päivänä 1959 Wärtsilän Hietalahden telakalta laskettiin vesille neuvostoliittolaisten tilaaman Moskva-luokan jäänmurtajasarjan toinen alus, Leningrad. Sen dieselsähköinen voimalinja käsitti kahdeksan Wärtsilä-Sulzer -dieselmoottoria ja kolme potkuriakselia, jotka tuottivat yhteensä 22 000 hevosvoimaa. Moskva-luokan jäänmurtajat olivat toimituksensa aikaan maailman suurimpia ei-ydinkäyttöisiä jäänmurtajia. Telakan pääluottamusmies Lundberg piti puheen ja luovutti Mikojanille työntekijöiden lahjana kanteleen. Leningradin lasku Leningradin lasku teksti: Matti Ouvinen kuvat: Mobilistin arkisto. Aluksella oli myös helikopterikansi ja hangaari kahdelle vispilälle. Paikalla vesillelaskussa olivat tuhatpäisen katsojajoukon lisäksi Neuvostoliiton varapääministeri Mikojan ja aluksen kastamisesta vastannut ulkomaankauppaministeri Patolitshev. Mobilisti Senior 4/24 . Leningrad ja muut luokan alukset palvelivat pohjoisen meritien aukipitämisessä Vladivostokin ja Murmanskin välillä, kunnes ne romutettiin Neuvostoliiton sortumisen jälkeen. Moskvaluokka oli uppoumaltaan 15 000 tonnia (Taustalla näkyvän Voiman uppouma on 5 200 tonnia.). Wärtsilä oli ansainnut kannuksensa jo neljä vuotta aiemmin luovutetuilla pienemmillä jäänmurtajilla. 3 Lauantaina lokakuun 24
10 Kuivataltioitu iso Austin tarjolla 12 Hämäläisherrojen autoretki sata vuotta sitten 22 Autopimukuvia viattomilta vuosilta 30 Uutisjuoruja, kenttätapahtumia ja kuulopuheita 40 Lukijoiden postia toimitukselle 43 Mini, pieni suuri auto 46 Moottoreita urheilumiehille – autoilun ja pyöräilyn saumakohdasta 52 Pakettiautoja – Työn iloa ja surua 60 Helsingin liikennelakko 1963 muutti bussiaseman parkkipaikaksi 64 Laatikkoleikki – kuvia laatikon sisäpuolelta 72 Reissu-Lassin korotettu presidentillinen Packard 80 Kuvatalkoot 3 22 6 10 52 72 12 64 43 46 60 80. 4 . Mobilisti Senior 4/24 3 Jäänmurtaja Leningradin vesillelasku 6 Oliko Gutbrod Saksan vastine Fiat Topolinolle
Nostaisin rinnalle myös saksan kielen katoavan taidon. 09-2727 100 e-mail: senior@mobilisti.fi TOIMITUKSEN OSOITE Niittyläntie 11 00620 HELSINKI PÄÄTOIMITTAJA Veli-Pekka Ääri GRAAFIKKO Matti Ouvinen PAINOPAIKKA Printall AS ISSN 1457-6988 PANKKIYHTEYS FI75 5282 0120 2157 83 PALAUTTEET K.L.B:LLE Kai L. Hänhän ei ollut päässyt luokalle, jossa toinen vieras kieli olisi ollut englanti. Niinpä hän joutui vastentahtoisesti opiskelemaan saksaa. Kun sama hän, nyt 2020-luvulla, tarjoaa joskus vastaavassa vaiheessa oleville jo lukemiaan, esim. Siellä hän lasin takaa imuroi lehteä, jonka nimi oli jotakin outoa, ”The Autocar”. Se on suunnilleen: ”Kyl niit lukisi, mut ku en mie osaa enklantia”. englantilaisia lehtiä. Vaikka kivaakin syötettäisiin eteen, oma mieli ei muka jaksa ottaa koppia. Ensisijainen tavoitteemme on saada aikaan keskustelua, tietojen ja mielipiteiden vuorovaikutusta. Suomikin on kuulemma – ja varsinkin nyt tähän vuodenaikaan – masentava paikka. Autoista kiinnostunut kaveri kuuli, että Kouvolan Rautatieasemalla on avattu lehtikioski. Ensin harmitti. 5 Tehokeino tylsyyteen – uteliaisuus S aanen yrittää selitellä, vaikka monelle se onkin silkkaa ajanhukkaa. • Lehti ilmestyy 2025 viikolla 13, 26, 36 ja 49. Kai.L.Bremer KUSTANTAJA Mobilisti Oy puh. Mobilisti Senior 4/24 . Hän päätti silti ostaa brittilehden. Olisiko katetta kysyä missä on uteliaisuus, innostus ja sisu. Bremer Pihlajamäentie 3 53850 Lappeenranta 0400 799 730 • Lehti ei vastaa sisältönsä virheettömyydestä. Ja että sieltä saa lopultakin ostaa esim. englanninkielisiä autolehtiä, mitä hän joutuukaan usein kuulemaan. Sen sisältö vaikutti niin kiehtovalta, että kaveri marssi suoraa päätä Toropaisen kirjakauppaan ostaakseen sieltä englannin sanakirjan. • Muista myös tilaajan sähköinen lehtiarkisto netissä!. Kummasti vain maailma lähti siitä avartumaan. Sinne ja äkkiä. Väittäisin, että uteliaisuus on innostuksen alkuainetta. Illalla kotona hän huomasi lehden jutuissa toistuvia, nähtävästi autotermeihin viittaavia avainsanoja ja kirjoitteli niitä – kuin näkömuistiinsa luottaen – erilliseen vihkoon. Näin kävi talven 1949-50 tylsistyttämälle 13-vuotiaalle Kouvolan Lyseon oppilaalle. Päästämällä säistä riippumattomasti hieman valoa uteliaisuudelle, löytäisit perusteita myös innostukselle. 76:sta toiselle luokalle päässeestä 70 halusi lukea englantia
