Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
KITI SALONEN . . Hän muistelee aseman toimintaa, josta oli paljon iloa myös pikkupojille: polkupyörän kettinkeihin sai rasvaa ja renkaisiin ilmaa. Mielipidekirjoittaja Raimo Anttila Sivu 4 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Uutta liikettä tanssistudiolle Moni saviseutulainen muistaa vielä Loimijoen rannassa sijainneen Esson huoltoaseman. Aukko riista-aidassa on turvallisuusriski. Syyskausi starttaa virallisesti 21. Sivu 16 Muistikuvia vanhasta Essosta Irtonumeron hinta 2,10 € sis. alv. Loimaan talousalueen paikallislehti • 103. Unikeon säätä Hellepäivät on epäröimättä nimettävissä tämän vuoden Unikeoksi. vuosikerta Nro 84 TORSTAI 27.7. Ovat tähän asti nukkuneet makeaa untaan läpi kesän, toisin kuin Jaakko-kulta. Tanssistudiolla vietettiin avoimia ovia viime sunnuntaina. 2017 Ammattilaiskoneet Oripäähän syksyllä ”” Hirvieläimet hakevat ylityspaikan siitä, mistä se on mahdollista. 24 Sanna Lehti odottaa innolla pääsevänsä ohjaamaan satulapsitunteja. elokuuta. Niin myös Matti Pulli. Studio Flow & Gon uusi omistaja Sanna Lehti haluaa luoda tanssipolun satulapsista aikuisiin Sivu 7
Niin hiljaa katsoi, oli väsynyt hän oli kulkenut pitkän elämän. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Mikko 040-8250485 Teppo 040-7637402 KIVILIIKE VELJ. Aurinko laskee kello 22.17. Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä, vaik’ sydän, silmät on täynnä kyyneleitä. Rakkaudella ja kiitollisuudella aina ikävöiden liisa lapset ja lastenlapset perheineen Sisar perheineen Veli perheineen Sukulaiset ja ystävät Olavi on siunattu 14.7.2017. Niin hiljaa otti kädestä uupuneen, vei lepoon ikuiseen Isän vierelle nukkumaan. Tilaa hinnastollinen kiviesite. Kaivaten Sisko ja veljet perheineen Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. HELLUNTAISEURAKUNTA Rakas mieheni Isämme ja Iso-Pappamme Toivo Anselmi SOTALA * 30.04.1935 Haukipudas † 23.06.2017 Tukholma On poistunut luotamme syvästi kaivaten Ritva Sonja perheineen Pekka perheineen Sukulaiset ja ystävät Ei auttanut apu ihmisten, ei rakkaus, rukous läheisten. KUOLLEITA Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.51. Ke 3.8. lämmin kiitos muistamisesta ja tuesta suuressa surussani. Heidi 28.7. 27.7. Su 30.7. klo 9.00–11.00 keskustelemaan ministeri Annika Saarikon ja kansanedustaja Olavi Ala-Nissilän kanssa. ALANDER OY Hautakivenkatu 7, 20720 Turku www.kiviliikealander.fi Toimitus Loimaalle ja ympäristökuntiin 0e. Veljemme Hannu Heikki MÄKILÄ * 06.02.1950 † 07.07.2017 Hiljeni askel elontiellä uuvuit kun sairaus voimasi vei. Syvästi kaivaten Juha, Mirja, Verneri, Reetta ja Valtteri Minna, Mikko, Eetu, Teemu ja Aaro Sanna ja Anssi Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Nukkuos rauhassa kauneinta unta muistosi koskaan unhoitu ei. Lämmin kiitos osanotosta. Olet ansainnut unen rauhaisan ja kiitoksen kaikkein kauneimman. Olit toivoss’ päästä viel’ kotihin kerran, mut’ matkasi johti luo taivahan Herran. LUKIJAN KUVA Säkylän Pyhäjärvi. Kiitos osanotosta. VALMISTUNEITA Diplomi-insinööri Klaus Breitholtz (27) on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi pääaineenaan kansainvälinen johtaminen Itävallan Alpen-AdriaKlagenfurtin yliopistosta. Jätä yhteystietosi: velj.alander@suomi24.fi niin lähetämme esitteen postitse. Tule illoin ja aamuin varhain, tule vielä, kun joutuu yö. 2 Torstaina 27. klo 19 Kesäillanrukous, Jarno Piipponen www.loimaanhelluntaiseurakunta.fi Tervetuloa! Rakkaamme Olavi Johannes Salminen * 22.10.1927 mellilä † 28.06.2017 loimaa Tule kanssani, Herra Jeesus, tule siunaa päivän työ. 2: 13 Kirkolliset tiedot sivulla 8. Tervetuloa Olavin nimipäivän Kesäkahveille Tarja Jokelan torikahvioon Loimaan torille perjantaina 28.7. klo 11 Jumalanpalvelus, Teuvo Teittinen. Rakas Isä ja Pappa Martti Yrjö Olavi NIITTUMÄKI * 05.07.1944 Loimaa † 02.07.2017 Loimaa On Luojamme kädessä elomme tie, Hän matkamme määrää ja kotihin vie. heinäkuuta 2017 KALENTERI AJANTIETO NIMIPÄIVÄT 27.7. 2: 10 28.7. Lämmin kiitos osanotosta. Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin. MARINA LELLO. Kaivaten Timo Juhamatti ja Mira Tomi ja Veronika Anu ja Jukka Veera ja Viivi Ari ja Tuula Miika, Roope ja Rasmus Sukulaiset ja ystävät Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. Rakkaamme Eila Orvokki LAAKSONEN o.s. Hakonen * 05.05.1924 † 28.06.2017 Niin hiljaa enkeli kultasiipi äidin luokse hiipi. Jaak. Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. Rakkaamme siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Atso PÄIVÄN SANA Uudet hautakivet, lisänimet, kultaukset ja kaikki kivialan työt. Tule askele askeleelta minun kanssani kulkemaan. Siunauksen toimitti Eilan kummipoika Risto. Rukoushuone Savipellonkatu 5. Niin hiljaa koski hopeiseen tukkaan tiesi, ei vuodet menneet hukkaan. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Lämmin kiitos osanotosta. Sua ilman en saata olla, pysy luonani ainiaan. Kiitos Tammikodin ja Kartanonmäen Virkkulan hoitajille äidin hyvästä hoidosta. Rakkaamme Kaappo Markku LILJA * 14.04.1931 Ypäjä † 03.07.2017 Loimaa Kaipauksella muistaen Sirpa Olli ja Talvikki Sami, Kristiina, Ria ja Niko Suvi, Mikko, Viljami, Vilma ja Vilho Jukka ja Riitta Satu ja Kalle muut sukulaiset ja ystävät Me näimme voimies vähenevän, tiesimme lähtösi lähenevän. Jaak
heinäkuuta 2017 ww w. 2 pulloa/talous 1 99 plo BitMix KAuRAlAstu 200 g (16,25/kg) 3 25 ps Estrella chiPsit 275 g (5,78/kg) 1 59 ps KARhu iii olut 24x0,33 tlk (2,94/l) sis. Espanja. – 30.7., ellei toisin mainita. PEPsi MAx viRvoitusjuoMAt 1,5 l (1,06/l) sis. pantin 0,40 Raj. (2,98/kg) Raj. Tex mex pihviT ja kapTeenin pihviT porsaan ulkofileestä Ilman Plussa-korttia 2,35 pkt (4,70/kg) Ilman Plussa-korttia 1,99 kpl 9 95 kg 1 49 pkt OkaShi melOni tai hUnaja-, galia-, piel de SapOja canTalOUpemelOni Kokonainen. klo 11.00-15.00 eerO aalTOnen on meillä kertomassa hieronnasta ja samalla antaa näytteen taidoistaan. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. 3 Torstaina 27. Loimaan liepeiltä Suomi Finland 100 vuot ta kahviostamme Kermawiener ja kahvi 3 49 lihamestarin valmistamat lihamestarin valmistamat Arla meijerivOi 500 g Normaalisuolainen. Max 10 min per asiakas. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 8-21 la 8-20 su 12-18 Lue palkittua Marin PALA KAKKUA -BLOGIA www.k-citymarket.fi/blog it/ pala-kakkua Tarjoukset voimassa TO – SU 27. pantin 3,60 26 88 1.5.2017 alk. 1,5 kg (5,95/kg) 5 95 kg erä. veSimelOni Kokonainen. 2pkt/talous. Espanja. –36% Plussa-koRtIlla 69 kg 1.– kg säästä 0,40€ Plussa-koRtIlla jokioisten leipä äidiNPitKo 550 g (7,09/kg) 3 90 kpl Kitchen joy AtERiAt (8,08/kg) 2 99 rs jokioisten leipä sAARistolAislEiPä 440 g (10,11/kg) 4 45 kpl Alfocan rapU 1kg 28-35 kpl Pakaste. Espanja. 9 95 pkt K-Menu PAlvi 500 g (5,78/kg) 2 89 pkt sAuKoN silli suoraan tynnyristä 9 95 kg snellman MAAtiAisPossuN ulKofilEE n. alv. pakkaus PERjANtAiNA 28.7
Uskoisin myös, että tuoretta tietoa on saatavilla riistanhoitoyhdistyksiltä, koska he (SRVA) pitävät rekisteriä kaikista hirvieläinkolareista Loimaan alueella. osui niin oikeaan, meillä loimaalaisilla nyt upea puisto, mutta muuten niin ankean näköistä ympärillä. Anu Salo anu.salo@loimaanlehti.fi Remonttimyynti tilaa uudelle! 29.7. Kaiken maailman valokuvaajia Loimaalla kulkee. Hirvikolarit ovat aina vakava asia, ja useimmiten niistä seuraa myös henkilövahinkoja. . asti kaikki tuotteet -25 % Hoitola on suljettuna 31.7.–4.8. Tiestä tuli kuin Järvi-Suomen alue pienoiskoossa. Silloin tuli tehtyä jonkinlainen elämäntavan ryhdistys. On jopa kolme metriä pitkiä sekä puolitoista metriä leveitä sekä syvyyttä noin 30 senttiä. Oikein (LL 25.7.), Keskuspuisto on nyt komia ja puitakin näyttäisi siellä vielä olevan. Vaikka valtaosa Loimaan ja sen lähikuntien ohrasta kasvaa rehuksi, mallasohraakin viljellään runsaasti. Sellaisiksi kelpaa kaikki, mikä nostaa persauksen penkistä edes puoleksi tunniksi. Kummassakin tapauksessa aita on rakennettu paikkoihin, joissa vähäarvoisia liittymiä on erittäin vähän, ja aukkopaikat on korvattu porteilla. Miksi asia on päässyt tällaiseksi. Siksi jääkaapin ovessa seisoo, että kun on jo harmaa, niin se on varmaa, että armaan, vyötärön muistan mä ain. En ihan uskonut, mutta viidenkympin täyttyessä oli tunnustettava, että entinen eteneminen ei enää riittänyt. Mainittakoon vielä lopuksi, että vuodesta 2012 tähän päivään hirvieläinkolarit ovat vähentyneet esim. Jos mallasohran vuosittainen valtakunnallinen tuotanto pullotettaisiin kokonaisuudessaan, melkein joka kymmenes pullollinen olisi kotoisin Loimaan maaseutupalveluiden alueelta: Humppilasta, Loimaalta, Oripäästä, Ypäjältä, Pöytyältä tai Jokioisilta. Nimim. KYSEESSÄ ON eräänlainen käänteinen murrosikä, joka vie samaan tapaan peilin eteen ihmettelemään muutoksia. Viimeksi mainitusta olen kuullut, että tällaisia suunnitelmia olisi olemassa, mutta tietoa asiasta on ilmeisen vähän kuitenkin jaettu. Miksi Kurittulan matonpesupaikalla on taas ”vesi loppu”. Nauhan toimivuudesta ei ilmeisesti ole vielä saatu virallista tietoa, mutta henkilökohtaisesti olen havainnut nauhojen toimivan jollakin tasolla, koska kolarimäärät ovat vähentyneet ja joissakin paikoissa loppuneet kokonaan, ainakin toistaiseksi. Alueella, johon nyt aita on suunnitteilla, suunnitelman toteutuminen tarkoittaa sitä, että joko nuo vähäarvoiset liittymät suljetaan porteilla, tai ne suljetaan kokonaan. Saviseudun tuotantoeläintiloilla kuluu valtava määrä rehuohraa päivittäin. 