiä 22. Tiistaina Mallusjoella kuullaan kansainvälistä musiikkia ranskalaisen Les Quartier Des Batignollesin sävelin. Pepe Ahlqvist ja Muska Takinkääntöviikoilla Perinteinen Mallusjoen Takinkääntöviikot 24.–30. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27. 044 771 9139 ORIMATTILAN T änä vuonna 44. orimattila@mustijamirri.fi Erkontie 16. orimattila@mustijamirri.fi Erkontie 16. Myrskylässä viime vuonna pidetty musiikillinen viikonloppu saa jatkoa tänä kesänä pienimuotoisesti 13.–14.8. Konsertteihin on vapaa pääsy. 10-18, la 10-14, P. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään Pappilanpuistossa. kesäkuuta kello 19 kuullaan perinteistä hengellistä musiikkia kirkkokuorolta, hopeakuorolta, gospel-kuorolta, Länsi-Orimattilan laulajilta sekä mahdollisesti seurakunnan lapsilaulajilta. Maanantain tapahtuman juontaa Annakaisa Rantala. – Kirkkoherra Annakaisa Rantala toivotti tapahtuman tervetulleeksi Pappilanpuistoon, vaikka toisen illan ohjelmisto ei ole hengellistä, kiittelee Ylöstalo. 16300 Orimattila. Kirkossa on suunniteltu alustavasti pidettävän klassisen musiikin konsertti sunnuntaina iltapäivällä. Klassista, kantria ja Beatlesia Pienempiäkin musiikkitapahtumia on luvassa. kesäkuuta kello 19 pappilan isolle kuistille tehdylle esiintymislavalle tulevat esiintymään Perinkonut, Orimattilan Mieslaulajat, Naiskuoro ja Kyläpelimannit. orimattila@mustijamirri.fi avoinna: ark. Mallusjoen Pikkaraiset nähdään estradilla kuten myös Burleski Ensemble sekä aikuismusiikkiorkesteri Kuppis. heinäkuuta, jolloin kello 19 heti kantrikulkueen jälkeen on tarjolla kantrimusiikkia. Päätöspäivänä lauantaina lavalla ovat Mallusjoen torvisoittokunta sekä Veikko Lavin laulujen parissa Maukka ja Juha. kesäkuuta Villa Rose Garden -musiikkifestarit, jolloin lavalle nousee Jukka Nousiainen. Perjantaina vuorossa ovat laulaja Muska ja Irwin Goodmaninkin kanssa keikkaillut lahtelainen rockyhtye Raggars. Lisäksi torstaina kuullaan Susanna Haavistoa. 10-18, la 10-14, P. Lavalle nousee myös bluesmuusikko Pepe Ahlqvist. Lisäksi keskiviikkona kuullaan kansanmusiikkihittejä esittävää Perinnearkun pelimanneja. 16300 Orimattila. Kalevalaista mystiikkaa tarjoaa Veera Voima ja Suotrio, jotka tuovat Mallusjoelle kalevalaista runolaulua svengaavan kitaran ja viulun soidessa. 044 771 9139 avoinna: ark. 10-18, la 10-14, P. Tiistaina esiintyy myös italialainen laulajatar Ilaria Tucci Blue ice orchestran kanssa. orimattila@mustijamirri.fi Erkontie 16. 044 771 9139 avoinna: ark. 044 771 9139 avoinna: ark. Maanantaina esiintymisvuoron saa suomalainen reggaen pioneeribändi The Levitators. Lisäksi festareilla esiintyy helsinkiläinen Hulda Huima ja Hitaat sekunnit sekä akustisia Beatles-covereita soittava Pippurikirurgi ja Ohitusleikkausorkesteri. Maanantai-iltana 13
www.nettiauto.com/yritys/autoimone/vaihtoautot AUTOMYYNTI IMONE T:MI D. ryhmät. Meillä myös kausisäilytys. 777 1590, ma–pe 7–17 Pesukortilla joka 6. 10.990 ) MOPOJEN & MOOTTORIPYÖRIEN • huollot • korjaukset • varaosat KONEVUOKRAAMO 044 788 0200 AVOINNA MA–PE klo 7.30–16.00 + tk Yamaha Kodiak 700 T3 Kampanjahintaan 9990 KTM RC 125 2016 Kampanjahintaan 4280 Rieju MRT 50 TROPHY 3995. Rahoitusmahdollisuus % käsirahalla. 0400 972 413, Orivillentie 6, Orimattila Avoinna ma–pe 8–17, muulloin sopimuksen mukaan. Bussipalvelu M. Castrol-öljynvaih to – aina ilman ajanvarausta! Talvirengastarjouksia, esim. 4 kpl asennettuna, tarjous voimassa niin kauan kuin renkaita riittää. pesu veloituksetta. MOPOT • OFFROAD • ATV • STREET MYYNTI • HUOLTO • VARAOSAT • TOIMITUS POSTI/MH 100 kpl laatuvaihdokkeja! Kysy vaihtotarjous! VUOKRAAMME RAKENNUSKONEET • HENKILÖNOSTIMET • SAKSILAVAT • Maantiivistäjät • Käsityökalut • Pumput • Lattianhiomakoneet • Imurit • Telineet • Sähkökeskukset • Tikkaat • Kaapelit • Auto-venetrailerit • Betonivibrat • Naulaimet • Naulat • Hiertokoneet • Piikkauskoneet • Puutarhakoneet HUOLTO 040 500 4935 + tk + tk + tk (norm. Huoltoasema Uuttu Oy Käkeläntie 9, Orimattila, puh. Michelin X-ICE North 330,Marangoni 4ice 270,Nokia Hakkapeliitta 5 420,Pirelli Carving Edge 460,LAITTEET TYÖHÖN JA VAPAA-AIKAAN Yamaha Aerox 4T 3290 Messinkitie 5, Orimattila, 03-777 2255, 0400 492 910, 044 553 9800 Avoinna ark. päivänä 2016 – N:o 58 B – 11 Leikkaa talteen ARTJÄRVEN TAKSIPALVELU HELENA 040-760 2108 TAKSI A & S Rosenlund (03) 763 5180, 040 554 25 26, 0400 479 008 KULJETUS MANNERTIE • vaihtolavakuljetukset • ajoneuvonosturi 28 tn • vuokralavat puh. Myös pitkäaikaisia sopimuksia. Nieminen Oy bussipalvelu.nieminen@phnet.fi | www.bussipalvelu.fi Tilausajoa pikkubusseilla, 5–17 h. 03-777 8177, 03-777 3640 Avoinna arkisin 9–18, lauantaisin 10–14 www.kakelanrengas.fi Ilman ajanvarausta: • Aurauskulmien säätö • Rengastyöt • -öljynvaihto www.kakelanreng as.. Tee kaupat edulliseen ennakkohintaan! KUMIJA LASIHUOLTO 16300 Orimattila, puh. 130 90 KESÄHUOLTOTARJOUS ILMASTOINTIHUOLTO Tule palvelevalle huoltoasemalle! PALVELUBUSSI ORIMATTILA 0400 33 55 03 KESÄRENGASTARJOUKSIA! Artjärventie 201, Orimattila, p. 40 kpl hyväkuntoisia edullisia henkilöautoja Kehräämön takapihan sisätiloissa. 0400 343 494 Alitie 6, Orimattila TAKSI Mallusjoki MIKA NIEMINEN 8+1 taksibussi pyörätuolipaikalla 0400 120 162 Kuljetus Niittynen Oy/ Kuljetusliike R-S Niittynen Oy Maatalouden ja teollisuuden kuljetukset Kirkkotie 34, 16200 ARTJÄRVI, 0400 492 114 reijo.niittynen@phnet.fi HA KK A-T UR VA Vanhat renkaat Asennukset ja tasapainoitukset nopeasti ja ammattitaidolla. puh. 777 1670 HA KK A-T UR VA PERÄVAUNUVUOKRAUS Autotrailerit, lavetit, jarruttomat, koneenkuljetusvaunut, pressukapellivaunut, muuttovaunut ja alumiinirampit. 8.00–17.00 tai sopimuksen mukaan. 0400 352 215 n. BLOMERUS Heinämaantie 6, Orimattila, puh. 040 768 7570 www.nettiauto.com/yritys/blomerus Myytävänä katsastettuja, hyväkuntoisia henkilöja pakettiautoja. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27
