Arjen sankareille Ikkunattomassa kopissa päivän ahertavat voivat yllättyä töiden jälkeen, kun sää saattaa olla aamuista kirkkaampi. Lähituotettu saippua myös teki hyvin kauppansa. Täydellisen saippuan valmistamiseen tarvitaan rasvaa, lipeää, suolaa, vettä ja aikaa. KALLE RAJALA Sivu 7. Lomahössöttäjät tuskin osaavat tästäkään nauttia. LATAA LOIMAAN LEHDEN SOVELLUS TILAAJAPALVELIJA.FI/ SOVELLUS Loimaan talousalueen paikallislehti • 111. Sivu 12 16 1500 1500 Elina Mattila ja Anne Ristimäki keittelivät ja myivät saippuaa Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttelyssä Punkalaitumella. 2025 "Okra on tunnettu kansainvälisestikin" ”” Kun vihdan tekee 7.–9. Sivu 8 Irtonumeron hinta 2,90 € sis. päivänä mustasta kuusta, niin lehdet pysyvät kiinni vielä joulunakin. Parina vuonna saippuanvalmistaminen ei ole onnistunut, kun tulenteko on ollut kiellettyä. vuosikerta Nro 75 TIISTAI 8.7. alv. Vanha työkone ei kuitenkaan ollut vetäjänä vaan vedettävänä. Ristimäki kertoi keitelleensä saippuaa samassa paikassa noin 20 vuoden ajan. Kauhanojan Pajapäivillä vihtoja näytösluonteisesti sitonut Risto Virtanen Sivu 6 Sivu 5 www.loimaanlehti.fi Perin puhtaita perinteitä -kiloisella Massikalla oli tärkeä rooli Melliläpäivässä
Yhdellä alueella kantarellit ovat jo komeita ja toisella alueella pääsee ihailemaan pieniä, sieviä alkuja. Sanomalehdet ovat Suomessa ylivoimaisesti luotetuin media . Turo, Turkka 9.7. Pitää muistaa tarkistaa, onko lakin alla vahamaiset poimut vai heltat, jotka valevahverolla on. Ei kun sieneen. Kantarelli on varmaan tutuin sienistämme, jonka tunnistaminen harvoin menee pieleen. Karoliina Kirvelä Kantarelli tykkää sateesta ja lämpö antaa vauhtia kasvulle. Aurinko laskee kello 22.55. Toimitusjohtaja: Jaakko Ketonen JAKELUPÄIVYSTYS Puhelin: 02 269 3434, arkisin klo 6–16.30, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 7–11 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi/ jakelupaivystys Humppila, Ypäjä, puh. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen. 5: 6–7 ONNITTELUT Kustantaja: Priimus Media Oy. Verkko: www.tilaajapalvelija.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@loimaanlehti.fi Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 10, to klo 9–12 TILAUSHINNAT Varsinais-Suomeen jatkuvana tilauksena 1.6.2024 alkaen Painettu lehti ja digisisällöt alk. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2025. Jalan yläosassa on valkoinen, hauras rengas. Yllätyksekseni tuli vastaan sieni, jota en sillä alueella ole ennen havainnut, kesäpienarsieni. sukunimi@ loimaanlehti.fi . Ainakin heidän mielestään, jotka rakastavat kantarellia eli keltavahveroa yli kaiken. Sieni, jota vanhemmissa sienikirjoissa kuvataan syömäkelvottomaksi ja uusissa kirjoissa 2010-luvulta lähtien mainitaan kelvolliseksi ruokasieneksi, jopa hyväksi. Sienen malto on valkoista, miedon makuista ja heikosti jauhon tuoksuista. Erehdyksiä tulee reheväkasvuisen valevahveron kohdalla. Kesäpienarsieni kannattaa käyttää heti tuoreeltaan ruuanvalmistukseen. Kantarellin kasvutilannetta olin tutkimassa lähimetsässä. 2 Tiistaina 8. Jasmin, Jade, Nanna, Jasmiina, Ilta PÄIVÄN SANA 8.7. Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Kotisivut: www.loimaanlehti.fi ASIAKASPALVELU Tilausasiat ja yksityishenkilöiden ilmoitukset, puhelin: 02 269 3400, arkisin klo 8–16.30. Jes. Heltat ovat vaaleanharmaat, mutta vanhemmiten värjäytyvät itiöistä harmaanruskeiksi. Nyt on hyvä lisätä sen keräily sienivalikoimaan. Ruokasieni tämäkin on, vähän makunautinnosta joutuu valevahveron kohdalla kärsimään. Sieni pitää vain kypsentää perusteellisesti ruokaa tehdessä. 0100 3355 pvm/mpm Huittinen, Säkylä, puh. Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Kasvuaika on kesäkuusta syyskuuhun. 0100 4080 pvm/mpm Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Lähde: Tuhat suomalaista 8/2024, IRO Research Oy. Jalka on ohut, kellanvalkoinen, sekä tyvessä on valkoisia rihmastonjänteitä. Matalan kupera tai puolipallomainen lakki on ruskehtavankeltainen. Kesäpienarsieni kasvaa muun muassa lehtometsiköissä, puutarhoissa, joutomailla, nurmikoilla, koristekasvien kuorikatteella. Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, niin hän ajan tullen korottaa teidät. 0100 4070 pvm/mpm Punkalaidun, puh. NIMIPÄIVÄT 8.7. KESÄPIENARSIENI on pieni lahottajasieni, jonka itiöpöly on harmaanruskeaa. Alkukesän sateet kohdistuivat hyvin eri lailla alueittain. 19,50 €/kk Digisisällöt alk 11 €/kk Tarkemmat tilaushinnat ja -veloitukset: www.tilaajapalvelija.fi/tilausehdot Tilaajamme! Sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön sähköpostiosoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi TOIMITUS Päivystäjän puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Lehdentekijöiden henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi. 57: 15 9.7. KAROLIINA KIRVELÄ Kesäpienarsieni (Agrocybe praecox) on sienestäjille melko tuntematon alkukesän sieni. 1. heinäkuuta 2025 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.10. @ Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Tuottaja Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Sari Holappa (02) 588 8036 Kaupallinen johtaja Katja Hägg katja.hagg@ts.fi Myyntipäällikkö Sari Kaukoranta (02) 588 8961 Myyntineuvottelija Tiia Virtanen (02) 588 8962 Myyntineuvottelija Riina Karila (02) 588 8026 MEDIAMYYNTI Toimittaja Kalle Rajala (02) 588 8037 8.7.25 on jälleen sun synttärit uus, täytäthän Andreas vuosia kuus! Jarruta nyt pieni hetki, eskariin käypi retki. Piet. Onnea! toivottaa mamma ja pappa Heinäpoutaa odotellessa Tänään on hyvä päivä tuuli kai kerää voimia jossain pyyhkii kasvoja vain pehmeästi sadekaan ei julmasti piiskaa vaan vain hellästi kastelee Ei sentään hallan vaaraa rinteessä metsän sylissä kasvit keräävät väriä ja vartta hyötykasvit ja hyödyttömät vain iloksi istutetut Kesä se on tämäkin savesta on noussut vihreä matto laajoina kukkivat hernepellot valo ei yölläkään sammu saa halukkaat juhlia aamuun asti Nautitaan hetkistä valoisista jäätelöstä ja mansikoista maistuu ne kesältä sateellakin yksinään tai ystävän kanssa kullekin makunsa mukaan Vielä se kesäkin ehtii tulla helteellä hellii ken sitä tahtoo uneton saa nauttia suviyössä vielä riittää reikiä vyössä ja grillissä makkaraa Kirsti Soikkeli LUKIJAN RUNO LUONTO Kantarellia ja muuta mukavaa Nyt se sienivuosi on alkanut. Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen. Se tuo vaihtelua alkukesän ruokasienivalikoimaan
