Liikunta & TIEDE 52 5/ 15 • 8 eu ro a HYVÄ KAUPUNKI SUUNNITTELU TUKEE NUORTEN LIIKKUMISTA XXIII LIIKUNTALÄÄKETIETEEN PÄIVÄT LIIKUNNAN MONITOROINTI – UUSIA NÄKÖALOJA TERVEYDEN EDISTÄMISEEN
Satsaus on erittäin merkittävä. Paneelissa esiintyneiltä nuorilta ja seurojen edustajilta saatiin vastaukseksi, että kaikki lapset ja nuoret eivät voi harrastaa sitä mitä he haluavat. Kansallisen liikuntafoorumin avajaisissa ministeri Sanni Grahn-Laasonen kertoi paikalla olleille järjestöjohtajille, että Liikkuva Koulu -ohjelma saa seuraavalle kolmivuotiskaudelle 21 miljoonaa euroa (7 m € /v) liikunnan lisäämiseksi koulupäivään. Vaikka kaikkea ei voi saada, on liikkumisen mahdollisuus tarjolla kaikille, jopa ilman kustannuksia. Monet lajit ovat niin kalliita, etteivät kaikki voi niitä harrastaa. Mielikuvitusta ja uusia luovia tapoja aikaansaada liikettä jokapäiväiseen elämään todellakin tarvitaan. Aiemminkaan ei kaikkea ole voinut harrastaa haluamallaan tavalla joko yksilöllisten ominaisuuksien takia tai perheen varallisuudesta johtuen. Erityisesti haluttiin tietää onko raha liikkumisen este lapsille ja nuorille. Keskinen Toimituspäällikkö: Leena Nieminen Toimituskunta: Arto Hautala Mikko Julin Markku Ojanen Sanna Palomäki Eila Ruuskanen-Himma Mikko Salasuo Timo Ståhl Arja Sääkslahti Jukka Tiikkaja Kannen kuva: LEHTIKUVA/Marco Govell Ulkoasu: Leijart Julkaisija: Liikuntatieteellinen Seura ry Liikunta & Tiede on myös Liikunnan ja Terveystiedon opettajat ry:n jäsenetulehti. Vai käykö niin kuin heidän vanhemmilleen kävi, että he vielä vanhoilla päivillään purkavat koululiikunnan aiheuttamia traumoja ja turhautumia. Tätä on liikuntaväki odottanut ja toivonut. Uusia mahdollisuuksia artikkeleissa tarjotaan myös koulun ja työelämän raameihin. Myös tässä numerossa tarkastellaan liikunnallisuuden edistämisen työkalupakkia. Yhteiskunnan tasolla arkiliikuntaa voidaan tukea hyvällä kaupunkisuunnittelulla. Millaisia muistoja lapset tulevat viemään mukanaan omaan aikuisuuteensa. Syksy näyttää julmuutensa myös Suomen hallituksen toiminnassa. vuosikerta ISSN-L 0358-7010 Liikunta &Tiede 5 / 2015 KAIKKEA EI VOI SAADA… O n usein sanottu, että syksy on vuodenajoista julmin. kari.keskinen@lts.fi. Tuleeko liikunnasta heille ilon, virkistyksen ja terveyden lähde. Koululiikunnalla on nyt tuhannen taalan paikka lyödä itsensä läpi. Keskisuomalaisen toimittaja Ari Mäntylä kysyi 17.10. Mäntylän mielestä liikkuminen ei ole kallista, jos yksilö haluaa liikkua. Yksilötasolla liikkumisen ja elintapojen monitorointi, biohakkerointi, on nopeasti kasvava maailmanlaajuisen tutkimusja liiketoiminnan ala. KESKINEN Toimitus: Liikuntatieteellinen Seura Mannerheimintie 15 b B 00260 Helsinki puh: 010 778 6600 fax: 010 778 6619 sähköposti: toimisto@lts.fi internet: www.lts.fi Päätoimittajat: Kari Kalliokoski (vast.) Kari L. Elämä muuttuu sen myötä kalliimmaksi ja yhteiskunnan tukiverkot väljentyvät. Pitääkö liikkuakseen aina saada toteuttaa juuri sitä, mitä milloinkin sattuu haluamaan. Aina löytyy tapoja liikkua myös ilman rahallista panosta. Eduskuntavaaleissa kansa antoi hallitukselle mandaatin toteuttaa tiukkaa talouspolitiikkaa, jotta Suomi saadaan uudelle kasvu-uralle. Mutta millaista liikuntaa rahalla saadaan. Kaikki hyvä ja kaunis, jonka luonto on kevään ja kesän aikana saanut rakennetuksi kuihtuu pois ja varisee maahan. Vastauksia kysymyksiin saatiin, mutta ne olivat ristiriitaisia keskenään. Onko syntymässä liikuntabuumi, jonka ansiosta lapset ja nuoret innostuvat liikunnasta. Elämäntapa. KARI L. Se patistaa yhteiskuntaa keventämään vuosien aikana kertyneitä rakenteitaan niin, että kansantalouden tilanne saataisiin kestävälle tasolle. Mutta onko todellakin niin, että ihmisten taloudellinen tilanne on este liikkumiselle. Luonto valmistautuu talvilepoon. Paino: Forssa Print 2015 Tilaukset: puh: 010 778 6600 fax: 010 778 6619 sähköposti: toimisto@lts.fi Kestotilaus: 38 euroa Vuositilaus: 40 euroa Liikunta & Tiede -lehdessä käytetyissä kuvituskuvissa esiintyvillä henkilöillä ei henkilöinä ole yhteyttä asiantuntijaartikkeleissa käsiteltyihin aiheisiin, ellei kuviin artikkelissa erityisesti viitata. 52. Kolmannessa kansallisessa liikuntafoorumissa syyskuun lopulla esitettiin kysymys liikunnan kalleudesta harrastajilleen. Nyt alkava interventio on ennennäkemätön ja monella tavalla merkittävä. sanomalehti Keskisuomalaisessa ilmestyneessä kommenttipuheenvuorossaan: Missä vaiheessa tästä on tullut kansalaisoikeus
Ville Vesterinen T Ä S S Ä N U M E R O S S A s 88. Luovassa yrittäjyysurheilussa yhdistyy urheilu, nuorisokulttuurit, raha ja media. Auli Ottelin 16 POLTTOPISTE: Esimerkin voimalla. Uusia elämäntapalajeja ei leimaa kuuliaisuus urheiluorganisaatioille, säännöille ja suorittamiselle. Liikunnan ja elintapojen monitorointi ja tulosten hyödyntäminen ovat nopeasti kasvava maailmanlaajuinen tutkimus-, kehitysja liiketoiminta-alue. Sanna Valtonen, Sanna Ojajärvi 91 Nuoret – ne liikkuvat sittenkin. Kari Kalliokoski 17 Ei ole pihkaniskaa kompassiin katsominen – suunnistustapahtuma liikuttaa monin eri motiivein. 83 LÄHIKUVASSA: Arja Sääkslahti – Intohimona lapsi. Anna Broberg 9 Happohirviöistä maagereihin – välituntitoiminnasta virtaa luokkahuonetyöskentelyyn. Oman osaamisemme tehokasta käyttöä ja kohdennettua tieteen tekemistä, sitähän me tutkijat haluamme tehdä. Anna-Liisa Ojala 26 Jääkiekkoilevat tytöt ja naiset – kohti tasa-arvoisia toimintatapoja. Heimo Nupponen 78 OPISKELIJA OUNASTELEE: Nykyaikainen fysioterapeutti satsaa terveyden edistämis een. Kalle Rantala 82 Toni Piispanen VLN:n suunnittelijaksi. Kulttuuriset normit ja toimintamallit synnyttävät eriarvoisuutta. Teemu Takalo 22 Lumilautailu elää vaihtoehtoisuuden ja valtavirtaisuuden ristiaallokossa. Vapaan leikin mahdollistavaa välituntiaikaa on keskimäärin yli kuukauden mittainen ajanjakso vuodessa. Biohakkeri seuraa fyysistä aktiivisuuttaan, ravitsemustaan, riittävää palautumista ja stressitekijöiden hallintaa hyvinvointinsa lisäämiseksi. Tina Loman 33 Mikä hoito on kannattavaa – tuottavuushyppyyn liikuntaporkkanan avulla. Matti Kuusela 89 Taide ja urheilu liikkuvat samaan suuntaan. Kaikkea ei voi saada… Kari Keskinen 4 Hyvä kaupunkisuunnittelu tukee lasten liikkumista. Suunnistus on onnistunut luomaan modernin kilpaurheilun rinnalle vaihtoehdon, jossa yksilön suhde lajiin on kulutuksellinen, viihteellinen ja ilman sitoutumisen velvoitteita. Kaupunkiympäristö vaikuttaa lasten ja nuorten itsenäiseen liikkumiseen. Kansainväliseen historiantutkimukseen tutustuminen viritteli näkökulmia, joita Suomessakin olisi syytä tutkia. Väestön suurin terveysongelma on liikunnan puute. Esitetty 2,5 tunnin työajan lisäys tulisi käyttää liikuntaan. Harri Virolainen TUTKITTUA 94 Tutkimusuutiset 99 Väitösuutiset 2 PÄÄKIRJOITUS. Teijo Pyykkönen 92 Hyvinvointia päivittämään. Tarvitsemme edelleen terveyden eriarvoisuutta tasaavia toimia sekä tukea terveellisille elintavoille. Helena Herrala 30 Hyväosaiset liikkuvat ja syövät paremmin – myös lihominen paremmin kurissa. 82 Elämäntapamuutoksen FiDiPro-professuuri Jyväskylän yliopistoon. Harri Helajärvi 43 LIIKUNTALÄÄKETIETEEN PÄIVIEN TIIVISTELMÄT 67 Liikunnan monitorointi on uusi mahdollisuus terveysliikunnan edistämisessä. Katja Marttila AJASSA 81 ISPHES kongressissa urheilun lähihistoriaa uusin näkökulmin. Tuulia Hokkanen 87 IN MEMORIAM: Heikki Niininen LUETTUA 88 Ilmiömäinen Itkonen nousee pistesijoille. Tämä aika tulisi hyödyntää tehokkaasti. Ilkka Vuori, Raija Laukkanen 77 EMERITUS IHMETTELEE: Kauas näkeviä ratkaisuja. 42 Tutkija, kliinikko ja kansalainen – yhteiseen vai omaan maaliin. Samoilla rasteilla on monenlaista etsijää. Suunnittelussa kohteena tulisikin nähdä koko kaupunki, ei vain erityisesti nuorille suunnatut paikat ja tilat. Teppo Järvinen 37 Biohakkeri seuraa hyvinvointinsa osatekijöitä teknologian avulla. Jääkiekko on yksi merkittävimmistä ja suosituimmista kansallisista urheilulajeistamme, mutta vain miesten lajina. Huippu-urheilussa mittaamista on käytetty valmennuksen optimoimisessa jo pitkään. 85 NÄIN MAAILMALLA: Urheilutieteiden äärellä Saksassa
4 LIIKUNTA & TIEDE 52 • 5 / 2015 Hyvä kaupunkisuunnittelu tukee lasten liikkumista
Tämän kaltaiset tutkimuskysymykset ovat askarruttaneet tutkijoita myös kansainvälisesti, erityi. Kuva: KUVIO OY/ANDERS PORTMAN 5 LIIKUNTA & TIEDE 52 • 5 / 2015 Teksti: ANNA BROBERG Kaupunkiympäristö vaikuttaa lasten ja nuorten aktiiviseen ja itsenäiseen liikkumiseen, kuten kävelyyn ja pyöräilyyn. Kysymys liikkumista tukevien yhdyskuntarakenteiden olemassaolosta on keskeinen, sillä muuttoliike jatkuu yhä kohti kaupunkeja. T utkimusten mukaan suomalaisten nuorten ylipaino on kolmessakymmenessä vuodessa kolminkertaistunut. Yhdyskuntarakenteella tarkoitetaan kaupungin sisäistä rakennetta, eli väestön, työpaikkojen, palvelujen ja vapaa-ajan alueiden sekä näitä yhdistävien liikenneväylien sijoittumista sekä keskinäistä suhdetta. Lasten liikkumisen kevyttä liikennettä käyttäen ja ilman aikuisten seuraa on raportoitu vähentyneen kaikkialla läntisessä maailmassa, myös Suomessa. Samalla kun ajankäyttötutkimukset kertovat suomalaisten lasten harrastavan liikuntaa aikaisempaa enemmän, on ohjaamaton liikkuminen vapaaajalla sekä matkojen taittaminen jalan tai pyörällä vähentynyt. Suunnittelussa ja liikunnan edistämisessä kohteena tulisikin nähdä koko kaupunki, ei vain erityisesti nuorille suunnatut paikat ja tilat. Kun tunnistetaan millaiset ympäristöt tukevat fyysistä aktiivisuutta, niitten syntyyn voidaan vaikuttaa jo suunnittelupöydällä. Tarvitaankin tietoa siitä, millaiset kaupunkiympäristöt tai teknisemmin sanottuna yhdyskuntarakenteen piirteet tukevat lasten ja nuorten aktiivista ja itsenäistä liikkumista, niin koulumatkoilla, kuin ympäristössä yleisemminkin. Kansainvälisesti vertailtuna suomalaislapset liikkuvat vielä kohtuullisen paljon, mutta tilanne on heikentynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Yhä useampi suomalainen viettää lapsuutensa ja nuoruutensa kaupunkimaisissa ympäristöissä, joita täytyy rakentaa lisää kasvavalle väestölle. Kaupunkirakenteen muutos on hidasta, ja nyt tehdyt suunnitteluratkaisut vaikuttavat monia vuosikymmeniä eteenpäin. Ylipainon osasyynä pidetään vähentynyttä fyysistä aktiivisuutta
