Tule maksuttomaan opastukseen! OP Ylä-Uusimaa järjestää maksuttoman varmuutta verkkoon luennon 2.10.2026 Orimattilan Olotilassa. Kulttuuriperintöasiantuntija Katri Vuola inventoi seurakunnan 247 kirkollista esinettä, joiden joukossa on muun muassa vuonna 1644 lahjoitettu ehtoolliskalkki. Aurajuustokanaa g,l Kasvissosekeitto g,l Tofupaella g,v Pe 2.10. Orimattilan kaupunginjohtajan viiden vuoden määräaikaista virkaa haki 32 henkilöä, joista kelpoisia oli 28. SIVU 4 Pukkilan kirkon aarteita tutkittiin Kulttuuriperintöasiantuntija Katri Vuola inventoi Pukkilan kirkon esineistöä. Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi miehelle ehdollista vankeutta neljä kuukautta ja 15 päivää. Klapikauppiaat vinkkaavat, että polttopuun saamisen varmistamiseksi klapit kannattaa ostaa tai varata jo keväällä. Valiokunta katsoo, että kaupungilla oli oikeus vetäytyä siiven huutokaupasta. Varmuutta verkkoon -viikolla: Lisäksi järjestämme Orimattilan konttorilla maksutonta digiopastusta ilman ajanvarausta ma-pe 5.-9.10.2026 klo 12-15. Viisi kaupunginjohtajaehdokasta soveltuvuusarviointeihin Orimattilan kaupunginhallitus päätti passittaa soveltuvuusar viointeihin viisi kaupunginjohtajan virkaa tavoittelevaa. Larsson on yhä mukana myös Haapajärven kaupunginjohtajahaussa, missä hän on edennyt kolmen muun hakijan kanssa loppusuoralle soveltuvuusarviointeihin. ANNA HAKAMA Orimattila Orimattila lähettää kaupunginjohtajahakijoista soveltuvuusarviointiin Itä-Suomen elinvoimakeskuksen yritysasiantuntija Juha Heikkisen, Lappeenrannan entisen kaupunginjohtajan Kimmo Jarvan, OECD:ssä sosiaalipolitiikan erityisasiantuntijana työskentelevän Antero Kiviniemen, Pielaveden kunnanjohtajan Johanna Viidan ja Apotti oy:n entisen toimitusjohtajan Hannu Välimäen. – Keskustelimme, että montako lähetetään jatkoon ja kaupunginhallitus päätti, että viisi lähetetään. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi Irtonumero 2,90 € (sis. Larsson on hakenut myös Iisalmen elinkeinojohtajan virkaa ja edennyt sielläkin soveltuvuusarviointivaiheeseen. Osapuolilla oli kiistaa siitä, mitä kauppakirjassa pitäisi lukea. Hänen todettiin käyttäneen ainakin amfetamiinia ja kannabista. Lisäksi kaupassa siirtyy noin 17 hehtaarin määräala Tuomela-nimisestä kiinteistöstä. Kaupungilla ei ollut kuitenkaan oikeutta muuttaa kauppakirjaa kalusteiden osalta. 26.10. Aiemmin Jussila ennakoi, että soveltuvuusarviointeihin lähtijöitä olisi todennäköisesti kolme tai neljä. SIVU 3 Orimattila ei tee erityistilintarkastusta kokemusta. Nainen oli myös pitänyt hallussaan huumausaineita, joka on sekin laitonta. OS tänään ORIMATTILAN SANOMAT TORSTAINA 24. – Keskustelimme ensin rekrytointiryhmän kanssa. Kaikilla seitsemällä haastateltavalla on kunta-alan Larsson eteni haastatteluihin Ruskolla Nelikymppinen orimattilalaismies sai ehdollista vankeutta kokaiinin hallussapidosta. Lihapullat, pippurikastike (g),l Fajitakanakeitto g,m Kasvisjauhispullat g,v Ke 30.9. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tuomo Jussila kertoo päätöksen jatkoon lähtijöistä syntyneen kaupunginhallituksessa hyvän keskustelun päätteeksi. Nakari valitti vetäytymispäätöksestä, mutta valiokunta oli sitä mieltä, että kaupunki oli menetellyt kaupan hieromisessa ja kaupasta vetäytymisessä hallintolain sekä kuntalain vaatimuksien mukaisesti. Valitus kaupungintalon siivestä ei mennyt läpi 22-vuotias orimattilalaisnainen tuomittiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta 45 päiväsakkoon. KUVA: ANNA HAKAMA Muista lehtitilaus! 03-876 678 03-876 678 tilaukset@ tilaukset@ orimattilansanomat.fi orimattilansanomat.fi ORIMATTILAN SANOMAT Tervetuloa! toivottavat Jani ja Sami JASA AUTOHUOLTO OY Topintie 2 B, 16300 ORIMATTILA p. Paikka ja aika: Perjantaina 2.10.2026 klo 12.30-14.00 Orimattilan Olotila, Erkontie 20 Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Etualalla nä kyy ehtoolliskalkki ja öylättirasia, jonka kaltaisten arvokkaiden esineiden historiaa ja kuntoa työssä selvitetään. Jussilan mukaan päätös oli selkeä ja yksimielinen. 7,3 gramman määrä ja miehen hallusta löytynyt vaaka viittasivat, että kokaiini oli ainakin osittain tarkoitettu levitykseen. 044 989 6682 Täyden palvelun AD-autokorjaamo ad-autokorjaamo.fi orimattila @ ad-autokorjaamo.fi ma–pe 07.30–17.00, la sop. Kaupunki katsoi, että ostajan esitykseen suostuminen vaarantaisi huutokauppaan osallistuneiden tasapuolisen kohtelun, joten kaupasta oli vetäydyttävä. SIVU 5 Klapikauppa käynyt tavallista kiivaammin Pukkilan kirkon lähes huomaamaton kaiverrus voi paljastaa vuosisatoja vanhan esineen lahjoittajan. Ostaja tarjosi kaupungintalon siivestä 91 000 euroa. Porsaan ulkofileetä, sinappikermakastike g,l Kookoskalakeitto g,m Linssipata g,v To 1.10. Vuonna 2022 siellä jaettiin liukuesteitä jalkineisiin. Huume takavarikoitiin miehen autosta. syyskuuta 2026 N:o 73 – 74. Leivitetty porsaanleike, kaprisananaskastike (g),l Tattikeitto g,l Soijasuikalepannu g,v La 3.10. Myynnistä ja kauppakirjasta ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen, ja lopulta kaupunki vetäytyi kaupasta. 5.10. Haapajärven kaupunginvaltuuston on määrä valita kaupunginjohtaja 12. Päiväsakon lisäksi naisen tulee korvata valtiolle rikosuhrimaksu 60 euroa. Se tekee tuomitun tuloilla 270 euroa. 8.10. Soveltuvuusarvioinnit suoritetaan vielä tämän viikon aikana ja tulokset valmistuvan ensi viikolla. KUVA: MISKA MIETTINEN. Arjen medialukutaito -luento 30.10. Neulahuovutus Artjärvi alk. Lisäksi konttoreilla on tarjolla digiopastusta ilman ajanvarausta 5.-9.10. Iisalmi passitti alkuviikosta soveltuvuusarviointiin kolme hakijaa. Quilling-tekniikka tutuksi 10.-11.10. Kokaiinista ehdollista Polttopuiden kauppa on käynyt hyvin tänä vuonna. Ostajan mielestä siihen olisi pitänyt lisätä jo sovittu Järjestötuvan huonekalukauppa ja poistaa kauppakirjaan myöhemmin ilmestynyt DNA:n valokuitulinja. krs) puh. Asiakkaat ovat varautuneet lämmityskauteen tavallista suuremmilla puumäärillä, kun energian hinta on kova. Neuvomme, miten käytät OP:n digitaalisia palveluita sujuvasti ja turvallisesti. mukaan VALITSE ASUNTOKAUPAN PAIKALLINEN OSAAJA! VALITSE ASUNTOKAUPAN PAIKALLINEN OSAAJA! Matti Nurmikari Kiinteistöjen sekä huoneistojen osto / myynti Kauppakirjojen laadinta Arviot perukirjoihin Arviot pankeille MATTI NURMIKARI 050 447 4666 matti.nurmikari@remax.fi MATTI NURMIKARI 050 447 4666 matti.nurmikari@remax.fi Kaipaatko varmuutta verkkoon. Kermainen kanapata g,l Papupata g,v LIHOJEN ALKUPERÄMAA SUOMI Kaikenikäisten kansalaisopisto → wellamo-opisto.fi Hae painettu ohjelma kirjastosta! Tervetuloa! Lokakuussa alkavia kursseja Keramiikka alk. klo 14 Olotilassa Avoinna ma-pe 10.30-14 Katso viikon lounaslista: www.ravintolaola.fi Pakaantie 1 A (2. On hyvä, että meillä on iso rekrytointiryhmä, jossa poliittiset päättäjät pääsevät vaikuttamaan tasapuolisesti, Jussila sanoo. lokakuuta. Paikka on ollut pitkään kaupungin ostoslistalla. alv.) JUHO KIURU Orimattila Kaupungintalon siiven kaupan perumisesta jätetty oikaisuvaatimus hylättiin Orimattilan elinvoimavaliokunnassa. Tai ainakin oli syntynyt vaara siitä, että huumausainetta päätyisi muidenkin käyttöön, oikeus katsoi. Rekrytointiryhmä haastatteli viime viikolla kahdeksan hakijaa. Orimattila ostaa vaihtomaata Pennalasta Orimattilan entinen kaupunginjohtaja Kalle Larsson on edennyt Ruskon kunnanjohtajahaussa haastatteluvaiheeseen. Hallitus päätyi kuitenkin lähettämään jatkoon peräti viisi hakijaa. Siiven alakerrassa on ollut monenmoista toimintaa. Keskustelimme tarvitseeko olla viisi, mutta hyvän keskustelun päätteeksi päädyimme siihen, Jussila sanoo. Esineinventointi on lakisääteinen ja kulttuurihistoriallinen välttämättömyys. Nainen kuljetti autoa yleisillä teillä Orimattilassa tämän vuoden tammikuussa huumausaineiden vaikutuksen alaisena. 044-240 9090 Kaikki vaihtoehdot sisältää salaattibuffetin, ruokajuomat ja jälkiruoan Lounas 14 € Keittolounas 12 € Salaattilounas 10 € ELÄKELÄISALENNUS -1 € klo 13 jälkeen JUHLAJA MUISTOTILAISUUDET Katsastus | www.plus.fi Helppo nettivaraus www.plus.fi Konttorimme palvelevat sinua Orimattilassa, Pukkilassa, Porvoossa, Mäntsälässä ja yli 30 muussa paikassa ympäri Suomen! Kotimaista palvelua lähelläsi! 3.–4.10.2026 KLO 10–16, Orimattilan pitsituvalla Tarkempi ohjelma ja lisätietoja: www.heinamaanpitsi.fi Lämpimästi tervetuloa! Viljamaantie 4 16100 Orimattila Pitsihelmiä vaatteissa, koruissa ja asusteissa Orimattilan kaupunginvaltuusto päätti maanantaina selkein äänin 23–7, 3 tyhjää, ettei tilapäisen valiokunnan esittämää erityistilintarkastusta tehdä. Orimattilalainen tuomittiin huumeratista Jorma Ylöstalon kuolinpesä myy Orimattilan kaupungille maata Pennalasta Köylijoentien varresta junaradan itäpuolelta. Kaupunginhallitus päätti jatkoon lähetettävistä maanantai-iltapäivällä pitämässään ylimääräisessä kokouksessa. Kaupunki hankkii noin 20 hehtaarin alueen vaihtomaaksi, minkä avulla tavoitellaan parempaa teollisuusmaata Pennalasta. Kauppahinnaksi on neuvoteltu 170 560 euroa. Linja palvelee yhteiskuntaa ja viestintäpalvelulain mukaan sellaisen saa sijoittaa naapurin maalle. Tällä kannalla oli myös osa erityistilintarkastusta vasta kuukausi sitten esittäneistä tilapäisen valiokunnan jäsenistä. Pienempi alue on Lepikköniminen kiinteistö. Elinkeinojohtajan virkaa haki kaikkiaan 40 henkilöä. Kehyskudonnan taikaa: Ryijyjä ja kuvakudoksia alk. Seppo Nakari voitti huutokaupan yli vuosi sitten. Mistä tiedän, voiko tietoon luottaa. Rusko haastattelee seitsemän hakijaa, joista Larssonin lisäksi Timo Tolppasella ja Valtteri Väyrysellä on takanaan kuntajohtajakokemusta. Kaupungin mukaan sillä oli oikeus muuttaa kauppakirjaa valokuitulinjan osalta. Chilihunajakanaa g,m Hapankaali-nakkikeitto g,m Tattirisotto g,l Ti 29.9. TEHTAAN LOUNAS ENSI VIIKON LOUNASLISTA: Erkontie 11, Orimattila, 010 327 4400 myös take away | www.ravintolatehdas.fi Ma–pe klo 13–14 eläkeläisalennus -10% ma–pe 10.30–14.30, la 12–15 Koko lounas 14,00 ilman keittoa 13,30 Keitto/vege keittiöstä 12,30 Salaattilounas 11,30 Ma 28.9. Hinta ei ole pinta-alaperusteinen, vaan se perustuu kaupan kohteen kokonaisuuteen. Hankittava alue on tällä hetkellä kokonaisuudessaan metsämaata
ANNA HAKAMA Erityistilintarkastuksen takaa suli kuukaudessa puolet sen esittäjistä Kuvittele, että päivästä toiseen eteesi annetaan ruoka-annos, josta et osaa päätellä mitä se on. Yllätys oli sen sijaan se, että vielä kuukausi sitten yksimielisesti valtuustolle erityistilintarkastuksen käynnistämistä esittänyt tilapäinen valiokuntakin jakaantui maanantaina kahtia tai tulkinnasta riippuen jopa kolmeksi, eikä sen kuudesta jäsenestä enää kuin puolet ollut vielä hetki sitten esittämänsä erityistilintarkastuksen kannalla. 15 prosenttia sanoi voivansa huonosti, mikäli he eivät juo energiajuomia. Alle 35-vuotiaat pitivät tätä vielä tärkeämpänä kuin vanhemmat ikäryhmät. Minusta kristityn vapaus on myös vapautta pelosta ja liiallisesta suorittamisesta. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. 044 7043 722 lauri.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Uutismedian liiton jäsen ISSN 1236-6609 PAINOPAIKKA Lehtisepät Oy, Lahti Onko julkishallinnon tila rapistumassa. Kun joudut laitokseen hoitoon, et enää voi itse päättää mitä syöt. Onko kaupungin hallinnon omavalvonta kunnossa, miten päätösprosessit. Kevään ja kesän aikana paikallispäätöksentekoa ravisteli kaupunginjohtajan erottamisasian tiimoilta ennen kokematon kriisi, josta mitä ilmeisimmin halutaan päästä eteenpäin. Se on tulkittavissa äänestystuloksesta, jossa peräti 23 valtuutettua asettui kannattamaan vastaesitystä, jonka mukaan erityistilintarkastuksesta luovutaan ja tilapäisen valiokunnan työ päätetään. Tutkimuksen toteutti Fifty5Blue, ja siihen vastasi reilut 23 000 yli 15-vuotiasta mannersuomalaista. Usko ei tarkoita sitä, että joku toinen päättäisi kaiken, mitä minun pitäisi ajatella tai miten minun pitäisi elää. Runsas 70 prosenttia valmis maksamaan Kysyttäessä vastaajien valmiut ta maksaa hyvin tehdystä journalistisesta sisällöstä oli ero toisin päin. Pojat olivat tyttöjä persompia energiajuomille. Kaikki vanhukset laitoksissa eivät ole dementoituneita tai makuhermonsa kadottaneita. Ainoastaan tilapäisen valiokunnan kolme miesjäsentä pysyivät valiokunnan esityksen takana. Määräaikainen tilaus 12 kk 249 €, 3 kk 71 € 6 kk 127 €, 1 kk 30 € Tarjous 3 kk 65 €, 6 kk 122 €. Teille ruuan valmistuksesta vastaaville esitän kysymyksen: ettekö osaa enää valmistaa maistuvaa ruokaa. Ei väliä miltä ruokasi maistuu tai houkutteleeko se syömään. Kaupungin on varmasti perusteltua kääntää fokus sinne minne se kuuluu: uuden kaupunginjohtajan valintaan ja kaupungin kehittämiseen. Minusta on tärkeää myös se, että kristitty saa tehdä omia valintojaan. Tilapäisen valiokunnan puheenjohtaja Riitta Lonka (kesk.) myönsikin valtuustossa ääneen kääntäneen takkinsa. Vastausta vaille jää enää kysymys siitä, mikä alunperinkään oli erityistilintarkastuksen pontimena tai oliko sen tarve koskaan niin todellinen kuin annettiin ymmärtää. Suomi eroaa naapureistaan siinä, että joka neljäs vastaaja kertoi aloittaneensa juomien käytön jo ennen 12 vuoden ikää. Oliko kuitenkin jotakin väärinkäytöksiä, koska tähän kokonaisuuteen oli päädytty. Ei väliä syökö sitä kukaan vai täyttyvätkö jäteastiat syömättömästä ruuasta. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertainen maksu. Kuinka täynnä valoa ja väriä ovatkaan niiden viimeiset päivät. Digitaalisesti sanomalehtiä lukevien osuus on pysynyt tasaisena reilussa 60 prosentissa. Turhaan etsit ensimmäistäkään kalanpalaa runsaasta porkkanaja perunapalojen merestä. Heräsikö huoli siitä, että näyttäisi huonolta, jos mitään ei löytyisikään ja rahaa olisi palanut kymmeniä tuhansia euroja. Työttömyysasteen trendiluku oli elokuussa 10,1 prosenttia.. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,45 Tekstin edellä, tekstissä 2,20 Kuolinilmoitukset 2,20 Tekstin jälkeen 2,10 Takasivulla 2,30 Hintoihin lisätään 25,5 % arvonlisävero. 0100 4070. Olisiko tässä MOT:n tutkivalle toimittajalle paikka. Tilaaja oli suomalaisen mediatoimialan yhteinen yleisömittausyhtiö Media Metrics Finland. Digitilaus 6 kk 80 €, 3 kk 45 €. Suurin osa tämän päivän vanhuksista on tottunut tavalliseen, suomalaiseen kotiruokaan; keittoihin, perunaan ja kastikkeeseen. Luottokorttia ei kaupunginjohtajalla ole edes ollut ja kuititkin kulkevat kaupunginhallituksen puheenjohtajan hyväksynnän kautta. Lehti ei vastaa painovirheistä, jotka johtuvat epäselvistä käsikirjoituksista tai puhelimessa sattuneista väärinkäsityksistä. Painettuja aikakauslehtiä lukee kuukausittain 63 prosenttia, digitaalisia 62 prosenttia. PERIN KONU KUNTALAINEN Päivän miete Sana viikonlopuksi Perin konua päätöksentekoa Orimattilan päätöksenteon yllätykset saivat jatkoa maanantain valtuuston kokouksessa, jossa valtuuston oli määrä päättää käynnistetäänkö jo kertaalleen valmisteluun palautettu erityistilintarkastus vai ei. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. 10 %) Kestotilaus 12 kk 239 € 2 erässä á 121 €, 3 erässä á 82 €, 4 erässä á 62 € Paperilehden digilisä 1 €/kk. Tutkimuksen mukaan painetut tai digitaaliset sanomalehdet tavoittivat viikoittain 93 prosenttia suomalaisista ja aikakauslehdet kuukausittain 81 prosenttia. Kuntalaisia ja asianosaisia kohtaan on vähintäänkin oikeudenmukaista ja tärkeää, että syntyneet epäilyt selvitettäisiin. Yhtiössä ovat mukana kaikki suomalaiset mediayh tiöt Alma Mediasta Yleisradioon. Ei tarvitse koko ajan miettiä, teenkö kaiken varmasti oikein tai olenko tarpeeksi hyvä kristitty. Aiemmin oli esitetty ja selvitystyöryhmän toimesta selvitetty ent. 03-876 678 tilaukset@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Petri Hotti p. Mitään vastaavaa väärinkäytöstä ei pitäisi päästä tapahtumaan, jos sisäinen valvonta toimii ja poikkeustilanteet selvitetään saman tien. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina syyskuun 24. Kausirokotusten antaminen terveysasemilla alkaa viikolla 42 ja rokotusten aloituspäivä vaihtelee terveysasemittain, sillä rokotuksia annetaan sosiaalija terveysasemilla eri viikonpäivinä. Saman takinkäännön teki äänestyksessä valiokunnassa ollut sosialidemokraattien Suvi Järvinen. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. Ajattelen, että kristityn vapaus on ennen kaikkea mahdollisuus elää omana itsenään ja luottaa Jumalaan. Ja tästä ruokakierrosta jokainen vanhus maksaa yli 500 euroa joka kuukausi. Massiivinen alkuselvittely keskeytetään ilman sen kummempia perusteluja. – Itseäni huolestuttaa eniten se, että niin monilla nuorilla on kertomansa mukaan vaikeuksia hallita kulutustaan, sanoi tutkimuksen projektipäällikkönä toiminut Ruotsin elintarvikeviraston toksikologi Sabina Litens Karlsson tiedotteessa. 