CONVULSE FORGJORD CORONER MASTER SATURNALIA TEMPLE NAPALM DEATH
..
#42 2/2012 7,90
FAST AND BRUTAL DEATH METAL 2012
+ ANCIENT VVISDOM, KADOTUS, BLASPHERIAN, 16, SOULHEALER, HAMMERHED, NIHIL MORTUM, GHOST OF WEM, NUCLEAR OMNICIDE, HEBOSAGIL, WALK THROUGH FIRE, LORD OF PAGATHORN, F.T.W. BOOGIE MACHINE & MUUTA...
Huippu DJ:t ja aito 80-luvun meininki koko vkl:n ajan.
BRÜSSEL KAUPALLINEN - BURNING POINT - D'AIROT] - DOMINATION BLACK - DREAMTALE [R U S FAFF-BEY - HELLRIDE ACOUSTIC ]- HUMAN TEMPLE - KILPI - RUOTO - SIMULACRUM [G E R TEARDOWN - THE FREZA - THE KICKSTART ROCKERS - VALENTFOE - ZENITH REUNION
www.jyrkkafestival.com. 16 bändiä
Loistavia esiintyjiä kahdella lavalla Suomesta ja ulkomailta.
-
Revontuli Disco
-
Anniskelualue
Janoisia täysikäisiä alueella palvelee anniskelualue niin ikään koko vkl:n ajan.
-
Lähiruokaa
Tapahtumassa vain lähiruokaa. Syö hyvin ja terveellisesti!
Maailman legendaarisin disco, Revontuli Disco
e6 Convuls 0 master 1 16 12 e 16 e maChin 20 gi F.t.W. Boo r omniCide 22 nuClea lm death 6 napa 2 st oF Wem 30 gho Fire hrough ta 32 Walk t kuvapals 36 Förgjord 0 n4 agathor 42 lord oF p äYttelY it -n e Worth eraportit 43 You ar liv 48 to BasiCs 0 BaCk visions - hammerhed 5 night 52 kadotus 53 mortum nihil 56 lhealer sou il 59 heBosag 60 io demorov 63 mple nalia te om 66 satur isd Cient vv ian 68 an Blaspher ot 70 levYarvi 9 valinta 7 sen 80 toimituk Coroner
vuosikerta // Ilmestyy 4 kertaa vuodessa Päätoimittaja: Jaakko Marttila PR-päällikkö: Jani Suopanki Art Director: Timo Hanhirova Taittopäällikkö: Heikki Sikanen Toimitussihteerit: Mikko Luntiala (artikkelit), Petri Klemetti (levyarvostelut) Toimitus ja avustajat: Tommi Hakonen, Toni Hakulinen, Timo Hanhirova, Tuure Heikkilä, Markus Jalkanen, Petri Klemetti, Aki Lehti, Arto Lehtinen, Mikko Luntiala, Markus Makkonen, Hannu Marila, Jaakko Marttila, Markus Mähönen, Antti Ojala, Camilla Perttula, Seppo Rautio, Joonas Tanskanen, Tuukka Termonen, Juuso Viljanen, Teemu Vähäkangas
Graafinen suunnittelu: Salla Anttila, Timo Hanhirova, Pekka Konttinen, Inka Mustonen, Suvi Nopanen, Ville Palmu, Heikki Sikanen, Henni Sulonen, Eini Suominen, Tiia Takamäki, Henna Turunen Arvostelumateriaali: Miasma Magazine, PL 62, 40101 Jyväskylä, Finland Kotisivut: www.miasma.fi Sähköposti: toimitus@miasma.fi, etunimi.sukunimi@miasma.fi ISSN: 1796-2919 Kustantaja: Kulttuuriosuuskunta Miasma Postiosoite: Kulttuuriosuuskunta Miasma, PL 82, 90101 Oulu, Finland Mainosmyynti: jani@miasma.fi Tilauspalvelu: www.miasma.fi/www/tilaajapalvelu/ tilaus@miasma.fi
Miasma Magazine on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton julkaisu.
MIASMA #42
5. anCient vvisdom
s.
66
napalm death
s.
22
Timo Hanhirova
Timo Hanhirova
liveraportit
s.
43
Miasma Magazine // 8
Mikään muu ei ole muuttunut kuin että ikää on tullut 20 vuotta lisää. Olen niin kyllästynyt nykyiseen pro tools -meininkiin, että olen alkanut kaivata aitoja asioita ympärilleni virheineen kaikkineen. Kyllä tästä hevin diggailusta alkoi lukemattomien nuorten soittoharrastus. Tuntui, kuin olisi eilen nähty. Oli kaveribändejä Convulsen lisäksi, ainakin O.V.D, josta tuli myöhemmin Lubricant ja Purtenance Avulsion, josta tuli myöhemmin Purtenance. Ei se elämäkään aina niin sliipattua ole, joten miksi musiikin pitäisi olla. Usean vanhan jäärän muistijäljet kotimaisen death metalin noususta parikymmentä vuotta sitten eivät ole sammaloituneet. Sen aikaisista bändeistä harva on sitkutellut hengissä näihin päiviin. Pieni pirkanmaalainen kaupunki, Nokia, sai sekin sai omansa, ja äkkiä sinnekin syntyi pieni skene. Mistä idea paluulle lähti ja kuinka helposti asia eteni paluupäätöksen jälkeen. Hautaan on laskettu sitä useampi ja muutama on palannut takaisin. Convulse on nyt sopinut pari keikkaa, mutta tuleeko bändi nyt takaisin jäädäkseen ja levytetäänkö jossain vaiheessa myös uutta myös Convuse-materiaalia. Speed metal -aalto oli tuolloin kiihkeämmillään, elettiin 1980- ja 1990-vuosikymmenten vaihdetta. Vähitellen alkoi löytyä rankempia bändejä ja sen seurauksena alkoi Suomessakin nousta speed- ja thrash-bändeja, ja lopulta death metal -bändejäkin. Nuorimmat lukijat eivät varmasti muista Convulsea ollenkaan, saatikka ole siitä välttämättä koskaan kuulleetkaan. Vanhemmiten olen huomannut, ettei kannata niin huudella suunnitelmista etukäteen. Kyllä kaikki taisi juontaa heavy metalin nousuun 80-luvun puolivälissä. Lakanen
mannut että kysyntää olisi. Convulse oli kanava purkaa nuoren miehen aggressioita musiikilliseen formaattiin. Lyhkäisen taipaleen 1990-luvun alussa elänyt Convulse on jälleen elävienkirjoissa 18 hiljaisen vuoden jälkeen.
Usean vanhan jäärän muistijäljet kotimaisen death metalin noususta parikymmentä vuotta sitten eivät ole sammaloituneet. Tällä hetkellä ei ole muita sovittuja keikkoja, mutta olen kyllä huo-
T
Petri Klemetti
K. Paluuidea alkoi muhia pari vuotta sitten, kun Relapse Records julkaisi World Without God -levyn uudestaan. Silloin homma ei vielä edennyt omaa päätä pidemmälle. Ennen Convulseahan yhtye toimi ehkä vähän nuoren iän lisäksi myös nuorelta kuulostavalla nimellä S.D.S. Mutta voihan sitä sen verran paljastaa, että uuttakin Convulse-materiaalia on jo tehty. Bändi teki pari demoa, joista allekirjoittanut muistaa etenkin vuoden 1990 alussa ilmestyneen Mental Genocide -demon. Kun 1012-vuotiaat pojannaskalit kuulivat ensimmäistä kertaa sellaisia bändejä kuin W.A.S.P, Iron Maiden, Kiss, Metallica, niin kusethan siinä meinasi housuun tulla. Häkkilä, P. Vaikea sitä tunnetta on nykypäivän teineille kuvailla. Aika pian kävi selväksi, että alkuperäisjäsenistä oli mahdollista ottaa mukaan itseni lisäksi vain basisti Juha Telenius. Halattiin, löin levyn käteen ja sanoin, että katopa tuosta biisejä vähän etukäteen. Koko heavy oli jotain niin uutta, rankkaa ja pelottavaakin. Halusin kuitenkin, että homma hoidetaan kunnialla, ja sehän vaatii sitoutumista ja treenaamista. Soittelimme jonkin aikaa vierekkäisissä kämpissä, ja pieniä ristihyp-
6
MIASMA #42. Se legendaarinen kipinä leimahti silloin liekkeihin. Yhtäkkiä niitä lähti syntymään lumipalloefektin lailla, ensin oli pari ja yhtäkkiä kymmeniä. Sen aikaisista bändeistä harva on sitkutellut hengissä näihin päiviin. Tuntui siltä, että siihen aikaan joka toinen pojankloppi oli pitkähiuksinen ja veivasi rumpuja tai kitaraa. Sama raivo siellä Convulsen musiikissa toimii edelleen polttoaineena.
Speed metalin kutsu
Lähdetäänpä ruotimaan ihan alusta tarinaa Nokian Convulsesta. Aina kun voi jotain sattua ja moni asia mennä perseelleen. Metallibändejä ei ollut alkuun Suomessa montakaan. Muistan kun ala-asteen kuudennella musiikinopettaja keskeytti levyraadin hetkeksi, kun Metallican Battery lähti kunnolla käyntiin. tuli myös tässä ensimmäisessä aallossa. Convulse oli nuorten kavereiden death metal -bändi, joka toimi aktiivisesti underground-skenessä vuosina 19901993. Vastasin, että ei tule, ja tässä sitä nyt ollaan. Alkuun oli ideana tehdä vain yksi keikka Nokian Tuhdimmilla tahdeilla, mutta kun Jalometalli tuli mahdolliseksi, ajateltiin että miksipä ei sitten tehtäisi sitäkin. S.D.S. Festarin järjestäjä kysyi, että tulisiko Convulse keikalle ensi vuonna. Pieni informaatiopläjäys lienee paikallaan. (Seven Death Sins). Hautaan on laskettu sitä useampi ja muutama on palannut takaisin. Siinä vaiheessa, kun rumpali Rolle Markos ja kitaristi Kristian Kangasniemi liittyivät Convulseen, tiesin että paluu tulee onnistumaan. Viime kesänä homma nytkähti piirun verran eteenpäin, kun olimme soittamassa When the Empire Falls -bändin kanssa Nokialla Tuhdimmilla tahdeilla. Ainahan sitä on haluttu apinoida omia idoleita. Lyhkäisen taipaleen 1990-luvun alussa elänyt Convulse on jälleen elävienkirjoissa 18 hiljaisen vuoden jälkeen.
