vuosikerta Nro 85 Metallipajansa toimintaa lopetteleva 82-vuotias Veikko Haapanen Sivu 3 Hommaa kyllä riittää, niin mökillä, kotona kuin metsäpalstalla. Osa paikallisista oli jo veikannut yritystoiminnan lakanneen. ”” Sivu 5 Sivu 7 Loimaan Pyörähuollon yrittäjä Mauri Heinonen palasi keväällä pitkän tauon jälkeen korjaamolle. Mukavamman olon saa, kun painelee pihalle ihan vaan pällistelemään tai vaikkapa marjametsään. Vanhemmilla ihmisillä kumminkin käy niin, että jos ei muuta, niin klapeja. KATRIINA ARONKORPI Loimaan Moottoripyöräilijät teki silmiähivelevän reissun Norjaan. Irtonumero 3,10 € Lauantai 1.8.2026 112. Sivu 12 20 Punkalaitumen uusi kunnanjohtaja Jukka Tapiola aikoo tehdä tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa. Kaikenlaista kokenut pelastaja joutui itse odottamaan apua kauan Pihalle siitä puhisemasta! Tänäänkään ei ole hyvä päivä hukata ainutkertaista aikaansa jankkaamalla somen pimeyksissä tai huoltoaseman nurkkapöydässä siitä, onko ilmastokriisillä osuutta rajusti levinneisiin Ranskan maastopaloihin vai ei. Niin se tuppaa olemaan, että on tarve tehdä jotain. Sivut 8–9
Vastaukset sivulla 11. Kaikki on hyvin sinne päässeillä. Anna-Maija Raittila puolestaan lupaa ainaista suvea virressä 498: Lämmössä armon auringon jo linnut visertää, vaan sitten suvi aina on, kun matka taakse jää. Mikä on jäytiäinen. 8. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Minkä ikäinen on AC/DC-yhtyeen Angus Young. Osmo Leikasto 1. Sinunkin syntisi on pois pyyhitty. Aika kuluu nopeasti, viikko viikon jälkeen ja kuukausi kuukauden perään. Jari Tampion mukaan hän on rakentamisen ja perinnerakentamisen ammattilainen ja hänellä on hirsirakentamisesta 23 vuoden kokemus, mikä koskee sekä uusia että vanhoja hirsirakennuksia. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. OIKAISU HARTAUSKIRJOITUS Kohti loputonta suvea Kesästä on jäljellä enää kolmasosa, mikäli vanhaan kansakoulun aikaiseen opetukseen on luottamista. 18: 37–38 2.8. Merkittävin tunnettu uhka on sopivien pesäpaikkojen väheneminen. NIMIPÄIVÄT 1.8. Tervapääskyjen ei ole helppo löytää uusia paikkoja. Isäntä sanoi hänelle: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. 25: 14–15 3.8. Milloin kenttäposti perustettiin Suomeen. Nyt moni suree jo kesän päättymistä. Kuinka monta päivää Valasrannan tanssileiri tänä vuonna kestää. 2 Lauantaina 1. Se söi polttouhrin ja puut sekä alttarin kivet ja mullan ja nuoli ojasta veden. Nauti kaikista ajallisista vuodenajoista, unohtamatta edessä olevaa ihanuutta. Yhden vanhan rakennuksen, esimerkiksi koulun purkaminen saattaa hävittää kymmenenkin lintuparin pesäpaikat. Tampion mukaan jutussa mainittu Kivesjärven iso projekti on ensisijaisesti hänen urakkansa. Mikä oli Loimaan työttömyysaste kesäkuun lopussa. 3. 0100 3355 pvm/mpm Huittinen, Säkylä, puh. VIRSIKIRJASSA on vuodelta 1897 Aukusti Koskimiehen runoilema virsi 462: Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa ja hyisen hallan häätää ja viljan vartuttaa. 2. 7. 5. Kimmo 3.8. Ilmestyskirjan 7 luvussa tulee esille asiat, joita ei enää ole meille iankaikkisuudessa: Nälkä ei enää heitä vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko, eikä paahtava helle Karitsa, joka on valtaistuimen edessä kaitsee heitä, ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet. Rompepäiviä vietetään Loimaalla tänä lauantaina. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2026. ”Vastaa ja käännä heidän sydämensä taas puoleesi!” Silloin Herran tuli iski alas. Usko Herraan Jeesuksen sovintoveren puhdistavaan voimaan. 4. elokuuta 2026 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.02. 9. Minkä maalainen automerkki on Tata. lehdessä julkaistussa vanhojen hirsitalojen purkamisesta kertovassa jutussa oli virheitä. 10. Monettako kertaa. AJALLISESSA elämässä mikään ei ole pysyvää, iankaikkisessa elämässä on. Tervapääsky on vähentynyt voimakkaasti viime vuosina. Aurinko laskee kello 22.05. Kun. 0100 4070 pvm/mpm Punkalaidun, puh. Kuka voitti naisten moukarinheiton Kalevan kisoissa 2026. 25: 23 Kustantaja: Priimus Media Oy. 21 €/kk Digisisällöt alk 12 €/kk Tarkemmat tilaushinnat ja -veloitukset: www.tilaajapalvelija.fi/tilausehdot Tilaajamme! Sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön sähköpostiosoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi TOIMITUS Päivystäjän puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Lehdentekijöiden henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi. 6. Verkko: www.tilaajapalvelija.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@loimaanlehti.fi Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 10, to klo 9–12 TILAUSHINNAT Varsinais-Suomeen jatkuvana tilauksena 1.12.2025 alkaen Painettu lehti ja digisisällöt alk. Usein kottaraisten pönttö kelpaa tervapääskyille. Nyt on kuitenkin aika kääntyä Jumalan puoleen, Eurooppa tarvitsee paljon rukouksia helteiden ja palojen takia. Vuodenajat jakautuvat neljään jaksoon, ja se on ihana asia meidän maassamme. Nea, Linnea, Vanamo PÄIVÄN SANA 1.8. Kaikki tervapääskyhavainnot tulisi laittaa Tiira-verkkoon. Maire 2.8. 1. Toimitusjohtaja: Jaakko Ketonen JAKELUPÄIVYSTYS Puhelin: 02 269 3434, arkisin klo 6–16.30, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 7–11 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi/ jakelupaivystys Humppila, Ypäjä, puh. Mitä tarkoittaa musiikissa modulaatio. sukunimi@ loimaanlehti.fi ☎ @ Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 Lomalla Tuottaja Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Sari Holappa (02) 588 8036 Kaupallinen johtaja Katja Hägg katja.hagg@ts.fi Myyntipäällikkö Sari Kaukoranta (02) 588 8961 Myyntineuvottelija Tiia Virtanen (02) 588 8962 MEDIAMYYNTI Toimittaja Kalle Rajala (02) 588 8037 Myyntineuvottelija Jutta Mäenpää-Makkonen (02) 588 8026 Torstain 30.7. Lintu pääsee pujahtamaan sisään pienestäkin aukosta. Jeesus on hankkinut sinulle paikan tästä ihanasta maasta. VUODENAJAT tulevat ja menevät Jumalan säätämyksen mukaisesti. Toiset odottavat kaunista syksyä. Matt. Tuuletkaan eivät juurikaan ole olleet sopivia. OSOITA TIETOSI Tervapääsky on vuoden lintu Erittäin uhanalainen tervapääsky on Birdlife Suomen vuoden lintu. Milloin on liian kuumaa tai viileää. Erkki Kallio LUONTO Tervapääsky pesii usein katon rakenteissa. 0100 4080 pvm/mpm Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Kuinka monta lasta VarsinaisSuomeen syntyi tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Kesäilmatkin jakavat mielipiteitä. Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Kotisivut: www.loimaanlehti.fi ASIAKASPALVELU Tilausasiat ja yksityishenkilöiden ilmoitukset, puhelin: 02 269 3400, arkisin klo 8–16.30. ERKKI KALLIO. Tule herrasi ilojuhlaan!” Matt. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. On liian sateista tai kuivaa. Tätä ilmojen kiituria voidaan auttaa säästämällä pesäpaikat ja lisäämällä lajille tarkoitettuja pesäpönttöjä
