SIGH CORROSION OF CONFORMITY RIDE FOR REVENGE FUNERAL NOWEN ENTRAILS
#41 | 1/2012 | 7,90
PROFETUS NOOTHGRUSH RITUAL NECROMANCY AVZHIA ERK AIKRAIG VARG VIKERNESIN KIRJA
WOODS OF YPRES -tribuutti FILM NOIR IV KUVAPALSTA VUODEN LEVYT 2011 levy- ja demoarviot
C
M
Y
CM
MY
CY
CMY
K
MARCH 2012
23/28* 25/30*
12 HE 20 IL, A Y A15S/20* MA IN O 2 16. IRG 201 AGE S, VA V MAY GAR DA 17. S TA H L
C O N C E R T S ,
I N F E R N O
&
I M P E R I U M I
P R O U D L Y
P R E S E N T
VIRGIN OIL, HELSINKI
LIPUT: 32/37*
22. B EH
I INK20* LS 15 /
CLUEIPÄ L
T
ALCEST 6 E 10 R REVENG 14 RIDE FO FUNERAL 1 18 EVYT 201 VUODEN L FORmITY 22 CON OSION OF OOTGRUSh 24 CORR N G 28 k AIkRAI ERI 26 Lm NOIR FI 6 AVzhIA 3 CY 40 ECROmAN 42 RITUAL N SIN kIRjA VIkERNE pALSTA 44 kUVA 8 ApORTIT 4 kEIkkAR RAILS 50 ENT 2 NOwEN 5 56 NG-jUTTU 0 STREAmI OROVIO 6 DEm 62 ROFETUS p 68 OF YpRES wOOD OT 70 LEVYARVI SIGh 78
Yhteisöllisyys korostuu musiikillisen runsaudensarven pulputessa valtoimenaan. Mikä on marginaalimusiikin ja pienten indie-yhtiöiden tulevaisuus musiikin digitaalisuuden voittokulussa. Sen kuuntelu ei ole enää entiseen tapaan sidottu paikkaan ja aikaan, vaan kokoelma kulkee mukana kaikkialla, mistä on pääsy internetiin. Yhteisöllisyys ei musiikista ole kadonnut mihinkään, se on muuttanut suurimmaksi osaksi internettiin. Kriittiset äänenpainot kertovat, että Spotifysta putoilee vain murusia lattialle isojen yhtiöiden kahmiessa rahat. Musiikki on yhteisöllistä
Loputon Gehennan Liekki -dokumentissa pitkän linjan black metal -harrastajat puhuivat lämpimästi tape tradingistä. Toisaalta, jokaisen pienyhtiön ei kannata perustaa omaa streaming-palvelua, koska kuluttajat käyttävät palvelua joka tarjoaa mahdollisimman laajan musiikkikirjaston yhdestä osoitteesta. Kuuntelijoina tarvitsemme entistä enemmän suosituksia kavereilta ja muista luotettavista lähteistä löytääksemme kaiken sonnan seasta hyvää musiikkia. Tapa oli voimissaan erityisesti alakulttuureissa 198090-luvuilla ja sillä oli merkittävä rooli vaikutteiden siirtymisessä ja sitä kautta musiikillisen yhteisöllisyyden rakentumisessa. Spotifyta. vuosikerta // Ilmestyy 4 kertaa vuodessa Päätoimittaja: Jaakko Marttila PR-päällikkö: Jani Suopanki Art Director: Timo Hanhirova Taittopäällikkö: Heikki Sikanen Toimitussihteerit: Mikko Luntiala (artikkelit), Petri Klemetti (levyarvostelut) Toimitus ja avustajat: Tommi Hakonen, Toni Hakulinen, Timo Hanhirova, Tuure Heikkilä, Markus Jalkanen, Juulia Jaulimo, Petri Klemetti, Aki Lehti, Arto Lehtinen, Mikko Luntiala, Markus Makkonen, Lauri Manninen, Hannu Marila, Jaakko Marttila, Suvi Merinen, Markus Mähönen, Antti Ojala, Camilla Perttula, Seppo Rautio, Joonas Tanskanen, Tuukka Termonen, Antti Tohka, Juuso Viljanen, Teemu Vähäkangas
Graafinen suunnittelu: Salla Anttila, Timo Hanhirova, Jenni Keurulainen, Pekka Konttinen, Inka Mustonen, Suvi Nopanen, Ville Palmu, Heikki Sikanen, Henni Sulonen (SAMK), Eini Suominen, Tiia Takamäki Arvostelumateriaali: Miasma Magazine, PL 62, 40101 Jyväskylä, Finland Kotisivut: www.miasma.fi Sähköposti: toimitus@miasma.fi, etunimi.sukunimi@miasma.fi ISSN: 1796-2919 Kustantaja: Kulttuuriosuuskunta Miasma Postiosoite: Kulttuuriosuuskunta Miasma, PL 82, 90101 Oulu, Finland Mainosmyynti: jani@miasma.fi Tilauspalvelu: www.miasma.fi/www/tilaajapalvelu/ tilaus@miasma.fi
Miasma Magazine on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton julkaisu.
MIASMA #41
5. Streaming on päivän sana, ja sitä koskeva juttu alkaa sivulta 56.
Jani Suopanki, PR-päällikkö
Miasma Magazine // 8. Kuluttajat eivät välttämättä edes tiedä, mikä yhtiö jonkun tietyn bändin takana on. Avainsanaksi nousee löydettävyys. Musiikin kuluttaminen on kasvanut eksponentiaalisesti teknisen kehityksen myötä. Lääkkeeksi tarjotaan mm. Ei riitä, että levy-yhtiö "menee" Spotifyhin, 15 miljoonan biisin valikoimaan on helppo kadota. Ei kukaan jaksa pomppia palvelusta toiseen kappaleita hakiessaan. Muiden kanavien käyttäminen on jopa entistä tärkeämpää, kun Spotifyssa ei ole avuliasta levykaupan setää neuvomassa asiakkaalle oikeaa hyllyä
Näyt loppuivat ennen teini-ikää. Mielikuvitusta se ei ollut hän oli uudenlaisessa todellisuudessa. .. Ehkä suurin osa ihmisistä pääsee käsiksi vain osaan todellisuutta. Neige vertaa kokemaansa taivaalliseen puutarhaan helmeilevine vesineen, smaragdinvihreine lehvästöineen ja hyväntahtoisine henkineen. Koin äkkinäisiä näkyjä, tuntemuksia, kuin välähdyksiä. Alcestissa on kyse kokemuksista, joilla oli ja tulee aina olemaan suuri vaikutus elämääni. Mutta nämä ovat pelkkiä tienviittoja, joiden seuraaminen ei lopulta johda minnekään.
Alcestin universumi
Jotta Alcestin musiikkia voisi todella ymmärtää, on tunnettava tarina ja mies sen takana. Ne olivat kuin hyviä muistoja kaikkine tunteineen, mutta niillä ei ollut mitään tekemistä tässä maailmassa näkemieni asioiden kanssa. Kun esimerkiksi eläimet kuulevat ääniä, joita ihmiset eivät kuule, miksei sama voisi koskea tätä todellisuudeksi kutsumaamme kokonaisuuttakin. Moni asia on ihmisen havaintokyvyn ulottumattomissa. Se on toisaalta erittäin iloista, toisaalta valtavan kaihoisaa. Ja sitten Stéphane tuli takaisin. Tai sitten rinnakkaistodellisuus, jonne pääsin. Joku saattaisi lähteä puhumaan vaikeilla sanoilla: psykedeelinen, avantgardistinen, shoegaze, post-black metal. Neige kuvailee nuorena kokemiaan tiloja vuolaasti ja rikkain sanankääntein. Rehellistä ja puhdasta. Kenties kyseessä oli paikka, jossa sielu lepää kahden maallisen olennon välillä, tavallaan rauhallinen taivas. Alcest-yhtyeen kohdalla taide on kotoisin toisesta maailmasta.
Mikko Luntiala Prophecy Productions
Y
ht'äkkiä jotain tapahtui nuorelle Stéphanelle. Erilaisia värejä ja ääniä, ymmärrys kaikesta ympäröivästä uusien aistien kautta. Sittemmin Stéphane Paut, taiteilijanimeltään Neige, on purkanut kokemaansa sanoihin ja säveliin Alcest-orkesterissaan. Hän kertoo huomanneensa, että kokemuksissa on paljon samaa kuin kuolemaa lähellä käyneiden henkilöiden kertomuksissa. Musiikissa on helmeilevää haurautta, mutta myös viiltävää raakuutta. Sellaisia asioita ei meidän maailmassamme voi nähdä siitä tiedän, ettei se ollut pelkkää mielikuvitusta. Se oli hyvin voimakasta ja todentuntuista. Suurin osa kokemuksista sattui Neigen ollessa valveilla, mutta muutaman
6
MIASMA #41. Pienen hetken poika koki uskomattoman kauniita värejä ja ääniä, ääretöntä rauhaa. Kuin sieluni ja kaikki ympäröivä olisivat olleet yhtä. ..
