Kevyelle liikenteelle jää työmaan ajaksi yksi kaista. Kaikki vaihtoehdot sis. Väliaikaisen tien tekemisessä ei ole kovin suuri homma, sanoo kaupungilta yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari-Pekka Rajaranta. Tasapainotuspaketin vanavedessä valmisteluun niin ikään muutetulla päätösehdotuksella palautuivat myös erillisinä pykälinä olleet Luhtikylän, Kuivannon ja Järvikunnan koulujen lakkauttamiset, Lilliputti-päiväkodin, varakoti Peukaloisten ja Kuivannon Hepokatti-päiväkodin lakkauttamiset sekä kaupungin uusi organisaatiorakenne. Paneroidut kanapihvit, currykastike (g),(l) Koskenlaskija-kalakeitto g,l Linssimureke g,v PE 1.3. Talouspaketti valtuustoon toukokuussa Uusi aikataulu talouden tasapainotuspäätöksille oli selvillä jo tiistaina. SIVU 7 Käkelän hiihdoille täyteen 100 vuotta AnnA HAKAMA Orimattila Orimattilan kaupunginhallitus pui maanantain pitkäksi venyneessä kokouksessa talouden tasapainotuspakettia päätyen lopulta palauttamaan sen kaupunginjohtaja Kalle Larssonin tekemällä muutetulla päätösehdotuksella uuteen valmisteluun. Se ei jäänyt kovin kauas voittaneesta tarjouksesta. Lohikeittoa (G,L) MYRSKYLÄN SAVUN PÄIVÄ Karjalanpaistia (G,L) Keskiviikko 28.2. Alueen kehnoin tilanne oli tammikuun lopulla Myrskylässä. Jauhelihalasagne, tomaattikastike (g),l Täytetyt kesäkurpitsat g,v – Lihojen alkuperämaa Suomi – Erkontie 11, Orimattila, 010 327 4400 myös take away | www.ravintolatehdas.fi Arkilounas eläkeläisille klo 13–14 -10% ma–pe 10.30–14.30, la 12–15 TEHTAAN LOUNAS Koko lounas 13,00 ilman keittoa 12,50 Keitto/vege 11,00 Salaattilounas 10,00 Nyt! Avoinna ma-pe 10.30-14 www.ravintolaola.fi Pakaantie 1, (2. Työttömyysluvut ovat edelleen nousussa Orimattilan seudulla. Ensin rakennetaan väliaikainen autokaista Erkontien pyöräkaistan päälle. Myös ulkoliikuntapaikkojen hoidon ulkoistuksen mahdollisuutta haluttiin vielä selvittää. 044-240 9090 Kokousja juhlapaikka 70 hengelle. Larssonin mukaan tasapainotuspaketti on määrä tuoda 6. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Käkelän hiihdot ovat jakaneet tunteita. huhtikuuta mennessä. Valmisteluun palauttamisen keskeisimmiksi asioiksi nousivat näkemykset lapsivaikutusten arvioinnin menetelmistä sekä se, ettei koulujen lakkauttamisia oltu käsitelty valiokuntatasolla ennen hallitukseen tuomista. Savulohta, tsatsikikastike g,vl Thaimaalainen kanakeitto g,m Papukroketit, vegemajoneesi g,v TO 29.2. SIVU 3 Kouluasiat puhuttivat valtuustoinfossa Tervetuloa! toivottavat Jani ja Sami JASA AUTOHUOLTO OY Topintie 2 B, 16300 ORIMATTILA p. mukaan NUOHOOJA VEIKKO Orimattila – Myrskylä – Pukkila TILAA NUOHOUS AJANVARAUS NETISTÄ: 040-188 2359 (myös viestit) www.veikkorantanen.fi nuohooja@veikkorantanen.fi Nuohous tehdään sinulle sopivana ajankohtana, ilman lisäkuluja! Hintaesimerkkejä: 1 tulisija + hormi = 53,(sis. Päätös talouden tasapainotuspaketista lykkääntyy toukokuun ylimääräiseen valtuuston kokoukseen Kaupunginhallitus otti aikalisän säästötalkoissa Erkonkaarta rakennetaan toukokuusta elokuun loppuun JUHO KIURU Orimattila Orimattilan keskustan ilmeen uudenlaiseksi muovaavan Erkonkaaren rakentaa turkulainen Marttilan maanrakennus oy. helmikuuta 2024 N:o 15 – 73. Väliaikaisen tien pitäisi olla valmis toukokuun puolivälissä. 044 989 6682 Täyden palvelun AD-autokorjaamo ad-autokorjaamo.fi orimattila @ ad-autokorjaamo.fi ma–pe 07.30–17.00, la sop. Erkonkaari taas rakennetaan Hämeenmaan parkkipaikan takaa kiertäväksi, jotta S-market mahtuu laajenemaan Prismaksi. Erkonkaaren rakentamisen maksaa kokonaan Hämeenmaa, joka laajentaa Orimattilan S-marketin Prismaksi. Tekemäänsä muutettua päätösehdotusta Larsson perustelee näkemyksellään, että on parempi palauttaa koko paketti valmisteluun kuin alkaa palastelemaan mittavaa kokonaisuutta osiin. neljäs tarjoaja oli orimattilalainen Erkkiheikkilä oy. Naudanpaistia, mustaherukkakastike g,m Parsakaalikeitto g,l Tofukasvispannu g,v KE 28.2. Urakoitsijan valitsi Orimattilan kaupunkikehitysja tekninen valiokunta kokouksessaan tiistaina. Kaupunginhallitus käsittelee tasapainotuspaketin sekä koulujen ja päiväkotien erilliset lakkautuspykälät ja saadut lausunnot 22. Larssonin mukaan aikalisä talouden tasapainotuspaketissa merkitsee sitä, että kaupungin yt-neuvottelut odottavat lopullista ratkaisua toukokuun valtuustoon saakka, eikä esimerkiksi opettajarekrytointeja voida avata ennen toukokuuta. Juustoista kanakeittoa (G,L) MAATILA-LIHA MEROSEN PÄIVÄ Kaalilaatikkoa (G,L) ALE! Eläkeläisille lounaista -1 € (klo 13 jälk.) KUVA: JUho KiUrU. Jauhelihakeittoa (G,L) Paprika-salamipastaa (L) Hunaja-soijabroileria (G,L) Tiistai 27.2. Sen tarjous 554 890 euroa oli halvin. Kaupungin keskustaa sävyttää tietyöt koko kesän, sillä Erkonkaaren ja Puistotien urakka-aika on toukokuun alusta elokuun loppuun. salaattibuffetin, ruokajuomat ja jälkiruoan Lounas 12,50 Keittolounas 10,50 Salaattilounas 8,50 Maanantai 26.2. Destian ja vantaalaisen Artkiven tarjoukset eivät täyttäneet kilpailutuksen vaatimuksia. Hernekeittoa (G,L), pannukakkua (L) Ylikypsää porsaan kassleria (G,L) Smetanaseitä (G,L) Perjantai 1.3. Myös kaupungin asukkaille haluttiin tarjota mahdollisuus lausua talouden tasapainottamispaketista. Maapähkinä-porkkanakeittoa (G,L) Talon lihapullia (G,L) Maalaiskanapataa (G,L) Torstai 29.2. ORIMATTILAN SANOMAT TORSTAINA 22. alv) Rantanen Veikko Petteri Tmi Y-tunnus: 3314087-8 Tietäväläntie 412 16300 Orimattila ENSI VIIKON LOUNASLISTA: MA 26.2. Miljoonasäästöjä hakeva paketti puhutti kaupunginvaltuutettuja lähinnä koulujen lakkautuksiin nivoutuvien asioiden osalta. huhtikuuta kokouksessaan. Suomessa ei montaa tämänkaltaista kokonaisuutta ole, mutta Orimattilan legendaarisen tapahtuman jatko on Käkelän hiihdot ry:n puheenjohtaja Pekka Raunion mukaan vaakalaudalla. Irtonumero 2,50 e (sis. alv) 3 tulisijaa + hormit = 83,(sis. alv.) ORIMATTILA Topintie 2 045 69 33 748 PUKKILA Rauhanpellontie 4 050 55 11 974 www.kantrikatsastus.fi Orimattilan kaupungin talouden tasapainotuspaketti oli keskustelun keskiössä maanantaisessa valtuustoinfossa. Tomaattinen lihapata g,l Sienikeitto g,l Linssikasviskastike g,v TI 27.2. toukokuuta pidettävään ylimääräiseen kaupunginvaltuuston kokoukseen. krs) puh. Porsaan grillipihvit, punaviinikastike g,m Tomaattilinssikeitto g,v Kaalisoijarouhevuoka g,v LA 2.3. Se toimii työmaa-aikaisena ajokaistana ja vapauttaa toisen varsinaisen ajokaistan Prisman rakentamisen käyttöön. kerran. Väylältä poistetaan valaisinpylväitä ja joitakin matalia pollareita. Tätä ennen koulujen ja päiväkotien lakkautukset käsittelee sivistysvaliokunta maalis-huhtikuun taitteessa. Pyry Pietilä ja Rasmus Saarinen riemuitsemassa vuonna 2009. alv) 2 tulisijaa + hormit = 68,(sis. Lisäksi se halusi, että valiokunnilta, neuvostoilta ja aluekumppanuuspöydiltä pyydetään lausunnot ennen päätöksentekoa. Hallitus ei kelpuuttanut lapsivaikutusten arviointia Kaupunginhallitus vaati, että koulujen lakkauttamiseen liittyvä lapsivaikutusten arviointi on tehtävä perusteellisemmin. Pyöräilykaista otetaan kesän ajaksi autojen käyttöön siihen saakka, kunnes uusi Erkonkaari valmistuu. – Se mistä tässä kokonaisuudessa kannan huolta on, että kohta ensimmäinen puolikas kalenterivuotta on hukattu ja se olisi kyllä pitänyt pystyä käyttämään hyödyksi, hän sanoo. Valiokunnilla, neuvostoilla ja aluekumppanuuspöydillä sekä kaupunkilaisilla on mahdollisuus toimittaa omat lausuntonsa kaupungille 10. Erkonkaaren ja Puistotien katuurakan kilpailutuksen neljästä tarjouksesta hylättiin kaksi. Kaupunginhallitus edellyttää, että Kuivannon päiväkodin osalta selvitetään huoltajilta muun muassa kiinnostuksen tasoa palvelusetelin käyttöön. Kokouksen välissä pidetyssä valtuustoinfossa ruodittiin samoja asioita, joiden vuoksi kaupunginhallitus päätti lähettää paketin uuteen valmisteluun ja lausunnoille. SIVU 3 Työllisyystilanne heikkenee Vuodesta 1925 asti taukoamatta järjestetyt Käkelän hiihdot käydään maaliskuussa jo 100. Maanantai-iltapäivällä kokouksensa aloittanut kaupunginhallitus ei ollut saanut iltakuudelta alkavaan valtuustoinfoon mennessä aikaan päätöstä tasapainotuspaketista, vaan jatkoi kokoustaan useammalla tunnilla vielä valtuustoinfon jälkeen. Lisäselvityksiä kaupunginhallitus haluaa myös siitä, löytyisikö varhaiskasvatukselle sopivaa toimitilaa Kuivannolla jostain muualta kuin koulun kiinteistöstä
Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. Vain menestyvä yritys voi työllistää! Loppuun haluamme muistuttaa, että jokaisen on hyvä harkita kuinka järkevää on osallistua poliittisiin lakkoihin jos tekee sillä hallaa omalle työnantajalleen. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lauri Hakama p. Vertailu: jos myydään, niin käy helposti kuin Heinämaalla. päivänä 2 – N:o 15 – 2024 Päivyri Päivän miete Tänään tästä Gra ikka: Bulls Säätiedot: Torstai 22/2 Perjantai +1 Lauantai +2 Sunnuntai +3 Maanantai +2 Orimattila Artjärvi Myrskylä Porlammi Pukkila 1 1 1 1 1 3,3 m/s Orimattilan Jymyn juoksijalupaus Joonas Kumpulainen näytti hauista viikonloppuna uransa toisissa aikuisten SM-kisoissa lupauksia antavalla ja odotuksia nostattavalla tavalla. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Uutismedian liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Sanoma Manu Oy, Tampere Joonas Kumpulainen ei ole tiettävästi joutunut kovin montaa kertaa irvistämään pettymyksen takia. Virheestä, joka johtuu esim. – Tässä on yhdistyksen kanssa kasvettu yhtä matkaa. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja Kullervo Hakama p. Yhdistystä 12 vuotta luotsannut Hanna Simola siirtyy maaliskuun alussa Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtajaksi. 17-vuotias juoksija joutui käsittelemään yllättävän, mutta tavallaan hyvän käänteen takia ensimmäistä kertaa isompaa pettymystä. Kylissä hevoskylän lisäksi yrittäjiä, myös mm. Digitilaus 6 kk 75 e , 3 kk 37 e . Leirikeskus ja vaikka mitä muuta myydään. 03 876 678 tilaukset@orimattilansanomat.fi Ilmoitusvalmistus Tarja Hietavirta p. Kumpulainen tuuletti Ylen lähetyksessä juostuaan A-erässä kolmanneksi. Mikään muu ei muutu kuin se, että yritykset ja työntekijät asetetaan lain edessä samaan asemaan riippumatta järjestäytymisestä. Vanhusten tilanteesta ei kannata edes puhua, se on myös järkyttävä. paastonanjan sunnuntaita. Barometri perustuu työntekijöiden vastauksiin. Lauantain pettymys, eli putoaminen televisiokameroiden edessä mitaleilta 35 sadasosan turvin vasten monia oletuksia kääntyi yhdessä yössä vanhojentanssiviikon päätteeksi aikuisten SM-mitaliksi – joka on kova näyte alaikäiseltä pojalta. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila ark. Kylätalosta pyydettiin kyläläisiltä 90 000 euroa, myytiin 15 001 eurolla ml. Enhän luota turhaan, ethän anna vihollisilleni sitä riemua, että he voittavat minut! Ei kukaan, joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi. Kuntaan sijoitetuista ukrainalaisista kymmenkunta on liittynyt kuntalaisiksi. Aivan järkyttävää luettavaa. Digikesto 12 kk 139 e . Hän hankkii sorretuille oikeuden, hän opettaa köyhille tiensä. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. On ollut hämmentävää huomata kuinka virheellisillä ja valheellisilla väitteillä ihmisiä lietsotaan lakkoilemaan. Toisin kuin ay-liike on julkisuudessa väittänyt, uudistus ei mahdollista työehtojen polkemista eikä muutaman euron tuntipalkkoja. Kumpulainen myönsi pettymyksen tunteen instagramissa. Pienet koulut ovat myös vahvuus. 0500 840 266 ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi Lehtitilaukset p. Selatkaapa vaikka Kumpulaisen instagram-profiili läpi. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Lauantain pettymys, aikuisten miesten 1 500 metrin yllättävä nelossija kääntyi yhdessä yössä sunnuntain 800 metrin pronssiksi. JUHA TäHKäNEN puheenjohtaja HETA ViHErVirTA-VUONTELO toimitusjohtaja Päijät-Hämeen Yrittäjät Paikallisen sopimisen muutos on yhdenvertaisuusuudistus rohkeus on sitä, että pelkää kuollakseen – ja satuloi ratsun kuitenkin. Viime vuoden Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen joukkueen parhaan sijoituksen (5.) juoksumatkoilla ottanut Jymyn jymylupaus on aiemmin rallatellut kisoissa tuloksellisesta onnistumisesta toiseen, joten Kumpulaisen seuraajat saivat aistia nyt uusia piirteitä. Paperilehden digilisä 1 e /kk. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. Tutkimusten mukaan paikallisen sopimisen lisääminen on ollut keskeinen syy sille, miksi esimerkiksi Saksan vientiyritykset ovat menestyneet. 044 7043 711 ida.niva@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. Ovatko ne oikein. Kaupunki investoinut paljon. Vertailukauden lopulla Vuorenmäellä ja Kuivannolla on sama lapsimäärä. Uusi kaupunginjohtaja on laittanut rattaat pyörimään todellakin. Koulun lopettamisella ei saada mitään säästöjä. Kuntaliitoksessa tuli kaksi miljoonaa Orimattilalle velkaa ja seurakunnalle puoli miljoonaa. Helsinki on yksi alueista, joiden tietojen välittymisessä on ollut ongelmia. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Ida Niva p. Usea Kuivannon perhe on sanonut muuttavansa pois kunnasta, jos koulu tai päiväkoti loppuu. Kunnan asukasluku putoaa entisestään. Suomessa otetaan nyt tärkeitä askeleita oikeaan suuntaan. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Ensi sunnuntaina vietämme 2. ”prosenttikunta”, kuten piispa Eero Huovinen sanoi. kyläläisten talkoilla 1990-luvulla tekemä urheilukenttä. lapsia, jotka tarvitsevat rauhaa ympärilleen. Paikalliseen sopimiseen tehtävät muutokset ovat tärkeitä ennen kaikkea yrittäjien ja työntekijöiden yhdenvertaisuuden kannalta. Samoin liittoon kuulumattomat työntekijät on jätetty omaa työpaikkaansa koskevien asioiden vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolelle, koska vain liiton asettama luottamusmies on voinut olla sopijaosapuolena ja hänen valintaansa voivat osallistua vain liittoon kuuluvat työntekijät. Vain luopiot joutuvat häpeään. ONNEKSi OMAT LAPSET AiKUiSiA Lasten Orimattila. Koulun ja päiväkodin kustannus, oppilasmäärä, suoritetut remontit, putket, ulkokaton maalaus, koulupäivän kasvaminen ja muut laskelmat askarruttavat kyläläisiä. PErTTi LAAKSONEN Kuivantolainen valtuutettu vuodesta 1993 alkaen Tänään: TUULi, HiLDA, TUULiKKi, TUULiA Perjantaina: ASLAK Lauantaina: MATTi, MATiAS Sunnuntaina: TUiJA, TUirE, VANESSA Maanantaina: NESTOri Torstaina helmikuun 22. 0100 4070. Toisissa aikuisten SM-kisoissa uransa ensimmäisen mitalin ottanut Kumpulainen on ollut kotimaassa varsinkin nuorten kisoissa sen verran vahva, ettei hän ole joutunut pettymään urallaan juurikaan – tai ainakin sellaisen kuvan hänen menostaan sivustaseuraajat ovat hyvinkin voineet saada. Haikeaa on jättää taakseen 4H:n arvojen mukainen tekemisen meininki. Kouluja ja päiväkoteja suljetaan. Sepänjoella Korvenheimon huippuhevoset. Moni oletti itse Kumpulaista, tämän jutun kirjoittajaa ja Ylen selostajaa myöten, että pronssihan sieltä tuli. Määräaikainen tilaus 12 kk 210 e , 9 kk 174 e 6 kk 123 e , 3 kk 69 e Tarjous 3 kk 55 e , 6 kk 105 e . Kaupungin työntekijämäärä on kasvanut ja kunnan asukasluku pudonnut. Päin vastoin. Se antakoon vahvistusta uskossasi Jumalaan, tuokoon turvaa ja luottamusta elämääsi. Paikallinen sopiminen edellyttää aina myös luottamusta osapuolten välillä, ja se on työja elinkeinoministeriön työolobarometrin mukaan työpaikoilla hyvällä tasolla. Jumalani, sinun apuusi minä luotan. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. Muut hyvinvointialueet sijoittuvat näiden väliin. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 Toimistopäällikkö Marja Hakama p. Väärään suuntaan vaan. Toisaalta näen ajan kypsäksi sekä itseni että yhdistyksen kannalta siirtyä uuteen aikakauteen, Simola kertoo tiedotteessa. Suoritetut toimet pitäisi kääntää voitoksi, mutta ei kylien kustannuksella. ADHDym. Sunnuntaita kutsutaan myös nimellä reminiscere joka tarkoittaa ”muista minua”. JOHN WAYNE Kuivannon koulua ja päiväkotia ei saa lopettaa Luen juuri tiistain 20.2. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. Vuonna 1997 perustettu Ampun 4H -yhdistys toimii Orimattilassa, Pukkilassa, Myrskylässä, Lapinjärvellä, Kouvolassa ja iitissä. Suomessa on voimassa syrjivää lainsäädäntöä, jota ammattiyhdistysliike puolustaa. Vaan totuus oli toinen. Olemme myös hevospitäjä. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Tässä hartauskirjoituksessani haluan jakaa teille tuon ensi sunnuntain psalmin. Nyt lainsäädännöstä ollaan poistamassa järjestäytymättömiä yrityksiä koskevat paikallisen sopimisen kiellot. Ampun 4H -yhdistys tiedottaa henkilöstöjärjestelyistään myöhemmin. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Osoita ikiaikaista hyvyyttäsi. Herran tie on hyvä, hän on uskollinen niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja lakinsa. Erittäin hyvä, miksi. Kuka haluaa lapsensa päiväkotiin, joka on järjettömän suuri tai lapsensa kouluun, jossa on satoja oppilaita. Kuivannolla samasta lämpökeskuksesta koulu, päiväkoti ja entinen henkilökunnan asuntola. Tietojen tarkkuutta heikentää osalla alueista potilastietojärjestelmän vaihdoksesta johtuva rekisteritietojen puutteellisuus. Psalmi 25: 1–10: Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn. Tulevana viikonloppuna Mustasaaressa nuorten SMkisoissa kasisatasen ja kokeilumielessä 3 000 metrin kisan juoksevan nuoren henkinen kanttikin kestää. Kotimaiseen maatalouteen ja omavaraisuuteen panostetaan juuri nyt. Siunattua pääsiäisen odotusta sinulle TArJA PEräLä Orimattilan seurakunta reminiscere – muista minua Lähetä kirjoituksesi osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Ampun 4H -yhdistyksen toiminnanjohtaja vaihtuu. ORIMATTILAN SANOMAT Kuivannon koulun 70-vuotisja joulujuhlassa joulukuussa 2023 rehtori toivotti salillisen väkeä tervetulleeksi ja sanoi alussa ja lopussa jotenkin näin: ”… tämä on paras koulu, lapset, henkilökunta ja kyläläiset… Olen 16 vuotta ollut opettajana ja sanon tämän kokemuksesta…” Kuivannon juhlassa oli myös entinen koulun rehtori Antti Laaksonen. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. THL:n mukaan Apotti-järjestelmän käytön ongelmat vaikuttavat tietojen välittymiseen THL:n järjestelmiin. Siinä tuli pronssi, vaikka alla oli täysin poikkeuksellinen viikko nuoren miehen elämässä. Psalmissa 25 sanotaan Herra, sinä olet laupias muista minua. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Työehtosopimusten joustojen lisääminen on parantanut työllisyyttä ja tuottavuutta sekä yritysten mahdollisuuksia reagoida liiketoimintaympäristön muutoksiin. Orimattilan sanomia. Yhdistys järjestää lapsille ja nuorille muun muassa kerhoja, leirejä, työelämäkursseja ja yritysvalmennusta. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Lisäksi yrityskohtaisilla työehtosopimuksilla voisi sopia samoista joustoista kuin valtakunnallisilla työehtosopimuksilla. Näinkö kunta arvostaa kylien yrittäjyyttä. Ohjaa minut totuuteesi ja opeta minua, sinä Jumalani, auttajani! Sinuun minä luotan aina. Tämä on hyvin erikoista, helposti olettaisi juuri ammattiyhdistysliikkeiden ajavan yhdenvertaisuuden uudistuksia mutta kyse taitaa olla ayliikkeen oman valta-aseman puolustamisesta. Artjärvi liittyi Orimattilaan tuon piispan arvion jälkeen. 040 832 3028 lauri.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Petri Hotti p. Julius Mäkinen juoksi B-erässä voittoon sen verran kovaa, että hän kiilasi kokonaistuloksissa kolmanneksi Kumpulaisen tiputtua urheilumaailmassa kiperimpänä mahdollisena sijana pidetylle paikalle, neljänneksi. Jazzi jatkui kauden ensimmäisissä aikuisten SMkisoissa heti seuraavana päivänä hänen päämatkallaan, 800 metrillä. Herra, sinä olet laupias, muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi. Tuusulalainen selvitti tunteidensa käsittelynsä hyvin, ja niin oli syytäkin. ”Mukava saada ensimmäinen aikuisten SM-mitali, varsinkin nelossijan (tuoman) pettymyksen sekä ikimuistoisen, mutta hektisen vanhojentanssiviikon päätteeksi”, Kumpulainen tuumi. Orimattilan säästötarve on iso: valtion vaatimukset, hintojen nousu, Ukrainan ja Lähi-idän sota tulojen vähentymin sekä Suomen ja maailman taloustilanne. Simolan aikana Ampun 4H -yhdistys on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista 4H-yhdistyksistä. MiSKA MiETTiNEN Lukijan postia Sana viikonlopuksi ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Päätoimittaja: Anna Hakama p. Virenoja ja Pennala yli 200. 6.30–16, la–su 6.30–12, puh. Meillä tuotetaan yksi prosentti Suomen elintarvikkeista. Orimattila on kohta kuollut kaupunki, lapsiperheet eivät tänne halua muuttaa. Tilojen jatkajat on turvattava. Joonas Kumpulaisen kokema pettymys nosti esiin jymylupauksesta uuden piirteen Vuosikymmeniä paikallinen sopiminen on ollut mahdollista vain niille yrityksille, jotka kuuluvat työnantajaliittoon. Miten kuivantolaiset suhtautuvat, jos Kuivannon koulu loppuu ja Artjärven koulu jää. Tähän päätyi mietinnössään työja elinkeinoministeriön asettama paikallisen sopimisen edistämistä valmistellut työryhmä. Valtaa annetaan työpaikoille, jossa parhaiten tiedetään, miten yritys jatkossakin pärjää. Nyt on iso raha esitetty tähän. Työehtosopimus määrittää aina sen, mistä voidaan sopia ja mitkä ovat sopimisen rajat. alv. Vetovoimaisuuden pitäisi kasvaa. Orimattila on ns. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,35 Tekstin edellä, tekstissä 2,10 Kuolinilmoitukset 2,10 Tekstin jälkeen 2,00 Takasivulla 2,20 Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Vedosilmoitukset kak si täyttä työpäivää ennen julkaisu päivää. THL:n saamien tietojen mukaan Päijät-Hämeessä laajojen terveystarkastusten kattavuus oli toissa vuonna liki 90 prosenttia ja Helsingissä ainoastaan 25 prosenttia. 1,5-vuotiailla lapsilla isoja eroja laajoihin terveystarkastuksiin pääsyssä KUVA: SUomen UrheilUliitto. älä muista nuoruuteni syntejä, älä pahoja tekojani! Sinä, joka olet uskollinen ja hyvä, älä unohda minua! Hyvä ja oikeamielinen on Herra, hän neuvoo tien syntisille. Oppilasmäärä: aikaisempi laskelma, Kuivannolla putoaa 6 lasta, Vuorenmäellä 27, kirkolla eri kouluissa ml. Kunnan suurin kylä olisi ilman koulua! Kaupungin tavoite on ollut vuosien ajan asukasluvun kasvu. Lauantainakaan ei pitänyt tulla pettymystä tonniviidensadan kisassa. Ja lehden samalla sivulla lukee: Organisaatiomuutos tuo uuden hallintopomon ja liudan asiantuntijoita!!! Pomoja ja ”asiantuntijoita” voisi aivan hyvin vähentää, he eivät tuo muuta kuin menoja. 044 7043 718 ilmoitukset@orimattilansanomat.fi TILAUSHINNAT (sis. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Hanna Simola Ampun 4H vaihtaa toiminnanjohtajaa Puolitoistavuotiaat lapset pääsevät laajoihin terveystarkastuksiin hyvin vaihtelevasti, kertovat Terveydenja hyvinvoinnin laitoksen THL:n alustavat tiedot. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Kylällä kaksi perhekotia ja nuoret olisivat tarvinneet liikuntapaikkaa. Koulukiusaaminen lisääntyy suurissa yksiköissä ja opiskelu vaikeutuu, koska nykyään on paljon esim. 10 %) Kestotilaus 12 kk 199 e (2 erässä á 103 e , 3 erässä á 70 e , 4 erässä á 54 e ). Herra, osoita minulle tiesi, opeta minua kulkemaan polkujasi. Molemmat koulut tarvitaan. Esim pääkaupunkiseudulta tänne muuttavat haluavat maaseudun rauhaan, mutta koulut lopetetaan… Eipä tule uusia asukkaita. 0100 5445. Lapsissa on tulevaisuus, mutta Orimattila jää siitä paitsi. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien
Rajoitus 2 kpl/asiakas 180 g PRETZEL SUKLAALEVY Tavallista parempi ruokakauppa Käkeläntie 3, Orimattila, puh. – Lapsivaikutusten arvioinnista on puhuttu palveluverkkoselvityksen alkumetreiltä saakka, että se tulee tehdä huolella. Hakijoita oli 13. Pöytäkirjantarkastuksen palkkio poistettiin Kaupunginvaltuuston, -hallituksen ja tarkastuslautakunnan jäsenten alennettu kokouspalkkio on 128,25 euroa ja valiokuntien jäsenten 90,25 euroa. Lopullisen valinnan tekee Padasjoen kunnanvaltuusto maanantaina. Töitä on Orimattilassa tarjolla vähemmän kuin vuosi sitten. Maanantain keskustelu ennakoi, ettei ainakaan Kuivannolla koulusta päästetä irti taistelematta. Työttömyys on kasvussa koko Päijät-Hämeen alueella. Nyt Rehulaa ollaan valitsemalla Padasjoelle vakituiseen virkaan. Joulukuuhun verrattuna työttömien määrä väheni hieman kaikissa alueen kunnissa, mutta viime tammikuuhun verrattuna työttömyysaste on noussut merkittävästi. Tasapainotuspaketti ja siihen löydetyt säästöt laajemmassa mittakaavassa puhuttivat valtuutettuja yllättävän vähän. Kokouspalkkioleikkaus on määräaikainen ja voimassa maaliskuun alusta ensi vuoden toukokuun loppuun. Hankeratkaisu perustuu kattaviin selvityksiin ja vaikutusten arviointiin, eikä hankkeella ole merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina helmikuun 22. Säästötalkoisiin osallistuminen kokouspalkkioiden laskemisen avulla on tullut valmisteluun luottamushenkilöiltä itseltään. Nuorisovaltuuston kokouspalkkiot kaupunginhallitus halusi säilyttää nykyisellä tasolla. – Mutta varmaan hallinto-oikeus viimeistään linjaa sen, onko tässä toimittu oikein vai ei, Salminen totesi. Marko Suuronen (kesk) veikkaili, että kahden miljoonan euron remonttikustannuksen eteen saisi todennäköisesti lisätä ykkösen. Valtuustoinfon alkaessa kuudelta, iltapäivällä kokouksensa aloittanut kaupunginhallitus ei ollut vielä päättänyt säästöpaketista, ja kaupunginhallitus jatkoikin kokoustaan infon jälkeen. Työttömyys kasvoi eniten Myrskylässä Työttömyysluvut synkkenevät Orimattilan seudulla JUHO KIURU Orimattila Orimattilan kaupunkikehitysja tekninen valiokunta vastasi Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Uudenkartanon aurinkovoimalan suunnitelmiin liittyviin valituksiin. Liukkonen haluaa olla Vetelin kunnanjohtaja Orimattilan kaupunginhallitus merkitsi maanantain kokouksessaan tiedoksi työllistymistä edistävän suunnitelman. Niin Illi-Lampio kuin Salminen pitivät myös lapsivaikutusten arviointia puutteellisena. Toimielimien puheenjohtajana toimivalle palkkio on jäsenen palkkio korotettuna 50 prosentilla. Palkkioalennus ei koske keskusvaalilautakuntaa, vaalilautakuntia ja vaalitoimikuntaa eikä vuosipalkkioita. 11 kiinteistönomistajaa valitti voimalan myönteisestä suunnittelutarveratkaisusta. Heistä Liukkonen ja viisi muuta kutsuttiin haastatteluun. Suunnitelma nivoutuu yhteistoimintamenettelyihin, kun työnantajan on valmisteltava toimintasuunnitelma työllistymisen edistämiseksi. Lapinjärvellä oli tammikuun lopussa 37 pitkäaikaistyötöntä, Myrskylässä 38 ja Pukkilassa 33. Kokouspalkkioleikkauksista kertyvä säästösumma selviää vasta myöhemmin, sillä asiaan vaikuttavat kokousten määrät ja kesto. Päijät-Hämeessä eniten töitä on tarjolla palveluja myyntityöntekijöille sekä prosessija kuljetustyöntekijöille. Myrskylässä korkein työttömyysaste Itä-Uudenmaan puolella työttömyystilanne heikkeni eniten Myrskylässä, jossa työttömyysaste nousi tammikuussa yli kolme prosenttiyksikköä vuoden takaisesta. Orimattilan työttömyysaste oli tammikuun lopussa 12,1, kun se vuosi sitten oli 10,5. Koulujen lakkautusasiat nousivat päärooliin säästöpakettikeskustelussa Valtuustoinfossa ruodittiin talouden tasapainotusohjelmaa PS Arla normaalisuolainen TARJOUS! Tapola KUUMANA GRILLISTÄ! 4.3 PKT SUOMI Maukas Fazer 99 100 g (9,90/kg) TARJOUS! KALAMESTARILTA! 2 99 PKT AKTIVOI K-RUOKA-SOVELLUKSEN TÄMÄN VIIKON MOBIILIETU! Karl Fazer Ilman Plussa-korttia 3,69–3,89/kpl. Kaupunginhallitus totesi myös kaupungin yt-neuvottelut päättyneiksi ja yhteistoimintalain mukaisesti käydyiksi. Sivistysjohtaja Mika Silvennoinen myönsi, ettei lapsivaikutusten arviointi ole mallisuoritus, mutta lupasi analyysiosaan vielä syvyyttä. Viime vuoden luvuista laskiessa säästöjen suuruusluokan voi karkeasti arvioida olevan vuositasolla kokouspalkkioiden osalta vajaan 9 000 euroa, jonka lisäksi noin 2 700 euron verran säästöä tulee pöytäkirjantarkastajien palkkioista, joita säästökaudella ei makseta. Viime tammikuussa ulkomaalaisten työttömyysaste oli 19,7. – Luhtikylän olisin vielä hyväksynyt, mutta se, että kaikki on tässä näin vähällä tiedolla, on syvältä, Särkinen latasi. Tammikuun lopussa Päijät-Hämeen työvoimasta työttömänä oli 13,3 prosenttia, kun vuotta aiemmin työttömyysprosentti oli 12,1. Kunnanjohtajan virkaa haki 15 henkilöä.. Työttömänä oli tammikuun lopussa 97 myrskyläläistä, eli 20 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Edelleen valiokunta sanoi, että hanke täyttää maankäyttöja rakennuslain edellytykset suunnittelutarveratkaisulle. Sen jälkeen Vetelin kunnanhallitus esittää valittavaa henkilöä tai sitten useampi hakija passitetaan soveltuvuustestiin. Pöytäkirjantarkastuksen palkkio poistettiin kokonaan. Särkinen mietti, onko kiinteistö sellaisessa kunnossa, että sitä kannattaa kunnostaa. Tilanne on hieman kohentunut joulukuusta, jolloin ulkomaalaisista työttömänä oli 34,1 prosenttia. Jaostojen, toimikuntien ja muiden toimielimien sekä näiden järjestämien infotilaisuuksien, seminaarien ja iltakoulujen kokouspalkkio on 70,30 euroa. Kaupunginhallitus totesi yt-menettelyn päättyneeksi Padasjoen kunnanhallitus esittää Juha Rehulaa kunnanjohtajaksi. Rehula työskenteli aiemmin Juha Rehulaa esitetään Padasjoen kunnanjohtajaksi Ida NIVa Orimattila, Myrskylä, Pukkila, Lapinjärvi Työllisyystilanne heikkenee edelleen Orimattilan seudulla. Muutokset ehdotuksessa liittyivät yli kolmen tunnin kokouksiin ja nuorisovaltuuston kokouspalkkioihin. Säästökaudella yli kolmen tunnin kokouksista kokouspalkkio maksetaan 47,5 prosentilla korotettuna. Keskustelu kulminoitui Kuivannon kouluun, koulujen lakkautuksiin liittyvään lapsivaikutusten arviointiin ja kysymyksiin siitä, olisiko asioiden pitänyt tulla päätöksentekoon valiokuntien kautta. KIVIUUNIKIERREPATONKI MEILLÄ PAISTETTU! 2 99 27 95 KG PAAHTO 1 79 Työttömyys on kasvussa kaikissa alueen kunnissa. Luhtikylän ja Järvikunnan koulut sen sijaan eivät nousseet laajempaan keskusteluun. ainoastaan pitkäaikaistyöttömyydessä näkyi tammikuun lopulla pientä parannusta. Miksi ei ole käytetty esimerkiksi monialaista valmistelua, mitä usein lapsivaikutuksen arvioinnissa käytetään. 03-883 2100 ark. Myös nuorisotyöttömyys on pahentunut vuoden takaisesta. kyseli myös Kananen. Valiokunta vastasi, että koska hankkeella ei ole vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen tai sen suunniteltuun kehitykseen, hanke ei ole edellyttänyt asemakaavan laatimista. Tiedot ilmenevät työja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta. Kokoaikaisesti lomautettuja oli Orimattilassa tammikuun lopussa 161, kun vuosi sitten lomautettuja oli 92. Maaliskuun alusta lähtien luottamushenkilöt saavat kokouksista viisi prosenttia normaalia pienemmät kokouspalkkiot. Jokivarsisuunnitelmat närästivät arvostelua osakseen sai myös Jokivarren koulun peruskorjaus ja muuttaminen monitoimitaloksi. Kaupunginjohtaja Kalle Larsson huomautti Jokivarsi-suunnitelmien ajoittuvan valmistuskeittiötä lukuunottamatta vasta talouden tasapainottamisen jälkeiseen aikaan. Työttömänä oli 120 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Päätös oli lopulta se, että koko säästöpaketti lähetetään uuteen valmisteluun. Illi-Lampio kysyi. Pukkilassa työttömyysaste nousi kahdella prosenttiyksiköllä 10,1:een. Jokivarren peruskorjausta hän perusteli sillä, ettei kaupungin talous kestä Jokivarren koulun yli viiden miljoonan euron tasearvon alaskirjausta, jos kiinteistöstä kunnostamisen sijaan luovuttaisiin. Pukkilan väliaikaisena kunnanjohtajana. Orimattilassa asuvasta ulkomaalaisesta työvoimasta työttömänä on noin kolmannes. Vihreiden Saku Salminen puolusti Kuivannon koulun jatkoa lukuisissa puheenvuoroissaan. Lapsivaikutusten arvioinnille kritiikkiä Useampi valtuutettu toi esiin yllättyneisyyttään siitä, että samassa yhteydessä tasapainotuspaketin hyväksymisen kanssa oli tarkoitus tehdä myös erilliset päätökset kolmen kyläkoulun ja useamman päiväkodin lakkauttamisista. Suunnitelmassa on muun muassa huomioitava irtisanottavien työllistymiskoulutus sekä tehtävien uudelleen järjestelyn vaatima mahdollinen lisäkoulutus. Valiokunnan mielestä valitukset on hylättävä. KPL 500 g Ilman Plussa-korttia 3,99/pkt Rajoitus 2 pkt/talous JÄÄSALAATTI PORSAAN KPL 6 kpl/pkt 205–273 g 350–360 g SÄÄVARAUS 350 g (8,54/kg) Viro Mureat LIHAMESTARILTA! RUOKAMESTARILTA! TARJOUS! JÄÄTELÖPATUKAT MEIJERIVOI 1.Possupäivät MUSTAMAKKARA SUOMI KG SUOMI 4 49 3 99 KG KG TONNIKALARIISISALAATTI KUHAFILE 3.12 95 KG Naudan parempi LIHAMESTARILTA! SUOMI HERKKUJA LOPPUVIIKKOON MEILLÄ JAUHETTU KG KG PS JAUHELIHA 10 % SUOMI 6 99 NAUDAN ULKOFILEPIHVIT 26 95 MANDARIINI 650 g (2,29/kg) Espanja 1 49 PS Mars, Twix tai Snickers 10.1 99 UUTUUS 12 90 Plussa-etu ?????. Kaikissa kolmessa kunnassa työttömänä oli enemmän miehiä kuin naisia. päivänä 2024 – N:o 15 – 3 2024 2023 2024 2023 Orimattila 12,1 10,5 878 758 Myrskylä 12,2 9,0 97 77 Pukkila 10,1 8,1 91 73 Lapinjärvi 9,0 8,7 102 102 Lahti 14,6 13,4 8 265 7 495 Päijät-Häme 13,3 12,1 12 378 11 226 Työttömyys-% tammikuu Työttömien työnhakijoiden määrä, tammikuu Syyskuussa yhdeksän kuukauden opintovapaalle jäänyt Orimattilan elinkeinopäällikkö Juha Liukkonen hakee kunnanjohtajan virkaa Vetelistä. Keski-Pohjanmaan Vetelissä on vajaat 3 000 asukasta. Valitusten perusteluina on kaavoituksen tarve, kulttuuriympäristöja maisema-arvot, luontoja virkistysarvot sekä päätöksen puutteelliset perustelut. Tammikuun lopulla yli vuoden työttömänä olleita oli Orimattilassa 299, eli hieman vähemmän kuin vuosi sitten. Valiokunta ei lämmennyt aurinkovoimalasta jätetyille valituksille aNNa HaKaMa Orimattila Orimattilan kaupunginhallitus alensi luottamushenkilöiden kokouspalkkioita viidellä prosentilla. Luottamushenkilöille maksettiin viime vuoden aikana kokouspalkkioita reilut 175 000 euroa ja vuosipalkkioita runsas 30 000 euroa. Kuivannon koulun aktiivisimmiksi puolustajiksi nousi Salmisen lisäksi Juho Kananen (ps), joka toi esiin huomion, että Kuivannon lapset saattavat palveluverkkoratkaisuista johtuen joutua vaihtamaan alakoulunsa aikana opinahjoaan kahdesti, eli käymään kolmessa eri koulussa. HERKKUTORIN TUOTTEET VOIMASSA TO–LA. K-Nouto -palvelu Plussa-kortilla 2,90! Ilman Plussa-korttia 6,90. alkuperäisessä päätösehdotuksessa yli kolmen tunnin kokouksista maksettava korotus oli poistettu kokonaan, mutta sen kaupunginhallitus halusi palauttaa. Pitkäaikaistyöttömyys on vähentynyt vuoden takaisesta Lapinjärvellä, mutta noussut hieman muissa kunnissa. Joulukuun jälkeen pitkäaikaistyöttömiä on kuitenkin tullut muutama lisää. Lapinjärvelläkin työttömyysprosentti nousi hieman, vaikka työttömien määrä oli tammikuun lopussa sama kuin vuosi sitten. alle 25-vuotiaista orimattilalaisista työttömänä oli tammikuun lopussa 18,8 prosenttia, kun vuosi sitten nuorista työttömänä oli 17,1 prosenttia. Hallintojohtaja Lilli Peltonen vastasi, että on myös vaihtoehto olla tekemättä mitään ja vuokrata tiloja. Säästöohjelmassa esitetään muun muassa kolmen koulun, Luhtikylän, Kuivannon ja Järvikunnan, lakkautuksia. Silvennoisen mukaan Kuivannon koulun oppilaiden sijoittamisesta voidaan vielä keskustella. Säästötalkoot kokouspalkkioiden osalta päättyvät toukokuun 2025 lopussa. Pöytäkirjantarkastajien palkkioita maksettiin vajaat 2 700 euroa. Kaupunginjohtaja Kalle Larsson teki maanantain kokouksessa muutetun päätösehdotuksen, joka hyväksyttiin yksimielisesti. Kunnanhallituksen päätösehdotus oli yksimielinen. Orimattilassa oli tammikuun lopussa 39 avointa työpaikkaa, kun vuosi sitten niitä oli 96. Muun muassa Saku Salminen (vihr), Susanna Särkinen (liik) ja Mirva Illi-Lampio (kok) ihmettelivät koulujen erillisten lakkautuspäätösten tuomista samaan valtuustoon säästöpaketin kanssa. Juha Hirvonen (liik) nosti esiin ajatuksen, kannattaako omaan valmistuskeittiöön investoida lainkaan. Pitkien kokousten korotetuista palkkioista ei oltu valmiita luopumaan Kaupunginhallitus alensi luottamushenkilöiden kokouspalkkioita määräajaksi aNNa HaKaMa Orimattila Miljoonasäästöjä metsästävän talouden tasapainotuspaketin äärellä pääroolin maanantaisessa valtuustoinfokeskustelussa ottivat koulujen lakkautukset ja niihin liittyvät asiat. – Ollaanko me oikeasti ihan valmiita tyrkkäämään Jokivarren savikuoppaan kaksi miljoonaa euroa. 