4 AUTOLAA MUISTAEN OLIHAN KERRAN GUTBROD . LUMENLUONNIN MALLIA SAKSALAISILLE . TUNTEMATON TT-AJO . VÄRIKUVIA HELSINGISTÄ PALJON KUVATALKOITA JA LEHTILEIKKEITÄ! MOBILISTI Ajoneuvohistoriallinen aikakauslehti | 2019 | 13,00 € S e n io r No.
Kai L. 32 Kummallisuuksien kertauskuvia 38 Helsingin värit 42 Uutisia, tapahtumia kuultua 48 Georg von Pfalerin leikkeitä 51 Gutbrod 54 Glas 1700 57 Tukka putkella 60 Lumenluontia saksalaisille 64 Tuntematon TT 68 Lukijoiden postia 72 Skoda-esite 74 Pintautunut Dixi 76 Kar-Airin DC6 78 Hulvaton Hudson Kuin VARKAIN M obilistin nelikymppishumussa jäi huomaamatta että Senior -lehti täyttää pian sekin jo 20 vuotta. Lehti ei vastaa sisältönsä virheettömyydestä. Miten se nyt menikään: Kuka sen kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse. Myös omat varoituskellot kilisyttelivät: lukijakunta nuortui ohitseni, enkä enää puhunut heidän kanssaan samaa kieltä. 09-2727 100 fax 09-2727 1027 e-mail: senior@mobilisti.fi TOIMITUKSEN OSOITE Niittyläntie 11 00620 Helsinki PÄÄTOIMITTAJA Kai L. Ensisijainen tavoitteemme on saada aikaan keskustelua, tietojen ja mielipiteiden vuorovaikutusta. Jäin vuoden 2000 alusta Mobilistin teosta eläkkeelle. ja 4.12. Bremer 0400 799 730 GRAAFIKKO Matti Ouvinen PAINOPAIKKA Hämeen Kirjapaino Oy, Tampere ISSN 1457-6988 PANKKI NORDEA FI80 1025 3000 2143 15 . Olihan 65-kesäisen syytä vähän jo hellittää, vihjailivat. Bremer. Pakahduin mielihyvästä marraskuisilla ilmailukirjallisuuden päivillä Suomen ilmailumuseolla Seutulassa. Kuulin kiitosta ihmisiltä, joilla ei ole minkäänlaista kenttäkontaktia ajoneuvoharrasteeseen. Oleellinen kimmoke perustamiseen oli saada luettavaksi nimenomaisesti Suomi-historiaa. Sisältö Mobilisti Senior 4/19 . Lisäksi uudessa kirjapainoja viestintätekniikassa oli lähes mahdotonta pysyä kelkassa. Lehti ilmestyy vuonna 2020 27.3., 26.6., 11.9. Tämmöistä tällä kertaa. Sisältö KUSTANTAJA Kustannus Oy Mobilisti Niittyläntie 11 00620 Helsinki puh. Eräskin korkean koulutustason professori kertoi lehtemme olevan hänelle joskus jopa ideasarvi esitelmiinsä. 3 MOBILISTI A j o n e u v o h i s t o r i a l l i n e n a i k a k a u s l e h t i S e n io r 4 Fiat – vihdoinkin 6 Peugeot oli iso 11 Armi-pickup 12 Kuvatalkoot 20 Autolaa haikaillen 24 Pitääkö olla huolissaan. Siispä keksin aloittaa Senior Mobilistin. Ajatus joutenolosta ei silti kiehtonut
Poloinen yritti pullikoida, mumisten kotona odottavista bambinoista ja mammasta, mutta totteli. Se lähti Roomaan ilman meitä. Menetin suuntavaistoni täysin. Kysyin, haluaisiko hän aloittaa ratin takana. Iso pikku-Fiiu kootaan Serbiassa vanhoilla Zastavan tehtailla!. Napolin kentällä emme pitäneet kiirettä edetä lähtöportille. Mielessäni kyti elokuvista opittu mielikuva: Italiassahan joka toinen osaa hitusen englantia. Mistä se kantautuu. Tällä kertaa aistin, että italialaista peräpään valvojana toiminutta kuskia ärsytti verkkainen tahtimme. Se oli virhe. Jos puristaisin yhteen käteen paremmin mahtuvaan muotoon takavuosien kokemuksiani italialaisista henkilöautoista, se voisi mennä näin: ruostuminen maistui, sähkötöiden laatu liian usein alamittaista, ohjauspyörät ohuita ja liukkaita, istuma-asento kuin armeijassa riu’ulla, ovitiivisteet ja lukot sekä omituisia (Ritmo) että erittäin jäätymisherkkiä. Mobilisti Senior 4/19 FIAT Vakavastiotettava viimeinkin Poden yllättäen apinetta syöttää Fiatin mainetta esiin. Oli paksulti yli puolenyön, kun saavuimme isäntiemme valitsemaan hotelliin Roomassa. 