VUOSIKERTA | HÄMMÄSTYTTÄVÄT MUODONVAIHDOKSET N · V L · K S K / 462424-2503 PAL.VKO: 2025-31. Su om en Lu on no nv alo ku va aja t SL V ry 3/ 20 25 , SUOMALAISEN LUONNONKUVAUKSEN ERIKOISLEHTI | . 2025 V L K G V L 2025 2023 2024 2020 2021 2022 . . S L SLV VUODEN LUONTOKUVA H E L S I N G I N L A S I P A L A T S I , B I O R E X , M A N N E R H E I M I N T I E 2 2 – 2 4 FESTIVAALI
Verkkokurssit, Luontokuvauksen ammatilliset perusteet koulutus ja huippuna Luontokuvaajan Master class -jatkokoulutus antavat sinulle varmuuden kameran käytöstä, luontokuvauksen kaikista aihealueista, tiedostojen parissa toimimisesta, sekä omien tiedostomateriaalien hyödyntämisestä kirjoina, esityksinä, kuvakilpailussa ja kaikessa muussa julkaisutoiminnassa. Kolmitasoinen opintopolku ratkaisee kaikki kuvauspulmasi. ), liittymismaksu* , ja valitsen jäsenluokan: Varsinainen jäsen Nuorisojäsen (alle v.) Perhejäsen (ei lehteä) Lue lisää ja katso kesken vuotta liittyvän alennettu jäsenmaksu loppuvuodelle: www.luontokuva.org *liittymismaksua ei peritä perheja nuorisojäseniltä Tilaan vain lehden heti seuraavasta numerosta alkaen Kestotilaus Vuositilaus ( numeroa) Ulkomaille meneviin lisäpostimaksu ( numeroa) aika paikka allekirjoitus Kiinnitä postimerkki Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry Uudenmaankatu A Hyvinkää L Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry on perustettu vuonna . L . Pääset heti alkuun, vaikka kamerasi olisi kännykkä. susanne.furu@luontokuva.org Tili: Danske Bank Kustannus Oy Luonnonkuvaaja Uudenmaankatu A , Hyvinkää Viestintä & kauppa, yhteistyökumppanit, Vuoden Luontokuva -tapahtumat Tili: Danske Bank Nimi Syntymäaika (nuorisojäseneksi liittyvä) Puhelin Lähiosoite Postitoimipaikka Sähköposti Liityn jäseneksi (v. L L : . pirjo.h.lindfors@gmail.com B E Kirkkonummi J E Espoo K J Karjalohja L O Espoo L J Turku, varapuheenjohtaja M H Rovaniemi S H Vantaa S M Tampere K K Degerby (varajäsen) Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry Toimistoaika klo Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry Uudenmaankatu A , Hyvinkää S F , järjestösihteeri Puh. TUTUSTU KOULUTUKSIIN OTAVAN OPISTON SIVUILLA! JOKAISESSA MEISSÄ ASUU PIENI LUONTOKUVAAJA NYT SE PITÄÄ VAIN LÖYTÄÄ! Valitse kolmesta koulutuspolusta omasi -perusteista mestaritasoon saakka! Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry hallitus Yhteistyökumppanit (alla) L P puheenjohtaja Helsinki puh. • Sivuston linkillä pääset helposti Vuoden Luontokuva -sivuille. Tai alla olevalla kupongilla. Yhdistyksen tavoitteena on edistää suomalaista luontokuvausta ja toimia kuvaajien yhdyssiteenä. Noin -sivuinen paketti luontokuvia ja luontokuvatietoutta pitää sinut ajantasalla tapahtumissa meillä ja maailmalla. • Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n ajankohtaiset asiat. Jäsenmaksut • Liittymismaksu (ei peritä nuorisoeikä perhejäseniltä) • Varsinainen jäsen (sisältää lehden) • Nuorisojäsen (alle vuotta, sisältää lehden) • Perhejäsen (ei lehteä) Kesken vuotta liittyvän ensimmäinen jäsenmaksu on alempi, sillä se suhteutetaan liittymisvuoden jäsenyysaikaan (ilmestyviin lehtiin). S L F I • Yhdistyksen ylläpitämään, kaikille avoimeen julkiseen Facebook-ryhmään on liittynyt jo yli henkilöä. Jäseneksi ovat tervetulleita kaikki luontokuvauksesta kiinnostuneet. Liity mukaan. Tiedotamme yhdistyksen uutisista myös näissä kanavissa. Lue lisää: www.luontokuva.org/jasen Luontokuvauksen erikoislehti ilmestyy kuutena täysin nelivärisenä numerona vuodessa. Katso ja täytä jäsenhakemus netissä. • Käy lisäksi seuraamassa Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n virallisia sivuja Facebookissa ja Instagramissa. . Euroopan suurimpaan luontokuvajärjestöön kuuluu noin jäsentä. Lehti on myynnissä myös Lehtipisteissä. Ryhmässä jäsenet jakavat ja kommentoivat luontokuvia, sekä keskustelevat luontokuvauksesta. M Syysja Talvipäivät, jäsenhinnat jäsenetuyrityksissä, edullisempi osallistuminen Vuoden Luontokuva -kilpailuun, sähköiset jäsentiedotteet… Jäsenyydellä annat myös tukesi suomalaiselle luontokuvaukselle. Vuosikerran tilaushinta on erikseen tilattuna kestotilauksena ja määräaikaisena
Saadun tiedoston voi sitten normaalilla kuvankäsittelyohjelmalla pienentää haluamaansa kokoon. 045 672 3003 Tilausasiat ja osoitteenmuutokset puh. Ongelma antoi hyvän perusteen kokeilla tositoimissa uusinta versiota Topaz Gigapixel AI -ohjelmasta (hintaluokka 200 €). | 9.4. Sittemmin olen kokeillut eri kuviin ja hämmästynyt, kuinka hyvin kuvatiedostoja voi interpoloida. Perinteisesti lintuja nisäkäskuvaajien ongelma on ollut päästä tarpeeksi lähelle kohdetta, ja välillä lähestymisyrityksissä ajautuu niin liki, että eläin pelästyy. Kuvakilpailuissa on vielä usein tiettyjä minimivaatimuksia originaalin pikselimäärästä. Mutta omissa kokeiluissani Gigapixel tuntuu tämän hetken parhaalta. Gigapixel ei ole ainoa lajiaan. 045 672 3003 / Susanne Furu info@luontokuva.org Ulkoasu Jukka Aalto · Armadillo Graphics Paino Grano Oy, Vaasa 2025 Kannet: Galerie Art 170 g/m2 Sisäsivut: Galerie Art 115 g/m2 Ilmestymisaikataulu 2025 Kuusi numeroa: 12.2. Huonosta tulee vain lisää huonoa. Pikkutiedostosta olisimme saaneet painomme käyttämällä laadulla (300 pistettä tuumalla) vain noin 5 cm leveän kuvan. Kun kroppausmahdollisuudet ovat kasvaneet nykyinterpolointien myötä huimasti, se on luonnon kannalta hyvä asia. Kun softaa on opetettu ehkä miljoonilla kuvilla, tekoäly näyttää todellakin oppivan. Hallussamme oli kuitenkin vain pieni 640 pikselin versio. Ensin hitusen kuvan siistimistä ja sitten kuvatiedoston suurentaminen eli interpolointi nelinkertaiseksi (2560 pikseliin). Vuoden alussa meillä oli lehdessä ongelma, halusimme julkaista erään kanahaukkakuvan. Vanhalla koneella tekoälysuurennus voi olla tuskastuttavan hidasta. Nykytekniikan valossa voi esimerkiksi eräiden ulkolaisten kisojen vaatimusta originaalikropin 3000 pikselistä pitää aikansa eläneenä, jo meidän VLK :n 1920 on kaiken mahdollistava. | 17.12. Kannattaa kuitenkin kokeiluversiolla selvittää, riittääkö oman tietokoneen teho interpolointiin. Hyvä interpolointisofta ei kuitenkaan tarkoita, että minkä tahansa kuvan voi menestyksellisesti kaksinkertaistaa tai nelinkertaistaa. Poiketen tavallisesta kuvankäsittelyn suurentamisesta tekoälypohjainen suurennos tapahtuu yleensä joko kaksinkertaiseksi tai nelinkertaiseksi (tai jopa kuusinkertaiseksi). Kyllä se aina vaatii, että lähtötiedosto on laadukas. 040–5444 372 toimittaja Hannu Mällinen hannu.mallinen@luontokuva.org puh. Tilaushinnat ja -ohjeet Katso palvelukortti sivulla 79 Tili Danske Bank FI 53 8000 1501 5809 56 Kansikuva sami KA rjalainen, isohangokkaan toukka luontokuva.org/luontokuva-lehti issn 1456–3592 ES A H A N N U M . Lopputulos oli liki virheetön, ja kuva painettiin menestyksellä 15 cm levyisenä (Luontokuva 1/2025, sivu 36). Nyt tekoälytuplaaminen löytyy esimerkiksi Photoshopissa (Neural Filters – Superzoom) ja Lightroomssa (Enhance Super Resolution). | 4.6. Julkaisija Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry Kustantaja Kustannus Oy Luonnonkuvaaja Uudenmaankatu 56 A 7 05830 Hyvinkää Toimitus päätoimittaja Esa Mälkönen esa.malkonen@luontokuva.org puh. Interpoloinnista hyötyy niin julkaisuissa, kuvaesityksissä kuin isoissa printeissä. Esa Mälkönen, päätoimittaja LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 3. Kuvaaja oli ulkomailla, eikä ollut mahdollisuutta saada häneltä siihen hätään isokokoista tiedostoa. | 27.8. 040–5532135 Aineisto toimitus@luontokuva.org Vakituiset avustajat Matti Alasaarela, Merja Elisabeth Kiviluoma, Pertti Koskimies, Emilia Milonoff, V-P Peräkylä, Ossi Saarinen, Timo-Heikki Varis ja Raija Väyrynen Ilmoitusaineisto ilmoitukset@luontokuva.org Ilmoitusmyynti Susanne Furu susanne.furu@luontokuva.org puh. Nyt se tarve on selvästi pienempi, kun softalla voi kuvaresoluution ainakin kaksinkertaistaa. | 30.10. V -P EM IL IA M ER JA M AT TI PE RT TI TI M O -H EI K K I O SS I R A IJ A JU K K A 4041 1029 K uv a: Es a M äl kö n en , n o ki ka n at Pienestä iso N ykyajan kuvankäsittelyohjelmat hämmästyttävät
SISÄLLYS NUMERO 3 / 2025 K uv a: A n tt i H aa ta ja K uv a: Er kk i M ik ko la K uv a: A n n a V äl im äk i K uv a: Pe tt er i H au ta m aa 3 PÄÄKIRJOITUS Esa Mälkönen: Pienestä iso 6 AJANKOHTAISTA Uutisia ja huomioita. 9 SLV Pirjo Lindfors: Vapauksista ja vastuista 10 AJANKUVA Kuvapoimintoja ja tapahtumia luonnossa 11 KIRJEITÄ ROSVOHODUSTA Pertti Koskimies: Kondii 12 NÄYTTELYT JA TAPAHTUMAT VLK-kiertue ja muita luontokuvanäyttelyitä 13 UUDET KIRJAT Kirja-arvosteluissa Suomen pikkunisäkkäät, Siivekkäät ystävämme ja Närä havet – Lähellä merta 14 VÄLINEKOKEILUT Hannu Mällisen kokeiltavana Canon EOS C80 ja RF 70–200 F2.8 L IS USM Z 15 VÄLINEUUTUUDET Tekniikkaa ja tarvikkeita 42 NAALIEN MAILLA Petteri Hautamaa Varangin mailla 46 KAAKKURIEN ELÄMÄÄ Elmeri Juuti etelän soilla 50 KIITÄJIÄ ITÄ-HELSINGISSÄ Antti Koli kiitäjäperhosten parissa 54 KAUNEUTTA PAHUUDESSA Stefan Gerrits ja sinilevien myrkyllinen kauneus 58 PUUT KOHTEENA Jussi Helimäki ja puiden merkitys Kolumnit 62 LUONTOKOKEMUKSIA Merja Elisabeth: Palokärkiemot 64 RUUDUN TAKAA Matti Alasaarela: Ilves ja kettu 66 VUOSIEN VARRELTA Raija Väyrynen: Hailuodon vanhoja tarreja 68 AMMATTILAISTEN MATKASSA Dick Forsman: Kuningaslintu 70 VARIKSENPESÄLTÄ Timo-Heikki Varis: Kiitos Asta! 72 OLEN MIETTINYT Emilia Milonoff: Yksilöllisyys muutoksessa 74 TOIMISTONI METSÄSSÄ Ossi Saarinen: Unelmana ilves 78 Seuraavassa numerossa ja Äänestä parasta juttua 79 Liity jäseneksi ja SLV:n yhteystiedot 16 VLK 2025 -KILPAILUN SEMIFINALISTEJA 22 100 VUOTTA ILMASTONMUUTOSTA Antti Haataja uudelleenkuvasi satakunta vuotta sitten taltioituja maisemia 28 MUOTOAAN MUUTTAVAT HYÖNTEISET Sami Karjalaisen kuvausprojektina hyönteisten metamorfoosi 33 SATTUMA KORJAA SADON Hannu Huovila aprikoi sattumatilanteita 34 KUTKUTTAVAN KOUKUTTAVA MAKROMAAILMA Anna Välimäki visuaalisen lähikuvauksen tunnelmissa 38 SAARISTON PUUVARTISIA Raimo Sundelin ja äärevien olosuhteiden puut LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 5. 8 EETTINEN TOIMIKUNTA Susanna Seitakallio: Millaista luontokuvaa aikamme kaipaa
Laji on palaamassa historialliselle elinalueelleen Etelä-Suomeen. AJANKOHTAISTA Toimittaneet: Hannu Mällinen ja Esa Mälkönen K uv a: Se pp o K er än en , h aa h ka po ik ue K uv a A n tt i Le in o n en , ah m a K uv a: A n tt i Le in o n en , m et sä pe ur a Vesilinnut altistuvat kemikaaleille Ympäristön kemiallinen saastuminen on maailmanlaajuisesti merkittävä ongelma, ja luonnonvaraiset eläimet altistuvat yhä useammille aineille. Tuoreessa väitöskirjatutkimuksessa kohteena olivat haahka ja telkkä. Kaupallisesti saatavilla olevien kemikaalien määrä on kasvanut arviolta yli 350 000 yhdisteeseen tai niiden seokseen. Ketun ja näädän kannat ovat keskimäärin edellisvuoden tasalla, ja saukkokanta on keskimäärin kasvanut edellisvuodesta. Metsästyksen myötä laji hävisi alueelta. Haahkan plasmasta ja munista analysoitiin 58 huolta aiheuttavaa kemikaalia, joista 21:ä havaittiin vähintään yhdessä naaraassa ja 17:ää vähintään yhdessä munassa. Pohjois-Suomen tuntureilla ja metsissä tyypillisesti viihtynyt ahma on petoeläin, joka luokiteltiin Suomessa uhanalaiseksi jo 1980-luvulla. Lisäksi ahmat suosivat alueita, joilla puusto ei ollut kovin tiheää. Tiedot ahman historiallisesta levinneisyydestä ovat puutteellisia, mutta vielä 1800-luvulla ahma asutti myös Etelä-Suomea. Myös oravakanta on pienentynyt maan pohjoisosissa, jossa edellinen huippuvuosi oli 2023. Osuus oli noin 4 %, kun se normaalisti vaihtelee 10–15 % välillä. Tämä saattoi johtua talven 2023–2024 ravinnonhankintaan liittyneistä vaikeuksista. Kemikaaleja päätyy vesistöihin jäteja hulevesien mukana tai teollisuusprosesseista aiheutuvina päästöinä. 6 · LUONTOKUVA · 3 / 2025 6 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Metsäpeurakannan vähenemisen taustalla on ennätysheikko vasallisten naaraiden osuus syksyllä 2024. Tällaisen menetelmän käyttäminen eläinlajien tutkimuksessa on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuista. Vasojen osuus Kainuun talvehtivasta peurakannasta oli tänä vuonna ennätyksellisen heikko. Viimeaikaisesta kannankasvusta huolimatta ahman selviytymistä uhkaa yhä populaation pieni koko, heikko geneettinen elinvoimaisuus ja pirstoutunut levinneisyys. Myös suurpetojen saalistamia peuroja löydettiin tuolloin poikkeuksellisen paljon. Satelliittitiedot: ahma palaamassa Etelä-Suomeen Aalto-yliopiston tutkijat ovat selvittäneet ahmojen levinneisyyttä koko Suomessa satelliittikuvien, maastomittauksien ja lumijälkihavaintojen avulla. Lumijälkilaskennat kertovat nisäkäskantojen kehityksestä Kuluneen talven lumijälkilaskentojen perusteella metsänjäniksen kanta on runsastunut paikoin maan eteläja keskiosissa, mutta pienentynyt maan pohjoisosissa. Ahmoja ei juuri esiintynyt tuoreiden avohakkuiden lähistöillä, kun taas vanhemmat, kymmenisen vuotta sitten tehdyt hakkuut vetivät ahmoja puoleensa. Näitä aiheuttavat esimerkiksi ravintotilanteen äkilliset muutokset, kuten myyräkantojen vaihtelut, eri puiden ja kasvien siemensadot, taudit, pedot, sekä poikkeukselliset sääolosuhteet. Yleisimpiä havaittuja yhdisteitä olivat bisfenoli A ( BPA ), jota käytetään esimerkiksi elintarvikeja juomapakkauksissa sekä rakennusmateriaaleissa, sekä bentsofenoni-3 ja bentsofenoni-1, joita käytetään esimerkiksi UV -suojana kosmetiikassa, muoveissa, pinnoitteissa tai erilaisissa teollisuustuotteissa. Muualla maassa oravakanta romahti jo 2023 vuoden 2022 huipun jälkeen, ja nyt monilla alueilla on havaittavissa jonkin verran kannankasvua. Vuosina 2021–2023 määrä vaihteli noin 800–900 yksilön välillä. Tutkimuksessa ahmojen havaittiin suosivan laajoja metsäalueita, joissa on lehtipuustoa. Lyhyellä aikavälillä riistanisäkkäiden kannanheilahteluja on aina havaittavissa. Kainuun metsäpeurakanta vähentynyt Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan Kainuussa talvehti kuluneena talvena noin 700 metsäpeuraa
Miten muuttuva maailma vaikuttaa tapaamme kuvata ja ymmärtää ympäristöä. Tulosten mukaan kasvilajien monimuotoisuuden muutosten pääasialliset ajurit ovat kohoava lämpötila ja kasvien välinen kilpailu. Karhukannat lasketaan jatkossa populaatiomallilla Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi, että Suomessa oli syksyllä 2024 ennen metsästyskauden alkua 1 816–2 375 karhua (90 % todennäköisyysvälillä). Ennuste sisältää kaikenikäiset karhut, myös keväällä 2025 syntyneet pennut. Useita vuosikymmeniä kestäneessä tutkimuksessa havaittiin, että kasvillisuus muuttui monilla alueilla kasvillisuustyypin, lajirunsauden ja kasvien kasvun osalta vuosien 1981 ja 2022 välillä. Lintumuuttomallissa hyödynnetään numeerisia sääennustemalleja, pitkäaikaisia havaintoaineistoja ja lajien muuttokäyttäytymistä kuvaavia tietoja. Viikonlopun luvataan olevan täynnä inspiroivia esityksiä ja uutta näkökulmaa luontokuvaukseen sekä siihen, minne olemme matkalla sen kanssa. Tutkimus kattoi yli 2 000 kasviyhteisöä 45 alueella eri puolilla arktista tundraa. Pensaat ja heinät usein runsastuivat, kun taas kukkivien ruohokasvien lajimäärä väheni, koska ne joutuvat kamppailemaan korkeampien kasvien varjostuksen alla. Todennäköisin määrä oli 2 084. Ennustetta voi tarkastella esimerkiksi lajikohtaisesti tai ryhmiteltynä muuttotavan mukaan, kuten päivällä tai yöllä muuttavat linnut. www.kuusamonaturephoto.fi. Karhujen kokonaismäärästä 88 % eli poronhoitoalueen ulkopuolella Uusin karhun kanta-arvio toteutetaan ensimmäistä kertaa ns. Verkkosivusto näyttää, kuinka linnut ja hyönteiset liikkuvat Suomen yllä Ilmatieteen laitoksen uusi verkkosivusto ilmu.fmi.fi tarjoaa reaaliaikaisia tietoja ja ennusteita lintujen ja hyönteisten liikkeistä ilmassa. Kuusamo Nature Photo -luontokuvakilpailut ovat auki latauksille 3.8.2025 asti. populaatiomallilla, koska aikaisempi menetelmä on osoittautunut herkäksi havainnointiolosuhteiden vaihtelulle. Arktiset kasvit reagoivat ilmastonmuutokseen Nopea ilmastonmuutos mullistaa kasvilajien monimuotoisuutta ja kasvudynamiikkaa arktisella alueella. Jotkin lajit menestyvät, kun taas toiset vähenevät, kertoo Nature-tiedelehti. Ilmatieteen laitoksen eläinmuuttosivustolta löytyy kaksi kokonaisuutta: säätutkatuotteet, jotka näyttävät lentävien eläinten liikkeet ilmassa tällä hetkellä, ja lintumuuttomalli, joka ennustaa muuttoa kahden vuorokauden ajalle. Uusi ennustemalli huomioi edellisen metsästyskauden tunnetun kuolleisuuden sekä arvion pentutuotosta ja tuntemattomasta kuolleisuudesta. Sivusto, joka on tässä vaiheessa prototyyppi, on tarkoitettu sekä ammattilaisille että luontoharrastajille. Uuden mallin tuottama ennuste karhujen lukumäärästä ennen metsästyskautta 2025 on 2 062–2 745 (todennäköisin 2 367) karhua, joista poronhoitoalueen ulkopuolella 1 791–2 470 (2 100). LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 7. Lintumuuttomalli puolestaan ennustaa 114 lintulajin muuttoa tunnin aikavälillä ja 10 kilometrin paikkatarkkuudella. Teemalla ”Tulevaisuuden erämaa” Kuusamo Nature Photo -festivaali kertoo sukeltavansa luontokuvauksen ja luonnon tutkimisen seuraavaan aikakauteen. Mats Andersson, Hannu Huhtamo, Samuli Junttila, Eeva Mäkinen, Marja Pirilä ja Marika Varpenius. Festivaaleilla esiintyvät mm. Tutkimuksen osoittamat kasvillisuuden muutokset ovat varhainen varoitusmerkki siitä, että kokonaiset ekosysteemit voivat muuttua. Tutkimus tuo tietoa, kuinka ilmastonmuutos muokkaa arktista tundraa, joka lämpenee neljä kertaa maailman keskiarvoa nopeammin. Festivaali juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Säätutkatuotteet antavat tietoa eläinten muuttoliikkeen voimakkuudesta, lentosuunnasta ja korkeudesta, ja muuttokalenterit arvioivat eri lajien osuutta muutossa. Tuotteissa hyödynnetään Ilmatieteen laitoksen kehittämää menetelmää, jonka avulla linnut ja hyönteiset voidaan erottaa muista tutkakohteista, kuten sateesta. Tapahtuma on syntynyt vuonna 1995 luontokuvaajalegenda Hannu Hautalan innoittamana. Lisää esiintyjiä julkistetaan lähiaikoina. Ohjelmassa on myös kulttuurisauna, aamuretki Hannu Hautalan kuvausmaisemiin sekä useita näyttelyitä. Tapahtuma levittäytyy Kuusamotalolle, Rukalle, Hannu Hautala -luontokuvakeskukseen, Kuusamo-opistolle sekä upeisiin luontokohteisiin. K uv a: Se pp o K er än en , m er im et so t K uv a: H an n u H uh ta m o, ”f es ti va al ik uv a” K uv a: Se pp o K er än en , la pi n al pp ir uu su Kuusamo Nature Photo 11.-14.9.2025 Miltä näyttää luonto tulevaisuudessa. Muutos vaikuttaa eläimiin, ihmisiin ja planeetan hiilivarastoihin
Kuvan katsoja näki nyt vain palan kaunista lehtokielokasvustoa. Suhde omaankin valokuvaan syvenee, kun pysähtyy miettimään kohteensa nykytilaa tässä maailmassa. Tekoälyn tuottamassa luontokuvassa ei ole risuja, roskia tai epämiellyttäviä elementtejä. EETTINEN TOIMIKUNTA TÄLLÄ PALSTALLA SUOMEN LUONNONVALOKUVAAJAT SLV RY:N EETTINEN TOIMIKUNTA PUNTAROI VALOKUVAAMISEN ARVOJA. Lopulta se on usein teksti, joka ankkuroi kuvan maailmantilanteeseen. Minulle valkeni, kuinka suuren virheen olin tehnyt jättäessäni kilpailuista pois sen toisen kuvan, jonka näppäsin vain sadan metrin päässä palkitun lehtokielokuvan kuvauspaikasta. Kuka sitten jaksaisi katsella kuvia hakkuuraiskioista, ojitetuista soista tai valosaasteen värittämistä revontulista. Ymmärrettävästi tälle kuvastolle toivottiin vastaparia. Tuskin kukaan meistä haluaa luoda mielikuvaa siitä, että todellisuus luontokuvien takana on yhtä kaunis kuin kuvissa. Pyri mahdollisuuksien mukaan julkaisuillasi edistämään luonnonsuojelua edistäviä toimia ja kerro yhteisöllesi Suomen luonnon todellisesta tilasta, toteaa tuttu lause eettisistä periaatteistamme. Lähetin kysymyksen siitä, millaista luontokuvaa tämä aika kaipaa joukolle ihmisiä, jotka toimivat aktiivisesti luonnonsuojelun Millaista luontokuvaa aikamme kaipaa. “Jos menee luontoon ilman kameraa katsomaan paikkaa, josta on nähnyt mielettömän hienon luontokuvan, on katsottava tiettyyn suuntaan ja mielessään rajattava vähän reunoilta pois nähdäkseen saman, mitä hieno kuva näyttää. Mutta eipä niitä juuri näy meidän ihmistenkään ottamissa luontokuvissa. Tilanne nyt, lienee vieläkin murheellisempi. Yleisin ilmiö reunoilla ovat avohakkuut, jotka ovat vallanneet suomalaisen maiseman. Jospa sovittaisiin yhdessä, että jatkossa ainakin me luemme. Jos sen näyttävän lintukuvan tai eteerisen kauniin kuvan yhteyteen kirjoittaisi muutaman sanan siitä, mitä kuvan kohteelle isommassa kuvassa kuuluu. Vuoden 2019 uhanalaisarvioinnissa joka yhdeksäs Suomen kaikista arvioiduista lajeista oli uhanalainen, luontotyypeistä joka toinen oli uhanalainen. Onko kauneus sitten epätoivottavaa rumassa todellisuudessa. parissa. Virtuaalieläinten joukko voi somen kuvatulvassa hyvin, uhanalaisten lintujen ja suurpetojen katkeamaton kuvavirta antaa vaikutelman, ettei mitään hätää ole. Moni nosti esille kiiltokuvamaisuuden ja myytin koskemattomasta erämaasta vahvoine eläinkantoineen vallitsevana todellisuutena luontokuvien maailmassa. Luontokuvauksen suurin showroom some, tarjoaa tähän loistavan mahdollisuuden. “Menetin joksikin aikaa yöuneni, kun kuulin lehtokielokuvani tulleen palkituksi Vuoden luontokuva kilpailussa. Toinen, paljon julmempi totuus jäi kuvaajan arkistoon.” a Lintujen pesimä aikaan tehty pääte hakkuu koitui tämän metsä viklon pesän kohtaloksi. Eivätkö nuo luontoa kuvaavat näe, mitä todellisuudessa tapahtuu?” Ehdotuksia kuinka ottaa myös vallitseva todellisuus huomioon luontokuvauksessa tuli. Surullinen loppukaneetti olkoon avautuneesta Luontokuva-lehtien digiarkistosta Luonnonkuvaaja lehden 3/87 numerosta Tuomo Hurmeen riipaisevan ajankohtaiselta tuntuva pohdinta. Häivytykset ja pehmennykset vievät väistämättä ajatukset filtteröityyn luontokuvaan. Ennen ja jälkeen kuvaparit, jopa kolmoiskuvat kertovat luonnon näkökulmasta siitä todellisuudesta, jossa kuvat otettiin ja mitä kuvaaja haluaa kuvillaan viestiä. Moni kysymykseeni vastannut nosti esille tekstin voiman ja tarpeellisuuden luontokuvan yhteydessä. Lukeeko niitä kuvatekstejä sitten kukaan. Voisiko petokuvan parina olla kuva kojusta, jopa haaskasta. Visuaalisesti näyttävä kuva vaatii entistä enemmän taitoa ja erityisesti oivaltavaa näkemystä ympäristökriisien runtelemassa maailmassa. Useamman kuvan niput kertajulkaisuna toimivat kuin kertomus syvemmälle tarinaan. 8 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Siinäkin kuvassa näkyy lehtokieloja, mutta ympärillä on parin hehtaarin hakkuuaukko, hienointa Satakunnan rannikon tervaleppälehtoa rääseiköksi runneltuna. Punainen kirja 2019 on Suomessa järjestyksessään kolmas lajien uhanalaisuusarviointi, joka noudattaa kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN :n ohjeita. Kuvaparit, jopa useamman kuvan kokonaisuudet tilanteista nousivat useissa vastauksissa esille. Entäpä upea auringonlasku järvellä, mahtuisivatko rakennettu rantaviiva ja moottoriveneet kuvaparin kuvaan. Ihmisen haavoittama ja saastuttama luonto ei taivu postikorttiin. Tiukasti rajatun kuvan rinnalle toivottiin esimerkiksi väljästi rajattua kuvaa. Onko luontokuvaajan viesti ristiriidassa todellisuuden kanssa. Jos avaamme ajatusta, sehän tarkoittaa, että kameralla ihminen rajaa, mitä hän maisemasta taltioi, mihin kiinnittää huomionsa ja ennen kaikkea mitä jättää näyttämättä ja mille kääntää selkänsä. ”Kamera on vaarallinen matkatoveri, kiikariakin pahempi tyrannisoimaan käyttäjäänsä.” Totesi Sakari Pälsi aikoinaan. Sisältö on verkossa vapaasti kaikkien saatavilla. Teksti ja kuva: Susanna Seitakallio L uontoa kuvaava sukkuloi melkoisessa ristipaineessa, söpö tai näyttävä kuva olisi enemmän kanssaihmisille mieleen, mutta toisaalta luonnolla ei mene hyvin ja saattaa jopa hävettää julkaista kuva, joka muuta väittää
