Liikunta & TIEDE 54 5/ 17 • 8 eu ro a XXV LIIKUNTALÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 2017 LIIKKUMATTOMUUDEN JÄLJILLÄ ELINTAPAMUUTOS ON UUDEN OPPIMISTA TERVEYSLIIKKUJAN RAVITSEMUKSEN ABC
Paino: Forssa Print 2017 Tilaukset: puh: 010 778 6600 fax: 010 778 6619 sähköposti: toimisto@lts.fi Kestotilaus: 40 euroa Vuositilaus: 42 euroa Liikunta & Tiede -lehdessä käytetyissä kuvituskuvissa esiintyvillä henkilöillä ei henkilöinä ole yhteyttä asiantuntijaartikkeleissa käsiteltyihin aiheisiin, ellei kuviin artikkelissa erityisesti viitata. 54. Meillä on käsissämme loistava tuote. Toki se joskus on paikallaan, mutta enimmäkseen opiskelu on sellaista pikkuisen tylsää puurtamista. Samaa ”ilon kautta” -ideaa on tullut liikunnan edistämiseen yleisemminkin. Liikunta on kuitenkin myös oppiaine siinä missä muutkin kouluaineet. Suurimmaksi osaksi mentiin sielläkin ”ilon kautta”. Tutkimustuloksetkin toki tätä tukevat. Oletteko nähneet yleisönosastokirjoituksissa vaadittavan, että vaikkapa historian tai uskonnon opetuksen pitäisi olla kivaa. T urun Sanomien yleisönosastoon kirjoitti muutama viikko sitten huolestunut äiti otsikolla ”Milloin me tehdään jotain kivaa koululiikunnassa?” Äitiä huolestutti, koska pojan mukaan koululiikunnassa ei juuri koskaan tehdä mitään kivaa. kari.kalliokoski@utu.fi. Eikö se kelpaa ihan itsenään, ehkä pienillä kuorrutteilla, mutta ilman sikamakeeta pakkausta. Miksi salaattia ja seisoskelua jaksetaan jatkaa paremmin alun hankaluuksista huolimatta. Nuorena saatu oppi kantaa pitkälle elämässä myös liikkujana ja tuo terveitä elinvuosia. Yhtä tärkeää, ellei jopa tärkeämpää, on oppia liikkumaan kuin vaikkapa antiikin historian tapahtumat. Miksi. Niitä tulee kerättyä lautaselle, koska ne ovat terveellisiä. Miksi liikunnan terveysvaikutukset, jotka ovat moninkertaisia vaikkapa istumisen välttelyyn verrattuna ja lähes kaikkien tuntemia, eivät saa ihmisiä jatkamaan liikkumista vaikka ei tunnukaan niin kivalta – ainakaan heti alkuun. En osaisi enää syödä ruisleipää ilman tomaattiviipaleita. Uskon kyllä, että seisomiseenkin tottuu, mutta ei se kivaa ole – ainakaan heti alkuun. Salaattiakin tulee lounaalla kasattua iso lautasellinen ihan huomaamattaan. Makealta maistuva liikuntakokemus on hyvä motivaattori. Vaikkei olisikaan niin ”sikamakeeta ja fantsua” – ainakaan heti alkuun. Liikunta mielletään monesti koulupäivien virkistäjänä, eikä siinä mitään, voihan se sitäkin olla. Edellä mainittu yleisönosastokirjoitus sai minut kuitenkin viimeistään pohtimaan, että mennäänkö tässä jo liian pitkälle. vuosikerta ISSN-L 0358-7010 Liikunta &Tiede 5/ 2017 SIKAMAKEETA JA FANTSUA. Koululiikunnan tulisi olla hauskaa ja uusia makeita juttuja tulisi kehittää jatkuvasti. Toisaalta, onko kokonaan haudattu ajatus, että liikunnasta vois tulla tapa, vaikka se ei niin kivalta tuntuisikaan. Pikkuhiljaa niistä tulee tapa. Siis, jos tietää, että liikunnalla pitää yllä ja jopa parantaa terveyttään. Ja puhetta riitti. Koululiikunnasta oli puhe myös elo-syyskuun vaihteessa Liikuntatieteen päivien yhteydessä järjestetyssä ”Koulu liikkuu – mihin suuntaan?” -tapahtumassa. ”Pylly ylös” -kampanjat ja vastaavat ovat tehonneet. Voisiko sitä vain jatkaa niin kauan, että siitä tulee tapa, jota ilman ei osaa olla. Liikunnan kentällä on viime aikoina puhut tu paljon liikkumattomuudesta. Ei välttämättä siksi, että ne maistuisivat niin kovin hyvältä – ainakaan heti alkuun. Moni tuskailee salaatin ja vihannesten kanssa. Seisominenko tuntuu mukavammalta kuin istuminen. Ja opiskelustahan koululiikunnassakin on kyse, vaikka se tuntuu usein unohtuvan. KARI KALLIOKOSKI Toimitus: Liikuntatieteellinen Seura Mannerheimintie 15 b B 00260 Helsinki puh: 010 778 6600 fax: 010 778 6619 sähköposti: toimisto@lts.fi internet: www.lts.fi Päätoimittajat: Kari Kalliokoski (vast.) Jari Kanerva Toimituspäällikkö: Leena Nieminen Toimituskunta: Arto Hautala Terhi Huovinen Mikko Julin Markku Ojanen Sanna Palomäki Eila Ruuskanen-Himma Mikko Salasuo Timo Ståhl Kannen kuva: Gorilla/Uwe Umstaetter Ulkoasu: Leijart Julkaisija: Liikuntatieteellinen Seura ry Liikunta & Tiede on myös Liikunnan ja Terveystiedon opettajat ry:n jäsenetulehti. Miellyttävältä tuntuvaa harrastusta jaksaa varmemmin. Liikunnallisesti passiivisetkin ihmiset ovat saaneet sähköpöydät työhön ja viettävät suuren osan työpäivästään seisten. Nämä ovat hyviä kysymyksiä selvitettäväksi tulevissa tutkimuksissa. Seiskaluokkalaisen pojan syksyn ohjelmassa oli muun muassa yleisurheilua, yhteislenkki ja suunnistusta – niitä tavallisia koululiikunnan aiheita siis. Ihmiset kuitenkin tekevät näin, koska tietävät sen olevan terveellistä
Mikko Julin T Ä S S Ä N U M E R O S S A s 63 Ku va : M IK KO V Ä H Ä N IIT TY. Elina Hasanen, Nelli Lyyra, Pilvikki Heikinaro-Johansson 70 EMERITUS IHMETTELEE: ”Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmälläkin”. Näin vahvistat aivojasi liikunnalla. Jouko Kokkonen 16 Voimaa ja kestävyyttä – miten harjoitukset kannattaa rytmittää. Kuohunta urheilun ympärillä ei ole vaikuttanut suomalaisten kiinnostukseen itse huippuurheilua kohtaan, mutta huippuurheilijoiden arvostus on meillä heikompaa kuin muualla. Vähäinen liikkuminen ei välttämättä ole pysyvä elämäntapa, vaan tiettyyn elämänvaiheeseen tai elämäntilanteeseen liittyvä ilmiö. Tuomas Zacheus TUTKITTUA 78 Tutkimusuutiset 84 Väitösuutiset 87 XXV LIIKUNTALÄÄKETIETEEN PÄIVÄT – Tutkimustiivistelmät 2 PÄÄKIRJOITUS: Sikamakeeta ja fantsua. Harmokivi-Saloranta, Kiviluoto 68 Koulun toimintakulttuurin liikunnallistajia valmistetaan laajentuneeseen työnkuvaan. Molemmat ovat merkityk sellisiä kansalaisten hyvinvoinnin kannalta. Ilkka Jarva LUETTUA 74 The rise and fall of Olympic Amateurism. Vanhempien liikuntatottumukset näkyvät heidän lastensa liikuntaaktiivisuudessa jopa 46vuotiaaksi saakka. Matti Uusitupa 45 Urheilijan ylikuormitustila – miksi ja mikä se on. Kaisa Kaseva 15 SUOMI 100: Hiki pintaan täytyy saada. Taija Juutinen, Arto Pesola 38 Liikkumattomasta liikkujaksi. Mielikuva paralympialaisista on erityisen myönteinen nuorten aikuisten keskuudessa. Mika Aaltonen 58 Terveysliikkujan ravitsemuksen ABC. Mikael Fogelholm 63 LÄHIKUVASSA: Mirja Hirvensalo: Yhdessä on enemmän AJASSA 65 Liikuntatieteen päivät: Tutkimuskilpailun voitot Simon Walkerille ja Noora Kanervalle. Mika Peltoniemi 73 NÄIN MAAILMALLA: Mieli avoimeksi monenlaisille ratkaisuille. Kari Kalliokoski 4 Liikkumattomuuden jäljillä – valokeilassa vähän liikkuvat nuoret. Kuntoilijan kannattaa jakaa voima ja kestävyysharjoittelu eri päiville. Markku Vanttaja, Juhani Tähtinen, Tuomas Zacheus, Pasi Koski 10 Vanhempien liikuntatottumukset kantavat lapsen liikunta-aktiivisuutta keski-ikään saakka. Daniela Eklund 20 Sprinttaa tai hölkkää – vaikutus terveeseen sydämeen on samanlainen. Eveliina Korkiakangas 42 Potkiiko SOTE myös liikkumaan. Rainer Rauramaa 72 OPISKELIJA OUNASTELEE: Tutkimus ja käytäntö kättä yhteen lyö. Kirsi Valasti 76 Hyvä Juoksu. Kaikkeen ei kannata hurahtaa sen enempää harjoittelussa kuin ruokavaliossakaan. SOTE keskustelussa ei ole juurikaan sivuttu terveyden edistämistä. Marja Heiskanen 24 Paralympiaurheilu on vahva brändi. Elintapa muutoksessa on kyse uuden oppimisesta. Arja Uusitalo 50 Digiloikilla kuntoon – nollat ja ykköset fyysisen aktiivisuuden edistäjinä. 65 Sanottua Liikuntatieteen päivillä 67 Kuntalaiset osallisena Päijät-Hämeen terveysliikuntastrategian päivityksessä. Erkki Vettenniemi 75 Aivovoimaa. Aktiivisuus voidaan ymmärtää kahdella eri tavalla. Mikael Fogelholm 32 XXV LIIKUNTALÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 32 Liikunta ja liikkumattomuus vaikuttavat terveyteesi – yhdessä ja erikseen. Miten pidämme huolen siitä, että teknologia otetaan mukaan myös fyysisen aktiivisuuden edistämiseen. 53 Aktiivinen, sosiaalisesti ja moraalisesti kestävä Suomi. Leena Kummu 27 Onko Suomi sittenkin urheiluhullujen maa. Jarmo Mäkinen 31 POLTTOPISTE: Pitääkö terveellisen ruoan maistua pahalta. Ylikuormitustila tila aiheuttaa huomattavaa henkistä ja fyysistä kärsimystä urheilijalle ja kuntoilijalle
4 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 5 / 2017 Liikkumattomuuden jäljillä – valokeilassa vähän liikkuvat nuoret