4 . Eikä siinä kaikki. Kuten tapana oli, tutut kaverit valitsivat toisiaan ajopareiksi, siihen katsomatta, oltiinko kilpailevista lehdistä. kuvat: Raija Scheithauer M uistiini mahtuu kaikenlaista – olkoonkin, että jälkeenpäin jo hymyilyttävää – italialaista pikkumokaa 60ja 70-luvuilta, jolloin sain usein vierailla Italiassa lehdistömatkoilla – mm. Jollakin puolitaivaallisella johdatuksella löysin lopulta Roomaan johtavalle valtaväylälle, ja siitä vihdoin käyttöömme varatun hotellin eteen, jossa isännät jo pikkunosteessa vinoilivat, missä olimme oikein kupanneet. Ryntäsimme ulos aseman eteen, ja siellähän se yhä oli. elelimme siellä omin avuin. Autojen luonne ja verrattavuus hukkui omituisiin nimiseka500 L:n kokoonpanon ja esimerkiksi ovien tömähdyksen laadukkuus yllättää. Ei voi olla normaalia, että 120 vuotta tuotannossa olleen merkin menekki on Suomessa sementoitunut nykyisiin mataliin myyntilukuihin. Lisäksi kaveri oli ihan pihalla reittikartalta. Yksikään ei osannut englantia. Ehkä on aika tarkistaa omiakin ennakkokäsityksiä. Olin taannoin lomalla Italiassa ja vuokrasin ”pienen” viissatasen – niin ajattelin. ”No, ei ole väliä. Parikseni valikoitui iso kaveri Lapista. Jostakin syystä ajattelin, että tällä kertaa katson, kuka jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Moottorit vielä menettelivät, mutta vaihteistojen toiminnassa oli liikaa epämääräisyyttä (Fiat 238 -pakettiauto). Ikuinen arvoitus on, äkkäsikö lehdistömatkan isäntä edes, että koneeseen jäi viisi tyhjää istuinta. Pitäisi ajaa vähintäänkin urheilullisen rutinoidusti, muuten näyttää arkajalalta. Samansuuntaista koin keväällä 1977, kun Suomen Volvo lennätti kymmenen lehtimiestä Roomaan. Heilautin kättäni ja päästin hänet ohi. Alfa Romeon kutsumana kerran kolmesti vuoden aikana. Mitä sillä sainkaan: viisiovisen, kooltaan taksiin kelpaavan 4,3 metriä pitkän henkilöauton, josta aistini nuuhkivat lopultakin uudenlaista autoajattelua. Oli jo ilta ja kenttä hiljainen. Ympärillä tappoi aikaa rivistömustapukuisia ikäihmisiä hyväntahtoisesti hymyillen, mutta siihen se jäi. Ehtyvää järjenjuoksuani himmensi aito pelko siitä, että vieruskaverillani oli jonkinlainen sydänkohtaus. Muiden nuiva katse, ”No, nuo nyt ovat sieltä Kalevalan metsistä” ei riemastuttanut. Sorruinkin usein samaan: jos maisema oli kiva, hidastelin ja katit piittasin annetusta aikataulusta. Meitä oli viisi ”skandinaavisen hidasta” toimittajaa, kolme Suomesta, pari Norjasta. Matkaoppaamme oli asioiden hoidosta meitäkin pahemmin pihalla. Lisäksi mallisto oli päänsärkyä tuottavan sekavaa ja muuttui liian tiuhaan. teksti: K.L.B. Sitten jollain meistä sytytti: olisiko meidät kentälle tuonut pressimatkan tilausbussi yhä paikalla. Siellä porukka istutettiin bussiin, joka vei meidät moottoritien taukopaikkaan. Jäimme nalkkiin pyhien yli hotelliin, ts. Monta vihaista ja raamikasta pohjolan poikaa komensi kuorossa kuskin kääntämään keulan kohti Roomaa (240 km). aamulla selvisi, että maahan oli julistettu yleislakko. Lopulta hän vielä kehtasi olla hauska kysyessään: ”Kai kaikki ymmärsivät?” Me kiltit suomipojat nyökytimme hyväksyvästi päitämme – tuloksella, että jatkossa olimme joka käänteessä ne pahimmin eksyvät. Pelmahdin jonkun kylän torille apua toivoen. Pian koneen käytävälle ilmestyi tanskalainen Fiatedustaja esitelmöimään mitä, ja millä aikataululla perillä toimittaisiin – tanskaksi. Eräällä toisella kutsulla tusinan verran suomalaisia moottoritoimittajia lensi Kööpenhaminaan, siirtyäkseen siellä isompaan koneeseen pohjoismaisten kollegoitemme seuraan. Siellä saimme allemme uudet Volvo 240 Dieselit, joilla oil tarkoitus ampaista testireitille ja ajaa yöksi Roomaan. Tuli ilta, alkoi sataa ja salamoida. Eikä mitä, apukuskini alkoi voida pahoin, oksennellen