0100 5577. Energiajuomat maistuvat suomalaisnuorille. Kun kaikkia Pohjoismaita tarkastellaan, oli 13-vuotiaana tai nuorempana aloittaneiden osuus liki 40 prosenttia. 044 7043 713 hanna-mari.tyrvainen @orimattilansanomat.fi KONTTORI ma, ke, pe klo 8–16 ti, to klo 7.30-16.30 Toimistopäällikkö Marja Hakama p. Joka kolmas nuori haluaisi vähentää kulutustaan. Se tarkoittaa sitä, että saa aina yrittää uudelleen ja luottaa siihen, että armo riittää. On lohdullista ajatella, että Jumalalle voi puhua myös silloin kun elämässä on vaikeaa tai oma usko tuntuu epävarmalta. Koko erityistilintarkastus jäi alusta lähtien ulkopuoliselle lähinnä kysymysmerkiksi, eikä valiokunnankaan suunnalta koskaan juuri muuta perustetta julkisuuteen annettu kuin ”luottokorttiepäselvyydet”. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila ark. Orimattila on parhaillaan valitsemassa uutta kaupunginjohtajaa ja kaupungilla on takuulla edessään yllin kyllin muutakin askaretta kuin keskittyä käymään läpi kuitteja, joista tietopyynnön kautta saadun ennakkotiedon valossa ei yllätyksiä ollut löytynyt. Ilmoitukset on jätettävä konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. – Lehti ei suorita tilaajalle hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. 6.30–16, la–su 6.30–12, puh. kaupunginjohtajan ja kaupungin hallinnon toiminnan tarkastamista, sekä mahdollista erityistilintarkastusta, koska epäkohtia oli ilmennyt, tämä on nyt kumottu ja prosessi ilmeisesti keskeytetty. Lukeminen on viime vuosina siirtynyt entistä enemmän painetusta sanasta digitaaliselle puolelle. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Miska Miettinen p. olla kalakeittoa. Yli 35-vuotiaiden keskuudessa osuus oli neljä prosenttiyksikköä korkeampi. Niissä on ollut makua ja väriä. Sydämentykytystä ja unihäiriöitä Raportin 15–19-vuotiaista vastaajista 30 prosenttia kertoi saaneensa energiajuomista kielteisiä terveysvaikutuksia, kuten sydämentykytystä, unihäiriöitä ja huimausta. Uskon, että jokainen ihminen tekee elämässään virheitä, eikä kristityn tarvitse jatkuvasti yrittää todistaa olevansa tarpeeksi hyvä. Reilu puolet perusteli juomistaan tarpeella saada energiaa ja joka kolmas sanoi juovansa niitä pysyäkseen hereillä. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Juho Kiuru p. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Kristityn vapauteen liittyy ajatus siitä, että Jumala hyväksyy ihmisen ja antaa anteeksi. Jos ajattelen olevani vapaa, minun pitäisi samalla ymmärtää, että myös muilla ihmisillä on oikeus omaan vapauteensa. Kuvittele vielä, että et voi allergian tai sairauden tähden syödä jotain ruokaa. Raamattu antaa ohjeita elämään, mutta samalla jokaisella ihmisellä on oma omatuntonsa ja vastuu omista valinnoistaan. MIIA TILSALA Orimattilan seurakunnan kanttori Kausirokotusten sähköinen ajanvaraus Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella aukeaa ensi maanantaina 28. 044 7043 718 ilmoitukset@orimattilansanomat.fi TILAUSHINNAT (sis. päivänä 2 – N:o 73 – 2026 Päivyri Tänään tästä Lukijan postia ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Päätoimittaja: Anna Hakama p. Ne ovat sisältäneet kaloreita, proteiinia, vitamiineja ja niillä on päästy pitkälle. Pelkästään painettua sanomalehteä lukevien osuus on kolmessa vuodessa laskenut 40 prosentista 32 prosenttiin. 044 7043 715 miska.miettinen@orimattilansanomat.fi Hanna-Mari Tyrväinen p. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tms syistä julkaista määrättynä päivänä. Vihreiden Venla Avelin äänesti tyhjää. Tutkimuksessa kysyttiin nyt ensimmäistä kertaa kansalaisten näkemyksiä tekoälyn käytöstä mediassa. Selkeitä vastauksia ei saanut kesällä edes tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, joka tivasi erityistilintarkastuksen perusteita niin valtuustoinfossa kuin vielä valtuustossakin. Toistuvasti ateriasi tällöin korvataan leivällä ja vaikka viilillä, koska ruuan valmistuksesta vastaava oli unohtanut valmistaa sinun annoksesi. Me ikäihmisetkin tarvitsemme täysipainoista, ravintorikasta ruokaa jaksaaksemme. STT Suomalaiset ovat edelleen aktiivisia sanomalehtien ja aikakauslehtien lukijoita, ilmenee tämän vuoden Kansallisesta Mediatutkimuksesta. Kristillisessä uskossa tärkeää on toisten ihmisten rakastaminen ja kunnioittaminen. Silti voi aprikoida syitä äkilliselle mielen muutokselle. Kausirokotusten ajanvaraus alkaa Itä-Uudellamaalla maanantaina STT Useampi kuin joka viides pohjoismainen nuori juo energiajuomia vähintään kerran päivässä ja kolme viidestä vähintään kerran viikossa, ilmenee Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittamasta tutkimuksesta. Ja nyt muutamaa viikkoa myöhemmin osa valiokunnasta olikin äkisti valmis luopumaan siitä kokonaan. Epäilyksen siemen mahdollisista epäkohdista on siis kylvetty. Raportti perustuu Ruotsin elintarvikeviraston teettämään kyselytutkimukseen, johon osallistui 4 916 nuorta. Kausirokotuksiin kuuluvat influenssarokote, koronarokote ja pneumokokkirokote. On myös outoa, että tahot jotka koko prosessiin liittyvät, eivät vaadi selvitysten viemistä loppuun saakka, jos kerran ei mitään epäilyihin liittyvää asianomaisten mielestään ole tapahtunut. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Erityistilintarkastuksen tekemättä jättäminen ei ollut kuitenkaan yllättävä päätös. o Tilastokeskus: Työllisten määrä kasvoi elokuussa viime vuodesta, työttömien määrä laski jonkin verran. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutisja ilmoituslehti. Pyydän teitä päättäjät, jotka vastaatte laitoksissa olevien orimattilalaisten vanhusten hoidosta, käykää katsomassa ja maistamassa, mitä heille tarjotaan ruuaksi. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu distus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. – Tutkimus on hälyttävä merkki siitä, että aivan liian monen nuoren jaksaminen on kiinni energiajuomista. Sanomalehdet tavoittavat enemmistön suomalaisista Sanomalehtiä lukee viikoittain noin neljä miljoonaa suomalaista. alv. Kuukausi sitten uudesta valmistelusta palautuneen erityistilintarkastusesityksen tarkastusvaatimuksia oli lavennettu entisestään. Miksi tällainen päätös. Kaikista vastaajista 70 prosenttia sanoi olevansa valmiita maksamaan. Rokotusten kohderyhmiin kuuluvat voivat saada tarvittavat rokotteet samalla käynnillä. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi massa olevan tilaushinnaston mu kaisesti. Vastaajista 91 prosenttia halusi tietää, jos mediasisältö on tehty tekoälyllä. Vedosilmoitukset kaksi täyttä työpäivää ennen julkaisupäivää. Raportin tilanneen Media Metrics Finlandin toimitusjohtaja Riina Aho arvioi tiedotteessa, että tulos heijastelee tekoälysisältöjen nopeaa yleistymistä. Vapaus ei tarkoita täydellistä elämää tai sitä, ettei koskaan tekisi virheitä. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Vastauksia odotellen, PÄIVI HALLIKAINEN Ruoka on ihmisen perustarve, myös ikäihmisillä Tänään: ALVAR, AUNO Perjantaina: KULLERVO Lauantaina: KUISMA Sunnuntaina: VESA Maanantaina: ARJA, LENNI, LEON Kuinka kauniita ovatkaan vanhat lehdet. Eniten juomia käytetään Ruotsissa, missä kolme neljästä juo niitä vähintään kerran viikossa ja 28 prosenttia päivittäin. Niissä on ollut lihaa, kalaa ja kasviksia. Myös osa tarkastusta kuukausi sitten esittäneestä tilapäisestä valiokunnasta oli yllättäen valmiina luopumaan siitä kokonaan. Aikakauslehtiä luetaan enemmän painettuna kuin sanomalehtiä. Digikesto 12 kk 147 €. Siksi vapautta pitäisi käyttää hyvään eikä toisten vahingoittamiseen. Pohjoismaiset nuoret kiskovat energiajuomia kaksin käsin Keskustan Juha Hämäläisen esitys erityistilintarkastuksen kuoppaamisesta sai runsaan kannatuksen valtuustossa. Kristityn vapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisi tehdä mitä tahansa välittämättä muista. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Tilausja laskutusasiat: Susan Petäjä p. Tämä merkitsee, että sanomalehtiä lukee viikoittain noin neljä miljoonaa suomalaista, aikakauslehtiä kuukausittain noin 3,5 miljoonaa. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja Lauri Hakama p. Joka kolmas aloitti 12–13-vuotiaana. Lisäksi kolmen tyhjän äänen jälkeen vain seitsemän valtuutettua olisi edelleen halunnut tarkastella rahankäyttöä. Siitä päättävät ammattilaiset, jotka laskevat, että ateriasi sisältää oikeat määrät oikeita aineita. Tutkimukseen osallistuneista nuorista lähes puolet ilmoitti, etteivät he aina selviä päivästään ilman energiajuomaa. Pohjoismaiden yhteisenä haasteena onkin nyt saada kierre katkaistua, sanoi Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Karen Ellemann tiedotteessa. Suomalaisnuorista 22 prosenttia joi energiajuomia vähintään kerran päivässä, 65 prosenttia ainakin kerran viikossa. Vain 16 prosenttia sanoi, etteivät he käytä energiajuomia ollenkaan. Katsokaa, miten paljon ruokaa kerääntyy jäteastioihin ja miettikää, mitä järkeä on valmistaa ruoka, kuljettaa se laitokseen, jakaa vanhusten lautasille ja sitten kaataa jäteastiaan. Ruokalistan mukaan sen pitäisi esim. JOHN BURROUGHS Kristityn vapaus Kun ajattelen kristityn vapautta, minulle tulee ensimmäisenä mieleen se, ettei kristityn tarvitse olla täydellinen. syyskuuta kello 8. 0500 840 266 ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi Ilmoitusvalmistus Arja Hämäläinen Julia Roine p
Investointien määrärahoihin muutoksia Puheenvuoroitta kaupunginvaltuusto hyväksyi elinvoimatoimialan investointien talousarviomuutokset tälle vuodelle. Sivistysjohtaja Heidi Nygren kertoo, että päätös on tarkoitus tehdä tänä vuonna ja toiminnanohjausjärjestelmä ottaa käyttöön kesäkuun 2027 alusta. Tiedot ilmenevät Työnvälitystilastosta. – Vs. Vastaesitykselle runsas kannatus Hämäläisen esitystä kannattivat Ari Anttila (kesk.), Jari Kaitaranta (ps.), Krista Liljeqvist (ps.), Jukka Mölsä (kesk.), Johanna Ekman (ps.), mutta myös tilapäisen valiokunnan puheenjohtaja Riitta Lonka, joka vielä kuukausi sitten oli itse esittämässä erityistilintarkastuksen käynnistämistä. Maan ostojen määrärahoihin lisätään 650 000 euroa, talonrakentamisen määrärahaa vähennetään 415 000 euroa, kiinteiden rakenteiden ja laitteiden määrärahaa vähennetään 1 205 000 euroa ja irtaimen omaisuuden määrärahaa lisätään 43 000 euroa. Ja sen perusteella tullaan selvittämään mahdollisuudet vapaaehtoisten suojelualueiden perustamiseen. Orimattilan kaupunki omistaa metsiä noin 470 hehtaaria. 7–21, la–su 8–20, www.k-supermarket.fi 1 . Kari Setälä töihin Kuhmoisiin TARJOUKSIA TASARAHALLA Käkeläntie 3, Orimattila, puh. Kokoomuksesta Hämäläisen esitystä kannattivat Juha Aalto, Tuomo Jussila ja Antti Tuomala, perussuomalaisista Jari Kaitaranta, Ville Erola, Johanna Ekman, Krista Liljeqvist ja Arja Simola, vihreistä Saku Salminen ja Amada Pollari ja kristillisdemokraateista Veijo Blomerus. Fortumin maakauppojen esisopimukselle siunaus Myös Fortumin kanssa solmittava T-korttelia koskeva kiinteistökauppa nytkähti valtuustossa eteenpäin, kun valtuusto hyväksyi kiinteistökaupan esisopimuksen. Työllisyys heikkeni Orimattilassa, parani Myrskylässä ja Pukkilassa ANNA HAKAMA Orimattila Orimattilan kaupunginvaltuuston kokouksen toinen äänestys käytiin kuluvan vuoden metsänhakkuusuunnitelmasta. Kauppa voi toteutua, kun Fortum on saanut tarvittavat ympäristöja rakentamisluvat hankkeen ensimmäiselle vaiheelle ja sille on myönnetty sähköliittymissopimus datakeskushankkeelle Fingridin toimesta. Taavilan lisäksi hänen esitystään kannattivat Jari Kaitaranta (ps.), Johanna Helstelä (kd.), Jenni Päivähonka (kok.), Jussi Karinen (kok.), Niina Saarinen (sd.), Olli Jokinen (sd.), Vesa Teräs (sd.), Ville Erola (ps.), Veijo Blomerus (kd.), Sini Vilja (sd.), Arja Simola (ps.), Johanna Ekman (ps.), Venla Avelin (vihr.), Kimmo Rauhala (kok.), Tero Rönkkö (ps.), Suvi Järvinen (sd.), Amanda Pollari (vihr.), Saku Salminen (vihr.) ja Krista Liljeqvist (ps.). Sen sijaan tilapäisen valiokunnan Suvi Järvinen (sd.) äänesti Lonkan tavoin, ettei erityistilintarkastusta tehdä, ja valiokunnassa vihreitä edustanut Venla Avelin äänesti tyhjää. Uudellamaalla työttömyys kohosi 4 prosentilla. Kuhmoisissa on jatkossa kaksi kärkipään virkamiestä, jolla on kytköksiä Orimattilaan. Kunnanjohtaja Sami Ylipihlaja nimittäin oli Orimattilassa tekemässä palvelustrategiaa kaupunginhallitukselle vuonna 2004. Vuosi sitten heitä oli Myrskylässä 5 ja Pukkilassa 9. Sivistysvaliokunta päätti kilpailutuksen käynnistämisestä tiistaina. – Katson, että tulevat hakkuut ovat saattamassa aluetta tilaan, jossa sitä ei voida pitää enää houkuttelevana virkistysalueena, Taavila perusteli. Hämäläisen esitystä kannattivat kaikki sosialidemokraattien valtuutetut eli Vesa Teräs, Sini Vilja, Olli Jokinen, Niina Saarinen ja Suvi Järvinen, samoin kaikki keskustan valtuutetut eli Lonka, Salla Ritala, Tapio Malmiharju, Jukka Mölsä, Ari Anttila, Juha Hämäläinen ja Tero Nieminen. – Suurimmat investoinnit liittyvät Pennalan datakeskukseen ja katujen rakentamiseen, joiden toteutuminen käynnistyy kunnolla vasta ensi vuonna. Loppumetreillä tie tasoittui, kun neljästä viimeiselle haastattelukierrokselle kutsutusta kaksi vetäytyi rekrytointiprosessista. Uudenlaisella järjestelmällä on tarkoitus koota tehokkaasti ja koVarhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmä kilpailutetaan Orimattilan entinen tekninen johtaja Kari Setälä valittiin tekniseksi johtajaksi Kuhmoisiin. Yhteensä elinvoimatoimialan investointien määrärahoja vähennetään 927 000 euroa. Orimattilan vuosinaan hän haki takaisin Karkkilaan töihin, muttei tullut valituksi. pantin 0,20 Tropicana TÄYSMEHUT 900 ml Ei Sicilian Lemon, Pineapple, Sanguinello eikä greippi 2 79 3.2 ps Atria NAUTA-VILJAPOSSU JAUHELIHA 250 g (10,00/kg) 5.2 pkt Ilman Plussa-korttia 3,45/pkt (13,80/kg) 2 rs Yksittäin 2,89/rs (5,78/kg) 3.TUMMA ja VIHREÄ RYPÄLE 500 g (3,00/kg) Kreikka, Italia, Espanja ERÄ LUUMU President Puola 2.kg SUOMI 1.kg kpl ERÄ SUOM I ERÄ. Lisäksi se esitti, että erityistilintarkastus suoritetaan vuoden 2025 hankkeiden osalta ja puitesopimuksien noudattamisesta hankinnoissa. Yli 50-vuotiaita työttömiä oli 46, mikä on 4 vähemmän kuin vuosi sitten. pl (2,88/l) sis. MUSTIKKAKUKKONEN Pakastevarastoitu 24 95 kg Kalamestarin KOTLETIT KUHASTA 1 49 kpl NAUDAN SISÄPAISTISUIKALEET Oman keittiön JUUSTOINEN PINAATTIPASTASALAATTI 18 95 kg Meillä savustetut LOHIJA KIRJOLOHIFILEET Norja/Suomi 9 95 kg 19 95 kg SUO MI SUOMI KIRJOLOHIFILEE C-leikattu Suomi, Brändö KALAMESTARILTA TO–LA RUOKAMESTARILTA TO–LA WIENINLEIKKEET porsaan ulkofileestä 19 95 kg ERÄ LIHAMESTARILTA TO–LA PAPRIKA 300 g 2 kpl (5,00/kg) Alankomaat, Belgia Yksittäin 2,19/ps (7,30/kg) 7 90 AKTIVOI VIIKON MOBIILIETU! Plussa-etu Plussa-etu KESÄKURPITSA vihreä CALLUNA 17 cm, Saksa Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 4,49/pl (4,77/l), sis. Tyhjää äänestivät Avelinin lisäksi kokoomuksen Sari Eiranen ja Jenni Päivähonka. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina syyskuun 24. Yli 50-vuotiaita työttömiä oli 47, mikä on 3 vähemmän kuin viime vuoden elokuussa. Selvitetyt asiat ja mahdolliset esitykset tuodaan metsäsuunnitelman valmistelun yhteydessä päätöksentekoon. Orimattilassa oli työttömiä miehiä 520 eli 52 enemmän kuin vuosi sitten. Hankinnan arvioitu kustannus neljälle vuodelle on 160 000–190 000 euroa. Valtuusto myönsi eron Jarkko Gröndahlille seudullisen ympäristöterveyslautakunnan jäsenen ja varapuheenjohtajan tehtävästä ja valitsi tilalle Ben Karelbergin. Työttömiä naisia oli 369 eli 36 enemmän. Valtuusto äänesti Ämmäntöyrään hakkuut uuteen tarkasteluun Vasemmistoliiton Tarmo Taavila esitti valtuustossa, että Ämmäntöyrään alueelle kohdistuvaa metsänhakkuusuunnitelmaa ei toteuteta. Parin vuoden takainen vihreiden aloite Orimattilan metsien suojelun lisäämisestä sai lisää vastauksia. Muutosten takana on elinvoimajohtaja Sara Vilanderin mukaan tiettyjen investointikohteiden siirtyminen ensi vuodelle. Kummassakin kunnassa työttömien määrä väheni selvästi. Mielenmuutostaan Lonka perustelee kokonaisharkinnalla ja totesi valtuustossa monessa asiassa askelmerkkien olevan jo selvät. Metsät sijoittuvat eri puolille kaupunkia. Äänestyksessä Rauhalan, Rönkön ja Taavilan kanssa erityistilintarkastuksen kannalla olivat kokoomuksen Pekka Törrönen, Olli Nieminen ja Jussi Karinen sekä kristillisdemokraattien Johanna Helstelä, joka keskustakd:n ryhmästä ainoana kannatti erityistilintarkastuksen suorittamista. Tämä on ollut kova Jaakobin paini minulle, Lonka puheli valtuutetuille puheenvuorossaan, jossa suuntasi katsettaan tulevaan. Muistelen Orimattilaa lämmöllä, kunnanjohtaja Ylipihlaja sanoo. – Tulen kannattamaan vastaesitystä esitystä, vaikka sitten olen takkini kääntänyt tässä kohtaa. Tänä vuonna on neuvoteltu useampia tärkeitä maanhankintoja ja tehtykin osa niistä, mutta tarvitaan määrärahalisäys, jotta saadaan neuvotellut sopimukset vietyä loppuun. Koko maan työttömyysaste oli elokuun lopussa 12 prosenttia. Työttömiä naisia oli 34. Vanhatalolle myönnettiin ero Kaupunginvaltuusto myönsi Joni Vanhatalolle (ps.) eron varavaltuutetun tehtävästä ja totesi, että keskusvaalilautakunnan on määrättävä viime kuntavaalituloksen perusteella perussuomalaisten valtuustoryhmään uusi varavaltuutettu. Siksi on haluttu tälle vuodelle lisätä määrärahoja maanhankintaan. Erityistilintarkastus menetti kannatusta myös sitä esittäneen tilapäisen valiokunnan omissa riveissä, kun äänestyksessä valiokunnan kuudesta jäsenestä enää kolme kannatti tarkastuksen tekemistä. Suojelu voi edetä, kun elinvoimatoimiala laatinee metsäsuunnitelman ensi vuonna. Päijät-Hämeessä oli pahin työttömyys Suomen maakunnista yhdessä Keski-Suomen kanssa. Nuoria työttömiä oli niin vähän sekä Myrskylässä että Pukkilassa, ettei määrää tilastoitu. Tarkastusta vastusti 23 valtuutettua, seitsemän kannatti ja kolme äänesti tyhjää. Orimattilassa työttömiä oli nyt 88 enemmän kuin vuosi sitten. Orimattila oli kärjessä työttömyyden kasvussa Päijät-Hämeessä. Myrskylä oli ykkönen ja Pukkila Hangon jälkeen kolmonen työttömyyden laskussa Uudellamaalla. Se on 2 vähemmän kuin vuosi sitten. Myrskylässä ja Pukkilassa käyrä näytti toiseen suuntaan. Näin äänestettiin Äänestyksessä tilapäisen valiokunnan kuudesta jäsenestä ainoastaan kolme, Kimmo Rauhala (kok.), Tero Rönkkö (ps.) ja Tarmo Taavila (vas.), pysyivät tilintarkastuksen takana. Taavilan esitys sai kannatusta peräti 14 valtuutetulta ja äänestyksessä se vei voiton äänin 20– 13. Metsänhakkuusuunnitelman hyväksymisen puolesta äänestivät Riitta Lonka (kesk.), Olli Nieminen (kok.), Tapio Malmiharju (kesk.), Sari Eiranen (kok.), Jukka Mölsä (kesk.), Juha Aalto (kok.), Juha Hämäläinen (kesk.), Tuomo Jussila (kok.), Ari Anttila (kesk.), Pekka Törrönen (kok.), Tero Nieminen (kesk.), Antti Tuomala (kok.) ja Salla Ritala (kesk.). kaupunginjohtaja on todennut, ettei Larssonin pankkikortin käyttö ole ollut normaalista toiminnasta poikkeavaa. Mobiilietu voimassa 21.-27.9.2026. kpl Katso lisää tarjouksia täältä! HINNAT VOIMASSA TO–SU 24.–27.9.2026 ELLEI TOISIN MAINITA. Lahdessa taas oli elokuun lopussa koko Suomen kolmanneksi korkein työttömyysaste 16,8. Pitkäaikaistyöttömiä oli 61 eli 7 enemmän. Pitkäaikaistyöttömiä oli 409, vuosi sitten heitä oli 30 vähemmän. Päijät-Hämeessä synkkää Koko Päijät-Hämeessä oli elokuun lopussa 5 prosenttia eli 619 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten. JUHO KIURU Orimattila / Myrskylä / Pukkila Tuoreet työllisyystilastot kertovat huonoa Orimattilalle. Sen jälkeen Setälä jäi sairauslomalle ja hieman myöhemmin eläkkeelle. Yli 50-vuotiaita työttömiä oli nyt 385, kun vuosi sitten määrä oli 14 pienempi. Etu vain sovelluksesta. Äänestyksen päätteeksi Lonka toivotti linjoja pitkin Orimattilaa nelisen vuotta luotsanneelle Larssonille kaikkea hyvää ja kiitti häntä Orimattilan eteen tehdystä työstä. Tavoitteena on, että lopullinen kauppa Fortumin ja kaupungin välillä tehdään kesäkuun 2028 loppuun mennessä. Myös tilapäisen valiokunnan puheenjohtaja Riitta Lonka (kesk.) äänesti valiokunnan aiempaa esitystä vastaan. Tuotteita rajoitettu määrä. Orimattila kuoppasi erityistilintarkastuksen Tilapäisen valiokunnan esitys kaatui valtuustossa selkein äänin, puolet valiokunnastakaan ei äänestänyt esityksensä puolesta Keskustan Juha Hämäläinen esitti maanantain valtuustossa, ettei erityistilintarkastusta suoriteta ja valtuusto toteaa tilapäisen valiokunnan työn päättyneeksi. Se on noin 2 000 asukkaan kunta Pirkanmaalla. Pukkilassa työttömänä oli yhtä monta miestä ja naista, 45. Pitkäaikaistyöttömiä oli nyt 43. Myrskylässä työttömiä miehiä oli 56. – Jos konsernijaosto toteutuu, niin kaupunginhallitus saa lisää lihaa luiden ympärille selvittää esimerkiksi miten hankkeet menevät, Lonka muun muassa totesi. Esisopimuksen mukaan kaupungin maita siirtyisi Fortumille vajaat 52 hehtaaria noin 5,18 miljoonalla eurolla. Orimattilassa tehdään metsäsuunnitelma Orimattilan varhaiskasvatuspalveluihin hankittavan toiminnanohjausjärjestelmän kilpailutus on käynnistymässä. Sen tekemisen yhteydessä tullaan vahvistamaan luontotietopohjaa suunnittelun lähtökohdaksi. Samalla selvitetään mahdollisuudet suojelusta maksettaviin korvauksiin. Myrskylässä työttömiä oli nyt 9 vähemmän kuin vuosi sitten ja Pukkilassa 7 vähemmän kuin viime vuoden elokuun lopussa. Pääosa metsistä, noin 287 hehtaaria, sijaitsee Orimattilan keskustaajaman lähialueilla. Diplomi-insinööri Setälä seuloutui ykköseksi 36 hakijan joukosta. Valtuuston maanantaisessa kokouksessa Juha Hämäläinen (kesk.) teki keskustan ja osan kristillisdemokraattien nimissä muutosesityksen, ettei erityistilintarkastusta suoriteta ja että valtuusto toteaa tilapäisen valiokunnan työskentelyn päättyneeksi. Vanhatalo haki eroa paikkakunnalta muuton vuoksi. Koko maakunnassa oli 116 799 työtöntä työnhakijaa. – Se oli ensimmäinen koulutustani vastaava työpaikka. Se on 7 vähemmän kuin vuosi sitten. pantin 0,20 Rajoitus 2 pl/asiakas. Erityistilintarkastuksen hintatason on arvioitu olevan minimissään noin 20 000 euron tasoa, Hämäläinen perusteli ryhmäpuheenvuorossaan ennen esitystään. Tämän kuulimme myös valtuustoinfossa valtuuston puheenjohtajan kertomana. Työttömyys oli elokuun lopussa selvästi pahempaa kuin vuosi sitten samaan aikaan. Vasemmistoliiton Tarmo Taavila esitti, ettei Ämmäntöyrään alueelle kohdistuvaa hakkuusuunnitelmaa toteuteta, vaan alueelle kohdistettavat toimenpiteet tarkastellaan uudelleen osana Päijät-Hämeen luontositoumuksen mukaista metsänhoitosuunnitelmaa vuosille 2027–2028. Vilander avasi asiaa viime viikon torstain valtuustoinfossa. päivänä 2026 – N:o 73 – 3 ANNA HAKAMA Orimattila Orimattilan kaupunginvaltuusto hautasi maanantaina selvin luvuin päättyneen äänestyksen jälkeen tilapäisen valiokunnan esittämän erityistilintarkastuksen tekemisen. 7–8 kuukautta kesti projekti. Kuusikymppinen Setälä työskenteli Orimattilassa muutaman vuoden. konaistaloudellisesti yhteen useita sellaisia toimintoja, joita varten nyt käytetään eri järjestelmiä tai ohjelmia. Nuoria eli alle 25-vuotiaita työttömiä oli 93. 044 363 6832 ark. Kaupunginjohtajan erottamista ja hallinnon tarkastelua varten perustettu tilapäinen valiokunta päätyi noin kuukausi sitten esittämään valtuustolle, että erityistilintarkastus suoritetaan vuodelta 2025 tilapalveluiden osalta, konsernin omistajaohjauksen menetelmistä ja toteutumisesta tytäryhtiöille sekä entisen kaupunginjohtaja Kalle Larssonin tilauksista ja pankkikortin käytöstä
Poliisi hakee yhdessä Puolustusvoimien henkilöstön kanssa luovutettavat esineet viikolla 41. Peräsuolisyövän hoidossa on viime vuosina tapahtunut merkittävä ajattelutavan muutos. 03-876 678. Tyköhoidon lääketieteellinen nimi on korkea-annoksinen brakyterapia eli HDR-brakyterapia. Ryhmä kokoontuu torstaisin klo 19 Kuismapolku 4, Helinäntupa. Kunnista alkoholittomia myydään eniten muun muassa Karstulassa ja Pihtiputaalla Keski-Suomessa sekä Kärsämäellä Pohjois-Pohjanmaalla. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. – He halusivat tavallaan olla näkyvillä esineissä. Tällöin voidaan harkita leikkauksen sijasta tarkkaa seurantaa. Sekä perusopetuksessa että lukiossa olevat saavat kuitenkin vapaapäivän pääsiäisen yhteyteen, kun kiirastorstai 13.4.2028 on vapaapäivä. 0100 5577 Telia halusi tarkentaa vuokrasopimusta, jolla se hankkii maata Orimattilan Jymylinnanmäeltä kännykkämastoaan varten. Olette lämpimästi tervetulleita. Ilmoittautuminen paikan päällä. klo 10 Orionkuja 3, Illansuu, 2. Suomessa todetaan vuosittain noin 1 500 uutta peräsuolisyöpää. Poliisi huomauttaa, että ei ole olemassa niin pientä määrää esimerkiksi ampumatarvikkeita tai räjähteitä, ettei niistä kannattaisi ilmoittaa. Pukkilan kirkkomuseon esineistö on luetteloitu vuosina 1936 ja 1991. Varhaiskannon valitukset arkisin klo 6.30–16.00, viikonloppuisin 6.30–12.00, puh. Sen on todennäköisesti lahjoittanut aviopari. – Askolassa taisi olla 209, Laine sanoo. Teen yleiskatsauksen kuntoon ja kokonaisuuteen. Asia vaatii vielä kaupunginhallitukselta viimeisen sinetin. Asiantuntija kartoittaa seurakunnan kaikki tilat. – Vuoden 1991 luettelossa on melkein 200 esinettä. Vuonna 2027 käynnistyvässä NORPPA-2-tutkimuksessa selvitetään HDR-brakyterapian tehoa osana tavoitteellista peräsuolen säilyttävää hoitoa. päivänä 4 – N:o 73 – 2026 Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Jos kasvain saadaan häviämään kokonaan ilman peräsuolen poistamista, potilas voi parhaimmillaan välttää sekä suuren leikkauksen että avanteen, sanoo professori Toni Seppälä Taysista ja Tampereen yliopistosta. – Jotta heillä lisääntyisi tietoisuus sekä oman kulttuuriperinnön arvon ymmärtäminen ja kunnioittaminen. Alkoholittomia juomia myydään eniten perjantaisin. 040 322 1780. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Potilaan soveltuvuus arvioidaan moniammatillisessa työryhmässä, johon kuuluu muun muassa syöpäkirurgeja, syöpälääkäreitä, sädehoitolääkäreitä ja radiologeja. Tule kohtaamaan toisia vanhempia sekä jakamaan ajatuksia ja kokemuksia erityisvanhemmuuteen liittyen. Suurin työ on tietojen syöttäminen koneelle, koska esineet tulee kuvailla niin, että kuvailusta saa hyvin irti ilman kuvaa, Vuola sanoo. Myrskylän Martat kokoontuu maanantaina 28.9. Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. Kaupunginhallitus nimesi kesäkuussa uudet aluekumppanuuspöydät ja syksyllä vielä täydensi niitä. Siltaryhmä kokoontuu maanantaisin klo 18, Puistotie 10, srk nuorisotila. Alkon mukaan alueittain katsottuna alkoholittomien osuus juomamyynnistä on suurin Pohjanmaalla ja Kainuussa. Enintään 60 metriä korkea masto ja laitesuoja tulevat vesitornin lähelle jääkiekkokaukalon paikan viereen. Jos esimerkiksi arvoesinerekisteri ei ole kunnossa, emme saa konservointitai restaurointiavustuksia, Askolan-Pukkilan seurakunnan kiinteistöpäällikkö Tarja Laine selvittää. kerros. – On tärkeää miettiä, miten esineet säilyvät myös tästä hetkestä eteenpäin. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Niinpä perusopetuksen oppilailla koulu alkaa syksyllä 2027 samaan aikaan 11.8. Joululoma alkaa lauantaina 18.12.2027 ja kouluun palataan 3.1.2028. Askolan puolella eräs opiskelija oli tekemässä rekisteröintiä ensimmäisten joukossa, Laine avaa. Se edisti heidän sieluaan. Projektin päätteeksi asiantuntija laatii seurakunnalle ohjeet esineistön oikeaoppisesta säilytyksestä, käsittelystä ja olosuhteiden hallinnasta. Ensiksi mainittu meinaa säilyttämistä ja kunnon turvaamista, jälkimmäinen esimerkiksi korjaamista. Jos tutkimustulokset vahvistavat hoidon tehon ja turvallisuuden, uusi menetelmä voi laajentaa niiden peräsuolisyöpäpotilaiden joukkoa, joille voidaan tulevaisuudessa tarjota leikkauksen sijasta elimen säästävää hoitoa. Ja maalatut puusekä metalliesineet elävät ympäristön mukaan, värit voivat alkaa hilseilemään. Saarnatuoli on vuodelta 1689. Vuokraksi on määritetty 750 euroa vuodessa. Kuinka paljon tässä seurakunnassa esineitä käydään läpi. Tervetuloa. Seurapalsta-ilmoitukset: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. – Se on hieno kokonaisuus sekä ulkonäkö että vuosiluku. Myynnin kasvua ovat vauhdittaneet muun muassa maltillisemmat juomatavat, Alko kertoo. Sivistysvaliokunta katsoi neljän palkkiollisen kokouksen olevan määränä perusteltu ja tarjoavan tasaisesti kaksi kokousta niin syyskuin kevätkausille. Pääsääntöisesti kerätyt ampuma-aseet ja aseen osat luovutetaan korvauksetta valtiolle ja ne hävitetään. co m 6 2 4 3 8 5 7 6 9 1 3 1 2 4 9 5 7 4 1 1 8 5 6 8 2 4 8 3 Hopeisen ehtoolliskalkin kaiverrukset kertovat esineen historiasta. Tervetuloa maistiaisiin! Orimattilan omaishoitajien vertaisryhmä ikääntynyttä omaistaan hoitaville väliaikaisella järjestötuvalla (Kotiseututie 6, Orimattila) torstaina 1.10. Yksi tärkeä potilasryhmä ovat iäkkäät ja hauraat potilaat, joille suuri peräsuolisyöpäleikkaus voi olla erityisen raskas tai jopa liian suuri riski. Onko alkoholi Sinun tai läheisesi ongelma. – Tähän kuuluu kaikki kirkollinen esineistö. Työssä selvitetään esineiden alkuperää, käyttöhistoriaa ja vaiheita arkistolähteiden, lahjoitusasiakirjojen ja muistitiedon avulla. ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. – Alkoholittomien käyttö ei ole vain kasvukeskusten ilmiö, vaan se näkyy hyvin laajasti eri puolilla maata, Aho sanoo. Tays on ensimmäinen sairaala Suomessa, jossa peräsuolisyövän HDR-brakyterapia on otettu käyttöön. Tikanheittoa Orimattilassa lauantaisin. ais ud ok u. Tutkimusverkostossa on mukana sairaaloita eri puolilta Suomea ja Virosta. Hoitoa kutsutaan Tampereella tyköhoidoksi, sillä siinä voimakas sädeannos viedään peräsuolen kautta aivan kasvaimen viereen. Sopimusta tarkennettiin niin, että vuokrasopimus purkautuu, mikäli vuokra-alueelle suunniteltuun kännykkämastoon ei saada rakennuslupaa. Haluamme löytää jokaiselle potilaalle riittävän tehokkaan hoidon ja samalla välttää sellaisia hoitoja ja haittoja, joista hän ei saa lisähyötyä, Seppälä sanoo. Lämpimästi tervetuloa! Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry Lisätietoja: p. itseltään. Niiden perusteella voidaan selvittää esimerkiksi lahjoittajia, valmistusajankohtaa ja esineen vaiheita. – Syövän parantaminen on aina ensimmäinen tavoite, mutta sen rinnalla haluamme säilyttää mahdollisimman hyvän elämänlaadun. Perusteellinen kierros Kulttuuriperintöasiantuntijan työ etenee fyysisestä kenttätyöstä digitaaliseen dokumentointiin ja säilytyssuosituksiin. Samalla tuolilla on saarnattu pitkään Vuolaa Pukkilassa ovat kiinnostaneet erityisesti esineistön historia ja määrä sekä 1700–1800-luvuilta peräisin olevat kyntteliköt osineen. – Puhtauskin on aika oleellinen osa tätä. Ryhmään osallistuminen ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä eikä sopimusta omaishoidon tuesta. Aiemmassa päätöksessä perusopetuksen lukuvuosi alkoi päivää myöhemmin. Minkään esineen olemassaolo ei konkreettisesti ole päässyt niin sanotusti unohtumaan. – Esineinventointi vaikuttaa kirkkohallituksen avustuksiin. Alkoholittomien juomien myynti kasvoi Alkossa tammi-elokuussa. Armovuosikeräyksen tarkoituksena on parantaa aseturvallisuutta ja ennalta estää esimerkiksi vahinkoja, joita kuolinpesien tai yksityisten henkilöiden haltuun joutuneet luvattomat aseet, vanhentuneet räjähteet (esimerkiksi sotamuistot) ja ilotulitteet voivat aiheuttaa. klo 10–12 Orimattila Salolan hirviradalla. Vuolan mukaan työtä tehdään ihmisillekin. Vuolan tulee ymmärtää konservoinnin ja restauroinnin ero. Hautaustoimistoja Uusi syöpähoito käyttöön Taysissa OS Hämeen poliisilaitos järjestää jälleen koko Hämeen alueella ampuma-aseiden, ampumatarvikkeiden ja räjähteiden armovuosikeräyksen viikolla 41 eli lokakuun alkupuolella. Käsityökerho kokoontuu tiistaina 29.9. Tavoitteena on hävittää kasvain niin, että yhä useampi potilas voi välttää suuren leikkauksen ja mahdollisen pysyvän avanteen. Mutta kun siunauskappelissa ja pappilassa sekä varastoissa inventoidut esineet lasketaan mukaan, lukumäärä on 247, Vuola sanoo. Potilaita seurataan tiiviisti, jotta mahdollinen kasvaimen uusiutuminen havaitaan varhain ja voidaan tarvittaessa hoitaa leik kauksella. Eikö lehtesi tullut. Auttavan puhelimen numero on 09-750200 ja nettiosoite: www.aa.fi Eläkeliiton Orimattilan yhdistyksen hengellinen kerho kokoontuu ma 28.9. Pukkilassa resurssit ovat pienet, mutta ohjeistuksessa on ollut niin, että hiippakunnittain tähän olisi palkattu henkilö. 0100 4070 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. Esimerkiksi kirkkotekstiili kaipaa konservointia olleessaan hauras. Alkoholittomien osuus on kuitenkin yhteensä vain alle kaksi prosenttia Alkon kokonaislitramyynnistä. Toive neljästä kokouksesta on tullut aluekumppanuuspöydiltä Aluekumppanuuspöytien kokousmäärä lisääntymässä STT Tampereen yliopistollisessa sairaalassa (Tays) on otettu ensimmäisenä Suomessa käyttöön uusi peräsuolisyövän sädehoitomenetelmä. Myös keräyksessä poliisille luovutetut räjähteet ja ampumatarvikkeet hävitetään. Vanhin esine on tiettävästi vuonna 1644 lahjoitettu ehtoolliskalkki. Lukuvuosi alkaa 11.8.2027 ja päättyy 3.6.2028. Suomessa arvioidaan olevan vuosittain yli sata tällaista potilasta, joille uusi paikallinen hoito voisi soveltua. Kirkkojen esineistöä kartuttivat varakkaiden ja aatelisten lahjoitukset. Pukkilan kirkossa tutkittiin esineistöä yli 300 vuoden ajalta Kulttuuriperintöasiantuntija Katri Vuola tutki Pukkilan kirkon öylättirasiaa ja ehtoollismaljaa osana kirkollisen esineistön inventointia. Kännykkämaston sopimusta tarkennettiin Ajankohtaista terveydestä! MISKA MIETTINEN Pukkila Pukkilan kirkosta löytyvän pienen öylättirasian pohjassa kulkee lähes huomaamaton teksti. Sen jälkeen vuokrasopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Lisäksi poliisi suosittelee luopumaan myös luvallisista ampuma-aseista ja ampumatarvikkeista, jos niille ei ole enää tosiasiallista käyttöä. Ammunnanjohtaja Jari Lindqvist mp.040 506 8274 + ryhmä 2. Seuratoiminta STT Alkoholittomien juomien myynti kasvoi Alkossa 37 prosenttia tammi-elokuussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Hoito ei sovellu kaikille peräsuolisyöpäpotilaille. Esineille tehdään kulttuurihistoriallinen arvonmääritys, jossa painottuvat paikallisja käyttöhistorialliset arvot. klo 10.00 Kotiseututie 6 A. klo 17.30– 19.30. Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että osalla potilaista kasvain häviää kokonaan sädeja lääkehoitojen jälkeen. Poliisi kerää luvattomia aseita Kukkaja Hautauspalvelu Toisessa polvessa palveleva luotettava paikallinen perheyritys Ajanvaraus 03-777 5030 Niementie 2, Orimattila Hämeenkatu 13, Lahti www.henriikka.fi (c ) Ar to In ka la ww w. – Tosin aiemmin määräaikaa ei oltu asetettu. Aiemmassa päätöksessä lukiolaisilla oli 7.1.2028 merkitty vapaapäiväksi, mutta se jätettiin pois. Hoidossa käytetään iridium192-säteilylähdettä. Alkon tuotepäällikön Jari Ahon mukaan alkoholin käyttöä kohtuullistetaan aiempaa tietoisemmin. Hoidossa säteily annetaan peräsuoleen asetettavan hoitolaitteen avulla suoraan kasvaimen kohdalle. Suuria muutoksia aiempaan päätökseen ei tullut. – Saarnatuoli on edellisestä kirkosta, joka sijaitsi Savijoen kylällä. Leikkaus on tehokas syövän hoitomuoto, mutta se voi johtaa pysyvään avanteeseen sekä pitkäaikaisiin suolen toiminnan, virtsaamisen ja seksuaalitoimintojen haittoihin. Uuden hoidon käyttöönotto liittyy Taysin ja Tampereen yliopiston koordinoimaan NORPPA-tutkimusohjelmaan, jossa kehitetään peräsuolisyöpään uusia elintä säästäviä hoitomuotoja. Orimattilan AAryhmät. Ahon mukaan pienten paikkakuntien kokonaismyynti tosin on vähäisempää, joten jo suhteellisen pieni alkoholittomien myyntimäärä voi nostaa niiden prosenttiosuutta. Hänen suorittamansa esineinventointi on lakisääteinen ja kulttuurihistoriallinen välttämättömyys, jonka ensisijainen tarkoitus on turvata kirkon historiallisesti, taiteellisesti ja liturgisesti arvokas omaisuus. Kohteet mitataan ja valokuvataan. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina syyskuun 24. Kulttuuriperintöasiantuntija Katri Vuolalle se voi kertoa, kuka rasian on lahjoittanut kirkolle ja milloin. Esineistöä on voinut joutua hajalleen eikä kaikki ole välttämättä mahtunut (Pukkilan kirkon) pieneen museohuoneeseen. Uutta päätöstä perustellaan sillä, Sivistysvaliokunta rukkasi aiempaa päätöstään Orimattilan sivistysvaliokunta esittää kaupunginhallitukselle, että aluekumppanuuspöytien palkkiollisten kokousten määrää nostetaan kolmesta neljään vuodessa. Aseita, ammuksia tai räjähteitä ei saa tuoda poliisiasemalle itse. Syysloma on viikolla 43, eli 25.–31.10.2027 ja talviloma viikolla 9, eli 28.2.–5.3.2028. Ilmoituksia aseista ja muista esineistä otetaan vastaan ensi viikolla. Lämpimästi tervetuloa! Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry Lisätietoja: p. Tiedustelut Pekka Löytty, puh. Vaihtuvat lämpötilat tai kosteus ovat pahoja. että perusopetuksen ja lukion oppilaille halutaan täysin yhteneväiset työja loma-ajat. Mahdolliset varastetut tai rikoksen tekemiseen käytetyt aseet, aseen osat, patruunat, erityisen vaaralliset ammukset ja räjähteet poliisi takavarikoi. 045 854 4085 Ampumakoe la 26.9. Vuokra-aika on kesään 2056 saakka. Samalla tutkitaan, voitaisiinko osa potilaista hoitaa ilman solunsalpaajia, jos paikallinen sädehoito tehoaa kasvaimeen riittävän hyvin. Jo kesäkuun kokouksessa kaupunginhallitukselle tuli ehdotus neljästä palkkiollisesta kokouksesta, mutta tuolloin hallitus totesi, että kokousten määrästä päättää sivistysvaliokunta oman talousarvionsa osalta. Aluekumppanuuspöydän jäsenen kokouspalkkio on kaupungin hallintosäännön mukaan 33,25 euroa. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka tehokkaasti paikallista sädehoitoa tehostamalla voidaan hävittää kasvain ja kuinka moni potilas voi tämän ansiosta välttää suuren leikkauksen. Kasvaimeen kohdistettavalla brakyterapialla pyritään lisäämään niiden potilaiden määrää, joilla saavutetaan täydellinen hoitovaste ja peräsuoli voidaan turvallisesti säilyttää. – Puhutaan myös seeprajuomisesta, jossa alkoholillisia ja alkoholittomia juomia nautitaan illanvietossa rinnakkain, Aho sanoo tiedotteessa. Uudellamaalla alkoholittomia juomia taas myydään litramääräisesti eniten. – Tavoitteena ei ole hoitaa syöpää vähemmän vaan tarkemmin. Menetelmän etuna on, että kasvaimeen voidaan kohdistaa suuri sädeannos samalla, kun ympäröivien terveiden kudosten saama säteilyannos jää vähäisemmäksi. klo 18.00 seurakuntatalolle, jossa tutustumme Emmi Kauppisen opastamana kuituihin, linsseihin, papuihin jne. Tätä hoitostrategiaa kutsutaan elintä säästäväksi hoidoksi tai watch and wait -seurannaksi. Peräsuolisyövän hoitoon kuuluu usein leikkaus, jossa poistetaan peräsuoli osin tai kokonaan. Yhdessä Puolustusvoimien kanssa järjestettävän armovuosikeräyksen aikana poliisille voi luovuttaa luvattomia aseita, ammuksia ja räjähteitä ilman seuraamuksia. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien täytyi tehdä ja saada kirkollisen esineistön inventointinsa valmiiksi toissa vuoden loppuun mennessä. – Tietysti esineistöä on aika paljon eli tietoisuus on saattanut hälvetä. Pukkilassa ollaan pahasti myöhässä, mutta esimerkiksi Orimattilassa työ on tehty ajallaan. Katri Vuola on tekemisissä kaikenlaisten esineiden kanssa. Orimattilan sivistysvaliokunta teki uuden päätöksen koulujen lukuvuoden 2027–2028 työja loma-ajoista. klo 15–16.30. kuin lukiolaisilla. 045 854 4085 Erityislasten vanhempien vertaisryhmä väliaikaisella järjestötuvalla (Kotiseututie 6, Orimattila) torstaina 1.10
Myös valtuustoaloite ekaluokkalaisille jaettavista omista aapisista on nähty hyväksi ja ensi syyslukukaudesta lähtien jokainen koulunsa aloittava on näillä näkymin saamassa oman aapisen. Hän toimittaa isompia puumääriä Itä-Uudenmaan alueelle 10– 20:lle vakioasiakkaalle. Orimattilan Heinämaalla 35 vuotta klapikauppaa tehnyt Jukka Nikula summaa, että myynti on käynyt hyvin ainakin viimeiset viisi vuotta. Syömäkelpoista ruokaa voi päätyä hukkaan varastoinnin, valmistuksen ja tarjoilun aikana sekä ruokailijoiden lautasilta. – Lämpöarvo on paras silloin, kauppias esittää. – Kaikkia energian hinta ei stressaa. Saatavuus on ollut hyvä. – Kotona on opetettu ottamaan ruokaa vain sen verran kuin uskoo jaksavansa syödä. Orimattilan nuorisovaltuuston aloite alaikäisten ilmaisesta ruokailusta työssäoppimisjaksolla ei ottanut tuulta alleen valiokunnassa. Lautashävikkiä voi vähentää ottamalla aluksi maltillisen annoksen Lempiateria tyhjensi lautaset kouluruokalassa Ruokapöydän vasemmalla puolella olevat Eemil Ikonen (edessä) ja Severi Ruusurinne sekä vastakkaisella puolella istuvat Nooa Enberg (edessä) ja Viljami Kousa söivät lautaset tyhjiksi, eikä hävikkiruokaa jäänyt yhtään. Moni ostaa puita myös tunnelman takia. Eipä hävikkiruokaa kyllä kotona juuri synny, he kertovat. Myös ylijäämää pyritään hyödyntämään. Lisäksi pidemmän kokousvälin nähdään kannustavan omatoimisuuteen ja vastuunottoon asioissa kokousten välissä. Hän kuljettaa puuta paljon Villähteelle, Nastolaan ja Lahteen. Intialainen kookos-kanacurry on oppilaiden keskuudessa niin suosittua, ettei siitä synny koskaan hävikkiä. Lisäksi samainen Paavo Melanderin 100-vuotisjuhlanäyttely, joka tapahtumassa nähtiin, tulee kirjaston näyttelytilaan nähtäville marraskuussa. Kookos-kanacurry on yksi koululaisten suosikkiruoista. Vakioasiakkaat osaavat ostaa puunsa ajoissa. Erno Mäkelä halusi kokeilla palkkatöiden ohessa omaa juttua ja ryhtyi klapibisnekseen. Vastauksessa todetaan kaupungin katsovan, ettei maksutonta ruokailuoikeutta ole tarkoituksenmukaista laajentaa toisen asteen työssäoppimisjaksolla oleville nuorille. Mäkelällä ei ole omaa metsää, joten hän ostaa raakapuun muualta. Valtuustoaloite ekaluokkalaisille omaksi jaettavista aapisista eteni ja syksystä 2027 alkaen Orimattilassa koulunsa aloittavat ovat saamassa ikioman aapisen. Ensi keväälle suunnitellaan laajempaa kuntalaisille suunnattua move-mittausmahdollisuutta. Jokainen kilo kirjataan ylös Erkon yhteiskoulun ja lukion ruokalassa aterioi päivän aikana noin 620 ruokailijaa. Kun tuotantomäärät ovat isoja, ostopuuta tarvitaan. Uutena on alkanut myös mopopajatoiminta. Keskimäärin Mäkelä toimittaa 4–5 motin kuormia. Valtuustoaloite, jossa esitettiin selvitettäväksi, voitaisiinko Orimattilassa järjestää tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta (tuva) sai niin ikään vastauksen. päivänä 2026 – N:o 73 – 5 ANNA HAKAMA Orimattila Orimattilan sivistysvaliokunta antoi vastauksensa yhdeksään aloitteeseen tiistaina. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina syyskuun 24. – Tämä on koululaisten lempiruoka. Ateriapalvelupäällikkö Tuija Pulkkinen ruokaili tiistaina Erkon yhteiskoululla.. En ole uskaltanut mainostaa, kun puuta lähti heti menemään. – Ymmärrän sen. Sivistysvaliokunta esittää aloitevastauksensa kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle sekä esittää, että aloitteet todetaan loppuunkäsitellyiksi. Jotkut ostajat ovat tarkkoja ja mittaavat pihaan kipatuista klapeista kosteusprosenttia. Ruokailun tukeminen toteutuu yhdenvertaisemmin koulutuksen järjestäjän kautta. – Se oli hyvää, yksi meidän lemppareista. Aikuisille move-testejä, ekaluokkalaisille ikiomat aapiset Sivistysvaliokunta antoi vastukset yhdeksään aloitteeseen JUHO KIURU Orimattila / Myrskylä / Pukkila Klapikauppiaat ovat olleet kysyttyjä viime aikoina. Hinta on 80 euroa. Toiminnan laajentaminen on haaveissa. Ajattelin, ottaako silmät enemmän vastaan kuin maha, mutta ei lautashävikkiä syntynyt käytännössä yhtään, toteaa ravitsemistyöntekijä Sari Grip. – Toistaiseksi saatavuus on ollut riittävää. Pää kolmantena jalkana on saanut juosta, ja puut ovat vähenemään päin. Lisäksi on pienempiä asiakkaita. Minun puistani ei ole ollut valittamista koskaan, Nikula sanoo. Tuva-koulutuksen selvitystyö voidaan toteuttaa noin 6–12 kuukauden aikana. Tällä kertaa biopussiin laitettua ruokaa päätyi kompostoitavaksi vain 1,8 kiloa, kun kastiketta ja riisiä oli valmistettu yhteensä 200 kiloa sekä salaatit päälle. Pojat uskovat, että ruokahävikkiä syntyy vähemmän, kun lautaselle ottaa aluksi maltillisen annoksen. Kuljetuskustannukset lisätään mukaan, ellei asiakas ole aivan lähitienoilla. Takaseinä alkaa jo näkyä. Yksi annoskoko on noin 250 grammaa ja jo neljän koululaisen puuttuminen tarkoittaa kilon verran ylimääräistä ruokaa. Kahteen nuorisotiloja koskevaan aloitteeseen valiokunta antoi samantyyppiset vastaukset, joissa se toteaa suuremman nuorisotilan avautuvan Orimattilassa loppuvuoden aikana. Lautashävikkiä on tullut syksyn aikana 675 kiloa, joka on noin 13 grammaa ruokailijaa kohti, kun tämän vuoden tavoitteena 9 grammaa per ruokailija. Vähemmän kukaan on narissut hinnoista. Jukka Nikulan mukaan asiakkaat haluavat nykyään paksumpaa puuta. Harvemman kokoustahdin todetaan mahdollistavan paremman valmistelun ja vähentävän nuorten kuormitusta. Melander-näyttely marraskuussa kirjastoon Valtuustoaloite Paavo Melanderin tuotannon esittelystä sai sekin vastauksen. Valiokunta on vastaakin, että tämän syksyn aikana on tarkoitus toteuttaa kaupungin työntekijöille ja päättäjille suunnattu mukautettu move-mittausmahdollisuus liikuntapalveluiden toimesta. Luulin, että biojäteastiassa on enemmänkin ruokaa, kun he ottivat niin valtavia annoksia ja kävivät hakemassa vielä lisää. Mutkattomat-yhtye esiintyi kesänavaustapahtumassa Kärrytien yrittäjien järjestämänä. Heittomotin hinta on Nikulalla pysynyt samana viimeiset viisi vuotta. Myös Wellamo-opisto ja Orimattilan senioripalvelut järjestävät erilaista digi-opastusta maksutta. Kaikenlaisia kauppiaita tällä seudulla on. – Ostan aina sen kolme rekallista. Mutta kyllä me syödään yleensä lautaset tyhjiksi. Paitsi, jos on pahaa ruokaa, silloin ruokaa otetaan vähemmän. Ruokaa valmistetaan vaiheittain tarpeen mukaan. Kysyntä on vahvassa kasvussa. Hävikkiruokaa seurataan sähköisessä järjestelmässä, ja oppilaita kannustetaan ottamaan ruokaa vain sen verran kuin jaksaa syödä. Aapisten vuosikustannukseksi on laskettu kohtuulliseksi arvioitu 6 000–7 000 euroa ja oman aapisen on katsottu voivan tukea lukutaidon kehittymistä ja lisäävänä lukuinnostusta. Etenkin, jos ruoka ei kuulu omiin suosikkeihin, kuten koskenlaskijakala ja hernekeitto. Erkon yhteiskoulussa on tiistaina ruokalistalla intialaista kookos-kanacurrya. – Mutta se edellyttäisi raakapuun hankinnan lisäämistä, varaston laajentamista ja kuljetuskaluston suurentamista. Kuormakoot ovat kasvaneet. – Energiakriisin takia monet ovat haalineet puuta. Puut Koskinen hankkii pääosin omasta metsästä ja tekee klapit kevättalvella. Päälle tulee kuljetuskustannukset. Mäkelä toimittaa klapeja laajalle alueelle Lahden ja Helsingin sekä Porvoon ja Nurmijärven välille. Nikula kuivaa klapit hallissa. Puu on pääosin koivua. Jos ruokaa on kuumennettu, mutta sitä ei ole vielä tarjottu, se voidaan jäähdyttää ja tarjota seuraavana päivänä ekstraruokana. Pitäisi nostaa kuljetusten hintaa, mutta en ole vielä nostanut, Nikula pohtii. Se on aloitevastauksen mukaan linjassa muiden vaikuttamistoimielinten kokousmäärien kanssa. Ei ainakaan vielä ole ollut saatavuudessa ongelmia. – Olen nostanut hintoja, kun kysyntää on ollut. Orimattilan kaupungin ateriapalvelupäällikkö Tuija Pulkkisen mukaan ruokahävikin vähentäminen on jatkuvaa työtä. Ruoka kuljetetaan kylmänä toimipisteisiin ja kuumennetaan tarjoilupäivänä. Klapikauppa on käynyt kuumana Kuivaa on, Jukka Nikula kilkattelee. – Jos ruokalistalla on esimerkiksi kappaletavaraa, emme lämmitä kaikkea kerralla. Ruokaa saa aina hakea lisää, Pulkkinen sanoo. Koskisella koivuklapin hinta on sadan euron paikkeilla per motti. Raakapuut Nikula hankkii kerääjäfirmalta. Orimattilan seudun kauppiaat kertovat, että asiakkaat ovat ostaneet tänä vuonna entistä suurempia määriä polttopuuta. – Polttoaineiden hinnat ovat nousseet. Määrät ovat nousseet, kun sähkön hinta on korkea. – Nyt tein puita 3–4 kertaa enemmän kuin viime vuonna. – Onhan sitä kuitenkin useita kiloja, vaikka yritämme tehdä kaikenlaisia toimenpiteitä ruokahävikin vähentämiseksi. Pennalan keittiössä valmistetaan ruoat koululle ja päiväkodille, mutta kaikkien muiden 11 keittiön ruoat tulevat Käkelän aluekeittiöstä. Nuorisovaltuuston kokousmäärä ei lisäänny Aloitteessaan enemmän kokouksia toivonut nuorisovaltuusto joutuu tyytymään jatkossakin nykyiseen kokousmääräänsä. Oppilaat pystyvät itse vaikuttamaan lautashävikkiin ottamalla ruokaa vain sen verran kuin jaksavat syödä. Lisäksi Artjärvi-projekti on saanut rahoituksen ja sen puitteissa kaupunki lähtee kokeilemaan liikkuvan nuorisotyön muotoja Artjärvellä ja eri puolilla Orimattilaa. Katsotaan, koska tulee raja vastaan. Oscar Koskinen vinkkaa, että polttopuut kannattaa tilata ajoissa jo keväällä. Pyrimme muutenkin siihen, ettei hävikkiruokaa jää, toteavat lautasensa tyhjiksi kaapineet Eemil Ikonen, Severi Ruusurinne, Nooa Enberg ja Viljami Kousa. Ylimääräistä ruokaa syntyy esimerkiksi silloin, kun oppilaita jää sairastumisten vuoksi pois kouluruokailusta. Lisäksi on tullut paljon uusia. Jotkut haluavatkin juuri kuivasia kuusia. Mahdollinen koulutuksen käynnistäminen edellyttäisi lisäksi muun muassa sopimusja lupamenettelyjä. – Kuivasia kuusia on tullut tehtyä lisäksi muina aikoina, jos puut ovat loppuneet. Hinta on keskimäärin 90 euroa kuutiolta kuljetettuna. Yksi ateria maksaa 3,20 euroa. Tuva-koulutuksen järjestämismahdollisuuksien arvioimiseksi tulisi toteuttaa vastauksen mukaan erillinen tarvekartoitus. Digitukea kaupunkilaisille esittävään valtuustoaloitteeseen valiokunta vastaa kirjastossa järjestettävän digiopastusta ja tänä syksynä henkilökohtaisen digiopastuksen määrää on lisätty kasvaneen kysynnän vuoksi. Joukossa on myös niitä, jotka heräävät ostoksille, kun saunapuut alkavat olla lopussa. Kauppias arvelee, että 90 prosenttia viime vuoden asiakkaista on palannut. Lasten parlamentti on aloitteessaan esittänyt, että kaupunki haastaisi työntekijänsä, päättäjät ja kuntalaiset kokeilemaan kouluissa tehtäviä move-mittauksia. ”Laajentaminen haaveissa” Pukkilalainen Erno Mäkelä on tehnyt polttopuita myyntiin nyt toista vuotta. – Normaalisti asiakkaat ovat ostaneet 3–4 mottia, nyt 5–6 mottia. Tavoitteena on herättää keskustelua siitä, kuinka paljon syömäkelpoista ruokaa päätyy turhaan roskiin ja miten hävikkiä voitaisiin vähentää arjen valinnoilla. HANNA-MARI TYRVÄINEN Orimattila Valtakunnallinen Hävikkiviikko nostaa esiin ruokahävikin vähentämisen ja ruoan arvostamisen merkityksen. Ruokaa riittää kaikille, mutta uunissa ei odota turhaan parikymmentä kiloa ruokaa siltä varalta, että ruokailijoita tulisi enemmän, hän kertoo. Kotona heillä on ollut joskus sääntönä, ettei ruokapöydästä nousta ennen kuin lautanen on syöty tyhjäksi. ”Varastot jo tyhjät” Myrskylässä klapeja tekevä Oscar Koskinen kertoo, että varastot tyhjenivät viime viikolla