Erityisen tärkeänä on pidetty liikunnallisen elämäntavan omaksumista jo lapsuusiässä, sillä lapsuuden aikaisen liikunta-aktiivisuuden on katsottu olevan yhteydessä siihen, missä määrin liikuntaa harrastetaan myöhemmällä iällä. Pitkittäistutkimukset, joissa on Kuva: OWE UMSTAETTER. Sekä liikunnan harrastamiseen kannustavilla tekijöillä että liikunnan esteillä on taipumus kasaantua. Husu ym. Liikuntasuosituksissa on yleensä esitetty liikunnan huomattavaa lisäämistä kaikissa ikäryhmissä. Tutkimus on myös perinteisesti painottunut voimakkaasti terveyden ja liikunnan välisten yhteyksien tutkimiseen (OPM 2009). (Telama & Yang 2000; Tähtinen, Koski & Kaljonen 2007; Tammelin & Telama 2008; Telama 2009; Beltrán-Carrillon ym. 2011; Rovio & Pyykkönen 2011; Huotari 2012;). Liikunta-aktiivisuuden muutokset ja ihmisten omakohtaiset kokemukset ovat jääneet vähemmälle huomiolle. L iikkumattomuuden vähentäminen on nostettu liikuntapolitiikan ja -tutkimuksen tärkeäksi painopistealueeksi. 5 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 5 / 2017 Teksti: MARKKU VANTTAJA, JUHANI TÄHTINEN, TUOMAS ZACHEUS, PASI KOSKI Vähäinen liikkuminen ei välttämättä ole pysyvä elämäntapa, vaan tiettyyn elämänvaiheeseen tai elämäntilanteeseen liittyvä ilmiö. Tämä johtuu osin siitä, että liikuntatutkimuksissa kohderyhmänä ovat usein olleet lähinnä aktiiviliikkujat, eivätkä liikunnan asiantuntijat ole välttämättä koskaan perehtyneet vähän liikkuvien ihmisten elämään (Pyykkönen 2011). Lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuudelle ja liikuntasuhteelle onkin ominaista pikemminkin muutos kuin pysyvyys. 2011; Yli-Piipari 2011; Huotari 2012;.) Aiempien tutkimusten perusteella etenkin teini-iässä ja nuorena aikuisena eletään ”vaaran vuosia”, jolloin liikunnan harrastaminen voi syystä tai toisesta päättyä (esim. Toistaiseksi on ollut varsin niukasti tietoa siitä, miksi jotkut lapset ja nuoret alun alkaenkin liikkuvat vain vähän eivätkä missään vaiheessa innostu liikunnasta. 2010; Dumith ym. Lisäksi niissä on yleensä käytetty poikkileikkausaineistoja ja kvantitatiivisia menetelmiä, joiden avulla on voitu kyllä selvittää suhteellisen luotettavasti esimerkiksi liikunnan määrää ja laatua. 2011; Husu ym
Avainasemassa ystävät, seurat ja vanhemmat Liikuntaan sosiaalistumisen näkökulmasta keskeinen kysymys on, mitkä tekijät saavat lapset ja nuoret kiinnostumaan liikunnan harrastamisesta. Seurantavaiheessa vuonna 2013 nuorempaa ikäryhmää nimitetään teini-ikäisiksi ja vanhempaa ikäryhmää nuoriksi aikuisiksi. Lähtötilanteessa vuonna 2003 kohderyhmä jaettiin kahteen ikäryhmään eli alle kouluikäisiin ja kouluikäisiin. Tutkimuksessamme tarkasteltiin kahtena eri ajanjaksona (vuosina 2003 ja 2013) samoja turkulaisia lapsia ja nuoria. Niitten avulla tarkasteltiin liikunta-aktiivisuuden ja -suhteen muutosta sekä liikuntaan liittyviä yksilöllisiä kokemuksia ja merkityksiä. 6 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 5 / 2017 sekä kvantitatiivisten että kvalitatiivisten aineistojen avulla seurattu ihmisten elämänkulkua ja liikuntasuhteen muotoutumista, ovat olleet kansainvälisessäkin katsannossa harvinaisia (ks. Havainto ei sinänsä ole yllättävä, sillä lapsille ja nuorille vertaisryhmien merkitys sosiaalisten mallien antajina ja samaistumiskohteina on merkittävä. Urheiluseurat olivat olleet molemmissa ikäryhmissä noin neljännekselle merkittäviä liikuntakiinnostuksen herättäjiä. 2011). Tältä osin tarvittaisiinkin vielä lisätutkimuksia. 2003; Scheerder ym. Lisäksi kahdeksalle vähän liikuntaa harrastavalle nuorelle tehtiin elämäkerralliset haastattelut. Heidän liikuntaaktiivisuutensa ja -suhteensa muutosta kartoitettiin kyselyllä. Teini-ikäisistä 31 prosenttia ja nuorista aikuisista 39 prosenttia arvioi ystävien vaikuttaneen merkittävästi heidän liikuntakiinnostukseensa. Kiinnostuksen keskipisteessä olivat erityisesti vähän liikuntaa harrastavat nuoret, mutta tarkastelimme myös liikunnallisesti aktiivisempien nuorten liikuntasuhdetta. Omat vanhemmat olivat olleet molemmissa ikäryhmissä noin viidennekselle keskeisiä liikuntakiinnostuksen herättäjiä. 2006; Dumith ym. Tässä artikkelissa paikkaamme näitä tutkimuksellisia aukkoja. Tulosten yleistämisen suhteen on kuitenkin syytä olla varovainen, sillä vähän liikkuvien osuus etenkin vanhemmassa ikäryhmässä oli tutkimuksessa melko pieni. Kuviosta 1 nähdään, että vuonna 2003 vähän liikkuneista alle kouluikäisistä vain viidennes ja kouluikäisistä neljännes sijoittui vähän liikkuvien ryhmään vuonna 2013. Tulokset vahvistavat lapsuuden kodin liikunnallisen orientaation positiivisen yhteyden nuorten myöhempään liikuntaan, mutta yhteys ei tässä tutkimusaineistossa ollut kovin vahva. Vuoden 2003 kyselyyn vastasi yhteensä 1 997 turkulaista lasta ja nuorta, joista 682 (vastausprosentti 34) vastasi myös vuoden 2013 seurantakyselyyn. Vähän liikkuvilla eri tahojen merkitys oli kuitenkin ollut selvästi vähäisempää kuin liikunnallisemmilla nuorilla. Vuonna 2003 vähän liikkuneiden lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuus vuonna 2013 (lähde: Vanttaja, Tähtinen, Zacheus & Koski 2017, 41). Muutos ei merkitse välttämättä liikunnan vähenemistä, vaan monien kohdalla kysymys on myös liikunnallisesta aktivoitumisesta. Esimerkiksi liikunnallisesti aktiivisista teini-ikäisistä KUVIO 1. Vähäinen liikunnan harrastaminen lapsena ja nuoruuden varhaisvuosina ei siis saatujen tulosten mukaan ole myöhemmän liikunta-aktiivisuuden kannalta niin kohtalokasta kuin aiempien tutkimusten perusteella voisi olettaa. Thompson ym. Avainasemassa olivat olleet yleisimmin ystävät, urheiluseurat ja vanhemmat. Vähäinen liikunnan harrastaminen varhaisvuosina ei ole välttämättä kohtalokasta Tutkimuksen yksi päätulos on se, että lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuudelle ja liikuntasuhteelle ominaista on pikemminkin muutos kuin pysyvyys
Monipuolisemman kuvan saamiseksi pyysimme haastatteluun kahdeksan nuorta, jotka kertoivat oman liikuntaelämäkertansa. Entisten sisäpiiriläisten liikuntaharrastuksen päättyminen liittyi lähinnä elämäntilanteen muutoksiin ja ajan puutteeseen. Nuoret aikuiset puolestaan nimesivät vähäisen liikkumisen syyksi ajanpuutteen selvästi useammin kuin teini-ikäiset. Vähän liikkuvissa nuorissa kolme ryhmää Kvantitatiivisten aineistojen ja menetelmien avulla saadaan yleistettävää tietoa nuorten liikuntatottumuksista ja liikunta-aktiivisuuden muutoksista sekä niihin yhteydessä olevista taustatekijöistä. Liikunnan esteiden kasautuminen oli lisäksi yhteydessä muun muassa heikkoon liikuntaminäkuvaan, vähäiseen liikuntakiinnostukseen ja yleensäkin liikunnan arvostuksen vähäisyyteen. Vähän liikkuvien teini-ikäisten ryhmässä lapsuudenkodin liikunnallisen orientaation yhteys ei ollut läheskään niin selkeä kuin aktiiviliikkujilla. He olivat jo pienestä saakka olleet aktiivisia liikkujia ja tavallaan varttuneet liikuntakulttuurin ”sisäpiirissä”. Merkille pantavaa silti on, että teini-ikäisten kokemukset koululiikunnasta ja asennoituminen koululiikuntaa kohtaan olivat selvästi myönteisempiä kuin nuorilla aikuisilla. Kuitenkin noin viidesosa teini-ikäisistä aktiiviliikkujista tuli perheistä, jotka eivät olleet liikunnallisesti orientoituneita. Kokemukset koululiikunnasta aiempaa myönteisempiä Koululiikunnan on perinteisesti katsottu olevan erityisen keskeisessä roolissa liikunnallisen elämäntavan juurruttamisessa, koska käytännössä lähes kaikki suomalaiset osallistuvat liikuntatunneille oppi velvollisuusikäisinä. Liikunnan harrastamisen merkitystekijöille näyttäisi olevan tyypillistä, että samat tekijät ovat keskeisiä aina lapsuusiästä myöhemmälle iälle saakka. Mitä enemmän esteitä nuorella oli, sitä huonommin hän oli yrityksistään huolimatta onnistunut lisäämään liikuntaansa viimeisen vuoden aikana. Koululiikuntaan suhtautumisessa oli myös selviä eroja eri liikunta-aktiivisuusryhmien välillä siten, että vähän liikkuvista huomattavasti suurempi osa kuin aktiivisemmista liikkujista suhtautui koululiikuntaan kielteisesti. Liikuntaelämäkertojen perusteella nuoret luokitettiin kolmeen ideaalityyppiseen ryhmään; liikunnan ulkopuolisiin, entisiin sisäpiiriläisiin ja liikuntaan ristiriitaisesti suhtautuviin. Liikuntaan ristiriitaisesti suhtautuvien ryhmään puolestaan kuuluivat kilpaliikuntaan kylläs. Tarkastelu osoittaa näin ollen, että liikunnallinen lapsuudenkoti ei välttämättä johda liikunnalliseen aktiivisuuteen nuoruusiässä. Heillä oli myös paljon kielteisiä liikuntakokemuksia. Koululiikunnan viimeaikaiset kehittämistoimet saattavat olla yhtenä selityksenä sille, miksi kahden eri ikäryhmän välillä ilmeni huomattavia eroja koululiikuntaan suhtautumisessa. Liikunnan ulkopuoliset olivat urheilun ja kuntoliikunnan sijasta muihin harrastuksiin suuntautuneita nuoria, joilla oli hauras liikunnallinen identiteetti, sillä he kokivat olleensa yleensä muita huonompia liikunnassa. Vaikka kaikki nuoret olivat haastatteluhetkellä vähän liikkuvia, oli heidän liikuntakokemuksissaan ja suhtautumisessaan liikuntaan sekä omaan liikunnallisuuteensa suuria eroja. Lajin löytämisen vaikeus oli ennen kaikkea teini-ikäisillä yksi tyypillisimpiä syitä vähäiseen liikunnan harrastamiseen. Mitä aktiivisempi liikkuja oli kyseessä, sitä todennäköisemmin hänellä oli useita liikuntaan kannustavia tekijöitä. Kyselyn mukaan vähän liikkuvat teini-ikäiset ja nuoret aikuiset harrastivat liikuntaa vain harvoin, koska he kokivat olevansa laiskoja, eivät pitäneet kilpailemisesta eivätkä olleet löytäneet itselle sopivaa liikuntalajia. Edellä mainittujen esteiden lisäksi molemmissa ikäluokissa usein mainittuja vähäisen liikkumisen syitä olivat epämiellyttävät liikuntakokemukset ja se, ettei harjoittelusta nautittu. Sekä liikunnan harrastamiseen kannustavilla tekijöillä että liikunnan esteillä oli myös taipumus kasaantua. Vähän liikkuvista nuorista aikui sista noin neljänneksellä oli ollut niin huonoja kokemuksia koulusta ja liikunnanopettajista, että he kokivat niiden etäännyttäneen heitä liikunnasta. 