Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
Sivu 6 Siemenet itämään Äitienpäiväksi sadetta Ypäjä Anu Salo – Kun kirje tuli, ajattelin ensin että tämä on joku vitsi. KATI UUSITALO Antti Eklundin katiskaan kävi melkoinen vonkale. ” Amk:ta tarvitaan Turun ulkopuolellakin. Sivu 8 Äiti hymyilee – ja huutaa +9 Loimaan kaupungin keskusta-alueelta kertyi maanantaina roskia säkkikaupalla, kun tienvarsia siivottiin Lions Clubin järjestämissä talkoissa. Kuvassa äidin kanssa Eerika. Kasvattajana hän ei pode riittämättömyyttä eikä määritä itseään ulkopuolelta tulevilla hyvän äitiyden mittareilla. Joku miehen kehittelemä kepponen, ypäjäläinen Tiina Vieraankivi tunnustaa. luokan mitalin kultaristein. Se katkeilee aika äkkiä lattialla lojuviin vaatemyttyihin, Vieraankivi hymyilee ja paljastaa olevansa huutava äiti. KATRIINA REIJONEN Ypäjäläisellä Tiina Vieraankivellä on kuusi lasta, Henrika, Viveka, Olli, Eerika, Annika ja Marika. Leijonien lisäksi siivoamassa ahkeroivat klubilta avustusta saaneet yhdistykset. Reijo Rajala päätti kokeilla ja laittoi siemenet itämään. Toisaalta hän toteaa, että siinä missä äitiyskin on muuttunut, muuttuvat myös mitalien saajat sotien jälkeisten suurperheiden kotiäideistä nykyajan työssä käyviksi arjen selviytyjiksi. Sivu 7 Seppo Lehtinen: KIRJOITTAJAVIERAS T Ä N Ä Ä N VUOTTA 59 LAUANTAI 8.5. Olikin kaverin kehittelemä jättiyllätys kuuden lapsen äidille. Ainakin uudet makuelämykset ovat olleet taattuja. Sivu 12 Saisiko eksoottisia hedelmiä kasvatettua kotioloissa. 2010 Äitienpäivän juhlijoiden ei kannata unohtaa sateenvarjoja, sillä huomiseksi on luvassa vesisadetta. vuosikerta P 1 D Nro 51 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. ANU SALO Tätä löytyy kuvan ulkopuolelta lisää kymmeniä senttejä. – Jotain jos saisi toivoa, niin pidempää pinnaa sitten. Sivu 2 Vonkale kävi katiskaan. Sivu 9 Roskia kertyi säkkikaupalla Rocketsien A-nuorissa pelaava Iko Laaksonen oli löytänyt tien pientareelta tyypillisiä roskia: pulloja, tupakka-askeja, muovia ja karkkipapereita. Satimessa pyristeli yli metrin mittainen ja lähes kymmenkiloinen hauki, joka saatiin katiskasta ulos vasta kaksissa miehin. Vieraankiven seuraava ajatus oli, että enhän minä ole sellainen lapsille omistautunut sankariäiti, joiden kuuluu saada äitienpäivämitaleita. Sadetta riittää keskiviikkoon asti, jolloin auringon pitäisi paistaa ja lämpötilan lähennellä kesäisiä lukemia. – Naama punaisena ja täysillä, hän romuttaa aina lempeän essuasuisen pullantuoksuäidin illuusion – ja hymyilee. Loimaan talousalueen paikallislehti • 96. alv. Tiina Vieraankivi vastaanottaa huomenna Tasavallan Presidentiltä Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 1. Mutta ei ollut
16: 33 Äitimme ja Mummimme Anna-Liisa LYLY * 06.05.1914 Loimaa † 29.04.2010 Loimaa Kiittäen Erkki perheineen Heikki perheineen Taivainen kukkaketo, suven lämpö, lepään kunnes Herra saapuu. Keväästä laulavat ja musisoivat Ypäjän kirkkokuoro esittäen muun muussa Konsta Jylhän Suvivirren. Tuttavani antaman veistoksen luona tunnen kiitosmieltä kasvattajia kohtaan, jotka tahtovat hoitaa lasten omantunnonelämää, jotka itkevät milloin havaitsevat vilppiä, jotka pian julistavat hätääntyneelle anteeksiantamusta rakkaan Vapahtajamme täytetyn työn perusteella. Eräs kansakoulunopettaja teki silloin aloitteen äitienpäivän viettämiseksi. Hän ruokkii sorsia joella ja kotipiha oli talvellakin muun muassa peltopyiden lounaspaikka. Maamme oli hiljattain itsenäistynyt, ensimmäisen maailmansodan vuosina. Muuten Antti Eklund kiittelee seudun jokien kuntoa. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Pyörälenkille lähdetään Sarkkilan maalaiskansakoulun edestä infon avajaisten jälkeen. Aurinko laskee kello 21.49. Olen miettinyt, oliko tuo äiti tai miksei myös isoäiti ollut valokuvassa, pyhäpuku yllään ja huivi solmittuna leuan alle. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Joh. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,09 /pmm 3-sivu 2,09 /pmm Tekstissä 1,95 /pmm Tekstin jälkeen 1,68 /pmm Takasivulla 2,07 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,44 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,68 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Entäpä kurkiparven ääntely korkealla taivaalla matkalla pohjoiseen. 0207 909 263 www.loimaankivi.fi, kivi@loimaankivi.fi K I V I C E N T E R Palvelemme ma pe 9.00 17.00 tai sopimuksen mukaan PÄIVÄN SANA HARTAUSKIRJOITUS Äitienpäivän edellä katson pientä veistosta, jonka muuan tuttavani muovaili vuosia sitten. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Kävijät saavat Koulutintistä mukaansa passin sekä Punkalaidun Kylä tarinoita tulvillaan -matkailuesitteen. – Hauki olisi saattanut painaa jopa parisen kiloa enemmänkin, jos se ei olisi vielä ollut ehtinyt laskea mätiään, Antti Eklund arvioi. Hiukopalat olivat itsekin olleet monikymmensenttisiä. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Ypäjällä syntynyt ja kasvanut Timo Kivistö tulee esittämään trumpettisooloja, jotka ovat pääasiassa Oskar Merikannon sävelmiä. Tuolloin avataan Hanna-Riitta ja Sakari Pärssisen Koulutintissä eli Sarkkilan maalaiskansakoulussa uusi matkailuinfopiste. Kun Suomessa vietettiin äitienpäivää ensimmäisen kerran, kansamme eli vaikeaa aikaa. AJANTIETO: NIMIPÄIVÄT: SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Yhdessä laulamme raikkaita kevätvirsiä. LL, Saviseudun paikallisin. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 104 6 kk 61 4 kk 46 Kestotilaus: Lask.jakso 12 kk 97 6 kk 49,50 4 kk 34 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” Joh. Kustantaja: Priimus Media Oy. Punkalaitumen matkailukausi käynnistyy la 15.5. Psalminkirjoittaja rukoili kiittäen Jumalaa: ”Sinä olet tehnyt suuria tekoja, sinä ajattelet meidän parastamme. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Joen vedenpinnan tason vaihtelu aiheuttaa hänen mukaansa rantojen heinittymistä ja maanvyörymiä, kun rannoilta ”lonsoaa” maata veteen. Tavallaan katiskassa oli kyllä kolme haukea, sillä isoimman sisältä paljastui kaksi haukea lisää. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Illan juontaa Risto Ahti. Yli metrinen hauki Onkijoesta Kala saatiin pois katiskasta kahden miehen voimin Tästä hauesta riittää nautittavaa useammallekin aterialle. Antti Eklund saalisti katiskalla Onkijoesta lähes kymmenkiloisen hauen. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Loimaan kaupungin siunauskappelissa la 22.5. Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Marika Timonen. Nuoret musikantit Anna Mali, Jessika ja Karita Pakarinen laulavat äideille omistettuja herkkiä lauluja. Kyseessä on Puolustusvoimien ylipäällikön, C.G.E. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. – Tiedossani on, että ministeriössä olisi rahaakin tällaiseen, joten miksei sitä haeta. Kansamme joutui aivan kohta kokemaan sisällissodan raskaan vaiheen. Tuttavani äiti ja isä olivat jo poissa, en voinut oppia tuntemaan heitä. 16: 23 10.5. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Illan solisteina esiintyvät Kirsti Laaksonen ja Jyrki Lehtiö. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526. VUOTTA 59 KUOLLEITA 8.5. Äitienpäivä. Yrittäjät innostavat paikkakuntalaisia ja viikonvaihdettaan Punkalaitumella viettäviä kiertämään yrityksissä ja tutustumaan niihin. Ypäjän kirkossa lauluja keväälle ja äidille Loimaa/Kojonkulma Kati Uusitalo Ensimmäinen ajatus kuulemma oli, että nyt on katiskaan mennyt kiviä. www.loimaanlehti.. Jokea hänen on tarkoitus entistää vielä lähiaikoina. Painopaikka: Allatum Oy. Luonnon monimuotoisuus on jo eläköityneelle maanviljelijälle tärkeä asia. Myöhemmin siksi, että naapuriapuakin tarvittiin ennen kuin hauki saatiin katiskasta kaksissa miehin ulos ja kuivalle maalle. Voipa kuulla vaikka käen kukuntaa ja linnunviserrystä Musiikin johto, urut ja piano Tapio Laurila. Amerikan Yhdysvalloissa äitienpäivää oli alettu viettää vuosittain jo aiemmin. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Myyntineuvottelija Päivi Alm-Huhti (02) 588 8022 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 588 8028 Tilaustenhoitajat Tarja Säteri, Maarit Saarinen (02) 588 8088 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Käytössäni olleen aineiston perusteella päättelen, että toukokuun toinen sunnuntai on kansainvälisesti suosituin ajankohta äitienpäivälle. Hänen mielestään hauen vatsasta löytyi myös jo seuraavaan kutuun kehittymässä ollutta mätiä. Kädet ristissä, kuin pyytäen siunausta, kuin varjelusta toivottaen. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. – Tuntuma on, että se on viime vuosina puhdistunut. Punkalaitumen Latu ja Polku aktivoi yleisöä kiertämään matkailuyritykset polkupyörillä. Kun Antti Eklund katiskansa Onkijoesta Kojonkulmalta sai keskiviikkona vedenpinnan yläpuolelle, pyristeli siellä ihan oikea hauki, jonka strategisiksi mitoiksi saatin myöhemmin mitattua 102 senttiä ja 9,5 kiloa. Eurooppa-päivä 10.5. Aimo Rikala 4.kappalainen, Loimaan seurakunta Sinä ajattelet meidän parastamme Näin keväällä lintujen tarkkailu tuo suurta iloa. Hän soittaa ammatikseen Turun laivaston soittokunnassa. 2 Lauantaina 8. toukokuuta 2010 TÄNÄÄN 8.5. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Säveliä keväälle ja äidille Ypäjän kirkossa la 8.5. klo 10 Koulutinttiin tulevan infopisteen avajaisilla, ovat avoinna matkailuyrityksissä klo 10–15. – Haen siihen valkolummetta, kun olen kuullut, että siinä on ennen sitä ollut. Ovet ovat avoinna kello 10–15 seuraavissa matkailuyrityksissä ja -kohteissa: Kesälaitumen Golf, Koulutintti Oy, Maatilamajoitus Saarinen, Myllypirtti ja talonpoikaismuseo Yli-Kirra. KATI UUSITALO Punkalaitumelaisten matkailuyritysten ja -kohteiden kesäkausi polkaistaan käyntiin 15. – Kalaportaat voimalaitoksiin, jotta arvokalat pääsisivät kutemaan, hän vaatii. 98: 4-5 9.5. toukokuuta. Matkailupiste avataan Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Passiin kerätään leimat yrityksistä ja passinsa palauttaneet osallistuvat arvontaan. Tai ainakin pitäisi olla puhdistunut, kun on kaikkia suojakaistoja, eikä veteen enää päästetä tavaraa kuin ennen. Aino, Aini, Aina, Ainikki Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.02. Mutta ei. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Heino 9.5. klo 11.00, minkä jälkeen muistohetki kaupungin kirkon yläsalissa. Timo, Timi. Palininkatu 2, Loimaa,P. LUONNON ilmiöistä ja eläimistä kiinnostunut Antti Eklund toivoo, että etelänkin vesistä saataisiin kalavesiä. Olen vapaasti antanut tuolle teokselle nimen Rukoileva äiti. Kello 10 ammutaan lähtölaukaus infopisteen avajaisilla ja muissa matkailuyrityksissä ja -kohteissa avoimien ovien merkeissä. On hieno hetki nähdä ensimmäinen västäräkki, pääskynen tai kuulla peipposten laulua. Me ihmiset voimme yhtyä omalla äänellämme lintujen lailla luomakunnan ylistyslauluun. Minä haluan kertoa teoistasi – niitä on enemmän kuin voin luetella.” Ps.40:6. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. klo 18. Mannerheimin, antama päiväkäsky 10.5.1942, jolla hän myönsi Suomen äideille yhteisesti Vapaudenristin kunniamerkin. Passin voi jättää mihin tahansa tapahtumassa mukana olevaan yritykseen. Monissa maamme kirkoissa on kehystettynä tauluna kirje Suomen äideille. Maa, kohota Herralle riemuhuuto! Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa! Ylistäkää Herraa harpun sävelin, soittakaa ja laulakaa! Ps. Ne, jotka eivät halua polkea ja omistavat moottorilla varustetun kaksipyöräisen, voivat liittyä motoristien letkaan ja kiertää kohteet porukalla. Parasta hänen mukaansa olisi, jos Vuolteelle, Kosken kylään, missä on Vammalan silta, saataisiin pohjapato, jotta joen pinnankorkeus ei vaihtelisi kovin paljon ja jotta vettä riittäisi joessa. Luonto on ilon ja ihmetyksen lähde. Tuttavani tahtoi antaa aikaansaannoksensa minulle, ja otin sen vastaan kiitollisin mielin