Ajan kulumisesta Mietin aikaa, sen kulumista ja sitä, miksi vanhempana tuntuu siltä, että aika kuluu nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Aika on fysiikan perussuure, jonka yksikkö on sekunti. Näitä tehtäviä päätoimittaja ei voi luovuttaa toimituksen ulkopuolelle. Lisäksi kolumneissa voidaan käyttää uutista laajemmin eri tyylikeinoja, kuten ironiaa tai huumoria. Kirjoittajan ei tarvitse välttämättä esittää kolumnissa yhtä selkeää mielipidettä, vaan hän voi tarkastella aihetta useista eri näkökulmista ja tuoda esiin aiheeseen liittyviä ristiriitoja. Wikipedia E ri yhteyksissä ja eri alustoilla on viime aikoina käyty kiivastakin keskustelua muutamista lehtemme kolumneista ja niiden kirjoittajista. Hiekka valuu tiimalasin kupista toiseen aina samassa ajassa maapallon pinnalla. Itselleni näitä parhaita ajattomia hetkiä ovat usvaiset aamut metsissä, soilla tai järvien rannoilla. Päätoimittajan työnantaja, tiedotusvälinettä kustantava yhtiö voi puolestaan vaikuttaa päätoimittajaan ainoastaan nimittämällä tämän tehtäväänsä ja tarvittaessa erottamalla. Haastetaan aikaa ja hidastetaan tunnetta ajankulusta. Kolumni tyylilajina eroaa esimerkiksi uutisesta siten, että kirjoittaja esittää siinä henkilökohtaisen mielipiteensä ja tarkastelee asiaa vain valitsemastaan näkökulmasta. Päätoimittajien yhdistyksen PTY :n mukaan päätoimittaja puolestaan vastaa lehden sisällöstä. Mielipiteet heilahtelevat laidasta laitaan. Suomen Journalistiliiton mukaan sananvapauteen kuuluu mielipiteiden ilmaisu, vastaanottaminen ja jakaminen ilman ennakollista puuttumista. Vallalla on käsitys, että kolumnien kirjoittajat edustaisivat yhdistystä ja heidän kirjoituksensa yhdistyksen linjauksia ja arvoja. Vaikka kolumni onkin mielipiteellinen teksti, on siinä myös lupa pohdiskella. Silloin todellakin tuntuu siltä, että aika pysähtyy. Tunnetta ajankulusta voi psykoterapeutti Marja Saarenheimon mukaan kuitenkin halutessaan hidastaa ( HS 15.4.2024). Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Parhaimmillaan kuvaaja voi tavoittaa flow-tilan, jossa hän on niin täysin uppoutunut tekemiseensä, että menettää ajan tajun kokonaan. Oikein mukavaa ja kuvauksellista kesää kaikille. Hänen yksiselitteinen velvollisuutensa on johtaa tiedotusvälineensä toimitusta, päättää ja olla vastuussa sen julkaisemasta sisällöstä. Toiset tykkäävät ja toiset vihaavat. Ja missäpä muualla ajatukset voisivat paremmin keskittyä olemassa olevaan hetkeen ja ympäröivään tilaan kuin juuri luontoa valokuvatessa. Pirjo Lindfors Hallituksen puheenjohtaja Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 9. Siihen kuluu kärjekkäiden, provosoivien ja jopa loukkaavien ilmaisujen esittäminen, kunhan ei ylitetä sitä, mitä voidaan pitää yleisesti hyväksyttävänä. Nämä perusperiaatteet ovat suomalaisen sananvapauden toteutumisen kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Se on tässä iässä kovin lohdullinen, jopa huvittavakin kokemus. Se on myös varmaa, että näillä kilometreillä aikaa on vähemmän edessä kuin takanapäin. Päätoimittaja käyttää tiedotusvälineensä sananvapautta. SLV SUOMEN LUONNONVALOKUVAAJAT SLV RY – PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Vapauksista ja vastuista K uv a: Pi rj o Li n df o rs Vapauksista ja vastuista Aika on olemassaolon ja tapahtumien jatkuvaa, ilmeisen peruuttamatonta etenemistä menneisyydestä tulevaisuuteen nykyhetken kautta. Tämän huomaa, vaikka metsälenkillä, jos kiinnittää huomionsa ympärillä oleviin havaintoihin, eikä mieti tulevia tai menneitä.” Saarenheimo kannustaakin antamaan arvoa sellaisille vapaa-ajan toiminnoille, jotka hiljentävät laukkaavaa mieltä, ja tuntuvat saavan kellonkin käymään hitaammin. ”Aika tuntuu kuluvan hitaammin erityisesti silloin, kun on hetkessä täysillä läsnä. Toiset kannattavat ja toiset uhkailevat erolla
Metsiä on joillakin paikoin alettu kulottaa näiden lajien elinolojen elvyttämiseksi. 9.8. Sinipunertavin kukin kukkiva vieraslaji, luontoon puutarhoista karannut ja tienpenkoille kylvetty lupiini, on valitettavasti vallannut valtavasti elintilaa alkuperäisiltä niittykukilta. Helsinki 3:57 22:44 3:56 22:50 4:13 22:37 4:42 22:10 5:19 21:30 Oulu 2:29 0:06 2:21 0:20 2:59 23:45 3:48 22:59 4:43 22:01 Utsjoki – – – – – – – – 3:38 22:52 Kuu . Kuun alussa nämä paikat ovat keltaisinaan voikukkia, niittyja rönsyleinikkejä. Elinpiirin koko vaihtelee alle puolesta puoleentoista neliökilometriin. Kuivilla ja paahteisilla paikoilla helottavat punaiset mäkitervakot ja varjoisemmissa paikoissa puna-ailakit. Mäyrä kaivaa pesäja suojapaikoikseen tunneliverkostoja hiekkamaahan, mutta asustaa usein autiotalojenkin alla. Mäyrät viihtyvät parhaiten reheväkasvuisissa metsänreunoissa sekä viljelymaiden, laidunten ja kosteikkojen laitamilla. NYT LUONNOSSA Lintuja muuttaa Suomessa ympäri vuoden. . Kihokki pärjää ilman liharavintoakin, mutta kasvaa silloin kituliaammin. . . Kerttujen, punavarpusten, lapinuunilintujen ja muiden myöhäisimpien saapujien kevätmuutto jatkuu heinäkuun alkuun. Kesäkuun alussa mustavikloja kuovinaaraat ja joidenkin muidenkin kahlaajien naaraat alkavat lähteä etelään koiraiden jäädessä hautomaan ja vahtimaan poikasia. – 9.8.2025 Päivä 11.6. Kihokin lehdellä on nystykarvoja, joiden tahmeaan nesteeseen hyönteinen takertuu, minkä jälkeen karvat alkavat erittää nisäkkään ruoansulatusentsyymejä muistuttavia yhdisteitä. . MÄYRÄ KESÄYÖSSÄ Kuva: Eero Vaija, Yön kulkija Keskimäärin reilu kymmenkiloinen mäyrä on ahman jälkeen maamme suurikokoisin näätäeläin. Aurinko . Mäyrä etsii ruoakseen niin kasvikuin eläinravintoa ja liikkuu hämärissä ja öisin. . AJANKUVA AJANKOHTAISIA POIMINTOJA VUODEN LUONTOKUVA 2024 -KILPAILUN SEMIFINALISTISADOSTA Teksti ja kuvavalinnat: Pertti Koskimies AURINGON NOUSU JA LASKU SEKÄ KUUN VAIHEET 11.6. Kesäkuussa kukkien väriloisto on huipussaan niityillä, tienvarsilla ja pellonpientareilla. . . Kihokin kasvualustassa, rahkasammalessa, on niukasti typpiyhdisteitä, joita saadakseen kasvi pyydystää hyönteisiä, tyypillisesti sääsken tai kärpäsen usean viikon välein. . 25.6. . 10.7. . Maaperätutkimukset todistavat, että huomattava osa etenkin vesistöjen ja soiden ympäröimistä metsistä välttyi tulipaloilta useiden vuosisatojenkin ajan. . . Koska metsäpalot sammutetaan nykyään heti alkuunsa, palanutta puuta tarvitsevat eliölajit kuuluvat kaikkein uhanalaisimpaan lajistoomme. 24.7. 10 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. LIHANSYÖJÄKASVI Kuva: Oula Piilovaara, Kimallus Kolme kihokkilajiamme ovat tunnetuimpia lihansyöjäkasvejamme. PALOALUEIDEN LAJISTO KATOAMASSA Kuva: Lassi Ritamäki, Kulotus Metsät uudistuvat luonnonoloissa salaman sytyttämien metsäpalojen tai myrskyjen vuoksi. Kesäkuun lopulla päivänkakkara ja koiranputki värjäävät avomaita valkoisiksi. . Syysmuutto alkaa ennen toukokuun puoliväliä, kun haahka -, telkkäja isokoskelokoiraita lähtee sulkasatoalueilleen Itämeren eteläisempiin osiin
Kun karhu eteni puolen kilometrin päähän hanhista, nousi koko lauma ääneti siivilleen, lensi karhun tykö ja laskeutui viereiselle lampareelle ääntä päästämättä ja pelkoa näyttämättä. KONDII Hanhien lento havahdutti suolla pesivän joutsenparin ja kauempana ruokailleet joutojoutsenet, joka ikinen nosti kaulansa pystyyn kuin periskoopin ja alkoi toitottaa levottomana niillä sijoillaan, nauliintuneina paikoilleen kuin Sodoman tuhoa tuijottanut Lootin vaimo. Karhu on kiivennyt yli tusinalle ja ahmakin joillekin itärajan tutkimusalueeni vuosittain tarkastamistani sääksenpesistä, joita on 55 vuodessa ollut noin 300 paikassa. Kuin etsisi ilotalosta henkiystävyyttä ja syvintä elämänrakkautta. Karhu kierteli päämäärättä rimpiä toisenkin tunnin, kulki aikansa kohti kalasääsken valtavaa risulinnaa jylhän kelomännyn harteilla. Teksti ja kuva: Pertti Koskimies O dotin yli 40 vuotta, että jonain päivänä karhu ilmaantuisi tutun satahehtaarisen metsäsaarekkeen reunaan ja seuraisin sen kulkua villisuon poikki. Pian reunimmaisten käkkärämäntyjen varjoissa vilahti jotain vaaleaa, epäilin sutta. Kerran se kohahti joutuisin loikin allikon laitaan, mutta hanhet kohosivat ajoissa lentimilleen vesi pärskyen. LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 11. Eläinkohtaamisen voi kaiken kuoliaaksi syleilevässä kapitalismissa ostaa nykyisin rahallakin, mutta se on kuin keräisi eläinpostimerkkejä, kuolleita paperilappusia elävän luontoyhteyden sijaan. Kun olin kaksi tuntia kaksistaan karhun kanssa, kondiin omassa kodossa, tunsin taas kerran olevani etuoikeutettu, kokevani sellaista ykseyttä eläinten ja koko elonkirjon kanssa, jota ei voi ostaa edes kaikella maailman rahalla. Eihän se ole maasyntyä ollenkaan vaan sai alkunsa ”luona kuun, malossa päivän, otavaisen olkapäillä, ilman impien tykönä, luona luonnon tyttärien”, kuten esi-isämme Väinämöinen tiesi. Aikansa emmittyään se päätti sittenkin suunnata suolle, löntysti kapeilla ja vetelillä jänteillä ja nuuhki ilmaa syötävän toivossa. Laitarämeellä oli piipahtanut talviuniltaan herännyt karhu, joka oli edelleen saaressa, lähtöjälkiä ei ympärihiihdossa löytynyt. Suon pa riskunta pysyi pesässään, mutta toinen keskeytti kalan ahmimisen siksi aikaa, kun vihulainen viipyi parin sadan metrin säteellä pesästä. Sinne oli juuri jolkotellut neljä sutta ja ahma, joiden jäljet jatkuivat vastapuolen nevalla kohti Ilomantsin isojärven satasaarista selkää. Kahden tunnin kuluttua kahdeksannen onnenkarhuni takapuoli katosi laitarämeen petäjänväleihin. Kolmekymmentä huhtikuuta sitten hiihtelin hankikannoilla saman tutun saaren ympäri. Harppoi sitten keskisuota kohti mutta kääntyi takaisin kohti metsänturvaa. Mutta luonnonrakastajan korkeimmaksi ikimuistoksi se huipentuu vain, jos eläin tulee ja menee omilla ehdoillaan eikä ihmisen ohjaamana, luonnon luomassa eikä ihmisen muuttamassa maisemassa. Ne siirtyivät monet kerrat karhun tahdissa lähilampareelta seuraavalle. Ihmisaran villieläimen kohtaaminen katoavilla salomailla ja syrjäperillä on luonnonystävälle hieno hetki, on sillä koukkunokka ja käyrät kynnet tai ei, samantekevää. Lähelläni rahkarimmillä lepäili yli kaksisataa metsähanhea, seassa pari tusinaa tundrahanheakin. KIRJEITÄ ROSVOHODUSTA Tällä palstalla biologi ja tietokirjailija Pertti Koskimies ruotii maailman menoa. Metsänväestä karhu on meille karjalaisille erityisin, metsän kuningas kondii. Se oli tämän täydeksi kohta kypsyvän elämän suurta ilonjuhlaa, kuin katsellessa kotkanpojan kesyttömiä silmiä, kuunnellessa tunturihaukan taipumatonta huutoa kalliotemppelissä, keinuessa korkeimman petäjän latvassa sähisevien sääksenpoikien kanssa. Nyt toukokuun alun keskiviikkona kiikaroin metsäsaaren reunaa ties kuinka monetta tuhannetta kertaa sitten 1980-luvun alun. Eläisin ykköspaikallani edes hetken Karjalan salomaiden kuninkaan kanssa. Karhu katseli hanhia kaihoisasti. Mutta siinä oli karhuni, jota olin odottanut! Vartin verran karhu kauhoi paria mätästä metsäsaaren ja suon saranassa, riipi varpujen juurakoita leukaperiinsä. Vajaan puolen vuosisadan patikoilla ja umpihangilla myös kolme sutta, neljä ilvestä ja kuusi ahmaa on osunut näköpiiriini, mutta ne ovat jatkaneet taivaltaan tahoilleen ja minäkin omaani pikaisemmin kuin nyt
– 28.8.2025 Paikka: Kolin Luontokeskus Ukko, Ylä-kolintie 39, Koli Luonnon ikuisia muotoja etsimässä Taru Rantala Luonnon runoutta Aika: 10.6. – 29.6.2025 Paikka: Forssan Luontomuseo. 30.6.2025 Paikka: Luontokahvila Loppula, Sanginjoentie 1101, Oulu Avoinna: la-su 11–16 10-vuotiaan Jonnen ensimmäinen täysin oma näyttely Yhteisnäyttely Metsän tuntu Aika: 1.6. Koskenalantie 18, Seinäjoki. Avoinna: ma-su klo 11–17 Kasvikuvia meren rannoilta Pentti Katajisto Tammelan Lumo Aika: 22.5. Avoinna: ti-su klo 11–15 Kuvia Pohjois-Tammelan ylänköalueelta Torronsuon kansallispuistoon Jonne Suutari Kirkastuvaa, arvelee punajalkaviklo Aika: 24.5. – 29.6.2025 Paikka: Rauman Merimuseo. – 31.7.2025 Paikka: Kiinteistö Oy Seinäjoen Y-talo, 2-kerros, galleria. – 10.8.2025 Paikka: Koskigalleria, Vihavuodentie 355, Sappee, Hauho Avoinna: ma-pe ja su klo 11–19, la klo 11–22 Vihavuodenkosken telkkiä, koskikaroja, arkilintuja Sirpa Kaipiainen Kukkaniityltä tähtitarhaan Aika: 3.5. 12 · LUONTOKUVA · 3 / 2025 12 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Kalliokatu 34, Rauma. Jouko Astor Kevätaamuja, pakkaspäiviä Aika: 22.7. NÄYTTELYT JA TAPAHTUMAT Ilmoita meille luonto kuva näyttelystäsi! Ilmoita näyttelysi tiedot osoitteeseen nayttelyt@luontokuva.org. – 9.9.2025 Paikka: Hannu Hautala Luontokuvakeskus, Toringintaival 2, Kuusamo Näyttelyssä kasviluonto puhkeaa visuaaliseen runouteen. Suomen Ammattiluontokuvaajat ry:n näyttely; Millainen suomalainen metsä on ollut ja millainen se voisi taas olla ilman turbo ahdettua metsätaloutta. b 1.6.–30.7.2025 Finnfoto Galleria Kauppakeskus Goodman Kaivokatu 7, Hämeenlinna Avoinna ma–pe klo 7–21, la klo 8–19, su klo 11–19. Avoinna: ma-to klo 8–20, pe klo 8–16 Kuvia jääkauden aikaansaamista luonnonmuodostumista Timo Mylläri Lintukuvaajan matkassa Aika: 2.6. – 30.7.2025 Paikka: Kaari, Helsinki Aika: 1.8. – 31.7.2025 Paikka: Rikhardinkadun kirjasto. Petri Peltonen Jään jäljet Aika: 1.7. Julkaisemme näyttelyjä netissä ja Luontokuva-lehdessä Koonneet: Hannu Mällinen ja Kaija Keskinen K uv a: Ta ru R an ta la K uv a: Si rp a K ai pi ai n en K uv a: Jo uk o A st o r Raimo Sundelin Rantojen hiljaiset Aika: 13.5. VUODEN LUONTO KUVAT 2024 -NÄYTTELY VUODEN LUONTO KUVAT 2023 -NÄYTTELY a 13.–15.6.2025 Erätaika 2025 messut Sorsasalon Ravirata, Puikkarintie 41, Kuopio Avoinna pe klo 10–18, la klo 10–17, su klo 10–17. d 11.6.–31.7.2025 Heinolan Lintuhoitola A.F. Airon katu 3, Heinola Avoinna päivittäin klo 10 – 17, e 1.7.–31.8.2025 Yllästunturin luontokeskus Kellokas Tunturintie 54, Äkäslompolo Avoinna päivittäin klo 10–19. – 29.9.2025 Paikka: Goodman, Hämeenlinna Galleriat ovat auki kauppakeskuksen aukioloaikoina. c 6.6.–31.7.2025 Liminganlahden luontokeskus Rantakurvi 6, Liminka Avoinna päivittäin klo 10 – 17, suljettu 21.6. Wahreninkatu 4, Forssa. Rikhardinkatu 3, Helsinki. Avoinna: klo 7–19 Näyttelyn pääosassa ovat linnut
Ja oleellista on, että kuvat ovat pääosin esillä hyvin, riittävän isoina ja näkyvinä. Joidenkin kuvaajagurujen hokema ”joka sää on kuvaussää” on käytännön elämälle täysin vieras. Kirja haastaa lukijan jo alkusanoissa: esimerkiksi, tiesitkö, että lapinmyyrät osaavat laulaa tai että metsämyyrät kiipeilevät korkeallakin puissa. Lajien valikoitumiselle ei näytä olevan tarkempaa yhdistävää perustetta kuin lentotaito. Selkeitä, mielenkiintoisia huomioita ja tutkimustuloksia. Kirja aloittaa yleistiedolla pikkunisäkkäistä yli sadalla sivulla ennen kuin siirtyy lajikohtaisiin kuvauksiin. Valittuihin lienee päädyttykin sen mukaan, mistä siivekkäistä on julkaisukelpoisia kuvia tai omia mielenkiintoisia havaintoja. Kustannussäästöistähän tässä on kyse, sillä luontokuvakirjojen myynti on viime vuosina ollut alavireistä eikä kustantajia ole kovinkaan helppo saada. Kuvien ja tekstin perusteella tämä tuote olisi kuitenkin ansainnut oikean kirjan olomuodon. Vaikea edes kuvitella mitä kaipaisi lisää. Siis valtaosa, ja kuvia läpikäymällä huomaa, että monet ovat niitä kirjan oleellisimpia. Vaikka sivuja on täysiverisen kirjan määrä (168), tuntuma on laiha, kun sivut ja kansi on painettu ohuehkolle paperille. Kuvat on otettu edelliskirjojen tapaan kauniilla ilmoilla, ja sellaisena useimmat haluavatkin kokea ja muistaa meren. Tosin hepokatti on siinä suhteessa rajatapaus. Kunkin lajin elämää avataan useimmiten nelisivuisesti. Kelpo saavutus tietokirjalta. Kirjan viimeisellä sivulla kerrotaan kuvalähteet, 12 kuvaajanimeä, ja ulkolainen kuvatoimisto. Aukeamilla on yleensä kaksi kookasta kuvaa, kaikkiaan noin 130. SIIVEKKÄÄT YSTÄVÄMME Antti Koli Sivukoko 23 × 17cm, 168 s, Aviador 2025 A ntti Kolin kirja kertoo 28 lintulajista, kuudesta perhosesta ja lisäksi hepokateista. NÄRÄ HAVET – LÄHELLÄ MERTA Bo Isomaa Sivukoko 28 × 20 cm, 144 s, Scriptum 2025 B o Isomaa jatkaa Pohjanmaan saaristoa kuvaavaa kirjasarjaansa. Tämä on pienehkö, pehmeäkantinen, vihkomainen. Kaksi aiempaa osaa ovat vuosilta 2018 ja 2021. UUDET KIRJAT Teksti: Esa Mälkönen SUOMEN PIKKUNISÄKKÄÄT Paavo Hellstedt ja Juha Laaksonen Sivukoko 19,5 × 22,5 cm, 320 s, Tammi 2025 T ämä on topakka tietoteos 26 pikkunisäkkäästä: hiiristä, myyristä, päästäisistä ja sopuleista. Toisinaan hypätään harvojen tuntemiin tai näkemiin kuten punakuiriin tai viiksitimaliin. Linnut ja lähikuvaus kasveineen ja perhosineen saavat osansa. Sitten vasta sivulla kuin ohimennen mainitaan; muut kuvat Juha Laaksonen. Noin 240 valokuvaa (plus luurankoja nahkakuvat). Se tosin luo harhakuvaa todellisuudesta, mutta kuinka moni muukaan on halukas ottamaan kuvia sadesäällä tai huonoilla valoilla. Pienessä kokonaistekstimäärässä on se hyvä puoli, että kaksikielisyys ei häiritse, sillä kunkin kokema ”väärä” kieli menee taittopalana, koristeena, eikä synny tunnetta, että kaksikielisyys syö kirjan arvokasta sivumäärää. Esillä on tavalliselle luonnonkulkijalle tuttuja lajeja, kuten haarapääsky, kyhmyjoutsen tai sinisorsa. Teos kertoo, että Suomea voi pitää pikkunisäkästutkimuksen kärkimaana maailmassa, mikä myös näkyy tekstisivujen tietomäärissä. Konsepti on näissä sama, ja hänelle ilmeisen sopiva: näyttävästi albumimaisia kauniita kuvia, hyvin vähän tekstiä, ruotsiksi sekä suomeksi. Perhosista on pieni väläys, neljä päiväperhosta ja kaksi kiitäjää. Paljastuu monta asiaa, joita lukija ei ole todennäköisesti tiennyt. Kun kirjan saa käteensä, ongelma on, että se ei tunnu oikealta kirjalta vaan kirjaselta. Lyhyesti todettuna; tämä on hyvä tietoteos. Tämä(kin) kirja saa pohjanmaalaisen saariston näyttämään kiinnostavalta, sen verran kaunista siellä kuvista päätellen on. Entä miksi metsäsopuleista vain neljännes on uroksia. Kaikkiaan kuvia on noin 90. Kun laskee, näistä kertyy yhteensä kuitenkin vain noin 70 kuvaa. Tai että päästäiset selvitäkseen talvesta, pienenevät talven ajaksi, selkäranka lyhenee, ja kallo kutistuu. LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 13. Kirja on visuaalisesti rauhallinen, ja niin kuvankäsittely, taitto kuin painaminen ovat kunnossa. Yllättäen esitellään papukaija, häkkilintukarkuri kauluskaija. Artikkelien sekameteliin kuitenkin tottuu, ja teksteistä löytyy paljon kiinnostavaa tietoa. Toisinaan niissä on kuvatekstejä, mutta kovin usein ei. Tärkeässä roolissa ovat eri vuodenaikoina merelliset maisemat, myös talvella, mutta kirja on luontevasti kesään painottuva