Iina Wahlström ja Kari Honkaniemi juhlistivat Eino Leinon päivää yhteisen Sanoja omalla kustannuksella -runokirjansa epävirallisten 10-vuotisjuhlien merkeissä. Ensimmäinen kuva on otettu 16.7.2015 ja toinen 30.6.2025. ”Päivän Jaakolana” toiminut Höröpää-runo (jossa runoilija Pirkko Jaakola pääsi toimimaan kuiskaajana) sisälsi Honkaniemen tulkitsemana hyvin laajan tunteiden kirjon. Wahlström sukelsi Honkaniemen somepäivitysten runsaudensarveen, kun taas Honkaniemi leijaili Wahlströmin laulutekstin pariin.Muidenkin paikalla olleiden tekstejä kuultiin, kun Honkaniemi tulkitsi yhden runon Pirkko Jaakolan uudesta Helmasyntejä-kokoelmasta. ENEMMÄN KUIN 2 000 SANAA: NIITTUKULMAN ALUEEN KEHITYS Niittukulman alue on muuttunut ”hieman” viimeisten vuosien aikana. 3 Tiistaina 8. Kolmen teeman jälkeen avattiin myös mysteerilaatikko, jossa runoilijat lausuivat toistensa tuotannosta valikoidun tekstin.Molemmat uskoivat tehneensä valinnan, jonka arvaaminen olisi (ainakin melkein) mahdotonta – ja molemmat tässä myös onnistuivat. – Runoudessa ei ole muuta kuin pelottomuutta, Honkaniemi totesi ja kuin tästä rohkaistuneena aloitti väkevästi runon Valehtelija. Tunnin mittainen sanasade jakautui kolmeen teemaan, joissa runoilijaystävykset lausuivat omien tekstiensä lisäksi henkilökohtaisesti tärkeitä runoja. KALLE RAJALA Kari Honkaniemen runolausunta kuulosti kohtalaisen paljon ihan Kari Honkaniemeltä itseltään. – Itselleni on hyvin tärkeää, että on kaupunki, jonka ihmisiä kiinnostaa muiden harrastukset, Wahlström sanoi pohtiessaan luovuutensa lähteitä. Siinä missä Honkaniemi kertoi alkujaan uppoutuneensa Eino Leinon runoihin hurmatakseen vastakkaisen sukupuolen edustajia, muisteli Wahlström äitinsä lukemia Elina Karjalaisen Uppo-Nallen säkeitä. – Runon ja suven päivähän on runoilijoiden joulu, Honkaniemi järkeili. TIMO LÄHDE KALLE RAJALA Valloittavan Iina Wahlströmin runovalikoimasta löytyi omien runojen lisäksi muun muassa Kirsi Kunnasta, Elina Karjalaista, Alpo Jaakolaa ja tietenkin ripaus Kari Honkaniemeä. SANOJEN sateelle Alpo Jaakolan tiivistunnelmainen ateljee toimi upeana näyttämönä. Walströmin ja Honkaniemen luoma sanasade ei välttämättä kastellut silmäkulmia, vaan ennemmin lämmitti selkärankaa pitkin valuvina noroina. – Tämä saattoi olla ainutlaatuinen tapahtuma, kun runon kirjoittaja pääsi korjaamaan lausujan virheen, täysin ”vahingossa” sanoissaan sekoillut Honkaniemi nauroi. heinäkuuta 2025 Ystävyyden juhlaa sanasateen keskellä Loimaa/Patsaspuisto Kalle Rajala Kun sunnuntainen sade taukosi, niin Alpo Jaakolan Patsaspuiston maalausateljeessa alkoi sanojen sade. KALLE RAJALA
Älä ole no-show – ilmaannu paikalle, sillä järjestäjät ovat tehneet paljon muutakin kuin sen. Asunnonetsijää onnistaa . Sen tarjoamat ”koeajomahdollisuudet” ovat ainutlaatuiset – missä muualla voi viettää vaikka koko päivän koneisiin kiipeilemällä. Kylvötouhuja Petäjoella 1970-luvun alkupuolella. Silti monet yrittävät väkisin rentoutua käyttäen näitä samoja tekniikoita, vaikka ne eivät toimi kaikilla. Monta autotonta kävi oven takana. Ja tavatessa kaikilta muiltakin niin syvä kumarrus mihin nyt kukin taipuukin. Oma lukunsa ovat vielä webinaarit – eräässä koulutustilaisuudessa jännitettiin langoilla yhdessä, että meneekö osallistujamäärä yli sadan. Lepoa ei kuulu suorittaa TOIMITTAJALTA Rentoutumisesta ja lomailusta on tullut uusi tuote, jota ostaa. Winston Churchill Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Vaikka kulttuurimme haluaakin tehdä kaikista samaa eteenpäin liikkuvaa ja kuluttavaa massaa, joka suorittaa lomallakin, ei niin tarvitse tehdä. Sen lisäksi tuhannet tapahtumat ja sosiaalinen media luovat kuvaa siitä, että kaikki muut ovat pitämässä hauskaa ja nauttimassa säästä jatkuvasti. HEIKKI OJALA. Kesä on kuitenkin samanlainen vuodenaika kuin muutkin, eikä silloin tarvitse olla tekemässä yhtään enempää kuin marraskuun loskakeleillä. Jopa osa tulemaan lupautuneista ja ilmoittautuneista ei (no) ilmaannu (show) paikalle. Näyttää siltä, että osin tapahtumiin meno päätetään viime hetkellä, kun on ensin vielä kerran kuulosteltu omaa fiilistä ja varmistettu, että sää on omasta mielestä säällinen. Pienenä kuulee, että kesällä täytyy mennä ulos nauttimaan säästä, ja aikuisenakin tuntee syyllisyyttä, jos niin ei tee. Vanha totuus kuitenkin on, että Suomen kesä on pukeutumiskysymys. Vuokra-ovessa 45 vuokrattavaa asuntoa Loimaalla 5.7.2025. Vuosien saatossa on annettu hieman vapautuksia ohjeista, mutta tietyissä juhlissa tulee noudattaa hyvinkin tarkkaa etikettiä. Lomalla täytyy reissata, käydä kahviloissa, syödä ravintoloissa, juhlia festareilla, ostaa joogamatto ja sisustaa kotia uusilla lyhdyillä, jotta saataisiin lepo suoritettua ja samalla talous kasvuun. Olisko USA:n presidentti Trumpin päähän noussut tiettyä nestettä, käytös kun viittaa siihen. Loimaalla on huonosti hoidettu kaikki tienvieret. Tavoitteena on rentoutua ja pitää huolta kehosta ja mielestä. Järkyttynyt . Yhtä lailla arjessakin kehosi kaivatessa kunnon lepoa, anna se sille. Tällainen samanlainen ilmiö on nähtävillä loman vietossa. Pitkin vuotta on tapahtumien ja tilaisuuksien järjestäjiltä kuulunut kommentteja siitä, miten paljon nykyään on ”no-show” -ihmisiä. LOIMAAN LEHDEN OSOITE on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. Ei mennyt, vaikka ilmoittautuneita oli yli 250. OHJE LUKIJOILTA-PALSTALLE KIRJOITTAVILLE LUKIJOILTA-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Paljon parempi teko itselle on ottaa askel taaksepäin ja miettiä, mitä asioita oikeasti haluaa ja tarvitsee. Meitä tavallisia ihmisiä koskee hautajaiset, jotka ovat arvokkaita ja vakavia tilaisuuksia. Tapahtumia toivotaan, mutta niissä pitää sitten myös käydä. okra tuo hyvää, mutta myös pahaa lieveilmiöineen . Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Siitä on tullut lisätehtävä, joka täytyy saada suoritettua. Pitkää heinää ja lupiineja joita nyt yritetään muuallakin hävittää. Etenkin kesälomaan liittyy tällaisia suorituspaineita. Kesäkohteita riittää ja tapahtumia on täällä Loimaan seudullakin rutkasti vielä luvassa tälle kesälle. Jos se taas kaipaa liikuntaa, liiku. Jos olisi, niin olisi jo tehty. KU PÄÄKIRJOITUS VANHA VALOKUVA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Itse olen kyllä aina valmis oppimaan, vaikka en aina välitäkään tulla opetetuksi. Pistää miettimään onko tämä maailma sotahullujen ja umpiluupäiden hallinnassa. Hän käyttäytyy kun olisi jumalasta seuraava ja muut valtio johtajat kuin lammas lauma hänen käskytettävänään. Länsimaissa on omaksuttu vuosien mittaan tapoja muista kulttuureista liittyen kehon ja mielen hyvinvointiin, kuten jooga ja mindfulness. On niin paljon työttömiä miehiä jotka vois laittaa liittämään ojan vieret. Mona Lehto Vaikka kulttuurimme haluaakin tehdä kaikista samaa eteenpäin liikkuvaa ja kuluttavaa massaa, joka suorittaa lomallakin, ei niin tarvitse tehdä. heinäkuuta 2025 Ilmaannu edes paikalle Kun kiertää kesävieraiden kanssa seudun tapahtumia ja lapsia kiinnostavia kohteita, huomaa, että niitä täällä meillä riittää ja vieläpä sellaisia, että kukkarokin kevenee vain melko maltillisesti. Monet ovatkin hurahtaneet tällaisiin harjoituksiin muun muassa tietoisesta läsnäolosta ja hengitykseen keskittymisestä. Jos yrittää saada hengityksen ja sykkeen tasaantumaan meditoimalla, voi tuntua, että syke vain nousee ja hengitys tihenee. Miksi Hirvikosken kirjasto ei ollut maanantaina auki . 