– Ärsytti, kun oltiin kuin seksuaalisuutta ei olisi olemassakaan, vaikka perheet olivat 15-henkisiä, hän sanoo ja muistuttaa jo luolamaalausten miehillä olleen valtavat penikset. Varastolla on pari sataa valmista työtä. VIRPI KALLIO Tapani Kokon yksityisnäyttely Pampula Paula ja tsirp tsirp linnut Orimattilan taidemuseossa (Lahdentie 65) 12.6.–21.8. Näyttämöproduktioiden perua on myös punkbändi Hikiset tissit, jossa kuvanveistäjä soittaa rumpuja ja laulaa. – Teatteriryhmän kanssa työskentely on ollut vastapaino kuvanveistäjän työlle, joka on yksinäistä hommaa, sanoo Kokko. He olivat lännenmies ja intiaani. Kokko, Pampula Paula ja tsirp tsirp -linnut Sammalistossa asuvan kuvanveistäjän viidestä kesänäyttelystä yksi on kotikulmilla Orimattilan taidemuseossa Yksityiskohta Pupuvadista. Teoksia on aiemminkin ollut ulkotiloissa. Hatun lierillä ”istuu” puusta veistetty lintu. Niissä on voimaa ja energiaa. Kokko on kotoisin Pudasjärveltä, jossa lestadiolaisuudella on vahva asema. Kokon taiteesta nostetaan karnevalismin lisäksi usein esille primitiivisyys. – Aiemmin veistosten pinta vain patinoitiin, mutta minun töissäni värit karkasivat kymmenen vuotta sitten. Ne ovat hieno keksintö, virnuilee Kuvataideakatemiasta vuonna 1999 valmistunut taiteilija, joka sutii työnsä oranssilla, vaaleansinisellä, punaisella, keltaisella tai vaikkapa pinkillä maalilla. Tietoisesti viimeistelemättömien teosten sanotaan ottaneen vaikutteita meksikolaisesta kansanperinteestä ja ITE-taiteilijoiden nykykansantaiteesta. Moottorisaha on Kokon sivellin Kokko istahtaa valokuvaan veistostensa keskelle, mutta keksii sitten hakea syliinsä moottorisahan. Elämän jatkumiseksi oli tärkeää saada lapsia. – Vielä muutama vuosi sitten kaksija puolimetriset fallokset hyppivät silmille. Orimattilan ja Kokkolan näyttelyjen lisäksi Kokon taiteeseen voi tänä kesänä tutustua kolmella muulla paikkakunnalla. Nämä työt, Pampula Paula ja Kerberoskoirat, ovat esillä Orimattilan taidemuseon kesänäyttelyssä. Saarijärvellä orimattilalaisveistäjän tuotantoa on Kain Tapperin oppilaiden Kainin jalanjäljillä -ryhmänäyttelyssä ja Helsingissä Galleria Saiman Verkot-ryhmänäyttelyssä. päivänä 12 – N:o 58 B – 2016 J otkut lauseet vain jäävät elämään. Ohjelmassa on muun muassa rumpusooloja hapettomassa tilassa. Taiteilijalla on oikeus puhua rajuista, vakavista ja koskettavista asioista.Näyttelyiden pitää olla puhuttelevia, ja museoiden seistä taiteilijan takana, hän ihmettelee. Moottorisahalla töidensä raakaveiston tekevä Tapani Kokko tunnetaan tuotteliaana taiteilijana, joka kuvanveiston lisäksi piirtää, maalaa ja tekee grafiikkaa. Kirves. – Moottorisaha. Alapään karvoitus on tehty pienistä nauloista. Nykyisin ne sulautuvat yksityiskohtien ja ornamenttien joukkoon, Kokko viittaa veistosten ja reliefien muuttumiseen yhä värikkäämmiksi. Yksi esimerkki on Kokon yhdessä taiteilijanimeä Ihana Havo käyttävän kollegan kanssa Mäntän kuvataideviikoille vuonna 2009 tekemä Miesten talo. Visuaalisesti runsaita ja koristeellisia töitä tekevä Kokko on löytänyt viimeistelyssä tarvittavat kukkamekot, pitsit, helmet ja kaikenlaisen bling blingin – kirpputoreilta. Orimattilan taidemuseon näyttelystä tulee yhtä runsas. Lavastus on täydellinen, sillä moottorisahaa on kutsuttu Kokon siveltimeksi. Hiomakone. Sekin syntyi teatterilavastukseksi Lahden Vanhaan Jukoon. – Teen moottorisahalla veistoksen raakaversion pihalla ja viimeistelen ja maalaan sen työhuoneella. Ja ylipäätään kaikenlaiset koneet, hän listaa työvälineensä. Niin kuin kuvataidekriitikko Veikko Halmetojan lohkaisu, että Tapani Kokko (47) on suomalaisen puunveistotaiteen karnevalisoija. Osa veistoksista piilotettiin salaa Räväkät työt ovat ärsyttäneet joitakin katsojia, jotka ovat syyttäneet Kokkoa siveettömyydestäkin. on avoinna heinäkuun loppuun saakka ti–su klo 12–18 ja elokuussa ti–pe 12–16, la 10–14 ja su 11–15. Mielensä pahoittaneiden joukko on koostunut ennakkoluuloisista aikuisista. Taidemuseon näyttelyn nimikkotyön, voimakkain värein väritetyn Pampula Paulan hiuksissa sojottavat pääkallot. Pinkki täytekakku museon pihalle Kokko haluaa näyttelyitä koottaessa irrotella – pistää sambat päälle, kuten hän asian ilmaisee. Niin kävi muun muassa vuonna 2014 Turun taidemuseossa, jossa tavaraa ja väriä oli ”niin peevelisti, että katsojan alaleuka loksahti auki”. Taltta. – Museot eivät ole leikkikenttiä. Kokon omilla hiuksilla on sirkushattu. Myös Kokko esiintyi teatterilavalla taiteilijakollegansa Juha Mennan kanssa. Vaatimus Etelä-Karjalan taidemuseoon vuonna 2007 esille laitetun Mielen teatterin – sen mieshahmot kamppailivat kantajaansa suuremman erektion kanssa – kävijöille asetettavasta ikärajasta kuivui kokoon, mutta teoksia on välillä poistettu näyttelyistä ilman, että asiasta on edes kerrottu Kokolle. Tykkään väreistä. Puukko. – Olisi eri asia, jos kyse olisi pornahtavasta materiaalista. Veistosten yhä suuremmiksi kasvaneet sukupuolielimet olivatkin uran alussa protesti seksuaalisuuteen liitettyihin tabuihin. Näitä tsirp tsirp -lintuja tulee Orimattilan näyttelyyn sata muun muassa ripustettavaksi lintupilviksi vanerista tehtyyn kattokruunuun. Niin kuuluu toisen kriitikon arvio Orimattilan Sammalistossa asuvan veistäjäveijarin ronskeista, humoristisista ja värikkäistä puuveistoksista. Arvion hyväksyy myös sen kohde, joka on nostanut kesälehden valokuvaa varten työhuoneen pihalle visuaalisia pommituksiaan. Siellä ei ole lämmitystä, ja keskitalvella koristeluvaiheessa saatan viedä töitä olohuoneeseenkin, hän kertoo ja osoittaa Kokkolan ruoka-aiheiseen kesänäyttelyyn matkalla olevaa, viimeistä samettipalaa kylkeensä vielä odottavaa Pupuvatia. Trukkilavoille nostettavat veistokset, seinille ripustettavat reliefit ja pleksin alle asetettavat pienemmät työt ovat erillisiä mutta muodostavat samaan aikaan tavallaan yhden ison teoksen. Mutta nämä ovat käsin tehtyä mielikuvitusmateriaalia, joka sopii kaiken ikäisten katsottaviksi, vakuuttaa Kokko ja kertoo, että muksut ja mummot eivät ole olleet millänsäkään kikkelipojista. Tuota tekstiä lainataan eri yhteyksissä ahkerasti. Ensi kesään kuuluu La Strada -kiertue puolison, kuvanveistäjä Virpi Kannon kanssa. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27. Se vaihtuu kertaalleen toiseen sahaan ja sen vielä pidempään laippaan. Kaustiselle lähtevä puuveistos jää paikoilleen useaksi vuodeksi. Orimattilassa Kokko sijoittaa pinkkiä täytekakkua esittävän ja puupäällä koristellun puuveistoksen taidemuseon pihalle. Sille kävi huonosti, kun pikkupojat kävivät tupakalla ja koko ulkoilmateos paloi poroksi. Kuvassa Kokon selän takana olevat, Orimattilan taidemuseon kesänäyttelyyn matkaavat Kerberos-koirat olivat alun perin lavasteita Kristian Smedsin Kansallisteatterin Omapohja-näyttämölle ohjaamaan Veistäjät-produktioon. Tsirp tsirp -lintu.. Puusta veistetyllä ruoalla – viiriäisillä, hedelmillä, kaloilla – täytettävän Pupuvadin vieressä on kippo, joka pursuaa koruja
– Olen onnesta soikeana, iloitsee Pukkilan Koivulinnan galleristina aloittava, englantilaisja australialaisyliopistoissa kuvataidetta opiskellut Maria Vesterinen näyttelyn ulkoisista puitteista.. Kun haave toteutuu, lopputulos ei välttämättä olekaan sitä, mitä olet halunnut, selittävät Villa Roosan primus motorit. Vuotuisista kesätapahtumista taukoa pitävät tänä vuonna Orimattilan Taideyhdistyksen sekä Tietävälän Halsojen kesänäyttelyt. Kesän muut taiteilijat ovat Emma Ainala, Mari Hokkanen, Mikko Kallio, Virva Kanerva, Tuula Lehtinen, Marjo Levlin, Sonja Löfgren, Sami Pennanen, Henna Pohjola, Elina Sarlin, Elisa Sorvali, Kaarlo Stauffer ja Kirsti Tuokko. Ammattitaiteilijoiden teosten lisäksi galleriaan tulee Pukkilan lasten taidekoulussaan tekemää taidetta. Galleria Koivulinna (Koivulinnantie , Pukkila) on avoinna ke–su klo 11–17, avajaispäivinä 12–18. ti–su klo 11–17, avajaisfestarit alkavat klo 18. päivänä 2016 – N:o 58 B – 13 V illa Roosan isännän Jari Granholmin ojentamassa, käyntikortin kokoisessa lapussa lukee L´esprit de l´escalier. Kesän otsikko on ”Paljon onnea” kirjoitettuna ilman huutomerkkiä, sillä pinnan alta löytyy myös sarkastisia sävyjä. Diskotyttö ja komitea Kesän teeman kannalta tärkeisiin teoksiin kuuluu katalonialaissyntyisen mediataiteilijan Anna Estarriolan tilainstallaatio, joka sisältää liikkuvaa kuvaa. Viiden näyttelyn kesän päättää eläinteema ja hyväntekeväisyysnäyttely ”He” (10.– 27.8.), jonka tuotosta puolet menee Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistykselle. – Olimme ihan myytyjä. Hulda Huima ja Holi Avajaispäivän iltana 18.6. – Oma työni on sieniaiheinen, paljastaa Vesterinen, jonka innoittajana on ollut neljännellä luokalla styroxista ja pahvista kokoon teipattu kärpässieni. Näyttelyn nimi tarkoittaa aistia vailla, ja Milanovan piirrokset ja veistos käsittelevätkin sokeiden ajatusmaailmaa taiteesta. Estarriolan teokselle on valjastettu Villa Roosan viimeinen vielä vapaana ollut nurkka. Kuvittaja, graafikko Matti Pikkujämsä maalaa karikatyyrimaisia pop-up-muotokuvia ennakkoon ajan varanneille. Fyysisesti rajoittuneiden ihmisten maailmaa tutkivan ”Perceptio Dest” -näyttelyn ( 20.7.–7.8.) taiteilijat ovat britti Hayley Fiddler ja bulgarialainen Vilyana Milanova. Myös Pukkilassa Galleria Koivulinnassa meno on hulvatonta erityisesti juhannusviikolla. Lopuksi paidat ripustetaan narulle kaiken kansan ihailtaviksi. Niitä kuvia näkee välähdyksinä taidetehtaalla jo viime kesänä esitellyssä, Pylvään poppoon tekemässä virtuaalisessa teoksessa. ”Jo silloin ja tänään” -kutsunäyttelyssä (29.6.–17.7.) taiteilijat luovat uudelleen lapsuutensa aikaisen taideteoksen. Videoita ja veistoksia Koivulinnaan kansainväliseen kesään tuovat taidetta myös Juho Rahikka, Taru Aromäki, JiangYuxue, Anna Odnicova, Hanna Råst, Tiina Nevalainen, Piela Auvinen, Eija Piironen, Margareta Roséllo Rámon, Arja Kärkkäinen, Katriina Kaija, Saara Kiuru, Noora Luhtala, Marjaana Tillander, Meleny Batstone Carr, Hanna Leppänen, Leena Golnik, Birgitta Holopainen ja Sinimaria Ikonen. Festareiden bändit ovat Jukka Nousiaisen yhtye, Hulda Huima ja Hitaat Sekunnit sekä Pippurikirurgi ja Ohitusleikkausorkesteri. Halsolla taidetta on esillä 14. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27. Paikalla on myös street-foodvaunu. VIRPI KALLIO Villa Roosa (Käkelänraitti 4, Orimattila) on avoinna 18.6.–7.8. Näyttelyvieras istutetaan installaatiohuoneeseen joko yksin tai korkeintaan tutun porukan kanssa kuuntelemaan disco girliä. Orimattilan taidemuseossa järjestetään kuvanveistäjä Tapani Kokon yksityisnäyttely. 25 vuotta sitten taiteilija Petri Hytönen – kiinteistön silloisten omistajien vävypoika – tallensi Villa Roosan nurkissa videokuvaa entisen huopatossutehtaan elämästä. Reipasta tuuletusta lupaavassa näyttelyssä on mukana eri tekotapoja videoteoksista veistoksiin, maalauksiin, piirroksiin ja valokuvateoksiin. Orimattilan Villa Roosassa on nykytaidetta kolmessa kerroksessa. Koivulinnassa näyttelyvieraat pukevat ylleen valkoiset t-paidat, tarttuvat väriin dipattaviin ”vihtoihin” ja alkavat roiskia. Koivulinnan juhannusviikolla värit sananmukaisesti lentävät. Hulvatonta menoa taidekesässä Villa Roosa aloittaa festaritunnelmissa. Kino Käkelässä pyörii brittiläisellä taidepalkinnolla tehty Pilvi Takalan videoteos The Committee. taidehuvilan uusi galleristi, kuvataiteen maisteri Maria Vesterinen kutsuu yleisön tekemään yhteisötaideteosta intialaisen värisodan Holin hengessä. – Haaveilla ja onnellisuuden tavoittelulla on kääntöpuolensa. järjestetään Villa Roosa Rose Garden Festivaali. Siihen liittyy päivätapahtuma. Sitä seuraa viikon taidepläjäys (20.