7–21, la–su 8–20, www.k-supermarket.fi Kalatiskimme on sertifioitu HINNAT VOIMASSA TO–SU 22.2.–25.2., ELLEI TOISIN MAINITA
Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. orimattilan elinvoimaluku on 1,716, eli korkeampi kuin esimerkiksi raisiossa ja Tuusulassa, jotka ovat asukasluvultaan suurempia. Viidestä osiosta selvästi heikoimman arvion vastaajat antoivat kaupungin johtoryhmälle ja kaupungin sisäiselle tiedonkululle. Sydämellinen kiitos Mallusjoen Lepokodin henkilökunnalle Kyllikin hyvästä hoidosta. 6.30-16, vkl 6.30-12 p. Vastausten perusteella johtoryhmän rooli tuntui jääneen varsin vieraaksi. Kehräämöllä tilat olivat noin puolet isommat ja siellä oli työtilaa, jota uusissa tiloissa ei ole, Lepistö kertoo. Nyt laadittava uusi suunnitelma on laaja-alaisempi ja kaikki toimialat kattava. klo 11–13. Muu terveyspalvelu, lastenhoitopalvelu, uimaopetus ja kaikki muu laillinen liiketoiminta Suomessa. Seuratoiminta STT Koronavirustartunnan aiheuttama covid-19-tauti ei näytä vaurioittaneen pysyvästi siihen sairastuneiden immuunipuolustusjärjestelmää. NPS (Net Promoter Score) on tapa mitata ihmisten tyytyväisyyttä johonkin asiaan. Tontin ostajalle kunnanhallitus päätti asettaa velvoitteen saada asuinrakennus valmiiksi neljän vuoden kuluessa kaupanteosta. Koronavirus ei tuhonnut potilaiden immuunipuolustusta idA NiVA Orimattila orimattilan keskustan elinvoimaluku on suhteellisen korkea verrokkikuntiin nähden, selviää tuoreesta keskusta-alueen elinvoimakartoituksesta. Seurauksena aikaisemmin kertynyt immunologinen muisti esimerkiksi lapsuudessa saatuja rokotteita kohtaan heikkenee tuhkarokon jälkeen. 03-876 678 Käsityövakka vietti uusien tilojensa avajaisia Kehräämöltä orimatin kiinteistöön Erkontien varteen muuttanut Käsityövakka vietti uuden myymälänsä avajaisia ystävänpäivänä. klo 10. Jos pandemian aiheuttanut koronavirus olisi tehnyt tuhkarokon tapaan vaurioita potilaiden immuunijärjestelmään, olisi rokotetehosteita mahdollisesti pitänyt antaa enemmän, tiedotteessa kerrotaan. Pikkuisen enemmänkin tilaa voisi olla, mutta hyvin olemme tähän mahtuneet. Päiväkannon valitukset ma-pe 8-16 p. Tunnustus myönnetään vuosittain työyhteisölle, joka on tehnyt merkittävää työtä henkilöstöliikunnan ja työhyvinvoinnin edistämiseksi. Nyt julkaistussa tutkimuksessa ei tarkasteltu potilaita, joilla on koronavirustaudin jälkeen ollut pitkittyneitä oireita. Siltaryhmä kokoontuu maanantaisin klo 18 Puistotie 10, srk nuorisotila. Asian totesivat helsingin yliopiston tutkijat, joiden artikkelit on julkaistu vertaisarvioiduissa tieteellisissä julkaisuissa Pathogens and immunity ja Virus research. Kekäläisen tutkimusryhmä keskittyy jatkotutkimuksissa näihin potilaisiin. Aloitetaan kahvilla klo 12.30. Vuodenaika huomioiden kauppakin on käynyt vilkkaammin, Lepistö ja Kallio iloitsevat. klo 13 seurakuntakodilla. Ilmoittautuminen nettilomakkeella 22.2. Esimerkiksi Pukkilanmäen 1 400–2 700 neliön tonttien hinta on aiemmin ollut 16 euroa neliöltä, mutta niitä kaupattiin viime vuonna 10 000 eurolla. Kaikki miehet tervetulleita, niin entiset kuin uudetkin keskustelijat. Jos kysyttävää, ota yhteys puh. Kehityskohteita löytyi muun muassa työhyvinvoinnista ja organisaation sisäisen tiedotuksen riittävyydestä. Nyt asia aiotaan laittaa kuntoon myös orimattilassa syksyyn mennessä. Vuonna 1986 perustetun orimattilan Käsityöntekijät ry:n pyörittämä Käsityövakka ehti toimia Kehräämöllä liki kaksi vuosikymmentä, kun se heinäkuussa 2004 aloitti Kehräämöllä. – Moni tulee lahjaostoksille meille, sillä tuotteet ovat yksilöllisiä ja meiltä voi myös tilata haluamansa tuotteen, Lepistö ja Kallio kertovat. Koskinen Laura Karoliina. Muistattehan Orimattilan Sotaveteraanien vuosikokouksen su 25.2. Yhteensä valtionavustusta jaettiin lähes 270 000 euroa tämän vuoden edistämisohjelmahankkeisiin. Maanantaina kokoontunut kunnanhallitus päätti, että palvelupiste on suljettuna 1.–26. Ryhmä kokoontuu torstaisin klo 19 Kuismapolku 4, Helinäntupa. huhdanojanpolku 16, 16300 orimattila. 2992691-5. os. Vastauksissa nousi esiin kysymyksiä mikä on kaupungin johtoryhmä, mitä johtoryhmä tekee ja ketkä sen muodostavat. Tuo omat mielipiteesi mukanasi. Yksilöllisiä käsityötuotteita myyvä Käsityövakka muutti uusiin tiloihinsa vuoden vaihteen aikaan ja uudessa paikassa toiminta käynnistyi 10. Orimattilan Käsityöntekijät ry:n puheenjohtaja Sirpa Lepistö, sihteeri Liisa Kallio ja hallituksen jäsen Auli Hoffström ovat tyytyväisiä Käsityövakan uusiin tiloihin. Viime vuonna tehdyn selvityksen mukaan keskustassa oli 124 liiketilaa, joista vajaa kolmannes oli kauppoja tai ravintoloita. Hiljaa voimat uupui, lähdön hetki läheni. Tyhjiä liiketiloja keskustassa oli noin 6,5 prosenttia. orimattilan ma. Tonttien hintoja haluttiin päivittää, sillä tonttikauppa ei ole juuri käynyt viime aikoina. – Toki lisätutkimuksia tarvitaan, mutta tuloksemme tukevat epidemiologisia havaintoja siitä, että infektioherkkyys ei ole lisääntynyt suoraan covidin takia, Kekäläinen sanoo. Aina se ei tarkoita uuden väylän rakentamista. raportin avulla seurataan keskustan kehittymistä, ja se on tarkoitus päivittää kahden vuoden välein. Hiihtotapa on vapaa. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Varhaiskannon valitukset ark. Käsityötuotteiden myynnin ohessa Käsityövakan väeltä löytyy myös apu esimerkiksi hajonneiden villasukkien parsimiseen. ORIMATTILAN SANOMAT puh. Alkuperäisen päätösesityksen mukaan tonttihintoja oli tarkoitus pudottaa vielä reilummin ja laittaa kaikki tontit myyntiin 5 000 eurolla. orimattilalle myönnettiin 22 500 euroa kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelman laatimiseen. Lämmintä mehua tarjolla. ja 30.–31.12. rakkaudella kaivaten Katja perheineen Mikko perheineen Markus perheineen Taisto läheiset ja ystävät o.s. Viime vuoden lokakuussa toteutetun henkilöstökyselyn tulokset esiteltiin kaupunginvaltuutetuille maanantain valtuustoinfossa. Avoin Orimattilan kaupungin mestaruuspilkki 25.2. Tervetuloa ulkoilemaan ja virkistäytymään! Jymyn iltahiihdot to 22.2. Orimattilan Latu. Seurapalstailmoitukset: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Elinvoimaluku lasketaan vähentämällä kauppojen ja ravintoloiden määrästä tyhjien liiketilojen määrä, jakamalla summa asukasluvulla ja kertomalla se lopuksi tuhannella. Aikaisemmat tulokset ovat keskittyneet sairaalahoitoa vaatineisiin potilaisiin, mutta suomalaistutkimuksessa oli mukana ihmisiä, jotka eivät joutuneet sairaalaan. Olette lämpimästi tervetulleita! Suomen Latu ja Eläkeliiton Orimattilan yhdistys järjestävät ulkoiluja hiihtopäivän Valtakunnallisena hiihtopäivänä la 24.2. Käsityövakassa on tällä hetkellä myynnissä 12 orimattilalaisen käsityöntekijän tuotteita laidasta laitaan. Pukkilan palvelupiste kiinni heinäkuuksi idA NiVA Pukkila Pukkilan kunnanhallitus on päättänyt alentaa myytävien tonttien hintoja huomattavasti. Kunnan suurimman, Aronmäellä sijaitsevan yli 5 000 neliön tontin hinta on pudonnut 45 000 eurosta 12 500 euroon. Voit myös tuoda omat makkarat. Asia koetaan tärkeäksi muun muassa terveyden ja ympäristön kannalta. Elinvoimakartoituksen raportin mukaan noin 4 200 orimattilalaista eli yli neljännes asuu 15 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. orimattilalaisia opiskelijoita oppilaitoksessa on yli 400. 0400 712 451. Koulutuskeskus Salpauksessa työskentelee 34 orimattilalaista henkilöä. Yliopiston tiedotteessa tutkijat pitävät tuloksia huojentavina. Kuolleita rakkaamme Aino Kyllikki dagmar haukijärvi Siunattu läheisten läsnä ollessa. Kunnanhallituksen mukaan tämä mahdollistaa häiriöttömän toiminnan lomakauden ulkopuolella. klo 16 mennessä ja paikanpäällä klo 17.15–17.30. – Akuutin covid-19-taudin aikana on havaittu, että varsinkin vaikeassa tautimuodossa veren tietyt valkosolut ovat vähentyneet, ja siitä syntyi huoli, että aiheuttaako covid-19-infektio samanlaisia vaurioita kuin tuhkarokko, sanoo tiedotteessa tutkija Eliisa Kekäläinen. Kunnan tontit maksavat jatkossa 2,5 euroa neliöltä. päivänä 4 – N:o 15 – 2024 Orimattilan AAryhmät. Lehtinen Orimattilan keskusta tiheään asuttu ja elinvoimainen ANNA hAKAMA Orimattila Mukavat työkaverit, hyvä työilmapiiri ja mahdollisuus hyödyntää omaa osaamista nousivat myönteisinä asioina esille orimattilan kaupungin henkilöstökyselyssä. Aiemmilla edistämisohjelmahakukierroksilla Traficom on avustanut yhteensä 50 edistämisohjelman laatimista noin 1,3 miljoonalla eurolla. 03-876 678 ilmoitukset@ orimattilansanomat.fi ORIMATTILAN SANOMAT Eikö lehtesi tullut. – Ei ehkä tarvitse rakentaa niin paljon uuttaa, vaan käyttää muita keinoja kävelyn ja pyöräilyn edistämiseksi, kuvailee Mari Kauppinen ohjelman mahdollista antia. Suomalaistutkimuksen kerrotaan kattaneen laajan kirjon erilaisia potilaita pitkällä seurantaajalla, eli tulosten uskotaan heijastavan taudin koko kirjoa. – olemme olleet tiloihin todella tyytyväisiä. – Jossain vaiheessa tonttikauppa lähtee likkeelle, mutta tontin hinnan pitää olla Pukkilassa hyvin kohtuullinen, jotta rakentamista tapahtuu, hallintojohtaja Ilkka Fritius toteaa. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina helmikuun 22. Tutkimus teetettiin osana ympäristöministeriön osarahoittamaa selvitystä pienten keskustojen elinvoimatilanteesta ja elinvoimatekijöistä. Talviaikaan ostetuimpia ovat erilaiset neuleet sekä puutyöt. Onko alkoholi Sinun tai läheisesi ongelma. 26 .3.1928 orimattila k. Lisäksi esille nostettiin aktiivinen viestintä henkilöstölle liikkumiseen liittyvistä asioista sekä virike-etu. Myös asiakkailta tullut palaute on heidän mukaansa ollut hyvää. Palvelujen kysyntä on heinäkuussa ja joulun jälkeen vähäistä. orimattilan kaupungin suunnitteluja vihertyönasiantuntija Mari Kauppisen mukaan muissa Päijät-hämeen kunnissa edistämisohjelma on jo tehty. Lopputuloksena saadaan ohjelma, jossa on mietitty ainakin matkaketjuja, koulu-, työja asiointimatkoja, tiedottamista, asennekasvatusta ja sähköpyöräilyä. orimattilassa on tehty aiemmin kävelyn ja pyöräilyn infrastruktuuriin liittyvä kehittämissuunnitelma. uudentyyppisen koronaviruksen vaikeasti sairastuttamien potilaiden veressä havaittiin tiettyjen valkosolujen vähentymistä, minkä pelättiin kielivän siitä, että tauti vaurioittaisi potilaiden pitkäaikaista immunologista muistia tuhkarokkoviruksen tapaan. Johtoryhmälle ja tiedottamiselle noottia kaupungin henkilöstökyselyssä Pukkilan kunnan palvelupiste sulkeutuu jälleen keskikesällä sekä joulukuun lopussa. Kaupunkilaisia aiotaan osallistaa mukaan ohjelman laatimiseen. KUVA: AnnA HAKAmA. s. Ladun kahvila on auki 9–15. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Lepistö ja sihteeri Liisa Kallio ovat tyytyväisiä uusiin tiloihin. Salpaus palkittiin maakunnan aktiivisimpana työpaikkana Monien orimattilalaistenkin työpaikkana toimivalle Koulutuskeskus Salpaukselle myönnettiin viime lauantaina järjestetyssä Päijät-hämeen urheilugaalassa Maakunnan aktiivisin työpaikka -tunnustus. 0100?4070. Määräaikaisten työsuhteiden vakinaistamattomuus, kouluverkon tilanteesta johtuva epävarmuus, hallinnon henkilöstön vaihtuvuus ja johtoportaan toiminta yleisesti olivat eräitä syitä, joita tarjottiin vastauksiksi kysymykseen miksei suosittelisi. co m C od e: A 68 52 C 65 44 1 2 8 3 6 9 1 9 7 7 6 8 9 3 2 1 6 5 2 4 3 4 5 9 6 1 Suruilmoitus Orimattilan Sanomiin: puh. kehittämispäällikkö Markku Nenosen mukaan raporttia voidaan hyödyntää muun muassa kaavoituksessa ja muualta tulevien yritysten houkuttelemisessa orimattilaan. klo 9–14 Myllysaari Lahti, kilpailukala ahven, vain orimattilalainen voi voittaa mestaruuden. – Nämä kysymykset pysäyttivät johtoryhmän ja toimenpiteitä on lähdetty kehittämisen näkökulmasta tekemään, Peltonen sanoi. 0100?5445. 25 .1.2024 orimattila Hetkenä aamun hiljaisen tuli luoksesi rauha ikuinen, ei kauniimmin täältä lähteä vois kuin unessa hiljaa nukkua pois. Kevyen liikenteen edistämisen suunnitelma valmiiksi syksyllä Sudokun ratkaisu tv-sivulla. klo 10–15. Perusteluissa nostettiin esille Salpauksen panostus henkilöstönsä liikkumiseen jo usean vuoden ajan. Yliopiston tiedotteessa kerrotaan jo vanhastaan tiedetyn, että tuhkarokkovirus kykenee tartuttamaan ja tappamaan valkosoluja suoraan. Peltonen luonnehtikin johtoryhmä-osiota kyselyn hätkähdyttävimmäksi. Valtion tukea orimattilaan tuli maksimisumma eli 75 prosenttia hankkeen kustannuksista. Pukkila pudotti tonttihintoja Ajankohtaista terveydestä! (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Kävelyn ja pyöräilyn lisäämisen keinoja kehitellään Orimattilassa. 040 848 4000, www.aasuomi.fi Miesten keskustelupiiri Anninkammarilla joka torstai alk. Esimerkeiksi näistä panostuksista perusteluissa mainittiin muun muassa kampusten kuntosalit ja liikuntatilat ohjauksineen sekä kuntomittaukset. tammikuuta. Kun palvelupiste suljetaan, lomia voidaan keskittää ja lomaaikoja yhdenmukaistaa. Asteikko sijoittuu välille -100 ja 100. uuden hinnaston mukaan pienimmän tontin saa 3 500 eurolla ja suurimman noin 6 700 eurolla. Postitoiminta jatkuu myös sulkujen aikana. Juho Kiuru Orimattila orimattila oli 12 kunnan joukossa, jotka saivat valtion avustusta kävelyn ja pyöräliikenteen edistämiseen. – Kaupungin johtoryhmä sai roimasti kehitettäviä kohteita, selvitti henkilöstökyselyn tuloksista kertonut hallintojohtaja Lilli Peltonen. Vetäjänä toimii entiseen tapaan Reijo Savela. Kunnanhallitus halusi kuitenkin ottaa tonttien koon huomioon hinnassa, joten kunnanjohtaja Katarina Helander päätyi muuttamaan päätösesitystä. Viime vuoden NPS-luku kysymykseen ”suosittelisitko orimattilan kaupunkia työnantajana muille” oli -11. Tervetuloa! Eläkeliiton Orimattilan yhdistyksen kirjallisuuskerho kokoontuu Järjestötuvalla ma 26.2. Perjantai-illaksi aiottu Kuutamohiihto perutaan sääennusteen lupaaman huonon sään vuoksi. Vuonna 2021 orimattilassa NPS-luku oli -44,19 ja vuonna 2018 -13,75. Väistyi vaiva, tuli rauha, uni, kaunis, ikuinen. klo 18.15. uusia yrityksiä Minihippunen, orimattila. Lämmin kiitos osanotosta. Myös lievästi sairastuneita tutkittiin Suomalaistutkimuksen tulokset tukevat päätelmää, ettei akuutti koronavirusinfektio suoraan vaurioita solutai vasta-ainevälitteistä immuunipuolustusta. heinäkuuta sekä 27.12. ”Mikä on kaupungin johtoryhmä?” Kyselyssä vastattiin viiteen osioon: työn sisältö ja osaamisen kehittäminen, työyhteisö, esihenkilötyö, kaupunginjohtoryhmä ja kaupungin sisäinen tiedonkulku sekä työturvallisuus ja työhyvinvointi. henkilöstökyselyyn vastasi 394 henkilöä, mikä on 72 prosenttia kaupungin henkilöstöstä. Kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelmia tukemalla valtio pyrkii kannustamaan kuntia suunnitelmalliseen ja kokonaisvaltaiseen työhön kävelyn ja pyöräilyn suosion kasvattamiseksi. – Tähän on helpompi tulla ja tilat ovat esteettömät. 11.1