Saabin ja Armstrong-Siddeleyn tuoja Oy Importer Ab pääsi vähällä näiden autojen myymisessä. Wilhelm Gutbrod omisti firman, joka oli jo 1920-luvulta alkaen valmistanut hyvämaineisia maatalouskoneita ja kolmipyöräisiä, keveitä pakettiautoja. K.L.B. 6 . Vähän samaan tapaan kuin Italiassa Vespa on edelleen moottoroitujen kaksipyöräisten sympaattisin. Vuoden 1950 tietämillä Gutbrod heitti itselleen vakavan haasteen: tehdä kilpailija italialaisten rakastamalle Fiat Topolinolle – mutta parempi! Uusi Gutbrod Superior oli ilmetty ideakopio Topolinosta. Mutta miltei kaikki muu oli uutta: Topolinon tehottoman nelitahtimoottorin sijaan puolta voimakkaampi 21 hv kaksitahtimoottori ja huomaa: etuveto! Huippunopeutta kertyi hyvässä lykyssä 105 km/h Topolinon jäädessä 80-90 pintaan. K aikki alkoi herrasta Wilhelm Gutbrod. Yhteensä niitä valmistui 1955 mennessä 7 720 kappaletta. Tilaa kahdelle, avoeli taittokatto ja kolmivaihteinen keppivaihteisto. Tämä juttu kertoo samalla kunnianhimoisen pienen autotehtaan saamasta hyvästä alusta – jolta realiteetit kuitenkin katkoivat siivet. Nyt mentiin maagisen 100 km/h paremmalle puolelle. Topolino tai Vespa, kumpikaan ei edelleenkään jätä ketään kylmäksi. Etelä-Saksassa, missä myös MercedesBenzejä tehdään, asuu kuulemma maan työhulluin, jos myös aikaansaavin osa kansasta. Ne olivat kuin myöhemmin Chryslerin PT, eli Fiat Topolino. Mobilisti Senior 4/24 OLIPA KERRAN yritystä Fiat Topolinon tappajaksi Topolino oli Italian ylpeys, kaiken kansan rakastama auto, neljän pyörän varassa kulkeva ilonaihe. Näitä haastajia tuotiin Suomeenkin, vuosina 1951-53, noin 44 kpl
Apu-lehden päätoimittaja Pauli Myllymäki, ja moni sen ajan julkkis osti näitä empimättä! Eräskin raskaan rautatavaran kaupparatsu osti Gutbrodin – ja kuulemma hauskuutti sillä tehdessään kauppoja Anjalankosken tehtaiden johtoryhmän kanssa. Haluttaa muistella, että joku lähetti sen pienessä koossa ja edesmennyt kuvien kaikkiosaaja, Rainer Stolze, taikoi siitä tämän, melkein A4-kokoisen otoksen. Olisivatko hymysuut kuvassa toisia, ellei kolmansia omistajia ja auto juuri hankittu. Kapselit ja ajovalojen kehykset kiiltävät yhä, ajomäärä ei voine olla suuri. Totuus kuitenkin raateli pian auton maineen. Sama auto säilyi pitkään Importer Oy:n kirjanpidossa, koska muutamakin Wäinö Bremerin lentokaveri hinkui joskus lainailla sitä. Gutbrod loi perusmallin rinnalle veikeitä erikoisversioita, joilla tahdottiin lisätä merkin haluttavuutta. Oli kuulemma hupaisaa leiskauttaa: Minäpä tarjoan kyydin klubin ruokasalille... 7 se vuosituhannen vaihteen auto, jonka piti muka olla kopio 1939 Chrysleristä. Jotenkin ajatukset lentävät Etelä-Karjalaan, ken tunnistaa ihmiset kuvista. Olihan pikku Gutbrod hitonmoinen niskojen kääntäjä. Mobilisti Senior 4/24 . Olen istunut edesmenneen serkkuni, silloin 18-vuotiaan Carl-Otto Bremerin kyydissä hänen harmaassa Gutbrodissaan (rekisterinumero ehkä AG-215?). Kaikki vähänkään erottautumaan pyrkivät ostivat niitä kovasta hinnasta huolimatta. Arvaisin, että kuva on otettu 50-luvun lopulla. Ikkunassa on veroleima, mutta mikä vuosi. Siinä sitä mentiin aika haipakkaa silloisen Helsingin Pakilan kujakatuja, nauru ohuen kangaskaton läpi raikuen. Ei se autona kai ihan huono ollut, mutta sen ajan kaksitahtiseokset ja -öljyt sekä valmistuksen ehtyessä huonoksi hiipunut säätöja huoltotaito tekivät kai sen, että enimmät – yleensä ruuhka-Suomeen myydyt autot – leMistäköhän tämänkin auton kuvat sain. Tässä Roadster, ei hassumman näköinen.
