MARRASKUUTA 2025 NRO 131 PERUSTETTU 1916 – 109 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MT.FI IRTONUMERO 4,70 € Ensi viikolla on kansainvälinen Petostorjunnan viikko ja silloin puhutaan paljon huijauksista. Pysy sinäkin valppaana ja katso asiantuntijoidemme vinkit osoitteessa: nordea.fi/ turvallisuus Kun sinä luet tätä, huijarit tekevät töitä. Siksi myös yli 3000 nordealaista työskentelee päivittäin rikollisuuden torjumiseksi, turvallisemman yhteiskunnan puolesta. Rikolliset eivät kuitenkaan kalenteriin katso. Viime vuonna huijausyritysten määrä kasvoi valtavat 39 %*. Verkkohuijauksia tapahtuu Suomessa tuhansittain vuoden jokaisena päivänä. PERJANTAINA 14
TOIMITUKSELTA Uutisia vai bonuksia Yle. Apusen perustelu voisi toimia yksityisessä yrityksessä. Verotietojen julkisuudesta voi olla mitä mieltä tahansa. Yle tähtää parlamentaarisen työryhmän edellyttämiin 66 miljoonan euron säästöihin vuosina 2025–2027. Vaikka aseteollisuuden laariin satava puolustusmenojen kasvattaminen piristää Saksaa, se ei kuitenkaan ole ihmelääke, jolla vientiteollisuutensa kasvaviin ongelmiin näivettyvä Euroopan talousveturi elpyy. Julkaisija: Viestimedia Oy Pääkirjoitukset: Juhani Reku, Jouni Kemppainen, Niklas Holmberg ja Tapio Nurminen PETRI SARVAMAA petri.sarvamaa@eca.europa.eu K eskiviikkona vietettiin vuotuista veropäivää – tai kateuspäivää, kuten moni verotietojen uutisointiin kyllästynyt asian ilmaisee. Näistä molemmat olisivat suomalaiselle ruokaketjulle haitallisia. Huoli Euroopan kilpailukyvystä on aito ja perusteltu. Velan kasvu itsessään on myös omiaan ruokkimaan unioninvastaista liikehdintää. Huikeita summia nielevien asejärjestelmien hankkiminen on tässä suhteessa sekä uhka että mahdollisuus. Nimensä mukaisesti Ylen painopisteen tulisi olla radioja televisio-ohjelmien tuottamisessa. Lisäksi on hyvä muistaa, että EU:n suurimmalla kansantaloudella oli velkajarrun ansiosta pelivaraa purkaa se ja lähteä nostamaan puolustusmenoja velkavetoisesti. EU-tasolla on kuitenkin nyt löydettävä yhteinen sävel ja vastuu aivan kuten Suomessa velkajarrun kanssa. Ylen ykkönen on instituutio, jota kannattaisi uudistaa varoen. Mutta ne eivät ole. Suomessa harvalla kiinteistöllä myöskään on todellista vaihtoehtoiskäyttöä, jonka avulla sen omistaja pystyisi omaisuutensa tuottoja kasvattamaan ja näin kattamaan siitä koituvia veroja. Natossa sovittu puolustusmenojen nostaminen 3,5 prosenttiin kansantuotteesta siivittää puolustusteollisuutta. Yle ei voi mitään poliittisen kulttuurin muutokselle. Ei ole ihme, että MT:n kyselyssä Yleen tyytyväisten määrä on laskenut vuoden takaiseen verrattuna. Silloin velalla kasvatetuista puolustusmenoista ei saada irti sitä, mitä on toivottu. Haaste on massiivinen, eikä se koske vain Suomea. Maatalouden ongelma ei ole verotus. Marin kommentoi kirjansa kaupittelun ohessa harvinaisen auliisti kotimaan politiikkaa. Merkittävä osa eurooppalaisten äänistä voi mennä niille, joiden mielestä asehankinnat lisäävät sodan uhkaa ja Ukrainan sotilaallinen tukeminen vain pitkittää Venäjän hyökkäyssotaa. Vaikka velka on suhteessa unionin bruttokansantuotteeseen vielä kohtuullinen, on kokonaismäärä jo huolestuttava. Useimpien EU-maiden julkiset taloudet ovat kuralla. Maaseudulla Yle-verolle saatavaan vastineeseen ollaan tyytymättömimpiä. Aseita pitää hankkia, mutta talouksia sillä ei elvytetä Merkittävä osa eurooppalaisten äänistä voi mennä niille, joiden mielestä asehankinnat vain lisäävät sodan uhkaa. Jo tämä kertoo, ettei puolustusmenojen kasvattaminen rauhan aikana voi koskaan olla ainakaan kovin suuri mahdollisuus. Vastuullinen talousajattelu ei ole synkkää säästämistä vaan edellytys sille, että tuleville sukupolville jää vakaampi taloudellinen perusta kuin meillä nyt on. Demokratian ja vapaan tiedonvälityksen kannalta tilanne on huolestuttava. Bonusten palauttaminen on päätös, jonka seuraukset kummittelevat yhtiön johtoa vielä pitkään. Lokakuussa syntynyt lähes kaikkien eduskuntapuolueiden sopu velkajarrusta olikin historiallisen tärkeä päätös. Uudistus ihmetyttää monia. Uusina tai aiempaa antoisampina kohteina esitetään usein esimerkiksi terveysperusteisia veroja tai kiinteistöverotuksen laajentamista ja kiristämistä. Mahdollisuus saatetaan myös tärvätä, jos asejärjestelmien hinnat lähtevät puuttuvan tuotantokapasiteetin vuoksi jyrkkään nousuun. Korkotasot elävät markkinoiden ja keskuspankkien päätösten varassa, pitkälti siis oman kontrollimme ulkopuolella. Yhtiössä on päätetty ottaa jälleen käyttöön johdon tulospalkkiot ja muun henkilöstön kannustinpalkkiot. Joka tapauksessa verotuksen avoimuus on arvo sinänsä. Varsinkin taannoisen Nato-prosessin käänteitä. Veropäivän julki tuomien verotustietojen oleellisin viesti lienee se, että viljelijät eivät päädy sen enempää Verohallinnon valmiiksi kokoamille kuin median itse kaivelemillekaan listoille. TIMO FILPUS. Siksi on pelattava varman päälle. Viljelijällä ei ole veropäivän listoille asiaa Suomalaisille rakkaan Ylen ympärillä kuohuu taas. Jos Venäjän kasvavalla uhalla perusteltu varustautuminen ei tuota edes sitä taloudellista hyvää, jota siltä on lupa odottaa ja jos se vielä johtaa entistä kovempiin budjettileikkauksiin, poliittinen tuuli voi kääntyä Vladimir Putinin haluamaan suuntaan. Leiri on kuitenkin olemassa niin Suomessa kuin muissakin EU-maissa. Koska valtion menoihin tarvitaan rahoitusta, valtiovarainministeriö tietenkin kartoittaa jatkuvasti mahdollisuuksia ulottaa veroviranomaisen koura niihinkin taskuihin, joissa se ei vielä riittävän syvälle yllä. Tällainen EU-vastainen puhe horjuttaa luottamusta ja vaarantaa koko unionin legitiimiyttä. Säästöohjelman osana tehtyjen uudistusten myötä Yle sanoo olevansa enemmän läsnä alueilla. Jopa maaja metsätaloutta luvataan seurata enemmän. Tuoreiden arvioiden mukaan se kuitenkin kasvaa vuoteen 2027 mennessä useilla sadoilla miljardeilla euroilla jopa 900 miljardiin euroon. Kiinteistöverot eivät kohdennu verovelvollisille näiden todellisen maksukyvyn mukaan. Perussuomalaisten kannattajat ovat lähes yksimielisesti Yleä vastaan. Verovaroin rahoitetussa instituutiossa se kuulostaa irvokkaalta. Yhtiön pitäisi elää sen mukaisesti. VIERAILIJA EU tarvitsee selkeät pelisäännöt velkaantumiseen PÄÄKIRJOITUS S uomalaisen politiikan viime vuosien kiistelty supertähti, entinen demaripääministeri Sanna Marin, teki median suosiollisella avustuksella näyttävän paluun kotikentälle. Suomesta ja muualta Euroopasta löytyy edelleen äänekkäitä tahoja, jotka vähättelevät velkaantumisen riskejä. Myös EU:n yhteisvelka on paisunut nopeasti. Arvonlisäveron tapaan ne ovat myös tasaveroja, joita maksaa saman verran jokainen suomalainen tulotasostaan riippumatta. Viime vuoden verotiedot tulivat keskiviikkoaamuna julkisiksi, ja päivän mittaan mediat, MT mukaan lukien, perkasivat jutuissaan muun muassa suurituloisimpia suomalaisia ja heidän tuloistaan maksamiaan veroja. Kasvaahan Suomen velkasuhde aivan Euroopan kärkitahtia. Ennen kuin otamme lisää velkaa, on EU:n kuitenkin määriteltävä aiempaa selkeämmin pelisäännöt: mihin näitä varoja käytetään, mitä vaihtoehtoja niille on ja ennen kaikkea, miten ja milloin velka maksetaan takaisin. Luottamusta ei kannata syödä huonosti harkituilla päätöksillä. Aseisiin pitäisi silti panna rutkasti lisää rahaa, koska Venäjän uhka kasvaa ja samaan aikaan hyvinvointivaltio murenee silmissä. Yksi suurista hyötyjistä on saksalainen puolustusalan jätti Rheinmetall. Velkaa on liikaa tai se kasvaa liian nopeasti. Tilanne ei olisi niin synkkä, jos kansantaloudet olisivat vahvalla kasvu-uralla. Kukaan ei toivo hallitsematonta velkakierrettä, mutta poliittinen keskustelu käy silti kuumana. Verotuksen oikeudenmukaisuutta voidaan hallintomme läpinäkyvyyden ja julkisuuden ansiosta arvioida maassamme joka ikinen päivä, ei vain vuotuisena veropäivänä. Viimeisimpään notkahdukseen kannattaa suhtautua vakavasti. Kiinteistöveron ongelmana on se, että se ei kohdennu verovelvollisille näiden todellisen maksukyvyn mukaan. Kolumnin kirjoittaja on EU:n tilitarkastustuomioistuimen jäsen. marraskuuta 2025 Maaseudun Tulevaisuus 2 perjantaina 14. Harva pani merkille, että Marin analysoi myös, miten puolustusmenojen kasvu voidaan jatkossa yhdistää kehnoon taloustilanteeseen (HS 8.11.). Yleisesti ottaen verolistan kärjessä komeilevat sekä yrityskaupoilla nopeasti rikastuneet että ne, joilla on perittyä pääomaa. Uutisia on karsittu myös Yle radio 1 -kanavalta. Tätä riskiä ei pidä väheksyä, kun puolustusmenoja kasvatetaan. Epävarmassa maailmantilanteessa ei EU:lla eikä Suomellakaan ole varaa pelata upporikasta tai rutiköyhää. Aloitetaan mahdollisuudesta. Korkeatasoinen uutistyö on itsestäänselvästi toiminnan ja Ylen uuden strategian ytimessä. Muilla, esimerkiksi Suomella ja Ranskalla, pelivaraa on rajallisesti – jos ylipäätään on. Palkkiot jäädytettiin vuonna 2024 väliaikaisesti kahdeksi vuodeksi osana kululeikkauksia. Vielä viime vuonna tuo osuus oli noin 50 prosenttia (MT 12.11.). Siksi keinoja, joilla käyrät saataisiin kääntymään koilliseen, etsitään kuumeisesti. Taloudellinen epävarmuus on perinteisesti ollut otollista maaperää populismille, joka ei tarjoa ratkaisuja vaan etsii syyllisiä. Uuden monivuotisen rahoituskehyksen päätökset voivat kasvattaa summaa entisestään seuraavalle vuosikymmenelle tultaessa. Ylen johto ei muutenkaan ole varsinaisessa palkkakuopassa. Velkaantuminen ja sen mukana tulevat riskit eivät kuitenkaan pysähdy Suomen rajalle. NIKLAS HOLMBER niklas.holmberg@mt.fi Kasvava velka huolestuttaa suomalaisia. Ennen kaikkea sitä tarvitaan alueilla ja sisällöissä, joita kaupalliset yhtiöt eivät enää tuota. Panoksena ei ole vain veronmaksajien hyvinvointi, vaan koko unionin taloudellinen uskottavuus. Verkossa kerätään adressia muutosta vastaan. Ei puolustuksen eikä kansantalouden kannalta. Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen perustelee johdon bonusten palauttamista sillä, että säästöohjelma on edennyt suunnitellulla tavalla. Eikä syyttä. Sokerija rasvaveron kaltaiset terveysverot puolestaan ovat alttiita poliittisille virtauksille ja myrkkyä pitkäjänteisiin investointeihin pyrkivälle elintarvikeketjulle. Erityisen tärkeää se on verorahoitteiselle Ylelle. Ennen koronaviruspandemiaa EU:n yhteisvelka oli maltillisella tasolla noin 50 miljardissa eurossa. Keskustelu Ylestä on vahvasti politisoitunutta. Se tehdään kuitenkin entistä pienemmällä uutistoimituksella. Kolumnin kirjoittaja on MT:n uutispäällikkö. Niinpä niin. Sille Marinin esiin nostama kasvavien puolustusmenojen ja surkean taloustilanteen vaikea yhteensovittaminen on poliittinen mahdollisuus – ehkä jopa valttikortti. Ex-pääministeri Marin ei kuuluu siihen leiriin, joka avoimesti kyseenalaistaa velkavetoiset puolustushankinnat sillä perusteella, että samaan aikaan vaaditaan säästämään terveys-, sosiaalija koulutusmenoista, jottei velkaantumiskierre pahene. Tämä on selvä viesti sen puolesta, että kohtuullinen ja kannustava tuloja yhteisöverotus ovat tervein perusta valtion kassan täyttämiseen. Tästä päästään niihin uhkiin, joita puolustusmenojen kasvattamiseen liittyy. Vain 40 prosenttia maaseudun asukkaista oli sitä mieltä, että saa vastinetta maksamalleen verolle. Sen osakkeen vuotuinen nousuvauhti on ollut jopa kovempaa kuin yhdysvaltalaisella mikrosirujätti Nvidialla (Financial Times 12.10.). Kaikesta viime vuosien kasvusta huolimatta panssarivaunujen ja muiden sotilasajoneuvojen tuotannossa ahertavia on vain reilut 8 000. Myös suomalainen Patria on saamassa osansa Saksan panostuksista. Suhtautuminen Yleen ehti MT:n kyselyissä jo hieman parantua. Poliittisen kentän vasemmalla laidalla tilanne on päinvastainen. Se osoitti konkreettisesti kansainvälisille markkinoille, että Suomi ottaa vastuullisen taloudenpidon taas tosissaan. Verohallinnon selvityksen mukaan suomalaiset maksavat veronsa mielellään ja tuomitsevat veronkierron. Kaikessa Yle-kritiikissä ei kuitenkaan ole kyse politiikasta. Suomalaiset tarvitsevat julkisen palvelun mediayhtiönsä. Veropäivänä on tapana kiinnittää huomio ennen muuta niihin kansalaisiin, jotka ovat saaneet vuoden aikana kaikkein suurimmat ansioja pääomatulot. Maaseudun Tulevaisuus 2 perjantaina 14. Yleisön luottamus on minkä tahansa mediayhtiön peruskivi. Mitä veropäivä sitten kertoo maatalousyrittäjän näkökulmasta. Autonvalmistuksen koko arvoketju työllistää pelkästään Saksassa 800 000 ihmistä. Yhtiöstä on tähän mennessä vähennetty yli 300 työntekijää. marraskuuta 2025 PÄÄKIRJOITUS Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Päätoimittajan sijainen: uutispäällikkö Niklas Holmberg Toimituspäällikkö: Stina Haaso Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Pelkästään se on merkittävä piristysruiske, että Saksa on kytkenyt perustuslakiin kirjatun velkajarrunsa pois päältä ja panostaa puolustukseen 650 miljardia euroa vuoteen 2029 mennessä. Maatalouden ongelmana on se, ettei tiloilla ole tuloja, joita verottaa
MARRASKUUTA 2025 NRO 131 PERUSTETTU 1916 – 109 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MT.FI IRTONUMERO 4,70 € Seuraa maaseutua MT.FI SANNE KATAINEN Ross 308 -broilereita teurastetaan Kenian Thika Valleyssa mitään piilottelematta: toimittajat ja valokuvaajat pääsevät seuraamaan prosessia alusta loppuun. UUTISET | Sivu 10 Verotiedot kiinnostivat jälleen Viime vuonna suurituloisten joukkoon ylsivät maatalouskone kaupan tulokärki ja hevosalan tutut nimet. Keniassa on tavoitteena lähitulevaisuudessa kolminkertaistaa sekä munien että siipikarjanlihan tuotanto yhteistyössä Maailmanpankin kanssa. Siipikarjan kulutus kasvaa Afrikassa, mutta vielä broileri on monissa pöydissä harvinaisuus. UUTISET | Sivu 7 EU:lta ei helpotusta ennallistamiseen MT:n tietojen mukaan Suomelle ennallistamisesta lankeavaan jätti laskuun ei ole tulossa pikaista muutosta Brysselistä. Kenialaiset syövät siipikarjaa alle kaksi kiloa vuodessa. Vetyputken päällä voidaan liikkua maatalouskoneilla ja jatkaa tavanomaista pelto viljelyä. Ensimmäinen kansallinen vetyverkko on sijoitettu suunnitelmassa rannikkoalueille Torniosta ItäUudellemaalle. LUKEMISTO | Sivu 15 Metsä Group karsi eniten päämajasta Metsä Group vähentää 520 työtehtävää Suomesta. UUTISET | Sivu 4 70 kunnan halki Putki ei estä viljelyä Salaojat uusiksi Matilda muutti kullan luo Kestilään TIMO HEIKKALA Matilda Tarjas ja Antti Hepo-oja rakastuivat toisiinsa Maajussille morsian -ohjelmassa. Kuluttaja voi kiinnittää pörssisähkönsä hinnan tietyksi ajaksi, mutta sillä on hintansa. Maan suurimmassa siipikarjaan keskittyvässä teurastamossa Kenchicillä lintuja teurastetaan 30 000— 40 000 yksilön päivävauhtia. SÄÄ | Sivu 28 Suomi-maito tähtää maailman huipulle JARNO MELA Maitovaltuuskunnan puheenjohtaja Tiina Linnainmaa jatkaa tehtävässään myös ensi vuonna. Metsän kasvattaminen putken vaikutusalueella ei enää onnistu, sillä putken päällä ei voi olla puita. Halal-teurastus yhdistetään Keniassa laatuun. Käytössä on teurastuksen yhteydessä Suomessa ja muualla EU:ssa kielletty menetelmä: broilereille tehdään kalttauksen jälkeen klooripesu. Eniten leikataan Espoon pää konttorista, josta loppuu 140 tehtävää. EU:n klooripesukielto vuonna 1997 rajoitti siipikarjanlihan tuontia EU-alueelle. UUTISET | Sivu 10 Pörssihintaan kiinnitys. Vetyputki kaivetaan noin metrin syvyyteen, mikä aiheuttaa muutoksia salaojille. UUTISET | Sivu 5 • • •. UUTISET | Sivu 8 Suota ja järeää metsää itärajalle Tutkija ehdottaa soiden ennallistamista, rajaseudun metsien järeyttämistä, tiheitä energiapuu metsiköitä ja metsä tieverkoston karsimista puolustukseksi. UUTISET | Sivu 6 Länsirannikolle tulossa 1 500 kilometrin vetyputki Maaperätutkimuksien ja investointipäätöksen valmistuttua rakentaminen voisi alkaa 2027. Maanomistajille luvataan markkinaarvoon perustuvia lunastus korvauksia. Broileri on Keniassa harvojen ruokaa Teurastamon kylmätiloista pakastetut broilerit jatkavat matkaansa kauppoihin ja ravintoloihin. Salaoja yhdistys neuvoo maanomistajia valppauteen, jotta pellon vesi talous ei hankkeessa vaarannu. PERJANTAINA 14. Viljatuotteet näyttelevät lihaa suurempaa roolia proteiininlähteenä. Tavoitteena on vähentää salmonellan kaltaisten, haitallisten bakteerien määrää siipikarjanlihassa. Suurin ero Suomeen on, että valtaosa Kenchicin yhteistyötilojen tuottamista broileruntuvikoista myydään kasvatettavaksi ihmisten koteihin. Esimerkiksi metsuritehtävät loppuvat. Suomalaiset söivät viime vuonna siipikarjan luullista lihaa Luonnonvarakeskuksen tilaston mukaan keskimäärin 30,7 kiloa
Heiskasen mukaan jaksamisensa tueksi kannattaa pitää yhteyttä läheisiin ja pyrkiä raivaamaan tilaa myös omille harrastuksille. Maanomistajan kannattaa pysyä valppaina ja vaatia, ettei salaojia rikota.” Häggblom sanoo, että jos kaivanto on kapea, imuojia voi korjata kytkemällä niitä taas yhteen kaivannon täyttämisen yhteydessä. Kokouksissa toimitetaan yhdistysten johtokunnan tarvittavien jäsenten, aluevastaavien, liittokokousedustajien sekä tarvittavien edustajien vaali eri tehtäviin. Merkki vastaa nykyistä metaaniputkea. ”Valokuituja sähkölinjahankkeissa on syntynyt vahinkoja, kun salaojitus on unohdettu ottaa huomioon. Rakennustöitä suunniteltaessa, on huomioitava kaasuputken etäisyys, ja otettava yhteyttä putkiston omistajaan. Sioista ja siipikarjasta hyvinvointikorvaus maksetaan kokoisuudessaan ensi kesäkuussa. Jos putkihankkeen kaivanto on leveämpi, ratkaisuna voi olla asentaa uusi kokoojaoja vetyputken suuntaisesti. ”Aina muistisairaus ei ala näyttäytyä niillä muistioireilla, vaan siellä voi olla ensimmäisenä persoonallisuuden muutos”, Heiskanen huomauttaa. ”Välttämättähän siellä ei ole muistisairautta, vaan voi olla joku hoidettavissa oleva sairaus tai vaiva”, Heiskanen sanoi. Verkon avulla voidaan yhdistää vetytalouden toimijat ja kiihdyttää vetytalouden syntyä. 18.30 Ravintola Vanha Sampo (V)=vuosikokous (S)=syyskokous Kokouksissa käsitellään MTK-yhdistysten sääntöjen 10 §:issä mainitut asiat; mm. Kuntia reitin alueelle sijoittuu 70, maanomistajia 14 000. Metsäalueille rakennetaan raskasta kalustoa varten erikseen ylityspaikkoja tarvittaviin kohtiin”, kertoo Gasgridin viestintäjohtaja Marjaana Kivioja. Merkkejä voivat olla esimerkiksi lähimuistin heikentyminen ja arjen tilanteiden hankaloituminen. MTK-yhdistysten johtokunnat. ”Riittävä kaivuusyvyys varmistaa, että pellolla voi ajaa tavanomaisilla maatalouskoneilla putken yli. asioiden lisäksi käsitellään vuoden 2024 toimintakertomus, tilinpäätös sekä myönnetään johtokunnan vastuuvapaus. Tilanne ei ole muuttunut PTT:n kaksi vuotta sitten tekemän kyselyn tuloksista. Salaojasuunnittelija voi tarvittaessa etsiä kartat ja tehdä korjauksia yhteistyössä vetyputken suunnittelun kanssa. Omavaraisuus ja oikeudenmukaisuus koetaan tärkeinä tekijöinä, mutta maksuhalua kuluttajilla on vähemmän. Korvaus niistä maksetaan kokonaisuudessaan ensi toukokuussa. Siirtoverkon suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Gasgridin tytäryhtiö Gasgrid Vetyverkot. Parhaillaan käynnissä on vedyn siirtoverkon ensimmäinen luvitusvaihe, eli ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA). Isot tukimaksut alkavat marraskuun lopussa Maksuun tulevat tuet ja korvaukset koskevat kuluvan vuoden tukia. Vaiheittain etenevä rakentaminen investointipäätöksen valmistuttua sijoittunee vuosille 2027–2032. Tällä hetkellä Suomessa muistisairaita on noin 150 000. Pelloilla ja metsässä putken lähellä liikkuva näkee linjauksen maastoon sijoitetuilla merkintäpylväillä. Vetylinjan muuttaminen on kallista, mutta sen tekijällä on vastuunsa salaojan korjaamisesta, jos rikkoontumista ei voida välttää”, Häggblom sanoo. Ympäristösopimusten maksaminen aikaistui tämänvuotisten korvausten osalta helmikuulta marraskuulle. ”Vetyä kannattaa tuottaa mahdollisimman lähellä tuulivoimatuotantoa, joka sijoittuu lähinnä länsirannikolle ja Pohjois-Suomeen.” Osa vedyn kulutuksesta sijoittuu Etelä-Suomeen, jossa ei ole vastaavia tuulivoimaresursseja. PTT selvitti kyselyn vastaajilta myös heidän mielipiteitään ruuantuotannon kotimaisuudesta ja tuottajien asemasta. Muistisairauden myötä myös vaikkapa pesukoneen, kaukosäätimen ja tietokoneen käyttö voi muuttua hankalaksi. Viljelijät saavat maksuja tileilleen heti ensimmäisestä maksupäivästä lähtien sitä mukaa, kun kunnat ja ely-keskukset hyväksyvät maksuaineistoja. KUVA: SANNE KATAINEN KIMMO LUNDÉN Kansallinen vetyverkko mahdollistaa vetymarkkinan syntymisen Suomeen. Kuvituskuva. Heiskasen mukaan aikainen hoitoon ja avun piiriin hakeutuminen on tärkeää. Lähellä tehtäviin maansiirtotöihin tarvitaan kaivuulupa. Putken ylityspaikka vahvistetaan kestämään myös raskaat kuljetukset. Ihminen voi muuttua ärhäkäksi. Yhteensä tukia maksetaan marraskuussa noin 174,9 miljoonaa euroa. Luonnonmukaisen kasvintuotannon korvauksesta ennakkona maksetaan 85 prosenttia korvauksen määrästä, yhteensä noin 37,1 miljoonaa euroa. Heiskanen painotti, että yksittäinen unohdus ei vielä tarkoita, että kyseessä olisi muistisairaus. Muistisairaudesta voi kertoa myös se, että tulee toistuvia unohduksia. Salaojayhdistyksen suositus ojasyvyydeksi kivennäismaalla on vähintään 1,0 metriä ja turvemaalla 1,2 metriä. Ennakoita maksetaan marraskuussa yhteensä noin 11,5 miljoonaa euroa. Maatalousluonnon ja maiseman hoitosopimuksista poikkeuksena ovat yksivuotiset kunnostustoimenpiteet. Vuosikokouksessa em. Tähän asti pidetyissä yleisötilaisuuksissa viljelijät ovat tuoneet esille peltoihin vedettävän putken vaikutusta salaojiin ja peltojen vesitalouteen. Yli 65-vuotiaat suhtautuivat myönteisimmin omavaraisuuteen ja oikeudenmukaiseen tulonjakoon, vaikka ne tarkoittaisivat korkeampia hintoja. KUVA: JARKKO SIRKIÄ Varhainen havaitseminen nopeuttaa muisti sairauden oireita lievittävän lääke hoidon aloitusta. Jälkimmäisessä vastaajina toimivat muistisairauteen kuolleiden läheiset. Muistisairauden sijaan voi löytyä esimerkiksi vitamiinipuutos, kilpirauhasen toimintahäiriö tai masennus. Maanomistaja saa Gasgridin mukaan korvauksen aiheutuneen haitan perusteella, jos viljely keskeytyy rakentamisen aikana. Vetyputki Venttiiliasemien maat lunastetaan omistusoikeudella. Viljely on sallittua. hyväksytään toimintasuunnitelma ja talous arvio sekä vahvistetaan jäsenmaksut vuodelle 2026. Ennakoita maksetaan yhteensä noin 19,6 miljoonaa euroa. Varhainen havaitseminen nopeuttaa myös muistisairauden oireita lievittävän lääkehoidon aloitusta. ”Alueista maksettava korvaus määritetään lunastusmenettelyssä ja lunastuskorvauksena maksetaan lainsäädännön mukaisesti alueen markkina-arvo korotettuna 25 prosentilla”, Gasgridin Marjaana Kivioja toteaa. Maksaminen alkaa 27.11. Heiskanen vinkkasi myös Suomi.fi-valtuutuksista, joiden avulla voi valtuuttaa monia asioita. Tämä koskee myös maankäytöllistä tehokkuutta. Muistisairaus koskettaa tavalla tai toisella lähes miljoonaa suomalaista. Hoitotahdossa voi määritellä sen, miten toivoo itseään hoidettavan. Käyttöoikeusalue putken ympärillä on 10 metriä leveä. Aineiston keruun toteutti PTT:lle Kantar TNS Agri. Korvauksen loppuosa ja koko luonnonmukaisen kotieläintuotannon korvaus maksetaan ensi toukokuussa. Mitä aiemmin avun piiriin hakeutuu, sitä aiemmin selviää myös se, mistä muistiongelmat ja muut oireet johtuvat. Metsäalueille rakennetaan raskasta kalustoa varten erikseen ylityspaikkoja.” MARJAANA KIVIOJA MTK-yhdistysten SYYSJA VUOSIKOKOUKSET pidetään 17.11.–23.11.2025 MTK-liitoittain seuraavasti HÄME Iitti (S) 20.11. Tuolloin maksetaan myös muiden sopimusten osalta korvauksen loppuosa. Myös edunvalvontavaltuutus kannattaa Heiskasen mukaan hoitaa kuntoon. Vetyputki ja sen 10 metriä leveä vaikutusalue ei estä maanviljelystä, mutta painavimmat maatalouskoneet tarvitsevat ylitykseen vahvistetun kohdan. Kuvituskuva. Salaojayhdistyksen toiminnanjohtaja Olle Häggblom kommentoi MT:lle, että suurten infrahankkeiden kohdalla tarvitaan valppautta kaikilta asianosaisilta. Useimpien maatalousluonnon ja maiseman hoitosopimusten sekä kaikkien kosteikkojen hoitosopimusten korvauksista maksetaan marraskuussa ennakkona 85 prosenttia. Muistisairauden myötä myös persoonallisuus muuttuu. Olennaista on, että unohduksia tulee nimenomaan toistuvasti. Tuolloin maksetaan myös loput nautojen, lampaiden ja vuohien hyvinvointikorvauksesta. Reittisuunnittelua on alettu tehdä keräämällä tietoa vetymarkkinoiden kehitysnäkymistä, ja sen perusteella ensimmäisen vaiheen siirtoverkko sijoittuu rannikkoalueille Torniosta Uudellemaalle. Tuorein suunnitelma verkkolinjan sijoittumisesta on nähtävillä sivustolla Gasgrid. Lähetyksessä puhuttiin myös siitä, miten muistisairaan läheiset voivat parantaa omaa jaksamistaan. Toisaalta yksi merkki on se, että tavarat ovat jatkuvasti hukassa. Edunvalvontavaltuutuksella voi valtuuttaa luotetun henkilön hoitamaan omia asioitaan siinä vaiheessa, kun itse ei enää pysty. Maksuun ovat tulossa ennakot ympäristösitoumuksesta, kasvintuotannon luomukorvauksesta ja ympäristösopimuksista sekä nautojen, lampaiden ja vuohien hyvinvointikorvauksesta. Muistisairaus ei ala aina muistioireilla Muistiliiton neuvontakoordinaattori Mailis Heiskanen vieraili Stina Haason (vas.) haastattelussa MT Livessä. Näitä ovat kiertotalouden edistäminen, valumavesien hallinta ja lintupellot. Muistiliiton sivuilta saa lisätietoja Muistineuvo-tukipuhelimesta ja Vertaislinja-tukipuhelimesta. Myös se, että säntillisestä taloudenpitäjästä tulee hajamielinen ja laskuja alkaa kerääntyä, voi kertoa muistisairaudesta. Gasgrid on kertonut julkisuudessa, että tarvittaessa salaojat korjataan ja ennallistetaan. ”Harmittavan usein käy niin, että omaishoitajuus imaisee mukaansa. Vaikka olisi aikaakin harrastaa ja tavata ystäviä, ei ole sitten voimavaroja.” Kun muistisairaus iskee, etenkin muutamat paperiasiat on syytä hoitaa kuntoon, kun omainen on vielä niin sanotusti tolkuissaan. Loppuosa maksetaan ensi kesäkuussa. Kohderyhmän muodostivat 18–79-vuotiaat. Voi olla, että erilaiset asiat ja tapahtumat unohtuvat. Lähes puolet eli 49 prosenttia olisi valmis maksamaan ruuasta enemmän, jos sillä varmistettaisiin oikeudenmukainen tulonjako. ”Samalla voidaan tarvittaessa myös siirtää vetyä muualle Eurooppaan. Hoitotahdolla on tarkoitus varautua siihen, että ei enää pysty kertomaan omaa tahtoaan ja toiveitaan. Tämä ei kuitenkaan poissulje paikallista vedyn tuotantoa ja kulutusta.” Kivioja toteaa yleisesti, että sekä energiaettä kustannustehokkainta on siirtää energiaa vedyn muodossa esimerkiksi sähkön sijasta pitkiä matkoja silloin, kun loppukäyttö edellyttää vedyn käyttöä. Naudoista, lampaista ja vuohista maksettava eläinten hyvinvointikorvauksen ennakko on noin puolet korvauksesta, joka määräytyy koko vuoden eläinmäärän perusteella. Maku, laatu ja kotimaisuus seuraavat vasta jälkijunassa, ilmenee Pellervon taloustutkimuksen PTT:n tuoreesta kuluttajakyselystä. ”Ei muista, kun puoliso kysyy, että mitä televisio-ohjelmaa katsoit äsken”, Heiskanen antoi esimerkin. Vastauksissa havaitaan sama ristiriita kuin vuoden 2023 kyselyssä: vastaajat pitävät tärkeänä omavaraisuutta ja ruokaketjun oikeudenmukaista tulonjakoa, mutta yhtä moni ei ole valmis maksamaan niistä. UUTISET Uutispäällikkö: Stina Haaso Toimitussihteerit: Nikke Kinnunen, Jarno Mela ja Laura Kuivalahti Maaseudun Tulevaisuus Loppusyksyn isojen tukimaksuerien maksatukset alkavat marraskuun viimeisellä viikolla. Muistiliiton Heiskanen kertoi, että aivan kaikkien olisi syytä hoitaa ajoissa kuntoon hoitotahto. ”Ilman muuta pitäisi miettiä salaojituksien tilanne mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, niin ettei jouduttaisi rikkomaan niitä. HARRI KALLIO-KURSSI MT Liven tuoreimmassa lähetyksessä käsiteltiin muistisairauksia. Ruokaa ostetaan hinta edellä Hinta sanelee, kun suomalaiset tekevät ruokaostoksia. Tällöin vedyn siirtoon pohjoisesta etelään tarvitaan putkea. 1 500 kilometriä pitkä vetyputki viedään salaojien syvyyteen Peitesyvyys on metsämaalla vähintään 1,0 m ja 1,2 m peltoalueilla. Paksuudeltaan 0,8ja 1,2-metrinen vetyputki kaivetaan metsässä 1,0:n ja pellolla 1,2 metrin syvyyteen. MATTI TUOMINEN 4 perjantaina 14. Alue pidetään puista ja pensasita vapaana. Putken vaikutusalueella ei voi kasvattaa puustoa. Maankäyttö kaasuputken läheisyydessä Timo Filpus Lähde: Gasgrid Vetyputken alustavat reittivaihtoehdot Suurten infra hankkeiden kohdalla tarvitaan valppautta kaikilta asian osaisilta. Vetytalouden suurhanke kuulee parhaillaan länsirannikon maanomistajia. Edunvalvontavaltuutus tulee voimaan vasta silloin, kun lääkäri arvioi, ettei henkilö kykene enää hoitamaan omia asioitaan. Muistisairaus voi oireilla samalla tavoin kuin monet muut sairaudet tai vaivat. Parhaillaan tehdään maaperätutkimuksia. fi. Muistiliiton neuvontakoordinaattori Mailis Heiskanen kertoi MT:n toimituspäällikön Stina Haason haastattelussa, että muistisairauden huomaa yleensä käyttäytymisen tai toimintakyvyn muutoksista. Venttiiliasemia suunnitellaan rakennettavan noin 8–32 kilometrin välein ja niiden tilantarve on tyypillisesti noin 25 kertaa 30 metriä. Ensimmäisen reittiluonnoksen osalta on käyty keskusteluja kaikkien reitin alueen kuntien ja maakuntaliittojen kanssa. Yhtiö ole tässä vaiheessa kerro alustavia arvioita kokonaishankkeen kustannuksista, koska hanke on alkuvaiheessa ja eri vaiheiden kustannusarviot tarkentuvat myöhemmin. Sen sijaan kerääjäkasvien, maanparannusja saneerauskasvien, suojavyöhykkeiden, turvepeltojen nurmien ja puutarhakasvien vaihtoehtoisen kasvinsuojelun toimenpiteistä maksetaan ennakkoa marraskuun maksuerässä. Yli kolme neljästä vastaajasta katsoi, että viljelijöiden tulisi saada nykyistä suurempi osuus ruuan kuluttajahinnasta, ja suuri osa piti tärkeänä Suomen mahdollisimman suurta omavaraisuutta ruuantuotannossa. Osassa ympäristösitoumuksen tilaja lohkokohtaisista toimenpiteistä koko korvaus maksetaan vasta kesäkuussa. marraskuuta 2025 ”Pellolla voi ajaa tavanomaisilla maatalous koneilla putken yli. Ympäristösitoumuksen ensimmäisessä maksuerässä maksetaan ennakkona 85 prosenttia korvauksen kokonaismäärästä, yhteensä noin 106,7 miljoonaa euroa. KUVA: JOHANNES TERVO JUHANI REKU Hinta sanelee suomalaisten valinnan ruokaostoksilla
Jarmo Heikkisellä tuloja oli 11,2 miljoonaa euroa. Metsähallituksen toimitusjohtaja Juha Niemelä ansaitsi 341 316 (0,3) ja Tapion toimitusjohtaja Anne Ilola 216 755 euroa (0,2). Ojasen verotettava tulo jää jonkin verran alle edellisen ryhmän, mutta on huomioitava, että hän aloitti SGN:ssä vasta lokakuussa 2024. Se nimittäin on edelleen vuoden 2023 lopulla eläköitynyt Valtran ex-toimitusjohtaja Jari Rautjärvi runsaan 900 000 euron yhteistuloilla. Sahoista Versowoodin toimitusjohtaja ja pääomistaja Ville Kopran tulot olivat 4 688 021 euroa (4,3 miljoonaa euroa 2023). Maatalouskonekaupan eurokärjessä tutut nimet ja tilastokummajainen Maatalouskonekaupan kärkinimistä löytyvät Valtran ex-toimitusjohtaja Jari Rautjärvi (vas.), Wihurin Risto Aarnio-Wihuri sekä Bernerin Antti Korpiniemi. Hän on kirjoilla Italiassa. Lähdekorven tuloista ansiotuloja oli 114 306 euroa ja pääomatuloja reilut 43 000 euroa. Siinä ovat kaikki yli 120 000 euroa viime vuonna tienanneet. Kansanedustaja Antti Kangas (ps.) tienasi 123 980 euroa. Varsinaissuomalainen Hemmilä on työskennellyt aiemmin HK Scanin toimitusjohtajana. Kolmen kärjestä löytyy tutusti myös Bernerin toimitusjohtaja Antti Korpiniemi. Hemmilä on MTK:n puheen johtajaehdokkaiden kovatuloisin MTK:n puheenjohtajaksi pyrkivistä neljä tienasi yli 120 000 euroa viime vuonna. Tero Hemmilällä on takanaan rahakas ura. Eniten ansiotuloja mainituista oli Teresa Kemppi-Vasamalla, jolla ne olivat puolen miljoonan luokkaa. Partanen jätti tehtävänsä vuoden 2024 lopulla. Kummankaan tuloissa pääoma-ansiot eivät näyttele merkittävää roolia. Suomen Hippoksen toinen ammattilisenssiluokka on Beli kilpailijalisenssi. Ravimediasta tutuista eniten ansaitsi Antti Pylkkänen, jolla oli 157 677 euron ansiotulot. Viljanen on kansanedustajan työn lisäksi maanviljelijä. Stora Enson Suomen maajohtajan Seppo Parvin tulot olivat 821 696 euroa (1,1). Korpiniemi johtaa koko Bernerkonsernia, mutta maatalouskonekaupan vaikuttajissa hän on Viljelijän Bernerin toimitusjohtajana. Raviradoilta tuttu Kimmo Kemppi oli 5,1 miljoonan euron tuloillaan Suomen ansiolistan sijalla 91. Petäjäveteläisen Antti Tupamäen kokonaistulot olivat reilut 142 000 euroa. Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajan Paula Lehtomäen tulot olivat 331 726 (0,3) ja Metsäteollisuuden metsäjohtajan Karoliina Niemen 152 612 euroa. Heinäkuun alusta 2025 aloittaneen Metsä Groupin pääjohtajan Jussi Vanhasen tulot olivat 330 522 euroa (0,4). Mielenkiintoinen yksityiskohta tähän liittyen on se, että verovuoden 2024 alusta Valtran toimitusjohtana aloittaneen Mikko Lehikoisen tulot vastaavana aikana olivat runsaat 423 000 euroa. Muun muassa New Hollandia Suomessa edustavan SGN Groupin johdossa on verrokkivuonna tapahtunut kosolti muutoksia. Suomen eniten tienanneiden listalla oli myös hevosenomistajia. Lannoitekaupasta nousevat esille Yaran toimitusjohtaja Teija Kankaanpää ja yrityksen kaupallinen johtaja Roland Westerberg. Hankkijan toimitusjohtaja Jyrki Lepistön verotettavat tulot olivat 360 000 euroa ja yrityksensä muutoksista tovi sitten tiedottaneen NHK:n toimitusjohtaja Oskari Korhosen ansiot 236 000 euroa. Ravialan muista tunnetuista rahamiehistä Ilkka Herlinin verotettavat tulot olivat 3,7 miljoonaa ja Juha Vidgrénin tulot 3,1 miljoonaa. Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio ansaitsi 1 608 107 euroa (2,5). Metsäjättien nykyisten johtajien tulot jäivät eläkkeellä olevien entisten johtajien varjoon. Samaan maalikameraan ylsi Kari Lähdekorpi, jonka kokonaistulot olivat 157 328 euroa. Sahayhtiö Koskisen oyj:n toimitusjohtaja Jukka Pahta tienasi 530 934 euroa (0,6). Hevosalan johtoportaasta Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpää ansaitsi rapiat 131 000 euroa, mistä pääomatuloja oli 2 460 euroa. Molempien tulot olivat kokonaisuudessaan ansiotuloja. Myöskään SRL:n hallituksen muut jäsenet eivät ole listalla. Hänellä oli 74 729 euron ansiotulojen lisäksi pääomatuloja 45 820 euroa, joten kokonaistuloja kertyi 120 549 euroa. Parvi jätti tehtävänsä vuoden 2024 lopulla. MT:n julkaisemiin metsäalan henkilöiden tuloihin on laskettu yhteen sekä palkkaettä pääomatulot. Julkistetuissa luvuissa eivät näy henkilöiden kaikki mahdolliset tulot, sillä listaus ei ota huomioon esimerkiksi verovapaita etuuksia eikä verovapaita pääomatuloja. Heistä eniten pääomatuloja oli Erikssonilla, 13 610 euroa. Sahajohtajat pesivät tuloillaan metsäpuolen pörssijohtajat Mikko Kylävainio, Ville Kopra, Pekka Kopra ja Matti Kylävainio. Suomen Hippoksen valtuuskunnan puheenjohtaja, Hoviruoka oy:n toimitusjohtaja Pekka Kaikkonen veti ansioissa hallituksen puheenjohtajaa pidemmän korren. UPM:n Suomen metsäjohtaja Antti Koulumies ansaitsi 178 208 euroa (0,2). JUKKA HÄMÄLÄINEN Tero Hemmilä on suurituloisin ehdokas MTK:n johtoon pyrkivistä. VILLE TOIVONEN Kesällä 2023 perheyhtiön toimitusjohtajaksi noussut Risto Aarnio-Wihuri jatkaa maatalouskonekaupan verotilastojen ykkösnimenä. marraskuuta 2025 Kärkikolmikon jälkeen maatalous konekaupassa mennään selkeästi eri tuhatlukuihin. UPM:n ex-toimitusjohtaja Jussi Pesosen tulot olivat 5 715 393 euroa (6,2). KUVA: MARIA MIKLAS UPM:n toimitus johtajan tuloja ei näe verotiedoista, koska hän on kirjoilla ulkomailla. Myös suurten metsäyhtiöiden hallitusten puheenjohtajat ansaitsivat mukavasti. Nykyinen puheenjohtaja Juha Marttila tienasi viime vuonna 268 000 euroa. Agco Powerin toimitusjohtaja Juha Tervala on jo mainitun Valtran Mikko Lehikoisen kanssa suunnilleen samoissa luvuissa. Aarnio-Wihuri johtaa Wihurin monialakonsernia, joka tekee myös teknistä maatalouskauppaa. Ehrnroothin tuloja saattaa osaltaan selittää se, että hän oli hissiyhtiö Koneen toimitusjohtaja vuonna 2023. Työuransa yritysmaailmassa tehnyt leppävirtalainen Timo Hulkkonen tienasi yhteensä karvan alle 200 000 euroa, mistä reilut 56 000 euroa oli ansiotuloja ja rapiat 143 000 euroa pääomatuloja. Stefan Repo ja loppuvuodesta johdon otti käsiinsä Jussi Ojanen. Verotettavaa tuloa hänellä oli runsas 800 000 euroa. Suomen Hippoksen puheenjohtaja, Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnanjohtaja Antti Lehtisalo tienasi reilut 156 000 euroa, kaikki ansiotuloja. Lantmännen Agron toimitusjohtaja Markku Multamäki ansaitsi runsaat 200 000 euroa. Hippoksen valtuuskunnasta listalla olivat Kaikkosen lisäksi Kari Eriksson 121 007 euron ansioillaan, Heikki Kankainen 122 490 eurolla ja Jari Vähänen yhteensä 159 164 tienesteillään. Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Jumppanen hankki viime vuonna 538 929 (0,3) ja Stora Enson Suomen metsäjohtaja Janne Partanen 250 308 euroa (0,3). KUVA: PETTERI KIVIMÄKI, JAANA KANKAANPÄÄ AIMO VAINIO Suurten sahojen johtajat ansaitsivat viime vuonna reippaasti enemmän kuin metsäjättien Stora Enson ja Metsä Groupin johtajat. Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Jussi Linnaranta hankki 380 244 euroa (0,6). Sieviläinen Kangas on myös maanviljelijä. Huomioitavaa kuitenkin on, että Westerbergillä summassa pääomatuloa oli runsas 60 000 euroa. Wihurin jälkeen tipahdetaan alle miljoonaan, mutta ensimmäinen vastaan tuleva nimi on kiinnostava. Eniten pääomatuloja oli Ertolalla, Houtulla ja Kauhasella, joilla kaikilla pääomatuloja oli reilun kymppitonnin verran. Ilkka Pohjamon tulot olivat 145 381 euroa, josta pääomatuloa oli 14 473 euroa. Metsäjättien johtajista Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström ansaitsi viime vuonna 1 492 461 euroa (1,8). Vuoden 2024 verotiedot julkistettiin tänään. Hän on Faban toimitusjohtaja ja osa-aikainen viljelijä. Keitele Woodin toimitusjohtajan Matti Kylävainion tulot olivat 4 447 638 (4,3) ja velimiehen, Keitele Groupin toimitusjohtajan Mikko Kylävainion 4 293 301 euroa (4,3). KUVA: SAMPO MANNINEN, MARKO LEMPINEN / IS / LEHTIKUVA, SANNE KATAINEN, KOONNUT: AATU JAAKKOLA LAURA RUOHOLA Metsäjättien johtajista Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström ansaitsi viime vuonna 1 492 461 euroa (1,8 miljoonaa euroa 2023). Sen haltijoista yli 120 000 euroa tienasivat Timo Hulkkonen, Saku Mikkola ja Antti Tupamäki. UPM-Kymmenen toimitusjohtajalla Massimo Reynaudolla ei näy Suomessa verotettavia tuloja. Niistä valtaosa eli yli 128 000 euroa oli pääomatuloja. Ensin mainitun kokonaistulot olivat 174 000 euroa ja jälkimmäinen nousi hieman yli 200 000. Metsä Groupin edellinen toimitusjohtaja Ilkka Hämälä ansaitsi 3 596 005 euroa (1,6). Koulumies vaihtoi työpaikkaa tänä vuonna. Vuosituloista kaikki 149 332 euroa oli palkkatuloa, eli hänellä ei ollut lainkaan pääomatuloja. Ratsastajainliiton toiminnanjohtaja Jukka Koiviston ja puheenjohtaja Marjukka Mannisen tulot jäivät alle 120 000 euron rajan. Tällä kertaa kansalaisilla ei ollut mahdollisuutta kieltäytyä tietojensa julkaisemisesta.. Stora Enson hallituksen puheenjohtaja Kari Jordan tienasi 2 388 641 (2,4) ja UPM:n hallituksen puheenjohtaja Henrik Ehrnrooth 10 816 073 euroa (1,9). Tällä kertaa kansalaisilla ei ollut mahdollisuutta kieltäytyä tietojensa julkaisemisesta. Koko maan tilastossa sijalla 19 oli tunnettu joensuulainen yrittäjä Jarmo Heikkinen, joka on panostanut sekä raviurheiluun että ratsastukseen etenkin esteratsastajatyttärensä Petra Heikkisen kautta. Wihurin ansiot verovuonna 2024 olivat jotakuinkin edellisvuoden kaltaiset; yhteisansiot runsaat 1,3 miljoonaa euroa ja pääomatuloa summasta vajaa 900 000 euroa. Tämä käy ilmi vuoden 2024 verotiedoista, jotka julkaistiin keskiviikkona. Heinäkuun alusta 2025 aloittaneen Metsä Groupin pääjohtajan Jussi Vanhasen tulot olivat 330 522 euroa (0,4). Pääomatuloja hänellä oli 595 euroa. Ehdokkaista Kati Partanen ja Juha Junnila tienasivat viime vuonna alle 120 000 euroa, sillä heitä ei löydy medioille toimitetusta tiedostosta. Brander jätti tehtävänsä UPM:llä tänä vuonna ja siirtyy ensi huhtikuussa Metsä Groupiin. Toiseksi eniten tienasi kansanedustaja Eerikki Viljanen (kesk.). Kaikkosen kokonaistulot olivat 214 840 euroa, mistä ansiotuloja oli 172 089 euroa ja pääomatuloja 42 750 euroa. Hänen veljensä, sahayhtiö Westas Groupin omistaja ja toimitusjohtaja Pekka Kopra tienasi 4 506 696 euroa (0,8). Teresa Kemppi-Vasama on hevostoiminnassa mukana esteratsastavan tyttärensä Aura Vasaman hevosenomistajana. Hevosalan yrittäjiä verolistalla, eniten tienanneissakin tuttuja nimiä Yli 120 000 euroa viime vuonna tienanneiden joukossa oli hevos alalta sekä tuttuja että yllättäviäkin nimiä. Jämsäläisen Saku Mikkolan reilun 123 000 euron tulot olivat kokonaisuudessaan pääomatuloja. Hippoksen hallituksen jäsenistä listalle ylsi myös Maaja metsätalousministeriön kansliapäällikön paikalta eläköitynyt Jaana Husu-Kallio, jolla oli ansiotuloja reilut 128 000 euroa. Niistä pääomatuloja oli 10 333 euroa. Hevosopisto oy:n toimitusjohtaja Heli Kivimäki ansaitsi viime vuonna 124 694 euroa ja Hevosopiston hallituksen puheenjohtaja Satu Väihkönen ansaitsi 168 493 euroa. Suurhevosenomistaja ja sijoittaja Mikko Laakkonen oli vuonna 2024 Suomen verolistan sijalla 33 yhteensä 9,1 miljoonan euron tuloillaan. Pidempiaikaisen toimitusjohtaja Ilkka Branderin väistyttyä yritystä johti vuonna 2024 vt. KUVA: KEITELE GROUP, PETTERI KIVIMÄKI, PASI LEINO, JOHANNES TERVO JUKKA HÄMÄLÄINEN 5 perjantaina 14. Hänen tulonsa viime vuonna olivat 156 656 euroa. UPM:n globaaleista metsäasioista vastaava johtaja Sauli Brander tienasi 389 245 euroa (0,7). Joukio luopui toimitusjohtajan paikasta tämän vuoden keväällä. Yrityskauppauutisen myötä julkisuudessa olleen Sampo-Rosenlewin markkinointijohtaja Sami Seppälä tienasi päättyneenä verovuonna hieman päälle 200 000 euroa, pääomatuloa summasta oli 15 000. Hänellä oli ansiotuloja vain 2 180 euroa, mutta pääomatuloja 130 667 euroa, eli kokonaistuloja oli 132 848 euroa. Hevosalan yrittäjät harvemmin ponnistavat verolistoille. Tunnetuista hevoseläinlääkäreistä listalle ylsivät Kimmo Elfving (184 184 euroa) Kristiina Ertola (133 266), Jukka Houttu (157 899), Jarno Kauhanen (121 079), Olli Kauko (137 799) ja Valtteri Lintula (166 828). Viime vuoden verotuksessa yli 120 000 euroa ansaitsi kaksi ravikeskusjärjestö Suomen Hippoksen A-ammattilisenssillä toimijaa ravivalmentajaa. Metsäjättien entiset pomot tienasivat enemmän kuin nykyiset Jussi Pesonen ja Ilkka Hämälä. Toinen listalla ollut ammattivalmentaja on vihtiläinen lajilegenda Pekka Korpi. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Verohallinto julkaisi keskiviikkona vuoden 2024 verotiedot. Valtaosa eläinlääkäreiden tuloista oli ansiotuloja. Heistä enemmän ansaitsi nurmijärveläinen Anne Kangas. Kärkikolmikon jälkeen maatalouskonekaupassa mennään selkeästi eri tuhatlukuihin. MTK:lle valitaan uusi puheenjohtaja 27.11. Hänen sisarensa Teresa Kemppi-Vasama ansaitsi 6,3 miljoonaa ja oli listalla sijalla 59. Hän toimi aiemmin Yara Suomen toimitusjohtajana ja esimerkiksi vuonna 2022 hän ansaitsi 870 000 euroa
