Päivähonka haastaa orimattilalaisia myönteiseen ajatteluun ja kasvu-uran valitsemiseen. Luottotappio on yhteensä yli 35 000 euroa. ORIMATTILAN SANOMAT Orimattilassa toukokuussa 2021 tapahtunut rahapesu toi 35-vuotiaalle miehelle viisi kuukautta ehdollista vankeutta. Kaikki vaihtoehdot sisältää salaattibuffetin, ruokajuomat ja jälkiruoan Lounas 13,50 Keittolounas 11,50 Salaattilounas 9,50 Valitse kotisi myyntiin osaava, paikallinen välittäjä! Matti Nurmikari 050 447 4666 matti.nurmikari@remax.fi Onko kodissasi pientä laitettavaa. Vesiyhtiön irtisanomisen taustalla on kaupungin antama vesimaksujen korotusaikeisiin liittyvä omistajaohjaus, joka ei vesiyhtiön hallituksen puheenjohtajan Vesa Leinon mukaan tarjonnut vaihtoehtoja. Kouluterveyskyselyn mukaan kolmasosa lukiolaisista ja yli 40 prosenttia kahdeksasja yhdeksäsluokkalaisista tytöistä liikkuu alle tunnin viikossa. Asiakirjojen mukaan miehen on täytynyt käsittää rahojen olleen peräisin laittomasta alkuperästä. 15 min työstä 15,1 h 46,(sis. Sivistystoimi kirjaamassa ison luottotappion Orimattilan Vesi oy kertoi tiistaina yhtiön hallituksen irtisanoneen yhtiön toimitusjohtaja Petteri Kotosen. Mies oli ottamassa haastehakemuksen mukaan pankkitililleen varoja lähes 10 000 euron edestä. Asennan: • Taulut, peilit, verhotangot ym. Osa tienaa kaupalla, toiset teollisuudella tai urakoinnilla. Vainajia kyyditään nyt palvelutaloista sote-keskuksiin pakettiautoilla. Pankkitilin lainaamisesta oli tarkoitus saada 800 euroa vaivanpalkkaa. Korian Palvilihan tuotteita Porlammin juustotuotteita Kirpputoritarjouksia Kahvio Kirpputori Myymälä Hietanantie 20, Artjärvi. Neljän ja puolen vuoden ajan yhtiöiden toimitusjohtajana työskennelleen Kotosen työvelvoite päättyy perjantaina. Myös uimataito on heikentynyt. alv ja pientarvikkeet) Hi nn at alk . Sitä tietä kulkemalla voitaisiin rahoittaa hyvän elämän palvelut vauvasta vaariin. mukaan Erkontie 11, Orimattila 010 327 4400 ma–pe 10.30–14.30, la 12–15 LOUNAS Koko lounas 13,70 ilman keittoa 13,00 Keitto/vege 12,00 Salaattilounas 11,00 Katso viikon lounaslista www.ravintolatehdas.fi Arkilounas eläkeläisille klo 13–14 -10% Katsastus | www.plus.. Seuraavana päivänä myös Orimattilan Lämpö oy:n hallitus ilmoitti irtisanoneensa toimitusjohtaja Kotosen. Hän antoi petosrikoksen tekijälle kaikki tarvittavat tilitietonsa. Orimattilan nuoret ensi vuonna ilmaiseksi kuntosalille ja uimaan MISKA MIETTINEN Orimattila Orimattilan kaupungin sivistysvaliokunta esittää kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi viime vuoden epävarmojen saatavien poistoa kirjanpidosta. Jatkoa tarkastellaan ensi vuoden lopulla käyttäjämäärien mukaan. Yhteen autoon mahtuu kerrallaan jopa neljä kalmoa. Orimattilan kaupunginhallituksen johtoon kesällä hypännyt Jenni Päivähonka täyttää 50 vuotta. Sitä sivistysjohtaja Heidi Nygren ei kerro, mistä 35 000 euroa koostuu. Konttorimme palvelevat sinua Orimattilassa, Pukkilassa, Porvoossa, Mäntsälässä ja yli 30 muussa paikassa ympäri Suomen! Kotimaista palvelua lähelläsi! Avoinna ma-pe 10.30-14 Katso viikon lounaslista: www.ravintolaola.fi Pakaantie 1, (2. Perjantai 14.11.2025 08.30-09.15 Riihimäki, Lidl Peltokylä 10.00-10.45 Hämeenlinna, ABC Tiiriö 11.30-12.15 Hauho, tori 13.00-13.45 Iittala, Shell 14.15-15.00 Hämeenlinna, McDonald’s Hämeensaari 15.30-16.00 Hyvinkää, S-market Vehkoja Keskiviikko 19.11.2025 09.00-10.30 Mäntsälä, Kauppatori 11.30-13.00 Lahti, BAUHAUS 13.30-14.15 Orimattila, Uimahalli 14.45-15.30 Myrskylä, tori 16.00-17.00 Pukkila, Kirjasto Kiertuepaikat: (olemme parkkipaikalla) Lauantai 22.11.2025 09.45-10.30 Lahti, Neste Karisto 11.45-12.45 Hartola, tori 13.45-14.30 Sysmä, Tokmanni 15.30-16.15 Padasjoki, S-market 17.30-18.00 Mäntsälä, Kauppatori Sunnuntai 23.11.2025 09.15-10.15 Kärkölä, Uimahalli 11.00-12.00 Villähde, S-market 12.15-13.30 Nastola, K-Supermarket 14.15-15.00 Orimattila, K-Supermarket 15.30-16.15 Mäntsälä, Tokmanni Torstai 20.11.2025 09.00-10.00 Kärkölä, Uimahalli 10.30-11.30 Hämeenkoski, Sale 12.15-13.30 Hollola, tori 14.00-15.00 Lahti, R-Kioski Mukkula 15.15-15.45 Lahti, Okeroinen, K-Supermarket 16.15-17.00 Mäntsälä, Lidl Perjantai 21.11.2025 09.45-11.00 Lahti, ISKU Areena 11.15-12.00 Lahti, Lidl Laune 12.45-14.00 Heinola, tori 14.30-15.00 Vierumäki, Sale 15.30-16.15 Vääksy, K-Supermarket 16.45-17.45 Lahti, Citymarket Paavola Näistä Näistä maksoimme maksoimme 2300€ 2400€ 2300€ 2400€ 1300€ 7300€ 12500€ 1300€ 7300€ 12500€ MYYMÄLÄT (osto sekä myynti) Helsinki: Annankatu 6, 00120, ma-pe 12-19, la 10-15 Helsinki: Askaistenpolku 2, 00300, ti-pe 9-17 Helsinki: Runeberginkatu 40, 00260 ma-la 10-17 Hyvinkää: Uudenmaankatu 29, 05800, ma-pe 9-17 Hämeenlinna: Viipurintie 32, 13210, ma-pe 10-18 (avataan 7.12.) Tampere: Aaltosenkatu 27, 33500, ti-la 12-19 Turku: Yliopistonkatu 24, 20100, ti-la 10-17 Vantaa: Topaasikuja 2, 01700, ma-pe 9-17 www.kultahopea.fi Kotikäynnit ja tiedustelut 0800 150 150 OSTAMME KULTAA & HOPEAA • VAIHDA KULTA RAHAKSI HETI • TEE KORUTILAUKSET & TEETÄ CUSTOM-TYÖT • VINTAGE KORU LÖYDÖT • TIMANTTI HAMPAASEEN • SIJOITUSHARKOT • SOVI TAPAAMINEN -20% PEKKO FLAIKULLA ALENNUS KORUISTA & HAMMASKORUISTA 045 804 7300 VAPAUDENKATU 2 LH39 15110 LAHTI + KAIKISSA KOTIPELEISSÄ PELICANSIEN VIRALLINEN YHTEISTYÖ KUMPPANI Taukotupakahvio AVAJAISET la 15.11. Keskimäärin noin neljäsosa tuloista jää julkisuudelta piiloon. Ma–ke, pe, la 10-17, su 11-17, torstaisin suljettu. Rastaankaari 16, Orimattila • vesa@leinopalvelut.fi • www.leinopalvelut.fi Puh. Verotiedoissa eivät välttämättä näy henkilön kaikki tulot. SIVU 3 Petteri Kotonen irtisanottiin Orimattilan seudun verotiedot kertovat tuttua kieltä. SIVU 4 Jenni Päivähonka synttärisankarina Ukrainalaisten apuun suunnattu Pertti Laaksosen aloite muhi kaupungin käsittelyssä kolme ja puoli vuotta. alv.) MISKA MIETTINEN Orimattila Orimattilan kaupungin liikuntapalvelut pilotoi maksuttomia uimahallija kuntosalikäyntejä orimattilalaisille yläkoululaisille sekä toisen asteen opiskelijoille vuoden 2026 ajan. Tuomio luettiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa tiistaina. Tieto on kuulemma salassapidettävää ainakin hallituksen käsittelyyn asti. Arvioidut tulonmenetykset Orimattilassa olisivat maksimissaan 8 000 euroa, mutta terveydellinen hyöty on huomattavasti suurempi. SIVU 5 Pakettiautot korvasivat ruumisautot vainajien siirtokuljetuksissa. Nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja Vilho Korkala teki aloitteen viime vuoden toukokuussa. marraskuuta 2025 N:o 86 – 74. Orimattilalaisista yrityksistä eniten tienasi Ylä-Uudenmaan Osuuspankki, joka kipusi Päijät-Hämeessä kolmen eniten varoja maksaneen yrityksen joukkoon. Alku on ollut työmaalla vauhdikas ja iso hankkeita on esillä. Rahoja ei lopulta nostettu tai välitetty eteenpäin, koska rahanpesijän tili jäädytettiin uhrin otettua yhteyttä pankkiin. Lämmön irtisanominen puolestaan tapahtui johtajasopimuksen sanelemana. Myös petoksen uhri oli erehtyessään antanut kaikki tietonsa rahoja siirrelleelle miehelle. Sitä nuoremmat voivat hyödyntää etua täysi-ikäisen huoltajan seurassa. Sivistysjohtaja Heidi Nygren arveli tiistain kokouksen jälkeen, että asiassa on keskitytty enemmän toimimaan kuin hallinnolliseen puoleen. ORIMATTILAN SANOMAT TORSTAINA 13. TAKASIVU Tulokärjessä tuttuja nimiä KULTA HOPEA KIERTUE OSTAMME KULTAA, HOPEAA, ARVOJA KERÄILYESINEITÄ Kelloja, vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, Moneta, militariaa, postimerkkejä, vinyylilevyjä ja rihkamaa yms. • Tukikahvat, kynnysluiskat, rampit Laitehankinnat, asennukset ym. Fyysisen aktiivisuuden suositusten mukaan 13–18-vuotiaiden tulisi liikkua puolitoista tuntia päivässä. krs) puh. Vaihdan: • Palaneet lamput • Ilmanvaihdon suodattimet • Palovaroittimet jne. 044 989 6682 Täyden palvelun AD-autokorjaamo ad-autokorjaamo.fi orimattila @ ad-autokorjaamo.fi ma–pe 07.30–17.00, la sop. Helppo nettivaraus www.plus.. 0400 498 499 Maksu käy myös kortilla. 044-240 9090 Kokousja juhlapaikka 70 hengelle. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Irtonumero 2,90 € (sis. Petosrikoksen tekijä jäi tuntemattomaksi, eikä häntä täten voitu tuomita. Asiasta päätti sivistysvaliokunta tiistaina. Kertatuote on hankittava kassalta. Yläkoululaisten ja toisten asteen opiskelijoiden maksuttomat uimahallija kuntosalikäynnit ovat toteutuksessa esimerkiksi Lahdessa. Yhtenä mahdollisena tarkoituksena oli toisen henkilön tekemän petosrikoksen oikeudellisten Vajaan tuhannen euron houkutus toi ehdollista seuraamuksien välttäminen, kuten rahanpesussa tyypillistä on. SIVU 4 Aloitteeseen vastaus 3,5 vuoden jälkeen Perinteiset ruumisautot jäivät talliin, kun Päijät-Hämeen hyvinvointialue kilpailutti vainajien siirtokuljetukset. Kuntosalin ikäraja säilyy turvallisuussyistä 16 vuodessa. Vaikka saatavat poistetaan kirjanpidosta, perintää jatketaan, kunnes asiakas todetaan varattomaksi tai velka vanhenee. Pilotointi käsittää arkipäivät iltapäiväyhden ja -viiden välillä uimahallin aukioloaikojen puitteissa. Ruokakaupan kotiinkuljetukset. JOULUPUKKI Glögitarjoilu ja grilli kuumana! Tervetuloa! toivottavat Jani ja Sami JASA AUTOHUOLTO OY Topintie 2 B, 16300 ORIMATTILA p. Kovatuloisten joukkoon on monta tietä. Avoinna 21.2 asti
Poliisin tietoon tulleiden vihaViharikosilmoituksia kirjattiin enemmän kuin koskaan sä osa lajeista on harvinaistunut ja osa yleistynyt. Yön pimeys ei ole lopullinen. Tehdään yhdessä päätöksiä, jotka tukevat terveellistä, ekologista ja kulttuurisesti rikasta Orimattilaa – kaupunkia, jossa jokaisella on mahdollisuus sivistykseen ja yhteisöllisyyteen. Siksi korkeat maksut eivät nyt ole perusteltuja. KUVA: JUHO KIURU Suomen sisävesien lajisto on merkittävästi heikentynyt, selviää Suomen ympäristökeskuksen tuoreen tutkimusprojektin tuloksista. – On paljastunut, ettei kirkkoherraa sittenkään valittu kirkkovaltuuston kokouksessa tarpeeksi salaisesti. Varapuheenjohtajaksi valittiin Eeva Hava. Mutta voimakkaita tuoksuja käytetään silti. Lehti ei vastaa painovirheistä, jot ka johtuvat epäselvistä käsikir joituksista tai puhelimessa sattu neista väärinkäsityksistä. Psalmin kirjoittaja ei kiellä, etteikö maa joskus järkkyisi. ORIMATTILAN VIHREIDEN VALTUUSTORYHMÄ Kirjastoja kulttuuritalon tulevaisuus on koko Orimattilan asia Valviran Soteri-rekisteri on ollut käytössä kaksi vuotta, mutta sen käyttökokemus muistuttaa yhä keskeneräistä beta-versiota. Vuonna 2026 Soterin maksut siirtyvät perustettavan Lupaja valvontaviraston vastuulle. ooo – Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Ilse-Inkognito HyshysTuppisuu, mitä ihmeen kirkkoruhtinaiden salaseuraa te siellä Askola-Pukkilassa oikein pyöritätte. Tosiasiassa Suomessa on ollut aiemminkin yksittäisiä isiä, joille kyseinen kunniamerkki on myönnetty heidän ansioistaan isinä. Vaikka yleisö häädettiin salista ja ovet suljettiin, niin yksi seurakuntakodin tuuletusikkunoista oli harmittavasti jäänyt raolleen. Suurin osa ilmoituksista koski rikosepäilyjä, jotka liittyivät uhrin etniseen tai kansalliseen taustaan. ooo – Onko tämä Askolan-Pukkilan seurakunta juuri se sama seurakunta, joka ei ensin meinannut paljastaa seurakuntavaaleissa ehdolle asettuneiden nimiä ja päätti sitten salata myös kirkkoherran vaalin. Rakennus tulisi sijoittaa mahdollisimman lähelle keskustaa, jotta se olisi helposti saavutettavissa niin kävellen, pyörällä kuin autolla. – Salasimme täysin avoimesti kirkkoherran valinnan. 6.30–16, la–su 6.30–12, puh. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vanhusneuvostossa Käenaho-Virtala on jäsen ja Eeva Hava varajäsen. Käyttäjämaksuin ylläpidettävä rekisteri on hyväksyttävä ratkaisu – mutta vain silloin, kun järjestelmä toimii ja on tehokas. Etenkin kun hajusteet ovat jo aiheuttaneet oireita kouluilla. 044 7043 715 miska.miettinen@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. Huomautukset on tehtävä kah deksan päivän kuluessa ilmoituk sen julkaisupäivästä lukien. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila ark. Jaakobin Jumala on turvamme.” Näissä sanoissa on koko psalmin sydän. Hyvinvointialueen Varautuminen ja turvallisuus -lautakuntaan Käenaho-Virtala Myrskylän vanhusja vammaisneuvoston johtoon neuvoston edustajaksi valittiin Käenaho-Virtala ja varalle Pukkilan kunnan vanhusja vammaisneuvoston puheenjohtaja Aila Pukkila. Koulun järjestyssääntö oli hyväksytty talvella, eikä siinä puhuttu hajusteista mitään. – Ihan varmaa tietoa ei ole, kirkkoneuvosto kuulemma harkitsee parhaillaan, ostetaanko kolehtituotolla pullo näkymätöntä mustetta pöytäkirjojen kirjoittamiseen vai näkymättömyyskasukat koko porukalle. Kuntoutusyrittäjät ovat joutuneet laatimaan omia ohjevideoita, koska viranomaisen tuki ei riitä. päivänä 2 – N:o 86 – 2025 Päivyri Päivän miete Tänään tästä Lukijan postia ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Päätoimittaja: Anna Hakama p. Arviot lajiston tilasta perustuvat kasvien, levien ja esimerkiksi pohjaeläinten esiintymistietoihin. ”Herra Sebaot on kanssamme. ooo – Kuules tätä: nyt Askolan-Pukkilan kirkkovaltuuston jäsenet ovat huolissaan siitä, tuliko uusi kirkkoherra valittua sittenkin liian avoimesti. Jumala ei ole etäinen tarkkailija, vaan läsnä oleva turva – kuin linna, jonka muurit kestävät, vaikka kaikki muu sortuisi. Kyse ei ole luontaisesta tarpeesta vaan älyttömästä turhuudesta. Ja työturvallisuuslain (738/2002) 8 §:n mukaan työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Enonkoskella niitä listattiin kaksi. Valtaosa lajistomuutoksista johtuu ympäristökeskuksen mukaan maaja metsätaloudesta. – Toisin kuin väitetään, olemme avoimia. Päin vastoin. Mitä ihmeen salaista voi olla pikkuseurakunnan kirkkoherran valinnassa. ooo – Kunnanjohtajat valitaan valtuuston kokouksissa avoimesti yleisön läsnä ollessa. Oikaisu Tuoksut houkuttelevat, mutta niitä pitää vastustaa. Kirjastoja kulttuuritalo ansaitsee tulla huomioiduksi kaupungin lähivuosien investointisuunnitelmissa. Vihreiden valtuustoryhmä haluaa vedota myös muihin kaupungin päättäjiin: ei unohdeta kirjastoja kulttuuritaloa, kun toimitilojen tulevaisuudesta päätetään. SIRKKU PELKONEN seurakuntapastori Orimattilan seurakunta Tänään: KRISTIAN, ANO Perjantaina: IIRIS Lauantaina: JANINA, JANIKA, JANETTE, JANITA Sunnuntaina: AARNE, AARNI, AARNO Maanantaina: EINO, EINARI Rakkaus on ainoa voima, joka voi muuttaa vihollisen ystäväksi. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Kaiken maalaisjärjen ohi ja itsesuojeluvaiston läpi puskevat trendit ja sosiaalinen paine pakottavat nuoret hankkimaan hyvin kalliita tuoksuja. ooo – Joko tiedetään, mihin kohteeseen ensi vuoden ensimmäisen kolehdin tuotto aiotaan Askolan-Pukkilan seurakunnassa käyttää. – Sanokaapas nyt tästä avoimuudesta edes yksi esimerkki. Koska oppilaiden huoltajat mielellään ulkoistavat ongelmien hoitamisen kouluille, paras keino hajusteongelmaan on koulujen järjestyssäännön muokkaaminen. Kun aamu valkenee, Jumala auttaa. 0100 5577. Isien palkitsemisesta kertoneessa STT:n jutussa oli virhe. 03 876 678 tilaukset@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Petri Hotti p. Jutussa väitettiin, että kyseessä olisi ollut ensimmäinen kerta, kun presidentti jakaa Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitaleja kultaristein isille. 10 %) Kestotilaus 12 kk 239 € 2 erässä á 121 €, 3 erässä á 82 €, 4 erässä á 62 € Paperilehden digilisä 1 €/kk. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. Hajusteiden kieltämiseen löytyy kyllä lakipykäliä. Maailma muuttuu, uutiset pelottavat, ja omakin elämä voi tuntua ajoittain hallitsemattomalta. Voiko siis päätellä, että hajuveden käyttäjä peittelee omaa likaisuuttaan. Pahojen hajujen pelkoon toimii paremmin säännöllinen peseytyminen ja mieto deodorantti. Tilanne ei ole enää kestävällä pohjalla – ei työntekijöiden terveyden, eikä kulttuuripalveluiden jatkuvuuden kannalta. Hän on ”kaupunkinsa keskellä”, ja siksi kaupunki ei järky. Avoimesti suljettu Turvapaikka ”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä.” Näillä sanoilla alkaa psalmi 46, joka on lohduttanut ihmisiä vuosisadasta toiseen. Edelleen Etelä-Savossa huomautettiin, että opetuksessa tulee ensisijaisesti huomioida lapsen etu. Yksinyrittäjä, joka siirtää toimipistettään, tekee muutosilmoituksen itse ja maksaa tästä lisäksi ilmoituksesta vähintään 280 euroa – ja tekee työn itse. – Häh! Ensin seurakuntalaiset eivät saaneet äänestää kirkkoherraa lainkaan ja sitten valinnan tehneen valtuuston kokouksestakin häädettiin yleisö pois. Jos järjestelmä on niin kallis ylläpitää kuin väitetään, olisi reilua avata data ja näyttää, mihin rahat todella kuluvat ja näin löytää tehottomuuden paikat. Lasten perustelu, että hajusteet tuoksuvat hyvälle ei ole riittävä syy läträtä hajuvesillä. Tämän pitäisi olla selvä tapaus. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus: Susan Petäjä p. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Kulttuuritalo puolestaan tarjoaa tilan taiteelle, tapahtumille ja paikalliselle luovuudelle. Näin kirjoitat Lukijan postiin Lähetä kirjoituksesi osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Yleisönosastokirjoitus on aina allekirjoitettava – myös siinä tapauksessa, että kirjoittaja haluaa käyttää nimimerkkiä. Sillä Jumalan luona on turvapaikka, johon myrskyt eivät yllä ja jossa sielu saa hengittää. Ohjeistus on epäselvää, hakemuksia palautetaan ilman kunnollista opastusta ja viranomaiskieli on niin koukeroista, että alan yrittäjä ei tunnista omaa työtään lomakkeista. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Sanat ovat kuin majakka myrskyssä, silloin kun elämä horjuu, ja tutut maamerkit katoavat sumuun. 03-876?678 Lauri Hakama p. alv. Järvissä lajikato oli vähäisempää kuin joissa. Näistä ilmoituksista yleisin rikoslaji oli epäilty pahoinpitely. Digitilaus 6 kk 80 €, 3 kk 45 €. Viime vuonna viharikosilmoituksia kirjattiin noin 1 800, eli 13 prosenttia enemmän kuin toissa vuonna. Psalmi kertoo myös virrasta, joka ilahduttaa Jumalan kaupunkia. – Mitä jos vaan todettais suosiolla, että nää on näitä henkimaailman juttuja... Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymis päivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Sijainnissa tulisi huomioida tulevat koulu-, päiväkoti ja yhteisöllisen asumisen ratkaisut. Siinä siis käytännössä luvataan, että nuoret eivät kantaisi haitallista kemikaalikuormaa mukanaan eivätkä toisi sitä muiden neniin. Se on kuitenkin harhaanjohtavaa, jos samalla ei puhuta juurisyystä: rekisteri ei toimi kunnolla. Mitä vielä olisi pitänyt tehdä. Järjestelmä, joka aiheuttaa lisätyötä sekä viranomaiselle että yrittäjälle, on keskeneräinen. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 13. Osalla alueista yli puolet vesien eliöryhmien lajeista on harvinaistunut. Sitten huomattiin hajusteongelma, ja järjestyssääntöä rukattiin. ”Lapsen edun mukaista on perusopetuslain mukainen turvallinen opiskeluympäristö.” JUHO KIURU Aika rajoittaa hajuja Orimattilan kirjastoja kulttuuritalo on tärkeä sivistyksen, yhteisöllisyyden ja tapahtumien keskus. – Miksi ihmeessä. – Kyllä vain. Asetukset ovat nyt lausuntokierroksella, joten nyt on oikea hetki puuttua asiaan. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Uutismedian liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Sanoma Manu Oy, Tampere Koululaisten hajustemuoti alkaa olla niin kallista ja häiritsevää, että siihen on puututtava. Tylyt kiellot eivät ole koskaan kiva ratkaisu, mutta eipä tuoksujen käyttäminen ole mikään perusoikeus, minkä rajoittaminen olisi ylitepääsemätön ongelma. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. En suihkuta hajusteita koulun tai liikuntatalon tiloissa”. Rakennuksesta on tehty kuntotutkimuksia, jotka osoittavat sen olevan teknisesti heikossa kunnossa. MIKKO AHTIAINEN puheenjohtaja, Uudenmaan Yrittäjät PATRIK BJÖRKMAN varapuheenjohtaja, Uudenmaan Yrittäjät PIRJO KIVISTÖ varapuheenjohtaja, Uudenmaan Yrittäjät JANNE LAITINEN varapuheenjohtaja, Uudenmaan Yrittäjät Viranomaisrekisterin puutteet eivät saa kaatua yritysten maksettavaksi Sana viikonlopuksi – Askolan-Pukkilan seurakunta saattaa joutua järjestämään kirkkoherran vaalin uudestaan... Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Jokainen uusi aamu kantaa lupauksen siitä, että Jumalan armo on uusi joka päivä. Hyvin sijoitettu rakennus tukee ekologista liikkumista, vahvistaa keskustan elinvoimaa ja tukee lasten sekä nuorten oppimista. Viime vuosina Orimattila on panostanut merkittävästi liikuntatiloihin, mikä on tärkeää ja arvokasta. MARTIN LUTHER KING JR. Hän tietää, että vuoret voivat vaipua merten syvyyksiin, ja että meri kuohuu voimakkaasti. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja Kullervo Hakama p. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Orimattilan yhteiskoulun järjestyssäännöissä sanotaan, että ”koulussa kasvatetaan terveisiin elämäntapoihin ja ohjataan hyvään käyttäytymiseen”. – Huhhuh, nyt täytyy sitten vain toivoa, ettei Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli usko Askolan-Pukkilan seurakunnalle tiedotusvastuuta Jeesuksen toisesta tulemisesta. Uutta kulttuurija kirjastotaloa suunniteltaessa olisi tärkeää pohtia sen sijaintia. Moneen vähäpätöisempään asiaan saattaa olla nollatoleranssi. Nyt tämä rakennus on kuitenkin huonossa kunnossa, ja siellä työskentelevät ihmiset kärsivät sisäilmaoireista. 0100?4070. 044?7043?722 tilaukset@orimattilansanomat.fi Lehtitilaukset p. Silti keskellä kaikkea psalmin kirjoittaja lausuu rohkeasti: ”Sen tähden emme pelkää.” Kristillinen usko ei lupaa elämää ilman myrskyjä. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mah dollisesti aiheutuvasta vahingos ta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tms syistä jul kaista määrättynä päivänä. Loistavaa. Nyt on kuitenkin aika kääntää katse kulttuuriin. – Lehti ei suorita tilaajalle hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaise matta jääneistä numeroista. 044 7043 718 ilmoitukset@orimattilansanomat.fi TILAUSHINNAT (sis. Se ei aina ole näkyvää, mutta sen vaikutus tuntuu: rauha, toivo, kyky jatkaa, vaikka sydän olisi raskas. Vedosilmoituk set kaksi täyttä työpäivää ennen julkaisupäivää. Se tehtiin jo EteläSavossa Enonkosken koululla. Eikä niitä varsinkaan pidä säätää pysyvästi korkealle tasolle. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Miska Miettinen p. Se lupaa jotakin syvempää: että myrskyn keskellä Jumala on. Tai sitten voidaan tehdä asia yksinkertaisemmin – leikataan maksut ensin ja katsotaan, kuinka nopeasti tehokkuus löytyy. Digikesto 12 kk 147 €. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Pitää muistuttaa, että alun perinhän tuoksujen yksi päätarkoitus oli peittää likaisuutta ja pahaa hajua. Ulkomaille tilattaessa kaksinker tainen maksu. Määräaikainen tilaus 12 kk 249 €, 3 kk 71 € 6 kk 127 €, 1 kk 30 € Tarjous 3 kk 65 €, 6 kk 122 €. Niissä on kutsu luottaa, levätä ja uskaltaa. Sinne lisättiin sivistyslautakunnan siunauksella kohta ”en käytä hajusteita kouluaikana. Näiden tilojen kunto ja saavutettavuus vaikuttavat suoraan kuntalaisten viihtyvyyteen. Metsätalouden vaikutusalueilla heikoin tila on pienissä virtavesissä Keskija Itä-Suomessa. Perusopetuslain (628/1998) 29 §:n mukaan oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Keskustelu pysähtyy usein maksujen suuruuteen. Etniseen tai kansalliseen taustaan liittyvien epäiltyjen viharikosten kohteeksi joutuivat suhteellisesti eniten Syyrian kansalaiset. – Ilmeisesti osa valtuustosta olisi halunnut äänestää kirkkoherrasta pimeässä salissa säkki päässä ja kuulokkeet korvilla. Se on kuva Jumalan armosta ja läsnäolosta, joka virtaa elämän keskelle hiljaisena, kantavana voimana. rikosilmoitusten määrä on korkeammalla tasolla kuin koskaan aiemmin, selviää Poliisiammattikorkeakoulun viharikosilmoituksia koskevasta vuosiraportista. Tämä tekee tilanteesta entistä kiireellisemmän: kulttuurin ja sivistyksen tilat eivät saa jäädä kouluja päiväkotiratkaisuiden jalkoihin. Maatalousalueiden vesistöisSisävesien lajisto on merkittävästi heikentynyt Myrskylän vanhusja vammaisneuvoston uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Hannele Käenaho-Virtala. 0500 840 266 ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi Ilmoitusvalmistus Tarja Hietavirta p. Maksuja kertyy pienistäkin muutoksista, ja monelle ne muodostavat suhteettoman suuren kustannuksen. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi KONTTORI ma–pe klo 8–16 Toimistopäällikkö Marja Hakama p. Tällöin kirjoittajan henkilöllisyys jää vain toimituksen tietoon.. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. Kirjasto ei ole vain paikka kirjoille – se on tila oppimiselle, kohtaamiselle, hiljentymiselle ja yhteisön rakentamiselle. Jos koulujen asettamalla hajusteiden kiellolla saataisiin sosiaalinen paine pois, hajusteita ei enää tarvitsisi käyttää. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,45 Tekstin edellä, tekstissä 2,20 Kuolinilmoitukset 2,20 Tekstin jälkeen 2,10 Takasivulla 2,30 Hintoihin lisätään 25,5 % arvon lisävero
Maapohjasta peritään veroa 1,3 prosenttia, yleinen kiinteistövero on 1,1, vakituisen asuinrakennuksen 0,55 ja loma-asunnon 1,1 prosenttia. ANNA HAKAMA Orimattila Orimattilan Vesi oy:n hallitus on irtisanonut yhtiön toimitusjohtaja Petteri Kotosen Orimattilan kaupunkikonsernin omistajaohjauksen seurauksena. – Jos Fortum-kauppa ei toteudu, veronnosto on äkkiä listalla, Törrönen huomautti. Hakijoista kymmenen täyttää kelpoisuusehdot. Rönkön mitalialoite saa uuden käsittelyn Perussuomalaisten Tero Rönkön kaupunkimitalin jakamista koskeva aloite käsitellään uudelleen. Pitkäaikaista skismaa yhtiön ja kaupungin välillä Leinon mukaan asioiden toimimattomuus vesiyhtiön ja kaupungin välillä sekä haasteet henkilökemioissa ovat olleet aistittavissa pidemmänkin aikaa. – Kyllä tämä silti yllätys oli, että asiaan näin kovalla tavalla puututtiin, hän sanoo. Kun Nastolan paloaseman yksikkö pääsi paikalle, kohtasi se mysteerin. Lämpö oy:n hallitus kokoontui keskiviikkoaamuna käsittelemään Kotosen jatkoa lämpöyhtiön johdossa ja päätyi irtisanomaan Kotosen myös lämpöyhtiön toimitusjohtajan paikalta. Uuden toimitusjohtajan rekrytoinnin vesiyhtiö aikoo käynnistää välittömästi. – Toimitusjohtajasopimuksessa lukee, että jos toinen irtisanotaan, toinen loppuu, niin siinä ei ollut paljon arvuuttelua, hän toteaa. pantit 0,90 TO–LA SUO MI Ft Johanna Kelokaski akupunktio, neurologinen fysioterapia ja äitiysfysioterapia FtAMK Juho Läspä Essi Kekoniemi lymfaterapia Erkontähti, Niementie 2 H 5, 16300 Orimattila p. Kotosen mukaan sopimuksissa on sovittu, että irtisanomistilanteessa maksetaan kuuden kuukauden irtisanomisajan palkka. Keskustan Paavo Uusitalo (vas.) ja kokoomuksen Valtteri Sallinen (oik.) paikkasivat Niemisen päättäjäveljeksiä Teroa ja Ollia. Tarvittaessa järjestetään mahdollinen toinen haastattelukierros. Orimattilan Vesi oy:n hallituksen puheenjohtaja Vesa Leino kuvailee, ettei vesimaksujen korotusaikeisiin liittynyt omistajaohjaus jättänyt yhtiön hallitukselle käytännössä muita vaihtoehtoja kuin toimitusjohtajan irtisanomisen. Etu vain sovelluksesta. – Ensimmäisiä askeleita on jo otettu ja asioita selvitetään veden ja lämmön kesken, Leino sanoo. Viran tasopalkka on 3 976,17 euroa ja virassa on kuuden kuukauden koeaika. Siinä tonteille, jotka myydään ”energiaintensiivistä toimintaa” harjoittaville yrityksille, määrätään korkeampi hinta kuin muille tonteille. Törrönen sai puheilleen yllättävää tukea salin toiselta laidalta. 044 363 6832 ark. Sen perusteella meille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoa toimitusjohtaja ilmeisen luottamuspulan vuoksi hänen ja kaupunkikonsernin välillä, Leino sanoo. Henkilöauto törmäsi isoon kuuseen Orimattilassa Uudenkyläntiellä tiistaina puolen päivän Auto päätyi kuuseen, kuskista ei tietoa ANNA HAKAMA Orimattila Orimattilan sivistystoimialan talousja hallintoasiantuntijan vakinaista virkaa haki 15 henkilöä. Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti ja odotetusti, että Orimattila jatkaa ensi vuonna nykyisin tuloja kiinteistöveroprosentein. Keskiviikkona myös Orimattilan Lämpö oy ilmoitti yhtiön hallituksen irtisanoneen Kotosen, joka on niin ikään lämpöyhtiön toimitusjohtaja. Leinon mukaan vesiyhtiö on yrittänyt useampaan kertaan pyytää lupaa omistajan sanelemaa korkeammille maksuille, muttei ole saanut kaupungilta vastausta. Äänin 19–14 aloite palautettiin uuteen valmisteluun. Kotosella on johtajasopimus kummankin yhtiön kanssa. Sivistysjohtaja Heidi Nygren kertoo tavoitteena olevan järjestää haastattelut jo ensi viikolla. Orimattilan kaupunginvaltuusto piti verot ennallaan Kaupunginvaltuuston kokouksessa oli paikalla useita varavaltuutettuja. Plussa-etu ?????. Vesiyhtiön hallituksen puheenjohtaja Vesa Leino kertoo, ettei kaupungin omistajaohjaus tarjonnut yhtiölle juuri muita vaihtoehtoja kuin irtisanoa toimitusjohtaja. Niillä hän viittasi terveyskeskuskiinteistön myyntiin, jolla ensi vuoden budjetti käännetään ylijäämäiseksi, sekä Fortumin kanssa vireillä oleviin maakauppoihin. Ulosajettu auto seisoi tien sivussa, eikä ketään näkynyt missään. 7–21, la–su 8–20, www.k-supermarket.fi TO–LA TO–LA TO–LA AKTIVOI VIIKON MOBIILIETU! Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 6,39/rs (19,97-25,56/kg) Rajoitus 1 erä/asiakas. – Meidän välinen yhteistyömme toimii tälläkin hetkellä hyvin. Keskusteluitta valtuusto hyväksyi Ravitien varrella sijaitsevan Ravikiilan asemakaavan ja Pennalan läntisen teollisuusalueen tonttien kaksihintajärjestelmän. Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöiltä ei kanneta veroa lainkaan. Ilman Plussa-korttia 4,89/6-pack (2,02/l), sis. pantit 0,90 6 -pack Ilman Plussa-korttia 5,49/rs (10,98-15,69/kg) Plussa-etu ?????. Ei kyllä eikä ei, Leino sanoo. Paikalle hälytetylle yksikölle tehtäväksi jäi kuusen jälkien siivoaminen. Orimattilan tuloeli kuntavero on ensi vuonna 8,7 prosenttia. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 13. Tuotteita rajoitettu määrä. Kaupunginhallitus oli sitä mieltä, ettei erillistä kaupunkimitalia tarvita, koska Orimattilassa valitaan jo entuudestaan vuoden kaupunkilainen. Vesiyhtiön irtisanomispäätöksen jälkeen Orimattilan Lämpö oy:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Mölsä kertoi, että myös lämpöyhtiö joutuu pohtimaan Kotosen jatkoa, vaikka tilanne onkin lähtenyt liikkeelle vesiyhtiön puolelta. SILAKKAFILE Ruotsi KOKONAINEN LOHI Norja Ilmainen fileointi! SUO MI 7 99 kg PERSIMON Espanja 1 99 kg OMENA RED DELICIOUS Italia (vahattu) 1 99 kg BATAATTI Punainen USA, Egypti 99 kg Reilun kaupan KUKKAKIMPPU Kenia 9 90 5.Ilman Plussa-korttia 2,79/ps (10,33-15,94/kg) Taffel BIG TIME PUSSIT 175-270 g (9,26-14,29/kg) 2 ps 3 99 Coca-Cola, Sprite tai Fanta Zero sugar VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l/tlk 6-pack (1,56/l) sis. Kokoomus oli ainoa puolue, joka käytti kokouksessa asiasta ryhmäpuheenvuoron. Yhtiöiden hallitusten puheenjohtajat ovat vaitonaisia johtajasopimusten sisällöistä. – Ei ole mitään erillisiä kultaisia kädenpuristuksia, hän sanoo. Äänestyksessä moni vielä kaupunginhallituksessa aloitteen torppaamisen kannalla ollut – muun muassa puheenjohtaja Jenni Päivähonka (kok) – näki asian nyt uudessa valossa ja äänesti palauttamisen puolesta. – Meidän kokouspapereissamme sitä on kolme kertaa kysytty, mutta siihen ei ole tähän päivään mennessä vastattu. Plussa-etu ?????. Rönkkö ei ollut tyytyväinen kaupunginhallituksen aloitteeseen antamaan vastaukseen. Töiden päättymistä lämpöyhtiön johdossa Kotonen osasi vesiyhtiöstä irtisanomisen jälkeen odottaa. Hakijat ovat Velco Oy:n varastotyöntekijä Jens Flinck Vantaalta, Hämeenlinnan kaupungin controller Leena Thure Hämeenlinnasta, Orimattilan Panimo oy:n hallintoja talousvastaava Veera Varjola Asikkalasta, ITPM:n portfolio manager Mikko Tuomi Nivalasta, Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymän projektityöntekijä Joonas Keskiaho Haminasta, Orimattilan kaupungin kirjastovirkailija Viljami Kesänen Orimattilasta, Nobia Finland oy:n luotonvalvoja Ari-Pekka Juusela Lahdesta, Canpack Finland oy:n HR-officer Anne Moisio Hämeenlinnasta, Ramboll Finland oy:n tekninen assistentti Emilia Siponen Lahdesta, Levypyörä oy:n talouden kehityskoordinaattori Meia Laakkonen Orimattilasta, Rovaniemen kaupungin taloussuunnittelija Irina Pöyry Rovaniemeltä, Kuluttajariitalautakunnan esittelijä Mikko Laakso Lahdesta, Satakunnan hyvinvointialueen toimistosihteeri Eveliina Haavisto Raumalta, Teollisuusliitto ry:n aluetoimitsija Mikko Kähkönen Oulusta ja Sosiaalija terveysministeriön erityisasiantuntija Viivi Pekkonen Orimattilasta. Mainittu työpaikka on hakijan ilmoittama hänen viimeisin työpaikkansa. Kotoselle irtisanominen vesiyhtiöstä tuli yllätyksenä. – Sinänsä kyllä, en tällaista odottanut, vaikka ongelmia on ollut pidemmän aikaa, hän kuvailee. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Törrönen uumoili, että kuntaveron nostosta joudutaan keskustelemaan Orimattilassa vielä lähivuosina, kun tilapäistä helpotusta talouteen tuovat keinot on käytetty. Keskellä kokoomuksen konkarivaltuutettu Jussi Karinen. Tästä seurasi kutsu kaupunginhallituksen puhutteluun, jossa yhtiön hallitus joutui ahtaalle. – Kotonen on todella kovan sarjan ammattilainen vesihuollossa. Vuonna 2021 Orimattilassa aloittaneen Kotosen työvelvoite molemmissa yhtiöissä päättyy kuluvan viikon perjantaina. Jos emme olisi irtisanomista hallituksessa tehneet, omistaja olisi valinnut sellaisen hallituksen, joka sen tekisi, Leino sanoo. Taustalla erimielisyydet vesimaksujen korotuksista kaupunginhallituksen kanssa Vesija lämpöyhtiö antoivat potkut toimitusjohtajalleen Orimattilan vesilaitoksen irtisanottu toimitusjohtaja Petteri Kotonen jättää Orimattilan vesiyhtiön tämän viikon jälkeen. 03 777 3860, www.musculus.fi, myös kotikäynnit. Virka on ilmoitettu täytettävän 1.1.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. HINNAT VOIMASSA TO-SU 13.-16.11.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. Rönkön esitys sai tukea muilta perussuomalaisilta ja vihreiden Saku Salmiselta, joten kaupunginvaltuusto pääsi äänestämään aloitteen kohtalosta. – Viikko sitten yhtiön hallitus oli koolla ja kävimme läpi saamamme omistajaohjauksen viestin. päivänä 2025 – N:o 86 – 3 PETRI SIPILÄINEN Orimattila Orimattilan veroprosentteihin ei tehty muutoksia maanantain valtuustokäsittelyssä. Plussa-etu ?????. Hän koki, ettei hallituksen esittelijä ollut ymmärtänyt aloitteen tarkoitusperiä ja halusi palauttaa asian takaisin valmisteluun. Teemme töitä sen eteen, että yhtiö on perjantain jälkeenkin toimintakuntoinen ja sitä johdetaan jämäkästi, Leino sanoo. Leinon näkemyksen mukaan kamelinselän katkaisivat vesiyhtiön hallituksen hiljattain hyväksymät vesitaksojen korotukset, jotka olivat suuremmat kuin yhtiön omistaja eli kaupunki oli linjannut. – Kaupunkihan käyttää omistajan oikeutta tehdä ratkaisuja. Voimalaitoksen kiinteistövero säilyy 2,5:nä ja rakentamattoman rakennuspaikan 3 prosenttina. Se, onko asioita aina hoidettu diplomaattisesti, on kysymys, johon en ota kantaa, koska en itse ole ollut näkemässä, Leino muotoilee. 4 49 rs Atria KANAN PAISTILEIKKEET 350-500 g (8,98-12,83/kg) Plussa-etu ?????. Kokoomus oli myös huolissaan kaupungin velkamäärän kasvusta tuleville vuosille suunniteltujen investointien seurauksena. Vasemmistoliiton Tarmo Taavila näki, että pahimpaan varautuminen on vastuullista taloudenpitoa. Sivistystoimen talousja hallintoasiantuntijan virkaan 15 hakijaa maissa. Fazer KÄÄREELLISET KONVEHDIT 250-320 g 3 rs 12 .(12,50-16,00/kg) Mobiilietu voimassa 10.-16.11.2025. Leinon mukaan Kotonen on vielä tämän viikon töissä. Ilmeisesti siis henkilövahinkoja ei sattunut. TAVALLISTA PAREMPAA JA EDULLISESTI 8 99 kg KALAMESTARILTA LIHAMESTARILTA SIIPIBAARI Useissa eri marinadeissa! kg 9 95 PORSAAN KYLJYKSET kg 3 99 RUOKAMESTARILTA Oman keittiön PIZZAPALAT 11 95 kg Katso lisää tarjouksia täältä! Käkeläntie 3, Orimattila, puh. Viimeiset päivät kuluvat tiedon siirtoon ja muihin käytännön järjestelyihin
