---..'::·· . Ti PO$~; ....._ .. -~.~ UI . _// n aTIEP~ l[ 1 • ~N LKAPALL ~ KASVOI HUIPPl4IU EILUKSI , .. ..... a fa . 1 •. . . ·. .~~ UI IR~ fa 1 ' • nt '--~-1 . ]. -------,.._ ais;1u 1' 'i ~~. .. · 1S j
Esimerkiksi huippu-urheilujärjestelmä on hämmästyttävän vähän kiinnostunut seuroista ja niiden hyvinvoinnista. vuosikerta ISSN-L 0358-7010. Liekö sattumaa, mutta erot valtion liikuntarnäärarahoituksessa suhteessa Norjaan p Ruotsiin alkoivat kasvaa noihin aikoihin. Samaan aikaan lajiliittojen asema vahvistui, jolloin kilpaja huippu-urheilun lonkerot kääntyivät ikään kuin sisäänpäin. Kansanja terveysliikunnan alueilla olemme olleet kaukaa viisaita, eikä meidän tarvitse häpeillä Ruotsin ja Norjankaan rinnalla sillä saralla. Oikeammilla jäljillä asian äärellä tämän päivän monikirjoisessa ja eriytyneessä liikuntakulttuurissa oltaisiin, jos huomio kiinnitettäisiin vain kilpaja huippu-urheilun toimialaan ja sen edunvalvontaan. Mitä liikuntajärjestelmän epäyhtenäisyyteen tulee, suomalainen liikuntajärjestelmä on ainakin teoriassa hieno, ajassa kiinni oleva kokonaisuus, jossa liikuntakulttuurin moniulotteisuus on otettu huomioon. Tämä johti siihen, että toimialalla ei ole oltu yhteisellä asialla, vaan jokainen laji enemmän tai vähemmän vain omallaan. Kilpaja huippuurheilu määritettiin yhdeksi toimialaksi, mutta sitä ei kukaan tai mikään taho suostunut (vai onnistunut") ottamaan kontolleen. Keskinen Toimituspäällikkö: Leena Nieminen Toimituskunta: Sirkka Aunola Alexander Holthoer Kirsi Hämäläinen Mikko Julin Markku Ojanen Sanna Palomäki Eila Ruuskanen-Himma Arja Sääkslahti Kansi: Jussi Eskola Kuvat: Antero Aaltonen Jussi Eskola SIU pasi. koski @utu.fi Ulkoasu: Leijart Julkaisija: Liikuntatieteellinen Seura ry Liikunta & Tiede on myös Liikunnan ja Terveystiedon opettajat ry:n jåsenetulehti, Paino: Painotalo Auranen Oy Tilaukset: puh: 010 778 6600 fax: 010 778 6619 sähköposti: toimisto@lts.fi Kestotilaus: 32 euroa Vuositilaus: 36 euroa 46. Toimialoittuminen onnistui eräillä osa-alueilla paremmin kuin Loisilla. Seuratoiminnan tukemisessa ollaan näinä päivinä käynnistyvästä seuratukikokeilusta huolimatta pohjoismaisia naapureitamme perässä, eikä meillä järjestöuudistuksessa ideoidussa ruohonjuuritason keskeisyyden korostamisessa olla kaikin osin onnistuttu. Muutaman viikon takaisessa kansainvälisessä urheilusosiologien kongressissa saattoi suomalaisena ylpeänä kuulostella, kun kaksi neljästä pääpuhujasta korostaen ihmettelivät nykyisten esimerkiksi ikääntymiseen ja ylipainoisuuteen liittyvien haasteiden edessä suomalaisten kaukokatseisuutta ja menestystä kyseisellä toimiala! la. Kun meikäläinen liikuntajärjestelmä uudistettiin 1990-luvun alkupuolella, ideana oli luopua hierarkkisesta ylhäältä alas pyramidiajattelusta ja nostaa ruohonjuuritaso seuratoimijoineen keskeiseen asemaan. Samaa luokkaa olivat erot myös liikunnan saamassa julkisessa tuessa ja seuratoiminnan tukemisessa. Yhteistä näkemystä kilpaja huippu-urheilun suuntaamisesta ei ole ollut. Sen keskeisimmät viestit tässä vaiheessa olivat, että Ruotsissa ja Norjassa on olympiamitaleiden määrä ollut kolmen viimeksi kuluneen olympiadin aikana kummassakin lähes kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Kokonaisuutta tukemaan luotiin Loimialajärjestelmä, jotta liikunnan eri osa-alueet ja niiden edunvalvontatyö tulisivat laajasti hoidetuksi. Toimitus: Liikuntatieteellinen Seura Stadion, eteläkaarre 00250 Helsinki puh: 010 778 6600 fax: 010 778 6619 sähköposti: toimisto@lts.fi internet: www.lts.fi Päätoimittajat: Pasi Koski (vast.) Kari L. Keskustelun avauksessa taloudellisten resurssien I isäksi selitystä menestyserolle haettiin meikäläisen urheiluliikkeen epäyhtenäisyydestä, millä ilmeisesti viitattiin koko liikuntajärjestelrnåämme. Julkisten varojen käyttö rakentuu nimittäin hyvin pitkälle paitsi rakenteellisille ratkaisuille myös erilaisten intressiryhmien edunvalvontatyölle. Voikin väittää, että suomalainen huippu-urheiluväki on kapean lajiorientaationsa vanki. Suomalaisessa poliittisessa keskustelussa huippu-urheilusta on pitänyt puhua sordiino päällä viimeistään Lahden dopingskandaalin jälkeen. KILPAJA HUIPPU-URHEILULLE SUUNTAA Liikunta &Tiede 4/2009 PASI KOSKI orin SuomiAreenalla käynnisteltiin keskikesällä suomalaista huippu-urheilukeskustelua KIHU:ssa valmisteilla olevaan kansainväliseen vertailuun nojaten
Huippu-urheilun yhteistyötä motivoi kiristynyt kilpailu mitaleista. Pasi Koski 4 Seurakenttä monipuolistuu, eriytyy ja ammattimaistuu. Hyvinvoiva työyhteisö, työntekijän hyvä kunto ja terveet elintavat ovat tulevaisuuden kilpailutekijä työyhteisöissä. TÄSSÄ NUMEROSSA 2 Pääkirjoitus. Aija Saari 26 Esteettömyys ja saavutettavuus puhuttavat. Kari Korhonen 46 Liikuntamotivaatio syntyy tiedosta, ymmärryksestä, asenteista ja uskomuksista. Hanna Vehmas 74 Tutkimusuutisia liikunnan biotieteiden maailmasta. Rainer Rauramaa 55 Vauhdikkaat pelit ja tanssit lujittavat luita. Se vaatii pitkän aikavälin ajattelua ja yhteistyötä, sanoo kulttuuriasiainneuvos Raija Mattila. Vaatimustason nousun myötä myös sitoutuneita seuratoimijoita tarvitaan aiempaa enemmän. AJASSA 62 Suomalaiset erityisliikunnan inkluusiohankkeet kiinnostavat. s 22 Kuva: JAANA TERÄVÄINEN 51 Liikunnan annosvasteet: DR's EXTRA -interventiotutkimuksella täsmätietoa elintapamuutosten tueksi. Tulisiko väestön liikunta-aktiivisuuden tukemisessa arvioida myös poliittisten, yhteisöllisten ja sosiaalisten tekijöiden merkityksiä riittävän liikuntakäyttäytymisen mahdollistajina tai estäjinä. Hanna Vehviläinen 18 Liikuntapolitiikka jalkautuu liikuntapaikkarakentamisessa. Jarmo Liukkonen 36 Kouluvuosien lajivalinta heijastuu liikuntaan aikuisena. likka Vuori 68 OPISKELIJA OUNASTELEE: Pelaammeko yhteistä peliä. Seuroissa keskitytäänkin aiempaa useammin yhteen lajiin. Keskinen 34 Liikuntakasvatuksen haasteena : Kasvaminen liikuntaan ja kasvaminen liikunnan avulla. Heimo Nupponen 43 Osallistava liikunnanopetus lähtee oppilaan tarpeista. Tiinu Wuolio 33 POLTTOPISTEESSÄ: Liikuntakasvatus tienhaarassa. Arja Sääkslahti 72 Tutkimusuutisia liikuntasosiologian maailmasta. Liikuntapaikkarakentaminen ei ole perustunut yksinomaan koviin tosiasioihin. Jukka Muukkonen 31 Kansainvälinen liikuntapolitiikka on kestävyyslaji. Kari L. Jouko Kokkonen 22 Tasa-arvoa ja tuloksia. Kari Koivumäki 64 ERIKU-projekti tuottaa ratkaisuja hyvien käytäntöjen juurtuminen vaikuttavuutta. Riku Nikander, Ari Heinonen, Pekka Kannus & Harri Sievänen 58 Hyvinvoiva työyhteisö on kilpailutekijä. Riikka Juntunen 28 "Huippu-urheilun arvostus ei saa riippua vain menestyksestä': sanoo Veikkaus Oy:n toimitusjohtaja Risto Nieminen. Kari Kalliokoski 75 Väitösuutiset. Pasi Koski 9 Seuratuki moninkertainen Ruotsissa. Jari Kanerva TUTKITTUA 71 Tutkimusuutisia liikuntapedagogiikan maailmasta. Marita Poskiparta, Karoliina Kaasalainen, Kirsti Kasila ..• ~ 1 .. Esa Rovio 61 TÄTÄTUTKITAAN: Urheilu yhdistää entä liikunta. Kati Lehtonen 12 Naisten jalkapallo kasvoi huippu-urheiluksi kolmessa vuosikymmenessä. ,. Henna Törmänen, Salla Turpeinen LUETTUA 69 Buddha pelaa golfia. Suunnanmuutoksia ja vauhdikkaita kiihdytyksiä sekä jarrutuksia sisältävä liikunta vahvistaa reisiluun kriittisiä kohtia ja voi siten ehkäistä myös lonkkamurtumia. Urheilu voi olla saavuttamattomissa myös asenteellisista, taloudellisista tai tiedonsaannista johtuvista syistä. Suomalaisia naisjalkapalloilijoita pelaa ulkomailla ja jalkapallo on suosituin tyttöjen joukkuelaji. Kouluiässä kestävyyslajeja harrastaneet harrastavat niitä myös aikuisena. Kiireinen elämänrytmi suosii mahdollisuuksia täsmävalintoihin. Toni Piispanen 66 EMERITUS IHMETTELEE: Onko Suomella varaa jättää liikunnan edistäminen vain liikuntaväen asiaksi
4 LIIKUNTA & TIEDE 46. 4 /2009
Suomi kuitenkin vauKuva: LEHTIKUVA /VESA MOILANEN LIIKUNTA & TIEDE 46 • 4 /20'.)9 5. 11 Teksti: PASI KOSKI Yhteiskunnan ja liikuntakulttuurin muutokset ovat muokanneet myös liikuntaseuroja. Vaatimustason nousun myötä myös sitoutuneita toimijoita tarvitaan aiempaa enemmän. Vaikka seuratoimijoita on nyt enemmän kuin koskaan, heihin ja heidän puutteeseensa liittyvät myös suurimmat ongelmat. Seuroissa keskitytäänkin aiempaa useammin yhteen lajiin. Suomen taloudellinen tilanne vaihteli melkoisesti ja 1990-luvun alun laman seuraukset näkyvät monin paikoin vieläkin. Seurakentälle on myös ilmaantunut runsaasti pieniä muutaman kymmenen hengen harrastajaryhmiä, jotka ovat perustaneet seuran sen hetkisen toimintansa kehykseksi. Kiireinen elämänrytmi suosii mahdollisuuksia täsmävalintoihin. Euroopan kartta piirrettiin uudelleen, globalisaatio ja väestön ikääntyminen etenivät vauhdilla, tekninen kehitys mullisti ihmisten välistä vuorovaikutusta ja tietojenkäsittelyä. ' 11 aistuu M aailma ja sen myötä suomalainen yhteiskunta muuttui melkoisesti 1980-luvun puolivälistä 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Suomessa siirryttiin suunnittelutalouden yhteiskunnasta ki lpailukyky-yhteiskuntaan samalla kun väestön koulutustaso nousi merkittävästi
