Yksilöllinen huolenpito ja ystävällinen palvelu ovat osa hyvää hoitoamme. Projektipäällikkö Tapani Kaskelalle tehtiin kaksi vuotta sitten lonkan tekonivelleikkaus. – Se oli tehokasta toimintaa! Oli mukavaa, että päätös syntyi niin nopeasti. 03 3117 8023 Voit varata ajan myös poliklinikalle Helsinkiin, Lahteen, Nokialle, Poriin tai Mänttään. Kuvien kanssa hänet lähetettiin Coxaan, josta hän sai peruutuspaikan leikkaukseen kahden viikon päähän. Operaatio korjasi asentoa ja kävelytekniikkaa, jotka puolestaan hioivat golf-lyönnit timanttisiksi. Coxaan vaan! Kaskela kannustaa. Tarjoamme asiakkaillemme liikettä ja toimintakykyä yli 200 erikoisasiantuntijan voimin. Hän neuvoo samas sa tilassa olevia reippaaseen toimintaan. Kun leikkaus oli heti, sitä ei ehtinyt miettiä ja jännittää. Lonkka ei oireile enää yhtään. Ongelmaksi todettiin yllättäen selän sijaan vasen lonkka. Työkaverien huoli selkäkipuisesta Kaske lasta ajoi hä net soittamaan lääkärille. Mieluummin aikaisemmin, kun odotuksen ja kärsi myksen kautta. – Oli hauskaa, että toipuminen meni niin yksiin harras tuksen kanssa! Kentällä huomasin heti muutoksen: liikerata oli muuttunut ja peli sujui paremmin, hän kertoo. – Miksi odot taa. Kahden kuukauden sairasloma päättyi Kaskelalle otolli seen hetkeen: suoraan golfkauden alkuun huhtikuussa. Coxasta kotiin! Suomen ainoa vain tekonivelleikkauksiin erikoistunut sairaala tekee vuosittain yli 3 000 leikkausta. Svingi kuntoon Coxassa! Tutustu toimintaamme: www.coxa.fi Tervetuloa! Tekonivelsairaala Coxa Coxa Tampere • Tekonivelsairaala, Biokatu 6 b, PL 652, 33101 Tampere, p. NT1603.indd 2 18.8.2016 14:50:39
Työkaverien huoli selkäkipuisesta Kaske lasta ajoi hä net soittamaan lääkärille. Projektipäällikkö Tapani Kaskelalle tehtiin kaksi vuotta sitten lonkan tekonivelleikkaus. Kun leikkaus oli heti, sitä ei ehtinyt miettiä ja jännittää. Lonkka ei oireile enää yhtään. Ongelmaksi todettiin yllättäen selän sijaan vasen lonkka. Niveltieto 3 / 2016 3 SIS Ä LL Y SL U E T T E LO NIVELTIETO 3/2016 Ruokaremontti 31 Tekonivelleikkauksesta toipuminen 36 Tohtori, voinko matkustaa. 2/2016 ilmestyi 27.5. Mieluummin aikaisemmin, kun odotuksen ja kärsi myksen kautta. Toimittajat Jyrki Laakso, päätoimittaja Katri Kovasiipi Muu toimituskunta Esko Kaartinen, Liisa Vatanen Paino Painos 14 000 kappaletta Kansikuva Tennis sopii myös ikääntyneelle Tilaukset ja osoitteenmuutokset Suomen Nivelyhdistys PL 1328, 00101 Helsinki puh. Hän neuvoo samas sa tilassa olevia reippaaseen toimintaan. 4/2016 ilmestyy 25.11. 41 Lääkärit vastaavat 42 Nivelkanavalla Hannele: Matkailu avartaa 44 Matti-Katti 45 Ajankohtaista eläkkeensaajille Lääkekorvauksiin heikennyksiä. NT1603.indd 3 18.8.2016 14:50:39. Kuvien kanssa hänet lähetettiin Coxaan, josta hän sai peruutuspaikan leikkaukseen kahden viikon päähän. Tarjoamme asiakkaillemme liikettä ja toimintakykyä yli 200 erikoisasiantuntijan voimin. (09) 27 123 12 toimisto@nivel.fi ISSN 1459-2568 Aikakauslehtien liiton jäsen RAY tukee Suomen Nivel yhdistyksen toimintaa Pääkirjoitus: Nivelrikon hoitomahdollisuudet 4 Luustoliikunta 5 Uutta rustoa laboratoriosta. Coxasta kotiin! Suomen ainoa vain tekonivelleikkauksiin erikoistunut sairaala tekee vuosittain yli 3 000 leikkausta. Kahden kuukauden sairasloma päättyi Kaskelalle otolli seen hetkeen: suoraan golfkauden alkuun huhtikuussa. 03 3117 8023 Voit varata ajan myös poliklinikalle Helsinkiin, Lahteen, Nokialle, Poriin tai Mänttään. – Oli hauskaa, että toipuminen meni niin yksiin harras tuksen kanssa! Kentällä huomasin heti muutoksen: liikerata oli muuttunut ja peli sujui paremmin, hän kertoo. – Se oli tehokasta toimintaa! Oli mukavaa, että päätös syntyi niin nopeasti. Operaatio korjasi asentoa ja kävelytekniikkaa, jotka puolestaan hioivat golf-lyönnit timanttisiksi. – Miksi odot taa. Coxaan vaan! Kaskela kannustaa. 46 Ristikko 47 Myytävät tuotteet 48 Neuvontanumerot 51 Kokouskutsu jäsenille 51 Niveltieto 3/2016 Irtonumero 7,90 euroa Vuosikerta 29 euroa Julkaisija Suomen Nivelyhdistys ry Ilmestymispäivät 2016 1/2016 ilmestyi 26.2. Yksilöllinen huolenpito ja ystävällinen palvelu ovat osa hyvää hoitoamme. 3/2016 ilmestyi 26.8. 9 Kipuklinikka 12 Kivun kylmähoito 14 Lonkkaleikkaus nivusen puolelta 16 Lonkkaleikkaus etuavauksella 19 Tule-terveys tutuksi 22 Lukijoilta: Hillastan ja harrastan 24 Liiku nivelet terveiksi 26 Ravintoväittämät puntarissa 28 Svingi kuntoon Coxassa! Tutustu toimintaamme: www.coxa.fi Tervetuloa! Tekonivelsairaala Coxa Coxa Tampere • Tekonivelsairaala, Biokatu 6 b, PL 652, 33101 Tampere, p
Liikunnan lisääminen ja liikojen kilojen pudottaminen toimivat myös suotuisina nivelrikkokivun lievitysmenetelminä jo olemassa olevaan ja oirehtivaan sairauteen. Mahdollista kuormituskivun tai -ärsytyksen lisääntymistä voi samalla lievittää esimerkiksi parasetamolilla tai muilla kipua lievittävillä kotikonsteilla (tuet, kylmä, yms.). Kivuliaan nivelrikkonivelen hoito pitkäkestoisella levolla enimmäkseen siis vain pitkittää ja pahentaa ongelmaa, eikä se todellakaan ole suositeltava hoitomuoto. Tulehduksen rauhoituttua on nivelen liikettä lisättävä systemaattisesti. Tapaturmien täydellinen ennaltaehkäisy voi jo olla vaikeaa, mutta liiallisen liikkumattomuuden ja vakavan ylipainon välttely ovat omassa hallinnassamme. Ravinnevalmisteiden käytön hyödyllisyydestä ei ole sitovaa tieteellistä näyttöä, mutta koska suoranaisia haittojakaan ei niiden käytöstä ole osoitettu, on niiden nauttiminen sallittua, jos niistä kokee saavansa subjektiivista hyötyä oireilun lievittymisenä. Aivan kaikki eivät niistä apua saa, mutta varsin moni kuitenkin hyötyy ja pystyy liikkumaan paremmin pistosten myötä. kukonhelttauutepistokset edelleenkin yhtenä hoitovaihtoehtona kuormituskipuilun lievittämiseen. Mitä nivelrikon lääkkeelliseen hoitoon tulee, ei vielä ole tiedossa sellaista lääkettä, joka estäisi nivelrikon ilmaantumisen. Jos pahasti tulehtuneen nivelen hoitoon ei syystä tai toisesta pysty itse käyttämään tulehduskipulääkettä (esim. samanaikainen verenohennuslääkitys, mahahaava-alttius tms.), on lääkärin niveleen laittama kortisonipistos varsin suositeltava. Liikkeen ja liikunnan lisääminen toimii nivelrikkoisessa nivelessä varmimmin kipua lievittävänä hoitomuotona pitkäaikaisesti. Niveltieto 3 / 2016 4 P Ä Ä K IR JO IT U S Nivelrikon hoitomahdollisuudet Uunituoreet nivelrikkotutkijoiden tutkimusraportit maailmalta kertovat, että kantasolutekniikalla on jo onnistuttu rakentamaan rustokudosta muotin mukaan. Epävarmuutta ilmenee myös siitä, onko rasitus sallittua nivelrikkoisille nivelille. Kuluu varmasti useampia vuosia – ellei vuosikymmenkin – ennen kuin tämä jo jossakin mitassa mahdolliselta vaikuttava visio nivelpintojen rakentamisesta on arkitodellisuutta. Tiedetään varsin hyvin etenkin liikkumattomuuden, reilun ylipainon ja tapaturmaalttiuden kielteiset eli nivelrikkoriskiä oleellisesti lisäävät vaikutukset meihin jokaiseen. Painotan kuitenkin, että kaikki nivelrikon lääkkeellinen hoito tähtää siihen, että sairastava pystyy lääkkeiden käytön avulla ylläpitämään ja mieluimmin jopa lisäämään liikuntansa ja/tai muun toiminnallisuutensa määrää, ja siten nivelrikon pahenemisen ennaltaehkäisyn ohella kykenee myös turvaamaan perusterveytensä ylläpitämistä entistä paremmin! Liikunnan lukuisat suotuisat terveysvaikutukset ovat aivan kiistattomat, ja niinpä liikuntakyvyn kaikinpuolisen varmistamisen tulisi toimia meidän nivelrikkoistenkin kohdalla tärkeimpänä motivaattorinamme omasta sairaudestamme huolehtimiseen. Etenkin alaraajanivelien kohdalla toimivat hyaluronaanieli ns. Esko Kaartinen puheenjohtaja NT1603.indd 4 18.8.2016 14:50:39. Niiden osalta haluan seuraavaksi antaa pienen yhteenvedon, sillä jossain määrin näyttää vallitsevan epätietoisuutta lääkkeiden järkevän valinnan ja myös niiden oikea-aikaisen käytön kohdalla. Niinpä meidän nivelrikkoisten on edelleen syytä tiukasti panostaa jo nyt tiedossa oleviin nivelrikon ennaltaehkäisyn ja konservatiivisen hoidon menetelmiin. Käytännössä tämä voisi todella tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa pystytään ihmisen omia kantasoluja hyödyntäen rakentelemaan nivelrikon tuhoaman nivelpinnan tilalle oman nivelen muodon ja koon mukainen uusi rustopinta, joka voitaisiin sitten asentaa niveleen ikään kuin biologisena tekonivelenä. Mikäli kipuilevassa nivelrikkoisessa nivelessä on merkittävää tulehduksellisuutta, on alkuvaiheen hoitona tulehduskipulääke voiteena tai tablettina useimmiten aiheellinen ja selvästi hyödyttävä, jopa vain muutaman päivän kuurina. Niinpä kaikki nykyisin tarjolla olevat lääkkeet tai lääkkeenomaiset tuotteet (ravinnevalmisteet yms.) tähtäävät vain nivelrikon oireilun lievittämiseen tai oireilualttiuden hillitsemiseen. Ensimmäiseksi muistutan tärkeistä elämäntapatekijöistä