7 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 5 / 2017 kolme neljäsosaa tuli perheistä, joissa liikunnallinen orientaatio oli ollut vahva tai ainakin jonkin verran merkityksellinen. Sen vuoksi onkin yllättävää, että vaikka valtaosa nuorista suhtautui koululiikuntaan myönteisesti, ei monikaan silti nähnyt koululla ja liikunnanopettajilla olleen kovin merkittävää vaikutusta omaan liikuntakiinnostukseen. Entisten sisäpiiriläisten ryhmään sijoittuivat kilpailuhenkiset entiset junioriurheilijat, joilla oli vahva liikunnallinen identiteetti. He kokivat olleensa aina hyviä liikunnassa. Myös elämäkerta-aineistossa negatiiviset koululiikuntamuistot olivat monilla nuorilla vahvasti esillä. Vähän liikkuvista teini-ikäisistä reilu kolmannes oli varttunut perheessä, jossa liikunnalla ei ollut juurikaan roolia, mutta kuitenkin lähes puolet (45 %) tuli kodeista, joissa liikunnalla oli ollut ainakin jossain määrin tärkeä asema. Vähän liikkuville niillä ei kuitenkaan ollut niin suurta painoarvoa kuin aktiivisemmin liikkuville. Tämä selittänee myös sen, miksi he eivät koskaan olleet kiinnostuneet harrastamaan urheiluseurassa. Heillä oli myös runsaasti myönteisiä liikuntakokemuksia. Vastaavasti vähän liikkuville kasautui useita erilaisia liikunnan harrastamista hankaloittavia ja estäviä tekijöitä. Pelkästään kyselytuloksiin nojautuva määrällinen tarkastelu avaa kuitenkin vain yhden näkökulman liikuntasuhteen muotoutumiseen. Terveys, kunto, rentoutuminen ja sosiaaliset tekijät merkittäviä syitä Liikunnan harrastamisen keskeiset merkitykset liittyivät kummassakin ikäryhmässä ja kaikissa liikunta-aktiivisuusryhmissä terveyteen ja kuntoon, rentoutumiseen ja nautintoon sekä sosiaalisiin tekijöihin
Liikunnan harrastamisen esteiden kasautuminen tuli selvästi esiin myös näissä liikuntaelämäkerroissa. Kaikilla oli myös ollut sekä myönteisiä että kielteisiä kokemuksia liikunnan parissa. Ristiriitaisesti liikuntaan suhtautuvien tapauksessa liikuntaharrastusten päättymisen yhtenä syynä saattoivat olla negatiiviset kokemukset urheiluseuroissa, mutta myös elämäntilanteen muutokset hankaloittivat säännöllistä liikunnan harrastamista. Liikuntaan ristiriitaisesti suhtautuvien nuorten tapauksessa liikunnan harrastaminen saattaa lisääntyä elämäntilanteen muutosten myötä. Esimerkiksi liikunnan ulkopuolisilla liikunnan harrastaminen ei välttämättä lisäänny tulevaisuudessa, koska he eivät ole aiemminkaan kokeneet liikunnan olevan elämässään kovin merkityksellistä. Heidän täytyisi kuitenkin löytää liikuntalaji, jota voi harrastaa ilman suorituspaineita ja kilpailullisia elementtejä, joihin he olivat jo nuorempana urheiluseurassa ollessaan kyllästyneet. Silti esimerkiksi arkiliikunta voi heidän kohdallaan olla mielekäs keino lisätä fyysistä aktiivisuutta. Kuviossa 2 on esitetty keskeisiä vähäiseen liikkumiseen ja liikuntaharrastuksen lopettamiseen liittyviä tekijöitä, joita nuoret mainitsivat elämäkerrallisissa haastatteluissa. Kielteiset liikuntakokemukset vaikuttavat myös siihen, millaisena nuori alkaa pitää aktiivisia liikkujia, urheilijoita tai yleensä liikunnan maailmaa. Se voi näyttää maailmalta, jossa kaikenlaista ”poikkeavuutta” kavahdetaan ja vain hyväkuntoiset hyväksytään. Liikuntakokemukset sekä niiden myötä muotoutunut liikunnallinen identiteetti on yhteydessä myös siihen, kuinka todennäköistä liikuntaharrastuksen aloittaminen tulee myöhemmin olemaan. 8 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 5 / 2017 tyneet nuoret, jotka sijoittuivat liikunnallisen identiteettinsä ja liikuntasuhteensa perusteella kahden edellä mainitun ryhmän väliin. He eivät pitäneet itseään erityisen urheilullisina, mutta toisaalta eivät myöskään väheksyneet omia liikunnallisia taitojaan. Samankaltaisetkin liikuntaan liittyvät tilanteet voitiin kokea hyvin eri tavoin ja erilaiset kokemukset puolestaan muokkaavat liikunnallista identiteettiä ja suhtautumista liikuntaan. On oltava vahva, nopea, ketterä ja itsevarma. Varhaislapsuuden jälkeiset liikuntakokemukset koulussa ja urheiluseuroissa olivat olleet erityisen merkityksellisiä vahvan liikunnallisen identiteetin kehittymisen kannalta. Liikuntaharrastuksen loppumiseen tai liikunnan vähenemiseen liittyvät tekijät olivat hyvin erilaisia ja henkilöillä saattoi olla elämänhistoriassaan useita asiaan vaikuttavia seikkoja. Syrjinnän, häpäisyn ja pilkan kohteeksi syystä tai toisesta joutunut nuori voi oppia näkemään liikunnan maailman kilpakenttänä, jossa heikompia väheksytään, huonompia syrjitään ja tavoitteena on ainoastaan muiden voittaminen. Vähän liikuntaa harrastavien nuorten liikuntaelämäkerroissa mainittuja tekijöitä, jotka olivat yhteydessä liikuntasuhteen muutokseen, liikunnan harrastamisen lopettamiseen tai vähäiseen liikkumiseen (lähde: Vanttaja ym. Entisten sisäpiiriläisten liikunnan harrastamisen voi olettaa lisääntyvän muita todennäköisemmin elämäntilanteiden muutosten ja vapaa-ajan lisääntymisen myötä, koska heillä oli ollut paljon myönteisiä KUVIO 2. 2017, 140). Heikot, hitaat, kömpelöt ja epävarmat eivät siihen maailmaan kuulu
Kaikesta tästä voi seurata erilaisia negatiivisia lieveilmiöitä, joita kukaan ei tavoittele eikä halua ottaa vastuulleen (ks. Tämä tutkimus osoittaa, että vähän liikkuvat nuoret eivät ole homogeeninen ryhmä. (ks. Kansalaisten liikuntaan aktivoimisen tarkoitusperät saattavat olla hyviä, mutta keskeinen kysymys on, kuinka pitkälle voidaan mennä yksilön elämäntapojen ja käyttäytymisen kontrolloinnissa. Pitkittäistutkimus vähän liikuntaa harrastavien nuorten liikuntasuhteesta ja liikunta-aktiivisuuden muutoksista” on luettavissa Nuorisotutkimusseuran sivuilta osoitteesta: http://www.nuorisotutkimusseura. Valitsimme tutkimuksen elämäkerta-aineistoon vain niitä nuoria, jotka eivät harrastaneet juurikaan liikuntaa. Toisaalta on muistettava, että vähäinen liikkuminen ei välttämättä edes ole pysyvä elämäntapa, vaan tiettyyn elämänvaiheeseen tai elämäntilanteeseen liittyvä ilmiö. 9 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 5 / 2017 kokemuksia liikuntaharrastusten parissa ja kiinnostus liikuntaa kohtaan tuntui edelleenkin olevan tallella. Jotta ymmärryksemme vähäiseen liikkumiseen liittyvistä kysymyksistä voisi tarkentua ja monipuolistua, tulisi ihmisten fyysistä aktiivisuutta ja liikuntasuhdetta tarkastella jatkossa myös holistisemmasta näkökulmasta. On kuitenkin syytä muistaa, että kun luomme ihmisten hyvinvointiin tähtääviä normeja ja elämäntapasuosituksia, tulemme luoneeksi myös ahdistavia valvontamekanismeja, kehon ideaalimalleja, suorituspaineita ja syyllisyyttä tuottavia pakkoja. Kaikki eivät välttämättä edes miellä olevansa fyysisesti aktiivisia, jos fyysistä rasitusta karttuu päivän mittaan huomaamatta. Näin ollen tutkimuksen tulokset kyseenalaistavat ainakin osittain liikunnan vähäisyyteen liittyvän ”ylihuolehtimisen” eetoksen mielekkyyden. MARKKU VANTTAJA, KT Yliopistotutkija Kasvatustieteiden laitos Turun yliopisto Sähköposti: markku.vanttaja@utu.fi JUHANI TÄHTINEN, KL Erikoistutkija Kasvatustieteiden laitos Turun yliopisto TUOMAS ZACHEUS, KT Tutkijatohtori Kasvatustieteiden laitos Turun yliopisto PASI KOSKI, FT Professori Opettajankoulutus laitos Turun yliopisto, Rauman kampus Kirjoittajien teos ”Liikkumattomuuden jäljillä. Ihmisen kokonaishyvinvoinnissa on kyse paljon muustakin kuin siitä, kuinka paljon harrastaa liikuntaa tai millainen on terveys ja fyysinen kunto. Nissinen & Pekkarinen 2003, 40; McDermot 2007, 310; Sykes & McPhall 2008, 67; Zanker & Gard 2008; Eckersley 2011; Liimakka 2013, 73). Osa vähän liikkuvista nuorista oli jäänyt jo varhain liikunnan iloista osattomaksi, mutta joukossa on myös niitä, jotka ovat aikoinaan olleet aktiivisia liikunnan harrastajia ja urheilijoita. Samalla vähäinen liikkuminen muuttuu yhä enemmän poliittiseksi ja moraaliseksi ongelmaksi. Tässä tutkimuksessa arkiliikunta ja vastaava fyysinen aktiivisuus rajattiin suurelta osin tarkastelusta pois. Kaikille soveltuvaa helppoa, halpaa ja nopeasti vaikuttavaa ihmelääkettä liikunnan lisäämiseksi ei ole olemassa. Jos todella halutaan löytää vähän liikkuvien ihmisten liikuntaaktiivisuutta lisääviä keinoja, on hyödyllistä tuntea yksilön liikuntahistoriaa ja hänen liikuntaan