Muuta koulutusta hän ei ole hankkinut, vaan on oppinut tekemällä. Työtä on kuulemma riittänyt. Mikä on saanut jatkamaan kaikki nämä vuodet. Vuodesta 1978 hän on työskennellyt rakentamassaan hallissa. – Niin se tuppaa olemaan, että on tarve tehdä jotain. Kun tämä tuli myyntiin, jotenkin heti kiinnostuin. Varsinaisia eläkepäiviä hän ei ole ehtinyt aloittaa, mutta ensin työviikko lyheni seitsemästä päivästä kuuteen ja nyt pysytään viidessä. KATI UUSITALO. – Sitten tuli suunnistus ja sen parissa meni 40 vuotta. Osia kun varastossa vielä on. Päälle hän kyllä myöntää, että ei kai tässä nyt niin epäonnistuttukaan olla. Varsinaista harjoittelua ei niinkään tarvittu – kun kävi paljon tapahtumissa ja kisoissa sekä töissä, pysyi kunto yllä. Ja se kiiru. – Kai oli kyse nuoren ihmisen uhkarohkeudesta. – Sinne pääsi, kun tuli sanottua, että osasin hitsata, hän sanoo. Kun oli juuri miettinyt töiden järjestyksen ja suunnitellut, miten jonkun työn tekee, niin tuli joku vielä kiiruisempi homma. – EI OLLA aloillaanolevia. Kiire tapasi tarttua – kun jollain oli kiire, seuraavaksi oli kaikilla muillakin. elokuuta 2026 ”Joka päivä vieläkin hitsaan” ■ Veikko Haapasen paja myydään melkein loppuun Loimaa/Mellilä Kati Uusitalo – Kaikki muu on myytävänä, paitsi tuo tienvarren mainosteline, Veikko Haapanen sanoo. – Ei enempää voi seurata, Veikko Haapanen arvioi innokkuutta äänessään, mutta rajansa on hänelläkin – raveja ja autoilua hän ei pidä oikein urheiluna ja uusimpia lajeja hän ei ihan sulata. 3 Lauantaina 1. Ja on se vieläkin soinut, mutta ei enää kukonlaulun aikaan. SYYSKUUSSA 83 vuotta täyttävä yrittäjä on tehnyt sepän hommia Koskentien varressa sijaitsevassa yrityksessään 1960-luvun alkupuolelta saakka. Hän tuli Kemiöstä Mellilään ja tähän samaan, pajan vieressä sijaitsevaan taloon vuosi miehensä jälkeen. – Lapset muistavat, miten isä jäi vielä pajaan, kun he menivät nukkumaan Asiakkaita ja kiirutta oli monesti niin, että lounaskin tuli nautittua milloin sattuu. – Eivät äkeet ja kylvökoneet talvella hajoa, Veikko Haapanen virnistää. Joskus hän on sitä laskenut, että yli sata kärryä on hänen pajassaan valmistunut. Siihen aikaan tarvittiin osaajaa kaikenlaisiin korjauksiin ja hitsaushommiin. Koko loppuvarastosta puikkoja hän ei kuitenkaan aio luopua, sillä hitsauspilli pysyy edelleen kädessä, vaikka näkö vähän reistaakin. – Pikkasen enemmänkin kuin on ehtinyt tehdä, hän sanoo pilke silmäkulmassa. Yrittäjäksi ryhtymistä hän ei osaa sen paremmin perustella. Anette Haapanen laskee, että puolison työpäivät ovat olleet 14-tuntisia ja kesälomat ja ylityötkin ovat 60 vuoden ajalta pitämättä. Kun tarve hiipui 1980-luvun loppuun mennessä, hän osti tavaraa konkurssihuutokaupoista ja ryhtyi tekemään koneja tarvikekauppaa. Kun kyläseppää ei niin enää tarvittu, hän ryhtyi tekemään traktoreihin peräkärryjä. Paljon on jo myytykin, hitsauspuikkoja esimerkiksi tuhat kiloa. Jalkapallon hän sulattaa ja mainitsee hyväksyvänsä myös jääkiekon varsinkin nyt, kun vävypoika oli liiton johdossa vuosia. Ymmärtäähän sen, varsinkin sesonkina. Monenlaista hän pystyy vieläkin tekemään, kunhan vauhtia ei ole hengästykseen saakka. Sitä ja silliä pitää sepän saada joka aamu leivän päälle. Veikko Haapanen ei osaa olla jouten. Muuta hommaa kyllä riittää, niin mökillä, kotona kuin metsäpalstalla kodin lähellä. – Oman kunnon ylläpito on iso tekijä. Vanhemmilla ihmisillä kumminkin käy niin, että jos ei muuta, niin klapeja. Usein puhelin soi jo aamuviideltä, kun seppää kaivattiin. Monesti senkin sai syödä niin, että seuraava asiakas jo odotti keittiössä miestä uuden työn pariin. Se on nimittäin löytänyt ostajan juuri haastattelua edeltäneenä iltana ja metallipajan Loppuunmyynti-kyltille pitää nyt löytää uusi paikka. – Kamala savu oli aina pajassa, kun hitsasi niitä rasvassa ja maalissa olleita kärryjäkin. – Niin minähän olen vasta tulokas, kahveita valmisteleva Anette Haapanen kurkkaa keittiöstä kulman takaa ja virnistää iloisesti. Erityisesti sipulit. – Se oli aika hyvin, jos viiden aikaan sai käytyä, seppä laskee. Pariskunta nauraa, että vaikka suurin osa asiakkaista on tietänyt, missä heidän mökkinsä on, Yläneen mökille saakka eivät ole pajahommat tulleet. Haki ensin Helsingistä ja muualta kuorma-autoja, rakensi kärryt niiden alustoille ja ryhtyi myymään. Lähes 50-vuotias hitsauskone on viime aikoina lämmennyt pääasiassa alumiinisten telineiden tekemistä varten. – Nykynuoret nukkuu kyllä, Anette Haapanen toteaa hymyillen. Mutta mikäs siinä, kun työkuntoa oli. Niitä, joilla on ulkolaiset nimetkin. – Joka päivä melkein hitsaan jotain vieläkin. JOS ON pajakaluja ja metallia varastossa, niin on sinne vapaa-aikaakin jäänyt. Ensin lapset urheilivat ja hän laskee, että vuodesta 1970 aina vuoteen 1985 perhe kävi joka viikko hiihtotai maastojuoksukisoissa jossain. Lasten kasvettua tuli paljon käytyä hölkissä, hän sanoo. – Kun Laurisen Markku rupesi käymään kanssa, niin välillä oli pakkokin lähteä, kun oli luvannut lähteä kaveriksi. Keuhkot eivät ole entisellään ja onko se ihmekään, mies pohtii. Tukkikärryjäkin jokusia. Liike on lääke. Urheilu pitää mielenkiintoa maailman menoon yllä, ja hän seuraa sitä edelleen. Se liikkumisen suurin ajatus on ollut. Ensin tulee virnistys ja sitten hän sanoo, että ihmisen mieli on semmoinen, että se ei voi tunnustaa epäonnistumista. Ensimmäiset vuodet Veikko Haapanen oli kyläseppänä ”vanhaksi kopiksi” nimittämässään rakennuksessa tien toisella puolella. Eikä hän väärää todistusta antanutkaan, sillä Oripään ammattikurssikeskuksen kurssi hitsaamisesta oli silloin käytynä. Kasvimaalla kasvavat perunat ja monet muut lajit. Anette Haapanen marjastaa ja sienestää, säilöö, keittää ja leipoo pakkaset täyteen. SITÄ piti yllä urheilu. Ennen omaa pajaa Veikko Haapanen oli töissä Pansiossa Wärtsilän telakalla
Google kertoo seuraavaa somevaikuttajasta: ”Alalla toimiminen vaatii sisällöntuotantotaitojen lisäksi vahvaa yhteisönhallintaa, analytiikan ymmärrystä ja markkinointiosaamista”. Tosin, jotain myös menee. Kehitän oman metodin hyvinvoinnin parantamiseksi sen tosiasian kautta, että ihmisen hyvä olohan perustuu henkiseen tasapainoon. Samoja pätkiä voin katsoa illasta toiseen, ja aina ne viihdyttävät ja naurattavat. Eiku tinkaamaan ■ Valittajille tiedoksi: tämän kesän säät ovat toistaiseksi olleet oikein hyvät. Aivan 80-luvun alussa silloisen Teknillisen oppilaitoksen opintojen aikaan kesätöitä tein Postija Telelaitoksella. Hän ohitti pyöräilijän vasta sitten, kun hän pystyi varmistamaan riittävän turvavälin sivusuunnassa siirtymällä kokonaan toiselle kaistalle. TUBETTAJA. Kokemus raskaan liikenteen ammattilaisen hyvästä liikennesilmästä toistui Melliläntiellä, kun paikallisen bussifirman kuljettaja malttoi ajella hitaasti pyöräilijän takana ja painoi kaasua vasta liikennetilanteen salliessa. Leveää lavettiyhdistelmää ohjastanut ammattitaitoinen kuljettaja osasi ennakoida tilanteen. Sylvi Kekkonen Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT ■ Loimaan seurakunnan Ainopappi: siinä on ihminen paikallaan! ■ Vaikkei Loimaalla ikinä tapahdukaan mitään, niin taas tapahtuu: tuhansia ihmisiä vetävä Rompe! Kiitos järjestäjille ja kauppiaille. Sitten pitäisi varmaan joku Tiktok-äppi ladata ja alkaa sielläkin puuhastelemaan. 4 Lauantaina 1. No, minulla on muutama naamakirjakaveri ja instagram löytyy myös, mutta sitä en käytä. No ihan aluksi on sanottava, että valmentaa en osaa millään tavalla enkä yhtään ketään. Mutta pitääpä selvittää... En, koska nämä edellä mainitut ovat itselläkin aivan retuperällä. Tässä muutamia ideoita oman toimenkuvan päivitykseen: HYVINVOINTIVALMENTAJA. Ilmajarrujen puhina alkoi kuulua jo hyvissä ajoin, kun takaa tullut raskaan ajoneuvon kuljettaja alkoi hidastaa vauhtia havaittuaan Ysitien vaarallisen kapealla pientareella edenneen polkupyöräilijän. SOMEVAIKUTTAJA. Sellaistahan ei enää ole. Tätä voisi kyllä miettiä tosissaan. Tämä voisi toimia! Katselen aina iltaisin sängyssä nukkumaan mennessä innokkaasti Youtubesta musiikkiin liittyviä livetaltiointeja, vanhoja Kummeleita ja Pulkkisen sketsejä. Ehkä se tiedetäänkin, mutta ainakin Saviseudun liikenteessä tieto konkretisoituu toiminnaksi varsin nihkeästi. Mutta voisin olla hyvinvointikuuntelija. Enkä ymmärrä höhkäsen pöläystä fyysisen hyvinvoinnin parantamisesta tai jostain ruokavaliojutuista. VEIKKO HULKKO. Joillakin maanviljelijöillä tietysti voi olla hieman eri näkökanta, jos sateet ovat oikein rankoneet