Aiemmin he eivät menestyneet kilpailuissa suuria rahastoja vastaan. Päivi ja Jouni Kaustinen rakentavat kahden robotin pihaton oman maakunnan osaajien voimin Kaustiselle. ”Olin aina haaveillut, että olisipa jonain päivänä oma tila ja omia lehmiä.” Tila sijaitsee aivan Niiralan rajan ylityspaikan naapurissa ja matkaa Venäjän rajalle on alle kilometri. Ulkomaisten ostajien vetäytyminen helpottaa yksityisiä, jotka haluavat lisätä metsäomaisuuttaan. Lehmämäärä kolminkertaistuu ja työ helpottuu. ”Yhtään en ole katunut.” Unelma toteen oman karjan pomona Karhut tuhosivat kynsillään ja hampaillaan tilalta kymmeniä säilörehupaaleja kesän aikana. Oma tila ja karja ovat nuorelle maaseutuyrittäjälle unelmien täyttymys. UUTISET | Sivu 9 Kyberhyökkäys ei katso kuntarajaa UUTISET | Sivu 5 SAARA LAVI Emolehmätuottaja Emmi Räsäsen lehmät ovat tuttavallisia ja tottuneet käsittelyyn. ”Viime vuonna ne hajottivat viisi paalia. Ulkomaiset rahastot ovat suurimmaksi osaksi vetäytyneet Suomen metsätilamarkkinoilta. LUKEMISTO | Sivu 16 Levittääkö Venäjä ASF:ää Viroon. Onneksi rehua saatiin tehtyä niin reilusti, että sitä riittää vielä.” Karhujen liikkuminen laidunten lähellä aiheuttaa myös levottomuutta eläimissä, mutta toistaiseksi karja on pysynyt aidoissa ja pedot aidan ulkopuolella. UUTISET | Sivu 8 Venäjän ilmatilaloukkaukset. KESKIVIIKKONA 1. Alueella on paljon karhuja, joista on alkanut olla aiempaa enemmän haittaa. Tänä vuonna minun ja vanhempien tilalta meni yhteensä noin sata. ”Sonni on lehmien pomo ja mie oon sonnin pomo”, emolehmätuottaja Emmi Räsänen toteaa ja aberdeen angus -sonni Toffee väistää häntä kauniisti. Samalla metsätilojen hinnat nousivat. Päivi ja Jouni Kaustinen haaveilivat uudesta navetasta pitkään. Jäljistä on vaikea erehtyä. Tohmajärveläinen 22-vuotias Räsänen hankki ensimmäiset omat emolehmät vain 18-vuotiaana, kun kotitilan lähistöllä sijaitseva lammastila lopetti ja tilat jäivät tyhjilleen. Samalla yhtiöt sopivat syventävänsä yhteistyötä, mikä vahvistaa tehtaiden puunhankintaa ja sahan sivutuotteiden kiertoa. Ammattimaisten ostajien osuus on laskenut 60 prosentin huipusta vain 20 prosenttiin. UUTISET | Sivu 3 Ennätysmäiset puun hinnat ruokkivat metsätilakauppaa Kauppahinnat nousivat keskimäärin 6,5 prosenttia. Nyt hän kasvattaa karjan kokoa ja ostaa tilaa itselleen vähitellen. KONEAGRIA | Sivu 11 Itärajan aluetuet uhkaavat huveta Kainuussa ja Etelä-Karjalassa pelätään, viekö EU:n ohjelmamuutoksen kansallinen toimeenpano miljoonia euroja muualle. UUTISET | Sivu 10 Kaupankäynti vilkastui Osa rahastoista poistui Yksityisostajalle helpotus Uusi navetta paikallisin voimin PÄIVI KARJALAINEN Vaihtoehtoina oli lopettaa tai investoida uuteen. Olisi riittävä pelote, jos voimakeinojen käytöstä päättävät sotilaat, sanoo kokoomusmeppi Pekka Toveri. ”Kyllä sitä välillä etenkin iltaisin miettii, että tuleeko karhu vastaan.” UUTISET | Sivu 8. UUTISET | Sivu 4 Versowood ostaa Korkeakosken sahan UPM myy Korkeakosken sahan takaisin Versowoodille. Tohmajärveläinen Räsänen ryhtyi maaseutuyrittäjäksi vain 18-vuotiaana. Yli kymmenen hehtaarin metsätiloja myytiin tammi– elokuussa 1 251 kappaletta eli 11,5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Se on hirmuinen määrä turhaa työtä rehunteossa, ja sitten paalit joutuu vielä hävittämään. LOKAKUUTA 2025 NRO 112 PERUSTETTU 1916 – 109 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MT.FI IRTONUMERO 3,90 € • • • Lisää uutisia verkossa joka päivä Lue lisää MT.FI Pesismies suorii EU:n asevääntöä JUHA ROININEN / EUP-IMAGES Timo Pesonen johtaa Brysselissä EU-komission puolustuspääosastoa
Sähköyhtiöillä on asiakkaan näkökulmasta tarjolla liian vähän lyhyitä kiinteitä sopimuksia. Puoliso oli kuulemma valittanut hien hajusta. Ne ymmärretään ja niitä käytetään väärin, mistä seuraa vain yleinen sotku. Kännykällä voi ajastaa kulutuksen ja nukkua yönsä rauhassa. TOIMITUKSELTA Pörssisähkön käyttäjä valvoo kulutusta haukan lailla STINA HAASO stina.haaso@mt.fi PÄÄKIRJOITUS P itkään suomalaisessa talouselämässä vaikuttanut Björn Wahlroosista jatkaa MT:n tuoreessa haastattelussa tutuksi tullutta linjaansa, jossa hän löytää paljon ongelmia suomalaisesta yhteiskunnasta ja Euroopasta laajemminkin. Hän esittää ne kuitenkin niin kärkevästi, että ne eivät ole omiaan herättämän hedelmällistä keskustelua. Perusteluna on tiimin tuloksellinen yli kymmenen vuotta jatkunut uurastus tiiviissä yhteistyössä sikaelinkeinon kanssa. Havainnot susista ja niiden aiheuttamista vahingoista ovat kuitenkin tosia. Joku ilonpilaaja löytyy kuitenkin useimmiten joukosta kertomaan, että ainakaan ostoklapeilla ei kannata kiuasta lämmittää. Evankelis-luterilaisen kirkon toiminta kuntaliitosten yhteydessä kuvastaa Wahlroosin mukaan suomalaista mentaliteettia. Uunin ja lieden käyttöä harkitessa kannattaa kurkata sähkön hinnat. Samaan aikaan suuri osa poikkeuslupiin perustuvista kaadoista on jumissa hallinto-oikeuteen tehtailtujen valitusten vuoksi. Keskeisin tekijä, miksi Suomi ei vedä investointeja puoleensa, on Wahlroosin mukaan verotus, ja toinen tekijä on sääntely. Tämä on maksanut omistajille rahaa ja estänyt yhtiöiden kehittymistä. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Rajansa kuitenkin lämpimän veden säästölläkin. Eri näkökantoja edustavien ihmisten tilannekuva susien aiheuttamasta uhasta vaihtelee huomattavasti, ja petoeläimenä niihin liittyy myös vahvaa symboliikkaa. Tuoreen Nurkk ahuone-muistelmakirjansa julkistamistilaisuudessa Wahlroos luonnehti Suomea ”apukoululuokan surkeimmaksi oppilaaksi”. Siitä on kiittäminen ennen muuta koko tuotantoketjun eli kotieläintilojen itsensä sekä teurastamoiden ja teollisuuden, tuotantopanosvalmistajien ja viranomaisten yhteistyötä. Esimerkiksi Venäjän Murmanskin alueella ei harjoiteta entisessä määrin kannanhoidollista metsästystä, koska metsästäjät on lähetetty hyökkäyssotaan Ukrainaan. Tauti voi levitä myös ihmisten mukana, ja Suomenlahden yli kulkee matkustajia kulkee koko ajan. Virossa on jo herännyt epäily siitä, että venäläiset levittävät tautia maahan tahallisesti (mt.fi 1.10.). (MT 29.9. lokakuuta 2025 Maaseudun Tulevaisuus 2 keskiviikkona 1. Emme voi suomalaisina uskottavasti väittää olevamme luonnon kanssa rinnakkain elävä yhteiskunta, jos emme kuuntele sitä, mitä harvaan asutuilla alueilla asuvat ihmiset oikeasti sanovat. Asiaan vihkiytyneet gurut pystyvät ennustamaan sähkön hinnat parin päivän päähän tutkimalla sääennusteita, Pohjoismaisten ja Baltiaan suuntautuvien siirtoyhteyksien tilannetta sekä valvomalla haukan tavoin erilaisia tuotannon virhetilanteita. (IS 26.9.) Hän palauttaisi EU:n juurilleen ja ottaisi siltä pois valtuudet säätää erilaisia direktiivejä ja kaikkea muuta. Työ ASF:n kaltaisen tartuntataudin Suomeen leviämisen estämiseksi on hankalaa ja vaatii lukemattomien tahojen väsymätöntä yhteistyötä. Wahlroos on ollut poikkeuksellinen yritysjohtaja ja hallitusammattilainen, koska hän on osallistunut aktiivisesti julkiseen keskusteluun. Hybriditai sähköauton hankinta vie pörssisähköharrastuksen aivan uudelle tasolle. Sitä vaivaa liiallinen nationalismi. Evankelis-luterilainen kirkko seuraa orjamaisesti perässä ja yhdistää seurakunnat eikä kukaan tunne enää kirkkoherraa. Kiinteähintainen sopimus kostautuu kuitenkin kesällä. Moni pörssisähköasiakas on ehtinyt hankkia kotiinsa ohjausreleitä, joiden ansiosta sähkön käytön ohjaaminen halvimmille tunneille on helpottunut. Suden suojelutason muutos EU:n luontodirektiiviin saatiin onnistuneesti tehtyä jo keväällä, mikä mahdollistaa metsästyslain muutoksen Suomessa. Seuraukset näkyvät erityisesti poronhoitajien arjessa. Perusasiat ovat tiivistetysti seuraavat: suuntaa käyttösi halvoille tunneille ja vältä kalliita. Pörssisähkön käyttäjille on omia someryhmiä, joissa jaetaan parhaat niksit ja tuoreimmat tiedot. Rahan tekeminen on tärkeää, mutta ei ratkaise kaikkea Jos ongelmien ratkaiseminen olisi yksinkertaista ja helppoa, ongelmia ei syntyiskään. Kotieläinvahingot ja koirien menetykset ovat faktoja, eivät mielikuvia. Suomen hyvästä eläintautitilanteesta on kiittäminen yhteistyötä. Yhdistys tosin perustettiin virallisesti jo kesäkuussa 1994 turvaamaan Suomen hyvää tartuntatautitilannetta, jonka riskiksi oli nousemassa puoli vuotta myöhemmin alkavan EU-jäsenyyden myötä vapautuva eläin-, rehuja elintarviketuonti. Yhä edelleen yli 30 vuotta myöhemmin Suomen eläintautitilanne on monin tavoin parempi kuin monessa muussa EU-maassa. 2023) Maatalousja elintarvikeketjun pellervolaiset osuuskunnat ja osakeyhtiöt korostavat hänen arvionsa mukaan perinteiden ohella kvartaalikapitalismille vierasta pitkäjänteisyyttään ja vastuutaan Suomen huoltovarmuudesta. UPM:n, Sammon ja Nordean hallitusten entinen puheenjohtaja arvioi, että Suomesta on tullut harmaa maa. Jokaista pörssisähkölämmittäjää kiinnostaa mitä suurimmassa määrin seuraavan päivä sähkön hinnat ja seuraavien päivien hinnan ennustaminen. Rahan tekemisen taito ei aina tarkoita, että löytyy oikea vastaus kaikkeen. Meidän täytyisi hänen mukaansa tarjota parempia ehtoja kuin kilpailijat, jotta pystyisimme houkuttelemaan pääomia tänne perukoille. Susi ei ole ainoa ajankohtainen aihe suurpetokeskustelussa. Wahlroosin kaikkia ajatuksia ei ole syytä tyrmätä. Uhka piilee myös itärajan takana, jossa tautia on esiintynyt jo pitkään Venäjän Karjalassa. Itsekin olen langennut useamman kerran valvomaan puolille öin latauksen aloittamisen takia, kun edellisessä autossani ei ollut latauksen etäajastusmahdollisuutta. Myös keskustelu karhukannasta tulee vaatimaan rakentavaa vuoropuhelua. (mt.fi 29.9.) Syy Suomen pitkään jatkuneeseen heikkoon talouskehitykseen on Wahlroosin mielestä hyvin yksinkertainen. Oikeuslaitoksen ja viranomaisten olisi hyvä kehittää ja nopeuttaa prosessejaan, jotta kannanhoitoa voidaan vaikuttavasti toteuttaa. Syynä taitamattomuuteen on muun muassa rahan tekemisen arvostuksen puute. Muistelmiensa toisessa osassa Wahlroos arvioi osuustoiminnallisten yritysten omistajia taitamattomiksi. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa tarve susikannan harventamiseen on todettu jopa EU-tasolla, mutta käytännössä mitään ei tapahdu. Tämä aiheuttaa merkittävän uhan myös Suomelle, vaikka taudin yleisin levittäjä eli rajojen yli kulkevat villisiat eivät meren yli tänne pääsekään. Viesti on ollut melko selvä: susien kerrotaan vaikuttavan kielteisesti harvaan asuttujen alueiden ihmisten arkeen ja jopa viranomaisyhteistyöhön. Jatketaan jääräpäisesti vanhaa, vaikka jokin asia on menossa huonoon suuntaan. Itäisen Suomen karhukannat ovat nousussa, mutta kuten susienkin osalta, poikkeusluvallisia kaatoja ei voida valitusten vuoksi tehdä. Wahlroosin mielestään MTK:lla ja viljelijäväestöllä on ollut taipumusta kuolla saappaat jalassa. Siinä missä vuoden 1994 loppuun Suomen hyvää tautitilannetta edesauttoivat tiukat rajamuodollisuudet sekä kansalliset määräykset, jäsenyyden myötä eläin-, rehuja elintarviketuonnin rajoituksista ja rajatarkastuksista oli valtaosaltaan luovuttava. Mutta jos kannanhoito jää kansallisen lain päivittämisen jälkeenkin valituskierteen vangiksi, taakan siitä kantavat maaseudun asukkaat. Demokratian näkökulmasta tämä on kestämätöntä: jos kertaalleen annettuja päätöksiä ei saada toimeen, luottamus järjestelmään horjuu. Monella suomalaistilan työntekijällä on jopa koti joko Virossa tai jossain muussa ASF-maassa. Erityisesti Pohjoisja Kaakkois-Suomen susitilanteeseen löytyy selitys myös itärajan takaa. Kansalaisten kohtaamiset susien kanssa ja uutiset petoeläinten aiheuttamista vahingoista ovat olleet jo pidemmän aikaa arkipäivää. Kirjoittaja on MT:n toimituspäällikkö. Pörssisähkön käyttäjät ovat ehtineet oppia jo melkoisiksi niksi-Pirkoiksi ja -Pirjoiksi. Suurpedot kuuluvat Suomen luontoon, mutta niiden hallinta vaatii tasapainoa, realismia ja ennen kaikkea ihmisten kuuntelemista. Onkin perusteltua, että sianlihantuottajia edustava Suomen Sikayrittäjät ry päätti tänä vuonna myöntää Vuoden sikateko -tunnustuksensa Ruokaviraston ASF-torjuntatiimille. Yhdysvalloissa ihmiset kokevat hänen mielestään taustastaan riippumatta olevansa ensisijaisesti amerikkalaisia. lokakuuta 2025 PÄÄKIRJOITUS Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Päätoimittajan sijainen: uutispäällikkö Niklas Holmberg Toimituspäällikkö: Stina Haaso Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Jonkin kerran hörähdin nauramaan pörssisähkökeskustelua lukiessa, kun joku kertoi käyneensä viikon odottelun jälkeen hyisessä suihkussa, kun ei ollut raaskinut lämmittää vettä. Hänen mielestään Suomi ei vedä puoleensa investointeja eikä pääomia eikä kannusta ihmisiä tekemään riittävästi töitä. VIERAILIJA Suurpetotilanne kaipaa realismia ja kuuntelemista PEKKA TOVERI pekka.toveri@europarl.europa.eu. Jos kantti ei kestä, kannattaa harkita kiinteähintaista sopimusta. Jos ongelmien ratkaiseminen olisi yksinkertaista ja helppoa, ongelmia ei syntyiskään. Ja toiveena on, että siirtoyhteydet Ruotsiin ja Norjaan pysyvät kunnossa. Suomi antaa hänen mukaansa mahdollisuuden elää siedettävää tasapaksua elämää viitsimättä tehdä hirveän paljon. Tälle pohjalle hänen mielestään ei voi rakentaa liittovaltiota. Lämmityskauden alkaminen tarkoittaa, että sähkösopimukset viritetään talviasentoon. Kansallinen päätös asiasta on tällä hetkellä eduskunnan lausuntokierroksella. Pörssisähkön käyttäjän unelmapäivä on sopivan tuulinen ja aurinkoinen. Talven kovimmilla pakkasilla puukiukaan omistavat keksivät tapoja tuoda esiin puukiukaan parhauden. Eläinterveystyössä on juhlimisen paikka RAHIKAINEN pasi.s.rahikainen@gmail.com Kun sähkön hinnat hyppäsivät uusiin sfääreihin pari vuotta sitten, moni kuluttaja joutui opettelemaan uudenlaisen suhtautumisen sähkön kulutukseen ihan taloudellisista syistä. Maaseudun Tulevaisuus 2 keskiviikkona 1. Sähkölämmitys ja käyttöveden lämmitys kannattaakin ajastaa edullisimmille tunneille. Pyykinpesukoneen, kuivausrummun tai tiskikoneen käyttäminen ei vie ketään konkurssiin, sillä etenkin nykyaikaiset laitteet kuluttavat noin yhden kilowatin per pesukerta. Koulut tarvitsisivat lisää kuria ja tasa-arvon takia yhtenäiset koulupuvut. Julkaisija: Viestimedia Oy Pääkirjoitukset: Heikki Tuuri, Juhani Reku, Jouni Kemppainen, Niklas Holmberg ja Tapio Nurminen A frikkalainen sikarutto eli ASF on jyllännyt jo usean vuoden ajan eri puolilla Eurooppaa, ja erityisen vakavaksi tilanne on äitynyt kolmen viime kuukauden aikana Virossa. Menestyksestä rangaistaan verotuksella. Pitkässä kuumassa suihkussa lorottelua sen sijaan kannattaa miettiä kahdesti, kun sähkön hinta on tapissaan. Aina löytyy uusia pörssisähkönoviiseja, joille konkarit nopeasti valistavat tärkeimmät perusasiat. (MT 29.9.) Viime päiviin osui myös toinen eläintautien torjuntatyöhön liittyvä merkkipaalu, kun aikanaan Eläintautien torjuntayhdistyksen (ETT ry) nimellä perustettu Eläinten terveys ETT ry juhlisti 30-vuotista työtään julkaisemalla maanantaina toimintavuosiaan luotaavan historiikin. Maaja metsätalousministeriö kertoi elokuussa toivovansa Euroopan komissiolta luontodirektiivin tarkastelua myös karhun osalta. Kun vielä vuosituhannen vaihteessa kysyttiin sääennusteita sammakkomiehiltä, nykyään tärkein ennuste meistä monelle on pörssisähkösää. Kolumnin kirjoittaja on europarlamentaarikko (kok.). (IS 24.9.) Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) podcastissa Wahlroos roimi kovalla kädellä Euroopan unionia. Myös sähkökiuas on monen pörssisähköasiakkaan erityistarkkailussa. Euroopan parlamentti on käsittämätön rakennelma, joka on ammattitaidottomien poliitikkojen tunkio, koska sinne on Wahlroosin mielestä valittu jäsenmaista ne, joista haluttiin päästä eroon. Siksi EU-jäsenyyden arvioitiin olevan iso riski suomalaisten tuotantoeläinten terveydelle. Pahimmillaan jopa 2,5 euroa kilowattitunnilta oli sellainen hinta, että se kauhistutti jo varakkaampiakin. Ilman sitä luottamus yhteiskuntaan rapautuu, ja vastakkainasettelu syvenee entisestään. Hän hämmästelee, miksi opettajilta on riistetty kaikki mahdollisuus pitää myönteistä järjestystä kouluissa. Etenkin, jos aikoo tuikata kolmeksi tunniksi paistilihat uuniin hautumaan
”Droonit eivät ole olleet Ukrainalle eikä Venäjälle mikään hopealuoti. Sillat ja satamat on nyt otettu Suomessa erityiseen syyniin Nato-jäsenyyden myötä. Pääurakoitsijoina toimii Suomessa 5 yritystä, ali urakoitsijoita on noin 1 500 yritystä. ”Liikenne keskittyy pääteille, joten niiltä ei voi ottaa rahoitusta pois.” Vähäliikenteisiä teitä Suomessa on noin 55 000 kilometriä. Osa vähäliikenteisistä teistä on Anttilan mukaan metsäteollisuuden, maatalouden, huoltovarmuuden ja sotilaallisen liikkuvuuden kannalta tärkeitä. Venäjän talous on se, mihin meidän pitää vaikuttaa nopeammin ja tehokkaammin”, hän jatkaa. ”Meiltä puuttuu strateginen ajattelu. Ei kiinteää asennusta. Tästä puolet se pystyy hoitamaan itse. ”Venäläiset tietävät, että poliitikot eivät tee päätöksiä, mutta sotilailta niitä kyllä tulee, jos heille annetaan lupa”, hän painottaa. Talven pakkasjaksot lyhenevät ja sateet runsastuvat. Löydä lähin jälleenmyyjäsi: rexnordic.fi I 040 180 11 11 2+1 vuoden takuu Maanlaajuinen huoltoverkosto SE ALKUPERÄINEN SÄÄSTÄ RAHAA! esimerkki kulutuksesta › Eristetty teollisuushalli 500m³ › Lämpötila ulkona 0ºC, lämpötila sisällä +15ºC › Voit säätää lämpötilaa, tarkastella viestejä ja polttoaineen määrää suoraan älypuhelimessasi! Kulutus vain noin 2,5 L /vrk. Venäjä toimii hänen mukaansa koko ajan sodan ja rauhan välisellä harmaalla alueella ja työntää ilmatilan loukkauksilla ”uutta normaalia” entistä häikäilemättömämmin kohti sotaa. TAPIO NURMINEN Ilmastonmuutos muuttaa teiden kunnossapitoa. Suomessa Ilmatieteen laitos vastaa Puolustusvoimien kaikista olosuhdepalveluista. ”Isäntämaa tarjoaa sääpalvelut. Kaikkiin 50 m 2 + tiloihin joissa normaali ilmanvaihto WIFI & MOBIILISOVELLUS MIKSI VALITA AIRREX. Ukrainan tukemiseksi olisi kuitenkin tehtävä enemmän ja nopeammin, eikä Putinin hybridivaikuttamisen pitäisi antaa sotkea päätöksentekoa. Toverin peräänkuuluttama tuplaaminen tarkoittaisi, että länsi panostaisi joko Yhdysvaltain kanssa tai ilman 120 miljardia vuodessa Ukrainan tukemiseen. lokakuuta 2025 PLUG AND PLAY Helppokäyttöinen. Se on entisen sotilaan suurin huoli. Roudan syvyys pienenee ja tiet jäätyvät ja sulavat aiempaa useammin. KUVA: JUHA ROININEN / EUP-IMAGES ”Se, että pantaisiin Venäjälle luu kurkkuun, on tahto-, ei rahakysymys.” PEKKA TOVERI Putin sotkee hybridi vaikuttamisellaan eurooppalaisten poliitikkojen pasmat. Destia on yksi maanteiden hoidon pääurakoitsijoista. Lisäksi Yhdysvalloilla on sen päälle omat sääpalvelut”, Nuottokari kertoo. Pääsääntöisesti EU-parlamentin eri ryhmissä tiedostetaan Venäjän kasvava uhka, Toveri sanoo. Strategisella puolella Nato on ylivoimainen”, Toveri erittelee ja lähettää näin viestin Venäjän lennokkihäirinnästä hätkähtäneille EU-johtajille. Maanteiden hoito työllistää noin 3 000 ihmistä. ”Auraamatta jättämisellä ei säästetä.” Rahoituksen muutokset eivät Anttilan mukaan vaikuta teiden hoitoon mutta näkyvät korjausten määrässä. Ilmavoimia palvelevat lisäksi Rovaniemen ja Kuopion alueyksiköt. Jos voiman käytöstä olisi vastannut Naton toinen yhteinen lento-operaatiokeskus Saksan Uedemissa, kansainvälisten sääntöjen mukainen päätös varoittamisesta, varoituslaukauksista ja lopulta ohjuksen ampumisesta olisi Toverin mukaan tehty ja pantu toimeen nopeasti. ”Toimivan kuivatuksen merkitys ehdottomasti korostuu”, sanoi professori Pauli Kolisoja Tampereen yliopistosta maanantaina Infra ry:n ja Ilmatieteen laitoksen toimittajatilaisuudessa. Sillä päätös voimankäytöstä delegoidaan poliitikoilta sotilaille”, Toveri linjaa. Ruotsin puolustusvoimilla puolestaan on oma sääpalvelunsa. Nyt kun Venäjän uhka Euroopassa kasvaa ja jotain pitäisi tehdä, hän moittii länsimaisia poliitikkoja ”lyhytnäköisiksi ja selkärangattomiksi”. 23 500 kilometrillä kulkee alle 100 ajoneuvoa vuorokaudessa. ”Puolustusvoimien tukeminen tuo ryhtiä ja vaikuttaa varautumiseemme ja häiriönsietokykyymme”, sanoo Nuottokari. Naton sääseuranta nojaa kuitenkin kansallisiin palveluihin, kertoo yksikönpäällikkö Jaakko Nuottokari Ilmatieteen laitokselta. Hänen mukaansa on olemassa myös poliittinen ratkaisu, jolla Venäjän rajauhittelu saataisiin loppumaan. Hiekoitushiekkaa kuluu noin 540 000 tonnia ja talvisuolaa liukkaudentorjuntaan noin 160 000 tonnia. Siksi sota on pitkittynyt, Venäjä ei pääse siitä enää ulos eikä meillä enää ole hyviä vaihtoehtoja”, Aaltola moittii. ”Toimiva talvihoito on myös toimivaa tien kuivatusta.” Lumivallit tulee siis puskea riittävän ajoissa alemmas tien luiskaan. Toverin mukaan erityisesti Kiinaan kohdistettavat pakotteet ovat nyt tärkeitä, koska Euroopassa lennätettäviä venäläisiä lennokkeja tehdään kiinalaisten tuella. ”Naton nykyinen ilmatilan valvontaoperaatio olisi muutettava ilmatilan puolustusoperaatioksi. Sotilasliitto Natolla on Saksassa oma yksikkö, joka tuottaa yleisdataa olosuhteista. Nykyisellä tuella onnistutaan vain pitkittämään sotaa ja vuodattamaan ukrainalaiset kuiviin. Aurauskilometrejä on talvessa noin 8 miljoonaa kilo metriä. Turvaa poikkeusoloihin varautumisessa tuo myös Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteinen säämalli. ”Eri maista voi saada samat tiedot.” Nuottokarin mukaan ennustetarkkuus parantuu laskentatehon myötä noin vuorokauden vuosikymmenessä. Näin on ollut laitoksen perustamisesta asti. KUVA: PAULA LIESMÄKI MAANTEIDEN HOITOURAKOINTI Maanteiden kesäja talvihoitoon käytetään vuosittain yli 200 miljoonaa euroa. Norjan ja Tanskan ilmatieteen laitokset ja puolustusvoimat toimivat samalla mallilla. Se tuskin olisi onnistunut”, hän jatkaa. Vähemmän jääpolannetta tarkoittaa myös enemmän kulumiselle altista märkää tienpintaa. kenraali Pekka Toveri siirtyi itse sotilasuran jälkeen politiikkaan. Puolet tulee Yhdysvalloista ja Euroopasta. ”Tiedän, mistä puhun. Ilmastonmuutos muuttaa teiden talvihoitoa Marko Söderlund päivysti Helsingin Kumpulassa maanantaina Destian Kelikeskuksessa, joka on teiden talvihoidon ”tilannehuone”. Venäläiset taas pitävät meitä pelleinä, koska emme tee mitään”, Toveri ruoskii EU-johtajia. On laskettu, että Ukraina tarvitsee vuodessa noin 120 miljardia euroa pystyäkseen torjumaan Venäjän hyökkäystä. Urakat ovat 5vuotisia. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Uutispäällikkö: Niklas Holmberg Toimitussihteerit: Laura Kuivalahti ja Johanna Koskiahde BRYSSEL Suomalainen kokoomusmeppi, evp. Teiden talvikunnossapidosta ei säästetä, vaikka perusväylänpidon rahoitus vaihteleekin vuosittain, vakuuttaa toimialajohtaja Virpi Anttila Väylävirastosta. Tämä vähentää tierakenteeseen keväällä imeytyvän veden määrää ja rakenteen nopeaa vaurioitumista. Pekka Toverilla on keino, jolla Venäjä lopettaa rajauhittelunsa Kokoomusmeppi Pekka Toveri perää EU-johtajilta strategisempaa ajattelua. PAULA LIESMÄKI 3 keskiviikkona 1. ”Se menee vähän liian kovaksi, jos kaikki mikä liikkuu ilmassa ammutaan alas. Pekka Toverin mielestä Eurooppa pohtii nyt Venäjän hybridivaikuttamisen seurauksena liian paljon sitä, miten erilaisiin drooni-iskuihin valmistaudutaan ja vastataan. ”Me olemme tukeneet mahdollisimman pienellä omalla riskillä. Kelirikkoa esiintyy kevään lisäksi myös talvella ja syksyllä. Edelleen sodat voitetaan strategisella aseistuksella ja droonit ovat taktisia aseita. Jos haluttaisiin tehdä oikea strategia, tuki pitäisi kaksinkertaistaa”, Toveri korostaa. Niillä kulkee alle 800 ajoneuvoa vuorokaudessa. Olen yksi heistä”, Toveri sanoo MT:n haastattelussa Brysselissä. ”Ja jokaisesta ilmatilan loukkauksesta pitäisi lähettää kymmenen miljardia Venäjän jäädytettyjä varoja lyhentämättömänä Ukrainaan”, Toveri lataa. Mika Aaltola (kok.), toinen eturivin suomalainen ulkoja turvallisuuspolitiikan asiantuntija on Toverin kanssa samoilla linjoilla, mitä tulee Ukrainan tukemisen mittakaavaan. ”Me sanomme, että hienosti menee, koska emme anna tilanteen eskaloitua. Lähde: Väylävirasto Kuivatuksen merkitys kasvaa teiden talvi kunnossa pidossa, kun pakkaset lyhenevät ja sateet pitenevät. ”Esimerkiksi Viron ilmatilan loukkauksessa Italian pääministeri Giorgia Melonin olisi pitänyt tehdä nopeasti päätös koneiden alas ampumisesta. ”Se, että pantaisiin Venäjälle luu kurkkuun, on tahto-, ei raha kysymys”, Toveri täräyttää. Ilmatieteen laitoksen henkilökunta siis toimittaa Helsingin Kumpulasta tietoja Puolustusvoimille. Maanteiden hoito on jaettu 79 urakkaan. MATALAT KÄYTTÖKUSTANNUKSET WIFI-YHTEYS & MOBIILISOVELLUS TÄYDELLINEN PALOPROSESSI – EI TARVETTA PAKOPUTKELLE EI HAJUA, EI PUHALLINTA, EI PÖLYÄ TERMOSTAATTIOHJAUS (0–40°C) HILJAINEN, VAIN 48 DB WARRANTY AC TIV AT E EX TR A WARRANTY RE XN O RD IC .C O M + YEAR VARAOSAT AINA SAATAVILLA BIODIESEL, DIESEL TAI POLTTOÖLJY Suurten tilojen nopein lämmitys minimaalisella energiankulutuksella
