Hyvän idean kehittely eteni ripeästi sen jälkeen kun katsottiin, että Liikunta & Tiede -lehti voisi toimia asian toteuttajana. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti artikkelit ja niiden tiivistelmät ilmestyvät myös sähköisessä muodossa verkko lehtenä ( www.stadion.fi/LTS/ Tutkimusartikkelijulkaisu). Toivomme, että tutkimusartikkelijulkaisulla on jatkuvuutta ja että voimme myös ensi vuonna tarjota tämän julkaisumahdollisuuden liikuntatieteen eri alojen tutkijoille ja tutkijakoulutettaville. vuosikerta ISSN 0358-7010. Valmistelutyö alkoi lehden asettamassa monitieteisessä toimitusryhmässä samana vuonna ja määräaikaan 15.8.2000 mennessä lehdelle oli tarjottu kolmetoista käsikirjoitusta. Onnittelemme hyväksyttyjen artikkeleiden kirjoittajia. PAULI VUOLLE JOEL JUPPI Liikunta &Tiede 6/2000 Toimitus: Liikuntatieteellinen Seura Stadion, eteläkaarre 00250 Helsinki puh: 09-4542720 fax. Jatkoa ajatellen on erittäin rohkaisevaa todeta se perusteellisuus, jolla asiantuntijat paneutuivat työhönsä. Heinonen, Hannu Itkonen, Heimo Nupponen, Lauri Laakso, Mirja Papunen, Eila Ruuskanen, Jaana Suni Tutkimusartikkelijulkaisun toimitusryhmä Hannu Itkonen, Joel Juppi, Urho Kujala, Heimo Nupponen, Harri Suominen Julkaisija: Liikuntatieteellinen Seura ry Paino: Vammalan Kirjapaino Oy Tilaukset: Kestotilaus 170 mk/vsk Vuositilaus 190 mk/vsk. Korjausten jälkeen arvioitsijat esittivät toimitusryhmälle kaikkien muokattavaksi jätettyjen käsikirjoitusten hyväksymistä. Tähän julkaisuun hyväksyttiin kahdeksan käsikirjoitusta. Uusi tutkimusartikkelijulkaisu on syntynyt ja odottaa palautettasi K ädessäsi on nyt ensimmäinen Liikunta & tiede -lehden tutkimusartikkelijulkaisu. Vain yksi hyväksytyistä käsikirjoituksista hyväksyttiin pienin tarkistuksin, muut joutuivat perusteelliseen muokkaukseen. Seuraavat kaksi artikkelia ovat liikuntasosiologian ja -suunnittelun alueilta. Kun kysymyksessä on ensimmäinen numero, kaikkinainen palaute lukijoilta on tervetullutta. Tarve kotimaisen liikuntatieteellisen foorumin aikaansaamiseksi tuli konkreettisesti esiin Valtion liikuntatieteellisen jaoston 25.2.1999 Jyväskylässä järjestämässä liikunnan yhteiskunnalliskäyttäytymistieteellisen tutkimuksen arviointiseminaarissa. Siellä esitettiin, että tiedeyhteisön tulisi ottaa harkittavaksi puhtaasti liikuntatieteellisen, mahdollisesti sähköisen lehden perustaminen. Sitä jäämme lämpimin joulutervehdyksin odottamaan. 2 LIIKUNTA & TIEDE 6/20CX) • Tutkimusartikkelijulkaisu Artikkelit on ryhmitelty siten, että ensimmäiset neljä käsittelevät fyysistä kuntoa, liikuntaharrastusta ja koululiikuntaa. 37. Tämän jälkeen toimitusryhmä ja sen piiristä kullekin käsikirjoitukselle nimetty vastuuhenkilö etsivät kullekin käsikirjoitukselle kaksi arvioitsijaa, jotka antoivat yleisarvioin sekä yksityiskohtaiset kommentit hyväksymisen tai hylkäämisen perusteista tai siitä, miten artikkelia tulisi muokata. Liikunta & Tiede -lehti kiittää toimitusryhmää ja kaikkia arvioitsijoita heidän todella merkittävästä työpanoksestaan sekä opetusministeriötä taloudellisesta tuesta. 09-45427222 e-mail: lts@stadion.fi Internet: www.stadion.fi/L TS Päätoimittajat: Pauli Vuolle (vast), Joel Juppi Vastaava toimittaja: Leena Nieminen Toimituskunta: Pilvikki Heikinaro-Johansson, Olli J. Kolmas kategoria kattaa väljästi määriteltynä erityisryhmien liikunnan. Samalla rohkaisemme yhä useampaa tutkijaa tarttumaan tilaisuuteen ja lähettämään jatkossa käsikirjoituksensa Liikunta &Tiede -lehden tutkimusartikkelijulkaisuun
Vammainen ruumis pyörätuolitanssijan puheessa. TUTKIMUSARTIKKELIJULKAISU 2000. Jari Lämsä, Pauli Vuolle 41 Kaatumistapaturmien ilmaantuvuus 70-75-vuotiailla oululaisilla liikuntaintervention ja sen jälkeisen seurannan aikana Sari Lehtola, Liisa Hänninen, Margit Päätalo 48 Jäyhä, normaali ja vapautunut. Hanna Väätäinen 57 Kirjoittajaluettelo Asiahakemisto 58 Kirjoitusohjeet 2001 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 3. www.stadion.fi/LTS/Tutkimusartikkelijulkaisu 2 Pääkirjoitus Pauli Vuolle 4 Nuorten terveystapatutkimus: Nuorten liikunnan harrastaminen 1977 1999 Pauliina Hämäläinen, Heimo Nupponen, Arja Rimpelä, Matti Rimpelä 12 Opetustapahtumatekijöiden laatu liikuntataitojen oppimisen selittäjänä Mikko Pehkonen 19 6vuotiaiden lasten fyysinen aktiivisuus Arja Sääkslahti, Pirkko Numminen , Päivi Raittila, Ulla Paakkunainen , likka Välimäki 23 Koululaisten fyysinen aktiivisuus, kestävyyskunto ja ponnistuskorkeus Tero Viljanen, Simo Taimela, Urho Kujala 27 Äänekosken uimahallin sosiaalisten vaikutusten arviointi päätöksenteon näkökulmasta Ari Karimäki 33 Totalisaatio ja Suomen huippu-urheilumenestys vuosina 1966-1998
Pojat ilmoittivat harrastavansa rasittavampaa liikuntaa kuin tytöt ja koettu rasittavuus lisääntyi iän myötä. Asiasanat: liikunnan harrastaminen, liikuntasuositukset, nuoret, polarisaatio, terveys, trenditutkimus 4 LIIKUNTA & TIEDE 6/2CXXl • Nuorten liikunnan harrastaminen 1977-99 ABSTRACT ADOLESCENT HEAL TH AND LIFESTYLE SURVEY (FINLAND): TRENDS IN PHYSICAL ACTIVITY OF 12-18 YEAR OLDS 1977-1999. Vastaamisaktiivisuus oli 1977 -1981 86 88 %, mutta laski 1990 -luvulla 76 79 %:iin. Liikuntaa harrastamattomien ääriryhmä pienentyi. Liikuntaharrastuksen tiheys ja koettu rasittavuus yhdistettiin harrastuksen tehokkuudeksi, jonka mukaan liikuntasuosituksen täyttävien osuus oli alhaisimmillaan 1985, pojilla 28 % ja tytöillä 19 %. Key words: adolescents, health, physical activity, physical activity recommendations, polarisation, trends JOHDANTO Liikkuminen kuuluu luonnostaan lapsuuteen, mutta murrosiässä liikunta-aktiivisuus vähenee (esim. Participation in sports club activities, perceived intensity of activity and proportion of those who reported very frequent physical activity increased during the study period. Urheiluseuraliikunta ja aktiivinen liikunnan harrastaminen olivat pojilla yleisempiä kuin tytöillä ja vähentyivät iän myötä. There was no indication of polarisation in trends of physical activity during the study period. Vaikka nuorten liikunnan harrastaminen on lisääntynyt 1980 -luvulta, enemmistö heistä harrastaa liikuntaa edelleen liian vähän. In 1999 40 % of Finnish boys and 27 % of girls were active enough to meet the recommendations. Hämäläinen P., Nupponen H., Rimpelä A., Rimpelä M. Telaman ja Laakson (1983) mukaan liikuntaharrastus on omaan kiinnostuk. Tämän jälkeen osuudet lisääntyivät vuoteen 1997 saakka (42 % ja 31 %) ja olivat vuonna 1999 vastaavasti 40 % ja 27 %. Tutkimusjakson aikana urheiluseuraliikuntaan osallistuminen, erittäin aktiivinen liikunnan harrastaminen ja koettu rasittavuus lisääntyivät. T rends in physical activity of 12 -,14 -,16 and 18 year-olds were studied in the nationally representative biannual postal survey, Adolescent Health and Lifestyle Survey, 1977 1999. Aarts, Paulussen, Schaalma 1997; Corbin, Pangrazi 1998; Telama, Laakso, Yang 1994; Wold, 1989). Activity rate (especially sports club activities) decreased and perceived intensity of activity increased with age. Tässä raportissa kiinnitetään liikuntatrendien lisäksi huomiota Yhdysvalloissa ja Englannissa julkaistun liikuntasuosituksen täyttymiseen ja harrastuksen polarisoitumiseen. N uorten terveystapatutkimuksessa on vuodesta 1977 valtakunnallisilla postikyselyillä seurattu joka toinen vuosi 12 18-vuotiaiden liikunnan harrastamista urheiluseuroissa ja muuten vapaa-ajalla. Seurantajakson aikana liikunnan harrastaminen muuten vapaa-aikana oli huomattavasti yleisempää kuin urheiluseuraliikunta. Purpose of the study was to find out how the physical activity trends in adolescents have changed in 22 years and how Finnish adolescents meet the physical activity recommendations stated by American and British experts. The number of respondents was 2832 8390 and response rates were 76 88 %. Erityisesti kilpaurheilu (Fogelholm, 1998) ja urheiluseuraliikunta vähenevät iän lisääntyessä (Kannas, Tynjälä, 1998). Hämäläinen P., Nupponen H., Rimpelä A., Rimpelä M. Liikunnan rasittavuuden mittaamiseksi on 1979 alkaen kysytty omaa arviota hengästymisestä ja hikoilusta liikunnan aikana. Lasten ja nuorten liikuntaa tutkittaessa on tärkeää tehdä ero liikuntaharrastuksen ja liikunta-aktiivisuuden välillä. Tutkimukseen vastanneita oli 1977 1989 vuosittain 2832 4273 ja 1990-luvulla 76348390. Frequency of physical activity and perceived intensity of activity were combined to effectivity of activity in order to measure how the physical activity recommendations were met. NUORTEN TERVEYSTAPATUTKIMUS: Nuorten liikunnan harrastaminen 1977 1999 PAULIINA HÄMÄLÄINEN 1, HEIMO NUPPONEN 2, ARJA RIMPELÄ 1, MATTI RIMPELÄ3 1 Terveystieteen laitos, 33014 Tampereen yliopisto 2 Liikuntakasvatuksen laitos/LINKKI, 40351 Jyväskylän yliopisto 3 STAKES, Sosiaalija terveysalan tutkimusja kehittämiskeskus PL 220, 00531 Helsinki Yhteyshenkilö: Pauliina Hämäläinen, Terveystieteen laitos, 33014 Tampereen yliopisto, Puh: +358 3 215 8820; Fax: +358 3 215 6057; E-mail: pauliina.hamalainen@uta.fi TIIVISTELMÄ Nuorten terveystapatutkimus: Nuorten liikunnan harrastaminen 1977 1999. Erityistä huomiota pitäisi kiinnittää 16 18 -vuotiaisiin ja urheiluseuraliikuntaharrastuksen säilymiseen. Boys were physically more active than girls. Activity outside sports clubs remained more common than participation in sports club activities during the whole period
Tytöillä liikunnan harrastaminen vähenee kuudennelta kahdeksannelle luokalle siirryttäessä. Jatkuakseen ohi murrosiän harrastuksen täytyy perustua nuoren omaan kiinnostukseen. Nuorten liikunnan harrastaminen on siis hieman lisääntynyt 1980-lukuun verrattuna (Nupponen, Telama 1998). Erityisesti kiinnitetään huomiota nuorten liikuntaharrastuksen mahdolliseen polarisoitumiseen ja arvioidaan, missä määrin suomalaisten nuorten liikuntaharrastus vastaa asiantuntijasuosituksia liikuntatarpeesta. Liikunnan harrastamisen tiheysmuuttujan muodostaminen. (Rimpelä ym 1999.) Puuttuvien tietojen osuus kyselyyn vastanneista vaihteli vuosittain urheiluseuraliikunnassa 1 4 %, muussa vapaa-ajan liikuntaharrastuksessa 1 3 % ja liikunnan koetussa rasittavuudessa 1 6 %. Vastanneita oli 1970 80 -luvuilla vuosittain 2832 4273 lukuun ottamatta vuotta 1987, jolloin otos oli kaksi kertaa aikaisempaa suurempi. seen perustuvaa tietoista vapaa-ajan liikuntaan osallistumista. Tämän tutkimuksen aineistossa edellytettiin, että kaikkiin kolmeen liikuntakysymykseen oli vastattu hyväksyttävästi. Rasittavaksi katsottavan liikunnan kestoksi suositellaan vähintään 20 minuuttia kerrallaan. Yhdysvalloissa ja Englannissa julkaistujen asiantuntijasuositusten mukaan nuoret tarvitsevat melko rasittavaa liikuntaa (moderate physical activity) useimpina päivinä viikossa ja lisäksi rasittavaa liikuntaa ( vigorous physical activity) vähintään kolme kertaa viikossa (Biddle, Sallis, Cavill 1998; Corbin, Pangrazi 1998; Guidelines .. Liikuntaharrastuksen tiheyden mukaan vastaukset jaettiin neljään luokkaan: liikuntaa vähemmän kuin kerran viikossa, kerran viikossa, 2 3 kertaa viikossa ja vähintään neljä kertaa viikossa harrastavat. Tytöillä ei siis todettu vastaavanlaista polarisoitumista kuin pojilla. Polarisaatio näkyy erityisesti järjestettyyn liikuntaan osallistumisessa. Nuorten terveystapatutkimuksen liikuntaharrastustuloksia on esitetty aikaisemmin mm. Melko rasittavan liikunnan tulisi yhdellä harjoituskerralla kestää vähintään 30 minuuttia, mutta mielellään 60 minuuttia. Suomalaisten nuorten liikuntaharrastuksesta on runsaasti tietoja yksittäisistä tutkimuksista (ks. WHO:n koululaistutkimuksen mukaan erityisesti aktiivisesti liikkuvien poikien osuus on lisääntynyt vuosina 1986 1998 (Kannas, Tynjälä, 1998). Pojilla vastaamattomien osuuksissa ei ollut olennaisia eroja ikäryhmien välillä, mutta 12 -vuotiaat tytöt vastasivat kaikkiin kolmeen kysymykseen muita ikäryhmiä heikommin. Vanhempien ohjaamana liikuntaharrastus alkaa usein eriytyä tietoiseksi ja tarkoitukselliseksi toiminnaksi jo lapsuudessa. Vaikka fyysisestä kunnosta ja liikkumisesta on Suomessa keskusteltu vilkkaasti, toistaiseksi ei ole käytettävissä kotimaisia asiantuntijasuosituksia lasten ja nuorten liikunnan tarpeesta ja suositeltavista määristä. Murrosiän alkaessa pojat harrastavat liikuntaa useammin kuin tytöt, mutta 15. Samoista kysymyksistä on raportoitu tietoja myös kaksostutkimuksessa 16vuotiaiden aineistosta (Aarnio, Kujala, Kaprio, 1997). Kaksi osiota toistettiin samanlaisina kuin aikaisemminkin; liikunnan harrastaminen urheiluseurassa (urheiluseuraliikunta) ja muuten vapaa-aikana (muu liikuntaharrastus) . Nupposen ja Telaman (1998) mukaan poikien liikuntaharrastus polarisoituu murrosiässä, jolloin lisääntyvät vähän ja paljon liikkuvien poikien osuudet. Yang 1997; Nupponen 1997; Nupponen, Telama 1998). Liikuntaharrastuksen tehokkuutta kuvaava muuttuja muodostettiin yhdistämällä liikuntaharrastuksen tiheyttä ja koettua rasittavuutta mittaavat muuttujat kuviossa 2 esitetyllä tavalla. Nupposen ja Telaman (1998) mukaan kolmasosa pojista ja viidesosa tytöistä täytti liikuntasuosituksen, kun kriteerinä oli liikunnan harrastaminen vähintään neljä kertaa viikossa ja kokonaisliikuntamäärä oli neljä tuntia. 