Taudin edetessä ruston vetolujuudesta huolehtivat kollageenisäikeet vaurioituvat. Vaihdevuosi-iän ohittaneet naiset ovat väestönosa, joilla nivelrikkoa ja osteoporoosia esiintyy enemmän kuin muilla väes tönosilla. Olipa sairauksien keskinäinen yhteys mikä tahansa, väestön ikääntyminen aiheuttaa tulevaisuudessa sen, että nivelrikkoa ja osteoporoosia sairastavien määrä sekä heidän hoidontarpeensa lisääntyvät. Tässä artikkelissa tarkastellaan liikuntaa, joka oli väitöskirjan keskeinen teema. Koko nivelen sairaus Nivelrikkoa on aikaisemmin yleisesti pidetty ruston sairautena, mutta nykyään tiedetään, että nivelrikko on koko nivelen sairaus. Väitöskirjatutkimus osoitti, että naiset, jotka voivat olla sekä osteoporoosin (luukato) että nivelrikon riskissä, voivat harrastaa turvallisesti luustoa ja toimintakykyä ylläpitävää intensiivistä hyppelytyyppistä liikuntaa. Tutkimustulokset näiden kahden sairauden keskinäisestä yhteydestä ovat osin ristiriitaisia. Nämä rustotason muutokset aiheuttavat lopulta sen, ettei ruston pinta enää uusiudu, vaan se haurastuu ja voi lopulta hiertyä kokonaan pois. Siksi on tärkeää löytää nykyistä tehokkaampia nivelrikon ja osteoporoosin ennaltaehkäisyja hoitomenetelmiä, joilla voidaan vähentää yksilöllisen kärsimyksen lisäksi terveydenhuoltojärjestelmään kohdistuvaa kuormitusta. Pelkästään Suomessa polven tai lonkan nivelrikkoa sairastaa noin 400 000 ihmistä, eli noin joka kahdeksas työikäinen henkilö. Lisäksi vettä sitovien ja nivelen voiteluominaisuuksista huolehtivien proteoglykaanimolekyylien määrä vähenee. Keskiössä liikuntaharjoittelu Nivelrikon hoidon perusta muodostuu itsehoidosta, laihduttamisesta ylipainoisilla henkilöillä sekä liikunnasta. Erityisesti polven nivelrikko heikentää toimintaja liikkumiskykyä olennaisesti siihen tyypillisesti liittyvän rasituskivun ja jäykkyyden takia. Niveltä ympäröivien lihasten poikkipinta-ala (ja voima) pienenee ja nivelen asentotunto heikkenee. Lisäksi niveltä ympäröivässä nivelkalvossa esiintyy tulehdusmuutoksia. Niveltieto 3 / 2016 5 jatkuu seuraavalla sivulla LU U ST O LII K U N T A Nivelrikko ja luun haurastuminen, eli osteoporoosi ovat yleisiä ikääntymiseen liittyviä sairauksia. Itse nivelrustossa vallitsee katabolia eli hajottavan aineenvaihdunnan tila, kun terveessä rustossa vallitsee tasapainotila kudosta hajottavien ja tuottavien prosessien kesken. Nivelrikossa erityisesti taudin alkuvaihe on otollista aikaa liikuntaharjoittelulle, koska tällöin nivelen vauriot eivät ole suuria, eivätkä kipu tai jäykkyys estä harjoittelua. Taudin edetessä rustonalainen luu paksuuntuu ja tihenee, ja nivelen reunaosiin syntyy ulokkeisia luusärmiä. On jopa raportoitu, että nivelrikkoa sairastavien luut olisivat keskimäärin vahvempia kuin terveiden verrokkihenkilöiden luut. Taudin yksilöllinen eteneminen on vaihtelevaa, ja vaikka joissain tapauksissa oireet saattavat jopa hävitä joksikin aikaa, nivelrikko on etenevä sairaus, johon ei ole parantavaa tai taudin etenemistä estävää hoitoa. NT1603.indd 5 18.8.2016 14:50:39. Eräiden tutkimusten mukaan sairauksia esiintyy yhtäaikaisesti samoilla henkilöillä, kun taas toisten tutkimusten mukaan sairaudet ovat toisiaan poissulkevia. Nivelrikkoisetkin voivat hyötyä luustoliikunnasta Terveydenhuollon maisteri Juhani Multanen väitteli keväällä hyppelyharjoittelun vaikutuksista lievää polven nivelrikkoa sairastavien naisten luustoon, rustoihin, nivelrikon oireisiin ja toimintakykyyn. Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus
Lapsuus ja nuoruus ovat tärkein ajanjakso luumassan kartuttamiseksi. Harjoittelun ihanteellista muotoa tai annostusta ei vielä tiedetä, joskin kestävyysja voimaharjoittelulla sekä vesiharjoittelulla on saatu suotuisia tuloksia. Luiden vahvistaminen liikunnalla ei ole kuitenkaan myöhäistä varttuneemmallakaan iällä. Erityisen tärkeää onkin löytää jokin mieluisa liikuntamuoto niille, jotka eivät syystä tai toisesta juurikaan liiku. Erityisesti reisiluun kaulan eli lonkan murtuma on kliinisesti merkittävä vamma, koska siihen liittyy huomattava toimintakyvyn heikkeneminen sekä kuolleisuus. Tärähtelevä liikunta ja nivelrikko Perinteisesti nivelrikkopotilaille ei ole suositeltu liikuntalajeja, joissa niveliin kohdistuu tärähdyksiä ja iskutuksia, koska sen on arveltu olevan haitallista rustolle. Tuolloin monipuolisella liikunnalla voidaan kerryttää niin sanottua luustopankkia, jota ikäännyttäessä voidaan sitten kuluttaa. Osteoporoosi on yleistä ikääntyvillä naisilla Nivelrikon lisäksi osteoporoosi on yleinen keski-ikäisten ja ikääntyvien naisten sairaus. Asiaa ei ole kuitenkaan koskaan tieteellisesti osoitettu soveltuvien tutkimusmenetelmien puuttumisen takia. Suomessa tapahtuu noin 7000 lonkkamurtumaa vuosittain. Liikunnalla voidaan parantaa myös fyysistä suorituskykyä, kuten tasapainoa, lihasvoimaa ja koordinaatiota. Osteoporoosissa luun tiheys ja laatu heikkenevät niin, että luut altistuvat murtumille. Jotta liikunta olisi riittävän tehokasta luun lujuuden lisäämiseksi, sen täytyy sisältää luustoon ja niveliin kohdistuvia korkeita kuormitushuippuja, eli iskuja ja tärähdyksiä (hyppyjä) sekä nopeita suunnanmuutoksia. Ohjattu harjoittelu on ilmeisesti tehokkaampaa kuin itsenäinen harjoittelu, ja keskittyminen yhteen liikuntamuotoon kerrallaan on ilmeisesti tehokkaampaa kuin eri liikuntamuotojen yhdistäminen samalla kertaa. Eri-ikäisillä naisilla tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että liikunnalla voidaan hidastaa luun haurastumista tai jopa lisätä luun mineraalimassaa ja tiheyttä (käytännössä luun kokonaislujuuteen vaikuttavat myös sen geometriset ominaisuudet). Naisilla luun määrä vähenee vuosittain yli 0,5 % noin 40 ikävuoden jälkeen, ja väheneminen kiihtyy edelleen vaihdevuosi-iässä. Potilaalle aiheutuvan kärsimyksen lisäksi lonkkaluiden murtumat ovat myös hyvin kallis terveysongelma. Niveltieto 3 / 2016 6 LU U ST O LI IK U N T A Tutkimuksilla on saatu vahvaa tieteellistä näyttöä siitä, että liikunnalla voidaan lievittää nivelrikkopotilaan kipua, parantaa toimintakykyä sekä lisätä elämänlaatua. Suurin osa liikuntatutkimuksista on tehty alkavan ja keskivaikean vaiheen nivelrikkopotilailla, mutta myös pidemmälle edenneessä nivelrikossa liikunnalla on saatu positiivisia vaikutuksia aikaiseksi. Esimerkkejä tällaisista liikuntamuodoista ovat monet tanssit, mailaja pallopelit, aerobic ja step-aerobic, naruhyppely sekä juoksu. Todennäköisesti kuitenkin kaikesta liikunnasta on jossain määrin hyötyä nivelrikkoisille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2013 tilastojen mukaan yhden lonkkamurtumapotilaan hoidon kokonaiskustannukset murtuman jälkeisenä vuonna olivat keskimäärin 31 000 €. Multasen väitöskirjatutkimuksen päätavoitteena olikin selvittää, voidaanko tärähdyksiä siNT1603.indd 6 18.8.2016 14:50:40. Nämä ovat tärkeitä suojatekijöitä kaatumisriskin vähentämisessä ja siten luunmurtumien ehkäisyssä. Liikunnan on todettu olevan turvallista ja hyvin siedettyä nivelrikkoisille. Valitettavasti liikunnan myönteiset vaikutukset katoavat kuitenkin vähitellen harjoittelun lopettamisen jälkeen, minkä vuoksi harjoittelua pitää jatkaa positiivisten vaikutusten ylläpitämiseksi. Osteoporoosi on salakavala sairaus, joka ei yleensä anna oireita ennen kuin luu murtuu tai katkeaa. Luustoliikunta vahvistaa kaikenikäisinä Osteoporoosin merkittävin suoja on nuoruudessa hankittu luumassan huippumäärä