Vastaavasti 50fps kuvataajuudella suljinaika on 1/100s ja niin edelleen. Eräs selkein hyöty Cinema EOS -kameroissa verrattuna EOS -hybridikameroihin on sisäänrakennetut harmaasuotimet: EOS C80:ssä on 2, 4 tai 6 aukkoa sekä laajennettuna lisäksi 8 ja 10 aukkoa himmentävä sisäinen harmaasuodin, jota voidaan hallita kätevästi kameran kyljessä olevilla painikkeilla. EOS C80:ssä on valmistajan hybridikameroista tuttu Dual Pixel CMOS II -automaattitarkennus. C anon julkaisi viime vuoden syyskuussa EOS C80 -elokuvakameran Cinema EOS -sarjan kevyempään päätyyn (6500 €:n hintaluokkaan). Näin kameralla toimiminen on joustavasti mahdollista erilaisissa valaistusoloissa ilman, että kuvaussuureita tarvitsee muuttaa tilanteeseen optimoiduista. Tämä pätee etenkin, jos käytetään logaritmisia gammaprofiileja (Canonilla Clog2 ja Clog3) tai HDR -kuvausasetuksia. EOS C80 – ja Cinema EOS -kamerat ylipäätään – erottuvat selkeimmin valmistajan still-/video-hybridikameroista muototekijältään. Niiden muoto, ominaisuudet ja hallintapainikkeet poikkeavat selkeästi peilittömistä järjestelmäkameroista, mikä vaikuttaa paitsi käytännön kuvausotteeseen – miten kameraa pidellään – mutta myös teknisiin periaatteisiin. EOS C80:n kuvaussuureet ( kuvataajuus, suljinaika ja -aukko sekä ISO -herkkyys) perustuvat oletuksena suljinkulmaan: kuvaaja säätää kuvaussuureista periaatteessa vain kuvataajuutta ja ISO -arvoa, sekä asettaa suljinaukolla aiheeseen sopivan syvyysterävyyden. Oikeiden kuvausotteiden omaksuminen ja kameran ammattimainen liikuttelu ovatkin eräs selkeimmistä tekijöistä, jolla parantaa videokuvan laatua. Vastaavasti kamera käyttää suurikokoista akkua, joka on avoimesti esillä ja siten helposti vaihdettavissa kameran takapuolella. Kamerassa on aktiivinen jäähdytys, eli puhallin ilman sisäänmenoja ulostuloaukkoineen, joiden ansiosta kamera ei lämpene liikaa pitkäkestoisemmassakaan kuvaussessiossa – ja siksi videoklipin mittaa rajoittaa lähinnä tallennusmedian koko. VÄLINEKOKEILUT Teksti ja kuva: Hannu Mällinen TÄYSIKENNOINEN ELOKUVAKAMERA JA KENTIES TERÄVIN ZOOM-OBJEKTIIVI KOSKAAN Kokeilussa Canon EOS C80 ja RF 70-200mm F2.8 L IS USM Z EOS C80:ssä on kaksi UHS II SD -muistikorttipaikkaa, jotka ovat vaihdettavissa kameran etupuolen suuntaan. EOS C80 on muototekijältään samankaltainen aiemman EOS C70 -kameran kanssa, mutta siinä missä C70:n kenno oli 4K Super 35mm -kokoinen (noin 1,5 polttovälikerroin), C80 pohjaa täyden kinokoon 6K-kennoon. Suljinkulma, joka asetus tavanomaisimmin on 180?, määrittää kuvataajuuden perusteella suljinajan: kuvataajuudella 25fps ja 180 asteen suljinkulmalla suljinaika on ”kaksinkertainen”, eli 1/50s. Siinä, missä still-maailmassa automaattitarkennuksen tulee olla mahdolX 14 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. miten puhelinta pidetään sillä kuvatessa). Kennon erikoisuus on kolmiportainen perusISO ( ISO 800, 3200 ja 12 800), joka tarkoittaa sitä, että parasta ja kohinattominta videokuvaa voidaan saavuttaa näillä ISO -arvoilla. Hybridikamerat voivat olla suunniteltuja still tai video edellä, mikä määrittää niiden käyttölogiikkaa, mutta Cinema EOS -elokuvakamerat ovat kaikki täysiverisiä videokameroita. Kameran mukana tulee sen päälle lisävarusteluistiin kiinnittyvä lisäkahva, josta kameraa käytettäessä sen hallinta on paitsi helpompaa, mutta myös liikuttelu eli kamera-ajot sulavampia verrattuna siihen, että kameraa esimerkiksi pitelisi sen reunoista kaksin käsin (vrt. Jos valittu kuvataajuus määrittää suljinajan, valittu ISO -arvo on kuvanlaadun optimoinnin vuoksi jokin kolmiportaisista perusISO ista, ja kyseisessä kuvausaiheessa halutaan käyttää vakiona suurta suljinaukkoa lyhyen syvyysterävyyden ja pehmeän taustatoiston vuoksi, niin mitä kuvaajalle jää jäljelle erilaisissa valaistusoloissa (kirkas aurinkoinen päivä tai hämärä sisätila) toimimiseksi
Erotuksena Canonin jo useamman vuoden markkinoilla olleesta RF 70–200mm F2.8 L IS USM -objektiivista, uusi Z-malli perustuu sisäiseen zoomiin eli objektiivin fyysinen pituus ei muutu polttovälin mukana – ominaisuus on tuttu Canonin useista aiemmista 70–200-millisistä L-sarjan objektiiveista. Hintaluokka 3600 € Lumix S 1 IIEversiossa on tavanomaisempi 24 MP kinokoon BSI CMOS kenno ( S 5 ll-mallien tapaan). 15 cm. Kuvausnopeus yltää arvoon 30 k/s. Niinpä merkityksellisemmät valintaseikat objektiivien välillä ovatkin se, että Z-malli on yhteensopiva telejatkeiden kanssa, sekä se, että Z-mallissa on videokäyttöön räätälöityjä ominaisuuksia. Paino 507 g. Rungossa on 1 , 5 sekunnin esipuskurointi yllättäviä tilanteita auttamaan. sen haitan havainnointiin piti RAW -konvertterissa tutkia kuvaa reilulla suurennoksella. Lähin tarkennusetäisyys 1 , 5 m. Kyseessä on video edellä suunniteltu erittäin terävä telezoom-objektiivi, joka on Canon-erikoisuutena saatavilla mustana ja valkoisena versiona. Kokeilin RF 70–200mm F2.8 Z -objektiivia RF 2X-telejatkeen kanssa, jolloin objektiivi on tehollisesti 140–400 mm F5.6. Myös tässä rungossa on 1 , 5 s esipuskurointi. Tätä tukevat myös monet riippumattomat arviot, mutta käytännön tilanteissa objektiivit ovat kumpikin niin korkeatasoisia, että eroja on vaikea saada näkyviksi. Toinen merkittävä ero objektiivien välillä on se, että alkuperäinen RF 70–200-millinen on suunniteltu mahdollisimman kompaktiksi, josta syystä sen takalinssi on niin lähellä bajonettikiinnitystä, ettei telejatkeiden käyttö ole mahdollista. Z-malli on toisaalta myös oleellisesti kalliimpi hankintahinnaltaan (n. LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 15. 3 Di III-A VC VXD lähiaikoina RF-S ja Z bajonetin (ennestään E ja X). 3 900 €), mikä myös vaikuttaa yhtälöön objektiivien välillä. Tamron on julkistanut tuovansa APS-C koon zoomiinsa 18 – 300 mm f 3 . Hintaluokka 330 €. EOS C80:llä voidaan kuvata MP 4-formaateissa ylinäytteistettyä 10-bittistä 4K 4:2:2-videota, joka on usein hyvä kompromissi tiedostokoon, parhaan kuvanlaadun ja helpon editoitavuuden välillä. 3 100 € vs. Videopuolta on ajateltu myös muussa objektiivin hallinnassa, ja siten esimerkiksi aukkoa voidaan halutessa säätää portaattomasti ja pehmeästi iris-säätörenkaan avulla. C80:n tarkennusnopeus on mukautettava ja oletuksena verkkaisen pehmeästi liikkuva. Canonilta kerrotaan, että uusi Z-malli on vielä terävämpi ja nopeampi. Canon RF 70–200mm F2.8 L IS USM Z RF 70–200mm F2.8 L:n ” Z-malli” julkaistiin viime vuoden loppupuolella. Sonyltä on tullut uuteen polttoväliluokkaan valovoimainen telezoom 50 – 150 mm f 2 GM. Tyypillisesti etenkin 2X -telejatke vaikuttaa parhaidenkin teleobjektiivien kuvanlaatuun ja tarkennusnopeuteen selkeän laskevasti, ja sitä vasten RF 70–200mm Z suoriutui todella hyvin – tarkennusnopeus riitti mainiosti hätäisempiinkin tilanteisiin, ja kuvanlaadulliOBJEKTIIVIT Canon RF 75 – 300 mm f 4 – 5 . Myös video-ominaisuudet ovat uudistuneet. Uusi Z-versio sen sijaan on muototekijältään pitempi ja yhteensopiva Canonin RF -telejatkeiden kanssa – tämä lisää oleellisesti objektiivin monikäyttöisyyttä ja moni on ominaisuutta varmasti kaivannut. Hintaluokka 2900 €. RF 70–200mm Z tukee Canonin moottorizoomia (Power Zoom-adapterit PZ -E2 ja PZ -E2B), joka on objektiivin kylkeen liitettävä lisälaite erityisesti videokäyttöön. Lähin tarkennus laajakulmapäässä 15 cm (puolimakro 1 : 2 ). 5 – 6 . lisimman responsiivinen ja nopea, videota kuvatessa tarkennus ei useimmissa tilanteissa nimenomaan saa hypätä salamannopeasti kohteeseen, vaan tarkennuksen siirto pitää olla pehmeää, jotta se näyttää videolla miellyttävältä. Kiitokset testilaitelainasta ja kokeilun mahdollistamisesta Canon Suomelle. 6 on vastaavasta EFsarjalaisesta periytyvä edullisen luokan telezoom. Z-malli vie enemmän tilaa kameralaukussa, mutta objektiivit painavat käytännössä saman verran. Hinta-arvio 600 – 700 €. EOS C80 tallentaa sisäisesti lukuisia eri videoformaatteja, kuten 12-bittinen Cinema RAW Light (rajoittuen 6K 30p:hen) ja uudet MP 4-pohjaiset XF AVC S ja XF HEVC S. 50 mm polttovälillä lähin tarkennus on 40 cm ja telepäässä 74 cm. n. Tarkennusjärjestelmä tukee monipuolisesti kohteentunnistusta (ihmisen ja eläinten silmät, kasvot, pää ja vartalo), ja tunnistaa ja tarvittaessa seuraa esimerkiksi kohteen silmää pätevästi. Objektiivin pituus on 20 cm, ja paino 1340 g. Hintaluokka 4600 €. Kuljetusasennossa objektiivin pituus on n . VÄLINEUUTUUDET LUONTOKUVAAJAN TEKNIIKKAA JA TARVIKKEITA Toimittanut: Vesa-Pekka Peräkylä RUNGOT Panasonic Lumix S 1 II :ssa on 24 MP uusi osittain pinottu kinokoon kenno. Tarkennusnopeus riittää a 9 IIIrungon 120 k/s-moodiin. Alkuperäinen RF 70–200mm F2.8 L on reunasta reunaan todella terävä ja nopea tarkentaja. Kuvausnopeus on jopa 70 k/s (mekaanisena 10 k/s)
Jos kuva sai yhdenkin tuomarin puollon, siitä tuli semifinalisti. Kilpailusarjoja oli viime vuoden tapaan yhdeksän, vaihtuvana sarjana oli nyt Portfoliot (edellisvuonna Mustavalkoiset). Portfolio-sarjaan sai ladata 4–6 kuvan kokonaisuuden. Näistä yksittäiskuvia oli 1099 ja portfoliokuvia 411 (78 port foliossa) Tähän lehden galleriaan on poimittu näyte sellaisista semifinalistikuvista, jotka eivät yltäneet aivan loppusuoralle eli finalistiksi asti. Kuvia pääsi semifinaaliin 1510. Kuvaajien määrä oli 735 (edellisvuonna 774). Kilpailukuvien määrä suosituimmuusjärjestyksessä: Toimittaneet: Esa Mälkönen ja Kaija Keskinen Kuvavalinta: Jukka Aalto VUODEN LUONTOKUVA 2025 semifinalisteja Sarja 2025 2024 Linnut 3 109 3 365 Maisemat 1 720 1 677 Luonnon yksityiskohdat ja muodot 1 386 1 289 Portfoliot (266 kpl) 1 363 Muut eläimet 1 305 1 306 Kasvit ja sienet 1 131 1 165 Nisäkkäät 1 004 1 054 Ihminen ja luonto 668 757 Nuoret, alle 18v 347 360 c Verkon helminauha · Luonnon yksityiskohdat ja muodot · Reijo Helaakoski 16 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Linnut-sarja oli jälleen selvästi suosituin, ja Maisemat-sarja kakkonen. Edellisvuoden tapaan 58 % kuvaajista (426) onnistui saamaan kuvan (tai portfolion) semifinaaliin. Tuomarointi eteni siten, että ensin tuomarit (4) kävivät itsenäisesti omissa oloissaan muutaman viikon ajan kuvia läpi ja kukin sai puoltaa jokaisesta sarjasta useampaa kymmentä kuvaa jatkoon. V uoden Luontokuva -kilpailuun ladattiin tänä vuonna 12 033 kuvaa (edellisvuonna 12116). Vuoden Luontokuva 2025 ja muut palkitut julkistetaan Vuoden Luontokuva -gaalassa elokuvateatteri Bio Rexissä Helsingin Lasipalatsissa (Mannerheimintie 22–24) lauantaina 25.10.2025
d Raate · Kasvit ja sienet · Merja Kiviluoma c Männyn oksalla · Nuoret · Joel Karnio b Usvaverkko · Maisemat · Maiju Niemelä LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 17
d Sininen uni · Maisemat · Jarno Artika b Päivälepo · Muut eläimet · Tapani Alhosaari d Sienen tatuointi · Kasvit ja sienet · Jorma Vahala semifinalisteja VUODEN LUONTOKUVA 2025 18 · LUONTOKUVA · 3 / 2025
c Kunkku päivystää · Linnut · Jarkko Lankinen c Metsäkauris · Nisäkkäät · Matti Rauvala d Kietoutuneet · Kasvit ja sienet · Juuli Salo d Sinisilmä · Nuoret · Anton Hagman a Jäälintu · Luonnon yksityiskohdat ja muodot · Henrik Schultz LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 19
semifinalisteja VUODEN LUONTOKUVA 2024 d Ritakoski · Maisemat · Pertti Turunen c Talven tunnelma · Nuoret · Joel Karnio Hiljaisuus · Ihminen ja luonto · Vesa Greis 20 · LUONTOKUVA · 3 / 2025
d Tulossa · Nisäkkäät · Mika Honkalinna c –35 astetta · Portfoliot · Markku Paananen LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 21
H einäkuussa 2021 istuin mökin terassilla lämpimässä kesäauringossa Luostolla. Käyttäen apuna digitaalisia kartta-aineistoja sekä uusia että historiallisia ilmakuvia kolmiomittasin Mikkolan valokuvia karttoihin ja ilmakuviin vertaamalla niiden todennäköisimmän kuvauspaikan. Erkki Mikkolan vuosina 1929–1934 ottamat panoraamavalokuvat pohjoisesta olivat saaneet jakamattoman huomioni. Samana syksynä hain Koneen säätiöltä kolmen vuoden apurahaa 100 valokuvan toistamiseen Mikkolan aineistosta. Mikkola teki säntillistä työtä ja merkitsi kuvauspaikkansa kaikkien valokuvien yhteyteen, joten hänen jäljilleen oli nopea päästä. Olin aivan varma, että minun oli päästävä katsomaan, miten nämä maisemat olivat muuttuneen meidän päiviimme. Kännykän näytöltä vertasin Mikkolan kuvia edessäni avautuvaan maisemaan ja yksittäisten puiden, kivien, tunturien ja vesistöjen avulla päättelin, mikä oli täsmälleen oikea kohta. Lähdin maastoon ja metodi toimi hämmästyttävän tarkasti. OSINT on Ukrainassa riehuvan sodan tutuksi tekemä termi. Se tulee sanoista Open Source Intelligence eli avointen lähteiden tiedustelu. Hankkeeni 100 vuotta ilmastonmuutosta pohjoisessa luonnossamme sai Koneen Säätiöltä kaksi vuotta ja syksyllä 2023 Suomen kulttuurirahastolta kolmannen vuoden rahoituksen. Arvioisin, että keskimäärin onnistuin paikantamaan kuvauskohteen etukäteen 25 metrin tai pienemmälle etäisyydelle todellisesta kuvauspaikasta. Kansalliskirjaston ylläpitämä ja kehittämä palvelu finna.fi oli juuri julkaissut satojatuhansia arkistojen, kirjastojen ja museoiden digitioimia vanhoja valokuvia kaikkien katsottavaksi. Näin, miten muuttohaukka kauhoi korkealla tunturin yllä. Teksti: Antti Haataja · Kuvat: Antti Haataja ja Erkki Mikkola 100 VUOTTA ILMASTONMUUTOSTA 22 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Mikkola kuului valtion geologiseen toimikuntaan ja työ vei hänet muiden aikansa geologien tapaan kartoittamaan pohjoisen maaperää ja sen luonnonvaroja. Tuntui oudolta ja jännittävältä seistä täsmälleen samassa kohdassa, missä toinen valokuvaaja vuosisata sitten tutki maisemaa. Hän kiersi työssään Kolilta Tenolle Aavasaksalta Nuortille. Seurasin, kun lintu hävisi rakan taakse, ja käänsin katseeni takaisin läppärin näytölle. Erkki Mikkola oli maantieteilijä ja geologi, josta tuli valokuvaaja työnsä seurauksena. Läppärini näytölle toinen toisensa perään avautuneet noin 500 korkealaatuista ja laadukkaasti digitoitua panoraamavalokuvaa pohjoisesta maisemasta sadan vuoden takaa häkellyttivät. Mikkola oli valokuvannut pohjoisen matkoillaan jo aiemmin 1920-luvulla ison formaatin laakafilmikameroilla, mutta vuonna 1929 hänelle ilmeisesti lahjoitettiin Kodakin pyörähtävällä objektiivilla varustettu kamera, joka kuvasi 9 × 27muotoisia laajoja panoraamavalokuvia. Ne veivät minut suoraan aikaan, jolloin Suomessa vielä oli oikeita erämaita ja Mikkola oli käynyt niistä lähes kaikissa
Kuvissa näkyy myös raju jäkälän katoaminen sekä varpuuntumisen lisääntyminen. LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 23. Antti Haataja 2024 . Yhtenäinen mäntymetsä alkaa muodostua Pallastuntureiden ja Ounas tuntureiden väliselle ylängölle. d Pahakuru, Enontekiö. Nämä männyt ovat saaneet alkunsa jo muutama vuosikymmen sitten. Erkki Mikkola 1932 , Kansatieteen kuvakokoelma Museovirasto
Antti Haataja 2023 . 24 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Rinne lohkareelle viettää 20–25 astetta jyrkkänä soraisena varvikkona. Opin tuntemaan, että me ihmiset sadan vuoden kahta puolen olemme aika samanlaisia: mikä minusta näytti kartalta arvioimaani paikkaan saavuttaessa ympäristön puoleensa vetävimmältä paikalta, oli sitä usein ollut myös Mikkolan mielestä. Toisinaan Mikkola kiipesi korkealle puuhun kameransa kanssa tai seisoi pystyjyrkän kallion alla rakka kivikossa. Seuraavan sadan vuoden aikana monet Suomen tuntureista lakkaavat olemasta tuntureita, sillä niiden laet peittyvät metsään. Projektin edetessä laajensin aineiston myös muihin aikansa valokuvaajiin, laajensin alueen Norjaan ja valikoidusti eteläisempään Suomeen ja käytin myös aikaisemmin 2010-luvulla kuvaamaani aineistoa. Suomen tunnetuimman vaellusreitin HettaPallaksen pohjoisosassa Pyhäkeron huipputasanteella 680 metrin korkeudessa kasvaa viimeisen viiden vuoden aikana sinne levittäytyneitä mäntyjä. Joissain paikoissa kuvasin Mikkolan jalustanpaikat suosiolla droonilla kuvauspaikan vaarallisuuden vuoksi. Esimerkiksi nuoria alle 10 ikävuoden männyntaimia on joka paikassa tunturialueilla. Kolmen vuoden aikana valokuvasin uudelleen kaksisataa vanhaa valokuvaa täsmälleen niiltä samoilta sijoilta, joista kuvaajat sata vuotta sitten olivat ne ottaneet. Sata vuotta sitten Kitisen Kylmäsuvannon yläpäässä ollut kivi paasi sijaitsee nykyään keskiyön auringossa kuvaamassani kuvassa kaksi sataa metriä kuvan reunasta vasemmalle ja 30 metriä Porttipahdan tekojärven pinnan alla. On mainittava, että työturvallisuus 1930-lu vulla ei vastannut käsitystämme siitä tänään. Muutos viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut vailla parempaa tiedossani olevaa sanaa järkyttävä. Maisemat olivat kadonneet, ekosysteemejä oli rankasti muutettu, teolliset infrastruktuurihankkeet olivat hävittäneet tai täysin muuttaneet monien kuvauspaikkojen luonteen ja ilmastonmuutoksen merkit olivat jokaisessa kuvassa. Otsamo-tunturilla Inarissa mäntyraja on noussut 150 metriä vuosien 1933–2023 välisenä aikana. Erkki Mikkola 1929 , Kansatieteen kuvakokoelma Museovirasto. Metsittyminen on voimakasta kaikkialla enkä tarkoita tällä metsien komistumista tai muuttuc Porttipahta, Sodankylä. Kevon luonnonpuiston etelärajalla Ruohtergielastunturin satulassa kasvaa männyntaimia 460 metrin korkeudessa samalla tavalla kuin Kahcâväärillä Muotkatunturin puolella. Ilmastonmuutoksen ja luontokadon valtavaa voimaa näkyi aivan kaikkialla. Esimerkiksi Kevonkanjonin Mikkola kuvasi suoraan Kevonseinän korkeimman monikymmenmetrisen pystysuoran jyrkänteen reunimmaisen lohkareen päältä. Järkytys on paras ja ehkä ainoa sana kuvaamaan, mitä tunsin heidän jalanjäljissään
mista jylhemmiksi tai vanhemmiksi vaan tihentymistä. Otin oman kuvani droonilla noin 10 metriä Mikkolaa edempänä tuon koivun latvuston sisältä. Esimerkiksi Kevon luonnonpuiston ja Urho Kekkosen kansallispuiston itäisillä ja erämaisimpien osien kuivilla tunturija mäntykankailla ennen valkoisena hohkaneista jäkälistä on jäljellä enää porojen aiheuttaman eroosion jättämät ka lu tut laikut, joissa jäkälää on muutaman millin verran. Erkki Mikkola 1933 , Kansatieteen kuvakokoelma Museovirasto. Jäkäläkato on totaalista koko poronhoitoalueel la ja esimerkiksi avotunturialueilla poronhoito on aiheuttanut suoranaista eroosiota: voimakkaan ylilaidunnuksen alla karut tunturit ikään kuin aavikoituvat. Mikkolan aikana koko pohjoinen oli paksun jäkälän vallassa alueilla, jotka ovat jäkälälle suotuisia. heinäkuuta 2024. elokuuta Pentti Eskola kuvasi pienen kurun Rautuvaarassa Enontekiöllä 620 metrin korkeudella – valokuvassa näkyy, miten kurussa on runsaasti lunta. Ilmastonmuutos hävittää jäätiköt, lumenviipymät ja niiden muodostamat ekosysteemit. Tänään poronhoito on hävittänyt jäkälän aivan kaikkialta. Antti Haataja 2023 . Eroosion muodostamat hiekkatörmät jokien varsilla ja rakkakivikot tuntureilla peittyvät sammaleeseen ja varpuihin – edelliset nopeammin ja jälkimmäiset hitaasti mutta varmasti. Satelliittikuvat paljastavat, että 27. LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 25. 1960luvulle saakka toiminut ja kulttuuripe rintökohteena nykyisin ylläpidetty poroerotus Lemmenjoen kansallis puistossa. Tämä näkyy vesistöjen äärellä ja muun muassa jokivarret kasvavat umpeen ja rehevöityvät. Minä kuvasin saman kurun yli kuukautta aikaisemmin vuodenkierrossa 9. Urho Kekkosen kansallispuistossa Kiilopään lähialueet olivat 1920-luvulla avaraa ja väljää metsää, mutta nyt alueen metsät ovat nuorten paljon tiheämmin kasvavien mäntyjen kansoittamia. Vuonna 1906 tarkalleen 14. Erityisesti tunturit ja suot peittyvät varpukasveihin. Mikkola otti kuvan kiipeämällä petä jään. Kevon luonnonpuistoon johtavalla Luomusharjulla kasvoi sata vuotta sitten vyötärön mittaista koivua ja harjulta oli rajoittamaton näkymä, mutta nyt koivumetsä kasvaa yli viiden metrin mittaisena ja harjulta on vain muutamasta kohdasta tarkasti rajautunut näkymä ympäristöönsä. heinäkuuta 2024 mennessä kuru oli kokonaan lumeton. Suuri koivu kasvoi sittemmin Mikkolan kuvauspuun eteen. Kesä 2024 oli kuumin vähintään kahteentuhanteen vuoteen pohjoisessa. Rakkakivikoiden peittymistä voi seurata esimerkiksi Pyhätunturin ja Ylläksen alueen kuruissa. Kuvaparista voi arvioida, että kesällä 2024 otetussa kuvassa lunta on karkeasti kolmasosa vuoden 1906 valokuvasta. Ilmiötä kutsutaan yleisesti tieteessä ’arctic greening’ ja ’shrubification’. Vuosien 1906 ja 2018 välillä, jolloin Väinö Tanne ja minä d Sallivaara, Inari. Pohjoinen pusikoituu ja rehevöityy
Lumen katoamista aikaisemmin ja nopeammin seuraa kuivuus, kun sulamisvettä ei enää olekaan kuumina kesäkuukausina. Erkki Mikkolan 1932 ja minun 2023 kuvaamista kuvista voi päätellä, että tällä välillä ihminen hakkasi Kolin vaarajaksolla kasvaneita lehtipuumetsiä ja istutti niiden tilalle kuusia. Kesien 2023 ja 2024 ennätykselliset lämpösummat tulevat varmasti näkymään lähivuosina koko Suomessa mutta erityisesti pohjoisessa, joka lämpenee nopeimmin koko maailmassa. Keväällä 2025, jälleen poikkeuksellisen lämpimän talven jälkeen, lumet sulivat aikaisin ja on ollut kuivaa. Monet ovat varmasti lukeneet, miten ilmastonmuutoksen vauhdittamina kirjanpainajat uhkaavat hävittää Kolin kuuset – tai ainakin sellaisella on spekuloitu. Metsäteollisuus, vesivoimarakentaminen, lomarakentaminen jopa retkeily ulottuvat kaikkialle. 26 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Pidin telttaa Tenon Yläkönkään kauniilla harjulla kesäja heinäkuussa 2024 kuvatessani Utsjoella ja kylvin joka päivä ihanan lämpimässä Yläkönkäässä hellepäivien kuumentaessa ilman ja veden viikosta toiseen. T.I. Näin on toimittu Suomessa laajasti, sillä kuusta on arvostettu enemmän metsäteollisuuskäytössä. Antti Haataja 2024 . Nyt lajien katoaminen Suomesta on aivan varmaa, eikä mitään ole tehtävissä. Mikä minusta oli ihanaa, oli lohelle karmeaa. Kun 2010–2018 valokuvasin teostani Pohjoinen näissä samoissa maisemissa naalin, tunturipöllön ja Tenon lohen katoaminen häämöttivät horisontissa. Haatajan 1923 ja minun juhannuksen 2011 jälkeen Haltilta kohti pohjoista ottamat kuvat näyttävät, miten lumen peittämä pinta-ala kivisillä tunturiylängöillä supistuu. Eikä tässä todellakaan ole kaikki, sillä en ole käsitellyt toista puolta eli ihmisen aiheuttamaa luontokatoa lainkaan. Mänty on ilmastonmuutoksen etureunassa etenevä eräs nopeimmin muutoksesta hyötyvä kasvilaji. Kuivuus heikentää kuusien kuntoa ja entisestään altistaa puut kirjanpainajatuhoille. Kolin metsät ovat nuoria ja monoviljeltyjä, eli niistä puuttuu moni-ikäisyyden sekä monilajisuuden tuoma resilienssi ilmastonmuutosta ja sen seurauksia vastaan. On ollut sensaatiomaista ja kauheaa huomata, miten nopeasti mänty on levittäytynyt kaikkialla Suomen tunturialueilla vain yhdessä vuosikymmenessä. Tuulivoimarakentaminen tulee näkymään useissa valokuvissa lähitulevaisuudessa mukaan lukien pohjoisen kaikkein syrjäisimmät seudut kuten Rásttigáisán ylänkö Tenon takana Finnmarkissa ja Tuntsan/Värriön suunta syrjäisimmässä Sallassa, jossa metsien laajamittaiset hakkuut, suoranainen maanpinnan tuhoaminen ”uudistusmielessä” ja koskien perkaaminen ovat hävittäneet lähes kaiken niistä erämaista, jotka Mikkola sata vuotta sitten tallensi. Mietin usein, miten näin paljon on voinut tapahtua näin nopeasti. kaikki, mihin nämä lajit ovat sopeutuneet, tulee muuttumaan. Luontokato ja ilmastonmuutos lyövät kättä kansallismaisemassamme. Ilmakehän lisääntynyt hiilidioksidi, kasvanut lämpösumma ja vesien rehevöityminen ihmisen maankäytön seurauk sena nopeuttavat ja voimistavat kasvua. Tarina on rikkaampi vanhojen kuvien valossa. Pentti Eskola 1906 , Geologian tutkimuskeskus. Tukholman yliopiston resilienssija kestävyystieteen tutkimuskeskus määrittelee planetaariset kuvasimme Sydbreenin jäätikön Lyngsdalenissa Tromssassa, jäätikkö vetäytyi 1,2 km ja kutistui ainakin 30 korkeusmetriä kuvistamme arvioiden. Samalla luotiin oivalliset olosuhteet kirjanpainajille. Iloiset uutiset naalien paluusta Suomen pesimälajistoon antavat perusteetonta toivoa, koska d Palojoki, Enontekiö Vesistöjen rannat vihertyvät, koska tulvat ja niiden muodostama eroosio vähenee lumien sulaessa ”paikoilleen” talvien leudontuessa