”EU:n Rearm-suunnitelmaan liittyvä ohjelmamuutos näyttää tällä tietoa maksavan aluetuissa neljä miljoonaa euroa Etelä-Karjalalle. ”EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenhan nimenomaan sanoi Suomessa käydessään, että koheesiopolitiikan joustomahdollisuudella voidaan tukea itärajan alueiden turvallisuutta ja elinkeinoja Suomessa. Verkossa suosittuja ovat Tori, Facebook, Vinted ja Huuto.net. Hankkeen tulosten mukaan aluskasvit, kuten italianraiheinä, lisäävät peltojen sitomaa hiiltä merkittävästi. Koulutusjärjestelmän tulee tuottaa laaja-alaista osaamista, jotta työelämän tarpeiden muuttuessa tutkinto ei hetkessä vanhene käsiin, Pulkkinen sanoo. Tutkimuspellolla lisäys oli noin kymmenen prosenttia. KUVA: JAANA KANKAANPÄÄ EU:lle voi olla jatkossa hankalaa perustella Suomelle maksettavia aluetukia, Kainuun maakuntajohtaja sanoo. Se tarjoaa valtioille mahdollisuuksia siirtää ohjelmarahoitusta uusiin tavoitteisiin, Suomen tapauksessa ennen muuta puolustuksen ja sotilaallisen liikkuvuuden vahvistamisen alle. Yritykset tarvitsevat osaajia, joilla on juuri heille oikeanlaista osaamista. JUKKA KOIVULA Käytettyjen kulutustuotteiden kauppa on kasvanut Suomessa kahdessa vuodessa 56 prosenttia noin 1,4 miljardiin euroon. Kaupan liiton tutkimuksen mukaan Suomi onkin maailman johtava maa käytetyn tavaran ostamisessa. ”Työvoimapula on muuttunut määrällisestä laadulliseksi. Menetelmää voidaan tulevaisuudessa hyödyntää myös kansallisessa ilmastoraportoinnissa”, kertoo Ilmatieteen laitoksen tieteellinen johtaja Jari Liski. Tutkimukseen eivät sisältyneet käytettyjen ajoneuvojen ja asuntojen kauppa, eivätkä esimerkiksi pääsylippujen jälkimarkkinat. ”Jokainen maakunta joutuu oman osansa rahoja antamaan uusille toimintalinjoille, jotka ovat puolustusotsakkeen alla”, Pirkkalainen sanoo. ”Jos investointitukia huomattavasti leikataan, on se raha suoraan pois itäiseen Suomeen investoivilta yrityksiltä.” Itärajan maakunnat pelkäävät aluerahojensa puolesta Etelä-Karjala on menettänyt paljon rahaa sen jälkeen, kun itäraja sulkeutui. ”Kun kasvu lähtee käyntiin, kilpailu parhaista osaajista kiristyy. Tutkimuksessa kehitetty menetelmä hyödyntää Sentinel-2-satelliittien tuottamaa tietoa, joka yhdistetään viljapellolla tehtyihin mittauksiin ja maaperämalliin. Suomi pitää keskeisenä, että rahoituskehyksessä huomioidaan itäisten ulkorajaalueiden erityistilanne.” Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Sikasen mukaan vuorovaikutuksessa valtiovallan suuntaan olisi parantamisen varaa. Näin Sampo-Rosenlew, joka on ollut Mahindran kokonaan omistama tytäryhtiö, siirtyy Teralle. Hiilidioksidivirtoja mitattiin Lantmännen Agron Hauholla sijaitsevan koetilan viljapelloilla kolmen kasvukauden ajan. Pikamuodin verkkokaupan kestävyyttä heikentää myös se, että iso osa tilatuista vaatteista palautetaan. Heistä 70 prosenttia myöntää haalivansa myös pikamuotia. Kainuun maakuntajohtajalla ei ole mitään sitä vastaan, että esimerkiksi Länsi-Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla kunnostetaan sotilaallisen liikkumisen kannalta tärkeää infraa. Maakuntajohtaja korostaa, että itärajan maakunnat ovat menettämässä rahaa Petteri Orpon (kok.) hallituksen käsissä olevan kansallisen toimeenpanon vuoksi. Varaa oma ilmoituspaikkasi aineistot@koneviesti.fi tai soita 020 413 2321.. Elokuussa tehdyn kyselyn mukaan osaajapula on kuitenkin helpottanut suuressa osassa yrityksiä. ”Se on yksinkertaisempi esimerkiksi ohjelmien yhdistämisen myötä. Teemat: Sadonkorjuu, puimurit, huoltoja korjaus ja rakentaminen Lehteen tulevia juttuja: ILMOITU SVARAUK SET 10.10. Myöskään koulutus ei tuota tällä hetkellä riittävästi tulevaisuuden osaajia. Tusinatavaran kaupittelu ehkäistään asettamalla tuotteille minimihinnat. Etelä-Karjala on muista itärajan maakunnista poiketen eteläisessä tukialueessa, jonka takia tukisaanto EU:sta on jo valmiiksi ollut muita alhaisempaa. Suuren valiokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén (kok.) tähdentää, että komission esitys on rakenteeltaan erilainen kuin aikaisemmat. Myös moni pieni yritys kokee hankaluuksia löytää sopivia osaajia. Pari vuotta sitten yritykset eivät saaneet tarvitsemiaan tekijöitä, mutta nyt hakijoita on runsaasti. MENNESSÄ. KUVA: SAARA LAVI Pahimmillaan käytetyn tavaran kauppa tukee ylikulutusta. Myös Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Satu Sikanen kertoo MT:lle, että tilanne on itäisten maakuntien kannalta huolestuttava. Se tekee hiilitaseen seurannasta kustannustehokasta ja tuo viljelijöille uuden käytännön työkalun. Tämä vaarantaa myös lahjoittamiseen perustuvaa liiketoimintamallia”, Kurjenoja lisää. Vaikutus näkyi erityisesti sadonkorjuun jälkeen: pellosta vapautui kaksi kolmannesta vähemmän hiiltä kuin vertailuvuonna, jolloin aluskasveja ei käytetty ja pelto kynnettiin. Suuri valiokunta kuulee myös alueita osana asiantuntijakuulemisia. Kyselytutkimusten mukaan 66 prosenttia suomalaisista ja 81 prosenttia alle 30-vuotiaista on ostanut vuoden aikana käytettyjä tuotteita. Vuonna 2024 yrityksen liikevaihto oli noin 41 miljoonaa euroa. Tera Group on yksi Turkin johtavista yrityksistä sijoituspankkija rahoituslaitostoiminnassa. Silti neljännes yrityksistä potee pulaa sopivista osaajista. Suomi saa EU:sta suuria summia aluetukirahoja muun muassa harvan asutuksen perusteella. Kurjenojan mukaan osa kaupallisista alustoista ei hyväksy pikamuotia myyntiin. ”Infran parannustyöt eri puolilla maata ovat kannatettavia. Kuvassa Lappeenrannan venesatama. Tulosten toivotaan kannustavan viljelijöitä ottamaan käyttöön kestävämpiä viljelykäytäntöjä, kuten aluskasveja, sekä vähentämään maan muokkaamista. Tietojeni mukaan Pohjois-Karjalasta on lähdössä jopa 22 miljoonaa euroa pois”, Sikanen toteaa. Tavoitteena oli selvittää, miten maaperän vuotuista hiilensidontaa voitaisiin lisätä suomalaisessa viljanviljelyssä sekä kehittää uusia tapoja hiilitaseen mittaamiseen. Osaavasta työvoimasta edelleen paikoin pulaa EIJA MANSIKKAMÄKI 4 keskiviikkona 1. Nyt maakunta on menettämässä myös aluetukiaan. Palkkausta vaikeuttavat kannusteet työn tarjoamiseen ja kohtaanto-ongelmat. Mahindra, joka on volyymiltään maailman suurin traktoriyhtiö, on solminut osakekauppasopimuksen, jonka mukaan se myy kokonaan omistamansa Sampo-Rosenlew oy:n osakkeet Tera Yatirim Teknoloji Holding Anonim Sirketille. Kohtaanto-ongelmista kertoo noin 35 prosenttia 6–9 henkilön yrityksistä. Tutkimuksen mukaan selvästi tärkein syy ostaa käytettyä on edullinen hinta. Halpaverkkokaupan heikkolaatuiset tuotteet ovat alkaneet tukkia kiertokaupan kanavia. Työn tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa”, Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntija Suvi Pulkkinen sanoo tiedotteessa. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Ilmatieteen laitoksen johdolla toteutettu tutkimus yhdisti satelliittidataa ja kenttämittauksia. Tiedotteen mukaan Tera on sitoutunut jatkamaan SampoRosenlewin kehitystä. Kiertokaupan kruunua himmentää Kiina-krääsän kasvava kulutus. lokakuuta 2025 SUOMEN KONEUSKOTTAVIN MEDIA! Ota yhteyttä, räätälöidään sinulle sopiva ilmoituspaketti: KONEVIESTI 12/2025 ILMESTYY 3.11. Mutta on se meille iso raha”, Sikanen sanoo. Jos aluerahoja aiotaan ohjata uudelleen, niin maakuntien olisi hyvä olla suunnittelussa mukana.” Hän painottaa, että alueelliset erot Suomessa ovat kärjistymässä entisestään. Tutkimuksen mukaan lähes viidesosa vaatteiden ostajista tunnustaa, ettei tule koskaan käyttäneeksi kaikkia hankkimiaan vaatteita. Sampo-Rosenlewin omistaja vaihtuu TUURE KIVIRANTA MT uutisoi kesäkuussa Itä-Suomen maakunnissa virinneistä huolista EU:n maksamien aluekehitysrahojen suhteen. ”Osaltamme onni onnettomuudessa on, että kun aluerahoja on aiemminkin saatu niin vähän, on tyhjästä paha nyhjäistä. KATJA LAMMINEN Työmarkkinoiden yleisestä ylitarjonnasta huolimatta osa yrityksistä kärsii edelleen osaajapulasta, ilmenee Kauppakamarien osaajakyselystä. Kainuun maakuntajohtaja Riikka Pirkkalaisen mukaan tilanne on yhä huolestuttava, eikä valtiovalta ole antanut maakunnille selkeää tilannekuvaa. Yritysten mukaan haastetta on erityisesti nuorten osaamisessa, työkyvyssä ja työssä jaksamisessa. Asutus on Suomessa harvinta maan itäja pohjoisosissa. Etenkin nuoret haluavat alustoja, joissa tuotteita voi ostaa olematta suorassa kontaktissa myyjään. Samalla kierrätetyn tavaran ostamisen vastuullisuus heikkenee. ”Samalla tarvittaisiin nopeita täsmätoimia, joilla edistetään työkykyä, osaamisen kehittymistä ja alanvaihtoa työuran taitekohdissa. Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja kertoo, että kuluttajat eivät usein perehdy ohjeisiin, jotka auttavat oikeankokoisen vaatteen ostamisessa. Pelkona on, että tukirahoja ohjautuu jatkossa huomattavasti etenkin itärajan maakunnista maan muihin osiin.” Taustalla on EU-komission huhtikuussa julkistama esitys aluekehitystä tukevan koheesiopolitiikan uudistuspaketiksi. MENNE SSÄ AINEISTOT 17.10. Verkkokaupassa kuluttajat pelkäävät eniten huijauksia ja heikkolaatuisia tuotteita. Sampo-Rosenlew työllistää noin 200 ammattilaista. Rahoituksessa huomioidaan enemmän joustavuutta mahdollisiin tuleviin kriiseihin vastaamiseksi.” Sirénin mukaan neuvottelut lisärahoituksen kohdentumisesta ovat kesken ja kestävät vielä parisen vuotta. Tutkimus toteutettiin Ilmatieteen laitoksen johdolla vuosina 2022–2025, ja sen rahoitti Lantmännen. Alueellisesti eniten pulaa osaavasta työvoimasta raportoitiin Kaakkoisja Itä-Suomesta. ”Osalle kuluttajista Kiinakrääsän lahjoittaminen on tapa päästä eroon kaapit täyttävästä roinasta, jolla ei ole jälleenmyyntiarvoa. Siis noin 10–15 prosenttia.” Sirén kertoo ymmärtävänsä itäisten maakuntien huolta. Yritykset kantavat huolta erityisesti nuorten pääsystä työmarkkinoille ja pitkittyvästä työttömyydestä.” Joka kolmas yritys arvioi, että rekrytointitarve kasvaa jo seuraavan puolen vuoden aikana ja kaksi kolmasosaa ennakoi kasvua 2–3 vuodessa. ”Tulokset tarjoavat vahvan pohjan kestävämpien viljelyratkaisujen kehittämiselle ja rohkaisevat viemään käytäntöön ratkaisuja, jotka hyödyttävät sekä viljelijöitä että ilmastoa”, sanoo Lantmännen Agron tutkimuspäällikkö Tapio Lahti tiedotteessa. Kauppakamarien osaajakyselyyn vastasi elokuun puolivälissä reilu tuhat jäsenyritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Vastanneista yrityksistä 59 prosenttia näkee osaavan työvoiman saatavuuden rajoittavan yrityksen kasvua ja liiketoiminnan kehittämistä. Intialainen Mahindra & Mahindra Limited myy Sampo-Rosenlew oy:n osakkeensa, kertoo Sampo-Rosenlew tiedotteessaan. Kiina-krääsä tukkii markkinat ja nakertaa vastuullisuutta Kirpputoreja löytyy joka kylältä. Silloin on tärkeää, että kannusteet tarjota ja vastaanottaa työtä, liikkua työn perässä ja kehittää osaamista ovat kunnossa”, Pulkkinen korostaa. ”Esitys sisältää muutoksia aikaisempaan, mikä ymmärrettävästi herättää kysymyksiä. Mutta jos käy niin, että Kainuun yritysten ja meidän maakunnan TKI-toimintoihin tarkoitetuista rahoista merkittävä osa otetaan pois ja siirretään muualle maahan tiestöön ja raiteisiin, niin eihän se käy.” TKI-toiminnot viittaavat tutkimukseen, kehittämiseen ja innovaatioihin. Aluskasvit ovat hyviä hiilisyöppöjä JOHANNA KOSKIAHDE Porilainen leikkuupuimureita ja metsäkoneita valmistava SampoRosenlew on myyty. ”Itäiset maakunnat ollaan laittamassa maksumiehiksi, muttei meille ole annettu tässä valmistelussa mitään roolia. ”Suomen saanto arviolta kolminkertaistuisi sisäasioiden rahastojen osalta, mutta vähenisi maatalousja koheesiorahoituksen osalta lähes samassa suhteessa kuin mitä EU-tasolla. ”Meillä ei ole varmuutta, että aiemmin vakiintunutta maakuntakohtaista EU-tukien jakamista noudatettaisiin ohjelmauudistuksen yhteydessä. EU-komissio antoi esityksen uudeksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi heinäkuussa. Suosituimpia paikkoja ostaa kierrätettyjä tuotteita ovat muun muassa pääkaupunkiseudulla toimiva Kierrätyskeskus, Suomen punaisen ristin myymälät, antikvariaatit ja vaatekauppaketjut UFF. Toiseksi tärkein syy on, ettei vastaavaa tuotetta ole hallussa tai saatavilla muualta. Yli 60 prosenttia kierrätetyistä tavaroista myydään yhä suoraan kuluttajalta kuluttajalle, mutta yritysten rooli kiertokaupassa on kasvussa. Tämä prosessi, jota nyt kansallisesti viedään eteenpäin, on ristiriidassa komissaarin ja komission periaatteiden kanssa.” Riikka Pirkkalaisen mukaan EU:n suuntaan voi olla jatkossa hankalaa perustella Suomelle maksettavia aluetukia, jos ne jaetaan kansallisilla päätöksillä kokonaan uusiksi ja eri seuduille. ”Kenttämittausten ja satelliittidatan yhdistäminen on todellinen läpimurto
KUVA: VILLE TOIVONEN Markku Niemisen ja Hippoksen välinen riita valmentajan vastuun rajoista pysyi ennallaan hovioikeudessa. Hippoksen oikeudenkäyntikuluja Niemiselle on kertynyt korvattavaksi hovioikeudesta reilut 5 500 euroa ja käräjäoikeudesta runsaat 29 000 euroa. ”Mobiiliverkkojen toimivuus ja tekninen toteutus kuuluvat Liikenneja viestintäministeriön toimialaan ja tarkemmin Liikenneja viestintävirasto Traficomin vastuulle. Kanteellaan Nieminen pyrki hakemaan valmentajan vastuun rajoja, jotka hän koki Willow Priden tapauksessa kohtuuttomaksi. ”Alkuvaiheessa asiassa oli vääriä asioita, vääriä tulkintoja ja vääriä lausuntoja sen verran, että halusin kuitenkin katsoa asian läpi. Eduskunta laatii seuraavaksi selon teosta kannanoton. Tuotteen edut tulevat esille syöttövaiheessa, kun rehun lämpenemiseen liittyviä ongelmia ei synny. Myös mahdolliset kyberhyökkäykset voivat vaikuttaa kuntarajoihin katsomatta.” Jengirikollisuus ja radikalisoituminen ovat ministeriön mukaan suurelta osin ongelmia suuremmissa kaupungeissa, mutta yleinen nuorten pahoinvointi on huolenaihe koko valtakunnassa. Sisäministeriö valvoo näiden palvelujen saatavuutta. HARRI KALLIO-KURSSI Menestysvalmentaja Markku Niemisen sekä raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Suomen Hippoksen välinen kiista sai perjantaina yhden päätepisteen, kun Helsingin hovioikeus antoi asiassa päätöksensä. Häiriöiden alkuperäksi on tunnistettu Venäjältä tuleva omasuojahäirintä, jonka tarkoituksena voi olla kriittisten kohteiden suojaaminen. Opettajille on laadittu ohjeistus, jonka avulla esityksen jälkeen luokan kanssa käytävä keskustelu voidaan toteuttaa. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Valtioneuvosto antoi 11. Selonteon mukaan kansainvälinen turvallisuustilanne vaikuttaa yhä merkittävämmin Suomen sisäiseen turvallisuuteen. Lisätietoa rehullesi parhaiten sopivista säilöntäratkaisuista saat alueesi Lantmännen Agron myyjiltä: lantmannenagrokauppa.. Traficom on ministeriön mukaan perehtynyt asiaan ja julkaissut aiheesta useita tiedotteita. Kuopion raveissa otetusta näytteestä löytyi pieni määrä tulehduskipulääke mefenaamihappoa. ”Suomen turvallisuusympäristön perustavanlaatuisten muutosten vuoksi poliisi, rajavalvonta, siviilitiedustelu ja pelastustoimi ovat avainasemassa takaamassa koko Suomen turvallisuutta.” Suomeen voi kohdistua vakavia ei-sotilaallisia ulkoisia ja valtiollisia uhkia, jolloin ensivasteen antavat sisäisen turvallisuuden viranomaiset. Sisäministeriön mukaan Traficom on huomauttanut, että Suomen itärajalla voi esiintyä paikallisia häiriöitä matkaviestinyhteyksissä erityisesti yöaikaan. ”Kuntien ja paikallisten toimijoiden yhteistyöllä parannetaan ihmisten turvallisuutta yhteistyössä viranomaisten kanssa. Keskiössä ovat oppilaiden tuntemukset, kokemukset ja keinojen miettiminen riskitilanteista selviämiseksi. Aiv® Via tehoaa erityisesti homeiden torjuntaan ja jälkilämpenemisen estoon murskesäilönnässä, säilörehussa ja seosrehussa. KUVA: JOHANNES TERVO, JARKKO SIRKIÄ, MIKKO NIKKINEN SELONTEKO Sisäisen turvallisuuden selonteko on laadittu valtio neuvostossa sisä ministeriön johdolla yhteistyössä sisäisen turvallisuuden viran omaisten kanssa. AIV® Ässä Na AIV® Ässä Na -tuotteessa yhdistyvät hyvä säilöntäteho ja jälkilämpenemisen esto. mennessä Lantmännen Agrosta! Aiv® Oiva AIV® Oiva on optimaaliseksi hiottu, käyttäjäystävällisyyden ja tehokkuuden yhdistelmä. Selonteko ja kannan otto muodostavat yhdessä Suomen sisäisen turvallisuuden politiikan keskeiset linjaukset tuleville vuosille. ”Voidaan sanoa, että rikollisuus, häiriöt ja onnettomuudet kasautuvat yhä enemmän kaupunkeihin, vaikka esimerkiksi voimakkaassa kasvussa oleva tietoverkkoavusteinen rikollisuus on luonteeltaan paikkariippumatonta. Emme päässeet oikomaan vääriä lausuntoja, joita matkan varrella on tullut”, Nieminen kommentoi. Tämän vuoksi AIV® Oiva soveltuu monenlaisiin säilöntätarpeisiin. Traficom on tehnyt kansainvälisen menettelyn mukaisen häiriöilmoituksen Venäjälle. Tilaisuuksia järjestetään toisen asteen oppilaitoksissa pelastuslaitoksen, poliisin ja Liikenneturvan yhteistyönä. Viranomaisilta vaaditaan vahvaa varautumista hybridiuhkiin, kyber hyökkäyksiin ja arjen onnettomuuksiin. ”Sisäministeriö tunnistaa, että nämä häiriöt voivat aiheuttaa tilapäisiä, vähäisiä ja paikallisia vaikutuksia myös hätäpuheluihin. ”Virasto jatkaa tiivistä yhteistyötä teleoperaattoreiden kanssa häiriöiden hallitsemiseksi.” Sisäministeriölle ei ilmoituksia hätäpuheluiden ongelmista Mobiiliyhteydet, droonit ja rajaturva ovat olleet näkyvästi esillä turvallisuuskeskusteluissa kuluvana vuonna. Lisäksi meillä kaikilla on osaltamme vastuu edistää lähiympäristön turvallisuutta.” MT kysyi, miten mobiiliverkon toimivuutta voidaan parantaa, jotta hätäpuhelut turvattaisiin alemmalle tieverkolle nykyistä paremmin. Markku Nieminen toteaa prosessin olleen kaikkiaan raskas varsinkin alkuvaiheessa. Niiden toimintaedellytyksistä tulee hallitusohjelmankin mukaan huolehtia.” Tärkeää on huomioida alueiden välisiä eroja. Hovioikeus hylkäsi ravivalmentaja Markku Niemisen kanteen Hipposta vastaan Markku Niemisen nostamaa kannetta käsiteltiin Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa marraskuussa 2023. Selonteko nostaa esille ongelmia, jotka liittyvät harvaan asuttujen alueiden turvallisuusviranomaisten työvoiman saatavuuteen ja palvelutuotantoon. syyskuuta eduskunnalle selonteon sisäisestä turvallisuudesta. Asia on tullut esille ja käsitelty, mutta maksumieheksi jouduttiin”, Nieminen summaa. ”Tämä on aivan olennaista muistaa, kun tehdään päätöksiä Suomen turvallisuuden ylläpitämiseksi”, Rantanen jatkaa. On kuitenkin tärkeää todeta, että sisäministeriölle ei ole toistaiseksi tullut ilmoituksia hätäpuheluiden toimimattomuudesta.” Toimenpiteisiin asian parantamiseksi on tiettävästi ryhdytty. VILLE TOIVONEN Nuoret toheloivat liikenteessä muita enemmän. Hovioikeus piti voimassa käräjäoikeuden päätöksen, jolla se hylkäsi Niemisen Hipposta kohtaan tekemän kanteen. Hätäpuheluiden toiminta ei ole riippuvainen yksittäisestä verkkoteknologiasta. Oikealla Markku Nieminen ja hänen asianajajansa Hannu Kalkas, vasemmalla Suomen Hippoksen asianajaja Kari Eriksson. /kaupat. Soveltuu erinomaisesti säilöntään, jossa tarvitaan tehoa niin bakteereita, hiivoja kuin homeitakin vastaan kuivemmassa rehussa. Viranomaispalveluiden tarve voi vaihdella kausittain paljonkin esimerkiksi matkailun takia. Punainen liitu -esityksen tavoitteena on saada nuoret pohtimaan omaa liikennekäyttäytymistään. Tällaisia uhkia ovat esimerkiksi hybridiuhat, välineellistetty maahantulo, vihamielinen tiedusteluja vaikuttamistoiminta, kansainvälinen terrorismi ja järjestäytynyt rikollisuus. Tavallaan koko asia oli ihan turha – siis ei siltä osin, että kissa nostettiin pöydälle – vaan siinä mielessä, että koko prosessi olisi voinut mennä alusta alkaen toisella tavalla.” Hovioikeuden ratkaisusta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. PYYDÄ TARJOUS: 050-4014597 / katja.nivala@stenarecycling.fi Parasta rehuntekoon! Uusi AIV-kausi käynnistyy! Tilaa Mestarin Vahva sekä AIV-irtoliuokset ennakkohintaan 13.10. ”Haluamme kertoa tositarinoiden kautta millaisia mahdollisia seurauksia harkitsemattomalla toiminnalla ja väärillä valinnoilla voi olla”, kertoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Pasi Pohjonen. Tositarinat suitsivat nuorten liikenneturmia JARMO PALOKALLIO 5 keskiviikkona 1. Kaikki ei silti ministeriönkään mukaan suju älykännyköiden tarvitsemassa mobiiliverkossa. Markku Nieminen ei kertomansa mukaan ole vielä ehtinyt pohtia asian mahdollisia jatkoaskelia tarkemmin. Luotettava ja toimiva haastavissakin keliolosuhteissa. Kanteessaan Nieminen vaati Hippoksen asettaman sanktion purkamista. Hippos määräsi Niemisen kuukauden kilpailukieltoon sekä 1 000 euron sakkoon. ”On tärkeää, että sisäinen turvallisuus kehittyy joka puolella Suomea, myös harvaan asutuilla alueilla.” Näin sisäministeriön viestintä kommentoi maaseudun erityispiirteitä MT:lle. Heidän käytöstään yritetään muuttaa toisen asteen opiskelijoille suunnatulla esityksellä, jossa kuullaan poliisin, pelastajan ja liikenneonnettomuudessa loukkaantuneen tarinat. Hallitusohjelma ja sisäisen turvallisuuden selonteko lähtevät koko Suomen turvallisuudesta. Sisäministeri Mari Rantasen (ps.) mukaan tämä edellyttää turvallisuusviranomaisilta vahvaa varautumista ja valmiutta. Arjen turvallisuuspalvelut luovat perustan häiriötilanteisiin vastaamiselle. Aiv® Via Aiv® Via on AIV -tuoteperheen propionihappopitoisin happosäilöntäaine, joka perustuu muurahaishappoon. 