4 Tiistaina 8. Ei mikään businessidea kenellekään rakennuttaa tarjolle lisää vuokra-asuntoja. Siellä on tumma puku -koodi ja se kattaa naisilla mekon tai hameen kanssa mustat sukkahousut kaikkina vuodenaikoina. Vaikka kuinka yrittäisi rentoutua hengittäen sisään ja ulos risti-istunnassa kello kuudelta aamulla, ei se välttämättä onnistu. EI TIETENKÄÄN ole väärin suorittaa rentoutumista ja kesälomaa jatkuvilla tapahtumilla tai päivittäisellä liikunnalla ja meditaatiolla, jos se toimii itselle. Sähköpostiosoite on: toimitus@loimaanlehti.fi . Kaikki haluavat ja tarvitsevat eri asioita. Suoritatko vain, koska siihen painostetaan. Aina tietoisen läsnäolon harjoitukset eivät kuitenkaan toimi. Omistusasuminenkin halpaa Loimaalla, joten vaihtoehtoja on. SAMALLA KUN puhe mielenterveydestä ja jaksamisesta on lisääntynyt, on myös tieto ongelmia ennaltaehkäisevistä tavoista levinnyt. Lomalla ei saa rentoutuakseen makoilla sängyllä, vaan sen sijaan rentoutuminen pitäisi suorittaa samalla tavalla kuin muutkin. . USA:n pitäisi puhdistaa oma pesänsä ja palata demokratiaan Taisto Levo . Jos joku valtio joutuu hänen silmä tikukseen, eikä nöyristely ole riittävää saa 50 prosentin tullit päälleen. Arjessa täytyy liikkua, lukea, joogata ja nähdä ystäviä, jotta rentoutuu. Eläimet tuntuvat kiinnostavan lapsia aina ja pienikin mahdollisuus rapsuttaa ja ruokkia niitä sai pikkuisten silmät sädehtimään. Työkaverit saattavat lähteä lomamatkoille tai ahkeroivat koko kodin siivousurakan parissa, mutta silti on sallittua itse makoilla kotona. Ja kun porukassa oli pieniä konekuskien alkuja, niin Okra oli ihan taivas
0). MARJU HIRVONEN. – Meillä oli tänä vuonna teemana huoltovarmuus, ja se tuli ohjelmassa mielestäni hyvin esille. – Eri järjestöjen ihmiset ovat jo ammattilaisia, jotka hallitsevat työn erinomaisesti. Vastaavasti myös päälavalla nähty asiaohjelma keräsi kuuntelijoita, Isotalo arvioi. Hankinnalla ei ole paikallisia yritysvaikutuksia. ERITYISEN suosittuja olivat hevososasto, perinnepiha sekä nautaosasto, jotka houkuttelivat paikalle kaikenikäisiä kiinnostuneita. Näyttelypäällikkö Jukka Isotalo Oripään lentokentällä vieraili neljässä päivässä epävakaisesta säästä huolimatta vajaat 80 000 kävijää. Koneiden koko on moninkertaistunut viimeisen 20 vuoden aikana. 0). Tarjoukseen sisältyy kahden asuinrakennuksen purkamisen lisäksi maahan sortuneen ulkorakennuksen purku, jätteiden kuljetukset ja jätemaksut sekä raportointi. Okra oli tänä vuonna suurempi kuin koskaan, kun katsotaan näytteilleasettajien määrää. – Kaukaisin näytteilleasettaja tuli tänä vuonna Intiasta asti. Myös virolaisia näytteilleasettajia oli useampi. heinäkuuta 2025 UUTISET LAINA Traktoreita oli aiemmin vain muutamaa merkkiä. 5 Tiistaina 8. Monet yrittäjät ovat soitelleet, kiittäneet ja sanoneet, että nähdään taas kahden vuoden päästä. Hinta on 33 200 euroa (alv. Näytteilleasettajia oli tänä vuonna ennätysmäärä Oripää Oona Tepponen Nelipäiväinen maatalousnäyttely Okra on jälleen saatu onnistuneesti läpi. Kyse on samasta yrityksestä, joka purki hiljattain Virttaan entisen koulun. – Sitä ei voi jättää pitämättä, on sitä niin paljon kyselty, Isotalo paljastaa. – Yhtenä yönä puhuri vei pienempiä telttoja. Tavoitteena on tehdä Okrasta aina parempi niin näytteilleasettajille kuin kävijöillekin. Hankinnalla ei ole paikallisia yritysvaikutuksia. Heimolinnan akustiikkaa parannetaan LOIMAAN kaupunki hankkii Heimolinnaan akustoivat verhot, näyttämöverhot ja akustiikkapaneelit. Osastopaikkoja oli varattu 50 enemmän kuin viimeksi. Isotalo tahtookin omalta osaltaan kiittää kaikkia näyttelyn järjestämiseen osallistuneita. Purkukohde tunnetaan Uudentalon kiinteistöinä. Näyttely veti Oripäähän yhteensä vajaat 80 000 kävijää. Oripään lentokenttä on huippupaikka järjestää näyttelyä, kun on valmiiksi niin hyvä rakennuskanta, Isotalo sanoo. NÄYTTELYÄ pyritään kehittämään kerta kerralta. Okra onnistui jälleen . Näyttely on kiistatta tunnettu myös kansainvälisesti, Isotalo kertoo. Kaupunki sai kaksi hyväksyttävää tarjousta määräaikaan mennessä. Perinteinen Okra-kiitoskonsertti on aikataulutettu elokuulle. Oripään lentokenttä on huippupaikka järjestää näyttelyä, kun on valmiiksi niin hyvä rakennuskanta. Kaupunki oli pyytänyt tarjousta kyseiseltä firmalta. – Lisäksi sisäosastoilla olleet yrittäjät ovat myös kehuneet, että kirjoja, tauluja ja muita ostettiin myös. RUOKAHUOLTO toimi totutun sujuvasti, sillä vaikka uuden ravintolan possuannos osoittautui suosituksi, ei pitkiä jonoja päässyt syntymään. Ne sijaitsevat osoitteessa Loimijoentie 57. Purkutyö hankitaan JST Kierrätys ja ympäristöpalvelut oy:ltä. Akustiikkaa parantavat materiaalit ostetaan Karlevy oy:ltä paikoilleen asennettuina. Hinta on runsaat 15 000 euroa (alv. Torstaina satoi ja kävijämäärä jäi pienemmäksi, mutta sitten vastaavasti keskiviikkona väkeä oli 2 000–3 000 enemmän kuin aiempina vuosina ensimmäisenä päivänä, Isotalo kommentoi puhelimitse maanantaina. Tavoitteena on, että kaikki tilattavat materiaalit ovat valmiina ja asennettu paikoilleen syyskuun loppuun mennessä. Tänä vuonna käytössä oli ensimmäistä kertaa uusi ravintola, joka helpotti ruokahuollon järjestämistä. Hevoset ja lypsylehmät oli pääjuttu. POSITIIVISTA palautetta tuli niin kävijöiltä kuin näytteilleasettajiltakin. – Olosuhteet paranevat vuosi vuodelta. Näyttelypäällikkö Jukka Isotalon mukaan tapahtuma järjestelyineen sujui hyvin, vaikka vaihtelevat sääolot aiheuttivatkin pieniä haasteita. Kauppa kävi, ja maatalouskoneiden lisäksi omistajaa vaihtoivat erilaiset pienkoneet, kuten moottorija raivaussahat. heinäkuuta 2025 Alastarolta puretaan kaksi rakennusta LOIMAAN kaupunki purattaa kaksi omistamaansa purkukuntoista asuinrakennusta Alastaron keskustasta. Vaikka tapahtuma on näin iso, ei possuannostakaan jonotettu varttiakaan, vaikka sitä meni niin paljon kuin ravintolassa vain ehdittiin lautaselle iskemään, Isotalo kehuu talkoolaisia. Okran perinnepihaa pitänyt Hannu Mäkinen, 89, Turun Sanomissa KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 8