Huomattavan aktiivisesti toimintaan osallistuvien määrä ja suhteellinen osuus seurojen jäsenistössä on kasvanut. Vuoden 2006 aineistossa oli nimittäin 132 seuraa, jotka olivat vastanneet myös vuonna 1986. Seurakentän ja yksittäisten seurojen muutoksia jäljitettiin paitsi eri aikoina kerättyjen toisistaan riippumattomien aineistojen perusteella myös paneeliasetelmaan nojaten. Samaan aikaan vapaa-ajan toimintojen kirjo on kasvanut ja vaihtoehtoisten ajankäyttörnahdollisuuksien määrä kasvanut. Tämä näkyy siinä, että seurakentälle on ilmaantunut runsaasti pieniä muutaman kymmenen hengen "kaveriporukoita", jotka ovat perustaneet toimimansa kehykseksi seuran. Sisäisen toimintajärjestelmän keskeiset elementit ovat aatteellinen perusta, jäsenet ja osallistujat, toimintaohjelma, voimavarat ja hallinto. Vapaamatkustajille ei jää tilaa. Erilaisia toimikuntia on vähemmän ja seuran eri tehtävistä on yhä useammin vastuussa yksittäisiä henkilöitä. Mallissa on mukana aika-akseli, jonka myötä seura ymmärretään dynaamisena yksikkönä, jonka hyvinvointiin vaikuttavat niin toiminnan perinteet kuin tulevaisuuden kehirystavoiueetktn. Seurat on luotu palvelemaan ryhmän sen hetkisiä tarpeita, eikä niitä välttämättä ole ajateltukaan kovin pitkäjånteisiksi tai tavoitteellisiksi. Tuolloin ei ollut hiihtoputkia, keinonurmia tai muovimakiä. Seurat ovat myös keventäneet hallintoaan. Liikunta on ollut matkan varrella niin sosialisaation ja kasvatuksen väline, kuin itseisarvoinen asia, markkinaväline tai osa vapaa-ajan politiikkaakin. Hän näkee seuran muodostuvan sisäisestä toimintajärjestelmästä, joka on vuorovaikutuksessa toimintaympäristönsä kanssa. Niissä voidaan keskittyä osallistujien omien intressien ja tavoitteiden mukaiseen toimintaan. Ymmärrys siitä, mitä liikunta on, on laventunui. Yhteisöllisyys joutui hakemaan uusia muotoja tai sai antaa tilaa sopimukselliselle kuluuurille. Toisaalta pienet seurat ja toiminnan keskittyminen ryhmiin näkyy suhteellisen osallistumisalttiuden kasvamisena. Myös julkisella sektorilla otettiin käyttöön uuden hallintoajattelun keinot. Tutkimuksen näkökulmaa valittaessa nojauduttiin Heinilän (1986) teoreettiseen hahmotukseen liikuntaseurasta sosiaalisena organisaationa. Liikuntakulttuuri onkin kirjavoitunut ja eriytynyt. Uusia näkökulmia ja toimintamuotoja, esimerkiksi liikuntalajeja, on syntynyt runsaasti. Suomalaisia koulittiin nöyristä alamaiskansalaista vaativiksi asiakkaiksi. Entisestä pyramidi-idealle rakentuneesta viiden kallo-organisaation mallista siirryttiin verkostomaisen palveluorganisaation malliin, jonka ytimeksi perustettiin 1993 Suomen Liikunta ja Urheilu ry (SLU) Kahden vuosikymmenen muutosten jäljille Vuosina 1986 (n=835), 1996 (n=495) ja 2006 (n=550) kerättyjen seura-aineistojen perusteella on mahdollista analysoida, millaisia muutoksia Suomen liikunnan kansalaistoiminnan perusyksiköissä on tapahtunut 20 vuoden aikana ja miten edellä kuvatut muutokset heijastuvat seurakentässä. Myös olosuhteet eri toimintamuotojen harrastamiseen ovat pääsääntöisesti paremmat kuin 1980-luvun puolivälissä. Tällaiset pienseurat pystyvät toimimaan itsenäisesti ja joustavasti ilman suuremman seurakokonaisuuden muodollisuuksia, valtarakennelmia ja hallinnollista taakkaa. Vapaa-ajan harrastusyhdistykset, kuten liikuntaja urheiluseurat ovat kuitenkin säilyuaneet asemansa ja osin parantaneetkin sitä. Tarkastelun keskiössä on nimenomaan seuraorganisaatio ja sen hyvinvointi. Viime aikoina siitä on tullut yhä enenevässä määrin osa terveysja hyvinvointipolitiikkaa. Rekisteröityinä yhdistyksinä seurat saavat myös sellaisille kuuluvat oikeudet ja kohtelun. Yksilöllinen ajattelu korostui yhteisvastuullisen näkökulman kustannuksella. Järjestötoiminnassa monet toimialat ovatkin hiipuneet. Myös liikuntakulttuuri on muuttunut merkiuävästi. Kilpaurheilukeskeisen ajattelun on korvannut laajaalaisempi näkemys, jossa on sijansa niin huippuja kilpaurheilulle kuin terveysja kuntoliikunnalle, lasten ja nuorten sekä erityisryhmienkin liikunnalle. Toiminta ratkaisee ei missä tai minkä logon alla Henkilökohtaisten intressien korostuminen näkyy myös siinä, että seuratoiminnan aatteellinen perus6 LIIKUNTA & TIEDE 46 • 4 /2009. Olisi outoa, elleivät nämä perustavanlaatuiset yhteiskunnalliset ja kulttuuriset muutokset näkyisi vapaaehtoisuuteen perustuvassa liikuntaja urheiluseurojen kentässä ja niiden toiminnassa. Pienseurojen ilmaantumisen voi nähdä osittain paluuna entisen kaltaiseen seuratoimintaan. Lisäksi seuroja pyydettiin itse arvioimaan sekä standardoitujen että avoimien kysymysten avulla niissä tapahtuneita muutoksia viimeisimmän kymmenen ja 20 vuoden aikana. Se on merkinnyt uudenlaista tilannetta myös yhdistysten perustana olevalle kansalaisaktiivisuudelle. Tällaisten seurojen lisääntyminen on merkinnyt sitä, että keskimäärin seurat ovat pienentyneet. Yhdistykseksi rekisteröityminen saattaa olla järkevää esimerkiksi edullisempien tilarnaksujen vuoksi. rastui ja ehti nousta yhdeksi maailman rikkaimmista maista ennen uuden laskukauden alkua. Tehokkuusajattelu sävytti jo koko työelämää, mikä osaltaan vähensi myös vapaaehtoistyön potentiaalia. Se merkitsi muun muassa sitä, että yhdistystoimintakin alettiin nähdä palvelutuotantona, johon kohdistettaan tehokkuusodotuksia. Pienseuroissa ei vapaamatkustajia Ihmisten nykyinen elämänrytmi vaatii järjestelmiä, jotka mahdollistavat täsmävalinnat. Uudenlainen vanhemmuus ja lasten aseman korostuminen ovat saaneet monet vanhemmat panostamaan lasten kokonaisvaltaiseen kehittymiseen ja sen myötä heidän harrastuksiinsa. Liikuntajärjestelmämmekin muuttui merkittävästi mainitulla aikavälillä. Niiden kautta päästiin vertailemaan yksittäisten seurojen 20 vuoden aikaisia muutoksia
1960-luvulla syntyneillä vastaava osuus oli 15 prosenttia, 1970-luvulla syntyneistä 21 prosenttia ja 1980-luvulla syntyneillä kyseinen osuus oli jo lähes 40 prosenttia. Suuria seuroja taas on vähän ja niissä paljon jäseniä. Monet seikat antavat perusteita valtion pilottihankkeelle, jossa kokeillaan palkattujen määrän lisäämistä seuroissa suoralla kehittämistuella. Tämä selittyneet väestön koulutustason yleisellä nousulla ja koulutusjärjestelmien kehittymisellä. Kohti asiakkuutta ja ammattimaisuutta Seuroihin kohdistuvat taloudelliset vaateet ovat kasvaneet. Kun asiaa tarkastellaan pienimpien seurojen suunnasta, puolet kaikista seuroista kattaa vain 11 prosenttia kaikista seurajäsenistä. Erityisesti poliittisesti sävyttynyt aatemaailma on menettänyt merkitystään. Yksi eniten merkitystään menettänyt aateperusta on "seuran itsenäisyys ja riippumattomuus", mikä kertoo seurakulttuurin sitovuuden hiipumisesta. Tämä näkyi myös seuratoiminnassa, jossa esimerkiksi "tullilaisuus" tai "svullilaisuus" saattoivat olla merkittäviä piirteitä seuroissa ja myös keskeisiä määrittäviä tekijöitä toimintaan osallistuville. Signaaleja esimerkiksi aikuisliikunnan kohentumiseen seuroissa on näkyvissä. Aatteellisina ohjenuorina asemansa ovat säilyttäneet vahvimmin "reilun pelin kunnioitus", "terveet ja raittiit elämäntavat" sekä "tapakasvatus". Toisaalta lukemat merkitsevät sitä, että yhä useammin vanhemmat ovat valinneet lapselleen harrastuksen. Toki seurat edelleen toimivat lasten ja nuorten parissa ja pääpaino on nyt ja myös lähitulevaisuudessa edelleen heissä, mutta seurojen jäsenistön ikärakenne on muuttunut. Seuratoimintaan osallistuneista alle 25-vuotiaista oli 1950-luvulla jo ennen kouluikäänsä mukaan tulleita seitsemän prosenttia. Kustannukset ovat monelta osin vaatimustason nousun myötä kasvaneet. Liikuntakulttuuri monimuotoistuu samoin seurat Seuroista puhuttaessa on kuitenkin hyvä muistaa, että kirjo on laaja. Lähes kaikki seurojen ominaisuuksia kuvaavien määrällisten tietojen jakaumat ovat hyvin vinot ja hajonnat ovat olleet kasvussa. Suurten ikäluokkien suuret suhteelliset osuudet näkyvät myös seuratoiminnan kehityksessä. Seurakenttä näyttää pystyneen vastaamaan muuttuvan maailman haasteisiin hyvin. Vielä pari kolme vuosikymmentä sitten isot aatekokonaisuudet tai ideologiat kykenivät kokoamaan ihmisiä yhteen samojen ihanteiden ääreen. Seurat arvioivat myös toimintansa olevan yleisemmin ammattimaisempaa kuin vielä 1990-luvun puolivälissä. Etenkin isojen kaupunkien seuroissa suorilla maksuilla hoidetaan kulupuolta voimallisemmin kuin maaseudun seuroissa. Yli 60-vuotiaiden seurapuheenjohtajien osuus oli 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä seitsenkertainen verrattuna vuoden 1986 tilanteeseen. ta on ohentunut. Toimintaan tullaan mukaan entistä nuorempina. Suutarinen ym. Erityisesti vanheneminen näkyy seurojen johdossa. Todettakoon kuitenkin, ettei palkallisen hankkiminen ole ajankohtainen tai harkinnassa oleva asia kovinkaan suuressa osassa seuroista. Osaltaan tämä kehitys on myös merkinnyt vapaaehtoistoimijoiden vähenemistä. Tässä asiassa, kuten monessa muussakin, kaupunkien ja maaseudun seurojen välillä on melkoiset erot. Monessa asiassa seurat ovat kehittyneet myönteiseen suuntaan. Toimintojen sisällöt, tavoitteet ja kohderyhmät ovat myös monenlaisia. Kymmenessä prosentissa suurimpia seuroja on 45 prosenttia kaikista seurajäsenistä. Toiminnan sisältö on ratkaisevampaa kuin missä tai minkä logon alla harrastetaan. Määrällisestikin ammattimaisuus on lisääntynyt, sillä palkattuja on aiempaa enemmän. Suomen väestö vanhenee nopeasti. Kaksi kolmasosaa tutkimusaineiston seuroista oli edennyt myönteiseen suuntaan tutkimusta edeltäneiden kymmenen kahdenkymmenen vuoden aikana. Pieniä seuroja on paljon ja niissä on vähän jäseniä. Onkin ehkä realismia miettiä, voisiko suurten ikäluokkien potentiaali olla vielä pitkään hyödyksi liikunnan kansalaistoiminnassa. Yli 10 000 jäsenen seurojen rinnalla samassa listassa ovat pienet muutaman tai muutaman kymmenen jäsenen seurat. Suomalaiset ovat oppineet asiakkuuteen, mikä näkyy