–24.6.) juhannusteemalla. Molemmissa kahvila. – Sillä oli enemmän katsojia kuin Villa Roosassa kävijöitä, kertovat näyttelyn tuottaja Granholm ja kuraattori Eerika Malkki teoksesta, joka on nyt päivitetty ja osa myös uutta nykytaidenäyttelyä. Raha meni lasten komitean ideoimaan hankkeeseen, jota suunniteltaessa onnistuttiin sivuuttamaan henkilökohtaiset haaveet yhteisen hyvän takia. ”Nuori taide” -näyttelyyn (1.–19.6.) ripustetaan nimen mukaisesti viiden nuoren taiteilijan teoksia. Kaiken kukkuraksi projekti poikii lisää rahaa. Näyttelyt suljettu juhannuksena. Ja nauroimme katketaksemme, hehkuttavat Granholm ja Malkki ensikosketustaan teokseen, joka on ennen Orimattilaa ollut esillä vain Kuvataideakatemian opiskelijoiden näyttelytilassa Exhibition Laboratoryssä. elokuuta Kenian orpotyön juhlan yhteydessä. ”Juhannus huumaa” -näyttelyn avajaisiin 20.6. Perceptio Dest ja He Vesterinen on valinnut Koivulinnaan itsensä mukaan lukien 22 taiteilijaa. Sekä alkuperäinen että uusioversio tulevat näytille. Tunnetuin Holi-perinne on ihmisten peittäminen värijauheeseen. Yksi kesän kuvataiteilijoista on Tuula Lehtinen, jonka maalausta ”Sininen stillkuva” näyttelyn kuraattori Eerika Malkki esittelee. Kun lataa Arilyn-sovelluksen älypuhelimeen ja kohdistaa puhelimen kameran tuon tekstin päälle, näytöllä alkaa pyöriä artjärveläisen taiteilijan Jyrki Pylvään Metaria-ryhmän videotaideteos. Fiddler tutkii maalauksissaan neurologisesti sairaiden ongelmia ja näkemyksiä
Osta tontti Orimattilasta! Asumisesi laadun takaa viihtyisä maaseutukaupunkimme. nnlamelli. Hirsitalomyynnissä sinua palvelee ARI PUSENIUS, p. Ainutlaatuinen mahdollisuus täysin uudenlaiseen tyyliin Kanttihirrellä, tartu tilaisuuteen heti! Mammuttimyyjä Olli Kivi p. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27. päivänä 14 – N:o 58 B – 2016 mammuttikodin uusi kanttihirsi Muuttovalmis hirsitalo mallisuojatulla kanttihirrellä! Uusi, raikas mallistomme nyt saatavilla. 050-1598 jonne@jonne.. 044 540 4000 olli.kivi@mammuttikoti.. 040 507 7993 ari.pusenius@ nnlamelli. Ylätie 2 Toimitilat, kiinteistöt ja asunto-osakkeet 27 vuoden kokemuksella. 279 te. 150 m 2 +30 m 2 4mh+k+oh+khh+kph+s+2wc+at Hyvät kulkuyhteydet ja juuri laajennettu kyläkoulu. p. www.orimattila.fi VisitOrimattila.fi Toimitilat, kiinteistöt ja asunto-osakkeet 27 vuoden kokemuksella. Finnlamellin Lomakoti -uutuusmallisto on ilmestynyt! vietä aurinkoiset kesäpäivät omalla huvilalla Uusi Valo-lomakotimallistoesite nyt ennakkotilauksessa myyjältämme! Voit tutustua tähän valoa tulvivaan mallistoon myös kotisivuillamme nnlamelli. . Parhaat tarinat rakennetaan yhdessä! “Tärkeintä on asiakkaan kuuntelu. Arvioitu valmistuminen Antintie 80, kesäkuu 2016 Antintie 99, elokuu 2016 Virenojantie 143, helmikuu 2017 Soita ja sovi esittely! 041 433 6486 Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-13 www.k-maatalous.fi Maatalouspirkka Oy Vesitornintie 1 ORIMATTILA 03-872 530 Paikallista Rautaja maatalouskauppaa KYLPYHUONEKALUSTEET SÄHKÖTYÖKALUT MEILTÄ MYÖS: HANAT KATTEET As Oy Käkeläntie 13-15 As Oy Käkeläntie 13-15 Käkeläntie 13, 16300 Orimattila Käkeläntie 13, 16300 Orimattila ENNAKKOMARKKINOINTI VARAA NYT OMASI! Hinnat alkaen VH MH 2h+k+s 59,0 m2 149 000 € 75 840 € 3h+k+s 69,0 m2 169 000 € 83 440 € 3h+k+s 76,5 m2 189 000 € 94 140 € 4h+k+s 88,5 m2 215 000 € 105 260 € Myynti & esittely: Matti Järvinen 040 7687667. varaava takka, poreamme, Boschin kodinkoneet, viinikaappi, vesikiertoinen lattialämmitys, aurinkoinen laatoitettu terassi, suuret vaatekaapit, lämmin autotalli, isot tontit. www.jonne.fi p.050-1598 jonne@jonne.fi Ylätie 2 Rakennusliike Korvenoja Oy Uusia laadukkaita omakotitaloja valmistumassa Virenojalle. Mammuttikoti.. Yhteistuumissa tontille nousee juuri sellainen talo, josta olet haaveillut.” Soita ja sovi tapaaminen! www. Korkea varustelutaso mm. www.jonne.. Hinnat alk
kesäkuuta valtakunnalliseen Avoimet kylät -tapahtumaan patikkaretkellä, jonne lähdetään torilta. Lähtö on makasiinilta sunnuntaisin kello 12. VIRPI KALLIO Porlammin kirjaston ikkunanäyttelyssä on alkukesällä esillä taidetta. Karkkulan seurantalolla 12. Neljänneksi esimerkiksi ikkunanäyttelyn annista Vuorinen nostaa nuorten koulussa aikoinaan tekemät työt. Pokaaleja haalitaan ikkunaan paitsi kyläläisiltä myös esimerkiksi uimahallin pokaalikaapista ja museolta, jonne on tallennettu koulujen kiertopalkintoja Avoimet kylät -päivän museoretki Porlammi osallistuu 11. Porlammin toripäivää vietetään 9. Lisäksi Seijesin Kylvömies-patsas on näytillä Osuuspankin ikkunassa. edullisesti suoraan valmistajalta. Tutustumiskohteina ovat koulumuseo, Sirenin talomuseo ja makasiinin alue. Makasiinin alueella on neljä rakennusta – makasiini, paja, autotalli ja vaja – ja Sirenin talomuseolla asuinrakennus ja kaksi aittaa. Mallusjärvi valssin kantaesitys kuullaan 12. Oman kylän taidetta -näyttelyssä on muun muassa jo edesmenneiden metsänhoitaja Helmer Seijesin teoksia sekä koristemaalari ja valokuvaaja Juho Pessalan yksi öljyvärimaalaus. – Ikkunanäyttelyitä on järjestetty jo yli viiden vuoden ajan ja ne ovat olleet hyvin suosittuja, kertoo näyttelyitä kokoamassa ollut Mervi Vuorinen kotiseutumuseolta. Koulumuseo toimii vanhassa kansakoulussa. Näyttelyn kokoamisesta on vastannut Porlammin kotiseutumuseo yhdessä nuorisoseura Soihdun ja kyläyhdistyksen kanssa. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27. Museoiden katsastamisen jälkeen kokoonnutaan museon lammelle makkaranpaistoon. päivänä 2016 – N:o 58 B – 15 Artjärven hautauspalvelu Kukkaja lahjapuoti Sinikka Salmelantie 1 B, Artjärvi, puh. Orimattilan Kivi Oy myynti: Hautaustoimisto Calla, Erkontie 20, Orimattila, 03 777 1230 CMYK: C 0, M 100, Y 80, K 10 CMYK: C 0, M 0, Y 0, K 100 CMYK: C 0, M 100, Y 80, K 10 CMYK: C 0, M 0, Y 0, K 100 ORIMATTILA • Erkontie 4 • puh. Porlammin kotiseutumuseo käsittää kolme kohdetta. Tellervo Karake on tuonut näyttelyyn posliininmaalaustöitä. Taideteokset ovat esillä kesäkuun loppuun saakka, pokaalit heinäja elokuussa. Metsomaalauksen on tehnyt Juho Pessala. Museoilla järjestetään kierto-opastuksia kesäkuussa ja elokuussa. Kaiverrukset, kunnostukset yms. 777 8505 ma–pe 8–18, la 8–15, su sulj. Porlammin ikkunanäyttelyssä taidetta ja pokaaleja KUVA: AnnA HAKAmA Mallusjoen kylä saa tänä kesänä oman valssin. kesäkuuta Karkkulan seurantalolla Mistä laulun teet -konsertissa. Mallusjärvivalssin ensiesitys Mistä laulun teet -konsertissa. 03 777 3111 Avoinna arkisin 9–17.30, kesälauantaisin 10–13 www.veikonkone.fi Tervetuloa! L apinjärven Porlammin kirjaston ikkunanäyttelyssä torin varrella esitellään tänä kesänä kyläläisten tekemää taidetta sekä vanhoja pokaaleja. Heinäkuussa opas on paikalla kunkin museon aukioloaikana. Valssin sanat ovat peräisin Aira Huiskon kynästä ja valssin on säveltänyt Kaj Chydenius. kesäkuuta kello 17 alkavassa konsertissa kuullaan valssin kantaesityksen lisäksi muutakin musiikkia, kun Taru Nyman ja Kalle Chydenius esittävät Kaj Chydeniuksen lauluja säveltäjän säestämänä. heinäkuuta teemalla liiku ja ole kunnossa. Heinäja elokuussa pidetään pokaalinäyttely. www.kukkajalahjapuotisinikka.com Hautakivet www.orimattilankivi.fi . Myös museolla on silloin torilla oma myyntipiste
päivänä 16 – N:o 58 B – 2016 Orimattilassa miesten maanantait klo 14–16.30. 03-777 1989 Varaa aika ammattilaiselta! . 044 051 0805 Aukioloaikojen tiedustelut myös puh. 03-777 2297 ma–pe 9–17, la suljettu Hellevi Tella-Varjola Kampaajamestari Heli Urpala-Eerikäinen Parturipalvelut Parturi-Kampaamo www.salonduo.fi Soita 03 777 4222 Niementie 2, Erkontähti, Orimattila ma-pe 9-17, muina aikoina sopimuksesta Päivi LeikasMäkelä Merja Vuorinen Parturiliike Armi Herrala Erkontie 2 puh. . ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27. ALATUPA • Särkypotilaat nopeasti • Myös iltaja viikonloppuaikoja • Kelan suorakorvaus Nastola, Timpurintie 2 Lahti, Yrjönkatu 1, katutaso Gsm. 0400 497 585 Sari Hyväkkä ft, OMT 0400 812 398 Reija Karjalainen ft 040 562 1679 Heli Mäntysaari ft, sh, akupunktuuri 050 338 7931 Artjärvellä: ma–pe 9.30–16 Hyvää kesää! Erkontie 12, Orimattila, puh. Lahti, Prisma-keskus • Puh. (03) 777 4074, Erkontie 6 SKY-kosmetologi Tuija Arminen ma-to 10-18 Juhannuksena 24.6.–26.6. . 03-777 3900 Kampaamo Onerva Kumpulainen Mäntykaari 16 puh. 03-876 220 www.apilaapteekki.fi PARTURI KAMPAAMO TUKKATIIMI ERKONTIE 11, ORIMATTILA . Nettiajanvaraus. Särkypäivystys ajanvarauksella. 044 062 4270 Gsm. 03-777 3860, posti@musculus.fi Kauniina kesään! Kulmat kuntoon ja ripset tummiksi – Myös kestopigmentoinnit puh. Hoito ja tutkimus. (03) 784 5272 Parturi-Kampaamo Anne Lahden Hiusklinikka Parturi-Kampaamo HAMMASHOITOA KOKO KESÄN 019 687 1288 | Keskuskatu 11 B, Mäntsälä | mantsalanhymyhammas.fi MÄNTSÄLÄN HYMYHAMMAS Mäntsälän Hymyhammas on avoinna kesälläkin. Lämpimästi tervetuloa! Suun kokonaishoito Lohkeamat Särkypotilaat Valkaisuhoidot Hampaiden puhdistus Suuhygienistipalvelut. ma–pe klo 8.30–19.00, la 8.30–15.00. (03) 781 8177 Täyden palvelun parturi-kampaamostamme lisäksi: Meiltä ihonhoitoon myös turvalliset kotimaiset BTB13 ja EkoPharman tuotteet. 03-887 430 Orimattilan – palveleva asiantuntija – APTEEKKI Palvelemme joka päivä kesälläkin Orimattilassa! Orimattilassa: ma–pe 8.30–20 la 8.30–16 su 10–14 Sinun hyvinvoinniksesi! FYSIKAALINEN HOITOLAITOS Erkontie 20, 16300 Orimattila puh. Lisää tietoa: www.kampaamoanne.info Erkontie 23, Orimattila, p. 044 777 1354 Kampaamo Eija Jantunen Erkontie 2 A 2 puh. ORIMATTILA Käkeläntie 11 050 367 9708 avoinna sopimuksen mukaan VESIVEHMAA Joenkulmantie 2, Neste Körri 040 679 8284 avoinna to 11–17, pe 9–16 KYSY KESÄLAUAN TAITA! KYSY KESÄLAUAN TAITA! Orionaukio 4, Orimattila Torikulman FYSIOTERAPIA torikulmanfysioterapia.fi Auli Auvinen ft, OMT, työft, PKL akupunktuurihoit. 040 071 1913 Hammaslääkärit: Seija Alatupa Minna Fredriksson Elena Gustafsson Hampaiden valkaisut ja proteesityöt. Hi ukset kesäkuntoon! Parturi-Kampaamo Lilja Halme Erkontie 10 puh. suljettu. Koulutettu henkilökunta myös hiustenlähdön ja hiuspohjan ongelmiin. 03-777 6005 HAMMASHOITO OY S. Kauniina ja hyvinvoivana kesään! Rautatienkatu 14, Lahti, p
Lopuksi kerrattu lanka vyyhditään ja pestään. – Tunneside tulee mukaan lähinnä siinä vaiheessa, jos on menettänyt koiran. Sohvi, Nestori, Luna, Esteri, Martta, Lissu, Nana, Justiina, Peba, Sulo ja Vekara eivät tee liikettäkään väistääkseen vierasta. Niitä ei voi houkutella ruoalla tai leluilla tekemään temppuja. Laumaan kuuluu tätä nykyä 11 koiraa. Koiraa voi silloin viilentää valelemalla sitä varovasti vedellä noin puolen tunnin ajan. Pätsiksi kuumentuneessa autossa koiraa uhkaa lämpöhalvaus, jonka oireita ovat muun muassa läähätys, levottomuus ja horjahtelu, kuolaaminen ja oksentelu. Ne ovat rotuna niin sanotusti helppoja, kun ne eivät vaadi aktivoitua toimintaa, hän kehuu. Tiibetinmastiffien tehtävänä on vartioida ja suojella. VIRPI KaLLIO Susanne Paulin kehrää koiran karvan langaksi perinteisellä rukilla. Yhtä sekarotuista hauvaa ja maailmalla paimenja vahtikoiran maineessa olevaa owczarek podhalanskia lukuun ottamatta koiralauma koostuu rohkeudestaan ja vartiointivaistostaan tunnetuista mastiffeista. Tumput on kudottu Hilman turkin pehmeästä pohjavillasta kehrätystä – koirankarvalangasta. Myrskyläläiskennelin mastiffien karva otetaan talteen keväällä, kun pohjavillaa alkaa irrota. Ne hierovat rauhallisen päättäväisesti ja välillä sananmukaisestikin tuttavuutta tulijan kanssa. Paulinin opettaja Sanski Matikainen esimerkiksi toteaa Rukki ja Rautapata -bloginsa ja -verkkokauppansa sivuilla ihmisten päivittelevän alvariinsa: ”Ei ole totta! Onko tämä todellakin tehty pelkästä koirankarvalangasta?”