02-762 1350, 0500 741 437 Peurakolareista ja riista-aidasta Loimaan Lehti julkaisi 20.7.2017 kirjoituksen Loimaan alueen kasvavista hirvieläinkolareista. Vielä Loimaan seutua suurempi ohranviljelykeskittymä löytyy Lahden lähettyviltä. . Onko se kamalaa. Tielle olisi tarvinnut laittaa veräjät kuten niin monilla teillä nykyään on. Onneksi hirvikolareita on kuitenkin ollut vielä melko vähän, ja metsästämällä kanta pyritään pitämään alhaisella tasolla. Hikoilu, unihäiriöt, matala mieliala. Ihmiset ovat tietääkseni samanarvoisia. VIIME SYKSYNÄ ja viime kevään aikana Loimaan alueella vedettiin keltaista nauhaa pääteiden varsille. Sinä jäät maahan. Jos riista-aidassa on aukkoja (liittymien vuoksi), tarkoittaa se sitä, että tulemme jatkossa näkemään hirvieläimiä riista-aitojen välissä, mikä ei kuitenkaan liene aidan tarkoitus. Sitä ennen riitti, kun liikkui ja vähän katseli mitä söi. Loimaalaisella Kaljalla ja Pilsnerillä on siis historia. Suurkiitos reippaille nuorukaisille avusta rengasrikossa 24.7 asemalla! Kiitollinen . Reipas nautiskelu kermahattukahveilla aina juhlan tullen tietysti sallittu, ja jos ei juhlia, niin sitten keksitään! VIELÄ EI lasketella pysyvästi itseaiheutettuun kolttutohveliosastoon, jos vaan jaksaa tossun nauhat sitoa, on ajatus nyt. Aihe on hämmästyttävän vähän julki puhuttu saati vertaiskärsitty yhdessä, vaikka koskee niin monia. PePo. Toisinaan muisti pätkii pahanlaisesti, eritoten homejuuston kohdalla. Mainittakoon, että nauha ei kuitenkaan korvaa riista-aitaa. Mainittakoon tässä vaiheessa, että en missään tapauksessa ole riista-aidan rakentamista vastaan, jos se on toimiva. Niin varmaan. Loukkaannun vähän. Sivuhuomautuksina sai kuulla, että mitään ei ole tehtävissä enää sitten, kun hormonit karkaavat kuin heliumpallo taivaalle. Raportissa on siltä osin virheellistä tietoa, ettei hirvieläinkolareista ole enää saatavilla tietoa vuoden 2015 jälkeen. Silmät päässä . Loimaalla on toiminut oluttehdas. Kalenteriin pitää kertyä merkintöjä niin sanotuista liikunnallisista teoista. Raimo Anttila Miksi kauhanojalaisilta viedään kulkuoikeus. heinäkuuta 2017 Olutta sen oikeastaan olla pitäisi Loimaa on tunnetusti viljanviljelyaluetta. Liikunnalla, sopivasti sovelletulla sokerittomuudella ynnä vihannesvuorella saattoi pysyä kunnossa. Vai ehkä kaikkeista kamalinta. . Eräässä keskustelussa tuli esille, että auton kuljettajat jopa lisäävät nopeutta nauhoitetuilla alueilla, luottaen nauhan toimivuuteen. Koetan lukea vihjeitä hänen kasvoistaan. On on! EKA KOSKETUS elämänkaaren tulossa olevaan käännekohtaan nappasi kiinni noin neljävitosena. Vaan mitä tuo läjä 60-luvun ongelmajätettä oikein koettaa todistaa, perheen nuoriso näpäyttää, kun lausun Niken väärin. Riista-aitojen välissä olevan eläimen poistaminen tuo myös oman haasteensa, koska useimmiten eläin on lopetettava aitojen välissä, ellei eläin sitten ole jo menehtynyt tilanteen tuomaan stressiin. . Siellä ison panimon vaikutus alueen maataloustuotantoon on samantapainen kuin sokeritehtaan vaikutus Säkylän sokerijuurikastuotantoon. Piti alkaa vielä enemmän katsoa, mitä söi, koska kehon energiankulutus muuttui. Vai vielä kamalampaa. Pääkirjoitus LL 25.7. Riittävä liikunta, painon kurissa pitäminen, terveellinen ruoka, kohtuus nautintoaineissa. Ajanvaraukset www.sabrina.fi Soita jos tarvitset lahjakortin! www.sabrina.fi Turuntie 14, Loimaa P. Tehdas sijaitsi keskellä tuhansia kullankeltaisia hehtaareja, joilla kasvaa pääraakaainetta vielä tänäkin päivänä. Nauhat on sijoitettu pahimpiin kolaripaikkoihin, ja käsitykseni mukaan alueen riistakeskus kerää tietoa näillä alueilla tapahtuvista eläinonnettomuuksista. . Lähiviljely madaltaa oleellisesti tuotantokustannuksia ja tekee paikallisista tuotteista kilpailukykyisiä. Alueella, jolle aita on ilmeisesti tulossa, on runsaasti vähäarvoisia liittymiä, kiinteistöjen liittymiä, tiehoitokunnan ylläpitämiä liittymiä jne. Seudun maaperä ja sijainti suosivat ohraa. Tällaisella alueella ajava kuljettaja luottaa siihen, että alue on turvallinen, eikä näin ollen osaa varautua mahdolliseen eläinonnettomuuteen. Riista-aita on juuri niin vahva kuin sen heikoin silmukka. 4 Torstaina 27. Listaa voisi jatkaa, kunnes tila loppuu. Ne kaikki ja mitä, jos pistetään nokkiin vielä luiden haurastuminen ja krooninen väsymys. Markkinointikielessä se tarkoittaisi valmista tarinaa, joka hyvin muotoiltuna voisi olla avain menestykseen. Ovatko Kauhanojankulman asukkaat jotenkin erilaisia muista veronmaksajista, kun heiltä viedään tienkulkuoikeus. Ei yksikään pyörä tee tielle sellaisia kuoppia kuin tiessä on nykyään. Rytmihäiriöt, muistihäiriöt, hiusten oheneminen. Nyt pyydän asianomaisia antamaan lausuntonsa tästä asiasta. NYT ON SUUNNITTEILLA ja ilmeisesti jo päätöskin on tehty riista-aidan rakentamisesta. Norman Vincent Peale Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Hirvieläimet ovat kuitenkin eläimiä, jotka hakevat ylityspaikan siitä, mistä se on mahdollista. Tutustuin osittain Jaakko Klangin tekemään raporttiin, jota on käytetty riista-aidan suunnittelussa. PS PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Kehitä innostus työtäsi kohtaan huippuunsa, niin työsi kehittyy huippuunsa. Voiko tapella vastaan. Minä mitään ongelmajätettä ole, kun hyötyjätettä! Kierrätän sentään elämänohjeita. Tällaiset tilanteet ovat erittäin vaarallisia autoilijalle. Aihe tai vaihe, miten vain, alkaa joka tapauksessa veellä ja on nimeltään vaihdevuodet. Vastavuoroisesti voitaisiin pohtia, pitäisikö alkoholin myynti Suomessa lopettaa rattijuoppojen tekemien vahinkojen välttämiseksi. Vähäsen voi, turvautumalla tuttuun työkalupakkiin. Vaan ei sentään -aiheissa: ilo on hormoni sekin. Suorituksen makua, tiedän, mutta minkäs teet. Myös Loimaan poliisissa on pidetty erillistä kirjanpitoa hirvieläinkolareista, ja yksilöllistä tietoa on vuodesta 2006 alkaen. Tarkoittaa sanoa, että kun aineenvaihdunta alkoi hitailla, alkoi myös nainen hiukkasen hätäillä. Vaikka vain kävelisi töihin. Alueella edelleen kukoistava ohranviljely kielii, ettei panimon perustaminen Saviseudulle ollut aikanaan sattumaa. Yksikin aukko aidassa on turvallisuusriski. Raportti on tehty vuoteen 2015 saakka. Pitäisi löytyä vain joku rohkea, joka uskaltaisi sihauttaa. JOTKUT ovat sitä mieltä, että kaikki peurat pitäisi ampua, koska se ei kuulu Suomen luontoon. Silloin, kun Hämeentie valmistui, niin vanha jätettiin pyörätieksi, mutta samalla lopetettiin vanhan hoitaminen. Loimaan alueella riista-aitaa on entuudestaan valtatie 9:llä ja valtatie 2:lla. Sille riittää näillä leveysasteilla myös kysyntää. Parku tässä tulee. . Vuosikaudet on toiminut, mutta nyt muutamana vuonna vesi loppunut kesken kesän! . Typeränä väännöksenä viihdevuodet, ilmeisesti tarpeesta vihjata, että nyt jos koskaan enää mitään kivaa. Mikä kaikki osuu omalle kohdalle. Johtuu varmaan vaihdevuosista. Eniten hirvieläinkolareita on tapahtunut tänä vuonna tiellä 213 välillä Hirvikoski–Virttaa tie 41:n risteys. HuhHuh VV-kerhossa TOIMITTAJALTA Tervetuloa kerhoon, Rouva U toivottaa ja hymyilee salaperäisesti. Kauko Ojala. vt 9:llä Metsämaan alueella lähes 60 prosenttia. Todistaa pitää, että elämä yhä sykkii suonissa ohi ahtaumien. Kuvailisit myös niitä jotka kulkee autolla känny korvassa. Puistoremontista mallia yksityisillekin, että miten nurkat pidetään kunnossa. Väistämätön lihominen
Nyt se tuodaan ensi kertaa Oripäähän samalla, kun näyttely muuttuu kaksipäiväiseksi, näyttelypäällikkö Risto Miikkulainen sanoo. heinäkuuta 2017 UUTISET AIHETTA JUTTUUN Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 Torstaina 27. Poliisi tutkii asiaa varkautena. METSÄALAN näyttelytarjonnan mittakaava ulottuu puolestaan moottorisahoista suuriin hakkuukoneisiin. Poliisille tehdyn ilmoituksen mukaan kyseinen mies oli törmännyt kuljettamallaan henkilöautolla K-Market Mellilän pihalla olleeseen pakettiautoon ja poistunut paikalta. Vaikka tiemerkinnät olisi tehty tielle päällystystöiden jälkeen, reunatäytöt voivat olla edelleen tekemättä tai ramppien päiden tiemaalaukset maalaamatta. . Paikalla on 30 km/h -nopeusrajoitus. . . Mies kuljetettiin Loimaan aluesairaalaan verikokeille veren alkoholipitoisuuden määrittämistä varten, ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Yhdistys toimii jäsentensä edunvalvojana, järjestää neuvontaa ja koulutusta sekä julkaisee työhön liittyvää materiaalia. Poliisilla on tekijän henkilöllisyys selvillä. Näyttelypäällikkö Risto Miikkulainen Kalle Ali-Raatikainen, Ari Pohjola ja Risto Miikkulainen uskovat Oripään lentokentän olevan vetovoimainen ja tunnettu tapahtumapaikka Okran ansiosta. Halliin houkutellaan muun muassa palveluntuottajia, varaosamyyjiä ja oheistuotteiden esittelijöitä. – Kahden päivän tapahtuma mahdollistaa runsaasti nähtävää, ja sitä onkin varmasti molemmille päiville, järjestelyissä niin ikään mukana oleva Ari Pohjola sanoo. . ”” Uutta pintaa valtatielle KAKKOSTIETÄ päällystetään parhaillaan Kanteenmaan ja Huittisten välillä, mikä hidastaa matkantekoa. Ilmoittautuminen tapahtuu netitse, ja tapahtuman sivuilta löytyy myös lisää tietoa aiheesta. Tapahtuma on järjestetty LounaisSuomessa neljän vuoden välein. Yhdistys marssittaa maanrakennusalan ja metsäalan sekä bioenergiaalan koneita näytteille ja lupaa myös niihin liittyviä työnäytöksiä eli koneita tositoimissa. . Rattijuoppo jäi kiinni Mellilässä LOIMAA Vuonna 1958 syntyneen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, liikennerikkomukseen ja ajoneuvorikkomukseen maanantaina illalla Nahkurintiellä. Jäsenille järjestetään myös vapaa-ajan toimintaa. Yksi ajokaista on suljettu, ja liikennettä ohjataan liikennevaloin. Esimerkiksi reunatäyttöjen puuttuminen tien päällystämisen jälkeen lisää tieltäsuistumisriskiä. Lounais-Suomen alueella on paljon toimialoihin liittyvää yritystoimintaa ja sitä myöten myös potentiaalista yleisöä. Koneyrittäjien yhdistys lupaa työkoneita tositoimissa Oripää Anu Salo Lounais-Suomen Koneyrittäjät testaa Oripään lentokentän vetovoiman Konepäivät-tapahtumansa järjestämispaikkana syyskuussa. Lisäksi nähdään kuljetuskalustoa, kuten soran-, hakkeenja puunkuljetuksen kalustoa sekä traktoriurakoinnin koneita ja laitteita. Ely-keskus muistuttaa, että autoilijoiden on liikenneturvallisuussyistä noudatettava työmaan kohdalla olevaa nopeusrajoitusta. ANU SALO . Mies anasti Jopon LOIMAA Mies anasti lukitsemattoman pinkin Helkama Jopo -polkupyörän viime viikon tiistaina aamulla talon pihalta Satakunnantieltä. Metsäkoneille on muun muassa varattu hakkuutyönäytöksiä varten runsaasti aluetta lentokentän läheisyydestä. Kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin alkometriin 1,11 mg/l. – Tapahtuma järjestetään Lounais-Suomessa neljän vuoden välein. NÄYTTEILLEASETTAJIEN ilmoittautuminen tapahtumaan on meneillään ja jatkuu elokuun lopulle saakka. heinäkuuta 2017 PARKKI Suomalainen paikallinen 10 30 sis. Monilla työmailla työvaiheita tehdään eri urakassa, jolloin yksittäisellä kohteella töitä ei aina pystytä sovittamaan saumattomasti yhteen. Poliisi lähti tavoittelemaan henkilöautoa, ja kyseinen henkilöauto tulikin Nahkurintiellä poliisia vastaan. Kiinnostus on ollut jo lupaavaa, ja järjestäjät uskovatkin tapahtumalle asetettujen tavoitteiden täyttyvän. Yhdistys uskoo lentokentän vetovoimaan paikan tunnettuuden ansiosta, mikä myös vaikutti valintaan. . Päällystysja maalaustöitä ei voida tehdä kovalla sateella.. . Miikkulainen laskeskelee lentokentälle levittäytyvän tapahtuman olevan nyt seitsemäs. . Koneyrittäjinä toimivien yhdistys. 