PARHAAT TARINAT PINTAA SYVEMMÄLTÄ Taiteilija Hannu Palosuo & ELÄMÄ ITALIASSA Repatriaatio & MUSEOAJATTELUN MURROS MUUMIEN MAAILMANVALLOITUS Tukholman Etnografinen museo TE O S: H A N N U PA LO SU O K U VA : G IO R G IO B EN N I 4 / 2021 MAAILMALLA • 9,80 €
3.12.2021 • Teemana maailmalla X X X X X X X X. 10 TAKAISIN KOTIIN Kansallismuseon saamelaiskokoelma matkusti kotiseuduilleen ja siirtyi Siidan omistukseen
Joillekin meistä on tärkeää kokea uutta ja erityistä, toiset haluavat laajentaa ja syventää tietojaan. Kolumnisti Iikka Kivi toteaa tässä Museo-lehdessä, että on tärkeää päästä paikan päälle, jotta asioiden syvyyden voi todella ymmärtää. Sekä kokoelmaesineitä että taideteoksia pakataan huolellisesti ja kuljetetaan näyttelyihin eri puolille maailmaa, jotta museoiden kokoelmat olisivat saavutettavissa ja mahdollisimman monet pääsisivät näkemään yhteistä kulttuuriperintöämme. Annankatu 16 B 50, 00120 Helsinki Aikakausmedia ry:n ja Kultti ry:n jäsen TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET 0444 300 701 • museoliitto@museoliitto.fi HINNAT 2021 Kestotilaus 34 €, määräaikaistilaus 38 €, jäsenet ja opiskelijat 25 €, kappalehinta 9,80 € Määräaikainen digitilaus 19 €, irtonumero 4,90 € ILMOITUKSET Helena Piipponen helena.piipponen@museoliitto.fi 0444 300 701 PAINOPAIKKA PunaMusta, Forssa ISSN 0781-0032 (painettu) ISSN 2489-8422 (verkkojulkaisu) KANNEN KUVA Teos: Hannu Palosuo Kuva: Giorgio Benni MATKALLA KOTIIN M onet meistä ovat korona-aikana matkailleet kotimaassa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Repatriaatio eli museokokoelmien palauttaminen niiden alkuperäisille omistajille tai löytöpaikoille on museoeettisesti oikein. Museokokoelmat palaavat myös kotiin. Ihmisten lisäksi myös museokokoelmat matkustavat. Matkustamista perustellaan eri tavoin. vuosikerta PÄÄTOIMITTAJA Leena Tokila TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Tuuli Rajavuori TUOTTAJA Jenna Honkanen ULKOASU Inari Savola ASIANTUNTIJARYHMÄ Teemu Ahola, Riitta Ojanperä, Marjo Poutanen, Johanna Rassi, Marjo Vänttinenn AVUSTAJAT Iikka Kivi, Heli Kärkkäinen, Maria Paldanius, Jenna Parmala, Päivi von Rabenau, Bertrand Stofleth, Hanna Tapio, Elina Teerijoki, Erkki Vuokila, Liisa Väisänen, Ari Väntänen, Tarja Västilä. Palautusta juhlitaan Siidan lisäksi Kansallismuseon uudessa näyttelyssä Mäccmõš, maccâm, máhccan – kotiinpaluu . Autenttinen tapahtumapaikka tuo ennen meitä eläneiden ihmisten kohtalot lähelle – joskus jopa liian lähelle, kuten Kivi huomauttaa. Matkustamisen tavat muuttuvat, ja nykyään osa matkailijoista suunnittelee matkansa siten, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän päästöjä. Elämä alkaa tästä näkökulmasta katsottuna vähitellen muistuttaa aikaa ennen pandemiaa. Antoisia lukuhetkiä Museo-lehden parissa! Leena Tokila Suomen museoliiton toimitusjohtaja. Toimittaja Elina Teerijoki kirjoittaa Suomen kansallismuseon saamelaiskokoelman palauttamisesta alkuperäiselle kotiseudulleen ja osaksi Saamelaismuseo Siidan kokoelmaa. PÄÄKIRJOITUS 4041 0428 ClimateCalc CC-000084/FI PunaMusta Magazine H IIL IN EU TRA ALI PAINO TU OT E 59. Palautuksen prosessi on tehtävä huolellisesti ja yhdessä omistajayhteisön kanssa. Viime kuukausina innokkaimmat ovat lähteneet ulkomaille lomanviettoon ja myös työmatkat kotimaata kauemmas alkavat olla osalle arkea. KUSTANTAJA Suomen museoliitto ry
” Falk on biologi ja kytkee mu seokäynnin hyvinvointivaikutukset ihmisen perustarpeisiin. Kulttuuriperintö ja ympäristö yhdistyvät esimerkiksi museon koulukasvimaatoiminnassa, jota lastenkulttuurikeskus on vienyt myös Fiskarsin, Paraisten ja Salon kouluihin. A. ” Pitkäikäisyyden todennäköisyyttä lisää eniten säännöllinen taiteen kuluttaminen sen yleisönä. Jäljelle jäävät päästöt kompensoidaan The Gold Standard -sertifioitujen ilmastoprojektien kautta. Argelanderia .” Matka-lehdessä 5/2021 vierailtiin Tähtitorninmäellä Observatoriossa. Työpajoissa ja kerhoissa esimerkiksi leivotaan ruisleipää, taotaan, kehrätään tai puidaan viljaa. Lapsenpäivä-palkinnon perusteluissa mainittiin erityisesti, että museon toiminnassa näkyy lapsen arvostus ja ymmärrys siihen, että lapsi haluaa itse kokeilla ja oppia uutta tekemisen kautta. SAGALUNDIN MUSEON LASTENTOIMINTA PALKITTIIN Opetusja kulttuuriministeriö on myöntänyt 10 000 euron Lapsenpäivä-palkinnon Sagalundin museosäätiölle ja lastenkulttuurikeskukselle. MUSEOKUVIOITA Ajankohtaista museomaailmasta MEDIASSA 30 VUOTTA SITTEN. NAAPURIMAAMME VIRO Vuoden 1991 