ervehdys Rami Jämsä, Convulsen kitaristilaulaja, pitkästä aikaa! Siitä taitaa olla parikymmentä vuotta kun viimeksi ollaan samoissa merkeissä oltu. Silloin mietin, että mitenkähän tuota onnistuisi saamaan vanhoja partoja mukaan veivaamaan kellariin. Joten katsotaan sitten syksymmällä tuleeko jatkokeikkoja vai ei. Itselläni olisi haaveena tehdä livedemo analogistudiossa ja katsoa sitten suunnitelmia uudestaan. Biisit alkoivat toimia saman tien ja bändikemiat loksahtivat kohdilleen. Oli muuten erikoinen tunnelma nähdä Juha 17 vuoden tauon jälkeen. Samalla kertaa se oli oiva tapa järkyttää vanhempia ja vanhempaa sukupolvea yleensäkin. Convulse päätti joku aika sitten aktivoitua uudelleen ainakin tekemään pari keikkaa
Death metal alkoi nostaa vahvasti päätään myös ison rapakon tällä puolen ja Suomessakin. Päällimmäisenä ajatuksena nyt on tullut mieleen kun on treeneissä niitä vedetty, että noissa biiseissä on aikamoinen energia. Sen voinee jokainen tulkita miten tahtoo, oliko kyseessä nuoruuden ajattelematonta huumoria vai ei. Yhdysvalloista alkoi kuulua kummia Floridan suunnalla valloillaan olevasta rankemmasta kamasta. Ainahan tuota kateuttakin on Suomessa ollut. Samoilla nuokkareillahan sitä sitten keikkailtiin ja yritettiin mainostaa toinen toisiamme. Rami sanoo kuitenkin, ettei se lopulta haitannut bändin etenemistä juurikaan. Meneehän siinä monelle hermot, kun toisilla näyttää kaikki onnistuvan. Taisi siinä ilmassa olla myös samaan aikaan pientä kateutta ja kilpailuakin, jos toinen sattui saamaan vähän enemmän huomiota kuin oma bändi. Minkäs teet kun jokin musiikki kolahtaa niin kovaa kuin death metal teki vuonna 19891990. Kyseisen demon kaikki kappaleet päätyivät myöhemmin debyyttialbumille World Without God (1991). Kaverini muistutti tässä jokin aika sitten S.D.S:n demolla olevasta natsistisesta kappaleesta. Nuoria kun oltiin. Örinä, soundit, biisien aiheet. Kun nyt on palannut noihin biiseihin 20 vuoden tauon jälkeen, niin pakkohan niissä jotain on olla, kun niitä jaksaa vieläkin veivata. Muistan jo silloin miettineeni, että on mennyt ihan lapselliseksi touhuksi joidenkin jamppojen kohdalla. Bänditreenejä oli aina ainakin kolme kertaa viikossa. Nyt 20 vuotta myöhemmin Convulsen on tarkoitus soittaa nimenomaan näitä biisejä. muuttui siinä vaiheessa Convulseksi ja tyyli oli brutal death metal. Convulsen kohdalla muutos ei käy-
nytkään niin helposti, kun osa kuulijoista alkoi dissailla bändiä vedoten takinkääntämiseen, perustellen että ensin ollaan NIIN speediä ja yhtäkkiä ollaankin NIIN deathiä. Kyllähän me oltiin demoon tyytyväisiä jo silloin kun se tehtiin 1990. Bändejä tällekin musiikille ilmestyi todella paljon, ja suomipoika oli ihmeissään kun kuolometallilla alettiin saada levytyssopimuksia ulkomaililta lafkoilta. "
Nokialla Tuhdimmilla Tahdeilla. FesTariN järjesTäjä kysyi, eTTä Tulisiko CoNvulse keikalle eNsi vuoNNa. Mielestäni on perinteisen hevimetallin ja sen 80-luvun puolenvälin suosion ansiota, että Suomesta nousi nopeasti paljon hyviä ja osaavia death metal -bändejä. Kyllähän se aikanaan ärsytti jonkin verran, mutta olipa niitä faneja kuitenkin monin verroin enemmän. Convulsea syytettiin takinkääntämisestä ja trendien perässä hiihtelystä, ja tämä saikin siihen aikaan varsin ikävät mittasuhteet. Vuonna 1990 ilmestyi bändin ensidemo Resuscitation of Evilness. Kyllä siinä nuori mies innostui, että mitäs perkelettä tämä nyt sitten on, kun on kauhea mäiske päällä ja laulu on kuin jättimäisen imurin olisi käynnistänyt. Ennemminkin olisi pitänyt päästä ulkomaille soittamaan ja jättää armeijan käyminen myöhempään ajankohtaan. Se johtui siitä, kun diggailtiin S.O.D.-orkesteria ja haluttiin tehdä kunniaa bändille sen koommin ajattelematta, että mikäs tämän biisin todellinen sanoma nyt oikein onkaan.
Death metalin kutsu
Sitten skenessä alkoivat muutosten tuulet. Kyllähän tuolla ekalla demolla rasistinenkin biisi on. Itse riffit olivat paljon velkaa speed/thrash metalille tuohon aikaan yleisestikin. Koko musiikki oli niin paljon rankempaa kuin metalli aiemmin. vasTasiN, eTTä ei Tule, ja Tässä siTä NyT ollaaN"
pyjä ja yhteistyötä bändienkin kesken oli tuohon aikaan. S.D.S. Musiikki oli tosiaan alussa speed metalia, eikä varmaankaan kovin vakavamielistä muutenkaan. Genrepoliisit olivat vauhdissa nopeasti. Soittotaito oli siis jo jotenkin hanskassa, kun death metal alkoi nousta suosioon. Keikan jälkeen tullaan vittuilemaan ja haastamaan riitaa. Juuri olet repinyt itsestäsi kaikki pihalle lavalla ja ajanut sitä varten 300 kilometriä ja saanut keikkapalkkioksi tankillisen bensaa ja sämpylät. Demo myi mukavasti ja levytyssopimuskin saatiin nopeasti. Resuscitation of Evilness poiki sitten bändille levytyssopimuksen ranskalaiselle Thrash Recordsille. Siinä vaiheessa, kun death metal saapui Suomeen 19891990, oli täällä jo muutama vuosi veivattu kitaralla Kissiä, Maideniä, Metallicaa jne. No kukaan ei tähän maailmaan synny death metal -tutti suussa, ainakaan tuohon aikaan ei syntynyt. Sehän olikin jo kolmas kerta, kun kusi alkoi valua ulos lahkeesta, niin kovaa death metal iski. Demon saama huomio yllätti silloin ja yllättää välillä edelleen. Yhtäkkiä vanhat speed/thrash-touhut jäivät useilla bändeillä taakse ja yritettiin tulla suosituiksi tekemällä death metalia. Se sai heti kiitettävästi hyviä arvioita ja ura alkoi edetä. Eipä tuosta speedistä ja thrashistä nyt niin kauhea matka ole death metaliin soitannollisesti kitarat alavireeseen ja rääkyminen örinäksi. Eipä tuo Convulsen uraan vaikuttanut. Itse asiassa huomasin juuri, kun katsoin vanhan S.D.S.-keikkavideon, että perhana noista biiseistähän on otettu osia Convulsen biiseihin. Lafka ei osoittau-
MIASMA #42
7. Ja sitä myytiinkin lähemmäs 1000. Convulsen nimi alkoi kuitenkin varsin nopeasti levitä ympäri maailman tape tradingin ja fanzinejen avulla. Vakavamielistä tai ei, mutta kyllä soittamiseen suhtauduttiin intohimoisesti
Vaikka Rokimpi linja kyllä toimi kämpällä ja keikoilla, niin jotenkin Reflectionsistä (1994) jäi kuitenkin pliisu fiilis sen äänittämisen jälkeen. Äänittäjänä toimi silloinen Yö-yhtyeen kitaristi Jani Viitanen. Ajateltiin, että on nuo Helsingin pojat sitten reteitä ja kusipäisiä, kun puhuvat noin hemmetin erikoisella slangilla ja täynnä itsevarmuutta. Mutta eivätpä nuo levytyssopimukset ole edes noin hyviä nykyään, jos nyt joku edes levytyssopimuksen saa. Muistan kun yhteen biisiin jäi rumpumoka, niin päätettiin paikata se pintaan miksatulla örinällä. Muistan kun tulin koulusta ja joka päivä oli vähintään kymme-
nen kirjettä odottamassa. Kansainvälinen kirjeenvaihto oli kaiken takana. Osassa rahaa sisällä ja pyyntö: "Lähetä paita ja levy Singaporeen.". Itsekin järjestin kaksi death metal -happeningiä Nokian nuorisotalolla, kovia nimiä esiintyjinä: Sentenced, Disgrace, Beherit, Phlegethon, Lubricant ja Convulse. Oltiin Holocauston vanhemmilla yötä ja rovaniemeläiseen vieraanvaraisuuteen kuului musta messu kellarissa. Tammikuussa 1993 lähdimme armeijaan miltei koko porukka. Tosiaan levy World Without God oli ja on edelleen varsin rautaista death metalia. Muistan myös kun törmättiin muistaakseni Riihimäellä Abhorrenceen. Valittiin Thrash Records levy-yhtiöksi oikeastaan juuri sen takia, että Sentenced oli tehnyt levyn heille ja heillä oli osoittaa, että saavat levyt julkaistua. Pyörähtihän studion omistaja Mika Sundqvistkin mestoilla ihmettelemässä virne suupielissään meininkiä. Joka tapauksessa levyn jälkeen kuolometallikausi bändillä jäi varsin lyhyeksi, kun jo seuraavana vuonna ilmestynyt kahden kipaleen kasetti sisälsi tyylillisesti uusiutuneen Convulsen. Sounditkin ovat löysät ja steriilit. Eikä se Sunlight-studiokaan mikään ihmeidentekijä ole. Huomattavaa on, että aika ennakkoluulottomasti Nokian kaupunki lähti tukemaan näinkin jumalatonta menoa. Jotenkin tulee kuitenkin mieleen, että biisejä ei ehditty ehkä treenaamaan ja sovittamaan tarpeeksi. Taisivat olla yllättyneitä, kun vein valmiin vinyylin ylpeänä poikana kiitoksien kera puolen vuoden päästä. Hyvä tuli. Muistan kyllä, ettemme voineet jäädä miksaamaan levyä, vaan valmis tuotos lähetettiin meille jälkikäteen tyyliin, tämmöinen siitä nyt sitten tuli. Musiikki oli todella melodista, rokahtavaa ja iloistakin. Niitä rojaltejakin jäi varmasti saamatta, koska levyä kuitenkin myytiin muistaakseni 3000 4000 kappaletta. Fanzinejakin oli tuolloin melkein yhtä paljon kuin bändejä, ja välillä olin kyllä aika purjeessa, kun yritin hoitaa koko kirjeenvaihdon yksin, kun rumpali ei enää jaksanut. Lopultahan diili ei kummoinen ollut, vaikka sopimus moneen kertaan läpi tsekattiinkin. Muistan, kun kävin kulttuuritoimenjohtajan luona esittelemässä idean. Keikat olivat usein toisten bändien tai fanien järjestämiä, ja noita nuorisotaloja tuli kyllä kierreltyä. Mutta levyn ilmestymisen jälkeen ei mennyt kauaakaan kun yhtye laittoi pillit pussiin ja lopetti toimintansa. Mikä oli sitten viimeinen niitti tähän päätökseen. Levyt löysivät tuohon aikaan ostajansa usein postimyynnin kautta ja keikat oli nuorisotaloilla isompia monen bändin festareita. Samaan aikaan alkoi proge, vanha heavy ja grunge kolahtamaan. Rojalteja emme koskaan saaneet, ilmaisia myyntilevyjä kylläkin. Sehän koitui enemmän tai vähemmän Convulsen kohtaloksi. No, sen yhden pojan itsevarmuus vei kohtuullisen pitkälle.