etulattialle. Paljastui, ettei apukuskillani ollut aikomustakaan tarttua rattiin. Kerran Napolissa Alfaisäntien piti lennättämän meidät koeajopäivän päätteeksi Roomaan. Rättiväsyneenä, vain lepuuttava vuode mielessäni kuulin, kuinka äkkiä virkistynyt matkakaverini hoki: ”Oli muuten kivan vaiherikas matka”. Aja sinä.” Vaitonaisen alkumatkan jälkeen hän virkkoi: ”Niin onhan minulla kotona sellainen kesä-Kadett, mutta tosiasiassa olen maataloustoimittaja, ja tämä on minulle ikään kuin palkintomatka.” Vastaavilla testimatkoilla minulla on aina ollut vaikeaa asennoitua pelin henkeen. Olisi ehkä kannattanut, sillä kentän porttivahti salpasi kulkumme näköpiirissä ja lähtövalmiina olevaan koneeseen, koska se oli kuulemma jo liian täynnä
Olen näkevinäni kaksi korostetun hyvää maahantuojaa. Oli nimekästäkin myyjää, kuten Finla Oy (Vuola-suku) ja Stockmann Oy, mutta miksi niin Veho kuin Aro-Yhtymäkin väsähtivät kovin äkkiä. Argenta oli kai entinen Fiat 132. . 124:n venäläinen sovellus, Lada on tänään varma suosion kohde. Sitäkin on lupa ihmetellä, miten eri tavoin muissa maissa lisenssillä valmistetut Fiatit menestyivät. Esko Metsäkonkola. Merkin näkyvyyttä edistivät myös monet julkisuuden henkilöt, naiskauneutta unohtamatta ( Lenita Airisto). Ja autoon noustaan ei kampeuduta kuin kilpuriin. Muutenkin Autonovon myyntiporras kihisi aiheeseen sydämellä paneutuneita osaajia: Matti Takala, Rurik Lönnroth, Ismo Johansson jne. Poika miltei sylkäisi autoni suuntaan ja viittasi huoltokentän laidalla olevaan autoonsa: Ford Focus. ins. Fiat 130 oli V6-koneella kulkeva lippulaiva, mutta Fiat 133 piskuinen tintti. 5 melskoihin. Heitä autoineen vilahteli lähes kaikkien lehtien sivuilla. Italiassa sikäläisten autovuokraamojen peruskalustoa on pieni, mutta neljälle tilava Lancia Ypsilon – sekin Fiat-pohjainen. Yleistaakkana leijui epäilys, etteivät italialaiset nähneet kaupanteossa juurikaan Tanskaa pohjoisemmaksi. Fiatin puolestapuhujia ei puutu. Vanha-autokentältä tuttuja ovat esimerkiksi Rainer Mäkipää ja museotarkastaja Martti Peltonen. Heiltä onnistui myynti melkein kuin yksinoikeudella Suomen armeijalle, mm. Ensin oli Oy Alftan Ab. Vallankin rallipuolella menestyivät Liedes, Öynap, Vaara ja jopa Klaus Bremer. Fiat-maahantuoja on kautta aikojen vaihtunut tiheästi. Oli Miraa ja Mirafioria, Puntoa, Tipoa ja Tupua (vai oliko se Aku Ankasta?). Vähemmän entisessä Jugoslaviassa koottu Zastava, puolalainen Polski-Fiat tai espanjan Seat. Toisesta menestyksen aallosta kantaa kunnian Autonovo Oy (taustalla Hankkija Oy) ja erityisesti sen tulisieluisen Fiat-myönteinen johtaja, varhain edesmennyt dipl. Autonovo Oy:n ansiosta Fiat oli kuitenkin monet vuodet Pohjoismaissa suhteessa eniten myyty automerkki – kiitos Fiat kuusisatasen. Olisi siis turhaa väittää, ettei Fiatilla ole hievahtamattomia merkkiystäviä. Mobilisti Senior 4/19 . legendaarisen hyvät Terra-kuorma-autot ja pari isointa Fiatia presidentti Relanderille. Takapenkillä on täysmittaisille sopivat tilat. Kun tankkasin vuokra-Fiiuani, kysyin uteliaisuuttani bensapojalta, mikä hänen suosikkiautonsa on, kentiskö tämä 500L Wagon. Jos olisivat, monen italialaisauton helmasynti, heikko lämmitin, olisi jo historiaa. 500 L ei nimestään huolimatta ole pikkusinteille. Ulkonäkö – makuasia – ei ole räjähtävän sytyttävä, mutta se enin muu on!. Viimeistään Fiat 128 herätti vauhdikkaan ajon ystävät