Joukossa on muun muassa suosikkitubettajien Cancel-elokuva. Nuorilla juurihoidot onnistuvat keskimäärin muita ikäryhmiä paremmin, mutta toisaalta juurihoitojen loppuunsaattaminen jää nuorilla useammin kesken. Mutta emme pysty kehittämään, jos kassassa ei ole rahaa. Lakiesitys uudesta rahapelijärjestelmästä on eduskunnan valiokuntien käsittelyssä. Reilut kaksi vuotta sitten syyskuussa Laaksonen esitti, että olisiko Orimattilaan evakkoon tulleiden henkilöiden kokemuksissa jotain hyödynnettävää ukrainaisten tai muiden näkökulmasta. Ajattele minua silloin tällöin sellaisena kun olin eläessäni. Eikö lehtesi tullut. Topintiellä ihmeteltiin ojaan jumittunutta linja-autoa Siitä ei ole varmuutta, miksi LSL:n bussi päätyi reitiltään väärälle tielle. Nyt niihin olisi pakko tarttua, Päivähonka sanoo. Linja menee läheltä Topintietä, eli Viljanmaantietä ja Puistotietä pitkin. Silloin perhe muutti pois kotitilaltaan. Orimattilaan olisi ollut tulossa hyviä hankkeita, mutta aika usein ne on torpattu. En ole suuremmin kokenut vähättelyä, Päivähonka sanoo. 18-vuotiaana Päivähonka osti tilan takaisin ja ryhtyi pyörittämään sitä. Tikanheittoa. Toisaalta 50 ikävuotta on usein vasta alku. Asia selviää tuoreen Terve Suomi -väestötutkimuksen ja suun ja hampaiden sairauksien hoidon kansallisen laaturekisterin tiedoista. Toisinaan on mukava muistella, mutta ei kauan. Pitkän siivun Päivähonka on viettänyt myös työnantajansa palveluksessa Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymässä Keudalla Mäntsälässä. Kyseessä oli Lahden Seudun Liikenteen linjaa 72 ajava bussi. Tiedustelut Pekka Löytty, puh. klo 10, Orionkuja 3, Illansuu. Kaksi muutakin vanhaa aloitetta päätökseen Tiistaina esitettiin myös kahden muun vanhan aloitteen nuijimista loppuunkäsitellyiksi. JUHO KIURU Jenni Päivähonka viettää merkkipäiviään perhepiirissä. Terve Suomi -väestötutkimus toteutettiin valtakunnallisella kyselytutkimuksella lähes 62 000 20-vuotiaalle ja sitä vanhemmalle väestölle. Tulosten perusteella suomalaiset näkevät uudistuksen vaikutukset pääosin kielteisinä. Silloinen valtuutettu Pertti Laaksonen (kd) esitti, että Orimattila tarjoaisi asuntoja ja opiskelumahdollisuuksia Ukrainan pakolaisille. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. Mikä saa suuntaamaan tarmoa myös yhteisten asioiden kanssa työskentelyyn. Auttavan puhelimen numero on 09-750200 ja nettiosoite: www.aa.fi Eläkeliiton Orimattilan yhdistyksen kirjallisuuskerho kokoontuu 17.11. En ole kokenut, että se työ olisi rasittanut. Ne vaativat hallituksen puheenjohtajalta paljon perehtymistä. päivänä 4 – N:o 86 – 2025 Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Tulosten mukaan hampaiden kiinnityskudossairaus eli parodontiitti ja hammaskaries ovat yleisimpiä miehillä, heikommin koulutetuilla, iäkkäillä ja henkilöillä, joiden äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi. Illalla vuorossa on muita elokuvia, joista peritään pääsymaksu. Tapauksesta ei lisätietoja irronnut Hämeen poliisin viestintäpäällikkö Sofia Isokoskelta. Miehet kokevat lisäksi entistä useammin, etteivät saa hoitoa silloin kun sitä tarvitsevat. Siellä orimattilalainen on viihtynyt 25 vuotta opettaen maatalousja puutarhasektorilla. Ehkäisevään hoitoon sekä huolelliseen omahoitoon olisi tärkeää panostaa entistäkin enemmän, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ylihammaslääkäri Ulla Harjunmaa sanoo hammaslääkäriseuran tiedotteessa. 50 VUOTTA Pennalassa kyläkino (c ) Ar to In ka la ww w. Onko alkoholi Sinun tai läheisesi ongelma. Noiden risteys on Topintien paikkeilla. Kyselyyn vastasi yli 2 200 ihmistä. Opiskelin samaan aikaan ja tein työkeikkoja sinne tänne. Se on samalla maailman ensi-ilta. Esimerkiksi Olotilassa voi järjestää tähän liittyvän tilaisuuden. Lippuja myydään paikan päältä. Ja senkin jälkeen. Liput ostetaan tapahtumasta paikan päältä. 20.10.2025 Orimattila Orimattilan AAryhmät. Kuolleita Miesten suunterveys huolestuttavalla tasolla MISKA MIETTINEN Orimattila Orimattilan kaupungin sivistysvaliokunta vastasi tiistaina kolme ja puoli vuotta vanhaan aloitteeseen. klo 12.00 Ella ja kaverit Operaatio Saukko (S, 12 €), klo 13.45 Cancel (K12, 12 €) HUOM! Ikäraja muuttunut 4.11., klo 15.45 Kyllä isä osaa Lapissa (S, 12 €), klo 17.30 Sisu 2 (K16, 12 €). Saman silminnäkijän mukaan hinausauto auttoi bussin pois kiipelistä tiistaina ennen puoltapäivää. Grahn-Laasonen on kokoomuslainen sosiaaliturvaministeri. Näytösten esittämistä tukevat OP YläUusimaa ja Lidl. Vaikeudet ovat opettaneet Johtotehtäviin häntä on valmistellut nuorena alkanut vastuunkanto. Suuria hankkeita on vireillä monella suunnalla. Ehkä aika on nyt kypsytellyt puhumaan. Tapahtumassa buffa,la 15.11. 03-876 678. – Yhteisöllisyys on minulle tärkeää. Vastuullisesti hoidetaan, kun tähän on lähdetty, Päivähonka kuvailee. Orimattila on nostettava kehitysuralle, Päivähonka haastaa. Kokoonnumme tiistaina 18.11. – Viimeistään minut herätti, kun Sanni Grahn-Laasonen soitti, että nyt on se aika kun lähdet mukaan. klo 17 Kyllä isä osaa Lapissa (S, 12 €), klo 18.45 Syke-elokuva: Kipinöitä yössä (K12, 12 €) Lauantai 15.11. Rakkaamme puoliso, isä, vaari Ilpo Tapio Järvinen Sinut saatamme silmin kyyneltyvin laulukuoroon taivaan enkelien Ulpu Ulla, Ilkka ja Onni-Thomas Janne, Sanna, Manu ja Maisa Olli ja Anu Muut omaiset ja ja ystävät Kun olen kuollut, kun olen kuollut itke hiukan minun vuokseni. Erityisen kielteisesti suhtaudutaan lisääntyvään markkinointiin. 0100 5577 Marraskuinen aamu on harmaa ja synkkä. Päivähongalla todettiin 15 vuotta sitten rintasyöpä, kun perheen lapsi oli viisivuotias. Orimattilan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jenni Päivähonka (kok) täyttää perjantaina 50 vuotta. – Jokunen autoilija ei uskaltanut ajaa bussin ohi, joten me autettiin ajamalla itse muutama auto siitä. Jätä minut rauhaan, niin minäkin jätän sinut rauhaan. Hän haluaa synnyinkaupunkinsa kukoistavan. Ylihammaslääkäri Harjunmaan mukaan kivun poiston jälkeen juurihoidoissa olisi tärkeää hoidattaa hammas loppuun asti. Ajankohtaista terveydestä! ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. Oma arvioni on se, että vastaaminen on siis jäänyt epähuomiossa antamatta, sivistysjohtaja Heidi Nygren kertoo. Vastauksen mukaan senioripalvelujen asiakaskunnassa on evakkoja, joilta voi selvittää halukkuutta kertoa kokemuksistaan. – Minulle on sanottu, että 50 on uusi 30. Lisäksi osa osallistujista kutsuttiin laajaan terveystarkastukseen, joka suoritettiin tammi-kesäkuun 2023 välisenä aikana. Sen toteutti Helsingin yliopiston riippuvuuksiin erikoistunut CEACG-tutkimusryhmä.. Vaihtelua esiintyy myös juurihoidettujen hampaiden hoitotuloksissa ja juurihoitojen loppuunsaattamisessa ensiapuluonteisen hoidon jälkeen, tiedotteessa kerrotaan. – Minulla pitää aina olla jotain kehitettävää ja monta rautaa tulessa. Sen edistämiseksi Päivähonka tahtoo osallistaa kaupunkilaisia. Päivähongan 50:neen vuoteen mahtuu siis paljon. Orimattilan Marttayhdistys ry. – Kesäkuussa kun hyppäsin tähän hommaan, aika reippaasti on saanut aloittaa työn, että faktat saa selville. Ura maatalouden parissa oli selviö. Orimattila auttoi heti, mutta vastasi aloitteeseen vasta vuosien jälkeen Helsingin yliopiston tekemään kyselytutkimukseen vastanneista alle viidennes pitää uutta rahapelijärjestelmää hyvänä uudistuksena. Lauantaina esitetään neljä elokuvaa, joissa on sekä lapsille että aikuisille sopivia. Kiusaamisvapaaksi kaupungiksi julistautuminen on täysin mahdollista ja kannatettavaa. Paikka on osoitteessa Kotiseututie 6 A rappu, mutta Heinämaantien kautta kulkien viereisessä talossa on Pesula. 040 322 1780. – En ole siitä hirveästi puhunut. Valtaosa vastaajista uskoo, että rahapelihaitat ja -ongelmat tulevat lisääntymään uudessa järjestelmässä. Jatkohoitoon ohjaamisen polkuja olisi hyvä pystyä vahvistamaan hyvinvointialueilla, hän sanoo. – Näkisin, että sen puhtaus ja aromaattisuus on aika hyvä valttikortti tulevaisuudessa. Tunnin verran venytellään ja senjälkeen käydään muut asiat läpi. Hän on työskennellyt yhteisten asioiden parissa jo nuoresta pitäen. Toinen silminnäkijä arveli, että kuski ei ehkä ole havainnut ojaa yrittäessään kääntää autoa. Ei ollut helppoa. Palkitsee, kun saadaan tuotettua ihmisille jotain hyvää. Alle 12-vuotaat lapset, eläkeläiset ja opiskelijat saavat pienen alennuksen lipun hinnasta. Ryhmä kokoontuu torstaisin klo 19 Kuismapolku 4, Helinäntupa. Pennalan koulun vanhempainyhdistys järjestää Pennalan koululla leffanäytöksiä kaikenikäisille. – Eno sanoi, että anna palaa vaan äläkä välitä. Keudalla tehtäviin kuului myös esimiestyötä. Lisäksi puolitoista vuotta sitten keväällä Orimattilan Keskustan valtuustoryhmä esitti kaupungin julistautumista kiusaamisvapaaksi kaupungiksi. Ja pari vuotta Päivähonka oli Keudan asiakkuuspäällikkönä. (Intiaani-rukous/Ilpon toiveen mukaan) Siunaus Orimattilan kirkossa 22.11.2025 klo 14.00. Syöpä on hallinnassa, mutta kokemus pisti arvot uusiksi. Veikkauksen yksinoikeus rahapelien järjestämiseen Suomessa päättyy vuoden 2026 lopusAlle viidennes pitää uutta rahapelijärjestelmää hyvänä Pennalan koulun vanhempainyhdistys järjestää viikonloppuna Pennalan koululla kyläkinon eli elokuvanäytöksiä kaikenikäisille. Politiikkaan lähtemistä Päivähonka oli aika ajoin miettinyt, mutta aina kuitenkin kieltäytynyt. co m 9 7 5 2 7 3 3 8 4 6 7 1 2 8 9 3 6 4 5 5 9 2 8 6 MISKA MIETTINEN Orimattila Bussi möllötti puolittain ojassa jumissa tiistaiaamuna Orimattilan Topintiellä. Tervetuloa mukaan. Seuratoiminta sa. Politiikkaan Jenni Päivähonka haluaa tuoda myönteisyyttä ja rohkeutta. Rakkaudesta lajiin tein. Kielteisimmin suhtaudutaan vaikuttajamarkkinointiin, jonka rajoituksia kannattaa 87 prosenttia vastaajista ja täyskieltoa 71 prosenttia. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Olette lämpimästi tervetulleita. Lapset (11v ja alle), eläkeläiset ja opiskelijat: 1 € alennus näytösten lipuista. klo 12-16 kahvila ja arpajaiset. Maatalousura on isän verenperintöä, Päivähonka pohtii. Sivistystoimiala totesi, että kiusaamisvapaaksi kaupungiksi julistautuminen on toimialojen yhteinen tehtävä. Bussi oli sen pihaan erkanevan tien tukkeena jonkin aikaa. Jos kaikki menee nappiin, seurauksena on lisää työtä ja asukkaita sekä palveluverkon kehittämistä, Päivähonka ennustaa. Sen reitti kulkee Orimattilan linja-autoaseman ja Heinolan väliä. Lahden kaupungin joukkoliikennepäällikkö Lauri Jokista ei tavoitettu kertomaan asiasta. Eihän sillä tänne tarvetta ole ajaa, joten ilmeisesti kuski yritti kääntää autoa, Topintiellä sijaitsevalta AD-Autohuollolta kerrottiin. Se aiheutti pientä harmia. Siinä tehtävässä uudenlaista haastetta tuo, että Orimattila näyttää saaneen päälle entistä isomman vaihteen. – Toivon, että Orimattila olisi itsenäinen vielä tämän valtuustokauden jälkeenkin. 0100?4070 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. Mietin, miten kuntapuolella kestän nitinän, kun on sitä isompiakin murheita. Se on oikeastaan täysi vastakohta sille, mitä tuleva syntymäpäiväsankari edustaa. He pitävät minut arjessa ja trendeissä kiinni. – Karies ja parodontiitti ovat edelleen hyvin yleisiä kansansairauksia Suomessa, ja niiden hoito vaatii runsaasti resursseja. Muistotilaisuus läheisten läsnäollessa. Siltaryhmä kokoontuu maanantaisin klo 18, Puistotie 10, srk nuorisotila. Muutama vuosi sitten hän jätti pomohommat ja keskittyi opettamiseen. Nyt mieli lopulta muuttui, kun Eveliina Rautala houkutteli mukaan. Tämä edellyttää kaupunkitasoista yhteistyötä ja sitoutumista asetettuihin tavoitteisiin. Ne isot hankkeet ovat etenkin datakeskus, aurinkovoimalat ja Henna-Tuuliharjan kehitys. Jokunen jäärä kurtisti kulmiaan, kun kaupungin ykköspaikalle istutettiin moneen muuhun verrattuna nuori noviisi nainen. – Meillä ei ole mitään tietoa siitä, miksi bussi tuohon päätyi. Perjantaina voi varata ja ostaa lippuja jo myös lauantain näytöksiin. Juurihoidoissa suurta vaihtelua Suun ja hampaiden sairauksien hoidon laaturekisterin vielä julkaisemattomien tietojen mukaan parodontiitin diagnosoinnissa on huomattavia eroja eri hyvinvointialueiden sekä julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Vaatii kuntalaisilta positiivista suhtautumista, että päästään kasvu-uralle. Kyselyssä kartoitettiin mielipiteitä uudistuksesta, jossa osa rahapelimarkkinoista avataan kilpailulle. Ajattele minua toisinaan, mutta älä liikaa. Enemmänkin se on kivaa. – Kaikki mitä olen työkseni tehnyt on liittynyt maatalouteen, Päivähonka summaa. Orimattilassa lau antaisin. – Itse olen vasta tullut (sivistysjohtajaksi), mutta arvelen, että tässä on keskitytty enemmän toimimaan kuin valtuustoaloitteisiin. 12.08.1941 Orimattila k. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Maatalous ja yhteisöllisyys aina mukana Työntekoon Päivähonka oppi kotitilalla ja tädin kauppapuutarhalla Haminassa. Maataloudenkin puolella olisi mietittävää. Mikäli intoa löytyy, voi maahanmuuttokoordinaattorin kanssa tehdä yhteistyötä ajakseen asiaa eteenpäin. – Ehkä sinnikkyys ja vastuullisuus ovat kasvaneet tuon myötä. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 13. Perintönä meinasi tulla myös isän kohtalo. Maksutapoina leffalipuille: käteinen, kortti ja kaikki kulttuuriedut (kortti sekä mobiili). Päivähongan isä kuoli tytön ollessa 11-vuotias. poikkeuksellisesti jo klo 16.30. – Muutoin edessä on ennemmin tai myöhemmin oireiden uusiutuminen ja hampaan poisto. Käytännön toiminta oli siis ripeää, mutta hallinnollinen vastaus kesti hämmästyttävän kauan. Apuna olivat äiti ja hänen miesystävänsä. Nyt on hieman hankalaa, mutta Päivähonka uskoo, että suomalaiset haluavat syödä suomalaista ruokaa. s. – Se sopi tähän kuvioon, Päivähonka sanoo Orimattilan kaupunginhallituksen puheenjohtajuuteen viitaten. – Turha nitistä ja kitistä pienistä. ais ud ok u. Vastauksessa muistutettiin, että Orimattilaan perustettiin vastaanottokeskus turvapaikanhakijoille. STT Miehet käyttävät suun terveydenhuollon palveluja harvemmin kaikilla hyvinvointialueilla ja sairastavat muita väestöryhmiä enemmän, kertoo Suomen hammaslääkäriseura Apollonia. Jenni Päivähongan toive: Orimattilan pitää tarttua mahdollisuuksiinsa Synttärikukat vaasiin pistävä Jenni Päivähonka haluaa orimattilalaisten pohtivan, onko kasvuhankkeita varaa vastustaa. Perjantaina näytetään koululaisille ilmainen seikkailuelokuva Tonttu. Ja niin kauan kuin elät, säästä ajatuksesi eläviä varten. Varhaiskannon valitukset arkisin klo 6.30–16.00, viikonloppuisin 6.30–12.00, puh. Teen nuorten kanssa aika paljon töitä ja pidän itseäni muka nuorekkaana. Kasvulla saisimme luotua hyvän elämän edellytyksiä vauvasta vaariin. MTK Orimattilassa takana on kohta 20 vuotta ja Luhtikylän kyläjohtokunnassa yli 20 vuotta. Perjantai 14.11. Lisäksi näytimme merkkiä, että miten siitä pystyy ajamaan ohi. – Ihmisten täytyisi oikeasti miettiä, mikä ura valitaan. Tervetuloa elokuviin! Seurapalstailmoitukset: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Kotikunnan Orimattilaksi rekisteröineille ukrainalaisille tarjottiin ja tarjotaan asuntoja kuten muillekin kuntalaisille. Paikalle tulee bodybalance ohjaaja ja sitä varten ottakaa mukaan jumppa-alusta