. Tumppujen värit ovat luonnon luomia. Hän käyttää pääasiassa omien tiibetinmastiffiensa karvaa. Zeriida`s-kennelin Nana esimerkiksi on väritykseltään black and tan eli sen turkki on pääosin musta, mutta esimerkiksi silmien yläpuolella ja tassuissa on myös vaaleanruskeaa väriä. – Eri rotujen värejä voi myös sotkea liukukehräyksellä, neuvoo Paulin, joka on jo ehtinyt saada lahjoituksena yhden myrskyläläisen saksanpaimenkoiran karvaa. Lapasista ei ole mitään hyötyä hyllyssä, mutta Hilman karvasta tehdyt pysyvät siellä, silittää Paulin Hilma-tumppujen pehmeää pintaa. Veteraanivoittajanakin palkittu Hilma-koira on jo jättänyt tämän lauman, mutta keittiön pöydälle nostetut lapaset ovat konkreettinen muisto sen jo päättyneestä elämästä. Älä unohda koiraa autoon. Koirankarvalanka on sataprosenttisesti koiran karvaa, johon ei ole lisätty esimerkiksi lampaan villaa. – Kokeilkaa itse, miltä tuntuu istua hetki parkissa olevassa autossa, kun ulkona 25 astetta lämmintä! Koiralle se vastaa samaa kuin jos lämpötila olisi 60 astetta, hän muistuttaa. Myös kasteltu pyyhe on hyvä viilennyskeino. Naiset vastaavat ”kyllä”. Vettä annetaan juotavaksi pieniä määriä kerrallaan. Jos omistaja ei ole läsnä, ne osaavat tehdä omat johtopäätöksensä ja toimia sen mukaan. Jos siitä puuttuu rullia tai muuta, 30 euron rukille tulee äkkiä hintaa 200 euroa, vinkkaa Paulin olemaan tarkkana. päivänä 2016 – N:o 58 B – 17 S usanne Paulinin kodin oven pielessä Myrskylän Myllykylässä on vastassa kokonainen lauma koiria. Koirat seuraavat innokkaasti, kun emäntä näyttää, miten karva ensin karstataan, sitten kehrätään yksisäikeiseksi ja vielä kertaamalla useamman säikeen vahvuiseksi. Karstauksessa selvitetään karva ja järjestetään kuidut saman suuntaisiksi. Jos punkki kuitenkin kiinnittyy koiraan, se pitää irrottaa mahdollisimman pian esimerkiksi punkkipihdeillä. Labradorinnoutajan tai rottweilerin suoran ja lyhyen karvan kehräys ei sen sijaan onnistuisi. Paulin on nostanut valokuvan ottamista varten rukkinsa saunan pukuhuoneen nurkasta paraatipaikalle olohuoneeseen. – Ne eivät ole palvelusalttiita eivätkä miellyttämisenhaluisia. – Valitettavasti ihmiset jättävät edelleen koiransa kesäkuumalla autoon, harmittelee Susanne Paulin, jonka neuvo on yksinkertainen: Jos koiraa ei voi ottaa mukaan asioiden hoidon ajaksi, se pitää jättää kotiin. – Näitä voi kutsua jopa kissamaisiksi, paljastaa Paulin, jonka Kennel Zeriida`sin mastiffit ovat tiibetinmastiffeja. – Ennen kauppojen tekemistä kannattaa opetella rukin osat. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27. Museokapineelta näyttävä perinteinen rukki löytyi torilta ja maksoi vain muutaman kympin. – Koirankarvalanka hylkii vettä ja lunta ja on erittäin lämmintä, hän mainostaa. Paulinin käyttämä pohjavilla kuuluu jälkimmäiseen ja sopii parhaiten vaatteiden eli tumppujen, sukkien, kaulaliinojen tai vaikkapa villapaitojen neulomiseen. – Helteellä kannattaa siirtää lenkkeily aikaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan, vinkkaa Paulin. ”Black and tan” Rukki ja Rautapadan sivuilla opastetaan, että koiran karvaa on kolmea ryhmää: nypittyä, trimmattua ja harjattua. Ne eivät vaikean motivoitavuutensa takia oikein sovellu agilityyn. ”Ihan oikeastiko?” ”Ihan oikeastiko?” on huudahdus, jota jokainen koiran karvasta lankaa kehräävä tietää odottaa. – Karvaa tulee keskimäärin kolme sataa grammaa per koira ja kevät, laskeskelee Paulin: yhden mastiffin vuotuisesta karvanlähdöstä saa kehrättyä langat kolmea aikuisen lapasta varten. Ulkoillessa pitää huomioida myös punkit, kyynpuremat ja ampiaisten pistot sekä myrkyllinen sinilevä. Susanne kehrää mastiffien villan koirankarvalangaksi Koirat ja pienimuotoinen kenneltoiminta ovat Paulinille ennen kaikkea harrastus. Eläinlääkäriltä tai apteekeista saatava estolääke estää punkkeja kiinnittymästä tai tappaa ne
Soita ja varaa aika! Hammasproteesit kuntoon! AURINKOISTA KESÄÄ! MYRSKYLÄN APTEEKKI Oikotie 2 A, p. Majakan pihalla on ohjelmaa kaikenikäisille iltaan asti. TERVETULOA! Myrskylän kunta www.myrskyla.?. . Myrskylän Pitopalvelu ”Juhlia lähelle ja kauas” yksilöllisesti suunniteltuna Häät, syntymäpäivät, muistotilaisuudet, valmistujaiset, ulkojuhlat ym. . Juuri siinä haluan olla avuksi. Kahvila Karolinassa on tarjolla pullakahvit. 0400 318 462 TAKSI HÖGSTRÖM . METSO Ylöstalontie 1 Autokorjaamo: 040 352 7696 / Hanne Metso 07600 Myrskylä Raskaskonekorjaamo: 0400 671130 / Jukka Metso Automaalaamo J. 0400 897 889 Soita ja kysy lisää! Kankkilantie 815, 07690 KANKKILA s-posti: kankkilankiinteistopojat@pp1.inet.fi Hyvät hammasproteesit Erikoishammasteknikko Jyrki Saarimaa Keskustie 15, Myrskylä www.jyrkisaarimaa.. 044 0611 030 • miia.piskula@hotmail.com TERVETULOA OSTOKSILLE MYRSKYLÄN KALAPUOTIIN! Tehtaanmyymälästämme löytyy monenlaisia ihania lämminsavu-, kylmäsavuja graavituotteita. 019 522 2200 Ma–pe 9–17, la 9–13 Kesän aukioloajat ma–pe 9–17, la 9–13 MYRSKYLÄ 1 + 8 hlö, 2 pyörätuolipaikkaa henkilöauto 1+4 hlö p. Lisäksi myynnissä on paljon muitakin lähituottajien herkkuja. Miia ja Juha Piskula puh. PALVELEVA MYRSKYLÄ . Torialueella luvassa myyjiä, musiikkia ja mukavaa toritunnelmaa. (09) 753 11 56 parantavat elämänlaatua huomattavasti. päivänä 18 – N:o 58 B – 2016 – Kaikkien ajoneuvojen huollot ja korjaukset – Katsastustarkistukset ja katsastuspalvelut – Kesäja talvirenkaat – Totalja Teboil-voiteluaineet – Bosch ajoneuvodiagnostiikka – Ilmastointihuollot – Huollon sijaisautopalvelu 25 / vrk – Nestekaasut – Hydrauliikkaletkut ja liittimet AUTOJA RASKASKONEKORJAAMO J. Paavolantie 25, 07600 Myrskylä puh. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27. Löytty Kuorma-, linjaja pakettiautot. Palvelemme osoitteessa Kylänpääntie 45, 07600 Myrskylä Myymälämme on avoinna ma-to 9-16, pe 9-18 ja la 9-14 LISÄTIETOJA: Facebook Ahvenkosken Savu Oy Nettisivut www.ahvenkoskensavu.com Puhelin 020 735 2730 TUTTU MAKU MYRSKYLÄSTÄ! Myrskylän kunta järjestää KESÄN AVAUKSEN lauantaina 11.6.2016 klo 9-13. Astiat 150 hengelle, myös vuokrausmahdollisuus