Olen jo nähnyt, miten luonto on muuttunut sadassa vuodessa ja nyt haluan nähdä sadan vuoden päähän tulevaisuuteen. Mikkola kulki ja kuvasi valjastamattomia suuria lohijokia ja pieniä erämaita halkovia virtoja pitkin ja patikoi halki rakentamattomien seutujen. Käsittelemäni aiheet ovat valtavia, ja monimutkaisia, mutta kehotan kaikkia teitä tarttumaan niihin pelkäämättä epäonnistumista. Erkki Mikkola 1933 , Kansatieteen kuvakokoelma Museovirasto. Myöhemmin se ennal listettiin luonnontilaan, mutta ennallistaminen tehtiin usein huonosti ja alkuperäinen jokiuoma on nyt jotain muuta. Minä matkaan mustia pikiteitä halki loputtomien hakkuiden kuvaamaan apaattisesti virtaavia järviksi kesytettyjä koskia, maisemia, jotka ovat kadonneet puiden taakse, kaluttuja kankaita, pusikoituvia tai eroosion runtelemia tunturinummia ja hiljaiseksi vaiennettujen erämaiden rippeitä. Paikkaa on vaikea tunnistaa samaksi, koska jokiuomaa on voimakkaasti muokattu kuvien välillä. Koska elinympäristöjen eheys on merkittävä tekijä kyvyssä puskuroida ilmastonmuutoksen ja luontokadon vaikutuksia, toiminnallinen monimuotoisuus on seuraavan sadan vuoden aikana vastattava kysymys. Näin on menetetty esi merkiksi valtavat määrät raakkuja, raakkujokia ja virtavesien kaloja. Ensin se perattiin uittoa varten Mikkolan jälkeen. LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 27. Kaikkein eniten olen Mikkolalle ja hänen aikalaisilleen kateellinen käyttämiemme kulkupelien eroista. 1930-luvulla Pohjois-Suomi oli parhaiten saavutettavissa veneellä vesireittejä pitkin. Poronhoidon myötä Suomeen on luotu yli 120 000 neliökilometrin kokoinen alue, josta pohjoisten havumetsien avainlaji metsäpeura on tapettu geneettiseen sekä toiminnalliseen sukupuuttoon ja kaikki suurpedot toiminnalliseen sukupuuttoon. Antti Haataja 2024 . Lopuksi haluan vielä pukea konkretiaksi Mikkolan ja meidän aikakautemme eroavaisuuden. Kahdesti. Yksi on elinympäristön eheys, joka sisältää sekä geneettisen että toiminnallisen monimuotoisuuden. Tuota kysymyksenasettelua Koneen Säätiö ja Alfred Kordelinin säätiö rahoittavat jatkohankkeessani ’Seuraavat 100 vuotta ilmastonmuutosta’. Millainen tulevaisuutemme on, jos jatkamme nykyistä kehitystä tai vaihtoehtoisesti millainen tulevaisuutemme voisi olla, jos huomioimme planetaariset rajat. Tällainen tila on vallinnut vasta 100 vuotta, eikä sen seurauksia pohjoisen metsäluontoomme tunneta tarkasti. c Naruskajoen Siekaköngäs, Salla. rajat, joiden sisällä ihmiskunta voi jatkaa elämäänsä nykyisellään. Niitä on yhdeksän
tykkäämme sitten söpöistä, kauniista, hauskoista, hirviömäisistä tai eriskummallisista. Minä pidän niistä kaikista. Niinpä valitsin muodonvaihdoksen kirjani aiheeksi. Keskellä nähdään aikuisen värien kehittyminen yhden vuorokauden aikana ja oikealla paritteleva pari. Hyönteisistä voimme jokainen löytää suosikkimme, Teksti ja kuvat: Sami Karjalainen Hyönteiset ovat kiehtovia ja monimuotoisia, ja niillä on erityinen kyky muuttaa muotoaan. Suurin osa hyönteislajeista – ja eläinlajeista – käy läpi täydellisen muodonvaihdoksen, johon kuuluu kaikki edellä mainitut neljä vaihetta: muna, toukka, kotelo ja aikuinen. Täydellisen muodonvaihdoksen kautta kehittyvät muun muassa kovakuoriaiset, pistiäiset, kärpäset ja perhoset. Hyönteisten maailma on loputon aarreaitta, inspiraation lähde, taidetta, muotia ja taitoa jos osaa katsoa oikealla silmällä. Monimuotoiset hyönteiset Yritän kirjoillani levittää positiivista eli realistista kuvaa hyönteisistä. Laji elää muna ja toukkavaiheensa lehtikäärön suojissa. a Koivunkäärökärsäkkään kehitysvaiheet munasta aikuiseksi. MUOTOAAN MUUTTAVAT HYÖNTEISET H yönteisillä on medioissa kiusankappaleiden rooli, siitäkin huolimatta, että ne ovat keskeinen osa luonnon monimuotoisuutta. Koska suurimmalla osalla hyönteisistä on täydellinen muodonvaihdos ja koska suurin osa eläimistä on hyönteisiä, on täydellinen muodonvaihdos yleisin eläinten tapa kehittyä. Muodonvaihdoksia ihmettelemässä, Sami Karjalainen, Tammi 2025 28 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Vasemmalla on muna, kaikki kolme toukkaastetta ja kotelo yhtenäisessä mittakaavassa. Vuonna 2022 vouhotettiin ruumiinaukkoihin tunkeutuvasta perhossääskestä, vaikkei Suomesta tunneta ainuttakaan tällaista tapausta. Hyönteisillä pelottelu saa huvittaviakin muotoja. Kaikista hämmästyttävin asia hyönteisten elämässä on muodonvaihdos, metamorfoosi eli se, kuinka hyönteiset muuttavat muotoaan kehittyessään munasta toukaksi, toukasta koteloksi ja edelleen aikuiseksi hyönteiseksi. Loppuvuonna 2023 yksittäinen vahingossa Suomeen kulkeutunut torakka ylitti suurimpien medioiden julkaisukynnyksen, vaikkei löytö ollut millään lailla merkityksellinen
LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 29. Useimmat selviävät täällä kylmän talven yli, mutta tyypillisesti kullakin lajilla on vain yksi kehitysvaihe, jossa talvehtiminen onnistuu. Tämä toteutuu hyvin esimerkiksi niillä perhosilla, joiden toukat syövät kasveja ja aikuiset imevät mettä. Vähittäisessä muodonvaihdoksessa toukka muuttuu nahanluontien myötä yhä enemmän aikuisen kaltaiseksi. Täydellinen muodonvaihdos on kehittynyt vähittäisestä muodonvaihdoksesta ja on evoluution menestystarina. Hyönteiset kasvavat kokoa vain toukkina, joten toukan tärkein tehtävä on syödä. Heinäsirkat ja hepokatit talvehtivat munina, mutta okasirkat toukkina tai aikuisina. sen eri kehitysvaiheilla on omat tehtävänsä. Perhosilla se on lajista riippuen muna, toukka, kotelo tai aikuinen. Niiden aikuiset muistuttavat toukkia. Sudenkorentojen muodonvaihdos on sen sijaan vaillinainen, eivätkä toukka ja aikuinen muistuta läheisesti toisistaan. Täydellisen muodonvaihdoksen tärkeänä etuna pidetään kilpailun välttämistä: jos toukat ja aikuiset käyttävät eri ravintoa, ne eivät kilpaile samoista resursseista. Kuvasarja näyttää munasta kuoriutumisen 40 minuutin aikana. Muodonvaihdoksia kuvaamassa Muodonvaihdos tarjoaa hyönteisiä kuvaavalle valokuvaajalle aiheita, joita on kuvattu vähän tai ei ollenkaan. Aikuisen tehtävänä on lisääntyä eli löytää sopiva kumppani, jonka kanssa paritella, minkä jälkeen naaras munii. Lisäksi on olemassa pieni määrä hyönteisiä, joilta muodonvaihdos puuttuu. Täydellisen muodonvaihdokb Pihlajalta löytynyt pihlajanuijapistiäisen toukka. Vähittäisestä ja vaillinaisesta muodonvaihdoksesta puuttuu kotelovaihe, jolloin toukasta kehittyy suoraan aikuinen. Leppäkertut talvehtivat aikuisina. Kotelovaiheen etuihin kuuluu se, että toukan ei tarvitse kasvattaa siipiaihioita, vaan ne kehittyvät vasta koteloituessa. Sudenkorennoilla se on yleensä toukka, mutta pienellä osalla lajeista muna ja pienellä osalla aikuinen. Muodonvaihdos edistää erilaisiin olosuhteisiin sopeutumista, jos joku kehitysvaiheista on erityisen kestävä epäedullisia olosuhteita, kuten kylmyyttä, kuivuutta tai ravinnonpuutetta, vastaan. Näitä ovat siimahäntäiset ja kolmisukahäntäiset. Kolmisukahäntäisiin kuuluvat muun muassa sisätiloissa tavalliset sokeritoukka ja paperitoukka. Suomessa esiintyy vain kaksi siimahäntäisiin kuuluvaa lajia, kivikkosiimahäntä ja rantasiimahäntä. Näin kehittyvät muun muassa heinäsirkat ja luteet. Munat ovat pieniä, joten naaras voi tuottaa niitä paljon. (kansikuva) c Äkäluteen munat ovat erikoisia tynnyreitä koristeellisine kansi neen. Vain pieni osa Suomessa esiintyvistä hyönteisistä vaeltaa tänne vuosittain. Häirittäessä tämä perhostoukka paljastaa peräpäänsä lisäkkeiden punaiset ulokkeet. d Isohangokkaan toukalla on valesilmät
Kuvia kertyi yhteensä 1 960. Perhostoukkia osataan kyllä tunnistaa, ainakin yleisimpiä, mutta useiden muiden 30 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Sudenkorennon kuoriutuminen kuuluu kuvatuimpiin aiheisiin. Kuvaaminen ei ole erityisen vaikeaa, koska korennot karkaavat lentoon vasta pumpattuaan siipensä suoriksi, mihin kuluu tunti tai kaksi. Tämän kuvaaminen ja kuvien yhdistäminen vei mel kein kokonaisen päivän. Kuvasin kotelon 9ker taiseen suurennokseen, ja kun se ei mahtunut kokonaan ruutuun, kuvasin sen pala palalta: ensin toinen silmä, sitten toinen jne. b Pääsin kuvaamaan usean villakärpäsen kuo riutumista radanvarrella Vihdissä. Monen muun hyönteisen kehittyminen tapahtuu salassa. Sopivissa olosuhteissa niitä ilmaantuu jostakin, mutta usein jää epäselväksi, missä ne olivat kehittyneet. Otin yksilön kasvatukseen toukkana, mutta tunnis tin sen lajilleen vasta sen aikuistuttua. a Kovakuoriaisiin kuu luvan kenttäkiitäjäisen kotelo lähikuvassa vähän ennen kuoriutumistaan. Kotelonahka näkyy leu kojen ympärillä. Sopivalla säällä ja oikeaan vuodenaikaan vesien äärellä kuoriutuu runsaasti sudenkorentoja varsinkin aamuisin. Kuoriutuessaan villakärpäset maas toutuvat hiekkaiseen ympäristöönsä, mutta valkoinen karvoitus loistaa kirkkaana kotelo nahan revettyä selästä. Kokosin lopullisen kuvan ohjel mallisesti yli tuhannesta yksittäiskuvasta. b Valotusaika 1/4000 sekuntia ei riittänyt pysäyttämään villakär päsen siipien liikettä. Villakärpäsen ”pitkä nokka” on imukärsä. Asiantuntijoidenkin tietämys loppuu usein, kun kyse on muista kehitysvaiheista kuin aikuisista. Syväterävyys alueen laajentamiseksi otin kullakin rajauksella noin kahdensadan kuvan sarjan
Pitkulaisesta muodosta huolimatta päättelin lopulta, että kyse oli villakärpäsen kotelonahoista. Villakärpänen elää suurimman osan elämästään hiekan suojassa. Satuin löytämään aikaisin keväällä hiekalta jonkin hyönteisen tyhjiä kotelonahkoja. Sen vienosti suriseva ääni lisää sen sympaattisuutta. Sympaattisesta ulkonäöstään huolimatta villakärpänen on parasitoidi, joka kasvaa toukkana maamehiläisen pesässä. Kuvasin kuoriutuvia villakärpäsiä makaamalla maassa hankalassa asennossa. Siipien liike on niin nopea, ettei kameran lyhytkään valotusaika yleensä riitä liikkeen pysäyttämiseen. Seuraavana päivänä olin kohteessa aamulla yhdeksältä, kun oli viileää, ja maa oli märkä. Pari päivää aiemmin maa oli ollut lumen peitossa. Seuraavana keväänä otin tavoitteekseni päästä kuvaamaan villakärpästen erittäin harvoin nähtyä kuoriutumista. Villakärpäsillä on hyvä suojaväri, mutta kun kotelonahka repeää, valkoinen turkki loistaa kirkkaana. Kuvauspaikassani radanvarressa Vihdissä villakärpäsen isäntä on pajukkomaamehiläinen, jonka pesä voi olla 60 senttimetrin syvyydessä hiekassa. Koska suora auringonvalo ei näytä kuvissa miellyttävältä, nostin jalkani ylös varjoksi. Löysin kotelonahkoja hiekan päältä 9. Luulin sitä kuoriaiseksi, mutta se olikin se, mitä etsin eli villakärpäsen kotelo, joka oli nousemassa hiekasta. huhtikuuta, joten kuoriutuminen alkoi tällöin tai oli alkanut edellisenä päivänä. Nyt lunta oli enää kasoina siellä täällä. Lentokuvia villakärpäsestä on suhteellisen helppo saada, koska välillä se lyhytaikaisesti lentää paikallallaan raajat sojottaen. Huhtikuussa vasta harvat hyönteiset olivat ehtineet kuoriutua, joten vaihtoehtoja ei ollut paljon. Villakärpäsen kuoriutumiset loppuivat ennen puoltapäivää, enkä tavannut niitä enää myöhemLUONTOKUVA · 3 / 2025 · 31. hyönteistoukkien asiantuntijoita ei ole tai niitä on hyvin vähän. Kun heittäydyin maahan makuulle, löysin jo koteloistaan ulkona olevia villakärpäsiä. Tämä omituinen aamuvoimistelu tarjosi ihmeteltävää ohikulkijoille. Se syö mehiläistoukkien ruokia ja käy sen jälkeen itse toukkien kimppuun syöden niitä ulkopuolelta. Useimmat kotelot eivät liiku, mutta villakärpäsen kotelolla on selkäpuolella vahvat väkäset, joiden avulla se nousee maan pinnalle kuoriutumaan. Villakärpänen eli isokimalaiskärpänen on hauskan näköinen pörröpalleroinen, joka on lennossa aikaisin keväällä. Villakärpäsiä voi löytää kukilta mettä imemästä, mutta useimmin olen tavannut niitä kuumilta hietikoilta. Ne olivat pitkulaisia ja pöllöjä muistuttavia. Näin jonkun pienen tumman liikkuvan hiekassa
Tunnettua on, että se kehittyy koteloksi asti hirven turkissa, josta niitä rapisee hirven makuupaikoille. Kuvasin koteloita ympäristössään, minkä jälkeen poimin ne mukaani. Kuvasin kotelon päädyn vielä erikseen. Sopiva aika koteloiden etsimiseen on, kun maassa on lunta, mutta sitä ei ole lähiaikoina satanut lisää. Pyysin kavereiltani apua koteloiden etsimiseen. Kuoriutuva hirvikärpänen rikkoi kovapintaisen kuorensa päätään turvottamalla. Tiaiset olivat varmaan napsineen useimmat hirvikärpäskotelot, mutta löysimme kuitenkin muutamia koteloita makuupaikkojen reunoilta. Kotelo ei ollutkaan kokonaan kiiltävä. pinä aamuina. Laitoin kotelot tiiviissä purkissa jääkaappiin, josta siirsin ne huoneenlämpöön keväällä. Otin kotelon kuvaamisesta haasteen. Lumettomana aikana kotelot eivät erotu maa-aineksen joukosta eivätkä makuupaikatkaan ole helposti havaittavissa. Kun latasin kuvat tietokoneelle, havaitsin kotelon kärjen erikoiset kirjailut. Hyönteiskuvaajalta aiheet eivät lopu. Hirvikärpäsellä ei ole hampaita, ja pään turvottaminen nesteellä on siis sen tapa tulla maailmaan. Valkohäntäkauriin makuupaikoilta emme 32 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Löydettyämme tuoreet hirven jäljet lähdimme seuraamaan niitä kulkusuuntaa vastaan. Kuvasin hirvikärpäsen kotelon talvella, mutta eniten kuvattavaa muodonvaihdoksissa on tietenkin kesällä: perhostoukkia, luteiden munia ja nymfejä, leppäkerttujen toukkia ja muita hauskoja otuksia on helppo löytää. b Kuvasarja näyttää hirvi kärpäsen kuoriutumisen kotelosta. Se sai ihmiset sijoiltaan, mutta aikaisiin keväisiin sopeutuneet villakärpäset tuskin sitä hätkähtivät. Se olikin ihmeellinen tapahtuma ja täysi yllätys minulle. Noin kolmen kuukauden kuluttua, elokuun puolivälissä, ensimmäinen kuoriutui. Kotiin päästyäni kuvasin kotelot uudestaan. Pään rakko mainen rakenne täyttyy nesteellä ja suuretessaan rikkoo kotelon kuoren. Viritin kuvausvälineet ja aloin vahtia kuoriutumattomia tiiviisti. Olin lopulta onnekas ja onnistuin näkemään hirvikärpäsen kuoriutumisen ja sain sen myös valokuvattua. Vastakuoriutuneen yksilön siivet eivät ole vielä täydessä mitassaan eivätkä kirkastuneet h Hirvikärpäsen kotelon päädyn kirjailuja. hirvikärpäsen koteloita löytäneet. Hirvikärpäsjahdissa Hirvikärpänen lienee tehnyt tuttavuutta kaikkien meidän kanssa. Tavoitimme nopeasti paikan, jossa hirvi oli maannut vasoineen. Sitten seurasi kahden viikon kylmä jakso, ja vielä 23. Olipas se hieno! En ollut tiennyt tätä ennalta. Pää vuoroin kasvoi ja kutistui, mikä toistui monta kertaa kotelon haljettuakin. Hirvikärpäset ovatkin valkohäntäkauriilla vähälukuisia. huhtikuuta satoi uudet 20 senttimetriä lunta
Maassa hypähtelee toinen, koiras sekin. SATTUMA KORJAA SADON U lkona on paljon ottamattomia kuvia, useimmat tavallisia, ennalta arvattavia, mutta joskus sattuma tyrkkää eteen helmiä. Sellaisia kuvia, joita ei osannut odottaa tai osaisi, muttei usko niitä koskaan saavansa. Jos ihmisellä olisi stressiä, nyt se hellittäisi. Aurinko lämmittää, peipot visertävät. Teksti ja kuva: Hannu Huovila LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 33. Sattuma kiitti mahdollisuudesta ja korjasi sadon tällä kertaa. Voi olla, että suojan puute on palelluttanut otukset, miten lienee. Sitten mennään peräkanaa ja vierekkäin oksalta toiselle, näytetään reviirin rajaa ääneti – ainakaan en kuule mitään. Käyn vaan katsomassa, miten kevät etenee, ei se kauan kestä. Kyitä ei näy. Tällä kertaa otan kameran mukaan. Yritän pysyä teleineni mukana. Kyyt ovat heränneet. Niitä saattaisi nähdä ottamassa lämpöä auringon lämmittämiltä laikuilta. Yritän linnuista kuvaa ja hivutan hissukseen valon puolelle. Kuvaamisesta ei tule mitään. Kävisikö nyt sattuma. Kyllä! Muutama terävä otos on tallessa. Äkkiä peipot ovat ilmassa yhtenä pyörivänä höyhenpallona. Sattuma on hiljaa, mutta toivoo saavansa mahdollisuuden. Pyrähtää samaan pihlajaan. Etsimestä näkyy lähinnä taivaan sini. Tämän tosiasian tietäminen aiheuttaa ei-niin-suunnitelmallisesti kuvaavassa luontokuvaajassa pohdintaa ulko-ovella: Otanko kameran mukaan vai enkö ota. Eikä siinä mitään, joskus voi mennä kahta kättä heiluttaen. Lasken kameran. Peipot, nuo reipasääniset värikkäät metsän jalokivet. Tutkin näyttöä. Kulkukin on kevyempää. Näkyy sen sijaan laikutettua metsämaata, koneen kääntelemää. Höyhenpallo kimpoilee sinne tänne. Välillä vilahtaa liikettä ja kamerakin näkee jotain, koska kuuluu räpsettä – sitten tilanne jo menikin. Oksat ovat edessä, linnut liikkeessä, ja miten tämä telekin on niin painava. Entä jos eteen sattuu hirvi tai mitä vaan, mikä alkaa harmittaa, kun kamera jäi kotiin. Lentää siitä pihlajaan. Männyn alaoksalla laulaa peippokoiras. Yksijalkainen jalusta olisi pitänyt ottaa. Kävelen männikössä etelänpuoleista rinnettä. En nyt tarkoita, että tiikeri tulisi metsässä vastaan, vaan ihan tavallisia erikoisia kuvia, joita näkee etäältä tai pystyy kuvittelemaan tapahtuvaksi, jos vain sattuma sen sallii. Peipot hyppivät pihlajassa. Jalat maassa tosin. Käyn kyykukkulalla. No, onhan mulla kännykkä, pärjään sillä – vai pärjäänkö. Alarinteessä kasvaa joitakin pihlajia. Talvi oli lumeton
Teksti ja kuvat: Anna Välimäki a Tikankontti b Niittyleinikki Kutkuttavan koukuttava Uusia lajeja putkahtelee esiin maasta joka päivä. Tuuli on makrokuvaajan vihollinen, eikä sateinen alkukesä ole myöskään auttanut asiaa. On kesäkuun loppu ja lämpöasteita parikymmentä, mutta olen pukeutunut kuin syksyn sienireissulle. Tuntuu, että kesällä vietän enemmän aikaa kontillani kuin kahdella jalalla seisten. Metsät ovat täyttyneet pienistä ja herkistä metsä tähdistä ja vanamoista. Nyt täytyy takoa, kun rauta on kuuma, mietin, ja etsin lisää kuvauskohteita. Moni pitää näitä kasveja rikkaruohoina, mutta minä näen niissä jotain muuta. MAKROMAAILMA K onttaan housun polvet märkinä pitkin metsän sammalmättäitä hyvää kuvakulmaa etsien. Aktiivinen makrokuvauskausi kestää itselläni touko-kesäkuun vaihteesta lumentuloon asti. Raotan hyttysverkkoa ja annan ilman virrata kasvoilleni. Kotiseutuni Kuusamon harvinaiset neidonkengät ja tikankontit houkuttelevat kuvaamaan joka vuosi, mutta eniten kuvaan ihan tavallisia tienvarsilla ja metsissä viihtyviä kasveja ja kukkia. Ne viihtyvät kosteissa olosuhteissa, kuten valitettavasti kuvauskohteenikin. Vihdoin löydän oikean kuvakulman sekä sommitelman ja olen tyytyväinen. Hikipisara valuu pitkin otsaani ja pyyhkäisen sen pois. Niittyleinikit koristavat tienpenkereitä. Syynä ovat itikat, jotka ovat vallanneet joka notkelman. Kasvikuvauskausi on kiihkeimmillään ja tuntuu, ettei aika riitä kaiken taltiointiin. Makrokuvaus avaa luontokuvaajalle aivan uuden maailman. Verkon alla olotila on kuin pätsissä. Jotain arvokasta, herkkää ja kaunista. Se haastaa kuvaajaa katsomaan asioita uudella kantilla ja luomaan jotain yllätyksellistä, ennennäkemätöntäkin myös muiden LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 35. Kuvauskohteikseni kelpuutan mitä vain, mikä herättää mielenkiintoni. Pitkät paksuhkot housut, tiivistä kudosta oleva hupullinen takki, kumisaappaat, lippis ja hyttysverkko. Tämä on ainoa keino saada kuvan taustalle kauniit, laskevan auringon sävyttämät valopallot. Hieron kyykkimisestä kipeytynyttä selkääni ja tiedän, että tulen tuntemaan tämän illan kuvaukset seuraavana päivänä kropassani. Osa kasveista kukkii ja kukoistaa vain lyhyen hetken, ja otollisia kuvausolosuhteita on ollut vähän. Metsät, tien reunat, ojanpohjat ja peltoaukeat tulevat tutuiksi. Upotan kameran pehmeään sammaleeseen ja yritän päästä mahdollisimman matalalle. Kasveja, kukkia, sieniä, sammalia, hämähäkinseittejä ja hyönteisiä