Sadekaan ei katkaise Pajapäivien perinteitä Seppä Lauri Kainulainen valmisti työnäytöksissään muun muassa ovenkahvoja yksityiskohtaisesti työvaiheita selostaen. heinäkuuta 2025 Loimaa/Kauhanoja Kalle Rajala Perinteisillä Kauhanojan kyläyhdistyksen ja Loimaa-Seuran järjestämillä Pajapäivillä nähtiin omituinen luonnonilmiö, sillä tapahtuman aikana satoi vettä. – Kun vihdan tekee 7.–9. Antti Roine mielipidekirjoituksessaan Forssan Lehdessä LAINA Alusta asti meininki oli positiivinen. KALLE RAJALA Risto Kylä-Utsuri valmisti vihtoja rautaisella ammattitaidolla. – Pidettiin veljeni Aatin kanssa viime vuonna ensimmäistä kertaa tätä löylynheittokisaa, ja silloin oli sellaiset lauteet, joilta pääsi heittämään. – Yleensä täällä on piha täynnä jo paljon ennen tapahtuman alkua ja ihmiset kilpailevat varjopaikoista, Mäki-Punto-Ristanen kertoi ja viittasi Lieskiven Pajamäen noin puolilleen sateenvarjojen kanssa täyttäneeseen ihmismassaan. Virtanen kertoo tehneensä kesäsaunan luottovälineitä 60 vuoden ajan ja juuri nyt onkin oikea aika kyseisten terveystuotteiden valmistamiseen. Oma ahjo ja omat työkalut myös hyvin erilaiset näihin verrattuna, sillä paloturvallisuussäädökset ja muut ovat hyvin tiukkoja, Kainulainen totesi pyöristäessään neliskanttista rautatankoa. – Sen verran tämä ottaa olkapäihin, että sepän töitä teen normaalisti ihan tilauspohjaisesti. Kisavetäjä Heta Mattilan mukaan heittotarkkuus oli kisaajilla kohdillaan erikoisoloissakin.. Pajalla seppänä toimi yläneläinen Lauri Kainulainen, joka esitteli pajan kalustoa ja työtapoja vasara heiluen. Kokemusta ja ammattitaitoa löytyi rutkasti myös pihamaalta, jossa Risto Kylä-Utsuri ja Risto Virtanen tekivät vihtoja. Herättäjä-yhdistyksen juhlajärjestäjä Simo Korkalainen SSS:ssa 6 Tiistaina 8. Meille viestitettiin, että täällä ei ole ikinä näitä järjestetty eikä osata mitään mutta pannaan onnistumaan! Tässä on ollut helppoa olla mukana. Hyviä tuloksia on nytkin heitetty, Heta Mattila kertoi. Sateen ei annettu kuitenkaan häiritä, vaikka se joitain muutoksia ohjelmanumeroihin toikin. Sen huomaa heti äänestäkin, kun rautaa pitää lämmittää lisää ja kun se on kuumana, niin muotoiluun riittää pieni naputtelu, Kainulainen selosti. Ainakin juontajana toimineen Tarja Mäki-Punto-Ristasen mukaan vesisade on Kauhanojalla lähes ennenkuulumaton juttu Pajapäivien aikaan. Esimerkiksi löylynheittokilpailupaikkaa oli muokattu niin, että kiuas oli pajan vieressä pihalla ja heittäjä pääsi viskomaan vettä kiukaalle pajan ovensuusta. PAIKALLISIA LAINA Reklamaation tekeminen pysäköintifirmalle on tehty tarkoituksellisesti hankalaksi. – Jätetään kylmän raudan takomiset muille. Löylynheittokisa siirrettiin ulkolauteilta pajan ovensuuhun. Se on usein pakko tehdä netissä, ja siihen vaaditaan tietoa, joka on jo valmiiksi yrityksen hallussa. Ainakin toimittajalle luovutettu testikappale ajoi Pajapäivän iltasaunassa asiansa vähintäänkin luvatulla kestävyydellä, joten kokeneen tekijän sanaan lienee luottaminen. päivänä mustasta kuusta, niin lehdet pysyvät kiinni vielä joulunakin, Virtanen lupasi
– Pikkuhiljaa olen toppuutellut siinä mielessä, että en enää lupaa lähteä mihinkään. – Ei täälläkään talkooporukan kokoaminen ole itsestäänselvyys. Vuoden punkalaitumelaiseksi valittu Aki Mikkola toimi tapahtuman juontajana. Lauantaina Yli-Kirralla myös sää suosi näyttelyä. Ainakaan tähän mennessä mikään ei ole muuttunut, ja hyvä niin, lempääläinen Jouni Huttunen totesi. Näyttelyn järjestäminen vaatii vähän toista sataa talkoolaista, ja mukaan on saatu kiitettävä määrä nuoria. Pappa tai mummo kertoo omakohtaisia kokemuksia ja sitten lapsi ja lapsenlapsi kuuntelevat. Yleisöä oli paikalla runsaasti ja työnäytökset herättivät mielenkiintoa, oli kyse sitten klapihommista tai saippuan keittämisestä. KALLE RAJALA Klapintekonäytös kiinnosti yleisöä. – Viimeksi olen täällä käynyt tasan kymmenen vuotta sitten. 7 Tiistaina 8. Vuoden punkalaitumelaiseksi valittu Aki Mikkola paljastikin, että aina välillä on pohdittu jonkun asian tekemistä eri tavalla, mutta päädytty siihen, ettei hyvää pidä turhaan muuttaa. Eevert ja Jouni Huttunen vesipumpun kimpussa. Siinä samalla saadaan arvokasta perintöä siirrettyä seuraaville sukupolville. Urjalalaiset Tatu, Julius ja Juho Kraft vierailivat Yli-Kirralla toista vuotta putkeen, ja nähtävää riitti kolmelle sukupolvelle. Ismo Okkeri toimi ”jonkinlaisena ruuttamiehenä”. ”Mikään ei ole muuttunut, ja hyvä niin” . – Todella usein täällä näkee kävijäporukoita, joissa on kolme sukupolvea. Kun Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttely on samalla myös kaikkien sukupolvien maatalousnäyttely, uskoo Mikkola perinteen jatkuvan, vaikka osa vanhemmista järjestäjistä pikkuhiljaa siirtyisikin sivuun. Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttely kiinnostaa kaikenikäisiä Kaikkien aikojen maatalousnäyttely on samalla myös kaikkien sukupolvien maatalousnäyttely. Hän on hiljattain jättäytynyt muista tehtävistä pois ja touhuaa ainoastaan talonpoikaismuseolla. Jos jokin on muuttunut vuosikymmenten aikana, niin kävijäkunnan ikäjakauma. – Vaikea olisi kuvitella kesää ilman tätä tapahtumaa. Eikä täälläkään ole hetkeäkään vaikuttanut tylsistyneeltä, Juho Kraft kertoi. Aki Mikkola. Vuosi vuodelta mukaan on tullut myös vanhemman väen lapset ja lapsenlapset. Kun alkaa vähän ikääkin tulla… tai ei se ikäkään niin vaikuta, vaan sitä haluaisi lastenlastenkin kanssa välillä touhuta. Yleisö tietysti on myös todella tärkeä, eli että näyttely kiinnostaa ihmisiä. heinäkuuta 2025 Punkalaidun Kalle Rajala Yli-Kirran talonpoikaismuseon pihapiiri heräsi jälleen viikonloppuna eloon, kun suosittu perinnetapahtuma Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttely täytti museopihan työnäytöksillä ja traktorimarssin pörinällä. Hän uskoo valinnan taustalla olleen vuosikymmeniä jatkuneen aktiivisen mukanaolon yhdistystoiminnassa. Voitto Nihti operoi maamoottorin voimalla pyörinyttä sirkkeliä ja Pekka Karppanen ojensi pölkyt halkomispisteellä työskennelleelle Seppo Männistölle. – Näissä on ollut yhtä kivaa, Julius Kraft vahvisti. Aina jotain pieniä muutoksia voi yllätyksenä tulla, mutta työnäytökset ja nämä ovat samanlaisia, Mikkola kertoo. VALINTA vuoden punkalaitumelaiseksi tuli Mikkolalle hieman puskista. Mikkola on pikkuhiljaa vähentänyt vapaaehtoistoimissa juoksemista, mutta kaikkien aikojen maatalousnäyttelyn tiimoilta hän on käytännössä asunut viikon verran Yli-Kirralla. – Eilen oltiin Okrassa ja poika viihtyi siellä erinomaisesti. – Meillä on periaatteessa näyttelyn runko ollut samanlainen vuodesta 1992 saakka. Näyttelyn pohja on vahva ja täällä on paljon osaavia tekijöitä. Vakioporukka vanhenee ja yksi pelastus tälle tapahtumalle onkin se, että kaikki talkoolaiset eivät ole vanhempaa polvea. Todella usein täällä näkee kävijäporukoita, joissa on kolme sukupolvea. Alkuvuosina perinnenäytökset toivat paikalle vanhempaa väestöä, jotka nostalgisesti muistelivat, miten omassa lapsuudessa saattoi olla juuri samanlainen tappuri tai traktori. NÄYTTELYSSÄ minkään ei ole tarkoituskaan muuttua, korkeintaan lisääntyä