6 . Jan Enqvist Peugeot 203 oli Peugeotin ensimmäinen todellinen menestysmalli Suomessa. Peugeotilla ja Suomella on joka tapauksessa muutakin yhteistä kuin vaakunaeläin. Mobilisti Senior 4/19 Peugeot Peugeot SUURI SUOMESSAKIN Tämän vuosituhannen rekisteröintitilastojen valossa saattaa vaikuttaa siltä, että Peugeot kuuluu autonvalmistajana luokkaan ”ynnä muut”. Se ei aivan pidä paikkaansa, sillä merkki ehti pureutua Suomeen jo ennen sotia ja oli niiden jälkeen aina 70-luvulle asti meikäläisessä autokaupassa iso tekijä. Kuvassa jono vastalaivattuja 203:sia seisoo Helsingin Länsisatamassa kerran 50-luvulla.. Yrityksenä Peugeot täyttää ensi vuonna 200 vuotta ja tänä vuonna juhlittiin 115-vuotisia jo autonvalmistajanakin. Vaisun välivuosikymmenen jälkeen Peugeot nousi uudelleen parrasvaloihin 80-luvun modernin mallistonsa turvin, mutta se on jo myöhempien aikojen historiaa. Aimo Ahon sodan jälkeen perustama Maan Auto Oy toi modernia itsekantavaa mallia parhaina vuosina satoja kappaleita, ja 203 oli Suomessa hyvin arvostettu. Se ei ole ihme, sillä ajettavuus oli 50-luvulla vähintään kymmenen vuotta aikaansa edellä
Auto säilyi ja sen omisti takavuosina mies, jolla oli myös Suomeen uutena myyty 203-avo. 7 Kovana autourheilumiehenä ja Eläintarhan kilpakuljettajana tunnettu Seppo Rikkilä pääsi vierailemaan Peugeotin tehtailla Sochaux’ssa vuonna 1952. Mobilisti Senior 4/19 . 203-mallien virrassa maahan ui myös todellisia harvinaisuuksia, kuten joitakin avomalleja ja tämä kovakattoinen coupé. Avoauto taisi olla sama kuuluisa yksilö, jonka Siro Toivela ajoi vuoden 1954 Eltsussa puuhun yrittäessään kuolemaa halveksuen ohittaa ruotsalaista Ferraria. Tuotanto moderneine maalauslinjoineen oli viimeistä huutoa, ja niin täytyi ollakin, sillä 203:sia valmistettiin 1948-60 miltei 700 000 kappaletta. Tässä coupé 70-luvulla Heikki Vainikaisen ikuistamana.
Tämä yksilö sinnitteli vuoteen 1958, jolloin kuva otettiin, mutta tuhoutui pian sen jälkeen. Isompi jäi itäystävän kynsiin talvisodassa, kun Salmin pitäjä oli evakuoitava vainolaisen tieltä. 8 . Aikansa tila-auto, seitsemän miehen 402, oli erinomainen taksi, ja useimmat luultavasti päätyivät uutena siihen käyttöön. Saman kohtalon koki tämä toinen Suomi-402, joka hakkautui 60-luvulla palasiksi Keski-Pasilassa ja jäi laajenevan ratapihan alle. Ainakin yksi pieni 202 kuitenkin pelastui ja tuli myöhemmin Esko Rahkosen (?) entisöimäksi.. Auto omittiin parempiin suihin ja yhytettiin sattumalta uuden omistajan hallusta Pietarissa 90-luvulla. Siellä se yhä on, jossain kohutun Mall of Triplan – nykyhelsingiksi kuulemma Mällin – alla. Sekä 202(oik.) että 402-avoautoja tuli maahan ennen sotaa ainakin yksi kumpaakin. Mobilisti Senior 4/19 T:mi Kustaa Sihvo ja Töölön Autotarvike Oy ehtivät tuoda Suomeen joitakin kymmeniä 202ja 402-malleja ennen talvisodan syttymistä
Mikkelin suunnalla heillä oli 60-luvulla työvälineenään korotettu Peugeot 404 Commerciale. Mittaamisja punnitsemisvälineitä tarkastavat kaupunginvakaajat olivat tärkeitä virkamiehiä. Tämän Kymenlaakson laatoissa liikkuneen 1924-mallin omisti aikoinaan imatrankoskelainen C. Auto ilmeisesti sulatettiin Imatralla 70-luvulla. Peugeotit olivat aikoinaan jotakuinkin ainoita autoja, joita näki Suomessa kattoluukulla varustettuna. Rings. Peugeot 403 jatkoi 203:n menestystä vuodesta 1955 alkaen. Tässä tavallista äveriäämmin koristellulla (konepellin eturipa) 403:lla demonstroidaan nastarenkaiden ylivoimaisuutta jäällä joskus 60-luvun alkuvuosina. Samaa korikuosia nähtiin myös ambulanssina, mutta silloin akseliväli taisi olla pidempi. Mobilisti Senior 4/19 . 9 Peugeotin ensimmäinen maahantuoja oli Korpivaara & Halla Oy, joka liitti merkin edustuksiinsa heti sisällissodan jälkeen vuonna 1918. Sellaisen oli saanut tehtaalla myös AGG-82, joka säilytti ryhtinsä pitkään, vaikka vaaleanharmaa väri olikin menettänyt kiiltonsa jo aikoja sitten.