Taide vie parhaimmillaan kokijansa toiseen maailmaan. Kukaan ei voi käsittää sitä kauneutta ja rauhaa. Hieman yli kymmenessä vuodessa yhtye on levyttänyt musiikkia kolmen albumin ja muutaman pienjulkaisun verran. Kaikki oli samaan aikaan paikallaan ja liikkeessä. Minulle tapahtui jotain todella omituista ollessani pieni
Jos niin tahtoo, on helppo unohtaa, että tämä ääni vie eteenpäin tarinaa. Teen joka tapauksessa aina läheistä yhteistyötä Alcestin kansitaiteilijan kanssa, koska tiedän täsmälleen, mitä haluan.
Kolme kieltä
Ranskalainen Neige ilmaisee itseään Alcestissa pääosin äidinkielellään. Musiikki ei suinkaan ollut ainoa vaihtoehto, kun nuori mies päätti lähteä tuomaan itseään esiin taiteen kautta. Inspiroidun hurjasti ympäristöstäni, esimerkiksi kauniista paikoista metsässä, taianomaisista lakeuksista, virtaavasta vedestä, öisestä merestä, värikkäistä taivaista, keväästä ja kesästä. Ilmassa oli taikaa, ja kuulin taivaallisen harpun soittoa. Laululla on bändissä yhtä suuri merkitys kuin vaikkapa kitaroilla. Vaikka näin voimakkaita ja omakohtaisia tapahtumia on ymmärrettävästi vaikea jakaa, alkoi Neige ilmaista itseään taiteellaan. Valitsin jälkimmäisen. Alcestin pitää kuulostaa epäinhimilliseltä; ei negatiivisessa mielessä, vaan kirjaimellisesti. Oikeiden sanojen lisäksi Neige hyräilee paljon. Hän muistelee yhtä unta, jolla hän arvelee olevan yhteys "Alcestin universumiin", kuten hän itse tuota toista maailmaa kuvailee. Kyllä, on se mahdollista! Totta kai sanoitukset ovat tärkeät, mutta pelkkä musiikkikin kertoo jo paljon. Ehkä alan vielä joskus piirrellä, kun minulla on siihen aikaa. Pyydän Neigeä olemaan rehellinen; voiko kaltaiseni kielipuoli ymmärtää Alcestia täydellisesti. Musiikissa on jotain jumalaista ja maagista. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että artistin itsensä mielestä ranskan kieli ei aina sovi biisin nimeen. Ollessani kuuden tai seitsemän vanha näin unta tytöstä vanhempieni puutarhassa. Mainitseepa hän inspiraatiosta puhuessaan ohimennen myös katselevansa paljon elokuvia ja keräilevänsä maalauksia. En tiedä, ajattelisinko näin ilman lapsuuteni kokemuksia. Hän istui puun juurella odottamassa minua. Minulle nämä kappaleet ovat menneet täydestä ranskana. Sain häneltä suukon ja tajusin heti, ettei hän ollut ihminen, vaan jonkinlainen luonnon henki. Herättyäni yritin pitää melodian päässäni, mutta ikävä kyllä unohdin sen parin tunnin kuluttua. Ihmisen sielu ei kuole. Neige laulaa hyvin pehmeällä, lähes utuisella äänellä. Uskon asioihin, joita me ihmiset emme rajallisine aisteinemme pysty tavoittamaan tai käsittämään. kerran hänelle sattui unessakin jotain vastaavaa. Hän kertoo lapsuuden tapahtumien vaikuttavan yhä siihen, miten hän suhtautuu elämään, kuolemaan ja olemassaoloon. Esimerkiksi Summer's Glory on minusta parempi nimi kuin La gloire de l'été, joka olisi kuulostanut liian kliseiseltä. On kuulemma tarkoituskin, että laulu sulautuu muun musiikin joukkoon eikä nouse sen kummemmin pintaan. Laulan tarkoituksella "sameaan" tyyliin, tahdon vokaaleihin eteerisyyttä ja etäisyyttä. Kokonaan ilman vokaaleja ei Alcestia voisi kuitenkaan olla olemassa. Kaikki tämä vaikutti Neigen elämään suuresti. Itse en puhu ranskaa ollenkaan, ja Alcestia kuunnellessani tykkäänkin liittää mielessäni laulun instrumentiksi muiden joukkoon. Myös onnen, nostalgian, rakkauden ja kaipuun kaltaiset tunteet saavat Neigessä aikaan luomisvimman. Melodiat vaikuttavat mieleen erittäin voimakkaalla tavalla, niillä on hieno ilmaista itseään. Tiedän, ettei kaikki lopu kuolemaan, vaan elämä jatkuu joko tässä maailmassa tai toisessa. Biiseissä kuten Les iris, Solar Song ja Beings of Light voi hyräilyä erehtyä luulemaan oikeaksi kieleksi. Kummallisilla kokemuksilla on suuri rooli sekä Alcestin sanoituksissa että itse musiikissa, ja muualtakin tulevat ideat ovat kuulemma inspiroivia juuri siksi, että ne muistuttavat häntä tavalla tai toisella lapsuutensa näyistä. Erityisen voimakkaan sillan tähän mystiseen toiseen maailmaan muodostaa luonto, josta Neige puhuukin tohkeissaan. Musiikki on joka tapauksessa tärkeämpää Alcestissa kuin sanoitukset, koska taustalla olevat tunteet ovat sanoinkuvaamattomia. Mielestäni se oli hyvä päätös. Vaikkeivät ne pääosassa olekaan, on niillä kuitenkin tärkeä rooli, kuin enkelikuorolla soittimien yläpuolella.
MIASMA #41
7. Muutamalla bändin kappaleella on englanninkielinen nimi. Hyräilemällä voin laulaa tavalla, joka sopii täydellisesti musiikkiin. Hän kertoo pitäneensä teiniikäisenä kovasti piirtämisestä. Kuin se ei olisi tästä maailmasta. Valinta oli piirtämisen ja maalaamisen sekä musiikin välillä. Kysyn, uskooko hän korkeampiin voimiin tai elämään kuoleman jälkeen. Tämä koskee siis vain nimiä, sanoitukset teen jatkossakin ranskaksi
Ystävyys on minulle hyvin tärkeää, yksi tärkeimmistä arvoista. Tuolla EP:llä yhtye kuulosti jo huomattavasti enemmän nyky-Alcestilta, mutta omasta mielestäni vuonna 2007 julkaistu ensimmäinen pitkäsoitto Souvenirs d'un autre monde sai bändin todella puhkeamaan kukkaan. Jotenkin minulle on syntynyt Alcestia kuunnellessani mielikuva vähän omalaatuisesta taiteilijasielusta, joka viettää mieluummin aikaansa yksin kuin suuren ihmisjoukon ympäröimänä. Seuraavana vuonna julkaistu ensimmäinen demoäänite Tristesse Hivernale oli vielä suht raakaa ja pelkistettyä black metalia, nuorten miesten silkkaa vimmaa. Ensimmäiselle albumille Neige hoiti itse kaikki soittimet, kun taas toisella ja kolmannella soittaa rumpuja Win-
8
MIASMA #41. Aivan, onnellisuus ja melankolia kohtaavat musiikissani usein. alcest
Tunteiden kirjo
Neigellä on huima kyky luoda musiikkia, jossa ilo ja suru limittyvät toisiinsa saumattomasti. Esimerkiksi kitarat soivat heleämmin ja rauhallisemmin ja laulu kuulostaa pehmeämmältä kaikista raaimmatkaan rääkäisyt eivät enää tunnu repivän tärykalvoja yhtä paljon kuin aiemmin. Haastateltava selittää, että nämä kaikista riipivimmät kohdat kumpuavat enempi yhtyeen "inhimillisestä" puolesta. Neige, pidätkö itseäsi optimistina, pessimistinä vai jonain siltä väliltä. Voimakkaat tunteet auttavat, mutta sävellän joka tapauksessa koko ajan, vaikken olisikaan millään erityisellä päällä.