15–24-vuotiaat nuoret ovat yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa. Nuoria on väestöstä vain noin 11 prosenttia, mutta lähes joka kolmas tieliikenteessä vahingoittunut on nuori. Sen monikäyttöisyys tekee siitä maatilan luotettavan kumppanin. Selvitellään käytännön asioita nyt seuraavaksi.” Willow Priden näytteestä löytynyttä mefenaamihappoa on Ponstan Forte -kauppanimellä kulkevassa kipulääkkeessä, jota ei käytetä ravihevosilla käytännössä lainkaan. ”Eihän tämä häävi asia ole ollut. Tuoreen ja esikuivatun nurmirehun säilöntään sekä murskeviljan säilöntään, vasikoiden hapanjuottoon ja sikojen liemirehun pH:n säätelyyn. METALLIROMUT RAHAKSI Ostamme kierrätykseen isommat erät metalliromua, vanhoja maatalouskoneita ja -laitteita, romuautoja ja -akkuja. 3G-verkon alasajo ei ole viraston mukaan aiheuttanut ongelmia hätäpuheluiden toimivuudessa. lokakuuta 2025 Nuoria on väestöstä vain noin 11 prosenttia, mutta lähes joka kolmas tieliikenteessä vahingoittunut on nuori. ”Periaatteessa asiaa voi vielä jotenkin jatkaakin, mutta katsotaan mitä tässä tapahtuu. Viime aikoina otsikoissa ovat olleet etenkin 17-vuotiaiden kuljettajien ajamat onnettomuudet. ”Hovioikeus meni meidän kannaltamme huonosti, kun asiaa ei käsitelty salissa uudelleen. Traficom vastaa liikenteen ja viestinnän toimivuudesta Suomessa”, sisäministeriön viestintä vastaa. Monipuolinen koostumus torjuu sekä bakteereja, hiivoja että homeita. Hätäpuhelun voi soittaa, vaikka oman teleoperaattorin verkko ei olisi käytettävissä, sillä puhelin etsii automaattisesti toimivan verkon – myös toisen operaattorin verkon kautta ja ilman sim-korttia. Valmistelun aikana on kuultu keskeisiä sidosryhmiä. Nieminen otti tiedon hovioikeuden päätöksestä vastaan rauhallisesti. Niemisen selvitysten mukaan Willow Priden olisi saanut lääkekontaminaation Kuopion raviradan likaisesta vierastallista. ”Hovioikeudessa on kova ruuhka, eikä tämän katsottu olevan yhteiskunnallisesti kovin tärkeä asia, joten käsittely meni kansliapäätöksenä.” Riita koskee Niemisen valmentaman huipputamma Willow Priden toukukuussa 2021 antamaa positiivista lääkeainenäytettä. Hippoksen päätöksenteossa rike todettiin neliportaisessa asteikossa toiseksi lievimmäksi eli lääkeainerikkomukseksi. ”Esimerkkinä selonteosta voin nostaa sopimuspalokunnat, joilla on tärkeä rooli ensivastetoimijoina ja pelastuspalvelujen tuottajina
Norm. 25 € 2 PKT 10140685 JAPE Lehdenkerääjä ja ruohonkerääjä 21” (533 mm) Työnnettävä lehden-/ruohonkerääjä, jonka työskentelyala on 21” (533 mm). Tämä laite on osa Tamforce One Battery For All -sarjan akkukäyttöisiä työkaluja ja puutarhakoneita, jotka voivat käyttää samaa akkua ja laturia. 79 90 (84,90) 10158445 TOHO Läpivirtauslämmitin 2000 W Sisätilojen lämmittämiseen. ilmannopeus: 210 km/h. 129 € (169) SÄÄSTÄ 40€ 10163603-16 MORJENSTA PÖYTÄÄN tai TUUTKO HAKEEN bokserit 3-pack S-XXXXL Norm. Lämmittimessä on termostaatti, ylikuumenemissuoja ja portaaton lämpötilan säätö. Soveltuu hyvin esimerkiksi mökin tai varaston lisälämmittimeksi. 14,99/pkt. Tarjoukset ovat voimassa 29.9.-12.10.2025 tai niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää. 10165985 NOKIPOIKA Kamiinapuhallin 4-lapainen Nelilapainen puhallin kierrättää lämmintä ilmaa huoneessa ja auttaa lämmittämään huoneen tasaisemmin. 14,99/pkt 9 99 (14,99) 3-pack 10158850-5 BERGEN Neulelanka 100 g Laadukas neulelanka sopii monipuolisesti erilaisiin neulostöihin, kuten lapasiin, pipoihin ja erityisesti villasukkiin. Norm. Ei jälleenmyyjille. Maaseudun Tulevaisuus 6 keskiviikkona 1. Säädettävä teho: 750 / 1250 /2000 W. 14 99 (17,99) SÄÄSTÄ! 10148153 DEWALT Akkuporakone 18 V 2 Ah DCD708D1T DEWALT 18 V XR -sarjan hiiliharjaton DCD708D1T-QW akkuporakone, 1 x 2 Ah akku, laturi, TSTAK-salkku. 34,99/49,99 10156616 RUF puubriketti havu 10 kg Havupuusta valmistettu puubriketti tarjoaa tehokasta ja puhdasta lämmitystä, palaen puhtaasti ja pitkään. 3,19/kpl 10 € 4 KPL 10154735 + 10154724 TAMFORCE ONE BATTERY FOR ALL akkulehtipuhallin 20 V runko + starttipakkaus 4 Ah 20 V akku ja pikalaturi Akkulehtipuhallin puutarhanhoitoon ja ulkotilojen siistimiseen. lokakuuta 2025 -20% -50% -40% -50% -20% -15% -50% -15% -20% -15% 29.9.-12.10. (0,33/kg.) Norm. 4,99/kpl 10 € 3 PKT 69 99 YHTEISHINTAAN (84,98) ESPOO • FORSSA • HELSINKI ITÄKESKUS • HELSINKI KONALA • HYVINKÄÄ • HÄMEENLINNA • IMATRA • JOENSUU • JYVÄSKYLÄ SEPPÄLÄ• JYVÄSKYLÄ KELJO • JÄRVENPÄÄ • KAARINA • KAJAANI • KERAVA • KIRKKONUMMI • KOKKOLA • KOTKA • KOUVOLA • KUOPIO • LAHTI • LAPPEENRANTA • LEMPÄÄLÄ • LIETO • LOHJA • MIKKELI • MÄNTSÄLÄ • NOKIA • NUMMELA • OULU KARJASILTA • OULU RUSKO • OULU VASARAPERÄ • PORI • PORVOO • RAAHE • RAISIO • RAUMA • RIIHIMÄKI • ROVANIEMI • SALO • SASTAMALA • SAVONLINNA • SEINÄJOKI • TAMPERE LAHDESJÄRVI • TAMPERE LIELAHTI • TAMPERE TURTOLA • TORNIO • TUUSULA • VAASA • VANTAA VARISTO • VANTAA VIRKAMIES • VANTAA PORTTIPUISTO • VARKAUS • YLÖJÄRVI • ÄÄNEKOSKI TÄÄLTÄ VOIT TULLA HAKEEN. Max. Sulkuhinnat viittaavat 30 päivän alimpaan hintaan ennen kampanjaa. 19 99 (24,99) SÄÄSTÄ 5€ 10147439 10132044 10116215 10138064 LATZ kissanruoka lajitelmat 44x85 g (3,34€/kg) Norm. Mitat: 46,5 x 20 x 35 cm. Materiaali: 75% villa, 25% polyamidi
Norm. Peitteessä purjerenkaat. Maaseudun Tulevaisuus 7 keskiviikkona 1. 4 99 2 KPL 10156083 POLAARI Sadeviitta oranssi camo 12 99 (19,99) SÄÄSTÄ 7€ 10161446 Kestopeite valkoinen 8x10 m Materiaali polyeteeni (HDPE). 19 99 (59,99) SÄÄSTÄ 40€ 150 G/M² PUUILO.FI KATSO KAIKKI TARJOUKSET Makkaraa on varattu runsaasti, mutta se saattaa loppua kesken. Huippukevyt ja kestävä FiberComp™ -varsi tekee kirveestä käytännössä särkymättömän. 10 € (19,99). 150 g/m². Puikon sytyttäminen on helppoa sytytyspulssin ansiosta 259 € SÄÄSTÄ 60€ (319) 10163938 POLAARI Asentajankäsine 10 pr Joustava polyuretaanipinnoitettu asentajankäsine, jossa on erinomainen sormituntuma tarkkuutta vaativiin töihin. 19 99 (27,99) 10144798, 10144799 COBEK 1-os jatkojohto 3x1,5 mm2 9 99 (14,99) 10 m 5 99 (9,99) 5 m 10151479 JAPE Kuormaliina 800 kg 4,5 m Kuormaliinalla kiinnität kuljetuksen ajaksi tiukasti kuorman. KLO 10-17 10158462 CALVINE Varastohylly 4 hyllyä 1500x750x300 Neljän säädettävän hyllytason ansiosta tarjoaa runsaasti säilytystilaa. Erinomainen terän muotoilu takaa terävyyden. 14 99 (17,99) SÄÄSTÄ! 10164531 FISKARS Yleiskirves A6 Solid Pienten polttopuiden pilkkomiseen. Suunniteltu ammattikäyttöön, josta kertoo jo 50 mm2 Dix 50 kaapeliliittimet, jotka mahdollistavat kunnollisten hitsauskaapeleiden käytön. 10146131 TOHO Pakkasvahti 200 W Tehokas lämmitin pieniin tiloihin. S-XXL 7 99 (9,99) 10 pr/pkt 10155045-7 ARCTIC PROWEAR Talvihanskat latex thermo Syksyn ja talven koleuteen sopivat hyvin istuvat käsineet. 10 € 4 PR 10134571 PITSTONE Akkulaturi 6 /12 V 4 A Täysin automaattinen 6 /12 V:n yleislaturi, joka sopii ihanteellisesti autojen, moottoripyörien, skoottereiden, asuntovaunujen ja veneiden ym. Koko 8 x 10 m. Turvallinen ja irtoamaton terän ja varren liitos. Pituus 35,5 cm 29 99 (45,99) SÄÄSTÄ 16€ 10115517 WALLIUS BlueARC i1690 puikkohitsausinvertteri Erittäin tehokas ja kevyt hitsauskone. 3,99€/kpl. lokakuuta 2025 MAKKARATARJOILU KAIKISSA MYYMÄLÖISSÄ PE 3.10. Paino n. akkujen (5-120 Ah) lataamiseen. Enimmäiskuorma 240 kg (60 kg/hylly)
Se muuttuu kuitenkin vain pahemmaksi, jos esimerkiksi metsästämistä ei hoideta hallitusti”, asiantuntijalähde painottaa. Haluan, että kaikki lehmät ovat käsiteltävissä.” Se on nähtävissä myös laitumella. Niitä kun risteyttää niin tulee hyvä”, Räsänen tuumaa. Sukupolvenvaihdos siellä ei ole ajankohtainen vielä noin 15 vuoteen. ”On kivointa katsoa, kun ne rallaavat laitumella isona lössinä, kun emot syövät rauhassa. Toista johtaa hereford-sonni Salmari. KUVA: PETTERI KIVIMÄKI EU-komissio joutuu jarruttelemaan kaikkein rajuimpia ehdotettuja vastatoimia. Kymmeniätuhansia sikoja on jouduttu lopettamaan, eikä tilanteen odoteta nopeasti rauhoittavaan. ”Yhtään en ole katunut ja kaveritkin ovat vain kannustaneet. ”Tällaisen agroterrorismin mahdollisuutta ei suljeta pois”, aiheesta hyvin perillä oleva MT:n diplomaattilähde Brysselissä korostaa. ”Sonni on lehmien pomo, ja mie oon sonnin pomo.” Räsänen on karjan keskellä selvästi omiensa joukossa. lokakuuta 2025 ”Sonni on lehmien pomo, ja mie oon sonnin pomo.” EMMI RÄSÄNEN Osasto A770 Nähdään Kone-Agriassa! Tule käymään osastolla! Osastolla menoa ja meininkiä joka päivä: Lisää uutisointia Kone-Agriasta löytyy osoitteesta MT.FI ja koneviesti.fi • Mahtavia messutarjouksia • Arvonta kaikille Maaseudun Tulevaisuuden ja Koneviestin verkkosivustoille tunnuksen luoneille messujen aikana. ”Suurimman osan öistä olen kuitenkin täällä.” Tilalta on alle kilometri Venäjän rajalle ja Niiralan rajanylityspaikka sijaitsee aivan naapurissa. • Tule juttelemaan toimittajien kanssa: • MT:n päätoimittaja paikalla TO klo 13-14 • Koneviestin toimittajat paikalla TO klo 14-15 • Kone-Agrian lavaohjelmassa mukana • Torstaina 9.10. Se kuulemma houkuttelisi sekä virolaisia että myös muualta Euroopasta tulevia metsästäjiä”, kokousta seurannut MT:n diplomaattilähde kertoo. Helposti leviävästä taudista huolimatta Virossa suunnitellaan uusia sikalainvestointeja, jotta tuotantomäärät saataisiin nopeasti entiselle tasolle ja riippuvuus tuontilihasta vähenisi. Tänä vuonna minun ja vanhempien tilalta meni yhteensä noin sata. klo 11 & 14.30 | Jouni Kemppainen päätoimittaja, Maaseudun Tulevaisuus • Perjantaina 10.10 klo 11 | Niklas Holmberg uutispäällikkö, Maaseudun Tulevaisuus. Virossa ja muualla Baltiassa liikkuu huhuja, joiden mukaan ASF-epidemia olisi myös ainakin osittain Venäjän ja Valko-Venäjän hybridivaikuttamisesta. Lähistöllä asuu myös runsas karhukanta. Onneksi rehua saatiin tehtyä niin reilusti, että sitä riittää vielä.” Arki karjanomistajana on sitovaa, mutta maitotilalla kasvaneena Räsänen tiesi, mihin ryhtyi. Tanner tömisee, ja ilma täyttyy ammumisesta, kun karja lähestyy. EU-komissio torjuu ajatuksen. TAPIO NURMINEN 8 keskiviikkona 1. Angus-sonni Toffee katsoo tulijoita ensin hieman uhmakkaasti, mutta painaa päänsä nolona, kun Räsänen komentaa rauhallisella äänellä. ”Olin aina haaveillut, että olisipa jonain päivänä oma tila ja omia lehmiä”, Räsänen kertoo. ”Muutamana yönä eläimet ovat juosseet levottomina, mutta pysyneet onneksi petoaidan sisällä. Ei edes silloin, jos ihminen syö tai käsittelee tartunnan saaneen eläimen lihaa, mutta ihminen voi levittää tautia eteenpäin sikoihin. Hän aloitti viidellä emolehmällä ja 16 vasikalla. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus TOHMAJÄRVI ”Tulukee”, tohmajärveläinen Emmi Räsänen, 22, kajauttaa laitumelle. Viimeisimpänä olen kaivanut ojia.” Kaikkein parasta työssä ovat vasikat. Virossa epäillään Venäjän levittävän sikaruttoa rajan yli Villisiat levittävät afrikkalaista sikaruttoa Virosta muualle Eurooppaan. Emolehmät on tilalla jaettu kahteen laumaan. Hän tuntee kaikki, ja muistaa kuka on kenenkin jälkeläinen missäkin polvessa. Viisi vuotta sitten tilan pidon aloittamisen yhteydessä hankittu pakkopilttuu on yhä navetassa purkamatta toimituksen jäljiltä. Palkintona 3 kpl:tta 200 € arvoisia Holiday Club -lahjakortteja. ”Me ymmärrämme kyllä, että tilanne Virossa on katastrofaalinen. ”Hankin sen, kun sanottiin että sellainen pitää olla. ”Villisiat ovat fiksuja eläimiä. Kertaakaan en ole tarvinnut. Karhut liikkuvat ympärillä jatkuvasti. Jää aikaa konehommiinkin, joista tykkään myös. ”Ensimmäisen vasikan nimeksi annoin Unelma.” Noittaan tilalla on 90 hehtaaria peltoa, jota Räsänen viljelee yhteistyössä isänsä kanssa. Ne reagoivat tehometsästykseen nopeasti siirtymällä Virosta muualle Baltiaan ja sieltä edelleen Keski-Eurooppaan”, maatalousministerien kokousta seurannut komission asiantuntija kertoo. Se on ihan parasta.” Oma karja on Emmi Räsäsen unelmien täyttymys Emmi Räsänen viihtyy myös konetöissä, joihin emolehmien hoidon ohessa jää sopivasti aikaa. Sikaruttoa kantavia villisikoja ajetaan EU-rajan yli Viroon ja tehdään näin kaikki voitava, jotta tauti leviäisi eteenpäin. Kuvan villisiat ovat kotieläimiä. KUVA: SAARA LAVI Hereford-sonni Salmari kuuntelee omistajaansa Emmi Räsästä, kuten muukin lauma. ”Ne ovat helppohoitoisia muulloin kuin poikimakaudella. ”Viime vuonna ne hajottivat viisi paalia. Muutama parhaista jätetään kasvamaan emoiksi. Lampola on muokattu emolehmille sopivaksi ja Räsänen ostaa tilaa omakseen vähitellen. Mahdollisuus siihen tuli maatalousyrittäjän opintojen viimeisenä vuonna, kun lapsuudenkotia lähellä sijaitseva lammastila lopetti ja tarjosi tilojaan käyttöön. Omalla sikataloudella on keskeinen merkitys Viron huoltovarmuuden kannalta. Viro yrittää nyt kaikin keinoin vähentää maan suurta noin 35 000 villisian populaatiota. ASF ei tartu ihmiseen. Laumaa on tarkoitus kasvattaa maltillisesti. Villisiat ovat ASF:n keskeisimpiä levittäjiä. Räsänen asuu edelleen osittain kotitilallaan, missä sijaitsee myös rakas harrastus, kaksi hevosta. Ei tämä alavalinta heille hirveän yllätyksenä tullut”, Räsänen naurahtaa. Se on hirmuinen määrä turhaa työtä rehunteossa, ja sitten paalit joutuu vielä hävittämään. Emolehmät vasikoineen tuntevat omistajansa ja luottavat häneen. Herefordeilta tulee vähemmän maitoa, mutta ne ovat rauhallisia. Muuta ei tarvita. Tauti voi levitä muun Euroopan sikaloihin, jos ruttoa kantavien villisikojen lihan myyntiä ja erityisesti vientiä lisätään. Kyllä sitä välillä etenkin iltaisin miettii, että tuleeko karhu vastaan.” Kahdesti hän on tänä vuonna nähnyt karhun, mutta muita havaintoja on sitäkin enemmän. Muutama viikko sitten kerrottiin, että maa on menettänyt ASF:n vuoksi viidenneksen sioistaan. Sitä, onko metsästetyissä eläimissä ja niiden myyntiin tulevassa lihassa sikaruttoa, on mahdotonta kontrolloida. TERHI TORIKKA BRYSSEL Viro yrittää saada EU:lta ja muilta jäsenmailta tukea taistellessaan nopeasti leviävää afrikkalaista sikaruttoa (ASF) vastaan. Suomen viranomaiset yrittävät vaikuttaa siihen, että metsästysmatkoihin liittyvät riskit tiedostettaisiin ja matkoja vältettäisiin. Viro toivoo, että myös Suomesta osallistuttaisiin villisikojen tehometsästykseen. KUVA: SAARA LAVI Nuori emolehmätuottaja hoitaa karjaansa alle kilometrin päässä Venäjän rajasta. Lisäksi ovat vasikat, jotka lähtevät puolivuotiaina vieroituksen jälkeen välitykseen. Opinnoissa harjoitusta tuli erilaisilla tiloilla työskentelystä, mutta emolehmistä hänellä ei ollut aiempaa kokemusta. Uusimpana tulokkaana joukossa on nuori limousin-sonni, jolta omistaja odottaa lihakkuutta ja helppoja poikimisia. 18-vuotias ”lehmätyttö” tarttui tilaisuuteen. Emolehmiä on noin 50. Hän tekee edelleen töitä myös kotitilallaan, missä on lypsykarja sekä lihakarjaa. ”Angukset ovat hyvämaitoisia ja säpäköitä. Lisäksi jos väkeä tulee paljon muualta Euroopasta Viroon villisikametsälle, taudin leviämisriski kasvaa. Hänellä ei ole valtuuksia kommentoida asiaa omalla nimellään. ”Virolaiset esittivät EU:n maatalousministerien syyskuun kokouksessa, että ASF:n vuoksi metsästettävien villisikojen lihan myyntiä helpotettaisiin
Länsi-Suomen mhy:n ruoriin valittiin kokenut muutosjohtaja METSÄNHOITOYHDISTYS LÄNSI-SUOMI RY Aloittaa toimintansa 1.5.2026. Susireviirejä oli maaliskuussa todennäköisimmin 76 (90 % todennäköisyysväli 73– 79). Koprilla oli taskut täynnä rahaan ja palo sahaukseen. Metsänomistajat ovat ratkaisuun tyytyväisiä. Rajalaumat ja -parit mukaan lukien perhelaumoja oli 57 (54–61) ja pareja 19 (15–22). ”Pystymme parantamaan jäsenten palveluita. Versowood palaa vanhan kotisahansa omistajaksi Korkeakosken sahan osto nostaa Versowoodin Euroopan kymmenen suurimman sahurin joukkoon. Esiintyminen sekä kasvu painottuvat voimakkaasti länteen, erityisesti Lounais-Suomeen. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Versowood ostaa Korkeakosken sahan takaisin UPM:ltä ja tiivistää muutenkin yhteistyötä tämän kanssa. Sopimuksen lopullinen voimaantulo edellyttää viranomaishyväksyntöjen saamista. ”Kauppa vahvistaa UPM:n Suomen sellutehtaiden kuitupuun ja hakkeiden saatavuutta merkittävästi. Jäsenmäärä yli 17 000, mikä tekee yhdistyksestä Suomen suurimman. JARMO PALOKALLIO Suden tuorein kanta-arvio kuvaa susikantaa maaliskuussa 2025. Lukessa kehitetty susikannan populaatiodynamiikkaa kuvaava tietokonemalli auttaa ennustamaan kannan kokoa ja sen rakenteen vaihtelua vuodenkierron aikana. Ohjausryhmän puheenjohtaja Timo Saraketo kuvailee Parviaista arvostetuksi henkilöjohtajaksi, joka pitää yhtenä tärkeimpänä menestystekijänä henkilöstön hyvinvointia ja hyvää työilmapiiriä. Luken tiedotteessa kerrotaan, että susikanta-arviossa aineistoina käytetään Tassujärjestelmään kirjattuja havaintoja, DNA-seurantaa, tietoja tunnetusta kuolleisuudesta sekä tutkimustietoa. Ota yhteyttä lähimpään AGCO-myyjääsi ja löydä juuri sinulle sopiva ratkaisu! MYYNTI | HUOLTO | VARAOSAT AGCOSUOMI.FI Palveluksessasi laaja verkosto: YOUR RESPONSIBLE PARTNER. SUVI JYLHÄNLEHTO 9 keskiviikkona 1. Tuona aikana Lakeudessa tapahtui kaksi yhdistysfuusiota. Lisäksi hän omistaa metsää yhteismetsän kautta Kemijärvellä. Kokonaan Suomessa sijaitsevilla reviireillä poronhoitoalueen ulkopuolella arvioitiin olevan 394 (379–413) sutta. ”Jatkon kannalta mielenkiintoista on, millaiseen ratkaisuun UPM päätyy mekaanisen puunjalostuksensa kanssa”, MäkiHakola miettii. Suomessa oli keväällä merkittävästi edellis vuotta enemmän susia. ”Resurssien rajallisuuden vuoksi maaja metsätalousministeriö ja Luke ovat sopineet kanta-arviotyön tilapäisestä keskeyttämisestä ja kanta-arvioiden julkaisun siirtämisestä syksylle”, kertoi ohjelmajohtaja Katja Holmala Lukesta aiemmin. Parviaisen mukaan säästöjä syntyy, kun samoja asioita ei tehdä moneen kertaan. Susikannan koko vaihtelee merkittävästi vuoden mittaan. Syksyllä 2024 poronhoitoalueella arvioitiin olleen kuusi reviiriä, joista yhdellä oli perhelauma. Kanta-arviossa käytettävän aineiston kattavuus on parantunut edellisvuodesta runsaan DNAja havaintoaineiston myötä. Susien kokonaisyksilömäärään lasketaan laumaja parireviireillä asuvat sudet, reviirien ulkopuolella elävät yksilöt sekä puolet rajareviirien yksilöistä. Siitä syntyi kaupat seuraavan vuoden elokuussa. Näissä ennusteissa ei ole otettu huomioon mahdollista kannanhoidollista metsästystä. Kanta-arviota varten analysoitiin yhteensä 1 414 DNA-näytettä (sisältää maastonäytteet ja kuolleiden susien kudosnäytteet), joista tunnistettiin 383 susiyksilöä. Parviainen on johtanut Pirkanmaan metsänhoitoyhdistystä neljä vuotta. KUVA: HANNU HUTTU Esiintyminen sekä kasvu painottuvat voimakkaasti länteen, erityisesti LounaisSuomeen. Samalla yhtiöt tiivistävät yhteistyötään. Suden kanta-arvio julkistettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti vasta syyskuussa. Kopran mukaan kauppa vahvistaa Versowoodin asemaa sahatavaran tuottajana ja luo edellytyksiä kasvattaa myös konsernin jatkojalostustoimintaa Versowoodin ja Korkeakosken sahan yhteenlaskettu liikevaihto nousee yli 700 miljoonaan euroon. Mäki-Hakola ei näe kaupan toteutumiselle kilpailullisia esteitä. Kauppa tarkoittaa, että puulle on edelleen menekkiä ja se löytää oikeisiin jalostuskohteisiin”, toteaa metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola MTK:sta. Myös henkilöstöllä on paremmat edellytykset tehdä töitä”, hän sanoo. Kädessä pysyy niin istutusputki kuin raivaussaha, mutta hakkuissa hän turvautuu paikallisen metsänhoitoyhdistyksen palveluihin. Yhtiö tuottaa lähes 2 miljoonaa kuutiota sahatavaraa, ja sen palveluksessa on noin 1 000 työntekijää. Samalla tukin jalostus sahatavaraksi jatkuu sahatuotteisiin keskittyneessä yrityksessä”, vahvistaa UPM Fibres Suomi -operaatioiden johtaja Petri Hakanen. KUVA: VERSOWOOD Kopran mukaan Versowood kasvattaa sahan sivutuotteisiin ja kuitupuihin liittyvää yhteistyötä UPM:n kanssa. He kiinnittivät katseensa niukasti Yhtyneiden paperitehtaiden hankinta-alueen ulkopuolella olevaan Vierumäen teollisuuden sahaan. Poikkeuksellisesti nyt syksyllä julkaistu kanta -arvio kertoo, että keväällä 2025 Suomessa on ollut merkittävästi edellisvuotta suurempi susikanta. Korkeakosken sahan hankinnan myötä Versowoodin