ZGJ-kilpisarja oli jaossa vuonna 1968. D4-pakettiautoja saatiin Suomeen suuria määriä 50-luvulta alkaen ja niitä liitti jakelulaivastoonsa mm. Myöhempien aikojen J-mallisto ei saavuttanut ihan yhtä tukevaa jalansijaa, vaikka olikin 70-luvulla tavallinen näky. Mobilisti Senior 4/19 Ylivääpeli seuraa dokumenttien täyttämistä Auto-Klubin tiepalvelun 404-farmarin konepellin päällä. 10 . Luultavasti asiakkaan ominaisuudessa, sillä tiepalvelutoimintaa tehtiin vapaa-ajalla, ei virkapuvussa. Peugeotilla oli sanansa myös kevyiden hyötyajoneuvojen kaupassa. Osuman vasempaan etukulmaansa saanut Peugeot 404 vedettiin Maan Auton hyvin varustetulla korjaamolla suoraksi Porto-Power -koripenkissä. Fazer. Tällainen Hiabilla varustettu avolavaversio oli kuitenkin harvinaista herkkua, semminkin kun saattaa olla varustettu jopa miehistöhytillä. Mallisarjan toista reunaa edustivat Pininfarinan korittamat 404 cabriolet ja coupé. Alalla vetolaitteita kutsutaan yhä portoiksi. Tässä on meneillään toisen Suomeen uutena tai uudennahkeana tulleen 404 Cabrioletin kenttäkunnostus jossain päin Suomea 70-luvulla.
Kun sitten seuravan kerran siitä kuulin, se olikin jo USA:ssa. ”Itäsuomalaisemme” olikin nyt Yhdysvalloissa. käytössä. Auton omistajista ennen Esko Rahkosen 70-lukuisia kauppoja, ei ole hajuakaan. Se on ollut vuosia eräällä yli kahdeksankymppisellä harrastajalla, mutta en tiedä onko yhä. Avolava-Armin tekee maukkaaksi myös ongelmaton lattia-keppivaihteisto, oletettavasti tuttua Austin-tavaraa. Mallia valmistettiin vain muutamia satoja, joista parisataa vietiin Australiaan. autoyksilön pelastuneen Rahkoselle, saatoin tehdä virheen. Itsekkäästi ajatellen se sopisi pariksi nelioviselle Whitley-yksilölleni ja olisi avolavoineen on kuin luotu kesäaikaiseksi romutorien kulkupeliksi. Esko löysi auton muistaakseni Someron tienoilta maahan jo maatuneena. Tarjouduin itsekin Armstrongia ostamaan ”sukumme edustuksiin ammoin kuuluneena”, mutta jäin huudoissa toiseksi. Etten arvaisi, ”Armi” koetiin siellä nopeasti aika oudoksi. Samaa autoa vasemmanpuoleisella ohjauksella valmistui ilmeisesti vain ne muutamat hassut Suomeen viedyt, ehkä seitsemän, ehkä yhdeksän. . Auto entisöitiin, ja peltitöitä riitti. Nämä kuvat on otettu tämän vuoden marraskuussa Hersheyn myyntitapahtumassa. Uusi omistaja kauppasi auton edelleen Englantiin, jonne sen arveltiin myös luontevasti kotiutuvan. Tämä tapahtui hänen viimeisenä elinvuotenaan. Valehtelisin, jos sanoisin, ettei sen toisen pelastaminen kiinnosta minua. Kuvan Suomessa kuitenkin pitkään vaikuttanutta autotyyppiä oli alkujaankin vain kaksi, nyt enää yksi. Postin varastoissa auto sitten viihtyikin seuraavat 15 vuotta, kunnes joku äkkäsi selvittää, oliko se todellakin ollut Postin. Kun kuulin ao. Onhan tilalle saatu tuhansittain autoja vastavuoroisesti maailmalta. Olin aikoinaan, alle ajokortti-ikäisenä Carl-Otto Bremerin mukana hakemassa nuo autot rannasta. LHD-ohjauksella kulkeva Armstrong-pickup on siis äärimmäinen harvinaisuus. 