Henriikka ei lähtenyt kilpailemaan Siirtokuljetuksia hoiti Orimattilassa vielä muutama vuosi sitten pääsääntöisesti paikallinen Kukkaja Hautauspalvelu Henriikka. Hän kuvailee, että silloin hänellä meni usko maatalouteen Suomessa, mutta usko yrittämiseen on säilynyt edelleen. – Väinölässä ollaan kiitollisia lahjoituksesta, joka kertoo välittämisestä ja yhteisistä arvoista, Eronen iloitsee. Uusia yrityksiä Starminds Academy Oy, Orimattila. Leivo kehottaa omaisia ottamaan yhteyttä suoraan asumispalveluyksiköiden johtoon, mikäli heillä on kuljetuksista huomautettavaa. Orimattilan kaupunki korvaa Jokivarren koulun oppilaan silmälasit, jotka hajosivat lokakuisella välitunnilla todella epäonnekkaan tapahtumaketjun päätteeksi. Samalla alueella on pysytty, tilat ovat vaan vaihtuneet. Vuonna 1997 valtio myi vanhoja tielaitoksen kiinteistöjä ja useampi yrittäjä osti tontin, jossa Koukjärven Höyläämön tilat sijaitsevat nykyäänkin. Vainaja on ihminen vaikka onkin kuollut, hän muistuttaa. Se tappoi yrittäjähenkeä, kun tulonmuodostus ei enää tullutkaan vain yrittämisen ja oman tuotannon kautta, vaan monimutkaisten tukijärjestelmien kautta. Orimattilassa asia on herättänyt hämmennystä osassa omaisia. Mitään logoja autossa ei saa olla. Kun vainajien kuljetukset päätettiin kilpailuttaa, Henriikka ei enää halunnut osallistua siihen. päivänä 2025 – N:o 86 – 5 PETRI SIPILÄINEN Orimattila Päijät-Hämeen hyvinvointialueen eri asumisyksiköissä, laitoksissa sekä palliatiivisessa tai kotihoidossa kuolleita ei kuljeteta enää perinteisellä ruumisautolla sote-keskuksiin. – Se ei ollut suomalaisen maatalouden kannalta onnistunut ratkaisu. Finlandia Kirja osti hallin Nastolasta Orimattilalainen Finlandia Kirja hankki lisätilaa Nastolan Villähteeltä. Lahjoitustilaisuus järjestettiin parisen viikkoa sitten. Ne putosivat leikeissä pensaikkoon ja hajosivat niiden jäädessä toisen lapsen tallomaksi kesken etsimisen. Laajennus ei tuo tarvetta hankkia kerralla isompaa määrää uusia työntekijöitä, koska Finlandia Kirja on palkannut parin kolmen vuoden aikana jo melko paljon uutta väkeä. – Kasvoin sukutilan pitoon lapsesta alkaen ja jo varhaisessa vaiheessa tiesin, että tämä tulee olemaan minun työni. Jos vainajien säilytystilat siellä ovat täynnä, heidät kuljetetaan Päijät-Hämeen keskussairaalaan Lahteen. Vuonna 2013 Vainio luopui viljelystä ja maatalousurakoinnista sekä keskittyi pelkästään höyläämön toimintaan. päivään asti. Mutta toisaalta sen jälkeen höyläämö on kasvanut, Vainio toteaa. Tekstiiliteollisuuden työväki oli liikkuvaa, koska työn perässä muutettiin Orimattilaan ja työn perässä muualle. Pakettiautoissa on lavetit ja paarit 2–4 vainajalle. Ilmatieteen laitoksen tutkijat osallistuivat raportin tekoon. Idea lähti Orimattilan pitkistä perinteistä tekstiili-, vaatetusja kutomotoiminnassa. Perinteistä ruumisautoa ei ehdoissa enää edellytetä vaan vainajien kuljetukseen kelpuutetaan myös musta, valkoinen tai hopeanharmaa pakettiauto. Työhön kuuluu usein nostamista ja kantamista, jolloin joustavat ja käytännölliset työvaatteet ja turvakengät ovat turvallisuusseikka, Tuominen perustelee. Nuorisovaltuuston edustajat ehtivät tänä syksynä osallistua joidenkin jaostojen kokouksiin, kunnes selvisi, etteivät he nykyisen hallintosäännön mukaan voi ollakaan jaostoissa läsnä. Vuonna 2017 leijonat lahjoittivat huoneeseen maisematapetin ja lepotuolin, kertoo leijoniin kuuluva Aku Eronen. Tekstiiliteollisuus oli 1900-luvulla Orimattilan teollisuuden selkäranka. Eronen kertoo uuden tuolin olevan jo käytössä ja tarjoavan asukkaille mahdollisuuden rauhalliseen lepohetkeen. Perussuomalaiset huolissaan ultraprosessoidusta kouluruuasta Ruuanlaitto aiheutti palohälytyksen Orimattilan Orionkujalla tiistaina aamukymmenen maissa. – Mitkään tummat työhaalarit eivät käy, hyvinvointialueen geriatrisen osaamiskeskuksen tulosaluejohtaja Merja ValjakkaHeimola täsmentää. Koska irtisanomisessa noudatetaan kuuden kuukauden irtisanomisaikaa, alkaa uusi sopimuskausi ensi vuoden maaliskuun alusta. KUVA: TIINA HEIKKA Elämäntyöpalkinnon Myrskylän yrittäjiltä pokkasi myös maanviljelijä Seppo Helske. Paloa ei syntynyt, eikä pelastuslaitoksella ollut täten tehtävää. Maastopalojen pienhiukkaset aiheuttavat vuosittain yli 100 000 ennenaikaista kuolemaa, kertoo tutkimusraportti. Finlandia Kirjan yrittäjä Matti Pietilä arvelee, että yritys ottaa hallista omaan käyttöönsä ehkä kolme neljäsosaa. Kuljetukset pitää hoitaa arvokkaasti. Tästä niin sanotusta siirtokuljetuksesta vastaa hyvinvointialue, joka myös maksaa sen. Ne ovat entisiä tila-autoja, jotka on muutettu ja rekisteröity ruumisautoiksi. 3571818-6. Teemu Ojanne Vihreän verkon puheenjohtajaksi Kari Vainiolle ja Seppo Helskeelle yrittäjien elämäntyöpalkinto Myrskyläläiset yrittäjät Kari Vainio ja Seppo Helske palkittiin Myrskylän yrittäjät ry:n jakamilla elämänpalkinnoilla viime torstaina yhdistyksen syyskokouksen yhteydessä. Savulle altistuvien ihmisten määrä kuitenkin kasvaa väestönkasvun myötä etenkin paloherkillä alueilla. – Luulin, että kyseessä olivat remonttia tekemään tulleet raksatai huoltomiehet, mutta he olivatkin noutamassa vainajaa, kuvailee eräs omainen kohtaamistaan Orimattilassa sijaitsevan palvelutalon edustalla. Sopimus on voimassa elokuun 2027 loppuun. Oman isännyyden aikana onnistuin kehittämään kasvinviljelytilan toimintaa laajenemalla ja erikoistumalla siemenviljelyyn, Helske kuvailee. Hän korostaa kuitenkin niin yrityksen kuljetuskaluston kuin työntekijöiden pukeutumisenkin täyttävän hyvinvointialueen asettamat ehdot. Välituntivalvoja arvioi tilanteen tapahtuneen niin nopeasti, ettei vahinko ollut ehkäistävissä. Tuoli luovutettiin Väinölään parisen viikkoa sitten. Työpajoihin kutsutaan aikaisemmin tekstiiliteollisuuden palveluksessa olleet sekä käsityön taitajat tai muuten vaan asiasta kiinnostuneet henkilöt. – Konkreettisena muistutuksen siitä, että pienillä teoilla voi olla suuri merkitys ihmisten arjessa, hän muistuttaa. – Näissä kilpailutuksissa mennään aina talous edellä. Tästä kuljetuksesta huolehtivat omaiset, käytännössä omaisten pestaamat hautaustoimistot. heinäkuuta 2027. Sisaruksillani oli muita ammatillisia tavoitteita, niin minä luontaisesti valikoiduin tilan jatkajaksi, Helskeen tilan Seppo Helske kertoo. Se hoitaa kaikki vainajien siirtokuljetukset koko hyvinvointialueella. Hänen mielestään nuorisovaltuuston pitäisi saada edustus kaupungin jaostoihin sekä iltakouluihin, ja niistä pitäisi maksaa nuorisovaltuuston edustajille myös kokouspalkkio. Elämäntyöpalkinto jaetaan tunnustuksena pitkäaikaisesta yrittäjyydestä. Aiheet pyörivät Virkkeen, Kaitilan, Villatehtaan, Sellgrenin, Jaakkolan kutomon, Verran Huovan, Vuorelman, Heinämaan Pitsinkutojien ja Niemenkylän Nauhakaupungin ympärillä. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 13. Asiasta päätti sivistysjohtaja Heidi Nygren. Leijonat lahjoittivat lepotuolin Väinölään Artjärvi-Lapinjärvi-Myrskylä Lions Club on lahjoittanut yhteistyössä kunnan kanssa ryhmäkoti Väinölään uuden lepotuolin vanhusten arkea helpottamaan vanhan tuolin rikkouduttua. Kaupunkiin perustettiin Uudenmaan kotiteollisuusyhdistyksen kotiteollisuusneuvontaasema, jossa oli vakituinen neuNiemenkylänTönnön Nuorisoseura kokoaa tekstiilimuistoja Viiden kunnan yhteinen vihreiden paikallisyhdistys Vihreä verkko valitsi hallituksensa puheenjohtajaksi myrskyläläisen Teemu Ojanteen. Maatalouden tulotason lasku merkitsi sitä, että lisäansioita piti hankkia muista töistä. Ajoneuvon pitää olla siisti, ja sitä saa käyttää ainoastaan vainajien tai hautajaistoimintaan liittyvien kukkalaitteiden kuljetukseen. Sote-keskuksesta vainaja kuljetetaan useimmiten seurakuntien tiloihin odottamaan hautaan siunausta. O. Tieto asiasta sai leijonat taas liikkeelle: he ottivat yhteyttä kuntaan ja sopivat, että hankitaan uusi mekanismituoli, joka helpottaa asukkaiden lepohetkiä ja ylösnousemista. Op. Suurin käännekohta tapahtui vuonna 1995, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin. Mukana voi tuoda vanhoja tekstiileitä, valokuvia tai muita esineitä. Varsinaista tummaa pukua ja kravattia ei ole, koska työ on päivystysluontoista. – Noudossa korostetaan kunnioittavaa, mutta käytännöllistä toimintaa – ei seremoniallista pukeutumista. Pääasiassa Orimattilan vainajat viedään Orimattilan sote-keskukseen Kankaanmäelle. Myös toinen palkituista, Koukjärven Höyläämön yrittäjä Kari Vainio, sai ensimmäisen kosketuksen yrittämiseen jo lapsena maanviljelijäperheessä. Yritys osti siellä olevan toimipisteensä naapurista noin 4 100 neliön hallin itselleen. Eräästä kasvisruuan reseptistä perussuomalaiset löysi yhteensä yhdeksän eri E-koodia, kuten väriaineita, fosfaatteja ja emulgointiaineita. Nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja Niilo Simola esittää puolestaan omassa aloitteessaan muutosta kaupungin hallintosääntöön. Toimistotilat ovat olleet aika ahtaalla, kun niitä on ollut niin vähän, Pietilä sanoo. Optikon mukaan laseja ei ollut enää mahdollista korvata. Kuvassa vasemmalla leijonien presidentti Asko Viren, tuolia testaa Väinölän esihenkilö Päivi Aaltonen ja oikealla klubin rahastonhoitaja Jari Lähdemäki. Hyvinvointialue vastaa siirtokuljetuksista Palvelutalossa, terveyskeskuksen vuodeosastolla tai esimerkiksi kotihoidossa kuollut ihminen viedään aina ensiksi sote-keskukseen, jossa hänen kuolemansa todetaan virallisesti. Niinikosken koulukyytien kilpailutus käynnistyi Orimattilan perussuomalaisten valtuustoryhmä kantaa huolta kouluruuan laadusta. – Vainajat noudettiin aina ruumisautolla ja työntekijät olivat pukeutuneet asianmukaisesti tummiin pukuihin, kertoo hiljan hautaustoimiston pojalleen luovuttanut Arja Leppäkorpi-Viitanen. Viime vuonna maastopalojen savu aiheutti ennätykselliset noin 154 000 ennenaikaista kuolemaa. – Siellä on reilusti sekä teollisuustilaa että toimistotilaa. Vihreä verkko toimii Myrskylän ja Pukkilan lisäksi Askolassa, Mäntsälässä ja Pornaisissa. Yritys hoitaa siirtokuljetuksia kahdella pakettiautolla, mustalla ja hopeanharmaalla. Asumispalveluiden tulosaluejohtaja Terttu Leivo Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta kertoo, että Orimattilan kolmessa palveluasumisyksikössä – Marttilassa, Erkkilässä ja Artjärven palvelutalossa – on kuollut tänä vuonna tammi–syyskuun aikana noin kolmekymmentä henkeä. c/o Vhavainen Urheilutie 5, 16300 Orimattila. Varusmiespalveluksen ja agrologiopintojen jälkeen vuonna 1989 tilan isännyys siirtyi Helskeelle. Omainen ei halua esiintyä jutussa nimellään, koska ei halua asiasta koituvan seurauksia läheiselleen. Aluksi Vainio teki höylärin töitä maatalouden sivuelinkeinona. Koukjärven Höyläämön Kari Vainio sai Myrskylän yrittäjien jakaman elämäntyöpalkinnon. Aloitteen mukaan kaupungin ruokapalveluissa käytetään tällä hetkellä tuotteita, jotka voivat sisältää useita eri lisäaineita. Se on palvelujen EU-hankinnan kynnysarvo. Kilpailutusasiakirjoissa on määritelty tarkkaan, millaisella kalustolla vainajia voidaan kuljettaa sekä miten työntekijöiden on pukeuduttava ja käyttäydyttävä kuljetusten yhteydessä. Kahden ensimmäisen lukukauden osalta sopimus päättyy 31. Yhteen autoon mahtuu neljä vainajaa Torin Wanhan hautaustoimiston toimitusjohtaja Riku Tuominen sanoo, että Orimattilan tapauksen kaltaisia yhteydenottoja tulee välillä vastaan. Maastopalojen pienhiukkasista yli 100 000 ennenaikaista kuolemaa vuosittain. – Olen maalainen henkeen ja vereen, niin kyllä maatalousyrittämisen lopettaminen oli kova paikka. – Silloin aloin pyörittää höyläämöä omaan piikkiini. Kaupunki korvaa välitunnilla rikkoutuneet silmälasit Orimattilan kaupungin sivistysvaliokunta avasi Niinikosken suunnan koulukuljetuskilpailutuksen tälle ja seuraavalle lukuvuodelle sekä kahdelle mahdolliselle optiolukuvuodelle keskiviikkona. – Tarkoituksena on ollut, että siirtokuljetukset hoidetaan mahdollisimman huomaamattomasti, Tuominen selvittää. – Oma yritystoiminta käynnistyi ihan hyvin tilalla. Perinteisistä ruumisautoista luovuttiin kilpailutuksessa Kaksi vuotta sitten järjestetyn kilpailutuksen voitti lahtelainen Torin Wanha hautaustoimisto. Perinteisiä ruumisauton tunnusmerkkejä, kuten auton nokalla olevaa Suomen lippua, niistä ei kuitenkaan löydy. Hankintailmoitus ja tarjouspyyntö ovat esillä joulukuun 15. – Minun läheistäni ei ainakaan sillä pakettiautolla pois kärrätä, kun se aika koittaa, hän toteaa napakasti. Molemmat palkitut ovat olleet kosketuksissa yrittämiseen jo lapsuudessaan. Ruuanlaitosta aiheeton hälytys Niemenkylän-Tönnön Nuorisoseura alkaa kartoittamaan Orimattilan tekstiiliteollisuutta ja käsityöperinnettä. Keskiviikkoisessa syyskokouksessa hallitukseen valittiin Jenni Hovilehto, Minna Järvenpää, Jaakko Kyrö, Hannu Salin, Taija Sålberg, Tanja Suokivi ja Anssi Tuomisto. Helskeen tilalla vetovastuu on siirtynyt pojalle, mutta Helske itse on edelleen apulaisena tilan töissä. Samassa autossa voidaan siis kuljettaa useampiakin vainajia yhdellä kerralla. Emme halunneet tinkiä laadusta, koska kyseessä on vaativa työ, jossa vainajan arvostus on tärkeää. Kuljettajilta vaaditaan kunnioitusta ja hienotunteisuutta vainajaa, omaisia ja muita vainajan noutotilanteessa olevia henkilöitä kohtaan. Muu liikkeenjohdon konsultointi, muu laskentatoimen palvelu ja muut palvelut liike-elämälle sekä muu laillinen liiketoiminta. Hän ei halua, että autoista otetaan valokuva lehteen. – Mukaan tuli koneurakointia, lähinnä talvikunnossapitotöitä, Helske kertoo. Loput tilat jäävät vuokralaisten käyttöön. Hankinnan ennakoitu arvo sopimuskaudelle optiovuodet mukaan lukien ylittää 221 000 euron summan. Hyvinvointialueen vainajat kuljetetaan nykyisin pakettiautoilla Yhteen autoon voidaan ottaa kyytiin jopa neljä kalmoa Lahtelainen Torin Wanha hautaustoimisto hoitaa vainajien siirtokuljetukset koko hyvinvointialueella. Tiirismaan Liikenne ilmoitti irtisanoutuvansa koulukuljetussopimuksesta elokuussa. Simola perustelee ehdotustaan sillä, että näin nuorisovaltuusto pääsee aidosti mukaan kaupungin päätöksentekoprosessiin. Hän viljeli maata itsekin kolmisenkymmentä vuotta. – Ei ole tullut huomautuksia. – Idea vanhusten rauhoittumishuoneesta, jossa voi esimerkiksi levätä ja kuunnella musiikkia, syntyi Väinölässä jo vuosia sitten. Kaksi vuotta sitten toteutetun kilpailutuksen jälkeen vainajan viimeinen kyyti asuinpaikan ja sote-keskuksen välillä taittuu pakettiautolla. Matti Pietilä uuden hallin edustalla Villähteellä. Os. Se jätti maanantaina valtuustoaloitteen, jossa esitetään ultraprosessoitujen ja runsaasti lisäaineita sisältävien elintarvikkeiden vähentämistä kouluruokailussa. Tulosaluejohtaja Leivo toteaa, että siirtokuljetukset ovat hänen käsityksensä mukaan sujuneet hyvin. – Työntekijöillä on tumma kauluspaita, tumma työtakki ja tummat housut. KUVA: TIINA HEIKKA KUVA: AKU EROSEN ALBUMI KUVA: TEEMU LINNA KUVA: MISKA MIETTINEN Teemu Ojanne KUVA: MYRSKYLÄN VIHREÄT voja. Selvää on sekin, että oppilas tarvitsee silmälaseja päivittäin. Siirtokuljetusten määrä vaihtelee vuosittain melkoisesti. Työntekijöitä sillä on nyt 37. Hän koki asian vainajan arvoa alentavana. Perinteitä on myös pitsinkudonnassa ja muissa käsityöläisammateissa. Ilmatieteen laitoksen mukaan maastopalojen savujen pienhiukkaspitoisuudet eivät ole lisääntyneet merkittävästi. Jos sellaisia tulee, reagoimme niihin napakasti. Koska kyseessä on vahinko, korvataan alle vuoden vanhat silmälasit harkinnanvaraisella päätöksellä, olemassa olevan linjauksen mukaisesti täysimääräisesti. Hän oli mukana järjestämässä kilpailutusta. Tuoli palveli ahkerasti lähes kahdeksan vuotta, kunnes se keväällä rikkoutui. Kuolleisuuden kasvu johtuu kuitenkin pääasiassa väestönkasvusta. Teemu Ojanne arvelee, että vuoden vaihteessa alkavan pestin ensimmäiset asiat koskevat viestintää ja verkostoitumista sekä yhteistyön edistämistä. Henriikka voi noutaa vainajan edelleenkin palvelukodista sotekeskukseen, jos omaiset niin haluavat, mutta tällöin omaiset myös maksavat kuljetuksen. Kuljettajilla pitää olla riittävä suullinen sekä kirjallinen suomen kielen taito ja heidän tukee pukeutua siistiin, yhdenmukaiseen ja tummasävyiseen työasuun
Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat ja asiakkuuden aikana kertyneet tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistajaja asiakasrekisteriin. Bonus alkaa kertyä yleisimmin 50 euron kuukausiostoilla. • Pihaja puutarhatuotteet, grillit ja tarvikkeet • Rakentamisen ja remontoinnin tuotteet • Autoilutuotteet • Lamput, paristot ja taskulamput • Pesuaineet, siivoustarvikkeet • Kynttilät, servetit, kertakäyttöastiat • Kukat • Meikit ja kosmetiikkatarvikkeet, saippuat, shampoot, hiustenhoitotuotteet, kasvojenhoitotuotteet • Vauvanhoitotuotteet • Eläintarvikkeet • Sanomaja aikakauslehdet. S-Etukortilla alennusta käyttötavaroista jopa -15 % -5 % Alennus myös jo alennetuista hinnoista. KE-SU 12.–16.11.2025 Etu ei koske: tilausmyyntituotteita, elintarvikkeita, eläinruokaa, urheiluravinteita, alkoholi-, nikotiinija tupakointituotteita, vaippoja, pehmopapereita, postimerkkejä eikä Prepaid-kortteja. Sen voi maksaa kerralla kokonaan, tai liityttäessä 20 €, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk:n kuluessa. Lisätietoa asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: S-kanava.fi tai puhelimitse asiakasomistajapalvelusta, ma-pe 8-20, p. 010 76 5858 (0,083 €/min). • Polkupyörät • Puhelimet • Urheiluja älykellot • Televisiot • Pelikonsolit • Tietokoneet ja tabletit • Isot kodinkoneet, kuten jääkaapit, pakastimet, liedet, uunit, pesukoneet ja kuivausrummut sekä liesituulettimet • Piharakennukset • Kylpytynnyrit ja porealtaat • Kiukaat • Kompostorit/ komposti-WC: t, polttavat ja pakastavat WC: t • Nestekaasu • Älylukot ja tarvikkeet • Jalkineet ja laukut, jalkineidenhoito • Pukeutumisen tuotteet • Keittiötarvikkeet ja astiat • Kodintarvikkeet, tekstiilit, valaisimet ja sisustustuotteet • Kirjat, paperija toimistotarvikkeet • Lelut ja pelit • Liikuntaja urheiluvälineet, pyöräilytarvikkeet • Musiikki, elokuvat, PC-/ konsolipelit sekä tarvikkeet • Elektroniikkalaitteet, kuten kuulokkeet, kaiuttimet, kamerat, tulostimet, näytöt, kotiteatterit ja digiboxit • Puhelinja elektroniikkatarvikkeet • Tietotekniikan tarvikkeet • Pienet kodinkoneet, kuten mikroaaltouunit, kahvinkeittimet, leivänpaahtimet, imurit, hiustenkuivaajat, partakoneet yms. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 13. Alennus myös jo alennetuista hinnoista 3.–7.6.2020 Myös verkkokaupassa – prisma.fi Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan osuuskaupan osuusmaksu (100 €). päivänä 6 – N:o 86 – 2025 ORIMATTILA Erkontie 16 • MA–PE 6.30–22 • LA–SU 8–22 Asiakasomistajapäivät S-Etukortilla alennusta kaikista käyttötavaroista