1 =Alle kerran viikossa liikuntaa harrastavat 2=Satunnaisesti liikuntaa harrastavat 3=Aktiivisesti liikuntaa harrastavat 4=Erittäin aktiivisesti liikuntaa harrastavat Kuvio 1. Kuviossa 1 esitetään urheiluseuroissa harrastetun liikunnan ja muun vapaa-ajan liikuntaharrastuksen yhdistäminen liikuntatiheys-muuttujaksi. Nupposen ja Telaman (1998) tutkimusta lukuun ottamatta aikaisemmin ei ole tarkasteltu suomalaisten nuorten liikuntaharrastusta suhteessa liikunnan tarpeesta julkaistuihin asiantuntijasuosituksiin. Lisäksi vuodesta 1979 alkaen toistettiin samanlaisena kysymys yleensä harrastetun liikunnan koetusta rasittavuudesta, kun nuoria pyydettiin arvioimaan minkä verran he liikuntaa harrastaessaan hengästyvät ja hikoilevat. Puuttuvien tietojen vuoksi aineistosta poistettiin 6289 havaintoa (9 %), jolloin tutkimusaineistona oli yhteensä 64062 vastaajaa. AINEISTO JA MENETELMÄT Nuorten terveystapatutkimuksessa on seurattu joka toinen vuosi valtakunnallisilla postikyselyllä 12 18 -vuotiaiden terveyttä ja terveystottumuksia vuodesta 1977 lähtien. Vaikka tytöt harrastavat liikuntaa useammin kuin pojat, poikien osallistuminen on intensiivisempää ja pitkäkestoisempaa. (Rimpelä, Vikat, Rimpelä, Lintonen, Ahlström, Huhtala, 1999.) Tuorein kysely tehtiin helmi-huhtikuussa 1999. Vuodesta 1991 alkaen jätettiin pois kouluja työpaikkaliikunnan harrastamista sekä muita seuroja koskevat osiot. 1997). LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Nuorten liikunnan harrastaminen 1977-99 5. Vastaamis-aktiivisuus oli aluksi 86 88 %, mutta laski 1980-luvulla ja on ollut 1990-luvulla 76 79 %. (Rimpelä ym 1999.) Vuosina 1977 1989 samanlaisena toistetussa kysymyksessä urheilun tai liikunnan harrastamisesta vapaa-aikana oli neljä osiota, jotka mittasivat liikuntaharrastuksen tiheyttä urheiluseuroissa, koulussa (liikuntatuntien ulkopuolella) tai työpaikalla, muissa seuroissa tai kerhoissa sekä muuten vapaa-ajalla (Telama, Laakso 1983). Kyselyt on tehty samaan aikaan vuodesta ja otos on valittu siten, että vastaajien keski-ikä on ollut kaikissa ikäryhmissä kaikkina vuosina sama. ikävuoden jälkeen tytöt liikkuvat useammin ja ero kasvaa tyttöjen hyväksi edelleen iän lisääntyessä. . Liikunta-aktiivuus sisältää kaiken tahdonalaisen liikkumisen. Nuorten liikuntaharrastuksen muutoksia väestötasolla on seurattu vuodesta 1977 alkaen Nuorten terveystapatutkimuksessa (Telama, Laakso, 1983) ja vuodesta 1986 alkaen Maailman Terveysjärjestön (WHO) koordinoimassa koululaistutkimuksessa (Kannas, Tynjälä, 1998). (katso SEURALIIKUNNAN TIHEYS < 1 krt/vko 1 krt/vko 2-3 krt/vko > 3 krt/vko MUUN LIIKUNNAN TIHEYS < 1 krt/vko l 1 krt/vko 12-3 krt/vkol> 3 krt/vko 11 1 2 1 1 1 3 ,, ... Tässä tutkimuksessa selvitetään tarkemmin, miten 12 18 -vuotiaiden nuorten liikunnan harrastaminen on muuttunut vuoden 1977 jälkeen. valtakunnallisessa kansanterveysraportissa (Suomalaisten terveys 1996, 1997). Liikuntaan käytetty aika on lisääntynyt (Kannas, Tynjälä, 1998) ja urheiluseuraliikuntaan osallistuminen on hieman yleistynyt (Suomalaisten terveys 1996, 1997). Vastaajien kokonaismäärä tutkimuksessa oli 70351. 1990-luvulla otokset olivat yhtä suuria kuin vuonna 1987 ja vastaajia oli vuosittain 7634 8390
Poikien liikunnan harrastaminen urheiluseuroissa sekä muuten vapaa-ajalla(%) vuosina 1977-99. Tytöillä vastaavat suhdeluvut olivat 13.0, 8.3, 3.5 ja 3.3. Aarnio ym 1997) Kun nuorten liikunnan harrastamista verrattiin nuorten liikuntatarpeesta esitettyyn asiantuntijasuositukseen (Biddle, Sallis, Cavill 1998; Corbin, Pangrazi 1998; Guidelines ... Kun vuonna 1977 pojista 27 % ja tytöistä 12 % osallistui kerran viikossa tai useammin urheiluseuran järjestämään liikuntaan, vastaavat osuudet olivat 33 % ja 22 % vuonna 1989. 90 BO 70 60 50 40 30 20 10 pojat r 1 1 77 79 8 1 83 8 5 87 89 91 9 3 95 97 99 kyselyvuosi 90 BO 70 60 krt 50 3 krt/vko 40 30 20 10 1 1 1 pojat '" 1 1 1 1 1 1 11 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 11 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 11 1 1 1 1 77 79 81 83 85 87 89 91 93 95 97 99 kyselyvuosi Kuvio 3. Poikien ryhmässä urheiluseuraliikuntaan osallistumattomien osuus kasvoi 40 %:sta 63 %:iin ja tyttöjen ryhmässä 49 %:sta 77 %:iin ikävälillä 12-18 vuotta. Liikunnan harrastamisen tehokkuusmuuttujan muodostaminen. Näillä perusteilla katsottiin liikuntaharrastuksen tehokkuutta kuvaavan muuttujan teholiikkujien ja erittäin aktiivisten teholiikkujien luokkien (luokat 4 ja 5) harrastavan liikuntaa vähintään vähimmäissuosituksen verran. Kun vähintään neljä kertaa viikossa urheiluseuraliikuntaa harrastavien prosenttiosuuksien suhde oli 3.0 jakson alussa ja 3.3 vuonna 1989, oli se 2.4 vuonna 1999. 1997), pidettiin suosituksen täyttymisen rajana liikunnan harrastamista vähintään neljä kertaa viikossa. Vanhimmasta ikäryhmästä 74 % pojista ja tytöistä ilmoitti harrastavansa muuta liikuntaa ainakin kerran viikossa. Kerran viikossa tai useammin urheiluseurassa liikkuvien osuudet nousivat 19911999 pojilla 45 %:sta 48 %:iinja tytöillä 31 %:sta 36 %:iin. Kysymys muuttui 1991 . Vuonna 1999 kolmannes 12 -vuotiasta pojista ja tytöistä ilmoitti harrastavansa muuta liikuntaa vähintään neljä kertaa viikossa. Muu liikunnan harrastaminen väheni iän lisääntyessä molemmilla sukupuolilla. Erittäin aktiivisten osuudet vähenivät iän myötä vielä selvemmin, pojilla 26 %:sta 12 %:iin ja tytöillä 13 %:sta 5 %:iin ikävuosien 12 ja 18 välillä.. Vuonna 1977 muuta liikuntaa vähintään neljä kertaa viikossa harrastavien poikien osuus oli 6.2 kertaa suurempi kuin urheiluseuraliiURHEILUSEURALIIKUNTA MUU LIIKUNTA kuntaa harrastavien osuus. TIHEYS < krt/vko satunnaisesti aktiivisesti runsaasti KOETTU RASITTAVUUS ei hikoile/ lvähän ei liikuntaa hikoilua ljonkin verranl runsaasti hikoilua hikoilua 1 1 1 3 2 1 4 1 5 1 =Liikuntaa harrastamattomat 2=Matalatehoisesti liikuntaa harrastavat 3=Satunaiset teholiikkujat 4= Teholiikkujat 5=Aktiiviset teholiikkujat Kuvio 2. Vuonna 1999 noin joka viides 12 -vuotiaista pojista ja joka kymmenes tytöistä osallistui urheiluseuraliikuntaan vähintään neljä kertaa viikossa. Analyysit tehtiin erikseen kullekin ikäryhmälle sekä kummallekin sukupuolelle. Mittaustavan muutos vuodesta 1991 alkaen nosti harrastustiheyttä kuvaavia prosenttilukuja. Poikien ja tyttöjen välinen ero aktiivisessa liikunnan harrastamisessa vähentyi vuodesta 1977 vuoteen 1999 tyttöjen aktiivisuuden lisääntyessä poikien aktiivisuutta enemmän. TULOKSET Urheiluseuraliikunta ja muu liikuntaharrastus Nuorten liikunnan harrastamisessa muu vapaa-ajan liikunta oli huomattavasti yleisempää kuin urheiluseuraliikunta koko tarkastelujakson ajan ja kaikissa ikäja sukupuoliryhmissä (kuviot 3 ja 4) . Muun liikunnan harrastustiheydessä ei tarkastelujakson aikana havaittu vastaavaa yhtenäistä kehityslinjaa kuin urheiluseuraliikunnassa. Pojat harrastivat muuta vapaa-ajan liikuntaa 1970 -luvun lopussa hieman enemmän kuin tytöt, mutta 1990 -luvulla sukupuoliero katosi lähes kokonaan. Molemmilla sukupuolilla urheiluseuraliikuntaan osallistuminen väheni selvästi iän myötä. Harvemmin kuin kerran viikossa tai ei lainkaan harrastavien vastaavat osuudet olivat 14 % ja 19 %. Ikävakiointi suoritettiin suoralla vakiointimenetelmällä olettaen, että kaikki ikäryhmät ovat yhtä suuria (Rimpelä ym 1999). Vähemmän kuin kerran viikossa muuta liikuntaa harrastaneiden osuus lisääntyi huomattavasti vuosina 1977 1985 sekä 12 -vuotiailla pojilla (9 % -> 26 %) että tytöillä (10 % -> 27 %). Aktiivisesti harrastavien osuudet vähenivät iän myötä. Vuonna 1989 suhdeluku oli 2.8, 1990 -luvun ensimmäisessä kyselyssä 1.6 ja viimeisimmässä kyselyssä 1.5. 6 LIIKUNTA & TIEDE 6/20CXJ • Nuorten liikunnan harrastaminen 1977-99 krt 3 krt/vko Liikuntaharrastuksen tiheys Liikuntaa aktiivisesti tai erittäin aktiivisesti (=noin neljä kertaa viikossa tai useammin) harrastavia oli vuonna 1999 12 -vuotiaista pojista yhteensä 65 % ja tytöistä 55 % (taulukko 1). Neljä kertaa viikossa tai useammin harrasti 18 -vuotiaana 22 % pojista ja 23 % tytöistä. Vuonna 1999 80 % pojista ja 77 % tytöistä ilmoitti harrastavansa muuta kuin urheiluseurassa tapahtuvaa liikuntaa kerran viikossa tai useammin, kun vastaavat osuudet urheiluseuraliikunnalle olivat 48 % pojista ja 36 % tytöistä. Lisäksi edellytettiin, että nuori koki hengästyvänsä ja hikoilevansa liikunnan harrastamisen aikana vähintään jonkin verran. 1980 luvun lopussa alle kerran viikossa muuta liikuntaa harrastavien osuudet vähenivät 12 14 -vuotiailla pojilla ja 12 16 -vuotiailta tytöillä ja pysyivät 1990-luvulla ennallaan. Urheiluseuraliikunnan merkitys lisääntyi tutkimusjakson aikana selvästi. Toisaalta 40 % tämän ikäryhmän pojista ja 49 % tytöistä eivät olleet mukana seuraliikunnassa viikoittain. Muuta liikuntaa harrasti näin usein 28 % pojista ja 26 % tytöistä, kun vastaavat osuudet urheiluseuraliikunnassa olivat 19 % ja 8 %. Urheiluseuraliikunta lisääntyi kuitenkin hieman myös 1990 -luvulla. Myös vähintään neljä kertaa viikossa harrastavien prosenttiosuuksissa oli selvät sukupuolierot. ja 4.). Nämä osuudet lisääntyivät samana ajanjaksona myös 14 16 -vuotiailla, mutta vähemmän kuin 12-vuotiailla. Urheiluseuraliikunta lisääntyi vuodesta 1977 vuoteen 1999 tytöillä ja pojilla kaikissa ikäryhmissä (kuviot 3
Aktiivisten teholiikkujien osuudet pojista pysyivät 1980-luvun loppuun saakka tasaisina, lukuun ottamatta 18 -vuotiaiden ryhLIIKUNTA & TIEDE 6/2CXXJ • Nuorten liikunnan harrastaminen 1977·99 7. Vuonna 1999 aktiivisten teholiikkujien osuudet olivat sekä tytöillä että pojilla alhaisimmillaan 12 -ja 18 -vuotiailla ja korkeimmillaan 14 -ja 16 -vuotiailla. Tutkimusjakson alussa liikunnan harrastamistiheys oli pojilla suurempi kuin tytöillä. Vuonna 1999 teholiikkujiksi ja aktiivisiksi teholiikkujiksi määrittyi yhteensä 39 % 12 -vuotiaista pojista ja 23 % samanikäisistä tytöistä (taulukko 2). Erot ikäryhmien välillä olivat kuitenkin pieniä. Erittäin aktiivisesti liikuntaa harrastavia poikia oli kaksi kertaa niin paljon kuin tyttöjä (19 % vs. ja 6.). Liikuntaharrastuksen tehokkuus Liikuntaharrastuksen tehokkuudessa yhdistyvät harrastuksen tiheys ja koettu rasittavuus. Vuonna 1999 runsas puolet (58 %) 12 -vuotiaista pojista ja vajaa puolet ( 4 3 %) samanikäisistä tytöistä koki 50 45 40 35 30 25 20 15 10 o+--~-~-~-~-~-~-~-~-~--1 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 kyselyvuosi 1993 1995 1997 1999 18v Kuvio 5. Tyttöjen liikunnan harrastaminen urheiluseuroissa sekä muuten vapaa-ajalla(%) vuosina 1977-99. Erityisen selvästi iän myötä lisääntyi runsaasti hengästyvien ja hikoilevien osuus, pojilla 13 %:sta 43 %:iin ja tytöillä 5 %:sta 17 %:iin (kuviot 5. Matalatehoisesti liikuntaa harrastavien osuus sen sijaan pienentyi iän myötä pojilla (35 %:sta 11 %:iin) ja tytöillä ( 48 %:sta 21 %:iin). Satunnaisiin teholiikkujiin määrittyi 15 % 12 -vuotiaista pojista ja tytöistä. Tosin vuoden 1995 jälkeen ikäryhmien väliset erot supistuivat tyttöjen ryhmässä. Koko tutkimusjakson ajan runsas hengästyminen ja hikoilu liikunnan harrastamisen aikana oli yleisempää pojilla kuin tytöillä. 1990-luvun puolivälin jälkeen näin tehokkaasti liikkuvien osuus tytöistä alkoi vähentyä ja suhdeluku poikiin verrattuna kasvoi (1.6 -> 2.5). 90 90 --tytöt tytöt 80 80 70 70 r 1 1 ,.., 1 60 60 ' 50 1-3 krt 50 40 3 krt/vko 40 ' i i krt 3 krt/vko 30 30 20 20 10 10 11 11 77 79 81 83 85 87 89 91 93 95 97 99 77 79 8 1 83 85 87 89 91 93 95 97 99 kyselyvuosi kyselyvuosi Liikuntaharrastuksen koettu rasittavuus Kuvio 4. Vuosina 1977 1989 aktiivisesti tai erittäin aktiivisesti harrastavien osuus nousi 3 %yksikköä ja 1990 -luvulla kasvua oli aktiivisten osuudessa 6 %-yksikköä ja erittäin aktiivisten osuudessa 3 %-yksikköä. Tämä sukupuoliero katosi lähes kokonaan 1990 -luvulla. Kysymys muuttui 1991. 9 %). Satunnaisten teholiikkujien osuus lisääntyi iän myötä, ja 18 -vuotiailla se oli 28 % pojista ja 30 % tytöistä. Liikuntaa harrastamattomien osuudet lisääntyivät iän myötä. Runsaasti hengästyvien ja hikoilevien osuus kasvoi vuodesta 1979 vuoteen 1995 pojilla 22 %:sta 31 %:iin ja tytöillä 9 %:sta 17 %:iin. Runsas hengästyminen ja hikoilu liikunnan harrastamisen aikana (%) tytöillä iän mukaan 1979-99. Poikkeuksena olivat 18 -vuotiaat, joiden keskuudessa runsaasti hengästyen ja hikoillen liikuntaa harrastavien tyttöjen osuus kasvoi 1980 -luvun puoliväliin. Sukupuolten välinen ero liikuntaharrastuksen koetussa rasittavuudessa pysyi tutkimusaikana pääosin lähes muuttumattomana. Näin rasittavaksi koettu liikunta lisääntyi iän myötä, 77 % vanhimman ikäryhmän pojista ja 66 % tytöistä hengästyi ja hikoili vähintään jonkin verran liikuntaharrastuksen aikana. 45 %). Myös aktiivisessa liikunnan harrastamisessa sukupuoliero pieneni, mutta pojat harrastivat aktiivisesti tai erittäin aktiivisesti liikuntaa vuonna 1999 edelleen tyttöjä yleisemmin (53 % vs. Tyttöjen ryhmässä muutokset olivat selvemmät. Tutkimusjakson aikana liikuntaharrastuksen tiheys muuttui pojilla varsin vähän. Runsas hengästyminen ja hikoilu liikunnan harrastamisen aikana (%) pojilla iän mukaan 1979-99 50 45 40 35 30 12v 25 -14v 20 15 10 . Pienet muutokset viittasivat harrastustiheyden vähäiseen alenemiseen 1970 80 -luvuilla ja pieneen lisääntymiseen 1990 -luvulla. Selvimmin runsaasti hengästyvien ja hikoilevien osuus väheni vuoden 1995 jälkeen 18 -vuotiailla tytöillä (25 %:sta 17 %:iin). Liikuntaharrastuksen koettu rasittavuus lisääntyi tutkimusjakson aikana hieman. Poikien osuuden suhde tyttöjen osuuteen pieneni selvästi (4.3 -> 1.8). URHEILUSEURALIIKUNTA MUU LIIKUNTA 7 %-yksikköä vähemmän kuin tyttöjen ryhmässä. Tämän jälkeen kasvu taittui molemmilla sukupuolilla. 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 1993 1995 1997 1999 kyselyvuosi Kuvio 6. 1970 -luvulla vähemmän kuin kerran viikossa liikuntaa harrastavia oli poikien ryhmässä keskimäärin 5 hengästyvänsä ja hikoilevansa liikunnan harrastamisen aikana jonkin verran tai runsaasti. Ikäryhmien väliset erot koetussa hengästymisessä ja hikoilussa kasvoivat tutkimusaikana siten, että vanhempien ikäryhmien hengästyminen ja hikoilu lisääntyi nuorempien ikäryhmien koetun hengästymisen ja hikoilun pysyessä lähes muuttumattomana