5 Torstaina 27. L-S Konepäivät pidetään Oripäässä 29.–30. elokuuta. syyskuuta. – Okran vuoksi lentokenttä on jo yleisölle tuttu, näyttelypäällikkö kiittelee. Töiden arvioidaan päättyvän 3. Ravintolapalveluista on myös huolehdittu ravintolahallissa. Valtakunnallisen Koneyrittäjien liiton jäsen. salaattipöydän + kahvin WIENERLEIKE L-S Konepäivät syksyllä Oripään lentokentälle . . Nyt se tuodaan ensi kertaa Oripäähän. Nähtävää oheispalveluineen on runsaasti, myös Okra-hallissa, jossa on paikka noin sadalle näytteilleasettajalle. . Silminnäkijä kertoi, että henkilöauto oli mennyt Nahkurintien suuntaan. Bioenergiaalalta esillä on turvetuotantoon, hakkeeseen ja puunmurskaukseen liittyvää kalustoa, lämmöntuotantoratkaisuja ja ylipäätään polttopuun tuotantoon liittyvää kalustoa. Maanrakennusalalta nähdään koneita ja laitteita pyöräkuormaajista ja kaivinkoneista tieja ympäristönhoitokalustoon. . Lounais-Suomen Koneyrittäjät järjestää sen ensisijaisesti ammattilaisille, mutta viihtymään voi tulla muutenkin. KONEPÄIVÄT ON jo perinteikäs tapahtuma maanrakennus-, metsäja bioenergia-alan toimijoille. FAKTA Lounais-Suomen Koneyrittäjät . Siihen kuuluu noin 120 aktiivista maarakennus-, metsäja turvealan koneyrittäjää LounaisSuomen alueelta. Lounaissuomalainen tapahtuma tuodaan nyt ensi kertaa Oripäähän. Sää vaikuttaa myös töiden tekemiseen
Loimaan aurinkopuisto on yksi Suomen suurimmista aurinkovoimaloista. Hanketta vetänyt Sallilan energiapäällikkö Raimo Prusi on tyytyväinen puiston tuottamaan energiamäärään, tekniikan toimivuuteen ja harvinaisen runsaaseen myönteiseen palautteeseen. Sallila ei lisää paneelien määrää ainakaan vielä Loimaa/Hulmi Pasi Salo Vuoden toimineesta Loimaan aurinkopuistosta on muodostunut alueellemme jonkinlainen nähtävyys. Koekäyttö suoritettiin vuosi sitten heinäkuun viimeisellä viikolla. . Virallisesti puisto on tuottanut sähköä verkkoon vuoden 2016 elokuun alusta alkaen. TALOUS LAINA Raha ei ratkaise, vaan johtaminen ja uskallus. 2 400 paneelista on vapaana noin 300. Aurinkopuisto on herättänyt runsaasti kiinnostusta . . 760 kilowatin huipputehon tuottavan ja 2 400 aurinkopaneelia käsittävän puiston rakentaminen alkoi keväällä 2016. Työttömien määrä kohosi myös Loimaalla, Oripäässä, Ypäjällä, Huittisissa ja Punkalaitumella. . Useiden kuntien kanssa käytyjen neuvotteluiden jälkeen Sallila osti Loimaan kaupungilta 2,4 hehtaarin maa-alan Hulmin teollisuusalueelta, rautatien varresta. Työttömyyden kasvu johtui lähinnä oppilaitoksista valmistuneiden nuorten tulosta työmarkkinoille ja määräaikaisten työsuhteiden päättymisestä. Asiat on tehtävä itse. Kiinnostusta on ollut enemmän kuin arvasimme, Sallila Energian energiapäällikkö Raimo Prusi kertoo hymyillen. Vilkastunut tilanne työmarkkinoilla on heijastunut myös naisten työttömyyteen, joka on kääntymässä vahvempaan laskuun. – Kaiken kaikkiaan aurinkopuisto on ollut siitä hieno projekti, että kenelläkään ei ole ollut siitä mitään pahaa sanottavaa. Moni yritys haluaa kuitenkin kertoa asiakkailleen käyttävänsä tuotannossaan uusiutuvaa energiaa, ja henkilöasiakkaalle aurinkosähkön puhtaus saattaa olla ideologinen kysymys. Rakennusalalla työttömyys on vähentynyt toissa syksystä saakka. heinäkuuta 2017 Loimaa Oripää Ypäjä Humppila Huittinen Punkalaidun Työllisyystilanne 6/17 Muutos* +108 +9 +1 -9 +20 +20 Tyött.aste % 10,2 6,5 9,0 9,8 7,9 9,1 *Muutos toukokuun tilastolukuihin verrattuna Tyött. . Työttömyyden aleneminen on jatkunut yli kaksi vuotta metallialalla ja muillakin teollisuuden aloilla. Puiston suurimpia asiakkaita ovat Loimaan Kaukolämpö Oy ja Loimaan kaupunki. . PASI SALO . Tämä kaikki näkyy miesten työttömyyden alenemisena. Killinkosken kyläyhdistyksen vetäjä Vesa Postinen Helsingin Sanomissa LAINA Lapissa ja Itä-Suomessa naisilla on pienempi jalka, mutta täällä normaali kengänkoko on 39. PINTA-ALA ja suunnitelmat mahdollistavat vielä runsaan 500 lisäpaneelin pystyttämisen Hulmin teollisuusalueella sijaitsevaan aurinkopuistoon. Sen rakentaminen oli Sallilalle miljoonainvestointi. . . . . Kapasiteetin kasvattaminen ei kuitenkaan kuulu sähköyhtiön tämänhetkisiin suunnitelmiin. Avoimia työpaikkoja oli kesäkuun viimeisenä päivänä alueen työja elinkeinotoimistoissa 3 300 eli 59 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. . Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 12 300 eli 1 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Kesäkuun aikana nuorten työttömyys nousi 900:lla. – Kun kyse on yrityksen imagosta tai yksityisasiakkaan arvoista, hiukan kalliimpi hinta ei ole kynnyskysymys. Työttömien määrä väheni voimakkaimmin suorittavien tehtävien ammattiryhmissä. Tämä on yksi syy siihen, miksi aurinkovoiman osuus Suomen kokonaisenergiantuotannosta on vielä vähäinen. Kesäkuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 8 800, mikä on 1 500 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Vuoden aikana työttömien määrä on vähentynyt Loimaan seutukunnassa 204 henkilöllä 1 408:aan. Loimaan aurinkopuiston ensimmäisen toimintavuoden energiantuotanto nousee reiluun 700 megawattituntiin. Ajatus Sallilan aurinkopaneelipuistosta syntyi kesällä 2015, kun sähköyhtiö halusi vastata uusiutuvan energian kasvaneeseen kysyntään. . Pimeimpään ja kylmimpään vuodenaikaan puiston sähköntuotanto pysähtyy lähes kokonaan. FAKTA Loimaan aurinkopuisto . Se vastaa suuruusluokaltaan 50 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta. Humppilassa se laski hieman. lkm 737 39 103 106 365 111 Kesäkuu nosti työttömien määrää Loimaan seutu Maija Paloposki Työttömien määrä nousi kesäkuussa Varsinais-Suomessa 3 000 henkilöllä. Työttömyys väheni vuotta aiemmasta kaikissa ammattiryhmissä. Ja turha huutaa kuntaa apuun. Energiamäärä vastaa myös puistolle asetettua tavoitetta. – Puistoon on käynyt tutustumassa koululaisia, yhdistyksiä, viranomaisia ja monenlaisia ryhmiä lähialueilta ja vähän kauempaakin. Kaupunki on korvamerkinnyt oman osuutensa aurinkosähköstä Keskuskoululle, joka on menestynyt valtakunnallisessa, kouluille suunnatussa kestävän kehityksen ohjelmassa.. AURINKOPANEELIEN vuokraaminenkin on sujunut hyvin. – Aurinkosähköpaneelin vuokraaminen nostaa sähkölaskun hintaa 30–40 euroa vuodessa. Pitkäaikaistyöttömien määrä vähenee. Loimaan aurinkopuistosta irroitetaan näinä päivinä huipputehot. Palaute on ollut pelkästään positiivista. . Tämän me myös kerromme, kun Sallilaan soitetaan ja meiltä halutaan vuokrata aurinkopaneeli, Prusi toteaa. Kesäkuun lopussa Varsinais-Suomen työja elinkeinotoimistoissa oli 27 200 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuna oli 1 300. Humppilan Kenkämaailman yrittäjät Susanna Äimälä ja Erja Sinivuori Forssan Lehdessä 6 Torstaina 27. Kirkkaana kesäpäivänä puisto tuottaa viitisen megawattituntia energiaa ja pilvisenä kesäpäivänä puolet vähemmän. ALLE 25-VUOTIAITA työttömiä työnhakijoita oli kesäkuun lopussa 3 800, mikä on 19 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tilanne kohenee selvästi myös asiantuntijaja muissa toimihenkilötehtävissä. Vuotta aiemmasta määrä väheni 14 prosentilla eli 4 500 henkilöllä. . Koemarkkinointi suoritettiin syksyllä 2015. Maakunnan työttömyysaste oli 12 prosenttia, kun se Loimaan seutukunnassa oli 9 prosenttia. Aurinkoenergia ei ole Suomen oloissa kovin hyvä bisnes