päivänä 2016 – N:o 58 B – 19 • LVI-eristykset • Jäähdytysputkistot • Säiliöeristykset • Koneja laite-eristykset Tiilitehtaantie 46, Orimattila • www.orimattilantasaeriste.fi Risto 0400-503 414 Tarja 0400-954 424 Myynti Asennus Huolto KARI KORKKULA Puh. Teemme sen puolestasi ammattitaidolla ja hygieenisesti! Kotitalousvähennyksen saat työn osalta! TILAA KAIVON KUNTOTARKASTUS! Soita 03 717 2987 tai tee tilaus Kaikki mitä hyvään kaivoon tarvitset kuntotarkastukset sertifioitu vesinäytteenotto kunnostukset huollot kaivotarvikkeet Kaivo kannattaa huoltaa säännöllisesti. Villisiat ovat tehneet viime vuodesta paluun ja nyt voikin nähdä kolme näitä eksoottisempia sikaeläimiä. Meiltä nopealla ja joustavalla ajalla asennukset ja asennustarpeen kartoitukset! Luotettava kumppani, kuulumme tilaajavastuun piiriin. 020 7290 720, fax 020 7290 721 Lahdentie 2, 04600 MÄNTSÄLÄ, www.mantsalan-saha.fi TERASSIT KUTSUU... päivään saakka. Teemme sen puolestasi ammattitaidolla ja hygieenisesti! Kotitalousvähennyksen saat työn osalta! TILAA KAIVON KUNTOTARKASTUS! Soita 03 717 2987 tai tee tilaus Kaivonkunnostus on kotitalousvähennyskelpoista työtä. Aurinkoisina kesäpäivinä voikin suunnata kotieläinpuistoon katsomaan ankkojen polskintaa, vemmelsäärien pomppimista ja strutsien tepastelua. – Tavoitteena olisi saada noin 10 000–15 000 kävijää kesän aikana, Räisänen toteaa. Puiston pääsee myös kiertämään vossikkakyydillä. Mistä lie moisen nimen saanut. Puiston avajaiset olivat Räisäsen mukaan onnistuneet ja herätti hyviä odotuksia kesän kävijämäärien suhteen. Mieleenpainuvimpia näistä olivat strutsit nimeltään Tupu ja Lupu, riikinkukot Brooke ja Ridge sekä kanalinnut Brad ja Angelina. – nopeaa palvelua – IR-Sähkötyö 044 290 1621 • www.ir-sahkotyo.fi SÄHKÖASENNUS LOKAKAIVOJEN TYHJENNYS TALOUSVESIKAIVOJEN PUHDISTUKSET JA HUOLLOT PALVELEMME VRK 24h PALVELEMME VRK 24h Tilausnumerot: 019-643 408 03-875 7280 Tilausnumero: 09-8553 0466 Kannattaa poiketa – avoinna ma-pe 8-17, la 9-13 mÄntsÄlÄn saha oy Puh. – LVI-asennukset ja -huollot – LVI-tarvikkeiden myynti nopeasti ja ammattitaidolla Etelä-Suomen LVI-Palvelu Oy ORIMATTILA PUH. – Viime kesä oli sateinen, mutta siitä huolimatta täällä kävi mukavasti porukkaa, Räisänen kertoo. Kotieläinpuistossa voi kohdata Ridgen, Brooken – ja Tuksun. Kotieläinpihan possut tulevat tervehtimään vierailijoita, ja seuraavat innokkaina näiden liikkeitä. Puistossa työskentelevä Anja Räisänen kertoo, että kävijämäärät riippuvat paljon sääolosuhteista. 050 338 9409 PYYDÄ TARJOUS! Pysyvä näyttely tehtaalla. Niko kARVANEN Avoinna joka päivä klo 11–19 elokuun 14. Eläimet ovat nimetty julkisuuden henkilöiden ja sarjakuvahahmojen mukaan, mikä hauskuuttaa varmasti kävijöitä. Eksoottisia sikaeläimiä edustaa myös vietnamilainen roikkovatsasika nimeltään Tuksu. O rimattilan kotieläinpuistossa pääsee jälleen nauttimaan eläinten seurasta. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27. 040-531 1729 03-760 1337 16200 Artjärvi www.putkikama.fi putkikama@gmail.com LVI-PUTKIKAMA OY Kaikki mitä hyvään kaivoon tarvitset kuntotarkastukset sertifioitu vesinäytteenotto kunnostukset huollot kaivotarvikkeet Kaivo kannattaa huoltaa säännöllisesti. Meiltä kyllästetyt terassilaudat, sisustusja saunapaneelit, ulkoverhouslaudat ja sahatavarat Kesäpuuhasteluun erilaisia RIMOJA 30 /m alk
klo 12–18 Jo silloin ja tänään -näyttelyn avajaiset Pukkilan Galleria Koivulinnassa (Koivulinnantie 2). Pe 8.7. klo 19 Puhtaat valkeat lakanat -näytelmä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 11). Ke 6.7. La 11.6. Ti 14.6. To 23.6. Su 5.6. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 9–13 Myrskylän kesän avaus torilla (Virastotie 2) ja Majakalla (Keskustie 7), torilla mm. klo 19 Orimattila Laulaa ja Soi, hengellisen musiikin ilta Orimattilan Pappilan puistossa. Bach ja muita mestareita – Kalevi Kiviniemen urkukonsertti Orimattilan kirkossa. klo 9–16 Avoimet kylät -tapahtuma Artjärvellä: vilskettä Villikkalassa, toimintaa kylän raitilla, pihakirppiksiä, kahvioita, toimintapisteitä, kyläkaupan historiaa, tuotemyyntiä ym. Ke 22.6. päivänä 20 – N:o 58 B – 2016 KESÄKUU Ke 1.6. klo 10–16 Pitsipäivät Pitsituvalla Orimattilan Kehräämöllä (Pakaantie 1), klo 11, 13 ja 15 pitsinnypläyksen opetus Suomessa, Mari Keituri; klo 12 kesäasukkaiden kirkkopyhä Myrskylässä, Eino Leinon Helkavirsiä; klo 18–23 tanssit Mäntymäen lavalla Orimattilassa (Mäntymäentie 18), Hurma. klo 10 Telma ja tarinoiden talo -lastennäytelmä Orimattilan Villa Ladossa (Pakaantie 1); klo 19 Orimattila Laulaa ja Soi, paikallisia kuoroja esiintyy Orimattilan Pappilan puistossa. tahkoamista, kasvivärjäystä ja lautanauhan tekoa. klo 18 Telma ja tarinoiden talo -lastennäytelmä Orimattilan Villa Ladossa (Pakaantie 1). Ti 7.6. klo 18–23 tanssit Mäntymäen lavalla Orimattilassa (Mäntymäentie 18), Ippe Mansikka. Ke 29.6. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 13–16 Hiitelä-seuran ja Artjärven kesäasukkaiden kesäjuhla Artjärven Hiitelässä Hiisitalolla (Myrskyläntie 630); klo 19 Puhtaat valkeat lakanat -näytelmä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 11). Su 26.6. klo 10–14 kaikille avoin askartelupäivä Pukkilan srk-kodilla (Keskustie 20). La 9.7. HEINÄKUU La 2.7. klo 19 Puhtaat valkeat lakanat -näytelmä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 11); klo 20–24 keskiviikkotanssit Artjärven Villikkalan nuorisoseurantalolla (Seuratie 39). klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 11–14 Lapinjärven Porlammin kyläpäivä torilla teemalla liiku ja ole kunnossa. Orimattilan seudun kulttuurikesä KUVAT: AnnA-SofiA nieminen Elomarkkinat tuovat elokuussa markkinahumua Orimattilan keskustaan. klo 12–18 nuorten taiteilijoiden näyttelyn avajaiset Pukkilan Galleria Koivulinnassa (Koivulinnantie 2). klo 10 Telma ja tarinoiden talo -lastennäytelmä Orimattilan Villa Ladossa (Pakaantie 1). Taru Nyman ja Kalle Chydenius esittävät Kaj Chydeniuksen lauluja säveltäjän säestämänä; klo 18–23 tanssit Mäntymäen lavalla Orimattilassa (Mäntymäentie 18), Leif Lindeman & Avec. Lavalla nähdään klo 17 Mansesteri, klo 18 Rofkus, klo 19 Jonihey & Pojat, klo 20 Kasmir. klo 16 Telma ja tarinoiden talo -lastennäytelmä Orimattilan Villa Ladossa (Pakaantie 1); klo 12 Myrskylässä kansanlaulukirkko ja ”ruustinnan kirkkokahvit” srk-kodin kuistilla; klo 17 Mistä laulun teet -konsertti Orimattilan Karkkulan seurantalolla (Toimelantie 19). Pe 10.6. klo 15 Puhtaat valkeat lakanat -näytelmä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 11); klo 18–23 tanssit Mäntymäen lavalla Orimattilassa (Mäntymäentie 18), Saija Tuupanen & Exmiehet. klo 18 Telma ja tarinoiden talo -lastennäytelmä Orimattilan Villa Ladossa (Pakaantie 1); klo 18–23 tanssit Mäntymäen lavalla Orimattilassa (Mäntymäentie 18), Pekkaniskan Pojat. Su 19.6. JATKUU SIVULLA 25 Susanna Haavisto saapuu jälleen Mallusjoelle kääntämään takkia. klo 19 Puhtaat valkeat lakanat -näytelmä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 11). – Torimyyjä Aimo Närhi teki kauppaa Marjut Räisäsen kanssa kesällä 2012.. Ma 11.7. Ma 4.7. To 9.6. klo 18 srk:n keskikesän lauluilta Myrskylässä Forssellin rannassa (Husulantie); klo 19 Puhtaat valkeat lakanat -näytelmä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 11). Pe 17.6. Ma 6.6. kirkkoherran avaussanat, lauluyhtye Campane ja myyjiä, Majakan pihalla ohjelmaa kaikenikäisille iltaan asti; klo 9–12 Avoimet kylät -tapahtuma Artjärven Salmelassa, torilla avoinna Eläkeliiton kioski. klo 20–01 juhannustanssit Myrskylän Kiparkatissa (Porvoontie 109), Mutkattomat. klo 18–23 tanssit Mäntymäen lavalla Orimattilassa (Mäntymäentie 18), Tulipunaruusut. klo 9–11 Jussin Juhlat Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8), musiikista vastaavat Maj-Lis ja Lasse Könönen; klo 12–16 perinnepäivä Pukkilan Museolla (Koivulinnantie 1), työnäytöksissä mm. Ti 12.7. Su 12.6. klo 19 J.S. klo 9 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 14–16 MiniMUST-tapahtuma lapsiperheille Orimattilan Varsapuistossa: klo 14 ilmaisten hattaroiden jako alkaa, klo 14.05 cheerleading-esitys, klo 14.10 sirkuskoirat, klo 14.30 Mimi ja Kuku, klo 15.20 keppihevoskilpailu klo 15.30 lapsija lelukoirakilpailu, klo 15.45 sirkuskoirat, lisäksi buffet, temppurata, toimintapisteitä, maatilan eläimiä, ponitalutusta, kasvomaalausta ym.; klo 17–21 MUST16 –tapahtuma nuorille Orimattilan Varsapuistossa. La 4.6. Su 10.7. Su 3.7. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 14–16 Juhannussalon teko, klo 20 juhannussalko ja kokko Artjärven Hiitelän Hiisitalolla (Myrskyläntie 630); klo 18 juhannuskokko Pukkilan Kanteleen kyläkentällä (Rajamäentie); klo 18 seurakunnan juhannusjuhla Orimattilan Mallusjoen leirikodilla (Mallusjoentie 385 B): juhannuskokko, puuhastelua ulkona, kesälauluja. Ma 13.6. Maksullinen kuljetus juhlaan lähtee Orimattilan srk-kodilta lähtee klo 17.30, paikalle voi tulla myös omalla autolla; klo 22 syttyy juhannuskokko Artjärven Villikkalan nuorisoseuran rannassa (Seuratie 52). La 25.6. Ke 15.6. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina toukokuun 27. klo 11 Avoimet kylät -tapahtuma Lapinjärven Porlammilla, lähdetään torilta (Myrskyläntie) patikkaretkelle koulumuseolle, Sirenin talomuseolle ja makasiinin alueelle, jossa makkaranpaistoa museon lammella; klo 14 Avoimet kylät -tapahtuma Artjärven Hiitelässä Hiisitalolla (Myrskyläntie 630): kirjaston viralliset avajaiset, kahvio ja kirpputori; klo 20–01 Myrskylän Kiparkatin avajaistanssit (Porvoontie 109), Bueno. klo 18 Jälki-istunto -taidenäyttelyn avajaiset Orimattilan Mallusjoen vanhalla koululla (Mallusjoentie 195). Ke 8.6. klo 18 Telma ja tarinoiden talo -lastennäytelmä Orimattilan Villa Ladossa (Pakaantie 1). klo 18 Telma ja tarinoiden talo -lastennäytelmä Orimattilan Villa Ladossa (Pakaantie 1). Pe 24.6. La 18.6. klo 17 lauluilta Pukkilan kirkossa (Keskustie 25) ja srk-kodilla (Keskustie 20), alkusoitto urkuparvelta, tehtäväpisteitä kirkossa ja makkaranpaistoa srk -kodin pihalla. To 7.7. klo 18 kesäillan tilaisuus Pukkilan Kanteleen kulttuurikuivurilla (Rajamäentie). Ke 13.7. klo 19 Puhtaat valkeat lakanat -näytelmä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 11). yhteisöteoksen tekemistä. Ma 20.6. Opastaulut tien (Orimattilantie) varressa; klo 10–14 Avoimet kylät -tapahtuma Orimattilan Tönnössä: Tönnön Mylly avoinna, mylläri kertoo myllyn tarinaa; Klo 10–15 Avoimet kylät -tapahtuma Orimattilan Luhtikylässä: seurantalo Nuorelassa (Keiturintie 56) avoimet ovet, buffetti, rompetori, klo 14–14 Länsi-Orimattilan metsästäjät tarjoilevat Möllin majalla (Avijoentie 153) nokipannukahvit, tutustuminen Möllin majan riistankäsittelykeskukseen, klo 10–15 AliSeppälän tallin (Keiturintie 274) avoimet ovet. klo 10 Telma ja tarinoiden talo -lastennäytelmä Orimattilan Villa Ladossa (Pakaantie 1). klo 12–18 juhannusnäyttelyn avajaiset Pukkilan Galleria Koivulinnassa (Koivulinnantie 2), ohjelmassa mm. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 10–16 Pitsipäivät Pitsituvalla Orimattilan Kehräämöllä (Pakaantie 1), klo 11, 13 ja 15 pitsinnypläyksen opetus Suomessa, Mari Keituri; klo 18 Villa Roosan musiikkifestarit Orimattilassa, Jukka Nousiainen yhtyeineen, Hulda Huima ja Hitaat Sekunnit sekä Pippurikirurgi ja Ohitusleikkausorkesteri (Käkelänraitti 4)