11 VIIMEINEN MAHDOLLISUUS Joku kenties ajatellee hittoakos tosivanhojen autojen maasta viennin perään itkemään. Mobilisti Senior 4/19 . Mainitsin auton ilmaantumisesta lehdissämme ja samalla arvelin sen uutena olleen joko TVH:lla (Tie ja vesirakennuslaitos) tai Postilaitoksella. On myös ehkä mahdollista, että toinen samanlainen lava-Armi olisi yhä Suomessa. Eskon toivottiin noutavan auto pois. Siellä se esiintyi vielä pari kesää sitten voimaa ja pauketta möyryävien USA-autojen rinnalla. Tulos oli nolo, eli ei. Sysäsinkö väärin liikkeelle. Eskon kuoltua hänen kaikki autonsa huutokaupattiin osaavasti ja ilman kitkaa. Nokalla on kauniskäyntinen rivikuutonen, joten auto on vakaan hyvä ajettava. Jälkimmäisessä yhtiössä tunnettiin tarvetta pelastaa näytteitä heidän postimuseoonsa ja pian lyötiin jo kättä päälle. Lopulta, en tunne kaikkia vaiheita, auto livahti suureksi yllätyksekseni kesäpaikkani Lemin maisemiin. Myös moottori korjattiin, esim. K.L.B. U tility-korimallia ei suomalaisessa veromielessä hyväksytty pakettiautoksi, erillisen etuistuinten takana kun on, tosin istumasyvyydeltään lyhyt, mutta penkki kuitenkin. Runko oli niin pahasti ruosteessa, että avuksi otettiin pätkä jostakin samanmittaisesta kanttiautosta. Kuvan yksilön Suomi-historia hipaisee vitsiä. männiksi kelpuutettiin Peugeotin Indenor-dieselin vastaavat. Auto pörräsi vielä vuosi sitten itäsuomalaisissa maalaismaisemissa, mutta myytiin sittemmin lännemmäksi
Taka-alalla näkyvä kireän kulkuhaluluokan NSU on jo muutaman vuoden ikäinen, eli kuva lienee otettu 1969-70. Mobilisti Senior 4/19 K.L.B. Auto erottuu IFA F8 -malleista siitä, että maskin etuosaa kehystää kromi ja sen yläreunasta löytää vihreäpohjaisen aidon DKWmerkin. Ruotsiin ehdittiin vuosina 1950-55 (?) tuoda yli 1000 puukori/pegamoid -päällysteistä Lloydia. 12 . Sen koommin ei ole nähty edes kuvaa kummastakaan. Kevyt kenttäihme tuo 1938-39 puukori-DKW. Mikä tuollaiset kuitenkin niin pian häivytti markkinoilta. Tiedän muutamankin tuon ikäisen DKW:n, joita alkuperäiset ostajasuvut yhä säilyttävät, näin mm. Epäkurantteja kuvatalkoolaisia. Oy Optagran Helsingistä sai tuotua niitä 1952 Helsingin Autonäyttelyyn ainoastaan kaksi. Saksan itävyöhykkeellä tehdyt Ifat yrittivät nekin olla aluksi DKW -nimisiä, muta kansainvälinen tuomioistuin ratkaisi kiistan länsipuoliskon hyväksi.. Kun länsitehdas elpyi 1949 uudelleen tuottamaan DKW -nimellä kulkevia autojaan, niiden tunnus oli F49W, josta ”49” tulee markkinoinnille paluun vuodesta, ”W”, sanasta ”West”. Hämeenlinnassa
Yksinkertainen on kaunista. sekavasti käyttäytyvän rattivaihteensa vuoksi. Autoa moitittiin mm. Se jäi Suomeen Saksan armeijalta 1944. rattivaihde, toimi Adlerissa hyvin. Helsingin Autonäyttely vuonna 1952. Aikoinaan tämän näköistä Humberia etsittiin vimmalla kirjailija Kalle Päätalosta tehtävään elokuvaan. Aikansa suuri ihmettelyn aihe. Kovin kummoisesti hurraata se ei kai huudattanut. Mobilisti Senior 4/19 . Suomesta löytynee edelleen toistakymmentä 1936-39 Adler Juniorin aihiota. Hän kun ajeli vuosia tuollaisella.. Keskellä oleva Minx oli komistettu kulkemaan valkosivurenkain. 13 1939 DKW:n kojetaulua sietää verrata Suomessa paljon tutumman IFA F8:n täyteläisempään, mutta bakeliitista tehtyyn kojetauluun. F8:n sateenvarjokahva-tyyppistä vaihdevipua vedettiin monesti niin voimalla että kojetaulu halkesi. Yksi parhaiten säilyneistä nelitahtisista Adler Trumph Junioreista on tallessa Joensuun Automuseossa. Malli ei ole sen vaikeampi elvytettävä kuin aikansa vastaava etuvetoCitroën. Humbereita näkyi hetken jopa Helsingin taksina. Helsingissä on takavuosina liikkunut musta yksilö, toinen säilynyt löytynee Joensuusta Keijo Hirvosen Automuseosta