Ahlströmin autotallin edessä, autojen kokoero käy ilmi takana seisovasta DeSotosta. Nyt kerron itsekkäitä Havahduin pelastamaan Gutbrod Superiorin hölmön myöhään. Totisimmin minua on lohduttanut sinänsä ihan OK kaveri, joka himoaa autoani nyt – asentaakseen nokalle sähkömoottorin! Jotenkin huikea kuvatallennus, ottajana Teuvo Vehkalahti, Noormarkku. Mobilisti Senior 4/24 hahtivat minne kukin, aika syrjäkulmille. Sitä on Lauri Viljanen Kääpiöautoyhdistyksestä jäljittänyt, mutta hatarin tuloksin.. Maaseudun tieolot ja varaosien vähäisyys lyhensivät pikku sinnittelijöiden lopputaivalta. Yksi tuollainen, mutta ilman avokattoa, tuli Suomeenkin. Karjalohjalla asuva Heikki, entinen lentokoneasentaja ja nyt paikallinen yrittäjä, jopa lohdutti kertomalla, että hänelläkin oli Gutbrod ja siitä paukahti kone. Farmarimallia ehdittiin rakentaa muutamia kymmeniä jopa kahtena eri ilmiasuna, tässä ehkä se nätimpi, jonka tunnuksena oli – kuinkas muuten – auki vedettävä kangaskatto. Sijalle asennettiin kuulemma varhaisemman IFA F9:n kolmesylinterinen! Istui kuulemma hyvin. Tekniikka, jota harhaisesti luulin löytäväni niistä noin 39 autosta, jotka ynnäilin kadonneen. No, ei se mitään. Surku, tuloksetta. Gutbrodeja myytiin Suomeakin enemmän Ruotsiin ja Norjaan. Ehdin toki ostaa parikin, joista sen paremman, ehkä yhä olemassa olevan, tuputin silloin vielä eläneelle Aulis Pakulalle vihjaten: ”Sinulla on jo nukuttavan paljon noita himohienoja, tällainen toisi vähän tasapainoa kokoelmaan.” Kun sitten niinkin myöhään kuin 2017, muistelen, sain hakea Tampereen yläpuolelta ilman moottoria ja vaihteistoa olevan Gutbrodin, vähän siinä kismitti, mutta siinä vaiheessa valinnan varat olivat jo vähissä. Hänen kertomansa mukaan ollaan 50-luvun puolivälissä, A. Tähän kuvattu sai Norjassa kolkot taustatiedot – sen takana on norjalainen romis. 8 . Sen auton kopan ja alustan olen entisöittänyt, mutta edelleen tekniikka puuttuu. Nyt auto seisoo kolmatta vuotta konetila tyhjillään
Kuva, jonka otin ammoin, 1977 ehkä, joutsenolaisen myllynomistajan pihalla. Ja mitä olisi realistisesti jäljellä, edes varaosiksi. Ikämies entisöi sen uskomattomalla viitseliäisyydellä. Kuulemma aika tarkasti Gutbrodin automoottori, joita US Army oli tilannut lentokentilleen koneittensa käynnistysavuksi. Se parhaiten tähän hetkeen säilynyt yksilö. Voortit sun muut Letukat tunnetaan, mutta kun/jos, kuten usein käy, valmistajaa ei tunneta, niin eihän tätä kukaan muukaan voi tarvita. Toinen, jopa MR-kilpiin kivunnut yksilö, käväisi näytteillä Vehoniemen automuseossa. Mobilisti Senior 4/24 . Gutbrod lähti menojaan alamäkeen, ja omistaja kaivoi sen suutuksissaan 6-7 metriä maan alle. Annoin sen tutulle, joka kiivaasti väitti, että hän löytää vielä konepuutteet. Sillä nimellä tarjottiin erilaisia puutarhaym. Tämän, jo moottorinsa ja vaihteistonsa kadottaneen yksilön, ostin heti aidan takaa Helsingin Pakilasta. Oli minulla kerran eräältä kultasepältä saatu vara-autokin, mutta tietysti taas ilman moottoria. Eräs Gutbrod-harrastaja oli ostanut Mannheimin romutorilta koneen ja vaihteiston – jotka eräs suomalainen Lahdesta oli tuonut sinne pilahinnalla myytäväksi. Minne tekniikka oli häipynyt, oli arvoitus. Auto on kaikonnut jonnekin.. -koneita myös Suomessa, ja pitkään. Lahjoitin auton eräälle museolle, joka haetutti sen myöhemmin romukauppaan. Jonka jälkeen – en tiedä... 9 Mutta, sähkö-Gutbrodilla ei kummoisesti vaalita automallin muistoa. Mutta senkin työn hyvin tehnyt joikaa ”että on saatanallinen käynnistettävä”. Ja sitten, minä pässi, tuputin sen Aulis Pakulan automuseoon. Siksi, ettei lahtelaisemme itsekään tiennyt mihin autoon ne kuuluvat. Yksi, vihreäksi entisöity Gutbrod löytyy Länsi-Suomesta. Myyjä oli tunnettu kultasepänliikkeen omistaja. Eli kahden ehjän ja toimivan varassa oltaneen. Ostin tämän kerran GM-myyjä Kouvolan Auto Oy:n vaihtoautorivistöstä aika muodolliseen hintaan ja vein Lemille, josta kuva. Ei löytänyt. Yksi on Vaasan tasolla. Sain jopa vihjeen Saksasta. Tyypillistä. Joku oli yrittänyt vauhdittaa tai päivittää autoa Batmansiivekkeillä. Se oli erään posteljoonin käytössä, mutta hän unohti, että autossa on vapaakytkin – se ei siis pysy paikallaan vaihde päällä. . MotoStandard Vaikka Gutbrod lopetti autojen tuotannon, toimintaa jatkettiin tuotenimellä Motostandard. Olen myös nähnyt Helsingin Jakomäessä erään heikohkon Gutbrod-aihion omistajalla sinisen ihmemoottorin. Ei, vaan kärräsi projektin lopulta romikseen
Mobilisti Senior 4/24 Austin ja sen monet A-mallit ja sen monet A-mallit. 10