Orimattilan vesilaitoksen Facebook-sivulle ilmestyi hiljattain majoihin liittyvä viesti. Orimattilalaispari kohtaa viettelykset Espanjassa Orimattilassa asuvat Riia Suonio (28) ja Miko Pöntinen (32) ovat mukana Temptation Island Suomi -sarjassa pariskuntana. päivänä 6 – N:o 73 – 2026 to rst ai Meiltä ja muualta . Riia joutui alussa tosi paljon miettimään sitä, mikä asia on totta ja mikä ei, Pöntinen sanoo Orimattilan Sanomille. Riia muutti nopeasti saman katon alle Mikon ja tämän pojan kanssa, vaikka alku oli hankala. o Orimattila, kirjallisuuspiiri Anninkammarilla ma 28.9. BONUS: Mitä erikoista Orimattilan Heinämaalta löytyy. Geethille se tarkoittaa usein omaa aikaa luonnossa. Palstan kokoaa Anna Hakama, puh. klo 12–18 Myllylän koulun liikuntasalissa (Seulakuja 10). Sarjan uusi kausi alkaa 30. o Orimattila, Viihdekuoro Perinkonujen konsertti Tukka takana, elämä edessä su 27.9. Myös kuljetus on aina oma jännitysnäytelmänsä, hän sanoo. KUVA: MISKA MIETTINEN KUVA: ELINA VUORI Tältä näyttävät orimattilalaiset tempparitähdet Miko ja Riia. Kurpitsan täytyy olla mahdollisimman sopusuhtainen, pinta siisti, kiiltävä ja kaunis. Korkeamäki ei osaa arvioida, milloin lopullinen päätös syntyy. Minua ihan nauratti, kun tanskalaiset selittivät, miten kiire heillä on. ”Motocrossrata ei ole ympäristöriski” 1) Mihin tilaan Orimattilan nuorisotila muuttaa. Eilinen virtaama oli noin 3,5 m3/s, 10. Jos kurpitsoille järjestettäisiin missikilpailut, ratkaisisiko voiton koko vai muoto. – Jos sataa oikein paljon, kurpitsat voivat haljeta juuri ennen kisaa. Tiedonvälitys onkin tärkeää Tiedonvälitys on tullut yllättäen tärkeäksi Orimattilan kaupungille. Espanjassa nähdään se, ovatko Riia ja Miko luotu toisilleen. Korkeamäki on harmissaan valituksista. Tähän vaikutti kovasti ympäristö ja se, minkälaisten ihmisten kanssa nämä viikot vietettiin.. ooo Sosiaali-, terveysja kasvatusalan ammattijärjestön lehti Tehy (17.9. Vesilaitos korostaa päivityksessä kuitenkin majamyönteisyyttään. Vaikka Korkeamäen mukaan on hyvä, että asioita selvitetään perusteellisesti, hän ei näe radan olevan ympäristöriski. Yksi luokka 4e, aluemestaruudet 7 e. – Muutama minun ystävä yritti sabotoida suhdetta puhumalla Riialle pahaa minusta. Osaan nyt suhtautua elämään rauhallisemmin ja järkevämmin. Kertamaksu 8 e. Noo, pikkujuttuja. Materiaalia voi lähettää myös sähköpostitse: tulkai.mukaa@orimattilan sanomat.fi tai netissä: www.orimattilansanomat.fi Kyliltä ja kujilta Orimattilan Moottorikerhon Matti Korkeamäki kommentoi motocrossrata-asiaa Etelä-Suomen Sanomissa (12.9. Nyt me ollaan yli koko jutusta, Riia kertoo Ruudun videolla. Riian ja Mikon salamarakkaus roihahti nopeasti, kuten Ruudun esittelyklipissä kuvaillaan. – Orimattilan Vesi kannattaa majojen rakentamista, mutta muistuttaa myös siitä, että virtaama Porvoonjoessa vaihtelee eli virtaama voi yllättää majalla kävijän. Kaupunginjohtajan sijainen Lilli Peltonen hehkutti Facebookissa, että ”kaupungin asukkaiden, palvelujen käyttäjien, järjestöjen ja muiden yhteisöjen tiedon saanti on yksi kuntalain kulmakivistä”. Kaupunki ei ole joutanut vastaamaan Orimattilan Sanomille esimerkiksi pilaantuneiden maiden uhkasta eikä juomavesikaivojen vesinäytteiden tuloksista. Toivoisin, että otetaan huomioon tosiasiat. 044 7043 714. R I S T I K K O ratkaisu ensi viikon torstain lehdessä Matti Korkeamäen mielestä motocrossista ei ole mitään vaaraa pohjavedelle. Tuija on mökkeillyt yli satavuotiaassa talossa Orimattilan Artjärvellä reilut 40 kesää. – Oli aivan erilaista mennä naimisiin yli seitsemänkymppisenä kuin nuorena. Sanoin sen hänelle suoraan, että voisin olla isoäitisi, Tuija kertoo. Muita tapahtumia o Pukkila, torikahvit Onnintorilla (Onnintie 3) la 26.9. Materiaalin pitää olla toimituksessa viimeistään julkaisupäivää edeltävänä tiistaina. VASTAUKSET: 1) Veikon Koneen tilaan, 2) noin 5 000–6 000 käyntiä vuodessa, 3) Juha Hämäläinen ja Johanna Ekman, 4) Matti Latva-Pirilä, 5) Orimattilan Lintulan päiväkodin johtaja, 6) yhden pisteen erolla, BONUS: c) suojatie, joka ei johda minnekään. o Orimattila, kepparikisat, Päijät-Hämeen alue-estemestaruudet la 26.9. saakka. syyskuuta. Ystävän kannustus sai Tuijan muuttamaan mielensä. Palstalla kerrotaan kaikelle kansalle avoimista tapahtumista. verkko) SM-kisojen yhteydessä. klo 9–11. 4) Kuka on Myrskylän hallintojohtaja. Orimattilassa majamyönteinen vesilaitos Lasten tekemät majat nousevat silloin tällöin otsikoihin. Ketkä he ovat. ooo ET (18/2026) kertoi isossa jutussa Tuija KöylinenToppilan ja Geetah Pereran rakkaustarinaa. Silti Tuija antoi miehelle rukkaset. 5) Kuka on Saimi Voutilainen. Tuija sanoo, että eletty elämä on antanut hänelle perspektiiviä rakentaa suvaitsevaisuutta. – Eilen käytiin Vääräkosken padolla padon kuntoarvion liittyen. Eikä aikaakaan ole ehtinyt kulua kuin kolme viikkoa. Yleensä jättiläiset matkaavat kuormalavalla peräkärryn kyydissä. Hänelle opetettiin, että ensin pyyhitään pinnat oranssilla ja sitten vihreällä liinalla. Pari viettää paljon aikaa mökillä Artjärvellä. Nyt Arttu on suorittanut sairaanhoitajan opinnot ja voi keskittyä pelkästään ensihoitoon. Kyrön mukaan kisapaikalta löytyy sekä kasvisrakkautta että kovaa kilpailuhenkeä. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina syyskuun 24. Tänä kesänä Arttu oli kesätöissä Kotkassa samalla sisätautien vuodeosastolla, jossa hän oli viime kesänäkin. o Pukkila, 46 vuoden väreillä leikkiä osa II – Pirkko Inkisen taidenäyttely Hyvinvointikeskus Onnissa 30.9. Geethille tämä kesä oli kolmas. – Nykyaikaisissa motocrosspyörissä ei ole mitään, mikä saastuttaisi maastoa. Geethiä 35 vuoden ikäero ei häirinnyt. JUHO KIURU Juttuvinkit: juho.kiuru @orimattilansanomat.fi, puh. Jättikasvisten kuljettaminen kisapaikalla on aina jännittävää. 044 7043 717. Miko pyörittää autopajaa Orimattilan keskustan tuntumassa. verkko) kirjoitti pukkilalaisesta ensihoitajaopiskelija Arttu Mikkolasta, joka oli harjoittelussa Tanskassa. Ja että, ”jokainen uusi avaus tiedonkulun kehittämiselle ja tiedon avoimesti jakamiselle on syytä yrittää käyttää parhaalla mahdollisella tavalla.” Nyt olisi hyvä opettaa alaisille vaikka sähköpostiin vastaamista. 2) Kuinka monta käyntiä Pukkilan Onnin uima-allasosastolla on vuosittain. Erikoisimmillaan satakiloinen jättikurpitsa on kuljetettu kilpailupaikalle henkilöauton takakontissa. Yhdessä sarjassa etsitään kaikista kauneinta oranssia kurpitsaa, joka painaa yli sata kiloa. Arttua yllätti se, että sairaanhoitajalle kuului vuodeosastolla perushoidon lisäksi myös huoneen siivoaminen potilaan kotiuduttua. Kurpitsojen kasvatus vaatii aikaa ja välillä ihmeellisiä temppuja, että ne saadaan kasvamaan valtaviksi, hän nauraa. Kasvattajat ovat pitäneet loppukauden tilanteen visusti salassa, joten osallistujamäärä ja kurpitsojen todellinen koko selviävät vasta kisapäivänä. Suomen Jättikasvisyhdistyksen puheenjohtaja Anni Kyrö kertoo, että viimeiset päivät ennen kilpailua ovat kasvattajille jännittäviä. – Kyllä kasvattajat ovat vähän taikureitakin. – Tämähän on lasten ja nuorten liikuntapaikka. Asia selvisi pyöräilijän jättämästä ”heippa-lapusta”. saakka su klo 9–10. Pöntisen mukaan reissu oli opettavainen, mutta paljoa ei voi paljastaa. Minun mielestäni siellä oli leppoisan rauhallista. Tieräkkös siä Tulkai mukaa Torstaisin julkaistavalle Tulkai mukaa -palstalle kootaan viikon tapahtumatiedot seuraavaan keskiviikkoon asti. Parhaimmillaan kurpitsakuninkuudesta on kisannut 40 yksilöä, joiden keskipaino on voinut kohota 250 kiloon. a) Suomen vanhin lato b) maa, jossa ei ole heinää c) suojatie, joka ei johda minnekään. – Täytyy muistaa, että täällä on ajettu 51 vuotta ilman, että se olisi pilannut tätä maaperää. Kasvimaan kuninkuutta ratkotaan jälleen lauantaina Mäntsälässä, kun jättikasvisten SM-kilpailut kokoavat yhteen maan suurimmat kurpitsat, juurekset ja tomaatit. – Tanskassa sairaanhoitaja teki kaiken aamupesuista lääkehoitoon. Heidän kanssaan en ole enää missään tekemisissä. – Ikäerommekin vuoksi avioliitto oli minusta järjetön ajatus. Näyttelyjä o Orimattila, kirjaston taideseinällä Tarja Koistisen taidetta syyskuun ajan. o Orimattila, Pentti Papinaho – Nousevien linjojen mestari -näyttely Orimattilan taidemuseossa vuoden loppuun saakka. klo 16 Myllylän koululla (Seulakuja 10). – Kupin menemisestä voin sen verran paljastaa, että toisella meistä meni ja toisella ei. Ei tule öljyä eikä tipu mitään. Kun on 51 vuotta takana ja pohjavesi ei ole pilaantunut niillä laitteilla, niin ei se pilaannu näilläkään. Tuore tapaus on Helsingistä, missä joku purki toistuvasti puuta vasten rakennetun majan voidakseen laittaa polkupyöränsä nojaamaan juuri kyseistä majapuuta vasten. – Muoto ja väri. Hänen mukaansa ratkaisua voidaan joutua odottamaan kuukausia tai jopa vuosia. 6) Monenko pisteen erolla Orimattila voitti motocrossin kerhojoukkueiden Suomen mestaruuden. Suomessa sairaanhoitajilla on paljon raportointityötä, ja lähihoitajat vastaavat usein perushoidosta. Pariskunnat erotetaan toisistaan kolmeksi viikoksi ja heidät jaetaan kahdelle luksusvillalle. Toimituksen osoite on PL 5, 16301 Orimattila. Siinä haluttiin muistuttaa turvallisista majanrakennuspaikoista. syyskuuta julkaistussa päivityksessä muistuteltiin. Kokoontuminen vesitornilla (Urheilutie 6). – Sanottiin, että odottakaa, että toksinen kupla puhkeaa. – Me ollaan toiveikkaita, että järki voittaa. Varattujen miesten villalle muuttaa joukko vietteleviä sinkkunaisia ja päinvastoin. Kokemus on opettanut Tuijalle, että toiselle voi antaa myös tilaa. KUVA: ORIMATTILAN VESILAITOS tä padon alapuolella olevaan saareen oli ilmestynyt maja, päivitys alkaa. On järkyttävää, että lasten ja nuorten liikuntaa halutaan näin voimakkaasti rajoittaa. Liikuntaa ja ulkoilua o Orimattila, ohjattu maksullinen lihaskuntoharjoitus Orimattilan urheilukentän ympäristössä 30.9. Samalla on helpompaa olla höpsö ja antaa vain mennä. Samalla todettiin, etKuka vie kasvimaan kruunun. Kapuloita rattaisiin formaatissa laittavat sinkut. 3) Orimattilasta on asetettu kaksi eduskuntavaaliehdokasta. KUVA: TEEMU LAITINEN Orimattilan vesilaitos kiinnitti huomiota lähelle virtaa rakennettuun majaan. klo 15–16.30, aiheena: kirja kertoo jostakin ammatista. Yhteinen kiinnostus autoihin toimi kipinänä rakkaudelle
Virosta vieraaksi saapunut Viimsi hävisi LaBalle harjoitusottelussa koripistein 76–98. . . . Maksun voit suorittaa konttoriimme Erkontie 17, tai lähettää ilmoituskupongin mukana kirjekuoressa osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila. JäPS/United ToBK 0–2, FC Haxi KJP 3–0 (luovutus). 16.9. . Suomen trap-joukkue koostuu kauttaaltaan heistä. Orimattilaareenassa on nähty liigajoukkueita aiemminkin. – Ainoastaan se jäi harmittamaan, että vastustaja karkasi maalintekoon räikeästä paitsiotilanteesta. . 17.9. . Trap ammutaan 10.–13. klo 13 Messu Pukkilan kirkossa To 1.10. . . . . . . . Kyseessä on lupahakemus toiminnan olennaisesta muuttamisesta. . Uusille pelaajille on löytynyt toimivat pelipaikat, hyökkäyspeli tuottaa valtavasti maalipaikkoja ja puolustussuuntaan pelaaminen on tosi varmaa koko joukkueella. . . Lisää tapahtumia kotisivuilla. Mahdollisuus useamman vuoden sopimukseen. Syksykin on ollut tavallista leudompi, talvitakkia ei ole vielä tarvinnut kaivaa esille, luotsi maalaili. Miesten trapissa ovat Orimattilan Seudun Urheiluampujien Simo Köylinen ja Juho Mäkelä, naisissa OSU:n Noora Antikainen ja Satu Mäkelä-Nummela sekä Orimattilan Jymyn Sara Nummela. Pohdinnassa oli kuitenkin Lokkilampien käyttö uimapaikkana rajatulla ajanjaksolla. . . . . Rivi-ilmoituksia julkaistaan kaikkina Orimattilan Sanomien ilmestymispäivinä. ilm. Liity kuukausitiedotuksen sähköpostilistalle QR-koodista tai noora.kalpio@evl.fi ASKOLAN-PUKKILAN SEURAKUNTA SUOMEN EV.LUT. . Hänen edellinen petoennätyksensä oli 18 maalia. . . . . Ilmoitukset on jätettävä konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. . . . Katutai lähiosoite: . . . . . 10.9. Koirille ei löydy virallista uimapaikkaa Orimattilasta Koirat joutuvat keksimään toistaiseksi muuta puuhaa uimisen sijaan. . . lokakuuta Sipoossa paikallista Sibbo-Vargarnaa vastaan. Pedot johti tauolla vain 1-0, mutta iski toisella jaksolla 28 minuuttiin neljä maalia. – Ainoa miinus syyskaudella on Haxi-peli, johon emme saaneet sattumien summana iskukykyistä joukkuetta jalkeille, Savolainen mietti viitaten 0–4-tappioon. Luvassa on lämmintä keliä ja kovaa kilpailua, Häyrinen sanoi tiedotteessa. . LaBan kotiluola eli Luhta-areena on viikonloppuna varattu isoille Caravan-messuille. TiPSin 4–1-kavennus syntyi vajaan tunnin kohdalla kyseenalaisella tavalla. – Nyt alkaa se paljon puhuttu olympiapaikkojen jako. – Ensimmäinen puoliaika oli aika sekavaa pelaamista meiltä. . . . Ilmoitukset julkaistaan vain käteismaksua vastaan. . Ilmoittajan nimi: . Petokausi päättyy 2. . . ToBK FC Haxi 2–2. . Kilpailujen taso tulee varmasti olemaan korkea tulevan puolentoista vuoden ajan. minuutilla Kaisa Vuori. – Sää on suosinut koko kauden! Ei ole ollut sadekelejä eikä liian kuumia kelejä. Elinvoimatoimiala totesi taannoin, että Virenojan Lokkilammetkaan ei ole hyvä koirien uimapaikka alueen linnuston takia. Puh. . . . LaBan kokoonpanossa ei ainakaan tällä hetkellä ole Jymy-taustaisia pelaajia. 040 862 5885. KoiPS Sibbo-Vargarna 5–1. . Koiria uittaessa ei saa myöskään haitata maanomistajan maankäyttöä tai esimerkiksi kulkea pihamailla tai istutuksilla. . Yhdelle riville mahtuu enintään 28 kirjainta tai merkkiä. Ilmoituksen julkaisupäivä: . . päivänä 2026 – N:o 73 – 7 www.nahkhiir.fi 0400 711 290 •Maanrakennus •Kiinteistönhuolto NAHKHIIR OY Miesten Korisliigassa ensi kaudella pelaava Lahti Basketball harjoitteli kuvioitaan tiistaina Orimattila-areenassa. . . Ottelun kolmannen maalin iski 50. Se osoittautui hankalaksi, koska vesilintujen pesimäaika kestää keskimäärin keväästä heinäkuun lopulle asti eli osuu samalle ajalle koirien uittamistarpeen kuumimman sesongin kanssa. . – Kaikilla on takana pitkä harjoituskausi, joten lähtökohta on parempi kuin aikaisen kevään arvokisoihin. . . . . Tarjoukset 15.10.2026 mennessä sähköpostiosoitteeseen: vphakatie@gmail.com. Sarjataulukko O V T H M P FC Haxi 6 5 1 23– 6 16 KoiPS 6 5 1 28– 6 16 OPedot 7 5 1 1 13– 6 16 ToBK 8 3 3 2 12–12 12 SibboVargarna 6 3 3 29–12 9 KJP 6 1 2 3 5–11 5 NouLa 6 1 2 3 8–28 5 JäPS/ United 6 1 5 1–18 1 TiPS 7 1 6 8–28 1 Petojen naisille voitokas kotipelipäätös Kaisa Vuorelle (vihreissä) merkittiin yksi maali TiPS-pelissä. Ville Karvonen kuului LaBaan vielä viime kaudella, mutta hän on lopettanut koripallon, ainakin toistaiseksi. . . . . Laadi sanomasi vieressä olevalle kupongille. . JUHO KIURU Orimattila Vuosikausia Orimattilassa etsittyä koirien uimapaikkaa ei löydy. Hakemus sisältää aloittamislupahakemuksen. . Ottelua seurasi arviolta noin kolmisensataa katsojaa. Pedot NouLa 3–0 (luovutus). . . . . RIVIILMOITUS Yksi ilmoitusrivi maksaa vain 5,00 e arvonlisäveroineen ja tavoittaa lähes 20.000 lukijaa. . . – Kiitos myös mahtaville kannattajillemme, jotka ovat jaksaneet kannustaa joukkuetta koko kauden. . Esimerkiksi syyskuussa 2019 Lahti Basketball ja Lapuan Kobrat kohtasivat treenipelissä. Linniläntie 240, Orimattila. . . . Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Ville Häyrisen mukaan Suomi lähtee MMkarkeloihin iskukykyisellä joukkueella, jolla on mahdollisuudet mihin vain. . . . . . Se totesi jälleen, että Orimattilan kaupungilla ei ole esittää koirille sopivaa uimapaikkaa tällä hetkellä. . Vaikka kaupungilla ei ole osoittaa sopivaa koirien uittopaikkaa, jokaisenoikeudella koiria saa uittaa kytkettynä virallisten uimarantojen ulkopuolisilla alueilla, elinvoimatoimiala huomauttaa. . 