Vuoden nuorena urheilijana ja 120 euron stipendillä palkittiin Westend Indians -seurassa salibandya pelaava Jonni Ohvo, jonka P22-joukkue saavutti SMkultaa kaudella 2022–2023. Samana päivänä kahdelta tuli taas venäläisiä husaareita ja jääkäreitä Ratulasta ja asettui taisteluryhmitykseen Salmelan edustalle, jossa kolme Turun pataljoonaa oli asemissa. https://www.geni.com/people/Maj-Carl-Fredrik-Hagelstam. Haku lukioihin ja ammattioppilaitoksiin alkaa Monet lintuja nisäkäsryhmät väistävät tuulivoimaa, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) kansainvälisten tutkimusten katsauksesta. Kunniamaininnan ja 50 euron stipendin sai Annis Bagge, joka on ohjannut aikuisten jumppia Pukkilan eri kylissä vuosien ajan. Tuki on tarkoitettu esimeriksi valtuustoryhmän toimintaa tukevien sisäisten tilaisuuksien kustannuksiin, koulutuksiin sekä asukastilaisuuksiin. Ohvo on ollut mukana myös alle 17vuotiaiden ja alle 19-vuotiaiden maajoukkueissa. Paikoista noin puolet on ammatilliseen koulutukseen ja toinen puolikas lukiokoulutukseen. 40 euroa: Vivian Peuraniemi, nyrkkeily. Rykmentti oli heti asemissa Salmelan kylässä. Ruotsin armeijalla ei sellaisia ollut. 25.2. Kotien aurinkosähkötilaisuus kiinnosti kourallista Majuri Carl Fredrik Hagelstam (1783–1843) asui sodan jälkeen Westerkullan kartanossa lähellä Helsinkiä ja kasvatti kulttuurisuvun, jossa oli kirjailijoita, taiteilijoita ja taiteen tuntijoita. Tykistön aliluutnantti C.F. Hyöty on myyntiin nähden kaksintai kolminkertainen, Jukka Kopra sanoi. Oppilaitokset julkaisevat opiskelijavalinnan tulokset aikaisintaan 13. Maskun komppaniasta haavoittui sotamies 10. Tutkituissa tapauksissa tuulivoimaloiden alueelta kauemmaksi siirtyi yli 60 prosenttia linnuista ja maanisäkkäistä. Eek, En officerares vid f.d. lipun ja 7 paria suksia. Pian sen jälkeen sain käskyn everstiltä, paroni Flemingiltä edetä pataljoonan jääkäreiden kanssa Perheniemen suuntaan tarkkailemaan vihollisen liikkeitä ja lähestymistä. National Museum, Tukholma. Hänen johtamansa osasto ajoi lukumäärältään ylivoimaiset venäläisjoukot Salmelan edustalta takaisin Ratulaan. Luutnantti mainitsee ohimennen venäläisten ”salaisen aseen”, sukset. Ramboll on alueellinen energianeuvoja, jolta voi kysyä erilaisista energia-aiheisista asioista. Kreivi Carl Johan Adlercreutz (1757–1815) kohosi sodan aikana armeijan ylipäälliköksi ja kenraaliksi. Haku päättyy 19. Weissenstein kumoaa osaltaan väitteet, että prikaatin tiedustelu olisi laiminlyöty. Tuki muodostuu sekä ryhmäkohtaisesta että valtuutettua kohden määritellystä osuudesta. Skön ja 2 miestä Uudenkirkon komppaniasta. Orimattilan kaupungin järjestämässä verkkotilaisuudessa esitelmöi Rambollin energia-asiantuntija Jukka Kopra. Voimalan tekninen käyttöikä on nykyään 30 vuotta. Hedberg, Kungliga finska artilleriofficerares dagböcker; A. Kaksi tarjousta hylättiin. Vääpeli J.H. Weissman von Weissenstein (1767–1833) oli Turun rykmentin luutnantti. havaitsivat lähettämäni partiot ja Perheniemeen yhteyttä pitäneet lähetit venäläisten partioivan ahkerasti Perheniemessä ja Sääksjärvellä vajaan peninkulman päässä, mutta he eivät tulleet lähemmäksi. Musiikkistipendi, 30 euroa: Katri Myyrä, viulu. Arnkihl oli edellisenä päivänä taistellut Elimäellä venäläisten kanssa ja tuonut mukanaan kuormaston Elimäen makasiinista pelastettua tavaraa. neljältä aamulla tulimme perille, mutta saimme heti käskyn palata kenttävartion kanssa Villikkalaan. Zidén yleni luutnantiksi ja kaatui Koljonvirralla syksyllä. Örnstedt oli huono-onninen. Tulta munille! 24.2. Taloyhtiöille entistä kannattavampaa Taloyhtiöille aurinkopaneelit ovat tulleet entistä kannattavammaksi, koska kaikkien taloyhtiöiden ulottuville tuli hyvityslaskenta viime vuonna. Naapurin rajaan pitää olla taajamassa vähintään neljän metrin etäisyys ja haja-alueilla viiden metrin etäisyys. 2 000 euroa per kilowattipiikki voi olla keskihinta, Rambollin Jukka Kopra totesi. Venäläiset kohdattiin lähellä rantaa. 60 euroa: Soile Käkönen, miekkailu; Ilona Korhonen, miekkailu. Pennalan teollisuustontti valmistumassa Orimattilan kaupungin valaistusverkon huoltoon, ylläpitoon, suunnitteluun ja rakentamiseen hankittiin urakoitsija vuosille 2024–2026. kello 8 aamulla (30 astetta pakkasta, pohjoisviima ja lumisade) tuli noin 30 venäläistä jäätä pitkin Ratulasta ja pysähtyi kirkon luona. Vänrikki Stoolin tarinoissa ovat von Weissensteinin mainitsemat Adlercreutz ja luutnantti Zidén kumpikin saaneet oman nimikkorunon. Turun rykmentti lähti Porvoosta, 4–5 miestä kunkin hevosen kyydissä, ja saapui Artjärven kirkolle. Käskin jääkärit jään kautta kirkon alapuolelta hyökkäykseen. Liike nyt saa 4 695,65 euroa, sitoutumattomat 4 695,65 euroa ja liikutamme-ryhmä 4 695,65 euroa. Matkaa tehtiin kello 4:stä 9:ään mitä ankarimmassa säässä, mutta paleltumisia ei ilmennyt. Rykmentti majoittui läheisiin kyliin, oma pataljoonani Männistöön. Fleming haavoittui jo huhtikuussa vaikeasti ja menehtyi pian. Nordgrenin kopio (1846) C. Monta pienempää ryhmää venäläisiä oli etenemässä jäätä pitkin, mutta ne vetäytyivät Ratulaan nähdessään meidän joukkojemme lähestyvän. Jonkin aikaa kahakoitiin muskettitulessa, kunnes viholliset vetäytyivät Ratulaan. Toisen asteen yhteishaku lukioihin ja ammattioppilaitoksiin aukesi tiistaina. helmikuuta 1808, jolloin rykmentti kuljetettiin tulipalopakkasessa Turun tienoilta Porvooseen. päivänä 2024 – N:o 15 – 5 Myrskylän kunnanvirasto on suljettuna helatorstain jälkeisenä perjantaina, lomakaudella heinäkuussa sekä joulusta loppiaiseen. Kuvataiteen stipendi, 50 euroa: Ida Toivanen. kello 11 illalla sain käskyn irtautua heti ja palata rykmentin asemiin Artjärvelle. Orimattilan kaupungin johtava rakennustarkastaja Timo Tarkkala vastasi, että paneelien lukumäärää ei ole Orimattilassa rajoitettu. 30 euroa: Pyry Huuhka, koripallo; Nea Ollila, taekwondo; Atte Ollila, salibandy; Janette Ikävalko, yleisurheilu; Martta Hole, jalkapallo; Ada Toivanen, jalkapallo; Enna Pirnes, tanssi; Sorella Hämäläinen, tanssi; Pihla Puoliväli, tanssi; Iida Alastalo, tanssi. Kilowattipiikki on aurinkosähköjärjestelmän huipputeho. Iltavirkuilla on muita enemmän masennusoireita keski-iässä JUHO KIURU Orimattila Päijät-Hämeen hyvinvointialue on varannut 150 000 euroa valtuustoryhmien tukemiseen. Hallintojohtaja Matti LatvaPirilän tekemän viranhaltijapäätöksen mukaan kunnanvirasto on kiinni 10.5., 1.7.–2.8. kesäkuuta. Henkikomppanian kapteeni P. Muistelmia ei ole julkaistu suomeksi. Prikaaatin adjutantti B.F.U. Se tarkoittaa, että aurinkoenergiaa voidaan hyödyntää huoneistojenkin sähkönkulutuksessa. A.G. Meidän osastomme vetäytyi jäätä pitkin Villikkalan kylään puolen peninkulman päähän. otimme takaisin valvomisen jälkeistä univelkaa. Jos katon tai avoimen pihan suunta on itään tai länteen, peli ei ole kokonaan menetetty. Prikaatin adjutantti Stackelbergin johtama osasto ajoi venäläisiä takaa. finska armén lefnadshändelser och missöden; C. – On tosi paljon kannattavampaa itse käyttää. Pukkila jakoi stipendejä ansioituneille harrastajille Hyytävää talvista taistelua venäläisiä hyökkääjiä vastaan Artjärvellä, ja pian sen jälkeen Käkelän kylässä Orimattilassa helmikuussa 1808, on komentavien upseereiden raporttien lisäksi kuvannut pari muutakin mukana ollutta. Naapurit huomioitava Yleisön joukosta kysyttiin, kuinka paljon paneeleita saa pihalle ja katolle laittaa. Samana iltana yhdeltätoista, juuri kun olin oikaissut itseni kylmän tuvan penkille päivien valvomisesta uupuneena, sain käskyn marssia jääkäriosastoineni Ratulaan suojaamaan kapteeni Örnstedtin kenttävartiota. Energiavirasto rahoittaa hanketta, jossa yrityksille, kunnille ja kuluttajille annetaan puolueetonta tietoa uusiutuvasta energiasta ja energiatehokkuudesta. Useat linnut ja nisäkkäät väistävät tuulivoimaloita 23.12.2024–6.1.2025.. Juuri silloin tuli eversti Flemingiltä ylimmän johdon käsky vetäytyä Orimattilaan. von Bredan maalauksesta. 22.2. Kiitoksena yhteistyöstä liikunnan ja nuorisotyön edistämisen hyväksi 50 euron stipendin saivat Markku Pirnes ja Jari Tarvainen, 40 euron stipendin Juuli Ahl, Aino Myyrä, Sini Aaltonen, Atte Aaltonen, Arttu Mikkola, Eemeli Lehtimäki, Samuli Rantalainen sekä Jenny Ahl ja 30 euron stipendin Eevi Alastalo ja Vilma Alastalo. Suku oli perinteisesti ollut oppositiohenkinen Ruotsin kuningasta vastaan, joten tuskin voi pitää ihmeenä, että Stackelberg 1809 liittyi Venäjän armeijaan ja yleni nopeasti kenraalimajuriksi. puolilta päivin kuultiin kaksi tykinlaukausta rajalta, joka oli 4,5 peninkulman päässä. Ryhmäkohtainen tuki on 3 000 euroa, ja valtuutettua kohti tuki on 1 695,65 euroa. Aluevaltuutetuille tukirahaa OS Pukkilan liikuntaja nuorisopalvelut ovat jakaneet stipendejä viime vuonna menestyneille pukkilalaisille urheilijoille sekä liikunnan ja kulttuurin harrastajille. Yhteishaussa haetaan tulevana syksynä alkaviin koulutuksiin. Hän joutui huhtikuussa venäläisten vangiksi Pohjanmaalla ja menehtyi syksyllä vankeudessa Kalugassa Moskovan liepeillä. Weissman von Weissenstein, Dagbok under en del af Finska kriget 1808. Alle prosentti tutkimusryhmässä olleista kertoi muuttuneensa voimakkaasti iltavirkusta voimakkaasti aamuvirkuksi tai päinvastoin. Lähes 60 prosenttia ei havainnut lainkaan muutosta vuorokausirytmissään seurannan aikana. Stipendejä jaettiin yhteensä 1 300 euron edestä. Raportoin tiedot eversti Flemingille ja liitin mukaan venäläisten kuulutuksen, jota jo samana päivänä oli levitetty. Arnkihlin osasto liittyi muihin Artjärvellä. Suomalaisia kannustetaan tutkimaan uusiutuvan energian mahdollisuuksia. Verkkotilaisuudessa keskityttiin asuntojen aurinkosähköön. Kuva C.W. Adam erosi armeijasta 1810, sai majurin arvon ja eli Porissa ison perheensä parissa. 22.2. Hagelstam yleni sittemmin Ruotsin armeijassa majuriksi. Jo maaliskuussa Stackelberg jäi Tampereella venäläisten vangiksi. Hankinta sisältää mahdollisuuden kahden optiovuoden käyttämiseen. EERO LAAKSONEN Käytettyjä lähteitä nyt julkaistuun 1. Runeberg, Vänrikki Stoolin tarinat; Svenskt biografiskt lexikon; A.G. Artjärven taistelu mukana olleiden kuvaamana Viikko Suomen sotaa 1808 1/2 JUHO KIURU Orimattila Kaikille avoin aurinkosähkön infotilaisuus jakoi puolen tunnin aikana tuhdin tietopaketin. Kyselytutkimuksessa seurattiin samojen henkilöiden vuorokausirytmiä kymmenen vuoden ajan. Uusien valaistuksien suunnitteluun ja rakentamiseen saatetaan yhdyskuntatekniikan osalta käyttää 100 000 euroa vuosittain. F. Puolivälissä pitää uusia invertteri eli taajuusmuuttaja. Hakija voi esittää haussa 1–7 hakutoivetta. Paneelit vaativat kuitenkin muun muassa toimenpideilmoituksen, hyvää suunnittelua ja naapureiden kuulemisen. Rakennusoikeutta tontille kaavaillaan 34 881 neliötä. Paikalta on noin viiden kilometrin matka moottoritielle ja Lahden keskustaan noin kymmenen kilometriä. Asemakaava mahdollistaa kiinteistön kiviaineksen louhimisen ja alueen tasoittamisen sekä sen jälkeen teollisuusja yritystonttien rakentamisen. Luken koostejulkaisussa oli mukana 160 tapausta. Kopra neuvoi pyytämään puolueettoman asiantuntijan selvitystä ennen paneelihankintaa. Tutkimusta johtaneen Luken professorin Anne Tolvasen mukaan vaikutukset vaihtelivat huomattavasti jopa saman lajin yksilöillä riippuen iästä, sukupuolesta ja tutkimusjärjestelyistä. Niistä ilmansuunnista saa 75 prosenttia siitä aurinkoenergiasta, mitä saisi etelän suunnasta. Stackelberg epäilemättä keskeytti vastahyökkäyksen kirvelevin sydämin, olihan hän isältään perimänsä Ratulan kartanon omistaja 1807–1811. 50 euroa: Eemeli Kirjonen, potkunyrkkeily. Jääkäriosaston muodostivat minun lisäkseni vänrikki Rinman, vääpelit Zidén ja Addens, kersantti Schmidt ja ratsumestari Franck, 4 korpraalia ja 96 miestä.” Sitten luutnantti kertoo osastonsa majoittumisesta Hietanalle, teiden suluttamisesta ja partioinnista. Siten kokoomuksella on mahdollisuus saada aluevaalin tuloksen perusteella 33 521,64 euroa, SDP:llä 31 826,09 euroa, keskustalla 21 625,17 euroa ja perussuomalaisilla 18 260,87 euroa. Syy on se, että ostettu sähkö on verojen ja sähkön siirtohinnan takia kalliimpaa kuin paneeleista myytävä sähkö. Majuri selvisi sodasta, mutta menehtyi jo 1810 melko nuorena kotonaan Iitissä. Lehtiä: Björneborgs Tidning 1885; Finsk Tidskrift 1888; Orimattilan sanomat 2014, 2015; Suomalainen 1908; Östra Nyland 1908. Kopra esitteli laskelmaa, missä ison kerrostalon aurinkovoimala maksaa itsensä takaisin kymmenessä vuodessa. osaan: J.H. Rykmentinkomentaja H. Narva ym., Orimattilan historia I; J.L. Kiinteistö on seitsemän hehtaarin kokoinen. Kopran viesti oli, että jos aurinkovoimalan hankkii, se kannattaa mitoittaa oman sähkönkulutuksen mukaan. Sota ei ollut riemumarssia voitosta voittoon, mutta Runeberg rutisti siitä sittemmin sankaritarinoita. Wikimedia Commons. Näin tehtiin, minkä jälkeen venäläiset heti vetäytyivät ja jättivät mm. Hänen päiväkirjansa alkaa 9. Saavuimme sinne seitsemältä aamulla. Työhön valittiin tarjouskilpailun perusteella Elvera oy. Aamuja iltavirkkuuden muutokset ovat pääosin maltillisia. Maltillinen muutos aamupainotteisemmaksi vähensi psyykkisiä oireita. Kaava-alue on Postin uuden hallin ja Pärhän ottoalueen välissä Jokimäentien varressa. sekä Myrskylän kunnanvirasto suljettuna keskikesällä Orimattilan kaupunkikehitysja tekninen valiokunta edisti Pennalan teollisuusalueen tonttikaavaa. af Forselles-Riska, Brobyggaren; J. Haussa on Opetushallituksen mukaan tarjolla yli 85 800 opiskelupaikkaa. Vihollisesta ei vielä kuultu mitään. Päiväkirjamerkinnät katkeavat syyskuussa 1808. Valaistuksen urakoitsijaksi Elvera oy Vuorokausirytmin pysyvyydellä on merkitystä mielenterveydelle keski-iässä, kertoo keskiviikkona julkaistu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimus. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina helmikuun 22. Sieltä marssi jatkui kolmen pataljoonan mukana Käkelän kylään lähelle Orimattilan kirkkoa, ja nyt saimme nauttia levosta.” Upseereja luutnantin päiväkirjasta Venäläisten tykit olivat lähellä, mutta eivät ehtineet Artjärven kahakkaan mukaan. Kristillisillä on mahdollisuus saada 8 086,96 euroa, vasemmistoliitolla 8 086,96 euroa, vihreillä 8 086,96 euroa ja Pro Lahdella 6 391,30 euroa. Stackelberg (1782–1824) taisteli kirjaimellisesti kotilieden puolesta. maaliskuuta kello 15. Valiokunta esittää kaupunginhallitukselle, että se asettaa kaavaehdotuksen nähtäville ja kommentoitavaksi. – Järjestelmien hinnat elävät paljon ja hintahaarukka on suuri. Viiden kilowattipiikin järjestelmä voi parhaimmillaan tuottamaa viiden kilowatin tehon. ”Lähetetyt tiedustelijat kertoivat, että vihollinen oli samana päivänä ylittänyt rajan Keltissä ja tuonut Kausalaan 21 tykkiä ja jonkin verran jalkaväkeä. Tuloksista myös ilmeni, että yksilöllinen vuorokausirytmi on varsin pysyvä ominaisuus 42–52 vuoden iässä. Iltavirkuilla, joilla vuorokausirytmi pysyi vakaana, esiintyi muita enemmän riittämätöntä unta, psyykkistä kuormittuneisuutta ja masennusoireita. 23.2. Hän sai erityiskiitokset sekä prikaatinkomentaja Adlercreutzilta että pataljoonankomentaja Flemingiltä. Jäällä oli verijälkiä. Majuri G.A. Viime vuonna tukirahaa varattiin 250 000. Luutnantti Hagelstam ehti paikalle kahden 6 naulan kanuunan kanssa ja ampui neljä laukausta kohti hyökkääjiä. Liikuntastipendit: 70 euroa: Arvi Martikainen, kenttäratsastus. Adam oli sodan pitkittyessä mukana vielä lukuisissa taisteluissa ja sai yhä vaativampia tehtäviä. Yksilöiden siirtyminen osittain tai kokonaan voimaloiden alueelta voi pienentää populaatioiden kokoja, mistä on haitallisia seurauksia erityisesti harvinaisille ja uhanalaisille lajeille. Samana päivänä majuri Arnkihl vetäytyi Elimäen jääkäreiden kanssa Munakallioon, joka on puolen peninkulman päässä oikealla sivustallani. Tarjouksia tuli yhteensä seitsemän. 21.2. osaan sekä myöhemmin julkaistavaan 2. Valaistusverkon ylläpitoon uppoaa noin 50 000 euroa vuosittain. Luutnantti von Weissensteinin päiväkirja 20.2.–25.2.1808 ”20.2
