Loppusyksystä on tarkoitus arvioida uudelleen, voidaanko virka vielä vakinaistaa. Jäppinen sanoo, että se tarkoittaa yhtenäisyyttä. Liljeqvist ei niele häntä vastaan esitettyä kritiikkiä. Timjamipossua, timjamikermakastike g,l Pinaattikeitto g,l Sieniohratto l Ke 29.7. Orimattilan perussuomalaiset yrittää koota rivinsä uudella hallituksella Krista Liljeqvist jätti paikallisyhdistyksen vetovastuun. Kaupunginhallituksen on määrä julistaa kaupunginjohtajan virka auki ja nimetä haastatteluryhmä. OS tänään Orimattilan Sanomien kesätyötestin tämän viikon osassa tutustutaan työhön Taidemuseossa. Fetakanapata g,l Papupaella g,v LIHOJEN ALKUPERÄMAA SUOMI Avoinna ma-pe 10.30-14 Katso viikon lounaslista: www.ravintolaola.fi Pakaantie 1, (2. – Yhdistyksen hallitustyössä on ollut ongelma. – Saatiin heidät perumaan aikeensa. Hanna Pikka vapaa-aika ja hyvinvointipäälliköksi Pelastuslaitos sai hälytyksen Orimattilan Purotielle maanantaina iltapäivällä kello neljän aikaan. Minulla on käsitys, että kaikki menee siellä nyt parempaan suuntaan, Lehtosaari sanoo. Ekmania ei valittu eduskuntaan, Nieminen valittiin. Jos kiitos on tämä, annetaan olla. Sinappinen lihapata g,l Aurapunajuurikeitto g,l Tofupannu g,v Pe 31.7. Chorizopyörykät, makeantulinen paprikakastike g,l Thaimaalainen kalakeitto g,m Kasvisjauhispyörykät g,v Ti 28.7. Toimittajaa opasti Taidemuseon kesätyöntekijä Sella Vuori. Kaupunki palkkaa siksi Pullisen tilalle muotoilija (YAMK) ja yhteisöpedagogi (AMK) Hanna Pikan. Uuden kaupunginjohtajan haku pääsemässä käyntiin Tuomo Jussila ja Lilli Peltonen pohtivat rekrytoinnin aikataulua. Päivän aikana toimittaja oppi lämpötilan ja ilmankosteuden merkityksestä taideteoksille sekä pääsi perehtymään museon kassajärjestelmän toimintaan ja jopa koskemaan taideteoksiin niitä suoristaessaan. SIVU 5 Kesätyötesti vei toimittajan taiteen keskelle Sella Vuori (oik.) kirjaa ylös kävijämäärän, lipputyypin ja maksutavan kesätyötestaajan seuratessa vierestä. mukaan Katsastus | www.plus.fi Helppo nettivaraus www.plus.fi Konttorimme palvelevat sinua Orimattilassa, Pukkilassa, Porvoossa, Mäntsälässä ja yli 30 muussa paikassa ympäri Suomen! Kotimaista palvelua lähelläsi! OSTAMME KULTAA & HOPEAA ROMUNA TAI MISSÄ TAHANSA MUODOSSA, ROHKENE KYSYÄ MYYMME & VALMISTAMME UNIIKKEJA KORUJA +358 45 804 7300 Vapaudenkatu 2 LT39, Lahti info@taivaskulta.fi www.taivaskulta.fi LUE ARVOSTELUT MEISTÄ GOOGLESSA! TERVETULOA MYYMÄLÄÄN!. – Yritetään pysyä linjassa, mikä kelpaa jäsenistölle, eikä toivota tällaista sooloilua, Jäppinen sanoo kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen erottamisaikeisiin viitaten. Mantelikalaa (g),l Paprikakanakeitto g,m Kikhernekastike g,v To 30.7. ”Laiton kokous” Krista Liljeqvistin mukaan maanantain kokous oli laiton muotovirheen vuoksi. Henkilöt eivät ole toimineet yhdessä, eikä mikään asia oikein toiminut. Ehdokkaiden etsimiseen ja seulomiseen palkataan avuksi konsultti eli rekrytointeihin erikoistunut yritys. Hänen mukaansa paikallisyhdistys kyllä tukee ensi vuoden vaaleissa omiaan, mutta toistaiseksi Orimattilan perussuomalaisilla ei ole omaa eduskuntavaaliehdokasta. Ne eivät sitten mahtuneet samaan hallituspöytään. En ole saanut mistään muusta kielteistä palautetta kuin kaupunginjohtaja-asiasta. Hälytyksen aiheuttajaksi osoittautui pattereiden loppumisen takia piipannut palovaroitin, jonka kuullessaan ohikulkija oli soittanut hätäkeskukseen. Kaupungin sivistysjohtaja Heidi Nygren pestasi Pikan jaksolle 13.8.–31.12. Kaikki vaihtoehdot sisältää salaattibuffetin, ruokajuomat ja jälkiruoan Lounas 13,50 Keittolounas 11,50 Salaattilounas 9,50 Tervetuloa! toivottavat Jani ja Sami JASA AUTOHUOLTO OY Topintie 2 B, 16300 ORIMATTILA p. Paikalliset esittivät toiveita tulevalle kaupunginjohtajalle – gallupissa toivottiin muun muassa, että hän kuuntelisi paikallisia, toisi mäkkärin Orimattilaan tai luopuisi kolmasosasta palkastaan. – Se oli laittomasti koolle kutsuttu. Hän listaa, että perussuomalaisten someen oli hänen kaudellaan tullut mukavasti lisää seuraajia ja uusia nuorempia jäseniä oli saatu houkuteltua mukaan. ORIMATTILAN SANOMAT TORSTAINA 23. heinäkuuta 2026 N:o 55 – 74. Ja vaikuttanee jatkossakin. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi Irtonumero 2,90 € (sis. Kohteessa ei ollut minkäänlaista paloa. – Siellä on kokoonnuttu ja järjestäydytty. Eroamisia ei kuitenkaan tullut. alv.) Orimattilan vapaa-aika ja hyvinvointipäällikön sijaistamiseen määräaikaisesti palkattu Essi Pullinen on estynyt hoitamasta tehtäväänsä. Viran tasopalkka on 4 392,65 euroa kuukaudessa. Virheellinen palohälytys Purotiellä JUHO KIURU Orimattila Orimattilan uuden kaupunginjohtajan hakuprosessi käynnistyy maanantaina kaupunginhallituksen kokouksella. Liljeqvist myöntää, että kaupunginjohtaja-asia vaikutti kielteisesti perussuomalaisten paikallisyhdistyksen hallituksen työskentelyyn sekä valtuustotyöhön. Uusi hallitus linjaa, että se tulee ”terävöittämään toimintaa ja keskittymään oleellisiin asioihin”. Toiminta kärsi Aiempi paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Krista Liljeqvist ja varapuheenjohtaja Tero Rönkkö ilmoittivat eroavansa, kun tietoon tuli yhdistyksen ylimääräinen kokouskutsu vanhan hallituksen erottamiseksi. 044 989 6682 Täyden palvelun AD-autokorjaamo ad-autokorjaamo.fi orimattila @ ad-autokorjaamo.fi ma–pe 07.30–17.00, la sop. – Ei tässä enää suurella ilolla ja hymyllä paineta. Hallitus ei ollut kutsuja, vaan yksi jäsen. Huoltomies avasi oven pelastuslaitokselle. Valtaosa heistä oli kovia nimiä ja konkareita. – Piirin puolelta ja kansanedustajilta on tullut kehuja toiminnasta, kuinka Orimattilan perussuomalaiset on lyöty uuteen lentoon. Ei tämmöisiä asioita unohdeta, Liljeqvist linjaa. He joutuvat sen kokouksen järjestämään uudelleen. Paikallisyhdistys oli ajautunut Jäppisen mukaan jamaan, jossa viidesosa jäsenistä uhkasi erolla. Orimattilan tulevan kaupunginjohtajan etsimiseen pyydettiin tarjous kuudelta firmalla. Sen puheenjohtaja Veli-Pekka Lehtosaari ei pidä asiaa isona. Muut jäsenet ovat Ville Erola, Jari Kaitaranta ja Tuija Kosonen sekä vanhasta hallituksesta mukaan kelpuutetut Johanna Ekman ja Arja Simola. Eduskuntavaaleissa Johanna Ekman sai 4 146 ääntä ja perussuomalaisten lahtelainen ehdokas Mira Nieminen 5 388 ääntä. Maanantaisessa kokouksessa vanha hallitus erotettiin ja uuteen hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Tero Jäppinen vuoden loppuun saakka. Jos joku jotain muuta keksii, olen pelkkänä korvana. JUHO KIURU Orimattila Orimattilan kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen erottamisprosessit nostivat perussuomalaisten paikallisyhdistyksessä niin paljon vastustusta, että yhdistykselle valittiin uusi hallitus. Asunnossa ei ollut ketään paikalla. Pelastuslaitoksen yksikkö kävi tarkistamassa tilanteen. Orimattilan kokous on kantautunut myös perussuomalaisten Hämeen piirin korviin. Vapaa-aika ja hyvinvointipäällikön tehtävää ei vakinaistettu säästösyistä. Eikä kaikkia oltu kutsuttu. KUVA: JOANNA LUOKKANEN KUVA: ANNA HAKAMA KUVA: ANNA HAKAMA ORIMATTILAN SANOMAT Mitä tulevalta kaupunginjohtajalta toivotaan. Orimattilan edellinen kaupunginjohtaja Kalle Larsson irtisanoutui kesäkuun lopussa. krs) puh. – Kaupunginjohtajan erottamisasiassa oli meillä kahta ja jopa kolmea eri mielipidettä. Porsaan grillipihvit, bearnaisekastike g,l Purjoperunakeitto g,l Linssikastike g,v La 1.8. – Tällaisesta ei ole ollut edes puhetta ikinä, Jäppinen kuittaa. Yhdistys oli jakaantunut kaupunginjohtaja-asiassa kolmelle eri kannalle. 044-240 9090 Kokousja juhlapaikka 70 hengelle. – Lisäksi meillä oli rekrykampanja ja video tuloillaan. Hän huomauttaa, että erottamiset eivät olleet ainoa jäsenistöä hiertänyt ongelma. Tero Jäppisen mukaan yhdistyksen kiistat eivät liity edellisiin eduskuntavaaleihin ja niiden alla tapahtuneeseen väitettyyn rivien repeämiseen. SIVU 3 TEHTAAN LOUNAS ENSI VIIKON LOUNASLISTA: Erkontie 11, Orimattila, 010 327 4400 myös take away | www.ravintolatehdas.fi Ma–pe klo 13–14 eläkeläisalennus -10% ma–pe 10.30–14.30, la 12–15 Koko lounas 14,00 ilman keittoa 13,30 Keitto/vege keittiöstä 12,30 Salaattilounas 11,30 Ma 27.7. Uuden kaupunginjohtajan rekryprosessi alkaa maanantaina
Mutta viimeiset luottamustehtävänsä hän jätti vas ta tänä kesänä. 46:4) Tämän lupauksen varaan on hyvä jättää myös uusi alkava päivä. Niihin tehtäviin Hovi pystyi lähtemään, sillä kotitilalla oli luotettava tilanhoitaja ja mui ta työntekijöitä apuna. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Se on hyvinkin totta ja tulee ole man trendi jatkossakin. Tai pitäisi saada vainajalle siunaus pätki vän kännykkäyhteyden kautta. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Hänellä ei ollut hinkua muille aloille. Kaikki kunnia hänelle, mutta asiakaspal velijalla ja asiakkaalla oli hyvin erilaiset aksentit englannin kielessä. Pöytätennisväki tiivisti, et tä Hovi vaikutti lajin parissa 60 vuotta. Suo meen ei synny enää niin sanottua savupiipputeollisuutta. Sijaan tuli vanhemmiten esi merkiksi mökkeilyä ja pyöräilyä vaimon kanssa. Niillä on paikkansa sielläkin, mutta vielä suurempi merkitys niillä on silloin, kun ne saa sanoa kasvokkain. Seurakunta on jo vuosituhansia hoitanut asioi taan myös etänä. 044 7043 718 ilmoitukset@orimattilansanomat.fi TILAUSHINNAT (sis. – Lehti ei suorita tilaajalle hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Maatalous on ajettu alas ja aje taan, sekään ei kannata. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,45 Tekstin edellä, tekstissä 2,20 Kuolinilmoitukset 2,20 Tekstin jälkeen 2,10 Takasivulla 2,30 Hintoihin lisätään 25,5 % arvonlisävero. Verotoimisto lähti hevoskaupungista jo 16 vuotta sitten. Ei liioin vero ja nostamalla, ne ovat jo tapissa. Viime aikoina varsin tutuksi tul leen mantran mu kaan keskittäminen tehostaa toimintaa. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila ark. Maanviljelijä, talousneuvos Kimmo Hovi on kuollut 74vuo tiaana. Valtion vesille myydään ravus tuslupia vain vesistöihin, joissa elää täplärapuja. Nel jässä hallitusvuodessa, ei onnistu. Lyhyt on vaan muisti heillä, edellinen vasemmistohalli tus teki 41 miljardia velkaa ja sil loin huusi oikeisto. Lisäksi 18–69vuotiaiden ra vustajien tulee maksaa kalaston hoitomaksu. 6.30–16, la–su 6.30–12, puh. Välittömästi tai viipymättä hoidettavia tehtäviä poliisilla oli täällä hoidettavanaan 1 103 kappaletta yhden vuoden aikana. 044 7043 722 lauri.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Uutismedian liiton jäsen ISSN 1236-6609 PAINOPAIKKA Lehtisepät Oy, Lahti Joanna Luokkanen kirjoit ti 15.7., että liiketiloja vaikuttaa olevan tyhjillään Orimattilassa. Me työikäiset odotamme usein viikon loppua tai lomaa ja huomaamattamme ohitamme tämän päivän. Poliisi kyllä vakuuttaa, että se näkyy paikkakunnalla jatkossakin. Hovi oli muun muassa Maaseu dun työnantajaliiton hallituksessa kolmen vuosikymmenen ajan ja sen puheenjohtajana 2006–2018. Ikääntyneiden ihmisten puheissa toistuu kii tollisuus eletystä elämästä. Niissä ihmisen elämäntarina ikään kuin kiertyy yhteen. Kauden rapusaaliista odotetaan normaalia, kertoo Kalatalouden keskusliitto. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. Onni ei kuitenkaan asu vain suu rissa juhlahetkissä tai sosiaalisen median kuvis sa lomamatkoilta. Uudistukset eivät kuiten kaan olleet niin radikaaleja, että niistä olisi koitunut suurta talou dellista riskiä. Työtoverina Hovi oli pidetty. Olisi oltava uusin evä in olevia päättäjiä, jotka rohkeasti alkavat ilman kovaa huutoa lait taa Suomea kuntoon ilman, että vain nostetaan veroja tai luodaan työpaikat verorahoilla. Samanlaista logiikkaa esitti hieman aikaisem min Posti. Isot ikäluokat ovat jo eläkeiässä eivätkä tarvitse enää lisää tavaraa. Kun välimatkaa on yli 5 000 kilometriä, se vaikeuttaa asiointia. Onneksi lähipal velu pelaa vielä joillakin. 0100 5577. Kun opimme nä kemään pienet kiitollisuuden aiheet, löydämme myös enemmän onnellisuutta. Raamattu lupaa: ”Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. 42 eKr.) Onnellisuus, mitä se on. Töitä siis on paljon. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Miska Miettinen p. Määräaikainen tilaus 12 kk 249 €, 3 kk 71 € 6 kk 127 €, 1 kk 30 € Tarjous 3 kk 65 €, 6 kk 122 €. SIRKKU PELKONEN Seurakuntapastori Orimattilan seurakunta Ravustuskausi alkoi tiistaina. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu distus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Hovi ei arkaillut olla eri mieltä asioista, mutta ei sortunut riitelyyn. Samaan sarjaan kuuluvat ainakin pankit, kaupat eri koisliikkeiden osal ta ja monenlainen asiakaspalvelu. Ravustus alkoi Näin kirjoitat Lukijan postiin Lähetä kirjoituksesi osoit teella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Orimattilan Sanomat, toimitus Tuleeko Orimattilasta poliisin eristämä alue uudistuksen myötä. alv. Se siirsi päiväjakelunsa Orimattilasta Lahteen. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja Lauri Hakama p. 03-876 678 tilaukset@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Petri Hotti p. Hän ylsi pelaajana mes taruussarjatasolle asti ja oli laji liiton ensimmäinen koulutuspääl likkö. Mutta ei voida enää devalvoida, mikä monesti pelasti Suomen. Mei dän nykypoliitikot eivät osaa kun huutaa toisilleen vuorotellen. Monipuolista taituruuttaan Ho vi pääsi kuitenkin hyödyntämään laajasti. Jos lähtee, tus kin sentään Intiaan saakka. Järjestötyötä Kimmo Hovi oli vähentänyt selvästi 70 ikävuo teensa mennessä. Ne ihmiset, joi den luota palvelu viedään pois, voi vat olla eri mieltä. Rikollinen toiminta kuiten kin jää Orimattilaan. Syntymäpäivillä huomaan ajattelevani, että merkkipäiviä kannattaa viettää niin kauan kuin elinpäiviä annetaan. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Tilausja laskutusasiat: Susan Petäjä p. Sen keskei nen teema on kes kittäminen, totta kai. Muutos ta lievensi se, että hän oli viettä nyt pienestä pitäen kesät maalla. Yrittäjyys on ajettu hallitusten toimesta veroineen ahtaalle. Nyt Suomen verotus on maa ilman korkeinta luokkaa. Jokainen meistä tietää, että nyt olevaa valtion velkaa ei saada enää korjattua millään hokkus pokkus konstilla. Se vaatimus hiljalleen keveni, kun poika Ville Hovi alkoi ottaa ohjia kotitilasta vajaat 20 vuot ta sitten. Ne kaikki olivat vaatineet valtavasti aikaa ja ajat telua, mutta olivat myös antaneet paljon, niin Hoville itselleen kuin koko perheellekin. Hän oli lukuisissa luot tamustoimissa vaativissakin teh tävissä niin maataloudessa kuin myös lempilajissaan pöytäten niksessä. Joskus puolison paikka on tyhjä ja pöydällä on kehystetty valokuva. Toinen asia on globaali vapaa kauppa. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. JUHO KIURU Monitaiturin ura pellolla ja kabinetissa hakee vertaistaan KUVA: ANNA-SOFIA NIEMINEN Kimmo Hovi syntymäpäivähaastattelun kuvauksissa vehnäpellolla.. On etuoikeus saada kuulla 90vuotiaan ihmisen kertovan omasta elämän matkastaan – iloineen, suruineen ja kiitollisin mielin. Jokaisen pitää muis taa, että verorahoilla luotu työ paikka maksetaan verorahoista, jota pitävät käytännössä yllä yri tykset ja maatalous sekä heidän työntekijänsä ja yrittäjät, joiden selkänahasta verot revitään. päivänä 2 – N:o 55 – 2026 Päivyri Tänään tästä Lukijan postia ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Päätoimittaja: Anna Hakama p. Usko Jumalaan ei ole poistanut suruja ja ki puja elämästä, mutta se on antanut voimaa kul kea niiden läpi. Kaiken ehtiminen arkityön ja perheen ohella vaati tiukkaa ai kataulukuria. Senkin jälkeen hän oli poikansa tukena ja tarvit taessa neuvonantajana aivan lop puun saakka. PUBLILIUS SYRUS (n. Hovi kuoli nopeasti edenneeseen sai rauteen 1. Orimat tilan mahdollisuus saada isoja työnantajia (tehtaita), se aika on mennyt. Kokonaan Hovi ei jättänyt maataloutta koskaan. 10 %) Kestotilaus 12 kk 239 € 2 erässä á 121 €, 3 erässä á 82 €, 4 erässä á 62 € Paperilehden digilisä 1 €/kk. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina heinäkuun 23. Siis Suomi on elänyt vain velkarahalla, jota kukin hallitus on jakanut vallassa ollessaan ää nestäjiä hakien. Luottamusteh tävät veivät myös ulkomaille ja Bryssel tuli Hoville hyvin tutuksi. Jatkossa ne aiotaan hoitaa entistä kauempaa. Hän oli syntynyt Helsin gissä 26. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Kimmo Hovi tarjoutui aina tilan töihin, kunnes lopetti käytännön askareet pari sen vuotta sitten. Se löytyy myös aamukahvin tuoksusta, läheisen hymystä ja siitä, että saamme herätä vielä uuteen päivään. JUHO KIURU Palvelun etääntyminen sen kun jatkuu Tänään: OILI, OLGA Perjantaina: TIINA, KIRSI, KIRSTI, KRISTA, KRISTIINA, KIIA, TINJA Lauantaina: JAAKKO, JIMI, JASU, JAAKOB, JAAKOPPI Sunnuntaina: MARTTA Maanantaina: Unikeon päivä; HEIDI Mielen tuska on pahempaa kuin ruumiin särky. Lehti ei vastaa painovirheistä, jotka johtuvat epäselvistä käsikirjoituksista tai puhelimessa sattuneista väärinkäsityksistä. 