__,~7~~?..,L 15f-7"'"--"""'..-10,.__ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 5 + 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 1993 1995 1997 1999 kyselyvuosi 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 1993 1995 1997 1999 kyselyvuosi Kuvio 7. kuvio 11 (%) iän ja sukupuolen mukaan 197799. Taulukko 1. Nuorten terveystapatutkimus. Liikuntatarpeen vähimmäissuosituksen täyttävät pojat(%) iän mukaan 1979-99. Liikuntaharrastuksen tiheyden jakauma (urheiluseuraliikunta + muu liikunta, ks. Nuorten terveystapatutkimus. SUKUPUOLI HARRASTAMISAIKÄ POJAT 12v 14v 16v 18v IKÄVAKIOITU TYTÖT 12v 14v 16v 18v IKÄVAKIOITU TI EY alle kerran viikossa satunnaisesti aktiivisesti alle kerran viikossa satunnaisesti aktiivisesti erittäin aktiivisesti alle kerran viikossa satunnaisesti aktiivisesti alle kerran viikossa satunnaisesti aktiivisesti erittäin aktiivisesti alle kerran viikossa satunnaisesti aktiivisesti alle kerran viikossa satunnaisesti aktiivisesti ritt" in ktiivi ti alle kerran viikossa satunnaisesti aktiivisesti alle kerran viikossa satunnaisesti aktiivisesti ti alle kerran viikossa satunnaisesti aktiivisesti erittäin aktiivisesti * kysymys muuttui 77 1 6 10 13 25 22 29 54 54 45 1 14 15 15 17 35 32 37 23 26 25 38 37 37 34 31 32 5 7 7 32 31 33 40 43 39 23 22 24 19 20 22 34 33 36 38 37 34 9 10 9 9 14 17 42 39 41 45 42 39 27 25 28 43 43 39 28 29 29 4 31 29 31 45 47 42 23 22 25 36 33 33 45 46 44 19 20 21 1 26 25 27 44 44 41 29 28 28 2 3 3 10 20 28 31 45 39 20 25 20 30 37 37 33 26 9 7 31 34 34 39 28 22 20 27 32 35 36 29 12 8 15 22 37 39 43 34 21 31 43 40 31 26 23 34 46 43 28 21 30 37 44 41 24 20 1 2 22 31 42 41 32 25 4 3 15 15 27 28 41 39 17 23 26 31 34 31 30 29 8 31 29 39 38 25 27 24 24 33 31 32 34 11 11 21 14 39 43 34 37 28 40 26 31 42 23 34 46 17 2 28 23 42 43 25 30 5 4 12 28 38 2 16 20 33 32 15 27 38 27 19 33 33 16 14 40 38 41 33 7 20 48 26 25 51 21 20 45 30 6 8 LIIKUNTA & TIEDE 6/20(X) • Nuorten liikunnan harrastaminen 1977-99 9 9 23 28 39 40 2 2 14 16 31 31 18 19 33 34 34 32 15 15 22 26 37 35 29 28 16 18 31 32 34 34 19 17 9 16 38 37 41 36 41 34 36 16 19 45 43 32 31 20 22 46 45 29 28 15 18 43 41 34 33 8 8 13 9 22 27 39 39 2 14 13 28 32 17 16 34 34 33 32 16 19 21 23 37 35 30 30 16 15 30 32 34 34 19 19 13 12 32 32 44 42 40 38 16 18 44 39 33 35 20 22 43 44 32 30 16 17 39 38 37 36 8 9. Kuvio 8. kuvio 1) (%) iän ja sukupuolen mukaan 197799. Liikuntaharrastuksen tiheyden jakauma ( urheiluseuraliikunta + muu liikunta, ks. 50 ~ ~ 50 ~ ~ 45 +-=--~~-------_ ; 40 35 30 ,_......,-=-~ ->.,.""-,;~'l 25 ~-~-----3,.-=-20 + 15 + 10 + L i"'::• 12v 14v --1sv ~ 1Bv 45 + ' " ~ ~ 40 + -35 +-30 + :: .... Liikuntatarpeen vähimmäissuosituksen täyttävät tytöt (%) iän mukaan 1979-99. Taulukko 1
16 22 21 23 24 28 24 Nuorten terveys4 4 7 7 7 7 tapatutkimus. Teholiikkujien, satunnaisesti tehokasta liikuntaa harrastavien sekä matalatehoisesti liikuntaa harrastavien osuudet pysyivät lähes muuttumattomina koko tutkimusajan. kuvio 2) jakauma (%) iän ja sukupuolen mukaan 197999. 1980-luvulla tämä ero vaihteli ja pysyi 1990 -luvulla 1 2 %:n tasolla. Nuorten terveystapatutkimus. Matalatehoisesti liikuntaa harrastavia oli poikien ryhmässä keskimäärin 6 %-yksikköä vähemmän kuin tyttöjen ryhmässä. 12v harrastamattomat 11 15 11 21 matalatehoiset 33 28 32 30 13 18 18 18 33 30 30 24 14v 18 19 22 26 matalatehoiset 27 21 24 27 satunnaisesti tehokkaat 17 26 18 18 teholiikkujat 28 24 24 22 aktiivi et teholiikku·at 1 10 11 7 16v harrastamattomat 27 26 21 32 matalatehoiset 18 14 17 14 satunnaisesti tehokkaat 26 29 28 27 teholiikkujat 23 25 27 21 aktiiviset teholiikku at 6 8 7 18v harrastamattomat 34 36 32 34 matalatehoiset 14 10 9 10 satunnaisesti tehokkaat 26 29 27 32 teholiikkujat 22 21 26 19 aktiiviset teh liikku·at 4 IKÄharrastamattomat 22 24 21 28 VAKIOITU matalatehoiset 23 18 20 20 satunnaisesti tehokkaat 21 25 23 24 teholiikkujat 27 25 27 21 aktiiviset teholiikku·at 7 7 9 7 TYTÖT 12v harrastamattomat 16 20 16 23 matalatehoiset 41 36 38 37 satunnaisesti tehokkaat 19 21 19 20 teholiikkujat 21 22 25 17 aktiivi t t h liikku·at 3 2 2 4 14v harrastamattomat 29 31 23 34 matalatehoiset 30 27 28 25 satunnaisesti tehokkaat 21 23 24 23 teholiikkujat 17 16 21 16 aktiivi t t holiikku·at 3 2 4 2 16v harrastamattomat 33 32 25 34 matalatehoiset 20 24 22 16 satunnaisesti tehokkaat 27 26 31 31 teholiikkujat 19 16 19 16 kti vis t t holiikku·at 2 4 2 18v harrastamattomat 35 36 33 38 matalatehoiset 27 17 20 16 satunnaisesti tehokkaat 27 30 28 29 teholiikkujat 10 15 19 16 IKÄharrastamattomat 29 30 24 32 VAKIOITU matalatehoiset 29 26 27 23 satunnaisesti tehokkaat 23 25 26 26 teholiikkujat 17 17 21 16 aktiiviset teholiikku·at 2 2 3 3 •kysymys muuttui mää, jossa heidän osuutensa lisääntyi hitaasti koko tutkimusajan. Satunnaisesti tehokasta liikuntaa harrastavia sen sijaan oli poikien ryhmässä keskimäärin 3 %-yksikköä vähemmän kuin tyttöjen ryhmässä. Vuosina 1979 1981 lii}<untaa harrastamattomien osuus pojista oli 6 7 %-yksikköä pienempi kuin vastaava osuus tytöistä. Pojissa oli koko tutkimusjakson ajan keskimäärin 12 %-yksikköä enemmän teholiikkujia ja aktiivisia teholiikkujia kuin tytöissä. Liikuntaharrastuksen tehokkuuden (tiheys+ koettu rasittavuus, ks. Taulukko 2. LIIKUNTA& TIEDE 6/2CXXJ • Nuorten liikunnan harrastaminen 1977-99 9. 32 27 21 17 21 18 19 19 19 23 21 19 23 23 29 29 32 31 30 29 27 17 23 1S 25 24 24 25 3 2 5 6 6 36 31 26 21 23 21 23 16 18 20 20 19 21 21 33 36 35 32 31 30 30 13 12 16 22 22 24 22 30 25 21 16 20 18 18 25 26 29 30 26 28 31 26 27 27 26 26 23 23 16 19 18 22 22 25 22 3 3 4 6 7 6 5 keen osuus pienentyi kaikissa ikäryhmissä. Satunnaisesti tehokkaasti liikuntaa harrastavien osuus kasvoi 1980 -luvulla, mutta kääntyi laskuun 1990 -luvulla. Liikuntaa harrastamattomien osuus heilahteli edestakaisin 1980 -luvun puoliväliin saakka, mutta tämänjäl16 13 9 9 13 11 42 41 38 32 32 35 13 13 13 17 13 15 21 22 22 26 24 24 1 1 1 1 24 18 15 17 14 14 26 27 29 25 22 22 24 20 17 17 20 20 18 20 22 24 24 25 26 26 26 9 12 14 15 20 16 27 31 21 20 20 17 17 17 14 16 14 13 15 17 24 25 24 24 25 27 24 23 23 27 28 27 27 25 7 12 14 14 14 17 32 30 27 24 27 22 23 10 11 10 9 10 9 11 31 30 32 30 29 31 28 22 23 24 25 25 27 26 6 8 11 10 11 12 25 25 20 17 18 17 16 24 21 24 22 19 19 22 Taulukko 2. 16 21 17 18 19 22 18 kuvio 2) jakauma 4 4 7 6 5 (%) iän ja suku30 24 22 17 17 17 17 puolen mukaan 26 28 30 27 28 25 31 24 23 23 25 24 22 21 197999. 12 -ja 14 -vuotiaiden ikäryhmissä aktiivisten teholiikkujien osuus lisääntyi 1990 -luvulla vuoteen 1997 saakka, jonka jälkeen osuus kääntyi laskuun. 22 22 22 22 23 22 22 Liikunta22 23 24 25 26 26 25 8 8 11 14 14 16 15 harrastuksen tehokkuuden 23 17 17 10 19 16 14 (tiheys + koettu 40 39 45 51 39 43 48 17 19 18 15 17 13 15 rasittavuus, ks. Tyttöjen ryhmässä aktiivisten teholiikkujien ja teholiikkujien osuudet lisääntyivät 1990 -luvulla vuoteen 1997 saakka, jonka jälkeen ne kääntyivät laskuun
1990-luvulla nuoret ovat mahdollisesti sijoittaneet muissa seuroissa, kerhoissa, koulussa tai työpaikalla harrastetun liikunnan joko urheiluseuraliikunnaksi tai muuksi vapaa-ajan liikunta-aktiivisuudeksi. Vuosien 1989 ja 1991 välillä jakaumat hieman muuttuivat, mutta trendien suuntaan kysymysten muutoksella ei ollut merkittävää vaikutusta. Tämän jälkeen vastaamisaktiivisuus vähentyi 1980 -luvun lopulle asti. Tämän tutkimuksen tulokset liikuntaharrastuksen muutoksista iän mukana tukevat aikaisempien tutkimusten havaintoja (Yang 1977; Nupponen 1997; Nupponen, Telama 1998). Suosituksen täyttävien poikien osuus oli alhaisimmillaan vuonna 1985 (28 %), jonka jälkeen se nousi tasaisesti vuoteen 1997 saakka (42 %). Tutkimuksen vastausprosentit olivat 1970 -luvun lopulla kansainvälisesti katsottuna korkeita. Vastausaktiivisuuden väheneminen 1980 -luvulla saattaa heikentää tulosten yleistettävyyttä erityisesti 16 ja 18 -vuotiaiden poikien ryhmissä. Tyttöjen ryhmässä vanhin ja nuorin ikäryhmä täyttivät liikuntasuosituksen kuitenkin 1990 -luvulla heikommin kuin keskimmäiset ikäryhmät. Osa nuorista ilmoitti harrastavansa liikuntaa, mutta ei kuitenkaan kokenut hengästyvänsä tai hikoilevansa lainkaan liikunnan aikana. 1980 -luvun puolivälin jälkeen tämä ryhmä alkoi pienentyä ja oli 1990 -luvun lopussa 18 %:n tasolla. Vuonna 1981 kerran viikossa tai useammin ilmoitti koulussa järjestettyyn liikuntaan osallistuvansa 26 % pojista ja 17 % tytöistä ja muiden seurojen järjestämään liikuntaan 11 % pojista ja 14 % tytöistä, kun vastaavat osuudet urheiluseuraliikunnassa olivat 27 % ja 15 % ja muussa liikunnan harrastamisessa 71 % ja 69 % (Telama, Laakso, 1983). Myös muu liikunnan harrastaminen vähenee murrosiän jälkeen. Kysymysten muutos pyrittiin ottamaan huomioon siten, että tarkasteltiin erikseen niitä jaksoja, joiden aikana kysymykset pysyivät samanlaisina. Liikunnan koetun rasittavuuden mittaaminen perustui nuorten omaan arvioon hengästymisestäja hikoilusta. Ikäryhmittäinen tarkastelu osoitti, että 1980-luvun alkupuolella 12 -vuotiaat täyttivät liikuntatarpeelle esitetyn asiantuntijasuosituksen muita ikäryhmiä paremmin. Trendien tutkimuksessa tärkeä kysymys on, onko liikunnan rasittavuuden tulkinta ja kokemus muuttunut tutkimusjakson aikana. Myös muut kunto-ominaisuudet ovat arvokkaita ja ne tulisi jatkotutkimuksissa ottaa mukaan liikunnan intensiteettiä ja laatua arvioitaessa. Feltz ym. Hengästyminenja hikoilu on vain yksi liikunnan laatua kuvaava indikaattori ja se viittaa lähinnä kestävyysominaisuuksiin. Arviointia vaikeuttaa myös se, että 1990 -luvun alun lamavuosina koulujen kerhotoiminta väheni olennaisesti. Suosituksen täyttävien tyttöjen osuudet olivat 1990 -luvulla tasaisia 16-vuotiaiden ryhmässä sekä toisaalta 12 -ja 18 -vuotiaiden ryhmissä. Samanaikaisesti liikuntaa harrastamattomien osuus pienentyi kaikissa tarkastelluissa ryhmissä. ja 8.), kun vastaavat osuudet vuonna 1979 olivat 34 % ja 19 %. Tällaisia ovat esimerkiksi tanssiharrastukset sekä seurakuntien, nuorisoseurojen, 4H-yhdistysten ja vastaavien järjestämät harjoitukset. Paljon intensiivistä liikuntaa elämänsä aikana harrastanut nuori puolestaan todennäköisesti kokee hengästyvänsä ja hikoilevansa runsaasti vasta hyvin rasittavassa liikuntasuorituksessa. Nuoret vastasivat tarkastelun kohteina olleisiin liikuntaharrastuskysymyksiin varsin hyvin. Kysely on toteutettu samaan aikaan, joten näin on voitu sulkea pois vuodenaikaan liittyvä vaihtelu nuorten käyttäytymisessä. On myös mahdollista, että nämä harrastukset on jätetty kokonaan vastauksen ulkopuolelle. 1990-luvulla vastausprosentti on pysynyt samalla tasolla. Myöskään 1990-luvulla ei pojissa ollut suuria ikäryhmien välisiä eroja suosituksen täyttävien osuuksissa. Pojilla tämä osuus nousi 22 %:sta vuonna 1979 28 %:iin vuonna 1985, mutta alkoi sitten laskea ja oli 1990-luvun lopussa 16 17 %:n tasolla. Liikuntaharrastuksen polarisoituminen Polarisaation näkökulmasta tarkasteltiin erikseen erittäin vähän liikuntaa harrastavien osuutta, johon luettiin mukaan vähän tai ei lainkaan liikuntaa tehottomasti harrastavat. Vastaavilla jaksoilla aktiivisten teholiikkujien osuus pysyi ensin tasaisena (keskimäärin 8 %), mutta nousi 1990 -luvulla ja oli vuosikymmenen lopussa 15 16 %: n tasolla. 1983; Weiss 1986 ref. 18. (Rimpelä ym 1999). Tytöillä liikuntatarpeen vähimmäissuosituksen täyttävien osuus nousi vuoden 1979 jälkeen 24 %:iin vuonna 1983. Liikuntasuosituksen toteutuminen Vuonna 1999 liikuntatarpeen vähimmäissuosituksen täytti 40 % pojista ja 27 % tytöistä (kuviot 7. Tutkimus tukee Nupposen ja Telaman (1998) havaintoja siitä, että poikien liikunnan harrastaminen olisi intensiivisempää kuin tyttöjen liikunnan harrastaminen. Toisaalta vain vähän liikuntaa harrastanut nuori todennäköisesti kokee hengästyvänsä ja hikoilevansa runsaasti, vaikka liikuntasuoritusta ei objektiivisesti arvioiden voi pitää rasittavana. Telama 1994). Nämä vastaajat ovat todennäköisesti raportoineet liikunnanharrastukseksi varsin kevyttä aktiivisuutta. Urheiluseuraliikunnan harrastus vähenee nopeasti 16. Hengästymisen ja hikoilun kokemus muuttuu myös iän myötä. 