liittämiään merkityksiä ja liikuntakokemuksia. Näin ollen liikuntasuhteen muutokset tarkoittivat heidän kohdallaan käytännössä liikuntaaktiivisuuden vähenemistä jossakin elämänvaiheessa. Myös se, ettei liikunta kiinnosta kaikkia, olisi hyväksyttävä. fi/julkaisut/verkkokauppa/verkkojulkaisut. Jos elämäkerta-aineistossa olisi ollut mukana liikunnallisesti aktivoituneita nuoria, olisivat esille tulleet myös liikuntasuhteen positiivispainotteiset muutokset. Liikuntaan sosiaalistumista ei tulisi hahmottaa vain yksilöllisenä valintana vaan myös monisyisten vuorovaikutussuhteiden sekä merkityksenantojen näkökulmasta. Tähän eetokseen liittyy myös näkemys, jonka mukaan vastuullisen mallikansalaisen elämäntapaan kuuluu aktiivinen liikunnan harrastaminen. Kari 2016; Takalo 2016). Liikkumattomaan elämäntapaan saatetaan siis päätyä hyvin erilaisten elämänkulkujen seurauksena. Liikkumattomuuskin pitää voida hyväksyä Vähän liikkuviin ihmisiin liitetään usein kielteisiä mielikuvia ja heistä puhutaan ikään kuin yhtenäisenä ryhmänä. Liikuntasuhteen muodostumisen ja siihen liittyvien mekanismien kannalta olisikin tärkeää tutkia, mistä aiemmin vähän liikuntaa harrastaneet nuoret ovat saaneet liikuntakipinän ja miten he ovat onnistuneet lisäämään liikunta-aktiivisuuttaan. esim. Tämä edellyttää sekä yksilöllisten lähtökohtien että laajempien yhteiskunnallisten näkökulmien yhteistulkintaa. Koska ihmisten kokemukset ja liikuntaan liittyvät merkitykset ovat erilaisia, on myös liikuntaan aktivoivien keinojen oltava erilaisia eri ihmisille. Yksilö voi myös olla fyysisesti aktiivinen, vaikka hän ei varsinaisesti ”harrasta” liikuntaa, vaan esimerkiksi viihtyy luonnossa tai saa terveyden kannalta riittävästi fyysistä rasitusta muulla tavoin erilaisissa arkisissa puuhissaan
Liikunta & Tiede 40 (1), 39–44. M., Humbert, M. R. 2016. Luokanopettajaopiskelijat liikuntakokemustensa ja opettajuutensa tulkitsijoina. 10 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 5 / 2017 LÄHTEET: Beltrán-Carrillo, V. P. 2012. Studies in Sport, Physical Education and Health, 233. Medicine and Science in Sports and Exercise 32 (9), 1617–1622. Thompson, A. P., Domingues, M. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. 2003. Telama, R. Youth & Society 44 (1), 3–27. Takalo, S. H. Tuleeko liikkuvasta ja terveestä koululaisesta liikkuva ja terve aikuinen. Teoksessa Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille 7-18-vuotiaille. OPM 2009. nro 26. & Kohl, H. Kari, J. Rovio, E. & Beunen, G. Helsinki: Nuorisotutkimusseura. & Koski, P. Huotari, P. Decline of physical activity from youth to young adult-hood in Finland. & Mirwald, R. Sykes, H. 2008. Tutkimus liikuntatottumusten rakentumisesta lapsesta nuoreksi aikuiseksi. Sociology of Sport Journal 25 (1), 66–96. 2003. Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijaryhmä 2008. Dumith, S. Opetusja kulttuuriministeriön julkaisuja 2011:15. & McPhail, D. Mikä nuorta liikuttaa. Opetusministeriö ja Nuori Suomi ry. Impulssi. Tammelin, T. & Telama, R. McDermott, L. Hyvä opettaja. Helsinki: Opetusja kulttuuriministeriö. 2011. Physical activity change during adolescence: a systematic review and pooled analysis. 2011. Telama, R. Tähtinen, J.,Koski, P. Qualitative Health Research 13 (3), 358–377. Urheilevien poikien syömiskäyttäytyminen, ravinnonsaanti ja energiankulutus. Kaupunkilaisperheiden pikkulapset liikkeessä. C., Gigante, D. Opetusministeriön strategia liikuntatutkimuksen suuntaamiseksi ja hyödyntämiseksi. Husu, P., Paronen, O., Suni, J. & Vasankari, T. K. Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan julkaisuja A: 207. 2008. & Yang, X. A governmental analysis of children “at risk” in a world of physical inactivity and obesity epidemics. International Review for the Sociology of Sport 41 (3), 413–430. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 315. 2011. The development of students’ physical education motivation and physical activity. Terveyttä edistävän liikunnan nykytila ja muutokset. Liikkumattomuuden jäljillä. 2007. L. A 3.5-year longitudinal study across grades 6 to 9. Unbearable lessons: Contesting fat phobia in physical education. & Pekkarinen, H. Vähän liikkuvat juoksuttavat päättäjiä ja tutkijoita. & Kaljonen, A. & Brown, D. 685–698. 2006. Fatness, fitness, and the moral universe of sport and physical activity. Jyväskylä: LIKES. 2016. Helsinki: Liikuntatieteellinen Seura. 2011. & Pyykkönen, T. Eckersley, R. Opetusministeriön julkaisuja 2009:18. Yli-Piipari, S. Uusi suunta liikuntatutkimukseen. A longitudinal study of the impact of childhood and adolescent physical activity experiences on adult physical activity perceptions and behaviors. LIKES – Research Reports on Sport and Health 255, Jyväskylä. When physical activity participation promotes inactivity: Negative experiences of Spanish adolescents in physical education and sport. Pitkittäistutkimus vähän liikuntaa harrastavien nuorten liikuntasuhteesta ja liikunta-aktiivisuuden muutoksista. Department of Health Sciences, University of Jyväskylä. 2000. A new narrative of young people´s health and well-being. 2008. Vanttaja, M., Tähtinen, J., Zacheus, T. Nissinen, K. 2007. Liimakka, S. International Journal of Epidemiology 40. Tracking of physical activity from childhood to adulthood: A review. Zanker, C. J., Devís-Devís, J., Peiró-Velert, C. L. Publications of the Department of Social Research 2013:1. Journal of Youth Studies, 14 (5), 627–638. Physical fitness and leisure-time physical activity in adolescence and in adulthood – A 25-year secular trend and follow-up study. 2009. 2017. Sociology of Sport Journal 25 (1), 48–65.. Scheerder, J., Thomis, M., Vanreusel, B., Lefevre, J., Renson, R., Vanden Eynde, B. Suomalaisten fyysinen aktiivisuus ja kunto 2010. & Gard, M. Sports participation among females from adolescence to adulthood, A Longitudinal Study. 2011. Obesity Facts 2 (3), 187–195. Sociology of Sport Journal 24 (3), 302–324. Re-embodied: Young women, the body quest and agency in the culture of appearances. 2013. 2010. W. University of Helsinki
On mahdollista, että liikunnallisten taipumusten realisoituminen elämänkulun eri vaiheissa on si doksissa yksilöllisiin kehitysvaiheisiin sekä psykolo gisten voimavarojen, kuten esimerkiksi itsetunnon, vahvistumiseen näissä vaiheissa (Kuh ym., 2003; Gerber ym., 2012). On arvioitu, että noin 30 prosenttia maailman aikuisväestöstä ja 80 prosenttia lapsista ja nuorista ei liiku kansainvälisten liikuntasuositusten mukai sesti (Hallal ym., 2012). L iian vähän liikuntaa sisältävä elämäntapa on lisääntynyt monissa maissa ja ikäryhmissä (Bauman ym., 2012; Dumith ym., 2011). Sosiaaliset toimintakulttuurit voivat määrittää perheiden ja yksilöiden arvoja sekä asennoitumista elämäntapakysymyksiin, mikä puolestaan on yhtey. Myös siksi on tärkeätä tunnistaa tekijöitä, jotka ovat yhtey dessä terveellisten elämäntapojen, kuten vapaaajan liikuntaharrastusten ja arkiliikunnan aloittamiseen. Liikkuvan elämäntavan kehit tymiseen ovat yhteydessä myös sosiaaliset tekijät, kuten lapsuuden ja nuoruuden vuorovaikutusym päristöt sekä se, millainen terveyskäyttäytyminen ja harrastuneisuus tulevat niissä mahdollisiksi (Bau man ym., 2012). Tulokset kannustavat vanhempia liikunnan pariin . Kansanterveydellisillä ongelmilla on myös taloudellisia vaikutuksia. Liikuntatottumusten ja tapojen taustalla monia tekijöitä Fyysisen aktiivisuuden muodot arkiliikunnasta kil paurheiluun eivät ole sidoksissa pelkästään yksilön fyysiseen kyvykkyyteen. Yli 30 vuoden seurannassa kävi ilmi, että vanhempien liikuntatottumukset vaikuttavat lasten liikuntaaktiivisuuteen keskiikään asti. On esitetty, että kehittyneissä maissa 1,5–3,0 prosenttia terveydenhuollon kustannuksista johtuu fyysisen aktiivisuuden vähäisyydestä (Oldridge, 2008). 10 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 5 / 2017 Teksti: KAISA KASEVA Sekä isän että äidin liikunta tottumuksilla on tärkeä merkitys liikunnallisen elämäntavan kehittymisessä. Fyysisesti passiivisen elä mäntavan yleistyessä myös kansanterveyden eri osa alueiden heikentymisen uhka on kasvanut (Dumith ym., 2011; Hallal ym., 2012). Geneettisten taipumusten lisäksi liikuntatottumusten muodostumiseen vaikut tavat lukuisat psykologiset, sosiaaliset ja kulttuurilli set tekijät, joiden vaikutuksista ei vielä tiedetä riittä västi (Bauman ym., 2012)
11 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 5 / 2017 Isän ja äidin liikunta tottumukset kantavat lasten liikunta-aktiivisuutta keski-ikään saakka Kuva: ANTERO AALTONEN