sarkoja. Tämä onkin sitten jo vähän hankalampi juttu. Tekemisen kautta opin sitäkin alaa. Liikenneturva muistuttaa myös lain velvoittavan, että pyöräilijälle on annettava turvallinen tila tiellä. Kuuntelisin ihmisten murheita. elokuuta 2026 Osaatko ohittaa pyöräilijän. Ja tietenkin kirjoittaminen on ollut mukana matkassa jo vuosikymmeniä. SHa PÄÄKIRJOITUS MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Kaukaiset tähdet ja täyttymättömät toiveet kiehtovat aina uneksijan mieltä saavuttamattomuudellaan. Isä oli myös alalla ja sitä kautta työpaikka irtosi helposti. Voisin keksiä jonkun oman aiheen, jonka ympärille alan tehdä videoita ja julkaisen niitä sitten juutuupissa. Mutta maailma muuttuu ja monipuolistuu. Nimittäin yöunet. Juha Lahti VEIKKO HULKON KOKOELMISTA Ahti Kukan 60-vuotisjuhlat työväentalolla vuonna 1973. Nyt kun tätä somevaikuttaja-asiaa tässä makustelen, niin taidan sen jättää muille. Olenkin pohtinut, että pitäisikö itsekin hieman nykyaikaistaa omaa tehtäväkenttää, koska kyllähän toimeentulon voi ansaita muutenkin kuin hiki hatussa lapion varressa huhkimalla. Jos niin sanotusti sapettaa koko ajan, tekemistä on liikaa ja somessakin täytyy roikkua jatkuvasti ja päivittää sitä, niin eihän siitä tule kuin stressi. Varhaisimmat kokemukseni työstä ovat amisajoilta kesätöissä maalarina. Helppoa kuin hengittäminen, sanoisin. Sitä en tosin vielä tiedä, että mikä siinä on se ansaintalogiikka. Muuten joudun itse varaamaan ajan joltain hyvinvointikuuntelijalta. Jos asia tuntuu vähäpätöiseltä, autoilijan kannattaa mahdollisuuksien salliessa lähteä pyöräilemään pyörätiettömille taipaleille. Sittemmin valmistuttuani pääsin Saloraan työnjohtajaksi ja siitä ura jatkui Nokia oyj:ssä yli 20 vuoden ajan. Todennäköisesti ei tarvitse kovin montaa kilometriä polkea ymmärtääkseen, kuinka vaaralliselta liian läheltä ohittava auto tuntuu. Loimaan seudun teillä pyöräillessä kokee monenlaisia liikennetilanteita, ja kaikki eivät todellakaan ole yhtä ilahduttavia kuin kaksi edellä kuvattua kohtaamista. Liikenneturva kysyi toukokuussa autoilijoiden näkemyksiä pyöräilijöiden ohittamisesta ja sai hämmästyttäviä tuloksia: vain muutama prosentti vastanneista tunnusti, ettei tiennyt, mikä on turvallinen etäisyys pyöräilijää ohitettaessa (LL 27.6.). Olet oravanpyörässä. NOKIAN JÄLKEEN työura jatkui rakennustuoteteollisuudessa, kun tein betonielementtejä. Liian monella autoilijalla on pyöräilijän kohdalla liian kiire. Tasapainoinen psyykkinen elämä kyllä tuo korjausliikkeitä automaattisesti myös muuhun hyvinvointiin. Kohtuus kaikessa Alan vaihto mielessä TOIMITTAJALTA Pohdin tuossa juuri, että sitä on tullut tehtyä elämänsä aikana hyvin monenlaista duunia. Liian iso osa takaa lähestyvistä autoilijoista ei varaudu pyöräilijän ohitustilanteeseen nopeutta laskemalla eikä koske jarrupolkimeen, vaikka tiellä olisi vastaantulevaa liikennettä. Hellepäiviä onneksi vain muutama
PUNKALAITUMEN vahvuuksiksi Tapiola nimeää paikallisyhteisön ja matalan kuntaorganisaation ketteryyden. AVOIMUUS, luottamuksellisuus ja osallistavuus ovat Tapiolalle tärkeitä arvoja, joita hän pyrkii tuomaan esiin johtamalla omalla esimerkillään ja pitämällä kiinni lupauksista. Kunta-alalle hänet sai palaamaan työn konkreettisuus. Kyseessä on vajaa 3,5 kilometrin pätkä. elokuuta. Erityisenä vetovoimatekijänä Tapiola pitää tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa. – Pystytään reagoimaan muuttuvaan toimintaympäristöön. Päällystettävä osuus ulottuu Sarka-museon paikkeilta Karsolan teollisuusalueelle eli Karsolantielle saakka (LL 12.3.). ■ Hallintopäällikkö Satakunnan hyvinvointialueella ja viimeisimmäksi hallintojohtaja Sasky-koulutuskuntayhtymässä. Nopeusrajoitukset palautetaan normaaleiksi, kun kohde on kokonaisuudessaan valmis. Kun kunnat kilpailevat uusista asukkaista ja yrityksistä, maine voi ratkaista. Vanhankirkontien päällystäminen alkaa ensi maanantaina Loimaa/Vanhankirkontie Sari Holappa Lounais-Suomen elinvoimakeskus tiedottaa, että Vanhankirkontien (mt. ■ Perheeseen kuuluvat vaimo ja kaksi pientä lasta. TÖIDEN aikana ajoradan toinen ajokaista suljetaan liikenteeltä, ja liikenteen käytössä on yksi ajokaista. ■ Kunnallisalan työkokemusta Hämeenkyröstä ja Tampereelta. Uudessa tehtävässään hän odottaa ennen kaikkea sitä, että pääsee tutustumaan kuntaan ja kuntalaisiin. Tapiola taitaa myös kriittisen keskustelun. ■ Hallintotieteiden maisteri (Tampereen yliopisto) ja kauppatieteiden maisteri (Turun kauppakorkeakoulu). Mutta kyllä me olemme suuria viestijöitä jokainen. Kunnan taloudelliset lähtökohdat Tapiola näkee verrattain hyvinä, vaikka tarkka taloudenpito on hänen mukaansa aina tarpeen. Kunnallisalalta hänellä on jo usean vuoden kokemus, mutta kunnanjohtajana hän ei ole aiemmin toiminut. ■ FAKTA Jukka Tapiola ■ 36-vuotias. Siksi onnistumisista täytyy kyetä kertomaan ulospäin. Muutto Punkalaitumelle ei ole juuri nyt ajankohtainen, mutta hän ei sulje pois vaihtoehtoa. – Tässä vaiheessa emme ole muuttamassa Punkalaitumelle, koska vaimon työt ovat toisaalla ja pienten lasten kanssa arkea on helpottanut se, että kaikki isovanhemmat asuvat niin pienellä säteellä. – Tietysti palvelujen täytyy toimia, jotta niistä puhutaan hyvää. Tapiola uskoo, että varmimmin tulevaisuuden haasteisiin pystytään vastaamaan yhdistämällä voimat yritysten ja paikallisten yhteisöjen kanssa. Tapiola itse asuu tällä hetkellä puolen tunnin ajomatkan päässä Vammalassa. SUURIMMAT haasteet liittyvät Tapiolan mielestä väestön kehitykseen. KATRIINA REIJONEN. – Punkalaidun on turvallinen, pieni maalaiskunta, jossa uskon, että pääsee laajalla skaalalla tekemään asioita. ■ Asuu Sastamalan Vammalassa. Emilia Sipilä, 18, Turun Sanomissa KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Lauantaina 1. Kunnan osalta tärkeää on kaavoittaminen ja tietenkin se, että tarjoamme riittävän hyviä koulutuspalveluja ja muita peruspalveluja, jotta Punkalaitumelle muuttaisi uusia asukkaita. Maantieteellistä etua saadaan sijainnista ja hyvistä työssäkäyntiyhteyksistä. elokuuta. Silti näen, että Punkalaitumella on tehty hyvää työtä. Tämä takaa turvallisen liikkumisen tienkäyttäjille, työmailla työskenteleville sekä muille liikkujille. En kuitenkaan sano, etteikö se olisi jollain aikajänteellä mahdollista. Täällä yritetään hakea koko ajan parasta ratkaisua siihen, miten kunta säilyttäisi ja kasvattaisi elinvoimaansa. Lisäksi saattoauto ohjaa jonot työmaan toiselle puolelle. Vuorovaikutuksen kannalta opettavaisimpina hetkinään Tapiola pitää vetämiään yt-neuvotteluja. Niissäkin pohditaan, miten palveluverkkoa pystytään parhaalla tavalla kunnan tarpeisiin nähden pitämään yllä. Kylätoiminta on todella iso osa suomalaista kulttuuria. – Asfaltointityöt ovat valmiit viimeistään keskiviikon jälkeen, mutta tiemerkintäja muita viimeistelytöitä tehdään vielä seuraavalla viikolla. Päällysteinsinööri Tero Ahokas sanoo, että työt ajoittuvat päiväaikaan ja ne kestävät 2–3 päivää. Niissä korostuu hänen mukaansa erityisesti se, miten vaikeissakin tilanteissa luottamus pitää pystyä säilyttämään. – Meidän on käytävä vuoropuhelua ja tehtävä yhdessä elinvoimaa edistäviä toimia. Siitä hän haluaa pitää kiinni vierailemalla yrityksissä ja järjestämällä kohtaamisia. – En tiedä, voiko yt-menettelyissä koskaan onnistua, mutta niistä on selvitty. ■ Aloittaa Punkalaitumen kunnanjohtajana 3. elokuuta 2026 Uusi kunnanjohtaja korostaa kaavoitusta ja yhteistyötä ■ Vammalassa asuva hallintotieteilijä ei ole vielä muuttamassa Punkalaitumelle Punkalaidun Katriina Aronkorpi Sillä on väliä, miten kukin kotikunnastaan puhuu. ■ Harrastaa kuntoliikuntaa. Liikennettä ohjataan valoilla. Näin ajattelee Punkalaitumen kunnanjohtajaksi valittu Jukka Tapiola. Kaikki toimialat pyrkivät lopulta palvelemaan ruohonjuuritason arkea. – Syntyviä lapsia ja työikäisiä saisi olla tietysti aina enemmän, mutta monet pienet ja kasvualueiden reunakunnat painivat samantyyppisten haasteiden kanssa. Saskyn hallintojohtajana Tapiola on vienyt läpi isoja kokonaisuuksia ja kehittänyt prosesseja. Elinvoimakeskus muistuttaa, että työmaiden läheisyydessä on tärkeää olla tarkkaavainen, noudattaa alennettuja nopeusrajoituksia sekä säilyttää riittävä turvaväli edellä ajaviin. – Harvemmin pienillä tai keskisuurilla kunnilla taloustilanne on niin hyvä, etteikö se vaatisi tiukkaa talouden seurantaa. 36-vuotias Tapiola aloittaa Punkalaitumen kunnanjohtajana 3. elokuuta 2026 UUTISET LAINA Miten pieniä kuntia saadaan pidettyä elossa, kun kaikki palvelut on siirretty kasvukeskuksiin. ■ Työskennellyt 2010-luvulla pakolaisohjaajana Punkalaitumella. Se on useamman tekijän yhteistyötä. Punkalaitumesta on välittynyt koko ajan hyvä yhteisön henki, myös hakuprosessin aikana. Jukka Tapiola, 36, on Punkalaitumen uusi kunnanjohtaja. 2103) päällystäminen alkaa ensi maanantaina. 5 Lauantaina 1