Särmäin silottelua
Otetaanpa yhtye lopuksi vielä hieman konkreettisempaan tarkasteluun. Paras paikka on yksin kotona, kitara kädessä. Tykkään olla yksin, kyllä, etenkin luovan kauteni aikana. Minulle oikea ensijulkaisumme on vuoden 2005 Le Secret. Erityisesti innostun, kun sää on hyvä ja näen ikkunasta kirkkaan taivaan ja vihreät puut. Ihan siedettävä se on siihen nähden, että olin tuolloin 15-vuotias. Se on kuitenkin pelkkää tavallista black metalia, enkä edes pidä sitä kunnon Alcest-julkaisuna. Ne ovat siis yksinkertaisesti hänen omien tunteidensa purkamista. Tiedustelen, miten 26-vuotias Neige tuohon tekeleeseen suhtautuu nyt, vuosikymmenen vierähdettyä. Minusta uusimmalla levyllä teräviä reunoja on hieman siloteltu. Kaikista rujoimmat osuudet kappaleissa ovat toki enemmänkin karvaan melankolisia kuin suoran aggressiivisia, mutta silti niiden hyytävää kylmyyttä ei oikein osaa nähdä osana mitään satumaista maisemaa. Kysyn Neigeltä, millainen on erityisen otollinen paikka tai olotila luomisen kannalta. On minulla toki alakuloiset hetkenikin, kuten varmaan kaikilla. Toisaalta hän myöntää, että vahvalla ja nopealla repimisellä on puhtaasti musiikillinenkin tarkoitus kontrastin, dynamiikan ja intensiteetin luojana. Neige pohtii, miten hänen yhtyeensä on näiden kolmen levyn aikana muuttunut. Se on hyvin alcestmainen näky. Koko Alcestin musiikista välittyvä tunteiden skaala saa pohtimaan sen säveltäjän mielenmaisemaa. Sittemmin yhtye on tehnyt kaksi albumia, joista Écailles de lune ilmestyi vuonna 2010 ja Les voyages de l'âme aivan äskettäin tammikuussa. Pidän itseäni ystävällisenä tyyppinä, ainakin tuntemiani ihmisiä kohtaan. Musiikin ydin, teemat ja tunnelma ovat minusta pysyneet samana, mutta sinänsä musiikki on kehittynyt: se on nyt kypsempää ja ehkä rakenteeltaan vähän monimutkaisempaa. On minulla kuitenkin oma ystäväpiirini, jonka kanssa vietän aikaa monena päivänä viikossa. Minusta nostalgia on yksi voimakkaimmista tunteista tavallaan miellyttävää tuskaa. Yleisesti ottaen olen aika toiveikas. Totta, se oli tarkoituskin! Haluan neljännen levymme olevan vielä tätäkin pehmoisempi. Onni ja kaiho on helppo liittää mielessään Alcestin universumiin, mutta kolmas musiikissa vallitseva tunne pistää mietityttämään: raivokkuus. Sen epämääräisen tunteen voisi varmaan tulkita nostalgiaksi, eikö vain. Neige perusti Alcestin vuonna 2000 kahden kaverinsa kanssa. Suurimman osan ajasta olen positiivinen henkilö, yritän aina nähdä asioissa valoisan puolen
Olen nykyään paljon iloisempi kuin muutama vuosi sitten. Biisi soi pitkään pelkän kitaran varassa ja on kehittymässä hurjan tarttuvaksi revittelyksi, kunnes Winterhalterin epäsovinnainen komppi astuu mukaan kuin huudahtaakseen: "Poppi seis!" Écailles'lla emme olleet vielä tottuneet tekemään töitä yhdessä, mutta levyä seuranneiden keikkojen ansiosta hän pääsi kunnolla sisään bändiin. Välillä kuitenkin tuntuu kuin se tunne tulisi takaisin. "
Minusta nostalgia on yksi voiMakkaiMMista tunteista tavallaan Miellyttävää tuskaa."
terhalter-niminen kaveri. Itse asiassa vähän samalla tavalla kuin musiikkikin! Toisaalta olen edelleen sama henkilö, toisaalta olen kehittynyt. Rumpali tuo tietysti joitain omia ideoitaan musiikkiin, mutta Alcestin kiistaton sielu on silti Neige. Neigen huimat näyt alkoivat haalistua noin kymmenen ikävuoden kohdalla eivätkä ole sittemmin toistuneet. Se on aina minulle erityinen hetki, kuin yksi jalka olisi yhdessä maailmassa ja toinen jalka toisessa.
{ www.alcest-music.com }
MIASMA #41
9. Mennyttä ei koskaan saa takaisin, mutta siihen voi aina palata omassa mielessään. Winterhalterin soitto pääsee minusta kunnolla oikeuksiinsa vasta Les voyages de l'âme -levyllä, hänellä on muutamia mielenkiintoisia ja erikoisia kikkoja. Hän pyrkii täydellisyyteen ja kuulostaa koko ajan soitossaan omaperäisemmältä. Winterhalter on old school -rumpaleita, saanut paljon vaikutteita 70-luvulta. Kymmenen vuoden jälkeenkin olen edelleen motivoitunut ja pidän itseäni onnekkaana, kun saan tehdä musiikkia ja esittää sitä ympäri maailmaa. Suosikkikohtani hänen soitossaan tulee upean Là où naissent les couleurs nouvelles -kappaleen puolivälin jälkeen. Olemme puhuneet hyvän matkaa musiikin kehittymisestä, vaan miten taiteilija itse kokee näiden vuosien aikana muuttuneensa
"
10
ta voi kuulua oh RituaalikellaRin nuRkas
Rvaan atana kiRkuu suoRaan ko sa
utta Rapinaa, ja joskus
."
MIASMA #41
Liveen haettiin samanlaista voimaa, Harald perustelee. Pelkillä bassoilla jälki ei ole yhtä järeää. Ja J. Pervertorin astumista remmiin. Tuskin olen ainoa, jolle "worship" on alkanut tarkoittaa samaa kuin idolibändien rip-offaaminen jotenkin näennäisesti hyväksyttävällä syyllä. Spinal Tap -menoa vai jumalallista väliintuloa. Tuo Black Curse oli tosiaan tarkoituksella spektaakkeli, ja lavalla vaihtui myös kitaristi kesken setin. Kaveri mainitaan vasta ilmestyneen kolmosalbumin krediiteissä. Vokalistiksi he ovat jo muutamia vuosia lainanneet "vakituiselta sessiopohjalta" Goatmoonia isännöivää Blackgoat Gravedesecratoria, ja tätä "velkaa" puolestaan Harald Mentor paikkaa soittamalla itse bassoa Goatmoonin keikoilla. Sen sijaan Ride for Revenge kumartaa kovasti Beheritin perinnölle ilman laimeaa palvomismentaliteettia. Ildjarn ja kumppanit ovat ihan eri maailmasta. Jossain vaiheessa tuntui parhaalta vaihtoehdolta esiintyä mahdollisimman riisutulla kokoonpanolla, joskus ihan kirjaimellisestikin. En itse ollut paikalla, mutta kuulin tapahtuman menneen RFR:n osalta jotenkin pieleen. Ei pahaa sanottavaa mistään livekokoonpanosta. Uudella albumilla lähdettiin täyttämään äänimaailmaa erilaisella asenteella, basso on nyt todella matalaa jyrinää ja kitara totaalisen kireää sirinää. Noin vuoden 2010 puoliväliin asti livekokoonpano vaihteli rajusti sen mukaan, ketä tuttavapiiristä kiinnosti lähteä messiin. Tuosta johtuen ihmiset luu-
R
levat tietävänsä, ettei mukana olisi kitaraa ollenkaan. Aiemmin olen itse soittanut kitarat levyille ja kitara on ollut tarkoituksellakin samoilla taajuuksilla kuin basso. Pervertor osallistui myös sävellystyöhön parissa kolmessa biisissä. Kyllä, RFR toimii nyt lähinnä triona, Harald Mentor vahvistaa. Yleensä on homma toiminut, vaikka itselle keikoista jää monesti maku, että jotain munattiinkin.
MIASMA #41
11. Ennen vuotta 2010 bändi tosiaan esiintyi enimmäkseen ilman kitaristia. Eli vaikka joskus on pärjätty lauteilla ilman kitaristia, on nykyään kitara tasaveroinen instrumentti muiden kanssa. Lisäksi synteettistä terroria on tuotu mukaan kuorruttamaan poljentoa ajoittain, myös äänitteillä. Perveroriksi. Aivan kaikkia keikkoja ei kuitenkaan ilman kitaristiakaan soitettu ennen J. Toimii. Varsin repäisevä ja eksoottinen kokemus oli mielestäni Black Curse Over Helsinki 2010, jossa vokalistina olitte vuorotellen sekä sinä että Blackgoat ja rummuissa sinun lavalla ollessasi Mikko Aspa. Vuoden 2007 Black Mass Ritual Festissä nähtiin kitarassa aiemmin Pyrotoxin ja sittemmin Evil Angelin vokalisti Axekutioner. Livenähän yhtye täydentyy yleensä kvartetiksi. Hyvin pitkään kyseessä oli haastattelussa olevan Harald Mentorin sekä basisti Spirit Krusherin duo, mutta parin viime vuoden aikana lavoilla on nähty vakituinen kitaristi, jonka henkilöllisyys on täsmentynyt myös Neutron Hammerissä sekä Crosswreckerissä soittavaksi J. Tuo mainittu Kouvolan-keikka kusi lähinnä olosuhteiden myötä, sähköt menivät poikki juuri kun mentiin lavalle ja niin edelleen. Noilta ajoilta muistan, että silti surinaa, räimettä ja rätinää piisasi enemmän kuin monessa kahden kitaristin kokoonpanossa konsanaan; sen verran monenlaista värkkiä oli Spirit Krusher bassoonsa kytkenyt. Mutta kyllä siellä on, tosin matalalla vireellä ja lähinnä täydentämässä bassoista jyrää ja säröä. Harald Mentor, mikä alun perin loi tarpeen kitaristille RFR:n kokoonpanossa. Miltei pelkkään bassokitaraan ja rumpuihin aiemmin luottanut Ride for Revenge on viime vuosina soitellut yllättävän paljon livenä ja sulauttanut pikkuhiljaa myös kitarataajuudet osaksi rytmisen alkukantaista, armotonta rytinäänsä.