Junahenkilökunnalla ei ole siksi mahdollisuutta kuuluttaa asematiloissa erikseen. Perustelu oli se, ettei esitys ole riittävän kunnianhimoinen. Yliopiston almanakkatoimisto keräsi nimiehdotuksia kuluneen kesän aikana. ”Osa piti ehkä tärkeämpänä koululaisten osallistamista.” Rovaniemellä on Viitalan mukaan huolta isosta joukosta oppilaita, jotka eivät syö ollenkaan kouluruokaa. Pitkän linjan rautatieläisiltä muuta kuin suomen kielen taitoa ei ole välttämättä vaadittu, kun henkilö on palkattu töihin. Rinne kertoo, että yhtiö pyrkii tiedottamaan poikkeustilanteissa junissa mahdollisimman monipuolisesti ja usealla kielellä. Nyt komissio esittää, että lain soveltaminen käynnistettäisiin pääsääntöisesti ensi vuoden alussa. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Lemmikkien nimipäiväkalenterit ovat täydentyneet 176 uudella nimellä. Niitä tuli yli 7 000. Englanninkielistä nimistöä edustavat Dancy, Fame, Queen ja Twinkle. Edelleen on mahdollista, että parlamentti ja jäsenmaiden muodostama neuvosto torjuvat komission viimeisen esityksen sekä vaativat lisää muutoksia ja lisää aikaa lain toimeenpanoon liittyvien käytännön ongelmien ratkaisemiseksi. VR pahoittelee kömpelöä viestintää SUVI JYLHÄNLEHTO MATTI TUOMINEN MÜNCHEN Pääministeri Petteri Orpo (kok.) oli lokakuun lopussa MT:n haastattelussa toiveikas sen suhteen, että komissio tekee osana säädösten yksinkertaistamista Suomen kannalta myönteisiä korjauksia ympäristöja ilmastolakeihin. joulukuuta. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen lykkäsi ympäristölakeihin kohdistuvan yksinkertaistamisesityksen julkaisua jo kerran. KUVA: TIMO HEIKKALA MT:n tietojen mukaan komissio ei kajoaisi ennallistamis asetukseen, kun säädöksiä yksin kertaistetaan. Uudet kalenterit astuvat voimaan vuonna 2027. Brysselin diplomaattilähteiden mukaan komission paketti ympäristösäädösten yksinkertaistamisesta ei muutenkaan vastaa odotuksia, mutta ”suurin pettymys on ennallistamisen sivuuttaminen”, eräs lähteistä muotoilee. Lähteet kertovat Suomen vaativan edelleen, että velvoite estää luontotyyppien tilan heikkeneminen koskisi vain ennallistamisen piiriin kuuluvia ja jo hyvässä tilassa olevia alueita. Suomessa EU-komission edellyttämää kansallista ennallistamisohjelmaa tehdään parhaillaan ympäristöministeriön sekä maaja metsätalousministeriön yhteisprojektina. Keskiajan Euroopassa kissoja pidettiin pahuuden edustajina, jopa valepukuisina noitina. Kaupunginhallitus oli aiemmin lisännyt valtuustolle menevään talousarvioon 400 000 euron lisämäärärahan kouluruuan laadun parantamiseen, lisukkeiden lisäämiseen ja oppilaiden osallistamiseen ruokailun suunnittelussa. Toinen maaja metsätaloutta koskeva EU-säädös, jonka yksinkertaistamista tai mieluummin purkamista monissa jäsenmaissa odotetaan ja vaaditaan, on metsäkatoasetus. Mitään erityistä uutta tietoa toimenpiteiden, esimerkiksi tuotannossa olevien turvepeltojen vettämisen aiheuttamista kustannuksista ei vielä ole saatu. Tämän jouston lisäksi yritysten raportointitaakkaa on kevennetty. Keskustan 13 valtuutetusta 5 kannatti äänestyksessä kotimaisuuden lisäämistä. Komissio julkaisee ”ympäristöomnibusin” eli ympäristölakien yksinkertaistamisesityksen 3. Karkea keskimääräinen arvio vettämisen hehtaarikohtaisesta kustannuksesta on asiantuntijoiden mukaan tähänastisten kokemusten perusteella noin 3 000 euroa, mutta se voi paikoin nousta useita tuhansia euroja korkeammaksi. ”Lähtökohta on se, että totta kai ensisijaisesti kotimaista ja lähiruokaa.” Poliittinen tahtotila tiedetään Viitalan mukaan myös ruokapalveluissa. ”Junahenkilökuntamme on aina paikalla ensisijaisesti asiakkaitamme varten, ja ei-suomenkielisiä asiakkaita voi myös ohjata suoraan heidän luokseen”, Rinne kirjoittaa sähköpostivastauksessaan. Osa pienemmistä toimijoista voi lykätä aloittamista korkeintaan puolella vuodella. Luonnonvarakeskus on arvioinut, että kaikkien erilaisiin luontotyyppeihin kohdistuvien ennallistamistoimenpiteiden kokonaislasku vuoteen 2050 mennessä liikkuisi 13–19 miljardin euron haarukassa. Raejuustoa on toivottu ja vihanneksia ja leipää lisää”, kertoo Viitala. ”Kyllä keskusta kannattaa kotimaisuuden lisäämistä”, sanoo Rovaniemen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Susanna Viitala (kesk.). Kansanedustaja, valtuutettu Sara Seppänen (ps.) teki kokouksessa esityksen, että lisämääräraha ohjattaisiin kotimaisen ja lähiruoan käytön lisäämiseen kouluruokailussa. marraskuuta 2025 Uusia jaksoja kuunteluun! Koneviestin suosittuun Konepodi-podcastiin on tullut uusia jaksoja, joissa koneammattilaiset jakavat taas kokemuksiaan koneistaan, arjestaan ja yrittäjyydestä syvyydellä mitä ei mistään muualta kuule. ”Tiettyjä lisukkeita on mahdollista tuottaa kotimaisena. Edellinen uudistus oli tehty vuonna 2012. TAPIO NURMINEN Kouluruuan kotimaisuus nousi keskusteluun Rovaniemellä, kun kaupunginvaltuusto pui ensi vuoden talousarviota. Junassa tiedottamiseen käytetään junan kuulutuslaitteistoa, minkä lisäksi konduktöörit kulkevat mahdollisuuksien mukaan osastoissa neuvomassa asiakkaita henkilökohtaisemmin. Monet hevoskalenteriin hyväksytyt uudet nimet kuvaavat hevosen luonnetta tai ulkonäköä. Lisäksi kissojen ja koirien nimiä saatiin Agria Eläinvakuutuksen ja Suomen Kennelliiton toimittamilta listoilta. Rinteen mukaan poikkeustilanteista tiedotetaan myös verkossa sekä VR Matkalla -sovelluksessa. Sen toimeenpanon aloittamista lykättiin vuoden 2024 lopussa vuodella soveltamiseen liittyvien käytännön haasteiden vuoksi. Oman lemmikin mahdollista nimipäivää voi etsiä Almanakkatoimiston nimipäivähausta. Lisukkeet voivat olla esimerkiksi kasvistuorepaloja, raasteita, salaatteja ja leipää. Samaa ei ilmeisesti voi sanoa ennallistamisasetuksesta. Tärkeä periaate oli myös, että kalenterinimien tulee edustaa mahdollisimman monipuolisesti suomalaista kissojen, koirien ja hevosten nimistöä”, hän sanoo tiedotteessa. Kissojen nimipäiväkalenterin uusien nimien joukossa ovat muun muassa Kiki, Nana, Nekku, Pikki, Nala, Yoda, Elsa, Miisa, Simo ja Urho. Esitys koti maisuuden lisäämisestä kaatui kaupungin valtuustossa täpärästi äänin 25–26. ”Nimiä sijoitettiin tietyille päiville myös niiden äänneasun tai merkityksen samankaltaisuuden perusteella. PAULA LIESMÄKI 6 perjantaina 14. Ota Konepodi kuunteluun Spotifyssa tai Koneviestin verkkosivulla! Konepodin löydät osoitteesta koneviesti.fi/konepodi tai oheisella QR-koodilla 3. Jos bussissa matkustaa konduktööri, tällöin hän huolehtii tiedottamisesta myös linja-autossa”, Rinne kertoo. Miten saamme tarjottua sellaista ruokaa, joka maistuu, jotta koululaiset jaksavat opiskella?” THL:n kouluterveyskysely kertoi, että koko maassa seitsemän prosenttia oppilaista ei syö kouluruokaa koskaan ja 8.–9. ”Ennallistamisasetus ei ole prioriteetti, kun ympäristösäädöksiä yksinkertaistetaan”, kertoo eräs komissiolähde, jolla ei ole valtuuksia kommentoida asiaa omalla nimellään. Ennallistamisasetusta vaatimus kunnianhimoisista toimenpiteistä ei siis näyttäisi koskevan. Ennallistamisen kustannuksiin ei ole tulossa helpotusta Brysselistä Suomussalmen koillispuolella sijaitsevasta Risusuosta ojitetut pellot on ennallistettu. Viitala kertoo äänestäneensä itse perussuomalaisten esityksen puolesta. ”Erityisesti yläasteikäiset tytöt eivät käy ollenkaan syömässä. Kaikille jäsenmaille ja EU-parlamentin ryhmille nämä korjaukset eivät kuitenkaan riitä. Suomi ei ole ainoa jäsenmaa, jolle ennallistaminen aiheuttaa ongelmia. Kalentereihin valitut uudet nimet ovat arkisia kutsumanimiä, eivät virallisia rekisterinimiä. luokkalaisista tytöistä yli puolet ei syö päivittäin koululounasta. ”Ei siinä esityksessä ole lainkaan ennallistamisasetusta koskevia toimenpiteitä”, toinen esityksen nähnyt, niin ikään nimettömänä pysyttelevä komissiolähde huomauttaa. Rinteen mukaan VR edellyttää nykyään rekrytoinneissaan konduktööreiltä englannin kielen taitoa. VR:n kaukoliikenteen operatiivinen johtaja Toni Rinne pahoittelee, että Summasen kuvailema tilanne syntyi. Myös muuten ennallistamisvelvoitteen piiriin kuuluvien luontotyyppien määrittelyyn halutaan saada lisää joustoja. Tiukka kirjaus kotimaisuudesta voi Viitalan mukaan olla ristiriidassa lasten toiveiden kanssa, jos lapset toivovat vaikkapa banaaneja. Muita kalenteriin valittuja nimiä ovat muun muassa Jedi, Lilo, Myy, Nipsu, Nasu, Rölli, Halla, Halti, Kuura, Lysti ja Ruuti. KUVA: JAANA KANKAANPÄÄ THL:n kouluterveys kysely kertoi, että koko maassa seitsemän prosenttia oppilaista ei syö kouluruokaa koskaan. Junahenkilökunnalla on käytettävissä myös valmiita poikkeustilannekuulutuksia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. MT:n tietojen mukaan tässä suhteessa komissio on kuitenkin tuottamassa pettymyksen. Lemmikkien nimipäiväkalenterit uudistuivat ANNI-SOFIA HOPPI MT:n kolumnisti, näyttelijä Petteri Summanen kirjoitti matkustuskokemuksestaan Rovaniemen ja Oulun välillä, jossa hän tahtomattaan joutui opastamaan ulkomaalaisia turisteja ja kääntämään VR:n henkilökunnan ohjeita englanniksi. Kissojen ja hevosten nimipäiväkalentereissa on noin 650 ja koirien nimipäiväkalenterissa yli 700 nimeä. Orpon hallitus yrittää MT:n komissioja diplomaattilähteiden mukaan silti saada laskemaan Suomen ennallistamiskustannukset, jotka kansantuotteeseen suhteutettuna ovat unionin korkeimmat. Orpo vakuutti, että komissiossa ymmärretään ennallistamisen aiheuttamat kohtuuttomat kustannukset Suomelle ja siksi korjausliikkeitä on lupa odottaa. Hän on kiitollinen, että Summanen neuvoi muita matkustajia, vaikka se ei olekaan kanssamatkustajan velvollisuus. Täysin kotimaisia ovat esimerkiksi liha ja maito. Toimenpiteitä on tehtävä 2–6 miljoonana hehtaarin alueella. Keskustan ryhmä hajosi äänestyksessä. Ennallistamisella pyritään lisäämään luonnon monimuotoisuutta ja vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä. Kissojen, koirien ja hevosten nimipäiväkalentereiden päivittämisestä vastaa Helsingin yliopisto. Helsingin yliopiston nimipäiväasiantuntijan Minna Saarelma-Paukkalan mukaan nimet on sijoitettu samoille päiville kuin millä ne ovat suomalaisessa tai suomenruotsalaisessa nimipäiväkalenterissa. Pojilla vastaava luku oli 37 prosenttia. Osa uusista nimistä on tavallisia suomen kielen sanoja, kuten Hattara, Lanttu, Rommi, Rosmariini ja Timjami. Tiedot Brysselin ”normitalkoista” ovat vähemmän lupaavia. Myös Rovaniemen yläkouluissa korostuu sama trendi ja yläkoululaisten syöminen on mennyt Viitalan mukaan huonompaan suuntaan. ”Keskusta kannattaa kotimaista ruoantuotantoa vain juhlapuheissa”, kommentoi Seppänen tiedotteessa. Koirien nimipäiväkalenterin uudet nimet ovat pääosin tavallisia ihmisten etunimiä, kuten Aino, Iines, Mauri ja Väinö. ”Sen vuoksi olemme halunneet painottaa myös sitä, että oppilaat pääsevät osallistumaan ruokalistan laadintaan.” Rovaniemen kaupunginvaltuusto ei siis vaadi kouluruuan lisukkeiden kotimaisuuden lisäämistä. Kouluruuan kotimaisuuden lisääminen kaatui täpärästi Rovaniemellä Kouluruuan elintarvikkeiden kotimaisuusaste on Rovaniemellä nyt 80 prosenttia. Jäsenmaista tulevan paineen vuoksi von der Leyen on puhunut yhä enemmän ei pelkästään säädösten yksinkertaistamisesta, vaan niiden purkamisesta. Tietoa junan korvaavista bussiyhteyksistä jaettiin vain suomeksi. Ohjeita jaettiin suullisesti niin, että vain lähimmät asiakkaat kuulivat ne. Noin kolmannes eli noin 80 000 hehtaaria viljelijätukia saavista turvepelloista, joissa turvekerros on vähintään 40 senttiä, pitäisi käytännössä vettää. tuotantokausi. Juna-asemilla kuulutuksista ja infotauluista vastaa Fintraffic. Hevosten nimipäiväkalenteri sisältää muista poiketen sekä hevosten virallisia nimiä että epävirallisia hevosten kutsumanimiä. ”Lapset kuitenkin toivovat hedelmiä.” Ulkomaisia hedelmiä voi korvata vaikkapa marjoilla mutta siihen 400 000 euroa ei välttämättä riitä. Esitys hävisi täpärästi äänin 25–26. Uutena mukaan pääsi myös paholaiseen viittaava Lucifer. ”Äkillisissä bussikorvauksissa ohjeistamme bussikuljettajat kuuluttamaan mahdollisuuksien ja oman kielitaitonsa mukaan. Ohjelman pitäisi olla valmis ensi vuoden elokuussa. Kouluruuan elintarvikkeiden kotimaisuusaste on Rovaniemellä nyt 80 prosenttia. Hiilinielujen tulkinnan suhteen toiveikkuus oli perusteltua. Tällaisia ovat esimerkiksi Luoti, Merry, Snadi, Termiitti ja Vitamiini
Paikallisten, sekä munia että lihaa tuottavien rotujen osuus on jopa 75 prosenttia, selviää Kenian kansallisen politiikan tutkimusinstituutti KIPPRA:n julkistuksesta. MAIJA ALA-SIURUA Broilereita kuljettavat rekat odottavat purkua varjostavassa katoksessa. Tavoitteena on vähentää salmonellan kaltaisten haitallisten bakteerien määrää siipikarjanlihassa. Sama lintu on yleisin broilerihybridi Suomessa. Täällä, maan suurimmassa siipikarjaan keskittyvässä teurastamossa, lintuja teurastetaan 30 000— 40 000 yksilön päivävauhtia. Kenchicillä kaikki broilerit teurastetaan halal-menetelmällä. Monelle kenialaiselle broileri on yhä harvinaista ruokaa. Työtulo vaikuttaa myös muun muassa Kelan maksamiin etuuksiin, kuten vanhempain ja sairauspäivärahaan. Suurimman osan päivittäisestä proteiinistaan he saavat viljatuotteista ja pavuista. Lento Helsingistä Nairobiin ja takaisin tuottaa enemmän päästöjä kuin keskimääräinen kenialainen aiheuttaa vuodessa. Täällä tuotanto näyttää pyörivän tavalliseen tapaan. KUVA: JAANA KANKAANPÄÄ MIKÄ MYEL. Kenian Thika Valleyssa sijaitsevassa teurastamossa esitellään avoimesti ja ylpeästi maan tulevaisuuden proteiininlähdettä: broileria. Myel-vakuutetut yrittäjät ovat entistä vanhempia, erityisesti 45–55-vuotiaiden määrä on laskenut huomattavasti. Analyysissä on huomioitu vain eläkevakuutetut tulot, ei esimerkiksi maataloustukia. Pelkkä myel-yrittäminen käy harvinaiseksi Yhä useampi maatalousyrittäjä hankkii tuloja monesta eri lähteestä. Vertailukohtana Atrian teurastamo Nurmossa käsittelee noin 15 000 lintua tunnissa. ”Muutos kertonee maatalouden rakennemuutoksesta, jossa maataloustyön lisäksi tuloja haetaan myös muualta.” Tuominen on tehnyt vuodet 1975–2024 käsittävän analyysin Maatalousyrittäjien vakuutetut työtulot ja erot muihin yrittäjiin. KUVA: SANNE KATAINEN ”Halal-liha yhdistetään Keniassa laatuun.” JUNE ADHIAMBO Suurin osa kenialaisista kanoista kasvaa takapihoilla, mutta alan markkina johtaja Kenchic näyttää suuntaa keskitetympään tuotantoon. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus KENIA Eläviä lintuja nostellaan kuljetuslaatikoista linjastolle eleettömän rauhallisesti. Tarvittaessa lintu teurastettaisiin silmieni edessä valmiiksi. Myös vakuutusmaksut määräytyvät työtulon mukaan. Suomessa linnut tainnutetaan pääasiassa hiilidioksidikaasulla. Vasta kello neljän teetauko katkaisee työt brittien entisessä siirtomaassa. Kenchicin teurastamolla hygienian ja antibioottien maltillisen käytön merkitystä korostetaan. Työtulon suuruus määrittää Maatalousyrittäjien eläke laitos Melan maksaman eläkkeen ja korvausten tason. Sen sijaan yrittäjän eläkevakuutuksen (yel) yrittäjillä työtulot kasvoivat vuodesta 2005 vuoteen 2015 noin 4 prosentilla 25 000 euroon. Tuomisesta on yllättävää, että myel-yrittäjien keskimääräiset työtulot ovat pysyneet vakaina viimeisen 20 vuoden aikana. Lisäksi yrittäjät ovat yhä useammin miehiä. KUVA: SANNE KATAINEN Kenchicin myydyin tuote on savustettu broilermakkara. Kulutus on yli 58 kiloa henkeä kohden. Yhteen rekkaan lintuja mahtuu noin 3 000 kappaletta. Kanojen klooripesu on niin Suomessa kuin muuallakin EU:ssa laitonta. Kyse ei Euroopan elintarviketurvallisuusviraston mukaan kuitenkaan ole siitä, että itse kloori nähtäisiin erityisen vaarallisena. Vuonna 2024 myelvakuutettuja oli noin 45 000 hen kilöä. Keniassa on juuri julistettu virallinen vapaapäivä entisen pääministeri Raila Odingan kuoleman johdosta. Broilerin menekin odotetaan kasvavan erityisesti kehittyvissä maissa, eli esimerkiksi juuri sellaisissa kuin Kenia. Iso osa siipikarjanlihasta on Keniassa vielä tuontitavaraa, mutta tilanteen odotetaan muuttuvan lähitulevaisuudessa. Myeltyötulo lasketaan tilan koon, eläinten määrän, lii ketoiminnan suuruuden tai apurahan määrän mukaan. Työtulo ei ole sama asia kuin maatilayrityksen verotet tu tulo. Siksi myös ei-muslimit syövät mielellään halal-lihaa. Rinta fileitä suositumpia ovat Keniassa ”drumstickit”, eli kanankoivet. Antibiootteja ei tiloilla käytetä ennaltaehkäisevästi, teurastamon johtaja Alun Maskell vakuuttaa. Eniten kanaa syövät israelilaiset. Keskimääräinen kenialainen popsii siipikarjanlihaa 1,8 kiloa vuodessa, näyttää tilastoja markkinointipäällikkö Makena Kiara. Tavoitteena on kolminkertaistaa sekä munien että siipikarjanlihan tuotanto yhteistyössä Maailmanpankin kanssa, kertoo Euromeat. Silti määrät ovat yhä häkellyttävän alhaisia. Tältä matkalta ei niille ole paluuta. Yhdysvalloissa klooripesua tehdään edelleen, vaikka pesussa käytetään enenevissä määrin muitakin yhdisteitä. Työtuloon tehdään vuosittain indeksikorotus. Kasvatustiheys on maksimissaan 14 lintua neliömetrillä. Täkäläiset ovat toistaiseksi ylipäätään vähän kuluttavaa kansaa. Siitä kertoo myös teurastamon mittakaava. Vuonna 2009 apurahansaajat tulivat myelvakuutuksen alle. Kanojen klooripesu: Suomessa laitonta, Keniassa arkea TUULIKKI VIILO Maatalousyrittäjien työtu lot ovat pysyneet viime vuosikymmeninä vakaina samalla kun muiden yrittäjien työtulot ovat laskeneet merkittävästi, toteaa blogissaan erityisasiantuntija Samuli Tuominen Eläketurvakeskuksesta. ”Viimeisen kymmenen vuoden aikana ne ovat pudonneet 11 prosentilla asettuen samalle tasolle kuin myel-yrittäjillä”, Tuominen toteaa blogissaan. TUULIKKI VIILO KENIA Broilereiden lopetuksen jälkeen seuraa näky, joka Suomessa olisi mahdoton. KUVA: SANNE KATAINEN 7 perjantaina 14. Viime vuonna suomalaiset söivät siipikarjan luullista lihaa Luonnonvarakeskuksen tilaston mukaan keskimäärin 30,7 kiloa. Kun myöhemmin samana päivänä kävelen Nairobin kaduilla, minulle tarjotaan maatiaiskukkoa. Päätä ei saa halalin takia katkaista verenlaskun yhteydessä kokonaan, Adhiambo jatkaa. Indeksikorjattuna vuosittaiset työtulot ovat kasvaneet 20 vuoden aikana noin 7 prosentilla ja ovat nyt noin 22 500 euroa. Lisäksi maatalousyrittäjän eläkelain (myel) mukaisten yrittäjien eläkevakuutetut kokonaistulot ovat nousseet muita yrittäjiä enemmän. Huomattava osa maan kanoista tuottaa molempia. KUVA: SANNE KATAINEN Kenchicin markkinointipäällikkö Makena Kiara, teurastamon johtaja Alun Maskell ja hankintaosaston päällikkö June Adhiambo. Turistihinta on 2 000 Kenian shillinkiä eli vajaat 14 euroa. Yksi asia tulee ainakin maassa selväksi: Keniassa ruokaketju on vaiheineen näkyvillä jokaiselle, joka sitä rohkenee katsoa. Klooripesun katsotaan ennemminkin nostavan riskiä siitä, että menetelmän käyttö voisi johtaa standardien löyhentymiseen muualla ruokaketjussa. Kenchicillä tuotannossa käytetään vain Aviagenin jalostamia Ross 308 -hybrideitä. Brexitin jälkeen klooripesusta tuli myös Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen välisen kauppasopimuksen kiistakapula. Suurin ero Suomeen on, että valtaosa Kenchicin yhteistyötilojen tuottamista broileruntuvikoista myydään kasvatettavaksi ihmisten koteihin. Broilereita kasvatetaan Keniassa siis enemmän kansalaisten takapihoilla kuin varsinaisilla tuotantotiloilla. Klooripesukielto vuonna 1997 lopetti siipikarjanlihan tuonnin Yhdysvalloista EU-alueelle kokonaan. KUVA: SANNE KATAINEN Hygieniaa edistetään Kenchicin teurastamossa erivärisillä laatikoilla, joilla on kaikilla oma käyttötarkoituksensa. Työtulojen kehitys viittaisi Tuomisen mukaan joko siihen, että yrittäjät ovat laskeneet merkittävästi yel-työtulojaan tai että yel-yrittäjien joukkoon on tullut paljon pienellä työpanoksella työskenteleviä. Halal yhdistetään Keniassa laatuun, mainitsee June Adhiambo hankintaosastolta. Kaltatut broilerit huuhdellaan kloorivedellä. Kuivuus on Keniassa nostanut naudanlihan hintaa. Kenian ruuantuotannon tulevaisuus on siivekäs Thika Valleyssa sijaitseva Kenchic on Kenian suurin vain siipikarjaan keskittynyt teurastamo. Se on lisännyt siipikarjanlihan osuutta ruokavaliossa, kertoo Kenchicin teurastamon johtaja Alun Maskell. Työtulo ei ole sama asia kuin maatilayrityksen verotettu tulo. Katsomme, kun linnut kuljetetaan linjastolla ensin sähkötainnutukseen, minkä jälkeen tapahtuu verenlasku. Broilerihybridit vahvistavat kuitenkin ketjussa koivensijaa. marraskuuta 2025 Antibiootteja ei tiloilla käytetä ennaltaehkäisevästi, teurastamon johtaja Alun Maskell vakuuttaa.. Kaikkia osuuksia teurastusprosessista saa kuvata ja videoida. Teurastamolle toimittavilla tiloilla broilereille myös suodaan enemmän tilaa kuin yleensä Suomessa. Maatalousyrittäjien eläkelain (myel) mukainen vakuutus on pakollinen, jos henkilö toimii maatalouden, metsä talouden, kalastuksen tai poronhoidon alalla ja lasken nallinen työtulo on vähintään 4 605 euroa vuodessa (vuonna 2025). Sinisellä valolla pyritään rauhoittamaan lintuja, mutta pää alaspäin roikkuminen näyttää silti herättävän osassa levottomuutta. ”Muutos kertonee maatalouden rakennemuutoksesta.” SAMULI TUOMINEN Myel vakuutettujen yrittäjien työ tulot ovat pysyneet tasaisina, vaikka rakennemuutos on ravistellut ja ravistelee maataloutta
Koneiden vuokraamisella on mahdollista tasapainottaa maatilan taloutta sekä verotusta. Pietilä arvioi, että yleensä ottaen arvonlisäveron palautuksista ei pitäisi tulla leasingissä ongelmaa. MAIJA ALA-SIURUA Vieremäläinen maidontuottaja Jouko Åkerlund kertoo tulleensa haistelemaan alan tuulia, nurmikoneitakin on katseltu. Leasing tarjoaa useita mahdollisia hyötyjä viljelijälle, mutta sopimuksen vaikutukset esimerkiksi investointitukeen kannattaa selvittää tarkasti, sanoo talousasiantuntija Mirva Pietilä Pro Agria Etelä-Pohjanmaalta. Muun muassa lypsyrobottien hankkiminen leasing-sopimuksella osamaksun sijaan oli lehtitietojen mukaan aiheuttanut ongelmia. Kannattavuuskerroin kuvaa maataloustuotannon kannattavuutta. Show-meininkiä on tullut lisää, miettii raisiolainen Juuso Rihko, jonka oli ensimmäisen kerran messuilla 2008. Hän arvioi, että maatalouskonemarkkinat voivat toipua loivasti ensi vuonna. Notkahdus on koetellut Valtraa ja Massey-Fergusonia jonkin verran kovemmin kuin Fendtiä, mutta lukuja Hansotia ei kertonut. Maitovaltuuskunta juhli Vantaalla 30-vuotista taivaltaan, joka alkoi Suomen liityttyä EU:hun. Myös arvonlisävero maksetaan leasing-koneista erä kerrallaan eikä yhtenä isona kertarysäyksenä. Vuokratessa maksuja tulee pienemmissä erissä kuin tilanteessa, jossa koneen ostaa itselle. ”Tähän ei jämähdetä, maailma muuttuu”, kiteytti Maitovaltuuskunnan puheenjohtaja Tiina Linnainmaa. päivä marraskuuta. KUVA: VEIKKO NIITTYMAA LAURA RUOHOLA VEIKKO NIITTYMAA Maatalouskoneiden leasing eli pitkäaikainen vuokraus yleistyy hiljalleen. Tällöin yrittäjälle jää enemmän pelivaraa esimerkiksi rakennusja maahankintainvestointeihin. ”Täällä voi päivittää tietonsa. ”Toisaalta rikkaruiskuja oli paljon kymmeniä vuosi sitten. Täytyy kuitenkin muistaa, että koko tukikauden aikana yhdelle tilalle voidaan maksaa investointitukea korkeintaan 1,5 miljoonaa euroa. Kiinalaisia oli taannoin paljon ja aina kameroiden kanssa. Strategia on Maitovaltuuskunnan, MTK:n maitovaliokunnan, MTK-keskusliiton ja SLC:n yhteinen. Alan aaltoliike hymyilyttää Ollikkalaa. ”Osamaksueriä voi räätälöidä itselleen sopivaan ajankohtaan, leasing-maksu taas vaatii säännöllisiä, kuukausittaisia maksuja.” Yhteistä leasingille ja osamaksurahoitukselle on se, että niihin ei tarvita erillisiä vakuuksia, kun kone itsessään toimii vakuutena. TUURE KIVIRANTA 8 perjantaina 14. ”Päätä kääntämällä näkee alan tarjonnan, sillä kilpailijat ovat samassa hallissa”, Lindén kertoo. Nyt keskitytään mekaaniseen rikkojen torjuntaan ja robotiikkaan. Tila menetti sen takia valtion tukea, eikä saanut heti hankinnan arvonlisäveron palautuksia käytettäväksi lainan lyhennyksiin. Mukana on myös naapuri Osmo Toivanen. Niperen Ari Ollikkala tapaa messuilla asiakkaita ja jälleenmyyjiä. Osasyy voi olla, että Ukrainan markkinat ovat hiljentyneet eikä Keski-Euroopassa tarvita niin isoja koneita”, Rihko miettii. ”Suomi on globaali esikuva vastuullisessa maidontuotannossa, jossa ilmastoja vesijalanjälki ovat maailman alhaisimpia ja eläinten hyvinvointi on läpinäkyvästi todennettu. Syksyn aikana on useissa lehdissä uutisoitu suuren maitotilan päätymisestä yrityssaneeraukseen. ”15 vuodessa on muuttunut paljon. Agritechnica-messut antoivat ajatuksia paremmasta Maailman suurimmat maatalouskonemessut tarkoittaa Hannoverissa joka toinen vuosi 2800 näytteilleasettajaa ja 22 täyttä hallia. Kokouksen avauspuheenvuorossaankin Linnainmaa toi esiin, että monimutkaisessa toimintaympäristössä pärjätäkseen maitosektorin tulevaisuus vaatii kykyä vaikuttaa oikeaan aikaan, yhdessä ja rakentavasti. Ne eivät häpeä yhtään”, Rihko sanoo. Osamaksurahoituksessa asiakas maksaa konetta vähitellen osamaksuerissä. Samaa miettii Pel-Tuotteen toimitusjohtaja Mikko Lappalainen. Laajalahden mielestä ilmapiiri on maataloudessa parempi kuin kaksi vuotta sitten. ”Kontakteja tulee eri tavalla kuin kotimaassa. Tuottajajärjestöjen hallitukset antavat sinettinsä lähiviikkojen aikana. Lindénin mukaan kevät oli vielä tukala kuormainkaupassa, mutta kesän jälkeen koneita on tehty ennätystahtia ja alkuvuosikin näyttää myönteiseltä. Koneen hintaan sisältyvän arvonlisäveron voi kuitenkin vähentää välittömästi kokonaisuudessaan. Hän kävi taannoin säännöllisesti messuilla, mutta väliinkin jäi vuosia. Jos tehdään esimerkiksi todella isoa navettainvestointia, summa voi tulla täyteen jo ennen kaikkien tarvittavien koneiden hankintaa. On ilahduttavaa, että suomalaisia koneita on näin paljon mukana. Strategia on lajissaan ensimmäinen ja antaa suuntaviivat toiminnalle vuosille 2026–2035. KUVA: JOHANNES TERVO, KIMMO HAIMI, PETTERI KIVIMÄKI, KUVANKÄSITTELY: AATU JAAKKOLA Koneita vuokratessa maksuja tulee maksettavaksi pienemmissä erissä kuin tilanteessa, jossa koneen ostaa itselle. Seuraavilla messuilla he olivat omilla osastoilla ja nyt kiinalaisia yrityksiä riittää joka halliin. Agritechnica-messut järjestetään Hannoverissa joka toinen vuosi. Paneeliin osallistunut kansliapäällikkö Pekka Pesonen maaja metsätalousministeriöstä totesi muun muassa, että peltokasvipuolella viljelijöiden olisi hyvä ottaa maidontuottajien järjestäytymisestä mallia. Tuntuu, että koneiden koon kasvu on tasaantunut. Yhteinen, maito-osuuskunnat kokoava valtuuskunta on tuonut alalle yksin puurtamista leveämmät hartiat ja äänen, jota on kuunneltu ja kuunnellaan viranomaisia myöten Brysselissä asti. Sopimuskäytännöt voivat erota paljon toisistaan ja sillä voi olla merkitystä kirjanpitoonkin. KUVA: JARNO MELA Tiina Linnainmaa jatkaa Maitovaltuuskunnan puheenjohtajana ensi vuonna. ”Alv on maatilalle vain läpikulkuerä.” Osamaksurahoituksessa ja leasingissä on alv:hen liittyvä ero, kerrotaan OP Pohjolan verkkosivuillaan julkaisemassa leasing-tietopaketissa. Startegiaa tarkastellaan ja päivitetään säännöllisesti, koska toimintaympäristö muuttuu koko ajan. Kannattavuuskertoimen ja kannattavuuden kohentumisten lisäksi tavoitteena on, että maidontuotanto muuttuu nuoria houkuttelevaksi alaksi, joka panostaa vientiin ja korkean jalostusasteen tuotteisiin. Yhtiö vie yli kolmanneksen tuotannosta. Yhteydenottoja on kertynyt ilahduttavasti ja kuukauden päästä nähdään lopputulos. Ala digitalisoituu ja automatisoituu nopeasti. Tänä vuonna kerroin on 0,97, ennustaa Luonnonvarakeskus Luke. Leasing-mallissa alv-vähennystä saa aina kuukausisumma kerrallaan, OP Pohjolan sivuilla kerrotaan. Strategiassa on asetettu tavoitteet viiden, kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päähän. Linnainmaa valittiin jatkamaan Maitovaltuuskunnan puheenjohtajana vuonna 2026. Viime sunnuntaina Agritechicassa vieraili myös Agcon pääjohtaja Eric Hansotia. Hansotian mukaan Agco näki tulossa olleen taantuman hyvissä ajoin ja tuotantoa sopeutettiin niin, ettei isoja varastoja päässyt syntymään. Maitovaltuuskunta hyväksyi strategian kokouksessaan Vantaalla 12. Saksassa on nuori polvi tullut tiloille eivätkä he edellytä enää koneilta saksalaisuutta, vaan hakevat tilalle sopivaa”, Ollikkala pohtii. Se on huomattava, että leasing-kone ei kuulu vuokrausaikana maatilan omaisuuteen eli siitä ei voi tehdä verotuksessa poistoja. marraskuuta. Droonit taitavat olla kohta arkipäivää”, Åkerlund sanoo. Investointituen saamiseen leasingillä voi olla sopimuksesta riippuen vaikutusta, Pietilä sanoo. Tarkoitus ei ole ainoastaan turvaa maidontuottajien asemaa, vaan vahvistaa koko sektorin kilpailukykyä yhteistyössä alan toimijoiden kanssa, strategiassa todetaan. ”Vasaramyllyt olivat 30 vuotta sitten haluttuja, sitten tilalle tulivat valssimyllyt ja nyt taas palataan vasaramyllyihin.” Uusikaarlepyyläinen Norcar on messuilla toista kertaa. Nyt hän oli matkassa poikansa kanssa. ”Tuolloin ihmeteltiin jättikokoisia koneita. Mitään nopeaa nousua ei miehen mukaan ole odotetavissa. Vuokrakoneelle ei tarvitse vakuuksia, jolloin muihin investointeihin voi jäädä enemmän pelivaraa. Suomessa toimii noin 4 000 maitotilaa, jotka tuottavat noin kaksi miljardia litraa maitoa vuodessa. KUVA: JARNO MELA Maitoalan ensimmäinen yhteinen strategia asettaa kunnian himoisia tavoitteita, jotta tulevaisuudessa maidontuottajan ammatti kiinnostaisi nuoria. Vuokrakoneilla mahdollista tasata maatilan taloutta Esimerkiksi traktoreita tai lypsyrobotteja voi vuokrata. ”Lunastamalla koneen itselle, voi saada käytetyn koneen edullisesti”, Pietilä sanoo. Kontakteja on ainakin messujen alkupäivinä kertynyt paljon, samoin tuntumaa markkinasta. Varapuheenjohtajana Arto Heikkinen ei enää asettunut ehdolle. Sekä kokouksessa ja että sitä seuranneessa juhlapaneelissa pidetyistä puheenvuoroista kävi selväksi, että päätöstä valtuuskunnan perustamisesta pidetään edelleen hyvin kaukonäköisenä päätöksenä. Siksi on tärkeää tarkistaa ennen nimen kirjoittamista paperiin, että leasing-sopimus on kaikilta osin sellainen, että investointiavustusta voi hakea. Jos haluaa kansainvälistyä, tämä on se paikka”, toteaa myyntipäällikkö Janne Laajalahti. Vuokra-ajan päättyessä, sopimuksista riippuen, viljelijä saa usein valita lunastaako hän koneen itselleen tai uusitaanko vuokraus uudella koneella. Niperen uutuus on järeä vasaramylly. Uutisissa on kerrottu, että merkittävin syy maksukyvyttömyydelle on tilalla vuosina 2019–2022 tehty suurinvestointi. Valtuuskunnan kokouksen sihteerinä toimi MTK:n maitoasiamies Marjukka Mattio. Strategian visio on, että suomalainen maidontuotanto on kilpailukykyinen ja kestävä ruokajärjestelmän suunnannäyttäjä. Hydraulisia sivurajoittimia valmistava Piippo Hydraulics on neljättä kertaa Saksan messuilla. 20 vuoden päästä suomalainen maito on arvostettu ja korkealaatuinen raaka-aine niin kotimaisessa kuin kansainvälisessä elintarviketeollisuudessa, maitoedunvalvonta linjaa. Jos tila on alv:n kuukausimenettelyssä, palautukset tulisivat parin kuukauden päästä niiden maksamisesta. Vaikka nettimaailmasta puhutaan, on keskeistä nähdä ihmisiä kasvotusten. marraskuuta 2025. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Maitotilojen kannattavuuskerroin on viiden vuoden kuluttua yli yhden, asettaa tavoitteeksi uusi suomalaisen maitoedunvalvonnan strategia. Maidontuotanto on kannattavaa, omavaraista ja kilpailukykyistä muodostaen alueellisen elinvoiman kivijalan.” Maitosektori on merkittävä osa suomalaista maataloutta: vuonna 2024 maidontuotanto muodosti 36 prosenttia koko maatalouden myyntituloista. Markkinatilanne on etenkin viljaketjussa tiukka. Lauantainta päättyville messuille on odotettu puolta miljoonaa kävijää. Varapuheenjohtajaksi valittiin Arsi Kanala. Tuotannosta 95 prosenttia viedään ja messut antavat näkyvyyttä, kertoo myyntijohtaja Jimmy Lindén. Tänä vuonna mukana oli 2 800 näytteilleasettajaa 22 hallissa. Maitoala tahtoo nostaa tuotannon kannattavuuden yli haamurajan Maitovaltuuskunta kokoontui Vantaalla 12
MENNE SSÄ AINEISTOT 28.11. Teemana weteraanit. marraskuuta listan sadasta Manner-Suomessa eniten metsää omistavasta yksityishenkilöstä. Listalla eivät näy yhtiön, yhtymän tai kuolinpesän omistukset. Metson vaikutus metsätalousmaan suojeluasteeseen on vain 0,4 prosenttia, ympäristöministeriön ympäristöneuvos Esa Pynnönen kertoi. Metso-ohjelma onnistui tavoitteessaan suojella pysyvästi 96 000 hehtaaria metsää. Hehtaarimäärää on kuitenkin moitittu pieneksi. Metso-ohjelman loppuarvioinnin mukaan Metso on vaikuttanut myönteisesti monimuotoisuuteen, mutta ohjelman rahoitus ja resurssit eivät ole riittäneet pysäyttämään metsäisten luontotyyppien ja metsälajien taantumista. Vattenfallin toimitusjohtajan Anne Borgin mukaan seuraavaksi projektiyhtiö on yhteydessä Ruotsin valtioon riskien jakamiseksi. Vattenfallin tiedotteen otsikko kertoo oleellisen. Eniten omaisuuttaan on kasvattanut sahayhtiö Keiteleen toinen omistaja Matti Kylävainio. KUVA: PENTTI VANSKA SAMI SUOJANEN Suomen suurimmat metsänomistajat 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 Huilaja Anna Maria Harvia Pertti Kalevi Vastamäki Ari Pekka Stenberg Jari Matti Brotherus Ilkka Johannes Rautio Reijo Veli Ekholm Kari Väinö Suutari Harri Yrjö Kalevi Harvia Irma Tuulikki Takamäki Tapani Henrik Lähdesmäki Elisa Sirje Elena Kanniainen Pasi Antti Udd Sture Ingvar Furuhjelm Nils-Olof Julkunen Martti Kalevi Puro Ilpo Johannes Häkkinen Keijo Paavo Mikkilä Juha Yrjö Väisänen Jouni Tapani Hartikainen Konsta Ensio Ulkomaat Muurame Nakkila Kemiönsaari Hausjärvi Oulainen Pomarkku Kajaani Muurame Kuortane Helsinki Puolanka Vaasa Helsinki Joensuu Oulu Naantali Kurikka Salla Joensuu 10 318 7 004 6 200 4 595 4 109 4 059 3 717 3 666 3 564 3 461 3 132 3 041 2 929 2 885 2 690 2 515 2 513 2 480 2 371 2 322 +2 +11 +4 +14 +9 +3 +4 +2 +5 +2 +1 +1 Hehtaaria 2025 Muutos% 2024 Kotipaikka Timo Filpus Lähde: Metsäkeskus Keskimäärin suomalaisella yksityismetsän omistajalla on reilun 30 hehtaarin metsä omaisuus. Useita kymmeniä sijoja ylöspäin nousivat myös Jani Tuohino ja Ilkka Alakortes, joka perheyhtiö IKH:n entinen toimitusjohtaja ja pääomistaja. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmana alkuun tunnettua Metsoa alettiin valmistella 1990-luvun lopussa, kun Suomi oli liittynyt EU:hun ja Natura 2000 -ohjelman toimintaperiaatteet koettiin pakkosuojeluna. Yhtenä mukana on Stora Enso. Keskimäärin suomalaisella yksityismetsänomistajalla on reilun 30 hehtaarin metsäomaisuus. Metso-ohjelma on parantanut Naturan aiheuttamia haavoja Metso-ohjelma saa laajasti kiitosta niin metsätalouden kuin ympäristöhallinnon puolelta. Vuodessa metsäomaisuuttaan yli 500 hehtaarilla kasvattanut Kylävainio nousi sijalta 99 sijalle 51. Selvin kuoppa kemeran ja metkan mukaisissa ympäristötukisopimuksissa nähtiin vuonna 2015, jolloin vallassa oli ensin Stubbin, sitten Sipilän hallitus. Hän toimi aiemmin MTK:ssa ympäristöasioista vastaavana kenttäpäällikkönä. Vuodessa sata suurinta metsänomistajaa on hankkinut yhteensä yli 6 000 hehtaaria lisää metsää. Industrikraftin tiedotteen mukaan sen ja Vattenfallin välinen sopimus mahdollistaa yhteistyön uuden ydinvoiman kehittämiseksi Ruotsissa. Varaa oma ilmoituspaikkasi aineistot@koneviesti.fi tai soita 020 413 2321.. Näitä kysymyksiä ovat muun muassa vastuunjako ja rahoitus. ANNI-SOFIA HOPPI Yhdeksän merkittävän teollisuusyrityksen yhdessä omistama Industrikraft in Sweden Ab ostaa viidenneksen osuuden energiayhtiö Vattenfallin ydinvoimaa suunnittelevasta projektiyhtiöstä. Essayah kertoi, että Metsolle valmistellaan parhaillaan jatkokautta ja tavoitteena on päästä aloittamaan uuden ohjelmakauden työ keskeytyksettä ensi vuodesta alkaen. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Vapaaehtoisen metsien suojelun ja luonnonhoidon ohjelma Metso on monella tapaa menestystarina. KUVA: PETTERI KIVIMÄKI Sadan suurimman yksityisen metsänomistajan hallussa on yli 200 000 hehtaaria metsää. Naturan aiheuttamat haavat paranevat, kun metsänomistajat kohdataan aidosti omistajina ja päättäjinä”, Finsilvan metsäja ympäristöpäällikkö Markus Nissinen totesi. Se vastaa vajaata prosenttia Suomen kaikesta metsätalousmaasta. Metsänomistuksessa vain yksi yltää kymppitonniin Top 100 -listalle päästääkseen täytyy omistaa metsää 1 188 hehtaaria. Ruotsin valtiosta odotetaan myös osakasta projektiyhtiöön. Metsäkeskus laati MT:n pyynnöstä 5. Metsossa maanomistaja voi tarjota metsäkohdetta suojeluun ja jos kriteerit täyttyvät, hän saa siitä puuston arvoa vastaavan korvauksen. Yleisöstä ehdotettiin, että suojelupäätösten tekemistä voisi tehostaa siten, että metsänomistaja voisi tarjota kohteita Metsään.fi-palvelussa ja suojelupäätöksiä voitaisiin tehdä enemmän kirjoituspöydän ääressä, jolloin metsässä juokseminen vähenisi. SUVI JYLHÄNLEHTO Suomen sata suurinta metsänomistajaa omistaa jo yhteensä yli 200 000 hehtaaria metsää. Essayahin mukaan Metso-ohjelmasta on ollut mukava kertoa kansainväliselle yleisölle. Ulkomailla asuva juristi omistaa Suomessa yli 10 000 hehtaaria metsää. Korvaus maksettaisiin kaukokartoitusaineistosta määritettävän puuston perusteella. Metsätalousmaan omistuksen pinta-ala on laskettu kiinteistöittäin omistusosuus huomioiden. PTT:n toimitusjohtaja Paula Horne kertoi, että etenkin Ruotsissa Metso-ohjelma on herättänyt laajaa kiinnostusta ja ihmetystäkin, miksei vastaavaan ole siellä pystytty. ”Se on saanut ympäristöhallinnon ja metsäväen puhaltamaan yhteen hiileen”, maaja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kiteytti puheenvuorossaan Metso-ohjelmakauden 2008–2025 loppuseminaarissa keskiviikkona. Siihen kiireinen ministeri ei ollut enää paikalla ottamassa kantaa. Sen mukaan ”Vattenfall ja Industrikraft allekirjoittivat sopimuksen uudesta ydinvoimasta Ruotsiin.” Vattenfall on kesästä 2022 asti selvittänyt pienten modulaaristen ydinvoimaloiden (SMR) rakentamista Ringhalsiin. 9 perjantaina 14. Vattenfall suunnittelee lisäydinvoimaa Ringhalsiin, jossa sillä on jo ennestään kaksi ydinvoimalaa. Ensimmäisessä vaiheessa Industrikraft investoi projektiin 400 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 36 miljoonaa euroa. ”Industrikraft ja Vattenfall ovat päässeet yhteisymmärrykseen tärkeimmistä kysymyksistä, sanoo Industrikraftin hallituksen puheenjohtaja ja Alfa Lavalin toimitusjohtaja Tom Erixon yhtiön tiedotteessa. marraskuuta 2025 SUOMEN KONEUSKOTTAVIN MEDIA! Ota yhteyttä, räätälöidään sinulle sopiva ilmoituspaketti: Lehteen tulevia juttuja: KONEVIESTI 14/2025 ILMESTYY 15.12. Listauksen mukaan Suomessa eniten metsää omistava yksityishenkilö on yhä Anna Huilaja. KUVA: JOHANNES WIEHN ”Naturan aiheuttamat haavat paranevat, kun metsän omistajat kohdataan aidosti omistajina ja päättäjinä.” MARKUS NISSINEN Suojeluohjelma Metsosta toivotaan pysyvää mekanismia, jonka rahoitus ei olisi riippuvainen vaalikausista. Hankeen yhteisrahoituksen lisäksi teollisuus osallistuu myös resursseillaan ja osaamisellaan projektin toteutukseen ja teknologioiden valintaan. ABB, Alfa Laval, Boliden, Hitachi Energy, Höganäs, Saab, Stora Enso, SSAB ja Volvo-konserni perustivat viime vuonna yhteisyrityksen tukemaan Ruotsin sähköntuotannon laajentamista. MENNESSÄ. Ringhals sijaitsee Göteborgin eteläpuolella Varbergin kunnassa. Keinovalikoimaan tuli vapaaehtoisuus, mikä on kantanut pitkälle. Uutta ohjelmakautta on kaavailtu vuosiksi 2026–2040. Metsäkeskuksen asiakastietojärjestelmään pohjautuvan metsänomistajalistan kärkipää on pysynyt pitkälti samana. Metsänomistajien asenteet luonnonsuojelua kohtaan muuttuivat Metson ansiosta suopeammiksi. ”Metsosta on ollut erittäin paljon hyötyä. Useissa puheenvuoroissa toivottiin, että Metsosta tehtäisiin pysyvä mekanismi. Top 100 -listalle päästääkseen täytyy omistaa metsää 1 188 hehtaaria. Stora Enso mukaan Ruotsin ydinvoimaan Lisäydinvoimaa tavoittelevien teollisuusyritysten tavoitteena on laajentaa Ruotsin sähköntuotantoa. Siksi listalta puuttuu muun muassa Herlinien suvun jäseniä sekä jatkuvan kasvatuksen puolestapuhujana tutuksi tullut suurmetsänomistaja Timo Kujala. ILMOITU SVARAUK SET 21.11. Yli 2 000 hehtaarin omistajia on listauksessa mukana 26 ja yli 3 000 hehtaarin omistajia tusinan verran. Metson rahoitus on vaihdellut suuresti vaalikausien mukaan. Myös metsäalan toimijoiden sitoutuminen suojeluohjelmaan saa kiitosta. Edellisen kerran MT tarkasteli suurimpien metsäomistajien listausta menneenä kesänä. Suojelusopimus voi olla pysyvä tai määräaikainen. Viime vuoden pudotusta selittävät Metsäkeskuksen tietojärjestelmän muutos sekä luonnonhoidon asiantuntijoiden irtisanomiset