Rockin kutsu
World Without Godin jälkeen tapahtui jotain, death metalia ei enää tullutkaan. Reflectionshän äänitettiin Ruotsissa Sunlight-studiolla jo joulukuussa 1992. Voitko äänittää sen lähettämälleni kasetille?" Mitä tuohon voit muuta tehdä kuin äänittää levyn kasetille. Äänitykset tehtiin MSL-studiolla Lempäälässä kuudessa vuorokaudessa, pohjalta bassot ja rummut ensimmäisenä päivänä sisään, kitarat kahtena seuraavana, laulu yhtenä ja miksaukseen käytettiin kaksi päivää. Convulse
tunutkaan ainakaan kaikille diilin saaneille bändeille kovin luotettavaksi yhteistyökumppaniksi. Mutta voin kertoa, että kyllä tuohon kaikkeen meni aikaa. Siksi levyn kiitoslistassa lukee isolla Nokian kaupunki. Osassa oli haastatteluja lehtiin, flyereita ja osassa tyhjiä kasetteja palautuspostarin kera (I.R.C.) ja vieno pyyntö: "Asun Romaniassa ja mulla ei ole rahaa ostaa levyä. Muistatko kuinka helppoa tai vaikeaa levy oli aikoinaan rykäistä kasaan. Thrash Records antoi studiorahaa muistaakseni 2000 markkaa, Nokian kaupungin kulttuurilautakunta 4000 markkaa ja itse maksoimme studiosta 2000 markkaa. Muistan kun hän sanoi, ettei ymmärrä tästä musiikista yhtään mitään, mutta hyvän kuuloista paskaa tämä silti on. Tulimme siihen lopputulokseen, että jonkinmoinen uusiutuminen on pakko tehdä, jotta mielenkiinto säilyisi. Hauska muisto liittyy Rovaniemen vaihtokeikkaan, kun Beherit järjesti meille keikan Rovaniemellä kiitokseksi Nokian keikasta. Sinnehän levytti myös Muhoksen Sentenced ensialbuminsa Shadows of the Past ja rahat taisivat jäädä saamatta, ainakin vuosiksi eteenpäin. Miten tämä kyseinen levy-yhtiö sitten veti puoleensa nuoret nokialaiset. Kun aloimme
8
MIASMA #42. Mutta kyllä olematon promootio ja julkaisematon cd-versio jäivät ottamaan päähän. Kyllähän tuo lätty kovaa kamaa on omaankin korvaan, vieläkin. Kyllä siinä etelän poika oli ihmeissään, että mitäs helvettiä tässä nyt tapahtuu, kun Saatanaa manattiin. Ei ollut ihan hormoniiri-matskua sillä kertaa. Toki levyllä on omat hetkensä, kun sitä kuuntelee tänäkin päivänä. Siinä kun pari vuotta meni World Without God -levyn biisejä tehdessä, treenattua ja veivattua niitä keikoilla, niin tuli jonkinmoinen puutuminen. Aika ripeää toimintaa tuo levyjen tekeminen tuolloin oli
Ei niillä kuuhun mennä, mutta kyllä niillä yhden demon äänittää. Relapsen uusintajulkaisu oli kyllä tyylillä hoidettu kokonaisuus, ja ensimmäistä kertaa Convulsen uralla tipahtaa rojaltejakin pankkitilille. Ette siis ehkä pysty vielä vertaamaan vanhoja keikkoja tuleviin, mutta millainen mielikuva sinulla on, mikä on erilaista. Terveiset kaikille, jotka ovat kulkeneet mukana näiden vuosien ajan ja jaksaneet tukea. Odotukset yhtyeen menestyksestä olivat kuitenkin liian korkeita, ja niinpä Pornophans-kausi päättyi muun muassa pettymyksiin nihkeästä levynmyynnistä. Voi olla kuitenkin, että jonkinlainen salakeikka tarvitsee vetää ennen ensimmäistä keikkaa. Vittumaista hardcorepunkkia esittävä Puhelinkoppi muistetaan näistä erityisesti. Lopputuloksena ei meinaa saada keikan keikkaa edes myytyä. Lähinnä kyllästytti, kun ei koskaan päässyt treenaamaan. Nähdään pienemmät ja isommat metallipäät keikoilla ja pidetään hauskaa!
koota Convulsea 1994 alussa uudestaan, oli selvää että haluamme melodiset laulut ja mennä jossakin progahtavan heavyn ja grungen välimaastossa. Kun niitä lukee nyt, niin tulee mieleen että innostus on ollut valtava. Convulsen alkuperäisjäsenistä on mukana vielä minä ja basisti Juha Telenius. Soittaja elää kuitenkin soittamisesta ja nimenomaan yleisölle soittamisesta, tai edes treenikämpällä soittamisesta. "
deaTh meTal oli siiNä mielessä lähellä puNkkia, eTTä vaikka aiNa ei osaTTu Tehdä lehTiä Tai musiikkia, NiiN silTi NiiTä TehTiiN."
että Convulsella on edelleen faneja ja tietynlainen kulttibändin status. Kun julkistimme Convulsen reunionin 2012, niin on tullut todella paljon positiivista palautetta ja yhteydenottoja vanhoilta faneilta. Lopullinen niitti oli, kun piti harjoitella paluukeikkaa syksyksi 1994 ja en saanut jätkiä treenaamaan. Kaksi keikkaa on buukattu tulevaksi kesäksi, Tuhdimmat tahdit ja Jalometalli. Kun Reflections vihdoin julkaistiin 1994 kesällä, niin Convulse oli käytännössä jo toinen jalka haudassa. Death metal oli siinä mielessä lähellä punkkia, että vaikka aina ei osattu tehdä lehtiä tai musiikkia, niin silti niitä tehtiin. Kunnianhimoisista ajatuksista ei jäänyt jäljelle oikeastaan, kuin miehistönvaihdoksia ja pari luimua demoa, joista toista ei edes minulla ole enää. Tämä poiki muun muassa kyselyjä bändin paluusta. Into on ainakin yhtä kova kuin 20 vuotta sitten. Ensin laitat likoon satoja tunteja omaa aikaasi ja rahasi. Lupaava pöhinä on päällä. Totta kai jännittää, vaikka nyt on tullut varmuus siitä, että homma toimii eikä kyse ole mistään haudanryöstöstä. Se vanha jantteri, joka on nähnyt Convulsen 20 vuotta sitten, tulee yllättymään. Janne [rummut] on pyörittänyt sukellusfirmaa Thaimaassa jo vuosikaudet, eikä ole koskenut rumpuihin 20 vuoteen. Sopimus kyllä kattoi kaksi levyä, mutta Poko pisti meidät pihalle saneerauksen yhteydessä vuoden vääntöjen jälkeen ja toinen levy jäi tekemättä heille, vaikka studiotkin oli jo varattu sitä varten. Katsotaan mihin se johtaa. Kun valmistuttiin, niin päätettiin ruveta soittelemaan omaksi huviksi. Toinen levy (Episode V) tehtiinkin sitten tee-se-itse -meiningillä ja julkaistiin omakustanteena Levykauppa Äxän kautta 2011. Uskallatko vielä paljastaa millaista kamaa siellä on valmistumassa, milloin ja missä muodossa sitä päästäisiin kuulemaan. Ei se treenaaminen koskaan hukkaan mene. Kollasin juuri vanhoja zinejä läpi ja löytyihän niitä vielä miltei sata lehteä. Convulsen kaikkia alkuperäisjäseniä olisi ollut täysmahdottomuus saada reunion-kokoonpanoon monestakin syystä. Ehkä syksymmällä. Puoli vuotta tässä on nyt yritetty sopia seuraavia treenejä. Kaikki meni niin saatanan hankalaksi. Ja onpa siellä joukossa ollut nuorisoakin, jotka ovat Convulsen jostain löytäneet. Nimittäin Convulse on nyt tiukempi. Jos paiskoo old school death metalia, niin ei välttämättä juuri mikään. Aika perinteisissä tunnelmissa mennään. Pysykää kuulolla. Eihän siinä kauaa mennyt, kun nälkä kasvoi syödessä ja perustettiin bändi. Jos jaksaa potkukelkkailla 20 kilometriä, niin keikan soittaminen täydellä energialla on hiekkakakkujen taputtelua. Tällä kertaa bändi oli nimeltään When the Empire Falls ja tyylisuuntana thrash metal. Vuoden 2007 korvilla miehen nimi pomppasi jälleen julkisuuteen. Ei tässä pyörää lähdetä uudestaan keksimään. Se sai aikaan jopa pienimuotoista hehkutusta ulkomaiden suuntaan, kaksi mittavaa Brittein saarten kiertuetta ja levyn Beyond Good and Evil. When the Empire Falls on tällä hetkellä tauolla. Siinä on sulattelemista hetkeksi aikaa. Ja kait sitä tässä vaiheessa voi kiittää itseäänkin, kun ei ole antanut periksi. Tässä olisi nyt sitten mahdollisuus terveisille ja loppukevennyksille. Kyllä tuon Relapsen julkaisun jälkeen tuli hieman kyselyitä paluusta. Paitsi se, että soittotaito on kasvanut vuosien saatossa. Keikat tulevat painottumaan vahvasti World Without God -levyn materiaaliin. Joku saattaa muistaa myös popimpaa kamaa soittaneen Pornorphans-yhtyeen vuosilta 19952003. Kannoin siinä hermostuksissani basistin kamat treenikämpästä pihalle, kun basistia ei näkynyt treeneissä ja mietin itsekseni, että se oli tässä. Fanit ja bändit olivat todella aktiivisia. Toiminta oli tärkeintä, ei aina niinkään lopputulos. Paluukokoonpanolla ette ole vielä soittaneet livenä ollenkaan. Mitä näillä keikoilla tullaan kuulemaan ja näkemään. Ja niinhän se oli.
Uusien tuulten kohinaa
Convulsen hajottua Rami Jämsä jatkoi musisointia eri kokoonpanoissa ja tätä kirjoittaessa mies on soittanut jo 26 vuotta. Jännittääkö. Tuleeko olemaan mitään sellaista, mitä joku vanhempi faninne ei nähnyt rapiat 20 vuotta sitten. Onhan tuossa välissä kuitenkin tullut soitettua 20 vuotta. Alkuperäiskitaristi Jani kuoli 1992 ja Reflectionsillä soittanut Toni [kitara] soittelee edelleen, mutta eri sfääreissä.
Death metalin kutsu, osa 2
Aika ajoin Convulse nousi etenkin tällä vuosituhannella ihmisten huulille ja yhdysvaltalainen Relapse Records julkaisi levyt uudestaan. Kyllä sitä tuli huomattua jo tuossa vuosituhannen alkupuolella,
{ www.facebook.com/convulse } MIASMA #42
9. Kyllähän tuo tee-se-itse -meininki syö bändin kun bändin. Puhelinkoppi ei ole ollut silti koskaan varsinaisesti aktiivinen kokoonpano ja saattaa hyvinkin olla, että se tulee julkaisemaan vielä jotakin. Ei varsinkaan kun lähdetään keikoille. WTEF:n kanssa julkaistiin eka albumi Poko Recordsin kautta vuonna 2008. Kun on vihdoin tultu takaisin, niin ei passaa kiirehtiä! Convulse oli aikoinaan yleinen näky nykyteineille aivan tuntemattoman käsitteen, eli pienlehtien sivuilla Suomessa ja maailmalla. Mainitsit aiemmin, että uusiakin kipaleita olisi tehty. WTEF perustettiin vuonna 2005, kun törmäsin Pelastusopistossa palomies-sairaankuljettajaksi opiskellessani nuoreen kitaristiin Markus Härköseen. Kirjeenvaihto ja pienlehdet olivat 90-luvun alun internet! Viimeinen kysymys edelliseen liittyen; pienlehdissä oli tapana kysyä viimeisenä kysymyksenä, haluatteko lähettää terveisiä tai sanoa jotain muuta haastattelun lopuksi. Puhelinkopin diskografiaan mahtuu kolme ep-levytystä sekä täyspitkälevy Vitunmoista pörinää 1990-luvun puolivälissä
Sitten, 17-vuotiaana aloitin bassonsoiton harjoittelun. Ensimmäisen kerran tutustuin Masteriin Kouvolan Rytmikatissa keväällä 2010, jossa se oli Nifelheimin minikiertueen lämppärinä. Master oli suosittu, koska se oli yksi aikakautensa omaperäisimmistä bändeistä. Jonkin aikaa olimme suosittu paikallinen lämppäri Chicagossa, ja esiinnyimme mm. Ensimmäinen Forbidden-albumi, Forbidden Evil, nimettiin kitaristi Steve Ahlersin War Crylle kirjoittaman biisin mukaan! War Cry oli todella hieno tapa saada esiintymiskokemusta, ja ikään kuin valmistautua tulevaan. Kaikki nämä ominaisuudet kulminoituvat Slaves to Society -levyllä, joka on kuuntelemistani yhtyeen tuotoksista se paras. Twisted Sisterin, Queensrychen ja Mountainin kanssa. Itse asiassa olin bändissä nimeltä White Cross, jossa lauloin [Ted] Nugentin, Ufon ja
M
Markus Jalkanen
Master
Black Sabbathin covereita. Tästä se kaikki alkoi, ja vuoden päästä War Cry alkoi soittaa covereita, ja lopulta kirjoitimme omia biisejä. Uudelleenpainokset on loppuunmyyty, ja tämä varmaan kertoo siitä, että ihmiset ovat alkaneet arvostaa genren pioneereja entistä enem-
10
MIASMA #42. Paul Speckmann, yhtyeen laulava basisti vastasi kysymyksiini sähköpostitse. Periaatteessa se alkoi nollasta; soitin levyjen mukana, kunnes tajusin mitä olin tekemässä. Masterilla oli sopimus Combat Recordsin kanssa, mutta rumpali Bill Schmidt haaveili rockelämästä ja pyysi levyyhtiöltä valtavan summan rahaa levyntekoa varten, vaikka minä olin jo maksanut suurimman osan kuluista. Funeral Bitchistä riittää tarinaa, samalla paljastuu miten Master lopulta sai levydiilin. Aloitamme yhtyeen synnystä ja Paul Speckmanniin alun perin vaikuttaneista bändeistä. Pakko-ostos death metalin ystäville. Kolmen Black Sabbath -vaikutteisen biisin muodostama Trilogy of Terror -demo tehtiin silloin [1983], ja Lee Dorrian on sanonut, että se inspiroi häntä perustamaan Cathedralin. Artisti kertoo, miten siinä nyt niin kävi. Maailma on joskus pieni. Vasta viime vuosina bändi on saanut kunnolla tuulta purjeisiin.