Jaakko Marttila Maija Lahtinen
"
s
ide for Revenge tunnetaan jopa black metalin sisällä nimenomaan alkukantaisuudestaan, mutta termi "primitiivinen black metal" johtaa helposti väärille jäljille. Nykyään mennään kitaran kanssa, mutta kaikenlaisia yllätyksiä ja spesiaalisettejä voi myös olla luvassa. Oikeastaan ainoa julkaisu, jossa ei rytmikitaraa ole, on biisi Helvetin musta peto -kokoelmalla. Bändin kohdalla ei aina itsekään etukäteen tiedä, joskus vaan possessoidutaan tekemään jotain repäisevää
Keikkoja oli paljon vielä vuonna 2011, mutta nyt on luvassa harvennettua tahtia.
Ääntä rikkomassa
Tiiviin keikkaputken kruunuksi Ride for Revenge julkaisi kolmannen albuminsa Under the Eyen alkuvuodesta. Ystäväpiiristäni löytyy paljon ihmisiä, joilla on
12
MIASMA #41. Bonuksena tarjotaan vielä neljän kappaleen verran materiaalia aivan yhtyeen alkuhämäristä vuodelta 2003. Splitti sitten siirtyi ja siirtyi, ja lopulta päädyttiin seiskatuumaisen sijasta pitkäsoittoon. Uuden albumin koh-
dalla materiaali oli selvästi etukäteen harkitumpaa kuin edellisillä, mutta viime hetken muutoksia ja äkkinäisiä innovaatioita on edelleen mukana ja paljon. Oletko samaa mieltä. RFR:n riffejä ei kai voisi kuvitellakaan vedettävän ihan punk-meiningillä. Nuo Bloodhammer-splitin vuonna 2003 nauhoitetut materiaalit ja vuoden 2004 Path of Dominion -demo ovat kaoottisempaa ilmaisua. Kysymys kuuluukin: kuinka harkittua ja tietoista tämä kaikki on teille itsellenne. Rummut on laidastaan nauhoitettu parilla kolmella lähimikrofonilla, jolloin joku elementti hallitsee muiden kustannuksella ja äänimaailmaan jää sikälikin eritasoisia kerroksia. Ride For Revenge
"
Meidän juMalaMMe pilkkaaMinen on yksinkeRtaisesti Mahdotonta."
Kaikkiaan vuosina 20092010 soititte ainakin Helsingissä yllättävän monta kertaa livenä. Pidän black metalissa juuri siitä, että tunnelman luominen on tärkeämpää kuin tekninen oikeaoppisuus tai täydellisyys. Onko valvova silmä siis se, joka näkee kaikkialle, vai onko se nimenomaan se, joka näkee kaiken sumutuksen läpi sen oikean vihollisen. Under the Eyen kantava teema asettaa tarkoituksella enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Splitin alkupuoli on nauhoitettu samoissa sessioissa kuin perinteisempi RFR-sessio, jota splitille alun perin suunniteltiin. Kitaristin suomat ulottuvuudet kuuluvat levyltä selvästi, ja tuloksena on jälleen omanlaisensa versio RFR:n pahaenteisestä soundista, joka on sekä tunkkainen että terävä sekä vähän jopa vittumainenkin. Vaikka nuo varhaismateriaalit kovasti raakileilta kuulostavat, Harald osaa nähdä niillä oman merkityksensä. Nimenomaan rumpusovitukset jäävät soimaan päähän hieman samaan tapaan kuin vaikkapa Revengellä, joka toki nopeudessa ja muutenkin raivoaa ihan eri tontilla. Hyvin harvoja nauhoituksia on hänen mukaansa tarvinnut kokonaan hylätä, mutta kuulemma näinkin on joskus tehty. Alkuperäinen, hyvin lähellä nykyistä oleva versio julkaisematta jääneellä Declaration of Darkness -demolla on samalta vuodelta. Ne hahmottavat maailmaa erilaisten vertauskuvien kautta ja kumpuavat hyvinkin selvästi omasta tilastani ja elämäntilanteestani. Oli välttämätön pakko tehdä jotain radikaalia ja rikkoa ääni kunnolla päästäksemme haluttuun lopputulokseen. Uudella levyllä on läsnä oikeastaan kaikki elementit, joita matkan varrelta on mukaan tarttunut.
Ei mitään liian pyhää
Harald Mentorin lyriikat ovat mielestäni erittäin hyvin balanssissa Ride for Revengen musiikin kanssa. Nykyajan musiikissa halutaan kaiken kuuluvan yhtä kovaa, kun jengi kuuntelee nappikuulokkeista tiedostoja raitiovaunussa, mutta meille tuollainen ei oikein sovi. Wisdom of the Few -levyn Dedicated to Destruction on tehty vuonna 2001. Minulla oli aina ollut sellainen käsitys, että RFR oli alusta saakka pääsääntöisesti hidasta black metalia, mutta näitä varhaisia raitoja kuunnellessa aloinkin miettiä, olivatko lähtökohdat sittenkään niin hitaat ja hypnoottiset. Levyn syntyprosessiin liittyy todella paljon muitakin sotkuja ja vastoinkäymisiä. Silti voisin kuvitella Haraldin olevan samaa mieltä, että RFR:n minimalistisessa meiningissä on itse asiassa hyvinkin paljon merkitystä sillä, millainen levytyksen yleissoundi on. Kappaleet ovat lyhyitä ja kaoottisia kaahauksia, jotka ovat miltei kuin eri maailmasta, jos vertauskohdaksi asetetaan samana vuonna ilmestynyt RFR-debyyttialbumi The King of Snakes. Muun muassa kuoleman, väkivallan, himon, seksin, vihollisen ja koston lisäksi isossa roolissa on todellisen, konkreettisen tiedon kyltymätön jano. Ne ovat äärimmäisen alkukantaisia siinä mielessä, että ne lähtevät pohjimmaisista perusasioista, mutta ilman mitään alleviivattua primitiivisyyden ylistystä. Toki tietynlainen roiskiminen ja improvisointi kuuluvat myös kuvaan. Tietysti kun puhutaan soundeista musiikkihaastattelussa, tulee jotenkin automaattisesti mieleen kaikkea muuta kuin black metal, eli isomman rahan tuotannot ja ärsyttävä muusikkojargon. Hypnoottisen rytmiseen poljentaan on haettu sopivasti lisää mausteita, ja sitä kautta rumpukompeissa on hitaan beheritiaanisen jyskytyksen lisäksi tarjota vähän nopeampiakin purskahduksia. Nämä teemat on minusta esitetty hyvin selkeästi, jopa ohjelmallisesti Wisdom of the Few'llä. Tietoisesti kehitellään kyllä paljon teknisiä ratkaisuja tunnelman luomiseen, monesti erikoisten välineiden ja nauhoitusmenetelmien kautta. Wisdom of the Few'n symbaalisoundi syntyi, kun aluksi rummut kuulostivat liian kevyiltä ja "oikeaoppisilta". Syy on oikeastaan niinkin arkipäiväinen, että mielenkiintoisia keikkoja tarjottiin paljon ja pidettiin sitä myöten bändikin keikkakunnossa. Vedettiin liian kiltin kuuloinen toinen rytmikitara uudestaan kasettiraiturin läpi sisääntulot täysillä. Näin voi asian nähdä. Oliko kyse tavallaan Pervertorin sisäänajamisesta, alkoiko soitto lavoilla ylipäätään maistua jostain syystä paremmin, vai oliko tähän joku muu syy. Sen sijaan erilaisten kokeilujen kautta on haettu keinoja saada soundi kohdalleen vaikka väkisin. Sanoitukset ja teemat ovat tärkeä osa omaa kehitystäni okkultistina. Aluksi on suuntaa-antava visio lopputuloksesta, mutta albumi muodostuu sen lisäksi niin monista muuttuvista tekijöistä ja energioista, että lopputuloksesta voi tulla hyvinkin erilainen. Rituaalikellarin nurkasta voi kuulua ohutta rapinaa, ja joskus Saatana kirkuu suoraan korvaan. Tuloksena oli totaalinen surina, joka matalalla jyrisevän basson kanssa luo täyteläisen mädän hajun, Harald Mentor paljastaa. Iski sellainen hetkellinen riivauksen