klo 10–11. Ne kauniit sanat tuottivat kuulemma onnistuneen lopputuloksen Orimattilan Lato-panimolla, jossa kehiteltiin aivan uutta sahtia. Kuokkavieras Kataja aiheutti pahennusta Orimattilassa 1) Kuka tunnettu mediapersoona esiintyi Orimattilan Rekrymessuilla. Englannin ja ruotsin lisäksi Kirsi-Marja osaa italiaa, arabiaa ja saksaa. Lähimmäisenä oleminen on useimmiten pieniä sanoja ja pieniä tekoja, Rantala kirjoittaa. Käymisastiasta pullotettiin hiljattain muutama sata litraa Kylänraitin 2-tahti sahtia. Oli pakko alkaa puhua italiaa. Kaivelin takin taskuja ja kukkaroa: ei kolikkoa mukana, en saisi tarvitsemaani kärryä, äh! Rantala kirjoittaa. Tiedän myös, että tämä on lähellä Lahtea. Museo on avoinna ti klo 12–19, ke–pe klo 12–16, la–su klo 11–15. Koska Yli-Mäyryä ei tiistaina kuitenkaan tavoitettu puhelimitse, mutta kirkkoherra Annakaisa Rantala tavoitettiin, pyysi Kataja päästä Taidelinnan sijasta kirkkoon. Nuorena se tarttui helposti. Se on yksityisessä omistuksessa olevaa kallioista talousmetsää. 3) Montako muistutusta ja lausuntoa Kuivannon tuulipuiston osayleiskaavaehdotuksesta jätettiin, 20, 50 vai 80. Sen verran kovaa keskustelua hanke on aiheuttanut. o Orimattila, Taidevankkuri Linnuntie -näyttely taidemuseol la 30.4. 044 7043 717. – Me oltiin eilen suljetussa kaupunginhallituksen kokouksessa. Voittaja saa 10 000 euron rahapalkinnon. Laupias orimattilalainen pelasti kirkkoherran pinteestä Orimattilan seurakunnan kirkkoherra Annakaisa Rantala oli joutua tukalaan tilanteeseen taannoisella kauppareissulla. klo 14 Jymylinnassa (Urheilutie 9). Näyttelyjä o Orimattila, Valloittava luovuus – Kaarisillan Taidestudio esittäytyy Orimattilan Taidemuseolla (Lahdentie 65) 17.3. Niin monta vuotta sai yksikseen hyppiä. Ulkomaanreissut ovat opettaneet pärjäämään eri kielillä. VASTAUKSET: 1) Jaajo Linnonmaa, 2) Pukkilan, 3) 50, 4) OP Ylä-Uusimaan hallituksen puheenjohtajaksi, 5) Horisontti Group oy, 6) hän sai pronssia, BONUS: b) hiustenkuivaajat. että jos pääsis sinne torniin. Nyt SahtiJussin sahti skaalattiin tarkkojen laskelmien ja sitkeän kehitystyön myötä ammattimaisiin mittoihin. Orimattilan vuoro on kauden viidennessä jaksossa, jonka teemana ovat hirsimökit. päivänä 6 – N:o 15 – 2024 Yllättävä avuliaisuus ilahdutti kirkkoherra Annakaisa Rantalaa. Hän kannustaa muitakin kokeilemaan ulkomailla työskentelyä. Palstan kokoaa Anna Hakama, puh. Aiheutettiin pahennusta, sinnehän ei saa mennä, Kataja yllätti. Sahti on myyntikunnossa, mutta sen saaminen kauppojen hyllyille on vaikeampaa kuin oluiden, Kalja-Harri valottaa. Hän kertoo seurakunnan Facebook-sivuilla, että käteisen rahan puute oli tuoda mutkia ostosmatkaan. Konsertin tuotto välitetään SPR:N kautta Ukrainaan. Avoinna ti–pe klo 11–18, la–su klo 12–16. JUHO KIURU Juttuvinkit: juho.kiuru @orimattilansanomat.fi, puh. Suomalaisella hoitajan koulutuksella pärjää Kuokkavieras Kataja -realitysarjaa Orimattilassa kuvaamassa olleet Janne Kataja (oik.), Sami Auru ja Hannu Pyyhtiä aiheuttivat iloa ja pahennusta Orimattilassa alkuviikolla. On parempi, että on kova kisa, Mäkelä sanoi. Valitettavasti kaikki palaute ei ole ollut asiallista: yleisötilaisuudessa kunnan viranhaltijoita on uhattu ”kylmentää”. Ulkomailla pärjää, jos vain uskaltaa alkaa puhua. – Kaikki on kehuneet, että se kirkko on niin hienon näköinen... väliaikakahvit. Vähemmän pahennusta kolmikko oli herättänyt Oriflamekutsuilla, jotka pidettiin maanantaina ilmeisesti Järjestötuvalla. BONUS: Mitä Orimattilan uimahalli on toistaiseksi poistanut käytöstä: a) vessat, b) hiustenkuivaajat vai c) saunat. Me päädyttiin kohtaan, jossa Sami sanoi, että täällä asuu ehkä hänen serkkunsa, jonka hän on nähnyt viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. ORIMATTILAN SANOMAT Orimattilaan saatiin kutsumattomia, mutta sitäkin hulvattomampia vieraita kuokkavieras Janne Katajan, kuvaaja Hannu Pyyhtiän ja äänittäjä Sami Aurun muodossa tällä viikolla. Muita tapahtumia o Orimattila, seniorikerho Järjestötuvalla pe 23.2. o Orimattila, ikääntyneille suunnattu maksuton liikuntakokeilu Vire-lavis OrimattilaAreenan monitoimisalissa pe 23.2. 044 7043 714. Pää ei käänny tästä enempää tuonne, Mäkelä havainnollisti päätään käännellen. Kolmikko oli jätetty Orimattilaan maanantai-iltana, ja jo ennen tiistaiaamua oli trio ehtinyt Katajan kertoman perusteella puuhata hevoskaupungissa yhtä sun toista. Materiaalin pitää olla toimituksessa viimeistään julkaisupäivää edeltävänä tiistaina. Paljastui, että serkku ei ollut kotona. Kauden päätteeksi katsojat äänestävät kymmenen finalistin joukosta vuoden kauneimman kesämökin. Kuokkavieras Katajan uudet jaksot näkevät päivänvalon MTV3:lla ensi syksynä. Kairossa opin arabian niin, että pärjään arkipäivän tilanteissa. Kaikki päämediat tallensivat kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän suoritukset ja kertoivat tähden mietteet. – Ajateltiin, että me halutaan mennä tapaamaan Vesaa, eikä me tiedetty, että se on niin suljettu tilaisuus. kello 20 alkaen MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla. Nähtävillä taiteilijapariskunta Tapani Kokon ja Virpi Kannon taidevankkuri rekvisiittoineen sekä Marjo Kauramäen valokuvia Taidevankkuri-performansseista. Mutta hän ei mitenkään neuroottisesti pakkomyynyt Orimattilaa, vaan idea tuli hänelle positiivisena yllätyksenä. – Sen verran tiedän vielä, että meidän tuotannon aivot, Outi Keskevaari, on täältä syntyjään. Alueen koko on 6,6 neliökilometriä. – Marketin ostoskärryjen luona ei ollut yhtään irrallisia kärryjä. ooo Orimattilan Jymy oli komeasti taas esillä yleisurheilun puolella Tampereen SM-halleissa. – Kaikki alkoi niin, että meidät jätettiin tien varteen muutaman kilometrin päähän keskustasta. Kataja esitti Rantalalle puhelimessa vienon toiveensa, jonka Rantala seurakunnan some-postauksen perusteella olikin toteuttanut. o Orimattila, hyväntekeväisyyskonsertti Ukrainan hyväksi la 24.2. Orimattila kisaa kauneimman mökin tittelistä Orimattila saa jälleen näkyvyyttä, kun paikallinen kesämökki esitellään keväällä Suomen kaunein koti: Kesämökit -ohjelman uudella kaudella. Liput 20 e sis. Sahti-Jussi ja Kalja-Harri luomistyössä Yhteistyö ja innovointi. Alkumaussa on makeaa banaanimaisuutta, mikä kääntyy vehnäoluen suuntaan. Odotettavissa on, että kaavaehdotuksesta jätetään muistutuksia, Orimattilan kunnan kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta arvelee. Sen makua kuvaillaan ennen kaikkea tasapainoiseksi. Kolmikko vierailee sarjan tulevallakin kaudella kymmenellä paikkakunnalla. – Orimattila on sellainen, että mä tiedän täältä Riitta Väisäsen ja olen ollut joskus keikalla täällä. KUVA: JUHO KIURU KUVA: ANNA HAKAMA Kirsi-Marja Pulkkinen Sahti-Jussi (vas.) ja Kalja-Harri pullotushommissa. Mäkelää lähes kymmenen vuotta nuorempi Kähärä laittoi Mäkelän tiukille, mutta voitto jäi vielä puuttumaan. Syynä on sahdin vahvuus ja kylmäkaapin tarve. 80-luvulla menin ummikkona Italiaan, jossa juuri kukaan ei osannut englantia. Kolmen myllyn pystyttämisen suunnittelu on poikinut tappouhkauksia. Joka kerran, kun osuin tuonne hiekkakasaan, kauhea jytäys täällä, Mäkelä hymyili niskaansa pidellen. 5) Minkä niminen kiinteistöalan yritys osti Orimattilan Asunnoilta kolme kerrostaloa. – Meni aamulla niska aivan totaalisen jumiin. Paikkakunnat ovat Katajan mukaan sellaisia, joista he eivät itse tiedä mitään tai joista jollain on vahva mielipide. Mäkelä tervehti nuoren kilpakumppanin heittämää haastetta ilolla. 2) Minkä kunnan tuore hallintojohtaja Ilkka Fritius on. KUVA: LATO-PANIMO HOITUUKO?. – Ketkä samppanjan ovat keksineet, heillä oli varmaan samaa pilkettä kun meillä tätä suulliset maistaneilla. Ohjelmatietojen mukaan jakso esitetään 3. Naapurit kertoivat, että serkku on kokouksessa ja samalla selvisi, että Samin serkku on paikallinen kunnallispoliitikko Vesa Teräs! Niinpä miehet ottivat suunnaksi kaupungintalon ja siellä pidetyn kaupunginhallituksen kokouksen. Mäkelän kisaa vaivasi niskan jumittuminen. Ohjelmassa toimittaja Hanna Sumarin, maisemasuunnittelija Kati Jukaraisen ja arkkitehti Otto Heinosen muodostama tuomaristo vierailee vapaa-ajan asunnoissa eri puolilla Suomea. klo 12– 14, kahvittelua, lautapelejä. o Orimattila, kirjallisuuspiiri Anninkammarilla ma 26.2. Orimattilan Sanomien toimitaloon Kuokkavieras Kataja -realitysarjan uuden kauden jaksoja kuvaava kolmikko pölähti tiistaiaamuna. klo 12– 13, puhujana kotipalvelu. Materiaalia voi lähettää myös sähköpostitse: tulkai.mukaa@orimattilan sanomat.fi tai netissä: www.orimattilansanomat.fi Hoitoalan ammattilaisten verkkolehti Super (20.2.) kertoi Falklandinsaarille töihin lähteneen orimattilalaisen Kirsi-Marja Pulkkisen kuulumisia. Tunnin voi suorittaa seisten tai istuen. Tieräkkös siä to rst ai Meiltä ja muualta Kyliltä ja kujilta Tulkai mukaa Torstaisin julkaistavalle Tulkai mukaa -palstalle kootaan viikon tapahtumatiedot seuraavaan keskiviikkoon asti. o Orimattila, seniorikahvit Järjestötuvalla ma 26.2. . Ajateltiin että tämä on neitseellinen paikka tutustua, Kataja perusteli Orimattilan valikoitumista vierailulistalle. Asialla olivat Kalja-Harri ja Sahti-Jussi. saakka. Kyllä oli hyvää, Kalja-Harri toteaa. – Se on ihanaa. Torstaina helmikuun 22. Palstalla kerrotaan kaikelle kansalle avoimista tapahtumista. – Olisin toivonut, että olisi ollut vähän parempi päivä, kun kroppa kerran toimi. ooo Etelä-Suomen Sanomissa (15.2) kerrottiin Kuivannon tuulipuistohankkeesta. Reissaamisen rinnalla KirsiMarjalla on ollut arki Orimattilassa perheenäitinä ja karjatilan emäntänä. Jokaisessa jaksossa vieraillaan kolmessa kesäpaikassa, joista yksi pääsee jatkoon. Luin lukiossa pitkän saksan ja taito vahvistui Saksassa työskennellessä. Rantalan ”laupiaaksi orimattilalaiseksi” kutsuma henkilö kaivoi avainnipustaan kärrypoletin, jolla ostoskärryn sai irrotettua kärryletkasta. – Me ollaan 42 tuntia Orimattilassa ilman rahaa ja minkäänlaisia apuvälineitä tutustumassa paikkakuntaan ihmisten vieraanvaraisuuden turvin, selvitti Kataja. Kirsi-Marjan mielestä suomalaiset arastelevat turhaan kielten käyttämistä. Tiedotteen mukaan kauden aikana nähdään persoonallista hirsirakentamista, modernin kompakteja kesänviettopaikkoja, idyllisiä mummonmökkejä, 70luvulle tyypillistä arkkitehtuuria ja talviasuttavia vapaa-ajan paikkoja. Aukioloajat yllä. Mies on saatellut hänet lukuisat kerrat uusiin seikkailuihin. Kaavoitusalueella on useita maanomistajia, joista osa on sopinut hankkeen rakennuttajayhtiön ABO Windin kanssa maidensa vuokraamisesta tuulimyllyille. 6) Miten Orimattilan Rastivarsojen hiihtosuunnistaja Miska Tervala sijoittui viime lauantain SM-kilpailuissa. Kuten myös MTV:n uutisten verkkojuttu (18.2.). Tullinmäeltä yösijan saaneet kuokkavieraat olivat bonganneet myös Soile YliMäyryn Taidelinnan ja haaveilivat taiteilijan itsensä tapaamisesta. o Helsinki, orimattilalaisen Tapani Kokon veistostaidetta nähtävillä Galerie Forsblomissa 23.2.–17.3. Jälkimmäinen niitti viime kesänä mainetta omalla sahdillaan aina SM-kisoja myöten. – Sitä toivoi nuorempana, että olisi ollut enemmän kilpakumppaneita ja tulisi sitä jännitystä. Kuivannolle suunnitteilla oleva kolmen tuulivoima-aluehanke aiheuttaa äänekästä vastarintaa. Kirkkoherran onneksi sivullinen huomasi tilanteen ja tuli tarjoamaan apuaan. o Pukkila, Eva Vikman esiintyy Onninpäivän konsertissa Pukkilan kirkonkylän koululla ke 28.2 klo 13. Toimituksen osoite on PL 5, 16301 Orimattila. huhtikuuta. Suomen kaunein koti: Kesämökit -ohjelman uudet jaksot nähdään 6.3. – Yllättävä ystävällisyys lämmitti mieltä. klo 15–16.30, aiheena ”kirjoja, jotka naurattavat”. saakka. – Opin kielen paikan päällä. 4) Mihin tehtävään orimattilalainen Tuukka Tuomala hiljattain valittiin
määräaikaisen yhdistelmälupahakemuksen koskien hiekan, soran ja kivien ottamista, rikotusta, murskausta ja käsittelyä. . . . . . . . . . . Ilmoituksen julkaisupäivä: . . Ilmoittajan nimi: . – edullinen tapa ilmoittaa – ORIMATTILAN SANOMAT – www.orimattilansanomat.fi Orimattilan Sanomat julkaisee tuloksia levikkialueella järjestetyistä urheilukisoista sekä muualla pidetyistä kisoista, joissa on mukana täkäläisiä urheilijoita. . Juhlahiihdot sivakoidaan helpoissa maastoissa NAHKHIIR OY RIVIILMOITUS Yksi ilmoitusrivi maksaa vain 4,00 arvonlisäveroineen ja tavoittaa lähes 20.000 lukijaa. – Muistan, kun ojia pitkin hiihdettiin ja ojissa oli olkia, kun ei ollut lunta. ero mainittuihin tapahtumiin on se, ettei hiihtoja ole peruttu koskaan. . . . . Ilmoittautuminen 7.3. Matkat lyhyet. . Kyseessä on nykyisen toiminnan jatkaminen. . . Raunio toivottaakin tervetulleeksi kuntohiihtäjät, lapset ja kaikki muutkin. . . . Legendojen joukkoon voisi nostaa myös 100-vuotiaan käkelän hiihdot. . . Loppu häämöttää. . – tapahtumahan on nykyään avoin kaikille, mitään rajoituksia ei ole. . Katutai lähiosoite: . Postinumero ja -toimipaikka: . . maaliskuuta kello 11 Ämmäntöyräällä. . Hiihtoja kisattiin alun perin vuorovuosina käkelässä ja Pyörähtälässä, ja tapahtuma oli kylien välinen kisa. . Sekalaisia . Ottamisalueen pinta-ala 16,1 ha ja kokonaisottomäärä 528 000 km 3 . . Tulokset ja kuvat voi lähettää osoitteeseen toimitus@orimattilansanomat.fi Tässä malli: Orimattilan Jymyn kansalliset hiihtokisat 21.3.: P10 2 km: 1) Leevi Passila HU-46 6.58,3, 2) Otso Häyrynen KHS 7.15,4, 3) Pyry Selin KeU 7.18,1,... Lisäksi viitisen vuotta sitten Raunio ja kumppanit ajattelivat, että sataa vuoteen asti on mentävä. Käsitellään sääntömääräiset asiat. 100. en pysty muuta sanomaan. . . . . samoihin aikoihin käytävät Lahden salpausselän ovat jääneet väliin sotavuosina, meillä kuulemma on hiihdetty silloinkin. . . . . . Muu: K I R J O I T A T Ä H Ä N T A P A A N , K I I T O S ! 1 2 3 4 5 4,00 8,00 12,00 16,00 20,00 . Mutta kyllä minä tätä mainostan Jymyn iltahiihdoissa, lisäksi mainoksia on pitkin kyliä, käkelän hiihdot ry:n puheenjohtaja Pekka Raunio kertoo. Ämmäntöyräältä on valittu kisaan helpommat reitit. – Mutta siis, aika samalla kaavalla tässä on menty. . . . – sami Jauhojärvi olisi tullut, mutta hän on norjan Holmenkollenilla. . Tervetuloa! Hoitokunta Niinikosken Metsästysseura ry TALVIKOKOUS pe 1.3.2024 klo 18.00 Kerholassa. Mutta onhan katkeamattomuuteen myös Raunion ja muun ydinryhmän panoksella merkityksensä. . . KUVAT: OS ArKiSTO – no, varmaan joskus viisi vuotta sitten oli semmoinen ajatus, että lopetetaanko tämä. sai tapahtuma kyllä epäilevät tuomaatkin liikkeelle. . Myydään . lähetän oheisena Haluan, että ilmoitukseni julkaistaan rastittamani otsikon alla: . . . Laaksonmäellä riitti maaliskuussa 1976 kuhinaa nuorempien ja vanhempien hiihtäjien kamppailtua paremmuudesta.. . . . . Ilmoitusrivejä saa olla enintään viisi. . Tervetuloa! su 10.3.2024 Ämmäntöyrään hiihtokeskuksessa Olympiavoittajantie 151 klo 11.00. – se on varmaan ollut lähimpänä perumista ollut vuosi. . . Laadi sanomasi vieressä olevalle kupongille. . . Päätöksen antopäivä 23.2.2024 ja viimeinen muutoksenhakupäivä on 2.4.2024. sotavuosista en tiedä, mutta kyllä se korona-aika tosiaan hankalaa oli. niin varovaisia järjestäjät olivat, että alkupään hiihtäjät olivat jo kotonaan, kun viimeiset starttasivat. Ympäristövaliokunta KUULUTUS Teriaho Arto Tmi , yhdistetty maa-ainesja ympäristölupahakemus ja aloittamislupahakemus, tilat 560-406-3-8 Eerola ja 560406-4-17 Harjula,Luhtikylä,Orimattila Teriaho Arto Tmi on laittanut vireille 10 v. Hiihdoista ei kylillä juuri huudeltu, koska järjestäjät eivät halunneet häkkiin koronarikkomusten vuoksi. Puh. . . 50-vuotisjuhlassa taas ladulle lapioitiin lunta, mutta latu suli samaa tahtia, kun sitä tehtiin, Heimo Lahtinen nauroi aikoinaan Orimattilan sanomien eräässä jutussa. . . iso tekijä on halu pitää kiinni vanhoista perinteistä. . . . Maksun voit suorittaa konttoriimme Erkontie 17, tai lähettää ilmoituskupongin mukana kirjekuoressa osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila. kunpa tähän saisi nuorempia mukaan. . . . . Älä käytä sarkaimia tai taulukko-ohjelmia! Jos lähetät kuvia, liitä mukaan kuvan ottamispäivä, -paikka, kuvan ottajan nimi ja yhteystiedot sekä selostus siitä, mikä kisa on kyseessä ja keitä kuvassa on (vasemmalta oikealle). Rivi-ilmoituksia julkaistaan kaikkina Orimattilan Sanomien ilmestymispäivinä. . . . . . . Lupahakemusta koskeva kuulutus on yleisesti nähtävillä 22.2.– 2.4.2024 välisen ajan osoitteessa www.orimattila.fi Orimattilassa 22.2.2024 Orimattilan ympäristövaliokunta Miska Miettinen Orimattila sadannet käkelän hiihdot järjestetään sunnuntaina 10. . . . Hallitus ORIMATTILAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Kuulutus ympäristövaliokunnan 14.2.2024 päätöksestä § 20, Yhdistetty maa-ainesja ympäristölupahakemus, Niinikosken Kaivin Rajala Oy Päätös sisältää YSL 199 §:n mukaisen luvan aloittaa toiminta mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. . se on ollut yrityksessä. . – niin sanottu ydinryhmä rekisteröitiin 1980-luvulla, olisiko se ollut vuosi 1984. . – no joo, onhan se niinkin, mies myöntää hymyillen. – Yhtään en osaa tässä vaiheessa sanoa sitä, paljon osallistujia lopulta tulee. Puh. . . . Tyyli perinteinen. Juhlatapahtuma etenee peruskaavalla, vaikka erästä juhlavierasta Raunio havitteli paikalle. Halutaan vuokrata . . päivänä 2024 – N:o 15 – 7 Kuulutuksia Sekalaisia Miska Miettinen Orimattila suomen legendaarisimpia urheilutapahtumia listatessa mahdollisesti mieleen tulevat vuonna 1907 ensimmäisen kerran kisatut yleisurheilun kalevan kisat, 1924 vauhtiin pyörähtäneet kuninkuusravit, vuonna 1932 korkattu pesäpallon itä-Länsi-tapahtuma tai vuonna 1949 alkaen perinteeksi muodostunut suunnistuksen Jukolan viesti. . . . KÄKELÄN HIIHDOT Vuonna 1993 Orimattilan silloinen kaupunginjohtaja Aulis Aaltonenkin (oik.) oli mukana Käkelän hiihdoissa. ilmoittautuneita oli keskiviikkona kolme, eli osallistujamäärä on ainakin toistaiseksi takaamassa kisojen järjestämisen. . mennessä (klo 22.00) ei jälki-ilm. Tekstiviestinä nimi ja sarja. . . . Hakkuutähteet ja kannot käsitellään pintamaan kanssa tai haketetaan. Vuokrattavana . . näitä yhdistää legenda-leiman lisäksi se fakta, että jokainen tapahtuma on peruttu joskus. se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1889. Osmo aalto alkoi pistämään porukkaa kasaan. talkooporukka on vähenemään päin. . . . . . . Yhdelle riville mahtuu enintään 28 kirjainta tai merkkiä. . . . . . . 