Tutkimukset on toteu tettu poikkileikkaus tai kokeellisissa asetelmissa, ja pitkittäistutkimusten seurantaajat ovat olleet lyhy ehköjä (Pahkala ym., 2013; Karppanen ym., 2012; Yang ym., 1996; Yang ym., 2000; Dollman, 2010). Aikaisemmissa tutkimuksissa on painotettu lapsuuden merkitystä elämäntapojen muotoutumi sessa, joskaan tätä ei ole pidetty ainoana elämänta poja määrittävänä tekijänä (Kuh ym., 2003; Bauman ym., 2012). Toistaiseksi ei ole ollut tutkimusnäyttöä siitä, kuin ka pitkälle jälkikasvun aikuisuuteen vanhempien liikuntatottumusten vaikutukset mahdollisesti ulot tuvat ja onko äitien sekä isien liikuntatottumuksilla samanlaiset vaikutukset molempien sukupuolten fyysiseen aktiivisuuteen lapsuudesta aikuisuuteen. Osassa tutkimuksista on nostettu esiin äitien liikkumistottumusten merkityksellisyys sekä tyttöjen että poikien fyysisen aktiivisuuden kehityksessä (Pahkala ym., 2007; Karppanen ym., 2012), ja osassa taas painotettu isien tärkeyttä (Yang ym., 1996; Yang ym., 2000). 12 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 5 / 2017 dessä arjen valintoihin (Kuh ym., 2003; Bauman ym., 2012). Tut kimuksessa selvitettiin, olivatko vanhempien lii kuntatottumukset yhteydessä heidän jälkikasvunsa fyysiseen aktiivisuuteen lapsuudesta aikuisuuteen. Yhteys isien ja poikien liikuntatottumusten välillä oli havaittavissa vielä poikien ollessa 46vuotiaita. Lisäksi tarkasteltiin, säilyivätkö yhteydet sekä van hempia, että vastaajia koskevien psykososiaalisten ja sosioekonomisten tekijöiden huomioimisen myötä. Vanhempien ja lasten liikuntatottumusten välisten yhteyksien on esitetty selittyvän paitsi geneettisten, myös psykososiaalisten ja sosioekonomisten tekijöi den kautta. Vanhemmat keskeisiä vaikuttajia Vanhempien on osoitettu olevan keskeisiä vaikut tajia, sosiaalisaatioagentteja, lasten terveyskäyttäy tymisen kehityksessä (Lau ym., 1990). Yhteys erityisen vahva 24 ikävuoteen saakka ja säilyy keski-ikään asti Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) tutkimuksessa tarkasteltiin vanhempien vapaaajan liikunnan yhteyttä heidän jälkikasvunsa liikuntaan lapsuudesta aikuisuuteen kestävässä, yli 30vuoti sessa, väestöpohjaisessa seurantaaineistossa. Tulokset osoittivat äitien ja isien liikuntatottumus ten olevan systemaattisesti yhteydessä jälkikasvun liikuntaaktiivisuuteen lapsuudessa, nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa vastaajien ikävuoteen 24 asti. Kirjallisuudessa on myös osoitettu molempien vanhempien fyysisen ak tiivisuuden yhteydet sekä tyttöjen että poikien fyy sisesti aktiivisen elämäntavan kehittymiseen (Doll man, 2010). Lisäksi monet tapahtumat elämänkaarella, kuten esimerkiksi perheen lapsimäärän kasvu tai vanhem pien eroaminen, voivat vaikuttaa vanhempien lii kuntaaktiivisuuteen (AldénNieminen, 2008; Rovio ym., 2010), mikä voi vaikuttaa myös vanhempien ja lasten liikkumiskäyttäytymisen välisiin yhteyksiin. Lisäksi havaittiin, että isien liikuntaaktiivisuudella oli systemaattinen yhteys poikien liikuntaaktiivi suuteen ikävuoteen 37 asti, ja äitien liikuntaaktii visuudella tyttöjen 33 vuoden ikään. Tulokset osoittivat lisäksi, että äitien ja isien lii kuntatottumukset olivat positiivisessa yhteydessä molempien sukupuolien liikuntaaktiivisuuteen keskiikään saakka, mutta yhteydet heikkenivät vas Lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristöä koskevissa tutkimuksissa tulisi jatkossa kiinnittää vielä tarkempaa huomiota tekijöihin, joiden kautta vanhempien liikkuminen mahdollistuu.. Ei myöskään tiedetä säilyvätkö mahdolliset yhteydet, kun huomioidaan myös muut terveyskäyttäytymi seen vaikuttavat psykososiaaliset ja sosioekonomi set tekijät elämänkaarella. Olemassa olevan tutkimustiedon perus teella ei ole vielä vastattu kattavasti siihen, mitkä varhaislapsuuden tekijät ovat yhteydessä fyysisesti aktiiviseen elämäntapaan, eikä siihen, millaiset muut elämänkaaren tekijät voivat mahdollisesti vaikuttaa näihin yhteyksiin. Aikaisemmat tutkimukset liikuntatottumusten yhteyksistä on toteutettu pääasiallisesti lapsista ja nuorista koostuvissa aineistoissa (Pahkala ym., 2013; Karppanen ym., 2012; Yang ym., 1996; Yang ym., 2000; Dollman, 2010). Tyttöjen on esitetty samaistuvan erityisesti äitien käyttäytymis tottumuksiin, ja poikien isien (Hill & Lynch, 1983; Grusec, 1992). Esimerkiksi vanhempien antamat mallit, vanhempien ja lasten yhteiset liikuntahetket sekä vanhempien antama sosiaalinen ja taloudellinen tuki harrastukseen saattavat selittää sukupolvien välisten liikuntatottumusten yhteyksiä (Trost ym., 2003; Bau man ym., 2012;)
Olisi siis hyvä kiinnittää huomioita lapsuuden ja varhaisnuoruuden kasvuympäristöön. Aiemmissa tutkimuksissa on painotettu fyysisen aktiivisuuden luontevuuden merkitystä sekä sitä, että fyysisen aktiivisuuden tulisi vastata kaikkien perheenjäsenten tarpeisiin (Rovio ym., 2011). Esimerkiksi ensimmäisen lapsen syntymää on kuvattu elämänmuutokseksi, joka saattaa olla yhteydessä erityisesti äitien liikku misen vähentymiseen (AldénNieminen ym., 2008). 1980 käyn nistynyttä LASERIpitkittäistutkimusta (Lapsuuden sepelvaltimotaudin riskitekijät). Lisäksi tarkasteltiin, säilyivätkö yhteydet sekä van hempia, että vastaajia koskevien psykososiaalisten ja sosioekonomisten tekijöiden huomioimisen myötä. Vanhempien liikuntatottu muksilla osoitettiin olevan kantava vaikutuksensa lasten liikuntaaktiivisuuteen aikuisuuteen saakka huolimatta lapsuuden, nuoruuden, sekä aikuisuu den psykososiaalisten ja sosioekonomisten tekijöi den kontrolloinnista. Lisäksi on esitetty, että vaikka perheessä oltaisiinkin motivoituneita liikkumaan, motivaation taustalla voi olla valinnanmahdollisuuksia rajoitta via tekijöitä. Tulokset ovat linjassa aikaisemman kirjallisuuden kanssa, jossa osoitettiin molempien vanhempien liikuntatottumusten olevan yhteydessä sekä tyttö jen että poikien fyysiseen aktiivisuuteen (Dollman, 2010). Lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristöä kos kevissa tutkimuksissa tulisikin jatkossa kiinnittää vielä tarkempaa huomiota tekijöihin, joiden kautta vanhempien liikkuminen mahdollistuu, sekä siihen, millaisten tekijöiden kautta vanhempien liikkumis tottumukset mahdollisesti vaikuttavat jälkikasvun fyysiseen aktiivisuuteen (Bauman ym., 2012). Äitien liikuntatottumusten ja poikien liikuntaaktiivisuuden välisen yhteyden ei havaittu heikkenevän mallissa, jossa kovariaatit huomioitiin. Esimerkiksi kotitalouden koko, lasten lukumäärä ja ikä voivat olla yhteydessä perheen lii kuntaaktiivisuuteen (Rovio ym., 2011). Aikaisempien tutkimusten valossa vaikuttaisi mahdolliselta, että vanhempien liikunta tottumukset saattavat siirtyä jälkikasvulle vanhem pien antamien esimerkkien, lasten ja vanhempien yhteisten liikuntahetkien, sekä vanhemmilta saadun sosiaalisen sekä taloudellisen tuen kautta (Trost ym., 2003; Bauman ym., 2012;). Sekä lapsuudessa, nuoruudessa että aikuisuudessa mitattujen psykososiaalisten ja sosiekonomisten kovariaattien vakioinnin jälkeen havaitut yhteydet ja niiden suunnat säilyivät pää asiallisesti samanlaisina. doi: 10.1123/ jpah.20160466 Tutkimuksessa selvitettiin, olivatko vanhempien liikuntatottumukset yhteydessä heidän jälkikasvun sa fyysiseen aktiivisuuteen lapsuudesta aikuisuuteen. Tutkimustulokset laajentavat myös aikaisem pien pitkittäistutkimusten tuloksia (mm. Tutki muskokonaisuudessa hyödynnetään v. 13 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 5 / 2017 taajien ikääntyessä. Journal of Physical Activity and Health, 14(7), 520531. Tutkimus on osa fyysiseen aktiivisuuteen vaikut tavien tekijöiden tutkimuskokonaisuutta. Tulevaisuu dessa olisi tärkeää selvittää, mitkä tekijät edistävät, hidastavat tai estävät fyysisesti aktiivisen elämänta van ylläpitoa perheissä. Lapsuuden kasvuympäristöön kannattaa panostaa Molempien vanhempien liikuntatottumukset olivat yhteydessä jälkikasvun liikuntaaktiivisuuteen lap suudesta keskiikään. Noin 2 000 lapsen liikuntaaktiivisuutta on seurattu 9–18vuotiaasta alkaen seitsemän kertaa. Parental physical ac tivity associates with offspring’s physical activity un til middle age: A 30year study. Yang ym., 1996; Yang ym., 2000) osoittamalla, että vanhempien liikuntatottumusten yhteydet ulottuvat jälkikasvun liikuntaaktiivisuuteen keskiikään saakka. Pikkulapsi perheiden liikuntatottumuksia tarkasteltaessa tulisi kiinnittää huomiota myös mahdollisiin eroihin isien ja äitien liikkumisessa. 2017. Havait tuja yhteyksiä selittäviä tekijöitä ei tarkasteltu tässä tutkimuksessa. Vanhempien liikuntaa on kysytty vuonna 1980. KAISA KASEVA, VTM Tutkija, terveyspsykologi Psykologian ja logopedian osasto, Lääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Sähköposti: kaisa.kaseva@helsinki.fi NÄIN TUTKITTIIN A rtikkeli perustuu vuonna 2017 ilmes tyneeseen tiedejulkaisuun: Kaseva, K., Hintsa, T., Lipsanen, J., PulkkiRåback, L., Hintsanen, M., Yang, X., Hirvensalo, M., HutriKähönen, N., Raitakari, O., KeltikangasJärvi nen, L., & Tammelin, T. Viimeisim mässä seurannassa vuonna 2011 osallistujat olivat 34–49vuotiaita.