puunhankinta-alue laajenee Pohjois-Pirkanmaalle. Ennuste marraskuulle 2025 on arviolta 557 yksilöä (476– 669) ja maaliskuulle 2026 arviolta 436 yksilöä (362–553). Näistä 68 suden tiedetään kuolleen. Jussi Parviainen omistaa veljensä kanssa yhtymänä metsää Pohjois-Pohjanmaan Pyhäjärvellä, josta hän on kotoisin. Samalla alkoi Koprien nousu Suomen suurimmaksi yksityiseksi sahuriksi. lokakuuta 2025 Kestävyyden lisäksi KESLA traktorivarusteet tunnetaan niiden älykkäistä ratkaisuista ja monipuolisista käyttötarkoituksista maataloudessa, kunnallisteknisissä töissä sekä metsässä. Se takaa sahauksen ja puunkäytön jatkumisen. Toimihenkilöitä noin 100. Kopran perhe myi Korkeakosken sahan vuoden 1988 päätteeksi silloiselle Yhtyneille paperitehtaille. Susia oli maaliskuussa 2025 todennäköisimmin 430 (todennäköisyysväli 413–465) yksilöä. Jäsenten metsäpinta-ala lähes 600 000 hehtaaria. Parija laumahavaintoja Tassu-järjestelmässä on lähes 80 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden havaintojaksolla. Korkeakosken saha tuottaa mäntysahatavaraa 350 000 kuutiometriä vuodessa. Reviirit hävisivät kevääseen mennessä, kun 26 sutta poistettiin vahinkoperusteisin poikkeus luvin elokuun alun ja maaliskuun lopun välisenä aikana. Tämän vuoden aineisto on varsin kattavaa. ”On erittäin hieno ja nostalginenkin tunnelma palata Korkeakosken sahan omistajaksi. Kopran mukaan yhtiöt tekevät mittavan yhteistyösopimuksen Versowoodin sahojen sivutuotteiden ja kuitupuiden osalta, mikä tuo molemmille yhtiöille synergiaetuja. Ennuste koskee kokonaan Suomessa, poronhoitoalueen ulkopuolella elävää susikantaa. Susireviirillä tarkoitetaan aluetta, jota asuttaa joko susilauma tai -pari. Kun tarvitset luotettavaa suorituskykyä kaikissa olosuhteissa, valitse KESLA. Metsänomistajat ovat ratkaisuun tyytyväisiä. ”Olisiko ainoa sahakauppa Suomessa, josta omistajallekin on jotain jäänyt”, totesi Keijo Kopra tuolloin. Irtisanomisia ei hänen mukaansa ole tiedossa, mutta tehtävänkuviin saattaa tulla muutoksia. Olen kasvanut sahan juurella”, iloitsee Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra. Maaja metsätalousministeriö tilasi Lukelta lisää mallinnustyötä keväälle ja kesälle suden viitearvon määrittämiseen liittyen. KUVA: PETTERI KIVIMÄKI Kilpailu puusta pysyy jatkossakin kovana Pirkanmaalla. Versowood kapuaa kaupalla Euroopan kymmenen suurimman sahaajan joukkoon. Kaupan ehtoihin kuului, etteivät Koprat perusta kilpailevaa sahaan Yhtyneiden paperitehtaiden hankinta-alueelle. EIJA VALLINHEIMO Pirkanmaan ja Satakunnan viisi metsänhoitoyhdistystä yhdistyvät ensi toukokuussa Metsänhoitoyhdistys Länsi-Suomeksi. ”Stora Enson Kalajoelta ostaman Junnikkalan sahan alueella puun ostajia oli selvästi vähemmän”, sanoo MäkiHakola. Pirkanmaalla puulle on kova kysyntä ja sille on paljon ostajia. Sitä ennen hän toimi yhdeksän vuotta mhy-Lakeuden johtajana. Luken kanta-arvion mukaan susia oli maaliskuussa noin 430 Suden kanta-arvio sisältää arvion susikannasta maaliskuussa ja ennusteen kannan kehityksestä vuodeksi eteenpäin. Poronhoitoalueella ei arvioitu maaliskuussa 2025 olleen pysyviä paritai laumareviirejä. Länsi-Suomen johtajan paikka herätti suurta mielenkiintoa ja ohjausryhmä sai kovalaatuisia hakemuksia, tiedotteessa kerrotaan. Versowoodin tukinkäyttö nousee yli 3,5 miljoonaan kuutioon. Yhteen liittyvät metsänhoitoyhdistykset Karhu, Pirkanmaa, Pohjois-Pirkka, Roine ja Satakunta. Länsi-Suomen mhy:n ohjausryhmä haki johtajaa, jolla on vankka kokemus muutosjohtajuudesta sekä ymmärrys metsänhoitoyhdistysten liiketoiminnan johtamisesta. Parviainen kertoo MT:lle, että fuusion myötä merkittävin muutos on se, että samaan yhdistykseen saadaan paljon osaamista. Erikoispalveluja voi saada aiempaa kattavammin.” Parviaisen työpiste on Nokialla, jossa tulee olemaan myös Länsi-Suomen metsänhoitoyhdistyksen päätoimisto. Kaupan myötä UPM:stä tulee Versowood oy:n vähemmistöomistaja. ”Hyvä, että Korkeakosken saha pysyy suomalaisissa käsissä. ”Läsnäolo alueilla ei vähene, vaan oma metsäasiantuntija palvelee jatkossakin. Tavoite on, että kauppa vahvistuu vuoden loppuun mennessä. Sen johtajaksi valittiin metsätalousinsinööri Jussi Parviainen. UPM uudisti sen sahalinjaa kesällä, joten laitos on hyvässä kunnossa
Metsäteollisuus ry:n jäsenten puun ostomäärät pysyttelivät edellisen viikon 38 tasolla eli 0,3 miljoonassa kuutiossa. Yksittäisiä tilakauppoja ei siten voi vertailla keskenään, mutta erot tasoittuvat, kun kauppojen määrä on suuri. ”Ammattilaiset miettivät tuottovaateita. ”Suomen metsätilamarkkina on kohtuullisen pieni. ”Puun hinnat ovat edelleen ennätystasolla verrattuna siihen, missä metsän hinta on koskaan ollut. Hinnanalennuksilla se varmistaa pitkän aikavälin vakauden, yhtiö selittää. . lokakuuta 2025 ”Kyllähän tiloja on tullut hyvin myyntiin.” MIKA VENHO Hakkuiden paino oli yksityis metsissä, joista korjattiin teollisuus puuta 4,1 miljoonaa kuutiometriä. . . Kuluvan vuoden kumulatiivinen kauppamäärä kaikkien ostajien osalta oli viime viikolla 30,4 miljoonaa kuutiometriä, kun viime vuoden vastaavana aikana se oli 35,2 miljoonaa kuutiota. . Metsätilojen hinnat ovat viime vuosina vaihdelleet. Jos joku ulkomainen toimija tulee tänne vaikka 50 miljoonalla, markkina kääntyy heti toiseen asentoon. Nyt yksityiset kokevat, että metsätilat ovat aiempaa edullisempia, vaikkei se olekaan koko totuus”, Venho sanoo. . Kun perinteisesti myynnissä on ollut yhtäaikaisesti 70–80 maaja metsätilakohdetta, nyt niitä on 112. . Lisääntyneestä tilakaupasta huolimatta markkinoille on Pusan mukaan hiipinyt varovaisuutta. Sen jälkeen metsäyhtiöt ovat koneyrittäjien mukaan alkaneet jarrutella puunkorjuuta. . . Sen korjuutarvetta vähensivät lauha talvi ja suuret varastot. . MARKKINAKATSAUS JUKKA HÄMÄLÄINEN jukka.hamalainen@mt.fi 10 keskiviikkona 1. . Heidät mainitsee sekä Pusa että Venho. Mellanskog laskee puun hintaa SUVI JYLHÄNLEHTO Metsätilakauppaa käydään nyt vilkkaasti. . Pusa kertoo, että jonkin tilan hinta voi nousta suhteellisesti korkeaksi, jos vaikka rajanaapuri haluaa ostaa sen. Metsäyhtiö Mellanskog ilmoitti perjantaina alentavansa usean puutavaralajin hintaa. . Hakkuiden paino oli yksityismetsissä, joista korjattiin teollisuuspuuta 4,1 miljoonaa kuutiometriä. Koivukuitu on ollut pitkään mäntykuitua kalliimpaa, mutta nyt järjestys siis vaihtui. Olisihan siinä osittain maantieteellistä synergiaa meidän kanssa ja samanlaisista puista tehdään niin vaneria kuin sahatavaraa”, Kopra pyörittelee. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Hakkuut etenivät elokuulle asti aiempaa vilkkaammin. Viime tilikaudella UPM Plywoodin liikevaihto oli noin 430 miljoonaa euroa ja Versowoodin 564 miljoonaa euroa. . . Tammi–elokuussa metsäyhtiöt kasvattivat etenkin kuusen hakkuita. . Yli kymmenen hehtaarin metsätiloja on Manner-Suomessa myyty tämän vuoden tammi–elokuussa 1 251 kappaletta eli 11,5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Mellanskogin mukaan puun hinnat ovat edelleen historiallisen korkeat. Havukuitupuun hinta laskee 40 kruunua eli noin 3,6 euroa. Yhtiö perustelee tiedotteessaan hinnanalennuksia rakentamisen heikolla suhdanteella, kuituja energiapuun varastojen kasvulla sekä vahvistuneella Ruotsin kruunulla, joka painaa vientiriippuvaisen teollisuudenalan katetta. . Hinnan nousun katkeaminen selittää tarjonnan kasvua”, hän sanoo. Metsäkiinteistömarkkina on aktiivinen, mutta toisaalta niinhän se yleensäkin on”, sanoo Suomen Sijoitusmetsät oy:n yrittäjä Mika Venho. Tarkkaa tietoa ranskalaisten kiinnostuksen syistä ei ole. ”Vanerit ovat meille ihan vieraita ja UPM:n vaneriliiketoiminta on aika iso kokonaisuus. ”Ensin hinnat pysyivät kolme vuotta paikallaan. Venho sanoo, että ammattimaisten ostajien, joilla hän tarkoittaa etupäässä rahastoja, osuus on laskenut 60 prosentin huipusta 20:een. . Ajan mittaan metsätila markkina ei olisi kestänyt jatkuvaa hintatason nousua.. . Lähde: Luke 300 600 900 1200 1500 8 7 6 5 4 3 2 1 12 11 10 9 8 Kuukausi Mänty Lehti Kuitu x1000 m 3 Kuusi Teollisuuspuun hakkuut yksityismetsissä 450 900 1350 1800 8 7 6 5 4 3 2 1 12 11 10 9 8 Kuukausi x1000 m 3 Tukki Mänty Kuusi 2024 2025 2024 2025 Lehti 2 4 6 8 10 8/2025 8/2024 8/2023 8/2022 In aatio % Lähde: Tilastokeskus Gra ikka: MT Tuotanto ja Timo Filpus MT kerää gra ikoiden tiedot Luonnonvarakeskuksen, Tilastokeskuksen, Tullin, sekä eri yritysten ja järjestöjen tilastoista. Seuraavaksi korkeimmat hinnat maksettiin Etelä-Karjalassa, Satakunnassa ja Uudellamaalla. Mäntytukin hakkuut jäivät 7,6 miljoonaan kuutioon, mikä oli aiempaa vähemmän. Myös hyviä tieyhteyksiä arvostetaan. Puun hinnoissa pohjanoteeraus JUKKA HÄMÄLÄINEN UPM ilmoitti aloittavansa vaneriliiketoimintansa strategisen tarkastelun. Hintatason takana ei ole muuta kuin puun hinta ja ostajien tuottovaade. Miten UPM:n Plywood sopisi Suomen suurimman yksityisen sahayhtiön eli Versowoodin osaksi, omistaja ja toimitusjohtaja Ville Kopra. Ruotsin puun hintoja ei voi verrata suoraan Suomeen. Alalla arvioidaan, että kauppaa on pitänyt käynnissä hyvä puun hinta, joka heijastuu metsätilojen arvoon. Hakkuumäärä kasvoi kuusi prosenttia edellisvuoden elokuussa. Kalleinta hehtaarihintaa 8 262 euroa maksettiin KantaHämeessä. Yksityiset tekivät monta vuotta tarjouksia metsäarvioiden pohjalta eivätkä pystyneet ostamaan. Edellisvuodesta puumäärä kasvoi 1,9 miljoonaa kuutiometriä, kertoo Luonnonvarakeskus. Esimerkiksi mäntytukin hinta laskee 50 kruunua kuutiometriltä eli noin 4,5 euroa. . Metsätilojen ostajina on edelleen kotimaisia rahastoja ja yksi ulkomaalaisten sijoittajien ryhmä: ranskalaiset. . Venhon mukaan ammattimaiset ostajat suosivat keskimääräistä isompia tiloja, mikä näkyy niiden korkeampina hehtaarihintoina. . Myös kuitupuussa kuusen osuus nousi eniten, mutta myös mäntyja koivukuitupuun korjuumäärät kasvoivat. Metsätilojen hinnoissa enimmäkseen reipasta nousua, mutta ei kaikkialla 100 200 300 400 2025 2024 2023 2022 2021 2020 2019 Lähde: Fastmarkets PIX Sawn Timber Finland Indices, Luke Sahatavaran vientihinnat Suomesta Euroa/m Kuusi Mänty Kuusitukki Mäntytukki Lähde: Luke Hankintakauppa 10 20 30 40 50 2025 2024 2023 2022 2021 2020 2019 Euroa/m 3 Energiapuun hinnat Pystykauppa 5 10 15 20 25 30 2025 2024 2023 2022 2021 2020 2019 Euroa/m 3 Rankapuu Latvusmassa Kokopuu Kannot Lähde: CME Sahatavaran futuurihinnat Yhdysvalloissa Dollaria/1000 lautajalkaa 400 500 600 700 9 8 7 6 5 4 3 2 1 12 11 10 Mänty Kuusi Koivu Lähde: Metsäteollisuus ry 22 26 30 34 38 Koivu Kuusi Mänty 30 20 10 1 50 40 Euroa/m 3 Kuitu vko 39 31,18 Viikko 29,03 29,01 Kantohinta 50 60 70 80 90 Koivu Kuusi Mänty 30 20 10 1 50 40 Euroa/m 3 Tukki vko 39 79,63 78,43 62,54 Viikko Markkinasellun hinnat Lähde: Fastmarkets, PIX Pulp Europe Indices, PIX Pulp China Indices 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 2025 2024 2023 2022 2021 2020 2019 Eurooppa, havusellu Kiina, lehtisellu (netto) USD/tonni 5 10 15 20 25 30 35 UPM Stora Enso R Metsä Board B Euroa 30.09.2024 29.09.2025 Metsäyhtiöiden osakekurssit Lähde: Nasdaq Etelä-Suomi Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu-Koillismaa Lappi Koko maa Puun hinnat 22.9.–28.9.2025 Kantohinnat, päätehakkuut Alue Mäntytukki Kuusitukki Koivutukki Mäntykuitu Kuusikuitu Koivukuitu Lähde: Luonnonvarakeskus euroa/m 3 (alv %) Kantohinnat, harvennushakkuut paitsi ensiharvennukset Hankintahinnat, kaikki hakkuut Hintojen muutos jaksolta 25.8.–31.8.2025 jaksolle 22.9.–289.2025. ”UPM:n ilmoitus hieman yllätti. Kuusikuidusta maksettiin viime viikolla liukuvalla keskiarvolla mitattuna 31,18 euroa, mäntykuidusta 29,11 ja koivukuidusta 29,01 euroa kuutiolta. . Kuitupuun hinnoissa nähtiin vuoden jyrkimpiä laskuja, kun koivukuidun hinta humahti viikossa 75 senttiä, mäntykuidun 70 ja kuusi kuidunkin 58 senttiä. Kuitupuun hinnoissa nähtiin vuoden jyrkimpiä laskuja. Maaseudun kiinteistöjen omistajien ikärakenne näkyy markkinoiden vilkastumisena.” Yksi ostajaryhmä on kuitenkin suuressa määrin vetäytynyt metsäkiinteistöjen markkinoilta: ulkomaiset rahastot. Etelä-Suomi Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu-Koillismaa Lappi Koko maa Etelä-Suomi Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu-Koillismaa Lappi Koko maa 80,5 79,9 77,3 76,8 46,8 77,8 77,9 49,0 49,2 78,6 77,8 66,1 49,4 51,5 50,4 76,8 76,9 48,7 48,0 82,2 81,2 51,1 51,0 79,1 80,0 50,0 50,5 80,2 45,7 47,8 79,4 78,5 63,6 49,1 50,5 49,5 73,5 73,5 55,4 28,6 29,6 28,6 71,9 71,4 51,7 27,1 28,2 27,7 72,5 72,3 58,8 27,8 30,6 29,2 73,8 72,9 58,2 29,1 28,8 28,8 72,1 71,1 26,8 26,2 73,2 72,8 30,4 32,9 29,3 71,2 72,0 29,1 30,1 27,8 69,5 66,7 27,1 28,5 23,7 72,2 72,2 56,2 28,2 29,6 28,0 80,5 81,6 66,3 29,9 32,2 32,1 79,6 79,3 61,6 29,5 31,9 31,1 80,9 81,1 67,3 30,0 33,3 31,1 81,0 80,7 68,0 31,5 32,2 31,6 78,8 78,6 49,7 29,0 31,3 28,5 83,6 84,8 36,5 38,5 33,2 81,1 82,1 33,0 34,4 34,4 78,6 75,8 31,8 32,1 30,2 80,7 80,9 65,7 31,8 33,3 31,8 . Vielä elokuussa metsäyhtiöiden tarpeisiin hakattiin 5,2 miljoonaa kuutiometriä puuta. Kuusitukin hakkuut nousivat 8,8 miljoonaan kuutiometriin. Energiapuuta korjattiin tammi–elokuussa 4,8 miljoonaa kuutiometriä. Kuusitukin hinta sukelsi ensimmäistä kertaa reiluun vuoteen alle 80 euron kuutiometriltä. Teksti pohjautuu erilaisiin kotimaisiin ja ulkomaisiin lähteisiin sekä tilastoihin. Niin myyjät kuin ostajat ovat olleet aktiivisia. ”Kyllähän tiloja on tullut hyvin myyntiin. Hakkuut kasvaneet kuusen vedolla JARMO PALOKALLIO Puun hinnat tekivät taas vuoden pohjanoteerauksen. Sellutehtaiden seisokeista huolimatta kuitupuuta korjattiin selvästi aiempaa enemmän. Samaa sanoo Länsi-Suomen Metsätilat oy LKV:n toimitusjohtaja Jukka Pusa. Jos puun hinta ei nouse samaa tahtia kuin tilojen hinnat, tuottovaadetta jouduttaisiin laskemaan.” Tilojen hintaa määrittelee sillä kasvavan puuston määrä. Luvussa ovat mukana vain edustavat kaupat eli siihen eivät sisälly esimerkiksi sukulaisten väliset kaupat. Se on metsäteollisuuden keskustelunaihe numero yksi juuri nyt. UPM:n ilmoituksen jälkeen vaneriliiketoiminnalle on spekuloitu mahdollista uutta kotia. Kirjoittaja on MT:n toimittaja. Se oli yhdeksän prosenttia enemmän kuin edellisvuonna Metsäteollisuusyhtiöiden omista metsistä ja valtionmetsistä hakattiin teollisuuspuuta 1,1 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli aiempaa vähemmän. Viikolla 39 Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat kuukauden liukuvalla keskiarvolla tarkastellen kuusitukkia 79,63 eurolla, mäntytukkia 78,43 eurolla ja koivutukkia 62,54 eurolla kuutiometriltä. Vuodesta 2024 hinnat nousivat maltillisesti, kunnes tänä kesänä nousu pysähtyi”, Pusa kuvailee. Kun siihen osui inflaatio, reaalihinnat laskivat. Lähde: Fastmarkets PIX Forest Biomass Finland 10 20 30 40 50 2025 2024 2023 2022 2021 2020 2019 Metsäbiomassan hinta lämpölaitoksella Metsäbiomassa kaikki Metsähake €/MWh Kaupankäyntiä metsätiloilla voi verrata asuntomarkkinaan. Tammi–elokuussa teollisuuspuuta korjattiin peräti 40 miljoonaa kuutiometriä. Venho huomauttaa, että ajan mittaan metsätilamarkkina ei olisi kestänyt jatkuvaa hintatason nousua. Hehtaarihinnoissa ovat mukana sekä metsämaa että puusto. ”Metsätilamarkkina on kotimaistunut ja yksityistynyt”, hän luonnehtii. . Samansuuruiset noin 70 sentin laskut nähtiin myös tukeilla. . . . . = noussut = laskenut = pysynyt ennallaan (±1 %) . Jyrkimmät nousut hinnoissa nähtiin Pohjanmaalla ja KeskiPohjanmaalla, reilut 38 prosenttia. Tiluksiaan laajentamaan pyrkiville yksityismetsänomistajille muutos tietää helpotusta. Yksittäin tilojen hinta voi vaihdella myös muista syistä kuin puuston määrästä johtuen. Ruotsin puun hintoja ei voi verrata suoraan Suomeen, sillä ne ilmoitetaan ilman kuorta, kun taas Suomessa tilavuus määritetään kuoren päältä. . ”Meillä yksityinen metsänomistus on niin laajaa, että tiloilla käydään aina kauppaa. . Hän vertaa metsätilakauppaa asuntomarkkinaan, jossa kauppaa käydään jatkuvasti. Viime ja tämän vuoden ostojen ero on jo 4,8 miljoonaa kuutiota. Mellanskog on ruotsalainen metsänomistajien omistama osuuskuntamuotoinen yhtiö. . UPM:n vanerit eivät kiinnosta Versowoodia SAMI SUOJANEN Puun hinta laskee myös länsinaapurissa. . Pääsimme juuri selkeään ennätykseen. Vaikka puun hinnat ovat viime kuukausina laskeneet, vuoden keskihinnat ovat edelleen historiallisen korkeita. Siksi se ei oikein kiinnosta”, Kopra jatkaa. Vaihtoehtoina ovat myyminen, listaaminen tai jakautuminen. Mutta. Se on vain kolmannes siitä, mistä määrästä kauppaa käytiin vuosi sitten. Metsätiloista käytiin kauppaa koko maan keskiarvolla tarkastellen 4 833 euron hehtaarihinnalla, jossa nousua viime vuoden tammi–elokuuhun on 6,5 prosenttia. = hinta peitetty tietosuojasyistä (vähän ostajia) – . ”Koko vuosi on ollut hyvin vilkas. Yhtenä osasyynä tähän hän pitää pankkien tiukentunutta lainapolitiikkaa, jota on julkisuudessa arvosteltu asuntokauppojen yhteydessä. Kohteista ylivoimainen enemmistö on metsätiloja.” Länsi-Suomessa tilakaupoilla liikkuu Pusan mukaan kaikentyyppisiä ostajia. . Ihmisillä on aikansa omistaa metsää ja aikansa myydä
Tällä hetkellä tilalla on 55 lypsävää, nuorkarjaa sekä 155 hehtaaria nurmelle ja viljalle. Pariskunnan mukaan suunnittelussa on pyritty yksinkertaisuuteen ja toimivuuteen. Jalansijaa Suomesta on hakemassa toistakymmentä pientä ulkomaista yritystä. Mutta ensin nautitaan saavutuksesta. ”Vaihtoehtoina oli lopettaa tai investoida uuteen”, Jouni Kaustinen kiteyttää lähtökohdat. Tilan isännän ja työntekijän apuna on ollut paikallinen kirvesmies, ja myös sähköja putkiasennukset hoituvat paikallisten yrittäjien voimin. Juhlapyhinäkin saa apua, kun tekijät ovat lähellä”, Jouni Kaustinen perustelee. Rakennus on kolmirivinen, ja ruokintapöytä sijoittuu toiseen reunaan. KUVA: PÄIVI KARJALAINEN Jouni Kaustinen ruiskumaalaa uuden navetan seiniä, taustalla kaustislainen kirvesmies Raimo Harju. Paneelikeskustelussa mukana ovat Valio, MTK, S-ryhmä ja ProAgria. Rakennusvaiheen kokonaiskustannukset ovat noin 1,5 miljoonaa euroa. Esimerkiksi vanhempainrahasi määrä, jos MYEL-työtulosi on: 20 000 €/vuosi 1 170 €/kk 40 000 €/vuosi 2 340 €/kk MAATALOUSYRITTÄJÄ!. ”Pankit olivat varovaisia, ja myös metsäkatoasetus vaikutti epävarmuuteen. Kaustiset ovat kehittäneet tilaa yhdessä vuodesta 2010, ja viimeisin sukupolvenvaihdos toteutettiin vuonna 2015. HANNA PERKKIÖ Koneagria järjestetään yli 350 näytteilleasettajan voimin tänä vuonna. Hän painottaa, että uusi navetta tuo paitsi tehokkuutta ja työhyvinvointia, myös kiinnostavuutta tilanpidolle nuoremman sukupolven silmissä. Rakennusprojekti on edennyt aikataulussa. Erityisesti karjatalous on tänä vuonna isossa roolissa Koneagriassa. Päätösten odottaminen keväällä oli stressaavin vaihe, mutta rakentamisen alettua työ on sujunut hyvässä hengessä. Eturivissä on Kaustisten 15-vuotias poika Roope Kaustinen. Kasvu-lavalla on päivittäin ohjelmaa pääasiassa suomeksi, mutta myös ruotsiksi sekä englanniksi. KUVA: PÄIVI KARJALAINEN Nykyisellä parsinavetalla ei olisi voinut enää jatkaa työuran loppuun. Näyttely järjestetään torstaista lauantaihin 9.