Siksipä lainaan otteita edesmenneen autoinsinööri Henrik Wohlström koeajoi kuutoskoneisen Austinin Moottori 10/1956:ssa. Ollakseen aika kohtuukokoisen näköinen ja vain 4,3 m pitkä, A 105:n paino oli mojovat 1 300 kg. Kas kummaa, ne ja monet muut irto-osat kun on taltioitu läheiseen, erilliseen paikkaan. Jos joku Austinia ohimennen haaveilikin, hän luopui ”koska ei ole edes istuimia”. Pahoinpa pelkään, ettei se silti valtakansaa juurikaan kiinnosta. ja 0-100 km/h 17 sekuntia. 1954 oli siinäkin mielessä merkittävä vuosi, että länsiautojen tuonti Suomeen oli minimissään. 11 Toki me muistamme pikku Austinit A 30 ja 35 eli ”Puukengän”. (Se tosin oli pykälää kalliimpi A 90 -versio eli A 105 Westminster. V uosista 1954-55 eteenpäin kaikki uudet Austin-henkilöautot olivat enemmän tai vähemmän samoja kuin Nuffield-yhtymän Morriksella. Hienoin, A 125 Sheerline oli jo limousiinitasoa. Kuvissa auto näyttäytyy BI-837 -kilvin, ehkä joku muistaa?) A 105 oli selkeästi kalliimpi, koska se oli paremmin varusteltu ja sen rivikuutonen tarjosi tuplakaasuttimien ansiosta 102 hv, kierrosluvulla 4 600. Kuulemma papereitakaan ei löydy. Muistathan viimeistäänkin 1959 esitellyteväperäiset Austin Cambridget ja Morris Oxfordit – aika tuumalleen samaa tavaraa. Se on seissyt hyljättynä, mutta tanakan katon alla, ainakin 30 vuotta. Veho Oy toi maahan kyllä ns. Ajettaessa manuaalin nelosella, välityssuhde oli 2.87:1, joka mahdollisti – huomaa jatkuvan – 140 km/h nopeuden. Onko se 2000-lukua ajatellen kiva juttu, vai ei (kuten jo aikoinaan AK autojärjestönä inisi), ettei Suomesta olisi saatu tehdä mallikirjavuuden sekasoppamaata. Kuinka ollakaan, kävimme paikalla jo pian 10 vuotta sitten, jolloin Matti Ouvinen otti nämä kuvat, ja autosta oli suoraselkäinen myyntiilmoitus Mobilistin taannoisessa numerossa. Nyt tuollainen säilymisihme pulpahti esiin, eikä olisi hinnan kiroissa. Pitäisikö siitä muka säikähtää. Mobilistien kannalta se on rikkaus! ?. Vielä löytyi yksi. Puristussuhde oli peräti 8,25:1 ja saatavissa oli Borg-Warner -automaatti. Väitän, että harva muistaa. Nokalla sentään Austin Healeysta lainattu vahva rivikuutonen. Miten toimitaan. bulkkimalleja, mutta esim. Muuten. Nopeatoimista ostajaa ei kai ole löytynyt. Säikyttävästi eltaantunut, muttei toivoton. Vaan jos pitäisi tietää, miltä näyttää vaikkapa 1954-vuosimallin Austin A 90 tai 105. Kovasti toivon, että joku näkee tässä samoja säilytysarvoja kuin minä itse, sillä taas kerran viimeistä viedään. Tämä Austin A90 myytiin merkittävään uusimaalaiseen taloon uutena ja on siellä yhä. Ajajan oli kyllä viisasta huomioida auton nokkapainoisuus (58 % edessä), joka teki kaarreajosta raskasta. Kiihtyvyys oli kuitenkin sen ajan oloissa henkeäsalpaavat 0-80 km/11 sek. Sen verran autotietäjät ehkä osaavat sanoa, että todetaan sen mallin jääneen – kuin huomaamatta – viimeiseksi aidoksi Austiniksi. Vaikka autokotelona malli ei saa niskoja kääntymään, veikkaan, että se olisi nautinto ajaa. Manuaalissa mukaan tuli ylivaihde ja vapaakytkinratkaisu, joka tavallaan mahdollisti 6-eteen -vaihteiston. K.L.B. Mobilisti Senior 4/24 . Tai Suomessa paljon myydyt pullukat A 40 ja 50 -mallit. Atyypistön toiseksi ylintä mallia, A 90105, tuotiinko kunnolla kahta, kolmea enempää
12 . 2 000. Todennäköisesti jokaiselle matkaan osallistuneelle annettiin oma kappaleensa jouluna 1924, muistoksi noista kuuden päivän yhteisistä hetkistä tien päällä. Matkalaiset eivät olleet ketä tahansa mattimeikäläisiä. päivänä vuonna 1924 Hämeenlinnasta. Simelius) jäämistöä, ja kuva-albumin sisältö oli herättänyt autoja harrastavien Rantasten mielenkiinnon syystäkin. Opel (rek. Mahtoiko matka liittyä vanhoihin ajoneuvoihin. Noista yhdeksästä matkaan lähteneestä herrasta lähes jokaisesta taitaa olla nykypäivänä oma Wikipedia-artikkeli, mikäli se ansioksi luetaan. Matka oli ajalleen vähintäänkin ainutlaatuinen. Ensinnäkin taivalta taitettiin kahdella autolla, Opelilla ja Benzillä. Kariston nimiin vuonna 1923 ja kuljettajaksi merkitty, Arvin veljenpoika, Onni Karisto Hämeenlinnasta. Myymälästä tarttui mukaan iäkäs valokuva-albumi, joka käsitti erään autoretken kuvia Suomessa loppukesästä 1924, eli nyt tasan 100 vuotta sitten. Siihen oli ikuistettu automatka, joka starttasi heinäkuun 29. teksti: Mika Jaakkola kuvat: Aukusti Simojoen jäämistö A lbumi oli hämeenlinnalaisen professorin, Aukusti Simojoen (ent. Matkaa kertyi kuuden päivän aikana yhteensä yli tuhat kilometriä, eikä vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut. Kaiken tämän lisäksi, kaverusten automatka on dokumentoitu todella tarkasti juuri tuohon yli 50 vuotta sitten Forssan vanhan tavaran kaupasta löytyneeseen valokuvaalbumiin. Opelin teknisistä tiedoista kerrotaan, että moottorinumero oli 2879, paino n. Todennäköisesti; joka tapauksessa matkalaiset sattuivat poikkeamaan paikalliseen vanhan tavaran kauppaan. H-242) Auto oli rekisteröity Arvi A. Tien päälle lähti yhdeksän hengen seurue sekä Benzin kuljettaja, mekaanikko Yrjö Suhonen. Mobilisti Senior 4/24 HÄMÄLÄISHERROJEN autoretki Elettiin 1970-luvun alkua, kun raisiolainen alkumobilisti Voitto Rantanen oli poikansa Esan kanssa Forssan matkalla