Economic burden of physical inactivity: healthcare costs associated with cardiovascular disease. Yang, X., Telama, R., & Laakso, L. Girls at Puberty. 1990. Karppanen, A., Ahonen, S., Tammelin, T., Vanhala, M., & Korpelainen R. Adolescents’ exercise and physical activity are associated with mental toughness. Oldridge, N. 2007. 2012. Trost, S., Sallis, J., Pate, R., Freedson, P., Taylor, W., & Dowda, M. Scandinavian Journal of Medicine and Scienec in Sports 17(4), 324–330. Dumith, S., Hallal, P., Reis, R., & Kohl, H. Changing associations of Autralian parents’ physical activity with their children’s sport participation: 1985 to 2004. Bauman, A., Reis, R., Sallis, J., Wells, J., Loos, R., & Martin, B. Liikunta & Tiede 48 (1), 36–41. The Lancet 380 (9838), 247–257. Yang, X., Telama, R., & Leskinen E. Hallal, P., Andersen, L., Bull, F., Guthold, R., Haskell, W., & Ekelund, U. 2008. Global physical activity levels: surveillance progress, pitfalls, and prospects. Perherakenteen yhteys suomalaisten aikuisten liikunta-aktiivisuuteen. Kuh, D., Ben-Shlomo, Y., Lynch, J., Hallqvist, J., & Power, C. Life course epidemiology. Hill, J., & Lynch, E. European Journal of Cardiovascular Prevention and Rehabilitation 15 (2), 130–139. Parents’ physical activity, socioeconomic status and education as predictors of physical activity and sport among children and youths – a 12 year follow-up study. American Journal of Preventive Medicine 25 (4), 277–282. 2011. The Lancet 380 (9838), 258–271. Developmental Psychology 28 (5), 776–786. Suomen lääkärilehti 63, 2893–2898. Worldwide prevalence of physical inactivity and its association with human development index in 76 countries. Development and change of young adults’ preventive health beliefs and behavior: influence from parents and peers. Testing a multidisciplinary model of socialization into physical activity: a 6-year follow-up study. 2008. New York, NY: Springer. In: Brooks-Gunn J et al, eds. & Tammelin, T. Rovio, E., Hakonen, H., Laine, K., Helakorpi, S., Uutela, A., Havas, E. Evaluating a model of parental influence on youth physical activity. Pahkala, K., Heinonen, O., Lagström, H., Hakala, P., Sillanmäki, L., & Simell, O. 2011. 1992. International Review for the Sociology of Sport 31 (3), 273-291. Mental Health & Physical Activity 5 (1), 35–42. Social learning theory and developmental psychology: the legacies of Robert Sears and Albert Bandura. Grusec, J. Dollman J. 2012. Synnyttäneisyys ja liikunta liikkuvatko äidit riittävästi. Correlates of physical activity: why are some people physically active and others not. Journal of Health and Social Behavior 31 (3), 240–259. Australian and New Zealand Journal of Public Health 34 (6), 578–582. 2012. The intensification of gender-related role expectations during adolescence. European Journal of Physical Education 5 (1), 67–87. 2003. 1983. Mitkä tekijät edistävät, hidastavat tai estävät fyysisesti aktiivisen elämäntavan ylläpitoa perheissä?. 1996. 2003. 2000. 14 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 5 / 2017 LÄHTEET: Aldén-Nieminen, H., Borodulin, K., Laatikainen, T., Raitanen, J., & Luoto, R. Physical activity and fitness in 8-year-old overweight and normal weight children and their parents. Leisure-time physical activity of 13-year-old adolescents. Journal of Epidemiology and Community Health 57 (10), 778–783. Preventive Medicine 53 (1-2), 24–28. Gerber, M., Kalak, N., Lemola, S., Clough, P., Pühse, U., Elliot, C., Holsboer, E., SergeBrand, T. 2010. Lau, R., Quadrel, M., & Hartman, K. International Journal of Circumpolar Health 71 (1), 17621. 2012
Urheilu sai kestolottovoiton 1971, kun Veikkaus otti pelivalikoimaansa puhtaan onnenpelin. Kaupunki toisensa jälkeen sai tuntea jäähallipuolueen voiman. 15 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 5 / 2017 SUOMI 100 Jouko Kokkonen Liikunta & TIEDE Teksti: JOUKO KOKKONEN Hiki pintaan täytyy saada Laki tai ei, niin miehet liikkuivat muodon, muodin ja muorinkin vuoksi. Tuotosta riitti jaettavaa kaikenmoisille keskusjärjestöille ja muille edunsaajille. Suurimmat muutokset tapahtuvat kuitenkin usein pienin askelin. Purjehduskengät jäivät 1980-luvulle. Korson piikki tai Kontulan ympärijuoksu eivät olleet vitsejä. Hölkkään hurahti koko Suomi. Kansa tarvitsi liikuntapaikkoja. Politiikassa porvari oli porvari ja duunari duunari. Halliton kaupunki näytti kuolleelta kaupungilta. Lähiössä kuin lähiössä kisattiin juosten. Talous kasvoi ja palvelut paranivat. Jupeille naureskeltiin, mutta yhä useampi löysi itsensä verkkarit jalasta. Väellä ja voimalla valmisteltu laki todisti ainakin sen, että liikunta ja urheilu ovat olemassa. Keskikertainen kiekkoilija Turusta teki mestarityönsä pannessaan pystyyn jääkiekon SMliigan. Maanisä näytti mallia – ja viritti kuntoilemattomien syyllisyydentuntoa: ”Jokainen syy olla harrastamatta liikuntaa on tekosyy”. Kaikille ei enää riittänyt vitonen tai kymppi. Edistyksellisemmät lääkärit hokivat ”ei saa jäädä sänkyyn makaa maan”. Liikunta muuttui 1980-luvulla yhä useammalle henkilökohtaisen näytön paikaksi. Liikkeelle lähtivät 1980-luvulla monet niistäkin, joilla ainoa ponnistus oli ollut vuosikymmen aiemmin vappumarssi. Naisen hiki muuttui hyväksytyksi. Ihan mukava niissä on liikkua. Lakikaan ei saanut kaikkia suomalaisia liikkumaan. Maratonista tuli miehen ja vähitellen naisenkin mitta. Valtakunnantason liikuntapolitikointia helpotti se, että pelimerkkejä oli jakaa. Emännät ja isännät kiirehtivät juoksujalan aamulypsyltä hölkkäkisoihin. Liikuntalääketieteestä tulikin lääkäreille erikoistumisalue Suomessa jo 1986, ensimmäisten joukossa maailmassa. Kaupunkeihin ja kirkonkyliin alkoi 1980-luvulla kutoutua verkostoja kevyelle liikenteelle. Yhdestä asia oltiin liki yhtä mieltä – liikuntapolitiikasta. Tai ainakin liikuntapukeutuminen. Keskisuuri laji lähti kasvu-uralle, jota muu urheilu ei kyennyt seuraamaan. Urheilu sai kestolottovoiton 1971, kun Veikkaus otti pelivalikoimaansa puhtaan onnenpelin. Urheilusta tuli 1970-luvulta lähtien uudella tavalla viihdettä. Liikunta tuli 1980-luvulla näkyväksi. JOUKO KOKKONEN, FT Toimituspäällikkö www.itsenäisyys100.fi Sähköposti: jouko.kokkonen@lts.fi S uomi tipahti 1970-luvulla pururadalle. Lappu rinnassa tehtiin ennätyksiä ja tuloksia. Tuulipuku ja verkkarit kolmella raidalla tai ilman muuttui uudeksi kansallispuvuksi. Tuotosta riitti jaettavaa kaikenmoisille keskusjärjestöille ja muille edunsaajille.. Liikkeellä oltiin tositarkoituksella. Kansakunnan kilpailukyky näytti olevan kohdallaan. Osin lain ansiosta liikunnan rajat levenivät. Hallia tarvittiin jo kaupungin vetovoiman vuoksi. Nousevat kaupunkilaiskyvyt kiiruhtivat kuntosalille, laskettelurinteeseen tai squash-kentälle. Onneksi. Liikunta sai lakinsa 1979. Jalkailijat ja pyöräilijät löysivät ne ilman fanfaareja. Talvella kuntonsa pääsi mittaamaan Finlandia-hiihdossa. Turhaksikaan lakia on kohtuutonta tuomita. Hyvin toimeentulevat ja uraa rakentavat yksilöt alkoivat rakentaa kilpailukykyään liikkumalla. Niin liikunnassakin. Vanhat ja vammaisetkin saivat liikkua. Joka niemeen ja notkelmaan oli kiire rakentaa uimahalli tai ainakin liikuntasali ennen kuin naapurikunta ehti leveilemään liikuntapaikkasaavutuksillaan