6.11.2025 Kotimaista Vaalea Lager 4,5% 0,568 l (3,52/l) (sis. 2 95 1 99 Fazer Jaffa keksit 300 g (9,83/kg) Coop Appelsiinitäysmehu 1 l 4 99 4 99 Tamminen Porsaan Wienerleike 4 kpl 480 g (10,40/kg) Suomi O`boy Kaakao täyttöpussi 1 kg 3 99 2 99 2 69 2 15 13 95 Valio Polar Alkuperäinen 15% tai täyteläinen 350 g (11,40/kg) Felix Ketchup 1 kg Kotimaista Maustamaton Kanan Fileesuikale 300 g (8,97/kg), Suomi Voim. 2 99 1 kg FELIX KETCHUP kpl LASKIMME HINTOJA. 95 1 l KOTIMAISTA KEVYTMAITO 7 99 Libero Comfort Teippivaipat koko 3–5 34–43 kpl (0,19–0,24/kpl) kpl kpl 1 19 kpl Sinuhe Aittaleipäviipaleet 440–480 g (2,48–2,70/kg). päivänä 2025 – N:o 86 – 7 ORIMATTILA Erkontie 16 • MA–PE 6.30–22 • LA–SU 8–22 Laskimme hintoja. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 13. 2 95 300 g (9,83/kg) FAZER JAFFA KEKSIT kpl LASKIMME HINTOJA. alk. 2,00 + pantti 0,15) Lotus WC-paperi Embo 32 rl (0,44/rl) 2 , 99 9 , 95 11 95 Arla Ingmariini normaalisuolainen, laktoositon tai vähärasvaisempi 500 g (5,98/kg) Coca-Cola Zero, Sprite Zero tai Fanta vadelma Zero 24 x 0,33 L 7,92 l (0,95/l) Hinta sis. 85 1 l KOTIMAISTA RASVATON MAITO LASKIMME HINTOJA. Esimerkiksi nämäkin tuotteet nyt edullisemmin ALENSIMME SATOJEN TUOTTEIDEN HINTOJA. pantit Coca-Cola 24 x 0,33 l 7,92 l (1,21/l) Hinta sis.pantit kpl kpl LASKIMME HINTOJA. Ja Bonusta päälle. 4 99 1 kg O’BOY KAAKAO TÄYTTÖPUSSI 95 85 Kotimaista Kevytmaito 1 l Kotimaista Rasvaton maito 1 l 1 29 Santa Maria Tortilla Original Medium 8 kpl 320 g (4,03/kg) LASKIMME HINTOJA
Siellä ei tarjoilla enää syntymäpäiväkahveja. Kaupunginvaltuustolla on jäljellä vielä yksi kokous tänä vuonna. koordinaattorinsa Uusia koordinaattoreita pompsahtelee tätä nykyä Orimattilan kaupungin organisaatioon kuin suppilovahveroita sienimetsään. Edellisessä syyskuun kokouksessa juhlakaluna oli 65 täyttänyt kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Riitta Lonka, nyt juhlinnan kohteena oli huomenna perjantaina viisikymppisiään vietävä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jenni Päivähonka. verkko) kertoi jälleen ravikuulumisia. o Orimattila, yhteislaulutunti Anninkammarilla ke 19.11. Jutussa haastateltiin myös yhtyeen jäsentä Tiina Forsbytä, joka asuu Orimattilassa. Wienervalssin pari liihotteli legendaarisen Kulkurin valssin tahdissa. 5) Mitä erikoista oli Askolan-Pukkilan kirkkoherranvaalissa. o Pukkila, Timo Lavikainen ja Pasi Karppi esittävät näytelmän Mies miehelle nuorisoseurantalo Toimelassa (Veteraanitie 9) la 15.11. Asiaa on muun muassa Hevoskylän Tapio Perttusen polvesta. Meillä on vähän kokoeroa tässä bändissä. BONUS: Millaista musiikkia kuullaan Aleksi Perälän Orimattilan kirkossa sunnuntaina pidettävässä konsertissa: a) klezmer-musiikkia, b) rap-musiikkia vai c) elektronista musiikkia. Juhlakahvit juotiin raikkaiden mansikkaleivosten kera. 6) Orimattilan Jymyn tytöt ovat pelanneet valtakunnallisessa ykkösdivarissa tähän mennessä kuusi ottelua. Montako ottelua he ovat voittaneet. KUVA: MTV / SAKU TIAINEN KUVA: PETRI SIPILÄINEN Jokivarren koulun Helmi Majuri (vas.), Veera Koskinen ja Maria Koskinen testasivat osaamistaan Kuopion vuoden 2016 finaalissa. Hienolta kalskahtava koordinaattori tarkoittaa suomeksi järjestelijää tai ohjaajaa. tonen on Orimattilassa johtanut. Mitä jos kertoisimmekin kotona siitä, miten hyvältä tuntui saada iso projekti maaliin tai miten iloisesti nauroimme kahvitunnilla kivojen työkavereiden kanssa tai maanantaiaamuna sanoisimme, että onpa kiva lähteä töihin. Muuttaisiko se kenties omaakin asennettamme työelämää kohtaan. Liput 28e. Orimattilassa kahdeksansia luokkia on yhteiskoululla ja Jokivarressa. Tiina Forsby paljasti, että yhtye joutui säätämään pukua, jotta se saatiin sopimaan kaikille. Orimattila sai 7. Toimituksen osoite on PL 5, 16301 Orimattila. Aiemmin Orimattilassa hääräsi myös osallisuuskoordinaattori. klo 14.30. Tittelin muutosta perustellaan sillä, että koordinaattorin nimike kuvaa paremmin työntekijän nykyisiä tehtäviä. Materiaalin pitää olla toimituksessa viimeistään julkaisupäivää edeltävänä tiistaina. Muita tapahtumia o Orimattila, MLL:n Orimattilan yhdistys järjestää Joulupuu-keräyksen avajaiset la 15.11. 044 7043 717. Siinä oli ehtinyt jo hajua tulla. Perttusen polvi ei ole silti vieläkään aivan kunnossa. Toinen toistaan komeampia kukkapuskia ja erilaisia lahjanyssäköitä kertyi useampia. Portion Boysin Kameleontti-hahmo teki historiaa Masked Singer Suomessa sen seitsemännellä kaudella. Jymyn kolmiloikkasuuruus näytti hehkeältä valkoisessa mekossaan ja kukkaseppeleessään. Meisseli on isokokoisin ja minä pienikokoisin, Forsby sanoi. VASTAUKSET: 1) 8,7, 2) Orimattilan Vesi oy:tä, 3) Antti Häkkänen, 4) 9 paikkaa 5) se järjestettiin suljettujen ovien takana, 6) eivät ainuttakaan, BONUS: c) elektronista musiikkia.. Kameleontti yllätti 1) Mikä on Orimattilan tuloveroprosentti ensi vuonna. Kaupunginvaltuusto herkutteli taas synttärikahveilla Perussuomalaisten Johanna Ekman (oik.) onnitteli Jenni Päivähonkaa lahjakassin kera. Materiaalia voi lähettää myös sähköpostitse: tulkai.mukaa@orimattilan sanomat.fi tai netissä: www.orimattilansanomat.fi Kyliltä ja kujilta Ilta-Sanomat (1.11. 2 h, si. Töissä käydessämme odottelemme vain, että pääsemme sieltä pois. Tehtävän entinen nimike oli hallintosihteeri. Pari oli sunnuntaina tuomaripisteiden jälkeen jopa kisan kärjessä, mutta yleisöäänestyksessä kaksi muuta paria kiri sen ohi. Kristiina valssasi semifinaaliin Orimattilalaistaustainen Kristiina Mäkelä ja tanssinopettaja Sami Helenius ovat selvinneet neljän parhaan parin joukkoon MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -kisassa. Onneksi tämä on tullut keikkareissuilla tutuksi, hän kertoi nauraen. – Se oli kyllä mielenkiintoista tuon puvun kanssa, koska meillä oli yksi ja sama puku. – Nuorilla on oikeus saada turvallisuuskasvatusta ja siihen kampanja tarjoaa opettajien käyttöön erinomaisen ja kattavan materiaalin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. 2) Mitä yhtiötä Petteri KoNäyttelyjä o Orimattila, Sinitaivas – Taidegrafiikkaa Grafiikanpaja Orimattilan kaupunginvaltuusto pääsi maanantaina jo toistamiseen tänä syksynä kahvittelemaan synttäreiden merkeissä. Kampanjan kilpailu huipentuu finaaliin huhtikuussa. Hän työskentelee sivistystoimessa. Kristiina ja Sami tanssivat kaksi tanssia. o Orimattila, kirjaston taideseinällä marraskuun ajan kuvataideopettaja Leila Kaltiaisen taidetta. JUHO KIURU Juttuvinkit: juho.kiuru @orimattilansanomat.fi, puh. 3) Kuka on Orpon hallituksen puolustusministeri. Ensimmäistä kertaa ohjelman historiassa mukana oli kokonainen yhtye. Työyhteisöja johtamisvalmentaja pohti työelämää. Kotona tuskailemme kiireisiä työaikatauluja, huonoja pomoja, isoa työkuormaa tai huonoa palkkaa. klo 12.30–13.30, aiheena vanhat koululaulut. – Minäkin olin neljäntenä vuorossa. Perttunen oli yhden päivän pois tositoimista, mutta palasi jo viime viikolla ajotehtäviin. Tino Paldanin hevonen hidasti koelähdössä tuntuvasti vauhtia ja tuupertui kuolleena radalle. Esityksen kesto n. Ennestään kaupungissa koordinoivat seniorikoordinaattori, yrityskoordinaattori, työllisyyskoordinaattori, lapsija nuorisoasiainkoordinaattori, hyvinvointikoordinaattori ja maahanmuuttokoordinaattori. MTV:n Masked Singer Suomi -ohjelman putoaja herätti hämmennystä etsivien joukossa. Väliajalla Pukkilan nuorisoseuran kahvio. päivänä 8 – N:o 86 – 2025 R I S T I K K O ratkaisu ensi viikon torstain lehdessä to rst ai Meiltä ja muualta . Palstan kokoaa Anna Hakama, puh. Jes, enää viikko lomaan… Onneksi on kohta jo viikonloppu… Huomenna töihin, ei kyl yhtään jaksais… Tunnistatko tyylin, jolla puhumme töistämme. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 13. Tieräkkös siä Tulkai mukaa Torstaisin julkaistavalle Tulkai mukaa -palstalle kootaan viikon tapahtumatiedot seuraavaan keskiviikkoon asti. ooo Muun muassa Orimattilassa ja Myrskylässä aiemmin työskennellyt Tiina Heikka kirjoitti kolumnin Itäväylään (4.11. ooo Maaseudun Tulevaisuus (3.11. Joulukahvit sen sijaan saattavat olla tiedossa – ainakin kaikille kilteille kaupunginvaltuutetuille. verkko) kertoi, että Portion Boys juksasi MTV:n Masked Singer -ohjelman etsiviä. klo 10 K-Supermarketin aulassa ja klo 11 Prisman aulassa. väliajan. KUVA: JAN HEINÄNEN Himmelblausta sekä mediataiteilija Sanni Saaren Salt, Dust & Us -näyttely 23.11. Päivänsankari sai kaupungilta lahjaksi paikallisesta Korutaskusta hankitun maljakon. – Laitettiin nippusiteitä ja muuta, että kaikki pysyi päälläni! Forsby lisäsi, että puku haisi pahalta. saakka taidemuseossa (Lahdentie 65) ke–su klo 10–16. Perässä ajanut Perttunen ei voinut yhteentörmäykselle mitään. 4) Kuinka monta paikkaa orimattilalaisilla on OP Ylä-Uusimaan 26-jäsenisessä edustajistossa: 9, 12 vai 14. Paldanin nilkka oli leikattava turman seurauksena. Tosin olisi rytäkässä voinut huonomminkin käydä, kuten Tinolle kävi, Perttunen valittelee kollegan kohtaloa. Tuorein koordinaattori on vuokrausja palvelukoordinaattori. Nämä ovat todellisia ongelmia, mutta niiden jatkuva esillä pitäminen antaa tulevaisuuden työelämän sukupolville valitettavan kielteisen kuvan työelämästä. Esitys herutti kaikilta tuomareilta ysin. Kyliltä ja kujilta -palsta yhtyy onnittelijoiden sankkaan joukkoon. 044 7043 714. Lajilegenda kertoo ottavansa edelleen särkylääkkeitä, jotta ajotehtävät luonnistuisivat. Orimattilan kahdeksasluokkalaiset oppivat pelastustaitoja Tiettävästi ensimmäistä kertaa koskaan kaikki Päijät-Hämeen yläkoulut ovat ilmoittautuneet mukaan NouHätä!-pelastustaitokampanjaan. – Kyllä särkylääkettä vielä tarvitsee. Vauhtia hidastaa hieman Forssan valitettavassa onnettomuudessa osumaa ottanut polvi. Palstalla kerrotaan kaikelle kansalle avoimista tapahtumista. Ainakin tukisimme nuorten uskoa siihen, että töissä voi olla mukavaa ja sieltä voi myös saada energiaa päiviin. Free style -tanssissa pisteet jäivät pienemmiksi – 21:een – vaikka tuomari Jorma Uotinen näkikin kaksikon hustletyylisessä diskoilussa villejä muuveja. verkko). Vuokrausja palvelukoordinaattori on järjestyksessään seitsemäs aktiivisessa tilassa oleva koordinaattorin tehtävä Orimattilan organisaatiossa. Kahdeksasluokkalaisille suunnattu valtakunnallinen pelastustaitokampanja lisää nuorten valmiuksia ennakoida ja estää vaaratilanteita sekä antaa taitoja toimia onnettomuustilanteissa oikein. Käymme pitämässä kaikilla kampanjassa mukana olevalla koululla myös pelastuslaitoksen oppitunnin, Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen Facebookissa kirjoitettiin
Yli 30 kilometriä tunnissa ylinopeutta ajaneista kuljettajista päihtyneiden osuus oli lähes 70 prosenttia. . Pajassa saa henkilökohtaista ohjausta ja käytännön vinkkejä työnhakuun. Myös tekoälyn ja digitaalisen työnhaun tehokas hyödyntäminen on pöydällä. . Saunavuorot, yhteinen hartaus ja lounas. . Valmentaja ohjaa työllistymisessä, koulutukseen hakeutumisessa ja yrittäjyyteen tutustumisessa. . . . . . Muut hakijat ovat Henri Silvennoinen Salosta, Into Mustalahti Nokialta, Jouni Mynttinen Orimattilasta, Jukka Raitoo Askolasta, Kim Seppänen Hämeenlinnasta, Kimmo Kujala Porvoosta, Matti Myllylä Lahdesta, Mikko Oksanen Porvoosta, Pekka Poutiainen Myrskylästä, Perttu Turpeinen Pukkilasta, Raimo Björkbacka Pukkilasta ja Simo Räty Mäntsälästä. . Asemakaavan hyväksymispäätös (pöytäkirjanote) sekä lisätietoja kaavasta on saatavilla Orimattilan kaupungin verkkosivuilta tai kaupungintalolta (Erkontie 9, 2. klo 10–12 Perhekerho ja klo 11–12 Yhteiseen pöytään ruokailu Pukkilan pappilassa. . . – Ensi vuoteen se ei kuitenkaan vaikuttaisi ja yksi negatiivinen vuosi pystyttäisiin kestämään, jos sitten seuraavina vuosina pääsisimme pinnalle, Ukkola totesi. . Tällaisia voivat olla päihteiden käyttö, piittaamattomuus ja turvavyön käytön laiminlyönti. . Katutai lähiosoite: . Ke 19.11. . . . . . ja 16.12.) kaupungintalolla. . . Strengell antaa käytännön tasolla vinkkejä ja näkemyksiään siihen, miten osaaminen ja kokemus tuodaan esille selkeästi ja vakuuttavasti. Johtokunta Orimattilan Toive SYYSKOKOUS la 29.11. . . . . . . . . . . Päihteet korostuvat ylinopeuksissa Kaikista kuolemaan johtaneita moottoriajoneuvo-onnettomuuksia aiheuttaneista kuljettajista lähes 40 prosenttia oli päihtyneitä, instituutti kertoo. . -polku tarjoaa maistiaisia yrittäjyyden mahdollisuuksista. . klo 18.00 OSU:n paviljonki, Olympiavoittajantie 80. Ryhmäja uravalmentaja Pasi Strengellin vetämät, jäljellä olevat kaksi pajaa toteutetaan marras-joulukuun aikana (25.11. Vuoden 2006 lakimuutoksen jälkeen valtio ei ole kuitenkaan enää maksanut korvauksista edes osaa vaan on jättänyt korvausten perinnän omaisten ja tekijän väliseksi asiaksi. . . . . Kunnanjohtaja Esa Ukkola totesi alustuksessaan ensi vuoden talousarvion valmistelun tapahtuneen sikäli ”sumuisessa tilanteessa”, ettei valtionosuusuudistuksesta ole vieläkään saatu kaivattuja lisätietoja. . . . . Esillä sääntöjen 11§:ssä määrätyt asiat. . . KUULUTUS A216 RAVIKIILAN ASEMAKAAVAMUUTOS HYVÄKSYTTY Orimattilan kaupungin kaupunginvaltuusto on AKL 52§:n mukaisesti hyväksynyt A216 Ravikiilan asemakaavamuutoksen kokouksessaan 10.11.2025 (§92). . . . . . . Yleishyödyllisiä yhteisöjä Myrskylä ei verota, eikä rakentamattomalle rakennuspaikalle määrätä erillistä veroprosenttia. Laadi sanomasi vieressä olevalle kupongille. Instituutin mukaan suuri osa vakavista ylinopeusonnettomuuksista liittyy kuljettajiin, Puolet kuolonkolareista ajettiin ylinopeudella o Henkirikosten uhrien läheisille määrättyjen kärsimyskorvausten maksamista valtion vastuulle esittävä kansalaisaloite on saanut yli 50 000 allekirjoitusta ja etenee siten eduskunnan käsittelyyn. Pukkilan uudeksi työnjohtajaksi tuttuja hakijoita Suuressa osassa mukana päihteet joilla on päihderiippuvuutta tai psyykkisiä ongelmia. . . . . . . Klo 10.15–14.30 Avoimet ovet Tuomirannassa (Jäppiläntie 70). . . Ilmoittajan nimi: . klo 17.30–19 Hiljaisuuden jooga Askolan seurakuntakodissa, ohjaaja Malla Felin. . Kalahovin tulevaisuus. . Elinvoimatoimiala To 13.11. . Heikkilän kauppa, Opintie 11, Torppi. . Minustako uusi yrittäjä. . . Kunnanjohtaja Esa Ukkola kuvaili talousarvion laadintatilannetta sumuiseksi, sillä valtionosuusuudistuksen lisätiedot antavat yhä odottaa itseään. . Klo 13 Virsihetki Saima-salissa Onnissa. Näin ollen myös ensi vuonna Myrskylässä yleinen kiinteistöveroprosentti on 1,30, vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,74, muiden asuinrakennusten veroprosentti 1,30 ja voimalaitosten veroprosentti 3,10. . Valmennuspolun myötä valmennetulle muodostuu käytännöllinen suunnitelma työhön koulutukseen ja yrittäjyyteen sitoutumiseen. Mitä suurempia ylinopeuksia tarkastellaan, sitä todennäköisemmin onnettomuuksiin liittyy myös muita riskitekijöitä. . . Arpajaiset. Maksun voit suorittaa konttoriimme Erkontie 17, tai lähettää ilmoituskupongin mukana kirjekuoressa osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila. Tarjolla kalasoppaa. . . Ilmoitukset julkaistaan vain käteismaksua vastaan. . Tervetuloa. . Instituutti muistuttaa, että myös rajoitusten mukainen vauhti on usein liikaa, jos tilanteeseen liittyy muita riskitekijöitä. . Ilmoitukset on jätettävä konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Arpajaiset Tarjouksia Piparia, karkkia Kahvia, teetä, glögiä O R I M A T T I L A N S A N O M I L L A Joulukadun avajaiset 29.11.2025 KLO 13–15 OVET AVOINNA! Rastivarsat ry SYYSKOKOUS pe 28.11.2025 klo 19.00, Kankaantie 13, Rastivarsojen kerhotila. . . . Työhaun Startti -etävalmennus toteutetaan marraskuun aikana, ja palvelu ottaa maksimissaan noin kuukauden. . . . Rivi-ilmoituksia julkaistaan kaikkina Orimattilan Sanomien ilmestymispäivinä. . . . . . . . . . Hävikkiruuan jako Pukkilan pappilassa marraskuussa ma klo 9–12 ja pe klo 9–10. Tiedustelut malla.felin@gmail.com Ti 18.11. . Tämän kokoinen ja näköinen ilmoitus maksaa vain 15 euroa. . Puh. Klo 14 Raamattupiiri Askolan seurakuntakodissa. Ilmoitushinnan o maksan käteisellä o lähetän oheisena Haluan, että ilmoitukseni julkaistaan rastittamani otsikon alla: o Myydään o Ostetaan o Vuokrattavana o Halutaan vuokrata o Sekalaisia o Muu: K I R J O I T A T Ä H Ä N T A P A A N , K I I T O S ! 