tila, että piti takoa eläimellisempää ja raivokkaampaa materiaalia nauhalle. Jos uutukaisella on aiempaa enemmän esillä kitara, edellisellä levyllä Wisdom of the Few'llä pääosaan pääsivät todella käskyttävästi raastavat lautaset. RFR:n ilmaisu oli oikeastaan ihan aluksi hidasta, yksinkertaista ja toistoon perustuvaa, Harald Mentor selventää. Olin aiemmin kasannut kokoelmaboksia julkaisemattomista matskuista, mutta kun moinen julkaisu jostain syystä jäi, päädyttiin laittamaan joitain härskeimpiä nauhoituksia tuohon splitille. Under the Eyen teksteissä havaitsen enemmän kaoottisuutta, epävarmuutta ja turhautumista juonitteluun, manipulaatioon, valheisiin ja jopa salaliittoteoriamaisiin asioihin. Toki kaikki ennen Torturium-splittiä nauhoitettu materiaali on raakilemaista mutta varmaa hapuilua kohti nykyistä tyyliä siinä mielessä erittäin tärkeää historiaa bändin kannalta. Wisdom of the Few'llä osa materiaalista on tosiaan bändin alkuajoilta, mutta osin tietoisesti ja osin tiedostamatta albumista muovautui teemallisesti tiukka paketti. Viime vuosien merkittäviä julkaisuja Ride for Revengen diskografiassa on myös viime vuonna julkaistu, Bloodhammerin kanssa tehty splitkiekko Chord of the Left Hand, jonka materiaali on RFR:n osalta nauhoitettu jo 2007
Kun jotain on saatu aikaan, ei saavutuksissa kannata piehtaroida liian pitkää aikaa. Mukana on tutun rautaisen tahdon lisäksi epäröintiä, jopa epätoivoa, jonka voittamiseksi ilmeisesti kaivataan johtajuutta, ja vaikka loppu olisi varmasti tulossa, on silti taisteltava katkerasti niin pitkään kuin mahdollista. Pisteenä i:n päällä loppuneljänneksen tulkitsi Devamitra [Dead Reptile Shrine] itse valitsemallaan tyylillä, jota lietsottiin sitten tuohon pisteeseen, joka levyllä kuuluu. villejäkin teorioita maailmanjärjestyksestä tai jopa maailmankaikkeudesta, samoin aihetta on tullut opiskeltua enemmän itsekin parin viime vuoden aikana. Näytöksiä on järjestetty Night Visions Maximum Halloween -tapahtumaan jälkeen muutamissa kaupungeissa, mutta tallennettakin pukkaa. Teksti on laitettu kasaan tylysti kahdesta valmiista eri biisistä 50/50-tekniikalla, ja huomasin heti, että se toimii. Mentorin ohjaama Loputon Gehennan liekki -dokumentti nosti hänet viime vuonna yllättävänkin suureen valokeilaan Suomessa. Kysymys kuulunee, kuinka tietoista asioiden hallinta nykyisessä muodossaan on, Harald pohtii. Diili Kvltin kanssa on perinteinen lisenssisopimus, eli julkaisuoikeudet ovat siellä "lainassa", vaikka albumin sisältö on Bestial Burstin eli minun omaisuuttani. Molemmissa tekstinpätkissä käsitellään oikeastaan black metalin sisällönkin kannalta perustavanlaatuisia kysymyksiä, kuten elämänkierron kirousta suhteessa antikosmiseen ihanteeseen sekä individualismin ja totalitarismin suhdetta. RFR ei koskaan ole kaihtanut rajujakaan ratkaisuja, ja tämä sanoitus onkin oiva esimerkki siitä. Voittaako kristallinkirkas logiikka vai brutaali voima. Jos osa levyn lyriikoista saattaa tuntua epävarmoilta verrattaessa edelliseen albumiin, johtuu se varmasti siitä, että Wisdom of the Few tiivisti pidemmän aikajakson opetuksia yhdeksi ohjelmanjulistukseksi, kun taas Under the Eyella lähdetään etsimään uusia vastauksia uusiin kysymyksiin ja valloittamaan ennen kokemattomia alueita. Tekemistä ja haasteita kyllä riittää pitkäksi aikaa jo valmiissakin suunnitelmissa.
MIASMA #41
13. Itselleni käy hyvin, jos joku julkaisu päätyy käytännön syistä jonkun muun hyväksi havaitun ja tutun lafkan julkaistavaksi. Tämä vaatii hieman selitystä. Jälkimmäinenhän on jo aiemmin valmistunut dokumentti suomalaisesta noise-skenestä. Läheisimmät yhteistyökumppanit ovat kyllä kaikki kotimaisia mainittujen lisäksi ainakin Filth&Violencen, Ahdistuksen aihion, Werewolf Recordsin ja Northern Heritagen kanssa on jotain säädelty suuntaan ja joskus toiseenkin. Varsinaisesti Bestial Burstin omaa julkaisutoimintaa tapahtuu Haraldin mukaan tarpeen ja tilanteen mukaan, lähinnä pienempien painosten ja erikoisempien julkaisujen parissa. Mikään kysymys ei levyn konseptissa ollut liian pyhä kajottavaksi, ja joku bm-tosiuskovainen saattaakin pitää moista loukkaavana, mutta meidän jumalamme pilkkaaminen on yksinkertaisesti mahdotonta. Uuden levyn julkaisi Kvlt, mutta ilmeisesti omiakin euroja on mukana, koska Bestial Burstin sivuilla lukee "Kvlt / Bestial Burst". Hänen elektronisen musiikin projektinsa Will Over Matterin viimeisin albumi tuli ulos Freak Animalin kautta, vaikka aiemmissa julkaisuissa on pääosin BB:n tiedot. Voi siis olla, että kuvaukset ovat menossa, kun tätä lehteä painetaan tai ehkä vasta vuosien päästä, jos koskaan... Viimeisenä tulevan nimikappaleen teksti on muihin nähden vielä hieman hämmentävämpi. Täydellinen päätös albumille. Kysyn vielä Haraldilta, onko ylipäätään paloa enää tehdä minkäänlaista elokuvaa vastaisuudessa, vai onko nyt musiikin vuoro dominoida. Mitään valmista suunnitelmaa tai edes kovin tarkkaa aihetta ei mahdolliseen elokuvaan vielä ole, mutta itseni tuntien kimmoke siihen voi tulla milloin vain. DVD-säätö on nyt menossa, eli Loputon Gehennan liekki- ja Romua, ruiskeita, rutinaa -leffat julkaistaan samalla lätyllä tämän vuoden aikana
Norjalaisten soundi lähti kuitenkin kehittymään luontaisesti kohti aina vain hidastempoisempaa ja raskaampaa ilmaisua. Koetko musiikkinne sitten muuttuneen missä määrin vuosien saatossa. Toisaalta, vahvan omintakeista uraa kulkeva bändi availi tietämättään uuden musiikkityylin ensimmäistä lukua.
Raja-aitoja rikkoen
Anders tiedostaa kahdenkymmenen vuoden uran olevan pitkä taival kuljettavaksi. Tämä vuonna 1991 perustettu tyylin pioneeri on rikkonut urallaan kaikkia raja-aitoja ja vienyt niitä järjestelmällisesti kauemmas turvallisesta ilmaisusta. Tähän asti on tapahtunut valtavan paljon.
Bändimme on päättänyt olla kuolematta lukuisista vastoinkäymisistä huolimatta ja siitä onkin vuosien saatossa muodostunut yksi elämäni tärkeimmistä asioista. Jossain vaiheessa kuvioon lisättiin vielä eteeriset melodiat ja tällä taipaleella ollaan kuulemma edelleenkin. Kun vastaavia yhtyeitä ei ollut, meni Funeral monilta yli ymmärryksen. Yhtyettä voidaankin hyvällä syyllä pitää nimeään kantavan funeral doom -suuntauksen isänä. Hän perusti Funeralin kaksikymmentä vuotta sitten yhdessä kitaristi Thomas Angellin kanssa. Norjan Funeral, jos joku, on oikea kulttibändi. Hän kertoo kuitenkin suhtautuvansa ajan kulumiseen varsin kaksijakoisin tuntein. Edelläkävijän statuksesta huolimatta yhtyeen taival on ollut kaikkea muuta kuin helppo.