inua kiehtoo Masterin aggressiivinen soundi, johon Paul Speckmannin kantaaottavia lyriikoita suoltava käheä karjunta sopii kuin nakutettu. Sabbath Bloody Sabbath -levyn jälkeen paluuta ei ollut, musiikkimakuni oli muuttunut lopullisesti. Vapaa-ajattelijan death metalia
Master on alun perin Chicagolainen yhtye, jonka vaikutus death metalin kehitykseen on merkittävä, joskin se jäi aikoinaan ilman suurempaa näkyvyyttä ja on elänyt välillä hiljaiseloa. Ensin oli Master, sitten Death Strike, ja sitten taas Master. Lopulta bändi hajosi levysopimuksen mentyä puihin. Kun Abomination sai levydiilin Nuclear Blastin kanssa Righteous Pigsin Mitch Harrisin ja Joe Caperin ansiosta, Masterille tarjottiin myös sopimusta.
Genrepioneerit kunniaan
Alkuaikojen Master ei keikkaillut eikä julkaissut paljon harjoitusäänitteitä, mutta se oli silti hyvin suosittu underground -piireissä. Master kuvasi promomatskua vuonna '83, ja Death Strike julkaisi ensimmäisenä musiikkia, Fucking Death -demon '84. Funeral Bitch oli aktiivinen vuodesta 1986 vuoteen 1987, ja sitten keskityin Abominationiin aina vuoteen 1989 asti. Minä perustin Funeral Bitchin, ja vaikka ajat olivat vaikeita, niin ne tekivät minusta sen mikä olen, joten en muuttaisi mitään. Ennen Masteria oli muutamia muita kokoonpanoja, joiden ansiosta koulunkäynti jäi ja elämä musiikin parissa muuttui todellisuudeksi. Kasettienvaihdon kautta äänitteet levisivät ympäriinsä ja vaikuttivat moniin, myös Chuck Schuldineriin ja Bill Steeriin! Kaikki vanhat klassikot tulevat uudelleenjulkaisuun aikanaan, ja vanhat konkarit ovat alkaneet saada ansaitsemaansa arvostusta. Yhtyeen rumpali, Zdenek "Zdenal" Pradlovsky, on aivan mahtavaa tasoa, jota on ilo kuunnella, mutta eivät kitaristi Ales "Alex 93" Nejezchleban riffit hänelle juurikaan häviä. Herra ei suostu todellakaan jossittelemaan mönkään menneen levydiilin pohjalta. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, sillä liveveto oli todella kova. Totta kai asiat olisivat paremmin jos diili olisi saatu, mutta jälkiviisaus on ajanhukkaa. Black Sabbath paljastuu kaiken pahan aluksi ja juureksi. Itse asiassa silloin kun aloitin Deathstriken ja Masterin kanssa, ei näitä hassuja kategorioita ollut olemassakaan, silloin vaan soitettiin metallia! Kissin ja Black Sabbathin löysin isoveljeni levykokoelmasta, ja siitä se sitten lähti. Sopimus meni roskakoriin, ja kun
rahat loppuivat, bändi hajosi. Samoihin aikoihin aloin lintsata koulusta, jotta voisin harjoitella seitsemän päivää viikossa
Alkuaikoina punk oli tärkeässä asemassa, mikä kyllä kuuluu sen ajan äänitteillä. Syykin on harvinaisen selvä. Yhteiskuntakriittisyys ja huoli planeetan tilanteesta ovat Masterin lyriikoiden kantavia voimia. Tämä levy äänitettiin Shaark Studioilla, Bzenecissä, Tsekeissä, kuten olen tehnyt vuodesta 1999.
Linja pitää
Masterin musiikillinen linja on ja pysyy samana. Terrorizer ja Napalm Death nousevat esiin. Soittajina on italialaisia muusikoita, ja musiikillisesti homma toimikin, mutta promootio meni munilleen, eikä keikoille tullut paljoakaan porukkaa. Nuclear Blast julkaisi uusiksi Abominationin cd:t, kaikki 36 raitaa muutama kuukausi sitten, ja tähän liittyy myös seitsemän päivän minikiertue. Eli eräässä mielessä se kappale saavutti jotain ja onnistui. Asioihin voi todella vaikuttaa musiikilla, vaikkapa vain yksittäisten ihmisten elämään. Yhteiskunta on koko ajan menossa pahempaan suuntaan ja minä kanavoin tämän negatiivisen energian musiikkiini, kuten aina. Alun perin muutin sinne Krabathorin takia sen jälkeen, kun olimme äänittäneet Murder X: the End of the Game -albumin Martyr -nimiselle projektille. Inspiraatio yleensä löytyy heti, kun seuraa uutisia. Krabathor hajosi, mutta tilalle syntyi Master uusitulla kokoonpanolla. Slaves to Society (2007) on merkkipaalu Masterin uuden tulemisen tiellä, joskin uutta materiaalia on luvassa lisää lähiaikoina. Tavaraa painetaan lisää erinäisten Eurooppalaisten toimijoiden kautta, hitaasti mutta varmasti. Äänitimme kaksi levyä Krabathorille ja Let's Start a War -albumin Masterille. Tämä oli sitä aikaa, kun lentokentät menivät kiinni ja kotimatkaan junilla, lautoilla sun muilla meni neljä päivää. Syntyvyyden säännöstely pitäisi saada kaikkien ulottuville, koska muuten planeetalta loppuu tila! Ennen oli niin, että kansalla oli valtaa, mutta nykyään ihmisiä viedään kuin pässiä narussa. Maassanne on paljon hienoja faneja, joten olisi hienoa tulla ja soittaa. The Human Machine (2010): Levy kuvastaa tapahtumia, jotka olivat tuolloin ajankohtaisia. Uuden le-
vyn lyriikat kannattaa lukea kun cd julkaistaan! Levy julkaistaan lähikuukausina Pulverisedin toimesta, ja Paul uhoaa sen olevan Masterin paras tähän asti. Jos se ei ole rikki, ei sitä kannata korjata. 1990-luvulla ei mennyt niin lujaa kuin nyt. The New Elite (2012): Se kuvailee maailmaa, jossa elämme ja uutta eliittiä ovat ne, jotka selviytyvät muun ihmiskunnan kuollessa hitaasti hallitusten takia. Toivon, että tämän luettuaan jotkut nuoret järjestäytyvät. Krabathor hajosi 2004 kun solisti Christopher [Petr Krystof ] muutti Amerikkaan. Paluumatkaan tuli yllättäviä mutkia vulkaanisen toiminnan vuoksi. Bändin nykyinen kokoonpano on myös alkanut toimia paremmin yhdessä muodostaen tiiviimmän kokonaisuuden kuin ennen. Se keskittyy niihin haasteisiin, joita jokainen ihminen kohtaa tässä haastavassa ja rappeutuvassa maailmassa. Minut itse asiassa oli listattu anarkistiksi Wikipediassa, koska en hyväksy enkä tule koskaan hyväksymään mitään nykyisiä valtiollisia ajatuksia. Myös Abomination ja Death Strike on lähiaikoina nähty muutamilla kertaluonteisilla keikoilla ympäri Eurooppaa. Jokainen Masterin levy on teemalevy, joka käsittelee tiettyä aihetta päiväkirjamaisesti. Nykynuorison pitää järjestäytyä ja aloittaa vallankumous! Paul Speckmann julistautuu vapaa-ajattelijaksi, mutta ei suoranaisesti anarkistiksi tai vallankumoukselliseksi. Levyt saivat huonoja arvosteluja. Minä kirjoitan albumini aina päiväkirjamaisesti, ja niitä voi tavallaan pitää jonkinlaisina kronikoina. Luultavasti Abomination on nyt sitten lopullisesti kuopattu.
{ master-speedmetal.com }
"
NykyNuorisoN pitää järjestäytyä ja aloittaa vallaNkumous!"
MIASMA #42
11. Eräs puolalainen kertoi, että kuultuaan Martyrin We Never Spoke -biisin hän pystyi tekemään sovinnon isänsä kanssa ennen kuin tämä kuoli. Nyt maestro valottaa uusimpien levyjensä tematiikkaa. Nykyään kuuntelen yhä kaikenlaista vanhaa musiikkia kasvavasta levykokoelmastani.
Vapaa-ajattelu ja sanoitukset
Tärkein syy Tshekkiin muuttamiseen 2000-luvun alkupuoliskolla oli Krabathorissa soittaminen. Olen todellakin vapaa-ajattelija ja esitän ajatukseni musiikissani seurauksista välittämättä. Tätä pitäisi kysyä itse bändeiltä, mutta onhan Terrorizer Masterin biisin nimi, joten kai siitä voisi päätellä jotain! Mies itse kuuntelee ja saa vaikutteita kaikenlaisesta musiikista. Master on vaikuttanut moniin eri bändeihin ja genreihin, ja ainakin grindcoressa vaikutteita on tuotu esiin näkyvästi. Haluaisimme tulla takaisin, sillä siellä oli mahtavaa soittaa. Tämä on mielestäni erittäin hyvä asia. Mötorhead ja tietenkin Black Sabbath olivat myös ahkerassa kuuntelussa. Viimeksi se nähtiin täällä 2010 Nifelheimin minikiertueella. Muiden levyillä vierailu antaa vaihtelua, mutta mitään isompaa sivuprojektia ei ole meneillään. Aikoinaan kuuntelin GBH:iä, The Exploitedia ja Dischargea. Muutin Eurooppaan, enkä ole katunut. Ymmärrän, että ihmiset mieluummin palvovat saatanaa kuin kuulevat totuuden asioista, mutta minulle totuus tämän kauhean planeetan asioista on mielenkiintoisin inspiraation lähde. Toisin kuin useimmat muusikot, minä en mielistele mediaa ja kärsin seuraamukset. Master keikkailee ahkerasti, mutta se ei ole tulossa Suomeen lähiaikoina. Toivon, että vallankumous alkaa ja että vallassa olevat pudotetaan jalustoiltaan. Krabathorin basisti Bruno päätti lähteä soolouralle, ja minut pyydettiin hänen tilalleen. Minä en vaan tunne Suomesta kunnollista keikkamyyjää. Rikkaat on tuotava muiden tasolle ja hyvinvointia on annettava myös planeetan huono-osaisille ihmisille. 2010 soitimme Suomessa useita kertoja. Me elämme kontrolloidussa yhteiskunnassa, jonka täytyy rikkoa rajansa ja aloittaa alusta! Poliittiset johtajat pitää syöstä vallasta ja yhteiskun-
ta on vapautettava. Olen keskittynyt ainoastaan Masteriin, mutta silloin tällöin laulan jonkun projekteissa, koska minusta on mukavaa lainata ääntäni aika ajoin. Kyllä musiikilla voi vaikuttaa. män. Death Strike -festivaalia Saksassa ei tulla uusimaan
Suunnitelmia ovat sekoittaneet milloin mitkäkin syyt aina päihdeongelmista uupumukseen. Vanhojen kavereiden kanssa musisointia ikävöinyt Cris ei myöskään vastustellut. Bobby: Ensinnäkin, sanaa "ura" on käytettävä meidän yhteydessämme melkoisen löyhästi. Mehän kävimme hänen kanssaan Japanissa, mikä oli varsin silmiä avaava tapaus, tajusimme kuinka suuri maailma onkaan. 16 ei kuulu siihen porukkaan. Mukana ajatuksiaan jakamassa ovat kaksi alkuperäisjäsentä Bobby Ferry (kitara), Cris Jerue (laulu) sekä lähes samaan aikaan mukaan liittynyt Tony Baumeister (basso).