Kyläpäivien kaltaiset tapahtumat ja hetket eivät synny tyhjästä, vaan niihin tarvitaan talkoita ja kylän yhteishenkeä. PÄIVÄÄN oli järjestetty monenlaista ohjelmaa. Jokivarren VPK:n autoihin pääsi tutustumaan, ja kirjastossa oli MLL:n järjestämä piirustuskilpailu. Kaupungin tervehdyksen toi kehittämisjohtaja Paavo Laaksonen. TORILLA oli runsaasti myyjiä ja kyläyhdistyksen muurinpohjaletut tekivät kauppansa. Piia Määttänen ja Mikko Miikkulainen olivat liikkeellä lastensa Veeran, 12, Varpun, 8, ja vaunuissa nukkuvan ”Linkun”, 8 vko, kanssa. MARJU HIRVONEN Hannu Kauti, Marja Santamäki ja Aleksi Mikkola paistoivat muurinpohjalettuja tasaisella tahdilla. Vetomatka oli noin 20 metriä, ja ajanottaja Kauko Tervonen pysäytti kellon traktorin etupyörien koskettaessa maaliviivaa. Traktorikisassa vedettiin Massey Fergusonia parikymmentä metriä. – Mukava tapahtuma, kun täällä näkee aina tuttuja, joitakin pitkästä aikaa. MARJU HIRVONEN Ostarin kirppiksellä oli tungosta, kun ihmiset kävivät aina välillä sateensuojassa. – Jotain uutta piti keksiä, ja jos tämä on hitti, niin jatkoa voidaan saada jossain muodossa, kertoi idean isä, kyläyhdistyksen hallituksen jäsen Olli Salminen. Pääpalkintona oli Westas Groupin lahjoittama sahatavaralautanippu. Olen nimennyt itseni kyläaktivistiksi, jutusteli Kauti. – Olin kyläyhdistyksen puheenjohtajana 12 vuotta ja edelleen minulla on sormet pelissä, kun kylällä jotain tapahtuu. Ostarin kirppis oli avoinna koko tapahtuman ajan. Pippurissa oli lounas ja iltapäivällä tietovisa. Kilpailuvälineenä oli Arto Mattilan Massey Ferguson 135, vm 1967, 1 500 kg. MARJU HIRVONEN Taikuri Antti Kalliokoski hallitsi monta uskomatonta temppua. Kisa oli tasaväkinen, ja palkinnot jaettiin alle sekunnin eroilla. Kyläpäivä alkaa perinteisellä kaveriporukan aamupalalla Pippurissa, kertoi Miikkulainen. Voittaja Samu Vuorisen voimannäyte. MARJU HIRVONEN Kuutoskoni, Katja Karisukki, esiintyi Ostarin pihalla. Kylän oma aktiivisuus pitää kylän elossa, kiitteli Laaksonen. TÄNÄ VUONNA saatiin seurata traktorinvetokilpailua. Myös kylän bussikierrokselle oli mahdollisuus osallistua. 8 Tiistaina 8. heinäkuuta 2025 Melliläpäivässä oli vetovoimaa Loimaa/Mellilä Marju Hirvonen Kyläyhdistyksen puheenjohtajan Maritta Kautin avajaissanat ehdittiin kuulla auringonpaisteessa, mutta pian alkoi tasainen sade. TIINA SALMINEN Melliläpäivät alkoi aurinkoisissa tunnelmissa ja torille oli saapunut runsaasti väkeä. Sateesta huolimatta paikalla oli runsaasti väkeä seuraamassa monipuolista ohjelmaa. Kyläpäivää on siis järjestetty vuosittain jo monta kymmentä vuotta, vain pari koronakesää on jäänyt väliin. Torin lavalla nähtiin tanssiesitys ja laulua, taikuri Antti Kalliokoski hämmästytti yleisöä taidoillaan ja Tapani Sulkanen orkestereineen soitti mukavaa tanssimusiikkia. MARJU HIRVONEN. Monica Zolgo, Helmi Tuomola ja Veera Miikkulainen toimivat apureina Kuutoskonin lastenmusiikkiesityksessä. Miikkulainen on melliläläinen ja käynyt näillä kesäpäivillä niin kauan, kuin muistaa. Vesisade ei kilpailumieltä lannistanut, sillä kahdeksan rohkeaa ilmoittautui kisaan. – Melliläpäivien kaltaiset tapahtumat kokoavat yhteen kylän yhteisön, kylän ystävät ja perinteisestä suomalaisesta kesästä nauttijat. Lettuja paistellut Hannu Kauti kertoi, että Melliläpäivistä on videomateriaalia ainakin vuodesta 1980 asti. Ostarin pihalla oli lapsille kasvomaalausta ja pomppulinna, lastenmusiikkia esitti Kuutoskoni, Katja Karisukki. TIINA SALMINEN Traktorinvetokisassa kolmanneksi sijoittui Henri Tuomola, Mellilä, kisan voitti Samu Vuorinen, Loimaa ja toiseksi kiskoi Juha Standberg, Forssa
0–2 johto kantoi lopulta aina jaksovoittoon asti, kun kotijoukkue ei yrityksistään huolimatta jaksolla juoksutiliä saanut auki. En tiedä luoko se sitten painetta ulkokentälle vai mikä juttu on taustalla, mutta eihän tällaiset esitykset oikein mieltä lämmitä. En minä edes muista! Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen kuopus Oona Sevenius yritti muistella Norjan verkkoon tekemäänsä maalia Helsingin Sanomissa LAINA No aikamoista taisteluahan se oli. LP ei viimeisellä yrittämällään shokista toennut ja avausjakso merkattiin vieraille. Henkilöja pakettiautoille, maks. Loppukauden ohjelmassa on käytännössä vain kovia pelejä jäljellä, joten se miten LP käyttää ensi viikot treenikentällä, varmasti määrittää loppukauden tulosta. heinäkuuta 2025 Helppo valinta, plussan verran parempi katsastus! Katsastus Loimaa Lamminkatu 27, 32200 Loimaa | Puh. Tasoittavalla vuorolla Turku teki LP:n avustamana tarvittavat juoksut ja sinetöi voittonsa. Ei ollut kauneinta lentopalloa kummaltakaan puolelta, mutta taistelua. Mutta ei me liikaa perässä olla. LP aloitti pelin hyvin, mutta toisessa pelissä peräkkäin selkäranka napsahti läpilyöntiin. Kaksi kiinniottovirhettä lisää ja taululla komeili yhtäkkiä vieraiden 1–4-johto. Ottelun lopullinen ratkaisu koettiin Ulvilan toisessa sisävuorossa. LP:n naiset pelaavat seuraavaksi keskiviikkona, kun joukkue matkaa sarjakärjen Mynämäen Vesan vieraaksi. Kuvassa ottelun avausjuoksun tuonut Akseli Åberg. Aloittavalla vuorolla LP onnistui vain kertaalleen, Oona Haapasalon kotiuttaessa Oona Peiposen. Voittoprosentit eivät päässeet parantumaan tälläkään kertaa, kun Turku oli lopulta kovempi. Euroopan Kultaisen liigan voittaneen Suomen miesten lentopallomaajoukkueen kapteeni Antti Ronkainen Ylellä 9 Tiistaina 8. Loimaalla pelatuista peleistä kauden ylivoimaisesti upein lyönti kolmosjatkeelle painui vastustamattomasti läpi. 31 31 * Säästä 19€ (50€) LP:n naisille kotaritappio Pesäpallo Jesse Jokinen Loimaa-Turku 1–2k (3–0, 0–2, 1–2k) Usein kentältä saa poistua voittajana, kun pesäpallo-ottelussa päästää vain kaksi juoksua, mutta sunnuntaina kotijoukkueen kannalta harmillisesti näin ei ollut, sillä LP:n naisten ja Turku-Pesiksen kohtaamisessa, lähtivät vierailijat voiton kanssa kotimatkalle. Jos Piisin ensimmäisen jakson läpilyönti oli mennyt hieman helposti, niin toisen jakson pommi ei jättänyt paljon kyseltävää. Ensimmäisessä vuorossa Turun kapteeni Maija Oivanen kotiutti Nelli Kaskiston ja vei joukkueensa ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. TAUOLTA kentälle marsittaessa mikään ei ollut muuttunut. Läpilyönnit käänsivät kärkipelin Ulvilalle Pesäpallo Jussi-Pekka Niittymäki Loimaa-Ulvila 0–2 (1–4,1–7) Loimaan Palloilijat sai lauantaina vieraita Suomensarjan etelälohkon kärkipaikalta, kun vahvan alkukauden pelannut Ulvilan Pesä-Veikot saapui mittaamaan kotijoukkueen kesäkunnon. Pienellä heittovirheellä Ulvila sai kolmostilanteen ja sen jälkeen Atte Piisi puhkaisi melko helpon näköisesti LP:n kakkosrajan. LP:LLA on runkosarjaa seitsemän peliä jäljellä. Mutta harjoitella meidän pitää ja pystyä ennen kaikkea joukkueena parantamaan peliämme, Jokinen päätti. Onneksi pesäpallossakin on olemassa lääke heikoille hetkille. Ei tässä auta kuin niellä fakta, että kaksi matsia hävittiin kahta kärkijoukkuetta vastaan tällä viikolla. Kesän pelistä teki käytännössä vain ajankohta, sillä paremmuudesta miteltiin melko lailla ankeassa sadekelissä. 