Kaupunkikeskusta niin Helsingissä kuin Turussa tarjoaa myös lapsille monipuolisia mahdollisuuksia kokemiseen ja tekemiseen. Jos matka pitenee, myös into yleensä laantuu.. PehmoGIS on verkossa toimiva karttapohjainen kyselymenetelmä, jonka avulla lapset ja nuoret pääsevät kertomaan koulumatkastaan, määrittelemään itselleen merkitykselliset paikat sekä kertomaan liikkumisestaan näihin paikkoihin. Tilastollisesti voidaan analysoida, vaikuttaako esimerkiksi risteysten määrä paikan ympärillä siihen, onko sinne mahdollista tulla itsenäisesti tai kevyttä liikennettä käyttäen. Yksilökohtaisessa analyysissa tarkastellaan kunkin lapsen kotiympäristön ja hänen merkitsemiensä tärkeiden paikkojen välittömän ympäristön yhdyskuntarakennetta. Erityisesti koulumatkojen osalta lyhyt matka ei kuitenkaan takaa aktiivista kulkutapaa, jos tarjolla on hyvät joukkoliikenneyhteydet. Lasten liikkumisen tavat heijastavat ympäristön luonnetta Yhdyskuntarakenteen kehittymistä ohjataan kaupunkisuunnittelun keinoin, kaavoituksella. Suomalainen pientalomatto poikkeaakin rakenteeltaan monista kansainvälisistä esimerkeistä, kuten amerikkalaisesta tyypillisestä lähiöstä. Lapset käve levät mielellään noin kilometrin matkan kouluun, pyörällä taittuu hyvin kolme kilometriä. Siksi raken netun ympäristön tiiviys monissa muodoissaan näyttäytyy keskeisenä liikkumisen tapaa ja itsenäisyyttä ennustavana tekijänä. Palvelut, työpaikat ja koulut ovat kaukana, eikä yksipuolinen, mattomaisesti leviävä omakotiasutus houkuttele liikkumaan. Lapset kävelevät mielellään noin kilometrin matkan kouluun, pyörällä taittuu hyvin kolme kilometriä. Tutkimuksessa käytettiin paikkaan sitoutuvaa pehmoGIS-menetelmää, joka mahdollistaa aineiston keräämisen tutkimuksen kohteilta, lapsilta ja nuorilta. Kulkuvälineenä ei silti tyypillisesti ole henkilöauto, vaan lapset ja nuoret käyttävät ahkerasti julkisia liikennevälineitä silloin, kun kaupunkiympäristö tämän mahdollistaa. Etenkin Yhdysvalloissa roihahtanut lihavuusepidemia on saanut tutkijat, päättäjät ja yhdyskuntasuunnittelijat kysymään, voisiko yhdyskuntarakenteessa olla jotain sellaista, joka tuottaa passiivista elämäntapaa ja ylipainoa. Kun tarkastellaan nuorten itsensä kartalle merkitsemiä tärkeitä paikkoja, vahvistuu käsitys siitä, että pääkaupunkiseutulaiset viidesja kahdeksasluokkaLiikkumistavan valintaan vaikuttaa eniten kuljettavan matkan pituus. Tällöin niitä voidaan analysoida yhdessä muun ympäristöstämme kertovan datan kanssa. Kilometri kävellen, kolme pyöräillen Tutkimuksessa analysoitiin karttaan kiinnittyneitä vastauksia yksilökohtaisesti, erotuksena tutkimuksille, joissa vertaillaan liikkumista erilaisissa ympäristöissä, vaikkapa maaseudulla ja kaupungissa. Vanhempien seurassa nuoret liikkuvat matkoillaan niin kouluun kuin muihinkin tärkeisiin paikkoihinsa harvoin, koulun ulkopuolisista tärkeistä paikoistaan vain noin joka kymmenenteen. Jos matka pitenee, myös into yleensä laantuu. Lasten liikkuminen erilaisissa ympäristöissä liittyy paikkoihin ja näiden paikkojen suunnitteluratkaisuihin. Yhdysvaltalaisissa tutkimuksissa havaitut yhteydet massiivisen esikaupungistumisen ja kansalaisten lisääntyvien ylipaino-ongelmien sekä kakkostyypin diabeteksen välillä kertovat karua tarinaa yksityisautoilun varaan rakennettujen yhdyskuntien vaikutuksista ihmisten fyysiseen aktiivisuuteen. 6 LIIKUNTA & TIEDE 52 • 5 / 2015 sesti Pohjois-Amerikassa, Isossa-Britanniassa sekä Australiassa. Niitä lapset ja nuoret voivat kuitenkin käyttää itsenäisesti, ja joukkoliikennettä käyttäessään lapset liikkuvat ainakin jonkin verran enemmän kuin autol la kuljetettaessa. Kun vastaukset tehdään suoraan kartalle, ne kytkeytyvät tarkasti tiettyyn sijaintiin. Kohtuullisen tiivis ympäristö tukee aktiivista liikkumista Kohtuullisen tiivis ympäristö tukee itsenäistä ja aktii vista liikkumista, kun taas kaikkein tiiviimpiin kaupunkiympäristöihin lapset ja nuoret eivät kulje käyttäen kevyttä liikennettä. Tuoreessa väitöstutkimuksessa tarkasteltiin lasten liikkumista pääkaupunkiseudulla sekä Turussa, ja tutkittiin, mitkä yhdyskunnan rakenteelliset piirteet mahdollistavat itsenäisen liikkumisen kevyttä liikennettä käyttäen. Kulkureitin katkaisevat isot liikenneväylät vähentävät omaehtoista ja itsenäistä liikkumista. Erona moniin vastaaviin kansainvälisiin tutkimustuloksiin on se, että Suomessa liikutaan aktiivisemmin väljillä esikaupunkialueilla kuin monissa muissa maissa. Kävely ja pyöräily paikasta toiseen on mahdollista suoria reittejä pitkin ja usein kevyen liikenteen väylää käyttäen. Tulosten perusteella liikkumistavan valintaan vaikuttaa eniten kuljettavan matkan pituus. Esimerkiksi Helsingin kantakaupungissa lasten aktiivinen liikkuminen jää verrattain vähäiseksi, mutta lapset ja nuoret ovat kuitenkin itsenäisiä joukkoliikenteen käyttäjiä
Tekemisen paikkojen etäisyys kodista ja koulusta oli suurin, ja monille nuorille tärkeitä kohteita olivat muun muassa erilaiset urheilukentät ympäri pääkaupunkiseutua sekä kauppakeskukset ja Helsingin keskusta. Kaupunkisuunnittelussa voisikin pohtia nykyistä enemmän nuorten käyttäytymistä ja miettiä, kuinka nuorten suosimiin paikkoihin voisi luoda liikkumiseen kannustavia ja samalla sosiaalisuutta tukevia ympäristön elementtejä. Huomiota tulisi suunnata lasten ja nuorten merkityksellisinä kokemiin paikkoihin. Sukupuolten välillä ei ollut eroja liikkumisen itsenäisyydessä. 7 LIIKUNTA & TIEDE 52 • 5 / 2015 laiset ovat erittäin itsenäisiä liikkujia. Kulkutapojen eroa ikäluokkien välillä selittänee tyypillinen etäisyys paikkoihin: nuorempien lasten tärkeiden paikkojen etäisyysmediaani kotoa oli 450 metriä, kun se vanhemmalla ikäluokalla oli miltei puolitoista kilometriä. Hengailun ja kavereiden tapaamisen paikkoihin ei vanhempien seuraa kaivattu (molemmat 3 %). Lasten elämä jäsentyy niin ajallisesti kuin tilallisesti aiempaa tiukemmin juuri lapsille tarkoitettuihin paikkoihin ja harrasteisiin.. Itsenäisen liikkumisen raamit kapenemassa Kaupunkisuunnittelu on kuitenkin vain yksi monista tekijöistä, jotka vaikuttavat lasten ja nuorten liikkumiseen. Nuorten vastausaineistoissa nousi tärkeimmäksi mainituiksi kokemuksiksi hengailu ja ystävien tapaaminen. Sukupuolten välillä paikkojen mediaanietäisyyksissä ei ollut yhtä suurta eroa. Tärkeät paikat kodin ja koulun lähpiirissä Lapsille ja nuorille tärkeitä paikkoja kyseltiin kolmen teeman avulla, jotka olivat tekeminen, tunteet ja sosiaalisuus. Tutkituista ikäluokista vanhempi käytti nuorempia useammin joukkoliikennettä, samalla kun viidesluokkalaisista neljä viidesosaa kulki jalan tai pyörällä kaikki matkansa itselle tärkeisiin paikkoihin. Tällöin kokemusperäistä informaatiota voidaan hyödyntää uusien ja vanhojen alueiden suunnittelussa vaikka koko kaupunkiseudun mittakaavassa. Kulkutavoissa sen sijaan oli sukupuoliero: sekä tytöt että pojat liikkuivat eniten kävellen tai pyörällä (63 % ja 69 %), mutta tytöt käyttivät merkitsevästi yleisemmin julkisia liikennevälineitä kuin pojat (28 %, pojilla 20 %). Tällaisia ovat esimerkiksi ympäristön esteettiset ominaisuudet ja tunnelma, joiden tulkinnat ovat aina yksilöllisiä. Yli kahdesta tuhannesta nuorten merkitsemästä paikasta vain noin kymmenesosaan tultiin vanhempien seurassa, viidesluokkalaiset hieman useammin (11 %) kuin kahdeksasluokkalaiset (8 %). Tärkeimpiä paikkoja olivat ne, joissa saattoi tavata kavereita, joissa hengailtiin, joissa tuntui hyvältä ja joihin liittyi hyviä muistoja. Valtaosa (87 %) nuorten merkitsemistä paikoista oli myönteisiä. Tällaisia kerrosalaltaan tehokkaita paikkoja löytyykin kaupungin keskustasta sekä kauppakeskuksista. Uusi tietoteknologia mahdollistaa erityyppisten aineistojen karttapohjaisen yhdistämisen. Tai päinvastoin: jos suunnitteluvaiheessa kyetään tunnistamaan alueita, joilla kävely ja pyöräily luultavasti olisi vähäistä, suunnitelmia voidaan näiltä osin muuttaa. Pojilla etäisyys oli 888 metriä, tytöillä 1 044 metriä. On kuitenkin tärkeää huomata, että ihmisen kokemus ympäristöstä ja halu kulkea siinä perustuu myös sellaisiin tekijöihin, joista ei ole tietoa suunnitteluohjelmien hyödyntämissä sähköisissä tietokannoissa. Kun ymmärretään, millaiset ympäristöt tuottavat enemmän fyysistä aktiivisuutta, on mahdollista edistää tällaisten kaupunkialueiden syntyä jo suunnittelupöydällä. Lasten itsenäistä liikkumista koskevan tutYhteiskunnalliset muutokset ovat vaikuttaneet lasten mahdollisuuteen käyttää ympäristöään vapaasti. Tämä näkyy myös kulkutavassa: paikkoihin, joihin tullaan vanhempien seurassa, liikutaan yleisemmin autolla. Myös aikuisten asenteet ovat ratkaisevan tärkeitä. Tärkeät paikat sijaitsivat tyypillisesti kotien ja koulujen lähipiirissä. Myös hengailun paikat ovat usein tiiviisti rakennetuissa ympäristöissä, samoin kuin paikat, joissa ei suvaita lapsia tai nuoria. Erityisesti tunteiden paikat olivat lähellä kotia, kun koulujen läheisyydessä painottuivat sosiaalisuuden paikat. Uudet asuinalueet tulisi kytkeä osaksi olemassa olevaa kaupunkirakennetta, jotta itsenäisen liikkumisen mahdollistavan joukkoliikenteen järjestäminen on mahdollista. Liikunnan paikkana nähtävä koko kaupunki Tulosten perustella voidaan sanoa, että kaupunkisuunnittelussa ja liikunnanedistämisessä ei tulisi rajoittua vain erityisesti lapsille ja nuorille suunnattuihin ympäristöihin, kuten leikkipuistoihin, urheiluhalleihin ja -kenttiin, vaan käsitellä koko kaupunkia mahdollisesti liikkumaan kannustavana ympäristönä. Näistä tärkeimmistä paikoista hyvien muistojen paikat olivat sellaisia, joihin tultiin muita yleisemmin vanhempien seurassa (12 %). Tiiviisti rakennetuissa ympäristöissä sijaitsevat myös paikat, joissa hoidetaan erilaisia tehtäviä, kuten käydään kaupassa, tai joissa vain kuljeskellaan tai tutkiskellaan. Tarkasteltaessa paikkojen välittömän lähiympäristön rakennetta ympäristöltään tiiveimpinä näyttäytyvät paikat, joissa nautitaan kaupunkielämästä, kuten elokuvateatterit, kahvilat, ostospaikat ja kirjasto