1980-luvun loppupuolella ei eri ikäisten poikien välillä ollut suuria eroja, mutta 18 vuotiaat tytöt täyttivät suosituksen selvästi muita ikäryhmiä heikommin. Ongelmia esiintyy erityisesti säännöllisen ja ohjatun, mutta varsinaisten urheiluseurojen ulkopuolella harrastetun liikunnan sijoittamisessa. ikävuosien välillä. Tutkimuksen päätulos on liikunnan harrastamisen lievä vähe. Harrastamisen lopettamiseen voi vaikuttaa myös murrosiän fyysisen kehittymisen aiheuttama ohimenevä kömpelyys (Yang, 1997). Teholiikkujien ja aktiivisten teholiikkujien osuudet lisääntyivät 1990 -luvun aikana hieman molemmilla sukupuolilla ja kaikissa ikäryhmissä. Liikunnan harrastuskysymys muuttui hieman vuonna 1991. Sukupuolten välinen ero oli suurimmillaan vuonna 1979 (15 %-yksikköä) ja pienimmillään vuosina 1985 ja 1989 (9 %-yksikköä) . Vuosina 1985 ja 1987 suosituksen täyttävien tyttöjen osuus oli 19 %, mutta tämän jälkeen osuus kääntyi nousuun ja oli korkeimmillaan vuonna 1997 (31 %). Mahdollisesta tulkinnan muutoksesta ei ole käytettävissä tutkimustietoa ja tässä tutkimuksessa onkin oletettu, että rasittavuuden kokemus on pysynyt samanlaisena vuodesta 1979 vuoteen 1999. POHDINTA Nuorten terveystapatutkimuksen aineistojen keski-iät ovat pysyneet kaikkina vuosina samoina. Yangin (1997) havaintoa poikien tyttöjä pienemmästä liikuntakertojen määrästä tämän tutkimuksen tulokset eivät tue. Puuttuvien tietojen osuudet eivät vaihdelleet olennaisesti tutkimusjakson aikana. Liikunnan harrastaminen vähenee mutta koettu rasittavuus lisääntyy iän karttuessa. Kahden osion sanamuoto pysyi ennallaan, mutta asiayhteys 10 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Nuorten liikunnan harrastaminen 1977-99 muuttui, kun koulussa koulutuntien ulkopuolella järjestettyyn liikuntaan ja muiden kuin urheiluseurojen järjestämään liikuntaan osallistumista koskevat osiot jäivät pois. Yleisimpiä syitä liikuntaharrastuksen lopettamiseen on se, ettei nuoren arvio omista kyvyistään vastaa urheilun suoritustilanteiden vaatimuksia tai nuorelle asetettuja odotuksia (esim. Koko tutkimusjakson ajan pojat täyttivät liikuntatarpeelle esitetyn asiantuntijasuosituksen tyttöjä paremmin. Aktiivisten teholiikkujien osuus lisääntyi 1990 -luvulla ollen vuosikymmenen lopussa 5 6 %:n tasolla. Tytöillä liikuntaa harrastamattomien osuus muuttui samansuuntaisesti kuin pojilla
Urheiluseuraliikunta kattaa kuitenkin vain pienen osan nuorten kaikesta liikunnasta. Telama R, Laakso L. Liikunnan yhteiskunnallinen perustelu Tieteellinen katsaus. Erityisesti olisi tutkittava, onko viimeisimpinä tutkimusvuosina havaittu liikuntaharrastuksen koetun rasittavuuden vähentyminen tilapäinen vai pysyvä ilmiö. Liikunnan harrastamisen lisääntyminen selittyykin urheiluseuraliikunnan yleistymisellä nuorten keskuudessa. Vuoden 1985 jälkeen muutoksille on ollut tunnusomaista vähän liikkuvien ääriryhmän pienentyminen ja runsaasti liikkuvien ryhmän suurentuminen. Telama R.Liikuntakasvatus koulussa ja nuorisourheilussa. Wold B.Lifestyles and physical activity. neminen vuosina 1977 1985 ja kääntyminen sen jälkeen nousuun. Liikuntapolitiikan linjat 1990 -luvulla. Yleisesti ottaen suomalaiset, varsinkin tytöt, ovat aktiivisempia liikunnan harrastajia kuin vertailuryhmät Euroopan maissa (Nupponen, Telama, Laakso, 1997). Jotta liikunta-aktiivisuuden muutoksiin voitaisiin reagoida nopeasti, tulisi pikaisesti toteuttaa koululaisten kunnon ja liikunta-aktiivisuuden pysyvä seurantajärjestelmä, kuten Liikuntakomitea (Kom. Associations of health-related behaviors, school type and health status to physical activity patterns in 16 year old boys and girls. Tämä havainto on yhdenmukainen Telaman ja Laakson (1983) tutkimustuloksen kanssa. Väitöskirjatyö. Tutkimuksissa havaittu liikunnan harrastamisen lisääntyminen selittyy pääosin urheiluseuraliikunnan yleistymisellä. Nupponen H, Telama R, Laakso L. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 90, Jyväskylä, 1994: 149-177. Physical activity for children. Vaikka suomalaiset tytöt siis jäävät suomalaispoikien jälkeen liikunnan harrastamisen tiheydessä ja intensiteetissä, harrastavat he kuitenkin liikuntaa runsaammin kuin eurooppalaiset tytöt keskimäärin. Heidän aineistonsa perusteella ei kuitenkaan voida arvioida kestävyyskunnossa mahdollisesti tapahtuneita muutoksia. Council for Physical Education for Children (COPEC) of the National Association for Sport and Physical Education, an Association ofThe American Alliance for Health, Physical Education, Recreation and Dance. Nupponen H, Telama R. Ravitsemus vai liikunta nuorten terveyden tueksi. Tutkimusjakson aikana liikunnan harrastamisen tehokkuusjakaumat eivät kuitenkaan muuttuneet polarisoitumisen suuntaan. Toiseksi voidaan todeta, että tämän tutkimuksen tulokset eivät tue iän mukaista liikunnan harrastamisen polarisoitumista, jos mittarina käytetään liikunnan harrastamisen tiheyttä. 1991. Jyväskylä.1998. 1997). Liikunnan koettu rasittavuus on kasvanut tasaisesti koko tutkimusjakson ajan vuoteen 1995 saakka, jonka jälkeen se on laskenut hieman, selvimmin 18 -vuotiailla tytöillä. Guidelines for school and community programs to promote lifelong physical activity among young people . Lääkintöhallituksen julkaisuja, Terveyskasvatus, Sarja Tutkimukset 4/1983:49-69. Yang X. London:Health Education Authority 1998. Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports 1994:4: 1:65-74. Nuorten terveystavat Suomessa. Kansanterveyslaitos, Edita, Helsinki. Komiteamietintö 1990:24. Omaehtoinen liikunnan harrastaminen on pysynyt pääosin ennallaan. Suosituksen täyttävien nuorten osuudet ovat kuitenkin kaikissa ryhmissä niin pieniä, että liikunnan harrastamista tulisi pyrkiä lisäämään kautta linjan. Jotta fyysinen kunto kohentuisi, tulisi lasten ja nuorten kokonaisliikunta-aktiivisuuden ja ilmeisesti myös liikunnan tehokkuuden lisääntyä. 1998. Liikuntakasvatuksen laitos.Liikuntakasvatuksen tutkimusja kehittämiskeskus. Suomalaisten terveys 1996. Liikunta ja liikunnallisuus osana eurooppalaisten nuorten elämäntapaa. Jyväskylä: LIKES, 1997. LÄHTEET Aarnio M, Kujala UM, Kaprio J. Health Education Research 1997:12:(3):363-374. Väitöskirjatyö. Telama R, Laakso L, Yang X. Liikuntaharrastus. Jyväskylä LI KES, 1997. Toistaiseksi kuitenkaan ei ole julkaistu tutkimustietoa, joka varmuudella osoittaisi suomalaisten nuorten fyysisen kunnon heikentyneen. LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Opetustapahtumatekijöiden laatu 11. Physical exercise habit: on the conseptualization and formation of habitual health behaviours. Nupposenja Telaman (1998) mukaan nuorten motorinen kunto ei ole muuttunut merkittävästi 1990luvun alkupuoliskolla. Vuonna 1999 kaksi viidesosaa suomalaisista pojista ja reilu neljäsosa tytöistä täytti liikuntatarpeelle Yhdysvalloissa ja Englannissa esitetyt asiantuntijasuositukset (Biddle, Sallis, Cavill 1998; Corbin, Pangrazi 1998; Guidelines ... Rimpelä A, Vikat A, Rimpelä M, Lintonen T, Ahlström S, Huhtala H. Aarts H, Paulussen T, Schaalma H. 1990-luvulla urheiluseurassa toimimisen luonne on myös muuttunut ei-kilpailulliseen suuntaan (Nupponen, Telama, 1998). Morbidity and Mortality Weekly Report, 46 (RR6).Atlanta, GE:U.S. Jatkossa liikuntaharrastuksen rinnalla olisi tärkeää selvittää myös passiivisen ajankäytön trendejä. Nupponen H .9-16 -vuotiaiden liikunnallinen kehittyminen. Suomalaisten nuorten liikuntaharrastustrendien seuraaminen on tärkeää myös jatkossa. Myös liikuntatarpeen vähimmäissuosituksen täyttävien nuorten osuuksien jatkoseuranta on tarpeellista, jotta liikuntakasvatuksessa osattaisiin kiinnittää huomiota suosituksen heikoiten täyttäviin ikäja sukupuoliryhmiin. Nämä tekijät yhdessä saattavat rohkaista myös liikunnallisesti vähemmän lahjakkaita liikuntaharrastuksen pariin. Young and active. A statement of guidelines. Suomen Lääkärilehti 1998:53:621-622. Tupakoinnin ja päihteiden käytön muutokset. Corbin CB, Pangrazi RP. Liikunta & Tiede 1997:6:4-7. A theoretical and empirical analysis of socialization among children and adolescents, Faculty of Psychology, University of Bergen, 1989. Liikunta & Tiede 1998:4:4-10. Pojissa suosituksen täyttäviä oli koko tutkimusjakson ajan suurempi osuus kuin tytöissä. Physical activity and participation in sports of young people in Finland. Liikuntakomitea. Stakes. Aiheita 18/1999. 1997. Liikunnan harrastamisen lisääntymisen viitteistä (Kannas, Tynjälä 1998: Nupponen, Telama 1998) huolimatta on esitetty väitteitä nuorten fyysisen kunnon huononemisesta. Department of Health and Human Services, Centers for Disease Control and Prevention. Fogelholm M. Policy framework for young people and health-enhancing physical activity. Opetusminiteriö. Young people and healthenhancing physical activityevidence and implications. Biddle S, Sallis J, Cavill N. Lajitarjontaan on tullut uusia lajeja, harrastusmahdollisuudet ovat monipuolistuneet, harjoittelu on muuttunut tavoitteellisemmaksi ja valmentajien ja ohjaajien ammattitaito on lisääntynyt (Kannas, Tynjälä, 1998). Vähimmäissuosituksen täyttäneiden nuorten osuudet lisääntyivät 1990 -luvulla, mutta viimeisimmän tutkimusvuoden osuudet olivat sekä pojilla että tytöillä huippuvuotta 1997 alhaisemmat. Koululaisten kunto ja liikunta-aktiivisuusJäitä hattuun. Muihin Euroopan maihin verrattuna suomalaiset nuoret harrastavat muuta liikuntaa enemmän kuin seuraliikuntaa ja kilpailemista (Nupponen, Telama, 1998). A multidisciplinary analysis of physical activity, sport participation and dropping out among young finns -a 12year follow -up study. 1991) on jo vuonna 1991 esittänyt. Scandinavian Journal of Social Medicine 1997:25(3): 156-167. Liikuntaharrastuksen tehokkuutta tarkasteltaessa havaittiin, että erityisesti liikuntaa harrastamattomien osuudet kasvoivat iän lisääntyessä. Nuorten terveystapatutkimus 1999. WHO-koululaistutkimus 1986-1998: Liikunta myötätuulessa nuorten arjessa. Ristiriita nuorten kuntoa koskevan huolen ja lisääntyvän liikunnan harrastamisen välillä viittaa siihen mahdollisuuteen, ettei harrastettu liikunta ole riittävän tehokasta kohottaakseen nuorten fyysistä kuntoa. Kannas L, Tynjälä J
It was possible to compensate for qualitatively weak feedback in teaching with a good transfer effect, and to compensate for a weak transfer effect with good feedback. Konstruktivistinen oppimiskäsitys sai tässä tutkimuksessa runsaasti vahvistusta. Opetuksessa laadullisesti heikkoa palautetta oli mahdollista kompensoida hyvällä siirtovaikutuksella ja heikkoa siirtovaikutusta hyvällä palautteella. Tärkein oppimisen selittäjä on oppilaan kykyjä vastaavien oppimistehtävien tarjoaminen. Koululiikuntatutkimuksessa opetusprosessia ja sen tuotoksia on yleensä tarkasteltu erillään toisistaan. There were 104 7-16 year-old pupils from 19 teaching groups and 23 teachers who participated in measurements over three years of follow-up. Kun tarkastellaan liikuntataitojen oppimisen kannalta keskeisten toimintojen esiintymistä liikuntatunneilla ja niihin vaikuttavia tekijöitä, saadaan opettajan työn ja opettajankoulutuksen kannalta tärkeää tietoa. Viime aikoina on tutkittu myös opetustapahtuman tekijöiden laatua, mikä antaa syvällisempää tietoa koululiikunnan luonteesta. Kolmevuotisessa seurannassa tavoitettiin 78 telinevoimistelutuntia, 104 oppilasta, 19 opetusryhmää ja 23 opettajaa. T he aim of the study was to describe gymnastics lessons and seek explanatory factors for learning skills in the lessons. Key words: school physical education, motor skills, apparatus gymnastics, motor abilities, learning, teaching JOHDANTO Suomalaisessa koululiikunnassa liikuntalajeilla on vahva itseisarvo. Liikuntakykyisyysmittauksien kohteina olivat lihaskunto, notkeus, tasapaino ja liikesäätely. Mean values and standard deviations, multivariate analysis of variance (MANOVA) , factorial analysis, and AID analysis were used in data processing. Perinteisen opettajajohtoisen työskentelytavan sijasta tulokset antoivat viitteitä toisentyyppisen lähestymistavan merkityksestä. This combination guarantees the individuality and continuity of teaching. Lajitaitojen sisällyttämistä koulun opetussuunnitelmaan voidaan perustella myös kunnon ja liikehallinnan kehittämisen kannalta. Liikuntataitojen didaktiikan kehittämisen kannalta tulokset voivat olla myös merkittäviä. Opetustapahtuman laatumuuttujien kuvauksissa käytettiin keskiarvoja ja -hajontoja ja tilastollisena testinä monimuuttujaista varianssianalyysia (MANOVA). The competence of the teacher can be emphasised pronouncedly through, for example, the scholastic management of physical education and pupil awareness. Kehitystä kuvaamaan käytettiin erotusmuuttujia. liikeopillisella hallinnalla mutta myös oppilaan tuntemuksella. T utkimuksen tarkoituksena oli kuvailla voimistelun opetustapahtuman laatua ja etsiä opetustapahtumasta taitojen oppimista selittäviä tekijöitä. Laajemmin tarkasteltuna kyse on koululiikunnan ja opettajankoulutuksen arvioinnista. The focuses for observation were divided between the factors for input, process, and feedback. Oppilaiden ja opettajan toimintojen kuvaus on perustunut määrälliseen tarkasteluun. Opetustapahtumatekij öiden laatu liikuntataitojen oppimisen selittäjänä MIKKO PEHKONEN Lapin yliopisto yhteyshenkilö: Mikko Pehkonen, Lapin yliopisto, PL 122, 96101 ROVANIEMI, puh 016-3412415, fax 016-3412401, e-mail mikko.pehkonen@urova.fi TIIVISTELMA Opetustapahtumatekijöiden laatu liikuntataitojen oppimisen selittäjänä PehkonenM. Opettajan pätevyyttä voidaan arvioida mm. The skills in apparatus gymnastics and motor abilities were measured by a group of tests. Asiasanat: koululiikunta, liikuntataidot, telinevoimistelu, liikuntakyvyt, oppiminen, opettaminen 12 LIIKUNTA & TIEDE 6/2(X)() • Opetustapahtumatekijöiden laatu ABSTRACT Quality of the teaching process as an explanatory variable in learning motor skills Pehkonen M. Videotapes were used to observe the teaching events. Monipuolisten lajitaitojen opettelu on perusteltua silloin, kun taidot johtavat lajin jatkuvaan harrastamiseen myöhemmällä iällä. Tällainen yhdistelmä takaa opetuksen yksilöllisyyden ja jatkuvuuden. Opetustapahtumatekijöiden selitysmallissa harjoituksen laadulla oli eniten selitysosuutta voimistelutaitojen parannuksessa. Havainnointimuuttujat faktoroitiin ja saadut neljä faktoria nimettiin harjoitukseksi, opetukseksi, palautteeksi ja siirtovaikutukseksi. Yhteyksien tarkastelu perustui korrelaatiokertoimiin. In the explanatory model for the factors in a teaching event, most explanation was on the quality of practice to improve gymnastics skills. Telinevoimistelutaitojen testiliikkeet olivat kaarihyppy, kieppi, kuperkeikka, kärrynpyörä, kyykkyhyppy ja käsinseisonta. Oppilaan omatoimisuus korostaa taidon oppimisen tiedollista ohjausta. Opetustapahtuman havainnointi tapahtui videonauhoilta. Tässä tarkastelussa on tavallisimmin ollut lähtökohtana oppimisen informaa. Laadullisesti heikko harjoittelu oli enemmän haitaksi pojille kuin tytöille, ja oli pojilla kohtalokkaampaa yläkuin ala-asteella. Prosessi-tuotostutkimuksella on mahdollista etsiä taitojen oppimista selittäviä tekijöitä. Jokaiselta kolmelta alueelta oli tarkkailtavana neljä ulottuvuutta. Havainnointikohteet jaettiin panos-, prosessija palautetekijöihin. Selitysyhteyksiä, käyräviivaisia yhteyksiä ja yhdysvaikutuksia kuvaamaan käytettiin AID-analyyseja