Ensimmäinen takamoottori-Skoda oli sitä paitsi paljon nätimpi kuin sitä seuraavat takamoottoriSkodat. Sitten jotkut autoiluun (ja liukkaan kelin harjoitteluun) ylikielteisesti suhtautuneet saivat aikaan kiellon. Aika on kuitenkin todistanut, ettei korin hentous antanut aihetta huoleen. Helsingissä jo taksiautoksi. Vuonna 1960 olivat jäärata-ajot normaalia. Kalakanta kuulemma kärsii. 14 . TakatuuppariSkodan kori notkui ja nahisi kuopissa ja kaarteissa – vähän samaan tapaan kuin Renault 8. Arvostan edelleen sen kauniita muotoja, varsinkin katolla kulkeva evä oli persoonallinen yksityiskohta. Skoda, kuten muutkin näyttelytilan autot tuotiin kadulta hissillä talon 5. Montakohan MB 1000 -mallista on ehtinyt MR-ikään, taitaa jäädä alle tusinan?. 1956 Lahna kelpasi mm. kerrokseen. Uusi Skoda MB 1000 oli viimeistä piirua myöten täysin erilainen kuin edeltäjänsä Skoda 440 tai Octavia. Toki mielessä kävi, että kyllä yksi nykyaikainen paperiauto olisi jo riittänyt (Simca 1000). Mobilisti Senior 4/19 Kuva ilmeisimmin sittemmin asunnoiksi muutetuista Suomen Koneliike-Helkama Oy:n auto-osaston pääkonttoritiloista Helsingin Vattuniementieltä. Vastaavissa 1955-56 ”Lahna”-malleissa oli jo otteen mahdollistavat kahvat ja 8 hv vahvempi (45) moottori. En halua räjäyttää eloon riitoja aiheesta, mutta miten sitten kuitenkin siellä täällä avataan talvisin auki jääteitä – jopa Merenkurkun yli Ruotsiin. Nuo ovenkahvat olivat talvella kaameaa jäätymiselle herkkää uppokahvatyyppiä, eli vuosi saattoi olla 1953
Helsingin Kansainvälisessä Autonäyttelyssä vanhan Messuhallin B-hallissa 1956 (?) otetussa kuvassa Haka-Auto Oy:n osasto. Rekkarin AÄ-alku viittaa vuoteen noin 1960. Mobilisti Senior 4/19 . Mahtoiko auto elpyä tuosta. 15 Uusi Suomi -lehden ammattikuvaajan, tamperelaisen Mauri Vuorisen kuva peräänajosta Helsingin Eduskuntatalon kohdalla. Firma oli paitsi BMW:n, myös Tempo pakujen maahantuoja. AÄ-alkuisin kilvin liikkunut Hansa ojaanajokuvassa, arvatenkin aikansa piilopaku. Olisihan tuollaista edelleen ilo katsella.. Hansat (Borgward) taisivat likimain kaikki tulla Suomeen aikavälissä 196062. Katsopa Tempo Matador pikkubussin sivu-yläikkunoita. Hansa oli jo silloin harvinaista korimallia (henkilöauto)
Auto liikennöi keltaisin koenumeroin ja vaikutti hyvin uudelta. Tuosta kunnosta auto vielä elvytettiin entiselleen ja pian myytiin Suomesta. 16 . Olisiko yhä tallessa. Muistanko väärin, mutta tähän yksilöön sai jotenkin myös liittää nimen Osca?. Törmäys tapahtui Helsingin Olympialaiturin tietämillä, ja auto oli lähinnä tuliterä. Hyvinkääläisen Vappu Heinosen lahjoittamasta kuvasta ei selviä ken tämän varhaisen Porschen ratissa istuu. Kilven BÄ-alku viittaa vuoteen 1961. Mistä vuodesta puhuttaisiin. Mobilisti Senior 4/19 Pentti Keinäsen 6-sylinterinen Citroën 15CV, kartanlukijana Pertti Ristel