Professorin arvonimen Onni Tawastsjerna sai myöhemmin urallaan, vuonna 1931. Wainio on todennäköisesti Aukusti Wainio, joka toimi myöhemmin 1920-luvulla Hämeenlinnan Hattulassa ja Hauholla Ab. Gustav Mauritz Luukanen aloitti poliisiuransa jo vuonna 1892 etsivänä Helsingissä. A. A. Kauppaneuvoksen arvonimen Karisto sai vuonna 1929. Hän oli perustamassa muitakin hämeenlinnalaisia yrityksiä, ja toimi kaupungin valtuuston jäsenenä vuosina 191121. Kokoomuslaisia kutsuttiinkin Hämeenlinnassa “Karistolaisiksi”. Karisto Oy:n kirjallisena johtajana. Hän oli myös kunnallismies Hämeenlinnassa, toimien mm. Poliisimestariksi Lahteen Luukanen siirtyi vuonna 1918, ja vuonna 1921 hän aloitti Tampereen poliisimestarina. Simojoen meriitteihin kuuluu suomenkielisen sanoituksen tekeminen virolaiseen joululauluun “Kilisee, kilisee kulkunen”. 13 A. S. Jaakko Tuuri syntyi Ylistarossa, opiskeli Helsingissä urkuriksi. K.Laurela perusti August Bomanin ja Erland Johanssonin kanssa Hämeenlinnan uuden kirjapainon vuonna 1900. Kariston kustannusliikkeeksi. Karisto Oy:n konttoristina vuodesta 1907 eteenpäin, sittemmin konttoripäällikkönä ja lopuksi osastonjohtajana kuolemaansa saakka vuonna 1939.. Vuonna 1907, Bomanin myydessä Karistolle osuutensa, muuttui kustannusliikkeen nimikin Arvi A. Aukustista ei paljoakaan tietoja löydy, mutta se tiedetään, että hän toimi kansalaissodan aikaan valkoisten puolella ja haavoittui vakavasti. Opintojen jälkeen hän toimi ensin Kemissä kaupungin urkurina ja laulunopettajana Kemin yhteiskoulussa. Parhaiten hänet muistetaan Hämeenlinnan ensimmäisenä kaupunginjohtajana, jona hän toimi vuodesta 1930 vuoteen 1938 saakka. Onni toimi Arvi A. Hän oli myös Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston jäsen, sekä valtuuston puheenjohtaja. O. Vuodesta 1917 hän oli kanttorina Hämeenlinnassa. 1931 hän sai tunnustukseksi musiikillisista ansioistaan Director Musices -arvonimen. Nikolajeff J:or Oy:n jälleenmyyjänä, ja myi Reoautoja. Onni Karisto oli Arvi Kariston veljenpoika, jonka Arvi Karisto adoptoi veljensä Frans Karlssonin kuoleman jälkeen. Karisto Oy:n toimitusjohtaja. Simelius, sittemmin Simojoki oli Hämeenlinnalainen filosofian tohtori, opettaja, kirjailija, sanoittaja, ja kääntäjä. Tawaststjerna oli väitellyt kirurgian tohtoriksi, ja toimi Hämeenlinnan sairaalan ylilääkärinä, sekä Hämeenlinnan keskusvankilan lääkärinä. Karisto Oy:n myyntipäällikkönä, sekä johtokunnan jäsenenä. Mobilisti Senior 4/24 . Hänen uransa kustantajana alkoi vuonna 1900, kun he yhdessä August Bomanin kanssa perustivat Kustannusliike Karlsson & Bomanin. Setänsä kuoleman jälkeen Onni Karistosta tuli Arvi A. Jalmari Kämäri toimi Arvi A. kaupungin valtuusmiehenä, valtuuston varapuheenjohtajana sekä johti kokoomuksen puolueryhmää. Karisto toimi yhtiön toimitusjohtajana 57 vuoden ajan. Vuonna 1902 hän siirtyi Kuopioon, jossa hän toimi ensin ylikonstaapelina, sittemmin etsivän osaston komisariona. Karisto, aiemmin Arvi Karlsson, suomensi sukunimensä 1905. Simojoki työskenteli mm. Se liitettiin Karisto Oy:hyn vuonna 1917, ja Kusti jatkoi teknillisenä johtajana
Kuitenkin jäähdyttäjän yläosassa on vuodesta 1909 asti käytössä ollut Opel -merkki, ja vielä kaksin kappalein. Sen verran tiedetään Suhosesta, että 11.11.1924 ilmoitettiin Hämelehdessä Hämeenlinnan Raatihuoneenkatu 13:sta järjestettävästä mekaanikko Yrjö Suhosen konkurssihuutokaupasta, joka järjestettiin 27. Moottori on 4-sylinterinen, joiden läpimitta on 8,2 cm, ja moottorin iskunpituus 0,094 m. Opel poistettiin Hämeen läänin kilvistä vuonna 1925, todennäköisesti siksi, koska auto myytiin eteenpäin. Mobilisti Senior 4/24 kg, autossa oli 4-sylinterinen bensiinimoottori, jonka sylinterien läpimitta 12 cm. H-497) Benz oli rekisteröity vuonna 1924, ja omistajaksi merkitty hämeenlinnalainen mekaanikko Yrjö Suhonen. Opelin vuosimallia on mahdoton määrittää ja erikoisen ajoneuvosta tekee sen, että jäähdyttäjä ei täsmää, eikä liioin korikaan, mihinkään Opel -malliin. Moottorin tehoksi on ilmoitettu 22 hv. Ehkä hän toimi seurueen vuokrattuna kuljettajana, sillä auto oli rekisteröity vuokra-ajoon. Benz (rek. päivä marraskuuta. polOpel lähdössä matkaan.. Siihen aikaan Suomessa mm. Kori ja jäähdytin on todennäköisesti jonkin koritehtaan valmistetta – kotimaisen tai saksalaisen. Auto siis kuitenkin on Opel, ja se on valmistettu Rüsselheimin tehtaalla Saksassa. Teknisistä tiedoista kerrotaan, että moottorinumero on 16345 ja auton paino 1 400 kg. Mikä hänen suhteensa on ollut matkalaisiin, on jäänyt epäselväksi. Korpivaara & Halla Oy:llä oli tapana päivittää vanhempien autojen koreja modernimmiksi. Huutokaupattavista tavaroista mainitaan mm. Moottorin iskun pituus oli 16 cm, valmistajan ilmoittama hevosvoimamäärä 33,5/65, sekä se, että autoon mahtui 6 henkeä. 14