Kuten tehtävän esittämisen myös palautteen antamisen yhteydestä taitojen kehittymiseen on saatu ristiriitaisia tuloksia. Phillips ja Carlisle (1983) totesivat tehokkaiden opettajien tunneilla oppilaiden harjoitusmäärän olevan kaksinkertainen vähemmän tehokkaiden opettajien tunneilla tapahtuvaan harjoitukseen verrattuna. Gusthart, Kelly & Rink (1997) osoittivat opettajan ohjeiden annon laadullisen arvioinnin olevan pätevä oppimisen ennustaja. Yergin (1977 ja 1981a) tutkimuksissa 75 % loppumittauksen taitotasosta selittyi lähtötasolla. (Pieron & Graham 1988.) Taylor (1976) ja Oliver (1980) osoittivat, että tehtävän selittämisellä ja näyttämisellä on yhteyttä oppimiseen. Silvermanin (1985a ja 1985b) tutkimuksissa harjoituksella oli erilainen merkitys edistymiseen taitotasoltaan erilaisilla oppilailla: lähtötasoltaan hyvillä oppilailla liikunta-aktiivisuus korreloi positiivisesti taitojen kehittymiseen, kun lähtötasoltaan keskitasoisilla korrelaatio oli negatiivinen. Yergin ja Twardyn (1982) tutkimuksessa harjoituksella oli negatiivinen yhteys edistymiseen tunneilla, joilla opettajat toimivat vain suoritusten tarkkailijoina. Opettajien aineksen hallinta on näkynyt opetuksessa siten, että sisällön hallitsevat opettajat tarjoavat oppilaille enemmän tehtäviä ja säätelevät niiden vaikeustasoa oppilaiden kykyjä vastaaviksi (Rink 1993; Schempp, Manross, Tan & Fincher 1998; Hastie & Vlaisavljevic 1999). esim. Suurimmassa osassa opetuksen tehokkuustutkimuksista on saatu positiivinen yhteys taidon kehittymisen ja harjoitusmäärän tai harjoitukseen käytetyn ajan välille. Silvermanin, Kulinnan ja Crullin (1995) mielestä palautteen tärkein oppimista edistävä merkitys on siinä, että oppilaiden huomioiminen tehostaa heidän harjoittelunsa laatua. Tehtävän esittämisen selkeys, tarkoituksenmukainen ohjaus ja näytöt saattavat selittää paremmin opettajan ohjeiden annon merkitystä oppilaiden liikuntataitojen edistämisessä. Opetuksen tehokkuuden tutkimuksessa on yleensä ollut kyse asetelmasta, jossa pyritään selvittämään opettajan toiminnan ja oppilaiden saavutusten välisiä yhteyksiä sekä erilaisten opetusmenetelmien tehokkuutta. Opetettavan tehtävän vaikeudesta riippuen on opetusyksiköiden kesto ja määrä vaihdellut yhdestä 15 minuutin tuokiosta (Yerg & Twardy 1982) usean tuokion sarjaan,jossa on ollut yhteensä 15 tuntia opetusta (De Knop 1983). 10 %:iin kokonaisselitysasteesta. Useissa tehokkuustutkimuksissa on käsitelty opettajan ohjeiden annon selkeyttä ja siihen kulunutta aikaa. Pelkkä liikuntatunnilla olo ei takaa edistymistä. Grahamin ym (1983) seka Phillipsin ja Carlislen (1983) tutkimuksissa ei ollut eroja tehtävän esittämiseen käytetyssä ajassa tehokkaiden ja vähemmän tehokkaiden opettajien välillä. Useissa tutkimuksissa on todettu positiivinen yhteys palautteen ja suoritusten paranemisen välillä. Kummallakaan tekijällä ei ole ollut selvää yhteyttä oppilaan taitojen kehittymiseen. De Knopin (1983), Metzlerin (1983) sekä Salterin ja Grahamin (1985) tutkimuksissa käytettiin kontrolliryhmiä, jotka harjoittelivat tavoitetehtävää ilman opettajan ohjausta. Suorituksen yksityiskohtia käsittelevä palaute vaikutti taitoihin negatiivisesti. Liikuntasuoritusten laatu on edistymisen kannalta merkittävämpi kuin määrä (Ashyym 1988; Silverman 1990; Solmon 1992). Graham (1987b) ja Pieron & Graham (1988) vaativatkin keskittymistä opettajan ohjeiden annon laadun tutkimiseen yksinkertaisten määrällisten mittojen sijaan. Kaikissa tehokkuustutkimuksissa on todettu oppilaiden suoritusten paranevan opetuksen ja harjoittelun seurauksena. Tehokkuustutkimusten oppisisällöt ovat yleensä olleet eri lajien taitoja. Tehokkaassa pienoisopetusryhmässä harjoitelleet oppilaat saivat enemmän palautetta kuin vähemmän tehokkaan ryhmän oppilaat (Pieron 1982). Liikemekaanisesti oikeat ohjeet, jotka on esitetty lapsille ymmärrettävillä käsitteillä, edistävät voimistelutaidon oppimista ja opitun säilymistä taidon opettelun alkeisvaiheessa (Masser 1993). Muissa tutkimuksissa (esim. Tämän arveltiin johtuvan siitä, että vaikka harjoitusaika oli sama ohjatussa ja omin päin harjoittelevien ryhmässä, jäivät taitosuoritusten toistomäärät opettajan ohjaamassa ryhmässä pienemmiksi kuin kontrolliryhmässä. Muutamassa tutkimuksessa (Eghan 1988; Silverman, Tyson & Krampitz 1992) on todettu yhteys opettajan antaman palautteen ja oppilaiden suoritusten edistymisen välillä. Yerg (1983) havaitsi palautteen kohdistamisella olevan merkitystä taitojen edistymiseen. Vaikeusasteeltaan oppilaiden kykyjä vastaavien liiketehtävien tarjoamisen on havaittu lisäävän liiketoistojen määrää (Graham 1987a). Toisaalta harjoitus, josta ei saada palautetta, ei ole välttämättä tehokasta. Pitkäkestoisessa tutkimuksessa lähtötason merkitys on vähäisempi. Yergin (1977) mukaan harjoituksen merkitys on suurempi kuin opettajan tietojen ja taitojen merkitys. Tästä oli taidon lähtötason osuus hiukan alle puolet. tioteoreettinen malli (kts. Marteniuk 1976), jossa opetusoppimistapahtuma jaetaan panos-, prosessi-, palauteja tuotostekijöihin. Muissa tutkimuksissa lähtötason osuus on ollut pienempi: 46 % Pieroninja Pironin (1981) sekä 31 % Yerginja Twardyn (1982) tutkimuksessa. De Knopin (1983) 15 tunnin seurannassa lähtötaso selitti 1 7 % loppumittauksen taitotestituloksesta. De Knopin (1983) tutkimuksessa opettajan harjoitukseen tarjoama aika oli yhteydessä oppilaiden taitojen kehitykseen. Pieronin (1983) tutkimuksessa todettiin suoritusten määrän olevan suurempi taidoiltaan edistyneempien kuin vähemmän edistyneiden ryhmässä. Palaute vaikutti positiivisesti oppilaan taitotasoon, kun se kohdistui liikesuorituksen kokonaisrakenteeseen. Lyhytkestoisissa tutkimuksissa on oppilaiden taidon lähtötaso ollut taitokehityksen tärkein selittäjä. Kun analyysiin otettiin mukaan oppilaan fyysis-motorisia ominaisuuksia, taidon lähtötason selitysosuus putosi n. Metzlerin sekä Salterin ja Grahamin tutkimuksissa ei kehityksessä ollut eroja ryhmien välillä. Vaikeustasoltaan oppilaiden edellytyksiä vastaaviin harjoituksiin käytetyn ajan on todettu olevan positiivisessa yhteydessä taitojen kehittymiseen, ja liian helppoihin tai vaikeisiin tehtäviin käytetty aika liittyy negatiivisesti kehitykseen (Pieron 1983; Dugas 1984; Silverman 1985b; Ashy, Lee & Landin 1988; Buck, Harrison & Bryce 1990; Silverman 1990 ja 1993) . Tärkeämpää on oppilaan taitoharjoitteluun käyttämä aika (Yerg 1977; Pieron & Piron 1981; Yerg 1981a; Da Costa & Pieron 1992). Kaksi prosenttia selittyi opettajan toiminnalla ja 23 % jäi selittämättä. Pieron & Piron 1981; Metzler 1983; Phillips & Carlisle 1983) ei tällaista yhteyttä ole ollut. Palaute ei kuitenkaan ole ollut saavutusten pääasiallinen ennustaja. Tehokkaan opettajan liikuntatunneilla havaittiin oppilailla enemmän onnistuneita suorituksia kuin vähemmän tehokkaan opettajan tunneilla (Phillips & Carlisle 1983). Graham ym (1983) eivät löytäneet merkitseviä eroja tehokkaiden ja vähemmän tehokkaiden opettajien antaman palautteen määrän tai laadun välillä. De Knopin tutkimuksessa kontrolliryhmäläisten taitokehitys jäi ohjausta saanutta ryhmää vähäisemmäksi. Ainakin osa lähtötason yhteydestä taidon kehitykseen on selitettävissä havainnoilla, joiden mukaan taitavat oppilaat käyttävät enemmän aikaa tehtävien suorittamiseen liikuntatunneilla kuin keskitasoiset tai taidoiltaan heikot oppilaat (Shute, Dodds, Placek, Rife & Silverman 1982; Graham 1987a; Telama, Varstala, Heikinaro-Johansson & Utriainen 1987; Grant, Ballardt & Glynn 1989; Landin 1995). Tämän tutkimuksen julkaisemattomassa esitutkimuksessa (Kauttio 1987) kyettiin yhden lukuvuoden aikana tapahtuneesta telinevoimistelutaidon parannuksesta selittämään 49.6 %. Werner ja Rink (1989) totesivat, että opettajan epätarkat ja yleisluonteiset ohjeet eivät edistä oppimista. TeLIIKUNTA & TIEDE 6/2CKXJ • Opetustapahtumatekijöiden laatu 13
Rinkin (1993 ja 1996) mukaan palautteen avulla voidaan parhaiten säädellä tehtävien vaikeustason sopivuutta. OpetuaJlrjeatelyt Opeluakehlttely Tehtlvien Havaltaemln•n Har)olttelun laatu Lyhytaikainen mulall Pltklalkalnen mulall Korjaava palaute Vahvlatava palaute Slallnen palaute Palautteen Jatkuvuu1 Ala-aste, tytöt •1 -0.5 0.5 Ala-aste, pojat •1 ·0,5 0,5 Oh)HI opetuatllant. ala-aste yläaste tytöt pojat tytöt pojat (n=111) (n=142) (n=42) (n=44) Harjoitus .14 .33*** .36* .40** Opetus .13 .01 .14 .21 Palaute .11 .28*** .01 -.10 Siirtovaikutus .11 .16 .10 .29 14 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Opetustapahtumatekijöiden laatu. Lambert (1996) painottaa oppimisen tehostamisessa oppilaiden aktiivisuuden merkitystä passiiviseen vastaanottamisen sijasta. OpetuaJlrjHtelyt Opatuakehlltely Tehtlvlen valk.taao Havallaemlnen HarJolllelun laatu Lyhytaikainen mulatl Pllklalkalnen mulatl Korjaava palaute palaute Slallnen palaute Palautteen ·1 •t Yläaste, tytöt -o.5 0.5 Yläaste, pojat ·0,5 0.5 KUVIO 1 Opetustapahtuman laatumuuttujien keskiarvot sukupuolittain ja kouluasteittain (-1 = oppimista estävä, 1:oppimista edistävä). De Knopin (1983) tutkimuksessa palaute selitti tennisopetuksessa 11-16 % taidon ja tekniikan loppumittaustasosta. Opettaminen käsitetään tutkimuksissa usein pelkästään opetustilanteessa tapahtuvaksi ohjaukseksi ja jätetään huomioimatta tavoitteiden asettaminen, opetuksen suunnittelu ja arviointi. TAULUKKO 1 Opetustapahtuman laadun faktoripistemuuttujien korrelaatiot telinevoimistelutaidon parannukseen sukupuolittain ja kouluasteittain. hokkaan ryhmän oppilaat tosin myös harjoittelivat enemmän. Yergin ja Twardyn (1982) tutkimuksessa palautteella oli positiivinen vaikutus oppimiseen alkeistason tasapainotehtävissä. Phillipsin ja Carlislen (1983) tutkimuksessa tehokkaat opettajat antoivat enemmän positiivista palautetta lentopallotunnilla kuin vähemmän tehokkaat opettajat. OpetuaJlrJeatelyt Opetuakehlllely Tehtlvlen valk.tuo HavaltHmlnen Har)olttelun laatu Lyhytaikainen mulall Pllklalkalnen mulall Kor)aava palaute Vahvlatava palaute Slallnen palaute Palautt••n Jatkuvuua Oh)Ht o"tuatllant. Oh)Ht o"tuatllant. Da Costan ja Pieronin (1992) tutkimuksessa todettiin, että tehtävän esittämisen sekä palautteen antamisen tarkkuus, virheettömyys ja tarkoituksenmukaisuus olivat luonteenomaisia kaikkein tehokkaimmille opettajille. Suurin merkitys on koko luokalle annetulla palautteella. OpetuaJlrJeatelyt Opetuakehlltely Tehtlvlen valk.taao Havaltaemlnen Har)olllelun laatu Lyhytaikainen mula 11 Pllklalkalnen mulatl Kor)aava palaute Vahvlatava palaute Slallnen palaute Palautteen Jatkuvuua Oh)Ht opetuatllant. Asiantuntemus opetettavasta aiheesta yhdistyneenä tarvittaviin viestintätaitoihin on paras tae opetuksen onnistumiselle. Pelletin & Harrisonin (1995) tutkimuksessa todettiin, että palautteen merkitys taitojen kehityksen selittäjänä häviää, jos oppimistehtävien vaikeus ei vastaa suorittajan kykyjä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää liikunnan opetustapahtumatekijöiden laatua ja laatia liikuntataitojen oppimista kuvaavia selitysmalleja. Nupposen (1997) tekemää liikuntakykymuuttujien muodostusta käytettiin myös tässä aineistossa. Opettajan roolin tulisi olla oppimisen tehostaja: oppimisympäristön kehittäminen, oppilaiden ja opettajien välisten suhteiden luominen sekä oppilaiden tiedollisten prosessien ylläpitäminen ovat oppimista edistävää toimintaa. TAULUKKO 2 Opetustapahtuman laadun faktoripistemuuttujien korrelaatiot telinevoimistelutaidon parannukseen sukupuolittain ja lähtötasoittain. Edustettuina olivat vartalon taittaminen ja ojentaminen, pyöriminen, hyppääminen ja tasapainottaminen. Koko aineistossa oli 343 jaksoa. Kehitysmuuttujina käytettiin loppuja alkumittausten erotusmuuttujia. Selittäjä ~2 Harjoitus .094 Palaute .035 Siirtovaikutus .032 Sukupuoli .015 Kouluaste .007 Selitysprosentti 18,3 % Telinevoimistelutaitoja mitattiin testistöllä, joka sisälsi liiketehtäviä neljän perusliikemuodon alueelta. Tutkimuksessa tarkasteltavat liikuntataidot olivat telinevoimistelun perusliikkeitä. Koska tarkkailujaksojen määrä vaihteli oppilaittain, valittiin havaintoyksiköksi tarkkailujakso ja testitulokset liikuntakykyisyydestä sekä voimistelutaidoista monistettiin näihin jaksoihin. Aiemmista opetuksen tehokkuustutkimuksista poiketen pyrittiin pitkään seuranta-aikaan ja opetustapahtuman laaja-alaiseen tarkasteluun. Taitomittaukset suoritettiin liikuntakykyisyysmittausten yhteydessä. Tunnit olivat koulujen opetussuunnitelmaan kuuluvia voimistelutunteja. 