Markus Makkonen Funeral
iasman piinapenkkiin istutetaan yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen, rumpali ja musiikillinen johtohahmo Anders Eek. Millainen oli Funeralin kappaleen lähtökohtainen idea vuonna 1991 ja millainen se on tänä päivänä. Kunpahan soittaisivat, kuten Anders sen ilmaisee, "hitaampaa death metalin tyylistä juttua". Haluan vain palavasti soittaa todella raskasta doomia! Funeralin aloittaessa yhtyeen tyylisuuntaa ei ollut ennalta päätetty. Biisit ovat periaatteessa edelleen samanlaisia. Ajan kulun huomaa parhaiten vanhoja levyjä kuuntelemalla, mutta oma asenteeni musiikkiin on edelleen täysin muuttumaton. Kokoonpano eli aikansa, kunnes basistilaulajan paikkaa päätyi täyttämään Einar Fredriksen. En tiedä onko musiikillamme mitään lähtökoh-
14
MIASMA #41. Ryhmittymän painostava ja erityisen hidas sointi olivat tuolloin jotain tyystin ennen kuulematonta ja ehdottomasti aikansa äärimmäisintä ilmaisua
Øystein nauhoitti In Fields of Pestilent Grief (2002) albumiamme. Myös Andersin soolobändi Fallen aikoo julkaista levyn vuonna 2012, eli varsin tapahtumarikasta tulevaisuutta on luvassa. Tätä en kyllä enää näin jälkikäteen voi oikein ymmärtää. Näin varmastikin on. Lukuisat miehistönvaihdokset ovat auttaneet tässä, heh. Snyenin levyn teon jälkeen korvannut Sara Eick lauloi albumin valikoiduista raidoista koostuvalla To Mourn Is a Virtue -demolla. Uskon, että olimme ensimmäinen doombändi, joka kiinnitti naislaulajan ensisijaiseksi vokalistikseen. Mistä idea Toril Snyenin pestaamisesta mikin varteen alun perin läksi. Voiko nyt julkaistavaa kokonaisuutta sitten verrata millään tavalla muihin Funeralin albumeihin. Melko massiivista tavaraa on siis tulossa. Jos firman aiempia julkaisuja on nähnyt, osaa odottaa komeaa ja perinpohjaista työtä myös Funeralin uusintajulkaisujen osalta. Christian Loos taas menehtyi äkillisesti vuonna 2006 vain hiukan ennen From These Wounds -albumin julkaisua. Joukossa on myös kappaleita, jotka ovat pisimpiä ja hitaimpia sitten vuosien 19941995. Kenties musiikkimme heijastaa tänä päivänä aina vain enenevässä määrin rakkauttani klassista musiikkia kohtaan. Tämä alun perin vuonna 1996 nauhoitettu albumi jäi aikanaan kokonaan julkaisematta. To Mourn Is a Virtue on kaikin puolin erikoinen levytys. Mainittakoon tässä vielä, että amerikkalainen The Crypt Records julkaisee alkuperäisen To Mourn Is a Virtue -demon vinyylillä ensi vuonna. Kolmas vokalisti on yhtyeen taannoinen äänimies Øystein Rustad. Siitä tulee varsin monisyinen kokonaisuus, ja olemme käyttäneet sen tekoon enemmän resursseja kuin koskaan aiemmin Funeralin historiassa. Anders kertoo myös, että hänellä on varastois-
saan lisääkin Rustadin laulamaa Funeral-materiaalia, ja hän toivoo myös niille löytyvän joskus julkaisijan. Halusin vielä käyttää olemassa olevasta materiaalista sellaiset raidat, joita ei ollut koskaan julkaistu. Kappaleet sävelletään edelleen samalla tavoin kuin silloin alussakin, joskin ne toivottavasti ovat nykyään hieman paremmin soitettuja ja sävellettyjä. Levy päädyttiin lopulta nauhoittamaan instrumentaalina. Useiden laulajien lisäksi sillä kuullaan myös kahden taiteilijan postuumisti julkaistua soitantaa, sillä sekä basisti Einar Fredriksen että tuolloinen kitaristi Christian Loos ovat jo siirtyneet ajasta iäisyyteen. Fanit ovat toivoneet tämän levyn julkaisua meiltä jo vuosia, ja onkin todella hienoa että tämä saatiin lopulta toteutettua. Jokainen sävelsi levylle tuolloin suurin piirtein yhtä paljon.
"
Kenties musiiKKimme heijastaa tänä päivänä aina vain enenevässä määrin raKKauttani Klassista musiiKKia Kohtaan.
Pitkä, kivinen taival
Funeralin kotisivuilta käy ilmi, että yhtye on työstänyt kulisseissa koko ajan myös kokonaan uutta, vuonna 2012 julkaistavaa studioalbumia. Mitäs ihmettä, Anders Eek. Samoihin aikoihin black metal oli lyönyt itsensä suuressa mittakaavassa läpi, ja norjalainen doom-bändi oli media-arvoltaan mahdollisimman epäkiinnostava tapaus. On myös hienoa kuulla edesmenneiden bändikaverieni ja hyvien ystävieni Einarin ja Christianin säveltämiä biisejä. Tuolloin en kuitenkaan uskonut hänen äänensä ja tyylinsä sopivan bändiimme. Anders alleviivaa tämän. Levylle tulee seitsemän raitaa, joiden yhteiskesto on noin 75 minuuttia. Olin antanut To Mourn Is a Virtuen biisit hänelle kokeiltavaksi ja mies teki niillä todella hienoa jälkeä. Tätä taustaa vasten albumin saattaminen julkaisukuntoon on varmasti tuntunut erilaiselta kuin yhdenkään muun Funeral-täyspitkän. Levyn nimeksi tulee Oratorium. Funeralin sensaatiomainen vokalistikiinnitys ei nostanut yhtyettä kuitenkaan maailmankartalle, sillä myöhemmin samana vuonna muuan Anneke van Giersbergen liittyi The Gatheringiin ja loppu onkin historiaa.
Kolme ääntä ja edesmenneitä ystäviä
Funeralin uusin julkaisu on nimeltään To Mourn Is a Virtue. Tokihan naisääntä oli metallissa kuultu ennenkin, mutta enemmän statistin roolissa kuin pääasiallisena tuomion julistajana. Varmaankin klassisen musiikin kautta. Ensin mainitun itsemurha vuonna 2003 oli jopa päättää koko yhtyeen taipaleen. Nyt viitisentoista vuotta myöhemmin Solitude Productions julkaisee albumin kokonaisuudessaan. Pyrin tekemään jokaisesta albumista erilaisen ja koen, että tässä on onnistuttukin. Levyn teon aikaan Snyen oli jo jättänyt yhtyeen, eikä bändissä ollut tuolloin lainkaan vokalistia. Eräänlainen sekoitus molempien albumien elementtejä siis. Levytyssopimusta ei tällä materiaalilla irronnut. Mitä tulevalta levyltä on lupa odottaa. Tämän lisäksi minulla on jo seitsemän, kahdeksan biisiä valmiina tätäkin seuraavaa albumia varten. Myös yhtyeen taannoinen vokalisti Frode Forsmo (Minas Tirith) versioi raidoista neljä uudelleen. Yksi Funeralin uraa uurtavista linjanvedoista, yltiöpäisen hitaan ja painostavan äänivallin lisäksi, oli naislaulajan pestaaminen ensisijaiseksi vokalistiksi jo vuonna 1994. Näkisin sen puuttuvana lenkkinä levyjemme Tragedies (1995) ja In Fields of Pestilent Grief välillä. Tällä saralla on nähtävissä kehitystä niin muusikkona kuin ihmisenäkin. Funeralia pidetään yleisesti yhtyeen nimeä kantavan doomin alagenren isänä ja pioneerina.
