Liikunta & TIEDE 53 2– 3/ 16 • 8 eu ro a LIIKEHALLINTA RAKENTUU KOULUIÄSSÄ TUTKIMUSARTIKKELIT 2015 OSA III KEHO TIETÄÄ, KEHO KERTOO LIIKUNTATAITO LIITTÄÄ KEHON JA MIELEN
Valitettavasti se näyttää edelleen haastavalta eikä valtion, kuntien ja yritysten kireä raha tilanne asiaa helpota. Meillä ison osan tutkimuk sesta tekevät väitöskirjaa valmistelevat – siis vasta tutkijaksi opiskelevat – ja joutuvat tuossa prosessissa isoissa tutkimusryhmissä toimiessaan suurempaan vastuuseen tutki muksen onnistumisesta kuin mihin siinä vai heessa pitäisi joutua. Työllisyystilannetta ei helpota sekään, että tuosta tavoitteesta on pahasti lipsuttu. Tämä johtaa suomalaisen tutkimuskentän yhteen kummajaiseen. Olisikin syytä harkita, että yliopistoissa otettaisiin paremmin käyttöön uramallin antamat mahdollisuudet rekrytoida pätevim mät tutkijat ja pätevimmät opettajat omiin tehtäviinsä ja antaa heidän toteuttaa tehtä viään niihin keskittyen. Silti molempia pitäisi yliopistoissa pystyä teke mään huipputasolla. Pitäisikö kuitenkin olla niin, että huomattava tutkimusrahoitus antaisi mahdollisuuden palkata valmiita tutkijoita – jo oppinsa hankkineita, post doc vaiheessa olevia tai pidempään tutkimus työtä tehneitä. Tästä on muo dostunut suomalainen käytäntö. KARI KALLIOKOSKI Toimitus: Liikuntatieteellinen Seura Mannerheimintie 15 b B 00260 Helsinki puh: 010 778 6600 fax: 010 778 6619 sähköposti: toimisto@lts.fi internet: www.lts.fi Päätoimittajat: Kari Kalliokoski (vast.) Kari L. kari.kalliokoski@utu.fi Ku va : H A N N A O K SA N E N /T U R U N Y LI O P IS TO. Liikunta ja terveystieteissä valmistuvien tohtorien määrä on pieni, mut ta samansuuntainen trendi on myös tässä nähtävissä. Myös yliopistoihin työllistymisessä on haasteensa. Vuosina 2011–2015 val mistui yhteensä 791 tohtoria enemmän kuin tuo 1 600 vuositahti tarkoittaisi, eikä tahti näytä laantuvan. OKM:n vuonna 2010 teke män pitkän tähtäimen ennakointirapor tin (OKM julkaisuja 2010:13) mukaan vuosit tainen noin 1 600 tutkinnon määrä olisi tasa painossa tohtorien työmarkkinakysyn nän kanssa. 53. Moni maisterintutkinnon suorittanut ajautuu sopivien asiantuntijatehtävien puuttu essa tekemään väitöskirjaa. Tutkijaksi päte vöitymisessä tohtorin tut kinto on olennainen vaihe. Toki poikkeuksiakin on. Paino: Forssa Print 2016 Tilaukset: puh: 010 778 6600 fax: 010 778 6619 sähköposti: toimisto@lts.fi Kestotilaus: 39 euroa Vuositilaus: 40 euroa Liikunta & Tiede -lehdessä käytetyissä kuvituskuvissa esiintyvillä henkilöillä ei henkilöinä ole yhteyttä asiantuntijaartikkeleissa käsiteltyihin aiheisiin, ellei kuviin artikkelissa erityisesti viitata. Toisaalta moni tutkimustyötä rakastava tuskailee opetusvel vollisuuksiensa alla. Molempiin tehtäviin on kuitenkin käytännössä samat vaatimukset: soveltuva tohtorin tutkinto ja näyttöjä tieteellisestä tutkimustyöstä sekä kyky antaa laadukasta tutkimukseen perustuvaa opetusta. Hyvä kysymys onkin, miksi meidän kan nattaa edelleen kouluttaa kiihtyvällä tahdilla tohtoreita – siis lähtökohtaisesti tutkijan ”ajokortin” suorittaneita – työttömäksi. Nykyisessä neliportaisessa yliopistoura mallissa on kyllä käytössä tutkimukseen ja opetukseen eriytyneet nimikkeet, esimerkik si kahdella ylimmällä tasolla yliopistonleh tori/yliopistotutkija ja professori/tutkimus johtaja. Olisiko syytä erottaa nämä tehtävät ja vaatimukset selkeämmin toisistaan. Keskinen Toimituspäällikkö: Leena Nieminen Toimituskunta: Arto Hautala Terhi Huovinen Mikko Julin Markku Ojanen Sanna Palomäki Eila Ruuskanen-Himma Mikko Salasuo Timo Ståhl Arja Sääkslahti Jukka Tiikkaja Kannen kuva: Lehtikuva/Maskot/Katja Kircher Ulkoasu: Leijart Julkaisija: Liikuntatieteellinen Seura ry Liikunta & Tiede on myös Liikunnan ja Terveystiedon opettajat ry:n jäsenetulehti. Pidemmän päälle tämä johtaa siihen, että yliopistojen tehtäviin eivät päädy – tai pääse, vaikka haluaisivat – pätevimmät tutkijat tai pätevimmät opettajat, koska harvoin nämä ominaisuudet yhdistyvät samassa henkilös sä. Näin siis, jos tohtoreita työllistetään muuallekin kuin tutkijaksi eli asiantuntija tehtäviin eri organisaatioihin ja yrityksiin. Siihen ajaa myös tutkinnoista pal kitseminen. Käytännössä kaikkiin yliopisto virkoihin vaaditaan vankkaa kokemusta sekä opetuksesta että tutkimustyöstä, eikä pahit teeksi olisi osaaminen myös yliopistojen kol mannessa tehtävässä eli yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Monet yliopis toissa työskentelevät ovat loistavia opettajia, mutta tutkimuksen tekeminen ei heitä vält tämättä juurikaan kiinnostaa. Toki väitöskirjatutkijoiden suosimiseen on syynsä. Myös julkaisujen määrän eikä laadun koros tuminen on yksi syy. Nämä tehtävät vaativat erilaisia ominaisuuksia ja valmiuksia. Myös työttömyydestä. Valmistunut väitöskirja tuottaa laitokselle tukun euroja, vastaavan ajan työs kennellyt post doc tutkija taas ei mitään. Oli siko kaksi eri alojen maisterintutkintoa sit tenkin suurempi koulutusetu yliopistojen ulkopuolisessa työelämässä kuin yksi tohto rintutkinto. vuosikerta ISSN-L 0358-7010 Liikunta &Tiede 2–3 / 2016 PALKATAAN TOHTORI TUTKIJAKSI T utkijan työstä on keskusteltu viime aikoina paljon
Anni Ruostekoski 109 NÄIN MAAILMALLA: Alakoululaisilla vain 30 minuuttia liikuntaa viikossa. Timo Jaakkola 40 Liikuntataitojen oppimisen ja opettamisen uudet suunnat. Sami Kalaja 45 KOLUMNI: Lahjakkuuden tunnistamisen haasteet ja mielekkyys. Kari Kalliokoski TUTKITTUA 115 Tutkimusuutiset 120 Väitösuutiset 2 PÄÄKIRJOITUS: Palkataan tohtori tutkijaksi. Kati Kauravaara, Annaleena Aira, Kaisa Koivuniemi 29 Kaksisuuntaista ja vuorovaikutteista. Jyrki Aho 63 TUTKIMUSARTIKKELIT 2015 OSA III 64 Liikunnan ja painoindeksin yhteydet 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen käsityksiin kehostaan Kristiina Ojala, Raili Välimaa, Jorma Tynjälä, Jari Villberg, Lasse Kannas 73 Nuorten miesten fyysinen aktiivisuus ja istuminen itsearvioituna ja mitattuna. 32 Taidon oppiminen rakentuu havainnon, toiminnan ja ympäristön vuorovaikutukselle. Jonne Kamsula 46 Balettitanssin fysiologiaa – eleganssia väsyneenäkin. Tuija Helander POHDITTUA 102 Riittääkö pelkkä seisoskelu ja jaloittelu istumisen haittojen kumoamiseen. Kari Keskinen 17 Jaloittele välillä! Pauliina Husu, Minna Aittasalo, Katriina Kukkonen-Harjula 24 Sitoutuminen liikunnan lisäämiseen ei ole helppoa Facebook-ohjauksellakaan. Asla Jääskeläinen 52 Healthy dancer-ohjelma tukee tanssijan hyvinvointia. Jari Kanerva 30 LÄHIKUVASSA: Tuija Tammelin: Tutkimusvalmentajana tieteen ja käytännön vuoro puhelussa. Jaana Parviainen 16 POLTTOPISTE: Normien purkua ja uusien rakentamista. Johanna Osmala 54 Liikkuvuutta ja kehonhallintaa turvallisuusaloille. Anne Punakallio 60 Kuntotestauspäivät – neljännesvuosisata testauksen kehittämistä ja koulutusta. Markus Mykkänen 112 Tamburiinin tahdista tehotreeneihin. Jouko Kokkonen 114 Saatanallisia säkeitä. Kari Kalliokoski 4 Liikunnan taitaminen rakentuu kouluiässä. Susanna Iivonen, Arja Sääkslahti, Arto Laukkanen 88 Urheilijoiden kaksoisuraan liittyvän tutkimuksen tämänhetkinen tilanne Suomessa Tatiana V. Juha Peltonen 50 Helppouden illuusiota metsästämässä. 80 KTK lasten motorisen koordinaation mittarina – systemaattinen katsaus. Maisa Niemelä, Raija Korpelainen, Riitta Pyky, Anna-Maiju Jauho, Lauri Tuovinen, Pekka Siirtola , Jaakko Tornberg, Matti Mäntysaari, Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi, Juha Röning, Timo Jämsä, Riikka Ahola T Ä S S Ä N U M E R O S S A s 50 Ku va : S U O M E N K A N SA LL IS B A LE TT I/S A K A R I V IIK A. Ronkainen, Harri Selänne, Sami Kalaja 96 Kirjoitusohjeet ja aikataulut 2016 AJASSA 98 Harri Syväsalmesta Suomen urheilun eettisen keskuksen pääsihteeri 98 Liikuntaneuvos Joel Juppi 80 vuotta 99 Hanna Vehmas EASS pääsihteeriksi 99 ERC Advanced Grant professori Taina Rantaselle 100 KOLUMNI: Kaikkivoipaisuuden harha. Taija Juutinen-Finni LUETTUA 111 Tavoitteena vammaton juoksuharrastus. Joonas Kalari 10 Keho tietää, kertoo ja kehittää itsetuntemusta. Ryba, Kaisa Aunola, Noora J. Heidi Ruotsalainen 26 Tieto kohtaa käyttäjän – vai kohtaako. Ilkka Heinonen 107 EMERITUS IHMETTELEE: Emeritus ihmettelee, osallistuu ja…Pekka Luhtanen 108 OPISKELIJA OUNASTELEE: Kynnyksellä
Ku va : A N TE R O A A LT O N E N. Tämä korostaa koululiikunnan merkitystä, koska se tavoittaa koko ikäluokan ja on monille ainut mahdollisuus monipuoliseen liikuntaan. On mielenkiintoista nähdä, millaista on tämän päivän oppilaiden liikehallinta 2030-luvulla. Onko heillä valmiuksia omaksua vielä keksimättä olevia liikuntamuotoja. K ouluiässä on tärkeintä liikkua mah dollisimman monipuolisesti ja harjoittaa erityisesti heikkoja liikehallinnan osa-alueita. 4 LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016 Teksti: JOONAS KALARI Liikunnan taitaminen rakentuu kouluiässä Kouluiässä on tärkeätä liikkua mahdollisimman monipuolisesti ja harjoittaa liikuntataitojen taustalla olevaa liikehallintaa. Kouluiässä hankittu liikehallinta säilyy aikuisuuteen ja antaa mahdollisuudet monimuotoiseen liikkumiseen
5 LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016
1998; Holopainen 1990; Nupponen 1997; Nupponen ym. Liikehallinta on pysyvää, mutta suuretkin muutokset ovat mahdollisia Liikehallinnan pysyvyys erilaisissa liikuntatehtävissä kouluiästä aikuisikään oli varsin korkea ja liikehallinta pysyi naisilla paremmin kuin miehillä. Sitä voidaan tarkastella erilaisten liikehallintakykyjen, kuten tasapaino-, muuntelutai sopeutumiskyvyn näkökulmasta, tai laajempina kokonaisuuksina liikuntatehtävätyypin mukaan, esimerkiksi liikehallinta nopeustai tarkkuustehtävissä (Bös 1987; Hirtz 1988; Holopainen 1990; Nupponen 1997; Roth 1982). 6 LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016 Monipuolisuus koululiikunnassa ei välttämättä tarkoita suurta määrää erilaisia liikuntamuotoja, vaan ennemminkin yksittäisten oppisisältöjen monipuolista toteuttamista liikuntatuntien sisällä. Tutkimuksen tuloksia voidaan käyttää perusteena koulun liikunnanopetuksen sisältöjen valinnoissa ja toteutustavoissa. Jos kouluiän liikehallinta on pysyvää, olisi tärkeä myös tietää, voiko liikehallintaan enää vaikuttaa kouluiän jälkeen. Erojen suuruus on kiinnostavaa, mutta tärkeämpää olisi tietää milloin erot syntyvät ja mikä niitä selittää, jotta niihin voitaisiin vaikuttaa. Liikehallintaa tuleviin tarpeisiin Liikehallinnalla tarkoitetaan niitä liikeja liikuntatehtävissä ilmeneviä yksilöllisiä piirteitä, joissa liikettä ohjaavan ja säätelevän järjestelmän toiminta on keskeistä (Nupponen 1997, 17). Koulujen liikunnanopetuksen yksi tavoite on tukea oppilaiden liikunnallisen elämäntavan omaksumista antamalla valmiuksia harrastaa erilaisia liikuntamuotoja (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014). Koululiikunnan pitäisi siis vastata sekä tämän päivän että toistaiseksi tuntemattoman tulevaisuuden liikuntakulttuurin tarpeisiin. Tämä on mielenkiintoista verrattuna siihen, kuinka paljon aikaa liikehallinnan harjoittamiseen käytetään koululiikunnassa ja erilaisissa vapaa-ajan liikuntaharrastuksissa. Pysyvyyden lisäksi toinen kiinnostava kysymys on liikehallinnan kehitys. Väitöstutkimuksessani seurattiin liikehallinnan pysyvyyttä ja kehitystä 24 vuotta alakoululaisesta pitkälle yli 30-vuotiaaksi aikuiseksi. Aikuisten liikehallinnassa on suuria eroja. Liikehallinta luo edellytykset yksittäisten taitojen oppimiselle yhdessä muiden liikuntakykyjen, voiman, nopeuden, kestävyyden ja liikkuvuuden kanssa (Hirtz 1988; Roth & Winter 1994). Liikehallinnan pysyvyyttä ja kehitystä on tutkittu paljon kouluikäisillä (esim. Liikehallinta ilmenee esimerkiksi kykynä korjata tasapainoa horjahduksen jälkeen tai sopeuttaa askelpituus sujuvaksi jyrkässä alamäessä. Tulokset antavat myös aihetta pohtia aikuisten liikuntaharrastusten laatuun ja liikuntatapoihin liittyviä tottumuksia. Liikehallinnan pysyvyydestä ja kehityksestä kouluiästä aikuisikään tiedetään siis hyvin vähän. Jotta koululiikunta antaisi edellytyksiä ja valmiuksia tulevaisuuden liikuntaharrastuksille, olisi tiedettävä kuinka pysyviä nuo kouluiässä harjoitettavat valmiudet ovat. Liikehallinnalla on ratkaiseva rooli monessa urheilusuorituksessa (Büsch & Strauss 2005), mutta sen merkitys ei rajoitu vain koululiikuntaan tai kilpaurheiluun, vaan sitä tarvitaan monissa työtehtävissä ja arkipäivän toiminnoissa (Hirtz 1988). Jotta jonkin uuden vielä keksimättä olevan liikuntamuodon omaksuminen aikuisena olisi edes teoriassa mahdollista – tai ainakin kynnys aloittaa olisi matalampi – aikuisella olisi hyvä olla valmiuksia uusien taitojen opetteluun. Hirtz 1988; Hirtz ym. Tulokset olivat hyvin samankaltaisia kuin Ahnertin (2005, 325-326) tutkimuksessa erilaisista mittareista huolimatta. Aikaisempiin Ahnertin (2005) ja Schottin (2000) pitkittäistutkimuksiin verrattuna seuranta-aika oli tässä tutkimuksessa useita vuosia pidempi ja se ulottui kauemmaksi aikuisikään. Koulun liikuntatuntien määrä suhteessa laajaan sisältöön harvoin riittää yksittäisten taitojen harjoittamisessa automaatiotasolle. Jos taas kouluiän liikehallinta ei ole pysyvää, on perusteltua kysyä, pitäisikö koulun liikuntatunneilla keskittyä liikehallinnan harjoittamisen sijaan muihin liikuntakasvatuksen tavoitteisiin, kuten sosiaalisten taitojen harjoitteluun tai vain yksinkertaisesti iloiseen hikoiluun. Sen sijaan Schottin (2000, 153–166) tutkimukseen verrattuna liikehallinnan pysyvyys oli tässä tutkimuksessa korkeampi, vaikka seuranta-aiLiikehallinta luo edellytykset yksittäisten taitojen oppimiselle yhdessä muiden liikuntakykyjen, voiman, nopeuden, kestävyyden ja liikkuvuuden kanssa.. Vähäisistä tuntimääristä huolimatta oppilaat voivat eri taitojen ja liikuntamuotojen harjoittelemisen kautta kehittää taitojen taustalla olevia suorituskykyedellytyksiä eli liikehallintaa. Koska tulevaisuuden liikuntaharrastuksia on mahdoton ennustaa, on vaikea sanoa, mitkä liikuntamuodot tai -taidot auttavat parhaiten koululiikunnan harrastustavoitteen saavuttamisessa (Laakso 2007). Toisin sanoen pitäisi tietää, säilyykö kouluiässä omaksuttu liikehallinta aikuisena vai rakentuuko aikuisen liikehallinta vasta kouluiän jälkeen. 1991), mutta kouluiästä aikuisikään ulottuvia liikehallintatutkimuksia on vain muutama (Ahnert 2005; Schott 2000)
Liikehallintatyyppien pysyvyydestä ei ole löytynyt aiempia tutkimuksia. Poikien koululiikunnassa olennaisinta on monipuolisuus. Monipuolisuutta ei pidä nähdä vain suurena kirjona erilaisia liikuntamuotoja ja -lajeja vaan ennemmin tarkastella millaista liikehallintaa kukin liikunta-muoto harjoittaa ja valita oppisisällöt sen mukaan. 7 LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016 ka oli pidempi. Kouluiän lopussa oppilaat jakautuivat neljään liikehallinnaltaan erilaiseen tyyppiin: yleishyvät, tasapainoiset, pallotaitajat ja yleisheikot. Pallotaitajat puolestaan menestyivät vain palloilutehtävissä ja tasapainoiset vain tasapainotehtävissä. Pojilla kouluiässä saavutetulla liikehallinnan tasolla ei ole aikuisiän liikehallinnan kannalta yhtä suurta merkitystä kuin tytöillä, koska poikien liikehallinnassa tapahtui muutoksia vielä kouluiän jälkeenkin. Vähiten muutoksia tapahtui pallotaitajien tuloksissa. Aikuisiän liikehallinnalle etsittiin selitysmallia erilaisista kouluiän muuttujista. Sukupuolten ja kehonpainoryhmien liike hallinnan kehitys on erilaista kouluiän jälkeen Kouluiässä tyttöjen ja poikien liikehallinta kehittyi samalla tavalla, mutta kouluiän jälkeen naisten liikehallinta heikkeni ja miesten parani. Kouluiässä vahvaksi muodostunut yksipuolinen liikehallintatyyppi saattaa rajoittaa liikunnan harrastamista aikuisena. Tulokset antavat vahvat perustelut sille, että kouluiässä on tärkeää harjoittaa liikehallintaa monipuolisesti, mikä korostaa koululiikunnan merkitystä, sillä se on suurimmalle osalle oppilaita ainut mahdollisuus monipuoliseen liikuntaan. Vaikka kouluiän liikehallinta määritti vahvasti aikuis iän liikehallintaa sekä yksilöettä ryhmätasolla, suuretkin yksilölliset muutokset olivat mahdollisia. Koska yksittäisten liiketehtävien harjoitteluun on koulussa useimmiten liian vähän aikaa, tulisi opettajien löytää eri liikuntamuodoille yhteisiä liikemalleja ja -taitoja, joita voisi harjoittaa pidempijaksoisesti, vaikka tuntien sisällöt vaihtuisivatkin. Erityishuomiota pitäisi kiinnittää kouluiässä liikehallinnaltaan heikkoihin tyttöihin, sillä heillä aikuisiän liikehallinnan ennuste oli selkeästi muita ryhmiä heikompi. Monet liikehallintaa harjoittavat liikuntamuodot saattavat olla kehonrakenteeltaan painaville kestävyysliikuntaa mielekkäämpiä, joten koulussa olisi hyvä kannustaa erityisesti painavia oppilaita niiden pariin ja tuoda esiin liikehallinnan merkitys myös terveysliikunnan näkökulmasta. Poikittaistarkastelussa kehonpainoltaan erilaisten ryhmien (kevyet, keskipainoiset, painavat) liikehallinnassa ei ollut eroa koulutai aikuisiässä, mutta pitkittäisseurannassa korkea kehonpaino kouluiässä ennusti muita painoryhmiä heikompaa liikehallintaa aikuisena. Liikehallinnan moni puolisuus kouluiässä on aikuisiän liikehallinnan näkökulmasta tärkeämpää kuin kapea-alainen huippuosaaminen. Myös