9. pojat tytöt pojat (n=82) (n=45) (n=39) .48*** .59*** .32 * .06 .31 * .15 .30** .02 .32* .28* .40** .26 TAULUKKO 4 AIO-analyysin ~ 2 -kertoimet ja kokonaisselitysprosentti, selitettävänä muuttujana telinevoimistelutaidon parannuksen jäännösmuuttuja (opetustapahtumamalli). Liikunnan opetustapahtuman analysoimiseksi kerättiin videoaineisto, jossa sekä opettajan että oppilaiden toimintaa tarkkailtiin tunneilla viiden minuutin jaksoissa. Näissä mittauksissa kohteina olivat lihaskunto, notkeus, tasapaino ja liikesäätely. Opetusryhmiä tutkimuksessa oli 19, opettajia 23 ja videoituja voimistelutunteja 78. Oppilastasolla tutkimusaineiston muodosti 104 henkilöä, jotka kolmeen ikäkohorttiin jaettuina kattoivat peruskoulun luokat 1. Heikot Keskitasoiset Hyvät tytöt pojat (n=29) (n=65) Harjoitus .13 .34** Opetus .10 -.15 Palaute .09 .05 Siirtovaikutus .40* .02 TAULUKKO 3 AIO-analyysin ~ 2 -kertoimet ja kokonaisselitysprosentti, selitettävänä muuttujana telinevoimistelutaidon parannus kolmen vuoden aikana (laaja malli) Selittäjä ~2 BMI .186 Lihaskunto .082 Notkeus .078 Liikesäätely .047 Voimistelutaidon lähtötaso .059 Kouluaste .075 Selitysprosentti 52,7 % tytöt (n=79) _47••· .32** .03 .12 Aktiivisuus näkyy mahdollisuutena saada valita tehtävät omien kykyjensä mukaan ja aiemmin opitun ja uuden oppimisen vertailuna. Aikaja sukupuolivertailujen helpottamiseksi tämä tehtiin koko aineistolle yli mittauskertojen. Kehon rakenteen mittauksia olivat pituus ja paino. Havainnointija testimuuttujien osalta täydellisessä havaintomatriisissa LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Opetustapahtumatekijöiden laatu 15. Liiketehtävinä olivat 5-loikka, koukkukäsiriipunta, istumaannousu, eteentaivutus, edestakaisinhyppely, flamingoseisonta, 8-kuljetus ja tarkkuusheitto. myös Rink 1996.) Ajan käytössä olisi syytä keskittyä tutkimaan laadukkaaseen harjoitteluun käytettyä aikaa. (Lambert 1996; Rink 1996.) Oppimisympäristön muokkaamisella ja liikekehittelyllä on eniten myönteisiä vaikutuksia lähtötasoltaan heikkojen ja nuorten oppilaiden taitojen oppimiseen (Sweeting &: Rink 1999; Hebert, Landin &: Solmon 2000). Testiliikkeet olivat kaarihyppy, kieppi, kuperkeikka, kärrynpyörä, kyykkyhyppy ja käsinseisonta. Kehon rakennetta kuvattiin kehon massaindeksillä (BMI). (Kts. Muuttujat standardoitiin keskinäisen vertailtavuuden mahdollistamiseksi. MENETELMÄT Tutkimus toteutettiin kolmevuotisena seurantana tehostetun koululiikunnan tutkimusprojektin (Nupponen, Halonen, Mäkinen &: Pehkonen 1991) yhteydessä. Kolmen seurantavuoden aikana yhdeltä oppilaalta analysoitiin keskimäärin 3.3 jaksoa (vaihtelu 1-8)
Laitinen, Miettinen & Sinkko 1975). Opetukseen liittyvät tekijät korreloivat taitoparannukseen positiivisesti lähtötasoltaan keskitasoisilla ja hyvillä tytöillä. oli 268 jaksoa. Ääriryhmien tarkastelu osoitti, että suurimman taitoparannuksen saavutti laadukkaita liiketoistoja esittänyt ryhmä, joka sai hyvää tai heikkoa palautetta. Tulkintaan valittiin neljän faktorin ratkaisu. Laadullisesti heikko palaute kompensoitui hyvällä siirtovaikutuksella ja huono tai keskitasoinen siirtovaikutus keskitasoisella tai hyvällä palautteella. Kutakin ulottuvuutta arvioitiin asteikolla -1, 0, +l. Kuviossa 1 nämä keskiarvot esitetään kouluasteittain ja sukupuolittain. Faktorit nimettiin harjoitukseksi, opetukseksi, palautteeksi ja siirtovaikutukseksi. Laajassa mallissa tätä muutosta kuvattiin voimistelutaidon loppuja alkumittauksen erotusmuuttujalla ja selittäjinä olivat liikuntakykyisyys, kehon rakenne ja opetustapahtumatekijät. Molemmissa tapauksissa tarkastelu tehtiin erikseen tytöille ja pojille. Kokonaisselitysprosentti jäi 18,3:een. Erityisen selvät positiiviset yhteydet voitiin havaita yläasteella sekä lähtötasoltaan keskitasoisilla oppilailla ja hyvillä tytöillä. Taulukossa 1 esitetään faktorimuuttujien korrelaatiot telinevoimistelutaidon parannukseen alaja yläasteella ja taulukossa 2 telinevoimistelutaidon lähtötason mukaisissa ryhmissä. Mallin viisi selittäjää jakoivat aineistoa yhdeksän kertaa. Opetustapahtumatekijöillä ei ollut selitysosuutta tässä mallissa (taulukko 3). Palautteella ja siirtovaikutuksella oli mielenkiintoinen yhdysvaikutus voimistelutaitojen kehityksessä. Näissä analyyseissa selitettävänä muuttujana oli voimistelutaidon muutos kolmen lukuvuoden aikana. Oppilailla olisi ollut parannettavaa harjoittelun laadussa. Heikoimman ryhmän muodostivat ala-asteen pojat, joiden liiketoistojen laatu oli heikko. Havainnointimuuttujien määrän vähentämiseksi suoritettiin faktorointi pääakselimenetelmällä ja vinokulmaisella rotaatiolla. Havainnoinnin kohteena oli oppilas. Laadullisesti heikko harjoittelu oli vahingollisempaa pojille kuin tytöille ja pojilla haitaksi enemmän yläasteella kuin ala-asteella. Tämä muuttuja muodostui oppilaan liiketoistojen laadusta ja opettajan tarjoamien tehtävien vaikeustason sopivuudesta. AID-puun mukaan hyvillä liikuntakyvyillä oli mahdollista kompensoida niitä ongelmia voimistelutaidon kehityksessä, jotka aiheutuivat ylipainoisuudesta. Selitysyhteyksiä, käyräviivaisia yhteyksiä ja yhdysvaikutuksia kuvaamaan käytettiin AID-analyyseja (kts. Voimistelutaidon parannuksen tärkein selittäjä oli harjoitus, joka jakoi aineistoa aluksi kahdesti. Panostekijöistä havainnoitiin opettajan antamat ohjeet opetustilanteessa, opetusjärjestelyt, opetuskehittely ja tehtävien vaikeustaso. Sukupuolten ja kouluasteiden välisiä eroja tutkittiin kaksisuuntaisella varianssianalyysilla. Parhaan taitoparannuksen saavutti ryhmä, joka koostui voimistelutaidon lähtötasoltaan heikoista tai keskitasoisista ala-asteen oppilaista, joiden kehon massaindeksi oli matala tai keskitasoinen. POHDINTA Opetustapahtuman laatumuuttujien ryhmäkeskiarvot osoittivat opettajan ohjeiden antamisen ja opetusjärjestelyjen olevan varsin myönteisiä voimistelutaitojen oppimisen kannalta. Ala. Palautteen ainoat tilastollisesti merkitsevät korrelaatiot voimistelutaidon parannukseen esiintyivät ala-asteen poikien sekä lähtötasoltaan keskitasoisten ja hyvien poikien ryhmissä. Opetustapahtuman laatumuuttujien tarkastelussa käytettiin keskiarvoja ja -hajontoja. Nämä ylittivät oppilaiden lyhytaikaisen muistin määrällisen kapasiteetin. Kokonaisuutena vaikein tilanne oli yläasteen tytöillä, jotka saivat oppimistilanteessa paljon ohjeita. Myös opettajan toimia arvioitiin suhteessa tarkkailtavaan oppilaaseen. Usein myös tehtävien vaikeustaso oli yliarvioitu, mikä johti laadullisesti heikkoihin suorituksiin. Telinevoimistelutaidon kehityksen jäännösmuuttujaa selittävien merkitsevien (selitysprosentti vähintään 1 %) selittäjien määrä opetustapahtumatekijöiden AID-analyysissa oli viisi (taulukko 4). Muuttujan harjoitus selitysyhteydet voimistelu taidon kehitykseen olivat korkeimmat. Eräissä osaryhmissä (laadullisesti hyvin harjoittelevat ja heikosti harjoittelevat ala-asteen pojat) palautteella oli käyräviivainen yhteys voimistelutaidon parannukseen. Opetustapahtuman laatumuuttujien keskiarvojen perusteella parhaiten oppimista edistävää toimintaa voimistelutunneilla oli opettajan taholta ohjeiden antaminen ja opetusjärjestelyt sekä oppilaiden osalta havaitseminen. Laatuarvioinnin lisäksi mitattiin oppilaskohtaisesti tehtävien suorittamiseen käytetty aika. Näin ollen palautteen laatu ei olisi näissä ryhmissä merkityksellistä, vaan se, että palautetta yleensä saadaan. Opetustapahtumamallissa selitettävänä muuttujana oli jäännösmuuttuja, joka saatiin, kun askelettaisella regressioanalyysilla oli poistettu taitomuutoksesta liikuntakykyisyyden ja kehon rakenteen osuus. Palautteesta selvitettiin laatua korjaavasta ja vahvistavasta palautteesta, sisäisten palautejärjestelmien aktivoimisesta sekä palautteen jatkuvuutta. Nämä laskettiin sukupuolittain ja kouluasteittain sekä voimistelutaidon lähtötason mukaisissa ryhmissä. Siirtovaikutuksella oli yhteyttä taitoparannukseen lähtötasoltaan heikoilla ja hyvillä tytöillä sekä keskitasoisilla pojilla. 16 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Opetustapahtumatekijöiden laatu Opetustapahtuman faktoripistemuuttujista selvin yhteys voimistelutaidon parannukseen oli harjoituksen laadulla. TULOKSET Opetustapahtuman laatua selvitettiin havainnointimuuttujien keskiarvojen avulla. Selittävinä muuttujina jälkimmäisessä analyysissa olivat opetustapahtuman havainnoinnin faktoripistemuuttujat sekä sukupuoli ja kouluaste. Opettajien toiminnassa oli puutteita muistimekanismien huomioimisessa, palautteen jatkuvuudessa sekä sisäisen palautteen herättämisessä. Opetustapahtumatekijöiden laadun faktoripistemuuttujien yhteyttä telinevoimistelutaidon parannukseen tarkasteltiin korrelaatioiden avulla. Selitysyhteyksien yksityiskohtaisempaa tarkastelua varten piirrettiin puukuvio. Laadultaan keskitasoinen palaute merkitsi vähäisempää taitokehitystä kuin hyvä ja heikko palaute. Voimistelutaitojen laajassa selitysmallissa selvimmät yhteydet voimistelutaitojen kehitykseen saatiin kehon rakenteelle, lihaskunnolle ja notkeudelle. Opetusfaktori, joka muodostui muuttujista ohjeet opetustilanteessa, opetusjärjestelyt, opetuskehittely, lyhytaikainen muisti ja havaitseminen, ei noussut mallissa selittäjäksi. Toivomisen varaa olisi ollut muistijärjestelmien huomioimisessa ja palautteen jatkuvuudessa sekä sisäisen palautteen herättämisessä. Faktoripistemuuttujien yhteyksiä voimistelu taidon kehitykseen ja loppumittaustulokseen selvitettiin korrelaatioiden (tulomomenttikerroin) avulla. Tämä ilmiö selittynee alkuperäisten palautemuuttujien pisteytyksellä: keskitasoinen palaute tarkoitti yleensä tilannetta, jossa palautetta ei ollut lainkaan. Prosessitekijöistä tarkkailtavana olivat oppilaan havaitsemis käyttäytyminen, harjoituksen laatu ja opettajan toimet oppilaan lyhytja pitkäaikaisen muistin kohdalla. Jokaiselta kolmelta alueelta oli tarkkailtavana neljä ulottuvuutta. Tässä -1 tarkoitti oppimista estävää tai haittaavaa käyttäytymistä, neutraalia ja + 1 oppimista edistäviä tapahtumia. Havainnointikohteet jaettiin panos-, prosessija palautetekijöihin. Näin muodostuneissa osaryhmissä jakajiksi tulivat lisäksi palaute ja siirtovaikutus ja pienemmissä osaryhmissä lisäksi sukupuoli ja kouluaste
Vastaavia tuloksia on saatu aiemmissa poikkileikkaustutkimuksissa (Pehkonen 1984; Holopainen 1990). Sport and physical activity. Eghan T. Ohjeiden antoon ja opetusjärjestelyihin liittyvissä kysymyksissä asiantuntija-aloittelija -vertailu voisi tuottaa tämän tutkimuksen asetelmaa selkeämpiä tuloksia. Experienced teachers_ effectiveness with intact classes: An ETU study. Da Costa F, Pieron M. An analysis of learning trials and their relationship to achievement in volleyball. Graham K. Opettajan pätevyyttä voidaan arvioida korostetusti mm. De Knop P. Journal of Teaching in Physical Education 1990: 10: 134-152. LÄHTEET Ashy M, Lee A, Landin D. Pienissä ryhmissä, joissa palautteen antamisen mahdollisuudet ovat paremmat, ei siirtovaikutuksen merkitys ole yhtä suuri kuin suurissa ryhmissä. Unpub lished doctoral dissertation Louisiana State University, 1988. Tämä ei tarkoita sitä, että opettaja olisi opetusprosessissa tarpeeton, tai että hänen asiantuntijuudellaan ei olisi merkitystä. Journal of Teaching in Physical Education 1987a: 7: 22-37. Journal of Teaching in Physical Education 1988: 7: 115-120. Relationships among process and product variables in an experimental teaching unit. Vaikeustasoltaan oppilaiden edellytyksiä vastaaviin harjoituksiin käytetyn ajan on todettu olevan positiivisessa yhteydessä taitojen kehittymiseen, ja liian helppoihin tai vaikeisiin tehtäviin käytetty aika on negatiivisesti yhteydessä kehitykseen (Pieron 1983; Dugas 1984; Silverman 1985b; Ashy ym 1988; Silverman 1990; Buck ym 1991). Oppilaan omatoimisuus näkyy tarjottujen tehtävien työstämisessä, mikä korostaa taidon oppimisen tiedollista ohjausta. Ilmeisesti aineopettajat ovat koulutuksessaan saaneet hyvän liikeopillisen perustan. Panostekijöitä (ohjeiden anto, opetusjärjestelyt) sisältävä opetustapahtumaulottuvuus ei noussut taitojen kehityksen selittäjäksi. Yerg 1977 ja 1981a; De Knop 1983) vaihdellut lähinnä seurantaajan keston mukaan. asteella opettajat huomioivat paremmin oppilaiden rajallisen tiedon vastaanottokyvyn kuin yläasteella, jossa lisäksi tehtävien vaikeustaso usein