Varsinaisesta kilpa-ajosta ei kuitenkaan ollut kyse, liekö kyse ollut enemmän käytännön järjestelyistä. Vaikka speksit eivät ihan täsmää matkan ajoneuvojen rekisteritietoihin, olisikovatko nämä kuitenkin samat ajopelit. Benzin lähtö Hämeenlinnasta. Opelin takana ikkunan edessä Onni Tawastsjerna. Wainio. Matka jatkui Kangasalle, jossa pysähdyttiin Kaivannon sillalle katsomaan maisemia. Mobilisti Senior 4/24 . Arvi Karisto pikkupojan takana tupakki huulessa, oikealla Kusti Laurela, sitten M. Benz kesäkuussa 1925, sekä Opel kolmisen vuotta myöhemmin, maaliskuussa 1928. Sattumaa vai ei, Helsingin Sanomissa oli erään matkalle osallistuneen, Jalmari Kämärin, jättämä myynti-ilmoitus 19. Ollikaisen vuonna 1925 Hämeenlinnaan perustaman V.G. Mennään! Matkaan herrat lähtivät tiistaina, heinäkuun 29. Ensimmäisenä pysähdyttiin evästauolle Vermasvuorelle, joka sijaitsee Hauhon, Tyrvännön ja Pälkäneen rajalla. Illaksi seurueet ehtivät ajamaan vielä Virroille, jossa ennen yöpymistä kummasteltiin Torisevan rotkojärviä, sekä kokeiltiin, olisiko tohtoreilla Simelius ja Tawaststjerna kalaonneakin matkassa Pilvilinnan läheisyydessä. Benz kyytiläisineen, Yrjö Suhosen ohjastamana, lähti matkaan ensimmäisenä, klo 12.00. Päivän alkaessa hämärtymään, matka jatkui Ruoveden suuntaan, jossa perille päästyään autoseurue vietti hieman enemmänkin aikaa tutustumalla Kautun kanavaan ja paikallisiin maisemiin. Evästauko Vermasvuorella. toukokuulta vuonna 1923, siis kutakuin vuosi ennen herrojen Pohjanmaan matkaa. Joka tapauksessa Suhosen Benz on mallia 10/30 PS Tourenwagen, vuosimalliltaan 1921-1924, ja vaikkei albumissa Suhosta nimeltä mainitakaan, kuvista päätellen hän toimi Benzin kuskina matkan ajan. Onni Kariston kuljettama Opel seurasi perässä Hämeenlinnasta klo 12.30. Se tiedetään kuitenkin varmasti, että molemmat matkalla olleet autot on myyty automonttööri Väinö G. Kalaonnea ei kuitenkaan mukaan ollut tullut. Benz saavutetaan Orivedellä: Opel ensimmäisenä, Opelin takana ajolasit päässä: Onni Karisto, edessä A. päivänä. Ilmoituksessa kaupattiin Saksasta tulleita neljän hengen Opelia 16-22 hevosvoimaisella moottorilla ja nahkasisustuksella, sekä 16-32 hevosvoimaista kuuden hengen Benziä nahkasisustuksella. Ollikaisen Autokorjaamo ja -koulun käyttöön. Siellä paikallisiin nähtävyyksiin lukeutui Oriveden kirkko, sekä tottakai Oriveden kahvilassakin piti piipahtaa. Kangasalta autokunnat suunnistivat Orivedelle. Kautun kanava rakennettiin vuosina 1884-1885 Paloveden ja Ruoveden väliin, ja sen ylitti alun perin kääntösilta, jossa matkalaisetkin poseeraavat. Vermasvuorelta matka jatkui Pälkäneelle, jossa autokunnat tutustuivat tohtori Onni Tawaststjernan kesäasuntoon Rönniin, sekä hänen metsästysmaihinsa. Se on alueen korkein kohta ja ollut suosittu näköalapaikka aikoinaan. 15 kupyöräja konekorjaamoon kuuluvia koneita ja työkaluja, sekä yksityiskalustoa. Luukanen.. Automobiilia ei ilmoituksessa enää mainittu
Tulijoen maisemissa Benzin eturengas puhkesi, ja muiden matkalaisten raapiessa tilanteessa lähinnä päitään, autojen kuljettajat ja monttöörit Onni Karisto ja Yrjö Suhonen korjasivat rikkoutunutta rengasta. Autonohjaajat aamiaisella: Onni Karisto ja Yrjö Suhonen syömässä aamiaista luonnon helmassa ja kärpästen keskellä. Ken mahtoi olla Aukusti Simelius ja Onni Tawastsjerna onkimassa. B. Muut katsovat vieressä ja polttelevat sikareitaan. Kunhan rengas oli saatu kuntoon, matka jatkui Alavuuden Sapsalammille, jossa matkalaiset vierailivat pohjalaistalossa Kaisa Olkkosen vieraana. Pilvilinnan rannoilta matkalaiset suunnistivat katsomaan vielä Herraskosken vuosina 1903-1907 rakennettua kaunista kanavaa, joka on tähän päivään asti ympäristöineen säilynyt lähes alkuperäisenä. päivä alkoi aamiaisella luonnon helmassa. Keskiviikko 30. Wainio, ajolasit otsalla Onni Tawaststjerna, oikealla reunalla M. Luukanen. Saman järven rannalla sijaitsi vuosina 1903-1945 myös taiteilija A. Sandbergin taiteilijaateljee Pilvilinna. Yrjö Suhonen paikkaa kumia, Onni Karisto kummastelee paljetta Benzin päälirenkaassa. Muut raapivat päätään, eikä herrasmiehet halua osallistua renkaan vaihtoon. Mobilisti Senior 4/24 Nämä rotkojärvet koostuvat kolmesta eri järvestä, Alainen Toriseva, Keskinen Toriseva, ja Yläinen Toriseva. Hullusti kävi! Benz menetti kumminsa Tulijoella”. Vai oliko 100 vuottakin sitten niin, että nuoriso hallitsi nykyajan kotkotukset, kuten automobiilit, vanhempaa polvea paremmin?. Alainen Torisevassa sijaitsee korkea ja jyrkkä Inkerin kallio, joka on saanut nimensä sulhoaan surevasta neitosesta, joka heittäytyi kalliolta järven syvyyksiin. Ruoveden takamailla: vasemmalla A. Matkan jatkuessa Alavudelle päin, sattui matkan ensimmäinen haaveri. 16