Myös polviruston kuvantamiseen kehitetyn dGEMRICmagneettikuvausmenetelmän toistettavuus selvitettiin, koska menetelmä tulisi toimimaan liikuntatutkimuksen rustomuutosten seurantamittarina, eikä menetelmän toistettavuutta ollut aikaisemmin selvitetty. Harjoitusohjelma muodostui sovelletuista aerobicja step-aerobic-jaksoista, joita vuoroteltiin kahden viikon välein. Lonkkaluun lujuuden ja polven nivelrikon vaikeusasteen välisiä yhteyksiä tarkastelevaan poikkileikkaustutkimukseen otettiin mukaan liikuntatutkimukseen osallistuvien naisten lisäksi tervepolvisia naisia. Yhteensä 39:stä tutkimukseen ilmoittautuneesta naisesta tutkimukseen soveltui 12 naista. Tutkimusaineisto ja menetelmät Liikuntatutkimuksessa luuja rustomuutoksia selvitettiin vuoden kestäneellä satunnaistetulla kontrolloidulla kokeella. Vapaaehtoisia, vaihdevuosi-iän ohittaneita naisia haettiin sähköposti-ilmoittelulla naisvaltaisista työpaikoista Jyväskylän kaupungin alueelta. Alkumittausten ja ryhmiin satunnaistamisen jälkeen harjoitteluryhmä (40 naista) harjoitteli ohjatusti kolmesti viikossa vuoden ajan asteittain kovenevan harjoitusohjelman mukaisesti. Niveltieto 3 / 2016 7 LU U ST O LII K U N T A jatkuu seuraavalla sivulla sältävällä hyppelyharjoittelulla lisätä lonkkaluun lujuutta ja parantaa polviruston laatua naisilla, joilla on lievä polven nivelrikko. Liikuntainterventio ja suurin osa mittauksista toteutettiin Jyväskylän yliopiston terveystieteiden laitoksella. Harjoitusryhmäläiset pitivät myös kirjaa mahdollisista harjoittelunaikaisista ja/tai -jälkeisistä polvikivuista. Kontrolliryhmäläiset (40 naista) jatkoivat normaalin arjen elämistä ilman lisättyä liikuntaa. NT1603.indd 7 18.8.2016 14:50:40. Yksittäisen harjoituskerran pituus oli tunti, sisältäen 15 min lämmittelyn, 35 min vaikuttavan osion ja 10 min jäähdyttelyja venyttelyosion. Polviruston laadullisia muutoksia mitattiin ruston kuvantamiseen tarkoitetuilla dGEMRICja T2 relaksaatioaika -magneettikuvausmenetelmillä. Polvioireiden muutoksia seurattiin WOMAC-kyselylomakkeella. Sisäänottokriteerit ja mittaukset olivat samat kuin liikuntatutkimukseen osallistuneille naisille, paitsi että tervepolvisilla naisilla ei saanut olla polvikipua eikä polvien röntgenkuvissa saanut olla nivelrikkomuutoksia (K/L luokka eli ”normaali”). Yhteensä 298:sta tutkimukseen ilmoittautuneesta naisesta tutkimukseen soveltui lopulta 80 naista puhelinhaastattelun, polvien röntgenkuvauksen, osteoporoosia kartoittavan DXAkuvauksen ja lääkärintarkastuksen jälkeen. Vaikuttavassa osiossa hyödynnettiin hyppyesteitä ja askelluspenkkejä siten, että jokaiseen harjoituskertaan sisältyi tietty määrä musiikin tahdissa tehtäviä askelkuvioita, hyppyjä sekä nopeita suunnanmuutoksia (kuva). Lonkkaluun mineraalimassan ja lujuuden muutoksia mitattiin DXA:lla. Tutkimukseen haettiin KeskiSuomen alueelta lehti-ilmoittelulla 50–65-vuotiaita naisia, joilla oli toisessa tai molemmissa polvissa kipua. Kaikki mittaukset tehtiin tutkimuksen alussa ja lopussa 12 kuukauden kohdalla. Röntgenkuvauksen perusteella tutkimukseen otettiin ne henkilöt, joilla radiologi totesi polven reisi-sääriluunivelessä ”todennäköisen” (Kellgren-Lawrence eli K/L luokka 1) tai ”lievän” (K/L luokka 2) nivelrikon. Lisäksi fyysisen suorituskyvyn muutoksia arvioitiin mittaamalla polvinivelen ojennusja koukistusvoimat, ketteryys kahdeksikkojuoksulla, alaraajojen räjähtävä voimantuottokyky esikevennyshypyllä ja kestävyyskunto 2 km:n kävelytestillä. Harjoittelu aloitettiin kevyillä totuttelujaksoilla, minkä jälkeen harjoitusintensiteettiä lisättiin korottamalla hyppyesteiden korkeutta 5 cm:llä noin kolmen kuukauden välein. Lisäksi väitöskirjatyössä selvitettiin, ovatko nivelrikkoa sairastavien naisten luut vahvempia kuin terveiden naisten luut. Osa mittauksista ja tulosanalyyseistä tehtiin Keski-Suomen keskussairaalassa, Oulun yliopistollisen sairaalan radiologian klinikalla sekä Oulun yliopiston lääketieteen tekniikan laitoksella, jotka toimivat hankeen yhteistyökumppaneina
Iskutuksia sisältävä hyppelyharjoittelu on nivelrustoille turvallista lievässä nivelrikossa, ja silloin kun harjoittelu toteutetaan progressiivisesti, eli harjoittelun intensiteettiä lisätään asteittain. Juhani Multanen TtT, ft Artikkeli perustuu Juhani Multasen väitöskirjaan ”Exercise for bone and cartilage in postmenopausal women with mild knee osteoarthritits” (“Liikuntaa luustolle ja rustoille vaihdevuosi-iän ohittaneilla naisilla, joilla on lievä polven nivelrikko”) NT1603.indd 8 18.8.2016 14:50:40. dGEMRIC-magneettikuvausmenetelmän toistettavuus selvitettiin ennen liikuntatutkimuksen alkua kolme kertaa tehtynä toistomittauksena yhteensä kymmenelle terveelle nuorelle naiselle ja miehelle. Tutkimustulos on tärkeä vähennettäessä osteoporoosin riskiä erityisesti naisilla, koska naisten luumassa on jo alun perin pienempi kuin miesten. Vapaaehtoiset henkilöt tähän tutkimukseen haettiin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijoista ja työntekijöistä. Luuston lujuuden ja polven nivelrikon yhteyttä tarkastelevassa analyysissä havaittiin, että reisiluun kaulan poikkipinta-ala, taivutuslujuus sekä mineraalimassa olivat sitä suurempia, mitä pidemmälle polven radiologinen nivelrikko oli edennyt. Mikäli esteitä harjoittelulle ei ole, hyppelyharjoittelu voidaan ottaa osaksi asiakkaan harjoitusohjelmaa. Liikuntatutkimuksen päätuloksena havaittiin, että vuoden kestänyt hyppelyharjoittelu lisäsi harjoitusryhmän lonkkaluun mineraalimassaa ja lujuutta, kun ne sitä vastoin heikkenivät kontrolliryhmällä. Mikä tärkeintä, harjoittelu ei aiheut tanut polvikipua tai nivelen jäykkyyttä. Sen lisäksi naisilla luun menetys kiihtyy vaihdevuosien aikana. Käytännössä fysioterapeutin tai muun potilaan kuntoutuksesta huolehtivan henkilön tuleekin arvioida aina yhdessä hoitavan lääkärin kanssa tapauskohtaisesti luustoa vahvistavan harjoittelun hyödyt ja haitat. Sanonta siitä, että nivelrikkopotilailla on vahvat luut näytti kuitenkin pitävän paikkansa tämän tutkimuksen suhteellisen valikoituneella aineistolla. Niveltieto 3 / 2016 8 LU U ST O LI IK U N T A Yhdistämällä tervepolvisten ja liikuntatutkimukseen osallistuneiden naisten alkutilanteen tiedot selvitettiin, ovatko nivelrikkoa sairastavien naisten (lonkka-) luut vahvempia kuin tervepolvisten naisten luut. Hyppelytyyppinen liikunta nivelrikossa on perusteltua silloin, kun henkilöllä on alentunut luuntiheys tai hän kuuluu osteoporoosin riskiryhmään. Sen sijaan polvirustojen koostumuksessa ei tapahtunut ryhmien välisiä muutoksia vuoden aikana. Hyppyjä ja iskutuksia sisältävää harjoittelua ei voida suositella automaattisesti kaikille nivelrikkopotilaille, varsinkin jos rustovauriot ovat pitkälle edenneitä, tai jos luiden murtumariski on kohonnut vaikean osteoporoosin eli luun haurastumisen seurauksena. Suotuisten luumuutosten lisäksi harjoitusryhmän ketteryys, polvinivelen ojennusvoima ja kestävyyskunto paranivat. Löydös viittaa kirjallisuudessakin esitettyyn nivelrikon ja osteoporoosin väliseen käänteiseen yhteyteen, joskaan tuloksemme ei pysty tätä täysin vahvistamaan, koska liikuntatutkimuksen tiukkojen sisäänottokriteerien takia tutkimusjoukostamme puuttuivat sekä osteoporoosia että nivelrikon vaikeinta muotoa sairastavat henkilöt. Harjoituksiin osallistumisprosentti oli korkea (68 %) ja viikoittainen harjoitteluihin osallistuminen oli säännöllistä (2,1 kertaa, sisältäen keskeyttäneiden tiedot). Tutkimusten tulokset dGEMRIC-menetelmätyö osoitti, että eri testauskertojen välinen vaihtelu oli keskimäärin 5–8 % tarkasteltavasta rustoalueesta riippuen. Yhteenvetona tämä tutkimus osoitti, että polven alkaneesta nivelrikosta huolimatta naiset, joilla on haurastuneet luut tai epäilys siitä, voivat ja heidän kannattaa harrastaa progressiivisesti etenevää luustoa ja toimintakykyä ylläpitävää ja vahvistavaa liikuntaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuvausmenetelmän toistettavuus on hyvä, ja että se soveltuu tutkimuskäyttöön silloin, kun mittaajien koulutukseen ja polven huolelliseen asetteluun on kiinnitetty erityistä huomiota. Tutkimuksen keskeyttäneiden määrä oli alhainen (4 henkilöä) ja 12 kuukauden harjoittelu toteutui erittäin hyvin. Hyppelytyyppinen liikunta kannattaa! Liikuntatutkimus osoitti ensimmäistä kertaa, että polven nivelrikkoa sairastavat voivat hyötyä luustoa vahvistavasta ja suorituskykyä parantavasta liikunnasta