1 2 3 4 5 5,00 10,00 15,00 20,00 25,00 ! – edullinen tapa ilmoittaa – Muista edulliset rivi-ilmoitukset. . . – Rajoitus on enimmäisnopeus, ei tavoite, sanoo Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty. . Sitä työstetään verkossa Redi-valmennusalustalla. . . . . . . Klo 18 Rukouspiiri Askolan kirkossa. Su 16.11. To 20.11. . klo 9.15–10.45 Perhekerho Askolan seurakuntakodissa. . Postinumero ja -toimipaikka: . Töihin-polulla hiotaan valmiuksia kohti työnhakua, osaamisen kehittäminen -polulla mietitään uusia aloja. . . . . . . Kun siihen yhdistyy päihteitä, turvavyön laiminlyöntiä, vanhahko ajoneuvo tai haasteellinen liikenneympäristö, seuraukset ovat usein vakavia, Räty sanoo.. . . . . . Päivän hinta 6 € (käteinen). Hakijoiden joukossa on myös Orimattilan viime kauden keskustavaltuutettu Marko Suuronen Orimattilan Pakaalta. Sääntömääräiset asiat. Etävalmennus tuo työelämän tuen vaikka kotiin Lisäksi lahtelainen Cimson Koulutuspalvelut mahdollistaa Orimattilassa etävalmennuksen avulla suunnan työelämään. . . . . . . klo 9.15–10.45 Perhekerho Askolan seurakuntakodissa. . RIVIILMOITUS Yksi ilmoitusrivi maksaa vain 5,00 e arvonlisäveroineen ja tavoittaa lähes 20.000 lukijaa. . . . . – Ylinopeus on tyypillisesti osa laajempaa riskikäyttäytymisen kokonaisuutta. Johtokunta www.nahkhiir.fi 0400 711 290 •Maanrakennus •Kiinteistönhuolto NAHKHIIR OY Pukkilan kunnan elinympäristön palvelualueella ensi vuoden alusta alkava työnjohtajan pesti kiinnosti. . . Yhdelle riville mahtuu enintään 28 kirjainta tai merkkiä. Tai miten hakemus räätälöidään työnantajan tarpeiden mukaiseksi. MISKA MIETTINEN Orimattila Orimattilassa on mahdollista laatia tai päivittää oma ansioluettelo ja työhakemus ohjatusti loppuvuoden aikana. . Myrskylän kunnanvaltuusto hyväksyi ensi vuoden veroprosentit ilman pidempiä puheenparsia maanantain lyhyessä kokouksessaan. Klo 12 Rukouspiiri Pukkilan pappilassa. . Myrskylä jatkaa nykyisillä veroprosenteilla ensi vuoteen Myrskylän valtuusto päätti maanantaina, että veroprosentit pidetään entisellään myös ensi vuonna. krs). . . . Vastineessa tarkastuslautakunnan toteamat taloushuolet myönnetään, mutta tuodaan esiin myös myönteistä kehitystä. Työsuorituksia Kirkollisia tiedotuksia Kokouksia Kuulutuksia Orimattilassa tarjotaan eväitä työnhakuun ja urasuunnitteluun STT Puolessa vuosina 2019–2023 ajetuista kuolonkolareista onnettomuuden aiheuttaja ajoi ylinopeutta, kertoo Onnettomuustietoinstituutti. . klo 10 Messu Pukkilan kirkossa ja klo 18 Iltamessu Askolan kirkossa, mukana piispa Teemu Laajasalo. klo 9.30–11 Perhekerho Monninkylän Helkamäessä. . . . . Klo 17.30–19 Kynttiläkirkko, jossa viikkomessu, käsityön tekoa ja kahvi. . Ma 17.11. Tervetuloa. . Valtuusto hyväksyi myös muiden veroprosenttien säilyttämisen nykytasollaan. . . Tervetuloa! Orimattilan Kalakerho SYYSKOKOUS to 4.12. . Klo 18– 19.30 Alfan tiedotusilta Pukkilan pappilassa. . . . . . Ilmoitusrivejä saa olla enintään viisi. Henkirikokseen syyllistynyt voidaan määrätä oikeuden päätöksellä korvaamaan uhrin läheisille kärsimyskorvauksia. Tule kuulemaan helmikuussa 2026 alkavasta Alfa-kurssista. . . . Maanantain kokouksessaan valtuusto hyväksyi myös tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen annetun vastineen. . klo 13.30 Puistotie 19 B 10 / kerhohuone. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 13. . . Tervetuloa vapaaehtoiseksi tai kurssilaiseksi. Kuudentoista paikkaa hakeneen joukossa ovat muun muassa tällä hetkellä Myrskylän teknisissä palveluissa työskentelevät myrskyläläinen tekninen työnjohtaja Jaakko Lapinniemi, pukkilalainen kiinteistönhoitaja Lasse Haaranen ja myrskyläläinen huoltomies Petri Löytty. . päivänä 2025 – N:o 86 – 9 ANNA HAKAMA Myrskylä Tuloveroprosentti säilyy Myrskylässä 9,9 prosentissa myös ensi vuonna. Ilmoituksen julkaisupäivä: . . Klo 17 Nuortenilta Nuopparilla. . CV-paja sopii sekä työnetsijälle että työllistysmahdollisuuksien parantamista kaipaavalle. .
08.12 Pikku Kakkonen 08.13 Ellun kamut 08.25 Meidän iskä 08.37 Kun olin ikäisesi 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.11 Jopet-show 09.40 Peltsin toinen luonto 10.10 Tuhkimotarinoita: Mitä kuuluu, Ulla. lasku 12.30 Urheilustudio 12.45 Suuri ompelukisa 13.45 Urheilustudio 13.55 Alppihiidhon MC, naisten pujottelun 2. 12.00 Tähtiarpa 13.55–14.55 Valitut Palat Collection 14.55 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 15.55 Remppa vai muutto 16.55 Tähtiarpa 17.00 Remppa vai muutto Suomi 18.00 Haluatko miljonääriksi. Lande 18.00 Simpsonit 18.30 Onnela 19.00 Alone Suomi 20.00 Suurmestari UK 21.00 Yksi lensi yli käenpesän 23.30 Beck: Hirviö (6) 01.15 Liikennepoliisit UK 02.05 Panttilainaamo 02.30 Panttilainaamo 02.55 Simpsonit 03.20–04.28 Suurmestari Ruotsi Yle Teema & Fem 07.56 BUU-klubben 08.33 Miten Hangosta tuli kaksikielinen 09.32 Arkistosta revittyä: Tuoli 10.01 Unelmakoti 11.00 Skavlan ja Ruotsi 12.00 Beethovenin yhdeksäs: oodi ihmiskunnalle 13.25 Erik Bruun – vielä yksi työ 13.55 Hannu Hautala – legendan perintö 14.55 Tästä kertoo 99 valittua 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Mina Settembre 16.55 Retkiruokaa islantilaisittain 17.12 Koulutie: Helsinki – Pariisi 17.25 Spellbound 17.48 Pieni suuri maailma 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.38 Saariston lapset 19.06 Salaisuuksia 19.22 Egenlandin matkakohteet 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.54 Norja ilmasta nähtynä 20.00 Mina Settembre 21.00 Valoa valoa valoa 22.30–00.30 Neljä pientä aikuista Yle TV1 07.00 Tuntematon perillinen 08.00 Yle Uutiset 8.00 08.05 Kylmä 09.00 Yle Uutiset 9.00 09.05 Historia: Samaaninaisen arvoitus 10.00 Yle Uutiset 10.00 10.05 Ykkösaamu 10.45 Yle Uutiset Uusimaa 10.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.55 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.00 Yle Uutiset Häme 11.05 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.10 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.15 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.20 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.25 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.30 Yle Uutiset Lappi 11.35 Yle Oddasat 11.40 Oddasat 12.00 RSO Musiikkitalossa 12.44 Luontoretkellä: Kauriinvasa 13.00 Sohvaperunat 13.48 Luontopäiväkirja 14.00 Kahden keikka – vaaralliset yhdessä 15.00 Eränkävijät 15.30 Efter Nio 16.30 Etsijät 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Spencerin siskokset 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 2019 18.45 Avara luonto: Eläinten perhe-elämää 19.43 Lynley 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Elämäni Biisi 22.15 Kovan viikon ilta 22.45 Roy Grace 23.30–00.01 Trauma – itsemurhan jäljet Yle TV2 00.16 Pentulive TV2 yöstriimi 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.11. Yle Teema & Fem klo 9.33: Arkistosta revittyä: Rautatieasema. 21.00 Sisarukset 23.05 80-luku: Minä olen muistanut 23.53–00.17 Lopun aikoja Yle TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.05 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.10 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.20 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.35 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.45 Yle Uutiset Lappi 11.50 Yle Oddasat 11.55 Oddasat 12.10 Eränkävijät 12.40 Murdochin murhamysteerit 13.25 Apua sodan lapsille -tukikonsertti 14.55 Heppa-tädit (ja -setä) 15.25 Rahdinmetsästäjät 15.55 A-Talk 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Murdochin murhamysteerit 17.55 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Grantchester 19.46 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset 19.50 Luontopäiväkirja 20.00 Herrasmiehiä ja huijareita 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Sohvaperunat 21.56 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.04 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.13 The Hack – likaista peliä 23.03 Oddasat 23.20–00.15 Hiljainen todistaja Yle TV2 00.27 Pentulive TV2 yöstriimi 06.52 Nimipäiväonnittelu: 14.11. Toimittaja: Lotta Wigelius-Wulff. päivänä 10 – N:o 86 – 2025 Jere B.Virtanen Viivi ja Wagner Yle TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 09.59 La Promesa – Salaisuuksien kartano 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.05 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.10 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.20 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.35 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.45 Yle Uutiset Lappi 11.50 Yle Oddasat 11.55 Oddasat 12.10 Kulttuuricocktail Live 12.40 Murdochin murhamysteerit 13.25 Kyläraittien kuningas 14.42 Elävä arkisto: Helsinki kesästä syksyyn 14.50 A-studio 15.30 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.35 Yle Oddasat 15.40 Novosti Yle 15.45 Yle Uutiset viittomakielellä 15.50 Yle Uutiset alueeltasi 15.55 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Murdochin murhamysteerit 17.53 Tarinoita metsästä: Hirvi 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Erittäin salainen – Vakoilua Suomessa 19.30 Suoran toiminnan Suomi (12) 20.00 Etsijät 20.20 Uroot 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.06 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 Ulkolinja: Euroopan autovarkaiden verkosto 22.56 Oddasat 23.10–00.01 Vasikka Yle TV2 00.17 Pentulive TV2 yöstriimi 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.11. 19.00 The Box Suomi 20.00 Vain elämää 22.10 Tulossa: Amazing Race Suomi 22.15 Erikoisjoukot 23.15 Tulossa: Immun ilmestyskirja 23.20 G.I. Sudokun ratkaisu MTV Sub klo 21.00: Medusan verkko. Rautatieasema on Helsingin sydän. 1 1 . 08.21 Pikku Kakkonen 08.23 Galaxi 08.24 Metsäleikkimestarit 08.36 Romppu, Rasse ja Sikuriina 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.11 Jopet-show 09.40 Peltsin toinen luonto 10.10 Tuhkimotarinoita: Kun sodan äänet ei vaimene 11.00 Ruokamatka Intiassa 12.00 Villen keittiö 30 minuutissa 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.00 Koiraperheet käytöskoulussa 13.38 Luontotuokio 13.45 Tanskalainen maajussi 14.15 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 14.45 Minun maisemani 15.00 Kaikkea kaupan 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 16.01 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Äitee – Sisulla voittoon 18.30 FIFAn jalkapallon MM-karsinta: ennakkostudio FIN – MLT 18.50 FIFAn jalkapallon MM-karsinta: FIN – MLT 20.55 FIFAn jalkapallon MM-karsinta: jälkistudio FIN – MLT 21.25 Karppi 22.12 Kirjava luonto 22.15 YleX Esittää: Mokoma 23.15 Blind Channel: After Dark Side 23.45 Kaipaus 00.16–06.51 Pentulive TV2 yöstriimi MTV3 03.55 Remontilla rahoiksi 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat 11.00 Ostoskanava Myori.fi 11.30 Viisi miestä viikossa 11.55 Ei saa nauraa 12.20 Tietäjät tietää 13.40 Pirunpeli 15.05 Suomen surkein kuski 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Päivän sää 19.20 Tulosruutu 19.25 Liiga: Hockey Night: HIFK – Kärpät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Uutisextra 23.05 Kuusi päivää, seitsemän yötä 01.05 Norskov 01.55 Rikospaikka 02.45 Aallonmurtaja 03.35–04.23 Aallonmurtaja Nelonen 03.55 Poliisit 2017 04.25 Poliisit 2017 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Smurffit 06.40 LEGO Friends: Uusi luku 07.05 LEGO DreamZzz 07.25 LEGO CITY Ei rajoja 07.35 S.M.A.S.H! 07.50 Sonic Boom 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Rikkaat ja rahattomat 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 11.00 Haluatko miljonääriksi. 1 1 . 06.54 Momolu ja ystävät 07.01 Pampula 07.04 Pikku Kakkonen 07.05 Pipsa Possu 07.10 Hirviökoulu 07.17 Pikku Kakkonen 07.20 Olivia 07.22 Pikku Kakkonen 07.30 Suurenmoinen herra Kunkku 07.38 Pikku Kakkosen posti 07.44 Tie tähtiin 07.55 Pikku Kakkonen 07.56 Retki-Roope 08.08 Liisa ja Leo 08.19 Nimipäiväonnittelu: 14.11. Bourne-sarjan ensimmäisessä osassa kalastajat löytävät Välimerestä haavoittuneen miehen, joka ei muista henkilöllisyyttään. Asemalla tavataan, erotaan, iloitaan ja surraan. 06.53 Nappulat 07.04 Heimo ja Hemmo 07.08 Pipsa Possu 07.13 Saara ja Sorsa 07.20 Franklin ja ystävät 07.32 Pikku Kakkonen 07.33 Hiiritalon Sam ja Julia 07.40 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.03 Tuuri 08.11 Barbapapa 08.22 Rollen remmi 08.33 Ruso ja rihmalat 08.56 Nimipäiväonnittelu: 15.11. Google 16.30 Suomen surkein kuski 17.30 Huutokaupan metsästäjät 18.00 Huutokaupan metsästäjät 18.30 Pirunpeli 20.00 Alone – yksin erämaassa 21.00 Medusan verkko 23.15 Beck: Mahtimies 01.05 Panttilainaamo 01.30 Panttilainaamo 01.55–03.04 Suurmestari Ruotsi Yle Teema & Fem 08.01 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.22 Sportliv 08.32 Eräelämää 09.01 Katastrofi 09.44 Äidiltä tyttärelle 10.01 Paras treeni 11.01 På spåret 12.00–16.46 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.46 Erik Bruun – vielä yksi työ 17.17 Elävä arkisto: Helsinki – Tukholma – New York 17.25 Studio 65 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Villavat veitikat 18.11 Metsän minisankarit 18.18 Mossen tutkimusretket 18.25 Historiaa viidessä minuutissa 18.29 Hetty Feather 18.57 Hyvissä käsissä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.39 Sportnytt 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 20.01 Elokuvan hetki: Palimpsesti 20.15 Palimpsesti Kotimaisessa tieteiselokuvassa Tellu ja Juhani osallistuvat geeniterapiaan ja vanhukset alkavat fyysisesti nuortua. 22.07 Elokuvan hetki: Ohjus 22.20–00.14 Ohjus Draamakomedia yksinhuoltaja Niinasta, joka saa uuden alun elämälleen paikallislehden toimittajana sekä jymyjutun ohjuksen syöksyttyä Inarinjärveen 1984. 06.53 Hei Taavi 07.00 Tete ja Mama 07.07 Pikku Kakkonen 07.10 Nelli ja Noora 07.17 Pippa ja Popi 07.24 Pikku Kakkonen 07.25 Miio työn touhussa 07.36 Kotisaari 07.44 Pikku Kakkonen 07.47 Ryhmä Hau 08.10 Nimipäiväonnittelu: 13.11. Se sykkii elämää ja heijastelee maamme historiaa. L a u a n t a i 1 5. lasku 15.00 Urheilustudio 15.16 Koiraperheet käytöskoulussa 16.00 Karhun valtakunta 16.51 Tarinoita tuntureilta 16.55 Bluesia Pieksämäen asemalla 17.14 Lännen-Jukka Amerikassa 17.30 Apua sodan lapsille -tukikonsertti 19.00 Sohvaperunat 19.50 Jopet-show 20.18 Jopet-show 20.47 Jopet-show 21.16 Louis Theroux: tähtihaastattelut 22.00 Toivon tuolla puolen 23.36 IURIMA – taru kolmesta kalastajasta 00.03–06.51 Pentulive TV2 yöstriimi MTV3 03.35 Aallonmurtaja 06.30 Muumilaakson tarinoita 06.55 Muumilaakson tarinoita 07.20 Zig & Sharko 07.30 Bernie ritsan ammuksena 07.35 Viidakon veijarit 07.45 Viidakon veijarit 08.00 Koko Suomi leipoo 08.55 Huomenta Suomi 12.00 Maajussille morsian 13.00 Gnoomit 14.45 Asian ytimessä.doc: Kuka niilo22. Joe 01.45–03.55 Beck: Ohuella jäällä MTV Sub 07.00 Alvin ja pikkuoravat 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Panttilainaamo 08.25 Panttilainaamo 09.05 Valtateiden sankarit 10.00 Ostoskanava Myori.fi 10.30 Vintiöt 11.00 Poliisit UK: Ajojahti 12.00 Täydellinen kesä 12.30 Salatut elämät 13.00 Panttilainaamo 13.30 Panttilainaamo 14.00 Jay Lenon autotalli 15.00 Jay Lenon autotalli 16.00 Valtateiden sankarit 17.00 Stadi vs. 15.00 Sunnuntailounas 15.30 Kolmosvaihde 16.00 Hockey Night Lauantai 17.30 Teknavi 18.00 Alone Suomi 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Masked Singer Suomi 21.00 Lomalle lompsis 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Predator 2 – saalistaja 00.45 The Ex-Wife 01.35 Harry Wild 02.30 Harry Wild 03.20–04.14 Stadi vs. alkaen 23.30 Rekkakuskit Suomi 00.30 IS esittää: Sain sen videolle 00.40 Koskinen 01.45 Arman Pohjantähden alla 02.45 Zelenskyn tarina 03.55–04.25 Poliisit 2017 MTV Sub 07.00 Alvin ja pikkuoravat 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Panttilainaamo 08.25 Panttilainaamo 09.05 Valtateiden sankarit 10.00 Ostoskanava Myori.fi 10.30 Vintiöiden kosto 11.00 Poliisit UK: Ajojahti 12.00 Täydellinen kesä 12.30 Salatut elämät 13.00–14.00 Panttilainaamo 14.00–16.00 Liikennepoliisit UK 16.00 Valtateiden sankarit 17.00 Laittomien autojen takavarikoijat 18.00 Simpsonit 18.30 Huutokaupan metsästäjät 19.00 Suurmestari Australia 20.00 Poliisit UK: Ajojahti 21.00 Beck: Pimeyden jäljet (8) 22.50 Beck: Kuoleman kuriirit (5) 00.35 Liikennepoliisit UK 01.25 Panttilainaamo 01.50 Panttilainaamo 02.15 Simpsonit 02.40–03.26 Laittomien autojen takavarikoijat Yle Teema & Fem 08.06 BUU-klubben 08.34 Studio 65 09.04 Elämän tarkoitus 09.33 Arkistosta revittyä: Rautatieasema 10.02 Talot huokuvat historiaa 11.01 Tanskalainen maajussi 11.30 Kotiinpalaajat 12.00 Hannu Hautala – legendan perintö 13.00 Arkistojen salat 13.27 Elävä arkisto: Hallitus – kansan palvelija 13.40 Kurkien äiti 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 15.55 Mina Settembre 16.55 Jumalallista ruokaa 17.25 Egenland 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Skavlan ja Ruotsi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.54 Egenlandin matkakohteet 20.00 Mina Settembre 20.53 Pitääkö mun kaikki hoitaa. 11.00 Ruokamatka Intiassa 12.00 Villen keittiö 30 minuutissa 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.00 Koiraperheet käytöskoulussa 13.37 Luontotuokio 13.45 Tanskalainen maajussi 14.15 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 14.45 Minun maisemani 15.00 Kaikkea kaupan 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Ruokamatka Intiassa 19.00 Jopet-show 19.30 Peltsin toinen luonto 20.00 Valmiina taisteluun 21.00 Solsidan – Onnea onkimassa 21.25 Justimus esittää: Henki Vex 21.50 Luuserit 22.05 Koripallon naisten EM-karsinta: BEL – FIN 23.45 Kriittinen piste 00.27–06.52 Pentulive TV2 yöstriimi MTV3 03.45 Illallinen äidille 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat 11.00 Ostoskanava Myori.fi 11.30 Ei saa nauraa 11.55 Remontilla rahoiksi 13.15 Kohtalomme viinitarha 14.10 MasterChef Suomi 15.05 Ensitreffit alttarilla 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Suomen kaunein koti 21.00 Ensitreffit alttarilla 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Pirunpeli 00.25 The Ex-Wife 01.20 Laittomien autojen takavarikoijat 02.10 Estonia 03.00 Kohtalomme viinitarha 03.55–04.44 Remontilla rahoiksi Nelonen 03.35 Poliisit 2017 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Smurffit 06.40 LEGO Friends: Uusi luku 07.05 LEGO DreamZzz 07.25 LEGO CITY Ei rajoja 07.35 S.M.A.S.H! 07.50 Sonic Boom 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Rikkaat ja rahattomat 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 11.00 Haluatko miljonääriksi. Hänen ainoa johtolankansa on sveitsiläisen pankkitilin tiedot. Kausi 5. Pe r j a n t a i 1 4 . 8 1 4 3 9 7 5 6 2 5 2 9 4 6 1 7 3 8 6 7 3 8 5 2 4 9 1 2 3 5 9 8 4 6 1 7 4 9 7 5 1 6 2 8 3 1 8 6 7 2 3 9 5 4 3 6 2 1 4 9 8 7 5 7 4 8 6 3 5 1 2 9 9 5 1 2 7 8 3 4 6 To r s t a i 1 3 . 1 1 . 08.58 Pikku Kakkonen 09.00 Galaxi 09.01 Late Lammas 09.08 Voihan Poni 09.20 Auri ja maailman eläimet 09.31 Extreme-futiskikat 09.33 Belfort & Lupin 09.56 Haju-uutiset 10.00 Kandit 10.30 Luontoretkellä 10.45 Urheilustudio 10.55 Alppihiihdon MC, naisten pujottelun 1. (Bourne Identity, Yhdysvallat, 2002). O: Hanna Västinsalo (Suomi 2024) . 00.20–02.25 Hevimpi reissu MTV Sub 03.20 Suurmestari Ruotsi 07.00 Ava, Riko ja Teo 07.05 Oggi ja torakat 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Muumilaakson tarinoita 08.05 Code Lyoko 08.30 Jarkko Tammisen maailma 09.00 Liikennepoliisit UK 10.00 Suurmestari 11.00 Masked Singer Suomi 12.30 Jay Lenon autotalli 13.30 Suurmestari UK 14.30 The Summit Australia 16.10 Tähdet vs. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 13. Pääosissa: Matt Damon, Franka Potente, Chris Cooper, Cliwe Owen, Brian Cox. Maailma on mahdollisuuksia täynnä, mutta mukana kulkee myös eletty elämä. Lande Nelonen 06.00 Bingin seikkailut 06.15 Muumilaakson tarinoita 06.40 Muumilaakson tarinoita 07.00 Smurffit 07.15 Smurffit 07.25 LEGO Friends: Uusi luku 07.50–08.25 LEGO City Adventures 08.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 08.50 Sonic Boom 09.00 Vain elämää 11.10 MasterChef Australia 12.20 Rekkakuskit Suomi 13.20 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta 13.50 Petolliset 15.20 Suomen huutokauppakeisari 16.20 The Box Suomi 17.20 Vain elämää 19.30 Petolliset 21.00 Amazing Race Suomi 23.20 Haluatko miljonääriksi. 12.00 Tähtiarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.55 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 15.55 Remppa vai muutto 16.55 Tähtiarpa 17.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 17.30 Rikkaat ja rahattomat 18.30 Suomen huutokauppakeisari 19.30 Petolliset 21.00 Erikoisjoukot 22.00 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta 22.30 Missä aurinko aina paistaa 23.25 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Munkkivuori 1.12