Pikainen pysähdys tehtiin Jepualla, ruotsalaisen asutuksen rajapyykillä, ja matka jatkui Uusikaarlepyyn kautta Pietarsaareen, joka olikin matkan pohjoisin piste. Arvi ja Onni Karisto paikallisten pikkupoikien kanssa katsomassa monttöörin tekemisiä. Sieltä autokunnat jatkoivatkin vauhdikkaasti eteenpäin. Wainio ja edessä lakki päässä Onni Tawaststjerna. Kusti Laurela tuuppaa jalkapumpulla viimeiset ilman vaihdettuun renkaaseen. Strenbergin tehdas valmisti mm. Pohjanmaan pyhätöt Pohjanmaalle saavuttuaan poppoo kierteli eri nähtävyyksiä. Opel kuvattu Uudenkaarlepyyn kirkon edessä. Alavuuden sankaripatsas, vuoden 1808-sodan muistopatsas, Peräseinäjoen sekä Nurmon kirkot ehdittiin kaikki käymään läpi ja ikuistamaan filmille. Kun auto oli saatu kuntoon, oli Strenbergin tupakkatehtaaseen tutustuminen vuorossa. Keskiviikkona matkamiesten piti huollattaa Opelia Pietarsaaren konepajalla. 17 hän, ehkäpä joku lukija tunnistaa kyseisen pohjalaismummon. Saimaa-merkkistä tupakkaa. Nurmolta matka jatkui Lapualle, jossa vietettiin pidempikin hetki. Onni Tawastsjerna vaikuttaa epäuskoiselta Arvi Kariston ja Kusti Laurelan reittiohjeistuksiin. Pietarsaaresta lähdettiin kohti etelää. Mobilisti Senior 4/24 . Huomattavaa että jäähdyttäjäkin on otettu irti huollon ajaksi. Onni Tawaststjerna luu ulkona pelkääjän paikalla.. Vuodesta 1762 toiminut tehdas lopetti toimintansa vuonna 1998. Nykyään tehtaan tilalla on Stenbergin Tupakkamuseo. Kämäri, Aukusti Simelius, Arvi Karisto, A. Paluumatka kulki nyt rannikkoa pitkin, ja ensimmäinen pysähdyspaikka oli jo menoAlavuuden patsaspuistossa lepäämässä: Jaakko Tuuri, J. Oikealla: Opelia huolletaan
Kun Laurela oli saanut renkaan täyteen, saattoi matka taas jatkua. Juhlahumussa matka jatkui Juuttaalle katsomaan Döbelnin patsasta, sekä Oravaisiin tutustumaan muistopatsaaseen, molemmat 1808 Suomen sotaan liittyviä muistomerkkejä. Ilmajoelta matkalaiset jatkoivat kohti Kristiinankaupunkia – Kurikan, Kauhaoen ja Karijoen kirkkoja katsastaen. Kirkon pääsisäänkäynnillä on muistomerkkejä vuoden 1918 sisällissodasta. Nyt, sata vuotta myöhemmin, ilmajokelaiset suunnittelevat patsaan kunnostusta. Voi vain kuvitella, miten hikistä ja pitkäkestoista hommaa se oli loppukesäisessä lämmössä. Poppoo myöhästyi kuukauden verran Jaakko Ilkan ja kaikkien nuijasotureiden muistomerkin paljastamistilaisuudesta, joka kaksipäiväisenä keräsi yhteensä huikeat 18 000 osallistujaa. 18 . Vänrikki Stoolin tarinoissa oleva J.L. Senkin seurue ehti matkallaan nähdä. Olihan matkalla mukana olevan, Arvi Karisto Oy:n konttoripäällikkö Jalmari Kämärin syntymäpäivä. Onni Karisto vaihtoi nyt erikoisella kuviolla varustetun valkoisen päälirenkaan riekaleiksi menneen tilalle. Patsaan läheisyydessä sijaitsee myös sikäläisen vanhan kirkon paikalle rakennettu Ilmajoen museo, joka on valmistunut vuonna 1914. Runebergin runo “Döbeln Juuttaalla” kertoo nimenomaan tästä taistelusta, jossa eversti Georg Carl von Döbeln johti prikaatiaan venäläisten armeijaa vastaan, lyöden heidät ja pakottaen vihollisen perääntymään aina Alahärmään asti. Aukusti Simelius istuu astinlaudalla. Huomaa aikamoinen paketti vararenkaita lokasuojan päällä. Tuleva kaupunginjohtaja Laurela sai kunnian pumpata matkassa olleella jalkapumpulla renkaaseen ilmat. Kirkon suunnitteli arkkitehti Carl Axel Settenberg ja löytyyhän sieltä mm. Matka jatkui taas ilman ongelmia Opelilla ja Benzillä ajaen. Torstaina 31. Vaasan kirkko sijaitsee aivan Vaasan keskustassa, ja se on otettu käyttöön vuonna 1862. Albert Edelfeltin teos “Paimenten kumarrus”. Vaasaan asti ei vielä päästy, sillä autokunnat suunnistivat tutustumaan Vöyrin puukirkkoon, joka on muuten Suomen vanhin edelleen käytössä oleva puukirkko, se on valmistunut jo vuonna 1626. Se toimi tuolloin, vuonna 1924, kunnalliskotina hoidokkeineen, mutta alueella oli myös Topeliuksen museo. Mobilisti Senior 4/24 matkalla tutuksi tullut Uusikaarlepyy, jossa matkalaiset tutustuivat ensitöikseen Zachris Topeliuksen synnyinkotiin Kuddnäsissä. Viereisessä kuvassa Opel tunkattuna kivien ja puun pätkien päälle, mitä nyt on tien vierestä sattunut löytymään ja etuakseli irroitettuna korjausta varten. Vääntynyttä renkaan ripustusta ja akselia tutkivat Yrjö Suhonen ja Onni Karisto. Lapväärttissä Opel syöksyi ojan yli ja aidan läpi. Onni Karisto vierellä. Perillä Vaasassa käytiin, totta kai, ensimmäisenä tutustumassa paikalliseen kirkkoon. Heinäkuuta, kun Topeliuksen synnyinkoti oli käynyt tutuksi, ja kunnalliskodissa yövytty, oli ilmassa pientä juhlan tuntua. Matka jatkui ja seurue pääsi jälleen takaisin suomalaiselle alueelle, Ilmajoelle. Lepohetken matkailijat pitivät Munsalassa matkalla Vaasaan. Kämärin 43-vuotispäivää juhlistettiin paikallisessa kahvilassa Uusikaarlepyyssä. Kun seurue jatkoi Vaasan suuntaan, puhkesi jälleen rengas, tällä kertaa Opelista. Onnin takana seisoo Arvi Karisto.