myös siinä, että seurojen tuloista suorat henkilökohtaiset maksut ovat kasvattaneet osuuttaan. Yksittäisissä seuroissa keskitytään yhä selvemmin yksittäiseen lajiin. Yhteiskunnassa vallalla olevaa iehokkuuskeskeistä ajattelua myötäillen seuroissakin ja lajiorientaatio on vahvaa. Yleisimmin ongelmat koskivat vapaaehtoistoimijoita, LIIKUNTA & TIEDE 46 • 4 /2009 7. Keskiarvotiedoilla operoiminen koko seurakentän äärellä voi antaa kovin harhaisen kuvan. Myöskään paikallisuus ei näinä kuntaliitosten aikoina tunnu olevan keskeinen vetovoimatekijä. Lajikulttuurin ote onkin vahvistunut seurakulttuurin kustannuksella. Nämä havainnot herättävät miettimään, ollaanko ainakin joissakin tapauksissa liian varhain liikkeellä, jos tavoitteena on koko elämän kestävä liikunnallinen elämäntapa. Seuratyöhön mennään mukaan nuorempina Seurojen toiminnassa on mukana harrastajia ja myös toimijoita ilmeisesti enemmän kuin koskaan. Entistä useampi seura joutuu maksamaan esimerkiksi käyttämistään tiloista ja tila-asiat kuluttavat seurojen toimintapotentiaalia aiempaa enemmän. Yleinen asiantuntemus tuntuu kohentuneen. Nämä lukemat heijastelevat osaltaan vanhemmuuden ja myös lapsen aseman muutosta. Kaiken kaikkiaan liikuntakulttuurin tavoin seurojen eriytyminen on jatkunut ja erilaisten seurojen kirjo on monipuolistunut. Tämä tieto ei ehkä mairittele dynaamista nuoriso keskeistä kansanliikettä ja muutamat muutkin järjestötoimintaa koskevat tiedot (esim. Vanhemmat ovat tietoisia liikunnallisen elämäntavan merkityksestä ja haluavat lapsensa omaksuvan sellaisen. 2001; Myllyniemi 2009) kertovat, ettei järjestötyö perinteisessä mielessä kiinnosta ainakaan maamme nuorempia sukupolvia
Esimerkiksi samaan tehtävään nimetään useampia tekijöitä,jotka kykenevät keventämään viikoittaista kuormaansa vuorottelemalla. Eri tapoja on ainakin neljänlaisia. Näin ollen tarvitaan lukuisia toimijoita ja kun monet heistä vielä sitoutuu lyhytjännitteisesti, tarvitaan uusia tekijöitä vanhojen siirtyessä sivuun. heidän määräänsä, osall istum isaktiivisuuttaan ja/tai sitoutumistaan. Palveluntuottaja, valintamyymälä, tuotantolaitos vai yhteinen yhteisömme. Jollekin se voi olla vaikka menestyvä ammattiurheilija, jollaisen lopputuotteen saamiseksi ollaan valmiita investoimaan. Ratkaisua on haettu muun muassa työnjakoa kehittämällä. Näin toimittaessa kuvitellaan seuran tuottavan palvelun tarvitsijalle palvelua, jonka tuottamiseen tarvittavat resurssit kumpuavat jostakin yleisesti kootusta yhteisestä, josta palvelun tarvitsijan ei tarvitse kantaa huolta. Kiireisistä nykyihmisistä monet haluavat olla mukana toiminnassa, mutta eivät ilmeisesti kykene kovin tiiviisti sitoutumaan. Tässä onkin seuratoiminnan keskeisin dilemma. Neljäs tapa, josta ehkä kannattaisi ainakin jossain määrin yrittää pitää kiinni, jos halutaan, että meillä nykymuotoista vapaaehtoisuuteen perustuvaa liikunnan kansalaistoimintaa on jatkossakin, on ymmärtää, että seura ei ole enempää eikä vähempää kuin seurassa toimivien ihmisten yhteisvastuullinen kokonaisuus: me. Kuva: ANTERO AALTONEN 8 LIIKUNTA & TIEDE 46, 4 12009. Vaatimustason ja työnjaon kasvun myötä toimijoita tarvitaan aiempaa enemmän. PASI KOSKI FT, dosentti Erikoistutkija Turun yliopisto Sähköposti: pasi.koski@utu.fi Te listi perustuu SLU:11 ju l liaisusarjassa ju 1/rnislavaan leo/1see11 "Liihunt.aja urheiluseurat muutolisessa". Sinällään on mielenkiintoista, että samalla kun näyttää, että näitä toimijoita on enemmän kuin koskaan, heihin ja heidän puutteeseensa liittyvät myös suurimmat ongelmat. Näin asiaa lähestyvät ovat valmiita maksamaan, mutta he ovat herkästi myös vaihtamassa "myymälää", jollei tuote tai palvelu miellytä. He voivat tuoda lapsensa "laitoksen" tuotantoketjun sisääntulopäähän odottaen, että aikanaan syntyy tavoitteen mukainen lopputuote. Jotkut esimerkiksi tavoitehakuiset vanhemmat saattavat nähdä seuran eräänlaisena tuotantolaitoksena. Jatkon kannalta on oleellista se, millaiseksi ihmiset tulevaisuudessa mieltävät seuratoiminnan. Asiakkaaksi oppineet taas saattavat mieltää seuran eräänlaisena valintamyymälänä, josta voi käydä rahalla ostamassa tuotteita. Ihmiset voivat lähestyä seuraa kuin julkista palvelua esimerkiksi terveyskeskusta tai kirjastoa
Seuratoiminnan kehitystukihankkeet eivät ole kuitenkaan suomalaisessa liikuntapolitiikassa täysin uusi asia. Ensimmäisen puolentoista vuoden aikana tuki on maksimissaan 1250 euroa kuukaudessa ja seurojen on hankittava vähintään 50 prosenttia palkkarahoista itse. Aikuisten tukien osuus kokonaismäärästä oli 150 000 euroa. (Liikkuva ja hyvinvoiva Suomi 2010luvulla 2008, 70.) Suomessa seuratukiraha on opetusministeriön liikuntayksikön myöntämää ja se on kokonaisuudessaan Veikkauksen tuottoa. Tukea sai hakea hallinnon työtehtävien hoitamiseen, lasten ja nuorten tai aikuisten toimialueella työskentelevän henkilön palkkaamiseen. Vajaan vuoden päästä, toukokuussa 2009 jaettiin ensimmäiset tukirahat ja varsinainen toimintakausi käynnistyi elokuun alussa 2009. Toiminnallisia tukia jaetaan vuosittain ja seuraavan kerran haku mahdollistuu vuoden 2010 alussa. Viimeisen vajaan puolen vuoden jaksolle keväällä 2011 tuki putoaa 875 euroonja seurojen omarahoitus vastaavasti nousee 65 prosenttiin. Tavoitteena seuratoiminnan laaja-alainen kehittäminen Kansallisen liikuntaohjelman mukaan Suomen seuratukien avulla halutaan kehittää laaja-alaisesti kaikkien ikäryhmien toimintamahdollisuuksia liikuntaja urheiluseuroissa. Keväällä 2009 tukea jaettiin noin 750 000 euroa 463 hankkeelle, joista 90 kappaletta kohdistui aikuisten hankkeisiin. Päätoimisten tuki on pilottihanke, joka alkoi 1.8.2009 ja päättyy 31.5.2011. Kehittämistuki jakaantuu päätoimisen työntekijän palkkatukeen sekä toiminnallisiin rukiin (kuvio 1). Lisäksi Ruotsin seuratukijärjestelmä on toiminut joiltain osin esimerkkinä Suomen mallille. K ansallisen liikuntaohjelman konkreettisena toimenpiteenä kesällä 2008 opetusministeri teki päätöksen suoran seuratuen jakamisesta. Tuen jakamisesta huolehtivat Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU), Nuori Suomi ja Kuntoliikuntaliitto (Kunto ry) yhteistyössä TUL:n, FSI:n, lajiliittojen, aluejärjestöjen ja muiden liikuntajärjestöjen kanssa. Mukaan halutaan uusia liikkujia ja seuratoimijoita ja seuroissa jo toimivien tyytyväisyyttä ja aktiivisuutta halutaan lisätä. Lisäksi halutaan tukea seurojen aatteellisia ja yleishyödyllisiä toimintaperiaatteita sekä vahvistaa kansalaistoimintaa osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys huomioiden. Sen vuoksi on syytä tarkastella tukijärjestelmää tarkemmin. Teksti: KATI LEHTONEN Seuratuki moninkertainen Ruotsissa Suomessa seuratukea jaetaan päätoimisten palkkaukseen noin seitsemän miljoonaa euroa seuraavien kolmen vuoden aikana. Sen myötä seuroihin tultaisiin palkkaamaan päätoimisia työntekijöitä tai kehitettäisiin toiminnan muita osa-alueita. Lapsille ja nuorille tukea on jaettu Nuori Suomi ry:n koordinoimana ja opetusministeriön rahoittamana vuodesta 1999 lähtien. Tukea jaettiin 200 seuralle kertaluonteisesti keväällä 2009. (www.seuratuki.fi) Toiminnalliset tuet jakaantuivat lasten ja nuorten (6-19-vuotiaat) ja aikuisten tukiin. Vertailukohteeksi otettiin Ruotsin toimintamalli, joka on perustavoitteiltaan samanlainen, mutta organisoitumiseltaan osittain erilainen. Lajiliitoilla on Ruotsissa suuri vastuu ja niiden kautta on haluttu antaa tilaa ja toimintamahdollisuuksia hyvin erilaisille hankkeille. Ruotsissa seuratukea myönnetään noin 28 miljoonaa euroa yhden vuoden aikana. Suomessa arviointiseula on tiukempi. (www.seuratuki.fi) Lasten ja nuorten hankevaihtoehtoja oli viisi: 6LIIKUNTA & TIEDE 46 • 4 /2009 9. Hakemuksia saapui lähes 500 kappaletta. Tuki on kohdistunut 6-19-vuotiaiden seuratoiminnan kehittämiseen. Kokonaisuutena opetusministeriön myöntämää seuratukea jaetaan päätoimisten palkkaukseen noin seitsemän miljoonaa euroa. Päätoimisten palkkatuen myötä seuratukien merkitys kansalaistoiminnan kehittäjänä sai kuitenkin uudenlaisen nosteen. Keskeisinä toimijoina ja organisoijina seuratukihankkeessa ovat olleet kolme ensin mainittua toimialajärjestöä