Ahnertin (2005, 326) tutkimuksessa korkea kehonpaino kouluiässä ennusti heikompaa liikehallintaa aikuisena, mutta vain poikien osalta. Kouluiässä on tärkeää kehittää erityisesti heikkoja liikehallinnan osa-alueita, jotta niistä ei tulisi aikuisena kynnystä jonkin liikuntamuodon harrastamiselle. Kouluiän heikkoa liikehallintaa on siis mahdollista kehittää harjoittelemalla myös kouluiän jälkeen, mutta muutokset ovat todennäköisimpiä yksittäisillä liikehallinnan osa-alueilla kuin kokonaisliikehallinnassa. Yhtä lailla olisi järkevää pohtia miten voi monipuolistaa saman liikuntamuodon opettamista, jotta toistomäärät saadaan suuremmiksi. Aikuisiän liikehallinnan kannalta kouluiässä tulisi tytöillä painottaa enemmän välineenkäsittelyä ja pallopelejä sekä riittävän rajua ja kovatempoista liikuntaa, jossa horjutetaan tasapainoa ja käytetään lihasvoimaa. Tutkimuksesta löytyi henkilöitä, joiden tulokset kouluiässä olivat kaikista heikoimpia, mutta aikuisena heidän tuloksensa ylsivät parhaiden joukkoon. Huomionarvoista on, että myöskään kehonpainoltaan erilaisten aikuisten liikehallinnassa ei ollut eroa, joten kehonpainon perusteella ei siis voi tehdä päätelmiä liikehallinnan tasosta, vaan ainoastaan sen kouluiän jälkeisestä kehi tyksestä. Liikehallinnan pysyvyydessä oli eroa myös kehonpainoltaan erilaisten ryhmien välillä, sillä painavilla oppilailla pysyvyys oli heikompaa kuin kevyil lä ja keskipainoisilla. Tämän kaltaiKoululiikunnan pitäisi vastata sekä tämän päivän että toistaiseksi tuntemattoman tulevaisuuden liikuntakulttuurin tarpeisiin.. Jonkin osa-alueen taitamisella ei voi korvata puutteita muilla osa-alueilla. Tyttöjen liikehallinnan taso kehittyi huippuunsa pääosin kouluiässä, minkä vuoksi tyttöjen liikehallinnan taso olisi hyvä saada jo kouluiässä korkealle. Kouluiän kehonpaino, lihasvoima, liikkuvuus tai koululiikunnan oppituntien ulkopuoliset tehostamistoimenpiteet eivät selittäneet aikuisiän liikehallintaa. Kouluiän liikehallinnassa ei ollut eroa eri kehonpainoryhmien välillä, joten erot muodostuivat vasta kouluiän jälkeen. Yleishyvät olivat hyviä ja yleisheikot heikkoja kaikissa tehtävissä. Monipuolista koululiikuntaa – miksi ja miten. Kaikki tyypit säilyivät lähes muuttumattomina aikuis ikään. Liikehallinnan eri osa-alueiden kehitys oli varsin eriytynyttä. Paras selitysmalli oli hyvin yksinkertainen, sillä liikehallinnan monipuolisuus kouluiässä selitti miehillä 57 prosenttia ja naisilla 37 prosenttia aikuisiän liikehallinnasta. Kouluiässä kehonpainoltaan painavien oppilaiden liikehallinta oli aikuisiässä kevyitä ja keskiraskaita oppilaita heikompi
Älypuhelimen avulla ne kulkevat mukavasti pallokassissa pihoille ja puistoihin. Esimerkiksi ennen kevään pesäpallojaksoa kannattaisi pelata mailapelejä palloon osumisen helpottamiseksi tai harjoitella heittämistä ja kiinniottoa yleisurheilun tai pelien kautta jo sisätiloissa, jossa välineet eivät karkaa kauas ja toistoja saadaan paljon. Kouluiän jälkeen naisten tulokset taantuivat osin jopa kouluiän lähtötasolle. Aikuisten miesten ja naisten liikehallinnan kannalta huomionarvoisinta oli naisten heikentynyt liikehallinta välineenkäsittelyja tasapainotehtävissä. Tämä korostuu erityisesti taitotasoltaan heikommilla ryhmillä. Pallopeleillä on kuitenkin välinearvoa, sillä niissä käytetään useita liikesuuntia, liikenopeuden ja voiman vaihtelu on suurta ja ne sisältävät runsaasti reagoimista vaativia sekä tasapainoa horjuttavia tehtäviä. Tutkimuksen perusteella suuntaus on perusteltu ja liikehallinnan osuutta ei ainakaan ole syytä myöskään tulevissa suosituksissa vähentää. Kehittämällä pelien sääntöjä turvallisuusnäkökohtia unohtamatta siten, että rajat muuttuvat tarpeettomiksi ja mahdolliset seinät ja katot ovat keskeinen osa peliympäristöä, saadaan itse toimintaan enemmän aikaa ja sisältöä monipuolistettua. 8 LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016 sesta opetuksen jaksottamisesta on saatu hyviä kokemuksia motoristen taitojen opettamisessa (Kalaja 2012). Monissa maalipeleissä erilaiset kentän rajat voivat tehdä peleistä katkonaisia, kun pallo menee jatkuvasti rajojen ulkopuolelle. Tällöin koetaan ehkä saatavan paremmin vastinetta fyysisesti kevyelle arjelle liikuntaan käytettävissä olevaan aikaan nähden. Lapsille ja nuorille tämä on ollut jo kauan arkipäivää, mutta jostain syystä aikuiset eivät sitä ole juuri omaksuneet. Myös syksyllä 2016 voimaan tuleva uusi liikunnan opetussuunnitelma (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014) kannustaa tämän tapaiseen ajatteluun. Mikäli kehitys säilyy samansuuntaisena, naisten riski kaatumatapaturmiin ja toimintakyvyn heikkenemiseen iän myötä kasvaa huomattavasti suuremmaksi kuin miehillä. Vastaavia harjoitusvasteita on mahdollista saada muistakin liikuntamuodoista, mutta pallopeleissä ne tulevat ikään kuin huomaamatta. Liikehallinnan harjoittaminen ei välttämättä edellytä runsasta hikoilua. Kouluiässä sukupuolten väliset erot olivat hyvin pieniä. Vaikka fyysinen aktiivisuus on tärkeää, myös liikunnan laadulla on terveydellistä merkitystä. Liikehallintaa kehittävään omatoimiseen liikuntaan voi hakea virikkeitä myös internetistä helposti saatavilla olevista erilaisista välineenkäsittelyja pallotemppuvideoista, jotka eivät välttämättä liity mihinkään lajiin. Kukapa kieltää erilaisten pelissä hyödynnettävien seinien ja esteiden (esimerkiksi patjat ja voimistelupalikat) lisäämisen pelikentälle, jolloin todelliset seinäsyötöt ovat mahdollisia. Määrällisesti suurellakaan kapea-alaisella liikuntaharjoittelulla ei voi korvata monipuolisuudesta saatavia harjoitusvasteita. Liikehallinnan näkökulmasta hyviä liikuntamuotoja ovat kaikki, jotka horjuttavat tasapainoa, sisältävät useita liikesuuntia sekä nopeuden ja voiman käytön vaihtelua. Aikuisten naisten heikko tai korkeintaan kohtalainen liikehallinta välineenkäsittelytehtävissä ei itsessään ole erityisen huolestuttavaa, sillä liikunnasta voi saada riittävästi positiivisia vaikutuksia ilman pallopelien harrastamista. Aikuisten suosituimmat liikuntamuodot, kävely, juoksu ja pyöräily ovat sellaisenaan varsin yksipuolisia liikuntamuotoja. Tomutusta aikuisten liikuntatottumuksiin Kouluiän jälkeen liikunta usein yksipuolistuu, kun tehdään vain sitä missä ollaan jo hyviä eikä ole enää koululiikuntaa tukemassa monipuolisuutta. Tuloksista tulevaisuuteen Tutkimus toi uutta tietoa siitä, että liikehallinnan yksilöllinen taso ja kouluiässä muodostuneet liikehallintatyypit olivat varsin hyvin pysyviä, mutta pysyvyydessä oli eroja sukupuolten ja kehonpainoSukupuolten väliset erot aikuisiän liikehallinnassa syntyivät vasta kouluiän jälkeen.. Liikehallinnan tärkeys on huomioitu myös vuonna 2009 uusituissa aikuisten kansallisissa terveysliikuntasuosituksissa, jossa liikehallinnan osuutta kokonaisliikuntamäärästä suurennettiin aikaisempiin suosituksiin verrattuna (Terveysliikuntasuositukset 2009). Liikuntatuntien sisältöjä pystyy usein monipuolistamaan ja jopa lisäämään toiminnan määrää pienilläkin sääntömuutoksilla. Sen sijaan siirtymällä tasaisilta ihmisten tekemiltä alustoilta metsiin ja muille epätasaisille alustoille nämä muuttuvat huomattavasti monipuolisemmiksi liikuntamuodoiksi. Raskausaikana naisten liikkuminen muuttuu perustellusti usein aiem paa varovaisemmaksi, jolloin nopea liikkuminen ja tasapainoa horjuttavat liikuntamuodot korvautuvat turvallisemmilla liikuntamuodoilla. Yksi syy naisten liikehallinnan taantumiselle tasapainotehtävissä kouluiän jälkeen saattaa olla raskauden ja lapsen saamisen yhteydessä tulleet muutokset liikuntatottumuksiin ja -tapoihin. Erityisesti naisten tasa painon heikkenemisellä on terveydellistä ja myös yhteiskunnallista merkitystä. Toisaalta aikuisilla liikuntaan käytettävissä oleva aika on usein rajallinen, mikä ohjaa tehokkaiden, monesti fyysisesti rasittavien ja helposti saatavilla olevien liikuntamuotojen pariin. Lapsen syntymän jälkeen monille jää ikään kuin päälle varovaisempi tapa liikkua, eikä enää uskalleta rajumpien tai vieraampien liikuntamuotojen pariin. Vaikkapa leikkipuistoissa tai rantakalliolla kiipeily ja tasapainoilu soveltuvat hyvin