On kutkuttavan koukuttavaa tutkia maailmaa lähilinssin läpi. Mielestäni juuri valo ja kuvan tausta ovat makrokuvauksessa erittäin merkittävässä roolissa. Täytyy tietää, minkälaisissa olosuhteissa mikäkin kuvauskohde viihtyy, milloin se mahdollisesti kukkii tai on tavattavissa ja miten valo käyttäytyy kuvauspaikalla. Kohteet ovat yleensä pieniä, kuvausasennot erittäin epäergonomisia ja itikan puremat viheliäisiä. Luonto ja kuvauskohteet ovat ihan siinä jalkojeni juuressa. Useinkaan ei tarvitse lähteä oman kodin pihapiiriä ja lähimetsää kauemmaksi. Makrokuvaus, kuten muutkin luontokuvauksen alalajit, vaatii onnistuakseen monia asioita. Lajituntemus ja olosuhteiden tarkkailu ja ennakointi nousevat tässäkin isoon rooliin. Asiat saavat aivan uuden perspektiivin ja mittasuhteet. Se ei ole aina helppoa. Luovuus alkaa virrata, ja kuvauskohteita löytyä mitä ihmeellisimmistä paikoista. Kokemus opettaa, miten valoa pystyy parhaiten hyödyntämään makrokuvauksessa. katsottavaksi. Tietysti on tärkeää, että kuvassa on pääkohde, mutta vallitseva valo ja ympäristö luovat kuvan ja sen tunnelman. Millaiset ympäristöt ja kuvauspaikat tarjoavat parhaat mahdollisuudet esimerkiksi auringonlaskun sävyjen hyödyntämiseen. Parhaat valot ovat c Metsätähti f Neidonkenkä b Voikukka bf Kihokki ja vaaksiainen bb Hämähäkinseittiä 36 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Luonnon pienet ihmeet nousevat estradille, kun kumarrun maata vasten tutkimaan niitä
Syksyn kirpeät aamut saapuvat ja tarjoavat vielä viimeisen sysäyksen makromaailman syövereihin. Aamuauringossa kimmeltävä kuuran peittämä kasvillisuus luo täydelliset puitteet luovalle työskentelylle. LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 37. yleensä auringonnousun ja -laskun aikoihin, ja parhaimmillaan pohjolan valoisat yöt tarjoavat kaunista kuvausvaloa läpi yön. Se on kaikessa epämukavuudessaan erittäin koukuttavaa. Nämä pikkuruiset lihansyöjäkasvit viihtyvät usein soiden kaikista märimmillä ja mutaisimmilla paikoilla, joten helposti ei käy tämänkään kohteen kuvaaminen. Miten kauniilta voikaan arkisen yksinkertainen varpu näyttää valon ja kuuran leikkiessä sen pinnalla. Ei kaiken tarvitse aina olla helppoa ja mukavaa, kunhan asian kokee sen arvoiseksi. Kuvausvälineistö pitää tietenkin hallita, ja ymmärtää miten kamera toimii, jotta kuvan tuottaminen ylipäänsä on mahdollista, mutta loppu on täysin kiinni kuvaajan näkemyksestä, rohkeudesta ja visuaalisista kyvyistä. Tällöin on helpompi siirtyä uuteen rytmiin, liikkua luonnossa yöt ja torkkua päivät. Ruskan värjäämää aluskasvillisuutta peittävät miljoonat välkehtivät timantit, joiden loistoa tallennan kameran muistikortille. En kuitenkaan pelkää epäonnistumista. Sitkeästi silti vietän iltani soita tutkien ja taltioiden. Hämähäkkien kutomat verkot tulevat auringonvalossa esiin. Jos olen onnekas, jäätyvät järvet ennen lumen tuloa luoden upeaa jäätaidetta ikuistettavaksi. Mäkäräiset pörräävät väsymättöminä ympärilläni ja tunkevat verkon raoista naamalleni. Vaatteet päätyvät pesuun melkein joka reissun jälkeen, ja saappaan varren pituus on usein koetuksella. Mutta vain hetkeksi. Kyykistyn etsimään parhaita kuvakulmia ja ihastelen kaikkia sateenkaaren värejä, joita alhaalta paistava valo luo seittien pinnoille. Joskus ne tuottavat tulosta, yleensä eivät. Kauneuden eteen täytyy välillä kärsiä. Makrokuvaus on kuin leikkiä, jossa vain oma mielikuvitus ja uteliaisuus on rajana. Vuorossa on kestosuosikkini kihokki, joka jaksaa kiehtoa minua vuodesta toiseen. Taidosta luoda jotain koskettavaa, merkityksellistä ja puhuttelevaa. Niitä on kaikkialla. Kokeilen rohkeasti uutta ja villeimpiäkin päähänpistoja. Kesän edetessä siirryn metsistä soille kuvaamaan niiden kasvillisuutta. Pian sen jälkeen talvi peittää luonnon yksityiskohdat lumivaippansa alle ja on aika hyvästellä ne. Luontokuvaus on minulle ennen kaikkea keino visuaaliseen ilmaisuun, ja tässä makrokuvaus nousee tärkeään rooliin, koska tunnen, että siinä pystyn kaikkein parhaiten toteuttamaan itseäni ja luovuuttani
38 · LUONTOKUVA · 3 / 2025
Läpipääsy ilman raivausta on mahdotonta. Elo-syyskuun vaihteen vaivalloinen käsin marjojen noukkiminen (vajaa 0,5 l/t) ja lokakuun puolenvälin tyrnimehun puristaminen kuului vuosikymmeniä marjastukseeni. Ja kuten ihmisten niin saarten suhteen yksilöt ovat eri tavalla olleet mielenkiintoisia. Niitä on tullut etsittyä, ihasteltua ja kuvattua kohta puoli vuosisataa. Samoissa kohteissa käynti on antanut mahdollisuuden seurata muutosta niin puuyksilöissä kuin laajemmissa kasvustoissa. Vallattuaan ensimmäisenä puuvartisena nousevan maan se ei kestä varjostusta vaan kuihtuu. Mieleen kertynyttä tietoa ja havaintoja saariston puuvartisista: Tyrni on herkin muutoksille. Kärpäsen marjaan laskema toukka söi marjat ruman rusinan näköiseksi. Rantojen mikrolöytöretkeilijälle ne ovat olleet mitä parhainta kuvallista sivusaalista uusiin luotoihin tutustuttaessa. Tyrni on pihlajan ohella kasvi, jonka koko elonkaaren ihminen voi elämänsä aikana nähdä, seurata rannan terhakasta tyrnin verson kasvua marjoja tuottavaksi aikuiseksi ja vielä lahoavaksi, hipaisusta kaatuvaksi ikälopuksi. Rantojen hiljaiset – Strändernas tysta liv, Raimo Sundelin (kuvat) ja Janne Lampolahti (tekstit), Kertomus noin sadasta luontaisesta saaristokasvista, John Nurmisen säätiö 2025 . Leipäjuuston päällä tyrnihillo on lakan vertainen, ellei mehusta tehtynä ja siemenettömänä jopa parempi! Kataja kuuluu saariston nouseville rannoille, ja parhaimmillaan se muodostaa tervalepikoiden reunoilla läpipääsemättömiä valleja joukossaan piikikkäitä ruusuja. Oikein tehtynä pensaat eivät puristuksesta vaurioidu. SAARISTON PUUVARTISIA S aariston äärevät olosuhteet tuottavat poikkeavia yksilöitä ja kasvustoja etenkin puuvartisissa kasveissa ja kasvustoissa. Useimmiten varjostaja on tervaleppä. Toisista riittää ”hyvää päivää” tuttavuus, ja toisista muodostuu odotettuja tapaamisia vuosi vuoden jälkeen. Teksti ja kuvat: Raimo Sundelin Mystiseksi jäi, miten yli 40 vuotta seurannassani olleet kotisaariston tyrnipensaat saivat yhtäkkiä vuosikymmenen vaihteessa tyrnikärpäsen riesakseen. Samoista pensaista on monta satoa saatu. a Satakunnan maa kuntakasvi (tyrni) ja maakuntalintu (sinitiainen) LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 39. Erikoisia sopeumia ovat matalien hiekkaja sorasaarten matalat katajikot, joissa katajalaikut poronjäkälien joukossa ovat yhtä matalia kuin varik senmarjalaikutkin. Monesti juuri puut tuovat persoonallisuutta saarelle. Marjat ovatkin kuuluneet joka-aamuiseen c-vitamiinitankkaukseeni. Marjojen kerääminen ja puristus jäivät, kunnes vuosi pari sitten kärpänen katosi
Katajan marjakin kuuluu keruuni piiriin. Tervaleppä on tammen ohella saariston graafisin puu, jonka oikea kuvakulma onkin lehdettömään aikaan selinmakuu puiden juurella. Silti aamuhämyiset saniaispohjaiset tervaleppälehdot lehtolintujen lauluineen ovat samalla eksoottisinta saaristoluontoa. Mökkirakentajatkin suojelevat niitä, vaikka muuten tonttinsa puut kaataisivatkin. Saaristossa esiintyy myös hyvin veistoksellisia monihaaraisia ja vankkaoksaisia Baltian mäntyjä, joista moni onkin merikotkan pesimäpuuna. Puut aitoina vihersiirtymien edustajina ovat enemmän kuin vain kasveja, ne ovat maapal40 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Tällaiset petäjäkelot ovat kuvaajalle ohittamattomia. Se on aina hatunnosto näille persoonille. Luotojen kallionrakoihin kasvamaan päätyneet puut ovat toinen toistaan vänkyräisempiä. Kulkijalle vastaan voi tulla myös kääpiökasvuisia, hyvin lyhytneulaisia, ”bonsai-mäntyjä”. Mänty, lounaisessa saaristossa yleisemmin petäjä, on rannoilla varmaan yksilöllisimmän näköinen puu. Näin ne parantavat maaperää muille kasveille. Yllättävän harva tietää, että katajassa on yhtaikaa kolmen vuosikerran marjoja kypsymässä vihreästä tumman siniseksi. Puun juuriston sädesienet sitovat ilmakehän typpeä kuten tyrninkin. Lehtiajan leppä onkin sitten kuvaajalle tylsä, ellei löydä lepikon luontaista pökkelöpesijää pikkutikkaa. Tervaleppä on saariston aikaisin kukkija. Se on ruutia riistaruuissa
Ne levittäytyivät yli Kölivuorten tänne jo ennen kuin idästä myöhemmin maahamme levinnyt kuusi. Pihlaja, Suomen pyhä puu, oli aikoinaan saaristolaiselle kestävä ja vahva tarvekalupuu vasaranvarresta alkaen. Kannattaa kuitenkin maistella eri puiden marjoja, sillä ne ovat kovin erimakuisia. Se ei saa kosteutta, ja kevätahava koituu sen kohtaloksi. Pihlaja saariston rantojen ankealla alustalla jää usein lyhytikäiseksi. Pohjanlahden alavilla somerikkoniemillä se voi kuitenkin muodostaa jopa pienimuotoisia pihlajametsiä. lomme elämän edellytyksiä ja saaristokulkijalle monipuolisen kuvauksellisia – tosiystäviä. Pihlaja saaren nimessä on merialueilla varsin useasti esiintyvä. Kuusikin juurtuu ajoin rantojen kalliokoloihin ja paikkoihin, joissa ne eivät voi menestyä pitkäikäisiksi tai ainakin jäävät kääpiökasvuisiksi ja kituvat pois. Kuusi on Pohjanlahdella alkuperältään Norjasta jääkaudesta selvinnyttä kantaa. Luoteesta tulleen perimää on vielä saariston kuusissa. Pihlaja, kotokiälelläni pihlava tai pihlavpuu onkin monella saarella ensimmäisenä korkeaksi kasvaneena puuna näkynyt kauas ja antanut siten nimen luodolle (vrt. Kylmä-pihlaja). LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 41. Paitsi, että pihlajan marjat ovat marjalintujen herkkua, ne sopivat yhdessä omenan kera oivasti hilloksi
Tapaus ei ollutkaan ihan ainutkertainen, vaikka itselle se olikin spontaani jymy-yllätys. Varangin maisemissa kannattaa liikkua yöaikaan, jos mielii päästä kameroineen maagisimpiin valoihin ja nähdä luonnossa tapahtumia. Pysäköin auton tien pientareelle ja jalkauduin maastoon. Lopulta kadotin naalin sen suunnatessa kauempana merenrantaa kohti penkan katveeseen. Se olisi ihan hyvin mahdollista, koska siirtoistutuksilla on ratkaiseva merkitys napaketun paluussa pohjolan luontoon. Tässä vaiheessa menossa oli eräänlainen siirtymätaival autolla, enkä varsinaisesti olettanut näiltä main mitään löytävänikään. Kiskoin vaihdekeppiin takertunutta kameran hihnaa, vääntelin valotusasetuksia aivan vinksalleen, ja teleobjektiivikin tuntui tärisevän horkkatautisen lailla. Viimeic Ensimmäinen naalikohtaaminen kesäkuun alussa 42 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Olin heräillyt liikkeelle paria tuntia aiemmin siinä puolen yön jälkeen. NAALI ! Tuo ei todellakaan ollut mikään värivirheellinen punakettu, joka täälläpäin joskus on aiheuttanut sydämentykytystä. Jokainen luontokuvaaja varmasti tunnistaa hetken, jolloin sitä käy aivan ylikierroksilla huikeasta tilanteesta ja samanaikaisesti säheltää kaiken aivan päinvastoin kuin luontokuvaajan oppikirjassa. Vähän, kuin siinä takavuosien traumaattisessa unessa, jossa pihakoivussani tuijotti tunturipöllö, mutta kamera ei suostunut millään tarkentamaan siihen! Pulssi tasaantui hieman, ja touhuun tuli taas järki mukaan. Tapahtuman jälkeen valkeni vähitellen, että Pohjois-Norjasta oli saatu naalihavaintoja luontokuvaajilta samoihin aikoihin alkukesästä 2024 enemmänkin. Satuin sopivasti sattumalta suuntaamaan katseeni vasemmalle tien penkkaan. Luonnollisesti etsin naalia vielä useina öinä uudestaan, mutta tuloksetta. NAALIEN MAILLA Teksti ja kuvat: Petteri Hautamaa A urinko pilkahteli lupaavasti pilvien lomasta kesäkuun alun varhaisaamussa. Alkusähellyksien jälkeen muistikortilla komeili ainakin jotain todistusaineistoa ikimuistoisesta naalikohtaamisesta, jollaisia tapahtuu lähinnä unissa. Merikihut moppailivat sitä aggressiivisesti, eivätkä tiiratkaan kaivanneet sitä pesimäpaikoilleen. Jos olin itse touhottanut alkukohtaamisessa, niin naali touhotti koko ajan vielä enemmän. Naalin käyttäytymisessä oli kuitenkin samaa, ei se niin ihmistä noteerannut, kunhan puuhasteli omiaan. Naaliseurantaraportti Norsk institutt for naturforskning, Naturhistoriska riksmuseet ja Metsähallitus raportoivat yhdessä Norjan, Ruotsin ja Suomen naalikannan kehitystä sekä suojelutoimien vaikutusta niihin. Kaasupoljinkin oli painettuna paljon syvemmälle, mitä etsimisluonteisessa ajamisessa pitäisi olla. Eikä kukaan kokeneemmista kuvaustutuistanikaan, ellei yksittäistä havaintoa filmiajoilta lasketa mukaan. Noita seutuja on tullut nuohottua kameran kanssa 13 vuotena, enkä ole ikinä aiemmin nähnyt siellä vilaustakaan naalista. Tätä ennen olin nähnyt naaleja Islannissa ja Huippuvuorilla, mutta siitä oli jo vierähtänyt aikaa. Se suhaili siksakkia kuono maata viistäen ruoanhaku mielessä. Sain tarkkailla ”vaihtopukuista” osin tuuheassa valkoisessa talvikarvassa komeilevaa naalia hyvän tovin. Varangin alueen naalipopulaatio on saatu kukoistamaan uudelleen siirtoistutuksilla. Äkkiä jarru pohjaan, hätäistä peruuttelua sun muuta kohellusta. Vaikka nopeusmittari näytti yli kuuttakymppiä, piirtyi verkkokalvoihin jotain aivan uskomatonta. Reissusta palattuani piti tietysti tehdä selvitystyötä, koska huhupuheiden mukaan naalit olisivat olleet siirtoistutettuja. Suomi on ollut mukana vuodesta 2022, jolloin meillä havaittiin ensimmäinen naalin pesintä sitten vuoden 1996
En keksinyt muuta selitystä, kuin että hyvän pesimävuoden jälkeen osa syrjäisten alueiden naaleista oli lähtenyt ravinnon perässä liikkeelle. lintujen pesintöjen ja ihmisasutuksen myötä. c Merikihu ja yöaurinko d Kaksivärinen vaalea mahainen naali aamuvalossa LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 43. Miksi sitten naaleja tuli ensimmäistä kertaa vastaan seuduilla, joita olin kiertänyt aivan yhtä huolella aiempinakin vuosina. Ja jos kerran runsasmyyräinen edelliskesä oli naalipesinnöille otollinen, niin miksei niitä silloin osunut kohdille. Edelliskeväänä syntyneet 79 naalia on jo todella iso määrä, vaikka todennäköisesti osa ei selvinnyt talven yli. Naali on jossain määrin riippuvainen myyristä ja sopuleista, joten hyvä myyrätilanne selitti tuolloin onnistuneita pesintöjä ja isoja pentueita. Kesä 2023 oli ollut suotuisa naalin pesinnälle. Vahva veikkaukseni on, että kuvaamani naali oli juuri edelliskesän ennätyspesinnöistä syntynyt. simmät raportissa mainitut siirtoistutukset olivat vuosilta 2018–2020, jona aikana alueelle tuotiin yhteensä 67 naalia. En löytänyt ainuttakaan suopöllön pesintää, ja tiukkaa teki muillakin myyristä riippuvaisilla lajeilla, kuten piekanalla. Tässä esitetty on vain omaa pohdintaa ja veikkauksia. Tuolloin Varangilla oli hyvä myyrätilanne, esimerkiksi suopöllöjen pesintöjä löytyi omilla reissuillani useita. Vastaavasti kesällä 2024 myyräravinto oli todella niukassa Varangilla. Osa näistä naaleista oli lähtenyt rannikkoa kohti ja asettuneet sinne, missä ravintoa oli tarjolla mm. Vasta niiden johdosta pesintämäärät alueella ovat merkittävästi nousseet. Varangilta löydettiin silloin peräti 13 naalin pesintää, joista syntyi yhteensä huimat 79 pentua. Luvut on kerätty Naaliseuranta Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa -raporteista 2023 ja 2024
a Naali nokosilla 44 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Pontta lähtöön toi poikkeuksellisen nätit sääennusteet, mitkä ovat kokemuksieni valossa aika harvinaista herkkua Varangin seuduilla. Yllätykseksi naaleja alkoi löytyä kiertämilläni alueilla. Monena yönä seurasin punaisen mollukan nousua ja toki yritin hyödyntää sitä myös kuvauksissa. Ei hetkellinen horisontin alle pujahdus vieläkään mainittavaa hämärtymistä aiheuttanut, mutta selkeän auringonnousun kuitenkin. Yleensä viileys ja järkyttävä tuulentuiverrus on pitänyt itikat poissa meren läheisyydessä, mutta nyt sai sitten senkin vitsauksen kokea. Loppukesästä uudestaan Vakio-ohjelmaani kuuluu kesän loppua kohden tehty toinenkin reissu pohjoisen mielenmaisemiin. Onnistuin näkemään tummaa värimuotoa ja mahasta kermanvaaleaa värimuotoa kahdesta toisistaan kaukana sijaitsevasta paikasta. Olin priorisoinut heti alkuun tunturikiurujen, pulmusten ja merisirrien pesimäseutujen tutkimista. Yöllisissä jopa +18 asteisissa tyvenissä lehmänhenkäyksissä oli jo turhankin kuuma. Vastassa odotti käsittämätön hellekeli, kun Utsjoella sai pyyhkiä hikeä itikkakuppauksessa lähes +30 asteen lukemissa. Huomasin sen jo kaukaa ja seurasin sitä etäältä pitkän aikaa soiden c Viimeinen naalikohtaaminen e Tämä tumman ruskea yksilö näyt täytyi poikkeuksellisesti keskellä päivää. Sen sijaan riekoilla näkyi maastossa paljon jälkikasvua, myös kaakkurilla ja laulujoutsenilla uiskenteli poikasia emojen rinnalla. Aurinko oli alkanut laskemaan taas pitkän yöttömän yön jälkeen. Lisäintoa toi luonnollisesti alkukesän naalihavainto. Tässä vaiheessa pidin vielä epätodennäköisenä törmätä naaliin enää uudestaan. Pikkuhiljaa reissu eteni kohti alkukesän naalikohtaamispaikkaa. Sääennusteiden öiset aurinkosymbolit näyttivät jopa niin kutsuvilta, että järkkäsin leipätöistä extravapaan lomapätkän alkuun, jotta pääsin varmasti nauttimaan nappikeleistä. Koskaan aiemmin en ollut saanut kokea Varangilla yhtä paljon kirkkaita öitä, enkä etenkään näin lämpimiä öitä. Näistä yhteensä viidestä kohtaamisesta mieleen painui erityisesti kaksivärisen naalin seurassa vietetyt hetket eräänä yönä. En löytänyt sieltä naalia, kuten en ollut löytänyt alkukesän uudelleentarkistuskäynneilläkään. Lintujen perässä tuli kuljettua ahkerasti kaikki yöt. Heinä-elokuun taitteessa lintumeno on jo hyytymään päin, mutta nyt olisi aikaa panostaa naalin etsimiseen ihan eri lailla, mitä alkukesän lintuhulinoissa
Luomet lupsahtelivat väsymyksestä aamukuuden aikaan auringon paistaessa jo korkealla. Hämmästys oli molemminpuolinen, nimittäin yllättäen sama aamuyöllä kohtaamani kaksivärinaali tuijotti aivan auton vieressä. Sananmukaisesti unenomainen ja uskomaton tilanne, ellei siitä tosiaan olisi jäänyt kuvia todisteeksi! Varangin alueella havaittiin vuonna 2024 viisi naalin pesintää, joista syntyi yhteensä 12 pentua. Sitäkin haukotutti ja se hakeutui makuulle. Omien arvioideni mukaan olin nähnyt niistä kesän aikana 4 eri yksilöä. Olin kulkenut naalin perässä jo turhankin kauas, joten katsoin lopulta parhaaksi kääntyä takaisin ja jatkaa takaisinpäin tutummille seuduille. Seurasin naalin puuhia hetken. Se teki harvakseltaan loikkia yrittäessään saalistaa myyränsukuisia. Kiitin salaa mielessäni ja jäin istumaan lähettyville tilannetta seuraamaan. Jatkoin varhaisaamun kiertelyitä autosta käsin. Pakkohan minun oli tarttua taas kameraan ja antaa lepäilyjen odottaa. Oli pakko koukata auto sivutien reunaan parkkiin ja huilata hetki, kenties kokkailla syötävääkin. LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 45. Leukojen rouskuttelusta päätellen se onnistuikin siinä ainakin kerran. Naali kulki kuono maata nuuskuttaen selvästi ravintoa hakien. Nukkumiset olivat jääneet kovin vähiin jatkuvien kirkkaiden öiden takia. Pienestä koostaan huolimatta naali jolkottaa melkoisella vauhdilla, se karistaa ihmisen halutessaan helposti kannoiltaan. poikki. Vastaavasti Suomessa havaittiin tuolloin 3 naalin pesintää, joista syntyi yhteensä 9 pentua. Vuonna 2024 koko Fennoskandiassa arvioitiin elävän kaikkiaan 582 naalia. Naali siirtyi hieman ja torkahti siihen. Liikkuvan piilokojun suojista syntyi pitkästä aikaa kuvia lapinsirristä ja jotain merikotkaakin. Katselin hölmistyneen epäuskoisena nukkuvaa naalia samalla, kun itsekin meinasin nuupahtaa sen viereen
Kun kaakkurit saapuvat paluumuutolta, alkaa reviirien valtaus ja äänekäs tiedottaminen. Seuraan kaakkurien elämää metsälampien sijaan eteläisen 46 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. KAAKKURIEN ELÄMÄÄ ETELÄN SOILLA Teksti ja kuva: Elmeri Juuti P äivät pitenevät ja lämpötilat nousevat. Telkät, laulujoutsenet, tavit ja kaakkurit pääsevät palaamaan kotilammilleen, ja kevät alkaa toden teolla. Lumi on sulanut suolta jo muutama viikko sitten, ja viimeisetkin jään rippeet sulavat viimein suon allikoista
Kriteerit sopivalle pesälammelle ovat lammen riittävä pituus sekä mahdollinen pieni keskisaareke. Emoista vähintään toinen on taukoamatta poikas(t)en seurana lammella, ja jos emon silmä välttää hetkeksikään, voi lokki tehdä kohtalokkaan syöksyn. Toukokuun kääntyessä kesäkuuksi lintujen lisäksi suon ovat vallanneet hyttyset. Äänimaailma on suorastaan musiikkia korville ja tuoksu mitä hurmaavin. lammella, jolloin liikkumista on vältettävä alueella ehdoitta. Tupasvillat täydentävät maisemaa kukkivien suopursujen ohella. Poikaset kykenevät sukeltamaan vasta parin viikon iässä, jonka jälkeen niiden elämä helpottuu huomattavasti. Pesimättömien kaakkurien kuvaaminen on myös usein merkittävästi tapahtumarikkaampaa, Suomen soilla, joissa kaakkuri on todella harvalukuinen kokemusteni pohjalta. Näiden kaakkurien kuvaaminen on luonteeltaan erilaista, ja tällöin pääsee näkemään niiden luontaista kiinnostuneisuutta liikeeseen lammen rannassa. Kaakkuri pesii kuitenkin usein myös lammen rannalla. Kun poikaset pystyvät sukeltamaan, emot uskaltavat poistua lammelta samanaikaisesti kalaan suuremmille vesille. Kun pienemmällä suolammella viihtyy kaakkuriperhe, samaan aikaan toisaalla useat kaakkurit viettävät kesäänsä suuremmilla suolammilla. Olen seurannut monena kesänä eri paikoilla 4–8 kaakkurin yhteistä kesänviettoa. b Kaakkuri lähtee kalareissulle tiheän usvan saattelemana varhain aamulla. Kun sopiva lampi on valittu ja vallattu, on toukokuun alkupuolella parittelun aika, josta alkaa hieman vajaan kuukauden mittainen haudonta. Kyseessä on todennäköisesti nuoria lintuja, jotka eivät vielä pesi sekä pesinnässä epäonnistuneita lintuja. Haudonta on erityisen kriittistä aikaa kaakkurid Kaakkurit kokoontuvat yhteen suuremmalle lammelle ennen muuton alkamista. Samaan aikaan kaakkurin pienet untuvikot, joita on yleensä yksi tai kaksi, kelluvat yötä päivää emojen seurassa kotilammella. Tästä syystä emoja eikä poikasia saa häiritä. Varhainen poikasvaihe on myös kriittinen vaihe, sillä maailma on täynnä potentiaalisia uhkia poikasille. Jo itsessään lokkien pommituksesta selviytyminen on poikasille saavutus, ja lammelle ei kaivata lisähäiriötä vaikeuttamaan niiden selviytymistä. Poikaset saattavat viettää lammella tuntikausia itsekseen odottaessa kala-aterian saapumista. Olen oppinut, että kalalokit ovat varsin kiinnostuneita untuvikkoateriasta ja tekevät syöksyjä lammella poikasia kohti ympäri vuorokauden. Veden keskellä oleva saareke parantaa kaakkurin pesinnän onnistumista, sillä hautova emo ja munat ovat saarekkeessa paremmin turvassa muun muassa ketulta ja sudelta. LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 47