Mikäli tämä tasapaino järkkyy esimerkiksi vaurion, geneettisen virheen tai vaikkapa vääränlaisen rasituksen seurauksena, koko rustokudos voi alkaa rappeutua. Kaikkia rappeuttavia tekijöitä ei edes tunneta, mutta oleellista tilanteessa on, että rustosolut eivät enää tuotakaan samalla tavoin korvaavaa soluväliainetta kadonneen tilalle. Tämän vuoksi tekonivelleikkauksia ei useinkaan tehdä kovin nuorille, sillä sama operaatio jouduttaisiin todennäköisesti toistamaan potilaan eliniän aikana, ja uuden nivelleikkauksen hyvä hoitotulos on epävarmempaa. Silloin kun kaikki pelaa niin kuin pitää, sen olemassaoloa ei edes huomaa. Kun kudokseen kohdistuu painetta, vesi pusertuu ulos ja kudos joustaa. Proteoglykaanit tuovat kudokseen joustavuutta, sillä ne sitovat todella runsaita määriä vesimolekyylejä. Mitä on kudosteknologia. Soluväliaineen tärkeimmät molekyylit ovat proteoglykaanit ja kollageenit. Niveltieto 3 / 2016 9 U U T T A R U ST O A LA B O R A T O R IO ST A . Rustosolut tuottavat kudokseen nämä ja kaikki muutkin tarpeelliset molekyylit. Soluja voidaan yhdistellä tietynlaisiin tukimateriaaleihin, esimerkiksi geeleihin, jotka antavat soluille kolmiulotteisen kasvuympäristön ja siten halutulle kudokselle muotoa. Kollageeni luo kudokseen verkoston, ikään kuin jämäkän tukirangan, ja tämän verkon sisään ovat kudottuna suuret proteoglykaanimolekyylit. Tekonivelet eivät kuitenkaan ole ikuisia, vaan niiden keskimääräisen eliniän on arvioitu olevan noin parikymmentä vuotta. Pienempien rustovaurioiden hoitoon on kehitetty useita erilaisia keinoja kuten mikroporausta, mosaiikkiplastiaa ja autologisia rustosolusiirteitä. Tällöin vaurioitunut alue korvataan keinonivelellä, joka taannee kivuttoman ja lähes alkuperäisen kaltaisen nivelen toiminnan jopa useiksi kymmeniksi vuosiksi. Nivelruston tehtävä on varmasti lukijoillemme tuttu. Lisäksi solut tarvitsevat joitakin viestiaineita, joilla ne saadaan ohjattua tekemään haluttuja asioita. Kaikilla on saavutettu jonkin verran positiivisiakin tuloksia, mutta yhteistä näille on se, että ne käyvät yleensä vain suhteellisen pienten (alle parinkolmen neliösenttimetrin) vaurioalueiden hoitoon. Rusto koostuu rustosoluista, niiden tuottamasta soluväliaineesta ja vedestä. Viimeisten vuosikymmenten aikana ratkaisuja ihmiskehon elinten ja kudosten rappeutumisen aiheuttamiin ongelmiin on alettu etsiä kudosteknologian saralta. Nämä komponentit antavat rustokudokselle sen tärkeät ominaisuudet: joustavuuden ja iskunkestävyyden. Kudosteknologian kantavana ajatuksena on käyttää esimerkiksi potilaan omia soluja uuden, korvaavan kudoksen tuottamiseksi. Koko nivelen laajuisiin ongelmiin hoitokeinoja on sen sijaan hyvin vähän: ainoa keino hyvin vaikean nivelrikon hoitoon on tekonivelsiirre. Paineen hellittäessä vesi sitoutuu takaisin proteoglykaaneihin. Normaali nivelruston paksuus vaihtelee nivelpinnasta toiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että solut on ohjattava jollakin keinoin tuottamaan juuri tämän halutun kudoksen väliaineen molekyylejä halutulla tavalla, jotta toiminnallinen kudos saataisiin muodostettua. jatkuu seuraavalla sivulla Normaali nivelrusto: Rustosolut (soikeat rakenteet) rakentavat kudosta koossa pitävät kollageenisäikeet (kaareutuvat mustat viivat) ja solujen väliin sijoittuvat proteoglykaanimolekyylit (punaruskea taustaväri). Uumajan yliopiston tutkimusryhmä pyrkii kehittämään nivelruston laboratoriokasvatusmenetelmiä. Tällöin seurauksena voi olla nivelrikko. Uutta rustoa laboratoriosta. Mutta kun ongelmat ilmaantuvat, ne ovat läsnä koko ajan aiheuttaen suurta kipua ja vaikeuttaen peruselämää. Lopullisena tavoitteena on kyetä tuottamaan luonnollisen kaltaista uutta rustokudosta, jota voitaisiin käyttää nivelvaurioiden korjauksessa. Ne hajottavat pois vanhoja ja valmistavat tilalle uusia, eli ylläpitävät kudoksessa tietynlaista tasapainotilaa. NT1603.indd 9 18.8.2016 14:50:40
Samalla havainnoitiin myös hypertonisen kasvatusympäristön vaikutusta. Ajan oloon solut sitten korvaavat tämän keinotekoisen tukimateriaalin itse tuottamallaan väliaineella ja muodostavat rustokudosta. Tutkimus koostui kolmesta osatyöstä, joissa jokaisessa haettiin systemaattisesti entistä parempia tekijöitä, joilla kudokset saataisiin laadullisesti mahdollisimman luonnollisen kaltaisiksi. Sen lisäyksellä kasvatuksiin arveltiin parannettavan solujen kykyä tuottaa rustolle tärkeitä molekyylejä. Toisessa osatyössä jatkettiin edelleen tutkimuksia matalan happimäärän parissa. Tutkimuksissa on käytetty naudan nivelestä saatuja rustosoluja, sillä ne toimivat jo valmiiksi kuten rustosolujen pitää, ja ennen kaikkea, niitä on saatavilla paljon. Glukosamiinisulfaattia taas käytetään usein ravintolisänä nivelrikon hoidossa, vaikkakin tutkimustulokset ovat hyvin ristiriitaisia. Yleisesti ajatuksena on yhdistää nämä solut myös kolmiulotteiseen tukimateriaaliin, joka antaa soluille hyvän kasvualustan, mutta myös tärkeän mekaanisen tuen mahdollista rasitusta vastaan. Usein kudoskasvatuksissa käytetään isotonista elatusainetta. TGFß3 -kasvutekijän lisäyksellä ei huomattu mainittavaa vaikutusta rustokudosten laatuun. Niitä voidaan eristää vaikkapa luuytimestä tai jopa rasvakudoksesta. Rasvakudostahan monella, allekirjoittanut mukaan lukien, on omasta mielestä riittämiin. Sen sijaan suurempi happimäärä edesauttoi soluja tuottamaan enemmän rustolle tyypillistä tyypin II kollageenia. Rustokorjauksen saralla tämä tarkoittaa, että materiaalina käytettäisiin esimerkiksi potilaan oman nivelen rustosoluja tai mieluummin potilaan omia kantasoluja. Samoin mukaan otettiin rustosolujen erilaistumisessa tärkeä kasvutekijä TGF-ß3. Tämän seurauksena ympäristö rustokudoksessa on hypertoninen. Kudosja soluviljelmissä käytetään usein 20 % happiosapainetta, vaikka se on rustossa todellisuudessa lähellä 5 %:a, joskus jopa nollaa. Rustokudokselle normaalimman ympäristön arveltiin edistävän solukon soluväliainetuotantoa. Samoin huomattiin, että matalasta happiosapaineesta (5 %) oli vastoin oletuksia jopa haittaa uudisrustoille niitä kasvatettaessa. Sen sijaan korkeassa glukoosipitoisuudessa, korkeassa happiosapaineessa ja hypertonisessa elatusaineessa kasvatetut rustosolut olivat tuottaneet kudoksia, joiden Naudan nivelestä saaduista rustosoluista kasvatettua uudisrustoa. Ruston proteoglykaanit ovat sähköiseltä varaukseltaan negatiivisia ja vetävät puoleensa positiivisesti varautuneita kationeja. Tämän prosessin ja siihen vaikuttavien tekijöiden tutkiminen on ollut väitöskirjaprojektini kantava ajatus. Tutkimuksissa kuitenkin huomattiin, ettei glukosamiinisulfaatin lisäyksellä ollut mitään erityistä vaikutusta kasvattamiemme kudosten laatuun. NT1603.indd 10 18.8.2016 14:50:41. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että matala happiosapaine vaikutti edelleen enemmän haitalliselta kuin hyödylliseltä uudisrustojen muodostumiselle. Lisäksi vertailtiin glukoosin määrän vaikutusta kudosten laatuun. Usein näin kasvatetuissa kudoksissa oli paljon kuolleita soluja sisällä verrattuna rikkaammassa hapessa (20 %) kasvatettuihin verrokkeihin. Kudoskasvatuksissa käytetään usein hieman suurempaa määrää (4,5 g/l), joten halusimme vertailla tätä pienemmän, elinnesteille normaalimman pitoisuuden (1 g/l) vaikutuksiin. Ensimmäisessä työssä tutkittiin matalan happiosapaineen ja glukosamiinisulfaattilisäyksen vaikutusta uudisrustokudosten laatuun. Väitöstutkimus toi uutta tietoa ruston kasvatukseen Väitöstyössäni pyrimme löytämään entistä parempia kasvatusolosuhteita uudisrustokudosten kasvattamiseksi laboratoriossa. Rustokudos saa normaalisti ravintoaineensa diffuusion kautta, jolloin glukoosipitoisuus kudoksessa ei kasva kovin suureksi. Nämä solut ohjattaisiin sitten tuottamaan rustokudosta, mikä esimerkiksi kantasoluja käytettäessä on huomattavasti vaikeampaa kuin valmiilla rustosoluilla. Kuitenkin glukosamiini itsessään on tärkeä rakennusaine proteoglykaaneille, joten molekyylin vaikutusta haluttiin havainnoida omassa kudoskasvatuksessa. Niveltieto 3 / 2016 10 U U T T A R U ST O A LA B O R A T O R IO ST A