12.9. Nuo nostivat pelaajan koko kauden maalimäärän ennätyslukemiin, 19 osumaan. . . . Lisätietoja puh. KIRKKO www.askolan-pukkilanseurakunta.fi Tarjotaan talviaurattavaksi yksityisteitä Orimattilan Pakaan seudulla yhteensä noin 16 km sekä useita pihoja. – Syyskauden peleihin voi olla tosi tyytyväinen. Pedot sijoittuu yhdeksän joukkueen syyslohkossa vähintään kolmanneksi. . . Hyvä meininki Matsi pelattiin tekonurmella ja pimenevässä syysillassa. . . . . marraskuuta, mutta muut kisatapahtumat alkavat jo kuun alussa. – Veera teki taas todella näyttäviä maaleja ja osoitti taitonsa sekä monipuolisuutensa. . . . . . . Orimattilalaisia ryminällä MM-trapiin Dohaan MISKA MIETTINEN Orimattila Petojen naisten jalkapallojoukkue päätti tämän kauden kotipelinsä maanantaina tekonurmella 5–1-voittoon vantaalaisesta TiPSistä. Vireillä oleva hakemus koskee eläinsuojatoimintaa. Joukkueen puolustuspelaaminen oli taas niin hyvällä tasolla, että olisimme ansainneet nollapelin. . Su 27.9. . 11.9. . . Postinumero ja -toimipaikka: . . . . . . . . . . klo 10 Selkokielinen messu Askolan kirkossa, mukana kehitysvammaistyönpappi Elina Jokipaltio. KJP JäPS/United 0–0, NouLa TiPS 2–2. . . . . . KUULUTUS Koskisen tila; Sirpa ja Jouni Koskinen, ympäristölupahakemus, kiinteistö 560-404-24-11, os. nettisivuilla. Kuten nimilistasta näkee, ei mukana ole OSU:n tähtiampuja Jukka Laaksoa. . Siitä kiitos Orimattilan kaupungille. . . . Työsuorituksia Kirkollisia tiedotuksia Sekalaisia Kuulutuksia Lahti Basketball voitti virolaiset Orimattilassa Marraskuun alussa Qatarin Dohassa ammuttavissa kivääri-, pistoolija haulikkolajien MM-kilpailuissa mukana on viisi orimattilalaistaustaista ampujaa. . . . . Silloin Pedot voitti 3–0. . . . Pelatut ottelut: 21.9. Silloinkaan ei saa häiritä lintuja tai muita eläimiä tai niiden pesintää, aiheuttaa häiriötä tai haittaa toisille tai ympäristölle. . . Orimattilassa LaBan tehokkaimmat olivat Jalen Barr (17), Jonas Kaivos (15) ja Vili Nyman (14). . . Lupahakemusta koskeva kuulutus on yleisesti nähtävillä 24.9.–2.11.2026 välisen ajan osoitteessa www.orimattila.fi Orimattilassa 24.9.2026 Orimattilan lupajaosto ORIMATTILAN SANOMAT. . – Viimeiseen peliin ensi viikon perjantaina lähdemme nauttimaan mahtavasta lajista, jalkapallosta! Pedot ja Sipoo kohtasivat kesäkuussa Orimattilassa. Toinen puoliaika oli jo tosi hyvää tekemistä kaikin puolin, orimattilalaisten päävalmentaja Jukka Savolainen näki. . . . . . Pedot TiPS 5–1. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina syyskuun 24. Kuva otettu kesällä pelatussa KJP-pelissä. Ehkä reilu kahden viikon pelitauko oli syynä tähän. . 15.9. . Pedot menee kolmen ottelun tappiottomassa putkessa. . Vanha aloite koirien uimapaikan järjestämisestä palautettiin valmisteluun, ja nyt siihen otti kantaa elinvoimavaliokunta. . . – Olosuhteet ovat Orimattilassa naisfutikselle aivan mahtavat, siellä ovat ylivoimaisesti sarjan parhaat kentät. TiPS KoiPS 3–7. Kotijoukkueelle pelin ratkaisi neljästi osunut Veera Kronqvist. . . . . . . . . . . . klo 11 Rukouspiiri pappilassa Tulossa kässäretriitti la 3.10. . . Ilmoitusrivejä saa olla enintään viisi. . Ilmoitushinnan o maksan käteisellä o lähetän oheisena Haluan, että ilmoitukseni julkaistaan rastittamani otsikon alla: o Myydään o Ostetaan o Vuokrattavana o Halutaan vuokrata o Sekalaisia o Muu: K I R J O I T A T Ä H Ä N T A P A A N , K I I T O S ! 1 2 3 4 5 5,00 10,00 15,00 20,00 25,00 ! – edullinen tapa ilmoittaa – Su 27.9. Jos luovutusvoitto lasketaan mukaan, on putki jo neljän ottelun mittainen. . .
Hänen elämäänsä ohjaa kilpailuvietti. 06.52 Tulipop 07.00 Tete ja Mama 07.07 Pikku Kakkonen 07.08 Mauno 07.19 Pikku Kakkonen 07.22 Sanni Sateenkaari 07.34 Milli ja Molli 07.58 Pikku Kakkonen 08.00 Rollen remmi 08.12 Nimipäiväonnittelu: 24.9. Pe r j a n t a i 25. Tavoitteiden saavuttaminen jättää kuitenkin tyhjän olon. 9. 08.13 Pikku Kakkonen 08.14 Pikku Kakkosen postipyyntö 08.15 Auri ja maailman eläimet 08.26 Kärpästen Harri 08.38 Kotikadun jengi ja vihreä valo 08.50 Jumppahetki 09.00 Tommo 09.30 Vankivaunu 10.00 SuomiLOVE 11.00 Varikkounelmia 11.29 Ammatti: kirjailija Reijo Mäki 12.20 Suunnistuksen MC: Pitkät matkat 16.30 Sudet ja hirvimetsät 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 SuomiLOVE 19.00 Varikkounelmia 19.30 Eränkävijät 20.00 Norjan kovin 20.49 S kuin susi 21.00 Hormonit! 21.50 Jalkapallomaaottelut: Jalkapallon kansallinen liiga 22.15 Kovan viikon ilta 22.50 Mancave 23.30 Haluan olla taas Mira MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 12.00 Emmerdale 12.30 Kauniit ja rohkeat 13.00 Unelmia Italiassa 13.30 Race Across The World Suomi 15.00 Koko Suomi leipoo 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Mr. 21.50 Lentopallon EM: loppuottelu MTV3 03.20 Pitääkö olla huolissaan. 06.52 Pikku Kakkonen pienimmille 07.22 Pipsa Possu 07.27 Santtu 07.35 Anna ja ystävät 07.42 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu 07.57 Tuuri 08.05 Barbapapa 08.16 Leikitään Pikku Kakkosta 08.56 Nimipäiväonnittelu 26.9. 06.30 Muumilaakson tarinoita 06.55 Muumilaakson tarinoita 07.20 Ava, Riko ja Teo 07.25 Zig & Sharko 07.35 Alvin ja pikkuoravat 07.45 Alvin ja pikkuoravat 08.00 Unelma-asunto auringon alta 08.55 Huomenta Suomi 12.00 Unelma-asunto auringon alta 13.00 Elliot – pikkuisin poro 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä! 16.00 Rakkaat Maajussit 16.30 Hockey Night Lauantai 17.00 Jarkko Tammisen maailma 17.30 Pirunpeli 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Asian ytimessä 19.20 Tulosruutu 19.30 Mielensäpahoittajan rakkaustarina 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina syyskuun 24. 15.00 Suurmestari Australia 16.00 Liikennepoliisit UK 17.00 Kartturista kuskiksi 17.30 SFL Powergrip Pro Tour: Väylälle – Kuopio 18.00 Selviytyjät 19.30 Bob’s Burgers 20.00 Suurmestari UK 21.00 Likainen Harry: Magnum 44 23.25 Vares – Pahan suudelma 01.25 Race Across The World Suomi Yle Teema & Fem 07.57 Luontoretkellä 08.36 Eräelämää 09.06 Ystävä sä lapsien 09.35 Kuin kaikki muut 10.03 Elias on pelastettava 11.02 Tanskalainen maajussi 11.31 Andersin kanssa kalassa 12.00 Historia: Cambridgen vakoojat 12.50 Kaipaus. 20.00 Vain elämää 22.10 Tulossa. Kaksi ihmistä etsii rakkautta kolmella eri aikakaudella: vuoden 1904 Ranskassa, nykyajan Los Angelesissa ja tekoälyn hallitsemassa tulevaisuudessa. L a u a n t a i 26 . – jatko 09.42 Spotlight: Koulupakolaiset 10.01 På spåret 11.00 Unelmakoti 12.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 12.55 La Promesa – Salaisuuksien kartano 13.50 La Promesa – Salaisuuksien kartano 14.47 La Promesa – Salaisuuksien kartano 15.44 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.43 Elävä arkisto: 60-luvun mainoskasvot 16.50 Norjalaisarkkitehtien koteja 17.25 Studio 65 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Kujeilevat eläimet 18.04 Kallen keittiö 18.15 Dino Dex 18.26 Felix & Klara 18.58 Felix & Klara 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.39 Sportnytt 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 Manet’n lamput ja taulun maailma 21.00 Tohtori Jerry ja mr. Koli 20.00 Pirjon rumempi Suomi 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Sohvaperunat 21.55 Yle Uutiset 21.59 Urheiluruutu 22.03 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.11 Perjantai-dokkari: Suomen kovin kilpasyöjä Jesse Pynnönen on Suomen paras kilpasyöjä ja menestynyt voimailija. Nelonen 03.30 Ranuan kummit 06.00 Bing ja ystävät 06.15 Muumilaakson tarinoita 06.35 Muumilaakson tarinoita 07.00 Smurffit 07.10 Smurffit 07.20 LEGO Friends: Uusi luku 07.45 Miraculous: Ladybug ja Cat Noir seikkailut 08.05 Sonic Boom 08.20 Sonic Boom 08.30 Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen 09.00 Vain elämää 11.10 MasterChef Australia 12.30 Tulossa. Kangastus 13.20 Kohti Tanssin taloa 13.25 Historia: Vapauttakaa Nelson Mandela 14.15 Gran Hotel 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Syyttäjä Imma Tataranni 17.00 Elävä arkisto: Karjalan tyttö Niagaran niskalla 17.25 Pienet kodit 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Islantilaisia paikannimiä 18.45 Riistametsällä Pohjolassa 19.24 Pieni suuri maailma 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 20.00 Syyttäjä Imma Tataranni 21.00 Kaamos – suomalaisen metallin viisi vuodenaikaa 21.55 Peto Yle TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.05 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.10 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.20 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.35 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.45 Yle Uutiset Lappi 11.50 Yle Oddasat 11.54 Oddasat 12.05 Paavolaisen jalanjäljillä 12.35 Kätilö Grace 13.20 Hän tuli ikkunasta Jääkiekkovalmentaja Tom Mack saapuu Suomeen ja tarjoutuu yöpymään lentokentällä tutustumansa Leila-Lumikki Linnan tyhjässä makuuhuoneessa. 22.22 Taru Sormusten herrasta: Mahtisormukset 23.25 Oddasat 23.35 Sami Yaffa – Sound Tracker Yle TV2 06.41 Egenlandin matkakohteet 06.47 Egenlandin matkakohteet 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu 25.9. Sudokun ratkaisu Yle Teema & Fem klo 21.55: Peto. 23.40 Spider-Man: Homecoming 02.25 Grillit tulessa 03.25 Australian rajalla MTV Sub 03.40 The Rookie 06.00 MTV sääkamera 07.05 Taikapuutarhan pikkuötökät 07.20 Muumilaakson tarinoita 07.45 Muumilaakson tarinoita 08.10 Lucky Luken uudet seikkailut 08.35 Huutokaupan metsästäjät 09.05 Huutokaupan metsästäjät 09.35 Stadi vs. Amispäiväkirjat 12.35 Tarhapäivä 14.35 Rata auki 15.35 Tältä tuntuu Veikkausliiga 15.40 Superpesis – Tunteiden Paloa 15.45 Indiana Jones and the Dial of Destiny 18.50 Vain elämää 21.00 Petolliset 22.35 Tulossa. Nelonen 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Smurffit 06.40 LEGO Friends: Uusi luku 07.05 LEGO DreamZzz 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.50 Sonic Boom 08.00 Vaatekaapin vallankumous 09.00 Remppa vai muutto UK 10.00 Raharemontti 11.00 Suomen huutokauppakeisari 12.00 Tähtiarpa 13.45 Valitut Palat Collection 14.00 Valitut Palat Collection 14.15 Valitut Palat Collection 14.30 Valitut Palat Collection 14.45 Valitut Palat Collection 15.00 Maryn helpot kokkailut 15.30 Selviytyjät Suomi 17.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 18.00 Remppa vai muutto Suomi 19.00 Haluatko miljonääriksi. 08.58 Pikku Kakkonen 09.00 Late Lammas 09.07 Kätkijät 09.18 Vuohityttö 09.29 Tipu Touhukas 09.30 Mysteerikuja 09.53 Antiikin aikaan keksittyä 10.00 Agility MM 10.45 Pianotunti 11.00 Monsen ja kansallispuistot 12.05 Metso 12.31 Yle 100 -kunniavieras 12.40 Suunnistuksen MC: Keskimatkat 16.30 Pimeän vieraat 16.45 Game of Wool – suuri lankasota 17.35 Sohvaperunat 18.30 Jalkapallon Kansojen liiga: San Marino – Suomi alkustudio 18.50 Jalkapallon Kansojen liiga: San Marino – Suomi 20.55 Jalkapallon Kansojen liiga: San Marino – Suomi jälkistudio 21.20 Kun hockey Suomeen tuli... 06.52 Humps 06.59 Kotilokoulu 07.07 Pikku Kakkonen 07.08 Pipsa Possu 07.13 Pikku Kakkonen 07.15 Malla Mahtava 07.26 Ella, Oskari ja Huu 07.37 Pikku Kakkosen posti 07.43 Kaarle 07.55 Pikku Kakkonen 07.56 Safari 08.09 Dinofarmi 08.21 Nimipäiväonnittelu 25.9. Toisen sanat, katseet ja kosketus herättävät kauan unohduksissa olleita tuntemuksia. Mielensäpahoittajan pojat ovat epäuskoisia ja suorastaan mustasukkaisia isästään, eivätkä tahdo luottaa Saimin vilpittömyyteen… ettei vain olisi perinnön perässä?. Murha Hangossa 22.15 Erikoisjoukot 23.15 Temptation Island Suomi 23.20 Superpesis – Tunteiden Paloa 23.25 Tältä tuntuu Veikkausliiga 23.30 Bad Boys for Life 02.00 Ranuan kummit 02.30 Ranuan kummit 03.00 Ranuan kummit 03.30 Ranuan kummit MTV Sub 02.55 Vesillä: Suomi Koli 06.00 MTV sääkamera 07.00 Alvin ja pikkuoravat 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Pirunpeli 09.30 Tietäjät tietää 11.00 Race Across The World Suomi 12.30 Salatut elämät 13.00 Liikennepoliisit UK 14.00 Pitääkö olla huolissaan. 9. Hyde 22.45 Milli Vanilli – popin suurin huijaus 8 1 5 7 3 6 9 4 2 4 3 9 1 2 8 5 7 6 2 7 6 9 4 5 8 1 3 6 5 7 3 1 9 2 8 4 3 4 1 8 6 2 7 5 9 9 8 2 5 7 4 6 3 1 1 6 8 4 9 7 3 2 5 7 9 3 2 5 1 4 6 8 5 2 4 6 8 3 1 9 7 To r s t a i 24 . Bean lomailee 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Pirunpeli 00.25 Oderbruch 01.30 Hercule Poirot 03.30 The Rookie Nelonen 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Smurffit 06.40 LEGO Friends: Uusi luku 07.05 LEGO DreamZzz 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.50 Sonic Boom 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Remppa vai muutto UK 10.00 Raharemontti 11.00 Suomen huutokauppakeisari 12.00 Tähtiarpa 13.45 Valitut Palat Collection 14.00 Valitut Palat Collection 14.15 Valitut Palat Collection 14.30 Valitut Palat Collection 14.45 Valitut Palat Collection 15.00 Remppa vai muutto UK 16.00 Leijonan luola USA 17.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 17.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 18.00 Suomen huutokauppakeisari 19.00 Vaatekaapin vallankumous 20.00 Remppa vai muutto Suomi 21.00 Erikoisjoukot 22.00 Pimeä Puoli: Riku Rantala & Kale Puonti 22.05 Bad Boys for Life 00.35 Koskinen – Hukan enkelit 02.35 Leijonan luola USA MTV Sub 03.15 Suurmestari UK 04.15 The Gold 06.00 MTV sääkamera 07.00 Alvin ja pikkuoravat 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Masked Singer Suomi 09.30 Pirunpeli 11.00 Jarkko Tammisen maailma 11.30 Liikennepoliisit UK 12.30 Salatut elämät 13.00 Liikennepoliisit UK 14.00 Pitääkö olla huolissaan. 14.58 Vihaan sinua rakas 15.02 Elävä arkisto: Talvinen Jyväskylä 15.10 Silkkitie 30 päivässä 15.55 A-Talk 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Kätilö Grace 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Rahan ruhtinatar 19.50 Kansallismaisemat. Rooman laivasto 10.00 Yle Uutiset 10.00 10.05 Ykkösaamu 10.45 Yle Uutiset Uusimaa 10.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.55 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.00 Yle Uutiset Häme 11.05 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.10 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.15 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.20 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.25 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.30 Yle Uutiset Lappi 11.35 Yle Oddasat 11.39 Oddasat 11.51 Digitreenit 11.55 RSO Musiikkitalossa 12.45 Kysy lääkäriltä terveydestä 13.30 Historia: Viikinkien imperiumin nousu 14.16 Antiikkikaksintaistelu 14.45 Pirjon rumempi Suomi 15.15 Pohjanmaan sankarit 15.45 Iskelmä-Suomi: Show must go on 16.45 Kansallismaisemat: Kuvia Pohjanmaalta 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Vanhan talon uusi elämä 18.40 Avara luonto: Karpaattien villielämä 19.34 Kansallismaisemat: Lappia 19.40 Grantchester 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Elämäni Biisi 22.15 Kovan viikon ilta 22.50 Vakooja joukossamme 23.45 Modernit miehet Yle TV2 06.42 Egenlandin matkakohteet 06.46 Egenlandin matkakohteet 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu 26.9. Ei olisi Mielensäpahoittaja uskonut, että rinnassa voi vielä tuntua kuin ihastuneella pojanklopilla. 15.00 Suurmestari Australia 16.00 Poliisit UK: Ajojahti 17.00 Liikennepoliisit UK 18.00 Suurmestari UK 19.00 Bob’s Burgers 19.30 The Summit Australia 21.00 Medusan sinetti 23.15 Vares – Huhtikuun tytöt 01.15 Pirunpeli 02.40 Suurmestari UK Yle Teema & Fem 07.36 Luontoretkellä 08.15 Toivoa ja epätoivoa 08.37 Skavlan ja Ruotsi 09.36 Kuin kaikki muut 10.06 Tuntematon perillinen 11.04 Islantilaisia paikannimiä 11.20 Riistametsällä Pohjolassa 12.00 Lintumies – vanha balettimestari 12.55 Elävä arkisto: Pro arte utili 13.15 Syyttäjä Imma Tataranni 14.15 Gran Hotel 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Elävä arkisto: Ennen vanhaan Ahvenanmaalla 16.22 Norjalaisarkkitehtien koteja 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.36 Eläimet vauhdissa 18.46 Koiraperheet käytöskoulussa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.53 Ruotsi tutkii 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 22.00 Verner Panton: elämä väreissä 23.00 Ainahan on huominen Yle TV1 07.00 Anne ja Anders Afrikassa 08.00 Yle Uutiset 8.00 08.05 Prisma: Immuunijärjestelmän voima 09.00 Yle Uutiset 9.00 09.05 Historia. Kuppilat kuntoon, Kape Aihinen! 22.40 Haluatko miljonääriksi. 08.23 Pikku Kakkonen 08.24 Keltainen Lumimies 08.35 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto 08.50 Jumppahetki 09.00 Bussikuski 09.30 Rohkea rokan syö 10.00 SuomiLOVE 11.00 Varikkounelmia 11.30 Ammatti: kirjailija Aila Meriluoto 12.25 Naissotilaat 12.55 Eränkävijät 13.25 Tiettömän taipaleen takana 14.05 Tanskalainen maajussi 14.50 Huutokauppakesä 15.50 Talot huokuvat historiaa 16.50 Mielettömät leikit 17.50 Lentopallon EM 20.00 Uefan jalkapallon U21 EM-karsinta: Suomi – Espanja 21.30 Paratiisi 22.20 YleX Esittää: Battle Beast 23.20 Kaamos – suomalaisen metallin viisi vuodenaikaa 00.15 Lentopallon EM: kooste MTV3 03.30 The Rookie 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 12.00 Emmerdale 12.30 Kauniit ja rohkeat 13.00 Unelmia Italiassa 13.30 Putous 15.00 Koko Suomi leipoo 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Päivän sää 19.20 Tulosruutu 19.25 Liiga. Jokerit – TPS 20.25 Liiga 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Asian ytimessä 23.05 Elokuva. Lande 10.35 Tämä on tämä 11.35 Tämä on tämä 12.35 Poliisit UK: Ajojahti 13.35 Liikennepoliisit UK 14.35 Sukuni salat 15.35 Selviytyjät 17.00 Pöllötöllö 18.00 Kartturista kuskiksi 18.30 Race Across The World Suomi 20.00 Simpsonit 20.30 Simpsonit 21.00 Jarkko Tammisen maailma 21.30 UEFA Nations League: Etkot 21.40 UEFA Nations League: Englanti – Espanja 23.45 Medusan perintö 02.25 Huutokaupan metsästäjät 02.55 Suurmestari UK Yle Teema & Fem 07.38 BUU-klubben 08.06 BUU-klubben 08.35 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.56 Miksi Malinin vauva vietiin. Pako Alcatrazista 01.20 Rikospaikka 02.20 The Rookie 03.20 Pitääkö olla huolissaan. päivänä 8 – N:o 73 – 2026 Jere B.Virtanen Viivi ja Wagner Yle TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.05 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.10 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.20 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.35 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.45 Yle Uutiset Lappi 11.50 Yle Oddasat 11.54 Oddasat 12.05 Kulttuuricocktail 12.35 Kätilö Grace 13.20 Maija löytää sävelen 14.56 Digitreenit 15.00 A-studio 15.30 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.35 Yle Oddasat 15.40 Novosti Yle 15.45 Yle Uutiset viittomakielellä 15.50 Yle Uutiset alueeltasi 15.55 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Kätilö Grace 17.54 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Itse asiassa kuultuna: Tauno Äijälä 20.00 Lomittajat 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 Ulkolinja: Teknodiplomatiaa 23.36 Oddasat 23.47 Houkutus naapurissa Yle TV2 06.38 Egenlandin matkakohteet 06.44 Egenlandin matkakohteet 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.9. 9. Kummisetä 01.55 Ensitreffit alttarilla UK 03.00 Pitääkö olla huolissaan. MTV3 klo 19.30: Mielensäpahoittajan rakkaustarina