Ranskassa mäntyankeroista on havaittu maan lounaisosissa, noin 60 kilometrin päässä Espanjan rajasta. Melutason tulisi alittaa säädetyt ohjearvot. Kuva Kyröskosken kartonkitehtaalta Pirkanmaalta. ”Ratkaisu on kokonaisvaltainen, eikä kohdistu vain yhteen toimihenkilötai työntekijäryhmään”, Hietaniemi sanoo. Kunnas täydentää tätä metsäisyyden lisäämisellä niin, että ainakin tiettyihin paikkoihin jätettäisiin järeää metsää, ja puita voitaisiin myös kaataa maahan kulkemisen estämiseksi. ”Korjuussa siirrymme suurempiin yksiköihin. Turvemaan vettäminenkään ei auta talvella, kun vesi jäätyy – tai ainakin toistaiseksi se on vielä jäätynyt. Se vaikuttaisi metsätalouden harjoittajien puulajivalintoihin ja mäntyjen viljelymahdollisuuksiin. Suomen ja Ruotsin metsätaloudelle mäntyankeroinen olisi melkoinen murskaisku. Mäntyankeroinen on mikroskooppisen pieni loinen, jonka hyökkäyksiin eurooppalaisilla männyillä ei ole vastustuskykyä. Jo aiemmin kyseinen loinen on rankoista torjuntatoimista huolimatta pesiytynyt Espanjaan ja Portugaliin, kertoo Skogsaktuellt. Ampumaratojen lupiin esitetään kevennystä EIJA VALLINHEIMO Tuotannosta vapautuville turvesoille löytyy tulevaisuudessa useita mahdollisia jatkokäyttömuotoja. Asiaa pohtii vastikään asetettu ympäristöministeriön ja puolustusministeriön työryhmä. Esimerkiksi tällaista maastoa voitaisiin itärajalla lisätä. SAMI SUOJANEN 10 perjantaina 14. Jos vaikka aiemmin jotain kemikaalia on ostettu yhtenä kemikaalina, niin jatkossa voidaan ostaa komponentteja ja sekoittaa se itse. Metsä Group tiedotti tiistaina, että se on saanut Suomessa valmiiksi lokakuun alussa aloitetut muutosneuvottelut. Tarkastelussa olivat biokaasun, kuivikkeiden, kasvualustamateriaalien tai teollisuuden raaka-aineiden tuotantoon soveltuvat kasvit: nurmi, ruokohelpi, kuituhamppu, paju ja hieskoivu. ”Hieskoivu voisi olla kilpailukykyinen raaka-aine biohiilen valmistukseen, mutta sadonkorjuu on mahdollista vasta parinkymmenen vuoden päästä”, kertoo hanketta koordinoinut Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistukija Paula Jylhä tiedotteessa. Selvityksen mukaan noin 2 400 hehtaaria alueista soveltuisi peltoviljelyyn ja yli 1 200 hehtaaria metsitykseen. Lupa voitaisiin antaa tai ilmoitus hyväksyä, kun radan ylläpitäjä noudattaa parhaita käyttökelpoisia tekniikoita ja mallinnettu melu alittaa raja-arvot. Ehdot selkeytyvät, lupaprosessi nopeutuu”, Simula sanoo. Erikoisimmasta päästä on ajatus majavien tuomisesta alueille, joita halutaan tulvittaa. Kun jokin määrä soita on pakko ennallistaa, voisi sen Kunnaksen ja monen muunkin mielestä tehdä itärajan tuntumassa. KUVA: PASI LEINO Vesi on noussut entiselle turvetuotantoalueelle Pitkänlahdensuolla Kouvolassa. Ampumaratalaki sisältäisi ympäristönsuojelulain tavoin maaperän ja pohjaveden pilaamiskiellot. Turvetuotantoalueiden ennallistamisesta saattaa tulla taloudellisesti houkutteleva vaihtoehto hiilimarkkinoiden kehittyessä. Erilaisia kehitysprojekteja on tarkasteltu kriittisesti samoin kuin niiden skaalaa ja jotain suunniteltua ei ehkä ole käynnistetty lainkaan.” Henkilöstövähennykset ovat osa Metsä Groupin heinäkuussa julkistamaa 300 miljoonan euron kustannussäästöja tulosparannusohjelman. Esityksessä ehdotetaan muutoksia ampumaratalakiin ja ympäristönsuojelulakiin. Lisäksi puunhankintaketjuihin haetaan lisää tehoa koko kannolta tehtaalle ulottuvalta pituudelta. Mitkä ovat kustannustehokkaimpia keinoja palvelemaan sekä ekologisia että sotilaallisia tarpeita. Lisäksi yhtiö järjestää uudelleen töitä ja toimintaa. En ota siihen kantaa.” Metsä Groupin tytäryhtiössä Metsä Boardissa päättyy yhteensä 150 työtehtävää Suomessa. KUVA: SANNE KATAINEN Itärajan puolustamiseen luonnon esteillä on paljon mahdollisuuksia. Kunnas näkee tähän monenlaisia mahdollisuuksia. ”Puramme perusteettoman tiukkaa ympäristösääntelyä ja siirrämme luvituksen ympäristöministeriöstä sisäministeriöön. ”Maan vuokraaminen aurinkovoimahankkeille voi olla metsitystä tuottoisampaa jo melko alhaisella vuokratasolla.” Ruokohelpi voisi olla kilpailukykyinen kuivikkeena tai kasvualustamateriaalina. Pilottihankekin valtion mailla on luvassa. Vastaavia onnistumisia löytyy muistakin Euroopan sodista. Lukumääräisesti eniten työtehtäviä vähenee Espoosta, jossa toimii konsernin pääkonttori. Sellaisia voisi käynnistää valtion mailla, joita on pitkin rajaa. Alkuvaiheessa tarvitaan Kunnaksen mukaan tutkimusta. Laissa määriteltäisiin nykyistä tarkemmin päästöjen rajoittamista koskevat vaatimukset. ”Eri toiminnot on käyty läpi kriittisesti. Keski-Pohjanmaan liitto rahoitti hanketta Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta. Kaupallisella puolella tarkoituksena on kasvaa niin sanottujen ”parhaiden asiakkaiden” kanssa. Se selvittää, miten ennallistaminen ja muiden luonnollisten esteiden hyödyntäminen voivat tukea maanpuolustusta ja rajaturvallisuutta. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Hallituksen tavoitteena on turvata Suomen ampumaratojen toiminta ja edistää uusien ampumaratojen perustamista. Siksi sen torjuntaan on panostettu. Ampumaratoja koskisivat muun muassa ympäristönsuojelulain yleiset periaatteet ja kiellot, vaikka ympäristönsuojelulakia sovellettaisiin niihin vain osin. Henkilöstöjohtaja Pertti Hietaniemen mukaan se tarkoittaa johtajia, esihenkilöitä ja työntekijöitä. Toimitusjohtaja Esa Kaikkosen mukaan tulosta haetaan muun maussa käyttöpääoman vapauttamisesta ja ostojen monipuolisesta tehostamisesta. Maahan päästyään mäntyankeroinen leviää puusta toiseen kovakuoriaisten, kuten tukkijäärien kyydissä. Ulkomailla neuvottelut jatkuvat. Kyseessä on kuitenkin vasta ehdotus. Ympäristöministeriön tiedotteen mukaan lupamenettelystä tulisi nykyistä sujuvampi. ”Ostetaan tehokkaammin, mutta myös muutetaan ostamisen rakenteita. Siksi tutkijan mielestä nyt olisi tärkeää miettiä, miten Suomen toivomat toimet sopisivat EU:n tavoitteisiin. Kokonaisuuteen kuuluu metsuritehtävien lakkauttaminen ja asiakaspalvelutoiminnon tehostaminen. Turvetuotantoalueet kestävään käyttöön -hankkeessa arvioitiin Keski-Pohjanmaan turvetuotantoalueiden jatkokäyttöä kannattavuuden sekä aluetalousja ympäristövaikutusten näkökulmasta. Ranska on kasvattanut metsäpinta-alaansa tasaisesti viime vuosikymmenten aikana. Se tappaa puut. Kunnas aloittaisi valmistelut mieluummin mahdollisimman pian paikallisilla piloteilla. Mäntyankeroinen levinnyt Ranskaan JARMO PALOKALLIO Suomen pitäisi pikapuoliin ryhtyä selvittämään, millaisin toimin itärajan luonto saadaan tukemaan maanpuolustusta, kiirehtii yliopistotutkija Jan Kunnas. Toimialajohtaja Juha Jumppasen mukaan muutoksiin kuuluu korjuun ja metsänhoidon asiantuntijoiden roolin yhdistäminen ja kokonaan uuden Lahden hankintapiirin muodostaminen. ”Se on toimittajan arvio. Hankkeen toteuttivat yhdessä Luken kanssa Geologian tutkimuskeskus, Centria-ammattikorkeakoulu ja Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. ”Ne ovat osa tuosta 300 miljoonasta. Kunnas sanoo, että kokonaan läpitunkematonta rajaseutua on mahdoton saavuttaa, mutta sekin riittää, että vastapuolen joukot voidaan ohjata reiteille, jossa niiden kulkua voidaan rajoittaa. ”Nykyaikana ei oikein voi ottaa juustohöylällä, koska ihmiset tekevät relevantteja töitä. Siitä suomalaisilla onkin kokemusta talvisodasta. Siellä, missä metsää ei ole, voitaisiin kasvattaa tiheitä energiapuumetsiköitä. Sen leviämisen estämiseksi pakkauslaatikoita ei saisi tehdä käsittelemättömästä puusta. Metsä Group vähentää kaikista henkilöstöryhmistä Nyt käynnissä olevaan Metsä Groupin kulukuuriin ei kuulu tehtaiden sulkemisia, mutta satoja työtehtäviä vähenee. Mitkä vesireitit voitaisiin tulvittaa. Ne säilyvät elävinä kuolleessa puussa vuosia, mutta lisääntymiseen ne tarvitsevat elävän puun. Hallituksen esityksen mukaan ampumaratojen lupaja ilmoitusasiat käsittelisi jatkossa Poliisihallitus. Ne sopivat sekä oman että vastapuolen sotilaskaluston ajamiseen. Siksi pitää katsoa rakenteita, kuten esimiesrakenteita ja organisaatiokerroksia.” Kaikkonen ei anna tarkkoja lukuja, kuinka 150 työtehtävän vähennys kohdistuu työntekijöiden ja toimihenkilöiden kesken, mutta toteaa vähennyksen suhteellisen osuuden painottuvan toimistopuolelle. Se tarkoittaa korjuuyritysten määrän merkittävää vähentämistä”, sanoo Jumppanen. Vetettävissä olevat alueet olisi luontevinta ennallistaa tai rakentaa kosteikoiksi. Tällä hetkellä Metsä Groupin metsätehtävissä on 650 työntekijää. Kaikkosen mukaan yhtiön henkilöstövähennyksiä ei ole tehty juustohöyläperiaatteella. Poliisi toimisi myös valvontaviranomaisena. Henkilöstöjohtaja Hietaniemen mukaan muutosneuvottelujen mukana mitään merkittävää toimintaa tai tekemistä ei lopeteta kokonaan tai ulkoisteta. Luonnollisten esteiden synnyttäminen on noussut esille EU:n ennallistamisasetuksen pohjalta. Ampumaratalupa ja -ilmoitus kattaisivat sekä turvallisuusettä ympäristöseikat, joten jatkossa olisi tarpeen vain yhden hakemuksen tai ilmoituksen tekeminen. Tehtaiden tuottavuudessa tehoa haetaan tuotteiden resepteistä, lajinvaihtojen vähentämisestä ja lajien yhdistämisestä. Lisäksi Metsä Board varautuu Suomen tehdaspaikkakunnilla tuotannon sopeuttamiseen ja lomautuksiin, mikäli kartonkien kysyntä ei parane. Näin saadaan pitkäkestoista hyötyä”, Kaikkonen kertoo. Tehtaiden sulkemiset on rajattu keinovalikoiman ulkopuolelle. Kova isku kohdistuisi myös sahoille. Tutkimuskysymyksiä on paljon: Miten paksuja puita tai tiheitä metsiä tarvitaan sotilasajoneuvojen pysäyttämiseksi. Nyt tarvitaan tietoa sotilaallisesta puolesta.” Kunnas tähdentää, että erilaiset maastot tarvitsevat erilaisia ratkaisuja. Esityksen siirtymäsäännöksen mukaan ampumaratojen nykyiset ympäristöluvat ja ilmoitusten perusteella tehdyt päätökset jäisivät lupaehtoineen voimaan. Mäntyankeroiset tukkivat lisääntyessään puun pihkatiehyet ja johtosolukon. Mäntyankeroisalueilta on kiellettyä viedä käsittelemättöntä havusahatavaraa. Radikaaleimpia ehdotuksia on metsätieverkoston karsiminen: ”Mitkä tiet tarvitaan, mitä voitaisiin siirtää ja mitkä sulkea”, hän pohtii. Ruokohelvestä olisi myös mahdollista tuottaa biokaasua. Etelä-Karjalasta (Simpele, Lappeenranta, Joutseno) vähenee 70, Keski-Suomesta (Äänekoski, Suolahti, Jyväskylä) 60, Kemistä 50 ja Pirkanmaalta (Mänttä-Vilppula, Kyröskoski, Tampere) 40 tehtävää. Espoon vähennys on 140 tehtävää. Hietaniemi ei halua sanoa, kuinka suuren säästön henkilöstövähennykset tuovat. Sillä voitaisiin jatkossa myös kompensoida ennallistamisasetuksen mukaista turvepeltojen vettämisvelvoitetta. Mitkä olisivat sopivimpia energiapuulajeja. Alueella on paljon mäntymetsiä, joten huoli torjunnan onnistumisesta ja toisaalta mäntyankeroisen tuhoista on suuri. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jenna Simula pitää esitystä historiallisena. JUKKA HÄMÄLÄINEN Metsä Groupin henkilöstövähennykset koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä. Vähennyksistä irtisanomisia on enintään 53. Vaihtoehdoista hieskoivun kasvatus osoittautui kannattavimmaksi: se kasvaa hyvin suonpohjilla ja tuotantokustannukset ovat alhaiset. Pirkanmaalta lähtee 40 tehtävää. marraskuuta Itä-Suomen yliopiston metsäpolitiikan päivässä. Millaiset itärajan ennallistamistarpeet ovat. Poliisille siirtyisivät ampumaratojen ympäristölupien ja ilmoitusten käsittely, joita hoitavat nykyisin pääosin kunnat. Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Metsä Groupin vertailukelpoinen liiketulos oli 27 miljoonaa euroa tappiollinen ja tuloslaskelman viimeinen rivi 92 miljoonaa euroa tappiollinen. Puunhankinnassa ja metsäpalveluissa poistuu 60 vakituista työtehtävää. Kunnas näkee ennallistamisja muut toimet myös työllisyyttä edistävinä. Hän puhui 12. Hieskoivun kasvatus tuottaa turvesuolla JUKKA HÄMÄLÄINEN Pelättyä mäntyankeroista on löytynyt Ranskasta. Muutosneuvottelujen alkaessa vähennykseksi arvioitiin 540 tehtävää. Ranskan viranomaisten mukaan ilmaston lämpeneminen ja kuivuminen lisää nyt metsävahinkojen riskiä. Ohjelmassa on paljon muutakin.” Jos laskee niin, että yhden henkilön kustannus sivukuluineen olisi keskimäärin noin 100 000 euroa, niin 520 tehtävän vähennys olisi suuruusluokaltaan 50 miljoonaa euroa. Tutkija tehostaisi maanpuolustusta karsimalla rajaseudun metsäteitä Metsänhoidolle välttämättömät metsätiet ovat vaikea rasti. Mäntyankeroista torjutaan saastuneen alueen ympärille tehtävillä laajoilla torjuntahakkuilla. KUVA: JARKKO SIRKIÄ Metsä Group vähentää 520 työtehtävää. Lausuntokierros päättyy 23.12.2025. Ennallistamisen ja maanpuolustuksen yhdistäminen sopivilta osin on herättänyt jo virallisetkin tahot. Voidaanko sotahistoriasta oppia jotain. Itärajan kunnissa työttömyys on lähes poikkeuksetta korkeaa. Yhtiöllä on käynnissä yhteensä 200 miljoonan euron kustannussäästöja tulosparannusohjelma. ”Meillä on tarpeeksi tietoa siitä, miten ennallistaminen tapahtuu. Mäntyankeroista kulkeutuu Eurooppaan muista maanosista esimerkiksi puisten pakkausmateriaalien mukana. Kunnaksen mukaan EU:n komission pitkän aikavälin talousarvioesityksessä vuosille 2028–2034 ehdotetaan Suomelle miljardi euroa lisää rahaa itärajan turvaamiseen. Kemissä, Kyröskoskella, Simpeleellä ja Äänekoskella mahdolliset lomautukset voivat kestää enintään 90 päivää, mutta Kaskisissa ja Joutsenossa ne voivat olla yli 90 päivän mittaisia. Ampumaratalakiin sisältyisivät ampumaratojen käyttöturvallisuuden varmistavien säädösten lisäksi maaperän ja pohjaveden suojaamiseen sekä meluntorjuntaan liittyvät ympäristönsuojelun säännökset. Hakemusten käsittely yhdessä menettelyssä vähentäisi hakijan hallinnollista taakkaa, mahdollistaisi yhdenmukaisen ratkaisukäytännön ja toisi ennustettavuutta lupaprosessiin. Julkisuudessa on jo keskusteltu siitä, miten soiden ennallistamistoimilla voitaisiin lisätä rajaseudun vaikeakulkuisuutta. marraskuuta 2025 ”Puramme perusteettoman tiukkaa ympäristö sääntelyä.” JENNA SIMULA. Muutosneuvotteluiden tuloksena Suomessa päättyy 520 vakituista työtehtävää, joista irtisanomisia on noin 440. Se tietää 440 ihmiselle irtisanomista. Kuluja tuloskuurilla Metsä Group pyrkii parantamaan kannattavuuttaan ja kohentamaan kilpailukykyään
Perustaidot – lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen – tarvitsevat päivittäisen rytmin. Vastaus ei ole se, että lisäämme tarkastusten määrää tai luomme uusia mittareita opettajia kaitsemaan. Ei nimimerkkiä Kouluruoka Kouluruoka ei maistu. Nyt kukaan ei ole tyytyväinen. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Vain pitkäjänteisyyden harjaannuttaminen johtaa parempiin oppimistuloksiin. Juuri siksi koulutusjärjestelmän on kyettävä elämään ajassa, jossa muutos on eksponentiaalista. ”Luottamus kasvaa, kun kansalaiset näkevät, että verot koskevat kaikkia. Viestien laittaminen ja isot kirjaimet tekstin keskellä edelleen arvailua. Opettajien työnkuva on kuitenkin hiljalleen laajentunut: kodit odottavat opettajilta asioita, joita heiltä ei voi odottaa. Nimenomaan koulun merkityksen takia on oleellista, että keskustelu sen suunnasta ei typisty yhteen syylliseen tai yhteen menneisyyteen katsovaan ratkaisuun. Taide ja musiikki ovat siltoja – eivät juoksuhautoja. metsätaloutta eli metsänomistajia ilmastovastuun vapaamatkustajiksi. Jos metsätalouden ilmastovaikutusten seuranta perustuisi kasvihuonekaasuihin kuten muilla toimialoilla, osoittaisi tase kymmenien miljoonien hiilidioksidiekvivalenttitonnien nielua. Hannu Krook pääjohtaja SOK Osuuskaupat investoivat tulevaisuuteen Palautimme asiakasomistajille, suomalaisille kotitalouksille, yli puoli miljardia euroa bonuksena ja muina rahaetuina. Kun maailma kalibroi meidät kuluttamaan valmiiksi pureskeltuja syötteitä 15 tai 30 sekunnin annospaloina, voi 30 sivua pitkän luvun lukeminen tuntua ylipääsemättömän raskaalta. Tämäkin. TEKSTIVIESTIT Omaisuudensuoja Maanomistaja: Viestissäsi vetyputkesta oli lause ”Jokaisen omaisuus on Suomen perustuslain nojalla turvattu”. Kyse on aivan keskeisestä työn vetovoimaan vaikuttavasta tekijästä. En ymmärrä, miksi sitä pitäisi niin kovasti suojella. Hyvä MT! Asiallista ja käytännöälistä tietoa ilmastoasioista! Uusi tilaaja Varusmiespalvelus Kyllä Rovanperän Kallen pitäisi mennä suorittamaan varusmiespalvelusta. Pysyvää näyttää valtakunnallisesti olevan se, että naisten osuus eniten tuloja saaneiden listan kärjessä pysyy varsin alhaisena. Hassi nostaa esimerkilliseksi ilmastotoimeksi voimakkaasti laskeneet kaukolämmön päästöt. Hallitus esittää nyt kaivoslain muuttamista siten, että kaivosviranomainen voisi erityisestä syystä myöntää malminetsintäluvan kaivosalueelle silloin, kun kaivosoikeus on rauennut tai peruutettu, luvan hakija oli kumotun tai rauenneen kaivosoikeuden haltija ja luvan myöntämisen este perustuu lain siirtymäsäännöksiin. Osuuskauppa investoi palveluihin ja maakuntiin pitkällä tähtäimellä – turvatakseen palvelut paitsi nykyisille myös seuraaville sukupolville. Se takaa, että olemme omistajillemme relevantteja nyt ja tulevaisuudessa. Juuri MT:n asiallisen ja asiaan perehtymisen vuoksi tilasin lehden. Ja jotta pystymme uudistumaan ja investoimaan, tarvitsemme tuloksellisuutta ja kasvua. Myös oppimisympäristöissä kohdattava melu, avoimet tilat ja paikoitellen liian isot ryhmäkoot ovat asioita, jotka ovat korjattavissa. Tukipalvelut tuodaan lähemmäs luokkaa ja yhteistyötä kotien sekä nuorisotyön kanssa vahvistetaan. Julkinen talous tarvitsee verotuloja, mutta liian kireä verotus hidastaa taloudellista toimeliaisuutta sekä talouskasvua ja jopa supistaa verotulojen määrää.” ”Verotuksen tulee olla oikeudenmukaista ja kannustavaa kaikissa tuloluokissa. Vastuunjaon lähtökohta voi olla ainoastaan se, että jokainen vastaa omista päästöistään. Ei nimimerkkiä Teboil-kriisi Onko maan hallitus täysin toimeton ja ajatusta vailla, miten tämä Nesteen aiheuttama kriisi hoidetaan Teboilin alueilla. Vai jääkö hoitamatta. Siksi uusien ruokakauppojen ja hotellien, kasvavien verkkokauppojen ja sähkölatausverkoston laajentamisen rinnalla panostamme myös esimerkiksi ilmastoja luontotyöhön, uusiutuvaan energiaan ja kestävään kotimaiseen ruokaketjuun. Jos syyllistä hakee heppoisin perustein väärästä paikasta, ongelma jää korjaamatta. Olisin kirjoittanut lapsen luokkakuvan taakse kaikkien nimet, mutta lapsi ei tiennyt juuri kenenkään sukunimeä, eikä usean etunimeäkään. Tämän syksyn alusta alakouluun tullut kolmen vuosiviikkotunnin lisäys näiden taitojen opiskeluun ja vahvistamiseen on tärkeä parannus. Miksi puhelimeen tupataan turhia toimintoja. En ole löytänyt tutkimustietoa, joka osoittaisi edellä esitetyn kehityskulun aiheettomaksi. Esitetty uudistus koskee myös Kuusamon Kitkajoen Juomasuon uraanikultakobolttikaivoshankkeen kaivospiirejä, jotka kaatuivat yli KHO:ssa 20 vuoden taistelun jälkeen. Näin ei oteta huomioon ilmaston muuttumisesta aiheutuvaa painetta tähänastista metsäpuiden perimää uudenlaiseen ilmastoon paremmin soveltuvan metsäpuiden perimän saantiin. Osuuskaupan omistavat tavalliset suomalaiset kotitaloudet, eikä toimintaa ohjaa tuloksen maksimointi. Hyödyt palaavat asiakasomistajille edullisempina hintoina, parempina palveluina ja kestävämpänä tulevaisuutena. Aluksi muutama fakta S-ryhmästä viime vuodelta. Hallinnon olisikin korkea aika esittää perustelut sille, että puun käyttäjien päästöt luetaan tilastoissa metsänomistajien tiliin ja sille, että ruoan kulutuksesta aiheutuvat päästöt luetaan maanviljelijöiden eikä kuluttajien päästöiksi. Luontaisessa uudistamisessa on kuitenkin myös riskejä, jotka voivat johtaa esimerkiksi kasvutappioihin ja tuholaistuhoihin, ja jotka siten on tarpeen tiedostaa tavoiteltavaa tulovirtaa arvioitaessa. Mittareita uudistetaan niin, että tieto tukee oppimista. Ehdotukseen ei sisälly myöskään selvitystä vaikutuksista haitankärsijöiden perusoikeuksien toteutumiseen. Kanavat ennalleen! Ilmastouutisointi Joku valitti MT:n ”ilmastohömpästä” (MT 10.11.). Sen sijaan saatiin vuonna 2011 sekavasti kokoon kursittu laki, jossa vanhaan kaivoslakiin oli vaikeaselkoisesti liitetty perustuslain velvoittamia kansalaisten oikeusturvasäädöksiä. Ilmiö johtuu ainakin osin siitä, että naisia on edelleen teknologia-alalla liian vähän johtuen jo koulutusvalinnoista. Tämä on johtanut lain soveltamisen ja toimintaympäristön kannalta vaikeasti ennakoitaviin tilanteisiin, erityisesti vanhan kaivoslain mukaisten kaivosoikeuksien kumoamistai raukeamistilanteissa. Työrauha ja vaatimustaso on mahdollista palauttaa selkeillä pelisäännöillä – ei rangaistuskulttuurilla. Voisi tulkita, että hallitus on tehnyt lakimuutoksen edistääkseen kansainvälisiä uraanikultakobolttikaivoksia keskelle Kuusamon vesistö-, luonto ja matkailualuetta. Keskustelunavaukseen on tässä pestissä toimivana suorastaan pakko vastata – niin tärkeä se on. Muutos ei edistä vanhan kaivoslain mukaisten kaivosoikeuksien raukeamisja peruutustilanteissa kaivospiirien raukeamis-, lopetusja jälkihoitotöiden toimeenpanoa vuoden 2011 lain velvoitteiden mukaisesti, vaan päinvastoin luo kaivosoikeuden haltijayhtiöille sekä lupaja valvontaviranomaisille mahdollisuuden olla noudattamatta nykyisen lain mukaisia velvoitteita. Tietämykseni kasvigenetiikasta on lähinnä maatalousja vihanneskasveilta, mutta en ole löytänyt seikkoja, jotka osoittaisivat metsäpuiden geneettisten perussääntöjen olevan aivan toisenlaisia. Haastetta on myös peruskoulun ulkopuolella. Tarjosimme työtä ja toimeentuloa 42 000 ihmiselle, ja välillisesti työllistimme kymmeniätuhansia pienempiä ja suurempia yrityksiä läpi Suomen. Koulun ongelmia ei ratkota maahanmuuttoa, teknologiaa tai opetussuunnitelmaa syyttämällä. Yhteiskunnan eri toimintojen ilmastovaikutuksia mitataan niistä aiheutuvilla kasvihuonekaasupäästöillä. Verotietojen avoimuus on osa demokraattisen yhteiskunnan avoimuutta. Esimerkiksi valtakunnallisesti suurituloisimpien listalla on edelleen vanhojen rahakkaiden teollisuussukujen edustajia mutta vuosi vuodelta yhä enemmän teknologiamiljonäärejä, jotka tyypillisesti rikastuvat myymällä yrityksen ulkomaiseen omistukseen. “Vanhaa hyvää koulua” voi ymmärrettävästi kaivata, mutta nykyiset haasteet eivät ratkea eilisen ajattelulla. Ei nimimerkkiä Puhelin Sain vanhoille tarkoitetun puhelimen. ”Harva Suomessa kiistää verotuksen tarvetta julkisten palvelujen rahoittamisessa. Metsänomistajia lähtökohtaisesti syyllisenä pitävä populisti ei tietenkään halua ymmärtää mittareiden eroa. Kännyköiden poistolla luokkahuoneista näyttää jo olleen dramaattisen positiivisia vaikutuksia monessa koulussa. Investoimme palvelujen parantamiseen ja toiminnan kehittämiseen maakunnissa yhteensä lähes miljardin. Sellaista väitettä ei tue myöskään tutkimustieto. Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. Siellä elävissä kuusamolaisissa lapinkylissä on yhä voimissaan perinteiset luontopohjaiset elinkeinot ja nautinnat. Opettajien tehtävä on opettaa, ja tätä ydintehtävä on suojattava. Työn motivoivuuden ytimessä on autonomia. Verotuksen järkevä mitoittaminen on vaativaa tasapainottelua. Nyt kasvunsa aloittava kuusentaimi on syntynyt esimerkiksi 80-vuotiaan vanhempaispuunsa siemenestä ja tätä edellinen, todennäköisesti kaadettu isovanhempaispuusukupolvi on saanut alkunsa ehkä 160 vuotta sitten, nälkävuosien ja niin sanotun pienen jääkauden aikaan. Korjaustoimenpiteissä pitää siksi keskittyä seikkoihin, jotka parantavat heidän työssä onnistumisensa edellytyksiä. Osaltaan tämä kitkee myös mahdollisuutta harmaan talouden harjoittamiseen.” ”Avoimuuden ja yhteiskunnan kehittymisen vuoksi karnevaali kannattaa kestää, jotta veroista ja verotuksesta voidaan keskustella. Metsätalouden tai maatalouden leimaaminen vapaamatkustajaksi ilman yhteiskunnallista keskustelua ilmastovaikutusten oikeudenmukaisesta mittaamisesta ja vastuunjaosta on perusteetonta. Telian kynsissä Ylen radiokanavat Yle pilasi molemmat radiokanavat sekoittamalla ohjelmia. Tämä pätee myös opettajiin ja siksi heidän autonomiaansa tulee vaalia. Lähetä korkeintaan 200 merkin tekstitai Whatsapp-viesti numeroon 050 4734675. Opetusja kulttuuriministeriössä pureudumme parhaillaan heikentyneiden oppimistulosten juurisyihin ja vastaus kysymykseen ”miksi” on monisyinen. Liitä mukaan yhteystietosi. Keskeinen selitys päästöjen pienenemiseen on fossiilisten polttoaineiden korvaaminen puulla – näin myös Hassin kotikaupungissa Tampereella. Kulttuuritapahtumien on pysyttävä paikkoina, joissa kohdataan ja kuunnellaan, ei asetuta vastakkain. Anders Adlercreutz Opetusministeri RKP:n puheenjohtaja Koulujärjestelmämme keskeinen ja kriittinen vahvuus on opettajakunta. Ratkaisu ei ole teknologia vastaan kirja, vaan pedagogiikka, joka annostelee ja ohjaa käyttötapoja. Luontainen metsän uudistaminen voi siten johtaa geneettisesti vanhentuneen perimän siirtymiseen eteenpäin, mikä ei liene optimaalista muuttuvassa ilmastossa. Lukija Hyvinkäältä LUKIJAN KUVA Maija Savolainen tunnelmoi talven taikaa Nurmeksen Pitkäkoskella. ”Verotietojen laajassa julkaisemisessa ei ole kyse pelkästään tirkistelynhalusta vaan paljon merkittävimmistä yhteiskunnallisista asioista. Maksoimme yhteisöveroa 132 miljoonaa euroa ja tilitimme valtiolle ja kunnille lähes 1,9 miljardia euroa erilaisia veroja ja maksuja. Tytöt hakeutuvat harvanlaisesti diplomi-insinöörin uraputkeen.” Verokeskustelu tuo yhteiskuntaan luottamusta, kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomat. Mika Flöjt Hallitus ohittaa kaivoslain uudistuksessa paikallisten edun J uhani Kivelä herätteli (MT 11.11.) keskustelua siitä, mihin osuuskauppojen tuloseurot menevät. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@maaseuduntulevaisuus.fi. Vuoden 2011 lainvalmistelun heikkoudet eivät tule korjatuksi huonosti valmisteluilla pykälämuutoksilla, jotka palvelevat vain yhtiöiden etua. Susien määrä ja levinneisyys kasvaa täälläkin. Ainoa poikkeus tästä on maankäyttösektori, jonka ilmastovaikutusten seurantaan käytetään hiilitasetta. Koulujärjestelmämme keskeinen ja kriittinen vahvuus on opettajakunta. Keskittymiskyky kuormittuu, ärsykkeet kilpailevat huomiosta. Jatkuvassa kasvatuksessa metsän uudistus on tavoitteena suorittaa pääosin luontaisesti, jolloin siementen arvioidaan tulevan paikallisesti jo sopeutuneista puuyksilöistä. K ansalaisjärjestöt vaativat vuonna 2009 kaivoslain kokonaisvaltaista uudistamista. Ei tätä maata puolusteta rallia ajamalla. Myös verotuksen tulonjaollinen merkitys hyväksyttäneen laajasti.” ”Verotuksen kiristäminen on noussut esiin yhtenä keinona sopeuttaa julkista taloutta. Mutta siellä on ennen kaikkea mahdollisuuksia: On mahdollista, että 20 vuoden kuluttua ammatilliset opinnot ovat Suomen tavoitelluimpia koulutuspolkuja. Kodit voivat tässä työssä auttaa terveitä digikäytäntöjä kotona vaalimalla. YLIÖ Koulu tarvitsee suunnan, tuen ja vaatimustason nostoa K oulu on suomalaisen tulevaisuuden ydin. Tehkää sellainen, jolla voi soittaa ja välittää viestejä. Voit vaikuttaa: asiakaspalvelu.yle.fi. Jos metsänomistajilta vaaditaan ilmastotyössä enemmän kuin muilta, vaatimus on myös perusteltava. Keskittymiskyky ja pitkäjänteisyys ovat keskeisiä oppimisen moottoreita. Ilman julkisia tietoja keskustelu ei olisi juurikaan mahdollista.” M etsän luontainen uudistaminen, niissä olosuhteessa kuin se onnistuu, on eittämättä kustannustehokasta ja houkuttelevaa; onhan kustannusten kotiutus metsän uudistamisesta viljellen mahdollista vasta pitkän ajan kuluessa. Lähetä kirjoitus lukijalta@maaseuduntulevaisuus.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Martti Kinnari MMM, agronomi Helsinki Jatkuvan kasvatuksen riskit on tärkeä tiedostaa. Digitalisaatio on muuttanut lapsuuden arkea. Matti T Suurpedot Olen kiertänyt Uudenmaan ja Etelä-Hämeen metsiä suunnistuksen, marjastuksen ja sienestyksen parissa. Samalla on syytä muistuttaa kaikkia suomalaisia siitä, mistä ei ole kyse: Pisa-tulosten laskun syyllinen ei ole nuori, jonka tausta löytyy Suomen ulkopuolelta. Kädentaidot, ongelmanratkaisukyky ja työelämäosaaminen ovat 2030ja 2040-lukujen kovaa ydintä. Kuusamolaiset ovat vastustaneet näitä hankkeita henkeen ja vereen. Päästökirjanpidossa puuenergian ei lasketa aiheuttavan suoria hiilidioksidipäästöjä, vaan päästöt kirjataan metsätalouden tiliin maankäyttösektorin hiilitaseessa. Metsänomistajat eivät siis ainakaan ole vapaamatkustajia. Pois turhat kotkotukset. Verotiedot eivät kerro täysin kattavasti ihmisten tuloista, mutta ne kertovat riittävästi suomalaisen yhteiskunnan tulonjaosta ja siinä tapahtuvista muutoksista. Osuuskauppamme kuitenkin elävät ja hengittävät samaan aikaan kahta todellisuutta: oman alueen jokapäiväistä arkea ja elämää sekä yhä raadollisempaa kansainvälisen kaupan maailmaa. Nämä eivät ole “pehmeitä lisukkeita” vaan teknologisen aikakauden kilpailukykyä. Jälkimmäinen asettaa riman kotimaisille toimijoille, myös S-ryhmälle. Emme saa jähmettyä nostalgian varjoon. Pitää paikkansa vain osittain. Tommi Peltovuori Loppi Metsätalous ei ole ilmastovastuun vapaamatkustaja LEHTIKATSAUS Turun Sanomat pohtii pääkirjoituksessaan verotuksen oikeudenmukaisuutta. Palautimme asiakasomistajille, suomalaisille kotitalouksille, yli puoli miljardia euroa bonuksena ja muina rahaetuina. Huolestuttavaa on, että myös päästötilastoinnissa maankäyttösektorin hiilitase rinnastetaan virheellisesti suoriin kasvihuonekaasupäästöihin. Kireämpää verotusta toivovat vähän veroja maksavat ja vastustavat paljon veroja maksavat. Tämä annostelu on koulupäivän osalta opettajien ammattitaidon varassa. On tärkeä ymmärtää, että nämä kaksi mittaria mittaavat eri asioita. Hellapoliisi Kulttuuritapahtumat Poliittiset ja humanitaariset konfliktit eivät saa heijastua kulttuuritilaisuuksiin. Keskittymiskyvyn heikkeneminen on iso syyllinen haasteisiimme ja siksi koulun keskeinen haaste onkin opettaa meidät sietämään hitautta, jopa tylsyyttä. Tarkoituksena olisi mahdollistaa sujuva siirtyminen aiemman lain aikaan myönnettyjen kaivosoikeuksien nojalla tapahtuvasta toiminnasta voimassa olevan kaivoslain mukaisiin malminetsintälupiin niissä tapauksissa, joissa alueen esiintymän hyödyntämismahdollisuuksia on perusteltua sekä mahdollista selvittää, mutta edellytyksiä varsinaiseen louhintaan ei vielä ole. Täydennyskoulutus, työn itsenäisyys ja oman työn ja pedagogiikan kehittäminen ovat kriittisiä kysymyksiä. MAIJA SAVOLAINEN S atu Hassi syytti Helsingin Sanomissa 6.10. Soittaminen onnistuu, jos nimi on jo puhelimessa. Yhteiskunnan monimuotoistuminen edellyttää resursseja ja oikein tuettuna heterogeenisyys on voimavara, joka auttaa menestymään. Teleoperaattori on täysin isäntä. Kouluruoka ja muissakin laitoksissa tarjoiltu ruoka on pilattu lisäaineilla ja sillä, että ei enää tehdä ruokaa paikan päällä tuoreista aineksista. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kertomus kuvasta. Jos Hassi siis on kaukolämpöasiakas, hän lämmittää kotinsa puulla, laskee tästä aiheutuneet päästöt metsätalouden päästöiksi ja haukkuu metsänomistajat vapaamatkustajiksi. Viesti on maksuton. Syytöksiä hän perusteli metsien kasvaneella hiilitaseella. Koska kuluttajaosuuskuntana tärkein tehtävämme on kasvattaa asiakkaan saamaa hyötyä, etsimme jatkuvasti tehokkaita keinoja uudistua, parantaa suorituskykyä ja pitää palvelumme kilpailukykyisinä. Nostetaan yhdessä rimaa – valmisteilla oleva osaamistakuu on tämän työn seuraava askel. Ne ratkotaan tukemalla opettajia ja oppilaita, nostamalla vaatimustasoa ja vahvistamalla rakenteita – kaikkia samanaikaisesti. Kunpa palattaisiin entiseen malliin. Suomi tarvitsee tiedollisen osaamisen rinnalle empatiaa, yhteistyökykyä, itsesäätelyä ja elinikäisen oppimisen identiteettiä. Talousmetsien hiilitase ei mittaa metsätalouden ilmastovaikutuksia, vaan se mittaa kokonaisvaikutuksia metsästä alkavissa monipolvisissa toimitusketjuissa, joissa myös kuluttajat ovat osallisia. Mummo Luokkakoot Ovatkohan koululuokat liian suuria. Opetusministerinä näen peruskoulun tulevaisuuden infrastruktuurina. Mitä sitten tapahtuu, kun laumat vaan kasvavat, kesyyntyvät ja ruoka käy vähiin. marraskuuta 2025 MIELIPIDE OHJEET Lähetä mielipide Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Tarkoitus ja esitetty muutos ovat keskenään ristiriitaiset. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustilanteessa. Lain valmistelu on tehty erityisen kiireesti, eikä edes lukumääräistä saati yksilöidympää selvitystä niiden tahojen määrästä, joita tämä esitetty muutosesitys koskee. Maaseudun Tulevaisuus 11 perjantaina 14. Verotuksen pitää olla ennustettavaa, sillä isoilla muutoksilla voi olla arvaamattomia seurauksia.” Vuosittain julkaistavat verotiedot ärsyttäät monia, mutta ne ovat ikkuna yhteiskunnallliseen kehitykseen, muistuttaa Karjalainen. Metsäpuiden elinkaaren pituus tekee kasviaineiston geneettisestä soveliaisuudesta kasvupaikalle hyvin tärkeän. Ensimmäinen turvaa osuuskaupan oman alueen ihmisten sujuvia arjen palveluita ja vahvistaa paikallista elinvoimaa. Ota kantaa tekstitai Whatsapp-viestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Varmistetaan opettajien työrauha ja annetaan jokaiselle lapselle mahdollisuus yltää potentiaaliinsa – eteenpäin katsoen, ei taaksepäin peruuttaen
Kikkailun estämiseksi romutuspalkkion hakijan on oltava sekä romutettavan että uuden auton omistaja tai haltija vähintään 12 kuukauden ajan. Romutuspalkkio astuu varsinaisesti voimaan ensi vuoden alusta, mutta siihen liittyy takauma. Käytettyjä renkaita ostettaessa monelta unohtuu vanteiden kunnon tarkastaminen. KUVA: JARMO PALOKALLIO Maastoautomaiseksi muotoiltu takaluukku hämää, sillä se aukeaa tavalliseen tapaan ylös KUVA: JARMO PALOKALLIO Korealainen autovalmistaja yrittää kasvattaa markkina osuuttaan mallistoa laajentamalla. Auto putosi välillä vikatilaan, joka oli laukaistava tietokoneista tutulla buuttauksella. He halusivat joko poistaa sen kokonaan tai ainakin lieventää sitä. Liian kuluneet tai vanhat renkaat ovat suuri turvallisuusriski”, toteaa johtaja Kristian Hiljander Pohjola-vakuutuksesta. Siihen liittyvät pulttijako, keskireiän koko sekä offset eli ET-luku. Auton virallinen wltp-lukema on 5,9 litraa 100 kilometrillä. Myös jakopääremontin hinta vaihtelee laajalla haarukalla. Sen logolla varustettuja autoja on myyty täällä vasta pari vuotta. Auton ajettavuus on kunnossa. Vaikka Toyota on vankasti suomalaisten ykkössuosikki, pelkkää ruusuilla tanssimista tämä vuosi ei ole sillekään ollut. KGM on suomalaisille verraten outo automerkki. Uudet autot ovat aiempaa kalliimpia. Auton kulutus valtatie-painotteisessa koeajossa jäi 7 litran pintaan 100 kilometrillä, mikä on ihan kohtuullinen suoritus. Muilla se on 2 000 euroa. Esimerkiksi ratin lämmitys oli selkeästi löydettävissä. Esimerkiksi jakoketjuihin liittyvät tyyppiviat voivat tulla kalliiksi. Romutuspalkkion ehtojen mukaan uuden auton päästöjen pitää jäädä enintään 140 grammaan kilometrille. Romutuspalkkion edellytyksenä on, että yhtä uutta henkilöautoa vastaan ostaja vie romutettavaksi yhden vähintään 10 vuotta vanhan auton. Aika harva ponnistaa sellaiseen alle parin tuhannen euron arvoisesta vaihtoautosta. Samasta firmasta tulevat myös sähköversion akut. ”Palvelu on erityisen hyödyllinen käytettyä autoa ostettaessa. Sillä pärjää hyvin liikenteessä. Pitävällä alustalla se kiihtyy nollasta sataan kilometriin tunnissa noin kymmenessä sekunnissa. Kovin vauhdikkaasti kosketusnäyttö ei kuitenkaan toiminut. Sieltä voi helposti tarkistaa onko jossakin automallissa erityisen paljon vikoja ja mahdollisesti välttää kalliita virhehankintoja”, Moottorin päätoimittaja Eila Parviainen toteaa. Voimalinjan toiminta on lähes saumatonta. Lopputulos vaikutti myös taloudelliselta. JARMO PALOKALLIO 12 perjantaina 14. Auton ulkonäkö ja etenkin takaluukun muotoilu viittaa maasto-ominaisuuksiin. KGM:n Torres sai nokalleen bensahybridin Torresin keula antaa voimakkaan vaikutelman, jota konepellin koristekahvat korostavat. JARMO PALOKALLIO Korealaisen KGM:n sähköinen Torres on saanut rinnalleen bensahybridin. Jakoketjun pitäisi periaatteessa kestää koko auton elinkaari, mutta jakohihnoille on määritetty vaihtoväli tai vaihtoikä. Renkaiden kunto voi vaikuttaa myös mahdollisten vakuutuskorvausten tasoon. Traficomilta haettavan palkkion voi siis saada, jos vanha auto on romutettu ja kaupat uudesta on sovittu lokakuun alun jälkeen. JARMO PALOKALLIO Autoliiton tyyppivikalista on hyödyllinen apu käytetyn auton ostoon. Automalleja vaivaavat tyyppiviat on jaoteltu neljään ryhmään: katsastuksessa havaitut viat, takaisinkutsuun johtaneet viat, tielle jättäneet tekniset viat sekä autonkäyttäjien ilmoittamat viat. Kotimaassaan Koreassa KGM on neljänneksi suurin autonvalmistaja. Tehoa autosta irtoaa 150 kilowattia. ”Henkilöautojen romutuskampanja alkaa juuri oikeaan aikaan. Toyota jyrää auto kaupan kärkisijoilla Toyotan osuus uusien autojen rekisteröinneistä kipusi peräti 22 prosenttiin. Tuossa hintaluokassa parin tonnin ylimääräinen täky tuntuu jo kivalta. ”Romutuspalkkio lisää sosiaalista oikeudenmukaisuutta, sillä romutuspalkkiolla uuden auton ostaneet ovat olleet tavallista useammin naisia, nuorempia ja pienituloisempia”, Kallio muistuttaa. Parasta olisi, jos vanteiden suoruuden saisi tarkastettua rengaskoneessa. marraskuuta 2025 LIIKENNE. Tietopankissa vierailun jälkeen auton ostoa harkitseva osaa varmistaa, onko kyseinen tyyppivika jo mahdollisesti korjattu. Lakiin kirjattiin, että romutettavan auton tulee olla romutusta välittömästi edeltäneen vuoden aikana liikennekäytössä yhtäjaksoisesti vähintään 10 kuukautta. Niissä on suurta vaihtelua autoja moottorimalleittain. Uskon sen tavoitteiden silti toteutuvan ajan kanssa”, arvio toimitusjohtaja Rami Kittilä Auto-Bonista. Päästöttömillä sähköja vetyautoilla palkkion suuruus on 2 500 euroa. Ratkaisu on järkevä, sillä maailman johtavaksi sähköautojen valmistajaksi nousevalla Bydillä riittää osaamista. Käytettyjen renkaiden ostaja voi yrittää tarkastella vanteen reunaa ja sitä, onko siinä kolhuja, halkeamia tai vääntymiä”, neuvoo Hiljander. Pienikin vääntymä vanteessa voi aiheuttaa tärinää ja kuluttaa auton alustaa. ”Romutuspalkkio ei ole mikään ketsuppipurkki. Etukäteen keskustelua herätti romutettavalle autolle sälytetty tiukka liikennekäyttövaatimus. Autoala odottaa, että romutuspalkkiolla liikenteestä poistuu jopa 9 000 vanhaa autoa. Kaikkineen autokauppa on osoittanut syksyllä lieviä piristymisen merkkejä. Auton hybridi-voimalinja on Bydin varastosta lainattu. Koko vuoden osalta Toyotan myynti on notkahtanut selvästi. Sitä voi siten hakea myös bensaja dieselautoihin. Hän pohtii, onko parin tonnin palkkio riittävän suuri kannustin uuden auton ostoon. Kymppikärjen automerkeistä tänä vuonna nousussa ovat olleet etenin Volkswagen ja Ford. ”Vaikka taloustilanne olisi tiukka, renkaiden kohdalla ei kannata säästää. Käytetyn renkaan ostossa monia riskejä Vanteiden kunto vaikuttaa sekä turvallisuuteen että ajomukavuuteen. Alavireinen on yksi tapa ilmaista, että uusien autojen kauppoja on tänä vuonna solmittu vähemmän kuin synkimpinä lamavuosina. Laki kattaa myös tänä vuonna lokakuun alun jälkeen tehdyt autokaupat. Tyyppiviat-palveluun on koottu tietoa eri automalleissa yleisesti esiintyvistä teknisistä vioista. Autojen tyyppiviat löytyvät Moottori-lehden verkkosivulta. Offset-luku kertoo, kuinka syvällä tai ulkona vanne istuu pyöräkotelossa. Sen osuus uusien autojen rekisteröinneistä kipusi peräti 22 prosenttiin. Se oli niiden osalta menestys. Tavaratilaa on 703 litraa. Käytetyn renkaan kulutuspinnan lisäksi kannattaa tarkastaa sen kylkimerkinnästä, milloin rengas on valmistettu. Se vaikutti varmatoimiselta ja melko loogiselta. KUVA: MARKKU VUORIKARI Pitkään kuusen alla tai ladoissa seisoneista autoista romutuspalkkiota ei saa. Ne voivat tuhota koko moottorin. Toyotan lisäksi takkiin ovat ottaneet Volvo, Mercedes-Benz ja Nissan. Mallitilaston kymppikärjestäkin puolet tuli Toyotan tallista. Torresin hybridi-koneessa polttomoottori toimii pääasiallisesti generaattorina, mutta kiihdytyksissä se ottaa myös omaa vetovastuuta. Muille jää vain rippeitä jaettavaksi. Maailma tuolla ei välttämättä pelastu, sillä kyseiset autot alkavat muutenkin olla romutusta vailla. Sen alusta sopii hyvin etenkin matka-ajoon, mihin pieni pehmeys tuo mukavuutta. KUVA: JAANA KANKAANPÄÄ ”Vanteiden vaurioita voi olla haastavaa nähdä.” KRISTIAN HILJANDER JARMO PALOKALLIO Autokaupan tilastot ovat kärjen osalta tylsää luettavaa, sillä Toyotan mallit rohmuavat sekä mitalliettä pistesijat. Vakionopeudensäädöt ovat oikealla ja äänipuoli löytyy vasemmalta. Tuottaja: Jarmo Palokallio jarmo.palokallio@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus Renkaiden heikko kunto lisää liikenneturmien riskiä. Romutuspalkkio kirittää autokauppaa Autoala toivoo romutuspalkkion vauhdittavan uusien autojen kauppaa. Auto on tilava sisältäkin. Pikkutavarat voi sijoittaa pohjan alle jäävää lokerikkoon. Kokonaisuutena uusien autojen myyntimäärä on silti jäämässä historiallisen alhaiseksi tänä vuonna. Sen mukaan esitys oli selkeä, eikä pykälä jätä asiaan tulkinnanvaraa. Haastajista vuosi on ollut vaikea Teslalle, Peugeotille, Hyundaille, Suzukille ja etenkin Opelille. Torresin hinta 1,5 litran hybridillä lähtee 39 390 eurosta. KUVA: MARKKU VUORIKARI Romutuspalkkion onnistuessa jopa 9 000 vanhaa autoa päätyy kierrätykseen. Opposition edustajat pitivät myös romutuspalkkion päästöjä vähentävää vaikutusta pienenä. Aiempaa tiukemmista ehdoista huolimatta palkkion odotetaan piristävän autokauppaa. Eduskunnan liikennevaliokunta pitäytyi alkuperäisessä esityksessä. Talvirenkaiden urasyvyys pitää lain mukaan olla vähintään 3 millimetriä. Toisaalta auto on kokoonsa nähden ketterä ajettava myös mutkateillä. Palvelusta löytyy noin puolentoista sadan automallin vikatiedot. Viime vuonna uusi sähköauto maksoi keskimäärin 56 000 euroa. Autokannan uusiutuminen parantaa turvallisuutta. Perusteluna oli, että vanhojen autojen liikennekäyttö vaihtelee tilanteiden mukaan. Uusien autojen kysyntä on ollut pitkään alavireistä”, toteaa toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä. Listaus on koottu useista eri lähteistä niin Suomesta kuin muualta Euroopasta. Toki halvempiakin vaihtoehtoja on. Kilpiin pistettiin enemmän uutta Toyotaa kuin kakkoseksi kiilannutta Škodaa ja pronssille jäänyttä Volkswagenia yhteensä. Vanteiden vauriot tuovat ohjaamiseen epävakautta ja voivat pahimmillaan johtaa ajoneuvon hallinnan menetyksen. Kuskin edessä kojelaudan keskellä on kosketusnäyttö, jonka takana on suurin osa toiminnoista. Käytettyjä renkaita vanteineen ostettaessa on syytä tarkistaa myös vanteiden kunto ja sopivuus omaan autoon. Auto on aavistuksen herkkä sutimaan. KUVA: JARMO PALOKALLIO Sisusta on pelkistetyn asiallinen. Ennen käytetyn auton ostoa kannattaakin tarkistaa, onko kyseiselle autolle mahdollisesti luvassa kallis remontti. Sen lisäksi palkintopallille nousivat Yaris ja Corolla. Lakiehdotusta arvioineet asiantuntijat pitivät 10 kuukauden yhtäjaksoista liikennekäyttövaatimusta turhan tiukkana. Romutuspalkkioon sopivan hintaisia vaihdokkeja ovat esimerkiksi vuosituhannen alun Opel Astrat, joilla on enää käyttöarvo jäljellä, tai vastaavan ikäiset paljon ajetut Toyotat. Valiokunta vetosi myös aiempiin kampanjoihin, joissa romutetut autot ovat pääosin olleet aktiivisessa liikennekäytössä. Autoalan näkemys noista asioista on toinen. Lokakuussa Toyota putsasi alkuvuoden lievän takkuilun jälkeen pöydän. Liian kuluneet tai omaan autoon sopimattomat renkaat ja vaurioituneet vanteet kannattaa jättää ostamatta. Ykkösenä keikkui Yaris Cross. Se tarjoaa räyhäkkäästi muotoillun vaihtoehdon tilavaa katumaasturia etsivälle ostajalle. Škodaa maahantuovan Helkaman toimitusjohtaja Maija Koskela on omassa arvioissaan vähän varovaisempi. Enempi on aina parempi. ”Jos vahinko sattuu johtuen rengasmääräysten vastaisista renkaista, se voi alentaa korvauksia, Hiljander sanoo. Noin 25 000 eurolla saa pieniä bensa-autoja. ”Romutuspalkkio on erinomainen tilapäinen laastari vanhenevan autokantamme ongelmaan ja toisaalta se kiihdyttää yksityistä kulutuskysyntää”, toteaa Kallio. Entistä useamman valmistajan paletista löytyy alle 30 000 euron sähköautoja. Aivan puhtaasti koeajo ei sujunut. Jakopään tila kuuluu muutenkin käytetyn auton oston yhteydessä tarkastettaviin asioihin. Nyrkkisääntönä voi pitää, että riski kasvaa, kun rengas on yli viisi vuotta vanha. Oppositiota se ei innostanut. Soraääniä esittäneet arvelivat, että romutuspalkkio tukee lähinnä hyväosaisia uuden auton ostajia. Eduskunnassa romutuspalkkio eteni hallituksen voimin. Edellinen romutuspalkkio kattoi myös sähköpolkupyörien hankinnan. Asemiaan ovat vastaavasti parannelleet Renault, Polestar, Dacia, Citoën, MG ja Cupra. Ohjekirjan suosituksista on silti hyvä pitää kiinni. Myös takapenkille mahtuu hyvin. Hybridi-Torresin keula on voimakkaasti muotoiltu. Sen ja suuren kokonsa ansioista auto ei todellakaan huku marketin parkkipaikan harmaaseen massaan. Kosketusnäytön tukena ratissa on normaalit painikkeet, mutta niiden järjestykseen pitää totutella. Tarkista automallin tyyppiviat ennen kauppoja JARMO PALOKALLIO Vanhojen autojen romuttamisesta alkaa taas saada palkkiota uuden auton oston yhteydessä. KUVA: JARMO PALOKALLIO ”Romutuspalkkio lisää sosiaalista oikeuden mukaisuutta.” TERO KALLIO Vaikka autokauppa toivoo lisää vauhtia romutuskampanjasta, sen ehtoja ja toimivuutta myös epäillään. Nelivedon puuttuminen rajaa auton todellisen käyttöalueen koville pinnoille ja sellaisille mökkiteille, joilla pärjää etuvedolla. ”Vanteiden vaurioita voi olla haastavaa nähdä. Heikkokuntoiset renkaat heikentävät sekä turvallisuutta että ajomukavuutta. Siihen pääsy vaikuttaa realistiselta kesäkeleillä ja siististi ajamalla