Valtakunnallisen palvelun lisäksi VMP:ssä halutaan jatkossakin pitää huolta siitä, että yritys on myös vahva paikallisten työmarkkinoiden asiantuntija, toteaa VMP-yrittäjä Silja Syrjälä. Ely-keskuksella saattaisi olla valmiudet selvitysten tekoon tämän vuoden aikana. Kaatopaikka oli käytössä vuosina 1966–1977, ja tuon ajan käytäntöjen mukaisesti kaatopaikan käyttö on ollut valvomatonta. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite Maksimimerkkimäärä 140. Perhonen pieni, kultasiipi, saapuu teidän luo, hyvän onnen toivotuksen mukanansa tuo. Rakkaat synttärionnittelut Saralle täyttäessäsi huomenna 8 vuotta! T: äiti, iskä, Niko, Cilla, Sefafiina, mamma ja papat. Herrasmiestä tätä lämpimästi haluaa onnitella tytär perheineen sekä joskus autokyytiä tarvitseva rouva perheineen. Luovuta. Onnea Alinalle tulevalle ekaluokkalaiselle 6.5. T: Tiitus ja Pietu. Hinta sisältää arvonlisäveron. ja Jenni 7 v. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. Hurjan paljon onnea! T: äiti, isi, Valtteri, Niklas ja Jope sekä mummu, pappa ja Misse. Tarjousten jättämisaika interventioon loppuu toukokuun lopulla. LIIKKUVA VERIPALVELU Oripää keskiviikkona 12.5. Oletko aina halunnut olla hyödyksi. Kaatopaikasta on teetetty esiselvitys jo vuonna 2002, mutta mihinkään toimenpiteisiin selvityksen perusteella ei ryhdytty. Varamiespalvelu on nyt VMP Painettua sanaa 95 vuoden kokemuksella. 8.5. toukokuuta 2010 3 PALJON ONNEA VAAN Peppi ja Veeti viettivät ensimmäistä syntymäpäiväänsä 4.5. 1-vuotiaalle Pihlalle! Kultahippuja hiuksiisi heitän, suukoilla pienet kasvosi peitän. Neuvotteluissa on todettu, että alueella tulee tehdä lisäselvityksiä, joiden perusteella pilaantunut maa-aines voidaan kuljettaa pois. Reippaat 9-vuotisonnittelut 8.5. Yritys on nyt nimeltään VMP. Lauantaina 8. Kaatopaikka-asiaa on käsitelty Säkylän kunnassa syksyllä 2009 ja Varsinais-Suomen Ely-keskuksen kanssa on käyty neuvotteluja. Lähetä kuva postitse os. Viljamarkkinoille tasapainoa YRITYKSET Henkilöstöpalvelualalla toimiva Varamiespalvelu on saanut uuden nimen ja visuaalisen ilmeen. Iloisia pikkuveijareita onnittelee äiti, isi ja Pinja sekä isovanhemmat ja kummit! 9.5. Kevättä rintaan myös Toscalle, pikkuveljille ja laajalle palveluskunnalle. Teknistä lautakuntaa kehotetaan myös varautumaan siihen, että alueella tehdään lisäselvityksiä jo tämän vuoden aikana. TYTÖT 6.4.2010 2690 g 47 cm 2980 g 49 cm Meira Kivilahti ja Jani Kurvinen TYTTÖ 26.4.2010 3130 g 51 cm Laura Maria Helenius TYTTÖ 26.4.2010 3220 g 49 cm Jaana ja Mikko Anttila POIKA 8.4.2010 3830 g 53 cm Pilvi ja Sampo Friman Jonne, Annika, Kasper ja Mirelle saivat PIKKUSISKON 14.4.2010 3495 g 48 cm Veera ja Olli-Pekka Toivonen POIKA 1.5.2010 3250 g 52 cm Heli Lehto ja Jesse Poskiparta Alinalle, Niilolle ja Siirille PIKKUVELI 25.4.2010 3760 g 52 cm Saija ja Teppo Suonpää SYNTYNEITÄ Haluan antaa tämän sinivuokkokuvan kaikille äideille, Rauno Granholm kertoo. Vanhaan soranottopaikkaan perustettu kaatopaikka sijaitsee Virttaankankaan pohjavesialueella. – VMP on toiminut Loimaan alueella vuodesta 2002. klo 13–18, Heimolinna, Väinämöisenkatu 2 Potilaat tarvitsevat joka arkipäivä yli 1000 verenluovuttajan apua. Kartanomäenkatu 4. Huittisten kaupungin odotetaan varaavan selvityksiin ja puhdistustyöhön määrärahaa ensi vuodelle. Pikkuprinsessamme täyttää 4 v. Selvityksessä arvioitiin jätetäytön pinta-alaksi noin 6 500 neliötä ja tilavuudeksi noin 9 000–10 000 kuutiota. RAUNO GRANHOLM LUKIJOILTA HUITTINEN Vampulan vanha kaatopaikka Säkylän Isosäkylän kylässä halutaan kunnostaa. Viljan käyttö bioetanoliksi tasapainottaa viljamarkkinoita, lisää rehujen valkuaisomavaraisuutta ja samalla Suomi pystyy nostamaan uusiutuvan energian osuutta EU:n asettamien velvoitteiden suuntaan. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. Onnea! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 e, kahden palstan 20 e. T: äiti, isi, Elias, Ilona, Oliver, mummu ja vaari, mummi ja ukki, R&V, J&S, P&K ja S&P. Maksuton luovuttajainfo 0800 5801. EU edellyttää Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden energian loppukäytöstä 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. 12.5. Paljon onnea ja haleja toivottavat mamma, pappa, Akke, isi & äiti. Valiokunta muistuttaa, että tiloilla vielä olevaa ohraa ja vehnää tulee tarjota interventioon mahdollisimman pian, jos vilja on tarkoitus myydä interventioon. Antille, pikku jalkapallosankarille! T: Nuutti, äiti, iskä & Nuppikisu. Pihla 1 v. T: Iso, mumma, Anna ja Maria. 21.5. Onnittelut 10-vuotiaalle Minttu-Marialle! T: Tuula, Juha, Jesse ja Nea. tämä pieni poika täyttää jo 4 vee. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. Onnea 8.5. www.loimaanlehti.fi. Viljamarkkinoilla ennustetaan tarjonnan jatkuvan kysyntää suurempana. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti.fi . Huittisten ympäristöja rakennuslautakunta kehottaa Huittisten teknistä lautakuntaa varaamaan ensi vuoden talousarvioon määrärahan kaatopaikan kunnostamiseen. Nyt viljaa on kolmen perättäisen hyvän satovuoden vuoksi jouduttu myymään interventioon paljon. Kullannupuille synttärionnittelut mammalta. Viljavaliokunta toivoo, että bioetanolitehtaan rakentaja löytyy pian ja valtio tukee osaltaan hanketta. 7 v. Henkilöstövuokraus on jatkossakin hyvin tärkeä osa ydinliiketoimintaa, mutta kasvustrategia edellyttää kokonaisvaltaista palvelutarjontaa. LounaisSuomen ympäristökeskuksen laatimassa pohjavesialuekartassa kaatopaikka onkin merkitty pohjaveden laatua vaarantavaksi kohteeksi. LUOVUTA & OJENNA KÄTESI. (4 riviä). Kalle täyttää 8 vuotta. ripa . 14.5. klo 15–18, seurakuntatalo, Kertuntie 5 Loimaa maanantaina 24.5. Komeat kollipojat Tiitus ja Pietu onnittelevat siskolikka Sohvia 2-vuotispäivän johdosta Punkalaitumella. Vampulan vanha kaatopaikka halutaan kunnostaa MAATALOUS MTK-Pirkanmaan, MTK-Satakunnan ja MTK-Varsinais-Suomen yhteinen viljavaliokunta korostaa, että Suomen viljamarkkinoita on kaikin keinoin tasapainotettava. Siksi tilakohtaisesti on vielä mahdollisuus tarkastaa viljelysuunnitelmaa ja käyttää tukipolitiikan mahdollisuudet hyväksi. Onnea! T: mummi ja pappa. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. . Suorita maksu lehden tilille 523900-13137
Yhtä kuin Silloin kun joku on yhtä vaikeaa kuin ruotsinlaivan kääntäminen soutamalla, puhutaan asiasta, joka on todella vaikea. Isot kauppaketjut syyllisiä lakkoon pyhäaukioloineen. Tulee kuin apteekin hyllyltä. Ihan varma en ole siitäkään miksi pyy pienenee maailmanlopun edellä. Syyllisyyden tunnetta ja tuskaa joka seuraa mukana jokaisella askeleellani. Miten sitten on meidän lasten ja nuorten laita. Ja eikö tuo viallinen seurakuntatalo rakennettukin juuri talkoilla ja yhteistyöllä. Minulla on muistot ja rakkaus sinua kohtaan ikuisesti. Mutta silloin kun puhutaan miten hyvä lääkäri on, niin vertailuna pitää käyttää joko Kelan tai vakuutusyhtiön lääkäriä aivan ehdottomasti. Rodoksella ravintolassa maksettuani laskun ja tarjoilijan odottaessa kysyvän näköisenä, miten sanotaan kreikaksi: ei tippiä, maksa sinä velkasi... Eikä saisi laittaa perättömiä juttuja liikkeelle. Kuin täi tervassa. Taannoin ryhdyin kiinnittämään huomiota kielikuviin, joissa kuvaillaan toisten ihmisten järjenkäyttöä. Onnea Loimaan Lehden päätoimittajalle ja kaikille asiaan vaikuttaneille Sanomalehtien Liiton myöntämän etusivun palkinnon johdosta. Meille nuorille ja lapsille opetetaan jo pienenä, että ei saa valehdella ja pitää puhaltaa yhteen hiileen. Taitaisi potilas suoranaisesti parantua, jos tämä lääkäri pääsisi oikein lähietäisyydelle. Vaan kuinkas onkaan Metsämaalla. Ainoastaan kansikuva tytöillä ja parilla muulla näkyi olevan kypärä päässä! Miksi ette voi näyttää esimerkkiä erittäin tärkeän asian puolesta, huivi ei pelasta kenenkään päätä! Aktiivi kypärän käyttäjä VUOTTA 59 PÄIVÄN MIETE: Ihan varma en ole siitäkään miksi pyy pienenee maailmanlopun edellä. Luultavasti viime talvikin kaikkine lumineen oli sentään poikkeus. Mikä olisi sen ihanteellisempaa kuin se, että lapsi kastetaan oman kylän kirkossa, minkä jälkeen siirryttäisiin seurakuntataloon juhlimaan. toukokuuta 2010 Pessimisti on ihminen, joka katsoo vasemmalle ja oikealle ennen kuin ylittää yksisuuntaisen kadun. Askel askeleelta läpi elämäni. Tällainen kiistely on ymmärrettävää, jos nahistelijat ovat 5–9-vuotiaita. KUN Loimaalle on viime aikoina haettu johtavaa lääkäriä – ja vielä oikein kahteen kertaan terveyskeskukseen, niin eikö tällainen neljän tohtorin veroinen olisi pitänyt houkutella siihen virkaan. Perhejuhlat, joissa olisi vain lähisuku paikalla, kuten hautajaiset ja ristiäiset. Eikö esim. Vihaa siitä etten voinut auttaa. 4 Lauantaina 8. Jatka samaan tahtiin. Se viides olikin sitten toista mieltä ja paperit tulivat bumerangina takaisin. Ne kun vastaavat ilmeisesti neljää tavallista lääkäriä. Eikö voisi joskus kiittää, eikä aina moittia. Suurkiitos Ypäjän päiväkodin henkilökunnalle ja lapsille ihanista esityksistä! Jäi hieno fiilis pitkäksi aikaa. Nuoretko tyhmiä. Miten mahtaa tässä olla Muumilaakson pääluvun laita... Loistavaa! TS 7.5. . Näitähän riittää. Vihaa siitä että jätit minut yksin. Olenpa sellaisenkin kuullut, että lähtee kuin Wärtsilä Turusta. Muistot joita kukaan koskaan ei voi ottaa pois. On käsittämätöntä, miten aikuiset ihmiset voivat vastustaa jotain tiettyä asiaa niin paljon kuin tätä. Kyläpäivät, tanssit, karaokeillat ja talviriehat ovat upeita. Taitaa siellä aikuisilla ihmisillä olla käynnissä jokin taistelu hiekkalaatikon herruudesta! Kina seurakuntatalosta ei sitten ikinä taida ratketa?!. Teille, joka teette asiasta valituksia, onko teillä jotain seurakuntataloa vastaan. Lawrence J. Tai Nahuntupa. Ei siihen kauaa mene. Vihaa siitä ettei tarjoaamani apua otettu vastaan. Sujuu kuin vettä vaan, kai kertoo siitä kun asia on toisin päin. Koskaan en ole kuitenkaan pystynyt tulkitsemaan aukottomasti sitä vertausta, jonka mukaan joku on muuten hyvä mies, muttei pääse lumessa mihinkään. Kyyneleet joiden kanssa on jokainen hetki elettävä. Kiitos m&n kartingin poika jolla on mustat hiukset ja kuvioita päässä, kun osaat pitää siellä asiakkaat iloisina ja tulet hyvin toimeen lasten kanssa. . Lähtee kuin hauki rannasta. Ajatteleeko Loimaan seurakunta metsämaalaisia nuoria. Hyvät omaiset. Tuska joka leviää ruumiiseeni jokaisella sydämen lyönnillä, jokainen lyönti on kuin kyynel silmäkulmassani. Vai viittaako vertaus miehen kertakaikkiseen hyvyyteen – se, ettei pääse lumessa mihinkään on kai kuitenkin laskettava vähäiseksi haitaksi ihmiselle. Hyvää kesää Sinulle rehellinen Ihminen. Lämmin kiitos henkilölle, joka palautti laukkuni K-supermarketin kassalle torstaina. Keskustelemisiin! Äideille, jotka viettävät äitienpäivää ilman lastaan. Mukana olleet . Metsämaan kylätoiminta on mahtavaa! Älkäämme hävittäkö sitä. Olisi sitten maksettu vaikka kahden ihmisen palkka, ja halvemmalla olisi vielä siltikin päästy. KUVA kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta hyvä vertaus saattaa kertoa joskus jopa enemmän kuin tuhat sanaa ja kuvakaan yhteensä. Moni taksi ajaa niin kovaa, että moni vanhempi on sanonut: yrittääkö tuo meidän lapsiltamme henkeä pois?! Turvavyö on laissa määrätty, mutta taksien turvavöitä on vaikea saada kiinni ja monikaan ei jaksa niiden kanssa tapella. Myöhäistä, nyt on liian myöhäistä muuttaa mitään, on vain jatkettava eteenpäin. Miettikää nyt, kuinka paljon sille voisi olla käyttöä. Kati Uusitalo KOPIT . Miksi Oripään kunnanhallitus vihaa lapsia; onkohan 28: n lapsen eskariryhmä edes laillinen. Mutta missä oli teidän kypärät. Team worksia nyt vähän, hei ihmiset! Ajatelkaa joskus muutakin kuin rahaa ja itseänne. Joissakin koulutakseissa haisee niin, että monelle koululaiselle tulee päänsärky. Eräs lukijamme nimittäin tuskaili, että hän oli saanut neljältä lääkäriltä jo paperin, jonka mukaan eläkkeelle olisi terveyssyistä päästävä. Ei, on väärin ajatella noin. Tiedättehän nämä kun jollakin ei ole ”kaikki muumit laaksossa”, tai joku ”ei ole terävin kynä penaalissa”. Miettikää meitäkin! Mehän olemme se sukupolvi, joka teidän päätöksistänne kärsii! Uudessa seurakuntatalossahan voisi järjestää vaikka mitä! Otetaan sen verran vuokraa, että kulut saadaan korvattua. Vieläkin ällistyttävämmäksi tämän ammatillisen suorituksen tekee se, että se tapahtui potilasta näkemättä. Itsekin äiti . Tyytyväinen asiakas . Kyynel jota muut eivät näe. pienen koiran kuolema jo riitä hiljentämään?! . Ei Kalliohovi sovi mihinkään sellaiseen. On myös erittäin kummallista, kun oppilaat pääsevät esimerkiksi klo 14 koulusta, taksi tulee klo 14.15 tai 14.20! Joku muu taksi voisi tulla hakemaan oppilaita, jos kyseinen taksi ei ehdi! Ärsyyntynyt koulutaksilla kulkija Ärsyttävät koulutaksit! Loimaan Lehti kiittää Opintien 8A:n oppilaita mielipidekirjoituksista, joita olemme viime viikkoina julkaisseet. Vaihtakaa kuskia niin asiakkaat pysyy! Veronmaksajat! . Onko kiva tulla johonkin lähetysiltaan tms., kun piha on täynnä autoja ja muutenkin kapealle tielle pitäisi parkkeerata. Rakkaus ei kuole koskaan. Pieni ryhmä on lapsen paras . Autoilijat, jotka ajatte Kollasentietä Metsämaan kylälle päin! Voisitte tosiaankin nopeusrajoituksen muututtua 50km/h, noudattaa sitä! Tien varressa asuu perheitä,joissa on myös pieniä lapsia. Pieni keittiö ja parkkitilat eivät ole riittävät. Peter MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi TOIMITTAJALTA LUKIJOILTA Onnea Äidille. Vastaavia löytyy ainakin tusina. 1,6 me . Vihaa siitä että kaikki olimme yhtä voimattomia jonkun suuremman voiman edessä. Mutta mutta. Loimaan Savinero . Ihmettelijä . Hienoa Hanhijokiset keväisen pyöräilyn aloituksesta, hyvä asia tuo kyläläiset yhteen. Gerbera Äiti ei unohda!. Metsämaalta löytyy vielä toivon mukaan sen verran yhteishenkeä, että saamme pystyyn vielä paremman seurakuntatalon kuin edellinen. Onko mies niin lyhytjalkainen, että uppoaa oitis hankeen haaroja myöten. Muistattehan sunnuntaina myös iäkkäät äitinne, jotka asustavat palvelutaloissa ja vanhainkodeissa. Joskus toki tule erimielisyyksiä ja pientä nahistelua. Olen onnellinen jokaisesta päivästä, hetkestä ja elämästä. Odotetaanko niin kauan kunnes jotain tapahtuu
Nyt siis liikutaan ylikoossa ja työ hidastuu oleellisesti. Loimaan kaupungin tiedotteen mukaan kaupungin puhelinkeskus oli aamulla motissa ennen kun varayhteys saatiin toimintaan. Kevään mittaan on luvassa useita tehostetun tarkkailun jaksoja. Siirtoviemäri Punkalaitumelta Huittisiin maksaa arvion mukaan 1,7 miljoonaa euroa. Julkista juopottelua pyritään hillitsemään ennen kaikkea sen takia, että suurin osa väkivaltarikoksista yleisillä paikoilla tehdään päihtyneenä. Murtoja omakotityömailla VARSINAIS-SUOMI VarsinaisSuomen poliisi valvoo tehostetusti julkista juopottelua kahden seuraavan viikon aikana. – Forssasta löytyy kyllä pakastustilaa, mutta lähinnä vain leikatulle lihalle, joka voidaan trukeilla nostaa hyllyille vaikka kymmenen metrin korkeuteen. Tanskassa on toisin. Mutta rajansahan tällaisen pienen ja nimenomaan käsityönä leipovan yrityksen resursseissa on. Palkka muodostuu peruspalkasta ja urakkapalkasta. Niitä saa roikkumaan vain yhteen kerrokseen. Välillä vähän käytämme yhtä kiireapulaista, mutta vakinaisten työntekijöiden palkkaaminen on ”kova juttu”, johon ei helposti lähdetä. Uusi puhdistamo aloittanee toimintansa vuonna 2015. Forssassa päästiin alkuun eilen perjantaiaamuna. Hietakankaanlenkillä on murtauduttu viime keskiviikon ja torstain välisenä yönä rakenteilla olevaan omakotitaloon sisään. ALASTAROLAINEN maatalousyrittäjä Marko Onnela kertoo, että heidän tilallaan saatiin sikoja teurastukseen viime sunnuntaina niin paljon, että heillä ei ole mitään ihan akuuttia tilapulaa. Joskus heille jopa vitsaillaan, että helppoahan teillä on, kun saatte olla päivät vapaana. Nyt kun teemme hätäteurastuksia eläinlääkärin määrämin hätätilateurastuksin, eläinten teuraspaino liikkuu jo 90–110 kilossa. Puhdistamo yli lääninrajan Loimaa, Forssa Kari Nummila HK-Ruokatalo Oy:n Forssan teurastamon pääluottamusmies Esa Vahlsten arvioi, että lakkojen ja työsulun takia rästiin jäänyttä sikasumaa ei saada koskaan purettua, jos rästi tarkoittaa vähintään 100 000 ”ylilihonutta” lihasikaa. – Sehän on ihan ymmärrettävää, eikä se meitä haittaa. Nyt palkka olisi putoamassa viikonvaihteesta kolmen ja puolen työpäivän palkaksi. euroa la alk. Asiasta ilmoitetaan myös nuoren vanhemmille sekä lastensuojeluviranomaisille. Poliisin puuttumismalli on pääsääntöisesti se, että nuorelle kirjoitetaan 20 euron rikesakko ja hallussa olleet alkoholijuomat hävitetään. – Kyllä henkilökemiat pitää olla kunnossa, jotta sopu säilyy yön tunteina. – Me olemme omalla tavallamme luomuihmisiä. Kyllä tässä työssä oppii arvostamaan kunnon yöunta, Långsjöt vakuuttavat. KARI NUMMILA Aki Långsjön grahamsämpylät ovat kypsyneet kauniin ruskeiksi uunissa.. Forssassa voimme normaalisti teurastaa noin 3 000 sikaa päivässä, mutta nyt jäämme tästä tahdista melkoisesti. Tunnettuja ovat muun muassa hiivakakko ja ruislimppu sekä kanelipulla. Metsämaan Leipomolla on kymmenkunta eri tuotetta sortimentissaan. Kaapelivika motitti puhelimet LOIMAA Yölliset murtautujat ovat olleet liikkeellä Loimaan uudella omakotialueella Moisionpellolla. Perustettavan osakeyhtiön osakepääomaksi tulee 4 miljoonaa euroa, josta Punkalaitumen osuus on viisi prosenttia eli 200 000 euroa. Långsjöt sanovat, että suuri yleisö ei aina tajua, kuinka kovaa hommaa alan yrittäminen oikein on. – Tottakai olemme valmiit auttamaan, kun meiltä pyydetään. Valvontaa keskitetään taajamiin iltaisin ja viikonloppuisin. Långsjöt vähän hymähtävät suurten leipomoiden yritykselle antaa kuva niiden tuotteiden ”käsityömäisyydestä”: he huomauttavat, että pienessä leipomossa esimerkiksi munkki vaatii monta käsityövaihetta taikinasta alkaen. Tätä vauhtia karsinassa tulee ahdasta ja sen takia eläimet voivat ryhtyä aggressiivisiksi toisiaankin kohtaan eli tulee esimerkiksi hännänpurentaa. – Meillä teurassian ideaali teuraspaino (teurastetun ruhon) on 82–84 kiloa. toukokuuta 2010 5 UUTISET Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 AIHETTA JUTTUUN: Lotossa potti 2,2 milj. Mellilän teurastamossa huippukapasiteetti olisi 1 000 lihasikaa päivässä, mutta mukana on myös emakoita, joten siellä jäädään alle 1 000 sian tavoitteen. Kun leipomo on pieni, voidaan ottaa vastaan erikoisia ja pieniäkin tilauksia joustavasti aika lyhyellä varoitusajalla. Mellilässä teurastus on jatkunut koko viikon. Vahlsten ei pidä siitä, että Suomen sikataloutta verrataan esimerkiksi Tanskan sianlihantuotantoon, josta menee vientiin 80 prosenttia. Vahlstenin mukaan lakko kiikastaa työntekijöiden taholla siitä, että kahden päivän viikonvaihdetyöstä sai yhden työviikon eli viiden päivän palkan. Vahlstenin mukaan laki kyllä määrää työntekijät pakolla hätäteurastuksiin, jos eläinlääkäri katsoo tilanteen sellaiseksi, mutta ongelmaksi muodostuu jatkossa se, että ruhoja ei saada eteenpäin, kun lihanleikkuu on jumissa eikä sitä voida lailla määrätä pakolla käyntiin. Ruhojen kanssa ei voida näin menetellä. Tarkkanakin pitää olla, ettei pullia paisteta liikaa. Siellä myös rehuviljasadot ovat paljon suurempia kuin Suomessa. Talosta on viety 2 000 euron arvoinen lattiahiomakone ja kottikärryt. Meillä vaaditaan kaikkia hienouksia eläintenkuljetusautoilta. Siihen arvioidaan saatavan noin 6,5 miljoonaa euroa valtionapua. Niistä on hävinnyt sähkötyökaluja. Långsjöt pitävät lomaa syyskesällä pari viikkoa ja viikon verran marraskuussa, kun sattuu niin sanotusti ”hiljaisempaa aikaa”. – Useilla tiloilla ahtaus painaa varmaan päälle. Vika poistui nettiyhteyksien osalta kello kymmeneen mennessä. Forssakin aloitti hätäteurastukset ”Sikasuman purkaminen on jo nyt melkein mahdotonta” Loimaa/Metsämaa Kari Nummila Metsämaan Leipomon leipurit eli yrittäjäpariskunta Aki ja Päivi Långsjö paiskivat elintarvikelakon aikana entistäkin tiiviimmin töitä ja tekevät taikinaa urakalla – jopa niin, että yöeli tässä tapauksessa tietysti päiväunet jäävät pahimmillaan vain kolmeen tuntiin vuorokaudessa. Kun teurastusprosessissa käytetään jo paljon robotteja, ne vaativat nimenomaan tietynkokoisia eläimiä. Vaikka lämmin ei tunnetusti luita rikokaan, rassaa kuumuus leipureita, sillä työskentelytilan lämpötila on vähintään 35 astetta plussaa ja kesällä noustaan jopa yli 40:n plusasteen. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat peräti 27 miljoonaa euroa. Yleensähän kokonaisia ruhoja ei pakasteta ollenkaan, vaan ne siirtyvät suoraan leikkaamoon. Jos on leipä maistuvaa ja terveellistä syötävää, niin mikäpä voittaisi metsämarjatkaan! Elintarvikealan lakko työllistää pieniä leipomoita Päivi ja Aki Långsjön leipomon yksi suosikkituote on kanelipulla. Tehotarkkailussa ovat erityisesti alle 18-vuotiaat, jotka eivät lain mukaan saa pitää hallussaan mitään alkoholijuomaa. Työ jatkuu maanantaina, mutta tiistaina uhkaa uusi lakko. Jos ajatellaan, että karsinassa on kymmenen sikaa, niin teuraspainoisina ne lihovat vuorokaudessa yhden kilon. Lauantaina 8. Muuallahan helposti ihmiset joutuvat antibioottien pakkosyöttöön eläinten kautta ja lääkkeiden purevuus heikkenee, Vahlsten huomauttaa. Joskus käy niinkin ja joku erä menee uusiksi. Suoriin numeroihin soittaminen onnistui, mutta keskus ei toiminut. Myös alueen työmaakopeissa on käyty. Poliisi valvoo julkijuopottelua HUITTINEN Huittinen hyväksyi viimeisenä kolmen kunnan yhteisen jätevedenpuhdistamon Huittisten Vesiniitylle. – Sunnuntait ovat sitten yhtä juhlaa ja silloin nukutaan useinkin ihan puoliinpäiviin saakka. Huumorintajua ja sitkeyttä tässä tarvitaan, kun normaali työrupeama alkaa illansuussa kello 17 ja päättyy aamulla leipomolla seitsemän paikkeilla. – Laatua pitäisi arvostaa, jos otetaan vaikka vain lääkejäämät vertailuun. klo 9.00 LOIMAA Tietoliikenneoperaattorin verkossa ollut vika häiritsi perjantaiaamuna yritysten ja Loimaan kaupungin toimintoja, jotka tarvitsivat nettiyhteyksiä. Siellä kaikki siat saavat antibiootteja varmuuden vuoksi – meillä vain sairaat ja sen jälkeen on kahden viikon minimikaranteeni ennen teurastusta. Kotikärryt löytyivät myöhemmin hylättynä läheisestä maastosta. – Siellähän ensinnäkin sikalat voivat olla kevytrakenteisia. Nyt alkuun yritetään pärjätä niin, että ruho paloitellaan neljään osaan ja pakastetaan sellaisena. Sitten ryhdytään ajamaan tuotteita kauppoihin ja otetaan taas vastaan seuraavan päivän tilauksia. Punkalaidun ja Sastamala olivat hyväksyneet hankkeen jo aiemmin. Erityinen ja rakas harrastuksemme on suomalaisten metsämarjojen poimiminen sekä sienestys täällä Loimaan kantissa ja toisinaan myös Itä-Suomessa Savonlinnan seutuvilla