–11.10.2025 Tampereella. Tapahtumassa on kaksi lavaa – Kasvu-lava ja Metsä-lava. Nyt kun se valmistuu, ei tarvita enää lisäinvestointeja”, Jouni Kaustinen toteaa. Parsinavetoiden aikakausi alkaa olla ohi, eikä nykyisellä navetalla olisi voitu jatkaa työuran loppuun saakka. KUVA: PÄIVI KARJALAINEN PÄIVI JA JOUNI KAUSTISEN NAVETTAINVESTOINTI NHK Robora -navetta 120 lypsävälle Kaksi DeLaval V310 -lypsyrobottia Delaval Plus -käyttäytymisanalyysijärjestelmä BA300 OptiDuo-rehunsiirtäjä DeLaval-viilennyspuhaltimet ja kääntyilevät karjaharjat Betonirakentaminen: Priima Pohjanmaa oy Betonitoimitukset: JA-KO Betoni oy Maansiirto: Rauman Kone oy LVIS: LVI-Työt Kalliokoski oy ja PR-sähkötyö Pekka Rantala ky ”Paikallisuus tuo varmuutta, varsinkin huollon ja korjausten kannalta.” JOUNI KAUSTINEN Päivi ja Jouni Kaustinen ovat toteuttamassa elämänsä suurinta investointia. Kun Päivi ja Jouni Kaustinen ryhtyivät suunnittelemaan Jounin kotitilalle uutta navettaa, näkyvissä oli joko tai -tilanne. Tämä tuo meidät uudelle vuosikymmenelle”, Päivi Kaustinen toteaa. ”Halusimme pitää työt mahdollisimman paljon oman maakunnan sisällä. Viljelyn rinnalla on tehty myös koneurakointia. ”Syksyn konenäyttelyissä tarjolla on ideoita, inspiraatiota sekä hyviä kohtaamisia, millä uskoa tulevaisuuteen on pystytty vahvistamaan”, pohtii konseptikehittäjä Leo Potkonen Suomen Messut oyj:stä. Euroopan parlamentin jäsen Elsi Katainen tuo ajankohtaisen katsauksen EU:n maatalouspolitiikkaan. lokakuuta 2025 Koneagria esittelee maatalouden uusimpia tuulia kolmen päivän ajan. Talvella 2025 neuvottelut aloitettiin uudelleen, ja asiat etenivät nopeasti. Maaseudun Tulevaisuus Tuottaja: Piia Lehojärvi piia.lehojarvi@mt.fi KAUSTINEN Kaustisen kirkonkylän laidalla sijaitseva karjatila on yksi alueen vanhimmista asuinpaikoista. Paikallisin voimin kohti modernia maataloutta Paikallisuus on tärkeää maitotilayrittäjille Päivi ja Jouni Kaustiselle (keskellä). Ely-hakemus oli jo vireillä vuonna 2022, mutta seinä tuli vastaan. MYEL-työtulosi vaikuttaa tulevan eläkkeesi lisäksi moneen etuuteen. Näyttelyn aukioloajat: To 9.10. Lehmien hyvinvointi on huomioitu tarkoin: viilennyspuhaltimia on runsaasti, käytävillä on kulkemista helpottavat matot ja parsien ergonomiaa on parannettu kaarevilla niskaputkilla ja parsipedeillä. Tilalla on rakennettu uusia rehuvarastoja ja rehukenttä, kasvatettu konekantaa, lisätty säilörehualaa ja jalostettu karjaa robottilypsyyn sopivaksi. klo 9–17 Pe 10.10. Kuvassa Roope ja Päivi Kaustinen. Vaikka projekti on valtava, Kaustiset suhtautuvat siihen tyynesti. ”Kun rakennamme nyt, jää vielä 25 vuotta aikaa maksaa investointi pois. Päivi Kaustinen rapsuttelee navettakissa Toffeeta. KONEAGRIA ”Kun rakennamme nyt, jää vielä 25 vuotta aikaa maksaa investointi pois.” PÄIVI KAUSTINEN Tervetuloa keskustelemaan kanssamme KoneAgriaan osastolle A711! Testaa samalla puristusvoimasi ja nappaa mukaasi heijastin. Päivän ohjelmassa käsitellään vastuullisuusraportointia, ilmastotoimia tilatasolla sekä tilojen kestävyyttä ja kannattavuutta. Jo kymmenen vuotta sitten siirryttiin aperuokintaan, ja jatkossa täydennysrehun jakaminen hoituu robotilla. Pankilta tuli vihreää valoa, rakennusja ympäristöluvat saatettiin kuntoon, ja toukokuussa saatiin elyltä myönteinen päätös. Uuden navetan myötä lehmämäärä kolminkertaistuu. Lavalla jaetaan Tuottajalle kiitos -stipendit ja Agri-Inno -palkinto. Aurinkopaneelit tuovat energiaomavaraisuutta. Torstaina pureudutaan ruokajärjestelmän tulevaisuuteen ja sen vaikutuksiin maatalousyrittäjyyteen. Ajatus navetasta oli ajankohtainen jo ennen korona-aikaa. Viljelijä Janne Rouhiainen jakaa käytännön kokemuksia siitä, miten aktiivinen kehittäminen voi parantaa tilan kannattavuutta ja kestävyyttä. Eläinmäärään saadaan täydennystä lopettavan tilan karjasta. Investointipäätöstä ei silti tehty hetkessä – uusi navetta on ollut pitkän aikavälin tavoite jo vuosia. klo 9–16 PIIA LEHOJÄRVI 11 keskiviikkona 1. Valmistuessaan uusi pihatto tarjoaa paikat 120 lypsävälle. Alan isot tekijät, kuten Lantmännen, Hankkija ja Valtra, loistavat poissaolollaan, mutta keskusliikkeiden päämiehiä ja tavarantoimittajia on toki messuilla omilla osastoillaan edellisvuosien tapaan runsaasti. klo 9–17 La 11.10. Tämä antaa mahdollisuuden myös sille, että joku lapsista voisi jatkaa tilaa tulevaisuudessa”, Päivi Kaustinen kertoo. KUVA: PÄIVI KARJALAINEN Uuden navetan rakentamista on valmisteltu muun muassa konekantaa uudistamalla. Suomen Messut järjestää Koneagrian Tampereella Proagria Tapahtumat oy:n toimeksiannosta. Seuraavina vuosina maailmantilanne viivästytti suunnitelmia, kun inflaatio, korkojen nousu ja rahoituksen kiristyminen jäädyttivät investoinnit. Harjannostajaisia vietetään lokakuussa, ja loppuvuodesta on tarkoitus siirtää karja uuteen navettaan. Vanha navetta remontoidaan umpilehmille pihatoksi, nuorkarjan ja vasikoiden tilat ovat jo valmiina. Paikallisuus tuo varmuutta, varsinkin huollon ja korjausten kannalta. Kaustisten mukaan potentiaalia on nostaa maitomääriä nykyisestä 13 018 kilon EKM-tuotoksesta. Varustuksiin kuuluu kaksi lypsyrobottia sekä käyttäytymisanalyysijärjestelmä. Koneagria kokoaa alan toimijat Tampereelle KONEAGRIA 2025 Koneagria 2025 tuo ohjelmassaan esille maatalouden uusimmat innovaatiot ja ratkaisut. Lauantaina paneudutaan talousyrittäjien hyvinvointiin, vastuullisuuteen ja onnistuneisiin käytäntöihin. Kun navetta pian valmistuu, tavoitteena on saada aluksi paikat täyteen ja tuotanto pyörimään suunnitelmien mukaisesti. Maatalouskonemarkkinaa on jo pitkään leimannut alavireisyys ja varovaisuus. Sen jälkeen voidaan katsoa eteenpäin. ”Moni tuo uuden kiinnostavan koneen Suomeen ja hakee paikallisia kumppaneita”, sanoo Potkonen. Navettainvestointia on pohjustettu pitkään. Puhujina ovat muun muassa naudanlihan tuottaja Tommi Hasu sekä yrittäjä Peter Vesterbacka. Käytimme kuitenkin ajan hyödyksi, teimme uudistuksia ja maksoimme pois aiempia investointeja”, Päivi Kaustinen kertoo. ”Uutta navettaa on haluttu jo pitkään, joten tämä on unelmien toteutuminen”, Päivi Kaustinen toteaa. Kirvesmies Raimo Harju on kaustislainen ja maataloustyöntekijä Sami Anttila (oik.) Vetelistä. Rakentaminen alkoi heinäkuussa. Betonityöt hoitaa naapurikunnan yritys, ja kattoja seinärakenteetkin tulevat omasta maakunnasta. Betonirakentamisesta vastaavat veteliläiset Ville Kalliokoski (vas.) ja Juha Palohuhta. ”Meillä on ollut hyvä porukka kasassa. Perjantaina ohjelmassa keskitytään maatalouden kasvuun, tehokkuuteen ja ilmastonmuutokseen. ”Uudessa navetassa lehmien arki paranee, ja pääsemme vihdoin hyödyntämään uusinta tekniikkaa. Uusi, kahden robotin pihatto rakentuu kotitilan yhteyteen pitkäjänteisesti ja paikallisuus edellä. ”Olemme menneet tavallaan nurinkurisessa järjestyksessä ja rakentaneet ympäristöä valmiiksi uutta navettaa varten. Aina joku keksii ratkaisun, ja asiat etenevät”, Jouni kertoo
Rikat ovat usein pellolla tietyissä kohdissa, joiden ruiskuttaminen riittäisi koko pellon ajamisen sijaan. Sitten on itsenäisesti kulkevat koneet, jotka tarvitsevat ihmisen apua vain häiriötilanteissa. Lajunen arvioi, että yksinkertaisimmat työt muuttuvat ensin automaattisiksi. Robotit pystyvät tunnistamaan viljelykasvin ja siten kitkemään muut kasvit rikkoina pois. Ruiskutuksesta voi joskus olla jopa yli 90 prosenttia turhaa. TUURE KIVIRANTA 12 keskiviikkona 1. Sähköllä toimivan robotin kerrotaan säästävän työvoimaa, polttoainetta, koneita, varastointia ja rehukustannuksia, jotka liittyvät säilörehun valmistukseen, varastointiin ja ruokintaan. Maaseudun Tulevaisuus Kuinka lähellä on sellainen aika, että peltorobotit ja automaattiohjauksella varustetut traktorit hoitavat viljelytöitä yksinään ilman ihmistä pelloilla. Hoitavatko robotit kohta kaikki peltotyöt. Töiden automatisoinnissa on monta eri astetta. Siinä on GPS ulkona navigointiin ja ultraäänisensorit navetassa ajamiseen. Jos laitteen paino nousee paljon yli tuhannen kilon, tulee polttomoottori vielä sähköä järkevämmäksi. Dronet voivat tulla lähivuosina entistä vahvemmin osaksi maataloutta. Robotti pystyy korjaamaan yksin nurmea Lely Exos -robotti kerää itsekseen nurmea pellolla, kuljettaa sen navettaan ja jakaa lehmille. Farm Droid -robotin päällä on aurinkopaneeli, josta se saa virtaa. Tarkkaa tietoa ei ole kuinka laajasti automaattiohjaus on nykyisin maatilojen traktoreissa käytössä. Se pystyy levittämään tarkasti nestemäistä lannoitetta nurmen korjuun yhteydessä lannoitesuuttimiensa avulla. Ruokintaja lantarobotit liikkuvat, mutta niillä on rajattu alue ja vakioreitit, mikä erottaa nekin peltoroboteista. KUVA: LELY Kamerat koneen edessä ja takana havaitsevat esteet ja pysäyttävät koneen turvallisesti. Hankkijalla myynnissä olevaan Agxeed -robottiin kytketään samanlaisia työkoneita kuin normaaliin traktoriin. Sähkö on tällä hetkellä vaihtoehto pieniin peltokoneisiin. Lue näköislehtiä osoitteessa MT.FI/lehdet Lue lehti heti aamusta https://ala-talkkari.fi +358 (0)6 433 6333 asiakaspalvelu@ala-talkkari.fi Kotimaisten lämmityslaitteiden valmistus vuodesta 1955 saakka Ol em m e mu kana osas to lla A6 40 A640 30-vuotisjuhlamalli ATF 246 3G saatavilla rajoitettu määrä Osastolla esillä uutuuksia mm. Riviviljelyyn on tullut viimeisen viiden vuoden aikana robotteja. Fossiilisesta energiasta on jossain vaiheessa luovuttava. ”Sota on kehittänyt drone-tekniikkaa valtavasti. hiekoittimet SLR1200 & SL6000 Alueesi huolto (24h) ja myynti Kaikille Timolta uuden Wedholms tilasäiliön ostajille Puolan tehdasvierailumatka kaupan päälle! NÄHDÄÄN KONEAGRIASSA 9.-11.10.2025 OSASTOLLAMME ON ESITTELYSSÄ 6000 L CO2 TILASÄILIÖ SEKÄ UUTUUS 300 L 2CINOX VASIKKATAXI IMUKÄRSÄOMINAISUUDELLA. ”Lely Exos on ensimmäinen autonominen ratkaisu, joka korjaa ja jakaa tuoretta nurmea useita kertoja päivässä, ympäri vuorokauden”, kertoo robottimyynnin vetäjä Juuso Kukkola NHK:sta. Olisiko tässä yksi ratkaisu turvemaille, joiden vedenpintaa täytyy ehkä tulevaisuudessa nostaa. Kamerat koneen edessä ja takana havaitsevat esteet ja pysäyttävät koneen turvallisesti. On valitettavaa, että tekniikka kehittyy sitä kautta, mutta niin usein käy.” Lypsyrobotit olivat 20 vuotta sitten harvinaisia, mutta nyt ne ovat arkipäivää. Dronet voivat yleistyä maatalouskäytössä huomattavasti seuraavien viiden vuoden aikana, Lajunen uskoo. Droneilla tehtävä täsmäruiskutus voisi tuoda kustannussäästöjä ja ympäristöhyötyjä. Seuraava vaihe voisi olla etävalvonta, jossa ihminen valvoo esimerkiksi traktoria etänä ja ottaa ohjauksen hallintaan tarpeen vaatiessa. Sitä ennen hinnat olivat niin korkeat, että se esti laitteiden yleistymistä. Monissa Euroopan maissa niitä on jo maatiloille saatavilla. lokakuuta 2025 KONEAGRIA Nurmen korjuun ja kuljetuksen lisäksi robotti hoitaa myös lannoituksen. Seuraavina vuosina riviviljelyssä tulee todennäköisesti kehitystä robotteihin. Teknologia siihen on olemassa jo nyt, mutta lähivuosina tuskin kovin suurta mullistusta peltotöiden tekemisessä tapahtuu, arvioi maatalousteknologian apulaisprofessori Antti Lajunen Helsingin yliopistosta. Yksittäisellä vetojärjestelmällä ja ohjauksella varustetut pyörät estävät pyörien sutimisen. Lely Exos -robotteja ei ole vielä Suomessa myynnissä. Teollisuudessa on 1960-luvulta alkaen käytetty robotteja, jotka ovat paikallaan, kuten lypsyrobotti. Tällä hetkellä droneruiskutus ei ole EU:ssa sallittua. Nurmen korjuun ja kuljetuksen lisäksi robotti hoitaa myös lannoituksen. TUURE KIVIRANTA Lypsyroboteistaan tunnettu alankomaalainen Lely suuntaa myös peltotöiden automatisointiin. On esimerkiksi nykyinen kuljettajaa avustava automaattiohjaus. Traktorin käyttöikä on helposti yli 25 vuotta, joten konekanta vaihtuu hitaasti. Viime vuosina koneiden kyky kerätä tietoa on edistynyt paljon ja se kehitys tulee jatkumaan, Lajunen arvioi. Poimintaroboteille olisi kysyntää, kun ihmisiä on työhön vaikea löytää, Lajunen sanoo. Yhdysvalloissa John Deere on tehnyt järjestelmiä, joissa yhdessä traktorissa on kuljettaja ja toiset traktorit seuraavat sitä. Exos on suunniteltu pehmeille maaperille ja herkille nurmille. Kehitys menee markkinoiden ehdoilla ja hinnat ohjaavat laitteiden käyttöönottotahtia. ”Ei oikeastaan. Se soveltuu todella suurille pinta-aloille. Droneja voidaan käyttää myös tarkan tiedon keräämiseen, joiden pohjalta voidaan tehdä täsmäviljelytoimia. ”Ei haittaa, vaikka robotti olisi poiminnassa hidas, sillä se voi tehdä työtä 24/7.” Dronet toivottavasti tulevat jo seuraavan viiden vuoden sisällä tehokkaampaan käyttöön, Lajunen toivoo. Lypsyrobotteihin parempi vertauskohta peltorobottien sijaan on teollisuus”, Lajunen sanoo. Diesel on vielä pitkään käytössä maatalouskoneissa ja metsätöissä myös, Lajunen arvioi. Uusiin traktoreihin automaattiohjaus asennetaan nykyisin todennäköisesti lähes aina. Näky muistuttaa hieman tieteiselokuvaa, kun Youtube-videolla noukinvaunun ja Tähtien sota -robotin risteytykseltä näyttävä Lely Exos kerää itsekseen nurmea pellolla, kuljettaa sen navettaan ja jakaa lehmille. Mitä tulee sen tilalle. Jos sama laite on hoitanut kylvämisen, pystyy se seuraavissa viljelytoimissa muistamaan, missä rivit menevät. Sen kevyt rakenne ja matalapaineiset renkaat mahdollistavat nurmen korjuun aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Maatalousteknologiassa isoja kysymyksiä tuleville vuosille on energiakysymykset sekä millaiseksi automatisoinnin aste muodostuu. Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksella on pari vuotta ollut käytössä Farm Droid -robotti, joka soveltuu erikoiskasvien kylvöön ja rikkojen haraamiseen. Voiko peltopuolella käydä samanlainen kehitys seuraavan 20 vuoden aikana. Viime vuosina on alkanut tulla kannattavaan hintaan saatavia jälkiasennettavia automaattiohjausjärjestelmiä traktoreihin, Lajunen kertoo. KUVA: PASI LEINO, TAINA RENKOLA, TOMMI HAKALA ”Ei haittaa, vaikka robotti olisi poiminnassa hidas, sillä se voi tehdä työtä 24/7.” ANTTI LAJUNEN Lähivuosina peltotöiden tekeminen tuskin valtavasti muuttuu, mutta esimerkiksi dronet voivat yleistyä maatalouskäytössä huomattavasti jo pian. Puimurit tuskin ihan ensimmäisinä alkavat yksinään liikkua. Automaattiohjaus ja esimerkiksi päisteautomatiikka yleistyvät koko ajan traktoreissa, mutta kuljettaja pysynee hytissä vielä pitkään mukana
Osittainen rahoitus traktoreille on tarvittaessa järjestynyt, mutta korkeiden korkojen aikaan omaakin pääomaa kannattaa työkoneeseen laittaa. Ensimmäinen automaattiohjaus saapui uuden traktorin mukana vuonna 2021. Sen etusivulla on myös ilmainen itsearviointitesti, jolla voi hahmottaa, mihin peltotöihin tilan omat tuotantopanokset ja koneinvestoinnit kannattaa keskittää. KUVA: JARNO MELA Ville Kohmon mielestä koko kaluston on oltava kunnossa, vaikka se tarkoittaisi kalliita investointeja. “Työteho paranee päällekkäisen ajon vähentyessä. Etenkin karjatiloilla koneen käyttö voi olla päivittäistä ja työtä kertyä siksi enemmän.” Jos tunteja ei kerry tarpeeksi, olisi niitä lisättävä esimerkiksi urakoimalla. Paraskaan lisävaruste ei kuitenkaan pelasta liian vähiltä työtunneilta. Muut kulut sitten juoksevat koko omistuksen ajan.” Tarvittaessa traktorien kiinteitä kuluja voidaan jakaa viljelyn ulkopuolisella työllä. Esimerkiksi rehunteossa tuotettuihin tonneihin vaikuttaa koko ketju: uusi tehokas silppuri ei työtehoa paranna, jos kuljetuksen kapasiteetti ei pysy perässä. Osta traktori ja työkoneet ensisijaisesti niihin töihin, joita tilalla eniten tehdään. Edelliset koneet on laitettu vaihtoon siinä vaiheessa, kun jälleenmyyntiarvo on tallessa, eikä suurempia vikoja ole ehtinyt kertyä. Viljatilan traktori voisi rehunteon aikaan olla karjatilalla käytössä.” EERIKKI KAILA KONEAGRIA Lisää uutisia verkossa joka päivä – MT.FI tai skannaa QR-koodi ravinne peittausaineet & lehtiravinteet, peittauskoneet, lajittelijat maan muokkaus www.vk-koivuniemi.com koneagriassa a720 Miten sä vastaat haasteisiin. Polttoainetalouskin on jonkin verran kohentunut – osin myös moottorien kehittyessä.” Kohmon kokemuksen mukaan uudet traktorit ovatkin olleet pääosin luotettavia, mutta moottorien päästönvähennysjärjestelmät ovat aiheuttaneet ajoittaista päänvaivaa. “Suomalaisilla tiloilla vuotuiset käyttömäärät jäävät helposti pieniksi. Maaseudun Tulevaisuus RUSKO Uusien traktorien ensirekisteröinnit vähenivät entisestään viime vuonna, samalla kun maatalouskoneiden hinnat nousivat ennätyslukemiin. uut uus. lokakuuta 2025 “Tilojen välistä konevuokrausta soisi näkevän enemmän. Pienen tuntimäärän aiheuttamaa suurempaa yksikkökustannusta voi alentaa koneyhteistyöllä tai vuokrauksella. Hinnan lisäksi on huomioitava arvonalenema, kiinteät kulut, säilytys ja huoltomenot. Konekaupoille ei silti kannata lähteä, ennen kuin on edes jonkin verran varmaa keikkaa tarjolla. Viljatilan traktori voisi rehunteon aikaan olla karjatilalla käytössä, jolloin se ei turhaan seiso, eikä karjatilan tarvitsisi hankkia omaa traktoria kuljetuskaluston eteen. Mansikkaa, perunaa, hernettä ja sipulia tuotetaan koko suomalaisen kasvukauden ajan. Siitä kärsivät lopulta sekä urakoitsija että koko urakointimarkkina.” Uuden koneen vaikutusta esimerkiksi satotasoon on Kailan mukaan vaikea suoraan euroissa laskea. Maksut juoksevat talvellakin. Muutaman vuoden sisällä tilalle on hankittu kolme uutta John Deere -traktoria: kaksi kuusisylinteristä ja yksi nelisylinterinen. “150 000 euron traktorille pitäisi löytyä vähintään 600 ja mielellään 800–900 tuntia tuottavaa työtä vuodessa. Myös Kohmon mukaan uusien koneiden hinnat ovat karanneet käsistä. TANELI LAINE Uuden traktorin hankinta muuttuu kannattamattomaksi, jos koneelle ei kerry riittävää määrää tuottavia käyttötunteja. “Harrastuksiin saa käyttää niin paljon kuin haluaa. Hyvä yhteistyö myyjän kanssa ja toimiva jälkimarkkinointi ratkaisivat Kohmon mukaan valinnan. “Tilojen välistä konevuokrausta soisi näkevän enemmän. Muun konetyön osalta kannattaa verrata omistamisen, vuokraamisen ja urakoitsijalla teettämisen välillä.” Uudelle traktorille pitäisi löytyä 800–900 käyttötuntia vuodessa TANELI LAINE 13 keskiviikkona 1. “Kun on monen näköistä toimintaa, koneiden pitää olla tehokkaita ja tuottavia. Liiketoimintaa ei kuitenkaan kannata rakentaa esimerkiksi tilan ulkopuolisilla tuloilla rahoitettujen koneiden varaan”, muistuttaa Työtehoseuran asiantuntija Eerikki Kaila. Yksinomaan viljanviljelyyn keskittyvällä tilalla tämä ei helposti täyty. Myös puimuri vaihdettiin vähän käytettyyn malliin joitakin vuosia sitten. “Joskus urakointiin lähdetään niin, että ensin ostetaan kone ja vasta sitten etsitään asiakkaita. Konekauppoja tehdessä myös kilpailevien merkkien hinnat ovat olleet ostajan tiedossa, mutta John Deerestä ei luovuttu tai kauppiasta vaihdettu. VILLE KOHMO “Vanhat koneet vievät aikaa – ja se aika on aina jostakin pois”, kommentoi vahtolainen viljelijä Ville Kohmo. Vanhat koneet vievät aikaa – ja se aika on aina jostakin pois.” Uusi traktori on kallis, mutta kannattava Jokainen konehankinta on tehty tarpeeseen, sanoo viljelijä Ville Kohmo. KUVA: JARNO MELA Nythän hyvin pidetty kymmenvuotias traktori voi olla euromääräisesti yhtä arvokas kuin ostopäivänä. “Uutta autoa en koskaan ostaisi – niiden arvo tippuu kuin kivi”, Kohmo kuvailee. Viljelijä kokee tuottavuuden kasvavan myös työpäivän keventyessä, kun mukavuusvarusteet vähentävät kuljettajan uupumusta. Paine on polkea oma laskutus liian alas, jotta työtä saa. Investointihalut ovat monin paikoin matalat. Laskun taustalla ovat etenkin korkojen nousu ja viljan hinnan lasku. Viljantuotannon ohella Ali-Kohmon tilalla keskitytään erikoiskasveihin. Sesonkien ulkopuolella traktorit käyvät toisinaan Kohmon oman yrityksen maansiirtotöissä, mikä lisää käyttöastetta ja tuo kassavirtaa. Muuten uusien koneiden käyttö ja ergonomia on Kohmon mukaan kohdallaan. Hankinnan seurauksena automaattiohjaus jälkiasennettiin toiseenkin traktoriin ja seuraavaan uuteen työkoneeseen se olikin jo itsestäänselvyys. Nythän hyvin pidetty kymmenvuotias traktori voi olla euromääräisesti yhtä arvokas kuin ostopäivänä.” Työkoneessa raha pysyy aivan toisella tavalla kuin koko kansan ajoneuvoissa. Päästöteknologiaa kehitetään koko ajan ja uusissa versioissa saattaa tulla yllättäviäkin vikoja. Joistakin lisävarusteista voi olla laskettavaa hyötyä, kun esimerkiksi automaattiohjaus tehostaa toimintaa. “Jokainen konehankinta on tehty tarpeeseen. Rivit pysyvät suorina ja katteet paremmin paikallaan. Vahtolaisen Ville Kohmon tilalla Varsinais-Suomessa investoinnit ovat silti jatkuneet, koska jokapäiväinen toiminta vaatii luotettavaa kalustoa. Lyhytaikainen vuokraaminen onnistuu myös myyntiliikkeiden kautta.” Urakointia suunnitteleva voi rekisteröityä Työtehoseuran ylläpitämään Urakka-foorumiin, josta löytyvät myös valmiit sopimuspohjat eri töihin. Kohmo muistuttaa myös, ettei yksittäinen uusi traktori pelasta satoa, jos muu ketju pettää. “Erikoiskasveilla ketjun olisi pysyttävä aikataulussa ilman suurempia huoltokatkoja: istutus, rivien kunnossapito, nosto ja kuljetukset on sovitettava samaan rytmiin.” Suomessa ensirekisteröitiin viime vuonna 1 214 uutta traktoria, kuusi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaluston päivitys on tuonut mukanaan myös uuden teknologian hyötyjä. Siksi koko kaluston on oltava kunnossa, vaikka se tarkoittaisi kalliita investointeja. Kaila vinkkaa laskennan avuksi tehdyistä työkaluista, kuten Työtehoseuran maksullisesta TTS-Kone -ohjelmasta. Etukäteen tehtävät laskelmat parantavat onnistumisen mahdollisuutta. Koen traktorin maksaneen itsensä, kunhan se on kokonaan oma. “Osittaisen rahoitusosuuden maksuaika on ollut 2–4 vuotta. KUVA: JARNO MELA Ville Kohmo ruiskutti glyfosaattia jääntiviljan ja juolavehnän poistamiseksi syyskuun loppupuolella. Leasingissa omaa pääomaa ei tarvitse sitoa koneeseen, mutta yhtä lailla tunteja tarvitaan