Veikkaan, että vain viitisen italialaista Autobianchia tuli Suomeen. Nyt vaan pökköä pesään ja auto rohkeasti esiin tulevan kesän Brittiauto-tapahtumiin.. Uskon joltisellakin varmuudella, että samaa autoa säilytetään nyt Keijo Hirvosen pelastamana Joensuun Ylämyllyn Automuseossa. Kilpenä on vain sana ”Metro”, British Leylandin Minin jatkaja-aihio. Taustamaisema on aika selvää Helsingin Lauttasaaren siltaa. Harvaa on kiinnostanut säilyttää tätä mallia. Vaikka olisikin, ympärillä liehuisi väkeä kysymässä ”et möisi moottoria” – sopinee Miniin. 17 Uusi takatuuppari-Skoda 1000 MB (MB=Mlada Boleslav?) esiteltiin aikoinaan komeasti Helsingin Kalastajatorpalla. Olipahan vaan joskus 1953-55 välissä ympätty siihenastisesta (1949-) Standard Vanguardista puuttunut ”häntä” (Ruotsissa Pelle Svanslös). Mobilisti Senior 4/19 . Heitä ei löytyne jonoksi asti jotka kehuisivat tätä Standard Vanguardia kauniiksi. Suomesta pitäisi tietämäni mukaan löytyä ainakin yksi tällainen
Ja kaksi niistä säilyi, aika ihme.. Mobilisti Senior 4/19 SA:n tiedotekuvassa armeijamme edustajat vastaanottamassa uusia ZIL-157 kuorma-autoja. Upseerit ovat kenraalimajuri Astola, majuri Kouri, teknikko Leo R. 18 . Laine ja everstiluutnantti Liukkonen. Vuonna 1941 maahantuojan, Tampereen Maanviljelijäin Kauppa Oy:n korjaamolla koottiin 14 uutta, Suomeen laatikoissa saatua International kuorma-autoa
Vastaavaa harrasti Chryslerin Berner Oy, jonka autot tapasivat saada BE-alkuisia kilpiä.. He kun eivät sortuneet ottamaan kuvauksiin näitä ”itäystävän Intikoita”, niitähän olisi ollut kai vuolaasti tarjolla. Nykyisin viimeisiä säilyneitä ysitonnisia paalataan surutta. 19 Nostan edelleen hattua uuden Tuntemattoman Sotilaan filmanneille. 33 vuotta sitten Saab satsasi uuden 9000-tyyppinsä hyväksi paljon. Tätä nuorison kunnonkohottajaksi kehittämäänsä kävelytyyliä hän esitteli 1950-luvulla kymmenissä kouluissa. AF-kirjaimin alkavat rekisterinumerot tavattiin 1960-luvulla pääosin varata Ford Oy:n autojen tunnuksiksi. Kuvassa kilpa-ajaja Curt Ginman junior pesee kaiketi isänsä autoa. Auton kestävyyttä todisteltiin mm. Kyseessä on kuitenkin mallin ensimmäinen muoto, tyyppi 440. USA:ssa ajetulla kestotestillä. Kylpyammetyyppiä oleva 1960-luvun Ford Taunus 17M oli omana aikanaan poikkeuksellisen suosittu. Myynnin tehostajaksi on värvätty itse ”urheiluprofessori” Tahko Pihkala. Tämän näköiset Skodat tavataan luokitella Octavia-malleiksi. Mobilisti Senior 4/19 . Tässä kuvamuisto armeijamme poistohuutokaupasta
Missimme esittelee tässä Hillman Minx ”Californiania”. Firma, jonka tukijalkoina toimi sankka joukko erilaisia varaosa kentän maahantuonnin edustuksia, sammuisi pois. Auto muuten lienee yhä tallessa?. 20 . Varsinainen voin ja leivän tuoja, Rootes autojen maa hantuonti, lopahti sekin ja Ameri can Motorsillakin myynti takkuili. K.L.B. Tuolloin, vuonna 1955, yhtiössä tuskin tajuttiin Packardin tarun ole van jo kallellaan kohti iltaruskoa. Mikään nykyisin järjestettävä autonäyttely ei yltäne yleisömenestyksessä enää samaan – kuvan pitäisi se todistaman. Mobilisti Senior 4/19 HAIKAILLEN Autola Oy Autola Oy Sain aikoinaan Autola Oy:n kuvia heidän kirjanpitoviisaaltaan, sit temmin näkyvästi sporttiautotoi minnassa vaikuttaneelta henkilöltä – kiitos hänelle