3500kg. Tasaista vääntöä, mutta onneksi saatiin hoidettua tuo loppu. Taululla olleet 3–0 lukemat säilyivät jakson loppuun asti, eikä jaksolla enempää juoksuja nähty. Harjoitellaan. TOISELLA jaksolla juoksut olivat vielä tiukemmassa ja ottelun hallinta kääntyi tauon aikana turkulaisille. Lauantaina joukkueesta palkittiin juoksun lyönnissä onnistuneet Juntunen ja Iivonen. Taistelu etelälohkon pudotuspelipaikoista Ulvilan takana on tiukka ja tähän ryhmään LP:kin kuuluu. PALLOILIJOIDEN parhaina palkittiin Vilja-Maria Wahl sekä Eveliina Vainio. LOIMAAN PALLOILIJAT/HANNA PIETILÄ. Sunnuntain ottelu oli kauden 12. LP:n selkäranka tuntui vähintään taipuneen pahasti notkolle ja sitä taivutti lisää Tiitu Uusitalo kotiuttamalla ensimmäisen aloittavalla Onni Kasken. Ensimmäisen jakson tavoin, nähtiin onnistumiset heti jakson alussa. Toisessa vuorossa LP meni johtoon, kun Joona Iivosen kumura ui väliin ja Akseli Åberg toi pelin avausjuoksun. Toisessa vuorossa kolmannen juoksun toi niin ikään Vainio, tällä kertaa Moona Ronkaisen lyömänä. Palloilijat aloitti pelin hyvin ja näytti, että sade vaikutti enemmän Ulvilan pelaamiseen, etenkin sisäpelissä. Ollaan sisäpelissä etenijöiden suhteen tosi ohuella tällä hetkellä. 044 4232 340 KATSASTUS ENNAKKOMAKSULLA ALKAEN OSOITTEESTA WWW.PLUS.FI * Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,75€, katsastuksen kokonaishinta 33,75€ + lakisääteiset mittaukset. Kenttä tyhjeni ajolähdöstä neljän juoksun arvoisesti ja ottelu käytännössä ratkesi. URHEILU LAINA Oliko se vasurilla... LP:n pelitahti hieman helppaa tulevan keskiviikon Ylöjärvi-reissun jälkeen. Sateisen kelin lisäksi, piti joukkueiden ulkokentät huolta, ettei ottelussa juoksuilla mässäilty. Toisessa vuorossa mailan varressa juoksun arvoisesti onnistui Hanna Kiviharju. ja kotiutuslyöntikisa seitsemäs. Ulvila teki pari juoksua lisää ja paineli puhtaaseen voittoon. Vai oliko se oikea... Ottelussa edettiin kotiutuslyöntikisaan, joka kuluvalta kaudelta alkaa olla LP:n naisille hyvin tuttua. Pelinjohtaja Jesse Jokinen yritti järkeillä syitä kahden tappion viikon esityksille. Heti ensimmäisessä sisävuorossa Palloilijat pääsi 2–0 johtoon, kun avausjuoksu syntyi vapaataipaleen turvin ja perään Oona Haapasalo kotiutti Eveliina Vainion. Ottelun avausjakson kaikki kolme juoksua nähtiin kahdessa ensimmäisessä vuoroparissa kotijoukkueen toimesta. Palloilijat eivät esittäneet parastaan kamppailussa sarjakärkeä vastaan. Kuudesta aiemmasta kotarista Palloilijat on onnistunut voittamaan vain yhden, juurikin Turkua vastaan alkukaudesta. LP:lla ei ollut mitään hätää ja se oli täysin pelin päällä, kunnes pieni musta hetki kolmannen tasoittavalla käänsi jakson. LP yritti vielä peliin mukaan, mutta toisessa vuorossa 1–3-tilanteessa hyökätty Tuomas Juntusen mailasta syntynyt juoksu jäi laihaksi lohduksi. Sen jälkeen ilme ja esitys oli jopa hieman haluton
. 250 € ja Crosstrainer kuntolaite hp. Pöytyän Kumilassa. Jokaisesta ikäluokasta mukana oli 1–3 joukkuetta. TANJA RAUTEVA. Hinnat: teksti-ilmoitus 15 € ja kuvailmoitus 22 € . Heinäkuun lopulla starttaava Paula Myllyojan luotsaama kesäleiri puolestaan tarjoaa upean mahdollisuuden 9–13-vuotiaille jalkapalloharrastajille itsensä kehittämiseen ammattilaisvalmennuksessa. 050 5602740. Julkaisemme vain yksityishenkilöiden ilmoituksia. Paimio 040 755 2214 . P. Pieniä puutteita. Tekniikka toimii. 50 eur. Takavetoinen traktori 70-80 luvulta. Kaikenkuntoiset huomioidaan myös rikkinäiset. polkupyörä. Juniorit pelasivat yli 80 ottelua ja niissä nähtiin hienoja suorituksia, tiukkoja kamppailuja ja ennen kaikkea suurta pelin riemua. Joukkue on saanut aiemminkin tuntumaa kansainvälisiin peleihin Ruotsin, Espanjan ja Kroatian turnausmatkoilta. LoPS on ollut vuosikymmenten ajan tärkeä osa paikallista liikuntakulttuuria ja yhteisöllisyyden merkitys näkyy erityisesti junioritoiminnassa. TOUKOKUUSSA startannut Pallokoulu 5–7-vuotiaille tarjosi matalan kynnyksen mahdollisuuden tutustua jalkapallon perusteisiin. HP 3000€ 050-3816101 . Vuokrattavanailmoitukset voi jättää luokiteltuihin. Ostetaan pienkoneita. Vanha TVH:n vesisäiliö, litteä, 6500 l.,alumiinia, tukevalla rautakehikolla. Sauvo. 10 Tiistaina 8. ELOKUUSSA odottavat jälleen uudet treenit, ottelut ja turnaukset. Otteluista saimme aimo annoksen kokemusta jatkoon, sillä kovat pelit kehittävät eteenpäin, kertoo joukkueenjohtaja Miikka Ristimäki. 1m, halk. HP 10300. Kuivaa koivua ja sekapuuta. Raimo 041 810 3158 . 150mm. Soita 040 724 2785. Joukkueharjoitukset aloitti myös P7-joukkue, jonka pelaajista moni aloittaa syksyllä vasta koulutaipaleensa. 55€m³, Pituus n, 32cm. 50 € Oripäässä. Kuljetus onnistuu. hinnoista myönnetään jatkuvan tilaajalle -50% kaksi kertaa vuodessa. Turnaus tarjosi pelaajille ainutlaatuisen tilaisuuden mitata tasoaan ulkomaisia huippujoukkueita vastaan – ja samalla kokea yhdessä jalkapallokulttuuria kotimaan kenttien ulkopuolella. P. Kesäkuun alussa puolestaan 2–4-vuotiaat aloittivat Perhefutiksen, jossa liikutaan ja leikitään ohjatusti yhdessä oman aikuisen kanssa. Alle kouluikäisten elokuulle asti jatkuvassa toiminnassa on mukana tänäkin kesänä lähes sata lasta. ajoleikkurit, mopot, mönkijät, moottoriveneet, perämoottorit, peräkärryt ja trailerit jne. Polttopuuta sekapuu klappia. Jätä ilmoitus verkossa osoitteessa www.tilaajapalvelija.fi/loytolaari . . Kuljetus max11 M³ kuutiota. Loimaa. Peruskuntoinen. Suomen Palloliiton sarjapeleihin osallistui lähes 300 seuran 8–16-vuotiasta junioripelaajaa. 040 6371980 . Ollut samalla tilalla 30 vuotta. . . Seuratoimijat, huoltajat ja tukijat ovat mahdollistaneet jälleen onnistuneen kevätkauden. Em. P. Ostetaan päältä ajettavia ruohonleikkureita ja mönkijöitä. Yhteydenotot 0500 797 744. P. 040 8421177 . Hp 200€. Elevaattori ja pieni hankmo. Kuivurin viljaputkia, pit. Osa joukkueista jatkaa harjoittelua kevyemmällä aikataululla myös kesälomien aikana ja osallistuen muun muassa erilaisiin turnauksiin. Neliveto traktori Case 885 XL ja lumilinko. PEMAareenalla ja Hirvikosken urheilukeskuksen kentällä oli vauhdikasta, sillä yhtään tyhjää treenivuoroa ei jäänyt käyttämättä. – Turnausmatka oli upea kokemus koko joukkueelle. 045 854 79 28 / Matti MYYDÄÄN . Lähemmät tiedustelut P. 1h + k + s, 52m², iso ulkorakennus. LoPS juniorit toivottavat kaikille lämmintä heinäkuun jatkoa ja kutsuvat uudet pelaajat mukaan syyskauden koitoksiin! Tanja Holmberg ja Raisa Kankaanpää P14 Black-joukkue juhli sarjanousua voittamalla oman lohkonsa ja on syyskaudelle valmiina taistelemaan uusia joukkueita vastaan P14 kakkosessa. 0400 705940 OSTETAAN . 0400765584 LUKIJOILTA LoPS-junioreiden kevätkausi maaliin Loimaan Palloseuran junioreiden kevätkausi osoitti jälleen, kuinka elinvoimaista ja tulevaisuuteen suuntaava jalkapallotoimintaa Loimaalla järjestetään. Esim. Talvella klappia pesään, tarkenet seuraavaan kesään. Kylpytynnyriin upotettava käytetty alum. heinäkuuta 2025 Ilmoita viidessä lehdessä samalla kertaa! Jätäthän ilmoituksen viimeistään torstaina klo 12. Loimaalla hinta 100 eur. Myös vialliset kelpaa! 040 322 7430 . – On hienoa viettää juhlavuotta näin aktiivisen toiminnan keskellä, kiittelee seuran puheenjohtaja Mikko Kärri. Rekisterissä oleva Manu -kevytperäkärry hp. kamina. P.0400 430766. MIKKO ALA-NISSILÄ P16-pelaajat ja taustajoukot futsal-turnauksessa Espanjassa. Hyväkuntoinen miesten Tunturi 7-vaiht. Sarjapelit alkoivat huhtikuun alussa ja joukkueet pääsivät nopeasti kiinni pelirytmiin. P16-JOUKKUEEN kevätkauden kruunasi Palloliiton 2.sarjatason voitto sekä futsal-turnausmatka Espanjaan, jossa joukkue osallistui kansainväliseen junioriturnaukseen Saloussa. Puutarhapöytä ja 2 penkkiä