044 7043 713 hanna-mari.tyrvainen @orimattilansanomat.fi KONTTORI ma, ke, pe klo 8–16 ti, to klo 7.30-16.30 Toimistopäällikkö Marja Hakama p. 0100 4070. Nyt huudetaan hallituksesta toiseen kurkku suorana velkaa ja velkaa, vaikka vasemmistohalli tukset lisäävät kuluja ja veroja, ja oikeistopuoli yrittää luoda työ paikkoja ja hakea säästöjä. Kiitollisuus uudesta aamusta, tavallisesta arjesta ja pienistä kauniista hetkistä. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Juho Kiuru p. Lämmin katse kertoo, että rakkaus elää yhä. Asetelma sopi kummallekin isännälle ja hyö dytti molempia. Digitilaus 6 kk 80 €, 3 kk 45 €. heinäkuuta Orimatti lassa. Pappina saan kohdata eri ikäisiä ihmisiä, mut ta erityisen koskettavia ovat ikärikkaiden syn tymäpäivät. Usein kauneimmat kii tokset ja rakkauden sanat lausutaan vasta arkun äärellä. Moni pitkän elämän elänyt kertoo siitä, kuin ka Jumala on kantanut vaikeidenkin vaiheiden läpi. Ensimmäi nen iso asia oli EU, jossa toki on hyvääkin kuten puolustusasiat. Kimmo Hovi kävi koulun sa Helsingissä, mutta muutti 25vuotiaana pitämään sukutilaa Orimattilan Virenojalle. Se olisi varmasti viimeinen niitti, että joulukirkkoon pitäisi körötellä hiippa kunnan keskukseen Mik keliin. Syntyvyys on aivan liian al hainen, mikä puolestaan vaikut taa rakentamiseen. Uu sia kasveja ja lajikkeita kokeil tiin, suorakylvöä ruvettiin suosi maan. Hän vaikutti myös Maa ja met sätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n valtuuskunnassa ja Pro Agria Hämeen hallituksen pu heenjohtajana. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi massa olevan tilaushinnaston mu kaisesti. Ja ehkä entistä pienemmillä resursseilla rahan säästämisen takia. Liiton puheenjohtajana Ho vi vaikutti vuosina 1993–1998. Vanha isäntä oli kuiten kin edelleen kiinnostunut maata loustuotannosta ja teki poikansa kanssa tiivistä yhteistyötä aivan loppuun saakka. Mutta kun se askel oli otettu, Hovi viihtyi maanviljelijänä. Syyt läh tevät samasta asiasta kuin koko Suomen tilanne. Aina muutos ei tosiaankaan ole käänne parempaan. Lopputuloksen tiedätte, miten on käynyt. Opintonsa Hovi suoritti Mus tialan maanviljelysopistossa ja Liikemiesten kauppaopistossa. Suuri askel mietitytti tarkkaa ja perus teellista nuorukaista. On tärkeää kokoontua yh teen, iloita toisistamme ja puhella ääneen ne sa nat, jotka merkitsevät. Postilla on kaikkiin tällaisiin tapauksiin seli tys: ”kehitämme ja optimoimme toimintaamme jatkuvasti, jotta voimme tarjota kilpailukykyi siä tuotteita ja palveluja myös tulevaisuudessa”. Samoin hy vinvointialueet on laitettava enin tään viiteen. Poliisin tietoon tuli viime vuonna 1 074 rikosta Orimattilasta. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tms syistä julkaista määrättynä päivänä. Tuota valtion velkaa ei enää korjata kuin totaalisella yhteis kunnan ilmaispalveluiden ja by rokratian alasajolla. Silloinkin puhe on täynnä rakkautta ja kaipausta. Kasvettuaan tarpeeksi isoksi Ho vi paiski tilan töitä kesäisin. Vedosilmoitukset kaksi täyttä työpäivää ennen julkaisupäivää. Suomen velka oli kasvanut it senäistymisvuodesta 1917 vuo teen 2008 noin 54 miljardiin eu roon ja 2008:sta vuoteen 2026 se on kivunnut lähes 2 000 miljar diin. Koskahan lähtee palokunta. Se loi mahdollisuuden ostaa netistä vaikka mitä tavaraa maailmalta ja söi pikkukaupat, ja syö lisää. JUHA RITALA Päivän miete Sana viikonlopuksi Huuto seis ja Suomi kuntoon Poliisi junaili ke sän hiljaisuudessa omaa palveluverk kouudistustaan Ori mattilaa kos kien. Elämän yhteiset vuodet kantavat edelleen. Myös per heen tuki oli koko ajan takana, ei kä isännän ajankäyttö aiheuttanut porua. Mutta kai sitä vettä voisi ruiskutella keskitetysti etäyhteyden päästä vaikka Lahden Launeelta. Ilmoitukset on jätettävä konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Maksusta ovat va pautettuja ne, jotka ehtivät täyt tää 65 vuotta vuoden 2023 lop puun mennessä. Eniten veroa ovat nostaneet vasemmis topuolueet, ja työpaikat on luotu verorahoilla. Silloin ei vielä puhuttu palve lun parantamisesta tai uusista hienois ta toimintamalleis ta lähdön hetkellä, vaan todettiin suo raan: ”Orimattilan palvelupisteen lak kauttamista vero toimisto peruste lee valtionhallin non säästötoimilla ja henkilökunnan voimavarojen kes kittämisellä”. Suomessa alku peräinen, erittäin uhanalainen jo kirapu rauhoitettiin valtion vesi alueilla toistaiseksi viime kesänä. Maanviljelijänä Kimmo Ho vi oli uudistusmielinen eikä pe lännyt epäonnistumisia. Isot Marketit kuten Prisma, Ci tymarket ja Tokmanni ynnä muut myyvät paljon muutakin elintar viketta, mikä syö myös pikku liikkeitä pois. Puoliso Anneli Hovi muistelee, että sukuti lan jatkajaksi ryhtyminen ei ollut miehelle itsestään selvää. elokuuta 1951. Se suurin piru on puhua koko ajan ”hyvinvointivaltiosta”, jos sa kaiken pitäisi tulla ilmaiseksi valtiolta. Se syö kauppoja pois. Ympäristöystävällisyyttään hehkutta van postin jakajat ajavat oletettavasti täältä en sin Lahteen, sieltä Orimattilaan töihin, palaavat Lahteen ja ajavat sitten takaisin Orimattilaan. Ehkä sit ten 10 vuoden päästä tyhjät ikku nat täyttyisivät. Hovin tilan yhdeksäs isäntä hä nestä tuli pehmeän siirtymän jäl keen vuonna 1978. Ei se kyllä kuulos takaan loogiselta, että poliisin toiminta tehos tuu Orimattilassa siten, että kalusto ja henkilöstö siirretään Lahteen. 0500 840 266 ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi Ilmoitusvalmistus Arja Hämäläinen Julia Roine p. Orimattilan Kela pienensi toistuvasti aukiolo aan ja lähti sitten kokonaan pois toissa vuonna. Oli esi merkiksi aika haastavaa hoitaa Playstationpeli konsolin ongelmaa intialaisen asiakaspalvelijan kanssa. Joka ilta voi mediasta kuun nella, kuinka vasemmisto huutaa kurkku suorana vaaliääniä hakien velan olevan hallituksen aikaan saannoksia. Jos niitä tuli, tuli myös paljon oppia. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutisja ilmoituslehti. 044 7043 715 miska.miettinen@orimattilansanomat.fi Hanna-Mari Tyrväinen p. Digikesto 12 kk 147 €. Tai sitten sen te kee joku muu EU:n päättäjä. Konekauppaa lähtenyt, maatalouskaupat pois, logistiikkaa pois – luetteloa voi si jatkaa. Yrittäjät ikäänty vät, jatkajia ei löydy eikä toimin ta kannata. Selitys kuului: ”me olemme muuttaneet palve lutapoja”. Miksi sitten tyhjää. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.” (Jes. Ravustajan on hankittava ra vustuslupa vesialueen omistajal ta. Lapsena Hovi lauloi Cantores Minoresissa ja sitten mieskuoros sa, kirjotti kolumneja maatalou desta ja uutisjuttuja pöytätennik sestä. Poli tiikkaan hän ei lähtenyt, vaikka pyydettiin. Hän oli taitava rauhallinen neu vottelija ja hyvä puhuja. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertainen maksu. Usein syntymäpäiväpöydässä muistellaan, kuinka puolisot tapasivat vuosikymmeniä sit ten
Alle 25-vuotiaita työttömiä oli kuusi ja alle 30-vuotiaita 17. Kim Walhmanin mielestä Orimattilaa pitäisi kehittää lapsiperheiden ja vanhusten näkökulmasta ja samalla vaalia luontoa. Kunnassa oli 96 työtöntä työnhakijaa, joten työttömyysaste oli 10,9 prosenttia. Kaupunginjohtajan iso palkka on täysin turha, hänen pitäisi vapaaehtoisesti antaa siitä esimerkiksi sairaanhoitajille ja vanhustenhoitoon, Götsch toteaa. Samalla vastauksista piirtyy kuva kaupungista, jossa on vielä puutteita. Avoimia työpaikkoja oli Orimattilassa kesäkuun lopussa 27, mikä oli kolme enemmän kuin toukokuussa ja 18 enemmän kuin vuotta aiemmin. – Nuoret on kuitenkin se tulevaisuus, Iiris Kivelä muistuttaa. Kaupunginjohtajan palkka pienemmäksi Useampi vastaajista toivoi kaupunginjohtajan katsovan myös tulevaisuutta kohti. Työkyvyttömyyden tai sairauden vuoksi vaikeassa työmarkkinaasemassa olevia oli kymmenen, ulkomaalaisia työttömiä kahdeksan ja pitkäaikaistyöttömiä 65. Niitä voisi olla esimerkiksi säännölliset suosikkiartistien konsertit, McDonald’spikaruokaravintola Orimattilaan tai lanitapahtumat. – Ei kaupungin kannata myydä kaikkia kiinteistöjä. Vuonna 2025 poliisin rikosilmoituksiin kirjattiin näihin petoksiin liittyen yhteensä 88 miljoonan euron rikosvahinko. Kaupunginjohtajalle hän toivoo muutamia ominaisuuksia, mutta sanoo että sen isompia vaatimuksia hänellä ei ole. Orimattilan työttömyys kasvoi Päijät-Hämeen ripeintä tahtia OS Tunnettujen poliisien kasvoilla tehdään yhä petossoittoja Google Meet -videoneuvottelusovelluksessa, poliisi varoittaa. Nuori kaipaa kaupunkiin lisää elämää ja tapahtumia, lapsiperheille toivotaan vetovoimaisempaa ympäristöä ja ikäihmisten palvelut ja luonto nostetaan esiin puheenvuoroissa. Työttömiä työnhakijoita oli 103, mikä vastasi 13,0 prosentin työttömyysastetta. Info 0800 5801 Tero Hyyrynen Oksana Lindström Kim Walhman Klaus Götsch KUVAT: HANNA-MARI TYRVÄINEN Markus ja Iiris Kivelä. Se on vähän kädestä suuhun -hommaa, Kivelä arvioi. Tulevan kaupunginjohtajan pitäisi myös olla valmis tekemään kunnolla töitä Orimattilan eteen. Rajoitus 3 tlk/asiakas. – Noin yksi kolmasosa palkasta pois. Kun työttömien määrä oli pysynyt ennallaan, voidaan lasku selittää työvoiman kasvulla. Täällä on terveyskeskuksia, vanhuksia, he tarvitsevat palveluita. Myrskylässä oli kesäkuussa kolme avointa työpaikkaa. Tämän jälkeen tee asias ta rikosilmoitus. 044 363 6832 ark. Maakunnan työttömyys jatkoi kasvuaan Koko Päijät-Hämeessä avoimia työpaikkoja oli 380, mutta määrä jäi 91 työpaikkaa viime vuoden kesäkuuta pienemmäksi. Poliisi, pankki tai mikään muukaan laillinen toimija ei koskaan kysy pankkitai tunnistautumistietoja puhelimessa tai videoyhteydellä. Poliisi ei koskaan soita videopuheluita. Naiskaupunginjohtaja Orimattilaan Puoli vuotta sitten Orimattilaan muuttanut Oksana Lindström toivoo kaupunginjohtajan huomioivan luonnon ja pitävän lupauksensa. Nuoret lähtevät Lahteen tekemisen perässä 20-vuotias opiskelija Tero Hyyrynen keksii kaupunginjohtajan projektilistalle monia konkreettisia asioita, joita voisi kehittää. Häntä huolettaa kaupungin omaisuuden myyminen lyhyen aikavälin hyötyjen vuoksi. Kun tekniset huijausten estokeinot lisääntyvät, rikolliset turvautuvat sosiaalisen manipuloinnin keinoihin yhä useammin. Se on tärkeä asia, veikkaan että monenkin mielestä. Kaupungin työvoiman kokonaisvahvuus oli 7 307 henkilöä. 7–21, la–su 8–20, www.k-supermarket.fi ark. AKTIVOI VIIKON MOBIILIETU! Oddlygood MAUSTAMATON BARISTA KAURAJUOMA 1 l 1.tlk Plussa-etu Mobiilietu voimassa 20.-26.7.2026. Poliisi kehottaa käyttämään harkintaa aina, kun ulkopuolinen pyytää näitä tietoja. Tietty paikka vaikka ampumaradan suunnalle, jossa saa käydä kikkailemassa ja kuvaamassa videoita, Markus Kivelä pohtii. Tähänastisten tietojen mukaan tapaukset kohdistuvat erityisesti Suomessa asuviin ulkomaalaisiin, joita on videopuheluissa uhkailtu erilaisilla virkavallan toimenpiteillä. Videopuheluita on tehty muun muassa poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäen kasvoilla. Jos epäilet luovuttaneesi henkilötietojasi tai siirtäneesi varojasi rikolliselle taholle, ota heti yhteys pankkiin. pantit 0,90 Ilman Plussa-korttia 4,95/6-pack (2,05/l) sis. Viime aikoina näitä huijauspuheluita on soitettu niin, että videoissa käytetään tunnettuja poliisien kasvoja. Työttömien määrä kasvoi vuodessa 911 henkilöllä eli seitsemällä prosentilla, ja työttömyysaste oli maakunnassa 15,6 prosenttia. Työttömien määrä pysyi samana vuoden takaiseen verrattuna. Ja nainen kaupunginjohtajana olisi kiva, aina on miehiä, Lindström selittää. Työttömien joukossa oli 127 henkilöä, joiden työmarkkinaasemaa heikensivät sairaus tai työkykyyn liittyvät rajoitteet. SUOMI Kalamestarilta MSC TONNIKALAFILEPIHVIT Vietnam, pakaste 29 95 kg Ruokamestarilta oman keittiön KIRSIKKARAHKA Kalamestarilta JÄTTIRAPUVARTAAT Alankomaat, pakaste 34 95 kg 12 95 kg 9 95 kg KUUMA GRILLIBROILERI 6 95 kpl SUOM I Pekan Leipä RANSKANLEIPÄ 300 g, pakattu (3,33/kg) Norm. Lisäksi hän toivoo, että kaupunginjohtajaksi valittaisiin nainen. 1,99/ps (6,63/kg) Omasta savu-uunista SAVUSTETTU PORSAAN KASSLER EDULLISESTI KAUPPAREISSUUN! Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 1,98 tlk (1,98/l). Kokoaikaisesti lomautettuina oli 56 henkilöä. pantit 0,90 6 -pack Ilman Plussa-korttia 6,99-8,19/pkt (13,98-16,38/l) Marabou SUKLAALEVYT 160-180 g (11,11-12,50/kg) Ilman Plussa-korttia 3,35-3,69/kpl (20,05-23,06/kg) 5 kpl 12 95 kg 14 95 kg SUOMI Lihamestarilta HERKKUVARTAAT NAUDAN PAAHTOPAISTISTA 3 99 kpl 1.ps 4 99 pkt 3 kaverin JÄÄTELÖT 500 ml (9,98/l) Atria HIILLOS GRILLIMAKKARAT 400 g MAKKARAPIHVI 320 g (4,98-6,22/kg) Ilman Plussa-korttia 2,48/pkt (6,20-7,75/kg) 1 99 pkt Plussa-etu 6 99 rs 1 99 rs Sesongin RUUSUNIPPU Kenia 89 ps ANNABELLE PERUNA 1 kg SUOM I 10.10.3 99 Plussa-etu Plussa-etu Plussa-etu Ruokamestarilta oman keittiön VARHAISPERUNASALAATTI TO–LA Plussa-etu Orimattila to 30.7. Vahingollisimpiin petoksiin lukeutuvat tietojenkalastelu-, sijoitus-, rak kausja dokumenttipetokset sekä toimitusjohtajapetokset. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina heinäkuun 23. Hyyrynen tarjoaa tähän ratkaisuksi tapahtumat ja elon lisäämisen kaupunkiin. – Koittaa katsoa vähän, että kaikilla on hyvä olla. Yli 50-vuotiaiden osuus työttömistä oli merkittävä, sillä tähän ikäryhmään kuului 408 työnhakijaa eli noin 43 prosenttia kaikista työttömistä. Kun toukokuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli 864, määrä nousi kesäkuuhun mennessä 95 henkilöllä. Pukkilassa ei ollut avoimia työpaikkoja Pukkilan työvoimavahvuus oli kesäkuussa 880 henkilöä. Nuoria kiinnostaa laajasti eri asiat, mutta Hyyrynen kokee ainakin pelaamisen yhdistävän monia. Videopuheluhuijaukset poliisin nimissä jatkuvat ja kehittyvät Käkeläntie 3, Orimattila, puh. Koko maakunnassa lomautettuja oli enemmän vain Lahdessa (432 henkilöä) ja Hollolassa (70 henkilöä). 7–21, la–su 8–20, www.k-supermarket.fi SUO MI TO–LA TO–LA Lihamestarilta HERKKUSINETIT PORSAAN ULKOFILEESTÄ Katso lisää Katso lisää tarjouksia tarjouksia täältä! täältä! HINNAT VOIMASSA TO–SU 23.–26.7.2026 HINNAT VOIMASSA TO–SU 23.–26.7.2026 ELLEI TOISIN MAINITA. Orimattilassa työttömien määrä kasvoi nopeasti myös kuukaudessa. – Täällä pitäisi olla turvallista olla ja kaikki tulisi ihmisten kanssa hyvin toimeen, Walhman sanoo. Suomen poliisi ei soita videopuheluita kansalaisille. – Selvitä, mitä kuntalaiset haluavat. Lindströminkin mielestä tärkeimmäksi ominaisuudeksi nousi kyky kohdata ihmisiä. Sosiaalisen median parissa työskentelevät Iiris ja Markus Kivelä peräänkuuluttavat nuorten mielenterveyteen panostamista ja turvallisia ja luvallisia harrastuspaikkoja esimerkiksi mopoilijoille. Google Meet -sovelluksessa tuntemattomien yhteydenotot voi estää sallimalla asetuksissa puhelut vain omilta yhteystiedoilta. Kun kaupunkilaisilta kysyy, millaista johtajaa he toivovat, vastauksissa toistuu yhtäläiset teemat; ihmisläheisyys, kuunteleminen ja tavallisten kuntalaisten tarpeiden ymmärtäminen. Pukkilassa ei ollut kesäkuussa yhtään avointa työpaikkaa. Tuotteita rajoitettu määrä. Myrskylässä työttömyys laski hieman Myrskylässä oli kesäkuussa 793 hengen työvoima. Orimattilassa oli kesäkuun lopussa 959 työtöntä työnhakijaa, mikä oli 113 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Poliisi tiedotti kesäkuussa valepoliisipetoksista, joita epäillyt toteuttavat Google Meet -videopuheluissa. Työttömistä työnhakijoista miehiä oli 543 ja naisia 415. – Toivon, että kaupunginjohtaja olisi feministinen. Gallupiin vastanneet eivät hyvää kaupunginjohtajaa kuvailleessaan listanneet koulutusta, tutkintoa tai hallinnollista kokemusta. Tiedot perustuvat Päijät-Hämeen kesäkuun 2026 työllisyyskatsaukseen. – Ei maksaisi kuin kaksi tonnia laittaa puomi tiettyyn paikkaan ja keksiä pelisäännöt. Täytä terveyskysely etukäteen! Otathan mukaan ajokortin tai virallisen henkilötodistuksen. Yli 50-vuotiaita työttömiä oli 53. Päijät-Hämeessä korkeampi työttömyysaste oli vain Lahdessa (17,8 %) ja Heinolassa (15,4 %). Työkyvyttömyyden tai sairauden vuoksi vaikeassa työmarkkinaasemassa olevia oli 17, ulkomaalaisia työttömiä 5 ja pitkäaikaistyöttömiä 48. päivänä 2026 – N:o 55 – 3 JOANNA LUOKKANEN Orimattila Orimattilan uuden kaupunginjohtajan rekrytointiprosessi käynnistyy maanantaina. Osassa tapauksista epäillyt ovat saaneet uhrin luovuttamaan pankkitunnuksensa rikollisille. Kymmenien miljoonien vahingot Epäillyt käyttävät uhrin tunteisiin vetoamista kaikista vahingollisimmissa tietoverkkoavusteisten petosten lajeissa. Kasvua kertyi 13 prosenttia, mikä oli koko PäijätHämeen kunnista suurin suhteellinen lisäys. ELLEI TOISIN MAINITA. klo 13–18 Jymylinna Urheilutie 9 Tervetuloa verenluovutukseen