Kaikki leipomon tuotteet valmistetaan käsityönä. Tänne kaikkien on kiva tulla pitämään hauskaa tanssien. En käytä mitään lisäaineita vaan haluan leipoa mahdollisimman puhtaita tuotteita. – Tämä on raskasta työtä, mutta tärkeintä on se, että pidän siitä. Kuntosaliharjoittelua hän ei enää kaipaa, sillä leipurin hauikset kasvavat työtä tehdessä. SATULAPSILLE on perustettu uusia ikäryhmiä. Lähes parikymmentä vuotta Suomessa asunut Uotila perusti viime toukokuussa oman leipomon Alastarolle. – Jauhot tuodaan takaovesta, ja loppu tapahtuu täällä leipomossa. Valmistan itse taikinat ja leipomukset. Studion viikkokalenterista löytyy edelleen tankotanssia, twerkkausta sekä hiphop ja street -tanssia. Päivät venyvät helposti 12–13 tunnin pituisiksi. Toiminnan alkaessa Uotila myi aluksi ulkona räntäsateessa munkkeja, ja siitä kauppa alkoi lähteä käyntiin. Lehdellä on ollut vajaa viisi vuotta oma yritys, PR-Palvelu Sanna Lehti, jonka kautta hän on tehnyt promootioita, juontoja, konsulentin töitä ja toiminut karaoke-emäntänä. – Minulle on tärkeätä noudattaa perinteitä ja leipoa vanhanajan pullaa ja leipää. Moni asiakas tykkää mielellään myös rupatella, ja minusta on kiva olla ihmisten kanssa tekemisissä. Teen työtä, mistä pidän, ja haluan tehdä sitä rakkaudella. Tanssistudion ja satulapsitunnit ottaa ohjattavakseen loimaalainen Sanna Lehti. heinäkuuta 2017 Musiikin moniottelijasta tuli tanssistudion uusi yrittäjä Loimaa/Juva Kiti Salonen Studio Flow & Go lähtee syyslukukauteen uuden omistajan johdolla. Mieheni kanssa käymme kalassa, marjassa ja sienestämässä. UUSI YRITTÄJÄ on huomannut, että vapaa-aikaa ei juuri jää. Forssassa hän pyöritti työntekijänä pienleipomoa, josta sai hyvää kokemusta omaan yritykseen. Hänen ystävänsä teki töitä leipomossa ja vastavalmistetun, uunituoreen pullan tuoksu miellytti niin paljon, että unelma leipomosta syttyi. Olen harrastanut muun muassa öljyvärimaalausta. Ne tunnit pitää säilyttää, Lehti sanoo. Munkit ovat hittituote. Leipomon sydän on kiviarinauuni. Lehden ja Tiilikan lisäksi tanssitunteja ohjaavat Julia Stenman ja twerkkauksen SM-finalisti Meri Niemi. Asiakkaita on tullut jopa 50 kilometrin päästä hakemaan munkkeja tai perinteistä ruisleipää. UUTTA KEHIIN Sanna Lehti on monelle loimaalaiselle tuttu musiikkipiireistä. Yksi leipomon erikoisuuksista on perinteinen hapanleipä, joka valmistetaan perinteiden mukaan taikinajuuresta eikä siinä käytetä hiivaa. – Kun kuulin, että studio etsii jatkajaa, mietin heti, että tää on niin mun juttu. Hänellä on kokemusta leipurin töistä ennestään jo kuuden vuoden ajalta. Hän kokee tanssistudion sopivan erinomaisesti muun yritystoimintansa jatkoksi. – OLEN PITÄNYT erittäin tärkeänä sitä, että vanhat oppilaat pystyvät jatkamaan studiolla. Juuri avatussa Hyvän Maun Leipomossa on tilaa myös kahvitella. LEIPURINA Uotila haluaa valmistaa tuotteita, jotka on leivottu mahdollisimman puhtaista raaka-aineista. Lehti on harrastanut ikänsä musiikkia ja tehnyt muskariohjauksia. Tärkeintä työssä on saada ihmiset tyytyväisiksi. Lehti kokee tanssistudion sopivan hyvin muun yritystoimintansa jatkoksi. Tosin päivän jälkeen on hieman väsynyt, että ei ehdi enää oikein harrastaa mitään. – Olen tosi iloinen, että olen saanut näin ihanan tiimin kasaan. Haluan, että studiolta saa positiivista fiilistä. Lehden tavoitteena on luoda tanssipolku, jotta satulapsitunneilta aloittava lapsi voisi jatkaa tanssin harrastamista samoissa tiloissa aikuiseksi asti. – Haluan leipoa asiakkaille samalla tavalla kuin leipoisin itsellenikin. MARIANNE ROVIO UUTTA KEHIIN KITI SALONEN. Molemmat ovat koreografisesti helppoja tunteja, joilla ei vaadita aiempaa tanssitaustaa. Uutta ovat Jaana Tiilikan ohjaama danceboost aikuisille ja showkids alakouluikäisille. 7 Torstaina 27. Pullantuoksu innosti leipuriksi Loimaa/Alastaro Marianne Rovio Olga Uotila alkoi haaveilla leipurin työstä jo asuessaan entisessä kotimaassaan Virossa. Päätös tapahtui tosi äkkiä, Lehti kertoo. Hän on myös Simply Sam -bändin laulaja. Rakkaus uunituoreen pullan tuoksuun sai leipuri Olga Uotilan haaveilemaan joskus omasta leipomosta, ja sen johdosta Hyvän Maun Leipomo syntyi Alastarolle. Olga Uotila on ollut 17 vuotta naimisissa alastarolaisen Heikki Uotilan kanssa. – Jatkossakin pyrimme tarjoamaan mahdollisimman paljon erilaisia tanssilajeja ja -tyylejä
Kota on koristanut pihaa neljänä kesänä. 040 5258 875. Sellainen ihminen ei osaa enää lomallakaan rentoutua. Kirkkoherranvirasto: Virastot avoinna klo 9-12, ma ja to Pöytyä, ti Yläne, ke Kyrö ja Oripää. Muina aikoina mahdollisuuksien mukaan. Luikistontiellä sijaitseva kirpputori on auki päivittäin, ja aukioloista viestittävät myös kirpputori-kyltit Oripääntiellä. Puhelimitse voi ottaa yhteyttä arkipäivisin klo 9-12 ja 1315 puh. – Karjalaissukuisina olemme puheliaita, joten tykkäämme, että pihalla käy porukkaa. KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA Suomi 100 inspiroi pihapuuhissa Loimaa/Niinijoki Maija Paloposki Pihan laittaminen on aina ollut MarjaLiisa ja Esko Varjukselle kesän tärkeitä ajanvietteitä. Tänä suvena pariskunta sai inspiraatiota Suomi 100 -juhlavuodesta. Ke 2.8. . . LOIMAA www.loimaanseurakunta.fi Jumalanpalvelukset Su 30.7. klo 18 iltakirkko Hunnaalla, Pääkkönen, Messuryhmä. – Klo 12 sanapalvelus Kaup.kirkossa (Pääkkönen, Lehtola, radiointi 91,8 Mhz. Auto: Mellilä 8:45, K-Marketin pys., Kaup.kirkko 9, Metsämaan kauppa 9:15. . Tarvettakin oli, sillä lipputangon juuri kaipasi kiperästi uudistusta. MAIJA PALOPOSKI. Pe 11.8. Valokuvaaja Marko Koivuporras Aamulehdessä LAINA Ylenpalttinen tunnollisuus ja itsekontrolli kiristävät kuin liian tiukalle vedetty vyö. – Idea vain tuli! Nyt lipputangon juuri on helppo pitää siistinä, se on raikas ja puhdas. Kahvi) ja Mellilän kirkossa (Koivunen, Saarinen). Paluulähtö klo 15, hinta 10 e. Toimittaja Marika Timonen Auranmaan Viikkolehdessä 8 Torstaina 27. VARJUKSET KOKEVAT, että aivan kuten Suomella, on heilläkin erityistä syytä juhlaan. . (Pöytyä), Helena Kyllikki Nurmi 68 v. Kirkastussunnuntaina klo 10 messu K-L:n kirkossa (Koivunen, Saarinen, kirkkokahvit Kirkkolassa Haitulan MKN) ja sanapalvelus Alastaron kirkossa (Pääkkönen, Lehtola). (Pöytyä), Anja Kaarina Salminen 75 v. klo 9-13 anna.rantasalo@evl.fi 040 7630467. Kulunut kesä on ollut kelien takia hiljainen, mutta yleensä kirppikselle on eksynyt ohikulkijoita pitkin Suomea. klo 10-15 Forssan Klemelässä. Tällaista kuvauksen lajia ei vielä viisi vuotta sitten ollut olemassakaan. ke 2.8. Kuollut: Eila Orvokki Laaksonen 93v, Olavi Johannes Salminen 89v, Toivo Anselmi Sotala 82v, Pirkko Kallioniemi 75v, Hannu Heikki Mäkilä 67v. ma 31.7. YPÄJÄ www.ypajanseurakunta.fi Kuollut: Rauha Helena Toivola 91v. klo 14 perinnepiiri Nahuntuvalla. Rengas sai vielä täytteekseen siniristilipullisia kiviä, joista yksi päällystettiin Suomi 100 -tekstillä. . Meininki on välillä ollut kansainvälistäkin, sillä kävijöinä on ollut turisteja Australiasta, Ranskasta ja Japanista asti. PAIKALLISIA LAINA Yhä useampi otattaa sosiaalisen median profiilikuvan ammattikuvaajalla. Esko sai viime kesänä sydäninfarktin, josta toipuminen oli hidasta jatkuvien takapakkien takia. klo 10-12 srk:n työntekijöitä tavattavissa torilla. Ilm. Eläkeläisten leiripäivät To 10.8. Avaimen voi noutaa tuntomerkkejä vastaan Pöytyän kirkkoherranvirastosta sen aukioloaikoina. Varjukset jo odottavat, että kun puut aikanaan kukkivat ja tekevät hedelmää, voivat he terassilla istuskellessaan muistella puiden istuttamisen merkkivuotta. ORIPÄÄ Su 30.7. Muut tapahtumat Pe 28.7. Diakoniatyö: Puhelinpäivystykset klo 9-11, keskiviikkona Pauliina Soikkeli-Viitamäki puh. Paluulähtö klo 15, hinta 10 e. klo 10 Jumalanpalvelus Oripään kirkossa, Dubbe, Vähäpassi Löydetty avain Pöytyän hautausmaalta. Ilm. – Kaikkea on partakoneen teristä polkupyöriin. Minna Majuri-Kiiski lomalla vk 29-32. (Karinainen), Jaakko Johannes Kankaanpää 87 v. Su 30.7. Meille saa tulla vain katselemaankin, ostopakkoa ei ole, Varjukset sanovat. Su 30.7. – Nyt hän on mennyt kuin duracellpupu, saihan hän sähköä, Marja-Liisa naurahtaa. klo 10 Kansanlaulukirkko Erkki Vappula ja musiikki Tapio Laurila ja Keijo Leppänen To 3.8. PARISKUNTA on pitänyt tontillaan myös pihakirppistä jo kymmenen vuoden ajan. – Klo 10-16 erityislapsiperheiden leiripäivä Sarassa. Mellilän kirkko avoinna klo 16 asti. Suomi 100 -aihe kiinnostaa ja on meille tärkeä, Marja-Liisa sanoo. Marja-Liisa Varjus haluaa pitää pihan selkeänä mutta värikkäänä. Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi Varjusten pihalle istutettiin myös luumupuu ja pallosireeni. Auto: Alastaro srktalo klo 8:40, Hunajayhtymä 8:50, K-L srk-talo 9, Vesikoskenk., Kaup.kirkko 9:15. klo 9-13 minna.eskelinen@evl.fi 040 7469373. Kuollut: Anja Inkeri Mäkinen 87 v. Kastettu: Aatu Tapani Olavi Kröger, Lumi Maria Birgitta Niemi, Mila Maria Adele Reini, Johanna Annika Ruuhi, Helmi Emilia Yrjölä. klo 13 Jumalanpalvelus Myllykylän Lähteentuvalla, Myllylähteentie 2, Oripää, Dubbe, Perko Su 6.8. Paikalla on mahdollisuus kahvitellakin. (Yläne), Sylvi Kemppainen 85 v. La 29.7. klo 14 seurat Kyläheikkilä-Kyllästisillä, Keihäskoskentie 326. Talvella siihen laitetaan tuikkuja. 02 7764 500. klo 10-15 Klemelässä. Näin Marja-Liisa keksi, että tangon juurelle sopii vanha autonrengas ja väreiksi passaavat tietenkin sininen ja valkoinen. Sairastaminen koetteli, mutta enää eivät pikkumurheet hetkauta. klo 18 Kesälaulut srkkodin edustalla, Sinivalkoisia sävelmiä Tapio Laurila ja Keijo Leppänen. klo 15.30 Kyläpäivien hartaus Metsämaan kirkossa, Loimaan Sawisormet, Paukku, Szarek. Pari viikkoa sitten valmistunut koriste toteutettiin totutussa yhteistyössä: Marja-Liisa ideoi ja Esko toteutti. Kirppiksellä myydään pariskunnan omaa tavarakertymää laidasta laitaan. Marja Seppälä lomalla vk 2832. heinäkuuta 2017 . Pe 4.8. (Karinainen), Kastettu: Nelli Emilia Ilona Hakala ja Viola Essi Helena Peltola Avioliittoon aikovat: Risto Olavi Räihä ja Sari Anneli Koivusaari sekä Elias Veikko Samuel Saura ja Mari Kaisa Mirjami Alatalo sekä Lauri Oskari Anttila ja Milja Anniina Kärkkäinen
Ecuador Ananas kokonainen 99 kg ALE VIELÄ EHDIT Avoinna: ma–la 8–21, su 10–19 LOIMAA Aleksis Kiven katu 7 tok.fi 11 90 Voimassa to–la 27.–29.7. Kulman Keittiön Leipäjuustosalaatti Voimassa alkaen 9.1.2017 Olvi Ale Coq 24-pack 24 x 0,33 l, 7,92 (2,55/l) sisältö 20,16 + pantit 3,60 23 76 ERÄ! Voimassa to–la 27.–29.7. Unkari Vesimeloni kokonainen 69 Voimassa to–su 27.–30.7. Leipomo Salonen Saaristolaisnappi 310 g, 8 kpl/ps (5,77/kg) 1 79 HK Amerikan pekoni 170 g (11,12/kg) 1 89 kg ps kg kg kg pkt Valio Viola tuorejuustot 200 g (9,45/kg) 1 89 rs kpl Löydät meidät myös Facebookista: Prisma Loimaa Seuraa ilmoitteluamme tok.fi PALVELUTORILTA PALVELUTORILTA PALVELUTORILTA PALVELUTORILTA Kesäiseen herkutteluun! Voimassa to–su 27.–30.7. Atria Viljaporsaan fileepihvi Florida 1 kg 5 95 kg. heinäkuuta 2017 kg kg Voimassa to–su 27.–30.7. Takuumurea naudan ulkofilee palana tai pihveinä 17 90 Voimassa to–su 27.–30.7. Irtonamut 4 95 Voimassa to–su 27.–30.7. Porsaan kassler palana tai pihveinä 5 95 Voimassa to–la 27.–29.7. 9 Torstaina 27. Jokirapuherkku 18 95 Voimassa to–la 27.–29.7