Illan avaa opettajien upea esitys ja luvassa on lisäksi hemmotteluhetki! Yle TV1 klo 13.15: Suviyön salaisuus. lasku 15.00 Urheilustudio 15.15 Maailman paras biljardinpelaaja 15.45 Pelastetaan villieläimet 16.25 Kylän sankarit 16.46 Koripallon naisten EM-karsinta: Ennakkostudio FIN – SWE 16.50 Koripallon naisten EM-karsinta: FIN – SWE 19.00 Koripallon naisten EM-karsinta: Jälkistudio FIN – SWE 19.11 Martin Clunes saarimatkoilla 20.00 Seitsemän 20.48 Kahdet jäähyväiset 21.00 Antti Tuisku – Kuolemattomuusprojekti 21.46 Last Action Rinkinen 22.15 Rikostarinoita Suomesta 22.45 Rahan takii 23.20 Suuri adoptiovarkaus 23.52–06.51 Pentulive TV2 yöstriimi MTV3 03.20 Stadi vs. Ohjelma taidekritiikistä 13.00 Yrittäjä 14.15 Elävä arkisto: Suomalainen radio 14.30 Lomamatka 80-luvulle 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 15.53 Tämäkin on totta 16.00 Mina Settembre 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Kuoleman monet kasvot 19.00 Kylän sankarit 19.17 Stunttijengi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.55 Katastrofi 20.37 Äidiltä tyttärelle 21.00 Efter Nio 22.00 Oxen 22.45–23.30 Tuomittu hoitoon MTV3 klo 19.30: Tanssii Tähtien Kanssa. lasku 12.30 Urheilustudio 12.41 Vintage-valtakunta 13.10 Cowboy ja kuningas 13.45 Urheilustudio 13.55 Alppihiihdon MC, miesten pujottelun 2. 08.15 Pikku Kakkonen 08.16 Olipa kerran keksintö 08.24 Minä, Elvis Riboldi 08.35 Unna Junná 08.45 Athleticus 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Elämäni Biisi 10.25 Tuhkimotarinoita: Rakkaus kesti pahimman 11.15 Lauluja rakkaudesta 12.25 Exploring Earth 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.00 Koiraperheet käytöskoulussa 13.43 Keikka 14.00 Snowhow – Pohjolan talvi 15.00 Kaikkea kaupan 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Vanha joukkuekuva 18.45 Jalkapallomaaottelu Suomi – Andorra 21.16 He jotka päättivät jäädä 21.45 Paska juttu 22.12 Seksi-Suomen historia 22.42 Karppi 23.28 Seitsemän 00.17–06.51 Pentulive TV2 yöstriimi MTV3 03.35 Remontilla rahoiksi 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat 11.00 Ostoskanava Myori.fi 11.30 Mielten vuoro 12.00 Remontilla rahoiksi 13.00 Suomen kaunein koti 14.00 Alone Suomi 15.00 Masked Singer Suomi 16.30 Kauniit ja rohkeat 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Tämä on tämä 21.00 Totuus 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night Maanantai 23.05 Masked Singer Suomi 00.30 Suurmestari 01.25 Murhamysteeri merellä 02.20 Murhamysteeri merellä 03.15–04.11 Remontilla rahoiksi Nelonen 02.25 G.I. Semifinaalissa jokainen askel vie kohti finaalia! Parit tanssivat viimeisen kymppitanssinsa ja palaavat myös parinvaihtoviikon lajiin. Askel kohti finaalia. Kausi 18, jakso 12/13. Yle Radio 1 6.30 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.05 Aamusoitto 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Radio 1:n aamu 9.00 Yle Uutiset 9.04 Muistojen bulevardi 10.00 Marko Gustafsson: vieraana toimittaja, juontaja Katja Ståhl 10.50 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Epäilyttävän uutta – Aki Yli-Salomäki: Pieni pala pidempää matkaa 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailma tarinoina: Don’t Look Up – kipeän tosi elokuva maailmanlopputarinoiden jatkumossa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Kulttuuriykkönen: Jessikka Aro, Iida Hallikainen ja Hannu Pesonen: Venäjän hybridisodan konnankoukut 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Uutispodcast 17.20 Yksi on hyvää seuraa 17.35 Tuuli Saksalan keidas 18.25 Kielen päällä: kiinan kieli IV – Kiinan kieli suomalaisin silmin 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Etnokonsertteja Malista 21.05 Politiikkaradio 21.36 Riku Rantala: M/S Mystery K4J5: Kadonneet todistusaineistot 22.12 Radioteatteri esittää: Kallion kimppa 5/8 22.54 Epäilyttävän uutta – Aki Yli-Salomäki 0.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Jenny Lehtinen 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Jenny Lehtinen 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Jenny Lehtinen 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.05 Urheiluradio 7.07 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.03 Urheiluradio 9.06 Koko Suomen Radio. Sää 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 14.00 Yle Uutiset 15.00 Yle Uutiset 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta – Paavo Häikiö 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta – Paavo Häikiö 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Musiikki-ilta 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Musiikki-ilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radio Suomen Musiikki-ilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Musiikki-ilta 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Yöradio 23.00 Yle Uutiset 23.02 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 23.40 Yöradio 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.15 Musiikki-illan vieras 2.45 Yöradio 3.00 Yle Uutiset 3.02 Levylautakunta S u n n u n t a i 1 6 . 1 1 . Joe 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Smurffit 06.40 LEGO Friends: Uusi luku 07.05 LEGO DreamZzz 07.25 LEGO CITY Ei rajoja 07.35 S.M.A.S.H! 07.50 Sonic Boom 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Rikkaat ja rahattomat 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 11.00 Haluatko miljonääriksi. alkaen 20.00 The Box Suomi 21.00 Indiana Jones and the Dial of Destiny 00.05 Munkkivuori 01.40 Rekkakuskit Suomi 02.40 Arman Pohjantähden alla 03.40–04.10 Poliisit 2017 MTV Sub 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Illallinen kansallismaisemassa 09.00 Valtateiden sankarit 10.00 Ostoskanava Myori.fi 10.30 Kuokkavieras Kataja 11.30 Uskomattomat ympäristörikokset 12.30 Huutokaupan metsästäjät 13.00 Suurmestari Australia 14.00 Täydellinen kesä 14.30 Pirunpeli 16.00 Valtateiden sankarit 17.00 Laittomien autojen takavarikoijat 18.00 Simpsonit 18.30 Lomalle lompsis 19.30 Suurmestari Ruotsi 21.00 Beck: Koston hinta (9) 22.50 Norskov 23.50 The Summit Australia 01.30 Alone Suomi 02.30 Suurmestari Australia 03.30 Simpsonit 04.00–04.46 Laittomien autojen takavarikoijat Yle Teema & Fem 07.59 BUU-klubben 08.28 Sportliv 08.37 Norjan kovin 09.35 Saariston lapset 10.02 På spåret 11.01 Poroerotus Suorvassa 12.00 Kuinka monta tähteä. 1 1 . T: Fenno-Filmi. (1945) (Mv) (U). Sää 9.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 10.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 11.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 13.15 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 13.23 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 13.36 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 13.44 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 14.00 Yle Uutiset 14.15 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 14.23 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 14.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 14.36 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 14.44 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 15.00 Yle Uutiset 15.15 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 15.23 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 15.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 15.36 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 15.44 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta – Paavo Häikiö 16.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta – Paavo Häikiö 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Urheiluilta 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Urheiluilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radio Suomen Urheiluilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Urheiluilta 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Yöradio 23.00 Yle Uutiset 23.02 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 23.40 Yöradio 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.15 Urheiluillan keskustelu 2.45 Yöradio 3.00 Yle Uutiset 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola 3.54 Yöradio Perjantai 14.11. 09.47 Erityiset 10.00 Kandit 10.30 Luontoretkellä 10.45 Urheilustudio 10.55 Alppihiihdon MC, miesten pujottelun 1. 16.55 The Box Suomi 17.55 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Munkkivuori 1.12. Joe MTV Sub 07.00 Ava, Riko ja Teo 07.05 Oggi ja torakat 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Muumilaakson tarinoita 08.05 Code Lyoko 08.30 Jarkko Tammisen maailma 09.00 Liikennepoliisit UK 10.00 Simpsonit 10.30 Simpsonit 11.00 Simpsonit 11.30 Simpsonit 12.00 Jay Lenon autotalli 13.00 Lomalle lompsis 14.00 Sunnuntailounas 14.30 Alone Suomi 15.30 Mestarien liigan viikkomakasiini 16.00 NHL: NHL Global Series: Pittsburgh – Nashville 18.55 Florida Panthers – Stanley Cup -mestarit 2025 20.00 Stadi vs. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 13. Bollström 23.40 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Aki Laine 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Aki Laine 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Aki Laine 6.00 Yle Uutiset 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu ja sää – Aki Laine 7.00 Yle Uutiset 7.02 Sää 7.03 Radio Suomen Viikonloppu 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Viikonloppu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Radio Suomen Viikonloppu 8.10 Juha Laaksosen luontoretki 8.22 Radio Suomen Viikonloppu 8.30 Minna Pyykön maailma 8.55 Radio Suomen Viikonloppu 9.00 Yle Uutiset ja sää 9.03 Urheiluradio 9.08 Iskelmäradio 10.00 Yle Uutiset 10.03 Pekka Laineen Ihmemaa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Sillanpään sunnuntai 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Kansanradio 12.40 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää 13.40 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.15 Sunnuntaivieras 15.37 Radio Suomen Viikonloppu 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.10 Radio Suomen Viikonloppu 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.08 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset 18.02 Olli Haapakangas – Tekstinkäsittelijä 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Kissankehto – Susanna Vainiola 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Viikonloppu 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Uutisviikko selkosuomeksi 21.12 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Valoon päin 23.00 Yle Uutiset 23.02 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 23.40 Yöradio 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.15 Sunnuntaivieras 2.37 Yöradio 3.00 Yle Uutiset 3.02 Iskelmäradio 3.52 Yöradio Maanantai 17.11. Eriikka pääsee Joukon salaisuuden jäljille nähdessään unta valkopukuisesta, salaperäisesti kuolleesta Jennystä. Lande 06.30 Muumilaakson tarinoita 06.55 Muumilaakson tarinoita 07.20 Zig & Sharko 07.30 Rakkauden pullopostia 07.35 Viidakon veijarit 07.45 Viidakon veijarit 08.00 Aarrepaja 08.55 Huomenta Suomi 12.00 Suomen kaunein koti 13.00 Ensitreffit alttarilla 14.00 Pirunpeli 15.30 Tanssii Tähtien Kanssa 17.30 Masked Singer Suomi 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa 21.30 Sunnuntailounas 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Milli arvontalähetys 22.20 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Mielten vuoro 23.05 Kolmosvaihde 23.35 Alone Suomi 00.35 Lomalle lompsis 01.25 Tietäjät tietää 02.45 Laittomien autojen takavarikoijat 03.35–04.57 Remontilla rahoiksi Nelonen 06.00 Bingin seikkailut 06.15 Muumilaakson tarinoita 06.40 Muumilaakson tarinoita 07.00 Smurffit 07.15 Smurffit 07.25 LEGO Friends: Uusi luku 07.50– LEGO CITY Ei rajoja 08.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 08.40 Sonic Boom 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet 10.00 Jaksa paremmin 10.30 MasterChef Australia 11.50 IS esittää: Sain sen videolle 12.00 100 Places to Be 12.05 Remppa vai muutto Suomi 13.05 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 14.05 Mies ja alaston ase 15.55 Haluatko miljonääriksi. M a a n a n t a i 1 7. 06.52 Pikku Kakkonen 06.53 Hyrräpäät 07.04 Fantti leikkii 07.07 Pikku Kakkonen 07.08 Dalin leikkiseikkailut 07.20 Pippa ja Popi 07.27 Pikku Kakkonen 07.29 Minirekat 07.34 Auvo Raitanen 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Manu Monikone 07.57 Oktonautit 08.08 Pikku Kakkonen 08.09 Ryhmä Hau 08.31 Pikku Kakkosen iso peli 08.57 Nimipäiväonnittelu: 16.11. 12.00 Tähtiarpa 14.55 Brittien ökyimmät myyntikohteet 16.00 100 Places to Be 16.05 Tähtiarpa 16.10 Remppa vai muutto 17.10 MasterChef Australia 18.25 Selviytyjät Suomi 19.55 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Munkkivuori 1.12. Yle Radio 1 7.30 Luomiskertomus 7.54 Yksi on hyvää seuraa 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Hartaita säveliä 8.30 Aamuhartaus 8.40 Maailman tärkein pieni asia 9.00 Yle Uutiset ja sää 9.04 Muistojen bulevardi 10.00 Maailmanpolitiikan arkipäivää 10.25 Kairossa kadonnut J6: Totuus Lasse Kekistä 10.50 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Virtasen taloushistoria: Suomen ja Ruotsin sosialidemokratian erot 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailma tarinoina: Don’t Look Up – kipeän tosi elokuva maailmanlopputarinoiden jatkumossa 13.00 Näistä levyistä en luovu 13.55 Yksi on hyvää seuraa 14.00 Ruben Stiller 14.55 Ykköskolumni 15.00 Radioteatteri esittää: Kallion kimppa 6/8 15.14 Yksi on hyvää seuraa 15.30 Aristoteleen kantapää: Etymologia on kiehtovaa, mutta voi johdattaa väärinkäsitysten äärelle 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Marko Gustafsson: vieraana toimittaja, juontaja Katja Ståhl 18.00 Ehtookellot: Inarin kirkon kellot 18.01 Iltahartaus 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Oopperailta Baijerin valtionoopperassa: Gaetano Donizettin Rykmentin tytär 21.46 Maailman tärkein pieni asia: Leena Lehtolainen on Suomen tunnetuin taitoluistelufani 22.10 Kielen päällä: kiinan kieli IV – Kiinan kieli suomalaisin silmin 22.21 Keinuva talo – Mika Kauhanen: Lännen nopeimmat naiset 23.40 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Aki Laine 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Aki Laine 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Aki Laine 6.00 Yle Uutiset 6.02 Sää 6.03 Valoon päin 7.00 Yle Uutiset 7.02 Sää 7.03 Onnen sävel 7.50 Merisää 7.53 Onnen sävel 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Onnen sävel 9.00 Yle Uutiset ja sää 9.03 Urheiluradio 9.08 Lauantaina 10.00 Yle Uutiset 10.03 Lauantaina 11.00 Yle Uutiset 11.02 Lauantaina 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset 13.02 Levylautakunta 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset 15.02 Entisten nuorten sävellahja 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.10 Entisten nuorten sävellahja 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.08 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset 18.02 Sekahaku – Heidi Pakarinen 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Uutisviikko selkosuomeksi 21.12 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Menomesta 23.00 Yle Uutiset 23.02 Menomesta 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää 2.40 Yöradio 3.00 Yle Uutiset 3.02 Sekahaku – Heidi Pakarinen 3.50 Yöradio Sunnuntai 16.11. 