Vanhempien mielikuvat lastensa itsenäiseen liikkumiseen liittyvistä riskeistä perustuvat harvoin realistiselle arviolle riskin toteutumisen todennäköisyydestä. Löydökset osoittivat, että lasten vapaudet toimia ympäristössään itsenäisesti olivat kaventuneet dramaattisesti kahden vuosikymmenen aikana. ANNA BROBERG, FT Tutkija Aalto-yliopisto Sähköposti: anna.broberg@aalto.fi Kirjoittajan maankäytön, suunnittelun ja liikennetekniikan väitöskirja ” They’ll never walk alone. 8 LIIKUNTA & TIEDE 52 • 5 / 2015 kimuksen klassikkoteos on Hillmanin ja Adamsin One false move. Niitä ovat ympäristön esteettiset ominaisuudet ja tunnelma, joiden tulkinnat ovat aina yksilöllisiä.. Aikatauluttamaton aika mahdollistaa myös spontaanin kohtaamisen muiden saman ikäisten kanssa. Puhutaankin lapsuuden institutionalisoitumisesta. Sama tutkimus toistettiin muutama vuosi sitten, ja tällöin myös Suomi oli mukana yhtenä kuudestatoista tutkittavasta maasta. The multiple settings of children’s active transportation and independent mobility” tarkastettiin Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa 7.8. Tällä tarkoitetaan sitä, että lasten elämä jäsentyy niin ajallisesti kuin tilallisesti aiempaa tiukemmin juuri lapsille tarkoitettuihin paikkoihin ja harrasteisiin. Tämä korostaa koulumatkaliikkumisen, kävelyn tai pyöräilyn, merkitystä. Marketta Kyttä oli kuitenkin jo yhdeksänkymmentäluvun lopulla tutkinut lasten liikkumisvapauksia Hillmanin ja Adamsin esimerkkiä hyödyntäen, ja vertailu kahden vuosikymmenen välillä osoitti, että lasten vapaudet olivat vähentyneet myös Suomessa, kansainvälisesti verrattuna suuresta vapauden asteesta huolimatta. Tässä kansainvälisessä vertailututkimuksessa suomalaisilla lapsilla todettiin olevan eniten maailmassa vapautta liikkua itsenäisesti. Itsenäisen liikkumisen hyödyt eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään näihin positiivisiin terveysvaikutuksiin, vaan vapaalla kulkemisella on myös merkitystä lasten ja nuorten sosiaaliselle, emotionaaliselle ja kognitiiviselle kasvulle. Vapaan oleskelun sijaan nykylapset harrastavat aikaisempaa nuorempina ja entistä enemmän. Siirtyminen omaehtoisesta kävelemisestä ja pyöräilemisestä autossa kuljetettavaksi vaikuttaa lasten arkiliikkumisen määrään ja sitä kautta terveyteen ja hyvinvointiin. Liikkumattomaan elämäntapaan liittyviin terveysriskeihin ja autonkuljettajana hukattuun aikaan sen sijaan kannattaisi suhtautua vakavasti. Lisäksi ohjattuun liikuntaan osallistuvat vain harvat ja valitut. Monet yhteiskunnalliset muutokset ovatkin vaikuttaneet myös suomalaisten lasten mahdollisuuteen käyttää ympäristöään vapaasti. Vapaalla oleskelulla on myös merkitystä fyysisen aktiivisuuden kannalta, sillä kiihtyvyysantureita käyttäneissä tutkimuksissa on havaittu, että lasten omaehtoinen leikki tuottaa enemmän reipasta liikuntaa kuin ohjatut liikuntaharrastukset. Mielipaikka antaa omaa tilaa ja rauhaa Kun lapsilta ja nuorilta kerättiin aineistoa heidän tärkeistä paikoistaan, kysyttiin jokaisen paikan merkitsemisen yhteydessä, kuinka paljon lapsi tai nuori pitää merkitsemästään paikasta. Kaupungistumisen mukanaan tuoma lisääntyvä liikenne saa aikuiset usein kuljettamaan lapsensa kouluun ja harrastuksiin autolla, mikä osaltaan lisää liikenteen määrää ja heikentää siinä mielessä turvallisuustilannetta kaduilla entisestään. Myös tuntemattomat ihmiset koetaan joskus uhkana, joskin Suomessa ja muualla pohjoismaissa ainakin toistaiseksi harvemmin kuin liikenne. Lapsille ja nuorille kannattaisikin antaa liekaa ja ymmärtää, että erilaisten vakavien onnettomuuksien todennäköisyys on hyvin pieni. Tätä tulosta kannattaa peilata lapsuuden institutionalisoitumista vasten. Pidetyin paikka oli sellainen, jossa vastaaja sai olla rauhassa. Väitöskirjan verkko-osoite http://urn.fi/ URN:ISBN:978-952-60-6285-3 Ihmisen kokemus ympäristöstä perustuu myös tekijöihin, joista ei ole tietoa suunnitteluohjelmien tietokannoissa. Tässä klassikossa tutkittiin englantilaisten ja saksalaisten lasten liikkumisen vapauksia 70ja 90-lukujen taitteissa. Kaipaavatko vastaajat rauhaa aikatauluista, kanssakäymisestä muiden kanssa tai vaikkapa rauhaa toteuttaa itseään. 2015. Käsitykset siitä, millaista on hyvä vanhemmuus tai täysipainoinen lapsuus, ovat niin ikään muuttuneet. Tärkeintä olisi aktivoida ne lapset ja nuoret, jotka eivät liiku lainkaan tai vain hyvin vähän
Pihaja sääntöleikkejä harjoittelemalla sekä vuorovaikutustaitoja opettelemalla voitaisiin ainakin osittain välttää välituntien antisosiaalista käyttäytymistä, kuten kiusaamista ja tappelua, minkä on todettu olevan suurin huolenaihe alakouluissa (Blatchford & Sumpner 1998). Sen mukaan lapsen kasvun ja kehityksen voidaan ajatella olevan kokonaisvaltaista. Tästä syystä leikin mahdollisuuksia lasten hyvinvoinnin ja oppimisen edistämisessä koulussa tulisi tarkastella perusteellisesti erityisesti nyt, kun perusopetuksen opetussuunnitelma on uudistunut. Tässä prosessissa fyysinen kasvu, motorinen, kognitiivinen ja sosio-emotionaalinen kehitys ovat kiinteässä vuorovaikutuksessa keskenään siten, että muutos yhdellä osa-alueella heijastuu muutoksena toisella alueella. Välituntipihan keskeistä merkitystä innostettaessa lapsia liikkumaan puoltaa muun muassa se, että luonnonmukaisessa ympäristössä leikittyjen leikkien on todettu parantavan merkittävästi lasten kuntoa (Fjørtoft 2004). (Fjørtoft 2004.) Tutkimusten mukaan osa oppilaista tarvitsee oppituntien ohella tukea myös välitunneilla. Tukea välituntiliikunnassa ja -leikeissä tarvitsevat muun muassa ne oppilaat, joilla on haasteita aistitiedon integroitumisessa sekä ne, jotka ajautuvat riitatilanteisiin peleissä. 2004). 2013; Laakso 2007) ja edesauttaa perusopetukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Lapsi suorastaan etsii tilaisuuksia, joissa voisi kehittää taitojaan ja käyttää aistitoimintojaan monipuolisesti. Myös tasapainon ja koordinaation on todettu olevan merkittävästi parempi niillä lapsilla, jotka leikkivät luonnonmukaisessa elinympäristössä. (Ayres 2008, 42–45; Sajaniemi & Krause 2012.) Lapsen kokonaiskehityksen kannalta leikillä on erityinen merkitys, sillä leikki luo perustaa sosiaaliselle, emotionaaliselle, kognitiiviselle ja fyysiselle hyvinvoinnille. Leikkiessään lapsi harjaantuu luonnostaan toimimaan joustavasti, samalla kun hän tekee yhteistyötä toisten lasten kanssa, yrittää voittaa haasteita ja neuvottelee leikkitoveriensa kanssa. asiantuntijaryhmä 2008) kaikkien 7–18–vuotiaiden tulisi liikkua päivittäin yhdestä kahteen tuntia monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla. Kunnon koheneminen puolestaan aktivoi aivotoimintaa, parantaa lasten tarkkaavuutta, toiminnanohjausta ja matemaattisia valmiuksia (Davis ym. Välitunnit tarjoavat fyysisesti aktiivisille välituntileikeille ja -toiminnoille luontevan mahdollisuuden. Luonnonmukaisessa leikkiympäristössä tytöt ja pojat leikkivät enemmän yhdessä, ja leikit ovat vähem män ikäsidonnaisia. Huonon kouluviihtyvyyden ohella monilla perusopetukseen osallistuvilla oppilailla on nykyään havaittavissa puutteita oppimisen kannalta tärkeissä temperamenttipiirteissä kuten tarkkaavaisuudessa, keskittymisessä ja sinnikkyydessä. Lasta ei tarvitse pakottaa leikkiin, sillä jokaisella lapsella on myötäsyntyinen tarve kehittää itseään. Riittävä määrä terveyttä ja hyvinvointia on kuitenkin edellytyksenä sille, että yksilöllä on voimavaroja oppimiseen. Välituntileikitja toiminnot lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukena Fyysisen aktiivisuuden sekä lasten kokonaisvaltaisen kasvun, kehityksen ja oppimisen edistämiseksi eri maissa on julkaistu fyysisen aktiivisuuden suosituksia, jotka määrittelevät sen, paljonko lasten ja nuorten tulisi liikkua, jotta liikunnan määrä olisi lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen kannalta riittävää. Leikki mahdollistaa myös luovuuden kehittymisen. Liikunnan ja oppimisen välisten yhteyksien taustalla on holistinen ihmiskäsitys. Tämä aika tulisi hyödyntää tehokkaasti, jotta välituntileikeillä olisi mahdollisuus vaikuttaa lasten fyysiseen aktiivisuuteen, luokkahuonetyöskentelyyn, oppimiseen sekä päivittäiseen hyvinvointiin. Nämä hyvinvointiin ja luokkahuonetyöskentelyyn liittyvät haasteet ovat saaneet suomalaiset liikuntatieteilijät yhä enenevässä määrin kiinnostumaan liikunnan ja oppimisen välisten yhteyksien tutkimisesta. Lapsi käyttää kehoaan ja toimii ympäristössään, koska se tuottaa hänelle mielihyvää. Suuri osa koulupäivän fyysisestä aktiivisuudesta on mahdollista kerätä välituntileikeistä ja -liikunnasta. Erilaisten harrastusten ja ruutuajan kilpaillessa yhä enemmän lasten aktiivisesta vapaa-ajasta on tärkeää muistaa, että koulujen rooli on ensisijainen, kun on kyse fyysisen aktiivisuuden edistämisestä ja lihavuuden vähentämisestä. 