HyStem™ oli mielestämme rustonkudosteknologian näkökulmasta erittäin mielenkiintoinen. Lisäksi tutkimuksessa kokeiltiin uutta agaroosigeelipohjaista kasvatusalustaa, joka entisestään paransi kudosten muotoa ja edelleen tuloksia. Tämän toivotaan ohjaavan soluja, ja samalla esimerkiksi kudoksen kollageeniverkon järjestymistä, luonnollisempaan ja kuormitusta kestävämpään suuntaan. Materiaali koostuu rustolle luonnollisesta hyaluronaanista, ja se geeliytyy kuin kaksikomponenttiliima. Tutkimuksissa kuitenkin havaittiin, että HyStem™:n käytettävyys oli huomattavasti HydroMatrix™:a helpompaa, jolloin kudokset saatiin muotoutumaan halutulla tavalla. Ryhmän tavoitteena on siirtyä naudan rustosoluista ihmissoluihin, jolloin tutkimusta saadaan entistä tarkemmaksi, ja entistä lähemmäksi kliinisiä sovelluksia. Niveltieto-palkinto Ylärinteelle Suomen nivelrikkotutkijoiden yhdistys (Finnish OsteoArthritis Research Society) FOARS on myöntänyt 1000 euron arvoisen Niveltieto-palkinnon tämän artikkelin kirjoittajalle, FT Janne Ylärinteelle tunnustuksena ansiokkaasta nivelrikkoa käsittelevästä väitöskirjatyöstä. Väitöstyössä kerättiin systemaattisesti tietoa siitä, mikä on oleellista parempilaatuisen ruston kasvattamisessa laboratoriossa. Janne Ylärinne FT NT1603.indd 11 18.8.2016 14:50:41. Vaikka väitöstutkimuksessa onnistuttiin tuottamaan välillä varsin hyvälaatuiseltakin vaikuttavaa uudisrustoa, on tulevaisuudessa silti edessä useita ongelmia. Kaiken kaikkiaan ryhmämme tutkimuksessa ollaan vielä kaukana kliinisistä sovelluksista, mutta tulokset antoivat toivon mukaan taas uuden askelman kohti lopullista päämäärää: toimivaa nivelruston korjausta. Saimme erittäin arvokkaita tiedonjyviä, joita voidaan edelleen soveltaa ja hyödyntää tulevissa tutkimuskokonaisuuksissa. Viimeisessä työssä tällaisia ilman tukirakennetta kasvatettuja kudoksia verrattiin HyStem™ ja HydroMatrix™ geelimateriaaleissa kasvatettuihin. Toinen tärkeä tutkittava asia on se, kuinka tällaiset ”kudospaikat” saataisiin sitten kiinnittymään nivelen vauriokohtaan. Tälläkin voisi olla potentiaalisia sovelluksia esimerkiksi nivelvaurioiden korjaamisessa. Normaalisti, kun korjaava kudos siirretään vauriokohtaan, se ei kiinnity reunoiltaan kovinkaan vahvasti alkuperäiseen rustoon. Vaikka solut tuottivat molekyylisisällöltään jopa luonnolliseen rustoon verrattavissa olevaa kudosta, ei molekyylien järjestäytyminen ollut kuitenkaan samanlaista kuin nivelen rustossa. Työn edetessä kuitenkin havaittiin, ettei kudosten laadussa ollut mitään eroa, kasvatettiinpa niitä tukimateriaalin kera tai ilman, vaikka alussa oletettiinkin, että erityisesti HyStem™:n alusta asti tarjoama rustosoluille luonnollinen tuki vauhdittaisi uudiskudoksen muodostumista. Tätä on tutkittu maailmalla, mutta ratkaisu odottaa edelleen löytäjäänsä. HydroMatrix™ on synteettinen peptidipohjainen tukimateriaali, joka muodostaa geelin lämpötilan ja ionivahvuuden muut tuessa. Aiemmissa tutkimuksissa uudiskudokset oli kasvatettu ilman mitään kolmiulotteista tukimateriaalia. Mitä seuraavaksi. Niveltieto 3 / 2016 11 U U T T A R U ST O A LA B O R A T O R IO ST A . Tulevaisuudessa näissä tutkimuksissa saatuja tietoja sovelletaan edelleen esimerkiksi ihmisen kantasolujen kanssa. molekyylisisältö vastasi määrältään aika-ajoin jopa normaalia nivelrustoa. Tällainen voisi olla oivallinen materiaali esimerkiksi silloin, kun nivelen vauriota korjattaisiin: aluksi nestemäinen solu-materiaaliseos ruiskutettaisiin vauriokohtaan, minkä jälkeen geeli ruumiinlämmössä jähmettyisi ja muodostaisi soluja sisältävän paikan vaurioalueelle. Ehdolla palkinnon saajaksi oli neljä vuonna 2015 tai 2016 julkaistua, ansiokkaasti nivelrikkotutkimusta edistävää väitöskirjaa. Tulevaisuudessa tätä järjestymistä pyritään ohjaamaan käyttämällä erilaisia mekaanisia ärsykkeitä, eli käytännössä uudiskudoksille pyritään antamaan jollain tavoin tietyn suuntaista painetta. Näitä olosuhteita päätettiin hyödyntää viimeisessä työssä, jossa vertailtiin kahta kaupallista tukimateriaalia. Niveltieto-palkinto jaettiin nyt neljäntenä peräkkäisenä vuonna, ja tälläkin kertaa palkintosumman lahjoitti Suomen Nivelyhdistys ry. Tutkimuksessaan Ylärinne selvitti, miten naudan rustosolujen rakenneaineista voisi kasvattaa mahdollisimman aidon kaltaista lasirustoa. Toiseen komponenttiin sekoitetaan solut, ja kun toinen ainesosa lisätään, alkaa geeli jähmettyä. Kaiken kaikkiaan tutkimuksissa onnistuttiin parantamaan huomattavasti tuottamiemme uudisrustokudosten laatua verrattuna lähtötilanteeseen. Tämä aiheuttaa edelleen ongelman korjauskudoksen pysyvyydelle
Toki vastaanotolla voidaan puuduttaa myös perifeerisiä hermoja. Poliklinikalla tiimiin kuuluvat myös kivunhoitoon perehtyneet sairaanhoitajat, fysioterapeutit ja psykologi. Osa kipuhermosäikeistä ”tuhoutuu”, jolloin kipusignaalin kulku heikkenee tai jopa kokonaan estyy. Plexus-puudutuksella pyritään yläraajan hermokivun rauhoittamiseen esimerkiksi osana CRPS-kivun hoitoa sen alkuvaiheessa, mikäli tehokkaallakaan lääkehoidolla ei ole saavutettu riittävää vastetta. Klinikalla tehdään työtä potilaiden parissa niin vastaanotolla, toimenpiteiden muodossa kuin moniammatillisen, kipuun erikoistuneen tiimin voimin. Poliklinikalla on mahdollista käyttää muitakin kivunhoidollisia toimenpiteitä lääkityksen ja moniammatillisen kuntoutuksen ohessa, osana potilaan kokonaisvaltaista hoitoa. Kapsaisiini-laastarihoito on käytössä esimerkiksi paikallisen, hermovauriosta aiheutuvan kivuliaan ja herkistyneen ihoalueen hoitoon. Hoitosuhteet ovat usein pitkiä, kun hoidetaan pitkittynyttä, jo kroonistumaan päässyttä kipua ja siihen liittyvää heikentynyttä toimintakykyä kokonaisvaltaisesti. Tällöin voidaan tarkasti ja tietokonekuvantamista hyödyntäen puuduttaa ja rauhoittaa joko turvoksissa olevat ja ärtyneet hermojuuret tai hankauksen seurauksena pullistuneet fasettikapselit nikamien välissä. Käytettävissä on myös useamman erikoisalan ortopedejä, sisätautilääkäri sekä reumalääkäri. Tätä voidaan käyttää, kun krooniseen kipuun liittyy erityisiä autonomisen hermoston oireita, kuten esimerkiksi kovaa hikoilua tai raajan verisuonten säätelyhäiriötä. sesta toimintakyvyn paranemisesta. anestesiologeja ja neurologian erikoislääkäreitä. Useimmiten pelkkä lääkehoito ei riitä lievittämään oireita, puhumattakaan kokonaisvaltaiKipuklinikka Kipuklinikka on kipupotilaiden hoitoon ja kuntoutukseen erikoistunut klinikka. Seuraavaksi muutama esimerkki toimenpiteistä: Puudutustoimenpiteistä hyötyvät erityisesti potilaat, joilla on säteilevää tai hermoperäistä selkäkipua. Radiofrekvenssi-tehosteisia toimenpiteitä käytetään hermoperäisen jatkuvan kivun helpottamiseen lämmittämällä hermon ympäristöä. Näitä hermokivun helpottamiseen tähtääviä toimenpiteitä voidaan uusia määräajoin ja käytettä osin myös diagnostiikkaa varmentamaan. Niveltieto 3 / 2016 12 K IP U K LI N IK K A Ortonissa toimivalla kipuklinikalla käy vuosittain noin 2500–3000 potilasta. Stellatumpuudutuksella pyritään rauhoittamaan autonomisen hermoston sympaattista osaa. RF-puudutuksia voidaan tehdä niin selkänika mien välisiin juurikanaviin kuin ääreishermojenkin ympärille. Erityisen hyvä hoitokohde kapsaisiinilla voisi olla vaikkapa sairastetun vyöruusun jälkeensä jättämä viheliäinen neuralgia tai leikkauksessa vaurioituneen pintahermon aiheuttama kipu. Toimenpiteiden valmistelut ja seuranta tapahtuvat poliklinikan heräämössä. Kristiina Kokkonen tutkimassa potilaan alaselkää. Kivunhoidolliset toimenpiteet Lääkkeellinen kivunhoito on olennainen osa kipupoliklinikoiden toimintaa. Stellatumja plexuspuudutustoimenpiteitä tekevät anestesiologit. Fysiatrien lisäksi klinikalla työskentelee mm. NT1603.indd 12 18.8.2016 14:50:43