viimeisen MUSEO-lehden teemana oli Viro. Tänä talvena myös Espoon modernin taiteen museo EMMAssa on nähtävillä virolaisen modernistin ja kultakauden merkittävimmän edustajan Konrad Mägin (1878?1925) maalauksia. Työpajoihin luodaan entisajan tunnelmaa teatterin keinoin. Rinnakkainen ystävyysnäyttely SoomEST vabaduse viise otsimas 1961–91 on auki Tallinnassa syyskuuhun 2022 saakka. Mikä ihana syy käydä konserteissa, järjestää elokuvailtoja tai kierrellä museoissa!” Me Naiset -lehti kokosi 16 tutkitusti toimivaa keinoa lisätä elinvuosia. Palkinnon perusteluissa kiitettiin museon toimintaa, joka edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita kulttuuriperintöja ympäristökasvatuksellaan. Tällä hetkellä PunaMusta tukee metsien istuttamista Etiopiassa. Lehdessä kerrottiin suunnitteilla olevasta suomalais-virolaisesta yhteisnäyttelystä, jonka oli määrä avautua joulukuussa 1992 Maarjamäen museossa ja siirtyä sieltä Helsinkiin. Näyttelyn aineistoa oli tarkoitus koota Virosta ja Suomesta. ”Lapsille suunnattu toiminta on ollut Sagalundin kehittämisen kärjessä pitkään, ja palkinto kuuluu kaikille, jotka ovat olleet vuosien saatossa mukana sen kehittämisessä”, museonjohtaja John Björkman sanoo. MUSEO-lehti on hiilineutraali painotuote. “Ihmisten halukkuus lahjoittaa esineistöä museoille on lisääntynyt”, kertoi Hilkka Vallisaari . ” Liikkuvista seinistä ja katosta käy kiittäminen arkkitehti Carl Ludvig Engeliä ja tähtitieteen professori F. Myös lokakuussa 2021 Helsingin kaupunginmuseossa avautunutta Armas Tallinna – tarinoita naapurista -näyttelyä varten kerättiin aineistoja ja muistoja Tallinnassa matkailevilta kansalaisilta. Helsingin kaupunginmuseo toteutti näyttelyn yhteistyössä Tallinnan kaupunginmuseon ja Suomen Viron-instituutin kanssa Viron uudelleenitsenäistymisen 30-vuotisjuhlan kunniaksi. Museo järjestää toimintaa vuosittain noin 5 000 lapselle. Lisäksi museo työllistää perinnetekniikoiden taitajia ja käsityöläisiä, ylläpitää perinteisten käsityötaitojen tuntemusta ja välittää taitoja kiinnostavasti nuorille sukupolville. Näyttelyn näkeminen tuntui kaikille tärkeältä.” Antiikki ja taide -lehdessä 5/2021 kerrottiin kuuden tunnin jonotuksesta Ateneumin Ilja Repin -näyttelyyn. W. ” Jonosta ei juuri kukaan näyttänyt eroavan ja luovuttavan. Sagalundissa järjestetään kerhotoimintaa sekä ohjelmaa koululuokille ja päiväkotiryhmille. Yhdelle museovierailu lisää itsetuntemusta, toiselle ymmärrystä maailmasta, kolmannelle arvokkainta on yhteys läheisiin ja jaetut kokemukset.” Mikko Myllykoski arvioi John Falkin kirjaa The Value of Museums: Enhancing Societal Well-Being Talouselämän haastattelussa 19.9.2021. Lehden painotalo PunaMusta on sitoutunut vähentämään päästöjä tuotannon jokaisessa vaiheessa
Muun muassa näitä on esillä Joensuun taidemuseo Onnin näyttelyssä Ihmiskäsityksiä. Anu Torikan ja Marjatta Hanhijoen kuvauksia ihmisistä arkisissa puuhissa ja ympäristöissä. Muuttuvan maailman ilmiöt ja teollisen vaatetuotannon kehitys heijastuvat eri vuosikymmeninä suunnitelluista tuotteista. Yrityksen pitkässä historiassa nansolaisuus on muodostunut käsitteeksi. Korut ovat olleet osa itsenäistymisen riittejä ja ne ovat liittyneet uskontoon tai mytologiaan. Näyttelyn viesti on selvä: koruilla on merkitystä kaikille – myös heille, jotka eivät koruja käytä. Näyttely on avoinna Kansallismuseossa 27.2.2022 saakka. Näyttely tarjoaa mielenkiintoisia kurkistuksia niin teollisesta historiasta ja perinteestä kiinnostuneille, pukeutumisesta ja muodista innostuneille sekä kaikille, joille Nanson tuotteet ovat tulleet tutuiksi vuosikymmenten aikana.. MUSEOKUVIOITA Ajankohtaista museomaailmasta NÄYTTELYPOIMINTOJA ” N äyttelyssä tuodaan esiin saamelaisten moninaisuutta, kulttuurin rikkautta ja elävyyttä – ja käännetään katse kohti tulevaa. Kuvanveistäjä Reetta Gröhn-Soinisen mustalla huumorilla sävytettyjä veistoksia, Juhani Linnovaaran karikatyyrinomaisia hahmoja sekä perinteisiä elävän mallin piirroksia eri vuosikymmeniltä. IHMISKÄSITYKSIÄ Joensuun taidemuseo Onni, Joensuu 22.9.2021–9.1.2022 Muotokuvia koulujen rehtoreista, professoreista ja muista merkittävässä asemassa olleista henkilöistä. Näyttely nostaa esille kysymyksiä ihNANSO 100 VUOTTA Emil Aaltosen museo, Tampere 4.9.2021–27.2.2022 Nanso 100 vuotta -näyttely esittelee Nanson kiehtovan historian vuodesta 1921 alkaen tähän päivään. Näyttelyssä on mukana perinteisesti yllä pidettäviä koruteoksia, mutta niiden lisäksi esillä on laaja skaala korua