Uusimaa 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomi lähelläsi 14.21 Radio Suomi lähelläsi. Uusimaa 15.36 Radio Suomi lähelläsi. Puolet suomalaisista harrastaa käsitöitä – mitä se kertoo meistä. Uusimaa 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta – Paavo Häikiö 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Urheiluilta 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Urheiluilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radio Suomen Urheiluilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Urheiluilta 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta – Aki Laine 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Yöradio – Lasse Olkinuora 23.00 Yle Uutiset 23.02 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 23.40 Yöradio 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö – Lasse Olkinuora 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö – Lasse Olkinuora 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.15 Urheiluillan keskustelu 2.45 Yöradio 3.00 Yle Uutiset 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola 3.57 Yöradio Perjantai 25.9. Perheen ravintolan työntekijä pidätetään, ja Joe päätyy ottamaan osaa murhatutkimuksiin.. Yle Radio 1 23.40 Yöklassinen 7.31 Kirjani tarina 7.55 Yksi on hyvää seuraa 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Hartaita säveliä 8.25 Aamuhartaus 8.35 Yksi on hyvää seuraa 8.40 Maailman tärkein pieni asia 9.00 Yle Uutiset 9.04 Muistojen bulevardi 10.00 Maailmanpolitiikan arkipäivää 10.25 Hyviä aikeita 4. Käännekohdissa Elias Salonen 10.53 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Epäilyttävän uutta – Aki Yli-Salomäki. Hockey Night Maanantai 23.05 Tanssii Tähtien Kanssa 01.05 Rakkaat Maajussit 01.35 Hamilton 02.35 Pitääkö olla huolissaan. Lande 09.30 Tämä on tämä 10.30 Simpsonit 11.00 Simpsonit 11.30 Sukuni salat 12.30 Sukuni salat 13.30 Selviytyjät 14.55 Selviytyjät 16.30 Mestarien liigan viikkomakasiini 17.00 Pöllötöllö 18.00 The Summit Australia 19.30 Pirunpeli 21.00 Mielensäpahoittajan rakkaustarina 23.05 Medusan sinetti 01.15 Rikospaikka: doc. 08.05 Pikku Kakkonen 08.06 Olipa kerran keksintö 08.13 Minä, Elvis Riboldi 08.25 Muumilaakso 08.50 Jumppahetki 09.00 Elämäni Biisi 10.15 Arja Saijonmaa – laulu vapaudesta 11.50 Ammatti: kirjailija Aulikki Oksanen 12.45 Naissotilaat 2 13.15 Let Her Speak 13.30 Tiettömän taipaleen takana 14.15 Tanskalainen maajussi 15.00 Huutokauppakesä 16.00 Talot huokuvat historiaa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 SuomiLOVE 19.00 Sohvaperunat 19.50 Kansallismaisemat: Imatrankoski 20.00 Game of Wool – suuri lankasota 20.50 Shake! 21.00 Pako Boliviasta 21.50 Pirjon rumempi Suomi 22.20 Estonia ja myytit 23.20 Paratiisi MTV3 03.55 Pitääkö olla huolissaan. Knalli ja sateenvarjo 23.04 Epäilyttävän uutta – Aki Yli-Salomäki. Uusimaa 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 10.30 Yle Uutiset läheltäsi. 15.00 Suurmestari UK 16.00 Liikennepoliisit UK 17.00 Liikennepoliisit UK 18.00 Suurmestari UK 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Dear England 21.20 Beck: Valkeat yöt 23.10 Rikospaikka 00.10 Hamilton 01.10 Vesillä: Suomi – Pori 02.05 Race Across The World Suomi 03.35 The Summit Australia Yle Teema & Fem 07.45 Luontoretkellä 08.25 Sportliv 08.35 Norjalaisia tarinoita 09.00 Koiraperheet käytöskoulussa 09.42 Romusta radalle 09.57 Unelmakoti 10.57 Felix & Klara 11.29 Felix & Klara 12.00 Suomen suurin teatteri 13.00 Ruoka-Suomi 13.45 Fabulous Cow Ladies 14.15 Gran Hotel 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 15.56 Yhdeksän tapaa lähestyä Helsinkiä 17.00 Miljoonien rakkauspetos 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Hääkuvaajat 19.00 Vuoroviikoin 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.55 Rakas broileri 20.40 Spotlight. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailma tarinoina 13.00 Näistä levyistä en luovu 13.55 Yksi on hyvää seuraa 14.00 Kalle Haatanen 14.55 Ykköskolumni 15.00 Kansallisen turvallisuuden virasto. Uusimaa 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomi lähelläsi 14.21 Radio Suomi lähelläsi. Uusimaa 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 10.30 Yle Uutiset läheltäsi. Uusimaa 15.36 Radio Suomi lähelläsi. Uusimaa 14.36 Radio Suomi lähelläsi. 9. Uusimaa 13.42 Radio Suomi lähelläsi. Maria Kalaniemi & Pekko Käppi – Tåreportens pärla 18.00 Jazzklubi 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubin viikon keikka 20.00 Jumalanpalvelus Kouvolan helluntaiseurakunnasta 21.00 Uutispodcast 21.25 Aitiovieras 21.51 Klasariparatiisi – Eva Tigerstedt 23.26 Romano mirits 23.40 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Aki Laine 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Aki Laine 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Aki Laine 6.00 Yle Uutiset 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu ja sää – Aki Laine 7.00 Yle Uutiset 7.02 Sää 7.03 Radio Suomen Viikonloppu – Olli Haapakangas 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Viikonloppu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Radio Suomen Viikonloppu 8.10 Juha Laaksosen luontoretki 8.22 Radio Suomen Viikonloppu 8.30 Minna Pyykön maailma 8.55 Radio Suomen Viikonloppu 9.00 Yle Uutiset ja sää 9.03 Urheiluradio 9.08 Iskelmäradio 10.03 Pekka Laineen Ihmemaa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Sillanpään sunnuntai 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Kansanradio 12.40 Radio Suomen Viikonloppu – Markus Turunen 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää 13.40 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. Uusimaa 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta – Paavo Häikiö 16.30 Yle Uutiset läheltäsi. Tietämättä mitä odottaa 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailma tarinoina 13.00 Politiikkaradio 13.30 Yksi on hyvää seuraa 13.35 Aitiovieras. Uusimaa 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta – Paavo Häikiö 16.30 Yle Uutiset läheltäsi. Huuliharpun hilpeys ja haikeus 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Tosi tarina 20.10 Hyviä aikeita 4. 18.40 MasterChef Australia 19.55 Kuppilat kuntoon, Kape Aihinen! 20.00 Remppa vai muutto Suomi 21.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 22.00 Mission Impossible – Rogue Nation 00.40 Suomen huutokauppakeisari 01.40 Poliisit 2019 02.40 Grillit tulessa MTV Sub 02.30 Suurmestari UK 06.00 MTV sääkamera 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Race Across The World Suomi 09.30 Myyrä 11.00 Poliisit UK: Ajojahti 12.00 Liikennepoliisit UK 13.00 Liikennepoliisit UK 14.00 Pitääkö olla huolissaan. Uusimaa 15.45 Radio Suomi lähelläsi. Uusimaa 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.03 Urheiluradio 9.06 Koko Suomen Radio 9.30 Yle Uutiset läheltäsi. Brittifolkin tarinankertoja juhlii 23.40 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Aki Laine 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Aki Laine 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Aki Laine 6.00 Yle Uutiset 6.02 Sää 6.03 Valoon päin 7.00 Yle Uutiset 7.02 Sää 7.03 Onnen sävel 7.50 Merisää 7.53 Onnen sävel 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Onnen sävel 9.00 Yle Uutiset ja sää 9.03 Urheiluradio 9.08 Lauantaina – Olli Haapakangas 10.00 Yle Uutiset 10.03 Lauantaina 11.00 Yle Uutiset 11.02 Lauantaina 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Radio Suomen Viikonloppu – Markus Turunen 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset 13.02 Levylautakunta 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset 15.02 Entisten nuorten sävellahja 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.10 Entisten nuorten sävellahja 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.08 Radio Suomen Viikonloppu – Hanna Kataja-Rahko 18.00 Yle Uutiset 18.02 Sekahaku – Jenna Bågeberg 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Viikon uutinen selkosuomeksi 21.12 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Menomesta 23.00 Yle Uutiset 23.02 Menomesta 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö – Laura Savolainen 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö – Laura Savolainen 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää 2.40 Yöradio 3.00 Yle Uutiset 3.02 Sekahaku – Jenna Bågeberg 3.50 Yöradio Sunnuntai 27.9 Yle Radio 1 23.40 Yöklassinen 7.00 Klasariparatiisi – Eva Tigerstedt 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Narrin aamulaulu – Nuoren neuvostovaltion näkökulma emigrantti Rahmaninoviin 9.00 Yle Uutiset 9.03 Aamusoitto 9.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 10.00 Jumalanpalvelus Hauhon kirkosta 11.00 Muistojen bulevardi 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Elävä historia. 06.52 Hei Taavi 06.59 Pikku Kakkonen 07.00 Kaapo 07.11 Apina Apunen, asentaja-apina 07.16 Vegesaurukset 07.21 Tommi ja Mummi 07.32 Pikku Kakkonen 07.33 Oktonautit 07.44 Ryhmä Hau 08.07 Madagascar. Uusimaa 14.45 Radio Suomi lähelläsi. Uusimaa 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomi lähelläsi 14.21 Radio Suomi lähelläsi. Yle TV1 klo 17.10: Kuolema Caprilla. My Foolish Heart 15.00 Kulttuuriykkönen 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Uutispodcast 17.30 Yksi on hyvää seuraa 17.35 Tuuli Saksalan keidas 18.25 Kulttuurikokemus 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubin viikon keikka. Uusimaa 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta – Paavo Häikiö 18.00 Yle Uutiset 18.02 Puhelinlangat laulaa 18.50 Merisää 18.55 Puhelinlangat laulaa 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Puhelinlangat laulaa 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Puhelinlangat laulaa 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Puhelinlangat laulaa jatkot 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Club Millennium 23.00 Yle Uutiset 23.02 Club Millennium 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö – Laura Savolainen 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö – Laura Savolainen 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.15 Kansanradio. Karhu – poliisin erikoisjoukko 02.00 Huutokaupan metsästäjät Yle Teema & Fem 07.51 BUU-klubben 08.20 BUU-klubben 08.49 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Hääkuvaajat 09.40 Vuoroviikoin 10.05 Kauppakaupunkien aarteita 11.04 Henkien valtakunta 11.32 Taivaallista menoa: Saako kaikesta laskea leikkiä. Uusimaa 13.42 Radio Suomi lähelläsi. Uusimaa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomi lähelläsi 15.21 Radio Suomi lähelläsi. Virolainen pentukuljetus 20.55 Yksi on hyvää seuraa 21.00 Politiikkaradio 21.30 Tiedeykkönen 22.21 Maailmanpolitiikan arkipäivää 22.45 Näistä levyistä en luovu 23.40 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Olli Haapakangas 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Olli Haapakangas 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Olli Haapakangas 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.05 Urheiluradio 7.07 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.30 Yle Uutiset läheltäsi. Autot sähköistyvät – muuttuuko verotus. Virolainen pentukuljetus 11.00 Virtasen taloushistoria. Nelonen 06.00 Bing ja ystävät 06.15 Muumilaakson tarinoita 06.40 Muumilaakson tarinoita 07.00 Smurffit 07.10 Smurffit 07.20 LEGO Friends: Uusi luku 07.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 08.05 Sonic Boom 08.20 Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Vaatekaapin vallankumous 10.00 Jaksa paremmin 10.30 MasterChef Australia 11.55 Kuppilat kuntoon, Kape Aihinen! 12.00 IS esittää. Uutta kohti. Uusimaa 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 10.30 Yle Uutiset läheltäsi. 06.30 Muumilaakson tarinoita 06.55 Muumilaakson tarinoita 07.20 Ava, Riko ja Teo 07.25 Zig & Sharko 07.35 Alvin ja pikkuoravat 07.45 Alvin ja pikkuoravat 08.00 Unelma-asunto auringon alta 08.55 Huomenta Suomi 12.00 Maajussille morsian 13.30 Unelma-asunto auringon alta 14.30 Unelma-asunto auringon alta 15.30 Tanssii Tähtien Kanssa 17.30 Race Across The World Suomi 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa 21.30 Jarkko Tammisen maailma 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 Harjunpää ja rautahuone 00.50 The Sex Trafficker’s Wife 01.55 Ensitreffit alttarilla UK 02.55 Hamilton 03.55 Pitääkö olla huolissaan. Uusimaa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 11.30 Yle Uutiset läheltäsi. Uusimaa 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomi lähelläsi 13.33 Radio Suomi lähelläsi. 20.00 Klassinen kattaus 21.00 Politiikkaradio 21.31 Tosi tarina. Alku – ääniä ilmaan 15.35 Musiikkikamari 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.06 Kaustinen 2026. Uusimaa 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta – Paavo Häikiö 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Musiikki-ilta 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Musiikki-ilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radio Suomen Musiikki-ilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Musiikki-ilta 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Yöradio – Lasse Olkinuora 23.00 Yle Uutiset 23.02 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 23.40 Yöradio 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö – Lasse Olkinuora 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö – Lasse Olkinuora 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.15 Musiikki-illan vieras 2.45 Yöradio 3.00 Yle Uutiset 3.02 Levylautakunta S u n n u n t a i 27. Yle Radio 1 0.00 Yöklassinen 6.30 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.06 Aamusoitto 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Radio 1.n aamu 9.00 Yle Uutiset 9.04 Muistojen bulevardi 10.00 Kalle Haatanen 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Narrin aamulaulu – Nuoren neuvostovaltion näkökulma emigrantti Rahmaninoviin 11.55 Yksi on hyvää seuraa 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Tiedeykkönen. Suru aiheuttaa myrskyn elimistössämme 13.00 Politiikkaradio 13.30 Yksi on hyvää seuraa 13.35 Kirjani tarina 14.00 Musiikkiaitio. Uusimaa 15.36 Radio Suomi lähelläsi. Suomi. Uusimaa 14.30 Yle Uutiset läheltäsi. Kuningatar Kristiina 400 vuotta – Helsingin Barokkiorkesteri 21.00 Politiikkaradio 21.31 Aitiovieras 21.55 Sari Valto 22.51 Tuuli Saksalan keidas 23.40 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Jenny Lehtinen 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Jenny Lehtinen 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Jenny Lehtinen 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.05 Urheiluradio 7.07 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.30 Yle Uutiset läheltäsi. 08.58 Pikku Kakkonen 09.00 Näin meillä 09.11 3 muskettisoturia 09.23 Näätäset 09.30 Voihan Poni 09.42 Kerro kerro kuvasta 10.00 Agilityn MM 10.45 Jalkapallon Kansojen liiga: parhaat palat 11.15 Samassa veneessä 11.40 Suunnistuksen MC: Viestit 15.50 Tennis: Tenniksen Billie Jean King Cup, finaali 19.00 Rallin SM: Porvoon osakilpailu, kooste 19.40 Agilityn MM 20.31 Pellehypyn suurlähettiläät 21.00 Tämä on pommi 21.45 Carmen-kiharat 22.45 M/S Mystery 23.15 Avoimena 23.45 Play Rape MTV3 03.00 Pitääkö olla huolissaan. Tulla-futuuri on suomalainen rakenne, jolla on kunniakas historia ja lupaava tulevaisuus 15.55 Yksi on hyvää seuraa 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Marko Gustafsson. Kausi 1, jakso 1/6. Etsivä Joe Mottramin ja hänen edesmenneen vaimonsa suvun rutiinit menevä uusiksi kun kaksi ruumista löydetään merestä. Anthony Burgess ja outo suhde musiikkiin 14.00 Uudet levyt 14.55 Ykköskolumni 15.00 Kuunnelman tiet 1/13. Koulupakolaiset 21.00 Efter Nio 22.00 Ihmeiden äärellä 22.40 Zlatanin nenä Torstai 24.9. Uusimaa 15.30 Yle Uutiset läheltäsi. 18.00 Petolliset 19.30 Selviytyjät Suomi 21.05 Temptation Island Suomi 21.10 Transformers: Viimeinen ritari 00.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 01.15 Grillit tulessa 02.15 Australian rajalla 02.45 Australian rajalla 03.15 Australian rajalla MTV Sub 02.55 Suurmestari UK 04.00 The Rookie 06.00 MTV sääkamera 07.00 Kaisu Kuu 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Muumilaakson tarinoita 08.05 Lucky Luken uudet seikkailut 08.30 Stadi vs. Uusimaa 14.30 Yle Uutiset läheltäsi. Anttolan kirkon kellot 18.01 Iltahartaus 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Sävel on vapaa / 09 – 144 800 21.00 Kuunnelman vuosisata 21.01 Uutispodcast 21.51 Klassikkokuunnelmia 22.41 Keinuva talo – Mika Kauhanen. Uusimaa 14.36 Radio Suomi lähelläsi. 12.00 Rosvo Roope 13.40 100 toive-elokuvaa 13.46 Hölmö nuori sydän 15.24 Ilmoitusasia 15.30 Kahden auringonlaskun välissä 16.51 Kulttuuricocktail 17.25 Vanhan talon uusi elämä 17.50 Ruotsi tutkii 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Metsän minisankarit 18.07 Tyra-pennun seikkailut 18.11 Do, Re & Mi 18.24 Saïd ja Anna 18.31 Unelmakoti 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 På spåret 21.00 Satumaan jäljillä 22.37 Häpeämätön 23.05 Huumeet 23.16 Huumeet 23.32 Lyhytelokuva: K7 Yle TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 11.00 Jumalanpalvelus 12.00 Egenland 12.30 Kätilö Grace 13.17 Vihaan sinua – rakas 14.30 Minkkiturkki 14.35 Elävä arkisto: Moottoriruutu – Volkswagen 1600 14.50 Kadonneet perijät 15.50 Yle Uutiset Sunnuntai 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Kuolema Caprilla 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 M/S Mystery 19.30 Kulttuuricocktail Kirjat 20.00 MOT: Loma vaihtui kahleisiin 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.36 Yle Uutiset Uutis-Suomi 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.55 Le bureau, vakoojaverkosto 22.50 Oddasat 23.00 Sisäilmaa 00.00 Modernit miehet Yle TV2 06.35 Egenlandin matkakohteet 06.40 Egenlandin matkakohteet 06.50 Nimipäiväonnittelu 28.9. Uusimaa 14.36 Radio Suomi lähelläsi. 9. Uusimaa 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomi lähelläsi 13.33 Radio Suomi lähelläsi. Uusimaa 14.30 Yle Uutiset läheltäsi. MTV3 klo 22.35: Teknavi. Nelonen 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Smurffit 06.40 LEGO Friends: Uusi luku 07.05 LEGO DreamZzz 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.50 Sonic Boom 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Remppa vai muutto UK 10.00 Raharemontti 11.00 Suomen huutokauppakeisari 12.00 Tähtiarpa 13.45 Valitut Palat Collection 14.00 Valitut Palat Collection 14.15 Valitut Palat Collection 14.30 Valitut Palat Collection 14.45 Valitut Palat Collection 15.00 Remppa vai muutto UK 16.05 100 Places to Be 16.10 Petolliset 17.40 Haluatko miljonääriksi. Uusimaa 14.45 Radio Suomi lähelläsi. Uusimaa 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta – Paavo Häikiö 16.30 Yle Uutiset läheltäsi. Viekää omppuja kouluihin! 2.48 Yöradio 3.00 Yle Uutiset 3.02 Pekka Laineen Ihmemaa Lauantai 26.9. Uusimaa 15.30 Yle Uutiset läheltäsi. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina syyskuun 24. Uusi autotekniikka vaatii lasiasentajilta enemmän: Best of Belron haastaa osaamisen. Uusimaa 13.42 Radio Suomi lähelläsi. Joe Lovano / Leo Genovese / Antti Lötjönen / Joonas Riippa Turku Jazzissa. 06.52 Poppelikumpu 06.57 Pikku Kakkonen 06.59 Dinotassut 07.10 Hannes Hamsteri 07.18 Pikku Kakkonen 07.19 Ninni ja Nestori 07.31 Pikku Kakkonen 07.33 Tuuri 07.41 Ryhmä Hau 08.03 Nimipäiväonnittelu 28.9. Miten taksialan uudistukset näkyvät käytännössä. Uusimaa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomi lähelläsi 15.21 Radio Suomi lähelläsi. Uusimaa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 11.30 Yle Uutiset läheltäsi. Uusimaa 15.45 Radio Suomi lähelläsi. Yle Radio 1 23.40 Yöklassinen 6.30 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.06 Aamusoitto 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Radio 1.n aamu 9.00 Yle Uutiset 9.04 Muistojen bulevardi 10.00 Marko Gustafsson. Uusimaa 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.03 Urheiluradio 9.06 Koko Suomen Radio 9.30 Yle Uutiset läheltäsi. Kysy säästä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.15 Sunnuntaivieras 15.37 Radio Suomen Viikonloppu 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.10 Radio Suomen Viikonloppu 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.08 Radio Suomen Viikonloppu – Hanna Kataja-Rahko 17.30 Sadan vuoden Merisää 17.50 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset 18.02 Olli Haapakangas – Tekstinkäsittelijä 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Kissankehto – Susanna Vainiola 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Viikonloppu 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Uutisviikko selkosuomeksi 21.12 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Valoon päin 23.00 Yle Uutiset 23.02 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 23.40 Yöradio – Laura Haikala 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö – Laura Haikala 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö – Laura Haikala 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.15 Sunnuntaivieras 2.37 Yöradio 3.00 Yle Uutiset 3.02 Iskelmäradio 3.54 Yöradio Maanantai 28.9. Aristoteleen kantapää. 15.15 Musiikkikamari 15.25 Yksi on hyvää seuraa 15.30 Aristoteleen kantapää. Habla contingo 15.00 Kulttuuriykkönen 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Uutispodcast 17.30 Yksi on hyvää seuraa 17.35 Näistä levyistä en luovu 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Konsertteja. Käännekohdissa Elias Salonen 17.53 Yksi on hyvää seuraa 18.00 Ehtookellot. Sinkkuristeilijät – luontodokumentti ihmisistä 22.31 Viihdekuunnelma. Uusimaa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 11.30 Yle Uutiset läheltäsi. Uusimaa 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomi lähelläsi 13.33 Radio Suomi lähelläsi. Ydinase. Alén testaa alle 50 000 euron korealaisen sähköisen lavaauton. Tampereen Robin Hood – Miljoonakavaltaja Nils Idmanin tarina 13.00 Välilevyjä. Sain sen videolle 12.05 Remppa vai muutto 13.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 14.05 Superpesis – Tunteiden Paloa 14.10 Tältä tuntuu Veikkausliiga 14.15 Spider-Man: Homecoming 17.00 Haluatko miljonääriksi. M a a n a n t a i 2 8 . Tietämättä mitä odottaa 0.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Miia Krause 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Miia Krause 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Miia Krause 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.05 Urheiluradio 7.07 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.30 Yle Uutiset läheltäsi. päivänä 2026 – N:o 73 – 9 R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Yle TV1 07.00 Avara luonto: Karpaattien villielämä 07.51 Perjantai-dokkari: Suomen kovin kilpasyöjä 08.03 Yle 100 -kunniavieras 08.10 Ykkösaamu 08.50 Koko Suomen viikko 09.10 Flinkkilä & Kellomäki 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Mikaela & Thomas 11.15 Tuhkimotarinoita 12.05 Kansallismaisemat. Uusimaa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomi lähelläsi 15.21 Radio Suomi lähelläsi. Uusimaa 15.45 Radio Suomi lähelläsi. Uusimaa 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.03 Urheiluradio 9.06 Koko Suomen Radio 9.30 Yle Uutiset läheltäsi. Pikkuvillilä 08.29 Salasaaren seikkailijat 08.56 Nimipäiväonnittelu: 27.9. Tammerkoski 12.15 Itse asiassa kuultuna: Tauno Äijälä 13.15 Lomittajat 13.45 Akuutti: Sairaan harvinaiset 14.15 Kovan viikon ilta 14.50 Yhdeksän miehen saappaat 15.30 Elämäni Biisi 16.43 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.07 Kirjakauppiaan tutkimukset 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Mesipistiäiset katoavat 18.45 Yle Uutiset Sunnuntai 19.30 Maan puolustajat 19.45 Erikoisryhmä Hampuri 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Sisäilmaa 22.00 Raid 22.41 Harakkamurhat 23.26 Ulkolinja: Teknodiplomatiaa Yle TV2 06.35 Egenlandin matkakohteet 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.9. Uusimaa 15.30 Yle Uutiset läheltäsi. 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 12.00 Emmerdale 12.30 Kauniit ja rohkeat 13.00 Unelmia Italiassa 13.30 Pirunpeli 15.00 Koko Suomi leipoo 16.00 Sunnuntailounas 16.30 Kauniit ja rohkeat 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Maajussille morsian 21.30 Rakkaat Maajussit 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Liiga. Uusimaa 14.45 Radio Suomi lähelläsi. – haastattelussa Taito ry.n Milla Satola 14.00 Musiikkiaitio. Kausi 32, jakso 1/8. Yle Radio 1 23.40 Yöklassinen 6.30 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.06 Aamusoitto 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Radio 1.n aamu 9.00 Yle Uutiset 9.04 Muistojen bulevardi 10.00 Virtasen taloushistoria 10.47 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Välilevyjä – Kare Eskola 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Elävä historia 13.00 Politiikkaradio 13.30 Yksi on hyvää seuraa 13.35 Aitiovieras 14.00 Musiikkiaitio 15.00 Kulttuuriykkönen 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Uutispodcast 17.30 Yksi on hyvää seuraa 17.35 Keinuva talo – Mika Kauhanen
Hänen mukaansa valtaosa oppilaista noudattaa sitä, vaikka jotkut alkavat toisinaan purnata vastaan puhelimia kerätessä. Voimaan tulleen sääntömuutoksen mukaan opettajien tulee kerätä oppilaiden henkilökohtaiset puhelimet heiltä pois, viedä ne säilytykseen koulun varastotiloihin ja palauttaa ne koulupäivän päätteeksi oppilaille. Tämän lisäksi sillä on pyritty lisäämään oppituntien työrauhaa ja oppilaiden keskittymistä opiskeluun. Aineenopettajilla luku on luultavasti suurempi, hän arvioi. asti Benecol -tuotteet – 20 % 3 00 10 00 Voim. – Jupinaa on ollut odotettua vähemmän ja se on ollut yksittäisiä tapauksia, hän kertoo. Savuhovi Saunapalvikinkku, Korppukinkku ja Uunikinkku 180 g (11,11/kg) Yks. Lemmelä ei kuitenkaan ota kantaa rauhaa lisäävään vaikutukseen, koska ei ole opiskellut yhteiskoulussa vanhan käytännön aikana. Opinto-ohjaaja Minna Kuusniemi. 23.–26.9. –Toki se riippuu siitäkin, kuinka paljon oppilas on tottunut käyttämään puhelinta vapaa-ajallaan, hän toteaa. 23.–27.9. 2,99/kpl (8,54–9,97/kg) 3 kpl 3 KPL 2 59 59 95 ZERoh! Juomatiivisteet 500 ml (4,78/l) (sis. 23.–27.9. 23.–27.9. Hänen mielestään se parantaa keskittymistä huomattavasti. Yleensä tämä johtuu siitä, että oppilas ei halua luovuttaa puhelintaan tai väittää, ettei hänellä sitä ole. 29.9. Satsuma Espanja Voim. Koulun erityisopettaja Minna Mustonen on samoilla linjoilla. Hänen mielestään uuteen käytäntöön on sopeuduttu yllättävän hyvin. Muut haastateltavat eivät kerro näin tiukasta ja tarkasta linjasta. 1,89/kpl (4,97/kg) Voim. Uusi käytäntö on herättänyt monenlaisia mielipiteitä puolesta ja vastaan. Heidän kokemuksensa mukaan suurin osa oppilaista noudattaa sääntöä, eikä heillä ole havaintoja sen rikkomisesta. 23.–27.9. – Esimerkiksi kielten tunneilla sanastoa saatetaan opetella puhelinsovelluksen avulla. 23.–27.9. ERÄ PAISTOSTA UUTUUS. Mustosella on myös antaa konkreettinen luku siitä, kuinka usein sääntöä rikotaan. Hänen mukaansa monet oppitunnit kuluvat suurelta osin opettajan ja oppilaiden väliseen keskusteluun koulun sääntöjen noudattamisesta. 23.–26.9. – Sanoisin, että minulle erityisopettajana tätä tulee vastaan ehkä 1–3 kertaa viikossa. Fazer Remix makeispussit 300–350 g (5,71–6,67/kg) Yks. Lisäksi se oppituntien työrauhan lisäämisen sijaan jopa vähentää sitä. Yhdeksäsluokkalaisella Mikael Riihelällä on täysin erilainen kokemus käytännön toimivuudesta. Tällä muutoksella koulu on pyrkinyt vastaamaan viime vuonna voimaan tulleeseen lakimuutokseen, jonka mukaan oppilaat eivät saa käyttää henkilökohtaisia laitteita koulupäivän aikana. Nykyään myös esimerkiksi erilaiset tietovisapelit ovat usein sähköisiä. Heidän mielestään käytäntö on toiminut, mutta työrauhaan sillä ei juuri ole vaikutusta. Seitsemäsluokkalainen Vertti Lemmelä kokee myös, että käytäntö toimii useimmiten. Nestle Maxi Pack Murot 550-625 g (8,94-10,85/kg) Yks. – Tämä on pelkästään hyvä uudistus ja on toiminut hyvin, hän kertoo. Pågen Gifflar Kanelipuusti 260 g (7,27/kg) kg 12 , 90 kg 2 KPL kg Skannaa ostokset puhelimella, pakkaa suoraan omaan kassiin. Yhdeksäsluokkalaiset Selma Koivisto (vas.) ja Aami Virtanen. Yhdeksäsluokkalaisia Aami Virtasta ja Selma Koivistoa on hieman häirinnyt se, että nyt välitunneille pitää löytää muuta tekemistä. Oppilailla asiasta monenlaisia mielipiteitä Kahdeksasluokkalaisen Roni Ursinin mielestä uusi käytäntö ei ole hyvä, koska opettajilla on puhelimien keräämisessä ylimääräistä työtä. 23.–27.9. Mustosen mukaan sääntörikkeitä oli aluksi enemmän, koska jotkut oppilaat saivat vieroitusoireita kännykän käyttämättömyydestä. 23.9.–6.10. Kirjoittaja on Erkon yhteiskoulun oppilas, joka suorittaa tet-jaksoaan Orimattilan Sanomissa. – Ei toimi. Hän kertoo myös, että uudeksi asiaksi käytäntö on omaksuttu yllättävän hyvin. Erityisopettaja Minna Mustonen. Atria Kanan maustamaton paistileike 450 g (8,87/kg) Suomi Pizzaburger 130 g (12,23/kg) 4 00 Voim. Kala-Lappi Loimutai Tulisavukirjolohifilee Suomi 3 , 99 1 , 59 Voim. Kotimaista Kirsikkatomaatti 250 g (7,96/kg) Suomi Voim. 2,99/kpl (16,61/kg) 2 kpl 2 KPL Voim. Ei opettajat muista kerätä niitä. Maksa lopuksi pikakassalla. 5,59-6,35/kpl (8,94-10,85/kg) 2 kpl 2 kpl 2 KPL 6 00 Voim. Yhdeksäsluokkalainen Mikael Riihelä. 23.9.–4.10. Opettajien suhtautuminen on myönteistä Erkon yhteiskoulun opinto-ohjaaja Minna Kuusniemi suhtautuu uuteen linjaan myönteisesti. Hänen mukaansa tulisi kuitenkin huomioida se, että puhelimia saatetaan myös tarvita opiskeluun. – Jos opettaja huomaa, että puhelimia on vähemmän kuin oppilaita, hän yleensä palauttaa ne ja pyytää tuomaan aakkosjärjestyksessä uudestaan, he kertovat. 2,39 + pantti 0,20) Ciraf Lasten vedenja tuulenpitävä kevytvanuhaalari Halvempi hinta 1 89 Voim. päivänä 10 – N:o 73 – 2026 MARKUS MOLKKARI Orimattila Erkon yhteiskoulussa Orimattilassa on lukuvuoden alusta alkaen noudatettu uutta käytäntöä oppilaiden henkilökohtaisten puhelimien säilytyksessä. Erkon yhteiskoulun uusi kännykkäkäytäntö koetaan pääosin hyvänä asiana Erkon yhteiskoulun välitunnilla pelataan pingistä ja keinutaan. Myllyn Paras Pyöreät piirakkataikinat 380 g (3,95/kg) Yks. Näin opettajat näkevät, kenen puhelin puuttuu yhteisestä keräyslaatikosta. KUVAT: MISKA MIETTINEN PAISTOSTA Helpota arkeasi! Tilaa ja nouda ruoan verkkokaupan ostoksesi Prisma Orimattilasta ORIMATTILA Erkontie 16 MA-PE 6.30–22 LA 7–22 • SU 8–22 1 , 99 1 , 49 24 , 90 Voim. Puhelinlaissa eritelläänkin poikkeukseksi puhelimien käyttäminen ohjatusti opiskelutarkoituksessa. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina syyskuun 24. Lihasampo Possuja broilerpekonikääryleet Suomi Voim. – Se aiheuttaa levottomuutta, kun puhelimet eivät ole koko ajan taskussa, kertoo Ursin. Tai yhteiskuntaopin tunnilla katsotaan tietoja vaikkapa Kelan sivuilta, Kuusniemi selittää. Kertomansa mukaan hän on törmännyt jopa niin sanottuihin “feikkipuhelimiin”, eli vanhoihin tai rikkinäisiin laitteisiin, joita annetaan keräyslaatikoihin oikeiden laitteiden sijasta. Kuusniemen mukaan uudistus on tervetullut