Joukkueiden ajatellaan tukevan alueen elinkeinoelämää ja vahvistavan mielikuvaa seutukaupungista, jossa tapahtuu. Vastausten perusteella seurojen ja järjestöjen koetaan vahvistavan muun muassa alueen yhteisöllisyyttä (78 prosenttia vastaajista samaa mieltä), ehkäisevän syrjäytymistä (75 %), tukevan nuorten osallisuutta (64 %), tukevan ikäihmisten osallisuutta (60 %) ja täydentävän merkittävällä tavalla kaupunkien palveluita (59 %). Hurrikaanin fanit kannustamassa joukkuettaan. Loimaan seudun konttorit sijaitsevat Alastarolla ja Oripäässä. – Kaupungin huoltosuhde on selkeästi suurempi kuin keskimäärin Suomessa. Annamme koirille kassalta makupalan, jos vain omistaja antaa luvan. Kyselyyn vastasivat kaupunkien, urheiluseurojen, kulttuuriyhteisöjen ja muiden järjestöjen toimijat. Mökkeilyyn hurahtanut turkulainen kunnallispoliitikko ja virkamies Muhis Aziz Auranmaan Viikkolehdessä 6 Lauantaina 1. Omistaja-asiakkaita on hiukan vajaa 30 800, joille jaettiin bonuksia alkuvuoden aikana kaksi miljoonaa euroa. Vastauksia saatiin 206. – Seutukaupunkien elinvoima ei rakennu vain työpaikoista ja investoinneista, vaan myös arjen yhteisöistä. Selvityksen aineisto koostuu asiantuntijakyselystä sekä teemahaastatteluista, jotka toteutettiin kuudessa suomalaisessa seutukaupungissa: Heinolassa, Kemissä, Loimaalla, Nurmeksessa, Pietarsaaressa ja Varkaudessa. E2-tutkimuksen selvityksestä tarkasteltiin yhdistysten, järjestöjen ja urheiluseurojen merkitystä seutukaupunkien elinvoimalle. LL ARKISTO/KATI UUSITALO. Ne tukevat muun muassa paikallista elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä, ehkäisevät yksinäisyyttä ja syrjäytymistä, edesauttavat kotoutumista ja voivat kriiseissä aktivoitua nopeasti auttamaan. Op Sataharjun liikevoitto yli kymmenen miljoonaa euroa SATAHARJUN Osuuspankin liikevoitto oli vuoden 2026 tammi-kesäkuussa 10,3 miljoonaa euroa. Pankin tiedotteen mukaan luottokanta laski hieman vaisun luottokysynnän ja vaikean maailmantilanteen vuoksi. Esimerkiksi lentopallojoukkue Hurrikaanin ja koripallojoukkue Bisonsin koetaan tuovan myönteisiä vaikutuksia paikallisidentiteetille ja alueen brändille. Olen kovasti tykästynyt Yläneeseen. Yleisellä tasolla seutukaupunkien vahvuuksina ja vetovoimatekijöinä nähdään arjen sujuvuus, lyhyet etäisyydet ja luonnon läheisyys, kun taas haasteina ovat väestön väheneminen, nuorten poismuutto ja työpaikkojen kaikkoaminen. Lisäksi se on mahdollistanut 80 nuorelle kesätyön tukemalla toimialueen yleishyödyllisiä yhdistyksiä nuorten työllistämisessä. Siksi mä olen tullutkin tänne landelle. Yhteisöllisyys ei kuitenkaan synny itsestään, vaan vaatii jatkuvaa työtä ja ihmisiä, jotka pitävät sitä yllä, vanhempi tutkija Atte Penttilä E2tutkimuksesta arvioi. LOIMAALLA elinvoima kietoutuu pitkälti teknologiateollisuuteen, ja kaupungin erityispiirteenä nähdään palloilumenestys. PANKKI on tehnyt yliopistolahjoituksia 165 000 eurolla sekä tukenut toimialueensa yleishyödyllisiä yhdistyksiä lahjoituksin sekä sponsorointisopimuksin 120 000 eurolla. Pankin asiakasvarat kasvoivat alkuvuoden aikana 3,4 prosenttia. Sen sijaan alueen vetovoima (0 % vastaajista samaa mieltä), hyvät vaikutusmahdollisuudet (12 %), työpaikkojen ja osaavan työvoiman saatavuus (18 %) sekä hyvät julkiset palvelut (15 %) nähtiin heikkoina. Yhdistykset, järjestöt ja urheiluseurat kannattelevat paikallista elämää tavalla, joka jää helposti tilastojen ulkopuolelle. Hankkijan myyjä Irina Tsabanova Laitilan Sanomissa LAINA Olen tavallinen äijä, ei tarvii ujostella. Myös palvelujen heikkeneminen ja opiskelupaikkojen niukkuus heijastuvat seutukaupunkien kilpailukykyyn. elokuuta 2026 Seurat ja järjestöt ovat seutukaupunkien “hiljainen infra” ■ Loimaan erityispiirteenä nähdään palloilumenestys, jonka koetaan tuovan myönteisiä vaikutuksia paikallisidentiteetille LOIMAA E2-tutkimuksen tekemästä selvityksestä käy ilmi, että urheiluseurat, yhdistykset ja järjestöt ovat paljon enemmän kuin harrastusten järjestäjiä. Sataharjun Osuuspankki aloitti toimintansa keväällä 2025, ja sillä on 10 konttoria Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella. Suurimmat ongelmat Loimaan elinvoiman kannalta ovat vastaajien mielestä muuttoliike ja palvelujen heikkeneminen. Tutkimuksen mukaan urheiluseurat tukevat paikallista elinvoimaisuutta. Ne ovat seutukaupunkien “hiljainen infrastruktuuri”, jotka muodostavat arjen sosiaalisen verkon. Kasvua oli erityisesti vakuutussäästämisessä ja rahastoissa. PAIKALLISIA LAINA Eläimet tuovat iloa meidän henkilökunnallekin. VAIKKA seurojen ja järjestöjen rooli elinvoiman rakentajina tunnistetaan laajasti, niiden tuottamat hyödyt jäävät usein kuitenkin abstrakteiksi, eikä niitä välttämättä tunnisteta kunnallisessa tai valtakunnallisessa päätöksenteossa. Kyselyaineisto kerättiin helmi-maaliskuussa 2026. Koulutusta on saatavilla hyvin toisella asteella, mutta nuorten pitää muuttaa korkeakoulun takia muualle, eräs kyselyyn vastannut loimaalainen kommentoi. Asuntoluottokanta pieneni 2,8 prosenttia, mutta yritysluottokanta kasvoi 10,7 prosenttia vuodenvaihteesta. SELVITYKSESTÄ käy myös ilmi, että Loimaalla arvostetaan muun muassa luontoa ja hyviä ulkoilumahdollisuuksia (88 prosenttia vastaajista samaa mieltä), kohtuuhintaista asumista (79 %), turvallista ja rauhallista elinympäristöä (79 %), aktiivista yhdistysja järjestötoimintaa (68 %), hyviä liikenneyhteyksiä ja sijaintia (53 %) sekä vahvaa yhteisöllisyyttä (50 %)