Ongelmana piilee kuitenkin voimaja kestävyysharjoittelun osittainen yhteensopimattomuus, joka hankaloittaa harjoituksen koostamista sekä suotuisien harjoitusvaikutusten saamista kummastakin muodosta yhtäaikaisesti. Miten yhdistetty harjoittelu toteutetaan tehokkaimmin. Häiriötä havaitaan tavanomaisimmin, jos harjoittelua on määrällisesti erittäin paljon. 2003). Kun harjoitetaan kumpaakin muotoa, pyydetään kehoa mukautumaan kahteen eri ääripäähän.. S äännöllinen liikunnan harrastaminen kohottaa kuntoa, mutta on passiivisen arkielämän vastapainona myös omiaan ehkäisemään niin aineenvaihdunnallisia ja sydänperäisiä sairauk sia kuin ylipainoakin. Vaikka voimaja kestävyysharjoittelun rinnakkainen toteuttaminen onkin todettu tehokkaaksi tavaksi kohentaa fyysistä suorituskykyä kokonaisvaltaisesti sekä parantaa terveyttä, ei toistaiseksi ole ollut selvyyttä optimaalisesta tavasta yhdistää näitä kahta harjoitusmuotoa samaan harjoitusohjelmaan. Jotta kaikki mainitut hyödyt voidaan saavuttaa, tulee kumpaakin liikuntamuotoa harrastaa säännöllisesti. 16 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 5 / 2017 Teksti: DANIELA EKLUND Voimaa ja kestävyyttä – miten harjoitukset kannattaa rytmittää. Eri päivinä toteutettu harjoittelu vaikuttaisi olevan tehokkain keino kestävyyskunnon kehittämiseen, kehon rasvamäärän vähentämiseen ja metabolisen terveyden kohentamiseen. Useat tutkimukset kuitenkin osoittavat, että kun harjoittelumäärät sen sijaan pidetään maltillisina, esimerkiksi 2–3 kertaa viikossa kumpaakin harjoitusmuotoa, voidaan sekä voimaettä kestävyysominaisuuksia kehittää rinnakkain (esimerkiksi Häkkinen ym. 2008). Klassikoksi muodostunut Robert Hicksonin tutkimus vuodelta 1980 osoitti, että 5–6 kertaa viikossa sekä voimaa että kestävyyttä (yhteensä yli kymmenen harjoituskertaa viikossa) kantoi hedelmää parantuneen maksimivoiman myötä noin 5–6 viikon ajan, mutta sitten tuloksissa havaittiin lyhyt tasanne ja sen jälkeen voiman kehitys kääntyi laskuun. Kun harjoitetaan kumpaakin muotoa, pyydetään kehoa mukautumaan kahteen eri ääripäähän. Liikuntaharrastuksen tuomat useat hyödyt ovat kuitenkin spesifejä sille liikuntamuodolle, jota harrastetaan: Kestävyysliikunta parantaa sydänja verenkiertoelimistön toimintaa sekä hapenottokykyä ja sitä myöten kestävyyskuntoa, kun taas voimaharjoittelulla voidaan kasvattaa sekä lihasmassaa että -voimaa ja näin ollen ylläpitää ja parantaa toimintakykyä. Yhdistelyn hankaluus perustuu siihen, että voimaja kestävyysharjoittelun kehossa aiheuttamat vasteet ovat keskenään hyvin erilaiset. Näin saadaan sekä terveysettä suorituskykyhyödyt kummastakin harjoitusmuodosta, mahdollisesti jopa suurempina, kuin jos harjoitettaisiin vain jompaakumpaa muotoa (Sillanpää ym. Yksilöt, jotka kyseisessä tutkimuksessa toteuttivat vain voimaharjoittelua, kasvattivat maksimivoimatasojaan läpi koko kymmenviikkoisen tutkimuksen. Vaikka harjoitusvaikutuksia onkin selvitetty esimerkiksi sijoittamalla eri harjoitusmuodot samaan harjoitusVoimaja kestävyysharjoittelu saavat aikaan useita suorituskyvyn ja terveyden kannalta suotuisia muutoksia. Tämä vastakkainasettelu kehossa saattaa ilmetä voiman kasvun hidastumisena tai tyrehtymisenä, jota on englanniksi päädytty kutsumaan nimellä interference effect, häiriövaikutus. Optimaalisten tulosten saavuttamiseksi tulisi kumpaakin harjoitusmuotoa toteuttaa säännöllisesti
Liikunnan harrastaminen kannattaa aina – sen todistaa myös tämä tutkimus. Jos sen sijaan yhdistettäisiin harjoitusmuodot samaan harjoituskertaan, tulisi yksittäisestä harjoituksesta kestoltaan pidempi, mutta harjoituspäivien määrä vähenisi puoleen. Eri päivinä harjoittelu jättää vähemmän aikaa palautumiselle yksittäisten harjoituskertojen väliin. Näissä vaihtoehdoissa kokonaisharjoitusmäärä, eli harjoitusvolyymi, on sama, mutta suurin ero muodostuu palautumisen ja levon määrään. Mikäli sekä voimaa että kestävyyttä harjoitetaan 2–3 kertaa viikossa ja harjoitusmuodot sijoitetaan eri päiville, on lähes joka päivä harjoituspäivä. Erilaisista harjoitusrytmityksistä huolimatta niin miehet kuin naiset kaikissa kolmessa harjoitusryhmässä paransivat puolen Kuva: ANTERO AALTONEN. Näin olennaiseksi kysymykseksi optimaalisen harjoitustavan etsinnässä nousee myös harjoituskerran sisäinen suoritusjärjestys: tehdäänkö ensin voimaharjoitus ja sitten kestävyys, vaiko päinvastoin. 17 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 5 / 2017 kertaan tai omille päivilleen on tutkimustietoa ollut saatavilla melko niukasti näiden eri harjoitusrytmitysten suhteutumisesta toisiinsa. Jos sen sijaan suoritetaan voimaja kestävyysharjoitukset peräkkäin samassa harjoituskerrassa, ei jälkimmäisenä tehtävää harjoitusmuotoa koskaan tehdä levänneenä – sitä on jo edeltänyt yksi harjoitus. Tästä muodostui ydinkysymys väitöskirjatutkimukselle: jos voimaja kestävyysharjoittelua tehdään eri päivinä tai samassa harjoituskerrassa eri järjestyksin, minkälaisia harjoitusvaikutuksia saadaan ja eroavatko ne toisistaan eri toteutustapojen välillä. Voimaharjoittelussa pääpaino oli hypertrofisella, eli lihasmassaa kasvattavalla harjoittelulla sekä maksimivoimaharjoittelulla. Tutkimuksessa tarkasteltiin harjoittelun vaikutusta maksimivoimaan, lihasten tahdonalaiseen aktivaatioon, maksimaaliseen hapenottokykyyn, kehon koostumukseen sekä kolesteroliin. Kestävyysharjoittelu tehtiin kuntopyörällä sekä jatkuvana että intervalliharjoitteluna. Voimaja kestävyysharjoittelu siis suoritettiin joko samalla harjoituskerralla peräkkäin tai eri päivinä. Vertailussa kolme eri rytmitystä Kesäkuussa tarkastetussa väitöskirjassa pyrittiin selvittämään edellä mainittujen kolmen eri yhdistetyn voimaja kestävyysharjoitteluohjelman vaikutuksia terveillä 18–40-vuotiailla miehillä ja naisilla 24 viikon aikana. Voimaharjoittelu suoritettiin pääasiassa kuntosalilaitteilla. Kaikki tutkittavat harjoittelivat koko naisuudessaan yhtä paljon, sillä eri päivinä harjoitelleet tekivät tunnin mittaisen harjoituksen 4–6 kertaa viikossa, kun taas saman päivän aikana harjoitelleet tekivät aina kaksi harjoitusta peräkkäin, eli kahden tunnin harjoituksen 2–3 kertaa viikossa. Lisäksi selvitettiin miten tutkittavat subjektiivisesti kokivat oman terveydentilansa sekä ajankäyttönsä hallinnan. Tutkimus on tiettävästi ensimmäinen laaja selvitys eri voimaja kestävyysharjoittelutapojen suhteutumisesta toisiinsa – suorituskyvyn lisäksi myös hermoston mukautuminen ja terveysmuuttujat sekä motivaatiotekijät huomioiden
Eri päiville jaettu harjoittelu: etulyöntiasema kehon koostumuksessa ja kestävyyssuorituskyvyssä. On kuitenkin mahdollista, että pitkään jatkuva Jos kestävyyttä harjoitetaan samana päivänä ennen voimaharjoittelua, saattaa lihasten tahdonalainen aktivaatio kärsiä.. Tämä ei kuitenkaan heijastunut yleiseen jaksamiseen tai vireystilaan ja tutkittavat kokivat myös yleisen terveydentilansa hyväksi. Tässä väitöskirjatutkimuksessa lihasaktivaation heikkeneminen ei kuitenkaan heijastunut maksimivoiman kehitykseen, joten pidempiaikaisia harjoitteluseurantatutkimuksia tarvitaan varmentamaan mahdolliset seuraukset voiman kehittymiseen. Maksimivoima ja maksimaalinen hapenottokyky paranivat ja lihasmassa kasvoi huolimatta siitä, harjoitettiinko ensin voimaa, vai oliko sitä jo edeltänyt kestävyysharjoitus. Vastapainoksi eri päivänä harjoitelleet kuitenkin kokivat itsensä hieman kiireisemmiksi, kuin kaksi muuta tutkimusryhmää. On mahdollista, että aineenvaihdunnallisesti raskaan, hypertrofisen voimaharjoittelun suorittaminen niin ikään aineenvaihduntaa kuormittavan kestävyysharjoittelun välittömässä läheisyydessä on haitannut niitä fysiologisia toimintoja, jotka ovat hapenottokyvyn kehittämisen taustalla. 18 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 5 / 2017 vuoden harjoittelun aikana voimaja kestävyyssuorituskykyä, kasvattivat lihasmassaa ja kokivat tutkimuksen päätteeksi terveydentilansa ja yleisen vireystilansa hyväksi. Voimantuoton ja lihasmassan kasvu eivät siis olleet riippuvaisia harjoitustavasta. 2003). Tätä ilmiötä ei havaittu kahdella muulla harjoitusryhmällä, vaan heidän kehon rasvamääränsä pysyi muuttumattomana läpi tutkimuksen. Vaikka voimaja kestävyysharjoittelun jakaminen eri päiville vaikuttaisi keräävän koko potin kotiin kaikilla mittareilla mitattuna ilman epäsuotuisia fysiologisia vaikutuksia, löytyy subjektiivisista tuntemuksista huomionarvoinen seikka: Eri päivinä harjoitelleet koehenkilöt kokivat ajankäytön haastavaksi. Kolikon kääntöpuoli: onko eri päivinä harjoittelu uuvuttavampaa. Lihasten tahdonalainen aktivaatio eli lihaksen käskytys ei kuitenkaan parantunut niillä, jotka tekivät samana päivänä kestävyysharjoituksen ennen voimaharjoitusta. Niin miehillä kuin naisillakin havaittiin 10–15 prosentin kasvu maksimivoimassa ja 3–4 prosentin lisäys koko kehon lihasmassassa. Myös viskeraalirasvan, eli sisäelimiä ympäröivän rasvan väheneminen oli merkittävää, ja rasvan vähenemisellä oli suotuisa yhteys kolesteroliarvoihin. Tutkimuksessa selvisi, että niin miehet kuin naiset jotka harjoittelivat voimaa ja kestävyyttä eri päivinä paransivat maksimaalista hapenottokykyään tuplasti enemmän (noin 15%) kuin ne tutkittavat, jotka suorittivat voimaja kestävyysharjoitukset samassa harjoituskerrassa eri järjestyksin. Koska kaikilla ryhmillä oli harjoittelua määrällisesti yhtä paljon, mutta harjoittelu oli jaoteltu eri tavoin pitkin viikkoa, on mahdollista että useat lyhyet harjoituskerrat nostavat aineenvaihduntaa tehok kaammin kuin harvakseltaan toteutetut pidemmät harjoituskerrat, ja sitä kautta avittavat kehon rasvamäärän pienentämisessä. Vastaava tulos on aiemmin todettu myös urheilijoilla (Robineau et al. Tämä ilmiö antaa viitteitä siitä, että kestävyysharjoittelun suorittaminen juuri ennen voimaharjoittelua saattaa pitkällä tähtäimellä häiritä voiman kehityksen taustalla olevia hermostollisia mekanismeja. Tästä on aiemmin saatu viitteitä tutkimuksissa, joissa kestävyysharjoittelun yhdistäminen voimaharjoitteluun on estänyt nopeusvoiman eli räjähtävän voimantuoton kehityksen (esimerkiksi Häkkinen ym. Myös reisilihaksen poikkipinta-ala kasvoi kaikilla ryhmillä ja kummallakin sukupuolella merkitsevästi. 