Suomal. Paikallisen puolella. Tilikauden tulos oli 624 000 euroa. SEURATOIMINTA suomalaisista pitää painettuja ja digitaalisia sanomalehtiä luotettavina. Seuraavana murskavoitot Joensuun Mailasta 22–1 ja Mansesta 18–0. Paikallisen puolella. Milana Misic, Katja Karisukki ja Nina Åkerman. OTTELUIDEN peliaika oli neljä vuoroparia. Näin LP:n paikka 8 parhaan joukkoon oli varmistunut. toimija. Puh. Pronssiottelussa Koskenkorva voitti Loimaan 8–1, joten loimaalaisten sijoitukseksi tuli neljäs sija. Ailalle p. Tee e-laskusopimus omassa verkkopankissasi jo tänään! TAPAHTUMIA OSTETAAN Loimaan Kamerat kokoontuu tänään Jokioisten kartanolle (Humppilankatu 14, 31600 Jokioinen) ja tutustumme samalla Wendlan puutarhaan. LP1 osallistui 25 joukkueen kilpasarjaan. 040 416 6934 Loimaan Puoti Loimaan Puoti Loimaan Puoti Turuntie 19, LOIMAA puh. Jäseninä jatkavat Suomen Hippoksen edustajina Esa Nuottivaara ja Minna Mäenpää, Suomen Ratsastajainliiton edustajana Jukka Koivisto, valtion edustajana Tanja Stormbom, Forssan kaupungin edustajana Jouko Haonperä ja Jokioisten kunnan edustajana Jukka Matilainen. Näin pojat jatkavat isiensä viitoittamalla tiellä ja kiteeläisen pesäpalloilun tulevaisuus näyttää hyvältä. Karhula-Piltola kyläyhdistys ry Pikkupirtillä ovet avoimena heinäkuun ajan keskiviikkoisin klo 18-20. klo 14 Ikkunaprinsessat -näytelmällinen viihdekonsertti. airiannelisaari@gmail.com, 050 529 0994 Tilinumerolla on väliä Tilauslaskujemme tilinumero on vaihtunut. Timanttimaalausta Olohuoneella klo 10. Yhteislähdöt Loimaan torilta klo 17.30. Opiston tiedotteen mukaan opiston ammatillisen koulutuksen rahoitus laski 15 prosenttia vuodelle 2025. viim. Poikien sijoitus neljänneksi ikäluokkansa parhaiden joukossa oli loistava saavutus. klo 16 Mellilänjärvellä erityisperheiden tapaaminen ranta-/uintiaktiviteetein. Alkusarjan lopuksi Kitee otti voiton Loimaasta 11–1. klo 13–17 Vapaa pääsy Asianajajia Asianajotoimisto ALEKSI KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Hevosopiston tulos 624 000 euroa YPÄJÄ Hevosopisto oy:n liikevaihto oli vuoden 2024 tilikaudelta 7,5 miljoonaa. Paikallisen puolella. PAIKASTA loppuotteluun LP sai vastaansa kaikki ottelunsa voittaneen Kiteen, joka voittikin 17–2. Sään salliessa tilaisuus järjestetään ulkona. La 23.8. LP aloitti alkusarjan voitolla Oulun Liposta 6–2. Toisessa ottelussa Alajärveä vastaan jäätiin tasatulokseen 4–4. 11 Tiistaina 8. HALLITUKSEN puheenjohtajana jatkaa Satu Väihkönen. Lähde: Tuhat suomalaista 8/2024, IRO Research Oy 77 % TERVETULOA! JR 2 JAHTI 2000€ TO 10.7. 045 678 7936 www.romukuljetus.fi Alastaron Metsästysseura ry:n KESÄKOKOUS metsästysmajalla tiistaina 22.7.2025 klo 19.00 alkaen. 1950-1960-lukujen tunnelmia huumorin kautta. Tämä alkusarjalohko päättyi Kiteen ylivoimaiseen voittoon, mutta kakkossijan ratkaisi juoksusuhde LP:n eduksi, kun Loimaa ja Alajärvi päätyivät tasapisteisiin. Ilmoitt. 02 7632 733 12 95 €/kg TERVETERVETULOA! TULOA! Palvelemme Palvelemme MA–TO MA–TO 9–17 9–17 PE 9–18 PE 9–18 la-su suljettu la-su suljettu 7 95 €/kg NAUDAN LUULLINEN KEITTOLIHA JOKISEN RYYNÄRI PAALIT MAALIIN! Koko perheen taidetapahtuma Sarka-museon pihalla. Eläkeliiton Oripään yhdistys Ke 9.7. Käytäthän maksaessasi Danske Bankin tiliä FI14 8214 5710 0311 17 PS. Poikien LP2 pelasi 35 joukkueen pelisarjassa alkusarjojen jälkeen sijoista 3–4 häviten Helsingin Puna-Mustille 10–4, joten sijoitus pelisarjassa hienosti neljäs. Ilmot Outille pv ennen outi.omaisoiva@gmail.com. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 aleksi.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. Paikallisen puolella. Noin 750 ottelun pelikentät sijaitsivat Ilmajoella, Kurikassa, Seinäjoella ja Kauhajoella, joten paljon jouduttiin reissaamaan majoituskoulujen ja pelikenttien väliä. Ilmoittautumiset Airi Saarelle viimeistään ti 29.7. To 17.7. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. YHTEENVETONA leiristä voi todeta, että kaikki LP:n joukkueet menestyivät erinomaisesti. Suoramaksuna ja e-laskulla maksutiedot ovat aina oikein. Tehtyjen juoksujen määrässä LP oli paras ja paikka neljän parhaan joukkoon varmistui. Tiedotteen mukaan opistossa on panostettu talouden tasapainottamiseen, henkilöstön ja hevosten hyvinvointiin sekä oppimisympäristöjen kehittämiseen. Joukkueen valmentaja/pelinjohtaja Jaakko Sormunen on tehnyt hyvää työtä joukkueensa kanssa. heinäkuuta 2025 PALVELUJA TARJOLLA KOKOUKSIA SAVUSAUNA klo 18-20.30 to 10.7.25 miehille ja pe 11.7.25 naisille Saunamaksu 5 €, tilaussauna 60 €/kerta varaus 0400 883704 Alastaro-Seura HUNNAAN KOTISEUTUMUSEO Vänniläntie 120, Alastaro Pääsymaksu 3 € AVOINNA heinäkuun sunnuntaisin klo 13-17 OH OHJELMAA keskiviikkoisin klo 18.30 9.7.25 Risto Virtanen Tarinaa Loimaan oluesta Ostetaan rehuohraa MTY Levonen, p. Vuoden 2025 kehittämistyö keskittyy edelleen tulevien vuosien rahoitusmuutoksiin sopeutumiseen, koulutuksen, toimintaympäristön ja valmennuskeskuksen kehittämiseen sekä kaupallisen toiminnan kannattavuuteen. Tervetuloa! Johtokunta TOK:N ELÄKELÄISTEN KESÄPÄIVÄ Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone, Gunnar Upstairs (2. Toisena vastaan asettui Koskenkorvan Urheilijat, joka oli voittanut kaikki ottelunsa, nyt myös Loimaan 17–2. valtakunnalliselle D-ikäisten, eli 14-vuotiaiden ja nuorempien suurleirille kahdella poikaja yhdellä tyttöjoukkueella. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Ke 16.7. klo 17 kettingin heittoa srk-talon pihalla. Paikallisen puolella. Johtokunta kokoontuu tuntia aikaisemmin. Mellilän kyläyhdistys ry Rantasauna lämmitetään aina perjantaisin klo 16.3020, poikkeuspäivistä ilmoitamme erikseen. krs) Humalistonkatu 2, 20100 Turku ti 12.8. klo 13–16.30. 18.7. Tämän jatkosarjan lopuksi Loimaa voitti Kouvolan Pallonlyöjät 9–8 ja oltiin tilanteessa, jossa Eurajoki, Loimaa ja Kouvola olivat tasapisteissä. Alkusarjassa on tärkeää voittaa mahdollisimman monta ottelua, muuten mahdollisuudet hyviin sijoituksiin menevät heti kättelyssä. Kyläkirjasto myös avoinna. Kun katsoo Kiteen pelaajien sukunimiä, on siellä runsaasti tuttuja nimiä Kiteen superpesisjoukkueen menneiltä vuosilta. Paikallisen puolella.. 