050 536 2751. täysin avoimiksi kisat oli muutettava osanottajamäärien laskun takia. . . . . . . . erkko runoili ennen ensimmäisiä hiihtoja pilkkalaulun ”no onkos tullut kesä, nyt talven keskelle”. . sitten kisaan pääsivät mukaan vain käkelän kyläläiset. 90-vuotishiihdoissahan he ja siiri ”Äitee” Rantanen olivat paikalla. . eräänkin kerran Orimattilan suuri poika J.H. itse en tosin silloin ollut paikalla, käkelän hiihdot ry:n puheenjohtaja Pekka Raunio (72) hymähtää. Kuvat pitää olla jpeg (jpg) -muodossa ja tiedostokoon tulee olla vähintään 0,5 megatavua – mieluummin enemmän, jotta siitä saa lehteen riittävän suuren. . kilpailuissa oli mukana vain muutama hiihtäjä. . Orimattilan vanhimmalla ja koko suomen vanhimpiin hiihtotapahtumiin lukeutuvalla kisalla on käänteitä riittänyt. . . + turistisarja. . Päätöksen tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä julkaisupäivästä. Olen siirtymässä sivuun, ikähän tässä rupeaa painamaan. . . . . . . Tulosten on oltava lehdistömuodossa eli kukin sarja omaksi kappaleekseen eroteltuna, kilpailijat (seuroineen ja tuloksineen) peräkkäin kirjoitettuina ja pilkulla erotettuina. – Lisäksi MtV:n saamista paikalle on ajateltu. . Hän pisti viestiä, että olisi ollut mukavaa tulla, Raunio kertoo entisen huippuhiihtäjän kosiskeluista. Paikka on tietysti muuttunut lumitilanteen mukaan. – kyllähän se aika hieno homma on. . . . Lähetä tulokset sähköpostilla joko suoraan viestin runkoon kirjoitettuna tai esimerkiksi Word-tiedostona. . . Vuonna 2021 käkelän hiihdot hiihdettiin ikään kuin salaa. . Värikkäät vuodet tarina alkoi vuonna 1925. maksan käteisellä . Lisäksi koivulan hiihtojen loputtua käkelän hiihdot halusi ottaa hiihtäjät laajemmin huomioon. suomessa ei montaa käkelän hiihtojen tapaista kokonaisuutta ole. . . . . Päätös on yleisesti nähtävillä 23.2.–2.4.2024 kaupungin verkkosivulla (www.orimattila.fi). Ilmoitukset on jätettävä konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Onko 100 vuodesta uskaltanut haaveilla erinäisten käänteiden vuoksi. Ostetaan . kesiä on tullut, mutta periksi ei ole annettu. T10 2 km: 1) Elsa Jormalainen NaNa 8.03,2, 2) Jonna Ketonen OrJy 8.46,2, 2) Aino Sipiläinen OrJy 8.46,2… M55 5 km: 1) Panu Pietikäinen VHS 11.59,0, 2) Johnny Hamström KHS 12.04,1, 3) Kari Ahonen HU-46 12.34,1, 4) Timo Ala-Seppälä HU46 12.54,9… Kisatuloksia ja kuvia lehteen. Sarjat 6–70-v. . . . Ilmoitukset julkaistaan vain käteismaksua vastaan. Toiminnan aloittamiselle haetaan lupaa muutoksenhausta huolimatta. Ilmoitushinnan . . . . . . – toivotaan, että jatkoa löytyy. . . . . . . . ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina helmikuun 22. Oulun tervahiihto on tiettävästi maailman vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty hiihtotapahtuma. Lisäksi tänä vuonna on kulunut 101 vuotta siitä, kun salpausselän kisoissa hiihtäjämestari anton Collin starttasi uudella hiihtostadionilla 10 kilometrin kisaan tuhatpäisen yleisön hurratessa ensimmäisissä kisoissa. . 100 vuotta käkelän hiihtoja ilman perumisia Työsuorituksia Kirkollisia tiedotuksia Kokouksia Kanteleen Kalastuskunnan VUOSIKOKOUS pe 8.3.2024 klo 18.30 Eskolassa. Lisäksi alueelle otetaan ylijäämämaita Hennan bulevardin varrelta 30 000 m 3 . . . Vedetäänkö Käkelän hiihdot pakettiin juhlavuoden jälkeen, vai onko tapahtumalla jatkoa.
Karkureissuja ja klapisavottaa. Marian kaveri Johnny pyytää apua isotätinsä kuoltua. 2 . 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Tulossa: Top Gear Suomi 22.05 Lahti 2001 (7) 23.05 Vain elämää 01.10 Suomen huutokauppakeisari 02.10 Poliisit 2021 (7) 03.10 Petolliset MTV Sub 07.00 Muumien maailma (S) 07.10 Muumien maailma (S) 07.20 Muumien maailma (S) 07.30 Mimmit musapatti (S) 08.00 Simpsonit (7) 08.30 Simpsonit (S) 09.00 Paavo Pesusieni (7) 09.30 Jarkko Tammisen maailma 10.00 Moderni perhe (S) 10.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.30 Suurmestari UK 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Simpsonit (S) 13.30 UEFA Champions League: Huippuhetket 14.00 Rekkakuskit jäällä 15.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 16.00 Ulosottomiehet 17.00 Simpsonit (7) 17.30 Simpsonit (7) 18.00 Laittomien autojen takavarikoijat 19.00 Jay Lenon autotalli 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Deja Vu (16) 23.30 Subleffa: Hard Kill (16) 01.35 Rikospaikka 02.30 Rekkakuskit jäällä 03.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 04.30 Schitt’s Creek (7) Yle Teema & Fem 08.00 YLE FEM 08.00 BUU-klubben 08.30 Minä osaan!: Minä osaan! (S) 08.38 Norja veden alla 09.20 Tanskalaisarkkitehtien koteja 09.50 Tanskalainen maajussi 10.20 Teiden sankarit 11.00 Efter Nio 12.00 YLE TEEMA 12.00 Michel Roux ja ranskalainen maalaiskeittiö 12.45 Uusi Kino: Sierra (7) 13.00 Historia: Malcolm X (12) 14.00 Talot huokuvat historiaa 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.45 Arkistojen salat 17.25 YLE FEM 17.25 Unelmakoti Sisiliassa 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Huutokauppakesä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Agentit (7) 21.00 Roberta Flack (12) 22.20 Fight the power: Hiphop muutti maailmaa (12) 23.15 Agentit (7) Torstaina helmikuun 22. Kausi 2, 8/10. 18.00 Koti koiralle 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 The Voice of Finland 21.35 Keno ja Synttärit 21.40 The Real Housewives Suomi (S) 22.40 Elokuva: Yösyöttö (S) 00.30 Amazing Race Suomi 02.05 Panttilainaamo MTV Sub 07.00 Muumien maailma (S) 07.10 Muumien maailma (S) 07.20 Muumien maailma (S) 07.30 Mimmit musapatti (S) 08.00 Simpsonit (7) 08.30 Simpsonit (7) 09.00 Paavo Pesusieni (S) 09.30 Jarkko Tammisen maailma 10.00 Moderni perhe (S) 10.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.30 Suurmestari UK 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Suurmestari UK 14.00 Rekkakuskit jäällä 15.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 16.00 Frendit (S) 16.30 Frendit (S) 17.00 Frendit (S) 17.30 Frendit (S) 18.00 Laittomien autojen takavarikoijat 19.00 Jay Lenon autotalli 20.00 Maria Kallio (12) 21.00 Subleffa: The Accountant (16) 23.25 Subleffa: Gods of Egypt (12) 01.50 Sanansaattajat 02.45 Rekkakuskit jäällä 03.40 Poliisit UK: Ajojahti (12) 04.35 Schitt’s Creek (7) Yle Teema & Fem 07.50 YLE FEM 07.50 BUU-klubben 08.30 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.50 Naiseuteni pinta 09.05 Naiseuteni pinta 09.20 Äitiyssokki 09.50 Studio 65 10.20 Norja veden alla 11.02 Beppen makumatkassa 11.10 Maastopalojen jäljillä (7) 12.00 YLE TEEMA 12.00 Wienin filharmonikot Prahassa 13.45 Uusi Kino: Maa joka nousee ja laskee (7) 14.15 Gran Hotel (12) 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Gran Hotel (12) 16.50 Uusi Kino: Koulu meren rannalla 17.25 YLE FEM 17.25 Villit kokit 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.40 Koiraperheet käytöskoulussa 19.20 Yksi kaupunki – yksi tarina 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Agentit (7) 21.10 Kino: Kateissa (16) 23.10 Agentit (7) Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Puutarhakausi 08.00 Yle Uutiset 8.00 08.05 Prisma: Kiehtova Kuu 09.00 Yle Uutiset 9.00 09.05 Historia: Nobelin veljekset 10.00 Yle Uutiset 10.00 10.05 Ykkösaamu 10.45 Yle Uutiset Uusimaa 10.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.55 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.00 Yle Uutiset Häme 11.05 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.10 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.15 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.20 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.25 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.30 Yle Uutiset Lappi 11.35 Yle Oddasat 11.39 Oddasat 11.55 Saman taivaan alla: Unelmien nainen 12.25 Pisara 12.30 He jotka jäivät (12) 13.05 He jotka jäivät (12) 13.40 He jotka jäivät (12) 14.11 He jotka jäivät (12) 14.45 He jotka jäivät (12) 15.17 He jotka jäivät (12) 15.50 Linna 16.20 Erittäin salainen – Vakoilua Suomessa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Hyvityksen aika (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 Avara luonto: Saarten taikaa 19.45 Chelsean etsivä (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Hengaillaan 22.15 Melodifestivalen 2024 23.45 Das Boot – Sukellusvene U-612 (16) 00.45 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.2. Kotimaisesta klassikkoelokuvasta Veturimiehet heiluttaa (1992) kertova lehtiartikkeli johdattaa keski-iän ruuhkavuosia elävän päähenkilön matkalle etsimään lapsuuden ystäväänsä. Mervi lähtee kohti uusia haasteita. Eve kertoo, miltä vankilaan joutuminen tuntui. Bean 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Joonas Nordman Show: Grillikausi (7) 22.00 NHL: Philadelphia – NY Rangers 00.45 Simpsonit (7) 01.15 Simpsonit (12) 01.45 Laittomien autojen takavarikoijat 02.45 Poliisit UK: Ajojahti (12) 03.45 Simpsonit (7) 04.15 Simpsonit (7) 04.45 Schitt’s Creek (S) Yle Teema & Fem 07.40 YLE FEM 07.40 Tom Sawyer (7) 08.03 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 08.32 Puutarhakausi 09.30 Tuontirakkautta 10.00 Matkakumppanit 10.30 Villit kokit 11.00 Huutokauppakesä 12.00 YLE TEEMA 12.00–17.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 17.00 Elävä arkisto: Pro arte utili 17.25 YLE FEM 17.25 Studio 65 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Muumilaakso (7) 18.22 Saukkopoika Sven (S) 18.30 Lain pitkä nenä 18.38 Koutsi (12) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 YLE TEEMA 20.00 Van Gogh – kaksi kuukautta ja ikuisuus 21.00 Kino Klassikko: Paholaisen enkelit (12) 22.30 Uusi Kino: Hypertensio (16) 22.35 Uusi Kino: Mehiläiskesä (S) 23.00 Billie (12) Sudokun ratkaisu Jere B.Virtanen Viivi ja Wagner Yle TV1 klo 23.10: Toinen raide. 4/8. 04.55 Aarrepaja UK Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Sunny Bunnies (S) 06.15 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Kindi Kids (S) 06.40 Kindi Kids (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 Angry Birds Toons (S) 07.15 Tashi (7) 07.25 K3 (7) 07.40 LEGO Nexo Knights (7) 08.00 LEGO Nexo Knights (7) 08.25 Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (S) 08.55 Angry Birds Stella (S) 09.00 The Voice of Finland 10.30 Diili 12.00 Elokuva: Prinssi Urhea (7) 13.45 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 14.45 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 15.45 Annan herkulliset leivonnaiset 16.15 Tulossa: Farmi Suomi 16.20 Selviytyjät Suomi 18.15 IS esittää: Sain sen videolle (S) 18.25 Koti koiralle 19.25 Tulossa: Huvila & Huussi 19.30 The Voice of Finland 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Top Gear Suomi 22.35 Elokuva: 22 Jump Street (12) 00.55 Amazing Race Suomi MTV Sub 07.00 Muumilaakson tarinoita (S) 07.25 Muumilaakson tarinoita (S) 07.50 Kaisu Kuu (S) 08.00 Ostoskanava Myori.fi 09.00 Simpsonit (7) 09.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Paavo Pesusieni (S) 10.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.30 Suurmestari UK 12.30–14.00 Simpsonit (7) 14.00 Suurmestari UK 15.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 16.00 Ulosottomiehet 17.00 Sanansaattajat 18.00–19.00 Mr. Kristan loma ei sujunut sovitusti. Tutkiessaan palvelutalon hoitomenetelmiä, hän kokee yhteenkuuluvuutta Johnnyn kanssa. Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Pyjamasankarit (7) 06.35 Smurffit (7) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 Angry Birds Toons (S) 07.15 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.25 LEGO Ninjago (7) 07.40 S.M.A.S.H! (S) 07.50 Angry Birds Stella (S) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 09.00 Puutarhan pelastajat 10.00 Koti koiralle 11.00 Rikkaat ja rahattomat 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset 14.55 MasterChef Australia 16.00 Syke (12) 16.30 Syke (7) 17.00 Onnenarpa 17.05 Haluatko miljonääriksi. To r s t a i 22 . Ryöstön kohteena on 150 miljoonaa dollaria timantteina ja timantit olisi ryöstettävä maailmankuulun näyttelijättären kaulalta keskellä Met-gaalaa. (USA 2018) Debbie Ocean suunnittelee elämänsä suurinta keikkaa. MTV3 klo 22.35: Elokuva: Ocean’s 8. 06.53 Poppelikumpu (S) 06.58 Piikki ja Siiri (S) 07.05 Henrietta (S) 07.12 Retki-Roope (S) 07.23 Fluugalaiset (S) 07.36 Sankarikoulu (S) 07.50 Ryhmä Hau (S) 08.16 Galaxi 08.17 Eka & Helmi (7) 08.29 Minä, Elvis Riboldi (7) 08.40 Lulu ja lehmä (7) 08.50 Jumppahetki: Kehonhuolto ja venyttely 09.00 Strömsö 2017 09.30 Saaren nuoret asukkaat 10.15 Ambulanssi apuun! 10.55 Gaialand (S) 12.05 Lars Monsenin koiravaljakko 12.45 Tanskalainen maajussi 13.15 SuomiLOVE 14.15 Kekseliäs nikkari 15.05 Siskonpeti (7) 15.30 Kummeli (7) 16.00 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä 16.15 Teollisen vallankumouksen innovaatioita 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 SuomiLOVE 19.00 Siskonpeti (7) 19.25 Kummeli (7) 19.55 Tarinoita tuntureilta (S) 20.00 Jääkauden salaisuudet 21.00 Sorjonen (16) 22.00 Modernit miehet 22.20 The Lazarus Project (16) 23.05 Charli XCX: Alone Together (12) 00.10 Kierroksilla (12) 00.27 Kierroksilla (12) 00.44 Kierroksilla (12) 01.05 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Ostoskanava Myori.fi 11.00 Kauniit ja rohkeat (7) 11.30 ARPA.FI 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.00 Aarrepaja 14.00 Sanansaattajat 15.00 Samalla rahalla 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Muodin huipulle 21.00 Yökylässä Maria Veitola 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Asian ytimessä 23.55 Maria Kallio (12) Pääsiäisnarsissi. 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Ulkolinja: Abramovitsh, Putinin varjossa 22.55 Oddasat 23.10 Toinen raide (16) 00.05 Puoli seitsemän 00.35 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.2. 00.55 Billions (S) 02.05 Veriveljet (16) 03.00 Penn & Teller: Naruta meitä (S) 03.55 Samalla rahalla 04.50 Laittomien autojen takavarikoijat Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit (7) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.35 S.M.A.S.H! (S) 07.45 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 09.00 Puutarhan pelastajat 10.00 Rikkaat ja rahattomat 11.00 Lomaile kuin ökyrikas 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset 14.55 MasterChef Australia 16.25 Onnenarpa 16.30–17.30 Syke (7) 17.30 Diili 19.00 Koti koiralle 20.00 Haluatko miljonääriksi. päivänä 8 – N:o 15 – 2024 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Kaikki irti eläimistä: Kadonnut sika 12.30 Spencerin siskokset (7) 13.20 Nuoruus vauhdissa 14.32 Elävä arkisto: Savotta 14.55 Ilmaston muuttajat 15.55 A-Talk 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Spencerin siskokset (7) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kaikenkarvaiset ystäväni (7) 20.00 Viimeinen sana 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Hiljainen todistaja (16) 22.55 Oddasat 23.10 Münchenin ottelu (16) 23.55 Puoli seitsemän 00.25 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 23.2. L a u a n t a i 24 . Mutta se mikä illalla tuntuu hyvältä, ei aamulla ole. 2 .. Kiskot vievät 1990-luvun laman teinivuosien, alkoholin suurkulutuksen sekä menneisyyden kohtaamisen äärelle. 06.52 Hyrräpäät (S) 07.04 Humps (S) 07.11 Pampula (S) 07.14 Pipsa Possu (S) 07.19 Urheat pupuset (S) 07.26 Miio työn touhussa (S) 07.37 Hirviökoulu (S) 07.45 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 08.00 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.20 Ninni ja Nestori (S) 08.33 Linnunradan Ella (S) 08.44 Pelastajapartio (S) 09.00 Galaxi 09.01 Late Lammas (S) 09.07 Eka & Helmi (7) 09.19 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7) 09.30 Täysi susi (7) 09.52 Ihan pohjalla (7) 10.00 Intohimona Italia 10.25 Intohimona Italia 10.50 Intohimona Italia 11.14 Intohimona Italia 11.39 Intohimona Italia 12.04 Intohimona Italia 12.30 Minun metsäni 13.15 Urheilustudio 13.25 Hihdon Suomen Cup: N 12 km 14.45 Urheilustudio 14.55 Hiihdon Suomen Cup: M 12 km (V) 16.30 Urheilustudio 16.40 Mäkihypyn MC, N HS 90 17.50 Taivaan tulet (12) 18.40 Modernit miehet 19.00 Sohvaperunat 19.50 Muodostelmaluistelun SM, lyhytohjelma 20.35 Siskonpeti (7) 20.59 Siskonpeti (7) 21.23 Siskonpeti (7) 21.50 Kummeli (7) 22.17 Kummeli (7) 22.45 Kummeli (7) 23.15 Fucking with Nobody (16) 01.