Heinonen vietti mökillä loka-marraskuussa monta viikkoa ja kävi 2–4 kertaa viikossa avannossa. Lääkäri määräsi aina kuusi viikkoa sairauslomaa, ja ajattelin, että kuusi viikkoa ja sitten olen kunnossa. Mutta mitään ei tapahtunutkaan. Silti kun hätä tulee omalle kohdalle, ammattilaisen parkkiintunut nahkakaan ei auta. – Olin, että nyt eivät hommat oikein täsmää. Tyypillisiä oireita ovat olkaja lonkkanivelten kipu sekä heikentynyt liikkuvuus ja tulehduksesta johtuva kipu suurissa lihaksissa. Entä jos oireet eivät hellitä. Seuraavana päivänä oli jälleen lauantai. Sunnuntaina diagnoosi alkoi hahmottua. Lihasreuman juurisyitä ei tunneta. Siihen ei tarvittu sairastumista, vaan päätös pitää oikeasti lomaa. Olin vain samanlainen rampa koko ajan.. Maaliskuussa hän läpäisi pelastuslaitoksen kuntotestit, mutta entiseen on vielä matkaa. Mutta jo samana päivänä, kun isä kotiutettiin sairaalasta, hän tuli hommiin. SAMAAN AIKAAN, kun Heinonen selvitti kipujensa syytä Tyksissä, Pyhäjärven ympäristössä polkupyörät nielivät kilometrejä. Heinonen oli vuotta aiemmin pyöräillyt Tour de Pyhäjärven poikansa kanssa. Painoa oli tullut 10 kiloa lisää. Siksi hän nosti polkupyöränsä 49-vuotissyntymäpäivänään Hiacen tavaratilaan ja ajoi mökille. – Testit eivät olleet koskaan olleet niin piukat. Testitulos oli juuri ja juuri hyväksytyn puolella. Hoippumista katsellut päivystyslääkäri heitti huulta ja käski lähteä punttisalille. 48-vuotislahjaksi saatu lihasreumadiagnoosi mullisti Mauri Heinosen elämän moneksi kuukaudeksi. Loimaan Pyörähuollossa päivät kuluvat joutuisasti, kun ihmisiä pysähtyy rupattelemaan. Veriarvot olivat pahasti pielessä. Terveestä ihmisestä tuntuu käsittämättömältä, ettei niin yksinkertaista asiaa voi muka tehdä. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen vanhempana pelastajana työskentelevän Heinosen kuntotestit olivat vielä maaliskuussa menneet erinomaisesti. Töihin oli lupa palata. Eteneminen oli leppoisaa, matkan varrella pysähdeltiin taukopaikoille. Mauri Heinonen on myynyt ja korjannut pyöriä sivutoimisesti vuodesta 2013, jolloin hän otti vetovastuun Risto-isänsä pyöräkorjaamossa. Lisätutkimusten jälkeen vakavat taudit saatiin suljettua pois, joten alkuperäinen diagnoosi lihasreumasta jäi voimaan. Edeltävänä aamuna terveyskeskuslääkäri oli mitannut Heinoselta 39 asteen kuumeen ja lähettänyt laboratoriokokeisiin. elokuuta 2026 ”Sitä ajattelee, että itselle ei käy koskaan mitään” ■ Kivut veivät pyöriä korjaavan palomiehen toimintakyvyn kuukausiksi Loimaa/Satakunnantie Katriina Aronkorpi Vuosi sitten heinäkuussa Mauri Heinonen vaappui lääkärin vastaanotolle viiden senttimetrin askelilla. Sitä Heinonen ei kuitenkaan tiennyt, että sairaus vetäisi hänet yli puoleksi vuodeksi sohvan pohjalle. Se tuntui auttavan. Pystyn juomaan aamupäivällä kolme pannullista kahvia, ja vatsa kestää. Osalla saattaa olla pyöriinkin liittyvää asiaa. Maaliskuussa hän kävi kokeilemassa pelastuslaitoksen kuntotestiä. Sairautta on hoidettu hyvin, ja se voi vielä sammua, koska Heinonen on vielä nuori. – Kun olin kotona ja muut perheestä töissä tai koulussa, kävin kaikissa Loimaan liikkeissä kahvia juomassa. Ensimmäisenä sen lausui reumalääkäri, jonka vastaanottohuoneeseen Heinonen oli vasta raahustamassa. Mietin, että jos en pääse enää palomiehen töihin, rupean papiksi. VIERAS LAINA Sängyn laidalla istuminen oli minulle aluksi kuin extreme-urheilua. Heinäkuussa työkaveri totesi Heinosen kävelevän kuin Aku Ankka. – Palomiehen ammatti on hieno, mutta jos ei ole fyysisesti toimintakykyinen, ei ole mitään korvaavaa hommaa. Auttanut ihmisiä ja nähnyt, miten elämä voi silmänräpäyksessä muuttua. Autoliikkeissä, varaosaliikkeissä, kaikkia tällaisia tuttuja paikkoja. – Ja niin varmasti kävelinkin. En ollut pystynyt liikkumaan 7–8 kuukauteen, ja olin syönyt pakettiautokuormallisen kortisonia. Tiivistä työyhteisöä oli ikävä. – Koko syksy oli aika pitkä. – Yöllä ei tullut uni ja vaikka tiesin, että ei paranisi, niin aloin googlettaa. Fyysinen työ vaatii vastapainokseen lihashuoltoa. Oli lauantai. Reumaan tyypillisesti määrättävä kortisoni auttoi heti leposärkyyn. Kivut olivat jo niin kovat, ja öisin sain nukuttua vain katkonaisesti. KATRIINA ARONKORPI Lääkäri määräsi aina kuusi viikkoa sairauslomaa, ja ajattelin, että kuusi viikkoa ja sitten olen kunnossa. Oireet tuntuivat sopivan kaikkein pahimpiin tauteihin. Sanoin, että en lähde täältä mihinkään ennen kuin tutkitaan, mikä äijässä on vikana. Kansanedustaja Anna Kontula (vas.) Helsingin Sanomissa 7 Lauantaina 1. Lääkehoitoa piti täydentää sytostaateilla. Aamuyöllä puoli kolmelta Heinonen kirjattiin sisätautiosastolle. Joskus matkan kesto on etukäteen tiedossa, mutta aina ei. Vaikka säryt vaikuttivat yöuneen, Heinonen arveli olevansa vain venyttelyn tarpeessa. VAIKKA HEINONEN on leppoisa mies, päivystyksessä hänen pinnansa meinasi palaa. Melko nopeasti kipu levisi koko kehoon. – Ihminen on sellainen, että se ajattelee, että itselle ei käy koskaan mitään. Lääkärit pohtivat, oliko kyse sittenkin jostain muusta, sillä lihasreuma on hyvin harvinainen alle 50-vuotiailla. Mutta mitään ei tapahtunutkaan. Vaikka Heinonen kuittaakin nyt viime syksyn ajanvietteensä huumorilla, huoli töiden jatkumisesta oli todellinen. – Isältä leikattiin polvi vuonna 2019, ja hänen piti olla kuusi viikkoa pois. Jälkikäteen ajatellen sisuuntuminen kannatti, sillä tutkimukset Tyksissä jatkuivat. Kivut olivat alkaneet huhtikuussa: kun polkupyörän nosti telineelle, tuntui siltä kuin puukko olisi isketty käsivarteen. Oireet ovat nyt lääkityksen ansiosta hallinnassa. TÄNÄ KESÄNÄ Loimaan Pyörähuolto oli kaksi viikkoa täysin kiinni. Mutta me tarvitsemme myös niitä isoja ja pitkiä ajatuksia, jotta meillä säilyy yhteisönä kyky käsitellä esimerkiksi moraalia. Viime vuoden Tour de Pyhäjärvi jäi välistä, mutta nyt Heinonen nousi pyörän selkään ja taittoi poikansa kanssa 70 kilometriä kiireettömästi. Heinosen miehiä yhdistää se, että toimettomuus tai pienestä valittaminen ei sovi kummallekaan. Tammikuussa olon kohentuessa Heinonen pääsi pienille lenkeille. Olin vain samanlainen rampa koko ajan. – Suomessa on huippuluokan hoito sitten, kun sinne vain pääsee. Hän näki sen jo kävelystäni. Testeissä vastukset asetetaan painon mukaan. Selkäydininfarktin saanut Hannu Manninen Somero-lehdessä LAINA Nopeatempoiseen elämään ei vain mahdu sellainen ajatus, että istutaan ja ajatellaan. Toipilasjakson aikana Heinonen ehti pohtia paljon sitä, mitä terveys, perhe, työt ja vapaaaika hänelle merkitsevät. – Kun lääkäri käski minut sisälle ja kävelin häntä kohden, hän sanoi, että minulla on lihasreuma. SÄKYLÄSSÄ sijaitsevasta mökistä muodostui tärkeä turvapaikka. Paitsi että kyse ei ollutkaan vitsailusta. Kuukausien mittainen vuodelepo ja kortisonikuuri romahduttivat Mauri Heinosen kunnon. Hän tykkäsi touhuta, ei oikein saanut oltua kerrostalossa seinien sisällä. Kaksi tuntia oli pisin aika. 30-VUOTISEN pelastajan uransa aikana Heinonen on kokenut kaikenlaista. Pahan aallonpohjan Heinonen koki silloin, kun lihasreumadiagnoosia oltiin vetämässä pois
Majoituimme Lillehammeriin hotelliin, ja sitten pesulle, iltapalalle ja kupposelle. Pääsimme kuitenkin ruuhkasta kohtuu hyvin kylän läpi. Mika Myllylä, M-L Kirvesniemi, miesten hiihdon viestijoukkue ja jääkiekon maajoukkueen pronssi. Omat päättäjämme ovat hoitaneet asiat niin ”hienosti”, että tällä hetkellä maksamme jopa 70 senttiä enemmän naapurimaahamme verrattuna. Monen osallistujan mielessä kävi alkunousujen aikana pelon sekaiset tunteet, miten tästä selvitään, mutta kun ajo oli ohi, useampi hihkaisi, eikun uudestaan. Tunneleita oli matkamme varrella myös lukuisia, pisimmän ollessa 6 km ja lyhyimmät vain alle 200 m, alitimme mm. Matkaa taitettiin kahdessa ryhmässä. elokuuta 2026 LUKIJOILTA Loimaan Moottoripyöräilijöiden Norjan vuonojen retki Loimaan Moottoripyöräilijät (LMP) teki mieliinpainuvan yhdeksän päivän retken Ruotsin kautta Norjan vuoristomaisemiin 17.