Ja sitten internettiin katsomaan mitä kasvin kotokasvatus siemenestä vaatii. . Tämän jälkeen annetaan muhia lämpimässä vedessä muutama tunti ja niiden pitäisi lähteä itämään 3–5 viikossa. KATI UUSITALO. – Paljastuksellinen omakuva, Pirkko Jaakola kertoo tulevasta näytelmästä melkein vakavana. Ainoa huonekasvini on tähän asti ollut nuutunut valonpuutteesta kärsinyt aloe vera. – Jotta voimansiirto turbiinilta kiville saadaan toimintakuntoon, tarvitaan asiantuntija-apua ja tarvikehankintoja. Kylvöhommia Heimolinnankatu 14, Loimaa. LOIMAA vilahtaa myös kirjapainoteknikko Hannele Kihlmanin työstämässä teoksessa, jossa kuvataan graafisen alan historiaa yleisesti ja etenkin Varsinais-Suomessa. Hedelmät kun ovat niin makoisia. – 17 000 asukkaan kaupungiksi Loimaalla on mittavat kulttuuripalvelut. Loimaa-Seura aikoo kunnostaa Krekilän vesimyllyn toimintakuntoon ja Pirkko Jaakola kirjoittaa näytelmän, joka esitetään elokuussa Alpo Jaakolan Patsaspuistossa. Saas nähdä, mullassa ovat. 80 Monitehot alk. . Nettisivulta www.kasvikset.fi löytyy ”eksoottiset hedelmät” -osion alta haasteita niille, jotka haluavat makuseikkailua. Toivottavasti se ei ole kovin enteellinen, myllyn kupeessa kun nähdään Ulvova mylläri. toukokuuta 2010 KULTTUURI TÄLTÄ SIVULTA: – Tarina ei ole kuitenkaan perinteinen historiikki, vaan fiktiivinen tarina, jossa Loimaalle Priimus Painoon kouluvierailulle tulleet nuoret joutuvat aikamatkalle. – Rehellisyys ei ole taattu, mutta paljastuksellisuus on, hän lupaa. Kirjoittaja on Norjassa lastentarhanopettajana työskentelevä loimaalaislähtöinen Reijo Rajala Siemenet pestään ensin saippuavedellä ja huuhdellaan sitten kiehuvalla vedellä. Loimaa-Seuran, jota edustivat Heikki Eskola ja Jukka Ristimäki, lisäksi Kulttuurirahaston apurahan saivat Pirkko Jaakola ja graafisen alan historiikkiä kirjoittava Hannele Kihlman. Vapaa-ajansektorille onkin budjetoitu 5 miljoonaa euroa. Loimaa-Seuran omistukseen rakennukset tulivat 1980, jolloin järjestettiin myös MainosTV:n ohjelmaan päätyneet talkoot niiden korjaamiseksi. EN painelekaan puutarhaliikkeeseen vaan hedelmätiskille. – Pitää pruuvata pikkuisen etukäteen, Heikki Eskola toteaa. – Nuoret tapaavat kirjapainojen ihmisiä, oikeita historian henkilöitä. Että siitä vaan maistiaisiin ja jälkeenpäin kylvöhommiin. . Kirja julkistetaan marraskuussa, jolloin vietetään Pietari Waldin killan 100-vuotisjuhlia. Nyt on toinen koe menossa. Sterlitzia reginae eli kolibrikukka oli hieno kasvi siellä paikanpäällä, saisiko mokoman kasvamaan täälläkin. Apuraha osoitettiin Turun Sanomien rahastosta. Elojuhlan tarkkaa päivämäärää eivät apurahaa vastaanottamassa olleet Jukka Ristimäki ja Heikki Eskola arvanneet vielä sanoa. Papaya ja litsi ovat tutkinnan alla. Hakemuksia tuli noin sata enemmän kuin viime vuonna. TÄLLÄ hetkellä on kymmenkunta siementä/hedelmää odottamassa kylvöä/maistiaisia. Lähteekö kasvamaan. Teatteriesityksen valmistamiseen myönnettiin Lyyli ja Kalle Vihannon rahastosta 5 000 euron apuraha. – Nyt vasta alan kirjoittaa, kun sain apurahan, hän nauraa. Siis mitä tulee outoihin siemeniin kotikasvatuksessa. Siemeniä käsitellään monin tavoin kasvilajista riippuen, kuivataan, pakastetaan, jääkaappikäsitellään, pidetään veden alla, huuhdellaan kiehuvalla vedellä... Lisäksi luulen, että tämänkaltainen ennalta-arvaamaton on enemmänkin miesväen hommia kuin rouvien kaikkitietävyyteen perustuva ”varma tieto”. Vielä teksti ei ole kokonaan hahmottunut kirjailijan mielessä – tietenkään. Juhlassa ojennettiin Suomen Kulttuurirahaston Elias Lönnrot-mitali professori Kauko Mäkiselle ksylitolin löytämisestä ja suomalaisen elintarviketutkimuksen kansainvälistämisestä. Euroja tieteelle ja taiteelle FAKTA Loimaa Kati Uusitalo Loimaa-Seura ja kirjailija Pirkko Jaakola saivat apurahat VarsinaisSuomen Kulttuurirahastolta. Matka vie heidät muun muassa 1400luvun Italiaan, Saksaan ja 1640-luvun Turkuun, 13 vuotta Loimaan Kirjapainossa ja Priimus Groupissa muun muassa kehitysjohtajana työskennellyt Hannele Kihlman kertoo. Siemenet pestään ensin saippuavedellä ja huuhdellaan sitten kiehuvalla vedellä. Kaupungin tehtävä Rantalan mukaan on edistää asukkaidensa hyvinvointia, niin taloudellista kuin henkistäkin hyvinvointia. Kieli poskessa ja pilke silmäkulmassa kirjailija sanoo, että mikä voisi olla myyvempää kuin salarakas, joka oli julkkis... kehyksen, linssit varastovoimakkuuksin ja hionnan 1-tehot alk. Mitens näitä siemeniä pitäisi käsitellä. Varmaan näitä eksoottisten kasvien kotikasvatukseen opastavia sivuja löytyy suomeksikin lisää. Kaikki kynnelle kykenevät saavat puolestaan ruista ranteeseen tai ehkä mieluummin lautaselle, sillä myllyllä on tarkoitus järjestää syksyllä elojuhla, jossa mylly jauhaa vesivoimalla ruista. – Tarina ei ole kuitenkaan perinteinen historiikki, vaan fiktiivinen tarina, jossa Loimaalle Priimus Painoon kouluvierailulle tulleet nuoret joutuvat aikamatkalle. Rahaston maakunnallisesti merkittäväksi hankkeeksi valitsema barokkiorkesteri ja kuoro Kuninkaantien muusikot sai 30 000 euron apurahan. Rahaston nykyinen pääoma on noin 15,5 miljoonaa euroa. Lyyli ja Kalle Vihannon rahastosta saadulla 4000 euron apurahalla järjestetään yleisötapahtuma ja viimeistellään mylly kuntoon. Nykyinen myllyrakennus on vuodelta 1917. Vuodesta 1981 asti toiminut kesäteatteri toteuttaa täksikin vuodeksi näytelmän. . Lisäksi seura aikoo hankkia valvontakameran ja painattaa esitteen sekä tehdä infotaulun matkakohteenakin toimivaa myllyä esitelläkseen. Varsinais-Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuosijuhlassaan apurahoja varsinaissuomalaiselle tieteelle ja taiteelle yhteensä 856 000 euroa, joista 37 000 euroa varattiin jaettavaksi opintostipendeihin myöhemmin toukokuussa. Ananaksen lehdet ovat ohjeen mukaan kuivahtamassa, mukana noin neljä senttiä itse hedelmää ja ruukku on jo valmiina. Mitä merkillisempi nimi hedelmällä on sitä innokkaampi olen sen ostamaan ja syömään. Mylly ja myöhemmin rakennettu saha olivat toiminnasssa vielä 1970-luvun alussa. Apurahat myönnettiin yleisrahastosta ja 20 nimikkorahastosta. Se on kovin kiitollinen kun joskus muistan antaa sille vähän vettä. Yhteensä apurahoja on tänä aikana jaettu nykyrahaksi muutettuna noin 8,9 miljoonaa euroa. Yhtäkkiä sekin heräsi ja pukkasi uusia lehtiä ja pakkohan se oli pistää isompaan ruukkuun. VARSINAIS-SUOMEN Kulttuurirahaston vuosijuhla pidetään vuorovuosina Turussa ja muualla maakunnassa. Mutta nyt on sisällä jo kylvölämmintä ja sain idean. . Kokovuotisen työskentelyn mahdollistavia, 21 000 euron apurahoja myönnettiin viisi ja puolivuotisia apurahoja 26. Apuraha tuottaa muun muassa paljastuksia Kulttuurirahastolta tukea myös loimaalaisille projekteille 17 000 asukkaan kaupungiksi Loimaalla on mittavat kulttuuripalvelut. Värit kankaalla näyttävät siltä mitä ne ovatkin. Loimaa-Seuran Heikki Eskola sai kirjailija Pirkko Jaakolalta viimeisen silauksen kuvaan asetuttaessa. Myllyn turbiini on miesten mukaan korjattu 2004 ja sen kivet on uusittu itse valmistetuilla valukivillä viime vuonna. Kilta on aloittanut 1910 Turun faktoriklubina ja se on Turun, Salon ja Loimaan alueiden graafisen alan toimihenkilöiden ammattijärjestö. Jotain on kuitenkin mietittynä: näytelmään on tulossa paljastus nuoruudenrakkaudesta. Puh. Appelsiininsiemenkin on itämässä tai mätänemässä. Apurahoja sai yhteensä 99 hanketta, joista 55 edustaa tiedettä, 40 taidetta ja 4 perustutkinto-opintoja. Varsinais-Suomen rahasto on 46 vuoden aikana jakanut yli 2 000 varsinaista apurahaa. Teneriffalta ostin tuliaisiksi muutamia eksoottisia siemeniä ja ajattelin kokeilla. (02) 763 2030 AURINKOLASIPAKETIT NYT MEILTÄ MYÖS YKKÖSBONUSTA! sis. Näytelmässä tulevat esiintymään Antti Jaakola ja Ella Pyhältö, joka esittää kirjailijaa itseään. Joitain siemeniä tulee helposti lisää. Hakemuksia tuli määräaikaan mennessä yhteensä 915, ja niiden yhteissumma oli yli 11,4 miljoonaa euroa. Tällä kertaa juhlittiin Loimaan Heimolinnassa. KIRJOITTAJAVIERAS Kevätaurinko porottaa jo miellyttävästi ja ateljeekämpän valo on kertakaikkiaan loistava, puhdas ja voimakas. 6 Lauantaina 8. Hedelmähyllystä siis avocado, se lykkäsi kaksi senttiä tainta ja kuoli ja mätäni eka yrityksellä. Kaupunginjohtaja Jari Rantala mainosti Loimaata täydelle Heimolinnan salille kulttuurija koulukaupunkina, joka yhä enemmän tulee tunnetuksi taidekaupunkina. Olen jo löytänyt uusia makuelämyksiä näitä siemeniä metsästäessäni. Krekilän ruisjauhoja saadaan syksyllä . . Guava ja mango ovat hyviä esimerkkejä niinkuin granaattiomenakin, ja on niitä muitakin vaihtoehtoja. 150 Loimaa Kati Uusitalo Loimaa-Seuran talkoolaiset saavat kuvaannollisesti ruista ranteeseen kesän aikana, kun he korjaavat Krekilän vesimyllyn jauhatuskuntoon. Pakko kokeilla ainakin sitä, kun ohjeetkin ovat eksoottiset
Ammattikorkeaasiaa käsitellään 17.5. He ennustivat lauantaiksi viime vuoden tapaan jonokaupalla maanparannusaineksen hakijoita. Merja Ilpala-Klemm Turun Sanomissa LAINA: Loimaa Sari Keskitalo Turun kaupunginhallitus pohtii ja päättää toukokuun aikana ammattikorkeakoulun Loimaan toimipisteen nuorisoasteen kohtalosta. Sosiaalija terveysjohtaja Jaakko Kaunistolla ei ole huomautettavaa. Seos haisee yleensä vain kuormatessa. Seos on hakkeen, turpeen ja vedenpuhdistamon kuivatun lietteen sekoitus, joka on seissyt noin vuoden jäteaseman kompostialueella. Koskella hanketta vastaan on kerätty kansalaisadressia, jossa nimiä on jo yli 200. olevassa kokouksessa, mutta päätös tehtäneen vasta 21.5. olevassa kokouksessa. Hänelläkin oli aikomus hakea useita kuormallisia. Hankkeen takana ovat Marko ja Kirsi Nummela. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys on tehnyt maanparannuskompostista analyysin, jonka voi pyytää hakiessaan seosta Kirveskallion jäteasemalta. Penninkulmalle puolen miljoonan broilerin tuotantoyksiköt Loimaa Heidi Pelander Jos oman puutarhan kasvit kasvavat kitsaasti, tänään kannattaa suunnata Kirveskallion jäteasemalle. Taidanpa tulla huomenna hakemaan lisää, Torkko pohti. Siellä kuormataan ilmaiseksi maanparannuskompostia, joka sopii maanparannukseen sekä omalle pihalle että viljelysmaille. Hankkeen YVA-menettelyn toinen vaihe, arviointiselostus tulee syksyllä ja vasta sen jälkeen hankkeelle voi hakea ympäristölupaa. Vesihuoltoliikelaitoksen maanparannuskompostin kuormauspäivä la 8.5. Arviointiohjelma on nähtävänä 18. Loimaan kaupungin vesihuoltoliikelaitos antaakin arviointiohjelmasta lausunnon erikseen. Maanparannuskomposti piristää sitkeää savimaata Kauhakaupalla maata parantamaan HEIDI PELANDER Sami Suuniitty kauhoo tänään halukkaiden peräkärryt ja kuorma-autojen lavat täyteen maanparannuskompostia.. Olen vahvasti loimaalaisten puolella, Turun kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Seppo Lehtinen (sd.) painottaa. Lähimmät asuinrakennukset ovat hyvin lähellä, 200 ja 400 metrin etäisyydellä nykyisestä broilerikasvattamosta ja sikalasta. Kokovartalopeilit on keksitty. Lehtinen sanoo, että ammattikorkeakoulun ja Turun kaupungin opetusministeriön kanssa joka vuosi käytävien tulosneuvottelujen vuoksi Loimaan toimipiste on lopetusuhan alla. Jos kotitontilla on tilaa, sitä voi siis hakea myös varastoon. Ammattikorkeakoulun hallitus huhtikuussa osaltaan hyväksyi nuorisoasteen koulutuksen siirron Loimaalta Turkuun ensi vuoteen mennessä. Turun kaupunginhallitus on päättänyt käyttää asiassa otto-oikeutta. Lauantaina 8. – Tämä on hyvää maata pellolta raivattujen kivien tilalle. – Kun seos on levitetty, hajua ei yleensä enää huomaa. Nyt broilereita on 120 000. Loimaan jätevedenpuhdistamon vastaavan hoitajan Veikko Koiviston mukaan seos parantaa savisen maan laatua, mutta juurekasmaille sitä ei saa laittaa. toukokuuta asti muun muassa Loimaan teknisessä ja ympäristöpalvelukeskuksessa, kaupunginkirjastossa ja hallintopalvelukeskuksessa. Loimaan on siksi joka vuosi harjoitettava asiassa edunvalvontaa, missä Turun kaupunki on ollut tukena. Kolmannessa vaihtoehdossa vedenkulutus broilerikasvattamolla on noin 150 kuutiota ja sikalassa 288 kuutiota vuorokaudessa. Samalle alueelle tulisi tehdä myös asukaskysely. Ympäristösuojelusihteeri Seija Niskala on antanut hankkeesta lausunnon, missä hän esittää ympäristön herkkien ja häiriintyvien luontokohteiden kartoittamista seitsemän kilometrin säteellä. – Minun lähtökohtani on, ja on ollut jo kymmenen vuotta, että Loimaalla on säilytettävä nuorisoasteen koulutus. – Tässä ei ole yksin kysymys siitä, mitä Turku ylläpitäjänä päättää. Jos Turku ei hyväksy nuorisoasteen siirtämistä Turkuun isompaan yksikköön, ministeriö leikkaa koululle suunnattuja kehittämisrahoja ja koulutuspaikkoja, joita pyritään saamaan ennakoiden muun muassa Varsinais-Suomen elinkeinoelämän tarpeita, Randell tähdentää. Tuotantoyksiköt ovat lajissaan maamme suurimmat. Koivisto korostaa, että maanparannuskomposti paranee seisoessaan. Lehtinen perustelee nuorisoasteen säilyttämistä Loimaalla aluepolitiikalla, sillä ammattikorkeakoulua tarvitaan Turun ulkopuolellakin maakunnan eri osissa. Randell sanoo, että nähtäväksi jää, kuinka tiukasti ministeriö ottaa asian tällä kertaa esille. Niskalan mielestä veden tarve ja riittävyys tulisi selvittää tarkemmin. klo 7–16. – Turun kaupunginhallitus on ristipaineista tietoisena vielä halunnut perehtyä asiaan, koska muutoin ammattikorkeakoulu toimii varsin itsenäisesti. toukokuuta 2010 7 PAIKALLISIA Vähästä en hätkähdä, mutta käännän katseeni pois, jos vastaan tulee lantiofarkkujen ja napapaidan välissä pullottava läskimakkara. Laajennushankkeen toinen kohde on Isosorvaston kylässä, minne enimmillään tulee 4 000 emakon, 32 000 lihasian ja 20 000 porsaan välikasvattamo. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus (ELY-keskus) on käynnistänyt hankkeesta ympäristövaikutusten arviointimenettelyn, josta on pyydetty Loimaan kaupungin lausuntoa. – Huomioimani tulisi arvioida viimeistään arviointiselostuksessa, Niskala kirjoittaa. Pohjalainen Toivo Torkko haki perjantaina maanparannusainetta traktorilavallisen tyttärensä pellolle Metsämaalle. Loimaan kaupunginhallituksen listalla asia on ensi maanantaina ja kaupunginhallitus merkitsee hankkeen valmistelun tiedokseen. Randell, apulaiskaupunginjohtaja Ari Korhonen ja ammattikorkeakoulun rehtori Juha Kettunen tapaavat ensi keskiviikkona opetusministeriön johtoa. Mikael Knuutila haki kompostiainesta loimaalaisen Laarimäen puutarhan tarpeisiin. Haluamme varmistua, että yhdessä Loimaan kaupungin ja toimijoiden kanssa arvioidaan, miten huomioidaan Loimaan alueen koulutustarpeet ja minkä tyyppistä tarpeisiin kohdennettua aikuiskoulutusta alueella tarvitaan, Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Randell (kok.) pohtii. Hanke herättää vastustusta Penninkulmalla, missä pelätään hajuhaittoja ja kylämaiseman tärveltymistä. – Ihmiset ovat käsittäneet sen arvon aika hyvin. Randell muistuttaa, että amk:n hallituksen päätöksen taustalla on opetusministeriön vaatimus nuorisoasteen amkkoulutusta antavien yksikköjen vähentämisestä. Vedenpuhdistamon kuivattua lietettä sisältävän seoksen hajuhaitat ovat Koiviston mukaan pienet. TIMO Jokinen ja Sami Suunitty aloittelivat kuormausurakkaa jäteasemalla perjantaina. 64-sivuiseen ohjelmaan voi tutustua myös ELY-keskuksen sivuilla (www.ely-keskus.fi). Maanparannuskompostia voi hakea jäteasemalta sen aukioloaikoina omatoimisesti vielä tämän päivän jälkeenkin, mutta nopeus on valttia: viime vuonna haluajia oli Koiviston mukaan enemmän kuin mitä seosta riitti. Samoin Lehtisen mukaan nuorisoasteen koulutus tukee täydennyskoulutusta. Turun kaupunginhallitus pui asiaa Toukokuun aikana päätös amk:n Loimaan nuorisoasteesta Loimaa, Koski/Penninkulma Sari Keskitalo Farmi Nummelan laajennussuunnitelmat tuovat suurimman vaihtoehdon toteutuessa aivan Loimaan rajalle, Kosken Penninkulmalle 500 000 broilerin tuotantoyksiköt. Rehtori Kettunen puoltaa muutosta myös siksi, että suuri osa opiskelijoista tilastojen mukaan hakeutuisi ensisijaisesti opiskelemaan Turkuun. Niskala huomioi, että eri vaihtoehdoissa ei ole esitetty mahdollista toimintojen sijoittumista etäämmälle asutuksesta
Minulla on myös teoria, että eroosio aiheuttaa Saharan vähittäisen siirtymisen juuri meidän eteiseen. 7. – On ja pitää olla. – Kyllä! Olen muun muassa erinomainen villakoirien kasvattaja. Lopuksi kuoro ja soittokunta esittivät yhdessä Madetojan Mies mieheltä, Sipposen sovituksena. Fasaanikukko keikaroi toukokuun alkupuolella 2003 sadetta huutavalla pellolla viljelijöiden odottaessa jo malttamattomina kylvöille pääsyä. Kestosaarnasi. Kun valita sai, niin pyysin, että 18. Maljan saa voittanut seura vuodeksi haltuunsa ja omaksi maljan voi voittaa kolmesta perättäisestä kiinnityksestä ja mikäli kiinnitykset eivät ole peräkkäin niin siinä tapauksessa neljästä kiinnityksestä. 10. Lisäksi joukkueessa, jonka ensi sunnuntaina näemme kotijoukkueena, on mukana viime vuoden TUL:n mestaruussarjan lyöntikuningas Tamminen. – Varmaan kun on tehty onnistunut reissu yhdessä. 5. Jostain luin, että siinä missä meidän polvi toimi lapsenlikkana koko kesän jo 12-vuotiaana, on nykyisiltä 25-vuotiailta filosofian maistereilta aiheellista kysyä, pärjäisivätkö he meidän lastemme kanssa. Äideillä on siis omakin elämä. – Toivottavasti ei, sillä en juo kahvia. Seuraavan ohjelmajakson aloitti jälleen torvisoittokunta esittäen Sipposen sovittaman kevätlauluketjun ja mieskuoro lauloi seuraavat laulut: Aamondt: Meren suola, Geibel: Kentuckyläinen kehtolaulu, Borenius: Muisto, Cenetz: Ii ii illall’ ja Pacius: Hymni suomelle. Yksi syntyi tosin suunnitellulla sektiolla. – En, en kuvitellut, että tällainen sakki. Omaa aikaa on myös se kun luen. Milloin laulaja Anna Eriksson julkaisi hittinsä Kun katsoit minuun. mus. – Lapset ovat Henrika, 4, Viveka, 6, Olli, 8, Eerika, 9, Annika, 12, ja Marika, 15, sekä mies Jari. Mutta kakkua on ja se syödään jo lauantaina, koska sunnuntaina on sitten menoa. 2. 8. Tästä vakipaikalta sohvan nurkasta näen joka suuntaan ja huuto kantaa kyllä... Kevätmalja on otettu pelattavaksi joka vuosi ja niinpä nyt ensimmäisen kerran maljasta pelattaessa saapuvat Loimaalle Hyvinkään Apollo ja Turun Jyry. U. Mistä kaupungista kirjailija Elina Karjalainen on kotoisin. Minulla ei myöskään ole ollut suuria harhakuvitelmia äitiydestä. En pode riittämättömyyttä tai alemmuutta vertailemalla muihin. Millainen perheesi on. Kahden vanhimman lapsen välissä olisi vielä Ville, joka kuoli 1-vuotiaana sydänleikkaukseen. Ottelujärjestys siis on: klo 12 Apollo–Jyry, klo 14 Leisku–Apollo ja klo 16 Leisku–Jyry. Kevätmaljaottelut Ensi sunnuntaina järjestää Leisku ensimmäisen kerran pesäpallo-ottelut niin sanotusta Leiskun kevätmaljasta. ANU SALO. Millainen äiti et ole. Ottelut pelataan seitsemänvuoroisina, koska kysymyksessä on kevään ensimmäiset ottelut. elokuuta. Olen vetänyt myös lasten askartelukerhoja ja luistelukoulua. Miten perhe sovitetaan työn kanssa. – On pakko! Suunnittelutaitoa pitää olla, ei tästä muuten mitään tulisi. Kuka on Suomen johtava kenttäratsastaja. – Lapset vaan sanoo, että taas sää paasaat. – Kuuluu niiden toimenkuvaan! Meillä on sovitettu paikkoja ruokapöydässä ja autossa oikein urakalla niin, että saatiin riittävä etäisyys toisiaan eniten ärsyttävien välille. Vastaukset sivulla 10. Kuoroa johti tri Einar Lehtinen ja soittokuntaa dir. Voin ihan sujuvasti seistä vieressä odottamassa, että lapsi tekee itse. 8 Lauantaina 8. Johonkin on hävinnyt paljon käytännön järkeä. Yleisöä oli kohtalaisesti. Kesällä ollaan menossa taas LiikU:n leirille Sauvoon. Konsertti kokonaisuudessaan muodosti varsin korkeatasoisen ja miellyttävän taidetilaisuuden, jota oli nautinto kuulla. Kahvia vuoteeseen. Sipponen. Teidän perheessä kolmella lapsella on sama syntymäpäivä. Ypäjä/Kuusjoki Anu Salo Tiesitkö jo varhain, että sinusta tulee suurperheen äiti, Tiina Vieraankivi, 45. Kuva: Leila Virtasen arkisto. Hoidotkin ovat kehittyneet valtavasti. OP-Pohjolasta. Mikä on maailman suosituin internetsivusto. Mikä on Euroopan pienin valtio. Nyt työskentelen osa-aikaisena virikeohjaajana yksityisessä hoitokodissa. 6. Tervetuloa pesäpallokentälle ensi sunnuntaina. Pystyn vaikuttamaan työaikoihin, jotka siis tarvittaessa joustavat. MÄKISEN MURJAISU: Etua elämään. Onko sinulla teoriaa, miksi sisarukset tappelevat niin paljon keskenään. Kuva on teetetty Loimaan Valokuvaamossa. Kaiken edellä olevan huomioon ottaen tuskin yleisö tulee pettymään ensi sunnuntain ja muidenkaan tulevien ottelujen kohdalta. Hän aloitti kolehdin keruun. 9. Suurperheen puikoissa Tiina Vieraankivi neuloo sukkia, tällä kertaa itselleen. Meillä on geenit vissiin jotenkin niin, että ainoastaan Annikalla ei ole sydänvikaa. Missä maassa Matkaoppaat -sarjaa tehdään. päivä. Lapsilisät on tarkoitettu lasten parhaaksi! Miten teillä juhlitaan äitienpäivää. – Sosiaalisena ihmisenä en olisi voinut kuvitella olevani kotiäiti ja sitten olin 14 vuotta. Huumorilla pärjää. Olen suurpiirteinen joissain asioissa, mutta armeijan kuri toimii tarvittaessa. Äitinä oppii organisoimaan. 4. LL 12.5.1960 Antoisa konsertti Yhteiskoululla 1. Ajanvaraukset 010 257 3201 Neuvotteluajat maanantaisin klo 18.30 asti. Minä vuonna Titanic upposi. Viime kesänä tehtiin jopa miehen kanssa kahdestaan reissu Norjaan. Kotisohvan nurkassa on oma vakipaikka, josta voi valvoa lähiympäristön touhuja moneen suuntaan. Esikoisen sain kun olin 30, ja sitten ei vain jotenkin osattu lopettaa. Mikä eläin on Suomen Luonnonsuojeluliiton logossa. toukokuuta 2010 LAUANTAI Laihialainen nuorempi konstaapeli hajoitti yksinään tuhannen hengen luvattoman mielenosoituksen. Kiitollinen kuulijakunta palkitsi esitykset vilkkain suosionosoituksin. Mistä tulee vaatekauppamerkin lyhenne H&M. Äitiyden hyvät hetket. Minä sanon takaisin, että siitähän ne lapsilisätkin maksetaan, että pidän teidät aisoissa. Oikea onnenpotku, sillä pidän työstäni ja se on tärkeä vastapaino perheelle. 50 VUOTTA SITTEN VIIKON VIERAS OSOITA TIETOSI VANHAT VALOKUVAT Mieskuoro Loimaan Laulajat antoi viime sunnuntaina Loimaan Yhteiskoululla onnistuneen konsertin Loimaan torvisoittokunnan avustamana. Tykkään valtavasti. 3. Mitkä värit Gambian lipussa on. Niiden lisäksi tietenkin isäntäseura Loimaan Leisku. Lankapuhelimesta 0,0821 /puhelu + 0,059 /min Matkapuhelimesta 0,0821 /puhelu + 0,169 /min Puhelun hinta: Kotoväki on lähettänyt kortin Loimaalta 1930-luvun alussa Leila Virtasen isälle alikersantti Ilmari Suomelalle Valkjärvelle. Mutta elämänmenoa vaiva ei ole haitannut, ei sitä lapsista edes huomaa jos ei tiedä. – En ole passaajatyyppiä. – Niin on, 18. Aluksi soittokunta soitti Sipposen juhlasoiton, minkä jälkeen kuoro lauloi Lehtisen Loimaan Laulajain marssin, Beckmanin ja Madetojan Maa kaunehin sekä Turusen sovituksen Kotimaani Einar Lehtisen esittäessä soolo-osan