Vaikka pesintä on pitkällä ja poikanen on pian valmis emojen kanssa jättämään kotilammen taakseen, on muistettava, että häirintä voi estää emoja tuomasta ruokaa poikaselle ja yhä vaarantaa pesintää. Saavun usein lammelle kuvaamaan pesimättömiä yksilöitä ennen auringonnousua tiheän sumun saattelemana. On siis oltava tarkka siinä, milloin lammelle menee ja miten. Harjoitus tekee tässäkin mestarin, ja päivien kuluessa juoksu veden pinnalla luonnistuu ja siivetkin kantavat poikasen ilmaan, mutta kuitenkin vielä haparoiden. Samalla pystyy myös miettimään oman sijoittumisensa suhteessa valoon ja maastoon paremmin, sillä ei tarvitse pelätä aiheuttavansa häiriötä pesinnälle. sillä linnut pullistelevat toisilleen ja soidintavat lähes jokaisena aamuna omien kokemusteni mukaan. Kun toimii rauhallisesti maastovaatteissa, tarjoavat nämä aamut kertakaikkisen ainutlaatuisia kokemuksia. Poikasten väritys muuttuu ruskeasta harmaaksi, ja fyysinen olemus alkaa näyttää emolintujen kaltaiselta. Ensimmäisinä päivinä nousukiito jää hyvin lyhyeksi, vain joihinkin metreihin pituudeltaan. Heinäkuun puolen välin aikaan alkaa poikasten lentoharjoitukset. Esimerkiksi kahdeksan kaakkurin ollessa läsnä, tapahtuu lentoonlähtöjä ja laskeutumisia moninkertaisesti enemmän tarjoten hyviä kuvaustilanteita. c Soidintansseja ennen auringonnousua d Lentoharjoitukset ovat jokapäiväinen aktivi teetti kesän edetessä. 48 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Joskus tunnelma on jopa aavemainen ja aika tuntuu täysin pysähtyneen. Upeimpia kokemuksia ovat aikaiset sumuaamut lammella, kun lukuisat kaakkurit aloittavat valittavan huutonsa vuorotellen. Poikanen alkaa oppia myös lajille tyypillisiä valittavia ääniä, jotka kuulostavat epävireisiltä ja joskus jopa raastavat tärykalvoja. Hetken odottelun jälkeen kaakkuri jos toinenkin ilmestyy sumun seasta kuvaajan eteen lipuen hiljalleen lähemmäs. Piilokojulle ei ole tarvetta, sillä linnut eivät tunnu välittävän matalana olevasta, maastovaatteisiin sonnustautuneesta kuvaajasta. Pesimättömien lintujen viettäessä aikaansa suuremmalla suolammella kaakkurin poikaset kasvavat hurjaa vauhtia, ja ruokakuljetus toimii tasaisesti. Emo pyrkii äännellen ja esimerkkiä näyttämällä kannustamaan poikasta harjoittelemaan nousukiitoa
d Kaakkuriperhe viettää rauhallista aamua kotilammella. Poikanen ei emon tyrkytyksestä huolimatta suostunut ottamaan kalaa ja nielaisemaan sitä. Jälleen emo tarjosi saman kalan poikaselle, joka tällä kertaa otti kalan heti, mutta tiputti sen taas pinnan alle emon silmän välttäessä. Heinäkuun lähestyessä loppuaan poikanen ja emot jättävät kotilammen ja suuntaavat suuremmille lammille ja järville kokoontumaan yhteen muiden kaakkurien kanssa. Suurehko kaakkuriparvi on upeaa katseltavaa, mutta toisaalta tuo mieleen haikeuden kesän lähestymisestä loppuaan. Emo huomasi tämän ja sukelsi hakemaan kalan pinnan alta. LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 49. Emo oli tuonut juuri poikaselle muistaakseni salakan, jota tarjosi sille. Tätä samaa jatkui muistaakseni viisi kertaa ainakin, kunnes emo ei enää löytänyt kalaa pinnan alta. c Kaakkurin poikasen ruokahuolto pelittää. Itse pidän viisaana pimeyden hyödyntämistä, joka on lintujen edun mukaista, ja tämän lisäksi piilon käyttäminen on tarpeen. Erikoisin tapahtuma tähän mennessä on ollut poikasen nirsous kalaa tarjotessa. Monien yritysten jälkeen poikanen viimein otti tarjotun kalan, mutta kun emo käänsi päänsä, poikanen ei suinkaan niellyt sitä vaan tiputti sen veden alle. Järviltä kaakkurit jatkavat edelleen matkaansa merelle ja sieltä syksyn mittaan Länsi-Euroopan rannikolle sekä Etelä-Itämerelle talvehtimaan. Kun viettää piilossa tuntikausia, pääsee näkemään poikasten kaikenlaista käyttäytymistä. Syytä tähän käytökseen en käsitä, sillä yleensä kaakkurin poikasilla vaikuttaa olevan loputon nälkä ja tällaisen nirsoilun näkeminen on kokemuksena ollut ainutkertainen
Kuvasta poistin kortta. Vaeltajia tulee vuosittain, ja keväällä tulleet pystyvät lisääntymään, mutta lajit eivät selviydy talven pakkasista aikuisena, toukkana, munana eikä kotelona. Ruokailemattomat lajit ovat lehtimetsien lajeja. Kuusamapensaita on runsaasti, toisinaan niiltä löytyy toukka. Valohoukuttelussa poltetaan sopivan aallonpituuden lamppua yöllä, perhosia tulee valkoiselle lakanalle tai harsolle aina jonkin verran. Tämä laji, niin kuin muutkin kiitäjät, ruokailevat kolibrien tapaan lentäen paikallaan, imukärsä on aika pitkä. Tai ehkä elinajan laskeminen pitäisi aloittaa munan kuoriutumisesta, jolloin elinajaksi tulee vuosi, tai kaksi mikäli kotelo talvehtii kahdesti. Tunnettu vaeltaja on harvinainen pääkallokiitäjä, suhteellisen yleisiä ovat kiertoja isopäiväkiitäjä. S uomessa on 11 talvehtivaa kiitäjälajia, lisäksi on tavattu 6 lajia vaeltajia. Ensin niitä on kallion tervakukilla, sitten parin viikon päästä alempana kostean niityn kukilla kuten voikukalla, huopaohdakkeella tai pillikkeellä. Kiitäjiä näkee puutarhan mesikasveilla, esimerkiksi varjolilja, kuusamat tai syreenipensas, syksymmällä syysleimu ja tupakat. Ne ilmestyvät kukalle nopeasti lentäen, vaihtavat kukkaa ja sitten noin 5–15 min päästä katoavat, esimerkiksi puun rungolle lepäilemään ja tulevat sitten toisinaan takaisin. Syyskuussa ei niin paljon ole enää, paitsi joitakin toisen sukupolven yksilöitä ja vaeltajia. Luonnossa on monia soveliaita mesikukkia, esimerkiksi ohdakkeet ja takiaiset, tervakukka, pillikkeet jne. Mustavuoren kuusamakiitäjät Kuusamakiitäjää olen kuvannut Helsingissä eniten Vuosaaren Mustavuorella. tibiale.fi) Päivällä voi lähinnä sattumalta löytää yksilön tai parittelevan pariskunnan puunrungolta, talonseinästä tms . Kellonaika on Mustavuoressa suunnilleen 10–16 kuusamakiitäjän kanssa. (lisätietoa ja välineitä esim. Kiitäjien valokuvaus on omanlaistansa puuhaa, esimerkiksi erilaista kuin leveäsiipisten päiväperhosten kanssa. KIITÄJIÄ Kiitäjäperhoset eli kiitäjät ovat kapeasiipisiä ja vankkakehoisia pikalentäjiä. b Matarakiitäjä sähkölinjan alla iltapäivällä. Teksti ja kuvat: Antti Koli ITÄ-HELSINGISSÄ Suuosat ovat surkastuneet poppeli-, silmä-, haapaja lehmuskiitäjällä, aikuiset eivät siis syö mitään, ja ne elävätkin vain joitakin päiviä tai viikon. 50 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Ruokailemattomat tulevat jossain määrin valolle, missä niistä saa sopivan tallenteen. Kiitäjät tai ainakin useimmat lajit aloittavat lentoansa touko-kesäkuussa. Monet ruokailevat öisin, muutama laji päivällä, jotkut eivät milloinkaan
Perusvarma on sivulta ja myötävaloon, toisaalta vinosti takaa ja ylhäältä näkyy siiven ja kehon muoto ja värit oivasti. Edestä saa jänniä kuvia. Huippulaitteita lukuun ottamatta kannattaa käyttää kiitäjien lentokuviin kameran mekaanista suljinta, sillä elektronisen sulkimen liian hidas kennon luku aiheuttaa usein vääristymiä (tosin rolling shutter -ongelmaa ei ole vielä harvinaisilla global shutter-kameroilla). Kotona voi katsella kuvia ja miettiä mitä parempiin kuviin vaaditaan. Tallomista tulee välttää, perhosen perässä laukkaavaan kuvaajan ei kannata talloa perhosen ruokakasveja eikä siirrellä kallion sammalia pois paikoiltaan. LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 51. Tausta, vaikka meneekin epäteräväksi, vaikuttaa paljon kuvan ilmeeseen. Objektiivina zoomi 100–400 tai -500 mm, joissa on lyhyin tarkennus metrissä, eli pääsee riittävän lähelle. Epäterävät siivet -kuvia voi ottaa hitaalla suljinajalla, vaikka 1/500 s, mutta epäterävyys ei ole tae mielenkiintoiseen kuvaan. Suljinaika oli aikaisempina vuosian noin 1/1000, nykyisin puolet siitä tai neljäsosa. Sitten mietitään mm. Vähitellen ne saavat naara Ystävät löysivät kuusamakiitäjän toukan syömäjälkien perus teella.Tämä taitaa olla lähes täysikoinen. Ensin kesänä taidan yrittää 70–200 mm. Perhosen ilmestyttyä kuvataan ensin ”lajikuvat”, niissä riittää, että perhonen näkyy kuvassa. d Tausta on niin kuin toivoin kuusama kiitäjällä, mutta jotain kuvasta puuttuu vielä. Perhosen siivet liikkuvat välillä nopeammin, välillä hitaammin, varsinkin yläasennossa niistä tulee helpommin teräviä. kuvakulmaa ja valon suuntaa. Kaikki perhoset ovat ”parhaimmillaan” heti kuoriutumisen jälkeen. Aivan läheltä kuvaamisessa tallomisen riski kasvaa, mutta rauhallinen, vaikka paikallaan istuva, voi onnistua kiitäjän kuvaamisessa läheltäkin. Kuvamäärät ovat suuria. Joskus kokeilin 100 mm makroa, mutta se oli hankalaa, vaatii paljon enemmän aikaa ja varovaisuutta. Kiitäjä tai kiitäjiä on todennäköisesti paikalla seuraavinakin päivinä, ehkä seuraavina vuosinakin. Taustoja voi katsella etukäteen ja toivoa, että kiitäjä tulisi sopivan eteen ruokailemaan. Taustan näkyminen olisi silti eduksi monessa kuvassa
Kesä-heinäkuu on paras aika matarakiitäjälle. Se on yksi siipiväliltään suurimpia perhosia Suomessa. Kiertäjiä tulee meille keväällä etelästä, jopa Afrikasta saakka, syksyllä on sekä tänne vaeltaneita että täällä kuoriutuneita. Toukkia olen löytänyt jonkin verran keskikokoisilta kuusamapensailta, ensin näkyy syömäjälkiä ja sitten voi löytää toukan lehtien alapinnalta. Idea kuitenkin oli, että ympäristö olisi selkeämmin mukana. Paras on valkotupakka, mutta syysleimukin käy. Kaupunki ylläpitää sangen mahtavaa valkotupakkakasvustoa perhosten iloksi. Muita kiitäjiä Matarakiitäjä on kuusamakiitäjää isompi ja hieman myöhäisempi, mutta niitä voi nähdä samalla kukallakin, se lentää päivällä ja yöllä. Molempien lajien toukkia löytää jonkin verran, horsmakiitäjiä kasveilta ja maasta, mäntykiitäjiä vain maasta, ne ruokailevat korkealla männyissä. Mäntykiitäjä on sangen yleinen, sitä kuvasin kaverin pihalla, Itä-Helsingistä itään. muja ja repaleita siipiinsä, värit haalistuvat ja kehosta lähtee karvat, mikä varsinkin kiitäjillä on näkyvää. Nostimme sen sormessa viereiseen taikinanmarjaan, se jäi roikkumaan oksalle ja pumppasi siipensä täysimittaisiksi, komeiksi lehmuskiitäjän siiviksi. Aikaisemmin ne olivat harvinaisia, nyt voidaan sanoa, että sen näkee, kun jaksaa raahautua sopiville kukille syyskuussa. Toukkia näkee tiellä matkalla koteloitumaan kesän lopulla, ne eivät enää syö mitään. Kasvi oli varjolilja, ajankohta niin että juuri pystyi kuvaamaan ilman salamaa. Olen muutamana vuonna Helsingin Arabiassa (melkein Itä-Helsinkiä) käynyt syksyn iltoina kiertokiitäjiä kuvaamassa. Talomme varastohuoneen lukossa oli päivän yksi silmäkiitäjä. Paras aika on syyskuun alussa, paikalla pitää olla auringonlaskun aikoihin, vaikka kiertäjät yleensä a Kiertokiitäjä valko tupakalla, sanoisin peruskuva ja salaman käyttö korostuu. a Mäntykiitäjän toukka matkalla koteloitumaan. Kaveri löysi poppelikiitäjän haavanvesalta lepäilemässä, hienosti sen siivet sopivat kuivan lehden väreihin. Nämä lajit eivät lennä päivällä. Toukkien kuvaamisessa tärkeintä lienee syväterävyys, koko toukalle sen saa parhaiten sivukuvissa, mutta voihan vain päähän rajoittuva terävyyskin olla jännä. Silmien terävyys sisältyy hyvään kuvaan lähes aina. Pienen lammen rannalla, viisi metriä Vuosaaresta maassa hiippaili vihertävä, lähes siivetön perhonen. Toisaalta ei ihmisissäkään aina kuvata vain nuoria, elämän jäljet saavat näkyä. Yhden tosin löysin talomme vierestä katukiveltä, vuorimäntyjen vierestä. Kerran illalla, juuri ennen auringonlaskua matarakiitäjä tuli sireenin kukille, kuvissa on epäterävyyttä, mutta silti jossain määrin onnistumista. a Helppo kuvata silmä kiitäjää talon ovessa. 52 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Hetkeä myöhemmin kuvasin siinä salaman kanssa horsmakiitäjän. Kiertokiitäjät Arabiassa Kiertokiitäjä on legendaarinen laji. Kiertokiitäjän toukat kasvavat kiertokasveilla, ne ovat haluttua tavaraa perhosharrastajien kasvatuksiin. Hetken kuvattuani siirsin sen varovasti sormen päällä viereiseen kasvin oksaan ja sitten varovasti kosketin siiven reunaa, ja se paljasti värikkäät silmätäplät kameralle. Lopulta kuvasin sitä 35 mm objektiivilla, mutta en onnistunut taustan kanssa kunnolla. Yksi matarakiitäjä oli kovasti nälkäinen ja ruokaili pientareen huopaohdakkeilla. Toukkien esiintymisiä kannattaa lisäksi kysellä kanssakulkijoilta. Ensi vuonna yritän liikkua enemmän yöllä kiitäjäpaikoilla Mustavuoressa pikkukiitäjän ja mäntykiitäjän perässä, salaman kanssa. Osa lähtee etelään, muttei tarkkaan tiedetä kuinka moni
etelänp.) Se on aika pieni ja harmaa, lukuun ottamatta alasiipien värejä. Kiertokiitäjien kannattaa tai kannattaisi antaa hetken etsiä kukkansa kukkapenkistä, sitten vasta alkaa väläytellä salamaa. Kaverit ovat nähneet niitä kesällä myös Mustavuoren luonnonkukilla. Ne lentävät kukilla hetken ja katoavat. Elämäni ensimmäinen kiertokiitäjä katosi haaviin kolmessa sekunnissa. Alkuyöstä taskulamppua ei tarvita. Kovin myöhään en ole odotellut kiitäjien paluuta, ensimmäinen ruokailukerta on ollut riittävä. Seuraavana iltana kokenut keräilijä antoi meidän kuvata rauhassa, mutta joskus on ollut pientä sanailua kuvaajien ja keräilijöiden välillä. Toisinaan ne a Töölönlahden kukka istutusten isopäiväkiitäjä. Paremman valon saisi heijastimien kanssa, mutta se vaatisi hyvin tottelevan apurin. Paikalla on myös kerääjiä. Niiden esiintymisessä on suurta vaihtelua vuosien välillä. Toinen vaeltaja on isopäiväkiitäjä (ent. Linssi on 70–200/2,8 valovoiman takia. Kameran valotus on manuaalilla, salama noin -1/3 ja aika useimmiten 1/2000 ja aukko ehkä 11 tai 16. Salaman pitää siis olla sellainen, että valotusajan voi laittaa nopeaksi. tulevat pimeän myötä eli puolisen tuntia myöhemmin. Onneksi sinä iltana paikalle tuli vielä toinen. LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 53. Niitä olen kuvannut kukkapenkkien kukilta, esim. Normaali varovaisuus on hyödyksi, liiallista tohinaa perhosetkin karttavat. aivan talomme edustalla tai viime vuonna Töölönlahden istutuksilla. Kiertokiitäjiä olen kuvannut kamerassa kiinni olevalla salamalla, se välähtää suoraan päin perhosta. Lisäksi on käytössä heikkotehoinen taskulamppu ”objektiivi kädessä”, sen valossa kamera tarkentaa. Toinen paikka viime vuonna oli Vauhtitien istutukset syyskuun loppupuolella. c Matarakiitäjä ja syreeni juuri auringon laskiessa. säikähtävät ja pudottautuvat alas, toisinaan ei ole reaktiota
Samalla se tarjoaa valokuvaajille – joilla on silmää tämän ilmiön synkälle tarinalle – mahdollisuuden vangita kauneus ja uhka ainutlaatuisesti yhteen kuvaan. Nykyään b Sinilevän aiheuttama kalakuolema f/6.3 ,1/160s, ISO 400, -1 EV d Myrkyllinen bakteeri verkosto f/5.6, 1/80s, ISO 640, 100mm, -1/3 EV 54 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Lapsena se oli minulle vain merkki kuumasta, pitkästä, autuaasta kesästä ilman koulua. Tätä ilmiötä kutsutaan sinileväkukinnaksi, ja se merkitsee tämän hiipivän uhan alkua. Tietyissä olosuhteissa, kuten ilmaston lämpenemisen, padotuksen aiheuttaman veden pysähtymisen ja ravinteiden (esimerkiksi lannoitteiden tai jätevesien) runsaan määrän vuoksi, nämä mikroorganismit voivat lisääntyä räjähdysmäisesti. Myrkkyjen tuotanto Syanobakteerit tuottavat myrkyllisiä aineita, syanotoksiineja, jotka ovat haitallisia sekä ihmisille että eläimille. Ensinnäkin nimi: sinilevä. Kukinta aiheuttaa vakavia seurauksia veden elämälle ja ympäristölle. Sinilevät eli syanobakteerit ovat yksi vesistöjemme luonnollisen tasapainon häiritsijöistä. Nämä myrkyt voivat kertyä esimerkiksi kaloihin ja simpukoihin, ja ravintoketjun kautta aiheuttaa edelleen haittaa. Mitä on sinilevä. Ne esiintyvät luonnostaan vesissä ja ovat olleet osa elämää maapallolla jo miljardeja vuosia. Juuri tämä kyky on osa ongelmaa. KAUNEUTTA PAHUUDESSA J ärvien ja lampien rannoilla vesi muuttuu nykyään kesäisin yhä useammin oudon sinivihreäksi, joskus lähes fluoresoivan kirkkaaksi auringon paistaessa. Todellisuudessa sinilevä ei ole levä lainkaan, vaan bakteeri – syanobakteeri Teksti ja kuvat: Stefan Gerrits Tarkastelussa sinilevät – joka kykenee kasvien tavoin yhteyttämään. Se, mikä ensisilmäyksellä vaikuttaa kiehtovalta ja jopa kauniilta, paljastuu tarkemmin katsottuna uhkaavaksi vaaraksi sekä ihmisten terveydelle että luonnon monimuotoisuudelle. Nyt tiedän paremmin – tämän vihreän pahan takana piilee synkkä tarina
Luonnonsuojelun varoitusvalo Viime vuosina sinileväesiintymät ovat lisääntyneet Suomessa ja muualla Euroopassa. Tämä ei ole sattumaa. Ravintoketjun riski Sinilevä muodostaa kirjaimellisen ekologisen esteen. Tämän artikkelin tarkoituksena onkin luoda tietoisesti jännitteinen tunnelma sinilevän surrealististen värien ja muotojen kautta: rappion kauc Sinilevät eivät ole leviä vaan bakteereja. Poikani kanssa saimme pelastettua sen airoa apuna käyttäen rannalle. Sen tiiviit, limaiset massat estävät valon pääsyn veteen, mikä häiritsee muiden vesikasvien ja pieneliöiden, kuten kasviplanktonin, fotosynteesiä. Kalat, sammakkoeläimet ja muut happiriippuvaiset eliöt joutuvat nopeasti vaikeuksiin. Rappion kauneus Silti sinilevien tarina ei ole pelkästään negatiivinen. Seurauksena on ekosysteemin vakava häiriö ja lukemattomien lajien tuhoutuminen. Yhteys sinilevään voi aiheuttaa ihoärsytystä, vatsavaivoja ja vakavissa tapauksissa maksavaurioita. Näkyvin ja surullisin seuraus on usein kalakuolemat. Tämä prosessi kuluttaa runsaasti happea, mikä johtaa veden happikatoon. Ravintoketjun perusta romahtaa: se, mikä ei kasva tai elä, ei voi toimia ravintona. Sinilevät ovat eräänlainen varoitusvalo – vaikka ne eivät hohdakaan punaisina vaan vihreän sävyinä. Happikato Kun sinilevää kuolee massoittain pienissä lahdissa tai lammissa, muut bakteerit hajottavat ne. f/6.3, 1/125s, ISO 400, 100mm, -1/3 EV a Tämä nuori käärme jäi mätänevien sinilevien loukkuun. elintarvikkeet testataan kuitenkin huolellisesti, joten riski syömisen kautta altistumisesta on pieni. Luonnonsuojelijoille ne ovat kehotus toimintaan: lannoitteiden käytön vähentämiseen, jätevesien hallinnan parantamiseen ja vesien kierron tehostamiseen. Vaarana on kuitenkin veden virkistyskäyttö – esimerkiksi uiminen tai kahlaaminen. Oikeissa olosuhteissa sinivihreä, joskus paksu matto veden pinnalla voi näyttää lähes toisesta maailmasta peräisin olevalta – ja tarjota voimakasta inspiraatiota. Ilmastonmuutos, veden ja ilman lämpeneminen, väestönkasvu, tehostunut maatalous ja ihmisen aiheuttama häiriö luovat ihanteelliset olosuhteet näiden bakteerien kasvulle. Luontokuvaajalle tämä ”synkkä kauneus” tarjoaa ainutlaatuisen haasteen väreissä, muodoissa ja symboliikassa. f/4.5, 1/200s, ISO 800, 100mm, -1 1/3 EV 56 · LUONTOKUVA · 3 / 2025
c Sinilevän lähes fluoresoiva väri f/5.0, 1/400s, ISO 100, 100mm, -1 EV d Modernismia: viivojen, pisteiden ja rakenteiden näytöstä f/6.3, 1/160s, ISO 400, 100mm, -2/3 EV LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 57. Maisema, meri – ehkä kuin toiselta planeetalta – vieraannuttava ja lumoava yhtä aikaa. Myös sinileväkuvat voivat – aivan kuten sulavien jäävuorten tai metsäpalojen kuvat – toimia katalysaattorina aloitteille luonnon tilan parantamiseksi. Olen vakuuttunut siitä, että meillä valokuvaajilla on vastuu antaa kuvillemme syvempää merkitystä yhdistämällä taidetta ja tiedonvälitystä. Juuri tällaiset kuvat voivat lisätä tietoisuutta: kauneus ilmituomassa ilmastonmuutosta. Se luo myrkyllisen, hapettoman ympäristön, joka horjuttaa ekosysteemejä. Siksi kirjoitin tämän artikkelin – tarjotakseni taustatietoa siitä, mitä sinilevä oikeastaan on. Vangitsemalla sinilevän esteettisyyden – vaarallisen kauneuden – toivon voivani omalla tavallani lisätä tietoisuutta ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Tämä valokuvauksellinen lähestymistapa jatkaa tuota perinnettä: ei niinkään tuoda esiin todellisuutta sellaisenaan, vaan sitä, miltä se tuntuu. neus – tai kenties pahan taide. Claude Monet, impressionismin perustaja ja modernismin edelläkävijä, pyrki jo aikanaan kuvaamaan luontoa niin kuin hän sen koki. Kuvioissa on mielestäni modernistisia piirteitä: viivojen, pisteiden ja abstraktien rakenteiden leikkiä. Aivan kuten litistynyt rupikonna voi olla omalla tavallaan kiehtova, voi myös sinilevä, oikeassa kontekstissa ja taidokkaasti kuvattuna, kertoa vahvan visuaalisen tarinan siitä, mikä on pielessä Äiti Maan tilassa. Maalaustaide Kaikki kuvat on otettu 100 mm makro-objektiivilla. Sinilevä on siis paljon enemmän kuin kesän kiusallinen vieras