lähtökohtanaan pitäviä teoksia. Etelä-Karjalan museossa avautuneessa kansainvälisessä korutaiteen triennaalisssa KORU7 on esillä teoksia yhteensä 41 taiteilijalta tai taiteilijaryhmältä 17 eri maasta. NANSO HANNA RYYNÄNEN H EIK K I IS O TA LO KORU7 Etelä-Karjalan museo, Lappeenranta 30.10.2021 – 13.3.2022 Korut kertovat kulttuuristamme ja ne kuuluvat perinteisiin. Näyttely valottaa Nanson pitkän iän salaisuutta, joka piilee kenties yhtiön kyvyssä mukautua jatkuviin muutoksiin ja silti vahvasti toteuttaa omaa tekemisen ideaa. Näyttely tuo esille myös tekemistä kulissien takaa: yritteliäisyyttä ja vilpitöntä hyvin tekemisen ideologiaa. Näyttely on konkreettinen osoitus siitä että asioita voidaan muuttaa, alkuperäiskansojen oikeuksia on mahdollista noudattaa ja saamelaiset voivat päättää saamelaisia koskevista asioista.” Mäccmõš, maccâm, máhccan – kotiinpaluu -näyttelyn sisällön ohjaaja Petra Laiti kommentoi Kansallismuseossa lokakuussa avautunutta näyttelyä. KORU7-näyttelyssä yleisön nähtävissä runsas erilaisten sisältöjen, teknisten ratkaisujen ja materiaalien kirjo. Korutaiteilijoiden aiheet leikkaavat läpi nykypäivän yhteiskunnan. Kautta aikain koruilla on osoitettu niin yhteiskunnallista statusta, rakkautta kuin yhteenkuulumista. Nansolla laatu, mukavuus ja ajankohtainen tyyli ovat ohjanneet työntekijöitä vuosikymmenestä toiseen. Korutaiteessa ei ole määritelty rajoja, mitä se voi käsitellä. Koruilla on pyritty vaikuttamaan yhteiskuntaan ja niillä on tehty politiikkaa. Korut ovat olleet ja ovat edelleen yleismaallinen tapa ilmaista monenlaisia asioita
Litografiatekniikka vaikuttaa kiinnostavalta. Tuuli Rajavuori MUSEO-LEHTI KYSYY: Mitä pidit näyttelystä. A N SS I JÄ Ä SK EL Ä IN EN MUSEOKUVIOITA Ajankohtaista museomaailmasta ANETTE FAGERLUND Minkä näyttelyn kävit katsomassa. misyydestä, sen kuvaamisesta sekä siitä, millaiset kuvaukset ihmisyydestä ovat päätyneet taidemuseon kokoelmaan. Mitä näyttelystä jäi mieleesi. Suurin piirtein viisi kertaa vuodessa. Näyttelyssä on esillä teoksia, jotka kuvaavat Bomarsundin taistelua vuonna 1854. Kaikki näyttelypoiminnat ovat Museokortti-kohteita.. Nationalmuseum Tukholmassa. Kuinka usein käyt museoissa. Puuttuuko kuvamaailmasta jotakin. Se on myös museo, jossa kävin viimeksi. Teosten äärellä voi pohtia, millä tavalla ja kenen näkökulmasta henkilöitä on teoksissa kuvattu, ketkä ovat tulleet kuvatuksi ja keitä on jätetty ulkopuolelle tai marginaaliin. Puhuimme juuri siitä, että iän myötä kiinnostus museoita kohtaan on kasvanut. Kävin katsomassa Ahvenanmaan kulttuurihistoriallisen museon vaihtuvan näyttelyn Slaget om Bomarsund i litografier. Näyttelyn aikana katsoja voi pysähtyä pohtimaan, millaisiin perinteisiin ja ajattelutapoihin erityyppiset tavat kuvata ihmisiä perustuvat. Miksi tuli museoon. Osallistuimme avajaisiltana järjestetylle yleisöopastukselle, joka oli todella kiinnostava ja tarjosi uutta ajateltavaa. Millaisia ihmisyyttä kuvaavia teoksia tulemme säilyttämään ja kenen maailmasta nämä teokset kertovat. Mikä on suosikkimuseosi. Samalla saattaa herätä kysymys siitä, millaisia teoksia esimerkiksi museot ovat katsoneet säilyttämisen arvoisiksi. Ahvenanmaan kulttuurihistoriallinen museo Storagatan 1, 22100 Mariehamn Näyttely on avoinna 6.2.2022 asti. Kenen valinnoista on kyse ja onko esimerkiksi kuvan kohteella tai mallilla ollut valtaa vaikuttaa siihen, miten hänet kuvataan. Ystäväni pyysi mukaan
fi. Sertifioitu kulttuurireitti auttaa ihmisiä löytämään Alvar Aallon suunnittelemat rakennukset ja arkkitehtuurikohteet entistä paremmin”, Alvar Aalto-säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh kertoo. Kulttuurireittikohteet löytyvät verkosta osoitteesta visit.alvaraalto. Jenna Honkanen Alvar Aalto suunnitteli Villa Skeppetin lahjaksi ystävilleen. Suomessa voi kiertää lyhyempiä Aalto-kohteita esitteleviä kulttuurireittejä. 9 MUSEOKUVIOITA Ajankohtaista museomaailmasta ecuras.fi MYYMME JA VUOKRAAMME OPASTUSSEKÄ TULKKAUSLAITTEITA Ota yhteyttä: ecuras@ecuras.fi Sennheiser Mobile Connect on langaton audiojärjestelmä mm. Soita tai laita viestiä ja tilaa esittely! tourguide.fi 0400 332276 Alvar Aalto Route ulottuu Suomen lisäksi yhdeksään muuhun Euroopan neuvoston jäsenmaahan, joissa sijaitsee arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemia kohteita. Reitti koostuu yhteensä kuudestakymmenestä Aalto-kohteesta. PY R Y K A N TO N EN. Kohteiden joukossa on sekä julkisia rakennuksia, kuten kirjastoja, kirkkoja, kaupungintaloja ja kulttuuritaloja että asuinrakennuksia. ”Reitillä voi matkustaa vaikka koko Euroopan halki Italian Riolasta Rovaniemelle asti. museokäyttöön, oppilaitoksiin tai kokouksiin. Asuintalo valmistui Raaseporiin vuonna 1970. Kohteiden lisäksi verkkosivulle on koottu myös majoituspalveluita ja ravintoloita, jotka osuvat kulttuurireitin varrelle. ” Sertifikaatti myönnetään kolmeksi vuodeksi kerrallaan