Terveysliikuntasuositukset 18–64-vuotiaille. 1997. Research Reports on Sport and Health 106. Qualititative differences in performing coordination tasks. Liikuntapedagogiikan väitöskirja. Tutkimuksen aineiston keruu aloitettiin 1980-luvun puolivälissä, jolloin koululiikuntaja muu liikuntakulttuuri olivat osin hyvin erilaisia kuin tänä päivänä. Liikehallinnan pysyvyyttä ja kehitystä tarkasteltiin sukupuolittain sekä kehonpainoltaan erilaisten ryhmien välillä. Studies in Sport, physical education and health. JOONAS KALARI, LitM, KT Sähköposti: joonaskalari@outlook.com Kirjoittajan väitöskirja ”Minkä nuorena hallitsee sen aikuisena taitaa. Teoksessa P. Heikinaro-Johansson & T. Vaikka aikui sen liikehallinta rakentui pääosin kouluiässä, niin suuretkin yksilölliset muutokset olivat mahdollisia. Huovinen (toim.) Näkökulmia liikuntapedagogiikkaan. Julkaisusarja A:146. Schorndorf: Verlag Hofmann, 191–216. Tehostetun koululiikunnan tutkimus: Peruskoulun oppilaiden liikunnalliset, tiedolliset ja sosiaaliset toiminnat kolmen lukuvuoden aikana. Göttingen: Verlag für Psychologie. Samalla havaittiin, että sukupuolten ja kehonpainoryhmien väliset erot aikuisiän liikehallinnassa syntyivät vasta kouluiän jälkeen. Hirtz, P. Entwicklung koordinativer Fähigkeiten. Berlin: Volk und Wissen. Mäkinen, H. Fakultät fur Geistesund Socialwissenschaften. Motorische Entwicklung vom Vorschulbis ins frühe Erwachsenalter – Einflussfaktoren und Prognostizierbarkeit. Porvoo: WSOY, 16–24. Hamburg: Czwalina, 151–156. 1998. 9–16-vuotiaiden liikunnallinen kehittyminen. Erilaisia liikehallintatyyppejä ja niiden pysyvyyttä vertailtiin vakioimalla ikä ja sukupuoli. Bös, K. & Strauss, B. Kopelmann, P. Holopainen, S. & Pehkonen, M. Ensi syksynä voimaan tulevassa uudessa Perusopetuksen liikunnan opetussuunnitelmassa (2014) korostetaan motoristen taitojen oppimista ja halutaan siirtyä kauemmas lajija suorituskeskeisestä liikunnan opetuksesta. Dissertation. Koululaisten liikuntataidot. Saatavilla: http://www.ukkinstituutti.fi/liikuntapiirakka.. Liikuntakasvatuksen laitos. Dissertation. 2012. Tulosten tarkastelussa on syytä huomioida mahdolliset aikakauteen liittyvät tekijät. Rauman opettajankoulutuslaitos. Prognostizierbarkeit und Stabilität von sportlichen Leistungen uber einen Zeitreum von 20 Jahren – Eine Nachuntersuchung bei 28jährigen Erwachsenen. Opetushallitus. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Jyväskylän yliopisto. 9 LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016 ryhmien välillä. UKK-instituutti. Kasvatustieteiden tiedekunta. Jyväskylä: LIKES-tutkimuskeskus. Strukturanalyse koordinativer Fähigkeiten. Tutkimukseen osallistui 44 miestä ja 44 naista eri puolilta Suomea, joiden liikehallintaa mitattiin kouluiässä 1985 ja 1988 (9–16-vuotiaina) sekä aikuisiässä 2009 (33?39-vuotiaina). Handbuch sportmotorischer Tests. Nupponen, H. Terveysliikuntasuositukset 2009. Ihmisten fysiologia on tuskin tässä ajassa muuttunut, mutta esimerkiksi sukupuolten liikuntatottumuksissa varsinkin lapsilla ja nuorilla tapahtuneet muutokset saattavat hyvinkin vaikuttaa liikehallinnan pysyvyyteen ja kehitykseen tulevaisuudessa. Schott, N. & Winter, R. Busch, D. Jyväskylä: University of Jyväskylä. 2005. 1990. Johdatus liikuntapedagogiikkaan ja liikuntakasvatukseen. 1982. LÄHTEET: Ahnert, J. Onko silloin aikuisilla valmiuksia omaksua vielä keksimättä olevia liikuntamuotoja ja ovatko nykyiset käytännössä vain nuorison harrastamat parkour ja scoottaus kasvaneet harrastajiensa mukana aikuisten suosituimmiksi liikuntamuodoiksi ohi kävelyn, juoksun ja pyöräilyn. Measurement in Physical Education and Exercise Science 9 (3), 161–180. On mielenkiintoista nähdä, miten uusi opetussuunnitelma tulee vaikuttamaan koululiikuntaan ja millaista on tämän päivän oppilaiden liikehallinta 2030-luvulla. 2000. 1991. Blaser (toim.) Sport Kinetics 97. Laakso, L. Teoksessa P. An attempt to classifying types of individual motor development of school children. Liikehallinnan pysyvyys kouluiästä aikuisikään – 24 vuoden seurantatutkimus” tarkastettiin Turun yliopistossa 8.4.2016. Aikuisiän liikehallinnan selitysmallia etsittiin erilaisista kouluiän muuttujista, joita olivat liikehallinnan monipuolisuus, kehonpaino, lihasvoima, liikkuvuus ja koululiikunnan oppituntien ulkopuoliset tehostamistoimenpiteet. Näin tutkittiin V äitöstutkimuksessa seurattiin liikehallinnan pysyvyyttä ja kehitystä kouluiästä aikuisikään 24 vuoden ajan. 2007. painos. Teoksessa J. Wurznurg: Julius-Maximilians-Universität. Nupponen, H. Koordinative Fähigkeiten im Schulsport. 1987. Fridericiana-Universität Karlsruhe. Bös & R. Liikehallintaa mitattiin kuudella liiketehtävämittarilla (flamingoseisonta, tarkkuusheittokiinniotto, kahdeksikkokuljetus, edestakaisinhyppely, vauhditon 5-loikka ja kärrynpyörä) sekä niistä lasketulla summamuuttujalla. Lähtökohdat, menetelmät ja aineiston kuvailu. 1994. Saatavilla: http://digbib.ubka.uni-karlsruhe.de/volltexte/documents/2676. Saatavilla: http:// www.oph.fi/download/163777_perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf. Singer (toim.) Motorische Entwicklung. Liikuntapedagogiikan väitöskirja. Studies in Sport, Physical Education and Health 26. Fundamental movement skills, physical activity, and motivation toward Finnish school physical education: a fundamental movement skills intervention. Roth, K. 2005. Roth, K. 2. Kalaja, S. Dissertation. Hirtz, P. Bad Homburg: Limpert. 1988. Baur, K. Noin puolet tutkimukseen osallistuneista olivat kouluiässä kuuluneet kolmen vuoden ajan koululiikunnan oppituntien ulkopuolisten tehostamistoimenpiteiden piiriin, joita olivat esimerkiksi liikuntakerhot, teemapäivät, leirikoulut ja välituntiliikunnan aktivointi. & Sharma, K.D. Halonen, L. Liikuntapiirakka. Rauma: Turun yliopisto
Opetusministeriön rahoittama KNOWBOD tutkimushanke on teoreettisesti orientoitunut, mutta sen tavoite on käytännöllinen: tarjota liikunnanharrastajille ja -ammattilaisille käsitteellisiä valmiuksia L iikuntatiedossa on perinteisesti korostunut biomekaniikka ja ruumiin fysiologinen tutkimus, jotka ovat voimakkaasti ohjanneet liikunnanopetuksen, urheiluvalmennuksen ja erilaisten liikuntaohjelmien käytänteitä. Kehollisen, hiljaisen tiedon merkitystä liikunnan opetuksen ja harjoittelun osana ei vielä tunnisteta. Merkillepantavaa tässä käytännöllisessä tiedossa on oman kehon palautteen tunnistaminen liikuntaharjoittelussa. ja osaamista, josta liikkuja usein jäsentämällä ja analysoimalla voi kehittää enemmän tai vähemmän yleispätevää käytännöllistä tietoa oman lajinsa liikuntaharjoitteluun. Kokemuksellisella keholla on käytännöllisen tiedon muodostuksessa tärkeä rooli, koska tietämys kehon toiminnasta ei palaudu mittareiden avulla saatavaan fysiologiseen tunnistukseen. Olennaista on ymmärtää, että kipu ei ole aina fysiologisesti paikannettavissa, vaikka se voi olla kokijan kannalta todellista. Aktiivisen liikunnan harrastuksen kautta liikkujalle kehittyy usein runsaasti kokemusta, taitoa. Terveysja kuntokartoitusten taustalla on tilastollisesti tuotettu tieto ikäryhmittäin väestön keskimääräisestä fyysisestä kunnosta. 11 LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016 Teksti: JAANA PARVIAINEN Keho tietää, kertoo ja kehittää itsetuntemusta Liikuntasuhde on muuttumassa yhä enemmän numeerisia mittareita ja lukuarvoja korostavaksi, minkä seurauksena liikkujan kyky tunnistaa oman kehonsa viestejä ja aistimuksia on vaarassa heikentyä. Ongelmana on, että liikunnan ja urheilun kentällä ei edelleenkään osata tunnistaa hiljaisen tiedon luonnetta ja sen merkitystä liikunnan opetuksen ja harjoittelun osana. Esimerkiksi kipu on helppo tunnistaa ja siihen liikkuja yleensä pyrkii etsimään sekä syitä että ratkaisuja joko itse tai erilaisten asiantuntijoiden avulla. Keskeistä on kyky kuunnella, miten keho ”reagoi” erilaisiin harjoituksiin ja miten puolestaan liikkuja vastaa harjoittelussaan näihin moninaisiin kehollisiin tuntemuksiin, joita on usein vaikea sanallistaa. Tämän biologiaperustaisen tiedon merkitys on vain korostunut viime vuosina, kun monet uudet digitaaliset laitteet mittaavat liikkujan ruumiin fysiologista tilaa ja antavat tästä erilaisten algoritmien avulla tuotettua numeerista palau tetta liikkujalle. Kartoitusten perusteella laadittujen kunto-ohjelmien tarkoitus on kehittää yksilön fyysisen kunnon heikkoja osa-alueita verrattuna saman ikäisiin ihmisiin. Näihin kysymyksiin etsii vastausta Tampereen yliopiston KNOWBOD-tutkimushanke, joka tarkastelee liikunnan tutkimuksessa toistaiseksi vähän tutkittua tiedon alaa, käytännöllistä tietoa. Oman kehon ymmärrys kehittää kykyä arvioida suoritustaan ja tunnistaa myös muiden kokemuksia. Onko biologiaperustaista tietoa ja fyysistä terveyttä korostavissa kunto-ohjelmissa mitään sijaan yksilön omilla havainnoilla oman kehonsa tilasta. Millaista tämän tyyppinen tiedonmuodostus voisi olla käytännössä osana liikunnanharrastusta. Tosin kivun luonne voi vaihdella ja liikkuja usein joutuu itse arvioimaan, onko kyseessä hyväntuntuinen rakentava kipu vai kehon toiminnallisuutta heikentävä kipu. Voiko oma kokemuksellinen keho olla tiedon lähde, joka liikunnassa pitäisi nykyistä enemmän ottaa huomioon tilastollisesti tuotetun fysiologisen tiedon ohella