Turvatilihuijauksesta on ollut liikkeellä monia erilaisia versioita. ”Volyymit ovat käsittämättömässä nousussa. Ensimmäinen viesti voi tulla vaikka kodinkonemyyjältä, joka kertoo, että uhrin nimissä on ostettu tuhansilla euroilla tavaraa. Huijausviestejä lähetetään sähköpostina, tekstiviesteinä ja sosiaalisessa mediassa, ja niitä soitetaan perinteisinä puheluina. Näissä huijauksissa henkilö voi menettää jopa kaikki rahansa. Määrät ovat tähtitieteellisiä. Näyttelijä Jarmo Koski kertoi menettäneensä eläkesäästönsä sijoitushuijaukseen. Tarkkoja tilastoja ei ole, mutta vastikään esimerkiksi DNA kertoi, että he ovat estäneet puolessa vuodessa lähemmäs kahdeksan miljoonaa linkkiä haittaohjelmasivuille”, Saxholm kertoo. marraskuuta 2025 Euroissa mitattuna huijaukset lisääntyivät noin 40 prosenttia edellisvuoteen nähden, kertoo Finanssiala ry:n petosja rikostorjunnasta vastaava johtaja Niko Saxholm. Viime vuonna pankkien tietoon tulleissa tapauksissa suomalaisten rahaa menetettiin verkkorikollisille 62,9 miljoonaa euroa. KUVA: AINO SAARIKIVI Huijarit tulevat yhtä taitavammiksi, ja yhteydenotto voi tulla netin, puhelimen tai sähköpostin kautta. LUKEMISTO Maaseudun Tulevaisuus Erilaiset digihuijaukset ovat yleistyneet räjähdysmäisesti. Siihen ei voi tuudittautua, että huijauksen tunnistaisi kehnosta suomesta. ”Huijauksessa voi olla monta kerrosta. Jälkimmäisessä tapauksessa kyse oli tiettävästi niin sanotusta ”turvatilihuijauksesta”. Tänä syksynä aihe on tullut esille useiden julkisuuden henkilöiden kautta. Yhteydenotto voi tulla suomalaisesta numerosta ja hyvällä suomen kielellä. Tämän jälkeen henkilö ohjataan Gigantin turvallisuusasiantuntijalle, joka utelee, mikä on tämän käyttämä pankki.” Juttu jatkuu seuraavalla sivulla.. Jokainen on huijattavissa Pankkitilihuijauksen uhri ei saa todennäköisesti koskaan rahojaan takaisin. Juuri turvatilihuijauksia Saxholm pitää tällä hetkellä kaikista viheliäisimpinä. Rahat voi menettää hetkessä JUSSI VEHKALA 13 perjantaina 14. Tyypillisesti kaikki alkaa tekstiviestillä tai soitolla, jossa kerrotaan epäilyttävästä toiminnasta uhrin pankkitilillä. ”Kun miettii, että kyseessä on vain yksi teleoperaattori, ymmärtää että todellinen määrä on valtava.” Finanssialan kyselyn mukaan yli seitsemän prosenttia suomalaisista on menettänyt rahaa digihuijareille. Konkaripoliitikko Osmo Soininvaara ja Suomen Pankin entinen johtaja Erkki Liikanen joutuivat pankkitilihuijauksen uhreiksi
”Rikollisilla on käytössä niin paljon palveluita, että itse ei tarvitse osata kovinkaan paljoa. Romanssihuijauksen uhrin on mahdollista päästä velkajärjestelyyn ja sitä kautta henkisen toipumisen alkuun. Rikosilmoituksen tekeminen kannattaa, mutta harvoin poliisi saa syyllisiä kiinni. Markkinointikielto Käyttöön voi ottaa myös suoramarkkinointija puhelukiellon. Vieraasta numerosta tulee tekstiviesti: ”Hei äiti! Puhelin meni rikki ja tarvitsen rahaa.” Huijari sepittää tilanteen, jossa hänellä on jokin hätä ja rahaa tarvitaan juuri nyt. Osoitetiedot taas eivät kuulu kuin niille, jotka lähettävät odotettua postia. Velkaa on jo 25 000 euroa, ja aviomies on alkanut ihmetellä, miksi vaimo saa jatkuvasti kirjeitä pankeista. Kun massaa on riittävästi, välillä tärppää. ”Tämä on tällä hetkellä ainoa rikostyyppi, jossa syyllistetään uhria.” Ikäihmisiä pidetään alttiina digihuijauksille. Tunnettu romanssihuijareiden paljastaja Tuula Visa (s. Kauhukseen hän huomasi myös, että jotkut hänen ystävistään olivat hyväksyneet kaverilistalleen näitä lipeviä tyyppejä. Have I Been Pwned -niminen nettisivusto listaa tietomurtoja. Yksityinen numero ja salainen osoite Puhelinnumeron ja postiosoitteen voi muuttaa salaisiksi. Rikollinen voi ostaa viestien levittämisen ja komentopaneelin, joilla uhrien huijausta organisoidaan.” ”Huijauskampanjoita pystytään kohdistamaan Suomeen ympäri maailman. Rahamuulin tililtä rahat ovat kulkeutuneet ulkomaisille tileille eteenpäin. Erityisesti nuoret miehet lankeavat kryptovaluuttahuijauksiin. Jotkut romanssihuijarin lähestymiseen haksahtaneista ovat iäkkäitä, mutta joukossa on koulutettuja nelikymppisiä, naisia ja miehiä, sinkkuja, leskiä, eronneita ja naimisissa olevia. Romanssi päättyy vasta, kun uhri on korviaan myöten veloissa eikä pysty enää lähettämään lisää rahaa. marraskuuta 2025 Kun tieto on saatu, uhrille kerrotaan, että tämän pankista ollaan kohta yhteydessä. Näillä vinkeillä on mahdollista pitää sähköposti puhtaampana, eikä yllättäviä yhteydenottoja tule välttämättä yhtä paljon kuin ennen. ”Jonakin päivänä on mahdollista, että kenen tahansa ääni ja kuva videossa voidaan kloonata henkilöä vastaavaksi.” ”Tämän vuoksi pitäisin jo nyt tärkeänä sitä, että perheen sisällä mietittäisiin jokin tunnussana. Uhriksi joutuneet, toukokuu 2025 Timo Filpus Lähde: Finanssiala. Tapoja ehkäistä tietojenkalastelua MT TOIMITUS 14 perjantaina 14. ”Yleinen selitys on se, että ikäihmiset eivät ole digitaitoisia tai että he ovat liian luottavaisia. Puhelimeen asennetaan sovellus, johon tallennetaan kaikkien palveluiden käyttäjätunnukset ja salasanat. Rohkeimmat päätyvät antamaan vertaistukea saman kokeneille. Digitaalisuus ei ole näissä edes suuressa roolissa.” Sijoitushuijauksissa korostuvat nykyään kryptovaluutat. Facebook, Instagram tai deittisovellukset) Valesivustoilla netissä Muu, mikä 25% 35% 22% 9% 40% 47% Vakavimmassa tilanteessa huijarit saavat uhrin pankki tunnukset sekä vahvistus sovellukset haltuunsa. Jos tällaista havaitsee, pitäisi hälytyskellojen soida.” Tietoturva-asiantuntija Petteri Järvinen pitää nykyistä menettelyä epäoikeudenmukaisena pankkitilihuijausten uhreille. Ennen ihailijan saapumista Suomeen tarvitaan vain pieni summa rahaa.. Ikävän takaiskun jälkeen rahaa tarvitaan lisää. ”Huijarit ovat manipuloinnin mestareita. Oma lukunsa ovat huijaukset, joissa henkilön lähiomaista matkiva huijari pyytää rahaa. 7,3% vastaajista oli menettänyt rahaa digihuijauksen uhrina. Sovellus toimii pääsalasanalla, joka tulee pitää varmassa tallessa. Raha täytyy laittaa kaverin pankkitilille, koska oma puhelin on rikki. , digihuijausraportti toukokuu 2025 Kyllä ja olen menettänyt minulle merkittävän summan rahaa Kyllä, mutta menettämäni rahasumma ei ollut minulle merkittävä Kyllä, mutta pankki sai estettyä/ palautettua rahansiirron rikollisille Kyllä, salasanani/kirjautumistietoni päätyivät rikollisille, mutta en kärsinyt taloudellisia menetyksiä Minua on yritetty huijata, mutta en ole koskaan antanut mitään tietoja huijareille En ole koskaan joutunut huijausyrityksen kohteeksi 1,9% 5,4% 4,6% 4,8% 36,4% 46,8% Missä kanavissa olet joutunut digihuijauksen uhriksi. Tietovuotojen seuraaminen Tietoturvaan liittyvää uutisointia on hyvä seurata. Järvinen huomauttaa, että kukaan ei enää voi luottaa siihen, että esimerkiksi sosiaalisen median tililtä lähetetty viesti olisi oikeasti kaverilta tai perheenjäseneltä. Aikaisemmin nämä ovat olleet oikeiden suomalaisten tilejä. Komea herrasmies kirjoittaa ehkä hiukan omituista suomea, mutta puutteen korvaa hänen innokkuutensa lähettää viestejä toisensa perään: ”Olen rehellinen, hyväsydäminen, ahkera mies, joka tarvitsee tukea rakastavan naisen.” ”Olkoon onni ja ilo kumppaneita tänään ja aina. Seuraavaksi pankkivirkailijana esiintyvä huijari ohjaa uhrin laittamaan rahat uudelle avattavalle tilille ”turvaan”. Sillä voitaisiin varmistaa, että viestin lähettäjä tai soittaja on oikeasti se oma lapsi tai puoliso, jos asiasta herää pienikin epäilys.” Hyvin yleinen huijausviesti, jossa kerrotaan odottavasta paketista. 1942) tutustui ilmiöön jo vuonna 2007, kun alkoi itse saada viestejä amerikkalaisilta kenraaleilta. Tällainen huolimattomuusvirhe voi kuitenkin sattua melkein kenelle tahansa”, Järvinen sanoo. Koko tili saadaan kaapattua ja turvarajat muutettua. Miksi uskoo suuria tuottolupauksia ja asioi jonkun aasialaisen kryptopörssin kanssa.” Rahan lisäksi rikolliset voivat kalastella ihmisten tietoja, joita voidaan hyödyntää identiteettivarkauksissa. Näin numeron päätyminen esimerkiksi huijaussoittolistoille on epätodennäköisempää. Esimerkiksi sosiaalisen median tilejä kaapataan paljon. ”Jos huijauksen uhriksi joutuu, tappion joutuu kärsimään itse. Tavoite on kuitenkin aina sama eli rahojen varastaminen”, Saxholm selittää. Hän huomasi, että monilla heistä oli sama profiilikuva. KUVA: AINO SAARIKIVI MARI IKONEN Tietoturvaan voi suhtautua samalla tavalla kuin lompakon piilossa pitämiseen ruuhkaisilla turistikaduilla. Mikäli maailmalla tapahtuu laajoja tietomurtoja, on hyvä selvittää, onko ollut niiden kohteena. ”Takavuosina näistä puhuttiin paljon, nyt ne ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Aikaisemmin poliisina toiminut Niko Saxholm kertoo digihuijauksien olevan kansainvälistä rikollisuutta, jossa hyödynnetään isoa datamassaa ja automatiikkaa. Niiden asiantuntijat tietävät, että romanssihuijaukset ovat nykyään varsin yleisiä ja siinä mielessä uhriksi joutumista on turha hävetä. Tulkinta on se, että henkilö on ollut törkeän huolimaton. Tekoälyn kielimallien ansiosta palvelut ovat saatavilla kaikilla kielillä.” Soittoroboteilla pystytään lähettämään minuutissa kymmeniätuhansia kertoja samaa huijausviestiä. Nyt muuleja voi olla missä tahansa euromaksualueella (SEPA).” Kun aikaisemmin tilisiirroissa oli pankkien välillä viive, huijauksia voitiin estää jäädyttämällä tili. Salasanojen muistamiseksi voi käyttää salasanojen hallintaohjelmaa. Sen kautta voi sähköpostiosoitteen täyttämällä selvittää, onko omat käyttäjätunnukset päässeet vuotamaan. Osa romanssihuijauksista etenee sijoituspetoksiksi tai rahanpesussa avustamiseksi, jolloin asiasta kiinnostuu myös poliisi. Sähköistä allekirjoitusta voidaan käyttää esimerkiksi vakuudettomien pikavippien nostoon, joten rahojen menettämisen lisäksi uhrin kontolle voi tulla läjä velkoja maksettavaksi. Viime syyskuussa voimaan tullut EU:n pikamaksuasetus on pahentanut tilannetta. Jos oma salasananasi on 12345 tai vastaava, vaihda se heti. Tieto kryptovaluuttojen kuten bitcoinin toteutuneesta arvonnoususta voi hämärtää arvostelukykyä. Järvinen on samaa mieltä mutta lähestyy asiaa eri näkökulmasta. Jos salasana pääsee vuotamaan yhdestä palvelusta, rikollinen ei pääse samalla muihin palveluihin käsiksi. Myyntihuijauksia on edelleen paljon verkossa, esimerkiksi Tori.fi:ssä ja Huuto.netissä. Jokainen tapaus on omanlaisensa. Lähde: Tuula Visa, Tarja Hirvasnoro & Kai Hirvasnoro: Huijareiden paljastaja (Into Kustannus, 2025) ”Olen todella hulluna sinuun, kaikkeen sinuun” Romanssihuijaukset ovat yksi osa ammattimaista kansainvälistä verkkohuijausbisnestä. Mobiilivarmennetta käyttäessä ei liikutella pankkitunnuksia, jolloin riski niiden päätymisestä vääriin käsiin pienenee. Minkälaisiin yhteydenottoihin esimerkiksi pankeista voi sitten nykyään luottaa. Ensin tosin tarvitaan pieni, muodollinen rahasumma, pari tuhatta dollaria, jolla matkan esteet poistuvat. Salasanakäytännöt Jokaisessa palvelussa tulisi käyttää ehdottomasti omaa salasanaa. Huomaamatta jää se seikka, että vanhemmilla ihmisillä on yleensä rahaa. Rahat nostetaan käteisenä tai siirretään kryptopörssiin, jolloin jäljet katoavat. Näin puhelimeen ei tule soittoja, joita ei odota tai halua. Vaikka kaikki näyttäisi keskellä aurinkoista päivää turvalliselta, on vaarana, että lompakko katoaa taskusta hetkenä, jolloin sitä vähiten odotti. Jos rahansa menettänyt ei uskalla kertoa tapahtuneesta läheisilleen, hän voi ottaa yhteyttä esimerkiksi Takuusäätiöön tai Rikosuhripäivystykseen. Muuan keskisuomalainen nainen sai kymmenentuhannen euron sakot, mutta tästä huolimatta hän jatkoi nettiromanssiaan. Kansainvälistynyt, alihankintaketjuihin pohjautuva talous on läsnä myös rikollismaailmassa. Puhelun aikana haistellaan jatkuvasti, mikä on uhrin tilanne, ja tarinaa muutetaan sen mukaan. Linja on varsin tyly. Kaksivaiheinen tunnistautuminen Kaksivaiheinen tunnistautuminen on syytä ottaa käyttöön, jos sellainen on tarjolla. Mobiilivarmenteen käyttäminen Mobiilivarmenne on todella hyvä tapa tunnistautua julkisiin palveluihin. LUKEMISTO Maaseudun Tulevaisuus ”Anteeksi että keskeytin kommenttisi, mutta täytyy sanoa, että sinulla on loistava profiili ja kirjoituksesi on lukemisen arvoinen. Monet muut perinteiset digihuijaukset ovat voimissaan. Sama pätee sähköpostiin ja someviesteihin. Sitä voi käyttää, kun kirjautuu palveluihin, joissa ei halua kertoa varsinaista sähköpostiosoitetta. Ja edelleen lisää. Roskasähköpostiosoite Niin sanottu roskasähköpostiosoite tai kakkossähköpostiosoite on hyvä ottaa käyttöön. Rahat kelpaavat myyjälle, mutta tavaraa ei lähetetä tai sitä ei ole olemassakaan. Enää tämä ei ole mahdollista. Olkoon kuppisi täynnä elämän suloisinta.” Verkossa on myynnissä oppaita, joissa romanssihuijarin vuorosanat ovat valmiina. Näitä salasanoja huijarit kokeilevat ensimmäisenä. Varotoimena varallisuutta voisi jakaa esimerkiksi pitkäaikaistilille tai sijoituksiin. Vakavimmassa tilanteessa huijarit saavat uhrin pankkitunnukset sekä vahvistussovellukset haltuunsa. Uhrit ovat useammin miehiä kuin naisia Toukokuu 2025 Timo Filpus Lähde: Finanssiala. Tässä yhteydessä Järvinen korostaa, että huijauksen uhriksi joutuminen ei katso ikää. Turvatilihuijaukset sekä muut pankkitilihuijaukset ovat vain jäävuoren huippu vakavuudessaan. Tekoälyn nopea kehittyminen synkistää näkymiä entisestään, ja jatkossa oikean henkilön tunnistaminen voi olla vielä vaikeampaa. Viestit loppuvat siihen. Kun omat yksityiset tiedot päätyvät kerran nettiin, ne säilyvät siellä ikuisesti. , digihuijausraportti toukokuu 2025 Sähköpostin välityksellä Tekstiviestillä tai WhatsAppilla Puhelimessa (esim. ”Siinä tilanteessa uhri on tosi heikoilla. Erään lehtihaastattelun jälkeen Tuula Visaan otti yhteyttä yhdeksän naista eri puolilta Suomea. Huijauksille ei ole yhtä ja samaa kaavaa. Tämän vuoksi tulisi miettiä tarkkaan, mitä tietoa itsestään laittaa verkkoon. Kaikki ovet ovat rikolliselle auki”, Saxholm toteaa. huijaussoitot it-tuesta) Sosiaalisessa mediassa (esim. Kun luo salasanoja, kannattaa niissä käyttää isoja kirjaimia, numeroita ja erikoismerkkejä. ”Jotakin ikävää muka tapahtuu, jos et toimi välittömästi huijarin antamien ohjeiden mukaan. Jos jostakin syystä käyttäjätunnukset ja salasana pääsevät vuotamaan, huijarin tarvitsee vielä tunnistautua jollain muulla tavalla päästäkseen tiliin käsiksi. Tämä ei tietenkään kuulu pankkien, viranomaisten tai yritysten tapoihin. KUVA: JUSSI VEHKALA KUVAKAAPPAUS ”Perheissä olisi hyvä miettiä jokin tunnussana, jolla varmistetaan, että viestin lähettäjä on oikeasti oma perheenjäsen.” PETTERI JÄRVINEN Oletko joutunut digihuijauksen uhriksi. Yksittäiset summat ovat näissä pieniä, ja asia on tullut tutuksi. Raha on vielä usein tavallisella käyttötilillä, josta se on helppo putsata.” Järvisen mukaan tulisi miettiä, kannattaako kaikkia rahoja makuuttaa samalla tilillä. Nyt raha kulkee kymmenessä sekunnissa mihin tahansa pankkiin yhtenäisellä euromaksualueella. ”Sijoitushuijaustapauksissa voi kyllä katsoa peiliin. Rikolliset tarvitsevat pankkitilihuijauksissa ensimmäiseen tilisiirtoon rahamuulin tilin. Ne, joilta haluaa puheluja, tietävät kyllä numeron. ”Tämä helpottaa muuliorganisaatioiden kokoamista. Uutuuskirjassa Huijareidenpaljastaja (Into) kerrotaan esimerkiksi Tainasta, joka on ottanut kahta eri huijaria varten lainaa viidestä pankista. ”Nykyään pankkien viestintä on enimmäkseen sellaista, että ilmoitetaan asiakkaalle vain verkkopankkiin tulleesta viestistä eikä muuta.” Huijausyrityksiä yhdistää kaksi asiaa: kiire ja uhkailu. Estot Jos saat häiritseviä puheluita, voi numeron estää. Sijoitushuijausta voi arvioida vähemmän katalaksi rikokseksi, sillä henkilö itse tekee päätöksen sijoittamisesta. Sähköpostiosoitteet ja niiden käyttäjät pystyy estämään, minkä jälkeen häiriköt ja huijarit eivät voi ottaa enää yhteyttä näistä osoitteista. Mutta on niin surullista, ettemme ole ystäviä täällä Facebookissa.” Tämä on tyypillinen aloitus, jolla ”eversti”, ”insinööri” tai ”kirurgi” ottaa yhteyttä suomalaiseen naiseen sosiaalisessa mediassa. Huijauksen käsikirjoitus etenee nopeasti jumaloivaksi rakkaudentunnustukseksi, ja ihailija on valmis saapumaan Suomeen lemmittyään katsomaan. Alla luetellaan tapoja, joilla toimituksemme henkilöt pitävät huolta tietoturvastaan. Kun Visa vertasi naisten saamia viestejä, iso osa teksteistä oli sanasta sanaan samaa soopaa
Maailman valtioiden määrä riippuu laskutavasta, mutta yleensä niitä lasketaan olevan 197. Demokratiaan on sisäänrakennettuna ykseyden ihanne erilaisuudessa, kun taas diktatuureissa erilaisuus tukahdutetaan. Antti Hepo-oja täytti toiveet. 119: 46 KALENTERI 14.–20.11. Suomen 5,5 miljoonaa asukasta ovat sijoittautuneet asumaan niin, että yhdellä neliökilometrillä majailee keskimäärin noin 18 asukasta. marraskuuta 2025 HENGÄHDYSPAIKKA MATTI REPO matti.repo@evl.fi. ”En kykene elämään ilman hevosia. KUVA: TIMO HEIKKALA Antti Hepo-oja ja Matilda Tarjas toivovat tulevaisuudessa lapsia. Koko edellinen kausi on katsottavissa MTV Katsomossa. Hän on kokeillut myös suosittuja treffisovelluksia, mutta koki ne pinnallisiksi. Sitten hän tuumi, että mennään syteen tai saveen. Lisäksi se on pinta-alaltaan suurelta osin ihmisasutukselle sopimaton autiomaaja vuoristo-olosuhteiden vuoksi. Se on yksinkertaistus, mutta kyllä siinä ajatusta on. Myös monikulttuurisessa yhteiskunnassa ovat alakulttuurinsa. Hän on muuttanut pysyvästi Antin luokse. Hepo-oja harrastaa näyttelemistä kesäteatterissa ja pitää hevimusiikista. Tarjas puolestaan pelaa Minecraftia ja Counter-Strikea kavereiden kanssa Discordin välityksellä. ”Hevoshulluus alkoi seitsemänvuotiaana. Maailmaa pitää pelossa kolme valtiasta Suomessa voi halutessaan asua kunnon hajuraon päässä naapureistaan, sillä Suomesta ei ihan heti lopu pinta-ala kesken. Venäjä on näennäisdemokratia, jossa johtajan kanssa kilpailevien menestys estetään. Maatilan hommissa tykkään eniten olla lehmien kanssa, auttaa lypsyssä ja ajaa traktorilla.” 22-vuotias Tarjas on ammatiltaan eläintenhoitaja. Matilda Tarjas vastaa MT:n puhelinhaastatteluun marraskuussa Kestilästä. Mitä heikommat ovat yhteiskunnan sisäiset siteet, tai mitä korkeammat eri alakulttuurien raja-aidat, sitä hajanaisemmaksi yhteiskunta muodostuu. Mutta häviääkö erilaisuutta sietävän kansakunnan sisältä koskaan se pieni heimoyhteisö, joka haluaisi elää monimuotoisuuden sijasta ”monomuotoisuudessa”. Ammatiltaan eläintenhoitaja. Vaatii vaivaa astua oman kuplan ulkopuolelle ja rakentaa laajempia suhteita. Hyvällä tuurilla voi löytää itselleen kumppanin.” Matildasta tuntuu nyt, että Antti voi olla hänelle elämänmittainen mies. Rekrytointi uudelle Maajussille morsian -kaudelle on käynnissä 3.12. Tarjas on ehtinyt jo saada uusia tuttuja Kestilästä, ja hänellä oli myös ennestään kavereita Oulun suunnalla. Tarjas harkitsi hetken kirjeen postittamista. Harrastaa hevostenhoitoa, kirjojen lukemista ja tietokonepelejä. No nyt ei tarvitse enää kokea sitä uudestaan, kun minulla on jo mies.” Tarjas on koittanut pitää yhteyttä kuvausten päätyttyä Antin muihin puolisoehdokkaisiin Enniin ja Jennaan. ”Olen asunut muutamaan otteeseen kerrostalossa, eikä se ole todellakaan minun juttuni. Maatilalla on tulossa sukupolvenvaihdos lähitulevaisuudessa, ja työtä piisaa takuulla myös Matildalle. ”Antissa kiinnosti se, miten hän oli niin omistautunut eläimille, työlleen ja elämäntyylilleen. Hän suoritti peruskoulun jälkeen maatalousalan perustutkinnon Mäntsälässä Saaren kartanossa Hän on harrastanut ratsastusta jo 16 vuotta. Maailman harvimmin asuttu valtio on Keski-Aasiassa sijaitseva Mongolia, jossa asukkaita on keskimäärin vain kaksi per neliökilometri. ”Meillä oli oikeasti tosi hyvä porukka naisia. Maanantai: Eino ja Einari Tiistai: Tenho, Max ja Jousia Keskiviikko: Liisa, Elisa, Eliisa, Liisi, Elisabet ja Elise Torstai: Jari, Jalmari ja Jare Viikon sana Kuninkaittenkin edessä kerron arkailematta sinun liitostasi. Antti Hepo-ojan kotitila sijaitsee 15 minuutin ajomatkan päässä Väylänsaaren kylässä. ”Antissa parasta on se, että hän on rempseä, menevä ja tekevä persoona. Se vähän harmittaa.” Nykyään hän pääsee ratsastamaan Kestilässä kavereiden hevosella. Hevoset ovat hienoja eläimiä, mutta tulen juttuun myös lehmien kanssa. Myös Matilda herää tietenkin kellon pirinään, kun puoliso suuntaa aamulypsylle. Ps. Sellainen altistuu sisäisille ristiriidoille ja lopulta väkivaltaiselle valtataistelulle. ”Aamuherätykset ovat välillä vaikeita. Ilman minua Antti juoksisi vaan pää kolmantena jalkana.” Tarjas on kotoisin Tuusulasta, josta on autolla matkaa Kestilään noin kuusi tuntia. ”Oli ihan hirveää katsoa itseään telkkarista.” Matilda Tarjas haaveili aina maatilan isännästä. Toisessa päässä on laajapohjainen yhteiskunta, joka on kehittänyt yhteistä päätöksentekoa varten mekanismeja eri intressien yhteen sovittamiseksi. Euroopassa on niin maailmansotien kuin kylmän sodan jälkeen uskottu demokratian voittokulkuun, koska sellainen turvaa niin rauhan, ihmisoikeudet kuin tasa-arvon. Ahdasta on myös Etelä-Aasian Singaporessa, jossa yhdelle neliökilometrille mahtuu lähes 8 000 asukasta. Tykkään siitä, että on omaa rauhaa ja tilaa. Neljästä maajussista yksi löysi televisiosarjasta kumppanin itselleen. Seuraavaksi tiheimmin maailmasta on asutettu Bahrain ja Malediivit, ja viidennelle sijalle nousee Välimeren saarivaltio Malta. Oman ryhmän edunvalvonnasta ei johda itsestään selvää polkua yhteistyöhön toisenlaisten kanssa, vaan sopuisa yhteiselämä edellyttää sekä asenteiden että tekojen muutosta. Suomenkin poliittista elämää sävyttää jossain määrin sama jako. Antti on tosin hevosille allerginen. Kiina on yksipuoluejärjestelmä, jossa ylin johtaja näyttää suunnan. Minäkin tykkään tehdä fyysistä työtä ulkona. Synkkä tulevaisuus seuraa, jos demokratiassa turvaudutaan keskustelun ja kuuntelun sijasta demagogiaan eli kansankiihotukseen. Ainoa mikä minulta jäi etelään, oli tallityöpaikka ja pitkäaikainen luottohevonen. Kun televisiokamerat sammuivat kesällä, pariskunta lähti suoraan iltanavetalle. Janan yhdessä päässä on tiivis sukulaispiiri, jossa jäsenet tuntevat toisensa, heillä on yhteisiä intressejä ja he voivat helposti kantaa vastuun yhteisistä asioista. Olen mieluummin kotona kuin lähden johonkin baariin.” Matilda Tarjas päätti hakea Maajussille morsian -ohjelmaan, kun hän näki Antti Hepo-ojan esittelyvideon televisiossa. Asetelma oli silti vähän jännä, kun kaikki yrittivät Anttia omalla tavallaan. Kirjoittakaa ihmeessä, koska siinä ei menetä yhtään mitään. Monacolla onkin hallussaan asukastiheyden maailmanennätys, noin 19 000 henkeä neliökilometrillä. Hän löysi sarjasta kumppaniksi Antti Hepo-ojan. Mikäli menen Antin mukaan tilalle, niin jatkan siellä unia. Kristityiltä voi odottaa kykyä katsoa omaa piiriä laajemmalle ja tahtoa avata näköaloja muillekin. Kestiläläinen maitotilan nuori isäntä Antti Hepo-oja ja Matilda Tarjas ovat onnellisesti yhdessä. Tarjas viihtyy mainiosti piskuisessa Kestilässä, koska siellä ei ole liikaa ihmisiä. Kestilästä löytyy kaikki tarvittava, kuten K-kauppa vierestä. Maailmassa on kuitenkin myös valtioita, joissa naapurista ei kerta kaikkiaan pääse kovin kauas. LUKEMISTO Maaseudun Tulevaisuus Maajussille morsian -ohjelma on tullut tältä syksyltä päätökseensä. Suoritti peruskoulun jälkeen maatalousalan koulutuksen Mäntsälässä. Suomi on sen verran harvaan asuttu, että väljemmin asutettuja maita on Suomen perässä vain noin 30. Jos Anttikin on tottunut aamuherätykseen, niin minäkin totun ja raahaudun perässä autolle.” Puolison työpäivä päättyy iltakuuden maissa, jolloin Hepo-oja hurauttaa Kestilän-kotiin, entiseen mummolaansa. Lähde: WorldAtlas TUOVI MÄKIPERE TIESITKÖ. Minä olen ehkä vähän rauhallisempi, joten täydennämme toisiamme. Pikkuvaltio Monaco Etelä-Euroopassa on vain noin kahden neliökilometrin kokoinen, mutta pikkuinen ruhtinaskunta on houkutellut melkoisesti asukkaita. Lisäksi Tarjaksen isäpuoli on kotoisin Lapin Kemijärveltä. Tarjaksella on kuitenkin suunnitelmana hankkia tulevaisuudessa oma hevonen Hepo-ojan tilalle. asti. Demokratioissakin ollaan erimielisiä, mutta niissä on myös välineitä sitouttaa kansalaisia toisiinsa vapaaehtoisesti. 15 perjantaina 14. Asukastiheys on korkein Monacossa Nimipäivät Perjantai: Iiris Lauantai: Janina, Janika, Janitta ja Janette Sunnuntai: Aarne, Aarno ja Aarni. ”Voin ehdottomasti suositella ohjelmaan osallistumista, jos kiinnostuu jostain maajussista. Jopa kirkossa käydään sisäistä vääntöä samankaltaisten leirien välillä. Normaaleina viikkoina Hepo-ojan herätyskello hälyttää aamulla kello 4.35 Kestilän taajamassa. JUHO MÄKELÄ Yhteiskunnan kehitystä on joskus luonnehdittu jatkumolla heimosta kansakuntaan. Tällaisissa lilliputtivaltioissa myös asukastiheys saattaa kohota hurjiin lukemiin. Kotoisin Tuusulasta. Se ei ole ongelma, jos teemme tilalle erillisen tallirakennuksen.” Tarjas ja Hepo-oja ovat molemmat ahkeria kirjojen lukijoita. ”Olemme tehneet Antin kanssa jo yhdessä aamuja iltanavetoita. ”Viestittely on ollut valitettavasti vähän yksipuolista. Asuu nykyään Kestilässä. Eräiden eurooppalaisten tutkimusten mukaan kuitenkin juuri kirkkojen jäsenillä on keskimääräistä korkeampi luottamus yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja päätöksenteon toimivuuteen niin paikallisella kuin valtiollisella ja kansainvälisellä tasolla. Matildasta tuli maajussin morsian Matilda Tarjas on todellinen hevoshullu, mutta hän pitää myös lehmistä. ”Oli ihan hirveää katsoa itseään telkkarista.” Farmiviikon kahdenkeskisten treffien jälkeen Tarjas oli aika varma, että Antti valitsee hänet. Monissa Euroopan maissa on kasvanut Yhdysvaltain kaltainen jyrkkä poliittinen kahtiajako. Perheenjäsenet ja ystävät ovat kuitenkin kehuneet myöhemmin, että hän osasi olla oma itsensä. He haaveilevat tulevaisuudessa myös lapsista. Jos haluaa käydä isommassa kaupungissa, Ouluun on vain tunti matkaa.” Antti ja Matilda asuvat Kestilän keskustassa. Kotitöiden ohessa Tarjas kuuntelee mielellään äänikirjoja ja podcasteja. Mutta kumpi kestää tai estää niitä tehokkaammin, liberaali demokratia vai yksinvaltaisuus. Olisi kiva, jos hekin kyselisivät joskus, miten Kestilässä menee.” Matilda Tarjas kertoo, että hänellä oli ennen Hepo-ojaa yksi pidempi parisuhde teini-iässä. Kolumnin kirjoittaja on Tampereen hiippakunnan piispa. Ääriolosuhteet selittävät myös, miksi Namibia, Australia ja Islanti seuraavat Mongoliaa maailman harvimmin asuttujen maiden listalla. Mongolian asemaa harvan asumisen tilastokärjessä selittää, että maa on varsin suurikokoinen ja vähäväkinen. Vanhat oikeisto ja vasemmisto ovat korvautuneet iskusanoilla Maga ja woke. Mutta nyt maailmaa pitää pelossa kolme suurta yksinvaltaisesti johdettua maata. KUVA: TIMO HEIKKALA MATILDA TARJAS 22-vuotias Matilda Tarjas osallistui Maajussille morsian -ohjelmaan. Olen aina haaveillut, että saisin kumppaniksi maatilan isännän.” Televisiokameroiden edessä esiintyminen stressasi ja jännitti häntä. Hän pyörittää karjatilaa kaksin isänsä kanssa. ”Maalaiselämä sopii minulle hyvin. Tarjas asui viimeksi Uudellamaalla isänsä luona, joten hänen oli helppo muuttaa yhteen Hepo-ojan kanssa. Yhdysvallat on demokratia, jonka johtoon voi nousta valheita vilisevällä retoriikalla ja virkaan päästyä alkaa keskittää valtaa itselle. Tilalla on noin 100 hehtaaria peltoa viljelyksessä ja 52-paikkainen parsinavetta
Se ei ole iso investointi, ja varsinkin monet nuoret haluavat maksaa ostoksensa itsenäisesti.” Pyheen kyläkauppa on auki viikon jokaisena päivänä, mutta ovet menevät kiinni kirkollisina juhlapyhinä. Seilan mukaan kauppaan murtauduttiin aikaisemmin pari kertaa vuodessa, kun alkoholia vielä sai. Kyläkauppatukeen varatut määrärahat ovat vähentyneet tällä hallituskaudella. Pyheen kyläkaupalla ei myydä lainkaan alkoholia, tupakkaa ja Veikkauksen tuotteita. Jämbäck muistuttaa, että metsä on ollut suomalaisille tärkeä tuki ja turva vuosisatojen ajan. ”Aikaisempi kauppias sai kyläkauppatukea, mutta hallituksen säästöpäätökset lakkauttivat myös häneltä kyläkauppatuen täysin yllättäen vajaa kaksi vuotta sitten. Hänen mielestään kyläkauppa on myös vihreä ja taloudellinen valinta, sillä Turun ja Raision marketteihin autoilu maksaa ja aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä. Asiakkaat kyllä ymmärtävät, että meillä ei ole tonnikalaa kaupan.” TARMO SEILA Varsinais suomalainen kyläkauppa Mynämäellä luopui varkauksien vuoksi tupakasta ja oluesta. Muistan kuinka itse kauan sitten astuessani New Yorkissa ensimmäisen kerran Port Authority -bussiterminaalin sisuksista ulos Manhattanille koin erikoisen tunteen, että olin tullut paikkaan, joka oli samalla kertaa sekä täysin uusi että silti jotenkin tuttu. Uusi kauppias on otettu kylällä hyvin vastaan. Kyläkaupan yhteydessä sijaitsevassa kahvilassa myydään täytettyjä sämpylöitä, ruisleipiä ja patonkeja. Ihan kaikki amerikkalainen ei kuitenkaan ole Euroopassakaan kelvannut. Mieleenpainuvinta kirjassa ei ole kuitenkaan ole itse tarinat, vaan ajatukset jäävät pyörimään alkusanojen ensimmäisiin lauseisiin. JUHO MÄKELÄ Erkki Jämbäck: Metsomaita ja eräpolkuja. Hän myös asuu kaupalla. Työura alkoi kuitenkin opiskeluaikoina 1980-luvulla Hesburgerin grilliltä, jonne hänet palkkasi grillillä tuolloin työskennellyt Heikki ”Hese” Salmelan puoliso Kirsti Salmela. Niissä Seila suosii kotimaisia pakkaajia. ARVIO Eräkirja kulkee läpi metsomaat ja eräpolut EIJA VALLINHEIMO eija.vallinheimo@mt.fi MYNÄMÄKI Pyheen kyläkaupalla on puolenpäivän maissa lokakuisena keskiviikkona pientä ruuhkaa. Pyheen kyläkauppa on itsenäinen eikä kuulu mihinkään ketjuun. Jotkut ajattelevat vanhakantaisesti, että he eivät edes halua myydä tuotteitaan pienille kaupoille”, Seila kertoo. Kauppa sijaitsee otollisella paikalla Kustavintien ja Pyhäntien risteyksessä. Ensin hän seurasi metsässä isänsä kintereillä, ja ensimmäinen pyy ammuttiin turvallisesti isän sylistä. Ainakin kirjan mukana voi matkata pohjoisten metsien ja soiden keskelle, paikkoihin, joissa Jämbäck on voinut iloita juurillaan olemisesta. Vaikka englannin kieli ja tähtilippu yhdistävätkin, variaatio ajattelun ja olemisen tavoissa osavaltioiden välillä on todella suurta. Toukokuussa ja kesäkuussa Kustavintiellä kulkee yhtenäinen autojono perjantaisin. ”Olen intoa täynnä. Asiakkaat kyllä ymmärtävät, että meillä ei ole tonnikalaa kaupan”, hän sanoo. Kaupan läheisessä Pyhän koulussa on 35 oppilasta ja Tavastilan koulussa 85 oppilasta. Elämä ja asenteet eurooppalaisella maaseudulla eivät lopulta hirveäsi eroa esimerkiksi Nebraskasta, Idahosta, Etelä-Dakostasta tai Iowasta. marraskuuta 2025 KOLUMNI MARKKU JOKISIPILÄ jokisip@utu.fi. Monesti tämä nykyään toteutuukin. KUVA: JARNO MELA Kyläkaupan yhteydessä on suosittu kahvio. Soihtu oli nyt ojennettu eteenpäin.” Tarinoihin on tallennettu myös Jämbäckin isänsä kanssa tekemä metsästysreissu, jonka aikana isä ampui viimeisen teerensä. ”Kylällä asuu paljon lapsiperheitä, ja lähiseudulla on runsaasti maatiloja. Pyhe on kyllä niin maaseutua kuin olla ja voi”, Tarmo Seila sanoo. Elintarvikkeiden sisäänostohinnat ovat Seilan mukaan keskeinen asia, jotta kyläkaupat voivat pärjätä kilpailussa. Alkuun joudun tekemään pitkää päivää, mutta se ei ole ongelma, koska asun itse kaupalla.” Tarmo Seila kertoo lopuksi ilouutisen. ”Valtiovallan pitäisi edistää sitä, että kauppapalvelut säilyvät lähellä ihmisiä. Sen verran kuitenkin olen kärryillä, että Taylor Swiftin, Billie Eilishin ja Ariana Granden kaltaiset amerikkalaiset supertähdet ovat erittäin suosittuja myös Euroopassa. ”Kesä on kyläkaupalle vilkkainta aikaa. Country on Yhdysvalloissa iso asia. Ihmisiltä pitäisi kysyä papereita, kaupassa ei saisi olla töissä alle 18-vuotiaita nuoria ja se voisi myös karkottaa lapsiperheitä”, hän perustelee. Täällä asuu ihmisiä, jotka ovat vuosikausia ostaneet lähes kaikki ruokaostoksensa kyläkaupalta”, Seila iloitsee. ”Katsellessani poikani pulppuavaa intoa ja innosta loistavia silmiä tiesin, että suvun metsästysperinne jatkuisi. Miesporukka turisee kuulumisia kaupan kahvilassa, ja lapset veikkaavat kurpitsan painoa Halloween-kilpailussa. Pyhe on Mietoisten alueen toinen kyläkeskus, ja siellä sijaitsee kaupan lisäksi kyläkoulu, päiväkoti ja thaimaalainen ravintola. Tämä matka määrittää meidät ihmisinä ja jättää jälkensä tähän maailmaan. ”Elämä on matka, jossa tärkeintä on se, mitä tapahtuu alun ja lopun välillä. KUVA: JARNO MELA Tarmo Seila esittelee kyläkaupan valikoimaa. ”Pyheen kyläkauppa on lähin kauppa tuhansille ihmisille. KUVA: JARNO MELA Pyheen kyläkauppa sijaitsee otollisesti kahden tien risteyksessä. Millaisia jälkiä uudet kulkijat pääsevät jättämään. LUKEMISTO Maaseudun Tulevaisuus Olen täällä Seattlessa miettinyt usein sanontaa, jonka mukaan Suomi on Euroopan amerikkalaisin maa. Kauppatyö on tuttua, sillä olen ollut myös hyllyttämässä, kassalla ja ravintolapuolella.” Seilan mukaan Pyheen kyläkaupalta hankitaan tasaisesti kaikenlaisia peruselintarvikkeita, kuten lihaa, maitoa, vihanneksia, leivontatarvikkeita ja keksejä. ”Viimeiset 16 vuotta vastasin Turun osuuskaupalla it-järjestelmistä. KUVA: VÄYLÄKIRJAT 16 perjantaina 14. Kyläkauppa myy vain kotimaista ruokaa Läheisen kyläkoulun opettaja Iiro Leino kävi ostamassa kokouseväät Pyheen kyläkaupalta. Seila osti kauppakiinteistön itselleen vuonna 2009, ja edellinen kauppias toimi tiloissa vuokralla. Seila aloitti Mynämäen Mietoisissa sijaitsevan kyläkaupan yrittäjänä syyskuussa. Kirja noudattaa eräkirjoista tuttua kaavaa: kirja koostuu lyhyistä tarinoista, joissa kuvaillaan tarkasti esimerkiksi sitä, miten aamuviideltä lähdetään etsimään metsoa syyssoitimelta. Countryn pääkaupungin Nashvillen musiikkiteollisuuden taloudellisen vaikutuksen arvioidaan olevan jopa 8,5 miljardia euroa vuodessa ja työllistävän 55 000 ihmistä. Kaikki tuotteet ovat kotimaisia. Taylor Swift toki aloitti country-artistina, mutta siirtyi jo ajat sitten valtavirtapopin puolelle. Lähimpään ruokakauppaan on Pyheltä matkaa noin kymmenen kilometriä. Kustavintiellä kulkee keskimäärin 6 000 autoa vuorokaudessa ja Pyhäntiellä noin 1 000 autoa vuorokaudessa”, Seila kertoo. – – Meidän jälkeemme tulee jälleen uusi aika, joka häivyttää meidän jälkemme ja antaa tilaa uusien kulkijoiden tehdä jäljet omille poluilleen.” On suorastaan pakahduttavaa lukea siitä, miten Jämbäckin oma metsästyspolku alkoi Pentti-isän ja Eino-papan opastuksella. Jos jotain täällä olen ymmärtänyt, se kuitenkin on se, ettei mitään yhtä Amerikkaa ole olemassakaan. Kotimaisuudesta on jouduttu antamaan hiukan periksi, koska kahvila ilman kahvia ja teetä ei oikein toimi. Kyläkauppakin nostaa asuntojen arvoa”, hän muistuttaa. Tytär on viimeisillään raskaana, joten kyläkauppiaasta on tulossa kohta isoisä. Puhumattakaan Metallican, Guns N’ Rosesin ja Van Halenin kaltaisista stadionrockin jättiläisistä tai ikiklassikoista kuten Beach Boys, Doors tai Boston. Tarmo Seila aloitti kaupan pyörittämisen yksin, mutta jatkossa hän aikoo palkata avukseen vakituista ja osa-aikaista henkilökuntaa. Morgan Wallen, Luke Combs ja Blake Shelton ovat valtavan suosittuja, ja jopa Beyoncén ja Post Malonen kaltaiset valtavirtatähdet ovat levyttäneet countrya. ”Käyn aika usein kyläkaupalla. Ihmiset käyvät kyllä nykyään mökeillä ympäri vuoden niin pitkään, kun ei tarvitse tarpoa lumihangessa.” Mietoisissa oli vajaat 1 700 asukasta, kun kunta liitettiin Mynämäkeen vuoden 2007 alussa. Tarmo Seila aloitti kauppiaana syyskuussa. Toisaalta saattaa olla niinkin, että meillä Eppu Normaali ja Popeda ovat täyttäneet tämän ruudun. ”Toivon, että tavarantoimittajat myisivät tuotteet suunnilleen samalla hinnalla isoille ja pienille kaupoille. ”Kaupalle tuli esimerkiksi juuri myyntiin kolme laatikkoa kananmunia Mynämäeltä ja tomaatteja viereiseltä puutarhalta. Kahvila on tärkeä kokoontumispaikka Mietoisissa. Seilan mukaan läheisen kyläkoulun ja päiväkodin säilyminen on elintärkeää myös kaupalle. On hämmentävää, miten tarkasti Jämbäck kuvailee jokaisen jäisellä sammalella rouskuvan askelen. Pyheen kyläkaupan erikoisuus on se, että kaikki myytävät elintarvikkeet on valmistettu Suomessa. Tarinat pohjautuvat hänen pitämiinsä metsästyspäiväkirjoihin, joita hän on kirjoittanut 1970-luvun alusta nykypäivään. Country on patriootista ja konservatiivista musiikkia. Kauppias voi näin ollen päättää itse, mitä tuotteita ottaa valikoimiinsa. KUVA: JARNO MELA ”Se on myös mainosvaltti. Lapset puolestaan ostavat karkkeja. Haen täältä aina kokoussämpylät, ja kahden kyläkoulun yhteinen oppilaskunta on pitänyt kaupan kahvilassa myös palavereita. Country-musiikki ei ole ikinä onnistunut tunkeutumaan eurooppalaisille markkinoille, vaikka se Yhdysvalloissa huippusuosittua onkin. Väistämättä tulee kuitenkin pohtineeksi, kuinka monessa perheessä tilanne on enää sellainen, että nuori pääsee aloittamaan metsästystä isänsä ja isoisänsä opastuksella. Metsässä ovat juuremme ja niitä perinteitä metsästysharrastus vaalii. Kolumnin kirjoittaja on poliittisen historian professori Turun yliopistossa. Ennen kyläkauppiaaksi ryhtymistä Tarmo Seila työskenteli vuosikymmeniä Turun osuuskaupalla. ”Se on myös mainosvaltti. Tarmo Seila käy vähän väliä kassan takana palvelemassa asiakkaita. Tämä on erikoinen asia. 178 sivua. Eurooppalainen maaseutukulttuuri on toivottanut tervetulleeksi John Deeren, Case IH:n ja New Hollandin kaltaiset amerikkalaisbrändit, mutta puimurien ja traktorien hyteissä, olohuoneista puhumattakaan, amerikkalaista countrya ei juuri kuunnella. Länsieurooppalaisesta liberaalista ja vasemmalle kallistuvasta näkökulmasta se näyttää punaniskaiselta nurkkakuntaisuudelta. Haastattelun aikana kyläkaupalla sattuu poikkeamaan Iiro Leino, joka toimii luokanopettajana ja johtajaopettajana kahdella Mietoisten kyläkoululla. ”Alkoholista voisi tulla kaupalle tuloja, mutta minä näen siinä enemmän ongelmia. ”Lapsiperheet eivät halua mielellään muuttaa kylälle, jossa ei ole koulua. Johnny Cash muodostaa jonkinlaisen poikkeuksen sääntöön, mutta ikoniselle Willie Nelsonillekin Atlantti on ollut liian leveä kunnolla ylitettäväksi. Metsästysmahdollisuuksiakaan ei ole Etelä-Suomesta helppo löytää. Kantri tulee, kantri tappaa Metsomaita ja eräpolkuja on Erkki Jämbäckin kokoama muistelmateos. Silti olen aina ihmetellyt, miksi esimerkiksi Seinäjoella tai Lapualla ei ole kehittynyt omaa country-kulttuuria. ”Haaveilen siitä, että jatkossa meillä olisi palvelukassan lisäksi myös itsepalvelukassa, kuten isoissa kaupoissa. Lisäksi Seila pyrkii suosimaan lähiruokaa ja paikallisten pienten tuottajien elintarvikkeita. Vuosia myöhemmin hän opetti oman poikansa samalla tavoin ja siirsi vähitellen innostustaan ja osaamistaan omalle pojalleen. Väyläkirjat. Amerikkalainen viihdeteollisuus dominoi maailmanmarkkinoita ja monien USA-käsitykset perustuvatkin elokuviin, televisiosarjoihin, musiikkiin ja videopeleihin. Lukijan on helppo kuvitella astelevansa Jämbäckin perässä metsässä. Ruokaviraston mukaan tukea myönnetään vain harvaan asutulla maaseudulla ja ydinmaaseudulla sijaitseville kaupoille. Se on monella tavalla hyvä asia yhteiskunnalle”, Seila sanoo. Aktiiviset asukkaat pitävät kaupan vieressä kesäperjantaisin myös Pyhen kylätoria. Maaseutua Euroopassa on edelleen paljon, ja monista EU-maista löytyy meikäläisen keskustan kaltaisia vahvoja agraaripuolueita. Oppilaat ostavat varsinkin kesällä kyläkaupasta jäätelöä”, Leino hymyilee. Meillä ei myydä Eldoradoa ja Pirkkaa.” Kyläkaupan tilat ovat rajalliset, joten tuotteiden kotimaisuus on myönteinen keino rajoittaa valikoimaa. Täällä sanotaan, että Amerikka on mantere, joka teeskentelee olevansa maa. Kuuntelen paljon musiikkia, mutta en juurikaan ole päivittänyt musiikkimakuani enää 1990-luvun jälkeen