–26.7.2026. Vaan eivätpä sateet paljoa haitanneet porukkaamme, herja lensi entistä kovemmin sateen tahtiin. Yhteiskuva.. Esim. REITTIMME Ruotsin läpi sujui hyvin kohti Norjaa ja sinne saapuessamme tiet muuttuivat paremmiksi, lähes koko Norjan reissumme aikana upeaa asfalttia, vain yhdellä suopohjaisella pätkällä ylhäällä vuoristossa oli paikkauksia ja uria. Saavuttuamme Älvdaleniin ja hotelliin odotti iloinen yllätys kostean päivän jälkeen: reissun kuumin sauna ja poreallas, ja tottakai jokin viileä juomakin. Alkuvaikeuksien jälkeen yhdeksän pyöräkuntaa selvitti kyheröiset mutkat ylös Geirangerin puolelta ja lopuksi alas nuo Peikonportaat. Päivä oli hieno päättää peseytymiseen ja yhteiseen ruokahetkeen. Torstai oli toivoa täynnä eli vapaapäivä ajamisesta. Takatiedustelija OPR Storseisundetin silta. Sateen lisäksi matkaa tehtiin reissun pisimmät kilometrit, yli 400 km. UPEAT maisemat ja huippukuntoiset tiet jatkuivat keskiviikkona, viidentenä ajopäivänä. Kun isot hyppyrimäet alkoivat siintää horisontissa, tiesimme lähestyvämme kuuluisaa olympiakaupunkia Lillehammeria. Retkeen osallistui 14 moottoripyörän letka, yhteensä reissussa oli takapenkkiläiset mukaan lukien 23 henkilöä. Lauantain matka alkoi muutamalla pienellä viivästyksellä kohti ensimmäistä yöpymiskohdetta, joka sijaitsi Karlstadissa. Muitakin kohteita sattui kohdalle pienryhmissä kauppoja, terasseja jne. Siitä alkoivat ilmoittautumiset ja reissun valmistelut. Kohta Norjan puolelle saavuttuamme pysähdyimme molemmat ryhmät katsomaan upeaa moottoripyörämuseota, Skandinavisk MC-Museum, Magnor-nimisellä paikkakunnalla. Yhteishenki oli mahtavaa ja hitsautui vielä matkan aikana. Aurinkoisen ajopäivän kruunasivat matkan varrella upeat maisemat ajaessamme laaksoja pitkin seuraten vuoristopuroja. Lämpötilat sahasivat reissun aikana alimmillaan tunneleissa 12:n ja aurinkoisella osuudella 20 asteen paikkeilla. VIIMEINEN ajopäivä ”lätäkön” tuolla puolen meni myös sateen uhassa ja joissakin kuuroissa. Norjassa sakot ovat paljon kalliimpia kuin Suomessa, suuremmissa nopeuksissa sakot nousevat tuhansiin kruunuihin. Muutama porokin nähtiin ja upein isoine kruunuineen, sarvineen keskellä tietä. Matka alkoi perjantaina 17.7. Täällähän Janne Ahonen voitti mäkihypyn maailmanmestaruuden ja Mika Myllylä upean taistelun jälkeen hiihdon 50 km mestaruuden. Perinteisen kesäreissun suunnittelu alkoi hyvissä ajoin jo ennen joulua viime vuonna. siirtymisellä Naantalin satamaan. Kylässä oli perinteinen Classic Car Week Siljan-järven rannalla. lautoilla siirtymiset Geirangerissa ja muuallakin sujuivat hyvin. Finnlinesin autolautta puksutteli yön yli ja oltiin aamulla Kapellskärin satamassa. Koko matkamme sujui hienosti ilman isompia menetyksiä niin pyörien kuin matkalaistenkin osalta. Turistikohteita ei paljon pysähdytty katselemaan pois lukien tankkaus-, pissaja kahvitaukoja. Maksut hoituivat ilman vaivaa, kun olimme etukäteen ilmoittaneet pyöriemme rekkarit Ferry Pay -palveluun. JÄNNITYKSEN täyteinen tiistaipäivä alkoi matkaamalla vuonoja pitkin autolautoilla kohti Geirangeria ja sieltä alkavaa serpentiinitietä kohti Trollstigeniä, Peikonportaita. Mutta lopuksi huomiona… on ne maisemat siis on ne maisemat, niitä ei voi kertomalla selittää, ne täytyy kokea! MATKALAISET haluavat kiittää erinomaisista järjestelyistä ja matkan vetämisestä Ilpo Huvilaa ja Pirjoa, Jari Suvilaa ja Mariaa sekä Juha Virtasta ja Kaijaa. Se on kuuluisa dramaattinen vuoristotie, joka tunnetaan 11 jyrkästä neulamutkasta, jyrkkyys 9–10 %. MAANANTAIN matkapäivä numero kolme suuntasi pääkohteeseemme Moldeen. 8 Lauantaina 1. Ryhmät ajelivat hieman eri reittejä ensimmäisen päivän, niin kuin joinakin muina päivinä, mutta melko samoihin aikoihin oltiin yöpymispaikoissa. Osuuden ehkä mielenkiintoisia huomioita olivat suuret laakeat viljavainiot, jossakin oli jo puintejakin tehty. Jos Suomessa ajat 50 km/h alueella 60 km/h sakko on 100,-, on se Norjassa 280–300. Loppumatkat sujuivatkin sitten enemmän ja vähemmän sateessa kuten vapaapäivän jälkeinen ajopäivä eli perjantai 24.7. Lampaita oli runsaasti niityillä ja olipa yksi ”tokka” tielläkin, ohitimme sen rauhallisesti mukaillen niiden ääntelyä. Se kulkee 8,3 kilometrin osuuden saarija luotoketjua pitkin, osuus on avattu heinäkuussa 1989. 1994 kisoissa Suomelle tuli kuusi mitalia, mm. Muutakin positiivista koimme reissun aikana, mm. Matkan varrella tankatessamme huomasimme ison eron polttoaineiden hinnoissa verratessamme kotimaan hintoihin. Sitten lopulta satamaan ja Suvilan pariskunnan nopealla toiminnalla pääsimme joustavasti Kapellskärissä autolauttaan. Reitti on avattu 1936 ja on avoinna toukokuusta lokakuuhun sääolosuhteet huomioon ottaen. Vaikuttavin näkymä oli Rättvikin kaupungin valtava ruuhka, jenkkiautoja kenties tuhansia, liikkeellä ja paikoitettuna ympäri kaupunkia. ”Peltipoliiseja” on kummassakin ajamassamme maassa runsaasti. Sateisen päivän ajomatka oli kohtuullinen, alle 300 km, ja pääsimme hyvissä ajoin illastamaan. Sekä Ruotsissa että Norjassa paikalliset noudattivat melkein poikkeuksetta nopeusrajoituksia, osa ajoi jopa alle rajoituksen. Pyörät kiinni, suihkuun ja iltapalalle. Matka kohti Trondheimia alkoi noudatellen kuuluisaa Atlantin valtatietä. Jos kiilteli kromi jenkkiautoissa, niin omassa porukassamme ajanut Liimatan pariskunta sai varmasti joka kylällä huomiota pyörästään Boss Hoss trikestä ja sen mahtavasta äänisaundista. Sunnuntaiaamuna pyörät laivasta ja sateen saattelemana kotimatkalle. yhden meren lahden tunnelissa. Kumilan kohdalta Loimaalle saimme reissun kovimman pesun, siinä kiitos reissullemme. Ykkösryhmää nimeltään Norge Group 1, luotsasi Virtasen Juha ja kakkosryhmää, Vuonojen Veijarit, johdatteli Huvilan Ilpo. Lukuisat liikenneympyrät sujuvoittivat liikennettä, ja niissä oli helppo koota ryhmä kokoon ajamalla muutama lenkki. Helmikuussa oli jo kaikki yöpymispaikat ja laivat varattu. Matkapäivien pituudet näkyvät oheisessa reittikartassa. Pääsuunnittelijat Huvilan Ilpo ja Suvilan Jari lähettivät ensimmäiset suunnitelmat ja kyselyt matkalle halukkaista tammikuussa. Tutustuimme pienissä ryhmissä kuuluisan talviurheilukaupungin nähtävyyksiin. SUNNUNTAINA matkalaisten reitillä alkoivat Norjan upeat maisemat tulla kypärän visiirien takaa näkyviin. Pisin silta on Storseisundetin silta, 260 m pitkä ja alituskorkeus 23 m. Sillasta on upeita kuvia, tietystä kulmasta kuvattuna silta loppuu taivaaseen. Ennen reissua korostettiin ryhmäajon sääntöjä, ja se onnistui mallikkaasti, olivathan melkein kaikki jo kokeneita motoristeja. Emme kuitenkaan tutustuneet tällä kertaa urheilupaikkoihin vaan muuhun, kuten The Armory sotamuseoon ja ehkä Norjan merkittävimpään kirkkoon, Nidarosin tuomiokirkkoon
040 752 7353 •• www.ryotintila.fi www.ryotintila.fi Loimaantie 272, Alastaro ■ JUHLAJA PITOPALVELUT LOIMAAN RAKENNEKUIVAUS OY Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset Ko s t e u s k a r t o i t u s. Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. 02 769 2200 Avoinna ark. 0500 606 074 Jokilevonkatu 3, Huittinen Trollstigenin maisemia. klo 9-17. Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset Luotettavaa tehokkuutta • Kosteusmittaukset • Vesivahinkokuivaus • Otsonointi-Hajunpoisto • Lämpökuvaus • Tila-alipaineistus /Pölynhallinta • Asbestikartoitukset Olemme sertifioitu yritys, keskitymme vahinkopalveluiden tuottamiseen. La 9-13 www.loimaanlukko.fi Loimaan Lukko Oy info@lvi-optimus.fi 0400 482 796 LVI-töistä MAALÄMPÖÖN! Voimakatu 1,LOIMAA ■ LVI-LIIKKEET ■ SIIVOUSPALVELUT Siivouspalvelumme ja kodinhoi tomme avulla voit käyttää aikaasi ja energiaasi Sinulle miellyttävimpiin toimiin! Turuntie 61, 32200 Loimaa Puh. 044-7442 300 SIISTIÄ PALVELUA MONIIN ERI TARPEISIIN Lisätietoja: www.pihaportti.fi KAIKENLA ISET SIIVOUKS ET! www.loimaantaksi.fi JARKKO AAKIO 1+6 hlö / INVA 0500 530 807 LUOTETTAVAA PALVELUA LÄHIALUEELLASI TAKSI Sopimusja toivetaksikyydit, kysy suoraan numerosta ■ TAKSIJA TILAUSAJOPALVELUT Huhtalan Taksit Oy Leikkaa talteen! Tilauksen välittää Taksi Helsinki ✁ TILAUKSET VOIT SOPIA ETUKÄTEEN KANSSANI P. Neulansilmät. 040 5843971 KURPANTIE 41, LOIMAA artoitus. 0400 327 566 YRITTÄJÄ, ILMOITA TÄSSÄ! Tämä koko: 30,30 € + ALV /ilmoitus ■ AUTOKORJAAMOT w w w .a ut oh uo lto m au nu .fi • huollot • korjaukset • kolarikorjaukset • maalaukset • tuulilasin vaihdot/korjaukset • muovikorjaukset • rengasmyynti Huolto 040 521 55 80 Vauriokorjaus 0500 815 086 HUITTISTEN ALUSTASUOJAUS p. Trollstigenin kiertäjät.. 0400 536 088 Kela-auto inva nro 8421 Kela-sähköauto nro 8460 ■ VARASTOTILAT Onko talli täysi. Anita Koivisto • Osteopatia • lymfaterapia • hieronta P. 040 752 7353 P. Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset P. f i TILAA KARTOITUS: Pätevöitynyt kosteudenmittaaja (PKM) Jarmo Helenius, 0400 932 453 jarmo@kosteuskartoitus.fi Kosteuskartoitus. ■ KOSTEUSKARTOITUKSET ■ LUKKOLIIKKEET JA KAIHTIMET Turuntie 7, Loimaa, Puh. elokuuta 2026 LUKIJOILTA: LMP:N RETKI NORJAAN PARTURI-KAMPAAMO Turuntie 13 • LOIMAA P. 045 6340 144 Myös ilman ajanvarausta Annina Haltsonen-Mäkelä Ma-Pe 9-17 • La sopimuksen mukaan ■ PARTURIT HiusStudio Waurionkatu 6, Loimaa AVOINNA ma-pe 9-17, la 9-14, myös sop. 050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa ■ JUHLAJA PITOPALVELUT juhlat, kokoukset, saunaja virkistysillat, majoitustilat, ruokapalvelut WWW.PATRUUNAN.FI P. 9 Lauantaina 1. mukaan AJANVARAUS: 045 874 6600 www.hiusstudiounica.fi ■ PAINOPALVELUT PALVELUHAKEMISTO Paikallista osaamista parhaasta päästä PALVELUHAKEMISTO ■ HYVINVOINTIPALVELUT Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O