ylittää oppilaiden kyvyt. The relation of teacher feedback to student achievement in learning selected tennis skills. Graham ym 1983; Phillips & Carlisle 1983), joissa ohjeiden anto ei selitä oppimista kuin niitä, joissa se on merkityksellistä. Tämä saattaa johtua mittarin pisteytyksistä: keskitasoinen palaute tarkoittaa samaa kuin ei palautetta. AID-analyysin puukuvio paljasti ylipainoisten oppilaiden olevan voimistelunopetuksessa ongelmaryhmä. Graham K. Nämä laatumuuttujat korreloivat myös vahvasti keskenään ja muodostivat faktorianalyysissa harjoitukseksi nimetyn ulottuvuuden. Tällainen tilanne kohtaa usein nimenomaan yläasteen tyttöjä, joilla ylimitoitetut vaatimukset aiheuttavat laadullisesti heikkoja liiketoistoja. Jyväskylä: The Foundation for Promotion of Physical Culture and Health, 1983: 228-234. Tehokkaan siirtovaikutuksen ja laadukkaan palautteen yhdistelmä ei ole ehkä siksi tehokas taitojen opetuksessa, että opetus vie pois aikaa oppimiselta. Vaikka aiemmat tutkimukset tehtävän esittämisen merkityksestä ovatkin osin ristiriitaisia, on enemmän sellaisia tutkimuksia (mm. Laadullisesti hyvä ja heikko palaute merkitsivät parempaa taitojen kehittymistä kuin keskitasoinen palaute. Kehon massaindeksi, lihaskunto ja notkeus selittivät yli 30 % telinevoimistelutaidon parannuksen vaihtelusta. Pieron ja Graham (1988) ovat vaatineet opetusmuuttujien kohdallakin keskittymistä laadun arvioimiseen määrän sijasta. Opetuskehittelyn avulla aiemmin opituille taidoille opetuksensa rakentava opettaja saa hyviä tuloksia, vaikka opetustilanteessa palaute olisikin heikkoa. Tärkein oppimisen selittäjä on oppilaan kykyjä vastaavien oppimistehtävien tarjoaminen. Journal of Physical Education Recreation and Dance 1987b: 58 171: 44-48. Aineksen hallinta on osoittautunut useissa opetuksen tehokkuustutkimuksissa tärkeäksi oppimistulosten selittäjäksi (mm. Research in school physical education. Effectiveness of tennis teaching. Lyhytkestoisissa tutkimuksissa lähtötason merkitys on suurempi. Dissertation Abstracts International 44: 2709A, 1984. Palautteen ja siirtovaikutuksen yhdysvaikutus taitojen kehittymisessä toi esiin erilaisia opettamisen strategioita. Da Costa & Pieron 1992; Hastie ym 1999). Teaching effectiveness: Comparison of more and less effective teachers in an experimental teaching unit. Tällainen yhdistelmä takaa opetuksen yksilöllisyyden ja jatkuvuuden. Havainnot heikon lähtötason omaavan oppilaan rajallisista mahdollisuuksista informaation vastaanottajana tukee näitä tuloksia. Asiantuntijapalaute on myös usein luonteeltaan virheisiin puuttumista, joka saattaa sopia paremmin urheiluvalmennukseen. A description of academic work and student performance during a middle school volleyball unit. Williams T, Almond L, Sparkes A, toim. Relationships of practice using correct technique to achievement in a motor skill. Ristiin meno AID-puussa tosin paljasti, että hyvä notkeus ja liikehallinta parantavat ylipainoisten oppilaiden tilannetta. Tällainen opetus sopii todennäköisesti hyvin aloittelijoille sekä suurille opetusryhmille, joissa yksilöllisen palautteen antaminen on muutenkin vaikeaa (vrt. Oppilaalle on tärkeintä, että hänen suorituksensa huomataan ja sitä kommentoidaan (vrt. LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Opetustapahtumatekijöiden laatu 17. Sweeting ym 1999; Hebert ym 2000). Telinevoimistelutaitojen kehityksen laaja selitysmalli vahvisti kehon rakenteen ja liikuntakykyjen yhteydet voimistelutaitojen kehitykseen. Tässä tutkimuksessa taidon lähtötasollaja lopputuloksella oli eri osaryhmissä (tytöt, pojat; ala-aste, yläaste) yhteistä vaihtelua 36-86%. liikeopillisella hallinnalla mutta myös oppilaan tuntemuksella. Silverman ym 1995). London: E & FN Spon, 1992: 169-176. Vaikka koulun liikunnanopetuksessa on edelleenkin vallalla perinteinen opettajajohtoinen työskentelytapa, johon kuuluu ketju: näytä, selitä, harjoituta, korjaa virheitä, antavat tulokset taitojen oppimisesta viitteitä toisentyyppisen lähestymistavan merkityksestä. Konstruktivistinen oppimiskäsitys saa tässä tutkimuksessa runsaasti vahvistusta. Parhaiten tämä näkyy ns. Dugas D. Graham G, Soares P, Harrington W. Telama R, Varstala V, Tiainen J, Laakso L, Haajanen T, toim. Yläasteella opettajat kykenevät huomioimaan paremmin sisäisen palautteen merkityksen kuin ala-asteella. Yerg 1977 ja 1981a; Pieron & Piron 1981; Da Costa & Pieron 1992) liikuntataitojen harjoitteluun käytetty aika on ollut tärkeimpiä taitojen kehittymisen selittäjiä. Opetustekijät ovat harjoituksen kaltainen muuttuja: määrää on oltava, jotta olisi laatua. Näin ollen tiukka asiantuntijuus ei olisikaan koululiikunnassa niin tärkeää kuin opettajan innostuneisuus. Buck M, Harrison J, Bryce G. Lähtötason yhteys taitoparannukseen oli negatiivinen, mikä johtuu taitomittarin kattovaikutuksesta. Taidon lähtötason merkitys on aiemmissa tutkimuksissa (mm. Vaikka tässä tutkimuksessa harjoituksen laatu olikin määrää selkeämmin yhteydessä voimistelutaitojen kehittymiseen, on muistettava, että ilman määrää ei voi olla laatuakaan. Palautteen laadun käyräviivainen yhteys taitojen kehittymiseen eräissä osaryhmissä on mielenkiintoinen ilmiö. Useissa tutkimuksissa (mm. Opetustapahtuman laatumuuttujien korrelaatiot telinevoimistelun taitotason parannukseen osoittivat tehtävien optimaalisen vaikeustason ja harjoittelun laadun olevan vahvimmin yhteydessä taitojen edistymiseen. Journal of Teaching in Physical Education 1983: 2: 3-14. suppiloilmiön kautta: aktiivinen taitoharjoitteluun käytettävissä oleva aika kertautuu, kun otetaan huomioon opetusohjelmassa olevien voimistelutuntien määrä, tunneilla tarjottavan voimisteluaineksen määrä ja oppilaiden aktiivisuus. Motor skill acquisition An essential goal of physical education programs
Teaching in physical education. Liege: AIESEP, 1982: 61-68.. Barrette G, Feingold R, Rees C, Pieron M, toim. The impact of task progressions on students' practice quality and task-related thoughts. Academic learning time in elementary movement education : A descriptive-analytic study. Teaching in physical education. Grant B, Ballardt K, Glynn T. Miettinen J. Using academic learning time in process-product studies with experimental teaching units. toim. Research Reports on Sport and Health 106. Champaign IL: Human Kinetics, 1983: 277-285. Sport 1981 24 144-161 Rink JE. Silverman SJ, Ennis CD, toim. Telama R, Varstala V, Heikinaro-Johansson P, Utriainen J. Salter W, Graham G. Research in school physical education. Research Ouarterly for Exercise and Sport 1995: 66 (suppl. Empirical analytical perspective. Shute S, Dodds P, Placek J, Rife F, Silverman S. The impact of selected presage and process behaviors on the refinement of a motor skill. Recherche de criteres d'efficacite de l'enseignement d'habilites motrices. Goals and Outcomes. Teaching in Physical Education. Jyväskylä: LI KES-Research Center for Sport and Health Sciences, 1996. Effectiveness of teaching a psycho-motor task. (1975). Development and use of the physical education observation instrument for rating patterns of teacher behaviors in relationships to student achievement. Unpublished doctoral dissertation. Schorndorf: Hofmann, 1988: 131-145. Pieron M, Cheffers J, toim. Koululaisten liikuntataidot: Motorisen taitavuuden kehittyminen kehon rakenteen kehitysiän ja liikuntaharrastusten selittämänä ja taitavuuden pedagoginen merkitys. Tampere: Tampereen yliopisto. Learning behavior in PE lessons and physical and psychological responses to PE in high-skill and low-skill pupils. Student Learning in Physical Education. Journal of Teaching in Physical Education 1989: 8 280-297. Solmon M. Silverman S. Schempp PG, Manross D, Tan SK, Fincher MD. Champaign IL: Human Kinetics, 1996: 149-169. Holopainen S. Journal of Teaching in Physical Education 1998: 17: 342356. Silverman S. Skill-related task structures, explicitness, and accountability: Relationships with student achievement. Champaign IL: Human Cinetics, 1983: 310-317. Verg B. Templin T, Olson J, toim. Myths models and methods in sport pedagogy. Verg B. Research Ouarterly for Exercise and Sport 1985a: 56 66-72. Taylor J. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Research Ouarterly for Exercise and Sport 1995: 66: 32-40. Research Ouarterly for Exercise and Sport 1995: 66 (suppl. & Sinkko R. Journal of Educational Research 1989: 82: 216-226. Journal of Educational Research 1993: 87 11 ): 54-61. 1 ): 58. Liikuntakasvatus 1984: 49 (3): 38-43. Lambert L. Reflections on the use of the RTE model in physical education. Paper presented at the annual meeting of the American Educational Research Association Boston, 1980. Teacher feedback and achievement in physical education: lnteraction with student practice. Research Ouarterly for Exercise and Sport 1981 b: 52: 38-47. Pieron M, Cheffers J. Re-examining the process product paradigm for research on teaching effectiveness in physical education. Relationship of specified instructional teacher behaviors to pupil gain on a motor skill task. Nupponen H, Halonen L, Mäkinen H, Pehkonen M. Student Learning in Physical Education. Sweeting T, Rink JE. Student characteristics practice and achievement in physical education. Relationships between teacher behaviors and pupil achievement in the psychomotor domain. Yerg B. New York; NY: Holt, Rinehart and Winston, 1976. Pieron M. Journal of Teaching in Physical Education 1993: 12 (3): 301312. Silverman S, Kulinna PH, Crull G. Student behaviour in physical education lessons: A comparison among student achievement groups. The relationship between practice and achievement: Ouantity quality and student cognition. 1 ): 57. Champaign IL: Human Kinetics, 1996: 171-198. University of Pittsburgh, 1977. Journal of Teaching in Physical Education 1999: 19: 22-33. Pieron M, Piron J. Rink JE. Verg B. Subject expertise and teachers' knowledge. Critical cues help first-grade students' achievement in handstands and forward rolls. Task difficulty and the concept of progression. Journal of Teaching in Physical Education 1999: 18: 216-233. Journal of Teaching in Physical Education 1983 2: 55-67. Oliver B. Studying the teaching in physical education. Metzler M . Marteniuk RG lnformation processing in motor skills. 9-16 -vuotiaiden liikunnallinen kehittyminen. Champaign IL: Human Kinetics, 1983: 185-196. Silverman S. Masser LS. St Louis MO: Mosby, 1993. Study in a microteaching setting. Teaching and Teacher Education 1990: 6: 305-314. Linear and curvilinear relationships between student practice and achievement in physical education. Pieron M, Graham G. Templin T, Olson J, toim. Journal of Teaching in Physical Education 1997 16: 196-210. Champaign IL: Human Kinetics, 1987: 239-248. Yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitoksen opetusmonisteita, 1975: 24. Silverman S, Tyson L, Krampitz J. Case studies of teacher effectiveness in second grade physical education. Silverman S. The relationship between subject-matter expertise and accountability in instructional tasks. Pehkonen M. Gusthart JL, Kelly IM, Rink JE. Phillips D, Carlisle C. Studying the teaching in physical education. Effective lnstruction in Physical Education. Effects of direct instruction and environmentally designed instruction on the process and product characteristics of a fundamental skill. Silverman, SJ, Ennis CD, 18 LIIKUNTA & TIEDE 5/2000 • Opetustapahtumatekijöiden laatu toim. Dissertation Abstracts International 37: 2615A, 1976. Journal of Teaching in Physical Education 2000: 19: 338-354. The validity of qualitative measures of teaching performance scales as a rneasure of teacher effectiveness. The influence of a teacher's specific congruent and corrective feedback on female junior high school students' immediate volleyball practice success. Templin T, Olson J, toim. Jyväskylä: The Foundation for Promotion of Physical Culture and Health, 1983: 222-227. Teaching physical education for learning. & Twardy B. Lähtökohdat menetelmät ja aineiston kuvailu. Pieron M, Cheffers J, toim. Student characteristics mediating engagement-outcome relationships in physical education. Nupponen H. Landin D. Pieron M. Teaching and Teacher Education 1992: 8: 333-344. Journal of Teaching in Physical Education 1995 15 (11 53-63. Studies in Sport Physical Education and Health, 1990: 26. Process-outcome relationships and motor skills learning. Verg B. Journal of Teaching in Physical Education 1982: 1 · 3-14. Silverman S. Laitinen H. Research on teacher effectiveness experimental teaching units. Journal of Teaching in Physical Education 1985b 5: 13-21. Journal of Teaching in Physical Education 1985: 4 212-218. Journal of Teaching in Physical Education 1981 a: 1: 3846. Effectiveness of teaching a psychomotor task (Gymnastic routine). The student as the unit of analysis: Effect on descriptive data and process-outcome relationships in physical education. Telinevoimistelu kunnon ja taitavuuden kehittäjänä. Hastie PA, Vlaisavljevic N. Tehostetun koululiikunnan tutkimus: Peruskoulun oppilaiden liikunnalliset tiedolliset ja sosiaaliset toiminnat kolmen lukuvuoden aikana. A comparison of physical education teachers categorized as most and least effective. Liege: AIESEP, 1982: 79-89. Turun yliopisto: Kasvatustieteiden tiedekunnan julkaisusarja, 1991: A: 146. Research in sport pedagogy. Relationship of engagement and practice trials to student achievement. Pellet TL, Harrison JM. Hebert EP, Landin D, Solmon MA. The effects of three disparate instructional approaches on skill attempts and student learning in an experimental teaching unit. Yhdysvaikutusten analysoinnista sekä AIOja MCA-menetelmien käytöstä. Study in a class setting Telama R, Varstala V, Tiainen J, Laakso L, Haajanen T, toim . Werner P, Rink J