Kun saa näkyvää aikaan ja pihan kuntoon ja kauniiksi, siinä silmä lepää ja kelpaa olla. Jopa terassin seinässä olevat lyhdyt. – Ikävää tietenkin on, jos joku kasvi kuolee, mutta sitä tapahtuu harvoin. Mitä pihallenne ei tule. Tontin nimi on Ilveskallio, ja siinä on 1 380 neliötä. – Puutarhaa on suunniteltu yhdessä, mutta Mauno se on varsinaisen työn tehnyt, Sinikka kertoo, mutta Mauno korjaa vierestä, että mitä vielä, yhdessä kaikki on tehty. Onneksi ei lyöty pihaa puskaa täyteen. – Tekemätön työ, se aina harmittaa. . – Olihan se hienoa, kun vuonna 2010 saatiin Loimaan Seudun Puutarhaseuran Pihakilpi. Suomisten pihaan tehdään lamputkin itse. Kesäisin ruoka tehdään ja syödään terassin kesäkeittiössä lähes aina, Suomiset sanovat. Viime vuonna pihalla viihtyi pähkinähakkipariskunta huhtikuulta heinäkuulle, Suomiset kertovat ja sanovat mielellään seuranneensa parin eloa ja välillä jutelleensakin linnuille. – On sekin hienoa, kun meillä on joka päivä aamukahvitreffit etupihalla suihkulähteen äärellä. Talo on rakennettu 1975 ja pihatyöt aloitettu seuraavana vuonna. Pihalla on varasto ja huvimaja, kukkamaita, hedelmäpuita ja kasvimaa sekä katettu terassi, jossa on kesäkeittiö. – Peurat ovat vähän kiusana, Suomiset myöntävät. Sijaitsee Alastaron keskustassa. – Välillä on ollut seitsemänkin peuraa yhtä aikaa pihassa. Mikä siinä on ikävintä. FAKTA Sinikka ja Mauno Suomisen piha . Terassi on katettu, ja siinä on lämmin oleskella suuren osan vuotta. . . heinäkuuta 2017 ILOINEN PIHA Takaterassin taikaa Loimaa/Alastaro Kati Uusitalo Sinikka ja Mauno Suominen, mikä on pihassanne parasta. Niille kelpaa niin ruusupavut kuin suikeroalpit ja tulppaani, ja ahkeraliisan taimet ovat niiden herkkua. . Kaikki pihalla on tehty itse. Edellisessä talossa sellainen oli, ja kerrankin astuin piikistä läpi, Mauno Suominen muistelee. . . . – Jos tulee lottovoitto, niin terassille tulee lasiseinät. . Talo on rakennettu kalliolle, ja kallio pilkahtaakin istutusten välistä etupihalla. – Orapihlaja-aitaa ei muuten tule. – Käsillä tekemisen ja työn jälkien näkeminen. . – Takaterassi ja siitä avautuva näkymä pihalle. Käsillä tekemisessä on sitä tekemisen iloa. Sinikka ja Mauno Suomisen mielestä tontin paras näköala on takaterassilta: takapihan istutukset ja niitä tasapainottava nurmikkokenttä. Kun kastelee maita kanankakkarakeisella vedellä tai ripottelee maihin kanankakkarakeita, niin peurat pysyvät poissa. Mikä on pihahaaveenne. Muuten tekeminen on lähinnä kunnossapitoa, Sinikka miettii. Maksaruoho viihtyy harmaiden kiviaskelten parina. Siinä on aamuisin lämmin. Syksyllä se loistaa kirkkaanpunaisena.. KATI UUSITALO Suihkulähteen luona Mauno ja Sinikka Suominen juovat aamuisin kahvit. . Mikä on pihalla touhuamisessa parasta. – Osaamme nauttia tekemisestä ja aikaansaannoksista. Yritetään saada kitkettyä se, ennen kuin se pääsee kukkimaan, sillä sen jälkeen sitä vasta sitten olisikin. 10 Torstaina 27. Mikä on paras pihamuistonne. . Se kun saa touhuta ja tuntuu, että osataan ja saadaan aikaan. Olemme valinneet kestäviä kotimaisia lajikkeita, ja monivuotiset kasvit ovat isoissa ryhmissä, ja niissä on eri aikaan kukkivia kasveja. Miksi pihanne on iloinen piha. Takapiha viettää alas kaupungin metsäiseen viherkaistaan, joka suojaa pihaa tuulelta muiden tonttia reunustavien puiden ja pensaiden kanssa. Parhaillaan on käynnissä valtataistelu vesiheinän kanssa kasvimaalla
Siitä maksetaan yhä veroa. Entä rock-konserttien älytön melu, kun esim. Kyllä kuulonsa voi pilata helpommallakin. ON SELVÄÄ, että kaksipyöräisillä ihmisten häiritsemiseen puututaan ankaralla kädellä jo lähivuosina. Pääsin muun muassa tutkimaan taateleita sekä kamelin maidon proteiineja. Facebookissa joku valitti, että pientareita ei ole vieläkään parturoitu, vaikka hän on sitä vaatinutkin jo kaksi kertaa Ely-keskukselta. Yliopisto olikin kuin oma pikkukylä naisille. Heillä murrosikä ja näyttämisen halu menevät poikia nopeammin ohi. Se menee enimmäkseen kansanedustajan puheenvuorojen ja esitysten valmisteluun ja hänen aikataulunsa järjestämiseen. Siellä he voisivat tuhota mielin määrin ääni-ilmastoa, jonka suojelu on vielä useimmiten ihan retuperällä. Mitähän järkeä siinä on. Myös potilaiden hoidon seuraaminen ja klinikalla tehtävät ja tehdyt tutkimukset olivat erittäin kiinnostavia. Yksi hyvä rahankeruutapa valtiollekin olisi kesäajaksi perustaa ylimääräisiä erikoisryhmiä, jotka panisivat sakottamalla ja ajokielloilla meluja ajotapamellastajia kuriin. Ella Savonen Kemiaa kansainvälisessä ilmapiirissä Pääsin tutustumaan elintarvikekemiaan Al Ain Yliopistossa Arabiemiraateissa suomalaisen vaihto-oppilaan Hanna Mahnén kanssa. Saku Huhti ja Mikko Vuolle LUKIOLAISTEN TET-KOKEMUKSIA Luonnonkukkien lumoa ja prätkien platkutusta Ajoin äskettäin iltamyöhällä polkupyörällä kotiani kohti. Kohtaus 3: Keskikaupungilla kaksi mopoautoa ihan peräkkäin ja kummankin mopoauton rinnalla molemmin puolin mopopojat ja meteliä riittää. Onneksi ajoin: tienvarsien luonnonkukkien lumo on tänä kesänä niin suloista silmänruokaa ja huumaavaa tuoksua varsinkin kasteen noustua, että liekö kyse ainakin tämän vuosituhannen ennätyksestä. Se oli vaativaa mutta mielenkiintoista tehtävää. Mielenkiinto kemian tutkimusta kohtaan ja elintarvikekemian vahva tulevaisuus saivat minut tarttumaan tilaisuuteen. heinäkuuta 2017 Liikuntaklinikan ammatteihin tutustumassa Olin Tetissä ODL Liikuntaklinikalla, Oulussa. Liikuntafysiologi esitteli minulle klinikan tutkimushuoneen, ja pääsin myös mittaamaan oman kehonkoostumukseni. Jakson aikana opin, että joskus töissä on hiljaisempi ja joskus kiireisempi päivä. Parasta tutustumisessa oli tavata niitä ihmisiä, jotka päättävät maamme asioista ja joita näkee yleensä vain uutisissa. VESIENSUOJELU toimii ja rangaistukset ovat ankaria, samoin ilmansuojelu mutta ääni-ilmasto huononee vuodesta toiseen, onpa kyse taajamasta tai maaseudusta. Kyllä aikuisen, yli keski-ikäiselläkin on jotain häikkää, jos täytyy hankkia juuri se meluavin ”pajavasara”. Kaikenikäisten ihmisten yöunien häiritseminen prätkäja mopomelulla on iso terveysja viihtymisongelma. Parasta oli olla lääkärin ja liikuntafysiologin seurassa. Huoltomiehen mukaan asiakas vaati vähintään 130 desibelin meluntuotantoa ja sen hän sai. Parasta Tetissä oli mielestäni kulttuuriin tutustuminen ja sen näkyminen tutkimuksissa. Ilmapiiri oli hyvin kansainvälinen, arabian kielen lisäksi kuuli monen maan aksentteja. Oli hienoa nähdä, kuinka paljon yritetään tehdä töitä hyvän elämän eteen. Myös täysistunnossa ja puolueen kokouksissa heillä menee aikaa. Toki varttuneissa moottoripyörämiehissä on herrasmiesajureitakin, mopopojissa harvemmin. Myös mahdollisuus nähdä yliopistoelämää muualla kiinnosti. Valtakunnansovittelija Minna Helle TS:ssa 11 Torstaina 27. Omalle kohdalle osui hiljaisempia päiviä, mutta pääsin silti tutustumaan liikuntaklinikan ammatteihin. Meluajat ja ajotaparikkojat voisi siirtää Virttaan moottoriradalle, jonne melua mahtuu. Valitettavan us eiden mopoja kevaripoikien jos liian monien prätkäkuskienkin päätavoitteena näyttää olevan meluntuotannon ohella pellemäinen kilpaajoajotyyli, jossa liikennesäännöillä on sivurooli. Opin myös, että jotta kaikki toimisi, klinikalla tarvitaan monen alan ammattilaisia. Kriitikko Sampsa Oinaala Helsingin Sanomissa LAINA Ylitunnollisuus ja velvollisuudentunto sopivat huonosti suomalaisen työelämän draiveriksi. Entä, jos sieltä ”nurkan” takaa olisi tullutkin jalankulkija/pyöräilijä/autoilija: tuloksena pahimmillaan ehkä neliraajahalvaus. Moottoripyöriin tulisi saada myös eturekisterilappu ja mopoihinkin riittävän suuri kilpi, joka pidetään oikeassa asennossa eikä sitä piiloteta satulan alla, väännellä vaakaan, pidetä likaisena tai tuhrita jotenkin. Paremmin toimivat tarkoitus ja ilo. Lähinnä Turusta tuleva poliisiryhmä voi hetkeksi rauhoittaa tilannetta koeajamalla koulujen pihojen kaksipyöräiset syksyin keväin. Onkohan tienpitäjäkin tänä vuonna niin valistunut ja luonnonkukkiin ihastunut, että kukkien tappotuomiota on pantattu. Paikallispoliisilla on niin vähän resursseja, että se voi aika vähän puuttua ongelmaan, vaikka poliisin ehdoton päätehtävä onkin turvallisuuden tuottaminen. Kemistien pitää kerätä hurja määrä pohjatietoa aiheesta. Oli hienoa tavata ja nähdä kuuluisia ja vaikutusvaltaisia ihmisiä, jotka olivat kaikki oikein vieraanvaraisia ja ystävällisiä. Haluaisin tulevaisuudessa pystyä yhdistämään ne omassa työssäni. Yllättävää oli, että klinikalla liikuntaa käytetään myös maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen suomalaisten keskuuteen. Alastarolla yhdellä mopopojalla oli kilpi, jossa luki ”ohittaminen kielletty”. Osa vanhemmista on sitä mieltä, että ”pojat on poikia”, antaa niiden tehdä, mitä he haluavat. Kohtaus 6: Loimaan Lehdessä kerrottiin hiljattain, että autojen äänentoistolaitteisiin saadaan jopa melutaso 150 desibeliä. Siinä on vanhemmuus pahasti hukassa ja nousevan polven tappioksi! 