Nautaeläinlääkäreistä näyttää löytyvän urheiluhenkeä: Varsinaista ilmoitusta ei ehditty edes julkaista, ennen kuin kenttäruumiinavaukseen valmentava koulutus oli jo täynnä. Linja numero 8 liikennöi Keskustorilta Härmälänrannan pysäkille, mistä on noin 10 minuutin kävelymatka Tampereen Messuja Urheilukeskuksen pohjoiselle sisäänkäynnille. Maaseudun Tulevaisuus Kun nauta kuolee äkillisesti, moni kysymys voi jäädä vaille lopullista vastausta. Lipun voi maksaa bussissa myös lähimaksulla. Suomen hyvä tautitilanne perustuu valppauteen, eläinlääkärit muistuttavat. KoneAgriassa Laumetris Radviliskis Machine Factory Maa kasvukuntoon kultivaattori, jyrä kylvöyksiköllä Biomassa pellettipuristin & Nestepeittaus laitteet Osastolla A722 & U25 Osastolla A821 www.laumetris.lt www.factory.lt Lataa MT:n sovellus. Rautatieasemalta kulkee ilmainen non-stop messubussi messukävijöille. Aina palveluita ei edes ole saatavilla järkevän ajomatkan päässä. Kokenut tekijä saa isonkin eläimen kenttäavauksen tehtyä tunnissa, Nordgren arvioi. Honkajoki on kumppanina myös nykyisessä hankkeessa. Tampereen valtatien ja Hatanpään valtatien risteyksessä on nykyisin väliaikainen kiertoliittymä. Kenttäruumiinavauksen tekee tilalla muutenkin käyvä eläinlääkäri. Etäparkista kulkee messubussi, jonka hinta on 3 euroa edestakaisin. Se on tiputtanut tutkimusmääriä entisestään. Muun muassa sinikielitaudin ulkoiset oireet voivat olla epämääräisiä. Maassa pitkät etäisyydet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. ”Kollegat kokevat, että tämä on tarpeellinen työkalu eläinlääkärin laukkuun.” Hankkeen tarkoituksena ei kuitenkaan ole korvata tai syrjäyttää perinteistä, salilla tehtävää avausta, eläinlääkärit painottavat. EtäPatoNa-hanke on esillä KoneAgria-messujen innovaatiotorilla. Tietohukka hankaloittaa eläinten hoitoa ja voi vaikeuttaa tarttuvien eläintautien torjuntaa. On myös paikkoja, joissa videoyhteys ei toimi. Sopiva paikka avaukseen tilalta löytyy usein raatojen hakupisteeltä, sillä avaus ei saa aiheuttaa tautien leviämisriskiä. Vieressä Minttu Huttunen. Se on ihan hyvä vaihtoehto, mutta ei kata läheskään koko Suomea, Nordgren sanoo. KUVA: JAANA KANKAANPÄÄ PATOLOGI AUTTAA ETÄNÄ EtäPatoNa-hankkeessa patologin palveluita tarjotaan nautatiloille etäyhteyden avulla. Helpoin tapa ostaa kertalippu bussiin on Nysse-sovelluksella. Patologi on mukana ruumiinavauksessa videoyhteyden kautta ja tekee varsinaisen diagnoosin eläinlääkärin hänelle lähettämien näytteiden perusteella. lokakuuta 2025 KONEAGRIA ”Ei tiedetä, mitkä ovat todelliset syyt, mihin eläimet sairastuvat ja kuolevat.” HELI NORDGREN Huolettomimmin messuille pääsee julkisilla. Ilmainen etäparkki sijaitsee Lempäälän Ideaparkin läheisyydessä. Pienempi eläin voidaan helpommin avata sisätiloissa. Jokaisesta kenttäavauksesta lähtee laboratoriotutkimuksiin kaksi styroksilaatikkoa näytteitä, kertoo Huttunen. Tarkkojen vastauksien saaminen voi käydä kuitenkin nykyisellään karjanomistajalle hankalaksi ja kalliiksi. Päälle tulevat kuljetuskustannukset sekä menehtyneen eläimen siirtoon käytetty aika. Messubussi löytyy “Messukuljetus” -lipun luota heti rautatieaseman edestä. Koneagriaan kulkijan kannattaa suosia julkisia Messukeskukseen matkustavan kannattaa tänä syksynä jättää auto kotiin – raitiotien rakennustyöt ja muuttuneet liikennejärjestelyt voivat ruuhkauttaa tiet. Huolettomimmin messuille pääsee julkisilla. ”Laumaeläimillä kuolleet palvelevat eläviä. ”Annetaan vaihtoehto silloin, kun se ei ole mahdollista.” Etäpatologi auttaa avaamaan naudan tilalla Nautapatologian parissa Helsingin yliopistossa työskentelevien Heli Nordgrenin ja Minttu Huttusen luotsaamassa EtäPatoNa-hankkeessa patologin palveluita tarjotaan nautatiloille etäyhteyden avulla. Äkkikuolematapaukset ja tapaukset, joissa sairastuneita eläimiä on isompi määrä, on myös hyvä selvittää. ”Saa hyvin nähtyä elimet ja muutokset ja ehdottaa, voiko vähän näyttää tai avata tietystä kohtaa.” Mallissa on myös haasteensa. Listahinta kuolinsyytutkimukselle on aikuiselle naudalle 400—600 euroa. Lippu tulee näyttää kuljettajalle paluukyytiin noustessa. Silloin mennään Kanadan valokuvamallilla, Nordgren sanoo. Läpiajoliikenne on kielletty Hatanpään valtatiellä moottoriajoneuvoilta arkisin kello 6–18. Tampereen joukkoliikenteen linja 12 liikennöi rautatieasemalta Tampereen Messuja Urheilukeskukseen noin 20 minuutin välein. ”Ei tiedetä, mitkä ovat todelliset syyt, mihin eläimet sairastuvat ja kuolevat.” Aiemmin vasikoita saattoi lähettää tutkimukseen jopa postitse, mutta sittemmin Matkahuolto ja Posti ovat sanoneet palvelun irti. Kertalipun hinta on 2,80 euroa, ja se on voimassa 90 minuuttia. Ilman selkeitä, ulkoisia merkkejä kuolinsyyn selvittäminen vaatisi ruumiinavauksen. ja 10.12. Tampereen Messuja Urheilukeskuksessa on maksullinen pysäköinti. Tavoitteena on löytää kustannustehokkain tapa toteuttaa kuolinsyytutkimus luotettavuuden kärsimättä. PIIA LEHOJÄRVI Jo tarttuvien eläintautien takia syitä olisi järkevää selvittää nykyistä tarkemmin, Heli Nordgren (vasemmalla) pohtii. Lisätietoa ja ilmoittautumislinkit webinaareihin löytyy osoitteesta https://blogs.helsinki.fi/etapatona/ Suomessa patologi tutkii vain noin 300 nautaa vuodessa. Jo se, että puhelimessa on riittävästi akkua, voi osoittautua videoyhteyttä pyörittäessä ongelmaksi. Pilottivaiheessa tarkoituksena on tutkia noin 100 eri ikäistä nautaa eri tuotantomuodoista. Moni lehmä päätyykin patologin pöydän sijaan suoraan Honkajoelle. Lähimaksua käyttäessä sovelletaan hintakattoa. Etäparkki sijaitsee noin 15 minuutin matkan päässä Tampereen Messuja Urheilukeskuksesta. Suomen kaikkiaan vajaasta 800 000 naudasta raadonavaustutkimukseen päätyy vuosittain maksimissaan 300 yksilöä. Jopa terveeltä vaikuttava eläin saattaa kokea äkkikuoleman. ”Se on äärimmäisen pieni määrä”, Nordgren sanoo. Nautapatologian parissa Helsingin yliopistossa työskentelevät Heli Nordgren ja Minttu Huttunen ovat vastanneet haasteeseen kehittämällä patologin palveluiden saatavuutta nautatiloilla. Ruumiinavausta suositellaan, jos oireet ovat epätyypillisiä tai eläin ei ole vastannut annettuihin hoitoihin. Loppuvuonna järjestetään kolme tuottajille suunnattua webinaaria, joissa aiheesta saa lisätietoa. Kanadassa järjestelmä on rakennettu valokuvien varaan. Patologian avaussalilla tehty avaus on aina kattavampi. Patologin näkökulmasta videoyhteys on toimivampi ratkaisu. Patologisia tutkimuksia tehdään Oulussa, Kuopiossa, Seinäjoella ja Helsingissä. Tutkimusten mukaan arvaus osuu kohdilleen alle puolessa tapauksista. Uudessa palvelumallissa tilan hoitava ja aiheeseen koulutettu eläinlääkäri tekee raadonavauksen suoraan tilalla. Näistä vasikoiden osuus on reilut 200 eläintä. Idea palveluun on peräisin Kanadasta. Yksi suuri kysymys onkin talven vaikutus. Sovelluksella voi ostaa myös vuorokausilipun, joka on voimassa 24 tuntia. TUULIKKI VIILO Raitiotien rakentaminen Tampereen ja Pirkkalan välillä on muuttanut liikennejärjestelyjä Tampereen Messukeskukseen kulkemisessa Tampereen keskustasta. Raadonavaustutkimus on kaikkein luotettavin tapa selvittää sairauden syy ja kuolinsyy.” KUVA: JAANA KANKAANPÄÄ 14 keskiviikkona 1. Uusi hanke helpottaa palvelujen saatavuutta tiloilla eläinlääkärin ja etäyhteyden päässä olevan patologin yhteistyöllä. ”Jos ajatellaan, että täysikasvuista nautaa pitää viedä satojen kilometrien päähän kesken tilan töiden, se on tosi työläs homma.” Äkillisesti menehtyneen eläinyksilön kohdalla viralliseksi kuolinsyyksi voidaan merkitä lähinnä valistunut arvaus. ”Pelkkä silmällä havainnointi jää vaillinaiseksi, sillä patologisessa tutkimuksessa jatkonäytteiden tutkimus on todella tärkeä.” Toistaiseksi toimintaa on pilotoitu Suomessa keväällä ja kesällä. Lippu ostetaan lähtiessä lipunmyynnistä. Liikenne saattaa ajoittain ruuhkautua, etenkin suurten tapahtumien yhteydessä. Paluubussit takaisin kaupunkiin lähtevät Tampereen Messuja Urheilukeskuksen pääsisäänkäynnin edestä. Suomessa EU-rahoitteinen malli perustuu videoyhteyteen. Patologi voi näin avustaa kentällä olevaa eläinlääkäriä reaaliajassa. Webinaarit järjestetään 23.10., 5.11. Aiemmin avaustutkimuksia on testattu muun muassa Lykky-hankkeessa, jossa nautoja avattiin Honkajoelta käsin
Tilanne on kestämätön. Kun instituutiot tarjoavat tukea ja politiikka tunnustaa yhteisöjen roolin, syntyy mahdollisuus vahvistaa kansalaisvaikuttamista ja yhteisöllisyyttä kaikilla tasoilla. Kuntarahoitus on lanseerannut Onnellisuusrahaston, jolla tuetaan hankkeita, jotka edistävät yhteisöllistä onnellisuutta. Kiinan johdon tahdolla on siis suuri merkitys sen kannalta, kuinka rivakasti päästöt ylipäätään voivat laskea. Kuinka aktiivisuus ja vaikuttamisen mahdollisuudet liittyvät onnellisuuden tunteeseen. Suunnitteilla ja käynnissä olevien hankkeiden määrä on valtava, mutta niiden yhteisvaikutuksista vesiluontoon ei ole viranomaisilla eikä poliitikoilla kokonaiskuvaa. Jatkuvan kasvatuksen pienempiä maaperän hiilipäästöjä on perusteltu korkeammalla pohjavedenpinnalla, mikä johtuu harvemmasta puustosta. Esitetyt väitteet vaativat täsmennyksiä ja korjauksia. Nyt valtio ei osaa pitää edes tiestöä kunnossa. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustilanteessa. Liitä mukaan yhteystietosi. Suomi on jo useita vuosia ollut World Happiness Reportin mukaan yksi maailman onnellisimmista maista. Merkittävä kasvunlisäys on nähtävissä myös valtakunnan metsien inventoinnin 100 vuoden aikasarjan tuloksista. Mutta niiden rinnalla kansalaisvaikuttaminen ja yhteisöllisyys voivat olla tekijöitä, jotka lisäävät merkityksellisyyttä, osallisuutta ja vastuun kantamiskykyä. Kattavamman aineiston puutteessa ja raportointivelvoitteiden pakottamana on ajauduttu nykytilanteeseen. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@maaseuduntulevaisuus.fi. Jatkuva kasvatus ei sovellu kaikille paikoille. Maatalouden alasajaminen ei ole ilmastoteko.. Olga Oinas-Panuma kansanedustaja (kesk.) Pudasjärvi Vesa Kallio kansanedustaja (kesk.) Mikkeli Maatalouden ilmastotyö ei etene syyttelyllä Ilman rahaa ei ole mahdollista tehdä ilmastotekoja. Suomen metsien puuston kasvun ja hakkuumahdollisuuksien lisääminen asetettiin kansalliseksi strategiseksi tavoitteeksi viime sotien jälkeen. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Pelkkää asiaa. Sekä suomalaisten että ruotsalaisten pitkäaikaisten tutkimusten mukaan jatkuva kasvatus tuottaa noin 20 prosenttia pienemmän kasvun ja samalla puuston hiilinielun kuin jaksollinen kasvatus. Ota kantaa tekstitai Whatsapp-viestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Ylen ohjelmassa sivuutettiin myös jatkuvaan kasvatukseen liittyvät ongelmat ja riskit. Ei nimimerkkiä Ruodot pois Särkikalabisneksestä Yliössä (24.9.). Sen sijaan avohakkuu ja metsänviljely joko istuttamalla tai kylvämällä tuottaa nopeammin ja varmemmin hyväkasvuisen ja tasaisen taimikon. Näihin mittauksiin ei ole osattu varautua riittävän aikaisin. Kun puuston kasvu ylittää kokonaispoistuman, kasvu alkaa lopulta laskea. Pakkauskoneet perään, seinät ympärille, ja siinä on vientitehdas Ei nimimerkkiä Työllistäminen Valtio hoiti sata vuotta sitten työllisyyttä kannustamalla peltojen ojituksiin ja sodan jälkeen metsäojituksia tukemalla. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kertomus kuvasta. Maatalouden päätehtävä on ruuan tuottaminen ja se on turvattava kaikissa olosuhteissa koko EU:n alueella, mutta myös koko Suomessa. Keskustelu pyörii vahvasti metsien ja maatalouden ympärillä. Puuvarannon jatkuva kasvattaminen ei ole biologisesti mahdollista. Marjo Palviainen metsänhoitotieteen apulaisprofessori Annamari Laurén suometsätieteen professori Paavo Pelkonen rehtori, professori (emeritus) Erkki Tomppo metsäninventoinnin professori Kattavamman aineiston puutteessa ja raportointi velvoitteiden pakottamana on ajauduttu nyky tilanteeseen. Suurin yksittäinen kilpailuhaitta suomalaiselle viljelijälle. Ylen keskustelussa ei otettu huomioon, että ojaverkostoa säätelemällä voidaan nostaa pohjaveden pintaa, ylläpitää puuston kasvua ja samalla vähentää turpeen hajoamisesta aiheutuvia hiilipäästöjä myös jaksollisen kasvatuksen täystiheissä metsissä. Kasvunlisäys perustuu nopeaan uudistumiseen sekä kasvutilan ja -resurssien tehokkaaseen käyttöön. Kenen äänitorvi Maaseudun Tulevaisuus on. Maaseudun Tulevaisuus 15 keskiviikkona 1. Aktiivisuudesta puhutaan hyvän kansalaisen ominaisuutena. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin mukaan Nato ja EU ovat julistaneet sodan Venäjälle Ukrainan kautta. Vuonna 1969 puolukasta maksettiin 8–9 markkaa kilo, mikä oli suurempi kuin keskituntipalkat. Täytyy nyt sen verran miestä valistaa, ettei viljan maailmanmarkkinahintoja päätetä Suomessa. Suometsien vuotuinen kasvu on lisääntynyt noin 18–19 miljoonalla kuutiometrillä 1950-luvulta lähtien. Jaakko Räisänen vesistöaktiivi Muhos Kaivosten vesistöhaitat minimoitava kiireellisesti E duskunnan ympäristövaliokunta järjestää vuosittain julkisen kuulemisen Valtioneuvoston ilmastovuosikertomuksesta. Ei nimimerkkiä Kuusen oksilla Heti löytyi Kittilästä kultaa vanhojen kitukuusien neulasista, kun EU purki omat tyhmät metsien suojelulait. Jatkuvassa kasvatuksessa metsän luontainen uudistuminen ja alikasvosten kasvunopeus ovat avainasemassa puuntuotannossa, hiilensidonnassa ja taloudellisessa kannattavuudessa. Tämä on johtanut virheelliseen ajatteluun, että metsien puuston kasvulisäys voisi jatkua ja puusto olla kestävästi ja jatkuvasti nettohiilinielu. Nykyiset arviot muutoksista, esimerkiksi kansallisessa ilmastoraportissa käytettävät arviot, sisältävät suuria epävarmuuksia erityisesti turvemailla. Osin perustellusti, osin epäreilusti. Asiantuntijat ovat todenneet, että maatalouden 90 prosentin päästövähennystavoitteet ovat erittäin tiukkoja ja vaikeita saavuttaa ilman tuotannon vähentämistä. Ilman rahaa ei ole mahdollista tehdä ilmastotekoja. Maan hiilitaseeseen vaikuttavat puuston karikesyöte ja pohjavedenpinnan taso, joka vaikuttaa orgaanisen aineen hajotusnopeuteen. M iina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivänä keskustelemme, millainen on hyvä kansalainen. Lisäksi kaivoslain päivittäminen on välttämätöntä: patorakenteiden turvallisuudesta ja vesienpuhdistuksen laadusta on säädettävä nykyistä tiukemmin. Kansalaisvaikuttaminen tarkoittaa, että ihmisillä on mahdollisuus osallistua toimintaan ja päätöksentekoprosesseihin kunnissa, kylissä ja yhdistyksissä. Drooni on välineenä uusi, mutta päämäärät ovat ikiaikaisia: tavoite on yhteiskuntien vakauden horjuttaminen ja pelon luominen. Jaksollinen kasvatus mahdollistaa myös uusimman jalostetun viljelymateriaalin käytön, mikä edelleen lisää kasvua 20 prosentilla ja lyhentää kiertoaikaa 15–20 vuodella. Uutisissa esitettiin, että avohakkuut rehevissä suometsissä aiheuttavat suuret kasvihuonekaasupäästöt ja että poimintahakkuisiin perustuva jatkuva kasvatus olisi sekä puuston kasvun, ilmaston ja talouden näkökulmasta parempi vaihtoehto. Toistuva kielteinen keskustelu ja kommentointi ei auta maatalouden ilmastotyötä. Yksi väärä viesti, jota toistetaan on, ettei maatalouden ilmastopäästöt ole vähentyneet. Kestävä kehitys syntyy vain siitä, että luonnon elinvoima turvataan myös kaivosten varjossa. Se edellyttäisi puuvarannon jatkuvaa lisäystä tai maaperän hiilivarannon kasvattamista tai molempia. Metsänhoito selittää kivennäismaiden puuston kasvun lisäyksestä 1970–2011 63 prosenttia. Japanista löytyy ruodonpoistokone, joka poistaa tarkasti muut paitsi kalalihan. Pahiten uhanalaisia ovat nuoret viljelijät, joita on liian vähän läpi Euroopan. Tilanteeseen on puututtava jo tällä hallituskaudella. Samaan aikaan Kiinan toiminta energiasektorilla on osin ristiriitaistakin, ja uudet tavoitteet jäävät vaatimattomiksi verrattuna viime vuosina maassa nähtyyn muutokseen.” ”Päästövähennysten korostaminen maailmalla kiinnostanee Kiinaa nyt ainakin siksi, että fossiilista energiaa korvaavista teknologioista on tullut maalle merkittävää liiketoimintaa. Metsänhoitomenetelmien valinta ja metsäammattilaisten koulutus perustuvat vahvasti tutkimukseen, jota on tehty 1800-luvulta asti. Päästöt tapahtuvat usein jopa lupaehtojen puitteissa. Mitähän vielä viherpeipot löytävät kuusen neulasista. Metsänomistaja maksaa veroa jokaisen myymänsä puuerän tuloista 30 tai 34 prosenttia, pääomatuloistaan riippuen. ”Ukrainan sodan myötä drooneista on kehittynyt uudenlainen sodankäynnin väline. Kuten ei edistä mitään muutakaan asiaa. Puhdas teknologia on Kiinalle kauppatavaraa samalla tavalla kuin Trumpille amerikkalainen öljy ja kaasu. Mitä muuta ne tapaukset ovat. Ei nimimerkkiä Tuottajahinnat Järjestäytymällä saadaan viljan tuottajahinnat ylös toteaa PTT:n ekonomisti. Suomen vahva sijoitus onnellisuusmittauksissa perustuu monien tekijöiden yhteisvaikutukseen: taloudellinen hyvinvointi, terveys, turvallisuus, luonto ja julkiset palvelut ovat perusta. Miten kaikki halukkaat pääsisivät mukaan yhteisöihin. Metsäalueella suurin kasvu ja puuston bruttohiilinielu saavutetaan, kun eri ikäluokkien metsiköiden pinta-alat ovat yhtä suuret, kun metsä uudistetaan kiertoajan keskimääräisen kasvun ollessa suurimmillaan, ja kun puuston kasvu ja poistuma ovat yhtä suuret. Keitetystä perunasta poistaa kymmenesosa milliä paksun kuoren. Sen ansiosta puuston kasvu on yli kaksinkertaistunut ja puuvaranto on kasvanut noin 1,7-kertaiseksi 1950-luvun alkuun verrattuna. Kapasiteetti suuri. Kiina johtaa niin sähköautojen, akkujen, aurinkopaneelien ja tuulivoimateknologian kuin niissä tarvittavien raaka-aineidenkin tuotantoa. Emeritusprofessori Markku Ollikaisen esittämä väite, että jatkuva kasvatus tuottaisi saman kasvun kuin jaksollinen kasvatus ei pidä paikkaansa. Lainsäädännön, taloudellisten ohjauskeinojen ja teknisten vaatimusten yhdistäminen tarjoaa tähän parhaan ja vastuullisimman tien. LEHTIKATSAUS Venäjän provokaatioista ei pidä Keskisuomalaisen mielestä provosoitua. Eihän metsänomistaja saa rahallista korvausta omistamiensa metsien hiilinielustakaan, vaan ne luetaan kasvihuonekaasuinventaariossa valtion omaisuudeksi. Lähetä kirjoitus lukijalta@maaseuduntulevaisuus.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Ympäristönsuojelulain mukainen varovaisuusperiaate antaa viranomaisille mahdollisuuden toimia ennaltaehkäisevästi, eikä sitä ole syytä jättää käyttämättä. Tämä ei toivottavasti ole sattumaa: onnellisuus ei synny pelkästään taloudellisesta hyvinvoinnista – se rakentuu myös ihmisten välisistä suhteista, mahdollisuudesta vaikuttaa omaan elinympäristöönsä ja siitä, että yhteisöllisyys todella toimii arjessa. Viesti on maksuton. Se voi olla osa Suomen “onnellisuuskoodia” — eikä mikään estä sitä, että vaikutus kasvaa entisestään tulevaisuudessa. Maatalouden alasajaminen ei ole ilmastoteko. Toisaalta harvemman puuston myötä maaperään päätyy vähemmän hiiltä karikkeen muodossa. Ei nimimerkkiä Edunvalvonta MTK ajaa nurmelta tukia pois (jäseniltään) ja viljan hinta nytkin jo pohjalukemissa. Ei nimimerkkiä Kaivosvero Toivottavasti kaivosvero lopettaa Euroopan ainoan fosforikaivoksen. Venäjä pyrkii horjuttamaan länsimaita myös sillä, että se toteaa olevansa sodassa länttä vastaan. Keskeinen kysymys maatalouden ilmastotyössä on, miten maatalouden heikkoa kannattavuutta saadaan parannettua. JENNA VALLI YLIÖ Jatkuvan kasvatuksen eduista rehevillä turvemailla ei ole riittävää tutkimusnäyttöä Y len uutiset käsitteli keskiviikkona 24.9 jatkuvaa kasvatusta ja metsien käsittelytapojen vaikutusta ilmastoon yksipuolisesti. Rahasto tarjoaa rahoitusta hankkeille, joissa painottuvat osallisuus, turvallisuus, ekologinen kestävyys ja pitkäkestoiset vaikutukset. Hätääntyminen ja äkillinen toiminta palvelisi nimenomaan Venäjän päämääriä. Kasvun ja hiilinielun ylläpitämiseksi tarvitaan myös hakkuita. Niin EU:ssa kuin myös Suomessa on päinvastoin lisättävä omavaraisuutta, myös ja erityisesti tuotantopanosten osalta lannoitteista kasvinsuojeluaineisiin. Edunvalvontaako Lehden linja Maaseudun Tulevaisuus lehti on MTK.n pää-äänenkannattaja. Ei nimimerkkiä Asiaa Kiitokset Tommi Peltovuori ja Mikko Tiirola kirjoituksista (MT 26.9.). Pohdimme, voivatko kansalaisvaikuttaminen ja yhteisöllisyys olla avaintekijöitä Suomen kärkisijalle onnellisuusmittauksissa – ja mitä haasteita sekä mahdollisuuksia näihin liittyy. Metsänhoitomenetelmien kehitys, erityisesti jaksollinen kasvatus, maanmuokkaus, ja uudistaminen viljelemällä ovat lisänneet merkittävästi metsiemme kasvua. Lähetä korkeintaan 200 merkin tekstitai Whatsapp-viesti numeroon 050 4734675. Tutkimus ja käytäntö ovat osoittaneet uudistumisen olevan poimintahakkuiden jälkeen vaihtelevaa ja hidasta, koska taimia kuolee paljon, alikasvoksen kehitys on hidasta ja taimien tilajärjestys on epätasainen. Ajaako nykyinen linja viljelijöiden etua. Ja, mikä tärkeintä, lopetamme syyllisten hakemisen ja sormella osoittelun. Virpi Harilahti-Juola kehittämispäällikkö Maaseudun Sivistysliitto, Arto Pirttilahti hallituksen puheenjohtaja Suomen Kylät Onko kansalaisvaikuttaminen Suomen onnellisuuden salaisuus. Euroopan on näytettävä linjansa selvästi, mutta rauhanomaisesti.” ”On varauduttava, mutta rauhallisesti. Ei nimimerkkiä Puolukan hinta Viittaus puolukan hintaan. Nykyiset kaivosten vesipäästöt ovat monin paikoin käytännössä myrkkyä vesiekosysteemeille. S uomi elää parhaillaan ennennäkemätöntä kaivosbuumia. Droonit ovat todennäköisesti jatkumoa kaapelirikoille ja ilmatilaloukkauksille. Yhteiskunnan vakaus ja turvallisuudentunne ovat parhaita aseita uudenlaisia hybridioperaatioita vastaan. Kun rahaa ja resursseja kohdistetaan paikalliseen vaikuttamiseen, voimavarat ja motivaatio yhdistyvät ja syntyy mahdollisuus kokeilla ja löytää uusia ratkaisuja viheliäisiin ongelmiin. Väite, että jatkuva kasvatus rehevillä turvemailla tuottaisi pienemmät hiilipäästöt kuin jaksollinen kasvatus ei perustu riittävään tutkimusnäyttöön, kun asiaa tarkastellaan pitkällä aikavälillä. ”Kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kutsui YK-puheessaan päästövähennyksiä suureksi huijaukseksi ja veti kautensa aluksi Yhdysvallat toistamiseen pois Pariisin ilmastosopimuksesta, pääsi Kiinan Xi sovittelemaan vastuunkantajan viittaa. Suomessa hyvää pohjaa tälle luo käsitys maanpuolustuksesta kaikkien yhteisenä asiana.” Puhdas teknologia on Kiinalle Kauppalehden mukaan kauppatavaraa samalla tavalla kuin Yhdysvaltain presidentille amerikkalainen öljy ja kaasu. Venäjän provokaatioista ei saa nyt missään tapauksessa provosoitua. Lisäksi on huomattava, että osa poistumasta päätyy pitkäikäisiksi puutuotteiksi ja hiilivarastoiksi. Luotettavat tiedot vaatisivat nykyistä huomattavasti enemmän mittauksia. Varsinkin tässä tilanteessa, jossa sota vaikuttaa koko Eurooppaan. Kaakonkulmalla moni teki isot marjatilit. Ei nimimerkkiä Metsitys Nyt olisi aiheellista ottaa peltojen metsitys käyttöön, kun sitä ylituotantoa tuntuu olevan. Tämä uusi avaus on osoitus siitä, että instituutiot näkevät yhteisöllisyyden keinona lisätä hyvinvointia. Maaperän hiilivarannon muutokset ovat pieniä ja hitaita. Ne ovat usein myös kalliimpia ja tulokset näkyvät hitaasti. Lisäksi Mäkipää jättää huomioimatta metsätalouden ja metsäteollisuuden kerrannaisvaikutukset alueja kansantaloudelle. Ruuan tuottamisen vähentäminen olisi väärä toimenpide ruokaturvan, huoltovarmuuden sekä kokonaisturvallisuuden kannalta. Eri mallit tuottavat toisistaan huomattavasti poikkeavia tuloksia. Mitä ominaisuuksia hänellä on. Maatalouden harjoittajien kannalta oleellista on, että sovimme yhdessä tavoitteet, päätämme keinoista, osoitamme niiden käyttöön resurssit, annamme toimijoille työrauhan, teemme analyyttisiä väliarvioita ja niiden pohjalta tarvittavia korjaavia toimia. Kiina on maailman suurin kasvihuonekaasujen tuottaja noin kolmanneksen osuudella. Ne heikentävät vesien ekologista tilaa, vaarantavat kalakantoja ja jäävät kumuloitumaan järviin ja jokiin vuosikymmeniksi. Tämä yhdistelmä – ihmisten osallistuminen ja yhteisöllisyyttä tukevat rakenteet – voi olla olennainen osa suomalaisten onnellisuusreseptiä. Peltojen metsittäjä saisi 10 vuotta tuntuvan korvauksen vuosittain sekä taimet peltoon. Se selittää myös miksi valtaosa metsänomistajista käyttää jaksollista kasvatusta. Samalla kaivostoiminnan verotusta voidaan hyödyntää ohjauskeinona, jolla kannustetaan vastuullisuuteen ja varmistetaan, että kustannukset eivät jää yhteiskunnan maksettavaksi. Kuten kaikessa kehittämisessä, viimeisten yksikköjen saavuttaminen on kaikkein vaikeinta. Laskennasta vastuussa olevat tutkijat tietävät ongelmat. Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. Ylen aihetta koskevilla sivuilla Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Raisa Mäkipään väite ”Metsänomistaja ei kuitenkaan joudu vastuuseen aiheuttamistaan päästöistä, vaan negatiiviset vaikutukset jäävät yhteiskunnan maksettaviksi” on hämmentävä. Drooneilla voidaan iskeä vihollista vastaan uudenlaista tuhoa kylväen, mutta laitteet sopivat hyvin myös tiedonhankintaan ja häirintään. Nyt on jouduttu turvautumaan erillisissä tutkimuksissa kerättyihin pieniin aineistoihin ja moniportaisiin mallinnuksiin. Siksi onkin erikoista, että Ilmastopaneeli ei ole kiinnittänyt huomiota maankäyttösektorin päästöjen ja nielujen suuriin epävarmuuksiin. Todellisuudessa maatalouden ilmastopäästöt ovat vähentyneet yli viidenneksen vuodesta 1991 vuoteen 2021. Presidentti Alexander Stubb painotti vastikään CNN:n haastattelussa, että näin ei tietenkään ole. Näin saatiin ruokaa, työtä ja toimeentuloa, sekä vientituloja valtiolle. Ylen Maaseutuvastainen propaganda alkaa jo tympäistä. Kun ihmiset kokevat, että he voivat edistää asioita yhdessä, yhteinen motivaatio kasvaa: paikalliset haasteet ratkaistaan yhdessä, ideat saadaan liikkeelle, ja yksilöiden toimilla on merkitystä. Vajaatuottoisten metsien uudistaminen, soiden ojittaminen ja niitä seurannut metsien ikärakenteen muutos – nuorten, nopeakasvuisten metsien osuus kasvoi 1970-luvun lopulta 2000-luvulle – teki mahdolliseksi puuston kokonaispoistumaa suuremman kasvun ja samalla metsän suuren nettohiilinielun. Asiakasta molemmat etsivät väliin putoavasta Euroopasta.” TEKSTIVIESTIT Vakuuttaminen Vakuutusyhtiöt ovat äärimmäisen vastenmielisiä, kun aina sanovat, etteivät ota kantaa yksittäiseen tapaukseen. Tämä ei voi olla hyväksyttävä lähtökohta. Kaivosalan tulevaisuuden hyväksyttävyys ei voi rakentua vesistöjen kustannuksella. Odottava LUKIJAN KUVA Pienen siilin etuhampaat vilkkuvat aivan kuin se hymyilisi suoraan kameralle. lokakuuta 2025 MIELIPIDE OHJEET Lähetä mielipide Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Näin saataisiin niitä hiilinieluja samalla lisää. Ilmastotoimien laskeminen metsien hiilinielujen varaan ei ole pitkän ajan kestävä ratkaisu