Repatriaatiolla pyritään korjaamaan menneitä vääryyksiä ja valta-aseman väärinkäyttöä, sillä monen museon kokoelmissa on kyseenalaisilla tavoilla sinne päätyneitä esineitä. 10 MUSEO 4/2021 REPORTAASI Repatriaatio on monitahoinen prosessi TAKAISIN KOTIIN Museokokoelmien repatriaatio eli palautus alkuperäisille omistajille puhuttaa museokentällä kautta maailman. Viime aikoina repatriaatio eli esineiden palauttaminen alkuperäisille omistajilleen tai löytöpaikoilleen on noussut globaalisti tärkeäksi keskustelunaiheeksi museoalalla. Ensimmäiset muinaismuistojen siirtämistä koskevat kansainväliset sopimukset solmittiin vasta 1900-luvulla. Palautuksia on viime aikoina tehty Suomessakin. Nykyisin kulttuuriperinnön laitonta maastavientiä ja esineiden palauttamista säätelevät useat kansalliset ja kansainväliset sopimukset, lait ja museoalan eettiset ohjeet. ”Aika näyttää, kuinka suuri palautuksen merkitys on saamelaisyhteisölle. Repatriaatiokeskustelu koskettaa myös Suomea. Duodjin eli saamenkäsityön professori Gunvor Guttorm Sámi allaskuvlasta > Saamelaismuseo Siidan ja Suomen kansallismuseon välinen repatriaatio saatiin valmiiksi tänä syksynä. < Siidaan palautettujen esineiden joukossa oli muun muassa käytöstä poistunut naisten sarvilakki, ládjogahpir. Juhlan aiheena oli se, että Suomen kansallismuseon mittava saamelaiskokoelma oli saapunut alkuperäiselle kotiseudulleen ja siirtynyt Siidan omistukseen. Siirtomaiden aarteiden katsottiin kuuluvan emämaalle ja niitä kuljetettiin emämaan hallitsijoille. S yyskuun alussa saamelaismuseo Siidassa Inarissa vietettiin juhlaa. V IL LE -R IIK O FO FO N O FF / SA A M EL A IS M U SE O SI ID A. Vaikka Suomella ei ole ollut omia siirtomaita, meillä on silti ollut kolonialistisia rakenteita esimerkiksi suomalaisten valtaväestön ja saamelaisten suhteessa. Kautta historian esineitä on kuljetettu toisiin maihin esimerkiksi sotatai ryöstösaaliina tai tutkimusmatkoilla hankittuina löytöinä. Kolonialismi eli siirtomaajärjestelmä, jossa eurooppalaiset valtiot hankkivat hallintaansa alueita toisista maanosista, on ollut tässä erityisen tehokas. Osalle se on yksi etappi kulttuurisessa itsehallinnon saavuttamisessa, mutta on nähtävissä, että joillain on ollut suorastaan nälkä tutustua näihin esineisiin.” Esineiden läheisyys on tärkeää esimerkiksi saamenkäsityöläisille, jotka voivat valmistaa sekä kopioita vanhoista esineistä että saada niistä inspiraatiota uuteen. TEKSTI ELINA TEERIJOKI M useoesineiden nykyinen omistajuus voi olla hyvinkin kaukana siitä kulttuurista, jossa esinettä on alun perin käytetty. ”Tunnelma oli koskettava. Myöhemmin esineet päätyivät usein museokokoelmiin. Ihmiset olivat valtavan iloisia palautuksesta”, kertoo projektipäällikkö Eeva-Kristiina Harlin Siidasta
11 V IL LE -R IIK O FO FO N O FF / SA A M EL A IS M U SE O SI ID A
Monet eri tahojen kansatieteelliset kokoelmat yhdistettiin Suomen kansallismuseon kokoelmiksi vuonna 1893. Saamelaismuseo Siida on valtakunnallinen vastuumuseo erikoisalanaan saamelaiskulttuuri. EE R O EH A N TI. 12 MUSEO 4/2021 lahjoituksena saatu komsio, lapsen kehto, jonka arvioidaan olevan peräisin 1500-luvulta. Saamelaiskokoelmia on 1600-luvulta lähtien kerätty moniin Euroopan museoihin. S aamelaiskokoelman palautuksen kanssa rinnakkain Suomen kansallismuseossa on käyty läpi myös toinen repatriaatioprosessi, Mesa Verde -kokoelmaan kuuluneiden hauREPORTAASI Repatriaatio on monitahoinen prosessi eli Saamelaisesta korkeakoulusta on sanonut, että kansoille, joiden oma kirjallinen historia on lyhyt, esinekulttuuri on erityisen tärkeää. Muita repatriaatioprosesseja saamelaiskokoelmiin liittyen ei ole käynnissä. Ruotsin saamelaismuseo Ájtte on pyytänyt Etnografiska museetin saamelaiskokoelman omistusoikeuden siirtoa. Eeva-Kristiina Harlinin mukaan Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa on museoiden omistuksessa edelleen yli 50 000 saamelaiskulttuurista peräisin olevaa esinettä. Suomen kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila kertoo, että museoiden välillä oli alun alkaen selvä yhteisymmärrys saamelaiskokoelmien siirtämisestä Siidaan. Aiesopimus noin 2200 esinettä käsittävän kokoelman siirrosta tehtiin vuonna 2017, ja siirto toteutettiin, kun Siidaan valmistui riittävät tilat kokoelmalle. Kokoelmaa on säilytetty Ájttessa sen avaamisesta vuodesta 1989 lähtien. ”Sillä on suuri arvo, että nämä kokoelmat ovat juuri saamelaisalueella. Vanhin niihin kuuluva esine on ollut vuonna 1830 ” Palautetuista esineistä ei välttämättä tule enää museoesineitä. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä museo järjesti aktiivisesti keräyksiä, joiden myötä saamelaiskokoelmatkin karttuivat. Siidassa on hallussa niihin liittyvä tieto ja perinne.” Kansallismuseon saamelaiskokoelmat ovat karttuneet pitkän ajan kuluessa erilaisista lähteistä. Siidan perustamisen yhteydessä vuonna 1998 sovittiin, ettei Kansallismuseon saamelaiskokoelmaa enää kartuteta”, Anttila kertoo. ”Sotien jälkeen eetos oli jo sellainen, ettei vanhoja aitoja saamelaisesineitä enää hankittu Kansallismuseoon. Lopullisen luvan merkittävän kulttuuriomaisuuden luovuttamiselle myönsi valtioneuvosto. Esivanhemmat hautaesineineen lähtivät viimeiselle matkalleen syyskuussa 2020
Luovuttamiseen tarvittiin valtioneuvoston päätös. Kansallismuseon puolelta prosessi alkoi selvitystyöllä. Suomen kansallismuseon etnografisissa kokoelmissa on paljon samantyyppisiä vanhoja aineistoja. 1200-luvulla eläneet pueblo-intiaanit pääsivät takaisin haudan lepoon syyskuussa 2020. REPORTAASI Repatriaatio on monitahoinen prosessi 13 talöytöjen palauttaminen. M esa Verde -kokoelma koostuu arkeologi Gustav Nordenskiöldin vuonna 1891 keräämästä aineistosta, johon kuuluu noin 600 esinettä. Koska kysymys oli ihmisjäänteistä, Yhdysvaltoihin matkusti Kansallismuseon, opetusja kulttuuriministeriön sekä Yhdysvaltojen suurlähetystön delegaatio varmistamaan, että lähetys sai kaikissa vaiheissa kunnioittavan kohtelun. Hautalöytöjen ja ihmisjäännösten palauttaminen kunnioittaa YK:n vuoden 2007 julistusta alkuperäiskansojen oikeudesta vainajiensa kotiuttamiseen. Tärkeintä on vuoropuhelu: museoalan eettisten sääntöjen mukaan esineiden lähdeyhteisöjä tulee kuulla. Repatriaatioprosessi alkoi hopi-kansaa edustavan tutkijan aloitteesta vuonna 2016 ja päättyi vuonna 2020, kun hautalöydöt luovutettiin alkuperäiskansoille. Elina Anttila kertoo, että tärkeä tuki saatiin, kun asia nousi esiin tasavallan presidentti Sauli Niinistön vierailulla Valkoisessa talossa vuonna 2019. ”Kokoelma inventoitiin ja tehtiin kajoamaton luututkimus, jossa vahvistui, että jäänteet kuuluvat 20 vainajalle. ”Kysymys on sekä kulttuuriperinnön omistajuudesta että alkuperäiskansan toiveesta saada haudata vainajansa”, Anttila sanoo. Anttila kuvailee luovutusta herkäksi, tunteelliseksi hetkeksi. EE R O EH A N TI. Nykyisen Mesa Verden kansallispuiston alueelta Coloradosta Yhdysvalloista kerätyt, arviolta 1200-luvulta peräisin olevat esivanhempien jäänteet ja haudoissa olleet esineet palautettiin alueen alkuperäiskansojen edustajille. On mahdollista, että tulevaisuudessa meille esitetään repatriaatiopyyntöjä, mutta nyt tällaisia asioita ei ole vireillä”, Kansallismuseon amanuenssi Pilvi Vainonen kertoo. Lisäksi kokoelmassa oli 28 haudoista löytynyttä esinettä”, Elina Anttila kertoo. Suomalainen keräilijä Herman Frithiof Antell osti kokoelman Nordenskiöldiltä ja testamenttasi sen Suomen valtiolle vuonna 1910. ”Prosessien aikana kävimme läpi museon etnografisia kokoelmia. Koska aineisto kuului Suomessa valtion kokoelmiin, piti virallisen repatriaatiopyynnön tulla Yhdysvaltain valtiolta. Kahden repatriaatioprosessin perusteella Museovirastolle on nyt laadittu sisäinen ohje, miten repatriaatioprosessissa toimitaan. Uudelleenhautausseremonia järjestettiin Mesa Verden kansallispuistossa. Sekä Vainonen että Anttila korostavat, että jokainen repatriaatiopyyntö tulee käsitellä omana erikoistapauksenaan