1960ja 1970-lukujen taistolaisaikoina oli periaatteena, että pannaan kaikki ranttaliksi eikä vähiten koulumaailmassa. Onneksi vastaan ei rämähdä joku autokaahari! Kohtaus 2: Turuntiellä kolme mopopoikaa ajaa keskipäivällä rinnakkain keulien ja kaameasti metelöiden. Mahné teki pro gradu -tutkimustaan rasvojen hapettumisesta eli miten rasvat saataisiin säilymään pidempään. Tytöt selviävät pääsääntöisesti ihan ”puhtain paperein”. Jatkuvasti pitää myös soveltaa menetelmiä tutkia omaa aihettaan. Tarvitaan vanhoja tutkimuksia, jotta voi edetä oman työn kanssa. Näin ei voi jatkua loputtomiin. Kansanedustajan työ on suurelta osalta valiokunnissa lakiesityksien valmistelua ja järjestöjen ja yritysten tapaamista. Tämä koskee myös niitä nuoria, jotka mellastavat mopoillaan yökaudet ja kärsivät univajeesta itsekin. Kohtaus 1: Edellä mainitun tienvarsitunnelman rikkoo räikeästi meluten mopopoikakolmikko, joka sukeltaa kurviin kolme mopoa rinnakkain. Saimme jopa kokeilla, minkälaista on valmistaa kansanedustajalle puheenvuoroa paneelikeskusteluun. Työpaikoilla ollaan tarkkoja melusta ja kuulonsuojauksesta. Perheellämme on Oulussa kontakteja lääketieteen alalla, ja minua kiinnostaa liikunta ja terveys. Kohtaus 4: Mopopoika luulee kai, että hän ajaa jollakin temppuradalla: kova vauhti ja kova ääni, kun poika kaartaa K-raudan pihalta keula pystyssä (!) citymarketin pihalle aivan jäteastiarykelmää hipoen. rumpalit luulevat, että mahdollisimman kovan melun tuottaminen on pääasia! Siltikin, vaikka kyse on tietysti musasta eikä musiikista. Opimme myös, minkälaista avustajien työ on. Opin, kuinka pitkä prosessi on tietyn aiheen tutkiminen. LUKIJOILTA LAINA 20-vuotisjuhlansa kunniaksi Radio Nova on tylsempi kuin koskaan. Roosa Ojala Kansanedustajien työhön tutustumassa Olimme tutustumassa työelämään (Tet) eduskunnassa, koska olemme kiinnostuneita politiikasta ja halusimme hyödyntää tämän ainutlaatuisen tilaisuuden päästä tutustumaan kansanedustajien ja heidän avustajiensa jokapäiväiseen työhön. Kohtaus 5: huoltokorjaamon ovesta pihalle työntyy iso moottoripyörä platkuttaen ja pöristen mielettömästi. Arabikulttuuriin kuului myös erilliset yliopistot miehille ja naisille, mikä on hyvin vierasta meille. Ääni-ilmastoakaan ei saisi tuhota Kirjoittaja on huumaantunut luonnonkukkien loistosta.. Kampuksella pisti silmään myös pikaruokaravintolat, vaatekaupat ja kauneushoitola. Aikamoinen sankari – ainakin omasta mielestään – lienee se kaksipyöräisen ajaja, joka on saanut renkaitaan polttamalla ympyräkuvion aikaan Kauppalankadun ja Väinämöisenkadun risteykseen
Osa on jo ammattiavun piirissä, osa kysyy neuvoja sen löytämiseen. SUURIN KEHITTÄMISTARVE on kohtaamisessa. He tarvitsevat luontoa ympärilleen, ymmärrystä kohdata kaikki se, mitä luonto meille antaa. Näin hoitoketjusta saadaan poistettua sekä asiakasta että järjestelmää kuormittava turha välikäsi, eli asiakassetelin haku sote-keskuksesta. Ilmiö on verrattain uusi, emmekä vielä tiedä miten kauaskantoisia seurauksia tällä kaikella on. Nuoret ovat myös sisäistäneet aikuisten resurssipulapuheen ja pohtivat, onko oma tilanne tarpeeksi vakava, jotta kiireiseen ammattilaiseen voisi ottaa yhteyttä. Birgitta Wulf Kemiönsaari Tarvitsevatko lapsemme näitä kaikkia tavaroita, joita maailma on pullollaan. 2000 merkkiä) ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. Kotonasi on koriste-esineitä, tavaroita, elektroniikkaa, leluja, jotka oli pakattu mitä eriskummallisimpiin pakkauksiin. PALVELUJA UUDISTETTAESSA on tärkeää, että lapset ja nuoret ovat mukana kehittämässä ja arvioimassa niiden todellista käytettävyyttä ja vaikuttavuutta. Näin kerran lapsia metsän läheisyydessä, ja kuin nappia olisi painettu, lapset käänsivät katseensa metsään ja juoksivat sinne. Malli tuntuu kankealta eikä toteuttaisi todellista valinnanvapautta. Nyt esillä olleessa valinnanvapauden mallissa asiakas joutuisi aina kiertämään sote-keskuksen kautta hakemassa lähetteen ja asiakassetelin päästäkseen silmälääkärin hoitoon. Siskokset Amanda ja Linda Wanhan Kanalan päivä maalla -tapahtumassa, kuvat lähettänyt Pirjo-mamma kertoo. Jo avun hakeminen on vaikeaa, koska huonosti voivilta lapsilta ja nuorilta puuttuu perustiedot siitä, missä, milloin ja kehen voi olla yhteydessä, kun elämässä tapahtuu vaikeita asioita tai olo on ahdistunut. Lapset ja nuoret toivovat kuuntelemista ja välittämistä, mutta kohtaavat kiireisiä ja väsyneitä, jopa välinpitämättömiltä vaikuttavia ammattilaisia. Niitä syntyy myös teollisuuden tuotantoprosesseissa ympäri maailmaa, minkä jälkeen tuotteet leviävät ympäri maailmaa. On niin helppoa istua tietokoneen ääreen milloin missäkin mielentilassa ja ostaa sieltä itselleen onnea ja hyvää mieltä. Nuoret kaipaavat yksilöllisempiä kohtaamistapoja, mahdollisuutta vaikuttaa tapaamisaikoihin sekä tilaisuuksia purkaa huoliaan myös muilla keinoilla kuin puhumalla. Meidän rakkautta janoavat lapsemme! Tarvitsevatko he näitä kaikkia tavaroita, joita maailma on pullollaan. Palveluissa puhutaan moniammatillisuudesta, mutta nuoren kannalta olennaisinta on, että on edes yksi ihminen, joka ottaa vastuun. Se, että asiakkaalla olisi mahdollisuus itse valita hoitosuhteensa ja -paikkansa, olisi todella toivottavaa kehitystä myös edustamallani silmäterveysalalla. 12 Torstaina 27. Se edellyttää meiltä yrittäjiltä henkilökunnan ammattitaidon ja koulutusten pitämistä ajan tasalla. Etenkin pienten paikkakuntien optikkoliikkeissä käy vain harvoin silmälääkäreitä, ja jonotusajat keskussairaaloihin voivat olla todella pitkät. Se oli lasten mielestä jännittävä paikka! Älä jätä lapsillesi siivottavaksi kaikkea sitä tavaraa, mitä omistat. Suuri osa yhteyttä ottavista nuorista on huolissaan mielenterveydestään. Mitä he niillä tekevät lähtömme jälkeen. Auttavaan puhelimeen yhteyttä ottaneiden kertoman perusteella Lape-ohjelmalla on kiire, niin paljon parannettavaa palveluissa on. Paikallisista aiheista lyhyesti (n. Käytännössä asia ei kuitenkaan näytä olevan niin yksinkertainen. Nyt nuori voi olla monen palvelun asiakkaana mutta jäädä vaille vaikuttavaa apua ja tukea. TÄSTÄ KAIKESTA lapsemme maksavat tulevaisuudessa suuren laskun. Kerro heille keijukaisista, metsän eläimistä. Laskun aika tulee sitten joskus. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimessa käydään vuosittain 26 000 keskustelua. Jätä heille tarinoita elämästä ennen tavaroiden vallankumousta. Tarkoituksena on kehittää lasten, nuorten ja perheiden matalan kynnyksen tukimuotoja ja uudistaa ammattilaisten koulutusta sekä työvälineitä. TOMMI LYYTIKÄINEN. Miten me voimme kaiken tavaran lajitella. Leimautumisen pelko on edelleen este sekä nuorille että vanhemmille. Tavarat kulkevat paketeissa internetin välityksellä ympäri maailmaa. Satu Järvinen Yrittäjä, optikko Optikko Kirkassilmä, Forssa & Loimaa OHJE Lukijoilta-palstalle kirjoittaville LOIMAAN LEHDEN Lukijoiltapalstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Ammattilaisten työkuorma on iso ongelma, sillä haavoittavissa tilanteissa elävät lapset ja nuoret ovat herkkiä aistimaan tunnetiloja ja saattavat salata ongelmiaan, etteivät kuormittaisi aikuista lisää. Niitä he tarvitsevat matkallaan aikuisuuteen. Nuoren hyvinvoinnin kannalta keskeistä ei ole se, missä organisaatiossa tai tehtävässä ammattilaiset työskentelevät, vaan millainen kohtaaminen nuoren ja aikuisen välille syntyy ja minkälaista apua ja tukea nuori saa. Pelastettu pellonlaidalta. Lapsemme eivät tarvitse tavaroita, eivät viihdykkeitä elämäänsä. LOIMAAN LEHDEN OSOITE on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. Tatjana Pajamäki Auttavien puhelinten päällikkö Mannerheimin Lastensuojeluliitto Jätteet Ihmiskunta tuottaa niitä tavaroiden muodossa enemmän kuin koko historiansa aikana. Mitä he niillä tekevät lähtömme jälkeen. Vai poltetaanko ne energiana. Kesäaikaan monet nuoret kokevat jäävänsä yksin ja pelkäävät mielenterveytensä järkkymisen puolesta. Onko niille oma loppusijoituspaikka. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Lasten ja nuorten parissa työskentelevillä ammattilaisilla on paljon oman ammattikenttänsä erityisosaamista, mutta tärkein, lapsen ikätasoinen kohtaaminen jää liian usein toteutumatta. Linjaautojenkin tavaratilat ovat muuttuneet osin ihmisten ostamien tavaroiden kuljettamiseen. Nuorilta vaaditaan liikaa oma-aloitteisuutta, ja moni jää sen vuoksi ilman tarvitsemaansa tukea. SÄHKÖPOSTI tulee perille osoitteella: toimitus@loimaanlehti.fi . Onko kukaan ajatellut miten paljon energiaa kuluu jo pelkästään tavaroiden siirtelemisessä paikasta toiseen. Nuoren kokonaiselämäntilanne aukeaa vain rauhassa rakennetussa luottamussuhteessa, mutta vaihtuvuuden takia auttamisesta puuttuu suunnitelmallisuus ja perspektiivi. Se onnistuu hyödyntämällä nykyajan sähköistä viestintäteknologiaa: optikko ottaa kuvan esimerkiksi asiakkaan tulehtuneesta silmästä ja lähettää sen lääkärille, joka tekee arvion hoidontarpeesta ja määrää tarvittavat lääkkeet tai ohjaa asiakkaan lähetteellä kiireelliseen hoitoon. Myös ammattilaisten jatkuva vaihtuminen koetaan raskaaksi. Ehdotan ja kannatan mallia, jossa valinnanvapaus laajennetaan koskemaan koko hoitoketjua. PIRJO YLITALO Digitaaliset mahdollisuudet pitää hyödyntää hoitoketjussa Sote-uudistuksen mukanaan tuoma valinnanvapaus on ajatuksena hieno. Ja miten paljon energiaa ja luonnonvaroja kuluu niitä turhuuden tavaroita tehtäessä. Lisäksi siirtymät esimerkiksi koulusta toiseen aiheuttavat katkoja tukisuhteisiin. Kerro heille sateesta, tuulesta. heinäkuuta 2017 LUKIJOIDEN KUVAT Nuorten palaute palveluista pysäyttää Yksi hallituksen kärkihankkeista, lapsija perhepalvelujen (Lape) muutosohjelma, tähtää palvelujen kokonaisvaltaiseen uudistukseen. Järkevästi toteutetun valinnanvapauden myötä yksityisillä palveluntuottajilla on mahdollisuus turvata lähipalveluita myös silmäterveysalalla. Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen
puunhalkaisija 300mm • Moottorin teho 1,5 kW / 230 V • Työntövoima 7 tonnia • Maks. Moottori 2000 W. 19 90 Ilves PUNAMAALI 10 l Ilves PUNAMAALI 10 l (1,99/l) (1,99/l) ISO PALLOKRYSANTEEMI 4,99 kpl ISO PALLOKRYSANTEEMI 4,99 kpl 8,2 kpl Autan Family HYTTYSKARKOTE 50 ml puikko Autan Family HYTTYSKARKOTE 50 ml puikko 1,SÄÄSTÄ 87 % (norm. pantin) (2,-/l) 1,AURINGONKUKANSIEMEN 20 kg AURINGONKUKANSIEMEN 20 kg PÄHKINÄ 25 kg PÄHKINÄ 25 kg 49 90 16 95 39 90 (0,85/kg) (0,85/kg) (1,60/kg) (1,60/kg) (2,00/kg) (2,00/kg) Kuorittu AURINGONKUKANSIEMEN 25 kg Kuorittu AURINGONKUKANSIEMEN 25 kg RASTASVERKKO 4 x 5 m RASTASVERKKO 4 x 5 m 1,pkt pkt Muumi SÄILYTYSLAATIKOT kannella 15 l Muumi SÄILYTYSLAATIKOT kannella 15 l 30 l 30 l 8 99 12 95 VIINIPULLO 700 ml vihreä 6 kpl/pkt VIINIPULLO 700 ml vihreä 6 kpl/pkt 4 99 pkt pkt KertakäyttöPAKASTUSRASIAT 0,5 l / 5 kpl KertakäyttöPAKASTUSRASIAT 0,5 l / 5 kpl 0,75 l / 5 kpl 0,75 l / 5 kpl 1 l / 4 kpl 1 l / 4 kpl 0,35 l / 5 kpl 0,35 l / 5 kpl 1,pkt pkt KLAPISIRKKELI LS 400 405 mm TCT-terällä. Maksimihalkaisija 135 mm (169,-) (169,-) 12,KALALAHTI • KOUVOLA • KYRÖSKOSKI • LOIMAA • PORI Heimolinnankatu 2, Loimaa Puh. 045 111 6090. 7,99) (norm. Tuotteita reilut, mutta rajoitetut erät. Saapuu torstain aikana. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Tuotteita reilut, mutta rajoitetut erät. 13 Torstaina 27. Kysy edullinen rahti, p. Pidätämme oikeuden muutoksiin. 19,95) Upea So ero HUOPA 127 x 152 cm eri värejä Upea So ero HUOPA 127 x 152 cm eri värejä NYT NYT Herbal SHAMPOO 250 ml tai HOITOAINE 200 ml Herbal SHAMPOO 250 ml tai HOITOAINE 200 ml 1,kpl kpl (4–5,-/l) (4–5,-/l) 2 99 kpl kpl Marjukka KUMIKORKIT nro 2 tai nro 3 Marjukka KUMIKORKIT nro 2 tai nro 3 Swiffer LATTIAMOPPI Swiffer LATTIAMOPPI KALUSTEPYÖRÄT alkaen KALUSTEPYÖRÄT alkaen 3 99 Mobil Super 3000 MOOTTORIÖLJY 5W-30 4 l Mobil Super 3000 MOOTTORIÖLJY 5W-30 4 l 27 95 (6,99/l) (6,99/l) Timco 7T PIKAHALKOMAKONE jalustalla Timco 7T PIKAHALKOMAKONE jalustalla • Moottorin teho 1,5 kW / 230 V • Työntövoima 7 tonnia • Maks. 040 450 1051 Ma–pe 9–18, la 9–15 LOIMAA Toimitamme kaikkialle Suomeen. 129,8 99 (norm. 99,-) (norm. Saapuu torstain aikana. Toimitamme kaikkialle Suomeen. puunpituus 500 mm • Maks. Moottori 2000 W. Maksimihalkaisija 135 mm KLAPISIRKKELI LS 400 405 mm TCT-terällä. puunhalkaisija 300mm 379,(479,-) (479,-) 9 95 4 99 (norm.12,95) (norm.12,95) (norm.6,99) (norm.6,99) Swiffer PÖLYMOPPI Swiffer PÖLYMOPPI. 7,99) Aria PARVEKESETTI kokoontaittuva, pöytä + 2 tuolia Aria PARVEKESETTI kokoontaittuva, pöytä + 2 tuolia 34 95 SHOK KI!! SHOK KI!! (norm. Kysy edullinen rahti, p. 99,-) -30 % Kaikki ULKORUUKUT ja PARVEKELAATIKOT Kaikki ULKORUUKUT ja PARVEKELAATIKOT TEHO Lite Red 0,5 l TEHO Lite Red 0,5 l sis. puunpituus 500 mm • Maks. heinäkuuta 2017 2 kpl JÄTTI PALLOKRYSANTEEMI 6,99 kpl JÄTTI PALLOKRYSANTEEMI 6,99 kpl Saapuu torstain aikana. 045 111 6090. 19,95) (norm. pantin) (2,-/l) sis. Saapuu torstain aikana
Kokoonnumme pihalla sillan pielessä tanssin merkeissä su 30.7. klo 10 Hirvikosken Apt. Metsämaan Kyläyhdistys. 14 Torstaina 27. Mölkkyä, uintia ja saunomista. Kukkaloisto tuo mukanaan perhosia, pölyttäjiä ja muita hyönteisiä, mikä houkuttelee paikalle myös lisääntyneestä ravinnosta innostuneita lintuja. pienkoneet Metsämaan Perinnepiiri järjestää tilaisuuden vanhojen valokuvien digitointiin Nahuntuvalla 30.7. KAIKKI MOPOT REKISTERÖITÄVISSÄ! Senior Sähköskootteri (1 kpl) Polkupyörän Irtokiekkoja Polkupyörän Valaisimia Trimmereihin Siimapäitä Käytettyjä Polkupyöriä Polkupyörän Ulkorenkaita Mönkijän Vanteita Renkailla Rollaattoreita erilaisia Varrasgrillejä Maitokärryn pyöriä á Polkupyörän Peräkärryjä Polkupyörän Koreja Skootterin Renkaita Polkupyörän Pumppuja 1990€ alk. Loimaan Maitokerhon sauna lämpiää su 30.7. Puutarhasta tulee yllättävän monimuotoinen, kun sen antaa kukoistaa. Kuivat, auringon paahtamat paikat soveltuvat hyvin ketoneilikalle, -orvokille tai mäkitervakolle. Rakennetussa kaupunkiympäristössä kesän ääniin kuuluvat leikkurit, trimmerit ja muut puutarhan ihmelaitteet. 0500 324987. 044 748 1051 / Ostari. SEURATOIMINTA Huolto / Autoja Koneliike AKR Oy Huom! Pikkuhommat ilman ajanvarausta! Meiltä kaikkien merkkien huollot, korjaukset, katsastuspalvelut, päästömittaukset ja pesut. Eläkeliiton Mellilän seudun yhdistys. Melliläjärven Ympärijuoksun talkoolaisten kokoontuminen Melliläjärven Rantasaunalla klo 19. 050 514 1169/huolto/varaosat, 050 373 3788 varaosat Lopotintie, 32210 Loimaa K-Huolto K-Varaosa www.konehuoltohannuonnela.fi Huollot ja varaosat Ruohonleikkurit, moottorisahat ym. Eniten albinismia esiintyy kellokasveilla, kuten harakan-, kissanja kurjenkellolla. Villa Vesper ja Iittala. 1€ TEHDASKATU 7, SALO (Wanha Loglift) Uudet Polkupyörät alkaen 149€ Uudet perinteiset maitokärryt 89€ 30 kpl erä Huollettuja Ompelukoneita 50€ Palvelemme ti-to 9-17, pe 9-17.30, la 9-14 Ma sulj. heinäkuuta 2017 Konehuolto Hannu Onnela Oy P. 1€ alk. Rantapäivä Melliläjärvellä to 3.8. Mitä jos tänä kesänä suhtautuisitkin puutarhanhoitoon rennommin ja alkaisit vaalia luonnon monimuotoisuutta omassa pihapiirissäsi. Erkki Kallio Albinistiset harakankellot herättävät huomiota Alastaron ja Oripään välisen tien penkalla. Läh. Albinismi on ainakin osittain perinnöllistä, mutta aika usein kasvi häviää jo vuoden tai kahden päästä. klo 14.00. klo 11 alkaen. Loimaan Taideseura. SUNNUNTAINA 30.7 TEHDASKADUN hävitysPÄIVÄ KLO 12:00 16:00 grillimakkaraa EUROLLA kahvia&pullaa TOISELLA eurolla TEE-SE-ITSE TAITOISILLE! SKOOTTEREITA & MOPOJA, UUSIA, KÄYTETTYJÄ, MALLIKAPPALEITA SEKÄ KULJETUSVAURIOISIA, TOIMIVIA SEKÄ PUUTTEELLISIA. Rönsyleinikki voi vauhtiin päästyään vallata pihasta isonkin alueen, jolloin nurmikko kukkii hohtavan keltaisena. 99€ 10€ 15€ 40€ 10€ 10€ alk. Jokioisille auto lähtee Viitalan talleilta klo 13.55, Siilinpesä 14.05, Pakilantienpää 14.15, Alastaro Rkioski 14.20, Hirvikoski Apteekki 14.35. ERKKI KALLIO. Perinnepiiri kokoontuu Nahuntuvalla 4.8. 5€ alk. alk. Lisäksi hyödyt itsekin – luonto auttaa tutkitusti palautumaan stressistä ja elvyttää väsynyttä mieltä. Savikki ry kokoontuu Citynuokkarilla la 29.7. 49€ HINNAT ALK. Vieressä on normaalin värisiä harakankelloja. 10€ alk. Melliläntien Pihakierrätys-päivä su 13.8., tulkaapa mukaan! Lisät. Varaa aika netissä tai soita 020 799 5616 Lamminperä 6, Autoliike AKR:n viereinen halli. Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen on meidän kaikkien vastuulla. 7632 733 Loimaan Puoti Loimaan Puoti Makulihan ja Kivikylän hyvä MAKKARAVALIKOIMA PUODIN PIHVI kalvottomasta porsaan fileestä 9 95 e /kg Porsaan KASSLERPIHVIT 6 95 e /kg 31.7. klo 10-16. Eläkeliiton Alastaron yhdistyksen järjestämälle teatterimatkalle su 30.7. klo 12-15 Kalliohovin pihalla. Yhteislauluilta Pippurin terassilla ti 1.8. KORJATTAVAKSI. Yllätys voi olla melkoinen, jos laitteet jättääkin varastoon ja antaa luonnonkasveille mahdollisuuden tulla esiin. klo 12.0015.00. Mellilän Kyläyhdistyksen hallitus kokoontuu klo 20. Tähän on osasyynä se, että valkoinen kukka ei houkuttele hyönteisiä puoleensa ja pölyttäminen jää tapahtumatta. klo 18. 5€ 30€ alk. Mellilän Kyläyhdistys r.y. Urbaani kukkaniitty on yksi keino tarjota kasvupaikka kasveille, jotka ovat rakentamisen tai liian tehokkaan puutarhanhoidon vuoksi taantuneet. Hurskalan vanhan sillan ystävät. Pe 28.7. ALKAEN PALVELEMME ma-to 9–17 pe 9–18 la-su suljettu EKOVINKKI Luonnonniitty omalla pihalla Monen omakotiasujan pihaa koristaa siisti, lyhyeksi leikattu nurmikko. klo 12-15. Nurmikon sisällä piilee usein monimuotoinen siemenpankki: jo parin viikon jälkeen voi erottaa pyöreitä poimulehtiä, valkoapilan kukkia tai esiin puskevan piharatamon. Luonnonkukat tarvitsevat auringonvaloa, mutta ovat muutoin vaivattomia hoidokkeja: sateet huolehtivat kastelusta ja pari niittokertaa kesässä riittää. Ruohomaton ylläpito edellyttää ruohonleikkurin käyttöä parikin kertaa viikossa. asti. Kyläpäivä la 29.7. Kuvat saavat olla albumissa. Bussiaikataulu lähtöön Hirvikoski Mestarintien pää klo 8.00, Hirvikoski apteekki 8.05, Loimaa OP/Kela 8.20, Ypäjän th 8.30. Samalla puutarhan lajisto yksipuolistuu ja luonnonkasvit loistavat poissaolollaan. Nimien keruu sillan säilyttämisen puolesta. Jaana Itälä-Laine Valonia LUONTO Albiinot kasvit – nuo luonnon värioikut Silloin tällöin sinisellä kasvilla jää väriaine jostakin syystä kehittymättä, minkä seurauksena on valkoinen kukka, albiino. Omalle pihalle voi perustaa myös kukkakedon tai niityn. Parkki Lamminkatu Kaunismäenkatu Turuntie. Lasten oma Toripäivä Ostarin pihalla la 5.8. Matkailupiiri ja ystävät, lähtö Somerniemelle la 29.7. klo 16-18. Noin klo 11.30 pelipäivä, biljardin peluuta. TERVETULOA! Turuntie 19, LOIMAA puh. 20€ alk. Retki la 29.7. tapahtumista p. Jos piha on kosteampi, viihtyvät ravinteikkaassa maassa päivänkakkarat, kellot, apilat ja leinikit
Tervetuloa! : n SAUNAPÄIVÄ NYT PANNAAN HALVALLA! LoPPuuNmYYNTi -50 % KAiKKi (Sievi -20%) AVoiNNA To 10 – 14 PE 10 – 14 Tiiliverhoiltu omakotitalo Loimaan Metsämaalla, 4h+k+ph+s. 1947, öljylämmitys. Lämmitys sähkö ja puu. Alastaron Puhallusja Maalauspalvelu Oy Soita 0500 531 596. Hp. Vapaa. heinäkuuta 2017 hotel@loimaanseurahuone.fi ********************************************* Pe yökerho avoinna 22–04 perjantaina ilmaiseksi sisään, lauantaina liput 8P ennen klo 23 ilmaiseksi sisään w w w . 1h+kk+s=38m². JAHTI 2.600 E 2 x 200 E • 7 x 100 E ym. Hp 58.000,H Einola 0400-536547, kohde 593243. etunimi.sukunimi@op.fi Hannu Einola 0400 536 547 Matti Mäkinen 0400 536 941 Katso netistä kaikki kohteemme Loimijoen OP-Kiinteistökeskus, Väinämöisenkatu 6, 32200 Loimaa PETÄJOEN PAVILJONGILLA TANSSITAAN! Petäjoentie 239, Loimaa, 0400 726 546 Liput 13e la 29.7.2017 klo 20–00.15 Markku Ketola Tervetuloa ! Pelti-, tiili-, varttikattojen MAALAUKSET ja PESUT yms. 115.000 € Harjulantie 14, Loimaa www.loimaanasuntopalvelu.com www.oikotie.fi KATSO LISÄTIEDOT JA KUVAT SEKÄ VUOKRATTAVAT KOHTEET: Heli Harteela LKV 0500 977 501 Tarja Keskitalo LOMALLA KIINTEISTÖJÄ MYYTÄVÄNÄ KIINTEISTÖJÄ MYYTÄVÄNÄ LL LL LL LL LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA Uutisia kotiseudulta , oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi Asuntokauppa tarjoaa Heimolinnankatu 14 LOIMAA P (02) 762 3015, 0400 692 753 Karpalokuja 6, LOIMAA 3mh+oh+k+rt+tkh+ph+s+wc +et.+autotalli +var.