KATRIINA REIJONEN . – Omalla porukalla meni monta tuntia. Ideoiden ilotulitus Maija Muhosen käsityönäyttelyssä on esillä muun muassa lasipurkkeihin sullottuja tilkkuja. Arpojen ja ilmapallojen lisäksi torilla oli tarjolla laulua ja musiikkia Jukka Lentosen johdolla. – Löytyy kaikennäköistä käyttötavaraa. – Ei tämä kauhean mielekästä ole, mutta kuuluu seuratoimintaan, Heinonen tuumasi. Hänen näyttelynsä Vihdoinkin 50 on aikuisen naisen ideoiden vapautunut ilotulitus. Sarjassa ei ykköspalkintoa jaettu, mutta jaetulle toiselle sijalle sijoittuivat Sisä-Suomen Lehti ja Västra Nyland. – Kunnianhimoisesta tekemisestä kertoo se, että lehtitalon seinillä on yksi ja toinenkin palkintotaulu, joita on vuosien aikana tullut jutuista, ulkoasusta, typografiasta, kuvista ja kuvien käytöstä. Nyt jätesäkkiin on sujahtanut yksinäinen pölykapselikin. – Ja sitten syksyllä pidämme myös hyväntekeväisyyskonsertin, jossa esiintyvät Tapio Laurila, Erkki Liikanen ja Sanna Vihervirta, Aino Suomi lisäsi. Loimaan Lehti juhlii tänä vuonna 95-vuotista taivaltaan. Silloin roskien keräämiseen meni parisen tuntia. – Nyt on löytynyt styroxia aika iso köntsä, pahvimukeja ja tupakka-askeja. Loimaan Leisku . SPR tempaisi torilla TULOSPÖRSSI. KIRJOITTAJAVIERAS Lisää yrittäjähenkeä Vain kolmasosa suomalaisista on kiinnostunut yrittäjyydestä, mikä on kansainvälisesti kovin vähän. Budoseura Ippon . – No kun käsityöpiiriläiseni kertovat aina säilömisistään, niin pitihän minunkin, Muhonen perustelee pilke silmässä. Kalle Kaskiluodolla kävi todella hyvä tuuri, sillä hän osti yhden arvan ja voitti pääpalkinnon: kahden hengen kuntoloman Härmän kuntokeskukseen. Loimaan Jankko . toukokuuta 2010 9 Loimaan talousalueen paikallislehti • 95. Käytäntö on ollut toimivampi kuin aikaisempi tapa, lehti-ilmoituksella talkoisiin kutsuminen. P7 700 m: 1) Jami Mäkilä 3.22, 2) Roope Kuusinen 4.01. Se oli mennyt poikki, enkä tiedä mihin toinen puoli oli kadonnut. P9v 700m: 1) Elmeri Aulasuo 2.44, 2) Lauri Kovanen 2.48, 3) Petteri Kurppa 3.12, 4) Markus Säilä 3.42. Kauhanojan koulun erityisluokan retkitoimintaan . Heinonen on joukkueineen lähdössä Göteborgiin turnaukseen. – Lehti on alueensa peili, ja toivottavasti tästä peilistä näkyy se elävä seutu, jollaisella lehti ilmestyy. Tyypilliset löydöt olivat tupakka-askit, tumpit ja kaljapullot. Tuomaristo arvioi kantta aktiiviseksi. Tänä keväänä myös Suomen paikallisja aluetoimittajat Suopa ry palkitsi Loimaan Lehden taantuman taittamiseksi ideoidusta Hyvä uutinen -sarjasta kunniamaininnalla. LOIMAA Sanomalehtien Liitto on palkinnut viime vuoden parhaita sanomalehtijuttuja ja -sivuja. Alkuaikoina siivottiin kaupungin sisääntuloteitä, joista ulkopaikkakuntalaiset tulevat, klubilaiset selittivät. Osastolla on oma laulukuoro, joka kootaan tilanteen mukaan laulutaitoisista. Loimaan Palloilijat . Tilitoimistoa Loimaalla 38 vuotta pyörittäneen Simo Laaksosen mielestä yrittäjän pitää olla pitkäjänteinen ja uskoa itseensä. Silloin paikalla oli vain kourallinen ihmisiä, nyt siistijöitä oli pitkälti yli sata. Siivoojia oli niin runsaasti, että ryhmille osoitettavat alueet olivat hetkessä jaettu. Kauppiaspariskunta Ramona ja Harri Ylisen mukaan yrittäjän pitää olla säntillinen ja osata keskittyä asioihin. Kahden euron arvoissa joka kolmas arpa voitti. Rocketsit siistivät heille tuttua aluetta, Kaunismäenkatua ja jäähallin vierustaa. Paras juttuja Parhaat sivut -kilpailun palkinnot jaettiin Sanomalehtien Liiton kevätseminaarissa Mikkelissä 6. Loimaan Seudun Mielenterveysyhdistys Savikki Ry . Johanna Gustafsson toteutti yhden unelmistaan perustamalla leipomokahvilan Loimaalle. Lions Club tukee reissua avustuksellaan. Muovi on kaikkein pahin, koska se ei maadu, Korpela mietti. toukokuuta. Roskia kertyy talkoissa noin 40–50 säkillistä. Loimaan Korikonkarit . 19,5 Ypäjä nostaa veroprosenttiaan yhdellä prosenttiyksiköllä. Sivu 5 Pronssia jälleen Loimaan Lehdelle Loimaa Katriina Reijonen Loimaan kaupungin keskustaaluetta siivottiin maanantaina Lions Clubin toimesta. – Nyt on löytynyt styroxia aika iso köntsä, pahvimukeja ja tupakka-askeja. Loimaan Nuorisokuoro Ry esiintymismatkaan Unkariin ja Slovakiaan . Loimaan Teatteri nuorisotyöhön . Osasto on yli 400 jäsenellä Varsinais-Suomessa kolmanneksi suurin osasto heti Turun ja Salon jälkeen. alv . Pulloja, tölkkejä, tupakantumppeja ja mäyräkoiran pahveja. – OLEMME uudistaneet lehden ulkoasua pikkuhiljaa ja luoneet erilaisia elementtejä ja työkaluja, joilla saadaan tuotua sisältöä entistäkin paremmin esille ja joilla voimme muunnella lehteä numerosta toiseen sisältöä palvelevasti, Loimaan Lehden päätoimittaja Kati Uusitalo kertoo. vuosikerta LAUANTAI 14.11. Loimaan Seudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry . MLL:n Loimaan paikallisyhdistys Avustuksia saivat FAKTA livat tutuiksi viime vuonna. Loimi-Kiekko . Uutena toimintana osasto aloittaa syksyllä Päiväpirtissä terveyspisteen, jonka perustamiseksi oli lipaskeräys. – Jonkunlaisen innovaatiopalkinnon arvoinen olisi myös muuten toimittaja Anu Salon ideoima ja toteuttama Perhepiiri-sarjamme, johon on kerätty perheellisiä vastaajia, ja joilta kysytään erilaisia perheeseen liittyviä asioita kuukausittain. Pisteessä on kaksi kertaa viikossa verenpaineen ja -sokerin mittausta sekä terveysneuvontaa. Leila Jalonen osti arvan SPR:n tapahtumassa. Loimaan Lehti sai Parhaat sivut -kilpailussa etusivujen sarjassa kolmannen palkinnon. P11 1340 m: 1) Tuomas Eskola 5.42. Vuosien aikana teiden varsilta on tehty mitä ihmeellisempiä löytöjä, mutta yksi eriskummallisimmista on klubilaisten mielestä ollut puolikas jääkaappi. Tämä kävi selväksi ykkösdivarin koripallo-ottelussa, jossa Korikonkarit upotti BC Nokian vastaanpanemattoman selvästi. LAMMINKADULLA urakoivat Loimaan Korikonkarit. Nyt on hyvin, jos kaksi tuntia kerätään. Joskus löytyi lapasenpuolikas. JUOKSU Loimaan Voiman maastojuoksut 29.4.: T5 300 m: 1) Pami Aavila 1.51, 2) Mimmi Mäkilä 2.26, 3) Nana Mäkilä 5.27. Palkittu kansi ilmentää tavoitettamme olla ihmismäinen lehti. SARI KESKITALO Loimaa Sari Keskitalo Aina aktiivinen ja vireä SPR:n Loimaan osaston väki jalkautui eilen torille nimikkoviikkonsa kunniaksi. Arpoja ja hyvää onnea kauppasivat Anni Mäkelä, Ritva Perko ja Aino Suomi. Toivomme, että joka järjestöstä osallistuttaisiin siivoustalkoisiin, Loimaan yhdistyksen presidentti Asko Korpela kertoi. Korisasenne kohdallaan Ei sota yhtä tai kahta miestä kaipaa, kun paikalla olleet ovat läsnä oikealla asenteella. Yöuniaan ei minkään yrityksen takia kuitenkaan kannata menettää. Sama sija tuli myös viime vuonna. B-tytöissä pelaava Johanna Heinonen oli keräämässä roskia kolmatta tai neljättä kertaa. Loimaan Naivoimistelijat Ry nuorisotyöhön . Palkittu sivu oli syksyn Yrittäjyys-teemalehden (14.11.2009) kansi. Auringon mielestä suomalaiset kyllä pärjäävät säteittäkin, sillä täällähän kuljetaan jo toppatakit päällä. Parhaat sivut -kilpailuun osallistui 205 sivua ja sivukokonaisuutta. Sivu 6 Auringon on nyt keskityttävä Thaimaan lomarantoihin, jotta uimapukusillaan toikkaroivat turistit eivät paleltuisi. Sivu 13 RIIKKA KAJANDER ANU SALO Maija Muhosen näyttely aukeaa Art Tyynelässä huomenna. Loivari Ry unelmatreenikämppään . S A M P S A H A K A L A Voimaa rukiista. – Siinä on julisteenomaista selkeyttä, joka vetää hyvin huomiota puoleensa, perusteluissa todetaan. Lauantaina 8. Silloin siivoaa jo ison läntin. Koko joukkue asennoitui peliin samanlaisella intohimolla. Sivu 16 Lämpöä turisteille Humalikkoja ja eläinkolareita Rattijuopumuksesta kiinnijääneet sekä peurakolarit ovat poliisiuutisten kestoaiheita, eikä niiltä ole valitettavasti taaskaan vältytty. Heillekin siivoustalkoot tuTienvarret siistiksi talkooporukalla Tatu Harjunmaa, Samuli Ahonen ja Tomi Korvenpää olivat siivotessaan löytäneet yksinäisen pölykapselin, joka sai joutaa roskiin. Olavi Ala-Nissilän mielestä yrittäjyyshenkeä tarvittaisiin paljon lisää. Sivu 6 Yrittäjä, sivut 5 ja 7-11 Eero Aaltonen ryntäsi torjumaan heittoa. T13 1340 m: 1) Tilma Mäkilä 7.30. Uuteen toimintaan haetaan parhaillaan vastaavaa terveydenhoitajaa. Sivu 5 Yrittäjä saa leipänsä sisulla ja sinnikkyydellä Loimaan seutu Sampsa Hakala, Heidi Pelander Yrityksen pyörittämiseen tarvitaan unelmia, rohkeutta toteuttaa niitä sekä varsinkin yrityksen alkuvaiheessa valmiutta tehdä pitkiä päiviä pienelläkin palkalla. – Onhan se kaikille miellyttävämpää, kun roskia ei ole, totesivat Tatu Harjunmaa, Tomi Korvenpää ja Samuli Ahonen. T9 700 m: 1) Tii Aavila 2.52, 2) Heidi Eskola 3.23, 3) Salla-Mari Kurppa 3.30, 4) Iita Mäkilä 3.37, 5) Ilona Sjöblom 3.49, 6) Veera Kuusinen 4.59. 2009 Nro 132 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. – Siivous on liitetty avustusten saantiin
Pidämme tärkeinä systemaattisen asiakashankinnan osaamista, hyviä esimiestaitoja, kykyä innostaa ja taitoa luotsata tiimiä. Riika on kaunis jugend -kaupunki runsaine kirkkoineen ja puistoineen. (02) 588 8028 3.8. Lauttakylänkatu 1, Huittinen 0400 332 802 Jorma Suominen Laadukkaat kotimaiset MARKIISIT Suunnittelu, mittaus ja asennus! Kaihdin-Lehtonen Oy Jaatilantie 113, Somero Puh. 2. Kurkista sujuvaan arkeen. 040 7011 622 Räystäskourut • syöksyt • tikkaat • matto/pyykkitelineet yms Maanantaina 10.5. 9. Matkalla tarvitaan mukana passi tai uusi kuvallinen henkilöllisyyskortti. Vuonna 2001. Latviassa kohteina tunnetut mutta ehkä harvemmin käydyt Turaidan linna, Gutmanin luola, Ainazin merisotakoulun museo. Latvian kaupunkikohteina ovat Cesis, Sigulda ja Riika. st1 pihassa Kartanomäenk. Luxemburg. 8. As Oy muotoinen paritaloasunto – varainsiirtovero 1,6 %. Piia Pantsu. 4. klo 19.00. ke 12.5. 748 5814, www.kaihdinlehtonen.. Vh. Linnan alueella on puisto jossa voi omatoimisesti vielä käydä iltakävelyllä. toukokuuta 2010 PALVELUKSEEN HALUTAAN VASTAUKSET 1. Hotelli on kaupungin keskustassa ja vieressä on ihana puisto ruusuja ja linnan raunioita… 5.8. Lisämaksusta: majoittuminen yhden hengen huoneeseen +75€/hlö Toimistomaksu 4€/varaus. Virossa Imaveren ”maitomuseoon”. BETONILATTIOIDEN VALUTYÖT Master-pinnoite valun yhteydessä Riihikosken Rakennuspalvelu JL Oy Jarno Laukkanen p. Ilmoittautumisen jälkeen lähetämme matkaan ilmoittautujille laskun ja tarkemman aikataulun. Rekisteröidy hakijaksi osoitteessa www.manpower.fi ja hae nimettyä tehtävää ansioluettelon ja palkkatoivomuksen kanssa 21.5.2010 mennessä. 4.8. Muilta osin matkalla noudatetaan Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen kesken neuvottelemia yleisiä valmismatkaehtoja, jotka saat tarvittaessa matkanjärjestäjältä. Turkissa, Alanyassa. Heimolinnank 8, Loimaa 02 7669294, 050 3040772 Matkan hinta: 395€ / hlö Sitovat ilmoittautumiset 31.5. aurinkoja sadesuojaa asennuspalvelu Myyntijohtaja Vastaat tulosvastuullisesti koko organisaation myynnistä ja toimit sen kaupallisena johtajana. klo 19.00. Riiasta palaamme Cesis kaupunkiin ja majoitumme Kolonna-hotelliin n. Likaa hylkivät NANO-KANKAAT MARKIISIMYYNTI Tammimäenkatu 6, II krs Raisio p. (02) 588 8022 Eija Kärkäs p. Suosittelemme matkavakuutuksen ottamista. Loimaan Lehden lukijamatka mielenkiintoiseen Viroon ja Latviaan 3.