Ero kravatti kireällä viillettäviin Brysselin nuoremman polven uraohjuksiin, jotka eivät edes yritä peittää ylimielisyyttään, on suuri. ”Jos budjettia ei saada suuremmaksi, jäsenmaiden on kaivettava vielä isompi osa puolustuskyvyn vahvistamiseen tarvittavista rahoista omasta kassastaan.” Tampereen yliopistossa kansainvälistä politiikkaa lukenut Timo Pesonen on puolustusasioiden hoitajana todellinen konkari. ”Parkano, missä kävin koulut, pelasin pesistä ja missä äitini edelleen asuu, on tärkeä paikka. Juhlavat tykkimyssyt säväyttävät kirjollaan Silkkipäällysteiset päähineet koristellaan kauniin kuvioin. ”Ei hän tätä kestäisi ilman vahvaa sidettä Suomeen”, Pesonen tokaisee ja irvistää kevyesti ikään kuin vakuuttaakseen haastattelijan siitä, että tarkoittaa mitä sanoo. TAPIO NURMINEN 16 keskiviikkona 1. Mietin ennen muuta, säilyykö Ukraina itsenäisenä.” Pesonen mukaan ei kulunut montaa viikkoa, kun omista puolustuskyvykkyyksistään huonosti huolta pitäneiltä EUmailta alkoi tulla yhteydenottoja. Yhteiskuntatieteen maisteri, opiskeli Tampereen yliopistossa kansainvälistä politiikkaa. Toimittajan uraa ajattelin”, komission viestintäpääosastoa johtanut Pesonen tähdentää. ”Kun tieto hyökkäyksestä tuli, en ensimmäisenä ajatellut tätä omaa työtäni. Sen hedelmäliha on kirkkaan oranssi ja kiinteää. Euroopan komission puolustusja avaruusasioiden pääosaston avulla on kolmessa ja puolessa vuodessa saatu aikaan paljon, mutta ei läheskään riittävästi. Näiden päälle tulee vielä muiden muassa Kerimäki, missä Pesosella on kesäpaikka. Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti taas kaiken”, Pesonen kertaa. Näyttävää uraa ei ole kuulemma suunniteltu. Joukossa on tarkistettuja ja tarkistamattomia, kirjottuja ja kirjomattomia päähineitä. Pääjohtajan suuressa valoisassa huoneessa istuu leppoisa villatakkimies särpimässä teetä. EU:n kontolla ja Timo Pesosen johtaman pääosaston työmaana on rahoittaa ja koordinoida, kun jäsenmaat vahvistavat puolustuskykyään, eli käytännössä hankkivat lisää aseita. Perinnepukeutuminen on ollut hänelle ikkuna suomalaisen kulttuurin ymmärtämiseen ja osa kotoutumisen tarinaa. Oransseissa kurpitsoissa on beetakaroteenia, joka on A-vitamiinin esiaste, B-vitamiinia sekä jonkin verran muun muassa kaliumia, kalsiumia ja rautaa. Myskikurpitsa on pisaran muotoinen ja vaaleakuorinen. Ja tekee sen kiistatta vakuuttavasti – yhdessä Brysselin rumimmista rakennuksista. Näyttely on esillä 10.10.2025– 1.3.2026 Suomen käsityön museossa Kuja-näyttelytilassa Jyväskylässä. Ja ruma. Haastattelu tehdään pienellä viiveellä. Tilanne saadaan kuitenkin korjattua. Kurpitsat ovat isoja, köynnöstäviä kasveja, jotka kasvavat avomaalla. Kurpitsat ovat kurkun ja melonien sukulaiskasveja, jotka kasvavat avomaalla. Stipendi jatkoopiskeluja varten Strasbourgissa oli jo taskussa, kun tuli tieto, että pääsen diplomaatin uraa pohjustavalle ulkoministeriön kansainvälisten asioiden valmennuskurssille.” Pesonen valitsi ulkoministeriön ja pohtii nyt yhtenä EU-koneiston korkeimmista virkamiehistä suhdettaan kotimaahan. Ja EU:han pystyy. Kurpitsat innostavat myös kotipuutarhureita, ja Suomessakin kisataan jättiläiskurpitsojen titteleistä. Vanha mielikuva kurpitsasta pelkästään pikkelssin raaka-aineena on syytä päivittää uusilla kurpitsalajikkeilla ja monipuolisilla kurpitsaherkuilla. ”Luin ranskaa koulussa ja olin valmistumisen jälkeen lähdössä tutkijaksi. Juuret äidin puolelta ovat Kittilässä ja isän Savossa Enonkoskella. Tykkimyssy kuuluu länsisuomalaisiin kansallispukuihin ja koostuu irrallisesta tärkätystä pitsiosasta eli tykistä ja kovitetusta silkillä päällystetystä myssykopasta sekä takarusetista. ”Tulin Brysseliin nuorena ulkoministeriön virkamiehenä. ”Panostaminen puolustukseen alkoi jo 2019 vaalien jälkeen valitun Ursula von der Leyenin ensimmäisen komission aikana. Pääjohtajan pitäisi lentää mukana ja aikataulut ovat muuttuneet. Kaikkien kasvisten tapaan kurpitsat ovat kevyttä syötävää. lokakuuta 2025 Näyttelyssä on esillä jo lähes unohdettuja juhlamyssyjä. Kävi koulunsa Parkanossa. Edes auringonpaiste, joka Brysselin syksyssä on harvinainen ilmiö, ei paranna vaikutelmaa. Tärkeimmän liittolaisen eli Yhdysvaltojen linja on muuttunut vaikeasti ennakoitavaksi kaikilla rintamilla. ”Seuraan tabletilta paikallisja maakuntalehdistä tarkasti kotiseutujeni ja ylipäätään Suomen asioita. Tunnettu haastatteluallergiakaan ei tunnu haittaavan. Kysymys kuului, pystyykö EU auttamaan, kun laiminlyöntejä lähdetään korjaamaan. Ensimmäinen sotilas oli sittemmin puolustusvoimain komentajaksi noussut Juhani Kaskeala.” EU:n puolustuspääosastoa Pesonen on johtanut vuodesta 2020. Timo Pesonen, puolustusja avaruuspääosaston suomalainen pääjohtaja, on niittänyt mainetta median ja haastatteluja väistelijänä. ”Ihan rehellisesti sanottuna ei. ”Kansallispukuihin tutustuminen on minulle lähes verenperintöä. ”Meitä voi verrata ministeriöiden kansliapäällikköihin Suomessa. Valmistui 1989 ja lähti sen jälkeen virkamiesuralle ulkoministeriöön. MTK:n ruokamarkkinaasiantuntija Heidi Siivonen muistuttaa, että kurpitsasesonki on parhaimmillaan nyt ja kotimaisia kurpitsoja kannattaa hyödyntää monipuolisesti. Syntynyt Kouvolassa 1965. KUVA: TIINA KROODO-KAUHANEN JANICA PÖRHÖNEN Kotimaisten kurpitsojen pääsesonkia vietetään syyskuusta marraskuuhun. Ei alussa eikä sen jälkeen. Kypsennettynä sen hedelmäliha muistuttaa spagettia. Kesällä herkutellaan kesäkurpitsalla, syksyllä on paksukuoristen talvikurpitsojen aika. Silloin silkillä päällystetty päähine saattoi olla naisen ylellisin vaatekappale. Tykkimyssy on säätyläisnaisten päähineestä muovautunut kansannaisten käyttämä päähine, joka oli käytössä 1700-luvun loppupuolelta 1900-luvun alkuun. Perinteinen jättikurpitsa lienee kaikille tuttu, ja monella on tapana kaivertaa siitä lyhty valaisemaan syysiltoja. Haastattelu, jota varten virastohirviötä pitää lähestyä, on vähällä peruuntua. Venäjän hyökkäyssota EU:n takapihalla Ukrainassa, on jatkunut yli kolme ja puoli vuotta. Kurpitsat ovat syksyn sesonkituote JUHO MÄKELÄ BRYSSEL Rakennus on harmaa. Fanittaa myös yhdysvaltalaista baseballia ja erityisesti New York Yankeesia. Kurpitsasato kypsyy loppukesällä ja syksyllä, MTK:n tiedotteessa sanotaan Kotimaisena on saatavilla ällistyttävä valikoima erilaisia kurpitsoja. Juttu luistaa letkeästi, vaikka komission tiukka tiedotuslinja kutistaa liikkumavaran paikoin kapeaksi. Kurpitsat vaativat kasvaakseen rehevän ravinteikkaan maaperän, paljon valoa ja lämpöä sekä vettä. Pesonen myöntää, että paljon riippuu nyt siitä, meneekö komission esitys EU:n seitsenvuotisen rahoituskehyksen tuntuvasta kasvattamisesta läpi. LUKEMISTO Maaseudun Tulevaisuus Suomalaiseen kansallispukuperinteeseen kirkkaana kruununa kuuluva tykkimyssy sykähdyttää monipuolisuudellaan Suomen kansallispukukeskuksen näyttelyssä Suomen käsityön museossa Jyväskylässä. Spagettikurpitsa on veikeä tuttavuus. ”Saadaan samalla rahalla enemmän”, hän alleviivaa. Luen Itä-Savoa, Ylä-Satakuntaa, Aamulehteä ja Keskisuomalaista erityisesti pesäpallon vuoksi”, Pesonen listaa. ”Teen sitä ystävien ja sukulaisten, mutta ihan myös asioiden vuoksi. Hokkaidokurpitsa on alun perin japanilainen lajike, jota viljellään myös Suomessa. Uutta rahaa tarvitaan nimenomaan puolustuksen vahvistamiseen. Pesonen ei sitä sano eikä varsinkaan moiti, mutta jalkautuminen käytäntöön etenee tahmeasti. Pesonen luonnehtii EU:n panoksia siemenrahoiksi, joilla saadaan liikkeelle muita pääomia ja joiden turvin voidaan tehdä yhteisiä hankintoja koordinoidusti. ”Ensimmäisen tykkimyssyn näin jo vuonna 2004, mutta vasta vuosia myöhemmin pääsin itse valmistamaan sellaisen. Maultaan myskikurpitsa on makeahko. Siitä lähtien myssyt ovat vieneet mennessään – niiden runsaus ja moninaisuus ovat loputtoman kiehtovia”, Kroodo-Kauhanen kuvailee tiedotteessa. KUVA: JUHA ROININEN / EUP-IMAGES ”Mietin ennen muuta, säilyykö Ukraina itsenäisenä.” Timo Pesosen kytkentä Suomeen ja suomalaiseen maaseutuun on vuosien varrella vain vahvistunut. EU-komission pääosastojen ykkösketjulaisten kalenterit on ahdettu täyteen ja nopeita muutoksia tulee päivittäin. Yhteys komissaariin tosin on täällä vielä tiiviimpi, koska halutaan, että myös virkamieskunta sitoutuu ajettaviin asioihin.” Asiat, joiden päällä Pesonen alaisineen istuu, ovat tällä hetkellä Brysselin kuplan kuumimpia. On pakko kysyä, ei kai taas. Oma harrastukseni on kuin kaunis kädenojennus sukupolvelta toiselle yli maiden rajojen.” Näyttely kutsuu pohtimaan, kuinka vanha kulttuuriperintö voi saada uuden loisteen innokkaan harrastajan käsissä. Saattaa olla jopa kaikkein rumin Brysselin EU-kortteleissa. Tiina Kroodo-Kauhanen on syntynyt Virossa ja asunut Ylä-Savossa vuodesta 2004. Tykkimyssyjen säihkettä -näyttely syntyi Vieremällä asuvan maanviljelijän Tiina Kroodo-Kauhasen rakkaudesta kansallispukuihin ja historiallisiin asuihin. Perheeseen kuuluu puoliso, kolme aikuista ja yksi 10-vuotias poika. Painava kurpitsa, jossa on kanta tallella, säilyy hyvin huoneenlämmössä tai vihanneslokerossa kovan kuorensa ansiosta jopa kuukausia. EU-maiden on Venäjän kasvavasta uhasta huolimatta vaikea löytää yhteistä säveltä suurista puolustusteollisista hankkeista eikä puolustus ole läheskään kaikkialla Euroopassa samanlainen prioriteetti kuin Suomessa ja muualla EU:n itärajalla. Toimi Manse PP:n toiminnanjohtajana. Paikan päällä on esillä osa Kroodo-Kauhasen valmistamista juhlamyssyistä. Ainakin tiettyyn rajaan asti. Sitä ennen hän on ehtinyt toimia muiden muassa pääministeri Paavo Lipposen (sd.) ulkopoliittisena neuvonantajana ja EU-komissaari Olli Rehnin (kesk.) kabinettipäällikkönä. On toiminut pääministeri Paavo Lipposen ulkopoliittisena neuvonantajana ja komissaari Olli Rehnin kabinettipäällikkönä. Pesismies junailee EU:n asehankintoja Timo Pesonen johtaa Brysselissä EU-komission puolustusja avaruuspääosastoa. Nato-maiden linjaus nostaa puolustusmenot viiteen prosenttiin on lupaava. Rakkaimmat harrastukset ovat pesäpallo, manserock ja suomipop. Myyntiin kotimaisia kurpitsoja kasvatetaan pääosin Eteläja Lounais-Suomessa, kertoo MTK:n asiantuntija Mika Virtanen tiedotteessa. No ei. Myös jäsenmailta pitäisi löytyä enemmän sekä tahtoa että resursseja. Äitini kutoi 1990-luvulla Viron itsenäistymisen aikaan villaisia kansallispukukankaita Kansanyhtiö Dekorassa. Siitä huolimatta tämä yllätys, ilmoitus haastattelun peruuntumisesta h-hetken kynnyksellä, haiskahtaa. Koronapandemia tuli kuitenkin väliin ja jätti varjoonsa lähes kaiken muun. Samoin Tampere, missä opiskelin ja jatkoin pesäpallon parissa”, Manse PP:n entinen toiminnanjohtaja luettelee. Pesosen esimies, EU:n puolustuskomissaari Andrius Kubilius on lentämässä Suomeen neuvottelemaan muiden muassa EU:n itärajalle suunnitellusta droonimuurista. Kansainvälinen politiikka kiinnosti. ”Se on tiivis ja kytkentä on vahva”, Kouvolassa syntymässä käynyt parkanolainen vahvistaa. Kotimaisten kurpitsojen keruu on tarkkaa käsityötä. Jos sota syttyy, jokainen Naton jäsenvaltio on ensisijaisesti itse vastuussa puolustuksestaan. Pesäpallo on Kouvolassa syntyneen ja Parkanossa koulunsa käyneen Pesosen suuri rakkaus. Pelasi pesäpalloa Parkanossa ja Tampereella. Olin ensimmäinen suomalainen siviili, joka akkreditoitiin Naton kansainväliseen sihteeristöön. Selitys on ymmärrettävä. Lisäksi Naton puolustusvalmiutta ja -tahtoa Euroopassa koettelevat Venäjän hybridiiskut ovat yhä häikäilemättömämpiä. KUVA: JUHA ROININEN / EUP-IMAGES TIMO PESONEN EU:n puolutusja avaruuspääosaston pääjohtaja. Kuvassa Ylä-Savon naisen kansallispuvun päähineet.. Koko Suomen pitäminen asuttuna ja pohjoisen maatalouden elinvoiman varmistaminen ovat olleet minulle koko uran ajan todella tärkeitä”, hän vakuutta vilkaistessaan toimistonsa ikkunasta ulos Brysselin syksyyn
ja – kennotukset. Tarkemmat tiedot peltolohkoista pyydettäessä; ulla.makitalo@kotinet.com. 0%) 600/70R28 á 800 € 710/70R42 á 1400 € HÄRMÄNPELTO p. Suodattimet tarjoushinnoin. 0400470778 Traktoreita Maatalouskoneita Varaosia ja tarvikkeita Työkoneita Muut tuotteet Rakennustarvikkeita Henkilökohtaiset Muut Myydään Ostetaan Koneita Maaja metsätaloustuotteita Maataloustarvikkeita Kiinteistöt ja tontit MYYDÄÄN PELTOA Salaojitettua ja tukikelpoista peltoa Kalajoen Käännänkylällä ja Ala vieskan Taluskylällä. lokakuuta 2025 Nelivet.traktori etukuorm tai ilman, myös epäkunt käy P. Traktori Valtra N111E Vm.2008, jolla ajettu 5014 h. 0449707200 VALTRAvanteet (alv. 0456391662 Finlasko Oy Joitain uusia ja kunnostettuja seosrehuvaunujen voimansiirron vaihteistoja ja osia esim Seko. www.rautajarven.fi Janne 040 7251 736 9 Kohvakan Koneasema Oy Ursuksentie 1 Haukivuori Hankkijan Sopimushuolto! Useimmat konemerkit huolto/korjaus. info@sykeharvesteri.fi www.sykeharvesteri.fi JOBO WP50 KoneAgria os. Erikokoisia hal leja. Omakotitaloja. Kirjalliset tarjoukset tulee jättää viimeis tään 31.10.2025. Hydroscand letkupalvelu +358 44 368 7999 Henkka +358 505431731 Jukka kohvakankoneasema.fi jukka@kkasema.fi Antin Konehuolto Oy Sopimushuolto ja varaosamyynti John Deere ja Avant Hallitie 6 71890 HAMULA Myös huoltoauto ja koneenkuljetus antinkonehuolto.fi 044-5599828 2 6 ATULA HUOLTOPALVELUT OY Merkkihuolto ja varaosamyynti: Valtra, Fendt, Sampo, Komatsu Husqvarna, Japa, Kesla Webasto, Engcon, Aku-vaunut Hydroscand letkupalvelu Loimaa 0400 320 512 Masku / Vahto 0400 320 484 www.atula.fi 3 Farmari Agentit Oy SveaVerken tuotteet Navetan lannanpoisto ja ilmanvaihto Lietepumput Lypsykonehuollot Farmariagentit.fi 0400569334 5 Autoja Traktorihuolto Suihkonen & Pihlajamaa Huolto ja varaosat: MF, Kobelco, Hitachi, Claas, Avant, työkoneet. Myös varaosapuimurit / traktorit. 064845175 www.konehuoltolaukkanen.. SYKETEC Vallgrundintie78 B, 65800 Raippaluoto Börje 040 7008796. 064845175 KAIVINKONEEN KAUHOJA www.kauhoja.net 0400 686050 Pohjoismaiden johtava klapisäkkien toimittaja! Valikoimassamme on laadukkaita säkkejä sekä muita tarvikkeita klapien pakkaamiseen ja säilytykseen. 0%) 18*28 á 360 € 18*30 á 400 € 18*38 á 600 € 20*38 á 680 € HÄRMÄNPELTO p. Hyväk. Kysy tarjous! LIETEJÄRJESTELMÄT Kuivikeseparaattorit • Uppoja pystypumput • Potkurisekoittimet • Slalom lannanpoisto • Lietekuilusekoittimet • Putkistot ja venttiilit Tarjotaan vuokralle oheistuotteineen tehtaalta suoraan asiakkaalle edullisesti ja nopeasti Linjalantie 4 | 43700 | Kyyjärvi P. 044 068 4521 Kultapellonkuja 120 36810 Kuhmalahti 8 Tarmon Monitoimipaja Oy Varastoympyrä 2, Keltakangas Sopimushuolto:JCB,Rototilt, New Holland ja Case IH. Säiliö koot: 700 / 1000 / 1300 / 2500 litraa Puomistot: 10 / 12 / 15 / 16 / 20 / 21 / 24 metriä KASI-3/1000/12HT 10 220€ alv % KASI-4/1300/15HT 14 570 € alv % KASI-6/2500/21H8140-7SH 33 390 € alv % KOTIMAISET KASI-KASVINSUOJELURUISKUT AHJOCO Oy, 29250 NAKKILA www.kasi.. Laukkanen Oy 0500 226028, 02 4875965 DEEREN varaosat suoraan hyllystä Kauhahiekoitin eurosovite tela syöttö lev.150. Korjaamo p. www.maakoneet.com Suomalainen yritys, AAA-luottoluokitus. Maaseudun Tulevaisuus 17 keskiviikkona 1. Sopii sekä pientraktoreihin että mönkijöihin. KESLA, HIAB, MULTILIFT,KOME,FASSI, PM ym. tr. Kolme huoltoautoamme palvelevat maastossakin. MF 4455 (Valtra A92) vm 2005, 3114h P. P:050 5056216 ALLIANCErenkaat (alv. KATTOJA SEINÄPELLIT Vuokrataan RÄÄTÄLÖIDYT SIEMENSEOKSET TILAKOHTAISIIN TARPEISIIN www.naturcom.fi 08 270 7200, 02 762 6200 Eläimiä Kysy lisää 025373191, 025372181 kasi(at)ahjoco. – Stahlwille-työkalut – jäähdytinkorj. P. 0400343930 MYYNTI: Lauri 045 3232 177 Jyrki 040 5560 268 www.agrok. Alkuperäiset JD osat edullisesti. • Palvelemmetuottajapalautuksissa,rahtiteurastuksissa jaeläinvälityksessäkilpailukykyisinhinnoin. Huollamme myös muut merkit. 045– 8865 152 MF käyttöohjekirjoja 702000 luvun malleihin. Parkanossa. Konehuolto T. espegard.fi Poriin 1h Hämeenlinnaan 1,5h Saloon 2h Turkuun 1,5h Ähtäriin 2,5 h Jyväskylään 2,5 h Lahteen 2,5 h Honkajoelle 1,5 h Ostetaan ja noudetaan teuraseläimiä ympäri Suomen: • Naudat, hevoset ja siat. Ylivieska. 0%) 540/65R28 á 770 € 650/65R38 á 1280 € HÄRMÄNPELTO p. Claas, Welger, Krone, J-D paalaimet. Varaosien toimitus kaikkialle Suomeen. 064845175 Puh. MPlaite 0440 791474 Tee pitkää rankaa tai polttopuita suoraan säkkiin. 0400452649 Tuusula Kestopalkki LPJ Oy Puusepäntie 89 62420 KORTESJÄRVI Puh. 0500853816 Traktori, minikaivinkone, kuor maaja. Soveltuu monenlaiseen käyttöön! Huviloita ja mökkejä. 010 326 2090 www.konehuoltokivioja.fi 7 AGRIHUOLTO PITKÄNEN OY Traktorija työkonehuolto Varaosamyynti -myös verkkokaupasta! Avant-Rent KUOPIO-IISALMI-JOENSUU www.agrihuoltopitkanen.fi 1 KONEHUOLTOA JA KORJAUKSIA YMPÄRI SUOMEN Halutessasi mukaan tähän karttakoosteeseen, ota yhteyttä 040 720 7981. E420 Ostetaan koko Suomi puimurit: M-F, Deutz-Fahr, Sampo, Claas, JD, Volvo leikkuupuimurit. 0500–846 709 Henkilöja pakettiautojen huollot. Metallityöt. 064845175 Rovaniemi Oulu Kajaani Vaasa Jyväskylä Kuopio Joensuu Mikkeli Lahti Tampere Turku Helsinki Kouvola Lappeenranta Seinäjoki Pori 9 10 1 1 1 7 4 8 6 9 3 2 5 Kultapellon Korjaamo Oy Valtuutettu Valtra-huolto, myös muut merkit. 0%) 540/65R30 á 780 € 650/65R42 á 1380 € HÄRMÄNPELTO p. (06) 4880 200 kestopalkki@kestopalkki.fi Eri puolilla Suomea maatilojen talouskeskuksia. Hydrauliikkapalvelu 24/7. Hydrauliletku ja liittimet 24/7 ilman päivystysmaksua p. Erilaisia asuntoja ym ym. Soita 070013009 (2,34e/min + pvm) johannanpalvelut.com Lue heti aamusta MT.FI/lehdet Lisää uutisia verkossa joka päivä Lue lisää MT.FI tai QR-koodilla Kirjautumalla näet enemmän MT.FI/kirjaudu viestimedia.fi/ arvonnat Seuraa maaseutua MT.FI Kestotilaajana säästät ja hyödyt Oletko kestotilaaja?. Juttuseuraa vailla. Korjaamo 0505454812 Varaosat 0453453218 10 mainos mainos mainos mainos Rautajärven Korjaamot ja Varaosat Puutavara ja kappaletavara nosturit, maatalous ja maanrakennuskoneet, kuljetuskalusto, kierrätys ja materiaalinkäsittely, merkit mm. puh. Liha Hietanen Oy Toimisto: 03 514 1533 Timo: 040 559 7263 Tiina: 040 063 4800 Lounais-Suomen LÄHITEURASTAMO Pääkkösentie59,38200Sastamala/toimisto@lihahietanen.fi Ota yhteyttä: Penkillinen pyöröhirsilaavu ovella 2x3m P. NK, ID 2251595 ja 2300827 P. Kysy 0400861564 TRELLEBORGrenkaat (alv. Komatsu, Nisula Forest ja Lännen Tractors Oy: huolto ja varaosat. 044 271 9227 • info@akvafilter.fi 19650 Joutsa • www.akvafilter.fi NYT ON PUHTAAN VEDEN AIKA! AKVA FILTER ® kotimaiset painesäiliösuodattimet Raudan Mangaanin Humuksen Radonin Uraanin Arseenin Hajuja makuhaittojen poistoon Happamuuden neutralointiin • Varmatoiminen laatua takuulla • Suuri suodatusteho • Automaattinen tai manuaalinen vastavirtahuuhtelu • Helppo huoltaa harvat huoltovälit • Materiaali ruostumaton teräs • Korvaa tarvittaessa vanhan painesäiliön PYYDÄ TARJOUS! Omakotitaloihin Maatalouteen Vesiosuuskunnille Kesämökille ALLIANCErenkaat (alv. P. 040 823 5938 | 0400 661 379 www.taipaleenteras.. P. Oy KrsTrans Ab, 64300 Lapväärtti. Katso lisää: www.ajth.fi Puh: 08–425 369, 0400–283 080, 044-0711793 Suopellontie 3, Ylivieska 4 Konehuolto Kivioja Oy Valtra, Fendt ja Sampo Rosenlew: huolto. Traktorit kaikki merkit, kurottajat, sekä muut maatalouskoneet