Esimerkiksi kansallispuistoihin tehtiin viime vuonna yhteensä 3,6 miljoonaa käyntiä. Tulevina vuosina valtion lisäsäästöt leikkaavat Luontopalveluiden rahoitusta noin 3,8 miljoonalla eurolla. ”Ennen erämaavaellusta kannattaa tarkistaa nettisivuiltamme palveluiden ajantasainen tilanne ja suunnitella kulkemiset sen perusteella.” Lemmenjoen kansallispuistossa Paaraskallan huonokuntoinen autiotupa poistettiin käytöstä ja Matti Mustan kämppä muutettiin nähtävyyskohteeksi jo useampi vuosi sitten. Ollessaan suota äestämässä kuuli nuorukainen koiransa vähän matkan päässä oudosti haukahtelevan. Ja päinvastoin. Lisää säästöpaineita tulee Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) rahoituksen päättymisestä. Tuloksena voi olla satoja vuosia elävä tammi. Äänestyksessä menivät äänet tasan 8–8, joten arvan piti ratkaista. Rintaja munasarjasyöpä kehittyy imettäneelle harvemmin. Päätyessään karuun kasvupaikkaan tammi ei Suomen ilmastossa aina venähdä kovin suureksi, mutta parhaimmillaan närhen talvikätkössä saattaa olla alku puulle, joka elää satoja vuosia ja kasvaa lopulta yli metrin paksuiseksi jättiläiseksi. Tiedelehti Naturessa juuri ilmestynyt tutkimus pureutuu sen selvittämiseen. Muiden autiotupien sulkemisia ei siellä ole näköpiirissä. Arpa lankesi Helsingin hyväksi. Retkeilyinfran vähentäminen tuntuu arveluttavalta myös turvallisuuden näkökulmasta. Se oli suuri maakotka, jonka siipien väli oli yli tavallisen miehen sylen. Syksyllä ennen lumen tuloa närhet ahkeroivat pihoilla ja puistoissa. MARI IKONEN Närhestä ei voi erehtyä: naakan kokoinen ilmeikäs varislintu on höyhenykseltään tiilenpunainen, ja sen kyljessä erottuu hohtavan sininen siipipeili. Tukit kaadetaan kuluvana talvena, joten paikkakunnan, väestöllä tulee ansiotyötä kohtalaisesti. Närhi kuuluu samaan garrulus-sukuun kuin lähisukulaisensa kuukkeli. Vain 4 maalaiskuntaa lienee ottanut vakuutuksen Kansassa. Närhi on myös taitava matkimaan muiden lintujen, kuten haukkojen ääniä. Metsähallituksen Luontopalveluiden yhteyspäällikkö Olli Sipponen muistuttaa, että erämaahan ei pidä lähteä ilman omaa majoitetta tai riittäviä eräja suunnistustaitoja. marraskuuta 2025 LÄÄKÄRIN PALSTA. Mikä siinä onkin, että mitä kauniimpi lintu, sitä rumempi ääni. Linnut löytävät kätkönsä maaston tuntomerkkien avulla. Ensin analysoitiin leikkauksessa poistettuja rintoja. Kun syysmetsässä kuulee rääkäisyn, sitä voi ajatella kuin synnytyksen äänenä. Vankien avulla on korjattu pitkospuita, kunnostettu tupia ja kuljetettu tulipaikoille polttopuuta. Närhi on runsaimmillaan maamme eteläisissä osissa, ja laji harvinaistuu kohti pohjoista mentäessä. Lisäksi niillä on päässään kolmiulotteinen karttakuva. Vähemmän kaunis on närhen rääkäisy. Närhen talvikätkössä on uuden puun alku Närhi selviytyy kevääseen talvikätköjensä ansiosta. Maatalouskorkeakoulun paikkakysymys oli torstaina käsiteltävänä maatalousvaliokunnassa ja äänestyksellä tuli ratkaistavaksi, perustetaanko maatalouskorkeakoulu pääkaupunkiin (mikä merkitsee myös sen perustamista pääkaupungin välittömään läheisyyteen), vaiko maaseudulle. KUVA: JUHO RAHKONEN Närhi on taitava matkimaan muiden lintujen, kuten haukkojen ääniä. ”Asiakasturvallisuus on aina mukana arvioinnissa, samoin kohteen saavutettavuus, reittien ja rakenteiden merkitys luontoarvojen turvaamiselle sekä esteettömyys. KUVA: TUIJA MANNERI ”Asiakas turvallisuus on aina mukana arvioinnissa.” OLLI SIPPONEN Metsähallitus säästää ja se näkyy esimerkiksi autiotuvissa, pitkos puilla ja tulipaikoilla. Aina se kuitenkin pakeni minua ja hävisi havumetsän uumeniin, ennen kuin sain otettua kuvia. Olin toisinaan nähnyt vilaukselta tämän varislinnun. ”Matalan kynnyksen kohteita löytyy esimerkiksi suurten matkailukeskusten läheltä. Niitä oli vielä viisikymmentä vuotta synnytyksen jälkeen. ”Tarkastelemme retkeilyrakenteiden kattavuutta maantieteellisesti, jotta kansalaisille löytyy jatkossakin retkeilymahdollisuuksia kohtuullisen matkan päästä.” Arvioinnissa otetaan huomioon myös luontoarvoihin ja kulttuuriperintöön liittyvät, osin lakisääteiset velvoitteet sekä Lapissa saamelaisten kotiseutualueeseen liittyvät erityiskysymykset. Äidille se näyttää olevan yllättävästi ja monella tapaa terveellistä. Myös aikuisiän diabeteksen todennäköisyys pienenee sitä enemmän, mitä pidempään imetys jatkuu. TUOVI MÄKIPERE MT 100 VUOTTA SITTEN Maatalousoppia Helsinkiin 17 perjantaina 14. Närhi onkin melkoisen arka lintu, jonka kuvaaminen on paljon vaikeampaa kuin kesyn kuukkelin. Viimeksi mainittu on jo siirtynyt Limingan kunnan omistukseen. Ne eliminoisivat syöpäsoluiksi muuttuneet solut. Viesti on, että imetyksen jälkeen rintaan kertyy immuunipuolustuksesta vastuussa olevia valkosoluja, CD8 T -lymfosyyttejä, jotka näyttävät säilyvän rinnoissa vuosikymmeniä. Lisäksi otetaan huomioon retkikohteen merkitys lähivirkistykselle ja matkailulle”, Sipponen sanoo. Jo vuonna 2024 Luontopalvelujen rahoitus pieneni 11,8 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Kasvaimet olivat pienempiä ja niissä oli enemmän T-soluja imettäneillä hiirillä verrattuna hiiriin, jotka eivät olleet imettäneet. ”Nuorttin retkeilyreitin varrelle jäävät retkeilypalvelut ovat toisiinsa nähden kohtuullisen matkan päässä, välimatkat ovat keskimäärin 6–7 kilometriä.” Sipposen mukaan myös Kemihaaran alueella on tiheä tupaverkosto suhteessa alueen sijaintiin. Tammenterhot itävät syksyllä heti kätkemisen jälkeen. KUVA: MARKKU VUORIKARI Muun muassa retkeilyreittien polttopuuhuoltoa vähennetään osana Metsähallituksen Luontopalveluiden säästöohjelmaa. Närhi on paikkalintu, mutta se lähtee toisinaan vaellukselle. Pienemmän rintasyöpäriskin ja imetyksen linkki on ollut tiedossa pitkään. Suomessa suositellaan vauvoille täysimetystä 4–6 kuukauden ikään asti. Todennäköisesti terho on kulkeutunut sinne närhen mukana. LUKEMISTO Maaseudun Tulevaisuus Metsähallitus sulkee autiotupia, poistaa pitkospuita ja lakkaa huoltamasta osaa tulipaikoista. Närhi ei kuitenkaan muista kaikkia kätköjään, joten osa terhoista ja siemenistä jää maahan. Syksyisin närhet kaivelevat perunapeltoja ja etsivät pelloille jäänyttä viljaa. Yhteistyö on ollut kaikkien kannalta mielekästä ja hyödyllistä. Ostajina ovat Kemi-yhtiö, Kemin Puuteollisuus y.m. Imetys pienentää rintasyöpäriskiä KUVA: TIMO FILPUS Maaseudun Tulevaisuus 14.11.1925. Australiassa tehty tutkimus jakautui kolmeen osaan. Hinnat ovat tukkipuista vaihdelleet 2:50–3:20 [nykyrahassa 1–1,25 euroa] kuutiojalalta. Sitten jatkettiin tutkimalla estääkö imetys rintasyöpää hiirimallissa. Huomattavia puutavarakauppoja Sodankylässä. Latinankielinen nimi garrulus tarkoittaa lörpöttelijää: sekä närhi että kuukkeli päästelevät käheitä rääkäisyjä ja naukkailuja sekä toisinaan kujertelevat leppoisasti. JUHO RAHKONEN Imetyksestä on hyötyä paitsi lapsen myös äidin terveydelle. Osaa taukopaikoista ylläpidetään elinkaarensa päähän, osa voi siirtyä esimerkiksi kunnan ylläpitoon. Kotkan kuolema. Päälakea ja suuren silmän ympärystä koristavat juovat viimeistelevät poikkeuksellisen kauniin ulkomuodon. Luontopalvelut ei aktiivisesti ohjaa retkeilijöitä muualle kuin Luontoon.fi-sivustolta löytyville reiteille. Immuunipuolustuksen solujen kertyminen rintakudokseen ja siellä pitkään viihtyminen tarjoaa uskottavan selityksen rintasyövän riskin pienenemiseen. Sen voi sekoittaa oikeastaan vain toiseen lehtimetsissä varastojaan kyhäävään varislintuun, pähkinähakkiin. Sen avulla ne löytävät kätkönsä, vaikka lumi olisi peittänyt maaston yksityiskohdat. Maataloustyöväen tapaturmavakuutus. Maaseudun Tulevaisuuden saaman tiedon mukaan on tähän mennessä jo 120 maalaiskuntaa, eli jokseenkin tasan 1/3 suomenkielisistä maalaiskunnista, päättänyt ottaa uuden työväen tapaturmavakuutuslain 25 §:ssä edellytetyn kunnan yhteisen ryhmävakuutuksen Aurassa. Lisäksi Metsähallitus on käynnistänyt selvityksen Syötteen, Pyhä-Luoston, Yllästunturin, Hossan, Kilpisjärven, Seitsemisen, Teijon ja Liminganlahden luontokeskusrakennuksista luopumisesta. Sodankylässä on viime aikoina tehty useita puutavarakauppoja pitkin pitäjää. Kuvassa Naltijärven autiotupa Enontekiöllä. Siis verrattuna niihin, jotka eivät olleet imettäneet. Ratkaisut huonokuntoisten tai vähällä käytöllä olevien rakenteiden osalta tehdään vuosisuunnittelun ja huoltokilpailutusten yhteydessä. Pian huomasi hän koiran vastustajan vaarallisemmaksi otukseksi, isoksi kotkaksi, joka ihmisen läheisyydestä huolimatta hyökkäsi rajusti koiran kimppuun. Viime vuonna kansallispuistoon tehtiin reilut 21 000 käyntiä, valtaosa virallisille jokivarren reiteille, joilta löytyy paljon palveluja edelleen.” Urho Kekkosen kansallispuiston erämaaosista löytyy edelleen huollon piirissä olevia reittejä ja autiotupia. Toisinaan näkee tammen kasvavan niukkaravinteisessa kangasmetsässä kaukana puistoista ja ihmisasutuksesta. ”Turvallisuusriskit ovat aina olemassa, jos maastoon lähdetään ilman tarvittavia varusteita ja taitoja”, Sipponen varoittaa. Aloittelevia retkeilijöitä Luontopalvelut kannustaa aloittamaan luontopoluista ja helpoista päiväretkistä. Ylläoleva tieto on ilahduttavana todistuksena siitä yksimielisyydestä, jota maamme maalaiskunnat ja maamiehet ovat omaa vakuutuslaitostansa kohtaan osoittaneet. Maatalouskorkeakoulun paikkakysymys. Vaeltaminen vaatii karttaa, kompassia ja riittävää osaamista. Nuorukainen sai tapetuksi petolinnun. Tämä tutkimus osaltaan muistuttaa, miten tarpeen imetyssuositus on. Imettäneet äidit elivät pitempään ja heidän kasvaimissaan oli enemmän immuunipuolustuksen T-soluja. Alueelle lähtevän tulee varustautua omalla majoitteella ja ruuanlaittovälineillä. ”Karhuojan autiotupa ainoa huollosta poistuva autiotupa.” Nuorttin alue on vaativa vaelluskohde, jossa huollettuja taukopaikkoja on harvakseltaan. ”Sielläkin tuvat ovat toisistaan korkeintaan päivämatkan päässä.” Polttopuut menevät kortille monilla luontoreiteillä Hätätilanteissa autiotuvat voivat pelastaa ihmishenkiä. Suuren kotkan tappoi hiljattain muuan nuorukainen Savitaipaleella. Moni asia jää vielä auki, esimerkiksi se, mihin syöpäsolun rakenteeseen T-solu iskee. Kolmas osatutkimus kohdistui rintasyöpää sairastaviin ja synnyttäneisiin naisiin. Lähde: Nature HEIKKI ARVILOMMI Kirjoittaja on lääketieteen tohtori. Tai se, miten imetyksen positiivisia vaikutuksia voitaisiin hyödyntää rintasyövän hoidossa. Kansallispuistojen erämaaosia Luontopalvelut suosittelee vain kokeneille vaeltajille, koska ne vaativat hyviä luonnossa liikkumisen taitoja. Myös marjat ja omenat sekä ruokintapaikoille asetetut läskikimpaleet maistuvat närhelle. Ne ahtavat poskipussiinsa tammenterhoja sekä pähkinöitä ja kuljettavat niitä suurin määrin metsien kätköihin. yhtiöt ja yksityiset puutavarakauppiaat. Mentyään lähemmäs havaitsi hän koiran olevan tappelussa jonkun suuren linnun kanssa, jota ensin luuli metsoksi. Terhon kuori halkeaa, ja sirkkajuuri tulee esiin. Närhi ei käy pelkillä terhoilla ja pähkinöillä, vaan se on kaikkiruokainen. Mekanismi on pysynyt pimennossa. Myös usean päivän vaellukset kannattaa aloittaa palveluvarustukseen tukeutuvilta vaelluskohteilta, esimerkiksi suositulta Hetta–Pallas-reitiltä.” Vaikka Metsähallituksen metsätalouspuolella menee hyvin, erillisellä Luontopalvelut-yksiköllä on kovat säästöpaineet. Miten ratkaistaan, mitä palveluita pidetään yllä ja mitä karsitaan. Muistan, kuinka aloittelevana lintuharrastajana reilut kolmekymmentä vuotta sitten pidin närheä lähes myyttisenä olentona. ”Huolehdimme rakennusten arvon säilymisestä, kunnes uusi omistaja tai vuokralainen löytyy”, Sipponen sanoo. Myyjinä ovat yksityiset, joiden toimesta tukkipuita on myyty siinä määrin, että runkoluku on jo ainakin 200,000 kpl. Kaikkiaan säästöt vastaavat noin kymmentä prosenttia Luontopalveluiden kokonaisrahoituksesta. Synnyttäneiden naisten rintakudoksessa oli paljon enemmän T-soluja lapsettomien rintoihin verrattuna. Ihmetystä herättää, miksi tämä tapahtuu nyt, kun retkeilyn suosio on 2020-luvulla kasvanut valtavasti. ”Lemmenjokivartta kehitetään päiväretkien ja palveluvarustukseen tukeutuvan vaelluksen kohteena. Imettäminen muun muassa vahvistaa luustoa ja vähentää verenpainetaudin riskiä. Ilman kätköjä lintu ei pärjäisi talven yli, sillä hämärät talvipäivät ovat liian lyhyitä ravinnon etsimiseen
Kaupan tuoreravioleista valmistetaan perjantai-illan tai viikonlopun dippailuherkku. 2 rkl ruohosipulia . Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, tai kunnes lihat ovat läpikypsiä. Aloita kokkaus jo edellisenä päivänä laittamalla älyttömän maukas tomaattikastike tekeytymään. Lisää lopuksi kerma ja parmesaani. Lisää korppujauhoseos. 2 salottisipulia . Pasta ja sitruunainen kastike valmistuvat pyöryköiden ollessa uunissa tai air fryerissa, ja sinulla on koko ruoka lautasella puolessa tunnissa. 2 rkl rypsiöljyä Kastike . 1 rkl rypsiöljyä . Murskaa leveän veitsen lappeella kuorittuja valkosipulinkynsiä hiukan ja lisää ne tomaattikastikkeeseen. 1 rkl oliiviöljyä . 1 tl valkosipulijauhetta . Sekoittele hetki. ½ dl korppujauhoja Pasta . Lisää korppujauhot, parmesaani, hienonnettu valkosipuli, sitruunankuoriraaste ja -mehu sekä ruohosipuli. Riko munat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. Lopeta keittäminen ja valuta pasta, kun se on al dente -kypsyistä. Lisää mausteet korppujauhoseokseen. Vinkki: Voit korvata spagetin millä tahansa valmiiksi keitetyllä pastatyypillä. Viimeistele hienonnetulla basilikalla ja tarjoa heti. 1 tl suolaa . Sekoita. 1 tl timjamia . Kaada munaseos spagetin joukkoon. Rapeat uuniraviolit 4 annosta Ainekset . Ohjeessamme joukkoon lisätään myös esikeitetty pasta, ja koko ruoka valmistetaan loppuun uunissa. 2 valkosipulinkynttä Valmistusohje Aloita kumoamalla kastikkeen tomaatit korkeareunaiseen kulhoon. Voit helposti muunnella ohjetta omaan makuusi sopivaksi esimerkiksi muilla kasviksilla ja mausteilla. Sekoita kuivat aineet keskenään ja hiero seos lihojen pintaan. Kosiokanapasta eli Marry me -pasta Noin 6 annosta Ainekset . Ota 1 dl pastan keitinvettä talteen. 2 kananmunaa Tomaattidippi . Lisää vesi ja sekoittele, kunnes kiehuu. Riko munat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. 1 pkt (300 g) broilerinmaksaa (pakaste) . Jos ruokailulta jää pastaa yli, niin kipaise kaupan pakastekaapista paketti broilerinmaksaa ja valmista uudenlainen maksapasta. 6 kananmunaa . ¼ tl mustapippuria Valmistusohje Sulata maksat ja leikkaa ne neljään osaan. Riko munat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. 1 tl suolaa . Lisää tomaattipyree, hienonnettu valkosipuli, timjami ja chilihiutaleet. Keitä pronssipasta kaikkien pastojen tapaan al dente -kypsyyteen, jolloin siihen jää purutuntumaa. Lisää basilikat, öljy, suola ja sokeri. 1 kanaliemikuutio . Siirrä leivinpaperin päälle pellille. 2 valkosipulinkynttä . KUVA: MIKKO MÄNTYNIEMI MIKÄ PRONSSIPASTA. RUOKA Maaseudun Tulevaisuus Suomalaiset syövät paljon pastaa, ja mikäs on syödessä, sillä raaka-aineena pasta on muuntautumiskykyinen ja monipuolinen. Carbonaran tapaan valmistettavan sitruunaisen tagliatellen rinnalla maistuvat kalkkunanjauhelihasta valmistetut pyörykät. Paista maksapaloja ja sipuleita, kunnes ne maksat ovat lähes kypsiä. Pidennä tällöin kypsennysaika noin tuntiin. Legendan mukaan tämä ruoka on niin herkullista, että kokki saa välittömiä kosintoja osakseen. Näin lopputuloksesta tulee täyteläisempi ja mehevämpi. Keitä pasta al dente -kypsyyteen pakkauksen ohjeen mukaisesti. 3 dl vettä . Broilerinmaksapasta 6–8 annosta Ainekset . 1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja hienonnettuna . Kun herkkuhetki on käsillä, niin leivitä tuoreraviolit maustetulla korppujauho-parmesaaniseoksella ja kuumenna ne uunissa. 1 rkl tomaattipyreetä . Tarjoa raviolit lämpiminä tomaattidipin kanssa. Kuumenna öljy pannulla. Sekoita korppujauhot ja juustoraaste keskenään. 1 dl raastettua pecorinoa tai parmesaania . 10 basilikanlehteä . Kumoa kuuma pasta munaseokseen ja sekoita reippaasti, kunnes munamassa on muuttunut kastikkeeksi ja tarttunut pastaan. Vinkki: Jos tomaattidippiä jää yli, niin voit käyttää sen pizzan tai pastaruoan kastikkeena. 1 tlk (3,3 dl) ruokakermaa . 350 g pastaa, esim. Peitä vuoka kannella tai foliolla. Kuumenna pannulla öljy. 1 pkt (250 g) juustotäytteisiä tuoreravioleja Leivitys . Todella vaivaton ja herkullinen näppiruoka on valmis tuossa tuokiossa esimerkiksi saunaillan huikopalaksi tai leffaillan herkuksi. 10 basilikanlehteä hienonnettuna Valmistusohje Sekoita jauhelihan joukkoon muut aineet, anna turvota heti ja pyörittele pyöryköiksi. 1 dl parmesaania raastettuna . 2 rkl rypsiöljyä . Poista tomaattikastikkeesta valkosipulinkynnet ja lisää tarvittaessa mausteita. Kun peruspasta alkaa tökkiä, niin kokeile uusia makuja, jotka maistuvat niin lapsille kuin aikuisillekin. ½–1 sitruunankuori raastettuna . KUVA: MIKKO MÄNTYNIEMI Parmesaani, sitruuna ja valkosipuli ovat pastaruokien luottomausteita. Voitele uunivuoka ja nosta se isompaan, reunalliseen uunivuokaan. 200 g herneitä tai vihreitä papuja (pakaste) . 300 g pastaa, esim. ½ tl chilihiutaleita . Tarjoa broilerinmaksapastan kanssa salaattia. Ruoka hyydytetään kananmunalla ja se kypsennetään vesihauteessa uunissa. Pronssisuulake tekee pastan pinnasta karhean, jonka ansiosta kastikkeet tarttuvat paremmin. ¼ tl sokeria . KUVA: MIKKO MÄNTYNIEMI Vastustamaton näppinaposteltava syntyy helposti tuoreravioleista ja tomaattisäilykkeistä. Vinkki: Kalkkunan sijaan voit käyttää myös broilerinjauhelihaa. marraskuuta 2025. Kuumenna 200-asteisessa uunissa 10–12 minuuttia. 1 tl fenkolinsiemeniä . Uskallatko testata. 2 tl lipstikkaa (kuivattua) . Tarjoa kosiokanapastan kanssa salaattia ja leipää. Al bronzoa, eli pronssipastaa, kannattaa suosia erityisesti runsaasti kastiketta sisältävissä pastaruoissa. Pastaruoat ovat arjen luottopelaajia. Jos seos tuntuu liian kuivalta, lisää keitinvettä pienissä erissä koko ajan sekoittaen. rigatoni Valmistusohje Aloita laittamalla pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan. Kumoa seos voideltuun vuokaan. ripaus chilihiutaleita . Lisää aurinkokuivatut tomaatit ja murustele päälle liemikuutio. Nosta jääkaappiin tekeytymään vähintään pariksi tunniksi tai yön yli. 2 rkl rypsiöljyä . 3 rkl ruokakermaa . 3 kananmunaa . Kalkkunapyörykät ja sitruunapasta 4 annosta Ainekset Pyörykät . Kuumenna sekoitellen muutama minuutti. ½ tl mustapippuria . 1 dl korppujauhoja . ½ dl korppujauhoja . ¼ tl suolaa . Kuori ja hienonna sipulit. Siirrä lihat tilavaan uunivuokaan. Lisää herneet tai paloitellut pavut, lipstikka ja ½ tl suolaa. Kypsennä pyörykät joko air fryerissa 180-asteessa noin 15 minuuttia tai 225-asteisessa uunissa leivinpaperin päällä pellillä noin 15 minuuttia. (basilikaa) Lisäksi . tagliatellea . Soseuta sauvasekoittimella. 1 tl suolaa . Mittaa mausteet mortteliin ja hienonna. 200 g täysjyväspagettia keitettynä . Pronssipastaa löytyy monilta merkeiltä ja eri pastatyypeistä niin vaaleana kuin täysjyväisenäkin. Makua siihen tuovat chilikastike ja pavut. Uskallatko kokeilla. 2 rkl sitruunamehua . Pastapakkauksen maininta ”al bronzo” tarkoittaa, että pastamassa on puristettu pronssisen suulakkeen läpi tavallisen teräksisen sijaan. Vaihtelua pastaruokiin Kananmunalla hyydytetty broilerinmaksapasta valmistuu näppärästi edelliseltä ruokailulta yli jääneestä pastasta. Kuumenna öljy pannulla ja paista lihoja, kunnes pinnat ovat ruskistuneet. Kastiketta varten kuumenna öljy pannulla. ½ dl parmesaaniraastetta . KUVA: MIKKO MÄNTYNIEMI Kosiopastasta sanotaan, että se on niin hyvää, että kokkaaja saa välittömästi kosintoja. Pastahyllyllä valintoja tehdessäsi suosi täysjyväpastoja. Kaada päälle kastike ja tarkista, että se levittäytyy vuokaan tasaisesti. 1 tlk (400 g) san marzano tomaatteja . 3 rkl makeaa chilikastiketta . Lisää chilikastike, kerma, loppu suola ja mustapippuri. 800 g broilerin paistileikkeitä . ½ tl timjamia . Pari vuotta sitten maailmalta Suomeen levisi marry me -pastan resepti, jossa valkosipulijauheella maustetut broilerit saavat kaverikseen aurinkokuivatuilla tomaateilla, chilillä ja parmesaanilla ryyditetyn tomaattisen ja kermaisen kastikkeen. 1 valkosipulinkynsi . 1 kananmuna . ½ tl paprikajauhetta . Vinkki: Voit käyttää myös broileri rintafileitä. Sekoita spagetin joukkoon maksaseos. Leikkaa halutessasi paistileikkeistä näkyvä rasva pois. Lisää lihojen joukkoon valutettu pasta. 2 tl oreganoa . Valuta pasta ja anna levätä minuutti. Kaada isompaan vuokaan kuumaa vettä ja kypsennä pastavuokaa vesihauteessa 175-asteisessa uunissa 45–60 minuuttia, tai kunnes munamassa on hyytynyt. KATI POHJA 18 perjantaina 14. 400 g kalkkunanjauhelihaa . Kasta raviolit yksitellen ensin munassa ja pyöräytä sen jälkeen leivitysseoksessa. ¼ tl mustapippuria
1 tomaatti puolirenkaiksi viipaloituna . (1/3 tl sumakkia) . 1/3 tl valkopippuria Tomaatti-kurkkusalaatti . Pullamössöä voi puolestaan valmistaa vaikka juomalasiin laittamalla sinne pullanpaloja, kahvia, maitoa ja sokeria. Noin viides vastaajista (Saksa, Espanja, Ranska, Yhdysvallat ja Japani) ei harkitse Suomea ruokamatkailukohteena, koska suomalainen ruoka ei ole heille riittävän tuttua tai houkuttelevaa. ”Japanissa Suomi tunnetaan ruokamatkailukohteena selvästi vahvemmin kuin muualla, ja japanilaisia kiehtovat erityisesti paikalliset erikoisuudet, ruokakojut ja kauppahallit. ”Meillä on myös mahdollisuus vahvistaa Nordic food -mielikuvaa. Knuuttila kertoo, että esimerkiksi sonnanlevitystalkoiden yhteydessä oli tapana tarjota viinaryypyn kanssa tunkiomakkaraksi kutsuttua valtavaa makkaraa, jota oli säilytetty jyvälaarissa. ”Pitkään yksinkertainen ruoka tarkoitti todella äärimmäistä yksinkertaisuutta, kuten keitettyjä perunoita ja niiden kastamista suolaveteen.” Knuuttila kertoo, että suomalaisten ruokailutottumuksia leimasi pitkään niukkuus. 2 rkl kreikkalaista jogurttia Tsatsiki . Valmista ranskalaiset uunissa pussin ohjeen mukaan. 1/2 raastettua kurkkua . 1 sitruunalohkon mehu ja kokonaisen (luomu)sitruunan raastettu kuori Lisäksi . Kuvituskuvassa vanhoja astioita ja ruuanlaittovälineitä. Visit Finlandin teettämän kansainvälisen tutkimuksen mukaan suomalainen ruokakulttuuri herättää kansainvälisissä matkailijoissa uteliaisuutta, mutta sen tunnettuus on edelleen rajallinen. Niiden ainutlaatuisuutta ja mahdollisuuksia maistaa näitä kannattaa tuoda aktiivisesti esiin”, Viljanen toteaa. 1/2 punasipulia puolirenkaiksi viipaloituna . Valmista tomaatti-kukkusalaatti: Sekoita kaikki salaatin ainekset keskenään. Lisää tomaatti-kurkkusalaattia, suikaleita, muutama ranskanperuna ja toinen lusikallinen tsatsikia. ”Monet perinteiset valmistustavat, kuten hapattaminen tai imeltäminen, eivät oikein iske nykyihmisen makuun.” Suomalaisten makumaailmasta on kadonnut paljon muitakin hapatettuja ruokia, Knuuttila lisää. Suomalaisesta ruokakulttuurista katoaa jatkuvasti ruokia, jotka vaativat pitkän valmistusajan, Knuuttila kertoo. 200 g kreikkalaista jogurttia . Maut koetaan yksinkertaisiksi mutta puhtaiksi, ja niitä verrataan usein muihin pohjoismaisiin makuihin. Tutkimuksen mukaan matkailijoita kiinnostavat erityisesti paikallinen ruoka ja juoma, torit ja kauppahallit sekä luonnossa syöminen. KUVA: JANIKO KEMPPI Suomalainen ruoka mielletään luonnolliseksi, terveelliseksi ja vähän prosessoiduksi. KUVA: WSOY 19 perjantaina 14. 1/2 tl sormisuolaa . Arkiruokiin vaihtelua kaipaavalle on tarjolla uusia herkkuja Leena Ahokkaan ja Iman Gharagozlun uuden keittokirjan muodossa. Herkullisia makuja arkeen uutuuskirjasta Gyrokset on helppo kääräistä kasaan, kun apuna käyttää puoliksi leikattua leivinarkkia. 1/3 kurkkua puolirenkaiksi viipaloituna . 4 sulatettua pakastepitsapohjaa tai pitaleipää tai flatbreadia . Esimerkiksi 1960-luvulla makkaroita alettiin ostaa ruokakaupasta, ja nykyään harva valmistaa itse makkaroita muuten kuin korkeintaan joulun spesiaaliksi. Raasta joukkoon valkosipulinkynsi. Sekoita ne, loput mausteet ja suola keskenään kulhossa. ”Pataruuathan eivät edes vaadi hirveästi hellan ääressä huhkimista, sillä ne hautuvat itsekseen. marraskuuta 2025 TESTASIN TÄTÄ ANNIINA JOKINEN anniina.jokinen@mt.fi Jäikö vielä uutisnälkä. 1/4 sitruunan mehu . muutama rouhaus suolaa ja mustapippuria . Kylvöjen yhteydessä oli puolestaan tapana tarjota toukoleiväksi tai kylvinkakuksi nimettyä leipomusta, joka oli leivottu jo jouluna ja haudattu jyvähinkaloon. Kääri rullaksi. ”Tunnettuuden haaste oli odotettavissa, mutta juuri siksi aloitimme tänä vuonna kolmivuotisen ruokamatkailuprojektin. Jos kaapista löytyy tuoretta lehtipersiljaa tai minttua, voit lisätä sitä koristeeksi. 2 rkl oliiviöljyä . 1 pkt Gold & Green valkosipuli -suikaleita tai 300 g paistettua kanaa . 1 valkosipuli hienoksi hienonnettuna . Suomen ruokamatkailuvaltti on puhtaat ja laadukkaat raaka-aineet Fine dining -kokemukset kiinnostavat matkailijoita, mutta suomalaiset ravintolat eivät ole tarpeeksi tunnettuja. Tämä aiheuttaa haasteita, sillä lähes puolet matkailijoista haluaisi tällaisissa ravintoloissa matkallaan käydä. JANIKO KEMPPI Kasvisgyrokset 4 annosta Ainekset Täyte . ”Vähille raaka-aineille keksittiin hyvin monenlaisia valmistustapoja, jotta makuhermo sai vaihtelua. Paikoin pitkistä raaka-ainelistoista huolimatta ruuat, kuten tässä esitellyt kasvisgyrokset, ovat nopeita ja helppoja valmistaa. Kirjautumalla saat käyttöösi sivuston kaikki sisällöt. Nykyään kotitalouk sien ruokalistoilta on alkanut putoilla myös pataruokia, kuten karjalanpaistia, Knuuttila kertoo. RUOKA Maaseudun Tulevaisuus Jos 1800-luvun tavallinen suomalainen tuotaisiin nykypäivän ruokapöytään, hän todennäköisesti ihmettelisi tarjoiluja oikein huolella. 1/3 tl suolaa . Tavoitteena on nostaa suomalainen ruoka ja ruokakulttuuri kansainvälisten matkailijoiden tietoisuuteen ja tehdä niistä yksi Suomen matkailun vetovoimatekijöistä”, Visit Finlandin ruokamatkailun asiantuntija Terhi Hook sanoo. 1/3 tl mustapippuria . Kasaa gyrokset: Voitele sulaneet pitsapohjat valkosipuliöljyllä. KUVA: JARNO MELA Suomalaista ruokaperinnettä leimaa niukkuus, mikä sai entisaikojen suomalaiset keksimään vähille raaka-aineille luovia valmistustapoja. Sekoita kurkku ja kaikki loput tsatsikin ainekset kulhossa. 1/3 tl jauhettua muskottipähkinää . TUOVI MÄKIPERE Suomea ei vielä nähdä suurena ruokamatkailumaana, vaikka eväitä siihen olisikin. WSOY, 2025. Tämä koski paitsi ruuan määrää, myös tarjolla olevien raaka-aineiden määrää. Happamat maut kyllä sinänsä maistuvat suomalaisille erityisesti hapanmaitotuotteiden ja juureen leivotun ruisleivän muodossa, mutta hapattaminen ei ole ruuanlaittomenetelmänä enää läheskään yhtä suosittua kuin jääkaappeja edeltäneenä aikana. KUVA: ANNIINA JOKINEN Iman Gharagozlu ja Leena Ahokas: Iman ja Leena – arkisafkaa 2. 2 rkl oliiviöljyjä tai voisulaa . Siirrä lautaselle odottamaan. Ainoina poikkeuksina voinee pitää valmismaksalaatikkoa ja mustaamakkaraa. 1 rkl oliiviöljyä . Iman ja Leena – arkisafkaa 2 (WSOY, 2025) jatkaa samalla linjalla kuin kaksi vuotta sitten julkaistu edeltäjänsä. Ajankäytön suunnittelua tällainen tietenkin vaatii, ja ehkä siksi pataruokia ei ehditä haudutella”, Knuuttila pohtii. Paista pitsapohjia pannulla pari minuuttia per puoli niin, että ovat saaneet väriä pintaan mutta pysyvät pehmeinä. 1 pss (500 g) pakasteranskalaisia Valmistusohje Marinoi suikaleet: Paista jauhettuja fenkolinsiemeniä ja kuminaa halutessasi parikymmentä sekuntia kuivalla pannulla. Maaja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Kirsi Viljanen nostaa esille Suomen arktiset maut. Suomalainen ruoka mielletään luonnolliseksi, terveelliseksi ja vähän prosessoiduksi. Visit Finland selvitti, miten Suomi nähdään ruokamatkailumaana. Lue lisää MT.FI/ruoka tai oheisella QR-koodilla. ”Hernekeitto porskuttaa melkein ainoana perinteisenä suomalaisena palkokasviruokana.” Knuuttila lisää, että nykyiset palkokasveista proteiinia ammentavat ruuat ovat aivan eri asia kuin perinteiset suomalaiset pavunsyöntitavat. Suomen korkealuokkaiset fine dining -ravintolat ovat matkailijoille tuntemattomia. Lisää ruoka-artikkeleita, reseptejä ja uutisia meiltä ja maailmalta verkkosivustolla MT.FI. 1/3 tl jauhettua kanelia . Saksassa ja Ranskassa taas kiehtoo erityisesti ruoan ja luonnon yhdistelmä, esimerkiksi luonnossa syöminen”, Hook kertoo. Suomalaisten ruokailutottumukset ovat nimittäin menneet lähes uuteen uskoon 150 vuodessa. 1/3 tl jauhettuja fenkolinsiemeniä . Myös veri ja sisäelimet ovat lähestulkoon kadonneet keskivertosuomalaisten lautasilta. Lisää lusikallinen tsatsikia lämpimän pitsapohjan päälle. Reseptit on edellisen kirjan tapaan jaettu vuodenaikojen mukaan, joten sesongin raaka-aineiden käyttäminen on helppoa. Yhdysvalloissa puolestaan kiinnostus suuntautuu ruokafestivaaleihin, kahvilakulttuuriin ja fine dining -elämyksiin. ”Suomen vetovoimaa voidaan vahvistaa korostamalla arktisia makuja, puhtaita raaka-aineita, luonnonläheisyyttä, sekä tuoretta riistaa ja kalaa. Se tarkoittaa puhtaita, luonnosta tulevia raaka-aineita, sesonkiajattelua ja laadukasta ruokaa eli asioita, joissa Suomi on vahvoilla.” Kun matkailijat ajattelevat Suomea ruokamatkakohteena, he yhdistävät sen ennen kaikkea kalaan, riistaan, marjoihin ja sieniin. 1/3 rkl oreganoa tai kuivattua timjamia . 1/3 tl jauhettua kuminaa . Suomalaisten ruokapöydistä on kadonnut useita perinneruokia Suomalaisten makumaailma on mennyt 150 vuodessa uusiksi. Mausteet kuitenkin pääsevät ahkeraan käyttöön, jos kirjasta innostuu kokkaamaan useampia reseptejä. Lisää jogurtti ja oliiviöljy ja sekoita kunnolla. 1 valkosipulinkynsi . Leivonnaiset ja makeat herkut ovat olennainen osa suomalaista ruokakulttuuria, mutta monille matkailijoille vielä tuntemattomia. Se, millainen valmistusaika mielletään pitkäksi, vaikuttaa lyhenevän vuosikymmenestä toiseen. Valmista tsatsiki: Purista raastetusta kurkusta ylimääräiset mehut käsin pois. Jätä sivuun odottamaan. Kirja ammentaa paljon Lähi-idän keittiöstä, ja sen huomaa myös reseptien runsaasta maustevalikoimasta. Jos haluaa palauttaa ruokapöytäänsä kaksi perinneruokaa, jotka lisäksi iskevät nykypäivän ruokatrendeihin, Knuuttila antaa kaksi vinkkiä: leipäressun ja pullamössön. Tämä taito on mielestäni kadonnut, sillä raaka-aineita on nykyään valtavasti enemmän tarjolla.” Ruokapöydistä on kadonnut erityisesti palkokasviruokia, Knuuttila kertoo. Papuja, aivan erityisesti härkäpapuja, käytettiin hänen mukaansa Suomessa pitkään monipuolisesti. Kumpikin on nopea valmistaa ja lisäksi auttaa hävikin vähentämisessä. Aivan erityisen inflaation ovat kokeneet kaikkein yksinkertaisimmat ruuat, kertoo ruokaperinteen tutkija Maarit Knuuttila. Leipäressu on yksinkertaisuudessaan maidossa pehmennettyjä ja voissa paistettuja leivänpaloja puolukkahillon kanssa tarjottuna. Tee valkosipuliöljy: Lisää pieneen kuhoon 2 rkl oliiviöljyä. Historiaan hämäriin on vaipunut myös koko joukko perinteisiin maataloustöihin liittyneitä ruokia. Paista suikaleita marinadeineen pannulla korkealla lämmöllä pari minuuttia per puoli niin, että suikaleiden pinta ruskistuu. 1/2 tl kuivattua minttua . 1/2 tl tilliä . ”Kuinkahan moni nykyään laittaa hapankalaa ja hapankiisseliä?” Knuuttila pohtii. 1 tl organoa
Seksuaalisuus ei ole Koskisille vain makuuhuoneen tapahtumia – se on myös arjen kosketuksia, huomiota ja sanoja. Kansainvälisillä festivaaleilla huomiota keränneessä kotimaisessa tieteiselokuvassa Tellu ja Juhani värvätään saattokodista osallistumaan geeniterapiaan ja he alkavat fyysisesti nuortua. Naisten avioeronneisuus vuonna 2022 oli 11,5 eroa tuhatta naimisissa olevaa naista kohden, kun se edellisenä vuonna oli 12,3. Finalistit taistelevat voitosta viimeiseen hengenvetoon asti pelissä, jossa lopulta kukaan ei enää ymmärrä, mitä tapahtuu. Jatko-osa ensimmäiselle Saalistaja-elokuvalle. KUVA: JAANA KANKAANPÄÄ Jokailtainen ”minä rakastan sinua” on heidän iltarutiininsa. Ero toi kummallekin tilaa olla itsenäinen, ja heillä oli lupa treffata myös muita. Samaa sukupuolta olevien parien avioeroja oli 106, mikä oli 21 enemmän kuin vuotta aiemmin. Yle TV1 tiistai klo 20.00 ja Yle Areena ”Pettäminen on ihan traumaattinen kriisi” Tiistain Akuutissa kerrotaan pariskuntien tavoista säilyttää suhde kriiseistä huolimatta. lasku 12.45 Suuri ompelukisa 13.45 Urheilustudio 13.55 Alppihiidhon MC, naisten pujottelun 2. Koskiset käyvät dokumentissa myös seksuaaliterapiassa, jossa päällimmäiseksi kysymykseksi nousee, mikä on seksissä normaalia. (12) 22.06 Elokuvan hetki: Ohjus 22.20 Ohjus (12) MTV SUB 07.00 Ava, Riko ja Teo 07.05 Oggi ja torakat 07.15 Muumilaakson tarinoita 08.05 Code Lyoko 08.30 Jarkko Tammisen maailma 09.00 Liikennepoliisit UK 10.00 Suurmestari 11.00 Masked Singer Suomi 12.30 Jay Lenon autotalli 13.30 Suurmestari UK 14.30 The Summit Australia 16.10 Tähdet vs. YLE TV1 07.00 Tuntematon perillinen 08.00 Yle Uutiset 08.05 Kylmä 09.00 Yle Uutiset 09.05 Historia: Samaaninaisen arvoitus 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Yle Uutiset alueeltasi 11.35 Yle Oddasat 11.39 Oddasat 11.53 Tarinoita metsästä: Varpuslinnut 12.00 RSO Musiikkitalossa (S) 12.44 Luontoretkellä: Kauriinvasa 13.00 Sohvaperunat 13.48 Luontopäiväkirja 14.00 Kahden keikka vaaralliset yhdessä (12) 15.00 Eränkävijät 15.30 Efter Nio 16.30 Etsijät (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Spencerin siskokset (S) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 2019. alkaen 21.05 Vain elämää 23.15 Brittien ökyimmät myyntikohteet 00.20 Remppa vai muutto UK 01.20 Farmi Suomi 02.50 Rikkaat ja rahattomat JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Suomen huutokauppakeisari 11.30 Suuri seikkailu 13.05 Australian rajalla 13.35 Leijonan luola USA 14.35 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 15.35 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 16.35 Petolliset UK 18.05 Panttilainaamo 19.00 Panttilainaamo 19.55 Tulossa: Immun ilmestyskirja 20.00 Erikoisjoukot 21.00 Mission impossible – fallout 00.00 Alaskan jäälentokenttä 01.00 Rekkakuskit Suomi 02.00 Muinaiset avaruusoliot 03.00 Petolliset TV5 06.00 Maailman herkullisimmat ruoat 06.20 Maailman herkullisimmat ruoat 06.45 Asunnon metsästäjät 07.05 Asunnon metsästäjät 07.30 Haaveena Hirsitalo 07.50 Haaveena Hirsitalo 08.10 Mökin rakentajat 08.55 Mökin rakentajat 09.55 Kaikki vastaan kaikki 10.55 Kaikki vastaan kaikki 11.55 Arktiset vedet 12.30 Arktiset vedet 13.00 Elokuva: The Wedding Singer 15.15 Ihmeotukset ja niiden olinpaikat 18.10 Elokuva: Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset 21.00 Elokuva: Lost Girls and Love Hotels 22.55 Elokuva: Matrix Reloaded 01.35 Kaikki vastaan kaikki 02.45 Kaikki vastaan kaikki 03.45 Lainvalvojat 04.20 Lainvalvojat 04.50 Maailman herkullisimmat ruoat 05.20 Maailman herkullisimmat ruoat NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Salakuljettajat satimeen 06.50 Running Wild With Bear Grylls 07.40 Tuohta tuhosta 08.05 Historian parhaat palat 09.00 Eurooppa villiintyy 10.00 Elä vapaana tai kuole 11.00 Mahdotonta rakentamassa 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Pariisista Pittsburghiin 14.45 Tutkimusretki Everestille 15.45 Sortuvat jäätiköt 16.45 Sea of shadows 19.00 Uuden aallon soturit 20.00 Maailman mystiset saaret 21.00 Egyptin kadonneet aarteet 22.00 Tutankhamonin värikäs hauta 23.00 Alamaailma Oy 23.55 Huumebisnes Oy 00.45 Egyptin kadonneet aarteet 01.35 Natsien jättimäiset rakennusurakat 02.25 Tähtäimessä Hitler 03.15 Rakennuskatastrofit 04.05 Food Factory USA 04.30 Romuttamon superauto 05.15 Salakuljettajat satimeen STAR CHANNEL 06.00 Master Cleaners Suomi 06.50 Melkein MENSA 07.35 Melkein MENSA 08.20 Simpsonit 08.50 Simpsonit 09.20 Simpsonit 09.50 Rillit huurussa 10.15 Rillit huurussa 10.40 Rillit huurussa 11.10 Rillit huurussa 11.35 It’s Always Sunny in Philadelphia 12.05 It’s Always Sunny in Philadelphia 12.30 It’s Always Sunny in Philadelphia 13.00 It’s Always Sunny in Philadelphia 13.30 Huutokaupan metsästäjät 13.55 Huutokaupan metsästäjät 14.20 Family Guy 14.50 Family Guy 15.20 Family Guy 15.45 Family Guy 16.10 Moderni perhe 16.40 Moderni perhe 17.05 Kokkisota 18.00 Sampo ja kotivideot 18.30 Sampo ja kotivideot 19.00 Kymppitonni 20.00 Miehen puolikkaat 20.30 Miehen puolikkaat 21.00 Elokuva: Suuri puhallus 23.25 It’s Always Sunny in Philadelphia 23.55 It’s Always Sunny in Philadelphia 00.25 It’s Always Sunny in Philadelphia 00.55 It’s Always Sunny in Philadelphia 01.25 Family Guy 01.55 Family Guy 02.25 Family Guy 02.55 Family Guy 03.25 The Walking Dead: Dead City 04.20 The Walking Dead: Dead City 05.10 Melkein MENSA. YLE RADIO 1 07.31 Luomiskertomus 07.56 Yksi on hyvää seuraa 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Hartaita säveliä 08.30 Aamuhartaus 08.40 Maailman tärkein pieni asia 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.04 Muistojen bulevardi 10.00 Maailmanpolitiikan arkipäivää 10.25 Kairossa kadonnut J6: Totuus Lasse Kekistä 10.50 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Virtasen taloushistoria: Suomen ja Ruotsin sosialidemokratian erot 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailma tarinoina: Don’t Look Up kipeän tosi elokuva maailmanlopputarinoiden jatkumossa 13.00 Näistä levyistä en luovu 13.55 Yksi on hyvää seuraa 14.00 Ruben Stiller 14.55 Ykköskolumni 15.00 Radioteatteri esittää: Kallion kimppa 6/8 15.14 Yksi on hyvää seuraa 15.30 Aristoteleen kantapää: Etymologia on kiehtovaa, mutta voi johdattaa väärinkäsitysten äärelle 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Marko Gustafsson: vieraana toimittaja, juontaja Katja Ståhl 18.00 Ehtookellot: Inarin kirkon kellot 18.01 Iltahartaus 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Oopperailta Baijerin valtionoopperassa: Gaetano Donizettin Rykmentin tytär 21.00 Uutispodcast 22.00 Maailman tärkein pieni asia 22.20 Kielen päällä 22.30 Keinuva talo Mika Kauhanen 23.40 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset 06.02 Sää 06.03 Valoon päin 07.00 Yle Uutiset 07.02 Sää 07.03 Onnen sävel 07.50 Merisää 07.53 Onnen sävel 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Onnen sävel 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.03 Urheiluradio 09.08 Lauantaina 10.00 Yle Uutiset 10.03 Lauantaina 11.00 Yle Uutiset 11.02 Lauantaina 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset 13.02 Levylautakunta 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset 15.02 Entisten nuorten sävellahja 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.10 Entisten nuorten sävellahja 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.08 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset 18.02 Sekahaku Heidi Pakarinen 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Uutisviikko selkosuomeksi 21.12 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Menomesta 23.00 Yle Uutiset 23.02 Menomesta 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio toiveiden yö 02.00 Yle Uutiset 02.02 Yöradio 02.