2011), joka pyrkii vangitsemaan taktis-kinesteettisiä kehon tuntemuksia kuten jäykkyyden tai liikkeiden sulavuuden kokemuksia. Kehollisen tiedon tutkimuksen teoreettinen perusta tulee useista eri lähteistä, joista keskeisimmät ovat 1) hiljaisen tiedon teorian (Polanyi 1966) lisäksi 2) kehonfenomenologia (Merleau-Ponty 1962; Sheets-Johnstone 1999) ja 3) sosiologinen liikuntakasvatus (Markula 2004; Brown & Payne 2013). Polanyin kuuluisan hiljaisen tiedon määritelmän mukaan ”tiedämme enemmän kuin osaamme kertoa”. 2003), tanssintutkimuksessa (Anttila 2009) ja filosofisessa tietoteoriassa (Parviainen 2000). Kun puhutaan motoriikasta fysiologisena käsitteenä, sitä ei pidä sekoittaa kehon liikekokemuksiin, joiden taustalla on aina koko eletyn elämän tunnekartta ja sen kulttuurinen konteksti. Kokemuksellista kehoa (Leib) voidaan konkretisoida kehontietoisuuden käsitteellä (Mehling ym. Kehollisen tiedon myötä liikkujalle kehittyy kyky arvioida omaa suoritustaan, mikä auttaa häntä myös hallitsemaan ja suuntaamaan omaa suoritustaan. Pelkkä aistimusinformaatio ei voi olla tietoa. Liikkujat etsivät liikunnasta yhä enemmän väylää omien tunteittensa ja kokemustensa ymmärtämiseen. Reflektointi tarkoittaa kykyä tunnistaa oman kehon tuntemuksia liikuntasuorituksen aikana sekä mahdollisuus jäsentää ja keskustella niistä toisten kanssa. Liikunnan käytännöllinen tieto Filosofisissa tietoteorioissa tieto on perinteisesti jaettu käsitteelliseen, ”tietää-että” (knowing what), ja käytännölliseen, ”tietää-miten” (knowing how), joista jälkimmäistä on usein kutsuttu myös hiljaiseksi tiedoksi (Polanyi 1966). 12 LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016 tunnistaa hiljaisen tiedon luonne ja merkitys. Käytännössä tällainen metodologia tarkoittaa, että liikuntaharjoitukseen pitäisi sisältyä mahdollisuus oman kehon huomioitiin ja reflektioon harjoitusten kuluessa ja niiden jälkeen. Polanyin määritelmä hiljaisesta tiedosta on korostanut tämän tietämyksen passiivista ja henkilökohtaista puolta. Aistimusinformaatio edellyttää työstämistä ja usein myös omista kehollisista kokemuksista keskustelua muiden kanssa. Tästä johtuen tutkijat eivät ole tarkastelleet sitä, miten hiljaista tietoa on mahdollista aktiivisesti muodostaa, tulla sen luonteesta tietoiseksi ja näin ollen myös siirtää ja jakaa sitä muiden kanssa. Hiljainen tieto on ymmärretty sanattomaksi, henkilökohtaiseksi ja omaa huomiointia pakenevaksi tietämykseksi, jota näin ollen myös vaikeaa jakaa sanallisesti muiden kanssa. Hiljaista tietoa (tacit/ procedural knowledge) on pidetty keskeisenä osaalueena ammatillisessa tiedossa ja asiantuntijuudessa kehittymisessä (Dreyfus & Dreyfys 1986). Liikkuja oppii arvioimaan liikuntasuorituksen vaikutuksia omassa kehossaan lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Lisäksi hankkeessa on korostettu sitä, että kehollinen tieto (bodily/body/embodied/ corporeal knowledge) ei synny automaattisesti, vaan se vaatii myös omansalaista metodologiaa ja systemaattisuutta kehittyäkseen. Kehollisen tiedon edellytys on liikkujan kyky tunnistaa erityisesti taktis-kinesteettistä aistimusinformaatiota liikuntasuorituksen aikana ja analysoida sen seurauksia ja vaikutuksia liikuntasuorituksen jälkeen. KNOWBOD-hankkeessa olemme tutkineet hiljaista tietoa kehollisena tietona, joka paremmin vangitsee sen, millainen rooli keholla ja sen toiminnallisuudella on tiedon muodostuksessa (Parviainen & Aromaa 2015). Näillä huomioilla pitäisi olla myös vaikutus siihen, miten seuraavalla kerralla harjoitusta suunnataan. Liikunnan ja urheilun tutkimuksessa aiheesta on edelleenkin niukasti kotimaista ja jopa kansainvälistä tutkimusta (Stolz 2014). Vain kyky erotella omia tuntemuksia ja tunnistaa erilaisten harjoitteiden vaikutukset kehossa voi johtaa käytännölliseen tietoon oman lajin tekniikoiden ja käytänteiden toimivuudesta ja toimimattomuudesta. Saksalaisessa fenomenologiassa tämä ero tehdään käsitteiden Körper ja Leib välillä. Organisaatioiden ja asiantuntijoiden hiljaisesta tiedosta kiinnostuttiin Suomessa jo 1990-luvun alussa. Työstämisellä tarkoitetaan metodologiaa, jonka kautta aistimusdatasta voidaan muodostaa käytännöllistä tietoa eli erottaa satunnaiset ja epäolennaiset huomiot olennaisista. Olennaista kehonfenomenologian kannalta on tunnistaa käsitteellinen ero fysiologisen ruumiin ja kokemuksellisen kehon välillä. Hän kykenee valitsemaan kulloiseenkin suoritukseen sopivat valmistautumisja palautumis. Näin kehollinen tieto ei ole vain yhtä yksilö koskevaa, vaan se on joissain määrin yleistettävissä olevaa liikunnan käytännöllistä tietoa. Osalle aktiivisuusrannekkeiden käyttäjistä ja liikunnanohjaajista tulee edelleen yllätyksenä se, että biomonitoroinnin avulla ei voida päästä kiinni kehontietoisuuteen, vaan erilaisten sensorien avulla voidaan mitata vain ruumiin fysiologista tilaa (Lupton 2013). Kehollisen tiedon rakentuminen Liikunnan kehollisen tiedon luonnetta on kuvattu lähinnä sosiologisessa liikuntakasvatuksessa (Evans ym. Hankkeen tarkoitus on selkeyttää käytännöllisen tiedon käsitettä ja tuottaa uutta tietoa käytännöllisen tiedon roolista erityisesti ryhmäliikunnan ohjauksessa
Tutkimus ei myöskään oleta, että digitaalisten laitteiden käyttö olisi esteenä kehollisen tiedon muodostumiselle. Erityisen ongelmallista on, jos lapset ja nuoret ohjataan luottamaan digitaalisten laitteiden antamaan informaatioon ennen kuin he oppivat kuuntelemaan ja tunnistamaan oman kehon sa palautetta liikunnassa. Ne tähtäävät itse suorituksen tekemiseen ergonomisesti ja terveyden kannalta ”oikein”, eivät siihen, millaisia kokemuksia liikunta pitää sisällään ja miten näiden tuntemusten myötä omaa liikunnallista elämystään voisi syventää. Tämän tutkimus ei kyseenalaista biologiaperustaisen tutkimustiedon merkitystä sinän sä, vaan kysyy sen paikkaa ja merkitystä liikunnan tiedonmuodostuksessa. Pitkälle tuotteistetuissa liikuntapalveluissa kehollisen tiedonmuodostuksen mahdollisuus on marginaalinen sekä liikkujan että ohjaajan kannalta. Oman kehon ymmärryksen kautta hän oppii tunnistamaan myös muiden liikkujien kokemuksellista karttaa. Polanyin hiljaisen tiedon määritelmän mukaan ”tiedämme enemmän kuin osaamme kertoa”. Lisäksi hän oppii arvioimaan, millaiset tekijät vaikuttavat suorituksen onnistumiseen tai epäonnistumiseen. Valitettavasti liikuntaohjelmat antavat tähän harvoin riittävästi tilaa ja mahdollisuuksia. Liikunnan tuotteistamiskehitys on yhteydessä liikunnan teknologisoitumiseen, jossa liikunnanohjaus ja uudet liikuntaohjelmat sidotaan yhä tiukemmin osaksi digitaalisten liikuntalaitteiden markkinointia. Liikuntaohjelmien suunnittelijat edustavat liikunnan korkeaa asiantuntemusta, kun taas suuri joukko matalan asiantuntemuksen alan liikunnanohjaajia toteuttaa valmiita ohjelmia. Tuotteistamisen ja digitalisaation paine Liikunnan tuotteistamista koskevassa LITTA tutkimushankkeessa vuosina 2008–2010 havaitsimme, että pitkälle tuotteistetut ryhmäliikunnat ja liikuntaohjelmat tarjoavat ohjaajille niukasti mahdollisuuksia hyödyntää omaa asiantuntemustaan, osaamistaan ja hiljaista tietoa (Parviainen 2011). Liikunnan ammattilaisten välillä on suuria yksilöllisiä eroja – koulutuksesta riippumatta – kuinka kykeneviä ammattilaiset ovat tunnistamaan sekä omia kehollisia tuntemuksia että tätä kautta myös havaitsemaan ohjattavan affektit ja keholliset kokemukset. Muiden kanssa omien kokemusten vertailun myötä liikkuja usein löytää toimivimmat menetelmät liikunnassa. Jos liikunnanohjaaja ei voi kehittää ja hyödyntää omaa hiljaista ja kehollista tietoa omassa ammatissaan, hän ei todennäköisesti myöskään tue ohjattaviensa hiljaisen tiedon kehittymistä ja hyödyntämistä liikunnassa. Yleensä tämän on katsottu kuuluvan psykologisen valmennuksen piiriin, mutta se voidaan ymmärtää myös kehollisen tiedon myötä kehittyväksi tekniikaksi. Ohjaajista tulee helposti valmiiden liikuntaohjelmien toteuttajia ja markkinoijia, jolloin heidän omat mahdollisuutensa vaikuttaa liikuntaohjelmien sisältöön heikkenevät. Erityisesti sellaiset liikuntaan liittyvät affektit kuten innostuminen, keskittyminen, virittäytyminen ja virtaus (flow) edesauttavat sekä kehollisen tiedon rakentumista että voivat tulla itsessään tietämyksen kohteiksi. Tällaisen datan seuraaminen voi peittää tai hämärtää liikkujan omaa kokemusta, jos liikkuja ei luota oman kehonsa suoraan palautteeseen. Valmiiden harjoitusohjelmien esimerkiksi erilaisten maratonjuoksuohjelmien tai kuntosaliohjelmien ongelma on usein se, että niihin on harvoin sisäänrakennettu reflektion mahdollisuutta, jonka myötä liikkuja oppisi samalla harjaannuttamaan kykyään tunnistaa erilaisia kinesteettisiä kokemuksia. Hiljaista kehontietoa ja sen merkitystä liikunnan opetuksen ja harjoittelun osana ei tunnisteta. Liikuntasuhde on muuttumassa yhä enemmän numeerisia mittareita ja lukuarvoja korostavaksi, minkä seurauksena liikkujan kyky tunnistaa oman kehonsa suoria viestejä ja aistimuksia on vaarassa heikentyä. Kuten edellä todettiin, tämä edellyttää kykyä ymmärtää ja keskustella omista kehollisista kokemuksistaan muiden kanssa. 