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Lemmen viemää (S) 07.10 Lemmen viemää (S) 08.05 Ikku-Pikku Ritari (S) 08.15 Ikku-Pikku Ritari (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 12.00 Aarrepaja 13.00 Elokuva: Ratchet & Clank (7) 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä (S) 16.01 Kaiken maailman ennätykset 16.30 Hockey Night Live 17.00 Koiralle koti 17.30 LOVE 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Putous 21.00 Levyraati 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Unbreakable – särkymätön (16) 00.40 Laittomien autojen takavarikoijat 01.35 Penn & Teller: Naruta meitä (S) 02.30 Kyllä nolottaa (7) 03.00 Kyllä nolottaa (12) 03.30 Täydellinen kesä (12) 04.00 Pitääkö olla huolissaan. 2 . 06.53 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.04 Fantti ja työkoneet 07.12 Pipsa Possu (S) 07.17 Jos annat hiirelle keksin (S) 07.30 Emmi ja Kuru (S) 07.41 Pikku Kakkosen posti 07.46 Anna ja ystävät (S) 07.55 Kari Kiituri (S) 08.07 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.21 Galaxi 08.22 Kesäleiri (7) 08.35 Keltainen Lumimies (7) 08.50 Jumppahetki: Pihajumppa 09.00 Strömsö 2017 09.30 Saaren nuoret asukkaat 10.15 Ambulanssi apuun! 10.55 Revontulien armoilla 11.50 Luontoretkellä Antarktiksella 12.05 Lars Monsenin koiravaljakko 12.45 Tanskalainen maajussi 13.15 SuomiLOVE 14.15 Kekseliäs nikkari 15.05 Siskonpeti (7) 15.30 Kummeli (7) 16.00 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä 16.15 Teollisen vallankumouksen innovaatioita 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 SuomiLOVE: SuomiLOVE-päätöskonsertti 19.30 Taivaan tulet (12) 20.20 Luontoretkellä 21.00 Sohvaperunat 21.55 YleX Esittää: Jambo 22.25 Mullan alta: Paleface ja Milla Rumi 23.20 The Real McCoy (12) 00.50 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Ostoskanava Myori.fi 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 ARPA.FI 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.00 Grand Designs Australia 14.00 Muodin huipulle 15.00 MasterChef Suomi 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän uutiset 19.15 Päivän sää 19.20 Tulosruutu 19.25 Hockey Night: HIFK – KooKoo 20.20 Hockey Night: HIFK – KooKoo 21.10 Hockey Night: HIFK – KooKoo 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Ocean’s 8 (7) 00.40 Rikospaikka 01.30 Veriveljet (16) 02.25 Forensic Files (12) 02.55 Forensic Files (12) 03.20 Kuutamolla 04.15 Pitääkö olla huolissaan. co m C od e: A 68 52 C 65 44 6 1 7 2 4 8 3 9 5 8 3 5 6 9 7 1 2 4 9 4 2 5 1 3 6 8 7 7 6 3 4 8 1 9 5 2 5 9 4 7 2 6 8 3 1 2 8 1 3 5 9 4 7 6 1 7 6 8 3 5 2 4 9 3 2 9 1 7 4 5 6 8 4 5 8 9 6 2 7 1 3 Pe r j a n t a i 23 . (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. ORIMATTILAN SANOMAT Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Lapsivakooja 12.30 Spencerin siskokset (7) 13.20 Ei ruumiita makuuhuoneeseen (7) 15.00 Suomi on maalainen 15.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.40 Yle Oddasat 15.45 Novosti Yle 15.50 Yle Uutiset viittomakielellä 15.55 Yle Uutiset alueeltasi 16.00 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Spencerin siskokset (7) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Poronuoret 19.25 Poronuoret 20.00 Linna Kausi 2
2.00 Yle Uutiset. 20.03 Puhelinlangat laulaa. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 7.13 Radio Suomen Aamu 7.50 Merisää. 7.03 Radio Suomen Viikonloppu 7.50 Merisää. 21.02 Urheiluradio. 04.25 Kuokkavieras Kataja Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.15 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Kindi Kids (S) 06.40 Kindi Kids (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 Angry Birds Toons (S) 07.15 Tashi (7) 07.25 K3 (S) 07.40 LEGO Nexo Knights (7) 08.00 LEGO Nexo Knights (7) 08.25 Heinähattu ja Vilttitossu (S) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Koti koiralle 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Poliisikoira Rex (12) 11.30 Poliisikoira Rex (12) 12.30 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 13.30 Annan herkulliset leivonnaiset 14.00 Rikkaat ja rahattomat 15.00 Rikkaat ja rahattomat 16.00 Selviytyjät Suomi 17.30 Haluatko miljonääriksi. 16.10 Urheiluradio. 16.15 Kysymys vai vastaus 17.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio 1 6.30 Hyvää huomenta 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Ruben Stiller 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00-11.55 Narrin aamulaulu – Paavo Pohjola, puhetta musiikista ja elämästä musiikissa 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen: Syvänmeren tutkimus 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Minne Rinne vie: Iniössä valtaa pitävät peurat ja pähkinät 14.50 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Riikan mielimaisema 18.35 Musiikkihartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Afrikkalaisen nykymusiikin konsertti Africa Today 20.10 Musiikkikamari 21.00-21.02 Yle Uutiset 21.05-21.54 Kalle Haatanen 21.55-22.19 Luomiskertomus 22.20-23.09 Tuuli Saksalan keidas 23.10-23.39 Politiikkaradio 23.40-6.30 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 20.07 Sää. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 9.10 Tarja Närhin Iskelmäradio. 19.02 Urheiluradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Poppijorma – Jorma Hietamäki 2.54 Yöradio. 23.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. Perjantai 23.2. Mikko Niskasen tuottama ohjelmasarja pienviljelijöiden ongelmista. 3.00 Yle Uutiset. 8.55 Radio Suomen Viikonloppu 9.00 Yle Uutiset ja sää. 3.00 Yle Uutiset. 22.08 Club Millennium 23.00 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. kuka keksi uskonnon. 22.05 Urheiluradio. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. Elämäkertaelokuva on kunnianosoitus Queenin musiikille ja yhtyeen legendaariselle laulajalle Freddie Mercurylle, josta tuli yksi maailman rakastetuimmista viihdyttäjistä. 17.15 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset. 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.15 Blomiksen luonto 13.20 Radio Suomen Viikonloppu 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 16.15 Entisten nuorten sävellahja. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Radio Suomen Urheiluilta 20.00 Yle Uutiset. 15.45 Yksi on hyvää seuraa 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00-17.10 Yle Uutiset ja sää 17.11 Laura Korhosen Jazzklubi 18.11 Jazzklubin illan keikka: Verneri Pohjola ’’Monkey Mind’’ Tampere Jazz Happeningissä. päivänä 2024 – N:o 15 – 9 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.55 Pisara 11.00 Jumalanpalvelus 12.00 Van Life 12.30 Spencerin siskokset (7) 13.20 Suurin voitto (7) 14.48 Pienviljelijöitä Pellot paketissa. 12.08 Radio Suomen Viikonloppu 12.17 Reetta ja konkarit 12.37 Radio Suomen Viikonloppu 12.45-12.55 Merisää. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. 9.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset. 2.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen 2.54 Yöradio. 13.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 8.10 Urheiluradio. Miika Nousiaisen ja Tuomas Kyrön rinnalla kisaamassa kirjailija Heli Laaksonen. 22.05 Urheiluradio. 0.00 Yle Uutiset. 22.08 Poppijorma – Jorma Hietamäki 23.00 Yle Uutiset. 18.02 Radio Suomen Urheiluilta 18.50 Merisää. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 9.10 Sää. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina helmikuun 22. 2 . 16.10 Urheiluradio. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 6.05 Radio Suomen Aamu 7.00 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 21.12 Uutisviikko selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää. 20.02 Urheiluradio. 14.02 Radio Suomen Iltapäivä 15.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubi: Tunti vapaalla – DJ Bunuel. 0.02 Yöradio. 17.10 Urheiluradio. 06.52 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.04 Fantti ja eläimetá(S) 07.12 Killen kimppakyyti (S) 07.23 Vilja hoitaa (S) 07.35 Rikke (S) 07.41 Sankarikoulu (S) 07.53 Oktonautit (S) 08.07 Ryhmä Hau (S) 08.30 Pikku Kakkosen iso peli 09.00 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.12 Ellun kamut (7) 09.23 Supersisarukset (7) 09.35 Ninjalinja (7) 09.46 Tipu Touhukas (7) 09.47 Tipu Touhukas (7) 09.48 Viivi testaa 09.55 Mitä jos. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 1.22 Yöradio. 22.05 Urheiluradio. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. Ilmari Piilonen ja muut pienviljelijät Konginkankaalta kertovat peltojen paketoinnista, elannon niukkuudesta ja elämän tulevaisuudesta. 3.02-4.00 Sunnuntaivieras Maanantai 26.2. 21.12 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 7.53 Onnen sävel. 21.02 Urheiluradio. Ilmari Piilonen kertoo myös roolistaan elokuvassa ”Kahdeksan surmanluotia”. 7.53 Radio Suomen Aamu 8.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 7.13 Radio Suomen Aamu 7.50 Merisää. 9.05 Urheiluradio. Yle Radio 1 6.30 Hyvää huomenta 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Virtasen taloushistoria 11.00 Välilevyjä – Kare Eskola 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Elävä historia 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30-14.55 Luomiskertomus 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Keinuva talo – Mika Kauhanen: Maailman vanhin itsenäinen. 6.05 Radio Suomen Aamu 7.00 Yle Uutiset ja sää. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 16.13 Radio Suomen Iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 0.02 Yöradio. 20.00 Yle Uutiset. 22.05 Urheiluradio. 19.02 Urheiluradio. 9.05 Urheiluradio. 0.00 Yle Uutiset. Löylynlyömät etymologiat. 20.02 Sää. 3.00 Yle Uutiset. 15.02 Sunnuntaivieras 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.08 Yöradio – toiveiden yö. 1.10 Juha Laaksosen luontoretki. 23.00 Yle Uutiset. 7.10 Urheiluradio. 13.02 Levylautakunta. 20.02 Sää. 8.10 Urheiluradio. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. kierros 15.25 Urheilustudio 15.40 Mäkihypyn MC, N HS 90, 2. (Iso-Britannia, 2018). 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 7.10 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio 1 6.30 Aamuklassinen 7.00-7.02 Yle Uutiset 7.03 Elävä historia 7.53 Yksi on hyvää seuraa 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Hartaita säveliä 8.25 Aamuhartaus 8.35 Minne Rinne vie: Iniössä valtaa pitävät peurat ja pähkinät 8.55 Yksi on hyvää seuraa 9.00 Yle Uutiset ja sää 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Rytmikamari 11.00-11.55 Näistä levyistä en luovu: Merzi Rajala 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää 12.30 Havaintoja ihmisestä: Pupusia ja ovien avaamista 13.00 Uudet levyt 14.00-14.55 Ruben Stiller 15.00 Radioteatteri esittää – Eerika Rantasen tähänastinen elämä: Hattu 15.22 Musiikkikamari 15.30 Aristoteleen kantapää: Kaikki oppiminen helpottaa uuden oppimista 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10-17.57 Miia Krause 18.00 Ehtookellot: Muuramen kirkon kellot 18.01 Iltahartaus 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Klassisen musiikin iltakonsertti 21.00-21.02 Yle Uutiset 21.05-22.04 Mielimaisema 22.05-23.04 Keinuva talo – Mika Kauhanen 23.05-23.34 Uutispodcast 23.407.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 9.10 Sää. 9.05 Urheiluradio. 20.03 Radio Suomen Urheiluilta 21.00 Yle Uutiset. 2.02-2.59 Laiskanlinna – Tero Liete 3.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 3.02 Sekahaku – Heidi Pakarinen 3.50-4.00 Yöradio. Bean 16.00 UEFA Champions League: Viikkomakasiini 16.30 Vintiöt (12) 17.00 Suurmestari UK 18.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 19.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 20.00 Levyraati 21.00 Subleffa: Supercool (12) 22.50 Subleffa: The Accountant (16) 01.20 Simpsonit (7) 01.45 Simpsonit (7) 02.15 Laittomien autojen takavarikoijat 03.15 Poliisit UK: Ajojahti (12) 04.15 Simpsonit (7) 04.45 Simpsonit (7) 05.15 Schitt’s Creek (7) Yle Teema & Fem 07.37 YLE FEM 07.37 Tom Sawyer (7) 08.00 Sunnuntai Sofian seurassa 08.10 Pieni eläinsairaala 08.40 Rakennetaan maja! 09.00 Maastopalojen jäljillä (7) 09.50 Beppen makumatkassa 10.00 Älä kokeile tätä kotona 10.30 Kaikkea kaupan 11.00 Tuntematon perillinen 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kino Klassikko: Paholaisen enkelit (12) 13.30 Kino Suomi: Punahilkka (12) 14.45 Kaunis änkytykseni 15.40 Norjan RSO: Linkolan klarinettikonsertto 16.20 Kanneh-Mason, seitsemän muusikon perhe 17.25 YLE FEM 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Vesta-Linnea (S) 18.12 Lumileikkejä (S) 18.17 Robottijunat (S) 18.30 Puutarhakausi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Sportliv 20.00 Talot huokuvat historiaa 21.00 Elokuva: Hengen pitimiksi (12) 22.40 SD-homot 23.20 Kylä josta lapset katoavat (12) Torstai 22.2. 17.10 Urheiluradio. 2.15 Pyöreä pöytä: Suoraa puhetta johtaa Maria Pettersson. Turku ja tori vai torakka ja turilas. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.55 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset. 15.02 Entisten nuorten sävellahja. 2.00 Yle Uutiset. 21.12 Uutisviikko selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää. 3.00 Yle Uutiset. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset. 12.05 Urheiluradio. 18.02 Puhelinlangat laulaa. 2.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset. 2.00 Yle Uutiset. 12.08 Kansanradio. (S) 10.00 Ilveskuiskaaja (S) 11.20 Ketonen & Myllyrinne (12) 11.45 Urheilustudio 11.55 Hiihdon Suomen Cup: N 3x 5 km (P) 12.50 Urheilustudio 13.10 Hiihdon Suomen Cup: M 3 x 7,5 km (P) 14.30 Urheilustudio 14.40 Mäkihypyn MC, N HS 90, 1. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 15.02 Radio Suomen Iltapäivä 16.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. 18.02 Meille käy hyvin – Nora Weiss 18.50 Merisää. 0.00 Yle Uutiset. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 22.08 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 7.53 Radio Suomen Aamu 8.00 Yle Uutiset ja sää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset. MTV3 klo 21.00: Sanansaattajat. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. Kausi 1, 2/10. Sää 7.007.02 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. Sää 7.00 Yle Uutiset. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.07 Sää. 20.03 Radio Suomen Musiikki-ilta 21.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 18.02 Sekahaku – Heidi Pakarinen 18.50 Merisää. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 7.50 Merisää. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 15.02 Radio Suomen Iltapäivä 16.00 Yle Uutiset ja sää. 8.05 Radio Suomen Viikonloppu 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 0.02 Yöradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 12.05 Urheiluradio. 2 . 18.55 Radio Suomen Urheiluilta 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Laiskanlinna – Tero Liete 12.00 Yle Uutiset ja sää. 6.05 Radio Suomen Aamu 7.00 Yle Uutiset ja sää. 1.02 Paikka auringossa 1.55 Yöradio. Yle Radio 1 7.00-7.02 Yle Uutiset 7.03-7.58 Sari Valto 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05-8.59 Narrin aamulaulu – Outi Paananen 9.00 Yle Uutiset ja sää 9.05 Riston Valinta 9.55 Yksi on hyvää seuraa 9.569.59 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 10.0010.59 Jumalanpalvelus Siilinjärven Kristuksen tulemisen kirkosta 11.00-11.57 Muistojen bulevardi 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Virtasen taloushistoria: Islamilainen Suomi – vieraana Marko Juntunen 13.00-13.57 Välilevyjä: Musiikkitoimittajan jännittävä elämä 14.00 Marko Gustafsson: vieraana toimittaja, juontaja Katja Ståhl 14.50 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Horisontti: Pyhän tajun esihistorialliset juuret . 21.55 Radio Suomen Ilta. Topic Records 85 vuotta 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Kuukauden dokumentti 19.50 Yksi on hyvää seuraa 20.00 Mistä maailma puhuu 20.40 Yksi on hyvää seuraa 21.0021.02 Yle Uutiset 21.05-21.54 Tiedeykkönen 21.55-22.14 Afrikkalaisia kirjoituksia 22.1523.09 Näistä levyistä en luovu 23.10-23.39 Politiikkaradio 23.40-6.30 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. Bean 15.30 Mr. 14.02 Radio Suomen Iltapäivä 15.