Arviointiprosessi oli siten moniportainen. Viimeksi mainitussa on mahdollista hyödyntää myös SLU: n Hyvä Seura -koulutuskokonaisuutta. OPETUSM INISTERJÖ Kansallinen liikuntaohjelma 1 Seuratoiminnan kehittämistuki 1 Nuori Suomi, Kunto ry, SLU Päätoimisen työntekijän Toiminnalliset tuet palkkatuki Vaihtoehtoisena toiminta1 alueena: Hallinnolliset tehtävät Lasten ja nuorten Aikuisten tuki: Lasten ja nuorten urheilu tuki: Ohjaajien Aikuisten terveyttä edistävä 6-12 V. osaamisen liikunta 13-19 V. Suomen seuratukijärjestelmän keskeiset toimijat ja tavoitteet. Lopullisen päätöksen tuettavista hankkeista teki Nuoren Suomen hallitus. Uusi tukikausi lisää rahoitusta Handslaget sai heti jatkoa seuraavalle neljälle vuodelle "ldrottslyftet" -projektin myötä. Paikallistason urheiluseuratoimintaan tukea jaettiin tästä summasta lähes puolet. Tuki kanavoitiin Ruotsin veikkausyhtiön (Svenska Spel) voittovaroista. Ruotsin liikunnan ja urheilun keskusjärjestö Riksidrottsförbundet (RF) ohjasi tuen käyttötarkoitusta ja toimi taustalla kokoavana järjestönä. Vuosien 1999-2007 aikana seuroille jaettiin tukea noin 4,4 miljoonaa euroa (Lämså 2005, Lehtonen 2008). Seuroille uusi tukijärjestelmä haluttiin tehdä yksinkertaiseksi ja tämän vuoksi avattiin yhteinen internet-sivusto ( www.seuratuki.fi), josta kävi ilmi tarvittavat tiedot kaikista hankemuodoista. Loppuvaiheessa päätökset tehtiin toimialajärjestöjen hallituksissa siten, että Nuori Suomi vastasi lasten ja nuorten toiminnallisista hankkeista, Kunto ry aikuisliikunnan toiminnallisista hankkeista ja SLU päätoimisten palkkatukihankkeista. Handslagetin tavoitteena oli tyttöjen liikuntaharrastuksen lisääminen, huumeiden vastainen kampanjointi, kouluyhteistyön lisääminen, liikuntakustannusten kohtuullistaminen ja harrastusmahdollisuuksien lisääminen yhä useammalle lapselle ja nuorelle. Lisäksi se huomioi sekä laji(lajiliitot) että paikallistuntemuksen (aluejärjestöt). SF:n kautta seura sai hakea tukea mihin tahansa hankkeeseen, mutta koulutushankkeista vastasi SISU ldrottsutbildarna, joka on liikuntaja urheilujärjestöjen koulutuksen kehittämiseen ja tuottamiseen keskittynyt järjestö. Lisäksi erillisprojekteina tuettiin esimerkiksi liikunnan tukiorganisaatioita sekä liikuntapaikkarakentamista suurkaupungeissa. Hakemukset lähtivät ensin lajiliittoihin ja tämän jälkeen aluejärjestöille sekä TUL:n ja FSl:n kommentoitaviksi. "yhden luukun" -periaatteen muodostumiseen. lisääminen Nuorten Uuden toiminnan tapahtumat käynnistäminen Sinettiseura -Kuntayhteistyö Ohjaajat & Aikuisliikunnan valmentajat Startti Sinettiseuroissa Tavoitteena: Seuratoirninnan vahvistaminen Lisää liikkujia Nykyiset liikkujat aikaisempaa tyytyväisempiä seuratoimintaan Uudet toimintamallit tai kohderyhmät seuratoiminnassa KUVIO 1. hakulomakkeet lähetettiin Nuoreen Suomeen, josta ne jaettiin ensin lajiliittojen ja sitten aluejärjestöjen arvioitaviksi. Ruotsin seuratukijärjestelmä Suomen tavoin Ruotsin seuratuen myöntäminen pohjautui poliittiseen tahdonilmaukseen. Nykyisessä mallissa kolmen keskeisen toirnialajärjestön yhteistyö sekä hankevaihtoehtojen moninaisuus myötävaikutti ns. 12-vuotiaiden harrastusryhmien lisääminen, 13-19vuotiaiden seuratoiminnan kehittäminen (tapahtumat tai nuorten aktivoiminen seuratoimintaan), seuran kehittäminen Sinettiseuraksi tai ohjaajien ja valmentajien osaamisen lisääminen Sinettiseuroissa. (Toiminnallisten tukien arviointiohjeet, Nuori Suomi ry/Kunto ry.) Toimialajärjestöt keskeisessä roolissa Nykyisen seuratukijärjestelmän organisoitumisen ja hankearvioinnin taustalla vaikuttivat vahvasti Nuoren Suomen aikaisemmin koordinoimat lasten ja nuorten seura toiminnan kehitystukihankkeet ( vuoteen 2007 asti seuratoiminnan paikallistuki). 2000-luvun alussa lasten ja nuorten liikuntatoiminnan kehittämiseen luvattiin lisärahoitusta Ruotsin hallituksen toimesta. Kun vaalit oli käyty, jäljelle oli jäänyt "Handslaget" -projekti, jonka myötä valtio myönsi lasten ja nuorten liikuntaja urheilutoiminnalle vuosien 2004-2007 aikana 102 miljoonaa euroa lisärahoitusta. Sivustolla oli mahdollista täyttää myös hakulomake. Hakuvaiheen päättymisen jälkeen (15.3.2009) hankearviointi eteni pitkälti Nuoren Suomen olemassa olleen mallin mukaisesti. Uusi hallitus ei 10 LIIKUNTA & TIEDE 46 • 4 /2009. Aikuisten hankkeissa tukea sai hakea ohjaajien osaamisen kehittämiseen, kuntayhteistyöhön, uuden säännöllisen toiminnan aloittamiseen tai Aikuisliikunnan starttiin, joka painottaa kokonaisvaltaista aikuisliikunnan kehittämistä seuroissa. (Här är Handslaget fyra år summeras, 2008.) Seurojen oli mahdollista hakea tukea lajiliitoilta (Specialidrottsförbundet/SF) ja aluejärjestöiltä (Distriktsidrottsförbundet/DF)
Ehdotus kansalliseksi liikuntaohjelmaksi julkisen ohjauksen näkökulmasta. Erilaisten toimintamallien olemassaolo helpottaa muutosten tekemistä, joten vaihtoehtoihin kannattaa suhtautua aina uteliaana. LIIKUNTA & TIEDE 46•412009 11. Seurahankkeiden paikallistuen haku 2004-2005. voinut jättää tukematta lasten ja nuorten liikuntaa ja urheilua ja se päätyi nostamaan vuosittaista tukea 50 miljoonaan euroon. 2005. Tuolloin Suomessa jaettiin lasten ja nuorten seuratoiminnan kehittämistukea noin 2,7 miljoonaa euroa ja Ruotsissa lähes 50 miljoonaa euroa. (Ett år med ldrottslyftet Rapport om år l, 2009.) Handslagetin tavoin uudella tukikaudella yksittäiset lajiliitot(SF) kanavoivat pääsääntöisesti eteenpäin seuroille myönnettävän suoran tuen. Seuroille jaettava tukisumma on ollut Ruotsissa melkein kaksikymmentä kertaa suurempi kuin Suomessa, jos vertailuajanjaksoksi otetaan vuodet 2004-2007. Tiedotus, markkinointi, mainonta, hakumahdollisuus jne. Vastaavasti DF:n kautta jaettavat tuet myönnetään pelkästään kouluyhteistyötä tekeville hankkeille. Nuori Suomi. Tukea voi hakea useasta luukusta ja eri perustein. www.seuratuki.fi 10.8.2009 JULKAISEMATTOMAT LÄHTEET: Toiminnallisten tukien arviointiohjeet, Nuori Suomi. Lehtonen, K. 2008. Vastaavasti tuettuja hankkeita oli meillä 2100 ja Ruotsissa yli 37 000 kappaletta. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2008:14. Varmasti voitaisiin, mutta toistaiseksi kannattaa kokeilla ensin "yhden luukun" -periaate, jota sinällään voidaan pitää järjestöjen saavuttamana yhteistyövoittona ja seurojen kannalta yksinkertaisena ja helppona järjestelmänä. 2005. Riksidrottsförbundet. Keskeiset tavoitteet sen sijaan ovat kokolailla samansuuntaiset: lasten ja nuorten seuratoiminnan kehittäminen ja harrastusmahdollisuuksien lisääminen mahdollisimman monen ulottuville. Toiminnan sisältö tai tasa-arvoinen jakosuhde lajiliittojen ja alueiden välillä ei siten välttämättä toimi. Näiden yleistavoitteiden toteutumiseen pyritään seuraja lajiliittotoiminnan vahvistamisella, liikuntapaikkojen kehittämisellä sekä ohjaajakoulutusta ja kouluyhteistyötä lisäämällä. Suomessa keskeiset toimialajärjestöt (SLU, Kunto ja Nuori Suomi) ovat sen sijaan jo hakuvaiheessa päättämässä tuen saajista ja tuomassa oman alan asiantuntemusta mukaan prosessiin. (Ett år med ldrottslyftet Rapport om år l, 2009.) Paljon rahaa monta jakajaa, vähän rahaa yksi luukku Suomen ja Ruotsin seuratukia vertaillessa suurimmat erot liittyvät hankkeiden jakoprosessiin ja jaettavaan rahamäärään. Jyväskylä. Toisin sanoen lisää liikkujia ja laadukasta seuratoimintaa. Rapport om år 1. Ruotsissa ldrottslyftetin kehitystuki sen sijaan kahdentuu edelleen pelkästään lapsiin ja nuoriin. on meillä keskitetty ja vastaavasti Ruotsissa hajautettu. Paikallistason toimintaan seuroille kokonaissummasta kohdennettiin ensimmäisenä tukivuonna SF:n ja DF:n kautta noin 28 miljoonaa euroa. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 173. Suomen järjestelmästä voidaan tosin hyvällä syyllä kysyä, onko se jo liiankin tiukka ja byrokraattinen. Lämsä, J. Toiminnallisten tukien arviointiohjeet, Kunto ry. Lajiliitoilla on Ruotsissa suuri vastuu ja samalla niiden kautta on haluttu antaa hyvin erilaisille hankkeille tilaa ja toimintamahdollisuuksia. Lajiliitot raportoivat säännöllisesti RF:lle hankkeistaan perustiedot ja RF puolestaan kokoaa niistä seurantatiedot. Lehtonen, K. Kukin lajiliitto saa itsenäisesti päättää, mitä hankkeita tuetaan ja millä summilla. Työmäärällisesti hankearviointi ei siten nouse kohtuuttomaksi kenellekään yksittäiselle arvioijalle. Lasten ja nuorten liikuntaohjelman 1999-2004 arviointi. Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES. KATI LEHTONEN, LitM Tutkija Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES Lasten ja nuorten elämäntavan tutkimusyksikkö UNET Jyväskylä Sähköposti: kati.lehtonen@likes.fi LÄHTEET Ett år med ldrottslyft et. Arviointiseula on Suomessa muutenkin tiukempi, sillä hakemukset käydään läpi tämän lisäksi myös lajiliitoissa, aluejärjestöissä ja tarvittaessa myös TUL:n ja FSl:n arvioitsijoilla. Lisäksi halutaan kiinnittää huomiota siihen, että mahdollisimman moni jatkaisi liikunnallisia harrastuksiaan. Opetusministeriö, Kulttuuri-, liikuntaja nuorisopolitiikan osasto. 2009. Yleistavoitteina on liikuntaja urheilumahdollisuuksien tarjoaminen mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle. Lisäksi meillä vuosittainjaettavat tuet jahakemusten määrät ovat pieniä verrattuna naapurimaahan. Kontrolli on siten vähäisempää huolimatta siitä, että RF kokoaa perustietoja hankkeista vuosittain ja luo raamit toiminnalle. Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES. Seuraavat vuodet osoittavat Suomen tukijärjestelmän toimivuuden. Voitaisiinko meilläkin edetä malliin, jossa seuratuet jaettaisiin lajiliittojen tai alueiden kautta. Seuratoiminnan ja lajiliittojen kehittämistukihankkeet 2004-2008. Här är Handslaget fyra år summeras. Jyväskylä. Riksidrottsförbundet. Liikkuva ja hyvinvoiva Suomi 2010-luvulla. Vaikka RF on taustalla kokoavana tekijänä ja informanttina, muodostuu Suomen järjestelmästä selkeämpi kuva. Ruotsissa seuratuen jakaminen näyttäytyy ulkopuolisen silmin monimutkaiselta. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 218. 28 miljoonan euron kokonaispotista lajiliittojen kautta kulkeutuu seuroille noin 20 miljoonaa euroa ja alueiden kautta 8 miljoonaa euroa. Tukien jakoprosessin monitahoisuutta lisää se, että konkreettisen tukirahan siirron seuralle tekee Rf Keskusjärjestö siten ikään kuin istuu rahakirstun päällä ja hoitaa tilitykset, lajiliittojen tehdessä arviot tukea ansaitsevista hankkeista ja seuroista. Keväällä 2009 Suomessa jaettu tukisumma hivenen nousi, mutta siihen vaikuttivat osaltaan uudet hakuvaihtoehdot (aikuisten seura toiminta ja päätoimisten palkka tuki)
kolmessa vuosikymmenessä 12 LIIKUNTA & TIEDE 46 •,: /2009
K u v a : LE H T IK U V A /V E LI -M A TT I PA R K K IN E N Teksti: HANNA VEHVILÄINEN Jalkapallo vakiintui naisten ja tyttöjen suosituksi lajiksi ja huippu-urheiluksi runsaassa kolmessa vuosikymmenessä. Nykyisin suomalaisia naisjalkapalloilijoita pelaa ulkomailla ja jalkapallo on suosituin tyttöjen joukkuelaji. Suomessa naisten jalkapalloilun tutkiminen on nostanut päätään viime vuosina, samaan tahtiin kuin laji on löytänyt paikkansa osana suomalaista urheilukuluuuria. Historiallisesti urheilua on pidetty poikien kasvatusinstituutiona, jonka avulla poikia on sosiaalisiettu yhteiskunnassa vallitseviin arvoihin ja normeihin (Boutilier & SanGiovanni 1983). Naisten murtautuminen jalkapallokentille Ja hyvinkin miehisenä pidetyn lajin pariin on merkittävä osoitus sukupuoli rajojen murtumisesta ja koko yhteiskunnan muuttumisesta. M iesten jalkapalloa on todennäköisesti tutkittu enemmän kuin mitään muuta lajia. Naisten urheilu viriää varhain Naiset jäävät edelleenkin urheilukentillä miesten varjoon. Viime vuosina useissa Euroopan maissa on tehty ainakin perusselvitys maan naisjalkapalloilun alkuvaiheista (Hong & Mangan 2004). Tutkimuksessa naisten jalkapalloilun muutosvaiheet on jaettu neljään eri aikakauteen. Suomessa perusselvitys naisten jalkapalloilusta saatiin, kun teos Mimmiliigasta maailmalle Tutkimus suomalaisen naisjalkapalloilun muutoksesta julkaistiin keväällä 2009. Tutkimus jäljittää niitä muutoksia, joita itse lajissa ja sen asemassa on tapahtunut. Etenkin lajiliitossa 1990-luvun alussa tehty linjaus tyttöjalkapalloiluun satsaamisesta on tuottanut tulosta. Myös LIIKUNTA & TIEDE 46, 4 /2009 13. Laji on siis noussut runsaassa kolmessa vuosikymmenessä tyttöjen ja naisten suosituimmaksi joukkuelajiksi (Kansallinen liikuntatutkirnus 2005-2006). Naisten jalkapalloilun kehitystä seurattu ja selvitetty, mitä toimia Suomen Pallo liitossa on tehty naisten jalkapalloilun edistämiseksi, miten laji on kasvanut harrasrajarnääriltään ja alueellisesti sekä miten laji on kilpailullistunut. Naiset pelasivat Suomen mestaruudesta ensimmäisen kerran kesällä 1971. Harrastajamäärät ovat kasvaneet, laji on levinnyt kouluihin ja asenteet tyttöja naisjalkapalloilua kohtaan ovat aiempaa myönteisempiä. Naisten jalkapalloilun tutkiminen sen sijaan on ollut vähäistä. Teos on alku potku naisten jalkapalloilun tutkimiseen
Leena Laine on osoittanut, kuinka naisten liikunta on määritelty korostuneesti ei-kilpailulliseksi voimisteluksi. Jo ennen mestaruudesta pelaamista 1 !ta-Sanomat järjesti kutsuturnaukscn, johon osallistui kuusi jalkapallopaikkakuntien naisjoukkueua. Capkova 2007; Eisenberg et al. Varmaankin jo aiempina vuosikymmeninä naiset ovat pelanneet yksittäisiä, leikkimielisiä otteluita esimerkiksi erilaisten kansanjuhlien ja hyväntekeväisyystapahtumien yhteydessä. Naisurheilulle on asetettu aivan omanlaisiaan ehtoja etenkin silloin, kun pelkona on ollut naisten tunkeutuminen maskuliinisen urheilun alueelle (Laine 2004.) Suomessa naisurheilun viriäminen tapahtui moniin muihin maihin verrattuna varhain. Erona on kuitenkin muutoksen ripeys. 39). Vasta aivan viime aikoina tutkijoiden katseet ovat suuntautuneet myös tähän teema-alueeseen (ks. Suomalaispalloilijoiclen kansainvälinen yhteistyö syveni sekä järjestettyjen turnausten että seurajoukkueiden kansainvälisten ottelukosketusten myötä. Seurajoukkueista kansainvälisen kosketuksen otti 14 LIIKUNTA & TIEDE 46 • 4 /20CJJ. Suomessa vuotta 1971 voidaan pitää organisoidun naisjalkapalloilun käyn n istymisvuotena. Jalkapallo saapui myöhään ensimmäinen Suomen mestaruus 1971 Naisten Jalkapalloilu tuli Suomeen kansainvälisesti katsottuna sangen myöhään. Ensimmäinen maaottelu toteutui elokuussa 1973, jolloin Ahvenanmaalla pelatussa ottelussa kohdattiin Ruotsi. Monessa piirissä ongelmaksi muodostui vähäinen lajin harrastajamåårä, mikä vaikeutti etenkin kilpailutoiminnan organisoimista. Kansallisen kilpailutoiminnan organisoinnin lisäksi Palloliitto huolehti myös naismaajoukkueen kansainvälisestä toiminnasta ja maajoukkueen leirityksestä (Vehviläinen 2008. (Vehviläinen 2008, 38). Ensimmäisellä pelikaudella vuonna 1971 luettelottiin 984 pelaajaa, mutta seuraavana vuonna jo 2 252 pelaajaa. Vaiheet ovat samankaltaisia suomalaisen miesjalkapalloilun kehitykseen nähden. urheilun historiankirjoituksessa ja muussa yhteiskuntatutkimuksessa naisurheilun asema on jäänyt marginaaliseksi (Hargreaves 1994). Tutkimuksessa suomalaisen naisjalkapalloilun muutos on jäsennelty neljäksi eri vaiheeksi, jotka ovat alkuinnostus ja organisoituminen, vakiintumisvaihe, tyttöjalkapalloilun nousu sekä loikkaus suosituksi. Varsinkin kesällä 1970 naisjalkapalloilussa alkoi tapahtua. Naisjalkapallon harrastus käynnistyi ensivaiheessa niillä paikkakunnilla, joissa oli vahvaa miesten lajikulttuuria. Muutamaan piirijärjestöön oli perustettu myös naisvaliokunta. Vuonna 1978 Suomen maajoukkue matkasi Italiassa järjestettyyn epäviralliseen EM-turnaukseen, jossa Suomen lisäksi oli mukana kymmenen muuta joukkuetta. Myös rajapallo, käsipallo ja koripallo esiteltiin naisten lehdissä jo 1920-luvun alkupuolella. Erityisen suurta huomiota saavutti elokuussa Mikkelissä pelattu miesten Suomen Mestaruussarjan esiottelu,jossa kohtasivat Mikkelin Palloilijoiden ja Kuopion Palloseuran edustuspelaajien vaimoista ja tyttöystävistä kootut joukkueet (Tuunainen 2007, 237). Cup-tyyppisenä pelattuun kilpailuun osallistui peräti 51 joukkuetta, vaikkakin tiedot seuroille lähetettiin vasta kyseisen vuoden kesäkuussa. Etenkin Pohjoisja Keski-Suomessa ottelumatkat muodostuivat pitkiksi ja samalla kalliiksi (Vehviläinen 2008, 44-46) Kansainvälinen kosketus antoi odottaa itseään Suomalaisen naisjalkapalloilun kansainvälistyminen toteutui huomattavasti lajin suurmaita hitaammin. 1900-luvun kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä suomalaisnaiset kilpailivat voimistelussa, hiihdossa, yleisurheilussa, uinnissa sekä erilaisissa viestijuoksuissa. Naisjalkapallo levisi aluksi verkkaisesti myös alueellisesti. Vuodesta 1974 lähtien suomalaisnaiset ovat osallistuneet Pohjoismaiden mestaruusturnaukseen. Kuitenkin vasta 1960-luvulla tyttöjen ja naisten jalkapalloharrastus laajeni siinä määrin, että ryhdyttiin järjestämään otteluja eri paikkakuntien naisjoukkueille. Ensimmäisenä pallopelinä 1920-luvulta lähtien naiset pelasivat maanpuolustuspeliksi kehiteltyä pesäpalloa. Tämä seikka koskee myös naisjalkapalloilun tutkimusta. Suomalaisnaiset alkoivat pelata jalkapalloa 1930ja 1940-luvuilla (Tuunainen 2007, 237). Harrastajamäärien verkkaisen kasvamisen vuoksi Palloliitossa ei kuitenkaan nähty juurikaan vaivaa naisjalkapalloilun kehittämiseksi. Palloliitto teki ensimmäisen kartoituksen naisjalkapalloilun tilasta vasta vuonna 1982. Silti jo vuonna 1972 Palloliitossa eläteltiin toiveita maaottelujen pelaamisesta. Samana vuonna houkuteltiin Tanskaa maaotteluun, mutta hanke kariutui. Talvisin naisia jopa kannustettiin jääpallon ja jääkiekon pelaamiseen (Laine 1996, 11; 34-35). 2004; Hjelm 2004; 2007; Hong & Mangan 2004; Tuunainen 2007). Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin. Maaotteluja pelattiin 1970-luvulla vähänlaisesti, sillä koko vuosikymmenen aikana naiset pelasivat 20 maaottelua (Suomen Palloliiton Jalkapallokirja 2007). Vaikka vuonna 1981 kaikki Palloliiton 18 piiriä olivat ottaneet naisjalkapallon ohjelmaansa, oli tyttöjoukkueita ainoastaan 11 piirissä. Kun miesten jalkapalloilun kehitys suosituksi ja kansainväliseksi urheilulajiksi kesti sata vuotta, on sama toteutunut naisten jalkapallossa runsaassa 30 vuodessa (Vehviläinen 2008, 108-110.) Alkuinnostuksesta organisoitumiseen Naisten Suomen mestaruus ratkaistiin ensimmäisen kerran cup-tyyppisesti vuonna 1971. Kilpailutoiminnan käynnistyminen lisäsi naisjalkapalloiluun kohdistunutta kiinnostusta. Ensimmäinen naisjalkapalloilun Suomen mestaruus ratkaistiin vuonna 1971. Myös Suomessa naisten asema urheilu kulttuurissa ja sen tutkimuksessa on ollut marginaalinen siitäkin huolimatta, että Suomea pidetään jopa tasa-arvon mallimaana. Pelaajamäärän kasvu ei kuitenkaan jatkunut yhtä vilkkaana, sillä vuonna 1981 luetteloihin kirjautui 2 830 pelaajaa (Paavola 2007b)
Vuonna 1985 järjestettiin ensimmäinen B-tyttöjen (alle 16-vuotiaat) SM-turnaus. Kehittämistyöryhmän muistioonsa kirjaamat arviot naisjalkapalloilusta kuvaavat hyvin 1980luvun alun tilannetta. Seuraavana vuonna toimeenpantiin ensimmäinen pelkästään tytöille tarkoitettu Stadi-cup, johon saattoivat ottaa osaa B-, Cja D-ikäisten tyttöjoukkueet. 3/1989.) Sarjatasojen laajentamisen tavoitteena oli nostaa etenkin pääsarjan tasoa. Naisjalkapalloilun jonkinasteisesta vahvuudesta kertoo jotakin se, että vuoden 1982 helmikuussa järjestettyyn naisjalkapalloseminaariin osallistui 62 osanottajaa. Joukkueiden tasoerot olivat suuria. Liitossa asetettiin 1990-luvun alussa tärkeimmäksi tavoitteeksi tyttöjalkapalloilijoiden määrän lisääminen. Naisten valmentajien heikko taso ja liian vähäinen määrä oli kolmas huolenaihe. Sekä Palloliiton puheenjohtaja että pääsihteeri vakuuttivat, että LIIKUNTA & TIEDE 46, 4 /20CJ9 15. Tytöt alkoivat pelata myös maaotteluja. SM-sarjan vakiinnutettua asemansa vuonna 1981 käynnistettiin uudeksi kilpailumuodoksi Suomen Cup. Valmentajat miehiä Urheiluseuratoiminnassa ja etenkin suomalaisissa vapaaehtoisuuteen perustuvissa käytännöissä resursseilla on ratkaiseva merkitys. (Suomen Palloliiton toimintakertomukset 1982-1991.) Naisjalkapalloilun marginaalisesta asemasta kertoo se, että naiset joutuivat pelaamaan ottelunsa pääsääntöisesti hiekkakentillä. Tehtyään arvion vallitsevasta tilanteesta ryhmä päätyi toteamaan, että seuratasolla naisjalkapalloilu ei ollut kehittynyt toivotulla tavalla. Paineita kohdistui myös itse SM-sarjaan, sillä esimerkiksi vuonna 1983 mukana oli peräti 24 joukkuetta. Seminaariin tulleet toimivat paikallisissa jalkapalloseuroissa ja saivat esittää tilaisuudessa käsityksensä naisjalkapalloilun kehittämisestä. Suomen Palloliiton tehtäväksi jäi naisjalkapalloilun alueellinen, kansallinen ja kansainvälinen organisoiminen. 1980-luvun vuosina 16-18-vuotiaat tytöt pelasivat seitsemän maaottelua. Harrastuksen suosion kasvun myötä syntyi paineita myös sarjatoimintojen laajentamiselle. Kaikelle tälle loi edellytyksiä lajin kiinnostuksen lisääntyminen ja harra stajarnäärien kasvu. Neljänneksi ongelmaksi kirjattiin naisjalkapallon kärkitason heikkous, sillä kansainvälisillä kentillä koettiin pääsääntöisesti tappioita. divisioona. HJ K:sta onkin tullut ylivoimaisesti menestynein suomalainen naisjalkapalloiluseura. Kaudelle 1984 SM-sarjaan kelpuutettiin 12 joukkuetta, ja seuraavana vuonna pääsarjassa pelasi enää kymmenen joukkuetta. SM-sarjan ja aluesarjan väliin perustettiin 1. Sarjat vakiintuvat, arvostus ja resurssit haasteena Suomalaisen tyttöja naisjalkapallon organisaation rakennustyö ajoittui 1970-luvun vuosiin. Esimerkiksi Kemissä oli 1980-luvulla menestyksekäs jalkapallojoukkue. Vuodesta 1982 alkanut jakso voidaankin nimetä tyttöja naisjalkapalloilun vakiintumisen vaiheeksi. Tällä toimenpiteellä arveltiin voitavan vaikuttaa naisjalkapalloilun urheilullisen tason nostamiseen lähemmäksi kansainvälistä huippu-urheilua. Naisjalkapalloilun pelaaminen ei kuitenkaan rajoittunut pelkästään pääkaupunkiseudulle. Palloliittoon perustettiin marraskuussa 1981 naisjalkapalloilun kehittämistyöryhmä. (Suomen Palloliitto; Naisvaliokunnan pk. Kemin Into pelasi ylimmällä sarjatasolla aina vuoteen 1989 saakka. Tyttöjen mukaan saamisen katsottiin lopulta johtavan myös naisten maajoukkueen menestykseen. Palloliitto kiinnitti jatkuvasti huomiota olosuhteiden kohentamiseen. Helsingin Jalkapalloklubi korjasi neljä mestaruutta (1984, 1986, 1987 ja 1988) ja Puotinkylän Valtti kaksi mestaruutta ( 1982 ja 1983). Varsinkin tyuöjoukkueiden valmentajien löytäminen oli koko lailla vaikeaa. Vakiintumisen vaihe merkitsi ennen kaikkea sarjajätjestelmien tietynlaista pysyvyyttä sekä kansainvälisten kontaktien lisääntymistä. ensimmäisenä Helsingin Jalkapalloklubi (HJK), joka voitti vuonna 1978 Helsinki-cupissa vierailleen taiwanilaisen joukkueen (Suomen Palloliiton toimintakertomus 1976; Aalto et al. Myös tyttöjen ottelumäärat lisääntyivät harrastuksen laajenemisen myötä. Vielä 1980-luvun puolivälissä havaittiin, että naisjoukkueiden valmentajista 99 prosenttia oli miehiä (Vehviläinen 2008, 62). Useat jalkapalloseurat ottivat ohjelmaansa myös naisjalkapalloilun. Kun tyttöja naisjalkapalloilu tunkeutui "uutena yriuajånä" kansalliseen urheilukulttuuriin, oli sen toimijoiden sekä hankittava uusia resursseja sekä raivattava tieltään asenteellisia esteitä. Erityisesti toivottiin, että tytöt voisivat kouluissa tutustua lajin perusteisiin. Uusia tyttöpelaajia oli helppoa saada mukaan toimintaan ja tämä huomattiin myös Suomen Palloliitossa. Viidenneksi kannettiin erityistä huolta tytröjalkapalloilusta, jonka harrastus ei ollut lisääntynyt toivotulla tavalla. Ensinnäkin työryhmä näki naisjalkapalloilun arvostuksen vähäiseksi. Etenkin toimintaan organisoivista henkilöistä oli jatkuva pula. Toiseksi ongelmallisena pidettiin harrastajamäärän suppeutta ja harrastuksen painottumista liiaksi Etelä-Suomeen. Tyttöjalkapalloilu nousee Kaikki pelaa Suomalaistyttöjen kiinnostus jalkapalloa kohtaan lisääntyi 1980-luvun loppupuolella. Suomalaisen tyttöja naisjalkapalloilun ensimmäinen vuosikymmen vuodesta 1971 alkaen oli ennen kaikkea organisaation rakent amista. Ratkaisuun olikin omat syynsä, sillä kansainvälisillä kentillä suomalaisnaisten menestys Jäi varsin vaatimattomaksi. Etenkään naisvalmentajia joukkueille ei löytynyt. Työryhmän mielestä tilanteen kohentamiseksi maahan tuli perustaa pelkästään naisjalkapalloiluun keskittyviä seuroja (Vehviläinen 2008, 54). 2007, 136-13 7). Kun kilpailujärjestelmät olivat käynnistyneet, harrastajamäärät kasvaneet ja laji levinnyt koko maahan, oli vuorossa tyttöja naisjalkapalloilun juurruttaminen kiinteäksi osaksi suomalaista urheilukulttuuria. Alueellisesti tarkasteltuna naisjalkapalloilun menestyneimmät joukkueet tulivat Helsingistä ja sen lähialueilta
Se sai nimekseen FU.N. Vuonna 2000 pelattiin peräti 30 maaottelua. Suomen Palloliitossa haluttiin, että myös suomalaisnaiset menestyisivät kansainvälisillä kentillä. Tavoitteeksi asetettiin erillisten kurssien järjestäminen naisvalmeruajille ja -erotuomareille. Lajin lisääntyneestä kansainvälisestä suosiosta kertoo jotakin se, että Atlantan kisoissa Yhdysvaltojen ja Kiinan välistä loppuottelua seurasi paikan päällä 76 000 katsojaa (Lanfanchi et al. Tyttöjalkapallon suosion kasvuun vaikuttivat olennaisesti sekä asennemuutos että lisääntynyt jalkapallon pelaaminen kouluissa. Tällöin esitettiin muun muassa naisten SM-hallisarjan virallistam ista. Sen sijaan naisten harrastajamäärissä näkyy ainoastaan vähäistä kasvua. 2004, 192). Myös naisten kilpailutoimintaa organisoitiin uusiksi. Maajoukkueen täysosuma 2005 EM-kisoissa Enimrnillåån naisten _ja tyttöjen maaotteluja on pelattu vuonna 2005, jolloin suomalaisnaiset .1a -tytöt pukeutuivat maajoukkueasuun peräti 49 kertaa. Kansainvälinen _jalkapalloliitto (FlFA) järjesti ensimmäiset viralliset naisten MM-kilpailut vuonna 1991 Kiinassa. Toiveena esitettiin, että tyttöjalkapalloilu otettaisiin osaksi koulujen liikunnan opetusta (Vehviläinen 2008, 75-76). Suomen Palloliitossa 1990-luvun alussa tehty linjaus tyttöjalkapalloiluun satsaarnisesta tuotti siis tulosta. Aiemmista projekteista saadut myönteiset kokemukset johtivat siihen, että Palloliitossa käynnistettiin vuonna 2001 uusi projekti. Uuden organisaation myötä seurapäättäjät itse pääsivät pohtimaan sarjojen järjestämistä ja kehittämistä. -projekti,ja sen keskeisenä tavoitteena oli tyttöJa naisjalkapalloilun aseman lujittaminen suomalaisessa jalkapallokulttuurissa. Ensimmäisenä kansainvälisenä menestyksenä voidaan pitää 16-vuotiaiden tyttöjen vuonna 1994 lslannissa voittamaa Pohjoismaiden mestaruutta. Tyttötoimintojen tehostaminen alkoi tuottaa myös kansainvälistä menestystä, rni kå oli omiaan nostamaan suomalaisen nais_jalkapalloilun tasoa. Määrätietoinen työ on tuottanut tuloksia. Samana vuonna 19-vuotiaiden tyttöjen joukkue ylsi Pohjoismaiden mestaruuskilpailujen pronssiotteluun. Tyttöjalkapallon viestiksi määriteltiin "girlpower", jolla haluttiin kuvata nuorten tyttöjen uudenlaisia toimintatapoja. 1990-luvusta tulee tyttö_jalkapalloiluun panostamisen aikaa. Tytöi lie haluttiin viestiä, että jalkapallo voi olla varteenotettava vaihtoehto huippu-urheilijan urasta unelmoivtlle tytöille. Kun vuonna 1992 rekisteröityjä tyttöpelaajia oli runsaat 7 000, niin vuonna 1999 ylitettiin jo 12 000 tyttöpelaajan määrä (Paavola 2007). Jalkapalloa pelaavista naisista haluttiin tehdä esikuvia lajin pariin tuleville tytöille(Paavola 2007a, 6-7). Vuonna 2006 Palloliitto saattoi rekisteröidä jo yli 20 000 tyttöpelaajaa. Tyttöjalkapallon kehu tårni nen käynnistettiin kampanjalla, jolla pyrittiin poistamaan negatiivista asennetta naisjalkapalloilua kohtaan. Suomen naiset, 19-21-vuotiaat sekä 16-18-vuotiaat tytöt pelasivat 1990-luvulla vuositasolla yli 20 maaottelua. Olympialaisten ohjelmaan naisjalkapalloilu tuli vuoden 1996 Atlantan olyrnpialaisiin. Opettajille valrnistettiin jalkapallo-opetusta tukevaa koulutusaineistoa.Jalkapalloa pyrittiin levittämään myös sellaisiin kuntiin, joissa tytöt eivät vielä lajia harrastaneet (Paavola 2007, 7-8). Futaa kuvasi projektin päätavoitetta eli harrastajarnäärien kasvattamista. Jalkapalloilusta onkin tullut selvästi suosituin tyttöjen joukkuelaji, sillä 3-18-vuotiaista tytöistä 48 000 ilmoitti harrastavansa jalkapalloa. Vuosien 1992-2000 välillä Suomen naisten ja tyttöjen maaottelujen maärat lisääntyivät ripeästi. Naisjalkapalloilunkin suhteen tehtiin uudistuksia. Osaltaan kansainvälisessä naisjalkapallossa tapahtuneet muutokset pitivät huolen siitä, että myös Suomessa riitti kiinnostusta naisten huippufutikseen. Vuonna 1993 ylimmän sarjatason järjestäminen siirtyi Palloliitolta seurojen perustamalle Sarjaseurat ry: lie. Harrastajamäärät lähtivät kasvuun, lajia saatiin levitettyä kouluihin ja asenteet tyttöja naisjalkapalloilua kohtaan muuttuivat aiempaa myönteisemmiksi. Sanoilla oli myös tietty sisältönsä. Projektin lyhenne F.U.N. Tuloksia saavutettiin erityisesti tyttöjen osalta, sillä harrastajamäärät kasvoivat vuosittain. Pyrkimyksenä oli, että tyttöjen mukaan tulon kynnystä madallettaisiin kaikin tavoin. -projektin sanalla unelmoi haluttiin tavoitella jalkapalloilun mahdollistamaa kokemuksellisuutta ja elämyksellisyyttä. tulee sanoista FUTAA, UNELMOI ja NAUTI. Liiton päättäviin elimiin toivottiin nimettävän lisää naisia. Suomen Palloliitossa suunnattiin 1990-luvun lopulla laajernm in kin huomiota lasten ja nuorten jalkapalloharrastukseen. Naismaajoukkueen täysosuma ajoittui vuoden 2005 16 LIIKUNTA & TIEDE 46, 4 /2009. Kansainvälinen kehitys vauhdittaa Tyttöjalkapalloilun ottaminen Palloliiton toiminnan painopisteeksi ei toki merkinnyt, että edustusjalkapalloilua olisi laiminlyöty. Naistenjalkapalloharrastuksen kasvattaminen onkin haaste, jonka Palloliitto joutuu tulevaisuudessa kohtaamaan (Vehviläinen 2008, 91-92). Loikkaus suosituksi Naisja tyttöjalkapalloilun suosion kasvu on jatkunut 2000-luvun vuosina. Nimenomaan tyttöjen jalkapalloilu nosti kaikista urheilulajeista eniten suosiotaan vuosien 1995-2006 välisenä aikana. Viestillä painotettiin, että tytöt toimivat nykyään uudenlaisissa ympäristöissä ja rikkovat samalla perinteisiä rajoja. FU.N. Uudistukset näkyivät myös valmennuksen organisoinnissa, sillä aluevalmennusta ja pelaajien tarkkailua lisättiin. Nykyisin Suomessa yksi tyttö kyrnrnenesrä harrastaa jalkapalloa. Menestykseksi voidaan laskea myös Mäkelänrinteen koulun tyttöjen voittama lukioiden maailmanmestaruus (Vehviläinen 2008, 82). Vuonna 1999 käynnistyi Kaikki Pelaa -nuorisostrategia, jonka olennaiseksi osaksi tuli myös tyuöjalkapallo (Suomen Palloliiton toimintakertomus 2000; Tuunainen 2007, 249)
Women's Foofball in China: Changes and Challenges. The Sporting Women. Hjelm, J. Kustannusosakeyhtiö Teos Helsinki. Faculty of Sports and Physical Education. & Mangan, J.A. Jyväskylän yliopisto Liikunnan sosiaalitieteiden laitos. Jyväskylän yliopisto Liikuntatieteiden laitos. (toirn.) Rakas jalkapallo. Euroopan mestaruuskisoihin. Prague. 2004. WSOY Helsinki. 2004. Publications of Karelian Institute. University of Joensuu. Teoksessa Itkonen. 2002. Hong, F. Tulos merkitsi sitä, että Suomi selvisi vuonna 2006 Venäjällä pelattuihin MM-kilpailuihin,joissa menestys jäi kuitenkin vaatimattomaksi (Vehviläinen 2008, 97). & Nevala, A (toim I Kuningaspelin kentät. -projektin loppuraportti. Paavola, M. Will the "Iran Roses" Bloom Forever. Vehviläinen, H. 2007a. Suomi selvisi syksyllä 2004 ensimmäisen kerran EM-kisoihin. Tyttöjen ja naisten jalkapalloilusta on muodostunut kiinnostava kulttuurinen ilmiökokonaisuus, joka kiinnostaa sekä lajin harrastajia että yleisöä. Jatkapallokiriat. (toim.) Pelit Ja kentät. Laine, L. Vastaavasti suomalaisjoukkueissa on nähty ulkomaalaisia pelaajia. 2006. Joensuu. LÄHTEET Aalto, S. Suomalaisen Jalkapalloilun kaudet ja urheilukulttuurin muutos. Hjelm, J. Jyväskylä. Teoksessa llmanen, K. 2007 Tähtien tarina. Suomalaista naisjalkapalloilua voidaan jo pitää huippu-urheiluna. Capkova, R. H. Gummerus: Helsinki. Paavola, M. Amasoner på planen. Naisvaliokunnan pöytäkirja 1989 Suomen Palloliiton toimintakertomukset Tuunainen, S. Sport and Civil Society. The golden 60's and following problems in the 80's. Frank Cass & Co. 2007 Naiset Ja jalkapallo sosiaalisena liikkeenä. Itkonen, H. 2008. London. Sukupuolten tasa-arvokehitys tulee jatkumaan myös urheilun alueella. Weidenfeld & Nicolson: London. Teoksessa Lautela, Y & Wallen, G. Suomessa urheilua hallinnoiva opetusministeriö seuraa liikuntakulttuurin tasa-arvotilannetta myös tulevaisuudessa. Liikuntasosiologian pro gradu -tutkielma. Vastaavaan menestykseen ylsivät myös Suomen 19-vuotiaat tytöt selvittämällä tiensä Unkarissa pelattuihin vuoden 2005 EM-kilpailuihin, joissa yllettiin myös välierävaiheeseen. Voimistelevat Ja urheilevat aatteen sisaret. Sata vuotta suomalaista jalkapalloa. N:o 134. & Mangan, J.A. Naisten urheilun reunaehdoista. Suomen Palloliitto. Suomen Palloliitto; Minttu Paavolan sähköpostitiedonannot 23.1.2007 Suomen Palloliitto. 2007 Women's football in Czech Republic. Jalkapallon Pikkujättiläinen. London. Liikunta & Tiede 6/2006 Tutkimusartikkelit. Urheilujärjestöissä suhtaudutaan entistä vakavammin sekä tyttöjen että naisten urheiluun. 2007 Naisjalkapallon seuratoimintaa 1970-luvulta lähtien. Tutkimuksia 3/2004 Jyväskylä Lanfanchi, P., Eisenberg, C, Mason, T.,Wahl, A. Menestyksen myötä lajia potkitaan lisääntyvässä määrin myös median kentille. Piirteitä työläisnaisten liikuntakulttuurin kehityksestä. 2003. & Arponen, A.& Heinonen, M & Tamminen, J. FU.N. Teoksessa Hihnala, P (toim I Liikkeen puolesta Työväen Urheiluliiton naisia 1919-1996. 2007b. V. teoksessa Hong, F & Mangan, JA (toirn.) Soccer, Women, Sexual Liberation. Pronters Prento. Saatavilla www-muodossa <URL http//wwwslu.fi/@Bin/119514/Kansallinenliikuntatutkimus_2005_ 20061apsetjanuoret.pdf LIIKU!\ TA & TIEDE 46 • 4 /2009 17. Suomen Palloliitto. Gaudeamus / Helsinki University Press: Helsinki. Suomalainen tyttöjen ja naisten jalkapalloilu tarjoaa omat haasteensa myös urheilun tutkijoille. Alussa oli mimmiliiga. & Sulkava, E., &Tiitta,A. & SanGiovanni, L. Human Kinetics Publishers: Champaign. Naisten maajoukkueen menestyksen myötä muissa maissa on virinnyt kiinnostusta suomalaista jalkapalloilua kohtaan. & Tikander, V. Frank Cass & Co. 2004. Menestystarina jatkui itse Englannissa vuonna 2005 järjestetyissä EM-kisoissa, joissa Suomi selvitti tiensä aina välieräotteluihin saakka. SLU 2005-2006: Kansallinen liikuntatutkimus 2005-2006 Lapset ja nuoret. Jalkapalloilu paikallisena Ia globaalina ilmiönä. Kanerva, J. Boutilier, M.A. Helsingin Jalkapalloklubi 100 vuotta. Hong, F. Laine, L. Niinpä Suomi sai järjestettäväkseen vuoden 2009 EM-turnauksen. Naisten jalkapalloilun muutos Suomessa vuosina 1971-2006. & Nevala, A. HANNA VEHVILÄINEN, LitM Tiedottaja Suomen Palloliitto Sähköposti: hanna.vehvilainen@palloliitto.fi Arlihheli perustuu Hanna Vehviläisen ja Hannu Itkosen liirjaan Mimmiliigasta maailmalle Tutliimus suomalaisen naisjalhapalloilun muutolisesta. Svensk damfoboll 1965-1980. 1983. Soccer, Women, Sexual Liberation. Charles University. & Lehtola, E. Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry: Helsinki. 2004. Itkonen, H. 100 Years of football: The FIFA Centennial Book. 2004. 1996. Sociological Perspectives. Borea Bokförlag Umeå. Ulkomaalaiset seurajoukkueet ovat houkutelleet suomalaisnaisia riveihinsä, ja suomalaisia onkin pelannut muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Yhdysvalloissa ja Saksassa
Se vastaa myös liikuntayksikön ja Valtion liikuntaneuvoston (VLN) suhdetta 2000-luvulla. Hankkeita on perusteltu kansallisen ja paikallisen identiteetin vahvistamisella. Oma sananvaltansa oli myös toisen maailmansodan jälkeen perustetuilla läänien urheilulautakunnilla etenkin niissä lääneissä, joissa puheenjohtajana toiminut maaherra oli kiinnostunut liikunta-asioista. Ministeriön sisällä työnjakoa muutti läänien vuonna 1987 saama oikeus päättää pienten hankkeiden avustamisesta. Opetusministeriö alkoi ohjata määrätietoisemmin liikuntapaikkarakentamista vuoden 1966 jälkeen, jolloin sen alaisuudessa alkoi toimia urheiluja nuoriso toimisto. Ne ovat olleet sidoksissa myös urheiluelämän muoti-ilmiöihin ja suhdanteisiin. (Asetus läänin liikuntalautakunnasta 611/1987) Liikuntapaikkarakentamisen tukipolitiikassa erottuu erilaisia kausia, jotka heijastelevat ajankohdan käsityksiä liikunnasta ja ovat myös sidoksissa 18 LIIKUNTA & TIEDE 46 • 4 /2009. Ministeriö ryhtyi määrittelemään rakentamistarpeita liikuntapolitiikan näkökulmasta ja tehosti VUL:n aloittamaa teknistä neuvontaa. liikuntapaikkojen avustusesityksestä. Rakentamisen suuntaviivat määritteli käytännössä 1960-luvun puoliväliin asti opetusministeriön alainen Valtion Urheilulautakunta (VUL). VUL muuttui yksiselitteisesti asiantuntijaelimeksi, jolla oli oikeus antaa lausunto mm. V altio alkoi avustaa liikuntapaikkarakentaruista vuonna 1931. Ministeriö alkoi jakaa suurempia avustuksia harvempiin kohteisiin, mikä merkitsi kuntien osuuden korostumista hankkeiden toteuttajina. Liikuntapolitiikka jalkautuu liikuntapaikka rakentamisessa :uva: ANTERO AALTONEN Teksti: JOUKO KOKKONEN Liikuntapaikkarakentaminen ei ole perustunut yksinomaan koviin tosiasioihin. Myös avustuspolitiikan luonne muuttui. Vuonna 1966 luotu perusasetelma on säilynyt ministeriön organisaationmuutoksissa
(Seppo Paavolan haastattelu 9.4.2008, Risto Järvelän haastattelu 154.2008, Timo Haukilahden haastattelu 10.3.2009, Vuolle 1987) "Kenttä joka kuntaan" Opetusministeriön VUL:n esityksestä jakamat avustukset suuntautuivat aluksi urheilukenttien rakentamiseen. Jäähallien rakentaminen vauhdittui 1980-luvulla ja oli erityisen vilkasta 2000-luvun taitteessa. (Järvinen & Rantala 1968, 17) Tiheä kenttäverkosto vaati 1970-luvun lopulla perusteellista korjausta. Tätä ennen Suomessa oli vain yksi julkisessa käytössä ollut uimahalli Helsingin Yrjönkadulla. hallirakentamisen oppaiden laatimiseen. Yleisurheilun kyllästämässä ilmapiirissä kasvaneet päättäjät suosivat kenttähankkeita lajiperinteisiin vedoten: he uskoivat harrastuksen elpyvän kunnostetun kentän innostamana. Suomessa oli vuonna 1981 jo lähes 90 sään kestävää kenttää, joista kahdeksanrataisia oli noin kolmasosa. Sen rakentamista nopeutti pakkotilanne: Jääkiekkoliitto oli saanut vuonna 1963 jårjesteuäväksi MM-kilpailut kahden vuoden kuluttua, mutta vaadittavaa hallia ei ollut koko maassa. JääLIIKUNTA & TIEDE 46 • 412009 19. sisäliikuntatilojen rakentamista, mutta valtaosan avustuksista saivat urheilukenttiä rakentaneet kunnat ja urheiluseurat. Samalla valtio alkoi tukea myös mm. Liite 1.) VUL:n tavoitteena olikin 1940-1950-luvulla saada jokaiseen kuntaan urheilukenttä. Määrärahat lisääntyivät 1940-luvun lopussa Veikkauksen tuoton nopean kasvun ansiosta. (VUN 21.10.1981, 6 §. Komiteanmietintö 1984:20, 48 ja 78) Kiekkoilijoilla lobbaus hallussa Suomen ensimmäinen jäähalli valmistui vuonna 1965 Tampereen Hakarnetsään. (VUN, liikuntapaikkajaosto 9.12.1981, 5 §) Jäähallirakentaminen vilkastui 1970-luvun lopulla ja myös suurisuuntaisempia suunnitelmia virisi. Hankkeisiin oli myös mahdollista saada enemmän valtiontukea kuin muuhun liikuntarakentamiseen, koska kentille ei ollut määritelty avustuksen enimmäismäärän sanellutta normaalihintaa. Suhtautuminen alkoi muuttua 1970-luvun kuluessa, jolloin ministeriö osallistui mm. (Uimahallikomitean mietintö 1977, s. Aluksi halleja rakennuttivat suuret kaupungit, joille uusi liikuntapaikka oli myös edistyksen vertauskuva. Vuonna 1980 voimaantullut liikuntalaki suuntasi liikuntarakentamista pitkälti aluepoliittisin perustein, sillä Itäja Pohjois-Suomen kunnat saivat hankkeisiinsa enemmän tukea kuin vauraiden alueiden kunnat. Vähemmän näyttäviä, mutta tavallisten liikunnanharrastajien kannalta tärkeitä ovat olleet maastoliikuntamahdollisuuksien luominen 1960-1980-luvuilla ja 2000-luvulla rakennetut låhiliikuntapaikat. Salo 1965) Jo VUL suosi uirnahallirakentarnista ja piti ympäri vuoden käytössä olevia halleja parempana vaihtoehtona kuin maauimala. Tampereen ripeäoueinen kaupunginjohtaja Erkhi Napoleon Lindfors ajoi rakentamispäätöksen vauhdilla läpi ja kaupunki vei kisat hidasliikkeisemmän Helsingin nenän edestä. Uimahalli ei voinut enää rakentaa tai peruskorjata yli-insinööri Eslw Paalasen sanoin "kantti kertaa kantti ja lippa" -periaatteella. (llmanen 1996, 129-130) Helsinki sai jäähallinsa vuonna 1966. Vuonna 1952 kenttien osuus valtiontuesta oli lähes 80 prosenttia. (Aimo Murtomäen haastattelu 4.5.2009) Suuren hallikannan seurauksena 1980luvulla alkanut peruskorjauskausi jatkuu edelleen keskeytyksettä. 86-90) Rakentaminen jatkui nopeana myös 1980-luvulla ja hallien määrä ylitti 200:n. Tämän jälkeen sisäjäiclen rakentaminen eteni verkkaisesti. (Tynell 1959, Klemola 1995, 147) Käytännössä tavoite myös toteutui, sillä 1960-luvun puolivälissä Suomessa oli yli tuhat kenttää, joilla oli vähintään 250 metrin juoksurata. (Esim. Kestopäållystetta ei ollut vielä yhdelläkään radalla. (Laherma 1956, Tynell 1959) Ministeriön rakentamispolitiikassa uimahalleista tuli pysyvä suosikkikohde. Kenttien ohella 1950-luvulla valmistui paljon hyppyrimäkiä, joiden rakentamista vauhditti suomalaishyppääjien menestys. yhteiskunnassa käytettävissä oleviin voimavaroihin. (Komiteanmietintö 1985:5, 7. Yksi 1980-luvun päätavoitteista oli ajanmukaisten sisäliikuntatilojen saaminen pieniin ja köyhiin kuntiin. Opetusministeriön työryhmien muistioita 1988:22, 17) Yksityinen kylpylärakentaminen lisääntyi 1980-luvun puolivälissä, mikä pakotti ottamaan viihtyvyyden huomioon uudella tavalla julkisessa rakentamisessa. Urheilukenttien rakentamiskausi kesti 1930-luvulta 1960-luvulle, uimahalleja valmistui runsaasti vuosina 1965-1985 ja sisäliikuntatiloja 1980-luvulla. Vanhat kentät oli rakennettava käytännössä kokonaan uudelleen etenkin, jos juoksuradalle ja suorituspaikoille levitettiin kesiopäällyste. Kunnat olivat myös aikaisempaa valmiimpia rakentamaan koulujen yhteyteen koulurakentamisen normit ylittäviä saleja. Halleja oli 1960-luvun puolivälissä alle 20 ja vuosikymmen myöhemmin jo yli sata. (VUL 10.3.1952. Väkilukuun suhteutettuna uirnahallitiheys olikin saavuttanut Ruotsin tason. Sisäliikuntatilojen rakentamisessa opetusministeriön ohjausvalta oli 1980-luvulla tuntuva. (Komiteanmietintö 1980:18, 29. Vain harvoilla kaupungeilla oli muista kunnista puhumattakaan varaa rakentaa halleja, eikä opetusministeriökään ollut erityisen innokas tukemaan hankkeita. Hallien osalta ongelmana olivat myös suuret katsornotilat, joiden rahoittamiseen ministeriö ei voinut vuonna 1965 valtionavustusten käytöstä annetun asetuksen vuoksi osallistua. Monet paikkakunnat halusivat saada kahdeksanrataisen kentän Kalevan Kisojen järjestämismahdollisuuksien turvaamiseksi. Komiteanmietintö 1984:20, 63.) Uimahalleja ja sisätiloja Uimahallirakentaminen alkoi Suomessa käytännössä 1950-luvulla. Samalla korostui tilojen monitoimisuuden vaatimus. Halli sai tukea veikkausvoittovaroista peräti 31 prosenttia 5,8 miljoonan markan rakentamiskustannuksista (9,1 miljoonaa euroa). Komiteanmietintö 1980:18, 16
Peruskorjausten osuus pysyy rakennuskannan keski-iän noustessa vääjäämättä suurena. (VLN 23.5.1995, 6 §, liite 6a.) Maan hallitus päättikin myöntää hankkeeseen tukea. Kunnat joutuvat kantamaan liikuntarakentamisesta edelleen päävastuun, kuten ne ovat tehneet käytännössä aina. Turun kaupungin osuus oli 66 prosenttia. Päätavoitteena on ollut mahdollisimman laajoja kansalaisryhmiä palveleva rakentaminen. Aikoinaan 1980-luvulla suurhallihanketta oli perusteltu yleisurheilun tarpeilla. Vuonna 1989 Suomessa oli 60 hallia ja vuonna 2003 määrä oli jo 220. Liiton asettama hallivaatimus ulottui koskemaan 1980-luvun lopussa jo Ii-divisioonan seuroja. Pisimmälle edenneeseen Espoon hankkeeseen ehdotettu yksityisen ja julkisen rahoituksen yhdistäminen oli uusi asia, johon etenkin vasemmisto suhtautui torjuvasti. (Klemola l998, s. Valtiovalta ei kuitenkaan ollut halukas tukemaan hanketta muuta kuin kisojenjuhlarahan tuotolla, minkäjälkeen hanke raukesi. Jääkiekkoliiuo antoi halli rakentamiselle lisävauhtia antamalla neuvoja rakentamishankkeita suunnitteleville kunnille, vaikuttamalla päättäjiin ja kiristämällä olosuhdevaatimuksia. Valtion myönteinen suhtautuminen on vienyt hankkeita eteenpäin kunnallisessa päätöksenteossa, vaikka se on tasoltaan enintään viidenneksen kokonaiskustannuksista. VLN otti mestaruusjuhlien jälki kuohuissa myönteisen kannan Helsinkihallin nimellä kulkeneeseen hankkeeseen. Liikuntaharrastusta on sinänsä vaikea enää lisätä rakentamisen avulla, mutta uudisrakentamista tarvitaan edelleen. 20 LIIKUNTA & TIEDE 46 • 4 /2009. Suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet, sillä ajankohta oli monessa suhteessa liian aikainen. 140-141) Samaan aikaan ympäri Suomea virisi lukuisia hai lihan kkeita. Harkimo johti jäähallibuumia Pääkaupunkiseudulle pitkään kaavailtu hallihanke toteutui vuosina 1995-1997. yleisurheilun sisäratojen MM-kilpailuihin soveltuva suurhalli, pikaluisteluhalli, sisävelod rorni ja lentomäki. Huuman tuloksena jäähalliverkosto laajeni kattamaan suuren osan maaseutukunnista. (Valtion liikuntarakentamisen suunta 2004, 8) Valtion li ikuntapaikkarakentam iseen ohjaaman tuen voi tulkita olleen osa hyvinvointivaltion rakentamista. Perusteluissaan neuvosto vetosi "hallin yhteiskunnalliseen merkitykseen erityisesti pääkaupunkiseudulle, mutta myös koko Suomelle". Pääosa rakentamisesta olisi tullut Suomen rahoitusmarkkinoiden kireyden vuoksi valtion ja Espoon kaupungin maksettavaksi. Opetusministeriö ei olekaan halunnut lähteä säntäämään liikunnan trendien perään, vaan on pysytellyt rahoituksessaan vakaal la peruslinjalla. (Liikuntarakentamisen suunta 2007, 9) Ikääntyvän väestön tarpeet muuttuvat ja asutuksen keskittymisen vuoksi rakennettavilla uusilla asuinalueilla liikuntapaikkoja on niukasti. Valtioneuvosto myönsi tarkoitukseen vuoden 1991 MMkisojen juhlarahan tuoton, joka kattoi kymmenen prosenttia kustannuksista. Onpa vireillä jopa Tahkovuoren korottamiseen talviolympiavalmiuteen Siilinjärven lannoitetehtaan jäteaineksella. Suomessa on vuonna 2009 lähes 30 000 liikuntapaikkaa. Silti valtion liikuntapaikkarakeruamiseen suuntaama tuki ei riitä vastaamaan kaikkeen kysyntään. Mennander & Mennander 2003, s. Muotoilu on jättänyt tilaa kilpaja huippu-urheilulle, mutta on velvoittanut ouamaan huomioon myös laajemmat tarpeet. (Lääninhallitusten keskeiset arviot peruspalveluiden tilasta 2006) Suurempaa, komeampaa, kalliimpaa mutta kuka maksaa. (Mennander & Mennander 2003, 142.) jäåhalleja on jo monissa kunnissa, joissa ei ole uimahallia. Silti rakentamisen tuki on 2000luvulla edelleen ollut tärkeä liikuntapolitiikan keino. JOUKO KOKKONEN FT Tutkija Liikuntatieteellinen Seura Sähköposti: jouko.kokkonen@lts.fi I<irjoillajalta on valmistumassa valtion merliitystä liilwntaralientamisen ohjaajana ja rahoittajana häsiltelevä lulliimus. VLN ja opetusministeriö perustelivat hanketta sillä, että halli sopii, vaikkakin erityisjärjestelyin, myös yleisurheilun kisapaikaksi. (Liikuntapaikkahankkeet 2009) Suunnitelmia ei hillitse edes se, että opetusministeriö on korostanut huippu-urheilua palvelevan rakentamisen saavan korkeintaan kymmenen prosenttia vuotuisista avustusvaroista. Sen rahoitus perustui julkisen rahoituksen lisäksi yrityksille suunnattuun aitioiden myyntiin, jonka tuotto oli neljännes kokonaiskustannuksista. Ensimmäinen suurhalli valmistui Turkuun vuonna 1991. Hanke sai ylimääräistä nostetta Suomen joukkueen keväällä 1995 voittamasta kultamitalista, mitä hankkeen vetäjä /-larry /-larhirno taitavasti hyödynsi. (VLN 29.3.1996, 6 §, liite, vuoden 1996 liikuntapaikkojen avustusesitys. Vuonna 2006 maaseutumaisissa kunnissa oli 17 prosentissa uimahalli ja 35 prosentissa jäähalli. (Seppo Paavolan haastattelu 5.5.2008) Tavanomaisten liikuntapaikkojen lisäksi Suomessa on vireillä lukuisia suurhankkeita, joiden yhteiskustannukset ovat arviolta neljännesmiljardi euroa. kiekkoliitto sai isännoitäväkseen vuoden 1982 MMkisat, minkä seurauksena sekä Espoossa että Turussa kaavailtiin Suomen ensimmäisen su urjäähal Ii n rakentamista. Suunnitteilla on mm. Kaupunkimaisissa kunnissa 86 prosentissa oli uimahalli ja 88 prosentissa jäähalli. Helsinki-halli sai tukea 21 miljoonaa markkaa, mihin Harkimo oli jälkikäteen tyytymätön. ll4-l l5) Jääkiekon asema vahvistui rahavirroiltaan suurimpana kilpaurheilulajina 1980-luvulla, mikä vaikutti hallirakentamiseen