08.59 Pikku Kakkonen 09.00 Näin meillä 09.12 Keltainen Lumimies 09.24 Olipa kerran keksintö 09.31 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto 09.43 Tipu Touhukas 09.44 Mitä jos. N: Erkki Uotila, Aija Vilanto, Esko Eero, Kyllikki Väre. päivänä 2025 – N:o 86 – 11 R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Torstai 13.11. Yle TV1 07.00 Ykkösaamu 07.40 Toimettomat: Kunhan hengissä selviää 07.55 Exploring Earth 08.00 Avara luonto: Eläinten perhe-elämää 08.53 Huippuvuorten vesillä 09.10 Flinkkilä & Kellomäki 10.00 Kirkkovieras 11.00 Mikaela&Thomas 11.15 Unelmakoti 12.14 Tarinoita metsästä: Vuodenajat 12.20 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle 13.15 Antiikkimakasiini 13.45 Seikkailu suksilla 14.35 Pilvien huimapäät 15.05 Akuutti: Kunpa minusta tulisi isä! 15.35 Elämäni Biisi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.07 Mahdoton tapaus 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Eränkävijät 18.45 Yle Uutiset Sunnuntai 19.30 Päivä Ruotsissa 19.45 Erikoisryhmä Hampuri 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Kaikki rakastavat hevosia 21.43 Des 22.30 Ulkolinja: Euroopan autovarkaiden verkosto 23.25–23.55 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä Yle TV2 00.03 Pentulive TV2 yöstriimi 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.11. alkaen 18.00 Petolliset 19.30 Selviytyjät Suomi 21.05 Amazing Race Suomi 23.25 Mission Impossible – Fallout 02.25–04.50 G.I. Yle Radio 1 7.00 Klasariparatiisi – Eva Tigerstedt: Ravel kuuntelee menneisyyttä 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Narrin aamulaulu – Soitin Vainio, 50 vuotta suomalaista jousisoitinhistoriaa 9.00 Yle Uutiset ja sää 9.04 Riston Valinta 9.54 Yksi on hyvää seuraa 9.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 10.00 Jumalanpalvelus Turun Mikaelinkirkosta 11.00 Muistojen bulevardi 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Elävä historia: Murhia viinapullossa ja säikyttelyhoitoja ruumishuoneella – suomalaisia noitatarinoita 12.55 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Välilevyjä: Oikea tapa nimetä barokkiyhtye 13.57 Yksi on hyvää seuraa 14.00 Uudet levyt 14.55 Ykköskolumni 15.00 Anna Perho ja Tyttö vailla kotia J1: “Itkettiin, mutta sitten oli pakko lähteä” 15.35 Yksi on hyvää seuraa 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Laura Korhosen Jazzklubi 18.00 Jazzklubin illan keikka 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubi 20.00 Pieni ehtoonjälkeinen palvelus ja akatistos Valamon luostarin Kristuksen kirkastumisen kirkosta 21.01 Uutispodcast 21.22 Klasariparatiisi – Eva Tigerstedt: Ravel kuuntelee menneisyyttä 22.16 Sari Valto: Erilleen muutto voi pelastaa parisuhteen 23.25 Romano mirits: Lapsuuden unelmasta ammatiksi: Henri M. Lande 21.00 Medusan isku 23.00 Beck: Pimeyden jäljet (8) 00.45 Alone – yksin erämaassa 01.35 Poliisit UK: Ajojahti 02.25–03.12 Poliisit UK: Ajojahti Yle Teema & Fem 07.46 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.07 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 08.16 Pesästä lentoon 08.34 Erämaan armoilla – Kanada 09.03 Kuoleman monet kasvot 09.32 Kylän sankarit 09.53 Stunttijengi 10.04 Vaiheikas vuosi 1962 11.03 Elämän tarkoitus 11.32 Taivaallista menoa: Uskoton kristitty 12.00 Ohjus 13.50 Valoa valoa valoa 15.20 Neljä pientä aikuista 17.20 Tästä kertoo 99 valittua 17.25 Strömsö 2019 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Ravintola Miljoona 18.11 Käärmeitä kyydissä 18.16 Dinokaupungin Riku 18.22 Paras harrastus 18.30 På spåret 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 Solsidan – Onnea onkimassa 20.25–20.48 Halln 20.58 Rose 22.40 Vasikka 23.29–00.14 Munuainen haussa Yle TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 11.00 Kirkkovieras 12.00 Erittäin salainen – Vakoilua Suomessa 12.30 Murdochin murhamysteerit 13.15 Suviyön salaisuus 14.51 Estonia ja myytit 15.50 Yle Uutiset Sunnuntai 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Murdochin murhamysteerit 17.54 Ruokamatka menneisyyteen: Langinkoski 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kulttuuricocktail Kirjat 19.30 Kovan viikon ilta 20.00 Mot 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.01 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 Rakkaudella, Holmlia 22.45 Oddasat 23.00 Kaikki rakastavat hevosia 23.43–00.10 Kieksi Yle TV2 23.52 Pentulive TV2 yöstriimi 06.51 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 17.11. O: Eino Kari. Sää 9.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 10.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 11.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa – Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 13.15 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 13.23 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 13.36 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 13.44 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 14.00 Yle Uutiset 14.15 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 14.23 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 14.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 14.36 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 14.44 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 15.00 Yle Uutiset 15.15 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 15.23 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 15.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 15.36 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 15.44 Radio Suomi lähelläsi: Uusimaa 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta – Paavo Häikiö 16.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta – Paavo Häikiö 18.00 Yle Uutiset 18.02 Puhelinlangat laulaa 18.50 Merisää 18.55 Puhelinlangat laulaa 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Puhelinlangat laulaa 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Puhelinlangat laulaa 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Puhelinlangat laulaa jatkot 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Club Millennium 23.00 Yle Uutiset 23.02 Club Millennium 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio – toiveiden yö 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Yöradio – toiveiden yö 2.00 Yle Uutiset 2.02 Yöradio 2.15 Kansanradio: Rikkaat syödä mällättää ja köyhät ne köyhtyy 2.48 Yöradio 3.00 Yle Uutiset 3.02 Pekka Laineen Ihmemaa Lauantai 15.11. 06.53 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 07.16 Pikku Kakkonen 07.19 Popi Kissa 07.30 Enni ja Roi 07.42 Pikku Kakkonen 07.43 Tuuri 07.51 Ryhmä Hau 08.13 Nimipäiväonnittelu: 17.11. Yle Radio 1 6.30 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.05 Aamusoitto 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Radio 1:n aamu 9.00 Yle Uutiset 9.04 Muistojen bulevardi 10.00 Virtasen taloushistoria: Historian aallokot matkalla Tallinnaan 10.52 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Välilevyjä – Kare Eskola 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Elävä historia 12.55 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Kulttuuriykkönen: Sosialismin hyödyt ja haitat 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Uutispodcast 17.20 Yksi on hyvää seuraa 17.35 Keinuva talo – Mika Kauhanen: Isoja vonkaleita 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Riku Rantala: M/S Mystery K4J6: Bikinimurhaaja 19.26 Musiikkikamari 20.05 Ruben Stiller 21.00 Yksi on hyvää seuraa 21.05 Politiikkaradio 21.35 Tiedeykkönen 22.45 Näistä levyistä en luovu 23.40 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Reetta Arvila 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Reetta Arvila 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Reetta Arvila 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.05 Urheiluradio 7.07 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.03 Urheiluradio 9.06 Koko Suomen Radio. Yle Radio 1 0.00 Yöklassinen 6.30 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.05 Aamusoitto 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Radio 1:n aamu 9.00 Yle Uutiset 9.04 Muistojen bulevardi 10.00 Ruben Stiller 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Narrin aamulaulu – Erkki Rautio, 70 vuotta sellonsoittoa, osa 1/2 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Tiedeykkönen: Esiintymisjännityksestä ei tarvitse päästä eroon – ramppikuumeella on evolutiivinen selitys 12.55 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita 17.00 Uutispodcast 17.20 Yksi on hyvää seuraa 17.35 Näistä levyistä en luovu 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 VOCES8 & Pétur Sakari Musiikkitalossa 21.00 Yksi on hyvää seuraa 21.05 Politiikkaradio 21.36 Kalle Haatanen 22.27 Tuuli Saksalan keidas 23.40 Yöklassinen YleX 6.00 YleX Soittolista 6.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi 12.00 YleX Etusivu: Teemu Seppänen 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu 17.00 YleX Throwback: Womma Seppälä 20.00 DJ Orion 22.00 Rony Rex & Sonny Mörköbassojen yö Yle Radio Suomi Helsinki 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Anna Keränen 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu – Anna Keränen 5.50 Merisää 5.53 Radio Suomen Varhaisaamu – Anna Keränen 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.05 Urheiluradio 7.07 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 7.30 Yle Uutiset läheltäsi: Uusimaa 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu – Pirkkalainen ja Ylönen 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.07 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.03 Urheiluradio 9.06 Koko Suomen Radio
Portion Boysin muusikko ja tuottaja Mikael Forsby tienasi 501 202 euroa, josta valtaosa oli ansiotuloa. KUVA: JUHO KIURU Ostetaan joululahjat läheltä! Ostetaan joululahjat läheltä! Ilmoittaessasi kaikissa neljässä, saat ilmoituksesi edulliseen jouluhintaan. OP Ylä-Uusimaan toimitusjohtaja Mikko Purmonen tienasi 167 384 euroa. Uusiakin nimiä mahtuu mukaan. Kaikkien ilmoitus kokojen Kaikkien ilmoitus kokojen kohdalla noudate taan kohdalla noudate taan samaa laskenta tapaa. Orimattilan apteekkari Tanja Oksmanin verotiedoissa lukee 276 203 euroa. Julkisten tietojen ulkopuolelle jääneiden tulojen osuus on pysynyt kutakuinkin samana viimeiset kymmenen vuotta. Listan yhdeksäs ja kymmenes ovat Rakennusliike Korvenoja Oy ja Fineco Kiinteistöt oy. Kattovalokupuja ja terassituotteita valmistava sekä muoviosien alihankintatöitä tekevä Kera Group oy oli viime vuonna viidenneksi eniten tulosta tehnyt orimattilalainen yritys. Julkisissa verotiedoissa eivät näy henkilön kaikki tulot. Orimattilan Sanomien listaus perustuu poimintoihin muista medioista. Esimerkiksi mahdolliset verovapaat etuudet, pääomatulojen verovapaat osuudet ja korkotulot jäävät tietojen ulkopuolelle. Maataloustuottaja ja koneurakoitsija Petri Greijula tienasi 177 384 euroa. Sillä heltisi seitsemäs sija. Jukka Immonen tienasi 798 150 euroa ja Marko Immonen 481 449 euroa. Se maksoi vajaan 700 000 euron tuloksestaan noin 142 000 euron suuruiset verot. Betonielementtien kanssa operoiva Asennuspalvelu Huuhka oy on Orimattilan listalla kolmantena vajaan 2,1 miljoonan euron verotettavalla tulollaan. Elektroniikkamies Toivo Neuvonen ansaitsi 232 321 euroa. Veroja se maksoi noin 117 000 euroa. sekä 11.12. Siemens Healthcare oy:n toimitusjohtaja Jarno Eskelinen ansaitsi 339 405 euroa. Verottajan kirstuun yritys siirsi hieman yli 420 000 euroa. Se maksoi reilun 1,27 miljoonan euron voitostaan vajaan 260 000 euron verot. Kirjanpitäjä Katja KuosaKaartin tulot olivat verotietojen mukaan 174 718 euroa. Urheilu-, hallija maatalousmies Jukka Nikula tienasi 224 707 euroa. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 13. Hallitusammattilainen Jussi Karinen hankki 167 700 euroa. Verokärjessä tuttuja nimiä ja hieman vaihtuvuutta Kangaskauppias Daniel Ward oli seudun ykköstienaaja. Se tilitti noin 2,9 miljoonan euron tuloksestaan vajaat 590 000 euroa verokarhulle. Suomessa yritykset maksavat tuloksestaan yhteisöveroa 20 prosenttia. Maitotilallinen Esko Lehmuskorpi ansaitsi 217 067 euroa. 20.11., 27.11., 4.12. KUVA: ANNA HAKAMA Jarno Eskelinen johtaa terveysteknologian firmaa. Edullisen hinnoittelun edellytyksenä on: Ilmoitusaineistot varataan samalla kertaa kaikille teemasivuille ja ilmoitusaineisto on sama. Se teki viime vuonna tulosta reilut 1,94 miljoonaa euroa ja maksoi summasta veroja noin 390 000 euroa. Siitä ansiotuloa oli 66 164 euroa. Erkkiheikkilän Aku Korhonen tienasi 221 551 euroa ja Erkki Heikkilä 203 331 euroa. Osuuspankin jälkeen orimattilalaisyrityksistä toiseksi eniten veroja maksoi vaativiin hitsaustöihin erikoistunut Speweld Service oy. Soramies Jari Pärhä ansaitsi 170 559 euroa ja Petri Pärhä 160 387 euroa. Sorabisneksestä tuttu Pärhä oy tienasi kahdeksanneksi eniten Orimattilan yrityksistä. Betonilattioita tekevän Megalattiat oy:n tulos oli reilut 780 000 euroa ja maksetut verot himpun verran alle 160 000 euroa. Orimattilalaispankin edelle maakunnan eniten voittoa tehneiden yritysten listalla kirivät vain lahtelaiset Osuuskauppa Hämeenmaa ja Kemppi oy. Yhteydenotot: 0500 840 266, ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi Joulun teemasivumme ilmestyvät Joulun teemasivumme ilmestyvät neljänä peräkkäisenä viikkona neljänä peräkkäisenä viikkona 20.11., 27.11., 4.12. Hinnat verottom ia. Täällä asuvista tai vaikuttavista eniten tienasi Eurokankaan Daniel Ward, joka hankki 846 303 euroa. Speweld Service oy:n Lasse Keskevaarin verotiedoissa luki 224 535 euroa ja virkaveli Michael Krausin kohdalla 221 601 euroa. Maakunnan yritysten listalla Fineco ylsi 116:nneksi. Apteekit aina muistuttavat, että apteekin verotettava tulos merkitään apteekkarin henkilökohtaiseksi tuloksi. Kiinteistöfirma Fineco takoi vuonna 2024 tulosta miltei 590 000 euroa. Kemppi pulitti verottajalle vähän yli 15 miljoonan euron tuloksestaan reilut kolme miljoonaa euroa. Ruhan meijerin Jorma Oesch kirjautti verotietoihin 356 972 euroa. päivänä 12 – N:o 86 – 2025 JUHO KIURU Orimattila Viime vuoden suurituloisimpien kärki on koko lailla ennallaan Orimattilan seudulla. Orimattilalainen Ylä-Uudenmaan Osuuspankki pulitti viime vuoden hulppeasta, liki 13 miljoonan euron tuloksestaan yli 2,5 miljoonaa euroa verokarhulle. Kiinteistömies Antti Hartman tienasi 271 720 euroa. Korvenojan verotettava tulo oli viime vuonna reilut 630 000 euroa ja verot noin 129 000 euroa. Pukkilassa Mikko Simolinna tienasi 175 298 euroa, Anne Simolinna 171 004 euroa ja Simo Viljanen 178 135 euroa. Vuonna 2023 julkisista tiedoista jäi tilastojen mukaan puuttumaan yhteensä 39,2 miljardia euroa eli noin 23 prosenttia kokonaistuloista, kertoo Verohallinto. Ylä-Uudenmaan OP maakunnan yritysten verokärjessä KUVA: JUHO KIURU Tuomo Wirman palkittiin viime vuonna Orimattilan vuoden yrittäjänä. KUVA: JUHO KIURU. Se takoi vuonna 2024 voittoa liki 12,8 miljoonaa euroa, josta yhteisöveroon hupeni reilut 2,5 miljoonaa euroa. Lakimies Juha Keinänen hankki 197 443 euroa. KUVA: JUHO KIURU Apteekkari Tanja Oksman oli jälleen korkealla tulolistalla, mutta lääkelaki ja verotussäännöt vääristävät sijoitusta ylöspäin. Eurokankaan Kaija Ward hankki 154 981 euroa. Tarjou shinta Tarjou shinta ilmoitu skoolle 2x50 ilmoitu skoolle 2x50 Ilmoitu s I Ilmoitu s I 100 100 €€ Ilmoitu s 2 Ilmoitu s 2 75 75 €€ Ilmoitu s 3 Ilmoitu s 3 50 50 €€ Ilmoitu s 4 Ilmoitu s 4 00 €€ Tarjoushinta Tarjoushinta ilmoituskoo lle 2x70 ilmoituskoo lle 2x70 Ilmoitus I Ilmoitus I 140 140 €€ Ilmoitus 2 Ilmoitus 2 105 105 €€ Ilmoitus 3 Ilmoitus 3 70 70 €€ Ilmoitus 4 Ilmoitus 4 00 €€ Tarjoushin ta Tarjoushin ta ilmoitusko olle 2x100 ilmoitusko olle 2x100 Ilmoitus I Ilmoitus I 200 200 €€ Ilmoitus 2 Ilmoitus 2 150 150 €€ Ilmoitus 3 Ilmoitus 3 100 100 €€ Ilmoitus 4 Ilmoitus 4 00 €€ Tarjoush inta Tarjoush inta ilmoitus koolle 1x50 ilmoitus koolle 1x50 Ilmoitus I Ilmoitus I 50 50 €€ Ilmoitus 2 Ilmoitus 2 37 37 €€ Ilmoitus 3 Ilmoitus 3 25 25 €€ Ilmoitus 4 Ilmoitus 4 00 €€ Hinnat verottom ia. Veroja yritys maksoi vajaat 170 000 euroa. Teiden kunnossapitoon, maanrakennukseen ja maatalousurakointiin erikoistuneen yrityksen verotettava tulo oli viime vuonna vajaat 830 000 euroa. sekä 11.12. Metsäkonemies Tuomo Wirman korjasi 434 827 euroa. Nescosta tutut Immoset olivat myös edelleen kärjessä. Erkkiheikkilän toimitusjohtaja Arttu Heikkilä ansaitsi 425 837 euroa. Hämeenmaan verotettava tulo oli hieman yli 33,3 miljoonaa euroa, josta verojen osuudeksi tuli vajaat 6,7 miljoonaa euroa. PETRI SIPILÄINEN Orimattila Orimattilassa kotipaikkaansa pitävä Ylä-Uudenmaan Osuuspankki maksoi kolmanneksi eniten yhteisöveroja Päijät-Hämeessä. Listan kuudes sija menee Huhdanoja oy:lle. samaa laskenta tapaa. Monilta maanrakennustyömailta tuttu Erkkiheikkilä oy ylsi hevoskaupungin neljänneksi