R epatriaatiokysymyksissä liikutaan herkällä alueella. ”Suurimpia nämä kysymykset ovat siellä, missä on kolonialistinen historia”, Elina Anttila toteaa. G. MUSEOAMMATTILAISEN PÄIVÄ Tutustutaan museoammattilaisten vaihteleviin työtehtäviin 14 MUSEO 4/2021 Ylivoimaisesti suurin osa vieraankin kulttuurin esineistä on päätynyt museokokoelmiin länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan laillisesti ja eettisesti. Ilmiö juontaa juurensa olosuhteisiin, joissa kulttuuriperintö aikoinaan on viety uuteen sijoituspaikkaan ja kulttuuriperintönsä menettäneen kansan toiveeseen saada se takaisin. Tutkimusmatkoilla hankituista esineistä moni on vaihtanut omistajaa rahalla tai vaihtokaupalla. Elina Anttila on kuvassa kuudes vasemmalta. Mannerheimin keräämän Keski-Aasia-kokoelman esineistä tiedetään, että ne on ostettu. O FF IC IA L W H IT E H O U SE PH O TO. Kansallismuseo on lisännyt etnografista aineistoa Finna-tietokantaan, jolloin se on kaikkien saavutettavissa ja tutkittavissa. ”Institute of Papua New Guinea Studies -instituutille palautettiin vuonna 1983 äänitekopiona 32 laulua, jotka sosiaaliantropologi Gunnar Landtman äänitti Kiwain alueella kenttätyössä 1910–1912.” Vainosen mukaan myös pyhien paikkojen hallintaoikeuden palauttaminen on repatriaation muoto. Saavutettavuuden lisääminen on toinen keino. Fyysisten esineiden luovutus ei ole ainoa repatriaation tapa. Kolonialististen olosuhteiden ja alistetun aseman jättämät traumat ei koske vain alkuperäiskansoja, vaan myös valtioita, jotka joskus ovat olleet alistetussa asemassa ja menettäneet itsemääräämisoikeutensa. Esimerkiksi C. Pilvi Vainonen kertoo, että Kansallismuseon etnografisen kokoelman ensimmäinen palautuspyyntö koski äänitteitä. Kokoelmiaan läpikäydessään Kansallismuseo selvitti niiden alkuperää. Kaikkien esineiden alkuperästä ei kuitenkaan voida päästä varmuuteen, koska hankintatiedot ovat puutteellisia. Palauttaminen on tärkeää, koska kulttuuriperintö on enemmän kuin esineitä. Se vastaa yhteisön kysymyksiin omasta alkuperästä, identiteetistä ja Repatriaatioprosessi vaati toteutuakseen sekä kansainvälistä diplomatiaa että yhteistyötä yli kulttuurirajojen. Esimerkiksi maihinnousu Inarijärven Ukonkivelle, saamelaisten pyhälle paikalle, on käytännössä loppunut, koska turistiyrittäjät eivät enää kuljeta sinne ryhmiä ja Metsähallitus on purkanut saarella olleet portaat. ”Tiedetään, että suomalaissyntyinen keräilijä, insinööri Ernest Erickson osti aikoinaan alkuperäiskansojen esineistöä Yhdysvalloista erilaisilta agentuureilta, mutta ei ole mitään keinoa selvittää, miten esineet ovat päätyneet agentuureihin”, Vainonen havainnollistaa
Joskus esineen poisvienti on taannut sen säilymisen”, Vainonen sanoo. Esimerkiksi lähetystyön yhteydessä on tuhottu vanhaa uskonnollista esineistöä, jota pidettiin pakanallisena. www.kasten.. 15 REPORTAASI Repatriaatio on monitahoinen prosessi merkityksestä. K un repatriaation kohteena on fyysinen esine, on kulttuuriperinnön alkuperäisen omistajan asia päättää, mitä esineelle siirron jälkeen tapahtuu. ”Heille on tärkeää, että näitä kadonneen kulttuurin esineitä on säilynyt. On myös katsottu, että suuressa ja tunnetussa museossa esineet ovat laajemman ihmisjoukon nähtävissä kuin alkuperäisessä kotimaassaan. Kuten monen muunkin luuaineiston tapauksessa, Mesa Verden hautalöydöt palautettiin hautaan. Joskus on vedottu siihen, ettei palautusmaassa ole sopivia olosuhteita esineen säilyttämiseen tai konservoimiseen. Vaikka onnistuneita repatriaatiotarinoita on yhä enemmän, aina palautuspyynnöt eivät johda siirtoon. Esimerkiksi Kreikan valtio on esittänyt jo 1980-luvulla virallisen pyynnön saada takaisin Parthenonin temppelistä lohkotut veistokset, jotka nykyisin ovat British Museumissa. Haislat toimittivat museolle kopion toteemipaalusta. Valloittajakansat ovat usein pyrkineet sulauttamaan toiset kansat itseensä hävittämällä kansan omia piirteitä. Syitä palautuksesta kieltäytymiseen voi olla monia. Palautetuista esineistä ei välttämättä tule enää museoesineitä. Kyynisesti voi myös ajatella, että tällaiset hyvin kuuluisat esineet ovat yleisömagneetteja, jotka tuottavat omistajalleen rahaa. SÄILYTYSRATKAISUT KAIKKEEN TARVITSEMAASI CONSTRUCTOR FINLAND OY. Ruotsin Etnografiska museetista Brittiläisessä Kolumbiassa asuvalle haisla-kansalle palautettu toteemipaalu taas vietiin alkuperäiselle paikalleen metsään maatumaan. Kulttuuriperintö voi auttaa kansaa tai valtiota rakentamaan omaa identiteettiään uudelleen tai löytämään jo kadonneen identiteetin. Pilvi Vainonen kertoo, että A.A. British Museumin esineistä kiistaa ovat herättäneet myös Pääsiäissaarilta tuotu esivanhempiveistos sekä Egyptistä tuotu Rosettan kivi, jonka palautusta Egyptin valtio on pyytänyt. Etholénin 1800-luvun alkupuolella keräämä Kansallismuseon Alaska-kokoelma on herättänyt iloa myös lähdeyhteisönsä Alaskan alkuperäiskansojen keskuudessa