Raumalaisen Vieraskoti Hälläpyörän pihalta pääseminen tuottaa vaikeuksia. Matkustajat eivät onneksi saaneet pahempia kolhuja, mutta auto sitten niidenkin edestä. Matkalla pysähtyivät herrat vielä, kuinkas muuten, Luvian kirkolla, sekä katsomassa Luvian sankaripatsasta. Rauman “suurkaupungissa” matkaseuruetta ihmetyttivät eritoten kaupungin kapeat kadut, jossa Onni Kariston kuljettajan taidot joutuivat tosissaan koetukselle isolla Opelilla puutalojen “Charlotta” oli vanha Porissa Kokemäen ylittävä ponttoonisilta, jonka korvattiin rautasillalla vuonna 1926. Lohman. Onni Tawaststjerna opastaa ja Onni Karisto luotsaa Opelia. Auton etuakseli oli vääntynyt. Porin kirkon tsekkaamisen jälkeen he lähtivät kohti Raumaa – tutustuen matkalla olleisiin Irjanteen sekä Eurajoen kirkkoihin. Kokemäen rannassa oli vielä vanha Charlotta-niminen ponttonisilta, joka oli otettu käyttöön vuonna 1855, Charlottan päivänä. Mars-hinaajat olivat Rosenlewin omistuksessa ja hinasivat Kokemäen joessa proomuja Mäntyluotoon, jossa niiden lastit siirrettiin siellä odottaviin laivoihin. 19 Lapväärttiin saapuessa sattui Opelilla matkanneille reissun pahin onnettomuus. Sen korvasi vuonna 1926 uusi Oy Constructor Ab:n rakentama rautasilta. Sata vuotta sitten autonkuljettajalta vaadittiin muitakin taitoja, kuin B-luokan ajokortti, joten etuakselin irroittaminen paikan päällä ja sen oikaiseminen mukana olleilla työkaluilla mekaanikko Yrjö Suhosen avustuksella, sujui muitta mutkitta. Matkaseurue tutustui Kristiinankaupungin keskustaan kauppatoria myöden ja vieraili – jälleen – paikallisessa uudessa kirkossa. Onni Kariston ohjaama auto suistui ojan yli, ja aidan lävitse niin kovalla rytinällä, ettei vaurioitta selvitty. Levähdystauon jälkeen matka jatkui taas etelään, kohti Poria. Kun Opel oli saatu ryteiköstä takaisin tielle, ja vahingot tarkistettua, huomattiin kuljettajan puolen etupyörän harittavan vähän miten sattuu. Tämä Suomen toiseksi suurin maaseutupyhäkkö on valmistunut vuonna 1851, ja sen on suunnitellut saksalainen arkkitehti E.B. Se korvasi vanhan puisen sillan vuonna 1887, jolloin talollinen Maurits Tuomila rakennutti tuon uuden sillan. Lähde länteen Automatkan jatkuessa etelää kohden, matkalaiset levähtivät ja nauttivat kaljaa Lankosken kiviholvisillalla Merikarvialla. Matkalaisten valokuviin osui myös Mars II -laivan perä. Mobilisti Senior 4/24 . Carl Ludvig Engelin suunnittelema, vuonna 1841 valmistunut kaupungintalo, joka toimii nykyisin raatihuoneena. Kun Opel saatiin tien päälle, herrasväki pääsi ihailemaan – taas – mitäs muutakaan, kuin Lapväärtin kirkkoa. Lankosken silta oli osa valtatie 8:aa aina vuoteen 1960 asti. Porissa olikin enemmän katsottavaa kuin monessa matkan varrella olevassa maalaiskylässä. Aukusti Simelius edessä, lakki päässä aitaa vasten Onni Tawaststjerna.. Nimestään huolimatta se ei ollut uusi edes vuonna 1924 – valmistunut vuonna 1897
M/S Tortugas oli norjalainen moottorilaiva, joka oli valmistunut vuonna 1923. Jalmari Kämäri oikealla, takana auton varapyörien vierellä seisoo Onni Karisto. marraskuuta 1942, sen ollessa matkalla Etelä-Amerikkaan. Opelin takana Aukusti Simelius, Vasemmalla mättäällä makoilee Jaakko Tuuri.. Viimeisenä se seilasi maailman meriä Agios Georgios -nimisenä 1950-luvun puolivälissä, ja romutettiin vuonna 1956. S/S Hollandia taas oli Liettulaisen A.H. Majapaikaksi löytyi Vieraskoti Hälläpyörä. Tällä kertaa oli WaiArvi Karisto ja Aukusti Simelius ihailevat Rauman satamassa S/S Hollandiaa ja S/M Tortugasia. Kaupunkiin tutustuessaan näkivät matkalaiset Rauman satamassa Hollandia ja Tortugas -nimiset laivat. Raumalla Opelin rengasta jouduttiin taas täyttämään. Tauko Säkylän Pyhäjärvellä. Vuonna 1924 rakennuksen yläkerrassa oli museo, ja alakerrassa poliisilaitos. Schwedersky Nachf GmbH:n omistama rahtialus. Se oli valmistunut vuonna 1917 Jan Van Steen nimisenä T. Mobilisti Senior 4/24 välissä. Van Duijvendijkin telakalta Etelä-Hollannista. Se lastasi kesällä 1924 Kotkassa sekä Raumalla ja matkasi sitten Kuuban kautta Yhdysvaltoihin. Proomussa lautalasti menossa S/S Hollandian kyytiin. Satamasta herraseurue jatkoi ihailemaan vuonna 1776 valmistunutta Rauman raatihuonetta, jonka suunnitteli Turun kaupunginarkkitehti Christian Schröder. 20 . Saksalainen U67 sukellusvene torpedoi ja upotti Tortugasin Barbadoksen itäpuolelle 18