-6.8.2010 Tervetuloa mukaan Loimaan Lehden järjestämälle lukijamatkalle, tutustumme kahden eri maan, Viron ja Latvian kauniisiin maisemiin ja eri kohteisiin. Vuorio p. 111 m². Latvian puolella Valmierassa nautimme kahvit ja sitten matkaammekin Riikaan. torstai Aamiaisen jälkeen teemme opastetun kierroksen Cesiksessä. Taagerperan linnaan majoitumme n. Iso piha-alue. klo 15.30. Saimaannorppa. Hennes & Mauritz. (02) 588 8020 Liisa Kivinen p. Matkavakuutus kannattaa hoitaa kuntoon heti varauksen tehtyäsi omassa vakuutusyhtiössä. 02-822 4405, Myyntiautoon Tmi T. Paluu Cesikseen ja majoittuminen jo tuttuun Kolonnahotelliin Cesiksen keskustassa n. Ruokailu n. Siguldaa kutsutaan ”Latvian Sveitsiksi” ja Riikaa ” Baltian pikku Pariisiksi”. 2, Loimaa klo 10-12 AUTOTALLIOVIMYYNTI mittatyönä ja asennettuna, laadukkaat kotimaiset nosto-ovet Tammimäenkatu 6, 2 krs Raisio IKEAa vastapäätä, Myllyn lähellä p. 10 Lauantaina 8. 89.000 . Keittolounas matkalla. Vuonna 1912. Liikevaihtomme on noin 30 miljoonaa euroa. klo 9-10 ja pe 14.5. mennessä, ryhmän minimi 36 henkilöä. 3. Laivalla yhteishytti käytössä mennen/tullen. Meiltä myös muut aurinkosuoja-alan tuotteet! ilmestyy normaalisti helatorstaina 13.5. ti-to 9-17, pe 9-17.30, la 9-13 PARITALOASUNTO Vampula keskusta 4 h, k, s, suihku/wc, khh, wc/suihku, 2 vh. 5. Ostosaikaa Tallinnaan jää tunnin verran. Huom! Kaikki asiaan liittyvät kyselyt suoraan Matka-Viitalasta. Matkalla pysähdymme Imaveren maitomuseossa, katsomme pienen voinvalmistusnäytöksen ja ruokailemme. Suomalainen Domus on maan johtavia ikkuna-, ovi-, keittiöja kylpyhuonevalmistajia. Tilava autokatos ja varasto. Ajo Siguldaan, vierailu Turaidan linnan alueella (myös ”Turaidan ruusun” haudalla) ja Gutmanin luolassa maistamme tervehdyttävää lähdevettä. Taloyhtiöiden ja korjausrakentamisen tuntemus on etu. Kehittäessämme ja vahvistaessamme Domus Ikkunapisteen toimintoja, tarvitsemme joukkoomme osaavia avainhenkilöitä: Tarjoamme mielenkiintoisia haasteita ja vastuullisen avainroolin alallaan arvostetun yrityksen palveluksessa. Menestyminen tehtävässä edellyttää vahvaa kokemusta myynnistä ja johtamisesta rakennusteollisuuden parissa. Laiva Eckerö m/s Nordlandia lähtee klo 8.00 ja on Tallinnassa klo 11.00. 6. 02-469 3041, markiisimyynti@aumanet.. Vastuullasi on sekä pientaloettä kerrostalomyyntiyksiköt. Tutustumme olutmuseoon ja nautimme ainakin kahvit. Laajan organisaation tuki, hyvät ja kehittyneet tuotteet sekä kilpailukykyinen palkkaus antavat lisäpotkua uuden toimenkuvasi hoitamiseen. Lisätietoja tehtävistä antaa Manpowerin rekrytointikonsultti Kati Tuominen p. Matkatavarat ja ostokset kulkevat bussissa mukavasti laivamatkojen ajan. Matkaamme kohti Pärnua vanhan Riian maantien kautta, jolloin näemme pikkukyliä ja kuulemme tarinoita niiden historiasta ja nykypäivästä. Menestyminen tehtävässä edellyttää erittäin myynnillistä ja aktiivista otetta sekä kokemusta tarjousmyynnistä kuluttajakaupan sektorilla. Google. Tehtaamme sijaitsevat Kouvolassa ja Loimaalla, joissa palveluksessamme on yli 200 puualan ammattilaista. Vastaat myynnin tehokkuudesta ja kasvusta omalla sektorillasi sekä huolehdit myyntija markkinointitoimenpiteistä. (02) 588 8021 Päivi Alm-Huhti p. Vastuullinen matkanjärjestäjä / tiedustelut ja ilmoittautumiset Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, ilmoittautumiset kuitenkin 31.5 mennessä. tiistai Bussireitti Oripää-Virttaa-Alastaro-Hirvikoski-Loimaa-Ypäjä-Hki siten, että olemme Helsingissä klo 07.00. Tarjousmyynnin osaamisen ja kustannustietoisuuden ohella hyvät neuvottelutaidot, projektien hallintakyky sekä myyntija päämääräkeskeinen toimintapa korostuvat tehtävässä. perjantai Aamiaisen jälkeen lähdemme kohti Viroa ja ylitämme rajan Ainazissa. keskiviikko Aamiaisen jälkeen lähdemme kohti rajanylitystä Latvian puolelle kaksoiskaupunki Valga-Valkassa. Tehtävässä vaaditaan myös matkustusvalmiutta. klo 14.00. EDULLISESTI Ojalan Kouru Ky, Rauma p. 7. Tallinnasta opas tulee mukaamme ja matka jatkuu kohti Etelä-Viroa. Paluulaivana Eckerö m/s Nordlandia joka lähtee satamasta klo 17.00 ja saapuu Helsinkiin klo 20.30. Siisti, heti vapaa! Nyt on tilaisuus hankkia edullisesti koti esim. Kiinnostuitko. Matkalla mahdollisesti tapahtuvia sairastumisia tai tapaturmia ei korvaa matkanjärjestäjä, vaan matkustajan oma matkavakuutus. Arvostamme yhdessä tekemistä ja oman esimerkin panosta käytännön myyntityössä. Innostat henkilöstöä omalla esimerkilläsi ja annat tukesi yhteisten työvoittojen saavuttamiseksi. Tule mukaan nauttimaan uusista kohteista! www.matkaviitala.?, info@matkaviitala.. Riiassa ruokailu sekä kaupunkikierros kaupunkioppaan kanssa. 02-469 3041, autotalliovimyynti@aumanet.. Punainen, valkea, sininen ja vihreä. 0500 833 679 Soitte le Turuntie 19, LOIMAA puh. 050 390 9787, parhaiten tavoitettavissa ti 11.5. Arvostamme myös näyttöjä liiketoiminnallisista onnistumisista myynnin ja asiakkuuksien saralta. Paluu lähtöpysäkeille. Vastaat myynnin strategioista ja huolehdit toiminnan kannattavuudesta sekä ja brändin mukaisesta kattomarkkinoinnista. Kenttämyyntipäällikkö Vastaat tulosvastuullisesti pientalomyynnin kenttämyyntiyksiköstä ja toimit myyntihenkilöiden suorana esimiehenä. nuoren perheen ensiasunnoksi, jossa tilaa riittää pitkäksi aikaa, vaikka perheen koko kasvaisikin. Matkalla kahvit ja tutustumme Ainazin merisotakoulun mielenkiintoiseen museoon. Domus Ikkunapiste Oy on korjausrakentamiseen erikoistunut myyntiyhtiö, joka 20 myynnin ammattilaisen sekä asennusosaston voimin tarjoaa avaimet käteen -palveluja pientaloille ja asunto-osakeyhtiöille. 6.8. klo 12 mennessä Uudet numerot ilmoitusmyyntiin Veli-Matti Knuuti p. klo 13.00-14.00. 7632 733 TERVETULOA! Kosken kotijuustot ja perjantaisin Ypäjän Kotinisun leivät ja leivonnaiset Mureat naudan ULKOFILEPIHVIT /kg PIHVI kuin PIHVI porsaan ulko?leestä /kg 9 95 Naudan PAISTIJAUHELIHA 24 95 /kg Jokisen RYYNÄREITÄ Äitienpäivän juhlintaan 8 95 Palvelemme Ma sulj. Vakuutukseen kannattaa myös sisällyttää peruutusturva, joka korvaa matkustajan sairauden tms. Matkanjärjestäjän peruutusehdot Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa: 31 vrk ennen matkan alkua, veloitetaan varauskuluina 20€ 30-14 vrk ennen matkan alkua, veloitetaan 1/3 matkan hinnasta tai jo mahdollisesti matkanjärjestäjän maksamat hotellija laivakulut 13 vrk-48 h ennen matkan alkua, veloitetaan 50% matkan hinnasta alle 48 h ennen matkan alkua, veloitetaan koko matkan hinta Emme vastaa matkaohjelman muuttumisesta tai hotellin vaihdoksesta meistä riippumattomista syistä. Terv. Kati ja kumppanit. Kuopiosta. Pääpaikkamme sijaitsee Loimaalla ja toimintasäteemme kattaa tällä hetkellä Eteläja Länsi-Suomen. takia tekemän peruutuksen silloin kun matkanjärjestäjä ei enää suorita takaisinmaksua. 10. Ilmoitukset viim. Vapaa ilta kaupunkiin tutustumiseen
763 1031 724 7851 Kauppalankatu 5–7 LOIMAA Tervetuloa viihtymään! Joka sunnuntai KINEMA Vesikoskenkatu 21, Loimaa www.kinoset.fi Ohjelmisto ajalla 10.5.2010 Ma 19.00 -k11/91h54min 7,50€ Liity facebook-ryhmäämme. Pärnun matkalle vielä paikkoja muutama. Vedenjakelussa tulee keskeytyksiä ja paineenvaihteluita em. 212 Veteraanijaosto koolla 14.5. ensi ke 12.5. Seuran collegeasu tilattavissa Sarasportissa. Seilin saaren reissulle la 21.8. viim. Loimaan Seudun Diabetesyhdistys ry Kakkostyypin diabeetikkojen tapaaminen Kyrön Op:n kerhohuoneella ma 10.5. Viikon vieraana ke 12.5. Lähtö kentältä klo 9.15. Eläkeliiton Alastaron yhdistys Kuukausi kokoontuminen ke 12.5 klo 13 Tuttujen Tuvalla mukana Leevi Laitinen. toukokuuta 2010 11 OSWALD SEURATOIMINTA M & N KARTING JUVANTIE 11 VESIKOSKITALO 0400 859 648 0400 859 647 19.-22.5. Lähtö kentältä klo 17.45 Asemakaavan muutoksen vahvistuminen Loimaan kaupunginvaltuuston 22.3.2010 hyväksymä asemakaavan muutos, joka koskee 1. klo 18. Lauantaina 8. alueella vedenkatkoksen aikana eikä välittömästi sen päätyttyä. Loimaan Martat "Tuunausta" to 13.5. klo 18 5-7v sekä ke 12.5. www.skanssi.fi Loimaan Voima. Kimppakyydit torilta klo 18. Pysähtyy tarvittaessa Vesikoskella ja Hirvikosken Siwan kohdalla. Zumba keskiviikkoisin klo 19 Palloiluhallilla. Ilm. Eero Mäkelä 040 589 1618. Muista varata kahviraha. 16.5. Oripäästä läheltä keskustaa tontti tai omakotitalo, kaikki huomioidaan. Paineenvaihteluita saattaa esiintyä myös laajemmalla alueella. Kokoontuminen urheilukeskuksessa. viisi paikkaa vapaana, ota tällä viikolla yhteyttä Erjaan, p. Reitin pituus n. Metsämaan 4H-k ma klo 17-18 koululla. Kristiina, Johanna, Petri, Aleksi, Antti, Anni Jankon maastojuoksut Hirvikosken pururadalla ma 10.5. Haaran yleisk ti klo 17-18.15 kylätalolla. Työn aikana runkovesijohto joudutaan saattamaan paineettomaksi. Eero Mäkelälle 14.5. Loimaan 4H-yhdistys. p. Ranjia Oy, huomio uusi osoite Tuorsniementie 562, Raumantien motellin takana autokenttä, p. Vuokrataan VARASTOJA TOIMISTOTILAA Lamminkatu 13, Loimaa. Pesukoneita ei tule käyttää ko. Mukana olosi on tärkeää. Rakennusveteraanien tapaaminen Rantakunnaksessa. 040 709 1972. klo 18. Eläkeliiton Alastaron yhdistys Hallitus kokoontuu ti 11.5 klo 12 Tuttujen Tuvalla. 044 587 6100. kevään viimeinen laatusarjan näytös. Vesihuoltoliikelaitos pahoittelee vesijohtotyön aiheuttamaa haittaa. Loimaan Latu ry Loimaan Latu. Lähtö klo 18.00 Heimolinnasta. klo 18.30 Virttaan Työväentalolla. Turvallinen kauppa, parempi hinta, Soita tai tule. klo 12 pastori Elina Rouhiainen. Lähtö Loimaan linja-autoasemalta klo 10.15. Loimaalla 7.5.2010 KAUPUNGINHALLITUS Elisenvaaran Martat kokoontuvat to 13.5 klo 13 Allilla Satakunnantie 38 as.4. RT-huoneisto Hirvikoskella 3h + k 66 m 2 Vuokra 540 /kk+ vesi ja sähkö Heti vapaa. Ma 10.5. menn. Lejyn suurkuoron yhteisharj. (Keskusta) kaupunginosan osaa kortteleista 2 ja 7, on saanut lainvoiman. Myytävänä erä edullista kattopeltiä, väri graniitinharmaa pituus: 6m ja 4m. Puh. 044 575 1641. Paineenvaihteluita esiintyy myös Haarantien alueella verkoston huuhtelun vuoksi. Eloisat Iloinen iltapäivä Koski Tl:n Nuortentuvalla 13.5. klo 17.30-19.00. 040 735 7705 tai 040 757 9932 Eloisat Laulajat Seur. 0400-740550 Huomenta! Tänään ja huomenna klo 8-15 Väinämöisenkatu 7, Loimaa p. Tied. P. LoKoKo Kuntokorista maanantaina klo 20 Yhteiskoululla. Maunolle 0407182956. Lähtö klo 18 Heimolinnasta. menn. Punaisen Ristin Päiväpirtti, Turuntie 13. Ilkka Kontula AU/Jalkapallo T95 sarjapeli ÅIFK-AU Turussa ma 10.5 klo 19.15. klo 17.15. 10.5 menn. Naisväen treffit. klo 11 Loimaan nuorisotalolla. t-paita, lippis,laukku yms. Eskari-2 lk. Seuraavat maastot ti 18.05. Avoinna joka arkipäivä klo 10-14. 045-6518967 tai 040-5500831. 762 2832, 040 531 9265. harjoitus ke 12.5. Loimaan 4H-tsto, Kanta-Loimaantie 7, 32210 Loimaa p. Mukaan pääsee myös vaimo tai kaveri. Saostumaa saattaa esiintyä mahdollisesti kauempanakin korjausalueesta. klo 18 8v ja vanhemmat. TIEDOTUS VEDENKÄYTTÄJILLE LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOS Loimaan kaupungin vesihuoltoliikelaitos suorittaa runkovesijohdon muutostöitä maanantaina 10.5.2010 kello 9.00 —13.00 Haara – Onkijoen linjalla. Virttaan Martat Zumbaamme ke 12.5. Rantakunnaksessa. 763 1193 Suomi-Venäjä-Seura Loimaa Venäläisen Baletin Tähtien Gaalakonsertti Turussa 11.6. Mellilän Kyläyhdistys r.y. aikana Haara–Onkijoki alueella. klo 17-20 Pohjan tilalla. Kerhot Loimaa Kauhanojan k ma klo 16.30-18 koululla. 