13 LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016 harjoitukset. Liikunnanohjaajan tehtävä on ohjata liikkujia tekemään sarjat tai suoritukset oikein, kyseen alaistamatta itse ohjelmien sisältöä. Monien uusien liikuntaohjelmien noudattaminen edellyttää aktiivisuusrannekkeen käyttöä, jonka numeerista dataa seuraamalla liikkuja arvioi oman ruumiinsa tilan kehittymistä. Myös perin teiset joukkuelajit ja ryhmäliikunta antavat vähän tilaa systemaattiselle kehon reflektiolle. Kyse on ennen. Liikkuja voi oppia virittämään oman kehonsa suotuisalla tavalla liikuntasuorituksen aikana, vertailtuaan keskenään eri harjoituskertojen myötä syntyviä kokemuksia. Liikunnanohjaus on polarisoitunut korkean ja matalan asiantuntemuksen aloihin. Liikunnan ammattilaisten työn keskeisin instrumentti on heidän oma kehonsa, mutta heidän voi olla silti vaikea tunnistaa oman kehon sa palautetta. Tästä syystä heidän voi olla vaikea ymmär tää, millaisia kehollisia tuntemuksia ja reak tioita liikunta voi parhaimmillaan ja pahimmillaan synnyttää ohjattavissa. Tunteilla ja affekteilla on tärkeä merkitys kehollisen tiedon rakentumisessa. Kehollisen tiedon asema liikunnassa saattaa jäädä yhä heikommalle teknologisoitumisen ja tuotteistamisen myötä
Tosin vielä hankalampaa asiakkaalle voi olla tunnistaa asiantuntijan hiljainen tietoa, jos jooga ja meditaatio koulutusten hyvinvointivaikutuksia perustellaan vain vetoamalla aivojen magneettikuvausten avulla saatuihin myönteisiin tuloksiin. Kuitenkin osa aktiivisista liikunnanharrastajista muodostaa hiljaista tietoa omasta liikunnallisesta harjoittelustaan sitä itse edes huomaamatta. Liikkuja oppii itse tunnistamaan, millaiset liikunnalliset harjoitukset missäkin tilanteessa edistävät hänen omaa hyvinvointiaan. Laajempana kysymyksenä on, millainen merkitys kokemuksellisella keholla on liikunnan tiedonmuodostuksen subjektina ja objektina. Kasvava kiinnostus tietoisuustaitoperustaiseen liikuntaan kertoo selkeästi siitä, että liikkujat etsivät liikunnasta yhä enemmän väylää omien tunteittensa ja kokemustensa ymmärtämiseen. Lopuksi on syytä pohtia kehollisen tiedon mahdollisuuksia ja heikkouk sia osana liikuntatietoa. Esimerkiksi uusia markkinavetoisia personal trainer -koulutuksia syntyy jatkuvasti lisää. Oman kehon kuuntelu, aistimusten havainnointi harjoittelutilanteessa ja niiden pohjalta oman harjoittelun suunnittelu voi tuntua monista liikunnanharrastajista vaikealta. Lapset ja nuoret oppivat muodostamaan kehollista tietoa, jos heitä siihen osataan ohjata ja kannustaa (Oliver & Lalik 2000). Huuhaan erottaminen hiljaisesta tiedosta on joskus hankalaa. Yhä useampi edistynyt liikunnanharrastaja on vaihtanut alaa ja siirtynyt liikunnan ammattilaiseksi hyödyntämällä omaa hiljaista ja kehollista tietoaan liikunnasta. Itsetuntemusta ja itseohjautuvaa liikuntaa Kehollinen tieto voi parhaimmillaan kehittää liikkujan itsetuntemusta kokonaisvaltaisesti. Syksyllä 2016 alkava liikunnan perusopetuksen opetussuunnitelma (2014) painottaa aiempaa vahvemmin kehollisuuden merkitystä osana liikuntakasvatusta ja tätä kautta avaa mahdollisuuden kehollisen tiedon muodostamiseen osana liikunnan opetusta (Siljamäki ym. Näille liikkujille ei riitä fysiologiaperustainen tieto liikuntaharrastuksen perustana, vaan kokemuksellinen keho ymmärretään liikunnan keskeisenä sisältönä. Vaikka psykologisten tekijöiden merkitystä korostetaan liikunnassa yhä enemmän, psykologiassa ei aina tunnisteta kehon roolia ja luon. Aktiiviselle liikkujalle kehittyy runsaasti kokemusta, taitoa, osaamista ja käytännöllistä tietoa oman lajinsa liikuntaharjoittelusta. Monet uusista liikunnan mikroyrittäjistä ovat kehittäneet ja rakentaneet liikuntapalveluja oman hiljaisen asiantuntemuksensa varassa. 14 LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016 kaikkea siitä, millainen valta liikkujan kokemukselliselle keholle annetaan liikuntatiedon lähteenä. 2016). Oppiessaan tunnistamaan ja ymmärtämään erilaisten tuntemusten merkityksen ja luonteen omassa kehossaan, liikkuja ymmärtää paremmin, miten hänen kehonsa reagoi erilaisissa tilanteissa. Kun liikkuja oppii kehollisen tiedon kautta tunnistamaan kehossaan uusia piirteitä, samalla itseohjautuvuus liikunnan suhteen lisääntyy, mikä puolestaan yleensä motivoi ihmisiä jatkamaan ja kehittämään itse liikuntaharrastustaan. Harva kuntoilija pystyy ilman vertaistukea tai valmentajaa tunnistamaan kokemuksellisen kehon voiman, jolla liikunnan kehollinen tietämys hänelle aukeaisi. Tyypillisesti tällaisia uusia mikroyrityksiä ovat esimerkiksi jooga-, meditaatioja tietoisuustaito(mindfulness) perustaiset alan yritykset, jotka tarjoavat erilaisia kuntoutuspalveluja varsinkin henkilöstökoulutukseen ja TYKY-toimintaan. Kehollinen tieto liittyy näin itsehoitoon ja omasta terveydestä huolehtimiseen laajemminkin kuin vain liikunnan osalta. Sen lisäksi että kehollinen tieto avaa liikkujan ymmärrystä hänen oman kehonsa rajoista, kyvyistä ja potentiaaleista, se on tärkeää myös affektiivisesti ja eettisesti, kehittäen hänen empa tian kykyään ja sosiaalisia vuorovaikutustaitojaan. Sitä se onkin. Noin kaiken kaikkiaan asiakkaan on usein vaikea arvioida, millaisen asiantuntemuksen varassa liikunnan ammattilainen työskentelee, vaikka ammat tilaisen taustakoulutus olisi tiedossa. Osa ihmisistä tuntuu vakuuttuneen siitä, että oman kehon kuuntelu avaa väylän ymmärtää uudella tavalla myös muiden tunteita ja kokemuksia. Vaarana joskus on, että liikunnan ammattilaisina esiintyvien tietämys on pohjautua pelkkään ”mututietoon” tai silkkaan ”huuhaahan”. Aktiiviset liikunnanharrastajat usein luopuvat liikuntaohjelmien noudattamisesta ja kehittävät itse itselleen sopivia harjoitusmenetelmiä ja varioivat harjoituksia luovasti arjen tilanteista riippuen. Edellä sanotun perusteella voi todeta, että fysiologinen tieto ruumiista ei pelkästään riitä liikuntatiedon pohjaksi. Ymmärrys kehollisen tiedon merkityksestä osana liikuntaa voisi tarjota myös uusia välineitä ymmärtää ja löytää ratkaisuja aikuisten ja lasten terveyden kannalta liian vähäiseen liikunnan harrastamiseen. Lisäksi omiin tuntemuksiin ja kokemuksiin pohjautuva ymmärrys liikunnasta voi olla joskus myös epäluotettavaa ja yksilön kannalta harhaanjohtavaa. Ehkä voisi jopa väittää, että kehosta on muodostumassa eräänlainen uusi viisauden lähde, jonka puoleen käännytään, kun etsitään ratkaisuja oman elämän kiperiin kysymyksiin erilaisten kriisien keskellä
& Audley, J. Gopisetty, V. Työelämän tutkimus 9(3), 207–223. 1962 The phenomenology of perception. Dreyfus, H. Ajatus: Suomen Filosofisen yhdistyksen vuosikirja 57, 147–166. Aikuiskasvatus 2/2009. 2013 Learning ‘in’, ‘through’ and ‘about’ movement in senior physical education. Wrubel, J. E. Perusopetuksen opetussuunnitelma 2014. J. Tavoitteena on kehittää liikuntatutkimukseen ja liikunnan asiantuntijoille käyttökelpoisia käsitteitä ja uusia näkökulmia liikuntatietoon. Helsinki: Opetushallitus. 2000 Kehollinen tieto ja taito. & Aromaa, J. J. Mikäli kokemuksellisen kehon merkitystä tiedon lähteenä liikuntatiedon muodostumisessa halutaan vahvistaa, on selvää, että myös tiedon muodostusta koskevaa käytännön metodologiaa on kehitettävä. Parviainen, J. New York & London: Routledge. Slolz, S. European Physical Education Review 19(1), 39–61. JAANA PARVIAINEN, FT Filosofian dosentti, yliopistotutkija Yhteiskuntaja kulttuuritieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Sähköposti: jaana.parviainen@staff.uta.fi KIRJALLISUUS Anttila, E. Critical Public Health 23(4), 393–403. 2011 Body awareness: A phenomenological inquiry into the common ground of mind-body therapies. Lupton, L. Colin Smith. Davies B. 1999 The primacy of movement. Oliver, K. 15 LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016 netta liikunnassa. L. E. & Lalik, R. 2016 Lähtökohtana holistinen kehollisuus: koulu liikunnan uudet tuulet. E. New York, Bern, Berlin: Peter Lang. Liikunta & Tiede 53(1), 40–46. 2000 Bodily knowledge: Learning about equity and justice with adolescent girls. Kalaja, M. Oman kehon kuuntelu, aistimusten havainnointi harjoittelutilanteessa ja niiden pohjalta oman harjoittelun suunnittelu pitäisi sisällyttää nykyistä paremmin osaksi liikuntaohjelmia. Philosophy, Ethics, and Humanities in Medicine 6(6), 1–12. KNOWBOD 2013–2016 tutkimushanke Tutkimushanke ”Kehollinen tieto liikunnan ammattilaisten kompetenssina: Hiljaisen liikuntatiedon rakentaminen ja välittäminen liikunnanharrastajille” (KNOWBOD) toteutetaan Tampereen ja Oulun yliopistoissa vuosina 2013–2016. Kerr, C. The philosophy of physical education: A new perspective. New York: Doubleday & Company. 2013 Quantifying the body: Monitoring and measuring health in the age of mHealth technologies. Siljamäki, M. 1966 The tacit dimension. 2014. Sport, Education and Society. Kehollinen tieto ajattelun ja oppimisen perustana. Oxford: Basil Blackwell. Price, C. & Dreyfus, S. Käänt. London: Routledge. The new Victorian Certificate of Education Physical Education. Sheets-Johstone, M. Evans, J. & Kokkonen, M. 2009 Mitä tanssija tietää. 2011 Työn uusi ruumiillisuus: Liikunnanohjaajien keho työvälineenä ja performatiivisuuden pakko palvelutyössä. Tämä edellyttää joltain osin myös liikunnan käytäntöjen uudelleen arviointia. Brown, T. (toim.) 2003 Body knowledge and control: Studies in the sociology of physical education and health. 2015 Bodily knowledge beyond motor skills and physical fitness: A phenomenological description of knowledge formation in physical training. Silow, T. Merleau-Ponty, M. & Penney, D. DOI: 10.1080/13573322.2015.1054273 Polanyi, M. Yhteiskuntatieteeseen pohjautuvalla liikuntatutkimuksella ja sen tiedonmuodostuksella on ollut vaikeuksia tarjota liikkujille välineitä jäsentää yksilötason kehollisia kokemuksia. Parviainen, J. Perttula, J. Parviainen, J. Daubenmier, J. Uusia käsitteitä ja jäsennyksiä voidaan soveltaa esimerkiksi lasten ja nuorten liikunnassa, huippu-urheilun valmennuksessa ja vammaisliikunnassa.. London: Routledge. & Steward, A. Amsterdam: John Benjamin. Mehling, W. 1986 Mind over machine: The power of human intuition and expertise in the era of the computer
Vaikka sääntelyn purkaminen on noussut tärkeään osaan hallinnon kehittämisessä, ovat liikunnan toimijat kunnostautuneet uuden sääntelyn rakentajina. Vaikka suosituksia päivitetään säännöllisin väliajoin, ei niiden avulla tunnuta saavutettavan uusia liikkujia. Mikä li liikunnalla on silloin ollut merkittävä osa lapsen normaalissa fyysisessä kasvussa ja kokonaisvaltaisessa kehityksessä, voidaan odottaa, että varhaislapsuudessa omaksuttu liikunnallisuus ennakoisi fyysisesti aktiivista elämäntapaa jopa vanhuusvuosiin saakka. Kouluikäisille suositellaan vähintään 1–2 tuntia päivässä monipuolista ja ikään sopivaa liikuntaa, jonka ohella tuli si välttää yli kahden tunnin pituisia istumisjaksoja. Sääntely alkaa lastenneuvolasta, jolle on laadittu lastenneuvolakäsikirja ohjeistamaan lähes kaikkea pienten lasten kanssa tapahtuvaa toimintaa; kasvatusta, terveydenhoitoa, ravitsemusta, unta ja liikkumista. Varhaislapsuudessa omaksutulla elämäntavalla on taipumus jatkua nuoruudessa ja aikuisuudessa. KESKINEN Pääsihteeri Liikuntatieteellinen Seura Sähköposti: kari.keskinen@lts.fi P ääministeri Juha Sipilä antoi eduskunnalle pääministerin ilmoituksen normien purkamisesta kesäkuussa 2015. Onkin hyvä, että parhaillaan lausuntovaiheessa olevaa luonnosta kommentoidaan mahdollisimman laajasti. Sen myötä hallitus otti ohjenuorakseen turhan sääntelyn ja byrokratian purkamisen siellä, missä sitä kulloinkin ilmenee. Ja tärkeintä sen lisäksi on, että lapsille annetaan lupa liikkua myös omaehtoisesti ilman virallisia ohjeita ja sääntelyä. Varhaiskasvatuksen liikuntasuositukset kehottavat alle kouluikäisiä liikkumaan reippaasti vähintään kaksi tuntia päivässä. Liikkumisen määrä vähenee luontaisesti iän karttuessa. 16 LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016 P O L T T O P I S T E E S S Ä Normien purkua ja uusien rakentamista Runsaasta ohjeistuksesta huolimatta tutkimustulokset osoittavat kansalaisten yhä vähenevää päivittäistä liikunta-aktiivisuutta. Suosituksen mukaisen liikkumisen määrä, vähintään kolme tuntia päivässä, on niin suuri, että lasten vanhempia on alkanut hengästyttää, sillä suositus haastaa samalla myös aikuiset lasten asian tukemiseksi. Varusmiespalvelusta suorittavien liikuntaa ohjaa palvelusohjesääntö ja erillinen puolustusvoimien liikuntaohjelma. Myös ikääntyviä ja ikääntyneitä on muistettu omilla suosituksillaan.. Vain vuosi sitten astui voimaan uusi liikuntalaki, jonka mukaan liikunta on tarkoitus huomioida nykyis tä paremmin kaikessa poliittisessa päätöksenteossa ja kaikilla hallinnon aloilla velvoittaen valtion virkamiehistöä, kuntia ja vapaaehtoistoimijoita. KARI L. Asiantuntijaryhmässä mukana oleva tutkija Arja Sääkslahti on onnellinen siitä, että pienten lasten liikkuminen nyt oikeasti tuntuu puhuttavan ihmisiä. Sääntelyn purkamisesta onkin tullut tärkeä osa hallitusohjelmaa ja se koskettaa kaikkia hallinnonaloja. Ruutuaikaa viihdemedian ääressä saisi olla korkeintaan kaksi tuntia päivässä. Nuoria aikuisia varten on omat suosituksensa. Lakiin sisältyvien velvoitteiden rinnalle on liikkumisen edistämiseksi laadittu runsaasti myös erilaisia ohjeistuksia ja suosituksia kattaen käytännöllisesti katsoen kaikki mahdolliset elämänalat, ikäja kansalaisryhmät sekä liikkumisen ja istumisen. Paljon liikkuvat sen sijaan ovat lisänneet liikunta-aktiivisuutta entisestään. Aikuisikään ehtineitä varten on tarjolla UKK-Instituutin liikuntapiirakka, jonka mukaiseen ”normeerattuun” liikkumiseen kuuluu liikunta-aktiivisuus useimpina päivinä viikossa muutamien kymmenien minuuttien päiväannoksin. Liikunnallisesti aktiivisen elämäntavan syntyminen on kuitenkin niin tärkeä kansanterveydellinen ja -taloudellinen kysymys, että uusia toimenpiteitä ja normiohjausta tarvitaan kansalaisten aktivoimiseksi. Sipilän mukaan Suomi on menettänyt ketteryyttä ja kilpailukykyä niin merkittävästi, että se näkyy kaikessa yhteiskunnan toiminnassa mukaan lukien vapaaehtoistoiminta. Asian tärkeys on johtanut siihen, että varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksista on laadittu uusi luonnos, joka on nostattanut vilkkaan kansalaiskeskustelun ja mediahuomion
17 LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016 Teksti: PAULIINA HUSU, MINNA AITTASALO, KATRIINA KUKKONEN-HARJULA Jaloittele välillä! – perusteluja ja ratkaisuja istumisen ja muun paikallaanolon vähentämiseen
Istumista ja muuta paikallaanoloa on hyvä tauottaa noin 2–3 kertaa tunnissa niin työssä kuin kotona miselle altistavia laitteita ja teknologioita. Paikallaanolo on yhteydessä vakaviin terveyshaittoihin eikä vapaa-ajan liikunnan harrastaminen näytä kompensoivan vaaraa. 2015). 2016). 2014a). Ensimmäiset väestötutkimustiedot paikallaanolon terveysvaaroista ilmestyivät parikymmentä vuotta sitten. Pitkäkestoinen istuminen voi kuormittaa kehon tukirakenteita yksipuolisesti ja saattaa olla yhteydessä niskaja alaselkäkipuihin, mutta tutkimusnäyttö on toistaiseksi vähäistä. Mittauksia kuitenkin tarvitaan useana päivänä, ja mittaustulosten analysointiin ja tulkintaan tarvitaan vielä kehittelytyötä. Näissä satojen tai tuhansien henkilöiden joukkoja seurattiin useiden vuosien ajan ja heiltä selvitettiin kyselylomakkeella istumista ja muuta paikallaan oloa sekä liikkumista vapaa-aikana, työssä ja työmatkoilla. 2012). 18 LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016 Me istumme päivittäin aivan liian paljon. 2014a, 2014b, Biswas ym. Nykyelämässä on monia istu miseen ja paikallaan oloon altistavia laitteita ja teknologioita kuten ruutuviihdettä tarjoavat televisio, tietokoneet ja kännykät. Suomalainen aikuinen viettää suurimman osan valveillaoloajasta paikallaan, pääasiassa istuen (Husu ym. Seurantatutkimuksen mukaan vapaa-ajalla istuminen on haitallisempaa terveydelle (ylipaino, valtimosairauksien vaaratekijät) kuin työpäivän aikana istuminen (Saidj ym. Eläkkeelle siirtymisen jälkeen paikallaanolo kotona lisääntyy. Erityisen haitallista on television ääressä istu minen: vähintään seitsemän tuntia päivässä televisiota katsovilla oli suurempi kokonaiskuolleisuuden riski kuin alle tunnin katsovilla (Matthews ym. Erityisesti istumisen ja kevyen liikuskelun kokonaiskestoa on kuitenkin vaikea arvioida luotettavasti. 2015). Myös suomalaisen Alueellisen terveysja hyvinvointitutkimuksen (ATH) poikkileikkausasetelmien tulokset 20–74-vuotiailta Nykyisen tutkimustiedon perusteella ei voida tarkalleen määritellä, missä menee terveyden kannalta liiallisen istumisen raja. Istuminen ja myös seisominen paikallaan voi aiheuttaa alaraajojen turvotusta, kun laskimopaluu heikkenee. Jo päiväkoti-ikäiset viettävät suuren osan päivästään paikallaan (Kettner ym. Vasankari 2014). Miksi istumista ja muuta paikallaanoloa tutkitaan. 2015). Niinpä tarvitaan huomion kiinnittämistä paikallaanolon määrään ja keinoja paikallaanolon vähentämiseen. Työelämä istut taa entistä suurempaa osaa aikuisista. 2013, Husu ym. 2015, ks. Tässä katsauksessa käymme läpi tutkimustietoa paikallaanolon, erityisesti runsaan istumisen, merkityksestä terveydelle sekä esittelemme tutkittuja keinoja istumisen tauottamiseen ja kokonaismäärän vähentämiseen sekä istumisen vähentämiseen tähtääviä suosituksia. Runsaalla istumisella on haitallisia yhteyksiä myös heidän itsetuntoonsa ja sosiaaliseen kanssakäymiseensä (de Rezende ym. Toistaiseksi suurin osa tutkimustuloksista on perustunut tutkittavien itse arvioimaan paikallaanolon kestoon ja erilaisen liikkumisen kestoon ja tehoon. 2014). Runsas istuminen näyttää altistavan pitkäaikaissairauksille kuten sepelvaltimosairaudelle eikä vapaa-ajan liikkuminen näytä kompensoivan tätä vaaraa. T eknologinen kehitys on vähentänyt ruumiillisia ponnistuksia niin työssä kuin vapaa -aikana. Miksi runsas paikallaanolo on terveydelle haitallista. 2014a). Seurantatutkimuksissa paikallaanolon on todettu olevan yhteydessä kokonaiskuolleisuuteen ja monien pitkäaikaissairauksien kuten valtimosairauksien ja tyypin 2 diabeteksen ilmaantumiseen (de Rezende ym. Lapsilla ja nuorilla runsas istuminen on yhteydessä sairauksien vaaratekijöihin kuten kohonneeseen verenpaineeseen ja suurentuneeseen veren kolesterolin pitoisuuteen, mitkä usein ilmenevät aikuisiällä. Tällä hetkellä tutkitaan vilkkaasti, millaisia terveysvaikutuksia on istumisen tauottamisella. Paikallaanoloksi (sedentary behaviour) määritellään valveillaoloaikana tapahtuva istuminen ja lepäily, joille on ominaista vähäinen energiankulutus (enintään 1,5-kertainen lepoaineenvaihduntaan verrattuna) (Sedentary Behaviour Research Network 2012, ks. Suni ym. 2013, Hnatiuk ym. Istumisen mittana on usein käytetty television katselua, joka on helppo muistaa, mutta nykyelämässä on monia muita istu. Paikallaanolo saattaa lisätä myös masennusoireita (Zhai ym. Eurooppalaisen selvityksen mukaan aikuiset istuvat keskimäärin 5–6 tuntia päivässä ja noin viidennes väestöstä istuu päivittäin yli 7,5 tuntia (Milton ym. 2014) ja tämä aika lisääntyy kouluiässä (Tammelin ym. Liikkeen kiihtyvyyteen perustuvilla uudemmilla mittausmenetelmillä (liikemittarit) paikallaanolojaksot, seisomaan nousu ja muut asennon muutokset ja liikkumisen teho pystytään tunnistamaan luotettavammin kuin kyselyillä ja muilla itsearviointimenetelmillä
Pelkkä seisomaan nousu ei näyttänyt riittävän, vaan tarvittiin vähintään liikuskelua, kun tutkittiin terveitä henkilöitä, joilla ei ollut liikapainoa tai sokeritai ras va-aineenvaihdunnan häiriöitä (Chastin ym. Istumisen vähentämistä selvittäneet laboratoriooloissa tehdyt tutkimukset ovat olleet lyhytkestoisia (yleensä päiviä) ja niissä on käytetty monipuolisia fysiologisia mittausmenetelmiä asennon, lihasaktiivisuuden, energiankulutuksen ja hiilihydraattija rasva-aineenvaihdunnan seuraamiseksi. Ne perustuvat ajatukseen, että terveyskäyttäytymiseen (kuten liikkumiseen ja paikallaanoloon) vaikuttavat yksilöllisten tekijöiden lisäksi monet muutkin tekijät, kuten sosiaalinen ja fyysinen ympäristö sekä poliittinen päätöksenteko. Maailman terveysjärjestö WHO (Blas ja Kurup 2010, WHO 2004) ja monet terveyden edistämisen asiantuntijat (Bartholomew ym. Miten paikallaanolon vähentämistä tutkitaan. Istumisen tauottaminen lyhyillä kohtuutehoisilla kävelyjaksoilla näyttää saavan aikaan myönteisiä muutoksia myös kouluikäisten aineenvaihdunnassa (Belcher ym. 2015, Healy ym. 2015), jonka avulla isommilla tutkimusjoukoilla voidaan arvioida, miten esimerkiksi insuliinitai rasva-aineenvaihduntayhdisteiden pitoisuus muuttuu, jos tietty aika istumista laskennallisesti korvataan seisomisella tai tietyntehoisella liikkumisella. Tilastotieteessä on kehitetty niin sanottu isotemporaalinen korvausanalyysi (Matthews ym. 2006, Glasgow ym. Kun pitkäkestoista istumista tauotettiin lyhytkestoisella muutaman minuutin kestoisella liikuskelulla, selvimmät myönteiset vasteet havaittiin henkilöillä, joiden vapaa-ajan liikunta oli vähäistä tai joilla oli liikapainoa (Benatti ym. Työssä ja vapaa-ajalla istumisen yhteydet muun muassa verenpaineeseen, lihavuuteen, koettuun terveydentilaan, koettuun työkykyyn ja yksinäisyyden kokemiseen poikkesivat jonkin verran toisistaan, ja runsas istuminen vapaa-ajalla oli työssä istumista useammin merkitsevä tekijä. Seisomisen pitkäaikaisista terveysvaikutuksista tarvitaan vielä lisätietoa, ennen kuin siitä voidaan antaa suosituksia. Vastaava tulos seisomisajan ja kokonaiskuolleisuuden käänteisestä yhteydestä todet tiin myös australialaisessa seurantatutkimuksessa (van der Ploeg ym. 2008) pitävät terveyden edistämisen lähtökohtana niin kutsuttuja sosio ekologisia malleja (McLeroy 1988, Stokols 1996, Richard ym. 2015) ja siinä oli tilastollisesti huomioitu liikunta ja istuminen. Suurin osa istumisen tauottamiseen liittyvästä tutkimuksesta on tehty aikuisilla. Yhteys oli selvin vähiten liikkuvilla, mutta istumisesta ei ollut tutkimustietoa. Selvimmät haitalliset yhteydet istumisella on insuliiniherkkyyteen, veren glukoosin pitoisuuteen ja kehon painoon. 19 LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016 ovat samansuuntaisia (Husu ym. 2015, Chastin ym. 2014b ja 2015). 2014). Paikallaanolon kokonaiskeston rinnalla tutkitaan myös eripituisten jaksojen keston ja lukumäärän terveysmerkitystä. Miten paikallaanoloa voi vähentää. Tällä hetkellä tutkitaan vilkkaasti, millaisia terveydellisiä vaikutuksia on istumisen tauottamisella ja istumisen korvaamisella enemmän energiaa kuluttavilla toiminnoilla (kevyt liikuskelu kävellen tai reippaampi liikkuminen) työssä, vapaa-ajalla tai molemmissa (Bouchard ym. 2011). Vapaa-ajan istuminen saattaa myös usein olla passiivisempaa toimintaa kuin työpäivän aikainen istuminen ja siihen voi liittyä napostelua, kun istutaan television tai muun ruutuviihteen ääres sä. Tutkimuksissa on luonnollisesti huomioitava myös liikkuminen ja istuminen. Kanadalaisessa seurantatutkimuksessa oman ilmoituksensa mukaan runsaasti seisovilla henkilöillä oli pienempi ennenaikaisen kuoleman riski kuin vähän seisovilla (Katzmarzyk ym. Vähemmän koulutettujen työ on usein myös ruumiillisesti kuormittavaa, mikä osaltaan voi aiheuttaa terveyshaittoja. Edistämistoimenpiteitä (kuten paikallaanolon vähen täminen) ei voi kohdentaa yksinomaan yksilöön (individual), vaan niitä tulee suunnitella ja toteut taa samansuuntaisesti myös yksilöiden välisellä tasolla (interindividual), organisaatiotasolla Yksittäisten paikallaanolojaksojen pitkä kesto voi olla haitallisempi kuin useista lyhyemmistä jaksoista kertynyt kokonaisaika.. Havainnot selittynevät osittain sosioekonomisilla tekijöillä, sillä istumatyö on yleisempää enemmän koulutetuilla henkilöillä, joiden elintavat ovat useimmiten terveellisempiä kuin vähemmän koulutetuilla. Yhdysvaltalaisessa poikkileikkaustutkimuksessa runsas seisominen oli yhteydessä vähäisempään liha vuuden ja metabolisen oireyhtymän esiintymiseen kuin vähäinen seisominen (vapaa-ajan liikunta vakioitu) (Shuval ym. Koska pitkäkestoisia tutkimuksia on toistaiseksi vähän, on selvittämättä, miten istumisajan lyhentäminen ja istumisen korvaaminen seisomisella tai kevytkuormitteisella liikuskelulla vaikuttaa valtimosairauksien ja diabeteksen aineenvaihdunnallisiin riskitekijöihin kuten glukoosinsietoon ja rasva-aineyhdisteisiin (Brocklebank ym. 2015). 2015). 2015, Wellburn ym. Nykyisen tutkimustiedon perusteella ei voida tarkalleen määritellä, missä menee terveyden kannalta liiallisen istumisen raja. 2015). 1999, Green ja Kreuter 1999, Sallis ym. 2015). Yksittäisten paikallaanolojaksojen pitkä kesto voi olla haitallisempi kuin useista lyhyemmistä jaksoista kertynyt kokonaisaika (Kim ym. 2015). 2015). Kun istumisen haitallisia terveysvaikutuksia selvitettiin väestötutkimuksilla, oli joissakin tutkimusaineistoissa tietoa myös päivittäisestä seisomisesta. 2015)