10 LIIKUNTA & TIEDE 52 • 5 / 2015 Alkuopetusikäisillä lapsilla on vapaan leikin mahdollistavaa välituntiaikaa keskimäärin yli kuukauden mittainen ajanjakso vuodessa. 2007). Ne tukevat myös liiE rinomaisista koulusaavutuksista huolimatta suomalaisen peruskoulun hyvää mainetta on varjostanut kansainvälisissä vertailuissa esille tuotu tulos suomalaisten lasten huonosta kouluviihtyvyydestä (Kannas ym. Suomessa alkuopetusikäisillä lapsilla on vapaan leikin mahdollistavaa välituntiaikaa keskimäärin yli kuukauden mittainen ajanjakso vuodessa. (Fuster 2003; Numminen 1996, 11; Numminen 2005, 60.) Holistiseen ihmiskäsitykseen perustuen liikunnan lisäämisellä koulun toimintakulttuuriin, muun muassa välitunteihin, voidaan parantaa oppilaan kykyä omaksua tietoa, lisätä hänen hyvinvointiaan (Jaakkola ym. 1995; Linnakylä & Malin 1997; Samdal 1998; Samdal ym. Suunnittelemalla ja organisoimalla välitunnit laadukkaasti sekä kehittämällä välituntiympäristöjä leikkimään ja liikkumaan houkutteleviksi voitaisiin saada aikaan hyvinvointia, joka auttaisi oppilaita keskittymään vaativien, luovaa panostustakin edellyttävien kognitiivisten tehtävien suorittamiseen luokkaympäristössä. Suomessa julkaistun fyysisen aktiivisuuden suosituksen mukaan (Lasten ja nuorten liikunnan
Oppilaat ja uusin liikuntateknologia on otettava aktiivisesti mukaan koulun toimintakulttuurin liikunnallistamiseen ja sen suunnitteluun. (Perusopetusasetus 852/1998.) Käytännössä ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilailla välituntien kokonaiskestoksi muodostuu tällöin neljän tunnin koulupäivänä 45 minuuttia/koulupäivä ja 3,75 h/työviikko. 2000). Pidemmät välitunnit puolustavat paikkaansa tarjoamalla lapsille enemmän aikaa kerryttää fyysistä aktiivisuutta, jolloin päivittäinen liikuntasuositus on paremmin saavutettavissa. Suurin osa tästä aktiivisuudesta, noin 70 prosenttia, kertyy vapaan leikin aikana. Ruutuajan vähentämiseen tähtäävät interventiot ovat olleet tehokkaita (DeMattia ym. Havaintojen mukaan erityisesti arkipäivät ja aika aamusta varhaiseen iltapäivään tarjoaisivat suurimmat mahdollisuudet fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen ja istumisjaksojen vähentämiseen (Van Cauwenberghe ym. Lasten päivittäisen optimaalisen liikuntamäärän saavuttamisen kannalta olisi tärkeää, että lapsilla olisi välituntien aikana tilaisuus yhteiseen leikkiin kavereidensa kanssa, sillä ympäristöön liittyvät tekijät, erityisesti ikätoverit, innostavat lapsia liikkumaan. Välituntileikit ja liikunnallinen toimintakulttuuri siltana päiväkodista kouluun Leikki luo siltaa päiväkodista kouluun. 2009). 2007; Kamath ym. 2006), ja kuormittavuustasolla kohtalaisen rasittava-rasittava välitunnit voisivat kattaa kuusi ja 13 prosenttia päivän kokonaisaktiivisuudesta (Mota ym. Välituntileikit mahdollistavat toimintojen jatkuvuuden ja edistävät lapsen kouluun sopeutumista. 2014.) Riittävät motoriset perustaidot edesauttavat leikkeihin osallistumista ja fyysisen aktiivisuuden kerryttämistä. 2008), välitunteja olisi hyvä olla useaan otteeseen koulupäivän aikana. 2005; Verstraete ym. Välituntien kuormittavuus oli vähäistä Väitöstutkimuksessani pyrin selvittämään minkälaisia ilmiöitä (leikkiä, fyysistä aktiivisuutta) ilmeLeikki mahdollistaa myös luovuuden kehittymisen. 2012). Päiväkodin ja koulun toiminnalliset lähtökohdat ovat erilaiset ja ne ohjaavat toimintoja erilaisiksi. Näin pitkä aika tulisi hyödyntää tehokkaasti, jotta koulupäivän aika na vietetyillä välituntileikeillä olisi mahdollisuus vaikuttaa myönteisesti alkuopetusikäisten fyysiseen aktiivisuuteen, luokkahuone-työskentelyyn ja sitä kautta oppimiseen sekä päivittäiseen hyvinvointiin. Pitkät välitunnit houkuttelevat myös aloittamaan leikkiä. Leikin mahdollisuuksia lasten hyvinvoinnin ja oppimisen edistämisessä koulussa tulisi tarkastella perusteellisesti erityisesti nyt kun perusopetuksen opetussuunnitelma on uudistunut.. 2008.) Eräiden tutkimusten mukaan välituntien fyysinen aktiivisuus voisi yksinään edistää suositusten mukaista päivän kokonaisaktiivisuutta viidestä prosentista jopa 40 prosenttiin (Ridgers ym. 2012; Dale ym. Näiden siltojen, yhteisten toimintamallien löytäminen on tärkeää, koska koulun aloittaminen on muutosja sopeutumisprosessi lapsen ja hänen kasvuympäristönsä välillä (Bronfenbrenner 1979, 5–6). Välituntileikit tuovat myös vastapainoa pitkille istumisajoille luokkahuoneessa samoin kuin yhä kasvavalle ruutuajalle niin alakoulussa kuin kaikilla muillakin kouluasteilla. Päivähoidon toimintakulttuurissa korostuvat arjen toiminnot, kun taas koulussa toimintakulttuurin keskiössä on oppiaineiden opetus (Brotherus 2004, 259–260). Motoristen perustaitojen hallinnan on puolestaan todettu tukevan terveellisen ja aktiivisen elämäntavan muodostumista. 2008). Opetukseen käytettävä aika jaetaan tarkoituksenmukaisiksi opetusjaksoiksi. 2005; Ridgers ym. Välituntien positiivisista vaikutuksista huolimatta lasten mahdollisuudet välituntiin vaihtelevat kouluissa. 11 LIIKUNTA & TIEDE 52 • 5 / 2015 kuntaan sosiaalistumista, sillä oman liikuntasuhteen määrittely alkaa jo varhaislapsuudessa (Koski 2008). Koulujen liikunnallistamisessa tarvitaan yhteiskunnallisia ja poliittisia ohjelmia sekä erityisesti opettajien ja koulun muun henkilökunnan liikuntamyönteistä asennetta. (Reunamo ym. 2008; Rey-López ym. 2014; Stodden ym. Sen mukaan perusopetusta annetaan oppilaalle ensim mäisellä ja toisella vuosiluokalla vähintään 19 tuntia työviikossa ja opetukseen tulee käyttää tuntia kohti vähintään 45 minuuttia. Koska pienten lasten liikkumiselle on tyypillistä se, että ulos päästessään lasten energia ’’ryöpsähtää’’ valloilleen ja tietyn ajan kuluessa aktiivisuus vähenee väsymyksen tai kyllästymisen seurauksena (Cardon ym. Neljän tunnin työpäiviksi muutettuna tämä tarkoittaa vuositasolla 36 työpäivää eli yli kuukauden mittaista ajanjaksoa. 2006.) Suomessa perusopetusasetuksen kolmas pykälä määrittelee opetuksen vuosittaisen ja viikoittaisen määrän ja opetuksen jaksottamisen. 2005; Ridgers ym. (Mota ym. (Laukkanen ym. Pääosa välituntia koskevista tutkimustuloksista on Euroopasta, jossa lapsilla on tavallisesti yksi päivittäinen välitunti, jonka kesto vaihtelee 20–102 minuuttiin. Aktiivisia välitunteja ja toiminnallisia oppitunteja puoltaa myös tutkimustulos, jonka mukaan liikkumisen rajoittaminen koulupäivien aikana ei lisää lasten tarvetta liikkua enenevässä määrin koulupäivien jälkeen (Beighle ym
Aktiivisuusluokkaan lepo kului toiseksi eniten aikaa, noin 34 prosenttia eli 6,9h/vrk. Tytöt leikkivät enemmän tasapainoja kiipeilyleikkejä ja keskustelivat keskenään, kun taas pojat leikkivät muita, lähinnä itse keksimiään mielikuvitusleikkejä ja pelasivat erilaisia pallopelejä ja -leikkejä. Välituntien aikana oppilaat liikkuivat kuormittavuustasolla 2,5 MET tai enemmän (MVPA) keskimäärin 2,39 minuuttia kaikilla kuudella tutkimusviikolla. Motoriseksi levottomuudeksi luokitelluista toiminnoista oppilailla kului koko tutkimusjakson aikana eniten aikaa toiminRanteeseen kiinnitetty aktiivisuusmittarin prototyyppi antoi oppilaille välittömän palautteen. Lähes puolet oppilaiden vuorokauden kokonaisaktiivisuudesta kului hyvin kevyeen toimintaan kuten istumiseen, tv:n katseluun ja videopelien pelaa miseen. Tyttöjen ja poikien välituntitoiminnoissa ja leikkityypeissä oli selviä eroja. PAL-lukema 30 minuuttia ennen koulupäivän alkua oli kaikilla oppilailla keskimäärin 1,82 eli alhaisempi kuin välitunneilla, vaikka kahdeksan viidestätoista oppilaasta kulki aamuisen koulumatkansa fyysisesti aktiivisella tavalla. Tutkimuskoulun valintaa puolsi myös se, että oppilasmäärältään varsin pieni koulu (syksyllä 2008 koulun oppilasmäärä oli 55 oppilasta) edustaa edelleen melko tyypillistä suomalaista alakoulua, sillä Tilastokeskuksen (2014) tietojen mukaan noin neljäsosa suomalaisista alakouluista on pieniä alle 50 oppilaan kouluja (Tilastokeskus 2014). Pienestä osallistujamäärästä johtuen on huomattava, etteivät tutkimuskoulussa saadut tulokset riitä kuvaamaan yleisesti kaikkien suomalaisten alakoulujen oppilaiden välituntiaktiivisuutta, oppituntien aikaista luokkahuonetyöskentelyä ja fyysistä aktiivisuutta sekä välituntiaktiivisuuden ja luokkahuonetyöskentelyn yhteyttä (Soininen & MerisuoStorm 2009, 124–126). Verrattaessa kaikkien poikien ja tyttöjen leikkimien välituntileikkien ja -toimintojen lukumääriä eri tutkimusviikkoina voidaan havaita, että tytöt leikkivät erilaisia leikkejä noin puolet enemmän kuin pojat; lukumäärä pojilla oli 286 leikkiä ja tytöillä 605. Käytin tutkimuksessani lähinnä määrällistä tutkimusotetta. Tapauksena oli 15 yksittäistä oppilasta yhdessä alkuopetuksen (1–2-luokat) luokassa, yhdessä koulussa, LänsiSuomessa. Animoitu piirroshahmo, ’’ukkeli’’, innosti lapsia kokeilemaan miten hahmon saisi istumaan, kävelemään ja juoksemaan.. Tutkittaessa kaikkien välituntien keskimääräistä fyysistä kuormittavuutta PAL-arvoilla, saatiin tulokseksi 2,07, mikä on 0,5 yksikköä 4–9-vuotiaiden lasten keskimääräistä PAL-arvoa, 1,57, korkeampi. Kevyeen toimintaan, kuten hitaaseen kävelyyn, kului aikaa noin 13 prosenttia eli 2,7 h/vrk. Tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa oppilaitten 15 minuuttia kestävistä välitunneista koko tutkimuksen aikana, noin 90 prosenttia, kului kuormittavuudeltaan hyvin kevyisiin tai kevyisiin välituntitoimintoihin kuten kävelyyn. 