MIASMA #41
15. Kuulin naisääntä myös Celtic Frostin ja Paradise Lostin levyillä ja innostuin ideasta valtavasti. Jutussa aiemmin mainittu, laadukkaista vinyylipaketeistaan tunnettu The Crypt Records julkaisee parin vuoden sisään kaiken Funeralin nauhoittaman materiaalin vuosien 1993 ja 1999 väliltä. taista ideaa, pyrimme lähinnä vain ilmaisemaan sillä haluamiamme tunnetiloja. To Mourn Is a Virtuen raidoille on myöhemmin antanut äänensä kaiken kaikkiaan kolme vokalistia, joiden kaikkien suorituksia levyllä myös kuullaan. Odotan myös innolla, että yleisö kuulee uutta laulajaamme (Sindre Nedland). Sillä on myös kuultavissa materiaalia kaikilta tuolloin bändissä soittaneilta muusikoilta. Onneksi hänen laulamansa raidat ovat nyt kuitenkin kaikkien kuultavissa. Ihan vain faneja kunnioittaakseni ja antaakseni heille samalla kuultavaksi jotain, jota ei alun perin ollut tarkoitettu alkuunkaan julkaistavaksi. Varsinainen laulajamme [Hanne Huckelberg] lopetti heti albumin teon jälkeen ja Öystein oli tarjolla hänen tilalleen. Luulen, että he olisivat olleet tästä paketista erittäin ylpeitä. Tykkään olla ajoissa liikenteessä. Funeralin lanseeraamaa death metal korinan ja naislaulun vuorottelua onkin sittemmin käytetty tehokeinona varsin usean yhtyeen toimesta. Näin jälkikäteen tarkasteltuna levy on todella laadukas
On luonnollisesti suuri kunnia, jos joku pitää meitä musiikin alagenren pioneereina. En halua antaa tälle henkilölle yhtään enempää ajatusta. Norjalainen yhteiskunta koki hiljattain kenties historiansa kovimman ravistelun, kun äärioikeistolainen Anders Breivik toteutti varsin paljon uutisoidun tappokamppanjansa. Nykyinen Funeral-kokoonpano on iältään varsin nuori. Tämä on puhdasta sattumaa. Mainittakoon tässä nyt vielä, että Norjassa ei käsittääkseni ole minkäänlaista doom-skeneä, joten sopivien muusikkojen etsiminen käy kyllä työstä. Kokeeko Anders, että Funeralin polku on ollut keskimääräistä paljonkin kivisempi. Jokaisen julkaisemamme albumin jälkeen yhtiöt ovat olleet pettyneitä myynteihin eikä yksikään ole halunnut enää jatkaa voimassa olevaa sopimustamme. Kuten tästäkin haastattelusta on jo käynyt ilmi, huono onni ja harvinaisen kovat, sekä säännölliset vastoinkäymiset ovat leimanneet Funeralin taivalta vuosien saatossa. Hän ei sitä ansaitse. Saimme tällä kyllä kosolti huomiota, ja se on kantanut tietyssä määrin tähän päivään saakka. Hänen tekonsa heittävät varjon norjalaisen yhteiskunnan päälle vuosikymmeniksi, se on varmaa. Tiedän
varmuudella, että sekä Einar että Christian ovat tätä molemmat halunneet. Ei. Jo naislaulajan pestaaminen vuonna 1994 todistaa tämän. Läheisten ystävien ja bändikavereiden menettäminen traagisesti jättää sekin jälkensä. Kuuntelenkin kotona lähes pelkästään klassikkobändejä, kuten Candlemass, Cathedral, My Dying Bride, Celtic Frost ja Bathory. Ihan kuin doomissa olisi muka joskus liikkunut rahaa, hah! Olitteko mielestäsi paljonkin aikaanne edellä 90-luvulla. Levy-yhtiökuviot eivät nekään ole olleet helppoja. Millaisin miettein doom-veteraani seurasi tapahtumia kesällä 2011 ja nyt, kuukausia myöhemmin. Vastoinkäymiset ovat kuitenkin vain lujittaneet haluani jatkaa bändiä. Koetko, että musiikillenne ei tuolloin yksinkertaisesti ollut kuulijakuntaa vielä olemassa. Lopuksi, kysyttäköön vielä todelliselta asiantuntijalta, mikä kappale kiteyttää doomin olemuksen Andersin mielestä parhaiten. Funeral on kuitenkin mennyt eteenpäin vuosien saatossa, enkä oikein tiedä miksi ihmiset musiikkiamme tänä päivänä kutsuvat, eikä se minua edes liioin kiinnosta. Olemme aina tehneet tasan sen mitä olemme halunneet, emmekä ole koskaan sortuneet kompromisseihin. Tunnen ihmisiä, joihin hänen tekemänsä hirvittävät teot vaikuttivat suoranaisesti. Funeral
joKaisen julKaisemamme albumin jälKeen yhtiöt ovat olleet pettyneitä myynteihin."
"
Anders kertoo kuitenkin, ettei juuri perusta genremäärittelyista ja kuuntelee omasta mielestään vain hyvää doomia. Minulle se on vain yksinkertaisesti doomia. Kyllähän seinä on tullut vastaan aika säännöllisesti. Jäseniä on kuollut ja levyyhtiötä on vaihdettu periaatteessa jokaisen levyn jälkeen. Ainakin Norjassa ehdottomasti! Kukaan ei oikein tajunnut tekemisiämme. Yksittäistä biisiä on mahdoton valita, mutta se löytynee joukosta Ebony Tears (Cathedral), Samarithan (Candlemass), Black Sabbath (Black Sabbath), Type O Negativen Haunted, Crowbarin Subversion, My Dying Briden Sear Me, Procreation of the Wicked (Celtic Frost), Rotting Misery (Paradise Lost) ja Anatheman They Die.
{ www.funeralband.no }
16
MIASMA #41. Onko Norjan nuoremmissa metallisukupolvissa sitten enemmän doomiin taipuvaisia muusikkoja, kuin vaikkapa Andersin omassa ikäluokassa. Kokoonpano on elänyt käytännössä katsoen koko yhtyeen olemassa olon ajan. Olen valinnut muusikot yhtyeeseeni ihan heidän omien taitojensa pohjalta. Minun ikäisieni muusikkojen kanssa ongelma on, että suurimmalla osalle heillä on perheet ja he asettavat muut arvonsa bänditoiminnan edelle. Alan olla varsin vittuuntunut kaikkeen huomioon, mitä media tälle hullulle antaa. Tähän määritelmään Andersin mielestä taipuvat ainakin Mournful Congregation, Candlemass ja Shape of Despair
Paragon of Dissonancen kohdalla esiin nousevat todella melankolinen Disconsolate sekä hieman Metamorphogenesis-kiekon riitasointuisuudesta muistuttava Aberration. Varmasti yhtyeen paras albumi, ehdottomasti yksi vuoden parhaimpia albumeita ja minulle varmasti yksi parhaita metallialbumeita koskaan. Jokaisen listattua omat suosikkinsa nousi muutama levy esille useampaan otteeseen. Se ei yllätä, että yhtyeen onnistuu jälleen luoda eriskummallinen matka jonnekin mielen pimeälle puolelle, paikkaan, johon tutustumista ei sen pelottavuudesta huolimatta voi vastustaa. Juuso Viljanen: Hyvinkin persoonallinen kokonaissoundi tekee Vallenfyrestä huomionarvoisen bändin. Psykedeelistä kitaranlurittelua ja leijuntaa on nyt hieman enemmän kuin jyrkkää ja synkkää louhimista. A Fragile King on suurilla tunteilla kasattu albumi, joka ei varsinaisesti herkkyydellään vakuuta, vaan enemmänkin julmuudellaan. Loistavasti sävelletty ja ennen kaikkea ehjä kokonaisuus, jolta ei tyhjäkäyntiä löydy. Markus Makkonen: Tulevaisuus Esotericin kohdalla voikin olla tämän levyn jälkeen varsin mielenkiintoinen nimenomaan siinä suhteessa, mihin suuntaan yhtye lähtee tästä kehittymään. Näiden joukosta poimittu viiden teoksen otos edustaa mielestäni hyvin Miasman linjaa.
A Fragile King Century Media Records Markus Makkonen: Kuin jatko-osa Greg Mackintoshin toisen bändin Paradise Lostin klassikoksi muodostuneelle Gothicalbumille. Tämä on tietysti lehden tekemisen kannalta ensiarvoisen tärkeää, sillä musiikillisien näkökulmien laaja spektri takaa monipuolisen ja mielenkiintoisen sisällön. Erityismaininta Mackintoshin loistavasta vokaalisuorituksesta. Markus Makkonen: Huippudramaattisen Twilight of the Thunder Godin jälkeen palataan taas askel kohti yhtyeen alkupäätä. Yllätys on se, että bändi saa lähes samoista vanhoista elementeistä raavittua kasaan tähänastisen uransa kenties loistavimman albumin. Tästä on osoitus myös tuorein rieska Surtur Rising: tarttuvaa riffiä, tiukkaa soittoa ja vauhtia piisaa, mutta välillä yhtye tajuaa myös hiljentyä fiilistelemään tummempien, jopa melankolisien sävyjen äärellä. Valinta ei ole huono. Esoteric
Paragon of Dissonance Season of Mist Mikko Luntiala: Esotericin Paragon of Dissonance yllättää ja ei yllätä. Amon Amarth
Surtur Rising Metal Blade Records
Juuso Viljanen: Amonin edelliset albumit Twilight of the Thunder God ja With Oden on Our Side olivat lähes napakymppejä. Edellisellä kiekolla oli deathmetallisempi Caucus of Mind sekä ultraraskas Ignotum Per Ignotius. 80- ja 90-lukujen taitteeseen kumartava levytys, joka onnistuu kuitenkin olemaan muutakin kuin pelkkää retroilua. Heikkoja hetkiä ei löydy, ja kuten edellä mainittiin, Amon Amarthin luukuttaminen on poikkeuksellisen kivaa! Parasta parin kaljan kanssa nautittuna.
18
MIASMA #41. Tällä levyllä suosittelen kuulijaa keskittymään kitaroiden yhteispeliin ja erityisesti liidikitaraan. Sen verran laadukkaasta matskusta on kuitenkin kyse, että vuoden parhaimpien joukkoonhan tämä kuuluu.