Iso Japanissa
Palatkaamme hetkeksi pahan unen alkuvuosiin 1990luvulle. Kun harjoittelimme noita keikkoja varten, niin sammuksissa ollut kipinä kirjoittaa uutta materiaalia syttyi pian uudelleen. Onneksi uuden, huhtikuussa ilmestyneen levyn innoittamat miehet jaksoivat nyt paneutua huolella vastaamiseen. Tony kertoo, että idea yhtyeen aktivoinnista tuli Jasonilta (Corley, rummut), joka oli ehdottanut muutaman keikan soittamista. Pitkä, ja kieltämättä kunniakas, valtavirran ulkopuolella tarpominen päättyi muutama vuosi sitten Relapsen huomiin. Mutta vaikeuksista huolimatta bändi on tuottanut tasaiseen tahtiin laadukkaita ja omalaatuisia albumeita.
Tuukka Termonen Relapse Records
Vuonna 2007 tapahtunut uudelleenkasaaminen oli jonkinmoinen yllätys, ja vielä suuremmaksi sen teki tieto siitä, että mukaan oli haalittu kaikki neljä alkuperäistä miekkosta. Kaikkialla ei eletä kuten Kaliforniassa, ja bändinä meille teki hyvää nähdä se.. 16 siis vaipui takaisin uneen ja painajainen jatkuu...
Y
12
MIASMA #42
hdysvaltojen yhtyepaljouden keskeltä tuntuu joskus vaikealta löytää todellisia helmiä. Tuolloin uraansa aloitteleva 16 sai apua kuuluisalta skenehahmolta ja taiteilijalta Pusheadiltä. Relapse tarjoutui julkaisemaan Zoloft Smileä lukuun ottamatta kaikki vanhat levymme sekä kaksi seuraavaa, joten tartuimme tilaisuuteen. Loppukiri ennen kuolemaa
Joidenkin yhtyeiden tie suosioon kulkee onnellisten tähtien alla. 16:ta syvemmälle ei kuitenkaan tarvitse kaivaa, jos kaipaa sludgen, punkin ja noise rockin rietasta yhdistelmää. Joo, Pushead oli meille oikea onnenpotku. Suunnittelin jutun tekoa jo tuolloin, mutta yhteydenpito katkesi jossain vaiheessa
Tuntemattomaksi jääminen vaivaa hieman myös Crisiä, vaikka hän myöntääkin sen olevan myös ymmärrettävää. Kun Relapse ilmoitti 16:en paluusta, tunnustan suhtautuneeni epäuskoisesti uudelleenkasatun yhtyeen kykyyn luoda yhtä vakuuttavaa jälkeä kuin 1990-luvulla. Tämä hämmensi kuulijoitamme. Jo tuon albumin nauhoitusten aikana bändin sisäinen henki alkoi rakoilla. Rahat eivät menneet kankkulan kaivoon, sillä ostos aloitti elinikäisen kiintymyssuhteen. Olen aina halunnut hieman säikäyttää kuulijoita, joko äänelläni tai sanoituksillani. Sehän merkitsi, että lafkan piti olla tekemisessä Jasonin kanssa. Emme olleet koskaan aiemmin nauhoittaneet kokonaista albumia kerrallaan. Luulin heitä viisaammiksi.
Tuuliajolla
Tietyissä piireissä Blaze of Incompetence siis herätti ansaittua huomiota, mutta tuolloin suuret levy-yhtiöt eivät vielä olleet valmiita avaamaan sylejään moiselle mekkalalle. Meillä oli tuolloin materiaalia valmiina kokonaista levyä varten, mutta Jason pilasi kaikki yrityksemme ennen kuin ehdimme edes saada jalkaamme minkään oven väliin, Cris manaa. Minkäs sille voi, saimme mitä tilasimme. Uutta prosessissa oli sekin, että suurin osa biiseistä oli valmiina jo silloin kun aloitimme nauhoitukset. Me olemme hienostelevia vanhoja miehiä. Pushead koetti auttaa meitä niin paljon kuin mahdollista, ja oikeastaan onnistuikin siinä. Emme ole työskennelleet kovaa menestyksen eteen, olleet jatkuvasti kiertueilla ja nukkuneet likaisissa pakuissa. Niinpä hänkin katsoi parhaaksi erota. Sen jälkeen Pushead teki paljon töitä, jotta joku isompi levyyhtiö kiinnostuisi bändistä. Edellä Cris mainitsi Zoloft Smilen julkaisijaksi erään pikkulafkan, eli At a Lossin, mutta oikeastaan sen voi kertoa kolmella. Crisin muistojen mukaan bändi sai Japanissa paljon julkisuutta kiertueensa aikana. Bändin tilanne oli sekava, emmekä keikkailleet paljon mainostaaksemme levyä, ja silloin kun soitimme, niin miehistössä oli taas mukana joku uusi tyyppi. Bobby: Suurin ongelmani bändin suhteen oli loppuun palaminen. Hyväksi esimerkiksi käy juuri 16, jonka nostan itse yhdeksi kaikkien aikojen parhaista. Ainoana alkuperäisenä jäsenenä alati vaihtuvien soittajien joukossa häärääminen alkoi vähitellen maistua puulta, ja hommasta katosi hohto. Ihailimme jo etukäteen hänen aikaansaannoksiaan, joten olimme todella otettuja yhteistyöstä miehen ja hänen Bacteria Sour -lafkansa kanssa. Zoloft Smile julkaistiinkin vasta 2002, ja asialla oli eräs toinen riippumaton pikkulafka. studiossa ollessamme. Se tehtiin eri tavalla, mutta onnistuneesti. Tony: Koetimme jo vuonna 2001 saada Relapsen julkaisemaan Zoloft Smilen, eivätkä he suostuneet. Cris: Pessimiser oli lopettanut toimintansa ja me jäimme tuuliajolle. Näin ollen 16 jatkoi seilaamista valtavirran ulkopuolella, ja sinänsä hyvä niin. Cris: Bobbyn ja Markin [Sanger, rummut] väliset ongelmat kasvoivat
Menestyksen välttelemät
Välillä on vaikea tajuta, miksi jotkut omasta mielestä loistavat bändit eivät saa ansaitsemaansa arvostusta. Levystä saatiin nimittäin oma painos myös Euroopassa ja Japanissa; niistä vastasivat saksalainen Bastardized sekä Ritual Records Kaukoidässä. Eräs julkaisulla ihastusta aiheuttava ominaispiirre on raaka ja säröinen laulu. Tony: Levy tehtiin jo vuonna 2000 ja se oli oikeastaan kokoelma demoja. Olen aina luottanut materiaaliimme ja mielestäni levymme ovat kestäneet aikaa todella hyvin. Siihen voi olla osasyynä ainakin se, että levy on nauhoitettu eri paikassa kuin bändin koko muu tuotanto. Levyn päätyessä vihdoin kauppojen hyllyille kokoonpano olikin muuttunut radikaalisti, sillä tuolloin sekä Tony että Bobby olivat jättäneet bändin. Tosin seuraavan albumin julkaisuun asioiden tila vaikutti negatiivisesti. Tähän Alex Newportin tuottamaan komeuteen liittyy muutama muukin erikoisuus. Bändin alkuaikoina diggailin Al Jourgensenin [Ministry] ja Chris Spencerin [Unsane] käyttämiä lauluefektejä, tahdoin kuulostaa samalta kuin he omissa bändeissään. Toisaalta siitä on hyötyä itse musiikille, mukana pitääkin olla tietty annos epätoivoa. Suunnitelmanamme oli nauhoittaa kaikki uusiksi, kunhan löytäisimme maksuhalukkaan lafkan. Suurin ero oli se, että pistimme levyn purkkiin kuudessa päivässä. Kai se jotain todistaa. Mutta yhtä kaikki yllätys oli iloinen ja suuria odotuksia luova. Hän otti meihin yhteyttä kuultuaan erästä seiskaamme, joten kyseessä oli enemmänkin kaverisuhde. Tony jätti bändin pian Bobbyn jälkeen ja myös Cris alkoi saada tarpeekseen. Mutta sitä ei tullut vastaan, ja lopulta tajusimme, että kappaleet olivat tuollaisinaankin ihan julkaisukelpoisia. Cris halusi käyttää efektiä, koska se sai hänen äänensä kuulostamaan pelottavammalta. Pian tuon jälkeen Jason Corley saikin jättää yhtyeen ensimmäisen kerran. Emme saaneet huomiota myöskään painetussa sanassa. Cris: Olin varsin yllättynyt siitä, että soittaisimme jälleen alkuperäisessä kokoonpanossa. Näytti vahvasti siltä, että yhtyeen päivät olivat luetut. Me teimme hyviä biisejä, mutta metallin soittaminen on kovaa hommaa, ja se voi alkaa tuntua kuluttavalta muutaman vuoden jälkeen. Zoloft Smile sai nimittäin odotella nauhoittamisensa jälkeen pari vuotta ennen kuin se näki päivänvalon. Kaksi muuta sen sijaan olivat jonkin verran yllättyneitä sopimuksen syntymisestä, tosin eri syistä. Osittain julkaisijoiden pienuudesta ja niukasta jakelusta johtuen tuo mainio tuote jäi harmittavan vähälle huomiolle. Jos homma olisi helppoa, niin kaikkihan tätä tekisivät. Haastateltavat ovat vaihtelevan tyytyväisiä lopputulokseen, mutta kukaan heistä ei sentään pidä sitä epäonnistuneena. Nauhoitimme aina kolme biisiä kerrallaan muutaman kuukauden välein. säikäyttää kuulijOita, " Olen aina halunnut hiemansanOituksillani." Cris jOkO äänelläni tai
Cris: Meillä ei kuitenkaan ollut mitään levytyssopimusta Pusheadin kanssa. Jos muistan oikein, niin yhdessä vaiheessa he melkein tappelivat keskenään, ja tajusin Bobbyn häipyvän pian. Itse diilissä mukana olevista Bobby ei ole lainkaan hämmästynyt Relapsen kiinnostuksen kohteeksi pääsemisestä. Jäljelle jäänyt kolmikko jatkoi vielä keikkailua, kunnes hekin pistivät pillit pussiin vuonna 2004. Levy kuulostaa tosiaankin erilaiselta kuin toiset, mutta se on mielestäni ihan hyvä juttu. Cris: Vaikka Alex tuotti Blazen, niin hän antoi meille vapaat kädet. Mainitusta materiaalista tehtiin sittemmin huikea Drop Out (1996), jota seurasi vuotta myöhemmin jopa sitäkin mahtavampi Blaze of Incompetence, molemmat Pessimiserin julkaisuja. Tony: Alex teki asiat hieman eri lailla, kuin mihin olimme tottuneet, mutta mielestäni lopputulos on täydellinen. Jälkimmäinen mestariteos olikin ensitutustumiseni yhtyeeseen ja tilasin sen mainitulta julkaisijalta ylistävän Monkeybite-zinen arvion innoittamana. Zoloft Smile sai juuri sen verran huomiota kuin me siinä vaiheessa ansaitsimme. Jos kaikki 20 vuoden aikana tekemämme kiertueet ynnätään yhteen, niin tulokseksi saadaan viisi kuukautta.