Miten hoitoon pääsee. Stimulaattorin tarkastuksista ja säädöistä huolehtivat kipupolin hoitajat ja lääkärit. Varaa aika suoraan erikoislääkärillemme, orton.fi tai 09 4748 2705. Mikäli tämä todetaan tehokkaaksi, asennetaan pysyvä laitteisto akkuineen. Selvitämme, miten saamme kipusi hoidettua. Moniammatillinen hoito, kuntoutus ja toimintakyky Moniamatillinen tiimi työskentelee kipupotilaan kanssa silloin, kun tarvitaan laajennettua arTunnetko kipua. Psykologin rooli on pohtia voimavaroja ja ohjata kipupotilasta jaksamisen sekä mielen hallinnan suhteen. Myös sairaanhoitopiirit lähettävät maksusitoumuksella potilaita hoitoon. Kipu ja liikkumattomuus voivat valvottaa, ja nämä yhdessä sekä oman sairauden hallitsemattomuuden tunne vaikuttavat mielialan muutoksiin. Toimintaterapeutti neuvoo arjen toiminnoissa ja apuvälineiden käytössä sekä paneutuu erityisesti hienomotoriikan ongelmiin. NT1603.indd 13 18.8.2016 14:50:43. Niveltieto 3 / 2016 13 K IP U K LIN IK K A Jos selkäperäistä hermon vaurioitumisesta johtuvaa kipua ei saada lääkkein tai toimenpiteillä riittävästi vaimennettua ja hallintaan elämänlaatua ajatellen, voidaan päätyä asentamaan elektroninen selkäytimen stimulaattori tai hermojuuristimulaatori. Tällöin asiaan perehtynyt fysioterapeutti on olennainen osa hoitotiimiä. Ennen varsinaista stimulaattoria tehdään määräaikainen koehoito. Orton Oy, Tenholantie 10, Helsinki viota toimintaja työkyvystä, tai kun tarvitaan eri toimintakyvyn osa-alueiden työstämistä osana kivun hoitoa ja työkyvyn parantamista. Pitkittynyt kipu johtaa usein liikkumisen hankaloitumiseen ja vähenemiseen, jopa liikkumisen pelkoon etenkin tukija liikuntaelinpainotteisissa kivuissa. S I L M Ä T | S E L K Ä | N I V E L E T | K I P U Ortonissa on kivunhoitoon keskittynyt, Suomen monipuolisin yksityinen kipuklinikka. Konsultaatioon ja hoitoon Ortonin kipupoliklinikalle pääsee kuka tahansa varaamalla ajan. Näitä toimenpiteitä tekevät Ortonin ortopedit yhteistyössä kipuklinikan kanssa. Jos kärsit jatkuvista kivuista tai liikkuminen sattuu, ota yhteys Ortoniin. Hoidon voi maksaa itse tai maksajatahona voi olla esimerkiksi vakuutusyhtiö. Kristiina Kokkonen LL, Fysiatri Orton Oy Lue esimerkkinä kivunhoidon keinoista seuraavan sivun artikkeli kylmähoidosta
Esimerkiksi nilkan nyrjähdyksen seurauksena on usein sidekudossäikeiden repeämää, jota elimistömme alkaa välittömästi korjata välittäjäaineohjatusti; verisuonten läpäisevyys lisääntyy ja kudostuhopaikalle kertyy nestettä ja valkosoluja osallistumaan sisäiseen paikkausoperaatioon. Henkilöiden, joiden ääreisverenkierto on heikko tai jotka kärsivät esim. Nivelreuman kylmähoito Nivelreumaa sairastavilla kylmähoidon tarkoituksena on vaimentaa nivelissä jylläävää tulehdustilaa. Pitkittyvän kylmälle altistumisen seurauksena keho alkaa säästää energiaa käyttääkseen sen ydinlämmön säilyttämiseen solutuhon estämiseksi. NT1603.indd 14 18.8.2016 14:50:43. Kylmä kilpailee kipuaistimuksen kanssa lievittäen kivun aistimista. Paikallisen ja kokonaisvaltaisen kylmälle altistumisen seurauksena pintaverenkierto supistuu. Sivutuotteena tulee ihon alaisen nestekierron heikkeneminen, jolloin turvotus vähenee. Niveltieto 3 / 2016 14 K Y LM Ä H O IT O Kylmää on perinteisesti käytetty äkillisen turvotuksen ja venähdyksen aiheuttaman kivun hoitoon. mankin ihonalaisen turvotuksen vähentämiseen. Turvotuksen väheneminen antaa muulle kudokselle lisää tilaa ja mahdollisuuden palautua, aineenvaihdunta vilkastuu paineolosuhteiden helpottaessa ja kudosten uusiutuminen on tehokkaampaa. Lievempinäkin ne vaativat tehokasta hoitoa ja asteittaista palautumista, samoin kuin palovammat. Myös tällä voi olla vaikutusta kivun aistimuksen vähenemiseen. Niinpä jääkylmä vesi saavissa voi Kylmäpakkaus lienee yleisin kylmähoidon muoto. Vakava-asteiset paleltumavammat voivat olla pysyviä. Kylmä aiheuttaa noradrenaliinin vapautumista tahdosta riippumattoman hermoston synapsiraoista, mikä johtaa laajentuneiden ja läpäisevien verisuonten supistumiseen hidastaen turvotuksen kertymistä ja helpottaen painekipua. Jos iho altistuu kylmälle liian pitkän aikaa, voi ihon pintakudos mennä kuolioon jäätymisen seurauksena. Toisaalta kylmäja kuuma-aistimukset välittyvät samoja hermoratoja pitkin. Kylmän vaikutus kipuun Kylmän aistimus iholla välittyy selkäytimeen kipua aistivien hermoyhteyksien kanssa samoja ratoja pitkin. Kylmähoitoa esimerkiksi apteekista saatavilla kylmäpakkauksilla kannattaa kokeilla nivelkipujen hoitoon, kunhan muistaa suojata ihoa paleltumilta. Paikallisen viilennyksen tavoite on tulehdusreaktion etenemisen hidastaminen. Kylmää käytetään niin nivelturvotuksen kuin kroonisemKylmähoito kivunhoidon mahdollisuutena Lääketieteen lisensiaatti, fysiatrian erikoislääkäri Kristiina Kokkonen valottaa Niveltiedon lukijoille kylmähoidon mahdollisia vaikutuksia. Tavoitteena on vähentää lämmönhukkaa ja ehkäistä kehon viileneminen. Paleltunutta kudosta ei kannata tuupata kerralla liian lämpimään verisuonivasteiden ja soluaineenvaihdunnan mukautumattomuuden vuoksi. Kehon toiminnat, kuten hermoston johtumisnopeudet ja reseptorien ja hermopäätteiden aktiivisuus hidastuvat. Kylmän paikallisvaikutuksia hyödynnetään myös lihaskireyden helpottamisessa ja iho-oireilun rauhoittamiseen joissakin kroonisissa ihosairauksissa. ”valkosormisuudesta” kannattaa olla erityisen tarkkoja kylmälle altistumisen suhteen
Kylmä ehkäisee tätä nesteen kertymistä supistamalla suonia ja lihas pääsee palautumaan. Näin ollen kylmää voidaan käyttää paikallisesti lyhytkestoisena lihasten palauttamiseen rasituksesta ja vähentämään kertynyttä turvotusta. Lyhytaikainen kylmä”stressi” aktivoi serotoniinin ja dopamiinin erittymistä. NT1603.indd 15 18.8.2016 14:50:43. Vasteet normalisoituivat 3 kuukauden kuluessa altistuksen jatkuessa, minkä ajateltiin johtuvan kehon sopeutumisesta kylmään. Mitä tutkimuksista tiedetään. Seurauksena voi olla lihaskramppi aktivaation jatkuessa. Rasituksen seurauksena soluväleihin puristuu nestettä, jolloin lihaksen ympärillä paine kasvaa. Artikkeli löytyy myös nettisivuiltamme Materiaalipankista. Reaktiivinen verisuonten supistuminen tarkoittaa virtauk sen vähenemistä myös lihassolujen ympärillä. Kylmälle altistumisen edullisia fysiologisia vaikutuksia on pyritty eri tutkimusasetelmissa todistamaan, mutta näyttö pitkäkestoisista hyödyistä on jäänyt vielä varmentamatta. Lihasten palautuminen rasituksesta Lihasten palautumiseen rasituksesta on käytetty kylmää niin paikallisesti kuin laajennetustikin. Seurannan aikana ei verenpaine laskenut entiselle tasolle, vaikka on ajateltu, että kehon ”karaiseminen” vaikuttaisi paineisiin edullisesti. Joissakin kuntoutusja liikunta-alan keskuksissa maailmalla on otettu käyttöön niin sanottuja ”huippukylmähuoneita”. Sydämessä tapahtuneiden muutosten lisäksi verenpaine, erityisesti yläpaine, nousi kylmäaltistuksen seurauksena. Harrastuksestaan he eivät mielellään luovu elämänlaadullisten vaikutusten vuoksi! Kristiina Kokkonen LL, Fysiatrian erikoislääkäri Orton Oy Lisää aiheesta Niveltiedossa 2/2006 julkaisusta Marja Mikkelssonin artikkelista ”Huippukylmähoito lieventää kipuja”. Erityisesti para sympaattinen, sydämen toimintaa säätelevä hermoston osa aktivoitui kylmä-altistuksessa. Huippukylmää on alettu hyödyntää myös urheilijoilla. Hyvänolon tunne kylmäaltistuksen jälkeen oli todennettavissa 24 tuntia hoidosta. Vuonna 2015 ilmestyneessä Cochrane-tason katsauksessa arvioitiin tutkimustuloksia kokonaisvaltaisen kylmähoidon vaikutuksista lihaskipuun ja palautumiseen. Keskushermostotasolla kylmä vaikuttaa keskiaivojen välittäjäaineiden aineenvaihduntaan. Muutoksia havaittiin ei-tahdonalaisen hermoston toiminnassa. Toisaalta lihakset reagoivat kylmäaltistukselle supistumalla ja altistuksen jatkuessa lihasvärinällä kehon lämmön säilyttämiseksi. Tutkimustason näyttö laajemmassa aineistossa jäi vielä saavuttamatta. Kylmästä hyvä olo Näyttöä tai ei, avantoja kylmän veden uimarit tunnistavat sen hyvänolon tunteen ja endorfiini”myrskyn”, joka vedestä nousun jälkeen tulvahtaa koko kehoon. Endorfiini muokkaa kivun kokemusta ja osallistuu mielihyvän kokemukseen. Kokonaisvaltaista kylmäaltistusta käytetään lihasten palauttamiseen ja energia-aineenvaihdunnan tehostamiseen tavoitellen suoritusten paranemista. Kylmähoitojen jatkuessa lihakset tottuivat ja ominaisuudet palasivat. Eräässä suomalaisessa väitöskirjassa selvitettiin kylmäaltistuksen fysiologisia vasteita elimistössä. Niveltieto 3 / 2016 15 K Y LM Ä H O IT O alkuun tuntua ”tulikuumalta” kun käden sinne nopeasti upottaa, ennen kuin keskushermosto pääsee tiedostetusti tilannetta arvioimaan. Kylmähuoneet saivat alkunsa 70-luvulla Japanissa, jossa niitä alun perin käytettiinkin juuri nivelreumapotilaiden hoitoon. Yksittäisissä tutkimuksissa kuvattiin lihasväsymyksen ja kivun olevan vähäisempää kylmähoidon seurauksena. Nämä välittäjäaineet osallistuvat mielialan säätelyyn. Lihasten hermotuksen osalta tehtiin havainto, että työskentelevät lihakset aktivoituivat tehokkaammin, mutta voimantuotto kärsi yksittäisen altistuksen seurauksena. Tällöin lihassolujen hapenja ravinteiden saanti vähenee. Niinpä kylmäaltistusta hoitomuotona ei suositella henkilöille, joiden verenpaine on koholla tai verenpainetaudin hoito ei ole kohdillaan. Tämän jälkeen rentoutuminen, nukkuminen ja jaksaminen ovat parempaa. Näissä nivelkivusta kärsivät viipyvät muutamia minuutteja tavoitteenaan lievittää kipuja, vähentää turvotusta ja helpottaa lihasjännitystä sekä edistää rentoutumista. Lihasvoiman tai -nopeuden paranemista kylmän avulla ei pystytty osoittamaan. Huoneiden lämpötila on –110 celsius-asteen verran, ja huoneeseen mennessä on muistettava suojata kehon ääreisosat paleltumisen ehkäisemiseksi