Ottamatta enemmän kantaa ilmastonmuutoksesta tai luonnon monimuotoisuudesta ja puun käytöstä käytävään keskusteluun, puilla on tärkeä rooli sekä näissä teemoissa että ihmisen hyvinvoinnin edistäjänä. Avointen alueiden, mm. Suomen oloissa vaikuttavia paikkoja ovat vanhat sekametsät, lehtimetsät tai luonnonläheiset puistot, joissa kasvaa mitä kiehtovimpia iäkkäitä lehtipuita. Jalusta on hyvä apuväline tällöin. Vaikka ne ovat biologisesti vaatimattomia, voi kuvaamista ajatellen niistä löytää paljonkin ideoita. peltojen keskellä tai vesistöjen rannoilla kasvaessaan yksittäisillä puilla on erityistä maisemallista arvoa. Puut muodostavat Teksti ja kuvat: Jussi Helimäki metsiä, jotka voivat olla havu-, lehtitai sekametsiä. Ja eri vuodenaikoina nekin metsät näyttävät erilaisilta; talvella voi pelkistää tehokkaammin. Syksy on mielestäni kuvauksellisinta vuodenaikaa lehtipuiden kuvaamiseen. Merimetsojen b Vanha mänty on usein merkittävä maisemapuu viljelysalueilla d Rannan kannon seuralaisena juolukka 58 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Palaan vielä tasaikäisiin istutusmetsiin, lähinnä mäntyja koivumetsiin. Osa tällaisista, usein vanhoista puista tai puuryhmistä on rauhoitettu luonnonmuistomerkkinä. Metsän tunnelmaa voi korostaa sijoittamalla etualalle jotain kiinnostavaa kuten kasveja, sieniä tai naavainen vanha puu ja yrittää saada mahdollisimman paljon syvyysvaikutelmaa himmentämällä tarpeeksi. Etenkin sumusäällä näissä paikoissa voi sommitella varsin kiinnostavia näkymiä. Puut osana maisemaa Puita näkee lähes joka puolella maatamme, ainoastaan ulkosaaristo ja pohjoisin Lappi on vähäpuustoista tai kokonaan puutonta. Luonnontilaiset tai pitkän ihmistoiminnan ulkopuolella olevat metsät ovat puiden aarreaitta. Lajikirjoltaan erityisen arvokkaat vanhat metsät ovat tunnelmaltaan aivan muuta kuin talouskäytössä olevat, usein saman lajin lajiköyhät metsät – joita myös puupelloiksi kutsutaan, osin ihan syystä. PUUT KOHTEENA P uiden merkitystä ei voi korostaa liikaa. Tässä jutussa kerron puiden kuvaamisesta ja siinä sivussa vähän lajitietoutta. Vanhassa mäntymetsässä elementtejä ei ole niin paljon, ja monesti kelot ja maapuut ovat silloin katseenvangitsijoita. Varsinkin kallioisissa mäntymetsissä kannattaa katsoa missä kulkee, sillä usein ne ovat jäkäläpeitteisiä ja on hyvä mahdollisimman paljon välttää tallomasta jäkälää, etenkin kuivalla säällä. Kuvaamismielessä vanha kuusivaltainen luonnonmetsä on monesti hämärähkö, tiheäkin, ehkä myös hankalakulkuinen, joten sommittelua kannattaa miettiä. Rytmi, sommittelu ja valon käyttö ovat avainasioita. Tämän tapahtuman voi jopa ennakoida sääennusteita seuraten. Varsinaisten metsien ja puistojen lisäksi puita kasvaa pienissä metsiköissä, puuryhmissä ja yksittäin. Erityisen hienoa on olla haavikossa kuulaana ja kylmänä syysaamuna, kun haavanlehdet ropisevat alas, vaikka tapahtumasta ei kuvaa saisikaan
LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 59
Nykyään ymmärretäänkin metsänhoidossa c Havupuiden taimet kasvavat hyvin lahopuussa d Syysaamu mäntymetsässä 60 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Puiden kanssaeläjät Puut vetävät puoleensa koko joukon kanssaeläjiä, joko enemmän tai vähemmän puuhun sidoksissa olevia eliöitä. Lähikuviin makro-objektiivi on hyvä valinta, mutta koko puun kuvaamiseen läheltä laajakulma on ainoa mahdollisuus. Esimerkiksi vanha haapa ja tammi ovat asuinalueensa ns. Toisinaan puun taimesta voi saada kelpo lähikuvia, ja kiinnostavuutta lisää, jos lähellä on tunnistettavasti esim. avainlajeja, jotka ylläpitävät laajaa lajien keskittymää, mm. jokin muu kasvi tai vaikka sieni. kansoittamilla puustoisilla saarilla maisema muuttuu hyvinkin radikaalisti. Puu lähikuvassa Puuta voi havainnoida myös läheltä. Paras tapa sommitella lieneekin, että sijoittaa keskelle pääkohteen eli puun, jolloin se pysyy suorassa reunojen taipuessa. Jos haluaa kuvata koko puun läheltä yläviistoon, linjat vääristyvät, mutta se kuuluu asiaan. oksa, rungon kaarna, puun siluetti vastavalossa tai puun lehdet ja neulaset. hyönteisiä ja kääpiä. Tällöin kuvausaiheita voivat olla esim
Puut ovat monien lintujen pesäpaikkoja, niin upeiden kotkien kuin pienten hippiäistenkin. Lahopuu tarjoaa mm. Nisäkkäistä salaperäinen liito-orava on laji, jonka merkitys kaavoitusasioissa on huomattava. Laji viihtyy kookkaiden haapojen ja kuusten lähettyvillä, hyvin usein lähellä asutusta. Taimikoissa ja puutarhoissa hirvieläimet eivät ole erityisen toivottuja vieraita niiden aiheuttaessa tuhojaan. Joidenkin puihin liittyvien kuvaushavaintojen ohessa tässä oli vain pieni kuvaus puiden ekologisesta merkityksestä. käävät kertovat paljon metsän monimuotoisuudesta ja lajirikkaudesta. Monille hyönteisille on tärkeää, että metsässä on tarpeeksi lahopuuta. Eri puulajeilla on omia joko enemmän tai vähemmän säännöllisiä vierailijoita, ”nimikkoeläimiään”. Käävät ja muut puulla kasvavat sienet ovat usein näkyvimpiä puun vieraita, ne pysyvät paikoillaan toisin kuin eläimet. Tikkojen kotikoloihin pesivät jatkossa muut kolopesijät, ja monet pöllöt ovat pesinnässään riippuvaisia puista. Huomattavaa on, että monet taajamien lähiseudut ja kaupunkimetsät ovat parasta a-ryhmää, mitä kääpien määrään ja laatuun tulee. mittariperhosia, joista osa naamioituu mestarillisen hyvin. Niitä onkin tutkittu paljon. Koska jokaisella luontokuvaajalla lienee omanlaisensa puusuhde, ja kuvausretket käyvät useimmilla ainakin joskus puiden lomitse, kannattaa välillä pohtia omien retkimaastojensa puiden (ja siinä samalla metsien) arvoa ja huomata niiden kauneus eri vuodenaikoina. Esim. asuinpaikan hyönteistoukille. Puun rungolta voi yhyttää esim. d Kotilon koti haavassa c Pähkinänakkeli kulkee puunrungolla mihin suuntaan haluaa d Raidankeuhkojäkälä LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 61. säästää mm. Puiden hyönteisistä tunnetaan tuhansia lajeja, ja erityisesti kovakuoriaisia ja perhosia on tutkittu merkittävän paljon. Tavallisempi orava on sen sijaan ehkä kuvatuin puihin sidoksissa oleva nisäkäs. upeita haapavanhuksia, missä niitä vielä kasvaakaan. Kuusella ja männyllä on käpylintunsa, sembramännyllä itäinen pähkinähakki, pähkinänakkelin voi puolestaan nähdä esimerkiksi vanhoissa tammipuistoissa ja pihlajalla onkin monta ystävää, tilhien ja rastaiden ollessa niitä tutuimpia
Yleensä palokärki veistelee joka kesä uuden pesän. LUONTO KOKEMUKSIA Merja Elisabeth on luontokuvaukseen hurahtanut toimittaja, joka viettää vapaa-aikansa mieluiten metsissä. Kun päätös oli tehty, pariskunta hieman laajensi entistä asumustaan. Viime vuonna pariskunta teki pesänsä ihan kevyen liikenteen väylän viereen, joten kuvaus onnistui tieltä. Ihailtavaa puolisoiden välistä yhteistyötä! Tänä keväänä pari otti kesämökikseen kaksi vuotta sitten tekemänsä valmiin huvilan. Teksti ja kuvat: Merja Elisabeth PALOKÄRKIEMOT ovat ihanteellisia vanhempia P alokärki on minulle rakas tikkalaji, ja olen seurannut Keravalla saman pariskunnan pesintää kolmena peräkkäisenä kesänä. Tänä ja toissa vuonna minun on pitänyt tehdä piilo ryteikköön. 62 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Kesämökki tehdään puusepän ammattitaidolla yhdessä, kuten kaikki muutkin pesinnän vaiheet haudonnasta poikasten ruokkimiseen. Piiloutuminen on ehkä hätävarjelun liioittec Iskä syöttövuorossa. Naaras otti asian vakavasti ja näytti funtsivan asiaa todella pitkään. Oli mielenkiintoista seurata, miten koiras ehdotti tätä naaraalle ja jätti sen fiilistelemään asiaa
Sitten huomasin kolossa oravan, ja tajusin että palokärkiemolla on ongelma sen kanssa! Naaras hajotti välillä oravan pesän suuaukkoa ja pelotteli sitä sitkeällä otteella. Vasta myöhemmin tajusin, mistä oli kyse. Välillä epäilin liikkumatonta lintua kuolleeksi. f Orava saa lähtöpassit! b Pesäpaikka valittu. Ja ikionnellinen olin minäkin! LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 63. Metsä raikui sen voitonriemuisesta takomisesta. Ihmettelin, miksei se osallistu poikasten huoltoon, vaan kyttää lähes liikkumatta käpytikan tekemää koloa. Emot houkuttelevat niitä pois pihtaamalla ruokaa ja huutelemalla. Se oli silminnähden iloinen onnistuneesta perheenlisäyksestään. Palokärjen poikaset ovat kasvaessaan äänekkäitä, eivätkä ne aina jätä pesää samaan aikaan. Sitten kun poikaset ovat jo kololla, annan itseni ilmi, ja se on parille hyvin sopinut. Ne kyllä kertovat, jollei sovi. Mutta nyt kun poikaset ovat kuoriutuneet, molemmat emot ovat ruoanhakumatkalla, jolloin poikaset ovat alttiina ulkoisille uhille. Lintujen haudontavaiheessa jompi kumpi emoista on aina mökissään. Pari vuotta sitten tapahtui mielenkiintoinen tilanne. Oravalla ei ollut lopulta muuta vaihtoehtoa kuin pakata lapsensa ja vaihtaa maisemaa. Ensimmäisen ja viimeisen c Tuuletusta pesän valmistumisen jälkeen. Pari vuotta sitten, viimeisenkin poikasen lennettyä ulos, naaras rummutti hartaasti puuta. Naaras tiesi, että orava voisi milloin tahansa hakea evästä sen pesästä. lua, mutta pesinnän alku on herkkä vaihe ja haluan, että ne saavat kokea olevansa rauhassa. Se siis oli vain hyvä äiti. välillä voi olla päiviäkin. Niinpä se päätti ajaa oravan pois. Kun poikaset olivat kuoriutuneet, koiras haki niille ravintoa, mutta naaras vietti joka päivä aikaansa naapuripuussa kuin liimautuneena puuhun. Oravan lähdettyä naaras palasi normaaleihin ruokintarutiineihinsa omalla pesällään. Kuvaaminen on parhaimmillaan tietysti poikasaikana
L uontokuvalehdessä 2025/1 esitetty kamera-ansa on nyt toiminut käytännössä muutaman kuukauden. ILVES Kuvausaika 7.4.2025 klo 00.03 Kamera Täyskennoinen peilillinen järjestelmäkamera Objektiivi 24 70/f2,8 Polttoväli 27 mm Etäisyys kohteesta 3,55 m Valotusaika 1/200 s ISO 12800 Aukko f/2,8 Valotusohjelma manuaalinen Kuvan laatu Raw Kuvan perussäädöt Lightroom Classic Kohinan poisto Topaz AI . Kuvia on rajattu. Lamppu on kameran tasolla, sen oikealla puolella, mikä on havaittavissa kuvan varjoistakin. Ohessa on kuva molemmilta kameroilta. Tämä kuva on otettu led valolla. Kuvia on tullut runsaasti. Ilveksistä on tullut yli sata kuvaa ja muutamia mäyristä ja ketuista. Toisessa on vain yksi led valo. Osa niistä on jopa ihan mukiinmeneviä ja julkaisukelpoisia. Ilves on vieraillut molemmissa paikoissa useamman kerran. Nämä ilvekset pysyivät kameran edessä yli kaksi minuuttia, jona aikana kamera otti viisi kuvasarjaa. Käytössäni on kaksi kamera-ansaa. Yllättävää on, että 5 watin ledlamppu riittää. Toisessa paikassa valaistus hoituu kolmella salamavalolla. 64 · LUONTOKUVA · 3 / 2025
Se kääntyi heti takaisin, kun ensimmäiset salamat välähtivät. RUUDUN TAKAA Matti Alasaarela avaa kuviensa taustoja. Kettua kuvanneessa kamera-ansassa on kolme salamavaloa. Teksti ja kuvat: Matti Alasaarela KETTU Kuvauspäivä 19.3.2025 klo 21.11 Kamera Täyskennoinen peilillinen järjestelmäkamera Objektiivi 50/f1,4 Polttoväli 50 mm Etäisyys kohteesta 4,22 m Valotusaika 1/250 s ISO 1000 Aukko f/5,6 Valotusohjelma manuaalinen Kuvan laatu Raw Kuvan perussäädöt Lightroom Classic Kohinan poisto Topaz AI . LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 65. Toisin kuin ilves, kettu vaikuttaa aristelevan salamoita
Mänty on täälläkin valikoitunut tärkeäksi merkkipuuksi sen kookkaan, näyttävän kasvutavan ja pitkäikäisyyden takia. Saarelaiset käyttävät nimitystä tarri sellaisista vanhoista mäntypuista, jotka ovat aloittaneet kasvunsa aurinkoisessa merituulten tuivertamassa paikassa. VUOSIEN VARRELTA Raija Väyrynen on eläkkeellä oleva oululainen eläinlääkäri ja biologi, joka retkeilee lähiympäristössään kameran kanssa. Maankohoamisesta johtuen rannikko muuttuu kaiken aikaa ja muutoksia voi nähdä jo muutaman vuosikymmenen aikana. Olin kuullut puhuttavan tarreista ja pullopuista, sotamännyistä ja suolamännyistä. Nykyään on nähtävissä selviä dyynimuodostumia länsija pohjoisrannoilla, merestä kuroutuneita pikkujärviä, keskemmällä saarta mäntykankaita ja välissä lehtipuuvaltaista rantalehtoa. Hailuoto on syntynyt jääkauden jälkeisen maankohoamisen aikana kolmesta erillisestä saaresta, jotka parin tuhannen vuoden aikana ovat pikkuhiljaa muodostaneet yhtenäisen saaren. Halusin vielä löytää ja kuvata näitä kulttuurihistoriaan ja tarinoihin liittyviä luonnon muistomerkkejä. Myöhemmin hiekan alle jääneet rungon osat ovat paljastuessaan muuta runkoa ohuempia ja niitä on alettu nimittää pullopuiksi. Vanhat tarrit ovat paksurunkoisia, kilpikaarnaisia, tiheäoksaisiksi haaroittuneita ja laajalatvuksisiksi kehittyneitä. Aiemmat kosteikkoalueet näkyvät vielä saaren paikannimissä kuten Rytijärvi ja Järventakus, vaikka nämä paikat sijaitsevat jo keskellä saarta. Näillä tarreilla on juuristo runsaasti haaroittunut, ja juurillaan se on tiukasti pureutunut hiekkaan. Asutusta saarella on ollut tuhannen HAILUODON VANHOJA TARREJA vuoden ajan. Silloin huomasin, että luotolaisilla on omaa tarinaperinnettä saaren erityiseen maankohoamisrannikon synnyttämään omaleimaisuuteen ja ainutlaatuisiin luontokohteisiin liittyen. Mantereelta tulijaa kiinnostivat nämä aika laisten muistoissa ja säilyneissä kertomuksissa esiintyvät mäntypuut, tarrit ja niihin liittyvät tarinat ja uskomukset. Välillä ne ovat saattaneet jäädä tuulen kuljettaman hiekan peittämäksi juuristoltaan ja tyveltään. Teksti ja kuvat: Raija Väyrynen A ikoinaan etsiessämme vapaa-ajan asuntoa Hailuodosta heräsi samalla kiinnostus saaren historiaan ja erityisesti saaren luonnonhistoriaan. Kärkisilmu on ehkä paleltunut tai muutoin vaurioitunut, jol66 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Kasvillisuus muuttuu sitä mukaa, kun uutta maata merestä paljastuu
Usein nämä tarrit kasvavat hiekkakummulla, osa puusta on puun kasvaessa jäänyt tuulen kerryttämän hiekan sisälle. Mänty voi saavuttaa 350–450 vuoden iän, ja vanhimmat luotolaiset männyt kertovat pari-kolmesataa vuotta sitten vallinneista kasvuolosuhteista. Myös tämän sotamännyn yhteyteen liitetään hailuotolaisessa kertomaperinteessä Pikkuvihan aikaiset taistelut. Se on vielä hyvin kookas ja hyväkuntoinen puu, tosin se on jäänyt nuorempien puiden varjoon. Itse asiassa molemmat lienevät mahdollisia, sijaitsihan 1700–1800 luvulla silloinen ranta ja mahdollinen maihinnousupaikka lähellä näitä kumpaakin mäntyä. Tämän päivän retkeilijä pääsee näkemään, miten erilaiset kasvuolosuhteet ovat muokanneet männyn ulkonäön ja voi kuvitella millainen on ollut satoja vuosia sitten se paikka, jossa puu on aloittanut kasvunsa. Mamren tammiston arviolta kolmesataa vuotta vanhat tarrit ovat edelleen huomiota herättävän komeita muistomerkkejä saaren luonnonhistoriasta ja luonnonsuojelulailla suojeltuja. Aluetta kutsutaan yleisesti Mamren tammistoksi. Lisäksi kookkaat merenrantapuut ovat toimineet merenkulkijoiden ja kalastajien opasteina. c Askelin sotamänty a Tarri Mamren tammistossa Kirkonkylällä d Tarri Sunikarissa hiekkakummulla LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 67. Hopeamänty-nimen puu on saanut maanomistajalle, Hailuodon seurakunnalle, Oulun Kauppaseuran lahjoittamasta hopeisesta ehtoollislippaasta. Myös tarinat, aikalaisten muistitiedon säilyttäjinä, ovat suojelleet näitä ikivanhoja tarreja kaatamiselta ja käytöltä. Kestin sotamännyn kerrotaan olleen kookas, satoja vuosia vanha mänty, merituulten karaisema ikipetäjä. Näiden puiden omistajille laivanvarustajaporvarit maksoivat puun ylläpidon suolana, siksi suolamänty. Mantereen puolella on vielä pystyssä ainakin kaksi tuntemaani suolamäntyä, Varjakan suolamänty ja Taskilan suolamänty, tosin ne eivät enää näy merelle. Puu on kaatunut vuonna 1879, jolloin se korvattiin kaasalla. Hopeamännyn kerrotaan palvelleen merimerkkinä jopa 250 vuotta. loin puu on kasvaessaan saanut bonsaimaisen muodon. Noin 60 vuotta sitten myrskytuuli katkaisi sen latvuksen, ja nykyään siitä on pystyssä vain kelottunut runko muiden ympärille kasvaneiden puiden puristuksessa. Näiden viidentoista vuoden aikana, joina olen männikköä seurannut, on joitain kelottuneita puita myrskyissä kaatunut ja lehtipuuvaltainen aluskasvillisuus tihentynyt. Lipas oli palkkio siitä, ettei seurakunta kaada puuta. Hailuodon vanhat tarrit ovat meille näkyvä muisto maiseman ja kasvillisuuden kehityksestä. Edelleen perunakuoppien jäänteet ovat paikoin näkyvissä. Se sijaitsee suullisen perimätiedon ja legendojen mukaan paikalla, jossa Pikkuvihan aikaan suomalaisen sissipäällikön Stefan Löfvingin sotajoukko kahakoi. Ympärillä on nuoria suorarunkoisia mäntyjä, arvatenkin samaa perimää olevia, mutta aivan erilaisissa olosuhteissa kasvaneita. Tämän raamatullisen vertailunimen männikölle on tarinan mukaan antanut aikoinaan seudulla vaikuttanut kirkonmies mitä ilmeisimmin viittauksena Raamatun kertomuksiin. Kokkomänty eli Hopeamänty, joka on ollut Hailuodon vanhimpana purjehdusmerkkinä pidetty puu. Tällaisia yksittäisiä puita kasvaa saaren keskellä, osa jo kelottuneina, osa hyväkuntoisina ympäristöstään selvästi erottuvina puina. Mäntyniemessä on sijainnut ns. Hailuodon Kirkonkylän harjulla kasvaa usean tarrin muodostama metsikkö. Askelin sotamänty on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla. Mamren tammiston paikka on muinaisen merenrannan töyräs, dyyniharjanne, johon on taannoin kaivettu perunakuoppia perunoiden säilyttämistä varten. Askelin sotamänty on yli kaksisataa vuotta vanha, rosokylkinen paksukuorinen lakkapääpetäjä. Pikkuhiljaa saari muuttuu maankohoamisen myötä keskiosistaan suojaisammaksi kasvillisuuden sitoessa pysyvästi aiemmin ympäröivää aukeaa hiekkaista meren rantaa. Sotaisan sissipäällikön vaiheet ovat syöpyneet luotolaisten muistiin niin vahvasti, että ne ovat yhdistyneet molempien muistomerkkien tarinoihin. Sotamännyt ovat kulttuurihistoriallisia puita, joita saaressa on kaksi: Askelin sotamänty ja Kestin sotamänty. Sunikarissa ja Sunikarin tien varrella sekä Keskiniemessä olen nähnyt todella erikoisennäköisiä mäntypuita. Puut ovat olleet tärkeitä merenkulun purjehdusmerkkejä myös Hailuodossa. Tarreihin liittyvät muistikuvat ja kertomukset osoittavat niiden olleen tärkeitä maastomerkkejä muistinvaraisen historiallisen perimätiedon säilymiselle. Merenkulku ei enää tarvinnut luonnon merkkejä ja maankohoamisen myötä aluekin on metsittynyt. Joidenkin muistitietojen mukaan se liittyisi vuoden 1808 Suomen sodan tapahtumiin
Hengitin syvään ja rauhoituin, oli harkinnan paikka. Luonnonystävälle sen näkeminen on aina juhlahetki, riemukas kohtaaminen, joka ei jätä kylmäksi. Nyt maltti todellakin oli valttia. Näin kuvaaminen ja käsien lepuuttelu vuorottelivat useiden minuuttien ajan, kunnes poikanen oli kylläinen ja käänsi emolle selkänsä. Ikuisuudelta tuntuneen hiipimisen jälkeen saavutin valitsemani paikan. Nyt emo alkoi itse syödä. Kuvaamisen näinkin läheltä ilman näkösuojaa mahdollisti peilitön, eli äänetön kamera, peilikameran räksytys olisi tuhonnut yrityksen heti alkuunsa. Jokaisen suupalan jälkeen se tarkisti ympäristön nopealla vilkaisulla. Tajusin, että yksikin äkkinäinen liike tai katkeavan oksan napsahdus pilaisi kaiken. Saaliina oli jänis, josta emo irrotti poikaselle pieniä lihanmurusia kerrallaan. Ainoa hetki, jolloin saatoin itse liikahtaa, oli silloin, kun emolla oli pää alhaalla sen keskittyessä lihan irrottamiseen. AMMATTILAISTEN MATKASSA Suomen Ammattiluontokuvaajat SAL ry:n jäsenet vuorottelevat kolumnisteina. Ruokinnan tahti oli melko kiivas, ja yksi syöttäminen kesti vain joitakin sekunteja. Kun kotka taivutti päänsä alas ottaakseen lisää ruokaa, nostin raskaan kamerani käsivaralle odottamaan seuraavaa ruokintaa. Kun pesärytö tuli näkyviin, olin näkeväni liikettä, mutta edessä olevien risukoivujen vuoksi en saanut näkymästä selvää, vaikka etäisyyttä pesään oli vain kolmisenkymmentä metriä. Maakotkaa on vainottu vuosisatoja, ja lajista on tämän vuoksi tullut äärimmäisen arka ja ihmistä välttelevä. Terävä katse porautui suoraan objektiivin läpi, ja aika seisahtui. Olinhan koko pituudeltani näkyvissä kotkan suunnasta katsottuna ilman minkäänlaista näkösuojaa. Tajunta hämärtyi, enkä yksinkertaisesti käsittänyt, mitä olin todistamassa. Teksti ja kuva: Dick Forsman M aakotka, kuningaslintu, on taivaallinen ilmestys. Kuin hidastetussa filmissä kotka avasi valtavat siipensä ja kiepautti itsensä yli pesän laidan ja katosi. LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 69. Vuotta myöhemmin samainen naaraskotka löydettiin ammuttuna pesästään. Mutta, on myös niitä, vieläkin, joiden mieli täyttyy mustanpuhuvista tunteista kokkolinnun nähdessään. Tässä vaiheessa se lopulta äkkäsi myös minut. Epätodellista. Hänen ja kaltaistensa olioiden mielipiteet pedoista ja niiden vahingollisuudesta tuskin ovat käännettävissä. Nuori kotka saattaa kokemattomuuttaan harhautua haulikonkantaman päähän, mutta vanha maakotka väistää ihmistä satojen metrien päästä. Reviiri oli pitkään asumaton, enkä sen vuoksi ollut vuosiin käynyt seudulla, mutta nyt voisi taas pistäytyä tarkistamaan pesän tilanne. Laista ja säädöksistä piittaamaton rikollinen kulkee edelleen vapaana ja on epäilemättä valmis uusimaan tekonsa. Hitaasti nostin kiikarin silmilleni ja näin kaiken selvästi, kotkaemon ruokkimassa poikastaan! Adrenaliinit suihkusivat taivaisiin, veri syöksyi päähän ja sydän lähti laukalle. Oli lämmin ja aurinkoinen alkukesän päivä, kun kulkuni osui tuntemani kotkareviirin maille. Seisoin täysin avoimesti takanani vain muutama harva männyntarri, mutta kotka ei vieläkään tiennyt minusta mitään. Enää sen huomioi ei ollut pelkästään poikasessa ja ruoassa, vaan nyt se käytti aikaa myös ympäristön tarkkailuun, kuten ruokailevilla petolinnuilla on tapana. Näiden sekuntien aikana siirryin askel ja ruokinta kerrallaan lähemmäksi valitsemaani paikkaa. Kuningaslintu KUNINGASLINTU ruokkimassa poikastaan silmieni alla täysin tietämättömänä läsnäolostani. Tilanne, mikä edetessään tuntui ikuisuudelta, kesti todellisuudessa vain minuutteja, mutta elämyksen jättämä muistijälki ei haalistu koskaan! Suomessa esiintyy vieläkin petovihaa ja se istuu tiukassa. Itse syöttämisen ajaksi jähmetyin aloilleni. Vaaran varjopuolelta oli mahdollista lähestyä varkain, ja vanhojen maamerkkien mukaan suunnistin kohtaan, mistä tiesin pesän näkyvän. Tämä osoittautui valitettavan todeksi myös tämän kotkanpesän kohdalla. Ikiaikaisia perinteitä noudatetaan, eikä niitä näytä muuttavan edes sukupolvien vaihtuminen. Pesä sijaitsi jyrkän kurun ikimännyssä, mistä aukesi näkymät yli kotkien valtakunnan. Jaksoin kannatella kameraa vain muutaman syöttökerran ajan, sitten olkapää ja käsivarsi menivät hapoille ja kamera oli laskettava roikkumaan suorille käsille, mutta jälleen vain silloin, kun emon huomio oli saaliissa. Sukupolvien saatossa vaino on tehnyt maakotkasta yhden linnustomme arimmista. Kuvaamista ajatellen olin väärässä paikassa. Samalla kierähdin itsekin kannoillani ja poistuin paikalta. Petoviha elää ja voi hyvin. Hetken pohdin strategiaa rauhassa ja arvioin, että kymmenen metrin päässä olisi paikka, mistä aukeaisi esteetön näkymä pesälle