2016). Tämä ilmeni kyselyssä, jossa kysyttiin muun muassa kuinka tutkittavat kokivat, että heillä on aikaa myös perheelle, ystäville ja muille harrastuksille kuin kuntoilulle. Saman päivän harjoittelu: harjoitusjärjestysten erot hermostossa Voimaja kestävyysharjoittelun yhdistäminen samaan harjoituskertaan osoittautui melko yhdenvertaiseksi eri järjestysten välillä. Joillain yksilöillä se jopa laski. Kaikki harjoitusrytmitykset olivat kuitenkin tehokkaita voiman ja lihasmassaan lisäämisessä. Muutamia olennaisia eroja harjoitustapojen välillä kuitenkin löytyi: vain eri päivänä harjoitelleilla tutkittavilla havaittiin koko kehon rasvamassan ja viskeraalirasvan vähenemistä. Nämä ilmiöt havainnollistuivat sekä miesettä naistutkittavilla. Voimaa ja kestävyyttä eri päivinä harjoitelleet tutkittavat vähensivät merkitsevästi koko kehon rasvamassaa, noin 15 prosenttia. Ensimmäisen 12 viikon aikana eri päivinä harjoitelleet naistutkittavat kasvattivat maksimivoimaa hieman nopeammalla tahdilla kuin kaksi muuta harjoitusryhmää, mutta erot tasaantuivat jälkimmäisen 12 viikon aikana. Sama ryhmä myös paransi kestävyyssuorituskykyä hieman kahta muuta ryhmää enemmän. Puolen vuoden tutkimuksen jälkeen eri päivinä harjoitelleet yksilöt kokivat itsensä hieman kiireisemmiksi ja vapaa-aikansa niukemmaksi, mikä korostui etenkin viikoilla 13–24 kun harjoittelumääriä hieman lisättiin
J., Gorostiaga, E., Izquierdo, M., Rusko, H., Mikkola, J., Häkkinen, A., Valkeinen, H., Kaarakainen, E., Romu, S., Erola, V., Ahtiainen, J. Sillanpää, E., Häkkinen, A., Nyman, K., Mattila, M., Cheng, S., Karavirta, L., Laaksonen, D. Concurrent training with different aerobic exercises. Esimerkiksi ylipainoisten koehenkilöiden vasteet kehon koostumuksessa tai veren koleste rolipitoisuuksissa saattavat poiketa normaalipainoisten vastaavista, eivätkä nuorten miesten tulokset välttämättä vastaa niitä, joita nähtäisiin vaihdevuosi-ikäisillä naisilla. R., Wilson, S. Se on esimerkiksi aloittelijoitten parissa työskenteleville kuntovalmentajille tarpeellista tietoa. Aloittelija sen sijaan voi saada tuloksia myös yleispätevämmillä harjoitusohjelmilla. Tämä aiheuttaa enemmän lihasvaurioita kuin vain konsentrinen työ (esim. Hickson, R. Journal of Strength and Conditioning Research 26 (8), 2293–2307.. & Bigard, A. Väitöskirjatutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että voimaja kestävyysominaisuuksia voidaan parantaa joko harjoittamalla eri harjoitusmuotoja eri päivinä tai saman päivän aikana, kun harjoittelun kokonaismäärä on maltillinen. 2012. Urheilijan ja aloittelijan erilaiset taustat vaikuttavat tulosten soveltamiseen Eri harjoitustaustan omaavien henkilöiden harjoitusadaptaatiot voivat olla kovin erilaisia. 2016. Häkkinen, K., Alen, M., Kraemer, W. F. & Häkkinen, K. C. Alterations of neuromuscular function after prolonged running, cycling and skiing exercises. & Puschendorf, B. 1985. 2012). Harjoitusvaikutuksiin kohdistuvia tutkimuksia kritisoidaan toisinaan siitä, että koehenkilöt ovat vain vähän tai ei lainkaan harjoitelleita. Kiireisinä viikkoina, jolloin harjoitteluun ei ehdi uhrata 4–6 päivää, voi voimaa ja kestävyyttä harjoittaa myös samassa harjoituskerrassa, mieluiten tehden voimaosion ennen kestävyyttä. Millet & Lepers 2004, Koller et al. Mitä enemmän harjoitustaustaa yksilöllä on, sitä tarkempaa suunnittelua tarvitaan, kun harjoittelusta halutaan spesifejä tuloksia. Näin saadaan tietoa siitä, miten aloittelija reagoi harjoitteluun. Suurimassa osassa voimaja kestävyysharjoittelun yhdistävistä tutkimuksista kestävyyslajiksi on valikoitunut joko juoksu tai pyöräily – toisinaan näitä on myös vertailtu keskenään. Y. X. & Djamil, R. 19 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 5 / 2017 tyytymättömyys vapaa-ajan koettuun vähyyteen voi johtaa liikunnan harrastamisen innon hiipumiseen vaikka jaksaminen ja yleinen vointi koettaisiinkin hyviksi. L., Kothe, G., Guedes, M., Alberton, C. J., Rhea, M. The Journal of Sports Medicine and Physical Fitness 38 (1), 10–17. 2004. & Paavolainen, L. Mikäli kuitenkin halutaan priorisoida hermolihasjärjestelmän kehittämistä, voi varmuuden vuoksi olla kannattavampaa tehdä voimaharjoittelu ennen kestävyysharjoittelua tai kokonaan eri päivänä. Tämä on tietoinen valinta. Vaikka harjoittelu eri päivinä saattaa pidemmän päälle muodostua ajankäytöllisesti haastavaksi, se ei välttämättä vaikuta koettuun hyvinvointiin tai yleiseen jaksamiseen. S., Trindade, G. LÄHTEET: Dudley, G. Käytännön suosituksia: miten tulisi harjoitella. & Kruel, L. European Journal of Applied Physiology and Occupational Physiology 45 (2–3), 255–263. L., Pinto, S. F., Cadore, E. M., Marin, P. Niin kuntoilijan kuin urheilijankin kehitystä ja tuntemuksia on kuitenkin syytä seurata tarkkaan, jotta turhilta takapakeilta vältytään. Millet, G. Dudley & Djamil 1985, Häkkinen ym. 1998). Sports Medicine 34 (2), 105–116. Pyöräily ei haittaa voimaharjoittelun adaptaatioita yhtä paljon kuin juoksu (meta-analyysi Wilson ym. A. E., Huuhka, N., Kraemer, W. Interference of strength development by simultaneously training for strength and endurance. & Anderson, J. The specific training effects of concurrent aerobic and strength exercises depends on recovery duration. International Journal of Sports Medicine 33 (8), 627–634. 2012. Robineau, J., Babault, N., Piscione, J., Lacome, M. Wilson, J. Effects of prolonged strenuous endurance exercise on plasma myosin heavy chain fragments and other muscular proteins. Näin ollen eri päivinä toteutettu harjoittelu vaikuttaisi olevan tarkastelluista harjoitteluohjelmista kaikkein hyödyllisin, sillä sen avulla pystyttiin samanaikaisesti optimoimaan niin suorituskyky kuin kehonkoostumus ja metabolinen terveyskin. Lihasten tahdonalaisen aktivaation kehityksen puute niillä koehenkilöillä, jotka tekivät samana päivänä kestävyysharjoittelun ennen voimaharjoittelua, vaatii pidempiaikaista harjoitteluseurantatutkimusta jotta voidaan selvittää, voiko ilmiöllä mahdollisesti olla negatiivisia vaikutuksia voiman kehitykseen. C. European Journal of Applied Physiology 89 (1), 42–52. M., Loenneke, J. 1980. S., Pinto, R. Cycling vs running. P. 2003). Siinä missä pyöräily koostuu pääasiassa konsentrisesta lihastyöstä, on juoksu käytännössä konsentris-eksentristä toistoa kummallekin raajalle alusta loppuun. Silva, R. 1998. 2008. Journal of Applied Physiology 59 (5), 1446–1451. Tietyissä tapauksissa – useimmiten aloittelijoilla – saattaa pyöräily jopa tukea voiman kasvua (esim. Incompatibility of enduranceand strength training modes of exercise. Neuromuscular adaptations during concurrent strength and endurance training versus strength training. & Lepers, R. Body composition and fitness during strength and/or endurance training in older men. 2003. Tutkimuksen koehenkilöjoukkiosta saatuja tuloksia ei ole syytä varauksetta soveltaa kovin erilaiseen väestöryhmään. Koller, A., Mair, J., Schobersberger, W., Wohlfarter, T., Haid, C., Mayr, M., Villiger, B., Frey, W. Concurrent training: a meta-analysis examining interference of aerobic and resistance exercises. DANIELA EKLUND, LitT Sähköposti: daniela.eklund@gmail.com Kirjoittajan valmennusja testausopin väitöskirja ”Different-day and same-session combined strength and endurance training: Adaptations in neuromuscular and cardiorespiratory performance, body composition, metabolic health and wellbeing in men and women” tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa 6.6.2017. Medicine & Science in Sports & Exercise 40 (5), 950–958. J. Journal of Strength and Conditioning Research 30 (3), 672–683. Erityisen huolellinen voimaharjoittelun ajoituksen kanssa tulee olla, mikäli juoksu on pääasiallinen kestävyysharjoittelun muoto – tehtiinpä voimaharjoitus samana tai eri päivänä kuin kestävyys