Pojat olivat tyttöjä aktiivisempia (25 697 AUs) (22 812 AUs; p = .004). Jo varhaislapsuuden aikainen fyysinen aktiivisuus saattaa olla yhteydessä lapsen sydänja verisuonitautien riskitekijöihin. (Corbin, Pangrazi 1998.) Fyysinen aktiivisuus on motoristen suoritusten toistamiseen perustuvaa liikkumista, joka kuluttaa energiaa (Pate, Pratt, Blair, Haskell, Macera, Bouchard, Buchner, Ettinger, Health, King, Kriska, Leon, Marcus, Morris, Paffenbarger, Patrick, Pollock, Rippe, Sallis, Wilmore 1995). Conclusions: The intraindividual variations found seem to be a reason for concern because physical activity pattern tends to track already in early childhood and the risk factors might cumulate in the less active individuals. Physical activity is influenced by interaction of genetic, physical and social environmental factors . Fyysinen aktiivisuus on osittain geeniperimän ohjaamaa, mutta lapsen fyysinen elinympäristö sekä lähiympäristö, säätiloineen ja vuodenaikavaihteluineen vaikuttavat sosiaalisen ympäristön lisäksi aktiivisuuteen suuresti. Key words: Physical activity, children, season, cardiovascular heart disease (CHD) risk factors JOHDANTO Council for physical education for children (COPEC 1998) suosittelee, että pääpaino 5-9-vuotiaiden lasten fyysisessä aktiivisuudessa tulisi olla aktiivisen elämäntavan ylläpitämisessä (laajoja lihasryhmiä kuormittavissa leikeissä ja peleissä, kiipeilyssä, peuhaamisessa ja kävelyssä). Physical activity was measured during two consecutive working days with actometers (Kaulin&: Willis, Model 101). Physical activity may be related to cardiovascular heart disease (CHD) risk factors already in early childhood. The aim of this study was to examine the amount of physical activity in 6-yearold Finnish children and if there were relationships between physical activity and CHD risk factors. Fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä kehon antropometriaan (pituus, paino, BMI). The boys were more active than girls (25 697 AUs) (22 812 AUs; p=.004). 1995). Tutkimuksen koehenkilöinä oli 183 satunnaisesti valittua 6-vuotiasta lasta STRIP projektista. Sydänja verisuonitautien riskitekijöitä selvitettiin osana SepelvaltimoTaudin Riskitekijöiden InterventioProjektia (STRIP). There were large interindividual differences in physical activity estimates (mean 24 474 AUs, SD 6 619 AUs where minimum 11 558 AUs and maximum 46 784 AUs). Fyysinen aktiivisuus mitattiin aktometrillä (Kaulin ja Willis, malli 101) aktiivisuusyksikköinä (AUs) kahtena peräkkäisenä arkipäivänä. Johtopäätökset: Jo näin varhaisessa vaiheessa ilmenevä yksilöllisten erojen suuruus fyysisessä aktiivisuudessa on huolestuttavaa, sillä erityisesti fyysinen liikkumattomuus on suhteellisen pysyvää. C ouncil for Physical Education for Children (1998) recommends that physical activity of 5-9-year-old children should focus on lifestyle activities, including at least 30 to 60 minute developmentally appropriate physical activity on all or on most of the days of the week. Summer was the physically most active season for the children during the year (p<.027). Fyysinen aktiivisuus on energiaa kuluttavaa motoristen suoritusten toistamiseen perustuvaa liikkumista (Pate ym. (Sääkslahti 1999, 332.) Mitattavan asian spesifisyys aiheuttaa myös sen, että eri mittareilla hankittuja tietoja ei suoraan voi verrata toisiinsa (Rowlands, Esto n, Ingledev 1997). Määritelmään perustuen fyysistä aktiivisuutta voidaan tarkastella eri näkökulmista, kuten energiankulutusta, hengitysja verenkiertoelimistön kuormittumista, liikkeiden määrää, liikkeiden laatua, liikkeiden intensiteettiä tai käyttäytymistä laajempana kokonaisuutena. 6 -vuotiaiden lasten fyysinen aktiivisuus ARJA SÄÄKSLAHTI 1, PIRKKO NUMMINEN 1, PÄIVI RAITTILA2, ULLA PAAKKUNAINEN 2, ILKKA VÄLIMÄKI 2 1 Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto , 2 Sydäntutkimuskeskus, Turun yliopisto *Yhteyshenkilö: Sääkslahti Arja, Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, PL 35, 40351 JYVÄSKYLÄ, Puh: 0142602133, Fax: 0142602101, E-mail: saaks@pallo.jyu.fi TIIVISTELMÄ 6vuotiaiden lasten fyysinen aktiivisuus Sääkslahti A., Numminen P., Raittila P., Paakkunainen U., Välimäki 1. Usean erilaisen näkökulman samanaikainen selvittäminen ei onnistu yhdellä mittarilla ja siksi fyysistä aktiivisuutta tutkittaessa täytyy edelleen tyytyä aineistoon ja tu tkimusasetelmaan sopivimman mittarin käyttöön. Asiasanat: Fyysinen aktiivisuus, lapset, vuodenajat, sydänja verisuonitaudin riskitekijät ABSTRACT Physical activity of 6-year-old children Sääkslahti A., Numminen P., Raittila P., Paakkunainen U., Välimäki 1. Lasten tulisi liikkua mielellään päivittäin 30 60 minuuttia tai vähintään niin, että viikossa on enemmän aktiivisia kuin passiivisia päiviä. Lasten fyysisessä aktiivisuudessa oli suuria yksilöllisiä eroja: ka 24 474 AUs (kh 6 619 AUs sekä minimi 11 558 AUs ja maksimi 46 784 AUs). Lasten liikkuminen on spontaania ja intensiteetiltään hyvin vaihtelevaa (Bailey, Olson, Pepper, Porzasz, Barstow, Cooper 1995). Näin ollen sydänja verisuonitautien kannalta epäsuotuisat riskitekijät saattavat alkaa kasautua samoille jo varhaislapsuudesta vähemmän aktiivisille henkilöille. 5 -9-vuotiaiden lasten liikunnan pääpaino tulisi olla aktiivisen elämäntavan ylläpitämisessä (Council for physical education for children 1998). A total of 183 6-year-old children from South-west Finland were investigated as a part of larger prospective intervention study (STRIP project). Kesäkuukaudet olivat aktiivisinta aikaa ja talvikuukausina lapset liikkuivat vähiten (p < .027). Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon Turun kaupungissa ja sen lähiseudulla asuvat 6-vuotiaat lapset liikkuivat ja oliko sillä yhteyttä sydänja verisuonitautien riskitekijöihin. Vaikka lapsen fyysisen aktiivisuuden määrä on osittain LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Lasten aktiivisuus 19. Näistä tekijöistä kehon suuri paino ja painoindeksi ovat sydänja verisuonitautien riskitekijöitä. Physical activity was related to anthropometric measures (height, weight, BMI), where increased weight and body mass index are considered as CHD risk factors
Sydänja verisuonitautien riskitekijöitä selvitettiin lasten STRIP projektin seitsemän-vuotiskäynnin yhteydessä. Vanhemmille neuvottiin, kuinka mittarin lukemat merkitään seurantalomakkeeseen, miten mittarin irrottaminen jalasta merkitään ja lopulta, kuinka ja milloin lomake palautetaan yhdessä mittarin kanssa Sydäntutkimusasemalle valmiiksi maksetussa palautuskuoressa. Viisi lasta kieltäytyi käyttämästä mittaria. Valtimoverinäytteiden otto ja analysointi on kuvattu tarkemmin muualla (Lapinleimu, Viikari, Jokinen, Salo, Routi, Leino, Rönnemaa, Seppänen, Välimäki, Simell 1995). Fyysinen aktiivisuus ja siitä myöhemmin syntyvä aktiivinen elämäntapa on suhteellisen pysyvää (Sallis, Berry, Broyles, McKenzie, Nader 1995; Yang 1997) ja sillä näyttää olevan vaikutusta myös terveellisempien elämätapojen omaksumiseen jopa myöhemmin aikuisiässä (Trudeau, Laurencelle, Tremblay, Rajic, Shephard 1999). 1999) ja seerumin HDLkolesterolin (Parizkovä 1996, 229) välillä jo pienillä lapsilla, vakuuttavaa näyttöä kaivataan yhä (Armstrong, Welsman 1997, 178). Aktometri on todettu validiksi ja luotettavaksi mittariksi (Eaton, McKeen, Saudino 1996, 86-91), joka soveltuu suurille koehenkilöjoukoille eikä keveytensä ja yksinkertaisuutensa ansiosta häiritse lapsen normaalia liikkumista omassa elinympäristössään (Montoye, Kemper, Saris, Washburn 1996, 80-89) . General Linear Models ( GLM) analyysillä muuttujat mallitettiinja etsittiin aktiivisuutta eniten selittävät tekijät. 1980-luvulla kaupunkimaisessa asuinympäristössä asuneet 3-6-vuotiaat lapset olivat fyysisesti aktiivisempia kuin hajaasutusalueella asuneet lapset (Telama, Viikari, Välimäki, SirenTiusanen, Åkerblom, Uhari, Dahl, Pesonen, Lähde, Pietikäinen, Suoninen 1985). Ulkoleikeissä säätila tulee merkittäväksi tekijäksi ja se on yksi syy, miksi talvella liikutaan vuodenajoista kaikkein vähiten (Pratt, Macera, Blanton 1999). Myös lasten sosiaalinen ympäristö, kuten vanhempien asenne ja malli kannustavat lasta aktiivisuuteen (DiLorenzo, Stucky-Ropp, Vander Wal, Gotham 1998; Pönkkö 1999). Vuodenaikojen eroavuuksien selvittämistä varten mittauskuukausia yhdistettiin analysointia varten: talvi Goulu-, tammija helmikuu), kevät (maalis-, huhti-ja toukokuu), kesä (kesä-, heinä-ja elokuu) seka 125.1 24.4 15.6 1648 58 99 4.30 1.29 3.43 0.67 kh 4.9 3.1 1.5 227 6.3 7.5 0.65 0.26 0.65 0.28 kä syksy (syys-, loka-ja marraskuu) ja vuodenaikojen merkitsevyyserot sekä sukupuolten välisten erojen merkitsevyys tutkittiin t-testillä. Laskimoverestä analysoitiin seerumin kokonaiskolesteroli (S-KOL), HDL -kolesterolipitoisuus, kokonaiskolesterolin ja HDL-kolesterolin suhde sekä triglyseridipitoisuus. Tällä käynnillä lääkäri esitteli perheille lapsen liikkumista mittaavan aktometrin (Kaulin & Willis, malli 101) ja kysyi lapsen suostumusta pitää mittaria jalassaan. TULOKSET 6-vuotiaat lapset liikkuivat kahtena arki. Vakuuttavan näytön puuttuminen johtuu osittain siitä, että fyysisen aktiivisuuden kvantitatiiviset mittausmenetelmät eivät ole vielä riittävän tarkkoja (Physical activity and cardiovascular health 1995; Armstrong, Welsman 1997, 167). Lapsilta mitattiin pituus (Harpenden), paino (Soehnle 510), verenpaine (Dinamap, Critikon, malli 1846) sekä laskettiin lapsen neljän peräkkäisen päivän kokonaisenergiansaanti (neljän päivän ruokapäiväkirja). Vaikka aikaisemmissa tutkimuksissa on löydetty yhteyksiä fyysisen aktiivisuuden ja sydänja verisuonitautien riskitekijöiden, kuten ihonalaisen rasvan (Moore, Nguyen, Rothman, Cupples, Ellison 1995), kokonaiskolesterolin (Sääkslahti ym. Näitä yhteyksiä kuvataan Pearsonin korrelaatio-kertoimen avulla. Muut lapset pitivät mittaria jalassaan kaksi peräkkäistä arkipäivää (oikeakätisillä oikeassa nilkassa ja vasenkätisillä vasemmassa nilkassa). Koska aktiivisuus osoittautui olevan suuresti riippuvainen vuodenajasta, vuodenajan vaikutus eliminoitiin käyttämällä aktiivisuudesta kuukausivaihtelusta tasoitettua muuttujaa (lapsen alkuperäisestä kokonaistuloksesta vähennetty kyseisen kuukauden aktiivisuuden keskiarvo) selvitettäessä fyysisen aktiivisuuden yhteyksiä sydänja verisuonitautien riskitekijöihin. Lapset edustivat normaalisti kehittyneitä terveitä suomalaislapsia Turun seudulta (Taulukko 1) (Dahlström, Viikari, Åkerblom, Solakivi-Jaakkola, Uhari, Dahl, Lähde, Pesonen, Pietikäinen, Suoninen, Louhivuori 1985). Myös päivittäisen leikkipaikan merkitys on suuri, sillä ulkona leikkiessään lapsella on useimmiten enemmän tilaa käytettävissä kuin sisällä (Sääkslahti, Numminen, Niinikoski, Rask-Nissilä, Viikari, Tuominen, Välimäki 1999). Fyysisen aktiivisuuden vuodenaikavaihteluja kuvataan keskiarvoilla ja keskihajonnoilla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, 1) kuinka paljon Turun seudulla asuvat 6-vuotiaat lapset liikkuivat kahden peräkkäisen arkipäivän aikana, 2) oliko aktiivisuudessa sukupuolten välisiä eroja, 3) oliko vuodenajalla vaikutusta liikkumisen määrään sekä 4) oliko fyysisellä aktiivisuudella yhteyttä terveysmuuttujiin. 70% tutkituista lapsista oli päivähoidossa päiväkodissa tutkimuksen aikana. 7 -vuotiskäynnillä perheet saivat palautteeksi tiedon, kuinka monta aktiivisuusyksikköä (AUs) lapsi oli liikkunut ja miten paljon muut tutkimukseen osallistuneet lapset keskimäärin liikkuivat kyseisenä ajanjaksona. TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT Tutkimuksen koehenkilöinä (n = 183) oli satunnaisesti valittu joukko "SepelvaltimoTaudin Riskitekijöiden InterventioProjekTaulukko 1 Tutkittujen lasten terveysmuuttujat Muuttuja Tytöt Pojat n ka kh n Pituus (cm) 67 124.9 5.9 102 Paino (kg) 67 25.3 5.1 102 BMI (kg/m2) 67 16.1 2.3 102 Energian saanti (Kcal) 62 1551 262 97 Verenpaine (mmHg) diastolinen 67 59 5.0 102 systolinen 66 101 8.6 102 Seerumin kokonaiskolesteroli (mmol/L) 66 4.61 0.67 98 HDL kolesteroli (mmol/L) 66 1.32 0.22 98 HDUkok.kolesteroli -suhde 66 3.57 0.69 98 triglyseridi (mmol/U 66 0.67 0.26 98 20 LIIKUNTA & TIEDE 6/2(X)'J • Lasten aktiivisuus tin" (STRIP) lapsia (Simell, Niinikoski, Viikari, Rask-Nissilä, Tammi, Rönnemaa 1999),joista 77 oli tyttöjä ja 106 poikia. Lapset saapuivat perheineen STRIP projektin 6 -vuotiskäynnille Turun yliopiston Sydäntutkimusasemalle. geeniperimän ohjaamaa (Saudino, Eaton 1995), myös fyysinen ympäristö vaikuttaa liikkumiseen joko motivoimalla tai tukahduttamalla lapsen luontaista tarvetta liikkumiseen Qohns, Ha 1999). Mikäli mittari ei palautunut kohtuullisen ajan kuluessa Sydäntutkimusasemalle, perheille lähetettiin asiasta kirjallinen muistutus