+pannuh. Ak. iso kuisti,sali,2mh ja k, yk. navetta, sikala. 15 Torstaina 27. 2, LOIMAA. Loimaa Marttilankatu 2 h,k,Sa 58 m². Hoidettu t. 124.000E/tee tarjous ESITTELY LAUANTAINA klo 14.00-15.00 ESITTELY TÄNÄÄN klo 16.00-16.30 ESITTELY TÄNÄÄN klo 16.45-17.15 ESITTELY TÄNÄÄN klo 17.30-18.00 Urpukuja 5, LOIMAA 3mh+oh+k+tkh+ph+s+wc+et. työn ja maalit tai neliöhinnoittelu. Urakkana sis. =119,5/152m². 106.000E/tee tarjous Lapiduksenkatu 1, LOIMAA Asunto Oy Lapiduksenkulma Juuri valmistuneet asunnot Huoneistokoot: 2h+k+s+autok.+var.=65,2m 2 3h+k+s+autok.+var.=75m 2 Maalämpö. Öljyk.lämm. Rv. rakennusmaalaukset Tmi Pirma/Koskela, Loimaa P. asti. 825m². Hp 72.000,H Einola 0400536547, kohde 595098. Rv. v-94. T. Valm. T. Käyttövesija lämmitysputket uusittu! Öljyk.lämm. pesuhuone. 040 590 0898 Koko sopivan näkyvä :) Erottuva ilmoitus + kivasti väriä!!!! VEDOS menemään! Pohjatyönä painepesu tai jo maalatuille ja ruostuneille peltikatoille kevyt hiekkapuhallus ja korkeapaineruiskumaalaus tai sivellin ja telaus. HP. 44.000E/tee tarjous Vuokrattavana paljon eri kokoisia asuinja liikehuoneistoja! OMAKOTITALO OMAKOTITALO UUSI RIVITALO KERROSTALOHUONEISTO Tervetuloa esittelyihin!. Hp. Yv. hyviä palkintoja. HP. Tulen tekemään tarjouksen! PELTIja TIILIKATTOJEN MAALAUSTA + kuivaamot ja muut tuotantotilat Suoritamme Virttaan VIIHDEKUORO elokuun lopulla perustettava hakee kaikenmoisia laulajia! Ilmoittaudu mukaan 31.7.2017 mennessä osoitteeseen virttaankylayhdistys@gmail.com, Mykkäsen Eijalle numeroon 050 52 38 186 tai Välimäen Miralle numeroon 040 54 23 285. f i ********************************************* ********************************************* viihderavintolassa lauantaina leevi leavinGs triBute Band and the leevi leavinGs triBute Band En juhli syntymäpäivääni enkä halua tulla millään tavoin huomioiduksi, koskee myöskin sukulaisia. 70 000,00 euroa Tied. 179.000 € Keihäskuja, Alastaro. Omakotitalo Loimaa Uitontie 4 h,k,th,Sa n 125+52 m². 72.000 € Huvilakatu 47, Loimaa Monipuolinen tilakeskus, okt 5h,k,s n. +autokatos =120/158m². 142,50E/kk. Hyvää kesänjatkoa! Liisa Ojala JUKOLAN BINGO VAMPULASSA maanantaisin klo 18.15 alk. välityskulut alk. tiistaina 8.8.2017 klo 11–20 Melliläjärvellä. 600m². Hp 98.000,H Einola 0400-536547, kohde 598533. Paljon muuta: aitta, ent. Hoidettu tontti, 7.360 m², puutarhaa, tilaa isoillekin koneille. ja esittely 044 350 2744 Sydämellisesti KIITTÄEN Eila Koukkari En halua huomioitavan merkkipäivääni. Tervetuloa! Vampulan Urheilijat RAVINTOLOITA HUVITILAISUUKSIA YLEISÖLTÄ TYÖSUORITUKSIA MYYTÄVÄNÄ Turuntie 14, 32200 Loimaa Puh. Hp. Valm.v-76. Tarjoilua. halli ja 2 mh.Tästä remontoimalla upea keskustakoti! Hp. 126/155 m² hyvän tieyhteyden varrella. (02) 763 1888 OKT 4h,k,khh,s 112/132 m² ja kahden auton talli 70 m² komeasti rinteessä. Heikki Koivula Matti lomalla 7.8. l o i m a a n s e u r a h u o n e . 1800,+ alv. Omalla 1820 m²:n tontilla. Rivitalot Loimaa Kaunismäenkatu 3 h,k,Sa, wc 70,5 m². 1975, alkup. Remontoi itsellesi! HP. 1.480, upea kallio ja istutukset, asfaltoidut pihatiet. Tartu tilaisuuteen! Puistokatu 8 As. as.kerros, ei rappuja! Parkettilattiat, laat. H p 73.000,H Einola 0400536547, kohde 574927. harjakatto. 2007, lämmitys sähkö,takka ja aurinko. Ulkokatto uusittu. Asunto Oy Loimaan Puistokatu 8. Loimaa Kaunissaarenkatu 2 h,k,Sa 60 m². 1. Rv. Kivitalo keskellä 5h,k 120 m² + kellarikrs
Sotien jälkeen pellot menivät lähes kokonaan maanluovutukseen. Ajan kuluessa Normalossa toimi mattokutomo. Esso-huoltoasema oli sillan kulmassa. Muistettakoon kotiseututyön grand old manin, Jalmari Finnen sanat siitä, että jokainen terve ihminen rakastaa synnyinseutuaan/ asuinseutuaan! Kaikki rehellinen työ ilmentää kotiseutuja isänmaanrakkautta, jonka avulla huolehdimme tässä maailmassa ”omasta tontistamme”! Kirjatoimikunnan puolesta, Kari Nummila Metsämaan pappilaan kuului ennen viime sotia myös täydellinen maatila. Nyt on tarkoitus kutsua kirjan aineiston keruuseen kaikkia niitä nykyisiä tai entisiä metsämaalaisia, joilla on hallussaan ainakin heidän omasta mielestään niin kiintoisaa kuvamateriaalia kuin kiintoisia aiheita – kuten esimerkiksi henkilöhistorioita tai vanhoja tapahtumia, joita ei ole käsitelty aiemmin. Tämä tarkoittaa sitä, että saat kuvasi saman tien takaisin niiden skannauksen jälkeen. 16 Torstaina 27. Vihannon rakennus. LIIKETALO NORMALO toimi saman pihan yhteydessä. Talo lienee tyhjillään. Matti Pulli Kävimme lähes joka päivä asemalla: rasvattiin kettinkejä, otettiin ilmaa renkaisiin. Vanhoissa kuvissa se näkyy. Satakunnantie 6.9.1961. heinäkuuta kello 12–15 voit tulla kuvatai juttuaineiston ja/tai jutunaiheiden kanssa Nahuntuvalle, jossa ammattihenkilö skannaa kuvia tietokoneen muistiin. Vaikka ykkösosa onkin kiitettävän monipuolinen, ei kaikkea saatu kerralla talteen. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. VEIKKO HULKKO ””. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Itse hän totesi, ettei mies oo mikkään, jos ei oo kolmee kyynärää ja kymmentä leiviskää. Kun 1960-luvun uutuudet – muun muassa Ford Capri – tulivat, niin liikkeeseen tehtiin ramppi Koskenniemen kyljestä, että auto mahtui näyteikkunaan. Hän kehitti monet kutomakoneet ja kangaspuut. Joskus Norrman tuli jo varmistamaan, oliko työ valmis. Fordin kuorma-autot olivat kehityksen kärjessä. Takana näkyvät Koskenniemen kirjakauppa ja Oskari Heikkilä. Kuunneltiin miesten juttuja. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. No, oli toki miehiä muitakin. Tarkoituksena ja tavoitteena on siis julkaista Metsämaa-kirjalle jatko-osa, jossa kerrotaan edelleen Metsämaan menneisyydestä mutta entistä enemmän nykyisyydestäkin. Suojeltu ja vasta taas kerran hienosti restauroitu. Talon pihassa oli aikanaan iso höyläämörakennus. Hyvin toimi palvelu. Sai siinä hunteerata. Kai muistatte, että kyynärä oli 60 senttiä ja leiviskä silloin 10 kiloa. Toimii vieläkin. Vanhat Thamesit jäivät jo sivuun, ja Bedfordit taisivat olla samaa perhettä. Esson eli Standard Oilin huoltoasema oli hieno rakennus. Seuraava olisi ollut Kemppilän ja myöhemmin Mäenpään silta. Talo on mitä kaunein puutalo. Automyymälä alakerrassa ja asuintilat ylhäällä. Toinen ramppi poistui sillan korjauksen yhteydessä. Pentikäisen jälkeen Ollula ja kumppanit yrittivät parantaa aseman ulkonäköä ja tiloja. Aineistoa voivat tietysti tuoda nekin ihmiset, joilla ei ole omaa Metsämaa-taustaa. Vanha Norrman oli taitava suunnittelija ja keksijä. Anna mun hunteerata, totesi pappa. Pappa täytti mitat hyvin. Oliko nimi Ford Trader. Se olikin nyt villin lännen saluunan näköinen. Sieltä on peräisin Argentiina-nimiset kitaran kielet ja hieno Capo Dastro. Me Puppen kaverit kävimme lähes joka päivä asemalla: rasvattiin kettinkejä, otettiin ilmaa renkaisiin. Kirja julkaistaan hyvissä ajoin ennen ensi vuoden joulua. WANHAA LOIMAATA Vihanto ja Esson kulma Satakunnantien vilkkain risteys. Tänään paikka on tyhjä. Esson sillalla oli taas oli mukava nojailla kaiteeseen ja räkiä jokeen. Sainkohan pennin metriltä. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 392262 Kustantaja: Priimus Media Oy. Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 16 to klo16 torstai ti klo 16 ma klo 16 lauantai to klo 16 ke klo 16 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 145,50 e 6 kk 87,30 e 4 kk 62,30 e Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 136,00 e 6 kk 69,00 e 4 kk 47,30 e 3 kk 35,90 e Irtonumero 2,10 e Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. Isolle kirkolle päin mentäessä kunnon silta oli vasta Nahkatehtaan luona. Pappan piti ymmärtää Norrmanin ajatuksia ja toteuttaa ne puusta. Sillalla oli paljon liikennettä, koska se oli oikeastaan ainoa kunnon Loimijoen ylityspaikka. Normalossa toimi myös vähän aikaa levyja soitintarvikekauppa. Ensi sunnuntaina 30. Kuunneltiin miesten juttuja. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-12. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,55 e /pmm 3-sivu 2,55 e /pmm Tekstissä 2,38 e /pmm Tekstin jälkeen 2,01 e /pmm Takasivulla 2,55 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,04 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,01 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 € (sis.alv). Aseman sivulta vei tie alas huoltotiloihin. Isoisäni oli hänellä pitkään töissä. Olikohan oikea sana. Perinnepiiri on kokoontunut jo useita kertoja. Usein olen minäkin leikannut isoäitin kanssa matonkuteita omia mattoja varten. Toista puolen sillan kylkeä takaisin. TIEN TOISELLA PUOLEN sijaitsee K. Meidän aikana Esson hoitajana toimi Uuno Pentikäinen ja isona apuna poikansa Tapio eli Puppe. Kuinka hienon kioskin paikalle olisi saanut. Metsämaan valokuvia skannataan talteen Lajissaan Loimaan seudulla ihan päänavaajana toiminut Metsämaa-kirja julkaistiin vuonna 1992 monipuolisine tekstija kuvasisältöineen, mutta eihän lisää pahaa tässä tapauksessa: aiemmin tänä vuonna käynnistettiin Metsämaa-kirjan kakkososan aineiston koonti. Eikä Norrman enempää vaatinut, koska pappa oli kookas mies. Ford oli siihen aikaan johtava automerkki. Antti ja Valto muistelivat, että kerran ukkonen jyrähti ja poltti koko rakennuksen. Asiakkaat saivat tulla itse kutomaan tai tilata matot. Kysyi, miksei Rauhamäki tee. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Lisäksi Normalossa myytiin kaikkea kutomisen liittyvää, ja siellä oli vielä viime aikoina oma kutomo. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta (02) 588 8024 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Sirpa Retva (02) 770 2306 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Iso lippa suojasi bensamittareita. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2017. Pappilan pihapiirissä oli 1930-luvulla 11 rakennusta. heinäkuuta 2017 SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh