Liikunta & Tiede 3-4/2001 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

UNTA JA RUUMIINKUVA
38. Fuusioituminen on konkreettinen tapahtuma, jossa edellä mainitsemani uudenlainen orientaatio ja ennakkoluulottomuus nähdä yhteisiä visioita ovat yhteiselon onnistumisen edellytyksiä. 09-45427222 e-mail: lts@stadion.fi Internet: www.stadion.fi/L TS Päätoimittajat: Pauli Vuolle (vast), Joel Juppi Vastaava toimittaja: Leena Nieminen Toimituskunta: Pilvikki Heikinaro-Johansson Olli J. Ehkä merkittävin syksyn aikana ratkaisua odottava asia seuran kannalta on, että antidopingtyön uudelleen organisoinnin myötä Liite ry:n muu toiminta ollaan siirtämässä seuralle. vuosikerta ISSN 0358-7010. kuukausikokousten yhteydessä. Seuran virallinen julkaisu Liikunta & Tiede -lehden edeltäjä, Stadion-lehti perustettiin 1963. Mikäli näin tapahtuu, seura saa rinnalleen yhteistyökumppanin, jonka toiminnan kautta avautuu uusia mahdollisuuksia liikuntakulttuurin monitieteiselle tarkastelulle ja erityisesti sen tiedon ja osaamisen viemiseksi ken tälle, jota urheilulääkäriasemilla tuotetaan. Pääsihteeriys merkitsi, että seura institutionalisoitui aivan uudella tavalla. Kun etenkin opetusministeriön taholta sille asetettiin erilaisia odotuksia liikuntatiedon välityksen, liikunnan kansainvälistymisen, erilaisten kongressien ja seminaa rien järjestelyvastuiden osalta, seurasta kehkeytyi vähitellen liikunta elämämme koordinaattori, joka sukkuloi ahkerasti tieteen ja käytännön vaihtelevassa maastossa. Uusien ajatusten herättäjänä ja virittäjänä, eräänlaisena liikuntakulttuurin unilukkarina ja tietenkin perustan rakentajana seurantulevalle toiminnalle tämä vaihe on tärkeä. kehittyi ,suotuisalla tavalla ja "toimistoon" 2 LIIKUNTA & TIEDE 3-4/2001 onnistuttiin saamaan pätevää ja ahkeraa joukkoa pääsihteerin tueksi. Väestön fyysisen kunnon ja terveyden edistäminen on myös seurankeskeisiä toiminnallisia tavoitteita. Heinonen ReiJo Häyrinen Pasi Koski Lauri Laakso Heimo Nupponen Eila Ruuskanen-Himma Jaana Suni Valokuvat: Antero Aaltonen, Lehtikuva likka Keskinen, SIU, SUiL, SUM Kansikuva: likka Keskinen www.cqyu.fi/~ikeskine Ulkoasu: Koodi Julkaisija: Liikuntatieteellinen Seura ry Liikunta & Tiede on myös Suomen Liikunnanopettajien Liiton virallinen tiedotuslehti Paino: Vammalan KirJapaino Oy Tilaukset: puh: 09-4542 720, fax 09-45427222 Kestoti laus 170 mk/vsk Vuositilaus 190 mk/vsk. Käännekohtana seuran toiminnassa voidaan pi__.._ ___ tää vuotta 1967, jolloin seuran ensimmäinen palkattu pääsihteeri, voimistelunopettaja ja valtiontieteen maisteri Joel Juppi tarttui peräsimeen. Vaikka tämä pääkitjoitus ei ole mikään Joelille tarkoitettu jäähyväistarina onhan pääsihteerimme vielä remmissä koko syksyn ajan sopii kuitenkin jo nyt, että onnittelemme lehden puolesta uutta pääsihteeriä Ilkka Rauramoa ja toivotamme hänelle onnistunutta sisäänajoa kokeneen konkarin rinnalla. Tässä uudistustyössä auttaa varmasti se arviointi, joka seuran toiminnasta on valmistumassa. Uusia haasteita ja haastajia PAULI VUOLLE iikuntatieteellisellä Seuralla on ollut merkittävä rooli suomalaisessa liikuntaelämässä. Vastuunkantaminen yhä monipuolistuvista tehtävistä oli mahdollista myös siksi, että muu henkilöstörakenne . Se välitti ansiokkaasti niitä ajatuksia, jotka tuolloin olivat pinnalla käydyissä väittelyissä ja keskusteluissa. Liikunta &Tiede 3-4/2001 Toimitus: Liikuntatieteellinen Seura Stadion, eteläkaarre 00250 Helsinki puh 09-4542720 fax. Vanhat ladut ovat edelleen kestäviä, mutta tulevaisuuteen on orientoiduttava ennakkoluulottomasti ja oltava valmiita tarkistamaan tavoitteita ja toimintatapoja, jos ennusmerkit niin liikuntakulttuurimme kuin yhteiskunnan kehityksessä tämänsuuntaisesti viestittävät. Sitä ennen vuonna 1933 perustettu seura oli toiminut enemmänkin keskustelufoorumina, jossa joukko liikunnan asian edistämiseen vihkiytyneitä eri alojen ihmisiä kokoontui pohdiskelemaan urheilun perimmäisiä kysymyksiä tematisoitujen ns. Joel Jupin siirtyessä eläkkeelle ja myös seuran luottamusjohdon uudistuessa syksyn aikana uusia haasteita on jälleen edessä. Suunnitteilla oleva voimavarojen yhdistäminen tarjoaa tässä suhteessa selvän lisäresurssin tämän tavoitteen saavuttamiseksi
Väestön ikääntyminen ei ole ongelma. Jaana Kuusela 64 ln Memoriam "Palloiluprofessori" Jukka Wuolio on poissa 65 LTS-sivu 66 Omia ääniä LIIKUNTA & TIEDE 3-4/2001 3. Lahden dopingskandaalin jälkeen ilmestyi lyhyessä ajassa neljä teosta, joissa luvattiin kertoa jotakin uutta, mullistavaa ja paljastavaakin. Mirja Hirvensalo, Eino Heikkinen 19 Suomalaiset ikääntyneet aktiiviliikkujia. Sen ongelmaksi määrittely on vain pessimistinen näkemys yhdestä ihmiskunnan kaikkein suurimmista saavutuksista. Tapio Koski 41 Vaihto-opiskelijana Uudessa Seelannissa. Timo Metsä-Takila 58 Uimataidon oppiminen on vahvasti vanhempien varassa. Liikuntaa harrastavat nuoret ovat yleensä tyytyväisiä ulkonäköönsä, mutta myös heillä on painohuolia. Saako vammainen jättää verkkarit naulaan. Ikätoverit ovat usein hankkineet koulutuksen lisäksi myös useiden vuosien työkokemuksen. Kristiina Ojala, Raili Välimaa 11 Kuka määrää erityisliikunnassa Toteutuuko vammaisten liikkumisessa vapaus valita. Greg Reid, Pauli Rintala 16 lkälisää ja elämänlaatua aktiivisesti WHO:n uusin keskusteluraportti Health and Ageing (2001) näkee ikääntymisen hyvin positiivisesti. Kristiina Wuo!io 29 Tohtorit nuotiolla. Kun eläkeikäisten ihmisten liikunta-aktiivisuutta verrattiin Australiassa, Kanadassa, Suomessa ja Yhdysvalloissa, suomalaiset ja kanadalaiset iäkkäät liikkuivat muita aktiivisimmin Mirja Hirvensalo, Eino Heikkinen KESKUSTELUSIVUT 31 Mieheksi kasvaminen ja kamppailutaidot Tapio Koski 33 Urheilun etiikasta ja arjesta ajatuksia aikakirjan äärellä. Leena Nieminen 26 likka Rauramosta seuran uusi pääsihteeri Pääsihteeri Joel Jupin seuraajaksi valittu likka Rauramo astuu ruoriin marraskuussa. Päivi Aalto 24 Järjestökenttä liikkeessä Lahden MM-hiihtojen dopingskandaali antoi sysäyksen taata antidopingtyölle aiempaa vahvempi ja itsenäisempi rooli. Pasi Koski 53 Urheilija ja opiskelu Kiireinen tie kahdessa maailmassa. Seuran rooli on olla valpas vaikuttaja, arvioi pääsihteeri Joel Juppi. Mitä dopingpuheella on haluttu tuottaa. Motoristen taitojen, fyysisen kunnon ja sosiaalisen pätevyyden kohentuminen on arvokasta, mutta kyseenalaista, jos henkilö ei osallistu liikuntaan vapaaehtoisesti. TÄSSÄ NUMEROSSA 2 Pääkirjoitus Pauli Vuolle 4 BODIA JA SPORTTIA Aktiivisesti, kohtalaisesti ja vähän liikkuvien nuorten käsitykset painostaan. Liite ry:n muita toimintoja ollaan nyt siirtämässä Liikuntatieteelliseen Seuraan. 44 Viimeiset kuiskaukset Mitä ja miten dopingista on kirjoitettu. Meillä korkeakouluopiskelua ja urheilua ei ole järjestelmällisesti yhdistetty. Aktiivisena vanheneminen on ohjelman keskeinen lähtökohta. Onnistunut arviointiprosessi vaatii monipuolista osaamista kummaltakin osapuolelta, eikä ole kohtuutonta väittää, että liikuntakulttuurin toimijoiden keskuudessa alueella on vielä paljon oppimista. Lukukokemukset pakottivat kysymään: Mitä ja miten dopingista Suomessa on kirjoitettu. Esimerkiksi Iso-Britanniassa ja varsinkin Yhdysvalloissa osa yliopistojen identiteettiä on rakennettu kilpaurheilun varaan. Tytöt suhtautuvat erityisen kriittisesti painoonsa: itseään liian lihavana pitävistä aktiivisista liikunnanharrastajatytöistä vain joka viides oli ylipainoinen. Kalevi Heinilä 35 Purevasti, perustellusti urheilusta ja yhteiskunnasta Kalervo llmanen 36 Kun unelmista tehdään totta naisenergialla Kaisa Herva 38 Liike 2000 Turkulaiset jalkauttivat Liikunnan yhteiskunnallisen perustelun Pasi Koski 39 Vastaus Martti Silvennoisen reunamerkintöihin Tapio Kosken väitöskirjaan. Lääketieteen parista liikuntatieteisiin siirtyvälle Rauramolle liikuntakulttuuri on läheinen asia. Tuoreen kartoituksen mukaan vain 67 prosenttia kuudesluokkalaisista osasi uida pohjoismaisen uimataidon määritelmän mukaisesti. Hannu Itkonen 48 Hymyile olet arvioinnin kohteena! Kilpailussa oleellista on vertailu toisiin, mutta kehittymisessä vertailu itseen . Aktiiviuraansa lopettava urheilija on uusien haasteiden edessä työmarkkinoilla
4 LIIKUNTA& TIEDE3-4/2001
LIIKUNTA & TIEDE 3-4/2001 5. Koettu paino ei aina vastaa todellisia kiloja, joten nuorten huolet saattavat olla epärealistisia. Tytöt suhtautuvat erityisen kriittisesti painoonsa: itseään liian lihavana pitävistä aktiivisista liikunnanharrastajatytöistä vain joka viides oli ylipainoinen. Liikuntaa harrastavat nuoret ovat yleensä tyytyväisiä ulkonäköönsä, mutta myös heillä on painohuolia
15-vuotiaitten hyvännäköisyyden kokeminen liikuntaryhmittäin Oppilaat vastasivat kyselyyn nimettöminä oppitunnin aikana. WHO-Koululaistutkimuksen kyselyssä vuodelta 1998 ilmoitetun painon ja pituuden mukaan normaalipainoisista suomalaisista 15-vuotiaista tytöistä lähes puoHyvännäköisyyden kokeminen Pojat Tytöt let (46 %) piti itseään lihavana (Välimaa 2000). Kokee olevansa Lisäksi 15-vuotias nuori on jo alkanut sopeutua puberteetissa muuttuneeseen ruumiinkuvaansa (Aalberg, Siimes 1999). Liikunta ja Tiede lehden numerossa 4/98 Lasse Kannaksen ja Jorma Tynjälän artikkelissa Liikunta myötätuulessa nuorten arjessa ja Raili Välimaan väitöskirjassa (2000) . Liikunnasta hyötyä Liikunnasta voi olla hyötyä nuoren totuttautuessa kehonsa muuttumiseen (Telama, Laakso 1983). Länsimaissa tytöt ovat poikia yleisemmin tyytymättömiä painoonsa (Rimpelä, Rimpelä 1983; Rauste-von Wright 1989; Tiggeman, Winefield, Winefield, Goldney 1994; Vereecken, Maes 2000; Välimaa 2000) . Tutkimustehtäviä ter. % 100 80 60 40 20 6 Y ksi nuorien kohtaamista kehitystehtävistä on muuttuvan ruumiinkuvan jäsentäminen. Vain joka kymmenes pojista ja joka viides tytöistä ei ollut tyytyväinen ulkonäköönsä. Koetun painon tekee merkitykselliseksi se, että käsitykset itsestä ja omasta kehosta ovat yleensä yhdenmukaiset. Tässä tutkimuksessa painon ja terveyden kokemista tarkasteltiin vuoden 1998 kyselyaineiston avulla. Kyselyaineisto on kattava otos normaaliopetukseen osallistuvista suomalaisista 11-, 13ja 15vuotiaista oppilaista. Koettu paino ei välttämättä riipu kehon todellisista kiloista tai niiden suhteesta pituuteen. Koettu paino on osa tätä kuvaa. WHO-Koululaistutkimuksen otannasta ja tutkimuksen toteuttamisesta on kerrottu mm. Nuoruuden aikana oma ruumis otetaan vähitellen hallintaan. Kaiken kaikkiaan 15vuotiaat nuoret näyttävät kuitenkin olevan melko tyytyväisiä ulkonäköönsä. (Aalberg, Siimes 1999.) Body image, käsitys omasta ruumiista, on mielessä muodostettu kuva omasta kehosta ja sen ulkonäöstä. Ruumiillisuus ja siihen liittyvät vaatimukset ovat nuoruudessa tärkeitä, koska ne liittyvät olennaisesti nuoren minäkuvan muotoutumiseen. Onkin esitetty, että tyttöjen tavoittelema ihannepaino ei enää olekaan normaali vaan alipaino (Koff, Riedran 1991). Mielen kuva kehosta liittyy kuvaan itsestä, mikä puolestaan liittyy yleiseen pätevyyden tunteeseen ja itseluottamukseen. Nuoret todella miettivät ulkonäköään, sillä WHO-Koululaistutkimuksessa tutkituista nuorista vain muutama prosentti ilmoitti, ettei ajattele ulkonäköönsä liittyviä asioita (Välimaa 1995; 2000). Fyysinen kasvu ja sen psykologiset seuraukset vaativat itsen uudelleen määrittelyä. Aineisto ja menetelmät WHO-Koululaistutkimus on osa WHO:n koordinoimaa kansainvälistä kouluikäisten lasten ja nuorten elämäntyyliä terveyden näkökulmasta selvittävää tutkimushanketta. Tyttöjen kokemus ylipainoisuudesta ja poikien alipainoisuudesta on osoittautunut sitkeäksi ilmiöksi kulttuurissamme, sillä vastaavia tuloksia on Suomessa saatu jo 1970-luvulta, eikä ilmiö ollut silloinkaan uusi (Rimpelä, Rimpelä 1983). Seuraavassa tarkastellaan 15-vuotiaita (N = 1545), koska heillä kasvupyrähdysaika suurine vartalon muutoksineen alkaa olla ohitse. Liikkuvat nuoret myös kokevat itsensä muita nuoria yleisemmin terveeksi (Hickman, Roberts, Gaspar de Matos 2000). LIIKUNTA & TIEDE 3-4/2001 hyvännäköinen C:=::J tavallinen C:=::J ei-hyvännäköinen Kuvio 1. Painoindeksin (BMI) käyttöä voidaan tästä syystä pitää perustellumpana kuin nuoremmilla kyselyyn vastanneille (Cole, Bellizzi, Flegal, Dietz 2000). (Adame, Frank 1990.) Olemisen sietämätön paino Nykykulttuurissa ruumis on yhä keskeisempi viestimisen ja itseilmaisun väline (Giddens 1991; Taylor 1995). Poikien painonkokemiseen liittynee halu olla lihaksikas ja vahvan maskuliininen. Nämä myönteiset vaikutukset herättivät tutkimuskysymyksen, onko liikunnan harrastaminen myönteisesti yhteydessä myös nuorten terveyden, ulkonäön ja painon kokemiseen. Ylipainokin voidaan kokea massan tuomaksi vahvuudeksi, sillä ylipainoisista pojista lähes 40 prosenttia piti itseään sopivan kokoisena (Välimaa 2000). Nuorten liikunnan harrastamisen myönteisinä terveysvaikutuksina mainitaan muun muassa hyvä aerobinenja lihaskunto, vähäinen kehon rasvapitoisuus, psyykkinen hyvinvointi, sosiaalisuuden kehittyminen ja vähäisempi riski sairastua sydänja verisuonisairauksiin aikuisiässä. Alipainohuolia pojilla on vastaavasti enemmän kuin tytöillä
Kuvio 3. % 100 80 60 40 20 Pojat Painon kokeminen Tytöt Kokee olevansa laiha c::::::J sopiva c::::::J lihava Kuvio 2. Erittäin terveeksi Melko terveeksi En kovin terveeksi * Pidätkö itseäsi Erittäin hyvän näköisenä Melko hyvän näköisenä Tavallisen näköisenä En kovin hyvän näköisenä En lainkaan hyvän näköisenä En ajattele tällaisia asioita * Pidätkö itseäsi Liian laihana Hieman liian laihana Sopivan kokoisena Hieman liian lihavana Liian lihavana En ajattele tällaisia asioita * Noudatko tiettyä ruokavaliota pudottaaksesi painoasi7 En, koska painoni on ihan OK En, mutta minun pitäisi laihtua Kyllä Pojat pitivät itseään tyttöjä yleisemmin sopivan painoisina LIIKUNTA & TIEDE 3-4/2001 7. Aktiivisesti, kohtalaisesti ja vähän liikkuvien -,....--(passiviinen) 15% 50 40 30 20 10 Alipainoisten osuus liian laihana itseään pitävistä pojista -'---Passiivinen Kohtalainen Aktiivinen % 50 40 30 20 10 Ylipainoisten osuus liian lihavina itseään pitävistä tytöistä 0-'----Passiivinen Kohtalainen Aktiivinen vuotiaitten painon kokeminen. Painoindeksin mukaan ylipainoisten (15% persentiili) tyttöjen osuus itseään liian lihanina pitävistä 15vuotiaista liikuntaryhmittäin * Koulutuntien ulkopuolella: Kuinka monta tuntia viikossa tavallisesti harrastat liikuntaa vapaa-aikanasi niin, että hengästyt ja hikoilet7 en yhtään noin 1 /2 tuntia noin tunnin 2-3 tuntia noin 4-6 tuntia 7 tuntia tai enemmän * Kuinka terveeksi koet itsesi. Painoindeksi n mukaan alipainoisten (15% persentiili) poikien osuus itseään liian laihana pitävistä 15vuotiaista liikuntaryhmittäin Kuvio 4
Kaikista itsensä lihavaksi kokevista pojista oli painoindeksin mukaan ylipainoisia 53 prosettia. Aktiivisesti liikuntaa harrastavista pojista prosentti ja tytöistä kaksi prosenttia koki, ettei ollut kovin terve. Aikaisemmissa tutkimuksissa itse ilmoitettu pituus ja paino ovat vastanneet hyvin mitattuja arvoja (Millar 1986; Epstein, McCurley, Murdock 1991), vaikka tyttöjen onkin todettu jonkin verran aliraportoivat painoaan ja poikienyliraportoivan pituuttaan. Tyttöjen vastaava luku oli 27 prosenttia. pojat. Terveyden hyvänä kokemisen lisäksi aktiivisesti liikkuvat olivat tyytyväisiä ulkonäköönsä. Kolme prosenttia vähän liikkuvista pojista ja neljä prosenttia tytöistä ei pitänyt itseään terveenä. Suomalaisissa 12 18-vuotiaita nuoria koskevissa tutkimuksissa ylipainoisuuden rajana on käytetty 15 prosenttia ikäja sukupuoliryhmän painoindeksijakauman yläpäästä ja alipainoisuuden rajana 15 prosenttia painoindeksijakauman alapäästä (Rimpelä, Rimpelä 1983; Välimaa 1995;2000). Sopivan kokoisia liikkujia Liikunnan harrastaminen liittyi erityisesti pojilla myönteiseen painon kokemiseen. Aktiivisesti liikuntaa harrastavat pojat pitävät itseään harvemmin liian laihoina tai lihavina kuin vähemmän liikuntaa harrastavat 8 LIIKUNTA & TIEDE 3-4/2001 Koululiikunta tarjoaa mahdollisuuden tukea markkinoiden luomia käsityksiä kysee na la i stavaa ruumiinkuvaa. Sukupuolet eivät eronneet toisistaan, sillä neljännes sekä aktiivisesti liikuntaa harrastavista tytöistä että pojista piti itseään hyvännäköisinä. Aktiiviset tytötkin pitivät yleisemmin painoaan sopivana kuin vähemmän liikuntaa harrastavat tytöt, vaikka olivatkin painoarvioissaan huomattavasti kriittisempiä kuin pojat (Kuvio 2). Kohtuullisesti liikuntaa harrastavista pojista, jotka arvioivat olevansa liian laihoja, oli alipainoisia 44 prosenttia ja liikuntaa aktiivisesti harrastavista liian laihana itseään pitävistä pojista alipainoisia oli painoindeksin mukaan 23 prosenttia (Kuvio 3). Vastaavia rajoja on suositeltu amerikkalaisille nuorille (Cole ym. Koska itsensä laihaksi kokevia tyttöjä oli vähän (n = 63), heidän jaottelemisensa liikunnanharrastukseen käytetyn ajan mukaan tuotti niin pieniä ryhmiä, ettei ollut järkevää tarkastella painon kokemisen ja painoindeksin yhteyttä liikuntaryhmittäin tytöillä tästä aineistosta. Yli puolet (59 %) liikuntaa aktiivisesti harrastavista 15-vuotiaista pojista koki itsensä erittäin terveeksi siinä missä kohtuullisesti liikuntaa harrastavista pojista 46 prosenttia ja vähän tai ei ollenkaan liikuntaa harrastavista pojista 34 prosenttia. Heistä vain kahdeksan prosenttia piti itseään liian laihana. Yli neljä tuntia viikossa liikuntaa harrastavat nuoret pitivät itseään yleisemmin hyvännäköisinä kuin vähemmän tai ei ollenkaan liikuntaa harrastavat (Kuvio 1). Aktiivisesti liikuntaa harrastavat tytöt eivät eronneet lihavuuden kokemisen yleisyydessä muista tytöistä. Hyvin vähän tai ei ollenkaan liikkuvien vastaavat luvut olivat hieman suuremmat. Tytöt arvioivat itsensä poikia huomattavasti harvemmin liian laihoiksi. veyden, ulkonäön ja painon kokemisesta tarkasteltiin seuraavien WHO-Koululaistutkimuksen kysymysten avulla: Aktiivisiksi liikunnanharrastajiksi luokiteltiin oppilaat, jotka ilmoittivat harrastavansa koulutuntien ulkopuolella vapaa-aikanaan hengästyttävää ja hikoiluttavaa liikuntaa vähintään neljä tuntia viikossa. Verrattaessa koettua painoa painoindeksiin, kaikista itsensä laihoiksi kokevista pojista painoindeksin mukaisen alipainorajan alle jäi kuitenkin vain 33 prosenttia. Liikuntaa. Lihavuuden kokemukset Lihavuuden kokemisessa sukupuolet erosivat rajusti toisistaan. Heistä 63 prosenttia piti painoansa sopivana. Liikuntaa harrastamattomat nuoret, niin tytöt kuin pojatkin, olivat puolestaan tyytymättömimpiä ulkonäköönsä. Painoindeksi (Body Mass Index, BMI) lasketaan jakamalla paino (kg) pituuden (m) neliöllä. Hengästyttävää ja hikoiluttavaa liikuntaa koulun liikuntatuntien lisäksi vähintään neljä tuntia viikossa harrastavat pojat olivat tutkituista ryhmistä kaikkein tyytyväisimpiä painoonsa. Ylija alipainoisuuden arvioimiseen on tässä käytetty painoindeksiä. Lähes puolet 15-vuotiasta tytöistä koki olevansa liian lihava, pojista vain alle viidennes. Pojilla itsensä lihavaksi kokemisen ja painoindeksin suhde ei vaihdellut liikunnanharrastusryhmittäin kuten tytöillä. Aktiivisesti liikuntaa harrastavista puolet, kohtuullisesti liikkuvista 36 prosenttia ja hyvin vähän tai ei ollenkaan liikkuvista tytöistä 30 prosenttia koki itsensä erittäin terveeksi. Kohtalaiset liikkujat harrastivat liikuntaa yhdestä kolmeen tuntiin ja passiiviset puoli tuntia tai vähemmän viikossa. Koetun ja todellisen painon yhteyttä tarkasteltiin myös liikunnanharrastusryhmittäin. Laihuuden kokemukset Kaikista pojista noin neljännes piti itseään liian laihana. Liikuntaa harrastava kokee itsensä terveeksi ja hyvännäköiseksi Kokemus hyvästä terveydestä liittyi liikunnan harrastamiseen yhdenmukaisesti aikaisempien tutkimustulosten kanssa. 2000). BMI:t on laskettu nuorten itse ilmoittamista painoista ja pituuksista. Vähän tai ei ollenkaan liikkuvista pojista, jotka pitivät itseään liian laihoina, oli painoindeksin mukaan alipainoisia 38 prosenttia. Liikuntaa aktiivisesti harrastavat pojat sen sijaan kokivat itsensä muita poikia harvemmin lihaviksi. Viidennes heistä ei pitänyt itseään lainkaan hyvännäköisenä
Tytöillä liikunnan harrastaminen näytti lisäävän fyysisiä pätevyydenkokemuksia neljän vuoden seurannan aikana. Näistä paljon liikkuvista laihduttajatytöistä, joilla painoindeksin mukaan ei ollut ylipainoa 70 prosenttia piti itseään lihavana. Nykyinen, länsimainen kauneus on sitä, että näyttää terveellä, luonnolliselta, urheilulliselta ja seksikkäältä (Kinnunen 2001). Tässä aineistossa liikunnan harrastamista käsiteltiin vain viikoittaisina tuntimäärinä, joten mielenkiintoinen lajikohtainen vertailu jää tuleviin tutkimuksiin. Liikuntaa aktiivisesti harrastavien tyttöjen painohuolissa voi olla kyse muita tyttöjä jyrkemmistä painonarviointikriteereistä. Jos aktiivisesti liikuntaa harrastavien tyttöjen painonarviointikriteerit olivat tiukempia kuin muilla tytöillä, liikuntaa aktiivisesti harrastavilla pojilla kriteeristö painottui toiseen laitaan. Thompsonin ja Shermanin (1993) mukaan liikunnan rooli syömishäiriön kehittymisessä ei ole yksiselitteinen. Kohtuullisesti liikuntaa harrastavista tytöistä 11 prosenttia ja vähän tai ei ollenkaan liikkuvista viisi prosenttia laihdutti parhaillaan. Liikunta vetää usein puoleensa syömishäiriöriskin omaavia, jotka käyttävät liikuntaa painonpudotuskeinona. Urheilupsykologi Päivi Frantsi totesi Liikunta &: Tiede -lehden numerossa 1/2000, että urheilun harrastamisen on todettu sekä suojaavan että altistavan syömishäiriöille. Vaikka vartalon kuntoon trimmaaminen ja fyysisen viehättävyyden pyrkimys voivat sisällöltään olla erilaisia tytöille ja pojille, ulkomuodon tärkeys korostuu puberteetin edetessä molemmilla sukupuolilla (Nupponen, Telama 1998; Aalberg, Siimes 1999). Vain joka viides itsensä liian lihavaksi arvioinut liikuntaa aktiivisesti harrastava tyttö ylitti painoindeksin mukaisen ylipainon rajan. Berryn ja Lowen (2001) mukaan tyytymättömämpiä vartaloonsa olivat ne urheilijat, joilla oli korkeampi, mutta kuitenkin normaaliksi luokiteltava, painoindeksi kuin harrastajatovereillaan. Liikkumisesta lihavaksi tai liian laihaksi koetun kehon kanssa voi tulla hävettävää. Tytöt olivat tässä kuten monessa aikaisemmassakin tutkimuksessa poikia tyytymättömämpiä painoonsa (Rimpelä, Rimpelä 1983; Rauste-von Wright 1989; Tiggeman ym. Tytöissä laihduttajia oli 88 kappaletta. Painonarvioinnin kriteereissä on todennäköisesti vaihtelua myös liikuntalajeittain. Tyytymättömyys omaan vartaloon ja painoon voivat myös lopettaa liikuntaharrastuksen. Liikuntaharrastus sinänsä voi joissakin tapauksissa johtaa syömishäiriöön tai se voi jouduttaa syömishäiriön syntymistä niillä,jotka ovat alttiita sairastumaan. Puoli tuntia tai vähemmän liikuntaa harrastavilla pojilla (17 %) ja tytöillä (37 %) oli painonpudotusaikeita yleisemmin kuin enemmän liikkuvilla. Pojat pitivät itseään tyttöjä yleisemmin sopivan kokoisena ja heillä lihavuutta yleisempi huolenaihe oli koettu laihuus. Harrastavatko liikuntaa siis eniten ne, jotka ovat alkujaankin tyytyväisiä omaan ruumiiseensa. Tässä tutkimuksessa paljon liikkuvat 15vuotiaat olivat tyytyväisempiä painoonsa ja terveyteensä sekä pitivät itseään yleisemmin hyvännäköisinä kuin vähemmän liikkuvat. Liian laihaksi itsensä kokevista liikkujapojista 77 prosenttia oli painoLIIKUNTA & TIEDE 3-4/2001 9. Suojana ovat urheilijan yleensä myönteinen minäkäsitys ja itseluottamus. Ovatko nämä nuoret saavuttaneet tyytyväisyyttä omaan kehoonsa liikunnan avulla. He siis täyttivät kauneusihanteen vaatimuksia. Liikkuvien laihduttajatyttöjen laihdutuksen todellista tarvetta selvitettiin painoindeksin avulla. Tässä aineistossa ylipainoisuuden raja-arvoiksi tuli tytöille 22,9. 1994; Vereecken, Maes 2000; Välimaa 2000). Osa laihduttavista tytöistä ei siis edes pitänyt itseään liian lihavana, mutta laihdutti silti. Toisin sanoen 80 prosenttia näistä aktiivisesti liikkuvista laihduttajista oli normaalipainoisia tai sen alle. Joissakin lajeissa nuori saattaa kuitenkin asettaa omalle kehonkuvalleen epärealistisia vaatimuksia, jotka voivat pahimmillaan johtaa syömishäiriöihin. Vähän tai ei ollenkaan liikuntaa harrastavien tyttöjen vastaava luku oli 31 prosenttia (Kuvio 4). Vaarana on entistä laihemman vartalon tavoittelu. Ne liikuntaa aktiivisesti harrastavat tytöt, jotka pitivät itseään lihavana, näyttivät suhtautuvan painoonsa hyvin kriittisesti, sillä painoindeksin mukaan ylipainoisia heistä oli vain 20 prosenttia. Heistä liikunnallisesti aktiivisiksi luokitellut tytöt ilmoittivat laihduttavansa kyselyajankohtana kanssasisariaan yleisemmin. Raja-arvon mukaan ylipainoisia aktiivisesti liikuntaa harrastavista laihduttajatytöistä oli vain viidennes. Samoin tekivät myös muut normaalipainoiset laihduttajatytöt. Ovatko liikkujatytöt siis tavoittelemassa epärealistisen alipainoista ihannevartaloa. Ihannekuvat kehosta liittyvät sosiaalisiin käsityksiin siitä, millainen on viehättävä naisja miesvartalo siinä kulttuurissa, jossa arvioija elää (Kilpatric, Ohannessian, Bartholomew 1999). Liikuntaa aktiivisesti harrastavien tyttöjen arviot omasta lihavuudesta olivat erityisen kriittisiä. Laihduttavat pojat kuuluivat joko kohtuullisten tai aktiivisten liikunnanharrastajien ryhmiin, mutta koska heidän määränsä jäi tässä aineistossa kovin pieneksi (n = 26), ei ollut järkevää tehdä tarkastella poikien laihduttamista liikunnanharrastusryhmittäin. Heistä 16 prosenttia laihdutti. Liikunnan harrastamisen "painoarvo" Liikuntamotiiveissaan nuoret korostavat liikunnan hyödyllisyyttä ulkomuodolle liikunnan tuoman hyvän kunnon, hyvän olon tunteen, kilpailu-uran ja yhdessäolon lisäksi (Nupponen, Telama 1998). Taru Lintunen (1995) selvitti väitöskirjassaan liikuntaharrastuksen mahdollisia vaikutuksia minäkäsitykseen. Lihavaksi itsensä tuntevista kohtuullisesti liikkuvista tytöistä oli painoindeksin mukaan ylipainoisia 30 prosenttia. Liikuntaa harrastavista pojista ei tutkimuksen avulla voitu sanoa, valikoituuko liikuntaa harrastamaan jo alun perin itsensä päteväksi kokevia, koska heillä koetun kunnon arvot olivat korkeammat kuin liikuntaa harrastamattomilla jo tutkimuksen alussa. Tässäkin tutkimuksessa aktiivisesti liikuntaa harrastavat nuoret ilmoittivat kokevansa itsensä erittäin terveiksi ja hyvännäköisiksi muita yleisemmin. Laihduttajat Kaikista kyselyyn vastanneista pojista kolme prosenttia ja tytöistä kaksitoista prosenttia ilmoitti kyselyajankohtana olevansa laihdutuskuurilla. aktiivisesti harrastavista pojista, jotka kokivat olevansa liian lihavia, oli painoindeksin mukaan ylipainoisia 56 prosenttia, kohtuullisista liikkujista 54 prosenttia ja vähän tai ei ollenkaan liikkuvista 55 prosenttia
Väitöskirjatyö. Nuorten terveystapatutkimus 1977-79. Health Policy for Children and Adolescents (HEPCAI series no. Addictive Behaviors 1991: 16(5):36975 Frantsi, P. Lisäksi koululla ja kouluterveydenhuollolla on tärkeä rooli nuorten myönteisen kehonkuvan tukemisessa ja alija ylipainoisten nuorten auttamisessa. International report. 1995:65-74 Välimaa, R. Sarja tutkimukset 4/83, 41-48, 1983 Taylor, C. Rimpelä, M, Rimpelä, A. NuoriRuumis. Health and health behaviour among young people. Liikunta ja Tiede 2000:6: 4-11 Jokinen, K. Health behaviour in school-aged children: a WHO cross-national study (HBSC). Body image satisfaction in adolescent girls and boys: a longitudinal study. Self and society in the late modern age. Standford: Standford University Press, 1991 Hickman, M, Roberts, C, Gaspar de Matos, M . Koululaisten kokemuksia pai nostaan ja laihduttamisesta. indeksin mukaan vähintään normaalipainoisia. BMJ 2000 320:1240-3 Epstein, LH, McCurley, J, Murdock, RJ Jr. Liikunta ja liikunnallisuus osana 11-16-vuotiaiden eurooppalaisten nuorten elämäntapaa. Nuorten terveystavat Suomessa. Ohessian, C, Bartholomew, JB. 1. Gender differences in the psychological correlates of body-weight in young adults. Niiden tunnistaminen ja tiedostaminen vaatii nuorelta kriittisen ajattelua. Gaudeamus 2001 (painossa). Distribution of body weight and height: Comparison of estimates based on self-reported and observed measures. 2000 Currie, C, Hurrelmann, K, Settertobulte, W, Smith, R, Todd, J, toim. International report. Journal of Youth and Adolescence 1989:1 :71-83 Rimpelä, A, Rimpelä, M. W HO-Koululaistutkimus 1986-1998: Liikunta myötätuulessa nuorten arjessa. Väitöskirjatyö. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto Kannas, L, Tynjälä, J. Liikunta ja Tiede 2000: 1 :14-19 Giddens, A. Rimpelä, M, Rimpelä, A, Ahlström, S, Honkala, E, Kannas, L, .Laakso, L, Paronen, 0, Rajala, M, Telama, R toim. Health behaviour in school-aged ch ildren: a WHO cross-national study (HBSC). Journal of Sport Behavior 2001 :23(3):207-1 8 Cole, T, Bellizzi, MC, Flegal, KM, Dietz, WH. Health and health behaviour among young people. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino Oy, 1999 Adame, DD, Frank, RE. Helsinki: Lääkintöhallituksen julkaisuja. Lisäksi tässä tutkimuksessa ryhmittelevänä tekijänä käytetty liikuntaharrastus on vain osa nuoren elämää ja elämäntyyliä eikä se välttämättä ole määräävin tekijä ulkonäön kokemisessa. Journal of Epidemiology and Community Health 1986:40:319-23 Nupponen, H, Telama, R. Koululaisten kokema terveys, hyvinvointi ja kouluviihtyvyys. Jyväskylä: University of Jyväskylä, 1996 Millar, WJ. Autenttisuuden etiikka. J.Adolesc Health 1991 :12:307-12 Laberge, S,Moreau, 1. Olenko sopivan kokoinen. Liikkujapoikien painonarvioinnin kriteerit liittynevät haluun saada lisävoimaan tai sellaiseksi koettua massaa. Miten ulkonäköhuolet tai tyytymättömyys painoon näkyvät hänen elämässään ja käyttäytymisessään. Nuorten koettu terveys kyselyaineistojen ja ryhmähaastattelujen valossa. Usein vartalonmuutosvaateet ovat kulutuskulttuuriin liittyviä. Exercise and leisure-time activities. Nuorten terveystavat Suomessa. Nuori voi vastata tuntevansa itsensä liian lihavaksi, mutta toiselle ongelma voi olla suurempi kuin toiselle. Perception of weight and attitudes toward eating in early adolescent girls. Terveystiedon tunneilla voitaisiin keskustella, kuinka nuoret yleensä arvioivat kehoaan ja mitä seurauksia epärealistista ihannekuvista voi olla. International Sociological Association: Association Paper, 1998 Lintunen, T. Currie, C, Hurrelmann, K, Settertobulte, W, 10 LIIKUNTA & TIEDE 3-4/2001 Smith, R, Todd, J, toim. Jyväskylän yliopisto. Risk factors for disordered eating in female university atheletes. Copenhagen: W HO, Regional Office for Europe, 2000: 8396 Välimaa, R. Wellness Perspectives 1990:7:31-41 Berry, TR, Howe, BL. Passiivisen ajankäytön trendien selvittäminen liikuntaharrastuksen rinnalla olisi myös tärkeää (Hämäläinen, Nupponen, Rimpelä, Rimpelä 2000). Liikunta ja tiede 1998:35: 4-10 Kilpatric, M. Nuorten terveystapatutkimus: Nuorten liikunnan harrastaminen 1977-1999. Copenhagen: WHO, Regional Office for Europe, 2000: 7382 Hämäläinen, P, Nupponen, H, Rimpelä A, Rimpelä, M. Helsinki: Lääkintöhallituksen julkaisuja. Helsinki: Opetushallitus. Journal of School Health 1999: 69:148-152 Kinnunen, T. Establishing a standard definition for child overweight and obesity worldwide: international survey. Psychology and Health 1994:4:345-351 Telama, R, Laakso, L. Yhteisöllisyys ja onni täydellisessä ruumiissa. The relationship of self-perceived weight to actual weight, body image, and health behaviors of college freshman. Social logics and the construction of gender identity: Resistance to sport involvement and to healthy lifestyles among adolescent girls. Koululaisten pohdintoja ruumiillisuudesta. Ahlström, S, Honkala, E, Kannas, L, .Laakso, L, Paronen, 0, Rajala, M, Telama, R toim. Terveyskasvatus. Luento: Nuoret ja koulu, unelmat ja oppiminen. Tietoinen liikunnan lopettaminen, tupakoinnin aloittaminen ja huonot ruokatottumukset ovat nekin tapa rakentaa sosiaalista ja sukupuolista identiteettiä ja voivat olla nuoren tietoinen valinta (Labergen, Moreaun 1998). Helsinki: Gaudeamus, 2001 Koff, E, Riedran, J. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2000 Välimaa, R. Modernity and self-identitty. Paino ja sen kokeminen . Lapsesta aikuiseksi: Nuoren kypsyminen naiseksi tai mieheksi. 1. Väitöskirjatyö. Sarja tutkimukset 4/83, 41 -48, 1983 Vereecken , C, Maes, L. Health Policy for Children and Adolescents (HEPCA) series no. Puuronen, A, Välimaa, R toim. Adolescent weight management and perceptions: an analysis of the National Longitudinal Study of Adolescent Health. Pyhät bodarit. Valtakunnallinen koulutustutkimuskongressi 21.-22.10.1993. Liikuntaharrastus. Nuorten terveystapatutkimus 1977-79. Self-perceptions, fitness, and exercise in early adolescence: A four-year follow-up study. Tässä tutkimuksessa käsiteltiin nuorten arvioita omasta ulkonäöstään ja painostaan, mutta selvittämättä jäi, mikä merkitys esimerkiksi painohuolilla on nuorten elämässä. Vaikka nuoret kohtaavat ulkonäköönsä kohdistuvia, yhdenmukaistavia paineita, he tuottavat aktiivisesti omaa suhdetta ulkonäköön, haastavat vallitsevat käsitykset ja rakentavat uusia (Välimaa 2001). Estimation of precent overweight within families. Kannas, L, toim. Urheilu ja syömishäiriöt: Kun keho muuttuu kumppanista vastustajaksi. Jyväskylän yliopisto: Liikuntakasvatuksen julkaisuja 1, 1998 Rauste-von Wright, M. Kuinka usein nuori näitä asioita ajattelee. Tää ruumis, tää nahka ja mitä täällä alla on. Vaivaavatko ulkonäköhuolet häntä häiritsevästi. KRISTIINA OJALA, THM, assistentti RAILI VÄLIMAA, TtT, lehtori (ma) Terveystieteiden laitos Jyväskylän yliopisto Aalberg, V, Siimes, MA. Terveyskasvatus. Bloomington: Human Kinetics, 1993 Tiggeman, M, Winefield, H., Winefield, A, Goldney, R. Koulun liikuntatunnit voisivat tarjota niin tytöille kuin pojillekin hyvän mahdollisuuden rakentaa sellaista ruumiinkuvaa, joka kykenee kommunikoimaan markkinoiden ruumiillisuuskäsitysten kanssa ja asettamaan ne kyseenalaisiksi Qokinen 1993). Helsinki: Gaudeamus, 1995 Thompson, RA, Sherman, RT. Helping athletes with eating disorders
Laitosvaihe: Viime vuosisadan alkuvuosikymmeniä kuvaa laitosvaihe. Ne sijaitsivat usein fyysisesti erillään muista paikoista ja niillä oli vähän tekemistä ympäröivän yhteisön kanssa. Palveluvaihe: Tässä vaiheessa erityisiä palveluja tarjottiin vammaisille siksi, että ne auttaisivat heitä yhteiskuntaan integroitumisessa. Integroitumisen toteutumattomuus johti "inkluusioon" perustuvaan tukivaiheeseen 1980-luvulla. Kaikki kolme mallia voidaan nähdä riippuvuusmalleina. Saako vammainen jättää verkkarit naulaan. Edelliset vaiheet olettivat että ammatti-ihminen on vastuussa laitoksesta, palveluista ja tuesta. Myös Wolfensberger ja Tullman (1982) näkivät liikunnan sosiaalisen merkityksen kautta voitavan myötävaikuttaa normaalisuuden periaatteen toteutumiseen. Motoristen taitojen, fyysisen kunnon ja sosiaalisen pätevyyden kohentuminen on arvokasta, mutta kyseenalaista, jos henkilö ei osallistu liikuntaan vapaaehtoisesti. Teksti: GREG REID, PAULI RINTALA KUKA MAARAA ERITVISLIIKUNNASSA Toteutuuko vammaisten liikkumisessa vapaus valita. Tässä lähinnä Yhdysvalloista liikkeelle lähteneessä kasvatusmallissa "kaikki oppilaat, vaikeimmin vammaiset mukaan luettuina, käyvät yhdessä ikätovereiden kanssa sitä lähintä koulua, jota kävisivät silloinkin, jos heillä ei olisi kasvatuksellisia erityistarpeita" (Moberg 1998, s. Vammaiset oli tavallisimmin eristetty erilaisiin laitoksiin ja erityiskouluihin. Tässä vaiheessa henkilöllä ei ole enää tarvetta osoittaa pystyvänsä saavuttamaan tiettyjä kriteerejä ollakseen mukana, koska integroitu tilanne onkin nyt lähtökohta. 140). Itsemääräämisvaihe (täysivaltaistuminen): Neljäs ja viimeinen vaihe on itsemäärääminen ja täysivaltaistuminen (Polloway ym. Kävikin niin, että useimmat vammaiset jäivät erityiskouluihin ja -luokkiin, suojatyöpaikkoihin ja tuettuihin asumisyksiköihin (Polloway ym. Vammaisten itsemääräämisoikeus on 1990-luvulla noussut uudestaan pintaan erityispedagogiikassa. "Yksilöiden tulisi pysyä integroituna ja heitä tulisi tukea missä ovatkin, jotta oppiminen, työ ja/tai sopeutuminen onnistuisi" (Polloway ym. Liian täysissä laitoksissa hoidettujen vammaisten hoidon julkinen vastustus ja vammautuneiden toisen maailmansodan veteraanien kunnioitus loivat muutokselle pohjan 1950-luvulla. Kyse on myös tasapainoilusta kuntoutusoikeuden ja henkilökohtaisen vapauden välillä. Kysymys on osa vammaisten henkilöiden täysivaltaistumista yleisemminkin. 1996). (1996) kuvaavat kehitysvammaisuuden kohtaamista 1900-luvulla neljän vaiheen kautta. Oletettiin, että nämä toimenpiteet johtaisivat onnistuneeseen integraatioon. Polloway ym. Nämä vaiheet sopivat laajemminkin kaikkiin erityisryhmiin kuuluviin henkilöihin. Itsemääräämisen periaate puolestaan olettaa, että vammaiset tulisi täysivaltaistaa tai paremmin sanottuna heidän tulisi itse täysivaltaistua tekemään valintoja ja päätöksiä, ottamaan vastuuta ja jopa riskejä, säätelemään omaa oppimistaan, tietämään vahvuutensa ja heikkoutensa ja elämään itsenäisesti LIIKUNTA & TIEDE 3-4/2001 11. Tämä uusi näkökulma vaikutti sotavammaisten kuntoutuspalvelujen lisääntymiseen, erityisluokkien syntymiseen tavallisten koulujen yhteyteen ja sitä kautta erityisopettajien määrän lisääntymiseen. Oikeudesta määrätä itse ja valita vapaasti ei toistaiseksi ole juurikaan keskusteltu erityisliikunnassa. Inkluusio-termille ei ole parempaa vastinetta suomen kielessä. E nsimmäiset vaatimukset vammaisten itsemääräämisoikeuden edistämiseksi syntyivät 1960-luvulla, varsinkin ruotsalaisen Bengt Nirjen kirjoitusten kautta (1972). 1996). Tukivaihe : Tuki voi olla monenlaista, teknistä tai inhimillistä, mutta sen pyrkimyksenä on auttaa vammaisia toimimaan "inklusiivisen ihanteen" mukaisesti mahdollisimman luonnollisissa ympäristöissä. 1996, s.6)
Itsemäärätylle käyttäytymiselle oletetaan olevan neljä olennaista piirrettä: (1) henkilö toimii itsenäisesti, (2) käyttäytyminen on itse säädeltyä, (3) henkilö toimii psykologisesti täysivaltaisella tavalla, ja ( 4) henkilö toimii itseään toteuttavalla tavalla. kuten vammattomat aikuiset tekevät. Tämä kuvastaa vammaisten rajoittunutta valinnan mahdollisuutta. kontrolloivat elämäänsä ja päämääräänsä" (Wehmeyer ym. Heikkinen (1991), esitelmässään erityisliikunnan 2. Vallerand & Reid, 1990). Yksinkertaisesti sanottuna itsemäärääminen voisi tarkoittaa sitä, että "ihmiset. Itsemääräämisen (oletettu) käsite Tässä yhteydessä itsemäärääminen liittyy henkilökohtaiseen haluun, motivaatioon, piirteeseen tai ominaisuuteen (Wehmeyer, 1998). Jos näin on, myös vammaisten on saatava kokea henkilökohtainen vapaus ja valinnan mahdollisuus liikkumisessaan. (2) Itsesäätely, toinen olennainen piirre itsestä määräämistä, pitää sisällään sellaisia käyttäytymisen muotoja, jotka arvioivat tilanteita ja päättävät niihin reagoimisesta, seuraavat toiminnan seurauksia ja tekevät tarvittavia korjauksia. Täysivaltaistuminen voi toteutua vain "BY -vaiheessa". Lisäksi vain 37 prosentille kehitysvammaisista esitettiin mahdollisuus valita vapaa-ajan tekeminen vammattomien 65 prosenttiin verrattuna. Näin ollen itsemäärääminen vahvistaisi henkilökohtaista elämän hallintaa ennemminkin kuin toisista riippuvuutta. (3) Psykologinen täysivaltaistuminen on itsemääräämisen kolmas piirre. Sands ja Doll (1996) kirjoittavat osuvasti, että "monet vammaiset lapset uskovat, että ne olosuhteet, jotka hallitsevat heidän oppimistaan, ovat aikuisten vallassa ja että he eivät voi vaikuttaa omaan onnistumiseensa." Meidän pitäisi saada erityisesti vammaiset lapset haluamaan ensin liikuntaan osallistumista omilla ehdoillaan, ja sitten luoda onnistuneita liikuntakokemuksia, mikä loisi heille terveellisen perustan myöhemmille valinnoille ja oppimiselle. Se pitää sisällään persoonallisuuden, tietämisen ja motivaation alueet. Tulos oli se, että 59 prosenttia vammattomista valitsi elinkumppaninsa, kun taas vain 9 prosenttia kehitysvammaisista saattoi tehdä itse saman valinnan. 1970-luvulla havaittiin, että yhdessä tekemällä palvelut saattaisivat kohdata paremmin käyttäjien tarpeet (=WITH). 1998). Edellä kuvatut vaiheet näkyivät myös suomalaisessa vammaispolitiikassa. Ihmiset, jotka ovat psykologisesti täysivaltaisia, uskovat heillä olevan tärkeiden asioiden kontrollin, heillä on vaadittavat taidot saavuttaa haluamansa tulokset, ja soveltamalla näitä taitoja saavuttavat ne (Wehmeyer ym. Tutkimukset osoittavat selvästi, että vammaisten ei anneta tehdä tärkeitä valintoja, jotka vaikuttavat heidän elämäänsä (Castree & Barnes, 1993: Frost, 1996; Stancliffe & Wehmeyer, 1995). Esimerkiksi Wehmeyer ja Metzler (1995) vertailivat valinnan mahdollisuutta kehitysvammaisten ja vammattomien välillä. Täysin itsenäistä ihmistä ei olekaan. Jokaisen piirteen oletetaan pitävän sisällään osia itsemäärätyn käyttäytymisen syntymiselle. Jos joku ei ole motivoitunut tai halua osallistua esim. Myös erityispedagogiikan puolella on keskusteltu itsemääräämisen käsitteestä (Wehmeyer, 1996; Wehmeyer ym.1996; Wehmeyer ym. Tällainen täysivaltaistuminen pitää sisällään (a) omasta puolesta puhumisenjajohtajuustaidot, (b) positiivisen minäkäsityksen ja minäpystyvyyden ja (c) sisäisen varmuuden asioiden hallinnasta. Tällaista itsemääräämisen käsitettä on usein käytetty selittämään liikuntaan, harjoitteluun ja urheiluun osallistumista (kts. Tällainen henkilö on Itsestä määrääminen on kasvatuksen tärkeä osa-alue, erityisesti erityisryhmiin kuuluville henkilöille. Se pitää sisällään (a) valintojen tekemisen, (b) ongelmien ratkaisun, (c) päätöksenteon,ja (d) itsenäisen elämisen, riskien oton ja turvallisuuden. 1998). Lapset ovat vielä vähemmän itsenäisiä kuin aikuiset. (4) Itsensä toteuttaminen pitää sisällään itsensä ymmärtämisen ja itsetietoisuuden. Ihmisten täysivaltaistuminen siten, että he määräävät itse asioistaan ei ole ristiriidassa sen kanssa, että heille annetaan apua tarvittaessa ja pyydettäessä. Vallerand, 1997) ja liikuntaan motivoitumista erityisryhmien keskuudessa (esim. 1998). liikuntaan, sellainen liikunta ei lisää henkilön itsemääräämistä. Vammaiset ja liikunta Vapaaehtoinen osallistuminen liikuntaan on kiistatta (erityis)liikunnan korkein tavoite, vai onko. Lisäksi monet tekijät kuten henkilön ikä, mahdollisuudet, kyvyt ja olosuhteet saattavat lisätä tai vähentää piirteiden ilmenemistä (Wehmeyer ym. neuvottelupäivillä, kuvasi samaa kehitystä "For-with-by" -prepositioiden avulla: Toisen maailmansodan jälkeistä kautta aina 1960-luvulle saakka luonnehti vammaisten asioiden hoitaminen ylhäältä alaspäin (=FOR). Itsesäätelyn kolme tärkeätä taitoa ovat (a) itsensä havainnoinnin, arvioinnin ja rohkaisemisen taidot, (b) itsensä ohjaamisen taidot ja (c) tavoitteen asettamisen ja saavuttamisen taidot. (1) Itsenäinen toiminta voidaan saavuttaa vain kun emotionaalinen ero vanhemmista, henkilökohtainen oman elämän kontrollin tunne, henkilökohtainen arvojärjestelmä ja kyky tehdä aikuismaisia tehtäviä on kehittynyt. Deci ja Ryan (1985) kuvaavat itsemääräämistä "sisäiseksi, luonnolliseksi taipumukseksi ryhtyä omiin kiinnostuksiinsa ja harjoitella omia kykyjään ja samalla etsiä ja valloittaa optimaalisia haasteita". Sisäinen tarve purkautuu vapaaehtoisena tekemisenä, jossa on sisäinen osallistumisen mielihyvä ja joka joh12 LIIKUNTA & TIEDE 3-4/2001 taa itsemääräämisen ja pätevyyden tunteeseen. 1998). Rahan käyttämisen suhteen, vammaisista 44 prosentilla oli valinnan mahdollisuus vammattomien 91 prosenttiin verrattuna. Viime vuosikymmenellä on alettu puhua siitä, että palvelujen tarvitsijat olisivat itse mukana päättämässä (=BY) . Itse asiassa, yksi vanhemmuuden haasteellisimmista tehtävistä on siirtää päätöksenteko lapsillemme kun he aikuistuvat. Deci ja Ryan (1985) tarkoittavat itsemääräämisellä sisäistä tarvetta kuten lasten luonnollinen leikkiminen ja oppimisen uteliaisuus. .
Kehitysvammaisia oppilaita pyydettiin valitsemaan kahden kuvassa näkyvän liikunta-aktiivisuuden välillä. Esimerkiksi onko hyvä vai paha asia järjestelmällisesti kontrolloida yksilön liikuntaan osallistumista tietäen, että sellainen käytäntö on vastakkainen täysivaltaistumisen ja itsemääräämisen periaatteille. Etiikka soveltuu hyvin erityisliikunnan käytäntöjen ja perinteiden tarkasteluun, koska se tutkii miten ihmiset ovat toistensa kanssa tekemisissä edistääkseen keskinäistä hyvinvointia ja kasvua (Thiroux 1998, s. Valintojen pysyvyys pääteltiin pyytämällä oppilaita tekemään valintansa kolmella eri kerralla. Etiikka on tekemisissä moraalin kanssa eli mikä on hyvää, pahaa, oikeaa ja väärää (Bond 1996; Thiroux 1998). Huolellinen etiikan tutkiminen auttaa meitä kriittisesti arvioimaan erityisliikunnan hyväksytyt säännöt ja käytännöt. 1998). Voimmeko auttaa yksilöitä arvostamaan ainutlaatuisia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan (itsensä toteuttaminen). Käytössä oli 28 erilaista valittavaa paria kahdeksalla liikunta-alueella. Suomessa ei toistaiseksi ole kovin paljon keskusteltu itsemääräämisen tai valinnanvapauden oikeudesta erityisliikunnassa. Näin luotu arvojärjestelmä yhdessä kerätyn tutkimustiedon kanssa helpottaa oikeanlaisten liikuntaohjelmien suunnittelua. Esimerkiksi onko vammaisen lapsen paikka hänen ja perheen niin halutessa tavallisessa liikunta-kerhossa vammattomien lasten kanssa. Itse määrätty käyttäytyminen ja liikunta Tarvitaan lisää kokeellista tutkimusta itsemäärätyn käyttäytymisen piirteiden ja vammaisten liikkumiskäyttäytymisen välisen suhteen selvittämiseksi. 28). tietoinen itsestään ja käyttää tätä tietoa mahdollistaaksensa toimintansa tuotokset. Kun ihmiset vanhenevat, he näyttävät hankkivan yhä enemmän tietoa itsestään ja he myös oppivat paremmin käyttämään tätä tietoa (Sands & Wehmeyer 1996; Wehmeyer ym. nuoret kehitysvammaiset verrattuna henkisesti samalla tasolla oleviin tovereihinsa) ja aloittamalla interventiotutkimus itsemääräämisen ja liikuntaohjelman tehokkuuden välillä. Mutta onko olemassa aikoja, jolloin henkilön edun kannalta onkin parasta kieltää valinnanmahdollisuus. onko liikunta-aktiivisuuden valinnanmahdollisuus yhteydessä itse päätettyyn käytökseen (itsenäinen toiminta). Voimmeko lisätä sisäistä tunnetta siitä, että asioihin voi vaikuttaa, ja myönteistä minäkäsitystä, minä-pystyvyyttä (psykologinen täysivaltaistuminen). He väittivät, että oikeus kuntoutukseen ja oikeus valita eivät välttämättä ole ristiriidassa toistensa kanssa olevia päämääriä, jos jälkimmäinen on integroitu edelliseen. Ikä liittyy läheisesti itsensä toteuttamiseen. ohjelLIIKUNTA & TIEDE 3-4/2001 13. Osoittautuvatko itsesäätelyn opettamisen yritykset tehokkaiksi (itsesäätely). Se tutkii moraalin luonnetta ja sitä miten päätellä ovatko teot moraalisia vai eivät. Poikien tulos on sopusoinnussa aikaisemman vammaisten valintaa käsitelleen kirjallisuuden kanssa siinä, että vammaisilla ei ole tarpeeksi mahdollisuuksia ilmaista mieltymyksiään ja tehdä valintoja (Castee & Barnes, 1993; Frost, 1996; Wehmeyer & Metzler, 1995). Itsemääräämisen periaatteen toteuttamisesta seuraa tiettyjä asioita erityisliikunnan käytäntöihin ja niistä on keskusteltu mm. Onneksi monilta aloilta kuten sosiaalipsykologiasta, kasvatuspsykologiasta ja erityispedagogiikasta löytyy tätä asiaa sivuavaa kirjallisuutta. Kun vammaisille annetaan enemmän valinnanmahdollisuuksia, jotkut valitsevat olla liikkumatta. Voidaanko vammaisille opettaa tehokkaampaa ongelmanratkaisukykyä (itsenäinen toiminta). Kuitenkin näyttää todennäköiseltä, että jotkut erityiskysymykset olisi tutkittava keräämällä kuvailevaa ja vertailevaa tietoa (esim. Nämä eivät ole itsestään selviä kysymyksiä ja jokainen niistä voisi olla oma tutkimuksensa. Itse määrätty käyttäytyminen ja liikuntaohjelmien tehokkuus Erityisliikunnan ohjelmien onnistumisen yksi kriteeri pitäisi olla itsemääräämisen toteutuminen ko. (1990) toivat tämän asian esille erinomaisesti otsikoidussa artikkelissaan, "Tasapainoilua kuntoutusoikeuden ja henkilökohtaisen vapauden välillä: Kehitysvammaisten oikeudet syödä liian monta munkkia ja nukkua päiväunet". Hermon (1999) tutkimus on hyvä esimerkki. Tämän takia poikien ero ei voinut olla seurausta koulun kontrolloimasta ympäristöstä tai liikuntataitoihin liittyvästä kokemuksen puutteesta. Tämän artikkelin tavoite on esittää joitakin kysymyksiä pohdittavaksi. Esim. 2000). Itsemääräämisen eettinen tarkastelu Itsemääräämisen periaatetta tarkasteltaessa tulee väistämättä vastaan eettinen näkökulma. Kehitysvammaiset pojat, mutta eivät tytöt, olivat merkitsevästi heiluvampia valinnoissaan verrattuna vammattorniin tovereihinsa. Erityisliikunnassa tarvitaan lisää eettistä tutkimusta (Reid ym. Tyttöjen tulosta tosin selittää pieni koehenkilöjoukko, tyttöjen korkeampi ikä ja melko lievä kehitysvammaisuus. Bannerman ym. Kehitysvammaisten poikien heikompi pysyvyystulos verrattuna ikätovereihinsa on huomattava siinä suhteessa, että heidän koulunsa opetussuunnitelmassa yhtenä tavoitteena oli valinnan opetteleminen ja kahdeksan liikunta-aluetta oli poimittu koulun opetusohjelmasta. Heidän piti valita kahdesta se josta he enemmän pitivät. Toisin sanoen vammaisia henkilöitä tulisi opettaa valintojen tekemiseen. seuraavissa artikkeleissa (Reid & Hermo 1998; Reid 1999). Ilmeisesti kehitysvammaiset hyötyisivät vieläkin suuremmasta valintojen korostamisesta. Eettinen pohdiskelu saattaa tarjota uusia näköaloja. Jos on näin, mitkä ovat silloin kieltämisen periaatteet
Liikunta-aktiivisuuden arviointi tullee myös lisäämään teoreettista pohdiskelua siitä, että liikunta-aktiivisuus on yhteydessä eräisiin psykologisiin tekijöihin kuten sisäiseen motivaatioon, itsetuntoon ja koettuun fyysiseen pätevyyteen. Mikä osuus itsemääräämisellä on erilaisten liikuntaohjelmien tehokkuuden arvioinnissa. 2000; Welk & Corbin, 1995). 2000). Tutkimmeko vaikuttavatko sellaiset tekijät kuin itsenäinen toiminta ja itsesäätely esim. Kolme äskettäin julkaistua tutkimusta ovat hyviä esimerkkejä: 1) Watkinson ym. Liikunta-aktiivisuuden mittaamiseksi ei ole löytynyt mitään viisasten kiveä tai ainoata oikeaa mittaria huolimatta monista yrityksistä esim. Myös vaihtoehtoisiin, harvoin käytettyihin tutkimusstrategioihin tutustuminen saattaa olla tarpeen itsemääräämistä, erityisesti itseohjautuvaa oppimista, tutkivan tieteen edistämisessä. Onko meillä varaa sitoutua vammaisen henkilön yksilölliseen opettamiseen ja motivoimiseen koko elämän ajaksi, jos kyseessä on kuitenkin omin avuin liikkuva henkilö. Perustuen Decin ja Ryanin (1985) teoriaan, mittarissa on neljä kuvaa kullekin neljälle itsemääräämisen osa-alueelle: (1) sisäinen motivaatio, (2) ulkoinen motivaatio: henkilön säätelemä, (3) ulkoinen motivaatio: henkilön ulkopuolelta säädelty, ( 4) ja motivaation puuttuminen (Reid ym. Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan väittää, että itsestä määrääminen tai valinnan vapaus on kasvatuksen tärkeä osa-alue, erityisesti erityisryhmiin kuuluville henkilöille. Vai onko meillä palveluvaiheen mukaisesti edelleen monta hyvää syytä suositella hänelle vammaisten lasten erityisliikuntaker. Toteutuuko liikunnassa täysivaltaistuminen senkään vertaa kuin muilla elämänaloilla. Jos ohjaajat ja opettajat sekä tutkijat hyväksyvät tämän, se tarkoittaa, että meillä tulisi olla enemmän eettistä keskustelua asiasta: Annammeko mahdollisuuden valita, jos joku haluaisi olla liikkumatta, vaikka tiedämme liikunnan olevan hyväksi hänelle. Voivatko osallistujat itse asettaa realistisia tavoitteita. 2) Leiberman, Dunn, van der Mars ja McCubbin (2000) käyttivät liikunta-aktiivisuutta, taidon ja kunnon sijasta, riippuvana muuttujana tutkiessaan kaverioppilaan vaikutusta kuurojen liikkumiseen integroidussa tilanteessa. Vammaista käyttäjää ajatellen pitää tehdä vielä luotettavuustutkimuksia (ks. massa. Ensiksi, liikkumista pitää arvioida useammin käytännön liikuntaympäristön kannalta. Kansainvälisesti, mutta varsinkaan Suomessa, ei olla tähän mennessä kovin paljon keskusteltu itsemääräämisen tai valinnan vapauden oikeudesta erityisliikunnassa. Robert Vallerand (University of Quebec at Montreal) ja Greg Reid (McGill University) ovat tehneet kolme tutkimusta liikunta-aktiivisuuden motivaatiota mittaavan kuvallisen testin kehittelemiseksi. Annammeko ohjaajina kontrollin vähetä opetuksen edetessä. liikuntataitojen oppimiseen ja liikuntaan osallistumiseen. Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana on vammaisten itsemääräämisen suhteen edetty laitosvaiheesta täysivaltaistumisen vaiheeseen vai onko se edelleen toiveajattelua. Käytettyjä liikuntaohjelmia pitäisi ehkä arvioida seuraavien kysymysten vastausten kautta: Tekevätkö erityisryhmien liikuntaan osallistuvat omia valintojaan ja päätöksiään tiettyihin toimintoihin osallistumisesta. Pohdittavaksi -toteutuuko täysivaltaistuminen liikunnassa. Sykkeen mittaamista, kyselyitä, erilaisia liikkeen tunnistimia (pedometri) ja suoraa havainnointia on käytetty vammattomia tutkittaessa, mutta kaikilla näillä menetelmillä on heikkoutensa. Motoristen taitojen, fyysisen kunnon ja sosiaalisen pätevyyden kohentuminen on tottakai arvokasta, mutta kyseenalaista, jos henkilö ei osallistu liikuntaan vapaaehtoisesti. tietokonepohjainen mittaus) mahdollistaa tutkijoille ja opettajille ohjelmien vaikuttavuuden arvioimisen ajatellen liikunta-aktiivisuuden lisäämistä. Uusi ja taloudellinen tekniikka (esim. Etsimmekö vaihtoehtoisia tutkimusstrategioita, jotka soveltuvat itse määrättyjen muuttujien tutkimiseen. Toisaalta tämä on tärkeä näkökohta, koska sisäinen mielenkiinto liikkua taas lisää vapaaehtoista osallistumista. Tämä tosin haastaa joitakin erityisliikunnan nykyisiä tavoitteita ja pakottaa miettimään joitakin uusia. Esimerkiksi onko vammaisen lapsen paikka hänen ja perheen niin halutessa tavallisessa liikuntakerhossa vammattomien lasten kanssa. Nichols ym. Erityisliikunnan tavoitteet on mainittu monissa eri lähteissä, mutta vain yksi mittari on kehitetty ammattilaisten avuksi mittaamaan niiden tärkeysjärjestystä (Sherrill & Montellione, 1990). Sellaisten tavoitteiden kuten motoristen taitojen, fyysisen kunnon, vapaa-ajan taitojen, minäkäsityksen, sosiaalisen pätevyyden, ilon ja virkistyksen tai luovuuden tavoitteleminen on tavallista (Sherrill & Montellone, 1990). 14 LIIKUNTA & TIEDE 3-4/2001 Onko meillä varaa sitoutua vammaisen henkilön yksilölliseen opettamiseen ja motivoimiseen koko elämän ajaksi, jos kyseessä on kuitenkin omin avuin liikkuva henkilö. Toimintamme on liian rajoittunutta, jos erityisliikunnan tavoitteet ovat vain taidot ja kunto. erityispedagogiikan ja lääketieteen puolella (Teicher, 1995; Tryon, 1991). Vammaisten mahdollisuudet osallistua täysipainoisemmin liikuntaan sen kaikissa eri muodoissaan on vielä nuorempi ilmiö. Esimerkiksi nuoret, joilla on huomattavia oppimisen vaikeuksia, voisivat hyötyä kuvallisesta ennemminkin kuin kyselytyyppisestä liikunta-aktiivisuuden mittarista. 3) Liikunta-aktiivisuuden mittaaminen auttoi kehitysvammaisten lasten integroituun välituntitilanteeseen pääsemistä (Lorenzi, Horvat, & Pellegrini, 2000). On keskusteltu siitä pitäisikö jotkut tavoitteet määritellä ensisijaisiksi ja toiset niitä tukeviksi (esim. Meidän on kehitettävä uusia mittareita, jotka arvioivat itsemäärätyn liikunta-aktiivisuuden osa-alueita. (2001) ovat laatineet laajan observointijärjestelmän arvioidakseen koulun välitunnilla tapahtuvaa liikunta-aktiivisuutta ja tunnistaakseen lapsia, joilla on liikkumisvaikeuksia. Davis, 1989), mutta on ollut hyvin vähän keskustelua itsemääräämiseen liittyvistä seikoista
& McCubbin, J. Stancliffe, R. Reid, G. (1996) Ethics and Human Well Being. Wolfensberger (Ed.). (19961 Choice and daily activities for people w ith disabilities. New York, NY: Plenum. (19981 Self-determination and individuals with significant disabilities: Examine meanings and interpretations. (Eds.) (1996) Self-determination across the lifespan: lndependence and choice for people with disabilities. (19901 Motivation and special populations : Theory, research, and implications regarding motor behaviour. Amsterdam: North Holland. Kirjassa T. Baltimore, MD: Paul Brookes. D. 271 360. Castree, B. (20001 Peer tutors' effects on activity levels of deaf students. Lieberman, L.J., Dunn, J.M., van der Mars, H. Toronto, Ontario: National Institute on Mental retardation. E., Sallis, J. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu 126. ln M.P. (19901 Prioritizing adapted physical education goals: A pilat study. Tämä kysymys liittyy laajemmin vammaisten henkilöiden täysivaltaistumiseen. pp. Moberg, S. Adapted Physical Activity Ouarterly 17, 20-39. Hermo, J. Zanna (Ed.) Advances in experimental social psychology: voi. Reid, G., Vallerand, R.J. Vallerand, R.J. pp. Nirje, B. Marchal (Eds.) What do People Learn from Physical Activity Programs 7 Proceedings of L' Association lnternationale des Ecoles des Superieures d'Education Physique. (19981 Ethics: Theory and Practice. (2001) Engagement in playground activities as a criterion for diagnosing developmental coordination disorder. IUFM de Franche-Comte. W. Welk, G. Sherrill, C. Wehmeyer, M.L. Baltimore, MD: Paul H. pp. & Metzler, C. Reid, G. Davis, W. Helsinki: Hakapaino Oy. (1998) Erityisopetuksen ja yleisopetuksen integraatio opettajien silmin. Nichols, J. Research Ouarterly for Exercise and Sport 66, 202-209. Brookes. (19911 Erityisryhmien liikunnan kehittyminen. Wehmeyer, M. Frost, P. F. (20001 Assessment of physical activity with the Computer Science and Applications, lnc., accelerometer: Laboratory versus field validation. Kirjassa K. A. Wolfensberger, W. R. & Reid, G. & Harchik, A.E. & Hermo, J. 159-197. Reid (Ed.) Problems in Movement Control. & Pellegrini, A. L. Brookes. & Hughes, C. (19911 Activity Measurement in Psychology and Medicine. Education and Training in Mental Retardation and Developmental Disabilities 31, 3-12. 13-16. ss. Research Ouarterly for Exercise and Sport 71, 3643. (1989) Utilizing goals in adapted physical education. McGill University, Montreal, Ouebec, Canada. Journal of the Association for Persons with Severe Handicaps 23, 5-16. New York. Baltimore: Paul H. L. Cambridge, MA: Blackwell. Lorenzi, D.G., Harvat, M. Adapted Physical Activity Ouarterly 3, 205-216. (1985) lntrinsic Motivation and Self-determination in Human Behavior. hoa. (1996) Essential characteristics of self-determined behavior of individuals with mental retardation. & Paulin, C. Watkinson, E. Thiroux, J. (1995) How self-determined are people with mental retardation. & Dwyer, S. (1993) Adults with physical disabilities in institutional care: Do they have a choice. Ladonlahti, A. LIIKUNTA & TIEDE 3-4/2001 15. Sands & M.L.Wehmeyer (Eds.) Self-determination across the life-span: lndependence and choice for people with disabilities. Plenum Press. Adapted Physical Activity Ouarterly 7, 355-369. (1995) The validity of the Tritrac-R3D activity monitor for the assessment of physical activity in children. American Journal of Mental Retardation 100, 632-642. ln D.J. & Montelione, T. Education and Training in Mental Retardation and Developmental Disabilities 35, 160-167. & Tullman, S (1982) A brief outline of the principle of normalization. T ryon, W. & Smith, T. & Wehmeyer, M.L. & Ryan, R.M. & Doll, B. ln G. (19991 Physical activity choices and self-determination in children w ith intellectual disabilities. (1972) The right to self-determination. G., Chabot, L. Pyykkönen (toim.) Erityisryhmien liikunta 1990-luvulla. & Richards, S. International Journal of Practical Approaches to Disability 22, 17-22. (1995) Variability in the availability of choice to adults with mental retardation. The Journal of Special Education 30, 58-76. ss. B. Wehmeyer, M.L. E. Unpublished Master's thesis. 29. D., Patton, J. 25-30. (1999) Selfdetermination: A forgotten dimension in physical activity programs for individuals with a disability [CD ROM). (2000) Physical activity of children w ith and without mental retardation in inclusive settings. J. International Journal of Rehabilitation Research 19, 89-91. & Corbin, C. (1997) Toward a hierarchical model of intrinsic and extrinsic motivation. 136-161. & Wehmeyer, M. Adapted Physical Activity Ouarterly 18, 18-34. pp.15-34. ln W. Bond, E. (1995) Actigraphy and motion analysis: New tools for psychiatry. (1990) Balancing the right to habilitation with the right to persona! liberties: The rights of people with developmental disabilities to eat too many doughnuts and take a nap. Naukkarinen & S. Harvard Review of Psychiatry 3, 18-35. Juva: Atena Kustannus. (1996) Historical changes in mental retardation and developmental disabilities. Teicher, M .H. Rehabilitation Psychology 27, 131-145. Vehmas (toim.) Poikkeava vai erityinen 7 Erityispedagogiikan monet ulottuvuudet. Liikunta ja sen suomat mahdollisuudet ja siihen liittyvät eettiset näkökulmat on syytä pitää tulevissa keskusteluissa mukana. & Calfas, K.J. (19981 Teaching Selfdetermination to Students with Disabil ities: Basic Ski lls for Successful Transition. J. (2000) The development and validation of the Pictorial Motivation Scale. Wehmeyer, ML., Kelchner, K. Sands, D.J. Heikkinen, E. (1996) Self-determination as an educational outcome: Why is it important to children, youth, and adults with disabilities. Sands, D.J. International Journal of Rehabilitation Research 16, 143-147. L. San Diego: Academic Press. C. Mahut, & D. Vallerand, R.J. The principle of normalization in human services. & Barnes, M. Upper Saddle River, NJ: Prentice-Hall. L., Agran, M . (1996) Fostering self-determination is a developmental task. P. Mental Retardation 33, 111119. J., Causgrove Dunn, J., Cavaliere, N., Calzonetti, K.,Wilhelm, L. J. E. Journal of Vocational Rehabilitation 5, 319-328. Deci, E. (1998) Beyond skill development. A., Smith, J. Manuscript submitted for publication. Polloway, E. Journal of Applied Behavior Analysis 23, 79-89. Koivumäki & T. ln J.F. GREG REID Professori McGill University, Montreal, Kanada reid@education.mcgill.ca PAULI RINTALA Professori Jyväskylän yliopisto rintala@pallo.jyu.fi Lähteet Bannerman, D.J., Sheldon, J., Sherman, J.A. Wehmeyer, M. A. Grehaigne, N. F., Morgan, C
Väestön ikääntyminen ei ole ongelma. WHO:n Health and Ageing -raportti: lkälisää ja elämänlaatua aktiivisesti WHO:n uusin keskusteluraportti Health and Ageing (2001) haluaa nähdä ikääntymisen hyvin positiivisesti. Sen ongelmaksi määrittely on vain pessimistinen näkemys yhdestä ihmiskunnan kaikkein suurimmasta saavutuksesta. Aktiivisena vanheneminen on ohjelman keskeinen lähtökohta. 16 LIIKUNTA& TIEDEJ-4/2001
Aktiivisuusteoriaa on kritikoitu toisaalta siitä, että aktiivisuuden vaatimuksesta syntyy helposti normatiivinen lähestymistapa, mikä saattaa johtaa pyrkimyksiin aktivoida ihmisiä toimimaan vastoin tahtoaan ja taipumuksiaan.(esim. Health and Ageing miten käytäntöön. Terveys, joka mahdollistaa itsenäisyyden, on avaintekijä aktiivisena vanhenemisen kokemukselle. Samalla on huolehdittava tarkoituksenmukaisesta hoidosta ja turvasta, esimerkiksi suojelun tarpeesta silloin kun sitä tarvitaan. Ajatusmallin taustalla on useita vuosikymmeniä sitten esitetty aktiivisuusteoria (Havighurst ja Albrecht 1953, Lemon ym. Samalla kyseessä on yksi suurimmista haasteista; 2000-luvulle saavuttaessa väestöjen maailmanlaajuinen ikääntyminen aiheuttaa taloudellisia ja sosiaalisia vaateita kaikissa maissa. Tämän politiikan tulee ottaa huomioon ihmisen koko elämän kulku. Väestön ikääntyminen nostaa esiin myös kysymyksiä: Selviytyykö suhteellisesti pienevä työtä tekevä ihmisjoukko ikääntyvien ihmisten kasvavasta hoivan tarpeesta. Aktiivisena vanhenemisen paradigmasta (Active Aging)on kuitenkin viime vuosina muodostunut ikääntyviin ihmisiin ja iäkkääseen väestöön kohdistuvien ohjelmien merkittävä lähtökohta, jonka edelleen kehittelystä monet kansainväliset organisaatiot kuten mm. LIIKUNTA& TIEDE3-4/2001 17. Aktiivisena vanheneminen on fyysisten, sosiaalisten ja henkisten mahdollisuuksien optimointiprosessi, joka jatkuu läpi koko elämäkulun tavoitteena taata terveen elämän mahdollisuus, tuottavuus ja laadukas elämä iäkkäänä. Pitkäikäisyyden lisääntyminen ja apua tarvitsevien iäkkäiden ihmisten määrän kasvu on lisännyt kiinnostusta aktiivisena vanhenemiseen ja keinoihin, joilla sitä voitaisiin edistää. Romahduttaako kasvava iäkkäiden ihmisten määrä sosiaalija terveyspalvelut. Terveysriskien mahdollisuus sekä mielikuva siitä, että vanhalle ihmiselle on turvallisinta pysyä paikallaan voivat saada perheen, ystävät ja terveydenhuollon ammattilaiset varoittamaan liikunnan harrastamisesta (Chogahara 1999). Esimerkiksi sanomalehdissä ikääntyväksi määritelty henkilö kuvataan erilaisten palvelujen käyttäjäksi, toimintakykyiseksi ja luovaksi harrastajaksi, aktiiviseksi kansalaiseksi (Hjelt 1993). Suomalaisen yhteiskunnan kuva iäkkäästä ihmisestä on muuttumassa huivipäisestä mummosta aktiiviseksi toimijaksi. WHO ja EU ovat olleet kiinnostuneita. Miten turvataan ikääntyvien ihmisten autonomia ja aktiivisuus. Länsimainen yhteiskunta on viime vuosikymmeninä nähnyt vanhuuden työstä vapautumisen aikana, yhtäältä ansaittuna lepona ja toisaalta elämänvaiheena, johon liittyy paljon avun tarvetta. Tuottavuus näkyy myös siten, että itsenäinen aktiivinen henkilö kärsii muita vähemmän toiminnan vajavuuksista, jotka johtavat ulkopuolisen avun tarpeeseen ja lääkekustannusten nousuun. I hminen vanhenee aina jossain yhteisössä; hän on riippuvainen yhteisön luonteesta ja paikasta, joka hänellä siinä on. Taloudelliset tekijät ja ideologiset käsitykset määrittävät vanhuuden arvoa. Aktiivisuusteorian postuloima käyttäytymismalli ei myöskään sinänsä takaa onnistunutta vanhenemista ja keskustelua onkin vuosikymmenien ajan käyty aktiivisuusteorian ja sille vastakkaisen irtaantumisteorian ( Cumming ja Henry 1961) pätevyydestä. Ikääntyviin ihmisiin kohdistuvan politiikan pitäisi perustua ihmisten todellisiin tarpeisiin ja mahdollisuuksiin. Toisaalta myös paljon apua tarvitsevien määrä on kasvanut. Miten parhaiten tasapainotetaan perheen ja julkisen avun suhde iäkkäiden ihmisten hoidossa. Euroopan Unioni puolestaan järjesti vuonna 1999 Brysselissä asiaa käsitelleen konferenssin, jossa pohdittiin aktiivisena vanhenemisen lähtökohtia ja luonnosteltiin ohjelmasuosituksia. Ympäristön suhtautuminen iäkkään ihmisen liikunnalliseen aktiivisuuteen on kuitenkin usein ristiriitainen. Sen tulee ymmärtää aikaisempien elämänvaiheiden merkitys samalla kun se turvaa tulevaisuuden iäkkäille ihmisille mielekkään elämän. 1972), jonka mukaan aktiivinen elämänote ja osallistuminen yhteiskunnan toimintaan parhaiten takaa onnistunutta vanhenemista. WHO:n uusin keskusteluraportti Health and Ageing (2001) haluaa nähdä ikääntymisen hyvin positiivisesti: väestön ikääntyminen ei ole mikään ongelma vaan sen ongelmaksi määrittely on vain pessimistinen näkemys ihmiskunnan sivilisaatioprosessin yhdestä kaikkein suurimmasta saavutuksesta. Myös ikääntyvien harrastuksia, osallistumista ja elämäntyylejä selvittävät tutkimukset ovat vahvistaneet käsitystä entistä aktiivisemmasta vanhuudesta (Takala ja Rahkonen 1995). 'Active ageing' rakentuu kolmelle perustalle: 1) terveys ja itsenäisyys, 2) tuottavuus ja 3) turva. Itsenäisyyden ylläpitäminen yksilön kyky selviytyä päivittäiseen elämäänsä liittyvistä tarpeista on ensisijainen tavoite niin yksilölle kuin yhteiskunnalle. Itsenäinen iäkäs henkilö on parhaimmillaan tärkeä taloudellisen tuotannon tekijä. Jyväskylässä järjestetään helmikuussa 2002 kansallinen konferenssi, jonka pääteemana on aktiivinen ja elämään suuntautuva vanheneminen. Toisaalta ikääntyvät ihmiset ovat valtava, usein väheksytty voimavara, joka voi myönteisellä tavalla vaikuttaa yhteiskunnan sosioekonomisen rakenteen kehitykseen. Esimerkiksi suvun ja oman ikäluokan parissa tehtävä työ on arvokasta ja tuottavaa. Toisaalta liikuntaa harrastavaa, fyysisestä kunnostaan huolehtivaa iäkästä henkilöä tuetaan ja kiitellään ja toisaalta hänen toivotaan pidättäytyvän fyysisestä kuormituksesta. Kuinka parhaiten voitaisiin hyödyntää ikääntyvien ihmisten viisaus ja kokemus. Katz 1996). WHO:n ohjelma perustuu mm. Heidelbergissa vuonna 1996 vanhenemista ja liikuntaa käsitelleen kansainvälisen kongressin yhteydessä hyväksyttyyn julkilausumaan (WHO 1997). Tavoitteena on ollut löytää se aktiivisuuden taso ja ne muodot, jotka edesauttavat onnellisen ja hyvän vanhuuden saavuttamista (Rantamaa 1996). WHO:n ohjelma esittää, että meillä on varaa vanheta, jos maat ja alueet ja kansainväliset organisaatiot päättävät valita 'aktiivisena ikääntymisen' politiikan, joka edesauttaa ikääntyvien ihmisten terveyttä, itsenäisyyttä ja tuottavuutta. Mitä aktiivisena vanheneminen on . Mallin mukaan fyysisesti aktiivinen elämäntapa omalta osaltaan luo edellytyksiä vanheta menestyksellisemmin verrattuna liikunnallisesti passiivisen elämäntavan omaavien vanhenemiseen
Suosituinta liikuntamuotoa, kävelyä, harrasti lähes päivittäin puolet 73-82-vuotiaista. Muut tekijät ovat terveys ja sosiaalipalvelujärjestelmä sekä taloudelliset ja fyysiseen ja sosiaaliseen ympäristöön liittyvät tekijät samoin kuin henkilökohtaiset ja käyttäytymiseen liittyvät tekijät. Varsinkin uinti, pyöräily ja hiihto olivat kävelylenkkeilyn ja kotivoimistelun ohella melko suosittuja miesten lajeja. Toisaalta esimerkiksi kotivoimistelu ja ohjatuissa ryhmissä liikkuminen säilyivät lähes samalla tasolla. 1997; Lampinen & Hirvensalo 1998). Ohjelmassa esitetään, että yhteisöt ja yhteiskunnat kehittäisivät 1) kulttuurisesti tarkoituksenmukaisia, väestötasoisia ohjeita iäkkäiden henkilöi18 LIIKUNTA & TIEDE 3-4/2001 S uomalaisten iäkkäiden ihmisten liikunnallinen aktiivisuus on kansainvälisesti vertaillen hyvällä tasolla. Sukupuoli ja kulttuuri ovat aktiivisena vanhenemisen taustalla vaikuttaen kaikkiin muihin tekijöihin. Ammattilaisten ohjeet ovat tarpeellisia, niin kuin myös kuntoutusohjelmat, jotka auttavat liikkumiskyvyltään heikentyneitä ihmisiä. (Hirvensalo ym. Mikä määrittää aktiivista vanhenemista . Yleensäkin miehet harrastivat monipuolisemmin eri lajeja kuin naiset. * fyysinen aktiivisuus parantaa henkistä terveyttä ja lisää usein sosiaalisia kontakteja * taloudellinen hyöty näkyy myös terveydenhoidon menoissa * huolimatta fyysisesti aktiivisen elämänavan tuottamista hyödyistä suuri osa vanhoista ihmisistä, etenkin alhaisessa sosioekonomisessa asemassa elävät ja ne joilla on vammoja ja sairauksia, ei ole fyysisesti riittävän aktiivisia. Kun eläkeikäisten ihmisten liikunta-aktiivisuutta verrattiin Australiassa, Kanadassa, Suomessa ja Yhdysvalloissa, suomalaiset ja kanadalaiset iäkkäät liikkuivat muita aktiivisimmin (Stephens and Caspersen 1996). Päivittäisistä toiminnoista selviytyminen säilyy mahdollisimman pitkään. Kansainvälisissä vertailuissa ongelmaksi nousee kuitenkin käsitteiden sisällön vaihtelevuus. Seitsemän eurooppalaisen maan (Espanja, Englanti, Hollanti, Italia, Irlanti, Ruotsi ja Suomi) vertailussa (Compass 1999) todettiin suomalaisten olevan ruotsalaisten ohella muita aktiivisempia. Ohjelmassa esitetään turvallisten kävelyteiden rakentamista ja kulttuuriin liittyviä aktiviteetteja, jotka organisoidaan ja johdetaan vanhojen ihmisten itsensä toimesta. Erityisesti naisten harrastusaktiivisuus on viime vuosikymmeninä kasvanut niin Suomessa kuin muissakin maissa (Heikkinen & Käyhty 1977; laakso 1986; Kivelä ym. Käyttäytymiseen liittyvissä tekijöissä korostetaan fyysiseen aktiivisuuteen liittyviä asioita seuraavasti: * koskaan ei ole liian myöhäistä omaksua terveellisiä elämän tapoja, ne parantavat elämänlaatua * säännöllinen, kohtuullinen fyysinen aktiivisuus hidastaa toimintakyvyn heikkenemistä ja ehkäisee kroonisia sairauksia sekä terveillä että sairailla ihmisillä. Maiden ja kansojen toivottaan kanavoivan tavoitteet ohjelmiksi ja politiikaksi, joissa korostetaan yhteistyötä eri toimintasektorien kesken. Tulokset osoittivat, että liikunnan harrastaminen kokonaisuudessaan väheni kahdeksan vuoden seurannan aikana vuodesta 1988 vuoteen 1996. Jyväskylässä toteutetussa Ikivihreät projektin pitkittäistutkimuksessa selvitettiin alunperin 65-84-vuotiaiden henkilöiden liikunnan harrastamista kahdeksan vuoden välein. Etenkin 65-69-vuotiaiden keskuudessa muutokset ovat olleet suuria: vaikeudet useimmissa tavallisissa arkipäivän liikkumissuorituksissa ovat vähentyneet noin puoleen 1970-luvun lopun tilanteesta. Iän myötä liikunta-aktiivisuus vähenee. Mitä pitäisi tehdä . Lähes puolella 60-64-vuotiaista suomalaisista harrastusaktiivisuus oli intensiiviseksi määritellyssä luokassa. Ensimmäiseksi avaintekijäksi Maailman Terveysjärjestö nostaa yleisimpien sairauksien riskitekijöiden vähentämisen, johon fyysisen aktiivisuuden lisäämisellä tiedetään olevan merkittäviä vaikutuksia. 1988; Surgeon General 1996; Stephens and Caspersen 1996; Pohjalainen ym. WHOn (2001) mukaan terveyttä ja vanhenemista määrittää valikoima tekijöitä, jotka vaikuttavat yksilöön, perheisiin ja kansakuntiin (Kuvio 1 sivulla 20). Esimerkiksi kävelyä ei mielletä kaikkialla liikunnaksi.(Vuolle 1999.) Eläkkeelle siirtymisen alkuvaiheessa osa ihmisistä lisää liikuntaharrastustaan. 1998).. Vanhimmassa ikäryhmässä 8392-vuotiaiden keskuudessa oli nähtävissä selvä ero miesten ja naisten välillä: puolet miehistä harrasti edelleen päivittäistä kävelyä kun vastaava osuus naisilla oli enää neljännes
1999) ja ELITE-projektin (Pohjalainen ym. Urheiluja liikuntajärjestöt, eläkeläisjärjestöt, kuntien liikuntaja terveystoimet, palvelutalot ja vanhainkodit, kuntoutuskeskukset ja kylpylät järjestävät aikaisempaa enemmän liikuntaa iäkkäälle väestölle. Kurssitarjonnan monipuolistaminen ja laajempien koulutusohjelmien rakentaminen ovat tulevia haasteita. Myös monessa ammattikorkeakoulussa on tarjolla erityisliikuntaan ja siihen liittyen ikääntyvien ihmisten liikuntaan suunnattua täydennyskoulutusta. Etenkin 65-69-vuotiaiden eläkeikäisten ihmisten keskuudessa muutokset ovat olleet suuria: vaikeudet useimmissa tavallisissa arkipäivän liikkumissuorituksissa ovat vähentyneet noin puoleen 1970-luvun lopun tilanteesta. laitteita, palveluja, koulutusta ja tiloja) . 1999.) Myös Ikivihreät projektin (Heikkinen ym. Pystyvyyden ja osaamisen tunne on monien liikuntainterventiotutkimusten mukaan oleellinen liikuntaharrastusta ylläpitävä tekijä (King ym. Terveydenhuoltohenkilökunta liikuntaneuvojen on todettu vaikuttavan uusien liikuntaharrastusten aloittamiseen iäkkäillä ihmisillä (Hirvensalo ym.), joten iäkkäiden ihmisten liikuntatietouteen ja -harrastuksiin osaaminen on tärkeää. Sen toimialaksi on ensimmäisessä vaiheessa sovittu iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn ja terveyttä edistävän liikunnan edistäminen. Kuntokalliosäätiön toinen iäkkäiden ihmisten liikuntaohjelma, Valssiprojekti, pyrkii lisäämän heidän parissaan työskentelevän sosiaalija terveydenhuoltohenkilöstön valmiuksia toimintakyvyn tukemiseen ja terveyden edistämiseen. Teksti: Mirja Hirvensalo, Eino Heikkinen Suomalainen ikääntynyt on aktiiviliikkuja Jyväskylässä toteutettujen tutkimusten tulokset vastaavat koko maan eläkeikäisten terveyskäyttäytymisen seurannan yhteydessä saatuja tuloksia. 1999). Huolestuttavaa sen sijaan on, ettei tulevien sosiaalija terveydenhuoltoalan työntekijöiden peruskoulutuksessa ole liikunnan opintoja kuin joillakin paikkakunnilla. 1998). Heidän oma käsityksensä fyysisestä toimintakyvystään on huomattavasti kohentunut. Tehokkaan kuntosaliharjoittelun avulla on saatu korvattua aikaisempia hoitomuotoja kuten päiväsairaalatoimintaa. 1997) kohorttivertailututkimusten tulokset viittaavat iäkkään väestön toimintakyvyn paranemiseen ja liikuntaharrastuksen lisääntymiseen ainakin nuorempien eläkeikäisten keskuudessa. Perinteistä jumppaa monipuolisempi liikuntaohjelma on syntynyt järjestöjen (SVOLI) ja vanhusten kuntoutusja tutkimuskeskuksen Kuntokalliosäätiön yhteistyössä. Kunnossa Kaiken Ikää projektin myötä on syntynyt uusia iäkkäille ihmisille soveltuvia liikuntaryhmiä. Myös iäkkäiden ihmisten liikkumiskyvyssä ja fyysisessä kunnossa näyttäisi tapahtuvan paranemista FINRISKI-97 -senioritutkimuksen ja Mini Suomi -terveystutkimuksen tulosten vertailu antaa myönteisen kuvan iäkkäiden ihmisten toimintakyvyn ja kunnon kehityksestä kahden viime vuosikymmenen aikana. Kun 1970-luvun lopulla ruumiillista kuntoaan huonona pitävien osuus oli 65-7 4-vuotiailla naisilla runsaat 20 ja miehillä lähes 30 prosenttia, olivat vastaavat prosenttiosuudet vuonna 1997 naisilla vain 10 ja miehillä 12. Joissakin kunnissa liikunta on liitetty osaksi kunnan hyvinvointistrategiaa. Ohjelma perustuu kouluttajaverkoston luomiseen liikuntaja fysioterapiaaloilla koulutuksen saaneista, jotka sitten omilla alueillaan voivat antaa koulututusta iäkkäiden ihmisten kanssa työskenteleville liikuntatiedoissa ja ohjaustaidoissa. Senioriitta keskusteluja liikuntaohjelma 55-65-vuotiaille naisille korostaa kehonkuvan vahvistamista ja pystyvyyden tunteen parantamista samalla kun se vastaa liikkumisen tarpeisiin. Klusterin toimijoina ovat kaupungin sosiaalija terveyssektori, liikuntasektori, yliopiston gerontologian asiantuntijat, järjestöt sekä yksityiset yritykset. Noin kaksi kolmasosaa eläkeikäisistä kävelee ulkona useita kertoja viikossa (miehet 68% ja naiset 64%). Jyväskylän yliopiston terveystieteiden laitoksen ja Suomen Gerontologian Tutkimuskeskuksen piirissä tapahtuu pääosa suomalaisesta ikääntyvien ihmisten liikuntaan liittyvästä yliopistotasoisesta koulutuksesta ja tutkimuksesta . Miesten kävelyharrastus ei riippunut ikäryhmästä, sen sijaan yli 75-vuotiaiden naisten kävelyharrastus oli vähäisempää verrattuna nuorempien eläkeikäisten naisten kävelyharrastukseen (Uutela ym. Joensuun alueella voimaharjoitteluryhmiä on suunnattu kotona asuville huonokuntoisille iäkkäille, juuri heille, joiden kotona asumisen aikaa näin toivotaan pidennettävän. läkkäitten liikuntaa tarjoavat monet toimijat Iäkkäiden ihmisten liikuntaa järjestetään laajalla rintamalla. Kustannukset ovat laskeneet ja toimintakyvyn paraneminen on pidentänyt kotona selviytymisen aikaa (Timonen 1999). Koulutusta kehitetään myös uudenlaisessa yhteistyössä, klusterissa, jossa kumppaneina toimii järjestöjä ja yksityisiä yrityksiä perinteisen julkisen sektorin ja yliopistoyhteistyön rinnalla. Klusterin tavoitteena on mallittaa niin toiminnallisesti ja taloudellisesti kuin eettisestikin hyviä ratkaisuja, joilla iäkkäiden ihmisten liikuntaa voidaan kehittää (esim. Yliopiston opiskelijat voivat suorittaa kursseja, jotka liittyvät fysiologiseen vanhenemiseen sekä ikääntyvien ihmisten liikuntaharjoitteluun ja testaukseen. (Uutela ym. Ohjelman periaatteiden toivoisi leviävän laajasti kaikkiin iäkkäille suunnattuihin liikuntaryhmiin. Kuntoutus on monipuolistunut, voimaharjoittelusta kuntosaleissa on saatu lupaavia tuloksia eri puolilla Suomea. LIIKUNTA & TIEDE 3-4/2001 19. Pilottihankkeena ollaan käynnistämässä iäkkäiden ihmisen liikuntaan soveltuvaa kuntosalitoimintaa
Lampinen, P. Journal of Aging and Physical Activity 6,157-168. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 50. Sosiaalija terveysturvan tutkimuksia 47. 1986. Vanhustyö 1, 26-29. Virginia: University Press. (1993) Suomalainen vanhuus sanomalehdistön kuvaamana. Teoksessa R. Aktiivisen ikääntymisen määrittäjät (WHO:n Healthy Ageing -raportti 2001) den fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi, 2) tarjoaisivat ympäristöjä, jotka mahdollistavat fyysisen aktiivisuuden, 3) tukisivat vertaisohjaajia ja ryhmiä jotka tarjoavat iäkkäille ihmisille liikkumisen mahdollisuuksia, 4) järjestäisivät kannustimia ja koulutusta terveysja sosiaalisektorin työntekijöille, jotta he osaisivat neuvoa ja ohjata iäkkäitä ihmisiä terveiden elämäntapojen harjoittamiseen ja positiiviseen itsensä hoitamiseen, 5) auttaisivat iäkkäitä ihmisiä rakentamaan itsetuntoa ja asettamaan realistisia tavoitteita omien vahvuuksiensa ja kykyjensä mukaisesti. (1961) Growing old: The process of disengagement. New York: Longmans Green. Havighurst, R.J. Helsinki: OY Edita AB. (1998). & Hirvensalo, M. Laakso Näin suomalaiset liikkuvat, 87-99. Heikkinen, E. Lemon, B.W., Bengtson, V.L., Peterson, 1. New York: Plenum Press. Compass 1999. (1999) A multidimensional scale for assessing positive and negative social influences on physical activity in older adults. (1998) Overview of the Activity Counseling T rial (ACT) intervention for promotion physical activity in primary health care settings. & Coday M.C. Helsinki. & Albrecht, R. A Project seeking the co-ordinated monitoring of participation in sports in Europe. Medicine & Science in Sports and Exercise 30: 1086-96. Heikkinen, E. Sosiaaliset tekijät -koulutus, ihmisoikeudet sosiaalinen tuki, väkivallan ehkäisy Henkilökohtaiset tekijät biologia ja geenit sopeutuminen SUKUPUOLI Aktiivinen ikääntyminenen Fyysinen ympäristö -kaupunki/maaseutu asuminen, onnettomuuksien ehkäisy Taloudelliset tekijät -tulot, työ Terveysja sosiaalipalvelut -terveyden edistäminen sairauksien ehkäisy, pitkäaikaishoito, perusterveydenhuolto epätarkoituksenmukainen lääkitys Käyttäytymiseen liittyvät tekijät -fyysinen aktiivisuus, terveellinen ruoka, tupakoimattomuus, alkoholinkäytön kontrolli, KULTTUURI KUVIO 1. Kohorttierot 65-69-vuotiaiden henkilöiden toimintakyvyssä, terveydessä ja harrastustoiminnoissa. Harris (toim.) Guide to Fitness after Fifty. Aikuisväestön vapaa-ajan liikuntaharrastus. Lampinen, P. toim. Vuolle, R. (1996) Disciplining old age the formation of gerontological knowledge. Telama & L. Teoksessa P. (1999) Kohorttierot 65-69vuotiaiden henkilöiden toimintakyvyssä, terveydessä ja harrastustoiminnoissa. & Suutama, T. King, A., Sallis J.F., Dunn A.L., SimonsMorton D.G., Albright C.A., Cohen S., Rejeski W.J., Marcus, B.H. Lampinen & T. Cumming, E. Heikkinen, P. Kivelä, S-L., Niemensivu, H., Berg, M. Erityisryhmien liikunta 2000toimikunnan mietintö. Katz, S. lkälisä hyvään elämäänjulkilausuma 15.-16.11.1999 Liikuntapoliittisilla Neuvottelupäivillä. Harris, L. London: UK Sport, Walden House. & Käyhty, B. Hirvensalo, M., Lampinen & P. New York: Basic Books. Frankel & S. Hjelt, A-L. Kansa n terveys la ito kse n j u I ka is uja B2/1988 Laakso, L. (1977) Gerontological aspects of physical activity motivation of older people in physical training. (1988) Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen, kevät 1987. Suutama toim. Helsinki: KELA. 191-205. (1999) Liikunnan harrastaminen 65-69-vuotiailla henkilöillä vuosina 1988 ja 1996. (1953) Older People. & Henry, W.E. Physical exercise in old age: An eight-year follow-up study on involvement, motives, and obstacles among persons aged 65-84. Sosiaalija terveysturvan tutkimuksia 47. Liikunta ja Tiede 2000; 37 (1): 31-32. Komitean20 LIIKUNTA & TIEDE 3-4/2001 mietintö 1996: 15. MIRJA HIRVENSALO lehtori Liikuntakasvatuksen laitos Jyväskylä EINO HEIKKINEN professori Terveystieteiden laitos Kirjallisuus: Chogahara, M. Helsinki: KELA. Helsinki. Journal of Gerontology Social Science 54B:S356-67. Teoksessa E. Rantanen, T. & Piha, T. J