12 LIIKUNTA & TIEDE 52 • 5 / 2015 ni väli tunnilla sekä luokkahuonetyöskentelyssä (esimerkiksi oppimista häiritseviä tekijöitä kuten motorista levottomuutta), ja miten nämä asiat olivat mahdollisesti yhteydessä toisiinsa. Fyysisen aktiivisuuden suositusta ei saavutettu Välituntien keskimääräinen fyysinen kuormittavuus oli selvästi suurempaa kuin oppilaiden fyysinen koko naisaktiivisuus koko päivän aikana keskimäärin. Tutkimustyyppi oli tapaustutkimus. Reipasta liikuntaa (MVPA) oppilaille kertyi alle kouluikäisten fyysisen aktiivisuuden suosituksen, keskimäärin 49 minuuttia vuorokaudessa tai noin kuusi prosenttia oppilaiden keskimääräisestä valveillaoloajasta. Mielikuvitus oli vahvasti mukana leikeissä – tyttöjen ja poikien välituntileikeissä oli eroja Kaikkien kuuden tutkimusviikon aikana oppilaat vastasivat käyttävänsä välitunneilla eniten aikaa muihin kuin välituntikuvakoosteessa ennalta nimettyihin ja luokiteltuihin leikkeihin (32 %), lähinnä mielikuvitus-/kuvitteluleikkeihin. Lukumääräisesti eniten kuvakoosteesta valittiin välituntitoimintaa kävely. Tunneiksi muutettuna kesto oli 9,8 h/ vrk. Tämä tarkoittaa, että tytöt vaihtoivat välituntitoimintaa poikia useammin, eli he käyttivät yhteen välituntitoimintaan selvästi vähemmän aikaa kuin pojat. Oppimista häiritseviin motorisesti levottomiin toimintoihin oppilailta kului keskimäärin viidesosa oppitunnista (17 %). Pääosa tunneista kului tavoitteiden mukaiseen työskentelyyn Opettajan ohjeiden mukaan oppilaat toimivat keskimäärin noin 69 prosenttia 45 minuuttia kestävästä oppitunnista. Oppilaiden välillä oli kuitenkin yksilöllisiä eroja aktiivisuudessa. Tutkimuskoulu on näin näyte edellä kuvatun kaltaisesta alakoulusta
Musiikkitunneilla voitaisiin luoda äänimaailma välitunnilta tutuksi tulleille hahmoille ja rytmittää vaikkapa eri kehon osia apuna käyttäen hahmojen liikkumista. Vähiten aikaa motorisesti levottomiin toimintoihin oppitunnilla käytti kaksi tyttöä. Kumpikin poika käytti muuhun kuin opettajan ohjeiden mukaiseen toimintaan keskimäärin 11,20 minuuttia. Tytöt toimivat opettajan ohjeiden mukaan keskimäärin useammin kuin pojat. Tilastollisesti merkitsevää eroa tyttöjen ja poikien oppituntien fyysisessä kuormittavuudessa ei kuitenkaan havaittu (F = 1,307, p = 0,247). Tytöt liikkuivat kuormittavuustasolla 2,5 MET tai enemmän keskimäärin 0,8 minuuttia ja pojat 1,1 minuuttia kaikilla tutkimusviikoilla. Vain yksi oppilas liikkui kuormittavuustasolla 2,5 MET tai enemmän yli kolmen minuuttia. Aktiivisimmat välituntiliikkujat olivat rauhallisempia luokkahuoneessa Oppimista edistävää, tavoitteenmukaista toimintaa luokkahuoneessa oli keskimäärin hieman enemmän välitunnilla fyysisesti melko aktiivisesti tai aktiivisesti toimineilla oppilailla kuin inaktiivisilla oppilailla, sillä tarkasteltaessa observoimalla mitatun luokkahuonetyöskentelyn eroja eri välituntiaktiivisuusryhmissä (inaktiiviset, melko aktiiviset ja aktiiviset) havaittiin, että välituntiaktiivisuusluokassa inaktiiviset oppimista häiritsevän toiminnan ja motorisen levottomuuden keskiarvo oli 8,1 min, kun se ryhmässä melko aktiiviset oli 7,5 min ja ryhmässä aktiiviset 7,4 min. Yksilöllisiä eroja oppilaiden temperamenttiprofiileissa oli kuitenkin havaittavissa. Tämän tutkimuksen perusteella välituntien fyysinen kuormittavuus ei siten vähentänyt oppilaan fyysistä kuormittavuutta oppitunnilla, vaan päinvastoin. Motorisesti levottomimmat oppilaat olivat molemmat poikia. Paitsi luovan leikin näkökulmasta välituntien. Toiminnalliset menetelmät eivät rajoitu tiettyihin oppiaineisiin, vaan niitä voidaan käyttää kaikissa oppiaineissa tai integroiduissa kokonaisuuksissa (Sura 1999). Poikien fyysinen kuormittavuus oppitunneilla oli hieman suurempaa kuin tyttöjen. Toinen heistä käytti näihin toimintoihin aikaa vain 3,30 minuuttia ja toinen 4,30 minuuttia. Oppitunneilla, kognitiivisia tehtäviä ratkottaessa, näitä välituntileikeistä tuttuja mielikuvitusja fantasiahahmoja olisi hyvä hyödyntää enemmän. Tilastollisissa tarkasteluissa välituntien ja oppituntien fyysisten kuormittavuuksien välillä oli tilastollisesti merkitsevä positiivinen lineaarinen yhteys eli mitä enemmän energiaa oppilaalla oli kulunut välitunnilla, sitä enemmän energiaa hänellä kului myös oppitunnilla. Oppitunneilla oli hyvin vähän reipasta liikuntaa Kuormittavuudeltaan oppitunnit olivat hyvin kevyitä tai kevyitä. Liikuntatunnilla voitaisiin yhdessä miettiä ja kokeilla, mitä liikkumistapoja maagerilla voisi olla, millä välineillä ja miten hän saaliita pyytää. Koulutyön peruslähtökohdat olivat oppilailla kunnossa Aamupala, unen määrä tai lapsen temperamentti eivät selittäneet oppilaiden välisiä eroja vireystilassa eli oppilaan virkeyden asteessa ja sitä ilmentävässä fyysisessä aktiivisuudessa, sillä kaikki oppilaat olivat tutkimusjakson aikana nauttineet aamupalaa, lasten keskimääräinen uniaika oli suositusten mukainen (9,76 h/vrk) ja koulusuorituksia tai koulumenestystä säätelevät temperamenttipiirteet, aktiivisuus, tarkkaavaisuus ja sinnikkyys, olivat lähellä arviointiasteikon keskiarvoa. Tyttöjen oppituntien fyysisen kuormittavuuden keskiarvo luokassa aktiivinen oli 0,97 min, kun se pojilla oli 3,07 min. Esimerkiksi matemaattisiin tehtäviin virittäytyminen saattaisi onnistua oppilaalta helpommin, jos tunnilla laskettaisiin pallojen ja värikynien sijasta lasten leikkija mielikuvitusmaailmasta nousevien happohirviöiden tarvitseman kuningashapon määrää, tai jos äidinkielen tunnin sanaluokkatehtävissä sijoitettaisiin oikeisiin luokkiin lumigormitteja, watteja, vastasyntyneitä lepakonpoikia tai näkymättömiä lihansyöjiä, maagereita. Eroa havaittiin tyttöjen ja poikien oppituntien fyysisen kuormittavuuden keskiarvossa, kun välitunti-aktiivisuusluokka oli aktiivinen. Tämä tukisi lasten luovuutta ja rohkaisisi heitä ottamaan vastuuta oppimisestaan. Itse varianssianalyysi tuotti ei-merkitsevän tuloksen (F = 0.590, p = 0.555) eli välituntiaktiivisuusluokkien välillä ei todettu tilastollisesti merkitsevää eroa oppituntien motorisesti levottomassa toiminnassa. Eniten oppi mista häiritseviä motorisesti levottomia toimintoja mitattiin lokakuussa eli kouluvuoden alkupuolella. Pojat toimivat opettajan ohjeiden mukaan keskimäärin 65 prosenttia oppitunnista ja tytöt 73 prosenttia. Toiminnallisuutta voitaisiin lisätä helposti esimerkiksi siten, että välitunneilta tutuille mielikuvitushahmoille annettaisiin mahdollisuus jatkaa elämäänsä oppitunneilla. Oppituntien aikana oppilaat liikkuivat kuormittavuustasolla 2,5 MET tai enemmän (MVPA) keskimäärin 0,96 minuuttia (= 2,1 prosenttia oppitunnista) kaikilla kuudella tutkimusviikolla. Toiminnallisten opetusmenetelmien käyttö tukisi erityisesti niitä oppilaita, joille vaatimus pitkistä istumisjaksoista lienee ylivoimaista. 13 LIIKUNTA & TIEDE 52 • 5 / 2015 toihin, jotka häiritsivät lähinnä oppilasta itseään ja hänen oppimistaan, eivätkä luokan työrauhaa. Välitunnit oppimista tukeviksi – leikin, liikunnan ja draaman keinoin Tässä tutkimuksessa oppilaat leikkivät vapaissa välituntitilanteissa ajallisesti eniten mielikuvitusleikkejä. Tutkimus on jo osoittanut toiminnallisten opetusmenetelmien, liikunnan, leikin ja draaman, sopivan kaikille lapsille, erityisesti pojille sekä kaiken ikäisille oppijoille, joiden verbaalis-kognitiiviset taidot ovat vähäiset. Kuvaamataidon tunnilla oppilaat voisivat muotoilla toisistaan mielikuvitushahmoja muistuttavia patsaita tai askarrella niitä kierrätysmateriaaleista
Keskustelujen ja harjoitteiden yhteydessä opettajan tulisi selkeästi ilmaista oma perusteltu näkemyksensä sopivasta ja toivottavasta toiminnasta välitunneilla ja oppitunneilla. Iän ja kehitystason mukaan lasten kanssa voidaan keskustella myös pahoinvoinnin synnyttämistä henkisistä ja taloudellisista menetyksistä. Animoitu piirroshahmo, ’’ukkeli’’, innosti lapsia kokeilemaan miten hahmon saisi istumaan, kävelemään ja juoksemaan. Toiminnallisuuden lisäämisen ohella käyttäytymismuutosta olisi tärkeää pyrkiä saamaan aikaan aktivoimalla yksilön kognitiivista (äly, ymmärrys, ajattelu) ja sosiaalis-emotionaalista puolta (tunne, kokemus, asenteet) (Linnilä 2006), sillä lapsen kasvu ja kehitys on kokonaisvaltainen prosessi. Vastaavia keskusteluja leikin, liikunnan ja hyvän käytöksen merkityksestä oppimiselle olisi hyvä käydä myös huoltajien kanssa erilaisilla kokoonpanoilla, sillä huoltajat ovat viime kädessä vastuussa lastensa kasvattamisesta. Pelkästään välituntien fyysisen aktiivisuuden ja oppilaiden motorisen levottomuuden yhteyden tutkiminen ei anna liikunnan ja oppimisen välisestä yhteydestä kattavaa kuvaa. ”Ukkeli” innosti kokeilemaan Kuormittavuuden lisäämisessä voidaan käyttää apuna esimerkiksi väitöstutkimuksessani testattua uutta liikuntateknologiaa. Liikunnalla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa suotuisasti oppimiseen monin tavoin koko ihmisen elämänkaaren ajan, mikäli sille annetaan mahdollisuus, ja mikäli ihmiset tarttuvat tähän mahdollisuuteen. Nämä kyselyt tukisivat tiedolla johtamista antamalla totuudenmukaisen ja ajassa kiinni olevan perustelun tarvittavien resurssien suuntaamiseen lasten välituntiliikkumista, kokonaisvaltaista hyvinvointia ja oppimista edistävästi. Lasten hyvinvoinnin ja oppimisen edistämiseksi olisi edelleen tarpeen aloittaa mahdollisimman pikaisesti systemaattinen tiedonkeruu suomalaisten alkuopetusikäisten lasten (luokat 1–2) koulukokemuksista, kouluviihtyvyydestä, sosiaalisista suhteista ja niissä tapahtuneista muutoksista vastaavaan tapaan kuin WHO-Koululaistutkimus tai Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Kouluterveyskysely vanhemmille oppilaille. Aktiivisuuden mittaamiseen käytetty, ranteeseen kiinnitetty aktiivisuusmittarin prototyyppi antoi oppilaille välittömän aktiivisuuspalautteen animoidun kuvan avulla. Sosio-emotionaalisen puolen aktivoimiseksi yhteisen leikin, hyvän käytöksen ja muiden kannustamisen harjoitteita voitaisiin tehdä draaman keinoin. Tähän prosessiin vaikuttavat yhteiskunnassa vallitsevat arvot, lait, asetukset, opetussuunnitelmat, koulun toimintakulttuuri, koulun yhteistyötahojen tuki sekä ennen muuta niiden ihmisten asenteet ja toimintatavat, jotka ovat läsnä lapsen arjessa päivittäin. Vuodenaikojen vaihtelun aiheut tamat erot aktiivisuuden määrässä on myös hyvä ottaa huomioon. Näin pitkä aika mahdollistaisi vaikuttavien liikuntainterventioiden toteuttamisen. Samoin välitunteihin liittyviä ohjeistuksia ja sääntöjä, välitunnilla toteutettavia interventioita, sääntöleikkien ja -pelien harjoittelua sekä oppilaiden vuorovaikutussuhteita, tuen ja avun tarvetta välitunnilla ja aikuisten tapaa puhua välitunneista. Mittarin avulla voitiin koota lisäksi arvokasta tietoa lasten fyysisen aktiivisuuden tasosta tulevia liikuntainterventioita varten. Mittari lisäsi näin ainakin osittain oppilaiden pyrähdyksenomaista liikuntaa. Huomionarvoista on, että jo näin nuoret lapset osaavat ja voivat välittää arvokkaita käyttäjäkokemuksia mittareiden kehittämistyötä varten. Kuormittavuuden ja fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi välituntien pituutta, koulupihaa ja sen virikkeellisyyttä tulisi pohtia uudelleen. Näin oppilaat voisivat kokea, miltä erilaiset tilanteet tuntuvat, kun ihmiset toimivat eri tavoin. 14 LIIKUNTA & TIEDE 52 • 5 / 2015 oppi mista tukevia mahdollisuuksia tulisi pohtia perusteellisesti myös fyysisen aktiivisuuden ja kuormittavuuden lisäämisen näkökulmasta, sillä Suomessa alkuopetusikäisillä lapsilla on välituntiaikaa neljän tunnin työpäiviksi muutettuna keskimäärin yli kuukauden mittainen ajanjakso lukuvuodessa. AULI OTTELIN, LitT Luokanopettaja Rehtori Henrikin koulu Nousiainen Sähköposti: ottelaul@gmail.com Kirjoittajan väitöskirja ”Happohirviöistä maagereihin – välituntitoiminnasta virtaa luokkahuonetyöskentelyyn” tarkastettiin 5.9.2015 Jyväskylän yliopistossa Lisätietoja:https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/ 46652. Liikunta ja oppiminen – moniulotteista vuorovaikutusta Tutkimusta tehdessäni minulle varmistui, että liikunnan ja oppimisen välinen yhteys on moniulotteinen ja vuorovaikutteinen prosessi. Yhteisellä leikillä, hyvällä käytöksellä ja muita kannustavalla toiminnalla jokainen voi tukea luokkatovereidensa oppimista ja hyvinvointia koulussa
Oppilaiden kokemuksia kouluviihtyvyydestä ja kuormittuneisuudesta sekä koulukiusaamisesta Euroopassa ja Kanadassa. Rey-López, J., Vicente-Rodríguez, G., Biosca, M. Rowe, D. 2009. Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports 24 (2), e102–e110. OPH:n muistio 2012:1. Brotherus, A. Sports Medicine 36 (4), 359–371. 2008. Kouluvalmiudesta koulun valmiuteen. 2000. & Garcia, L. Cardon, G., Van Cauwenberghe, E., Labarque, V., Haerens, L. 2004. Helsinki: Lasten Keskus. Tähtinen (toim.) Oppimisen ohjaaminen esija alkuopetuksessa. Patterns of physical activity and sedentary behavior in preschool children. 2013. The contribution of preschool playground factors in explaining children’s physical activity during recess. 2012. 1996. 2009. 2012. Fjørtoft, I. Juva: PSkustannus. & Tynjälä, J. & Okely, A. European Journal of Public Health 16 (4) 415–419.. & Dale, K. 2007. 1998. Jyväskylän yliopisto. Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijaryhmä, 2008. Sensorisen integraation häiriö ja terapia. Jyväskylän yliopisto. Roberts, A. DeMattia L., Lemont L. 2006. 2008. Children, Youth and Environments 14 (2), 21–44. Oppimisen palapeli. The Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism 93 (12), 4606–4615. 2014. Soininen, M. & Merisuo-Storm, T. International Review for the Sociology of Sport 43 (2), 151–163. & Fairclough, S. Stodden, D., Goodway, J., Langendorfer, S., Roberton, M., Rudisill, M., Garcia, C. Numminen, P. 2014. Beighle, A., Erwin, H., Morgan, C. Sajaniemi, N. & Krause, C. Esiopetuksen toimintakulttuuri lapsen näkökulmasta. Linnakylä, P. Currie, C. The ecology of Human Development. Johdatus liikuntapedagogiikkaan ja liikuntakasvatukseen. Koski, P. Do interventions to limit sedentary behaviours change behaviour and reduce childhood obesity. Physical activity levels of Hungarian children during school recess. Obesity Reviews 8 (1), 69–81. 2005. & Meurer L. Helsinki: WSOY, 16–24. Laukkanen, A., Pesola, A., Havu, M., Sääkslahti, A. Preventive Medicine 41 (1), 102–107. Effects of aerobic exercise on overweight children’s cognitive functioning: A randomized controlled trial. Laakso, L. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 294. Juva: PSkustannus, 17–27. Nutrition, Metabolism and Cardiovascular Diseases 18 (3), 242–51. Ridgers, N., Stratton, G. Research Quarterly for Exercise and Sport 78 (5), 510–519. Journal of Personality Assessment 41 (2), 150–156. Ridgers, N., Tóth, M. Johdatus liikuntapedagogiikkaan. Early Years: An International Research Journal 34 (1), 32–48. 1999. & Plomin, R. 2006. Settertobulte, O. 1997. Cortex and Mind. 15 LIIKUNTA & TIEDE 52 • 5 / 2015 LÄHTEET: Ayres, J. Dale, D., Corbin, C. Children’s in-school and out-of-school physical activity during two seasons. Research Quarterly for Exercise and Sport 1, 103–107. Preventive Medicine 49 (5), 410–412. Verstraete, S., Cardon, G., DeClercq, D. & Gregoski, M. Clinical review: behavioral interventions to prevent childhood obesity: a systematic review and meta-analyses of randomized trials. Linnilä, M-L. Perusopetusasetus 852/1998. 1995. Kannas, L., Välimaa, R., Liinamo, A. Samdal & V. Soveltavan kasvatustieteen laitos. & Malin, A. & Duarte, J. WHO-Koululaistutkimus. 4. Teoksessa: C. Copenhagen: World Health Organization, 42–52. 2008. Kujala (toim.) 2012. Aivot, oppimisen valmiudet ja koulunkäynti. Bergen, Norway: University of Bergen, Research Centre for Health Promotion. Jaakkola, J. & Valtonen, J. L. Tilannekatsaus tammikuu 2012, 8–21. Tilastokeskus 2014. Toiminnallisuus alkukasvatusikäisen oppimisen edistäjänä. & Alderman, B. Blatchford, P. Quest 60 (2), 290–306. & Fairclough, S. & Finni, T. Liukkonen & A. & Bourdeaudhuij, I. Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset. A developmental perspective on the role of motor skill competence in physical activity: an emergent relationship. British Educational Research Journal 24, 79–94. Turun yliopisto, Rauman opettajankoulutuslaitos. 2006. & Huovinen, T. & Sumpner, C. 2007. Landscape as Playscape: The effects of natural environments on children’s play and motor development. Barnekow Rasmussen (Eds.) Young people’s health in context: international report from the HBSC 2001/02 survey. Bronfenbrenner, U. Laine & J. Children’s physical activity in day care and preschool. International Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity 9, 138. 2007. Helsingin yliopisto. Davis, C., Tomporowski, P., Boyle, C., Waller, J., Miller, P., Naglieri, J. Dialogia etsimässä – pienryhmäkeskusteluja luokassa. Teoksessa J. & Freeman, J. Helsinki: Opetushallitus, 131–149. The school environment as a risk or resource for students’ health related behaviors and subjective wellbeing. Kasvatus 28 (2), 112–127. Results from a national survey of breaktime and lunchtime in primary and secondary schools. Numminen, P. 2012. Research Quarterly for Exercise and Sport 71 (3), 240–248. Teoksessa T. Sedentary behaviour and obesity development in children and adolescents. Samdal, O., Dür, W. Increasing children’s physical activity levels during recess periods in elementary schools: the effects of providing game equipment. 2003. & Moreno. International Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity 5 (11), 1–6. Physical activity and school recess time: differences between the sexes and the relationship between children’s playground physical activity and habitual physical activity. Tulostettu 15.5.2014 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980852 Reunamo, J., Hakala, L., Saros, L., Lehto, S., Kyhälä, A-L. 1998. Aivot, oppimisen valmiudet ja koulunkäynti. 2004. Tampere: Pilot-kustannus. Tutkimuksia 251. Tulostettu 21.12.2014 http:// www.stat.fi/til/kjarj/2013/kjarj_2013_2014-02-13_tie_001_fi.html Van Cauwenberghe, E., Jones, R., Hinkley, T., Crawford, D. Relationship between habitual physical activity and gross motor skills is multifaceted in 5–8-year-old children. & Sääkslahti, A. Mota, J., Suva, P., Santos, M., Ribeiro, J., Oliveira, J. Jaakkola, T., Liukkonen, J. 2005. Smith, W. Physical activity levels of children during school playtime. Health policy for children and adolescents, No. Cambridge: Harvard University Press. Poikkeuksellinen koulunaloitus koulumenestyksen, viranomaislausuntojen ja perheiden kokemusten valossa. A critical review of the literature. Kamath, C., Vickers, K., Ehrlich, A., McGovern, L., Johnson, J., Singhal, V., Paulo, R., Hettinger, A., Erwin P. Kasvatustieteellisen tutkimuksen perusteet. Assessing physical activity during recess using accelometry. 1977. 2012. Sura, S. 2008. OPH:n muistio 2012:1. Neuroja kognitiotieteellinen näkökulma. Kuperkeikka varhaiskasvatuksen liikunnan didaktiikkaan. Fuster, J. What do we know about breaktime. Hannula, M. Restricting opportunities to be active during school time: do children compensate by increasing physical activity levels after school. Oxford University Press. 2008. 2008. (toim.) Näkökulmia liikuntapedagogiikkaan. & Uvacsek, M. Teoksessa HeikinaroJohansson, P. Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille 7–18–vuotiaille. Temperament in early childhood. Sääkslahti (toim.) Liikuntapedagogiikka. Physical activity relationship (PAR). Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta, julkaisusarja B, 64, 219–247. Oppilaiden profiloituminen kouluviihtyvyyden arvioinnissa. Morgan, R. & De Bourdeaudhuij, I. Ridgers, N., Stratton, G. Teoksessa L. Opetusministeriö ja Nuori Suomi ry. Kannas (toim.) Koululaisten kokema terveys, hyvinvointi ja kouluviihtyvyys. Journal of Sport Sciences 23 (3), 269–275. Julkaisussa T. 2004. 2005. Avaa ovi lapsen maailmaan. 1979. Samdal, O. Aistimusten aallokossa. & Montori, V. School. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 446
Joukkoja on johdettava edestä, myös liikunnassa. Kokoustamista vaativat neuvonpidot voivat sujua tuloksellisemmin kävelykokouksina raittiissa ilmassa. Pakottaminen on kehnonpuoleinen motivaattori. Luennon tai oppitunnin pito kenties samoin. Monella tuntuu olevan – ainakin omasta mielestään – varmat keinot vajeen nujertamiseksi. Suositusten vaikuttavuus tosin on aina vähän niin ja näin. Kun kaverija tuttavapiirissä kaikki harrastavat liikuntaa, passiiviseksi jättäytyminen käy hankalaksi. Ympäristön esimerkki on tärkeä kannustin. 16 LIIKUNTA & TIEDE 52 • 5 / 2015 P O L T T O P I S T E E S S Ä Esimerkin voimalla K estävyysvaje on ollut julkisen keskustelun kuuma sana viime aikoina. Liikuntalääketieteen päivät ovat oiva ympäristö harjoitella vaikkapa tällaistakin esimerkin voimalla johtamista. Me liikuntatutkijat voisimme osaltamme olla aktii visempia paitsi omassa liikkumisessamme myös muitten liikunnallistamisessa. Istumisen vähentämisestäkin tehtiin oikein kansalliset suositukset. Sisäisellä palolla päästään pidemmälle.. Pieni happihyppely olisi paikallaan esimerkiksi kongressipäivän avauksena. Kovatkaan keinot kansakunnan liikunnallistamiseksi eivät siis olisi perusteita vailla. KARI KALLIOKOSKI, FT, LitM Akatemiatutkija Valtakunnallinen PET-keskus Turun yliopisto Sähköposti: kari.kalliokoski@tyks.fi Pakottaminen on kehnonpuoleinen motivaattori. Sisäisellä palolla päästään pidemmälle, mutta sen sytyttäminen tuntuu olevan hankalaa. Tietoa liikunnan terveyttä ylläpitävistä ja sairauksia ehkäisevistä vaikutuksista on jo todella paljon. On varmasti totta, että liikunnan parissa työskentelevät ovat keskimäärin valveutuneempia liikkujia kuin monilla muilla aloilla. Valtiovallan taholla tämä onkin tiedostettu ja liikuntaa ollaan lisäämässä koulupäiviin – ja ainakin liikuntaihmisten haaveissa – myös työpäiviin. Vaikka kongressin tai seminaarin ohjelmassa liikuntatuokiota ei olisikaan, sellaisella voi aloittaa tai päättää oman esityksensä. Aktiiviliikkujien lapsista kasvaa harvemmin sohvaperunoita. Liikunnan ammattilaiset ovat tässä suhteessa tärkeässä roolissa. Niin on tietysti myös liikuntatutkijoilla: Kunhan väestö saadaan liikkumaan riittävästi, kestävyysvajekin nujertuu, kaiken liikunnan mukanaan tuoman muun hyvän lisäksi. Toisinaan, ja kyynikko sanoisi jopa useimmiten, ne jäävät suosituksiksi ilman käytännön toteutusta. Oma lukunsa ovat jo työnsä puolesta liikkuvat, kuten vaikkapa liikunnanohjaajat ja -opettajat. Lasten osalta vanhemmat ovat avainasemassa. Kongressin osanottajina taas voimme seurata esityksiä seisten ja rohkaista sillä muitakin ottamaan sen tavaksi. Tai ainakin palkita jokainen esitys seisovilla aplodeilla
Vuokatin MM-kilpailujen ja Kainuun RasSuunnistus on onnistunut luomaan modernin kilpaurheilun rinnalle vaihtoehdon, jossa yksilön suhde liikuntaan ja urheiluun on kulutuksellinen, viihteellinen ja ennen kaikkea mahdollistaa osallistumisen ilman sitoutumisen velvoitteita. Kuva: ANTERO AALTONEN. Huippu-urheilun, massaliikunnan ja fanituksen yhdistäneessä tapahtumakokonaisuudessa maailman parhaat suunnistajat 45:stä eri maasta taistelivat maailmanmestaruuksista ja samoissa maastoissa yli 9 000 suunnistuksen ystävää etsi rasteja omassa yleisökilpailussaan Kainuun Rastiviikolla. Samoilla rasteilla on monenlaista etsijää. 17 LIIKUNTA & TIEDE 52 • 5 / 2015 Teksti: TEEMU TAKALO EI OLE PIHKANISKAA KOMPASSIIN KATSOMINEN – suunnistustapahtuma liikuttaa monin eri motiivein V uokatissa vietettiin heinäkuun alussa 2013 todellista suunnistuksen ja urheilun juhlaa
Suunnistukselle ja samalla myös Kainuun Rastiviikolle on tunnusomaista vahva yhteys luontoon. Vapaa-ajan kuntoliikunnan sekä liikuntatapahtumien suosion kasvun taustalla voidaan nähdä suomalaisen jälkiteollisen yhteiskunnan sportisaatio. Tärkeitä motiiveja olivat myös sosiaalinen kanssakäyminen suunnistusystävien, sukulaisten ja perheen kanssa sekä suunnistusviihde eli huippusuunnistuksen seuraaminen. Tapahtumaan osallistuu taitotasoltaan ja harrastustaustaltaan hyvin erilaisia suunnistajia aina kahdeksanvuotiaista lapsista yli 90-vuotiaisiin veteraaneihin. Selitystä suunnistuksen suosiolle koulutettujen ja hyvätuloisten kansalaisten keskuudessa voidaan hakea esimerkiksi Pierre Bourdieun (1984) tulkinnoista urheilun ja sosiaaliluokkien välisistä yhteyksistä. Tutkimuksen kvantitatiivinen aineisto (n=1 494, 886 miestä ja 608 naista) kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella. Kiinteänä osana elämäntapaa liikuntaharrastus ohjaa myös muita elämän ja vapaa-ajan osa-alueita, kuten matkailua, jonka osaksi liikuntatapahtumat yhä useammin yhdistetään (Gibson & Yiannakis 2002). Sille on ominaista ruumiillisuuden korostuminen ja siitä seurauksena oleva liikunnan arvon kohoaminen kulttuurisessa arvoasteikossa. Myös Ruotsissa ja Norjassa suosituimpien hiihtoja maastopyörätapahtumien tuhannet ja jopa kymmenet tuhannet osallistujapaikat on viime vuosina myyty loppuun minuuteissa ilmoittautumisen avautumisen jälkeen. Kainuun Rastiviikon osallistujat tutkimuskohteena Tämä artikkeli perustuu väitöstutkimukseen, joka toteutettiin kesän 2013 suunnistuksen MM-kilpailujen yleisökilpailun, Kainuun Rastiviikon osallistujilla. Kainuun Rastiviikon osallistujista voidaan erottaa kuusi suunnistussuhteeltaan ja osallistumismotiiveiltaan erilaista suunnistajaryhmää: hengailijat, sitoutumattomat suunnistajat, vakiokävijät, aktiivisuunnistajat, kilpasuunnistajat ja elämäntapasuunSuunnistuksen suunta osoittaa poispäin lisenssiperusteisesta kilpasuunnistuksesta.. Kainuun Rastiviikosta tekee mielenkiintoisen tutkimusalustan sen monipuolinen osallistujarakenne. Samalla tapahtuma toimii paikkana, jossa tavataan tuttuja ja vietetään aikaa hyvässä seurassa. Kainuun Rastiviikolle osallistumisen motiiveista tärkeimpiä olivat suunnistussisältö eli radat, kartat ja maastot sekä osallistumisen perinne. Suunnistus on ollut liikuntamatkailun ja liikuntasosiologian alan suomalaisen ja kansainvälisen tutkimuksen kohteena varsin vähän. (Koski 2000, 19). Esimerkiksi Suomen suurimman juoksutapahtuman, Helsinki City Runin osallistujamäärä, on noussut kymmenessä vuodessa vajaasta 2 000:sta yli 15 000: een juoksijaan (HCR 2013). Bourdieun mukaan ylemmillä sosiaaliluokilla on taipumus harrastaa urheilulajeja, joissa korostuvat suunnistusta hyvin kuvaavat vapaus, terveys, henkiset ominaisuudet ja sosiaalinen toiminta. Suuri tarve on erityisesti tutkimuksille, jotka pyrkivät selittämään sitä, miksi liikunnan harrastajat osallistuvat liikuntatapahtumiin (Gibson 2004; Weed 2006). Liikunnan massatapahtumien suosio kasvussa Vapaa-ajan kuntoliikunnan suosion kasvaessa myös eri lajien suurtapahtumien osallistujamäärät ovat olleet viime vuosina jyrkässä nousussa. Suomen mittakaavassa lajia voidaan kuitenkin pitää liikuntatapahtumien suhteen merkittävänä, sillä esimerkiksi yksi Suomen suurimmista vuosittaisista liikuntatapahtumista on jopa 35 000 osallistujaa ja katsojaa yli 20 maasta keräävä Jukolan viesti. Kainuun Rastiviikko ja sen 9 000 osallistujaa tarjosivat hienon mahdollisuuden päästä kurkistamaan sisälle suunnistuksen sosiaaliseen maailmaan ja teke mään tulkintoja siitä, millaisia suunnistussuhteeltaan ja osallistumismotiiveiltaan erilaisia suunnistajaryhmiä tapahtumaan osallistui. Liikunnan massatapahtumien suosion lisääntymisen myötä on herännyt tarve tutkia liikuntatapahtumien osallistujien motiiveja ja käyttäytymistä (Gibson 2008, 30-31; Hinch & Higham, 2011, 55–56; Kaplanidou & Gibson 2010). Lisäksi lajia leimaa voimakas perheja seurakeskeisyys, mikä tekee suunnistusyhteisöstä poikkeuksellisen tiiviin ja luo lajille oman vahvan sosiaalisen maailmansa. Tutkimuksen kohdejoukkona olivat Kainuun Rastiviikon yli 18-vuotiaat suomalaiset osallistujat. 18 LIIKUNTA & TIEDE 52 • 5 / 2015 tiviikon tapahtumakokonaisuus oli suunnistuksen historiassa ainutlaatuinen niin yleisömäärän kuin lajin ja tapahtuman saavuttaneen medianäkyvyydenkin suhteen. Vapaa-ajan kuntoliikunnan ja siihen liittyvien suurtapahtumien suosion kasvu kuvastaa osaltaan muuttunutta liikuntakulttuuria, jossa korostuvat elämyksellisyys, viihteellisyys, yksilöllisyys sekä osallisuus erilaisiin alakulttuureihin (Getz & McConnell 2011; Higham & Hinch 2009, 125–142; Shipway & Jones 2008). Tunnistetut motiivit eivät ole yllättäviä ja vahvistavat käsitystä siitä, että Kainuun Rastiviikolle tullaan vuodesta toiseen etenkin hyvien suunnistusmaastojen ja -ratojen vuoksi. Kainuun Rastiviikon osallistujat olivat suomalaista keskimääräistä väestöä selvästi koulutetumpia ja heillä oli keskimääräistä korkeampi ansiotaso
Kuntosuunnistuksen suosion lisääntyminen yleisesti ja Kainuun Rastiviikon eri osallistujaryhmissä kertovat siitä, että suunnistus lajina on onnistunut muuttumaan liikuntakulttuurin murroksessa. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Jukolan viestin avautuminen myös työja kaveriporukoille, mikä paitsi kasvatti merkittävästi tapahtuman osallistujamäärää niin myös toi suunnistuksen lähemmäksi tavallista kuntoilijaa. Suunnistusta he harrastavat muiden lajien tavoin varsin sinnikkäästi, mutta suunnistamiseen ei liity merkittävää tavoitteellisuutta esimerkiksi suunnistajana kehittymisen suhteen. Sitoutumattomien suunnistajien ryhmä kuvastaa ilmiötä, jota voidaan verrata vaihtoehtolajien piirissä esiin nostettuun intensiiviseen kevytjäsenyyteen. Suunnistuksen suurtapahtumien suosiolle löytyy monta selittäjää. Lisenssiperusteisen kilpaurheilun menet täessä kiinnostavuuttaan laji on pystynyt näin tarjoamaan houkuttelevan vaihtoehdon suunnistuksen harrastamiseen sekä uusille harrastajille että kokeneemmille konkareille. Kilpaja elämäntapasuunnistajien kohdalla suunnistusharrastusta voidaan pitää tavoitteellisena, vakavana vapaa-aikana tai jopa elämäntapana. 2013.) Suunnistukseen kovin tiukasti kiinnittymättömille osallistujaryhmille erityisesti kuntosuunnistus tarjoaa näin mahdollisuuden toteuttaa itseään suunnistuksessa ilman velvoitetta esimerkiksi kilpailemisesta, varainkeruusta tai muusta seuratoiminnasta. Perheen kesken suunnistusmatkailtaessa suunnistamiseen ja liikuntaan liittyvät pääomat siirtyvät luontevasti seuraaville sukupolville vaalien näin laji-, tapahtumaja liikuntakulttuuria. Hengailijat ja sitoutumattomat suunnistajat puolestaan edustavat suunnistajaryhmiä, joille suunnistuksen harrastaminen ei ole vakavaa, vaan ensisijaisesti kunnon kohottamisen, kilpailuvietin purkamisen tai yhdessäolon muoto. Mielenkiintoista on, että suunnistajaryhmistä syvimmällä suunnistuksen sosiaalisessa maailmassa ovat keskimääräistä Rastiviikon osallistujaa matalammin koulutetut sekä matalamman aseman ja ansiotason omaavat elämäntapasuunnistajat. Suunnistuksen pariin ja tapahtumiin on helppo tulla, koska kuntoja tasosarjoissa voi suunnistaa aina vertaistensa joukossa. Wicker ym. Lisäksi suunnistus voi olla vakavaa vapaa-aikaa, kanava kehittää itseään ja vaikuttaa itselle tärkeässä asiassa. Suunnistustapahtumiin tullaan luontevasti perhekunnittain, koska samassa tapahtumassa suunnistavat niin lapset, isovanhemmat, kuin eri tasoilla lajiin kiinnittyneet vanhemmatkin. Harrastuksen sosiaaliset ympyrät eivät ole kahlitsevia, vaan sallivat täysipainoisen osallistumisen silloin, ja siten, kuin se itselle parhaiten sopii. Aktiivisuunnistajat ovat mitä todennäköisimmin olleet hyvinkin aktiivisia kilpasuunnistajia, ja harrastavat lajia edelleen varsin aktiivisesti, mutta ilman sen suurempia kilpailullisia tavoitteita. Suunnistuksen ja suunnistustapahtumien suosiolle voidaan hakea selitystä myös lajin elämyksellisestä ja luontokokemukseen pohjautuvasta luonteesta. Vakiokävijät ovat Kainuun Rastiviikon tervaskantoja, jotka saapuvat tapahtumaan vuodesta toiseen perinteiden vuoksi. Löydetyt suunnistajaryhmät vastaavat aikaisemmissa kestävyyslajien tutkimuksissa tunnistettuja osallistujaryhmiä (mm. (Rannikko ym. Suunnistuksen ansioksi tapahtumakulttuurin osalta voidaan laskea nimenomaan se, miten niissä huomioidaan juuri perheiden osallistuminen. Elämäntapasuunnistajille suunnistaminen näyttäytyy vielä kilpasuunnistajiakin kokonaisvaltaisempana harrastuksena niin suunnistukseen kiinnittymisen kuin suunnistussuhteen muidenkin osa-alueiden suhteen. Lisäksi segmentointiperusteena käytetty suunnistussuhde yhdessä osallistumismotiivien kanssa antaa osallistujaryhmistä monipuolisemman ja kattavamman kuvan kuin useimmissa aikaisemmissa tutkimuksissa. 2012). Joillekin suunnistus on tapa pitää yllä ja kehittää fyysistä kuntoa, kun taas toisille se on sosiaalista yhdessä oloa perheen ja ystävien kanssa. Joukossa on myös aktiivisuunnistajien ja vakiokävijöiden ryhmät, joille suunnistaminen on huomattavan tärkeä harrastus, mutta joiden vapaa-aikaan ja suunnistusmatkaan mahtuu kosolti myös muuta tekemistä. Toisistaan poikkeavien osallistujaryhmien määrä on kuitenkin useimpia tutkimuksia suurempi. Suunnistus näyttäisi näin toimivan kenttänä, jossa voidaan päteä, kerätä sosiaalista pääomaa ja toteuttaa itseään tavalla, joka kenties muilla elämän osaalueilla, kuten työelämässä jää toteutumatta. Sitoutumattomat suunnistajat harrastavat monipuolisesti eri urheilulajeja ja suunnistus on yksi laji muiden joukossa. Kun monessa muussa lajissa tapahtumat ovat siirtyneet aina vain aikuisempaan ja viihteellisempään suuntaan oluttarjoiluineen ja juhlineen (Koski 2014, 6), Kehityksen suunnan päättävät uuden sukupolven harrastajat, jotka luovat lajiin aktiivisesti uusia sisältöjä, mutta vain tarpeellisen määrän sääntöjä.. 19 LIIKUNTA & TIEDE 52 • 5 / 2015 nistajat. Hengailijat ovat yleensä suunnistuksen vasta-alkajia ja nauttivat tapahtumassa etenkin sosiaalisesta kanssakäymisestä. Suunnistus on siis onnistunut luomaan modernin kilpaurheilun rinnalle postmodernin vaihtoehdon, jossa yksilön suhde liikuntaan ja urheiluun on kulutuksellinen, viihteellinen ja ennen kaikkea mahdollistaa osallistumisen ilman sitoutumisen velvoitteita. Suunnistus – yllättävän postmoderni Tutkimuksessa löydetyt suunnistajaryhmät kertovat liikuntaja urheiluharrastuksen sekä liikuntatapahtumien erilaisista merkityksistä vapaa-ajan viettotapana
20 LIIKUNTA & TIEDE 52 • 5 / 2015 ei suunnistuksen suurtapahtumissa ole unohdettu lapsiperheiden tarpeita lastenhoitoja leikkikenttäpalveluineen sekä koiraparkkeineen. Avoin sarja tarjoaa mahdollisuuden myös kilpailla toisia vastaan oman aikataulun mukaan ja ilman lisenssipakkoa. Tai kuntosuunnistuksen sijaan ainakin tapahtumissa voisi olla jatkossa parempi puhua avoimista sarjoista, sillä osallistujan motiivit voivat toisinaan olla hyvinkin kaukana kuntoilusta. Kuntosuunnistus kasvaa edelleen vauhdilla, ja on tullut jäädäkseen myös lajin suurtapahtumiin. Harrastajaporukat paitsi harrastavat yhdessä, myös tuottavat enenemässä määrin tapahtumia, josta esimerkkinä pääkaupunkiseudun suositut kaupunkisuunnistustapahtumat. Trendikkään polkujuoksun tavoin suunnistuksen sisälle on syntynyt vaihtoehtolajeista tuttuja perinteisiä urheiluseuroja vapaammin toimivia harrastajaryhmiä, joissa korostuvat lajiin ja kestävyysliikuntaan liittyvä elämäntyyli ja voimakas yhteisöllisyys. TEEMU TAKALO, LitM Aluejohtaja Kainuun Liikunta ry Sähköposti: teemu.takalo@kainuunliikunta.fi Kirjoittajan liikunnan yhteiskuntatieteiden väitös tutkimus ”Massaliikuntatapahtuman osallistujaryhmät ja osallistumisen motiivit: Kainuun rastiviikko ja suunnistuksen MMkilpailut 2013” tarkastettiin 16.5.2015 Jyväskylän yliopistossa. Onko suunta oikea, ja kuka sen päättää. Jos suunnistustapahtuman osallistujaryhmiä olisi tutkittu vastaavalla tavalla vaikkapa 20 vuotta sitten, voisin väittää, että osallistujajoukko olisi näyttänyt homogeenisemmalta. Laji-, harrastusja tapahtumakulttuurin muutosta tutkimalla ja ilmiötä ymmärtämällä voimme vaikuttaa siihen, että se ei ole kuitenkaan yksi vanhanaikaisimmista. Sitoutumattomien suunnistajien ryhmä kuvastaa ilmiötä, jota voi verrata vaihtoehtolajien piirissä esiin nostettuun intensiiviseen kevytjäsenyyteen. Harrastuksen sosiaaliset ympyrät eivät ole kahlitsevia, vaan sallivat täysipainoisen osallistumisen silloin ja siten, kuin se itselle parhaiten sopii.. Lajin teknistymisen, tapahtumien televisioinnin ja kuntosuunnistuksen myötä suunnistus on löytänyt tiensä korpikuusikosta ihmisten pariin. Kainuun Rastiviikko on yksi maailman vanhimmista suunnistusviikoista. Näyttää siltä, että suunnistuksen kehityksen suunnan päättävät uuden sukupolven harrastajat, jotka luovat lajiin aktiivisesti uusia sisältöjä, mutta vain tarpeellisen määrän sääntöjä. Huomioitavaa on, että kuntosuunnistuksen suosio kasvaa myös niissä osallistujaryhmissä, joissa kasvatus perinteiseen kilpasuunnistukseen on saatu veren perintönä. Oman lisänsä suunnistuksen kehitykseen tuo myös kestävyysliikunnassa yleisesti kasvava ultramatkojen suosio. Tämä on sekä lajiin että liikuntaan sosiaalistumisen kannalta erittäin merkityksellistä. Samaan aikaan laji kuitenkin liikuttaa enemmän ihmisiä kuin koskaan. Suunnistustapahtumissa kuntosuunnistuspalvelun kehittämiseen kannattaa näin ollen panostaa vahvasti myös tulevaisuudessa. Tästä esimerkkinä ovat erilaiset jopa vuorokauden mittaiset rogaining-tapahtumat, joiden osallistujamäärät kasvavat nopeammin kuin perinteisissä suunnistustapahtumissa. Suunnistuksen suunta osoittaa poispäin lisenssiperusteisesta kilpasuunnistuksesta. Molemmat ilmiöt ovat kestävyysliikunnan kulttuurin kannalta merkittäviä ja vaativat tutkimusta, jotta ymmärtäisimme paremmin perinteisen seuraja tapahtumatoiminnan muutosta sekä harrastajien liikuntamotiiveja ja elämäntyyliä