"Tilan on oltava rauhallinen ja kunnioitusta herättävä." < Koska Merja Laukian työhuoneen darumat ovat näyttelyesineitä, niille ei tulla koskaan maalaamaan toista silmää.. Siinä oli hyvää yritystä päästä lähelle myös niitä kävijöitä, jotka eivät puhu nykytaiteen kieltä.” M erja Laukian työpöydän takana on suuri lähikuva kovakuoriaisesta, joka muistuttaa Musée des Confluencesin luonnonhistoriallisesta kokoelmasta. Puhun aviomieheni kanssa ranskaa ja 13-vuotiaan tyttäreni kanssa suomea. Harvassa museossa kävijä pääsee sukeltamaan samassa näyttelyssä niin luonnon, kulttuurin kuin taiteen pariin. He käyvät Suomessa joka kesä, jolloin Laukia kiertää kiinnostavimmat museot ja nykytaidenäyttelyt. Perheelle tärkeät harrastuskohteet, hiihtoladut ja merenranta, sijaitsevat lähellä. Halusin varmistaa, että voin jäädä tänne maailmanpolitiikasta riippumatta.” Laukia on viihtynyt Lyonissa hyvin. Kaupunki on pienempi kuin Pariisi ja melkein kaikki matkat voi polkea pyörällä. > Näyttelyn pienoismalli auttaa hahmottamaan, minne tilassa kannattaa sijoittaa esimerkiksi kuolemaa käsittelevä näyttely. Viime aikojen brexit-keskustelu sai minut kuitenkin pohtimaan tulevaisuuttani Ranskassa. ”Tänä vuonna Helsinki Biennaali oli erityisen kiinnostava. ”Teen työni puolesta onneksi paljon matkoja pääkaupunkiin.” Laukia asuu perheensä kanssa Lyonin keskustassa. Kun ensimmäinen silmä sitten maalataan, maalari saa tehdä yhden toiveen. ”Olen asunut Ranskassa kolmekymmentä vuotta. TEKSTI JENNA PARMALA KUVAT BERTRAND STOFLETH L asiseinäisen työhuoneen nurkassa on punainen suuri paperipallero. Silloin kun japanilainen daruma-nukke ostetaan, sillä ei yleensä ole vielä silmiä. Pariisissa kulttuurielämä on kuitenkin väkevämpää ja kansainvälisiä näyttelyitä on tarjolla enemmän. ”Se on daruma”, Musée des Confluencesin kokoelmien ja näyttelyiden johtaja Merja Laukia toteaa. ”Erityistä museossamme on, että näyttelyt ja kokoelmat kietoutuvat toisiinsa ja kertovat tarinoita yhdessä”, Laukia toteaa. Se on kuitenkin toteuttanut jo Merja Laukian toiveen, sillä hän on syyskuussa saanut Ranskan kansalaisuuden. Identiteettini oli pitkään eurooppalainen. Kun toive toteutuu, toinenkin silmä maalataan paikoilleen. Musée des Confluences yhdistelee rohkeasti luonnonhistoriaa, taidetta ja antropologiaa. Hakuprosessi kesti viisi vuotta. 16 MUSEO 4/2021 MUSEOAMMATTILAISEN PÄIVÄ Tutustutaan museoammattilaisten vaihteleviin työtehtäviin TIE VEI RANSKAAN Merja Laukia on tehnyt koko museouransa Ranskassa. Tämä kyseinen museon menneestä Japani-näyttelystä muistuttava daruma on vielä sokea
17 MUSEOAMMATTILAISEN PÄIVÄ Tutustutaan museoammattilaisten vaihteleviin työtehtäviin ” Monitieteisyys vaatii yhteistyötaitoja.
MUSEOAMMATTILAISEN PÄIVÄ Tutustutaan museoammattilaisten vaihteleviin työtehtäviin 18 MUSEO 4/2021 Confluence-sana viittaa kahden joen risteykseen. Haluamme kyseenalaistaa mielikuvien todenmukaisuutta.” M erja Laukia muutti Pariisiin 18-vuotiaana. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän päätti toteuttaa unelmansa ja hakeutua Louvren taidehistorian korkeakouluun. Tällä hetkellä museon perusnäyttely koostuu alkuperää, lajeja, yhteiskuntaa ja kuolemaa käsittelevistä osuuksista. Lisäksi confluence tarkoittaa myös sekoittumista ja siihen tähtää museon idea. ”Länsimainen mielikuva tiipiistä ja sulkapäähineistä on pitkälti peräisin satoja vuosia vanhoista eurooppalaisista tarinoista. Laukia kertoo, että kuolemaa käsitellään näyttelyssä koskettavasti ja kunnioittavasti. Museon toimintaa rahoittaa Lyonin kaupunki. Vieraan kulttuurin keskellä hän opetteli mukautumaan, Ammoniittifossiilit kertovat alueen muinaisesta merenpohjasta.. Ensimmäinen opintovuosi oli raskas. Lokakuussa avautunut uusi näyttely käsittelee Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoista luotua kuvaa ja sen todenmukaisuutta. Laukian työpaikka sijaitseekin Saoneja Rhone -jokien välissä. Menoista kolmekymmentä prosenttia katetaan museon lipunmyyntituloilla ja tilavuokrilla. Kävijät saavat itse päättää, vierailevatko he katsomassa kahta muumiota, jotka on tarkkaan harkiten sijoitettu rauhalliseen ja hiljaiseen tilaan. ” Suomalaisessa museotyössä on vähemmän byrokratiaa. Onneksi sain hyviä ystäviä, jotka auttoivat minua selviytymään.” Hän ajattelee, että kouluttautuminen hyväksi esihenkilöksi alkoi jo opintojen aikana. Suulliset tentit kauhistuttivat aluksi. Ensimmäiset vuodet tutustuimme hyvin tarkasti esihistorialliseen taiteeseen ja museologiaa opiskelimme vasta viimeisinä vuosina. Hän oli viettänyt joitakin viikkoja kaupungissa au pairina ja rakastunut Louvren taidekokoelmaan. ”Tiede, tarinat ja myytit kulkevat näyttelyssä rinnakkain samalla tavalla kuin tosielämässäkin.” Eniten hämmennystä kävijöissä herättää usein kuolemasali. ”Ranskalainen tapa opiskella tuntui kankealta ja alan kieli vieraalta