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää 02.40 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Sekahaku Heidi Pakarinen 03.50 Yöradio 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu Aki Laine 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.53 Radio Suomen Varhaisaamu RADIO-OHJELMAT LAUANTAI 15.11. 21.00 Amazing Race Suomi. Google 16.30 Suomen surkein kuski 17.30 Huutokaupan metsästäjät 18.00 Huutokaupan metsästäjät 18.30 Pirunpeli 20.00 Alone yksin erämaassa 21.00 Elokuva: Medusan verkko 23.15 Elokuva: Beck: Mahtimies (7) 01.05 Panttilainaamo 01.30 Panttilainaamo 01.55 Suurmestari Ruotsi MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Kartanoiden kunnostajat 07.30 Kartanoiden kunnostajat 08.30 Unelma-asunto auringon alta 09.30 Unelmakoti ulkomailla 10.30 Asuntoflippaajat triplaavat 11.30 Tanssii Tähtien Kanssa 13.30 Masked Singer Suomi 15.00 Suomen kaunein koti 16.00 Unelma-asunto auringon alta 17.00 Unelma-asunto auringon alta 18.00 Grand Designs Uusi-Seelanti 19.00 Midsomerin murhat: Turmion tivoli 21.00 Payback Tilinteko 23.05 Pelastakaa ihoni! 00.05 Pelastakaa ihoni! 01.00 Tohtori Varvas 01.55 Tohtori Varvas 02.45 Ibiza: Bilesaaren salaisuudet 03.35 Unelmakoti ulkomailla 04.25 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Koti koiralle UK 10.05 Koti koiralle UK 11.10 Huvila & Huussi 12.10 Huvila & Huussi 13.10 Maryn helpot kokkailut 13.40 Sinkkuillallinen 14.40 Sinkkuillallinen 15.40 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 16.40 Remppa vai muutto UK 17.45 Remppa vai muutto UK 18.45 MasterChef Australia 20.00 The Box Suomi 21.00 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Munkkivuori 1.12. lasku 15.00 Urheilustudio 15.15 Koiraperheet käytöskoulussa 16.00 Karhun valtakunta (S) 16.51 Tarinoita tuntureilta (S) 16.55 Bluesia Pieksämäen asemalla 17.14 Lännen-Jukka Amerikassa 17.30 Apua sodan lapsille -tukikonsertti 19.00 Sohvaperunat 19.50 Jopet-show 20.18 Jopet-show 20.46 Jopet-show 21.15 Louis Theroux: tähtihaastattelut 22.00 Toivon tuolla puolen (12) 23.36 Iurima: Taru Kolmesta Kalastajasta (12) 00.01 Pentulive TV2 yöstriimi MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Zig & Sharko 07.30 Bernie ritsan ammuksena (S) 07.35 Viidakon veijarit 07.45 Viidakon veijarit 08.00 Koko Suomi leipoo 08.55 Huomenta Suomi: Kohti Linnan juhlia 12.00 Maajussille morsian 13.00 Elokuva: Gnoomit (7) 14.45 Asian ytimessä.doc: Kuka niilo22. Pelastauduttuaan itse haialtaasta hän sanoo Jane Seymorille: ”Hänellä oli tapana pullistella liikaa.” Pierce Brosnan toteaa Kuolema saa odottaa -filmissä Halle Berrylle lentokoneen syöksyessä kohti maata: ”Minullakin on vaikeuksia solmia kestäviä parisuhteita.” Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja. Omia suosikkinäyttelijöitäni ovat Roger Moore ja Pierce Brosnan. Lande 18.00 Alone Suomi 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Masked Singer Suomi. TV & RADIO Maaseudun Tulevaisuus James Bond on fiktiivinen hahmo, jonka brittiläinen kirjailija Ian Fleming kehitti kirjasarjaksi kylmän sodan käynnistyttyä vuonna 1953. Roger Moore räjäyttää Elä ja anna toisten kuolla -elokuvassa pahishahmon. Dokumentti näyttää elokuvapätkien lisäksi näyttelijän kulissientakaista elämää muiden filmitähtien kuten Audrey Hepburnin ja Grace Kellyn kanssa. Noora ja Teemu Koskinen ovat seurustelleet kolmisen vuotta ja olleet naimisissakin jo puoli vuotta. (16) 00.45 The Ex-Wife 01.35 Harry Wild 02.30 Harry Wild 03.20 Stadi vs. Seksi oli muuttunut rutiiniksi, eikä siitä enää puhuttu, ei ainakaan kotona. HARRI KALLIO-KURSSI 20 perjantaina 14. Vuonna 2022 eroon päättyi 11 370 avioliittoa. Keskusteluyhteys katkesi, ja luottamus sai iskun, kun mukaan tuli myös uskottomuutta. Komea ja raamikas Moore raivasi tiensä mallintöiden ja tv-roolien (moni muistaa Pyhimyksen) kautta James Bondiksi. ”Pettäminen on ihan traumaattinen kriisi”, Hanna Poikkilehto kertoo tiistain Akuutissa. 23.20 Haluatko miljonääriksi. Avioerojen määrä vuodessa on viimeksi ollut yhtä pieni yli 30 vuotta sitten. Pariterapiassa he ovat käyneet suhteensa alusta asti. Toisaalta jollekin yksi humalassa työkaverille lähetetty tekstiviesti voi olla liikaa. Miesten vastaava luku oli 11,5 eroa tuhatta naimisissa olevaa miestä kohden, edellisvuonna 12,2. Mitä täällä tapahtuu. Lopulta Poikkilehdot kuitenkin havaitsivat, ettei kumpikaan ollut valmis luopumaan toisesta. 21.00 Lomalle lompsis 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Milli 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Predator 2 saalistaja. Psykoterapeutti ja erityistason seksuaaliterapeutti Jere Loikkanen kertoo, että ihmiset pystyvät halutessaan antamaan anteeksi jopa vuosien pettämistä parisuhteissaan. Aluksi totuutta yritettiin kiertää, mutta lopulta kaikki tuli esiin. Heidän suuhunsa kirjoitetut tilannesutkautukset ovat paljon kiinnostavampia kuin itse toiminta. Vain maailma on rajana, kun yksitoista voitontahtoista tiimiä lähtee kilpailemaan Amazing Race Suomen kolmannen kauden voitosta. VIIKON VALINTA Roger Mooren sanotaan pelastaneen 1970-luvulla James Bond -elokuvien tulevaisuuden. Koskiset ovat hyvä esimerkki, että pariterapiaan voi tulla ajoissa, eikä vasta silloin kun kaikki on jo rikki. Siihenkin seksuaaliterapeutti Loikkasella on vastaus valmiina. 00.20 Hevimpi reissu (12) YLE TEEMA & FEM 08.01 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.22 Sportliv 08.31 Eräelämää 09.01 Katastrofi (12) 09.44 Äidiltä tyttärelle 10.01 Paras treeni 11.01 På spåret 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 12.52 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 13.51 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 14.53 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 15.46 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 16.45 Erik Bruun vielä yksi työ 17.16 Elävä arkisto: Helsinki Tukholma New York 17.25 Studio 65 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Villavat veitikat (S) 18.11 Metsän minisankarit (S) 18.18 Mossen tutkimusretket (S) 18.25 Historiaa viidessä minuutissa (S) 18.28 Hetty Feather (7) 18.57 Hyvissä käsissä (7) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.39 Sportnytt 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 Elokuvan hetki: Palimpsesti 20.15 Palimpsesti. 22.15 Kovan viikon ilta 22.45 Roy Grace (12) 23.30 Trauma itsemurhan jäljet (7) YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 07.07 Pipsa Possu (S) 07.19 Franklin ja ystävät (S) 07.32 Hiiritalon Sam ja Julia (S) 07.39 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.03 Tuuri (S) 08.10 Barbapapa (S) 08.21 Rollen remmi (S) 08.33 Ruso ja rihmalat (S) 09.00 Galaxi 09.01 Late Lammas (S) 09.07 Voihan Poni (7) 09.19 Auri ja maailman eläimet (S) 09.31 Extreme-futiskikat (S) 09.33 Belfort & Lupin (S) 09.55 Haju-uutiset (S) 10.00 Kandit 10.30 Luontoretkellä 10.45 Urheilustudio 10.55 Alppihiihdon MC, naisten pujottelun 1. Molemmille on tärkeää myös riittävyys: tunne siitä, että kelpaa toiselle. Pari kasvoi aikuisuuteen yhdessä ja jossakin vaiheessa parisuhde jäi huolien ja lapsiarjen jalkoihin. Tilastokeskuksen mukaan määrä väheni 817:llä edelliseen vuoteen verrattuna. Yhtäkkiä maailma on mahdollisuuksia täynnä. Uskottomuuden myötä pariskunta muutti hetkeksi erilleen. Sutkautusten superleffa ”My name is Bond, James Bond.” Kaksiosainen dokumentti Elämäni Roger Moorena (Yhdysvallat 2024) kertoo, kuinka vuonna 2017 edesmennyt Roger Moore nousi vaatimattomasta perhetaustastaan James Bond -elokuvien suosituksi tähdeksi. Viimeisten taisteluiden kynnyksellä otetaan yhteys tuonpuoleiseen. Hän toi hahmoon hienostunutta karismaa ja huumoria 1970–80-luvuilla. Lande NELONEN 06.00 Bingin seikkailut 06.15 Muumilaakson tarinoita 06.40 Muumilaakson tarinoita 07.00 Smurffit 07.15 Smurffit 07.25 LEGO Friends: Uusi luku (7) 07.50 LEGO City Adventures 08.00 LEGO City Adventures 08.15 LEGO City Adventures 08.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 08.50 Sonic Boom (7) 09.00 Vain elämää 11.10 MasterChef Australia 12.20 Rekkakuskit Suomi 13.20 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta 13.50 Petolliset 15.20 Suomen huutokauppakeisari 16.20 The Box Suomi 17.20 Vain elämää 19.30 Petolliset. 18.45 Avara luonto: Eläinten perhe-elämää 19.43 Lynley (12) 20.29 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.00 Elämäni Biisi. Perheenjäsenet ja ystävät muistelevat, millainen Roger Moore oli silloin, kun kamera ei pyörinyt. Jokailtainen ”minä rakastan sinua” on heidän iltarutiininsa. Avaruuden oliot palaavat maan päälle vuonna 1997 keskelle Los Angelesin jengisotia. Huikean finaalijakson vieraina ovat Aija Puurtinen, Esko Kovero, Heikki Hiilamo, Sonya Lindfors sekä Vesa Silver. Juontajana huikea Katja Ståhl. (S) 15.00 Sunnuntailounas 15.30 Kolmosvaihde 16.00 Teknavi 16.30 Hockey Night Lauantai 17.00 Stadi vs. Terapiasta saa myös työkaluja käsitellä ongelmatilanteita, ennen kuin ne kärjistyvät liian isoiksi. Anders lähtee makumatkalle erilaisten kastikkeiden kyydissä.. Terapiasta saa työkaluja käsitellä parisuhteen ongelmia ennen kuin ne paisuvat liian isoiksi. Voittavatko uskolliset vai petolliset. marraskuuta 2025 KOLUMNI HARRI KALLIO-KURSSI harri.kallio-kurssi@mt.fi TELEVISIO-OHJELMAT LAUANTAI 15.11. ”Rakastuminen on helppoa, mutta rakastaminen onkin vähän haastavampaa”, Teemu Koskinen kuvailee parisuhteen haasteellisuutta. Avioeronneisuus, eli avioeronneiden määrä suhteessa naimisissa oleviin, on avioerojen määrän vähentyessä kääntynyt laskuun. HARRI KALLIO-KURSSI Hanna ja Mikko Poikkilehto alkoivat seurustella jo teini-iässä. Yle Teema perjantaina klo 22.00, Yle Areena ma 17.11. Miten he onnistuivat pääsemään yli pettämisestä ja rakentamaan parisuhteensa ikään kuin uudelleen. Duettojakson kunniaksi Ile saa itselleen pariksi Kirsi Alm-Siiran ja hahmot puolestaan Nelli Matulan, Iltan, Hanna Pakarisen ja Portion Boysin, joten vauhtia riittää. Avioerot ovat olleet yllättäen laskusuunnassa. Heti ensimmäinen tehtävä osoittaa kisan vaativuuden ja saa kilpailijat vaipumaan epätoivoon. Ohjelman juontaa Heikki Paasonen. Brittiläiselle tiedustelupalvelu MI6:lle koodinimellä 007 työskentelevä Bond on esiintynyt elokuvassa vuodesta 1962. Näistä 11 264 oli avioeroja, joissa puolisot olivat eri sukupuolta. Kaikissa tapauksissa on selvää, että pettäminen ei koskaan unohdu, mutta sen kanssa voi elää
Eläkkeelle jäänyt Jones tempaistaan mukaan huikeaan seikkailuun, kun hänen kummityttönsä ilmestyy New Yorkiin etsimään tarunomaista Arkhimedeen mekanismia. (7) 23.25 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Hyrräpäät (S) 07.08 Dalin leikkiseikkailut (S) 07.20 Pippa ja Popi (S) 07.34 Auvo Raitanen (S) 07.56 Oktonautit (S) 08.08 Ryhmä Hau (S) 08.31 Pikku Kakkosen iso peli 08.59 Pikku Kakkonen 09.00 Galaxi 09.01 Näin meillä (S) 09.12 Keltainen Lumimies (S) 09.23 Olipa kerran keksintö (S) 09.31 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (S) 09.42 Tipu Touhukas (S) 09.43 Mitä jos. Jani joutuu aamutelevisioon selittelemään näytelmänsä ohjaajan työmetodeja. Norja palaa. Inger, hänen siskonsa Ellen ja lankonsa Vagn lähtevät linja-automatkalle kohti Pariisia. Alibi. 21.15 He jotka päättivät jäädä 21.45 Paska juttu 22.12 Seksi-Suomen historia (12) 22.42 Karppi (16) 23.28 Seitsemän (S) 00.15 Pentulive TV2 yöstriimi MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi: Kohti Linnan juhlia 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Kauniit ja rohkeat (7) 11.00 Ostoskanava Myori.fi 11.30 Mielten vuoro 12.00 Remontilla rahoiksi 13.00 Suomen kaunein koti 14.00 Alone Suomi 15.00 Masked Singer Suomi 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale. YLE TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 11.00 Kirkkovieras 12.00 Erittäin salainen Vakoilua Suomessa 12.30 Murdochin murhamysteerit (12) 13.13 Suviyön salaisuus (7) 14.46 Tulossa: Miljoonavaillinki (S) 14.51 Estonia ja myytit (12) 15.50 Yle Uutiset Sunnuntai 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murdochin murhamysteerit (7) 17.54 Ruokamatka menneisyyteen: Langinkoski 18.00 Yle Uutiset 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kulttuuricocktail Kirjat 19.30 Kovan viikon ilta 20.00 MOT 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 Rakkaudella, Holmlia. Aamunuotiolla koetaan tunnustusten hetki ja yksi kilpailijoista tajuaa olevansa selkä seinää vasten. He kertovat hetkistä, jolloin elämä painaa ja hengitys kiristyy. Ohjelma taidekritiikistä 13.00 Kino Suomi: Yrittäjä (S) 14.15 Elävä arkisto: Suomalainen radio 14.30 Lomamatka 80-luvulle 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 15.53 Tämäkin on totta 16.00 Mina Settembre (12) 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Kuoleman monet kasvot. Kotimaaottelu Andorraa vastaan Tammelan stadionilla Tampereella. 02.25 G.I. YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.07 Radio 1:n aamu 09.00 Yle Uutiset 09.04 Muistojen bulevardi 10.00 Virtasen taloushistoria: Historian aallokot matkalla Tallinnaan 10.52 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Välilevyjä Kare Eskola 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Elävä historia 12.55 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Uutispodcast 17.20 Yksi on hyvää seuraa 17.35 Keinuva talo Mika Kauhanen: Isoja vonkaleita 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Riku Rantala: M/S Mystery K4J6: Bikinimurhaaja 19.26 Musiikkikamari 20.05 Ruben Stiller 21.00 Yksi on hyvää seuraa 21.05 Politiikkaradio 21.35 Tiedeykkönen 22.45 Näistä levyistä en luovu 23.40 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Urheiluradio 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.07 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.03 Urheiluradio 09.06 Koko Suomen Radio. Sää 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 14.00 Yle Uutiset 15.00 Yle Uutiset 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta Paavo Häikiö 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta Paavo Häikiö 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Musiikki-ilta 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Musiikki-ilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radio Suomen Musiikki-ilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Musiikki-ilta 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Yöradio 23.00 Yle Uutiset 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen 23.40 Yöradio 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio toiveiden yö 02.00 Yle Uutiset 02.02 Yöradio 02.15 Musiikki-illan vieras 02.45 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Levylautakunta 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.53 Radio Suomen Varhaisaamu YLE RADIO 1 07.01 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Narrin aamulaulu Soitin Vainio, 50 vuotta suomalaista jousisoitinhistoriaa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.04 Riston Valinta 09.54 Yksi on hyvää seuraa 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 10.00 Jumalanpalvelus Turun Mikaelinkirkosta 11.00 Muistojen bulevardi 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Elävä historia: Murhia viinapullossa ja säikyttelyhoitoja ruumishuoneella suomalaisia noitatarinoita 12.55 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Välilevyjä: Oikea tapa nimetä barokkiyhtye 13.57 Yksi on hyvää seuraa 14.00 Uudet levyt 14.55 Ykköskolumni 15.00 Anna Perho ja Tyttö vailla kotia J1: “Itkettiin, mutta sitten oli pakko lähteä” 15.35 Yksi on hyvää seuraa 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Laura Korhosen Jazzklubi 18.00 Jazzklubin illan keikka 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubi 20.00 Pieni ehtoonjälkeinen palvelus ja akatistos Valamon luostarin Kristuksen kirkastumisen kirkosta 21.01 Uutispodcast 21.22 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt 22.20 Sari Valto 23.25 Romano mirits 23.40 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu ja sää Aki Laine 07.00 Yle Uutiset 07.02 Sää 07.03 Radio Suomen Viikonloppu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Viikonloppu 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Radio Suomen Viikonloppu 08.10 Juha Laaksosen luontoretki 08.22 Radio Suomen Viikonloppu 08.30 Minna Pyykön maailma 08.55 Radio Suomen Viikonloppu 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.03 Urheiluradio 09.08 Iskelmäradio 10.00 Yle Uutiset 10.03 Pekka Laineen Ihmemaa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Sillanpään sunnuntai 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Kansanradio 12.40 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää 13.40 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.15 Sunnuntaivieras 15.37 Radio Suomen Viikonloppu 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.10 Radio Suomen Viikonloppu 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.08 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset 18.02 Olli Haapakangas Tekstinkäsittelijä 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Kissankehto Susanna Vainiola 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Viikonloppu 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Uutisviikko selkosuomeksi 21.12 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Valoon päin 23.00 Yle Uutiset 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen 23.40 Yöradio 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio toiveiden yö 02.00 Yle Uutiset 02.02 Yöradio 02.15 Sunnuntaivieras 02.37 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Iskelmäradio 03.52 Yöradio 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu Reetta Arvila 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu Reetta Arvila 05.50 Merisää 05.53 Radio Suomen Varhaisaamu Reetta Arvila RADIO-OHJELMAT MAANANTAI 17.11. Saunan lauteilla kolme miestä jakaa kokemuksiaan ahdistuksesta – avoimesti ja rohkeasti. alkaen 18.00 Petolliset 19.30 Selviytyjät Suomi. alkaen 20.00 The Box Suomi 21.00 Indiana Jones and the Dial of Destiny. Lisäksi Ingerillä on salainen motiivi matkaansa: perille päästyään hän ryhtyy etsimään kadotettua rakkautta. 21.05 Amazing Race Suomi 23.25 Mission impossible – fallout. Parit tanssivat viimeisen kymppitanssinsa ja palaavat myös parinvaihtoviikon lajiin. Semifinaalissa jokainen askel vie kohti finaalia. (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Tämä on tämä. Pahaksi onneksi myös natsit tavoittelevat samaa esinettä, koska uskovat sen pystyvän kumoamaan toisen maailmansodan lopputuloksen. Huippusuositun Mission: Impossible -toimintaelokuvasarjan kuudennessa osassa superagentti Ethan Hunt tiimeinen yrittää estää terroristeja saamasta käsiinsä plutoniumia. Joe. Koskemattomuuskisassa nähdään raastava taistelu, joka jättää jälkensä. (S) 09.47 Erityiset (S) 10.00 Kandit 10.30 Luontoretkellä 10.45 Urheilustudio 10.55 Alppihiihdon MC, miesten pujottelun 1. Tästä alkaa hurja kilpajuoksu, jonka panoksena on koko maailman kohtalo. Tässä dokumentissa autovarkaat paljastavat toimintatapansa. Kaikki keinot käyttöön. Holmlia kokoontuu Benjaminin kunniaksi järjestettyyn konserttiin. Väkevä ja lämminhenkinen tarina perheestä, rakkaudesta sekä siitä, ettei mikään ole sitä, miltä ensi silmäyksellä näyttää. Kolme suurta metsäpaloa riistäytyy hallinnasta samanaikaisesti. 21.30 Sunnuntailounas. Viha kuplii pinnan alla myös Espenissä. Otto, Oskar ja Stian suunnittelevat James Bond -tyyliin tehtyä klassista takaa-ajokohtausta. marraskuuta 2025 TELEVISIO-OHJELMAT MAANANTAI 17.11. Onko palokunta varautunut tulevaisuuden metsäpaloihin. Anna Lindman tapaa tänään isän, joka on jättänyt poikansa kuoleman jälkeen tämän huoneen ennalleen, sekä perheen, jonka äiti on kuolemansairas. Kuolema erottaa lapset vanhemmistaan ja rakkaimmat toisistaan. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Milli arvontalähetys 22.20 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Mielten vuoro. Illan avaa opettajien upea esitys ja luvassa on lisäksi hemmotteluhetki. (12) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.55 Katastrofi. Moira saa kohtauksen ollessaan kahden Isaacin kanssa. Autovarkaudet ovat muuttuneet järjestäytyneeksi rikollisuudeksi. lasku 15.00 Urheilustudio 15.15 Maailman paras biljardinpelaaja 15.45 Pelastetaan villieläimet 16.25 Kylän sankarit 16.45 Koripallon naisten EM-karsinta: Ennakkostudio FIN– SWE 16.50 Koripallon naisten EM-karsinta: FIN SWE 19.00 Koripallon naisten EM-karsinta: Jälkistudio FIN–SWE 19.11 Martin Clunes saarimatkoilla 20.00 Seitsemän (S) 20.48 Kahdet jäähyväiset (S) 21.00 Antti Tuisku Kuolemattomuusprojekti (S) 21.45 Last Action Rinkinen 22.15 Rikostarinoita Suomesta (S) 22.45 Rahan takii (12) 23.20 Suuri adoptiovarkaus 23.52 Pentulive TV2 yöstriimi MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Zig & Sharko 07.30 Rakkauden pullopostia (S) 07.35 Viidakon veijarit 07.45 Viidakon veijarit 08.00 Aarrepaja 08.55 Huomenta Suomi: Kohti Linnan juhlia 12.00 Suomen kaunein koti 13.00 Ensitreffit alttarilla 14.00 Pirunpeli 15.30 Tanssii Tähtien Kanssa 17.30 Masked Singer Suomi 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 21.00 Totuus. (12) 22.45 Oddasat 23.00 Kaikki rakastavat hevosia (S) 23.42 Kieksi (12) YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.11. (12) 00.05 Munkkivuori 01.40 Rekkakuskit Suomi 02.40 Arman Pohjantähden alla (S) 03.40 Poliisit 2017 (S) YLE TEEMA & FEM 07.58 BUU-klubben 08.27 Sportliv 08.37 Norjan kovin 09.34 Saariston lapset (S) 10.01 På spåret 11.00 Poroerotus Suorvassa 12.00 Kuinka monta tähteä. Kauden avauksessa Kiti Kokkosen ja Joonas Nordmanin kanssa päätään raapivat Sonja Kailassaari ja Mikko Töyssy. 23.05 Kolmosvaihde 23.35 Alone Suomi 00.35 Lomalle lompsis 01.25 Tietäjät tietää 02.45 Laittomien autojen takavarikoijat 03.35 Remontilla rahoiksi NELONEN 06.00 Bingin seikkailut 06.15 Muumilaakson tarinoita 06.40 Muumilaakson tarinoita 07.00 Smurffit 07.15 Smurffit 07.25 LEGO Friends: Uusi luku 07.50 LEGO CITY Ei rajoja (7) 08.00 LEGO CITY Ei rajoja (7) 08.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 08.40 Sonic Boom (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet 10.00 Jaksa paremmin 10.30 MasterChef Australia 11.50 IS esittää: Sain sen videolle 12.00 100 Places to Be 12.05 Remppa vai muutto Suomi 13.05 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 14.05 Mies ja alaston ase 15.55 Haluatko miljonääriksi. 19.00 Kylän sankarit 19.17 Stunttijengi. Kansainvälisissä verkostoissa jaetaan maksua vastaan koodeja, joilla voi kloonata autonavaimen pelkästään rekisterikilvestä otetun valokuvan avulla. Selostus Matti Härkönen. lasku 12.40 Vintage-valtakunta 13.10 Cowboy ja kuningas 13.45 Urheilustudio 13.55 Alppihiihdon MC, miesten pujottelun 2. Seurue on tuskin ehtinyt moottoritielle, kun Inger kertoo matkaseurueelle kärsivänsä mielenterveyshäiriöstä – ja niin Pariisin-matkasta on jo muotoutumassa unohtumaton viikko. Huippumenestykseksi kohonnut huikea toimintaseikkailu salaisesta GI Joe -eliittijoukosta (16) YLE TEEMA & FEM 07.46 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.06 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 08.16 Pesästä lentoon 08.33 Erämaan armoilla Kanada 09.03 Kuoleman monet kasvot 09.32 Kylän sankarit 09.52 Stunttijengi (12) 10.04 Vaiheikas vuosi 1962 11.03 Elämän tarkoitus 11.32 Taivaallista menoa: Uskoton kristitty 12.00 Ohjus (12) 13.50 Valoa valoa valoa (12) 15.20 Neljä pientä aikuista (12) 17.20 Tästä kertoo 99 valittua 17.25 Strömsö 2019 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Ravintola Miljoona (S) 18.10 Käärmeitä kyydissä (S) 18.16 Dinokaupungin Riku (S) 18.21 Paras harrastus 18.30 På spåret 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 Solsidan Onnea onkimassa 20.25 Halln (7) 20.40 Halln (7) 20.58 Rose. 22.40 Vasikka (12) 23.28 Munuainen haussa MTV SUB 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 08.00 Illallinen kansallismaisemassa 09.00 Valtateiden sankarit 10.00 Ostoskanava Myori.fi 10.30 Kuokkavieras Kataja 11.30 Uskomattomat ympäristörikokset 12.30 Huutokaupan metsästäjät 13.00 Suurmestari Australia 14.00 Täydellinen kesä 14.30 Pirunpeli 16.00 Valtateiden sankarit 17.00 Laittomien autojen takavarikoijat 18.00 Simpsonit 18.30 Lomalle lompsis 19.30 Suurmestari Ruotsi 21.00 Beck: Koston hinta (9) 22.50 Norskov 23.50 The Summit Australia 01.30 Alone Suomi 02.30 Suurmestari Australia 03.30 Simpsonit 04.00 Laittomien autojen takavarikoijat MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Tiny House Hunting 07.00 Unelmakoti ulkomailla 08.00 Daydreamer 09.00 Unelma-asunto auringon alta 10.00 Unelma-asunto auringon alta 11.00 Kartanoiden kunnostajat 12.00 Emmerdale 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.30 Masked Singer Suomi 15.00 Yökylässä Maria Veitola 16.00 Lemmen viemää 17.00 Daydreamer 18.00 Grand Designs Uusi-Seelanti 19.00 Unelma-asunto auringon alta 20.00 Suomen kaunein koti 21.00 Doc: The British Airways Killer 22.00 Tanssii Tähtien Kanssa 00.00 Pirunpeli 01.30 Murha paratiisissa 02.20 Murha paratiisissa 03.10 Dalgliesh LIV 09.00 Farmi Suomi 10.30 Farmi Suomi 12.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet 13.05 Tähdet, tähdet 14.35 Maryn helpot kokkailut 15.05 100 Places to Be 15.10 100 Places to Be 15.15 100 Places to Be 15.20 Koti koiralle UK 16.25 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 17.25 Sinkkuillallinen 18.25 Remppa vai muutto UK 19.30 Petolliset 21.00 Rocketman 23.30 Remppa vai muutto UK 00.30 Sinkkuillallinen 01.30 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 02.30 Huvila & Huussi parhaat remontit JIM 09.00 Diili 10.30 Diili 12.00 Petolliset UK 13.30 Australian rajalla 14.00 Alaskan jäälentokenttä 15.00 Selviytyjät Suomi 17.00 Arman Pohjantähden alla (S) 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 19.00 Panttilainaamo 19.55 Tulossa: Immun ilmestyskirja 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Erikoisjoukot 22.00 Suomen huutokauppakeisari 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät 00.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 01.00 Alaskan jäälentokenttä 02.00 Selviytyjät Suomi 04.00 Suomen tulli (S) TV5 06.10 Asunnon metsästäjät 06.35 Haaveena Hirsitalo 06.55 Haaveena Hirsitalo 07.20 Joulupiparikisa 08.05 Giadan juhlakauden herkut 08.30 Giadan juhlakauden herkut 08.50 Asunnon metsästäjät 09.20 Asunnon metsästäjät 09.50 Haaveena Hirsitalo 10.20 Haaveena Hirsitalo 10.55 Mökin rakentajat 11.50 Joulupiparikisa 12.55 Kokkaushaaste 14.05 Elokuva: Christmas for Keeps 15.55 Teho-osasto 17.05 Lainvalvojat 17.35 Lainvalvojat 18.10 Mentalisti 19.00 Ruotsin rajavartijat 20.00 Arktiset vedet 20.30 Arktiset vedet 21.00 Elokuva: Rush Hour 2 23.00 Elokuva: Blade Runner: The Final Cut 01.20 Lainvalvojat 02.00 Lainvalvojat 02.30 Kiropraktikko 03.40 Mökin rakentajat 04.35 Asunnon metsästäjät 05.00 Asunnon metsästäjät 05.25 Haaveena Hirsitalo NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Salakuljettajat satimeen 06.50 Running Wild With Bear Grylls 07.40 Tuohta tuhosta 08.05 Tutankhamonin aarteet: piilotetut salaisuudet 09.00 Mystiset muinaiskuolemat 10.00 Armstrong-tallenteet 11.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Meret ilman vettä 14.00 Meret ilman vettä 15.00 Running Wild With Bear Grylls 16.00 Rakennuskatastrofit 17.00 Sydneyn lentokentällä 18.00 Mystiset muinaiskuolemat 19.00 Lentoturmatutkinta 20.00 Tutankhamonin värikäs hauta 21.00 Clarksonin farmi 22.00 Rakennuskatastrofit 23.00 Melbournen lentokentällä 23.55 Mystiset muinaiskuolemat 00.45 Maailman mystiset saaret 01.35 Rakennuskatastrofit 02.25 Sydneyn lentokentällä 03.15 Northwoods Survival selviytymisseikkailu 04.05 Food Factory USA 04.30 Autojen ensiapu 05.15 Salakuljettajat satimeen STAR CHANNEL 06.00 Family Guy 06.25 Family Guy 06.50 Simpsonit 07.15 Simpsonit 07.40 Huutokaupan metsästäjät 08.10 Miehen puolikkaat 08.35 Miehen puolikkaat 09.00 Simpsonit 09.30 Simpsonit 10.00 Melkein MENSA 11.00 Family Guy 11.30 Family Guy 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Silent Library Suomi 13.30 Huutokaupan metsästäjät 13.55 Miehen puolikkaat 14.20 Miehen puolikkaat 14.50 Miehen puolikkaat 15.15 Moderni perhe 15.45 Moderni perhe 16.15 Rillit huurussa 16.40 Rillit huurussa 17.05 Family Guy 17.35 Family Guy 18.00 Simpsonit 18.30 Simpsonit 19.00 Miehen puolikkaat 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Kymppitonni 21.00 High Potential 22.00 Rillit huurussa 22.30 Rillit huurussa 23.00 Family Guy 23.30 Family Guy 00.00 Simpsonit 00.30 Simpsonit 01.00 Miehen puolikkaat 01.25 Miehen puolikkaat 01.50 Tracker 02.40 9-1-1: Nashville 03.30 Moderni perhe 03.55 Moderni perhe 04.20 Family Guy 04.45 Family Guy 05.10 Silent Library Suomi 05.35 Lapin poliisit MTV SUB 07.00 Ava, Riko ja Teo 07.05 Oggi ja torakat 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Muumilaakson tarinoita 08.05 Code Lyoko 08.30 Jarkko Tammisen maailma 09.00 Liikennepoliisit UK 10.00 Simpsonit 10.30 Simpsonit 11.00 Simpsonit 11.30 Simpsonit 12.00 Jay Lenon autotalli 13.00 Lomalle lompsis 14.00 Sunnuntailounas 14.30 Alone yksin erämaassa 15.30 Mestarien liigan viikkomakasiini 16.00 NHL Global Series: Pittsburgh Nashville 18.55 Florida Panthers Stanley Cup -mestarit 2025 20.00 Stadi vs. 08.14 Pikku Kakkonen 08.15 Galaxi 08.16 Olipa kerran keksintö (7) 08.23 Minä, Elvis Riboldi (7) 08.35 Unna Junná 08.44 Athleticus (S) 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Elämäni Biisi 10.25 Tuhkimotarinoita: Rakkaus kesti pahimman 11.15 Lauluja rakkaudesta (7) 12.25 Exploring Earth 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.00 Koiraperheet käytöskoulussa 13.43 Keikka (S) 14.00 Snowhow Pohjolan talvi 15.00 Kaikkea kaupan 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Vanha joukkuekuva 18.45 Jalkapallomaaottelu Suomi Andorra. RADIO-OHJELMAT SUNNUNTAI 16.11. Ansan ja Koljosen sysmäläiset häät siirretään formulakuskin julkkishäiden tieltä. alkaen 22.15 Kumman kaa (S) 22.50 Kumman kaa (S) 23.20 Poikani Joel 00.25 Poikani Joel 01.30 Remppa vai muutto UK 02.30 Rikkaat ja rahattomat JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Suomen huutokauppakeisari 11.00 Australian rajalla 11.30 Leijonan luola USA 12.30 Leijonan luola USA 13.30 Leijonan luola USA 14.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 15.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 16.30 Rekkakuskit Suomi 17.30 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta 18.00 Australian rajalla 18.30 Australian rajalla 19.00 Panttilainaamo 20.00 NFL LIVE: Minnesota Vikings Chicago Bears 23.30 Rekkakuskit Suomi 00.30 Petolliset UK 02.00 Petolliset TV5 06.10 Maailman herkullisimmat ruoat 06.30 Asunnon metsästäjät 06.55 Asunnon metsästäjät 07.20 Haaveena Hirsitalo 07.45 Haaveena Hirsitalo 08.05 Mökin rakentajat 08.50 Mökin rakentajat 09.50 Building Off the Grid 10.50 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat 11.20 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat 11.55 Lainvalvojat Helsinki 12.25 Lainvalvojat Helsinki 12.55 Ruotsin rajavartijat 13.55 Elokuva: Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset 16.50 Kaikki vastaan kaikki 18.00 Kaikki vastaan kaikki 19.00 Arktiset vedet 19.30 Arktiset vedet 20.00 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat 20.30 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat 21.00 Elokuva: Interstellar 00.35 Elokuva: Father Figures 03.00 Ruotsin rajavartijat 04.00 Building Off the Grid 05.00 Maailman herkullisimmat ruoat 05.30 Maailman herkullisimmat ruoat NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Salakuljettajat satimeen 06.50 NG Wild: Transilvanian villi valtakunta 07.40 Tuohta tuhosta 08.05 Tabu 09.00 Egyptin kadonneet aarteet 10.00 Melbournen lentokentällä 11.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Merien suojeluprojekti 14.00 Pelastamassa Alppeja 15.00 Tutkimusretki Amazonille 16.00 Vesi ja valta: Ryöstö kalifornialaisittain 17.30 David Attenborough: Valtameret 19.00 Clarksonin farmi 20.00 Lentoturmatutkinta 21.00 Melbournen lentokentällä 22.00 Tutkimusretki Amelia 23.55 Lentoturmatutkinta 00.45 Melbournen lentokentällä 01.35 Hitlerin viimeinen taistelu 02.25 LSD ja psykedeelien vallankumous 03.15 Northwoods Survival selviytymisseikkailu 04.05 Food Factory USA 04.30 Romuttamon superauto 05.15 Salakuljettajat satimeen STAR CHANNEL 06.00 Simpsonit 06.25 Simpsonit 06.50 Silent Library Suomi 07.15 Silent Library Suomi 07.40 Silent Library Suomi 08.05 Kymppitonni 09.00 Sampo ja kotivideot 09.30 Sampo ja kotivideot 10.00 Kokkisota 11.00 Masked Singer USA 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Simpsonit 13.30 Simpsonit 14.00 Simpsonit 14.30 Simpsonit 15.00 Miehen puolikkaat 15.30 Miehen puolikkaat 16.00 Miehen puolikkaat 16.30 Miehen puolikkaat 17.00 Miehen puolikkaat 17.30 Miehen puolikkaat 18.00 Rillit huurussa 18.30 Rillit huurussa 19.00 Rillit huurussa 19.30 Rillit huurussa 20.00 Rillit huurussa 20.30 Rillit huurussa 21.00 Taken 3 23.10 High Potential 00.10 Tracker 01.05 9-11: Nashville 02.00 Animal Control 02.25 Animal Control 02.50 Miehen puolikkaat 03.15 Miehen puolikkaat 03.40 Melkein MENSA 04.25 Master Cleaners Suomi 05.10 Lapin poliisit 05.35 Lapin poliisit. Eletään vuotta 1997. Will kohtaa viimeinkin kiristäjänsä. Iris näkee unta kuolleesta miehestään. Uusia jälkiä löytyy, vaikka Kerstin on haluton työstämään tapausta. (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night Maanantai 23.05 Masked Singer Suomi 00.30 Suurmestari 01.25 Murhamysteeri merellä (7) 02.20 Murhamysteeri merellä (7) 03.15 Remontilla rahoiksi NELONEN 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Smurffit 06.40 LEGO Friends: Uusi luku 07.05 LEGO DreamZzz (7) 07.25 LEGO CITY Ei rajoja (7) 07.35 S.M.A.S.H! 07.50 Sonic Boom (7) 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Rikkaat ja rahattomat 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 11.00 Haluatko miljonääriksi. Benjaminin katoamista tutkitaan edelleen. 16.55 The Box Suomi 17.55 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Munkkivuori 1.12. (12) 20.37 Äidiltä tyttärelle 21.00 Efter Nio 22.00 Oxen (16) 22.45 Tuomittu hoitoon (7) YLE TV1 07.00 Ykkösaamu 07.40 Toimettomat (7): Kunhan hengissä selviää (S) 07.55 Exploring Earth 08.00 Avara luonto: Eläinten perhe-elämää 08.53 Huippuvuorten vesillä 09.10 Flinkkilä & Kellomäki 10.00 Kirkkovieras 11.00 Mikaela&Thomas 11.15 Unelmakoti 12.14 Tarinoita metsästä: Vuodenajat 12.20 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle 13.15 Antiikkimakasiini 13.45 Seikkailu suksilla 14.35 Pilvien huimapäät 15.05 Akuutti: Kunpa minusta tulisi isä! 15.35 Elämäni Biisi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.07 Mahdoton tapaus (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Eränkävijät 18.45 Yle Uutiset Sunnuntai 19.30 Päivä Ruotsissa 19.45 Erikoisryhmä Hampuri (12) 20.29 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.00 Kaikki rakastavat hevosia (S) 21.43 Des (16) 22.30 Ulkolinja: Euroopan autovarkaiden verkosto. TV & RADIO Maaseudun Tulevaisuus 21 perjantaina 14. Tämä on tämä on visailu, jossa Kirsi Alm-Siira kyselee ja muut yrittävät vastata. 12.00 Tähtiarpa 14.55 Brittien ökyimmät myyntikohteet 16.00 100 Places to Be 16.05 Tähtiarpa 16.10 Remppa vai muutto 17.10 MasterChef Australia 18.25 Selviytyjät Suomi 19.55 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Munkkivuori 1.12. Lande 21.00 Elokuva: Medusan isku 23.00 Elokuva: Beck: Pimeyden jäljet (8) 00.45 Alone yksin erämaassa 01.35 Poliisit UK: Ajojahti 02.25 Poliisit UK: Ajojahti MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Kartanoiden kunnostajat 07.30 Kartanoiden kunnostajat 08.30 Asuntoflippaajat triplaavat 09.30 Salatut elämät 10.00 Salatut elämät 10.30 Salatut elämät 11.00 Salatut elämät 11.30 Suomen kaunein koti 12.30 Lomalle lompsis 13.30 Masked Singer Suomi 15.00 Ensitreffit alttarilla 16.00 Maajussille morsian 17.00 Unelma-asunto auringon alta 18.00 Unelma-asunto auringon alta 19.00 Murhaklubi ratkaisee 20.00 Murhaklubi ratkaisee 21.00 Yksi lensi yli käenpesän 23.35 Midsomerin murhat: Rikos ja rangaistus 01.35 Kova laki 02.25 Kova laki 03.15 Kova laki: Erikoisyksikkö 04.05 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Koti koiralle UK 10.05 Koti koiralle UK 11.10 Huvila & Huussi parhaat remontit 12.10 Huvila & Huussi parhaat remontit 13.10 Maryn helpot kokkailut 13.40 Sinkkuillallinen 14.40 Sinkkuillallinen 15.40 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 16.40 Remppa vai muutto UK 17.40 Brittien ökyimmät myyntikohteet 18.45 MasterChef Australia 20.00 Syke 20.35 Syke 21.05 Syke 21.40 Syke 22.10 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Munkkivuori 1.12. 06.53 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 07.16 Pikku Kakkonen 07.18 Popi Kissa (S) 07.29 Enni ja Roi (S) 07.41 Pikku Kakkonen 07.43 Tuuri (S) 07.50 Ryhmä Hau (S) 08.12 Nimipäiväonnittelu: 17.11. TELEVISIO-OHJELMAT SUNNUNTAI 16.11