050-3115016, 0400-851755 Karoliina, 040-7575742 Sari. -4H-k pojat/tytöt ke 15.30-16.30 viim. 1,5 l limun 13 Alueen ensimmäinen Kebab-Ravintola vuodesta 1997 Ravintola puh. Tilaisuus avoin kaikille. Afrikan ja Egyptin vientiin Toyota Hiace, Toyota Liteace, Toyota Hilux, Toyota Dyna, Toyota Corolla, Toyota Carina, Mazda 2200, Nissan Urvan, Nissan Sunny, Nissan Vanette, Mitsubishi L-300, Honda Accord, Mitsubishi ja Toyota maasturit ym., myös katsastamaton, hyvät ja huonot. ONNEA ÄITI JA ISÄ 8.5.2010 T. klo 12 Loimaan Työväentalon alasalissa. Loimaan Voiman maastojuoksuja ei ensi viikolla. P. 0400-919 541. ( pojat) Alastaron 4H-toim. Pohjan tilalla. klo 17 Nyytissä Satakunnantie 5. Äitienpäivän juhlapöytä katettuna klo 12–16.00 Pöytävaraukset! Aikuiset 12 Eläkeläiset 11,50 Lapset (alle 10 v.) 7 Perhepizza sis. yleisurheilukoulun ulkoharjoitukset ma 10.5. Loimaan Seudun Yrittäjänaisten seniorit , kokoontuminen Järvisen Puutarhalla ti 11.5. SuPer 603 hallitus kokoontuu Oripään palvelutalolla ma 10.5. 040 589 1618. Mellilän Huovit, Loimaan Jankko ym. Työn jälkeen verkostoa täytettäessä yleensä putkien seinämistä (runkoja kiinteistöjen vesijohdot) irtoaa niihin kerääntynyttä rautaja mangaanisaostumaa. Lauluja ym. klo 13.30. Materiaalimaksu. Veden käyttöä tulee välttää työn aikana, sillä kiinteistöjen vesijohtoverkosto tyhjenee käytön myötä. klo 18 Loimaan Seudun Sydänyhdistys ry Sydänkerho kokoontuu ti 11.5. Alastarolaiset myös mukaan. Lue lisää kinoset.fi L-KINO 10.5. Kerhojen yhteinen päätöstilaisuus koko perheelle ma 31.5. Kun myyt, soita suoraan meille, ei turhia välikäsiä. Kyselytunti, mukana erik.lääkäri Jukka Loimaan Seudun Kuulo ry Kuulopalvelu Kosken terveysasemalla ma 10.5. RL:n Turun Aluejärjestön Rakennusveteraanien tapaaminen 3.6. 4H-liikuntak to klo 17-18 Asemanseudun koululla. Kokoontuminen Karoliinan pihalla ti 11.5 klo 18 Imetyksen vertaistukiryhmä Maitokeidas kokoontuu Loimaan seurakunnan kerhotiloissa Koulukujalla ti 11.5. Tied. klo 19, yhteiskuljetus Loimaalta Kulttuurimatka Pietariin 18.-21.6.2010 ilm. Savikki teemme perinteisen kevätretken Pohjantilalle ti 11.5 yhteislähtö kimppakyydein citynuokkarilta klo 9.45 ja paluu n.klo.18 ilm. Maanantai-iltaisin sauna lämmin Melliläjärvellä klo 17.-20. ohjelmaa. 0500 847 485 www.brandt.fi Rakennusliitto os 212 Veteraanijaosto. Omat makkarat mukaan. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. Alastaro 3-6 lk. klo 17-19. Kukkaro mukaan. 0400 740 479, 0400 534 705 Kiitos kaikille muistamisista. 15 km. Mellilä Isonperän k ti klo 17-18.30 koululla. Saostumat eivät ole terveydelle vaarallisia, mutta vesi on syytä juoksuttaa kirkkaaksi ennen käyttöä, koska mm. Reitin pituus n. Uudistetaan esim. 050-5243004/Päivi. Loimaalla 7.5.2010 LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOS Eläkeliiton Loimaan kaupungin yhdistys kerho työväentalolla ke 12.5. Lounais-Suomen 4H-piirin kilpailu Mönkijäcup pe 21.5. kerta 12.5. THE DARJEELING LIMITED Miel. RL:n Turun Aluejärj. SPR:n Loimaan osaston Päiväpirtti ja myymälä, Turuntie 13. P. tied. ISÄ TUO ÄITI HERKUTTELEMAAN ANKKURIPAIKAN ÄITIENPÄIVÄN RUNSAS HERKKUPÖYTÄ katettuna klo 11.30 16.00 Varatkaa paikkanne puh 7631841 MYÖS HERKULLISIA ALA`CARTE ANNOKSIA Kannel-kuoro, suurkuoron harjoitus Nuorisotalolla 12.5.klo 11 Jankko Johtokunta kokoontuu seuran toimistolla Hirvikoskella ti 11.5. 040-764 7651 Mika Virtanen Rakennusliitto os. Kuntolentopalloa Keskuskoululla lauantaisin klo 15. RIVITALOKAKSIO Loimaalta. Noudetaan, käteismaksu.. klo 11 Loimaan nuorisotalolla. Forssan ja Loimaan Kaatuneitten Omaiset Kevätretki Lopelle Marskin majalle 31.5. Virttaan Seudun Kyläyhdistys ry Kevätsiivous kylänraitilla sekä kukkapenkin kevätkunnostus. astiat ja pestävät vaatteet saattavat värjäytyä. KOTISEUTUPYÖRÄILY keskiviikkona 12.5. Suunnitellaan Kevätpörriäisiä. Omat kyydit. 15 km. Linja-auto lähtee Loimaan linja-auto asemalta klo 9.00. Kaikki mukaan. Kojonkulman äiti-lapsipiiri kokoontuu tiistaina klo 10 ampumaradan kodalla. Oppaana toimii Anja Välimäki. Kotiseutupyöräily ke 12.5. klo 12. METALLIROMUA Puh. klo 12.-15. 0500 822529 AU/Jalkapallo P96 FJK/AU -NePa sarjapeli Eerikkilässä tänään la 8.5. Kojonkulman Himpulat to klo 17-18. Ilm. 050 521 5327 Moottoripyörien huollot ja varaosat Jannen Pyöräja Konehuolto Humppilantie 1, Humppila Puh. Viikkorastit Melliläjärvellä ma 10.5. Isokaan vika ei ole kaupan este, kaikki käy. Oppaana Anja Välimäki. p. Lähdetään vierailulle asusteliike Bello Mondoon. klo 15 16. Eila 040-5651525 tai Tarja 0503298676 21 tonnin tela-alustainen KAIVINKONE vapaana töihin p. klo 18.00 Tuulensuussa. Leisku 8-11v. Voit voittaa oman elokuvaillan kavereiden kesken. ti 11.5 menn. Kesän ensimmäinen Toripäivä helluntaina 23.5. Ilm. klo 19. 4H-k ma klo 15.30-16.30 Alastaron 4H-toim
Hinta: 18,ANU SALO PASI SALO Onni on kiinteä perhe Hinta: 28,EERO TUOMOLA Isoisän tarinoita 2 28,EERO TUOMOLA 28,Isoisän tarinoita Toimittanut MARJA ERONEN JA PAULI SALMINEN 26,Savisaappaissa yli Atlantin OLLI SAARINEN 23,Pirtua ja muilutuksia OLLI SAARINEN (TOIM.) 23,Punainen aika VäLIMäKI ANJA-ÖSTERMAN MAIJA 18,Sotalapsi MATTI PULLI 25,Saviseudulla syntynyt ANJA VäLIMÄKI JOHANNA ORAS 22,Riki ja karitsa ANJA VÄLIMÄKI JOHANNA ORAS 20,Riki ja susivaara ANNELI POUKKA 15,Ikuinen talo PIA KASKELMA 17,Jakkupukujengi MARJA ELTONEN 14,Laura Sarasto ja kuoleman aavistus MARGIT HEIKKILä 27,Keittiö?loso?n käsikirja ANJA VÄLIMÄKI AILA AUMALA 28,Kaipuu eiliseen -Nostalgiamuseon tarina RAIJA KOURI VALTO HEINONEN 28,Loimaalaisia -vahvaa väkkee HEIKKI NIITTYMÄKI 17,Kokkarekoulu v.1955 JUHANI HEINONEN 30,Torvisoittoa ja sivistystä AULIS SAARIJÄRVI 15,Pesänsuolaiset LASSE LAASJÄRVI 28,Aurinko nousi klo 8.19 HEIKKI PELTOMÄKI 35,Puujalkaritari MIIKKULAINEN UNTO TOIM. – Hurrikaani-Loimaan valmentaja Ville Kakko valmensi minua jo aikoinaan Naantalissa. 12 Lauantaina 8. AU hallitsi keskikenttää täydellisesti Juuson ja Tuomaksen johdolla. toukokuuta 2010 PEKKA RANTA Kojonkulman wanhat mobiilit Kojonkulman wanhat mobiilit on autoharrastaja Pekka Rannan kirja, johon hän on koonnut valtavan määrän tietoa vanhoista autoista ja moottoripyöristä Loimaan Kojonkulman ja Kojonperän kylistä 20-luvulta 60-luvulle. Rumpunen opiskelee liiketaloutta ja markkinointia Turun ammattikorkeakoulussa. Jäätävä keli aiheutti jäykähkön liikkumisen kentällä. Noin 10 minuuttia oli pelattu kun AU sai pallon tiiviisti puolustaneen HaPon maaliin. Artun ja Akselin johtama turnauksen ylivoimaisesti paras puolustus sai riittävästi tukea keskikentältä. Rumpunen on toinen Hurrikaanin vahvistus tälle kaudelle Ismo Moilasen jälkeen. Ensimmäinen peli pelattiin harjavaltalaista FC HaPoa vastaan. KIRJAN 2. LENTOPALLO Tomi Rumpunen, 22, siirtyy ensi kaudeksi Hurrikaaniin 1+1-sopimuksella. Rumpunen on himoharjoittelijan maineessa, ja hänet tunnetaan pelikentällä myös tinkimättömästä asenteesta ja railakkaista tuuletuksista. Edellinen kohtaaminen oli päättynyt AU:n 2-1 voittoon. Ensimmäiset minuutit olivat hapuilua, mutta sitten ysikuutoset alkoivat pelata peliä, joka oli kenties parasta mitä on tämän kevään aikana nähty. Finaalissa vastaan asettui Merikarvian Into. Valmentajina toimivat Sami Happonen ja Jarmo Heinämaa. Myös kolmas ja viimeinen maali oli Tuomaksen käsialaa. Tomin veli, Ossi, pelaa tällä hetkellä Raision Loimussa. EINO VEPSÄ 23,Näin ikkeä Kurkijoen kihlakunnan murresanakirja ANTTI NIKKILÄ 15,Huutolainen ANJA ARONOJA 10,Poika tahtoo tietää JUMPPANEN, KOURI, MIKOLA 27,Veden ja tuulen voimalla PERTTI LEHTONEN, OLLI SAARINEN 35,Muistot kivissä -Karinaisten vanha hautausmaa VALTO HEINONEN, PEKKA KULONEN 27,Vesikoski -kylä keskellä Loimaata TUOMO LEHTIÖ 23,Kulttuurimaisema ANJA VÄLIMÄKI, JOHANNA ORAS 14,Prättäkitti -Mannisten Tepon outo emäntä JAAKKO MÄKIMATTILA 21,Elettiinpä ennenkin (alastarolaisia osa 3) OSSI REKOLA 25,Tuohikuun aikaan PIRKKO JAAKOLA (TOIM. Jalkapallo Sami Happonen Alastaron Urheilijoiden P96joukkue voitti SPL:n Satakunnan piirin järjestämän kevätturnauksen. Toivon, että sitä saadaan lisää. Hinta: 23,JUHA HELMINEN Unohdetut Unohdetut sijoittuu vuoteen 2135 maailmaan missä ihmiset ovat luoneet itselleen utopian, yhteiskunnan missä ihmiset elävät tyytyväisinä ilman rikollisuutta ja ahdistusta. Rumpunen sijoittui viime kauden runkosarjassa vastaanottotilastossa kärkikolmikkoon kahden liberon, Sunin Juho Rajalan ja MuurLen Pasi Hyvärisen, jälkeen kolmanneksi (vastaanottoprosentti 68,9). Harri pelasi varsinkin kaksi ensimmäistä peliä hienosti keskikentän ankkurin paikalla ja myös laitapuolustajat Topias, Mikko ja Markus pelasivat loistavasti tukemalla hyökkäyksiä ja ennen kaikkea olemalla jatkuvasti kiinni vastustajissa, mikä loi pohjan tiiviille puolustukselle. Rumpunen on Raision Loimun kasvatti ja toisen polven lentopalloilija. Ensimmäisestä maalista vastasi Matias, joka sijoitti Tuomaksen tolpasta kimmonneen vapaapotkun takuuvarmasti 7 metristä maalin perukoille. ANJA VäLIMäKI JOHANNA ORAS Taiteilijanallet Rivieralla Taiteilijanallet Rivieralla sisältää 38 Johanna Oraksen öljymaalausta, joitten ympärille Anja Välimäki on punonut sadun taiteesta ja taiteen tekemisestä aikuisille ja lapsille. Koko joukkue pelasi upean turnauksen. Rumpunen pelasi kaksi aiempaa kautta Salon Piivolleyssa. Ottelutapahtuma on hieno. Tässä ottelussa Villekin sai torjua muutaman kerran. AU P96 voitti piiriturnauksen. Maalivahti Ville Sepän torjunnat olivat laskettavissa yhden käden sormilla. Kolmas peli olikin ehkä heikoin pojilta turnauksen aikana. Halusin jatkaa tätä yhteistyötä, Rumpunen kertoi ratkaisustaan. Isä, Kai Rumpunen, pelasi aikoinaan myös SM-sarjatasolla. Keskikenttä rakensi peliä hyvin ja loi jatkuvasti maalintekopaikkoja. Alastarokaan ei lukuisista tilaisuuksista huolimatta saanut kuin yhden häkin, jonka teki Alex. MAIRE SOILUVA) 25,Puukansan tarinoita VALTO HEINONEN, VILHO TERVASMÄKI 26,Loimaan Suojeluskunta 1917-1944 JUHANI HEINONEN, MATTI NORR 18,Ahonurho SAKARI PELTOLA 42,Kivenkantaja Tervetuloa Loimaan Lehden konttoriin kirjaostoksille, meillä on aina myöskin tarjouksia! Voit myös tilata verkkokaupastamme www.ooli.. Maaleja saatiin lopulta kaksi, ensimmäisestä vastasi Jani Luoma ja toisen teki Alex läpiajosta pelin viimeisellä minuutilla. AU–Karhu-Futis 2–0. Hän on 194 senttiä pitkä yleispelaaja, jonka tavaramerkki on menestyminen kovan harjoittelun kautta. Maalintekijänä Alex, ja AU:lle 1–0 voitto Toinen peli oli alkukeväästä tuttua MuSaa vastaan. Voitto tuli näytöstyyliin, sillä neljässä pelissä vastustajat eivät saaneet aikaiseksi yhtään maalia. PAINOS ON ILMESTYNYT! Hinta: 35,SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 10 +9 +9 +9 (+4) 5 Sunnuntaina +8 (+4) 2 Maanantaina 12 (+2) 4 Tiistaina 15 (+6) 5 Keskiviikkona 18 (+8) 1 Tomi Rumpunen Hurrikaaniin Tomi Rumpunen vahvistaa ensi kaudella Hurrikaani-Loimaata. Toisessa maalissa Tuomas pelasi näppärän seinän Tomin kanssa, jonka jälkeen Tuomaksen oli helppo sijoittaa pallo etukulmasta sisään. Kirjoja kotiseudulta ja vähän muualtakin Myynti: Kirjakaupat, Loimaan Lehden konttori, Auranmaan Viikkolehti ANNELI POUKKA, MAIRE SOILUVA, MARJA-LEENA VIRTANEN, PAULA NIEMINEN, PÄIVI NUMMELA, SIRKKA LUKKA Siemenestä syksyyn Ryytimaan tarinoita Hinta: 15,Hyviä kirjoja.... – Hurrikaanista olen kuullut paljon hyvää. Vastustaja sai vain yhden hyökkäyksen toisella puoliajalla. Erityisesti yleisön vahva tuki ja kannustus on ollut mahtavaa. Selvää parannusta Maarianhaminan turnauksesta, josta voi lukea lisää AU:n nettisivuilta. Hän muuttaa kesällä Loimaalle ja kovan treenaamisen ohella suorittaa samalla opintojensa loppusuoran eli opinnäytetyön kuntoon. Maalintekoon jäi vielä vähän parannettavaa