Syytä luun halkeamiseen ei tiedetä, mutta sen vuoksi Matille oli pian tehtävä lonkan tekonivelen uusintaleikkaus. Työterveyshuollosta nopea diagnoosi Päivän töissä ääriliikkeet, kuten traktoriin nousu ja traktorista poistuminen sekä hypyt ja liikkeet sivulle päin tuottivat kipua. Menin ajoissa lääkäriin, kun oli työterveystarkastus – siellähän kysellään, onko työkunto kaulasta ylösja alaspäin kohdallaan. Oikaisin sohvalle ja nukahdin. Se oli ilmennyt Matille jo Lonkkaleikkaus nivusen puolelta 62-vuotias metsätalousinsinööri Matti Äijö on liikkunut luonnossa ja tehnyt metsätöitä koko ikänsä. Toipuminen lonkkaleikkauksesta kävi Matin kohdalla poikkeuksellisen nopeasti. jatkuu seuraavalla aukeamalla NT1603.indd 16 18.8.2016 14:50:43. – Liikkeissä, jotka aiemmin olivat ihan luonnollisia, joutui miettimään, että kuinkas minä tämän teen. Aamuyöllä kun sain lopulta nukuttua, kello herätti jo saman tien. Maahenkisenä ihmisenä hän on viljellyt samalla myös Ikaalisissa olevaa kotitilaansa, jolla hän on syntynyt ja kasvanut. Se tehtiin maaliskuussa 2015. Jos tein päivän töitä metsässä, jalassa oli kova särky. – Kun lonkkaleikkaus tehdään etupuolelta, kaikki istuminen ja muu liikkuminen sujuvat leikkauksen jälkeen ihan eri tavalla kuin takakautta leikattaessa. esimerkiksi kengännauhoja solmiessa ja suksia monoihin laittaessa: toinen jalka oli paljon helpompi kuin toinen. Joskus puolenyön jälkeen nousin ylös, ja yllät täen jalka menikin alta – sääriluu halkesi. Haljennut sääriluu vei uusintaleikkaukseen Matilla on erilaisista leikkaustekniikoista omakohtaista vertailupohjaa, sillä hän joutui pian kokemaan lonkan tekonivelleikkauksen myös perinteisellä, takakautta toteutetulla tavalla. Hän suunnistaa tälläkin hetkellä mestaruustasolla, Matti kertoo. Tuttavansa hyvistä kokemuksista rohkaistuneena Matti Äijö otti itse yhteyttä ortopedi Syrjään ja toivoi, että lonkan tekonivelleikkaus tehtäisiin nivusen puolelta myös hänelle. – Olisin päässyt leikkaukseen vuoden 2012 lopulla, mutta pyysin siirtämään sitä maaliskuulle, koska halusin hiihtää ensin Pirkan hiihdon. Lonkan nivelrikko pysäytti Äijön hetkeksi, mutta tekonivelleikkaus nivusen puolelta palautti miehen yllättävän nopeasti työkuntoon. – Katsottiin, muuttuvatko määräykset. Sieltä todettiin, että on tehtävä perinteinen tekonivelleikkaus. – Noin kuukausi leikkauksen jälkeen olin halkonut koivupöllejä. Niveltieto 3 / 2016 16 LO N K K A LE IK K A U S N IV U SE N P U O LE LT A Matti Äijö on työskennellyt Metsäkeskuksessa metsänomistajien neuvojana ja kouluttajana jo neljä vuosikymmentä. Kerroin, että motivaatio on kohdallaan, mutta lonkassa varmaan on joku tulehdus, kun särkee öisin. Leikkauksen teki Coxan ortopedi Hannu Syrjä, jolla on kokemusta näin tehdyistä leik kauksista. Lääkärin vastaanotolla todettiin selvä liikerajoitus ja nivelrikko. En tarvinnut esimerkiksi vessassa käydessä korokkeita, sukat ja kengätkin sain heti leikkauksen jälkeen tosi hyvin laitettua jalkaan ilman apuvälineitä, Matti kiittelee. Metallinivelten kielto muutti suunnitelmia Leikkaus piti tehdä pinnoitetekonivelellä, eli metalli–metalliliukupinnoilla. Kävin suihkussa ja katselin televisiota, oli eduskuntavaali-ilta. Olin jutellut tuntemani huippusuunnistajan kanssa tästä leikkaustekniikasta, sillä Syrjä oli tehnyt tällaisen leikkauksen myös hänelle. – Leikkaus tehtiin etupuolelta, eli nivusen puolelta. – Metsiä olen hankkinut sen verran, että metsätöitä riittää aina, kun vain jaksan niitä tehdä. – Juuri ennen leikkauspäivää tulikin täyskielto, ettei niitä saanut enää laittaa kenellekään, muistelee Matti. Terveydenhoitaja sanoi, että menepäs kuvauttamaan, monesti se nivelrikkokin alkaa leposäryllä. Hän jäi odottamaan uutta leikkauspäätöstä. Eilen illallakin olin raivuulla, Matti kertoo. Sehän oli kuntoilumielessä mukavaa. Pitkään aikaan ei kuulunut mitään, joten olin sitten Coxaan yhteydessä. – Vaikkei se halkohomma rasittanut jalkaa, olen ihan maallikkona ajatellut, että halonhakkuun aiheuttamat tärähdykset sen luun halkeamisen jotenkin aiheuttivat. Hän oli toipunut todella nopeasti, muutaman viikon päästä leikkauksesta hän liikkui täysin ilman mitään tukivälineitä ja palasi todella nopeasti liikuntaharrastuksiin ja normaaliin arkeen. – Nyt metsätyöt sujuvat jo varsin sutjakasti, mutta muutama vuosi takaperin niiden tekemiseen ilmaantui vaikeuksia
NT1603.indd 17 18.8.2016 14:50:44
Raivaushommat ovat äärimmäisen hyvää lihashyötyliikuntaa, liikettä tulee joka suuntaan ja koko vartalolle. 90 kilometrin lenkki sujui Matilta ongelmitta. – Rinkkavaljaissa paino on raivaussahan kanssa hyvin jakautunut koko selälle eikä siinä tule pahoja vääntöliikkeitä, se käy minulta edelleen ihan hyvin. Suollakin niitä oli vaikka kuinka paljon, mitä en ollut aiemmin noteerannut. Kun työmaallakin rikotaan kiviä, täryllähän se tehdään. – Metsätöissä täytyy tehdä nostoja ja muita hommia maltillisesti. Maaseutu on paras kuntosali – Täytyy vain hattua nostaa terveydenhuollon osaamiselle, kuinka hienosti tämäkin asia lopulta saatiin maaliin, Matti kiittää ja tähyilee jo ulos. Ei enää päässytkään hyppäämään purojen yli entiseen malliin. Tasapainoaisti pysyy hyvänä ja kehittyy. vuosi samalla työnantajalla, ja kotitilan töissä ja metsissä Matti elää vahvasti juurillaan. – Ainakin toistaiseksi luuni ovat olleet kovat. Luonnossa liikkuminen on hyvää tasapainoaistin ja lihasten vahvistamista. Matti on kehittänyt myös hyvät varokeinot, joiden avulla voi tehdä metsätöitä edelleen kohtalaisen paljon. Katri Kovasiipi Matti Äijö viihtyy metsässä. Vaikka ei se hiihto ja urheilu ole pääasia, pääasia on että pääsee muuten liikkeelle. Vaikka olen kompuroinut metsissä suunnistaessa ja metsätöitä tehdessä joskus todella vaarallisestikin, eivät luuni ole koskaan katkeilleet tai murtuneet. – Monet kaupunkilaislapset eivät ole koskaan liikkuneet metsässä, itsestä se tuntuu ihan käsittämättömältä, ihmettelee Matti. Kun menee vauhdikkaammin ja koheltaen, käärmeet ehtii karkuun, kertoilee Matti. Kuntoaan Matti pitää yllä myös hiihtämällä. Metsätöistäkään ei ole tarvinnut luopua edes tekonivelleikkausten vuoksi, kunhan toimii aiempaa harkitsevammin. – Heinäkuulla jätin kepit pois, lakkoja ja mustikoita kävin noukkimassa heinäkuun lopulla. Ensimmäisessä tekonivelleikkauksessa hän jätti sen viimeisen lyönnin lyömättä, kun jo pelkäsi, että luu halkeaa. Pikkupojasta asti ahkerasti hiihtänyt ja suunnistanut Matti joutui uusintaleikkauksesta toipuessaan miettimään maastossa, mistä pitäisi kiertää. Takaisin luontoon Uusintaleikkaus tehtiin huhtikuussa 2015, kesäkuussa Matti alkoi jo kävellä yhdellä kepillä. – Ortopedi Syrjä sanoi, että luuni on kovaa. Metsässä liikkuminen kuuluu kuitenkin Matin elämään niin itsestään selvästi, ettei hän luopunut siitä pitkäksi aikaa leikkauksen jälkeenkään, vauhtia oli vain hidastettava. Allekirjoitan tämän, en jaksaisi tehdä näin paljon töitä, jos ei metsässä kulkemisella olisi näin rauhoittava ja voimaannuttava vaikutus, Matti toteaa. Niveltieto 3 / 2016 18 LO N K K A LE IK K A U S N IV U SE N P U O LE LT A – Ehkä luussa oli pieni hiusmurtuma, ja kun jokaisella kirveeniskulla koko elimistö tärähti, halkeama eteni. – On myös tutkimustietoa siitä, miten jo puolen tunnin metsässä olo rauhoittaa ihmisen psyykeä. – Nyt oli juhlahiihto, oli siinä tunnettakin mukana, kun sai sen kunnialla läpi. Pirkan hiihto. Viime talvena taittui myös 40. Täry saa halkeamat etenemään, Matti pohtii. Metsätöitä maltillisesti Matilla on jo 40. – Kun maalla elää ja työskentelee, tulee vastusta työstä niin monipuolisesti, ettei tarvitse kuntosalille erikseen lähteä. Haastattelua tehtäessä on suunnitteilla Metsäkeskuksen järjestämä lasten luontotapahtuma. – Viime kesänä näin käärmeitä enemmän kuin koskaan, kun piti varoa jalkaa ja katsoa jalkoihin, mihin kengän laittaa. NT1603.indd 18 18.8.2016 14:50:44. Kyllä tuo tekonivel muistuttaa olemassaolostaan ääriliikkeissä, esimerkiksi koko painoa ei voi laittaa tekoniveljalalle, kun käsissä on puu ja sitä raahaa, Matti sanoo. Pehmeällä ja epätasaisella alustalla työskentely vaatii jalan herkkyyttä, että tuntee, onko jalka kiven päällä vai pehmoisella – täytyy alitajuisesti ja vaistonvaraisesti tehdä päätös, miten liikkuu