Kaikki lounaat sisältävät salaattipöydän, kahvin ja jälkiruoan. Ota yhteyttä:. Kysy myös kotiinkuljetusta. 044 763 7012 Tuulensuun Maukas Tuulensuun Maukas MAANANTAI 3.8. G) KESKIVIIKKO 5.8. G) TORSTAI 6.8. 0500 535 890 MAANANTAI 3.8. Broileripaella L,G,M Jauhelihakastike L,G(M) Janssoninkiusaus L,G(M) Keitetyt perunat L,G,M,V Punajuurisalaatti L,G,M Mozzarellasalaatti L,G Kaura-omenapaistos L(G,M) ja vaniljakastike L,G(M,V) KESKIVIIKKO 5.8. 02 763 7700 /info, 02 7637 7020 /ravintola MAANANTAI 3.8. Myös á la cartea lounaalla. Kukkakaaligratiini L,G Kalaleike L,M(G,M) Uunifilettä kermaisessa pippurikastikkeessa L,G(M) Keitetyt perunat L,G,M,V Coleslaw L,G,M Juusto-rypälesalaatti L,G Talon pulla L(G) SUNNUNTAI 9.8. Kuljetamme annoksia myös kotiin, soita ja kysy lisää. elokuuta 2026 Ota yhteyttä: Tiia 050 595 7738 Jutta 050 533 6313 Satakunnantie 26, Loimaa p. Lännen lasagnea L (tilauksesta G) Kasvistäytteisiä paprikoita, juustokastiketta ja keitettyjä perunoita L/G Tonnikala-kananmuna-yrttiriisisalaattia L/G Päivän annos 11,30 € Tuplakana-hampurilainen ja tikkuperunoita L (tilauksesta G) Pientä makeaa TORSTAI 6.8. Sinun ravintolasi lounaslista tähän. Satakunnantie 14, Loimaa p. G) Lounas ma-pe klo 10.45-13.00 Lounas 10 €, keittolounas 9 €, salaattilounas 8 €. leivät ja kahvi/tee. Lounas sisältää monipuolisen salaattipöydän. Salaattipöytä ja uunituoreet kaurasämpylät Porkkanasosekeitto L, G & saaristolaisleipä L Hawajin leikkeet L Ananassalsa L, G Kermaperunat L, G Pizzauuni kuumana: kinkku-ananas Uuniperuna L, G Kalaneuvoksen kylmäsavulohitäyte L, G Kääretorttu L, G LAUANTAI 8.8. 050 520 5939 www.lannenmaukas.fi Vanhankirkontie 383, Loimaa p. Kermainen lohikeitto L,G(M) Jauhelihamureke L,G,M Paneroitu broilerileike L,G,M ja bearnaisekastike L,G Lohkoperunat L,G,M,V Vihersalaatti L,G,M,V Tacosalaatti L,G,M Mansikka-raparperikiisseli L,G,M,V ja kermavaahto L,G(M,V) Lounas klo 11-14 Arkilounaan hinta 11,90 € Lauantaija sunnuntailounas 15 € sis. Paneroitu puna-ahven L (til. Raikas salaattipöytä & leipävalikoima Kermainen lohikeitto L,G & saaristolaisleipä L Suositut porsaan lehtipihvit L,G Bearnaisekastike L,G Rapeat ranskanperunat L,G Makaroonilaatikko L Kanatortillat VL Tsatsiki L, G Kasvisletut L Oreo-överi TORSTAI 6.8. Tom Yum -kanaa kookoskermakastikkeessa ja jauheliha-basilikawokkia L/G Karjalanpaistia L/G Keitettyjä perunoita L/G Jasminriisiä L/G Melonisalaattia ja maissipaneroitua kanaa L/G Marjarahkaa L/G KESKIVIIKKO 5.8. Lihapullat L/G Tomaattikastike L/G Keitetyt perunat M/G Kaalipaistos M/G Makkarakeitto L/G Pulla L (til. Paneroitua broilerinfileetä ja koskenlaskijakastiketta L (tilauksesta G) Ryynimakkaraa ja timjamikastiketta L (tilauksesta G) Maukkaan perunamuusia L/G Vihannesriisiä L/G Kana-kebabsalaattia L/G Pientä makeaa TIISTAI 4.8. Maalaismakkaraa Palapaisti Kermainen kanakeitto TORSTAI 6.8. Salaattipöytä ja itse leivotut leivät Päivän keitto L,G & saaristolaisleipä L Pehmeät pippuripihvit L, G Dijonkastike L, G Bataattiranskalaiset L, G Seurahuoneen lihapullat L Muusi G Tilsiter-kasvisgratiini L, G Toscapulla SUNNUNTAI 9.8. Paistettua broileria L/G Hunaja-pekonikastike L/G Keitetyt perunat L/G Savuporokeitto L/G Mansikka-raparperikiisseli L/G PERJANTAI 7.8. Linssikeitto L,G,M,V Välimeren broileri L,G,M Chili Con Carne L,G,M Riisi L,G,M,V Paistetut perunat L,G,M,V Vihersalaatti L,G,M,V Leipäjuustosalaatti L,G Talon pannukakku L,G sekä hillo ja kermavaahto L,G(M,V) PERJANTAI 7.8. Ylikypsää possunpaistia L/G Bearnaisekastike L/G Keitetyt perunat L/G Kesäkeitto L/G Porkkanakakku L (til. Lounasbuffet 14 €, eläkeläiset/opiskelijat 13,50 € Sis. Raikas salaattipöytä ja talon leipävalikoima Tattikeitto L, G Possun fileepihvit L, G Rosepippurikastike L, G Varhaisperunat L, G Lohikiusaus L, G Juustotäytteiset uunipaprikat L, G Porkkanakakku L TIISTAI 4.8. Possunleike ja konjakki-kermakastiketta L (tilauksesta G) Lohimureketta ja sitrus-hollandaisekastiketta VL/G Keitetyt perunat L/G Panzanella kanalla ja grillijuustolla VL Pientä makeaa Lounas arkisin klo 10.45-13.00 Lämmin ruoka 10,30 €, annossalaatti 7,40 €. Salaattija leipäpöytä 12 € Take away lounas 2,40 € /100 g. salaattipöydän, leivät, ruokajuomat sekä jälkiruokakaffet. Kaalikääryleitä, siirappikastiketta & puolukkahilloa L/G Maukkaan muusia L/G Kahden kalan keitto L/G Hedelmäjogurtti L/G TIISTAI 4.8. Hirvikoskentie 242, Loimaa p. Lauantailounas: aikuiset 15,50 €, lapset 1,50 €/vuosi MAANANTAI 3.8. Salaattipöytä ja uunituoreet kaurasämpylät Ranskalainen sipulikeitto L, G & saaristolaisleipä L Talon jauhelihapihvit L Pekonikermakastike L, G Muusi G Bataattiranskalaiset L, G Kalaleike tomaatti-mozzarellatäytteellä VL Tilli-kurkkurelish L,G Paahdetut kasvikset L, G Kesän mustikkarahka L, G KESKIVIIKKO 5.8. Juustoinen uunikala Jauhelihapata TIISTAI 4.8. 10 Lauantaina 1. Hyvän mielen aamiaisbrunssi klo 7.30–10.30 20 € Arkisin klo 10.45-14.00, la 12.00-15.00. Kana-ananas-aurajuustopizzaa L (tilauksesta G) Mehukasta kanaa ja mustapippurituorejuustokastiketta L/G Keitettyjä perunoita L/G Lohkoperunoita L/G Maukkaan kana-pastasalaattia L (tilauksesta G) Toscapiirakkaa L (sis. G) Kermaperunat L/G Tilli-kermaviilikastike L/G Porkkanasosekeitto L/G Mokkapalat L (til. Pannupihvit kermakastikkeessa Tilliliha PERJANTAI 7.8. Salaattipöytä ja talon leipävalikoima Bataattisosekeitto L, G & talon krutongit L Kermainen tilliuunilohi L, G Mausteinen currybroileri L, G & Naan-leipä VL Nakkikastike L, G Muusi G Paahdetut perunat L, G Höyrykasvikset L, G Pannukakku VL, mansikkahillo L, G, kermavaahto L, G PERJANTAI 7.8. Hampurinpihvit MuhkeanMaun makkarakastike KESKIVIIKKO 5.8. Kookos-broilerikeitto L,G,M Jauhemaksapihvit L,G,M Riistakäristys L,G(M) Muusi L,G(M,V) Aurinkosalaatti L,G,M,V Katkarapusalaatti L,G,M Vaniljakiisseli L,G(M,V) LAUANTAI 8.8. Huvilakatu 32, Loimaa p. Kesäkeitto L,G Pyttipannu L,G,M ja paistetut munat Uunisipulipihvi L,G,M Muusi L,G(M,V) Varhaiskaali-puolukkaraaste L,G,M,V Fetasalaatti L,G Marjakiisseli L,G,M,V ja kermavaahto L,G(M,V) TORSTAI 6.8. Kanttarellikeitto L,G(M,V) Ryynimakkarat L,M(G,M) Possukastike L,G(M) Muusi L,G(M,V) Varhaiskaali-kesäkurpitsaraaste L,G,M,V Meloninen vihersalaatti L,G,M,V Hedelmärahka L,G(M,V) TIISTAI 4.8. pähkinä) (tilauksesta G) PERJANTAI 7.8. 02 7636 5100 www.loimaanseurahuone.fi MAANANTAI 3.8. juomat, jälkkäri ja kahvi/tee, G leipää saatavilla pyydettäessä. Aurajuustobroileri Metsästäjänleike Kaalikeitto Lounas klo 10.30-14.00 Noutopöytälounas hintaan 11 € Keittolounas keskiviikkoisin ja perjantaisin 9,50 € sis