Miasman valinnat vuodelle 2011:
1. Onko suuntauksen jo pakko alkaa hakeutua kohti jonkinlaista uudenlaista ilmaisua, vai voiko tästä vielä kehittyä raskaammaksi ja entistä tummemmaksi. Mikäli linja jatkuu kuitenkin edelleen samana tulevaisuudessakin, kehittyy yhtyeestä varmasti itsensä suurin kilpailija, jonka saavutuksia voi olla vaikea enää ylittää.
3. Surtur Rising kipitteli vielä aavistuksen verran lähemmäksi kohti täydellisyyttä. Surtur on tasavahva vääntäjä, kuten oikeastaan jokainen yhtyeen levy Versus the Worldin jälkeen. Raskasta ja painostavaa death/doom-menoa. Toimituksen valinnat 2011
Markus Makkonen
2. Bändillä on erinomainen kyky tehdä helvetin hauskaa, mutta kuitenkin vakavasti otettavaa death metalia. Lisähuomion ansaitsee myös se fakta, että tämä "superyhtye" soittaa uransa ensimmäisen keikan Suomessa. Tällainen asetelma on kuitenkin haasteellinen, kun ryhdytään valitsemaan koko toimituksen yhteistä konsensusta edustavaa levylistaa. Se jää nähtäväksi, mutta Paragon of Dissonance kuulostaa ainakin omiin korviini jonkinlaiselta tyylinsä huipentumalta. Ehkäpä Esoteric on matkalla jonkinlaiseksi äärimmäisen metallin pinkfloydiksi. Jaakko Marttila: Sanoisin, että Esoteric on ottanut ehkä varovaisen askeleen psykedelisempään suuntaan. Täyttä rautaa alusta loppuun oleva albumi ei kuuntelemalla kulu, vaan kiekkoa voi pyörittää huoletta tuntitolkulla ja niskajumppa sen kun vain hurjenee. Ilmapiiri on ehkä vähemmän synkkä, mutta se ei ole lainkaan vähemmän syvällinen. Mikko Luntiala: Minun korvaani Amon Amarth kuulosti parhaalta jossain millenniumin taitteessa, mutta kyllä uudetkin levyt kovaa potkivat. Vallenfyre
Kun vuoden 2011 parhaita levyjä ryhdyttiin puimaan toimituksessamme, kävi jälleen selväksi, että lehtemme tekijöiden musiikkimaku on varsin paljon toisistaan poikkeava
Crowbar Sever the Wicked Hand
4. Tenhi Saivo 3. Pain You Only Live Twice 5. Acherontas Vamachara 2. Mastodon The Hunter 3. Ritual Necromancy Oath of the Abyss 4. Autopsy Macabre Eternal 3. Foo Fighters Wasting Light 4. Ydinperhe 12" Markus Mähönen 2. Kuulailla vesillä souteleva albumi tarjoaa myös häivähdyksiä toivosta ja kevätpurojen solinasta. Beherit At the Devil's Studio 1990 2. Energinen mutta pakottoman tuntuinen levy ilman turhaa hiplailua ja kikkailua. Necros Christos Doom of the Occult Toni Hakulinen 1. Primus Green Naugahyde 4. Crowbar Sever the Wicked Hand Eini Suominen 2. Der Stürmer Transcendental Racial Idealism 4. Mors Subita Human Waste Compression
Mikko Luntiala 1. Ancient Vvisdom A Godlike Inferno 3. Entrails The Tomb Awaits 3. Jaakko Marttila: Joskus on ehkä tullut mieleen, miksei Autopsy jatkanut omalla nimellään, kun kerran Danny Coralles ja Chris Reifert jatkoivat yhdessä samankaltaisen musiikin tekoa Abscess-nimellä. Execration Odes of the Occult 2. Tyyli on pysynyt samanlaisena alusta alkaen: täysin omalaatuisena ja varsin suomalaisena. Samael Lux Mundi 2. Bastard Noise Skulldozer 1. Tenhi maalailee haikeuden ja kaipuun kuvia entistä varmemmin pensselinvedoin. Ilman häntä Autopsy ei ole Autopsy. Pentagram Last Rites 2. Poisonback Drive 5. Moloch Possession 4. Stargazery Eye On The Sky 4. Wreck of the Hesperus Light Rotting Out 2. Saivo-albumia kuunnellessa muuttuu mietteliääksi, ja ainakin minä palasin monen kappaleen mukana muistoihin. Negative Plane Stained Glass Revelations 5. Cruciamentum - Engulfed in Desolation EP Tuure Heikkilä 1. Blut Aus Nord 777 Sect(s) 5. Vallenfyre A Fragile King 3. Skeletonwitch Forever Abomination 2. Sólstafir Svartir sandar 5. Mitochondrion Parasignosis Juuso Viljanen 1. Devin Townsend Project Deconstruction 5. Peste Noire L'ordure à l'état pur 4. Goatmoon Varjot 3. Autopsy Macabre Eternal 5. Markus Makkonen: Jälleen kerran yksi erämaan soundtrack Tenhiltä! Tiia Takamäki: Tenhissä metalliseen mieleeni vetoaa se, että kaipuu ja kaiho ovat musiikissa niin selvästi läsnä. Yes Fly from Here 4. Cobra Lethal Strike Petri Klemetti 1. Paluualbumi kuitenkin todistaa, että Eric Cutler oli ja on kaikkea muuta kuin rivijäsen. Tenhi Saivo 4. Insomnium One for Sorrow
MIASMA #41
19. Esoteric Paragon of Dissonance 4. Fleshpress Acid Mouth Strangulation 3. 4. Warbringer World Torn Asunder 4. Charnel Winds Der Teufelsbund 3. Horse Latitudes Gathering 5. Vallenfyre A Fragile King 2. Santa Lucia Arktista Hysteriaa koko tuotanto 19881992 4. Primordial Redemption at the Puritan's Hand 5. Musiikki vetoaa genrerajojen yli. Sisältää kuitenkin hemmetin monta kaverillisesti kuristavaa ja letkeän raivohullua kappaletta. Todella upeita mielenmaisemia maalailee yhtye minunkin mielestäni. Justice Audio, Video, Disco 5. Autopsy
Macabre Eternal Peaceville Records Seppo Rautio: Inhaa svengiä ja ihanaa murhaa. Cruachan Blood on the Black Rope
Markus Makkonen 1. Blood Red Throne Brutalitarian Regime 3. Disma Towards the Megalith 3. Amon Amarth Surtur Rising 4. Primus Green Naugahyde Tiia Takamäki 1. Se, josta ei puhuta Musta, kylmä, syvä ja samea 1. Merging Flare Reverence 5. Dornenreich Flammentriebe 4. Fleshpress Acid Mouth Strangulation Tuukka Termonen 1. Burzum Fallen 5. Kestoltaan pitkähkö, joten pieni tiivwistäminen olisi hionut verenpunaista jalokiveä kirkkaammaksi. Rwake Rest 3. Colosseum Chapter 3: Parasomnia 2. Ghost Brigade Until Fear No Longer Defines Us 2. Teitanfyre Morbid Death's Sceptre 5. Raoul Björkenheim, Bill Laswell, Morgan 2. Der Stürmer Transcendental Racial Idealism 4. Kaverin itsensä säveltämä ja laulama yli kymmenminuuttinen Sadistic Gratification on sen luokan kruunu tälle albumille, että Autopsy on jälleen essentiaalinen death metal -yhtye 2010-luvulla.
Toimittajain henkilökohtaiset valinnat:
Tommi Hakonen 1. Pyöveli Not a God, Just an Executioner 3. Hell Human Remains 5. Lock Up Necropolis Transparent 1. Varsinkin kappale Pojan kiiski sai kylmät väreet menemään selkää pitkin. Blaspherian Infernal Warriors of Death 1. Bizarre Uproar Viha & kiima Jaakko Marttila 3. Esoteric Paragon of Dissonance 2. Morbid Angel Illud Divinum Insanus 1. Septic Flesh The Great Mass 3. Sarke Oldarhian Joonas Tanskanen 5. Virus The Agent That Shapes the Desert Ågren Blixt 3. Amon Amarth Surtur Rising Seppo Rautio 2. Krisiun The Great Execution Teemu Vähäkangas 1. Riverside Memories in My Head 5. Tenhi
Saivo Prophecy Productions Seppo Rautio: Voimakkaita mielikuvia väreistä, tuoksuista ja kosketuksista. Stormheit Chronicon Finlandiae 2. En suosittelisi tätä albumia autoilumusiikiksi, sillä kuunteleminen vie kaiken huomion.
5. Sniper War Is Coming! Timo Hanhirova 1
Liveklubi
US KA
KUU
VE LI I
Kahvila & Baari
KLUBIT
www.nuclear.fi www.facebook.com/nuclearnightclub www.youtube.com/nuclearnightclub
KePe 20.0004.00 Uusikatu 23, 90100 Oulu
KATSO T ALVEN
ILLAAN MIMM
LIVET JA
NETISTÄ