Varaa aika veripalvelu.fi tai tule kysymään vapaita aikoja. Alle 20-vuotiaita työttömiä oli 43 ja alle 25-vuotiaita 125. Pukkilan työttömyysaste laski vuoden aikana 13,4 prosentista 10,9 prosenttiin. Videopuhelun aikana rikolliset pyrkivät saamaan haltuunsa uhrin maksutai tunnistautumistietoja. VIHREÄ tai TUMMA RYPÄLE 500 g (3,98/kg) Espanja Atria KANAN MINUUTTIFILEET 570-780 g (8,96-12,26/kg) Ilman Plussa-korttia 7,99/rs (10,2414,02/kg) Pepsi Max, 7UP Zero Sugar tai Hartwall Jaffa sokeriton VIRVOITUSJUOMAT 6 x 0,33 l/tlk (1,56/l) Sis. – Kysy ihmisiltä, mitä oikeasti tarvitaan, ja ole vain ihminen, Lindström kehottaa. Osassa tapauksista on viitteitä deepfake-teknologian hyödyntämisestä. Eläköityneellä yrittäjällä Klaus Götschillä on myös toiveita siitä, miten rahaa ohjattaisiin Orimattilassa. Markus Kivelä toivoisi kaupunginjohtajalta myös taloudellista osaamista. Myös kylien saavutettavuus ja niiden palveluiden vähyys nousi Mallusjoella asuvan Götschin puheessa esiin. Götsch antaa vielä viimeisenä neuvon tulevalle kaupunginjohtajalle. Hänen mielestään Orimattila ei aina osaa hyödyntää vahvuuksiaan, kuten kulttuuritaloa, kirjastoa ja museota, kun niitä ei mainosteta tarpeeksi. Hän kuitenkin epäilee, että hänen ideoidensa toteuttamisessa vastaan tulee rahakysymys. Työttömiä oli kolme vähemmän kuin vuosi sitten Nuorten työttömyys oli vähäistä, sillä alle 25-vuotiaiden osalta niitä oli vain viisi ja alle kolmekymppisten osalta yhdeksän. Osan tekisi mieli muuttaa Lahteen tai muuhun lähikuntaan. Etu vain sovelluksesta. Ja ottaa kaikki tasaarvoisesti huomioon, nuoretkin, Hyyrynen luettelee. Tuotteita rajoitettu määrä. Työttömistä 50 oli miehiä ja 46 naisia. Työttömistä 61 oli miehiä ja 42 naisia. Erityisesti ilman omaa autoa liikkuvien vanhusten arjen hän kokee hankalaksi, ja Götsch kantaa huolta myös kaupungin ilmeestä. Järkevä kaupunginjohtaja voi saada paljon hyvää aikaiseksi Ajatus nuorten huomioimisesta nousi esiin muissakin vastauksissa. Maakunnassa oli kesäkuun lopussa yhteensä 14 529 työtöntä työnhakijaa. Orimattilalaiset kaipaavat kuuntelevaa kaupunginjohtajaa: ”Selvitä, mitä ihmiset tarvitsevat” HANNA-MARI TYRVÄINEN Orimattila / Myrskylä / Pukkila Orimattilan työttömyystilanne heikkeni kesäkuussa selvästi vuoden takaiseen verrattuna. Walhman toivoisi, että rahaa ohjattaisiin esimerkiksi juuri lapsiperheille ja nuorille. Pitkäaikaistyöttömiä Orimattilassa oli 414 henkilöä, mikä kertoo työllistymisvaikeuksien kasautumisesta osalle työnhakijoista. Petosten tekijät vetoavat tunteisiin Petostapauksille tunnusomaista on pyrkimys aiheuttaa uhrissa hätääntymistä ja kiireen tuntua. Heidän mielestään kaupunginjohtajan pitäisi voittaa kuntalaisten luottamus olemalla läsnä ihmisten arjessa. Orimattilan työttömyysaste oli kesäkuun lopussa 13,1 prosenttia työvoimasta. Iiris Kivelän näkee kaupunginjohtajan tärkeimmäksi ominaisuudeksi sen, että tämä olisi ihmisläheinen hahmo, joka tulee ihmisten luokse ja voittaa heidän luottamuksensa. Yli 50-vuotiaita työttömiä oli 54. Hän kertoo nuorten päätyvän usein lähinnä viettämään iltaa kavereiden luona tai suuntaamaan tekemisen perässä Lahteen, koska tekemistä ei muuten ole tarpeeksi. 044 363 6832 Käkeläntie 3, Orimattila, puh. – Jos olisi joku lanitapahtuma Orimattilassa, veikkaan että sinne tulisi porukkaa muualtakin, Hyyrynen vakuuttaa. Hänen mukaansa Orimattilassa ongelmana on tekemisen vähäisyys nuorille, ja hänen kokemuksensa mukaan vaikuttaa siltä, että kaupungin maine on mennyt. Hänestä sitä täytyisi laittaa palveluihin, ja heti ensimmäiseksi kaupunginjohtajan palkkaa pitäisi pienentää. – Oon kyllä aika monelta nuorelta kuullut, että Orimattilaa pidetään vähän semmoisena käpykylänä, Hyyrynen kertoo
– Ei sitä oikein kyllä jaksa sisäistää, että siitä on niin kauan aikaa. Sen sijaan kannabiksen käyttö on lisääntynyt etenkin nuorten parissa, mutta toistaiseksi ei ole julkaistu laajoja systemaattisia tutkimuksia, jotka selvittäisivät muistisairauksien ja kannabiksen käytön yhteyttä. KUVAT: JOANNA LUOKKANEN Lasse Virén täytti keskiviikkona 77 vuotta. Etualalla Lasse Virénin Münchenin olympialaisissa voittamat kultamitalit ja takana Montrealin. Suomessa ei tehdä muistisairauksien väestötason seulontoja. Tavallisimmin niihin sairastuvat yli 65-vuotiaat. Myrskylän Myrskyn 5. Mitä Virén ajattelee siitä, että hänen saavutustaan juhlistetaan vielä puoli vuosisataa myöhemmin. Varmaan on paljon tunteita, Vilonen sanoo. Näiden lisäksi tupakointi on Suomessa laskemaan päin. 0100 5577 SASKIA SUNDSTRÖM Myrskylä 1. – Mutta kyllä sanoisin, että 5000 oli niin kuin juoksullisesti paljon kovempi. Yksi biljoona on tuhat miljardia ja siinä on ykkösen perässä 12 nollaa. Virénin kotiseura Myrskylän Myrsky järjestää pyöreiden vuosien kunniaksi 1.8. elokuuta tulee kuluneeksi 50 vuotta Montrealin vuoden 1976 Olympialaisista, joissa Lasse Virén teki suomalaista urheiluhistoriaa yltämällä jälleen kahteen kultajuoksuun. Hän kertoo maalanneensa lapsena ja aloittaneensa uudelleen viisi vuotta sitten korona-aikana, kun häneltä lähtivät hetkellisesti kaikki valojen suunnitteluun liittyvät työt pidemmäksi aikaa. Hän korostaa myös koulutuksen tärkeyttä. Tietävälän Martat. Sen mukaan jopa 45 prosenttia dementiariskistä liittyy tekijöihin, joihin ihminen voi itse vaikuttaa. On tietysti hienoa, että tällainen järjestetään ja meillä on Kiparkattiin tulossa väkeä ainakin noin parisataa, Virén vastaa. Taide on Weckströmin mielestä hyvin subjektiivista, mutta hän mainitsee teoksiensa teemoina muun muassa läsnäolon ja toivon. Kiinnostus valoon lähti alun perin intohimosta musiikkiin. P/T5 40m, pallo, P/T7 40m, pallo, P/T9 60m, 300m, 3-loikka P/T11 60m, 300m, 3-loikka P/T13 100m, 600m, 3-loikka M/N15 100m, 1500m, 3-loikka M/N 100m, 1500m, 3-loikka Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. Opastus tieltä 167. ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. ais ud ok u. – Ihmiset todistavat juuri sen hetken, että miten juuri siinä kaikki asiat menevät. – Tuli tarve saada jotenkin kanavoitua luovuutta ja ideoita. – Kun ihminen kuitenkin saa 60 prosenttia informaatiosta keskimäärin silmien kautta, niin valolla pystyy tukemaan musiikkia tosi paljon ja vahvistamaan sitä kokemusta. STT Muistisairaudet maksavat yhteiskunnalle jo ennen kuin niitä edes havaitaan. 03-876 678. – Ei siinä mitään. – Ylipäänsä kaikissa tauluissani annan sen vapauden täysin katsojalle. Oireeton vaihe on pitkä ja voi alkaa jo keski-iässä, jolloin myös riskitekijöiden välttäminen tulisi viimeistään aloittaa. Orimattilan Iltarastit maanantaina 27.7. Ja ehkä sitten minun ideastani, niin ruvettiin kysymään muitakin olympiamitalisteja sinne, Virén kertoo. Muutoinkaan merkittävä osa dementian riskitekijöistä ei ole yksilön käsissä, Solje muistuttaa. Montrealin kisoista hänelle tulee ensimmäisenä mieleen niihin kohdistuneet odotukset. Tervetuloa. Tiedustelut Pekka Löytty, puh. Ehkä olisin pystynyt juoksemaan pikkuisen kovempaan, mutta piti ajatella sitä, että oli myös vitonen tulossa ja sitten vielä kaiken lisäksi maratonin yritys. Esimerkiksi uutena riskitekijänä listattu ilmanlaatu on pääosin yhteiskunnallinen kysymys, johon esimerkiksi valtiot tai yritykset voivat puuttua. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina heinäkuun 23. – The usual suspects, vanhat tutut, Solje heittää. – Ne eivät onneksi olleet sitten ensimmäiset kisat, että oli jo kokemusta. – No joo. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. klo 16. seurakisat 29.7. Soljen mukaan Suomessa vallitsee yhä virheellinen käsitys, että ylipaino olisi ihmisen oma valinta. Heinä-elokuussa esillä oleva näyttely kokoaa valotaiteilijana tunnetun Weckströmin maalauksia, joissa nähdään savua, kissoja, luontoa ja valoa. Maailman terveysjärjestön WHO:n uusi dementialinjaus lupaa kuitenkin hyvää. Niitä ovat muun muassa alkoholin ja tupakan käyttö, vähäinen liikunta ja sosiaalinen eristäytyminen. Näin siitä huolimatta, että ne ovat Suomessa naisten toiseksi yleisin kuolinsyy ja yksi kalliista sairausryhmistä. Tutkimuksessa arvioidaan, että ennen muistisairauden havaitsemista yhden ihmisen työpanoksen heikentymisestä voi koitua 75 000 euronkin laskennallinen hintalappu. Helppo juoksu Virénin mukaan Münchenin kuuluisasta kaatumisesta kysytään paljon enemmän kuin Montrealin olympialaisten suorituksista. Jos ihminen sairastuu kahdeksankymppisenä muistisairauteen, prosessi on ollut jo pitkään käynnissä. Orimattilan AAryhmät. – Se oli helppo juoksu. Dementian aiheuttamat vuosittaiset kustannukset maailmantaloudelle ovat Maailman terveysjärjestön arvion mukaan noin 1,3 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria. klo 18 Liisa Lappalaisella Koivualhontie 60. Uintimahdollisuus, joten uikkarit mukaan. Weckströmin mielestä maalaaminen on valoesitysten suunnittelua intiimimpää, sillä se on hyvin konkreettista ja yksityiskohdilla on suuri merkitys. Jos ideoita ei tule, hän kertoo alkavansa vain maalaamaan jotain, jotta pääsee alkuun. Weckströmin ensimmäinen oma taidenäyttely oli vuonna 2021 Helsingissä. Hän myös painottaa, että mainituilla asioilla on lukuisia muitakin vakavia terveysvaikutuksia kuin dementiariskin kasvu. Muistaako Virén, mitä hän ajatteli ensimmäisenä kultajuoksujen jälkeen ylittäessään maaliviivan. Hänen mukaansa siihen tulisi suhtautua kuin mihin tahansa muuhun sairauteen ja hoitaa sitä tehokkaasti. Seurapalstailmoitukset: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Urheilukentällä klo 18.30, ilmoittautuminen 18.00 alkaen. Siltaryhmä kokoontuu maanantaisin klo 18, Puistotie 10, srk nuorisotila. Itseilmaisun keino Valot ovat aina olleet vahvasti läsnä Weckströmin taiteessa. Dementia on kattotermi, jolla tarkoitetaan muistisairaudesta johtuvaa tiedonkäsittelyn heikkenemistä sellaiseen vaiheeseen, jossa ihminen ei kykene huolehtimaan itsestään, Solje kertoo. Mutta ehkä se näin on, toteaa Lasse Virén istuessaan Myrskylässä sijaitsevan kotitalonsa olohuoneessa viisikymmentä vuotta myöhemmin. Lasse Virén esittelee kenkää, joka jalassaan hän juoksi kultaa Montrealin olympialaisissa vuonna 1976. Weckström kokee keikkojen valoja suunnitellessa, että hänen ensisijainen tehtävänsä on saada bändi näyttämään hyvältä lavalla. Heinäkuun puolivälissä julkaistussa linjauksessa uusina riskitekijöinä ovat esimerkiksi kuulon heikkeneminen ja ilmansaasteet. Varhaiskannon valitukset arkisin klo 6.30–16.00, viikonloppuisin 6.30–12.00, puh. – Omaisten tulotaso, työllisyys ja terveys muuttuvat, Solje luettelee. – No tämä nyt on sellainen yleisjuhla enemmän. – Meidän urheiluseura Myrskylän Myrsky on ollut aktiivinen ja lähtenyt järjestämään tällaista. elokuuta juhlat Kiparkatissa Myrskylässä. Ehkä se sana on vaan täyttymys, että nyt se onnistui. co m 8 2 5 4 1 7 3 9 3 1 8 4 5 2 7 6 4 4 6 7 5 2 7 4 9 Anne Weckström on asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Pukkilassa, mutta tehnyt taiteilijan uransa pääasiassa ulkomailla. Weckströmin viimeisin valotaide-esitys Present pyrkii luomaan yleisölle rentouttavan tilan, jossa voi rauhoittua. Myös pienemmän mittaluokan asioihin, kuten tupakan ja alkoholin saatavuuteen voi vaikuttaa esimerkiksi verottamalla. 040 322 1780. Lisäksi luvassa on Jukka Puotila Show ja musiikista vastaa Loppukiri-livebändi. Tai jostain, mitä fiiliksiä siitä taulusta on tai siitä nousee. Suurin teos, johon Weckström on suunnitellut valot oli Sveitsin vuoden 2022 teos Concert Venetsian Biannalessa. Ei siihen voi kyllästyä, kun on itse siihen sotkeutunut. Weckström toteaa, että maalatessa teos jää pysyvästi konkreettiseksi toisin kuin valoesitykset, joita hän suunnittelee yhtyeiden keikoille. Tarkkoja lukuja ei ole, mutta muistisairauksien lasku yhteiskunnalle pyörii vuosittain kaiken kaikkiaan jopa miljardeissa, sanoo Itä-Suomen yliopiston Aivotutkimusyksikön johtaja, professori Eino Solje. Kultajuoksujen pyöreiden vuosien kunniaksi Virénin kotiseura Myrskylän Myrsky järjestää 1. Suomen murheenkryynit Suomessa riskitekijöistä korostuvat esimerkiksi ylipainoisuus, vähäinen liikunta ja alkoholin käyttö, Solje listaa. Vietämme Martan päivää ti 28.7. Vielä ei ole tutkimustietoa, vähentääkö kasvistai vegaaniruokavalio riskiä sairastua dementiaan. juhlat Kiparkatissa Lasse Virénin Montrealin kultajuoksuista tulee kuluneeksi 50 vuotta Ajankohtaista terveydestä! SASKIA SUNDSTRÖM Pukkila Pukkilan Taidegalleria Koivulinnassa järjestetään tiistaina taiteilija Anne Weckström Valoanne-näyttelyn avajaiset . Virén juoksi maratonin päivä 5000 metrin kilpailun jälkeen ja tuli viidenneksi maratonin erikoismiesten jälkeen. Hän on suunnitellut 20 vuoden kansainvälisen uransa aikana valoesityksiä muun muassa Mayhemin, Sunin, Electric Wisardin, Beheretin ja Ahdin keikoille. Weckström palkittiin vuonna 2019 WILM Awardsissa parhaana valosuunnittelijana. Mölkkypelit jatkuvat Jokivarren koulun kentällä tiistaisin, alkaen 28.7. – Ilmansaasteita on vähemmän verrattuna moniin muihin maihin, ja esimerkiksi pyöräilykypärää käytetään paljon, mikä vähentää päävammoja. Kengän parin Virén on lahjoittanut Myrskylän kunnantalolle. – Se (teos) on siinä tosi lähellä. Suomessa dementiatasoista muistisairautta sairasti vuonna 2021 arvioiden mukaan noin 150 000 ihmistä. Listalle mahtuu vaikka ja mitä muutakin yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Onko alkoholi Sinun tai läheisesi ongelma. Seuratoiminta. – Ajatus, että opiskellaan nuorena ja sitten tehdään vaan töitä eläköitymiseen saakka, ei ole aivoterveyden kannalta kestävä Ei seulota Muistisairauksien tutkimista vaikeuttaa niiden hidas kehittyminen. Artistien keikkojen valoesitysten lisäksi hän suunnittelee valoja savutaideteoksia. Koen myös, että se teos heijastaa jotain katsojalle joko siitä hetkestä, missä on elämässä tai mielentilassa. Montrealin 10 000 ja 5000 metrin matkan voitot ovat molemmat Virénille tärkeitä. Hänen taulunsa ovat usein abstrakteja. Virén voitti neljä vuotta aikaisemmin Münchenissa olympiakultaa 5000 ja 10 000 metrin matkoilla ja uusi tempun ottamalla tuplakultaa myös Montrealissa. – Liikuntapaikkojen määrä ja saatavuus, kuulon ja näön kuntoutus ja kolesterolin seulova mittaaminen, Solje luettelee. Suomesta löytyy kuitenkin myös kehuttavaa. klo 17– 18.30 Tiisa. Solje avaa, että näiden lisäksi on joukko ennestään tiedettyjä riskitekijöitä, joita tulisi välttää. 10 000 metrin juoksu oli Virénin mukaan vähemmän vaativa. Eikä sairaus kosketa ainoastaan sairastavaa, vaan se säteilee taloudellisesti myös yhteiskuntaan ja läheisten elämään. päivänä 4 – N:o 55 – 2026 Sudokun ratkaisu tv-sivulla. – Jos niihin keskittyy vasta eläkeiässä, on menettänyt jo valtavasti potentiaalia riskin pienentämiselle, Solje avaa. Yhteiskunnan tulisi Soljen mukaan tarjota kouluttautumismahdollisuuksia läpi elämän. – Minusta on tosi kivaa niin kuin tavallaan soittaa valoilla, toteaa myös rumpuja ja pianoa soittanut Weckström. Anne Weckströmin näyttely aukeaa tiistaina Koivulinnassa Anne Weckströmin mukaan taidetta tehdessä hänelle tulevat ensin tunne ja visio ja vasta sitten tekniikka. Ryhmä kokoontuu torstaisin klo 19 Kuismapolku 4, Helinäntupa. Itä-Suomen yliopiston tutkimustulosten mukaan varhain alkava muistisairaus aiheuttaa merkittäviä työkyvyn ja ansiotulojen menetyksiä jopa 15 vuotta ennen diagnoosia. Se on ollut tosi mielenkiintoista, että mikä muutos jollain pienellä jutulla tai pienillä vedoilla tai väreillä on. Estetiikan lisäksi valoilla varmistetaan hyvä näkyvyys lavan tapahtumille. Auttavan puhelimen numero on 09-750200 ja nettiosoite: www.aa.fi Tikanheittoa Orimattilassa lauantaisin. Luovuus vaatii aikaa Weckström sanoo saavansa ideoita milloin mistäkin. 0100 4070 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. Siinä oli nämä Uuden-Seelannin ja Saksan juoksijat. Juhlien ohjelmaan kuuluu urheilustudio, jossa Petra Manner haastattelee Montrealin mitalisteja: Viréniä, Pertti Ukkolaa, Hannu Siitosta ja Pertti Karppista. – Tulee varmasti tosi hieno ja ikimuistoinen tilaisuus ja juhla. Weckströmiä viehättää se, miten valoilla voi vaikuttaa esityksen näyttävyyteen ja tunnelmaan. Valon ja pimeyden välisen kontrastin ohella inspiraationa toimii välillä myös hänen viisivuotias veljenpoikansa, jonka ajatuksen juoksu on hyvin vapaata. Hän sanoo kuitenkin, ettei ole kyllästynyt vielä, vaikka kaatumiseen palataan usein. Punaisen lihan syöntiä olisi syytä vähentää ja ruuan tulisi olla monipuolista ja terveellistä. Weckströmin mukaan luovuus vaatii aikaa ja tilaa. Maailman terveysjärjestö julkaisi uudet linjaukset dementian valtavan hintalapun pienentämiseksi (c ) Ar to In ka la ww w. Myrskylän Myrskyn tapahtumajaoston puheenjohtaja Mirva Vilosen mukaan Kiparkattiin on tulossa noin kaksisataa juhlijaa. Hän kertoo, että juhlia on valmisteltu talvesta lähtien. Eikö lehtesi tullut. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Valotaide on Weckströmille myös itseilmaisun keino
Orimattilan kakkosjoukkue oli lopputuloksissa sijalla 23. Sella Vuoren mielestä parasta hänen kesätyössään on asiakkaiden kohtaaminen Kesätyöhön Taidemuseossa kuuluu kaikenlaista asiakaspalvelusta ilmankosteuden tarkastamiseen Kesätyötestaaja tarkastuskierroksella Taidemuseossa Sella Vuoren (oik.) kanssa. Sen mukaan esimerkiksi toimialojen erilaisten tukipalveluiden ja ylläpidon ei tulisi automaattisesti kuulua tähän kategoriaan. Elinkeinoelämä pelkää ulkomaisten sijoittajien kaikkoamista Hallitus ajaa datakeskushankkeita valvottaviksi Orimattilan Pennalaan suunnitellun datakeskuksen maaperätutkimuksia on tehty jo hyvän aikaa sitten. Kesätyötä testaava toimittaja pääsee suoristamaan muutaman valokuvan ja taideteoksen. Tarviiko kuittia. Taideteoksista pyyhitään välillä pölyjä. KUVA: JUHO KIURU LUKIJAN KUVA. Kävijöiden määrä, maksutapa ja lipun tyyppi kirjataan myös paperille. Kisat käytiin viime viikolla Iitissä. – Enhän mä mikään ammattilainen ole, mutta vastaan ihan sen pohjalta, mitä tässä nyt on ehtinyt oppimaan. Työja elinkeinoministeriö taas toimisi lupamenettelyn toisen vaiheen viranomaisena. – Siihen menee tosi vähän aikaa. – Kesätyöni on sitä, että olen tässä kassavastaavana, Vuori tiivistää. Varalla oli Sakari Mäntyniemi. Voiton vei Iitin kakkosjoukkue. Myös Teknologiateollisuus ja Datakeskusteollisuus myötäilevät yhteisessä lausunnossaan pitkälti EK:n näkemyksiä. Sen sijaan kaikki seurannan kohteet kuuluisivat pakollisen lupamenettelyn piiriin riippumatta siitä, onko sijoittaja EUja EFTAalueelta vai sen ulkopuolelta. Hallituksen esitysluonnoksessa seurannan piiriin kuuluisivat datakeskukset, joiden potentiaalinen sähköteho on vähintään 100 megawattia. EK:n mukaan sääntelyn tulisi koskea aidosti vain yhteiskunnan kannalta kriittisiä toimintoja. Se ois 10 euroa. Lausuntokierros hallituksen esitysluonnoksesta päättyy tänään torstaina. Joukkueessa pelasivat Eeva Salminen, Erja Näräkkä, Leena Luumi ja Sanna Mehto. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina heinäkuun 23. Hän on lupautunut toimimaan oppaana toimittajalle, joka kokeilee kesätyötä Taidemuseossa osana Orimattilan Sanomien kesäsarjaa. Hänen mielestään parasta työssä ovat kohtaamiset asiakkaiden kanssa. Vuori selaa hetken vihkoa ja toteaa sitten, että kesäkuun aikana Taidemuseossa vieraili yhteensä 139 kävijää. On torstai ja eletään heinäkuun alkua. Toki, jos huomaan, että joku lääppii teoksia. Myös uutta liiketoimintaa luovat sijoitukset, kuten datakeskushankkeet, olisivat nyt rajatusti seurannan kohteina. Silloin, kun on todella hiljaista eikä asiakkaita ole, Vuori kertoo tekevänsä välillä sudokua. Taidemuseo on avoinna kello aamukymmenestä neljään iltapäivällä keskiviikosta sunnuntaihin. Supo varoitti datakeskuksista Suojelupoliisi (supo) kertoi STT:lle kesäkuussa, että sijoituslupalaki auttaisi torjumaan erityisesti datakeskuksiin liittyviä riskejä. – Sääntelyn tulisi mahdollistaa tehokas riskeihin puuttuminen ilman, että epäselvä soveltamisala tai ennakoimattomat menettelyt heikentävät Suomen investointiympäristön kilpailukykyä, lausunnossa sanotaan. Datakeskuksen perustaminen ei vaadi tällä hetkellä Suomessa lupaa. Välillä hiljaista Vuori esittelee toimittajalle kassajärjestelmän toimintaa ja näyttää, miten mikäkin maksutapa kirjataan lipputyypistä riippuen. Orimattilan ykkösjoukkue oli heti seuraavana sijalla 24. Myös Energiateollisuus nostaa lausunnossaan esille, kuinka tärkeää ulkomaisten investointien lisääntyminen olisi Suomen talouskasvun kannalta. Hallituksen ehdotuksen toteutuessa myös datakeskushankkeet tulisivat pakollisen lupamenettelyn piiriin. Varalla oli Sakari Mäntyniemi. Ennen niihin koskemista vedän käteeni Vuoren ojentamat valkoiset suojakäsineet. EK kuitenkin huomauttaa, etteivät ulkomaisten investointien houkutteleminen Suomeen ja turvallisuusnäkökohtien huomioon ottaminen ole ristiriidassa keskenään. – Joo. Hallituksen ehdotuksessa ulkomainen sijoittaja voisi jatkossa saada seuraamusmaksun lain vastaisen sijoituksen toteuttamisesta ilman lupapäätöstä. Järjestöt pitävät ongelmallisena sitä, että nykyiset esitysluonnoksessa olevat määritelmät ulkomaisille sijoittajille ovat liian laajoja. Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) sanoo lausunnossaan pitävänsä hallituksen esitysluonnoksen tavoitteita perusteltuina. Vuori ottaa lukemista kuvan puhelimellaan ja kirjaa ne hetken päästä vihkoon. Tuleeko kortilla. Vuori ei osaa vielä sanoa ensi kesän asuinpaikastaan ja muusta, mutta voisi kuulemma hyvin hakea Taidemuseoon uudestaan töihin. Näen mielessäni hintalapun, sille jos vahingossa pudottaisin teoksen. Sella Vuori (oik.) näytti kesätyötestaajalle, miten kassajärjestelmä toimii. 20-vuotias Vuori on työskennellyt museossa lähes kuukauden ja asiakaspalvelu sujuu rutiinilla. Kisassa oli mukana yhteensä 46 joukkuetta. Esimerkiksi eilen kävi 11 (kävijää). Se on myös käytännössä Vuoren työaika. – Tämä on aika yksinkertainen. Parasta ovat kohtaamiset Päivän lopuksi Vuori sulkee museon. Kassa lasketaan hänen mukaansa sunnuntaisin. Molemmat Orimattilan joukkueet sijoittuivat alkulohkonsa kakkoseksi. JUHO KIURU Orimattila Orimattilasta oli kaksi joukkuetta kamppailemassa Eläkeliiton suomenmestaruudesta mölkkykisoissa. Täällä on tosiaan pääsymaksut, Vuori opastaa ja osoittaa tietokoneen näyttöä, jolla on eri värein merkittyjä asiakasryhmien nimiä. – Kiitti. Ne estävät käsiä rasvoittamasta ja likaamasta teoksia, Vuori selittää. Eläkeliiton mölkkääjät SM-kisoissa keskivaiheilla Kakkosjoukkue huilaamassa. Kesällä lausunnoilla ollut esitysluonnos niin kutsutusta sijoituslupalaista pyrkii kontrolloimaan tarkemmin Suomeen tehtyjä ulkomaisia sijoituksia. – Välillä tulee taidekonkareita, niin hehän tietävät enemmän kuin minä. Ulkomaisia sijoittajia ei voimassa olevasta laista poiketen esimerkiksi erotella enää sijoittajan alkuperämaan perusteella. Myös museokortilla pääsee ilmaiseksi. – Sinänsä perustellun lakiehdotuksen tavoitteet tulee toteuttaa niin, että siitä ei aiheudu tarpeettomia kustannuksia tai hallinnollista taakkaa yrityksille eikä se heikennä kohtuuttomasti ulkomaalaisten rahoittajien mielenkiintoa investoida Suomeen. Seinällä oleva mittari näyttää lämpötilaksi 22,8 astetta ja ilmankosteudeksi 51,8 g/m^3. Vuori näyttää laitteen, jolla se luetaan. Lohkovaiheessa ykkösjoukkue heitti selvästi paremmat pisteet kuin kakkosjoukkue. KUVA: JOANNA LUOKKANEN Kesätyötestaaja pääsi suoristamaan muutaman teoksen. päivänä 2026 – N:o 55 – 5 SASKIA SUNDSTRÖM Orimattila – Eli kaksi eläkeläistä. Sormenjälkiä ei löydy usein Museon avaamisen ja sulkemisen sekä kassan hoidon ja asiakaspalvelun lisäksi Vuoren työtehtäviin kuuluvat näyttelytilan tarkkailu ja ylläpito, siivous ja taulujen suoristaminen. Autoritaarisilla valtioilla, kuten Kiinalla ja Venäjällä, on supon mukaan monta syytä haluta omistuksia Suomessa sijaitsevista datakeskuksista. Huomaan jännittäväni teoksiin koskemista. Sitten Vuori sulkee ja lukitsee ovet ja sammuttelee valot. Lakiluonnoksessa sen tavoitteiksi luetaan kokonaisturvallisuuden, kriisinkestävyyden ja huoltovarmuuden vahvistaminen. Orimattilan leiristä kerrotaan, että pelisää oli melkein yhtä lämmin kuin viimevuonnakin. Se on vaan rikastuttavaa. Ykkösjoukkue keskittyy kisasuoritukseen. – Toistaiseksi ei ole tullut mitään suurempia yllätyksiä aamuisin kosteuden suhteen. Toisella sijalla oli Köyliö ja kolmanneksi sijoittui Asikkalan kakkosjoukkue. Sisäilman kosteuteen vaikuttaa Vuoren mukaan muun muassa sää. LUKIJAN KUVA STT Elinkeinoelämä ja teknologiateollisuuden keskeiset järjestöt pelkäävät, että hallituksen esitysluonnos ulkomaisten sijoitusten valvonnasta voisi nykymuodossaan karkottaa potentiaalisia ulkomaalaisia sijoittajia Suomesta. Hän ottaa asiakkaita vastaan ja yrittää parhaansa mukaan vastata, jos heillä on jotain kysyttävää. Karkaavatko ulkomaiset sijoittajat. – Aika hiljaista on nyt ollut. Onnekseni kaikki sujuu hyvin ja voin huokaista helpotuksesta. – Kaikki toimialan toiminnot eivät ole kriittisiä, vaan tavallisia kaupallisia palveluita, joilla ei ole yksilöityä ja todellista riskiä lain tarkoituksen mukaan, EK sanoo lausunnossaan. Jatkosarjassa kummatkin Orimattilan joukkueet jäivät kolmen joukkueen lohkoissaan hännille. Laitan kassan kiinni ja tarkistan, että täällä on kaikki kondiksessa ja että asiakkaat ovat lähteneet. Ykkösessä pelasivat Pentti Mäkelä, Paavo Kokko, Seppo Juures ja Juhani Mäkinen. Yhtenä syynä ovat datakeskusten tarjoamat mahdollisuudet laittomaan kybervakoiluun. Maanantaisin ja tiistaisin hänellä on vapaata. – Mutta tosi harvakseltaan tarvitsee. kysyy Taidemuseon kesätyöntekijä Sella Vuori iloisesti asiakkaalta. Vuori sanoo oppivansa myös kävijöiltä uutta taiteesta. – Kun täällä on maalauksia, niin pitää olla tarkkana, että lämpötila ja ilmankosteus pysyvät melko samana. Vuori tulee töihin hieman vaille kymmenen, jotta kaikki on varmasti valmista museon avautuessa tasalta. Lupapäätöksen sijoituksesta myöntäisi lupamenettelyn ensimmäisessä vaiheessa Huoltovarmuuskeskus. – Aikuinen 10 euroa, eläkeläiset, opiskelijat, työttömät ja ryhmät viisi euroa, Vuori kertoo ja lisää, että kaikki alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi ja samoin avustajat. Hänen työpäivänsä Taidemuseossa alkaa valojen sytyttämisellä ja näyttelytilan lämpötilan ja sisäilman kosteuden tarkastamisella, jonka kuuluminen työtehtäviin on toimittajalle yllätys. Asiakkailta oppii Seuraavaksi suuntaamme Vuoren kanssa avaamaan kassan, jonka hoitaminen on keskeisin osa hänen työnkuvaansa. Sormenjälkiä ei kuitenkaan yleensä löydy teoksista, sillä asiakkaat osaavat Vuoren mukaan yleensä olla koskematta mihinkään
Sipilän maitotilan lehmät ovat perjantaiaamupäivänä uteliaalla tuulella. Vyöhykerajat poistuivat, eli bussimatkan pituus ei enää vaikuta sen hintaan. HANNA-MARI TYRVÄINEN ”Ostakaa suomalaista” 1) Montako kertaa Kalliojärvellä toimivaan Olivia’s Wafflen kioskin tiloihin on kevään ja kesän aikana murtauduttu. o Artjärvi, iltatori ja peräkonttikirppis Artjärven torilla pe 24.7. netti) uutisoi, että vyöhykemuutos on lisännyt matkustusmääriä Lahden seudulla, jossa bussimatkat maksavat nyt kaikille saman verran kaikille. Tieräkkös siä Meiltä ja muualta Tulkai mukaa Torstaisin julkaistavalle Tulkai mukaa -palstalle kootaan viikon tapahtumatiedot seuraavaan keskiviikkoon asti. – Kaikki nämä ovat aivan erilaisia. klo 9–11. klo 16–24. Ei metriheinästä mitään löydä, toteaa Hyvärinen. Onhan sillä ikuistettu myös pihalla vieraillut tikka. Hyvärinen tietää kottaraisparven viihtyvän siellä, missä on lyhyt nurmikko. – Tuossa on Vilma, Sinovia, Diana, Vaahtera ja Riina, 20-vuotias Hilja Sipilä luettelee lehmien nimet kuin apteekin hyllyltä. o Orimattila, Kantrifestarit Varsapuistossa la 25.7. Joonas Kumpulainen joutui sunnuntaina yleisurheilun Tampereen GP:ssä erikoiseen tilanteeseen. 1 500 metrin jäniksenä juosseen Niko Viljolan matkavauhtiin ei tuntunut ensin lähtevän kukaan. 3) Minkä asian vuoksi on kerätty kansalaisadressia, joka keräsi alle päivässä satoja allekirjoituksia. klo 18–24. klo 18–22. Asvaltointityömaa loi urbaania tunnelmaa. Hämäläiset eivät ole tunnettuja solidaarisuudestaan liikenteessä, mutta tiistaiaamuna poikkeus vahvisti säännön. 044 7043 717. Puistotien poikkaisusta ei varoitettu etukäteen, joten onnettomia kulkijoita harhautui umpikujaan kääntyvälle kaistalle. o Pukkila, torikahvit Onnintorilla la 25.7. Kuluvan vuoden kesäkuussa nousuja bussiin oli lähes 8 500, kun viime vuonna lukema oli runsaat 6 000. asti sunnuntaisin klo 12–14. saakka la–su klo 12–16. Keskelle hautausmaakierrosta osunut pieni kirkkokonsertti oli heille mukava yllätys – erityisesti syntymäpäiväänsä viettävälle Julialle. klo 18 alkaen. Joonas Kumpulainen lähti tavoittelemaan ennätystään, mutta turhaan. Kertamaksu 8€. o Pukkila, Villa Rauhala avoinna 30.8. Pihalla on ajoittain ruuhkaa tai ainakin vuoron vaihto, sillä kastemadoista tyhjennetty nurmiapila kelpaa maittavasti rusakonpoikasille. o Orimattila, ohjattu maksullinen lihaskuntoharjoitus Orimattilan urheilukentän ympäristössä 30.9. klo 17–18.30 Tiisalla, opastus tieltä 167. 5) Mitä Viljaniemen pellolta voi poimia. saakka su klo 9–10. En muista, että olisi ollut 70 vuoteen tällaista laumaa. o Orimattila, Kantrikulkue Orimattilan keskustassa ja sen jälkeen Kantrifestarit Varsapuistossa pe 24.7. netti) kirjoitti jutun Sipilän maitotilasta, joka oli mukana Avoimet maatilat -tapahtumassa lauantaina 11.heinäkuuta. o Myrskylä, kesäkahvila, ota tai jätä -piste ja valokuvanäyttely Myrskylän Kinolla (Kylänpääntie 3) su 26.7. ORIMATTILAN SANOMAT Joskus parhaat konserttielämykset tulevat vastaan sattumalta, kuten Temisevän perheelle, joka saapui keskiviikkona Orimattilan kirkkoon juuri Musiikkivartin alkaessa. Lehmät ovat juuri nyt sisällä, sillä ne eivät ole päässeet laitumelle viime päivien suurien sademäärien takia. Joku niistä varmaan vahtii sitä hommaa, miettii Hyvärinen. Kokoontuminen vesitornilla (Urheilutie 6). päivänä 6 – N:o 55 – 2026 . Ne ovat tosi tarkkoja. Orimattilan Jymyn juoksija levitteli tilanteessa käsiään sen merkiksi, että miksi kukaan ei lähde jäniksen perään. Tämän päivän musiikkivarttiin valitut laulut olivat heille vieraita. – Tässä niitä on kartanolla joka puolella. Myös Viljola katseli taakseen ihmeissään. – Tämän se tekee, olin 32 vuotta pois Suomesta, kertoi viimeiset kuusi vuotta Orimattilassa mummonsa synnyinseudulla asunut Petri. Juu, kyllähän täällä Myrskylässä ollaan ihan luonnonhelmassa, myhäilee viikon luontokuvaaja. – Normaalisti ne pääsevät laitumille päivittäin, mutta nyt on ollut niin märkää, että laitumet menevät pilalle ja sorkat kärsivät liiasta kosteudesta. KUVA: HANNA-MARI TYRVÄINEN Syntymäpäiväsankarille yllätyskonsertti. 2) Mitä Myrskylän kunta osti Korroosio Comedyltä. ooo Etelä-Suomen Sanomien (13.7. ma–pe klo 12–18 ja la–su klo 10–16. Piti peittää marjapensaatkin, etteivät ne syö kaikkia punaherukoita, hän päivittelee. Ukraina on tosi arka, Ulda ja Viima seuraa perässä ja kaipaa rapsutuksia. – Ehkä tänään kuullaan Paljon onnea vaan, hän hymyili. Joukkoliikennesuunnittelija Timo Varshukov Lahden kaupungilta kertoo, että alueen bussien kokonaisnousumäärä kasvoi kesäkuussa vajaat kaksi prosenttia verrattuna viime vuoden kesäkuuhun. Vaikka laidun on lehmille viihtyisä paikka, suosivat ne kuumilla kesähelteillä navettaa. o Pukkila, Anne Weckströmin Valoanne -näyttelyn avajaiset Pukkilan Galleria Koivulinnassa ti 28.7. o Myrskylä, turpakäräjät eli vapaamuotoinen kahvitteluja jutustelutuokio ravintola Myrskytähdessä ke 29.7. Luvussa on verrattu vuoden 2025 kesäkuun nousumäärää linjoilla 60 ja 70–74 tämän kesäkuun linjojen 60, 61, 71 ja 72 kokonaisnousumäärään sekä linjan 16 nousumäärään matkakeskuksen ja Vierumäen välillä. Bussiin noustiin kesäkuussa 448 522 kertaa, kun viime vuonna lukema oli 440 452. – Nyt kun toiseen kertaan näki mitä on tulossa, niin ajattelin, että en lähde siihen leikkiin mukaan, Kumpulainen toteaa. Heinolan ja Orimattilan suunnan seutuliikenteessä nousumäärä kasvoi runsaat 15 prosenttia. o Orimattila, Pirkko Onnelan taidetta kirjaston taideseinällä heinäkuun ajan. Näyttelyjä o Artjärvi, ART26 -nykytaidenäyttely Päälliköntalolla (Salmelantie 202 c) 11.–26.7. asti ke–su klo 11–17. Sitä myöten löytyi kiertotie. Yksi kappaleista jäi mieleen erikoisen nimensä vuoksi: Huudettava hiljaa – mitenhän se käytännössä onnistuu. Petri Temisevä oli kirkossa tyttärensä Julia Temisevän sekä tämän lasten Ophelian ja Tristanin kanssa. klo 18–20. Liikuntaa o Orimattila, Orimattilan Iltarastit ma 27.7. klo 18–22. – Jos ne näkevät sisällä vähänkin liikettä, niin ne lähtevät ja muuttavat muualle. Ihan hirveästi. o Orimattila, sunnuntaitanssit Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18) su 26.7. asti ke–su klo 10–16. a) parhaan trubaduurin b) mestaripelimannin c) perinnejoikaajan. o Pukkila, Minna Pyykön Elämäni eläimet -näyttely avoinna Pukkilan Galleria Koivulinnassa 26.7. – Sain tikasta ihan lähikuvan. BONUS: Minkä arvonimen Mallusjoen nuorisoseurassakin soittanut Jaakko Kyrö sai Kaustisen kansanmusiikkifestivaalissa. Kaikki on kyllä omia persoonia. Kun syntymäpäiväsankari Julia Temisevältä kysyttiin erikoisinta kirkkouruilla kuulemaansa kappaletta, vuosia ulkomailla asunut Temisevä ei osannut nimetä sellaista. Harmi, että Orimattilan kaupungin asvaltointiraha ei ole tämän suurempi. Tätä voisi toivoa lisääkin. Hyvärisen antiikkipokkari onkin ollut kovalla käytöllä iästään huolimatta. VASTAUKSET: 1) neljä kertaa, 2) kuusi mainosvideota, 3) Orimattilan poliisipartion mahdollisen lakkauttamisen, 4) ukkosenjohdattimien kiinnittämisen vuoksi, 5) herneitä, 6) toisena, BONUS: b) mestaripelimannin. netti) artikkelissa kerrottiin kenialaisten toiminnan närkästyttäneen Orimattilan Jymyn juoksijaa Tampereen GP:ssä. Menivät siihen rintarinnan juoksemaan, Kumpulainen sanoo. 6) Monentenako Jonni Hujala on SM-motocrossin kokonaispisteissä Torniossa ajetun kisan jälkeen. – Meillä on ollut suvussa tapana soittaa hautajaislauluna Peppi Pitkätossun läksiäislaulu. o Orimattila, Pentti Papinaho – Nousevien linjojen mestari -näyttely Orimattilan taidemuseossa vuoden loppuun saakka. Arto Nuotio, Jussi Lammela & Hariolax. klo 10– 15. Ne tulevat aitausta vasten ja puskevat turpaansa kohti lähintä ihmistä. – Sellaisessa paikassa ne pyörivät, mistä saavat helpommin eväänsä. RISTIKON RATKAISU to rst ai KUVA: JOANNA LUOKKANEN Reino Hyvärinen sanoo, ettei pihalla ole ollut noin paljon kottaraisia 70 vuoteen. o Orimattila, Orimattilan kotiseutumuseo (Pappilantie 4) avoinna 2.8. Palstalla kerrotaan kaikelle kansalle avoimista tapahtumista. ooo YLE (13.7. Ulos sitä ei voi yksin laskea. Kenialaisten puolelta tuli, että juoksepas pari sekuntia kovempaa. KUVA: REIJO HYVÄRINEN Temisevän perhe saapui viiden kappaleen kirkkokonserttiin sattumalta. – Hilja tuntee nämä kaikki 190 lehmää, kertoo maitotilan isäntä ja Hiljan isä Pauli Sipilä. Sävy Ensemble & Miljoonasade. Karhea kieli etsii jotain, mitä nuolaista. saakka Karkkulan luontopolulla (Karkkulantie 557). Tuli lähtö ja näki, että heillä ei ole aikomustakaan lähteä jäniksen perään. o Artjärvi, Mari Aulisen Kaipaus yli tiedetyn tiedon -näyttely Artjärven kirkossa kesän ajan ma–pe ja sunnuntaisin. Hyvärisen pihalle lehahti kolmisen viikkoa sitten iso kottaraisparvi, joka on käynyt nauttimassa ruokapöydän antimista siitä lähtien joka päivä. Toimituksen osoite on PL 5, 16301 Orimattila. Viimeksi äitini hautajaisissa viisi vuotta sitten, kertoi Petri Temisevä. Kottaraisparvi valtasi Hyvärisen pihan Reijo Hyvärisen vanhassa ”höyryvoimalla” toimivassa Nokiassa on niin huono kamera, ettei sen tuotoksilla osallistuisi viikon luontokilpailuun, mutta sen verran pikkupokkarissa siirtyy pikseliä toisen viereen, että kuvista saa selvän. Torstaina heinäkuun 23. o Orimattila, Océane Bruelin ja Iisa Lepistön kesäuni -taidenäyttely Orimattilan taidemuseossa 23.8. Jos huomenna ei sada, niin avataan taas portit, Hilja Sipilä kertoo. Kesäkuun nousumäärä on kasvanut linjoilla 40–42 noin 40 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajanjaksosta. Suurkaupungin liikennettä Orimattilaan tuli monesti niin toivottua suurkaupungin tuntua, kun asvaltointityömaa sekoitti aamuliikenteen. Materiaalia voi lähettää myös sähköpostitse: tulkai.mukaa@orimattilan sanomat.fi tai netissä: www.orimattilansanomat.fi Etelä-Suomen Sanomat (10.7. Kottaraisparvi viihtyy pihalla jopa puoli tuntia, jos se ei tule häirityksi. 4) Miksi kirkon kellotorniin kivuttiin nostimella. Lahden seudun joukkoliikenteessä siirryttiin kesäkuun alussa niin sanottuun tasataksamalliin. Ei siis ihme, että suomenajokoira Penillä riittää ihmeteltävää ikkunan takaa katsellessa. Umpikujasta pääsi puikahtamaan viereiselle kaistalle. o Artjärvi, Artjärven kotiseutumuseo (Ratulantie 312) avoinna 16.8. o Karkkula, Kettu ja värit -tarinapolku kierrettävissä 30.8. o Mallusjoki, Takinkääntöviikko alkaa Mallusjoen seuratalolla (Seuratalontie 37) ke 29.7. Hänen mukaansa portit laitumille ovat normaalisti auki läpi vuorokauden, joten lehmät saavat itse päättää, missä ne haluavat olla. Kokonaisuus oli loppujen lopuksi aika hyvä. klo 17–20. Siinä se kierteli puuta ja olin metrin päässä. Suurkaupungin tuntu, mutta vain muutamalla autolla ja lyhyellä kiertotiellä. Eniten matkustusmäärät ovat kasvaneet Vääksyn suunnan seutuliikenteessä. Palstan kokoaa Anna Hakama, puh. Näyttely on esillä 29.7.–9.8., 15.– 16.8 ja 29.-30.8. Sen olen kuullut kirkkouruilla soitettuna. Materiaalin pitää olla toimituksessa viimeistään julkaisupäivää edeltävänä tiistaina. klo 11–17. asti ke–su klo 11–17. Henri Jokinen & Desirèe. Musiikkivartissa kuultiin suomalaisen gospelmusiikin uranuurtaja Lasse Heikkilän sävellyksiä ja pianistina toimi Orimattilan seurakunnan kesäkanttori Tilda Strandé. Muita tapahtumia o Myrskylä, tanssit Kiparkatissa (Porvoontie 109) to 23.7. klo 14. – Joonas Rinne oli alun perin mielestäni tilannut jänikseltä noin 2.25–2.26-vauhtista tonnia, eli reipasta vauhtia mistä on hyvä lähteä vahvalle viimeiselle kierrokselle. o Myrskylä, Myrskylän Myrskyn yleisurheilun seurakisat urheilukentällä (Höröläntie 15) ke 29.7. Ne eivät mene heinän sekaan, vaan sinne, mihin on parturoitu ruohonleikkurilla kunnon käytävät. Kenialaisjuoksijat Daniel Munguti ja Alex Ngeno näyttivät tekevän heti juoksun alkuun muurin ettei näin myöskään tapahdu. Ulkopuolisen silmään miltei identtiset lehmät ovat Hilja Sipilälle yksilöitä, jotka eroavat toistaan sekä ulkonäöllisesti että luonteeltaan. Kumpulainen tuli näyttävästi käsiään käyttäen kenialaiskaksikon välistä reilun 150 metrin matkan jälkeen
Hevoset ovat myös tavallaan meidän suvun perintöä, sillä kaiken taustalla on kantatamma Ponnetar. Y16: 1) Tuomas Suoranta, OSU 102, 2) Juuso Laakso, OSU 94, 3) Akseli Allonen, OSU 73. Mikä sinut on pitänyt huipulla näin pitkään. – Se on se merkittävin saavutus, joka toi jatkuvuutta. M20: 1) Elias Ruusunen, OSU 117, 2) Samuel Ruusunen, OSU 114, 3) Saku Tallgren, OSU 113, 4) Viljami Kovanen, MA 104, 5) Joona Laakso, OSU 103, 6) Topi Pakarinen, OSU 92, 7) Roope Malmberg, OSU 85. Hevonen on tienannut juoksemalla reilusti yli 500 000 euroa. Huonosta hevosesta ei saa kukaan hyvää, eikä sillä pärjää edes huippukuski. Hevoset kulkevat verenperintönä Pelkosenniemeltä ponnistanut Perttunen lukeutuu suomalaisen raviurheilun suuriin nimiin. – Se oli oikein hyväpäinen ja menevä hevonen. Se kantaa pitkälle. Urani lähti etenemään lumipallona. Kuninkuusravien veteraani Tapani Perttunen palaa Teivoon, josta kaikki alkoi ”Hyvä hevonen tekee hyvän hevosmiehen” Kuulutuksia Myydään Kokouksia Tapio Perttunen uskoo Suven Sametin palautuvan täyteen iskukuntoon ennen Teivon Kuninkuusraveja. C-rata 2,30 km 1) Nevas Antti 30:44, 2) Sipiläinen Juho 34:29, 3) Niskanen Mikko 37:08, 4) Hakio Risto 37:50, 5) Toivonen Merja-Liisa 39:48, 6) Vesala Emma 43:55, 7) Vuori Mara 44:41, 8) Sten Hans-Erik 48:12, 9) Kylliäinen Keijo 51:22, 10) Mäki Katri 52:51, 11) Halme Hannu-Pekka 56:18, 12) Pakkala Erja 1:01:19, 13) Janne, Jenni Ja Venla Laine 1:14:25, 14) Kari Markku 1:19:33, 15) Maunulat 1:20:41, Ei aikaa: Liljeström Arvid. Ke 29.7. Y70: 1) Matti Nummela, OrJy 116+21=137 SE+FSE, 2) Vesa Laahanen, ViitA 101+19=120, 3) Heikki Svahn, SSG 101+17=118, 4) Jari Gröndahl, JuuA 102+13=115, 5) Ismo Ruha, SA 93+18=111, 6) Timo Liukkonen, OSU 92+12=104, 7) Matti Qvick, KEUA 90, 8) Rauno Heikkiniemi, RMY 89, 9) Erkki Kaustinen, KPV 89, 10) Erkki Leino, KP-V 88, 11) Kari Vilen, SSG 85, 12) Jukka Salin, L-HA 82, 13) Matti Tupola, LoA 80. Trap: Tulokset muodossa: Peruskilpailu / (pudotusammunta) + finaali = Lopputulos / (pud.). Hevosella on ajettu vain kolme starttia tänä vuonna, mutta kyllä me treenataan ja aikomuksena on osallistua sinne, sanoo Perttunen. Suven Sametti voitti ensimmäisen ravikuningatar-tittelinsä vuonna 2021. Kaksikolla on ravivuoden päätapahtuma tähtäimessä siitä huolimatta, että Suven Sametti on kärsinyt viime aikoina jalkavammoista. Jos se pysyy terveenä ja pääsemme osallistumaan kuningatarkilpailuun, niin kyllä me aika positiivisin mielin lähdemme. Lyhenteet: SE=Suomen Ennätys, FSE=Finaalin Suomen Ennätys Ammuntaa MAATILA 92 ha, MYRSKYLÄ. Hanketta varten on vireillä osayleiskaavamuutos. Elinvoimatoimiala Kuivannon Metsästysseura ry KESÄKOKOUS maanantaina 3.8.2026 Kello 19.00 Majalla. – Kyllä se lähtee ennen kaikkea intohimosta tätä lajia kohtaan. klo 17 Pappilan pihailta Tarkista aikataulut ja lataa kesäesite nettisivuilta. Hyvä hevonen on kaiken lähtökohta Perttusen mukaan raviurheilu ja ohjastajan työ ovat muuttuneet paljon vuosien saatossa. Liity sähköpostilistalle QR-koodista tai noora.kalpio@evl.fi ASKOLAN-PUKKILAN SEURAKUNTA SUOMEN EV.LUT. Joukkuekilpailu trap Y20: 1) OSU 1 (Elias Ruusunen, Samuel Ruusunen, Saku Tallgren) 344 SE, 2) OSU 2 (Juuso Laakso, Tuomas Suoranta, Joona Laakso) 299, 3) OSU 3 (Roope Malmberg, Jenna Riitala, Topi Pakarinen) 268. Metsolan osayleiskaavamuutoksen luonnos on nähtävillä 30.7.–30.8.2026. Johtokunta Su 26.7. Y50: 1) LAS (Pasi Tanhuanpää, Risto Rämö, Satu Pusila) 331, 2) OSU 1 (Satu Pylkkänen, Sami Ritsilä, Petri Lahdenpää) 317, 3) RMY (Timo Nissilä, Timo Polvi, Antti Pirttisalo) 312, 4) MA 312, 5) P-HA 306, 6) K-SHa 305, 7) SA 305, 8) KHA 298, 9) KP-V 279, 10) OSU 2 273, 11) OSU 3 234. Vammoista huolimatta kohti Kuninkuusraveja Teivoon lähtevää 11-vuotiasta Suven Samettia Perttunen pitää tasaisena ja ravivarmana hevosena. Menestys toi lisää valmennushevosia ja vauhditti omaa uraa tavalla, joka mahdollisti työn ravivalmentajana vuosikymmeniksi eteenpäin. – Se oli minulle ensimmäinen kuninkuusravilähtövoitto, vaikka en ollutkaan kokonaiskilpailussa kolmen joukossa. M50: 1) Janne Kovanen, MA 117+21=138, 2) Pasi Tanhuanpää, LAS 115+21=136/(02), 3) Mika Myllylä, P-HA 115+21=136/(01), 4) Jukka Takala, SSG 113+21=134, 5) Sami Ritsilä, OSU 112+20=132, 6) Timo Niemelä, KuKu 109+19=128, 7) Kimmo Kuusisto, SA 108, 8) Jukka Ropilo, KK-V 107, 9) Tomi HäOrimattilan Iltarastit 20.7. Hipo voitti muun muassa Pohjoismaiden mestaruuden. – Sillä on vähän sellainen tapa, että se juoksee muiden mukana. Vaikka kilpahevoset ovat vähentyneet, huipputaso on nykyään selvästi parempaa kuin ennen, toteaa Perttunen. klo 18 Tuomirannan kesäsauna To 30.7. N50: 1) Satu Mäkelä-Nummela, OSU 117+18=135/(04) SE+FSE, 2) Satu Pusila, LAS 112+23=135/ (03), 3) Satu Pylkkänen, OSU 103+20=123, 4) Marja Maunula, OSU 97+10=107, 5) Anu Salomaa, OSU 88+9=97, 6) Piia Rieppola, SA 79+12=91. Hevonen voitti kaikkiaan toistasataa kertaa, muistelee Perttunen. Suunnistusta Työsuorituksia Kirkollisia tiedotuksia HANNA-MARI TYRVÄINEN Orimattila Raviurheilun konkari Tapio Perttunen on pysynyt lajinsa huipulla lähes viiden vuosikymmenen ajan. Se auttaa jaksamaan niin, ettei työtunteja lasketa, vaikka tekeekin pitkiä päiviä. mäläinen, KHA 106, 10) Mauno Ylikangas, KannA 105, 11) Raimo Sulkava, KP-V 100, 12) Janne Tulokas, OSU 96, 13) Marko Honkonen, KPV 95, 14) Sami Hirsikangas, KannA 95, 15) Marko Vähäpesola, SuHaa 95, 16) Harri Rautelin, RS 93, 17) Antti Räsänen, SSG 92, 18) Anssi Talasoja, OSU 89, 19) Arto Moisio, P-HA 88, 20) Jorma Saren, SSG 84, 21) Christian Roslund, SSG DNS, 22) Tuomas Tähtinen, SSG DNS. – Suven Sametti on poikkeuksellinen siinä mielessä, että se on juossut kilpaa 3-vuotiaasta asti ja pystynyt voittamaan kolme kertaa ravikuningatar-tittelin, joiden lisäksi se on sijoittunut toiseksi ja kolmanneksi. KIRKKO www.askolan-pukkilanseurakunta.fi KUVA: PERTTUSEN ARKISTO. Niillä selvät hiittipäivät pari kertaa viikossa, jolloin ajetaan kovemmin ja muut päiviä ovat kevyempiä, hän kertoo. Y60: 1) Timo Nissilä, RMY 108+17=125/(02), 2) Antti Pirttisalo, RMY 105+20=125/(01), 3) Risto Rämö, LAS 104+21=125/(00), 4) Ari Hyypiä, K-SHa 107+17=124, 5) Jari Rämö, KHA 104+16=120, 6) Esa Oinonen, SA 104+14=118, 7) Juhani Kallio, P-HA 103, 8) Ilpo Kansikas, KaMy-58 103, 9) Sauli Hänninen, MA 103, 10) Jouko Lettojärvi, OrJy 103, 11) Petri Lahdenpää, OSU 102, 12) Juha Seppä, K-SHa 102, 13) Hannu Takala, PHC 99, 14) Timo Polvi, RMY 99, 15) Kari Kautto, ViitA 97, 16) Osmo Hyyrynen, K-SHa 96, 17) Timo Komsi, HC Häjyt 96, 18) Jouko Mäkikangas, OMAS 95, 19) Ari Määttä, SSG 95, 20) Jouko Rauma, RMY 93, 21) Heimo Manninen, MA 92, 22) Jari Helminen, LAS 89, 23) J-P Tuhkanen, PAMS 85, 24) Reijo Luomala, KP-V 84, 25) Petri Pietikäinen, OSU 45 DNF. Hevosia ei myöskään juoksuteta kilpaa niin paljon kuin entisaikaan, joka oli silloin pääasia. päivänä 2026 – N:o 55 – 7 www.nahkhiir.fi 0400 711 290 •Maanrakennus •Kiinteistönhuolto NAHKHIIR OY SM Trap ikäkausi ja LV-sarjat, 18.–19.7., Orimattila. Hanketta esitellään 20. Perttusen kuninkuusravien tarina alkoi Teivon raviradalta vuonna 1978 ja nyt hän on palaamassa samalle areenalle tavoittelemaan uutta merkittävää virstanpylvästä, yhdessä neljättä ravikuningattaruuttaan tavoittelevan Suven Sametin kanssa. Markku Koivisto 040 709 2451 maaseutukiinteistot.fi Kiinteistönvälitys Oy LKV Myynnissä etunimi.sukunimi@proagria.fi Markku Koivisto, toimitusjohtaja 040 709 2451 KUULUTUS Metsolan osayleiskaavamuutoksen luonnos nähtävillä (MRA 30 §) Valorem Energies Finland Oy suunnittelee aurinkovoimalaa Pennalaan, Lahdentien ja Porvoonjoen väliin. Hipo saavutti ensimmäisen ravikuningattaruutensa Oulun Kuninkuusraveissa vuonna 1981, jota Perttunen pitää uransa kohokohtana. klo 15 Kesäkirkko Juornaankylän rukoushuoneella. elokuuta klo 18–20 Pennalan koululla, Lankilantie 76 B. Tapio Perttunen pitää Hipon vuonna 1981 Oulussa saavuttamaa ravikuningattaruutta uransa tärkeimpänä saavutuksena. Perttusen mukaan huippuohjastajaa ei erota muista hänen oma osaamisensa, vaan ymmärrys siitä, että hevonen tekee lopulta työn. Tapahtuman odotetaan keräävän noin 50 000 kävijää Tampereen alueelle. Teivoon on aina mukava palata, hän toteaa. – Hyvä hevonen tekee hyvän hevosmiehen monta kertaa. Tulokset muodossa: Peruskilpailu / (pudotusammunta) + finaali / (pud.) Juniori finaali: 1) Elias Ruusunen, OSU 117+24, 2) Saku Tallgren, OSU 113+23, 3) Samuel Ruusunen, OSU 114+17, 4) Viljami Kovanen, MA 104+12, 5) Topi Pakarinen, OSU 92+10, 6) Tuomas Suoranta, OSU 102+9, 7) Joona Laakso, OSU 103+5, 8) Juuso Laakso, OSU 94+5, 1) Jenna Riitala, OSU 91, 7) Roope Malmberg, OSU 85, 3) Akseli Allonen, OSU 73. Perttunen kuvailee entistä ajopariaan Hipoa tulisieluiseksi tammaksi. Siitä lähtien hevoset ovat olleet tärkeä osa elämääni. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina heinäkuun 23. – Tärkeintä on intohimo ja se, että työ ja harrastus ovat täysin samassa paketissa. Ajelin sillä myös Norjassa pariin otteeseen ja se sai kansainvälistä kokemusta. Huonoinkin kuski pystyy pärjäämään parhaalla hevosella. – Meillä on ollut vähän ongelmia. A-rata 4,92 km 1) Koljonen Antti 39:30, 2) Järvinen Tuomas 41:24, 3) Kettunen Otso 42:09, 4) Kiljunen Eikka 43:40, 5) Anttonen Mikko 44:21, 6) Kiljunen Eemeli 44:45, 7) Kaija Esko 44:47, 8) Munukka Henri 45:35, 9) Kiljunen Juha 47:07, 10) Lohikainen Timo 49:48, 11) Näveri Matti 52:49, 12) Kivelä Jaakko 54:16, 13) Orava Kimmo 57:08, 14) Einonen Päivi 58:03, 15) Varamäki Jouni 58:10, 16) Kari Markus 59:44, 17) Yrjölä Jukka 1:01:36, 18) Brenner Andreas 1:01:48, 19) Talja Joni 1:02:03, 20) Ovaska Kimmo 1:04:00, 21) Lehtinen Teuvo 1:04:54, 22) Lumiaho Hannu 1:07:24, 23) Halso Ilkka 1:14:13, 24) Mälkki Simo 1:19:46, Ei aikaa: Rauhala Markus, Väänänen Ilkka. LV1: 1) Juha Myllymäki, KP-V 110 SE. Suven Sametin kunto ratkaisee Teivon ravikeskuksen 50-vuotisjuhlavuoden kohokohta koetaan 31.7.–2.8.2026, kun Kuninkuusravit saapuu takaisin Teivoon 15 vuoden tauon jälkeen. tilava päärakennus sekä konehalli/korjaamo. B-rata 3,20 km 1) Antti Rossi 36:38, 2) Munukka Arttu 37:19, 3) Orkola Antti 41:06, 4) Sallinen Jussi 46:29, 5) Ritala Tero 46:54, 6) Hattunen Jarmo 47:10, 7) Vainikka Jari 47:37, 8) Lehikoinen Tomi 47:42, 9) Vuori Olli-Pekka 48:50, 10) Laaksonen Janne 49:10, 11) Pihkala Helena 49:17, 12) Peltonen Hanna 50:29, 13) Poikela Antti 51:29, 14) Koskelainen Reetta 55:01, 15) Kettunen Harri 55:18, 16) Onnela Veli-Matti 55:30, 17) Luukkainen Pasi 56:34, 18) Taipale Antti 56:42, 19) Piispa Kimmo 58:08, 19) Vuorio Jarmo ja Niko 58:08, 21) Simola Heidi 58:59, 22) Suomela Juha 59:08, 23) Eurén Ari-Pekka 59:27, 24) Laitinen-Väänänen Sirpa 1:00:04, 25) Kaukiainen Raimo 1:00:20, 26) Kuosa Noora 1:00:27, 26) Nurminen Hande 1:00:27, 28) Poikela Kirsi 1:01:08, 29) Sten Carola 1:03:11, 30) Järvinen Timo 1:06:48, 31) Laine Jorma 1:12:38, 32) Pihlaja-Kuhna Pentti ja Esa 1:14:02, 33) Brenner Anna-Kaisa 1:15:18, 34) Siira Taisto 1:22:16, 35) Kuosa Varpu 1:26:24, 36) Matilainen Eeva 1:50:17, Ei aikaa: Karjalainen Risto. D-rata 1,20 km 1) Siira Raimo 30:37, 2) Suomela Asta ja Hilla Kivinen 32:09, Ei aikaa: Suomela Lauri. – Totta kai laji on sama ja sitä jatketaan, mutta on se muuttunut siinä, että radat ovat parantuneet ja hevosia treenataan vähän eri tavalla. Tietenkin pärjätessä sai sitä mukaa hevosia valmennukseen lisää. kerroksen ilmoitustaululla (Erkontie 9) sekä kaupungin kotisivuilla (www.orimattila.fi). Nämä ovat ne lähtökohdat, summaa Perttunen. Tulokset muodossa: Peruskilpailu / (pudotusammunta) LV4: 1) Jouni Hyypiä, K-SHa 99. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa käsitellään jäsenasioita. Se oli käänteentekevää, sillä sen ansiosta olen voinut tehdä työtä ravivalmentajana kaikki nämä vuodet. Suunnitelmiin voi tutustua Orimattilan kaupungintalon 2. Poikkeuksellisen hevosesta tekee myös se, että se on Suomessa kaikista eniten rahaa juossut tamma. Hänen meriitteihinsä kuuluvat yli 6 000 kilpailuvoittoa, kolme ravikuninkuustai ravikuningatartitteliä sekä lukuisten huippuravureiden, kuten Saran Salaman valmennus. Y80: 1) Jarl Österman, RS 94+15=109 FSE, 2) Aimo Varis, ViitA 88+16=104, 3) Antero Allisto, SSG 84+18=102, 4) Taisto Mäkinen, YMS 83+16=99. Kirjalliset mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa 30.8.2026 mennessä osoitteeseen: kirjaamo@orimattila.fi tai Orimattilan kaupunki, PL 46, 16301 Orimattila. N20: 1) Jenna Riitala, OSU 91. Kreivilässä peltoa 27,54 ha, metsää 60 ha ja maatilan talouskeskus, jossa mm. Se tuli meille vuonna 1965, kun olin yhdeksänvuotias poika. Perttusta motivoi eniten ja edelleen se, kun hevosten kanssa pärjää ja onnistuu. Y70: 1) MKMS (Markku Vikström, Tapio Ukkonen, Timo Valtonen) 276, 2) ViitA (Reijo Argillander, Aimo Varis, Vesa Laahanen) 269, 3) KP-V (Erkki Leino, Risto Paavola, Erkki Kaustinen) 268. Y75: 1) Heikki Keskitalo, LAS 95+17=112 FSE, 2) Erkki Hara, OSU 96+14=110, 3) Tapio Ukkonen, MKMS 96+13=109, 4) Timo Valtonen, MKMS 91+17=108, 5) Risto Paavola, KP-V 91+14=105, 6) Matti Honkaharju, RMY 93+11=104, 7) Markku Vikström, MKMS 89, 8) Risto Kaukinen, KHA 88, 9) Raimo Jokiniemi, LoA 81, 10) Reijo Argillander, ViitA 80, 11) Teuvo Forsström, MKMS 62. LV2: 1) Vesa Järvinen, SSG 106, 2) Pasi Saarinen, OSU 86, 3) Pekka Sjöman, VihA 72. Kilpailu on koventunut. Se on kilpailijana sellainen, ettei se tee paljoa ylimääräistä, toteaa Perttunen. Johtokunnan kokous 17.30. – Nykyisin niillä ajetaan vähemmän, mutta tarkemmin. Perttunen odottelee tapahtumaa luottavaisin mielin, ja että Suven Sametti on silloin iskukunnossa. Perttunen ajoi Teivossa vuoden 1978 Kuninkuusraveissa Hipolla ja kaksikko voitti kilpailun 3000 metrin päätösmatkan. Olihan se mahtavaa, kun olin silloin vasta parikymppinen. Hietastenkankaalla. – Kyllä se on tehnyt aina suoraan tauolta hyviä tuloksia
ORIMATTILAN SANOMAT Yle TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Suomi on amerikkalainen 10.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 11.00 Kesäkasvo 11.10 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.28 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.31 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.37 Yle Uutiset Lappi 11.41 Digitreenit 11.45 Jens ja Isak ohuella jäällä 12.15 Nuori Morse 13.05 Tavaratalo Lapatossu ja Vinski 14.50 Elävä arkisto: Pesäpallo – Suomen kansallispeli 15.00 Elävä arkisto: Liikennevakuutus 15.10 Ilmaston muuttajat 16.10 A-studio 16.40 Kansallismaisemat: Kaupunkeja ja teollisuusperintöä 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Nuori Morse 17.55 Lakeuden vuosi: tuulihaukka 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 Kesäkasvo 18.30 Suomi on amerikkalainen 19.00 Varjojen sota 19.50 Kansallismaisemat: Köyliönjärvi 20.00 Kasper Strömman ja Suomen saunat 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.06 A-studio 21.37 Yle Uutiset Uutis-Suomi 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.55 Ulkolinja: Italian myrkytetty maa 22.50 Äidit väkivallan varjossa 23.19 Äidit väkivallan varjossa 23.50–00.10 Toivo Yle TV2 06.40 Kansallismaisemat: Väisälänmäki 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 23.7. 7. 20.00 Suurmestari UK 21.00 Luokkakokous 22.45 Uuno Turhapuro muuttaa maalle 00.50 Liikennepoliisit UK 01.45 Liikennepoliisit UK 02.40 Kotka 10 03.30–04.20 Pitääkö olla huolissaan. Lande 17.05 Alone Suomi 18.00 Murha paratiisissa 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Pilanpäiten 19.35 Selviytyjät 21.00 Murha Helsingörissä 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Pahat pojat 00.50 Suurmestari UK 01.45 Kova laki 02.40 Kova laki 03.30–04.25 Murha paratiisissa Nelonen 06.00 Bing 06.15 Muumilaakson tarinoita 06.40 Muumilaakson tarinoita 07.00 Smurffit 07.15 Smurffit 07.25 LEGO Friends: Uusi luku 07.50 LEGO CITY Ei rajoja 08.00 LEGO CITY Ei rajoja 08.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 08.35 Heinähattu ja Vilttitossu 09.00 Korkeasaari 10.00 Korkeasaari 11.00 MasterChef Australia 12.15 Huvila & Huussi 13.15 Koti koiralle UK 14.20 Koti koiralle UK 15.25 Koti koiralle UK 16.30 Uusi alku etelässä 17.30 Tältä tuntuu Veikkausliiga 17.40 Tie pohjoiseen 20.00 Suomen huutokauppakeisari 21.00 Koskinen: Rottasankari 22.55 Tältä tuntuu Veikkausliiga 23.00 Tältä tuntuu Veikkausliiga 23.05 Duudsonit elokuva 00.40 The Donald Trump Show 01.45 Burgerimiehet Välimerellä 02.45–03.45 Suomen huutokauppakeisari MTV Sub 02.40 Masked Singer Suomi 06.00 MTV sääkamera 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Muumilaakson tarinoita 08.05 Lucky Luken uudet seikkailut 08.30 Iholla 09.00 Olet mitä syöt 10.00 Olet mitä syöt 11.00 Liikennepoliisit UK 12.00 Liikennepoliisit UK 13.00 Liikennepoliisit UK 14.00 Alone Suomi 15.00 Race Across The World Suomi 16.00 Lomalle lompsis 17.00 Alone – yksin erämaassa 18.00 Simpsonit 18.30 Simpsonit 19.00 Pitääkö olla huolissaan. Kuva: Kalevi Rytkölä.. Pontsan perheen, Balle Ramstedtin ja opimme, miten valmistetaan pääsiäishanukas. 08.26 Pikku Kakkonen 08.27 Keltainen Lumimies 08.39 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.11 Van Life 09.30 Unelmia ja studiohommia 10.00 Elämäni Biisi 11.15 Suomen historian myytit: Talvisota 12.02 Unelmasauna 12.20 Ahvenanmaan sankarit 12.50 Eränkävijät 13.20 Aivan yksin 14.00 Tiettömän taipaleen takana 14.30 Tanskalainen maajussi 15.00 Antiikkimakasiini 15.30 Antiikkikaksintaistelu 16.00 Talot huokuvat historiaa 17.00 Hirvonen & Haapamäki 17.30 Yleisurheilun Kalevan Kisat, perjantain kilpailut 21.50 Paratiisi 22.35 YleXPop: Ares 23.25–23.50 Mist sä tuut. 06.53 Humps 07.01 Kotilokoulu 07.08 Pikku Kakkonen 07.09 Pipsa Possu 07.14 Hirviökoulu 07.21 Pikku Kakkonen 07.23 Malla Mahtava 07.35 Ella, Oskari ja Huu 07.45 Kaarle 07.58 Pikku Kakkonen 07.59 Safari 08.12 Liisa ja Leo 08.24 Nimipäiväonnittelu: 24.7. 03.10–04.29 Masked Singer Suomi Yle Teema & Fem 07.55 Pelastetaan villieläimet 08.35 Unelmakoti: dokumentti 09.04 Elämä käännekohdassa 09.34 Antiikkimakasiini 10.03 Vaiheikas vuosi 1961 11.01 Osta, tuunaa ja myy 11.31 Andersin kanssa kalassa 12.00 Ellan matkassa: roomalainen Ranska 12.30 Historia: Villin lännen valloitus 13.15 Roma Mountain – Romanivuori 13.54 Ruotsalaiset designklassikot 14.00 Sarpaneva ja muodon taju 14.55 Kansallismaisemat: Itä-Suomen vaarat 15.00 Gran Hotel 15.45 Majakka: Valassaaret 16.00 Lolita Lobosco 16.56 Elävä arkisto: Kotoinen saunani 17.25 Kasper Strömman ja Suomen saunat 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Kuvapläjäys 18.45 Team Bachstad Afrikassa 19.26 Efter Nion parhaat 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.44 Historian toinen puoli 20.00 Lolita Lobosco 20.53 Ruotsalaiset designklassikot 21.00 Puutarhuri, buddhalainen ja vakooja 22.35–00.32 Kotiinpaluu Torstaina heinäkuun 23. Hulvatonta huumoria 80-luvulta. 13.35 Keskiyön aurinko 14.16 Kalastuselämää 14.44 Kalastuselämää 15.15 Luontomatkalla 16.14 Sohvasurffaajat: Jordania 1/2 – eksyksissä 16.41 Egenland 17.12 Peltsin kova vuosi 17.45 Yleisurheilun Kalevan Kisat, lauantain kilpailut 21.45 Akseli ja Elina 00.00–00.45 Verinen risteily MTV3 03.40 Sunnuntailounas 04.05 Sunnuntailounas 04.35 Sunnuntailounas 06.30 Muumilaakson tarinoita 06.55 Muumilaakson tarinoita 07.20 Ava, Riko ja Teo 07.25 Myyrän seikkailut 07.35 Viidakon veijarit 07.45 Viidakon veijarit 08.00 Meidän remppa 08.55 Ihanat siirtolapuutarhat 09.15 Unelma-asunto auringon alta 10.15 Unelma-asunto auringon alta 11.10 Grand Designs Suomi 12.05 Suomen kaunein koti 13.00 Maija Mehiläinen 14.40 Grillimestarit 15.20 Stadi vs. päivänä 8 – N:o 55 – 2026 Sudokun ratkaisu Jere B.Virtanen Viivi ja Wagner Yle TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Suomi on amerikkalainen 10.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 11.00 Kesäkasvo 11.10 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.28 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.31 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.37 Yle Uutiset Lappi 11.41 Digitreenit 11.45 Veden valtakunta 12.15 Nuori Morse 13.00 Kuollut mies rakastuu 14.35 Elävä arkisto: Eilispäivän iskelmä 14.40 Jens erämaaseikkailulla 15.20 Varjojen sota 16.10 A-studio 16.40 Digitreenit 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Nuori Morse 17.57 Kirjava luonto 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 Kesäkasvo 18.30 Suomi on amerikkalainen 19.00 Herttuan morsian 19.45 Postikortteja Pohjolasta 20.00 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Pelastajaksi 21.35 Yle Uutiset Uutis-Suomi 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.55 Isän salaisuus 22.36 House of Kardashian 23.25–23.53 Alfaurokset Yle TV2 06.40 Kansallismaisemat: Oulankajoki 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.7. Kuvassa Pirkka-Pekka Petelius, Esko Hukkanen ja Kari Heiskanen. Tapaamme mm. 06.53 Pikku Kakkonen pienimmille 07.22 Pipsa Possu 07.27 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu 07.42 Tuuri 07.49 Barbapapa 08.00 Rollen remmi 08.23 Leikitään Pikku Kakkosta 08.56 Nimipäiväonnittelu 25.7. Vitsejä, sketsejä ja musiikkia. Velipuolikuu on TV1 Viihdetoimituksen tuotantoa vuosilta 1983–84. MTV3 03.45 Sunnuntailounas 04.25 Sunnuntailounas 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat 11.00 Tähtiarpa 12.00 Murha paratiisissa 13.00 Ostoskanava Myori.fi 13.30 Bachelor Suomi 14.25 Iholla 14.55 Kaiken maailman ennätykset 15.15 Olet mitä syöt 16.10 Olet mitä syöt 17.00 Unelmia Italiassa 17.30 Unelmia Italiassa 18.00 Kauniit ja rohkeat 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Huomenta Suomen parhaat 20.00 Tämä on tämä 21.00 Murha paratiisissa 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Solsidan 00.30 Totuus Temusta 01.05 Suurmestari UK 02.00 Hudson & Rex 02.50 Sunnuntailounas 03.15 Sunnuntailounas 03.40–04.05 Sunnuntailounas Nelonen 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Sunny Bunnies 06.35 Sunny Bunnies 06.40 Smurffit 06.50 LEGO Friends: Uusi luku 07.05 LEGO Jurassic World: Kaksinkertainen ongelma 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.50 Sonic Boom 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Uusi alku etelässä 10.00 Koti koiralle UK 11.00 Suomen huutokauppakeisari 12.00 Tähtiarpa 13.45 Valitut Palat Collection 14.00 Valitut Palat Collection 14.15 Valitut Palat Collection 14.30 Valitut Palat Collection 14.45 Valitut Palat Collection 15.00 Uusi alku etelässä 16.00 Koti koiralle UK 17.00 Kapen keittiökaappaus 18.00 Suomen huutokauppakeisari 19.00 Vain elämää 21.00 007 – Älä kieltäydy kahdesti 23.40 Hildur 00.40 Michael Monroe -dokumenttielokuva 02.45–03.45 Uusi alku etelässä MTV Sub 03.10 Masked Singer Suomi 06.00 MTV sääkamera 07.00 Alvin ja pikkuoravat 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Race Across The World Suomi 08.55 Sukuni salat 09.50 Alone Suomi 10.45 Julkkisten tietotoimisto 11.10 Poliisit UK: Ajojahti 12.05 Liikennepoliisit UK 13.00 Salatut elämät 13.25 Salatut elämät 13.50 Salatut elämät 14.15 Salatut elämät 14.45 Myyrä 16.05 Suurmestari UK 17.05 Julkkisten tietotoimisto 17.30 Kaiken maailman ennätykset 18.10 Liikennepoliisit UK 19.05 Poliisit UK: Ajojahti 20.00 Suurmestari UK 21.00 Snake Eyes 23.05 9 Bullets 00.55 Race Across The World Suomi 01.45 Liikennepoliisit UK 02.40–04.00 Masked Singer Suomi Yle Teema & Fem 07.41 Pelastetaan villieläimet 08.20 Bussi 08.35 Karin ja Carl Larsson 09.34 Antiikkimakasiini 10.03 Talot huokuvat historiaa 11.02 Kuvapläjäys 11.17 Team Bachstad Afrikassa 12.00 Klassinen Suomi: Iso S 13.00 Jakub Orliński, barokin virtuoosi 13.55 Ruotsalaiset designklassikot 14.00 Sarpaneva ja muodon taju 14.55 Kansallismaisemat: Kuvia Pohjanmaalta 15.00 Gran Hotel 15.45 Lolita Lobosco 16.40 Majakka: Ritgrund 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Maijuli 18.06 Hupsulit 18.07 Kallen keittiö 18.18 Outojengi tutkii 18.30 Gen Z 18.45 Tiettömän taipaleen takana 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.43 Drakar – ystävyyden roadtrip 19.54 Svenskfinland runt 20.00 Lolita Lobosco 20.55 Kansallismaisemat: Lounaisrannikkoa ja saaristoa 21.00 Rakkaani, kaupunki 21.27 Rakkaani, kaupunki 21.57 Varokaa sheriffiä 23.27 Viisi lainsuojatonta 00.42–00.56 Elokuvan hetki: Viisi lainsuojatonta Yle TV1 07.00 Näin Ruotsi rakennettiin 08.00 Yle Uutiset 8.00 08.05 Prisma: Dinosaurusten jäljillä 08.55 Digitreenit 09.00 Yle Uutiset 9.00 09.05 Historia: Britannian rautatievallankumous 09.54 Tarinoita metsästä: Kesäniityn asukkaat 10.00 Yle Uutiset 10.00 10.05 Urheilu-Suomi 11.05 Kansallismaisemat: Kuvia Kaakkois-Suomesta 11.10 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.28 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.31 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.37 Yle Uutiset Lappi 11.41 Digitreenit 11.45 RSO Musiikkitalossa 12.45 Digitreenit 12.50 Elävä arkisto: Postija lennätinlaitos Lounais-Suomessa 13.05 Kysy lääkäriltä terveydestä 13.50 Antiikkikaksintaistelu 14.20 Urheilulukio 14.50 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä 15.20 Toinen kotimaani 16.20 Strömsön puutarha 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway 17.55 Kansallismaisemat: Kuvia Pohjanmaalta 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Intin kovimmat 18.28 100 päivää kansallispuistossa 18.36 Avara luonto: Monimuotoinen Eurooppa 19.30 Shetlandsaarten murhat 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Velipuolikuu 21.30 Siunattu hulluus 22.15 Dollanganger-saaga 23.40–00.13 Vierastaistelijana Ukrainassa Yle TV2 06.40 Kansallismaisemat: Hailuoto 06.51 Nimipäiväonnittelu 25.7. Yle Teema & Fem 07.44 BUU-klubben 08.13 BUU-klubben 08.42 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.03 Tarinoita pikkukaupungista – Loviisa 10.01 Tuntematon perillinen 11.00 Huutokauppakesä 12.00 Gran Hotel 12.45 Gran Hotel 13.30 Gran Hotel 14.15 Gran Hotel 14.59 Gran Hotel 15.45 Pepe 17.12 Sodankylän parhaat 17.25 Ruotsin muoti 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Eläinten päiväkoti 18.10 Leikkien keräilijät 18.17 Dino Dex 18.30 Jokaisen miehen takana 18.55 Jokaisen miehen takana 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.46 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 19.54 Norja ilmasta nähtynä 20.00 Rakkaani, kaupunki 20.27 Rakkaani, kaupunki 20.56 Kansallismaisemat: Hämevesistöjä 21.00 Rosemaryn painajainen 23.12–01.03 Joan Baez: Äänekäs elämäni To r s t a i 23 . Dokumentissa käydään läpi Matti Fagerholmin matka ujosta pojasta Suomen menestyneimmäksi rocktähdeksi. Yle TV2 22.05: Velipuolikuu. 06.53 Tulipop 07.00 Tete ja Mama 07.07 Pikku Kakkonen 07.10 Pikku perunat 07.13 Mauno 07.24 Piian palikat 07.36 Pikku Kakkonen 07.38 Sanni Sateenkaari 07.50 Mira ja Viksu 07.57 Pikku Kakkonen 07.59 Rollen remmi 08.11 Nimipäiväonnittelu: 23.7. Se tarjoaa intiimin katsauksen Hanoi Rocksin kultaaikaan, Monroen soolouraan sekä hänen tinkimättömään asenteeseensa musiikkialalla. 4 5 8 6 7 1 3 9 2 6 9 2 5 3 4 1 8 7 3 1 7 8 2 9 5 4 6 7 3 1 4 6 2 8 5 9 8 4 6 1 9 5 7 2 3 5 2 9 7 8 3 6 1 4 9 8 4 3 1 6 2 7 5 2 7 3 9 5 8 4 6 1 1 6 5 2 4 7 9 3 8 Nelonen klo 0.40: Michael Monroe -dokumenttielokuva. L a u a n t a i 2 5. Lande 16.10 Stadi vs. 7. 08.58 Pikku Kakkonen 09.00 Late Lammas 09.07 Kätkijät 09.19 Hylkeilyä 09.20 Vuohityttö 09.31 Tipu Touhukas 09.32 Mysteerikuja 09.54 Antiikin aikaan keksittyä 10.00 Suomen historian myytit: Suomen sodan myytit 10.44 Suomen historian myytit: Ensimmäiset vaalit 11.30 Cowboy ja kuningas 12.10 Ei myytävänä 12.40 Kuuletko hiljaisuutta. Pe r j a n t a i 24 . 08.13 Pikku Kakkonen 08.14 Pikku Kakkosen postipyyntö 08.15 Auri ja maailman eläimet 08.26 Meidän iskä 08.37 Kun olin ikäisesi 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.11 Van Life 09.30 Unelmia ja studiohommia 10.00 Elämäni Biisi 11.15 Suomen historian myytit: Ensimmäiset vaalit 11.56 Kansallismaisemat: Lounaisrannikkoa ja saaristoa 12.02 Unelmasauna 12.20 Ahvenanmaan sankarit 12.50 Eränkävijät 13.20 Aivan yksin 14.00 Tiettömän taipaleen takana 14.30 Tanskalainen maajussi 15.00 Antiikkimakasiini 15.30 Antiikkikaksintaistelu 16.00 Talot huokuvat historiaa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Elämäni Biisi 19.17 Maailmaa muuttavia eläimiä 19.30 Eränkävijät 20.00 Norjan kovin 20.45 Ruumiini rakkaus 21.00 Kentän laidalla 21.40 Rakkaat lapset 22.05 Velipuolikuu 22.35 Jokaisen miehen takana 23.05–00.05 Teenage Boss MTV3 03.35 Sunnuntailounas 04.00 Sunnuntailounas 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat 11.00 Tähtiarpa 12.00 Murha paratiisissa 13.00 Ostoskanava Myori.fi 13.30 Bachelor Suomi 14.25 Love 15.45 Kaiken maailman ennätykset 16.10 Olet mitä syöt 17.05 Unelmia Italiassa 17.35 Unelmia Italiassa 18.05 Kauniit ja rohkeat 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Huomenta Suomen parhaat 20.00 Suurmestari 21.00 Murha paratiisissa 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 The Rainmaker 23.25 The Rainmaker 00.20 Suurmestari 01.10 Koko Suomi leipoo 02.00 Hudson & Rex 02.55 Sunnuntailounas 03.20 Sunnuntailounas 03.45–04.11 Sunnuntailounas Nelonen 03.15 Uusi alku etelässä 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Smurffit 06.40 LEGO Friends: Uusi luku 07.05 LEGO Jurassic World: Kaksinkertainen ongelma 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.50 Sonic Boom 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Uusi alku etelässä 10.00 Koti koiralle UK 11.00 Suomen huutokauppakeisari 12.00 Tähtiarpa 13.45–15.00 Valitut Palat Collection 15.00 Uusi alku etelässä 16.00 Maryn helpot kokkailut 16.30 Koti koiralle UK 17.30 Farmi Suomi 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Poliisit 2020 21.00 Octopussy – mustekala 23.40 Kapen keittiökaappaus 00.40 Poliisit 2020 01.40 Burgerimiehet Välimerellä 02.40–03.40 Uusi alku etelässä MTV Sub 03.20 Masked Singer Suomi 06.00 MTV sääkamera 07.00 Alvin ja pikkuoravat 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Race Across The World Suomi 08.55 Sukuni salat 09.50 Alone Suomi 10.45 Julkkisten tietotoimisto 11.10 Poliisit UK: Ajojahti 12.05 Liikennepoliisit UK 13.00 Salatut elämät 13.25 Salatut elämät 13.50 Salatut elämät 14.15 Salatut elämät 14.45 Poliisit UK: Ajojahti 15.40 Suurmestari UK 16.40 Julkkisten tietotoimisto 17.05 Penn & Teller: Naruta meitä! 18.10 Liikennepoliisit UK 19.05 Poliisit UK: Ajojahti 20.00 Suurmestari UK 21.00 Uuno Turhapuro – kaksoisagentti 22.55 Dangerous 00.45 Harjunpää 01.30 Race Across The World Suomi 02.20 Pitääkö olla huolissaan. 7
04.20 Alone Suomi 06.00 MTV sääkamera 07.00 Kaisu Kuu 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Muumilaakson tarinoita 08.05 Lucky Luken uudet seikkailut 08.30 Iholla 09.00 Olet mitä syöt 10.00 Ota rahat ja juokse 11.00–14.00 Liikennepoliisit UK 14.00 Race Across The World Suomi 15.00 Race Across The World Suomi 16.00 Lomalle lompsis 17.00 Alone – yksin erämaassa 18.00 Simpsonit 18.30 Simpsonit 19.00 Pitääkö olla huolissaan. Komediallinen toimintaelokuva Takkusen pojista, jotka eivät juo, polta eivätkä edes tappele mutta jotka äidin kuoltua ja väkivaltaisen isän jouduttua sairaalaan ryhtyvät ryöväreiksi hankkiakseen elantonsa. 23.12 Romanitarinoita: Leif Åkerlund – Kun musiikki ei tunnu työltä 23.40 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Mia Sivula 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Mia Sivula 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Mia Sivula 6.00 Yle Uutiset 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu ja sää – Mia Sivula 7.00 Yle Uutiset 7.02 Sää 7.03 Radio Suomen Viikonloppu – Kati Lahtinen 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Viikonloppu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Radio Suomen Viikonloppu 8.10 Juha Laaksosen luontoretki 8.22 Radio Suomen Viikonloppu 8.30 Minna Pyykön maailma 8.55 Radio Suomen Viikonloppu 9.00 Yle Uutiset ja sää 9.03 Urheiluradio 9.08 Iskelmäradio 10.00 Yle Uutiset 10.03 Pekka Laineen Ihmemaa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Sillanpään sunnuntai 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Kansanradio 12.40 Radio Suomen Viikonloppu – Jenny Lehtinen 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää 13.40 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Viikonloppu: Kysy säästä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.15 Viimeinen ateria: Saunaterapeutti Terhi Ruutu 15.45 Radio Suomen Viikonloppu 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.10 Radio Suomen Viikonloppu 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.08 Radio Suomen Viikonloppu – Olli Haapakangas 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Viikonloppu 18.10 Peltsi & Juuso – Zuppi zahvia 18.40 Radio Suomen Viikonloppu 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Kissankehto – Susanna Vainiola 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Elämäni kesä: Heikki Salo 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Uutisviikko selkosuomeksi 21.12 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Valoon päin 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio – Vellu Salminen 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö – Vellu Salminen 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö – Vellu Salminen 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.22 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 3.00 Yle Uutiset 3.02 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen Maanantai 27.7. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina heinäkuun 23. Yle Radio 1 6.30 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 7.06 Aamusoitto 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Radio 1:n aamu 9.00 Yle Uutiset 9.04 Muistojen bulevardi 10.00 Virtasen taloushistoria: Lahti. 02.55 Kotka 10 03.45–04.35 Kotka 10 Yle Teema & Fem 07.47 BUU-klubben 08.16 BUU-klubben 08.45 Kotijumppaa Sofian kanssa Liikkuvuus. 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta – Olli Aimola 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Yöradio – Laura Haikala 23.00 Yle Uutiset 23.02 Klassikkokäräjät 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö – Laura Haikala 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö – Laura Haikala 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.22 Paikka auringossa – Miia Krause 3.00 Yle Uutiset 3.02 Paikka auringossa – Miia Krause S u n n u n t a i 26 . Liikunta-asiantuntija Sofia Åhman antaa vinkkejä jumppaliikkeistä, joita voi tehdä kotona. 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Musiikki-ilta esittää: 1986 – Kaikkien aikojen musiikkivuosi. 06.53 Hei Taavi 07.00 Possuli 07.02 Hau Hau, Piip ja Veli 07.13 Pikku Kakkonen 07.14 Kaapo 07.25 Oona osaa 07.27 Pikku Kakkonen 07.28 Vegesaurukset 07.33 Hyrrä 07.47 Tommi ja Mummi 07.59 Oktonautit 08.10 Pikku Kakkonen 08.11 Ryhmä Hau 08.34 Madagascar: Pikkuvillilä 08.56 Nimipäiväonnittelu: 26.7. Suomi, 2003. O: Aleksi Mäkelä. Yle Radio 1 6.30 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 7.06 Aamusoitto 8.07 Radio 1:n aamu 9.04 Muistojen bulevardi 10.00 Marko Gustafsson: Käännekohdissa Juha-Pekka Koskinen 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Epäilyttävän uutta – Aki Yli-Salomäki: Huone ilman kulmia 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.05 Maailma tarinoina: Prometheus, Chaplin ja Jokeri – mitä triksterit kertovat ihmisyydestä. Ruotsi, 2022 09.06 Gigantit 09.43 Kaipuu maalle 10.04 Kauppakaupunkien aarteita 11.03 Elämä käännekohdassa 11.33 Taivaallista menoa: Satanisti marraskuussa, kristitty toukokuussa 12.00 Kiljusen herrasväen uudet seikkailut 13.25 Neljä pientä aikuista 15.25 Enkeleistä oudoin 16.25 Womex 2025 17.25 Strömsön puutarha 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Pikku Tuutti 18.07 Pensaiden takana 18.14 Kesä Toasty-hepan kanssa 18.30 Huutokauppakesä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.45 Sportliv 19.56 Huippuvuoret yläilmoista 20.00 Särkyneet siteet 20.30 Sälander 20.45 Sälander 21.02 Tanskalainen nainen 21.55 Toinen maailmansota ruotsalaisten silmin 22.55 Näin Ruotsi käyttää huumeita 23.25–23.56 Haavoittuvaiset Yle TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Suomi on amerikkalainen 10.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 11.05 Jumalanpalvelus 12.05 Kesäkasvo 12.15 Nuori Morse 13.02 Syntipukki 14.30 Ikimuistoinen: Katri Helena 14.45 Anne ja Anders Euroopassa 15.45 Simon Reeve Pohjoismaissa 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Nuori Morse 17.56 Exploring Earth 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 Kesäkasvo 18.30 Suomi on amerikkalainen 19.00 Kirjolla 19.30 Kirjolla 20.00 Pohjoismaiset kulttuuriskandaalit 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.01 A-studio 21.37 Yle Uutiset Uutis-Suomi 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.55 Le bureau, vakoojaverkosto 22.50 Jarno ja minä 23.40–00.30 Norjan kovin Yle TV2 06.40 Kansallismaisemat: Merenkurkun saaristo 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.7. Yle Radio 1 7.00 Klasariparatiisi: Kivisellä kamaralla 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Miten Verdi teki Shakespearen näytelmistä vielä alkuperäistä parempia 9.03 Aamusoitto 10.00 Jumalanpalvelus Espoonlahden kirkosta 11.00 Muistojen bulevardi 12.05 Elävä historia: Suomalaiset ensimmäisen maailmansodan verisellä itärintamalla 13.00 Välilevyjä: Tarinoita kulta-ajalta 14.00 Uudet levyt 14.55 Ykköskolumni 15.00 Klassikkokuunnelma: Työmiehen perhe 15.30 Klassikkokuunnelma: Työmiehen perhe 15.47 Musiikkikamari 15.55 Viikon luontoääni: Kuningaskalastaja 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.06 Etnokonsertti Le Mali 70 Earkestra 20.00 Ehtoopalvelus Pyhien apostolienvertaisten Vladimir Kiovalaisen ja Magdalan Marian kirkosta Hangosta 21.00 Uutispodcast 21.25 Klasariparatiisi: Kivisellä kamaralla 22.23 KC Kirjapodcast: Tympeitä tyttöjä ja jenginuoria – Mitä jälkiä luokka jättää ihmiseen. 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Uutispodcast 17.35 Tuuli Saksalan keidas: Keitaan kesämatkat – Vanhan rouvan lokikirja 18.25 Poiminta Radio 1:n iltapäivästä 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.02 Jazzklubin viikon keikka: Iiro Rantala & David Helbock pianoduo Porgy & Bess–klubilla. 13.00 Näistä levyistä en luovu: Sirpa Kähkönen 14.00 Kalle Haatanen: Aktinen alue suurvaltapolitiikan kourissa 14.55 Ykköskolumni: Luonnonsuojelu ja eläinaktivismi ovat törmäyskurssilla – kiistan ytimessä on ”väärä” myötätunto 15.00 Viihdekuunnelma: Emma 15.30 Aristoteleen kantapää: Sweetbaby, Moneymaker, Tanskan vienti – rakkaalla tomaatilla on tuhansia lajikkeita 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Marko Gustafsson: Käännekohdissa Juha-Pekka Koskinen 17.58 Yksi on hyvää seuraa 18.00 Ehtookellot: Haminan Marian kirkon kellot 18.01 Iltahartaus 19.02 Konsertti: Sastamala Gregoriana – Iloa ja surua 21.01 Uutispodcast 21.51 Klassikkokuunnelma: Työmiehen perhe 21.51 Klassikkokuunnelma: Työmiehen perhe 22.40 Keinuva talo – Mika Kauhanen: Kaupunkikansan musiikit: Rooma 23.40 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Mia Sivula 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Mia Sivula 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Mia Sivula 6.00 Yle Uutiset 6.02 Sää 6.03 Sillanpään sunnuntai 7.00 Yle Uutiset 7.02 Sää 7.03 Onnen sävel 7.50 Merisää 7.53 Onnen sävel 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Onnen sävel 9.00 Yle Uutiset ja sää 9.03 Urheiluradio 9.08 Radio Suomen Kesälauantai – Kati Lahtinen 10.00 Yle Uutiset 10.03 Radio Suomen Kesälauantai 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Kesälauantai 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Radio Suomen Viikonloppu – Jenny Lehtinen 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset 13.02 Klassikkokäräjät 14.00 Yle Uutiset 14.02 Elämäni kesä: Heikki Salo 15.00 Yle Uutiset 15.02 Entisten nuorten sävellahja 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.10 Entisten nuorten sävellahja 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.08 Radio Suomen Viikonloppu – Olli Haapakangas 18.00 Yle Uutiset 18.02 Sekahaku – Heidi Pakarinen 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Viikon uutinen selkosuomeksi 21.12 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Menomesta 23.00 Yle Uutiset 23.02 Menomesta 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö – Vellu Salminen 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö – Vellu Salminen 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää 2.40 Yöradio 3.00 Yle Uutiset 3.02 Sekahaku – Heidi Pakarinen 3.50 Yöradio Sunnuntai 26.7. M a a n a n t a i 27. 08.30 Pikku Kakkonen 08.31 Yle Galaxin olohuone 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.11 Van Life 09.30 Unelmia ja studiohommia 10.00 Yrittäjä 11.15 Suomen historian myytit: Häjyt 12.02 Unelmasauna 12.20 Ahvenanmaan sankarit 12.45 Rajaseudulla 13.20 Aivan yksin 14.00 Tiettömän taipaleen takana 14.30 Tanskalainen maajussi 15.00 Antiikkimakasiini 15.30 Antiikkikaksintaistelu 16.00 Talot huokuvat historiaa 17.00 Pikku Kakkonen 17.58 Pikku Kakkosen postipyyntö 18.00 Elämäni Biisi 19.17 Maailmaa muuttavia eläimiä 19.30 Eränkävijät 20.00 Game of Wool – suuri lankasota 20.51 Pakko neuloa 21.00 Nepot 21.25 Kaipuu maalle 21.50 Velipuolikuu 22.20 Paratiisi 23.05 Sisällä: Tilapäinen tulevaisuus 23.50–00.11 Jospa tietäisit MTV3 03.30 Murha paratiisissa 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat 11.00 Tähtiarpa 12.00 Hudson & Rex 13.00 Ostoskanava Myori.fi 13.30 Murhaklubi ratkaisee 14.30 The Floor Suomi 15.50 Kotikeittiömestarit 16.15 Race Across The World Suomi 17.10 Unelmia Italiassa 17.35 Iholla 18.05 Kauniit ja rohkeat 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Huomenta Suomen parhaat 20.00 Koko Suomi leipoo 21.00 Yökylässä Maria Veitola 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Murha Helsingörissä 23.35 Mix Tape 00.10 Mix Tape 00.45 Suurmestari UK 01.35 Suurmestari 02.25 Hudson & Rex 03.15–04.10 Murha paratiisissa Nelonen 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Sunny Bunnies 06.35 Sunny Bunnies 06.40 Smurffit 06.50 LEGO Friends: Uusi luku 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.50 Sonic Boom 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Uusi alku etelässä 10.00 Koti koiralle UK 11.00 Suomen huutokauppakeisari 12.00 Tähtiarpa 15.00 Uusi alku etelässä 16.00 100 Places to Be 16.10 Koti koiralle Australia 17.15 The Voice of Finland 18.45 MasterChef Australia 20.00 Huvila & Huussi 21.00 007 ja kuoleman katse 23.45 Tältä tuntuu Veikkausliiga 23.50 Poliisit 2019 00.50 Erikoisjoukot 01.50 Farmi Suomi 03.20–04.20 Uusi alku etelässä MTV Sub 03.45 Kotka 10 04.35 Alone Suomi 06.00 MTV sääkamera 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Pirunpeli 09.30 The Summit Suomi 11.00 Liikennepoliisit UK 12.00 Liikennepoliisit UK 13.00 Salatut elämät 13.30 Salatut elämät 14.00 Salatut elämät 14.30 Salatut elämät 15.00 Poliisit UK: Ajojahti 16.00 Pitääkö olla huolissaan. N: Peter Franzén, Lauri Nurkse, Jasper Pääkkönen, VesaMatti Loiri, Niko Saarela. Elokuva voitti kaksi Jussi-palkintoa ja pohjautuu löyhästi tositapahtumiin. Yle Teema & Fem klo 12.00: Toive-elokuva: Kiljusen herrasväen uudet seikkailut. 7. Marx Mengistu Haile Mariam 22.26 Tuuli Saksalan keidas: Keitaan kesämatkat – Vanhan rouvan lokikirja 23.40 Yö klassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Markus Turunen 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Markus Turunen 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Markus Turunen 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Radio Suomen Aamu – Laine ja Salaspuro 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.05 Urheiluradio 7.07 Radio Suomen Aamu – Laine ja Salaspuro 7.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu – Laine ja Salaspuro 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.03 Urheiluradio 9.06 Koko Suomen Radio 9.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 10.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 11.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomi lähelläsi 14.21 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 14.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 14.36 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 14.45 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomi lähelläsi 15.21 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 15.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 15.36 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 15.45 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta – Anna Keränen 16.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta – Anna Keränen 17.30 Linda Ihmemaassa: Jakso 15/15 17.51 Radio Suomen Ilta 18.00 Yle Uutiset 18.02 Puhelinlangat laulaa 18.50 Merisää 18.55 Puhelinlangat laulaa 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Puhelinlangat laulaa 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Puhelinlangat laulaa 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta 21.24 Linda Ihmemaassa: Jakso 15/15 21.45 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Club Millennium 23.00 Yle Uutiset 23.02 Club Millennium 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö – Vellu Salminen 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö – Vellu Salminen 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.15 Kansanradio: Tuopit alas ja töihin, kansanedustajat! 2.48 Yöradio 3.00 Yle Uutiset 3.02 Pekka Laineen Ihmemaa Lauantai 25.7. 13.00 Tiedetrippi: Karttojen salatut maailmat 13.30 Radio 1:n iltapäivä: Kirjani tarina – Kristiina Wallin kertoo romaanistaan Laituri 15.00 Kulttuuriykkönen: Perjantaistudio 16.07 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita 17.05 Faijan vika valhe: Porilaisen orjan perintö 17.35 Näistä levyistä en luovu: Sirpa Kähkönen 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.02 Konsertteja: Kuhmon Kamarimusiikki – Villisti kaupunki 21.00 Tiedetrippi: Karttojen salatut maailmat 21.31 12 diktaattoria. Poikien seikkailut kuljettavat Kiljusen perhettä pitkin Suomea ja hillitön meno saa koko maan sekaisin. YLE Kuvapalvelu.. 10.50 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Välilevyjä: Taidepaussi 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Elävä historia: Itsenäisen Suomen ensimmäiset pakolaiset – itärajan sulkeutuminen erotti perheet vuosikymmeniksi 12.45 Musiikkikamari 13.00 Tiedetrippi: Maailmamme voi olla simulaatio 13.30 Radio 1:n iltapäivä: Maanantaimuseo – Kellomuseo 15.00 Kulttuuriykkönen: Kulttuuri litistyy, sanoo professori – nykyään kaikki kokevat olevansa uhattuina, myös enemmistö 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Faijan vika valhe: Reposaari, paheiden pesä ja ahlaislaisten Amerikka 17.30 Yksi on hyvää seuraa 17.35 Keinuva talo – Mika Kauhanen: Aikamatka Euroopan etnovuoteen 1983 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Väkivallan markkinat: Laiton ase on rikollisen statussymboli 20.05 Mannerheimin agentti 20.25 Hanna Tikanderin toiset todellisuudet: “Sain yhteyden kuolleeseen shamaaniopettajaani hengitysharjoituksen avulla” 21.00 Tiedetrippi: Maailmamme voi olla simulaatio 21.30 Tiedeykkönen 22.45 Näistä levyistä en luovu 23.40 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Kati Lahtinen 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Kati Lahtinen 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Kati Lahtinen 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.05 Urheiluradio 7.07 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.03 Urheiluradio 9.06 Koko Suomen Radio 9.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 10.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 11.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa – Miia Krause 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa – Miia Krause 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomi lähelläsi 14.21 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 14.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 14.36 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 14.45 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomi lähelläsi 15.21 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 15.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 15.36 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 15.45 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta – Paavo Häikiö 16.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta – Paavo Häikiö 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Musiikki-ilta 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Musiikki-ilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radio Suomen Musiikki-ilta esittää: 1986 – Kaikkien aikojen musiikkivuosi. 7. Yle Radio 1 7.31 Kirjani tarina: Kristiina Wallin kertoo romaanistaan Laituri 8.05 Hartaita säveliä 8.25 Aamuhartaus 8.40 Maailman tärkein pieni asia: Heidi Nordström 9.04 Muistojen bulevardi 10.00 Maailmanpolitiikan arkipäivää 10.25 Hanna Tikanderin toiset todellisuudet: “Sain yhteyden kuolleeseen shamaaniopettajaani hengitysharjoituksen avulla” 11.00 Virtasen taloushistoria: Tervakoski – työläisten paratiisi 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.05 Maailma tarinoina: Prometheus, Chaplin ja Jokeri – mitä triksterit kertovat ihmisyydestä. päivänä 2026 – N:o 55 – 9 R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Yle TV1 07.00 Maailmannaiset 07.30 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa 08.00 Avara luonto: Monimuotoinen Eurooppa 08.50 Kansallismaisemat: Utsjoki 08.58 Kansallismaisemat: Lappia 09.05 Sue Perkins: Pariisista Istanbuliin 09.53 Egenlandin matkakohteet 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Digitreenit 11.05 Raha-Suomi: Kaikki meni 12.05 Vardagstjuvar 13.05 Ruokamatka Ranskaan 14.05 Stugor 14.35 Karjalan kierros 15.50 Akuutti: Matkakumppanina tourette 16.20 Velipuolikuu 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Alexa ratkaisee 17.55 Kansallismaisemat: Lounaisrannikkoa ja saaristoa 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Peltsin Lappi 18.45 Simon Reeve Pohjoismaissa 19.45 Erikoisryhmä Hampuri 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Jarno ja minä 21.50 Karu maa 22.36 Ulkolinja: Italian myrkytetty maa 23.30–00.00 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä Yle TV2 06.40 Kansallismaisemat: Utsjoki 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.7. 20.00 Klassinen kattaus 21.00 Tiedetrippi: Hakkapeliittojen legenda 22.31 Viihdekuunnelma: Emma 0.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Ruut Parikka 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Ruut Parikka 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Ruut Parikka 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Radio Suomen Aamu – Laine ja Salaspuro 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.05 Urheiluradio 7.07 Radio Suomen Aamu – Laine ja Salaspuro 7.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu – Laine ja Salaspuro 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.03 Urheiluradio 9.06 Koko Suomen Radio 9.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 10.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 11.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomi lähelläsi 14.21 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 14.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 14.36 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 14.45 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomi lähelläsi 15.21 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 15.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 15.36 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 15.45 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta – Anna Keränen 16.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta – Anna Keränen 17.30 Linda Ihmemaassa: Jakso 14/15 17.52 Radio Suomen Ilta 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Urheiluilta 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Urheiluilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radio Suomen Urheiluilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Urheiluilta 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta – Olli Aimola 21.23 Linda Ihmemaassa: Jakso 14/15 21.45 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Yöradio – Lasse Olkinuora 23.00 Yle Uutiset 23.02 Kissankehto – Susanna Vainiola 23.57 Yöradio 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö – Lasse Olkinuora 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö – Lasse Olkinuora 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.22 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 3.00 Yle Uutiset 3.02 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen Perjantai 24.7. Yle Radio 1 0.00 Yöklassinen 6.30 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 7.06 Aamusoitto 8.07 Radio 1:n aamu 10.00 Kalle Haatanen: Aktinen alue suurvaltapolitiikan kourissa 11.00 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Miten Verdi teki Shakespearen näytelmistä vielä alkuperäistä parempia 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.05 Tiedeykkönen: Mitä vaadittaisiin siihen, että esineestä tai ihmisestä tulisi näkymätön. Päärooleissa Jukka Sipilä ja Miitta Sorvali. Ohjaus Matti Kuortti. 17.00 Penn & Teller: Naruta meitä! 18.00 Liikennepoliisit UK 19.00 Poliisit UK: Ajojahti 20.00 Simpsonit 20.30 Simpsonit 21.00 Pahat pojat 23.25 Harjunpää 00.20 Liikennepoliisit UK 01.15 Alone – yksin erämaassa 02.05 Olet mitä syöt 02.55–04.10 Masked Singer Suomi Yle Teema & Fem 07.48 Pelastetaan villieläimet 08.25 Sportliv 08.34 Bussi 08.48 Dieselsalakuljettajat 09.17 Tiettömän taipaleen takana 10.01 Huutokauppakesä 11.01 Jokaisen miehen takana 11.26 Jokaisen miehen takana 12.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina 13.00 Sarpaneva Sarpanevasta 13.48 Pohjoismainen muotoiluLunning-palkinto 14.00 Jane Austen – kirjailijan läpimurto 15.00 Gran Hotel 15.45 Majakka: Tankar 16.00 Lolita Lobosco 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Gigantit 19.06 Kaipuu maalle 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.45 Eva-Li Euroopassa 20.02 Tarinoita pikkukaupungista – Parainen 21.00 Näin Ruotsi rakennettiin 22.00 Yhä hengissä 22.41 Invisible Heroes 23.32–23.52 Kunnia Torstai 23.7. 13.00 Tiedetrippi: Hakkapeliittojen legenda 13.30 Radio 1:n iltapäivä: Studiovieraana Joroisten Musiikkipäivien taiteellinen johtaja, oopperalaulaja Jussi Merikanto 15.00 Kulttuuriykkönen: Miten meidät laitetaan yhteiskunnassa arvojärjestykseen. MTV Sub klo 21.00 : Pahat pojat. 06.53 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 07.16 Poppelikumpu 07.21 Pikku Kakkonen 07.24 Dinotassut 07.35 Hannes Hamsteri 07.42 Pikku Kakkonen 07.44 Ninni ja Nestori 07.56 Katti Matikainen ja Nakkirakki 07.59 Tuuri 08.06 Ryhmä Hau 08.28 Nimipäiväonnittelu: 27.7. 20.00 Suurmestari UK 21.00 Tie länteen 23.25 Uuno Turhapuro – kaksoisagentti 01.15 Alone – yksin erämaassa 02.05 Pitääkö olla huolissaan. 08.58 Pikku Kakkonen 09.00 Näin meillä 09.11 3 muskettisoturia 09.23 Olipa kerran keksintö 09.30 Voihan Poni 09.42 Haju-uutiset 09.49 Royalty 10.00 Suomen historian myytit: Talvisota 10.45 Cowboy ja kuningas 11.22 Cowboy ja kuningas 12.05 Ei myytävänä 12.35 Shake! 12.45 Tanskalainen maajussi 13.15 Tubettavat konemiehet 13.34 Luontopäiväkirja 13.45 Luontomatkalla 14.44 Kansallismaisemat: Lappia 14.50 Yleisurheilun Kalevan Kisat, sunnuntain kilpailut 18.15 Lasse Virénin Montrealin kultamitalijuoksut 18.45 Punkaharjun pojat 19.15 Rahdinmetsästäjät 19.45 Maailman kauneimmat junareitit 20.30 SAVOlife 20.55 Yöpysäkki 21.10 Operaatio Dark Phone 22.00 Veljen luo 22.45 Jengirikolliset 23.16 Avoimena 23.50–00.11 Play Rape MTV3 03.30 Murha paratiisissa 04.25 Unelma-asunto auringon alta 06.30 Muumilaakson tarinoita 06.55 Muumilaakson tarinoita 07.20 Ava, Riko ja Teo 07.25 Myyrän seikkailut 07.35 Viidakon veijarit 07.45 Viidakon veijarit 08.00 Meidän remppa 08.55 Ihanat siirtolapuutarhat 09.15 Unelma-asunto auringon alta 10.15 Unelma-asunto auringon alta 11.10 Grand Designs Suomi 12.05 Suomen kaunein koti 13.00 Suomen kaunein koti 13.55 The Summit Suomi 15.25 Grillimestarit 15.45 Grillimestarit 16.15 Midsomerin murhat 18.00 Murha paratiisissa 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin 20.00 Midsomerin murhat 21.50 Pilanpäiten 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Poromafia 23.30 The Rainmaker 00.20 The Rainmaker 01.10 Levyraati 02.05–03.30 Kova laki 03.30–04.22 Murha paratiisissa Nelonen 06.00 Bing 06.05 Bing 06.15 Muumilaakson tarinoita 06.40 Muumilaakson tarinoita 07.00 Smurffit 07.15 Smurffit 07.25 LEGO Friends: Uusi luku 07.50 LEGO CITY Ei rajoja 08.00 LEGO CITY Ei rajoja 08.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 08.35 Heinähattu ja Vilttitossu 09.00 Kapen keittiökaappaus 10.00 Jaksa paremmin 10.30 MasterChef Australia 11.40 Huvila & Huussi 12.40 Koti koiralle UK 13.45 Koti koiralle UK 14.45 Veikkausliiga LIVE: FC Inter – IF Gnistan 17.05 Tältä tuntuu Veikkausliiga 17.10 Uusi alku etelässä 18.10 Vinski ja näkymättömyyspulveri 20.00 Suomen huutokauppakeisari 21.00 Mission Impossible – Fallout 23.55 Koskinen: Rottasankari 01.55 Burgerimiehet Välimerellä 02.55–03.55 Suomen huutokauppakeisari MTV Sub 03.30 Pitääkö olla huolissaan. Tuotanto Filminor Oy 1990. Miten radio ja tv mullistivat elämämme. Suomi
Innocent Mehut 0,9 l (3,11/l) (sis. Sävyt ovat rauhoittavia, pehmeitä ja murrettuja, Baki kertoo. 2,49/kpl (9,05–9,96/kg) 3 kpl 1 99 Voim. Maustettua skandityyliä Sisustusarkkitehti Linda Baki kertoo, että Kontio Vihanta ammentaa sisustuksessaan vaikutteita menneiden vuosien eleganssista ja toimii hienona esimerkkinä ajattomasta tyylistä. 22.–26.7. Vadelmalaatikko 1,6 kg (14,94/kg) Suomi Voim. Niiden yhteydessä oleva muuntuva tila tarjoaa joustavia käyttömahdollisuuksia aina harrastetai pukeutumistilasta työskentelyyn. – Tilaratkaisut tuovat sisätiloihin Vihanta nimensä mukaisesti vehreyttä, runsaasti luonnonvaloa ja kauniita näkymiä – myös tiiviissä rakennusympäristössä, Baki toteaa. 22.7.–4.8. Reilunkokoinen keittiö sijoittuu luontevasti nurkan taakse, mutta on silti selkeästi osa yhteistä oleskelutilaa. Messutalosta hän nostaa esiin myös sen, että luonnonläheiset sävyt ja toistuvat kaarevat linjat luovat rauhoittavan ja aistiystävällisen tunnelman. Haribo Makeispussit 250–275 g (7,27–8,00/kg) Yks. Luksusmainen päämakuuhuone saunatiloineen luo täydellisen keitaan arjen keskelle. Talo on messualueen keskellä. Voimassa 13.7.–2.8. 22.–26.7. Elovena Välipalapatukat 30-48 g ((17,36-27,78)/kg) Yks. 22.–26.7. Lihasampo Kasslerpihvi Naturel tai marinoitu Suomi 13 67 Coca-Cola Original 24 x 0,33 l, 7,92 l (1,42/l) Hinta sis. Linda Bakin mielestä kohteen helmi on ehdottomasti kylpyhuone, jossa on kaarevat suihkuseinät. Tila ja valo tuntuu messutalon olohuoneessa. Olohuoneeseen astuttaessa avautuu upea tilantuntu sekä valoisa, kutsuva kodin sydän. Taloon saapuminen on suojainen ja rauhallinen. – Katossa lämpöä ja rohkeaakin elementtiä tuo tummanruskea väri. Hätälä Lohifilee D-leikkuu Premium Norja 7 , 90 8 , 90 14 , 95 kg kg kg Irtomakeiset 6 95 kg Kaikkea edullista kesään 23 90 99 2 50 Voim. 1.–28.7. 5,60 + pantit 0,40) Yks. Kotimaista Kesäperuna Annabelle 1 kg, Suomi Voim. Valaistuksessa tunnelmallisuutta luodaan aistiystävällisellä epäsuoralla valolla. 22.–26.7. päivänä 10 – N:o 55 – 2026 OS Asuntomessuilla on jälleen orimattilalaistaustaisen sisustusarkkitehti Linda Bakin taidonnäyte. Kaarevia linjoja ja ajattomuutta Lempäälän Asuntomessuilla Linda Bakin kädenjälki on näkynyt jo useilla asuntomessuilla. Kontio Vihanta sijoittuu tontin keskiosaan, mikä mahdollistaa ylelliset, kahteen suuntaan avautuvat oleskelutilat sekä kaksi erillistä, näyttävää pihaa. Olohuoneesta on kulku kahteen makuuhuoneeseen, joista toinen toimii joustavasti esimerkiksi työtai vierashuoneena. Naapurin Maalaiskana Grilliviipale American BBQ 600 g (11,65/kg), Suomi 6 00 Voim. pantit 3 KPL ALLE EURON HEVIT. Messukohteessa tilassa on työpiste ja pieni baarinurkkaus, mikä korostaa kodin monipuolisuutta ja toiminnallisuutta. Valkoisia seiniä ei ole missään. – Sisustuksessa on haluttu korostaa ajattomuutta jo pintamateriaalivalinnoista lähtien ja sävypaletti on lainattu luonnosta. saakka. Asuntomessut jatkuvat Lempäälässä 9.8. Voim. KUVA: HANS KOISTINEN KUVA: HANS KOISTINEN KUVA: JAAKKO NIEMELÄ KUVA: HANS KOISTINEN ORIMATTILA Erkontie 16 MA-PE 6.30–22 LA 7–22 • SU 8–22 Helpota arkeasi! Tilaa ja nouda ruoan verkkokaupan ostoksesi Prisma Orimattilasta -15% S-mobiilikupongilla : OUTDOOR-PUKEUTUMINEN JA OUTDOOR-VÄLINEET 1 tuote/kuponki. Lihasampo Herkku Grills Halloumikasvikset Suomi Voim. Hän on sisustanut Lempäälän Asuntomessuille Kontion valmistaman hirsitalon, jossa yhdistyvät moderni vapaa-ajan asuminen ja ajaton tunnelma. 22.–26.7. 3,78/kpl (sis. Baki kertoo, että korkea, tontin etuja takasuuntaan avautuva oleskelutila muodostaa kodin selkeän sydämen. 3,58 + pantti 0,20) 2 kpl 2 KPL 3 KPL 6 00 Voim. Keittiö on sekä osa oleskelutilaa, että oma tilansa. Pågen Hönö Saaristolaisrieska 630 g (3,16/kg) Voim. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina heinäkuun 23. 22.–25.7. pantit 10 29 Coca-Cola Zero, Fanta Vadelma Zero tai Sprite Zero 24 x 0,33 l, 7,92 l (1,00/l) Hinta sis. Ei ole siis niin sanotusta perusvalikoimasta mikään, vaan hieman uudella ajatuksella on haluttu tuoda inspiraatiota messutaloon. – Tässä kohteessa erityispiirteenä on myös se, että kaikki kiintokalusteet valaistuksilla olen suunnitellut juuri tähän kohteeseen. 0,99 (20,63-33,00) 3 kpl 6 99 Voim. Skandinaaviseen tyyliin olen tuonut lisämaustetta hurmaavilla kaarevilla linjoilla ja mielenkiintoisilla yksityiskohdilla, kertoo Baki. 22.–25.7. 22.–25.7