– 18.10.2026 (vko 42) Joululoma 19.12.2026 – 6.1.2027 Kevätlukukausi alkaa 7.1.2027 Talviloma 22. Ilm. KLO 15 OTTELUISÄNTÄ LOIMAAN PESÄPALLOSTADION MIESTEN SUOMENSARJA LOIMAAN PALLOILIJAT VS. klo 10.15. 5. VASTAUKSET Perheissä 70 % väestöstä TILASTOKESKUKSEN mukaan Suomessa oli vuoden 2025 lopussa yhteensä 1 477 601 perhettä, eli 5 085 perhettä edellisvuotta enemmän. RIIHIMÄEN PALLONLYÖJÄT LIPUT: 7 € / 5 € / € LA 1.8. JANAKKALAN JANA LIPUT: 5 € / € SU 2.8. 10. 9. klo 18. klo 17 ja ykkössarjaa LP-Pesäsudet Säkylä to 6.8. Ilm. elokuuta 2026 Loimaan keskustan tuntumassa lämmintä ja kuivaa VARASTOTILAA kymmeniä neliöitä sekä erillisiä koppeja. ohjelmallisella iltapäivän vietolla. Esillä sääntömääräiset asiat ja pienpetokilpailu. 6. retki Hesaan. rakennusmaalaukset Tmi Pirma/Koskela, Loimaa P. Tiia 050 595 7738 tiia.virtanen@ loimaanlehti.fi -teema MAAJA METSÄTALOUS Jutta 050 533 6313 jutta.maenpaa-makkonen@ loimaanlehti.fi RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. klo 10.30 ja LPJokioisten Koetus juniorit ma 3.8. Jutellaan menneen kesän tapatumista ja alkavan syyskauden tapahtumista ja toiminnasta. 2. Loimaan Seudun Reumayhdistys mukana ”Iloa Elämään ”-tapahtumassa Heimolinnassa ma 17.8. Eläkeliiton Loimaan Eloisat ti 1.9. Kymmenen. 0400 329 168 VUOKRATTAVANA Ilmoitusvaraukset aineistoineen ti 11.8. Sivistyslautakunta Koulutyön aloittaminen lv. Näkövammaiset ke 16.9. Paluu klo 17. ma 31.8. Loimaan Eläkeläiset kesä lähestyy loppuaan ja aloitamme maanantaikerhot 10.8. Tapani Kansa laulaja musiikkinäytelmä Huittisissa Risto Rytisalissa pe 25.9. 045 678 7936 www.romukuljetus.fi Lämmin kiitos kaikille, jotka teitte merkkipäivästäni ikimuistoisen. Orisuon Kerhotuvalla ja piha-alueella, Jalasjoentie 22, Orisuo. Eläkeliitto Loimaan kaupungin yhdistys linja-auto rantapapäivään Kalikkaan ke 5.8. 71 vuotta. klo 14 alk. Myös kyläkirjasto avoinna. Silja Kosonen. Hallitus OSTETAAN Kiitos! Henry KOKOUKSIA TAPAHTUMIA LOIMAAN PESÄPALLOSTADION NAISTEN SUOMENSARJA LOIMAAN PALLOILIJAT VS. Puh. mennessä 0400 874 049 / Pekka tai loimaanseutu@omakotiliitto.fi. Aloitetaan kakkukahveilla ja jatketaan Aloitetaan kakkukahveilla ja jatketaan ohjelmallisella iltapäivän vietolla. Ma 3.8. – 29.3.2027 Vapaapäivä 7.5.2027 Kevätlukukauden päätös 5.6.2027 Koulukuljetusreitit ja – aikataulut löytyvät WILMAsta. klo 12-16, vapaa pääsy. klo 18.30. Lähde: Tuhat suomalaista 8/2024, IRO Research Oy SEURATOIMINTA Las Seniorit/Eläkel. 4. Suomal. 2026 – 2027 Loimaan kaupungissa loimaa.fi PALVELUJA TARJOLLA • VALMISTUNEITA • Lonkero Pesis onnittelee Jussi Pulkkinen on valmistunut aviotieteiden maisteriksi Amorin yliopistosta 01.08.2026. Leenukka 044 296 8003. mennessä, lisät. mennessä Merja p. Eläkeliiton Alastaron yhdistys menemme Yläneelle Himolan kesäteatteriin ”Täältä pesee!” su 16.8. / Hirvikosken K-kaupan pys. Tietoja tapahtumassa myös FB:ssa. mennessä. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. pysäk./diet.) Pikibussi kulkee pitkin Lamminkatua klo 10 / Kaunismäenkatu / Op pysäkki / sairaalan pys. Ota yhteys mediamyyntiimme: lauantaina 15.8. (kulj. Loimaan Seudun Omakotiyhdistys Kuusniemi elää! Eläköön kuusniemi -näytelmä Teatteri Tuntematon Jokioisilla to 3.9. Ilm. Alastaron K-Market 16.45 Hirvikoski ex-apt 17.00 Kolkkalant Kitkont ST1 Lammink Kaunismäenk OP Loimaa 17.20. mennessä. 7. Kimppakyydit tai omat. Pirjolle 24.8. RauhaMaunula päivä. klo 15. 1. URHEILU Loimaan Palloilijat C-pojat kilpasarjaa LP-Manse PP su 2.8. 050 553 9049 Helena. KLO 15 AUTOHUOLTO MAUNU Sen kunniaksi tavataan Toukolassa Sen kunniaksi tavataan Toukolassa (Vanha Alastarontie 198) (Vanha Alastarontie 198) su 16.8.26 klo 14. Karhula-Piltola kyläyhdistys avoimet ovet Piltolan Pirtillä ti 4.8. 2 040. 1939. 3. Intialainen. pelataan mölkkyä. to 13.8. 8. lähtee työväentalon pihasta klo 9 ja siitä edelleen OP:n pankinpuolen pysäkki. 050 346 1701 Maritta, 3.8. 044 242 0682 LUKIJALTA KAUHANOJAN JOENPERÄN ERÄMIEHET RY Kesäkokous pidetään Tervatuvalla ti 11.8.2026 klo 19. 6.8. klo 10-16 Virkistysja liikuntapäivä Lehmirannassa, ilm. 0456 174 9111 Orisuon Maaja kotitalousnaiset kylätreffit ja lastentapahtuma su 2.8. klo 11.30 Loimaan Työväentalolla. Tervetuloa läheltä ja kaukaa! Tervetuloa läheltä ja kaukaa! t: Nuorisoseuralaiset t: Nuorisoseuralaiset Loimaan Loimaan Nuorisoseura ry Nuorisoseura ry 140 140 v v Sanomalehdet ovat Suomessa ylivoimaisesti luotetuin media . Perheisiin kuuluvien osuus väestöstä oli noin 70 prosenttia ja pysyi lähes ennallaan. / Ammattikoulun pys. Virttaan seudun kyläyhdistys perinnepiiri kokoontuu ravintola Karoliinassa ti 4.8. Sitovat ilm. Sävellajinvaihdos. mennessä. Ilm. klo 18-20. Autoista romutustodistus. Maksutiedot Eloisien kotisivuilla. Raimo Huhtala KUULUTUKSIA Peruskoulujen lukuvuosi alkaa maanantaina 10.8.2026 seuraavasti: • Asemanseudun koulu 9.00 • Hirvikosken yhtenäiskoulu 8.55 • Kauhanojan koulu 8.35 (1.lk klo 9.40) • Keskuskoulu lukujärjestyksen mukaan (1.lk klo 9.00) • Kirkonkylän koulu 8.50 • Metsämaan koulu 8.25 • Niinijoen koulu 8.35 • Puistokadun koulu 9.00 Koulujen työja loma-ajat lv. n. Koulukuljetuksista voi tiedustella myös kouluilta ja koulutoimistosta. Avopari ilman lapsia -perheiden määrä on kasvanut tasaisesti samalla ajanjaksolla.. 22.8. 10,6 %. su 16.8.26 klo 14. 2026 – 2027 Syyslukukausi alkaa 10.8.2026 Syysloma 12. Hyönteinen. 7.8. 11 Lauantaina 1. Kohteina Eduskuntatalo, Ravintola Perho, Tamminiemi, Hvitträsk ja Mummola Kahvila. viestitse / p. toimija. 32. klo 13. – 28.2.2027 (vko 8) Pääsiäisloma 26. Iltapäivätoiminta alkaa 10.8.2026. Peltija tiilikattojen MAALAUKSET ja PESUT yms. Kun vuonna 1995 yleisin perhetyyppi oli aviopari ja lapsia, oli vuonna 2025 yleisin perhetyyppi aviopari ilman lapsia. klo 18.30
TAITO KYLÄNPÄÄ. – Hienoa, että harrastajan kahdeksanvuotias ruuna tekee näin, valmentaja sanoi. YPÄJÄLÄISEN Miia Myllymäen treenaama Laurila’s Johnny juoksi vuoden toisen voittonsa kilometriajalla 15,3a. Myllymäelle voitto 75-tasolla oli ensimmäinen. KOIVULAHTI RACING – Syksy se alkaa näyttämään merkkejään tulostaan, kuvan lähettäjä toteaa. Hevonen on pitkään ollut hyvässä kunnossa, mutta se on kärsinyt epäonnesta juoksunkuluissa, Kiiski sanoi. 12 Lauantaina 1. Ari Moilanen onnistui ohjastamaan oriin aivan viime hetkillä sisäradan pussista, ja hevonen kuittasi spurttamalla vinhasti. elokuuta 2026 TORSTAIN 30.7. Kun ne on saatu kuntoon, hevonen kiittää. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +11 +20 +11 +20 +12 +20 +12 +21 Su +18 / +19 / +18 / +19 / +19 / +19 / Ma +20 / +19 / +20 / +19 / +19 / +19 / Ti +21 / +20 / +21 / +20 / +21 / +21 / +11 +11 +11 +11 +12 +11 +12 +12 +12 +11 +12 +12 +10 +10 +10 +9 +9 +11 LUKIJAN KUVA Ypäjän treenareilla hieno keskiviikko Raviurheilu Rauli Ala-Karvia Keskiviikon T75-ravit ajettiin tällä viikolla Kouvolassa. – Hevonen tuli lopun puhtaasti, kun päästiin ulos, Moilanen kertasi. – Laurila’s Johnnylla on tosi herkät kavionpohjat. – Oli aikakin saada hyvä lähtöpaikka. Kuskina oli loimaalainen Elina Leinonen. Hän toimii Hevosopistolla opettajana ja harrastaa raviurheilua työn ohessa. Starttipaikka eturivin kakkosradalta oli Kiiskille mieleen. LEHDEN RISTIKON RATKAISU SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Kolmevuotias ypäjäläinen ori Cover Garde otti Kouvolassa ensimmäisen voittonsa. Miia Myllymäki kertoi yllättyneensä, että Laurila’s Johnny pääsi heti keulaan, vaikka treenari pitää ruunaansa hitaana lähtijänä. Petra Koivulahti sanoi ennen starttia, että luottoa hevoseen on. Ypäjäläisen Sanna Kiiskin valmentama Ashley Hope juoksi Kouvolassa kolmanneksi. Petra Koivulahden valmentama ja Team Undercoverin omistama kolmevuotias ori Cover Garde voitti ennätyksellään 16,9a. Ilta oli vahva ypäjäläisille valmentajille