050 3824927. JATKOSARJASSA LP kohtasi yllättävään menestykseen yltäneen Eurajoen Veikot, joka voitti tasaisen ottelun 5–4. klo 18.15 Onnen bingo 360€ Onnen osuma 60-1000€ Myös pankkikorttimahdollisuus METSÄMAAN KALLIOHOVIN TORSTAIBINGO LUKIJOILTA LP:n D-ikäisille menestystä leirillä Loimaan Palloilijat Junioripesis osallistui 29.6.–4.7. Järjestelyistä vastasi 80-vuotias Koskenkorvan Urheilijat, jonka kotipaikka on 2 000 asukkaan Koskenkorvan kylä Ilmajoen kunnassa. Teemakilpailun aiheena ”sade”. Autoista romutustodistus. LP:n tytöt pelasivat 45 joukkueen pelisarjassa alkusarjojen jälkeen sijoista 5–6, häviten tuon ottelun Rauman Feralle 14–8 ja saldoksi tuli kuudes sija. Leirin Itä-Länsi otteluissa Lännen joukkueessa kilpasarjassa pelasi Luukas Kurri, pelisarjassa Erno Sillanpää ja tyttöjen pelisarjassa Nea Leijon. Lauri Pulkkinen LP:n D-poikien joukkue sijoittui neljänneksi valtakunnallisella pesisleirillä. Uutena jäsenenä aloittaa Ypäjän kunnan edustajana Piia Heikkilä. Loppuottelussa Kitee vei voiton Seinäjoesta juoksuin 7–4 ja nappasi leirimestaruuden häviämättä yhtään ottelua. Vanhankirkontie 383 LOIMAA www.sarka.fi Suomen kuvataiteen päivänä to 10.7
32 32 €€ 10 10 € € / 2 L Kukkaja varhaiskaalit, Kukkaja varhaiskaalit, naurisja punajuurinaurisja punajuuriniput ym. Paikallistietoa lisänneellä kierroksella käveltiin Hirvikosken historiaan Loimaa/Hirvikoski Marju Hirvonen Mielenkiintoinen aihe ja harvinaisen hyvä ilma innosti 25 kuulijaa osallistumaan Kirsi Laineen järjestämälle historiakävelylle. Vesiliikelaitoksen investointiohjelmaan varattu määräraha ei riitä kattamaan hankkeen kustannuksia. Jokaisella kerralla tulee jotain uutta tietoa tai joku tarina, jota ei ole ennen kuullut. 1834 pitäjän pitkäaikainen kappalainen käytti myös omaa rahaa, jotta sai rakennettua komean päärakennuksen. Liki pari tuntia kului hämmästyttävän nopeasti. Urakka sisältää noin 700 metriä jätevesilinjaa ja 12 kaivoa. Saneeraus hoidetaan sukkasujutuksena. Jokirannasta kävely jatkui entisen Mahlamäen pappilan pihamaalle. Kaupungin viranhaltijapäätöksestä ilmenee, että kiinteistöosakeyhtiö haluaa ostaa kyseisen määräalan.. Onni Tourun suunnittelema uusi koulu valmistui samalle tontille 1929. Kun kauppala perustettiin 1921, Hirvikoskesta tuli pitäjän puolen keskuspaikka. Kitkon talo oli kokoontumispaikka, kestikievari, käräjätalo ja siellä järjestettiin kaikki kokoukset. Kylällä oli tuolloin kuusi tilaa, Knuutila, Taalikka, Kitko, Mattila, Uotila ja Suni ja kaikkien rakennukset sijaitsivat lähekkäin kylätontilla. niput ym. Tämän koulurakennuksen moni varmaan muistaa Hirvikosken entisenä kirjastona, ja rakennus purettiin vasta nykyisen kirjaston valmistumisen jälkeen. Kävely lähtee asemalta kello 17. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +10 +15 +10 +16 +10 +16 +10 +15 Ke +19 / +19 / +20 / +19 / +19 / +20 / To +20 / +20 / +21 / +21 / +21 / +20 / Pe +22 / +21 / +22 / +22 / +23 / +22 / +10 +10 +10 +10 +10 +10 +12 +12 +12 +12 +12 +12 +13 +13 +13 +13 +13 +13 LOIMAAN TORILTA TÄNÄÄN KLO 8-13 Kärkäisen Puutarha p. Liikelaitoksen johtokunta valitsi urakoitsijaksi Putkistosaneeraus Eerola oy:n. Määräala sijaitsee Kauppatorin lähellä samassa korttelissa, jossa on muun muassa Mehiläisen lääkärikeskus ja Loimaan entinen kaupungintalo. 1800-luvun lopulla alkoi väestön voimakas kasvu. 0). 12 Tiistaina 8. Iso kirkko valmistui 1837, mikä tiesi vilkasta aikaa teiden risteyksessä sijainneelle talolle. KIERROS alkoi kirjaston pihasta. Hirvikosken kylä on saanut nimensä koskesta, joka sijaitsi kylätonttiin nähden vähän sivussa. Kirsi Laine on historian tutkija Turun yliopistossa ja toimii myös tutkimusyhteyshenkilönä Suomen maatalousmuseo Sarassa. 1859 vapautetun kaupankäynnin ehdot olivat tiukat ja kirkolle ensimmäinen kauppa aukesi 1867. Mäkitalonkadulla viemäritöitä LOIMAAN Vesi saneeraa tänä vuonna pääjätevesiviemäriä Mäkitalonkadulla. 45 45 € € / 5 kg 8 x 200 g ltk alk. 1895 kunta osti huvilan koulurakennukseksi ja saman vuoden elokuussa alkoi ensimmäinen kouluvuosi. Koulussa toimi pitkään opettajana Miina Penttilä. – Myös Kirsin pitämillä luennoilla ollaan oltu usein, historia kiinnostaa. Kierros päättyi Kitkon pihamaalle, Kanta-Loimaantien ja Oripääntien risteyksen paikkeille. Vuokko Laine, Leena Poso ja Virpi Koskinen olivat ajoissa paikalla. Kirsi Laine esitteli selkeästi ja tehokkaasti kylän historiaa ja talojen ja sukujen tapahtumia. Naiset iloitsivat myös hyvästä ilmasta. heinäkuuta 2025 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Kaupunki myy alan Joutsenelle LOIMAAN kaupunki myy noin 209 neliön määräalan Kiinteistö oy Loimaan Joutsenelle. Tontti oli 1800-luvulla Kauniaisten huvilan pihaa ja puutarhaa. Kyse on Loimaan keskustasta tulevasta jätevesiviemärien kokoojalinjasta. Viemäriä saneerataan Mäkitalonkadulla Juvantien risteyksen ja keskusjätevedenpuhdistamon välillä. 1886 kosken vesivoima valjastettiin uuteen käyttöön, kun Loimaan naulatehdas aloitti toimintansa. Kokonaishinta on vajaat 294 000 euroa (alv. Moni saattaa muistaa myös tämän pitkän vaalean rakennuksen. Isommassa porukassa oli mukava kävellä kylän alueella ja kuunnella Kirsi Laineen mielenkiintoisia tarinoita. Nyt saneerattava osuus saattaa päätöksen työn, joka alkoi muutama vuosi sitten Juvantien alkupäästä, Lidlin risteyksen paikkeilta. KESÄN toinen historiakävely järjestetään 29.7., jolloin tutustutaan Loimaan rautatien vaiheisiin. Johtokunnan valmistelussa sanotaan, että saneerattavan linjan tulee toimia vuosikymmeniä eteenpäin ja tavoitteena on, että linjan kapasiteetti vähenee mahdollisimman vähän. Tontin kauppahinta on 1 500 euroa. 1700-luvulla kylän tärkeimmät pellot sijaitsivat Oripääntien ja joen välissä. Vesiliikelaitos pyysi urakasta tarjouksia viideltä firmalta ja sai tarjouksen kolmelta. MARJU HIRVONEN Vuokko Laine, Leena Poso ja Virpi Koskinen ovat ennenkin olleet mukana näillä historiakävelyillä. Helvetinmylly, Taivasmylly ja kuuden tilan kylä . 1876, rautatien valmistumisen myötä, pitäjän kaikki virallinen toiminta siirtyi pikkuhiljaa pois Hirvikoskelta. Eräs kuulijoista kysyi, milloin pappila purettiin, johon Laine vastasi nauraen, ettei tiedä niin uusia asioita. 040 574 6459 tuoreenatorilta.fi Hyvää Hyvää SÄILÖNTÄSÄILÖNTÄMANSIKKA MANSIKKA PUUTARHAPUUTARHAVADELMAA VADELMAA Isopalkoiset Isopalkoiset HERNEET HERNEET alk. Peltojen välissä kulki karjankuja, nykyinen Mattilantie, joka johti kylätontille. Koski oli kylälle tärkeä ja siinä oli kaksi myllyä, Helvetinmylly ja Taivasmylly. Asuntoja tarvittiin lisää, eikä maatalous enää elättänyt kaikkia. Ylimenevä osuus katetaan investointiohjelman muista kohteista