70 · LUONTOKUVA · 3 / 2025
Mahtavinta silmänruokaa olivat ikikuusten maasta vääntyneet viisi metriä korkeat juurilaatat. Sähköt katkesivat kahdeksi vuorokaudeksi. Aamuyöllä koimme elämämme pelottavimman luonnonilmiön. Jos olisin myynyt myrskypuut, olisin saanut niistä alle tuhat euroa. Etelän kuukkelit, närhet pääsevät poseeraamaan. Näky herätti maantiellä liikkuvien huomion. d Pisarointia käävällä LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 71. Teksti ja kuvat: Timo-Heikki Varis H einäkuun 30. Pihaa ympäröivien 60-vuotiaiden mäntyjen latvat kaartuvat osoittamaan maata. c Mustarastas löysi myrskymetsästä suojaisan pesimäympäristön. Saanen kuitenkin jo nyt nimittää aluetta aarnimetsäksi. Asta-myrsky on hur jim mil laan. KIITOS ASTA! a Luonnon monimuotoisuutta 14 vuotta myrskyn jälkeen. Ajoimme vaimoni kanssa edellisenä päivänä Lapualta kohti Keski-Suomea. Nojaan ikkunan pieleen ja tunnen, kuinka talomme vavahtelee. Nyt minulla oli ”willamolainen” metsä muutaman minuutin kävelymatkan päässä. päivä vuonna 2010 klo 02.00. Hämmästyttävää oli nähdä, kuinka pian kuusenkynsikääpä tarttui tilaisuuteen. Kun tätä juttua varten tarkistelin faktoja, niin ”kuukkeli” tarjosi joka kerta vastausta otsikolla Metsätuho. Oli kulunut vajaa vuosi myrskystä, kun kaatuneiden kuusten runkoja ja vahvimpia oksia koristi pienten vaaleiden kääpien armeija. Järvi kiehuu. Metsäkone olisi jättänyt metsänpohjaan jäljet vuosikymmeniksi. Emme olleet ainoat, sillä rajuilma kulki Kaakonkulmalta Merenkurkkuun aiheuttaen miljoonavahingot. Elinaikani ei tule riittämään, jotta näkisin lopputuloksen. Kääpäkansa viehättää, enkä anna kehnon lajituntemukseni yhtään häiritä. Ilma humisee kumeasti. Ei mennyt aikaakaan, kun metsäammattilainen tuli neuvomaan: ”Tilaa nyt pian metsäkone puhdistamaan tuo ryvös.” En tilannut metsäkonetta vielä silloinkaan, kun minua tultiin valistamaan tuhohyönteisistä, jotka sairastuttaisivat lähiseudun talousmetsät. Auton lämpömittari huiteli lähes 40 asteen lukemissa. Asta-myrskyn ainut ”tuho” oli, kun osa lähitienoon ainoasta ruohokanukkakasvustosta hävisi. b Kuusenkynsikääpä tarttui tilaisuuteen vuosi myrskyn jälkeen. Niiden mukana noussut maa tuoksui myrskykesänä niin äiti-maalle kuin vain voi. Juuret antavat periksi, ja runkoja pamahtelee poikki. Harmi kun ei ole tullut opiskeltua biologiaa sen vertaa, että osaisi käyttää hienoja termejä tuon myrskymetsän vaiheista. Variksenpesän tontilta Asta kaatoi 50 runkoa, pääosin mäntyä. Lähistöllä Asta oli rynnännyt päin metsäpalstani satavuotiaita jättikuusia. VARIKSENPESÄLTÄ Viitasaarelainen Timo-Heikki Varis tarkkailee lintujen ja karvapuolen eläinten touhuja. Seuraavana kesänä mustassa murakossa kasvoi muutama heinäkasvi ja metsäkortetta ja näiden lomassa risteili metsän pikkuväen jalanjälkiä. Seison järvelle avautuvan ikkunan ääressä. Olen perustanut ”ryvöksen” keskelle ruokintoja linnuille. Ajattelin, että minulla lienee vara jäädä seuraamaan, millaiseksi metsä kehittyy vain ja ainoastaan luonnon ehdoilla. Ei tullut hyönteistuhoja, mutta tuli jotain kerrassaan antoisaa. Töyhtötiaiset, hömötiaiset ja puukiipijät ilmestyvät joka talvi muun tiaisväen seuraksi. Näätä ja ilves ovat ottaneet tavakseen pysähdellä tuulenkaatojen tarjoamissa suojissa
Luulen, että kaikissa yhteisöissä muutosta jarruttaa pelko juurien menettämisestä ja vakaan suunnan kadottamisesta. Jos koemme haastavaksi saada lisää jäseniä, onko jossain kohtaa syytä alkaa syvästi pohtia omaa toimintaa. Teksti ja kuva: Emilia Milonoff O len käynyt useat kerrat saman keskustelun eri yhdistyksissä toimivien ihmisten kanssa. Vuoden Luontokuva-festivaali on mielestäni lehden lisäksi näyttävintä mitä teemme, mutta myös sosiaalinen liima toisiimme on mittaamattoman arvokasta. Tuskin vielä 1997 oli webinaareja, videokuva oli hyvin erilainen konsepti kuin nykyään ja jäsenistö oli varmasti vielä vähemmän monimuotoinen kuin se on nyt. Toivon, ettemme ainakaan lähitulevaisuudessa menetä paikkaa keskustella ja kohdata toisiamme. Tämä on arvokasta toimintaa monessa mielessä, yhteiskunnallisesti sekä yksilötasolla. Miten nopeasti muuttuvassa ajassa pysytään kiinni ilman, että menetetään omia juuria. OLEN MIETTINYT Emilia Milonoff jäsentelee ajatuksiaan luontokuvauksesta. Oli kyse mistä tahansa harrastuksesta, suojelutoiminnasta, tai vain alueellisen yhteisön toiminnasta, on usein pyrkimyksenä edistää oman ryhmän toimintaa tavoilla, jotka palvelevat yhdistyksen jäsenistöä ja olla oman asiansa ääni yhteiskunnassa. Tekijät uupuvat tekemisen alle. Lehdessä on jatkuvasti oltu valppaana analysoimassa uusia tekniikan tuulia, ja sen perässä pysyminen on koettu tärkeäksi ja jopa välttämättömäksi. Tapa kokea yhteisöllisyyttä ja paikat, joista sitä on etsitty, ovat kokeneet suuren muutoksen. On selvää, että on yhdistys kehittynytkin. Yhdistykset toimivat pääosin talkootyönä, vaikka tekemistä riittäisi pienen toimiston henkilökunnalle pyöritettäväksi. Suurin haaste tuntuu aina olevan edellä mainituista se ensimmäinen. Se on tapahtunut vaivihkaa, uusien sukupolvien löytäessä kameran käteensä. Keskitytään nyt kuitenkin harrastustoimintaan, johon luontokuvauksenkin lasken, vaikka se on monelle meistä myös ammatillista toimintaa. Merkittävämpi muutos yhdistyksen toiminnan kannalta on ollut kuitenkin ollut hienovaraisempi ja hitaampi. Usein kiinnitämme huomion tekniikan kehitykseen, onhan se helppo ja selkeä havaita, ja vauhti on ollut eksponentiaalista. Olemmeko kehittyneet kehityksen mukana. Asian ydin on pysynyt samana, mutta kehitys on ollut valtavaa. Yhdistysten pyrkimykset ovat usein jalot. Olen valitettavan usein nähnyt tämän olevan kestämätön ratkaisu. Se vaatii sitoutumista, innostuneisuutta, ideointikykyä ja järjestelmällistä organisointia. Välillä yhteisön sisältä käsin voi olla mahdotonta nähdä, mitä kannattaisi tehdä ja miten. Muutokset ajattelutavoissa, asenteissa, digitaalisuudessa ja sosiaalisissa suhteissa on ollut yhdistyksen taipaleella suuri. Tämä vaatii ihmisiä, jotka haluavat yhteisen hyvän vuoksi edistää toimintaa omalla vapaa-ajallaan. Se, missä kuitenkin vielä on paljon työtä, on uudistushalu, uskaltaisinko jopa sanoa muutosvastaisuus. Palataan siihen muutaman mutkan kautta. Uskaltaisimmeko tehdä asioita radikaalisti eri tavoilla ja kokeilla uudistaa ajatuksiamme, jos tietäisimme varmasti, että muutos johtaa vain positiivisiin tuloksiin. Emme ole poikkeus välineurheilun pelikentällä. Tiedämmekö varmasti, miten pysyä elossa vielä toiset viisikymmentä vuotta. Palataan ensimmäiseen haasteeseen. Miten voisimme yhdessä luoda sellaisen yhteisön, jossa näin ei tapahtuisi ja samalla pysyisimme aina uusille sukupolville kiinnostavana kohtaamispaikkana. Maksetaan jäsenyys, lehti kolahtaa postiluukkuun ja välillä pääsee tapaamaan kollegoja tapahtumissa niin halutessaan. LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 73. Vai onko se mahdollista. Ja onhan se, tottakai meitä kiinnostaa uudet mahdollisuudet hyödyntää harrastusvälineistöämme. Ehkä pelätään, ettei onnistuta samaan aikaan miellyttämään kaikkia jäseniä. Kohta 50-vuotias yhdistyksemme on varttunut ja nähnyt aikojen muuttuvan. Miltei jokainen pitkään olemassa ollut yhdistys kamppailee saman asian kanssa. Se vaatii uskallusta pysyä ajan hermolla ja aidosti miettiä, miten vastaanotamme myös uusia jäseniä. Usein tämä tehty työ jää näkymättömiin, vaikka todellisuudessa töitä tapahtumien eteen tehdään pienellä resurssilla hiki hatussa. Olen pohtinut, minkälaista on yhdistystoiminta vuonna 2077 ja miten ylipäänsä koemme yhteisöllisyyttä, näyttääkö se enää yhtään samalta kuin nyt. Koko toiminnan kenttä on hyvin erilainen, kuin se oli yhdistyksen ollessa nuori. Ja totuus on se, että on olemassa myös iso määrä yhdistyksen jäseniä, jotka ovat ihan tyytyväisiä siihen, miten asiat ovat. Yhdistykset ovat parhaimmillaan vertaisten kohtauspaikkoja ja vaikuttajia tärkeissä asioissa. Riippumatta alasta tai harrastuksesta, tuntuvat haasteet olevat aina samat: miten saadaan talkootöin tehtävät asiat hoidettua tasapuolisesti, miten saadaan lisää jäseniä, ja minkälainen toiminta jäsenistöä kiinnostaa. Kuitenkin tosiasia on se, että kaikkien kulujen kasvaessa niin yritys-, kuin yhdistystoiminnassakin, on asiakkaita ja jäseniä saatava lisää, jotta toiminta voi jatkua
Vastaavanlaiset unet ovat toistuneet vuosien ajan, ja tunne herätessä on aina sama pettymys, kun aivoni parin sekunnin viiveellä ymmärtävät eron unen ja todellisuuden välillä. Ajattelin, että hyvällä tuurilla ilves jonakin päivänä kävelee sattumalta vastaan, ja vielä paremmalla tuurilla saatan joskus saada siitä kuvankin. Aloin uppoutua kaikkeen saatavilla olevaan tietoon ilveksen ekologiasta ja käyttäytymisestä. Ilta oli jo pimenemässä, ja olin matkalla kotiin, kun tien laidassa istui se kaikkein epätodennäköisin. Tajusin, että ilveksen näkeminen on ihan oikeasti mahdollista. Kohtaaminen tämän aran oloisen ilveksen kanssa oli hyvin lyhyt, ja sain otettua vain yhden terävän kuvan. Maaliskuussa 2020 näin lopulta kävikin. Olen saavuttanut sen, mistä olen vuosia haaveillut. TOIMISTONI METSÄSSÄ Ossi Saarinen kuvaa työkseen villieläimiä, etsien yhä haastavampia kohteita lähiluonnosta ja tarvittaessa kauempaakin. Nuo muutamat ikimuistoiset sekunnit saivat kuitenkin päässäni jonkin vivun naksahtamaan. Ilves – tuo lähes jokaisen luontokuvaajan unelmakohde. Ennen vuotta 2020 en varsinaiUNELMANA ILVES sesti edes yrittänyt ilvestä löytää. Laskeudun polvilleni ja otan elämäni luontokuvat. Muiden lajien kuvattavaksi etsiminen tuntui yhtäkkiä paljon vähemmän mielenkiintoiselta, ja aloin viettää yhä enemmän ja enemmän aikaa mahdollisilla ilvesreviireillä. En tiennyt sen tarkemmin, missä niitä liikkuu, enkä uskonut, että tulisin välttämättä kyseistä eläintä koskaan etsimällä löytämään. Yhtäkkiä edessäni polulla seisoo uskomattoman kaunis ilves tuijottaen minua kaikessa rauhassa. Sulan maan aikaan tuli peltojen reunoja katseltua ihan eri silmillä kuin aiemmin, mutta 74 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Sitten herään yläkerran naapurin viikoittaisen porausharrastuksen tuottamaan lempeään jyrinään. Teksti ja kuvat: Ossi Saarinen K ävelen kapeaa polkua pitkin vanhassa metsässä illan viimeisissä valon säteissä
Helpoin tapa selvittää, missä ilveksiä liikkuu, onkin lumijälkien etsiminen talvella. Jälki on kokonaisuudessaan pyöreämpi kuin koiraeläimillä, ja kynnet ovat piilossa suurimman osan ajasta. Lumijälkien etsiminen kannattaa ajoittaa parin–kolmen päivän päähän uuden lumen tulosta. Lumijälkiä löytyi yllättävänkin helposti, ja niiden perässä tuli kuljettua kilometritolkulla. Mitä jos ilves olisikin tänään näytillä upeassa lumisateessa. Itse löytämisen ja onnistumisen riemu silti puuttui, sillä kyseinen paikka oli toisen kuvaajan minulle vinkkaama. Tällä kertaa sainkin seurata ilveksen touhuja useamman tunnin ajan, ja muistikortillekin tuli jo hieman enemmän täytettä. Yleensä jälkiä seuratessa tarkoitukseni ei ole varsinaisesti löytää itse eläintä. mutta epäselvien ja jo osittain uuden lumen alle hautautuneiden jälkien pohdiskelu pitää homman tarpeeksi haastavana vuosienkin harjoittelun jälkeen. Siitä lisää myöhemmässä kolumnissa. LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 75. Tällöin en häiritse ilvestä ja saan paremman käsityksen siitä, missä ilves on liikkunut ja mitä kaikkea se on matkan varrella puuhannut. Ilves aistisi lähestymiseni paljon ennen kuin itse pääsisin sitä näkemään ja luultavasti vain siirtyisi kauemmas, pysyen aina askeleen edellä. Tällöin jälkiä on ehtinyt “tarttua” jo pal jon ympäristöön, mutta ne ovat vielä melko tuoreita. Pienellä harjoittelulla ja internetin avustuksella oppii yleisimmät jäljet nopeasti tunnistamaan, Ensimmäisen ilveshavaintoni jälkeen kului kolme pitkää vuotta, ennen kuin seuraavan kerran pääsin ilvestä kuvaamaan. kun ilveksistä ei näkynyt vilaustakaan, alkoi keskittyminen siirtyä taas hiljalleen muihin lajeihin. Vasta lumen tullessa alkoi ilveksen läsnäolosta taas ilmaantua merkkejä. Usein ilves on kuitenkin ollut vain läpikulkumatkalla ja ehtinyt mahdollisesti jo kilometrien päähän. Kului taas kokonainen vuosi ilman enempiä ilveshavaintoja kunnes vuonna 2024 tilanne muuttui dramaattisesti, ja kaikkein villeimmätkin ilvesunelmani kävivät toteen. Jos jälkien perusteella vaikuttaa siltä, että ilves on alueella aktiivinen, saatan piiloutua aamutai iltahämärässä läheiselle aukealle paikalle odottamaan. Vaikka ilveksen jälkiä ei löytyisi, on luonnossa aina liikkunut muita eläimiä. Parhaimmillaan jäljet voivat johtaa jopa tuoreelle haaskalle. Usein seuraankin jälkiä tulosuuntaan. Ilves suosii vaikeakulkuista maastoa, kuten jyrkkiä kallionreunamia, ja jälkien perässä pysyminen onkin usein varsin fyysinen suoritus. Vain vähän myöhemmin bongasin kuitenkin toisen ilveksen lähes säkkipimeällä pellolla, josta sain juuri ja juuri yhden kuvan otettua. Ikävämpi puoli lähes koko lumisen ajan ilveksen jäljittämiselle pyhittämisessä on se, ettei juuri muita kuvauksia tule tehtyä. Ilveksen jäljen erottaa yleensä helposti muista metsän kulkijoista. Toistaiseksi talviset ilveskuvat ovat saaneet vielä odottaa syntymistään, mutta jokainen ilvesreviirillä vietetty päivä on askel lähemmäs tämän ainutlaatuisen lajin ymmärtämistä. Uskallanko ottaa sen riskin, että kuvaankin jotain ihan muuta. Kaikkein kuvauksellisimpina talvipäivinä mieli tekee ensisijaisesti takaisin ilvesmetsälle
www.Kuvausmatkat.fi info@kuvausmatkat.fi Jouni Klinga 0400 191 348 Tiina Herranen 050 520 1827 Sirpantie 11, 01420 Vantaa UPEA UUSI-SEELANTI 23.10.-14.11.2025 Kuva: Australiansuulat. Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n jäseneduista tarkemmin: www.luontokuva.org/jasenedut JÄSENETUYRITYKSET Valokuvaajan matkatoimisto Rek. tunnus 46/12/Mj SMAL 42613. Janne Teivonen Löydät meidät somesta: @KuusamoOpisto #kuusamoopisto Kuva: Anna Välimäki KUUSAMON LUONTOKUVAUSLINJA 1.9.2025-22.5.2026 55 OP OPI LUONTOJA HENKILÖKUVAUKSEN PERUSTEET KESKELLÄ KOILLISMAAN KAUNEINTA LUONTOA Hae 14.7.2025 mennessä: www.kuusamo-opisto.fi/valokuvaus Lisät iedo t QR-k oodi lla: 76 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Luontomatkakohteita 2025-2026: Islannin kiertomatka 1.-14.6.2025, Unkarin piilokojut 14.21.6.2025, Mongolian kiertomatka 30.6.-19.7-2025, Papua-UusiGuinea 3.-20.8.2025, Peru: Amazon & Andit 26.9.-12.10.2025, Madagaskarin kiertomatka 13.10.-2.11.2025, Kenian kuvaussafari 31.10.-12.11.2025, Uuden-Seelannin kiertomatka 23.10.14.11.2025, Costa Rican kiertomatka 18.11.-5.12.2025, Falklandinsaaret 19.11.-8.12.2025täynnä, Etelä-Afrikka: Zimanga 22.11.-2.12.2025, Kerkinijärvi & pelikaanit 2.-7.1.2026, Japanin lumiapinat & kurjet 15.-28.2.2026, Tansanian suursafari 18.-28.2.2026, Islanti & naalit 6.-12.4.2026, Namibian kiertomatka 15.4.-5.5.2026, Huippuvuoret & jääkarhut 16.-27.5.2026, Australian kiertomatka 19.8.-12.9.2026, Brasilian Pantanal & Iguassu Syyskuu 2026, Kiinan salattu luonto Lokakuu 2026, Patagonia & Falkland 19.11.-7.12.2026, Galapagos & Amazon 28.11.-13.12.2026
LUONTO KOSKETTAA Suomen luontokeskus Haltia Nuuksiontie 84, Espoo I haltia.com, shop.haltia.com Luontoelämyksiä koko perheelle Erä-Eeron luontokuvausja katselukojut Lieksassa info@eraeero.com www.eraeero.com Puh. KOE SUOMEN LUONTO -PÄÄNÄYTTELY HALTIASSA Oletko kulkenut lumikanjonin läpi tai rentoutunut Luontoäidin kutsussa. 0400-159452, 0400-432218 30 vuotta karhujen valokuvausta martinselkosessa suomussalmella yhden ja kahden hengen kojut valokuvaukseen metsässä, suolla ja lammella jäsenille -20% kojuhinnasta ja -10% muista palveluista martinselkonen e-mail: sales@martinselkonen.fi Tel: 08 736 160 Martinselkonen.fi LUONTOKUVA · 3 / 2025 · 77. Tai tutustunut taiteeseen Haltiassa. Avaamme uuden päänäyttelyn tammikuussa 2026. Vielä ehdit kokemaan nämä ja monta muuta asiaa nykyisessä Suomen luonto -päänäyttelyssä, joka on avoinna vain 30.11.2025 saakka. Vai innostutko liito-orava pelistä tai panoraaman revontulista Halla-karhusta puhumattakaan
ÄÄNESTÄ PARASTA JUTTUA! SEURAAVASSA NUMEROSSA · LUONTOKUVA 4/2025 ILMESTYY 27.8.2025 Viime numeron parhaat Luontokuva 2/2025 parhaaksi äänestettiin Markus Varesvuon Takatalven voima ja toiseksi tuli Tuomas Heinosen Oravaprojekti puun latvassa. Vuoden Luontokuva 2025 –kilpailun finalisteja · Seppo Keränen: Amiraali kosmopoliitti vaeltaja · Timo-Heikki Varis: Suuret linnut K uv a: Se pp o K er än en , lä m m it te le vä t am ir aa li t 78 · LUONTOKUVA · 3 / 2025. Äänestä 3.8.2025 mennessä lehden nettisivuilla osoitteessa: luontokuva.org/luontokuva-lehti. Äänestäneiden kesken arvotun kirjan voitti Jenni Hietanen, Tampere Osallistu nettiäänestykseen ja kerro meille, mikä on mielestäsi tämän Luontokuvan paras juttu. Osallistu samalla myös arvontaan! Yhteystietonsa jättäneiden äänestäjien kesken arvomme voittajan valinnan mukaan Vuoden Luontokuvat 2024 -kirjan tai tässä lehdessä arvioidun kirjan Suomen pikkunisäkkäät
Vuosikerran tilaushinta on erikseen tilattuna kestotilauksena ja määräaikaisena . Euroopan suurimpaan luontokuvajärjestöön kuuluu noin jäsentä. Noin -sivuinen paketti luontokuvia ja luontokuvatietoutta pitää sinut ajantasalla tapahtumissa meillä ja maailmalla. • Sivuston linkillä pääset helposti Vuoden Luontokuva -sivuille. Lehti on myynnissä myös Lehtipisteissä. Lue lisää: www.luontokuva.org/jasen Luontokuvauksen erikoislehti ilmestyy kuutena täysin nelivärisenä numerona vuodessa. L L : . Ryhmässä jäsenet jakavat ja kommentoivat luontokuvia, sekä keskustelevat luontokuvauksesta. Liity mukaan. Katso ja täytä jäsenhakemus netissä. Jäseneksi ovat tervetulleita kaikki luontokuvauksesta kiinnostuneet. Jäsenmaksut • Liittymismaksu (ei peritä nuorisoeikä perhejäseniltä) • Varsinainen jäsen (sisältää lehden) • Nuorisojäsen (alle vuotta, sisältää lehden) • Perhejäsen (ei lehteä) Kesken vuotta liittyvän ensimmäinen jäsenmaksu on alempi, sillä se suhteutetaan liittymisvuoden jäsenyysaikaan (ilmestyviin lehtiin). Yhdistyksen tavoitteena on edistää suomalaista luontokuvausta ja toimia kuvaajien yhdyssiteenä. . • Käy lisäksi seuraamassa Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n virallisia sivuja Facebookissa ja Instagramissa. S L F I • Yhdistyksen ylläpitämään, kaikille avoimeen julkiseen Facebook-ryhmään on liittynyt jo yli henkilöä. L . Tiedotamme yhdistyksen uutisista myös näissä kanavissa. Verkkokurssit, Luontokuvauksen ammatilliset perusteet koulutus ja huippuna Luontokuvaajan Master class -jatkokoulutus antavat sinulle varmuuden kameran käytöstä, luontokuvauksen kaikista aihealueista, tiedostojen parissa toimimisesta, sekä omien tiedostomateriaalien hyödyntämisestä kirjoina, esityksinä, kuvakilpailussa ja kaikessa muussa julkaisutoiminnassa. ), liittymismaksu* , ja valitsen jäsenluokan: Varsinainen jäsen Nuorisojäsen (alle v.) Perhejäsen (ei lehteä) Lue lisää ja katso kesken vuotta liittyvän alennettu jäsenmaksu loppuvuodelle: www.luontokuva.org *liittymismaksua ei peritä perheja nuorisojäseniltä Tilaan vain lehden heti seuraavasta numerosta alkaen Kestotilaus Vuositilaus ( numeroa) Ulkomaille meneviin lisäpostimaksu ( numeroa) aika paikka allekirjoitus Kiinnitä postimerkki Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry Uudenmaankatu A Hyvinkää L Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry on perustettu vuonna . pirjo.h.lindfors@gmail.com B E Kirkkonummi J E Espoo K J Karjalohja L O Espoo L J Turku, varapuheenjohtaja M H Rovaniemi S H Vantaa S M Tampere K K Degerby (varajäsen) Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry Toimistoaika klo Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry Uudenmaankatu A , Hyvinkää S F , järjestösihteeri Puh. Pääset heti alkuun, vaikka kamerasi olisi kännykkä. M Syysja Talvipäivät, jäsenhinnat jäsenetuyrityksissä, edullisempi osallistuminen Vuoden Luontokuva -kilpailuun, sähköiset jäsentiedotteet… Jäsenyydellä annat myös tukesi suomalaiselle luontokuvaukselle. TUTUSTU KOULUTUKSIIN OTAVAN OPISTON SIVUILLA! JOKAISESSA MEISSÄ ASUU PIENI LUONTOKUVAAJA NYT SE PITÄÄ VAIN LÖYTÄÄ! Valitse kolmesta koulutuspolusta omasi -perusteista mestaritasoon saakka! Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry hallitus Yhteistyökumppanit (alla) L P puheenjohtaja Helsinki puh. susanne.furu@luontokuva.org Tili: Danske Bank Kustannus Oy Luonnonkuvaaja Uudenmaankatu A , Hyvinkää Viestintä & kauppa, yhteistyökumppanit, Vuoden Luontokuva -tapahtumat Tili: Danske Bank Nimi Syntymäaika (nuorisojäseneksi liittyvä) Puhelin Lähiosoite Postitoimipaikka Sähköposti Liityn jäseneksi (v. Kolmitasoinen opintopolku ratkaisee kaikki kuvauspulmasi. Tai alla olevalla kupongilla. • Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n ajankohtaiset asiat
Su om en Lu on no nv alo ku va aja t SL V ry 3/ 20 25 , SUOMALAISEN LUONNONKUVAUKSEN ERIKOISLEHTI | . VUOSIKERTA | HÄMMÄSTYTTÄVÄT MUODONVAIHDOKSET N · V L · K S K / 462424-2503 PAL.VKO: 2025-31. . 2025 V L K G V L 2025 2023 2024 2020 2021 2022 . S L SLV VUODEN LUONTOKUVA H E L S I N G I N L A S I P A L A T S I , B I O R E X , M A N N E R H E I M I N T I E 2 2 – 2 4 FESTIVAALI