Usein viivyn kuitenkin museolla vielä ylimääräisen tunnin ja teen keskittymistä vaativat työt loppuun. TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ KLO 8 Syön aamiaisen ja pyöräilen vartin matkan työpaikalle. MUSEOAMMATTILAISEN PÄIVÄ Tutustutaan museoammattilaisten vaihteleviin työtehtäviin 19 MERJA LAUKIA • Kotoisin Jyväskylästä. Pohdimme heidän kanssaan maan kansallismuseon näyttelyn uudistamista siten, että kaikkien vähemmistökansojen tarinat tulisivat kerrotuiksi.” KLO 19 ”Työaikani päättyy kuudelta. Tekee hyvää nähdä vihreää ja nyppiä muutama rikkaruoho päivän päätteeksi.” ” Kansainvälisyys on osa jokaista työpäivää.. Kun tulen illalla kotiin, käyn yleensä pyörähtämässä puutarhassamme. KOULUTUS • Taidehistorian opinnot 1991–1996 Ecole du Louvressa ja maisteriopinnot Université Paris IV:ssä 1996–1998. Lisäksi olen jatkuvasti tekemisissä tutkijayhteisöjen ja lahjoittajien kanssa. • 1998-2003 Kokoelmien projektivastaava Pompidou-keskuksessa. Saamme lahjoituksia muun muassa keräilijöiltä, galleristeilta, eläintarhoilta ja tutkijoilta.” KLO 12 ”Lounastauko on Ranskassa tunnin mittainen. • Perheeseen kuuluu puoliso ja 13-vuotias tytär. • 2018 alkaen Musée du Confluencesin näyttelyja kokoelmajohtaja. TYÖKOKEMUS • 1996 Näyttelyassistentti Pompidoumuseossa. Viimeksi vastaanotin etiopialaisten museoammattilaisten delegaation. TYÖNKUVA • Museon näyttelyja kokoelmajohtaja. Poljen töihin ympäri vuoden. Syömme työkavereiden kanssa yleensä joko museon yläkerran asiakasravintolassa tai valmistamme omat lounaamme taukotilan keittiössä.” KLO 13 ”Työpäivät ovat hyvin kansainvälisiä. • Asuu Lyonissa. • 2012 Lyonin Afrikkalaisen taiteen museon johtaja. Minulla on 40 alaista, joilla on monen eri tieteenalan koulutuksia. KLO 9 Henkilöstöhallinto vie paljon työaikaani. • 2003-2010 Suomen Ranskan-instituutin näyttelyvastaava
Aluevaltaus oli jälleen uusi. ”Lyonin alue on muinaista merenpohjaa, mikä näkyy paikallisissa fossiililöydöissä. Museon kokoelmapäällikkö on taustaltaan paleontologi ja hän on opettanut minulle paljon menneen maailman löydöistä.” Monet museon lahjoituksista tulevat yksityisiltä keräilijöiltä ja seikkailijoilta.. Kaikesta aiemmista kokemuksistani nykytaiteen, Suomen ja Afrikan parissa oli hyötyä, kun hain nykyiseen työpaikkaani.” M usée des Confluencesin näyttelyiden perusta on yhteensä 3,5 miljoonan esineen ja luonnontieteellisen näytteen kokoelma. ”Tuomme vain harvoin näyttelyesineitä ulkomailta, sillä oma kokoelmamme on niin kattava.” Laukian mukaan museokävijöillä kesti hetki ymmärtää, mikä vuonna 2018 avatun Musée des Confluencesin idea on. Opin siitä valtavasti työtä tehdessäni. Niinpä seuraava askel, näyttelyvastaavan työ Suomen Ranskan kulttuuri-instituutissa Pariisissa, innosti. MUSEOAMMATTILAISEN PÄIVÄ Tutustutaan museoammattilaisten vaihteleviin työtehtäviin 20 MUSEO 4/2021 joustamaan ja ymmärtämään erilaisia ihmisiä, mutta myös pitämään jämäkästi kiinni päämääristään. ”Nyt asiakkaat ovat saaneet kiinni siitä, että me kuvaamme päivittäistä elämää ja menneisyyttä, ilman tieteenalojen raja-aitoja.” Nykytaiteeseen erikoistuneen kokoelmajohtajan oma suosikki museon valtavasta kokoelmasta on yllättävä. ”Minulla ei ollut erityistä kosketusta afrikkalaiseen taiteeseen. ”Koska suuri osa kokoelmasta on luonnonhistoriallisia näytteitä, vierainamme on usein alan tutkijoita mikroskooppien ääressä istumassa.” Hyönteisja kasvinäytteiden lomassa voi törmätä myös esimerkiksi juuri museolle lahjoitettuun, viidensadan hatun ja päähineen kokoelmaan tai vaikkapa suomalaisiin tuohivirsuihin. Hierarkiaa oli vähemmän ja päätöksiä tehtiin demokraattisemmin ja nopeammin, ilman kankeaa byrokratiaa. Laukia on ihastunut paleontologisen kokoelman fossiileihin. ”Olin onnekas, sillä sain todella hyvän esihenkilön, joka kouli minua ammattiin lempeällä kädellä.” Koska Laukia aloitti uransa Ranskassa, suomalainen museomaailma oli jäänyt hänelle vieraaksi. ”Oli yllättävää huomata, kuinka erilainen suomalainen museomaailma on ranskalaiseen verrattuna. Oli mahtavaa nähdä, että johtaminen on mahdollista sellaisillakin tavoilla.” Seuraavaksi Laukia aloitti työt Lyonin pienen, afrikkalaisen taiteen perintöä esittelevän Musée Africainin johtajana. Opintojen loppuvaiheessa hän aloitti työt näyttelyassistenttina Pompidou-kulttuurikeskuksessa, joka työllisti satoja museoalan ammattilaisia