Myös hermovaurion riski on mahdollisimman pieni. Useissa Keski-Euroopan maissa, etenkin Itävallassa, Sveitsissä ja Ranskassa se on ollut yleisesti käytössä. Yhdysvalloissa, jossa on alettu äänekkäästi puhua mini-invasiivisisten (vähän kajoavien) leik kauksien puolesta. Suora etuavaus on meillä Suomessa harvinainen tekniikka, mutta maailmalla yleistyvä. Nyt suora etuavaus on lisännyt suosiotaan muuallakin, ja se on alkanut yleistyä erityisesti Etuavaus lonkan tekonivelleikkauksissa Ortopedi Hannu Syrjä tekee lonkan tekonivelleikkaukset pääasiassa etukautta, nivusen puolelta. Yksinmatkustavan on varattava yhden hengen huone – voit tiedustella myös naisja miespaikkoja, jos olet lähdössä yksin matkaan! KREETA VARAA HETI – PAIKKOJA RAJOITETUSTI! jatkuu seuraavalla sivulla NT1603.indd 19 18.8.2016 14:50:44. Niveltieto 3 / 2016 19 E T U A V A U S LO N K A N T E K O N IV E LL E IK K A U K SIS SA Edestä päin tehty lonkan anatominen avaus on jo 150 vuott a v a n h a a v a u s p e r i a a t e . Normaalisti onnistuneen leikkauksen jälkeen potilaan ei tarvitse noudattaa mitään taka-avauksella tehdyistä lonkkaleikkauksista tuttuja ponnistus-, liiketai asentorajoituksia, sillä yhtään lihasta ei irroteta eikä katkaista tällaisen leikkauksen aikana. Puolihoito (aamiaiset ja illalliset). Päivittäiset jumpat ja luento. Lisämaksu yhden hengen huoneesta 480,-. Sen on tarkoitus nopeuttaa alkuvaiheen toipumista, eikä potilaalle tule rajoituksia leikkauksen jälkeen. – 21.5. Suorassa etuavauksessa ratkaisevan tärkeä on se lihasväli, jonka kautta niveleen mennään. lounas. Hintaan sis.: lennot Helsinki – Teneriffa/Hania – Helsinki turistiluokassa, 2 x 20 kg matkatavarat ruumaan, lentokenttäkuljetukset esteettömällä bussilla, majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa, puolihoitoateriat. Nopea toipuminen ilman rajoituksia Etupuolelta tehtävä avaus lonkan tekonivelleikkauksessa hyödyttää potilasta varsinkin heti toipumisen ja kuntoutumisen alkumetreillä. 1.173,-/hlö Hotelli Eria Resort **** hyvällä paikalla lähellä Malemen rantaa ja kylän palveluja. (su-su) alk. • 14. Päivittäiset jumpat. Lihasten välistä ortopedi pääsee niveleen käsiksi lihaksia toisistaan erotellen, katkaisematta tai irrottamatta lihastai jännekudoksia. Nivelterveysmatkat TENERIFFALLE JA KREETALLE Nivelterveysmatkat TENERIFFALLE JA KREETALLE Nivelyhdistyksen ja Matka-Agenttien matkalla nautit lomastasi – aurinkoiset maisemat, yhteiset ateriat, suomalaisen fysioterapeutin päivittäiset jumpat… Matkoilla mukana myös Nivelyhdistyksen matkanjohtaja. Kyseinen lihasväli on myös interneuraalinen, eli sen poikki ei kulje ainuttakaan liikehermoa. Ensimmäisen kerran etukautta tehtävä lonkan avaus esiteltiin jo 1840, ja noin 100 vuotta sitten se on tullut tunnetuksi Smith-Petersenin nimellä kulkevana avauksena. Lisämaksu yhden hengen huoneesta 388,-. Puolihoito (aamiaiset ja illalliset, 1 x BBQ-illallinen ja 1 x kreikkalainen ruoka-ja musiikki-ilta), kokopäiväretki Haniaan ja Akrotirin niemimaalle sis. Teollisuuskatu 21, 00510 Hki, helsinki@matka-agentit.fi • HELSINKI • JOENSUU • PORVOO • TURKU • VARAA MATKASI 24 H • www.matka-agentit.fi Lisätietoja ja varaukset: 050 371 6166 / Miranda Matka agentit Matka agentit TENERIFFA • 28.1 – 4.2. (la-la) 1298,–/hlö Hotelli Noelia Sur **** ihanteellisella paikalla Playa de las Americasin keskustassa, rannan ja ostosalueen läheisyydessä
Lihakset palautuvat sitten leikkauksen jälkeen kyllä ennalleen, mutta ensimmäisinä päivinä leikkauksen jälkeen potilaat tuntevat, että jotain niissä on tapahtunut. Tähänkin on toki olemassa erilaisia tekniikoita. – Olen käynyt Euroopassa erilaisissa klinikoissa opettelemassa eri tekniikoita. – Amerikassa etuavauksia markkinoitiin tuolloin ihmisille televisiomainoksista lähtien mielestäni väärilläkin perusteilla, miniinvasiivisina leikkauksina. – Voin pistää reisiluun kaulan kohdalta koukun reisiluun taakse, nostaa se käsin ja tukea tähän asentoon, jotta reisiluun kaula pysyy siinä missä pitääkin. Tässä tekniikassa kuitenkin koetaan reisiluun saaminen leikkaushaavaan työstettäväksi vaikeammaksi kuin taka-avauksessa. – On vähän muotikysymys, mitä avaustekniikkaa milloinkin suositaan. Se sallii myös pieniä variaatioita: leikkauksen voi tehdä niinkin, että potilas on kylkiasennossa. Pystyn yhtäkkiä nimeämään ainakin neljä tai viisi erilaista lonkan avaustekniikkaa. Sopivissa tilanteissa olen tehnyt myös uusintaleikkauksia etuavauksena, mutta en pidä järkevänä tehdä niin härkäpäisesti. Reisiluu täytyy saada lihasten alta eteen sen verran lähelle ihon pintaa ja näkyville, että sitä pystyy työstämään. Hannu Syrjä ei pidä jääräpäisesti kiinni etuavaustekniikasta, mikäli tilanne vaatii taka-avauksen. – Taka-avaus on vähän helpompi tehdä, ja Suomessa nuoret erikoistuvat kirurgit oppivat sen yleensä ensin. Työkalun tehtävänä on helpottaa ortopedin työskentelyä myös siten, ettei lihaksia tarvitse enää paljon venyttää, kun reisiluun yläosa on saatu tuettua työstettäväksi. Hienomekaanikko on tehnyt siihen tarvittavan metalllityön. – Tämä avaustekniikka jättää takarakenteet ehjäksi. Hannu Syrjä on rakentanut oman työkalun, jonka avulla reisiluun yläpään saa tuettua esiin ja työstettäväksi. Ei ole olennaista, onko leikkaushaava kuusi vai kymmenen senttiä pitkä. Etuavauksen erityiset niksit Etuavauksen yleistymistä suomalaisessa ortopediassa hidastavat käytännössä myös sairaaloiden tulostavoitteet. Minä teen niin, että potilas on selällään, kertoo Syrjä. Tämäntapaisia välineitä on ilmeisesti saatavilla myös kaupallisesti. Kaikki uusintaleikkaukset ovat aika paljon traumaattisempia kuin primäärileikkaukset. Niveltieto 3 / 2016 20 E T U A V A U S LO N K A N T E K O N IV E LL E IK K A U K SI SS A Etuavauksen hyötyihin kuuluu myös taka-avauksia pienempi lonkan sijoiltaanmenoriski. Pääasia on aiheuttaa mahdollisimman vähän vahinkoa lihaksiin tai niiden kiinnityskohtiin. Hän on tiettävästi Suomessa ainoa ortopedi, joka tekee etuavausta. – Lonkan tekonivelleikkauksissa tehdään aina ensimmäiseksi kuppipuoli, ja se on helppo tehdä etuavauksessakin. – Reitin löytyminen lihasväleistä ei ole vaikeaa. Olen suunnitellut tätä varten työvälineen, joka on kiinnitetty leikkauspöydän sivussa olevaan kiskoon ja jota saan säädettyä erilaisiin asentoihin. Suomessa on käytetty valtaosin taka-avausta tai niin sanottua Hardingen avausta, kertoo Hannu Syrjä. NT1603.indd 20 18.8.2016 14:50:46. Hoitokulttuuri määrittää leikkaustekniikat Etuavaus alkaa kuulostaa toimittajan korvissa jo niin hyvältä, että voi vain ihmetellä, miksei kaikkia lonkan tekonivelleikkauksia tehdä tällä tavoin. – Jos uusintaleikkauksen syynä on murtuma reidessä, tai tekonivelen reisiosa täytyy esimerkiksi vaihtaa tai irrottaa, silloin minäkin teen leikkauksen takakautta. Takaavauksessa ulkokiertäjälihakset irrotetaan, mutta etuavaus ei kajoa niihin mitenkään, toteaa ortopedi Hannu Syrjä. – Ainahan lihaksia täytyy jonkin verran venyttää, kun niihin tehdään tällainen “napinläpi”. Coxan aloittaessa toimintaansa Syrjä sai silloiselta Coxan toimitusjohtajalta Matti Lehdolta tehtäväkseen erilaisiin avaustekniikoihin tutustumisen. Vaihtaminen siitä etuavaukseen vaatii uuden tekniikan opettelua ja voi siten tuntua alkuun vaikealta, Syrjä pohtii. Reisiluun puolelle pääsee helpommin käsiksi takakautta. Olen opiskellut ja tehnyt tätä noin 10 vuotta, ja olen päätynyt käyttämään omissa leikkauksissani pääosin suoraa etuavausta. Ortopedi Hannu Syrjä tekee lonkkaleikkauksen tavallisimmin etukautta. Uuden tekniikan opettelu vie aikansa, ja ensimmäisten leikkausten kohdalla ortopedi törmää herkemmin ongelmatilanteisiin ja komplikaatioihin