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 21.12 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 3.02-3.54 Tiskijorma – Jorma Hietamäki Sunnuntai 25.2. 7.10 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 2.00 Yle Uutiset. Janne Saarikivi ja Jenni Pääskysaari tuomaroivat tarkasti. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 16.10 Urheiluradio. 7.13 Radio Suomen Aamu 7.50 Merisää. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 8.22 Radio Suomen Viikonloppu 8.30 Minna Pyykön maailma. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 16.10 Urheiluradio. 17.15 Kysymys vai vastaus 18.00 Yle Uutiset. 15.00 Prisma: Kiehtova Kuu 15.50 Arto Nyberg 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Spencerin siskokset (7) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Muisti: Loikkari 19.30 Erittäin salainen – Vakoilua Suomessa 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Vigil – vaaniva kuolema (12) 23.00 Oddasat 23.15 Linna 23.45 Das Boot – Sukellusvene U-612 (16) 00.45 Puoli seitsemän 01.15 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.2. 12.10 Urheiluradio. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz S u n n u n t a i 2 5. 1.30 Minna Pyykön maailma. 8.13 Radio Suomen Aamu 9.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 19.05 Radio Suomen Musiikki-ilta 20.00 Yle Uutiset. 9.10 Radio Suomen Viikonloppu 10.00 Yle Uutiset. 18.55 Radio Suomen Musiikkiilta 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. kierros 16.15 Urheilustudio 16.20 Luolasukeltajat 17.00 Latinalaistanssien SM 18.30 Muodostelmaluistelun SM, vapaaohjelma 19.25 Beachsoccerin MM, finaaliottelu 20.45 Raskaana 21.10 Alice Levine: Seksistä suoraan (16) 22.00 Poronuoret 22.25 Poronuoret 22.55 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä 23.25 Rikollinen mieli (7): Tappoon kärjistynyt huoltajuuskiista 23.55 Uutisikkuna MTV3 06.15 Lemmen viemää (S) 08.05 Ikku-Pikku Ritari (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 12.00 MasterChef Suomi 13.00 Muodin huipulle 14.00 Tietäjät tietää 15.30 Sanansaattajat 16.30 Levyraati 17.30 Putous 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 LOVE 21.00 Sanansaattajat 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Yökylässä Maria Veitola 23.35 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! 00.35 Selviytyjät 01.35 Selviytyjät 02.35 Penn & Teller: Naruta meitä (7) 03.30 Pitääkö olla huolissaan. 22.08 Yöradio – toiveiden yö. MTV Sub klo 21.00 : Subleffa: Bohemian Rhapsody. 21.02 Urheiluradio. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 1.02 Paikka auringossa 1.55 Yöradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset. 3.02-3.58 Pekka Laineen Ihmemaa Lauantai 24.2. kasarin menestynyt muskelimies 14.50 Kuuluttajan vieras 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Tuuli Saksalan keidas 18.25 Ajassa: Unelmakartta 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Etnokonsertteja 21.00-21.02 Yle Uutiset 21.05-21.55 Tiedeykkönen 22.0022.19 Radioteatteri esittää: Viihdekuunnelma 22.30-23.26 Epäilyttävän uutta – Aki Yli-Salomäki 23.27-23.56 Politiikkaradio 0.00-6.30 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 20.02 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 1.02-1.59 Levylautakunta. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Suuren paaston ehtoopalvelus Uspenskin katedraalista Helsingistä 21.00-21.02 Yle Uutiset 21.0521.54 Elävä historia 21.55-22.51 Mustan musiikin sosiaalihistoriaa 22.52-23.06 Romano mirits 23.15-23.39 Uutispodcast 23.40-6.30 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa. 20.08 Tiskijorma – Jorma Hietamäki 21.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää. 11.02 Kansakunnan kahvitunti 12.00 Yle Uutiset ja sää. 7.53 Radio Suomen Aamu 8.00 Yle Uutiset ja sää. 06.52 Kuu ja minä (S) 07.15 Laura (S) 07.27 Robo ja riiviöt (S) 07.32 Barbapapa (S) 07.45 Ryhmä Hau (S) 08.09 Galaxi 08.10 Metsäleikkimestarit (7) 08.22 Taruvaeltajat (7) 08.35 Unna Junná 08.45 Athleticus (S) 08.50 Jumppahetki: Tuolijumppa 09.00 Strömsö 2017 09.30 Saaren nuoret asukkaat 10.15 Ambulanssi apuun! 11.00 Kaikki kutoo! 12.00 Lars Monsenin koiravaljakko 12.45 Tanskalainen maajussi 13.15 SuomiLOVE: SuomiLOVE-päätöskonsertti 14.45 Kekseliäs nikkari 15.25 Maailman kauneimmat junareitit 16.15 Teollisen vallankumouksen innovaatioita 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 SuomiLOVE 19.00 Sohvaperunat 20.00 Theroux ja Amerikan vauvabisnes (S) 21.00 Poronuoret 21.26 Poronuoret 21.55 Sorjonen (16) 22.55 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 23.25 Eloonjääneet 00.05 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Ostoskanava Myori.fi 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 ARPA.FI 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.00 Grand Designs Australia 14.00 Yökylässä Maria Veitola 15.00 Muodin huipulle 16.00 Koiralle koti 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Yökylässä Maria Veitola 21.00 Maria Kallio (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night – Tien päällä 23.05 Levyraati 00.05 MasterChef Suomi 01.00 Suurmestari Ruotsi 02.10 Tanssii Tähtien Kanssa 04.15 Aarrepaja UK Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Pyjamasankarit (7) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 Angry Birds Toons (S) 07.15 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.25 LEGO Ninjago (7) 07.40 S.M.A.S.H! (S) 07.50 Angry Birds Stella (S) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 09.00 Puutarhan pelastajat 10.00 Koti koiralle 11.00 Leijonan luola Suomi (S) 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset 14.55 MasterChef Australia 16.00 Tulossa: Burgerimiehet Aasiassa (S) 16.05 100 Places to Be 16.10 100 Places to Be 16.15 Onnenarpa 16.20 The Voice of Finland 17.55 Tulossa: Suuri seikkailu 18.00 Ennakkostudio 18.30 Koripallon EM-karsinnat LIVE: Suomi – Tanska 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Diili 22.35 Tulossa: Burgerimiehet Aasiassa (S) 22.40 Ivalo (12) 23.40 Amazing Race Suomi 01.20 Panttilainaamo 02.15 Poliisit 2021 (7) 03.15 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7) MTV Sub 07.00 Monchhichi (S) 07.10 Monchhichi (S) 07.25 Monchhichi (S) 07.35 Monchhichi (S) 07.50 Monchhichi (S) 08.00 Simpsonit (7) 08.30 Simpsonit (7) 08.55 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Moderni perhe (S) 10.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.30 Suurmestari UK 12.30 Vintiöt (12) 13.00 Simpsonit (12) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Jay Lenon autotalli 15.00 Vintiöt (7) 15.30 Putous 17.00 Simpsonit (7) 17.30 Simpsonit (7) 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 19.00 Rekkakuskit jäällä 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Bohemian Rhapsody (S) 23.40 Kolmosvaihde 00.10 LOVE 01.40 Elämää äärirajoilla: Alaska 02.40 Elämää äärirajoilla: Alaska 03.40 Simpsonit (7) 04.10 Poliisit UK: Ajojahti (12) 05.10 Schitt’s Creek (7) Yle Teema & Fem 07.55 BUU-klubben 08.25 Julian eläinystävät 08.40 Tiettömän taipaleen takana 09.10 Osta, tuunaa ja myy 09.40 Puutarhakausi 10.40 Kaupunkia muuttaneet rakennukset 11.10 Koiraperheet käytöskoulussa 11.49 Sportliv 12.00 Kaunis änkytykseni 12.50 Elävä arkisto: Pro arte utili 13.15 Historia: Tuntematon Kanada 14.15 Gran Hotel (12) 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Gran Hotel (12) 16.50 Strömsöstä poimittua 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Taitajat 18.40 Taivaallista menoa: Pyhiinvaeltajan matka 19.00 Raskaana 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 Naiseuteni pinta 20.10 Naiseuteni pinta 20.30 Pohjoismaiset kulttuuriskandaalit (12) 21.00 Efter Nio 22.00 Jokaisen miehen takana (12) 22.30 Beledweynen etsivä (16) 23.15 Pelaajat 23.35 Pelaajat Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Huutokauppakesä 08.00 Avara luonto: Saarten taikaa 09.00 Ruma Suomi 09.30 Studio 65 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Mikaela&Thomas 11.15 Oikeus kuolla 11.45 Hyvissä käsissä (7) 12.15 Van Life 12.35 Efter Nio 13.35 Tutkan alla: Vientihuijaus Venäjälle 13.52 Tutkan alla: Vientihuijaus Venäjälle 14.08 Tutkan alla: Vientihuijaus Venäjälle 14.25 Viimeinen sana 14.55 Perjantai 15.35 Hengaillaan 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Alexa ratkaisee (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Van Life 18.45 Arto Nyberg 19.40 Syyttäjä (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kriittinen piste (7) 21.50 Kuoleman kolmio (16) 22.35 Ulkolinja: Abramovitsh, Putinin varjossa 23.30 Das Boot – Sukellusvene U-612 (16) 00.10 Uutisikkuna 00.30 Ykkösaamu Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.2. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 1.55 Yöradio. 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 21.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 19.05 Puhelinlangat laulaa. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Top Gear Suomi 20.00 The Voice of Finland 21.35 Keno ja Synttärit 21.40 Elokuva: Da Vinci -koodi (16) 00.40 Vain elämää 02.45 Panttilainaamo MTV Sub 07.00 Muumilaakson tarinoita (S) 07.25 Muumilaakson tarinoita (S) 07.50 Kaisu Kuu (S) 08.00 Ostoskanava Myori.fi 09.00 Paavo Pesusieni (7) 09.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Paavo Pesusieni (S) 10.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.30 Suurmestari UK 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Simpsonit (7) 14.30 Simpsonit (7) 15.00 Mr. 17.13 Radio Suomen Iltapäivä 18.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 22.05 Urheiluradio. 1.02 Paikka auringossa 1.55 Yöradio. 9.05 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää. 11.00 Yle Uutiset. 7.03 Onnen sävel. 10.05 Kansakunnan kahvitunti 11.00 Yle Uutiset. 19.07 Kissankehto – Susanna Vainiola. 21.12 Radio Suomen Ilta – Puhelinlangat laulaa jatkot 21.50 Merisää. M a a n a n t a i 26 . 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 20.00 Yle Uutiset. 1.02 Yöradio. Yle Radio 1 6.30 Hyvää huomenta 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Marko Gustafsson: vieraana toimittaja, juontaja Katja Ståhl 10.50 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Epäilyttävän uutta – Aki Yli-Salomäki 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Pieleen mennyt historia: Atlantin orjakauppa oli ihmiskunnan synkintä aikaa 12.55 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Elämäni supersankarit: He-Man . 8.05 Onnen sävel. 7.53 Radio Suomen Viikonloppu 8.00 Yle Uutiset ja sää. 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola 3.54-4.00 Yöradio. 0.00 Yle Uutiset. 8.13 Radio Suomen Aamu 9.00 Yle Uutiset. 9.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 2.02 Tarja Närhin Iskelmäradio. 2.02 Yöradio. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 2.45 Yöradio. 7.02 Sää. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 2.51 Yöradio. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 17.13 Radio Suomen Iltapäivä 18.00 Yle Uutiset. 8.13 Radio Suomen Aamu 9.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 0.02 Yöradio. 0.02 Yöradio. 23.02 Club Millennium 0.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 18.02 Radio Suomen Musiikki-ilta 18.50 Merisää. 19.02 Urheiluradio. 16.13 Radio Suomen Iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää
Ampun 4h -yhdistys järjestää lomaviikolla joka arkipäivä viiden tunnin pituisen päiväleirin Koulutien tukikohdassaan. Virtaamat joissa ovat talvelle tyypillisen vähäisiä, mutta ennustettu lauha jakso ja sateet tulevat lisäämään virtaamia, kertoi hämeen elinvoima-, liikenneja ympäristökeskus tiedotteessaan eilen. 2 kpl/TALOUS 2 KPL Grandiosa Kiviuunipizzat 310-350 g (8.57-9.67/kg) pakaste Yks. Me kerromme luotettavasti asioista, jotka tapahtuvat juuri tässä. Perhepäivä on keskiviikkona pappilan puistossa. Luote?avan uutismedian tunnistat tästä nimestä. hämeen järvissä vedenkorkeus on vuodenaikaan nähden pääosin tavanomaisella tasolla. retket on suosituinta ohjelmaa, niitä nuoret toivovat, kertoo nuorisotyöntekijä Päivi Alakangas. Alueista, ihmisistä ja ilmiöistä, jotka ovat tärkeitä meille kaikille juuri tällä alueella. Sateisen syksyn aikana nousseet vedenkorkeudet ovat kylmän talven myötä päässeet laskemaan tyypilliselle tasolle. 1,3 kg broileri Suomi 4 99 kg 14 90 Kalamesta Kirjolohifilee C-leikkuu Suomi/Ruotsi RUOKATORILTA keLA kg HK Possutai Broilerpekonikääryle Suomi 12 90 RUOKATORILTA KeLA kg 4 00 Valio Mehukeitot 750-1000 g (2,00-2,67/kg) Yks. Smash! Suklaalevy 150 g (11,27/kg) (Norm. Tämän lehden toimittajat elävät samaa arkea kuin lukijamme. 3,99 (11,40-12,87) 3 KPL ERÄ 2 KPL kg kpl Hetki Sinulle Salaattimixit 80 g (12.38/kg) Espanja 2 kpl/kuponki ALLE EURON HEVIT ALLE EURON HEVIT OLET TÄSSÄ Niin on tämä lehtikin. Sitä ei pystytty järjestämään, koska nuorisopalveluissa on paljon määräaikaisia työntekijöitä, jotka ovat lomalla koulujen lomaaikaan. Loppuviikolle on ennustettu lauhaa säätä ja kohtuullisia vesisateita. 21.-27.2. asti Viherkasvi lajitelma 750 ml (4,00/l) Yks. Pulkkamäki pitää pintansa talviloman ohjelmistossa. 2,39) 2 kpl/kuponki -25% Valitsemasi hiustenhoitotuote (shampoo, hoitoaine, muotoilutuotteet tai hiusväri) Pingviini Uutuusboksi Kevään jäätelöuutuksia 484 g (20,56/kg) 9 95 uutuus! raj. Perheleiri ja varhaisnuorten leiri pidetään myös, mutta niihin on ilmoittautuminen jo mennyt umpeen. 3.99 5 50 2 kpl 99 Appelsiini Navel Eqypti S-MOBIILIKUPONGILLA voim. Me kerromme luotettavasti asioista, jotka tapahtuvat juuri tässä. 2 kpl/TALOUS kpl HK Iso Viitonen 900 g (2.43/kg) 2 19 Jyväbroileri Kokonainen yrtti-pippurimaustettu n. Keskustassa Nuokku on auki keskiviikkona ja perjantaina. Kevään tulviin tämän viikon sulamisilla voi olla helpottava vaikutus, kun kevään lopullinen lumikuorma jää pienemmäksi. Kiitos, kun olet tässä, tämän lehden äärellä, meidän kanssamme. Luote?avan uutismedian tunnistat tästä nimestä ORIMATTILAN SANOMAT OLET TÄSSÄ Niin on tämä lehtikin. Myrskylässä lomaviikolla tarjotaan ohjelmaa kaikille jotain -tyylillä. Alueista, ihmisistä ja ilmiöistä, jotka ovat tärkeitä meille kaikille juuri tällä alueella. Talvilomalle on monenlaista ohjelmaa o Viime vuonna reilut 100 000 suomalaista sai Kelan maksamaa sairauspäivärahaa mielenterveysongelmien vuoksi. Lisäksi on päiväleiri hutkon tilalla. Katso resepti yhteishyvä.fi Edullista arkiruokaa Kulta Katriina Kahvi SJ tai PJ 450–500 g (5,78–6,42/kg) (30 pv alin hinta 5.69) 2 89 raj. 4h on työllistänyt leireille kaksi paikallista nuorta apuohjaajaksi. 2,65 (2,65-3,53) Kotimaista Puolikarkea vehnäjauho 2 kg (0,50/kg) (30 pv alin hinta 1.69) 99 9 00 3 kpl 2 kpl 99 Voimassa 27.2. Laskettelua ja shoppailua orimattilan kaupungin nuorisotoimi järjestää lasketteluretken himokselle yhdessä Asikkalan kanssa sekä retken ostoskeskukseen Triplaan. Kiitos, kun olet tässä, tämän lehden äärellä, meidän kanssamme. Tämän lehden toimittajat elävät samaa arkea kuin lukijamme. Hämeen vesitilanne lähes normaali uulenkaato Tuulenkaadolta puunkaatopalvelut maan ja taivaan väliltä, esimerkiksi: • Pihapuiden suoraja kiipeilykaadot • Riskipuiden poisto • Myrskytuhojen raivaukset Ota yhteyttä: Santeri Tuuli, 044 013 1436 santeri.tuuli@tuulenkaato.fi Ilmoituksessa olevien tuotteiden hinnat voimassa 24.-28.1. hajapaikkoja saattaa olla vielä vapaana. Sen mukaan kasvu liittyy erityisesti ahdistuneisuushäiriöihin. Mielenterveyden häiriöistä on tullut selvästi suurin syy suomalaisten pitkille sairauspoissaoloille, Kela kertoo tiedotteessaan. Toiminnanohjaaja Mari Ceder kertoo, että leirit ovat täyttyneet hyvin. osa lumikuormasta tulee sulamaan, mikä lisää virtaamia koko hämeen alueella. ohjelmakattaus on laadittu yhdessä kunnan, seurakunnan, 4h:n ja orimattilan kanssa. Mikäli lauha jakso toteutuu ennustetusti parin asteen lämpötiloilla ja viikon mittaisena, jää sulaminen kuitenkin kohtuulliseksi, eikä merkittäviä tulvia odoteta. Määrä on yli kaksinkertaistunut vuoden 2000 jälkeen. 1?. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina helmikuun 22. Tilat eivät ole suurensuuret, joten mukaan otetaan noin 15 lasta kullekin päivälle. Myös järvien vedenkorkeuksien voidaan odottaa nousevan. Tarjolla on lomanuokku pienemmille ja isommille erikseen, nuorten ilta, koko perheen tapahtuma Lassen polun laavulla keskiviikkona sekä orimattilan järjestämät retket. Leirien teemat ovat järjestyksessään keppihevoset, pokemonit, mäenlasku ja makkaranpaisto, vohvelikestit sekä burger-päivä. päivänä 10 – N:o 15 – 2024 Juho Kiuru Orimattila Koululaisten talvilomalla on tarjolla retkiä, leirejä ja yhdessäoloa. – retkiin on ollut kiinnostusta ja ne toteutuvat, mutta ne eivät ole täynnä. Nuotioita orimattilan seurakunta järjestää perhepäivän yhdessä MLL:n kanssa. Nuoret toivoivat myös yönuokkua eli eräänlaista minileiriä