Kiinteistörekisterin mukainen pinta-ala on 1,307 ha, josta tukikelpoista peltomaata noin 1,25 ha. Tarjousaika päättyy 29.10.2025 kello 20:00. 040 575 4088 NAVETTASUUNNITTELIJA P Jokirannikko Painetun lehden lisäksi käytössäsi ovat myös Maaseudun Tulevaisuuden digisisällöt eli • MT.FI-sivuston kaikki sisällöt • MT:n ja sen liitelehtien näköislehtiarkisto • juttujen kuuntelutoiminto • kaikki MT:n sovelluksen sisällöt. Tarjousaika päättyy 29.10.2025 kello 21:00. Sieltä löydät myös juttuja, joita painetuissa lehdissä ei julkaista. Lannanpoisto on toteutettu DeLavalin AKD-140 ketjukoneella ja rehun saatavuutta lehmille parantaa rehunpuskija OptiDuo. Poikimiset tapahtuvat robotin läheisyydessä pehkukarsinassa. Kohdenumero 5739172: Oulainen, Kurjuus, 563-402-22-116. Kohdenumero 5738959: Oulainen, Puute, 563-402-22-115. 029 56 59930 (anssi.tuomaala@oikeus.fi). Tarjousaika päättyy 29.10.2025 kello 18:00. Sieltä löydät myös juttuja, joita painetuissa lehdissä ei julkaista. Maatalouteen kuumasinkittynä vuodesta 1969 Aukipitolaite topperi TERÄSOVET JA IKKUNAT KAIKKI KATOLLE SAMAN KATON ALTA Kuormakatu 12, 20380 Turku puh. Kohdenumero 5739778: Oulainen, Korpi, 563-403-6-44. Tarjousaika päättyy 29.10.2025 kello 14:00. Tarjousaika päättyy 29.10.2025 kello 19:00. Kohdenumero 5739220: Oulainen, Keskikastari, 563-403-3-89. Kohdenumero 5739682: Merijärvi, Haapala, 483-404-10-30. Tapahtumat Tervetuloa Alangon tilan uuden VMS V310 robottinavetan avajaisiin tiistaina 7.10.2025 klo 10-14.00 Alangon tilan 3-rivisen navetan pohjaratkaisussa on leveä ruokintapöytä ja takakierto. alv. Tarjoukset ja lisätiedot internet-sivustolla www.huutokaupat.com (kohdenumerot alla). Kohdenumero 5739352: Oulainen, Alahaka, 563-403-3-97. Tarjousaika päättyy 29.10.2025 kello 16:00. Kiinteistörekisterin mukainen pinta-ala on 6,14 ha, josta tukikelpoista peltomaata noin 3,39 ha ja metsämaata noin 2,55 ha. Kiinteistörekisterin mukainen pinta-ala on 1,631 ha, joka on kokonaan tukikelpoista peltomaata. Kiinteistörekisterin mukainen pinta-ala on 5,132 ha, josta tukikelpoista peltomaata noin 1,42 ha ja metsämaata noin 3,73 ha. Kohdenumero 5738911: Oulainen, Teeriniitty, 563-402-2-405. Tarjousaika päättyy 29.10.2025 kello 13:00. 02 275 1750 Tiilitie 12, 01720 Vantaa puh. käsittely Tervetuloa Johtokunta Alkuperäisteos: Michael Frayn, NOISES OFF Käännös: Mikko Koivusalo | Ohjaus: Mika Nuojua Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy sardiinit saranat ja ENSI-ILTA 11.10. Lisäksi tilalla on kattavasti myös muita DeLaval tuotteita 10400 litran vaakatankki Parsipedit ja kalusteet (M45R, CC1800) Turvalukkoaidat (HLS50) Rosteriset juoma-altaat vedenkierrätyksellä Lämmitettävät HB15 juomakupit Kääntyilevä karjaharja SCB3 MAFA-väkirehusiilot Lisätietoja: DeLaval Elisa Kervinen p. Tarjousaika päättyy 29.10.2025 kello 17:00. Kohdenumero 5738848 : Oulainen, Nevakastari, 563-403-3-96. 040 547 0448 Osoite: Saariperäntie 107, Laakkola, Siikalatva Alangon tila Oy Kimmo Hyytinen p. 050 4653 763 / Somerontie 216, Forssa JO VUODESTA 1958 VANERIA TERÄSTUOTTEET www.ksteel.fi 020 734 6210 Halutessasi mukaan teemapalstalle, soita 040 720 7981 / Myyntimestarit Oy Karvoskylällä ne kaupat tehdään! V. 029 56 59932 (matti.ukura@oikeus.fi) ja kihlakunnanvouti Anssi Tuomaala, puh. 09 4257 8800 www.virte.fi Kattopellit, sadevesijärjestelmät ja kattoturvatuotteet suoraan valmistajalta! (sis. Kiinteistörekisterin mukainen pinta-ala on 0,05 ha, josta tukikelpoista peltomaata noin 0,04 ha. 06-4837 555 | www.pellon.fi www.vaneriliike.fi p. käsittely Yhdistyksen varojen siirto OULUNSEUTU Tiistaina 7.10.2025 klo 19.00 osoitteessa Oulun Baari Oy, Haarasuontie 1, Oulu (Maikkula) Kokouksessa käsitellään: MTK Oulunseutu ry:n ja MTK Hailuoto ry:n yhdistymistä koskeva aiesopimus yhdistyksen sääntömuutos 1. Kirjaudu osoitteessa MT.FI/kirjaudu tai QR-koodilla Tilaaja, ota tilauksestasi kaikki irti Painetun lehden lisäksi käytössäsi ovat myös Maaseudun Tulevaisuuden digisisällöt eli • MT.FI-sivuston kaikki sisällöt • MT:n ja sen liitelehtien näköislehtiarkisto • juttujen kuuntelutoiminto • kaikki MT:n sovelluksen sisällöt. Pressuhallit kovaan käyttöön! Pihatot, kuivikevarastot, rehu ja konehallit, työtilat jne. Tarjousaika päättyy 29.10.2025 kello 12:00. Kiinteistörekisterin mukainen pinta-ala on 2,275 ha, josta tukikelpoista peltomaata 2,12 ha. Kaikkien farssien äiti! | mikkelinteatteri.fi Rakennusalan ammattilaiset NAVETAN KÄYTÄVÄMATOT JA PARSIPEDIT NAVETAN REMONTOINTI Navetan kaikki koneet ja laitteet www.pellon.fi/yhteys Pellon Group Oy | p. Kiinteistörekisterin mukainen pinta-ala on 2,725 ha, josta tukikelpoista peltomaata noin 2,07 ha. lokakuuta 2025 MTK-yhdistysten YLIMÄÄRÄINEN YLEINEN KOKOUS pidetään viikolla 41 seuraavasti: HAILUOTO Maanantaina 6.10.2025 klo 19.00 osoitteessa Luotosali, Luovontie 176, Hailuoto Kokouksessa käsitellään: MTK Hailuoto ry:n ja MTK Oulunseutu ry:n yhdistymistä koskeva aiesopimus Yhdistymisen purkautumisen 1. Lipponen Ky Karvoskylä Nivala, (08) 447 015 ma-pe 8–17, la SULJETTU Kauppaa jo vuodesta 1923! HALLIT IKKUNAENTISÖINTIÄ KATTOPELLIT JA TARVIKKEET Lehti-, pari-, taitto-, liuku-, erikoisovet ja ikkunat. Pääset hyödyntämään digisisältöjä kirjautumalla MT.FI-sivustolle. Varusteina robotissa on HN100 progesteroninmittaus karjan hedelmällisyyden hallintaan, nesterehu tukemaan ruokintaa, PCF kemiallinen desinfiointi ennaltaehkäisemään utaretulehduksia ja MCA uuden sukupolven soluanalyysi utareterveyden hallintaan. Kiinteistörekisterin mukainen pinta-ala on 1,4359 ha, josta tukikelpoista peltomaata noin 1,18 ha. Kohdenumero 5738572: Oulainen, Syrjälä-Matkaneva, 563-403-3-104. Tiedustelut: Ulosottoylitarkastaja Matti Ukura, puh. Sieltä löydät myös juttuja, joita painetuissa lehdissä ei julkaista. Landtek Oy 14500 Iittala 0409310300 info@ Landtek.fi 24-500m2 Ikkunaja huonekaluentisöintiä 040 197 4870 toimisto@saarju.fi www.saarju.fi Huutokaupat Kokoukset MYYDÄÄN MAAJA METSÄTALOUSKIINTEISTÖJÄ OULAISISSA JA MERIJÄRVELLÄ Ulosottolaitos Utsökningsverket Kohteet on ulosmitattu ja ne myydään ulosottomiehen toimittamalla vapaalla myynnillä noudattaen ulosottomyynnin yleisiä huutokauppaehtoja. 25,5 %) €/m 2 10 VM-20K KATTOPELTI alk. Kirjaudu osoitteessa MT.FI/kirjaudu tai QR-koodilla Tilaaja, ota tilauksestasi kaikki irti Painetun lehden lisäksi käytössäsi ovat myös Maaseudun Tulevaisuuden digisisällöt eli • MT.FI-sivuston kaikki sisällöt • MT:n ja sen liitelehtien näköislehtiarkisto • juttujen kuuntelutoiminto • kaikki MT:n sovelluksen sisällöt. Tarjousaika päättyy 29.10.2025 kello 15:00. Maaseudun Tulevaisuus 18 keskiviikkona 1. Pääset hyödyntämään digisisältöjä kirjautumalla MT.FI-sivustolle. Pääset hyödyntämään digisisältöjä kirjautumalla MT.FI-sivustolle. Kirjaudu osoitteessa MT.FI/kirjaudu tai QR-koodilla Tilaaja, ota tilauksestasi kaikki irti Vilaus koko Suomen uutispäivään MT.FI/uutiskirje Hevosuutisia MT.FI/hevoset. Kiinteistörekisterin mukainen pinta-ala on 9,394 ha, josta tukikelpoista peltomaata 6,61 ha ja metsämaata noin 2,4 ha. Kohdenumero 5739286: Oulainen, Haitta, 563-403-3-93. Kiinteistörekisterin mukainen pintaala on 1,34 ha, josta tukikelpoista peltomaata noin 1,2 ha. Navetan sydän on DeLaval VMS V310-lypsyrobotti
Vaihtoehtoisesti 1.Mikä seuraavista ei ole ruokasieni. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). Markin Star ja paljon laukkoihin pilannut Ramonez Nimbus lukeutuvat myös lähdön pelihevosiin. Kat ri He le na n 6. Ma rja -a la lla 3. Millä alalla yritys toimii. Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. Asiavirheestä ilmoittaminen: lähetä oikaisupyyntö sähköpostilla toimitus@mt.fi PELIT & SARJAKUVAT Maaseudun Tulevaisuus 19 keskiviikkona 1. Lähtöpaikan vuoksi varmaksi valikoituu Timo Korvenheimon valmentama Steady And Quick. PALVELUNUMEROT Puhelun hinta on normaali matkapuhelinmaksu (mpm) tai paikallisverkkomaksu (pvm). 6. Ketä laulajaa hän esitti elokuvassa La Môme vuonna 2007. Viimeisessä kohteessa on monta mahdollista menestyjää. Tamma on ollut neljään viimeiseen kilpailuun todella hyvä ja tehnyt vaikeilla juoksuilla sitkeitä esityksiä. C) Ca t’s in the Cra dle (o n Ha rry Cha pin in ka pp ale ) TIETOVISA Kotimaata kolutaan 1. Kenen kirjoittama on teos Vallan kolmio Murroksen aikakausi ja maailmanjärjestyksen tulevaisuus. 5. TOTO65-VIHJE Lähtö 1: 8,2 (3,7) Lähtö 2: 2,5,7,11,3 (1,12) Lähtö 3: 7 Eleni (3,9) Lähtö 4: 14,16,11 (12,1) Lähtö 5: 1,2,5 (4,9) Lähtö 6: 1 Steady And Quick (9,11) 90 riviä x 0,50 euroa = 45,00 euroa JUHA JOKINEN RAVIVIHJE Kot im aa ta kol uta an 1. Taas on takamatkan takarivi, mutta hevonen lukeutuu valtakunnan tammojen ehdottomaan parhaimmistoon ja nousee taas taistoon mukaan. viestimedia.fi/tietosuoja ILMOITUSMYYNTI Puhelin: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Ilmoitusautomaatti: MT.FI/ilmoita viestimedia.fi/mainostajalle Ilmoitusten viimeiset jättöajat: • maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 • keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 • perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. Lehden suurin korvausvastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. He le na 4. Millä vuosikymmenellä kuvataiteilija Pablo Picasso kuoli. PAINO Lehtisepät Oy, Varkaus. Marion Cotillard täytti eilen 50 vuotta. Potin hakuun lähdetään kahden varman turvin. Don McLean täyttää huomenna 80 vuotta. Sotkamolainen Arctic Group on viime aikoina ollut syytettynä ihmiskaupasta. In Love Mearas oli Suomen debyytissään hyvä ja kiri radalta kaksitoista lujaa viidenneksi. Kar pa atit 3. Mikä on hänen puolueensa. 3. Minkä urheilujoukkueen päävalmentaja on Lassi Tuovi. 3. Otteet ovat kuitenkin olleet koko vuoden sellaisia, että ori pystyy heti voittamaan. D) Pul kko sie ni (o n ta pp ava n myr kyl line n) 2. Nigel Farage mielii tulevaisuudessa Britannian pääministeriksi. A) Kah la aja 3. 80 vuo tta 2. Voltin kakkosrata ei välttämättä ole terhakkaalle tammalle hyvä paikka, joten laukka ei tulisi yllätyksenä. Tilaus laskutetaan valitun laskutusjakson alussa kulloinkin voimassa olevalla hinnalla. Parin vuoden takainen kuninkuuskilpailun kakkonen Hissun Feeniks on löytänyt kuntonsa ja tulosta on taas alkanut tulla. Nopea lähtijä pystynee puolustamaan alussa keulapaikan, joten voitto on ulottuvilla. Mihin seuraavista linnuista liro kuuluu. B) Rä pp äri nim ellä MC Ge eW ee 6. Ed ith Pia fia 6. Kukkarosuon Kurko palaa Vermoon yli kahden kuukauden tauolta. Viimeksi se kiri neljännestä ulkoa viimeiset 800 metriä alle 13-kyytiä ja ennätti kolmanneksi. Truthisoutthere antoi viimeksi viitteitä nousukunnosta ja vahvalla tammalla ajettaneen taas rohkeasti heti alussa eteenpäin. Kakkoskohteen Mama Rock on tehnyt ikäviltä paikoilta kaiken aikaa hyviä juoksuja. lokakuuta 2025 Eleni ja Steady And Quick Vermon varmat Vermon keskiviikon Toto65-rivi näyttää varsin haastavalta. Onnistuneella juoksulla hevonen pystyy hurjiin suorituksiin. 197 0-lu vul la (19 73) 5. Kuka edelsi Olli Rehniä Suomen Pankin pääjohtajana. Sähköisten suoramarkkinointija asiakasviestien lähettämisen voi kieltää toimimalla viesteissä olevien ohjeiden mukaisesti tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. Viides kohde vaikuttaa ennakkoon kolmen kovan kamppailulta. Mikä joki virtaa Saksassa Frankfurtin läpi. Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos lehden lähettäminen tilaajalle keskeytyy lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi. Mikä vuoristo. A) American Pie B) Castles in the Air C) Cat’s in the Cradle D) Vincent Kysymykset Sanaris Oy/Erkki Vuokila ja Antti Skyttä. Mitä seuraavista tänään 59 vuotta täyttävä George Weah ei ole koskaan ollut. Pitkä matka suosii ja Timo Väisäsen valmennettava nousee viimeistään kirikierroksella taisteluun voitosta. viestimedia.fi/tilausehdot MT.FI/tilaa Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruta. Vastaavalla tasolla kilpaillessaan se pystyy keskiviikkona voittamaan, vaikka jäisi alussa kärjen rinnalle. Kansainvälisessä kyydissä 1. Ale xa nd er Stu bb in Ka nsa inv älis ess ä kyy dis sä 1. Millä vuosikymmenellä perustettiin Korkeasaaren eläintarha. Perusmatkalla on hyviä hevosia, mutta tasoero takamatkalaisiin tuntuu ennakkoon silti liian suurelta. Kolmannesta kohteesta löytyy kierroksen ensimmäinen tukipilari, joka on Hannu Torvisen ohjastama Eleni. Blast Pad kulki karsinnassa kirikierroksen 11-vauhtia ja kurkotti lopussa ykköseksi. Neljäs kohde on tasokas Tammacup-finaali, jossa voittaja kuittaa 8 000 euroa. C) Ref orm UK 4. ASIAKASPALVELU Puhelin: 020 413 2277 (arkisin klo 8–21) Sähköposti: asiakaspalvelu@viestimedia.fi viestimedia.fi/asiakaspalvelu Asiakaspalvelu auttaa tilauksiin, laskutukseen ja digituotteiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä. 5. A) Kahlaaja B) Puolisukeltaja C) Rantalintu D) Sukeltaja 3. Erk ki Liik ane n 4. Colibri Jetin kiri ei Lappeenrannassa kantanut perille saakka, mutta Vermossa lähtöpaikka suosii ja hevonen pystyy voittamaan. A) Euroopan paras jalkapalloilija B) Räppäri nimellä MC GeeWee C) Liberian presidentti D) Unicefin hyväntahdonlähettiläs 6. Maaseudun Tulevaisuuden kestotilaus sisältää painetun lehden lisäksi käyttöoikeuden kaikkiin MT.FI-sivuston sisältöihin ja palveluihin, Maaseudun Tulevaisuuden ja sen liitteiden (Kantri, MT Metsä ja Suomalainen Maaseutu) näköislehtiin sekä näköislehtien mobiilisovellukseen. 6. C) Jul ie And re ws 5. A) Konservatiivipuolue B) Liberaalidemokraatit C) Reform UK D) Työväenpuolue 4. Mikä on äidin etunimi. Sus ije ng in, Suo me n mie ste n kor ip allo ma ajo ukk ue en 5. Se sijaitsee Tšekin, Slovakian, Puolan, Ukrainan ja Romanian alueilla ja on noin 1500 km pitkä. 2. Kuinka monta vuotta YK täyttää 24.10.2025. lokakuuta 2025 PÖYRÖÖT KALKKARO VIIVI JA WAGNER VÄINÖ FINGERPORI MUSTA HEVONEN KAMALA LUONTO VENETSIJÄRVI JULKAISIJA Viestimedia Oy Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki viestimedia.fi ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. 4. Miesten seiväshypyn supertähden Armand Duplantisin isä on amerikkalainen ja äiti ruotsalainen. Jason’s Camden jäi Lappeenrannassa hännille, mutta sen startin voi unohtaa. Ma in Vai hto eht ois est i 1. A) Judi Dench B) Judy Collins C) Julie Andrews D) Julie Driscoll 5. 2. Maaseudun Tulevaisuus 19 keskiviikkona 1. 188 0-lu vul la (18 89) 2. A) Harmaarousku B) Keltahaarakas C) Osterivinokas D) Pulkkosieni 2. Mikä seuraavista ei ole hänen kappaleensa. Tammalla on ollut paljon epäonnea Suomen kilpailuissaan. Yllättäjiksi ovat ehdolla kaiken aikaa otteitaan parantava Heaven`s Jewel ja viimeksi pirteän kirin esittänyt Adele Eastwind. Millä nimellä hänet parhaiten tunnetaan. Huomautukset on tehtävä kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Avauskohde on pitkän matkan voltti. 4. Kenen kokoelmalevy on Elämän tie 1963-2025. Caia voitti Kaustisella Jixyajon vahvan esityksen päätteeksi. Julia Elizabeth Wells täyttää tänään 90 vuotta. viestimedia.fi/hinnasto Osoitelähde: Viestimedia Oy:n asiakasrekisteri Viestimedia Oy voi käyttää tilauksen yhteydessä saamiaan yhteystietoja samankaltaisten tuotteidensa sähköiseen suoramarkkinointiin sekä asiakasviestintään. Rovaniemellä Kirppu-ajossa SE-tuloksen tehnyt Caru jäi edelle, mutta muut pysyivät kaukana takana
heinäkuuta, jolloin esiintyi vajaa 12 000 salamaa. Kesän salamarikkaimmaksi päiväksi jäi 31. Koiran suolessa toukista kehittyy heisimatoja, joiden munat pääsevät ulosteen mukana koiran elinympäristöön ja koiran turkkiin. ”Seurantaohjelma on jatkuvasti käynnissä, ja tutkimme useita satoja supikoiria ja kettuja myyräekinokokin varalta vuosittain.” Susien määrän kasvu ei ole saanut ikävää loista yleistymään Metsästettyjen hirvien sisäelimiä, etenkään keuhkoja, ei tule jättää luontoon eläinten syötäviksi eikä niitä tule antaa koirille. HERZ Firematic hakekattila ja Firestar puukattila sekä aurinkosähköjärjestelmien ratkaisuja. Sade-ennuste (mm) 1.10.–3.10. klo 13.37 Tänään Huomenna Pinnan alin lämpötila 30.9.2025 Kasvukauden tilanne 01.10.2025 Tehoisa lämpösumma ( °Cvrk ). Aamulla voi paikoin esiintyä sumua. Ruokaviraston mukaan hirviekinokokkia esiintyy siellä, missä on sekä susia että hirviä. Heisimatojen munat pystyvät tarttumaan lisäksi esimerkiksi marjojen pintaan ja siten siirtymään ihmiseen myös marjojen välityksellä. ”Marjastusta tai sienestystä ei tarvitse hirviekinokokin takia meillä kieltää”, Isomursu toteaa. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan Suomessa havaittiin touko–syyskuussa noin 82 000 maasalamaa. Ruokaviraston mukaan loisen torjunnassa on tärkeää, että metsästettyjen hirvien sisäelimiä, etenkään keuhkoja, ei jätetä luontoon eläinten syötäviksi eikä niitä anneta koirien ruoaksi. Ilomantsissa asuva, hirvitutkijana elämäntyönsä tehnyt Kaarlo Nygrén muistuttaa, että kuolleita ja vahvasti ekinokokin saastuttamia hirviä on löydetty lähes vuosittain, mutta kaikkia niitä ei ilmoiteta Ruokavirastoon. Pilvisyys vaihtelee selkeästä puolipilviseen, laajalti aurinko paistaa. Syyskuun muutaman runsaan ukkospäivän takia kuun salamamäärä, 6 700 salamaa, ylitti selvästi keskimääräisen 2 800. Hirvistä ei tehdä vastaavaa jatkuvaa kartoitusta kuin susista. Tuuli on heikkoa, päivällä maan pohjoisosassa puuskissa kohtalaista. Tämän perusteella ei voi arvioida esiintymisprosenttia hirvissä. Ennuste päivisin klo 15. Munat ovat ihmiselle tartunnan lähde, ja niitä nielleelle ihmiselle voi kehittyä samantapaisia keuhkorakkuloita kuin hirvillä”, Isomursu kertoo. Ukkoskausi alkoi ennätyksellisen vähäsalamaisena, mutta huipentui loppukesän voimakkaisiin ukkosiin, kertoo Ilmatieteen laitos. Tällä vuosikymmenellä Ruokavirastossa tutkituista susista 20 prosenttia on ollut ekinokokkipositiivisia, ja tapauksista suurin osa on löytynyt Itä-Suomesta”, kertoo Ruokaviraston erikoistutkija Marja Isomursu. Myyräekinokokkoosi on Suomessa laki sääteisesti vastustettava eläin tauti, jonka vuoksi esimerkiksi Suomeen tuotavat koirat on lääkittävä heisimatoa vastaan. ”Itä-Suomessa hirviekinokokkia on esiintynyt pitkään eikä siinä ole tapahtunut suurempia muutoksia viime vuosina. Myyräekinokok koosissa maksaan muodostuu kysta, joka kasvaa epätarkka rajaisesti ja invasiivisesti ympäröivään kudokseen. Elokuun osalta salamamäärä, noin 24 500, olikin lähellä keskimääräistä 24 300 salamaa. Suden tihentymäalueilla Lounaisja Etelä-Suomessa loinen vaikuttaa vielä olevan harvinainen. ”Vuodesta 1960 alkavien tilastojen valossa kesäkuu oli ennätyksellisen vähäsalamainen vajaalla 1 800 salamallaan”, toteaa tutkija Antti Mäkelä Ilmatieteen laitokselta. Tiedolla on merkitystä, jos ekinokokkiloiset yleistyvät Suomessa. Myyräekinokokkia esiintyy kuitenkin lähimaissa, kuten Virossa ja Venäjällä. ensi yö Helsinki +5 Turku +2 Jomala +3 Pori +4 Kankaanpää +3 Tampere +6 Jokioinen +2 Lahti +3 Kouvola +1 Lappeenranta +3 Mikkeli -1 Ilomantsi Joensuu Kuopio +3 Lapinlahti +1 Viitasaari +1 Jyväskylä Seinäjoki +2 Kauhajoki +2 Kokkola +1 Ylivieska Kajaani +1 Oulunsalo +4 Pudasjärvi +4 Suomussalmi +3 Kuusamo +3 Rovaniemi +6 Pello +3 Salla +5 Sodankylä +5 Kilpisjärvi +3 Utsjoki +4 to 11 11 12 11 10 10 11 10 10 10 +9 +9 +9 +9 +9 +9 +9 11 +9 11 10 +8 10 +9 +8 +7 +9 11 +8 +9 +5 +7 pe 11 12 12 12 12 10 11 10 10 10 10 +8 +8 +9 +9 10 10 12 11 12 12 +9 11 10 +8 +8 11 12 +9 11 +8 +9 la 12 12 12 12 11 11 11 10 11 10 10 10 10 10 10 10 10 11 11 11 11 +9 10 +9 +9 +8 10 10 +9 +9 +7 +9 su 12 12 13 12 10 10 11 +9 10 11 11 10 10 +9 10 10 +9 11 10 11 11 +9 10 +8 +8 +7 +9 +9 +7 +8 +5 +7 ma 13 13 13 13 12 12 12 11 12 13 12 11 11 11 10 11 12 13 12 12 12 10 11 10 +9 +8 10 +8 +9 +8 +6 +6 Sadeluokituksessa on kaksi intensiteettiluokkaa. ”Sudenulosteiden penkominen on jätettävä niille, jotka ovat saaneet siihen kunnon koulutuksen ja metsästyskoirat on syytä puhdistaa susimaastoon tehdyn retken jälkeen pesemällä turkki. klo 13 Sadesumma 30 vrk ( mm ) Poikkeama keskimääräisestä Sääsymbolit Havaintoasema Lämpösumman suhde vertailuarvoon* % Sadesumman suhde vertailuarvoon* % Jomala 106 117 Hki-Vantaa 105 129 Turku 106 118 Jokioinen 107 130 Utti 108 121 Niinisalo 111 124 Jyväskylä 111 103 Kauhava 107 110 Joensuu 117 93 Ylivieska 106 118 Kuhmo 112 86 Pudasjärvi 114 108 Pello 116 103 Salla 121 107 Ivalo 126 111 * vuosien 1991–2010 keskiarvo Ennuste luotu: 30.9. ”Keuhkoissa on loisen toukkarakkuloita, joita syötyään koiraeläin saa tartunnan. Hirviekinokokkoosi on luokiteltu Suomen eläintautilain säädännössä muuksi ilmoitettavaksi eläin taudiksi. Ihmisille vaarallisempaa myyräekinokokkia ei ole toistaiseksi havaittu kotoperäisenä Suomen metsissä. Lähde: Duodecim, Ruokavirasto ” Ekinokokin kanssa on nyt opittava elämään.” KAARLO NYGRÉN Ruokavirastossa tutkituista susista 20 prosenttia on ollut ekinokokki positiivisia. EIJA VALLINHEIMO KESKIVIIKKONA 1. Ruokavirastossa tutkitaan lähinnä metsästäjien tai eläinlääkärien epäilyttäviksi katsomia keuhkoja. Loista tavataan kuitenkin nykyään myös Länsi-Suomessa. Helsingin yliopiston tekemän leviämistutkimuksen perusteella mustikat ovat todennäköisempi tartunnan lähde kuin puolukat. LOKAKUUTA 2025 NRO 112 Lue lehti heti aamusta MT.FI/nakoislehti SIEMENET LAJIKKEIDEN KÄRJESTÄ Tilasiemen.fi moderniin aurinkosähkötekniikkaan sekä täysautomaattisiin, vähemmän huoltoa tarvitseviin biolämmityskattiloihin! Esillä mm. www.solarbiox.fi | solarbiox@solarbiox.fi | 040 7211 486 KoneAgria -messut Tampere 9.–11.10. Helteisen sään myötä heinäkuun salamamäärä 48 000 ylsi lähelle keskimääräistä 54 000 salamaa. Rakkulat voivat kasvaa vuosien kuluessa hyvinkin suuriksi ja vaikeasti hoidettaviksi ennen vakavampia oireita. Vertailukauden 1991–2020 keskiarvo vastaavalta ajalta on 113 000 maasalamaa. Ukkoskausi huipentui loppukesällä TUURE KIVIRANTA Hirviekinokokin ydinesiintymis aluetta on vanhastaan Itä-Suomi. ”Hirvitapauksia löytyy tällä tavalla suunnilleen 0–3 vuodessa”, Isomursu kiteyttää. Nygénin mukaan tartuntariskiä ei voi väheksyä. ”Ekinokokin kanssa on nyt opittava elämään”, Nygrén sanoo. Tauti tuhoaa maksakudosta, ja sen paras hoito on kystan poistaminen kirurgisesti. ”Saaliseläinten teurastuksen yhteydessä jotkut käyvät silmämääräisesti ja osin tunnustelemalla läpi hirven keuhkoja ja muita elimiä, mutta kaikki eivät sitä enää tee.” Hirvi on väli-isäntä, joka saa tartunnan niellessään ravintokasvien mukana madon munia. Päivän ylin lämpötila on 9 ja 13 asteen välillä. KUVA: MARKKU VUORIKARI EKINOKOKKOOSI IHMISELLÄ Ihmisessä hirviekino kokki aiheuttaa tyypillisesti keuhkoon kystarakkulan, joka voidaan tarvittaessa hoitaa leikkauksella. Marjojen mahdollisen saastumisen takia esimerkiksi puolukat voi puhdistaa huuhtomalla”, hän ohjeistaa. vuonna 1978 -11,5°C Utsjoki Lämpimintä 1.10. osasto A710 Tervetuloa tutustumaan 20 15 10 5 2 1 +3 -3 yli 1500 alle 900 900–1000 1000–1100 1100–1200 1200–1300 1300–1400 1400–1500 yli 140 120-140 80-120 60-80 40-60 20-40 alle 20 Lähiajan sää Sää on poutainen. Aurinko nousee Helsingissä kello 7:24 ja laskee kello 18:53 Oulussa kello 7:26 ja laskee kello 18:48 Utsjoella kello ja laskee kello 7:25 18:36 10 +0 10 -0 10 +0 10 -1 10 +5 +9 -1 11 +5 +9 +0 +9 +0 +7 +2 +9 +3 +9 -0 10 -3 10 -2 +9 -1 8 4 1 +9 +3 10 +2 +9 +0 +9 +0 10 +3 10 +2 +8 +5 +8 -0 +4 +1 +7 +2 +7 +2 +8 -1 10 +1 10 -1 +7 +1 11 4 5 Äärihavainnot Lämpimintä eilen klo 13 +12,6°C Jomala Kylmintä 1.10. Isomursun mukaan läntisessä Suomessa suden tauti tapaukset ovat paljon harvinaisempia, mutta tapauksia on sieltäkin löytynyt. Keskimäärin kesäkuussa salamoita havaitaan noin 25 000. vuonna 2000 +18,5°C Kaarina Sateisinta toissa päivänä 0,5 mm Rovaniemi Apukka 5 vrk:n sääennuste 1.10.–6.10