"
Pessimismi tuntuu siltä kuin söPö karvainen kani POtkisi sinua kOhti hautaa." BOBBy
MIASMA #42
13. Blaze of Incompetence tuntuukin yhä parhaalta 16-levyltä, sillä se kuulostaa jopa vieläkin raaemmalta ja aggressiivisemmalta kuin muut. Crisin mukaan ainakin osasyynä vaisuun vastaanottoon oli bändissä vallinnut sekava tilanne
Enkä varmasti ole niin pessimistinen kuin kaksikymppisenä. Olisi toki hienoa olla suositumpi, mutta en voi vaatia muilta enempää kuin he haluavat. Kun tutustuin yhtyeeseen ensi kerran, en tiennyt mitään sludge-tyylin olemassaolosta, harrastin lähinnä punkin kuuntelua. Lohtua voi toki hakea uskomuksista, mutta ne ovat todellakin vain uskomuksia. Meidän luokittelumme on aina vaihdellut. Cris sentään kertoo pitävänsä lapsistaan ja pitbullterrieristään, sekä esimerkiksi itsensä tatuoimisesta side silmillä ja vammaisille naapureilleen huutamisesta. Tony ei piittaa underground-asteelle jäämisestä, vaikka ammatikseen soittaminen olisikin toki hänelle maistunut. Mutta ei kai kukaan voi olla ihan läpeensä negatiivinen tai masentunut, kai elämässä joitain ilon aiheitakin löytyy. Toisaalta minua ei haittaa, vaikka meidän leimattaisiinkin tietyn tyyliseksi kamaksi. Tony: En pidä itseäni masentuneena. Edes nimemme ei tarkoita mitään, saati sitten anna mitään vihjettä siitä miltä kuulostamme. Ei aavistustakaan mistä Relapse keksi sen, emme todellakaan ole thrashiä. Bobby lähestyy aihetta oman riippumattomuuden kautta. Mutta entäpä ne elämän hyvät asiat. Jätän ne paljastamatta, mutta yksi niistä löytyy näköjään myös Bobbyn listasta. Ei kovinkaan yllättäviä sanoja, mutta niiden rehellisyyteen ei ole vaikea uskoa. Me kaikki kuolemme, kukaan ei pääse sitä pakoon. Niin monet kunnolliset ja iloiset ihmiset ovat tajunneet, että juuri sellainen musiikki puhuttelee heidän sisintään parhaiten. Alan vähitellen tajuta, että pettymyksiä tulee aina tapahtumaan ja on helpompaa vain hyväksyä ne. Lisäksi yhtyeen levyjä tuntui olevan kaikkein helpointa löytää punkdistroista, ja sama koski tuolloin muun muassa Corruptedia. Musiikkitoimittajien piti keksiä tyylille nimi, kun monet alkoivat tehdä sen kaltaista kamaa. Bobby: Pessimismi tuntuu siltä kuin söpö karvainen kani potkisi sinua kohti hautaa. Bobby: Tämä on yllättävä seikka, joka koskee kaikkea äärimetallia. Me emme tietenkään ole koskaan halunneet kuulua vain yhteen skeneen tai genreen, emmekä tahdo että 16 voitaisiin kuvailla yhdellä sanalla. Oletimme heidän järkkäävän meille kiertueita joidenkin kuuluisien bändien kanssa ja muutenkin tukevan meitä. Neutraalin nimivalinnan yhtenä tarkoituksena oli kuulemma hämmentää ihmisiä. En usko, että meillä on tarpeeksi faneja, jotta heistä saisi aikaiseksi mitään keskivertotyyppiä. Säästetään moinen bändeille, jotka käyttävät massiivisia kertosäkeitä ja joilla on kahden vuoden elinikäodote. Mutta olisiko meidän pitänyt olla suositumpia. Kunnon annos realismia ei tee pahaa kenellekään! Jos itse musikantteja ei voi luonnehtia kovinkaan iloluontoisiksi saati huumekielteisiksi, voiko samat piirteet siirtää suoraan yhtyeen faneihin. Kielisoitinten haltijat kulkevat tämän suhteen hieman eri latua.
Tony: En ole oikein varma, kuulummeko johonkin tiettyyn skeneen. Maailma on nykyisin todella sirpaloitunut kaikkine genreineen. Lakkasin välittämästä niistä noin vuonna 1994, ja sen jälkeen minulla on mennyt paremmin.
Vapauttava nihilismi
Luokittelun haastavuudesta huolimatta minua ei varmaankaan tuomita, jos kutsun 16:ta ihan yksinkertaisuuden vuoksi sludgeksi. Se on tavallaan vapauttava filosofinen katsomus, onhan helpottavaa lakata huolehtimasta liikoja ja hyväksyä, että meidän kaikkien tulevaisuus näyttää synkältä. Omissa korvissani Blaze of Incompetence ei sijoittunutkaan kovin kauas kamasta, jota tavallisesti levylautaselleni asetin. Bobby löytää nihilismistä myös valoisan puolen. Me vaan teimme sellaista musiikkia mitä halusimme ja mikä syntyi meiltä luonnostaan. Heitä löytyy muutamia, muttei tarpeeksi. Tämän sanottuani voin todeta, että olen todella tyytyväinen kaikkiin elämän eri puoliin. 16
Ei homma toimi niin. Olen myös pessimistinen ja skeptinen. Mutta ehkäpä tämä tuleva levy avaa uusia ovia... Mutta me vaan jatkamme homehtumista tuntemattomuudessa. Muutenkin 16 on Crisin mukaan halunnut aina uida vastavirtaan, luoda omaperäisen soundinsa ja kulkea omaa polkuaan mieluummin kuin seurata muiden mallia. Kehoni alkaa hajota ja unohtelen asioita. Cris myöntää, että alkuaikojen 16 liikkui lähempänä punkia kuin metallia. Kukapa ei. Genreen yhdistetään helposti tietynlainen pessimismi ja nihilismi, eikä syyttä. Tony: Haluaisin, että pääsisimme lämppäriksi jollekin isolle kiertueelle, mutta ikävä kyllä moista ei ole sattunut kohdallemme. Bobby: Pidän siitä, että luokittelumme on hankalaa. Yhtenä hyvänä syynä suuren suosion puutteeseen lienee rujo ja kaunistelematon soundi, bändin ulosannin vastaanottaminen ei ole kaikkein helpoin tehtävä siloteltuun metalliin tottuneille. Nuorena ei ehkä ole käytännössä mitään muuta, mutta jos jää ajatuksissaan jumiin negatiiviseen noidankehään, niin sitä katkeroituu kuoliaaksi. Tony: Meillä on kuulijoita aina mammanpojista nihilistisiin narkkareihin. Kuuntelukelpoisen musiikin tekeminen ja menestysodotukset eivät mahdu saman katon alle. Sellaisia bändejä ei kuitenkaan kasva joka oksalla. Relapsen rooli yhtyeen maineen nostajana ei ole ainakaan vielä kasvanut niin suureksi kuin bändi sopimuksen tehdessään toivoi. Tämä on siis pyyntö lisäfanien puolesta... Minä taas en seuraa ollenkaan sitä mitä muut tekevät, väittää Cris.
"
14
laulaminen On minun teraPiaani, suurimman Osan ajasta huudankin itselleni." Cris
MIASMA #42. Minä en ainakaan pidä itseäni kovinkaan surumielisenä, saati sitten narkomaniaan taipuvaisena henkilönä, vaikka diggaankin bändiä täysillä. Viime aikojen suosikkejani ovat The Secret, Dragged into Sunlight, Harm's Way ja YOB. Tietynlaisia sielunveljiä tai hengenheimolaisia miettiessäni mieleeni tulee heti muutamia lähinnä 1990-luvulla suuruuden aikaansa viettäneitä bändejä. Paitsi syöpään ja auto-onnettomuuksiin, mutta ne voivat painua vittuun. Silloin kun aloitimme, sludge-genreä ei ollut olemassa. Uran aikana bändiä on koetettu lokeroida ties millä nimellä, joskus todella harhaanjohtavastikin, kuten Bridges to Burnin promossa mainittu "thrash". Ehkäpä uusin levymme auttaa meitä tekemään perusteellisemman väestötieteellisen tutkimuksen kannattajapohjastamme. Grief luotti samankaltaisiin arvoihin kuin me, mutta hehän ovat hajonneet jo aikapäiviä sitten. On kuitenkin huvittavaa, että koko ajan lukuisat bändit tavoittelevat tätä meidän saavuttamaamme vaatimatonta menestystasoa. Totta kai! Aina voi toivoa enemmän, mutta pitää myös hyväksyä tosiasiat. Saamme kuitenkin levymme julki ja fanimme voivat hankkia niitä helposti. Olen aina toivonut enemmän naispuoleisia faneja, mutta tässä vaiheessa toivoni alkaa huveta. Eli vähäistä mainetta voikin pitää yhtenä todisteena yhtyeen tinkimättömyydestä ja kompromissittomuudesta. Raakuus, päällekäyvyys ja nihilismi juonsivat juurensa samasta lähteestä. Elämänasenteen voisi tiivistää: "life sucks, leave me alone", kuten 16 kappaleessaan Trigger Happy tekee. Cris: En ole masentunut, ainoastaan väsynyt. Onko hän keskimäärin itsemurhaan taipuvainen nihilisti-ateisti-narkkari. Pitää vaan laahustaa niiden läpi ja valmistautua seuraavaan koettelemukseen. Cris: Kun siirryimme Relapselle, niin luulimme kaiken muuttuvan
Minun on kuitenkin ensin löydettävä sisäinen tuleni, jotta voin sylkeä sanat ulos. Laulaminen on minun terapiaani, suurimman osan ajasta huudankin itselleni. En pidä psykoterapeuteista, vaan luotan vahvistimien voimaan. Deep Cuts tosiaankin lyö Bridges to Burnin laudalta. Jätin jopa promoversion lataamisen väliin, koska hankkisin sen joka tapauksessa. Bridges to Burnin tekeminen ei ollut yhtään hauskaa. Se oli yksi vitun painajainen! Tony ja Bobby ovat vastanneet yhtyeen sävellyspuolesta vuoden 2007 jälkeen. Yhtyeellä on siis takanaan pitkä ura, vankka underground-fanipohja, monta upeaa albumia ja maailmaakin on nähty. Meillä oli hänen kanssaan ongelmia ja virallisen tarinan mukaan hän erosi. Mutta nyt kun olemme saaneet jo seuraavankin aikaiseksi, niin Bridges to Burniä ei ole helppo kuunnella. Cris kirjoittaa sanoitukset ja Mateo [Pinkerton] hoitaa rumputyöskentelyn. Vaikka Tony ei valitakaan, niin Crisin muistot mainitun levyn teosta kertovat jotain aivan muuta. Loppu onkin silkkaa taikuutta. Olen kirjoittanut pitkän listan aiheita, joista haluaisin puhua jonkun kanssa, ja mikäpä olisi parempi väylä kuin 16. Se sopi meille, koska olimme joka tapauksessa aikeissa potkaista hänen ulos. Se tehtiin siis Relapselle, mutta uusi tilanne ja isomman yhtiön läsnäolo ei Tonyn mukaan tuntunut mitenkään painostavalta. Tunsin paineita ainoastaan sen vuoksi, että halusin saada aikaiseksi levyn, joka kestää vertailun aikaisempiin tuotoksiimme. Niinpä utelen miehiltä vielä hieman sitä edeltäneestä Bridges to Burn -albumista. Minulla on mielessäni paljon suurempia tavoitteita. Uusi mies Mateo Pinkerton sen sijaan saa miehiltä kiitosta, jopa siinä määrin että Tony väittää rummuttelun toimivan paremmin kuin koskaan. Lisäksi meidän piti vielä patistaa Jason soittamaan läpi ihan yksinkertaisetkin rumpufillit. Nyt ne on saatava tehtyä, muita vaihtoehtoja ei ole. Vaikka Cris kertookin, etteivät sanoitusten aiheeksi sovi rakkaus eivätkä keksityt tarinat, niin kovin hankalaa niiden aikaansaaminen ei ole. He antoivat meidän tehdä mitä halusimme. Relapse kyllä tykkäsi lopputuloksesta. Kuten edellä on tullut selväksi, 16 on iskenyt kevätmarkkinoille oman valttinsa, miesten mukaan edeltäjäänsä vahvemman. Tuomme aina valmiit biisit treeneihin ja sovitamme ne neljästään. Crisin on helppo yhtyä kiitoksiin. " meillä On kuulijOita aina
mammanPOjista nihilistisiin narkkareihin." tOny
Kaksi uusinta lättyä
Haastattelua tehdessäni yhtyeen uusin tekele Deep Cuts from Dark Clouds oli minulta vielä kuulematta. Hienovarainen Tony ei halua kertoa asiasta sen tarkemmin. Jason Corley on siis saanut lähteä, ja haastattelua tähän saakka lukeneet saattavat arvata joitakin syitä vaihdokseen. Cris: Saan valmiit kappaleet cd:llä, jonka jälkeen eristäydyn Kalifornian rähjäisimpään motelliin mukanani lähinnä kourallinen huumausaineita sekä synonyymisanakirja. Molemmat kirjoittavat omissa oloissaan eivätkä tee yhteistyötä. Laulu on tällä kertaa hieman erilainen kuin ennen, mutta silti kokonaisuudesta tuli parempi kuin mitä olisimme osanneet kuvitella. Crisin metodit eivät tunnu aivan yhtä perinteisiltä, tai mistäpä minä tiedän kuinka suosittua moinen on sanoitusten rustaajien tai kirjailijoiden joukossa. Apunani käytän myös luotettavaa muistikirjaani, joka sisältää rumia sanoja, lauseenpätkiä sekä kurjaa runoutta motivaation lähteeksi. En ole saavuttanut mitään todella merkityksellistä, ja se kalvaa sisintäni.
{ www.myspace.com/16}
MIASMA #42
15. Tämä uusi tuntuu niin paljon paremmalta. Mutta miesten kunnianhimo ei ole silti läheskään tyydytetty. Halusimme onnistua paremmin kuin edellisellä kerralla, ja onnistuimme siinä. Kuuntelen uusia biisejä tauotta ja koetan keksiä sopivan sanoitusaiheen tai tarttuvan kertosäkeen. Minä ja Bobby kahlasimme kaulaamme myöten kamassa. Bobby: Haluaisin soittaa enemmän Euroopassa ja tehdä itärannikon kiertueen. Tiedän, että tämä kuulostaa kliseeltä, mutta uutukainen tuntuu kaikkien aikojen parhaalta levyltämme, Bobby säestää. Jason ei ole enää mukana, koska hän on todella surkea rumpali ja vielä kamalampi ihminen, laukoo Cris. Cris: Ihan henkilökohtaisesti haluaisin saada aikaiseksi jotain merkittävämpää kuin tähänastiset "saavutukseni". Hän kehuu myös sävellystyötä ja tuotantoa. Parantuneita osa-alueita kuulemma riittää, ja yksi niistä löytyy rumpusetin takaa. Tony: Sellaisen kokeilu päättyisi varmaan siihen, että karjuisimme toisillemme
.
Markus Makkonen F.T.W. Ehdotonta livehenkeä ilman korjauksia. Tähän menoon on tarkoituksella jätetty virheet, koska elämä on täynnä virheitä. Boogie Machineä voi kuvata varsin monin tavoin, mutta varmaa on, että joka tapauksessa heikompaa hirvittää ja kainostelijoiden poskien puna on taattu.
F
.T.W. Joutui oikein pysähtymään miettimään, kuinka kauan siitä oikein olikaan, kun viimeksi kuuli näin vähän sliipattua ja puunattua sekä raivokkaan elinvoimaista materiaalia. Rakaa eetteriin
. Jurrista bensanhuuruista panomusaa jurrisille panohaluisille immeisille. F.T.W. kulkee ylpeänä sormi perseessä ja toinen pystyssä. Siinäpä jäät rikkoutuivatkin heti haastattelun kärkeen.
16
MIASMA #42. .. . Hätkähtäen totesin, että edellisestä kerrasta oli vierähtänyt jo liian monta vuotta. Bull's Eyeksi nimetty Violent Journey Recordsin julkaisema debyytti sisältää siinä määrin silottelematonta rouhintaa, että yhtye erottuu tämän päivän massasta kuin keskisormi luokkakuvasta. Muun muassa tisseistä, prätkistä ja Elviksestä keskustelemassa ovat kitaristi-laulaja Mr. Sinfonista puhdasta autotuneheviä kirkkailla soundeilla ja ihanalla hymyllä hamuavat immeiset voivat suosiolla jättää levyn väliin. . Boogie Machine on toiminut vasta pari vuotta, mutta yhtye on ehtinyt tässä ajassa julkaista pari ep:tä ja nyt on vuorossa jo ensimmäinen pitkäsoittokin. Heikkinen ja rumpali The Beast.
Ei autotunelle ja kurttunaamoille
Ensikosketukseni F.T.W. Jos diggailee semmoista Motörhead-räkää, jossa sekoitetaan likaista rokkia Venom-henkiseen katujyrään pienillä psychobilly- ja sing along -kertsiruiskeilla, niin ehdottomasti kannattaa tutustua, Mr Heikkinen mainostaa. Boogie Machine
Kuin humalahakuinen Motörhead, kiimainen Venom tai kirkontappohenkinen psychobillybändi. Kotimaista F.T.W. Boogie Machineen tuli Violent Journey Recordsin promon kautta, ja vaikutus oli likipitäen sama kuin sillä kuuluisalla kakkosnelosella: kerrasta kanveesiin
Yhtyeen jäsenistössä on soittokokemusta vaikka muille jakaa. Jos oltais firmapizzeriarockbändi, niin ei siinä edessä olisi F.T.W. Homman ydinhän on juuri se, että on kiva soitella poikien kanssa eikä homma ole väärässä mielessä turhan vakavaa. Ei nyt ihan Sleepy Sleepers, mutta vähän viihdettä kuitenkin, Heikkinen tuumaa. Tuplabasarit laulaa. Yhdessä kitaristi Mr. Silloin mä voisin keskittyä hieman enempi huutamaan mikkiin. Samalla tuntee toisten tavat jo entuudestaan. Tämä ei sovellu miksauspöydän luona sormi pystyssä seisoville "Moka!"-ihmisille, hän painottaa. Siitä sitten tuli heti mieleen Herra Hedgehog Hentilä. Sitten oltais taas autotunevinkuintiaani-osastolla, ja se ei sovi. Eli jostain takaraivosta ne on tullut. Toivon, ettei H. Niitä ei siis treenata ollenkaan ennen studiota. Ei tulta ilman kitinää. Lauluista kitistään paljon. F.T.W. Mutta miten kaikki sai sitten alkunsa. Heikkisen laulu saa enemmän ihmisten karvat pystyyn, ja hyvä niin. Ja näyttäis menevän sinne parempaan, koska levykin ollaan saatu julki, Heikkinen naureksii. Mä luulen, että peruskivenä on kyllä Motörhead / Peer Günt -vaikutteinen akseli Venom-heilunnalla ja rumpuvoimalla, Mr. Löytyy niin Airdashiä, Corporal Punishmentia, Million Dollar Beggarsia, Soulgrindia, Barathrumia, Walhallaa, Fleshrediä kuin vaikkapa Scourgeriakin. Kyllä mä tiedän, että tunet menevät vituilleen aina ajoittain. Tuo F.T.W.-nimi [fuck the world, moottoripyöräjengien sanastoa] kuvastaa tuota. Ja ollaan me aina psykobillailtu Tökän kanssa. Ihan tarpeeksi on orkestereita, jotka vetävät "vitun kovaa" rokkenrollia. Sitten 2010 ryypätessä päätettiin laittaa aluilleen uusi ja mahtava rokkipumppu. Se sopii oikein hyvin. Heikkinen kertoo. Joukossa on paskaa, mutta joukossa on myös semmoisia juttuja, jotka treenaus tuhoisi alta ohmin. Siitä, kun mennään out of tune ja niin edelleen. On myöskin hienoa, kun pitkätukat boogaavat jalkaa toisen eteen billyriffien pauhatessa Motörhead-poljennolla. "Oikeaa" laulajaakin tosiaan harkittiin hetki, mutta koska tämä on nimenomaan F.T.W., niin itse henkilökohtaisesti olin sitä mieltä, että ei, The Beast jatkaa. Onhan noita oikeita laulajiakin halunnut yhtyeeseen, mutta musta on kiva heilua nokkamiehenä, meni syteen tai saveen. Perustettiin tarkoitusta varten Darkride-niminen poppoo, joka sitten hiipui muiden kiireiden painaessa päälle. Jotkut sanovat myös, että ottakaa tuo vitun huumoriaspekti veke, niin olette todella kovia. Vieläpä siten, että Boogie Machinen miehistössä on monesta edellä mainitusta yhtyeestä useampikin heppu. Oon nähnyt monen tötterön valahtavan kauhusta silmille, ja se on hienoa. Kun samat jannut soittavat useissa pumpuissa, kaikkien bändien menot on helvetin paljon helpompi järkätä. Hehee. Mitään suurempaa suunnitelmaa musiikillisen moninaisuuden takana ei kuitenkaan ole. Pikkupentuna diggailin kovastikin Meteorsia, Cavania, Stray Catsiä ja tommoisia. Tarkoitus oli soittaa Venom/Motörhead-vaikutteista kamaa ja sekoitella siihen sitten jotain, jos siltä tuntuu. Laulut on vedetty ykkösellä sisään ilman harjoittelua. Juuri näin. opi koskaan laulamaan. Musiikillisesti Bull's Eye on varsinainen tyylisuuntausten sulatusuuni. Joskus ne menevät hyvinkin. Juuret juontavat tuonne 2000-luvun alkuun, kun Bomber Magazine pyysi festeilleen bändiä soittamaan, Heikkinen muistelee. Eli ihan tuopista synnyttiin ja sinne varmaan kuollaan. Musta pieni pilke kuuluu tähän. Puritaanit prätkäjätkät ja rockabillymiehet ovat kauhuissaan meijän biisiraiskauksista. Muutamien keikkojen jälkeen pohdittiin Ykän ja Tökän kanssa, josko toinen skepa ois kova. Tommoisia biisejä vain syntyy. Helvetin nastaa soittaa niitä biisejä juurinkin tuommoisella hirvittävällä mättöasenteella. Boogie Machinekin on saanut jo osakseen oman siivunsa dissauksesta ja päänaukomisesta. Juu juu. Se on ollut aika love/hate-menoa. Pikku huumori sopii tähän kamaan paremmin kuin
MIASMA #42
17. Kaikki väkivaltaisesti blenderillä sekoitettuna. Hedgehog Hentilän ja basisti Tökän kanssa miehistön meriittilistaan voidaan luetella melkoisesti bändejä vuosien varrelta. Perusjyrän lisäksi keitokseen on sotkettu niin punkia, psychobillyä kuin ihan kantriakin
Yleisesti diggarit löytyvät juurikin räkäisestä musasta pitävistä, genrestä riippumatta. Heikkinen vastaa. Kaikki on niin helppo silotella niin musiikissa kuin muuallakin. Niin me tehtiin pentuina. Uskalsi jopa sanoa f-sanan suorassa radio-ohjelmassa. Olisi varmaan tukehtunut hampurilaiseensa ja juossut äidin helmoihin. Miten Boogie Machinessä kierrellään vakiofraasit ja luodaan tekstipuolelle kiinnostavuutta. Mr. Ei uskalleta nostaa sitä keskisormea pystyyn. Mitäpä luulette, että Elvis olisi tuumannut näkemyksestänne alkuperäisrockista. Laittamalla maximum overdrive päälle eli vetämällä kliseet turbolla todella yli. Aika tylsää. On muuten erikoisen hauskaa, että täällä Suomessa ollaan kitisty epäselvästä lausunnasta ja lyriikoista, mutta esimerkiksi Englannissa jengi on diggaillut ihan simona. Jerry oli aikansa kovin rock-kapinallinen. Aikuiset ohjaavat liikaa sitä, mitä rock on. Boogie Machine soi niin raikkaana ja erilaisena, vaikka koostuukin tutuista ja turvallisista aineksista. Jerry Lee Lewis olisi varmaan digannut. Nuorien bändien kannattaisi juosta pois nuorisotaloilta sun muista kirkon menoista takaisin latoihin sekä kellareihin ja kaivaa ne neliraiturit esiin. F.T.W. Me ollaan niille varmaan lontoonkielinen Popeda. Bull's Eyen roisit ja kiertelemättömät tekstit onnistuvat, kenties juuri tästä overdrivesta johtuen, todellakin kuulostamaan tavallista ou beibe -osastoa huomattavasti yksilöllisemmiltä. Heikkisellä on tähän ainakin keino. Tai paskat, ainahan se on kiva kuulla lauluja tisseistä ja prätkistä. Hävytön, nuorisomme rappioon syöksevä melusaaste on korvattu kivalla ja pikkunätillä puuhastelulla ja munattomalla nyyhkeellä. Onko steriloitu ja kuohittu rock kasvattanut jo sukupolven, joka ei enää oikeaa rock 'n' rollia tunnekaan, vai mistä johtuu, että F.T.W. Nyt jo 8-vuotiaan saa kuulostamaan keneltä tahansa apuvälineillä. Tuota aihetta sivuaa F.T.W.:n biisi Southern Way Rebel, Heikkinen kertoo. Se on oikein jees, The Beast tiivistää.
Missä kapina?
Kun lauletaan toki aina toimivista, mutta todella usein käytetyistä aihepiireistä kuten tissit, viina ja moottoripyörät, luulisi kliseiden tulvan sanoituksissa on loputon. Mä diggailen itse asiassa niitä loppupään tuotoksia nykyään aika paljonkin. Mutta olihan Elvari kova laulaja. Soitettiin munat jäässä ullakolla kuumavesipullo kourassa ja nauhoitettiin mankalla tai neliraiturilla, kun semmonen ihme saatiin hankittua. Ja meni naimisiin 12-vuotiaan serkkunsa kanssa. Kuka nyt tällaista pystyisi kurttunaamana soittamaan. Tässäpä kappale, jota kovin moni ei tohtisi äitinsä kanssa kuunnella. Boogie machine Demorovio
"
F.T.W. Me taistellaan aikaa vastaan. Ikuisia räkänokkia.
hyvin. Keikoilta löytyy aika kirjavaa porukkaa. Aikamoista elvistelyä. Ammattikasvattajat ovat nykyään entisiä kapinallisia, ja kun se kasvattava suodatetaan aikuisuusfiltterin mukamuka-rockiin, syntyy semmoista pikkusöpöä niin sanotusti roisia rokkia, josta voi sanoa hui, mutta joka todellisuudessa on silkkaa AOR:ää. Keskisormi ylös, ja antaa mennä. Hyvänä esimerkkinä tästä voisi käyttää vaikkapa kainommat karkottavaa, härskiä ehdottelua sisältävä Lick That Sugar Stick -biisiä. Sekaan kannattaa laittaa joku pikkaisen yllättävä käänne, niin silloin asia on tuore. Eli kaipa sitten meijän vanhojen äijien pitää se kapina nostaa ylös. Oikeaa rock-kapinallisuutta ei enää oikeastaan taida olla olemassakaan. kulkee ylpeänä sormi perseessä ja Toinen pysTyssä."
kään pikkujuttu. Ikään kuin olisi palattu aikaan ennen juurikin edellä mainittua ensimmäistä rock-aaltoa, jolloin valkoinen nuoriso kuunteli levyteollisuuden liukuhihnalta suoltamia toinen toistaan harmittomampia happy days -hirvityksiä. Noina aikoina se ei ollut mi-
18
MIASMA #42. Laitetaan plugarit päälle ja kaikesta tulee niin ihanan mahtavaa
Mukavintahan tässä on juuri se, että voi vain paahtaa juurikaan mitään kelaamatta. Itseäni on kiinnostanut jo pidemmän aikaa perustaa joku tämänkaltainen bändi, The Beast puolestaan toteaa. Isolla lotjolla tai motolla ajava, keski-ikää lähestyvä, hieman äkäinen duunari, joka ottaa perusperseet viikonlopulla ja kääntää ajan taaksepäin kuuntelemalla oman nuoruutensa helmiä. Lopuksi on vielä pakko kysyä, minkälainen hahmo oikein on Vodkabilly Rebel, josta yhtye samannimisessä kappaleessaan kertoo. Biisit koetetaan soittaa keikoilla suunnilleen niin kuin ne ovat levyllä, mutta usein melkoisia muutoksia tapahtuu, kun saadaan buugikone käyntiin. Se on hyvä merkki. Eli aivot narikkaan ja mölyä ulos. Bull's Eye on kyllä siinä määrin vakuuttavaa roisketta, että kyllähän tuon mielellään myös livenä todistaisi. On totta, että yhteiskuntamme yli äyräittensä tulvinut huomaavaisuus on mennyt siihen pisteeseen, että säröt hangataan nopeasti pois raapimasta ja sanomisistaan joutuu jo turhan helposti suurennuslasin alle. Keikan jälkeen ei muista, missä on ollut, vaikka olisi ollut selvin päin. siTTen olTais Taas auToTunevinkuinTiaaniosasTolla, ja se ei sovi."
{ www.ftwboogiemachine.com }
MIASMA #42
19. Heikkinen kehottaakin innokkaita ottamaan yhtyeeseen ronskisti yhteyttä. Muissa bändeissä, joissa mä soitan, pitää olla aika tarkkana soiton kanssa. Heikkinen saa viimeisen sanan. Tämä oli helppo ratkaisu, kun tätä ei tarvinnut perustaa, se vain tuli. Mä luulen, että edellä mainitut herratkin ovat tehneet samoin ja sitä, mitä kuuntelee, tekee mieli myös soittaa. Boogie Machinenkin CV:stä löytyy bläkyä, rässiä ja kuoloa. Uutta materiaaliakin on kuulemma jo parin biisin verran olemassa, mutta nyt pitäisi päästä miesten sanojen mukaan ensisijaisesti tien päälle. Sehän oon minä!
"
joukossa on myös semmoisia juTTuja, joTka Treenaus Tuhoisi alTa ohmin. F.T.W. Oho. Miljoona riffiä ja tempovaihdoksia. Ainahan sitä kaljoitellessa kaivaa ne vanhat klassikot esiin. Dani Filthkin on kuulemma laittanut hynttyyt yhtyeen näissä merkeissä King of Hellin kanssa. Mr. Hajuton ja mauton yhteiskunta kauhistelee uusinta lööppiä samalla, kun omassa elämässä jännittävintä on sanomalehden saapumatta jääminen.
Äärimmäisestä perinteiseen
Extreme-metallistien perustamat rockbändit eivät ole mitään uutta auringon alla. Ja onhan se helvetin hauskaa vetää simppeliä kamaa ainaisen laskemisen jälkeen. Onhan näitä kaiken maailman Chrome Divisioneja ja vastaavia ollut olemassa jo kauan. Heikkinen paljastaa, mikä ajaa äärimetallistin rokkailun pariin. Tosin kun mulla on kaksi hommaa Boogiessa samaan aikaan, se rajoittaa kaljan kittaamista jonkun verran, mutta onneksi ei paljoa. Mr
Tässä tapauksessa enimmäkseen ensimmäinen ja toinen vaihtoehto. Kovinkaan laajaa bändikokemusta ennen Nuclear Omnicidea ei hemmoille ehtinyt karttua. Näin syntyi Nuclear Omnicide. Eräs lupaava tulokas on Kirkkonummella perustettu Nuclear Omnicide.
Seppo Rautio Nuclear Omnicide
Pohjat livenä purkkiin
Yleisesti ottaen thrash-bändit voi jakaa imagoltaan ja sanoituksiltaan helposti kolmeen ryhmään: ensinnäkin kantaaottavat ja yhteiskuntakriittiset, toiseksi huumori- ja bilemeiningit sekä kolmanneksi "evilit", eli black metal -vivahteiset. Hauskahan se oli! Ep äänitettiin Harjun nuorisotalon demostudiossa. Sinne lähdettiin hyvällä mielellä ja äänityksien jälkeen tultiin vielä paremmalla mielellä pois. Nuoriahan me ollaan: Itse olen kohta täysiikäinen, Iggy 16-vuotias ja muut ovat 17-vuotiaita. Usein tämän kaltaisen musiikin diggailu ja soittaminen näyttäytyy ulospäin tietynlaisena kokonaisvaltaisena elämäntapana ja keskittymisenä nimenomaan yhden genren diggailuun. Vastaavasti huonon thrashin tunnusmerkkejä hän hahmottelee seuraavasti: Huonosti tai liian hyvin soitettu. Vaikka ei me olla määritetty mitenkään, että mistä aiheesta me kirjoitetaan lyriikoita, vaan kirjoitetaan juuri siitä mikä sinä hetkenä tuntuu sopivalta. Varsinainen Nuclear Omnicide syntyi 2010 lopussa, kun me, lisäkseni Benny [basso/laulu], Allu [rummut] ja Iggy [kitara/taustalaulu], päätimme kaikki kokoontua meidän treenikämpällämme täällä Kirkkonummen Porkkalassa. Mikä näistä luokituksista olisi lähinnä Nuclear Omnicidea. Liian tasapaksu tai kokeileva. Huomasimme heti, että tästähän tulee jotain, ja aloimme heti kirjoittaa omia biisejä. Mennäänpäs sitten aivan alkuun, eli bändin syntytarinaan. Ennen tärkeitä tapahtumia, kuten esimerkiksi studiosessiota, paahdamme oikein kunnolla koko viikon läpi treeniksellä. Unleash Yourself -ep:n nauhoitus oli haastateltavan mukaan hieno kokemus. No totta kai sitä paskaa löytyy, eli semmosta missä ei ole tarpeeksi asennetta. Eikä mitään ylituotettua kamaa joka ei erotu joukosta. Studioaikaa oli kaksi päivää (kahdeksan tuntia/päivä) ja siihen kuului tietenkin miksaus ja masterointi. Lyhyen soittohistorian lisäksi netistä löytynyt bändikuva viittaa siihen suuntaan, että bändiläiset eivät kauhean vanhoja konkareita ole. Emme harrasta metronomihifistelyä, joten biisien pohjat äänitettiin livenä purkkiin, ja soolot sekä laulut ynnä muut
ain kuultavakseni tuoreen Unleash Yourself -ep:n, ja aika ehtaa thrash metaliahan se on. Vanha ja hyväksi koettu thrashin kaltainen tyylilaji saa joskus aikaan miellyttävän myrkyllistä musiikillista kuplintaa, kun uudet kyvyt tarttuvat haasteeseen. Aggressiivista, nopeaa ja aitoa. Soittamista Nuclear Omnicide harjoittaa vähintään kerran viikossa: Useimmiten enemmänkin. Millaista sitten on hyvä thrash metal. Eli joskus tulee huumoripainotteisempia lyriikoita myös... Ensisijaisesti ollaan kyllä rässifaneja kaikki, vaikka tietysti kuuntelemme muutakin kuin pelkästään rässiä, muutenhan jää tosi paljosta paitsi. Mielelläänhän sitä kuuntelee paremmin soitettua rässiä, vaikka paskasti soittava bändi saattaa toimia tosi hyvin livenä, jos oikealla asenteella mennään.
20
MIASMA #42. Tunsimme kaikki toisemme jo yläasteelta ja tiesimme, että meillä on yhteinen kiinnostus tehdä jotain hauskaa musiikin kanssa. ja kuolemapainotteisia, Kasper maalailee. Benny ja Allu käyttivät vilkasta mielikuvitustaan joskus treenien jälkeen, kun piti keksiä joku nimi. Thrash onkin ykkössijalla kaikkien bändin jäsenten sydämissä. Myöskään bändin nimen keksimiseen ei liity suurempaa mystiikkaa. Musiikillisen tyylin valinta ei vaatinut bändiltä pitkiä pähkäilyitä: Se on alusta asti ollut meidän yhteinen kiinnostuksemme, joten eräänä kauniina päivänä päätimme perustaa rässiorkesterin, bändin kitaristi Kasper kertoo. No jotain epämääräisiä cover-bändikokemuksia meillä kaikilla varmaan on, jossain koulutapahtumissa ollaan joskus esiinnytty