Lande 19.30 Suurmestari Ruotsi 21.00 Beck: Kasvoton mies (10) 23.25 Rikospaikka 23.35 Kolmosvaihde 00.25 Lomalle lompsis 01.25 Janne Katajan Uskoisitko. Suomenruotsalaisen pankkisuvun tytär hakee sukupuoli-identiteettiään ja vanhempiensa hyväksyntää. (12) MTV SUB 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 08.00 Panttilainaamo 09.00 Valtateiden sankarit 10.00 Ostoskanava Myori.fi 10.30 Vintiöt 11.00 Suurmestari Ruotsi 12.30 Salatut elämät 13.00 Panttilainaamo 14.00 Täydellinen kesä 14.30 The Floor Suomi 16.00 Valtateiden sankarit 17.00 Laittomien autojen takavarikoijat 18.00 Simpsonit 18.30 Masked Singer Suomi 20.00 Poliisit UK: Ajojahti 21.00 Beck: Kartelli (11) 22.50 Varasto 00.45 Totuus 01.45 Suomalainen menestysresepti 02.45 Simpsonit 03.15 Laittomien autojen takavarikoijat MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Tiny House Hunting 07.00 Lemmen viemää 08.00 Daydreamer 09.00 Unelma-asunto auringon alta 11.00 Kartanoiden kunnostajat 12.00 Emmerdale 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.30 Suomalainen menestysresepti 14.30 Sinkkulaiva 15.00 Unelma-asunto auringon alta 16.00 Lemmen viemää 17.00 Daydreamer 18.00 Kartanoiden kunnostajat 19.00 Unelma-asunto auringon alta 20.00 Murhaklubi ratkaisee 21.00 Ensitreffit alttarilla 22.00 Darby & Joan 23.00 Kova laki: Erikoisyksikkö 00.00 Tulen saartamat 01.00 Tulen saartamat 01.55 Murha paratiisissa 02.45 Murha paratiisissa 03.35 Pelastakaa ihoni! LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Koti koiralle UK 11.05 Raharemontti 12.05 Huvila & Huussi parhaat remontit 13.05 Tähdet, tähdet 14.35 IS esittää: Sain sen videolle 14.45 100 Places to Be 14.50 Koti koiralle UK 15.55 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 16.55 Sinkkuillallinen 18.00 The Box Suomi 19.00 Syke 19.30 Syke 20.00 Petolliset 21.30 Selviytyjät Suomi 23.00 Sinkkuillallinen 00.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 01.00 Huvila & Huussi parhaat remontit 02.00 Rikkaat ja rahattomat JIM 09.00 Duudsonit tuli taloon (S) 10.00 Suomen tulli (S) 10.30 Suomen tulli (S) 11.00 Australian rajalla 11.30 Leijonan luola USA 12.30 Burgerimiehet Aasiassa (S) 13.30 Suomen huutokauppakeisari 14.30 Suomen tulli (S) 15.00 Suomen tulli (S) 15.30 Selviytyjät Suomi 17.00 Arman Pohjantähden alla 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 19.00 Panttilainaamo 19.55 Tulossa: Immun ilmestyskirja 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta 21.30 Suomen huutokauppakeisari 22.30 Erikoisjoukot 23.30 Amerikan kovimmat keräilijät 00.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 01.30 Muinaiset avaruusoliot 02.30 Selviytyjät Suomi 04.00 Suomen tulli (S) TV5 06.05 Asunnon metsästäjät 06.25 Haaveena Hirsitalo 06.50 Haaveena Hirsitalo 07.15 Joulupiparikisa 08.00 Giadan juhlakauden herkut 08.25 Giadan juhlakauden herkut 08.45 Asunnon metsästäjät 09.15 Asunnon metsästäjät 09.45 Haaveena Hirsitalo 10.15 Haaveena Hirsitalo 10.50 Mökin rakentajat 11.50 Joulupiparikisa 12.50 Kokkaushaaste 13.55 Elokuva: Coyote Creek Christmas 15.50 Teho-osasto 16.55 Lainvalvojat 17.30 Lainvalvojat 18.05 Mentalisti 19.00 Kaikki vastaan kaikki 20.00 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat 20.30 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat 21.00 Elokuva: Frantic 23.35 Elokuva: Pacific Rim Hyökkäys maahan 02.25 Lainvalvojat 02.55 Lainvalvojat 03.30 Mökin rakentajat 04.30 Asunnon metsästäjät 05.00 Asunnon metsästäjät 05.30 Haaveena Hirsitalo NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Salakuljettajat satimeen 06.50 Running Wild With Bear Grylls 07.40 Tuohta tuhosta 08.05 Tutankhamonin aarteet: piilotetut salaisuudet 09.00 Mystiset muinaiskuolemat 10.00 Hubblen kosminen matka 11.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Meret ilman vettä 14.00 Meret ilman vettä 15.00 Running Wild With Bear Grylls 16.00 Rakennuskatastrofit 17.00 Sydneyn lentokentällä 18.00 Mystiset muinaiskuolemat 19.00 Lentoturmatutkinta 20.00 Clarksonin farmi 21.00 Noitaoikeudenkäyntien kauhut 22.00 Salakuljettajat satimeen 23.00 Arvoitukselliset tutkimusmatkat 23.55 Mystiset muinaiskuolemat 00.45 Noitaoikeudenkäyntien kauhut 01.35 Salakuljettajat satimeen 02.25 Sydneyn lentokentällä 03.15 Saari ilman lakeja 04.05 Food Factory USA 04.30 Autojen ensiapu 05.15 Salakuljettajat satimeen STAR CHANNEL 06.00 Family Guy 06.25 Family Guy 06.50 Simpsonit 07.15 Simpsonit 07.40 Huutokaupan metsästäjät 08.10 Miehen puolikkaat 08.35 Miehen puolikkaat 09.00 Moderni perhe 09.30 Moderni perhe 10.00 Master Cleaners Suomi 11.00 Family Guy 11.30 Family Guy 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Silent Library Suomi 13.30 Huutokaupan metsästäjät 13.55 Miehen puolikkaat 14.20 Miehen puolikkaat 14.50 Miehen puolikkaat 15.15 Moderni perhe 15.45 Moderni perhe 16.15 Rillit huurussa 16.40 Rillit huurussa 17.05 Family Guy 17.35 Family Guy 18.00 Simpsonit 18.30 Simpsonit 19.00 Miehen puolikkaat 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Rillit huurussa 20.30 Rillit huurussa 21.00 9-1-1: Nashville 22.00 Miehen puolikkaat 22.30 Miehen puolikkaat 23.00 It’s Always Sunny in Philadelphia 23.55 Family Guy 00.20 Family Guy 00.45 Simpsonit 01.10 Simpsonit 01.35 Elokuva: Suuri puhallus 03.55 Miehen puolikkaat 04.20 Miehen puolikkaat 04.45 Tracker 05.35 Silent Library Suomi MTV SUB 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 08.00 Illallinen kansallismaisemassa 09.00 Valtateiden sankarit 10.00 Ostoskanava Myori. Seuraavaa ruokahittiä etsitään taas, kun alkukarsintakamppailu alkaa. Pohjautuu Vivica Bandlerin nuoruusmuistoihin. Sää 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 14.00 Yle Uutiset 15.00 Yle Uutiset 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta Paavo Häikiö 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta Paavo Häikiö 18.00 Yle Uutiset 18.02 Ihmisten ilta 18.50 Merisää 18.55 Ihmisten ilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Ihmisten ilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Ilta 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 23.00 Yle Uutiset 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio toiveiden yö 02.00 Yle Uutiset 02.02 Yöradio 02.15 Minna Pyykön maailma 02.40 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Sillanpään sunnuntai 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.53 Radio Suomen Varhaisaamu RADIO-OHJELMAT KESKIVIIKKO 19.11. (12) 23.15 Sisarukset. Kun unelmatalo Österlenillä tuli vastaan puolen miljoonan kruunun hintaan, David ja Leonore kokivat saaneensa elämänsä tilaisuuden. Areenapelin voitto ja kultainen koskemattomuuskortti ovat kovan työn takana, mutta Pirunpeli ei päästä voittajaa helpolla. 06.53 Pikkilän katras (S) 07.05 Pikku Kakkonen 07.07 Eeti valmis on! (S) 07.14 Rikke (S) 07.20 Pikku Kakkonen 07.21 Simo (S) 07.26 Vilja hoitaa (S) 07.39 Oktonautit (S) 08.01 Askarrellaan 08.06 Dinofarmi (S) 08.22 Galaxi 08.23 Keskiajalla keksittyä (7) 08.26 Mysteerikuja (7) 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Sohvaperunat 10.00 Mikaelin naiset 10.10 Tuhkimotarinoita: Rikotusta tytöstä sotilaaksi 11.00 Naisenkaari (S) 11.55 Hetkiä Kalliossa: Irina 12.00 Villen keittiö 30 minuutissa 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.00 Koiraperheet käytöskoulussa 13.45 Tanskalainen maajussi 14.15 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 14.45 Minun maisemani 15.00 Kaikkea kaupan 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Ruokamatka Intiassa 19.00 Jopet-show 19.30 Peltsin toinen luonto 20.00 Martin Clunes saarimatkoilla 20.47 Huippuvuoret yläilmoista 20.50 Ainoa huoneessa (S) 21.00 Kaikki rakastavat hevosia (S) 21.42 Etsijät (12) 22.00 Justimus esittää: Henki Vex (16) 22.25 Antti Tuisku Kuolemattomuusprojekti (S) 23.11 Tuontirakkautta 23.41 Pentulive TV2 yöstriimi MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi: Kohti Linnan juhlia 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Ostoskanava Myori.fi 11.30 Viisi miestä viikossa 12.00 Remontilla rahoiksi 13.00 Kohtalomme viinitarha (7) 14.00 Sunnuntailounas 14.30 Onnela 15.00 Lomalle lompsis 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale. Mutkia on matkan varrella, miten mahtaa Teron yhdistelmä niistä taipua. TELEVISIO-OHJELMAT TIISTAI 18.11. (12) 22.44 Tästä kertoo 99 valittua 22.45 Young Plato (12) YLE TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 10.57 Kirjava luonto 11.00 Yle Uutiset alueeltasi 11.50 Yle Oddasat 11.54 Oddasat 12.10 Tanskalainen maajussi 12.40 Murdochin murhamysteerit (7) 13.25 Miljoonavaillinki (S) 15.05 Koiraperheet käytöskoulussa 15.50 A-studio 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 17.57 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset 18.00 Yle Uutiset 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Dinosaurusten jäljillä (7) 19.50 Luontopäiväkirja 20.00 Akuutti: Pari suhdetta ja seksuaaliterapiaa 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 Houkutus naapurissa (16) 22.50 Oddasat 23.05 Ulkolinja: USA: Pervoilu seis! Herätyskristillisten poliittinen vaikutusvalta on kasvanut. 20.00 Haluatko miljonääriksi. Mari Perankoski myy väkisin viirejään ja A. Vesijeteillä saarelle saapuvat kilpailijat saavat reilusti etumatkaa, kun Roni puolestaan puksuttaa perästä saunalaivalla. alkaen 22.05 Suomen huutokauppakeisari 23.05 Koskinen (12) 00.10 Amazing Race Suomi 02.30 Rekkakuskit Suomi 03.30 Arman Pohjantähden alla (S) YLE TEEMA & FEM 07.50 BUU-klubben 08.20 Studio 65 08.48 Kysy lääkäriltä terveydestä 09.33 Arkistosta revittyä: Moottoripyörä 10.01 Talot huokuvat historiaa 11.01 Strömsö 2019 11.30 Egenland 12.00 Timanttinen keikka 13.00 Tämäkin on totta 13.11 Kuinka monta tähteä. Käsikirjoituksesta Oscar-palkittu, toisen maailmansodan aikaan sijoittuva elokuva yksinäisestä saksalaispojasta, jolla on Adolf Hitlerin kaltainen mielikuvitusystävä. Pojan maailma mullistuu, kun hän saa tietää äitinsä piilottelevan juutalaistyttöä ullakolla. Maahanmuuttajaperhe yritetään savustaa ulos asunnostaan. Paavo Westerberg, Elastinen, Cyde Hyttinen ja Jarkko Tontti. 12.00 Tähtiarpa 14.55 Remppa vai muutto UK 15.55 Maryn helpot kokkailut 16.25 100 Places to Be 16.30 100 Places to Be 16.35 Tähtiarpa 16.40 Rikkaat ja rahattomat 17.40 IS esittää: Sain sen videolle 17.50 Vain elämää 20.00 Rekkakuskit Suomi. Äänestys on ennennäkemätön. RADIO-OHJELMAT TIISTAI 18.11. Tennesseessä kristillinen oikeisto on rajoittanut seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Jyrki Sukulan luotsaama tuomaristo saa maistettavakseen uusia ruokaideoita, joista parhaat jatkavat kisassa kohti kauppojen hyllyjä. fi 10.30 Vintiöt 11.00 Suurmestari Ruotsi 12.30 Salatut elämät 13.00 Suurmestari Australia 14.00 Täydellinen kesä 14.30 Masked Singer Suomi 16.00 Valtateiden sankarit 17.00 Laittomien autojen takavarikoijat 18.00 Simpsonit 18.30 Stadi vs. Haastateltavina mm. Metsäretkestään järkyttynyt Will saapuu kotiin häntä koipien välissä. Yrjänä tulkitsee kotkan virtauksia. marraskuuta 2025 TELEVISIO-OHJELMAT KESKIVIIKKO 19.11. Antti ajautuu tyttärensä Vilman kanssa myymään grillikastikkeita, jotta lapset pääsisivät luokkaretkelle. 21.00 Haluatko miljonääriksi. Niclas toipuu syntymäpäiväjuhlistaan ja aloittaa aamunsa poikkeuksellisesti samaan aikaan auringon kanssa. Tero lastaa kyytiinsä monenlaisia työkoneita, jotka on toimitettava pitkin Etelä-Suomea. YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.07 Radio 1:n aamu 09.00 Yle Uutiset 09.04 Muistojen bulevardi 10.00 Havaintoja muutoksesta: Mielenterveys, salaisuuksia ja hoitamisen historiaa 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Kalle Haatanen: Vieraana väitöskirjatutkija Maria Jokela 12.55 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Uutispodcast 17.20 Yksi on hyvää seuraa 17.35 Laura Korhosen Jazzklubi 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Dominante 50 Juhlakonsertti 21.00 Yksi on hyvää seuraa 21.05 Politiikkaradio 21.35 Havaintoja muutoksesta 22.26 Radioteatteri esittää: Luutnantin sydän, osa 3/3 23.15 Kairossa kadonnut J6: Totuus Lasse Kekistä 23.40 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Urheiluradio 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.07 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.03 Urheiluradio 09.06 Koko Suomen Radio. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 20.00 Mina Settembre (7) 21.00 Kino: Jojo Rabbit. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. Myös hirviöjahti Loch Nessillä kuuluu Ylämaan perinteisiin. Saara joutuu työpaikalla sivurooliin. Viimeisessä mittelössä edellisten jaksojen voittajat kohtaavat kuvankauniilla Satamosaarella Saimaalla, jossa he kilpailevat 5 000 euron rahapalkinnosta. Sisarusten tapaaminen muuttaa jokaisen maailman, ihmissuhteet ja tulevaisuuden suunnat. 02.25 Suurmestari Australia 03.25 Simpsonit 03.55 Laittomien autojen takavarikoijat MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Tiny House Hunting 07.00 Lemmen viemää 08.00 Daydreamer 09.00 Unelma-asunto auringon alta 11.00 Grand Designs Uusi-Seelanti 12.00 Emmerdale 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.30 Ensitreffit alttarilla 14.30 Sinkkulaiva 15.00 Unelma-asunto auringon alta 16.00 Lemmen viemää 17.00 Daydreamer 18.00 Kartanoiden kunnostajat 19.00 Unelma-asunto auringon alta 20.00 Murhaklubi ratkaisee 21.00 Suomen kaunein koti 22.00 Darby & Joan 23.00 Kova laki: Erikoisyksikkö 00.00 Midsomerin murhat: Turmion tivoli 02.00 Murha paratiisissa 02.50 Murha paratiisissa 03.40 Dalgliesh LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Koti koiralle UK 11.05 Amispäiväkirjat 11.35 Amispäiväkirjat 12.05 Huvila & Huussi parhaat remontit 13.05 Tähdet, tähdet 14.35 100 Places to Be 14.40 100 Places to Be 14.45 100 Places to Be 14.50 Koti koiralle UK 15.55 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 16.55 Sinkkuillallinen 18.00 Remppa vai muutto UK 19.00 Syke 19.30 Syke 20.05 Vain elämää 22.15 Brittien ökyimmät myyntikohteet 23.20 Remppa vai muutto UK 00.20 Sinkkuillallinen 01.20 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 02.20 Huvila & Huussi parhaat remontit JIM 09.00 Duudsonit tuli taloon 10.00 Alaskan jäälentokenttä 11.00 Australian rajalla 11.30 Leijonan luola USA 12.30 Burgerimiehet Aasiassa (S) 13.30 Suomen huutokauppakeisari 14.30 Suomen tulli (S) 15.00 Suomen tulli (S) 15.30 Selviytyjät Suomi 17.00 Arman Pohjantähden alla (S) 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S) 19.00 Panttilainaamo 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Tulossa: Immun ilmestyskirja 21.05 Amazing Race Suomi 23.25 Suomen huutokauppakeisari 00.25 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S) 01.25 Amerikan kovimmat keräilijät 02.25 Muinaiset avaruusoliot 03.25 Selviytyjät Suomi TV5 06.00 Asunnon metsästäjät 06.25 Haaveena Hirsitalo 06.50 Haaveena Hirsitalo 07.10 Joulupiparikisa 08.00 Giadan juhlakauden herkut 08.20 Giadan juhlakauden herkut 08.45 Asunnon metsästäjät 09.10 Asunnon metsästäjät 09.40 Haaveena Hirsitalo 10.10 Haaveena Hirsitalo 10.40 Mökin rakentajat 11.45 Joulupiparikisa 12.50 Kokkaushaaste 13.55 Elokuva: Christmas in Harmony 15.55 Teho-osasto 17.00 Lainvalvojat 17.35 Lainvalvojat 18.10 Mentalisti 19.00 Harry Potter: Leipurivelhot 21.00 Kaikki vastaan kaikki 22.05 Elokuva: Motherless Brooklyn 00.55 Lainvalvojat 01.30 Lainvalvojat 02.00 Kiropraktikko 03.05 Mökin rakentajat 04.00 Ruotsin rajavartijat 05.00 Asunnon metsästäjät 05.30 Asunnon metsästäjät NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Salakuljettajat satimeen 06.50 Running Wild With Bear Grylls 07.40 Tuohta tuhosta 08.05 Tutankhamonin aarteet: piilotetut salaisuudet 09.00 Mystiset muinaiskuolemat 10.00 Unelmana budjettimatkailua Kuuhun 11.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Meret ilman vettä 14.00 Meret ilman vettä 15.00 Running Wild With Bear Grylls 16.00 Rakennuskatastrofit 17.00 Sydneyn lentokentällä 18.00 Mystiset muinaiskuolemat 19.00 Egyptin kadonneet aarteet 20.00 Arvoitukselliset tutkimusmatkat 21.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 22.00 Mahdotonta rakentamassa 23.00 Tutankhamonin värikäs hauta 23.55 Mystiset muinaiskuolemat 00.45 Pohjoisen valtatien pelastajat 01.35 Mahdotonta rakentamassa 02.25 Sydneyn lentokentällä 03.15 Saari ilman lakeja 04.05 Food Factory USA 04.30 Autojen ensiapu 05.15 Salakuljettajat satimeen STAR CHANNEL 06.00 Family Guy 06.25 Family Guy 06.50 Simpsonit 07.15 Simpsonit 07.40 Huutokaupan metsästäjät 08.10 Miehen puolikkaat 08.35 Miehen puolikkaat 09.00 Simpsonit 09.30 Simpsonit 10.00 Melkein MENSA 11.00 Family Guy 11.30 Family Guy 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Silent Library Suomi 13.30 Huutokaupan metsästäjät 13.55 Miehen puolikkaat 14.20 Miehen puolikkaat 14.50 Miehen puolikkaat 15.15 Moderni perhe 15.45 Moderni perhe 16.15 Rillit huurussa 16.40 Rillit huurussa 17.05 Family Guy 17.35 Family Guy 18.00 Simpsonit 18.30 Simpsonit 19.00 Miehen puolikkaat 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Kokkisota 21.00 Tracker 22.00 Rillit huurussa 22.30 Rillit huurussa 23.00 Taken 3 01.05 Family Guy 01.30 Family Guy 01.55 Simpsonit 02.20 Simpsonit 02.45 Miehen puolikkaat 03.10 Miehen puolikkaat 03.35 High Potential 04.20 Family Guy 04.45 Family Guy 05.10 Silent Library Suomi 05.35 Lapin poliisit. On kauden huipennuksen ja finaalin aika. 22.00 Tulossa: Immun ilmestyskirja 22.05 Erikoisjoukot 23.05 IS esittää: Sain sen videolle 23.15 Munkkivuori 00.45 Selviytyjät Suomi 02.15 Arman Pohjantähden alla 03.15 Poliisit 2017 (7) 03.45 Poliisit 2017 (S) YLE TEEMA & FEM 07.55 BUU-klubben 08.32 Studio 65 09.01 Efter Nio 10.00 Talot huokuvat historiaa 11.00 Kuoleman monet kasvot 11.29 Kylän sankarit 11.46 Stunttijengi (12) 12.00 Vigdis (S) 13.00 Ompelijatar (12) 14.34 Arkistojen salat 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 16.00 Elävä arkisto: Tilkassa tapahtuu 16.10 Koho Utopia Forssasta (S) 17.00 Retkiruokaa islantilaisittain 17.16 Yksi kaupunki yksi tarina 17.25 Kotiinpalaajat 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Anne ja Anders Bhutanissa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.53 Norjaa ristiin rastiin 20.00 Mina Settembre. Jenna ja Joni saavat yllättäen tietää isänsä kolmannesta lapsesta, Islannissa asuvasta Jónasta. Muinaisen taistelukentän arkeologisissa tutkimuksissa paljastuu kiehtovia yksityiskohtia armeijasta. 21.30 Onnela. Lompsauttajat kokevat taikaa ja mystiikkaa kummitushotellissa ja Harry Potter -kierroksella. 23.55 Kieksi (12) YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.11. Sää 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 14.00 Yle Uutiset 15.00 Yle Uutiset 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta 17.30 Pyöreä pöytä 18.00 Yle Uutiset 18.02 Luonto-Suomi: Revontulet 18.50 Merisää 18.55 Luonto-Suomi 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Luonto-Suomi 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Metsä-Suomi 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Yöradio 23.00 Yle Uutiset 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen 23.40 Yöradio 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio toiveiden yö 02.00 Yle Uutiset 02.02 Yöradio 02.15 Pyöreä pöytä 02.45 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Olli Haapakangas Tekstinkäsittelijä 03.50 Yöradio 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.53 Radio Suomen Varhaisaamu YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.07 Radio 1:n aamu 09.00 Yle Uutiset 09.04 Muistojen bulevardi 10.00 Sari Valto 11.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Kuosmanen Tulenkantajien jäljillä: Sukupolvensa kirkkain tähti Katri Vala 12.25 Aristoteleen kantapää 12.50 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Uutispodcast 17.20 Yksi on hyvää seuraa 17.35 Kissankehto Susanna Vainiola 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radioteatteri esittää: Luutnantin sydän, osa 3/3 20.00 Maailman tärkein pieni asia 20.20 Romano mirits 20.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää 21.00 Yksi on hyvää seuraa 21.05 Politiikkaradio 21.35 Sari Valto 22.30 Anna Perho ja Tyttö vailla kotia J1: “Itkettiin, mutta sitten oli pakko lähteä” 23.40 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Urheiluradio 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.07 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.03 Urheiluradio 09.06 Koko Suomen Radio. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Asian ytimessä.doc 23.05 Totuus (12) 00.05 Suomen kaunein koti 01.00 Ensitreffit alttarilla 01.55 Kohtalomme viinitarha (7) 02.50 Laittomien autojen takavarikoijat 03.45 Remontilla rahoiksi NELONEN 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Smurffit 06.40 LEGO Friends: Uusi luku 06.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 07.05 LEGO DreamZzz (7) 07.25 LEGO CITY Ei rajoja (7) 07.35 S.M.A.S.H! 07.50 Sonic Boom (7) 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Rikkaat ja rahattomat 10.00 Maryn helpot kokkailut 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Haluatko miljonääriksi. Ohjelma taidekritiikistä 14.10 80-luku: Minä olen muistanut 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 16.00 Mina Settembre (7) 16.56 Tästä kertoo 99 valittua 17.00 Retkiruokaa islantilaisittain 17.16 Yksi kaupunki yksi tarina 17.25 Sås och Kopp, suosittu sukupolvesta toiseen 17.50 Norjaa ristiin rastiin 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Unelmakoti. (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Pirunpeli. Leikkien rinnalle tulivat tietokoneet ja vuokravideot. 19.54 Kaukopartiot (7) 20.00 Kulttuuricocktail Live 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 Syöksykierre (16) 22.50 Oddasat 23.05 Tuomittu hoitoon (S) 23.50 Kieksi (7) YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.53 Kuu ja minä (S) 07.18 Tulipop (S) 07.25 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.49 Kallen keittiö (S) 08.07 Mimosa ja Lennu (S) 08.21 Galaxi 08.22 Athleticus (S) 08.24 Supersisarukset (7) 08.36 Näin meillä (S) 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Jopet-show 09.40 Peltsin toinen luonto 10.10 Tuhkimotarinoita: Kuoleman portilta ihmishenkien pelastajaksi 11.00 Ruokamatka Intiassa 12.00 Villen keittiö 30 minuutissa 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.00 Koiraperheet käytöskoulussa 13.36 Näin Norjassa 13.45 Tanskalainen maajussi 14.15 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 14.45 Minun maisemani 15.00 Kaikkea kaupan 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 15.57 Kirjava luonto 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Ruokamatka Intiassa 19.00 Jopet-show 19.30 Peltsin toinen luonto 20.00 KymiLife 20.26 Huippuvuoret yläilmoista 20.30 Rikostarinoita Suomesta (S) 21.00 Seitsemän (S) 21.50 He jotka päättivät jäädä 22.20 Paska juttu 22.48 Seksi-Suomen historia (12) 23.18 Karppi (16) 00.05 Aineissa (16) 00.35 Pentulive TV2 yöstriimi MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Kauniit ja rohkeat (7) 11.00 Ostoskanava Myori.fi 11.30 Viisi miestä viikossa 12.00 Remontilla rahoiksi 13.00 Kohtalomme viinitarha (7) 14.00 Suomalainen menestysresepti 15.00 Suomen kaunein koti 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale. 12.00 Tähtiarpa 14.55 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 15.55 Remppa vai muutto 16.55 Tähtiarpa 17.00 MasterChef Australia 18.30 The Box Suomi 19.30 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. YLE TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 11.00 Yle Uutiset alueeltasi 11.50 Yle Oddasat 11.54 Oddasat 12.10 Kulttuuricocktail Kirjat 12.40 Murdochin murhamysteerit (12) 13.25 Vain kaksi tuntia (S) 15.05 Akuutti: Pari suhdetta ja seksuaaliterapiaa 15.35 A-studio viittomakielellä 16.05 MOT 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murdochin murhamysteerit (7) 17.54 Ruokamatka menneisyyteen: Louhisaari 18.00 Yle Uutiset 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Alppien valloitus. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.35 Tanssii Tähtien Kanssa 01.30 Kohtalomme viinitarha (7) 02.25 MasterChef Suomi 03.20 Illallinen äidille NELONEN 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Smurffit 06.40 LEGO Friends: Uusi luku 06.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 07.05 LEGO DreamZzz (7) 07.25 LEGO CITY Ei rajoja (7) 07.35 S.M.A.S.H! 07.50 Sonic Boom (7) 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Rikkaat ja rahattomat 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 Haluatko miljonääriksi. TV & RADIO Maaseudun Tulevaisuus 22 perjantaina 14. Pelitilanne vaatii isoja ratkaisuja, mutta keneltä. (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Suomalainen menestysresepti. 21.50 Jäähyväiset. 22.00 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Munkkivuori 1.12. W. Kimin ja Willin ero kärjistyy katkeriin mittasuhteisiin ja kaikki keinot otetaan käyttöön. (7) 20.56 Tästä kertoo 99 valittua 21.00 80-luku: Minä olen muistanut. 21.00 Lomalle lompsis. 80-luvun lapset kasvoivat suuressa murroksessa
Parit tapaavat asiantuntijat kertoakseen jatkuuko elämä yhdessä vai erikseen, mutta löytyvätkö vastaukset vielä vastaanoton sohvallakaan. Lähtökohdat ovat erilaiset, mutta yhdistäviä tekijöitä löytyy. Isossa omakotitalossa on enemmän varastoja, kuin makuuhuoneita. Näyttelijäystäväänsä muisteleevat mm. 90-luvun radikalisoituminen eskaloituu poliisin ja eläinoikeusaktivistien yhteenotoiksi. Ujo lontoolaispoika nousi vaatemalliksi ja tämän jälkeen 60-luvun alussa näyttelijäksi tv-sarjoihin Pyhimys ja Veijareita ja pyhimyksiä. 02.05 Arman Pohjantähden alla 03.05 Zelenskyn tarina (16) YLE TEEMA & FEM 07.55 BUU-klubben 08.33 Studio 65 09.02 Elämän tarkoitus 09.31 Arkistosta revittyä: Hiukset 10.00 Talot huokuvat historiaa 10.59 Norjaa ristiin rastiin 11.04 Sås och Kopp, suosittu sukupolvesta toiseen 11.30 Kotiinpalaajat 12.00 Fantastinen kone, sanoi kuningas (12) 13.30 Arkistojen salat 13.57 Elävä arkisto: Postija lennätinlaitos Lounais-Suomessa 14.10 Koho Utopia Forssasta (S) 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 16.00 Mina Settembre (7) 17.00 Retkiruokaa islantilaisittain 17.16 Yksi kaupunki yksi tarina 17.25 Egenland 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Luontopäiväkirja 18.40 Strömsö 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.53 Egenlandin matkakohteet. (12) 22.25 Kino: Tyhjät verkot 00.05 80-luku: Minä olen muistanut MTV SUB 07.00 Alvin ja pikkuoravat 07.10 Muumilaakson tarinoita 08.00 Panttilainaamo 09.00 Valtateiden sankarit 10.00 Ostoskanava Myori.fi 10.30 Vintiöt 11.00 Poliisit UK: Ajojahti 12.00 Täydellinen kesä 12.30 Salatut elämät 13.00 Panttilainaamo 14.00 Jay Lenon autotalli 15.00 Jay Lenon autotalli 16.00 Valtateiden sankarit 17.00 Laittomien autojen takavarikoijat 18.00 Simpsonit 18.30 Huutokaupan metsästäjät 19.30 Onnela 20.00 Suurmestari UK 21.00 Krokotiilimies 22.50 Medusan isku 01.00 Liikennepoliisit UK 02.00 Panttilainaamo 03.00 Simpsonit 03.30 Laittomien autojen takavarikoijat MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Tiny House Hunting 07.00 Lemmen viemää 08.00 Daydreamer 09.00 Unelma-asunto auringon alta 11.00 Kartanoiden kunnostajat 12.00 Emmerdale 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.30 Suomen kaunein koti 14.30 Sinkkulaiva 15.00 Unelma-asunto auringon alta 16.00 Suomen kaunein koti 17.00 Daydreamer 18.00 Kartanoiden kunnostajat 19.00 Unelma-asunto auringon alta 20.00 Elokuva: Ei mitään menetettävää 22.00 Pirunpeli 23.30 Murhamysteeri merellä 00.30 Murhamysteeri merellä 01.30 Tulen saartamat 02.20 Tulen saartamat 03.10 Friends Like Her 04.00 Friends Like Her LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Koti koiralle UK 11.00 Raharemontti 12.00 Huvila & Huussi parhaat remontit 13.00 Farmi Suomi 14.30 Brittien ökyimmät myyntikohteet 15.30 Remppa vai muutto UK 16.30 Jaksa paremmin 17.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 17.30 Amispäiväkirjat 18.00 Amispäiväkirjat 18.30 Selviytyjät Suomi 20.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet 21.05 Neljät häät ja yhdet hautajaiset 23.30 Petolliset 01.00 Farmi Suomi 02.30 Rikkaat ja rahattomat JIM 09.00 Duudsonit tuli taloon 10.00 Suomen tulli (S) 10.30 Suomen tulli (S) 11.00 IS esittää: Sain sen videolle 11.10 100 Places to Be 11.15 100 Places to Be 11.20 Leijonan luola USA 12.20 Diili 13.50 Diili 15.20 Petolliset UK 16.50 Suomen huutokauppakeisari 17.50 Amazing Race Suomi 20.05 Alaskan jäälentokenttä 21.05 Mies ja alaston ase 2 1/2 22.55 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta 23.25 Australian rajalla 23.55 Australian rajalla 00.25 Muinaiset avaruusoliot 01.25 Ukraina: Taistelijat sodan etulinjassa 02.45 Suomen tulli (S) 03.15 Suomen tulli (S) 03.45 Immu & Kentsu: Kämmätyt keikat TV5 06.10 Asunnon metsästäjät 06.30 Haaveena Hirsitalo 06.55 Haaveena Hirsitalo 07.15 Joulupiparikisa 08.05 Giadan juhlakauden herkut 08.25 Giadan juhlakauden herkut 08.50 Asunnon metsästäjät 09.20 Asunnon metsästäjät 09.50 Haaveena Hirsitalo 10.20 Haaveena Hirsitalo 10.55 Mökin rakentajat 11.55 Joulupiparikisa 12.55 Kokkaushaaste 14.00 Elokuva: A Very Merry Bridesmaid 16.00 Teho-osasto 17.05 Lainvalvojat 17.35 Lainvalvojat 18.10 Kaikki vastaan kaikki 19.05 Elokuva: Rush Hour 2 21.00 Elokuva: Matrix Revolutions 23.40 Elokuva: Godzilla vs. Sää 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 14.00 Yle Uutiset 15.00 Yle Uutiset 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta 18.00 Yle Uutiset 18.02 Puhelinlangat laulaa 18.50 Merisää 18.55 Puhelinlangat laulaa 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Puhelinlangat laulaa 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Puhelinlangat laulaa 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Puhelinlangat laulaa jatkot 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Club Millennium 23.00 Yle Uutiset 23.02 Club Millennium 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio toiveiden yö 02.00 Yle Uutiset 02.02 Yöradio 02.15 Kansanradio 02.48 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Pekka Laineen Ihmemaa 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu Paavo Häikiö 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu Paavo Häikiö 05.50 Merisää 05.53 Radio Suomen Varhaisaamu Paavo Häikiö YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.07 Radio 1:n aamu 09.00 Yle Uutiset 09.04 Muistojen bulevardi 10.00 Marko Gustafsson: Vieraana kirjailija Emmi Itäranta 10.50 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Epäilyttävän uutta Aki Yli-Salomäki: Kuljetaan, ei saavuteta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailma tarinoina 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivä 17.00 Uutispodcast 17.20 Yksi on hyvää seuraa 17.35 Tuuli Saksalan keidas 18.25 Kielen päällä 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubin konsertti-ilta 21.00 Yksi on hyvää seuraa 21.05 Politiikkaradio 21.36 Riku Rantala: M/S Mystery K4J6: Bikinimurhaaja 22.30 Radioteatteri esittää: Viihdekuunnelma 23.00 Epäilyttävän uutta Aki Yli-Salomäki 00.00 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Urheiluradio 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.07 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.03 Urheiluradio 09.06 Koko Suomen Radio. Vieraana viimeiseksi jääneessä tv-esiintymisessään Heikki Silvennoinen. Lydia rauhoittelee Tomin vakoilumenetelmistä järkyttynyttä Belleä. Sää 10.00 Yle Uutiset 10.02 Koko Suomen Radio 11.00 Yle Uutiset 11.02 Koko Suomen Radio 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen 12.45 Merisää 12.55 Paikka auringossa 13.00 Yle Uutiset 14.00 Yle Uutiset 15.00 Yle Uutiset 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Urheiluradio 16.09 Radio Suomen Alkuilta 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.05 Urheiluradio 17.07 Radio Suomen Alkuilta 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Urheiluilta 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Urheiluilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radio Suomen Urheiluilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Urheiluilta 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.07 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.03 Urheiluradio 22.05 Yöradio 23.00 Yle Uutiset 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen 23.40 Yöradio 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio toiveiden yö 02.00 Yle Uutiset 02.02 Yöradio 02.15 Urheiluillan keskustelu 02.45 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Kissankehto Susanna Vainiola 03.54 Yöradio 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.53 Radio Suomen Varhaisaamu RADIO-OHJELMAT PERJANTAI 21.11. 18.30 Suomen huutokauppakeisari 19.30 Petolliset 21.00 Erikoisjoukot. Päätös. (S) 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 Ulkolinja: Kanada vs. Kouluttajat eivät katso hyvällä huijaamista. Kong 01.55 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat 02.30 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat 03.00 Arktiset vedet 03.30 Arktiset vedet 04.00 Mökin rakentajat 05.05 Asunnon metsästäjät 05.35 Asunnon metsästäjät NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Salakuljettajat satimeen 06.50 Gordon Ramsayn makuseikkailut 07.40 Tuohta tuhosta 08.05 Tutankhamonin aarteet: Kultaiset faaraot 09.00 Albert Lin ja muinaiset maailmat 10.00 Curiosity: Mars-mönkijän elämä 11.00 NG Wild: Eläinmaailman kuningattaret 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Meret ilman vettä 14.00 Meret ilman vettä 15.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut 16.00 Rakennuskatastrofit 17.00 Salakuljettajat satimeen 18.00 Albert Lin ja muinaiset maailmat 19.00 Lentoturmatutkinta 20.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 21.00 Hitlerin viimeinen taistelu 22.00 Sotakuvaaja 23.50 Albert Lin ja muinaiset maailmat 00.45 Hitlerin viimeinen taistelu 01.35 Sotakuvaaja 03.15 Maailman mystiset saaret 04.05 Food Factory USA 04.30 Autojen ensiapu 05.15 Salakuljettajat satimeen STAR CHANNEL 06.00 Melkein MENSA 06.50 Simpsonit 07.15 Simpsonit 07.40 Huutokaupan metsästäjät 08.10 Miehen puolikkaat 08.35 Miehen puolikkaat 09.00 Moderni perhe 09.30 Moderni perhe 10.00 Kymppitonni 11.00 Family Guy 11.30 Family Guy 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Sampo ja kotivideot 13.30 Huutokaupan metsästäjät 13.55 Miehen puolikkaat 14.20 Miehen puolikkaat 14.50 Miehen puolikkaat 15.15 Melkein MENSA 16.15 Rillit huurussa 16.40 Rillit huurussa 17.05 Family Guy 17.35 Family Guy 18.00 Simpsonit 18.30 Simpsonit 19.00 Miehen puolikkaat 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Rillit huurussa 20.30 Rillit huurussa 21.00 Masked Singer USA 22.00 Elokuva: Suuri puhallus 00.25 Taken 3 02.30 Family Guy 03.00 Family Guy 03.30 Simpsonit 03.55 Simpsonit 04.20 Family Guy 04.45 High Potential 05.35 Lapin poliisit MTV SUB 07.00 Alvin ja pikkuoravat 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Panttilainaamo 08.30 Panttilainaamo 09.00 Valtateiden sankarit 10.00 Ostoskanava Myori.fi 10.30 Vintiöt 11.00 Poliisit UK: Ajojahti 12.00 Täydellinen kesä 12.30 Salatut elämät 13.00 Panttilainaamo 13.30 Panttilainaamo 14.01 Liikennepoliisit UK 15.00 Liikennepoliisit UK 16.00 Valtateiden sankarit 17.00 Laittomien autojen takavarikoijat 18.00 Simpsonit 18.30 Huutokaupan metsästäjät 19.00 Lomalle lompsis 20.00 Poliisit UK: Ajojahti 21.00 Beck: Erakko (12) 22.55 Medusan verkko 01.10 Liikennepoliisit UK 02.10 Panttilainaamo 02.35 Panttilainaamo 03.05 Simpsonit 03.35 Laittomien autojen takavarikoijat MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Tiny House Hunting 07.00 Lemmen viemää 08.00 Daydreamer 09.00 Unelma-asunto auringon alta 10.00 Unelma-asunto auringon alta 11.00 Kartanoiden kunnostajat 12.00 Emmerdale 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.30 Pirunpeli 15.00 Unelma-asunto auringon alta 16.00 Lemmen viemää 17.00 Daydreamer 18.00 Kartanoiden kunnostajat 19.00 Unelma-asunto auringon alta 20.00 Ibiza: Bilesaaren salaisuudet 21.00 Pirunpeli 22.30 Friends Like Her 23.30 Friends Like Her 00.25 Darby & Joan 01.25 Kova laki: Erikoisyksikkö 02.15 Murha paratiisissa 03.05 Murha paratiisissa 03.55 Pelastakaa ihoni! 04.45 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Koti koiralle UK 11.00 Raharemontti 12.00 Huvila & Huussi parhaat remontit 13.00 Farmi Suomi 14.30 Koti koiralle UK 15.30 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 16.30 Remppa vai muutto UK 17.30 Sinkkuillallinen 18.30 Petolliset 20.00 The Box Suomi 21.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet 22.05 Kumman kaa (S) 22.40 Kumman kaa (S) 23.10 Sinkkuillallinen 00.10 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 01.10 Huvila & Huussi parhaat remontit 02.10 Rikkaat ja rahattomat JIM 09.00 Duudsonit tuli taloon 10.00 Suomen tulli (S) 10.30 Suomen tulli (S) 11.00 Kanadan rajalla 11.30 Leijonan luola USA 12.30 Burgerimiehet Aasiassa (S) 13.30 Suomen huutokauppakeisari 14.30 Suomen tulli (S) 15.00 Suomen tulli (S) 15.30 Selviytyjät Suomi 17.00 Arman Pohjantähden alla 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Rekkakuskit Suomi 21.00 The Box Suomi 22.00 Erikoisjoukot 23.00 Australian rajalla 23.30 Australian rajalla 00.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 01.00 Petolliset UK 02.30 Selviytyjät Suomi 04.00 Suomen tulli (S) TV5 06.00 Asunnon metsästäjät 06.25 Haaveena Hirsitalo 06.45 Haaveena Hirsitalo 07.10 Joulupiparikisa 08.00 Giadan juhlakauden herkut 08.25 Giadan juhlakauden herkut 08.45 Asunnon metsästäjät 09.15 Asunnon metsästäjät 09.50 Haaveena Hirsitalo 10.20 Haaveena Hirsitalo 10.50 Mökin rakentajat 11.50 Joulupiparikisa 12.55 Kokkaushaaste 14.05 Elokuva: Christmas in Tahoe 15.55 Teho-osasto 17.00 Lainvalvojat 17.35 Lainvalvojat 18.10 Mentalisti 19.00 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat 19.25 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat 20.00 Kaikki vastaan kaikki 21.00 Elokuva: Godzilla vs. 12.00 Tähtiarpa 14.55 Remppa vai muutto UK 15.55 Rikkaat ja rahattomat 16.55 Tähtiarpa 17.00 Remppa vai muutto Suomi. Selostaja Jani Alkio, kommentaattori Lasse Kukkonen. Lopulta hän peri James Bondin roolin Sean Connerylta. Onnistuvatko kokelaat välttämään siviiliuhrit joutuessaan vaikean päätöksen eteen ohjusiskun kohteesta. Nuori lääkäriopiskelija tarvitsee apua sijamuotojen kanssa. YLE TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano (S) 11.00 Yle Uutiset alueeltasi 11.50 Yle Oddasat 11.54 Oddasat 12.10 Eränkävijät 12.39 Murdochin murhamysteerit (12) 13.22 Hilman päivät (S) 14.37 Flora ja Aladar, rakkautta ja vakoilua 15.26 Rahdinmetsästäjät 15.55 A-Talk 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murdochin murhamysteerit (7) 17.54 Ruokamatka menneisyyteen: Maalaistalo 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Mitfordin siskokset (7) 19.46 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset 19.50 Luontopäiväkirja 20.00 Herrasmiehiä ja huijareita. Anni ja Mikko tutustuvat puutaloihin. (S) 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale. Kong 23.20 Elokuva: Frantic 01.50 Lainvalvojat 02.25 Lainvalvojat 03.00 Kiropraktikko 04.00 Mökin rakentajat 04.55 Asunnon metsästäjät 05.30 Asunnon metsästäjät NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Salakuljettajat satimeen 06.50 Running Wild With Bear Grylls 07.40 Tuohta tuhosta 08.05 Tutankhamonin aarteet: Kultaiset faaraot 09.00 Mystiset muinaiskuolemat 10.00 James Webb -teleskooppi: kuvia avaruudesta 11.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Meret ilman vettä 14.00 Meret ilman vettä 15.00 Running Wild With Bear Grylls 16.00 Rakennuskatastrofit 17.00 Salakuljettajat satimeen 18.00 Albert Lin ja muinaiset maailmat 19.00 Clarksonin farmi 20.00 Melbournen lentokentällä 21.00 Natsijohtajat oikeuden edessä 22.00 Mutanttiset sääilmiöt 23.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 23.55 Albert Lin ja muinaiset maailmat 00.45 Natsijohtajat oikeuden edessä 01.35 Mutanttiset sääilmiöt 02.25 Salakuljettajat satimeen 03.15 Saari ilman lakeja 04.05 Food Factory USA 04.30 Autojen ensiapu 05.15 Salakuljettajat satimeen STAR CHANNEL 06.00 Melkein MENSA 06.50 Simpsonit 07.15 Simpsonit 07.40 Huutokaupan metsästäjät 08.10 Miehen puolikkaat 08.35 Miehen puolikkaat 09.00 Moderni perhe 09.30 Moderni perhe 10.00 Kokkisota 11.00 Family Guy 11.30 Family Guy 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Sampo ja kotivideot 13.30 Huutokaupan metsästäjät 13.55 Miehen puolikkaat 14.20 Miehen puolikkaat 14.50 Miehen puolikkaat 15.15 Melkein MENSA 16.15 Rillit huurussa 16.40 Rillit huurussa 17.05 Family Guy 17.35 Family Guy 18.00 Simpsonit 18.30 Simpsonit 19.00 Miehen puolikkaat 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Rillit huurussa 20.30 Rillit huurussa 21.00 Animal Control 21.30 Animal Control 22.00 Miehen puolikkaat 22.30 It’s Always Sunny in Philadelphia 23.00 It’s Always Sunny in Philadelphia 23.30 It’s Always Sunny in Philadelphia 00.00 Moderni perhe 00.30 Moderni perhe 00.55 Moderni perhe 01.25 Family Guy 01.50 Family Guy 02.15 Simpsonit 02.40 Simpsonit 03.05 It’s Always Sunny in Philadelphia 03.30 It’s Always Sunny in Philadelphia 03.55 It’s Always Sunny in Philadelphia 04.45 Miehen puolikkaat 05.10 Miehen puolikkaat 05.35 Lapin poliisit. Vuoden 1999 Kosovon sodan aikaiset lapset muuttuvat aikuisiksi silmiemme edessä, kun heitä seurataan 15 vuoden ajan. 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Sohvaperunat 21.56 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.04 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.13 The Hack likaista peliä (12) 23.01 Oddasat 23.15 Hiljainen todistaja (12) YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 07.04 Pipsa Possu (S) 07.18 Olivia (S) 07.28 Suurenmoinen herra Kunkku (S) 07.42 Tie tähtiin (S) 07.56 Retki-Roope (S) 08.07 Liisa ja Leo (S) 08.23 Galaxi 08.24 Metsäleikkimestarit (S) 08.36 Romppu, Rasse ja Sikuriina (7) 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Jopet-show 09.40 Peltsin toinen luonto 10.10 Tuhkimotarinoita: Unelma äidistä 11.00 Ruokamatka Intiassa 12.00 Villen keittiö 30 minuutissa 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.00 Koiraperheet käytöskoulussa 13.45 Tanskalainen maajussi 14.15 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 14.45 Taitoluistelun Finlandia Trophy, parien lyhytohjelma 15.30 Taitoluistelun Finlandia Trophy, miesten lyhytohjelma 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Taitoluistelun Finlandia Trophy, naisten lyhytohjelma 19.15 Taitoluistelun Finlandia Trophy, jäätanssin rytmitanssi 20.45 Optimistin opas planeetalle 21.35 Karppi (16) 22.25 YleX Esittää: Cemetery Skyline 23.17 Blind Channel: After Dark Side (S) 23.41 Suomitube (S) 00.12 Pentulive TV2 yöstriimi MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi: Kohti Linnan juhlia 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Ostoskanava Myori.fi 11.30 Viisi miestä viikossa 12.00 Tietäjät tietää 13.30 Pirunpeli 15.00 Janne Katajan Uskoisitko. 06.53 Hei Taavi (S) 07.00 Tete ja Mama (S) 07.07 Pikku Kakkonen 07.10 Nelli ja Noora (S) 07.17 Pippa ja Popi (S) 07.24 Pikku Kakkonen 07.25 Miio työn touhussa (S) 07.36 Kotisaari (S) 07.45 Ryhmä Hau (S) 08.12 Galaxi 08.13 Ellun kamut (S) 08.24 Meidän iskä (S) 08.36 Kun olin ikäisesi (S) 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Jopet-show 09.40 Peltsin toinen luonto 10.10 Tuhkimotarinoita: Lätkä-äidin uuvuttava lupaus 11.00 Ruokamatka Intiassa 12.00 Villen keittiö 30 minuutissa 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.00 Koiraperheet käytöskoulussa 13.38 Luontotuokio 13.45 Tanskalainen maajussi 14.15 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 14.45 Minun maisemani 15.00 Kaikkea kaupan 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Ruokamatka Intiassa 19.00 Jopet-show 19.30 Peltsin toinen luonto. Suomen kaunein koti -voittaja vuodelle 2025. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Pirunpeli 00.25 Suomalainen menestysresepti 01.20 The Ex-Wife 02.15 Kohtalomme viinitarha (7) 03.10 Muodin huipulle 04.05 Remontilla rahoiksi NELONEN 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Smurffit 06.40 LEGO Friends: Uusi luku 06.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 07.05 LEGO DreamZzz (7) 07.25 LEGO CITY Ei rajoja (7) 07.35 S.M.A.S.H! 07.50 Sonic Boom (7) 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Rikkaat ja rahattomat 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 Haluatko miljonääriksi. Laurelia harmittaa riita Charlesin ja Claudetten kanssa, ja Amelia puolestaan ottaa yhteen Chasin kanssa. Ankeasta öljysatamasta monipuoliseksi kansankeitaaksi. Nyt vaakakupissa painaa myös Thomasin henkinen tasapaino. Trump. Antti Holman pelikaveriksi haluaa myös muuramelainen teinien äiti. Sijamuodot hukassa. Tuomarit Hanna Sumari, Joanna Amemori ja Pekka Pakkanen ovat kiertäneet 30 kaunista kotia, joiden finalisteista yleisö äänestää voittajan. (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Suomen kaunein koti. Pankkiryöstäjä Matti ”Volvo” Markkanen sai liikanimensä pakoautoista. Joan Collins ja Pierce Brosnan. OnlyFans -tuottaja Marika Fingerroos ottaa mukaan poikansa Titon ja vaihtaa kotia sekä budjettia seinäjokisten Paulan ja Markon kanssa. Ridge on yhä kovemman paineen alla, kun Taylor tahtoo lyödä hääpäivän lukkoon mutta Eric patistaa miestä palaamaan suuren rakkautensa Brooken luo. Pihatöitä ja somehaasteita. On päätöksen aika. 17.30 Rikkaat ja rahattomat. Kunniavieras Marion Rungin päivä. Will kokee pettymyksiä, kun Kim osuu häntä arkaan paikkaan ja Jimmykin kääntää selkänsä. Kestääkö Kanadan talous Trumpin hyökkäyksen. 12.00 Tähtiarpa 14.55 Remppa vai muutto UK 15.55 Remppa vai muutto 16.55 Tähtiarpa 17.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 20.00 Valmiina taisteluun (S) 21.00 Solsidan Onnea onkimassa 21.25 Justimus esittää: Henki Vex (16) 21.50 Luuserit (12) 22.10 Pysäyttäkää Nyqvist (16) 22.55 Kovan viikon ilta 23.25 Norjan kovin 00.05 Pentulive TV2 yöstriimi MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi: Kohti Linnan juhlia 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Kauniit ja rohkeat (7) 11.00 Ostoskanava Myori.fi 11.30 Remontilla rahoiksi 13.00 Kohtalomme viinitarha (7) 14.00 MasterChef Suomi 15.00 Ensitreffit alttarilla 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.00 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale. 21.00 Ensitreffit alttarilla. (7) 20.00 Etsijät (7) 20.22 Pitääkö mun kaikki hoitaa. 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat. TELEVISIO-OHJELMAT TORSTAI 20.11. Kalamiehenä tunnettu Peltsi päättää bongata hauen sen omassa ympäristössä veden alla. Marionin ilo, eleganssi ja energia ovat yhä vertaansa vailla. YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.07 Radio 1:n aamu 09.00 Yle Uutiset 09.04 Muistojen bulevardi 10.00 Ruben Stiller 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Narrin aamulaulu Outi Paananen 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Tiedeykkönen 12.55 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.07 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita 17.00 Uutispodcast 17.20 Yksi on hyvää seuraa 17.35 Näistä levyistä en luovu 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 RSO:n kamarimusiikkifestivaalin avajaiskonsertti: “Omistettu sinulle” 21.00 Yksi on hyvää seuraa 21.05 Politiikkaradio 21.36 Kalle Haatanen 22.27 Tuuli Saksalan keidas 23.40 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.05 Urheiluradio 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.07 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.03 Urheiluradio 09.06 Koko Suomen Radio. Ennen pitkää Moore tutustui viihdealan kollegoihin kuten Frank Sinatraan ja Gregory Peckiin. (7) 22.46 Moana auringon poika (ääniversio) (S) YLE TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 11.00 Yle Uutiset alueeltasi 11.50 Yle Oddasat 11.54 Oddasat 12.10 Kulttuuricocktail Live 12.40 Murdochin murhamysteerit (7) 13.25 Amor hoi! (S) 14.40 Tulossa: Hilman päivät (S) 14.44 Käytöskukka (S) 14.50 A-studio 15.30 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.35 Yle Oddasat 15.40 Novosti Yle 15.45 Yle Uutiset viittomakielellä 15.50 Yle Uutiset alueeltasi 15.55 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 17.55 Ruokamatka menneisyyteen: Hvitträsk 18.00 Yle Uutiset 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Erittäin salainen Vakoilua Suomessa 19.30 Suoran toiminnan Suomi. Teatteriharrastajan ilo tarttuu, kun vastaukset osuvat kohdilleen. TV & RADIO Maaseudun Tulevaisuus 23 perjantaina 14. RADIO-OHJELMAT TORSTAI 20.11. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Milli arvontalähetys 22.21 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Uutisextra 23.05 Elokuva: Anna (16) 01.20 Norskov (12) 02.10 Rikospaikka 03.00 Aallonmurtaja 03.50 Aallonmurtaja NELONEN 06.00 Bing 06.05 Muumilaakson tarinoita 06.30 Smurffit 06.40 LEGO Friends: Uusi luku 06.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 07.05 LEGO DreamZzz (7) 07.25 LEGO CITY Ei rajoja (7) 07.35 S.M.A.S.H! 07.50 Sonic Boom (S) 08.00 Huvila & Huussi 09.00 Rikkaat ja rahattomat 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 Haluatko miljonääriksi. Karua realismia ja näyteltyjä osioita yhdistävä elokuva pohtii sodan pitkäkestoisia jälkiseurauksia ihmiselämässä. Caleb sanelee ehtonsa epätoivoisen Willin auttamiselle. (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Päivän sää 19.20 Tulosruutu 19.25 Hockey Night: Kärpät TPS. Miten jatkamme tästä. 22.10 Erikoisjoukot 23.10 Baywatch 01.35 Beck: Vailla aikomusta 03.35 Poliisit 2017 (S) YLE TEEMA & FEM 07.52 BUU-klubben 08.32 Anne ja Anders Bhutanissa 09.31 Arkistosta revittyä: Tavaratalo 10.00 Unelmakoti 11.00 Strömsö 11.49 Luontopäiväkirja 12.00 Wienin filharmonikot Pariisissa 13.30 Fantastinen kone, sanoi kuningas (12) 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 15.56 Tästä kertoo 99 valittua 16.00 Mina Settembre (7) 17.00 Retkiruokaa islantilaisittain 17.17 Pieni suuri maailma 17.21 Beethoven minuutissa: Suuren säveltäjän synty 17.25 Spellbound (7) 17.50 Pieni suuri maailma 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.40 Saariston lapset (7) 19.06 Salaisuuksia (7) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.54 Norja ilmasta nähtynä 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti (S) 22.00 Elämäni Roger Moorena. 22.50 Oddasat 23.05 Historia: Normandian maihinnousu (12) YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu 20.11. Belle on päättänyt ilmoittaa Tomista poliisille. 22.00 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta 22.30 Rekkakuskit Suomi 23.30 Koskinen (12) 00.35 Top Gear Suomi. 20.00 Mina Settembre (7) 21.00 Afterwar sodan kasvattamat. 18.00 Haluatko miljonääriksi. Tänään juhlitaan suomalaisen viihteen kuningatarta Marion Rungia, jonka ääni on soinut suomalaisten sydämissä jo yli 60 vuoden ajan. Muistot kummittelevat mielessä vielä kauan sen jälkeen, kun viimeinen laukaus on ammuttu ja media on siirtänyt huomionsa muualle. 19.00 The Box Suomi 20.00 Vain elämää. marraskuuta 2025 TELEVISIO-OHJELMAT PERJANTAI 21.11
Puh. 70700 m2 ja ulkotiloja. www.luonnonperintosaatio.fi RA /2 02 0/ 92 1 Mennneen Ajan Joulumarkkinat 30 v! LOHJALLA LA-SU 13.-14.12.2025 LOHJALLA LA-SU 13.-14.12.2025 Lämpöiset tossut ja huopikkaat puh. Siirtäkää paperityöt meille. Kokouksen päätteeksi on kahvitarjoilu. Työpaikat ja virat Kattojen lisäksi saat meiltä myös: • Ikkunaja oviremontit • Ulkoverhousremontit Kaikki saman luotettavan kumppanin kautta – sujuvasti ja laadukkaasti. Työllistäkää lomittaja helposti ja edullisesti. KÄÄMITYÖ Hakekatu 5 70800 Kuopio. Ilmoittautumiset 24.11.2025 mennessä: eeva-liisa.kivimaki@proagria.fi tai p. Kokouksen alussa jaetaan MTK:n ansioja kunniamerkit. Puh. mennessä sähköisesti: www.lyyti.in/syyskokous2025SAT Tervetuloa! Johtokunta Viemärin kuvaukset, huollot ja sukitukset 0409344450 Tarjotaan vuokralle Vuokrataan Kutsu ProAgria Keski-Suomi ry:n ylimääräiseen varsinaiseen kokoukseen ma 8.12.2025 klo 12.00, Scandic Laajavuori Kokouksessa käsitellään ProAgria Keski-Suomi ry:n purkautuminen ja yhdistyminen perustettavaan ProAgria Järvi-Suomi ry:hyn. 0400 173120 Aina ajantasainen Metsäpalvelu kertoo missä mennään. Kokouksessa käsitellään liiton sääntöjen määräämät asiat. Tutustu verkossa MT.FI/metsapalvelu tai QR-koodilla Tukista asiaa Kuljetukset halki Suomen ja ympäri Eurooppaa Kuljetus kuin kuljetus, yrityksille ja yksityisille Kysy hinta meiltä: tel. Kokousalustajana Thimjos Ninios, kansainvälisen kaupan johtaja, MTK. 040 576 8740 Tilaaja, luo tunnus MT.FI/luotunnus MT.FI Kerro se MT:n ilmoitusautomaatin avulla MT.FI/ilmoita Oliko jotain asiaa. marraskuuta 2025 Itsejärjestetyn lomituksen tilat. Luotettava remonttikumppani jo vuodesta 1999! 02 435 8006 | 0400 670 397 | 0400 214 288 Ota yhteyttä, soita! Kokoukset Tapahtumat Sähkömoottoreiden ja nosturien käämityksiä. 044 0254 789 juho.koskelainen@lomitus.net Koulutus ja työ Palveluja tarjotaan Tervetuloa Välttilän tilan robottipihaton avajaisiin Rantasalmelle ke 19.11.2025 klo 10–14.00 Maa ja kot ital ous nai set Haa pav edelt ä Osoite: Lahdenkyläntie 208, 58900 Rantasalmi Lisätietoja: DeLaval Jarno Kumpulainen 0400 388 497 ja Tapio Eronen, 050 412 2188 Rantasalmella, Tapio ja Kaisa Erosen, Välttilän tilan navetalla on käynyt vilske. 65 lehmän karja on saanut uudet käytävämatot (DeLaval R18P) ja niiden on pian aika totutella parsilypsyn sijaan VMS V310 -lypsyyn. TM-Lomitus Oy www.lomitus.net P. 0400 305 448 .fi Kotimainen verkkokauppa www.iisakkijarvenpaa.fi PUUKKO Kiitokseksi työntekijöille ja yhteistyökumppaneille lahjaksi YRITYKSEN LOGOLLA Edullista, kylmää vuokratilaa HelsinkiVantaan lentokentän läheisyydestä. Lehmien lisäksi tilallisillekin on tiedossa paljon uutta. luonnonalueita pysyvään suojeluun. Maaseudun Tulevaisuus 24 perjantaina 14. Vilaus koko Suomen uutispäivään MT.FI/uutiskirje. Vieraile osoitteessa toitasuomesta.fi/palvelumme MTK Satakunta ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään pe 28.11.2025 klo 10 Porin Mies-Laulun talolla (Vapaudenkatu 10). ProAgria Keski-Suomi ry:n purkautuminen merkitsee myös Keski-Suomen maaja kotitalousnaisten toiminnan purkautumista. 02 48 41 007 www.koskenautokeskus.fi myynti@koskenautokeskus.fi Joululahjaideat Halutessasi mukaan teemapalstalle, soita 040 720 7981 / Myyntimestarit Oy KOTIMAISTA KÄSITYÖTÄ LAHJAIDEOITA HILLOJA JA HERKKUJA JOULUMARKKINOILLE EETTISIÄ JOULULAHJOJA Anna lahjaksi Anna lahjaksi pala ikimetsää pala ikimetsää TEE LAHJOITUS • TULE KUMMIKSI LAHJOITUSTILI: FI78 5494 0950 0224 93 Luonnonperintösäätiö – ostaa luonnonalueita pysyvään suojeluun. Kun parsilypsystä siirrytään robottilypsyyn ja robotin yhteyteen on hankittu MCA Soluanalyysi sekä RePro-ominaisuus, tilalliset voivat keskittyä lypsytyön sijaan eläinten hyvinvoinnin ja tilan tuottavuuden kehittämiseen. Virallisten kokousedustajien kirjaus ja kahvitarjoilu klo 9.15 alkaen. 0405584875 Osaajia maaseudulle Lisätiedot: jobs.toitasuomesta.fi/pages/ metsanhoitoyhdistykset Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo etsii Savonlinnaaan METSÄTILOJEN OMISTUSJÄRJESTELYIDEN ASIANTUNTIJAA Töitä Suomesta Oy auttaa maaseudun yrityksiä löytämään ja sitouttamaan osaavia ammattilaisia Haluatko työpaikkailmoituksesi tähän. Ilmoittautumiset su 23.11
Kuljetus ja koeajo mahd. 0400981268 PELTOA Myydään tai vuokrataan n. Jäppilässä hyvin hoidettu luomutila rantamaisemassa. Hannu Laitinen 040 032 1907 PELTOja METSÄKIINTEISTÖ, jossa ranta-asemakaava 49 ha, VALTIMO. 10 ha Rekijoki 25380 P. www.konehuoltolaukkanen.. 0400744283 Joulukuusia tule ja merkkaa ja varaa kuuset EteläSuomi, haku ennen joulu kuuta soita 0500473236 Toyota Avens Saab tai vastaava. P. Koiranruoat ja paljon muuta! P. Hannu Laitinen 040 032 1907 RANTAKIINTEISTÖ 0,8 ha, VIITASAARI. Hp. Claas, Welger, Krone, J-D paalaimet. 0440851071 John Deere paalaimia,mallit 330,332,332A,336,336A, 339,349,359, luotettava kotimai nen ostaja,tarjoa, 0400 187 389 OSTETAAN: Land Rover 1948 1995 väliltä. Nopea maksu, nouto onnistuu! p. 2,37 €/min Eläkeläismies hakee vakituista naisseuraa, myös yksinhuoltajat, omakotitaloon emännäksi. Komea kokonaisuus: Upea kivitalo ja erikoisviljelyyn soveltuvat pellot 74,3 ha. 050 5317147 SÄHKÖMOPO. Kysy tarj. Tracker. 040 5535797. Hp. 045– 8865 152 Muut tuotteet Varaosia ja tarvikkeita Maataloustarvikkeita Myydään OSTETAAN REHUVILJAA Ohraa, Kauraa ja vehnää rekka kuormittain. P. Hp. Huhdanojalla 21,85 ha metsäpalsta. Rakennukset myydään purkukuntoisina eikä niihin kohdisteta kauppahintaa. Hp. Peltoa 6,4 ha, metsää 4 ha, sisältää perinnebiotooppeja. Hp. Laukkanen Oy 02 4875965 0500 226028. 148 m 2 sekä navetta, savusauna, aitta ja 1,2 ha peltoa. Riistakamerat. Traktoreita, ehjiä ja epäkuntoisia! Nopea käteiskauppa. Tarjoukset 16.11. 02 4878 381 KONEHUOLTO YLILUOMA OY NH ja Case alkuperäisosat ja öljyt heti varastosta. Tarjoukset 21.11. Vapaamuotoiset hakemukset 26.11.2025 mennessä. 570 000 €. Alustaapu.fi 0400 840 602 WWW.ANONASE.COM Aseet ja ammukset. 0400384118 Ostetaan harmaaleppä rankana. Luomupeltoa 26 ha, metsää 18 ha ja 11 rakentamispaikkaa Valtimojärven rannalla. Seuraa maaseutua MT.FI Traktoreita. 0% KOKKOLA 040 6300 475 / Juhani Karhula MYYT Y Ostetaan john deere traktori 150250 hv alle 6000 h ajettu 0400611573 VW Golf farmari diesel, katsas tettu 9/25 H:2300 € p; 0400840340 PäijätHäme Ennustajat 0700 88588 Gaia, 0700 88877 Helle. 040774 6365 JULITA 24 h/vrk 0600551555 Roy pl 168 Hki 2,42/min+pvm Porin Konecenter Oy ostaa kaiken metallijätteen mm. Laadukkaat, toimivat, takuulla. 0% SALO 040 187 6814 / K.Ala-Kleemola VALTRA G125 Etuk G4L, Eturenkaat: MIT 440/65R28, 80% Takarenkaat: MIT 540/65R38, 80% HINTA 68.247 alv. Myös viallinen tai alvi ton. Myös varaosapuimurit / traktorit. 0408476170/Ristolainen Group oy LUOMUREHUVILJAA Puh. www.maakoneet.com Suomalainen yritys, AAA-luottoluokitus. Erä, metsästys ja kalastustarvikkeet Poronlihaa + pakasteet. Hannu Laitinen 040 032 1907 LYPSYKARJATILA JA PELTOA 75 ha, NURMES. Takuu. Asuinrakennus n. Hin ta 3200e. Kattava varustus! HINTA 95.219 alv. Hp. Henriikka Jaatinen 043 826 9463 METSÄÄ 22 ha, ORIMATTILA. William Berts 050 576 5517 MAATILA 6 ha, VIITASAARI. Ähtävällä metsää 17,89 ha. Ajettu vain 200 km. P. marraskuuta 2025 Ostetaan hyväkuntoinen Valtra N etukuormaajalla /etunostolait teella, 50km/h p.0400642332 Nostoovet. Traktorit kaikki merkit, kurottajat, sekä muut maatalouskoneet. Hannu Laitinen 040 032 1907 MAATILA 83 ha, TOHMAJÄRVI. tlk nimim. Rauno Savolainen 0400 172 121 METSÄÄ 18 ha, PEDERSÖRE. www.ovimestari.com EteläSuomi 0449677078 Seinäjoki 0400564 282 KATTOTUOLIT kaikkiin maatalou den kohteisiin. yms. Myös rikkinäiset. P. Markku Koivisto 040 709 2451 PELTOA ja METSÄNPOHJAA 22 ha, SOINI. H. 0400 823 644 Kuntosalilaitteet 12kpl. 050 5610445, Lehtisaaren tila @lehtisaarenheinä Maaja metsätaloustuotteita Eläimiä Maatalouskoneita Lataa MT:n sovellus Osuiko arpaonni. mennessä. Retronik 0505210082 Seniorisähkömopo Pyrkijä E1000. 142 000 €. Vast. Markku Koivisto 040 709 2451 MAATILA 25 ha, JOUTSA. Laadu kas david sarja jota poliisit ja pe lastusviranomiaset suosivat. 0500 517226 BETONIPUTKEA Edullinen vaihtoehto valtaojaputkitukseen! 2-LAATU Koot 300–1000 mm Hyötypituus 2,25 m P. Keiteleen upeassa rantamaisemassa 6,1 ha maatila 4 km Viitasaaren keskustasta. P. Kuljetusmahdolli suus! P. Suovanlahdessa 73 m 2 hirsinen päärakennus, savusauna, aitta, rantasauna ja muita rakennuksia. Vasikkajuottamo, 600 vasikkapaikkaa. Rautamäessä isolla peltoaukealla salaojitettua ja korvauskelpoista peltoa 23,57 ha. Kopparbyssä korvauskelpoista peltoa 11,3 ha ja metsää 1,5 ha. Tarjoa kaikkea välil tä romusta priimaan. Hannu Laitinen 040 032 1907 MAATILAN TALOUSKESKUS 2 ha, HANKASALMI. Hp. 0415873373 NURMISIEMENET ja SEOKSET MONIMUOTOISUUS SIEMENET, APILAT, VIRNAT, MAILASET, HUNAJA ja AURINGONKUKAT P.0400882090 siemenkauppaa.fi Sekalaista Maaja metsätaloustuotteita Koneita Nautaritilät edullisesti, eri kokoja/ malleja. 0% VIITASAARI 0400 541 236 / Pekka Oja VALTRA T254 VERSU 50 km/h, etuk G7S, ilmastointi, etujousitus, Ilmaistuin, ohjaamojous, 160l hydrauliikka, ym. abranueva pl 13 00561 Hki. viestimedia.fi/arvonnat Kirjaudu MT.FI/kirjaudu Kuulutukset NURMIJÄRVEN MAASEUTUSEURAN STIPENDIT 2025 Stipendiä voivat hakea Nurmijärveltä kotoisin olevat luonnonvara alan opiskelijat. 0400585819 Telakaivukone noin 5 t harraste käyttöön. P. 93 169 €. www.chm.fi puh. 070090121 2,00 € min+pvm RP Pl 6 Va OSTAMME TRAKTOREITA YMPÄRI SUOMEN VANHASTA UUTEEN KONELIIKE JJAREENA OY 0400 658089 / info@jjareena.fi Ostetaan Zetor,Ursus,John Dee re,Paalaimet,aurat,puimu rit,kuormaajat. Puh. Myös hydr.letkut mittojen mukaan. 150 m. Metsää mahdollisuus sisällyttää kauppaan sopimuksen mukaan. Puusto 2 461 m 3 , valtaosin nuorta ja varttunutta kasvatusmetsää. 0% KOKKOLA 040 6300 475 / Juhani Karhula VALTRA N175D 57 km/h, etuk G6S, etujous, Ilmaistuin, ohj.jous, 160l hydrauliikka, taakseajolaite, Takuuvaihdokki 12 kk HINTA 123.187 alv. Telakaivuri 38 tn. Tarjoukset 1.12. Piennar murskain. 700 000 €. Oy KrsTrans Ab, 64300 Lapväärtti. Hannu Laitinen 040 032 1907 MAATILA 12,4 ha, PIEKSÄMÄKI. Nopea toimitus! Turun Rakennustuote Oy www.turunrakennustuote.fi P. 175 000 €. 6000eur. EteläSuomi. 54 000 €. Tarjoukset 14.11. Täysvarusteltu, rek. 2 hlölle, takuu voimassa. P. 0503297064 PohjoisSavo ostetaan traktoreita ehjiä ja epä kuntoisia koko suomen alueelta. Keiteleen rantaviivaa, kovapohjainen ranta. Kauppaan kuuluu 14,7 ha peltoa, neuvoteltavissa lisäksi jopa 80 ha ja maatilan talouskeskus. 0505567388 Naisseuraa 1866v 0700 41966 1,95 €/min+pvm HR Pl 168 Hki Metalliromut kaakkoon! Noude taan. Tarjoa myös kunnossa olevia ko neita ja autoja! P. Hannu Laitinen 040 032 1907 VASIKKAKASVATTAMO JA PELTOA, OUTOKUMPU. 040 566 9472 Traktoreita Kirjeenvaihto Katso kaikki kohteet: PELTOA 24 ha, ORIMATTILA. mennessä. Maaseudun Tulevaisuus 25 perjantaina 14. 0% IKAALINEN 040 198 5219 / Tuomo Korvala VALTRA T175 V 57 km/h, etuk G7, ilmastointi, etujous, Ilmaistuin, metsäohj, ohj.jous, 160l hydrauliikka, Premium-sis. emäntää etsimässä Pyöröpaalihäkit lampaille+karsina aidat. Lisäksi voidaan neuvotella erikseen pellosta 8,5 ha ja metsästä 9,4 ha. Kokonaisviljelyala 64 ha, vuokramaiden siirroista voidaan neuvotella. mennessä. Soita minulle 0449268130 Ostetaan BvL-apevaunut Redrock-rehuleikkurit ja lietepumput Tmi Jari Hannula 050 4400 157 / Jari | tmijarihannula.com Muut SATOVARMUUTTA KYLVÖILLE LYPSYLAIDUNSEOS® PIHVILAIDUNSEOS® RETUKUOHKEUTTAVA MYÖS LUOMUNA! www.naturcom.fi 08 270 7200, 02 762 6200 ÖLJYT KAIKKIIN KONEISIIN! Jyrki Laulainen 050 454 5925 jyrki@nordicaoils.fi Aberdeen Angus /Simmental hiehoja 12kpl. Lähes uusi, vm25. Tarjouskauppa. 255 000 €. 0407065045 VALTRA N175D 50 km/h, etuk G5, ilmastointi, etujousitus, Ilmaistuin, ohjaamojous, 160l hydrauliikka, automaattiohj. Marjotaipaleessa peltoa 18,08 ha ja metsää 3,9 ha sekä talouskeskus. Puh. Hannu Laitinen 040 032 1907 Kun harkitset maaseutukiinteistön ostamista tai myymistä, ota meihin yhteyttä! Kiinteistönvälitys Oy LKV etunimi.sukunimi@proagria.fi Markku Koivisto, toimitusjohtaja 040 709 2451 maaseutukiinteistot.fi Myynnissä: PELTOA JA METSÄÄ 13 HA, MAALAHTI. Levypainoja mukaan 600kg. NBtilipalvelut, Gunnarintie 1b, 01800 Klaukkala nina.bifeldt@nbtilipalvelut.fi Nurmijärven Talonpoikaiskulttuurisäätiö sr METSÄ | METSÄTEOLLISUUS Kestävämmän akkuteknologian avaimet muhivat metsässä. 0400 661593 Hytillinen leikkuu puimuri, kuivalantavaunu, pyöröpaalisilppuri sekä muita maatalouskoneita puh. 0500534682 Moottoriajoneuvoja DEEREN VARAOSAT Konehuolto T. wayline assistant HINTA 116.255 alv. William Berts 050 576 5517 Kiinteistöt ja tontit Työkoneita SAHALAITOKSEN ALKUPÄÄ Tukkipöytä, Campio 66, kuljetti mia, tärykuljetin 20m, hakkuri ym. 88 000 €. rauta, pelti, maatalousromua ym. 1 020 000 €. HINTA 123.426 alv. 0503066896 Rakennustarvikkeita Ostetaan koko Suomi puimurit: M-F, Deutz-Fahr, Sampo, Claas, JD, Volvo leikkuupuimurit. 0% VARKAUS 040 670 7929 / Antti Parviainen VALTRA T194 A 50 km/h, etuk, ilmastointi, Ilmaistuin, ohjaamojousitus, 160l hydrauliikka, puskutuet HINTA 85.179 alv. 0445631780 NAINEN etsii mies seuraa! Soita 0700399161 (2 €/min) Heliad Oy, PL 396 00121 HKI Henkilökohtaiset Suomen ROHKEINTA ja TUHMINTA juttuseuraa luotta muksella 24 H. mennessä. Korvauskelpoista ja valtaosin salaojitettua peltoa 20,9 ha ja metsänpohjaa 0,4 ha. Hyväkuntoinen, vähän ajettu. Retki muonat. Hp. Ylämaankarja ja kalusto neuvoteltavissa. Valtimolla hyväkuntoinen toimiva maitotila, 1 robotin pihattonavetta, omaa peltoa 49 ha + vuokrapeltoa sekä metsää 17 ha. Hp
marraskuuta 2025 Edellisen ristikon ratkaisu. Lehden suurin korvausvastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. viestimedia.fi/hinnasto Osoitelähde: Viestimedia Oy:n asiakasrekisteri Viestimedia Oy voi käyttää tilauksen yhteydessä saamiaan yhteystietoja samankaltaisten tuotteidensa sähköiseen suoramarkkinointiin sekä asiakasviestintään. Sähköisten suoramarkkinointija asiakasviestien lähettämisen voi kieltää toimimalla viesteissä olevien ohjeiden mukaisesti tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. viestimedia.fi/tietosuoja ILMOITUSMYYNTI Puhelin: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Ilmoitusautomaatti: MT.FI/ilmoita viestimedia.fi/mainostajalle Ilmoitusten viimeiset jättöajat: • maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 • keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 • perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. marraskuuta 2025 PÖYRÖÖT KALKKARO VIIVI JA WAGNER VÄINÖ FINGERPORI MUSTA HEVONEN KAMALA LUONTO VENETSIJÄRVI JULKAISIJA Viestimedia Oy Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki viestimedia.fi ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. PALVELUNUMEROT Puhelun hinta on normaali matkapuhelinmaksu (mpm) tai paikallisverkkomaksu (pvm). Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos lehden lähettäminen tilaajalle keskeytyy lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). Maaseudun Tulevaisuus 26 perjantaina 14. Maaseudun Tulevaisuuden kestotilaus sisältää painetun lehden lisäksi käyttöoikeuden kaikkiin MT.FI-sivuston sisältöihin ja palveluihin, Maaseudun Tulevaisuuden ja sen liitteiden (Kantri, MT Metsä ja Suomalainen Maaseutu) näköislehtiin sekä näköislehtien mobiilisovellukseen. Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. Huomautukset on tehtävä kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. ASIAKASPALVELU Puhelin: 020 413 2277 (arkisin klo 8–21) Sähköposti: asiakaspalvelu@viestimedia.fi viestimedia.fi/asiakaspalvelu Asiakaspalvelu auttaa tilauksiin, laskutukseen ja digituotteiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä. PAINO Lehtisepät Oy, Varkaus. Tilaus laskutetaan valitun laskutusjakson alussa kulloinkin voimassa olevalla hinnalla. viestimedia.fi/tilausehdot MT.FI/tilaa Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruta. Asiavirheestä ilmoittaminen: lähetä oikaisupyyntö sähköpostilla toimitus@mt.fi PELIT & SARJAKUVAT Maaseudun Tulevaisuus 26 perjantaina 14
Suomessa raviohjastaja ei ole ainakaan vuosikymmeniin kuollut tai vakavasti invalidisoitunut ravikilpailussa tapahtuneessa onnettomuudessa. Ei käsistä samanlaisia tullut kuin ennen onnettomuutta, mutta hyvät kuitenkin.” Juha-Pekka Ahosen mukaan vaaratilanteita on raveissa huomattavan usein, enemmän kuin joka kymmenennessä lähdössä. Vermossa on paikka johtaa lähtöä ensi metreistä alkaen. marraskuuta 2025 Omat ilmot 92x180mm (2x180mm) Kuuntele osoitteessa MT.FI/mthevoset-ohjelma tai QR-koodilla Jone Illi P O D C A S T. ”Hevonen meni täyden voltin eteenpäin ja minä lähdin kärryistä kuin katapultilla. ”Kaikki murtui kaulasta lonkkaan”, hän itse kiteyttää vammansa. Viki Lee pystyy ravia lähtiessään haastamaan kovat takamatkalaiset. Muista takamatkalaisista voittovireen löytäneet Callela Ikaros ja Love Keeper kiinnostavat eniten. Siihen nähden kolareita sattuu ihmeen vähän.” Siihen, miksi ravionnettomuuksissa varsin harvoin sattuu vakavia loukkaantumisia, Ahosella on selkeä selitys. VILLE TOIVONEN Suomen raveissa viime vuosina loukkaantuneista ohjastajista pahimmat vammat on saanut Juha-Pekka Ahonen. Hevonen on voittanut lähtöjä kaikilta juoksupaikoilta ja viimeksi se voitti vakuuttavasti laukasta huolimatta. Vire on kuitenkin arvoitus ja kaksi kuntonsa osoittanutta hevosta nostetaan mukaan systeemiin. Kesällä 2024 ruotsalainen raviammattilainen Peter Eriksson sokeutui molemmista silmistään, kun hevonen potkaisi häntä yhtäkkiä päähän. Tamman olemus on ollut tauon jälkeen upea ja voittokulku jatkunee Vermossakin. ”Redén selvisi vammoitta ihan tuurilla”, Kauhanen huokaa. Ennen oltiin paljon useammin esimerkiksi kärryt yhdessä kuin nykyään”, Kauhanen vertaa. Monipuolinen lahjakkuus E.L. Lisäksi hevoset ovat isoja, eläviä eläimiä. Harvemmin käy kuten minulle, että lennetään täydestä vauhdista.” Ahosen mielestä vaaratilanteiden välttämisen avaimet ovat ravituomareilla. Dundee As on Käpylä GP:n seuratuin hevonen. Suomessa ajetaan aika turvallisesti, vaikka tietysti joskus tulee myös tilanteita, jotka olisivat vältettävissä tietyllä herrasmiesmäisyydellä. ”Hevosen käyttäytyminen voi joissakin tilanteissa yllättää, vaikka on kuinka taitava kuski”, hän muistuttaa. Nyt sivussa ovat ammattiohjastajista Antti Teivainen, Tino Paldan ja Tommi Kylliäinen. ”Lentovauhti oli kova, kun kärryistä tuli vielä melkoinen vipuvarsi. Seloistotähti epäonnistui tiistaina Turussa. Viimeksi se runttasi ykköseksi johtavan rinnalta. Ohjastajien vakavat loukkaantumiset tai niiltä välttymiset ovat usein vain tuurista kiinni. ”Marginaalit ovat pieniä ja näkyvyys välillä huono, jos vaikka rapaa lentää paljon. Valtavaa röyhkeyttä ei kuitenkaan näe.” Jukka-Pekka Kauhasen pahin ravionnettomuus on takavuosilta. ”Joku kuski häiritsee kaveria, koska ei osaa ajaa paremmin, mutta ne jotka osaavat, ajavat tahallaan toista häiriten, koska sanktiot ovat niin pieniä.” Ahonen uskoo, että ohjastajien asenteet muuttuisivat, jos rangaistukset kovenisivat. Aina ei käy yhtä hyvin. ”Jos sattuu vaikka kiinniajo, yleensä vauhti ehtii hiljentyä rajusti ennen kuin kuski lentää kyydistä. ”Sanktiot häirinnöistä ovat ihan naurettavia, ja sen takia välillä ajetaan kuin romurallissa”, hän paaluttaa. Kouvolassa se kirmasi omasta halustaan viimeiset 500 metriä 10-kyytiä. Maaliskuussa Yhdysvalloissa ohjastaja Hunter Myers kuoli kuuden hevosen kolarissa saamiinsa vammoihin. Lukuisilla leikkauksilla hänet saatiin niin hyvään kuntoon, että Ahonen palasi kilvanajoon noin kymmenen kuukautta onnettomuuden jälkeen. RAVIVIHJE Dundee As Käpylä GP:n arvoituksellinen suosikki TOTO75-VIHJE Lähtö 1: 7,6,2 (4,3) Lähtö 2: 8 Seloistotähti (4,2) Lähtö 3: 4,3,2,5,6,7 (10,1) Lähtö 4: 6 E.L.Maestro (9,7) Lähtö 5: 2 Amanda Evo (1,3) Lähtö 6: 4,2,3,6,9 (1,7) Lähtö 7: 9,12,2,3,4,14 (6,11) 540 riviä x 0,05e = 27,00e JUHA JOKINEN 27 perjantaina 14. Lähetys löytyy osoitteesta mt.fi/hevoset. Kaviopaiseen aiheuttaman tauon jälkeen tamma on kilpaillut kahdesti ja ollut molemmissa kilpailuissa ylivoimainen. Kinderi laukkasi viimeksi voltista, mutta osoitti kuntonsa Porin kilpailussa. Heistä pahimmin loukkaantui Antti Teivainen, joka on ollut keväästä asti sivussa radoilta lähdön jälkeen tapahtuneen kolarin seurauksena. Maestro on koko kierroksen todennäköisin voittaja. Ainakin Extrema ja Suomessa debytoiva Coolman Evo kuuluvat kupongille. Raveissa ohjastajan pakollisia suojavarusteita ovat kypärä ja turvaliivi. Hänen ajamansa hevonen kaatui lähtökiihdytyksen jälkeen omiin jalkoihinsa. Killerillä Amanda Evo karkasi muilta 13-vauhtisella lopetuksella. Paha onnettomuus ei jättänyt pelkoja kilvanajoa kohtaan. ”Vahinkoja tulee väkisin, kun kilvanajossa ei kuitenkaan pystytä pitämään varsinaisia turvavälejä”, Jukka-Pekka Kauhanen myöntää. ”Sen on nähnyt ajotapa-asioissakin. Tästäkin ohjastaja, MTK:n järjestötoiminnan asiantuntija Matti Rehula selvisi ilman vakavia vammoja. Startteja Kauhasella on yli 12 000 ja voittoja lähes 1 500. Vastus on sopiva ja voitto on ulottuvilla. Joka lähdössä on vähintään kymmenkunta valjakkoa, ja vauhti on kovaa. Kun raveissa rytisee, ohjastaja tarvitsee myös onnea Hurjaa menoa Vermon raveissa syksyllä 2021. Paalun Jollywood, Global Education ja viimeksi vaille kiriväyliä jäänyt Steady And Quick pyrkivät pakoon kovilta takamatkalaisilta. Hevosia on raveissa kuollut poikkeuksellisen monta, ja myös raviohjastajia on loukkaantunut erilaisissa tilanteissa. Urallaan yli 12 000 lähtöä ajanut ammattivalmentaja, ravivalmentajien yhdistyksen puheenjohtaja Jukka-Pekka Kauhanen pitää hevosen potkua raviohjastamisen pelottavimpana elementtinä. Pahoilta onnettomuuksilta välttyminen on sattumaakin, sillä raveissa vaaran elementit ovat ilmeiset. Dundee As on kulkenut täyttä matkaa 10-vauhtia ja 11-vauhtia keskipitkiä matkoja. Tommi Kylliäinen loukkasi viime viikolla sormensa, kun toinen hevonen hyppäsi hänen ajamansa hevosen päälle tallialueella. Tino Paldanilta puolestaan murtui pari viikkoa sitten nilkka hänen lennettyään sairauskohtaukseen kuolleen ajokkinsa rattailta. Sisäpuolella on nopeita avaajia, joten juoksu voi mennä haastavaksi. Morison ja Elan kuuluvat myös kaikille lapuille. Kilpaa ajavien piirin ammattimaistuminen näkyy takavuosiin verrattuna monella tavalla. Iisalmelainen Kauhanen on ajanut kilpaa 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Viikko sitten Ruotsin kärkivalmentajiin kuuluva Daniel Redén oli tulossa voittajaesittelyyn, kun lainahevonen potkaisi varoittamatta rajusti. Lensin ilmassa suunnilleen kahdeksan metriä, ja olihan se melkoinen mälli.” Pahimmat vauriot Ahonen sai käsiinsä, joihin tuli vaikeita murtumia. Nyt suuri osa ohjastajista ajaa heille varsin vierailla hevosilla. ”Huonosti käyttäytyvät hevoset ovat onneksi hirveästi vähentyneet. Keulassa juossut ori laukkasi voittokamppailusta vähän ennen maalia. Siellä Jukka Torvisen ajokki veti keulassa ensimmäisen mailin tasaista 24-vauhtia ja kamppaili kolmanneksi. Potku meni niukasti ohi Redénin pään, mutta olisi osuessaan tehnyt tuhoisaa jälkeä. ”Ohjastajien arvaamattomia liikkeitä tulee ehkä vähemmän kuin joskus aikaisemmin. Hän on nähnyt lajissa tapahtuneen muutoksen näköalapaikalta. KUVA: VILLE TOIVONEN Jukka-Pekka Kauhanen on ajanut kilpaa 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Omalla tasolla kilpaillessaan sen kuuluisi voittaa päätöskohde. Kierroksen käynnistävä nuorten sarja olisi huippukuntoiselle Endurance Boylle varsin helppo lähtö voitettavaksi. ”Hevoselta vedettiin jalat täydestä kilpailuvauhdista, ja minä lähdin lentoon”, Ahonen kertaa. Double Strike on kolmannen kohteen todennäköisin voittaja. Nyt Santtu Raitalan rattailleen saava Dundee As ei ole tällä kaudella yltänyt voittoihin, mutta se on kilpaillut Ruotsissa kivikovissa lähdöissä. ”Kädet kursittiin kokoon, ja kirurgialle täytyy olla äärimmäisen kiitollinen. Esimerkiksi toinen ranne on raudalla kasassa. Juha Utalan Bella Vanity on kilpaillut laadukkaissa lähdöissä ja osoittanut niissä huippuvirettä. Viidennen kohteen idea on Amanda Evo. ”Toisaalta vauhdit ovat kasvaneet ja marginaalit pienentyneet. KUVA: ELINA PAAVOLA VILLE TOIVONEN Vermon Toto75-kierros huipentuu perinteiseen Käpylä GP:hen. Toisaalta toiminta on muuttunut paljon sen osalta, että nykyisin kilpaa ajavat pitkälti lainaohjastajat”, Kauhanen muistuttaa. Ongelmia kohdannut vastustaja oli väistänyt sisäkentän puolelle, mistä hevonen kuitenkin palasi sisimmälle ajokaistalle kaatuen aivan Ahosen ajaman hevosen eteen. Entisaikaan ohjastajat yleensä kilpailivat itse valmentamillaan tai muuten hyvin tuntemillaan hevosilla. Ne eivät ole koneita, vaan hevonen voi vaikka kompastua tai pelästyä äkkiä. Hirmuiseen kuntoon noussut ruuna on voittanut viidestä viime kilpailustaan neljä. HEVOSET Maaseudun Tulevaisuus Tuottaja: Ville Toivonen ville.toivonen@mt.fi Tänä vuonna Suomen raveissa on tapahtunut paljon ikäviä onnettomuuksia. Tapahtumaketju oli poikkeuksellinen. Ravihevoset kulkevat jopa reilun 50 kilometrin tuntivauhtia. KUVA: ELINA PAAVOLA ”Suomessa ajetaan aika turvallisesti, vaikka tietysti joskus tulee myös tilanteita, jotka olisivat vältettävissä tietyllä herrasmiesmäisyydellä.” JUKKA-PEKKA KAUHANEN Raveissa ajetaan lujaa ja pienillä marginaaleilla. Jukka-Pekka Kauhanen pitääkin valmentajan ja ohjastajan välistä kommunikaatiota todella tärkeänä. Toista kuukautta olin ajamatta, mutta pelkkää tuuria silloinkin oli, että ei käynyt pahemmin.” Keväällä pahassa ravionnettomuudessa loukkaantunut raviohjastaja Antti Teivainen on MT Hevosten live-lähetyksen vieraana Vermossa lauantaina kello 12.30. Sen suosikki on italialaisen huippuvalmentaja Alessandro Gocciadoron tallista tuleva Dundee As. Nyt vastus on sopivampi ja paluu voittokantaan voi hyvin toteutua. Myös maailmalla on tapahtunut. Ahonen oli pari kuukautta sairaalassa. Kun rangaistukset kovenivat, ajaminen siistiytyi.” ”Välillä ajetaan kuin romurallissa” Ensi viikolla 60 vuotta täyttävä Juha-Pekka Ahonen on ajanut reilut 1 500 starttia ja 166 voittoa. Selkään tuli hiusmurtuma ja kämmenestä murtui luu. Jämsäläinen Ahonen loukkaantui marraskuussa 2019 Porin raveissa sattuneessa kolarissa. Edellisessä juoksussaan Vermossa hevonen laukkasi lähtöön, mutta kulki sen jälkeen lähes valiovauhtia loppumatkan
Ennuste päivisin klo 14. ”Sähkön pörssihintoja on hyvin vaikeaa ennustaa pidemmälle tulevaisuuteen ja siksi pörssihintainen sähkösopimus on hyvä valita toistaiseksi voimassa olevana.” Hintakiinnitykset mahdollistavissa pörssihintaisissa sähkösopimuksissa kiinnityksiä voi Kettusen mukaan yleensä tehdä eri pituisiksi jaksoiksi, esimerkiksi kuukaudeksi tai kvartaalin ajaksi. ”Joihinkin näistä voi jopa syöttää edellisvuoden tuntitai varttikohtaiset kulutustiedot ja tarkastella paljonko sähkö olisi maksanut pörssihintaisella sähkösopimuksella.” Pörssihintaisen sähkösopimuksen kustannustehokkuutta parantaa edelleen mahdollisuus joustaa sähkönkulutuksessa korkeiden sähkön hintojen aikana. Näin ollen sähkölaskun suuruuteen vaikuttaa vain kulutetun sähkön määrä. MARRASKUUTA 2025 NRO 131 MAATALOUSRENKAAT AMMATTILAISILLE 050 359 5467 / Ilkka www.sktrengas.fi 20 15 10 5 2 1 100 80 60 40 20 10 1 +3 -3 yli 100 60-100 40-60 20-40 10-20 1-10 alle 1 yli 140 120-140 80-120 60-80 40-60 20-40 alle 20 Lähiajan sää Poutaista ja ajoittain aurinkoista. Niissä lämmityksen hoitaa ilmalämpöpumppu ja mökistä löytyy modeemi wifi-yhteydelle. Tällöin kuukausihinta voi olla esimerkiksi noin 10 senttiä kilowattitunnilta tammikuun ajan. Näiden laitteiden avulla saa mökille kohtuullisen ylläpitolämmityksen läpi talven huolehtimaan, etteivät rakenteet, tekniset laitteet tai pintamateriaalit vaurioidu. Sade-ennuste (mm) 14.11.–16.11. Päivän ylin lämpötila on +4 ja -6 asteen välillä, Lapissa -6 ja -10 välillä. lokakuuta 2025 kello 19.45, jolloin se maksoi 71,81 senttiä kilowattitunnilta. Maan eteläja keskiosissa sekä Pohjois-Lapissa esiintyy lumikuuroja, jotka voivat länsirannikon sisämaassa olla voimakkaita. Ilmalämpöpumpun tukena on hyvä olla yksi tai useampi sähköpatteri vesikalusteiden, varaajan ja vesijohdon luona, sillä kovimmilla pakkasilla ilmalämpöpumput saattavat jopa sulkea itsensä. ”Suosittelen tarkastelemaan hintakiinnityksen kustannusta, sekä myös hintakiinnityksen mahdollistavan pörssisähkösopimuksen kuukausimaksua ja marginaalia verrattuna pörssisähkösopimukseen, joka ei mahdollista kiinnitystä.” Teknisesti osaava käyttäjä voi hyödyntää vertailussa apuna netistä löytyviä pörssisähkön hintalaskureita. Kuluttaja voi vaihtaa toistaiseksi voimassa olevan sähkösopimuksen melko joustavasti, irtisanomisaika on kuluttajalle kaksi viikkoa. Pattereiden lämpötilaksi säädetään vain noin +10 astetta. HARRI KALLIO-KURSSI PERJANTAINA 14. Missä tapauksessa pörssisähkön hinnan kiinnittäminen yleisesti kannattavaa. klo 12 Sadesumma 30 vrk ( mm ) Poikkeama keskimääräisestä Sääsymbolit Havaintoasema Roudansyvyys poikkeama* ( cm ) Lumikuorman poikkeama* ( kg/m ) 2 Jomala -1 Hki-Vantaa -1 Turku -1 Jokioinen -2 Utti -1 Niinisalo -2 Jyväskylä -2 Kauhava -2 Joensuu -2 Ylivieska -4 Kuhmo -1 Pudasjärvi -5 Pello +0 Salla -1 Ivalo -10 -2 -4 -2 -3 -4 -3 -7 -6 -7 -6 -16 -12 21 21 -13 * Lähde: Suomen ympäristökeskus Ennuste luotu: 13.11. Useimmista pumpuista löytyykin tällainen asetus automaattisesti”, tiedottaa Motivan energianeuvoja Minna Tolvanen. ”On ehdottomasti hyvä asia, että hintasuojauksia on tarjolla. Pörssisähkön korkein verollinen tuntihinta vuonna 2025 on tähän mennessä ollut 14. Pörssisähkön kiinnitys tuo vakautta, mutta se maksaa Tuulivoiman tuotanto on nollassa juuri silloin, kun sähköä tarvittaisiin eniten: sydäntalven kylmimmillä pakkasjaksoilla. vuonna 2019 +10,9°C Helsinki Sateisinta toissa päivänä 29,8 mm Kemiö 5 vrk:n sääennuste 14.11.–19.11. KUVA: PETTERI KIVIMÄKI ”Pörssihintainen sähkösopimus on hyvä valita toistaiseksi voimassa olevana.” TEEMU KETTUNEN Kuluttajalle on tarjolla uusia keinoja fossiilittoman energiantuotannon aiheuttamia hintapiikkejä vastaan. ”Tällaisella mökillä ilmalämpöpumpun tulisi aina olla ensisijainen lämmönlähde. Erilaisia sähkösopimuksia vertailevan kannattaa miettiä, kuinka tärkeää on sähkölaskun ennustettavuus. Kiinteähintaisessa sähkösopimuksessa sähkön hinta on vakio, tapahtuipa sähkömarkkinoilla mitä tahansa. klo 13.37 Tänään Huomenna Luonnon lumen syvyys (cm) 13.11.2025 klo 08 Talven tilanne 14.11.2025 Keskimääräinen roudansyvyys* ( cm ) * Lähde Suomen ympäristökeskus. Kiinnityksissä on siten paljon valinnanvaraa sen mukaan, paljonko sähkön hinnan suojausta eli kiinnittämistä tarvitsee.” Yleensä suojautumisesta sähkön pörssihintojen vaihtelulta joutuu maksamaan esimerkiksi reilut viisi euroa sekä 0,46 sentin marginaalin kilowattitunnilta. Sen voi talveksi asettaa pitämään sisälämpötilan noin 12–15 asteessa. Ne antavat mahdollisuuden hyötyä pörssihintaisesta sähkösopimuksesta samalla mahdollistaen oman tarpeen mukaisen suojauksen sähkön pörssihintojen vaihteluilta.” Näin arvioi mahdollisuutta kuluttajan näkökulmasta asuinrakennuksen energiatehokkuuden asiantuntija Teemu Kettunen Motivasta. Jos sähkön hinta on muuttuva, sähkömarkkinoiden futuurihintojen nousut ja laskut määräävät sähkön hinnan. Luoteistuuli on enimmäkseen kohtalaista, Pohjois-Lapissa sekä idässä puuskaista. Esimerkiksi sähköauton lataukseen ja sähköä käyttäviin lämmitysratkaisuihin pörssisähköohjauksia on hyvin saatavilla. ”Esimerkiksi sähkölämmittäjä, joka pystyy lämmittämään suuren osan asunnosta tulisijalla ja käytössä on kohtuuhintaista polttopuuta, pystyy joustamaan sähkönkulutuksessa pitkiäkin jaksoja.” Markkinoilla on myös automatiikkaa, joka ohjaa sähkönkulutusta sähkön pörssihintojen perusteella. Markkinoilla on nykyään pörssisähkösopimuksia, joihin voi tehdä määräaikaisia hintakiinnityksiä. Pörssisähkösopimuksessa sähkön hinta noudattelee Spot-hintoja, jotka määrittävät energiahinnan jokaiselle päivän tunnille. Aurinko nousee Helsingissä kello 8:16 ja laskee kello 15:53 Oulussa kello 8:50 ja laskee kello 15:14 Utsjoella kello ja laskee kello 9:50 14:03 +2 -1 +2 -2 +1 -3 -0 -5 +0 -4 -0 -4 -1 -12 -0 -6 -5 -8 -4 -11 -3 -10 +0 -6 +2 -2 +0 -7 -4 -8 8 8 8 +1 -3 +2 -4 +2 -3 +0 -6 +2 -2 +2 -6 -5 -13 +0 -6 -6 -7 -7 -10 -6 -10 +2 -6 +0 -3 +2 -6 -6 -9 12 13 12 Äärihavainnot Lämpimintä eilen klo 12 +11,1°C Rajakari Kylmintä 14.11. vuonna 1973 -35,2°C Sodankylä Lämpimintä 14.11. ”Sopimuksessa voi myös olla mahdollista kiinnittää vain määrätty prosenttiosuus sähkön hinnasta. Moni mökki on nykyään täysin varusteltu kakkoskoti, ja suunniteltu myös talviasuttavaksi. Sähkönhintojen vaihtelulta turvaa tarvitsevan kannattaa pohtia esimerkiksi kulutusvaikutteisia hybridisopimuksia tai kiinteähintaisia määräaikaisia sopimuksia. ensi yö Helsinki ?0 Turku -1 Jomala +1 Pori -2 Kankaanpää -3 Tampere -1 Jokioinen -2 Lahti -1 Kouvola -2 Lappeenranta -2 Mikkeli -3 Ilomantsi -4 Joensuu -4 Kuopio -3 Lapinlahti -4 Viitasaari -3 Jyväskylä -3 Seinäjoki -4 Kauhajoki -4 Kokkola -1 Ylivieska -6 Kajaani -8 Oulunsalo -3 Pudasjärvi -9 Suomussalmi -8 Kuusamo -10 Rovaniemi -10 Pello -8 Salla -10 Sodankylä -8 Kilpisjärvi -6 Utsjoki -6 la +4 +4 +4 +4 +2 +2 +2 +1 +1 -2 -1 ?0 -1 +1 +2 +2 +2 +1 -1 +1 -3 -3 -6 -4 -4 -6 -6 -5 -7 su +6 +5 +4 +4 +3 +3 +4 +3 +3 +2 +2 +2 +1 +2 +1 +1 +2 +1 +2 +1 ?0 ?0 -3 -6 -4 -9 -12 -16 -13 -12 -5 -8 ma +3 +2 +3 +1 +1 +1 +1 +1 -1 +1 -1 ?0 ?0 ?0 -1 -3 -2 -3 -7 -3 -8 -10 -12 -10 -10 -7 -9 ti +2 +2 -1 -2 ?0 -1 ?0 -1 -2 -2 -3 -4 -3 -3 -3 -2 -1 -4 -5 -4 -7 -6 -9 -11 -16 -11 -13 -9 -6 ke +1 -1 +1 -2 -4 -2 -2 -2 -2 -1 -3 -5 -3 -4 -5 -4 -3 -4 -4 -3 -4 -6 -3 -9 -7 -9 -11 -15 -10 -11 -12 -14 Sadeluokituksessa on kaksi intensiteettiluokkaa. Talvisin sähkön pörssihinnat ovat keskimäärin korkeimmillaan, koska valtakunnanverkossa on rajatusti säätövoimaa korvaamaan tuulivoimatuotannon kuoppia